Tapahtumassa luennoivat Vuokko Niemelä, Hannakaisa Heikkinen, Ilpo Kastarinen ja
Pauli Marin. 040 447 8086
keskiviikko 12.3.2014
Irtonumero 2,40 e
Keskiviikko
S.
5
60. Tapahtuma on tänään keskiviikkona Kiurusalissa klo 1316.
ÄITI JA TYTÄR
Eveliina Pölkki (oik.)
ja Maarit Rajasuo
tulivat naistenpäivän
luennolle sunnuntaina
Kulttuuritaloon.
Lauantai
Naistenpäivän tapahtumassa esiteltiin
Hyvinvointipäivä
uimahallissa
UIMAHALLISSA järjestetään hyvinvointipäivä
lauantaina 15.3. Suomen Punaisen Ristin Kiuruveden
osasto järjestää epilepsia- ja aivohalvausdemonstraation. Jokaiselta vuosikymmeneltä on esillä jotain.
Marttojen keitto- ja ravit-
semuskirja -näyttelyssä on
esillä kirjoja eri vuosikymmeniltä.
Ideana näyttelyssä on esitellä suurten ikäluokkien
ruoka ja ravitsemus heidän
elinkaarensa aikana.
Marttojen näyttely on kirjaston aulassa maaliskuun
ajan.
Marttojen
näyttelyssä
on esillä
keittokirjoja
eri vuosikymmeniltä.. 60-70-lukujen kirjat
ovat värikkäitä, samoin astiat. Päivän aikana on
mahdollista tutustua vesijumppiin, vesijuoksuun
ja ohjattuun kuntosaliin.
Mukana on myös kehonkoostumusmittausta,
akupunktiota, parafiinihoitoja sekä niska- hartiaseudun
hierontaa.
Mukana myös eri näytteilleasettajia.
VKO
11
Naisen muotokuva
AJASSA
S. vuosikerta, nro 11
» Jarkko Lappalainen
» Timo Toivoselle
S. 12
S. JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
Palvelemme Kiuruvedellä
TORSTAINA KLO 10-13
Toritalo
Puh. 10-11
Itse kirjoitetut reseptit ovat esillä kirjaston aulan vitriinissä.
Marttojen näyttelyssä
keittokirjoja ja kattiloita
KIRJASTO
Punainen emalikattila, kotitalouden oppikirja ja itse kirjoitetut reseptit ovat
esillä kirjaston aulan vitriineissä. 16
taistelee syöpää vastaan
012138-1411
VIIKON
MENOT
www.kiuruvesilehti.fi
maailmanennätystulos
Keskuskeittiö käyttöön parin viikon päästä
TIINA KILVENSALMI
Muistathan
pääasian
AIVOVIIKOLLA Kiurusalissa järjestetään yleisölle ilmainen Muistathan pääasian -tapahtuma. klo 1115 jolloin uimahalliin ja
kuntosalille on vapaa
pääsy
Tässä sama juttu kuin kahviloilla,
asiakkaita ei ole niin paljon,
että kannattaisi. KiuruNaisten
ja kansalaisopiston toteuttamassa kyselyssä naiset saivat kertoa
vapaasti itsestään ja suhteestaan
paikkakuntaan. Ei sekään kannata, jos sitä
ei käytetä, siksi vuoroja on vähennetty. keskustelusta, jota
käytiin Elias Simojoki -seminaarissa helmikuun lopulla. Vihan ilmapiirin lietsominen oli lyhytnäköistä ja taitamatonta politiikkaa, jolla oli ankarat
seuraukset suomalaisille.
Se ei ollut isänmaallista toimintaa, vaikka toimijat niin
luulivatkin. Voitaisiin viettää vaikka turkkilainen ilta
paikallisine napatanssijoineen.
Tori haluttaisiin eläväksi.
Paljon on tätä asiaa pohdittu eri foorumeilla ja ainakin
kesäkuukausiksi meidän pitäisi saada enemmän eloa
torille. Onhan meillä
nytkin esim. Kanssakulkijatkin ovat luotettavia. Mutta mikä on muotokuvan
merkitys jatkoa ajatellen. Eli työmies oli oikealla asialla ny-
kypäivän näkökulmasta:
kaikkihan me nykyään vastustamme fasismia. Mitä taas viihtyvyyteen tulee,
kaupunki on siihen viime vuosina
satsannut kiitettävästi.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen
ja otsikointiin. Yliin kyllin.
Väestöpohjamme on vain sellainen,
ettei kahvittelu ja ulkona syöminen
kuulu kulttuuriimme. Voisiko esim. lähiruokateltta olla pystyssä koko kesän niin,
että lähiruokaa olisi helppo
tulla myymään ja yhtä helppoa ostaa. maaliskuuta 2014
PÄÄKIRJOITUS
Nykyisetkin palvelut kuolevat, jos emme niitä käytä
Kiuruvetisen naisen muotokuva
esiteltiin Kiurusalissa sunnuntaina kansainvälisen naistenpäivän
kunniaksi. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Laita juttuvinkkejä, anna ruusuja ja risuja.
KOLUMNI
VALTUUSTON PUHEENJOHTAJA (KOK.)
JANNE PELTOLA
Vain maksaja puuttuu
VIIME sunnuntaina sain olla
kuuntelemassa, mitä mieltä
kiuruvetiset naiset ovat elämästään ja kotiseudustaan.
Tutkija Soile Pietikäinen
kertoi kiuruvetisille naisille
tekemänsä kyselyn tulokset. Ihmisen
kidnappaaminen, pahoinpiteleminen ja toisen valtion
alueelle kuskaaminen ei ole
?kolttonen?. Ei voi laskea pelkän listaruokamyynnin varaan. Nämä naiset eivät
ole heti täältä poismuuttamassa. Kyllä,
olen samaa mieltä . Naiset, pitäkää enemmän ääntä siitä,
mitä haluatte!
Kulttuuritalossa järjestetyt musiikki-illat ovat olleet
mukavia. Se kannattaisi kaikkien noita aikoja nostalgisesti muistelevien tajuta, ettei tarvitsisi toista kertaa iskeä päätään Karjalan mäntyyn, tai mihinkään muuhunkaan.
Helena Saaristo
Jyväskylä
Tule Kiuruvesi-lehden
Facebook-ystäväksi. Ja
kyllähän Kiuruvedellä on jo kahvilaravintolatarjontaa. Iltalypsy on huolehtinut tarjoilusta ja erilaisia teemailtoja on järjestetty yhdessä Musiikinystävien kanssa. Sain sellaisen käsityksen, että Kiuruvedellä naiset ovat onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Paik-
kakunnalla on paljon harrastusmahdollisuuksia ja niitä hyödynnetään.
Naiset myös arvostavat rauhallista
elinpiiriä ja luontoa. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai
toimitus@kiuruvesilehti.fi.
samaan, se näkyy pitkinä jonoina
kaupoissa, kun tarjolla on ilmaista
kahvia. 16
Levikki: 6095 (LT 2012)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET
p. Negatiivisena
pidettiin kauteutta ja sisäänpäinlämpiävyyttä. Tarvittaisiin viihtyisä kahvikeidas
naisille, jossa myös lapset
voisivat viettää aikaa. Entä mikä oli hänen rikoksensa: hän levitti
lentolehtisiä, joissa kutsuttiin ihmisiä torikokoukseen
vastustamaan ?lahtarien ja
fasistien valtaa?. Paljon olemme kokoomus-ryhmässämmekin
tästä asiasta keskustelleet.
Toisiko ilmainen langaton nettiyhteys ja viihtyisät
penkit ihmisiä torille. Toiveistaan ja ideoistaan. Kirjoituksia ei
palauteta.
Elias Simojoki ja isänmaallisuus
KIURUVESI-LEHTI kertoi
26.2. Artikkeli herätti pari
kysymystä.
Ensinnäkin jutussa annettiin ymmärtää, että AKS teki ?isänmaallista työtä?.
Oliko AKS:n ajama pähkähullu suur-Suomi -hanke tosiaankin isänmaallista
toimintaa. Äärioikeistolaiset alkoivat ulottaa terroritekonsa jo
sosialidemokraatteihinkin.
Äärioikeiston tavoitteena ei
ollut demokratia, vaan diktatuuri. Peltohovi iltamyöhään auki. Se ravisteli varsinkin meitä päättäjiä oikein
kunnolla: Vanha virastotalo
pitäisi purkaa kokonaan ja
laittaa puisto tilalle. Kuka on
siis tarinan konna?
Artikkelin lopuksi kerrotaan AKS:n jäsenen Tenho
Rautiaisen näkemys siitä,
miksi äärioikeisto 1930-luvulla Suomessa aktivoitui:
koska vasemmisto oli ottamassa vallan, ja oikeisto halusi estää sen. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Ja tietysti juoruilua.
Mutta oli naisilla kehittämiskohteitakin. Heillä on
paljon harrastuksia ja elämä
täällä on kiireetöntä verrattuna isompiin keskuksiin.
Lähellä olevaa luontoa arvostetaan ja sieltä saadaan
voimaa jaksamiseen. Puhumattakaan kaupoista.
Kuinka moni erikoiskauppa on
kuollut, kun ostajia ei ole. Jälkimaailman
on oltava viisaampi arvioissaan.
Toiseksi katsauksessa
kerrotaan Simojoen tehneen ?puolilaittomia kolttosia?, kuten venäjänkieSitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Puh. Tätä teoriaa
on vaikea uskoa. pe 8 . Sama on julkisen liikenteen
suhteen. vain se
maksaja puuttuu.. Soile Pietikäisen
mukaan voisi ajatella, että otettaisiin mukaan esim.
maahanmuuttajaravintoloitsijat ideoimaan ja kokkaamaan. Yleisesti koettiin, että Kiuruvedellä voi harrastaa lähestulkoon mitä vain, ja näinhän
se on.
Kaikkia nykynaisen tarpeita ei Kiuruvesi kuitenkaan pysty tyydyttämään.
Kiuruvedellä olevat kahvilat
ovat joko huoltoasemia tai
kaupan kylkiäisenä. Aikojen saatossa kahvilayrityksiä on tullut ja mennyt. Torpparilait olivat vähentäneet tyytymättömän väen määrää.
Kommunistipuolue oli tuolloin kielletty, ja vasemmis-
tolaiset rautahanskan otteessa. Tutkija Soile Pietikäinen
oli tehnyt yhteenvedon 81 naisen
elämästä Kiuruvedellä. Ei
ole ollut tarpeeksi asiakkai-
JAANA SELANDER
ILTALYPSY Muun muassa Iltalypsyssä on jo ole-
massa viihtyisä ruokapaikka, jossa myös järjestetään
säännöllisesti ohjelmallisia illanviettoja.
ta, jotta yritys olisi pyörinyt.
Pelkällä kahvilla ja pullalla
ei pärjää.
Tasokasta ruokapaikkaa
oltiin myös vailla. Kyselyyn vastasi etupäässä
30-60-vuotiaita naisia.
Kiuruvetiset naiset ovat suurimmalta osaltaan tyytyväisiä elämäänsä.
Suorastaan ollaan onnellisia. Tyhjillään oleva
Kiuruvesi-lehti/Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
vanha rakennus ei Pietikäisen silmää
hivele ja estää näkymän kirkkoon.
On hyvä, että tällaisia kartoituksia
tehdään, varsinkin, kun päällimmäiseksi nousee kiitollisuus omasta
paikkakunnasta. Sisäänlämpiävyyden
kääntäminen ulospäinsuuntautuneisuudeksi on sekin itsestämme kiinni.
Kahvila-ravintola olisi varmasti
helppo perustaa, mutta millainen
Mielipiteitä julkaistaan Postiapalstalla nimellä sekä nimimerkillä.
Nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä tulee
lähettää henkilötiedot eli nimi,
?Kiuruvedellä on jo
kahvila-ravintoloita,
käytetään niitä.?
versio tyydyttäisi kaikkia naisia. Haluaisin tietää, miten tälle miehelle kävi, ja hänen suurelle perheelleen. Poliitikkojen kielenkäyttöä kummastelivat
tuolloin ulkomaalaiset diplomaatitkin. Eikö tämä toisi asiakkaita myös muihin
keskustan liikkeisiin?
Kaiken kaikkiaan sunnuntainen esitys oli räväkkä ja
herättelevä. 2
Keskiviikko 12. Kommentoi aikajanallamme
juttuja. Viimeksi
Kodin Peltola lopetti.
Kaiken a ja o on, että hyödynnämme nyt olemassa olevaa palvelutarjontaa, ettei sekin vähitellen
kuole. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi, fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin
klo 12 ja pikkuilmoitukset ma
klo 14 mennessä.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
84 e / 75 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Varhaisjakeluhäiriöt:
(017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt:
(017) 770 7700
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
listen kylttien tervaamisen
sortovuosina ja kuopiolaisen työmiehen muilutuksen 1930-luvulla. Toivottiin lisää kauppoja ja
viihtyisää kahvila-ravintolaa, minne
voisi mennä lasten kanssa sekä
enemmän julkista liikennettä.
Pietikäinen itse esitti ympäristön
viihtyvyyden parantamiseksi virastotalon purkamista. Perheelliselle
ravintolapalvelut tulevat kalliiksi ja
toisekseen olemme tottuneet itse
leipomaan ja ruuan valmistamaan.
Kahvistakaan ei olla valmiita mak-
osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät
vain toimituksen tietoon. Entä oliko isänmaallista se räkyttäminen
Neuvostoliitolle, jota äärioikeistolaiset suomalaispoliitikot 1930-luvulla har-
rastivat. Olen varma,
että jos iltaisin ruvettaisiin
ravintoloitsijoilta enemmän
ruokaa kyselemään, niin he
varmasti myös panostaisivat
siihen enemmän. Juoruilu tuskin loppuu, jos emme itse
sitä lopeta
Barometrin mukaan joka kolmas
suomalainen haluaisi asua
vakituisesti maaseudulla. Tehtaiden edustajia paikalla mm.
BOSCH
PROF TEIPIT
KIILTO
SNICKERS
Koponen Tuomas
Rinne Kari
Jouni Ruotsalainen
SORMAT
Pulkkinen Ismo
TIKKURILA
KAUKOMARKKINAT
KESKO
Erkki Pitkänen
Panasonic lämpöpumput ja aurinkokeräimet
KIURUVESI
Palvelemme
ma?to 8?17, pe 8. 050 579 2226
www.rautia.fi/kiuruvesi
ww w.rautia. 20°
?30%
PÄIVÄN TARJOUS
ELFA SÄILYTYS
JÄRJESTELMÄT
895,-
/m2
ERÄ PÄTKÄPELTIÄ
w-20 pun II-laatu
3 tunnin
jonotus
pienen lapsen
kanssa
Ota mitat mukaan
Risto Hynynen paikalla
Auringonkukansiemen linnuille 25 kg
suuresti, että missä kohtaa nämä pienet potilaat
on huomioitu tässä uudessa järjestelmässä?
Aikaisemmin kuitenkin
hoitaja pystyi neuvomaan
noin ajan, joka pääsääntöisesti piti paikkansa eikä
lapsia tarvinnut tuntikausia
hyssytellä pitkin sairaalan
käytäviä.
Neuvola on kuitenkin
muutoksista huolimatta
pysynyt kivana ja asiallisena paikkana isojen ja pienten mielestä, kiitos.
10,90
15,90
Wc-paperi Lotus
Soft Embo 40rll/sk
sivat uusiutuvan energian
tuotanto, lähiruoka ja siihen liittyvät palvelus, elämys- ja virkistyspalvelut,
luontoon liittyvät hyvinvointipalvelut, biomassojen jalostaminen, matkailu
ja luonnonmukainen maatalous.
Monessa kohdassa olemme Kiuruvedellä jo hyvässä vauhdissa, jopa edelläkävijöitä. kiinnostamaan.
Alkuun kokouksissa ja
palavereissa tuli opeteltua,
että miten se yhteiskunta
oikein pyörii ja kuinka asioihin vaikutetaan. fi /suonenjoki
Palvelemme
ma?to 8?17, pe 8-18, la 9?14. Pihahuutokauppa klo 13 ja klo 16
. Huomasin, että politiikka on joukkuepeliä; hyviä yksilösuorituksia tarvitaan, mutta ne
jäävät ontoksi ilman koko joukkueen tukea. Kaupunki
on vain yksi tekijä maaseudun kehittämisessä, jokaisen pitäisi innostua itse ja
yhdessä kehittämään omaa
kotikuntaa ja sen elinkeinoja ja palveluita.
Ei se yhteiskunta pyöri sillä tavalla, että kaikki
tuodaan valmiiksi kotiovelle. Kovia tarjouksia!
. Jamppa Kääriäinen menossa mukana!
. Siihen tulevat
vielä kiireelliset potilaat,
jotka on hoidettava ensin,
totta kai. Valittiin uusi kaupunginjohtaja,
jonka johdolla päivitimme
kaupungin strategian. Hyvässä joukkueessa jokaista
kuunnellaan ja päätökset
tehdään yhdessä, näin saavutetaan paras mahdolli-
nen lopputulos. Hienoa sen sijaan
ei ole nämä jatkuvat palvelujen heikkenemiset. Pitää olla tavoitteita
ja tehdä työtä tavoitteisiin
pääsemiseksi.
Jouni Salminen paikalla klo 11-17
Sadevesijärjestelmät
ja kattoturvatuotteet
talviehtoon
Kimmo Paukkonen paikalla
RAUTIA TALOMYYNTI
+ asennus
3 kpl erä
Panasonic NE9NKE
ilmalämpöpumppu
Energiatehokkaat
pönttöuunit meiltä
Tarjoukset voimassa vain 13.3.2014
Jussi Peltola paikalla
Kalervo Lohva paikalla
Tule tutustumaan
uutuusmalleihin
Jukka Huttunen paikalla
PELIT JA VEHKEET ON VIRITETTY JUURI SINUA VARTEN! TERVETULOA!
. Tästä hyviä esimerkkejä ovat
eläinsairaala ja teurastamohanke. Tule tutustumaan hyötyautoihin
Autotalo Laakkonen Iisalmi
. Uutuustuotteita . Makkara-ja kahvitarjoilu!
. Kyläkoulut on lähes lakkautettu
ja matkat ovat pitkiä kylälle asti lähteä pienten koulutaipaleelle.
Viimeisimpänä voisin
mainita päivystyksen uudistumisen. KLO 11?17
Mikko
Kemppainen
valtuutettu
(kesk.)
Kuvan vauva ei liity kirjoitukseen.
Uudistunut päivystys ei toimi
KIURUVEDELLE halutaan
lapsiperheitä, että täällä riittäisi tulevaisuudessakin asukkaita, mikä on
hienoa. Haluamme jatkossakin päättää
omista asioistamme.
