5
012138-1542
Aimo Jauhiaisesta
vuoden Pelimies
S. vuosikerta, nro 42
Lomitusmuutos
puhuttaa
Terveyspalveluja
leikataan?
S. Turpaanvetotalkoiden
tuotto menee vammaissulkapallolle.
Lue lisää sivuilta 8-9. JXPRIOR.P.P.FINLANDE
keskiviikko 14.10.2015
Irtonumero 2,40 e
www.kiuruvesilehti.fi
61. Samalla esittelyssä on muitakin kamppailulajeja.
Idea hyväntekeväisyystapahtumasta syn-
tyi kaveriporukassa, johon Lempinen ja Lappalainen kuuluvat. 16-17
JAANA SELANDER
Hyväntekeväisyydestä
Lauantaina otellaan liikuntahallissa hyväntekeväisyyden nimissä. 3
S. Vastaan asettuvat
entinen Euroopan mestari Amin Asikainen ja
kiuruvetinen maanviljelijä Heikki Lång sekä
Batu Lempinen ja Matti Lappalainen (kuvassa)
Yksi niistä on suunnitelma lopettaa akuuttivastaanotto Kiuruveden terveyskeskuksesta viikonloppujen osalta.
Näin on kaavailtu Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän ja Kiuruveden kaupungin välisissä palvelusopimusneuvotteluissa
viime viikolla. Hoitajien henkilökohtaiset ominaisuudet ovat
kovan katseen alla. Näinhän se on jokaisella yhteiskunnan alueella, olipa kysymys sitten työehtojen, lapsilisien tai liikennesääntöjen muuttamisesta.
Totta tietenkin on, että akuuttivastaanoton toiminnan supistaminen heikentää palvelujamme, vaikka on otettava
huomioon, ettei se ole ollutkaan mikään varsinainen päivystys.
Niin sanotuissa päivystystapauksissa kiuruvetiset on kuljetettu ja kuljetetaan Kiuruveden terveyskeskuksesta eteenpäin, eihän Kiuruvedellä ole viikonloppuisin, eikä päivälläkään, esimerkiksi nukutuslääkäriä, leikkaussalia ym. Tätä henkilöhistoriaa ovat keränneet ja tallentaneet ansiokkaasti myös edeltäjäni
ja tämän tiedon pohjalta alettiinkin
vuoden 2013 näyttelyä koota. Kaikki, mikä vaan voisi tehdä toiselle kipeää, sanotaan ulos. Se koskettaa monia,
eikä sekään kuulosta hyvältä. Ihan mitä sanaa nyt vain halutaan käyttää.
AKUUTTIVASTAANOTTO on vielä tällä hetkellä avoinna
joka päivä kello 8?16. Hoitaja ilmottautui iloisesti: ?Täällä!?
Asiakkaiden huono käytös on
nykyään enemmän arkipäivää
kuin harvinaisuus. Kaupungin facebook-sivuilla on julkaistu vanhoja
kuvia valokuva-arkistosta ja sinne
on myös kertynyt paljon muistoja
liittyen kuviin. Yllättävän moni hoitaja on saanut ?läskiperseen?
arvonimen.
Missä vaiheessa tämä muuttui
tällaiseksi. Tämä
näyttely siirrettiin syksyllä 2013
myös verkkonäyttelyksi ja siitä
lähtien se on löytynyt Kiuruveden kaupungin nettisivuilta museon alasivuna. Kuinka paljon
sietokykyä on riittävästi. Keskiviikko 14. Haukkuminen ja asiaton kohtelu syövät
Missä vaiheessa auttavasta hoitajasta tuli vapaata riistaa oman pahan olon
purkamiseksi. Parhaiten tämä onnistuu poikkihallinnollisella yhteistyöllä yhdistysten ja kaupungin eri yksiköiden kanssa, mm.
varhaiskasvatuksen ja opetustoimen kanssa.
HEIDI HUHTILAINEN
kulttuurisihteeri
Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt: (017) 770 7700
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja
pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
85 e / 76 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Painopaikka:
Lehtisepät, Pieksämäki. Uusi tekniikka ja
perinteenkeruu sopivat loistavasti
yhteen! Toki se perinteinen paperinen kansiokin Kiuruveden merkkihenkilöistä kulttuuritoimesta
tarvittaessa löytyy.
Tärkeintä perinteenkeruussa ja
kotiseutukasvatuksessa on mielestäni saada lapset ja nuoret kiin-
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai
väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle
aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
nostumaan siitä. pe 8 . 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi,
fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208,
airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset
(varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
JUHO
PÖKSYLÄISEN muistelutilaisuudessa
parisen viikkoa
sitten toivottiin,
että kirjastokulttuuritalolle
perustettaisiin
oma huone Pöksyläisen elämäntyön ympärille.
Pöksyläisellä oli
muun muassa yli
700 nimikkeen
kirjakokoelma.
veden historiaa. Mutta ei auta kuin kirjoittaa
nyt taas vaikeista ajoista ja niiden vaatimista vaikeista päätöksistä. Kiuruveden kaupungilla on niin tiukkaa rahasta, että jostain on leikattava tai säästettävä tai tehostettava. Historian
opiskelija Jenna Ruotsalainen teki Kiuruveden museolle jo vuonna 2013, Kiuruveden 140-vuotisjuhlavuoden kunniaksi, kuuluisat kiuruvetiset näyttelyn. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Se on ajan henki, joka koskettaa kaikkia. kysyy kirjoittaja.
kuitenkin työniloa. Saavutetuista eduista ei kuitenkaan haluta tinkiä. Muutoinkin kurjimuksessa
eläviä maataloustuottajia ollaan rankaisemassa säätämällä
heidän lomaoikeuksiaan radikaalisti. Tämän kokemuksen kautta luodaan halukkuutta huolehtia kotiseudusta ja
kulttuuriperinnöstä. Lauri Winberg heittikin koppia kulttuuritoimelle tämän asian hoitamiseksi. Missä vaiheessa auttavasta hoitajasta tuli vapaata riistaa oman pahan olon purkamiseen?
Ammattitaitoinen hoitaja pysyy asiallisena asiakkaan nähden
ja hoitaa työnsä mahdollisimman
hyvin. Ajatuksena on, että viikonloppuisin potilaita ei enää jatkossa vastaanoteta, vaan kiireellistä apua on haettava Iisalmeen keskitetystä päivystyksestä. Kotiseutumuseossa kävi tänä
syksynä ennätysmäärä koululaisia
ja kesällä päivähoidossa olevia.
Olemme järjestäneet Kiuruveden
Martat ry:n kanssa lottamuistojen
keruuta sekä ikäihmisten ja lasten
kanssa on tehty yhteinen penkkilenkki, jossa on muisteltu Kiuru-
ILMOITUKSET, TILAUKSET,
OSOITEMUUTOKSET
p. Tai soitettava ambulanssi, joka on toimessa joka päivä
ympäri vuorokauden. Kunnianhimoinen hoitaja
koettaa vielä luoda ymmärtävää
ja lämmintä hoitosuhdetta huonokäytöksiseen autettavaansa. Ammatistaan huolimatta hoitajakin on
ihminen.
EIKÖ hyvällä käytöksellä ole enää
merkitystä. Tuota verkkonäyttelyä on myös erittäin helppo täydentää uusilla kirjoituksilla.
Kulttuuritoimessa on muutenkin
tehty paljon perinteenkeruutyötä. Ja
jos vaiva antaa myöten,
on siirrettävä lääkäriin
menoa maanantaille.
?
Saavutetuista eduista ei
haluta tinkiä millään alueella.
Muutos palvelussa,
mikäli se menee läpi
Kiuruveden valtuustossa, herättää varmaankin
kansalaisissa vastustusta, vaikkakin akuuttivastaanotto on saanut myös negatiivista palautetta toimimattomuudestaan. Tavoitteena on
luoda kokemus siitä, että olemme
osa kotiseutuamme. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse.
Hyvää käytöstä odottaisi myös potilailta
PÄÄKIRJOITUS
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Mielipiteitä julkaistaan nimellä
sekä nimimerkillä. mitä kiireellisissä tapauksissa voidaan tarvita ihmisen hengen
pelastamiseksi.
TOINEN kiuruvetisiä närkästyttävä asia on suunnitelma
muuttaa maatalouslomituspalveluja. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Tätäkin asiaa perustellaan säästöillä.
SÄÄSTÖJÄ ja leikkauksia. Myös
nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja
Jaana Selander
040 705 9327,
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345,
tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512,
anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
EILEN viimeksi kuulin, kun asiakas kutsui hoitajaa ?vitun hoitajaksi. 16
Levikki: 5813 (LT 2014)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
tulee lähettää nimi, osoite ja
puhelinnumero, jotka jäävät vain
toimituksen tietoon. Mistä kaikesta mahdammekaan vielä joutua
luopumaan?
Puh. päin naamaa. lokakuuta 2015
2
POSTIA
Kiuruvesi-lehti/
Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen ja
otsikointiin.
Kirjoituksia ei palauteta.
FLICKR / CREATIVE COMMONS
TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI
Leikkauksia, leikkauksia,
säästöä, säästöä
K
uinkahan mones pääkirjoitus tämä jo on koskien vaikeita aikoja. Jospa Suomella alkaisikin mennä kaikkinensa paremmin, jos opettelisimme uudestaan hyvän käytöksen arvostamisen.
HOITAJAKIN ON IHMINEN
Koppi otettu jo ennen heittoa
LAURI WINBERG ja Uolevi Kärkkäinen ovat Kiuruvesi-lehdessä
ottaneet esille kiuruveden henkilöhistorian
Keskiviikko 14. Kuva kahvikioskista matkasi Buffalossa
Yhdysvalloissa 8.?12. ym
(COLLEGE-,
YM.)
ym.SALI-, VERKKARI-, REISITASKU-,
. lokakuuta 2015
3
LUKIJAN KUVA
Näkymiä Kiuruveden toripäivänä. -valokuvakilpailun järjestäjät. . huppareita
. päähineitä
. Mikäli lähipiiristä ei tunnu löytyvän
sopivaa juttukaveria, MTK:n ylläpitämä
tukihenkilöverkko auttaa. huppareita
. sukkahousuja
* HUIPPUKIRISTÄMÄTTÖMÄT SUKAT
* KÄSINEET JA MYSSYT
UUTUUSMALLIT
Kiroileva UUTUUS
siili -asus
* HENKSELIT JA VYÖT
*MUISTA
PAITAPAINATUS
(OTA YHTEYS AJOISSA)
MUISTA
EDULLINEN
PAITAPAINA
* JA PALJON MUUTA...
TULE IHM
TULE IHMEESSÄ TUTUSTUMAAN
LA
MAKSUTON PAKETOINTIPALVELU!
LIIKE
LIIKE,
JOSSA
SINUA
PALVELLAA
TAI ANNA
LAHJAKSI
LAHJAKORTTI
MEILLE,
ISÄ SAA ITSE VALITA LAHJANSA!
TULEPA ROHKEASTI PALVELTAVAKSI!
PALV
PALVELEVA VAATEKAUP
Tule, tutustu, yllätyt.
PALVELEVA VAATEKAUPPA!
KIURUVESI, Torikatu 4 p. Maatalousyrittäjien sosiaaliturvaan kuuluvasta palvelusta putoaa
pois myös yli
90 yrittäjää.
