VUOSIKERTA, NRO 7 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonumero 2,80 e 012138-1907 Juhani tekee tiedettä s. 10 Mä en kiusaa Kiusaaminen on noloo -kampanja taistelee kiusaamista vastaan. 9 Lupaus olla kiusaamatta Kiuruveden pellot hampulle s. Kampanjan puuhanaiset Auli Vaalama (vas.), Johanna Kainulainen ja Maarit Tikkanen toivovat, että koko Kiuruvesi lähtisi mukaan viemään kampanjaviestiä eteenpäin ja lupaamaan ettei kiusattaisi toisia. Kampanjaan pääsee mukaan tägäämällä eli merkkaamalla itsensä sosiaalisessa mediassa #mäenkiusaa. 13-18 TIINA KILVENSALMI Lue lisää sivuilta 8–9 www.siilinhammas.fi Perushammashoito Nukutushammashoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Hammasprotetiikka Suuhygienisti Ajanvaraus myös verkossa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. www.kiuruvesilehti.fi KESKIVIIKKO 13.2.2019 66. Tässä lehdessä koulutusteema s. 040 752 4422 asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa
En halua yleistää, sillä tiedän, että tällainen toiminta ei todellakaan ole kaikille opettajille tai koulun aikuisille ominaista. JOUKKO kansalaisia kokoontui eduskuntatalon eteen viime vuonna juhlimaan tasaarvoisen avioliittolain läpimenoa. Karhisen raportti perää uutta ajattelua Edesauttaisiko tukien leikkaus pientilojen kuolemaa ja maaseudun autioitumista. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ovat jo ottaneet kopin Karhisen raportista. 044 705 0443 ILMOITUSTEN JÄTTÖ: Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä. Onko se kilpailuetu jos jättää vuokrat maksamatta kaupungille kokonaan. Näennäisviljelyn sijaan Karhinen painottaisi kehittyviä ja investoivia tiloja. Siksi kirjoitan lehteen, että jokainen lasten kanssa työskentelevä miettisi rehellisenä itselleen, onko lapsia kohtaan reilu – aivan kuten oletan olevan kohdatessaan aikuisia. Kaiken kaikkiaan Karhinen peräänkuuluttaa talousosaamista, maatiloilla pitäisi puhua euroista, kannattavuudesta, mieluummin kuin kiloista ja litroista, tuotannosta. 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi puh. 040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET puh. Näennäisviljely aiheuttaa hallaa aktiivitiloille, sillä se nostaa peltovuokria ja aiheuttaa peltopulaa. 2 Keskiviikko 13. ” Kannustaen vai karjuen. Lapset eivät ole huonompia, vähempiarvoisempia tai pahoja. Mielestäni kaupunki ei hyödy maksamattomista vuokrista, lisäksi tappiota kertyy kiinteistöjen kuluista maksamattomien vuokrien lisäksi. Karhinen kysyy niin ikään raportissaan, onko tuottajaosuuskuntien omistajuus teollisuudessa liian lepsua. Yhteistyöterveisin ja vastinetta odottaen, JARI KAUPPINEN P.S. Kirjoituksia ei palauteta. TIINA KILVENSALMI Vaalikirjoitus JAANA SELANDER Puh. Miksi omistajat eivät vaadi parempaa hintaa. Lapsi kertoo aina silloin tällöin koulupäivään kuuluvan tilanteita, joissa opettaja huutaa tarpeettomasti tai sanoo ilkeästi tai vähättelevästi lapselle. Viime viikolla OP-ryhmän emeritustoimitusjohtaja, vuorineuvos, selvitysmies Reijo Karhinen toi esiin erittäin laajan uudistusohjelman maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. KARHISEN mukaan näennäisviljelyn tukeminen pitäisi lopettaa. 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI Anu Laitinen 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi ILMOITUSHINNAT ts 1,15 e tj 1,08 e takasivu 1,19 e kuolinilm. Olen sitä mieltä, että jos kaupungilla on yrityksiltä vuokrasaatavia eikä niitä sovitusti makseta ajallaan, vuokrasopimus pitäisi irtisanoa. Tässähän olisi kaupungin vyönkiristystyöryhmälle hyvä painonpudotusvinkki kaupungin kustannusten hoikistamiseen, uskon, että toimenpiteillä saadaan vyötä muutama pykälä kiristettyä. En uskalla antaa asiaa suoraan koululle tiedoksi, kun pelkään lapseni puolesta, että palautteeni saisi huonon vastaanoton. Jos on, niin haluaisin tietää (ja ehkä joku muukin), että miten näille maksamattomille vuokrille käy ja ketkä päättäjät tällaisen asian hyväksyvät (ja ovat hyväksyneet) Kiuruvedellä. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Se on myös eettisesti kestämätöntä. Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Onko kaupungilla saatavana maksamattomia vuokria kymmeniä tuhansia – osa jo edesmenneiltä yrityksiltä, osa vielä toiminnassa olevilta. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Sipilä on luvannut perustaa Yhteisen ruokapöydän, johon kutsutaan tuottajien, kauppiaiden ja teollisuuden edustus, ja Leppä käynnistää selvitystyön Maatalouden Palvelukeskuksen perustamisesta, johon koottaisiin maataloushallinnon keskeinen osaaminen ja asiantuntemus. Ovatkohan nämä vuokranmaksut ja myöhemmin kaupat toteutuneet sovitusti. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. ALAKOULULAISEN vanhempana olen viime vuosien aikana ollut huolissani. Lapset ansaitsevat kohteliaan vuorovaikutuksen, mielivalta ei ole tätä päivää. Yrittäjätulon parantuminen ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, vaan vaatii useita vuosia sekä uutta ja rohkeaa ajattelua. Miksi tukea ruuantuotantoa, jos sillä tuella ei tuoteta ruokaa. Haastetta syntyy, sillä pörssiyhtiö-omistajan ja tuottaja-omistajan edut eivät ole yhdenmukaiset. Hän miettii, mitä asialle voisi tehdä. Maatalousväen ahdinko on kestänyt pitkään, eikä suuri laiva käänny hetkessä, joten ihan heti ei apua tule kannattavuuden rajamailla kipristeleville tiloille. On aiheellisesti kysytty, mihin nämä pientilalliset sitten joutuisivat ja edesauttaisiko tukien leikkaus edelleen maaseudun autioitumista. Kiuruvesi-lehti/ Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi POSTIA PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI M aatalouden kannattavuudesta on puhuttu viime vuosina runsaasti, eikä suotta, ja onhan sitä yritetty jo tehdäkin viljelijöiden ahdingon eteen yhtä sun toista. Kuvan kerrostalo on kuvituskuva, eikä liity juttuun.. Karhisen mukaan 500 miljoonan euron maatalouden yrittäjätulon kasvattamistavoite on saavutettavissa ilman maataloustuen kokonaismäärän lisäämistä nykyisestään. 1,03 e Ilmoitushinnat sisältävät ALV 24%. Eli sellainen toiminta, jossa pistetään siementä vakoon, mutta ei kerätä satoa, mutta nostetaan silti tuet. Tilausmaksut 12 kk/kesto: kotimaa 90 e / 81 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki TÄMÄ koskee jokaista veronmaksajaa yli puoluerajojen. Karhinen esittää, että tilan tulisi tuottaa vähintään 20 000 euroa vuodessa myyntituloa, että se saisi tukia. Viljelijöiden keskuudessa vuosituloraja on saanut kritiikkiä, sillä se karsisi puolet tuensaajista pois tukien piiristä. Kuva ei liity tähän juttuun. Jos on sovittu, että kiinteistössä ensin maksetaan vuokraa tietyn ajan, jonka jälkeen yritys ostaa kiinteistön. Muuten emme voi odottaa lapsiltakaan hyvää käytöstä. Näihin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin toivoisin vastinetta, arvelen, että vastauksen osaisi (toivottavasti) antaa esimerkiksi Omni tai Kiuruveden yrityskiinteistöt Oy:n hallitus. Kaupunki lopetti joku vuosi sitten vuokratukien myöntämisen kiinteistöilleen, ettei kukaan saisi kilpailuetua. Herkkä lapseni ihmettelee, miksi aikuinen epäilee rehellisyyttä tai vähättelee lapsen sanomisen arvoa. helmikuuta 2019 Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Ja miten kiinteistöt, jotka kaupunki on täsmärakennuttanut jollekin yrityksille. ARKA ÄITI Kaupunkimme talous on ollut tiukilla jo pitkään ja myös vuokratulot ovat tärkeitä. 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma – pe 8 – 16 Levikki: 5276 (LT 2017) Ilmestyy keskiviikkoisin Sanomalehtiliiton jäsen TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander puh. Toiveikkaana. Toivottavasti onnistuu paremmin kuin allekirjoittaneen laihdutuskuuri! LAPSET eivät ole huonompia, vähempiarvoisia tai pahoja, kirjoittaa Arka äiti. Lapsi kertoo huomaavansa tällaisia tilanteita usein – ei vain häneen kohdistuvia, vaan myös kavereihin. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Kirjoittaja on huolissaan vuokranmaksusta. Karhinen vaatii, että tuottajien on palautettava ensisijainen ohjausja johtamisvastuu itselleen, voimistettava sekä omistajaohjaustaan että lisättävä yhteistyötä omistamissaan alan yhteisissä yrityksissä ja järjestöissä sekä samalla rohjettava vaatia laadukkaampaa ohjausta ja neuvontaa
Hyvä saattohoito. Ikäihmiset ja muistisairaat ovat ansainneet ravitsevaa, monipuolista ruokaa, raikkaita tuoresalaatteja, marjoja ja hedelmiä, unohtamatta proteiinin tarvetta. Mikään näistä epäkohdista ei ole hoitajien tai keittäjien syytä. Mahdollisuuksia uuden oppimiseen ja kouluttautumiseen tarjoavat paitsi virallisen koulutusjärjestelmän toimijat, myös yksityiset koulutuspalvelujen tarjoajat. Lopuksi lääkärin sanoja lainatakseni: Ei ole vaikeita omaisia, vaan läheisistään välittäviä omaisia. Uteliaisuus on innostusta saada tietoonsa uusia asioita tai kokea jotain uutta. Hyvät ja toivotut lopputulokset ovat kuitenkin pitkäjänteisen sitoutumisen lopputuloksia eivätkä uudet tekniikat poista oppimisen omavastuuta! Elinikäisen ja elämänkaaren pituisen oppimisen tarve ei rajoitu työvuosiin. Tällaista tilannetta kutsuttiin kaltoin kohteluksi viime päivien uutisoinneissa, makuutetaan sängyssä aiheetta. Todistamme parhaillaan automaation ja digitaalisuuden nopean kehittymisen aikaa. Monet koulutusohjelmat ja kurssit suoritetaan nykyisin verkkoympäristössä. Yksi yökkö ja saattohoidettava. Miten saattohoito onnistuu yksityisessä hoivakodissa, jos hoitajia ei lisätä saattohoidon aikaan, vaikka se on suositus. (017) 825 255 www.kiurunlaukkujakenka.fi www.facebook.com/laukkujakenka Jokasään kenkiä Lapsille, Naisille ja Miehille 25€ TARJOUS Paikalla kauneustuotteiden edustaja Ulla Tikkanen klo 10-16 Tervetuloa Ystävänpäivänä 14.2 Kaikki norm.hintaiset tuotteet -15% Kiuruvesi-lehti on vuoden 2016 paras paikallislehti. Tämänkaltaiset kysymykset nousevat usein esille työkavereiden, kollegoiden ja tuttavien kanssa jutellessani. Oppia kaiken ikää ja uteliaisuutta Elinikäinen oppiminen mahdollistaa aidon win-win -tilanteen. Riittävät tietotekniikkaja tiedonhakutaidot ovat yhtä tärkeitä meille kaikille iästä, sukupuolesta, etnisestä alkuperästä tai ammatista riippumatta. Kysymykset koskettavat meitä kaikkia, niin työelämässä olevia kuin sinne matkalla olevia. Kaikki tämä aika on poissa hoivasta. ELINIKÄINEN oppiminen on avainasemassa etsittäessä ratkaisuja alussa esitettyihin kysymyksiin. Yksityisessä hoivakodissa hoitajat pesevät koko talon pyykit: asukkaiden, henkilökohtaiset vaatteet, liinavaatteet, vuodevaatteita. Se lause on osittain totta, mutta kolikolla on kääntöpuolensa. Hoitajat tekevät työtään suurella sydämellä, mutta liian vähän hoitajia on liian vähän. Elinikäinen ja elämänlaajuinen oppiminen on kysymys, joka yhdistää työntekijöiden ja työnantajien intressit. ” Somepoiminta ” seopetriii KIITOS KIURUVESI.,.,!!!!” #kiuruvesi #peltohovi #jämäpohjat #pizzariisikakku #karppukolkkuna #kestävälavuaari #pahoinvointiloma #kaljuheikki #pumpuliviiksi #takkatupalätyt #porrassulkeiset #perunanvaihtelijat #luikerosuikero #vihreekorkkijallu #kovatfemmat #puuropohja #kiuruvesi @seopetriii 2.2.2019 Paikka: Kiuruvesi Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi, ja saatamme valita sinut somepoimmintaan luvallasi K uinka jaksan ja pärjään jatkuvassa työelämämuutoksessa automaation aikakaudella. Millä tavalla voin parhaiten ylläpitää ja kehittää omaa työmarkkina-arvoani. Vanha sanonta ”oppia ikä kaikki” on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan. Silloinkin kuoleva on yksin huoneessaan. Hyvää matkaa oppimispolullesi! JAANA SELANDER Palvelemme ma-to 9-17.30 pe 9-18 la 9-14 Kiurukatu 3, Kiuruvesi puh. Sanomalehtien Liitto ” Syy vanhustenhoidon epäkohtiin on hoitajamitoituksessa, hoitajat tekevät työtään suurella sydämellä.. Nekin tulevat aikanaan jäämään osaksi suurta jatkumoa. Mikä parasta, sen hyödyntämistä ei kukaan voi meiltä rajoittaa. Perin harvassa ovat tänään justeerilla operoivat metsurit taikka perinteisellä kirjoituskoneella tekstejä tuottavat toimihenkilöt. Oppilaitoksilla on tärkeä roolinsa yleissivistyksen ja ammatillisten perusvalmiuksien rakentajana. OMAINEN VIERASKYNÄ MIKKO PAANANEN Kirjoittaja on OP Ylä-Savon toimitusjohtaja. Elinikäinen oppiminen mahdollistaa aidon winwin -tilanteen, josta molemmat hyötyvät. Työelämä on ollut aina muutoksen ja murroksen kohteena. Jokainen voi miettiä, miten se toteutuu kolmessa päivässä koko viikoksi, einekset ja pakasteet ovat varmaan käytössä. helmikuuta 2019 VANHUSTEN hoidossa on hyvääkin. Osa heistä haluaisi varmastikin tulla syömään toisten seuraan, mutta hoitajilla ei ole aikaa nostaa heitä pyörätuoliin ja tuoda pöytään. Oman aikansa suuret innovaatiot ovat kukin vuorollaan vaikuttaneet ja muovanneet työtapoja sekä kasvattaneet tuottavuutta harppauksittain. Kaikilla ei ole omaisia, jotka olisivat kuolevan vierellä viimeisellä hetkellä. Jokaisella suomalaisella tulee olla mahdollisuus digikansalaisuuteen. Ei yököllä ole mahdollisuutta viettää koko yötä vain saattohoidettavan vierellä, hänen on hoidettava kaikki muutkin. MODERNIN teknologian ansiosta elämänkaaren mittaiselle oppimispolulle lähteminen ja sillä kulkeminen on helpompaa kuin aikaisemmin. Hoitajat yrittävät kiireessään käydä aina kun kerkiävät, hoitaa kipuja ja ahdistusta, silitellä kädestä, että kuoleva tuntee jonkun olevan läsnä. Syy on liian pienessä hoitajamitoituksessa asukkaiden hoitoisuuteen nähden. Kuoleva on yksin huonees“Vanhusten hoidossa on hyvääkin” saan kipujen, ahdistuksen ja pelon kanssa. Monet yhteiskunnan ja yksityisen sektorin palvelut ovat nykyisin verkossa. Sen vuoksi on erityisen tärkeää, että ne ovat myös seniorikansalaistemme hyödynnettävissä. Entäpä yöllä. Uuden oppiminen ja omaksuminen on entistä vahvemmin elämänkaaren mittainen matka. Organisoidun oppimisen ohella elinikäisen oppimisen perustana on keskeisesti epävirallinen, omaan mielenkiintoon ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin pohjautuva itsensä kehittäminen. Hoitajilla on ruokailun jälkeen vielä astioiden kerääminen, koneeseen laittaminen ja ruokasalin siistiminen. Erilaiset verkkokurssit ja opinto-ohjelmat kuuluvat luonnollisena osana nykyaikaisen työyhteisön toimintatapoihin. 3 Keskiviikko 13. Ja ennen kuin kaikki on pesty, kuivatettu kuivausrummuissa ja jaettu asukkaiden huoneisiin kaappeihin, niin siinä vierähtää pitkä tovi – se aika on poissa asukkaiden hoivasta. Osa asukkaista tuodaan pöydän ääreen syömään, mutta moni jää omiin huoneisiinsa, minne hoitajat vievät ruuan ja syöttävät. Tässä en tarkoita heitä, jotka oikeasti ovat täysin vuodepotilaita. Osaava ja uuden oppimiseen positiivisella uteliaisuudella suhtautuva henkilöstö on työnantajan näkökulmasta paras tae menestymiselle tulevaisuudessa. Kynnys opiskelun ja itsensä kehittämisen aloittamiseen on matala