Valtionosuuksien supistuessa jouduimme nostamaan kunnallisveroa ja
säästötoimia tehdään, jotta
voisimme turvata kaupunkilaisten palvelut.
Kiuruvedellä ei ole kui-
tenkaan lähdetty leikkausten, lomautusten ja lakkautusten tielle, vaan on muistettu katsoa pitkällä tähtäimellä rakentavasti. Aikaisemmin ei politiikka ollut juurikaan kiinnostanut minua,
mutta kun ajattelin asiaa
yhteisten asioiden hoitamisena ja vielä tarkemmin
sellaisten asioiden hoitamisena, jotka vaikuttavat minun elämääni, alkoi tuo ruma sana ?politiikka. 18, la 9?14
Topintie 1, KIURUVESI
puh. Näitä hankkeita tarvitaan lisää, tarvitaan työpaikkoja.
Kiuruvedelle maaseutu,
maatalous, luonnonmukaisuus ja lähiruoka ovat tärkeitä arvoja, jopa elinehto.
Tutustuin Taloustutkimuksen tekemään maaseutubarometriin, jossa selvitettiin suomalaisten mielikuvia maaseudusta. Keskiviikko 12. ?Suomalaisten mielestä maaseutu on dynaamista aluetta, jossa on mahdollisuus kehittää uudenlaisia
palveluja ja elinkeinoja sekä yhdistää siihen luonnon rauhasta nauttiminen
ja muita hyvän psyykkisen ja fyysisen elämän elementtejä.?
Maaseudun liiketoimintamahdollisuuksien kehittymisestä vahvimmin nou-
PELIT JA
VEHKEET
-KIERTUE KIURUVEDELLÄ
TO 13.3. Se, jos mikä ei ainakaan palvele ketään, vähiten lapsipotilaita. Tämä reissu Ouluun sai paljon negatiivistakin huomiota, mutta saimme reissulla
kuulla erilaisia kokemuksia kuntaliitoksista Oulun
alueella, niin puolesta kuin
vastaan. Lisäksi pystyimme tutustumaan paremmin omaan porukkaan ja
keskustelemaan vapaammin Kiuruveden tulevaisuudesta. Ihmetyttää vain
Talouspaperi Lotus
Emilia 20rll/sk
Ota piirustukset mukaan,
laskemme
katto- ja seinäpellit
TALVIEHTOON
19,90
( 0,796/kg )
5,50
IKKUNAT
TALVIEHTOON!
Pertti Tolvanen paikalla
2,95
Shiny Power 4 l
lasinpesuneste
. Tällä yhteishengellä olemmekin sanoneet
valtion hallituksen pakkoliitos- ja vastuukunta ehdotteluille jyrkän EI. Nyt pitäisi vaan
lisätä huomiota Kiuruveden kehittämiseen juuri
näillä alueilla, pitää pelata
omilla vahvuuksillaan, jos
meinaa pärjätä. maaliskuuta 2014
3
TIINA KILVENSALMI
?Yhteishengellä olemme sanoneet valtion hallituksen pakkoliitos- ja vastuukunta ehdotteluille jyrkän EI.?
Politiikkaa
LÄHDIN mukaan kunnallispolitiikkaan aluksi siksi,
että silloiset päättäjät olivat
tehneet mielestäni huonoja
päätöksiä ja halusin vaikuttaa asioihin.
Toisena asiana mielessäni oli varmistaa, että Kiuruvesi pysyisi hyvänä paikkana asua niin aikuisille
kuin lapsillekin. Tästä minä
tykkään, olenkin aina ollut
enemmän joukkuepelaaja
kuin yksinyrittäjä.
Heti ensimmäisenä vuotena olemme saaneet isoja
asioita hoidettaviksi. Pienet kuumeessa ja kipuineen odottavat hyvin
hitaasti vaihtuvaa vuoronumeroa
Pentikäinen on todennut, ettei kirja ole
vaalikirja.
Vaalikiertueellaan Pentikäinen
puhuu laajasti luottamuksesta.
Luottamusta tarvitaan kodeissa,
parisuhteessa, työpaikoilla, järjestöissä ja koko kansakunnas-
sa. Hän toimi Helsingin Sanomien päätoimittajana.
Saman puolueen EU-vaaliehdokas Elsi Kataisesta
Pentikäinen sanoi eroavansa lähinnä siinä, jos nyt eroavaisuuksia on etsittävä, että Katainen on ilmoittanut
haluavansa maatalousvaliokuntaan, mikäli pääsee Euroopan parlamenttiin, Pentikäinen taas kertoi tavoitteekseen parlamentin energiavaliokunnan.
- Maataloudessa en ole
mikään asiantuntija, toisekseen maatalouden suhteen
päätökset on parlamentissa jo tehty. Pentikäinen uskoo voivansa parhaiten vaikuttaa juuri energiapuolella, sillä
valiokunnassa tehtävät päätökset säteilevät Suomen metsien käyttöön.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
PENTIKÄINEN vieraili Kiuruvedellä tiistaina aamupäivällä. Kiuruveden metsätaloudesta Pentikäiselle kertoi metsänhoitoyhdistyksen
toiminnanjohtaja Ari Ruotsalainen. Ja juuri
metsätaloutta pidän erittäin
tärkeänä, Pentikäinen puheli nokipannukahveilla. Hannakaisa Heikkinen vastaa yhdessä Jorma Huuhtasen kanssa Pentikäisen vaalikampanjoinnista Savossa.
Hannakaisa Heikkinen, samoin kuin Pentikäinen itsekin, piti tärkeänä, että politiikkaan saadaan mukaan ihminen, joka on tehnyt muutakin elämässään kuin politiikkaa. Turpeen työllistävä vaikutus on
suuri.
HANNAKAISA Heikkinen
lähti Pentikäisen tueksi EUvaalikampanjassa, sillä hänellä on samat arvot kuin
Pentikäisellä.
- Mikael asettaa aina perheen ensin.
Lisäksi Heikkinen on
tuntenut Pentikäisen pitkään.
Mainittakoon, että Pentikäisen juuret ulottuvat Kiu-
ruvedelle, Sulkavanjärvelle.
Pentikäisen mummon sisko, Tyyne Kärkkäinen, oli
emäntänä Mustissa. Energiavaliokunnassa käsitellään asioita, jotka vaikuttavat Suomen metsätalouteen. Kansallisiin puumarkkinoihin unionin ei tarvitse
puuttua jatkossakaan.
Pentikäinen suhtautui
myönteisesti myös turpeeseen, hänen mielestään se
pitäisi luokitella uusiutu-
vaksi polttoaineeksi. Hän olisi puhujakiellossa useimpiin
kirkkoihin ja politiikassa kiistanalainen
henkilö.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Jaana Selander, 040 7059327
Tiina Kilvensalmi, 040 5238345
Anu Laitinen, 044 339 6512
TENHO RAUTIAINEN
Aakateemisen Karjala-Seuran jäsen Kiuruvesi-lehdessä No: 9.
EU-vaalit
Energiasta työtä ja toimeentuloa
» Keskustan EU-vaaliehdokas, ex-päätoimittaja Mikael Pentikäinen pyrkii ympäristövaliokuntaan,
mikäli pääsee Brysseliin. Sen sijaan näen
tärkeänä, että energiavaliokuntaan tulisi toisenlaistakin näkemystä. maaliskuuta 2014
UUTISET
@
sanottua
?
Tänä päivänä Elias Simojoki olisi persona non
grata. Kärkkäinen ovat pikkuserkkuja.
» Laajasti luottamuksesta
HELSINGIN SANOMIEN entinen
päätoimittaja Mikael Pentikäinen
kirjoitti kirjan Luottamuksesta saatuaan potkut Helsingin Sanomista
toukokuun lopussa 2013. Hän tutustui ensiharvennuskohteeseen Heinäkylässä, Juhani Kärkkäisen
mailla. Vauhtia talouteen. Luottamuksen puute sävyttää
Pentikäisen mukaan myös Eurooppa-keskustelua. Delegaatioon kuuluivat myös ex-kansanedustaja, Rapakon emäntä Hannakaisa Heikkinen, Esko
Ryhänen ja emerituskaupunginjohtaja Martti Harju Iisalmesta. Näin
ollen Mikael Pentikäinen ja
valtakunnantasolla kuuluisa
suurliikemies J. Sellainen mies on
Pentikäinen. 4
Keskiviikko 12. EU:n kriisi on pohjimmiltaan luottamuskriisi. Nythän sinne hakeutuvat lähinnä vihreästi ajattelevat ihmiset,
valiokunta kaipaa kokonaisnäkemystä. Vauhtia talouteen saadaan, kun suositaan muun
muassa lähienergian käyttöä ja saadaan näille alueille tärkeä, Soinlahteen suunniteltu bioenergialaitos toimintaan.
Pentikäinen näki, että EU
ei pyri vaikuttamaan niinkään kansalliseen metsäpolitiikkaamme, mutta EU:ssa
tehdään energiaan ja ympäristöön liittyviä päätöksiä,
joilla puolestaan on vaiku-
tuksia myös metsien käyttöön. Pentikäinen tuntee metsät, sillä
NOKIPANNUKAHVILLA Mikael Pentikäinen (oik.) kuuli metsäasiaa Heinäkylässä, keskellä metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja
Ari Ruotsalainen ja vieressä Hannakaisa Heikkinen.
hän on koulutukseltaan metsänhoitaja.
Pentikäinen sanoi ihmettelevänsä, kuinka vaalitilaisuuksissa jopa pitkän linjan poliitikotkin kuvittelevat, että raha tippuu taivaasta.
- Minun tavoitteeni on
saada Suomeen työtä ja toimeentuloa. Luottamus ja usko Eurooppaan pitää palauttaa.
Pentikäinen toimi Sanoma Newsin toimitusjohtajana 2004-2010, Sanomalehtien liiton hallituksen puheenjohtajana 2009-2010, Helsingin Sanomien kustantajana 2010-2012 sekä vastaavana
päätoimittajana 2010-2013.
maaliskuuta 2014
5
UUTISET
NÄE KOTISI PAREMMASSA VALOSSA
Silmälasien ostajille
aurinkolasit samoilla
voimakkuuksilla
kaupan päälle!
NÄE KOTISI PAREMMASSA VALOSSA
SÄHKÖASENNUSLIIKE KIURUVESI
SÄHKÖASENNUSLIIKE
KIURUVESI
Puh. Marita Kauppinen
esittelee kevennettyä kauhaa. Näin heidän ei
tarvitse kulkea keittiön puolella. Osa työtasoista on sähköisesti korkeussäädettäviä,
jolloin työntekijä voi säätää
korkeuden itselle sopivalle
tasolle.
Keittiössä on erillinen
osasto astianpesulinjastolle.
Kylmiöt on jaettu kahteen
riviin, joista toisen puolen
kylmiöt ovat läpikävelykylmiöitä.
- Laitamme kuljetusvaunuissa ruoat tältä toiselta
käytävältä sisään ja kuljettajat noutavat ne tuolta toiselta puolen. SYLI ry:lle syömishäiriöön sairastuneiden hoidon ja kuntoutuksen tukemiseen.
Kalenteri julkaistaan
torstaina 13.3.. Lukiolle jää jakelukeittiö.
- Alkuun teemme terveyskeskuksen, Virranrannan
sekä ateriapalvelun annokset. Edeltävänä arkipäivänä yhtiöryhmä tiedotti lähes 250
miljoonan euron liikevoitosta.
Tapiolan Toimihenkilöt
ry. Uunit ovat itse puhdistuvia ja ne on ohjelmoitavissa muistamaan
eri ruokalajien paisto-ohjelmat.
- Näihin voidaan ohjelmoida esimerkiksi kinkkukiusauksen kosteus ja paistoaika ja -lämpötila. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
UUTISIA LYHYESTI
FREESTOCKPHOTOS
LähiTapiolan henkilökunta
marssi ulos perjantaina
MODERNIA
Ennen keskuskeittiön käyttöönottoa työntekijät siivoavat ja pesevät varastoituina olleita astioita. Pilke
silmäkulmassa tehty vuoden 2015 kalenteri kurkistaa ruuantuottajien maailmaan ja viestii siitä, että
ihminen on kauneimmil-
laan juuri sellaisena kuin
hän on.
Kalenterin tuotto lahjoitetaan Syömishäiriöliitto
. Elokuun
puoleen väliin mennessä
valmistamme täällä kaiken,
kertoo ravitsemistyöntekijä
Marita Kauppinen.
Saneerauksen jälkeen keskuskeittiössä on neliötilaa reilut kolmannes enemmän aikaisempaan verrattuna. Kaupunki budjetoi hanketta varten
1,2 miljoona euroa, josta
200 000 oli vuodelle 2012
ja miljoona euroa vuodelle
2013.
TERVEYS Hyvinvointi
Ote toimii Ylä-Savon
SOTE kuntayhtymän alueella liikkuvana hyvinvointipalveluna kuntakeskuksissa ja tarjoaa
matalankynnyksen, asiakkaiden omaehtoista
hyvinvointia ja terveyttä
edistävää julkista hyvinvointipalvelua sekä edistää monialaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.
- Kevään 2014 ajan, jalkaudumme Kiuruveden
kirjastolle kuukauden en-
simmäisenä maanantaina klo 10-12, kertoo Tiina
Heikura Ylä-Savon Sotesta.
Hyvinvointi Ote toimii
ilman ajanvarausta ja siinä on mahdollista asioida
nimettömästi.
- Teemme pienimuotoisia terveysmittauksia sekä
annamme tietoa sosiaalija terveyspalveluista. 0440 279400
www.sähkäri.fi
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
KESKIVIIKKO 12. 0440 279400
www.sähkäri.fi
Puh. Asetukset voidaan kopioida
muihin uuneihin ja tällöin
ei itse tarvitse muistaa ohjelmia, Kauppinen selven-
tää.
Keittiöhenkilökunnan ergonomiaa on helpotettu myös kevennyslaitteilla, kuten kevennyskauhalla. Kylmiöiden sijoittelussa on otettu huomioon myös
kuljetuspalvelu.
mukaan, Kauppinen kertoo.
Toteutuksessa on otettu
huomioon käytännöllisyys,
hygieenisyys sekä ergonomisuus. Uusi keittiö on saneerauksen jälkeen moderni ja käytännöllinen.
2000 annosta päivässä
» Miljoonainvestointi valmistui vuodessa.
ANU LAITINEN
TERVEYSKESKUKSEN keittiön saneeraus keskuskeittiöksi on loppusuoralla. Keskuskeittiön suunnitteluvaiheessa työntekijöillä
oli keskeinen rooli keittiön
toimintojen suhteen.
- Mielipiteitämme kuunneltiin todella hyvin ja piirustuksia muutettiin sen
YT-NEUVOTTELUT
LähiTapiolan henkilöstö
järjesti ulosmarssin viime
perjantaina vastalauseena
LähiTapiola-ryhmän esittämille massairtisanomisille. MAALISKUUTA 2014
keskuskeittiö
ANU LAITINEN
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Listalla on myös järjestelyhommia. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Ruoanlaittoon tarkoitetut laitteet on uusittu
kokonaan. Henkilöstö pitää perusteita irtisanomisille hatarina.
LähiTapiola-ryhmä ilmoitti laajoista, jopa 400
henkilön vähennyksiin
tähtäävistä yhteistoimintaneuvotteluista viime viikon maanantaina. Annoskapasiteetti nousee aikaisemmasta 850 annoksesta 2000 annokseen
päivässä.
Keskuskeittiöön keskitetään kaikki Kiuruveden
kaupungin tuottamat ateriapalvelut keskustan alueelta. Tavoittena on myös kannustaa kävijöitä itsehoitoon,
Heikura kertoo.
Palvelu on maksutonta.
Hyväntekeväisyyskalenteri
MAASEUTUNUORET
Maaseutunuoret julkaisevat hyväntekeväisyyskalenterin, jonka teemana on
?Aito on kaunista?. Ruoan valmistus päästään aloittamaan kahden viikon päästä. Etuovella on desinfiointialue, jolla ehkäistään
epäpuhtauksien kulku kylmiötiloihin.
Myös jätteille on oma tilansa, jossa on kompostori
biojätteille.
- Nyt meidän ei tarvitse
käydä ulkona roskia viemässä, kun niille on oma
paikka täällä sisällä, Kauppinen kertoo.
Keskuskeittiön saneeraustyöt alkoivat vuosi sitten
13. Samoin kylmiöt
ja pakastimet. ja Lähivakuutus-ryhmän Henkilöstö ry. Keskiviikko 12. Opetuspuolelta ensimmäisenä siirtyvät päiväkotien ruokien valmistus ja
syksyllä koulujen. paheksuvat LähiTapiolan tapaa hakea säästöjä ensisijaisesti henkilöstömää-
rän vähentämisellä - etenkin, kun yhtiöryhmä tekee
suuren luokan voitollista tulosta ja tarvitsee niin
fuusion ollessa vielä pahasti kesken kuin jatkossakin asiansa osaavaa henkilöstöään.
- Fuusioon liittyvät todelliset synergiaedut ovat
vielä selkeästi saavuttamatta yhtiöryhmää laaja-alaisesti tarkastellen,
LähiTapiolan pääluottamusmies Iiro Ketola sanoo.
Ketolan mukaan selvää
on, että tähän mennessä esitetyt perusteet sekä
LähiTapiola-ryhmän tämän hetkiset taloudelliset
tunnusluvut eivät todellakaan voi oikeuttaa massiivisia 400 ihmisen irtisanomisia.
Hyvinvointi Ote jalkautuu
kirjastoon
Keittiössä on otettu huomioon työntekijöiden ergonomia. maaliskuuta
Tasauspäivän tori.
Mirita
Häyrynen
lomalla
Ti 18.3. Kirkon
Nuorisopäivät Tampereella.
Lisää tietoa ja ilmoittautumiset: kiuruvedenseurakunta.fi/nuoret.
PÄIVÄ- JA PERHEKERHO
To 13.3. klo 18 harjoitukset
www.kiuruvedenseurakunta.fi
Ma 17.3. Minkälaisia yhteyksiä oli Saksan ?ruskeapaitoihin?. klo 14 . 17.3. 11.30 LapKulttuuritalolla
siparkki päiväkerhotiloissa.
Ilm. 4.5.
Kirkon
Ti 18.3. Marssit ovat
keisarillisen ajan lauluja,
jotka neuvostoaikana katosivat täysin. kloklo
18 ?8 20
NuorteKlo
15
veisuut
Marjatta
klo
17.
Ohjelmassa
messu,
Messun jälkeen srk-talolla
nilta nuorten tilassa. ja 19.3. Osmo Kangas. klo 13 OmaishoitaKeskiviikko 12.3.
jien ja hoidettavien kokoonKlo 12 Rinnekodin matontuminen Virranrannassa.
kuteiden leikkuupiiri.
