4-5
S. VUOSIKERTA, NRO 24
Kari Saastamoinen
johtaa valtuustoa
Maltti ja Valtti
iltatorilla
S. 12-13
ANU LAITINEN
Kesä on vihdoin täällä
Rytkyllä vietettiin avoimet kylät -päivää vapaa-ajan aktiviteettien parissa. HAMPAIDEN
VALKAISU
299?
(norm. Uimarannalle
oli kylätoimikunta järjestänyt tynnyrisaunan
ja muuta aktiviteettiä. 350?)
voim. kesäkuun ajan
Kiurukatu 3 KIURUVESI
Puh. Sisarukset Tiina (6)
ja Minna (10) Risulainen ilakoivat vedessä.
Lue lisää sivuilta 9. 040 752 4422
JXPRIOR.P.P.FINLANDE
asiantuntevaa ja kivutonta
hammashoitoa
www.siilinhammas.fi
KESKIVIIKKO 14.6.2017
Irtonumero 2,50 e
012138-1724
www.kiuruvesilehti.fi
63. 10
Hullu sukkakisa
on vihdoin ohi
S. Lapset nauttivat kesäi-
sestä illasta täysin rinnoin
Koira ei voi sietää
pyöräilijöitä, rullasuksihiihtäjiä eikä juoksijoita.
Mielestäni asiaan tulisi voida
puuttuua tilanteen korjaamiseksi, jotta voisi taas rauhassa liikkua
yleisillä väylillä.
ASEMANSEUDUN kaavamuutos tehtiin jo muutama vuosi sitten ja siinä päätettiin purkaa kaksi
taloa ja varastorakennus, yksi talo
on saatu purettua. Paikkajaot soljuivat kuin virtaava vesi ja kokouksesta lähdettiin hymyssä suin. 040 523 8345,
tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen,
044 339 6512,
anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET,
OSOITEMUUTOKSET
puh. Varasto on kaatumaisillaan,
kuten taitaa olla Kiuruveden talouskin. Esityksessä oli
myös alikulkutunnelin teko, mitä
ei ole näkynyt.
Silloin herätti ihmetystä että alue
oli kaavoitettu rauta-/maatalouskaupaksi, mihinkähän se sopii,
saanen kysyä ja kuka sen rakentaa. 044 705 0443
Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi
Konttori avoinna: ma . Kunnallispolitiikassa
eletään hyvin erilaista aikaa, kun uudet valtuustot
aloittavat ympäri Suomea nelivuotiskauttansa. Se on
hyvä ja suuri toive.
Kuvassa Vienan
retkikuntalaisia
vuonna 1918. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen ja
otsikointiin.
Kirjoituksia ei palauteta.
Koirahäirintää pyöräreitillä
TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI
Kaavamuutos
TIINA KILVENSALMI
Uuden edessä toiveet
korkeimmillaan
S
atavuotias Suomi kuohuu. Kiuruveden valtuusto aloitti työskentelynsä maanantaina sulassa
sovussa. pe 8 . Kaupunginvaltuuston uusi puheenjohtaja Kari Saastamoinen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mira Kokkonen painottivat
molemmat puheissaan yhteistyön merkitystä. Valtuutettujen ja
meidän kaikkien tehtävänä on luoda yhä parempaa Kiuruvettä, jossa jokainen löytää oman paikkansa.
KIURUVEDEN valttikortteja ovat puhdas luonto, edulliset asunnot, rikas kulttuurielämä, kattavat liikuntapalvelut ja vahva yhteishenki. Paljonkohan se tuollainen
kaavamuutos maksaa, kun niitä on
tehty useampikin.
ANSSI MERENHEIMO
ASEMANSEUTULAINEN
ARKISTOJEN AARTEITA
POLITIIKKAA voi helpostikin verrata joukkueurheiluun. Myös
nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä
tulee lähettää nimi, osoite ja
puhelinnumero, jotka jäävät vain
toimituksen tietoon. 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi,
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
Puh. Se ainakin on
selvää, että Kiuruveden elinvoimaisuus ei saisi hiipua, sillä vaarana on, että se sammuu kokonaan. Uutta valtuustoa voisi pitää luottamustehtävien lisäksi myös Kiuruveden omina markkinanaisina ja -miehinä. 040 833 7208,
airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset
(varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSHINNAT
ts
0,87 e / 1,07 e
tj
0,81 e / 1,01 e
takasivu 0,90 e / 1,10 e
kuolinilm. 0,76 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai
väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle
aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt: puh. Keskiviikko 14. Toivon uudelta valtuustolta ennakkoluulottomuutta, uuden kokeilemista ja uskoa tulevaan,
sanoi Tenhunen viimeisessä valtuuston kokouksessaan.
?
Neljän vuoden päästä nähdään, millaisen
jäljen Kiuruveteen
tämä uusi valtuusto jättää.
ALKUKEVÄÄSTÄ olin mielissäni,
kun huoltomiehet olivat harjanneet
pyöräilyssä käyttämäni kevyenliikenteen väylän terveyskeskukselta
Lapinsalon tienhaaraan.
Nyt en enää voi ajaa turvallisesti tällä reitillä, sillä siellä kohtaan
kookkaan ja raivoisan saksanpaimenkoiran, joka hampaat irvessä
uhkaa väkisin tulla kiinni. kesäkuuta 2017
2
POSTIA
Kiuruvesi-lehti/
Postia-palsta,
Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
PÄÄKIRJOITUS
Mielipiteitä julkaistaan nimellä
sekä nimimerkillä. Sain
kuulla kyseisen koiran hyökänneen kotipihastaankin pyöräilijän kimppuun. Luvassa on suuria asioita, kun Suomen historiassa on tapahtumassa ennennäkemätön muutos, kun maakuntauudistus astuu voimaan.
Mikä onkaan tulevaisuuden kunnan rooli. Joukkue koostuu pelaajista, joilla jokaisella on oma persoonansa, omat aatteensa ja
mielipiteensä, mutta silti joukkue tekee kaikkensa yhteisten onnistumisien tähden. Saastamoinen nosti puheessaan esille kunnallisneuvos Jouko Tenhusen viisaita sanoja: yhteistyö ja yhteisen näkemyksen
etsiminen on ollut vuosikymmenten ajan leimallista Kiuruveden valtuustolle. Nyt nämä markkinamiehet ja -naiset suuntaavat toreille ja turuille haalimaan meille lisää
uusia kiurukkaita.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Puh. Kuva
löytyi Niemiskylän Lahden talon
kuvakokoelmista.
Lähetä meille heistä tietoa osoitteeseen: toimitus@
kiuruvesilehti.
fi tai Kiuruvesilehti, Hovinpelto, 3
74700 Kiuruvesi.
NELJÄN vuoden päästä nähdään, millaisen jäljen Kiuruveteen tämä uusi valtuusto jättää. 044 705 0443
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja
pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
87 e / 78 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Painopaikka:
Lehtisepät, Pieksämäki. Hentoinen omistaja juuri ja juuri pystyy pitämään koiransa kiinni. Mutta miten käy, kun tämä
uusi tiimi joutuu kiperiin tilanteisiin. 040 705 9327,
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
puh. Olli
Lämsä toinen oikealta, muut henkilöt
Job Remes ja Heikki Tikkanen sekä
Leppiniemi, hänen
etunimensä ei tiedossa.Tunnistatko
kuvan henkilöt ja
heidän paikkansa
ja onko sinulla
tarinoita näistä
ihmisistä. Saastamoinen toivoi, että hänen kipparoima valtuusto pelaa
samaan maaliin. 16
Levikki: 5637 (LT 2015)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
Päätoimittaja Jaana Selander
puh. Pääministeri Juha Sipilä ilmoitti maanantaina hallituskriisistä, joka hajottanee Suomen hallituksen
Hakelämpökeskus. Keskustaan n. Suorasähkölämmitys, avotakka,
öljypatterit, uuni/hella. 170 000 ?
Tupakeittiö+3mh=n. Kaupungin
vesi. 12 uus. Yhtiössä mm. 48 000 ?
Rak. krs. 1-taso, piha-alue itään. Saneerattu 04, keittiökaapistot 13.
Leivinuuni/hella, PorinMatti, takka. Suorasähkölämmitys.
Energialuokka E. 85. Peruskuntoinen asunto
keskustassa. 50-luvulla, peruskorjaus/laajennus
89. Rak. 35 000 ?
H. 72. Yhtiön
remontit mm. 95 000 ?
UUSIA MUUTTOVALMIITA KERROSTALOASUNTOJA KIURUVEDELLÄ
KIINTEISTÖ OY KIURUVEDEN MUOTIKULMA
Asematie 11, KIURUVESI
ESITTELEMME ASEMATIE 11 TALON
UUSIA, HETI VAPAITA ASUNTOJA
PAIKAN PÄÄLLÄ TO 15.6. 45 000 ?
d43427
H. 33 km.
H. 84. E-lk E. 90 m²
H. 3. Suojaisa takapiha luoteeseen.
Huoneistossa mm. ikkunat 90,
sauna, pesuhuone ja kellarikerroksen
lämpö- ja käyttövesijohdot 10.
Heti vapaa. Rak. n. talon ulkop. ikkuna 96, saunaosasto
99, porraskäytävien maalaus ja pesuhuoneen remontti 02, parveke/julkisivut ja ovet 10.
Keskustassa torin laidalla. 55 000 ?
Rak. 100 m2
KIURUVESI, Iisalmentie
4h+k+s=n.103,5 m²
KIURUVESI, Eerikintie
4h+k+khh+s=111,7 m2
KIURUVESI, Lavapurontie
KIURUVESI, Saarisjärventie KIURUVESI, Kalliokyläntie
Lisäksi kylmä autotalli/varasto. Asunnossa mm. krs. Energialuokka E2012.
Rak. 76 000 ?
Lisäksi parvi 18 m² (pohjanala).
Rak. 1900, laaj.
56. Asunnossa mm. Kiuruvesi 19 km.
5h+k+s=179 m²
H. vesikate
08, saunaremontti ja iv-kanavien puhd.
12, huippuimurit 13. 050 5543 557. 28 000 . Liiteri/varasto/3
auton katos 75,5 m². keittiö uusittu, lattialaminaatit ja pintojen
maalaus 11. Keskustaan n. Kylpyhuone 07, oh:n
tapetointi 16. Keskustaan 5 km.
d78899
H. Tontti 1,5 ha. 28 000 ?
H. Vesik.l.öljyllä, varaava takka.
Mm. Huoneistossa on takka. Energialuokka E. 78 000 ?
d63828
H. 59 000 ?
Rak. Keskiviikko 14. (017) 821 8000 KIINTEISTÖLLÄ
KORJAAMOHALLI 105,5 m²
Toimisto avoinna arkisin klo 9-17
etunimi.sukunimi@kortelainen.fi
www.kortelainen.fi
c39284
H. Parveke itään. Yhtiössä mm. 50 m² 3h+tupakeittiö=n. 99. 16 000 ?
kortelainen.fi
KIURUVESI, Torikatu
1h+kk=29 m²
KIURUVESI, Jussintie
2h+k+s=60,5 m2+ autotalli
OMAKOTITALO
KIURUVESI, Norontie
KIURUVESI,Harrinpolku KIURUVESI,Kukkomäentie KIURUVESI, Ahonpääntie KIURUVESI, Rytkyntie
3h+k=75,5 m2
2h+alkovi+kk+khh+s=n.65 m² 5h+k+s=n.100 m2
3h+k+s=67 m2
2h+k+s=64 m2
Paritalohuoneisto. Kaukolämpö, energialuokka
D. 199 000 ?
KIURUVESI, Asematie
1h+k+s=39 m2
KIURUVESI, Palokatu
3h+kk=50,5 m2
KIURUVESI, Asematie
2h+k=53,5 m²
KIURUVESI, Kallentie
2h+k+s=55 m2
KIURUVESI, Asematie
2h+k=57 m2
Rak. Ent.
Ruokomäen koulun (423 k-m²) tiloihin
tehty korj.halli/tsto 105,5 m², sisäkork.
5 m. 1 km.
Rak. 800 m.
Rak. 129 000 ?
Rak. 3/3 krs. 76
1-taso, piha-alue lounaaseen.
Yhtiössä rakennettu autokatos 13,
vesi- ja lämmitysputket uusittu pintaasennuksena 01.
KIURUVESI, Tuomipolku
3h+k+s=n. 09, pintaremonttia 09-10,
pesuhuoneen seinälaatoitus maalattu
14. Parveke
etelään. Rak. Sähkölämmitys,
leivinuuni. Heti vapaa
H. Yhtiössä sadevesijärjestelmä
rakennettu 09, vesikatto uusittu 00.
Keskustassa.
Rak. 64. 69 000 ?
H. Tontti 3 879 m².
Pihapiirissä pihasauna ja kaksi pihavarastorakennusta, puucee.
Kiuruveden keskustaan 13 km,
Vieremä 25 km, Iisalmi n. Rak. 84.
Suorasähkö, matala hella/leivinuuni.
Erillinen varastorakennus.
Tontti 2 330 m².
Kiuruvesi 4 km, Vieremä 26 km.
Rak. Piha-alue luoteeseen. 79. 45. Oma tontti 7 000 m².
Kiuruvedeltä 18 km etelään.
H. 97, kh+sauna 15. 91. 7 000 ?
H. Oma tontti 2 440 m².
Lisäksi autotalli. 65, 3/3 krs. Ikkunat uusittu 2015.
Heti vapaa. Heti vapaa.
Rak. Hirsinen
rantasauna, liiteri/var/huussi, grillikatos.
Tontti 6 080 m². 53. 35 000 ?
Kalliojärven rannalla. 18 000 ?
d89793
e33942
e89282
c98392
e88396
d94263
H. 07 salaojitus, perusmuurilevy ja
routaeristys, kattovesien viemäröinti,
saunan kunnostus, 08 julkisivumaalaus, terassi, sokkeli, 14 öljysäiliöt.
Tontti 1 062 m²+vuokramaa 320 m².
e97233
c39232
H. kesäkuuta 2017
133a5d
c34439
3
KIURUVESI, Niittynotko
1h+kk=25,5 m²
KIURUVESI,Kaarteenperäntie
HOITOKOTIKIINTEISTÖ
9h+tsto+k+oh+khh+s=338krs-m²
Rak. Hella/leivinuuni, vuolukivinen takka.
Autotalli-/puuliiteri-/varastorakennus
49 m², rak. Kiint. 63/93/97. Vuokrattu.
Keskustaan n. ollut hoitokotikäytössä 6/15 saakka. lämmönvaihdin, rakennettu jätekatos, 15 ulko- ja
parvekeovet. Lattialämmitys kiertovedellä.
Leivinuuni ja takka. Kiuruvesi 15 km.
H. 88-89.
Huoneistossa mm. Oma tontti
1,3220 ha. Yhtiössä
mm. Keskustaan n. Kiuruvesi 4 km, Iisalmi
33 km. kh/wc, lattiat
11, keittiötä ja tapetointia 15. Lasitettu parveke
lounaaseen. Yhtiössä mm. 2. Autotalli 16 m² H. 75, 3/3 krs, hissitalo. 1,5 km.
Rak. 67. Lisäksi autotalli/varastorakennus
29 k-m² ja kaksi liiteriä. 59 000 ?
Savonkatu 15, 74100 IISALMI.
Puh. 87. Yhtiössä mm.
sadevesijärjestelmän korjaus 05,
parvekeaitojen uusiminen 09, lisäeristevillaa 15-16, ikkunat, ovet ja lukitus
17. Pääosa rakenteista ja
pinnoista uus. maalaus- ja korjaustyö
98, vesikatto 01, hissi 07, saunaremontti 15. krs, parveke kaakkoon.
Kylpyhuone ja keittiö uusittu 15.
Yhtiössä vesikatto 06, käyttövesiputket
07-08 ja julkisivu 11.
Keskustan palvelujen äärellä.
Rak. 97, höylähirrestä. 76. Suorasähkö
seinäpattereilla, tiilinen varaava takka.
Koneellinen ilmanvaihto LTO.
Vesikate uusittu 11. E-lk F. KLO 16-17.
Paikalla myös Säästöpankki Optian edustaja.
Tule tutustumaan ja osta omaksi!
Säästöpankki Optia on rakennuttanut Kiuruveden ydinkeskustaan
liiketalon toiseen kerrokseen viisi saunallista huoneistoa.
Huoneistot Tyyppi
Nro 5
2h+k+s=51,5
Nro 6
2h+k+s=42,0
Nro 7
2h+k+s=43,5
Nro 8
2h+k+s=59,5
Nro 9
1h+k+s=40,0
m²
m²
m²
m²
m²
Myyntihinta
67 672,25 ?
60 723,00 ?
62 820,25 ?
75 524,25 ?
50 260,00 ?
Velkaosuus
65 327,75
53 277,00
55 179,75
75 475,75
50 740,00
?
?
?
?
?
Velaton hinta
133 000 ?
114 000 ?
118 000 ?
151 000 ?
101 000 ?
Talossa on kaukolämpö ja hissi.
Huoneistoissa on huoneistokohtainen koneellinen ilmanvaihto LTO sekä omat parvekkeet.
Sirpa Makkonen puh. (velaton)
e97464
d36746
H. pintaremonttia
08. Lasitettu parveke.
Peruskuntoinen. 105 000 ?
Rak. keittiökaapistojen
ovet uus. 1 km.
d73966
H. Vesikeskuslämmitys pelletillä, leivinuuni. 2. 35 000 ?
c37236
c77369
H. Päätyhuoneisto. Tontti 1 168 m².
Rakoliiteri 10 m².
H. Sähköt, vesi kantovetenä kaivosta
Soudetaan venettä samaan suuntaan ja pelataan
samaan maaliin.
Saastamoisen mielestä terveyden- ja hyvinvoinnin edistäminen
on tulevalla valtuustokaudella yksi tärkeä asia.
