VUOSIKERTA, NRO 28
Emmi kisaa
vasikkansa kanssa
Nuorisoteatteri
palkittiin
Vesikrossi on
uutta meillä
S. Jasmin Piippo ja Mika Tuoriniemi
vetelivät juomakaappeja ravintolan puolelle.
Talkootyö Iskelmäviikolla on heistä mitä parhainta kesätyötä . Äänentoistoa viriteltiin, koristeita rakenneltiin kymmenien talkoolaisten
voimin. 14
S. Iskelmätapahtumaan odotetaan noin 40 000 kävijää ja
700 karavaanaria, IskelmäAreenalle mahtuu katoksen suojaan kerralla 5000 ihmistä.
Maanantaina IskelmäAreenalla tehtiin viimeistelytöitä. 350?)
voim.heinäkuun
kesäkuun ajan
ajan
voim.
Kiurukatu 3 KIURUVESI
Puh. 040 752 4422
JXPRIOR.P.P.FINLANDE
asiantuntevaa ja kivutonta
hammashoitoa
www.siilinhammas.fi
KESKIVIIKKO 12.7.2017
Irtonumero 2,50 e
012138-1728
www.kiuruvesilehti.fi
63. 20-21
JAANA SELANDER
Pian soitto soi ja riemu raikaa
Iskelmäviikko käynnistyy tänään keskiviikkona IskelmäAreenalla kello 12. Kaikille avoimien avajaisten jälkeen ohjelmaa riittääkin
sitten sunnuntaihin saakka. HAMPAIDEN
VALKAISU
299?
(norm. 13
S. sanalla sanoen mieluisaa
puuhaa.
Lue lisää sivuilta 12-13
Kyllä.
Ja ärsytys vain nousee, kun myy-
ILMOITUKSET, TILAUKSET,
OSOITEMUUTOKSET
puh. 044 705 0443
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja
pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
87 e / 78 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Painopaikka:
Lehtisepät, Pieksämäki. ja kesäinen
Kiuruvesi, jonka katukuva
ei ole kuollut, vaan eläväinen ja iloinen.
?
Moni kiuruvetinen on
nyt mukana Iskelmässä, kun
osakeanti toi yli 40
uutta omistajaa
yhtiöön.
ISKELMÄVIIKON kävijä jättää Kiuruvedelle noin 300 euroa
rahaa viikon aikana. Ensi vuonna on 20-vuotisjuhlat ja niiden suunnittelu on
jo käynnistynyt.
ISKELMÄVIIKOLLE odotetaan tänä vuonna vähintään samaa
kävijämäärää kuin viime vuonna. Tämän vuoksi tähän koulutusmuotoon tehdyt panostukset eivät
?vuoda. Keskiviikko 12. Uusia osakkaita tuli yli 40. Osakkeita hankittiin
1000 kappaletta lokakuun 2016 ja tammikuun 2017 välisenä
aikana. Lukematon on tähän päälle vielä se määrä ihmisiä, jotka tulevat Iskelmäviikon aikaan lomailemaan
Kiuruvedelle sukulaisiin ja
ajavat vaununsa tai matkailuautonsa sukulaistensa pihapiiriin. Näin
on arvioitu Seinäjoen tangomarkkinoilla tehdyn kuluttajatutkimuksen pohjalta. Se on erinomaisen hyvä
määrä kiuruvetiselle tapahtumalle. Perheiden lapset voivat nauttia kunnan koulutuspalveluista kuten kunnan juuriasukkaatkin.
Lukion päättyessä nuoret lähtevät jatko-opintoihin eri puolille
Suomea eikä monikaan palaa takaisin kuntaan työvoimapoliittisista syistä.
Iskelmäviikon aikana kokoontuvat Kiuruvesi-seuran jäsenet ovat
oiva esimerkki henkilöistä, jotka ovat saaneet koulutusperustan
kunnassa. 040 523 8345,
tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen,
044 339 6512,
anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
KIURUVESI-SEURA on kokoontunut perinteisesti Iskelmäviikon aikana. Sanon
ILMOITUSHINNAT
ts
0,87 e / 1,07 e
tj
0,81 e / 1,01 e
takasivu 0,90 e / 1,10 e
kuolinilm. 0,76 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai
väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle
aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
aina, että älä tuhlaa turhaan aikaasi turhaan löpinään, ei tule kauppoja.
VAIHDEVUOSIKAS
Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt: puh. Nauttimaan savolaisesta mentaliteetista, joka leimaa kiireettömyys ja hyväntuulisuus. pe 8 . Myös
nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä
tulee lähettää nimi, osoite ja
puhelinnumero, jotka jäävät vain
toimituksen tietoon. Tämä kuva on vuodelta 2015. Tänä vuonna meillä kaikilla kiuruvetisillä onkin erityinen ilo ja kunnia astella Iskelmäviikolle, sillä olemme kaikki enemmän tai vähemmän mukana tapahtumassa. Olemme Kiuruvetenä haluttu kohde, minne tullaan usein vuosi vuoden perään kuuntelemaan musiikkia ja viihtymään. Mutta parannettavaakin aina löytyy. Tällä tavalla kunnan elinvoimaisuus varmentuisi ja vahvistuisi.
KIURUVESI elää elintarviketuotannosta. 16
Levikki: 5637 (LT 2015)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
Päätoimittaja Jaana Selander
puh. Tänä kesänä Kiuruveden Iskelmäviikolla
tehdään karavaanareiden rahankäytöstä Iskelmäviikon aikana
ihan oma selvitys.
Kaiken kaikkiaan siis Kiuruvedelle tulee paikkakunnan ulkopuolelta rahaa viikon aikana toista miljoonaa euroa. Näitten
jäsenten osaamispanoksen hyödyntämiseen palaan jäljempänä.
kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Rautatieverkon kehittäminen,
esimerkiksi sähköistämällä, tulisikin olla lähellä kunnan intressejä.
Elinkeinopolitiikassa tulisi painoa antaa pienyrittäjyyden kehittämiseen.
Yhtenä elementtinä kehittämiseen olisi Kiuruvesi-seuran jäsenten osaamisen hyödyntäminen tässä tehtävässä. 040 833 7208,
airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset
(varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
jä puhuttelee vastaajaa kuin parasta tuttuaan ja alkaa kyselemään ilmoista ja kuulumisia.
Se on niin epäuskottavaa, ettei
sen epäuskottavampaa ole. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen ja
otsikointiin.
Kirjoituksia ei palauteta.
JAANA SELANDER
PÄÄKIRJOITUS
TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI
Iskelmäviikko alkaa,
kaikki tasajalkaa
E
nää ei ole kuin muutama tunti, kun Iskelmäviikko käynnistyy ja IskelmäAreenan portit aukaistaan.
Avajaisiin on kaikilla vapaa pääsy. heinäkuuta 2017
2
POSTIA
Kiuruvesi-lehti/
Postia-palsta,
Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Mielipiteitä julkaistaan nimellä
sekä nimimerkillä. Se on ihan
huippua elinkeinoelämämme kannalta, puhumattakaan henkisestä hyvinvoinnista. Iskelmä Oy:n osakeantiin kun osallistui koko joukko kiuruvetisiä yrityksiä, yhdistyksiä, porukoita ja yksittäisiä ihmisiä. Kuvassa oikealla
Kiuruvesi-seuran puheenjohtaja Uolevi Kärkkäinen ja Jukka Saastamoinen juttelemassa kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekan ja
kunnallisneuvos Jouko Tenhusen kanssa.
Koulutus- ja elinkeinopolitiikasta
KIURUVEDELLÄ on aina ollut
korkeatasoinen lukio ja väylät ammatillisiin opintoihin.
Lukion pysyminen hyvänä on
edellytys sille, että kuntaan saadaan korkeatasoisia ammattilaisia
perheineen. Yrittäjä Jukka Kähkönen pyöritti monena vuonna hienoa tempausta Iskelmäviikon aikana, kengät sai
laulamalla. 040 705 9327,
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
puh. Osakeanti toi yhtiölle tuloa 50 000 euroa, millä summalla tapahtumaa kehitetään edelleen. Juuri tällaisia ennakkoluulottomia ideoita toivoisi
löytyvät enemmän.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Puh. Missä ovat yritysten ulostulot
Iskelmäviikon aikana. Osa siitä menee iskelmätapahtuman lippuihin ja muuhun ohjelmaan, osa paikallisiin yrityksiin. Seuran puheenjohtaja Uolevi Kärkkäinen varmaankin mielellään antaisi tähän osaamistaan.
Iskelmäviikot tuovat kuntaan
paljon uutta toimintaa.
Toivotankin kaikille kuntalaisille
musiikillista nautintoa ja vanhojen
tuttavien tapaamista miellyttävissä
merkeissä.
Ammatillinen koulutus pätevöittää työtehtäviin, joita voi tehdä
valtaosin omassa kunnassa. Iskelmäviikko on
oiva tilaisuus nähdä läheisiä, tuttuja . 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi,
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
Puh. Sen toimintaedellytyksiä on vahvistettava ja perusmaatalouden kylkeen on luotava uutta
yrittäjyyttä.
Kiuruvedellä on rautatien ansiosta hyvät logistiset valmiudet monenlaisen teollisen tuotannon viemiseen kohdepaikkoihinsa niin
PEKKA LEHTONEN,
toiminnanjohtaja
Maaseudun elinvoimaisuus ry
Puhelinmyyjät tosiaan ärsyttävät
VIIME Kiuruvesi-lehdessä kirjoitettiin kuinka ärsyttävää on puhelinmyynti, kun se keskeyttää jonkin tärkeän askareen. He ovat kuitenkin tehneet työuransa muualla. Vuonna 2016 Iskelmäviikolla
oli 40 000 ihmistä ja 728 vaunukuntaa. Downshifting.
Kiuruvesi ja kiuruvetiset ovatkin saaneet kiitosta Iskelmäviikon kävijöiltä hymyilevästä ja ystävällisestä palvelusta. 044 705 0443
Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi
Konttori avoinna: ma . kunnasta pois.
Kunnan kannattaisikin panostaa nykyistä enemmän ammatilliseen koulutukseen, esimerkiksi tekemällä kumppanuussopimuksia koulutusorganisaatioiden
kanssa
16.00.
LAHJAKSI
Suomi
100
TULE PALVELTAVAKSI VIEREMÄLLE
Suomi KRISTALLIT
100
BK501S
kynttilänjalka
Loistava lahjaidea merkkipäiviin ja muistamisiiin
BK222S
maljakko
99?
Suomi
100
69?
VAIN
MEILTÄ!
BK327S
malja
89?
Suomi
100
Tule palveltavaksi myymälään tai tilaa tuotteet netistä!
Rajoitettu
erä!
MA-TO 8.30-17.00
PE
8.30-18.00
LA
9.00-14.00
PIRRAUTAPPA
Liisalle 0500752461
MA-TO 8.30-17.00
PE
8.30-18.00
LA
9.00-14.00
PIRRAUTAPPA
?Melekein aina auki. Meillä on Ruokolahdella 13 sukulaista kitkemässä ruohoa mansikkamaalta, istuttamassa uutta taimikkoa ja
juhannuksen jälkeen alkaa ensimmäisten mansikoiden keruu. Siihen lisänä vihanneksia ja va29?)
delmia. Keskiviikko 12. Lisäksi käteisen nostaminen kortilla onnistuu tuttuun tapaan konttorimme ulkoseinässä olevasta Otto-automaatista.
Maksupalveluun tulevat maksut kannattaa jättää konttorissamme sijaitseviin
maksupalvelulaatikkoihin tai Otto-automaatin vieressä seinässä sijaitsevaan
pankkisiirtoluukkuun. Siellä sadan
kilometrin päässä kaatosateet voivat viedä koko riisisadon ja toisessa paikassa on hyvä sato.
Kysyin, vaikuttiko Neuvostoliiton rajan läheisyys mitenkään elämään hänen nuoruudessaan joskus 1950-luvulla.
?Ei mitenkään, rajasta ei tullut kukaan yli.?
Nyt vaikuttaa ja vieläpä positiivisella tavalla. Meillä oli poimijoiden
joukossa kolme nuorempaa naista, Tain sisarusten poikien
vaimoja. 78 euroa).
Torilla perjantaina
14.7. heinäkuuta 2017
3
KESÄKUULUMISIA
OP YLÄ-SAVOSTA
RAIMO TUORINIEMI
Kirjoittaja on yrittäjä.
Mummut katsovat aurinkoon
OP Ylä-Savo on itsenäinen täyden palvelun pankki, jossa päätökset tehdään paikallisesti.
Kuulumme OP Ryhmään, Suomen johtavaan finanssipalveluja tarjoavaan ryhmittymään.
Kiitämme teitä, hyvät asiakkaamme, aktiivisesta ja rakentavasta palautteestanne, jonka
avulla voimme jatkaa palvelumme ja toimintamme kehittämistä entistäkin joustavammaksi ja monipuolisemmaksi.
KÄYTÄNNÖN VINKKEJÄ SUJUVAMPAAN ARKEEN JA RAHA-ASIOIDEN HELPOMPAAN
HOITAMISEEN:
Talletuskirjallinen tili kannattaa muuttaa tiliotteelliseksi. Tiliotteesta on helppo
lukea, mistä raha on tullut ja mitä tililtä on maksettu. Etsitään yhdessä Sinulle parhaiten sopivat tavat
pankki- ja vakuutusasioiden hoitamiseen! Varaa aika puhelimella tai verkossa.
K
ävimme Ruokolahden Puntalassa kesäkuussa. Muista merkitä laskuun täydellinen tilinumero alkaen
FI??.., eräpäivä ja allekirjoitus.
Suoramaksut ja e-laskut maksetaan tililtä veloituksetta automaattisesti eräpäivänä.
Verkkopalvelutunnuksilla voi maksaa laskut kätevästi joko verkossa www.op.fi
tai OP-Mobiilissa. Nyt löytyi naisten rannekelloja. 16.00 numerosta 020 7911 200
Ma-pe klo 8.00 . Toinen raja, Venäjän raja, on toisessa suunnassa viiden kilometrin päässä. Keväisin heillä on rahankierron varmistamiseksi
myös kukkapuutarha, joka tuo tuloja juhannukseen asti, jolValmistuvan
loin puutarhan pitäisi olla tyhjä, tosin myynti silläkin puojuhlalasi
BK214YO
lella on pari
viikkoa myöhässä.BK318YO
maljakko
malja
23. 22.00 numerosta 0100 0500
www.op.fi
Kiuruveden konttorin aukioloajat:
Ma-pe klo 9.30-16.00, muina aikoina sopimuksen mukaan.
INFO palvelee konttorin aukioloaikoina.
Huom! Iskelmäviikolla kassapalvelut ovat auki perjantaina 14.7.
koko päivän klo 9.00 . Ensimmäisenä iltana kävimme isommassa K-marketissa, mutta toisena iltana olimme
Meiltä löydät
todella
merkkivalikoiman
Lidlissä.
Lidllaajan
on suosikkimme
sen takia, että siellä on Suomen tuoreimmat vihannekset ja ulkomaiset hedelmät, mistä se sitten johtuneekaan. / kpl hinsä, samana aikana mansikka-ala on kasvanut kuudesta
(kaiverruksella hehtaarista neljääntoista. Voit myös antaa käyttöoikeuden tilillesi toiselle henkilölle,
mieluummin perheenjäsenelle,
jolloinTASKUMATTI
hän voi maksaa sinun laskusi ilman kuUkkomatti
luja.
Verkossa voi tehdä
lisäksi aikavarauksia
toimihenkilöillemme, lähettää meille
Suomi
100 v JUHLALEIJONA
viestejä, käydä neuvottelun vaikkapa omalta kotisohvalta käsin sekä allekirjoittaa sopimuksia myös sähköisesti.
Tervetuloa nykyiset ja uudet asiakkaat. On sanottu, että itärajan läheinen venäläisten turismi ja heidän ostovoimansa on Suomen uusi Nokia. Kerroin,
että Thaimaassa tuskat ilmojen kanssa ovat toki aivan erilaiset. SeasSUOMILEIJONA
sa oli vain kolme naisten kellolta näyttävää,
loput olivat sen
taskukello
verran kookkaita, että kävivät enemmänkin
miesten kelloista. Nuoruus menee aikuistumisen kanssa kipuillessa, aikuisena juoksemme lainojen takia työelämässä kuin ravihevonen läpät silmillä ja vasta vanhemmiten meillä on aikaa katsella ympärillemme ja kello ei ole
meille niin tärkeä. Marjat näyttävät myös kypsyvän tasaisesti pitkälle ajalle; ei niin kuin viime vuonna, jolloin kaikki
marjat rysähtivät käsiin samaan aikaan.?
Ilmat voivat olla täysin
erilaisia jo sadan kilometrin päässä ja sateista ei anna takuita kukaan. Lapsena
meillä
on aina tekemisen puute, kaikki on uutta ja mielenkiintoista
ja halu oppia on suuri. Sellaiset,
jotka ovat omasta mielestään ilman omaa syytä joutuneet
elämässä huonomman osalle ja syyhän ei ole tietenkään
heidän omansa, vaan syy on toisissa ellei peräti yhteiskunnassa.
Usein heitä kutsutaan perussuomalaisiksi.
?
Kuinka mukavia ovat iloiset
mummut ja papat
ja kuinka ikäviä
itseensä kyllästyneet ikäihmiset.
88?
Ajanvaraukset:
Ma-pe klo 9.30 . Vanha isäntä Jouko kävi pari kertaa juttelemassa kanssani.
?Nyt näyttää mansikkataimikko hyvältä kylmästä keväästä huolimatta. Liisalle 0500752461
PETTERINTIE 8
74200 VIEREMÄ
017-8203640
Kiuruvesi-lehti Iskelmäviikolla
IskelmäAreenalla 12.?16.7.
Teltassamme lehden
kestotilaustarjous
65 euroa
ensimmäinen vuosikerta
(norm. Kuukausittain kotiin postitettava tiliote toimii tositteena maksusta.
Ostoksia pankkikortilla maksettaessa voi samalla nostaa käteistä K-kaupoista,
Tokmannilta ja R-kioskista . / kpl Lähdimme
käymään lähellä, kaupungin rajan toisella puo64?
70?
Omalla nimi & päiväys
lella, Imatralla olevassa Vuoksenniskan pienessä kyläkeslaserkaiverruksella
kuksessa. Vihannekset ja hedelmät ovat riiMP-1608P
sin ohella thaimaalaisten ykkösruokaa kotonakin, oma lihantuotanto jätetään myyntituloksi.
100?
Joskus Lidlissä on päivittäistarvikkeiden lisäksi joitakin
erikoisia tarjouksia. Voi herätä, kun aurinko nousee ja mennä nukkumaan, kun se laskee.
Kuinka mukavia ovatkin iloiset mummut ja papat ja kuinka ikäviä ovat itseensä kyllästyneet ikäihmiset. Kellot olivat nättejä kuin sika pienenä ja hintaakin oli
vain hieman yli kymmenen euroa. Ehdotin, että ostetaan ne heille, neljä iäkkäämpää
MP-01
mummoa olkoot ilman.
285?
157?
?Nuoret rouvat tarvitsevat vielä kelloa, mummot katsovat
PETTERINTIE 8
ajan auringosta.?
74200 VIEREMÄ
Se lause on totta Thaimaassa, mutta pätee hyvin
Suo017-8203640
?Melekein
aina auki?
meenkin ja suomalaisten elämänkaareen. Sillä on sama rahallinen vaikutus ja se tuo saman verran ulkomaan valuuttaa.
Viisi vuotta sitten alueen huoltoasemilla ja kaupoissa veBK319YO
näläisiä oli vieläkin
enemmän, mutta he ovat ruplan arvon
malja
noustessa palaamassa takaisin pienen laman jälkeen.