Isompia tiloja
ajetaan itsejärjestettyyn
lomitukseen
kuin käärmettä pyssyyn.
Tekijöitä tuskin löytyy tarpeeksi suunnitelluilla ehdoilla ja tuntitaksoilla.
Lomittajatkin tekevät todella vaativaa työtä ja ansaitsevat kunnollisen palkan. tunikoita
paitoj
. Kiuruvedellä kyseessä ovat isot rahat ja ennen kaikkea työllisyys sekä maatalousyrittäjien jaksaminen.
?
Mikäli
laki toteutuu,
lomituspalveluista tulossa
potkut 25:lle.
ERÄÄNLAISTA selviytymistaistelua
tämä lehmänlypsykin tuntuu nykyään
olevan. Grönlund Kotkasta.
Uutuj
Uutuuksia tulee
MEILTÄ KÄYTTÖV
työhön
työhön, vapaa-aikaan,
ulko
Huomioimme myös ISOT KOOT ja Huomioimm
kiristämät
VIERASKYNÄ
ARJA KÄRKKÄINEN
Kirjoittaja on MTK-Kiuruveden puheenjohtaja.
No farms, no food
K
aikin puolin vaikea kasvukausi on
loppunut, mutta maatalousyrittäjien haasteet eivät. Ikivanhaa maajussien ja työläisten vastakkainasettelua ruokitaan milloin mitenkin.
Kaikilla on tiedossa, kuinka huonosti
Suomella nyt menee. vanhuksille
* VÄLIASUT JA -HOUSUT( RAAPPA-, VILLA-, YM.)
Sen
. ?lapsille
. Kauttamme
työllistyvät koko elintarvikeketjun 300
000 palkansaajaa.
Tilannetta parantaaksemme me navettanäpertelijät vain emme voi irrottautua
töistämme ja lähteä sankoin joukoin toreille mieltä osoittamaan. odottaville
* NEULEPUSEROT JA -TAKIT
äideille
. nuorisolle
MEILTÄ ISÄLLE/ISOISÄLLE LAHJAKSI
?
naisille
neuleita
. tanssijoille
* ERILAISET PÄÄLLYSHOUSUT
ym. nuoris
. Kaikkien, joita tämä uudistus koskee, kannattaa nyt olla yhteydessä poliittisiin päättäjiin jo tällä viikolla. vauvoi
. erilaisiaesimerk
. Sanotaan, että huonojakin oloja
kestää, jos saa arvostusta.
Uskon, että meillä Kiuruvedellä osataan arvostaa puhtaita, suomalaisia
elintarvikkeita sekä maa- ja metsäta-
louden merkitystä koko kunnan talouteen.
Koko Suomea ajatellen ei valitettavasti voi todeta samaa. Alamme on tehnyt vuosittain
noin miljardin investoinnit. vanhuk
. ESIM.
:
. Lakkoilukin on lainsäädännöllä ja
tuotantosopimuksilla tehty melko mahdottomaksi. Elämän solmujen aukominen onnistuu taatusti paremmin rinnalla kulkijan kanssa.
Vaatt
VaatteetRUNSAASTI Valikoi
SAAPUNUT
collegev
esimerkiksi:
UUTUUKSIA. Kioski kuvasi hyvin paikallista torielämää. Huonoja uutisia
on tänä vuonna tullut ihan liikaa, eikä
loppua näy, kun lukee esimerkiksi uutisointia uudesta lomituspalvelulaista.
Mikäli laki toteutuu esitetyllä tavalla,
se merkitsee Ylä-Savon lomituspalvelun
alueella potkuja vähintään 25 maatalouslomittajalle. odotta
. Myös orkesteri päräytteli esiintymislavalla. Säästöjä huudatetaan joka puolelta.
Mielestäni maatalous ja yleensäkin nämä harvaanasutut alueet ovat osallistuneet säästötalkoisiin jo tarpeeksi, miljardeilla. Samaa mieltä olivat ?Suomalainen tori. villahousuja
. Oli hunajaa, kukkasia ja vuolukivituotteita. lokakuuta järjestetetyille amerikansuomalaisten vuotuisille festivaaleille kilpailuaineistosta
koostettuun valokuvanäyttelyyn. Tutustuin toriin torstaina 18.6. 017-566 708, palvelemme:
ma-to 9-17.00, pe 9-17.30, la 9-14.00. väli
. miehill
. hou
?KOKO
vauvoille
PERHEELLE!!!
. huiv
ALUSVAATTEET (BAMBU, PUUVILLA)
?* miehille
?ISOT
lapsille
MYÖS
KOOT JA EDELLEEN EDULLISET HINNAT!
* PYJAMAT
. Ykköseksi kohosi Haapakummun
kylätoimikunnan kahvikioski (kioskissa Maija Kumpulainen ja Kaarina Kemilä). Sellaista murhetta
ei olekaan, mihin ei puhumalla apua saisi. Paikalla oli monenlaista myyntikojua. Vastuu painaa
24/7. Olisiko jo arvostuksen aika?
KOVASTA vastatuulesta huolimatta
eteenpäin on mentävä, välillä hitaammin, välillä nopeammin.
Onneksi meitä maatalousyrittäjiä on
Kiuruvedellä paljon, vertaistukea ei tarvitse kaukaa hakea. tanssi
ja -pukuja
. Tukea saa nimettömänä ja luottamuksellisesti puhelimitse tai tukinet-palvelun kautta. ver
äideille
* RUUTUFLEECEPAIDAT
JA -PUSAKAT
(MYÖS KARVALLA)
. aer
. Museovirasto on halunnut myös tallentaa Suomalainen tori 2015 -valokuvauskilpailuun lähettämäni Haapakummun kylätoimikunnan kojua kuvaavan kuvan kansalliseen kuvakokoelmaan, kertoo
Timo J. sukkia
?
?
naisille
MIELUINEN
KÄYTTÖVAATE,
Valtiotieteet ja
viestintä kiinnostavat. Useimmat aloittavat varusmiespalveluksensa tammikuussa 2017.
. Se on kokemus ja myös kasvatuksellinen asia
itselleni. Kiuruve-
?
En usko,
enkä toivo, että
joudun sotaan.
Hermanni Härkönen
den lukiosta hän kirjoittaa ylioppilaaksi ensi keväänä.
. Reppu kannattaa ottaa
täyteen reipasta ja avointa mieltä.
Kuntoilu teidän kannattaa aloittaa
jo hyvissä ajoin ennen armeijan
aloittamista, vinkkasi majuri Jari
Nupponen.
Ensin valtakunnan sote-linjaukset
Kuntoselvitykset käyntiin
KAUPUNGINHALLITUS katsoo,
että Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän terveyskampushankkeen
suunnittelussa ja toteutuksessa on huomioitava tulossa olevan
valtakunnallisen sote-linjauksen
vaikutukset.
Terveyskampus-hankkeen tavoitteena on sijoittaa hajallaan olevat
palvelut selkeäksi kokonaisuudeksi ja parantaa tilatehokkuutta.
Hankkeeseen liittyy myös muun
KAUPUNGINHALLITUS on antanut tekniselle palvelukeskukselle toimeksiannon käynnistää haja-asutusalueen koulujen kuntoselvitykset.
Kuntoselvitys antaa päätöksentekijöille tietoa koulujen
teknisestä kunnosta siten, että mahdollisiin korjaustoimenpiteisiin voidaan varautua kaupungin tulevien vuosien talousarvioissa. Maanpuolustus on tärkeää, mutta en usko, enkä toivo, että
joudun sotaan, Härkönen pohtii.
Härkönen kuuli laskuvarjojääkärin palveluksesta amerikkalaisen jalkapallon joukkuekaveriltaan.
Armeijan Härkönen aloittaa ensi vuoden heinäkuussa. Vuoden aion joka tapauksessa viipyä intissä, Härkönen suunnittelee.
Härkönen haaveilee armeijan jälkeen aloittavansa opinnot Helsingin yliopistossa. lokakuuta 2015
Iisalmi ja Kiuruvesi
Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi
Kutsunnanalaisia reilut
KUTSUNNAT Syksyn aikana Pohjois-Savon
aluetoimiston alueella kutsuntoihin osallistuu
1705 miestä. Kiuruvetisiä nuoria miehiä kävi kutsunnoissa kuutisenkymmentä, heistä reilu 40
osallistui kutsuntoihin torstaina Kulttuuritalossa.
TIINA KILVENSALMI
18-VUOTIAALLA Hermanni
Härkösellä on selvät suunnitelmat asepalveluksen suorittamiseen. Koulua käydään vanhassa koulurakennuksessa.. Kutsunnat hän
suoritti normaaliin tapaan käyden kutsuntalautakunnan edessä.
Härkönen toimittaa hakemuksensa erikoisjoukkoihin joulukuussa. lokakuuta 2015
SYYSALE!
-20% -30% -50%
UUTISET
Keskiviikko 14. Viipalekoulu
tulisi Luupuveden koululle. Kutsunnoissa hänen piti käydä
uudelleen lääkärintarkastuksessa,
sillä sitä vaaditaan jokaiselta erikoisjoukkoon hakevalta.
. Osa kävi kutsunnoissa opiskelupaikkakunnallaan.
Suurin osa kutsunnanalaisista suorittaa palveluksen Kainuun
prikaatissa. Armeijasta kannattaa ottaa
kaikki hyöty irti tulevaisuutta ajatellen. Armeijan käynti ei ole ylivoimaista. Aika näyttää mihin Härkönen päätyy armeijassa ja opinnoissaan.
VIIME viikon torstaina vuonna 1997 syntyneet nuoret miehet
osallistuivat kutsuntoihin Kiuruveden kulttuuritalossa. Ikäluokasta reilu 40 osallistui kutsuntoihin
Kiuruvedellä. Toiveissa on päästä laskuvarjojääkäriksi. 4
Keskiviikko 14. Toivon, että pääsen laskuvarjojääkäriksi, myös sissi- ja tiedustelujoukkueet kiinnostavat. Yhteensä kutsuntoihin velvoitettuja on kuutisenkymmentä. Luupuveden uudempi koulurakennus
on käyttökelvoton. Karjalan lennostossa on paikka noin 120 asevelvolliselle saapumiserässään. Kuntoselvitysten perusteella kaupunginhallitus päättää lopullisesti viipalekoulurakennuksen tilaamisesta tarjouskilpailun voittaneelta Teijo-Talot
Oy:ltä joulukuussa. Muihin kiinteistöihin kohdistuvat toimenpiteet rahoittavat kukin
omistajakunta.
Toimintojen ja kustannustehokkuuden parantaminen edellyttää,
että Sote-kuntayhtymä yhdessä
omistajakuntien kanssa neuvotellen etsii ratkaisun, jolla kuntayhtymä vapautuu mahdollisimman
nopeasti tyhjistä tiloistaan, joista muodostuu kustannuksia.
dään marraskuun 2015 loppuun
mennessä. Armeijaan
lähden hyvillä mielin. Kuntoselvitykset teh-
muassa Iisalmen sairaalan korjaamista, purkua ja tilajärjestelyjä.
Kaupunginhallitus painottaa, että Iisalmen sairaalan peruskorjauksen tulee kohtuullisessa ajassa sujuvoittaa toimintoja ja palveluja sekä aikaansaada kustannussäästöjä kuntayhtymän käyttötaloudesta.