. kesäkuuta 2017
Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi
Uusi valtuusto pelaa samaan
ALOITUSKOKOUS Uusi kaupunginvaltuusto
aloitti nelivuotiskautensa maanantaina. Meillä kaikilla on täällä yhteinen tehtävä, emme voi soutaa ja
huovata, vaan menemme samaan
UUDET VALTUUTETUT Juha Tapaninen (ps.),
Heli Tikkanen (kesk.), Kaisa Huttunen (kesk.) ja
Maritta Grönfors (kd.) sekä konkarivaltuutettu
Rauno Pikkarainen (vas.) valitsivat lautakuntien ja
luottamustoimien jäsenet. Kokkonen istuu valtuustossa toista kauttaan.
. kesäkuuta 2017
?
Paikallislehti luetaan
kannesta kanteen.
yrittäjä Hannu Autio
UUTISET
Keskiviikko 14. Hallituksen puheenjohtajaksi
valittiin odotetusti keskustan Mira Kokkonen.
Kiuruveden Urheilijoiden puheenjohtaja Kari Saastamoisella
alkaa kolmas valtuustokausi. Saastamoinen sanoi puheessaan uudelle valtuustolle, että valtuustokausi tulee olemaan mielenkiintoinen ja haastava, sillä kau-
?
Soudetaan
venettä samaan
suuntaan.
Kari Saastamoinen
delle on tulossa yksi Suomen historian suurimmista muutoksista,
kun maakuntauudistus astuu voimaan.
. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Kari
Saastamoinen (kesk.) ja kaupunginhallituksen
puheenjohtajaksi Mira Kokkonen (kesk.).
TIINA KILVENSALMI
KAUPUNGINVALTUUSTON salissa
kokoontui maanantaina ensimmäistä kertaa uusi kaupunginvaltuusto,
joka tekee kuntalaisia koskevia tärkeitä päätöksiä seuraavat neljä vuotta. 4
Keskiviikko 14. Kuntien potti tulee pienenemään maakuntauudistuksen myötä. Joukossa oli jotain erityistä, sillä
tänä vuonna lähes puolet valtuutetuista olivat uusia kasvoja.
Kokouksessa valittiin henkilöt
lautakuntiin ja muille luottamuspaikoille. Pikku kuvassa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kari Saastamoinen
(kesk.) ja Mira Kokkonen (kesk.).
Kari Saastamoisesta valtuuston puheenjohtaja, Mira Kokkosesta
VALTUUSTO aloitti nelivuotiskautensa valitsemalla henkilöt lautakuntiin ja muille luottamuspaikoille.
Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Kari Saastamoinen (kesk.)
ja ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Rauno Pikkarainen (vas.).
Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Hannakaisa Heikkinen
(kesk.)
Kaupunginhallitus: Mira Kokkonen (pj.) (kesk.), Janne Peltola
(varapj.) (kok.), Pentti Ahponen
(vas.), Pasi Hyytiäinen (kesk.), Risto Juntunen (kesk.), Raimo Partanen (kok.), Kirsi Tenhunen (vas.),
Tommi Tikka (kesk.), Emmi Tikkanen (kesk.) ja Sisko Toivanen
(kesk.).
Vaalilautakunta: Juha Tapaninen
(pj.) (ps.), Pentti Ahponen (vas.),
Tuija Kastari (kok.), Mikko Kemppainen (kesk.), Emmi Tikkanen
(kesk.).
Tarkastus lautakunta: Sirpa Piip-
po (pj.) (vas.), Juha Tapaninen
(vpj.) (ps.), Tarja Arbelius (kok.),
Harri Keskitalo (kesk.), Anni Kulhomäki (kesk.).
Keskusvaalilautakunta: Aimo
Väisänen (pj.) (kok.), Irja Jokitalo
(vpj.) (kesk.), Tuomas Kärkkäinen
(kesk.), Elsa Sivonen, Veijo Tuomi
(kesk.).
Sivistyslautakunta: Juha Nieminen (pj.) (kesk.), Eveliina Pölkki (vpj.) (kok.), Helena Juntunen (kesk.), Minna Lapveteläinen
(kesk.), Seppo Niskanen (kesk.),
Maarit Pennanen (kok.), Sirpa
Piippo (vas.), Sami Piippo (vas.),
Tuomo Tikka (kesk.), Heli Tikkanen (kesk.), Vesa Niskanen (ps)
(2017-2019), Maritta Grönfors
(kd.) (2019-2021).
Tekninen lautakunta: Mikko
Kemppainen (pj.) (kesk), Tuomo
Pesonen (vpj.) (vas.), Kaisa Huttunen (kesk.), Kati Huttunen (kesk.),
Anna-Liisa Härkönen (vas.), Ahti
Kilvensalmi (kok.), Eero Kyllönen
(kesk.), Kai Ruhanen (kesk.), Tuula Tikkanen (kok.).
Käräjäoikeuden lautamiehet:
Maija-Leena Kemppainen (kesk.),
Sari Kuivalainen ja Jari Tikkanen
(kesk.).
Kiinteistötoimitusten uskotut
miehet: Hannu Karjalainen, Mikko Huusko (kok.), Eeropekka Remes (kok.), Andrei Agonen (kok.),
Asko Kärkkäinen, Eija Remes,
Soile Juntunen, Veikko Pennanen, Pauli Immonen, Vesa Niska-. Luottamuksellinen yhteistyö on tärkeää niin
luottamushenkilöiden kuin viranhaltijoiden välillä. Kokousta johti valtuuston vanhin, Kauko Huttunen, siihen saakka, kunnes valtuusto oli
valinnut uudeksi puheenjohtajakseen keskustan Kari Saastamoisen. Meidän haasteena on, kuinka
palvelut saadaan pysymään lähellä kiuruvetisiä. Jatkossakin aion
luennoida ennaltaehkäisevän työn
merkityksestä, sillä se on yksi kuntastrategian tärkeimpiä elementtejä, Saastamoinen sanoo.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, lukion lehtori Mira Kokkonen, haluaa rakentaa sujuvaa
yhteistyötä kaupunginjohtajan ja
puheenjohtajiston suuntaan. Päätöksenteko ei aina tule olemaan helppoa, mutta kaikesta selvitään hyvällä yhteistyöllä ja yhteishengellä, se onkin ollut leimallista Kiuruvedelle. Uuden kuntalain myötä se on entistä
tärkeämpää. Lisäksi hän hoitaa luottamustehtäviä muun muassa Ylä-Savon Sote
kuntayhtymän yhtymävaltuustossa
Heikkinen valittiin kaupunginvaltuuston toiseksi varapuheenjohtajaksi. Heikkinen ei päässyt ensimmäiseen valtuustokokoukseen,
sillä pääministeri Juha Sipilä hälytti eduskunnan koolle, koska Suomen hallitus on hajoamassa.
hallituksen
nen (ps).
Pohjois-Savon poliisilaitokseen neuvottelukunta: Ari Kärkkäinen (kok.)
kaudelle 1.6.2017-31.5.2019.
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän
yhtymävaltuusto: Jouko Tenhunen
(kesk.), Emmi Tikkanen (kesk.),
Rauno Pikkarainen (vas.) ja Arto
Tikkanen (kok.)
Ylä-Savon alueelliseen jätehuoltolautakunta: varsinainen jäsen Kai
Ruhanen (pj.) (kesk.).
Käsityökeskuksen toimikunta:
Veijo Tuomi (pj.) (kesk.), Kauko
Huttunen (vpj.) (ps), Tanja Mähönen (kok.).
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhtymävaltuusto: Kati Huttunen (kesk.), Harri Keskitalo (kesk.), Martti Tikkanen.
Pohjois-Savon liiton edustajainkokous: Kari Saastamoinen (kesk.),
Anna-Liisa Härkönen (vas.), Janne
Peltola (kok.).
Valtuusto valitsi toimikaudekseen
Ylä-Savon musiikkiopistoon johtokunnan jäseneksi Erkki Strömmerin.
Itä-Suomen päihdehuollon kuntayhtymävaltuusto: Kari Saastamoinen (kesk.).
Savon koulutuskuntayhtymä:
Emmi Tikkanen (kesk.).
Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä: Tiina Piippo ja Heli Tikkanen
(kesk.).
Vaalijalan kuntayhtymä yhtymäkokousedustajat: Risto Juntunen
(kesk.), Tuija Kastari (kok.)
KUUKKELIN kota on ollut vuosien ajan ilkivallan kohteena.
Tällä kertaa kaupungin majalle
tuomat puut poltettiin tai varastettiin ja muutenkin aluetta
sotketaan.
Lenkkeilijä Merja Jauhiainen
on harmissaan Kuukkelin kotaan kohdistuneesta ilkivallasta. Tiedon pitää kulkea, Kokkonen painottaa.
NYT valtuustolla on myös suora
yhteys eduskuntaan kansanedustaja Hannakaisa Heikkisen (kesk.)
myötä. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Tervetuloa katselemaan!
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Haluan, että viesti kulkee ryhmästä ryhmään ja että ryhmien puheenjohtajat pitävät yhteyttä toisiinsa. Yritys sai tukea laitehankintoihin, joka parantaa toimintaedellytyksiä.. Tällä kertaa kaupungin
tuomat polttopuut varastettiin
tai poltettiin parissa viikossa,
kun niitä olisi riittänyt puoleksi vuodeksi.
. Ylä-Savoon investointitukia
myönnettiin 69 000 euroa.
Yritysten investointitukea
myönnettiin kolmelle yritykselle
Kiuruvedelle ja Iisalmeen. Toivotaan, että Kuukkeli ja
muut yhteiset alueet olisivat kovassa käytössä ja jäljet siivottaisiin lähtiessä, Myllylä sanoo.
lyhyesti
Taiteilija-apuraha Yritystukea PKMTuote Oy:lle
Heidi Jaatiselle
POHJOIS-SAVON taidetoimikunta ja Taiteen edistämiskeskus ovat jakaneet taiteen edistämiseen apurahoja ja avustuksia 170 000 euroa.
Pohjois-Savon taidetoimikunta
jakoi työskentelyapurahoja kaikkiaan 21 taiteilijalle, yhteensä 140
000 euroa. Apurahat on tarkoitettu
2?6 kuukauden taiteelliseen työskentelyyn. Meidän pitää yhdessä
löytää elinvoimaa kuntaan, Kokkonen sanoo.
Merja Jauhiaista harmittaa, että Kuukkelin kotaan on kohdistunut ilkivaltaa.
Kuukkelin kodalla
ilkivaltaa
TIINA KILVENSALMI
Erityisesti Kokkonen nostaa esille yhteistyön voiman.
. Välillä se on sotkemista ja
sitten perässä siivoamista. Toivoisi, että kaikki voisivat
käyttää yhteistä kotaa, myös nuoret. Hän käy päivittäin lenkillä
Kuukkelin maastossa ja ohittaa
kodan. Kaupunki pitää mielellään näitä yhteisessä käytössä olevia paikkoja yllä, mutta ilkivalta tuntuu uskomattomalta,
Myllylä kertoo.
Kuukkeliin on mietitty myös
ajoestettä, mutta se veisi liikuntarajoitteisilta mahdollisuuden
käydä Kuukkelin kodalla.
. Kiuruvedellä toimiva PKM-Tuote Oy laajentaa rakennustoimintaansa painoalalle. Puolivuotisen työskentelyapurahan sai kiuruvetinen kirjailija Heidi Jaatinen.
YLÄ-SAVON Veturi myönsi investointitukea kolmelle yritykselle, joista yksi on Kiuruvedellä. Keskiviikko 14. Me
valtuutetut olemme valmiita vastuuseen. kesäkuuta 2017
5
Kalevala-korujen POISTOMYYNTI!
VIIKON KYSYMYS
Odotatko helteitä?
Ei
43%
ALE -20% -30%
JOPA
-50%
57%
Kaikki pois! Ei puhelinvarauksia,
tule ja hae parhaat päältä!
Kyllä
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.?
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Kunhan paikkoja ei sotkettaisi tahallaan ja tehtäisi ilkivaltaa. Nyt
siellä on kulunut käsittämätön
määrä polttopuita ja varmaankin siellä on myös nautiskeltu
alkoholia, kun tölkkejä on jätetty paikalle. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS:
Yllättikö Suomen hallituskriisi juhlavuotena?
maaliin
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
suuntaan, jotta meidän kaikkien
olisi hyvä asua ja elää täällä. Vanhempien kannattaa kysellä lapsilta, missä mennään ja mitä
tehdään, Jauhiainen sanoo.
Kaupungin liikuntasihteeri
Lassi Myllylä kertoo, että ilkivalta kulkee aaltoina, välillä on
rauhallisempaa ja välillä ilkivaltaa esiintyy enemmän.
kesäkuuta 2017
muistokiitos
kuolleet
Rakkaamme
Anna Augusta
Karhu
o.s. Kahviraha lähetykselle. klo 18.30
rukousilta, Aberra Teferi
Etiopiasta
MIX-lastenleiri 7 -13 v.
Pyhäjärvellä, Mäntyniemessä, 29.6. . 017 7700 421
LÄHETYSTYÖ
Ke 14.6. Savonk. to 22.6.
leiririppikoulu 2 Hyvölänniemessä päättyen konfirmaatioharjoituksiin kirkossa
n. 09.05.2017
Sydän uupunut levon sai,
valkeni ikuinen sunnuntai.
Kiitämme lämpimästi
teitä kaikkia, jotka tuitte monin tavoin,
kuljitte rinnallamme suuressa surussa ja
kunnioititte rakkaamme
Antti-Veikko Lappalaisen
muistoa.
puoliso ja lapset, vanhemmat ja sisarukset perheineen
lapset ja lastenlapset perheineen
Maija-sisko
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotoista.
matkat
Rakkaamme
Martti
Juntunen
s. Ei ole Diakoniatoimistossa päivystystä.
Ma 26.6. 040 584 7806
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Su klo 19 Iltatilaisuus, Ilmo
Haimakainen, Hannu
Halonen ym..
Ti 20.6. kokoussarja jatkuu klo 11.00 ja 14.00 Iisalmessa,
Vapaaseurakunnassa os. mennessä
p. 20.09.1927
k. Isossa salissa kahvitarjoilua ja pika-arpajaiset.
Tervetuloa mukaan.
Rovaniemelle 20.6.2017!
toivottaa:
Erkki-pappa ja Kaisa-mummi
Mukana
elämän iloissa ja suruissa.. Oma kassi
mukaan.
on valmistunut
IISALMEN
ORTODOKSINEN
SEURAKUNTA
Pyhän Nikolaoksen kirkko,
Kiuruvesi
La 17.6. Lämpimästi tervetuloa!
Ilmoitathan tulostasi 28.6. 050 3693 167 tai tarsku67@gmail.com
Tarja Huttunen
Iloiset 1-vuotissyntymäpäiväonnittelut
suloiselle Frida Simoselle
www.kiuruvesilehti.fi
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. 30.05.2017 KYS
Ei hyvästijättö ole tää,
et pois ole mennyt,
vaikka emme sinua nää.
Olet onnemme, tuskamme
jakanut ain`,
siks` sanomme kuten ennenkin vain:
hyvää matkaa.
Puolisoa, isää, ukkia ja isoukkia
kaivaten
Hilkka
Arto, Tuulikki ja Arttu
Meri ja Petteri
Roope ja Ninni
Seija ja Carita
Kyösti perheineen
Tanja perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme on siunattu haudan lepoon
läheisten läsnä ollessa 10.06.2017.
Lämmin kiitos osanotosta.
BUSSIKULJETUS
HERÄTTÄJÄJUHLILLE NILSIÄÄN
Lauantai 8.7. klo 15.00,
puhumassa Papua Uusi Quinean viidakosta lähetyssaarnaaja
Jorma ja Eila Finnilä. ja ti 20.6. lähtö klo 6.20 Kiuruvesi la-asema
Sunnuntai 9.7. klo 16
Sunnuntai 18.6.
Klo 10 Konfirmaatiomessu
(Hyytiäinen, Pentikäinen,
Vaaja) Vastuuryhmänä leiririppikoulu I:n isoset
Klo 12 Ry:n 80v juhlaseurat
toimitalolla Salmenkylässä,
alkaa ruokailulla klo 12 ja
seurat klo 13
Klo 18 Ry:n iltakirkko
Sulkavanjärven kyläkirkossa,
rovasti Viljo Juntunen
Kuollut
Heikki Johannes Blomberg
90v
Martti Juntunen 83v
Esko Veli Autio 78v
Veikko Ilmari Väisänen 63v,
Hakunilan srk
Lauantai 24.6.
Klo 10 Messu
Kastettu
Lukas Eemil Peltola,
Puijon srk
Sunnuntai 25.6.
Klo 10 Sanajumalanpalvelus.
Vastuuryhmänä Aittojärven
kylätoimikunta.
Klo 13 Messu ja Herättäjäseurat Sulkavanjärven
kyläkirkossa
Klo 13 Ry:n seurat srktalolla
Tiistai 27.6.
Klo 18 Kirkkovaltuuston
kokous
DIAKONIATYÖ
To 15.6. klo 13 Ruoka-apu
vähävaraisille työttömien ruokalassa. Musiikissa Susanna Sajankoski.
Su 18.6. klo 10 . 017-752 556
LINJA-AUTOLIIKE VELJ. Tervetuloa!
Torstai 15.6.
Klo 17 veisuut Sirkka Remeksellä, Sammaltie 3A
PERHETYÖ
To 15.6. 6
Keskiviikko 14. kuulemme ajankohtaista ja tuoretta tietoa
lähetystyöntekijöiden Mari
ja Sami Parkkisen kertomana. klo 9-12
Perhekerho pappilassa
RIPPIKOULUTYÖ
To 15.6. 01.05.1934 Vieremä
k. klo 10?14
päivärukous
Ti 20.6. Reinikka
seurakunnat
Lämmin kiitos
Soi kellot hiljaa
yli kesäisen kirkkomaan
sinne saatoimme
meille niin rakkaan.
osanotosta.