54?
Olemme tehneet yhteistyötä Ruokolahden viljelijöiden
Ylioppilaan
kanssa 9 vuotta ja kun viljelijät voivat luottaa työntekijöilyyralasi
20. klo 15?17
Kiuruvesi-lehden
karaokekilpailu.
Ilmoittautumiset klo 14?15.
Mukaan mahtuu 15 laulajaa.
Voittajalle 100 euron lahjakortti.
Maaliskuussa aloittanut toimitusjohtaja Sirpa Luttinen rupesi etsimään uusia tiloja pestinsä alkuun, kun havaitsi, että entisissä
tiloissa oli sisäilmaongelmia. Tilaa on myös kahdelle alivuokralaiselle, Luuripajalle ja
Masa Roivaiselle.
. Kokkonen on ilmoittanut panneensa vaalikampanjaan 1 506 euroa,
josta tuen osuus on 700 euroa.
Kokkosen ääni maksoi siis vajaa
12 euroa, hän sai 129 ääntä kevään
kuntavaaleissa.
Seuraavaksi eniten rahaa käytti
kokoomuksen Janne Peltola, hän
on ilmoittanut käyttäneensä 1 140
euroa. heinäkuuta 2017
UUTISET
Hammaslääkärin päivystys
to 13.7. klo 10-12 ilman ajanvarausta.
Puh. Teetin kortit kiuruvetisellä
yrityksellä ja lehtimainokset olivat
Kiuruvesi-lehdessä.
Kokkonen sai rahallista tukea
vanhemmiltaan 700 euroa.
. Pienempi osa meni postikortteihin. Ensi
kesän isommat remontit suunnitel-
Mira Kokkonen käytti eniten rahaa vaalikampanjaansa
JAANA SELANDER
KAUPUNGINHALLITUKSEN puheenjohtajaksi valittu Mira Kokkonen (kesk) käytti eniten rahaa
kuntavaalikampanjaansa. - la 15.7. Minun työnihän on näiden kiinteistöissä olevien ongelmien kanssa
painiminen.
Luttinen päivittää Kiurunkulman
laskutusjärjestelmää, kun syksyn
myötä asiakkaille tulee mahdollisuus vuokran maksuun e-laskulla
tai suoramaksulla.
. Hän sai 66 ääntä.
Keskustan Kai Ruhanen käytti 816 euroa. Hän sai 41 ääntä,
mutta ei tullut valituksi valtuustoon.
Ehdokas, jonka vaalirahoitus
kuntavaaleissa jää alle 800 euron,
ei ole velvollinen antamaan vaalirahoitustietoja. 017 752 334
Keskiviikko 12. heinäkuuta 2017
Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi
Kiurunkulmassa uusia
VUOKRA-ASUNNOT Kiinteistö Oy Kiurunkulmassa maaliskuussa pestinsä aloittanut toimitusjohtaja Sirpa Luttinen isännöi 774
asuinhuoneistoa ja muutamaa liikehuoneistoa.
Kiurunkulma on palvellut asiakkaitaan Niemistenkadulla heinäkuusta alkaen.
TIINA KILVENSALMI
ASEMATIELLÄ toiminut Kiinteistö
Oy Kiuruveden Kiurunkulma avasi uuden toimistonsa aivan torin kupeeseen, Kiuton taloon Niemistenkadulle. Kehäkympin liiketilat olivat vuokralla Kiuruveden Yrityskiinteistöltä.
Nykyinen, Pohjois-Savon Osuuspankilta vuokrattu liiketila, on avara ja valoisa. Olen sitä mieltä, että omaa osaamistaan pitää jatkuvasti kehittää.
Samalla patistan myös muita kehittämään itseään ja työtänsä.
KIURUNKULMAN uusin
kiinteistö, Asematie 8 kerrostalo, rakennettiin vuonna
2014. Loput menivät omista säästöistäni. Tilannetta seurataan. Toivon, että asiakkaat ottavat yhteyttä, jos rännit repsottavat tai huo-
neistossa on jokin muu ongelma.
Asiakkaamme ovat silmäparimme
näille kiinteistölle. Siinä mielessä Kiurunkulman tilanne on hyvä, että vapaita asuntoja on tällä
hetkellä vain muutamia, vuokrausaste on hyvä. Tällä
hetkellä ei ole näköpiirissä uusien kiinteistöjen rakentamista
eikä vanhojen purkamista.
. Kun he soittavat
ongelmista, tulee tunne, että kiinteistöistä välitetään.
Luttinen pyrkii, että toimenpiteisiin ryhdytään pian.
. kesäkuuta siinäkin tapauksessa, että ilmoitusvelvollisella ei ole ollut kampanjakuluja tai ilmoitettavaa vaalirahoitusta.
Mira Kokkonen kertoo, että suurin osa hänen vaalimenoistaan
koostui lehti-ilmoituksista.
. Yllätyin, kuinka vähän Kiuruvedellä on tyhjiä liiketiloja, kun Iisalmessa on jo todella paljon tiloja tyhjillään. Viime vuonna Katajatie
3:n kerrostalo purettiin. Uudet tilamme ovat keskeisellä paikalla, täällä olemme lähellä asiakkaita.
Luttinen hallinnoi nyt 774 asuinhuoneistoa, se on melkoinen palapeli pidettäväksi kasassa. Halutuimpia asuntoja
ovat pienet kaksiot. Perheet haluavat
yleensä rivitaloa, mutta myös kerrostaloasunnot ovat suosittuja, sillä
useissa taloissa on hissi.
. Muualta en ole rahallista tukea saanut enkä pyytänyt, Kokkonen kertoo.. 4
Keskiviikko 12. Hänen tulee kuitenkin antaa kirjallinen vakuutus siitä, että hänen vaalirahoituksensa ei ole ylittänyt säädettyä rajaa.
Alle 800 euron kuluista ovat tehneet kuitenkin ilmoituksen Tommi Tikka (kesk), Tuomo Tikka (kesk), Rauno Pikkarainen
(vas), Kari Saastamoinen (kesk),
Irja Jokitalo (kesk), Veijo Tuomi
(kesk) ja Maija-Leena Kemppainen (kesk).
Vaalirahoitusilmoitus on tehtävä viimeistään 12. Uusien
rakentamista harkitaan tarkkaan,
sillä Kiuruvesi on kuitenkin niin
sanottu hiipuva kunta.
Kiinteistöihin tehdään ulkoalueiden parannustöitä, maalataan julkisivuja ja rakennetaan väliaitoja sekä
tehdään huoneistoremontteja
Palvelemme ma-pe 8.30-17
Tervetuloa katselemaan!
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Päinvastoin, he kokevat sen
olevan sosiaalinen tapahtuma arjen keskellä, Kasvi toteaa.
OP Ylä-Savon Kiuruveden
konttorissa kassapalvelu on ollut avoinna maanantaista perjantaihin aamupäivisin toukokuun puolivälistä lähtien. Hän työskenteli vähän aikaa
Pielavedellä, mistä tuli takaisin synnyinpitäjään Kiuruvedelle.
. Mukana oli Kiuruvedeltä muun muassa
101-vuotias Tauno Tikkanen.
Maksettavat laskut voi tuoda pankkisiirtolaatikkoon konttorin sisätiloihin tai pudottaa pankkisiirtoluukkuun pankin seinässä. Minutkin karkuutettiin täältä.
Nuoriin pitää saada itämään kotiseuturakkaus. Härkösellä ei ole verkkopalvelusopimusta, sillä hänellä ei ole tietokonetta eikä nettiyhteyttä, joten hän tarvitsee palvelua kasvotusten.
Tällä kertaa jono on lyhyt,
mutta Härkönen valittelee, että
myöhemmin aamupäivästä kassapalveluja voi jonottaa jopa parikymmentä ihmistä.
Pankin asiakkuuspäällikkö
Anita Kasvi kertoo kuitenkin,
että osa kassapalveluasiakkaista ei koe jonottamista välttämättä ongelmana.
. heinäkuuta 2017
VIIKON KYSYMYS
Vieläkö haet olutta
ja viinaa Virosta?
Ei
5
Pop up-
13 %
keittiömyymälämme
avoinna ma, ke, pe
klo 10?17
+ sopimuksen mukaan
87 %
Kyllä
Niemistenkatu 1, Kiuruvesi
Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.?
www.sievinkeittio.fi
SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS:
Antti Kärkkäinen
p. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
JAANA SELANDER
tuulia
TIINA KILVENSALMI
SUUNNITTELUA Kiurunkulman toimitusjohtaja Sirpa Luttinen (vas.), Pirjo Hynynen ja Päivi
Pasanen suunnittelevat esittelyvideon tekemistä, jossa pyörivät kiinteistöjen kuvat ja tiedot.
Kuvasta puuttuu toimistosihteeri Irene Heinonen.
Kiurunkulmassa työskentelevät myös kirvesmies
Pauli Huttunen ja sisustaja Katja Kananen.
lyhyesti
Veteraanien tietoja
otetaan vastaan
Iskelmäviikolla
KIURUVEDEN veteraanijärjestöt
julkaisevat vuoden lopulla Kiuruveden veteraanimatrikkelin. Täällä on monipuoliset kulttuuri- ja liikuntapalvelut, pitää vain keksiä
keino millä saadaan ihmiset palaamaan kotiseudulle tai kokonaan uusiin ympyröihin.
-juhlamitalit lauantaina Koljonvirta Teatterissa. Suoramaksut
menevät tililtä veloituksetta automaattisesti ja e-laskut toimivat
verkkopalveluasiakkailla.
. Iskelmäviikko osoittaa, että yhteistyönvoima on
mahtava tällä kylällä.
Luttinen muistuttaa, että Kiuruvedellä on viihtyisiä asuinalueita ja asuminen on edullista. Käytyään kiekan maailmalla, heidän pitäisi kokea Kiuruvesi tarpeeksi houkuttelevaksi. Asiakkuuspäällikkö Anita Kasvi opastaa mielellään asiakkaita pankkipalveluiden käytössä.
Ajanvarauksella välttää
jonot kassapalveluihin
JAANA SELANDER
ASIAKAS Leena Härkönen on
tullut hoitamaan pankkiasioitaan OP Ylä-Savon konttoriin
heti torstaiaamuna, että pääsisi nopeasti kassalle. Useassa kohteessa pitää
uusia ulkoverhous ja tarkastella kattojen kuntoa. Mikäli ei halua tehdä verkkopalvelusopimusta, voi antaa
omalle käyttötililleen käyttöoikeuden toiselle henkilölle, mielellään perheenjäsenelle, jolloin
hän voi maksaa laskut ilman kuluja.
Verkossa voi varata ajan, lähettää pankkiin viestin, johon toimihenkilö vastaa, käydä pankkineuvotteluja sekä allekirjoittaa sopimuksia sähköisesti.. Ja
etukäteen varatulla ajalla on myös
aikaa rauhassa selvittää asioita,
mihin perinteisessä kassapalvelussa ei ole mahdollisuutta.
Perinteisillä kassapalveluilla tarkoitetaan käteisen nostamista tai
tallettamista sekä laskujen maksua heti kassalla.
Kiuruveden konttorissa aamupäivän jonoja pyritään jatkossa
purkamaan myös lisäämällä kolmas kassa palvelemaan asiakkaita.
Kasvi sanoo, että esimerkiksi
maksupalvelun tulevat maksut voi
laittaa maksupalvelulaatikoihin,
joita on pankin ulkoseinässä ja
sisällä konttorissa. Pääministeri Juha
Sipilä kunnioitti läsnäolollaan tapahtumaa. 11
vuotta sitten hän muutti miehensä ja
kahden lapsensa kanssa lähelle synnyinseutua Iisalmeen. Viime vuonna
Luttinen lähti opiskelemaan isännöintiä. Aikaa on mennyt paljon kiinteistöihin tutustumiseen.
Päällimmäinen huolenaihe Luttisella on väestökato, johon pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota.
. Siellä voi käydä samalla katsomassa, mitä tietoja
veteraaneista on tallennettu ja täydentää niitä mahdollisesti puuttuvia
perhetietojen osalta.
Veteraanit saivat
Suomi 100 -mitalit
VETERAANIT saivat Suomi 100
laan tulevan talven aikana.
. Leena Härkönen käyttää pankkisiirtolaatikkoa laskujen maksussa, sillä hänellä ei ole verkkopalvelusopimusta. Hän on työskennellyt Omatalon talotehtaalla eri
tehtävissä ja Vieremän kunnalla rakennustarkastajana. Lisäksi hän suosittelee, että
pankin asiakkaat varaisivat ajan
asiakaspalveluun välttääkseen
jonottamista.
. Paikalla oli 30 veteraania ja lottaa. Osa veteraanien perhetiedoista vielä puuttuu.
Järjestöjen tavoitteena on saada
Voimassa 18.7. Aikaisemmin kassat palvelivat koko
pankin aukioloaikana.
Vaikka käteis- ja kassapalvelut ovat käytössä vain osan päivää, voi infossa hoitaa selvittely- ja sopimusasioita koko pankin aukioloajan, muistuttaa Kasvi. Työni alkoivat vähän väärään aikaan, sillä kesän kunnostustöitä ei
kerinnyt valmistella. saakka.
(ei koske Kalevala Koru, Nomination,
Lumoava -tuotteita)
kirjasta koko pitäjän yhteinen perhekirja. . Paikalla oli noin 650
katsojaa, jotka seisaaltaan kunnioittivat Veteraanien Iltahuutoa, johon näytelmä myös päättyi. Keskiviikko 12. Tässä on meille purtavaa. Veteraaneille tarjottiin
lounas ja kahvit, he katsoivat Ismo
Apellin ohjaaman ja Antti Heikkisen dramatisoiman Tuntemattoman sotilaan. Meillä on vielä paljon
kiinteistöjä alkuperäisessä kunnossa, joten remonttitöitä riittää sisälläkin, kun huoneistoihin pitää uusia
keittiöt ja kylpyhuoneet.
SIRPA LUTTINEN lähti Kiuruvedeltä maailmalle 18-vuotiaana. Kerrostalot on pitkälti peruskorjattu, mutta rivitalot ovat jääneet vähemmälle. Iskelmäalueella, Kiuruvesi-lehden teltassa, Eero Huttunen
ja Esko Kaikkonen ottavat vastaan näitä tietoja. Niin pientä asiaa ei ole, mihin
ei voisi varata aikaa, jatkaa asi-
akkuusasiantuntija Hannele Kämäräinen.
Asiakkuusasiantuntija Minna
Tossavainen puolestaan lisää, että
ajanvarauksella tapahtuvassa asioinnissa etuna on se, että asiakkaan asiaan ennätetään paneutua
jo etukäteen ja asioiden hoitaminen tapahtuu niin, ettei ympärillä ole muita kuulevia korvia. Siihen on jo koottu yli 2000 veteraanin kantakorttitiedot. 040 913 7604
Kumpi mieluisampi kesämajoitus: teltta vai hotelli?
Iskelmäpassilla tai-lipulla kaikista
normaalihintaisista tuotteista
Ale?25%
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277
klo 10-14
päivärukous
Ti 18.7. Tutustumme
Inkerin kirkkoon, Pietarin
kaupunkiin ja kirkkoihin,
Viipuriin ja palaamme
Suomeen kaunista Terijoen
rantatietä pitkin.
Matkan hinta 339 ?, sis.
viisumin, majoitukset 2hh
huoneissa, aamupalat ja
matkat. Tapahtuma toteutuksessa olivat mukana paikalliset yrittäjät ja järjestöt
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. Tervetuloa !
044 7050 443. 04.10.1982
k. 0400 981 071. 09.06.2017 Kitee
He elävät,
ovat täällä
niin kauan kuin muistat heidät
(Bo Carpelan)
Liisa ja Ilkka
Saara perheineen
omaiset ja ystävät
Siunaustilaisuus pidetty.
Läheiset saattoivat Eevan haudan lepoon.
Kiitos osanotosta.
Työntekijämme
Tuomo Juhani
Luttinen
s. 017 7700 421.
Kirkkoherranvirastosta saa lisätietoja asiassa.
Kiuruvesi 10.7.2017
Kiuruveden ev.lut. 6
Keskiviikko 12. Jos hautaoikeuden haltija ei halua jatkaa
hallinta-aikaa, hänelle tarjotaan mahdollisuus poistaa
haudalla oleva muistomerkki. 017 7700 421
Lähetystyö myy Iskelmäviikolla sämpylöitä ja pullaa
karavaanarialueella 13.-15.7.
Torstai 13.7.
Klo 18.30 Matti Korkialan
konsertti kirkossa, lauluja
100-vuotiaalle Suomelle.
Perjantai 14.7.
Klo 12 Kirkossa kirkkokonsertti, jossa esiintyjinä Kiuruvetiset nuoret. Jos hautamuistomerkkiä ei ole
poistettu kuuden kuukauden kuluessa, se siirtyy hautausmaan ylläpitäjälle vastikkeetta (hautaustoimilaki 14 §).
Hallinta-ajan jatkamisesta voi sopia kirkkoherranvirastossa, Kirkkokatu 8 A, 74700 Kiuruvesi, puh. Oma kustanteisesti;
passi, vakuutukset, ruokailut ja rokotukset. Lisäksi ohjelmassa oli lasten
olympialaiset, kasvomaalausta ja pomppulinna.
Tapahtumassa esiintyi
Taikuri Alfrendo lisäksi
duo Pirjo Kamaja ja Petri Kärkkäinen
Yrittäjäopiskelija Katariina Räisänen Tampereen Ammattikorkeakoulun
Proakatemialta järjesti opintojensa puolesta tapahtuman. Seuraava päivystys ma 17.7.
Kiitos
Teille kaikille
Pirjoa
muistaneille.
Tuomo
Sydämellinen
kiitos
Teille kaikille, jotka
kunnioititte
Tuomo Luttisen
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
äiti, isä ja sisko
seurakunnat
KUULUTUS
Kiuruveden seurakunnan Vanhalla hautausmaalla on hautoja, jotka on aikanaan luovutettu määrä-ajaksi ja joiden
hallinta-aika on päättynyt 31.12.2016 mennessä. 10.06.2017
Ei tunne tietänsä ihminen,
elo on kuin hiukkanen, hetkinen,
valot, varjot vuoroin täyttää sen
kuka tietää päivänsä viimeisen.
Pitkäaikaisen työntekijämme
Tuomon muistoa kunnioittaen
KPA Unicon
Työkaverit
muistokiitos
Rakkaan
Lempi-mummomme
muistoa kunnioittaen.
Sirpan lapset Jenni Kettunen, Alisa
Laakso-Penttilä, Jade Laakso ja
Tanya Mohammed-Ewi perheineen.
Yön tullen minä seison portailla
kuuntelemassa,
tähdet parveilevat puutarhassa
ja minä seison pimeässä.
Kuule, tähti putosi helähtäen!
Älä astu ruohikolle paljain jaloin:
puutarhani on sirpaleita täynnä.
(Edith Södergran)
Hyvää matkaa, mummo.
SERKUKSET Lauri, Anja,
Veera, Elina ja Eero olivat
lähteneet katsomaan taikuria
Kärkölästä, Kuopiosta ja
Hyvinkäältä.
perheuutiset
seurakunnat
viikko 28. 14.7.
mennessä lähetyssihteeri
virpi.luotolampi@evl.fi tai
p. Tenhunen
s. Haudat on
merkitty haudalle asetetulla kuulutuksella.
Hautaoikeuden haltijalle tarjotaan mahdollisuutta jatkaa
hallinta-aikaa. 02.01.1937 Sortavala
k. Konsertin
jälkeen Anna Lappalaisen
50-vuotis päiväkahvit seurakuntatalolla.
Sunnuntai 16.7.
