VUOSIKERTA, NRO 28. 012138-2428 JX PR IO R.P .P.F IN LA ND E PALKITTU 2021 PAIKALLISMEDIA KESKIVIIKKO 10.7.2024 71. Siinä marssi turisteja muun muassa Pohjoismaista, Saksasta, Sveitsistä ja Taiwanista. HANNA SOINI 8-9 » Harrastuksena kiuruvedenkanat. WWW.KIURUVESILEHTI.FI Irtonumero 4 euroa, kotiin tilattuna alkaen 2,01 euroa/vko 10 » Konolanmäessä ihmetellään Rautatietä 12 » Mölkky on monien suosikkipeli kesällä 4–5 » Karavaanareiden lippukulkue kokosi eri maiden edustajat yhteen Lippukulkue avasi Pohjoismaiset Karavaanipäivät maanantaina
Jotta päätökset eivät entisestään vielä pitkittyisi, on tärkeää saada aikaan päätöksiä. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Me teemme yhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa, jos kuntalaisten yhteiset asiat ja kaupungin etu niin vaativat. Kiuruvesi is a lively countryside town located in eastern Finland, in the county called Pohjois-Savo. Suomenkielisiä pääkirjoituksia on luvassa taas seuraavissa lehdissä. Uusi koulu pitää rakentaa, mutta hintalappu tulee olemaan lähempänä kymmentä miljoonaa kuin kahtakymmentä. Siitä hänelle täysi kymppi! Mielestämme Kiuruveden tulevaisuus näyttää hyvältä, vaikkakin pilviseltä ja välillä sumuiselta. Kun velkaa on paljon, kurittaa korkojen nousu taloutta. There are many interesting places and activities this and next week in Kiuruvesi and surrounding area. Kaupungin tilinpäätös viime vuodelta oli vielä plusmerkkinen ja näin kerryttää taseen ylijäämää. KOKOOMUS ei ole kenenkään puolueen apupuolue, kuten Seppo Piippo väittää (Kiuruvesi-lehti 3.7.2024). Kuntapolitiikka on pitkäjänteistä ja päätöksentekoprosessit ovat pitkiä. Me Kokoomus-ryhmässä emme ole tekemässä 20 miljoonan euron koulua. Milk was the main product a century ago, and it is still the cornerstone of the local economy. YLEISIMMÄT TILAUSMAKSUT 12 kk/kesto: paperilehti kotimaa 103 euroa, digipalvelu 75 euroa, täystilaus (paperi ja digi) 136 euroa Katso lisää tilausvaihtoehtoja: kiuruvesilehti.fi Varhaisjakeluhäiriöt: 0100 4090 (arkisin kello 7.30–16.00) tai varhaisjakelupaivystys@posti.com. Hopefully you are having a great time while visiting Kiuruvesi. Mutta oikean kokoinen, sellainen mihin meillä oikeasti on varaa. Sanotaanko näin, että olemme oikealla tiellä ja jos ja kun saadaan biokaasulaitos toimintaan, niin se tuo paikkakunnallemme ja koko Ylä-Savoon ihan uudenlaista liiketoimintaa, josta kaikki hyötyvät. We also recommend to get to know local people. TUIJA KASTARI Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Kirjoittajan mukaan Kiuruveden tulevaisuus näyttää hyvältä, vaikkakin pilviseltä ja välillä sumuiselta. 044 705 0443 PAINOPAIKKA Suomalainen Lehtipaino, Kajaani UUTISMEDIALIITON JÄSENLEHTI Puh. Surrounded by unspoiled nature and committed to sustainable development it calls itself ”Finland’s Capital of the Sustainable Development”. Ollaan positiivisia ja odottavin mielin. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Muut jakeluhäiriöt: puh. Eli ei sammuteta vielä valoja ja tehdään se koulu. 2 Keskiviikko 10. Viime vuonna saatiin 1,78 miljoonaa euroa yritystukia Kiuruvedelle. Tätä tehdään teknisen palvelukeskuksen puutarhapuolella tänä vuonna. Usually Finnish are quite shy and not very talkative, but people in Pohjois-Savo area and Kiuruvesi are different: they are well known of their easygoing character. People in Kiuruvesi have worked hard to make these ”super weeks of summer” to come true. heinäkuuta 2024 PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Welcome to Kiuruvesi T his editorial column is usually written in Finnish, but now we make an exception because there are many foreign tourists in Kiuruvesi this and next week. Tässä muutamia kohteita mainitakseni. Of course the local dialect is very difficult like the whole Finnish language, but many people can speak English too and maybe a bit of other languages as well, although one good icebreaker with local people can be to use some Finnish phrases for a start. Hopefully you take a closer look and enjoy them. Myös Ylä-Savon yhteisiä virkoja pitää pystyä perustamaan, se on koko alueen kuntien etu. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Usually Finnish are quite shy and not very talkative, but people in Pohjois-Savo area and Kiuruvesi are different: they are well known of their easygoing character. Oman toiminnan kautta ei tätäkään plussatulosta ole tehty, vaan koronarahat ja Ylä-Savon Soten purkautumisesta saadut tulot ovat olleet meidän talouden pelastavia enkeleitä tänäkin vuonna, muuten ryvettäisiin syvällä suossa. And when you have a Finn as your friend, you can be sure that they are one of the best friends you can get. Painovalmiit ilmoitukset sekä pikkuilmoitukset jätettävä maanantaina klo 14 mennessä. Kokoomus ei ole kenenkään puolueen apupuolue POSTIA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Änkyröinti ei tässä auta eikä toisten haukkuminen. Kiuruvesi’s population is about 7500 people. Kaupunginjohtajamme on hyvin hereillä kaupungin tilanteesta ja sosiaalisena ihmisenä kulkee jos jonkinmoisissa tilaisuuksissa tuoden Kiuruvettä esiin. Viime vuonna asukasluku tippui 122:lla ja velan määrä per asukas oli 3778 euroa kun vastaava esimerkiksi Iisalmessa oli 3157, 621 euroa vähemmän. Eli nousua oli melkein 400 000 euroa! Kaupungin taloutta tasapainotetaan koko ajan, mutta liikaa ei voi säästää henkilöstöstä. In Finnish: tämä pääkirjoituspalsta on normaalisti suomenkielinen, mutta teemme nyt poikkeuksen, koska Kiuruvedellä on tällä ja ensi viikolla monia ulkomaalaisia turisteja. Väestö vähenee koko ajan ja näin myös velka per asukas kasvaa. Tekijöitä pitää olla, säästää voi seuraavasta portaasta, tai sitten uudelleen miettiä työnkuvat, miten voisi asiat tehdä jouhevammin ja edullisemmin esimerkiksi ulkoistamalla joitain palveluita. The other main fields of industry are forestry and metal. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Kiuruvesi was founded in 1873, when the community of farmers in the area had grown big enough to form an independent municipality. On totta, että yritysvierailut eivät tuo uusia yrityksiä paikkakunnalle, mutta ne tuovat sitä kaivattua vuoropuhelua yritysten ja kaupungin välille. Actually Kiuruvesi is still today one of the biggest producers of milk and beef in Finland. Konsernivelka oli meillä 7094 euroa, Iisalmessa 1009 euroa vähemmän. Näin kävi, kun viime vuoden korkokulut nousivat 625 000 euroon, kun ne edellisenä vuonna olivat 230 000 euroa. Kirjoituksia ei palauteta. Now it is time to celebrate together and hopefully some of our reporters of this local newspaper can catch you for an interview, because Finnish people are always very curious to know what foreigners think of us. Me Kokoomuksen valtuustoryhmässä uskomme, että Kiuruveden kunta ja kuntalaiset tulevat taloudellisesti hyötymään erilaisista uusista energiaratkaisuista monin tavoin. Ne tehdään yhteistyöllä yli puoluerajojen, vaikkakin ne usein ovat kompromisseja. Vanhoista kaavoista pitää luopua. “ TOIMITUSJOHTAJA Juha Saastamoinen, 044 726 29 52 juha.saastamoinen@kiuruvesilehti.fi TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi etunimi.sukunimi@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander 040 705 9327, Toimittajat: Aku Laatikainen, 044 4386 852, Hanna Soini, 044 4934 873 ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET Sanna Manninen, 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi AINEISTOAIKATAULUT: Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina klo 16 mennessä. EU:n hankerahoitusta on saatavilla erityisesti vähähiilisiin ja puhtaan energian ratkaisuihin, kansainvälistymiseen ja vientiin, tuottavuutta ja kilpailukykyä edistäviin investointeihin, alkutuotantoa turvaaviin investointeihin, kiertoja biotalouteen sekä matkailuun. 044 705 0443 Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma–to klo 8–16 Lukijamäärä: 11 000 lukijaa Ilmestyy keskiviikkoisin Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti JAANA SELANDER. Skylark was chosen to become the heraldic animal of Kiuruvesi
muuten kesästä selviää riittävällä juomisella ja sopivalla pukeutumisella. 3 Keskiviikko 10. Lienee luonnollista, että minun ikäiseni haikailee vanhojen ”hyvien” aikojen perään. Ukkosella ei kannata mennä hiilikuituvavan kanssa kalastamaan. Hellejaksoilla on ilmalämpöpumppu ollut tarpeen. heinäkuuta 2024 Pohdituttaa YHTEISKUNTAPOLITIIKAN yliopistolehtori Helena Hirvonen ja yhteiskuntapolitiikan nuorempi tutkija Laura Mankki (molemmat Itä-Suomen yliopistosta) kirjoittavat Suomen Kuvalehdessä 14.6.2024 hyvinvointialueista ja konsulteista. konsultokratia on. THERE are many good influences for the animals and the environment, when animals are grazing. Vaikka lehmillä on päivisinkin ulospääsy, ne makaavat mieluummin pihaton varjossa ruuan ja veden äärellä. Enjoy it with your senses, feel, hear, see, smell, taste. Ja yllätys yllätys konsultti päätyi siihen tulokseen, ettei kannata peruskorjata kouluja vaan rakentaa kokonaan uusi keskuskoulu. Heitähän ei ole valittu vaaleilla. Olen tullut siihen tulokseen, että suurin ero noin 20 vuoden takaiseen päätöksentekoomme tänä päivänä on roima paikallisen osaamistason lasku. TOIVOTTAVASTI lehmä ja nauta muistetaan muulloinkin, kuin kesälomareissulla halki Suomen reissatessa ja niiden katoamista maalaismaisemasta ihmetellessä. Sitä kautta olen aika hyvin informoitu siitä, mitä milloinkin on tekeillä. Jos sataa, silloin mennään sateensuojaan tai voihan sateesta myös nauttia. Tämä kokemattomuus ja osaamattomuus on luonut markkinat konsulttiarmeijalle, joka häärii kunnissamme ilman demokraattisen järjestelmän valvontaa ja vastuuta. Nämä helleja kuivajaksot ovat sieltä syvimmästä päästä ja saisivat loppua iäksi, ja mieluusti koko kesän/ kevään turhine sittiäisineen/höttiäisineen saisi ”poistaa vuodenaikakalenterista”. Seuraan kunnallista päätöksentekoamme Kiuruvedellä harrastusmielessä. Tämä koskee niin luottamuskuin virkahenkilöstöäkin. JUKKA TENHUNEN janahus VIIME VIIKON KYSYMYS OLI: Oletko ollut tyytyväinen tämän kesän säähän. I hope that people remember cows year-round, not only on summer trips. Ja mikä parasta tässä vaihtoehdossa myöskään virkaja luottamushenkilöiden ei tarvitse itse osata mitään. Tekemällä niistä ongelman itselleen, kannattaa katsoa peiliin. Marko Tapaninen Mihinkähän muuhun tätä normaalia kesäsäätä pitäisi sitten vertailla... It is easier to pasture twenty cows on five farms than one farm one hundred cows. Juurillaan olevien päättäjien ääni ei kuulu tarpeeksi – vai onko sitä ääntä olemassakaan. On helpompi laiduntaa viidellä tilalla 20 lehmää kuin yhdellä sata. NÄIN AIHETTA KOMMENTOITIIN: Lähetä kommenttisi toimitus@kiuruvesilehti.fi tai vastaa Kiuruvesi-lehden Facebookissa. TV1:n dokumenttiohjelman mukaan tällä, ilmeisesti Kuntaliiton omistamalla konsulttitoimistolla, oli yli sata toimeksiantoa ahtaalla olevissa kunnissa. OLONI on usein ristiriitainen, kun helteellä lehmien hyvinvoinnin takia laidunnan niitä öisin, jolloin päivisin ohiajavat eivät näe lehmiä laitumella. Sillä mitä valintoja kauppareissuilla tehdään, niin arjessa kuin juhlassa, on myös vaikutusta siihen, näkyykö lehmiä ja nautoja tulevaisuudessa kesäisin laiduntamassa. 