Sydämellinen kiitos
isän hoitoon ja hoivaan
osallistuneille.
Heikki Blombergin
omaiset
Lämmin kiitos
osanotosta
Anneli
Henna, Perttu ja
Antti perheineen
s. Korvikkoon, Korpijoentie 770.
Aloitetaan kahvilla klo 12.00, konsertti klo 13.00.
:
Keskiviikko 14.6.
Klo 18 ?Kesälaulelot. LAITINEN OY
perheuutiset
KIITOS
?Onkohan Veikkakin
ihminen?
Ei ku sehän on vauva!"
Tinja 2v.
muistamisesta ja
mukana elämisestä!
Risto Pentikäinen
11.4.2017 syntyi
Tinjalle PIKKUVELI
ja nimeksi annettiin
Veikka Sakari.
KIITOS
Vanhemmat:
Tuija Nousiainen ja
Mikko Ropponen
syntymäpäivääni
muistaneille!
Elli
kiitos
SYDÄMELLISET
KIITOKSET
kaikille minua muistaneille
yo Heidi Kärkkäinen
LÄMMIN KIITOS
kaikille minua muistaneille!
Heli Tikkanen
KIITOKSIA
muistamisesta lakkiaispäivänäni!
terveisin
Jussi Loppukaarre
LÄMMIN KIITOS
muistamisesta lakkiaispäivänäni!
Pauliina
Veera Kuusikko
Onnea
Pihla!
FILOSOFIAN
MAISTERIKSI
9.6.2017
Tampereen yliopistosta
Elsi Maria Pietikäinen
on valmistunut 31.5.2017
Joensuun yliopistosta
KASVATUSTIETEIDEN
MAISTERIKSI ja
ERITYISLUOKAN OPETTAJAKSI
TERVETULOA 50-VUOTISSYNTTÄREILLE
1.7. klo 10 liturgia
Avioliittoon kuulutettu
Niko Elmo Petteri Peltola
ja Tiina Marita Manninen,
Hämeenlinna-Vanajan srk
Kiuruveden
helluntaiseurakunta
puh. 1.7.
(to, pe ja la).
Ilmoittautumiset
ja lisätietoja p.0400741731,
Katja Hyvönen.
Tilaisuuksiin ovat
kaikki tervetulleita!
Vapaaseurakunta, Kiuruveden rukouspiiri
Asematie 28
USKON OLEMUS -kokoussarja la 17.6. 19.
Rukouspalvelua. klo 18 Lähetystyötä
Israelista . klo 18 vigilia
Su 18.6. lähtö klo 6.00 Kiuruvesi la-asema
Ilmoittautumiset p. Kangasjärven Hiekkarannassa,
Kortekyläntie 679
ja joka
Rintasyövän ensimmäinen
sai elää monivaiheisen ja rikvaihe saatiin kuitenkin hallinkaan elämän. / kpl
(kaiverruksella
29?)
me mo r i a m
Valmistuvan
juhlalasi
LAHJAKSI
Kiitollisuus
muisti
64. Ja kuinka me olisimmesona ja tärkeimpänä tukijana suurissakin krii- kaan halunneet pitää hänet vielä luonamme!
seissä, kuten sahan palettua 1981 ja konkurssin Mutta luopumisen tuskassa lohdutti tietoisuus
kohdatessa 1985. Suu- silta, jota äiti oli juuri saanut kulkea kirkkari rikkaus elämässämme oli kotiseurakun- uteen. legendaarisesti Suojan tansKun äiti sairastui, me sairastimme koko perseissa . Kaipaus ja ikävä ovat valtavan
hayrityksessä vaihtui kotitalousopettajan työ- suuret, mutta kiitollisuus, sydämen muisti, on
hön Reisjärvellä syksyllä 1993. Äiti meille valon maasta.
oli monessa mukana, myös seurakuntatyösKokoonnumme heinäkuussa Rovaniemelle
sä: paitsi keittiön puolella myös lapsityössä, laskemaan äidin uurnan Lapin rakkaisiin mulnuorten-illoissa, kesäleireillä, avioliittotyössä tiin. on sydämen
70?
23. Seuraavana aamuna aurinko nousi taiKiuruveden vuosina elämäämme tuli myös vaanrannasta upeampana kuin koskaan. Hän oli Kiuruvedelle, Sulkavan mökille, jossa äiti ja
myös uskottu ystävä monelle, ja nuo seura- isä aikoinaan kihlautuivat ja jossa viime kesäkunnassa solmitut ystävyyssuhteet ovat säily- nä saimme viettää ihanan, viimeiseksi jääneen
neet yli vuosikymmenien ja elämän kuljetet- yhteisen loman koko perhekuntamme kanssa.
tua meitä muualle.
Nyt se kaikista rakkain muurinpohjalettumesÄidin elämässä alkoi uusi vaihe, kun työ sa- tari on poissa. / kpl
BK214YO
maljakko
7
BK318YO
malja
Omalla nimi & päiväys
laserkaiverruksella
A
nneli Kärkkäinen syndin oman juhlapuheen teema.
tyi Rovaniemen maaÄidille kiitollisuus oli todellalaiskunnassa,
Muurolan
kin sydämen muisti. Ja olipa tavilta. Niihin sisältyivät niin mei- heta yhdessä rakkaan puolisonsa kanssa, nähdän kolmen tyttären syntymät, rikasta perhe- dä lastenlastensa kasvavan, nähdä kevään taas
elämää kuin paljon työtä sahayrittäjän puoli- puhkeavan kukkaan. ja se oli alku kauniille rakkaustarinal- he, yhdessä. Suru opetti kiitollisuutta. Sieltä jatkamme lapsuuden maisemiin
ja erilaisten juhlien organisaattorina. seurakunnan naisteniltojen vetäjänä ja sai laajan ystäväjoukon.
Rakkaan äidin Anneli Kärkkäisen muistolle
Vuonna 2009 vietimme äidin 60-vuotisjuhHEIDI JENSEN(O.S. Vaikka ulkonaiset olosuhteet siitä, että äiti oli matkalla Taivaan kotiin, jossa
eivät perheellämme aina olleet helpot, oli lap- me kaikki kerran kohtaisimme.
suutemme täynnä rakkautta ja huolenpitoa,
Äidin lähtöhetki oli ihmeellinen rauhan, vailoista touhua ja tekemistä, turvallista yhdes- lon ja toivon hetki. Saimme olla vielä kerran
säoloa, mukavia retkiä ja reissuja . BK319YO
malja
54?
Ylioppilaan
lyyralasi
Keskiviikko 14. helmikuuta
maisemiin Rovaniemelle ke157?
2017,
vain 67-vuotiaana.
väällä 2013. kaikkea, perheenä yhdessä. Elämä jatkui, iloja ja riemujakin
le ja 43-vuotiselle avioliitolle, joka kesti päi- koettiin, mutta suru muistutti kaiken aikaa siivänpaisteessa ja sateessa, myötä- ja vastamä- tä, että mikään täällä ei ole ikuista. Talouskou- lasten luokse lennähtäen. Tuo sydäMeiltä löydät todella laajan merkkivalikoiman
kylässä elokuun 18. Se pa- ja lähteä lenkille, seurakunnan tilaisuuksiin ja
risuhteen malli, jonka me tyttäret vanhemmil- reissun päällekin, kun vointi vain sen suinkin
tamme saimme, on mittaamattoman arvokas salli. Saisilleen antoivat, he myös pitivät . Liisalle 0500752461
PETTERINTIE 8
74200 VIEREMÄ
017-8203640
K-RAUDASTA MYÖS
ASENNUSPALVELU.
ASENNUSASENNUSPALVELU
PALVELU
Nyt on hyvä aika toteuttaa vesikattoremontit, ota yhteys
myyjäämme Jari Kärkkäinen 050 579 2229
jari.karkkainen@k-rauta.fi ja pyydä tarjous!
Meiltä myös ovet, ikkunat ja keittiökalusteet asennettuna,
sekä tarvittaessa K-Raudan rahoitus.
K-Raudan asennuspalvelut toteutetaan paikallisilla ammattilaisilla.
www.k-rauta.fi/kiuruvesi
Topintie 1, Kiuruvesi, puh. Valo
usko: Usko Jumalaan ja siihen, että Hän kan- oli ihmeellinen, kuin silta maasta taivaaseen;
taa meitä elämämme kaikissa tilanteissa. ja samalla raudenkin keskellä äidin sydämen muisti oli
alttarilla surun murtama isämme, joka oli hel- kiitollisuus: hän jaksoi olla positiivinen, iloilyydellä hoitanut ja tukenut äitiä myös vaike- ta hyvistä päivistä ja myös rohkaista meitä ja
at sairauden vuodet, saatteli puolisonsa rakas- muita, pitää yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin ?
tavin sanoin taivasmatkalle 11.3.2017. KÄRKKÄINEN)
lia. Sen lupauksen, jonka vanhempamme ti vaalimaan jokaista hetkeä, pitämään pieniä
Rovaniemen kirkon alttarilla 26.12.1973 toi- asioita arvossa. Se oli kuin äidin lohduttava tervehdys
tamme Kiuruveden helluntaiseurakunta. Paljon lisää yh- Anneli Kärkkäinen
taan, ja äiti ja isä pääsivät toteisiä vuosia olisimme toivo- (18.8.1949?11.2.2017)
teuttamaan kauan haaveileneet,MP-01
mutta Luoja kutsui äidin
mansa muuton äidin lapsuustaivaan kotiin 11. Saimme rakastaa äidin ikuimitä pienet tyttöset toivoa saattoivat.
suuteen. Haaveissa oli rauAnneli kirjoitti ylioppilaaksi Rovaniemen halliset, ansaitut eläkevuodet Lapin kauniin
yhteislyseosta vuonna 1968, minkä jälkeen luonnon keskellä, sieltä välillä lasten ja lastentie vei talouskouluun Helsinkiin. 050 579 2226
ma-to 8-17, pe 8-18, la 9-14. Hän ei olisi
Kiuruvedellä äiti vietti elämänsä merkityk- vielä halunnut jättää meitä, olisi tahtonut vansellisimmät vuodet. kesäkuuta 2017
20. Jo voitetuksi luultu syöpä oli levinnyt
hyvä, että poikkesi, sillä tuolla reissulla Anne- luustoon ja maksaan.
li kohtasi Ahtin . Äidistä tuli pi- vieläkin suurempi.
detty opettaja ja kollega, ja Reisjärvelläkin äiti
toimi aktiivisesti mm. päivänä
men kiitollisuus ja positiivisuus
vuonna 1949 todellisena yllähuokui hänestä uskomattomaltyslahjana, jalat edellä kaksosla tavalla myös siinä uudessa ja
MP-1608P
veljensä
Heikin perässä, sillä
kaikista vaikeimmassa elämän
100?
Aili-äiti
ei ollut tiennyt odotvaiheessa, joka häntä ja pertavansa kaksosia. Miten kiihettämme kohtasi pian noiden
tollisia me Luojalle olemmeiloisten juhlien jälkeen: Äidillä
kaan tästä yllätyslahjasta, jostodettiin rintasyöpä.
ta tuli rakas äitimme . Siksi syksyllä 2014
luvuoden päätyttyä Anneli poikkesi Kiuruve- tulleet uutiset tuntuivat äärimmäisen muserdelle tervehtimään Raili-sisartansa. Se kehotessä. ?Elämälle kiitos, sain siltä paljon?, oli äiSILKEBORG, TANSKA
TULE PALVELTAVAKSI VIEREMÄLLE
?
Lehden kantava
voima on kiuruvetisyys.
Kiuruvesi-lehden lukijaraati 2016
Suomi
100
Suomi KRISTALLIT
100
BK501S
kynttilänjalka
Loistava lahjaidea merkkipäiviin ja muistamisiiin
BK222S
maljakko
99?
Suomi
100
69?
VAIN
MEILTÄ!
BK327S
malja
89?
Suomi
100
Tule palveltavaksi myymälään tai tilaa tuotteet netistä!
MA-TO 8.30-17.00
PE
8.30-18.00
LA
9.00-14.00
PIRRAUTAPPA
?Melekein aina auki. Äiti ammensi voimaa uskosta ja rukouklahja.
sesta, ja hän oli sisukas taistelija
Tämä eroaa
ensisijaisesta suoran vaalin käytöstä
siten, että nyt kaikki äänioikeutetut
seurakuntalaiset eivät voi äänestää
vaan, kirkkovaltuusto valitsee. ja valintavaali pidetään kirkkovaltuuston kokouk-
sessa 27.6.
. Kiuruveden kirkkovaltuusto on
päättänyt esittää välillisten vaalien pitämistä tässä yhteydessä. Olen siihen valmis, jos koko
kirkko sen hyväksyy, Huotari totesi.
. Ajattelen, että
kirkkoherran tehtävä esimiehenä on
se, että jokainen työntekijä voi loistaa sillä omalla tekemisellä, Saastamoinen vastasi.
KIURUVEDEN seurakuntaan kirkkoherra valitaan välillisiä vaaleja käyttämällä. Opiskeluaikana huomasin että
herännäisyydessä on paljon sellaista, mikä tuntuu omalle, mutta myös
evankelisen liikkeen iloisuudessa oli
sellaista, mikä puhutteli. Olen oikeastaan tämmöinen Kiuruveden vävypoika, sillä vaimoni on
täältä kotoisin ja se motivoi minua
tänne hakemaan. Oma näkemys on jostain herännäisyyden ja
evankelisuuden välimaastosta. Arvostan kaikkia, Saastamoinen
vastasi.
SEURAKUNNAN henkilökuntaan
kuuluvia sekä kirkkovaltuuston jäseniä kiinnosti ehdokkaiden hallinnolliset- ja esimiestaidot. Kirkkoneuvosto tekee esityksen valinnasta 19.6. Eroa
tulee myös siitä, että vaalisaarnat eivät kuulu välttämättöminä välillisiin
vaaleihin, mutta kyselytilaisuudella
halusimme antaa seurakuntalaisille
mahdollisuuden tutustua ehdokkaisiin, Penttinen selvitti.. Joskus on parempi ettei provosoi, vaan edetä voi rauhallisestikin henkilö kerrallaan. kesäkuuta 2017
ANU LAITINEN
P UHE E N A I H E
seurakunta
KIRKKOHERRAKSI
Risto Huotari vai Juhani Saastamoinen.
Miehet esittäytyivät
seurakuntalaisille.
Kesäkuun loppuun
mennessä ratkeaa,
kumpi heistä lakaisee
pappilan portaita ensi
talvena.
ANU LAITINEN
KIURUVEDEN kirkkoherran virkaa
oli hakenut kaksi, Juhani Saastamoinen Valtimolta ja Risto Huotari Kuopiosta. En ole varma
tarvitseeko aina reagoida heti, voi olla parempikin, että asia otetaan esille
tilanteen rauhoituttua. Olisi paluumuutto edessä.
Saastamoinen on toiminut pappina vuodesta 2004 ja viimeiset kuusi vuotta kirkkoherrana Valtimolla.
. Ikävä kyllä pelkään, ettei asian
EHDOKKAAT Juhani Saastamoinen ja Risto Huotari odottavat
ratkaisua siitä, kumpi lakaisee
pappilan portaita. Aikanaan valmistuin ja olin
Jyväskylän seurakunnassa muutaman vuoden ja sen jälkeen olen ollut erityisopettajana ja pappina vuoron perään, Huotari aloitti esittäytymiskierroksen.
Hän asuu Kuopiossa ja on tällä
hetkellä Iisalmen seurakunnassa vs.
kappalaisena.
Toinen ehdokas, Juhani Saastamoinen toimii Valtimon kirkkoherrana ja asuu Valtimolla perheensä
kanssa.
. 8
Keskiviikko 14. Jos tilanne on tulehtunut niin sil-
loin ei ehkä ole oikea aika selvittää,
mutta kun tilanne on rauhoittunut, on
asiat käytävä läpi, ei niitä pakenemalla selvitetä, hän jatkoi.
. Jaksaminen nostettiin myös esiin. Tilaisuudessa kysyttiin myös ehdokkaiden raamattukäsitystä.
Molemmat ehdokkaat olivat yksimielisiä siitä, että naispappeus kuuluu seurakuntaan siinä missä miespappeuskin.
. Minut vihittiin papiksi Ähtäriin.
Sen jälkeen olin Juankoskella seurakuntapastorina ja sieltä muutimme
Valtimolle. Olen naimisissa naispapin kanssa ja välit ovat hyvät, kertoi Saastamoinen.
Samaa sukupuolta olevien vihkimiseen molemmat ehdokkaat ovat
suostuvaisia, jos lakimuutos sekä
kirkko tätä edellyttävät.
. En uskalla katsetta sivuun laittaa
kovin riitaisesta porukasta, Huotari
veisteli leppoisasti.
. Herannäisyys on minulle luonnollinen paikka omalle hengellisyydelleni, mutta en ajattele, että sen
tarvitsee olla kaikkien hengellisyyttä. En ole
ollut missään vaiheessa varsinaisena
jäsenenä missään herätysliikkeessä,
mutta arvostan niitä ja ne ovat tärkeitä, Huotari kertoi.
. Uuden kirkkoherran valinta ratkeaa 27.6.
Kaksi ehdolla kirkkoherraksi
päätös tässä kirkolliskokouksessa
pääty positiivisesti, mutta olen itse
valmis vihkimään samaa sukupuolta olevia, jos tällainen uudistus meidän kirkkoon tulee, Saastamoinen
vastasi.
Herättäjyydestä molemmilla oli kokemusta opiskeluajoiltaan.
. Ehdokkaat esittäytyivät
ja vastasivat seurakuntalaisten esittämiin kysymyksiin maanantai-iltana
Kiuruveden seurakuntatalossa pidetyssä tilaisuudessa.