Klo 10 messu ja leiririppikoulu III konfirmaatio (Pasi
Hyytiäinen ja Eino Lilja).
Vastuuryhmänä leiririppikoulu III:n isoset.
Torstai 20.7.
Klo 18.30 lauluseurat Kaija
ja Seppo Räihän kesämökillä, Sahintie 460.
Sunnuntai 23.7.
Klo 10 sanajumalanpalvelus.
DIAKONIA
Tanja Reinikainen lomalla
17.7.-13.8.
Diakoniatoimisto suljettu
LÄHETYSTYÖ
Iisalmen rovastikunnan
syysretki Pietariin ja Viipuriin 14.-17.9. klo 18.30
Raamattupiiri ja rukousilta
Tilaisuuksiin ovat
kaikki tervetulleita!
Onnea
Herkko
Kutsu
tai Kiitos
Perheuutisissa
tavoittaa
läheisesi
helposti!
Vapaaseurakunta, Kiuruveden rukouspiiri
Asematie 28
Jumalanpalvelus 16.7. seurakunta
KOKO perheen tapahtuma Rapakkjoen Joenvarren
Seurahuoneella kokosi yhteen 150 lasta ja aikuista
lauantaina. Taikuri Alfrendo opetti sirkuskoulussa
lapsille, kuinka tehdä ilmapallosta koira ja miekka. klo 15.00,
puhumassa Jouni Niiranen. 040 584 7806
EN
JUHLI
merkkipäivääni.
Kirsti Annikki Remes
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Tänään Ke klo 16.00
toritilaisuus, Gospel Riders
motoristit ym..
Tänään Ke klo 18.30
rukousilta, Gospel Riders
motoristit ym..
La klo 14.00 toritilaisuus,
Armas Palm ja Nando
Blomerus
La klo 18.00 musiikkitilaisuus temppelillä Armas
Palm ja Nando
Su klo 11 musiikkijumalanpalvelus, Armas Palm
ja Nando Blomerus
Ti 18.7. Ilmoittautumisen jälkeen perumiset
vain lääkärintodistusta
vastaan.
Kuollut
Markku Olavi Kääriäinen
50 v
Tuomo Juhani Luttinen
34 v
Avioliittoon vihitty
Antti Juhani Remes ja Anni
Marjaana Leskinen.
Kiuruveden
helluntaiseurakunta
puh. Ilm. heinäkuuta 2017
KATARIINA RÄISÄNEN
kuolleet
lyhyesti
Alfrendo
opetti
miten
ilmapallosta
syntyy koira
Kirjailija
Eeva Leena
Palosuo
o.s
Yhdessä veisaten tai laulaen, ihan kummin vain, voimme ilmaista niin ilomme kuin surumme meitä rakastavan ja hoitavan Vapahtajamme puoleen.
Kiitos Kristus matkakumppaneista. Tätä
se taas on, tervehditään noita kaikkia isän ja äidin kavereita ja tuttuja. Istuvat pitkillä penkeil-
lään ja laulavat oudon hitaasti ilman säestystä. Tuntuvat pitävän itseään aika mitättöminä, mutta
luottavat Kristuksen uudistavan armollaan.
Oli sittenkin hyvä ajatus tulla käymään täällä herättäjäjuhlilla, kun ne ovat nyt niin lähelläkin. Sydämessä läikähtää muistoja vuosien varrelta. Milloinkaan ei ole
kai kukaan ennen päätynyt yhteen ääneen
karjumiseen. Oikea käsi ojentuu yläviistoon ja tapaa monia käsiä. Ja ääni
käheänä kärryjä perässään vetäen he kulkevat yhdessä yhä uudestaan huutaen täyttä
kurkkua.
Väsynyt perheenisä seuraa vierestä, kun
lapset leikkivät hiekkakasassa. Vaikka kyllä tässä hyvää hoitoa saa jo läsnäolollakin.
Aika outoa sakkia. Olihan hän omien sanojensa mukaan piikkinen mies.
Iskelmäviikon
superstrech caprit tansseihin
(musta, valk., sin, beige)
Chiara
Forthi
1 kpl
?
mekko
?
2 kpl
40
70
49,90
(norm. Jotain niin puhuttelevaa on veisuussa. Ryppyisiä käsiä, karkeita käsiä, pehmeitä ja kovia käsiä.
Suusta kuuluu tuskin havaittava ääni: ?päivää?. Joskus vielä
minäkin kuuntelen edes yhdet seurat alusta loppuun, hän päättää. Näin päätetään tehdä. Juhlakenttä sijaitsi Paavo Ruotsalaisen haudan vieressä Nilsiässä, nykyisin
Kuopion kaupunginosassa. Hulinaa hautuumaalla -otsikko viittaa
tämän vuoden herättäjäjuhlien pitopaikkaan. Samalla on hyvä rauhoittua virren rytmiin. Tulisipa vastaan joku oma
kaveri. Joko tänä vuonna olisin siihen tarpeeksi iso?
Lukiotyttö ikäistensä kanssa harjoittelee
uutta myyntistrategiaa. Uskaltaisikohan sitä alkaa juttusille jonkun kanssa. heinäkuuta 2017
7
luo n n o n m u k a n a
Kiuruvesi heinäkuussa 2017 Osmo Pennasen pihassa kukkii komeasti rhododendron. On kai täällä monia muitakin yksinäisiä ja ulkopuolisia. 045 2286 383
Aukioloajat: ma-pe 9-17, la 9-14. Vaikka kyllä täällä on aika kiva tunnelma
ja puheet ovat ihmeen lohduttavia. Hyvä mainoslause on lyhyt,
joku joukosta viisastelee. Saisikohan sitten lähteä edes hetkeksi omille teilleen, juoksemaan, potkimaan
palloa. Kuvassa Juhani
Saastamoinen Ukko-Paavon haudalla, taustalla piikkinen puu, jonka Paavo toivoi istutettavan haudalleen. Vaikka toisaalta tuntuu kuin voisi kuulua joukkoon.
Tavallisilta ihmisiltä nuo näyttävät.
Herättäjäjuhlilla Nilsiässä oli viime viikonloppuna ihmisiä omine mietteineen.
Kutsu tulla juhlille oli tarkoitettu kaikille.
Samalla tavoin meillä jokaisella on jatkuva kutsu olla omana itsenämme seurakunnan joukossa niin arjessa kuin juhlassakin.
Yhteen kokoontuminen on parhaimmillaan
hoitavaa, rakentavaa ja yhteyttä synnyttävää. 59,90)
Erä
kesämekkoja
?30%
e
Miehill
Original
501 farkut
(musta ja sininen)
80 ?
Kaikki shortsit
?30%
Erä
t-paitoja
10
?/kpl
Ilahduta ystävää
Style By Sannan
lahjakortilla!
Asematie 11, 74700 Kiuruvesi
Puh. Kuva: Jaana Selander
h a r ta u s
Naisille
Hulinaa hautuumaalla
P
ieni
poika
pää riipuksissa. Ystävinä Kristuksessa me usein huomaamattakin kannamme toinen toistamme
päivästä toiseen. Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku. ?Osta körttikarkki, täytä vaikka arkki?, siinä on uudenlainen klangi. Kiitos,
että uudistat armollasi.
JUHANI SAASTAMOINEN
P.S. Keskiviikko 12
He pystyivät luomaan uutta taidokkaasti.
Hiukseni ovat nyt aivan uudessa
mallissa. Hiusmallin lyheneminen ei
harmita yhtään, vaikka hiukset
ovat olleet pitkät jo viitisentoista
vuotta. Miehelleni Samille sanoin, että hän saa tänään hoitaa hevoset, Mirva kertoo silmät
säteillen.
?
kuka?
> Nimi: Mirva Mykkänen.
> Perhe: Aviomies Sami Mykkänen.
> Ammatti: Kasvattaja Perhekoti
Himaharjussa.
> Harrastukset: Raviurheilu ja
koirien kanssa rallytoko. Katsoimme minulle
sopivat värit meikkipaletista, Mirva kertoo.
Vaateliike Style by Sannan yrittäjä Sanna Manninen viimeisteli meikin ja kampauksen Mirvalle sopivalla vaatetuksella. Onhan nämä kevyemmät ja kesäisemmät nyt, Mikko
kertoo.
Mikon muutokseen haettiin arkilookkia, joka toimisi niin töissä kuin vapaalla. Uudistuneella ilmeellä on hyvä lähteä vaikka Iskelmäviikolle.
Mirvan päivä alkoi kampaaja
Maija Korpelan taitavissa käsissä. Kyllä aamulla tulee vilkaistua
peiliin ennen töihin lähtöä. En ole
pilkun tarkka, mutta vaatetuksen
pitää olla siisti.
Mikolla ei ole lempivärejä, mutta hän pukeutuu myös värikkäisiin paitoihin. Arkena en juuri meikkaa,
mutta sain hyviä meikkivinkkejä
juhlahetkiin. Uusi ilme nosti
hymyn huulille.
opastuksella Kiurun Laukusta ja
Kengästä. Takki tuntui heti omalta vaikka minulla ei ole aiemmin ollutkaan tällaista. Ihan erinäköinen ihminen katsoo nyt peilistä kuin aamulla kotona. Hupparia vähän vierastan,
vaikka niitäkin löytyy kaapista. Enemmän merkitsee se, että vaate tuntuu hyvältä
päällä.
. Onhan tämä iso muutos entiseen. Pinkit
kengät löytyivät Reko Kähkösen
ENNEN JA JÄLKEEN Mirva
Mykkänen ja Mikko Huusko
voittivat muuttumisleikkilahjakortit. Hänellä oli vain
yksi ehto; ei korkokenkiä, sillä
niissä Mirva ei viihdy.
. 8
Keskiviikko 12. Kengät antoivat väriä
muuten hillittyyn tyyliin.
. Nahkatakki oli
Sannan ehdotus. Tämä muuttumisleikin voitto
oli naisystäväni ansiota, sillä hän
täytti arvan puolestani, kiittelee
Mikko.
kuka?
> Nimi: Mikko Huusko.
> Perhe: Naisystävä Mirva Peltola.
> Ammatti: Tarjouslaskija KPAUniconilla.
> Harrastukset: Frisbeegolf,
metsästys, talvella hiihto, kesällä
lenkkeily.
> Arkivaatteet: T-paita ja farkut.. Pukeudun yleensä farkkuihin ja
huppariin. heinäkuuta 2017
PUH EEN AIH E
muoti
Muuttumisleikissä Mirva ja Mikko
TIINA KILVENSALMI
UUSI ILME Mirva
Mykkänen ja Mikko Huusko pääsivät
muuttumisleikkiin
voittaessaan lahjakortit vaateliikkeen avajaisista.
TIINA KILVENSALMI
MUUTTUMISLEIKIN jälkeen
Mirva Mykkäsen ja Mikko Huuskon kasvoilla on leveä hymy.
Molemmat ovat tyytyväisiä peilikuvaansa, vaikka heitä hieman arvelutti hiusten lyheneminen muuttumisleikin kampaajan käsittelyssä. Silti molemmat antoivat kampaajalle vapaat kädet.
. Kotona 5
hevosta ja 6 koiraa.
> Arkivaatteet: Huppari ja farkut.
Muutos tuntuu heti omalta.
Mirva Mykkänen
Muuttumisleikissä Mirvalle haettiin arkilookkia. KPA-Uniconilla tarjouslaskijana työskentelevä
Mikko pukeutuu normaali toimistopäivinä farkkuihin ja t-paitaan.
Asiakaskäynneillä vaatetus muuttuu astetta juhlavammaksi, kun yllä on kauluspaita ja joskus suorat
housutkin.
. Olisihan se ollut tylsää, jos
olisin sanonut, että leikkaa vähän
latvoista. Tämä tuli tarpeeseen, sillä olen
pitkään miettinyt mitä tehdä hiuksilleni. Meikin
Mirvalle loihti kauneuspiste Hurmauksen Anni Kulhomäki.
. Mirvan hiuksia leikattiin parikymmentä senttiä. Tämä uusi vaatekerta tuntuu
omalta ja hiuksiin olen tyytyväinen vaikka pituutta lähti aika paljon. Olen valtavan iloinen
muutoksesta. Sovitin muutamia housuja ja
paitoja, kunnes löysin farkut ja
mustan paidan. Luotin ammattilaisiin. Muuttumisleikin jälkeen olo ei ole yhtään
kiusaantunut vaan muutos tuntuu
heti omalta, Mirva iloitsee.
MUUTTUMISLEIKIN toinen voittaja, Mikko Huusko, on tyytyväinen peilikuvaansa, vaikka hiusten
leikkaaminen arveluttikin.
. Tummaan väriin tuotiin eloa raidoilla
myös kännykässä.
joista
naapurisi
vasta
spekuloi.
menosta.
Pienellä
vinkillä
tekemään
naapuriisi
lähtemättömän
vaikutuksen:
tarkista
Pakkohan
sitä naapuria
onpystyt
tervehtiä
törmätessään.
Haastella
muutama
sananen maailman
ennen
ulko-oven
avaamista
uutiset
kännykälläsi.
Näin
pääset
laukomaan
totuuksia
asioista,
menosta.
Pienellä
vinkillä
pystyt
tekemään
naapuriisi
lähtemättömän
vaikutuksen:
tarkista
Sanomalehti on fiksu juttu . On kiva olla töissä hyvällä ilmalla, silloin työkin sujuu nopeammin. Osa ohikulkijoista on sanonut
meidän tekevän siistiä jälkeä, kertoo Pennanen.
Puistotyöntekijöitä ei kuitenkaan
monesti huomata ja työtä saatetaan pitää itsestäänselvyytenä.
On mukava, että yleisilme säilyy
siistinä, etenkin kun Iskelmäviikko alkaa. (017) 752 277 . myös kännykässä.
LEHDEN OMA LOGO
LEHDEN OMA LOGO
LEHDEN OMA LOGO
LEHDEN OMA LOGO
LEHDEN OMA LOGO
LEHDEN OMA LOGO
LEHDEN OMA LOGO. myös kännykässä.
joista naapurisi
vasta
spekuloi.
menosta.
Pienellä
vinkillä
pystyt tekemään naapuriisi lähtemättömän vaikutuksen: tarkista
Pakkohan
sitä
naapuria
on
tervehtiä
törmätessään.
Haastella
muutama
sananen
maailman
ennen
ulko-oven
avaamista
uutiset
kännykälläsi.
Näin
pääset
laukomaan
totuuksia
asioista,
Sanomalehti on fiksu juttu . Sekin antaa Kiuruvedestä siistin kuvan.
. Työ pysyy uskoakseni iskelmäviikon ajan samanlaisena kuin
nytkin. Olen tyytyväinen saadessani
kesätöitä, saan lisää työkokemusta ja minulla on mahdollisuus saada tulevaisuudessakin töitä, kertoo
Pennanen.
Oulussa opiskeleva Pennanen
kertoo myös tarvitsevansa rahaa
vuokran maksamiseen.
. Näin pääset laukomaan totuuksia asioista,
Sanomalehti
on fiksu
juttu ?uutiset
myös kännykässä.
joista naapurisi vasta spekuloi.
LEHDEN OMA LOGO
LEHDEN OMA LOGO
Sanomalehti on fiksu juttu . Haastella muutama sananen maailman
joista naapurisi
vasta spekuloi.
menosta. www.kiuruvedennakokulma.fi
Kaupungin pihassa komeilee kesäisiä
kukkaistutuksia.
. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko, puh. Haastella muutama sananen maailman
menosta. Itse huomasin sen vasta nyt,
kun sitä itse tein, jatkaa Pennanen.
Puistotyöntekijät totta kai myös
kitkevät rikkaruohoja, haravoivat
ja istuttavat kukkia.
. myös kännykässä.
menosta.
Pienellä
vinkillä
pystyt tekemään naapuriisi lähtemättömän vaikutuksen: tarkista
joista naapurisi
vasta
spekuloi.
ennen ulko-oven
avaamista
uutiset kännykälläsi.
Näin
pääset muutama
laukomaan
totuuksia
asioista,
Pakkohan
sitä
naapuria
on
tervehtiä
törmätessään.
Haastella
sananen
maailman
Sanomalehti on fiksu juttu . Pennanen
odottaa puistotyöltä erityisesti
työkokemuksen karttumista.
Puistotyöntekijöitä voi löytää jälleen lymyämästä puskista tai istuttamasta kukkia. Keskiviikko 12. Näin pääset laukomaan totuuksia asioista,
Pakkohan
sitä naapuria
on tervehtiä törmätessään. heinäkuuta 2017
9
MARIANNA GROF
Näkökulman
Iskelmäale!
Silmälasikehykset
Ale
?50%
(kun ostat normaalihintaiset kehykset+linssit)
KESÄTYÖ Heidi Pennanen työskentelee kesän ajan puistotyöntekijänä kaupungilla.
Kesätyöntekijä pitää
katukuvan siistinä
kultasormuksia,
kelloja,
hopeakoruja ym
Kultakeskuksen
pöytähopeat,
varastossa olevat
Ale
?35%
MARIANNA GROF
PUISTOTYÖNTEKIJÄ Heidi Pennanen on mielissään saatuaan
kesätöitä kaupungilta. Pienellä vinkillä pystyt tekemään naapuriisi lähtemättömän vaikutuksen: tarkista
Sanomalehti
fiksu
juttu
myös kännykässä.
ennen
ulko-oven
avaamista
uutiset
kännykälläsi.
Näin
pääset muutama
laukomaan
totuuksia
asioista,
Pakkohan
sitäonnaapuria
on ?tervehtiä
törmätessään.
Haastella
sananen
maailman
joista naapurisi
vasta
spekuloi.
menosta.
Pienellä
vinkillä
pystyt tekemään naapuriisi lähtemättömän vaikutuksen: tarkista
ennen ulko-oven
avaamista
uutiset kännykälläsi.
Näin
pääset muutama
laukomaan
totuuksia
asioista,
Pakkohan
sitä
naapuria
on
tervehtiä
törmätessään.
Haastella
sananen
maailman
Sanomalehti on fiksu juttu . Pienellä vinkillä pystyt tekemään naapuriisi lähtemättömän vaikutuksen: tarkista
ennen ulko-oven avaamista uutiset kännykälläsi. myös kännykässä.
ennen ulko-oven
avaamista
uutiset
kännykälläsi.
Näin
pääset muutama
laukomaan
totuuksia
asioista,
Pakkohan
sitäonnaapuria
on ?tervehtiä
törmätessään.
Haastella
sananen
maailman
Sanomalehti
fiksu
juttu
myös kännykässä.
joista naapurisi
vasta
spekuloi.
menosta.
Pienellä
vinkillä
pystyt tekemään naapuriisi lähtemättömän vaikutuksen: tarkista
ennen ulko-oven
avaamista
kännykälläsi. Kaupunki pysyy
siistinä heidän ansiostaan. Itse en ole vielä muuta päässyt
tekemään kuin kitkemään, siivoamaan ja haravoimaan, kertoo vasta
pari viikkoa töissä ollut Pennanen.
Pennanen on nauttinut tähän asti työstään.
. Aloitin kesäkuussa ja lopetan
heinäkuussa, kertoo Pennanen.
. Yllätyin siitä, kuinka paljon
puistotyöntekijät siivoavat roskia
ja rantoja, kertoo Pennanen.
Monet muutkin saattavat unohtaa, että joku huolehtii niistä.
. Jos ilma on huono, hidastuu
myös työnteko, kertoo Pennanen.
Pennanen on puistotyöntekijänä
kaksi kuukautta.
Lisäksi
Erä Iskelmäpassilla tai
-lipulla
kaikista
a
p
o
j
Ale
normaalihintaisista
?50%
tuotteista
Ale
?25%
Voimassa 17.7.
saakka.