Ja milloin mennään. Jatkossa kotisivujen merkitys korostuu, samoin some-markkinointi, viestitti Sopienhankkeen yrityskehittäjä Hannele Turunen. Yrittäjä Kari Nousiainen sanoi uskovansa, että yrittäjä tekee itse tulevaisuutensa myös sotessa. Sopien on maakunnallinen kehittämishanke, jonka päätoteuttajana on Navitas Kehitys Oy. Palvelusetelin myötä yksityinen ja julkinen palvelu ovat samalla viivalla. Kuvassa Jarmo ja Eija Niskanen sekä Kari Nousiainen. Ylä-Savon Sote -kuntayhtymä ostaa tällä hetkellä hoitokodista seitsemän paikkaa. JOULUKUUSSA 2017 käynnistynyt Sopien-hanke tukee nimenomaan pienten sosiaalija terveysalan yritysten ja yhdistysten kehittymistä, yritysverkostojen syntymistä, palvelutarjonnan monipuolistumista ja liiketoiminnan vahvistumista PohjoisSavossa sote-uudistuksen synnyttämässä uudessa markkinatilanteessa. – Näin ollen yrittäjän on täytettävä toiminnassaan tietyt perusedellytykset päästäkseen palvelusetelituottajaksi sekä oltava näkyvillä löytyäkseen palveluviidakosta. KKV katsoo, että OP:n toiminnalla ei myöskään ole markkinoiden sulkemiseen johtavia vaikutuksia vahinkovakuutusmarkkinoilla. Vuonna 1992 perustettu hoitokoti on yhdeksänpaikkainen kehitysvammaisten hoitokoti. Hankkeeseen haetaan mukaan 175 yritystä. Kilpailuja kuluttajavirasto (KKV) päätti alkuviikosta laajan selvityksen, joka liittyi OP Ryhmän asiakasetuohjelmaan sekä toimintaan vähittäispankkipalveluissa ja vahinkovakuutusmarkkinoilla. Entä millä hinnoilla mennään 4 Keskiviikko 13. Sopien-hanke ja kaupunki järjestivät viime viikolla Iltalypsyssä keskustelutilaisuuden, jossa mietittiin yhdessä, miten pienet soteyritykset pärjäävät myös jatkossa. Yksi niistä oli Parkonmäen hoitokoti Ky. Ylä-Savon Sote -kuntayhtymällä palvelusetelipalvelut ovat laajentuneet Turusen mukaan hyvin. – Tietoa tulimme hakemaan, tuleeko kilpailutuksia, kun mennään palveluseteleihin. hintaiset talvikengät. – Tuli maakuntaja soteuudistusta tai ei, yrityksen on oltava näkyvillä, että valinnanvapautta hyödyntävä asiakas löytää helposti haluamansa palvelutuottajan. Koko OP Ryhmän olemassaolo perustuu osuustoimintaan, ja bonusjärjestelmä on meille tapa jakaa yhteistä menestystämme omistajaasiakkaillemme, kertoo OP Ryhmän pankkitoiminnan henkilöja pk-yritysasiakkaiden liiketoimintajohtaja Harri Nummela. Henkilökohtaisen budjetin kokeilu antaa asiakkaalle aidon mahdollisuuden valita palveluntuottajansa. Maalaiskaupungin päiväkoti Päivänkakkaran yrittäjä Sanna Tikkanen piti palvelusetelin käyttöönottoa Kiuruvedellä elokuun alusta lukien hienona juttuna yksityiselle päiväkodille. Myös heikompituloiset perheet voivat jatkossa hyödyntää yksityistä palvelua. Selvityksen mukaan OP Ryhmä toimii kilpailulain mukaisesti, eikä OP:n bonusjärjestelmä ole kilpailulain vastainen. Kiurukatu 3, Kiuruvesi puh. Vaatimukset, jotka kohdistuvat uudistuksen myötä yrittäjiin, voivat tuntua ylivoimaisilta, mutta uudistuksessa on myös mahdollisuus kehittää yrityksensä toimintaa sekä synnyttää uusia yrityksiä. Selvityksen taustalla oli If Vahinkovakuutusyhtiön esitys, että OP:lla olisi määräävä markkina-asema vähittäispankkipalveluissa. helmikuuta 2019 Sopien auttaa, ettei pieni soteyritys jäisi suuren jalkoihin TUPAILTA Soteuudistuksessa pienten yritysten suurimpana huolena on, että ne jäävät suurien yritysten jalkoihin. Kaikki tämä vaikuttaa henkilöstön palkkaamiseen, kilpailu on kovaa isojen keskellä, kertoivat yrittäjät Eija ja Jarmo Niskanen. Vuoden 2015 joulukuussa alkanut selvitys liittyi OP Ryhmän asiakasetuohjelmaan sekä toimintaan vähittäispankkipalveluissa ja vahinkovakuutusmarkkinoilla. KILPAILUJA KULUTTAJAVIRASTO (KKV) on päättänyt OP Ryhmän asiakasetuohjelmaa ja markkina-asemaa koskevan selvityksen. Hannele Turunen yrityskehittäjä Sopien-hanke ” sinne asti. – Asiakkaalle hoitopaikka maksaa saman verran oli se sitten kunnalliSOPIEN -hankkeen yrityskehittäjä Hannele Turunen kuunteli yrittäjien tuntoja Iltalypsyssä. helmikuuta 2019 UUTISET OP Ryhmän asiakasetujärjestelmä kilpailulain mukainen Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi Keskiviikko 13. Nousiaisen ajatuksena olisi tarjota jatkossa mökkitalkkarina ikääntyvälle väestölle kotiin monenlaista fyysistä apua, muun muassa polttopuun tekoa ja lumitöitä. JAANA SELANDER Tuli soteuudistus tai ei, yrityksen on oltava näkyvillä. – Haluamme kiittää Kilpailuja kuluttajavirastoa perusteellisesta työstä asian tutkimisessa. TUPAILLAKSI nimetyssä keskustelutilaisuudessa oli mukana kymmenkunta yrittäjää. Osatoteuttajia ovat SavoGrown lisäksi Savonia Ammattikorkeakoulu Oy ja Iisalmen kaupunki. (017) 825 255 www.kiurunlaukkujakenka.fi www.facebook.com/laukkujakenka Palvelemme ma-to 9-17.30 pe 9-18 la 9-14 Ystävänpäivänä 14.2 -50% Norm. Hanke tarjoaa sosiaalija terveysalan palveluja tarjoaville yrittäjille tietoa, työkaluja ja tukea hallittuun kasvuun, taloudelliseen kannattavuuteen, sähköisten järjestelmien monipuoliseen käyttöön, työhyvinvoinnin edistämiseen ja palveluinnovaatioiden luomiseen. Yhtiön mukaan OP olisi syyllistynyt määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön sitomalla toisiinsa vähittäispankkipalvelut ja vahinkovakuutuspalvelut sekä tarjoamalla vahinkovakuutustuotteita alle tuotantokustannusten. – Istun mielellään myös juttuseurana, Nousiainen ilmoitti. Viraston mukaan OP Ryhmän toiminta on kilpailulain mukaista. – Toimimme aina lain edellyttämällä tavalla ja viranomaisohjeistusten mukaisesti sekä pyrimme kaikessa toiminnassamme läpinäkyvyyteen, Nummela toteaa. Selvityksen myötä KKV on päättänyt asian käsittelyn
Suomen metsäkeskuksen tilastoinnin mukaan metsänhoitoyhdistysten kautta ohjautui Kemera-tukea yksityismetsänomistajille runsaat 25 miljoonaa euroa. Tikkanen totesi, että Päivänkakkaran tavoite ei ole kasvu, vaan toimeentulo ja työn tekeminen sydämellä. Fysioja ratsastusterapeutti Jaana Kananen oli harmissaan, että Kela painottaa kilpailutuksissa enemmän hintaa kuin laatua, se tuntuu pahalta, sillä yrityksessä on satsattu laatuun. Puukauppa kävi hyvin viime vuonna JAANA SELANDER JAANA SELANDER Puuta leimattiin 40 000 kuutiota enemmän vuonna 2018 kuin edellisenä vuonna. Tällä työmäärällä Savotta oli ykkössijalla 73 metsänhoitoyhdistyksen joukossa. Enska-vastaanotoilla on vuosittain noin 16 500 asiointikäyntiä. Kemera-tukea on myönnetty Savotan kautta terveyslannoitushankkeisiin noin 1 700 hehtaarille. Yhteensä 392 200 kuutiota, josta metsänhoitoyhdistyksen osuus oli 270 632 kuutiota. Palveluseteli on saanut hyvän vastaanoton, sillä se asettaa julkisen palveluntuotannon samalle viivalle yksityisen kanssa. Tämä luku on koko maan metsänhoitoyhdistyksistä neljänneksi eniten. Muiniekka oli huolissaan sotepalvelujen keskittymisestä suurille yrityksille. Kiuruvedellä on muutama yrittäjä, jotka ovat tuottaneet jo kaikkia käytössä olevia palveluja, mutta uusissa palveluissa ei ole vielä kaikissa yrittäjiä. Yritysneuvoja Tuula Parkkonen-Suhonen näki, että pientä kyllä arvostetaan, sillä pieni voi satsata työn laatuun toisin kuin suuret ketjut. Kiuruvedellä on vähäisesti yrittäjiä. – Me haluamme, että soteyrittäjät pystyvät elämään tässä kentässä. Uudistushakkuilla parhailla leimikoilla havutukeille saatiin jopa yli 65 euron kuutiotarjouksia ja harvennushakkuistakin oli kilpailua. Muiniekka mainitsi Kunnanlääkärit Kiuruveden, yrityksellä on suuri merkitys paikkakunnalle. Taimikonja nuorten metsien hoitomäärä kasvoi edellisvuodesta. Savotan kautta yksityismetsänomistajille ohjautui 1,24 miljoonaa euroa Kemera-tukea. nen tai julkinen hoitopaikka. Hehtaareissa työmäärä on suurin kaikista metsänhoitoyhdistyksistä. Puuta leimattiin 11 prosenttia edellistä vuotta enemmän eli noin 40 000 kuutiota. Tällä hetkellä kyetään tarjoamaan kiireetön vastaanottoaika toimipisteestä riippuen 2–4 vuorokauden sisällä. Meille palveluseteli ei tuo yhtään enempään tuloa kuin ennenkään. Näin kertoo metsänhoitoyhdistys Savotan metsäasiantuntija Aleksi Pölkki. Vuosi 2018 oli puukaupallisesti kaikin puolin positiivinen vuosi, Pölkki kiteyttää. Taimikon varhaishoitoa ja nuoren metsän hoitoa tehtiin yhteensä 3 747 hehtaarin alalla. Kiurukatu 1, 017 752 277 Palvelemme ma-pe 8.30-17 OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma (kun ostat kehys + linssit) KOKO LAAJA MALLISTO Silmälasikehykset Silmälasikehykset ALE-50% ALE-50% VIIKON KYSYMYS Pitäisikö hoitajamitoitus kirjata lakiin. Euromäärä on mhy-kentällä kolmanneksi eniten. Tilaisuudessa käydään keskustelua asiakkaan mahdollisuuksista palvelusetelipalveluihin. Ilman ajanvarausta olevassa asioinnissa keskimääräinen jonotusaika on lyhentynyt Palveluseteliä esitellään Kiuruvedellä ensi viikolla SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Mantelimassa vai kermavaahto laskiaispullassa. päivänä helmikuuta tilaisuus, jossa esitellään kuntalaisille ja yhteistyökumppaneille palvelusetelitoimintoja, palvelusetelillä saatavia sekä henkilökohtaisen budjetin kokeiluun sisältyviä palveluja ja palveluntuottajia. Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Pienempiä hoitokotiyrittäjiä on joutunut lopettamaan, kun normitukset ovat tiukkoja ja vaativat suuria investointeja, joihin ei yrittäjä pysty. Muiniekka kehotti yrittäjiä rakentamaan ajatustapaansa sen varaan, että soteja maakuntauudistus toteutuvat, uudistuksesta ei saa tulla uhkakuva. Kiuruveden hakkuuaikomusten laskennallinen markkina-arvo oli yhteensä noin 15,3 miljoonaa euroa. – Ei voi ajatella, että palvelun valinneet 3000 ihmistä siirtyisivät terveyskeskukseen, Muiniekka sanoi ja toivoi, että myös Sopien-hankkeen viesti valtioneuvostolle olisi, ettei soteuudistusta saa jättää kesken. lyhyesti YLÄ-SAVON Sote -kuntayhtymässä on kehitetty palveluntuotantoa aiempaa asiakaslähtöisempään suuntaan, julkisen terveydenhuollon keskeisenä ongelmana on ollut palvelujen saatavuus ja niihin Ylä-Savon Sote -kuntayhtymä kehittää vastaanottoa pääseminen. Asioinnin helpottamiseksi Vastaanottomossa arkisin (hoitajalääkäri -yhteisvastaanotot) ja iltavastaanottotoiminassa on käytössä sähköinen ajanvaraus. Esittelyssä ovat palveluseteleiden sisältö ja tuottajat vammaispalveluissa, kotihoidossa, asumispalveluissa, lapsiperheiden tukipalveluissa, suun terveydenhuollossa ja henkilökohtaisen budjetin kokeilussa. Savotta toteutti kestävän metsätalouden rahoituslain (Kemera) mukaisesti tuettuja hankkeita kaikkiaan lähes 5 500 hehtaarilla. tammikuun 2017 ja joulukuu 2018 välisenä aikana 70 minuutista 50 minuuttiin. YLÄ-SAVON Sote -kuntayhtymässä palveluseteli on ollut jo useamman vuoden käytössä tilapäisessä kotihoidossa, sotaveteraanien ja -invalidien sekä omaishoidon kotiin vietävissä palveluissa ja omaishoidon lakisääteisissä vapaapäivissä. Etenkin työssäkäyviltä on tullut positiivista asiakaspalautetta lääkäreiden iltavastaanotoista. Pe 15.2 La 16.2 Isojen miesten pukupäivät Juhlapuvut, irtotakit suorathousut -15% alennuksella TIINA KILVENSALMI. 5 Keskiviikko 13. Kaupungintalossa järjestetään tiistaina 18. – Meidän alalla yrittäjyys ei ole bisnestä, vaan peruspalvelua. Valinnanvapauskokeilun mukaan tuoma kilpailutilanne on tuonut esille omassa toiminnassa lukuisia kehittämiskohteita. helmikuuta 2019 Sopien auttaa, ettei pieni soteyritys jäisi suuren jalkoihin PUUKAUPPA kävi hyvin viime vuonna. Luvuissa on mukana Mhy Savotan toimeenpanemat hoitotyöt sekä myös metsänomistajien omatoimiset taimikonhoidot, joissa metsänhoitoyhdistys on auttanut tukihaussa. – Kemera-tuella on suuri merkitys siihen, että metsät kasvavat hyvin ja puuta saadaan tulevaisuudenkin tarpeisiin, sanoo asiakkuuspäällikkö Ari Ruotsalainen. Vastaavat luvut tammikuussa 2018 olivat vielä 3–35 vuorokautta. Savotan alueella tehtiin etenkin nuorten metsien hoitoa ja terveyslannoitusta. Taimikon varhaishoito mukaan luettuna tuesta yli 70 prosenttia ohjautui nuoriin metsiin. Muiniekka uskoi, että ikäihmistenpalveluille on kysyntää, yrittäjän vain pitää tehdä itsensä ja toimintansa tunnetuksi ja huolehtia siitä, että yrittämisestä jää myös tuloa. Ei Kyllä 95 % 5 % Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.. Valtaosa Kemeratuesta käytettiin nuoren metsän hoitoon. – Nyt olemme vuoden alussa ottaneet käyttöön palvelusetelin myös säännöllisessä kotihoidossa, lapsiperheiden kotipalvelussa ja henkilökohtaisessa avussa (henkilökohtainen budjetti-pilotti henkilökohtaisen avun osalta), kertoo kotihoidon päällikkö Päivi Eskelinen. Kiuruvedellä tehtiin uudistushakkuuta 214 644 kuutiota, harvennusta 132 472 kuutiota, ensiharvennusta 37 830 kuutiota ja ylispuuhakkuuta 7 254 kuutiota. Lääkäreiden palkkausjärjestelmää on uudistettu osin kannustinperusteiseksi. – Yrittäjän näkökulmasta kehitys ei ole ollut huonoon suuntaan tässä mielessä menossa. – Hyvän hintatason johdosta puukauppa kävi todella hyvin läpi vuoden. Kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka totesi kuntien ostopalvelujen olevan kovassa kasvussa. 017 752 277 www.kiuruvedennakokulma.. Nykyinen Kemera-laki on voimassa vuoden 2020 loppuun
klo 12 Matonkuteen leikkuupiiri Rinnekodilla. helmikuuta 2019 Ke 13.2. Kanttiini, kirpputori ja pika-arpajaiset toimivat joka säällä. Hannu Kinnunen ja Paavo Tahkola. klo 12 Lottakerho, iso sali. 02.01.2019 Turussa Kaipauksella muistaen Ari Arto sukulaiset ja ystävät Murtuu elon siteet, kaikki häviää, muiston kauniit kiteet vain pysyviksi jää. 044 3535 785. klo 13 Kiuruveden tiistaiseuran vuosikokous Matias Juhani Antero Kauppinen 5.11.2018 Kiuruvesi Vanhemmat: Tuija Tuukkanen ja Jouni Kauppinen Aapo Tapio Kela Elokuu 2018 Kajaani Vanhemmat: Minna ja Antti. 24.01.1931 Kiuruvesi k. To 21.2. Ti 19.2. 040 584 7806 www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi Tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita! IISALMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kiuruvesi Ti 19.2. Ruokailu klo 14 alkaen. 6 Keskiviikko 13. Tervetuloa! Veijo Pääkkö Su klo 11 jumalanpalvelus, Gideonit, mukana Arto ja Elvi Kukkonen Ti 19.2. klo 10 Seurakuntakerho, iso sali. Vastuuryhmä: Kiuruveden Ry. Ilmaista poniajelua lapsille klo 11.00-14.00. VARHAISNUORISOTYÖ Kalliokylän kerho pe 15.2. Kuollut Eino Johannes Hautamäki 81v Jarno Tapani Kärkkäinen 41v. kuolleet perheuutiset seurakunnat Onnea Sulo! Hyvää ystävänpäivää! VAPAASEURAKUNTA, Kiuruveden rukouspiiri Gideonien vierailu 17.2. To 14.2. PERHETYÖ Perhekerho to 14.2. Muistotilaisuus Seuratuvalla. klo 10 Messu (Häyrynen, Pesälä). Mäkirieha ja ”Yksinäisen vuoren” laskua. klo 19 Korpijoki-Ohenmäki kinkerit, Korvikko, Korpijoentie 770. Heinolan srk. EN JUHLI merkkipäivääni. Rinnekodin raamattupiiri ei kokoonnu toistaiseksi. klo 15 Veisuut Marjatta Tikkasella Kirkkoharjuntie 7 as 3. klo 17-18.30 Nuokkarilla päiväkoti Kimpan tiloissa. ti 19.2. Erkki Hyvärinen EN JUHLI syntymäpäivääni. klo 10 Messu, Ry:n kirkkopyhä. 16.09.1946 Iisalmessa k. Sydämellisesti tervetuloa! Rakas äitimme, mummi, isomummi ja anoppi Aino Mirjami KAARELA o.s. klo 19 Lapinsalo-Jokela kinkerit, Johanna ja Esko Nuutinen Näätälehdontie 18 Pajula. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kiuruveden kirkossa lauantaina 2.3.2019 klo 9.30. (Impi Hellen) Rakkaudella kaivaten Eliisa perheineen Helena perheineen Anna-Ilona perheineen Hannaleena perheineen Rakkaamme on siunattu 8.2.2019 läheisten ja sukulaisten saattamana Malmin hautausmaahan isämme viereen. klo 13 Ry:llä ruokailu ja seurat. klo 16.30 Naisten raamattupiiri, takkahuone. Mäessä lapset vanhempien silmän pidon alla, emme laske rattikelkoilla. Piirustuskilpailu aiheesta ”Talvi-ilo” Piirustuksen voi tuoda mukanaan tai taiteilla paikan päällä. Kahvio ja vaatteitten/ tavaroiden kirpputori isossa salissa. Rakkaamme Liisa Marjatta KASTARINEN o.s. Tapahtumassa mukana SPR:n EA-ryhmä. ja 20.2. helmikuuta 2019 6 Keskiviikko 13. klo 1012.00 Pappilassa, srk-talon takana. MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoron harjoitukset ke 13. (Monto, Kinnunen, Pesälä). klo 12–14, Jere Hakkarainen. Niskanen s. Lämmin kiitos osanotosta. Mäenlaskun ja poniajelun pakkasraja -15. LÄHETYSTYÖ Lähetyspiiri ma 25.2. 017 7700 421 Mukana elämän iloissa ja suruissa. klo 14 Rinnekodin kohtauspaikka pe 22.3 ja la 23.3 YV-lipaskerääjät kaupoilla. klo 15.00 Kiuruveden Osuuspankin kerhohuoneella. www.kiuruvedenseurakunta.fi puh. klo 18 Raamattupiiri ja rukousilta Kiuruveden helluntaiseurakunta puh. Tervetuloa mukaan kerhoihin. Pöytävuokra 5€/ YV:lle pöytävaraukset 14.2 mennessä Sanna Tikkaselta mieluiten sähköpostilla, pkpaivankakkara.sanna@ gmail.com tai tekstiviestillä puh. Su 17.2. Su 24.2. Maria Lohva Tervetuloa viettämään 50-VUOTISSYNTYMÄPÄIVÄÄNI Turhalan Metsäpirtille la 23.2.2019 klo 14-17. DIAKONIA su 17.2 klo 11-14 Ystävänpäivän mäenlaskutapahtuma srk-talolla YV-keräyksen hyväksi. klo 12, takkahuone. klo 18, iso sali. Ke 20.2. Iltaperhekerho ke 20.2. Laukkanen s. 05.01.2019 Helsinki Sinun muistosi on aarteeni kallehin, se on mulle viittana tiellä, ja kerran sun, äitini armahin, saan kohdata ylhäällä siellä. klo 10–14 päivärukous Ti 19.2
99€) Lunastettavissa Iskelmätoimistosta tai Kiuruvesi -lehden konttorilta.Tarjous voimassa touko-kesäkuun ajan. Kiuruveden Näkökulma 10 % alennus Yli 20 € normaalihintaisista ostoista. ALENNUKSEN YRITYKSISTÄ SAA VAIN ETUKORTTIA NÄYTTÄMÄLLÄ! PALVELEVA VAATEKAUPPA KAIKKEA PUKEUTUMISEEN tule • tutustu • ylläty 10 % alennus kaikista normaalihintaisista vaatteista! Etukortilla kaikki tuotteet 10% URMAUS HIUKSET & KAUNEUS Kukkomäentie 17, Kiuruvesi WWW . helmikuuta 2019 -LEHDEN KESTOTILAAJAN Tilaan Kiuruvesi-lehden KESTOTILAUKSENA Lehden saajan nimi Lähiosoite Postinumero ja –toimipaikka Puhelin Sähköposti Lasku nimellä (ellei ole sama kuin lehden saaja) Lähiosoite Postinumero ja –paikka Puhelin Sähköposti -LEHTI Hovinpelto 3 74700 KIURUVESI KIRJE POSTIMERKKI Tilaa puhelimitse 044 705 0443 tai sähköpostilla konttori@kiuruvesilehti.fi Maksettuasi tilauksen voit noutaa etukorttisi toimistostamme tai pyytää meitä postittamaan se sinulle. Iskelmäpassin hinta Kiuruvesi -lehden kestotilaajille 85€ (norm. FI 044-7005 117 -10% koko ostossummasta, kun ostokset ylittävät 250€. Ei koske töitä eikä korjauksia. Joka keskiviikko etukorttia näyttämällä -10% alennusta yhdestä norm.hintaisesta tuotteesta, tarjous on henkilökohtainen eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin. Mitä nopeammin teet tilauksen, sitä enemmän ennätät tämän vuoden etuja käyttää. Edun voi käyttää vain yhteen valitsemaansa näytökseen vuoden 2019 aikana. 2 €:n alennus/lippu mistä tahansa näytöksestä. 2kpl etuhintaista passia / kortti. 7 Keskiviikko 13. Kotimaan KESTOTILAUS 6 kk:n jaksoissa 42 euroa 12 kk:n jaksoissa 81 euroa EDUT VUODEKSI 2019 Vuosikerta 81 € (kotimaan kestotilaus).. HURMAUS . Ratsastusleirin varanneelle yksi ratsastustunti kaupan päälle, kun leirin maksu on kokonaisuudessaan suoritettu