Kaupunginhallituksen mukaan
sairaalan toimenpiteet kuuluvat
kaikkien kuntayhtymän omista-
jakuntien yhteisesti rahoitettavaksi
Verotuloennusteen heikentymisestä johtuen olemme joutuneet pienentämään Ylä-Savon
Sote -kuntayhtymälle kesäkuussa
antamaamme raamia 500 000 eurolla. Lomaoikeuden poistaminen alle
8 eläinyksikön tiloilta, alle 4 tunnin
tehtäväosuuden yrittäjiltä sekä yli 10
työtunnin yrittäjien siirtäminen itse
järjestettyyn lomitukseen veisi työpaikan 18 lomittajalta.
MTK muistuttaa, että lomituksen
yksikkökustannukset eivät ole kohonneet viime vuosina. On myös syytä muistaa, että
ensihoito on jatkossakin käytettävissä 24/7, Tikkanen alleviivaa.
YLÄ-SAVON Sote -kuntayhtymän terveysjohtaja Janne Forsberg vahvistaa suunnitelman,
mutta ei avaa tilannetta vielä tarkemmin, koska asia on käsittelyssä Ylä-Savon Soten ja Kiuruveden luottamuselimissä.
. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS:
Tarvitaanko akuuttivastaanottoa viikonloppuisin?
JAANA SELANDER
60 miestä
TIINA KILVENSALMI
Terveysjohtaja Janne Forsberg kävi selvittämässä akuuttivastaanoton toimintaa
valtuustolle vuonna 2013.
Akuuttivastaanotto
kiinni viikonloppuisin?
JAANA SELANDER
KOKEMUKSIA Alikersantti Tuukka Viinamäki
kertoi omista armeijakokemuksistaan kutsuntoihin
osallistuneille. lokakuuta 2015
VIIKON KYSYMYS
Pidätkö
mykyrokasta?
Ei
Kyllä
5
Hoya iD monitehojen ostajille
toiset lasit kaupan päälle!
12%
Esim. Akuuttivastaanoton lääkäri on käynyt kerran päivässä kierrolla vuodeosastolla.
Forsberg muistuttaa, että esimerkiksi Iisalmen sairaalan kirurgisella
osastolla ei ole viikonloppuisin lääkäriä päivystämässä, myös muualla
Suomessa on osastoja, joissa ei ole
päivystävää lääkäriä ja niistä on ihan
hyviä kokemuksia.
Forsberg toteaa, että jos viikonloppuvastaanotto lakkaa Kiuruvedeltä, satsataan lisäresurssia Kiuruveden akuuttivastaanottoon maanantaille, sillä viikonloppuna voi syntyä ruuhkaa.
. Näistä muutama asiakas on sellaisia, jotka joutuisivat jatkossa käymään Iisalmen yhteispäivystyksessä, loput voidaan hoitaa arkena Kiuruvedellä.
Jos akuuttivastaanotto loppuu Kiuruveden terveyskeskuksesta viikonlopuilta, myös vuodeosasto on vailla lääkäriä viikonloppuisin.
Forsberg sanoo, että akuuttivastaanoton lääkärin työpanos on ollut
tähänkin mennessä vähäinen vuodeosastolla. Hermanni
Härkönen (oik.) hakee
erikoisjoukkoihin laskuvarjojääkäriksi. Arvio tämän vuoden
lomitettavista päivistä on noin 50
000 päivää. Armeijassa hän haluaisi
huoltopuolelle.
MTK ei hyväksy muutoksia lomitukseen
MTK-Iisalmi, Kiuruvesi, Lapinlahti,
Sonkajärvi ja Vieremä ovat tyrmistyneitä sosiaali- ja terveysministeriön esittämistä säästöistä maatalousyrittäjien lomitusjärjestelmään.
Yhdistykset kokevat, että loma- ja
sijaisapuoikeutta rajaavat toimenpiteet ovat epäoikeudenmukaisia
ja epäinhimillisiä.
Ylä-Savon lomituspalvelut työllistää 185 vakituista ja määräaikaista
lomittajaa sekä ostopalveluyrittäjiä.
Vuosilomapäiviä lomitettiin vuonna
2014 yli 28 000 ja sijaisapua lähes
24 500 päivää. Lomitettavien yrittäjien väheneminen, maksullisen lomituksen käytön väheneminen ja jo aiemmin toteutetut tehostamistoimet pienentävät kustannuksia myös tulevina vuosina ilman erityisiä säästövelvoitteita.
KIURUVEDEN kaupungin ja YläSavon Sote -kuntayhtymän välisissä palvelusopimusneuvotteluissa viime viikolla on noussut
esille akuuttivastaanoton sulkeminen viikonloppuisin. Niko Partanen
(yläkuvassa) esitti kutsuntalautakunnalle toiveensa
päästä Kainuun prikaattiin tammikuussa 2017.
Toive toteutui. Tietysti, kun ostopalvelusopimuksesta siirrytään pois, se vie
oman aikansa, mutta kaiken kaikkiaan lääkäritilanne on Kiuruvedellä kohtuullisen hyvä, Forsberg summaa.. Partanen
opiskelee autoasentajaksi
Ylä-Savon ammattiopistossa. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Tervetuloa katselemaan!
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Mahdollista on saada toinen
hoitaja ja toinen lääkäri alkuviikkoon.
Kiuruveden terveyskeskuksen lääkärit ovat nyt Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän palkkalistoilla, ostosopimus lääkäreistä päättyi Kiuruvedellä syyskuun lopussa.
. Keskiviikko 14. aurinkolasit, tietokonelasit, lukulasit, tms..
Tule ja valitse omasi!
88%
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.?
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Mutta jos viikonloppuvastaanoton sulkeva päätös syntyy, voi-
daan viikonloppuvastaanotto lopettaa piankin tai vuoden alusta 2016
lukien.
Forsbergin mukaan viikonlopputoiminnan mahdollinen loppuminen
on tietysti palvelutason lasku kiuruvetisille, mutta ei kovin suuri vaikutuksiltaan, sillä akuuttivastaanotolla on ollut viikonloppuisin kävijöitä
keskimäärin noin 20?30.
. Summa on niin suuri, että rakenteellisia muutoksia on tehtävä.
Kun yhteiset euromme ovat yhä
tiukemmalla, joudumme ottamaan
käyttöön myös uusia toimintatapoja ja miettimään tarkkaan, millä palveluilla saamme yhteisille
euroille parhaan mahdollisen vastineen, Tikkanen sanoo.
Mikäli valtuusto päättää luopua akuuttivastaanotosta viikonloppujen osalta, on Tikkasen mukaan jatkossa entistäkin tärkeämpää tiedottaa kuntalaisille ?milloin
ja missä vaivassa minnekin mennään?.
. Tällä
hetkellä akuuttivastaanotto on
avoinna terveyskeskuksessa joka päivä kello 8?16.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Tikkanen (kesk)
vahvistaa suunnitelman, mutta
painottaa, että lopullisen päätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto.
. Lomitettavat päivät vähenevät vuosittain noin 5 000 päivää. Annetaan nyt rauha käsittelylle
klo 15, evankelista Anja Huotari.
Rukouspalvelua. 15.09.2015 kotona Kiuruvedellä
Ei kuolema ole arvoitus,
joka kerran ratkeaa.
Se oli Eskon ihana oikeus
taipaleensa tehtyään nukahtaa.
Rakkaudella kaivaten
Armi
Ari, Niina ja Elisa
Matti, Johanna,
Iina, Jade, Lumi, Jere ja Lila
äiti
siskot ja veli perheineen
muut sukulaiset ja tuttavat
Heittäkää arkulle varoen multaa,
siellä on ukki, siellä on kultaa.
lastenlapset
Siunaus toimitettu Kiuruveden kirkossa 2.10.2015.
Lämmin kiitos osanotosta suureen suruumme.
Eero
EN
JUHLI
Juho Laukkanen
Mukana
elämän iloissa ja suruissa.
KIITOKSET
s. 08.10.2015
Aamun tullen sydän sammui.
Loppui vaivat maalliset.
Kauniit muistot meille jäivät.
Suru suuri sanaton.
Kaivaten
Kalle ja Saara
Marja-Leena, Tuomo,
Verneri ja Vilhelmiina
Anne-Mari, Kimmo, Venla ja Julius
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme,
että Pentti siunataan haudan lepoon Kiuruveden
kirkossa lauantaina 24.10.2015 klo 9.30,
minkä jälkeen muistotilaisuus Virranrannan juhlasalissa.
muistokiitos
perheuutiset
Lämmin kiitos
KIITOS
Teille kaikille,
jotka olette kunnioittaneet
rakkaamme
Vieno Elvi Julkusen
muistoa ja myötäeläneet
surussamme.
Toivo ja lapset perheineen
Järven rantoja laineet huuhtelee,
puut hiljaa kuiskii, kuuntelee.
Ei saavu soutaja venheelleen,
ei lähde vesille, verkoilleen.
Martin siunaus toimitettu 10.10.2015
lähiomaisten ja sukulaisten saattelemana.
Lämmin kiitos myötäelämisestä.
Rakkaamme
Esko Olavi
Erholtz
s. Vastuuryhmänä lapsi- ja nuorisotyön
johtokunta. 14.04.1935 Kiuruvesi
k. 13.12.1932
k. Kiitos Veikkolan henkilökunnalle
Eilan hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Martti
Pennanen
Veljeni, setämme, isosetämme
Pentti Antero
Tikkanen
s. 26.01.1951 Kiuruvedellä
k. 040 584 7806
To klo 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
To klo 18.30
Raamattupiiri alakerrassa
Su klo 11 lähetysjumalanpalvelus, Kaukoidän
terveiset, Heikki Kumpulainen, Hannu Halonen ja
miesten lauluryhmä
Ti 20.10. 6
Keskiviikko 14. Lahti Launeen srk:sta
Avioliittoon kuulutettu
Jukka Antero Kumpulainen
ja Sirpa Helena Parkkonen
Lauri Juhani Smeds Sodankylän srk:sta ja Vanamo Sara
Helena Jokitalo Rovaniemen
srk:sta.
Kastettu
Ida Helmi Maria
Ruotsalainen
Valle Henrik Samuli
Vilpunaho
Kiuruveden
helluntaiseurakunta
puh. 15.09.2015 ISA
Kiittäen ja kaivaten
Liisa
Leena ja Jaakko
Seija
Tapani ja Jaana perheineen
Uolevi ja Sanna perheineen
Lauri ja Sanna perheineen
Annikki
Juhani ja Annukka perheineen
Ilkka ja Sari perheineen
sukulaiset ja ystävät
kaikenlaisesta
muistamisesta
27.9.2015!
merkkipäivääni 3.10.
muistaneille!
Pirkko Leinonen
Onnea
Elsi
seurakunnat
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. klo 18.30
rukousilta
Ke 21.10. klo 9 Pysäkin
kohtauspaikka.
To 22.10. 017 7700 421
Keskiviikko 14.10.
Klo 12 matonkuteiden leikkuupiiri Rinnekodilla.
Perjantai 16.10.
Klo 18 Ry:n Raamattuluokka kaikille.
Sunnuntai 18.10.
Klo 10 messu (Pentikäinen,
Korhonen ja Hyvönen).
Messun jälkeen kirkkokahvit
srk-talossa ja nimikkolähetti
Raija Kiljusen tulojuhla,
tule kuulemaan terveisiä
Nepalista. ei lapsikuoron
harjoituksia.