Tule valitsemaan parhaat päältä!
Avoinna myös lauantaina klo 10-14
Tervetuloa katselemaan!
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . myös kännykässä.
joista naapurisi
vasta
spekuloi.
ennen
ulko-oven
avaamista
uutiset kännykälläsi.
Näin
pääset muutama
laukomaan
totuuksia
asioista,
Pakkohan
sitä naapuria
on tervehtiä
törmätessään.
Haastella
sananen
maailman
joista naapurisi
vasta
spekuloi.
menosta.
Pienellä
vinkillä
pystyt
tekemään
naapuriisi
lähtemättömän
vaikutuksen:
tarkista
Sanomalehti on fiksu juttu . Roskia saattaa tietysti olla ehkä enemmän, kertoo Pennanen uurastaessaan kukkapenkkien parissa.
Pakkohan sitä naapuria on tervehtiä törmätessään. Mukaan mahtuu ainakin yksi kesätyöläinen, 21-vuotias opiskelija Heidi Pennanen.
Aiemmin Kiuruveden Urheilijoilla lapsia ohjannut Pennanen on
ensikertalainen puistotöissä.
Käsityöllä ja kuokalla nämä maat on lyhyessä ajassa
raivattu. Muistan, kun Matti vei minut sinisellä Volvolla Kiuruveden
lyseoon pääsykokeisiinkin, Laukkanen kertoili.
Tapahtuman toimikuntaan kuluivat Leo Laakko, Aimo Laukkanen,
Tuula Viertonen, Mirja Maskunen sekä Lahnajoen kylätoimikunta.
?
Täällä ei ollut
juuri mitään sotien
jälkeen. Mieheni Matti opetti 4?7
-luokkia ja minä itse 1?3 -luokkia
ja musiikkia. Opettajapariskunnan ura kesti koulussa 29
vuotta.
. Päällimmäisenä varmaan jäi
kuitenkin mieleeni yksityiselämässä tapahtunut muutos. Saattoi hän pitää pari oppituntiakin. Oppilaita oli kahdessa sukupolvessa.
Monta heistäkin tänään olemme
Matti ja Anja Saastamoinen olivat koulussa opettajina yhtä aikaa ja viihtyivät erinomaisesti kyläyhteisössä.
nähneet, iloitsi Anja.
Matti on samaa mieltä asioista.
Hän nostaa kuitenkin esille asian,
miten kylät ovat nousseet.
. Tilan isännän, Jussi Hyvösen
poika Pentti, pisti meidät rasavillit
pojat ojennukseen. Hieman
jännää on nyt istua tässä entisen
kodin ja työpaikan pihalla. Olimme täällä vuoteen 1993 asti. Itse muistan, kun tulin ekalle
luokalle kouluun ja kuinka minua
pelotti tosi paljon. Koulu muutti
KOULULUOKASSA kuntohoitaja ja fysioterapeutiksi opiskeleva Elisa Kangaskokko muistutti mieliin, miten luokassa noustaan seisomaan.
Kalevi Ruotsalainen toimi Lahnajoen koulun opettajana 1950-luvulla yhden vuoden.
nykyisiin tiloihinsa vuonna 1963
ja toimii edelleen.
UUDEN koulurakennuksen myötä opettajiksi saapuivat Anja ja
Matti Saastamoinen. heinäkuuta 2017
kylät
Kyläkoulusta kylä parempi
TUOMAS OHTONEN
LAHNAJOEN kyläkoulussa vietettiin
kirjanjulkaisun myötä
kolmansia tapaamisia
vanhojen opettajien
ja opilaiden kesken
lauantaina. Laukkanen on toiminut kirjan ?suomentajana?
. Hän on juuri täyttänyt 90
vuotta ja oli tupakoulussa opettajana vuosina 1954?1955.
. Lapsi
syntyi syyskuussa ja pyörällä poljin Kiuruveden synnytysosastolle ja sieltä takaisin koululle.
. Luokkahuonetta kävin kaksi
vuotta sitten katsomassa, ihmettelin, miten sinne mahtui 30 pulpettia!
Leo Laakko muisteli, että tiet olivat silloin vielä niin huonossa kunnossa, että opettaja Hilkka Hyvönen saattoi myöhästyä koulusta
teiden takia.
. Käsityöllä
ja kuokalla nämä
maat on lyhyessä
ajassa raivattu. Täällä oli hyvä olla, kun
tunsi kaikki ihmiset, oppilaat ja
heidän vanhempanasa. Matti ja Anja
Saastamoinen ovat toimineet aina
tukena. Pojat (kirjan kirjoittajat) ovat
tehneet hienoa työtä, kun laittoivat historian kansien väliin.
LEO Laakon ja Aimo Laukkasen
kirjassa on mielenkiintoisia asioita liittyen myös Suomen historiaan. Kokoontumisessa julkaistu
kirja, Paluu Lahnajoen
koululle, oli edellisen
tapaamisen yhteinen
toive.
TUOMAS OHTONEN
KIRJAN kirjoittaja Leo Laakko
määritteli teoksen ?Lahnajoen,
Remesjoen sekä näihin kyliin liittyvän koulun lähihistorian?.
Kirja on huumorilla sävytetty,
mutta faktaa sisältävä teos.
Kirjassa käsitellään muun muassa Suomen historiasta ja maantieteellisistä seikoista johtuvia syitä
alueen syntyyn.
. Hieno kyläyhteisö.
Matti Saastamoinen
opettaja. Täällä ei ollut juuri mitään sotien jälkeen. Hieno kyläyhteisö, kiitteli Matti Saastamoinen.
. Itse koulua käyneenä rasavillinä poikana ja yleisön pyynnöstä tarinat oli saatava kirjan kansiin. Suurin osa tiedosta tuli kuitenkin haastattelujen
ja perimätiedon pohjalta, Laakko
kertoi.
TAPAAMISEEN osallistui noin 50
kyläkoulussa toiminutta koululaista tai opettajaa.
Iäkkäin oli Kalevi Ruotsalainen. Tuossa koulun päädyssä asuimme 16 vuotta. 10
Keskiviikko 12. Pentillä itselläänkin taisivat koulut olla kesken, naurahti hän.
Tila, jonka tuvassa koulua käytiin vuosina 1956?1963, on edelleen Hyvösten tila. Netin kautta tuli haettua tietoa ja käytyä muun muassa Mikkelin, Joensuun ja Helsingin maakunta-arkistoissa
16.7.2017, ellei toisin mainita tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana.. Valikoima
vaihtelee myymälöittäin.
Norm. 17,95
JÄTESÄKKI
10 kpl/rl
(0,15/kpl)
Säkin vetoisuus
on 150 litraa.
Norm. 1,35/pussi
450
BBQ KING
GRILLIHIILIÄ
2,5 kg
5 pussia
(0,99/kg)
Norm. 2,99/kpl
500
2 kpl
-16 %
KIURUVESI ma?pe 8?21, la 8 ?19, su 10 ?18
Tarjoukset voimassa keskiviikosta sunnuntaihin 12.. 4,99/kpl
350
8
00 l
2 kp
-19 %
2 pkt
VAELTAJA
KUPOLITELTTA
IISI
Kahdelle henkilölle
Norm. 6,99
Musiikkiesitys aikuisille
ja lapsille klo 11.00?11.45.
Lapsille maalaustapahtuma
yhteisen taideteoksen äärellä
klo 11.45?13.00.
Match Show-koiranäyttely
klo 13.00, ilmoittautuminen
alkaen klo 12.00.
Tapahtuma-ajan tarjoamme
makkaraa ja paikalla on nähtävissä paikallisten harrastajien
vanhoja ajoneuvoja.
499
-28 %
AUTAN, FREE
tai OFF!
HYÖNTEISKARKOTTEET
-20 %
normaalihinnoistamme
AURINKOVOITEET
Valikoima vaihtelee
myymälöittäin.
-30 %
MALACO
MINIMAKEISPUSSIT
110?120 g
normaalihinnoistamme
(7,50?8,18/kg)
Norm. Keskiviikko 12. heinäkuuta 2017
11
Kiuruveden
Tokmannilla
perjantaina 14.7.
esta
Fiksun ostamisen puol
LASTEN PALAPELI
Palapelissä on 250 palaa.
Saatavilla useita
erilaisia. 1,95/pkt
ULKOPALLOKRYSANTEEMI
14 cm ruukussa
Norm. 2,19/rulla
300
2 rullaa
-31 %
14
95
-16 %
Alkaen
150
KOTIKULTA
FLEECEHUOPA
Koko on
120 x 150 cm.
Norm. 3,49
-33 %
249
IISI
KIRKKAAT
KERTAKÄYTTÖLASIT
-28 %
Valikoima vaihtelee
myymälöittäin.
ATRIA
WILHELM
GRILLIMAKKARAT
350?400 g
(4,38?5,00/kg)
Useita eri makuja
Norm
Vaunukuntia saapuu yleensä
vielä noin parisataa ilman ennakkovarausta. Meille järjestäjille aurinko
on paras kaveri ja sade huonoin. Kysytyimpiä esiintyjiä
ovat Yö ja Erin sekä Matti ja Teppo sekä Joel Hallikainen.
Iskelmäviikolla esiintyvät myös
Tangomarkkinoiden tuore prins-
si ja prinsessa Markku Uhlbäck
ja Mia Leivo, he molemmat ovat
voittaneet myös IskelmäMestarit
-laulukilpailun.
TALKOOLAISIA otetaan edelleen
vastaan niin järkestyksenvalvontaan kuin anniskeluun. Kiuruvedelle on saapunut lähes 600 karavaanaria nauttimaan 19. Kuivan loppukevään ja alkukesän takia kentät ovat
kuivemmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Voimme olla enemmän kuin
tyytyväisiä laulajamääriin. Maanantaina Terho Räty ja Juhani Turunen yhdessä
muiden talkoolaisten
kanssa viimeistelivät
tanssilattiaa.
JAANA SELANDER
ISKELMÄAREENALLE mahtuu 5
000 ihmistä katoksen alle, mikäli
tulee sateita. Nyt reilut 30 karavaana-
rialueen työntekijää huolehtii yli
tuhannen karavaanarin viihtyvyydestä. Tänä vuonna on luvassa karaoketanssit, kottikärryralli ja hyvinvointipiste. heinäkuuta 2017
kulttuuri
ISKELMÄVIIKKO
Tänä kesänä Iskelmäviikon teltassa,
IskelmäAreenalla,
on tilaa niin musiikin
kuuntelijoille kuin
tanssijoillekin, kertoo
ohjelmavastaava Juha
Vartiainen. Nuorisokuoro Cantus
Firmus pitää kahvilaa nuorisotalossa ja diakoniatyön sämpylämyynti kiertää alueella. Seniori-
IskelmäAreenalla on nyt
Mestareita on ilmoittautunut 77 ja
IskelmäMestareita 58.
Koska SenioriMestareita on liki
80, järjestetään semifinaali keskiviikkona Kulttuuritalon Kiurusalissa, eikä IskelmäAreenalla. Tähän mennessä ilmoittautuneita on noin 500, Iskelmäviikolle odotetaan noin 700
karavaanaria, viime vuonna vaunukuntia oli 728. Iskelmäviikko kykenee vastaanottamaan noin
800 karavaanaria.
TÄNÄ vuonna järjestetään ensimäistä kertaa SenioriMestarit -laulukilpailu yli 50-vuotiaille. Ilmoittautua voi iskelmätoimistoon.
Vartiainen iloitsee, että tänä vuon-
na kiuruvetiset ovat tarjonneet kiitettävästi asuntojaan vuokralle iskelmäviikkoyleisölle, kun asunnonvälitystä on hoitanut Kiuruveden Urheilijat.
. Edellisinä vuosina ex-temporetulijoita on ollut parisensataa riippuen ilmoista.
Karavaanarialueet ovat erinomaisessa kunnossa. Tänä vuonna ennakkovarauksia tehtiin yli 570.
. Kun viime vuonna laulajia oli 78, nyt heitä
on 135, Vartiainen laskee.
Lippuja ja passeja on myyty etukäteen samaan malliin kuin viime
vuonna. 12
Keskiviikko 12. Taivasalla ei siis kenenkään tarvitse värjötellä.
Vartiainen sanoo, että sateenvarjonkin saa tuoda mukanaan, että
pääsee kuivana käymään vessassa.
Viime vuonna sateenvarjo oli kielletty juhla-alueella.
Iskelmäviikko on hankkinut tälle vuodelle noin 500 uutta istuinta,
joten musiikin kuuntelijoille löytyy nyt kaikkiaan 1000 katsomopaikkaa.
Tanssijoiden parketti on tänä kesänä hieman eri paikassa kuin viime vuonna ja ala on erimuotoinen
kuin ennen.
KARAVAANAREITA Iskelmäviikko kykenee vastaanottamaan noin
650 sähköpaikalle. Iskelmäviikko on saanut karavaanarivierailtaan kiitosta ystävällisestä
palvelusta ja uimahallin sekä lii-
kuntahallin vapaasta käytöstä, kertoo karavaanarialueen leiripäällikkö Tuomo Kumpulainen.
JOKA vuosi Iskelmätoimisto järjestää ohjelmaa karavaanareille
Kuorevirran karavaanarialueella. Finaali
on IskelmäAreenalla torstaina, samoin IskelmäMestarit -semifinaali.
Finaali on lauantaina.
. kerran järjestettävästä
Iskelmäviikosta.
Iskelmäviikon karavaanari alueen turvallisuuspäällikkö Jorma Niskanen muistaa, kuinka tapahtumaan saapui ensimmäisenä
vuonna kolmisenkymmentä karavaanaria. Huippuvuotena iskelmäjuhlasta tuli nauttimaan yli 700 vaunukuntaa. Lukion
karavaanarialueella nuorten työ-. Huippuvuotena niitä saapui 272. Taitaapa jopa käydä niin, että
asukkaita ei nyt riitä kaikkiin tarjottuihin asuntoihin.
Iskelmäviikko järjesti loppuvuodesta ja alkuvuodesta osakeannin,
TIINA KILVENSALMI
Iskelmäviikon karavaanarialueelle odotetaan
TIINA KILVENSALMI
Karavaanareiden leiripäällikkö Tuomo Kumpulainen (vas.) ja turvallisuuspäällikkö
Jorma Niskanen vastaavat karavaanareiden viihtyvyydestä Iskelmäviikolla.
ISKELMÄVIIKKO on lunastanut
paikkansa karavaanareiden sydämissä
Paikaksi valittiin
kuitenkin Kiuruvesi, sillä Iskelmäviikolla liikkuu paljon kuluttajia ja vasikoiden kautta maatalous
tulee myönteisessä valossa tunnetuksi.
Viljon pihapiiriin tulevat hyvissä ajoin karsinat, esittelykehät, pesupaikat ja trimmauspaikat. Miia osallistui Junior Handler
-kilpailuun Viljo-messuilla kesällä 2015, Emmi oli tuolloin ikänsä
takia leikkilehmäsarjassa. Vuoden 2012
tangomarkkinoilla on laskettu, että yksi karavaanaripersoona käyttää tapahtumaan 339 euroa, josta
summasta puolet menee paikallisiin yrityksiin.
Ruokahuollosta IskelmäAreenal-
la vastaa Nordic Gourmet, lisäksi
tarjolla on paikallista Remeskylän
kotilihan makkaraa, Liisankankaan
jäätelöä, lakua ja kahvia.
Laulukilpailujen palkinnoissa on
haluttu nostaa esiin kiuruvetisyyttä. Emmi tulee näyttämään
eläintenkäsittelytaitojaan Onsdagvasikan kanssa (3 kuukautta) ja
Miia Ofelian kanssa (6 kuukautta). Young Breeders -kisaan on
ilmoittautunut 4 osanottajaa.
Kaikissa sarjoissa palkitaan kolme parasta kisaajaa ja vasikkaa
ruusukkeilla ja pokaaleilla. Iskelmätoimistokin järjestää oheistapahtumia, mutta viime
vuosina yrittäjät ja yhteisöt ovat
aktivoituneet järjestämään yhä
enemmän tapahtumia iskelmävieraiden iloksi. Kuvassa Onsdag,
Emmin lehmävasikka. Kilpailuun liittyy vasikan
laittaminen mahdollisimman edustavaksi.
Idean Junior Handler -kisan tuomisesta Iskelmäviikolle ja Viljo-tavaratalon pihapiiriin esitti yrittäjä
Mikko Remes. Päivä huipentuu lelulehmäkilpailuun, mihin voi ilmoittautua kuka tahansa paikan päällä.
Lisäksi alueella on tarjolla Valion
uutuustuotemaistijaisia sekä mahdollisuus tutustua siementäjän uuteen punaiseen autoon.
Junior Handler on kilpailu, jossa alle 18-vuotiaat lapset kulkevat
kehässä vasikan tai hiehon kanssa.
Tarkoituksena on esitellä tuomarille saumatonta yhteispeliä eläimen
kanssa. Laulukilpailujen voittajat saavat yrittäjä Aulis Kärkkäisen ideoimat Wello 2 -hengityslaitteet. Vartiainen sanoo, että yrittäjät ovat nyt
ottautuneet tapahtumaan kiinteämmin mukaan kuin aikaisempina
vuosina. Lisäksi on jaossa koko joukko tuotepalkintoja. Kilpailu olisi järjestetty Kiuruvedellä Tähkä-messuilla, mutta ne peruttiin tältä kesältä.
Faban asiakaspäällikkö Anita
Hyvönen kertoo, että toinen vaihtoehto olisi ollut Pielaveden Maalaismarkkinat. Sarjojen voittajat saavat genomitesti-, siemennys- ja rakennearvostelulahjakortit. Tässä tapahtumassa toimimme sääntöjen mukaan. heinäkuuta 2017
13
JAANA SELANDER
TALKOOLAISET Terho Räty ja Juhani Turunen ahersivat puukoristeiden
kimpussa tanssilattialla maanantaina.
tär pi t
> SenioriMestarit: yli 50-vuotiaiden laulukilpailun semifinaali
keskiviikkona Kiurusalissa alkaen kello 14, ilmainen sisäänpääsy, finaali IskelmäAreenalla
torstaina kello 15.
> Leif Lindeman: IskelmäAreenalla keskiviikkona kello 23.
Leifin fanit seuraavat idoliaan
satoja kilometrejä, heillä on Facebookissa ryhmä Leifin enkelit.
> IskelmäMestarit: Laulukilpailun finaali IskelmäAreenalla lauantaina kello 19, tuore
tangoprinssi Markku Uhlbäck
(IskelmäMestari vuodelta 2015)
esiintyy IskelmäAreenalla lauantaina kello 12.
> Karaokekisa: Kiuruvesi-lehden järjestämä torikaraokekilpailu torilla perjantaina kello 15.
Ilmoittautuminen paikan päällä.
> Museo: Esinemuseo ja
savolainen pihapiiri avoinna
(Kirkkoharjuntie 2) keskiviikosta lauantaihin kello 10-17 ja
sunnuntaina kello 12?15. Kaikki eläimet ovat paikalla perjantaiaamuna, jolloin niihin voi vapaasti tutustua jo ennen kilpailuja, jotka
käynnistyvät kello 11.
Hovinpellolle tulee siis parikymmentä vasikkaa ja hiehoa sekä yksi lehmä. Hopealle sijoittuneet saavat siemennys- ja
rakennearvostelulahjakortit ja kolmoset siemennyslahjakortit. Osakkaiksi lähti paikallisia yrittäjiä, yksityisiä ihmisiä ja yhteisöjä. Karavaanareita palvellaan infopisteellä ja sähköongelmissa voi
kääntyä päivystävän sähköasentajan puoleen.
. Tytöt kisaavat eläimenkäsittelytaidoissa perjantaina Hovinpellolla.