Mä en kiusaa -kampanja huipentuu syksyllä 4. – Koko tuo prosessi oli melkoista helvettiä ja tähän kirjaan olen koonnut tuon kulkemani matkan. Valtakunnan julkkiksista on mukana muun muassa nyrkkeilijä Amin Asikainen. – Jos on kiusattu, ei helposti lähde kertomaan asiasta. Pian kodissa alkoi ilmetä sisäilmaongelmia ja siitä alkoi Kanasen taistelu, joka päätyi lopulta kaupanpurkuun. Kampanjan suosion kasvun takia, kampanjalle tehdään uusia verkkosivuja Hakusana.com-yrityksen toimesta. – Siksi on tärkeää saada mukaan vastuullisia aikuisia, jotka kertovat, että kiusaaminen on noloa. Jouduin luopumaan jopa tutkijan työstäni, koska voimani eivät enää riittäneet rahoitushakemusten tekoon. Ajattelin, että nyt on tehtävä jotain. Esimerkiksi metalliyhtye Turmion Kätilöt on mukana kampanjassa. TIIN A KIL VE N SA LM I Haastamme mukaan kaikki kiuruvetiset. – Minullakin on pienestä pitäen ollut vahva tarve puolustaa heikompaa ja vaatia oikeudenmukaisuutta, lisää Tikkanen. Nyt voin keskittyä elämässäni myönteisiin asioihin. Yritys lähti tukemaan kampanjaa omalla panoksellaan. Koulunhan pitäisi olla turvallinen paikka lapselle, naiset painottavat. Kampanjalle puuhataan myös omaa kappaletta Ulla-Sisko Jauhiaisen toimesta. Filosofian tohtori Heli Kaarina Kananen kertoo Talohelvetti-kirjassaan epäonnisesta valmistalon hankinnasta, joka johti lokakuussa 2017 lopulta onneksi kaupanpurkuun. Kaupanpurku syntyi pitkän prosessin päätteeksi yhteisellä sopimuksella talotehtaan kanssa, eikä siinä otettu kantaa väitettyihin virheisiin. Uusi koti aiheutti terveysongelmia ja Kananen joutui muuttamaan lastensa kanssa kesämökille TIINA KILVENSALMI Heli Kaarina Kanasen Talohelvetti-kirja kertoo selviytymistarinan myrkkytalosta – Viime syksynä mediassa oli paljon esillä järkyttäviä kiusaamistapauksia. Nyt olo on helpottunut, koska tämä kirja on osa selviytymisprosessia. Ei ole oikein, jos lapsi joutuu pelkäämään kouluun menemistä. Kampanjaa on puuhattu viime syksystä, mutta varsinaisesti se käynnistyi pari viikkoa sitten. Kampanjaan ovat ilmoittautuneet muun muassa kiuruvetiset jalkapalloilijat Berat Sadik ja Ilmari Niskanen. Auli Vaalama Maarit Tikkanen Johanna Kainulainen ”. Nyt kampanjaan on liittynyt nuorten idoleita, mutta myös niitä vanhempia ja sukulaisia tarvitaan mukaan. Talohelvettikirjan julkaisun jälkeen elämässäni aukeavat uudet ovet kohti tulevaisuutta, iloitsee Kananen. Mukana on myös muusikko Tommi Tähtivirta. Se tapahtui aikuisiällä, mutta en asiaa julkituomalla halua kuitenkaan syyllistää ketään. helmikuuta 2019 PUHEENAIHE kampanja KAIKKI MUKAAN! Mä en kiusaa -kampanjan puuhanaiset Auli Vaalama (vas.), Maarit Tikkanen ja Johanna Kainulainen kannustavat kaikkia mukaan kiusaamisen vastaiseen työhön. Kampanjaa lähti tukemaan myös Sukevan Sulttaani alias Mika Hujanen. KIUSAAMINEN on aiheena pelottava ja siitä on usein hyvin vaikea puhua. Kampanjan puuhanaiset muistuttavat, että aikuiset toimivat esimerkkinä lapsille ja nuorille. TIINA KILVENSALMI Kiusaamista vastaan MÄ EN KIUSAA -kampanjan suosio on kasvanut valtavasti ja mukana on jo useita valtakunnallisia vaikuttajia. Alkuvuonna 2016 Kananen tilasi perheelleen kodin, jonka piti olla terve ja turvallinen. Lapsuudessa olimme veljeni kanssa aina heikomman puolella ja koitettiin aina auttaa, kertoo Heinolassa kasvanut Vaalama. Kananen kertoo kirjassaan koko raskaan koitoksensa faktoineen. Pian huomasin, että ympärilläni on joukko ihmisiä, jotka halusivat lähteä mukaan tekemään yhteistä kampanjaa, kertoo idean äiti, Auli Vaalama. Nyt kampanjan tukijoina on suuri joukko kiuruvetisiä, mutta myös valtakunnallisia vaikuttajia. Kirja kertoo hänen tarinansa siitä, kun unelmakodin hankinta muuttui painajaiseksi sisäilmaongelmien takia. Sen kun uudesta valmiskodista löytyi terveydelle haitallisia TVOC-yhdisteitä, jotka huononsivat sisäilman. Kampanja toimii myös hyvänä keskustelun avaajana niin kouluissa kuin kodeissa. Tämä on kaikkien, koko kylän yhteinen juttu, jokainen voi sanoa; mä en kiusaa, kolmikko kertoo. TIINA KILVENSALMI FILOSOFIAN tohtori, vapaa kirjoittaja sekä henkinen valmentaja Heli Kaarina Kananen esitteli maanantaina kahvila-ravintola Iltalypsyssä juuri ilmestynyttä Talohelvetti-kirjaansa. lokakuuta järjestettävä konsertti. Usein Kananen tunsi olevansa selkä seinää vasten. Mä en kiusaa -kampanjaan on helppo lähteä mukaan. Videoille voi kertoa myös omia kokemuksiaan ja näkemyksiään aiheesta. Sosiaalisessa mediassa voi tägätä eli merkata itsensä mukaan #mäenkiusaa. – Myös minua on kiusattu, joten kampanja koskettaa minua henkilökohtaisesti. – Haastamme mukaan kaikki kiuruvetiset yksityiset henkilöt, yritykset, koulut ja muut yhteisöt. 8 Keskiviikko 13. Kampanjan takana ovat kiuruvetiset naiset. lokakuuta pidettävään tapahtumaan, jota seuraa 5. MÄ en kiusaa Kiusaaminen on noloa -kampanjan puuhanaiset Auli Vaalama, Maarit Tikkanen ja Johanna Kainulainen ovat ihmeissään, kuinka vauhdikkaasti kiusaamista vastaan taisteleva kampanja alkoi edetä. Mutta samalla haluamme herättää keskustelua siitä, kuinka väärin kiusaaminen on ja muuttaa asenneilmapiiriä. Tiedä vaikka tulevaisuudessa ympäri Suomea kiertää kampanja bussi, jonka kylkeen on teipattu Mä en kiusaa -kampanjan logo, joka kertoo, että ketään ei saa kiusata. Verkkosivuilta löytyy juliste, jonka voi myös tulostaa itselleen. – Someen voi laittaa myös videoita, joissa kerrotaan että mä en kiusaa. Minä haluan painottaa, että kampanjan ajatus on kuitenkin positiivinen, eikä ketään syyllistävä
Huominen on niin paljon muutakin kuin sydänkortteja ja suklaarasioita. Uitimme jalkojamme lämpimässä järvivedessä. Ja purjehdimmehan vielä jatkojatkorippikoulussakin. Kananen kertoo kirjassaan myös sen, kuinka vaikeista elämänkoitoksista voi selvitä. Näin ei tarvitse olla. Nämä keinot ovat myös käytettävissä apuna missä tahansa kriisissä ja niistä voi kirjastakin lukea. Olemme kokanneet blinejä, susheja ja paistaneet pitsoja leivinuunin arinalla. lokakuuta suomalaisen kirjallisuuden päivänä toivotimme hyvää Aleksis Kiven -päivää. Tuo erilaisuus on rikkaus, ystävissäkin. Välillä ei tiedä itkeäkö vai nauraako, kun vitsailemme elämämme koitinkivistä. Lapset olivat myös kiinnostuneita numeroista, kun ph-arvoja määritettiin taulukon mukaan 0–14. – Meillä painotetaan myös kaikkia liikunnan lajeja. Juhani Tikasta uudessa tiedekerhossa parasta on juuri pipetin käsittely. Toisten ystävien kanssa voin loputtomiin muistella lapsuutta ja nuoruutta. Heli Kaarina Kanasen Talohelvetti-kirja kertoo selviytymistarinan myrkkytalosta evakkoon. Lopulta tällä oli eheyttävä vaikutus minuun. JAANA SELANDER KOLUMNI TIINA KILVENSALMI tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi NÄIN ystävänpäivän kynnyksellä aloin miettiä ystäviäni. MINULLA on onni, että rinnallani kulkee niin monta hyvin erilaista ystävää. Tiedekerhon idean äiti on varhaiskasvastuksen lastenhoitaja, yrittäjä Marika Lasanen (oik.) ja tiedekerhoa vetää Yläkoulun matemaattisten aineiden opettaja Marjo Knuutinen. Ryhmässä tehdään tutkimuksia, jotka eivät peruskemian tunnille kuulu. Lasasen intressinä tiedekerhon käynnistämiselle oli myös halu kehittää päiväkotia ja tarjota pojille mielekästä tekemistä, sillä usein naisvaltaisella alalla tyttöjen aiheet painottuvat enemmän kuin esimerkiksi tiede. Yhden ystävän kanssa kokeilen uusia reseptejä. – Sitä kysyi itseltään; miksi näin piti käydä. Kirjassani kerron selviytymistarinan. Kiitos siis kaikille ystävilleni, niin ja hyvää ystävänpäivää. Entä jos talo olisikin jäänyt hänelle. Ystävien kanssa jaetaan menneisyys ja tulevaisuus eläinlääkäreiksi, Lasanen perustelee tiedekerhon tarvetta. Marjo Knuutinen on vetänyt Yläkoulussa kahdeksasluokkalaisille Tiedettä tutkimalla -valinnaiskurssia. SEN olen huomannut, että näin aikuisena on vaikeampi ystävystyä, mutta toisaalta pärjään vallan mainiosti näiden nykyisten kanssa. Vaikeuksien keskellä on tärkeää läheisten ja ystävien tuki, joka vahvistaa ihmisessä näitä sisäisiä voimavaroja. Kiuruvesi tarvitsee alan osaajia, jospa jokunen prosentti näistä lapsista haluaisi jäädä Kiuruvedelle insinööreiksi ja Päivänkakkarassa tehdään tiedettä JAANA SELANDER TIEDEKERHOSSA ovat mukana Päivänkakkaran 5-vuotiaat ja viisi vuotta täyttävät hoitolapset. Puhuimme niin pitkään, että saunakin kerkesi hiipua ja jouduimme lappamaan saunanuuniin uuden sylillisen halkoja. Käymme myös lehmän lannan hajussa, lapset tietävät, mistä ruoka tulee, sillä viljelemme pientä peltotilkkua. Päiväkodin arvoihin kuuluun niin ikään maaseuturakkaus. Nyt vain odottelemme jatkojatkojatkorippikoulua. Näiden maalausten kautta sieluni puhuu, mikä syvätason voimavara. Tärkeää on niin ikään yhteisöllisyys. Opiskeluajan ystävän kanssa minua yhdistää huumori. Torstaina Kananen esittelee kirjaansa Hankasalmella ja lauantaina hän pakkaa kirjansa autoonsa ja suuntaa kohti Helsinkiä. Ensimmäisessä kokoontumisessa tutkittiin aineiden happamuutta ja emäksisyyttä väriliuosten avulla. Ystävien kanssa voi jakaa niin ilot kuin surutkin. Muistatko kun söin muurahaisia, että saisin sinulta viisi karkkia. Yhteiset retket Paljakanvuorelle, Rytkyn luontopolulle ja joskus jopa Wienin joulumarkkinoille ovat ikimuistoisia yhteisiä kokemuksia. Sitten on ystävä, jonka kanssa yhteys säilyy, vaikkemme soittelisi vuosiin. Kärsimyksen myötä olen huomannut, että ihminen voi uudistua ja tämä kaikki auttoi minua työstämään itseäni. Se nimittäin ei ole ihan helppoa, sillä neste pitää ensin imaista pullosta ja osata sitten päästää pikkukuppiin. Mitä jos asia olisi jouduttu käsittelemään oikeuslaitoksen kautta. Sisäilmaongelmista kärsivä myös leimataan usein ja ihminen jää asian kanssa yksin. Koen, että elämä ilman heitä olisi kovin erilaista. Maalaiskaupungin päiväkoti Päivänkakkarassa alkoi viime viikolla lasten tiedekasvatuskerho. Ostamme yleisurheilutietämystä Urheilijoiden Mikko Kouvalaiselta, uintiopetuksen kaupungilta ja jalkapallo-osaamista KiuPan junnuilta. Tiedekerhossa ovat mukana päiväkodin 5-vuotiaat. Millaista olikaan purjehtia rippikoulussa ja jatkorippikoulussa. – Jokaisella ihmisellä on sisällään uskomattomia voimavaroja. Heidän kanssaan voi matkata menneeseen ja suunnitella tulevaa. – Yksin en olisi tähän lähtenyt, sillä en ole kemian osaaja. Tieteen kimppuun pääsi Juhani Tikka. Kuinka ihminen ei katkeroidu ja hävitä elämäniloaan. Lapset olivat haltioissaan, kun saatiin aikaan sateenkaarivärit. Ystävät ovat parasta lenkkiseuraa, koska on valtavan terapeuttista kävellä ja puhua ihan vaikka vain arkisista asioista. – Meillä Kiuruvedellä on myös matemaattisiin ja luonnontieteisiin aineisiin painottuva lukio. Kananen kertoo taloprosessin olleen hyvin traumatisoivaa. Nyt suunnittelemme fondue-illallista ja mietimme mikä olisi seuraava uusi erikoinen reseptikokeilu. Lisäksi päiväkodissa toimivat Ylä-Savon musiikkiopiston muskarija soitinvalmennusryhmät, jotka kokoontuvat päiväkodissa hoitopäivän päätteeksi siten, että vanhemmat voivat hakea ”valmiiksi harrastaneen” lapsen töiden jälkeen kotiin. Maaseutu rokkaa.. – Olemme Kiuruvesi-friikkejä, toivomme, että lapsista kasvaisi kotiseuturakkaita, ihmisiä, jotka tekevät töitä täällä jatkossa tai jossain vaiheessa. Talohelvetin keskellä ryhdyin maalaamaan. Nyt tiedekerho pyörii kerran kuukaudessa. 9 Keskiviikko 13. Juttu jatkuu luontevasti, eikä koskaan tule hiljaista hetkeä. Viime kesältä muistan elävästi, kuinka istuimme ystäväni kanssa laiturinnokassa. – Tällainen kokemus voi jättää trauman, joka vaikuttaa tuleviin valintoihin rajoittaen elämää. Nyt jälkeen päin olen huomannut, että sisälläni on valtavia voimavaroja selviytymiseen. Meillä on kuitenkin yhteinen historia, olemme hioutuneet yhteen ja teini-iän erimielisyydetkin ovat jo painuneet unholaan. Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, yrittäjä Marika Lasanen innostui tiedekerhosta luettuaan Helsingin yliopistossa tehdyn Jenni Vartiaisen väitöskirjan, jossa tullaan siihen tulokseen, että nimenomaan alle kouluikäiset ovat parhaassa iässä kasvattaa ja kiinnittää kiinnostus luonnontieteisiin, matemaattisiin aiheisiin ja aineisiin. Päiväkodissa on kirjoilla 30 lasta, yhtä aikaa hoidossa on reilut 20 lasta päivittäin, hoitajia on neljä ja keittiöapulainen. helmikuuta 2019 MAALAISKAUPUNGIN päiväkoti Päivänkakkarassa hoidossa oleva Juhani Tikka (5) ottaa pipetillä punakaalimehua ja asettelee nestettä jo tottunein ottein pieniin lokeroihin. Päivänkakkarassa lapsille tarjotaan viikoittain myös musiikkikasvatusta musiikinmaisteri Ulla-Sisko Jauhiaisen johdolla, kerran viikossa päiväkodissa käy myös tanssinopettaja Kaisu Ulander. Ja jos tulee, sekin on sallittua. Entäs ne reissut teini-ikäisenä kummitätini luo Turkuun. Päivänkakkaran äiti ja Yläkoulun matemaattisten aineiden opettaja Marjo Knuutinen vastasi myönteisesti. Kun emme olleet paljon yhteyksissä, riitti että 10
Lappalaisen mukaan hampuntuotannossa tulisi lähteä ensin helpommin hyödynnettävistä tuotteista ja edetä mahdollisesti aina lääkeaineisiin saakka yhteistyössä yliopistojen, tutkimuslaitosten, yritysten ja viljelijöiden kanssa. Tohtori Laura Tomppo Itä-Suomen yliopistosta näki kuituhampulla monia käyttömahdollisuuksia ja paljon tutkittavaa. JAANA SELANDER aalia, hamppu käy muun muassa ruuaksi, tekstiileiksi, rakentamisessa ja lääkkeenäkin sitä voi hyödyntää. Hampusta on jo tullut Suomen Nokia, mutta Suomessa hampun siemen on vasta itämässä, toivottavasti siemen kasvaa. Hamppu pärjää hyvin myös rikkaruohoja ja kasvitauteja vastaan, Lappalainen listasi. Viime kesänä Hamppusampo käynnisti tutkimusja kehittämishankkeen, jossa EU:n hyväksymää, Suomessa kehitettyä Finola-lajiketta viljellään avomaalla ja sisätiloissa. Lisäksi YK:n kieltolakiajatus hampusta huumekasvina leimasi koko hampun kasvatuksen 1960-luvulla, 1940-luvulla apteekeissa myytiin vielä mikstuuria, jossa oli kannabista. Siihen tarvitaan käyttökohteen määrittely ja viljelytieto: sato ja panokset. – Hiilensidonnan potentiaali pitäisi todentaa. – Kiinnostuin jo teininä hampusta, olen kokeillut kasvatusta ja muutenkin hamppua. Savossa hamppu oli yleinen peltoviljelykasvi vielä 100 vuotta sitten. Nykyisin hamppuun pohjautuvat lääkkeet ovat reseptilääkkeitä. Kuituhamppu on vaatimaton viljeltävä ja soveltuu kasvatettavaksi esimerkiksi Pohjois-Savossa nyt viljelemättömillä pelloilla tai käytettäväksi esimerkiksi perunan viljelyskiertokasvina. CBD kannabidioli ei sovellu päihdekäyttöön, mutta sillä on lääkinnällinen vaikutus, THC on luokiteltu huumausaineeksi. Evira kielsi kukintojen myynnin. Hamppu voisi tarjota pientiloille erittäin hyviä mahdollisuuksia sivuelinkeinoksi, realistisia näköaloja paluumuutolle ja maallemuutolle. – Koska hamppu kasvaa Suomessa hyvin ja Suomessa on kehitetty muun muassa Finola-öljuhamppulajike, hampun hyödyntäminen pitäisi saada laajenemaan. Hyvönen haastoi mukana olleita myös keräämään talteen perimätietoa hampunkasvatuksesta. Hyvönen totesi, ettei hamppu ole hippien kasvi, sillä hamppua on viljelty 5000 vuotta. Hyvönen ja Kiuruveden kaupunki järjestivät yhdessä Hampussa on ideaa -kehittämisseminaarin torstaina. Hyvösen ajatuksena on nyt kehittää hampusta yritystoimintaa ja ideoida laitteita, joilla hamppu voidaan hyödyntää siemenestä lehteen. Hyvösen mukaan hampussa on paljon hyödyntämätöntä potentiIDEARIIHI Hamppusammon järjestämä ideariihi keräsi Kiuruveden kaupungin valtuustosalin täyteen hampunviljelystä ja käytöstä kiinnostuneita ihmisiä eri puolilta Savoa ja jopa Salosta asti. Hamppusampo koeviljeli kevytkannabisja kuituhamppulajikkeita, joiden THC-pitoisuus on korkeintaan 0,2 prosenttia. Hyvönen kiitteli ideariihen aluksi kiuruvetisiä valistuneiksi ja aikaansa seuraaviksi ihmisiksi, kun paikalla oli kymmeniä ihmisiä. Hannu Hyvönen kertoi, että hamppu oli luontainen viljelyskasvi Kiuruvedellä ennen sotia. Hamppu on hyvä myös maanparannusta ajatellen, hamppu muokkaa maata paremmaksi, sitoo ravinteita, kuohkeuttaa ja edesauttaa maan uusiutumista. Silloin Kiuruvedellä oli elämisen meininki. Kukkosen mukaan hampun kasvattaminen ei ole mitään ihmeellistä touhua, rikkaruohona se kasvaa hyvin. Hän arveli kiuruvetisten olevan myötämielisiä hampulle. – Ennakkoluulot hamppua kohtaan olen kokenut henkilökohtaisestikin, se on valitettavaa, harhaan johtavan valistuksen seurauksena ihmisillä on mustavalkoinen kuva hampusta. Vanhat hamppulajikkeet ovat kylläkin kadonneet, sillä sotien jälkeen kasvatus hyytyi, kun puuvilla ja keinokuitu tulivat markkinoille. Hyvönen kertoi pähkäilleensä monelta kantilta, miten saada elinvoimaa