1930-luvulla ainakin ollut helle-ennätys 64 vuorokautta (+25 astetta ja yli). Laidunnus lisää hyvinvointia, mahdollisuutta harjoittaa lajityypillistä käyttäytymistä, vahvistaa lihaksistoa, antaa vapauden maata vapaasti, säilyttää luonnon monimuotoisuutta. Where are grazing cows disappearing. Jari Jumppanen Mihin laiduntavat lehmät katoavat. Nauti kaikilla aisteilla, tunne, kuule, näe, haista ja maista. Jonakin päivänä päättäjien keulakuvaksi meille annettu kyläpäällikkö Rusanen hankkiutunee uusille urille – nuori mies kun on – ja näin käynee myös muille mm. Uusien konsulttien luo. Tiina Piippo Joskus ennen ukkosta esiintyy päänsärkyä, ei joka kerta. The writer is a board member of Kiuruvesi’s Central Union of Agricultural Producers and Forest Owners.. Havainnoille antaa hyvän pohjan oma 12 vuotta kestänyt luottamusmiesurani takavuosina. Kun lehmä saa valita, se käy laitumella öisin viileämpään aikaan tai viileämpinä, tuulisina päivinä, pilvisyys tai kevyt sade ei haittaa. Konsulttien asiantuntemattomuus ja tarkoitushakuisuus joutui kuitenkin tulisiin pajapihteihin, kun kouluasiaa tunteva kuntalainen osoitti laskelmat hölynpölyksi. He pohtivat kuinka terve ilmiö ns. Siistiä ja tehokasta – mutta ei lainkaan demokraattista päätöksentekoa. Nähdään maatilatapahtumissa. On kuitenkin toinenkin asia, joka minua pohdituttaa päätöksentekomme ympärillä. Välillä on tarvittu toppatakkia ja uunia pari kertaa lämmitetty. IN summer, I often hear people long for grazing cows and how rarely they see them while they are driving across the roads. Paniikkiin lietsottu valtuutettujen joukko joutui Mira Kokkosen johdolla vetäytymään suunnitelmistaan, jonkalaiset olivat toimineet jo kymmenissä kunnissa. Pihatoiden ja robottilypsyn yleistyminen on vaikuttanut siihen, että nykyään lehmät valitsevat itse, milloin laitumella käyvät. Helteellä mennään viileämpään paikkaan ja kylmällä laitetaan takkaan tuli. Konsultit kuuntelevat paitsi huoliamme myös ajatuksiamme siitä, mikä olisi meille (päättäjille) mieluisin lopputulema. Talousosaamisen puute ja rakennusosaamisen puute on ajanut taas päättäjämme helpoimmalle rastille. Oletan, että näiden käypäläisten on tänä päivänä helpompi ottaa velkaa kiurukkaiden maksettavaksi kuin niiden henkilöiden, jotka itse aikovat sitä hamaan hautaan asti maksaa kitkuttaa Kiuruveden kunnallisveron muodossa. I hope rewarding visit for every visitor in Kiuruvesi super summer. Konsultteja on mukava käyttää siinä mielessä, ettei toimeksiantajan tarvitse jännittää heille annettujen selvitysten tulosta. Laiduntamisella on monia hyviä vaikutuksia niin eläimille kuin ympäristölle. He jättävät kiurukkaat kitumaan velkojensa ja olemattomien palvelujensa kanssa tänne Savon perukkaan. Ensimmäisten konsulttien vaiettua meillä on läsnä omatekoinen talousahdinko ja hillitön tarve rakentaa keskuskoulu. And even when cows are allowed to go pasture at days they prefer to be in shadow of barn near food and water. Mitä ilmeisimmin näin etevän henkilön ura jatkunee useita nelivuotiskausia Arkadianmäellä. Viileä syksy ja talvi käyvät, ovat ihmisen parasta aikaa! Ukkoset ja vesisateet eivät ole mitään ongelmaa aiheuttaneet, mutta oma irtaimisto ja muu on hyvä ottaa huomioon, kuten aina on tehty. I often feel complex, because of the cows’ welfare, I need to pasture them at nights while its hot in summer and because of that people can’t see the cows on pasture at daytime. Sirpa Hillakka Ukkonen aiheuttaa minulle päänsäryn, johon ei meinaa auttaa mikään... En ole nimittäin vielä tänäkään päivänä nähnyt uutista valtuustoryhmien kokouksesta (17.6.2024), jossa päätettiin esittää yhdessä valtuustolle uuden koulun rakentamista ja täten luopua peruskorjausvaihtoehdon tutkimisesta. Tilamäärän väheneminen, navetoiden muuttuminen parsinavetoista pihatoiksi ja tilakoon kasvu ovat vaikuttaneet tähän kehitykseen. I hope to see you in the farm events. Nykyään vouhotetaan ja pelotellaan säästä tarkoituksella! Jukka Manninen Kesään kuuluu monenlaisia sääilmiöitä. Konsultti ei kanna vastuuta siitä, onko selvitys totta vai tarua tai onko meillä investointiin varaa. Mainittu laskutaitoinen kuntalainen on nimeltään Markku Siponen ja hän on nyt Suomen kansanedustaja. Valitsemalla suomalaisia maitoja lihatuotteita jatkossakin kasvisten oheen ostoskoriisi mahdollistat myös laiduntavien lehmien näkemisen. Toivotan Kiuruveden superkesän vieraille antoisaa vierailua. Maija Helena Kekäläinen Hengissä on selvitty. Konsultti laittaa laskun ja kaupunki maksaa. Yksityiseltä toimijalta puuttuu byrokraattinen tilivelvollisuus, joka sitoo parlamentaarisen järjestyksen puitteissa toimivat virkavastuuseen.” Olen kiinnittänyt tähän ilmiöön huomiota itsekin jo aiemmin. VIERASKYNÄ KAISA HUTTUNEN Kirjoittaja on MTK-Kiuruveden johtokunnan jäsen. When cow is allowed to decide when it goes to the pasture, it goes there in the night, when air is cool, or on cool and windy days, cloudiness or light rain are not disturbing cows. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi KATSO UUSI KYSYMYS SIVULTA 5. Tästä saimme hienon esimerkin, kun joitakin vuosia sitten kunnallinen taloudentasapainottamisryhmä (konsulttien luoma termi) laski kunnan tulevaisuudelle välttämättömäksi hävittää kaikki kyläkoulut (ja rakentaa keskustaan hirsinen keskuskoulu). KESÄISIN kuulen usein ihmisten kaipaavan laiduntavien lehmien näkemistä ja harmittelua siitä, miten harvoin niitä enää teillä liikkuessa näkee. Dropping number of farms, tie-stall barns moving to the free stall cattle barns and crowing of farm size have caused this development. Vettä juoda ja liikuntaa. It increases animal welfare, ability to perform natural behavior, walking strengthens muscles, all lying positions are possible and it remains natural diversity. Ihmiselämä on helppoa, jos siitä ei tee vaikeaa. kansanedustajan paikkaa haaveileville uraohjuksillemme. Increasing of free stall cattle barns and milking robots have caused that doors are open, and cows can freely choose, when they go to the pasture. Normaalia Suomen kesää. Päätöksentekomme ja siitä tiedottaminen on kaikkea muuta kuin avointa ja rehellistä. Lainaus: ”Lisäksi julkispalvelujen kehittämisen konsulttivetoistuminen, konsultokratia, heikentää välillisesti julkishallinnon tilivelvollisuutta. By choosing Finnish dairy products and beef among vegetables and other foodstuff, you can influence a lot of that if the cows are seen in the pasture in the future too. Odottaen innolla viileää syksyä/talvea! I love cool weather! Tanja Lång Hyvin menee. Matikaine Hartsa Useasti on ukkonen tehnyt tuhoja, mutta nyt on onneksi niiltä säästytty eikä ole tullut ukkonen päälle
Kuvituskuva Rytkyn uimarannalta. Huttunen arvelee, että enterokokkibakteereita kulkeutuu Koskenrannan uimapaiTIINA KILVENSALMI Pohjoismaat olivat hyvin edustettuina lippukulkueessa. Vesi on tavanHANNA SOINI Kaupunki on viime vuosina vähentänyt ylläpitämiään uimarantoja. HANNA SOINI Kiuruveden kaupungin ylläpitämillä HANNA SOINI Kaupungin uimarannoilla uskaltaa uida huoletta, ainakin veden laadun perusteella. Pappilanrannan, Koskenrannan ja Savirannan uimapaikkojen vesi on hyvälaatuista, tuoreista tutkimuksista selviää. Enterokokkien määrä oli hieman korkeampi Koskenrannan uimapaikalla kuin kahdella muulla seuratulla rannalla. omaista järvivettä, kommentoi ympäristöterveystarkastaja Lassi Huttunen. – Määrät voisivat olla kymmenkertaiset ennen kuin pitäisi ruveta toimenpiteisiin. heinäkuuta 2024 UUTISET Keskiviikko 10. heinäkuuta 2024 Pohjoismaiset Karavaanipäivät avattiin näyttävästi lippukulkueella maanantaina. 4 Keskiviikko 10. Tilaa käsintehdyt tuotteet kotiin tai lahjaksi SILUETTIVERSTAS OY www.siluettiverstas.fi Tilaa käsintehdyt tuotteet kotiin tai lahjaksi. Kauimpaa Kiuruvedelle olivat matkanneet taiwanilaiset. Viihdepuolen hoiti kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen lauluesityksellään, jota säesti viululLippukulkue avasi karavaanitapahtuman Pohjoismaiset Karavaanipäivät pyörähtivät käyntiin lippukulkueella, jossa matkailijat edustivat omaa maataan. colin ja enterokokkibakteerien määrä jää kauas toimenpiderajoista. Lippukulkue ja karavaanarit otettiin vastaan IskelmäAreenalla tervetuliaissanoin ja -puhein. Nivan koulun pihalta lähteneessä kulkueessa oli edustettuina yhdeksän eri kansalaisuutta. Kiuruveden ympäristöterveyspalvelujen heinäkuun alussa keräämien vesinäytteiden mukaan E. Tapahtuma on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka pieniltä yllätyksiltäkään ei ole vältytty. Kulkuetta johti Tapio Saha Suomen lipun kanssa. Väkeä oli paljon Virosta, Ruotsista, Norjasta ja tietenkin Suomesta
– Infopiste on tärkeä, että meidän tulevat vieraamme kokevat olonsa kotoisaksi, sanoo Kiuruveden kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen. Esimerkiksi Kiuruveden pyöräilyreitit ovat suosittu tiedustelunaihe matkailijoiden keskuudessa. Se on saanut myös uuden sisustuksen. 5 Keskiviikko 10. Kaupungin ympäristöterveystarkastajat tarkkailevat suolistoperäisen E. Infopisteestä matkailijat ja paikallisetkin voivat kysyä esimerkiksi heinäkuun superviikkojen tapahtumakattauksesta tai vaikkapa Kiuruveden luontokohteista ja nähtävyyksistä. Ulkomaalaiset turistit ovat Kiuruvedelle ajellessaan nauttineet luontoja peltomaisemista. heinäkuuta. Kielitaitoisilta nuorilta onnistuu turistien auttaminen englanniksikin. 08 764 990 Torstai 9–13 TOINEN LINSSI TOINEN LINSSI ILMAISEKSI ILMAISEKSI Ostaessasi Ostaessasi silmälasit silmälasit edun arvo jopa edun arvo jopa 744 € 744 €. Aiemmin kaupungilla on ollut Iskelmäviikon aikaan infopiste torilla teltassa. Väkeä Pohjoismaisille Karavaanipäiville on Rusin mukaan saapunut yli tuhat henkeä. Etenkin taiwanilaiset ovat kertoneet, että Kiuruvedellä mukavaa on vehreys ja miellyttävä lämpötila. Vaikka karavaanitapahtumien aloitus on kaikkineen sujunut mallikkaasti, on vastaan tullut myös pieniä takaiskuja. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi la kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tommi Tikka. Samalla vesinäytteistä mitataan veden lämpötila. Infopiste on saanut asiaankuuluvan ulkoasun. KYLLÄ 64% EN 36% SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Onko elämässäsi asioita, joista olet kiitollinen. Nyt infopistettä ei tarvitse joka ilta kerätä pois torilta niin kuin telttaa, Rusanen kertoo. heinäkuuta 2024 VIIKON KYSYMYS Oletko ollut tyytyväinen tämän kesän säähän. Kesätyöntekijät myös jalkautuvat torin läheisyyteen markkinoimaan Kiuruvettä turisteille ja jakamaan esimerkiksi karttoja. He tiedottavat matkailijoita myös sosiaalisessa mediassa. Tila jää silloin tyhjilleen. Sen ikkunoihin on tehty uudet matkailuinfosta kertovat teippaukset. Lippukulkueeseen osallistunut pohjoisnorjalainen Terje Olsen oli kiinnittänyt lipun lakkiinsa. Hän painottaa, että niiden määrä ei kuitenkaan ole huolestuttava ja Koskenrannan uimapaikallakin kelpaa polskutella. Ruotsalainen Liiu-koira oli seuraamassa avajaispuheita. Liiketila mahdollistaa tuotteiden myynnin aiempaa laajemmassa mittakaavassa koko tapahtumaviikkojen ajan. Lisää matkailijoita voi tulla viikon mittaan SF-Caravanin 60-vuotisjuhlatapahtuman alkaessa. – Ilmanalahan on täällä oikein mukava. Olin viime viikolla Espanjassa ja siellä oli paahtavan kuuma, Rusi jatkaa. Optimo Kiuruvesi Torikatu 1 puh. Rusasen mukaan sitä voidaan kuitenkin mahdollisesti hyödyntää matkailuinfona myös tulevaisuudessa isojen tapahtumien aikaan. HANNA SOINI kan vierestä kulkevan joen mukana. – Tarkoitus on, että karavaanarit eivät jäisi vain jäähallin alueelle. Tuoreimmat uimavesien laatutulokset voi käydä katsomassa Kiuruveden kaupungin verkkosivuilta. Infopiste sulkeutuu tapahtumaviikkojen päättyessä. colin ja enterokokkibakteerien määrää vedessä kesällä uimareiden hyvinvoinnin vuoksi. – Kaupungin omistama tyhjä kiinteistö on haluttu ottaa käyttöön käytännön syistä. uimarannoilla kelpaa polskutella Fiksu pääsee vähemmällä. – Vesisade on ollut vähän huolestuttavaa, mutta matkailuajoneuvossa on mukava olla myös sateella. Rusin mukaan yksi karavaanareille varatuista alueista jouduttiin poistamaan käytöstä liian pehmeän maan vuoksi. Näytteet kerättiin 4. Optikon ja Silmälääkärin ajanvaraus (017) 821 0061 sekä www.silmalasikauppaoptimo.fi. HANNA SOINI HANNA SOINI Mukana oli karavaanareita monesta maasta. Karavaanareille löydettiin kuitenkin nopeasti paikat toisilta alueilta. Kesätyöntekijät Jimi Huttunen ja Liinu Roivainen taittelivat maanantai-aamuna esitteitä valmiiksi turisteja varten. Infopiste avautui uudella ulkoasulla Kaupungin uusi infopiste avasi ovensa Kiuruveden torin kupeeseen maanantaina. SF-Caravanin puheenjohtaja Olli Rusi kertoo, että valtavan karavaanarimäärän saapuminen Kiuruvedelle on sujunut hyvin vaihtelevasta säästä huolimatta. Sade voi rajoittaa ulkona yhdessä vietettyä aikaa, mutta olemme päässeet istumaan ja rentoutumaan myös yhdessä, Olli Rusi kertoo. Yhteistyö kaupungin ja tapahtumajärjestäjien kanssa on Olli Rusin mukaan toiminut. Rusanen kertoo, että kiinteälle infopisteelle on ollut tarvetta. Kaupungin lisäksi mukana infopisteen järjestämisessä ovat Kiuruveden Voimistelijat. Viime torstaina veden lämpötila vaihteli 18–18,3 celsiusasteeseen Koskenrannan, Pappilanrannan ja Savirannan uimapaikoilla. Pyrimme palvelemaan asiakkaita ja tuomaan esiin palveluita ja oheistapahtumia, Rusanen sanoo. – Toivon, että ihmiset löytävät mahdollisimman hyvin myös Kiuruveden palvelut ja yritykset, hän sanoo. Lisäksi matkailuinfossa on myynnissä erilaisia tuotteita, monet Kiuruvesi-aiheisia. Yhdet uimavesinäytteet kolmelta rannalta kerätään vielä elokuun alussa. HANNA SOINI HANNA SOINI Uudella infopisteellä halutaan palvella matkailijoita ja opastaa heitä paikallisten palvelujen pariin. Infopistettä pyörittävät pitkälti kaupungin nuoret kesätyöntekijät, Jimi Huttunen ja Liinu Roivainen. – Näytteet kertovat tietenkin vain näytteenottohetken tilanteen, Huttunen huomauttaa. Se toimii kaupungin tyhjillään olleessa liiketilassa karavaani-, Iskelmäja kuorotapahtuman ajan eli pari viikkoa