Vasikoiden kauneuskilpailu
keskellä Iskelmäviikkoa
JAANA SELANDER
LUUPUVETISET Emmi (6) ja Miia
(9) Niskanen Sainkankaalta, Kankaanpään tilalta, osallistuvat perjantaina Junior Handler -kilpailuun, joka järjestetään Viljo-tavaratalon ja Kiuruvesi-lehden edustalla.
Emmi ja Miia odottavat kilpailua innokkaina ja pienellä jännityksellä. Järjestää vanhempainyhdistys Kivat.
tilaa kaikille
joka onnistui täydellisesti. Ohjelmassa myös lasten
karaoke. Jokainen avustetaan pois, jos
rankkasade on pehmittänyt maata.
Toivomme, että karavaanarit nykäisevät hihasta meitä heti tarpeen
tullen. Ulla Nissinen Runnilta tuo näytteille kyytön. Konsertoi
paikallinen bändi MadHouse ja
teini- ja tenavatähdet esiintyvät. Jaossa on myös Iltalypsyn tuotteita.
yli 600 vaunukuntaa
paja Luotsi palvelee asiakkaita. Muun muassa kaikki hotellihuoneet ovat täynnä.
On laskettu, että Iskelmäviikko
tuo Kiuruvedellä 1,2 miljoonaa eu-
roa viikon aikana matkailutuloa.
Tänä vuonna karavaanareiden ostokäyttäytymisestä tehdään Iskelmäviikolla tutkimus. Joka vuosi kaikille on löytynyt paikka, vaikka vuonna 2016
reilut 700 vaunukuntaa yllätti meidät, Kumpulainen kertoo.
Karavaanarialueella pidetään
JAANA SELANDER
huolta myös karavaanareiden turvallisuudesta. Tärkeintä on huolehtia turvaväleistä.
. Keskiviikko 12. Vaunujen
väliin jää neljän metrin turvaväli.
Olemme saaneet kiitosta, että karavaanarit viedään omille paikoilleen. Vapaa
pääsy.
> Lapsille: Peltolan aukiolla
lauantaina kello 12. Ylipäätään nurmialueet ovat
suosittuja ja totta kai idyllinen joki- ja järvimaisema vetävät puoleensa. On hienoa, että paikkakuntalaiset aktivoituvat talkootyön lisäksi myös tällä puolen,
kiittelee tapahtumakoordinaattori
Timo Marjoniemi.
Moni vaunukunta varaa paikkansa jo heti seuraavalle vuodelle.
Suosituimmat vaunupaikat löytyvät uimahallin läheisyydestä Kuorevirran alueelta.
. Lelulehmäkilpailussa kaikki saavat palkinnon.
Hyvönen vakuuttaa, että Hovinpellon alue tulee olemaan siisti kilpailun aikana ja sen jälkeen.
Eläimet tekevät tarpeensa suoraan
sankkoihin ja niiden pyllyt pyyhitään.. Nauru-vasikan kasvattaja, Jesper Pulkka Sonkajärveltä, osallistuu myös kilpailuihin.
Faba ja Hollstein-klubi kustantavat kaksi Young Breeders -kisoissa
muun muassa Farmarissa ja Kiuruvedellä hyvin menestynyttä kilpailijaa kansainväliseen, vastaavaan
kilpailuun Italian Cremonaan lokakuussa. Samainen
kyyttö, nimeltään Korree, oli esillä myös vasikkana muutama vuosi
sitten Farmarissa.
Junior Handler -kilpailijoita, jotka ovat iältään 6?19-vuotiaita, on
parikymmentä, kisaajia ja vasikoita tulee Kiuruveden lisäksi Kuopiosta, Suonenjoelta, Tuusniemeltä, Lieksasta, Joensuusta ja Hyvinkäältä.
Esillä on myös Pohjois-Savon
karjakerhon jalostusvasikkaketjun
vasikoita. Muun muassa kiuruvetisen Eveliina Kauralan kasvattama Nature Promilk -vasikka, joka on nykyisin Kuopiossa Valtteri ja Ronja Jääskeläisen hoidossa.
Suomenkarjaketjun vasikka, Mäkelän Karjaväen Nauru, tulee puolestaan Kankaanpään tilalta, jossa se
on Miia ja Emmi Niskasen hoidossa. Nyt hän
on siis ensimmäistä kertaa kisassa
oikean vasikan kanssa.
Junior Handler-kilpailun järjestävät Pohjois-Savon karjakerho ja
Faba (osuuskunta, jonka ydintoimintaa on karjan tuottavuuden parantaminen).
Junior Handler -kisan lisäksi
perjantain aikana käydään Young
Breeders -kisa eli nuori jalostaja
-kisa sekä esitellään kaikki lypsylehmärodut. Ongelmista selvitään puhumalla, kertoo Niskanen.
NISKASEN Miia ja Emmi ovat jo melkoisia vasikoiden käsittelijöitä
heinäkuuta 2017
kulttuuri
Nuorisoteatterille kunniakirja positiivisuudesta
JAANA SELANDER
HEINÄHUVIT Kiuruveden Vapaa nuorisoteatteri palkittiin
positiivisuuskunniakirjalla lauantaina. Pietikäinen on
iloinen, että tapahtumaa edelleen järjestetään. Esimerkiksi
Italiassa jotkut kunnat ovat ottaneet
vastaan maahanmuuttajia diilillä,
että nämä ottavat käyttöönsä muutamalla kymmenellä eurolla tyhjillään olevan kiinteistön ja kunnostavat sen perheelleen asunnoksi. Pietikäisen mies on
Italiasta, joten perheessä puhutaan
suomea, englantia ja italiaa.
Pietikäinen on asunut Lontoossa 18 vuotta, hänen käsialaansa
on muun muassa Lontoon yhteispohjoismainen taidefestivaali helmikuussa. Pietikäinen on Lontoossa asuva kaksikielisyyden tutkija. Tänä vuonna Pietikäinen kokosi festivaaleille yhdessä
valokuvaaja Minna Rossin kanssa Maahanmuuton kasvot -muotokuvasarjan, jossa malleina oli Britanniassa asuvia pohjoismaalaisia.
Muotokuvasarjalla haluttiin tuoda
esiin, etteivät maahanmuuttajat ole
mikään kasvoton massa. 14
Keskiviikko 12. Se on amerikkalaisesta yökerhon pitäjästä kertova musikaali,
joka tulee ensi-iltaan syksyllä. Asukasluku kasvaisi ja palveluille olisi käyttäjiä. Hän oli myös iloinen, että tällä
kertaa palkittiin nuoria teatterilaisia.
Viime viikolla Pietikäinen oli
Helsingissä mukana yhtenä asiantuntijana tekemässä videota Ulkoministeriön Eurooppa-tiedotukselle. Musikaalin ohjaa Aapo Falck ja pääosaa esittää Justus Blomberg.
Nuorisoteatteriin kuuluu tällä hetkellä 20 jäsentä, teatterintekemisissä pyörii mukana 30 nuorta.
Nuoret ovat toteuttaneet vuosi sit-
PLAY
video verkossa
NUORET teatterintekijät, Justus Blomberg ja Aapo Falck, kukittivat Kirmaavat vasikat ja vastaanottivat yhdessä opettajansa Merita Sarasteen kanssa Kiuruvesi-lehden
kunniakirjan.
ten perustetussa teatterissa jo kaksi produktiota: Unelmat näyttämöllä -musikaali ja Kaksi tarinaa elämästä -näytelmän.
Justus Blombergin mielestä nuoret tarvitsevat oman teatterin, kos-
ka aikuisten teatterissa nuoret tahtovat jäädä aikuisten jalkoihin.
Myös näytelmät ovat nuorille mieluisia, kun he itse valitsevat esityksensä.
Lukiolta on tullut esitys, josko Va-
paassa nuorisoteatterissa voisi suorittaa lukiodiplomin, jää nähtäväksi toteutuuko se.
Viime vuonna positiivisuuskunniakirjalla palkittiin Iskelmäviikko, vuonna 2015 kirjailija-opetta-
ja Heidi Jaatinen ja vuonna 2014
pappi Pasi Hyytiäinen. Heinähuveilla järjestettiin sunnuntaita puistopiknik, lasten ohjattu tapahtuma
Raivaajapuistossa sekä kulttuurikävely.
?Tulisin mielelläni maahanmuuttokonsultiksi Kiuruvedelle?
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
KIRMAAVIEN vasikoiden kukittamisessa oli mukana Heinähuvitidean äiti, sosiologi Soile Pietikäinen. Pietikäinen on myös Lontoon suomalaisen
teatterin puheenjohtaja.
SOSIOLOGI Soile Pietikäinen kehitteli
aikanaan Heinähuvit-tapahtuman Kiuruveden elävöittämiseksi. Pietikäinen teki väitöstutkimuksen Lontoon yliopistoon kuuluvan Goldsmithsin kasvatustieteen laitoksella
ja luki maisteriksi Torinon yliopistossa Italiassa. Hänen
juurensa ovat Kiuruvedellä.
Pietikäinen perusti vuonna 2015
Bilingual Potential -yrityksen, joka
ratkoo muun muassa monikielisten perheiden ongelmia. Pietikäinen kirjoittaa parasta aikaa kirjaa toisen polven maahanmuuttajien kielihistoriasta.
Pietikäinen on ollut viime aikoina usein kommentoimassa MTV
3:ssa brexitiin liittyviä kysymyksiä.
Pietikäisen mukaan brittien erossa
EU:sta ei ole mitään hyvää, paitsi
muille eurooppalaisille, jotka nyt
vetävät yhtä köyttä.
PIETIKÄISEN mielestä Kiuruveden tulisi ottaa vastaan niin turvapaikanhakijoita kuin maahanmuuttajiakin ja tarjoutuu kaupungille
maahanmuuttokonsultiksi.
. Afrikkalaiset maahanmuuttajat ovat
perustaneet pikkukyliin yrityksiä
ja väestöjakauma on muuttunut,
hiipuviin kyliin on syntynyt 25?45
-vuotiaiden aktiivinen väestönosa,
joka on talouden moottori.. Erityisen hyvältä siinä tuntui sana positiivisuus,
sillä teatteri haluaa olla myönteisessä hengessä ottamassa vastaan
nuoria tekemään teatteria ja puuhaamaan yhdessä.
Nuorisoteatterissa harjoitellaan
parasta aikaan musikaalia Yövalossa. Samalla teatterin edustajat, Justus Blomberg ja
Aapo Falck, kukittivat
Kirmaavat vasikat.
Vasikoiden kukittaminen liittyi Heinähuvittapahtumaan.
JAANA SELANDER
NUORISOTEATTERI oli otettu
Kiuruvesi-lehden ja KiuruNaisten
huomionosoituksesta
Syyskuussa -44 äitini ja minä matkustimme varmuuden vuoksi Kiuruvedelle Ryönänjoen Linniin. Niihin lukeutuu
myös oravan metsästys poikasena ystävien kanssa ja sen valmistaminen syötäväksi nuotiolla. Onko kiuruvetisyys paikan
henkeä, sitoutumista paikkaan,
sukuun ja naapureihin. Isoisäni vaimo, Miina Lind os.
Remes, oli siitä erikoinen nainen,
ettei hän hoitanut taloutta, vaan sen
hoiti isoisäni naimaton sisar Reetta. Kirjailija Kaari Utrio vei omassa luennossaan yleisön 1700- ja
1800-lukujen Suomeen.
. Niitä hän
on täydentänyt myöhemmin tehtyjen Linnin vierailujen perusteella.
Hän kertoi usein maalavansa kirjallisuuden mielen maisemat juuri
Ryönänjoen Linnin tupaan tai kartanolle.
. Köyhyydestä tuli suomalaisten
siunaus. Väkevä ruokamuisto liittyy
Kiuruvedelle. heinäkuuta 2017
15
ANU LAITINEN
KIURUVETISYYS syntyy suvuista, muualta tulleista, historiasta, tavoista, perinteistä, persoonista, muistoista sekä nykyajasta. Sinänsä kotiseutuhenkeä ei esiinny
vain tiettyjen sukujen koostumasta, vaan se edellyttää aina sen suvun ja jäsenten aktiivisuutta, subjektiivista toimintaa, yhteiskunnallista toimintaa ja ammatin harjoittamista,
Paikkala muistuttaa.
Kiuruvetisyys on Kiuruveden
syntyhistoria sukuineen höystettynä jokaisella uudella suvunjäsenellä, joka on kiuruvetiseksi ryhtynyt.. Kiuruvesi on kuin kulttuurien sulatusuuni. Äiti raukka loisti biologian tiedolla ja totesi, että
eiväthän lampaat tee munia.
Sittemmin Kai Linnilä on julkaissut ruokamuistojaan julkaisemissaan kirjoissa. Hän luki itsensä agronomiksi ja
maa- ja metsätalouden maisteriksi.
Isä aloitti Lapin piirin rakennustarkastajana 1930-luvun loppupuolella,
LINNILÄN ensimmäiset ruokamuistot liittyvät hänen varhaisiin
lapsuusvuosiin Linnissä. Reetta-täti ajatteli, että kaupunkilaisneidin kanssa sopi haastella vain hienoja asioita. Näin kertoivat nimi- ja
sukututkijat Sirkka ja Jarmo
Paikkala.
. Keskiviikko 12. Isäni Lauri Linnilä oli Ryönänjoen Lindin toiseksi vanhin poika. Kaari
Utrion romaanien herkut (2008)
sekä Isoisän keittokirja (2016).
Linnilä asuu kirjailijavaimonsa
Kaari Utrion kanssa Somerniemellä.
KIRJALLISUUSTAPAHTUMASSA
pohdittiin Kiuruveden roolia kirjoittamisen innoittajana. Lisäksi Linnissä asui viimeksi
mainitun naimaton sisar Reetta sekä
setäni Paavo perheineen.
. Siellä
asuivat isovanhempani Miina ja Olli
Lind. Linnilä on julkaissut ruokakirjoja, kuten Isoäidin kermakakku ja oman
äidin lihapullat (1994), Linnan pidoista pappilan pöytään. Keittiöstä leijailee
tuvan lattialle suolainen ja makea,
terävä ja lempeä tuoksu, joka sieppaa minut lattialta.
Linnilä kuvailee herkullisen tarkasti ensimmäistä kokemustaan
mykyrokkaan. Äitini oli outo kaupunkilaistyttö, joka puhui
?
Äiti raukka
loisti biologian tiedoilla ja totesi, että
eiväthan lampaat
tee munia.
Kai Linnilä
jäykkää suomenkieltä, eikä tippakaan Savon kieltä. Kuulija voi suorastaan nähdä hänen kuvauksensa mukaisen annoksen edessään
ja tuntea sen huumaavan tuoksun.
Perunat ovat keltaistakin keltaisempia tummassa liemessä.
. Kurjistakin oloista suomalaiset kehittivät aina jotain hyvää ja veivät yhteiskuntaa eteenpäin, Utrio kertoi.
Utrion katsauksen pohjalta on
helppo ymmärtää, mistä niin sanottu suomalainen sisu, vahva kansallinen identiteetti ja kotimaan rakkaus ovat saaneet alkunsa.
Mitä on kiuruvetisyys?
KIURUVESI on monien sukujen summa. Hänestä olen julkaissut kirjassani muotokuvan tai valokuvan, jossa
kerron, että hän oli Kiuruveden gordon bleu, Linnilä kertoi.
OIKEA kalakukko on ainakin 85 cm
kertaa 60 cm, sellainen mikä juuri ja
juuri mahtuu Linnin tuvan uuniin, ei
sellainen nyrkkikukko, joita nykyisin
tehdään, ruokakirjailija Kai Linnilä
kertoo.
Muisto liittyy hänen lapsuuteensa ja hänen isoisä Olli Lindin siskon Reetta Lindin tekemiin kalakukkoihin.
. Asiaa valottivat maanantaina kirjallisuustapahtumassa kuvassa vasemmalta lukien
Jarmo ja Sirkka Paikkala sekä Kaari Utrio ja Kai Linnilä.
Kalakukko vai nyrkkikukko?
KIURUVESI, kiuruvetisyys sekä kiuruvetiset suvut ovat
toimineet monelle
kirjoittajalle ideoiden
ja innoituksen lähteinä
kirjoittamistyöhönsä.
Kai Linnilä on saanut
innoituksensa ruokaaiheisiin Ryönänjoen
Linnistä.
ANU LAITINEN
Linnilä taustoitti.
Linnilän vanhemmat asuivat Rovaniemellä jatkosodan syttyessä.
Varmuuden vuoksi Kai Linnilän äiti lähti jatkosodan toisena kesänä
(1942) Ouluun synnyttämään poikaansa.
. Reetta sanoi, että pässin munat ovat hyviä, kun ne paistaa uunissa silavoituna. Vuonna 2016 200
yleisimmän Kiuruvedellä esiintyvän sukunimen tulosuunta on
useammin Pohjanmaa ja Kainuu tai Iisalmen ja Kuopion
seutu kuin alkuperältään Kiuruvesi. Samassa tuvassa äitini istutettiin vuoden 1940 kesällä keinutuoliin seurustelemaan. Tänne on aiko-
jen saatossa tullut väestöä niin
idästä kuin lännestäkin ja jokaisen tulijan mukana on tullut ripaus heidän perinnettä, Sirkka
Paikkala kertoi.
Suvut eivät välttämättä kanna samaa geneettistä perimää,
vaikka nimi onkin sama.
. Asiasta luennoivat toimittaja, kirjailija Kai Linnilä sekä nimi- ja sukututkijat Sirkka ja Jarmo Paikkala
Lattialla istuvat ringissä Heli Vartiainen, Erkki Remes, Rianna Penttinen, Sini Siponen, Venla Tossavainen ja Enni Laitinen. Seppo
Remes piti molemmista sukuhaaroista esitelmän Remesten sukukokouksessa Runnilla tällä viikolla.
Paloisten Remeksissä kysymys
on Iisalmen Paloisilla eläneen
Heikki Paavonpoika Remeksen (1753?1798) sekä Margareta Fristedtin (1752?1797) jälkeläisistä kymmenessä sukupolves-
sa.
Tämä Remesten sukuhaara päättyy Heikki Remeksen lapsiin.
Heikki Remes oli kotoisin Remekselästä, sittemmin Remeskylästä. Lipen-nimisiä ei ole enää Suomessa
kuin kolme.
Kirjan tiedot perustuvat kirkonkirjoihin. Kirjassa
on mainittu noin 1200 eri henkilöä nimeltä.
Seppo Remes on tehnyt aikai-. Vai teittekö käsikirjoituksen,
kun tänne tulitte, haastaa Tuomola.
Improvisaatio on myös yhdessä
tekemistä.
Omaa rooliaan improvisaatiokurssin vetäjänä Tuomola kuvai-
RIANNA Penttinen tuli kurssille
Sinin mukana.
. Et vielä, jatkaa Tuomola.
Erkki Remes on ollut pitkään
mukana harrastajateatterissa ja
tehnyt monta roolia. Lipposen jälkeläiset esiintyvät Lipen-nimisinä aina meidän päiviimme saakka. Emmi kertoo, että
veneasetelmassa on toimittu hetkessä kuten
improvisaatiossa.
JAANA SELANDER
KÄYNNISSÄ on improvisaation alkeet ja ohjaajana teatteri-ilmaisun
ohjaaja Fanniina Tuomola. Mietimme, mitä tuokin sarvikuono minusta tuumaa.
Remes sanoo, että meidän tulisi päästää irti siitä ajatuksesta, että miltä me toisen silmissä näytämme.
Tuomola jatkaa, että jossain vaiheessa, siirtyessämme lapsesta aikuiseksi, alamme tuntea häpeää.