Kiuruvedelle, yksi sellainen voisi olla hampunviljely maidon ja lihantuotannon ohessa. – Paljon on sellaista, mitä voi tehdä paikallisella tasolla, mutta se vaatii myös investointeja ja isomman porukan tekemään. Jos kasvatus ja koko arvoketju saadaan kasaan, hampusta voi tulla maaseutua elävöittävä ja viljelyä ylläpitävä viljelyskasvi. Kukkapaketit sisälsivät Italiassa ja Suomessa kasvatetun kevytkannabiksen kukintoja. HAMPPUSAMMON ideariiheen osallistui muun muassa puutarhuri Mauri Kukkonen Maaningalta. Tavoitteena on uuden, taloudellisesti kannattavan maaseutuyritystoiminnan käynnistäminen. Professori Reijo Lappalainen ItäSuomen yliopistosta peräänkuulutti, että nyt pitäisi löytyä toimijoita, jotka pystyvät erilaisia hampputuotteita myös viemään kaupallisiksi tuotteiksi. Näin ei ollut 1950-luvulla, Hyvösen syntymävuosikymmenellä. Hyvönen harmitteli, että kotipaikkakunta kuihtuu, tiloja lopetetaan ja yleisin kulkuneuvo on rollaattori. Hampusta pelastus kuihtuvalle maaseudulle. Tohtori Merja Saarinen Lukesta esitelmöi aiheesta Kohti hiilineutraalia ja omavaraista proteiinin tuotantoa – hampun mahdollisuudet maidon ja lihantuotannossa. Tomppo kertoi Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion kaupungin yhteisestä Kuhakko-hankkeesta, jossa kehitetään kuituhampun aiempaa kokonaisvaltaisempaa käyttöä aina viljelystä hampun hyödyntämiseen muun muassa tekstiileissä, komposiiteissa ja suodattimissa. Kuvassa puutarhuri Mauri Kukkonen (vas.) Maaningalta ja ideariihen puuhamies Hannu Hyvönen. Saarisen mukaan öljyhampun siemen on hyvä ja ilmastotehokas proteiinin lähde ihmisille. Hyvönen on tutkinut hampun kasvatusta ja harrastanut lajikehitystä parikymmentä vuotta. helmikuuta 2019 TALOUS JA POLITIIKKA HAMPPUSAMPO Oy on suomalainen kannabisyhtiö, jonka toimialana on kaikki hamppuun liittyvä laillinen liiketoiminta. Paikalla oli myös Kiuruveden maataloustoimiston väkeä. Hamppusammon perustajaosakas ja hallituksen puheenjohtaja on kiuruvetissyntyinen Hannu Hyvönen. THC on päihdyttävä tetrahydrokannabinoli. Hannu Hyvönen sai hampun kasvatuksesta ehdollisen vankeusrangaistuksen Iisalmen käräjäoikeudessa vuonna 2017. Öljyhampun ja kuituhampun ympäristövaikutukset pitää tutkia sovelluskohtaisesti. HAMPPU kokosi Kiuruveden kaupungin valtuustosalin täyteen väkeä, joukossa oli paljon viljelijöitä, jotka olivat kiinnostuneita hampunkasvatuksesta. Hamppusampo katsoo, että linjaus on vastoin voimassaolevaa EU:n elintarvikelainsäädäntöä ja polkee perustavia oikeuksia ja yhdenveroisuutta EU-maissa, kun pyrkimykset tuottaa kotimaisia CBD-tuotteita elintarvikkeiksi yritetään estää kokonaan. JAANA SELANDER HAMPPUSAMPO möi verkkokaupassaan hampun kukintoja koemarkkinointina syksyllä, mutta Elintarvikevirasto Evira kielsi kukintojen myynnin EU:n elintarvikelainsäädännön vastaisena. Tuotteiksi, jotka viranomaiset ja käyttäjät hyväksyvät. Hänen 93-vuotias isänsä, Antti Hyvönen, on kertonut, kuinka hamppua kasvatettiin joka talossa. 10 Keskiviikko 13. – Sovellusalueita on paljon. Tompon mukaan nyt olisi tärkeää saada syntymään perusliiketoimintaa hampun ympärille
Oppositio teki yhteisen lakialoitteen, jossa vaaditaan hoitajamitoitukseksi seitsemän hoitajaa kymmentä hoidettavaa vanhusta kohti. Ihmiset voivat luottaa siihen, että hoidon laatu on hyvää. Vähimmäishoitomitoitus tarvitaan nyt lakiin, jotta voimme huolehtia vanhusten hoitoja hoivatyötä tekevien jaksamisesta. – Kilpailutuksen sijaan asiakas saa valita tarpeisiinsa sopivimman hoivapaikan. Hoitajamitoitus kirvoitti äänestämään hallituksen luottamuksesta VIIME viikolla paljastui lisää laiminlyöntejä vanhustenhoidossa Alavudella, jossa Pelimannihoivakodin toiminta keskeytettiin vain kuukauden toiminnan jälkeen. Tehokkaamman valvonnan lisäksi on otettava käyttöön myös tuntuvat uhkasakot. Kysyimme sosiaalija terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, Vanhustyönkeskusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Hannakaisa Heikkiseltä (kesk.) mitä vanhustenhoidolle pitäisi tehdä. Heikkinen on harmissaan, että oppositio näyttää haluavan nyt estää sote-uudistuksen läpiviemisen vanhustenhoidon vuoksi. HALLITUS sai luottamuksen äänin 99–88, kun eduskunnassa äänestetiin vanhustenhoidon huonosta tilasta viime viikon perjantaina. Hoitajamitoituksen lakiin kirjaaminen on välttämätöntä myös alan houkuttelevuuden parantamiseksi. Toiseksi sosiaalija terveydenhuollon rahoituksen ja palveluiden painopistettä on saatava peruspalveluita eli juuri muun muassa vanhusten palveluita tukevaksi. – Tärkeintä on kaksi asiaa: Ensinnäkin työllisyyden on kasvettava. – Aloitin itse gerontologisen sairaanhoitajan opinnot yli 20 vuotta sitten ja aihe keskustelutti jo silloin. Tällä hetkellä mitoitus on 0,5. Soteuudistuksessa oleellinen parannus vanhusten hoivan nykytilanteeseen tulisi Heikkisen mukaan siitä, että maakuntaja soteuudistuksen toteutuessa ongelmallinen kuntien tekemä palvelujen kilpailuttaminen jäisi historiaan. SOTE Vanhustenhoito on herättänyt runsaasti keskustelua viime viikkoina. Työskentelin aikanaan Koukkuniemen vanhainkodissa Tampereella, siis kunnallisessa yksikössä, jonka henkilöstövajeesta kirjoitettiin isoin otsikoin jo 1990-luvun lopulla. Maakunnilla on pieniin kuntiin verrattuna paremmat edellytykset myös valvoa palvelujen laatua. Ja sen on myös oltava, muuten pienille yrityksille ei riitä asiakkaita. Hannakaisa Heikkinen on sotevaliokunnan varapuheenjohtaja.. Heikkinen myös muistuttaa, ettei vanhustenhoidon kestävä parantaminen tapahdu millään yksittäisellä teolla. Huonoja ja hyviä palveluntarjoajia on molemmissa. Heikkisestä on väärin mustamaalata kaikki hoitoja hoiva-alan yritykset. Perheja peruspalveluministeri Annika Saarikko (.kesk.) ilmoitti hallituksen käynnistävän valmistelun vanhustenhoidon hoitajamitoituksen kirjamisesta lakiin. Oppositio teki vanhustenhoidosta välikysymyksen viime viikolla. – Ei ole hyväksyttävää, että yksityinen voitontavoittelu menee hyvän hoidon ja eettisen toiminnan edelle. Moni kunta kipuilee kykynsä kanssa järjestää hoivapalveluita ikääntyvälle väestölleen ja on päätynyt ulkoistamaan palvelunsa. Eikä yksikään opposition kansanedustaja äänestänyt hallituksen luottamuksen puolesta. – Jotta Suomi olisi myös maailman paras maa vanhuksille, vanhusten hoivaja hoitotyö vaatii selkeän arvonnoston. Aluehallintovirasto teki viime viikolla hoivakotiin ennalta ilmoittamattoman tarkastuskäynnin. Ei myöskään ole hyväksyttävää, että voitontavoittelun nimissä esimerkiksi henkilöstömäärä pidetään niin pienenä, että kyse on jo vanhusten kaltoinkohtelusta, Heikkinen sanoo. Siksi meidän on vihdoin saatava maakuntaja soteuudistus toteutettua yli kymmenen vuoden jahnaamisen jälkeen, viestittää Heikkinen eduskunnasta. Hinnalla ei voi enää kilpailla. HALLITUSPUOLUEET hehkuttavat sosiaalija terveyspalveluiden uudistusta, joka Heikkisen mukaan tarvitaan myös vanhustenhoidon vuoksi. 11 Keskiviikko 13. – Tämä on erikoista ajattelua. Vanhustenhoidon tila ei ole Heikkisen näkemyksen mukaan mitenkään uusi, tämän tai edellisen hallituskauden aikana syntynyt ongelma. Nyt ilmitulleet vanhustenhoivan ongelmat johtuvat nykymallista. Keskeisimpiä kysymyksiä äänestyksessä oli hoitajamitoitus. Yksikään hallituspuolueen edustaja ei äänestänyt hallituksen luottamusta vastaan. Maakunta päättää yhtenäisten kriteereiden pohjalta palvelujen tuottajat ja maksaa kaikille palveluntuottajille saman korvauksen. Hoivakodissa on Helsingin Sanomien mukaan kuollut kuusi asukasta kuukauden sisään. Erityisesti pienet kunnat, joissa on paljon ikäihmisiä suhteessa muuhun väestöön, ovat talousahdingossa. helmikuuta 2019 TIIN A KIL VE N SA LM I HEIKKISEN mielestä keskustelu on ollut kaikin puoli tarpeellista ja tärkeää, sillä julkisuuteen on noussut erittäin tuomittavia yksityiskohtia etenkin joidenkin yksityisten isojen hoivayritysten todellisuudesta. JAANA SELANDER Heikkisen edustama keskusta ja muut puolueet kokoomusta lukuun ottamatta esittävät, että 0.7 hoitajamitoitus kirjataan lakiin. Työllisyysasteen nousu on pohja sille, että voimme rahoittaa julkiset palvelumme. Siksi haluan myös korostaa, ettei yksityinen hoiva automaattisesti tarkoita huonoa hoivaa eikä julkinen hoiva hyvää hoivaa. – Oleellinen parannus vanhusten hoivan nykytilanteeseen on se, että maakuntaja soteuudistuksen jälkeen tämä ongelmallinen kuntien tekemä palvelujen kilpailuttaminen jää historiaan. Vanhustenhoivan ongelSoteuudistus, mitoitus, valvonta ja sanktiot mat ja haasteet ovat olleet tiedossa jo vuosikymmeniä. Yli kymmenen vuotta jatkunut ”soten odotus” on mahdollistanut näille ”pörriäisille” voimakkaita kasvun mahdollisuuksia. – Etenkin pienissä yrityksissä omistaja on useimmiten itse tekemässä päivittäistä hoivatyötä
Hän on suunnitellut polttopuutelineen teollista valmistusta silmällä pitäen. Olen laskenut, että peräti seitsemän kertaa saatetaan puita käsitellä, esimerkiksi kuljettimen alta kasaa madalletaan, kasaa muotoillaan ja täsmitään ennen peittämistä. Tässä minun keksinnössäni kuivuminen tapahtuu itsestään ilmavan rakenteen ja korkean kuormatilan johdosta. Sivuseinät puolestaan estävät kuorman leviämisen lavan sivuille, muuta rasitusta niille ei kohdistu. Kaksi mottia halkoja siirtyy käsin koskematta, ladontaa lukuun ottamatta, vaikka suoraan uunin viereen, jos sinne vain pumppukärryllä pääsee. JAANA SELANDER keksintö. Yksi sidetanko keskellä ei haittaa puiden ladontaa tai puiden ottoa. Kuusi mottia puita on pienessä alassa helposti otettavissa. Kun puunmyyjä tuo asiakkaalle täyden lastin puuta, antaa asiakas kauppiaalle tyhjentyneen telineen ja kauppias tuo taas ajallaan täyden polttopuutelineen. Jukka-polttopuutelineen tilavuus on kaksi kuutiota. Toinen tärkeä oivallus telineessä on käyttää sidetankojen jäykkyyttä telineen ryhdissä pitämiseen. Telineeseen voidaan latoa puita kahdesta eri suunnasta. Loppuvarastointi tapahtuu samassa telineessä. Jukalla puut suoraan uunin viereen – Käsinladonta kuulostaa äkkiseltään työteliäältä vaiheelta, kun kuljetinhihna halkomakoneen perässä purkaisi ne kasaan ”itsestään”, mutta puun matka on tässä työtavassa vasta alussa kohti uunia. Kuivatus, kuljetukset ja loppuvarastointi tapahtuvat samassa telineessä. Tikkanen sanoo myös, että halkoja voidaan tehdä polttopuutelineen ansiosta vaikkapa metsässä tuulensuojassa talvella tai sään mukaan pihan viileimmässä paikassa kesällä, sillä täydet telineet on helppo kuljettaa avoimelle tuuliselle paikalle tai katoksen alle kuivumaan. Siihen vielä kaikki siirrot.Jukka-polttopuutelineellä tarvitaan vain alussa ladonta ja sen jälkeen täysiä telineellisiä on helppo siirrellä kaksi motillista kerralla. TIKKANEN on miettinyt, että Jukka-polttopuutelineestä saisi myös oivan kierrätystavaran. Tikkanen on katsellut Youtubesta videoita ”kätevistä” polttopuutelineistä. helmikuuta 2019 TIKKANEN kertoo miettineensä vuosia telineitä polttopuille, kun pajatoiminta tuottaa ajoittain monenlaisia putkipalkin pätkiä, pyöreitä ja kantikkaita, eikä niille ole käyttöä. – Oivalsin, että kuormalava telineen alla kantaa kuorman rasitukset. Kahden, noin 50-senttisen puupinon väliin jää myös selvä rako. Työkaluja ei tarvita kasaamisessa eikä purkamisessa. 12 Keskiviikko 13. – Mietin heti prototyyppiä tehdessäni miten kuljetus ja telineen kokoaminen hoidetaan mahdollisimman helposti. Vallankumouksellista logistiikkaa! hehkuttaa Tikkanen. Tikkanen on laskenut, että kolme telineellistä puita riittää helposti vuodeksi tavallisessa kotitaloudessa. Alasidetangot (säädettävä leveys) asettuvat lavan lautojen rakoihin niin, että koko teline lukittuu lavaan ilman erikseen kiinnitystä. Raha vaihtaa omistajaa vain puusta. JAANA SELANDER POLTTOPUUT Niemiskyläläinen pajamies Jari Tikkanen on keksinyt oivallisen polttopuiden varastointi-, kuljetusja kuivatustelineen. Tikkanen huomauttaa, että polttopuutelineeseen puut ladottaessa niistä putoavat pois roskat. Siisti ja jämäkkä polttopuuteline on helppo peittää pressulla ja pelleillä. Teline kasataan kahdesta sivuseinästä ja kolmesta siipimutterilla kiinnitettävästä sidetangosta. Seuraavaksi kehittelen rullilla vedettävän matkalaukun tyyppisen puunkantotelineen, suunnittelee keksijä Tikkanen. Täysi teline pysyisi pystyssä, vaikka sidetankoina olisi rautalangat, kun puut tukevat telinettä, Tikkanen esittelee Jukka-polttopuutelinettään. Samoin kuin pullonpalautus. – Joissakin käytetään jämäkkää rakenneterästä, joka on liian painavaa liikutella tyhjänäkin ja telineiden hyötykorkeus on vain noin metri, Tikkanen selittää ja huomauttaa, että telineet eivät ole lyöneet senkään takia läpi, että ne ovat usein kalliimpia kuin telineen sisällä olevan puun arvo. Kaikki puun jämät ja kiilapalat voi laittaa telineen päälle. Pumppukärry nostaa lavalla makaavan kuorman, jonka paino jakaantuu piikeille. JUKKA polttopuutelinettä on kätevää käsitellä pumppukärryllä, esittelee yrittäjä ja keksijä Jari Tikkanen. Tikkanen on hakenut keksinnölleen patentin ja muotosuojauksen. – Puukasassa, etenkin jos kasalla alkaa olla paksuutta parikin metriä, kuivuminen on hidasta, etenkin roskaisena
> Yritys: Ratesteel Oy Vieremällä. Meidän ongelmana on tosin ollut se, että tällä alalla ammattitaitoisen työvoiman saaminen on hyvin haasteellista. KVL EXTRA KOULUTUS -LEHTI mikä. Ratesteelin tuotteista merkittävä osa menee metsäkoneyhtiö Ponsselle. Vieremällä ja Kiuruvedellä toimii sisaryhtiö RD Technology Center Oy. – Asiakkaillamme on mennyt viime vuosina sen verran vahvasti, että se on vaikuttanut positiivisesti meidän alihankkijoidenkin tilanteeseen. Tekijöitä myös kaivataan koko ajan lisää. Osaavista ihmisistä on kova kilpailu. RD Technology Center Oy:n kautta tuotteita menee paljon muuallekin Jatkuu seuraavalla sivulla. RD GROUP OY tarvitsee yli 40 uutta työntekijää lähivuosina. > Työntekijät: Työllistää yli 50 henkilöä, joista valtaosa tulee Kiuruvedeltä, Vieremältä ja Iisalmesta. Perinteisen suorarekrytoinnin ohella käytössä ovat oppisopimusja rekrytointikoulutukset. Lisäksi Vieremällä ja Kiuruvedellä sijaitsevan sisaryhtiö RD Technology Center Oy:n kautta tuotteita menee paljon muuallekin. helmikuuta 2019 Tekijöille on töitä tarjolla AKU LAATIKAINEN teksti ja kuvat V ieremällä jo parikymmentä vuotta toiminut Ratesteel Oy työllistää nykyään yli 50 henkilöä, joista valtaosa tulee Kiuruvedeltä, Vieremältä ja Iisalmesta. > Tuotanto: Ratesteelin tuotteista merkittävä osa menee metsäkoneyhtiö Ponsselle. Asiakkaillamme on mennyt viime vuosina sen verran vahvasti, että se on vaikuttanut positiivisesti meidän alihankkijoidenkin tilanteeseen. Sami Hiltunen ” TYÖSSÄ Vieremällä sijaitseva teknologiayritys Ratesteel Oy on metallituotteiden ja niiden osakokonaisuuksien sopimusvalmistaja. 13 Keskiviikko 13. Tilausmäärät ovat kasvaneet, sanoo tehtaanjohtaja Sami Hiltunen (kuvassa). – Asiakkaat vaativat yhä laadukkaampaa työnjälkeä, joten kehitystyötä riittää