. Onneksi olemme kaikki inhimillisiä, ei pidä pelätä, että ihmiset räiskyvät. Olen Risto Huotari, Kajaanista lähtöisin ja 80-luvun alkupuolella
lähdin opiskelemaan Helsinkiin teologiaa. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kolme lasta vanhin 14 ja nuorin 8 vuotta.
Seurakuntalaiset halusivat tietää
kaksikon suhtautumista muun muassa naispappeuteen, herännäisyyteen,
samaa sukupuolta olevien pariskuntien vihkimiseen sekä pakolaisasiaan. Seurakunnan taloutta kumpikaan ehdokas ei
voinut luvata saada nousujohteiseksi, sillä se vaatisi kaupungin väestönkasvua ja sen todettiin olevan korkeammissa käsissä.
Henkilökunta halusi tietää uskaltaako tuleva kirkkoherra nostaa kissan pöydälle, jos tarve näin vaatii, vai
kääntääkö hän katseen pois?
. Pitkään valintaa ei tarvitse seurakuntalaisten enää odottaa, totesi Iisalmen rovastikunnan lääninrovasti ja Pielaveden kirkkoherra Arto
Penttinen.
Tuomiokapituli on määrännäyt Penttisen Kiuruveden kirkkoherran välillisten vaalien valmistelijaksi.
Valinnan tehnyt raati perusteli voittoa muun muassa metsäisellä ja
raikkaalla maulla.
. Maku on hyvä, ei liian makea ja
ulkoasu on leivosmainen, kommentoi Johanna Korolainen voittajaleivosta.
Korolainen asuu perheensä kanssa
Korpijoella avopuolisonsa kotitilalla ja on ollut kylän toimintaan tyytyväinen.
KORVIKOSSA järjestettyyn päivätapahtumaan saapui kyläntalon salin
täydeltä porukkaa. Vastaavanlaisia
pop up -tapahtumapäiviä järjestettiin ympäri Suomea yli 700 kylässä.
. Hän kiitteli puheessaan aktiivisia kyläläisiä ja totesi
aktiivisen toiminnan olevan yksi elinvoimaisuuden peruspilareista.
Ohjelmassa oli myös Korpijoen
Kuninkaan leivoskilpailu, jossa voiton vei Annukka Parviaisen suunnittelema ja toteuttama metsäinen
leivos. Kaupungintervehdyksen toi kunnallisneuvos
Jouko Tenhunen. kesäkuuta 2017
9
ANU LAITINEN
KORVIKKO Kreetta Junnonen ja Jouko Arpiainen katselivat, kuinka heidän Pihla-tytär käveli purkeista tehdyillä menopeleillä.
Kylätapahtumilla on kysyntää
POPUP Kylätapahtumat kiinnostivat Kiuruveden Korpijoella ja Rytkyllä. Iloa järjestävälle kylätoimikunnalle tuotti nähdä,
kuinka moni lapsiperhe saapui paikalle.
Lapsille suunnattua ohjelmaa oli
järjestetty Korvikon pihapiiriin yh-
Kylät sydämellä hankkeen Satu Peltonen juonsi Korvikon tapahtumaa. Meillä on mukana kolme kiuruvetistä nuorta järjestämässä toimintaa lapsille ja nuorille.
VALTAKUNNALLISEEN Avoimet kylät -tapahtumaan osallistuivat Kiuruveden kylistä OhenmäkiKorpijoki ja Rytky. Muuttoajatuksia
tapahtuma ei vielä herättänyt pariskunnassa.
. Voittajaleivoksen teki Annukka
Parviainen.
sen jälkeen.
. P-S Kylät Ry:n kyläasiamies Merja Kaija vieraili Korvikossa.
teistyössä 4H- yhdistyksen hallinnoiman yty-hankkeen kanssa.
. Leivoksessa on käytetty korpijokista puolukkaa ja kuusen alta kerättyjä kuusenkerkkiä, Parviainen kertoi.
Kilpailussa olleita leivoksia yleisö
sai maistella heti kilpailun ratkeami-
Korpijoen kuninkaan leivos. Tämä on ensimmäinen kerta,
kun mukana on kiuruvetisiä kyliä.
Kyläpäivä jatkui Rytkyllä, jossa uimarannan tuntumassa lämpesi sauna ja tulella porisi kahvipannu.. Kaikella on puolensa, mutta tällä hetkellä töiden sijainti ja liikkuminen puoltaa asumista lähempänä
Kiuruveden taajamaa, mutta kos-
kaanhan ei tiedä. Todella ihanaa ja yhteisöllistä,
kuvaili kyläasiamies Merja Kaija
Pohjois-Savon Kylät ry:stä Korvikon tunnelmaa.
Hän oli iloinen, että Kiuruvedeltä lähti kaksi kylää mukaan valtakunnalliseen Avoimet Kylät -toimintaan.
. Tulevaisuudessa
voi ollakin mahdollista, Jouko Arpiainen kertoo.
OHENMÄKI-Korpijoki kylätoimikunnan järjestämässä tapahtumassa
otettiin katsaus kylän historiaan sekä
kuunneltiin lauluesityksiä. Tämä on viiden kunnan yhteinen
leader-rahoitteinen hanke, jonka tavoite on kannustaa nuoria osallistumaan tapahtumajärjestelyihin yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa, Kiuruveden 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Eila Villanen kertoi.
. Kävin ala-asteen täällä Korpijoella, joten paikka oli minulle tuttu entuudestaan, hän kertoo.
Pariskunta kiitteli tapahtuman aktiviteettejä ja sitä, kuinka lapset oli
otettu huomioon. Olen Ohenmäestä kotoisin ja
vanhempani asuvat siellä edelleenkin, Jouko Arpiainen kertoo.
. Korvikon
tapahtumassa valittiin kylän kuninkaalle
oma leivos ja Rytkyllä uitiin ja saunottiin.
ANU LAITINEN
KYLÄTAPAHTUMAT houkuttelivat nuoria perheitä visiitille entisiin kotimaisemiin tai muuten
vain tutustumaan kylien elämään.
Kiuruvetiset Kreetta Junnonen
ja Jouko Arpiainen tulivat Korvikossa järjestettyyn Avoimet kylät-päivään tyttärensä Phlan kanssa.
. Keskiviikko 14
10
Keskiviikko 14. Löysin kolme sopivaa lajiketta, mutta nimet täytyy katsoa tarkemmin kirjasta, kertoo Sirje Rytkönen.
Tavoitteena hänellä oli löytää matalia kasveja, jotka soveltuvat kivikkoiseen kasvupaikkaan.
. Mukavinta täällä
torilla oli näiden kaverikoirien hoitaminen, veljekset kertovat.
Hillan omistaja, Marjaana Ohtonen, kertoo Hillan olevan juuri
sopiva kaverikoiratoimintaan sillä
se nauttii rapsuttelusta ja on luonteeltaan rauhallinen.. Marttojen vuotuinen perennanvaihtopäivän kruunasi ihanan lämmin ja aurinkoinen sää. Vaihtopisteeltä voi myös ostaa siihen
tuotuja perennoja. Olen laittanut kukkapenkkeihin enimmäkseen monivuotisia
perennoja, sillä ne ovat helppohoitoisia ja niitä ei tarvitse uusia
joka vuosi.
Maija Ritvanen toi mukanaan
sormustinkukkaa, patjarikkoa sekä syyskaunokkia ja mukaansa
hän valikoi myskimalvan, lipsti-
kan sekä ruusuangervon. Tultiin iltatorille, koska keli oli
kohdillaan. On syöty täällä torilla metrilakua ja hattaraa. Vuosien
kuluessa tapahtuma
on laajentunut.
ANU LAITINEN
INNOKKAIMMAT perennanvaihtajat saapuivat jo puoli tuntia ennen perennapäivän aloitusta tuomaan vaihdokkejaan Kiuruveden
torille. Lajikkeita on
tarjolla laidasta laitaan.
. Eri perennalajit
viihtyvät erilaisissa kasvuolosuhteissa niin maan, kosteuden kuin
valoisuudenkin suhteen.
HEINÄKYLÄSSÄ asuva Sirje Rytkönen tuli torille katselemaan,
löytyisikö perennojen joukosta uusia ja sopivia kasveja hänen
kivikkoon tehtyyn kukkapenkkiin.
. Perenna on ruohovartinen,
monivuotinen koristekasvi, joita kasvatetaan puutarhoissa ja julkisilla paikoilla. Lisäksi torilla oli erilaisia toimintapisteitä kasvomaalauksesta
keppihevoskisaan. 23
lämpöastetta ja auringonpaiste innostivat kotipuutarhureita vaihtamaan sekä hankkimaan uusia lajikkeita kukkapenkkeihin.
. Molemmat ovat sisäkasveja, mutta otin niitä mukaan,
kertoo Anitta Pölkki.
Moni suosii perennoja niiden
monivuotisuuden perusteella, sillä silloin kasveja ei tarvitse ostaa
joka vuosi uudelleen, kuten yksivuotisten kesäkukkien kanssa tapahtuu. Kasvimaasta en ole raskinut
luopua, vaikka välillä on vaivojakin. Laajennan kivikkoa ja halusin
siihen uusia lajikkeita.
Kukkien ja puutarhan laitto on
hänelle mukava harrastus.
. Lipstikan juuripalaa pitää liuottaa jokunen tovi ennen istuttamista, koska se näyttää olevan aika kuiva.
Ritvanen on mielissään, että
Martat järjestävät taimienvaihtopäivän, sillä se on oiva ja edullinen
tapa saada uusia kasveja.
. Kävijöitä on ollut aamun ensimmäisen tunnin aikana aivan
ruuhkaksikin saakka, mikä tietenkin on mahtava asia, kertoo Kiuruveden Martoista Martta Väisänen.
Perennanvaihtopäivän idea on,
että tuodaan omasta puutarhasta
taimi tai pistokas ja sitä vastaan
voi vaihtaa toisen lajikkeen. Perennan maanpäälliset osat lakastuvat syksyllä kukinnan ja siementämisen jälkeen. Naiset keskustelevat siitä,
mikä kasvi tulee tilalle.
Vaihtajia ruuhkaksi asti
ko vaihtelee maata pitkin suikertavista matalista lajeista parin metrin korkuisiin. Musta labradorinnoutaja oli työtehtävissä keltainen huivi kaulassaan.
. Nyt
pelkäsin, että tulee toinen päällekkäinen meno, mutta onneksi
pääsin tänne vaihtamaan perennoja.
TIINA KILVENSALMI
Maltti ja Valtti hauskuttivat
lasten iltatorilla
TIINA KILVENSALMI
Maltti ja Valtti hauskuttivat lapsia iltatorilla torstaina.
KIURUVEDEN tori oli torstai-iltana pullollaan väkeä, kun lasten
iltatori aloitti perinteiset iltatorit
Kiuruveden kesässä.
Lapsia hauskuttivat liikennepuistokonstaapelit Maltti ja Valtti. Täällä on ihanan paljon porukkaa liikenteessä, sanoivat Miitan vanhemmat Mira ja
Arto Parviainen.
Veljekset Tero ja Sami Laukkanen rapsuttelivat torin laidalla ka-
verikoira Hillaa. Tällä kertaa harvinaisimpiin
taitavat lukeutua kiinanruusu ja
kärsälilja. Perennojen ko-
PERENNAT Maija RItvanen (oik.)
katsoo yhdessä Marttojen Martta Väisäsen kanssa perennantainta. Tosin ei se kasvimaan kitkeminen lapsena niin mukavaa aina ollut, Ritvanen muistelee nau-
raen.
Ritvanen aikoo istuttaa kasvit heti, kun pääsee kotiin.
. Jokainen lapsi
sai itselleen muistoksi iltatorilta
pehmolelun, joita oli kärrätty torin laitaan peräkärryllinen. Kasvi aloittaa kasvun taas
seuraavana keväänä maassa säilyvien talvehtimiselinten, kuten juurakkojen, mukuloiden, maavarsien
tai sipulien, avulla. Miitta
Parviainen poimi kärrystä itselleen pandakarhun, koska se vain
oli niin ihana.
. Martat ovat
järjestäneet perennanvaihtopäivää yli 40
vuoden ajan. En ole aikaisemmin kokeillut,
mutta olen kuullut, että se on hyvä
raaka-aine vaikka keitossa.
Kukkia Ritvanen istuttaa kotinsa
pihamaalle, mutta hyötypuutarhaa
hän ylläpitää Haapakummussa sijaitsevalla mökillä.
. Olen käynyt useana vuonna
vaihtamassa jotain kasveja. SItä sanotaan että, mitä lapsena tekee, niin sitä tekee aikuisenakin. kesäkuuta 2017
ANU LAITINEN
Martat
PERENNAT vaihtoivat omistajia Kiuruveden torilla viime
torstaina. Lipstikkaa hän on ajatellut käyttää myös
ruoanlaitossa.
045 2286 383
Aukioloajat: ma-pe 9-17, la 9-14. kesäkuuta 2017
11
sanomalehtien liitto
Style by Sannan
16.-17.6.2017
Perjantaina 16.6.
*
*
*
*
Kahvitarjoilu
lahjakorttiarvonta
tarjoustuotteita
sadalle ensimmäiselle ostajalle
pieni muisto mukaan
Lauantaina 17.6.
* Arvotaan yhdelle miehelle ja
yhdelle naiselle
MUUTTUMISLEIKKI
Muuttumisleikissä
yhteistyökumppaneina mukana:
AVAJAISVIIKONLOPPU
aina
Lauant
ina
Perjanta
?20%
KAIKKI
MEKOT
?20%
urheiluvaatteet
?20%
Kaikki
miesten
shortsit
?20%
69
?
(80 ?)
?20%
Marika
tunic
?20%
Kiurun Laukku ja Kenkä
Myös muita tarjouksia
molempina päivinä!
farkkupaita
keinonahkatakit
Hurmaus
Muuttumisleikki sisältää vapaavalintaisen
vaatesetin ylä- ja alaosan, kengät,
kampauksen ja värin sekä naisilla meikin.
Kaikki
Very Nice
farkut
?20%
Fiske Zip
Asematie 11, 74700 Kiuruvesi
Puh. Keskiviikko 14
sija.
Knuutisilla jännitettiin viimeiset
tunnit onko sijoitus 3. No, menkööt nyt hulluuden
piikkiin, sillä hulluhan tämä kilpailu on. Tarkka finaalin alkamisajankohta ilmoitettiin kilpailijoille lauantaina.
. Tämä on ensimmäinen kerta,
kun osallistun tähän kyseiseen kilpailuun. henkarista. Lähdin ensisijaisesti finaaliin
voittamaan itseni. Heli Saastamoinen tuo la-
valle improvisaatioteatterin ja Kristiina Ruotsala (os. Ottaen huomioon, että tämä oli
ensimmäinen kerta, kun osallistuin,
niin olen periaatteessa ihan tyytyväinen sijoitukseen.
Finaalin 16 jäsenestä 7 oli usalaisia, 1 australialainen, 1 espanjalainen, 1 belgialainen, 1 alankomaalainen, 2 ruotsalaista, 2 norjalaista ja Marjo ainoana suomalaisena.
KILPAILUUN Marjo osallistui aivan leikkimielellä. Foorumeilla on nyt älytön polemiikki, mutta samat silmukat kaikki ovat kutoneet.
Jokainen finaaliin osallistunut
palkitaan jollain tavoin, mutta kolme parasta saa palkinnoksi massii-
visen lankapaketin.
. Draamaa ei finaalikierrokselta
puuttunut . 12
Keskiviikko 14. Kolmoseksi tullut väänsi ?blokkerit. Mehtonen) esittelee millaista elämä oli Kiuruvedellä vuonna 1967.
Viisikymppisten ja muiden ryhmien kokoontuminen alkaa olla jo
perinne Iskelmäviikon aikana, jolloin vietetään luokkakokouksia ja
muita isomman ryhmän kokoontumisia.
. Ilmoittauduin siihen aivan
hetken mielijohteesta.
Ennen semifinaalia Marjo oli tehnyt jo kuudet parit sukkia kyseiseen kilpiluun. Tämä on osa tätä hulluutta näissä kilpailuissa. pähkähullu
harrastus
NEULOMINEN saattaa aiheuttaa pähkähulluja juttuja, kuten 29 tunnin yhtäjaksoisen sukkien kutomisen. Olemme jo. Kaupungin
hallituksen entinen puheenjohtaja
Sari Tikkanen (os. Ylen Radio Suomen
tuottaja Minna Hannula (os. Heinäkuussa kaikki tämän vuoden viisikymppiset kokoontuvat yhteen.
TÄNÄ vuonna viisikymppisiään
viettävät kokoontuvat kulttuuritaloon Iskelmäviikon lauantaina
15.7. Finaalin mahdollisesta ajankohdasta Marjo sai alustavan tiedon torstaina. Viime kesänä keksimme Merja
Lonkilan (os. Pettymysttä lisäsi polemiikki siitä, olivatko voittosijojen työt tehty kaiken taiteen
sääntöjen puitteissa.
. Sylissä hänellä on
kilpailuun tehtyjä sukkia.
?
Menkööt nyt
hulluuden piikkiin,
sillä hulluhan tämä
kilpailu on.
Marjo Knuutineni
. Sääntöjen
mukaan sukat tulee esittää joko jalassa tai blokkereilla. vai 4.
. Tämä voittaja tekaisi pahvista ?blokkerit?, jotka olivat niin ohuet että sujahtivat
sukkiin. Ja näin
molempien sukat hyväksyttiin, hän
kirjoitti Fb-sivuillaan.
FINALISTI Sock Maddness -kilpailun neljäs, Marjo Knuutinen, aikoo pitää hetken taukoa neulomisesta. Tervetulleita ovat myös vuonna 1967
syntyneet, jotka ovat käyneet koulua Kiuruvedellä.
Luvassa on ohjelmaa laajalla skaalalla, sillä joukkoon mahtuu monenmoista osaajaa. Kilpailussa tehtiin
yhteensä 8 paria finaali mukaanlukien.