Tuomola tunnustaa, että hän itsekin pelkäsi, kun joutui ensimmäisen kerran improvisaatiotilan-
Seppo Remekseltä sukukirjat Paloisten
JAANA SELANDER
TIETOUS Remesten suvusta lisääntyy jälleen, kun sukututkija
Seppo Remes on saanut valmiiksi sukukirjat Paloisten Remeksistä ja Iisalmen Remeksistä. Se, että ajattelemme liikaa, mitä toinen meistä ajattelee, kiteyttää
Erkki Remes.
. Jos itku on mukana, kuuluu
improvisaatioon tietysti myös nauru ja hauskuus, jatkaa Heli Vartiainen.
lee mieluummin impulssien antajaksi ja eteenpäin työntäjäksi kuin
ohjaajaksi.
TUOMOLA kiteyttää, että improvisaatio on meille jokapäiväistä elämää. Uudenpien tietojen hankkiminen ja julkaiseminen on vaikeutunut. heinäkuuta 2017
kulttuuri
Elämämme
on yhtä
improvisaatiota
KMT-TEATTERIFESTIVAALI Jokainen valitsee oman korttinsa lattialta, kortin, joka kuvaa
itse kunkin mielestä parhaiten improvisaatiota.
Enni Laitinen on valinnut kortin, jossa mies
kantaa venettä harteillaan. Tykkään
improvisaatiosta, kun soitan kitaraa, Penttinen kuvailee.
Rianna ei ole ollut mukana harrastajateatterissa.
. Tämä sukuhaara sammui Remes-nimisenä Heikin lasten kuoltua.
Ainoa, joka jatkoi Heikki Re-
meksen sukua, oli Johanna-tytär, joka avioitui Jaakko Henrik
Lipposen eli Joachim Henrik Lipenin kanssa. Kyllä itkukin kuuluu improvisaatioon, sanoo Tuomola ja toteaa,
että mikään sana ei ole tässä harjoituksessa väärin.
. Teatteri on ihan oma juttunsa,
tässä kyllä unohtuvat arkiset huolet.
Mikä sitten improvisaatiossa,
heittäytymisessä hetkeen, on niin
vaikeaa?
. Lähdin hakemaan lisäoppia,
kun vielä pääsen liikkumaan.
Remeksen mukaan improvisaatio on liikkumista äärirajoille ja
mielikuvituksen irti päästämistä.
Myös Heli Vartiainen halusi oppia uutta, hän oli viikolla aikaisemmin mukana näyttelijätyön
pajassa.
. Innostuin hirveästi, kun Sini
minua mukaansa pyysi. Heikki
ja hänen vaimonsa kuolivat, kun
heidän lapsensa olivat vielä pieniä. Sukututkimuksen ongelmana on Remeksen mukaan
100 vuoden tietosuoja. Keskellä
lattiaa, Maalaiskaupunginteatterin
tiloissa, Koskentie 2:ssa, on valtava määrä kortteja.
Enni Laitinen jatkaa, että improvisaatio on hänen mielestään sitä,
että toimitaan ja puhutaan, mitä tulee mieleen, keksitään tarinaa.
ENSIMMÄISEN harjoituksen jälkeen Tuomola pyytää kurssilaisia
kertomaan, mitä asiasanoja improvisaatio tuo mieleen.
Joku heittää ilo, toinen mielikuvitus, yhdessä tekeminen, uskal-
JAANA SELANDER
lus, hyväksyminen.
. Improvisoimme koko
ajan. Heikki
Paavonpoika Remes avioitui oululaisen kauppiaan tyttären, Margareta Fristedtin, kanssa. Emme tee käsikirjoitusta etukäteen päivän kulustamme.
. Hän ilmaantuu 1700-luvun
lopulla Paloisille, nykyisen Iisalmen kaupungin alueelle. Improvisaa-
tiokurssille hän lähti, sillä alalla ei
tule koskaan valmiiksi.
. Itku, jatkaa Erkki Remes.
. 16
Keskiviikko 12
Toistettuani pyynnön, katsoi tyttö minua närkästyneenä ja tokaisi:
Certo! Kyllä. Mutta annapas olla, jos hidastelet, nousee helposti nyrkki tai keskisormi pystyyn. Tavoitteena on järjestää uusi festivaali ensi
vuonna.
tiin erillaisiin näyttelijätyön tekniikoihin. Kukin
kurssilainen valitsee kortin, joka
kuvaa hänen mielestään improvisaatiota. Saksalaiset, englantilaiset, espanjalaiset ja kiinalaiset saavat turistikohteissa opastukset omalla äidinkielellään, suomalaisen pitää osata jotain näistä kielistä päästäkseen selville vaikkapa siitä, millainen uhka Etnan purkaantuminen olisi tulivuoren juurella asuville. Seuraavana päivänä jatkokurssilla syvennyttiin improvisaation tekniikoihon pareittan, yksin ja ryhmässä. Ja auta armias, jos ravintolassa oli pieniä lapsia, tarjoilijat, karvaisinta kokkia myöten, kokoontuivat ihastelemaan bella bambinoa.
Liikenteessä italialaiset ovat sujuvampia kuin suomalaiset. Lapsille teatteri-ilmaisua
opettivat Henna Peltoniemi ja Viktor Viiand.
Lauantaina nähtiin Kiurusalissa
vielä Taisto-niminen yksinpuhelu, ohjaus Jussi Lankoski, näyttämöllä Karlo Haapiainen.
KMT-teatterifestivaalin järjesti teatteri-ilmaisun ohjaaja Maiju
Nousiainen.
ja Iisalmen Remeksistä
semmin kirjat Paaran Remeksistä (1993), Mattilan Remeksistä (1996), Mäkelän Remeksistä (1999), Kytölän Remeksistä
(2002), Murtomäen Remeksistä
(2008), From-nimisistä Remeksistä (2011), Plum-nimisistä Remesistä (2014). Veikkaan, että meidän kultturissamme tyttö olisi saanut vastaavasta käytöksestä varoituksen ellei jopa potkut.
Yhtä raivostuttavaa oli Sisiliassa, kun bussiaseman lippuluukulla italialaisrouva ohitti kylmästi jonon ja asteli keulille. Keskiviikko 12. Maailmalla sen huomaa,
kuinka pieni tekijä me suomalaiset olemme, puhumattakaan kiuruvetisistä. Ruotsiin hän palaa
elokuussa. Kynä voi olla vaikka
sarvikuono, paperi pulla, lehti
vessa, kahvimuki ruusu ja niin
edelleen.
> Tarkoitus: Kehittää improvisaatiota, heittäytymistä,
mielikuvitusta.
HARJOITUS käynnissä. Ilmankos matka Taorminasta Cataniaan kesti pari tuntia, vaikka matka oli sama kuin Kiuruvedeltä Iisalmeen. Paahteisen auringon alla seisovat turistit saivat tyytyä osaansa. Myös torvea käytetään aktiivisesti, eikä nopeusrajoituksia kunnioiteta.
SILTI tykkään italialaismeiningistä. Huvipirtin laajennusosa valmistui 1954
ja taloa on vuosien varrella kunnostettu, viimeksi tänä kesänä uusittiin suurin osa ikkunapokista. heinäkuuta 2017
17
JAANA SELANDER
PLAY
video verkossa
teeseen, vaikka improvisaatio on
meille kaikille kuitenkin luontainen toimintamuoto.
. Perinneiltamiin ovat kaikki tervetulleita. Lopuksi pannaan jalalla koreasti.
Sulkavan Nuorisoseura vietti vii-
me vuonna 100-vuotisjuhliaan ja
toimintaa on alettu herätellä. Mutta tila pitää osata ottaa. Kuvassa Rianna Penttinen,
Sini Siponen, Venla Tossavainen ja
Enni Laitinen sekä ohjaaja Fanniina
Tuomola. Skoottereille ja moottoripyörille annetaan tilaa ja heidän suodaan kiilata liikennevaloissa ensimmäisiksi. Mutta annapas olla, kun katsoin lippua verovapaalla vyöhykkeellä, paikkani oli penkkirivin keskellä.
Mutta toki Sisiliassa näki ja koki hyvääkin palvelua. Suomalainen tekee hommat pilkulleen ja vielä enemmän, oli sitten kyse mistä tahansa, italialainen soveltaa
. Ohjaana toimi teatteriilmaisun ohjaaja Viktoria Viiand
sekä ammattinäyttelijä Jose Viitala. Lisäksi on ilmesntynyt Kirsti Pakulan Joppilan Remekset 1988.
Remekseltä on ilmestynyt myös
Iisalmen Remekset, Valkeismäessä asuneen Lauri Laurinpoika Remeksen (1699?1779) sekä hänen puolisonsa Liisa Ryhäsen (1703?1770) jälkeläiset kymmenessä sukupolvessa. Remesten juuret ovat Ran-
tasalmen Tuusmäessä.
Lisäksi Seppo Remes on tehnyt
sukukirjan Olli Löfin jälkeläisistä Kiuruvedellä ja Pielavedellä 11
sukupolvessa, Remeksen vaimon,
Marjatan (o.s. perinteiset vanhanajan iltamat. Kun vihdoin pääsimme asioimaan tiskille ja esitin neitokaiselle, että josko saisin ikkunpaikan, katkesi taas palvelu, kun piti naureskella vieressä seisovalle adonikselle ja käydä vielä kertaalleen läpi viikonlopun tapahtumia. Siinä sitten hoidettiin omaa asiaa kaikessa rauhassa ja taidettiinpa vaihtaa vielä päälle kuulumisetkin. Tanssi-ilmaisua ja liikeimprovisaatiota ohjasi Henna Peltoniemi. Varsinkin lomalaisena, kun ei tarvitse asioida viranomaisten kanssa, eikä ole kiire. Heistä on koossa tietoa jo 600
sivua.
Tekeillä on niin ikään Oulunsalon ja Muhoksen Remeksien sukukirja ekä Muuruveden ja Rantasalmen Tuusmäen Remesten sukukirja.
Remesten suku esiintyy pääasiassa Iisalmen ja Kiuruveden alueella. Jonoa oli useita metrejä. Puffetti palvelee ja letunpaistajatkin ovat paikalla.. Alkeiskurssilla ei vielä
astuttu näyttämölle, vaan harjoiteltiin yhteistyötä, kuuntelemista,
hyväksymistä ja mokaamista yhdessä muiden kurssilaisten kanssa
helpolla ja hauskalla tavalla. voin kuvitella, että kaikessa. Lauantaina improvisaatiokurssilaiset pääsivät ylittämään lavalla itsensä teatterikatselmuksessa
Kiurusalissa.
KMT-teatterifestivaalilla pureuduttiin teatteriin viikon aikana
laidasta laitaan. Fyysisen ilmaisun alkeita eli psykofysiikkaa sekä näyttämöväkivaltaa opetti teatteri-ilmaisun ohjaaja Jani Hämäläinen.
Näyttelijätyön kurssilla tutustut-
har joi tus
> Mikä: Yksin tehtävä improvisaatioharjoitus.
> Välineet: Esineitä, joita
löytyy ympäriltäsi, kuten kynä,
paperi, lehti, kahvimuki, omena,
leipäpala...
> Mitä: Keksi esineille uudet
nimet. Mutta siinäpä onkin meidän hienoutumme ja voimamme, koska mikään ei tule helpolla ja valmiina, olemme kehittäneet
upean koulutusjärjestelmän ja osaamme maailman kieliä.
Olemme myös oppineet diplomaateiksi, hallitsemaan hermojamme, koska emme pääse aina ensimmäisiksi.
Perinneiltamat Sulkavalla
SULKAVAN nuorisoseura järjestää toimitalossaan Huvipirtillä torstaina 20.7. Improvisaatioon ja elämään
kuuluvat mokat, ne pitäisi oppia
hyväksymään, sillä mokat ovat ihmiselämän rikkaus.
IMPROVISAATIOKURSILLA tutustuttiin improvisaation perusteisiin näyttämöleikkien ja -pelien avulla. Italialaisia on 60 miljoonaa. Tämä suku jakaantui
kahteen eri haaraan, joista kirjassa käsitellään Iisalmen Remeksiä,
työn alla on Valkeismäen Remekset. Siinä maito piimittyi ja jäätelö alkoi sulamaan.
Suomalainen olisi kotimaassaan jo närkästynyt kuvailtuun tilanteeseen ja soittanut kassaneidin pomolle. Tunnin mittainen ohjelmaosuus sisältää huumoria, musiikkia, runonlausuntaa
ja sketsejä. Kuvasta puuttuvat Heli
Vartiainen ja Erkki Remes. Bussikuski saattoi pysähtyä mielettömässä ruuhkassa ja neuvoa satunnaiselle kädenheiluttajamummulle, missä on hänen kysymänsä osoite. Kyllä siinä tuskan hiki valui itse kunkin otsalta, kun porinaa riitti ja riitti samaan aikaan, kun oman bussin lähtöaika uhkaavasti läheni ja läheni, eikä jono edennyt.
Catanian lentokentällä taas naisvirkailija flirttaili etupäässä mieskollegansa kanssa, ja me lähtöselvitykseen jonottajat saimme taas tyytyä sivuosaan. Festivaaleille otti osaa 80 henkilöä. Suomalainen on ehkä oppinut olemaan nöyrä, sillä meitä ei ole kuin se 5 miljoonaa. Remes on eläkkeellä ja
harrastaa sukututkimuksen lisäksi
valokuvausta ja suomalaismetsiä.
Hän toimii oppaana Ruotsissa suomalaismetsissä.
KOLUMNI
JAANA SELANDER
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Erilainen palvelukulttuuri
EN tiedä, olisiko tehnyt mieli itkeä vai nauraa Sisiliassa kesälomalla, kun ruokakaupan kassaneiti kuivatteli juuri lakkaamiaan kynsiä heilutellen käsiään ilmassa ja pitkä jono seisoi odottelemassa, että kassa alkaisi taas laulamaan. 1600-lu-
vun viimeisenä vuonna Kiuruveden Remekselästä lähti Remeksiä
Iisalmen ja Vieremän alueelle Valkeismäkeen. Tikkanen), mummu on Löfejä.
Seppo Remes on asunut Ruotsissa 48 vuotta, hänellä on kesäpaikka Sulkavanjärvellä, jossa hän
on nyt tänä kesänä asunut toukokuusta saakka
Olen katraan viidenneksi nuorin. Yö-yhtye kiinnostaisi. Neulomista ja puutarhanhoitoa, ruohonleikkuuta ja kukkien
hoitamista.
Aiotko mennä tällä viikolla Iskel-
mäviikolle?
. Juuri olivat täällä koko perhe kaksi
viikkoa. Silloin Kiuruvedellä oli naisille paljon töitä, nythän niitä ei ole niinkään. 18
Keskiviikko 12. Työskentelin
aikanaan ompelijana Finnbellalla
ja Kamajalla. Meitä oli 12 lasta, elossa on
9. heinäkuuta 2017
VIIKOSTA VIIKKOON
VIIKON VITSI
Pikku-Kalle meni nakkikioskille ja tilasi nakkisämpylän.
Myyjä kysyi, että tuleeko kaikki mausteet. Voi olla, että sisareni Kuopiosta tulee kylään ja menemme heidän kanssaan. Perheemme on kotoisin Vieremältä. Harmonikkaa
soittaa Kalle Ylisirniö,
koskettimia ja bassoa Vesa
Mottisenkangas, rumpuja
Rauno Kantola ja kitaraa
Ville Seppänen.
Millaista aika oli Finnbellalla ja
Kamajalla?
. Kyllikki. Kyllä, koko ajan. Saa nyt sitten nähdä. Eipä tullut äidiltä kysytyksi.
Syntymäpäiväni on samana päivänä kuin nimipäiväni, joten juontaisiko nimi siitä.
1. Olen
kyllä käynyt Iskelmäviikolla. Mitali luovutetaan
Kiuruvettä ja kiuruvetisyyttä
myönteisesti ja ansiokkaasti
maailmalla esillä pitäneelle
kiuruvetisjuuriselle
henkilölle.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
t ies it kö?
Mistä nimesi on peräisin,
Rauni Asikainen?
. Kivaa, koska oli töitä. Tykkäsin ommella ja tykkään tehdä käsitöitä edelleenkin.
Ompeleminen oli urakkatyötä, siinä pääsi hyville ansioille, kun jaksoi tehdä paljon työtä. Kamajan kutomossa
antoivat sen nimen minulle aikanaan.
Onko sinulla sisaruksia?
. Jäin eläkkeelle 58-vuotiaana ja
olen ollut nyt eläkkeellä puolenkymmentä vuotta. Tanssimme mieheni
kanssa paljonkin lavoilla 1990-luvulla, nyt kun ikään on tullut, harrastus on jäänyt.
Nimipäivät
Tänään: Hermanni, Herkko
Torstai: Joel, Ilari
Perjantai: Alisa, Aliisa
Lauantai: Rauni, Rauna
Sunnuntai: Reino
Maanantai: Ossi, Ossian
Tiistai: Riikka. Saman erehdyksen tekee köyhä rikasta ajatellessaan.
Bernard Shaw
menot
Ransun käsillä pitää olla töitä
NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Rauni ?Ransu. Olihan se yhtä sähellystä. Rauni viettää nimipäiväänvä lauantaina 15.
päivänä heinäkuuta.
Onko sinulla muita nimiä?
. Asikainen on elättänyt itsensä ompelijana ja vapaaaikakin menee käsitöiden parissa, sillä käsillä pitää olla tekemistä. Mummous on ihaninta. He asuvat Vantaalla.
. Kari
Tapiota kävin kaksi kertaa kuuntelemassa. Olen asunut Kiuruvedellä
Luupuvedellä, Honkarannassa ja
nyt vuoden 2001 alusta tässä kirkonkylällä.
Torstaina 13.7.
Iskelmäviikon oheiskonsertti
Tangokuninkaan lauluja
100-vuotiaalle Suomelle.
Baritoni Matti Korkiala
ja pianossa Jouni Vaaja.
Konsertin tuotto menee
hyväntekeväisyyteen.
Konsertti alkaa kirkossa
kello 18.30.
Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu
Onko sinulla lapsia?
. Olen toiminut myös
ompelijayrittäjänä.
Lauantaina 15.7.
Afrikan tähti & Matti
Ojala & Armi Tenkula
Puistonrinteen lavalla.
Afrikan tähti on 4-henkinen
tanssiorkesteri Oulusta.
Afrikan Tähden säestämiä
solisteja ovat tällä hetkellä
Armi Tenkula, Matti Ojala
ja Valentin. Toisaalta Rauni
saattaa olla muunnos skandinaavisista Ragn-alkuisista
nimistä kuten Ragna tai
Ragnhild.
3. Teen lasten
kanssa vaikka mitä, leikin, konttaan ja seurustelen. Syksyllä matkataan Aadan synttäreille Vantaalle.
Mitä teet työksesi?
. Virkkaan
mattoja ontelokuteesta, neulon
sukkia ja lapasia lapsenlapsille.
Televisiota katsoessakin neulon.
Käsilläni pitää olla koko ajan tekemistä, ilman käsitöitä en osaa
olla.
Mitä kuuluu kesääsi?
. Raunin nimipäivää vietetään lauantaina 15.7.
Keskiviikkona 12.7.
Iskelmäviikon avajaiset
IskelmäAreenalla kello 12.
Ohjelmassa muun muassa
Juuret-mitalin luovutus.
Juuret mitalin myöntävät
Kiuruvesi-seura, Kiuruveden
kaupunki ja Kiuruvesilehti. Pikku-Kalle
vastasi: ?Jätetään vähän muillekin.?
VIIKON MIETE
Hammassärkyä poteva luulee, että kaikki tervehampaiset ovat onnellisia. Rauni-nimi on annettu
noin 1000 miehelle ja 6 423
naiselle.