Pe 4.4. OhikulPERHEUUTISET
kiessaan
Malmivaara pörrötti tukkaani ja sanoi: ?onpa sinulla valkoinen tukSYDÄMELLISET
ka.?
IsäniKIITOKSET
oli Simojoen aatteen
kannattaja
ja muistan kiihmuistamisesta
merkkipäivänäni!
Helli
MUISTOKIITOS
0400 981 077.
PYHÄKOULUTYÖ
To 13.3. retki työttömille
Klo 17 Naisten Raamattupii- Piispan Sauva ?tapahturi SEURAKUNNAT
takkahuoneessa.
maan Lapinlahdelle. klo 16:30
Puhumassa
laulaja-evankelista Tarja Huuskonen.
Katumuksen
sakramentti, 23.3. Kuollut vastapuolen sotilas on voitto viholliselle.
PROFESSORI Eino Murtorinne kirjoitti Kiuruvesi-lehdessä Elias Simojoen
tehneen politiikasta uskonnon ja uskonnosta politiikan. 0400
perhe. kiinni tällä viikolla,
yhteysnumero: puh. klo 16.30 . klo 18
. 0400
lähetysnäyttelyyn.
Käynti
Klo 18.30 Lauluseurat
988
713.
pääovesta.
Ry:llä.
KIRKKOKUORO
DIAKONIATYÖ
Lauantai
15.3.
Ke
12.3. klo 10 Näkövampuh.
7700 421 Ry:llä.
Klo
18017
Puolisoilta
srk-talolla.
maisten kerho takkahuoSunnuntai 16.3.
LÄHETYSTYÖ
neessa.
Klo 10 sanajumalanpalveTo
20.3. klo 19 Konevitsaloissa.
kvartetin
konsertti
Ke
19.3. klo 17:30
TiistaiNuorisopäivät
Tampereella.
seura tietoa
srk-salissa
Lisää
ja ilmoittautuKe 19.3.
klo 16:30
miset:
kiuruvedenseurakunKatumuksen
ta.fi/nuoret. pe 24. Se
tekikin hänestä risLÄMPIMÄT
tiriitaisen henkilön.
KIITOKSET
teille kaikille,
Erkki Hyvönen
ikimuistoisesta
juhlasta
syntymäpäivänäni!
Anja Pennanen
Nyt täyttyy koti nutuista ja somista pikku jutuista.
Sormet
pienet,kiitos
varpaatkin peittyy hellin suukkosin.
Lämmin
kaikille 08.01.2014
Teille, jotka syntynyt pieni tyttömme
kunnioititte
sai kasteessa 2.3. Hän ei hyväksynyt haureutta eikä juopottelua. 0400 981 071.
Klo
12
Rinnekodin
matontuminen
Virranrannassa.
Klo 9 alkaen Tasauspäivän
Ma . Nykyiset neliääniset
sovitukset ovat kuoron jäsenet tehneet itse.
Kirkkomusiikin lisäksi
konserttien ohjelmassa on
venäläistä kansan- ja sotilasmusiikkia. 17 ulkona
Isos- ja
Perjantai
14.3.
ruokailu.
Retki
on
ilmainen.
ja Merja Kankaan alustus
toiminnan kokoontuminen
Klo 17yhdessä
Raamattupiiri
Rinne- Hyvölänniemessä.
Ilmoittautuminen 15.3.
?Yksin
vai tukeva
kodilla
takkahuoneessa.
mennessä
puh. kotona Herttoniemessä nimen
Amelia Andra Adessa Kakko
Onnelliset vanhemmat Henna Väisänen ja Tanel Kakko. Konserttien tuotto menee Laatokalla sijaitsevan Konevitsan luostarin jälleenrakentamiseen.
Mäki-Lohiluoman konsertti
srk-talon isossa salissa.
Pe 21.3. 28.3. klo 9 . Körttiseuroissa hän
tapansa mukaan kiihkeästi,
suorin sanoin ja silmät leimuten nuhteli seurakuntalaisia.
Kiuruvedellä on enää vähän niitä, jotka ovat henkilökohtaisesti tavanneet Elias Simojoen.
Veljeni Antti kertoi päätoimittaja Jaana Selanderin haastattelemana, kuinka Simojoki tulenpalavalla
MUISTOKIITOS
puhetyylillään
otti kuulijat
hallintaansa Pennalan körtLämmin kiitos
tiseuroissa.
kaikillemuistoissani
Teille, jotka
Minun
on,
kunnioititte
kun kirkkoherra
rakkaamme Malmivaara ja Viljo
pastori
EliasWaarnan
SimojoJohannes
muistoa
ja otitte osaa Ruuski tulivat
Murtomäen
kaan.suruumme.
Se oli maaliskuussa
Omaiset
1938 ja liittyi helmikuussa syntyneen Matti-veljeni
kastetoimitukseen. mennessä puh.
Kuollut
Viljo Johannes Waarna 93 v
Kyösti Albert Lehtola 67 v
Kastettu
Verneri Arvi Sakari
Huttunen
KOVIN kevyeksi jäi Elias
Simojoki -seminaarin anti. sekä kahvit ja seurat,
To
20.3. klo 16.30 . päivänä maaliskuuta
kello 19.
Konsertin ohjelma on läpileikkaus Venäjän mieskamarikuorojen ohjelmistoperinteestä. kotona Herttoniemessä nimen
rakkaamme
Viljo Johannes Waarnan
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Onnelliset
vanhemmat Henna Väisänen ja Tanel Kakko
Omaiset
Amelia Andra Adessa Kakko
PERHEUUTISET
SYDÄMELLISET
KIITOKSET
muistamisesta
merkkipäivänäni!
Helli
LÄMPIMÄT
KIITOKSET
teille kaikille,
ikimuistoisesta juhlasta
syntymäpäivänäni!
Anja Pennanen
Mukana
elämän iloissa
Nyt täyttyy koti nutuista ja somista pikku jutuista.
ja suruissa.
Sormet pienet,
varpaatkin peittyy hellin suukkosin.
08.01.2014 syntynyt pieni tyttömme
sai kasteessa 2.3. Kvartetti on pieni kamarikuoro, joka etsii
jatkuvasti täydellistä harmoniaa.
Konevitsa-kvartetti on
vuosien varrella osallistunut lukuisiin merkittäviin
festivaaleihin Venäjällä,
Englannissa, USA:ssa, Italiassa, Irlannissa ja Skandinaviassa. on srkkuteiden leikkuupiiri.
Pe 4.4.
retki
työttömille
torimyyjäiset
torilla.
talolla
?Ilo
sulle
ja mulle?
Klo 17 Naisten
Piispan Sauva ?tapahtuSunnuntai
23.3. maaliskuuta 2014
HETKESSÄ
menot
Taivaallista musiikkia Konevitsa-kvartetilta
KONEVITSA-KVARTETIN
vuoden 2014 konserttikiertue tulee Kiuruvedelle Kiurusaliin keskiviikkona 19. 15.3.
Klo 17 Raamattupiiri Rinne- Ilmoittautuminen
Lähetyspiiri
osallistuu
kodilla takkahuoneessa.
mennessä
Tanjalle
puh. klo 11 seurakunnan ja helluntailähetys ry:n
Kastettu
vuosikokoukset
Verneri
Arvi Sakari
Olet tervetullut mukaan!
Huttunen
Seurakunnan kotisivut,
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Kiuruveden rukouspiiri
Kiuruveden
ortodoksinen
seurakunta
Päiväkokous
16.3. Kun puoluetta ja nuorisojärjestöä perustettiin, niin kuka rahoitti
toimintaa. Monen sodan mies unohti sodan julman realiteetin: tapa tai tulet tapetuksi. klo 18 harjoitukset
Klo 18 Puolisoilta Ry:llä.
srk-talolla.
Kiuruveden
ortodoksinen
Mäki-Lohiluoman
konsertti
seurakunta
srk-talon
isossa
salissa.
Ke 12.3. klo 15 ?
16.30 Kokkikerho kerhotilassa.
SEURAKUNNAT
puhujana mm. 31.3.2014.
tauspaikka.
Ti 18.3. klo
16:30
Pe
21.3. Lähtö
Klo
10 messu, HerättäjäNUORISOTYÖ
Torstai
13.3.
srk-talolta
ja paluu
n.
Yhdistyksen kirkkopyhä.
To
13.3. su 2. 4.5. . klo 10 Liturgia
To klo 12 rukouspiiri
Ti 18.3. Osmo
KanKlo 15 veisuut Marjatta
klo
17. 31.3.2014.
Vastuuryhmänä
Ryönänjoen jiätauspaikka.
sekä leipojia srk-talolle.
Ti 18.3.
klo 13 Omaishoitadiakoniatoimikunta.
Tied.
Maija-Leena
JauhiaiKeskiviikko
12.3.
jien
ja
hoidettavien
kokoonTorstai 20.3.
nen puh. 11.30 Lapsiparkki päiväkerhotiloissa.
Ilm. klo 9 Pysäkin koh10.3. 017 7700 421
maisten kerho takkahuoneessa.
Mirita Häyrynen lomalla
Ti 18.3. Siinä tuli
esiin Elias Simojoen idealistinen luonne: kun teet
epäitsekkäästi hyvän teon,
sen vihollinenkin palkitsee
ja antaa hänen rauhassa palata omien luo. . Myös Simojoen
kansaedustajan työstä olisi
kaivannut enemmän tietoa.
Tekikö hän aloitteita
ja jos
Keskiviikko
teki, minkälaista kannatusta sai?
Kiuruvedellä hän auttoi
köyhiä. Se oli vain pintaraapaisu hänen elämästään ja toiminnastaan. klo 15.00, os. . 040 584 7806
VARHAISNUORISOTYÖ
To12.3.
klo 12
Ke
jarukouspiiri
19.3. klo 10 Näkövampuh. Lastenhoito järjestetty
alustuksen ajaksi.
Klo 13 seurat Ry:llä.
Maanantai 24.3.
Lähetyspiiri osallistuu
lähetysnäyttelyyn. 18
Elsan pyhäkoulu LuupujoentieToimisto
316. piispa
Lastenhoito
järjestetty
Tikkasella Kirkkoharjuntie
jossa
Jari Jolkkonen
alustuksen
ajaksi. mennessä puh.
0400 981 077.
PYHÄKOULUTYÖ
To 13.3. Kerrottiin, että hän itseään säästämättä teki työtä
miesten keskuudessa, piti
hartauksia korsuissa, auttoi
haavoittuneita ja valoi miehiin taistelutahtoa.
Haavoittuneen, linjojen
väliin jääneen hevosen tuskanhuuto oli liikaa hyväsydämiselle Simojoelle.
Varoituksista huolimatta hän päätti lähteä lopettamaan eläimen. Toimiko Simojoki köyhyyden poistamiseksi kansanedustajana?
ELIAS SIMOJOEN moraali
oli korkea. sakramentti,
klo 17 Ennen
pyhitettyjen
PÄIVÄJA PERHEKERHO
lahjain
kirkossa
ja
To
13.3.liturgia
klo 9.30
. su 23.3.
Katumuksen
sakramentti,
klo 10
kerhonohjaa17 IsosEnnenjapyhitettyjen
jakoulutuksen
viikonloppu
lahjain liturgia kirkossa
ja
Hyvölänniemessä.
Tuohuskerho srk-salissa
Su?16.3.
10 Liturgia
Pe
su 2.klo
. Raamattupii- ?lähetysnäyttely.
ri takkahuoneessa.
maan Lapinlahdelle. Ohjelmassa
messu,
gas. 11.30
Tuohuskerho
srk-salissa
Perhekerho päiväkerhotiKe 19.3. 6
Keskiviikko 12. KIERTUE Konevitsa-kvartetti on esiitynyt Suomessa useamman kerran.
rolauluja.
Konevitsa-kvartetin laulajat hallitsevat perinteisen
venäläisen laulutradition
ja osalla jäsenistä on myös
klassisen laulajan solistikoulutus. ulkona ja
7 as 3.
saarnaa.
Kilpailuja
Klo 13 seurat
Perjantai 14.3.
ruokailu.
Retki Ry:llä.
on ilmainen.
Maanantai 24.3. su 23.3.
klo 10 Isos- ja kerhonohjaajakoulutuksen viikonloppu
Hyvölänniemessä.
Pe . klo 18 . Asematie 28.
Ke
12.3. Vanhinta kirkkomusiikkia lauletaan yksiäänisesti, uudemman ajan
laulut on sovitettu 2-3 äänelle. 11.30
Perhekerho päiväkerhotiloissa.
Ke 19.3. 17.3. 040 584 7806
Lämpimästi
tervetuloa!
Vapaaseurakunta
Tuohuskerho srk-salissa
http://iisalmi.svk.fi
Su 16.3. . klo
9 Pysäkin
kohlus (Hyytiäinen ja Lilja).
Pyydetään
myytävää
ja myy10.3. Lähtö
Torstai 13.3.
srk-talolta klo 8 ja paluu n.
puhujana
mm. klo 17:30 Tiistaiseura srk-salissa
Ke 19.3. Oli alkuvuosi ja kesä v.
1939, juuri ennen talvisotaa.
Ryssäviha oli Simojoen puheissa ja nuorisoleirien toiminnassa pääteemana. 18
Elsan pyhäkoulu Luupujoentie 316.
VARHAISNUORISOTYÖ
Ke 12.3. Sen vihan tuli olla ?suurempi tunne kuin rakkaus?, kuten hän puheessaan
ylioppilaille v. 1922 sanoi.
Se viha
sai oikeutuksen,
12.
maaliskuuta
2014
kun Neuvostoliitto hyökkäsi keksityin syyttein Suomeen.
Elias Simojoki oli rykmentin pappina Kannaksella. Käynti
pääovesta.
DIAKONIATYÖ
www.kiuruvedenseurakunta.fi
Ma 17.3. Ohjelmaan
kuuluu myös venäläisiin
runoihin perustuvia ja tunnettujen venäläisten säveltäjien sovittamia mieskuo-
22. klo 15 ?
kontaktituvalla
16.30
Kokkikerho kerhotiSu klo 11 jumalanpalvelus,
lassa.
Kaarlo Humaloja ja
Kalevi Hyvönen
Kuollut
Ti 18.3.
klo 18.30
Viljo
Johannes
Waarna 93 v
rukousilta
Kyösti
Albert Lehtola 67 v
Su 23.3. klo 16:30
Katumuksen sakramentti,
Elias Simojoesta
kontaktituvalla
Su klo 11 jumalanpalvelus,
Kaarlo Humaloja ja
Kalevi Hyvönen
keät väittelyt pirttiimme kokoontuneiden miesten kanssa. mukana evankelista
Päiväkokouksessa
klo 17 Ennen pyhitettyjen
Erkinkorpi
Hagert.
Toimisto kiinni
tällä viikolla,
lahjain Kyösti
liturgia kirkossa
ja ja Marjaana
yhteysnumero: puh. Sisään
Tikkasella Kirkkoharjuntie
jossa piispa ulko-ovesta.
Jari Jolkkonen
keittolounas
(8/4 ?) ja noin
päiväkerhon
7
as
3.
saarnaa.
Kilpailuja
klo 12 alkaen perheneuvoLa 15.3. kloTanjalle
18.30 Jouko
Klo 18.30 Lauluseurat
988 713.
Ry:llä.
KIRKKOKUORO
Lauantai 15.3.
Ke 12.3. klo 9.30 . Viimeisen vuoden
aikana he ovat tulleet tunnetuksi Japanissa ja Ranskassa.
Kvartetti
perustettiin
vuonna 1992, kun Pietarin
konservatorion neljä nuorta
muusikkoa ryhtyivät kesäisin laulamaan Konevitsan
luostarin kirkossa. Konevitsa-kvartetin ohjelmiston keskeinen
osa
6 on venäläinen kirkkomusiikki muinaisista luostarisävelmistä nykysäveltäjien teoksiin. klo
9
Heistä voisi sanoa
kuten armeijan laskuvarjokurssin kouluttaja hypystä ilman toimivaa varjoa: ?Ei se ilmalento tapa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja
palvelleet luotua, eivätkä Luojaa - olkoon
hän ikuisesti ylistetty, aamen. Toinen miehistä
sanoo: ?Minä en anna tällaisten sääntöjen sitoa itseäni?. Aidassa lukee: ?Jumalan Sana.. Jos ihminen
ei halua olla missään tekemisissä Jumalan kanssa, Hän sallii sen ihmiselle. Keskiviikko 12. Jos ihminen haluaa löytää Jumalan, Jumala tulee vastaan kuin rakastava helpotuksesta huojentunut isä tuhlaajapoika vertauksessa.
?He väittävät olevansa viisaita, mutta
ovat tulleet tyhmiksi, ja he ovat vaihtaneet
katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten
ja matelijoiden kuviin. se ei ole sääntö, vaan
suoja-aita!. Aidan takana ammottava
tappava rotko jää näkemättä.
Nykyään yritetään mainostaa mielikuvaa,
ettei ole muodikasta kunnioittaa Jumalan
sanaa. Mutta poloiset mainostajat ja heidän uhrinsa eivät ymmärrä, että tallatessaan Raamatun arvovaltaa he syöksevätkin itsensä turmioon. Kiurusali
Lounas klo 10.00 ja ohjelma klo 11.00-14.00.
Lisätietoja www.poppia.fi.
Ilmoittautumiset viimeistään pe 21.3.
poppia@poppankki.fi / 020 7911 200.
Osuuspankki Poppia
KIURUVESI
Aidosti lähellä ihmistä
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min, matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh + 0,1717 ?/min.
Pe 9-15 . Mutta hän myöhästyy ja hyppääjä syöksyy kuolemaansa aidan toisella
puolen ammottavaan rotkoon.
Jumalan sana on suoja-aita ihmiselle. Sen vuoksi Jumala
on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan
sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. ja hyppää aidan
yli. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen
valtaan.
Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.?
(Room.1:22-28).
Kannolta laaniin
Talvisavotta
2014
14.-15.3.2014
Motocross-radan läheisyydessä Iisalmessa, Sonkajärventie 114
Maatalousyrittäjä!
Tervetuloa maatalouden hyvinvointia ja
ajankohtaisia asioita käsittelevään seminaariin.
Yhteistyössä muun muassa ProAgria, Osuuskunta Itä-Maito,
Atria ja Kiuruveden kaupunki.
Kiuruvesi to 27.3. Va-
litettavasti monet ihmiset vain ovat niin likinäköisiä, että näkevät vain kieltokyltit
aidassa, eivätkä vaaraa, josta aita yrittää
heitä suojella. älä hyppää. vaan se äkkipysäytys.?