Kilpailijat on valittu perustehtävän mukaan. Nyt nämä reilut parisataa kiurukasta ovat kukin lennelleet
omalle oksalleen, toiset kauemmas
ja toiset ovat jääneet asuttamaan kotipitäjää.
Nämä 50 vuotta isänmaataan nuo-
remmat kokoontuvat yhteen Iskelmäviikolla lauantaina 15.7. Kaikki jotka suorittivat ensimmäisen tehtävän, pääsivät
mukaan. Hän oli muutamana aikaisempana vuonna seurannut muiden Ravelry-yhteisön
jäsenten osallistumisia, mutta jokin sai tänä vuonna klikkaamaan
osallistumisen puolesta. Tarkkaa alkamisajankohtaa ei tiedä, kuin tietyn aikaikkunan puitteissa. Luvassa on ikimuistoinen juhla Suomi100-hengessä.
Vuonna 1967 Kiuruvedelle syntyi
203 vauvaa. Kun saamme
ohjeet sähköpostilla, niin sen jälkeen esimerkiksi semifinaalissa oli
tieto, että kilpailuaika alkaa speksien saapumisesta 48 tunnin kuluessa, Marjo kertoo.
Finaalin tulos ratkesi maanantaiiltana kello 23, kun Marjo sai sukkaparinsa valmiiksi 29 tunnin yhtäjaksoisen neulomisen tuloksena.
Hänen sijoitus kokonaiskilpailussa
on 4. Jauhiainen) juontaa juhlan. sijan kansainvälisessä Sock Madness -neulomiskilpailussa.
Finaali alkoi sunnuntaina kello 18.
ANU LAITINEN
SUKKIEN kutomisen kansainvälisen Sock Madness -kilpailun finaalissa oli yksi suomalainen ja hän on
kiuruvetinen Marjo Knuutinen.
Finaali alkoi sunnuntaina kello 18
Suomen aikaa. Valta) tuo juhlaan Kiuruveden nykypäivän kuulumiset. Ravelry.com on kansainvälinen neulojien, virkkajien ja suunnittelijoiden
yhteisö, jonka sivuilla on erilaisia
foorumeja.
. Näytti pitkään siltä, että minulla
oli mahdollisuus tulla kolmanneksi ja viimeisen tunnin mies seurasikin tietokoneella, että ehtiikö kukaan palauttaa ennen minua.
. Tällä kertaa pieni
hulluus kannatti, sillä se toi Marjo Knuutiselle finaalipaikan sekä 4. kesäkuuta 2017
K U LT T U U R I
Sock
maddness
. Ensimmäisen kierroksen
TIINA KILVENSALMI
Luokkakokous viisikymppisille Iskelmäviikolla
TIINA KILVENSALMI
Vuonna 1967 syntyneet Kristiina Ruotsala ja Valtter Peltola kohtasivat vuosikymmenten jälkeen. Olen sen verran
kilpailuhenkinen, että totta kai harmittaa, kun minulla oli mahdollisuus kolmen joukkoon.
Marjo hävisi kolmanneksi tulleelle 15-20 minuuttia. Rantonen) kanssa tämän ja nyt ollaan jo pitkällä juhlavalmisteluiden suhteen. kilpailun voittaneen ja
myös kolmanneksi sijoittuneen sukat olivat tuosta varresta niin kireät,
etteivät mahtuneet jalkaan eivätkä
edes sukkablokkereille
Ei se ole korkeampien voimien käsissä, millaisia olemme muille tai mihin käytämme elämämme. Itse pääsin F-ryhmään, jossa osallistujat olivat samalla lailla perheen
äitejä ja työssäkäyviä, Marjo kertoi.
Mallit tulevat kilpailijoille sähköpostilla ja niissä kaikki on ennalta määrätty. Mielenkiinnolla kuulen juhlassa muiden elämäntarinoita. Semifinaali oli karsinnoista kaikista raain, sillä vain voittaja, eli
too Kristiina Ruotsala.
Ruotsala vietti yhden päivän penkoen Kiuruvesi-lehden arkistoja.
Arkistojen aarteista hän löysi valtavasti materiaalia historiikin tekemiseen, joka esitellään juhlassa.
Samalla muistellaan nuoruusvuosia.
Parhaiten juhlahumuun pääsee
valmistautumaan liittymällä Facebookissa Kiuru67 -ryhmään.
Siellä on jo jaettu luokkakuvia ja
muistoja menneiltä vuosikymmeniltä.
ryhmänsä nopein, pääsi jatkoon.
Silloinkin neuloin 29 tuntia.
Jo toistamiseen valvotut ja neulotut 29 tuntia ovat ottaneet veronsa
ja Marjo aikoo univelkojen nukkumisen jälkeen vain nauttia Suomen
kesästä. Kiuruvesi on muuttunut kovasti reilussa 30 vuodessa, jotka olen
asunut muualla. Ajattelin nauttia Suomen kesästä ilman kutimia. Näissä mennään reippaasti
yli mukavuusrajojen, Marjo kertoo.
Yhteisön sivuilla on kilpailuun
liittyvä foorumi, jossa kilpailijat
voivat kysyä apua ja sitä seuraamalla moni malliin liittyvä ongelma ratkeaa.
Semifinaalista ryhmien nopeimmat pääsivät finaaliin. Tästähän on tullut
kaupunki liikennevaloineen, Ruotsala sanoo.
Tapahtumaan ilmoittautumiset ottaa vastaan Merja Lonkila.
ELÄMÄ on täynnä pieniä sattumuksia, joita voidaan yrittää selittää korkeammalla voimalla, hyvällä onnella tai
kohtalolla. Tiedustelin, että mistä kattila on peräisin. Jokaisessa tehtävässä pääsee kokeilemaan omia rajojaan. Neulomisesta hän ei ihan
heti haaveile.
. Mutta silti uskon, että elämämme suurimmat suuntaviivat me rakennamme itse. Niin mielellään näkisi, että ihmiset käyttäisivät elämänsä pahan sijasta hyvään. Mummuni kertoi enoni tuoneen kattilan hänelle, koska hän ei tiennyt mikä se on. Yleensä minulla ei ole rahapussi mukana työn
tuoksinnassa, mutta tällä kertaa mukanani oli kameralaukun sijaan käsilaukku. Elämä on meidän käsissä
ja me teemme elämästämme niin hyvän tai huonon kuin
haluamme. Siinä jos
missä on aihetta isoon juhlaan, ker-
kan varteen piti tehdä helmiä silmukan juureen pujottamalla tietynlainen kuvio. Vieraillessani mummuni luona huomasin kuluneen, kuparisen fonduekattilan
keittiönpöydällä. Silloinkin tämä hauska sattumus tuntui jonkin ylemmän johdatukselta. Synnyimme,
kun Suomi täytti 50 vuotta ja nyt
olemme itse viisikymppisiä Suomen täyttäessä 100 vuotta. Jotta kilpailuissa pärjää, on sukat neulottava täsmällisesti ohjeen mukaan.
. Mielestäni kaupoissa myynnissä olevat padat olivat niin sieluttomia valkoisena kiiltävine pintoineen. Pitää
varmaan laittaa ne kokonaan pois
silmistä, Marjo naurahtaa.
. Olin etsiskellyt jo pitkään omaa fonduepataa tuloksetta. Valvomisesta on hieman pöllö
olo vieläkin, mutta onpahan hulluteltu. kesäkuuta 2017
13
ANU LAITINEN
KOLUMNI
TIINA KILVENSALMI
tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Sock Maddness -kilpailuun neulottuja sukkia.
Elämän pieniä
sattumuksia
Jokaisessa mallissa on joku jippo. Meiltä pyydettiin kuvaus siitä,
kuinka nopeita olemme neulomaan
ja miten meillä on aikaa neuloa. Minäpä tiesin ja niin enoni lahjoitti kattilan käyttööni. Päivän pienet hyvät teot kertyvät isoiksi puroiksi ja saattavat muuttaa yhden ihmisen maailmaa. Kahtia
jakautuneessa maailmassa soisi ihmisten tekevän yhdessä hyvää. Halusin padan, jossa on asennetta. On tämä aika pähkähullu
harrastus, hän jatkaa.
. Malleissa on aina joku jippo,
kuten erikoinen kantapään malli tai nyt yhdessä tehtävässä su-
?
50 vuotta
isänmaataan nuoremmat kokoontuvat yhteen.
siinä iässä, että haluamme muistella
omaa nuoruuttamme. Ne olivat pieni muistaminen satunnaisille kulkijoille Kiuruvesi-lehdeltä. Hauskaa oli se, että jaoin kukkia
ja sain kukkia. Tässä silmukoihin piti pujottaa neulomisen
yhteydessä helmiä.
MARJO KNUUTINEN
VIIME viikolla minulle kävi hauska sattuma, kun lahjoitin kukkien siemeniä torilla liikkuville ihmisille. Niinpä intouduin ostamaan Marttojen arvan. Kun teet hyvää muille, maailma nähtävästi kiittää sinua takaisin, ainakin joskus näin voi käydä.
VIIME vuonna sain lahjaksi fonduepadan aivan sattumalta. Osa nuoruuden ystävistä
on edelleen hyviä ystäviä, kun taas
osaa en ole tavannut vuosikymmeniin. Keskiviikko 14. En todellakaan aio tehdä sukkia
vähään aikaan, nyt on kaikki into
hävinnyt. Pienet sattumukset ovat vain lisämauste.
?
Ihmiset rakastavat
kotiseutuaan,
ja omaa lehteään.
Ja ovat ylpeitä
molemmista.
Suomen Paikallismediat, Okra-näyttely. Seuraavalla kerralla voit hymyillä ohikulkijalle, saattaa mummon suojatien yli, väistää autoillessa jalankulkijaa tai avata oven tuntemattomalle. Semifinaalin alkaessa kussakin ryhmässä oli
8 osallistujaa.
. Itse asun nykyään Rovaniemellä
perheeni kanssa. Olen ammatiltani
kotitalousopettaja. Heidät
jaettiin 16 ryhmään heidän itsearvioinnin perusteella.
. No, tuskin se oli, sillä selvästi kyse oli pelkästä sattumasta.
Finaalikierroksen sukat.
jälkeen kilpailijoita oli 592. Voitin arpajaisista pääpalkinnon, Hilja Nevalaisen kukkataulun
Vaimon kanssa matkustelemme Lapissa ja ympäri Suomea sekä Ruotsi ja Norjakin on koluttu.
Viime kesänä ajokilometrejä kertyi 5000. Tapio-nimisiä on kastettu
yhteensä yli 139 200 henkilöä, joista muutama naisia.
2. Perheeseeni kuuluvat vaimoni Tarja Hiltunen-Pietikäinen ja kaksi
kesytettyä villikissaa, Hönttönössö ja Opri.
. Terveyttä, sillä alkuvuodesta elämäni oli katkolla. En sen kummemmin. Tupakanpoltto jäi
sille reissulle.
. Metsästä olen hankkinut
rakennustarviketta ja lenkkeillyt
koiran kanssa. Tehy mittaa
kävijöiden verensokeria ja
verenpainetta iltatorilla.
Musiikillinen meno jatkuu
torilla torstai-iltana kello 20
saakka.
TIINA KILVENSALMI
Janne ja Liisa Malmivaaran
piano ja viulu konsertti
Kiurusalissa kello 15.
Konsertissa kuullaan Leevi
Madeotojan, Beethovenin,
Sibeliuksen ja muiden
säveliä. kesäkuuta 2017
VIIKOSTA VIIKKOON
VIIKON VITSI
VIIKON MIETE
Kissa, kääpiöleijona joka pitää hiiristä, vihaa
koiria ja isännöi ihmisiä.
Naiset ja kissat tekevät mitä
lystäävät, miesten ja koirien tulisi
ottaa rennosti ja tottua ajatukseen.
Oliver Herford
menot
Tapio arvostaa jokaista päivää
NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Tapio Pietikäistä kutsutaan Tapsaksi, mutta kun Tarja-vaimo on pahalla päällä hän nimittää Pietikäiseksi. Onko metsä sinulle tärkeä?
. Korjaan
myös vanhoja autoja, kun uudemmista ei ymmärrä. Jäämeren rannalla asti
käytiin.
Mitä toivot elämältä?
. Tapion nimipäivää vietetään sunnuntaina 18.6.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENALMI
Mistä nimesi on peräisin,
Tapio Pietikäinen?
. Olin hengityskoneessa, elämä oli letkujen varassa. Vaimo
muistaa kortilla tai ostaa jotain
pientä.
Torstaina 15.6.
Sunnuntaina 18.6.
tiesitkö?
Tapio-nimi juontuu muinaissuomalaisesta metsänhaltija Tapiosta. Tapio esiintyy myös
muissa sukunimissä kuten
Tapiovaara.
Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu
Juhlitko nimipäivääsi?
. Kun vaimoni on pahalla päällä hän kutsuu minua Pietikäiseksi.
Perinteinen Kiuruveden
musiikinystävien iltatori
Kiuruveden torilla torstaina
15. 14
Keskiviikko 14. Selviytymiseeni annettiin 50 prosentin
mahdollisuus. Maanviljelijänä olin reilut 40 vuotta. Toimin nyt jo edesmenneen
appiukkoni omaishoitajana yli
kolme vuotta. Sitä vaimoni Tarja
arvostaa kovasti.
Mikä saa innostumaan?
. Pihanhoito näin kesäaikaan.
Lisäksi rakentelen kaikenlaista.
Viimeksi pihasaunan ja vaimolle
olen tehnyt huonekaluja. Appiukkoni sanoi, että mitä en osaa tehdä, sitä
ei tarvita.
. Konsertin järjestää
kulttuuritoimi ja sinne on
vapaa pääsy.
1. Suvussamme
on molemmin puolin monta Heikkiä. 50 vuotta on tullut metsätöitä tehtyä. Tapio on myös sukunimi
yhteensä 3541 henkilöllä.
3. Toivon, että pääsemme vaimoni kanssa reissaamaan ja nauttimaan elämästä. Minua ei varmaankaan
ruvettu kutsumaan Heikiksi, että
erottuisin muista.
Kesäkuussa 1.-30.6.
Kahvipussista askartelua
-näyttely Kiuruveden
kirjaston aulan
näyttelytilassa kesäkuun
ajan. Olen 65-vuotias eläkeläinen.
Ammatiltani olen maanviljelijä.
Jatkoin sukutilaa täällä Niemiskylän Koskipohjassa. Metsästä poimin
mustikoita ja vadelmia, mutta
koskaan en ole metsästänyt. En tiedä tarinaa nimeni takana,
mutta koko nimeni on Heikki Tapio. Millaiseksi sinun nimesi
usein vääntyy?
. kesäkuuta alkaen
kello 18.30. Bakteeritulehdus vei minut tehohoitoon
Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Vaarini, enoni ja setäni ovat
Heikkejä. Näyttelyn upeat työt
ovat Mirja ja Viljo Pasasen
käsialaa.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tapsaksi ne sanovat ja ihan
Tapioksi. Tapio-nimi johtuu muinaisuomalaisesta metsänhaltija Tapiosta.
4. Liikun mielelläni luonnossa.
Kuka on Tapio Pietikäinen?
. Tuo sairaalareissu
oli niin pysäyttävä, että opin nauttimaan kaikista päivistä ja arvostamaan eri tavalla elämää.
Nimipäivät
Tänään: Pihla, Kielo
Torstai: Moona, Viena
Perjantai: Päivi, Päivikki
Lauantai: Urho
Sunnuntai: Tapio
Maanantai: Siiri
Tiistai: Into. Talvella myin viimeiset metsät
pois. Uskon, että tuo Heikki Tapio
on sointunut hyvin
Aamusta kaivolle jäänessä vesiastiassa oli jäätä
puolitoista senttiä ja kuura nä-
Otan opiksi Pasi
Hyytiäisen sanoista
ja olen vain relax.
kyi maassa. Terassi on avoinna
perjantai-illasta aina sunnuntai-iltaan. Suuntasimme suuna päänä vanhempieni kesämökille ja aloimme hortoilla. Viljelimiltä ei halla lie löytänyt vielä mitään suuhunpantavaa, mutta lakankukkien kohtaloksi lienee jälleen tullut paleltuminen. Sanokee että ottaavat valakolakin mukkaan ja palloovat synnyinsijoelleen.
KIURUVEDEN beach volley
-kenttä sijaitsee Kuorevirran
urheilualueella. Hyvien tapojen
mukaisesti, kannattaa muistaa antaa myös vuoro seuraaville pelaajille, jos kentällä on
ruuhkaa.
TIINA KILVENSALMI
TOIMITUS TESTAA Tällä palstalla toimitus testaa arjen ihmeellisyyksiä.
Hortoilu
PUHUIN jo aiemmin, että haluan vielä
kokeilla hortoilua. kesäkuuta 2017
15
?
Lakankukilla vilu
JOKELASTA kuulimme, että
tiistain ja keskiviikon välisenä
yönä laski lämpö nollan huonomalle puolelle. Koivujärvellä järjestetään myös erilaisia kalastuskilpailuita.. Pian kahvinsuodatinpussit
olivat täynnä horsman versoja, nokkosta,
poimunlehtiä, ketunleipiä ja voikukkia.
Niistä valmistimme upeita villivihannesruokia tätini ollessa pääkokkina.
Tämä oli onnistunut testaus, sillä horsmat parmesaanin ja muiden höysteiden
kera olivat maukkaita ja nokkossaganagi vei kielen mennessään. 50 VUOTTA
Keskiviikko 14. On sen verran
kovvoo porukkoo meijän kylän
niittäjät. Suosittelen ja lupaan palata aiheeseen ensi viikolla.
Kuva ja teksti:
Tiina Kilvensalmi
46. Villiyrteistä ja
ihan normisalaatinlehdistä tehty salaatti oli hyvää ja yllätyksellistä, kun välillä erikoiset maut valtasivat makunystyrät. Harva se vuos niittäävät
mualiman mestaruuksia.