Uutiset. TEKSTI JA KUVA AKU LAATIKAINEN Kun tähän mennessä Kiuruveden vesihuoltolaitoksen on tarvinnut ilmoittaa kiinteistöjen omistajille ja asukkaille suunnitelluista vedentulon katkaisemisista tai äkillisistä häiriöistä, ovat käytössä olleet perinteiset paperiset tiedotteet postilaatikoihin. Ei koske vesiosuuskuntia Karoluoto muistuttaa vielä, että uusi häiriötilannetiedotusjärjestelmä tulee ainoastaan Kiuruveden kaupungin vesihuoltolaitoksen käyttöön. – Ja ainakin toistaiseksi käytämme tätä uutta järjestelmää vain vesihuollon asioissa, vaikka periaatteessa voisimme tätä kautta tiedottaa ihmisiä myös muustakin, kuten vaikkapa antaa talvella katujen liukkaan kelin varoituksia ja samoin tätä olisi mahdollista käyttää kriisiviestintään. Karoluoto toivoo, että myös vuokra-asukkaat ja vapaa-ajan asukkaat kuten esimerkiksi kesämökkiläiset ilmoittaisivat yhteystietonsa, jotta tarvittaessa kaupunki saa mahdollisimman kattavasti tiedotettua ihmisiä. Lisäksi tulevaisuudessa Kiuruveden vesihuoltolaitoksen häiriötiedotteita voi katsoa kaupungin nettisivuilta, missä on myös häiriökartta. heinäkuuta 2024 Kimmo Karoluoto korostaa, että uutta järjestelmää ei käytetä muuhun kuin häiriötiedottamiseen. Mutta toki olemme myös varautuneet siihen, että tarvittaessa edelleen viemme paperisiakin lappuja postilaatikoihin. Karoluodon mukaan ne päädyttiin valitsemaan, koska tekstiviestiominaisuus on olemassa myös vanhoissa kännyköissä. – Linkki lomakkeeseen löytyy www.kiuruvesi.fi -etusivulta nimellä ”Tiedotteet vesihuollon häiriötilanteista”. Hän jatkaa, että uusi järjestelmä on hakenut jo automaattisesti sellaisten kiinteistöjen omistajien ja kaikkien yli 16-vuotiaiden asukkaiden osoitteet ja puhelinnumerot, jotka ovat julkisia. – Mutta sitten tietysti osalla ihmisistä on salaisia numeroita tai vaikkapa prepaid-liittymiä tai työpaikkansa liittymä käytössä, jolloin automatiikka ei tietoja pysty hakemaan. Nyt ollaan kuitenkin ottamassa käyttöön uutta häiriötilannetiedotusjärjestelmää, jossa ihmisiä tiedotetaan puhelimeen lähetettävillä tekstiviesteillä. Samoin taloyhtiöiden isännöitsijöiden olisi toivottavaa käydä täyttämässä lomake. Lisäksi aiomme seuraavan vesilaskun mukana lähettää ihmisille vielä paperisenkin tiedotteen, jossa on kerrottu tästä uudesta häiriötilanteiden tiedotusjärjestelmästä. Linkin takana on myös tarvittavat ohjeet lomakkeen täyttämiseen. Lisäksi jos jollain henkilöllä on pelkkä lankapuhelinliittymä käytössään, on meillä olemassa myös ääniviestimahdollisuus. Lisäksi tietojaan voi poistaa, jos esimerkiksi muuttaa Kiuruvedeltä pois. Niinpä etenkin heidän olisi hyvä ilmoittaa yhteystietonsa, vaikka kyllä muutkin voivat päivittää tietojaan meidän nettisivujen kautta. Ihmisten puhelinnumeroita ei myydä tai luovuteta eteenpäin ja ne pysyvät tallessa salasanasuojatulla palvelimella, johon on pääsy vain tekstiviestijärjestelmää käyttävillä henkilöillä. Kaupunki ei myöskään koskaan kysy esimerkiksi maksutietoja tai lähetä laskuja tekstiviestillä. 6 Keskiviikko 10. Jos tällaista esiintyy, voi kyseessä olla tietojenkalastelu. Nämä viestit lähetetään päiväsaikaan, eli yönsä saa nukkua rauhassa. Tekstiviestit tulossa paperien tilalle Kiuruveden vesihuoltolaitos on ottamassa käyttöönsä uutta häiriötilannetiedotusjärjestelmää. – Lisäksi tekstiviestejä ihmiset lukevat hanakammin kuin vaikkapa sähköposteja. – Useamman kiinteistön kohdalla voi niitä kaikkia koskevat tiedotteet tilata tarvittaessa yhdelle ja samalle puhelinnumerolle. – Jos siis joku on vaikka Sulkavan tai Lapinsalon vesiosuuskunnan asiakas, ei tämä asia koske heitä. – Tätä varten toivoisimme, että ihmiset ilmoittaisivat puhelinnumeronsa meidän asiakasportaaliin kaupungin nettisivujen kautta, jotta voimme tekstiviestejä lähettää, sanoo Kiuruveden tekninen johtaja Kimmo Karoluoto. Myös ääniviestejä Mutta miksi juuri tekstiviesti-ilmoitukset. Aika näyttää, että tuleeko tiedotusjärjestelmään uusia ulottuvuuksia tulevaisuudessa
heinäkuuta 2024 Tapahtumaviikoilla ollaan vastuullisia Kiuruvedellä järjestettävät suuret tapahtumaviikot ovat teemaltaan vapaasti vastuullisia. 7 Keskiviikko 10. Nykyaikana kahvilassa tulee hänestä olla valinnanvaraa ja erityisruokavaliot on huomioitava. Kesäkahvila Marili on auki heinäkuun ajan. Tapahtuma on järjestetty Metsänhoitoyhdistys Savotan, Kiuruveden Kaupungin, SF Caravan ry:n, SF Caravan Ylä-Savon ja Wallen Hovin kanssa. Liiaksi erilaisia herkkuja ei voi tehdä varastoon, mutta Lindlöf aikoo tietenkin varautua tapahtumaviikkojen vilinään suuremmalla määrällä herkkuja. Vastuullisuus Kiuruveden tapahtumissa näkyy konkreettisesti metsänistutustapahtumien, kierrätyksen ja ylimääräisen painomateriaalin karsimisena, kerrotaan tapahtumajärjestäjien tiedotteessa. – Katsotaan nyt ensin, miten kesäkahvilan pitäminen sujuu. Tulevaisuuden suunnitelmani ovat vielä aika auki, Inka-Maria Lindlöf sanoo. Tekemistä on paljon, mutta päivät eivät tunnu minusta liian pitkiltä. – Alkujännitys on nyt laantunut. – Haluan tuoda kahvilaan myös uusia makuja, Lindlöf sanoo. HANNA SOINI Haluan tuoda kahvilaan myös uusia makuja. Kakuissa Inka-Maria Lindlöfille onkin tärkeää paitsi maku, myös niiden kaunis ulkonäkö. Kiuruvedellä on lähdetty miettimään yhdessä SF Caravan ry:n kanssa kotimaan matkailun kestävää kehitystä ja tulevaisuutta. Puiden istuttamisen yhteydessä kerrotaan metsän kiertokulusta, istutetaan yhdessä puita ja nautitaan Suomen luonnosta. Taustalla vahvana tukena on elintarvikealan perustutkinto. Siinä saa tehdä kaunista käsityötä. Kesäkahvila Marili on avannut ovensa Puistonkulmalla heinäkuun alussa. – Osana kesän superviikkoja Kiuruvedellä on lanseerattu oma tapahtumansa, jossa ihmiset voivat osallistua ilmastonhuolintaan istuttamalla puita. Inka-Maria Lindlöf “. Kahvilalla on hyvä sijainti keskeisellä paikalla. Hän leipoo kaikki vitriinin tuotteet itse gluteenitonta leipää lukuun ottamatta. – Vielä ei ole palo sammunut, hän naurahtaa. – Ihmiset syövät myös silmillään, hän perustelee. Nyt nähdään myös konkreettisia tekoja. Puut ovat yksi Suomen tärkeimmistä hiilinieluista ja puut kasvaessaan sitovat hiiltä ja tällä voidaan kompensoida muun muassa matkailun aiheuttamia päästöjä. 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.fi Yrittäjäksi astuneen Inka-Maria Lindlöfin mukaan kahvila on lähtenyt hyvin alkuun. Samoin yhdistämällä eri kieliversioita painomateriaaleissa, on pystytty luopumaan suuresta osasta paperista ilmoittelua ja tiivistämään sama info kolmella kielellä yhteen ja samaan tiedotteeseen. – Myös väliaikaisen leirintäalueen kierrätysjärjestelmään on kiinnitetty huomiota ja ensimmäistä kesää Kiuruveden tapahtumissa (Pohjoismaisilla karavaanipäivillä, SF Caravanin 60-vuotistaphtumassa, Lupa Laulaa -kuorotapahtumassa ja Iskelmäviikolla) on majoittujien mahdollista lajitella jätteet leirintäalueilla. Nyt kun valmistuin leipuri-kondiittoriksi, on hyvä hetki koettaa, 18-vuotias Lindlöf sanoo. Kahvila on lähtenyt alkuun helpommin kuin luulin. Leipomisessa on kiva nähdä mihin pystyy ja on mukavaa saada hyvää palautetta asiakkailta, Lindlöf kertoo. Alku mennyt hyvin Kahvilan arki on lähtenyt Inka-Maria Lindlöfin mukaan hyvin pyörimään, vaikka monenlaista askaretta on tehtävänä ja yrittäjän päivät venyvät pitkiksi. Hän vaihtelee kahvilan tarjontaa päivästä riippuen. – Minua kiinnostaa kahvilan pitämisessä sen koko prosessi. Taustajoukkoina hänellä on äitinsä ja siskonsa, jotka auttelevat kesäkahvilalla tarpeen mukaan. Hän pitää etenkin makeiden kakkujen sekä juustokakkujen leipomisesta. Perinteisten kesäherkkujen lisäksi hän haluaa kokeilla kahvilassa vähän erilaisempia reseptejä ja uusia makuja. Tällä pyritään myös mahdollisimman pieneen kuormittavuuteen. Kevytyrittäjyys vähentää paperitöitä, Lindlöf kertoo. – Vastuullisuus on tämän päivän sana tapahtumajärjestämisessä ja tänä kesänä Kiuruvedellä on lähdetty miettimään yhdessä SF Caravan ry:n kanssa kotimaan matkailun kestävää kehitystä ja tulevaisuutta. – Minulla on ollut muutamana kesänä ajatuksena kokeilla kahvilan pitämistä. AKU LAATIKAINEN LUE UUTISET MONESTA KANAVASTA jatkuva täystilaus 136 euroa/12 kk – printtilehti ja digitaalinen näköislehti sekä jatkuvasti verkossa päivittyvät uutiset Puh. Syksyllä hän jatkaa lukio-opintoja. Leipomisessa on oma luovuutensa. Hän työskentelee ensimmäistä kertaa kahvilayrittäjänä, mutta kokemusta on kertynyt aiemmista työharjoitteluista leipomossa. Esimerkiksi gluteenittomat vaihtoehdot ovat tärkeitä, ja niitä ostetaankin paljon. Pohjoismaiset karavaanipäivät keräävät asiakkaita istuttamaan metsää Aasiasta, Euroopasta ja Pohjoismaista. TUOMAS LUUKKONEN Vastuullisuus näkyy metsänistutustapahtumien, kierrätyksen ja ylimääräisen painomateriaalin karsimisena. Lindlöf toivoo, että voisi tulevaisuudessa työllistyä omalle alalleen joko yrittäjäksi tai toiseen yritykseen. Nuori yrittäjä kokee tärkeäksi myös yrityksen näkyvyyden sosiaalisessa mediassa, sillä moni potentiaalinen asiakas etsii uudesta yrityksestä ja tarjoiluista ensin tietoa internetistä. Kesän ykkösherkkuja ovat tietenkin mansikkaleivokset, Inka-Maria Lindlöf kertoo. Lindlöf kertoo viime aikoina innostuneensa myös juuresta tehdyn artesaanileivän leipomisesta. HANNA SOINI Kesäkahvila Marilista tuli ensimmäinen oma kahvila – Minun on tullut leivottua lapsesta asti aika paljon kotona ja mummolassa. Kahvilan ohjaksia pitelee nuori yrittäjä, Inka-Maria Lindlöf. – Toivottavasti kahvilassa vilkastuu tapahtumaviikkojen aikaan