Kun on kyseessä jumalsuhde ihmisen ja
Luojan välillä, Jumala antaa aina ihmiselle sen, mitä ihminen haluaa. Toinen huutaa: ?Odota. maaliskuuta 2014
7
BLOGIT NETISSÄ
VIDEOT NETISSÄ
?Eletään sitä vuodenaikaa, että multasormet ja muut viherpipertäjät tulevat ulos
talvipesistään.?
Anne Härkönen
blogissaan
www.kiuruvesilehti.fi
VIIKON KYSYMYS
Kaarle
Sulamaa
Talvilomalla menen
mieluiten?
kertoo Elias
Simojoesta
osoitteessa:
www.kiuruvesilehti.fi/
videot
Hiihtämään
2 / 25 %
Etelän lämpöön
6 / 75 %
Yhteensä 8 vastausta
HETKESSÄ
hartaus
Ihmisten tyhmyys ja Jumalan sana
VEIKKO KOLEHMAINEN
HELLUNTAISEURAKUNTA
S
arjakuva näyttää
kahden miehen seisovan aidan vierellä. la 9-15
Liput 5 euroa
Soppatykki ja
nokipannukahvia!
Osallistu
halonhakkuukilpailuun
Juha Miedon kanssa.
Esittelyssä:
Tukkisavotta (1870-1920)
Pölli- ja halkosavotat (1920-1950)
Konesavotta moottorisahoineen (1950-1970)
Motosavotta (1970-2014)
Puiden leimaus
Uusi Ponsse Scorpion -harvesteri
Tapahtuma on tarkoitettu koko perheelle ja
sen tarkoituksena on
esitellä erilaiset savottamuodot 1800-luvun
loppupuolelta aina nykypäivään saakka.
Lailla ei tule
pakottaa kuntia purkamaan
jo toimivia sote-yhteistyöalueita, kuten Ylä-Savon
sote -kuntayhtymää. Iisalmen kaupungin omistusosuus olisi 22,8
prosenttia eli 4 092 846 euroa ja Varkauden kaupungin 22,3 prosenttia eli 4 006
849 euroa.
Kuntayhtymä
perustaa osakeyhtiön ns. Erva-tasosta aiheutuu kunnille ylimääräisiä turhia kustannuksia.
jen tulee olla osakeyhtiöitä
1.1.2015 lukien, jolloin uusi
toimilupa astuu voimaan.
Yhtiöittämisjärjestelyissä on tavoitteena edetä niin,
että ensivaiheessa kuntayhtymä perustaa osakeyhtiön
ja merkitsee yhtiön kaikki
osakkeet. Osakeyhtiö rekisteröidään viimeistään 31.8.2014
mennessä.
Osakaskuntien edustajat
esittävät, että perustettavan
osakeyhtiön osakepääoma
muodostetaan kuntayhtymän ylijäämistä 31.12.2013
yhteensä 17 984 582 euroa. 15
TALOUS
sote
Kiuruvedeltä ei vastuukuntamallille
» Kiuruveden kaupunki ei hyväksy sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvää lakiesitystä sel-
laisenaan, lakiesitys kiertää parasta aikaa lausunnolla kunnissa. Perustamisen toinen vaihe toteutetaan osakeannilla, jossa kuntayhtymä sijoittaa apporttina osakeyhtiöön ammattikorkeakoulutoiminnan, varallisuu-
den ja sitoumukset. Valvonta ja ohjaus lisääntyvät entisestään.
Lakia ei tule vahvistaa valmistellussa muodossa. Kiuruvesi torjuu muun muassa vastuukuntamallin ja pitää parempana mahdollisuutta hoitaa palvelut kuntayhtymäpohjalla.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
LAKIESITYS sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetaan eduskunnalle kevätistuntokaudella ja
lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2015 alusta
lukien.
Kiuruveden kaupunginhallitus toteaa lausunnossaan sosiaali- ja terveysministeriölle, että erikoisosaamista ja kalliita investointeja vaativat palvelut on syytä
keskittää esimerkiksi sotealueelle. hallinnollisena osakeyhtiönä, joka aloittaa toimintansa 31.8.2014 mennessä
ja toimii 31.12.2014 saakka.
Yhtymähallitus esittää valtuustolle, että yhtymävaltuusto valitsee neljä jäsentä
siten, että jäsenkunnat tekevät ehdotuksen yhtymävaltuustolle hallituksen jäsenistä ja että yhtymävaltuusto valitsee yhden heistä hallituksen puheenjohtajaksi.
Yhtiön tarkoitus ei ole tuottaa voittoa eikä yhtiö jaa
osinkoa.. Edelleen todetaan, että perustason alueen järjestämisvastuulla tulisi olla vähemmän
palveluja.
Laissa ei mitenkään perustella, miksi alle 20 000
asukkaan kunnilla/kaupungeilla ei ole järjestämisoikeutta. maaliskuuta 2014
Hevoset virkistivät
Virranrantaa
S. peruserikoissairaanhoidon palvelut. Omaisuuden siirrolta voidaan välttyä, jos sote-alueella toimiva sairaanhoitopiiri ja mahdollinen perustason alue
jatkavat kuntayhtymämuotoisina.
KIURUVESI huomauttaa, että kuntayhtymämallin tulee olla kuntien niin keske-
nään sopiessa mahdollinen
hallintomalli ilman kuntaja asukasmääräkynnyksiä.
Kiuruveden kaupunginhallitus ei hyväksy vastuukuntamallia.
Erityisvastuualueilla ei pidä olla suoraa päätösvaltaa
sote- ja perustason alueiden
päätösvaltaan kuuluvissa
asioissa, vaan käskyt ja tarve tulevat alhaalta ylöspäin
eikä ylhäältä alaspäin. Toisaalta 50 000 asukkaan rajaus sote-alueille voi
johtaa nykyisten toimivien
sairaanhoitopiirien tasoisten
järjestämisorganisaatioiden
LYHYESTI
Kiuruveden
osuus
Savoniasta
712 750 euroa
KIURUVEDEN kaupunki on
lähdössä osakkaaksi Savonia-ammattikorkeakouluun.
Uuden korkeakoululakiluonnoksen mukaan kaikkien ammattikorkeakulu-
On tärkeää, että lastensuojelun puolella vastuukuntana pysyisi edelleen sijoittajakunta eli hoidon aloittajakunta.
Kunnille ei tule nykyisessä kuntien taloudellisessa
tilanteessa määrätä lisätehtäviä.
LOPPUYHTEENVETONA
Kiuruvesi toteaa, että uudistuksen keskeinen tavoite
madaltaa ja yksinkertaistaa
sosiaali- ja terveydenhuoltoa ei esitetyssä mallilla toteudu.
Toiminnallisia rajapintoja
jää yliopistosairaalan tehtävien, erva-alueiden, sotealueiden ja peruspalvelu-
alueiden välille. Henkilöstön
tulee olla palveluja tuottavan organisaation palveluksessa.
Järjestämisvastuuseen ei
kuulu tuotantovastuu; järjestäminen ja tuottaminen
tulee pitää käsitteinä erillään.
Kaikkia omaisuuden siirtoa edellyttäviä järjestelyjä tulee välttää. Kustannustenjako tulee olla aiheuttamisperiaatteella. Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että järjestämissuunnitelman toimeenpano
edellyttää toimenpiteitä myös kuntatasolla, ja, että kuntakohtaiset toimenpiteet riippuvat budjetissa osoitetuista resursseista. Kiuruveden kaupungin osuus on tässä vaihtoehdossa 4 prosenttia eli 712
750 euroa. 14
Mirella Laukkanen
on vuoden urheilija S. Tämä tulee esiin kaupunginhallituksen
lausunnosta liittyen sote-palvelujen järjestämissuunnitelmaan vuosille 2014-2017. Tämän
jälkeen kuntayhtymä puretaan.
Osakeyhtiön yhtiöjärjestys
ja osakassopimus ovat parhaillaan valmistelussa. Vastuukuntamalli
on asiantuntijanäkemysten
mukaan perustuslain vastainen. Sosiaali- ja terveysministeriöön valmistellaan perustettavaksi uusi valvontayksikkö kansallista ohjausta varten, vaikka lakiluonnoksessa koordinointi
oli määritelty erva-alueiden
tehtäväksi. 8
Keskiviikko 12. Se edellyttää toimivaa hoidon porrastusta valtakunnallisten suositusten mukaisesti ja myös kotona asumisen tukemista. Järjestämissuunnitelma menee valtuuston käsiteltäväksi.
Kiuruvesi kannattaa palvelusetelin käytön laajentamista koskemaan laajasti kuntayhtymän palvelutuotantoa,
koska se antaa asiakkaalle valinnanmahdollisuuksia ja
samalla luo edellytyksiä yritystoiminnalle. Lain
valmistelulla on ollut hallituksen mielestä liian kiire ja
nopea vauhti.
Palvelusopimusneuvotteluista
pidetään kiinni
LÄHIPALVELUT Kiuruveden kaupunginhallitus edellyttää, että sosiaali- ja terveydenhuollon lakiin on määriteltävä lähipalvelut tarkasti.
pilkkoutumiseen.
Kiuruveden kaupunginhallitus ei hyväksy menettelyä, jossa perustason alueen on haettava sosiaali- ja
terveysministeriöltä järjestämislupaa peruserikoissairaanhoidon palveluille, vaan
se tulee korvata perustason
ja sote-alueiden välisellä sopimusmenettelyllä.
Edelleen todetaan, että
henkilöstön ei tule siirtyä
järjestävän organisaation
palvelukseen. Yhtiöittäminen edellyttää, että jäsenkunnat neuvottelevat omistusjärjestelyjen toteuttamisesta sopimalla siitä
osakassopimuksella.
Yhtiön osakepääomaksi
on perustamisvaiheessa ennen apporttimaisuuden siir-
toja suunniteltu 250 000 euroa. Kuopion kau-
KIURUVEDEN kaupunginhallitus pitää oikeansuuntaisena, että Ylä-Savon Sote-kuntayhtymän palvelurakennetta kehitetään avohoitopainotteiseksi ja laitoshoitoa puretaan. Yliopistosairaalan tehtävien eriyttäminen muusta palvelutuotannosta edellyttää jatkovalmistelua. Edelleen Kiuruvesi edellyttää, että kuntayhtymän tuottavuutta, taloudellisuutta ja raportointia peruskunnille tulee koko ajan
kehittää.
Kaupunginhallitus pitää välttämättömänä, että jatkossakin kuntakohtaiset palvelut määritellään kuntakohtaisissa palvelusopimusneuvotteluissa. Saatavuus ei saa
olla yksinomaan peruste
palvelujen keskittämiselle.
Edelleen kaupunginhallitus
huomauttaa, että lähipalvelut on määriteltävä tarkasti.
Laissa tulee antaa mahdollisuus järjestää sote-palveluja myös perustason alueilla.
Perustasolla puolestaan tulee olla mahdollisuus järjestää ne palvelut, jotka katsotaan tarkoituksenmukaisiksi ja mitkä kunnat pystyvät
resursoimaan, esimerkiksi
ns. Suunnitelman linjausten toimeenpanoon
voi vaikuttaa valmisteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain lopullinen sisältö.
pungin omistus on aiemman
neuvottelutuloksen mukaan
51 prosenttia eli 9 172 137
euroa
Perheeseen kuuluvat
kolme lasta ja vaimo.
- Kaksi lapsista asuu vielä kotona, hän kertoo.
Harrastuksista Karhapää
mainitsee jääkiekon, metsästyksen sekä jalkapallon.
- Kiuruvedellä olen ehtinyt
tutustumaan muun muassa
uimahalliin. Karhapää
aloitti hankkeessa viime
viikon maanantaina. Lasitukset: terassit, parvekkeet, pesutilat, pöydänlasit
. Keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
9
TALOUS
lähiliha-hanke
Onko Kiuruvedellä edellytyksiä
Pienteurastamolle?
ANU LAITINEN
ANU LAITINEN
PIENTEURASTAMON toimintaedellytyksiä selvittämään on Kiuruvedelle palkattu Suomussalmessa asuva Juha Karhapää. Meiltä on
myös lähdössä kysely alueen lihantuottajille, Karhapää muistuttaa.
Lähiliha-hankkeen yhtenä
tavoitteena on nostaa alueen
elinvoimaisuutta, sekä luoda
niin välillisesti kuin välittö-
mästikin uusia työpaikkoja
sekä yritysmahdollisuuksia
Kiuruvedelle.
- Onnistuessaan pienteurastamo antaa nostetta
myös erilaisille jalostamoille, Karhapää kertoo.
KARHAPÄÄ on kotoisin
Pohjois-Karjalasta ja asuu
nykyään Suomussalmella.
Lähiliha-hankkeen projektipäällikkyyden myötä hän
viettää viikot Kiuruvedellä.
Viikonloput kuluvat Suomussalmella perheen kanssa. Hänet
valittiin hankevastaavaksi Kiuruveden kaupungin,
Pohjois-Savon liiton ja YläSavo Kehitys Oy:n rahoittamaan hankkeeseen, jonka tavoitteena on selvittää
onko Kiuruvedelle edellytyksiä perustaa osakeyhtiötä lähilihan tuotantoon, jalostukseen sekä teurastamotoimintaan. Sälekaihtimet, markiisit ja rullaverhot
. Kiuruvesi
yksin tuottaa vuosittain vajaat 3 miljoonaa kiloa naudanlihaa.
- Kiuruvesi on yksi Suomen suurimpia lihantuotta-
jakuntia, joten siitä lähtökohdasta edellytyksiä on,
Karhapää toteaa.
Juha Karhapää on kouluttautunut alun perin lihaalalle. irtotavarana peräkärryyn tai toimitettuna kivituhkaa,
hiekkalaatikkohiekkaa, ravinteikasta multaa,
kuorihaketta sekä erilaisia kiviaineksia
Kauttamme erikokoisia kasvihuoneita edullisesti!
- ja paljon muuta, tule käymään!
Avoinna ma-pe klo 8-17, la 10-13 ( keväällä myös su )
Panostaisiko sitä ensi vuonna luomuun?
Haluan tietää mitä ympärilläni tapahtuu
ja avata itselleni uusia näkökulmia
tulevaisuuteen.
HOVINPELTO 3
Puh. Kehystyspalvelu - saimme juuri erän uutuuskehysmalleja!
HUOM! viherpeukaloille tulossa kevättöihin
. Aaltomuovit, polycarbonaatit, kennolevyt
. Joensuussa hän työs-
kenteli Itikka Lihapolarilla.
- Sieltä tie vei mutkan
kautta kaupanalalle ja nyt
viimeiset vuodet olen työskennellyt vastaavanlaisis-
sa selvityshankkeissa Rautavaaralla ja Sotkamossa,
Karhapää kertoo.
Kiuruvedellä hanke kestää vuoden 2014 loppuun
asti.
- Nyt selvitetään lisää, mitä edellytyksiä oikeasti on
ja millaisia eläimiä teurastamoon olisi tulossa.
Karhapään mukaan hankkeen puitteissa kuullaan
laaja-alaisesti lihantuottajien näkemyksiä. 010 5741 552
S-posti: toimisto@viljotavaratalo.fi
www.viljotavaratalo.fi. Tuulilasien vaihdot ja korjaukset - kaikkien
vakuutusyhtiöiden työt!
. Tärkeässä
roolissa ovat myös olemassa
olevat pienteurastamot sekä
pienet lihajalostamot.
- Aiomme järjestää viikon
päästä 19. Samoin täällä
tulee käytyä lenkkeilemässä, hän kertoo.
VILJO Tavaratalon kevättarjoukset!
TALO
TAVARA
din
Lasi ja kaih
esi
kiuruv
WWW.VILJOTAVARAT
ALO.FI
. maaliskuuta lihantuottajille infotilaisuuden, jossa kerromme tavoitteistamme lisää. Lähiliha-hankkeen projektipäällikkönä toimii Jukka Jaakkola.
KIURUVEDELLÄ on hyvät
edellytykset lihanjalostukselle, sillä 150 kilometrin
säteellä Kiuruvedestä on 70
prosenttia Suomen naudan-
UUSI TYÖ
Juha Karhapää valittiin Lähiliha-hankkeeseen tekemään selvitystyötä.
Hän aloitti viime viikon maanantaina.
lihantuotannosta
Heillä on selvät tavoitteet. Mutta
samalla nämä kolmikymppiset kaipaavat kaupunkimaista kahvilakulttuuria sekä julkista liikennettä, ettei
tarvitsisi omaa autoa.
- Nämä idearikkaat äidit kärsivät kaupungin sisäänpäinlämpiävyydestä,
katkeruudesta, juoruilusta ja kauppojen vähyydestä.
He kaipaavat myös monikulttuurisuutta, Kiuruveden sataman elävöittämistä
ja vappupiknikkiä Raivaajapuistossa, ilman että heitä
katsottaisiin kieroon.
LAVALLA
Tutkija Soile Pietikäinen kirjoitti punaiseen vihkoonsa kiuruvetisten naisten tarinoita.
Lähes 80-vuotias
Eeva Hiltunen asui
Helsingissä, mutta
palasi kotiseudulleen
Kiuruvedelle. Näin naistenpäivänluennolle tullut Tiina
Strömberg kuvaili kiuruvetistä naista.
Tutkija Soile Pietikäinen
kertoi sunnuntaina naistenpäiväntapahtumassa millaisia ajatuksia kiuruvetisillä
naisilla on omasta elämästään ja koko asuinkaupungistaan.
- Tämän tiedon kasaaminen on ollut iso emotionaalinen vuoristorata. Keskustelin ihmisten
kanssa ja vaihdoin ajatuksia. Eeva kokee
olevansa osittain kaupunkilaisnainen, mutta
myös maaseudun nainen.
86-vuotias Toini
Ruuska kertoo
olevansa maalaisnainen, perheen
äiti ja isomummu.
63-vuotias Sis
tinen viihtyy K
dellä ja maase
Sisko on om
sanonjensa
kaan maa
naine. Harrastuksiin
pääsee helposti, kun kaupungissa saattaa joutua
matkustamaan tunnin yh-
teen suuntaan.
Vastaajien ikähaitari oli alle parikymppisestä yli kahdeksankymppiseen.
Pietikäisen tutkimuksen
mukaan Kiuruvedelle muualta muuttaneet ovat onnellisia, koska he muuttavat yleensä tänne työnsä takia.
Kiuruveden kolmikymppiset maisterit ovat erityinen
ryhmä. Prosessi
oli suuri ja tein tätä itkun ja
naurun kanssa.
Vaikka Soile on syntyjään
kiuruvetinen, on hän jo vieraantunut paljon omasta synnyinkaupungistaan.
Soile asuu nykyään Lontoossa.