– Työllisyystapahtuma järjestetään meillä nyt toisen kerran. – Kiinnostusta löytyi hyvin ja hakijoita tuli ihan mukavasti. – Monenlaista hommaa on siis tarjolla, tehtaanjohtaja Hiltunen sanoo. Työllisyystapahtumaan koululaiset ja opiskelijat tulevat porrastetusti aamupäivän aikana. – Tulin tekemään tänne konetekniikan opinnäytetyötä ja työllistyin sitä kautta. Ratesteelillä on tälläkin hetkellä neljä avointa työpaikkaa asiantuntijaja suunnittelutehtäviin. Myös kesäduunikampanjasta kerrotaan ja neuvotaan nuoria cv:n tekemisessä nettiin. – Tervetuloa kaikki nuoret, samoin kuin aikuiset ammatinvaihtajat ja he, jotka haluavat täydentää ammattiosaamistaan. Tapahtumasta löytyy tietoa ja kontakteja työpaikoista ja eri toimialoista, yrittäjyydestä ja koulutusmahdollisuuksista aikuisille ammatinvaihtajille, jatkuvasta hausta, uusien työpaikkojen etsijöille, oppisopimuksesta kiinnostuneille sekä nuorille työpaikkaa ja kesätyöpaikkaa etsiville. Tapahtuma on lukion liikuntasalissa kello 9–12. Kiuruvetisjuurinen johtaja Liisa TenhunenRuotsalainen kertoo muun muassa pikavipeistä ja mitä tulevaisuuden työelämä vaatii nuorelta ja aikuiselta, jos aikoo työllistyä. Se onnistui hyvin työn ohessa. Huttunen on myös yrittäjä. – Itse innostuin käymään viime vuonna esimiesja asiantuntijakoulutuksen, joka kesti neljä kuukautta. Viime vuonna yksi työllistyneistä oli tuotannonohjaaja Joel Koskinen. – Rekrytointikoulutus antaa perusvalmiudet ja se kestää 5-6 kuukautta. TIINA KILVENSALMI TYÖLLISYYSTAPAHTUMASSA on useita paikallisia yrityksiä, muun muassa Ponsse. Työllisyystapahtuma on suunnattu niin aikuisille kuin nuorisolle. Kuva vuodelta 2018. Viime vuonna kävijöitä oli 400. Hiltunen korostaa, ettei aiempaa koulutusta tai kokemusta tarvitse välttämättä olla. Kesällä 2018 insinööriksi valmistunut Koskinen on myös esimerkki siitä, että jos omaa aktiivisuutta löytyy, voi Ratesteelillä halutessaan kehittää itseään ja hakeutua jatkokoulutuksiinkin. EXTRA KOULUTUS. Pintakäsittelyn kaikki teoriaja käytännön opetus tapahtuu Ratesteelin tiloissa oppisopimuksella. Julkisista palveluista esittäytyvät Kiuruveden kaupungin nuorisotoimi, etsivä nuorisotyö, lukio Yläkoulu ja alakoulu. KIURUVEDELLÄ järjestetään työllisyysviikon tapahtuma perjantaina 22. Tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita ja se on maksuton. Riittää, että on asenne kohdallaan ja kiinnostusta alalle. päivänä helmikuuta. Joel Koskinen ” OSAAJIA tarvitaan lisäksi asiantuntijaja suunnittelutehtäviin. Se onnistui hyvin työn ohessa. helmikuuta 2019 TYÖSSÄ Hitsaaja Tommi Leinonen ja tuotannonohjaaja Joel Koskinen tutkivat tulevia töitä taulutietokoneelta. RD Group Oy:n omistaman yritysverkoston yhteisponnistus tuotti tulosta. Uutena tapahtumassa on mukana TAT-talous ja nuoret. Ytyä! Ylä-Savossa on työtä -hanke on työllisyystapahtumassa palvelemassa kaikkia henkilöitä ja tahoja, jotka ovat kiinnostuneet YläSavon alueen työmahdollisuuksista. Maaseutuammattiin ry:n head hunterhanke hakee hyviä tyyppejä maaja metsätalouden koulutukseen ja töihin. Teoria oli Kuopiossa, mutta käytännön työ Vieremällä, Koskinen kertoo. Omalla osastollaan ovat myös Vieremän työllisyyspalvelut ja Kiuruveden Yrittäjät. Kiuruveden kaupungin osastolla kerrotaan yrittäjyydestä ja mitä kesätyöpaikkoja esimerkiksi teknisellä puolella on tarjolla ja mitä virkoja ja toimia on tulossa avoimiksi nuorille ja aikuisille. Hyväksytysti koulutuksen suorittaneet työllistyvät meille oppisopimuksen kautta. Kaupungin yritysneuvoja Tuula Parkkonen-Suhonen kertoo, että samalla viikolla kaikissa Pohjois-Savon kunnissa järjestetään työllisyystapahtuma, Kiuruvedellä se on viikon kahdeksan perjantaina. Yhteensä heitä on yli kymmenen. Mukana olivat kaksi muuta teknologiayritystä, RD Technology Center Oy ja Debomix Oy. Tapahtumasta saa tietoa eri koulutusmahdollisuuksista, jatkuvasta hausta, oppisopimuksista ja tietoa siitä, mitä työ on teollisuudessa, teollisuudessa on tarjolla muutakin kuin perinteistä hitsausta. Tapahtumaan tuo oman värinsä rallikuljettaja Jari Huttunen, hän kertoo ralliurastaan, miten harrastuksesta tuli ammatti. PARKKONEN-SUHONEN odottaa tapahtumaan paljon nuoria ja aikuisia, sillä nyt paljon tietoa ja kontakteja on tarjolla keskitetysti. Sen jälkeen voidaan luoda henkilön lähtötilanteeseen sopiva koulutuspolku. Tällä hetkellä koulutukset ovat loppusuoralla ja olemme saamassa niiden myötä jokaiseen yritykseen uusia työntekijöitä. Koulutusyhteistyössä ovat Ylä-Savon ammattiopisto ja Hämeenlinnasta Ammattiopisto Tavastia, joka on erikoistunut pintakäsittelykoulutuksiin. 14 Keskiviikko 13. TYÖLLISYYSTAPAHTUMASSA on mukana useita alueen oppilaitoksia. Tapahtumassa jaetaan tietoa siitä, mitä työ on teollisuudessa, tilitoimistossa ja hoiva-alalla sekä millaisia työpaikkoja on tarjolla esimerkiksi maataloudessa ja kunnissa. – Koulutuksen aikana on voinut tutustua alaan monipuolisesti ja päättää sen edetessä, että mihin haluaa erikoistua. Uutena Itä-Suomen yliopisto, mukana ovat myös Savon kouJAANA SELANDER Työpaikkaakin voi hakea työllisyysviikon tapahtumassa lutuskuntayhtymä ja YSAO. Olemme arvioineet, että yhteensä uusia työntekijöitä tarvitaan RD Groupiin lähivuosina päälle 40, Hiltunen kertoo. Rekrytointikoulutuksella on haettu tekijöitä tuotantoon. – Ja tilitoimistopuolella on suuri tarve alan osaajista, Parkkonen-Suhonen hehkuttaa. Teollisuusyrityksistä mukana ovat muun muassa RD, Ratesteel, Depomix, Fibox ja Ponsse. – Mutta enemmänkin toki ottaisimme. Itse innostuin käymään viime vuonna esimiesja asiantuntijakoulutuksen, joka kesti neljä kuukautta. Tämä tarkoittaa siis niin työnhakijoita kuin työnantajia. PERINTEISEN suorarekrytoinnin ja oppisopimusten ohella Ratesteel pyrkikin viime vuonna houkuttelemaan uusia ihmisiä alalle rekrytointikoulutuksen kautta
– Tuon myötä esimerkiksi nykyiset kurssit muuttuvat opintopisteiksi. Kirjoittihan täältä vuonna 2017 Suomen paras ylioppilaskin, Heidi Kärkkäinen. TÄNÄ vuonna suurimmat mullistukset lukiomaailmaan saapuvat ensi syksynä, kun uusi lukiolaki astuu voimaan elokuussa. Kiuruvesi-lehden lukijaraati 2016 ” EXTRA KOULUTUS. On uskomatonta kuinka hyvin täällä toteutuvat kurssit, vaikka ryhmät olisivat pieniäkin. Pitikö huomisellekin olla joku kirjoitelma tehty. Kun aineita on yhtaikaa useita, onko työmäärä ajoittain kohtuuton. Viikonloppuisin Hämeenniemi suuntaa usein Helsinkiin junalla, hän toimii Pelastakaa lapset ry:n kautta tukiperheenä nelivuotiaalle lapselle. Vuoden 2017 Kouluterveyskyselyn mukaan 30% lukiolaisista koki uupumusasteista väsymystä. Ryhmä laajan fysiikan opiskelijoita matkustaa keväällä tutustumaan Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukseen CERNiin. Tulee kiire ja stressi, miten kaikesta oikein selviää. – Eniten jään täältä kaipaamaan työyhteisöämme, koska samanlaista on todella vaikea löytää Helsingistä. On eri aineiden kirjoitelmia, esitelmiä tai ryhmätöitä. OPINTO-OHJAAJA Katri Hämeenniemi viihtyy Kiuruveden lukiossa. Tytöt kokevat koulun suhteen poikia enemmän riittämättömyyden tunnetta. – Teemme yritysvierailuja ja meillä on mahdollista suorittaa yrittäjyyskurssi. Kuinka työläs lukio lopulta on, riippuu kuitenkin ihmisestä. Moni ei saa kouluasioita pois mielestään vapaaajallakaan. – Työyhteisömme on pieni ja todella mukava. > Harrastukset: Viulunsoitto, shakin pelaaminen ja kuorolaulu Kiuruveden naislaulajissa. Lukiolaisten jaksamisesta on uutisoitu useana vuonna ja myös viime aikoina. > Ikä: 35 vuotta. Opinto-ohjauksen tunneilla vieraillaan kunnan työpaikoissa. Opoksi Helsingistä maalle LUKIO Opinto-ohjaajan sijainen Katri Hämeenniemi viihtyy pienessä lukiossa, jossa on hyvä ja tiivis työyhteisö. Meillä voi suorittaa tietojenkäsittelytieteen opintoja Oulun yliopistoon. – Välillä on vaikea ymmärtää ovatko ihmiset tosissaan ja asioita ei sanota niin suoraan. Pienissä lukioissa on siis samat mahdollisuudet menestykseen kuin suurissakin. – Maaseudun lukiossa on saanut huomata, että täällä tarjotaan korkeatasoista opetusta. Lukiolaisten jaksamiseen liittyvien kysymysten suhteen olisi tärkeää tehdä jotain, ettei lukio menetä suosiotaan sen vuoksi, että se voi uuvuttaa opiskelijan loppuun. Kun jaksossa on kursseja monesta eri aineesta, on lukuisia tehtäviä. Toiset tavoittelevat hyviä arvosanoja vain niistä aineista, joista pitävät ja myös kenties kirjoittavat myöhemmin yo-kokeissa. LUKIO tekee paljon yhteistyötä paikallisten yritysten ja kaupungin kanssa. Lisäksi järjestämme tutustumisvierailuja korkeakouluihin, ja korkeakouluista käy täällä vierailijoita. Yhteistyö on tiivistä myös unkarilaisen ystävyyskoulun kanssa. Junamatkailuun on kyllä tottunut ja junassa on oikein hyvä tehdä töitä, Hämeenniemi kertoo. Nyt Hämeenniemi osaa arvostaa, että ympärillä ei ole ihmisvilinää, mutta vieläkin monet asiat vaativat sisäistämistä, yksi niistä on savolainen huumori. Stressi ja väsymys on hyvin tuttua lukiolaisille. Vapaa-ajallaan hän laulaa Kiuruveden Naislaulajissa ja toivoisi, että saisi vielä kasaan shakkiporukan. Koeviikot sinänsä eivät mielestäni ole rankkoja, mikäli on opiskellut kurssin ajan hyvin. helmikuuta 2019 TIINA KILVENSALMI KOLUMNI ENNI TURPEINEN Kiuruveden lukion abiturientti ILTAISIN pöydällä odottaa kasa oppikirjoja ja kalenteri on täynnä asioita, joita on tehtävä tiettyihin päiviin mennessä. – HelsinkiinHän viettää yleensä luonani yhden viikonlopun kuukaudessa, ja lisäksi käyn tapaamassa perhettä ja ystäviä. Rehtori mukaan lukien meitä on täällä 15 työntekijää. Alkuun paljasjalkaisesta kaupunkilaisesta oli outoa, kun kadut olivat niin tyhjiä. Kesän koittaessa Hämeenniemi pakkaa laukkunsa ja palaa kotikonnuilleen Helsinkiin. – Hingunniemi on meille suurin vetovoimatekijä, kun puhutaan muualta tulevista opiskelijoista. Lehden kantava voima on kiuruvetisyys. Viihdyn pienessä lukiossa, koska täällä opiskelijat eivät huku massaan. Opiskelijoille on hieno mahdollisuus, että he voivat käydä lukiota kotikunnassaan. Usein koepäiviin mennessä pitää palauttaa myös muita tehtäviä, kuten kirjoitelmia. Toisaalta on taas heitä, jotka haluavat onnistua lähes kaikissa aineissa ja joilla on korkeat tavoitteet myös kirjoituksissa. Muut kurssit he puolestaan menevät “vain läpi”. Vuonna 2021 tulevat uudet opetussuunnitelmat, kertoo Hämeenniemi. Joskus tehtäviä on niin paljon, että niitä vain on pakko tehdä yömyöhään, koska aika ei riitä. Stressaako lukio liikaa. Hämeenniemi on itse käynyt Helsingissä Sibelius-lukion, jonka puitteet olivat aivan toisenlaiset, olihan opiskelijoitakin viitisensataa ja lukio-opinnoissa painotettiin musiikkia ja tanssia. Esimerkiksi jokaisella äidinkielen kurssilla luetaan romaani, josta on aina myös tehtävä. Lukion noin 150 opiskelijasta noin 25 suorittaa kaksoistutkintoa. HELSINKILÄINEN Katri Hämeenniemi on käynyt töissä Kiuruveden lukiossa viime syksystä saakka, jolloin hän aloitti lukiossa opinto-ohjaajan sijaisena. Eräässä lukiolaisten kyselyn tuloksessa huolestuttavan moni, siis jopa 87% vastaajista kertoi lukion stressaavan. – Samat perinteet penkkareineen ja vanhojen tansseineen löytyvät täältäkin. > Nimi: Katri Hämeenniemi. Työyhteisöön tutustuin hyvin heti alkuun, sillä olimme syksyllä Tukholmassa koko työporukan kesken. Lukiossa yksi opiskelujakso kestää noin pari kuukautta ja niitä on lukuvuodessa viisi. Jakson päätteeksi koeviikolla pidetään kokeet jakson aikana olleista kursseista. > Työ: Opon ja uskonnonopettajan sijaisena lukiossa. Jakso menee yllättävän nopeasti, ja jos on sattunut lykkäämään annettuja tehtäviä kurssin aikana, saattaa jakson päättyessä iskeä paniikki tekemättömien tehtävien kanssa. Jokaisen aineen opettaja haluaa tietenkin tarjota opiskelijoille monipuolista opiskelua erilaisten tehtävien ja harjoitusten muodossa. Merkittävin yhteistyökuvio on Ylä-Savon ammattiopiston kanssa, kun opiskelijat voivat suorittaa myös ammatillisen tutkinnon rinnatusten lukion kanssa. > Asuu: Helsingissä, työviikot Kiuruvedellä. Uupumisriskin on todettu olevan suurempi heillä, jotka yrittävät saada paljon aikaan. Se voisi toimiakin. 15 Keskiviikko 13. Jaksossa voi olla seitsemän tai jopa kahdeksan kurssia. Jos haluaa hyviä arvosanoja useasta aineesta, täytyy oikeasti tehdä työtä. Minulle se oli yllättävää, että työporukka todellakin haluaa viettää viikonlopun yhdessä. Kiuruvedestä jään kaipaamaan näitä lumisia maisemia ja kesän järvimaisemia. Ratkaisua uupumukseen on koetettu löytää esimerkiksi ehdotuksella kaikille pakollisesta psykologikäynnistä. Hämeenniemi nauttii luonnosta ja usein hän käveleekin Kiurujärven rantareiteillä. Paitsi, että nämä potkijaiset on minulle uusi juttu. Uusi laki mahdollistaa myös opintojen jälkeen tapahtuvan opinto-ohjauksen. Nyt pääsen kokemaan nekin keskiviikkona. TIINA KILVENSALMI kuka
Verkkopalvelun Rekisterit-osioon on lisätty tiedot Opetushallituksen Koski-palvelukokonaisuudesta, joka kerää yhteen tietoja suomalaisten opintosuorituksista ja -oikeuksista. – Tavoitteenamme on laajentaa Rekisterit-osion tarjontaa mahdollisimman monelle eri elämänalueelle ja opintotiedot ovat tässä iso askel eteenpäin. helmikuuta 2019 Tuplaa mahdollisuutesi kaksoistutkinnolla! MAHIS on oppilaitosten yhteistyöverkosto, jossa on mahdollisuus opiskella sekä ammatillisia että lukio-opintoja. Tie työelämään: ysao.fi/road Nuori tai aikuinen! Jatkuva haku www.ysao.fi/jatkuva Lisätietoja Ossi Räty maarakennusala p. 0400 793 135 Yhteishaku 19.2.-12.3. 040 4811 400 hakuinfo@ysao.fi SUOMI.FI-verkkopalvelussa näkyvät nyt myös opintotiedot. Siksi on hyvä, että ne ovat nyt helposti saatavilla verkossa myös Suomi.fi:n kautta, sanoo kehittämispäällikOpintotiedot Suomi.fi-palvelussa kö Joonas Mäkinen Opetushallituksesta. Näin julkisten tietovarantojen läpinäJAANA SELANDER KIURUVEDEN lukion ylioppilaita. Lisätietoja osoitteesta www.mahis.fi MAHIS-opinto-ohjaaja Päivi Vanninen p. Palvelussa voi myös jakaa valitsemansa tiedot eteenpäin linkillä. 0400 793 135, tuovi.huttunen@ysao.fi www.ysao.fi/hevostalous Maatilatalous, eläintenhoito, maarakennus Kotikyläntie 254, Iisalmi, p. 0400 793 126 w w w .y sa o .fi Seuraa meitä somessa! facebook.com/HingunniemiYlaSavonAmmattiopisto facebook.com/YlaSavonammattiopistoPeltosalmi/ Instagram: @ysaoinsta @ysaohingunniemi Twitter.com/ysaotweet youtube.com/ysaomarkkinointi #ysaopeltosalmi #hingunniemi #ysaomara #ysaoinsta #ysao Hevostalouden perustutkinto n Hevostenhoitaja n Ratsastuksenohjaaja Hevostalouden ammattitutkinto n Hevoshieroja n Kengittäjä n Valjasseppä n Ratsastuksenopettaja (AT) n Ravivalmentaja n Hevospalvelujentuottaja: n Hevoskasvatuspalvelujen tuottamisen osaamisala n Hevosavusteisten palvelujen tuottamisen osaamisala Hevostalouden erikoisammattitutkinto n Hevosurheilumanageri n Tallimestari n Kengitysseppä Koulutamme uusia ammattilaisia ja täydennämme aiemmin hankittua ammatillista osaamista! Maatalousalan perustutkinto n Maaseutuyrittäjä n Eläintenhoitaja Maaseudun kehittämisen erikoisammattitutkinto 2019 Eläintenhoidon ammattija erikoisammattitutkinto n Eläinhoitolan osaamisala n Eläinkaupan osaamisala n Eläintenkouluttaja n Trimmaaja n Klinikkaeläinhoitaja n Koe-eläinhoitaja n Koirahieroja 2019 Maatalousalan ammattija erikoisammattitutkinto n Maatalouskoneenkuljettaja n Maatalouslomittaja n Maatalouskonehuoltaja n Maataloustyöntekijä n Mehiläistarhaaja n Sorkkahoitaja n Tuotantoeläintenhoitaja Lisätietoja Tiiminvetäjä Arja Aalto, p. Näet tietosi kirjautumalla Suomi.fiverkkopalveluun osoitteessa www.suomi.fi.. 0400 792 802 Hevostalous, Hingunniementie 98, Kiuruvesi, p. EXTRA KOULUTUS kyvyys kasvaa, kun yhä useampi kansalaisia kiinnostava rekisteri on silmäiltävissä muutamalla klikkauksella, Suhonen toteaa. 0400 792 802, arja.aalto@ysao.fi www.ysao.fi/maaseutuyrittaja www.ysao.fi/elaintenhoitaja Lisätietoja Tiiminvetäjä Tuovi Huttunen, p. Suomi.fissä näkyvät vuoden 2018 tammikuun jälkeen kirjatut peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten suoritukset ja opiskeluoikeudet, vuoden 1990 jälkeen suoritetut ylioppilastutkinnot, korkeakoulutusuoritukset ja opiskeluoikeudet ovat näkyvissä pääsääntöisesti vuodesta 1995 eteenpäin, mutta tässä voi olla korkeakoulukohtaisia poikkeuksia Suomalaisten opintotiedot ovat olleet saatavilla Oma Opintopolku -palvelussa helmikuusta 2018. – Opintotietoja voi tarvita monessa elämänvaiheessa, esimerkiksi työnhaussa. 0400 793 181 Rakennusalan perustutkinto n Maakennuskoneenkuljettaja Maarakennusalan ammattitutkinto n Maakennuskoneenkuljettaja n Verkostorakentaja Maarakennusalan erikoisammattitutkinto Hakuinfo: p. Suomi.fin palveluomistaja Jari Suhonen Väestörekisterikeskukselta on iloinen, että Koski-palvelukokonaisuus on saatu mukaan Suomi.fin rekistereihin. Opintotietojen lisäksi Suomi.fistä näet muun muassa väestöja kiinteistötietojärjestelmään sinusta tallennettuja tietoja, tietoja nimissäsi olevista ajoneuvoista sekä ajokorttitietosi. 16 Keskiviikko 13