Kukot herrasmiehiä Kiuruvedenkanat ovat luonteeltaan kilttejä, mutta sylilemmikeiksi niistä ei ole aran luonteen takia. – Kun menen aitaukseen, kanat tulevat ”nypyläämään” kengänkärkiä. Ne voivat olla väriltään ruskean-, harmaantai mustankirjavia tai täysin valkoisiakin. Pieni heltta kertoo, että tämä tämä kana on vielä nuori. – Näillä on hyvä lentokyky. Hän ei enää aio kasvattaa eläinten määrää, sillä nykyisissäkin riittää puuhaa. TEKSTI JA KUVA HANNA SOINI Kiuruvedenkana rauhoittuu käsiteltäväksi, kun sen koppaa tukevasti kainaloon. Hänen nykyinen parvensa on niiden jälkeläisiä. Kanalassa niiden on kuitenkin tyytyminen korkeimpiin orsiin, joilla ne kokevat olevansa turvassa saalistajilta. Ne pärjäävät talvella hieman viileämmässä kuin tavalliset kanat. Kiuruvedenkannasta hän innostui myös lintujen monenkirjavan värityksen ansiosta. Silti nekin vaativat lämmitetyn sisätilan. – Olen sen verran kotiseuturakas. Ne on ruokittava, niiden aitaus siivottava ja niiden yleistä voin. Myös aitaus on pakollinen ympäri vuoden, etteivät ne joudu ketun tai muiden petojen suuhun. Kiuruvedenkanoista huomaa, että ne ovat sosiaalisia laumaeläimiä: kun yksi uskaltautuu ulos kopista, muut seuraavat varovasti perässä. Kukkojen on hänen mielestään oltava lempeäluontoisia herrasmiehiä. Kukot ovat yleensä tummia. Kanoja harrastuksenaan pitävä Anneli Hakala kertoo, että kiuruvedenkana eroaa muista sen villimmän luonteensa vuoksi. Tämä kantahan löytyi tästä aika läheltä Koivujärveltä. Ne ”juttelevat” toisilleen ja Hakalalle kotkottamalla. Kiuruvedenkanat lehahtaisivat yöksi puuhun nukkumaan, jos ne saisivat päättää. – Olen tykästynyt myös silkkikanoihin, koska ne ovat suloisia. Alkujaan hän hankki muutaman kanan ja kolme kukkoa viralliselta kiuruvedenkannan kasvattajalta Pohjanmaalta. Anneli Hakalalla on kolmisenkymmentä kiuruvedenkanaa ja pari kukkoa. Puuhaa vuoden ympäri Anneli Hakalalla on ollut kiuruvedenkantaa reilu vuodenpäivät. Sen lisäksi viereisessä aitauksessa kotkottaa kymmenkunta pörheää silkkikanaa ja pari tavallista kanaa. Kiuruvedenkanoissa ei saa valikoida mitään tiettyä väriä, vaan kaikki värit on säilytettävä, Hakala sanoo. – Nuorikot tunnistaa pienestä heltasta. heinäkuuta 2024 Uutiset Kiuruvedenkanoissa kiehtoo villi luonne Anneli Hakala kasvattaa Kiuruvedeltä peräisin olevaa maatiaiskanakantaa. – Kun koppaan jonkun kanoista syliin, kukko tulee potpottamaan viereen. Kyseessä on maatiaiskanakanta, jota on tiettävästi pidetty Kiuruvedellä vähintään 1920-luvulta saakka. Ehkä kiuruvedenojen väritys auttaa niitä sulautumaan maastoon. Ne voivat lennellä yllättävän pitkiä matkoja, Anneli Hakala kertoo esitellessään piha-aitauksessa kuopsuttelevia kiuruvedenkanoja. Myös kanojen paikallisuus vaikutti kasvattamispäätökseen. – On hauskaa nähdä, minkä värisiä tipuja munista kuoriutuu. Hän on tyytyväinen muutaman kymmenen kanan parveensa. Aitauksessa on oltava katto sekä tarpeeksi tiheäsilmäinen verkko, ettei minkki keplottele itseään siitä läpi. Kiuruvedenkanat ovat sitkeäluonteisia. Mutta kiuruvedenkana munii isomman munan, Hakala sanoo. Hakala arvelee, että ne kyllä saisi opetettua ihmisläheisemmiksi, jos niitä hellittelisi tipusta asti. 8 Keskiviikko 10. Nykyään kantaa pyritään suojelemaan kasvattamalla sitä tarkkojen säädösten mukaan, jotta se säilyy sekoittumatta muihin kantoihin. Kiinnostusta harrastukseen lisää kanojen luonne ja väritys. Ne vasta harjoittelevat munimista, joten munia ei vielä tule kovin paljon, Hakala kertoo. Niiden pitää olla suojelevaisia, eivätkä ne saa ajaa kanoja pois ruokakupilta, Anneli Hakala sanoo
9 Keskiviikko 10. Ollaanko menossa kohti rappiota vai onko kyse tavallisesta kielen elämisestä. Ehkä pystyn hyväksymään kyseisten ruokasanojen käytön ironisessa mielessä. Voikkuleipää suukkuluukkuun Tämän kolumni on oodi lempiaiheelleni: ruoalle. Niitä ovat esimerkiksi dinneri eli illallinen tai ilmaisu pitkässä juoksussa. Itse pitäydyin Pepemake-limpsassa, koska olin lupautunut kuskiksi. Kolumnin on inspiroinut Koivujärven Rantaterassi, jonka verkkosivuilla kerrottiin tapahtumassa olevan tarjolla jäätelöä, namia ja sipsuloita. LAPSENOMAISTEN väännösten lisäksi minua hiertävät suoraan englannista lainatut vaikeasti ymmärrettävät anglismit, joille on jo olemassa suomen kielessä oma ilmaisunsa. KOIVUJÄRVEN Rantaterassi on panostanut tapahtumatarjontaan pitkin kesää. Kaiken lisäksi kanaloista on otettava lain mukaan säännöllisesti salmonellanäyte, sillä Ruokavirasto valvoo kanojen pitoa tarkkaan. HUHHUH . Terassirockin avasi kiuruvetinen TrioTyttäret-kokoonpano. Luultavasti osa uusista englannin vaikutuksesta syntyneistä lainasanoista jää suomen kieleen, mutta osa jäänee hetken trendeiksi. SIPSULOITA, jädeä tai namiskuukkeleita ei harmi kyllä Terassirockissa ollut tarjolla. Hakala pitää silkkikanoja erillisessä aitauksessa, etteivät ne sekoitu kiuruvedenkanojen kanssa. Ehkä. Toivon kuitenkin, että sipsuloiden ja voikkuleivän kaltaiset hirvitykset haudataan tulevilta sukupolvilta mahdollisimman pian. Hakalan mukaan terveen kanan tunnistaa virkeästä ja tarkkaavaisesta olemuksesta. Sen lisäksi kanojen pito on luvanvaraista ja niiden kappalemäärästä ja pitopaikasta on tehtävä ilmoitus Ruokavirastoon. Esimerkki tästä on taksin ottaminen, vaikka suomessa taksilla paremminkin mennään, eikä sitä oteta. JOSKUS täytyy miettiä, mihin suomen kielen kehitys on menossa. Itse en ainakaan koskaan enää haluaisi kuulla sanoja sipsulat, kaljonki, ruikkari ja suukkuluukku, paitsi jos niitä käytetään samassa lauseessa. Oikeastaanhan lähes kaikki suomen sanat ovat lainasanoja joistain muista kielistä. ILLAN päätteeksi sorruimme hakemaan kotimatkalla perinteiset makkispekkikset, burgerit sekä pitsan pahimpaan nälkään. Toki moni anglismeista on jo juurtunut suomeen, ettei niitä edes tunnista. Kyse oli aikuisemman väen musahäppeninkistä, jossa juomapuolella tarjoiltiin luonnollisesti alkomahoolia: sidukkaa, kaljankia ja ölppösiä. Kukapa ei rakastaisi nameja ja sipsuloita. Niinpä masuni alkoi kurnia illan bailaamisen ja tanssaamisen aikana. Sen jälkeen tunnelman vei nextille levelille Hanna Hush bändeineen sekä Mötikkä & Änäkäinen -yhtye. Hän muistuttaa, että kesäkanoja ei ihmisten kannata ottaa, sillä kanat tarvitsevat hoitoa ja lämpimän ja turvallisen kodin ympäri vuoden. Jääkaapissani olisi kyllä odottanut edellispäivän dinneriltä jäänyttä broiskujauhiksesta tehtyä makrulootaa sekä kattilan pohjat hernaria, mutta kerrankos sitä ollaan viettämässä iltaa frendien kanssa. Omiin kesän lemppariherkkuihini lukeutuu myös jäde, etenkin tikruja vattujäde. Kiuruvedenkana voi olla hyvinkin kirjava kuvioinniltaan. Kiuruvedenkukkoveljekset tulevat hyvin toimeen samassa aitauksessa. Olin aiemmin syönyt lounaaksi vain edukasta punalaputettua saldea ja tsuffepaussilla välipalaksi yhden ruikkarin metukan ja tomskun kanssa. heinäkuuta 2024 Kiuruvedenkanoissa kiehtoo villi luonne Anneli Hakala pitää kämmenellään pientä silkkikanan tipua. Sillä on päässä pörheä ”tukka”. Olisi kandennut ennen lähtöä nopsaan huitaista suukkuluukkuun voikkuleipä. Tulevaisuudessa Hakala voisi harkita ryhtyvänsä kiuruvedenkanakannan viralliseksi perinnesäilyttäjäksi. Virallisena säilyttäjänä säädöksiin pitää kuitenkin perehtyä tarkkaan, Anneli Hakala miettii. Itsekin panin hiukset ja vaatteet minttiin viime lauantaina ja läksin rantaterdelle nauttimaan elävästä musasta. LOPPUUN todettakoon, että muksaa ja arskan täyteistä kesän jatkoa kaikille! KOLUMNI HANNA SOINI Kirjoittaja on Kiuruvesi-lehden toimittaja, joka söi aamiaiseksi voikkuleipää.. Jaxuhalit kaikille lukijoille, jotka jaksoivat kahlata tämän tekstin läpi. Esimerkiksi sana äiti on ikivanha germaaninen laina, joka on kadonnut alkuperäisistä kielistään, mutta jäänyt elämään suomeen. Jämäruoat tuli onneksi mutusteltua iltsukkapaltsukaksi seuraavana päivänä. Ne puistattavat minua liikaa, mutta toisaalta herättävät yhtäaikaisesti hyvin pienen huvituksen pilkahduksen. Toinen niistä on aapiskukkomaisen ruskeankirjava ja toinen harmaankirjava. – Se ei ole poissuljettu vaihtoehto. tia seurattava. Kuulostaa mahtavalta
Kun kiuruvetisille hevospiireistä ja paikallisen teatterinkin lavalta tuttu Teija Ratinen oli jokunen aika sitten käynyt Nilsiässä katsomassa kirjailija Antti Heikkisen Rautatiestä dramatisoiman version, hän päätti ehdottaa sitä tämän kesän näytelmäksi. Hän sanoo itse olleensa mukana Konolanmäen teatterin toiminnassa jo 20 vuotta. – Rautatiessä lavalla käy 12 näyttelijää. Väyrysen teatteri tempaisi jo ennen Konolanmäkeä mukaansa niin, että hän kouluttautui nukketeatterin tekijäksi, toimi Tanssiteatteri Reittulan Riihessä sekä opiskeli draaman tekemistä Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Puitteet Konolanmäellä ovat kunnossa, sillä katettu katsomo rakennettiin jo teatteritoiminnan alkuaikoina. Tarinaa kerrotaan neljän piian kautta. Ja kun lopuksi istumme iltateellä pirtin hämärässä, se on se onnen hetki. Renki Villen osaa näyttelevä ja myös markkinoinnista vastaava Teemu Korhonen kertoo, että tänä vuonna riittävä määrä näyttelijöitä löytyi varsin luontevasti. Teos on siis myös pitkän parisuhteen kuvaus, Korhonen linjaa. Vaikka välillä mieheni kanssa välillä ärhäköimme kuten Matti ja Liisa, silti rakastamme toisiamme. Työryhmä innostui Rautatiestä, sillä Heikkisen dramatisointi todettiin sopivaksi sekoitukseksi keveyttä sekä ihmisluonteiden ikiaikaisia kiemuroita. Uuden ja vanhan ihmettely sekä päähenkilöiden Matin ja Liisan välinen kemia. Se oli vähän sama asia, kun Rautatien Liisa ihmetteli, että ihanko muka rautapellistä on tehty tie Lapinlahdelle, Väyrynen nauraa. – Tekstillä ei ole lähdetty leikittelemään, vaikka Antti Heikkinen on tehnyt dramatisointinsa pilke silmäkulmassa kesäteatteriin sopivaksi. – Tyttäreni kertoi, että Suomessa kehitellään 3D-tekniikalla ilmasta lihan korviketta. Ennen kenraaliharjoitusten alkua kyläntalon kahvion pöydän ääressä istuu myös toinen teatterin kantavista voimista, teatterin joka paikan höyläksi itseään kuvaileva vieremäläinen Teemu Korhonen. Kun sekä Väyrynen että Korhonen toimivat arkitöissään opettajina, teatteritoiminta tukee myös opetustyötä. Rakkaudesta lajiin Vaikka Juhani Ahon Rautatie ilmestyi jo vuonna 1884, dramatisoinnissa on haluttu kunnioittaa alkuperäistä tekstiä. TEKSTI JA KUVA RIITTA AIRAKSINEN Kun Iisalmentieltä kääntyy Honkarannan jälkeen Lammasahoon päin ja taittaa matkaa rapiat seitsemän kilometriä, päätyy Konolanmäen kesäteatterille. – Niinpä luin uutta ja vanhaa versiota ja makustelin Heikkisen näkökulmaa tekstiin, Väyrynen kertoo. Musiikin ovat säveltäneet Pekka Huttunen ja Jorma Ruuska. Kun sukuselvitys on perisavolaiseen tapaan tehty, päästään varsinaiseen asiaan. Konolanmäen kesäteatterissa ihmetellään Rautatietä ja näyttämöllä nähdään myös kiuruvetistä väriä. 10 Keskiviikko 10. Mervi Väyrynen on puolestaan toiminut Konolanmäessä ohjaajana vuodesta 2015 lähtien. Jotkut näyttelijöistä ovat olleet mukana toiminnassa teatterin alkuajoista, eli 2000-luvun alusta saakka. Jotkut ovat tulleet mukaan tänä vuonna. Ohjaajana herättelin piiat henkiin niin, että roolit eivät ole puhtaasti vain kertojia, vaan henkilöitä, jotka omalta osaltaan vievät tarinaa eteenpäin. Viimeinen juna lähtee 14.7.. Teatterilaisia on kolmesta pitäjästä, kertoo teatterin ohjaaja, Mervi Väyrynen. Siellä käyn myös töissä, Väyrynen kertoo. Siinä on se kaikki, samoin kuin Matilla ja Liisalla, kun he palasivat reissultaan kotiinsa, Väyrynen toteaa. Rautatiessä Matti ja Liisa lähtevät katsomaan aikansa suurta ihmettä, vasta Lapinlahdelle vedettyä rautatietä. Kahvitella puolestaan voi neljän seinän sisällä viereisessä Mehtolan pirtissä. Piletin katsomoon voi ostaa vain käteisellä. – Kiuruvedellä olen kuitenkin syntynyt ja käynyt koulua. Kun ennen ihmeteltiin rautatien tuloa, tänä päivänä ihmetellään esimerkiksi tekoälyn ja monen muun uuden teknologian tuomia uhkia ja mahdollisuuksia. – Teatteri on Vieremän puolella, mutta Kiuruveden ja Iisalmen rajat ovat lähellä. Kulttuuri Väyrynen toteaa ja Korhonen on samoilla linjoilla. Ohjaaja on Mervi Väyrynen. Muissa tehtävissä ovat Harri Riiki, Miia Knuutinen sekä työryhmä. heinäkuuta 2024 Juna lähtöö justiinsa Maailma muuttuu, mutta muuttuuko ihminen. – Aho on osannut kuvata hyvin suomalaista ihmisluonnetta. Molempien mielestä Rautatien tapahtumia voi peilata myös nykyaikaan. Oman osansa tarinan elävyyteen tuo myös Pekka Huttusen ja Jorma Ruuskan säveltämä musiikki, Väyrynen kertoo. Ajattomia teemoja Tämän kesän näytelmäksi valikoitui Juhani Ahon Rautatie. – Olen ollut 40 vuotta naimisissa. Kahviota pitää Haajaisten nuorisoseura. Viimeinen näytös esitetään 14.7. Väyrynen löytää myös Matin ja Liisan parisuhteesta yhtäläisyyksiä omaan perhe-elämäänsä. Talkoohenkeä on löytynyt, joten olemme saaneet esimerkiksi lavasteet rakennettua, Korhonen iloitsee. En voinut ymmärtää, miten tyhjästä voitaisiin tehdä jotakin. – Mutta kyllä teatteria tehdään rakkaudesta lajiin ja tekemisen ilosta, Korhonen toteaa. Lisäksi taustalla on tiivis taustaorganisaatio. – Rautatiessä on kaksi suurta teemaa. Hän meni ja tarkkaili ihmisiä ja meni huomioissaan pintaa syvemmälle, Konolanmäen kesäteatterin näyttelijäkaartiin kuuluvat Teija Ratinen, Petri Kainulainen, Teemu Korhonen, Heikki Kononen, Heli Kononen, Marja Granlund, Merja Heikkinen, Helvi Vartiainen, Kirsi Nissinen, Liinu-Rea Kokkonen, Sara Heikkinen ja Lauri Vartiainen. Väyrynen tunnustautuu itsekin kiuruvetiseksi, tai ainakin melkein, sillä hän asuu Iisalmen puolella. Korhonen ja Väyrynen sanovat, että vaikka teatterin tahtotilana on ollut tehdä yleisön rakastamaa kevyttä kesäkomediaa, näytelmävalinnoissa on haluttu tuoda esille myös ihmiselämän syvempiä sävyjä