NUORISOTYÖ
La 24.10. Vapaa pääsy.
Ohjelma 5 ?.
Sunnuntai 25.10.
Klo 10 messu. Diakoniatoimisto
suljettu!
LÄHETYSTYÖ
Kiitos syysmyyjäisistä!
Saimme Tasauskampanjaan,
vammaisten lasten koulunkäynnin edistämiseen 880 ?.
KIITOS 25498 postimerkistä! Sijoituimme rovastikunnan kilpailussa neljänneksi
3,33 merkkiä/seurakunnan
jäsentä kohti. Kirkon Ulkomaanavun lipaskeräys kaupoissa.
Ke 19.10 klo 10 näkövammaisten kerho takkahuoneessa.
Ti 20.10. klo 13 ilmaisruokajakelu vähävaraisille,
työttömien ruokalassa
Puistonkulmalla, oma
kassi mukaan
Olet tervetullut
mukaan!
Vapaaseurakunta, Kiuruveden rukouspiiri
Asematie 28, www.iisalmi.svk.fi
Jumalanpalvelus 18.10. Ehjien, käytettyjen postimerkkien ja
korttien kerääminen jatkuu
edelleen.
MUSIIKKITYÖ
Ke 14.10. Lämpimästi tervetuloa!. lokakuuta 2015
2015
kuolleet
Rakkaamme
Eila Olga
Eskelinen
o.s. Lappalainen
s. klo 14 isostoiminta pappilassa.
VARHAISNUORISOTYÖ
Syyslomaviikolla ei ole kerhoja, vaan kerhot lomailee.
Ensiviikolla normaalisti.
Ti 20.10. Jumalanpalveluksen jälkeen 4 v ja 10 v
syntymäpäiväjuhla srk-talon
isossa salissa.
Klo 11.30 seurat Seuratuvalla.
Klo 16 Ry:n seurat srk-talon
isossa salissa.
Klo 13 sanajumalanpalvelus
Sulkavanjärven kyläkirkossa.
Maanantai 26.10.
Klo 10 Joenvarren Porinapiiri.
Tiistai 27.10.
Klo 10 seurakuntakerho.
DIAKONIATYÖ
Ke 21.10. klo 15,
puhuu pastori Pentti ja Kati Impivaara.
Jumalanpalvelus 25.10. klo 13 ilmaisruokajakelu vähävaraisille
Puistonkulmalla.
To 15.10. Vastuuryhmänä
Lähetystyön johtokunta.
Seuratuvan seurat siirretty
ensi sunnuntaille 25.10.
Keskiviikko 21.10.
Klo 17 Naisten Raamattupiiri takkahuoneessa.
Torstai 22.10.
Klo 19 ?Kädestäsi Herra?
Sibelius-Akatemian konsertti kirkossa. 31.03.1938
k. klo 16-17.30 kokkikerho pappilassa.
Kuollut
Vieno Elvi Julkunen 93 v.
Anna Eliina Nivalainen 89 v.
Eila Olga Eskelinen 82 v.
Teuvo Martti Ilmari Waarna
78 v. 22.09.2015
Sinut kohtasin päivinä nuoruuden,
elin kanssasi kauneimman rakkauden.
Sinä liian hyvä olit myrskyihin maan,
siks´ Luojalta kutsun sait parempaan.
Mutt´ Jeesukselta kun käskyn saat,
tule enkelten kanssa mua noutamaan.
Kiittäen ja kaivaten
Aaro
Raili ja Juha
Joni
Johanna
Tuomo ja Marja-Leena
Antti ja Sini
Ville, Tuukka ja Marianne
Ari
sukulaiset ja ystävät
Siunaus on toimitettu 9.10.2015 läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta
Parhaamme kun yritämme ja rukoillen kuljemme, niin se riittää. Ja saamme pyytää, että johdata ja neuvo. Keskiviikko 14. Aika hyvät ?jäsenedut?,
vai mitä. He kertovat ilosanomaa naapureilleen ja kohtaamilleen ihmisille.
Kulttuurit ja ihmisluonteet ovat erilaisia ja
niin on hyvä, mutta kyllä me saamme ottaa
todesta ja käyttöön kokonaan Jumalan lapsen ?jäsenedut?; uskoa, että olemme rakkaita lapsia, ihan nimeltä kutsuttuja ja Jumala tuntee ja tietää kaiken. lokakuuta 2015
7
h artaus
lu o n n o n mu k a n a
Jeesuksen lähettiläät
E
City-kettu elokuussa 2015 Kuva: Eija Kokkonen
nsi sunnuntain aiheena on
Jeesuksen lähettiläät, niitähän me olemme vai mitä. Siellä Tapio Räisänen, Pyhäjärven eläkkeelle
siirtyvä nimikkolähetti, toi terveisiä Etiopiasta. Tervetuloa sunnuntain jumalanpalvelukseen, kirkkokahveille
ja kuulemaan Raijan terveiset.
MAIJA-LIISA JAUHIAINEN. Raija on työskennellyt
Suomen Lähetysseuran lähettinä Nepalissa. omasta tontista?, eikä häiritä toisia.
Viime sunnuntaina olimme
Iisalmen rovastikunnan lähetysjuhlassa Pyhäjärvellä. Ei tarvitse yksin kan-
taa taakkoja ja murehtia tulevaa.
Jumalalla on homma hallussa, vaikka ei meillä olisi. Tuntuuko liian vaativalta
ja tungettelevalta. Hän on psykologi ja kouluttanut Nepalissa opettajia, terveydenhoitohenkilökuntaa ja perheitä auttamaan erityisesti lasten
mielenterveystyössä. Hän kertoi, että Etiopian Mekane Jeesus -kirkko on maailman nopeimmin kasvava kirkko.
Mikä on kasvun salaisuus: siellä ymmärretään niin, että kaikki kastetut kirkon jäsenet ovat evankelistoja. Sillä voi muuttaa maailmaa paremmaksi, mutta myös tarvitaan
niitä, jotka antavat muitakin lahjojaan (aikaansa, taitojaan, rahaansa), että sanoma
Jumalan rakkaudesta voisi toteutua kaikkialla maailmassa ilona, rauhana ja oikeudenmukaisuutena.
Ensi sunnuntaina saamme vieraaksemme seurakuntamme uuden nimikkolähetin, Raija Kiljusen. Saamme uskoa, että Jumalalla on tiedossa jokaisen meidän elämälle
tarkoitus ja tehtävä. Olemmehan tottuneet ajattelemaan, että
usko on oma ja yksityinen asia.
Pidetään huoli itsestä, . Pidetään arvossa ja
vaikka omalla elämällä yritetään kertoa tuota ?ilosanomaa?
lähellä oleville.
Vielä Pyhäjärven juhlasta jäi
mieleeni Kuopion hiippakunnan kansainvälisentyön sihteeri Jukka Helteen kertoma
ajatus, että olemme ajatelleet, että kirkolla on lähetystyö ikään kuin työmuoto muiden joukossa, mutta onkin niin, että lähetyksellä on kirkko, eli me seurakuntalaiset
tekemässä lähetystyötä rukoillen ja omastaan antaen.
Rukous on tärkeää. Hän tietää myös
vikamme ja puutteemme ja silti hän rakastaa meitä ja haluaa pitää meidät yhteydessään.
Saamme joka päivä aloittaa puhtaalta pöydältä; pyytää anteeksi, jos olemme tehneet
väärin tai jättäneet tekemättä sen mitä olisi pitänyt tehdä
Tapahtuma on herättänyt ihmisten kiinnostuksen. VIP-paketilla katsoja pääsee
nauttimaan otteluista ringside-paikalla sekä ruokailemaan ja saunomaan VIP-rekkaan. Siellä on useita nimimiehiä paikalla. On mahtavaa, että ihmiset saadaan tekemään hyvää isolla porukalla, iloitsee tapahtumakoordinaattori Tarja Anunti.
Turpaanvetotalkoot Kiuruveden liikuntahallissa lauantaina
17. Pohjoismaiden mestaruuden hän voitti
vuonna 1984. Aira Samulin on lupautunut tapahtuman suojelijaksi.
LIIKUNTAHALLISSA nähdään
lauantaina ennennäkemätön show,
kun yleisön eteen astelevat nyrkkeilyn ammattilaiset, kehätytöt,
kamppailulajien mestarit ja tavalliset kiuruvetiset. Asikaisen lisäksi
Turpaanvetotalkoissa ovat mukana ex-raskaansarjan 7-kertainen
suomenmestari Kai Brännkärr,
brasilialaisen jujutsun mustanvyön Tomi Kaarela, thainyrkkeilyn erikoismies-valmentaja Arto
Vuoma ja olympiahopeamitalisti (Munchen 1972) Reima Virtanen.
Tapahtuman juontavat Ismo
Apell ja Jamppa Kääriäinen. Kannattaa
tulla katsomaan otteluita, Eskelinen sanoo.
Eskelinen on myös valmentanut
kiuruvetislähtöisen Kyösti Lämsän poikaa Samu Lämsää.. Tuolloin järjestetty tapahtuma oli mittasuhteiltaan
paljon pienempi.
. Tarjolla on omia ryhmiä miehille, naisille ja nuorille.
Eskelinen painottaa, että nyrkkeily on tekninen ja erittäin vaativa
taitolaji.
. Hienoa, että
järjestetään tällainen kamppailulajien esittelypäivä. Nyrkkeily vaatii rytmiikkaa,
hoksottimia ja hyvää fysiikkaa.
Se on henkisesti vaativaa, kun kehässä kohtaa kaksi ottelijaa. Yhdistys kerää rahaa erilaisten tapahtumien ja
projektien kautta valittuihin hyväntekeväisyyskohteisiin.
. Esittelyssä on kamppailulajeja thainyrkkeilystä brasilialaiseen jujutsuun. Suomenmestaruuksia hänellä on seitsemän 1980-luvulta.
Kajaanin Kuohussa on vireä
nyrkkeilyjaosto, jota Eskelinen
pyörittää. Odotetuin
ottelu on varmasti Asikaisen ja
Långin välillä. Euroopanmestaruus -kilpailuista hänellä on kolme pronssia
vuosilta 1981, 1985 ja 1987. Hyväntekeväisyysnäytösottelussa kohtaavat kiuruvetinen viljelijä Matti Lappalainen ja Batu
Lempinen.
. Vaikka nyrkkeily ei
KAMPPAILU-URHEILUPÄIVÄN
idea syntyi 15 hengen kaveriporukassa, johon Lempinen ja Lappalainen kuuluvat. Järjestelyihin
on saatu mukaan kymmeniä ihmisiä. Långin Heikillä ei päätä palele, kun hän ottelee nyrkkeilyn
mestaria vastaan. lokakuuta 2015
PUH EEN AIH E
nyrkkeilytapahtuma
Kehään hyvän asian vuoksi
JAANA SELANDER
TIINA KILVENSALMI
kiinnostaisi, kannattaa tulla katsomaan, sillä tapahtumassa on paljon muutakin, kertoo tapahtuman
järjestelyissä mukana ollut Matti
Lappalainen.
Päivän aikana otellaan yhdeksän
ottelua. 8
Keskiviikko 14. Nyrkkeillessä tanssitaan kuin balettitanssija ja pistetään kuin ampiainen, kuvailee Eskelinen.