- Kiersin kolmen päivän
ajan katuja kamera kädessä. He arvostavat Kiuruvedellä halpaa asumista, pientä ja helppoa taajamaa sekä perheen ja sukulaisten läheistyyttä. maaliskuuta 2014
Nimipäiviä
Tänään keskiviikkona Reijo ja Reko, torstaina Erno ja Tarvo, perjantaina Matilda,
Tilda ja Mette, lauantaina Risto, sunnuntaina Ilkka, maanantaina Kerttu, tiistaina
Eetu ja Edvard.
IHMISIÄ
naistenpäivä
Kiuruvetisen naisen m
Soile Pietikäinen kertoi sunnuntaina naistenpäivän tapahtumassa
millainen on kiuruvetinen nainen. Me puhumme elämänlaadusta, joka on
täällä valtavan korkea.
Ihmisillä on hurjasti vapaa-aikaa. 10
viikosta viikkoon
Aasiassa kasvaa
90
Tee jokainen työ niin kuin
itse olisit pomo.
Aja niin kuin muut autot
olisivat poliisiautoja.
Kohtele jokaista niin
kuin hän olisi sinä.
Phoenix Flame
prosenttia koko
maailman riisistä.
ONNEA
Keskiviikko 12. Soile jakoi myös vinkkejä, kuinka
Kiuruvettä saataisiin kehitettyä paremmaksi.
TIINA KILVENSALMI
KÄYTÄNNÖN nainen, joka
pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Ne olivat ihan mahtavia
päiviä.
NO millainen on sitten kiuruvetinen nainen 81 naisen silmin, jotka osallistuivat Pietikäisen tutkimukseen.
- Täällä on onnellisia ihmisiä
Mutta meillä on kädet ja ajatukset, joiden avulla voimme yhdessä tehdä. Heille tarvittaisiin vertaisseuraa, joku kahvila jossa voisi kokoontua.
VIIDENKYMPIN villityksen
alettua naiset alkavat toteuttaa omia haaveitaan ja
toisaalta hautaamaan niitä, jotka jäävät vain unelmiksi.
- Nämä naiset tekevät paljon yhteisön hyväksi. Tästä pystyvät ottamaan koppia
järjestöt, yrittäjät ja miksi ei me kaupungin ihmisetkin, kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka tuumasi.. Satama-alue pitäisi tehdä
eläväksi osaksi Kiuruveden kesää.
Kaupungin päättäjät kiittelivät Pietikäistä hyvistä
kehitysehdotuksista.
- Nämä ovat hurjia juttuja ja jotkut tekijät rajoittavat näiden toteutusta. He ovat kehittäneet kameran, jossa on niin suuri suljinnopeus, että sillä saa kuvattua naisen suu kiinni.
50 VUOTTA
?Itäminen on jo alulla?
Itäminen on jo alulla, totesi rouva Anni Hyvärinen tarkastellessaan belargonian mukuloita, jotka oli istuttanut muutama viikko sitten. Hän kertoi maanantaina muuttaneensa kaikki pelakuut
uuteen multaan ja vuorossa ovat
nyt ruusut, verenpisarat, kaktuk-
set, annansilmät ja liljat. Viisikymppiset toivoivat säpinää.
Kuusikymppisten naisten elämässä olivat suuressa osassa lastenlapset, politiikka ja luottamustehtävät.
Kyläyhteisöt ovat heille erityisen tärkeitä.
- He tuntevat paljon ihmisiä ja nauttivat siitä, että kadulla saa tervehtiä ja jututtaa tuttuja. Talveksi ei ahtaiden akkunoiden takia
voinut jättää määrättömästi kukkia, mutta uusia pistokkaita hän
aikoi ottaa taas kymmeniä. Heillä on henkistä vireyttä tehdä asioita, vaikka
vanheneva keho antaa haasteita.
Näiden naisten ikäryhmä
oli ainut, jossa nousi esille ikävä asia, epäkunnioittava käytös miesten tasolta.
- He kokivat häirintää alaikäisten poikien taholta sekä miehiltä, se on ikävää
ja tästä pitää pystyä puhumaan.
Tiina Strömberg
(42) kuvailee itseään kotiseutua ja juuriaan
arvostavaksi.
Tiina palasi
maailmalta
Kiuruvedelle
opintojen
jälkeen.
PIETIK
?
Kolmikymppiset
näkivät Iisalmen
mahdollisuutena
ja vahvuutena,
eivät uhkana.
SOILE
TIINA KILVENSALMI
ÄINEN
muotokuva
DISTYS
YH
KOTISEUTU
Kaupungissa on kehitettävää
TUTKIJA Soile Pietikäinen heitti kaupungille monta ideaa, miten kehittää taajama-aluetta. Iltoihin voisi tehdä pöytävarauksen ja niitä pidettäisiin tiettyinä päivinä.
Pietikäisen mielestä Raivaajapuiston käyttöastetta
pitää nostaa, samoin sataman.
- Miksi kellään ei tule mieleen pysähtyä sinne ja
mennä vaikka piknikille. Heillä on vahva kuntaiden-
70-vuotias Liisa Hämäläinen kuvailee
itseään ihan tavalliseksi savolaisnaiseksi. Puistosta avautuisi
kaunis näkymä kirkkoon. Viime kesänä viheriöi kaikkiaan 60
eri ruukkukasvia.
(Kiuruvesi N:o11-1964)
DISTYS
YH
KOTISEUTU
sko LaiKiuruveeudulla.
mien
a muaseudun
en.
Nelikymppisiä naisia huolestuttaa keskustan kuoleminen. Liisan
mielestä maalla
on mukavaa.
titeetti, eikä sitä haluta menettää. Tyhjiä liiketiloja on
yhä enemmän ja palvelut
valuvat Iisalmeen.
- Nämä naiset ajattelevat
eniten kaikkia ikäryhmiä
ja tuntevat vastuuta kaikesta. He
ovat mukana järjestötoiminnassa ja vapaaehtoisi-
na.
Osa viisikymppisistä kokee, että täällä on helppoa
olla räiskyvä persoona, kun
taas jotkut toivoivat, että
voisivat olla persoonallisempia.
- Viisikymppiset pelkäävät
kaupungin näivettymistä aavekaupungiksi ja yli puolet
heistä on jo varannut hautapaikan. maaliskuuta 2014
viikon vitsi
11
Japanilaiset tiedemiehet ovat tehneet valtaisan tieteellisen läpimurron. He tekivät edelleen vapaaehtoistyötä seurakunnassa ja heillä on vahva savolainen identiteetti.
He kokevat myös yksinäisyyttä.
- Nykypäivän seitsenkymppiset ovat aktiivisia.
He opettelevat uusia taitoja. Iisalmessa
hän asui 30 vuotta, nykyään Liisa
asuu kotiseudullaan
Kiuruvedellä. Keskiviikko 12. Meidän
se täytyy tehdä, ei kenekään muun, sanoi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Janne Peltola.
- Meidän on tehtävä paljon, että kaupunki saadaan
viihtyisämmäksi. Kiuruvesi ei saa olla Iisalmen varjossa.
Soile huomasi tutkimusta
tehdessään, että seurakunta
nousi esille jokaisessa ikäryhmässä, mikä on todella
epätavallista
70-80-vuotiailla nousivat
esille elinikäiset ystävyyssuhteet. Heissä on paljon kotiäitejä, omaishoitajia ja sijaisvanhempia. Eläke ei hidasta
heidän vauhtiaan.
Kuusikymppisiä huolestutti eniten paikallisten terveyspalveluiden heikkeneminen.
- Tein sen havainnon, että kolmikymppiset näkivät
Iisalmen mahdollisuutena ja vahvuutena, eivät uhkana kuten kuusikymppiset. Myös Raivaajapuisto kaipaisi Pietikäisen mielestä puistosuunnittelua.
Peltolan aukio oli Pietikäisen mielestä lohduton näky. Aukio pitäisi elävöittää, sen ei tarvitse olla kokonaan parkkipaikkaa. Kovaa kritiikkiä saivat niin valtionvirastotalo kuin Peltolan aukiokin.
Virastotalon Pietikäinen pistäisi purkuun ja paikalle tehtäisiin puisto, niin kuin alunperin on Meurmannin asemakaavassa on ollutkin. Siitä pitää tehdä kaunis.
Pietikäinen kannusti kiuruvetisiä tekemään yhteistyötä ulkomaalaisten kanssa.
- Voisitte järjestää vaikka teemailtoja, joissa tarjottaisiin aitoa turkkilaista ruokaa. Parkkipaikan laidalla on liikennemerkki: Pysäköinti sallittu vain kiinteistössä asioiville.
- Kiuruvedellähän on tuplasti parkkipaikkoja autoihin nähden ja ottaessani kuvaa siinä aukiolla oli
vain kaksi autoa
Se
tuo motivaatiota, kun ajattelen, että jonain päivänä meidän asiat on normaalisti ja
voidaan alkaa elää meidän
elämää. Elinpiiri rajoittuu kotiin, sairaalaan, lähikauppaan ja apteekkiin.
Koviin kipuihin Jarkolla on
lääkkeet. Miten se saadaan pois?
Olin pitkään rauhallinen, en
myöntänyt pelon tunteita.
Suhtauduin syöpään kylmästi ja kliinisesti.
Videokamerasta tuli Jarkon terapeutti. Ei
noin kerrota syöpädiagnoosia. Kuvaa dokumenttielokuvaa sairastumisestaan syöpään.
. Nyt neljä kuukautta myöhemmin Jarkko
on näyttänyt tunteensa avoimesti Tuhkasade dokumenttinsa trailerissa netissä. Nyt Jarkko odottaa leikkaukseen pääsyä.
Kuolenko mä syöpään?
» Pelko, on kuin iso betonimöykky, joka on riimulla sydämen ympärille köytetty. Se ajatus auttaa jaksamaan.
KUKA?
. Näin 25-vuotias Jarkko
Lappalainen kuvailee tuntemuksiaan ennen syöpäleikkaukseen menoa Tuhkasade dokumentin trailerissa.
TIINA KILVENSALMI
SYÖPÄ, siitä tuli osa Jarkko
Lappalaisen elämää viime
marraskuussa. Helsinkiläinen Jarkko Lappalainen (25).
Juuret Kiuruvedellä.
. Helvetti kertoo Jarkon aiemmista koettelemuksista, kun
hän sai potkut koulunkäyntiavustajan työstään Kiuruvedellä. Itse en sitä ajattele, ihan turhaan kuluttaa aikaa siihen. Jarkolle annettiin sädehoito kuu-
den viikon ajan jokaisena
arkipäivänä. Puolimaratonillekaan Jarkko ei enää
pääse. Avopuoliso Elisa.
. Kameralle hän kertoi syvimmät ajatuksensa. Sen jälkeen mietin mitä
nyt. Kyllähän tämä harmittaa
ja ottaa päähän. Rinnalla kulkee
avopuoliso Elisa. Kamppailulajien
harrastaminen jäi. Sytostaattipillereitä hän joutuu ottamaan
kaksi kertaa päivässä.
Jarkko sairasti Crohnin
tautia ennen syöpädiagnoosia ja hänen kovat kivut liitettiinkin siihen. Täytyy vaan yrittää
kestää ja selvitä tästä. Tämä dokumentti on mun oma, se on
mun elämä, minun elokuva,
minun kaikki.
TAISTELUTAHTOA ja rohkeutta Jarkossa on valtavasti.
Päämääränä hänellä on syövästä paraneminen.
Jarkko on yrittänyt pitää elämänasenteensa normaalina.
Hän ei halua panikoida liikaa ja ajatella, että kaikki
kaatuu.
- Osaan purkaa tunteitani.
Jos itkettää niin itken, mutta
syövän keskellä osaan myös
katsoa tulevaisuuteen.
Syöpä on myös rajoittanut
elämää. Lääkäri soitti
Jarkolle kesken työpäivän ja
totesi, että Jarkolla on kasvain peräsuolessa ja munuaisessa. Traileria on katsottu jo yli 2000
kertaa, mikä yllätti Jarkon
täysin.
Syövän kanssa Jarkko ei
ole yksin. Oikeudessa Jarkko todettiin syyttömäksi.
- Muut ovat sanoneet, että olisi jo riittänyt yhden ihmisen kohdalle. Hänen peräsuolensa poistetaan
ja hänelle laitetaan avanne.
Myös munuaisen kasvain
poistetaan.
- Tiedostan leikkauksen riskit ja vaarat. Ajattelen positiivisesti ja katson
eteenpäin.
Jarkon dokumentin nimi on
Tuhkasade, koska se kuulosti
tarpeeksi synkältä.
Jarkko on kertonut omasta elämästään aiemminkin
Helvetti-kirjassaan. Siitä on pää pyörällä
ja pihalla kaikesta. Alkuun syöpähoidot väsyttivät paljon. Myös
puolisoni elämä muuttuu,
koska mun elämä on myös
hänen elämä, kivut vaan on
mulla.
Dokumentissaan Jarkko
haluaa näyttää mitä syöpä
oikeasti on, ne oireet, rankasta leikkauksesta toipumi-
sen ja sen fyysisen ja henkisen tuskan.
- Tunteet ovat menneet nollasta sataan, mikä näkyy dokumentissakin. Elämä tulee olemaan aina erilaista. Tuhkasade-dokumentin traileri löytyy
YouTubesta.. maaliskuuta Jarkolle tehdään iso leikkaus. 12
Keskiviikko 12. Tästä
kun selviän, arvostan elämää
todella. Pää oli täysin tyhjä. Halusin
purkaa tunteitani ja kameralle puhuminen tuntui luonnolliselle.
Diagnoosista hän kertoi
kylmän rauhallisesti läheisilleen, puhuen kuin lääkäri potilaalle. Kamerasta tuli osa arkea.
- Syöpä on sellainen sairaus, joka heittää elämän ym-
päri. maaliskuuta 2014
IHMISIÄ @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
dokumentti
Jarkko Lappalainen tekee Tuhkasade dokumenttia taistelustaan syöpää vastaan. Jarkolla oli
kuitenkin aavistus jostain
pahemmasta, mutta ei syövästä.
- Tavallaan syöpädiagnoosi oli helpotus, kun sai tietää oikean syyn koville kivuille.
19. Koetan kääntää vastoinkäymiset hyväksi enkä
aio katkeroitua.
Jarkko kokee, että hänen ja
Elisan elämä on nyt pausella, pysäytettynä.
- Päämääränä mulla on saada meidän elämä takaisin. Lääkärikäynnit, sairaalan seinät ja
tyhjän katseen rullaportaissa
hän tallensi videolleen. Kuvaili tuskaansa,
pelkoaan ja ammensi kameralle pahaa oloaan. Tyttöoppilas syytti
häntä raiskauksesta. Ottaisin tot-
ta kai oman entisen elämän
takaisin. Elämä ei
vaan toimi oikeudenmukaisesti.
Crohnin tauti lisää riskiä
sairastua syöpään, mutta nuorille se on harvinaista.
- Se on pieni todennäköisyys, vois aatella, että paska
tuuri ja maailma on epäreilu. Rakkaus
antaa voimaa, mutta syöpä
muutti kahden ihmisen elämän lopullisesti.
- Koko loppuelämäni on
muuttunut. Vastasin sille, että
jos ei tule valmista, sehän
tarkottaa, että oon kuollu.
Huumori pitää säilyttää, sekin auttaa jaksamaan. Siitä alkoi 25-vuotiaan miehen taistelu syöpää
vastaan.
- Lääkäri totesi vain puhelimessa, että sulla ois syöpä. Ajattelen, että ne
hoitaa sen ja that?s it.
Dokumenttiaan Jarkko aikoo kuvata myös sairaalassa, jossa joutuu viettämään
viikkoja.
- Kaveri sano mulle, että toivottavasti saat sen valmiiks
maaliskuuta 2014
muualta muuttaneet
13
OSTA 2 HOUSUT!
SAAT TOISET
½ HINTAAN!
(edullisemmat housut ½ hintaan)
MIEHILLE JA NAISILLE
KESKIVIIKKO . Antti ja Jonna
Poutiainen, molemmat 22-vuotiaita.
. Kevään ja kesän suunnitelmissa on laittaa kodin
piha kuntoon.
- Ihmiset ovat ottaneet
meidät vastaan todella hyvin. Kuvanottohetkellä Jonnan puoliso
Antti oli töissä. Jonnan kanssa kuvassa on pariskunnan koira.
na kertoo.
- Naapureita on lähellä,
mutta ei liian lähellä. Tämä on sopivan söpö ja täällä voin toteuttaa sisustusideoita, Jon-
ANU LAITINEN
KUKA?
. On sääli, että
syrjäkylien palvelut heikkenevät olemattomiin, hän
tuumaa.
Jonna on iloinen, että maaseudulla välitetään naapureista.
- Apu on usein ollut kor-
vaamatonta. Puolitoista vuotta sitten Rytkyltä löytyi sopiva talo.
- Ihastuimme tähän heti ja
päätimme ostaa sen. Auto jäi lumeen
kiinni. Olin
itse auton kanssa ojassa.
Onneksi tien toisella puolen
asunut Kärkkäisen isän-
tä juoksi heti apuun ja kävi soittamassa ambulanssin.
Häntä haluan kiittää avusta,
Jonna kertoo.
Jonna joutui käymään
kaksi kertaa vuorokaudessa
Kiuruveden terveyskeskuksessa saamassa suoraan suoneen antibioottia.
- Tuolloin mietin, että
miksi täällä ei voida tarjota tällaista palvelua kotisai-
Jonna
kiittää naapureita pariskunnan
saamasta
avusta.. Täällä on niin paljon
lehmiä, että töiden puolesta muutto oli selvä. Talo on
sopiva ensiasunnoksi ja kuitenkin täällä on tilaa vaikka
lapsenkin tulla. Antti on sorkan-
hoitaja ja Jonna
seminologi.
. Tuntuu, että täällä ihmisillä on aina toinen jalka
maassa. Muuttivat Kiuruvedelle työn perässä.
. Kohta lähinaapuri tuli auttamaan meidät pinteestä. Jonnalla on kokemusta myös siitä, kun asiat eivät suju.
- Palvelujen saanti tänne
syrjäkylälle on hankalaa.
Kaikki pitää mennä hoitamaan Kiuruvedelle.
raanhoitona. He ovat samanhenkisiä siinä suhteessa meidän
kanssa, joten heidän kanssaan on helppo olla, Jonna
pohtii.
- Vaikka koti-ikävä joskus
vaivaakin, niin täällä asumisen vuoksi ei ole tullut niin
sanotusti äitiä ikävä.
Koti-ikävällä Jonna viittaa Juankoskelle jääneitä
omia vanhempiaan sekä ystäviä.
- Siellä oli helppo mennä
vaikka iltakahville mamman luo. Onnettomuuden seurauksena Jonnalta
murtui lannenikama.