Punaiset sukat on tehty Kiuruveden 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi suunnitellulla mallilla. Bambua ja aloe veraa Villasukkien kutominen pitää pintansa suosittuna harrastuksena korona-ajan neuloosin jälkeenkin. heinäkuuta ja jatkuu 19. Sukkia otetaan vastaan Sukkanäyttely on Taitokeskus Kiuruveden tämän kesän päänäyttely. Sukan väri määräytyy kuitenkin pitkälti sen saajan mieltymysten perusteella. Kiuruveden taitokeskus on näyttelyn ajan avoinna laajennetun aukioloajoin.. Esillä on myös Anitta Pölkin ideoimat Kiuruveden 150-vuotisjuhlavuoden sukat. virkattuja villasukkia. Villasukkien värit vaihtelevat laidasta laitaan. HANNA SOINI veraa tai bambua. – Otamme kaikki villasukat vastaan. Ne ovat pehmeät ja hyvät jaloille, Henna Kortelainen ja Silja Ruotsalainen kertovat. Omistajat saavat luonnollisesti käsityönsä takaisin parin viikon jälkeen näyttelyn päätyttyä. – Kirjoneulonnasta on nyt tullut suosittua. Kiuruveden, Iisalmen ja Pielaveden nimikkosukkiin voi tutustua juuri Kiuruveden taitokeskukseen avatussa Sukkasillaan-näyttelyssä. Esillä on myös muita Kiuruveden sekä lähikuntien mallien mukaan tehtyjä sukkia. Esillä on myös Kiuruveden ja naapuripitäjien nimikkosukkia. 11 Keskiviikko 10. Villasukkanäyttelyä täällä ei ole ennen ollut, Tämä villaneule on saatu näyttelyyn lainaan sen paikalliselta tekijältä. Kortelainen ja Ruotsalainen kertovat, että perinteisten villasukkien rinnalla näkyy myös uusia trendejä. Esimerkiksi Fazerin karkkien ja Arabian astioiden mukaisia malleja on julkaistu, Henna Kortelainen kertoo. Uudet tuulet näkyvät myös materiaaleissa. Neulomisesta innostuneet voivat löytää niistä ja näyttelystä itselleen uusia malleja. Kiuruveden villasukasta on esillä monta versiota: siniraidallinen miehille suunnattu sukka ja keltaraidallinen naisten sukka. – Nyt kesällä Taitokeskuksessa ei järjestetä kursseja, joten tila sopii hyvin näyttelylle. Mallin on suunnitellut Minna Lapveteläinen. HANNA SOINI HANNA SOINI HANNA SOINI Mukana on paljon myös uniikkeja, itse suunniteltuja kuvioita. Suurin osa näyttelyn sukista on neulottu, mutta mukana on myös Näyttelyssä on eri tekniikoilla neulottuja ja virkattuja sukkia ja säärystimiä. Niitä näyttelyyn ovat tuoneet paikalliset ihmiset. – Osa näyttelyn sukista on tehty malleista, mutta mukana on paljon myös uniikkeja, itse suunniteltuja kuvioita, kertoo Taitokeskus Kiuruveden kudonnanneuvoja Silja Ruotsalainen. – Se on helppo malli, joka sopii myös aloittelijalle, Kortelainen sanoo. – Nykyään löytyy paljon villalankoja, joissa on mukana aloe Käsityöohjaaja Henna Kortelainen asettelee villasukkia esille näyttelyyn. heinäkuuta 2024 Kiuruvesi-sukat esillä Taitokeskuksen villasukkanäyttelyssä Paikallisten käsityöharrastajien taidonnäytteet pääsevät esille villasukkanäyttelyssä. Näyttelyssä on esillä kymmeniä muitakin villasukkia ja lisäksi säärystimiä ja joitain neuleasuja. Esillä on muun muassa käsityökoululaisten neulomia sukkia. Se on avautunut 8. Ruotsalaisen mielestä hillityt värit on helppo yhdistää erilaisiin asuihin. Näyttelyn sukat eivät kuitenkaan ole hänen, vaan Taitokeskuksen mallikappale. Taitokeskuksen käsityöohjaaja Henna Kortelainen kertoo, että pitäjäsukkamallit ovat melko uusia, hädin tuskin vuodenkaan vanhoja. Nuoret käsityöharrastajatkin ovat lainanneet töitään näyttelyyn. Kyllä niille paikka löytyy, Ruotsalainen ja Kortelainen sanovat. Mattimyöhäisetkin voivat vielä tuoda Taitokeskukseen villasukkia osaksi näyttelyä. Näyttely on haluttu järjestää juuri tapahtumaviikkojen aikaan, jolloin liikkeellä on paljon ihmisiä. Silja Ruotsalainen “ mutta aiempina vuosina on järjestetty esimerkiksi villapaitaja kansallispukunäyttely, Kortelainen ja Ruotsalainen kertovat. Talviset porosäärystimet Henna Kortelainen on tehnyt itse sukan mallista. Yrityksetkin ovat julkaisseet omia sukkamalleja. Se on neulottu Myrskyluodon Maija -elokuvassa näkyneen mallin mukaan. Niissä nähdään riemunkirjavaa väri-ilottelua, mutta myös hillityn valkoisella, mustalla ja neutraaleilla sävyillä on paikkansa. päivään saakka. Lapveteläisen suunnittelemista Kiuruvesi-sukista sinisävyinen Puronsolina-malli on annettu aiemmin lahjaksi myös kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusaselle
Hyväksi pelaajaksi ei tulla kädenkäänteessä. Mutta oli mukana myös ensikertalaisia. Ruotsalaisten joukkueeseen kuulunut Martin Norman sanoi lähteneensä uteliaisuudesta paikalle. Esimerkiksi viime vuonna Hyvinkäällä pidettyihin MM-kisoihin osallistui jo lähes 800 pelaajaa 19 eri maasta. Esimerkiksi se, että tämä on hauskaa. Oma osuutensa mölkyssä on myös onnella, mikä voi olla hyvä tai huono asia. Esimerkiksi sveitsiläiset sanoivat olevansa innostuneita mölkystä. Heiton jälkeen keilat nostetaan pystyyn sille kohdalle, johon ne ovat kaatuneet tai lentäneet. heinäkuuta 2024 Mölkkyä oli heittämässä useita kymmeniä innokkaita karavaanareita. Suojatyökeskuksen johtaja Jouko Pylväs sekä työntekijät Pekka Paasivaara, Erkki Leskinen ja Paavo Petäinen kehittivät puutavarasta kyykän tapaisen pelin, joka sai nimekseen mölkky. – Aiemmin olen pelannut petankkia. – Voittaja on se, joka saavuttaa ensimmäisenä täsmälleen 50 pistettä. Pikkuhiljaa mölkyn maailmanvalloitus käynnistyi. Tuotannosta jäi yli tuotantoon kelpaamatonta lautaa. Jos keiloja kaatuu kaksi tai enemmän, pistemäärä on sama kuin kaatuneiden keilojen lukumäärä. Aidon mölkkysetin saa 20– 30 eurolla ja niitä on Suomessa hyvin tarjolla. – Tämä on hauskaa, tässä on helppo päästä alkuun ja oppia perusteet, mutta silti mölkky tarjoaa haastetta myös pidempään pelanneelle. Siinä on jotain samaa kuin mölkyssä. Sveitsiläisten menestys ei sinällään ollut yllätys, koska mölkky on nykyään levinnyt laajalle ja ulkomaillakin lajia harrastetaan jo säännöllisesti. Sen pystyi aistimaan maanantaina, kun Kuorevirralla Ilmarin kentällä järjestettiin karavaanareiden mölkkymestaruuskilpailut. Menestyminen vaatii tarkkaa heittokättä ja taktista pelisilmää, vaikka heittotyyli onkin vapaa, kunhan vain heittää alakautta. – Eikä tämä ole kovin kallistakaan. Tasan 50 pistettä saatava Tavoitteena on kuitenkin heittää puisella palikalla eli mölkyllä kumoon luvuin 1–12 numeroituja puisia ”keiloja”, jotka on pystytetty tiiviiksi ryhmäksi 3–4 metrin etäisyydelle heittäjästä. Voitto kuitenkin jäi tällä kertaa isäntämaa Suomelle. Vuonna 1997 järjestettiin historian ensimmäiset SM-kisat Lahdessa. Jos keiloja ei kaada, heittää ohi tai astuu yli kolmella peräkkäisellä kerralla, putoaa pelistä pois. MM-kisojen suosio on koko ajan kasvanut. Kaiken lisäksi pelivälineet voi ottaa helposti mukaansa minne vain ja panna pelit pystyyn melkein missä tahansa. Tänä vuonna lajin MM-kisat ovat Japanissa saakka. 12 Keskiviikko 10. Samalla Lahden seudun vaneritehtaiden viilusorveilta syntyi tähteenä pyöreitä puupaloja, niin sanottuja purilaita. Se tekee mölkystä jännittävän, kun on saatava tasan 50 pistettä. Mutta pitänee kuitenkin harjoitella mölkkyä lisää, sillä nyt joukkueemme jäi alkukarsintaan, Norman naurahti. Jos heittäjä kaataa yhden keilan, pistemäärä on sama kuin kaatuneen keilan numero. Urheilu. TEKSTI JA KUVA AKU LAATIKAINEN Mölkky on monen suomalaisen suosikkipelejä kesäaikaan ulkosalla. Paikalla oli heittämässä kymmeniä innokkaita, eritasoisia pelaajia. Lahtelainen keksintö Nykymuotoinen mölkkypeli juontaa juurensa 1980ja 1990-lukujen taitteeseen. Suomen Mölkkyliitto perustettiin 2001, ja ensimmäiset MM-kisat olivat vuorossa vuonna 2004. Mikäli pistemäärä ylittää 50, pisteet putoavat 25:een. Tuolloin Päijät-Hämeen ammattikoulun yhteyteen Lahteen perustettiin Lahden ja ympäristökuntien suojatyökeskus, joka alkoi valmistaa sängynpohjia huonekaluyhtiö Ikealle. Yhtä aikaa hauskaa ja haastavaa Mölkyn suosio pitää pintansa eikä se ole enää pelkästään suomalaisten harrastus. Monta syytä suosioon Kuorevirran mölkkykisoja tuomaroinut Ari Valve sanoo mölkyn suosion johtuvan monista eri syistä. Yksi suosion salaisuus on myös sosiaalisuus. Mutta olipa osallistujien joukossa myös ulkomaalaisia ja varsin hyvälläkin menestyksellä, sillä sveitsiläisten joukkue oli kisan kakkonen
Juoksuja kävelytapahtuman lähtöpaikkana on Toiviaiskylän kyläntalo (Toiviaiskyläntie 501). 8,25 kilometrin matkalla on myös mahdollista osallistua naisten ja miesten kävelysarjoihin kolmihenkisin joukkuein. Flying Fishcocks eli suomalaisittain Lentävät kalakukot on puolestaan viidentenä. Lisäksi Eemeli Linnilä kuuluu joukkueen tukimieseli keskuspuolustajaosastoon. Illan avaus keltamustaa mahtiseuraa vastaan käynnistyi KiuPan osalta verkkaisesti KuPSin karattua 3–0 johtoon parissakymmenessä peliminuutissa. Lopulta lukemat venähtivät pelitapahtumiin nähden hieman liiankin laveaksi 2–9 tappioksi Paavo Lähderinteen tehtyä KiuPan molemmat osumat. Myös taustajoukkueiden apu ja kannustus joukkueiden kesken oli sellaista, jota en aiemmin ole pitkällä taipaleellani kokenut, tunnelmoi Vesku sunnuntaina turnausmatkan päätteeksi. Vastustajaksi otteluun saapuu Jyväskylä Jaguars, joka on kuuden joukkueen lohko A:ssa kärkipaikalla. Joel Mäki osallistui puolestaan Varpaisjärven perinteikkäässä yöKiuPan P12-joukkue viidenneksi Vaasassa KiuPan joukkueet vetäytyvät kuluneen viikon jälkeen viettämään sarjataukoa. Tapahtuma on 7–9 -vuotiaille ja heitä nuoremmille maksuton. kello 11 alkaen. 