Eskelinen ei ole ensimmäistä kertaa nyrkkeilyn parissa Kiuruvedellä. Tapahtuman tuottojen ohjaamisesta vammaissulkapallolle vastaa hyväntekeväisyysyhdistys Tukitalkoot. Batun ja minun ottelu on näytösluontoinen.
Tapahtuma tuo piristystä hiljaiseen syksyyn. lokakuuta.
TAPAHTUMA Kiuruveden liikuntahallissa
kamppaillaan kehässä
hyvän asian vuoksi
tulevana lauantaina.
Hyväntekeväisyystapahtuma Turpaanvetotalkoilla kerätään
varoja vammaissulkapallolle.
HYVÄNTEKEVÄISYYSTAPAHTUMA Turpaanvetotalkoiden nyrkkeilykehässä nähdään vastakkain Heikki Lång (vas.) ja Amin
Asikainen sekä Batu Lempinen ja Matti Lappalainen.
Kehässä tarvitaan balettitanssijan taitoa ja ampiaisen pistävyyttä
KOTIALBUMI
TIINA KILVENSALMI
EX-NYRKKEILIJÄ Entinen ammattinyrkkeilijä Jarmo Eskelinen astelee nyrkkeilykehään ilman hanskoja. Hyväntekeväisyystapahtuma Turpaanvetotalkoiden tuotto ohjataan vammaissulkapalloilun hyväksi.
Yksi päivän kiinnostavimmista
otteluista nähdään, kun nyrkkeilykehässä kohtaavat ex-keskisarjan
Euroopan mestari (2006), nyrkkeilijä Amin Asikainen ja kiuruvetinen maatilan isäntä Heikki
Lång. Hän toimii tuomarina Turpaanvetotalkoissa.
HYVÄNTEKEVÄISYYSTAPAHTUMA Turpaanvetotalkoiden
kehätuomarina nähdään entinen
ammattinyrkkeilijä, kajaanilainen
Jarmo Eskelinen.
Nyrkkeilyn parissa Jarmo Eskelinen on ollut 9-vuotiaasta saakka.
40 vuodessa laji on tullut tutuksi.
Nykyään Kajaanin Kuohun nyrkkeilyvalmentajana toimivalla Eskelisellä on takanaan menestyksekäs nyrkkeilyura.
Hän edusti Suomea kaksissa
olympialaisissa: vuonna 1984 Los
Angelsissa ja vuonna 1988 Soulissa. 2000-luvun alkuvuosina järjestetyssä nyrkkeilytapahtumassa Eskelinen ja Batu Lempinen olivat vastakkain haasteottelun merkeissä. Mukaan mahtuu ja
VIP-paikkojakin on vielä varattavissa. Turpaanvetotalkoot on mielenkiintoinen tapahtuma. Kehään mennessä pitää olla
fyysisesti kunnossa tai käy huonosti
Golf on liikuntaa, sosiaalista
kanssakäymistä, luonnossa liikkumista. Sekä yhteistyötä alueen
muiden seurojen kanssa.
Katinkullassa tapahtuvan työn lisäksi Lempinen toimii master coachina Iisalmen (YSG) pron Joonas Pirhosen tutorina.
NIIN kuin Batu Lempisen elämä
kertoo, liikunta on hänelle ja hänen perheelleen erittäin tärkeää.
Urheiluharrastus alkoi jo nuoruudessa, Batu Lempinen kuului Kiuruvedellä Jänteeseen, Teräkseen,
KiuPaan ja KK-81:een.
. Keskiviikko 14. Hän on koulutukseltaan liikunnanohjaaja, Lempisellä on ammattivalmentajan erikoistutkinto
golfissa ja jääkiekossa.
Lempinen toimii tällä hetkellä
PGA (Professional Golfers. Katinkullan golfkenttä on yksi Suomen suosituimmista golfkentistä. Katinkullassa pelataan noin 60
000 kierrosta vuodessa.
BATU Lempinen kuuluu kiuruvetisittäin kuuluisaan ja komeaan Lempisten veljessarjaan. Tietenkin tärkeät ovat myös
terveet elämäntavat.
Batu Lempiselle tärkeä golf tarjoaa kaikkea sitä mitä muutkin liikuntalajit.
. Toimin nyt headprona eli
vastaan golfin opetukseen ja valmennukseen liittyvistä asioista
ympärivuotisesti.
. Ja jos lajiin haluaa panostaa enemmän ja oppia kilpapelaajaksi, niin siihenkin on mahdollisuus.
Golfissa on tällä hetkellä noin
150 000 rekisteröityä (kuuluu johonkin noin 150 seuraan) pelaajaa.
Tästä määrästä junioripelaajia on
noin 15?20 prosenttia.
. Hän on toiminut junnuprona SuurHelsingin
Golfissa ja Ringside Golfissa, golf
prona Vierumäellä, VuosaariGolf
Helsingissä, Rovaniemellä, Suo-
men golfliiton alue- ja liittovalmentajana ja kouluttajana.Lempinen on vetänyt myös golfmatkoja
Etelä- ja Keski-Eurooppaan vuodesta 2001 lähtien.
Kymmenisen vuotta sitten perhe muutti Lappiin ja Leville, jossa
Lempinen työskenteli prona vuoteen 2011 saakka.
. Samaan aikaan hän kävi golfliiton ja jääkiekkoliiton valmennuskoulutuksia niin, että 10
vuodessa Lempinen hankki itselleen ammattivalmentajan erikoisammattitutkinnon.
Batu Lempinen tuntee golfin
kuin omat taskunsa. Association) golf prona Rovaniemellä
ja Katinkullassa Vuokatissa. Rane, Markku, Vellu ja Batu herättivät naisten ja muidenkin huomion kirkonkylällä liikkuessaan
1970?1980-luvuilla.
. Varmaan tulee hieno tapahtuma, odottaa Batu Lempinen lauantaina liikuntahallissa
järjestettävää hyväntekeväisyysnyrkkeilytapahtumaa.. Liikunnassa ja urheilussa on
monia hienoja arvoja, mm. Ei varmaan opettajilla ollut
helppoa, kun parin vuoden välein
uusi pässi ilmestyi koulun penkille. Kapu ja Lissu antoivat meille hyvän ja turvallisen kodin sekä
terveet arvot. Tietenkin tietyillä kentillä osakkeen myyminen ei ole ongelma, mutta tietyillä
kentillä on.
MITÄ mieltä olet turpaanvetotapahtumasta, oletko itse hyvä nyrkkeilijä?
. Rehellisyys ja luottamus ovat minulle arvoja, joiden
suhteen olen välillä ehkä turhankin mustavalkoinen.
JAANA SELANDER
KIURUVETISLÄHTÖINEN Batu
Lempinen on urheilun ammattilainen. Iso osa golfin pelaajista
pelaakin nykyään erikseen ostetuilla pelioikeuksilla.
. Samalla hän juhlii 50-vuotispäiviään.
Lempinen sanoo, että mikäpä olisi sen parempi
juhlapäivä, hän kun on ollut aina kallellaan auttamaan muita. nuorille se opettaa ryhmässä toimimista ja kunnioittamaan toisia ihmisiä. Totta on, että yleinen maailman tilanne hankaloittaa golfin
harrastusta ja eritoten golf-osakkeiden myymistä. Eli junnuista on pula ja heitä
olisi tarve saada lisää.
Valitettavasti golf ei ole kovin
suosittu liikuntalaji nuorison keskuudessa osin siksi, että golf-osakkeet ovat kalliita ja pitävät sisällään vuosittaisia hoito- ja vastikemaksuja. On siinä ollut opettajilla kestämistä, joten sorry opet meidän
kaikkien veljesten puolesta, viestittää Lempinen.
Mutta kaikki veljekset ovat pärjänneet hyvin elämässään ja siitä Batu Lempinen antaa kiitoksen isälleen ja äidilleen sekä kotipaikkakunnalle laajoine kaveripiireineen.
k uka?
> Nimi: Batu Lempinen, täyttää
50 vuotta 18.10.
> Työ: Ammattivalmentaja PGA
Colf PRO Rovaniemi ja Katinkulta Vuokatti, toiminut useissa
golfseuroissa prona, valmentajatutkinnon näytönottaja Lapin
urheiluopistossa Rovaniemellä
vuodesta 2011, toiminut jääkiekon
valmennuspäällikkönä (HJK, RW)
ja salibandyn valmennuspäällikkö
(Espoon Oilers).
> Koulutus: Liikunnanohjaaja
(valmennus) ja ammattivalmentajatutkinto, valmentajan erikoisammattitutkinto golf ja jääkiekko,
laillistettu hieroja.
> Perhe: Vaimo Tuula, tytär Linnea
ja poika Eelu.
> Harrastukset: Työ on harrastus,
golfissa tasoitus on nolla, talvella
hiihto ja kuntosali.
KIURUVEDELTÄ Batu Lempinen
lähti Lohjalle Kisakallion liikunnanohjaajan peruskurssille vuonna 1987 ja heti perään Porvooseen
hierojakouluun 1988?1989.
. Viime syksynä tein valmentajasopimuksen Katinkulta Golfin
kanssa. Nyrkkeilyottelun tulot menevät
hyväntekeväisyyteen.
URHEILULLINEN Batu Lempinen on monen liikuntalajin taitaja. Jaaha, vai niin, tyytyy Lempinen kommentoimaan ja luonnehtii veljeskaartia ?itsepäisiksi oman
tien kulkijoiksi?.
. Vuosina 1989?1990 olin Kalpan liigajoukkueen hieroja, mikä
olikin opettavaista ja mielenkiintoista aikaa.
Vuosina 1994?1998 Lempinen
toimi HJK:n (Helsingin Jääkiekkoklubi) valmennuspäällikkönä,
sen jälkeen Redwings-seuran valmennuspäällikkönä Helsingissä
ja 2000-luvulla Kittilän Palloseuran junnuvalmentaja, Suomen jääkiekkoliiton Lapin alueen aluevalmentajana ja tyttökiekkokouluttajana.
Lempinen opiskeli Vierumäellä
liikunnanohjaajaksi 1990-luvun
alkuvuosina, erikoisalueena valmennus. En ole hyvä nyrkkeilijä, mutta olen aina ollut kallellaan auttamaan muita ja tämä tapahtuma on
yksi osoitus siitä, mitä saadaan yhdessä aikaan. lokakuuta 2015
9
JAANA SELANDER
Batu
Lempinen:
?Kallellaan
auttamaan
muita?
50 VUOTTA Batu Lempinen ottelee lauantaina Turpaanvetotalkoissa Matti Lappalaista
vastaan. Häneltä käy nyrkkeily, golf, jääkiekko ja salibandy.
. Työhöni kuuluu uusien jäsenien
hankkimista, opettamista, markkinointia ja kilpapelaajien valmentamista
Ruhasilla onkin kiva mökkiyhteisö Koivujärven Peuraniemessä.
Peuraniemessä koko sisarusparvi
on syntynyt ja kasvanut.
Kai Ruhanen on ylpeä, että hän
sai käydä ensimmäisen kansakoululuokkansa Peuraniemestä käsin
Kalliokylän Jukolassa, vaikka koulumatkaa kertyi kolmisenkymmentä kilometriä.