45. Eekö kannattaes
ensmäesenä markknoeja näelle
riemuyiloppilaelle koetseutua. Eekö nämä
meejän uuvet kaaniit ja viisaat
piättäjät voes markkinoeja
Kiuruvettä. Minu mielestä
kaet viikateniitto pitäs suaha
olympialaesiin. Beach volley
3
Savon Sanomat:Trafi
joutui palvelunestohyökkäyksen kohteeksi
Rafille män luu kurkkuun ku ee
ennee palavelu pelannakkaa.
Siinpä teelle suur jookko palluumuuttajia. Koivujärvi
KOIVUJÄRVI sijaitsee 30 kilometrin päässä Kiuruveden
keskustasta. Tutustuminen hortoilun ihmeelliseen maailmaan avautui, kun
tätini vieraili kesälomareissullaan kotikonnuillaan. Vuan mistee
myö suatas nuita kullanarvosia
palluumuuttajia. Koivujärvi lienee yksi aktiivisimmista kylistä, sillä kesän ajan koivujärven kesäasukkaita ja muita
viihdyttää Koivujärven rantaterassi, joka on jo avattu tälle kesälle. Kentällä voi
käydä vapaasti pelaamassa.
Vuoroja ei varata ennakkoon,
vaan vuorossa ensimmäisenä
on se joka ensimmäisenä saapuu kentälle. Siinä
oes selevä markkinarako.
2
Iltalehti:Tämä
laji pitäisi saada
olympialaisiin - Suomelle
jättipotti MM-kisoista
Kyllä kehtoovat, heti ku pärjeevät
jossaen niin ollaan vuatimassa
olympialajiks. (Kiuruvesi N:o
21-1967)
Risto Pentikäinen
Kiuruvesi-lehdessä nro 23
Kyllä myö tiijettään paremmin!
Suomi 100
Näin viikon uutiset kääntyvät maalaisjärjellä.
TIINA KILVENSALMI
1
MTV: Kärpät saa
kovan paluumuttajan
Ruotsista
100 asiaa
Kiuruvedeltä
Suomi 100-juhlavuonna esittelemme
sata asiaa Kiuruvedeltä.
TIINA KILVENSALMI
Kärpät ja muut vetten eläjät ne
vuan polskuttelloo
Koulussa treenataan joka viikko eri lajeja, joista järjestetään
torstaisin myös seurakisat.
. Lopullinen
tulos oli tismalleen sama molemmilla. Lähdimme kisaan rennos-
ti, eikä meillä ollut mitalitavoitteita. Täällä pituushyppy oli parasta, pojat kertovat sännätessään takaisin urheilukentälle.
Artturi ja Juho käyvät Kiuruveden Urheilijoiden yleisurheilukoulussa, jonka jälkeen järjestetään joka viikko seurakisat.
. Yleisurheilukoulu on ollut tosi hyvä, sillä siellä neuvotaan tekniikkaa ja päästään kisaamaan
treenatuissa lajeissa. Lauran
paras tulos pituushypyssä oli 304
senttimetriä ja Saran tulos 217
senttimetriä.
. 15
kiuruvetistä
lähihoitajaa
osallistui Kohiseva Kokka
-kilpailuun.
KIURUVETISET lähihoitajat osallistuivat Vieremän Koiton Kohiseva Kokka -kilpailuun, jossa soudettiin kirkkoveneillä Iisalmesta
Vieremälle.
Kohisevan Kokan 20. Riemuolympialaiset ovat leikkimieliset matalan kynnyksen urheilukisat. Tärkeintä on saada kaikki innostumaan yleisurheilusta. Eilen treenattiin pituushyppyä
yleisurheilukoulussa. Tämä on ollut hirmu tärkeä juttu pojille, kertoo Juhon isä Markku Kamunen.
. Työporukkamme innostui heti
kisasta ja saimme nopeasti kasaan
joukkueen kiuruvetisistä lähihoitajista. Kaveruksilla, 6-vuotiaalla Artturi Sonnisella ja 7-vuotiaalla Juho Kamusella, oli keskinäinen kilpailu
pituushyppypaikalla. Pojat hyppäsivät pituuttaa
255 senttimetriä.
. Isä, Markku Kamunen,
kannustaa vieressä. Ylä-Savon
sote kuntayhtymän tiimi, Kiuruveden Huopoojat, ylittivät maalilinjan reilussa kolmessa tunnissa.
Joukko oli tyytyväinen suoritukseensa, vaikka sijoitus oli viimeinen. Sen jälkeen pidetään seurakisat, jonne voivat vapaasti osallistua kaikki lapset, myös yleisurheilukoulun ulkopuolelta.
. Poikien keskinäinen kilpailu on kova, mutta se käydään hymyssä suin, lisäävät Juhon äiti Tiina Veijanen ja Artturin äiti Anni
Pietikäinen.
Siskokset, 8-vuotias Sara Rönkä ja 9-vuotias Laura Rönkä,
harrastavat yleisurheilua. Yleisurheilu on kivaa. Kisaan osallistui 12 venekuntaa. Lajeina meillä oli piLEENA TIKKANEN
Siskokset Sara
(vas.) ja
Laura
Rönkä
harrastavat
yleisurheilua.
tuushyppy, aitarata, turbokeihäs
ja temppurata, kertoo yleisurheilukoulun ohjaaja Mikko Kouvalainen.
Yleisurheilukoulu on suunnattu
4-15-vuotiaille lapsille ja nuorille. Saimme seurakisoista juoksumitalit.
Kaikki lajit on hyviä. Tänään hypyt onnistuivat noilla vinkeillä ja paransin
eilistä tulosta, kertoo Laura.
KIURUVEDEN Urheilijoiden
yleisurheilukoulu kokoontuu urheilukentällä torstaisin kesäkuun
ajan. Meitä neuvottiin laittamaan jalat suoriksi
PITUUSHYPPU Juho Kamunen
hyppäsi pituutta lasten riemuolympialaisissa Kuorevirran urheilukentällä. kesäkuuta 2017
UR H E I LU
YLEISURHEILU
Lasten riemuolympialaisissa Kuorevirran urheilukentällä hypättiin
pituutta ja heitettiin
turbokeihästä viime
viikon perjantaina.
Aikoja otettiin myös
aita- ja temppuradoilla.
TIINA KILVENSALMI
KUOREVIRRAN urheilukentällä
kävi säpinä perjantai-iltana, kun
reilut 40 lasta kisailivat LähiTapiolan ja Kiuruveden Urheilijoiden
riemuolympialaisissa. juhlavuosi
innosti 15 kiuruvetistä lähihoitajaa
soutamaan kirkkoveneellä 25 kilometrin matkan Iisalmen satamasta
Vieremän Lepokattiin. Juhon paras
tulos oli 255 senttimetriä.
Olympialaisten huumaa
eteen hypyn aikana ja vauhdin pitää olla kiihtyvä tullessa ponnistuslaudalle. Innostuimme
niin kovasti kisasta, että aiomme
osallistua ensi vuonna uudelleen,
kertoo lähihoitaja Niina Mykkänen.. Pääasia
meille oli tehdä jotain ikimuistoista mukavan porukan kesken
ja ylittää itsemme, sillä useimmat
meistä eivät olleet aiemmin soutaneet kirkkoveneellä. Teemme lajia tutuksi toistoilla ja vielä
ei treenata niin paljon tekniikkaa.
Tänä vuonna meillä on ollut viitisenkymmentä lasta, kertoo viidettä vuotta yleisurheilukoulua luot-
Soten-tiimi Kiuruveden
Huopoojat souti Kohisevassa Kokassa
TIINA KILVENSALMI
Tiina Veijanen oli yksi
Sote-tiimin
soutajista. 16
Keskiviikko 14. Kohisevan Kokan voitti Kuopion soutajat.
. Tärkeintä oli hyvä yhteishenki ja sääkin suosi meitä
Toisessa alkulohkossa ovat Venäjä, Italia, Tshekki, Belgia, Valko-Venäjä ja Espanja.
Joukkueella on kahden viikon
valmistautumisleiri kesäkuun lopussa Kuortaneella. (10-11) 40 m: 1) Silja Auvinen, 8.56, 2) Martina Auvinen, 9.25,
3) Riina Jauhiainen, 9.29, 4) Helmi
Leiviskä, 10.69, 5) Elina Huttunen,
10.75. Leiri kestää joka päivä viisi tuntia ja
lapsi voi osallistua leirille myös
yhtenä päivänä.
. minuutilla, ja HarTe jo 2-0 johtoon. Jalkapallon viitosen tiistain ottelusta
Siilinjärvellä Harjamäen Terästä
vastaan kirjattiin tilastokummallisuuksia ennätysmäärin. Tilastomerkintä sekin.
Kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Mullikat lähti katkaisemaan
orastavaa tappioputkeaan sarjan
nollakerholaista HarTea vastaan
ylä- ja alavartalovammojen karsittua porukan vain tusinaan pelaajaan.
Alku ei ollut lupaava kotijoukkueen karattua 1-0 johtoon jo ottelun
neljännellä minuutilla. Kuningaslajin ystävät
pääsevät herkuttelemaan tapahtumilla jo tänään keskiviikkona
D12 poikien ottelussa. (12-nuoremmat) 40 m:1)
Kerttu Leiviskä, 10.50, 2) Julianna
Jauhiainen, 16.53, 3) Pihla Virolainen, 16.75, 4) Everiina Lång, 32.13.
P 5 v. kesäkuuta 2017
17
TIINA KILVENSALMI
lyhyesti
Mullikat vierasvoittoon
PEKKA KATTAINEN
Vili-Valtteri Help
EM-kisajoukkueeseen
KIUPA D12 tytöt, Eevi Huttunen yrittää ohittaa Pallokissojen puolustusta.
PEKKA KATTAINEN
saava Kouvalainen.
Kiuruveden Urheilijat ovat järjestäneet myös liikuntaleirin, jota jatkuu vielä tällä viikolla. Tällä viikolla meillä
on ollut monet kisat, sillä tänään
järjestettiin myös leiriolympialaiset, Kouvalainen kertoo.
KIUPAN Mullikat osoitti todeksi jo vuosikausia vanhan naapurikaupungin kollegoiden hypoteesin; Tilastot on tilastoja. (12-nuoremmat)
pallonheitto: 1) Taavetti Tossavainen, 13,65 m.
T 7 v. (08-09) 60 m: 1) Laura Aho,
10.03, 2) Emilia Jauhiainen, 11.78,
3) Ronja Nousiainen, 12.19, 4) Sara Rönkä, 12.60, 5) Fiia Kauppinen,
13.08. P 13v (04-05) 60 m: 1) Olli Kouvalainen, 9.56, 2) Aki Pennanen, 10.32, 3) Juho Hiltunen,
10.47.
T 13 v. (08-09) pituus: 1) Laura
Aho, 3.32 m, 2) Emilia Jauhiainen,
2.64 m, 3) Ronja Nousiainen, 2.10
m, 4) Sara Rönkä, 2.07 m, 5) Fiia
Kauppinen, 2.03 m. (06-07) 60 m: 1) Kalle Tossavainen, 9.72, 2) Toni Aho,
9.87, 3) Otso Laitinen, 10.15, 4) Jonni Kostiainen, 11.22.
T 11 v. Voittosaumasta innostuneena valmentaja
Raimo ?Roosna. P 11 v. Seuran
nuorin piirisarjaa pelaava ikäluokka, F8 pojat, päättää viikon sunnuntaina.
KIURUVEDEN Luomu-Wolleyn
Vili-Valtteri Help valittiin lentopallon U17 EM-kisajoukkueeseen.
Myös LuoWossa pelanneet Kimmo Ylönen ja Aleksi Muukkonen valittiin kahdentoista pelaajan joukkueeseen.
U17 EM-kisat pelataan Turkin
Konyassa heinäkuun alussa. heinäkuuta
isäntämaa Turkkia vastaan.
Suomen U17- pojat selvittivät
tiensä EM-kisoihin viime joulukuussa Tanskan Bröndbyssä pelatuista karsinnoista, jossa Suomi
voitti kaikki kolme otteluaan häviämättä erääkään.
Liljan sisaruksille
kulta- ja hopeamitalit
painonnostosta
KIURUVEDEN Urheilijoiden
Minna Lilja ja Kaisa Lilja toivat
kultaa ja hopeaa lauantaina painonnoston veteraanien Masters
SM-kisoista Keravalta.
Minna Lilja voitti SM-kultaa
45-49-vuotiaiden alle 90-kiloisten
sarjassa yhteistuloksella 89 (39
tempaus ja 50 työntö). Taktinen oivallus nostaa Henri Räty tappioasemassa keskikentän ytimeen siirsi
hallintaa Mullikoille, ja vajaan 10
minuutin kuluttua Janne Kumpulainen kavensi puskemalla Hen-
ri Kastarisen syötöstä. Keskiviikko 14. Loppulukemat 0-4 olisivat toki voineet olla rumemmatkin ilman maalivahti Heidi Kokoran muutamaa tyylikästä torjuntaa.
Sarjaohjelmien oikullisuus aiheuttaa kuluvalle viikolle Kuorevirran nurmelle jo pienoisen otteluruuhkan. (04-05) 60 m: 1) Siiri Tossavainen, 8.97, 2) Aili Jauhiainen,
9.12. Liikkuminen on
lapsista mukavaa ja he ovat jaksaneet hyvin. (08-09)
pituus: 1) Niilo Kouvalainen, 3.10,
2) Miro Nukari, 2.60.
T 11 v. (08-09) 60 m: 1) Niilo
Kouvalainen, 10.31, 2) Miro Nukari, 10.32.
T 9 v. Keväisessä kotiturnauksessa jo kohdattu kuopiolaisjoukkue osoittautui KiuPan tyttärille
tylyksi vastustajaksi. Hente
kiitti luottamuksesta, purjehti läpi
kentän syöttäen toista laitaa viilettäneelle Joni Kumpulaiselle, joka osui ensimmäistä kertaa toisen kerran viimeistellen loppulukemat 2-3.
Paljon oli siis uutta ja ihmeellistä
Siilin illassa; Mullikoitten toinen
vierasvoitto vuosiin, toinen maali
päällä samassa aikaikkunassa, Jonille kaksi osumaa samassa pelissä, HooTeelle kaksi syöttöä. Suomen ensimmäinen peli on 3. Meillä on joka päivä monipuolista ulko- ja sisäliikuntaa kolmesta neljään tuntia, joten olemme todella aktiivisia. Mullikoitten toinen päällä tehty maali puoleen viikkoon ja kolmeen
vuoteen.
Vain pari minuuttia ehti kulua,
kun edellisen maalin syöttäjä pelasi Joni Kumpulaisen läpiajoon.
Nosto maalivahdin yli onnistui ja
peli oli jo tasan 2-2. Onneksi peli ei ollut Veikkauksen
kohteena, muutoin Mullikat olisi
varmaan jo jonkinasteisen tutkinnan kohteena.
Kesän lopulta pullahdettua hymyämään olisi KiuPalle suonut
jo enemmänkin tapahtumia, mut-
ta viikon ohjelmassa oli vain D12
tyttöjen koitos Pallokissoja vastaan kotonaan Kuorevirran tekonurmella. Muutamien pelaajien poissaolosta kärsinyt
kotijoukkue sai hyökkäyspeliään
toimimaan turhan sattumanvaraisesti.
Lähimpänä Pallokissojen maalia pallo kävi ylärimassa, kun taas
KiuPan pömpelistä ruunan vatsanahkakuulaa kaiveltiin neljään otteeseen. P 5 v. Mullikoitten avauspuolikas oli syöttövirheiden sävyttämää pallottelua, eikä
kurssi tuntunut kääntyvän tauollakaan. (10-11) 40m: 1) Juho
Kamunen, 8.34, 2) Artturi Sonninen, 8.47, 3) Roope Hiltunen, 9.37,
4) Matti Huttunen, 12.22.
T 7 v. (04-05) kuula 2,5 kg: 1) Siiri Tossavainen, 9.25 m. P 7 v. (1011) pallonheitto: 1) Matti Huttunen,
17.15 m, 2) Juho Kamunen, 12.30m,
3) Artturi Sonninen, 7.25 m, 4) Roope Hiltunen, 5.85.
T9v. (12-nuoremmat) pallonheitto: 1) Kerttu Leiviskä, 6.80 m, 2)
Pihla Virolainen, 2.85m, 3) Julian-
na Jauhiainen, 2.60 m, 4) Everiina
Lång, 1.25 m, 5) Mariella Jauhiainen, 0.50 m. P 7 v. Suomen kanssa samassa lohkossa ovat
Turkki, Kreikka, Hollanti, Bulgaria ja Serbia. Perjantaina on vuorossa Mullikat, lauantaina E11 poikien turnaus. Tuoriniemi hinasi Henri Rätyä edelleen pykälän
ylöspäin, kymppipaikalle. (12-nuoremmat)40m: 1)Taavetti Tossavainen, 9.37, 2) Niilo Auvinen, 13.91, 3) Justus Kostiainen,
18.06.
T 5 v. P 13v (0405) kuula 3kg: 1) Aki Pennanen,
7.71 m, 2) Olli Kouvalainen, 7.38,
3) Juho Hiltunen, 6.40 m.. (06-07) pituus: 1) Laura Rönkä, 3.03 m, 2) Aino Lindlöf, 2.62m. (10-11) pallonheitto: 1) Elina Huttunen, 17.80 m, 2) Martina
Auvinen, 10 m, 3) Riina Jauhiainen,
9.05 m, 4) Silja Auvinen, 8.52 m, 5)
Helmi Leiviskä, 8.15m. P11v. (06-07) pituus:
1) Kalle Tossavainen, 3.44 m, 2) Toni Aho, 3.37 m, 3) Otso Laitinen,
3.16 m, 4) Jonni Kostiainen, 2.56
m.