13 Keskiviikko 10. Päivän teemana ollut puolustuspelaamisen kehittäminen onnistui valmentajan asettamien tavoitteiden mukaisesti, vaikkei voittoja lohjennutkaan. Tiistaina Kuorevirran nurmella KiuPan T12-joukkue sparrasi Vaasan reissuaan kohdaten KuPSin ja LaPa-95:n. Auvinen paransi vielä ennätystään Pihtiputaan Keihäskarnevaaleilla, kun hän heitti tasan 33 metriä ja sijoittui T13-sarjan kilpailussa neljänneksi. Maalinteon ilosta pääsi nauttimaan peräti viisi kiupalaista Emilia Siposen ja Lily Rädyn viimeisteltyä kaksi sekä Aada Rytkösen, Emmi Kärkkäisen ja Anna Siposen puolestaan yhden maalin per pelaaja. Yleisurheilussa hyviä suorituksia Kiuruveden Urheilijoiden yleisurheilijoita oli jälleen kilpailemassa viime viikolla. Sarjojen vetäytyessä nyt parin viikon tauolle jää aikaa selvitellä menneitä tiinujen ja peilareiden osalta muuan itseään erinomaisena murretuntijana pitävän KiuPa-fanin kanssa. juoksussa kuuden kilometrin polkujuoksuun hyvällä menestyksellä. Lopuksi juostaan vielä 3000 metriä. Lisäksi tapahtumassa ovat 17-, 50-, 60ja 70-vuotiaiden sekä naisten ja miesten yleiset sarjat. P11:lle tappioita Hienosti poimi valmentaja PekKiuPan T12joukkueen Aino Myllylän (oik.) käynnistämä takaa-ajo ei aivan riittänyt KuPSia vastaan. Toisella jaksolla pirteä KiuPa hinautui jo tasoihin Emilia Siposen ja Aino Myllylän maaleilla, mutta KuPS rankaisi pian tasoitusosuman jälkeen neljännellä osumallaan, joten lopputulokseksi jäi 4–3 voitto Kuopioon. heinäkuuta 2024 Kiuruveden Koivujärven urheilukentällä järjestetään yleisurheilukisat lauantaina 20.7. Mukana oli myös Enni Pennanen, joka oli kilpailun kolmas. Siilinjärvellä käydyissä kisoissa Silja Auvinen voitti T13-sarjan keihäänheiton ennätystuloksellaan 32,68 metriä. Tällä kertaa KiuPaa edustivat joukkueet T11ja T13sekä P12-sarjoissa. Sijoitusotteluissaan KiuPa venyi maksimisuoritukseen voittamalla rangaistuspotkukilpailujen jälkeen sekä Vasa IFK:n että FF Jaro/Whiten ja sijoittuen siis lopputuloksissa viidenneksi peräti 37 joukkueen sarjassa. Liiton sarjojakin toki vielä heinäkuun ensimmäisellä viikolla pelattiin. Ottelu on Flying Fishcocksille tämän kesän runkosarjassa viimeinen kotipeli. Parhaaseen tulokseen venyi P12-joukkue, jonka turnauksen ainoa tappio välierävaiheessa maalein 1–2 FF Jaro/Red-joukkueelle vei KiuPan sunnuntaiksi pelaamaan sijoista 5–8. Peräti kolme joukkueista siirtyi lomille kulkien lähtöruudun sijaan Vaasan kautta, jossa ne osallistuivat perinteiseen Wasa Footballcupiin. Lisäksi Petri Jauhiainen sijoittui 45-vuotiaiden painonheitossa hopealle, kun Oulussa käytiin Aikuisurheiluliiton yleisurheilun SM-kisat. PEKKA KATTAINEN PEKKA KATTAINEN Seuraavaksi KiuPan joukkueilla on edessään parin viikon pelitauko. Toisessa pelissä KiuPa uinui avauskympin, ja ToU karkasi jo 0–4 johtoon. Naisille on lisäksi pituushyppykisa ja miehille keihäänheittokisa. Ikäluokkina ovat 5-, 7-, 9-, 11-, 13ja 15-vuotiaat. Vaasassa valmennustehtävissä apupoikana ollut KiuPan vanhempi junioripäällikkö Vesa Vainio oli vaikuttunut paitsi paikalla olleiden pelaajien myös erityisesti joukkueiden taustojen mahtavasta yhteisöllisyydestä. Normaalisti tässä vaiheessa laulun aiheessa tämä palsta nojautuu voimakkaasti eteen katsoen tuleviin tapahtumiin. Lisäksi heinäkuussa järjestetään Toiviaiskylän ja Rytkyn alueella pääosin sorateillä Huoleton HölkKylillä järjestetään urheilutapahtumia kä -tapahtuma sunnuntaina 28.7. Mäki oli miesten kisan kolmas ja P17-sarjan ykkönen. Lajeina ovat tytöillä ja pojilla juoksu ja pituushyppy. Joukkuekilpailussa Kiuruveden Urheilijoille tuli ylivoimainen voitto. Muilta peritään osallistumismaksu. Joukkue on pelannut kauden aiemmat kotipelinsä Iisalmessa, Kuopiossa ja Kajaanissa.. Myös hän heitti uuden ennätyksensä 34,63 metriä. Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan ottelua. Iskelmäviikolla jenkkifutista Kuorevirran urheilukentällä on mahdollisuus seurata pienen tauon jälkeen amerikkalaista jalkapalloa, kun Pohjois-Savon ja Kainuun alueen pelaajista koostuva miesten kakkosdivisioonan joukkue Flying Fishcocks pelaa virallisen sarjaottelun lauantaina 20.7. kello 10.30 alkaen. kello 13 alkaen. Naiset ja miehet kilpailevat puolestaan 100 metrin juoksussa, kuulantyönnössä ja saappaanheitossa. Avausottelu AC BARCAa vastaan oli alusta loppuun tiukka vääntö, päättyen kuitenkin KiuPan 1–3 tappioon, Ville Laukkasen tehtyä ainokaisen. Jokainen joukkueista onnistui voittamaan vähintään yhden pelaamistaan otteluista, sijoitusten oltua lopullisissa taulukoissa välillä 5–14. ka Lähderinne kentän laitaa iltalenkkeilleen seniorikansalaisen kävelysuorituksen malliksi P11-joukkueen viimeistelyharjoituksen osallistujille. Matkoina ovat 500 metriä alle 7-vuotiaille, yksi kilometri 7–9 -vuotiaille ja kaksi kilometriä 11– 13 -vuotiaille. Heille matkavaihtoehtoina ovat 8,25 kilometriä ja 21,1 kilometriä. Lauantain pelit Nilsiässä eivät menneet kuitenkaan pojilta kävelyksi, vaikkei hienossa kelissä toki kävellessäkään kylmä olisi tullut. – Oli kyllä upeaa nähdä kymmeniä junnuja turnausalueella yhtenäisissä KiuPa-huppareissa kannustamassa toisiaan. Vaasassa kolme joukkuetta Wasa Footballcupiin KiuPa on osallistunut aiempina vuosina säännöllisen epäsäännöllisesti, paras kilpailullinen menestys löytyy 17 vuoden takaa, jolloin 1997-ikäluokka voitti P10-sarjan. Vaikka KiuPa hallitsi kenttätapahtumia, olivat KuPSin vastahyökkäykset tehokkaita, mutta hallinta ei jäänyt kuitenkaan palkkiotta Aino Myllylän käynnistettyä takaa-ajon ensimmäisen jakson lopulla. Lapinlahtelainen LaPa-95 oli jo etukäteisarvioissa pari napsua KuPSia helpommaksi merkitty vastustaja, ja arviot osoittaa oikeaksi KiuPan selvä 7–0 voitto. Flying Fishcocksin riveissä nähdään myös kiuruvetistä jenkkifutisosaamista, kun esimerkiksi Viljami Ojala on joukkueen pelinrakentajana ja Pasi Myöhänen laitahyökkääjänä
Vornasen suoritukset olivat tasaisen vahvoja ja hän sijoittui jokaisessa lajissa neljän parhaimman joukkoon. Kalat ja äyriäiset ovat merkittävä osa vesien ekosysteemiä, ja ne pitävät ravintoketjun toiminnassa. Parikkalan Uukuniemellä järjestettiin lauantaina 6.7. nen sijoittui Suomen vahvin mies -finaalissa kahdeksanneksi. Kilpailussa Kiuruveden Urheiljoita edustivat klassisessa penkkipunnerruksessa Aada Roivas, Sini Hautajoki, Jasse Saastamoinen ja Mikko Kortelainen. Kalojen ja äyriäisten hyvinvointi on myös selkeä mittari koko ekosysteemin toiminnalle, sillä ne ovat herkkiä ilmastonmuutoksille, kuten veden lämpötilan ja happitason muutoksille. LEHDEN LOGO Hiljaiset ympäristövaikuttajat AHVEN Perca fluviatilis HAUKI Esox lucius KIVISIMPPU Cottus gobio PIKKUJÄRVISIMPUKKA Anodonta anatina KILKKI Saduria entomon OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma -20% Näkökulman kesä-ale! -50% Näkökulman kesä-ale! Erä Erä Erä Erä -50% -30% -35% -30%-50%. Pidetään yhdessä huolta suomalaisen luonnon upeasta ekosysteemistä. 14 Keskiviikko 10. Avoimessa ikäluokassa alle 105 kilon sarjassa kilpaili puolestaan Mikko Kortelainen punnertaen hyväksytysti 140 kiloa, jolla hän sijoittui miesten kisan kahdeksanneksi. heinäkuuta 2024 Urheilu Matti Vornanen Suomen Vahvin mies -finaaliin Kiuruveden Urheilijoiden Matti Vornanen saavutti viime viikonloppuna paikan Suomen Vahvin miesfinaaliin. elokuuta. Toiseen nostoon lastattiin avoimen ikäluokan alle 84-kiloisten sarjan uusi Suomen ennätystulos 160,5 kiloa ja sekin tuli hyväksytysti ylös. Suomen media-alan ja graafisen teollisuuden tavoitteena on olla hiilineutraaleja vuonna 2030. Kolmanneksi kiilasi Tino Näkkilä Kuopiosta 39 pisteellä. Viime vuonna VornaViimeinen karsintakilpailu Suomen Vahvin -finaalia varten järjestettiin Parikkalan Uukuniemellä. Petokalat syövät pienempiä kaloja ja taas pienemmät kalat käyttävät planktonia ja pikkueläimiä ravintonaan. Paras laji hänellä oli merimieskävelyn maksimimatka, missä hän sijoittui toiseksi. 60 sekunnin aikana 320 kilon taakkaa hän ehti kantaa huimat 53,95 metriä. Suomen Vahvin mies -finaali järjestetään Lappeenrannassa 3.– 4. Rantapenkkarit Sotkamossa Sotkamossa oli puolestaan perinteikkäät Rantapenkkarit, joihin oli ilmoittautunut ennätykselliset 125 nostajaa. Viimeiseen nostoon pyydetty ja hyväksytysti punnerrettu 163 kiloa korotti Saastamoisen uunituoretta SE-tulosta vielä hieman ylemmäksi ja pisteissä hän teki tämän vuoden kaikkien painoluokkien kärkituloksen, sekä kautta aikojen Suomen neljänneksi parhaat IPF-pisteet (85,197) kaikki ikäja painoluokat huomioiden. Kyseisellä nostolla varmistui myöhemmin myös naisten varustekilpailun kaikkien painoluokkien mestaruus. Kokenut ja meritoitunut kilpailija, Kiuruveden Urheilijoiden Leena Saastamoinen osallistui varustepenkkipunnerruskilpailuun, jossa hän pärjäsi erinomaisesti nostaen jo ensimmäisellä nostollaan Rantapenkkareiden naisten kaikkien aikojen suurimmat raudat 155 kiloa. kesän viimeinen karsintakilpailu alle 105-kiloisten miesten sarjassa, jossa Vornanen sijoittui toiseksi 42 pisteellä. KIURUVEDEN URHEILIJAT AKU LAATIKAINEN Leena Saastamoiselle uusi SE-tulos varustepenkkipunnerruksessa. Kilpailun voiton vei Oliver Ekman Laihialta 47 pisteellä. Jasse Saastamoinen oli kilpailun nuorin miesnostaja 14-vuotiaana ja punnersi oman ennätyksensä 50 kiloa sijoittuen kilpailussa sijalle 13. Junioreissa 12-vuotias Aada Roivas nosti oman ennätyksensä 45 kiloa, sijoittuen kisassa viidenneksi ja saaden kuuluttajan palkinnon nuorimpana osallistujana, sekä kolmesta onnistuneesta nostosta. Sini Hautajoki sivusi omaa ennätystulostaan 42,5 kiloa ja sijoittui junioreiden kilpailussa kuudennelle sijalle
Esillä on lisäksi harvinainen käsikivimyllykokonaisuus, joita on koko Suomessa vain muutamia. Mutta sitä avaamistakaan ei tule katumaan, on se niin hyvää. Aarne Huhtanen: – Mamma meillä on tehnyt kotiviiniä paljonkin, viinimarjoista ja sillä tavalla. – Verrattuna aiempiin vuosiin nyt luvassa on ennen kaikkea enemmän työnäytöksiä ja selostuksia niistä. Jos joku sellaista tekee, niin omalla vastuullaan. Jos raaka-aineena käytetään sokeripitoisuudeltaan alhaisia kotimaisia marjoja tai hedelmiä sekä muita kasvinosia, on sokerin käyttäminen tarvittavan alkoholikäymisen aikaansaamiseksi jopa välttämätöntä. Raaka-aineena voidaan käyttää marjoja, hedelmiä ja muita niihin verrattavia kasvinosia, ei siis esim. Hän on myös neuvonut kaikkia, jotka ovat tulleet asiasta kysymään. Koneista ja traktoreista on kertomassa kerhon puheenjohtaja Hannu Halonen ja juontajana toimii Pentti Pursiainen, joka samalla soittaa ja laulaa välimusiikkia. Reseptejäkin on yhtä monta kuin viininvalmistajia. Viinipullot täytyy sulkea huolellisesti korkilla ja vahalla ja säilyttää pitkään. Tarvitaan vain huolellisuutta ja kärsivällisyyttä. Reseptejä on runsaasti ja monissa satseissa on kaikki tarvitavat aineet viinihiivoista alkaen mukana. Alkon myymälästä todettiin, että riisin käyttäminen on kotiviinissä kielletty. Minulla on tuollainen 30 litran pullo. (Kiuruvesi-lehti 10.7.1974) – On niin hyvää viiniä, ettei raskis edes pullua aukasta, Reijo Rönkkö sanoi. Varmuuden vuoksi on vielä erikseen mainittu nimenomaan se, ettei raaka-aineena kotiviinissä saa käyttää maltaita tai muita viljatuotteita, esimerkiksi riisiä. Reijo Rönkkö: – Pihlajanmarjoista tulee hienoa viiniä. Taimi Ikäheimosta kehuivat monet kotiviiniä tekevät varsinaiseksi mestariksi. 15 Keskiviikko 10. Kyllä siitä hyvää tulee. Raimo Jokisalmi puolestaan viihdyttää kansaa soittamalla vanhaa haitaria. Säilytysolosuhteisiinkin pitää kiinnittää erityisen suurta huomiota, koskaan ei olla liian huolellisia. – Tänä vuonna päätettiin järjestää hiukan toisenlainen tapahtuma perinteisten Eloajelujen sijaan, koska Kiuruvedellä on harvinaiset TAPAHTUMAPÄIVÄ RYTKYN KONEMUSEOLLA 13.7. Haluamme olla yleisökeskeisempiä. Viikosta viikkoon HUOMIO NAISET! POP-UP LIIVIPÄIVÄT Kiuruvedellä 12.