. Ruhanen arvelee, että kasvava susikanta lopettaa koiralla tapahtuvan metsästyksen, sillä sudet syövät hyviä metsästyskoiria.
. Elämä on niin sanotusti
helpompaa, kaikin puolin.
. Metsästysreissu oli erittäin
mielenkiintoinen, vaikka raskas,
yöllä unta tuli vain muutamia tunteja, suurin osa ajasta kun oltiin
passissa.
Mieleen painuva metsästysrupeama Ruhaselle oli myös susijahti kolmisen vuotta sitten. Työskennellyt
Suonentiedolla (viljelyssuunnitelmaohjelmistokoulutus) ja Suomen
Rehulla.
> Koulutus: Agrologi (ylempi
AMK).
> Luottamustoimet: Kiuruveden
riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö, metsästäjäliiton
piirihallituksen jäsen, valtuuston
1. lokakuuta 2015
10
merkkipäivä
Ei mikään turisti, vaan alkuasukas
50 VUOTTA Riistamiehenä, kaupparatsuna, viljelijänä ja
poliitikkona tunnettu
Kai Ruhanen sanoo
oppineensa vuosien
varrella sen, ettei
kannata jäädä märehtimään negatiiviseen
tilaan, vaan pitää
pyrkiä mahdollisimman pian positiiviseen
ajatteluun.
JAANA SELANDER
NÄIN ajatellen saa paljon enemmän
aikaiseksi. Juhlat Kalliokylän
Jukolassa 31.10.
> Työ: Kasvinviljelytila Punasuolla,
Peuraniemessä ja Huttulassa,
puimuriurakointia. Keskiviikko 14. Kun isäni täytti 50 vuotta, hän
opiskeli konekirjoituksen ja 25
vuotta siitä hän opiskeli kirjoittamista. Valkeismäen
Erämiehet kaatoi kaksi vasaa.
Seuralla on viiden hirven kaatolupa.
. Koivujärvellähän on joko alkuperäisasukkaita tai turisteja, Ruhanen linjaa.
. Sitä itse kuvittelee tietävänsä, missä hirvi on, mutta kun
koira nostaa nokan, se lähteekin
ihan eri suuntaan ja sieltä se saalis sitten löytyy.
Ruhasella on kaksi hyvää metsästyskoiraa: Kirkkokaarron
Feija ?Taika. En ymmärrä, miksi pitää riidellä, jopa suvun sisällä, sellainen on
minulle ja meidän suvulle vierasta,
Ruhanen tuumaa.
Ruhanen sisarusparven nuorimpana tulee erinomaisesti toimeen
kolmen vanhemman siskonsa kanssa. Sosiaalisena ihmisenä kaikenlainen toisten ihmisten kanssa toimiminen ja ihmisten auttaminen on sydäntäni lähellä, perustelee Kai Ruha-
JAANA SELANDER
k u ka?
> Nimi: Kai Ruhanen, täyttää 50
vuotta 27.10. Sillä perusteella minut lasketaan
Koivujärven alkuperäisasukkaaksi. Ruhanen on aktiivisesti mukana myös LC-Kiuruvedessä.
. Elämästä ei pitäisi luovuttaa
missään iässä. Miljöö on nätti ja sopivan
kodikas juhlien järjestämiseen.
Siellä on hyvä tavata sisarukset, sukua, ystäviä, tuttavia
ja yhteistyökumppaneita, Kai
Ruhanen sanoo. On kiva katsella lasten kasvamista ja seurata heidän tekemisiään.
Kai Ruhasen esikuva on tietys-
ti oma isä, Jussi Ruhanen.
. Hän on
riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö, valtuuston ensimmäinen
varavaltuutettu keskustan ryhmässä, hallituksessa Kari Saastamoisen
varamies, teknisen lautakunnan jäsen, Pohjois-Savon Osuuspankin
edustajistossa, metsästäjäliiton piirihallituksessa, Valkeismäen Erämiesten ja Kiuruveden Kennelkerhon puheenjohtaja. Viime sunnuntainakin oli
susi repinyt hirvikoiran Otamäessä, ihan lähellä Kiuruveden rajaa. Se on hirmuinen menetys koiran omistajalle.
Karhuja Kiuruvedellä on kaksi pentuetta, noin 10 yksilöä.
Ruhasen mielestä Kiuruvedelle pitäisi saada lähivuosina karhunkaatolupa.. Ruhanen arvioi, että susikanta on kovasti kasvamassa Suomessa, koska susilla
ei ole vihollisia. Kun Punasuolla oli vielä karja, teki Ruhanen töitä samaan
aikaan kodin ulkopuolella maatilaohjelmistoihin erikoistuneella Suonentiedolla ja Suomen Rehulla, tu-
lipa siinä välissä opiskeltua vielä ylempi korkeakoulututkintokin,
agrologiksi.
Ruhanen ei kaipaa takaisin myyntityöhön ja hotelliasumiseen, parhaina vuosina hän ajoi 50 000 kilometriä, teki 7 laivareissua, pukupussi oli aina valmiina lähtöön.
Tänä päivänä Ruhanen hoitelee
kasvinviljelytilaansa Punasuolla,
Peuraniemessä ja Huttulassa sekä
urakoi muiden tiloilla.
50-VUOTISJUHLIAAN Kai
Ruhanen viettää Kalliokylän
Jukolassa, missä hän kävi ensimmäisen luokan kansakoulua.
Sen jälkeen Jukola pantiin kiinni.
. Syyslomakin
käynnistyi hirvimetsällä viikonvaihteessa. Kiuruvesi sai silloin kahden suden kaatoluvat Tihilän seudulle.
. Ympäripyöreitä
Ruhanen juhlii vapautunein
mielin, vuodet ovat tuoneet
perspektiiviä elämään.
Pitkärannassa kaatui kesällä 105-kiloinen naaras
KAI RUHANEN on luontoihminen, jos kuka. ja Punasuon Aya.
Aya on Ruhasen kennelin kasvatti. Viime elokuussa hän oli Venäjän puolella,
Pitkärannassa, karhunmetsästyksessä. Eksoottisinta siinä oli, että pakkasta oli koko ajan yli 30 astetta. Elämällä on paljon
annettavaa.
Myös Kai Ruhanen on ollut aikaansaapa. Ruhasella on ollut oma
kennel kolmisen vuotta.
Kai Ruhanen on metsästänyt
Venäjällä elokuussa kaadetun karhun
tassu.
12-vuotiaasta lähtien. Eikä ihme, sillä hän haluaa tulla toimeen kaikkien kanssa.
. varavaltuutettu (kesk), teknisen
lautakunnan jäsen, Pohjois-Savon
Osuuspankin edustajistossa,
Valkeismäen Erämiesten puheenjohtaja, Kiuruveden Kennelkerhon
puheenjohtaja, LC-Kiuruveden
jäsen.
> Perhe: Vaimo Nea, lapset: Taneli
(16) ja Atte (25).
nen luottamustehtäviin mukaan lähtemistä.
IKÄVUOSIEN karttumisen Kai Ruhanen sanoo olevan vapauttavaa.
On tullut näkökulmaa elämään,
malttaa jo istahtaa hetkeksi, vaikka sitä eivät kuulemma omat pojat usko.
. Parasta metsällä on luonto ja
seura sekä koirien kanssa toimiminen. Seitsemän miehen porukka kaatoi 105-kiloisen naaraskarhun.
. Poikkeuslupa saadaan tietyksi
ajaksi ja se on silloin käytettävä.
Olipa sää mikä tahansa.
Kiuruvedellä liikkuu Ruhasen mukaan yksi lauma susia,
niiden reviiri on Kiuruveden
kokoinen. Koivujärvi on minulle ja sisaruksilleni latautumispaikka, siellä
kuikka huutaa.
MUKAVANA miehenä tiedetty Ruhanen on monessa mukana. Tällaisen ideologian opin vanhemmalta kaupparatsulta, kun työskentelin Suomen Rehulla.
Ruhasesta myönteisyys paistaa
kauaksi
Saimme vihjeen, että tänne tar-
JES! Samppa Niskanen (vas.), Vilhelmi Kilvensalmi ja Eetu Nykänen iloitsivat iltapäiväkerhon uudesta televisiosta.
vittaisiin lapsille omaa televisiota.
Palkitsevinta on, kun näkee miten
iloisia lapset ovat tästä, kertovat
puolisot Lea Luttinen, Helka Remes ja Marja Pennanen.
Kerhotiloihin oli tehty valmiik-
si pieni television katselunurkkaus, jossa lapset voivat kastoa televisiota lattiatyynyillä istuen tai
Ryhmässä käsitellään eri aiheita
äitien toiveiden mukaan. Itsekin olen oppinut täällä paljon. Toisinaan lapset ovat
väsyneitä koulupäivästä, emmekä
tee mitään sen kummempaa kuin
oleilemme yhdessä.
Ruotsalainen on nyt ohjannut
kerhoa reilun vuoden ajan.
. Äidinmaito on parasta
ja edullisinta lähiruokaa vauvalle, kätilö ja terveydenhoitaja Anni Komulainen sanoo.
Imettäessä äidin ja vauvan välinen kiintymyssuhde on tärkeä.
Äidinmaidosta vauva saa tärkeitä vasta-aineita. Lähdin mukaan ryhmään, koska minulla on ollut paljon ongelmia
imettämisen kanssa. Hän koki, ettei
saanut apua mistään.
. Hän oli niin pieni vielä, eikä
jaksanut imeä. Päiväkoti Kimpassa.
Myös raskaana olevat ovat tervetulleita ryhmään. Neuvolan henkilökunnalle olikin yllätys, kun tukiryhmän toimintaan osallistuu kolmisenkymmentä äitiä.
. Sieltä voi saada
imetystietoutta jo etukäteen, Martikainen kertoo.
sohvalla loikoillen.
. Toinen äiti voi olla paras antamaan käytännönvinkkejä imetykseen. Missäs se telkkari on. Etsin tietoa netistä, pidin kaa-
RUOKAHETKI Krista Kallioväli
imettää nuorimmaistaan Danielle
Pasasta. Kaikki konstit tuli kokeiltua, Kallioväli muistelee.
Kallioväli kokee imettämisen
julkisilla paikoilla aivan luontevaksi asiaksi. Se oli hirveää, kun imettäminen
sattui kauheasti. Keskiviikko 14. Elokuvia katsellessa lapset rauhoittuvat ja levottomuus vähenee, kertoo
Ruotsalainen.
Iltapäiväkerhossa jokaisella lapsella on omia puuhiaan. Imetystukiryhmän Facebook-sivuilla on
noussut esille useita aiheita, kuten
imetys ja töihin lähteminen, imetyksen apuvälineet, taaperoimetys
ja lapsen ravitsemus.
Vuodessa Kiuruvedelle syntyy
noin 70 vauvaa. Täysimetys onnistui
kolmen kuukauden iässä, siihen asti
pumppasin rintamaitoa hänelle.
Ensimmäisen lapsen kohdalla
imettämisessä oli suuria haasteita, kun Kallioväli kärsi alkavasta
rintatulehduksesta. Välillä maalataan tai ommellaan yhdessä.
. Täällä
näkee, että senkin jälkeen imettäminen on ihan luonnollista.
Neljän lapsen äiti Marja Lonkila
imettää viereisessä pöydässä vuoden ikäistä Miro-poikaansa.
. Kiitos!