T 13v. (06-07) 60 m: 1) Laura Rönkä, 10.43, 2) Aino Lindlöf,
10.54. P 9 v. P 9 v. Kaisa Lilja nappasi SM-hopeaa yhteistuloksella 101 (47 tempaus ja 54 työntö) saman ikäluokan alle 63-kiloisten sarjassa.
Yleisurheilun seurakisoissa pituushyppyä, pikajuoksua ja pallonheittoa
KIURUVEDEN Urheilijoiden ensimmäisiin seurakisoihin osallistui
37 lasta ja nuorta torstaina Kuorevirran urheilukentällä.
T 5 v. Pallonmenetys avausmaalin tekijälle 62
Kaikille jäi illasta hyvä mieli,
koska jokainen sai saalista ja sää oli
suosiollinen.
KERHOILLAT kuluivat ja kerhokauden päättäjäisetkin pidettiin, mutta kerho kokoontui pitämään vielä
extra-iltaa onginnan merkeissä. päivä, koetti odotettu pilkki-ilta. Jokainen mukana ollut palkittiin kalastusaiheisin palkinnoin ja lisäksi voittaja sai pokaalin. Isoimman kalan nappasi Taavi
ja pienimmän Niko.
Koko tämän onki-illankin olivat
Vapaa-ajan kalastajien Jukka, Tuomo ja Sakari aktiivisesti mukana
ohjaamassa kerholaisten ongintaa ja
auttamassa tarvittaessa. Niin pilkit kuin ongetkin jätettiin sitten odottamaan sopivaa ajankohtaa niiden koekäytölle oikeassa
kalastuksessa.
HUHTIKUUN 6. Päivä oli ollut tuulinen ja jopa rae- ja räntäsateinen,
mutta kuin toiveemme kuullen ilmojen haltija antoi illaksi auringonpaisteen ja tuulikin hellitti aiemmasta, joten monikaan ei palellut kaloja
narratessa.
asuntoja
asuntoja
Annetaanvuokralle
vuokralle
Annetaan
Myydään/vuokrataan
Myydään/vuokrataan
RT-KAKSIO
57m2
m2
RT-KAKSIO 57
p.0400
0400201 159
201 159
p.
Myydään
Myydään
remontoitu,siisti
siisti
remontoitu,
KAKSIO
53m2,
m2,
KAKSIO 53
Torikatu4,4,
Torikatu
edullisesti
edullisesti
p.040
0405312
5312709
709
p.
hissillisestäkerrostalosta.
kerrostalosta.
hissillisestä
p. 18
18
18
Keskiviikko14.
kesäkuuta2017
2017
Keskiviikko14.
Keskiviikko
14. Samalla kiitos kaikille toiminnassa mukana olleille.
Myydäänremontoitu
remontoitu
Myydään
KAKSIO
KAKSIO
Myydään
Myydään
OK-TALO
OK-TALO
Yhtyläntie38
38
Yhtyläntie
p.044
0443388
3388119
119
p.
Annetaanvuokralle
vuokralle
Annetaan
parvekkeellinen
parvekkeellinen
YKSIÖ
YKSIÖ
Kiuruv.keskustasta,
keskustasta,
Kiuruv.
rauhalliseltapaikalta
paikalta
rauhalliselta
p.040 516
040 5169916
9916
p.
Myydään
Myydään
VOLVOV70
V70
VOLVO
4x4
Diesel,
vm.
-08,
4x4 Diesel, vm. Nämä uudet sukupolvet ovat tarpeen niin metsästys- kuin
kalastusharrastuksenkin säilymiselle
tulevaisuudessa.
myydään
myydään
ASUNTOOK-TALOSSA
OK-TALOSSA
ASUNTO
45
m²
,
2.krs.,
hyväkunto
kunto
45 m², 2.krs., hyvä
kmkeskustaan,
keskustaan,oma
oma
11km
sis.käynti.Vapaa
Vapaa1.7.2017
1.7.2017
sis.käynti.
p.050-514
050-5142622
2622
p.
tai 050-343
050-3439727
9727
tai
Myydään
Myydään
Madot pujotettiin koukkuihin ja
onget heitettiin veteen, eikä kulunut
kauankaan, kun ensimmäinen saalis kiskaistiin rannalle. Pilkkikilpailusta poiketen myös isoimman
ja pienimmän kalan saaneet palkittiin. Heidän johdollaan kerholaiset aloittivat pilkkien
rakentamisen. Haarukkavavan kokoaminen, mormyskoitten maalaaminen ja siimojen ja koukkujen aina
Saku -liukupilkin paikoilleen asettamista myöten kuuluivat asiaan ja
kerholaisten mielenkiinto pysyi hyvin yllä.
Toisena kalastusaiheisena kerhoiltana opeteltiin onkimistekniikkaa haarukkavavalla vesiämpärin
syvyyksistä, joskaan ämpäri ei antanut saalista. 040
0405899
5899556
556
p.
KESÄMÖKKI
KESÄMÖKKI
Kiurujärvenrannalta,
rannalta,
Kiurujärven
Hyvölänlahti.
Hyvölänlahti.
Tupakeittiö+teranssi,aitta,
aitta,
Tupakeittiö+teranssi,
sauna.Sähköt,
Sähköt,kunnanvekunnanvesauna.
viemäri.Hp.
Hp.37000e
37000e
sisijajaviemäri.
kuvattori.fi
tori.fi
kuvat
Tied.040-7150
040-7150044
044
Tied.
TÄLLAINEN yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää niin kerhotoiminnassa kuin monissa muissakin asioissa.
Yhteistyöllä asioihin saadaan laajempaa näkökulmaa, ammatti- ja kokemusperäistä, laadukasta, ohjausta
ja sen myötä tieto-taito siirtyy uusille
sukupolville. Yksi toisensa jälkeen kerholaiset saivat saalista ja suut hymyilivät kilpaa ilta-auringon kanssa.
Illan päätteeksi saalis punnittiin ja
tänäisen kilpailun suurimman saaliin ennätti rannalle nostamaan Kaapo. Kerhoon kuului yhtenä osa-alueena
myös kalastusteema, niin lähestyin
asiassa paikallisia Vapaa-ajan kalastajia ja sain heiltä ilokseni erittäin
myönteisen vastaanoton asialle.
Kerhon syyskausi kului metsästysasioitten parissa, mutta kevätkausi
aloitettiin kalastusasialla, kun ensimmäiselle kokoontumiskerralle kerholaisia ohjastamaan saapuivat Halosen Sakari, Karikummun Tuomo
ja Linnilän Jukka. Onkipaikkana oli Virranrannan tienoo,
jossa onkiminen tapahtui rannalta mato-ongilla. 050 3818 559
Mykyrokkaalounaalla
lounaallajajaomiin
omiin
Mykyrokkaa
astioihintorstaisin
torstaisinklo
klo9-14,
9-14,
astioihin
sekäleivät,
leivät,munkit
munkitym.
ym.herkut.
herkut.
sekä
Tilauksestaruisleipä,
ruisleipä,karjalankarjalanTilauksesta
piirakat,täytetäyte-jajavoileipäkakut.
voileipäkakut.
piirakat,
Edullinenateriapalvelu
ateriapalvelukotiin
kotiinjaja
Edullinen
yrityksiin.Gasthaus
GasthausPalopaikasPalopaikasyrityksiin.
0400-945544.
tata0400-945544.
--------------------------------------------------------------------------KyllönmäenKotileipomon
Kotileipomon
Kyllönmäen
myymälästä/kahvilastapäivitpäivitmyymälästä/kahvilasta
täinuunituoreet
uunituoreetleipomotuotteet.
leipomotuotteet.
täin
Leipomotuotteitatilauksesta
tilauksesta
Leipomotuotteita
ma-pe(la),
(la),esim.
esim.täytetäyte-jajavoivoima-pe
leipäkakut.Avoinna
Avoinnama-pe
ma-peklo
klo
leipäkakut.
15.Lämpimästi
Lämpimästitervetuloa!
tervetuloa!
99- -15.
045-3430300.
300.
p.p.045-3430
--------------------------------------------------------------------------Sydänyhdistyksenjäsen:
jäsen:
Sydänyhdistyksen
Sydänliittopäivittää
päivittäätietoja
tietojajaja
Sydänliitto
pyytääjäseniään
jäseniäänilmoittamaan
ilmoittamaan
pyytää
ajantasaisenpuhelinnumeron
puhelinnumeron
ajantasaisen
sekäsähköpostiosoitteen.
sähköpostiosoitteen.
sekä
Ilmoitamahdollisimman
mahdollisimmanpian
pianp.p.
Ilmoita
017-2611834tai
taisähköpostilla
sähköpostilla
017-2611834
sydä@sydän.fi.terv.
terv.Helena
Helena
sydä@sydän.fi.
Juntunen
Juntunen
--------------------------------------------------------------------------Kiuruvedellä1967
1967syntyneisyntyneiKiuruvedellä
den/koulunsakäyneiden
käyneiden50
50
den/koulunsa
juhlatapaaminenlala15.7.
15.7.
v.v.juhlatapaaminen
Kulttuuritalolla.Ilm.
Ilm.viim.
viim.30.6.
30.6.
Kulttuuritalolla.
MerjaLonkila
Lonkila050-3775082,
050-3775082,
Merja
merja.lonkilaATdnainternet.net
merja.lonkilaATdnainternet.net
--------------------------------------------------------------------------HomCareasiakaspäivä
asiakaspäiväpe
pe16.6.
16.6.
HomCare
klo10-18
10-18Kiuruv.
Kiuruv.rautatierautatieklo
asemalla.Tule
Tulepieniin
pieniinhemhemasemalla.
motteleviinhoitoihin
hoitoihin- -tuotto
tuotto
motteleviin
Naistenpankille!Samalla
Samallavoit
voit
Naistenpankille!
tutustuaHomCare
HomCaretuotteisiin.
tuotteisiin.
tutustua
Tervetuloa!
Tervetuloa!
--------------------------------------------------------------------------KirppisAsemalla
Asemallape
pe16.6.
16.6.klo
klo
Kirppis
10-18HomCare-asiakaspäivän
HomCare-asiakaspäivän
10-18
yhteydessä.Tervetuloa!
Tervetuloa!
yhteydessä.
--------------------------------------------------------------------------Särkänniemeen!JärjestämJärjestämSärkänniemeen!
mekoko
kokoperheen
perheenretken
retkentoto
me
29.6.Bussimatkan
Bussimatkanhinta
hinta20
20?/?/
29.6.
hlö.Sisäänpääsy,
Sisäänpääsy,ym.
ym.omaomahlö.
kustanteisesti.Lisätiet.
Lisätiet.www.
www.
kustanteisesti.
kiuruvesi.4h.fi,050-514
050-5140067/
0067/
kiuruvesi.4h.fi,
Eila.Sitovat
Sitovatilm.
ilm.16.6.
16.6.mennesmennesEila.
sä.Kiuruveden
Kiuruveden4H-yhdistys.
4H-yhdistys.
sä.
--------------------------------------------------------------------------Suoritanpuupuu-jajaparkettilattiparkettilattiSuoritan
oidenhiontahionta-jajalakkaustyöt
lakkaustyöt30
30
oiden
vuodenkokemuksella.
kokemuksella.Juhani
Juhani
vuoden
Launonenp.p.0400
0400174
174570
570tai
tai
Launonen
juhani.launonen@gmail.com.
juhani.launonen@gmail.com.
--------------------------------------------------------------------------Myydäänkuivaa
kuivaapilkettä,
pilkettä,hyvähyväMyydään
laatuista,34cm
34cmjaja50
50cm.
cm.Myös
Myös
laatuista,
kotiinkuljetus.Tapio
TapioVäisänen,
Väisänen,
kotiinkuljetus.
Rapakkojoki,p.p.0400-458220
0400-458220
Rapakkojoki,
--------------------------------------------------------------------------Myydäänkoneellisesti
koneellisesti
Myydään
kuivattuakoivupilkettä
koivupilkettäkesän
kesän
kuivattua
toimituksiin.Ahti
AhtiSiponen
Siponen
toimituksiin.
050-3700180
050-3700180
--------------------------------------------------------------------------Myydäänkuivaa
kuivaajajalaadukasta
laadukasta
Myydään
koivupilkettäkotiin
kotiintuotuna.
tuotuna.
koivupilkettä
Mitat35
35jaja50
50cm,
cm,myös
myösmetrimetriMitat
halkoja.Heikki
HeikkiLång,
Lång,
halkoja.
040-7530370
0370
p.p.040-753
---------------------------------------------------------------------------
NytMaaningan
Maaninganmieheltä
mieheltä
Nyt
kokouksia
kokouksia
Osmanki-Väärä
Osmanki-Väärä
tiekunnan
tiekunnan
VUOSIKOKOUS
VUOSIKOKOUS
pidetäänOP:n
OP:n
pidetään
kerhohuoneSilmussa
Silmussa
kerhohuone
1.7.2017klo
klo11
11
lala1.7.2017
Maksuunpanoluettelo
Maksuunpanoluettelo
nähtävänäos.
os.
nähtävänä
Kytörannantie100
100
Kytörannantie
Tiehoitokunta
Tiehoitokunta
PÖLYPUSSIT
PÖLYPUSSIT
Kiuruvedentorilta
toriltatoto15.6.
15.6.
Kiuruveden
Letkut,suulakkeet
suulakkeetjajasuodattimet.
suodattimet.
Letkut,
Myöskeskusimureihin.
keskusimureihin.
Myös
Otamalli
mallimukaan.
mukaan.
Ota
Sihvola0400
0400729 852
729 852
Sihvola
LIHA-AUTO
LIHA-AUTO
Viljapossuasuoraan
suoraantilalta
tilalta
Viljapossua
Etuselkä,Kylki
Kylki5,50
5,50?/kg,
?/kg,
Etuselkä,
Lapa5,90
5,90?/kg,
?/kg,Jauheliha
Jauheliha6,90
6,90?/kg
?/kg
Lapa
Täyslihasäilyke55prk/20?
prk/20?
Täyslihasäilyke
Myyntiautototo15.6.
15.6.
Myyntiauto
Kiuruvesitori
tori 8.30
8.30??10.30
10.30
Kiuruvesi
LaakamäenKotiliha
Kotiliha
Laakamäen
Heikki 0400-577 433
0400-577 433
Heikki
maankuuluavanhanajan
vanhanajan
maankuulua
SAVUSAUNASAVUSAUNAPALVIA
PALVIA
Perinteisetmakkarat
makkaratjaja
Perinteiset
maalaishyytelöt
maalaishyytelöt
TO15.6.
15.6.klo
klo9?12
9?12TORILLA
TORILLA
TO
Kivikylänkotipalvaamo
kotipalvaamo
Kivikylän
Lappip.p.050
050307
3075439
5439
Lappi
muistilista
muistilista
KiVo:nU-Kiltalaiset
U-Kiltalaisetlähdemme
lähdemme
KiVo:n
Marjankesämökille
kesämökillema
ma19.6.
19.6.
Marjan
klo13
13S-marketin
S-marketinedestä
edestäkimpkimpklo
pakyydeillä.Kaikki
Kaikkitervetuloa!
tervetuloa!
pakyydeillä.
Ateriapalvelunruokalista
ruokalistavko
vko
Ateriapalvelun
25:ma:
ma:järvikalakeitto,
järvikalakeitto,leikkele,
leikkele,
25:
tuore,kaura-vehnä-vadelmakaura-vehnä-vadelmatuore,
puuro,ti:ti:grillimakkara,
grillimakkara,perunaperunapuuro,
sose,
kastike,
he-ma-po,
tuoresose, kastike, he-ma-po, tuoresalaatti,maitokiisseli
maitokiisseli++hillo,
hillo,ke:
ke:
salaatti,
lihamureke,perunat,
perunat,kastike,
kastike,
lihamureke,
romanosekoitus,perunasalaatti,
perunasalaatti,
romanosekoitus,
kuningatarkiisseli,to:
to:palapalakuningatarkiisseli,
paisti,perunat,
perunat,herne-maissi,
herne-maissi,
paisti,
kaalisalaatti,mansikkarahka,
mansikkarahka,
kaalisalaatti,
pe:lihakeitto,
lihakeitto,juusto,
juusto,isoäidin
isoäidin
pe:
tillikurkut,
letut,
hillo,
la:kalaa
kalaa
tillikurkut, letut, hillo, la:
sitruunakastikkeessa,perunat,
perunat,
sitruunakastikkeessa,
punajuurigratiini,vihreäsalaatti,
vihreäsalaatti,
punajuurigratiini,
raparperi-mansikkakiisseli,su:
su:
raparperi-mansikkakiisseli,
karjalanpaisti,perunasose,
perunasose,porkporkkarjalanpaisti,
kanalaatikko,makaronisalaatti,
makaronisalaatti,
kanalaatikko,
mustaher.-banaanijogurtti
mustaher.-banaanijogurtti
urheilumuistio
urheilumuistio
KiurU:Ke
Ke14.6:
14.6:Uusien
Uusien
KiurU:
hiihtopukujensovitusilta
sovitusilta
hiihtopukujen
toimistollaklo
klo17-18,
17-18,Heidin
Heidin
toimistolla
kestävyystreenitnuorille
nuorilleklo
klo
kestävyystreenit
18->,Kahvakuula
Kahvakuulaklo
klo18
18
18->,
liikuntahallilla.To
To15.6:
15.6:Lasten
Lasten
liikuntahallilla.
nuortenYU-koulu
YU-kouluklo
klo17,
17,
jajanuorten
Seurakisat:T/P5-15v
T/P5-15vklo
klo18.
18.Ma
Ma
Seurakisat:
19.6:Nuorten
Nuortenjuoksukoulu
juoksukouluklo
klo
19.6:
17YU-kentällä,
YU-kentällä,Kirmoojien
Kirmoojienyhyh17
teislenkkiklo
klo18.