4. Toiveammattini kylläkin oli aikanaan kampaaja.
Teetkö käsitöitä?
. Varovainen saa olla, ettei lapsille satu vahinkoja. Mikael Agricolan mukaan Rauni oli yksi muinaisten karjalaisten palvomista
jumalista. Yksi tyttö ja hänellä kaksi tyttöä: Aada (7) ja Sofi (5). Minua kutsutaan
Ransuksi. Rauni-nimi johtuu mahdollisesti skandinaavisesta
sanasta raun, nykyruotsiksi rönn, joka tarkoittaa
pihlajaa.
2
Toesaalta viisaammat sanoo, ettee kaikkee tarvihe tehä yhessä,
ite voes vaekka naattia vesmelonia, kun eepä ne akan kilot paljo muuta kestä ottoo ja siinäkkii on liikoo.
ihan ukon viereen, kun se oel
kahtomassa vormuloeta. Letut paistetaan aina voissa ja niistä tehdään
suuren suuria.
FLICKR
Englantilainen aamiainen
ENGLANTILAINEN aamiainen on yhteen
ruisleipäpalaseen arkisessa Suomessa
tottuneelle tuhti kokemus. Paahdettu leipä oli tietysti hirmuisen makoisaa,
samoin makkara ja tietysti tomaatit. 50 VUOTTA
Keskiviikko 12. Elinkeinoneditämispäivillä
kuullaan kolme luentoa. Sellaisen söin
yhdessä matkakumppanini kanssa puoliksi Lontoon Catwickin lentokentällä.
Aamiainen piti sisällään paahtoleipää,
makkaraa, pekonia, sieniä, perunapihvejä, tomaattia ja papuja sekä hieman löysää, paistettua munaa. Tai viettämään
turistipäivää omalle
kotiseudulle. Joidenkin mielestä paras lettu tulee
avotulella, mutta toinen koulukunta hyväksyy kaasun.
Muurinpohjaletun ydin on
ohrajauhossa ja kananmunissa. Ukko ajjaa
mopolla ympäriisä sen ajan mittee
TOIMITUS TESTAA Tällä palstalla toimitus testaa arjen ihmeellisyyksiä.
ee istu lähipuarissa, minä kierrän
iänikkuisia kirpputoreja, hankin
halavalla käämättömiä vuatteita,
syön vesimelonia ja yritän laihuttoo.
Ja sillä laella se elo jatkuu mualiman
tappiin. Lettutaikinan pitää antaa
tekeytyä. Voinko mä auttaa
sua sun unelmapäivän
järjestämisessä, vinkkaa
Väestöliiton johtava
seksologian asiantuntija
Tarja Santalahti.
100 asiaa
Kiuruvedeltä
53. Ehkä valitsisin mieluummin ranskalaisen aamiaisen, croisantin ja maitokahvin, kuin
tämän raskaan ja runsaan englantilaisen
aamupalan.
Kuva ja teksti:
Jaana Selander
54. (Kiuruvesi N:o
26-1967)
?
Huoltoasemahuasteluilla ei mualimoo muuteta.
Ahti Kilvensalmi
Kiuruvesi-lehdessä nro 15
Kyllä myö tiijettään paremmin!
Suomi 100
Näin viikon uutiset kääntyvät maalaisjärjellä.
JAANA SELANDER
1
Minä kaet jo koettelin. Siihen kuuluisi elinkeinonedistämispäivät ja yhdessä kansalaisopiston kanssa järjestettävä niin sanottu Asennetutkimusseminaari. Muurinpohjaletut
Parasta oes kuulemma yllättee puoliso lomalla ja kysästä: mitteepä haluat tehä ja puuhata kaverille unelmapäevä. heinäkuuta 2017
19
Kiuruvesi-viikko lokakuussa
KIURUVEDEN Talousseuran ohjelmassa on toimia paikkakunnan henkisen ja taloudellisen kehittymisen hyväksi muun muassa tekemällä valistustyötä. Laatuajan
viettämiseen ei aina
tarvita rahaa, vaan pieniä
arkisia rakkauden tekoja.
Kosketa toista aina,
kun se tuntuu hyvältä,
sopivalta ja luonnolliselta.
Miksette lähtisi silloin
tällöin yhdessä yöpymään
metsään oman sängyn
sijasta. Kun
letulla on ohut pitsireuna, se
on rapsakka syötävä. Pontikka
JOS hyvin käy, Koivujärveltä saattaa saada vielä maistiaisiksi pontikkaa. Toisaalta
koko lomaa ei myöskään
tarvitse viettää yhdessä.
Yksi parhaista tavoista
yllättää toinen on herättää
hänet sanomalla: Tänään
mä käyn kaupassa ja
siivoan. Takavuosina Kiuruveden miehet sotkivat päänsä järkiään pontikalla, jota oli tarjolla joka kulmalla. Mitä sä haluat
tehdä. Tunnustan, että tuota papujuttua en ymmärrä aamupalalla ollenkaan. Pekoni ei kuulu lempiruokiini, se on liian rasvaista. Vuan suahan tuota yrittee.
MUURINPOHJALETTUJEN
valmistaminen on taitolaji jo senkin takia, että letun
pitsireunojen läpi pitää nähdä seitsemän kirkon tornia.
Tämän taidon Kiuruvedellä
osaavat monet emännät. Keittona kyllä. Siellä tuil
riitoo entisistä heiloista ja viikkoon
ee oo puhuttu mittään. Se onniin
ihan paras vinkki tuo viimene,
viettee loma erikseen. Sienet olivat limaisen oloisia. Ommaan
kotseutuunnii on tutustuttu.
Käätiin Havannassa. Mänin
Suomi 100-juhlavuonna esittelemme
sata asiaa Kiuruvedeltä.
JAANA SELANDER
Yksi elämä
-terveystalkoot:
Vinkit lomalle eivät ole
monimutkaisia. Mutta
ee se ees huomanna ja sano, että
eekö sulla akka oo hommoo, mää
leekkoomaan nurmikkoo. Ottamansa tehtävän toteuttamiseksi Talouseuran hallitus päätti äskeisessä kokouksessaan järjestää ensi
syksynä Kiuruvesi-viikon. Perunapihvit olivat minulle uusi kokemus ja ne maistuivatkin ihan hyviltä. Pontikan keittäminen
kotona on vähentynyt, sillä viinan hinta on tullut alas
ja viinaa on myytävänä joka
kylässä valtion monopoliliikkeessä. No, se päevä
suattas pittee sisällään ihan sitä perinteistä: makkarata ja olovia. Niin sanotun kolmesti kirkastetun eli kolme kertaa
tislatun pontikan alkoholipitoisuus voi olla jopa 96 prosenttia.
Olemme saaneet lappilaisilta
harrastajilta vinkkejä, miten rakentaa kelkkoja, vesikrossihan
on keksitty Lapsissa ja siellä on
käyty läpi kivinen tie kelkkojen
kehittelyssä. Sukset
eivät ole niin isot kuin normaalissa moottorikelkassa, sukset ovat
myös lähempänä toisiaan. Vesi lentää kaaressa,
kun kelkka etenee veden päällä 40?60 kilometrin tuntivauhtia.
JAANA SELANDER
NÄKY on uskomaton. On kyllä nähty, että parikin kaveria on onnella päässyt rantaan
kelkkaa upottamatta, se niin riippuu kelkasta ja ajotaidosta. Tarpeettomat osat, kuten iso polttoainesäiliö, valot ja
penkit, on poistettu. Vesikrossikelkassa on iso, yleiskelkan,
38-millinen räpylämatto.
. Pian
miehet starttaavat meijerin rannasta ja kiitävät
pitkin Kiurujärven pintaa. Telan jousituksia on muutettu ja eteen laitettu jäykemmät iskunvaimentimet,
että keula nousisi pintaan. Loputonta säätämistähän tämä
on, tuumaa Huuskonen.
. Kaikki vesikrossiin innostuneet miehet harrastavat talvisin moottorikelkkailua.
VETTEN päällä ei ajeta aivan tavallisella moottorikelkalla, vaan
menopeli on rakenneltu. Me pääsemme valmiimmalle.
Yleensä vesikelkat ovat vanhoja, talviajettavia moottorikelkkoja. Oikeastaan suksilla ei ole suurta merkitystä pinnalla pysymisen kannalta, työn tekee tela. Kelkan moottori
on niin hyvin suojattu, ettei sinne
mene vettä, myöskään polttoaine
ei pääse vuotamaan veteen, öljyt
ovat ympäristöystävällisiä.
Kiuruvetisillä harrastajilla on kelkan nostoa varten rakennettu nostolautta meijerin rannassa.
Lautan pohjassa on kannen alla
kelkan mentävä reikä, johon uponnut kelkka nostetaan sähkökäyttöisessä vinssillä.
Kelkan kuivattamiseen riittää. Miten parisataakiloinen kelkka voi pysyä veden päällä. heinäkuuta 2017
UR H E I LU
Moottorikelkalla
vetten
päällä
VESIKROSSI Heikki Jauhiainen ja Anssi Nuutinen laittavat moottorikelkansa käyntiin
lämmittäkseen kelkkojensa moottoreita. 20
Keskiviikko 12. Koska harrastus on
epätavallinen, tietysti se keskustelua herättää, tunnustaa Huuskonen.
VESIKROSSIKELKKAA ohjataan
kallistamalla, ei tankoa kääntämällä.
. Itse asiassa yksi harrastuksen oleellisimmista jutuista on kelkkojen rakenteleminen, koska ne tuunataan
moottorikelkoista itse.
Vesikrossikelkan runko on kylläkin sama kuin moottorikelkassa, mutta se on tiivistetty ja kevennetty. Vesikrossissahan ei ole eroa puuterilumessa ajamisesta.
Kelkan uppoamisen aiheuttaa joko ajovirhe tai tekninen vika.
. Laji vaatii tasapainoa ja kehon hallintaa,
listaa Huuskonen.
Riippuu ihmisestä, pysyykö kelkka pinnalla ensimmäisellä kokei-
lukerralla.
. Vesikrossissa pitää hallita kelkka ja omata tilannetajua. Miehet kiitävät edestakaisin, kiertävät poijuja taitavasti kaartaen ja sitten taas painavat kaasua, kun ajolinja on suora.
Vauhti nousee ihan samaan kuin
talvella moottorikelkalla ajettaessa, jopa toista sataa kilometriä
tunnissa.
VEDEN päällä moottorikelkalla
ajaminen on Kiuruvedellä vielä
outo näky, kymmenkunta kiuruvetistä kaveria on harrastanut lajia nyt kolmatta kesää.
Yksi harrastajista, Mikko Huuskonen, kiteyttää vesikrossi-innotuksen, että ?pitäähän sitä olla jotain tekemistä kesälläkin?. Olen sitä mieltä, että veden
päällä ei ole ajanut tarpeeksi, jos ei
ole kelkkaa kertaakaan upottanut.
Jos kelkka uppoaa, kelkkaan narulla kiinnitetty poiju nousee pin-
taan ja kelkka nostetaan ylös veden pohjasta. Valmiit vesikrossipyörät, jotka
ovat toimivia ja kulkevat hyvin,
maksavat noin 3000?8000 euroa.
VESIKROSSIA voi ajaa periaatteessa missä vain, kunhan ranta
on riittävän loiva, että liikkeelle
pääsee turvallisesti. Keula on
tehty mahdollisimman kevyeksi,
että kelkka kulkisi nätisti. Paras on auringonpaisteinen, tyyni sää, mutta ei vesisateestakaan haittaa ole.
Kiuruveden miehet ovat ajaneet
meijerin rannassa ja kysyneet harrastamiseen luvan alueen asukkailta.
. Ei mene kauan, kun
rannalla on liuta muitakin ihmettelijöitä.
Anssi ja Heikki ajavat kelkoillaan niin pitkään kuin 5-litraisessa polttoainesäiliössä riittää polttoainetta. Pyrkimyksenä on, ettei tuotettaisi häiriötä. Melua ei lähde vesikrossissa sen enempää kuin talvella moottorikelkasta, vesi vain
kantaa hyvin ääntä ja siksi se on
NÄIN sitä mennään, Heikki Jauhiainen näyttää, miten moottorikelkka kiitää Kiurujärvellä.
Vesikrossin harrastajat
ovat rakentaneet
lautan, johon järven
pohjaan uponnut kelkka on kätevää nostaa
sähkövinssillä.
kuuluvampaa
He ovat vieneet
kaupungin 139. Kilpatasolla on käytössä rintapanssareita, polvisuojia ja krossikenkiä.
. heinäkuuta 2017
21
JAANA SELANDER
Eveliina ja Zoncordes
voittoon Savonlinnassa
KIURUVEDEN ratsastajia edustava Eveliina Riikonen ratsasti viime perjantaina Savonlinnassa OperaGames XXV 4-tason estekilpailuissa 2. Kun vehkeet alkavat
kulkemaan ja ukot on kohdallaan,
on aikomus osallistua harrastesarjaan, Huuskonen sanoo.
LAHDESSA ajettiin sunnuntaina
(9.7.) 36. Hänen aikansa oli 3.32.13, jolloin keskivauhti oli 35,6 km/h.
Mainittakoon, että kilpasarjan voittaja oli Juho Hänninen
ajalla 2.59.23 (keskivauhti 42,1
km/h).
Paula Kauppinen-Roivaiselle
(Iisalmen Visa ry) tuli SM-kultaa aikuisurheilukisoista (7.7.)
Lohjalta. Rantaan tullessa kaasu voi jumittaa tai voi kaatua, siksi kypärä on tarpeen. Ne ovat olleet sellaisia omaehtoisia juttuja, sillä kaikki on alkuvaiheessa. sijalle 3 913 kilometrillä. Luokassa oli kaiken kaikkiaan 38 ratsukkoa.
Lauantaina ratsukko suoritti 4.
tason 120 cm -radan niin ikään
ilman virhepisteitä ollen luokassa sijalla 4.
Kolmen päivän aikana lähtöjä
nähtiin yli 500. Pyöräilijöitä oli ilmoittautunut 48, jotka olivat polkeneet 15 567 kilometriä.
Nämä neljä kuntaa olivat polkeneet 6.7. Keskiviikko 12. Neljä vieremäläistä polkijaa oli kerännyt huimat 3054 kilometriä.
Iisalmi oli sijalla 111. kerran Royal-pyöräily, pituudeltaan 126 kilometriä.
Kuntosarjassa ajettiin neljässä
eri vedetyssä nopeusryhmässä.
Mukana oli kiuruvetinen Juha
Nousiainen, joka oli 140 pyöräilijän joukossa 47. Myös
toisten kanssa yhtä aikaa selällä
ajamisessa on aina riskinsä. Lapin miehet vinkkasivat, että myös
sijalla 91. Kisaan oli ilmoittautunut 12 sonkajärveläistä polkijaa,
jotka olivat keränneet 3640 kilometriä.
Varsin lähellä kiritti Vieremä, sijalla 98. tason 110
cm -luokan voittoon hevosellaan Zoncordes, arvosteluna oli
A.2.0. mennessä siis yhteensä
26 174 kilometriä.
Sonkajärvi oli säästänyt bensiiniä 254 litraa, Vieremä 213, Iisalmi 1089 ja Kiuruvesi 273 litraa,
yhteensä siis 1829 litraa.
Juha pyöräili Lahdessa ja
Paula käveli Lohjalla
Välillä käy niin, että
kelkka uppoaa järveen joko ajovirheen
tai teknisen vian
takia.Tässä tapauksessa vettä oli niin
vähän, että ajaja
seisoi kelkkansa päällä ja odotti rauhassa
?pelastajiaan?.
8?10 minuuttia ja se on taas valmis ajettavaksi.
Vesikrossikelkalla ajetaan niin
kauan kuin polttoainetta riittää,
onpa nähty kelkkoja, joissa on
40 litraa vetävä polttoainesäiliö.
Vuonna 2013 Antti Holmberg ajoi
Ivalosta Inariin ja takaisin, 170 kilometriä.
. Kilpailuissa ratsastettiin Racing Trophy -osakilpailuja nuorille hevosille sekä kaikille avoimia luokkia 90?
140 cm korkeudella.
KOTIALBUMI
Eveliina Riikonen kisasi yhdessä Zoncordesin kanssa.
Kiuruvesi sijalla 139
pyöräilyn kilometrikisassa
PLAY
video verkossa
Anssi Nuutinen
harrastaa moottorikelkkailua
talvella, kuten
muutkin vesikrossin ystävät.
loudellinen ratkaisu, ei mene polttoainetta hukkaan.
Varusteista sen verran, että päässä on kypärä ja päällä kelluntaliivi. Sijoitus on torstailta.
Kaiken kaikkiaan Kiuruveden
ympäristökunnissa on poljettu
jo yli 26 000 kilometriä.
Valtakunnallinen pyöräilyn
Kilometrikisa käynnistyi toukokuun alussa.
Viimeinen kisapäivä on 22.
syyskuuta, jolloin vietetään
Liikkujan viikkoa ja Auton vapaapäivää.
Ylä-Savo liikkuu viksusti
-hankkeen osallistujakunnista Sonkajärvi oli kuntasarjassa
puukko on hyvä olla mukana, puukolla saa itsensä irrotettua, jos sattuu jäämään poijun naruun kiinni.
VIIME juhannuksena miehet antoivat näytöksen lajista Koivujärvellä ja viime vuonna Pyhäsalmen
Emolahdessa.
. Tässä lajissa tullaan 40?60
kymppiä rantaan. Kovin suurta polttoainesäiliötä
ei kannata laittaa, sillä jos vesi menee säiliöön sisälle, on bensa pilalla, polttoaine on kuitenkin sen verran kallista, että pieni tankki on ta-
KIURUVEDELTÄ on mukana pyöräilyn kilometrikisassa
11 pyöräilijää. Kyseessä oli 40-vuotiaiden sarja, lajina kävely, 5000
metriä, aika 36,26,92.
Juha Nousiaisen harrastus oli vuosikausia kestävyysjuoksu, nyt mies
taittaa pitikiä matkoja
pyörällä.
AKU LAATIKAINEN
050 307 5439
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . 0400 100 478
p. 040 761 4400, 24h
Suun terveydenhuolto
ma-pe klo 8-16, p. vispipuuro,
su: sitruunainen kalaleike,
perunasose, kastike, kestivihannes, punainen salaatti,
marjarahka..
LAUKKU-, LOMPAKKOja LAKKIKAUPPIAS
Kiuruveden tori to, pe, la
Myös kasseja, vöitä, kesähattuja,
huivilakkeja 10,-, lippahuiveja 15,-
Hihnala
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 13.7. 0400 274 021
rivi-ilmoitus
päivystykset
Mykyrokkaa lounaalla ja
omiin astioihin torstaisin klo
9-14, sekä leivät, munkit ym.
herkut. Tämän jälkeen klo 12-14 voi käydä tutustumassa
perinnepihan kotieläimiin ja käydä ponitalutuksessa.
Kaikki toiminta on ilmaista. Tuoreen kalan
lisäksi myynnissä kalakukkoja, kalapitsaa, kalapihvejä ja
savukalaa. 19
Myydään/vuokrataan
40 m2
TOIMISTOTILAA
katutasossa, osoitteessa
Nivankatu 3
p. seulotut mullat
. 040 1310 955
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
Viemärihuolto
. klo 9?12 TORILLA
Kivikylän kotipalvaamo
Lappi p. Teiden lanaukset
tiekarhulla
Puh. 22
Keskiviikko 12. veden, sähkön,
autopaikan ja saunavuoron. Takuu 1kk.
p.040-411 2785
Myydään 2012 valm.
KONTION
HUVILA
upealla rantatontilla
Sulkavanjärvellä.