Onpa se hieno, kiitteli Vilhelmi
Kilvensalmi tullessaan koulun jälkeen iltapäiväkerhoon.
Televisio pistettiin heti toimintakuntoon ja lapset valitsivat katsottavan elokuvan. Toivoisin voivani auttaa muita äitejä jakamalla
kokemuksiani, Kallioväli kertoo.
Danielle syntyi kuukauden etuajassa, eikä imettäminen onnistunut alkukuukausina.
. Ryhmämme toiminta on hyvin
vapaata, eikä mene tietyn raamin
mukaan. Kun lapsella on nälkä, hän imettää oli paikka kauppa
tai kahvila.
Hän suunnittelee lopettavansa imetyksen, kun Danielle on yli
kahdeksan kuukauden ikäinen.
. Sellainen rutiini meillä on, että aloitamme iltapäiväkerhon joka kerta lapsijoogasta tutulla aurinkotervehdyksellä. Piirroselokuvassa villisti tanssivien eläinten tanssi
rauhoittui, kun Samppa Niskanen
painoi kaukosäätimestä pause-nappia. Imetystukiryhmässä vaihdetaan ajatuksia ja tavataan muita
äitejä, Lonkila kertoo.
NEUVOLAN imetystukiryhmä
syntyi äitien toiveesta neuvolakäyntien yhteydessä. Miro on meidän iltatähti ja vanhempien lasten aikaan tietoa ei ollut näin paljon saatavilla. Lasten innosta ja onnistumisen hetkistä tulee itsellekin hyvä
mieli, kertoo Ruotsalainen.. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa avoimessa päiväkodissa.
. Kokoonnumme seuraavan kerran 4.11. Lapset ovat puurtaneet
pitkän koulupäivän ja sen jälkeen
on mukava tehdä omia juttuja. Isosiskot 3-vuotias Alexandra
ja 2-vuotias Melinda olivat mukana
neuvolan kokoamassa imetystukiryhmässä kahvila-ravintola Iltalypsyssä.
lin lehtiä rintaliiveissä ja saunoin
paljon. Ryhmästä äidit
saavat tukea, jos imetys ei jostain
syystä onnistu.
. Ennen ensimmäistä lasta ajatteli, että imettäminen on
helppoa: laitetaan vain tissi vauvan
suuhun. Neuvolan koolle kutsuma imetystukiryhmä kokoontui toista kertaa.
. Siinä syytti hirveästi itseään, kun kaikki ei sujunutkaan hyvin. Imetys ei kuitenkaan ole äitiyden mittari, eikä täällä tuomita ketään, jos antaa korviketta tai
ei imetä, kertoo terveydenhoitaja
Sirpa Martikainen.
Imetystukiryhmän toimintaan
osallistuu myös vapaaehtoisena
terveydenhoitajaopiskelija Tiina
Nousiainen.
Lasten iltapäivätoimintaan lahjoitettiin oma televisio
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
KEHITYSVAMMAISTEN lasten iltapäivätoimintaan lahjoitettiin televisio ja dvd-soitin.
. Lattialla istuskellessa voimme samalla venytellä ja siinä tulee
myös kehonhallintaa meille. Ajattelen, että kahdeksan kuukauden ikäinen on jo liian iso imetettäväksi. lokakuuta 2015
11
Ryhmästä tukea imetykseen
TIINA KILVENSALMI
IMETYSVIIKKO
Äidit saavat vertaistukea toisiltaan neuvolan perustamasta
imetystukiryhmästä.
Tällä viikolla vietetään
maailmanlaajuista
imetysviikkoa.
TIINA KILVENSALMI
KOLMEN lapsen äiti, Krista Kallioväli, imetti nuorimmaistaan,
neljän kuukauden ikäistä Danielle Pasasta, kahvila-ravintola Iltalypsyssä maanantaiaamuna. Eläimet jatkoivat laulamistaan
kovaan ääneen, Sampan laittaessa
elokuvan pyörimään uudelleen.
. Taas opittiin uusi taito! Jes,
iloitsi iltapäivätoiminnan ohjaaja
Riina Ruotsalainen.
Kehitysvammaisten lasten iltapäiväkerhossa pidettiin viime viikon keskiviikkona pienet juhlat,
kun LC Kiuruvesi Nivan puolisot
lahjoittivat lapsille ikioman television ja dvd-soittimen.
. Sitä ajattelutapaa haluankin muuttaa täällä ryhmässä. Imettäminen on helppo tapa
ruokkia lapsi
Tuntuu, että
olen reipastunut täällä. Kiuruveden kirjastosta on
lainattavissa kolme erilaista museosalkkua.
Muistelusalkku on suunnattu
ikäihmisille. Hänen isosiskonsa
Enni Laitinen houkutteli hänet
teatteriharrastuksen pariin.
. Enni vain sanoi, että lähde mukaan. Lokakuun
loskakeleissä on mukava tulla katsomaan värikästä ja iloista lastenteatteria, kertoo ohjaaja Henna
Peltoniemi.
Näytelmää on harjoiteltu lukuisia kertoja koulupäivän jälkeen.
Nuorin näyttelijöistä on seitsemänvuotias.
. lokakuuta 2015
K U LT T U U R I
Värikäs
tarina
ystävyydestä
ENSI-ILTA Maalaiskaupunginteatterin esittämä lastenmusiikkinäytelmä Risto Räppääjä ja
Nuudelipää kertoo tarinan ystävyydestä. Itselleni näytelmän ydin on, että tärkeintä mitä voit toiselle ihmiselle antaa, on oma aikasi. Koulussakin
uskallan sanoa oman mielipiteeni
paljon paremmin, Helmi kertoo.
Helmiä ei häiritse yhtään, että
Näytelmän ohjaaja Henna Peltoniemi.
ANU ALAPARTANEN
Museosalkkujen avulla matkataan menneisiin
TIINA KILVENSALMI
Muistelusalkku vie aikamatkalle 30-50-luvuille.
MUSEOSALKUT vievät aikamatkalle menneille vuosikymmenille.
Salkullinen täynnä vanhoja esineitä herättää ikäihmisissä omia
muistoja. Perinnekontin avulla pääsee tutustumaan
oman kotiseudun historiaan ja. Salkku sisältää runsaasti esineitä, joita saa vapaasti koskea ja
kokeilla. Muistelusalkkua voivat
hyödyntää muutkin kuin ikäihmiset, vinkaa Ann-Mari Karvinen
Ylä-Savon paikallismuseoiden kehittämishankkeesta.
Muistelusalkku sisältää myös
kansion, jossa on esineiden aihepiireihin liittyviä tehtäviä ja tietoja.
Perinnekontin välityksellä oppi-
laat pääsevät tutustumaan entisajan maalaistalon arkeen esineiden, kuvien, tehtävien ja AV-aineiston avulla. Lasten kanssa työskentely on
antoisaa, he inspiroivat minuakin.
Lapset ovat niin sitoutuneita tähän
hommaan, se ottaa ihan sydämestä, Peltoniemi sanoo.
Lavastuksen toteutti Väinö Kemiläisen johtama lavastusryhmä,
joka saakin Peltoniemeltä erityiskiitosta.
. Myös lapset ovat
päässeet osallistumaan lavastuksen ja puvustuksen suunnitteluun.
Peltoniemi opiskelee Kokkolassa
teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Nuoremmille sukupolville tavarat toimivat opetusvälineinä. Perinnekontti vastaa kysymykseen: millaista oli elämä entisajan
maalaistalossa. Risto Räppääjän hullunkurisessa maailmassa piisaa vilskettä ja melskettä.
. Perinnekontti on
suunnattu alakoululaisille, mutta
sitä voivat vapaasti käyttää muutkin kohderyhmät.
. En aiemmin osannut ajatella,
että teatterin harrastaminen on näin
kivaa ja monipuolista. 12
Keskiviikko 14. Perinnekontin kautta myös omat juuret ja historiallinen tieto tulevat tutuksi. Näytelmän ohjaaminen on osa hänen
opintojaan. Kommellusten
kautta Risto tutustuu uuteen naapuriinsa. Kerrostalossa
asuvan Riston naapuriin muuttaa
Nelli Nuudelipää. lokakuuta.
TIINA KILVENSALMI
LASTENMUSIIKKINÄYTELMÄ
Risto Räppääjä ja Nuudelipää kertoo tarinan Risto-pojan ja Nellitytön ystävyydestä. Nousiainen toimiikin ohjaajan oikeana
kätenä ollen taustatukena ja neuvonantajana.
Näytelmä on syntynyt Sinikka
LAVALLA Risto Räppääjän roolissa Helmi Laitinen, Rauha Räppääjän roolissa Julianna Tossavainen
ja Herra Lindberginä Jonne Nukari.
ja Tiina Nopola lastenkirjasarjan
pohjalta.
RISTO RÄPPÄÄJÄN roolissa nähdään 13-vuotias Helmi Laitinen.
Teatterinlavalla Helmi on ensimmäistä kertaa. Sen tarkoituksena on
herättää muistoja 30-50-lukujen
arjesta esineiden, musiikin ja kuvamateriaalin avulla.
. Iloa
ja väriä täynnä oleva näytelmä saa ensi-iltansa
Kiurusalissa maanantaina 19. He saivat toteutettua minun visioni, vaikka en aina osannut niitä selittääkään. Hänen opiskelukaverinsa, kiuruvetinen Maiju Nousiainen, tutustutti Peltoniemen Kiuruveden teatteritoimintaan. Koko
perheen näytelmä tarjoaa ajateltavaa myös aikuisille
Nelli ei ole aivan tyttömäisin
tyttö. Keskiviikko 14. Salkku
on suunnattu yläkoululaisille ja lukiolaisille. Ohjaaja Hennasta saa
inspiraatiota, kun hän on niin iloinen. Heillä oli samanlainen paperinen paikkalippu kädessä kuten minullakin kassini pohjalla.
Pyörivät siinä liikkuvassa junassa aikansa ja etsivät paikkojaan. Näytelmän opetus on, että tyttö ja poika voivat olla kavereita, eikä siinä tarvitse olla mitään muuta, Sara sanoo.
Saralle näytelmä on tuonut lisää
itsevarmuutta.
. Lavalla
minun pitää liikkua kissamaisesti.
Kotona olenkin tarkkaillut neljää
kissaani ja ottanut niistä mallia.
Herra Lindbergin roolissa nähdään 9-vuotias Jonne Nukari, jolle aikuisen rooliin astuminen ei ollut mikään ongelma.
. Tulevathan minulle viikset ja
isompi maha, tuumaa Nukari astellessaan teatterilavalla aikuismaisesti.
aikoihin
oman perheen historiaan, kertoo
Karvinen.
Juhani Aho -salkun kautta oppilaat voivat tutustua Ylä-Savossa
syntyneen kansalliskirjailija Juhani Ahon elämänvaiheisiin ja
sen aikakauden ilmiöihin. Jos nyt sitten kuitenkin minä ottaisin tämän oman
paikkani, kun vaunussakin on niin täyttä.
Mies antaa paikkansa minulle.
KOHTA tulee konduktööri. Ei ole ensimmäinen kerta, kun varaat netistä väärän päivän junaliput!
NOUSEN ylös penkistäni ja astelen pariskunnan luo.