18.TiTi20.6:Lasten
20.6:Lasten
teislenkki
nuortensuunnistuskoulu
suunnistuskouluklo
klo
jajanuorten
17.30(urh.kenttä),
(urh.kenttä),Aikuisten
Aikuisten
17.30
ryhmäklo
klo17.30
17.30(Jänteen
(JänteenHalli).
Halli).
ryhmä
Ke21.6:
21.6:Heidin
HeidinkestävyystreekestävyystreeKe
nitnuorille
nuorilleklo
klo18->,
18->,KahvaKahvanit
kuulaklo
klo18
18liikuntahallilla.
liikuntahallilla.
kuula
Lisätietoja:www.kiuruvedenurwww.kiuruvedenurLisätietoja:
heilijat.sporttisaitti.com
heilijat.sporttisaitti.com
päivystykset
päivystykset
Ylä-SavonSOTE
SOTE
Ylä-Savon
kuntayhtymässä
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi112
112
Hätänumero/ambulanssi
Päivystys24
24hh
Päivystys
Päivystys,Riistakatu
Riistakatu23,
23,Iisalmi
Iisalmi
Päivystys,
(017)272
2722346
2346
p.p.(017)
Hoidontarpeen
tarpeenarviointi
arviointijaja
Hoidon
vastaanototilman
ilmanajanvaajanvavastaanotot
rausta
rausta
terveyskeskuksissa
terveyskeskuksissa
Iisalmima-pe
ma-peklo
klo8-15.30
8-15.30
Iisalmi
Kiuruvesima-su
ma-suklo
klo8-16,
8-16,
Kiuruvesi
juhlapyhinäsuljettu
suljettu
juhlapyhinä
Sonkajärvima-pe
ma-pelolo8.30-10.30
8.30-10.30
Sonkajärvi
Lapsiperheidenpalveluohjaus
palveluohjaus
Lapsiperheiden
arkisinklo
klo8-14
8-14
arkisin
040014
0144514
4514
p.p.040
Perheneuvola
Perheneuvola
ma,titijajape
peklo
klo8-10
8-10jajatotoklo12klo12ma,
14
14
puh.040
040656
6565117
5117
puh.
Mielenterveys-jajapäihdepalpäihdepalMielenterveysvelut
velut
040761
7614400,
4400,24h
24h
p.p.040
Suunterveydenhuolto
terveydenhuolto
Suun
ma-peklo
klo8-16,
8-16,p.p.(017)
(017)272
272
ma-pe
4400
4400
klo16-08,
16-08,arkisin,
arkisin,arkipyhinä
arkipyhinäjaja
klo
viikonloppuina,
viikonloppuina,
(017)174
174500
500
p.p.(017)
klo8-16,
8-16,arkipyhinä
arkipyhinäjajaviikonviikonklo
loppuina,
loppuina,
(017)272
2722346
2346
p.p.(017)
Ikäihmistenasiakasneuvonta
asiakasneuvonta
Ikäihmisten
OHJURI(Kotona
(Kotonaasumisen
asumisen
OHJURI
tuki)
tuki)
040712
7121190
1190
p.p.040
ma-ke,pe
peklo
klo9-15
9-15jajatotoklo
klo9-14
9-14
ma-ke,
Eläinlääkäripäivystys
Eläinlääkäripäivystys
klo16
16jälkeen
jälkeenjajaviikonloppuisin
viikonloppuisin
klo
läntinenalue,
alue,p.p.0600
060011677
11677
läntinen
itäinenalue,
alue,p.p.0600
060011678
11678
itäinen. Kolmas rakennusilta kului kesäonkien loppuun valmistuksessa, kun vapoihin laitettiin
niin siimat, kohot, painot kuin koukutkin. -08,
aj.340.000
340.000km,
km,
aj.
hp.10.000,10.000,hp.
PekanAuto
Auto
Pekan
0400-373
373159
159
p.p.0400-
torilla
torilla
TORSTAINA
TORSTAINA
KIURUVEDEN
TORILLA
KIURUVEDEN TORILLA
lämmintäsavukalaa,
savukalaa,
lämmintä
kalakukkoja
kalakukkoja
ym.kalaa
kalaa
ym.
KALAPISTE,Varpaisjärvi
Varpaisjärvi
KALAPISTE,
p.
050
3818
559
p. Heille suuret kiitokset kalastusasioitten ohjauksesta. Kaikki
mukana olleet palkittiin tuotepalkinnoilla ja suurin saalis myös pokaalilla. Onkien rakentamisen yhteydessä kerholaiset saivat oppia myös
kalastajan tarvitsemien solmujen te-
koa. kesäkuuta
kesäkuuta
2017
rivi-ilmoitus
rivi-ilmoitus
urheilu
KALA Kohta se syö.
Yhteistyötä parhaimmillaan
HANNELE SAASTAMOINEN
JO Erä- ja kalakerhon suunnitteluvaiheessa oli mietittävä mahdollisia yhteistyötahoja kerhon eri elementtien aikaan saamiseksi. Alkuvaikeuksien jälkeen, jolloin ensimmäinen kohde ei
parin tunnin koekairauksien jälkeen
antanut tulokseksi yhtään nykäisyä
pilkissä, kerholaisten vanhemmille
annettiin pikatiedote tuoda pilkkijät
Honkarantaan.
Parin tunnin pilkkimisen jälkeen
kerholaiset lähtivät taivaltamaan
kohti rantaa ja kalojen punnitusta.
Suurimman saaliin todettiin punnituksessa kuuluvan Miikalle
+varaosat
Niemistenkatu 3 L 3
p. (017) 752 466
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Teuvo Blomberg
050-598 7932
Teemu Ruotsalainen 050-544 9176
Asematie
Koskentie12
2
KIURUVESI
. 0400-220 909
Kuntohoitaja Soili Marin
Niemistenkatu 8
Hammaslääkäri
Risto Salovaara
- VALTRA huolto + huoltoauto
- Täryjen vuokraus
- Ilmastointihuolto
Laki-ja tilipalvelut
Soilin Hieronta
Parturi-Kampaamo
myynti 044 7272 671
www.savonkuljetus.fi
Hierontapiste
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
p.045 222 1046
p.045 222 1047
TIMO MARTIKAINEN
§ varatuomari
§
VT@timomartikainen.fi
050 . 050-514 2602
Hammaslääkäriasema
Kiurukatu 3
Kiurun
Kotisairaanhoito Ky
Kotipalvelu
p. 0500-619 674
HIERONTAPALVELU
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
p.0500-979 479
p.017-818181
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
nettiajanvaraukset:
www.pelakuu.fi
Kirkkokatu 2
CAROLA
koulutettu hieroja
PÄIVI
avoinna
ma 9.30-16.30
ti-pe 8.30-16.30
ParturiKampaamo
Jennica
p. Myydään seulottua
peltomultaa
Puh. 040 507 4458
Linja-autoasema
Puh. 045-1409 222
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
p. 040-135 4128
veikko@metsapalveluvpaakko.fi
KEHYSTÄMÖ
- Taulut - Kunniakirjat
- Valokuvat ym.
Hovinpelto 3. (017)754 222
040 632 4990
040 632 8385
p. Putkistojen uusinnat ja korjaukset
. 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
Sahat, mopot, pyörät, ruohonleikkurit, agregaatit ym. 050-543 1253
Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI
KIURUVESI
KOP:n talo
. Ohjelmistot
Juha Tossavainen
Jani Niskanen
Pitopalvelu Luna
050-565 0860
040-500 7097
Pitopalvelu
Kiuruveden
Kiinteistöhuolto Oy
www.pitopalveluluna.fi
Hanne Pesonen
Minna Harmoinen
* Kiinteistöhuoltopalvelut
Päivystys 24 h 040 175 2580
p. 35 33 220
Siivous-, ruoanlaitto-,
asiointi- ja ulkoilutuspalvelut
puh. Lämmityskattilat ja varaajat
. IT-palvelut
. Sähköiset vedenlämmittimet
. 017-752 334
Kiurukatu 1A
Vastaanotto sop. 017 754 665
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17,
la sop.mukaan
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
www.ttsahkopalvelu.fi
puh. Maalämpöpumput
p. Tietoturva
. maakaapelinäytöt
. 040 752 4422
p.08-782 100
. ja viikonloppuisin
p.040 730 5230
Kauneus- ja jalkahoitola
p. 050 525 6163
?Rakennuspalvelut
p.050-522 1800
?Hoiva-siivouspalvelut
p.050-531 1874
S
T
U
D
I
O
Kiuruveden Keilahalli
Asematie 12
Puh. lämpökamerakuvaukset
ALANSA AMMATTILAISET
Fysioterapeutit:
Anneli Hautajärvi 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen 044-5701 600
Kiurukatu 1
Hieroja:
p.017-752 259
Pirjo Kumpulainen 040-8201 755
Jalkojen hoito:
Kiuruk
atu 1
www.annelihakala.fi
Elsa Sivonen
Asematie 5
Parasta IT-palvelua
www.kukkakauppalaulumaa.fi
www.dgkiuruvesi.fi
0400-667 770
Lämpimästi
tervetuloa!
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
Kiurukatu 3, p. teollisuudelle
. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. 050-5662 002
Niemistenkatu 3
kuljettajaopetus.fi
METSÄPALVELU
V.PÄÄKKÖ
Sahatie 3, Kiuruvesi
p. kesäkuuta 2017
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
19
Hyvinvointi
Korjaus / Huolto
Hautaus- / pitopalvelut
Kiurukatu 3, p. 050 564 2878
Kalliokyläntie 683
Myös ilt. (017) 754 879
AUTOJEN HUOLLOT
KATSASTUSREMONTIT
RENGASMYYNTI
PIENKONEHUOLTO
Mela & Meisseli Oy
Annette Honkajärvi
Annette
Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
Palokatu 7, p. maataloudelle
. Keskiviikko 14. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. mukaan
Salahmintie 18, 74700 Kiuruvesi
p.040-758 6809, 050-372 1188
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. Tietokoneet ja
ergonomiatuotteet
. 017-753 400
www.kauhanenoy.fi
. Lavettikuljetukset
. HYVÖNEN
Asematie 6, Kiuruvesi
etunimi.sukunimi@omni.fi
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo
Manninen
050 539
8991
p.
050
5398
991
Maria Mikkonen 040 770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
Jukka Tikanmäki ja
Tuomo Ilvesvuori
Myös särkypotilaat
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
Kotisairaanhoito
p. 040 174 9426
p.0500-273 374
Karhuntie 8, KIURUVESI
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
Koulutettu hieroja
JARI TIKKANEN
p. 045 185 4466
HAMMASLÄÄKÄRIT
Ajanvaraus
Muut
Kotipalvelut
KULMAPAIKKA
Puh. 050-514 0067
kiuruvesi@4h.fi
p. Huolto ja tarvikkeet
. 017 752 531
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
5647
044-765 4771
AJOKORTTIASIOISSA
J. yksityisille
. 0400 654 758
Lääkäri/lääkintä
p
029 5052 166
Rovaniemellä 14.6.2017
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto
Kiuruveden
Hevosystäväinseuran
110-V. Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt
. asennus . testivoittaja Nokian sekä
Hankook, Aeolus ym. 0400-749 277
ravit
Murtoperäntie 10 p. ilmaiseksi
!
Tervetuloa
Meitä voit seurata myös facebookissa!
(Kiuruveden Hevosystäväinseura). seulotut mullat
. Traktoreiden kuljetukset
p.050-349 9393
Kiuruveden
Rakennus-Palkki
www.rakennus-palkki.com
RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS
p.0500 772 471
KORJAUS- JA REMONTTITYÖT
PELZE MUSIC BAR
dj WERK
TERVETULOA VIIHTYMÄÄN!
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. 0400-953 434
Liput 10 e
Tervetuloa!
järj. 017-7604600
www.hotellipeltohovi.fi
HARMONIKKATANSSIT
JÄNTEENHALLILLA
la 17.6.2017 klo 19.00?23.00
Musiikista vastaa
MARKO ALLINEN
p. käsiohjelman
. Teiden lanaukset
tiekarhulla
Puh. asennus ?korjaus ?myynti
avoinna :ma-pe 8-17, la 10-13
vastataan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin!
Eurorengas
Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. kallio/soramurskeet
. 040 8432 708
Renkaat mahdollista ostaa myös maitotiliin.
KESÄRENKAAT
& VANTEET
Edullisesti asennettuina, mm. lämmityskattilat ja sähkövaraajat
Myymälä
017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
Palveleva Rengasliike EURORENGAS
aat . 017-820 3640
89?
-iv kanavien puhdistus/desi?ointi
vaksi myymälään tai tilaa tuotteet netistä!
PETTERINTIE 8
74200 VIEREMÄ
017-8203640
Remeskylän
Korvenkävijät ry:n
PALVELEMME
Ma-To 8.30-17.00
Pe
8.30-18.00
La
9.00-14.00
Sähköasennukset
MA-TO 8.30-17.00
Luotettavaa
LVI-palvelua
PE
8.30-18.00
LA
9.00-14.00
PIRRAUTAPPA
?Melekein aina auki. Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet
Lamminperäntie 27
. 0500-897 696
Myydään seulottua
KOMPOSTIMULTAA
Myös hiekkaturvemultaseosta!
PIENET ERÄT:
p. 045 649 1555
. metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla
. Liisalle 0500752461
myynti . pleksit, kennolevyt
KARAOKETANSSIT
alk. henkilö-pakettiautoihin,
renk . terassi/parvekelasitukset,
. varaosat
. louhinta
. Ohjelmassa kaikille avoimia
keppihevoslähtöjä, joihin voi ilmoittautua
paikanpäällä sisäänkirjoituksessa
?Puffetista makkaraa, kahvia ja leivonnaisia ym.
?Liput 5. Alle 16 v. Lisäksi 3D-ohjauskulmien säädöt.
Toimivan ha:n ilmastoinnin täyttöhuolto
Tarjous voimassa 30.6.2017 saakka.
Viemärihuolto
. Ravit alkavat ponilähdöllä klo: 18.15
. lavettikuljetukset
. klo 15.00
Janne ja Liisa Malmivaaran
KONSERTTI
viululla ja pianolla.
Ohjelmassa Madetojaa, L.v.Beethovenia ja
Sibeliusta.
VAPAA PÄÄSY
Myydään
TURVEMULTAA
toimitettuna (edullisesti)
p. trukit ?raskaskalusto ?maatalous
. Kaivojen tyhjennykset
. kesäkuuta 2017
sekalaista
Suomi KRISTALLIT
100
a lahjaidea merkkin ja muistamisiiin
017-752112, 0400-171473
huveja
BK501S
kynttilänjalka
KIHLA- JA VIHKISORMUKSET
RIISTAPELLON
TEKOTALKOOT
su 18.6.2017 klo 10.
Kokoonnutaan majalle
Johtokunta
69?
0500-570920, 050-4009437
Rinnekatu 1, 74700
kiuruvesi
VAIN
Suomi
100
MEILTÄ!
BK327S
Suomi
-lvi asennukset -rakennuspeltityöt
-IVT lämpöpumput
malja
-kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät
Katso mallit Kellopuoti.fi
100
SUURMYYMÄLÄ
Petterintie 8
74200 VIEREMÄ
Puh. Viemäreiden ja kuilujen
avaukset ja sulatukset
. sis. Pihla ikkunat ja ovet . sepelit
. kaivinkonetyöt
. JUHLARAVIT
Vieremän raviradalla
Pe 16.6.2017 klo 18.15
. putkistosaneeraukset
. 040-586 5902
ISOMMAT ERÄT:
p. huolto . klo 20.00
musiikki-isäntänä Jari
Kiuruveden harmonikkakerho
p.040 580 6325
24h päivystys
KIURUVEDEN MB-HUOLTO
49,-
Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI
p. Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
. Kiuruveden Harmonikansoittajat ry
Kiurusali su 18.6. Viemäreiden kuvaukset
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
Tmi Roope Vartiainen
. ilma/maalämpöpumput NIBE
. 20
Keskiviikko14. ajoneuvojen lasit (myös vak.yhtiökorjaukset)
. 017-813 400
Teollisuustie 4
p.044 588 5867
Avoinna:
Vuokrataan
Uutta ja
ti-pe 10-18,
edullisia
käytettyä
la 11-15
myyntipöytiä
tavaraa!
(R134a)
Tervetuloa
www.iptpalvelut.fi
VARASTOMYYNTI
P: 0440-279 400
La 17.6.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011)
perusteella 14.6.2017 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen:
Varaaja:
Lupatunnus:
Varausalueen sijainti:
Varauksen voimassaolo päättyy:
Altius Finland Oy
VA2017:0014
Pyhäntä, Pyhäjärvi,
Kiuruvesi, Kärsämäki
7.2.2019
Varaus antaa vain etuoikeuden malminetsintäluvan hakemiseen.
Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Pohjois-Suomen hallintooikeuteen. 0400 260 882 D
ILMOITUS
PÄÄTÖKSEN
ANTAMISESTA
KIURUVEDEN LASI JA KAIHDIN
040-537 7730
*KARHOTUSTA
*PYÖRÖPAALAUSTA
*VESAKONMURSKAUSTA
PIENKONEKORJAAMO
s&
Briggton
a
t
g
a
KALLIOKYLÄN Str
Sti
ay
ta
Murr
Maki
D
KAKSITAHTI
T
M
r
olma
p. Päätökset ovat nähtävillä
Tukesin Rovaniemen toimipaikassa (Valtakatu 2) ja Tukesin kotisivulla
(www.tukes.fi/kaivosasiat) sekä alueiden kunnanvirastoissa (Pyhäntä,
Manuntie 2; Pyhäjärvi, Ollintie 26; Kiuruvesi, Kuorevirrankatu 10;
Kärsämäki, Keskuskatu 14).
Lisätietoja: kaivosasiat@tukes.fi tai puh. 0400 274 021
Leo Ojaluoto
. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla
. Valitusaika päättyy 14.7.2017