Pankki toteutti laajan tehostamisohjelman, joka johti kolmen etäkonttorin (Jyväskylä, Muhos ja Oulu) sulkemiseen. ! ! www.kiuruvedenlukio.fi. Ylä-Savon Osuuspankki on OP Ryhmän suurimpia maatalouden rahoittajia. Perjantaina 15.3. Tuotantovolyymien kasvattamisen tarpeellisuus tunnistetaan monilla tiloilla, mutta konkreettisten toimenpiteiden käynnistäminen on siirretty alan yleisten näkymien ja alhaisten tuottajahintojen takia. 017-566708 AVOINNA: MA-PE 9-17, LA 9-14 Osallistu arvontaan la klo 14.00 saakka!!! ajan. Tilanne heijastui vuoden 2018 aikana uusinvestointeihin. Pankin vakavaraisuus on 53,15 %. Vuoden 2017 tulos sisälsi merkittävän määrän arvopaperikaupan tuottoja. Tuotto-osuuksille esitetään maksettavaksi korkoa 3,25 % – Pankin tulosta voidaan olosuhteet huomioiden pitää hyvänä. 20 €:n OSTOKSESTA KAUPAN PÄÄLLE LÄMPIMÄT TOSSUT TAI TUKISUKAT! SINGISSÄ JUHLITAAN YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KOKO VIIKON AJAN!!! TORIKATU 4, KIURUVESI PUH. Ylä-Savon Osuuspankki ja Sonkajärven Osuuspankki julkistivat 7.1.2019 suunnitelman pankkien toimintojen yhdistämisestä 1.10.2019 alkaen. ASKEL KOHTI UNELMAASI. avajaiset klo 20.00 Kiuruveden Kulttuuritalolla, vapaa pääsy, illalliskortti 22e Suomen Naiskuoroliiton Naiskuoropäivät Kiuruvedellä 15.-17.3.2019 Yleisölle avoimet tapahtumat Konserttilippuja myydään ennakkoon Style by Sannassa, Asematie 11 Naiskuoromessu klo 10 Kiuruveden kirkossa Lauantaina 16.3. Olipa unelmiesi ammatti esimerkiksi lentäjä, lääkäri, maatalousyrittäjä, tutkija, toimittaja, opettaja tai pankinjohtaja – meiltä saat siihen mainiot mahdollisuudet. Kustannustehokkuutta parannettiin lisäksi ottamalla käyttöön useita OP Ryhmän keskitettyjä palveluja. ASUSTEIDEN POISTOMYYNTI JATKUU RAJUNA: LOPUT NYT -20%-50% ALENNUKSELLA! KURKISTAMME KEVÄÄSEEN: ITALIAN TUNIKAT JA PUSEROT ( myös pellavaiset) NYT -30%! VAIN TO 14.2.: JUHLAMOKKAKAHVIT JA ERIKOISTARJOUS; KAIKKI TARJOUSVAATTEET 40% SEKÄ JOKAISESTA VÄH. Pankin henkilömäärä oli vuonna 2018 keskimäärin 38, kun se edellisvuonna oli keskimäärin 55. Vuosi 2018 jää OP Ylä-Savon historiaan suurten muutosten vuotena. helmikuuta 2019 Palvelemme ma-to 9-17.30 pe 9-18 la 9-14 Kiurukatu 3, Kiuruvesi puh. 17 Keskiviikko 13. Vuoden 2018 tulosta rasittivat toisaalta tehostamisohjelmasta johtuvat kertaluontoiset kulut. Pankin liikevoitto oli 1,9 (2,8) miljoonaa euroa mittavista kertaluonteisista kulueristä huolimatta. Louhi-kuoron konsertti, johtaa Anneli Julén, klo 12.00 Kiuruveden helluntaikirkossa, liput 10e Yhtyelaulukilpailu Kiuruveden kulttuuritalolla klo 13.30 – 16.30 Liput 5e Sunnuntaina 17.3. Olipa unelmiesi ammatti esimerkiksi lentäjä, lääkäri, maatalousyrittäjä, tutkija, toimittaja, opettaja tai pankinjohtaja – meiltä saat siihen mainiot mahdollisuudet. (017) 825 255 www.kiurunlaukkujakenka.fi www.facebook.com/laukkujakenka -50% matkalaukut niin kauan kuin laukkuja riittää Erä talvitakkeja -50% Erä talvitakkeja -50% Erä talvitakkeja -50% Erä talvitakkeja -50% Voimassa 15.2 16.2 EXTRA KOULUTUS OP Ylä-Savo ylsi hyvään tulokseen YLÄ-SAVON Osuuspankki ylsi vuonna 2018 hyvään operatiiviseen tulokseen. Naiskuoropäivien päätöskonsertti klo 13.00 Kiuruveden kirkossa, vapaa pääsy, käsiohjelma 10 e ASKEL KOHTI UNELMAASI. Noin puolet OP Ylä-Savon asiakkaista asuu ja toimii ydintoimialueen ulkopuolella. Maatalouden kannattavuus on ollut haasteellinen useiden vuosien TERVETULOA PALVELTAVAKSI! TALVIYM. Pankkien edustajistot päättävät suunnitelman hyväksymisestä 14.3.2019. ! ! ASKEL KOHTI UNELMAASI. Voidakseen palvella heitä aikaisempaa paremmin pankissa aloitti toukokuussa 2018 erityinen Online-tiimi. Olipa unelmiesi ammatti esimerkiksi lentäjä, lääkäri, maatalousyrittäjä, tutkija, toimittaja, opettaja tai pankinjohtaja – meiltä saat siihen mainiot mahdollisuudet. Varsinaisen operatiivisen toiminnan tulos oli viime vuonna edellisvuoden tasoa, sanoo toimitusjohtaja Mikko Paananen
20.2. Metsätilasi arvo kasvaa ja lannoituskustannukset voit vähentää verotuksessa. Tilaa ja voit voittaa metsämatkan Tšekkiin! EXTRA KOULUTUS. 18 Keskiviikko 13. helmikuuta 2019 HAAPAJÄRVI PERUSTUTKINNOT • merkonomi • maaseutuyrittäjä, eläintenhoitaja • metsuri-metsäpalvelujen tuottaja • datanomi AMMATTITUTKINNOT • Maatalousalan at • Metsäalan at ----------------------------------------------------------------------• Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus VALMA HAAPAVESI PERUSTUTKINNOT • ajoneuvoasentaja • leipurikondiittori • koneistaja, levyseppähitsaaja, koneautomaatioasentaja • luonto-ohjaaja • matkailupalvelujen tuottaja • toimitilahuoltaja, kodinhuoltaja • puutarhuri • puuseppä • talonrakentaja • kokki, tarjoilija • sähköasentaja • ICT-asentaja AMMATTITUTKINNOT • Elintarvikejalostuksen at • Matkailupalvelujen at • Puuteollisuuden at ERIKOISAMMATTITUTKINNOT • Erikoisruokavaliopalvelujen eat • Majoitusja ravitsemisalan esimiestyön eat ----------------------------------------------------------------------• VALMA • Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus, TELMA KALAJOKI PERUSTUTKINNOT • koneistaja, koneasentaja, levyseppähitsaaja • matkailupalvelujen tuottaja, vastaanottovirkailija, matka-asiantuntija • puuseppä • talonrakentaja • artesaani sisustusala • sisustusompelija, vaatetusompelija AMMATTITUTKINNOT • Matkailupalvelujen at • Puuteollisuuden at • Taideteollisuusalan at • Talonrakennusalan at • Tuotantotekniikan at ----------------------------------------------------------------------• VALMA NIVALA PERUSTUTKINNOT • ajoneuvoasentaja • parturi, kampaaja, kosmetologi, kosmetiikkaneuvoja • koneistaja, levyseppähitsaaja • autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja • kiinteistönhoitaja • teollisuuspuurakentaja • maarakennuskoneenkuljettaja • kokki, tarjoilija • sähköasentaja • artesaani (sisustusala, käsityön ohjaustoiminta) • putkiasentaja • mittatilausompelija AMMATTITUTKINNOT • Tuotantotekniikan at • Maarakennusalan at • Puuteollisuuden at • Tietoja tietoliikennetekniikan at • Tietoja viestintätekniikan at ERIKOISAMMATTITUTKINNOT • Tuotantotekniikan eat • Tietoja tietoliikennetekniikan eat • Tietoja viestintätekniikan eat ----------------------------------------------------------------------• VALMA OULAINEN PERUSTUTKINNOT • merkonomi • datanomi • toimitilahuoltaja, kodinhuoltaja • kokki, tarjoilija • lähihoitaja, perustason ensihoitaja AMMATTITUTKINNOT • Liiketoiminnan at • Lähiesimiestyön at • Mielenterveysja päihdetyön at • Ruokapalvelujen at • Yrittäjän at ERIKOISAMMATTITUTKINNOT • Erikoisruokavaliopalvelujen eat • Johtamisen ja yritysjohtamisen eat • Majoitusja ravitsemisalan esimiestyön eat • Mielenterveysja päihdetyön eat • Vanhustyön eat -----------------------------------------------------------• VALMA PIIPPOLA (SIIKALATVA) PERUSTUTKINNOT • mediapalvelujen toteuttaja • artesaani (sisustusala, käsityön ohjaustoiminta) • puuseppä AMMATTITUTKINNOT • Taideteollisuusalan at • Yrittäjän at ----------------------------------------------------------------------• VALMA YLIVIESKA PERUSTUTKINNOT • mediapalvelujen toteuttaja • lähihoitaja • turvallisuusvalvoja AMMATTITUTKINNOT • Puhtausja kiinteistöpalvelualan at • Turvallisuusalan at ----------------------------• VALMA YHTEISHAKU 19.2.-12.3. Kysy lisää omalta metsäasiantuntijaltasi Aleksi Pölkki, p. www.mhy.fi/lannoitus TILAA HETI, OSALLISTUT ARVONTAAN Metsänlannoitus kasvattaa metsäsi tuottoa Metsänhoitoyhdistys Savotta ry Niemistenkatu 24, 74700 Kiuruvesi www.mhy.fi/savotta • facebook @mhySavotta Metsänomistajat SAVOTTA Metsän lannoituksella vauhditat puuston kasvua. Metsän kiertoaika lyhenee ja metsän harvennukset voidaan tehdä lyhyemmällä aikavälillä. Metsänomistajien puukauppailta Kuopiossa. 040 561 5043. Tervetuloa! Lue lisää mhy.fi/savotta Nyt on hyvä aika tilata taimikontai nuoren metsän hoitotyö. 2019 HAE NYT KOULUTUSKESKUS jedu.fi/koulutuskalenteri TAI skannaa QR-koodilla koulutuksiin! Seuraa somessa! @jeduofficial #jeduofficial #jedukouluttaa LISÄTIEDOT: JEDU .FI OPP IA IKÄ KAIK KI Tilaa metsänhoitoyhdistyksen Metsänlannoitus 31.3.2019 mennessä ja olet mukana arvonnassa! VOITA H E L I K O P T E R IL EN T O Arvomme yhteensä 5 kpl helikopterilentoja ja 1 kpl Metsänhoitoyhdistyksen lannoituspalveluseteli (arvo 500 €). Meillä metsänlannoitus toteutetaan yhteislannoituksena, jolloin kustannukset pysyvät kurissa. Saat enemmän ja arvokkaampaa puuta seuraavassa puunkorjuussa, jopa 20 m 3 /ha. 040 561 5044 tai Krista Katajainen, p
Latasin videon Facebookiin ja siellä se alkoi levitä ulkomaita myöten. – Olen 23-vuotias ja kasvoin Lahnajoella. Karita-nimi on annettu myös muutamalle miehelle 1900-luvun alussa. TIIN A KIL VE NS ALM I Sunnuntaina 17.2. Karitaja Carita-nimi juontuu latinan kielen sanasta caritas, joka tarkoittaa rakkautta ja lempeyttä. Wanhojen tanssit tanssitaan perjantaina 15. Kun tulin kotiin, oli tyynyt revitty palasiksi. Jokisalmen patentissa on alustana leivän pituinen ruiskakku, jonka päälle sivellään voita sentin vahvuudelta ja voin päälle vähintään sentin vahvuinen sianläskikerros. horahoja takaisin. Kiuruveden lukion penkkaripäivänä 14. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Missä Mossen video on. sena se voi painaa jopa 70 kiloa. Mosse on ihanan lempeä jättiläinen. Tapahtuma järjestetään Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. 3. 1. – Ala-asteella minua kutsuttiin Kartsuksi, mutta nykyään olen ihan Karita. Niin video päätyi heidän sivuilleen. Nimi on annettu myös muutamalle miehelle. klo 11–14 seurakuntatalossa ja kirkonmäellä. (Kiuruvesi N:o7-1969) VIIKON MIETE Kolmea asiaa ei voi kauan piilottaa; aurinkoa, kuuta ja totuutta. Nyt sillä on paino noin 45 kiloa ja aikuiKaritan Mosse-koirasta tuli julkkis NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Karita Saarasen Mosse-koirasta tuli videojulkkis, kun Karita latasi sosiaaliseen mediaan videon Mossen tuhotöistä. TIINA KILVENSALMI tiesitkö. Millaiseksi sinun nimesi usein vääntyy. Niin minusta tuli sitten Karita. Pitäs päästä Hesaan...” Konnari totisena vastasi: ”Voe tokkiisa, kyllähä siellä tilloo löötyy, mutta ee vaanuu...” VIIKON VITSI VIIKOSTA VIIKKOON Nimipäivät Tänään: Sulo Torstai: Tino, Voitto, Valentin Perjantai: Sipi Lauantai: Kai Sunnuntai: Väinö, Rita, Karita Maanantai: Kaino Tiistai: Eija TIINA KILVENSALMI Mistä nimesi on peräisin, Karita Saaranen. Mikä saa innostumaan. Kahviosta saa pientä purtavaa ja kirpputorilta voi tehdä löytöjä. Kaverit on sanoneet, että nyt saat tumenot Torstaina 14.2. Joskus käymme Iisalmessa koirapuistossa, mutta olisi niin paljon helpompaa, jos Kiuruvedelle saataisiin oma koirapuisto. Työssäni saan olla läsnä vanhusten arjessa, eikä yksikään työpäivä ole samanlainen. Kari-isäni kuoli vuonna 2011. Miten sinusta tuli lähihoitaja. Luvassa pukuloistoa ja perinteisiä sekä uudempia tansseja lukiolaisten esittämänä. Ovat jopa ehdottaneet, että tekisin Mosselle oman Instagram-sivun. helmikuuta abit suuntaavat kouluihin ja kaduille. Lähde: Nimipalvelu TIIN A KIL VE NS ALM I Perjantaina 15.2. Työni on 3-vuorotyötä. – Ennen lähihoitajaopintoja kävin hoiva-avustajan koulutuksen, jossa minulle selkeni, että haluan lähihoitajaksi. Tykkään tehdä työtä vanhusten parissa, vaikka välillä työ on fyysisesti ja henkisesti raskasta. Mosse on vielä pentu ja se tylsistyy, kun en ole kotona, vaikka jätän sille omia leluja ja luita. – Äitini nimi on Tonja ja isäni nimi oli Kari. Perheeseeni kuuluvat Tonja äiti ja viisi sisarusta. Työskentelen vanhusten hoitokodissa. Olen tykännyt nimestäni ja se taitaa olla aika harvinainen. – Iltalehden toimittaja otti minuun yhteyttä ja kertoi, että Mossen video herätti hilpeyttä heidän toimituksessaan. Nimipäivääni en vietä mitenkään ja ilman tätä haastattelua en olisi tiennyt että nimipäiväni on lähestymässä. – Olin jättänyt töihin lähtiessä sohvatyynyt sohvalle. Carita-nimisiä naisia on yhteensä noin 8170. Uskon, että kävijöitä riittäisi. Parantava vaikutus on välitön. helmikuuta Kiurusalissa. Karitan nimipäivää vietetään sunnuntaina 17.2. helmikuuta 2019 50 VU OT TA JO kaksi kertaa on hongkongilaisen kynnet rivenneet sulkavanjärveläisestä Toivo Jokisalmesta, joka itse on keksinyt varman vastamyrkyn lentsulle. Puolenpäivän aikaan abit kokoontuvat lukion juhlasaliin abigaalaan, josta heidät kannetaan kuormaautoihin, jotka kiertelevät ympäri kylän raittia. 19 Keskiviikko 13. – Olen ammatiltani lähihoitaja, valmistuin marraskuussa Savon ammattiopistosta. TIIN A KIL VE NS ALM I. Minulta kysytään usein kirjoitetaanko nimeni c-kirjaimella vai k-kirjaimella. Ohjelmassa on mäenlaskua, poniajelua, piirustuskilpailu sekä mäkirieha. Pian minuun otti yhteyttä ulkomainen uutissivusto, joka myy videota eteenpäin. Nyt video on julkaistu kahdella ulkomaisella sivustolla. Koko perheen mäenlaskutapahtuma pidetään sunnuntaina 17.2. Buddhalainen sananlasku Hongkongilaiseen keksitty vastamyrkky Stadilainen oli myöhästyä junasta, juosta jylkkäsi junan viertä ja näki konnarin, jolta kysyi: ”Hei, vieläkös tuolla junan perässä ois tilaa. Karita-nimisiä naisia on yhteensä yli 2740. Mossesta tuli nettijulkkis, kun latasit koiravideon Facebookiin. – Mosse on 8 kuukauden ikäinen Landseerin pentu, vaikkei enää niin pieni olekaan. Nykyään asun taajamassa koirani Mossen kanssa. He olivat sopineet, että tyttölapselle annetaan k-kirjaimella alkava nimi isän mukaan ja poikalapselle t-kirjaimella alkava nimi äidin mukaan. – Lenkkeilemme Mosse-koirani kanssa ja haaveilemme, että alkaisimme harrastaa näyttelyissä käymistä tai vesipelastustoimintaa. Päivätanssit pidetän kello 13 alkaen ja iltatanssit alkaen kello 19. Kuka on Karita Saaranen. 2. Millainen tarina videon takana
Hakkuri Edvarts Buivids on jälleen kunnossa loukkaantumisen jälkeen. soaan kauden edetessä niin hyökkäyspelissä kuin syöttöruudussa. Savon alkukausi sujui suunnitelmien mukaan joulutauolle saakka. Tiikereiden hyvin alkanut kausi kärsi ennen joulua loukkaantumisista, mutta nyt joukkue on terve ja hyvässä iskussa. Peli liikuntahallilla alkaa kello 17. Toivon, että saadaan nytkin halli täyteen ja hyvä meininki päälle. Kiuruvedelle, jolloin joukkue kohtaa Kokkolan Tiikerit. Samaa Jukka Tuovinen toivoo lauantain peliin myös Kiuruvedelle. Myös Savo Volleyn valmentaja Jukka Tuovinen odottaa Kiuruveden peliä innoissaan. Savo Volleystä kannattaa huomioida hyvässä nousukunnossa oleva maajoukkuehakkuri Lelu Ojansivu, joka on nostanut taSAVO VOLLEYN Olli-Pekka ”Lelu” Ojansivu (vas) ja Petteri Penttinen. Jos haluaa tukea paikallista junioriseuratyötä, voi otteluun ostaa liput ennakkoon netistä seat4. Savon riveistä löytyy myös LuoWossa menestystä niittäneet junnut passari Fedor Ivanov ja keskitorjuja Severi Savonsalmi. helmikuuta 2019 Mestaruusliigaa Kiuruvedellä SANNA HELP SAVO VOLLEYN hakkuri OlliPekka ”Lelu” Ojansivu on pelannut myös Tiikereissä menestyksekkäästi useita kausia. Valmentaja Mikko Keskisipilä toteaakin olevan aina hauska pelata Lelua vastaan. – Aikaisemmat kokemukset Kiuruvedellä järjestetyistä peleistä ovat hyvät ja järjestelyt ovat toimineet moitteettomasti. Tiikerit haluavat olla parhaassa mahdollisessa kunnossa, kun Play Off-pelit alkavat. Kiuruvedelle saapuukin hyvin latautunut joukkue. Keskisipilä mainitsee tiikereistä seuraamisen arvoiseksi erityisesti maajoukkueessakin nähdyn libero Niklas Breilinin. Tauon jälkeen on ollut rikkonaisempaa ja peli on ailahdellut. Tiedossa on, että tiikerit on pudotuspeleissä inhottava vastus kelle joukkueelle tahansa. Vieremältä kotoisin oleva yleispelaaja Antti ”Silli” Siltala on myös pelannut miesten maajoukkueessa. Tuovinen mainitsee kuitenkin, että peli on koko ajan olemassa ja siinä on ollut myös paljon hyvää. Hän sanoo Savon olevan nimivahva joukkue, joka taatusti sytyttää pelaamaan. Hieno tapahtuma on tulossa, toteaa Tuovinen. Maakunnissa Savo Volleyn pelit ovat vetäneet katsomot täyteen ja tunnelma on ollut hyvä. Maajoukkueessa yleispelaajan tontilla hyvää tulosta tehnyt Niklas Seppänen vahvistaa tiikereitä loppukauden. Savo saa alleen ehjän treeniviikon, joten paikalle astelee pirteä ja treenannut joukkue. desta pelaaminen, eikä siitä tingitä edelleenkään. URHEILU TA PIO M AR TIK AIN EN /SA VO VO LLE Y Aleksi Kaatrasalo (vas), Petteri Penttinen ja Miro Määttänen.. Savo Volleyn tavoite oli jo kaudelle lähtiessä mestaruuLENTOPALLO Savo Volleyn ROADSHOW saapuu lauantaina 16.2. me-sivustolta, josta valitsemalleen seuralle ohjautuu osa lipputuotoista. 20 Keskiviikko 13