- Onnettomuuden aiheuttanut auto ei pysähtynyt,
vaan jatkoi matkaansa. Muuttivat 1,5
vuotta sitten Kiuruveden Rytkylle Juankoskelta.
. (017) 753 002
Palvelemme ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14
www.vaatekauppahannu.com
Kiuruvesi-lehdessä on käynnissä sarja, jossa esitellään Kiuruvedelle muualta muuttaneita ihmisiä.
Täällä
töitä
riittää
molemmille
»
Juankoskelta muuttanut nuori pariskunta löysi ensiasuntonsa Rytkyltä.
ANU LAITINEN
KUN 22-vuotiaat Antti ja
Jonna Poutiainen tapasivat opiskeluaikana toisensa Muuruveden maatalousoppilaitoksessa, eivät he
tuolloin tienneet, että tie
tuo pariskunnan Kiuruvedelle.
Pariskunta asui opintojensa jälkeen Juankoskella, missä heillä oli yhteinen vuokra-asunto. LAUANTAI
,
50
VAATEKAUPPA
Asematie 9, Kiuruvesi
Puh. On todella hienoa, miten ihmiset ovat avuliaita. Jonna
on töissä Faballa seminologina ja Antti on sorkanhoitaja.
- Pomo ehdotti Juankoskella asuessamme, että koska työ siellä oli vähenemässä ja Kiuruvedellä töitä riittäisi, että harkitsisimme
muuttoa tänne, Jonna kertoo.
- Mietimme asiaa ja aika nopeasti päätimme, että muutamme Kiuruvedelle. Ostivat ensiasun-
non Rytkyltä.
OMA KOTI
Jonna ja Antti Poutiainen löysivät mieleisensä talon Rytkyltä. Tykkäämme, että on omaa tilaa ja rauhaa asua, hän jatkaa.
Talon sijainti Rytkyn koulun läheisyydessä oli pariskunnalle myös ostoa puoltava tekijä.
- Jos meillä on joskus lapsia, niin on mukavampi ajatella, että he pääsevät pieneen kyläkouluun, kuin että heidän olisi mentävä keskustaan isoon kouluun, Jon-
na kertoo.
KIURUVESI on tuntunut hyvältä paikkakunnalta asua ja
töitä on pariskunnalle riittänyt.
- Antilla on enemmän reissutyötä, mutta usein olemme molemmat iltaisin kotona. Kun on loukkaantunut, niin se on raskasta lähteä saamaan hoitoa joka päivä pitkän matkan päähän. Jos Antilla on pidempi
työreissu, niin lähden mukaan, jos vain oma työni sallii, Jonna kertoo.
Elämän asetuttua uomilleen Rytkyllä, on pariskunta
ehtinyt remontoimaan talo-
aan. Ovat kotoisin
Savosta, Antti Riistavedeltä ja Jonna
Siilinjärveltä.
. Kävivät vielä auraamassa pihankin, jotta pääsisimme kulkemaan, Jonna muistelee talvea.
Naapurit ovat maaseudun turvaverkko
VIIME syksynä Jonna joutui
väistämään vastaantulijoitten kaistalla ajanutta autoa
suoraan ojaan. Esimerkiksi nyt talvella, kun lunta tuli kerralla paljon ja piha oli tietysti tukossa. Olen
onnistunut näillä teillä hajottamaan auton jo monta
kertaa, Jonna kertoo.
Hänen mukaansa niin kauan, kun on itse kykenevä
liikkumaan omalla autolla
ja pysyy terveenä, asiat sujuvat hyvin. HOUSUPÄIVÄT
Keskiviikko 12. Täältä ei ihan niin
vain lähdetäkään, vaikka
toisaalta eihän matka nyt
niin kauhean pitkä ole, hän
kertoo.
On asioita, mitä pariskunta on laittanut merkille Kiuruvedelle muuttaessaan.
- Juankoskelta ystävien
ja perheen lisäksi kaipaan
kunnossa olevia teitä. Meillä
ei ole lapsia ja asuntokin oli
vuokra-asunto, niin ratkaisu
oli helppo toteuttaa.
Antti ja Jonna alkoivat etsiä asuntoa Kiuruvedeltä.
Kriteereinä asunnolle olivat omakotitalo ja että se
on maalla
Mielellään
otetaan vastaan kaikki tulijat, kertoo Marjaana Rantala Virranrannasta.
Hinguniemen opiskelija Ira Nerg.
noi, että heidänkin nuoruudessa on ollut hevosia. Opiskelijat toivovat, että tapahtumasta tulee perinne.
MINTTU HAPPO
TIINA KILVENSALMI
VIRRANRANNASSA koettiin
ikimuistoisia hetkiä, kun
neljä Hingunniemen opiskelijaa järjesti vanhuksille virkistyspäivän hevosten kanssa. 14
Keskiviikko 12. Osa sa-
meillä koiriaan. Ira Nerg, Krista Nerg
ja Nina Pyykkönen toteuttivat virkistyspäivän opin-
?
Vanhukset olivat
liikuttuneita
hevosten
kohtaamisesta.
näytetyönsä tiimoilta.
He opiskelevat Ylä-Savon
ammattiopistossa Hingunniemen hevostalouden yksikössä hevostalouden perustutkintoa, suuntautuen
harrastepalveluiden tuottamiseen.
- Vanhukset olivat liikuttuneita hevosten kohtaamisesta. Koiraharrastajat ovat järjestäneet agilitynäytöksen ja moni käyttää
Nyt erä
RTTB1026
A+ -energialuokka,
Linkous max. On saatu äärettömän
hyvää palautetta valtakunnan tasoltakin, kertoo Nina
Pyykkönen.
Opiskelijat toivovat, että tapahtumasta tulisi perinne.
- Jospa muutkin opiskelijat olisivat yhtä innokkaita
järjestämään tällaisia päiviä.
Tapahtumassa oli rekiajelua, ohjastajana toimi tallimestari Sini Ahponen ja jokainen halukas pääsi rapsuttamaan hevosta sekä syöttä-
KOHTAAMINENLauri Rajakangas tuli Virranrantaan tervehtimään hevosia. maaliskuuta 2014
VAPAA-AIKA @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
opinnäytetyö
Hevoset ilahduttivat vanhuksia
» Hingunniemen opiskelijat järjestivät vanhustyökeskus Virranrannassa vanhuksille opinnäytteenä
virkistyspäivän hevosten kanssa. Ilmeistä näki, että he tykkäsivät kovasti.
Virranrantaan otetaan
mielellään vierailijoita järjestämään erilaisia tempauksia.
ja
kodinkoneita
Suojan talosta !
- Meillä on ollut aiemminkin eläinpäivä. 1000
k/min, Täyttömäärä
6 kg, LCD-näyttö,
Äänitaso pesussa
58 dB(A).
Kyläkaapasta sadevesi- ja kattoturvatuotteet
toimitettuna ja asennettuna
399?
RTTB2126
ESF6212LOW
449?
RFM21110WA
A+ -energialuokka,
Linkous max.1200
k/min, Täyttömäärä
6 kg, LCD-näyttö,
Äänitaso 58 dB(A).
Meiltä voit ostaa myös kuljetusja asennuspalvelun.
Rapis Oy
SOITA JA KYSY LISÄÄ
0400 586 607
Tehopesu 70°C, A-luokan
pikapesu 30 min, Äänitaso
49 dB(A), Ajastin 3 h.
399?
Vapaasti sijoitettava,
Automaattisulatus
painon mukaan,
700 W mikroaaltoteho,
Tilavuus 20 litraa,
Pyörivä kypsennysalusta,
Väri: valkoinen.
79?
Sanomalehti
pelaa aina
lukijan
puSSiin.. Kuvassa hoitaja Tarja Räty ja
Krista Nerg jäällä Tysonin
kanssa.
mään sille kauroja.
- Ne jotka eivät päässeet
rekiajelulle pääsivät kuitenkin hevosta lähelle
Apurahalla
urheiluseura kattaa urheilijan tai valmentajan urheilukustannuksia. Vuoden 2014 sarja on naiset 20
vuotta 84+kg.
- Valinta vuoden urheilijaksi tuntuu todella hyvälle. maaliskuuta 2014
URHEILU
vuoden urheilija
@
15
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
ANU LAITINEN
KIURUVEDEN VUODEN
URHEILIJA 2013
Voimannostaja Mirella Laukkanen, Kiuruveden Teräs.
Hieno palkinto sitkeästä työstä
ANU LAITINEN
VOIMANNOSTAJA Mirella Laukkanen (19) valittiin
Kiuruveden vuoden urheilijaksi 2013 Kiuruvedellä tiistaina. Suomenmestaruuden
voimannostossa. Päättäväisellä ja sitkeällä harjoittelulla hän on
noussut yhdeksi maamme
parhaimmista nuorista naisvoimannostajista. Vuonna 2013 hän nosti naiset 20
vuotta 84 kg sarjassa. Apurahaa
sai kahdeksan yksilöurheilijaa ja kolme urheilujoukkuetta. On
mukava, että saa tunnustusta kaikelle työlle, mitä tämän
eteen on tehnyt.
Laukkasen ura on edennyt ilman suurempia ongelmia.
- Saa olla ylpeä siitä, että
olen kehittynyt näin nopeasti ja että paikat ovat pysy-
neet kunnossa, Mirella kertoo.
Laukkanen treenaa Kiuruveden Paloaseman tiloissa olevalla kuntosalilla ja
häntä on valmentanut koko uransa ajan Eero Kauppinen. Meillä on ihan rento
meininki.
Voimannostotreenien ohella Mirella ehtii viettää aikaa
ystäviensä kanssa ja käydä koulua. Kuluvalla
vuodella lauantaina voitettu
SM-kulta oli jo kolmas.
Kiuruveden Terästä edustava Mirella Laukkanen
aloitti voimannostossa kilpailemisen neljä vuotta sitten. Valmentaja-apurahaa saa Kiuruveden taitoluistelijat (500 euroa) sekä
Kuopion Palloseuran kanssa solmitaan Kummipe-
laaja-yhteistyösopimus Ilmari Niskasesta. Ei pystynyt maksimiin,
mutta tulos riitti mestaruuteen.
Vuoden 2015 tavoitteena
Mirellalla on osallistua voimannoston MM-kilpailuihin.
- Olisi hienoa osallistua,
varsinkin, kun ne pidetään
Suomessa. Apurahaa myönnettiin myös joukkuelajeille.
500 euron apuraha: Juniori Kalpa B, jääkiekko, 400
euroa Luomu-Wolley Dpojat, lentopallo sekä 300
euroa Kiuruveden Milky
City Farmers, amerikkalainen jalkapallo.
PALKITUT
VUODEN URHEILIJA
Mirella Laukkanen,
voimannosto, Kiuruveden Teräs.
VUODEN VALMENTAJA
Tarja Kunnas-Saastamoinen, taitoluistelu.
VUODEN VETERAANI
URHEILIJA
Antero Autio, Aito
Pennanen, Kari Saastamoinen, Kiuruveden
urheilijat/veteraani
viestihiihtojoukkue.
Hiihdon SM-kultajoukkue, Ranuan veteraanien SM-hiihdot.
SEURATYÖN TUNNUSTUKSET
Noora Korhonen, KiVo,
Anne Härkönen, KiVo,
Sirpa Pennanen, KiVo
Lilli Lappalainen,
KK-81
Pauli Rissanen, Ice
Bowling ja St Lake
Golf Club,
Marko Allinen Kiuruveden UA. Loput kirjoitan
ensi syksynä.
Lukio-opintojen jälkeen
Mirella astuu asepalvelukseen Kainuun prikaatiin.
- Johtajakoulutus kiinnostaa. Kaikki riippuu
tietenkin siitä, voinko treenata täysipainotteisesti armeijan ohessa.
Seuraavat kilpailut Laukkasella on noin kahden viikon
kuluttua. SM-kulta oli tämän vuoden kolmas
ja koko uran 10. Se, ettei salilla käy
montakaan naista, ei Mirellaa haittaa.
- Siihen on niin tottunut, että siellä ollaan aina minä ja
pojat. Hän kokeilee voimiaan Pietarsaaressa naisten
yleisen sarjan kilpailuissa.
Kilpailuihin vaadittavan tulosrajan Mirella on saavuttanut jo aiemmin.
Kiuruveden sivistyslautakunta jakoi urheilija- ja valmentaja-apurahoja
KIURUVEDEN kaupunki tukee Kiuruvedellä asuvia
nuoria urheilijoita uransa alkutaipaleella. Valinnan perusteina olleen vuoden 2013 saavutuksiin kuuluvat PM-kulta, kaksi SMkultaa, EM-hopea voimannostossa ja EM-kulta jalkakyykyssä sekä MM-pronssi
ja MM-hopea (jalkakyykky).
Viime viikonloppuna Mirella Laukkanen voitti uransa 10. Keskiviikko 12. (1000 euroa).
Sivistylautakunta myönsi 500 euron apurahan seuraaville: Heidi Pennanen,
hiihto, Sonkajärven Pahka,
Tommi Remes,yleisurheilu,
Kiuruveden Urheilijat,
Heikki Tikkanen, keilailu,
Ice Bowling, Jari Huttunen,
autourheilu, Kiuruveden
Urheiluautoilijat, Mirella
Laukkanen, voimailu, Kiuruveden Teräs ja 100 euron apurahan: Markus Kämäräinen, voimailu, Kiuruveden urheilijat, Markku
Laukkanen, voimailu, Kiuruveden Teräs, Jere Parta-
nen, voimailu, Kiuruveden
Teräs. Naiset 20
84+kg -sarjan voitto tuli yhteistuloksella 416 kg (jalkakyykky 180 kg, penkkipun-
nerrus, 95 kg ja maastaveto
141 kg).
- Oli hieman taistelukisa,
koska selkä kramppasi useasti. Intti kestää vajaan vuoden ja sen jälkeen ajattelin
hakea poliisikouluun.
- Joku ammatti pitää hankkia, sillä voimannostolla ei
elä, vaikka kuinka sitä haluaisi tehdä ammatikseen. Lajissahan voi toki kilpailla aina veteraanisarjoihin asti
,jos fysiikka ei petä, hän jatkaa.
LAUANTAINA Mirella Laukkanen voitti kultaa nuorten
voimanoston SM-kilpailuissa Pornaisissa. Apurahoja myönnettiin urheilijan menestyksen, sitoutumisen ja tulevaisuuden tavoitteiden perusteella kuluvalle vuodelle yhteensä 5 500 euroa. Hän kirjoittaa tänä keväänä kaksi ainetta yokirjoituksissa.
- Opiskelen lukion siten, että hajautin kirjoitukset kahteen osaan. Vuoden valmentajaksi
valittiin taitoluistelun Kiuruvedelle tuonut kuopiolainen Tarja Kunnas-Saastamoinen.
Mirella Laukkasen meriittilista on häikäisevä
Heittoon vaikuttaa
missä kulmassa pallo lähtee
rampilta radalle, mistä laidasta pallo lähtee ja mihin
pysäytän pyörätuolin.
23. Liikuntarajotteiset pystyvät keilaamaan apuvälineiden avulla, keilahallin yrittäjä Ilkka Nissinen kertoo.
PARAS LAJI Timo Toivonen teki maailmanennätystuloksen keilailussa.
vaa. Sitten kaatoja tuli lisää ja jännitys alkoi kas-
Juniorikeilaajia on paljon
ICE-BOWLING-seuraan kuuluu yli 60 keilaajaa, joista
kolmasosa on junioreita. Heittämisessä pitää olla rento
meininki. Kyy-
neleet silmissä olen seurannut, kuinka positiivisella
asenteella Timo on liikkeellä. Haaveena on
myös heittää se 300 pistettä. Ramppia on aina
kehitelty eteenpäin.
- Itselle sopiva oma pallo
kannattaa hankkia mahdollisimman nopeasti. Kehitys on ollut
aika nopeaa. 16
Keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
URHEILU @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
maailmanennätys
Maailman paras keilaaja
» Timo Toivonen teki pyörätuolikeilailussa maailmanennätystuloksen.
227 pisteellä Timo on maailman paras rampin avulla keilaavista.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
MAAILMANENNÄTYSMIES
Timo Toivonen istuu pyörätuolissaan keilahallissa.
On Timon treenipäivä. Vaikka Timolla on apuvälineenä ramppi, ei keilaus ole
suinkaan helppoa. Tyttöjä ja naisia kaivattaisiin vielä lisää keilaradoille, kertoo seuran puheenjohtaja Jari Reinikainen.
Golfin jälkeen keilailu on toiseksi haastavin urheilulaji, mutta silti sitä voivat harrastaa kaikki.
- Keilahallilla käy paljon myös seniorikeilaajia. Timo laittaa peukalon sähköpyörätuolin ohjauslevylle ja kiihdyttää kohti keilarataa. Ei siinä kärsinyt paljon
hengittää, mutta sain pidettyä homman kasassa, Timo
muistelee.
Timo liittyi Ice-Bowlingkeilaseuraan viime kesänä, koska halusi osallistua
myös kisoihin.
- Mulle on ollut pettymys
ja yllätys, että Suomessa
pyörätuolikeilailu on niin
pientä. Kiuruveden keilaseura Ice-Bowlingin riveissä keilaava Timo Toivonen
haaveilee, että lajiin saataisiin enemmän väkeä valtakunnallisesti.
Pyörätuolilla keilarampin
avulla keilaavissa Timo lienee Suomen ainut kisalähdöissä heittävistä.
Timo neuvookin, että
aluksi kannattaa selvittää
millaisia apuvälineitä omas-
sa keilahallissa on. Tukijoille ja
sponsoreilleni erityiskiitos
mukana olosta.
Seuran puheenjohtaja Jari
Reinikainen on kannustanut
Timoa alusta saakka.
- Timolle pitää sanoa, että hän on mahtava ihminen.
Timo todistaa, että keilaamaan pystyvät kaikki. Aivan mahtava
suoritus, Reinikainen heittää keilaradan sivusta.
22. Ja onhan meidän seurassa
hyviä heittäjiä, mutta meillä on myös maailman paras heittäjä. Alkuun tein
pari kaatoa ja muutaman
ysipaikon. Olen varmaan ainoita pyörätuolikeilailijoita rampilla, jotka osallistuvat kisoihin. Vaikka välillä ki-
sat näyttävät vähän totisilta,
sitä ne eivät saa olla. Normaalisti heitän 150-180 tuloksia.
Maailmanennätystuloksen
tein kisoissa. Sitten on niitä,
jotka pystyvät heittämään.
Seurassa minut otettiin hyvin vastaan. Tulevaisuudessa Timo suunnittelee
lähtevänsä keilaamaan myös
ympäryskuntiin.