Kts. sepelit
. Yhteystiedot
SOTEn puhelinvaihteesta numerosta 017 272 41
KELA, TYÖTERVEYSPALVELU VERSO JA
HAMMASHUOLTO
ovet auki aukioloaikojen mukaisesti
KUNNANLÄÄKÄRIT
Sisäänkäynti takapihan puolelta (sama kuin ilta-aikaan)
p.044 3388 119
palstat2014_74x92_BW.indd 17
torilla
muistilista
15?
p. Tervetuloa!
-------------------------------------Vuoden 1972 ylioppilaat! Tavataan lauantaina 15.7. heinäkuuta 2017
sekalaista
Minä
pyöräilyä
Ylä-Savo liikkuu viksusti
LOMALLA
3.7. Vuokra 370e/kk
sis. 040 5004 659
Myydään
OK-TALO
Yhtyläntie 38
Annetaan vuokralle
ASUNTO OK-TALOSSA
45 m², 2.krs., hyvä kunto
1 km keskustaan, oma
sis.käynti. kaivinkonetyöt
. 0400 988937
-------------------------------------Paljun vuokrausta: www.lonkilanlomat.com, Timo Lång, p.
0400-218184
-------------------------------------Myydään koneellisesti
kuivattua koivupilkettä kesän
toimituksiin. 050-514 2622
tai 050-343 9727
kokouksia
KYLIEN KIRJA
20?
KIURUVESI,
kuvia vuosilta
1981-1990
17?
KIURUVEDEN
HISTORIA
36?
ISIEMME
SOTATAIVAL
20?
ORTODOKSINEN
KIRKKOPOLKUMME
40?
27.11.2014 12.42
KESÄKOKOUS SIIMEKSESSÄ
SAHAN PATRUUNA
JA UPSEERI
su 23.07.2017 klo 14.00
Esillä sääntömääräiset asiat
KIURUVESI-LEHTI
NIINIMÄEN KORPI-VEIKOT
Johtokunta
Ateriapalvelun ruokalista
vko 29: ma: maksalaatikko, perunat, kastike, kaalipuolukkasalaatti, talonpojan
kasvis, mustikkakiisseli, ti:
broilerikeitto, juusto, kurkku,
ruusunmarjamanna, ke: Järvifisun haukimureke, perunat,
pinaattikastike, porkkanat,
vihersalaatti, mansikka-raparperikiisseli, to: Remeskylän
makkarakastike, perunat,
sekavihannes, porkkanaraaste,
punaher.-karhunvad.kiisseli,
pe: jauhelihakastike, perunat,
he-ma-po, rapeasalaatti, marjakiisseli, la: nakkikeitto, juusto,
tomaatti, mustaher. 040-670 7097
www.kiuruvesi.fi
KAUPUNGINTALO SULJETTU
17.7. klo 17
Meijerin rannassa, omat eväät!
-------------------------------------Ostetaan haulikko Valmet
412S, p. . 6.8..
POSTIA KAUPUNGILLE
Jätä kaupungille tuleva posti pääoven viereisessä syvennyksessä olevaan ulkopostilaatikkoon.
Ylä-Savon SOTEn ja Ylä-Savon lomituspalveluiden
postille on omat ulkopostilaatikot,
Harjukadun puoleisessa päädyssä. (017) 174 500
klo 8-16, arkipyhinä ja viikonloppuina,
p. Tervetuloa! Tied.
040-5176340
-------------------------------------Kirpputori palvelee Iskelmäviikolla ma-pe 10-18, la 10-14,
Asematie 13. louhinta
. (017) 272
4400
klo 16-08, arkisin, arkipyhinä
ja
viikonloppuina,
p. 15.00
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p. . 045-2068 620
JAHTIKAUSI
LÄHESTYY..
Maissi 0,55 eur/kg
Herne 0,37 eur/kg
RR eräsiemen
p.050 562 4889
*KARHOTUSTA
*PYÖRÖPAALAUSTA
*VESAKONMURSKAUSTA
MARKO ALLINEN
p. ke klo 8.00 . 80000 ?.
p. 28.7.2017
ma-pe klo 12 . 040-9133 983
Myydään seulottua
KOMPOSTIMULTAA
Myös hiekkaturvemultaseosta!
PIENET ERÄT:
p. 0400 713 755
Myydään täystiilinen
OMAKOTITALO
124/166 m2
rakennettu v.-88 entiselle
Remeskylän koulun
paikalle.
4mh+oh+k+khh+tk+s+
ph+vh+2 wc ja lämmin
autotalli. 0400-749 277
Eero Kärkkäisen
ÖLJYVÄRIMAALAUKSIA
aiheena majavat,
Vieremän kirjastossa
4. Myös uusia
tuotteita. kallio/soramurskeet
. Teippaukset
. 044 7050 443
KUULUTUKSET
Kuulutukset ovat nähtävillä kaupungintalon etupihan
ikkunassa.
Jos haluat tutustua varsinaisiin kuulutusasiakirjoihin, ota
yhteyttä:
17. Esitteet, lomakkeet
. nettimarkkina.com
ID1469083.
p. Yritystekstiilit painettuna
p 0400-685 968
asuntoja
MYYDÄÄN
Annetaan vuokralle
KT-YKSIÖ
Lukemista
omalta
paikkakunnalta!
46 m2
RT-1h +tupak.+sauna
p. Merkitse kuoreen vastaanottavan henkilön tai yksikön nimi.
SOSIAALITOIMISTO
vastaanottaa ainoastaan ajanvarauksella. (017) 272 2346
Ikäihmisten asiakasneuvonta
OHJURI (Kotona asumisen
tuki)
p. 040 656 5117
Mielenterveys- ja päihdepalvelut
p. . Kaivojen tyhjennykset
. hp. Graafinen suunnittelu
. Tontti 1,5 ha.
Oma porakaivo, edulliset
asumiskust. Leipomotuotteita
tilauksesta ma-pe (la), esim.
täyte- ja voileipäkakut. Ahti Siponen 0503700180
-------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta
koivupilkettä kotiin tuotuna.
Mitat 35 ja 50 cm, myös metrihalkoja. Tilauksesta ruisleipä,
karjalanpiirakat, täyte- ja
voileipäkakut. . 15.45
to
klo 8.00 . Viemäreiden kuvaukset
www.iptpalvelut.fi
p. Mainos- ja liikelahjat
. 040-753 0370
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Päivystys 24 h
Päivystys, Riistakatu 23,
Iisalmi
p. Irma Karikumpu 040 527 2171
24.7. 0600 11678
. Viemäreiden ja kuilujen
avaukset ja sulatukset
. Arja Rönkä 040 672 2448
KIINTEISTÖ- JA VESIHUOLTO
Virka-ajalla yhteys kiinteistönhoitajiin ja vesilaitokseen.
Virka-ajan ulkopuolella päivystäjä vastaa numerosta
040 705 0438
MUSEOLLA
vietetään torstaina 20.7.
LASTENPÄIVÄÄ klo 11-14.
Tapahtuma aloitetaan Peikkoprinsessat Duon konsertilla
klo 11.15. 6.8.
Sulkuaikana pääovet on lukittu eikä kaikkiin sisätiloihin
pääse.
Useimmat toimistopalvelut ovat pois käytöstä, tai käytössä
vain rajoitetusti.
Kaupungintalon neuvonta on suljettu 10.7. 0600 11677
itäinen alue, p. Vapaa 17.7.-17
p. Lämpimästi
tervetuloa! p. 040-586 5902
ISOMMAT ERÄT:
p. - 28.7.2017
Mela &
Meisseli Oy
Sähköasennukset
P: 0440-279 400
Suoritetaan
PYÖRÖPAALAUSTA
p. 23.7. 0500-199 686
Halutaan vuokrata
RT-KOLMIO tai
PIENI OK-TALO
keskustasta tai sen
läheisyydestä.
p. 045-3430 300.
-------------------------------------Järvifisun suoramyynti
avoinna Iskelmäviikolla
to-la klo 9-15. 050-3752 071
Annetaan vuokralle
29 m2 KT-YKSIÖ
keskustasta, lukion ja
kulttuurikeskuksen
vierestä.
2/3-kerros,lasitettu
parveke. 0500 271 507
Annetaan vuokralle
edullinen YKSIÖ
ydinkeskustasta,
1.krs., hissitalo,
lasitettu parveke.
Vapautuu 1.8.
p. 16.30
pe
klo 8.00 . Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin.
Gasthaus Palopaikasta 0400945544.
-------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon
myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. Tervetuloa tekemään
löytöjä!
-------------------------------------Aseman kirppis ja kahvio
avoinna ke klo 15-18 ja to-la
klo 12-18. Heikki Lång,
p. 017-813 400
24h päivystys
. lavettikuljetukset
. 040 014 4514
Perheneuvola
ma, ti ja pe klo 8-10 ja to
klo12-14
puh. . (017) 272 2346
Hoidon tarpeen arviointi ja
vastaanotot ilman ajanvarausta
terveyskeskuksissa
Iisalmi ma-pe klo 8-15.30
Kiuruvesi ma-su klo 8-16,
juhlapyhinä suljettu
Sonkajärvi ma-pe lo 8.30-10.30
Lapsiperheiden palveluohjaus
arkisin klo 8-14
p. 040 712 1190
ma-ke, pe klo 9-15 ja to klo
9-14
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin
läntinen alue, p. 0400-953 434
KAIVURITYÖT
3t kaivurilla
Pihasalaojat edullisesti
Olavi Kärkkäinen
p. 6.8. Tervetuloa!. Avoinna
ma-pe klo 9 - 15
Myydään seulottua
peltomultaa
Puh. 017-753 400
www.kauhanenoy.fi
. heinäkuuta 2017
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
23
Hyvinvointi
Korjaus / Huolto
Hautaus- / pitopalvelut
Kiurukatu 3, p. lämpökamerakuvaukset
ALANSA AMMATTILAISET
Fysioterapeutit:
Anneli Hautajärvi 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen 044-5701 600
Kiurukatu 1
Hieroja:
p.017-752 259
Pirjo Kumpulainen 040-8201 755
Jalkojen hoito:
Kiuruk
atu 1
www.annelihakala.fi
Elsa Sivonen
Asematie 5
Parasta IT-palvelua
www.kukkakauppalaulumaa.fi
www.dgkiuruvesi.fi
0400-667 770
Lämpimästi
tervetuloa!
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
Kiurukatu 3, p. 017 754 665
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17,
la sop.mukaan
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
www.ttsahkopalvelu.fi
puh. (017) 752 466
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Teuvo Blomberg
050-598 7932
Teemu Ruotsalainen 050-544 9176
Asematie
Koskentie12
2
KIURUVESI
. Lämmityskattilat ja varaajat
. Lavettikuljetukset
. 050-514 2602
Lääkäri/lääkintä
Hammaslääkäriasema
KULMAPAIKKA
Puh. Tietoturva
. yksityisille
. maakaapelinäytöt
. teollisuudelle
. maataloudelle
. Ohjelmistot
Juha Tossavainen
Jani Niskanen
Pitopalvelu Luna
050-565 0860
040-500 7097
Pitopalvelu
Kiuruveden
Kiinteistöhuolto Oy
www.pitopalveluluna.fi
Hanne Pesonen
Minna Harmoinen
* Kiinteistöhuoltopalvelut
Päivystys 24 h 040 175 2580
p. 050-514 0067
kiuruvesi@4h.fi
p. 050 564 2878
Kalliokyläntie 683
Myös ilt. 017-752 334
Asematie 9, Kiuruvesi
Vastaanotto sop. (017)754 222
040 632 4990
040 632 8385
p. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. 35 33 220
Siivous-, ruoanlaitto-,
asiointi- ja ulkoilutuspalvelut
puh. 045 185 4466
Myös särkypotilaat
Kotipalvelu
p. Maalämpöpumput
p. 050 525 6163
p.08-782 100
Muut
Kotipalvelut
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
?Rakennuspalvelut
p.050-522 1800
?Hoiva-siivouspalvelut
p.050-531 1874
S
T
U
D
I
O
Kiuruveden Keilahalli
Asematie 12
Puh. 050-543 1253
p.040 730 5230
Nivankatu 2, 2.krs
Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI
KIURUVESI
KOP:n talo
. 040 752 4422
Kiurukatu 3
HAMMASLÄÄKÄRIT
Jukka Tikanmäki ja
Tuomo Ilvesvuori
Hammaslääkäri
Risto Salovaara
p. 0500-619 674
Hierontapiste
CAROLA
koulutettu hieroja
Niemistenkatu 3 L 3
p. 017-753994
Niemistenkatu 8
p. HYVÖNEN
Asematie 6, Kiuruvesi
etunimi.sukunimi@omni.fi
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo
Manninen
050 539
8991
p.
050
5398
991
Maria Mikkonen 040 770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
p.045 222 1046
p.045 222 1047
TIMO MARTIKAINEN
§ varatuomari
§
VT@timomartikainen.fi
050 . mukaan
Kiurun
Kotisairaanhoito Ky
Ajanvaraus
Kotisairaanhoito
p. 0400 654 758
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
Kauneus- ja jalkahoitola
ParturiKampaamo
Jennica
p. Tietokoneet ja
ergonomiatuotteet
. IT-palvelut
. 050-5662 002
Asematie 9
kuljettajaopetus.fi
METSÄPALVELU
V.PÄÄKKÖ
Sahatie 3, Kiuruvesi
p. 045-1409 222
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
p. Putkistojen uusinnat ja korjaukset
. 017 752 531
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
5647
044-765 4771
AJOKORTTIASIOISSA
J. (017) 754 879
AUTOJEN HUOLLOT
KATSASTUSREMONTIT
RENGASMYYNTI
PIENKONEHUOLTO
Mela & Meisseli Oy
Annette Honkajärvi
Annette
Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
Palokatu 7, p. 040 507 4458
Linja-autoasema
Puh. 040 174 9426
p.017-818181
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
nettiajanvaraukset:
www.pelakuu.fi
Kirkkokatu 2
Parturi-Kampaamo
PÄIVI
avoinna
ma 9.30-16.30
ti-pe 8.30-16.30
Soilin Hieronta
Kuntohoitaja Soili Marin
- VALTRA huolto + huoltoauto
- Täryjen vuokraus
- Ilmastointihuolto
Laki-ja tilipalvelut
Sahat, mopot, pyörät, ruohonleikkurit, agregaatit ym. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. +varaosat
p.0500-273 374
Karhuntie 8, KIURUVESI
myynti 044 7272 671
www.savonkuljetus.fi
Salahmintie 18, 74700 Kiuruvesi
p.040-758 6809, 050-372 1188
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. 0400-220 909
Koulutettu hieroja
JARI TIKKANEN
p. Huolto ja tarvikkeet
. 040-135 4128
veikko@metsapalveluvpaakko.fi
KEHYSTÄMÖ
- Taulut - Kunniakirjat
- Valokuvat ym.
Hovinpelto 3. Sähköiset vedenlämmittimet
. Keskiviikko 12. ja viikonloppuisin
Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
. Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet
Lamminperäntie 27
p. klo 10 . Traktoreiden kuljetukset
p.050-349 9393
Kiuruveden
Rakennus-Palkki
www.rakennus-palkki.com
RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS
p.0500 772 471
KORJAUS- JA REMONTTITYÖT
Jysinahontie 176
La 15.7. terassi/parvekelasitukset,
. 0440 752 980
posti@pubhavanna.com
. KE 10-03
TO 10-03 . ilma/maalämpöpumput NIBE
. asennus ?korjaus ?myynti
avoinna :ma-pe 8-17, la 10-13
vastataan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin!
Eurorengas
Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. 24
Keskiviikko 12. 17.00
La 15.7.
klo 09.30 . 0400 260 882 D
Iskelmäviikon aukioloajat:
Ke 12.07.
To 13.07.
Pe 14.07.
La 15.07.
Su 16.07.
klo
klo
klo
klo
klo
14 - 02
14 - 02
12 - 02
10 - 02
14 - 02
KARAOKE
Tervetuloa!
Iskelmäviikon aikana avoinna:
ke, to, pe, la klo 03 asti, su klo 02 asti
KE, TO bingo klo 21.00
Vapaa pääsy
Tervetuloa!
KIURUVEDEN LASI JA KAIHDIN
Niemistenkatu 2, p. 040 8432 708
Renkaat mahdollista ostaa myös maitotiliin.
AVOIMET OVET ma 17.7. lämmityskattilat ja sähkövaraajat
Myymälä
017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
Palveleva Rengasliike EURORENGAS
aat . (017) 760 4600
www.hotellipeltohovi.fi
KIURUVEDEN MB-HUOLTO
Tmi Roope Vartiainen
. asennus . huolto . klo 09.30 . henkilö-pakettiautoihin,
renk . 14.00
Nivan koulu, Soinintie 2, Kiuruvesi
Tiedustelut ja
toiveet:
040 5205510
www.alemana.fi. 01
Tanssiorkesteri
Afrikan Tähti & Matti Ojala
& Armi Tenkula
Tervetuloa! R2
Liput 10?
Tanssikenkienn-ti
ja asujen myy
Teräs
Ke 12.7.?Pe 14.7. trukit ?raskaskalusto ?maatalous
. 045 649 1555
PIENKONEKORJAAMO
s&
Briggton
a
t
g
a
i
KALLIOKYLÄN Str
St
ay
ta
Murr
Maki
D
KAKSITAHTI
T
M
r
olma
Murtoperäntie 10 p. Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt
. KLO 21
-kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät
-iv kanavien puhdistus/desi?ointi
Luotettavaa LVI-palvelua
myynti . klo 20 . KLO 14
ILLALLA TAKAPIHAN
TELTALLA
ALK. putkistosaneeraukset
. 16
Honkarannan Ateljee-työhuoneella
Tilaisuudessa kahvitarjoilua. pleksit, kennolevyt
040-537 7730
Leo Ojaluoto
. heinäkuuta 2017
sekalaista
huveja
ISKELMÄVIIKOLLA TAPAHTUU
PELTOHOVISSA 12.-15.7.
lvityot24h.fi
040-524 8018
KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET
ILMA- JA MAALÄMPÖPUMPUT
PELLETTI- JA ÖLJYPOLTINHUOLLOT
Ke 12.7.
ISKELMÄÄ /
RAUTALANKAA
SOUNDS
OF THE CLOUDS
LIPUT 8 ?
To 13.7.
TANSSIORKESTERI
ROSETTE
VUOKRATTAVANA 1,5 tn MINIKAIVURI
sekä PIENKUORMAAJA (Mustang 2044)
LIPUT 10 ?
Pe 14.7.
SUOSITTU
ANTTI AHOPELTO
& ETIKETTI
017-752112, 0400-171473
LIPUT 12 ?
0500-570920, 050-4009437
Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi
La 15.7.
JAMES BAND
LIPUT 12 ?
-lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput
KARAOKE KE-LA
PÄIVÄLLÄ
KATUTERASSILLA
ALK. ajoneuvojen lasit (myös vak.yhtiökorjaukset)
. metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla
. PE 10-04 . KLO 10.30
PELZE
MUSIC BAR
KE-LA KESÄN
KUUMAT
HITTIUUTUUDET
DJ WERK
TERVETULOA VIIHTYMÄÄN!
MA-TI 10-23 . Pihla ikkunat ja ovet . LA 10-04
HOTELLI - RAVINTOLA
VARASTOMYYNTI
Teollisuustie 4
p.044 588 5867
Avoinna:
Vuokrataan
Uutta ja
ti-pe 10-18,
edullisia
käytettyä
la 11-15
myyntipöytiä
tavaraa!
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. varaosat
. Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla
. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. Taiteilijat myös paikalla.
Tervetuloa! Osoite: Honkarannantie 1, Honkaranta
MAITTAVA
KOTIRUOKALOUNAS
NOUTOPÖYDÄSTÄ
ALK