Valtosen Lotan peräkkäisillä hyökkäyksillä 15–11 kotijoukkueelle, ja erä lopulta kotiin 25–21. Maailman pankki ei antanut enää rahaa ja tehtaat seisoivat tyhjänä, kun työvoimaa ei ollut. päivänä helmikutta. Tilanne oli aivan sama kuin aikoinaan flunssapiikkijonossa tai silloin kun jonotettiin sinkkiämpäreitä. Nyt vain odotellaan, ajanko vielä tällä kaudella heidän tiimissään, Huttunen sanoo. Pojat, 14 vuotta, 1.6 km: 1) Olli Kouvalainen, Kirkonkylä, 4.25, 2) Miika Hyvönen, Rytky, 5.29, 3) Antti Remes, Kalliokylä, 6.11. Mikä neuvoksi. Pojat, 12 vuotta, 1.6 km: 1) Niilo Kouvalainen, Kirkonkylä, 4.57, 2) Iiro Säisä, Vieremän Koitto, 5.06, 3) Joel Mäki, Kiuruveden Urheilijat, 5.11, 4) Elias Angeria, Iisalmen Visa, 5.27, 5) Tuukka Ovaskainen, Sonkajärven Pahka, 5.28, 5) Arttu Ritvanen, Kalliokylä, 5.28, 7) Otso Laitinen, Rapakkojoki, 5.38, 8) Jere Ruuska, Rytky, 6.56, 9) Heikki Kattainen, Rytky, 7.52. Vaalien jälkeen Vasemmistoliitto, SDP ja vihreät (koko vasemmisto) perustivat enemmistöhallituksen, jonka pääministeriksi valittiin Li Andersson. helmikuuta 2019 LUOMU-WOLLEYN naiset jatkavat taistelua lohkovoitosta, kun joukkue voitti Joensuun Jujun suoraan 3–0 sunnuntaina liikuntahallissa pelatussa 2-sarjan ottelussa. Naiset, yleinen, 3.2 km: 1) Anni Angeria, Iisalmen Visa, 9.37, 2) Jonna Säisä, Vieremän Koitto, 9.47, 3) Terhi Mäki, Kiuruveden Urheilijat, 9.52, 4) Iida-Liisa Kuokka, Iisalmen Visa, 10.32, 5) Pirkko Jaakola-Juntunen, Lahnanen, 11.01, 6) Saana Hyvönen, Rytky, 15.35, 7) Maarit Knuutinen, Lahnanen, 17.36. Pojat, 16 vuotta, 1.6 km: 1) Jesse Kettunen, Iisalmen Visa, 4.36, 2) Aki Pennanen, Kirkonkylä, 5.03. Niinpä kävi, että Herran vuonna syyskuussa 2020 kaikki Suomen yli 16-vuotiaat miehentekeleet (kun ne saatiin irrotettua toisistaan) lennätettiin laulaen Thaimaan rannalle ja Suomeen ei jäänyt kuin naiset, lapset ja vaivautuneet. Vasemmistoliiton puoluetoimistossa alettiin jakaa jonotusnumeroita pelkkiin menolippuihin Thaimaahan. Pojat, 8 vuotta, 0.4 km: 1) Jerry Martikainen, Iisalmen Visa, 1.49, 2) Vilho Valkama, Iisalmi, 1.50, 3) Elias Kainulainen, Kirkonkylä, 2.33. Piipon Henriikan ja Saran hyökkäyksillä jälleen reiluun johtoon 20–12 ja erä lopulta 25–14 Luomulle. Uskon, että tulee hyvä ralli. Tytöt, 6 vuotta, 0.2 km: 1) Anni Ahtonen, Vieremän Koitto, 1.10, 2) Miitta Huttunen, Kirkonkylä, 1.52, 3) Iida Siponen, Kalliokylä, 1.55, 4) Martta Kattainen, Rytky, 2.01. Yllättävän pirteästikin pelannut lohko jumbo Juju piti kotijoukkuetta tiukilla varsikin ensimmäisessä erässä. RAIMO TUORINIEMI N iinhän siinä eduskuntavaaleissa kävi, että Li Andersson sai puolueelle rökälevoiton kevään 2019 vaaleissa nokittamalla politiikan pokerissa 800 euron kansalaispalkan. Ajattomat: Ulla Hyvönen Rytky, Aappo Lind Ryönänjoki, Marita Ritvanen Kalliokylä ja Antero Autio Kirkonkylä rinnallaan kartturi Antti Linnaketo. 2023 Li Andersson sai feministiliiton kunniamaininnan ja loppuvuonna hän sai rahapuukeksinnöstään talouden Nobelin. Miesten silmissä vilisi kauhukuva, että kaikille ei paikkoja riittäisikään ja osa halukkaista tulisi jäämään rannalle ruikuttamaan. Into siellä Suomeen tulemiseen oli valtava. Pojat, 10 vuotta, 0.8 km: 1) Eino Pehkonen, Kirkonkylä, 3.07, 2) Juho Kamunen, Kirkonkylä, 3.22, 3) Väinö Kattainen, Rytky, 4.05, 4) Tiera Mulari, Rytky, 4.38, 5) Joona Arppe, Iisalmen Visa, 6.57. LuoWon pisteistä vastasi Piipon Sara 20, Valtosen Lotta 11, Vainikaisen Minna 5, Piipon Henriikka 4, Penttisen Rianna 2, Tossavaisen Julianna 1 ja liberon tontilla TIINA KILVENSALMI KUNNANLÄÄKÄRIT Kiuruveden hiihtocupin toinen osakilpailu käytiin Rytkyllä vapaalla hiihtotavalla 7. Tytöt, 10 vuotta, 0.8 km: 1) Taru Ovaskainen, Sonkajärven Pahka, Kunnanlääkäreiden hiihtocupissa runsaasti väkeä Kirjoittaja on kiuruvetinen yrittäjä ja jalkapalloilija Parhaat talousaivot ” Pelit jatkuvat kahdella vieraspelillä, vastassa Kuhmo ja PuWo. Vasemmistoliiton talousvaliokunta – nuo ketkut sovinistimiehet – olivat tehneet Anderssonille jekun. KESÄLLÄ 2022 homma alkoi pelittämään. ”Istutetaan selluloosatehtaisiin siirrettyjen puiden jättämät metsäaukiot täyteen rahapuun taimia”, Li keksi ovelasti. – Neuvottelut ovat vieläkin käynnissä. He olivat jo talvella käyneet ystävyys-, yhteistyöja korruptioreissulla Thaimaan Pattayalla. 21 Keskiviikko 13. Erä tasoihin 22–22, Valtosen Lotan syötöt kimpoilevat vastapalloiksi ja parilla torjunnalla erä kotijoukkueelle 25–22. ”Minulle on kerrottu, että somalimiehet ovat hyvin nohevia iskemään työnsyrjään, otetaan niitä alkuun miljoona kappaletta, eikä olisi haitaksi, jos mukaan sotkeutuisi muuta masai.” Niinpä samaiset Finnairin koneet rupesivat kuskaamaan tummia miehiä Afrikan pimeydestä. – Hyvillä fiiliksillä mennään ajamaan talvirallia. Tytöt, 12 vuotta, 1.6 km: 1) Laura Rönkä, Kirkonkylä, 6.04, 2) Anna Ritvanen, Kalliokylä, 6.17, 3) Alicia Tallgren, Rytky, 9.23. ”Tarpeen vaatiessa kävisimme aina napsimassa sieltä tarpeeseen.” Mutta mistä työntekijät siihen. Luomun pelit jatkuvat seuraavaksi kahdella vieraspelillä, vastassa Kuhmo ja PuWo.. Miesväestön siirtäminen Thaimaahan veisi Finnairin koneilla melkein vuoden. Tytöt, 8 vuotta, 0.4 km: 1) Emilia Siponen, Kalliokylä, 1.19, 2) Aino Myllylä, Kirkonkylä, 1.20, 3) Anna Siponen, Kalliokylä, 1.21, 4) Silja Auvinen, Laukkala, 1.32, 5) Ella Ahtonen, Vieremän Koitto, 1.47, 6) Saana Jaaranen, Sulkavanjärvi, 2.50, 7) Miina Kattainen, Rytky, 3.21. Tytöt, 14 vuotta, 1.6 km: 1) Nelli Pesonen, Rytky, 6.23, 2) Ida Kattainen, Rytky, 8.24, 3) Krista Virkkunen, Rytky, 8.35. Pientä löysäilyä reilussa johdossa ja vieraat rokottavat välittömästi 11–10. Pari kuukautta meni ennen kuin uusi lakialoite meni läpi eduskunnassa ja kansalaispalkkaa alettiin maksaa kaikille yli 16-vuotiaille. Huoltojoukoissa on mukana viisi kiuruvetistä ja siihen vielä päälle kannustusjoukot. Huttusella on mukana vahvat tukijoukot omalta kylältä. Ilmastomuutoksen aiheuttamat kuivuudet olivat vieneet sadon monena vuonna. Tytöt, 16 vuotta, 1.6 km: 1) Noora Mäkäräinen, Iisalmen Visa, 5.00. Joitakin oli peloteltu, että istumapaikkoja Pattayan Jomtienissä ei olisikaan niin paljoa, vaan loput joutuisivat menemään Krimille ja aikojen kuluessa siitä sitten Venäjän rauhanturvajoukkoihin ItäUkrainaan. Huttunen ajoi viime kauden MMrallia WRC2-luokassa Hyundain tiimissä. Tiistaina hän aloitti rallireittien nuotitukset ja torstai-iltana hän ajaa ensimmäisen rallipätkänsä Jari Huttunen ajaa Ruotsin MM-rallissa Skodalla Toinen alku Luomun näytöstä Lotan syötöillä 5–0 johtoon, Penttisen Rianna jatkaa 8–2. Ainoa ongelma tuli, kun ylväät metsiemme miehet rupesivat tappelemaan Helsinki-Vantaan lentokentällä. Jari Huttunen suuntasi MM-rallin Ruotsiin maanantaina. Tehtaat pyörivät, naiset iloitsivat ja Suomen raavaat miehet katselivat surullisina Jomtienin rannalla olutpullo kädessä auringonlaskuun. ”Lisäkalustoa emme osta tämän takia”, tuumasi taloudestaan tarkka Li napakasti. Piipon Maria 1. Miehet, yleinen, 3.2 km: 1) Jari Kaarakainen, Iisalmen Visa, 8.32, 2) Joni Kumpulainen, Kirkonkylä, 8.41, 3) Asko Kumpulainen, Kirkonkylä, 8.42, 4) Ari Säisä, Vieremän Koitto, 8.53, 5) Tatu Sutinen, Iisalmen Visa, 8.57, 6) Sami Karjalainen, Iisalmen Visa, 9.07, 7) Kari Kuokka, Iisalmen Visa, 9.41, 7) Juha Remes, Kalliokylä, 9.41, 9) Riku Koirikivi, Kirkonkylä, 9.46, 10) Janne Kainulainen, Iisalmi, 9.51, 11) Martti Knuutinen, Kiuruveden Urheilijat, 10.14, 12) Teijo Niskanen, Koskenjoki, 10.22, 13) Pertti Lind, Ryönänjoki, 10.35, 14) Juhani Partanen, Kiuruveden Urheilijat, 10.37, 15) Juha Juntunen, Lahnanen, 10.40, 16) Jari Mäki, Kiuruveden Urheilijat, 13.06, 17) Olli Pietikäinen, Rytky, 15.49. Sen jälkeen vastaanoton kanssa ongelmia, lukusia syöttövirheitä ja vieraat karkaavat jo 6–11 johtoon, Piipon Saran ja Vainikaisen Minnan suorituksilla, piste pisteeltä eroa kiinni. Kelit on täällä plussan puolella, talvirallissa olisi tietysti mukava päästä ajamaan talvikelissä, eikä soralla, Huttunen sanoo. Pitkän erätauon jälkeen luomuttaret hetkessä 10–5 johtoon, Jujun aikalisä auttaa ja kun LuoWolle sattuu musta hetki hyökkäyspelissä, tasoittuu puntit 11–11. Tämän kauden neuvottelut ovat edelleen kesken. Pojat, 6 vuotta, 0.2 km: 1) Juho Kattainen, Rytky 1.08, 2) Kasper Kainulainen, Kirkonkylä ,2.21. Joulua 2022 Suomessa vietettiin tanssimalla joulukuusen ympäri bongorumpujen tahdissa. KUN tämä kerrottiin television A-Talkissa, hallituksen puhelimet tukkeutuivat. 2.46, 2) Iita Leinonen, Vieremän Koitto, 2.49, 3) Ellinoora Martikainen, Iisalmen Visa, 3.29, 4) Sara Rönkä, Kirkonkylä, 3.37, 5) Martina Auvinen, Laukkala, 3.38, 6) Pihla Jaaranen, Sulkavanjärvi, 4.03. He olivat tukkikynällä ynnäilleet, että halpa hotelli, kunnon thainainen (kuukausittain vaihtuva), kuusi kylmää olutta illassa ja halpa riisiateria katuruokalassa maksaisi 800 euroa kuukaudessa ja jäisipä jonkun verran vielä turhuuteenkin. Otteluisäntä Veljekset Heiskanen palkitsi vieraista liberon tontilta Laura Parviaisen ja kotijoukkueesta tontilla kuin tontilla hyvän pelin pelanneen Minna Vainikaisen. HANNU NISKANEN Luomuttarille täysi pistepotti RALLIAUTOILIJA Jari Huttunen valmistautuu Ruotsissa ajettavaan MM-ralliin. Ottelun alku LuoWon heiniä, hetkessä 4-1 johtoon. Kenelläkään ei ollut enää rotia korottaa tästä, koska tiedettiin, että lupauksia ei voida toteuttaa. Testit ovat menneet Skodalla mukavasti ja tavoitteena on ajaa ehyt kisa. Rallia ajetaan sunnuntaihin saakka. Suomen naiset ovat aina pärjänneet omatoimisesti, mutta joulukuussa iski valtiolle rahapula. Huttunen ajaa WRC2-luokassa Marcus Grönholmin Skoda Fabia R5 -autolla, jonka huoltaa Printsport
045-3430 300. To 14.2: Suksienvoitelu vanhalla toimistolla klo 9-12 (Asematie 9), Hiihtokoulut: Tuisku klo 17.30 Nivan kenttä, Harrasteryhmä klo 17.30 Jänteen Halli, Kisaryhmä klo 18.15 Jänteen Halli. Tervetuloa! Hengitys/ Diabetesyhd. Tervetuloa! Hallitus PÖLYPUSSIT KESK.IMURITARVIKKEET ym. Toisessa erässä sai maalin mieheen Riku Räty (1+0) ja Pyry Lappalainen (2+0). 040 838 1022 TO TORILLA klo 9-12 kalajokista PERUNAA, KARPALOA ja TYRNIÄ p. 050 3818 559 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 14.2. Leipomotuotteita tilauksesta ma-pe (la), esim. Ti 19.2: Hiihtokoulu (kaikki ryhmät) klo 17.30 Jänteen Halli. Tervetuloa! Hoitokunta Kiuruveden Rintamaveteraanit ry:n KEVÄTKOKOUS ja ROKKAKERHO to 21.2.2019 klo 10.00 srk-talon monitoimisalissa. klo 12:00 srk:talon isossa salissa. KALAPISTE, Varpaisjärvi p. Sitovat ilm. Lottakerho ke 20.2. Meiltä saa vuokrattua lumikenkiä. -------------------------------------Kiuruveden invalidit ry jäsenet: lähdemme katsomaan Hulvatonta Hotellia kulttuuritalolle la 23.2. Tukihakemus on jätettävä 17.5.2019 mennessä. ilm. Su 17.2: Yleisurheilukoulu liikuntahallilla klo 18.30. KiurU: Ke 13.2: Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. Tukihakemus on jätettävä 17.5.2019 mennessä. Pe 15.2: Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. Kiuruvesi-lehti, Hovinpelto 3 p. LeKi sai myös kaksi maalia, mutta KK oli maalin edellä kolmannen erän alkaessa. mennessä 050 3420709 -------------------------------------Kiuruveden Naislaulajat ry:n kevätkokous ti 26.2.2019 klo 18 Kiuruveden kulttuuritalolla. 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 8: ma: liha-perunalaatikko, punajuurisalaatti, raejuusto, ti: kalaa sitruunakastikkeessa, perunasose, porkkanasalaatti, ke: broilerikeitto, juusto, kurkku, luomuruisleipä, to: lihapullat, perunat, kastike, makaroonisalaatti, pe: ohrasuurimopuuro, Remeskylän kinkku, pitkä sihtileipä, Sinikasvis mansikkaraparperikiisseli. 15.2. klo 13:00. leivonnaisia puh 040 182 44 33 -------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. 2. klo 10. klo 10 Silmussa. 050 5821005 -------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä talven toimituksiin. Johtokunta LEHTILAHJA YSTÄVÄLLE! Tilaa KIURUVESI-lehti ystävällesi! 3 kuukauden lehdet kotimaahan vain Tarjous voimassa 28.2.2019 saakka. Kiuruveden torilla to rautanyrkki.. Raijalle 17. Pyry Lappalainen teki toisen maalinsa Tommi Vatasen (0+2) syötöstä, mutta LeKi onnistui nousemaan tasoihin numeroin 5–5. Tervetuloa! Hengitys/ Diabetesyhd. Hakemusja ohjelomakkeita on saatavissa kaupungin internetsivulta, kaupungintalon monipalvelupisteestä, nuorisotalolta ja Kiuruveden Urheilijoiden toimistolta. Kesätyöntekijän tulee olla 15-25-vuotias kiuruvetinen koululainen tai opiskelija (sis. klo 10 Silmussa. Joustavasti iltaisin ja viikonloppuisin. Mitat 35 ja 50 cm. 050 323 0840 TO klo 9.30 -13.00 KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, kalakukkoja, muikkua, madetta, järvikala leitä ym. Lisätietoja: www. Lisätietoja: Kari Saastamoinen 040 037 3080 ja Mikko Kouvalainen Kiuruveden Urheilijat puh. Gasthaus Palopaikka 0400945544, Teollisuustie 7 -------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin astioihin ja lounaalla perjantaina alkaen klo 10.30 sekä rieskaa ja ruisleipää ym. Illan peli ei kuitenkaan näkynyt kotijoukkueen otteissa ja ottelu oli voitokas luvuin 7–3. D2-JUNIOREILLA oli kahden pelin viikonloppu. Leipomotuotteita tilauksesta ma-pe (la), esim. 30e SUNNUNTAINA KK-81 edustus pelasi kotihallissa LeKi-75:tä vastaan hyvällä menestyksellä. Johtokunta Rytkyn Salonkävijät ry:n VUOSIKOKOUS su 24.2.2019 klo 12.00 Eräkeskuksessa. Joustavasti iltaisin ja viikonloppuisin. Ahti Siponen 0503700180 -------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. Tervetuloa! Eläkeläiset ry: kerho Puistonkulmalla ke 20.2. Pe 15.2: Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. Kokousväelle kahvitarjoilu. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi aukioloajat: ma – to 8.00 15.45 pe 8.00 15.00 Nuorten KESÄDUUNI 2019 Työnantaja voi olla yritys, yhdistys, yksityinen henkilö, kotitai maatalous. 15.2. Härkönen p. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 8: ma: liha-perunalaatikko, punajuurisalaatti, raejuusto, ti: kalaa sitruunakastikkeessa, perunasose, porkkanasalaatti, ke: broilerikeitto, juusto, kurkku, luomuruisleipä, to: lihapullat, perunat, kastike, makaroonisalaatti, pe: ohrasuurimopuuro, Remeskylän kinkku, pitkä sihtileipä, Sinikasvis mansikkaraparperikiisseli. -------------------------------------Renkaita ja rengastöitä henkilöja pakettiautoihin. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Korpijoki-Ohenmäki Kylät ry:n VUOSIKOKOUS Korvikossa 25.2.2019 klo 18:30. Mitat 35 ja 50 cm. D105-JOUKKUE oli jo voitossa kiinni sunnuntaina Joensuussa, mutta niin vain Jokipojat kampesivat kahden maalin tappioasemasta 6-5 voittoon. -------------------------------------Kiuruveden Latu järjestää Kuutamolumikenkäretken Kiurujärven jäällä 19.2. -------------------------------------Kiuruveden Latu järjestää Kuutamolumikenkäretken Kiurujärven jäällä 19.2. kerho srk-talon takkahuoneessa to 21.2. Iltapeli ei näyttänyt sopivan kiuruvetisille ja kotijoukkue vei peliä tuloksena KK:n tappio luvuin 7–4. Vaikka maalivahditta pelatut viimeiset hetket olivat totista työtä, jäi tasoitusmaali tekemättä ja pisteet tuomatta kotiin. peruskoulun päättävät). täyteja voileipäkakut. 050 5821005 -------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä talven toimituksiin. mennessä Annelle 040-8393699. 045-3430 300. 050 3818 559 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 14.2. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. Tervetuloa! Johtokunta Kiuruveden Varapäre ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS pidetään keskiviikkona 27.2.2019 klo 13.00, Koulukkaantie 3. Mukana VirkeX palveluista sosionomi Henni Niilekselä kertomassa ikäihmisille suunnatuista palveluista. Palautumisaika jäi lyhyeksi, kun jo sunnuntaiaamuna kotona vastaan luisteli KalEdarille kotivoitto jatkoajalla NOORA NIIRANEN pa Silver. 040-753 0370 -------------------------------------Syöpäyhdistyksen kerho to 14.2. Ma 18.2: Nuorten juoksukoulu liikuntahallilla klo 17, Kirmoojien yhteislenkki klo 18, Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. leivonnaisia puh 040 182 44 33 -------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. Hinta 5e/ jäsen ja ei jäsen 7 e. -------------------------------------Kiuruveden invalidit ry jäsenet: lähdemme katsomaan Hulvatonta Hotellia kulttuuritalolle la 23.2. helmikuuta 2019 Mykyrokkaa lounaalla ja omiin astioihin torstaisin klo 9-14. Sitovat ilm. Käsitellään 8 §:ssä mainitut asiat. Toisen asteen opiskelijat voivat hakea myös jos ovat oppilaitoksen kirjoilla ja opiskelu jatkuu syksyllä 2019 sekä lukion päättävät opiskelijat. Avoinna ma-pe klo 9 15. kerho srk-talon takkahuoneessa to 21.2. 22 Keskiviikko 13. Tukihakemus tulee palauttaa osoitteella Kiuruveden kaupunki, Kesätyöllistäminen, Harjukatu 2, PL 28, 74701 Kiuruvesi. Lisätietoja: www. Ateriapalvelun ruokalista vko 8: ma: liha-perunalaatikko, romanosekoitus, mansikkavadelmakiisseli, ti: kalaa sitruunakastikkeessa, perunasose, he-ma, porkkanaraaste, karhunmarjakiisseli, ke: broilerikeitto, juusto, kurkku, mustikkavispipuuro, to: lihapullat, perunat, kastike, porkkanat, makaroonisalaatti, mustaherukkakiisseli, pe: maksa-porkkanastroganof, perunat, sekavihannes, kaalipuolukkasalaatti, mansikkaraparperikiisseli, la: lohikeitto, leikkele, punajuuri, mustaherukkalesepuuro, su: jauhelihapihvi, perunasose, juustokastike, parsa-kukka-porkkana, rapeasalaatti, puolukkarahka. Liput 10€. 050 323 0840 TO klo 9.30 -13.00 KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, kalakukkoja, muikkua, madetta, järvikala leitä ym. Lisätietoja: www. Työttömyys/työmarkkinatukeen oikeutettu ei voi saada kesätyötä tämän kampanjan kautta. Kiuruveden torilla to rautanyrkki.. klo:19.00. Lottakerho ke 20.2. täyteja voileipäkakut. To 14.2: Suksienvoitelu vanhalla toimistolla klo 9-12 (Asematie 9), Hiihtokoulut: Tuisku klo 17.30 Nivan kenttä, Harrasteryhmä klo 17.30 Jänteen Halli, Kisaryhmä klo 18.15 Jänteen Halli. kiuruvedenurheilijat.sporttisaitti.com rivi-ilmoitus kokouksia kaupunki muistilista urheilumuistio Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO PL 28, 74701 Kiuruvesi p. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. Syöttöpisteitä sai Jonne Koljonen (0+5), joka oli avustajana melkein jokaisessa joukkueensa maalissa. Liput 10€. 040 570 7241 torilla Nyt sitä taas saa! Aitoa savupalvia ja Eilan kalakukkoja Kiuruvesi tori aina to 9.30 – 14. Tehoille viikonlopun peleissä pääsivät Ilmari Heinonen (4+2), Juho Niskanen (2+1), Otso Laitinen (1+1), Elias Apell (1+1), Hermanni Maja (1+1), Jere Ruuska (1+0) ja Tuukka Tikkanen (1+0). kiuruvedenurheilijat.sporttisaitti.com lä. Lähtö Koskenrannan talviuintipaikka Kuorevirrankatu. Härkönen p. Mukana VirkeX palveluista sosionomi Henni Niilekselä kertomassa ikäihmisille suunnatuista palveluista. 