- Tämä on ollut meikäläiselle sopiva laji ensi hetkestä alkaen. Niitä voi
käyttää alussa, mutta harrastusinnon kasvaessa kannattaa rakentaa oma keilaramppi.
Timo teetti paikallisella
yrittäjällä juuri hänen sähköpyörätuoliinsa sopivan
rampin. Tämän kautta saa
muutakin ajateltavaa.
Tavoitteena Timolla on,
että kisatulokset paranevat
ja hän pääsisi heittämään
finaaliin.
- Jos laji rupeaa yleistymään, voisin kiertää maailmaakin. Enempäähän ei ole mahdollista heittää.
Vammaiskeilailuun lisää väkeä
Timo Toivonen heittää keilapallon radalle pyörätuoliin kiinnitetyn rampin avulla.
KEILAILU on vielä lasten
kengissä vammaisurheilupuolella. Palloa ei kannata hampaat irvessä heittää, Timo muistuttaa.
Timo heittää kisoissa, muiden keilaajien kanssa. Maailmanennätystulos meni ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolelle.
Keilailun Timo aloitti syksyllä 2012, kun salibandyporukka kävi vähiin ja harrastus
loppui. helmikuuta Timo teki
historiaa. Äiti
Raija toimii avustajana, isä
Leevi seuraa sivusta, kun
Timo keilaa.
Raija laittaa keilapallon
keilarampille Timon kasvojen korkeudelle. Hän rikkoi amerikkalaisen tekemän maailmanennätyksen14 pisteellä.
Timon tulos oli huimat 227
pistettä. Rampin
avulla Timo pystyy keilaamaan ihan saman lailla kuin
muutkin keilaajat, se vain
on vielä astetta haastavampaa.. Samalla Kiuruveden invalidit järjestävät
tilaisuuden, jossa on mahdollisuus tulla tutustumaan
keilailuun kello 12.30 alkaen.
Tällä hetkellä Timo opis-
kelee Savonian ammattikorkeakoulussa etäopiskeluna
tietojenkäsittelytradenomiksi. Ja nyt hän on jo maailmanennätyksen tekijä pyörätuolikeilailussa. Kiuruveden seura tekee pitkäjänteistä juniorityötä ympäri vuoden.
- Meillä on junioreita selvästi enemmän kuin muilla seuroilla. Hän on työharjoittelussa
Kiuruveden lukiossa.
- Elämä koostuu opiskelusta, joten keilailu tasapainottaa sitä. Jarrutus ja keilapallo lähtee
pyörimään ramppia pitkin.
Pallo kaartaa kohti keiloja,
täyskaato.
- Pystyn ohjaamaan pallon
liikkeitä. maaliskuuta Timo juhlii keilahallissa syntymäpäiväänsä ja maailmanennätystulostaan. Olemme panostaneet juniorikeilailuun
keilakerhon ja kisamatkojen myötä
päivänäytös ?Katoava maa?. mennessä p. klo 11.00,
niin kauan kuin sitä riittää.
Rokka on Harrin luokan perinteistä ja lisäaineetonta. Tuotteita
tilauksesta ma-pe (la) esim.
täyte- ja voileipäkakut. Kiuruveden Latu
PÄIVYSTYKSET
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Iisalmi kiireellinen hoito Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä 24h p. Edullinen ateriapalvelu
kotiin ja yrityksiin. 12.4.2014 sihteerillä,
os. (017) 272 8471 ja
(017) 272 8472, muuna aikana
Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä.
Perheneuvola
ma, ke, pe klo 9-10
p. 040 761 4400, 24h.
Yhteispäivystys
Iisalmen sairaala
p. Rintamaveteraanit:
teatteriretki Kajaaniin 1.4. Gasthaus
Palopaikasta 0400-945544.
-------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä
omiin astioihin ja lounaalla
perjantaina klo 10.30- 14.00
sekä rieskaa ja ruisleipää ym.
leivonnaisia puh 040 182 44
33
-------------------------------------Leipuri torilla torstaisin klo
9 - 11. klo 14
Rinnekodilla. Kiireettömissä tilanteissa Sonkajärven
terveyskeskus
p.(017) 272 7468,
ma-pe klo 8-16.
Vieremä ma-pe klo 7.3015.30,p. maaliskuuta 2014
17
TULOKSIA
URHEILUTAPAHTUMAT
Jari Huttuselle
menestystä
Lentopalloa ja kahvakuulailua
liikuntahallilla
RALLIAUTOILU KIURU-
TULEVA
viikonloppu
hemmottelee lentopallon ystäviä oikein urakalla.
Pelit alkavat jo perjantai-iltana klo 19:00, kun
naisten 2-sarjassa Luomu-Wolleyn vieraaksi
saapuu rästipelissä lohkokärki Kokkolan Tiikerit.
Lauantaina puolestaan
saadaan päätökseen miesten maakuntasarja. Yhtiöjärjestyksen 7 §:n mukaiset varsinaiselle
yhtiökokoukselle kuuluvat asiat
2. Kysymyksessä on vapaaehtoinen hankinta,
jota tarjotaan kaikille osakkeenomistajille.
2 .Yhtiö voi hankkia enintään 20000 kpl osakkeita.
3. 0503305659. Matti Hyvönen
Mykyrokkaa lounaalla ja
omiin astioihin joka to klo
9-14, sekä leivät, munkit ym.
herkut. 040-5100248.
-------------------------------------Mykyrokkaa Leivosella
lauantaina 15.3. Kahvitarjoilu,
tervetuloa! Hallitus
-------------------------------------Myydään: Iisalmen Agrimarketin pihalla olevat hirsimökin
kehikot, hullun halvalla! P. Tervetuloa!
johtokunta
Maaharju-Salolan
tiekunnan
VUOSIKOKOUS
VUOSIKOKOUS
pe 28.3.2014 klo 14.00
Maire Kauhasella, Rapakkojoen ent.kaupalla.
Päätetään sääntömääräiset
asiat. Tervetuloa!
-------------------------------------Sydänyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous on
POPPIAN Silmussa 27.3.2014
klo 11:00. 0600 11677
( varalla itäinen alue,
p. Voimistelijain Uskollisuuden Killan kevätkokouspaikka muuttuu Peltohovin
kabinettiin, 13.3.2014 klo
10.00.
-------------------------------------Eläkeliiton karaokekerho
kokoontuu su 16.3. Avoinna
torstaina ja perjantaina 9.0014.00. (017) 272 2346.
Kiireettömissä tilanteissa
aluehoitajat/avustajat.
Kiuruvesi ma-su klo 8-18
p.(017) 272 9482, muuna
aikana Iisalmen sairaalan
yhteispäivystyksessä.
Sonkajärvi kiireellinen ja
vaativa päivystys Iisalmen
sairaalan yhteispäivystyksessä
p. Huttusen kartturina toimi Kari Kallioinen (Uuraisten
UA). (017) 186 611
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin
läntinen alue, p. klo 17.30 Teka-tuotteella,
Yrittäjäntie 10. Tervetuloa!
--------------------------------------
MUISTILISTA
Eläkeläiset ry: kerho ke
19.3. 044-3365 318.
Matkan hinta 35 e, maksu kerhossa tai matkalla. Ilm.
31.3. Arkipyhä- ja
viikonloppupäivystys
Kuopiossa, ajanvaraus klo 8-9
p. Finaaliturnauksessa mukana kahden lohkon kärkijoukkueet Raiku, Vipinä,
E-KI ja LuoWo.
Ensimmäisessä välierässä klo 12:00 LuoWo koh-
VEDEN Urheiluautoilijoiden Jari Huttunen ajoi
luokkavoittoon ralliautoilun SM-sarjan osakilpailussa Joensuun seudulla lauantaina. Mennään omilla ja
kimppakyydeillä, joten ilmoita
jos tarvitset kyytiä.
--------------------------------------
URHEILUMUISTIO
Kiuruveden Kehitysvammaisten tuki ry:n kevätkokous to
20.3. alk. Valtuutus on voimassa 31.1.2015 saakka,
jona aikana osakkeenomistajien tulee tarjota
omistamiaan osakkeita yhtiölle.
7. 050-548 6132.
-------------------------------------Myydään Alfret Ruotsalaisen
öljyvärimaalaus, vast. Hinta: 8
euroa/litra. www.heikinpilke.fi p.
040-753 0370
-------------------------------------Kiuruv. klo 10 Puistonkulmalla.
Tervetuloa!
SPR:n kerho ti 18.3. Pöytäkirja nähtävänä
29.3. klo 13
Virranrannassa. (017) 272 2346
Suun terveydenhuolto
Ajanvaraus ma-pe klo 7.3015.30
p.(017) 272 4400. Sit. Hankintahinta on 8,50 ?/osake, joka on
osakekohtainen oman pääomanarvo
lisättynä 7,5 %:lla.
5. HN
KOKOUKSIA
Hautajärven
Osakaskunnan
VUOSIKOKOUS
su 23.3.2014 klo 19
Mäkipirtillä. vko 12:
ma: lohikeitto, leikkele, kurkku, graham-mustikkapuuro,
ti: jauhelihamakaronipata,
kestivihannes, rapeasalaatti,
mustaherukka-banaanirahka,
ke: broileririsotto, perunat,
sekavihannes, porkkanaraaste,
boysenmarjakiisseli, to: kaalilaatikko, keltaiset yrttiporkkanat, amer.puna-puolukkasalaatti, mansikkakiisseli, pe:
lindströminpihvit, perunasose,
kastike, he-ma-po, raastekimara, kuutamokiisseli + hillo,
la: lihakeitto, juusto, tomaatti,
luumuvispipuuro, su: kalaleike,
perunasose, kastike, herneet,
tuoresalaatti, hedelmäkiisseli.
Kuutamo-lumikenkäkevely
otsalampun valossa 16.3.2014
Lähtö klo 18 Jänteen hallin
pihasta Kuukkeliin. . Muut asiat
Kokousasiakirjat ovat 19.3.2013 lähtien nähtävänä
yhtiön konttorissa,
osoite Hovinpelto 3, Kiuruvesi.
HALLITUS
että ilmoitus tässä lehdessä
tavoittaa yli 6000 lukijaa
viikottain.
RIVI-ILMOITUS
Jari Huttunen.
Lahnasten Maa- ja
Kotitalousseuran
Tiesitkö,
pe 28.3.2014 klo 10.00
Kiuruv. Hankinta tapahtuu yhtiön voitonjakokelpoisilla
varoilla
4. Tervetuloa! Hallitus
-------------------------------------Sydänyhdistyksen ulkoiluja pilkkipäivä la 5.4.2014
klo 10 -14 Sinisen Helmen
rannassa ja rantasaunalla. 0600 11678). (017) 272 2346. Keskiviikko 12. klo.17.15-17.45. Yhtiön haltuun tulleet osakkeet mitätöidään
6. ilm.
20.3. Apteekintie 4,
Kiuruvesi, p. Hankintaan sovelletaan yhtiöjärjestyksen
8 §:n määräyksiä
Kyläkirkon yksityistien
tiekunnan
VUOSIKOKOUS
to 3.4.2014 klo11.00
Rauhaniemessä,
Kyläkirkontie 32.
Pj.
Kiuruveden
Puutyöntekijät os. Team kilpaili Opel
Astralla Suomi-cupin Fryhmän autojen enintään
3000-kuutioisten luokassa.
taa Raikun ja toisessa klo
13:30 Kuopion paikalliskamppailu Vipinä vastaan E-KI, voittajat finaaliin ja hävinneet pronssiotteluun.
Sunnuntaina jatketaan
vielä naisten 2-sarjalla, silloin Luomuttarien vieraaksi saapuu Kurikan Ryhti,
peli alkaa liikuntahallilla
klo 16:00.
Lauantaina iltapäivällä
voivat kiinnostuneet myös
tutustua kahvakuulaharjoitteluun liikuntahallin
juoksuradalla. mennessä Olaville 050
4662797 tai Helenalle 045
8539079. klo 16
kirjastossa.
Nivelpiirin vesijumppa alkaa
12.3. Tervetuloa!
Diabetesyhdistyksen hallituksen kokous ke 19.3. klo 16.30
Osuuspankki Poppian
kokoustila Silmussa.
Tervetuloa!
OAJ:n Kiuruveden
yhdistyksen
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
ma 17.3.2014 klo 18.30
Kiurun kulkurissa.
Tervetuloa!
Eläkeliiton Kiuruveden
yhd. Säävaraus.
Ilm./tied. Lämpimästi tervetuloa!
p. 050-526 9596.
-------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomosta uunituoreet leipomo- ja
kahvilatuotteet. Uutuustuotteena lihapiirakoita. Ennakkovaraukset
p. Su 16.3.
suunniteltu lumikenkäily perutaan lumitilanteen vuoksi.
Koulujen ruokalista vko 12:
ma: broilerikastike, perunat,
mustaherukkahillo, kaaliananassalaatti, luomuruisleipä,
ti: uunikala, perunat, kastike,
rapea-lehtisalaatti, punajuurisuikale, luomuruisleipä, ke:
lihakeitto, juusto, luomuruisleipä, to: lihaperunalaatikko, punakaalisalaatti, luomuruisleipä,
pe: neljänviljanpuuro, luomuporkkanasämpylä, Remeskylän
kinkku, marjakeitto.
Ateriapalv. Susanna p. Kotileipomo Tarja Martikainen p. Pielavedentie 291.
Hoitokunta
ke 26.3.-14 klo 18.00
Heinäkylän kyläntalolla.
Tervetuloa!
KOKOUSKUTSU
Kiuruvesi Lehti Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan
varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 26. Torstaina klo
10-14 lounaalla jauhelihakeitto
5,50 e/hlö. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat
1. 045-3430 300
-------------------------------------Pirteyttä kevääseen! Hyvän
olon hoitola, Eijan Kauneus- ja
Jalkahoitola, os. 149
KEVÄTKOKOUS
to 20.3.2014 klo 18.30
sahan ruokalassa.
Esillä sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
toimikunta
Kiuruveden
Musiikinystävät ry:n
sääntömääräinen
VUOSIKOKOUS
pidetään pe 28.3. kaupungintalon
pienessä kokoushuoneessa.
Käsitellään vuosikokousasiat sekä mahdollisesti
muut esille tulevat asiat.
puh.joht. ruokal. 0500
682 226
-------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta
koivupilkettä kotiin tuotuna.
Mitat 35 ja 50 cm, myös metrihalkoja. ry:n
sääntömääräinen
KEVÄTKOKOUS
pidetään ti 18.3.2014 klo
10.00 srk-talolla.
Tervetuloa!
Hallitus
Osmanki-Väärä tien
osakaskunnan
VUOSIKOKOUS
3. Kiuruvesi Lehti Oy:n hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous antaisi
hallitukselle valtuudet hankkia yhtiölle yhtiön omia
osakkeita seuraavin ehdoin:
1. puh.
040-589 0798.
-------------------------------------Kiuruv. päivänä maaliskuuta 2014 alkaen kello 18.00
yhtiön toimitiloissa osoitteessa Hovinpelto 3
A. 0400 144 514
Mielenterveys- ja
päihdepalvelut
p
Op. internetin kautta tai puhelimella.
KIURUVEDEN KULTTUURITOIMEN
TAPAHTUMIA:
Ma 17.3. fax 017-272 9099
www.kiuruvesi.fi
Kansalaisopisto, Harjukatu 2 B
puh. . Tänä vuonna Earth Hour keskittyy
erityisesti arktisen alueen tilanteeseen, sillä juuri siellä
ilmastonmuutos vaikuttaa voimakkaimmin. Asiasta kiinnostunut,
jos et pääse paikalle, ota yhteyttä.
www.kiuruvesilehti.fi
ASUNTOJA
Annetaan vuokralle
KT-YKSIÖ,
talossa hissi,
p. Leena Tikkanen. 14.3. Op. maaliskuuta 2014
SEKALAISTA
TYÖNÄYTÖS klo 10-15
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . Sisältää sekä opetuksen että loppukokeen. klo 12.00-14.00
Osoite: Nivankatu 31
Käynti terveyskeskuksen takaa, keittiön pääoven kautta.
TERVETULOA!
UIMAHALLI TIEDOTTAA:
HYVINVOINTIPÄIVÄ
LAUANTAINA 15.3.2014 klo 11:00?15:00
Vapaapääsy uimahallille ja kuntosalille
klo 11:00?15:00 välisenä aikana.
Päivän aikana on mahdollista tutustua veloituksetta vesijuoksuun, vesijumppiin ja ohjattuun kuntosaliin sekä saada
opastusta oikeaoppisesta kuntosaliharjoittelusta.
Mukana päivässä mm. Kaisa Tikkanen. Op. Enn.
ilm. 31.1.2015 välisenä aikana.
Tarjoukset tulee jättää 27.3.2014 klo 12.00 mennessä
tekniseen palvelukeskukseen os. 16.30
pe
klo 8.00 . Opiston monistamasta materiaalipaketista peritään 15 ?. 045-206 8620
Annetaan vuokralle
KT-YKSIÖ
Apteekintiellä
p. mennessä.
Metallilankaveistokset la-su 29.3-6.4.14 klo 10-15.45,
Väreessä. Harjukatu 2 ( PL 28 ),
74701 Kiuruvesi. Kurssimaksu 25 ?. 0400 371128 ja työmaamestari
Hannu Peurala, puh. Kurssin pituus
32 h, 100 % läsnäolopakko. Risto Röytiö Ky, Koskentie 2, Kiuruvesi
Tiesitkö, Pilkemaster Evo-malliston klapikoneet saa
traktori-, sähkö- ja polttomoottorikäyttöisinä.
Työnäytöspäivänä erikoisehto. Op. Tarjousasiakirjoja saa kaupungintalolta
teknisestä palvelukeskuksesta sekä kaupungin internetsivuilta osoitteesta www.kiuruvesi.fi /ajankohtaista/tarjouspyynnöt. 040-5370 493
tai 040-5579 193
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p. klo 18.00 Linnateatteri: Tatun ja Patun Suomi
Pe 21.3. 0400 371129.
12.3.2014
Tekninen palvelukeskus
TYÖKONETARJOUSPYYNTÖ 2014
Tekninen palvelukeskus pyytää VUOSITARJOUKSIA
kaupungin omilla työmailla tarvittavista kone- ja kuljetuspalveluista 1.4.2014 . Myös 13-16v.Kurssimaksu 25 ?. 14.3. Lisätietoja antavat ympäristöinsinööri
Ari Ruotsalainen, puh. 15.45
to
klo 8.00 . 017-272 900 . Tehdään luonnollisen
kokoisia lintu- ja eläinaiheisia metallilanka- ja katiskaverkkoveistoksia puutarhaan. Ole mukana kehittämässä
alueen hyvinvointia ja elinvoimaisuutta.