–20.7.2024 Torikatu 1 Aukioloajat: ma–pe 10–18 la–su 10–16 Runsaasti kokoja ja malleja juhlaan sekä arkeen! TERVETULOA PALVELTAVAKSI Toivottaa Helena ja Kaija. On tehty jo vuosikaudet. – Eloajelutkin kyllä pidetään tulevina vuosina, mutta tänä vuonna päätimme järjestää tällaisen tapahtumapäivän Kiuruveden superviikkojen kunniaksi, Risto Kärkkäinen sanoo. Museo ja buffet avataan kello 10 ja ohjelmaa on kello 11 alkaen. juhlaviikot, joihin saapuu runsaasti porukkaa Suomesta ja muualtakin, kertoo tapahtumaa jo helmikuulta lähtien järjestelemässä ollut Risto Kärkkäinen. kasvin juuria, lehtiä tai kuoria. Sen kanssa ei vain pidä hosua. Tapahtuma päättyy kello 14 ja siihen on vapaaehtoinen pääsymaksu. Millaista kotiviiniä saa tehdä. Lisäksi on olemassa hienoja viinikirjoja, joissa selvitellään yleensä viinin 50vuotta sitten ”Viikunoista tulee hyvää ja pihlajanmarjoista” tekemisen niksejä. – Tämä viini tulee valmistaa kotitaloudessa, omaksi kotitarpeeksi ja yksinomaan käymisen avulla. Näitä pulloja oli yhteen aikaan meijerillä vaikka millä mitalla, nyt niitä ei tahdo saada enää mistään. Ja mitä viinintekijät itse. Ja viini on sitä parempaa, mitä kauemmin se saa olla varastossa. Paikalla on myös traktoriharvinaisuuksia, Weteraanitraktorien pieni ajelu ynnä muuta. Viini on onnistunut aina, sillä nykyisin on saatavissa riittävän seikkaperäisiä reseptejä. heinäkuuta 2024 Kotiviiniä tehdään myös Kiuruvedellä. Valmistusaineiden tai niiden käymisen yhteydessä syntyneiden maku tai aromiaineiden tulee olla valmiissa juomassa selvästi havaittavia. Weteraanitraktorit Kiuruveden järjestämä tapahtumapäivä. Tapahtumapäivässä tehdään kattopäreitä usealla eri menetelmällä: konepärehöylällä ja maamoottorilla sekä käsivoimaisesti kankiperiaatteella ja käsihöylällä. Viime kerralla meille sattui muuten pienoinen pukki, tuli julkaistua liian kova resepti, jossa puhuttiin mm. Ikäheimonen on tehnyt kotiviiniä monenlaisten reseptien mukaan, parasta viiniä hänen mielestään tulee ruusunmarjoista. Ja muutenkin näitä viinipulloja on käsiteltävä hellävaraisesti. Viiniä on oikeus valmistaa kotitarpeiksi, kerrottiin Alkon Kiuruveden myymälästä. Tällaisista pulloista maksaisivat monet heti kättelyssä kymmeniä markkoja. Sillä kiinni jos joutuu, voi joutua kevyesti myös sellaisen pöydän ääreen, jossa ei varmasti viiniä ole. – Mutta jos nyt tämän Raili-siskon kunniaks! MENOVINKKI Kiuruveden Rytkyn konemuseolla (Kaarteenperäntie 679) pidetään lauantaina 13.7. Itse asiassa, kun yhtä kotiviinintekijää jututtaa, tämä muistaa heti suoralta kädeltä toisen ja kolmannen, nämä taas lisää joitakin muita jne. Samalla tehdään pärekattoa malliksi. Ja kyllä tällaisessa hyvää viiniä tuleekin, kun on kaikki muut kotiviinin tekemisessä tarvittavat välineet ja on tarkkana kuin porkkana. riisistä. Ja kun näitä on aikansa säilyttänyt, miettii hyvin pitkään, ennen kuin raskii yhdenkään avata. Veijo Bovellan: – Viikunoista minä olen tehnyt, niistä tulee hyvää viiniä. Käyttö ei kuitenkaan saa olla niin runsasta, että valmistusaineet tai makuja aromiainekset eivät olisi vielä selvästi juomassa havaittavissa. Sokerin käyttöä kotiviinin valmistuksen yhteydessä ei ole katsottu voitavan kieltää sen vuoksi, että valmistuksessa yleisen tavan mukaan käytetään myös sokeria viinihiivan, marjojen ja hedelmien lisäksi
Laukansaaressa asui Laukkasia jo 1500-luvulla Savon ensimmäisten maakirjojen aikana. klo 9–12 ”Ihmistä lähellä” aamupäivä kontaktituvalla, kahvi ja tee tarjoilu Su 14.7. klo 13.7. Kuinka sen jälkeen voin vielä ajatella olevani hyvän Jumalan lapsi. 13) Ei ole oikein vaatia rauhaa silloin, jos se johtaisi vielä suurempaan kärsimykseen. – la 20.7. klo 10–10.30 Ruokajakelu temppelin alapihalla Ti 16.7. klo 10 Messu, karaMessu, karavaanareiden matkaansiunaus vaanareiden matkaansiunaus (Korkkonen, Huuskonen, (Korkkonen, Huuskonen, Marin) Marin) Ti 16.7. Sukuneuvosto kokonaisuudessaan edustaa eri sukuhaaroja ja on alueellisesti kattava. – la 20.7. klo 18 KesälomalaisKesälomalaisten iltakirkko Sulkavanjärven ten iltakirkko Sulkavanjärven kyläkirkossa kyläkirkossa Ke 17.7. klo 18 Ti 16.7. 017 770 0421 Hautakiviä • Hautakivet • Kaiverrukset • Entisöinnit Kiuruvesi ja lähialueet HAUTAKIVIHUOLTO P. Pääsylippu laulaa! -suurkuoro. Sukukokous linjasi sukuseuran toimintaa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. – Uudet DNA -testit osoittavat, että Punkaharjun Laukansaari on useiden sukuhaarojen lähtöpaikka. Kolehmainen kirjoittaa parhaillaan toista sukukirjaa, joka valmistuu noin vuoden päästä. klo 10 – 10.30 Ruoka-apu Helluntaisrk:m Ruoka-apu Helluntaisrk:m parkkipaikalla parkkipaikalla PÄIVÄKERHO PÄIVÄKERHO Ilmoittautuminen syyskuussa Ilmoittautuminen syyskuussa alkaviin kerhoryhmiin on alkaviin kerhoryhmiin on avattu: https://www.kiuruveavattu: https://www.kiuruvedenseurakunta.fi/tule-mudenseurakunta.fi/tule-mukaan/lapsille-ja-lapsiperheille/ kaan/lapsille-ja-lapsiperheille/ paivakerho/paivakerhoon-ilpaivakerho/paivakerhoon-ilmoittautuminen moittautuminen KUOLLUT KUOLLUT Viljo Fredrik Kärkkäinen 76 v. klo 10 – 10.30 ma 15.7. www.kiuruvedenhelluntaisrk.. Pääsylippu 20 €/15 € (käteinen tai kortti), 20 €/15 € (käteinen tai kortti), alle 12 v. Rauha on mahdollista, kun valmistaudutaan sotaan. Kuinka tehdä se kadottamatta omaa ihmisyyttään. 2 Keskiviikko xx. Ma 15.7. En usko, että yksipuolinen luopuminen sotimisesta ja esivallan kantamasta miekasta johtaisi tässä maailmassa hyvään. Uusi saapumiserä on astunut palvelukseensa. klo 10 Su 14.7. Tunnelma oli totuttuun tapaan lämmin: toisensa kohtaavien ystävien katseita ja halauksia, juhlatunnelmaa aistivia ensikertalaisia, tuhansien ihmisten veisuuta, Siionin virsien rukousta. Siksi tarvitsemme myös aseistakieltäytyjiä ja pasifisteja. (Room. klo 19 Ke 17.7. – Kansan sivistämisessä rahvas opetettiin arvostamaan suomalaista järvimaisemaa ja sen luonnon kauneutta. ilmaiseksi alle 12 v. xxxxkuuta 2021 Tiekirkko Tiekirkko avoinna arkisin avoinna arkisin 8.–19.7. ilmaiseksi Su 21.7. Sukukokous pidetään kolmen vuoden välein. Lämmöllä muistaen ja kaivaten Siskot ja veljet perheineen Sukulaiset, naapurit ja ystävät Siunaus tomitettu 6.7.2024 läheisten läsnä ollessa. Sukujuhlassa juhlaesitelmän piti dosentti Jyrki Paaskoski aiheena Punkaharjun merkitys kansallisen identiteetin rakentamisessa. – la 13.7. heinäkuuta 2024 Hengelliset Hartaus Olin viime viikonloppuna herättäjäjuhlilla Vaasassa Kasarmintorin puistossa. Rakkaus on mahdollista, kun rakkaudettomat pidetään aisoissa. klo 10–18 Kirpputori Kirpputori Torintupa (NivanTorintupa (Nivankatu 2) avoinna ma 8.7. Noin 80 Laukkasta kokoontui sukukokoukseen. Punkaharju oli ja on yksi Suomen helmistä. klo 16 Kirkon esitKirkon esittely (Eero Svärd), Huom! Ei tely (Eero Svärd), Huom! Ei keskiviikkona kuten aiemmin keskiviikkona kuten aiemmin ilmoitettu ilmoitettu Su 14.7. Sukuseuran puheenjohtajana jatkaa kunnallisneuvos Heikki Laukkanen Juvalta. Kuinka ruokin rauhan valtakuntaa itsessäni. klo 19 Lupa laulaa! Lupa laulaa! –konsertti pääkirkossa; Liitto–konsertti pääkirkossa; Liittokuoro Louhi, Iisalmen Kalevakuoro Louhi, Iisalmen Kalevalakuoro, Vox Feminae, Lupa lakuoro, Vox Feminae, Lupa laulaa! -suurkuoro. Lämmin kiitos osanotosta suureen suruumme. ja ma 15.7. klo 10–17 10–17 Ke 10.7. Ja Jumalan valtakunta on Jeesuksen sanoin jo täällä sisäisesti meissä. klo 10–18 8.–19.7. MIIKKA HUUSKONEN seurakuntapastori Sodan ja rauhan tuulia Laukkaset kokoontuivat Punkaharjun Lustossa viime lauantaina runon ja suven päivänä Laukkasten 13. 16 Keskiviikko 10. Toinen tärkeä tehtävä seuran toiminnassa on 600 jäsenen palveleminen sukurekisteritiedoilla, omalla tasokkaalla lehdellä ja monipuolisilla suvun omilla tuotteilla. – Laukkasista on nyt tehty lisää useita kymmeniä DNA-testejä tavoitteena selvittää laajalle levinneen suvun eri sukuhaarojen yhteyksiä. Ei ole oikein käydä sotaa maailmassa, jossa ydinsota on mahdollisuus. Sotilaspapit ovat tärkeässä tehtävässä haastamassa heitä, että jokainen alokas joutuisi kohtaamaan ja ratkaisemaan oikean ja väärän kysymyksiä. Siellä, missä joku uskaltaa luottaa maailmanrauhaan, on pilkahdus Jumalan valtakunnasta. Tällaisessa maailmassa omatunto ei voi pysyä puhtaana. Sota osoittaa selkeällä tavalla, miten syvällä maan päällä elävä ihminen on tämän vääristyneen maailman ravassa. Suurin hanke on toisen sukukirjan saaminen valmiiksi ja sen markkinointi jäsenistölle. Sen sijaan hänelle tarjotaan raskaan palveluksen ja eettisten kamppailujensa keskellä samaa, mitä tarjoiltiin viime viikonloppuna herättäjäjuhlien seurakansalle: Jumalan armoa joka kohtaa elämän ja uskon taistelussa uupuneen ja haavoittuneen ihmisen, nuoren tai vanhan. Mutta on niinkin, ettei ole oikein tappaa ihmistä. klo 10 Su 21.7. HEIKKI LAUKKANEN Laukkasten sukuhaarojen yhteyksien selvittämisessä, Kolehmainen kertoo. Sukukokousesitelmän piti sukututkija Ari Kolehmainen, joka on kirjoittanut Laukkasten ensimmäisen sukukirjan Vesireittejä vastavirtaan, Laukkaset 1500– 1600 -luvuilla. Hanna Tuura muisteli omaa varusmiesaikaansa samoilla paikoilla ja mietti kristityn kipeää suhdetta sotimiseen: Emme voi toimettomana jäädä katsomaan, jos kotimaata uhkaa sellainen hävitys, josta kertovat uutiset Ukrainasta ja maailman muista sodista. To 11.7. Sukuseura on perustettu vuonna 1988. 29.03.1948 k. Sellainen vakaumus toimii täällä maan päällä elävälle merkkinä toisenlaisen todellisuuden mahdollisuudesta. 06.06.2024 Sen tiesi kesän aurinko, sitä kuiski vieno tuuli, ja siinä pesää tehdessään, sen pihan linnut kuuli. Kuinka vihollista on kyettävä ampumaan ja samalla pitämään ihmisenä. klo 17 EnglanninEnglanninkielinen hartaus pääkirkossa kielinen hartaus pääkirkossa (Korkkonen) (Korkkonen) Pe 12.7. klo 16 Pe 12.7. Ei ole oikein jättää paikkaansa taistelussa ja antaa toisten kuolla. Kolehmaisen laajaan savolaisten sukujen DNA-projekti auttaa myös tietoisuuteen, Paaskoski sanoi. Toinen sukukirja tulee käsittelemään Laukkasten vaiheita 1700-luvun alusta noin sata vuotta eteenpäin Suomen suurruhtinaskunnan aikaan. Uusina jäseninä 10-jäseniseen sukuneuvostoon valittiin Seppo Laukkanen Pieksämäeltä, Ulla James Espoosta ja Salla Rossi Kouvolasta. ja ma 15.7. – la katu 2) avoinna ma 8.7. Sotilaalle taistelu saa jäädä sotakentälle. Kaikkialla oli läsnä Pohjanlahden merituuli, joka vei ajatukset juhlan tunnusvirteen: ”Purjeisiini tuulta anna, / minut kanna / meren yli mailleni.” Juhlailon keskellä pohdittiin myös vakavia, maallisiakin aiheita. Apostoli Paavalin ajatukseen tukien saamme ajatella, ettei esivalta kanna miekkaa turhaan vaan käyttää sitä oikeudenmukaisuuden palveluksessa. Se soi laulussa lintujen: Tää aamu on rakkaamme viimeinen. Viimeistään Topeliuksen Maamme-kirja nosti Punkaharjun laajaan kansalliseen Laukkasista on nyt tehty lisää useita kymmeniä DNA-testejä. klo 11 Jumalanpalvelus, Ari Palmroth ym. Yksikään ei voi elää rauhassa ilman väkivaltaa – olkoonkin, että siihen on annettu oikeus vain poliisille, vartijoille, sotilaille ja muille turvallisuusammattilaisille. sukukokous pidettiin Laukansaaressa metsämuseo Lustossa Punkaharjulla. 0400 152 784 ajade@ajade.fi Rakkaamme Viljo Fredrik KÄRKKÄINEN s. Ari Kolehmainen “. klo 10 Iskelmämessu Iskelmämessu torilla torilla DIAKONIA DIAKONIA ma 15.7. klo 16 RuotsinkieRuotsinkielinen musiikillinen hartaus linen musiikillinen hartaus pääkirkossa (Huuskonen) pääkirkossa (Huuskonen) Ke 10.7. klo 17 Ke 10.7. Päätösrukouksessa pyysimme: ”Anna meille uusia voimia. Mutta uskon, että kerran Jumalan valtakunnassa ei ole enää sotaa eikä väkivaltaa. Sukuneuvostoon vuosina 2024–2027 kuuluvat Heikki Laukkanen Juvalta, Kerimäen sukuhaara, Antti Laukkanen Helsingistä, Parikkalan sukuhaara, Oskari Laukkanen Kuopiosta, Pielaveden sukuhaara, Sirkka-Maarit Pumpanen Sulkavalta, Kurkijoen sukuhaara, Pekka Laukkanen Heinolasta, Uukuniemen sukuhaara, Kirsti Laukkanen Jyväskylästä, Jyväskylän sukuhaara, Ada Rossi Porvoosta, Jyväskylän sukuhaara, Ulla James Espoosta, Vieremän sukuhaara, Seppo Laukkanen Pieksämäeltä, Kerimäen sukuhaara ja Salla Rossi Kouvolasta, Kerimäen sukuhaara. Laukkasilla on moninaiset juuret, suvulla ei ole yhtä esi-isää. klo 16 Ke 10.7. Viljo Fredrik Kärkkäinen 76 v. KASTETTU KASTETTU Venla Helena Kauppinen Venla Helena Kauppinen Kuolleet Seurakunnat p. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta, Helge Enbuska ym. On yllättävää, ettei sotilaan virsikirja sisällä virsiä, jotka kuvaavat kristityn elämää taisteluksi. Auringon laskiessa kesäyössä juhlakentän viimeiset nuoret lauloivat iltavirtensä. Anna meille tuulta purjeisiimme!” Silloin puhuri kävi yli polvistuneen seurakansan. 017 770 0421 p