040 570 7241 torilla Nyt sitä taas saa! Aitoa savupalvia ja Eilan kalakukkoja Kiuruvesi tori aina to 9.30 – 14. Omaan perheeseen voi työllistää vain jos työnantajalla on Y-tunnus. Lämpimästi tervetuloa! p. Kiuruvesi-lehti, Hovinpelto 3 p. Arpajaiset. Pitkän matkan tehneet kiuruvetiset olivat ensimmäisessä erässä vielä kohmeessa, ja isännät karkasivat kahden maalin johtoon. Ti 19.2: Hiihtokoulu (kaikki ryhmät) klo 17.30 Jänteen Halli. 050 307 5439 Lapinniemen Osakaskunnan VUOSIKOKOUS pidetään torstaina 28.2.2019 alkaen klo 13.00 Hotelli Peltohovissa. kiuruvedenurheilijat.sporttisaitti.com lä. Tervetuloa! Hallitus PÖLYPUSSIT KESK.IMURITARVIKKEET ym. Lähtö Koskenrannan talviuintipaikka Kuorevirrankatu. Lämpimästi tervetuloa! p. Lisätietoja: Kari Saastamoinen 040 037 3080 ja Mikko Kouvalainen Kiuruveden Urheilijat puh. Ake ja Eija soittaa ja laulaa. Hakemusja ohjelomakkeita on saatavissa kaupungin internetsivulta, kaupungintalon monipalvelupisteestä, nuorisotalolta ja Kiuruveden Urheilijoiden toimistolta. Kesätyöntekijän tulee olla 15-25-vuotias kiuruvetinen koululainen tai opiskelija (sis. Sitä ennen vieras teki yhden maalin tasoitusmielessä. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. kiuruvedenurheilijat.sporttisaitti.com rivi-ilmoitus kokouksia kaupunki muistilista urheilumuistio Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Heikki Lång, p. T. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja nähtävänä puheenjohtajalla 14 vrk kokouksen jälkeen. Peli aloitettiin kunnianhimoisesti alivoimamaalilla, josta vastasi Niko Nuutinen (3+2), joka teki toisen maalinsa vielä ensimmäisen erän aikana, sillä kertaa ylivoimalla. Eevan Einesja Lihatuote p. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. Tervetuloa! Hoitokunta Kiuruveden Rintamaveteraanit ry:n KEVÄTKOKOUS ja ROKKAKERHO to 21.2.2019 klo 10.00 srk-talon monitoimisalissa. Toisen asteen opiskelijat voivat hakea myös jos ovat oppilaitoksen kirjoilla ja opiskelu jatkuu syksyllä 2019 sekä lukion päättävät opiskelijat. mennessä Annelle 040-8393699. helmikuuta 2019 urheilu 18 Keskiviikko 13. Avoinna ma-pe klo 9 15. helmikuuta 2019 Mykyrokkaa lounaalla ja omiin astioihin torstaisin klo 9-14. peruskoulun päättävät). ilm. Tervetuloa! Eläkeläiset ry: kerho Puistonkulmalla ke 20.2. Työttömyys/työmarkkinatukeen oikeutettu ei voi saada kesätyötä tämän kampanjan kautta. Ake ja Eija soittaa ja laulaa. Sit. Omaan perheeseen voi työllistää vain jos työnantajalla on Y-tunnus. 040 821 2630 ja Katja Tuovila Kiuruveden Nuorisopalvelut puh. 040 739 9432, Anne Rytkönen puh. Ensin lauantai-iltana pelattiin Iisalmessa IPK:ta vastaan. klo 14. Kahvitarjoilu. Ateriapalvelun ruokalista vko 8: ma: liha-perunalaatikko, romanosekoitus, mansikkavadelmakiisseli, ti: kalaa sitruunakastikkeessa, perunasose, he-ma, porkkanaraaste, karhunmarjakiisseli, ke: broilerikeitto, juusto, kurkku, mustikkavispipuuro, to: lihapullat, perunat, kastike, porkkanat, makaroonisalaatti, mustaherukkakiisseli, pe: maksa-porkkanastroganof, perunat, sekavihannes, kaalipuolukkasalaatti, mansikkaraparperikiisseli, la: lohikeitto, leikkele, punajuuri, mustaherukkalesepuuro, su: jauhelihapihvi, perunasose, juustokastike, parsa-kukka-porkkana, rapeasalaatti, puolukkarahka. 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kokousväelle kahvitarjoilu. 040-753 0370 -------------------------------------Syöpäyhdistyksen kerho to 14.2. klo 12:00 srk:talon isossa salissa. T. mennessä 050 3420709 -------------------------------------Kiuruveden Naislaulajat ry:n kevätkokous ti 26.2.2019 klo 18 Kiuruveden kulttuuritalolla. Sit. Ahti Siponen 0503700180 -------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja nähtävänä puheenjohtajalla 14 vrk kokouksen jälkeen. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. klo 14. KALAPISTE, Varpaisjärvi p. Heikki Lång, p. Hinta 5e/ jäsen ja ei jäsen 7 e. Maalinteossa kunnostautuivat Taavi Jauhiainen (2+0), Aatu Kärkkäinen (2+0) ja Okko Kämäräinen (1+1), syöttöpisteitä saivat Viljo Honkaviita, Joona Kärkkäinen, Eetu Linnilä, Miika Marin ja vieläpä maalivahti Matti Hyvärinen.. klo 13:00. Gasthaus Palopaikka 0400945544, Teollisuustie 7 -------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin astioihin ja lounaalla perjantaina alkaen klo 10.30 sekä rieskaa ja ruisleipää ym. Johtokunta Rytkyn Salonkävijät ry:n VUOSIKOKOUS su 24.2.2019 klo 12.00 Eräkeskuksessa. Kahvitarjoilu. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. 30e 18 Keskiviikko 13. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Tervetuloa! Paajakan Erämiehet ry:n VUOSIKOKOUS su 24.2.2019 klo 12 kämpällä. klo:19.00. -------------------------------------Renkaita ja rengastöitä henkilöja pakettiautoihin. Johtokunta LEHTILAHJA YSTÄVÄLLE! Tilaa KIURUVESI-lehti ystävällesi! 3 kuukauden lehdet kotimaahan vain Tarjous voimassa 28.2.2019 saakka. Turvalliselta vaikuttanut 5–3-johto kolmannen erän puolivälissä toi ilmeisesti petollisen hyvän olon tunteen, ja sehän on aina jääkiekossa vaarallista. 040 821 2630 ja Katja Tuovila Kiuruveden Nuorisopalvelut puh. 040 739 9432, Anne Rytkönen puh. Tervetuloa! Johtokunta Kiuruveden Varapäre ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS pidetään keskiviikkona 27.2.2019 klo 13.00, Koulukkaantie 3. 040 838 1022 TO TORILLA klo 9-12 kalajokista PERUNAA, KARPALOA ja TYRNIÄ p. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Jatkoaikaa ei kuitenkaan tarvinnut kauaa pelata, kun kentällä paljon esillä ollut Niko Nuutinen viimeisteli hattutempun ja vei joukkueensa Koljosen ja Jukka Laitisen syötöstä 6–5 voittoon. klo 10. Meiltä saa vuokrattua lumikenkiä. 2. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi aukioloajat: ma – to 8.00 15.45 pe 8.00 15.00 Nuorten KESÄDUUNI 2019 Työnantaja voi olla yritys, yhdistys, yksityinen henkilö, kotitai maatalous. Eevan Einesja Lihatuote p. Arpajaiset. Ma 18.2: Nuorten juoksukoulu liikuntahallilla klo 17, Kirmoojien yhteislenkki klo 18, Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. Korpijoki-Ohenmäki Kylät ry:n VUOSIKOKOUS Korvikossa 25.2.2019 klo 18:30. Tervetuloa! Toiviaiskylän Erämiehet ry:n TALVIKOKOUS Kyläntalolla su 24.2.2019 klo 12. Jokipojat hyödynsivät hölläilyn, ja latoivat neljään minuuttiin kolme maalia. KiurU: Ke 13.2: Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. Tukea myönnetään kaupungin talousarvioon varatun määrärahan puitteissa hakemusten saapumis-järjestyksessä. Tukihakemus tulee palauttaa osoitteella Kiuruveden kaupunki, Kesätyöllistäminen, Harjukatu 2, PL 28, 74701 Kiuruvesi. Raijalle 17. Tukea myönnetään kaupungin talousarvioon varatun määrärahan puitteissa hakemusten saapumis-järjestyksessä. 050 307 5439 Lapinniemen Osakaskunnan VUOSIKOKOUS pidetään torstaina 28.2.2019 alkaen klo 13.00 Hotelli Peltohovissa. Lisätietoja: www. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. Erätauolla ajatus ja kroppa lämpenivät niin, että pelin hallinta kääntyi KK-81:lle seuraavan puolentoista erän ajaksi. Maalivahti Mikko Humaloja torjui 37 kertaa. Su 17.2: Yleisurheilukoulu liikuntahallilla klo 18.30. Tervetuloa! Toiviaiskylän Erämiehet ry:n TALVIKOKOUS Kyläntalolla su 24.2.2019 klo 12. Käsitellään 8 §:ssä mainitut asiat. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Tervetuloa! Paajakan Erämiehet ry:n VUOSIKOKOUS su 24.2.2019 klo 12 kämpällä
(017) 754 879 Siivous-, ruoanlaitto-, asiointija ulkoilutuspalvelut puh. helmikuuta 2019 050 4018 210. kursot ym . 050 525 6163 Kotisairaanhoito p. 017-753994 Nivankatu 2, 2.krs Jennica Soilin Hieronta Kuntohoitaja Soili Marin p.0500-273 374 Karhuntie 8, KIURUVESI hydrauliikkaletkut autoja traktorivaraosat korjaamopalvelut Parturi-kampaamot Hyvinvointi Korjaus / Huolto Kotipalvelut Lääkäri/lääkintä Hautaus/ pitopalvelut Hammaslääkäriasema KULMAPAIKKA Puh. höylänterät ?uudet sirkkelin ja vannesahan terät yms . 017 754 665 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. tasohionnat Annette Tiikkainen www.cutriina.fi p.040-701 7746 Asematie 6 p.040 701 7746 Asematie 6 www.cutriina.fi Avoinna: ma-pe 8-19, la 8-13 KANGASja KÄSITYÖKAUPPA Asematie 9, Kiuruvesi Puh. alan työt yli 40 v. 040 174 9426 CAROLA Hierontapiste koulutettu hieroja Niemistenkatu 3 L 3 p.017-752 259 Kiurukatu 1 Laki-ja tilipalvelut Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI p.040 730 5230 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA Asematie 6, Kiuruvesi etunimi.sukunimi@omni.fi p. 044 982 0864 Kiuruveden Keilahalli Asematie 12 p. 050-514 2602 Parturi-Kampaamo PÄIVI ma 9.30-16.30 ti-pe 8.30-16.30 avoinna Koulutettu hieroja JARI TIKKANEN p. 045-1409 222 Kiurukatu 1 koirapar turi p. 045 185 4466 p.045 222 1046 p.045 222 1047 AJOKORTTIASIOISSA J. ja viikonloppuisin Muut p.017-818181 koulutettu hieroja ELISA TIKKANEN p.044-500 3536 Kirkkokatu 2 Kirkkokatu 2 nettiajanvaraukset: www.pelakuu.fi puh. • IT-palvelut • Huolto ja tarvikkeet • Tietokoneet ja ergonomiatuotteet • Tietoturva • Ohjelmistot Juha Tossavainen 050-565 0860 Martti Tiikkainen 040-500 7097 Koskentie 2 KIURUVESI Asematie 12 METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. 050-543 1253 p. 044 763 5647 Rolls 044 765 4771 MH 0440 825 900 KEHYSTÄMÖ Taulut Kunniakirjat Valokuvat ym. 050-514 0067 kiuruvesi@4h.fi ParturiKampaamo p. HYVÖNEN p. Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. 0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO KIURUVESI KOP:n talo p. 0400 654 758 Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi Fysioterapeutit: Jaana Kananen Anneli Knuutinen Kiuruveden Fysi-Askel Oy Kiurukatu 3, p. 040 752 4422 Kiurukatu 3 Puh. 017-753 400 www.kauhanenoy.fi Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 myynti 044 7272 671 www.savonkuljetus. (017)754 222 040 632 4990 040 632 8385 Pitopalvelu Luna www.pitopalveluluna.fi Pitopalvelu VALTRA huolto + huoltoauto Täryjen vuokraus Ilmastointihuolto Salahmintie 18, 74700 Kiuruvesi p.040-758 6809, 050-372 1188 •Rakennuspalvelut p.050-522 1800 •Hoiva-siivouspalvelut p.050-531 1874 Fysioterapeutti: Anneli Hautajärvi 050-5472 852 Hieroja: Pirjo Kumpulainen 040-8201 755 Lämpimästi tervetuloa! Asematie 5 ALANSA AMMATTILAISET Jalkojen hoito: Elsa Sivonen 0400-667 770 HAMMASLÄÄKÄRIT p.08-782 100 Jukka Tikanmäki ja Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus Myös särkypotilaat Kiurun Kotisairaanhoito Ky Kotipalvelu p. kokemuksella PEKAN AUTO TMI Pyhännäntie 1714 0400 373 159 Koulutettu hieroja SIRPA RYTKÖNEN 045-124 4130 Kukkomäentie 41 myös ilta-aikoja ma–ti 8-16, ke-to 8-15, pe 9–12 H & S Kiuruveden Pesula Oy p. 050 564 2878 Kalliokyläntie 683 Myös ilt. 017-752 139 (päivystys 24 h) AUTOJEN KORJAUKSET, TESTAUKSET ym. Hovinpelto 3 p. karvaterät . Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa yli 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. Kiurukatu 3, p. 040 8432 708 Avoinna ma-pe 10-15 Anni Remes Sahatie 3, KIURUVESI p.0400 273 928 sirkkelinterät . 050 5398 991 • Putkistojen uusinnat ja korjaukset • Lämmityskattilat ja varaajat • Sähköiset vedenlämmittimet • Maalämpöpumput p. 040 507 4458 siivouspalvelut hieronta avustaminen Parturi-Kampaamo p.017-752 430, Torikatu 4 Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 Linja-autoasema Puh. 050-5662 002 kuljettajaopetus.fi Asematie 9 Teuvo Blomberg 050-598 7932 Teemu Ruotsalainen 050-544 9176 • yksityisille • teollisuudelle • maataloudelle • maakaapelinäytöt • lämpökamerakuvaukset www.ttsahkopalvelu.fi Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. 040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. 017 752 531 S T U D I O 040 1977 226 046 5571 994 23 Keskiviikko 13
klo 11.00-14.00 Järj.Kiuruveden seurakunta, Kiuruveden Latu ja Maalaiskaupungin Päiväkoti Päivänkakkara seurakuntatalolla ja kirkonmäessä Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Yksinäisen vuoren laskua erilaisilla, ehkä hassunkurisillakin välineillä. klo 13 pe 8.3. klo 19 su 10.3. klo 19 la 23.2. 017-760 4600 La 16.2. kiuruvedentaksi.fi Myynti huolto TENHO KANERVA p. klo 11.00-14.00 Koko perheen MÄENLASKUTAPAHTUMA Su 17.2. Es ity slu pa : Nä yt elm äk ulm a Koko perheen MÄENLASKUTAPAHTUMA Su 17.2. Piirustuksen voi tuoda mukanaan tai taiteilla paikan päällä. Tervetuloa! www.ylasavonsote.fi TALVIRENKAAT & VANTEET Tarjoushinnoin mm. Voittajat arvotaan. klo 13 pe 22.2. klo 19.00 – 23.00 Teuvo Vuoti Tervetuloa tanssimaan! R1 Liput 10 e Teräs Kiuruveden Kiuruveden Rakennus-Palkki Rakennus-Palkki www.rakennus-palkki.com RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS KORJAUSJA REMONTTITYÖT p.0500 772 471 OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. 044 3535 785 •Tapahtumassa mukana SPR:n EA-ryhmä Mäessä lapset vanhempien silmän pidon alla, emme laske rattikelkoilla. 017-813 400 24h päivystys Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 Leo Ojaluoto Leo Ojaluoto • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 Luotettavaa LVI-palvelua • ilma/maalämpöpumput NIBE • putkistosaneeraukset • lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset • metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla • lämmityskattilat ja sähkövaraajat myynti – asennus – huolto – varaosat lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 040-524 8018 KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT HOTELLI Ohjaaja: Justus Blomberg Kirjailija: Ray Cooney Suomennos: Mikko Viherjuuri Ensi-ilta 16.2.2019 klo 18.00 Esitykset: su 17.2. Mäenlaskun ja poniajelun pakkasraja -15. ROMULUX Kiuruvedellä p. Pöytävuokra 5€/YV:lle pöytävaraukset 14.2 mennessä Sanna Tikkaselta mieluiten sähköpostilla, pkpaivankakkara.sanna@gmail.com tai tekstiviestillä puh. asiat Päivystys: maanantai – perjantai 7.00 – 16.00 Muuten päivystys satunnaisesti. • Ilmaista poniajelua lapsille klo 11.00-14.00 •"Mäkirieha Pikku Myyn malliin". La 16.2. klo 21.00 PELZE MUSIC BAR dj Mira Tervetuloa viihtymään! Tervetuloa viihtymään! ASEMATIE 16 PUISTONKULMA La 16.2. Tervetuloa! Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI p.040 580 6325 017-752112, 0400-171473 Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi -lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput -kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät -iv kanavien puhdistus/desi?ointi 0500-570920, 050-4009437 Viemärihuolto • Kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja kuilujen avaukset ja sulatukset • Viemäreiden kuvaukset www.iptpalvelut. p. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! P: 0440-279 400 Sähköasennukset SAVO VOLLEY TIIKERIT LA 16.2.2019 / KLO 17:00 KIURUVEDEN LIIKUNTAHALLI L E N T O P A L L O N M E S T A R U U S L I I G A A www.seat4.me savovolley.fi LIPUT TAKSI Taksipalvelu Leo Pursiainen myös tilataksi Viikonloppuna alennus -15% klo 18 -24 välillä suoraan soitettuna. • Piirustuskilpailu aiheesta "Talvi-ilo", jossa kolme osallistunutta palkitaan Stigan lumipatjalla. Soita! (puhelun hinta vain mpm) KIURUVEDEN TAKSIASEMA 040 130 1033 Palvelusetelitoiminnot Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä esittelytilaisuus 18.2.2019 klo 17-18 Kiuruvesi, valtuustosali, (Harjukatu 2) 20.2.2019 klo 17-18 Sonkajärvi, Tuulikannel (Taivallahdentie 4 B) 25.2.2019 klo 17-18 Iisalmi, Luma-keskus, Iisalmi-sali (Savonkatu5) 27.2.2019 klo 17-18 Vieremä, valtuustosali (Myllyjärventie 1) Tilaisuudessa esitellään kuntalaisille ja yhteistyökumppaneille palvelusetelitoimintoja, palvelusetelillä saatavia sekä henkilökohtaisen budjetin kokeiluun sisältyviä palveluja ja palveluntuottajia vammaispalveluissa, kotihoidossa, asumispalveluissa, lapsiperheiden tukipalve luissa, suun terveydenhuollossa ja henkilökohtaisen budjetin kokeilussa. Hankook, Nokian, Michelin ym. klo 13 Kesto noin 2 tuntia Kiuruveden Kulttuuritalo Lähteentie 10 Liput 18 e / 20 e • Ryhmäliput 16 e minimi 10 henkilöä Varaukset 050 354 2023 Seija seija.teatteri@gmail.com Pankkikortti ei käy maksuvälineenä • Kiuruveden Kulttuuritalo Näytelmä on hulvaton komedia ihmissuhteista, eikä väärinkäsityksiltäkään vältytä. • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. alan työt. Lisäksi 3D-ohjauskulmien säädöt, katsastushuollot, ym. •Kahvio ja vaatteitten/tavaroiden kirpputori isossa salissa. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen Asematie 9, Kiuruvesi p. Kanttiini, kirpputori ja pika-arpajaiset toimivat joka säällä. Tervetuloa! liput 5€ alle kouluikäiset ilmaiseksi. 24 Keskiviikko 13. -TANSSIT -TANSSIT alk. 0400 218 745 OMPELU-/SAUMAUSKONEET päivätanssit klo 13.00 iltatanssit klo 19.00 Wanhojen tanssit 2019 15.2. helmikuuta 2019 palstat2014_74x92_BW.indd 17 27.11.2014 12.42 sekalaista huveja Tilaukset ja ennakkotilaukset ym