Teurastamossa tullaan teurastamaan nautoja,
lampaita, hevosia ja riistaa sekä mahdollisesti
muitakin eläimiä.
Tule keskustelemaan lisää aiheesta ja
esittämään kysymyksiä.
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Keskiviikkona 19.3.2014 klo 13-15
Ravintola Iltalypsy, Kiuruvesi
Ennakkoilmoittautuminen 17.3.2014
mennessä, allekirjoittaneen sähköpostiin.
Juha Karhapää
juha.karhapaa@kiuruvesi.fi
040 158 1119
PS. 6.4.14 pe
18.-21.00, la ja su 10.-15.30 Väre. Ilm. 050-366 3200
Myytävänä
OK-TALO,
Kuorevirrankatu 5,
p. 19.3.14
mennessä.
Järjestyksenvalvojakoulutus 28.3.- 13.4.14 Lukiolla.
Katso tarkemmat ajat netistä, osoite alla. 0400 371129.
12.3.2014
Tekninen palvelukeskus
KIURUVEDEN KAUPUNGIN
TERVEYSKESKUKSEN
uusitussa keittiössä on
AVOIMET OVET
perjantaina 14.3. Ilm. Lisätietoja antavat ympäristöinsinööri
Ari Ruotsalainen, puh. 040 527 1798 ja 040-527 1633
Luento ruhtinas Mannerheimista - Snellman kesäyliopiston etäluento Kiurusalissa to 13.3.14 klo 13-14.30.
Tietokirjailija toimittaja Janne Könösen luento katsottavissa valkokankaalta. mennessä.
Punotaan puutarhaan ja parvekkeelle 4. Opettajalta voi
ostaa tarvikkeet hintaan 20-30 ?. Luennolle on vapaa pääsy.
Grafiikka-kurssi la-su 29.-30.3.14 klo 10-16.00 Väreessä. Raimo Lappalainen.
Kurssimaksu 100. Vapaa pääsy.
Maailmanlaajuinen- Earth Hour -tapahtuma TUNTI
ILMASTOLLE järjestetään Kiuruvedellä jo neljännen
kerran! Valot sammuvat ilmaston puolesta 29.3.2014 klo
20.30 tunnin ajaksi. Kerää luonnosta materiaaleja ja ota mukaan
sakset, puukko, oksasakset, sivuleikkurit, kärkipihdit ja
vähintään 40x40x5 cm styroksi. Tilanteeseen voi kuitenkin vielä vaikuttaa. (ei sisälly vuosi- eikä perhevuosiopintokorttiin). Käpyjä, varpuja, kiviä, sammaleita, oksia, helmiä,
nappeja ja metallilankoja voi käyttää osana punontaa tai
koristeena. Arktiksen lajit,
kuten jääkarhu, naali ja mursu, eivät selviydy ilman jäätä ja
lunta. 18
Keskiviikko 12. Harjukatu 2 ( PL 28 ),
74701 Kiuruvesi. Tervetuloa!
Esittelemme koneet ja teemme tarjouksia kaikista
Turun Konekeskuksen ja Konefarmin tuotteista:
Risto Röytiö
050 353 0864
Koskentie 2
KIURUVESI
Kysy tarjous!
Ari Kärkkäinen
040 681 5508
Venakontie 4
IISALMI
Kysy tarjous!
Katso: www.konefarmi.fi / www.turunkonekeskus.fi
Hyvä lihantuottaja
Oletko pohtinut kehittää tilasi toimintaa?
Haluatko teurastuttaa eläimesi lähellä?
Haluatko myydä kasvattamasi eläimet
lähiteurastamolle tai haluatko myydä
lihat itse?Haluatko olla mukana
pienteurastamotoiminnassa?
Nyt on mahdollista keskustella pienteurastamon vaikutuksista, oman toiminnan
kehittämiseksi. 15.00
Pilkemaster Evo työnäytös
KIURUVEDELLÄ torstai 13.3.
os. Ilm. Mukaan
sivuleikkurit, kärkipihdit ja työhansikkaat. 31.3.2015 välisenä aikana.
Tarjoukset tulee jättää 27.3.2014 klo 12.00 mennessä
tekniseen palvelukeskukseen os. Opettajalta voi myös ostaa
materiaaleja. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvalla energialla on
tärkein ilmastokriisin ratkaisu. - Snellman kesäyliopiston
etäluento
LUKION salissa, Lähteentie 10
to 27.3.2014 klo 13.00-14.30
Kirjailija Lasse Lehtisen etäluento on nähtävissä verkkoviestintäjärjestelmässä lähetettynä eli virtuaalisena salin
valkokankaalta. ke klo 8.00 . klo 19.00 Tuolikonsertti: Herd & Aili Ikonen
HIEKKATARJOUSPYYNTÖ 2014
Tekninen palvelukeskus pyytää tarjouksia kaupungin
omilla työmailla tarvittavista kiviaineksista ja niiden
toimittamisesta 1.4.2014 . 0400 371128 ja työmaamestari
Hannu Peurala, puh. Tarjousasiakirjoja saa kaupungintalolta
teknisestä palvelukeskuksesta sekä kaupungin internetsivuilta osoitteesta www.kiuruvesi.fi /ajankohtaista/tarjouspyynnöt. kehonkoostumusmittausta, tutustumista akupunktiohoitoon, parafiinihoitoa käsille sekä niskaja hartiaseudun hierontaa, föönikampausten tekoa sekä
ripsien ja kulmien muotoilua/värjäystä, Evelace -alusasut,
Avon -kosmetiikka, magneettikorut, Partylite, Promena ?
työjalkineet, pilatesta, naurujoogaa ym! (Näytteilleasettajat
hinnoittelevat palvelunsa)
Uimahalli ja kuntosali avoinna klo 18:00 saakka.
Lisätietoja uimahallilta p. Tehdään helppoa grafiikkaa,
jossa laatalle tehtävä kuva vedostuu paperille peilikuvana.
Tarvikelistan saa opettajalta, jolta voi ostaa materiaaleja.
Kurssimaksu 25 ?. Kurssilla punotaan ja sidotaan pajuista ja koivun
risuista. Aineiston voi tulostaa itselle netistä
osoite: http://www.poliisihallitus.fi/poliisi/hallitus/home.
nsf/pages
Kurssien tarkemmat tiedot oppaassa ja https://www.opistopalvelut.fi/kiuruvesi/ ja kansalaisopisto/ajankohtaista. 040-576 6507 tai
www.kiuruvesi.fi. Anelma Savolainen. Ilm.
14.3.14 mennessä. 050-369 2220
Myydään
saunallinen
RT-KAKSIO 50 m2
p. Kiuruveden tapahtumasta
tarkemmin seuraavissa lehdissä.
?HAASKAN PERÄSSÄ
040 507 4458
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. 0400-220 909
Hierontapiste
Kiinteistöhuolto
Pasi Rimpiläinen
. 050-5142 602
-LVI-asennukset
-NIBE-maalämpöpumput
RAKENNUSPELTITYÖT
. kattotyöt . 752 334
Muut
020 7911 200
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä
verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min,
matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh +
0,1717 ?/min.
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
Torikatu 6, Kiuruvesi
etunimi.sukunimi@omni-yrityspalvelut.fi
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo Manninen 050 539 8991
Johanna
Lappalainen
Maria Mikkonen
0400400
770 114
0474827
www.omniyrityspalvelut.fi
Kiuruveden Keilahalli
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
Asematie 12
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
050-353
3220
050 . maakaapelinäytöt
. 040 752 4422
Kotipalvelut
Kiurukatu 3
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
Hammaslääkäri
ILKKA NYKÄNEN
Säästötalo, Kiuruvesi
puh. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. +varaosat
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
p.0500-979 479
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. 045-1409 222
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
Painokevennetty
kävely
p. Myydään seulottua
peltomultaa
Erkki Kastari Ky
Puh. 353
3220
Asematie
Asematie11,
11,II krs.
II krs.
Apteekin yläkerta
Apteekin yläkerta
Sovittaessa myös iltaisin.
VT@timomartikainen.fi
www.timomartikainen.fi
puh. lumiesteet
. piipunpellit . 0500-619 674
p.0500-273 374
Koulutettu hieroja
SIRPA RYTKÖNEN
p. Lumityöt
p. 017-754 570
avoinna
ma-ti 9.30-17.30
ke-pe 8.30-17.00
ParturiKampaamo
Osana kierrätystä.
Skootterit, sahat, mopot pyörät,
ruohonleikkurit ym. 040 174 9426
Pankki-, vakuutus-, laki- ja tilipalvelut
Jennica
Putkityö
Lauri Rytkönen
p. Nurmikon leikkaus
. kourut . peltilistat
. lukkosaumakattopellit
p. 044-255 7510 Yrittäjäntie 10
Lääkäripalvelut
Hammaslääkäriasema
KULMAPAIKKA
Puh. Likakaivojen tyhjennykset
. 0400 654 758
Niemistenkatu 3 L 3
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
p. (017) 753 737
www.kastari.fi
Tilausajoa
HIERONTAPALVELU
Kauneus- ja jalkahoitola
- VALTRA huolto + huoltoauto
- Täryjen vuokraus
- Ilmastointihuolto
p. tikkaat . 044 5387 759
CAROLA
koulutettu hieroja
Puh. yksityisille
. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. teollisuudelle
. lämpökamerakuvaukset
ALANSA AMMATTILAISET:
Fysioterapeutit:
Hieroja:
p.017-818181
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
Lämpimästi
tervetuloa!
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
Kiurukatu 3, p. 050-514 0067
5647
044-765 4771. maaliskuuta 2014
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17.00
la 8.30-13.00
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
Hyvinvointi
p.017-752 259
atu 1
Kiuruk
Hautaus- / pitopalvelut
. 045 124 4130
Nivankatu 3
PÄIVI
Torikatu 6, p. 010 420 1333, 0400-378 620
Kirkkokatu 2
Parturi-Kampaamo
Koskentie 2, Kiuruvesi
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
Karhuntie 8, KIURUVESI
www.cutriina.fi
Teemu Koskelin 050-3872 069
Teuvo Blomberg 050-5987 932
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
Soilin Hieronta
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
Korjaus / Huolto
-
www.annelihakala.fi
Linja-autoasema
Puh. 050-543 1253
p. Rännien puhdistus
. (017) 754 879
Korjaus / Huolto
Kiurukatu 3, p. maataloudelle
. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Mela & Meisseli Oy
Kuntohoitaja Soili Marin
Palokatu 9, p. Lavettikuljetukset
. (017)754 665
Asematie 5
Kiurukatu 1
19
Niemistenkatu 8
p. kävelysillat . 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
. Keskiviikko 12
Kiilat
LA 15.3.
LUOMU-WOLLEY PELAA
LIPUT 15?
Tanssimusiikkia
Petri Summanen
Band LIPUT 5?
naisten II-sarjaa
pe 14.3. asennus . 050-438 7665/Sinikka
Kiuruvedellä
P. 017-7604600
LuoWo ?Kokkolan Tiikerit
www.hotellipeltohovi.com
Otteluisäntä: Scanpan
su 16.3. klo 20.00 . klo 12
Tervetuloa!
Mukana: LuoWo, Raiku, E-Ki, Vipinä KAHVIO
Hiihtokelien salliessa
HIIHDON KYLÄ-CUP to 20.3. 0400 274 021
Salaojasora, hiekoitushiekka, tiesora,
täyttöhiekat ja -sorat
Jolleikonmäestä Vieremältä.Myös toimitettuna.
p. 17.7.2014
hinta: 675 e/henkilö
Tosi monipuolinen matkaohjelma. 017-814 147
Savonkatu 20,
74100 Iisalmi
iisalmen.kuva@meili.fi
VUOKRATAAN
8 tn telakaivuria
kuljettajalla tai ilman,
esim. klo 18
Kulttuurikeskuksen Kiurusalissa.
Omakustannekahvit Iltalypsyssä.
Kiuruveden Nivelpiiri järjestää . seulotut mullat
. TORILLA
tuoretta madetta,
muikkua, fileitä,
lämmintä savukalaa,
kalakukkoja ym.
Kalapiste, Varpaisjärvi
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 13.3. R1 . Solisteina esiintyvät laulajat Seppo Katainen,
Raimo Kukkonen, Mauno Törölä ja Pekka Kaurala sekä
hanuristi Johannes Hartikainen. alkaen naistentanssit alk. Tervetuloa!
Yhteistyössä:
Kalliokylä viihtyisäksi ry, KiurU, DeLaval, Vauhti
Auton käsinpesu 10,- Pesu + kestovahaus 50,Kysy myös muita tarjouksia!
p. kylpyhuoneremontit
. klo 19.00
PELZE MUSIC BAR
DJ TOMMI
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. Hartikainen
Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI, P. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. maaliskuuta 2014
SEKALAISTA
HUVEJA
Mieskuoro Kiurun Laulu
60 vuotta
JUHLAKONSERTTI
0500-570920, 050-4009437
Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi
-lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput
-kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät
-iv kanavien puhdistus/desi?ointi
Luotettavaa LVI-palvelua
su 23.3.2014 klo 14
Kulttuuritalon Kiurusalissa.
Konsertti sisältää mieskuorolauluja vuosikymmenten
varrelta. 050 307 5439. 6 ?
klo 14.30
Lego elokuva
k 7/5 lip. klo 9?12 TORILLA
Kivikylän kotipalvaamo
Lappi p. KIURUSALI
Pääsylippuja, a 15?, saa ennakkoon kirjastosta ja
ennen konsertin alkua ovelta. talojen salaojat ym.
Lukkarinen
p. 20
Keskiviikko 12. Eino Lilja.
Tervehdysten vastaanotto alkaen klo 13
vaihtuvien näyttelyjen tilassa.
Mahdolliset muistamiset kuoron tilille
Poppia 478310-20009554.
myynti . hitsaustarvikkeet ja työkalut
. klo 18.00
sekä karaoken että levymusiikin tahdissa.
200 uutta biisiä.
OSTETAAN
Tervetuloa
PASSIKUVAAN!
IISALMEN
KUVA-STUDIO
La 15.3. Tervetuloa!
Otteluisäntä: Rapakkojoen Kauppa/Rapis Oy
Liput 5,-/2,-
Miesten maakuntasarjan
finaaliturnaus
Leo Ojaluoto
ELOKUVAT
PE-LA
017-752112, 0400-171473
NIKS JA NAKS
. lavettikuljetukset
. klo 16
LuoWo . urakointi
. Tarjoamme ha-rengassarjan
ostajalle 3D-ohjauskulmien tarkistuksen kaupan
päälle. 18.15 MENNESSÄ KISAPAIKALLA.
Puffetti toimii kisapaikalla. 6 ?
www.moviecompanyalatalo.fi
p.0400570482
STIG
KK-81
PELAA:
la 15.3. ilma/maalämpöpumput
. Ryhti (Kurikka
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
Maatila-Rakennus-Traktoriurakointi-Kiinteistöhuolto
. Kuoroa säestää Ari
Satomaa, flyygeli, ja johtaa dir.cant. huolto . lämmityskattilat ja sähkövaraajat
. putkistosaneeraukset
. leivonnaisia
Ollintie 3 A 3/Tikkanen.
p. Pienrakentaminen, remontit
. kallio/soramurskeet
. Meiltä myös huollot, ilmastointihuollot,
3D-ohjauskulmien säädöt.
Tervetuloa!
Myynti myös arki-iltaisin matkapuhelinnumerosta
Autohuolto J. Karaokestarassa SM-kilpailu.
Sotahistoriaa
ja luostareita
**************
PETROSKOISYVÄRI-SORTAVALA
14. Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
. Teräs
KÄVELETKÖ OIKEIN?
Selkä- ja jalkakivut voivat johtua väärästä
kävelytekniikasta. sepelit
. Lumityöt, maansiirto, hiekoitus, lanaus
ja muut konetyöt
*Talonmiespalvelut, lumenpudotukset,
puunkaadot, raivaustyöt, nurmikonleikkaus,
jyrsinnät ja mökkitalkkarin työt
p.0500-373 813
RENKAITA
& VANTEITA
Kesärenkaat ja vanteet edullisesti asennettuina
ennakkohinnoin. tyylillä.
SARJAT:T/P6-16V,M/N YL.
(SARJA ILMAN AJANOTTOA AIKUISILLE).
ILMOITTAUTUMISET: ke 19.3.14 menn.
mikko_sport@hotmail.com
tai VIIM. 045-878 0008
Yrittäjäntie 8
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
(myös erikoispassikuvakoot)
ROMULUX
p. 0400- 205 041
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
Tervetuloa
MA-TO 17-02
PE 16-02
LA-SU 14-02
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
. tervetuloa!
www.niveltieto.net
Myydään
pe 14.03. Liput 10 e . louhinta
Puh. klo 11.30
(E03) KK-81 . MIG-, TIG-, puikko- ja kaasuluokkahitsaukset
työmaalla tai verstaalla
. alk. 050 349 9393
Pe 14.3.
su 16.3. 044 588 5867
Salahmin Sora Oy
www.rakennus-palkki.com
Ilmoittautuminen alkaa klo 20.00
Sunnuntaisin 16.3. . Maatilan työt
. kiinteistöjen salaojaremontit
Myymälä 017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
Raimo Hyvärinen 045 1615 008
NIKS JA NAKS
klo 13.00
HELINÄKEIJU JA
MERIROSVOKEIJU
-s- lip. 044-274 1690
(Petri Lonkila)
Bussi: Pyhäsalmi-KiuruvesiIisalmi jne.
Tervetuloa unohtumattomalle
matkalle muistojen Karjalaan!
Matka-Rasti Oy
Kalajoki-Ylivieska
TORILLA
TORSTAISIN
KIURUV. kaivinkonetyöt
. 01.00
ASEMATIE 16
Pauli Antero & Ajansävel
Tervetuloa! . klo 10.00 alk.
017-770 7700
MYKYROKKAA,
ruisleipää,
ym. 040 580 6325 (017) 752 834
Esittely- ja sovitustilaisuus
Kiuruveden uimahalli/
hyvinvointipäivä
la 15.3.2014 klo 11?15
Suomen Kenkävalimo Oy/
Promena-jalkineet
Paikalla edustaja
Jere Tykkyläinen/0440322555)
(Esittelypyynnöt Sari Saarinen/0452362330)
www.promena.fi
P. mennessä
p. Tule opettelemaan uusi!
Fysioterapeutti, osteopaatti
Ari Parviainen luennoi ti 18.3. Traktoreiden kuljetukset
. klo 18.30
Kalliokylän koululla perint. Oppaana Väinö
Väänänen Pielavedeltä.
Tiedustelut ja varaukset
20.5. 050-599 5483 Tuotteilla CE-merkintä.
KARAOKE
PUISTONKULMA
la 15.3. Tarvittaessa sijaisautoja
la 15.3