KIURUVESI UUSILLA SILMILLÄ Muualta muuttaneen silmin Kiuruvedellä on paljon pyöräteitä. Ne varoittivat tietenkin pyörätietä halkovasta pitkästä railosta. Sen varrelta pääsee poikkeamaan järven ympäristössä puikkelehtiville poluille – jotka muuten ovat erinomaisen hyvin ylläpidettyjä. Illan aikana lavalle nousi myös muita esiintyjiä. Myös Koskenjoen ja jäähallin ympäristössä mutkittelee kauniita maisemareittejä pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Alkujaan Haapavedeltä lähtöisin oleva laulaja ja musiikintekijä esitti omaa englanninkielistä tuotantoaan sekä kertoi kappaleidensa taustoista. Heidän jälkeensä lavalle astuivat Lahdesta saakka matkanneen Mötikkä & Änäkäinen -yhtyeen herrasmiehet. On aika jälleen ihmetellä Kiuruvettä paikkakunnalle muualta muuttaneen silmin. Kiuruveden keskustasta pääsee kulkemaan pyörätietä pitkin esimerkiksi Iisalmen suuntaan. Ne kannustavat liikkumaan terveellisellä ja vihreällä tavalla. Jalankulkuja pyöräteiden rakentaminen on pienille kunnille kallista, joten olen ihmetellyt, miten niitä voi kulkea niin paljon pitkin Kiuruvettä, myös varsin sryjäisillä tieosuuksilla. Etenkin heidän tulkintansa Erika Vikmanin Syntisten pöytä -hittikappaleesta innosti kuulijoita tanssimaan. Terassirockin toisena järjestäjänä toimi The Wet Plugs -yhtye. Rantaterassin kesän tapahtumakausi huipentuu venetsialaisiin elokuun lopulla. Illan päätteeksi väkeä tanssilattialle veti tapahtuman pääesiintyjä, komeaääninen Hanna Hush bändeineen. Viime lauantai-illan tapahtumassa kuultiin tietenkin rock-musiikkia, mutta mukaan mahtui myös pehmeämpiä kappaleita. Esa Saastamoinen kertoo, että lauantain sateinen ja kolea sää ja ukkosennuste saattoivat vaikuttaa hieman osallistujamäärään. – Tapahtuma sujui hyvin. Iisalmen suuntaan ensimmäistä kertaa pyöräillessäni ihastelin upeaa peltoja järvimaisemaa niin, että meinasin ajaa päistikkaa keskellä pyörätietä sojottaviin heijastinkeppeihin. Laaja pyörätieverkosto ei ole pienelle paikkakunnalle mikään itsestäänselvyys. Mukaan Koivujärven illanviettoon oli löytänyt myös joitain karavaanareita. Hintalapun näkee ehkä siinä, että osa pyöräteistä on kehnossa kunnossa. Väkeä oli tapahtumassa saman verran kuin yleensäkin, arvioi Esa Saastamoinen, joka toimi tapahtuman yhtenä järjestäjänä. Kiuruveden kokoiseksi paikaksi niitä on jopa hämmästyttävän paljon. Rantaterassin Terassirock on järjestetty jo kymmenen vuoden ajan. Minusta Kiuruveden pyörätiet ovat erinomainen panostus paikkakuntalaisten terveyteen ja hyvinvointiin. Tapahtumat jatkuvat Koivujärven Rantaterassilla syksyyn saakka. Järjestyshäiriöitä ei ollut, Saastamoinen kertoo. Rock koveni illan mittaan. Hän kertoo, että luvassa on vielä Mahtihauki-uistelukilpailut, Vedenjakaja cup -uistelukilpailut, rantakalastusilta ja Kylämarkkinat. – Joka viikonloppu on tulossa jotakin kesän ajan, Saastamoinen vinkkaa. Suurin osa pyöräteistä on kuitenkin kohtuullisen hyvässä ajokunnossa. Sade kuitenkin lakkasi tapahtuman ajaksi ja aurinkokin pilkisti illan mittaan. heinäkuuta 2024 Kiuruvetinen TrioTyttäret -kokoonpano avasi Koivujärven Rantaterassin Terassirock -tapahtuman. Pyörätietä kulkee mukavasti myös Iisalmeen päin. 17 Keskiviikko 10. Pienessä maaseutukunnassa laaja pyörätieverkosto ei ole mikään itsestäänselvyys, joten itse ainakin aion ottaa tästä arjen luksuksesta kaiken ilon irti nyt kesäaikaan. Kesän aikana olen huomannut Kiuruvedestä hienon asian: täällä on paljon pyöräteitä. Terassirock tanssitti Koivujärvellä HANNA SOINI Kiuruvetinen TrioTyttäret-kokoonpano esiintyi Rantaterassin perinteisessä Terassirock-tapahtumassa viime lauantaina. – Lippuja myytiin kahdesta sadasta kahteen ja puoleen sataan. Kiuruvedellä merkillisen paljon pyöräteitä TEKSTI JA KUVA HANNA SOINI HANNA SOINI. HANNA SOINI Koivujärven Rantaterassin perinteisessä Terassirock-tapahtumaan riitti osallistujia epävakaasta säästä huolimatta. Tapahtuman avasi kiuruvetinen TrioTyttäret-kokoonpano. Keskustassakin on kattavat jalkakäytävät kaikkien katujen varsilla ihan kuin suuremmissa kaupungissa. Esimerkiksi Pyhännän suuntaan pyörätietä jatkuu monta kilometriä idyllisen maalaismaiseman halki
xxxxkuuta 2021 Mykyrokkaa torstaisin varauksesta klo 9.30–13 noutona tai kotiinkuljetus taajamassa tarvittaessa. 040 670 7097 Kaupungintalo avoinna ma-to 8.00–15.45, pe 8.00–15.00 Info ma-pe 13.00–15.00 kirjaamo@kiuruvesi.fi Rivi-ilmoitukset Muistilista Kuulonhuollon retki Kuopioon 15.7., lähtö linja-autoasemalta klo 8.00. Vapaa pääsy. 1976. Tilaus on kestotilaus ja jatkuu automaattisesti tarjousjakson päätyttyä normaalihinnalla. yritystoiminnalle omalla sisäänkäynnillä. ja pe 12.7. Perikunta myy OK-TALON 3 h + k + s, n.88 m² Kiuruveden keskustassa, Harrinpolulla, rak. yrityskäyttöön. Palopaikka, Teollisuustie 7, p. klo 13. Mahdollisuus toimistolle tms. Rinnekodilla keittolounas arkisin klo 10–11.30 (varaus soittamalla edellisenä päivänä, lista facessa Palopaikan sivuilla). 20.7. Ilmoitukset Tuulalle numeroon 050-3249090 tai Raijalle 050 3420709 16.7.24 mennessä. Kiuruveden Vammaisneuvosto KAUPUNKI TIEDOTTAA Kaupungintalo PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Lisätietoja 0400 182 223 040 585 0597/Jari 040 829 0147/Jani PIEJARI OY KONEURAKOINTI Aimo Tikkanen Oy LVI-asennus Erkki Räty Oy 19583242 459857772 15.5.2020 2,8% Bridgestone • Pirelli • GoodYear Triangle • Gislaved • Nokia • Hankook • Sailun • Continental • kuljetusja rengaspalvelut • autohuolto • autonvuokraus • • • • • • MYYNTI JA KULJETU S Kiuruveden MH-Urakointi p. Myydään tai vuokrataan KT-YKSIÖ keskustasta. 0400 172 157 EERO RÄTY p.0400 274 973 MYYNTI UNTO HARMOINEN info@hawuoy.. puh 040 728 9166 http://www. Ympärivuotista huoneja caravan-majoitusta. Tilalla myös valokuvanäyttely Norjan Varangin vuonon maisemista. KALLIOAINEKSET RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON p.040 900 7070 TORIKARAOKE to 11.7. sis.käynti, sopii esim. 0400 327 750 Annetaan vuokralle YKSIÖ 19,5 m² Asematie 26 A 5 Vapautuu 16.6.2022 Puh: 0500 772 471 Oletko muuttamassa Kiuruvedelle, vai tarvitsetko tilavan asunnon keskustasta. KT-OSAKE 29 m² vapaana. -----------------------------------------------Kiuruveden Diabetesyhdistys tarjoaa teatterilipun ja väliaikakahvit jäsenilleen, lippuja rajoitetusti. Kotija maatalousesineistöä sadan vuoden ajalta. Yhteystiedot: Niemistenkatu 4 Sanna Manninen 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.fi Avoinna: ma–to 8–16 Tilaa Kiuruvesi-lehden kesätarjous ja tiedät mistä puhutaan! LEHTI OY Kiuruvesi-lehden 10€ KANGASKASSI KANGASKASSI Niemistenkatu 4 p.044 7050 443 kon ori@kiuruvesilehti.. Puh. TERVETULOA VAMMAISYHDISTYSTEN JÄSENET KATSOMAAN TEATTERIESITYSTÄ Nuotin Vierestä sunnuntaina 28.7.24 klo 13.00. Srk:n vuokratontti. Matkailijoille suunnattu verkkosivu löytyy osoitteesta www.visitkiuruvesi.fi. MATKAILUINFO Karavaanija iskelmäviikkojen ajan Kiuruveden kaupungilla on matkailuinfo Toritalon kiinteistössä klo 10 – 14 välisenä aikana. Osoite Turhalantie 580, Kiuruvesi. Omavastuu 10 euroa, käteismaksu, sisältää lipun ja väliaika kahvit+pullat.Mukaan mahtuu 80 henkilöä. 040-7404 373 Myydään OMAKOTITALO Pyhännäntiellä n. klo 12-16. Ilm. p. Infossa on tietoa tapahtumista ja myynnissä Kiuruvesi-tuotteita. 040 706 3843. Muulloin sopimuksen mukaan. Asiointi ajanvarauksella. Tied. 18 Keskiviikko 10. valiahontila.fi Asuntoja Kaupunki Sekalaista KAUPUNGINTALO Kaupungintalo suljettu 20.6.-4.8.2024. MYYDÄÄN Etsitkö kotia itselle tai sijoitusasuntoa. -----------------------------------------------Ateriapalvelun ruokalista vk 29: ma: lihapyöryköitä, ruskeaa kastiketta, perunaa, porkkanaa, italiansalaatti, mansikka-vanilja kerroskiisseli, ti: jauhelihakiusausta, herne-maissi-porkkanaa, rapea vinaigrette-kaalisalaatti, mustikka-vadelmapuuroa, ke: appelsiini-sitruunakalaleikettä, sitruunaista kastiketta, perunaa, ruusukaalia, puolukkahilloa, punajuuriviipale, sekamarjakiisseliä, to: makkarakastiketta, perunaa, porkkanaa, kurkkuraastesalaatti, vadelmarahkaa, pe: kaalikääryleitä, ruskeaa kastiketta, kermaperunoita, maissia, perunasalaatti, raparperikiisseliä, la: lihakeittoa, italiansalaatti, puolukkavispipuuroa, su: haukimurekepihvejä, yrttikastiketta, perunaa, parsakaalia, perunasalaatti kirkas, mansikkamoussea (muutokset mahdollisia). Tarjous on voimassa 31.8.2024 ja koskee sekä paperilehteä että digipalvelua. Tilauksesta myös leivonnaiset ja muut tarjottavat arkeen ja juhlaan. -----------------------------------------------Tervetuloa Väliahon kotimuseoon! Väliahon kotimuseo avoinna tapahtumaviikoilla 10.-13.7. Kysy rohkeasti, käydään katsomassa. kello 16.00 Kiuruvesi-lehden ja Kiuruveden kaupungin järjestämät torikaraoket torin esiintymislavalla. heinäkuuta 2024 4 Keskiviikko xx. Vasta remontoitu, torille 500 m, järvenrantaan 100 m. ja 18.-20.7. TILAA KIURUVESI-LEHTI 3 KK JA SAAT 1 KK KAUPAN PÄÄLLE. 0400-945544. Yhteen huoneeseen erill. Tee tarjous puh. Näytös ”Nuotin vierestä” kesäteatteri Eerolassa 28.7. Marketalle p. Ateriapalvelu taajamassa kuljetuksella arkisin klo 9–12 välillä. Siistissä kunnossa, näkymä torille. 040 654 7644 tai tekstiviestillä. 3 km keskustasta. Avoinna: ma–to 8–16
050 3044 054 • Kirjanpito • Isännöinti Kahvila-Ravintola ILTALYPSY Lähteentie 10 Avoinna tilauksesta puh. 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.fi Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. 040 182 44 33 www.iltalypsy.com PERUNKIRJOITUKSET Yrittäjäntie 1 p. 19 Keskiviikko 10. 040-865 1853 virpi.rajakangas@ikaihmisenkaveri.fi www.ikaihmisenkaveri.fi Apteekki Taksipalvelut toimisto@ttsahkopalvelu.fi 044 960 0078 / JARNO 044 751 6101 / NINO Pieni Kuvapuoti Valokuvaaja Riitta Airaksinen Studio-, miljööym. 050 532 3574 pienikuvapuoti.kuvat.fi www.hierontapistecarola.com Tmi Eija Pietikäinen Jalkahoitaja Kotikäynnit 050 5054 106 JALKAHOIDOT • • Valokuvaukset 0400 220 909 Leppätie 1 Pyörät, Sahat yms Huollot, Varaosat Erilaista purkuosaa • • Kotakallion Huoltopalvelu alapuolelle Mika Kumpulainen Kylmälaiteliike -rivi kokonaan pois Kiuruveden Mehustamo 0405586416/ Aappo 0503399551/ Laura Varaa aikasi! www.kiuruvedenmehustamo. heinäkuuta 2024 Palveluhakemisto Kotikunnan parhaat palvelut! Kiuruvesi-lehti p. Kauhanen Oy • talouspyykki • työvaatteet • matot Perunkirjoitukset Tekstiilihuolto Kukka / hautaus Autonhuolto Torikatu 4 • p.017 753 400 www.ajade.fi • ajade@ajade.fi P A R T U R I K A M P A A M O K A U N E U S H O I T O L A Vanhusten avuksi IkäihmisenKaveri puh. kuvaukset p. 0400 674 271 www.kauhanenoy.. ILMOITA PALVELUHAKEMISTOSSA, SE HUOMATAAN!. 050-543 1253 Niemistenkatu 1 • p
Yhteydenotot klo 16 jälkeen. Voit ilmoittautua myös henkilökohtaisesti Ratisentie 14 A. KE / ONS/ WED/ 21:00 12.7. 045-666 2292, 0500-374 514 Näyttelyitä Sekalaista Mansikoita. xxxxkuuta 2021 AA Auttava Puhelin 046 558 0579 Onko alkoholi ongelmasi. päivittäin klo 9-21 Sekalaista Huveja Palveluita Torilla Lomalla maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 11.7 klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. MA / MÅN/ MAN/ mon / 20:00 20:00 JUHA VARTIAINEN & ROULETTE 20€ 9.7. heinäkuuta 2024 6 Keskiviikko xx. Sateen sattuessa Kiurusalissa Lähteentie 10 Vanhempi mies hakee luotettavaa avustajaa kotitöiden ja käytännön asioiden hoitoon. PE / FRE/ FRI/ TIME 20:00 11.7. Myös ATK-osaaminen tulee kysymykseen. LA / LÖR/ lør /SAT/ 20:00 SF CARAVAN 60 vuotta 25€ 20:00 mika mäkkeli ja onnenkipinä 21:00 jarkko ahoLA & guArdia nueva PEKKA JUNTUSEN ISKELMÄORKESTERI 20€ NCT Nordisk kväll / Nordisk kveld /Nordic evening 20:30 DIANDRA 25€ NIEMISTENKATU 9, 74700 KIURUVESI POHJO ISMAISEN VIIKON YLEISET KONSERT IT 8.-13.7. p. TO / TOR/ THU/ 20:00 20:00 VIRPI PIIPPO & Pekka juntusen iskelmäorkesteri 20€ 20:00 KATARIINA KEINÄNEN & JERE TOIVONEN 13.7. 050 307 5439 Mainonnan kaikki kuviot Tapahtumia Mela & Meisseli KONSERT KONCERT CONSERT KONSERTIT 8.7. 20 Keskiviikko 10. TI / TIS/ TIR / TUE / 20:30 21:00 CHARLES PLOGMAN & MISIO 20€ 10.7. IskelmäAr eena Järjestäjänä Kiuruvesi -lehti ja Kiuruveden kaupunki