. lokakuuta 2015
13
TIINA KILVENSALMI
KOLUMNI
JAANA SELANDER
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
roolei ssa
Risto Räppääjä:
Helmi Laitinen
Rauha Räppääjä:
Julianna Tossavainen
Nelli Nuudelipää:
Sara Strömberg
Alpo: Petra Autio (kuvassa oik.)
Alpo: Enni Laitinen (kuvassa)
Herra Lindberg: Jonne Nukari
Pinja Perhonen, nellin äiti:
Maiju Nousianinen
Pontus Perhonen, nellin isä:
Jyri Lahti
Pihan lapsi:Hymy Koski
hän esittää näytelmässä poikaa nimeltä Risto.
. Istuin vaunussa neljä paikalla 9.
Jossain Suonenjoen paikkeilla vaunuun nousee pariskunta, ehkäpä juuri eläkkeelle jäänyt, arvioin. paikka 9. Minunkin lipussani on merkintä . Olet sitten mennyt varaamaan väärän päivän, tässä lipussahan lukee, että torstai eli huominen, nyt
on keskiviikko, nainen ojentaa miestään.
Ja jatkaa: . Että myydään paikkaliput samalle paikalle.
Ei mene kuin muutama tovi, kun takaani kuuluu samaisen pariskunnan keskustelu.
. Häntä kiinnostaa näyttelijän työ.
. Sillä dokumentilla ei ole tälle pariskunnalle painoarvoa, he väittävät vain kivenkovaan, että paikat ovat heidän.
KILTTINÄ ja periksi antavana nousen ylös, kerään kimpsuni ja kampsuni ja sanon, että saatte toki nämä paikat, istun muualla, mutta että pitääpä kysyä heti konduktööriltä, miten tällainen tapaus on päässyt käymään. Kaivan lippuni esiin ja tarkistan. Näytelmän kautta olen muuttunut tosi paljon. Olen vapaampi
ja voin vaikka hyppiä ilmaan jos
siltä tuntuu. Sara on ollut aiemminkin teatterinlavalla.
. Museosalkut ovat olleet suosittuja, kertoo kirjastonjohtaja Marja Siponen-Nurkkala.
Museosalkkuja
voi lainata Kiuruveden ja Ylä-Savon kirjastoista
kirjastokortilla.
Museosalkut
on suunnitellut ja toteuttanut
museoamanuenssi Anu Alapartanen Ylä-Savon
paikallismuseoiden
kehittämishankkeesta.
Perinnekontti on
suunnattu
alakoululaisten
opetuskäyttöön.
Oikealla paikalla?
MATKUSTIN viime viikon keskiviikkoaamuna junalla Iisalmesta Helsinkiin. Sitä voi hyödyntää historian sekä äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla.
. Olen itsekin pikkuisen poikamainen. Matkalippujen tarkastus!
Nainen alkaa selittämään junailijalle monisanaisesti, että mitenkäs nyt tehdään, kun heillä onkin vasta huomisen päivän junalippu. Että tämä mies tässä...
Konduktööri katsoo rauhallisesti lippua ja ilmoittaa, että hänen puolestaan pariskunta voi matkustaa tänään keskiviikkonakin.
Pariskunta on silmin nähden tyytyväinen.
KAIKKI hyvin, loppu hyvin.. Aika helppoa se on ollut. Se meissä on samaa. Pahinta olisi, jos
unohtaisi vuorosanat ja pitäisi seisoa lavalla vain hiljaa, Helmi pohtii.
Naapurintyttö Nellin roolissa
nähdään 11-vuotias Sara Strömberg. Risto on tuommoinen aika normipoika.
Enni-siskon kanssa ollaan harjoiteltu yhdessä lauluja. Tulevat sitten minun kohdalle ja ilmoittavat, että nämä paikat, 9 ja 10, on heille varattu.
Lasken Antti Tuurin kirjan Pitelemättömät kädestäni. Nyt näyttelen Alpo-kissaa, joka on Nellin paras ystävä. Minäkin viihdyn aika paljon poikien
?
Jos on väsynyt koulun jälkeen,
teatterista saa aina
voimaa.
Sara Strömberg
seurassa ja pelaan vaikka jalkapalloa tai jääkiekkoa koulussa. Jos on väsynyt koulun jälkeen, teatterista saa aina voimaa,
Sara kertoo.
Teatteriharjoitukset on joka kerta aloitettu yhteisellä keskustelulla ohjaajan ideoimista aiheista.
Myös improvisaatioharjoitukset
ovat osa aloittamisrituaalia.
16-vuotias Enni Laitinen on ollut
mukana useammassa lastennäytelmässä
Suomessa nimi Saaga on
1900-luvun alusta vuoden
2009 loppuun mennessä
annettu 482 ja Saga 3354
henkilölle. lokakuuta 2015
VIIKOSTA VIIKKOON
viikon vitsi
. Tykkään, varsinkin Barbiesaduista. Vuodesta 2015
lähtien Saagan nimipäivä on
suomenkielisen kalenterin
mukaan 17. Helmikin on kaunis
nimi ja äitini kuuli Helmistä tarinoita mummolta.
. Äiti Katja Roivainen kertoo.
. Tykkäätkö saduista?
. Saagan nimipäivää vietetään ensimmäistä kertaa lauantaina 17.10., sillä Saaga tuli nimipäiväkalenteriin vasta tänä vuonna
JAANA SELANDER
JAANA SEALNDER
Lauantaina 17.10.
Uhkapelurit Peltohovissa.
Bändin Ohjelmisto koostuu
pääosin 1950- ja 1960-luvun
beat-, rautalanka- ja
rock?n?roll-sovitteista. Katson myös Barbieleffoja. Ketkä ovat parhaita
kavereitasi?
. Suurin
rakkauteni päällä maan.
. Illalla leikin kaverini Alisan kanssa, hän
asuu samassa kerrostalossa kuin
minä.
Sinulla on hiukset kiharalla ja
kaunis mekko päällä, onko ul-
konäkö sinulle tärkeä?
. Nimeä emme olleet miettineet valmiiksi ennen syntymää,
sillä odotimme poikaa. lokakuuta,
joka jo ennestään on
ollut suomenruotsalaisen
kalenterin mukaan Sagan
nimipäivä.
Miten sinua Saaga koulussa
kutsutaan?
. Kuka on
opettaja. Kyllä on. Ja leikin siskoni Unnan
(6) kanssa barbeilla. Minulla on paljon
kavereita: Alisa, Venla, Viivi,
Aada ja Aatu.
Mikä on parasta koulussa?
. Kuten
Elvis, Olavi Virta, Brian
Setzer, Eddie Cochran...
Jäsenet: Marko Heikkinen
(laulu, komppikitara), Pekka
Koponen (soolokitara),
Harri Tolvanen (basso),
Timo Karhunen (rummut
ja perkussiot). Helmi on äidin mummon siskon nimi. Lappi on
ollut aina sydäntäni lähellä, sillä siellä on kaunista.
. Molemmilta puolin isoisoäidin nimi.
t ies it kö?
1. Yhtyeen
kotipaikka on Kuopiossa.
Mistä nimi Saaga on peräisin. Meillä on
ainakin 19 barbia.
Mitä harrastat?
. Äiti Katja kertoo,
että Saaga itse valitsi juttuun
vaatteet, vihreän mekon ja violetin boleron.
Hiuksien pitää Saagalla olla
aina tip top. Tykkään nimestäni.
Lauantaina 17.10.
Nicky Rothen esiintyy Pub
Havannassa lauantaina.
Keikalla ovat mukana
kiuruvetinen Juha
Pietikäinen ja Tuomo
Kaarakainen. Kävelen iltapäivähoitoon Satumetsän päiväkotiin. Käyn harjoituksis-
Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu
sa siskoni kanssa.
Mitä teet koulun jälkeen?
. Saagaksi ja Saaga Helmi
Pauliinaksi. Rothenin
musiikki on punkkia, metallia
ja psychobillya.
Millä luokalla olet. 14
Keskiviikko 14. Saaga on nimen
suomenkielinen muoto,
muissa kielissä nimi esiintyy
muodossa Saga.
3. Mikä on nimeltään Olavi Paavolaisen savoksi käännetty
kirja ?Synkkä yksinpuhelu??
. Nimestä minua ei
ole kiusattu. Saaga on saamelainen nimi
ja kaunis nimi tytölle. Pauliina on Saagan isän äidin nimi sekä Saagan äidinäidin mummon nimi. Saaga johtuu sanasta
saga, joka merkitsee varsinaisesti Norjan ja Islannin
viikinkiajan ja varhaisen
keskiajan historiaan liittyviä
kaunokirjallisia kertomuksia,
saagoja, mutta joka ruotsin
kielessä tarkoittaa myös
satua.
2. Hänestä voi tulla vielä vaikka prima ballerina. Saaga merkitsee meille tarua, tarinaa kauniista ihmisestä.
Saaga-nimi loksahti heti. Kahdessa ultrassa kerrottiin, että meille tulee poika.
Entä Helmi ja Pauliina?
. Balettia Nivan koululla kerran viikossa. Jos kampaajaäidin
jälki ei tyydytä itseensä kriittisesti suhtautuvaa Saagaa, purkaa hän välittömästi pois äidin
tekemän kampauksen.
Nimipäivät
Tänään: Elsa, Elsi
Torstai: Helvi, Heta
Perjantai: Stella, Sirkku, Sirkka
Lauantai: Saana, Saaga
Sunnuntai: Satu, Luukas, Luka
Maanantai: Uljas
Tiistai: Kasper, Jasper, Jesper. Saaga
on aivan saagan näköinen tyttö.
Saaga on taru, kaunis, pieni ihminen, niin ihmeellinen. Myterä iteksiih höpäjintä.
VIIKON MIETE
On hyvä, että me tapasimme nyt vasta.
Jos olisimme tavanneet aikaisemmin, me
olisimme tähän mennessä jo eronneet.
Eeva Kilpi
menot
Saagasta tulee prima ballerina
NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Saaga Helmi Pauliina Kinnunen (7) tykkää barbeista ja baletista. Nicky Rothen
on käynyt keikkailemassa
aikaisemminkin Kiuruvedellä
ja palannut aina uudelleen,
koska Kiuruvedellä on kiva
meininki ja hyvin väkeä.
Pietikäisen kanssa Rothen
on keikkaillut Nicky Rothen
Bandin nimellä, muutoin
Rothen kulkee Flesh Roxonin
nimellä, Andy Mc Coyn
kanssa Rothen keikkaili
viime kesänä. Kun saadaan käydä tietokoneella, pelata iPadeilla, myös
välitunnit on mukavia.
Saaga tarkoittaa satua. Olen Nivan koululla ensimmäisellä luokalla, opettajani on
Merja Autio
Sunnuntai
CORGIEN MATKASSA Näin Corgi-koirat Eetu ja Pietu auttavat arjessa
Taivaan ihmeitä
Päivät ovat syksyn myötä kovin lyhentyneet ja kylmentyneet. Illan
seremoniat aloitti Marja Kauhanen
pianonsoitolla ja Lauri Kärkkäinen
lupsakalla tervetuliaispuheellaan.
Tämän jälkeen saatiin käydä nauttimassa rokkaa, minkä Miina Tuhka-
nen oli Elsa Tikkasen ja Rauha Jauhiaisen avustamana valmistanut. Perjantai
ylin 8 ºC alin 3 ºC
17.10. Otetaan jiäkuapista
kylymä olut, avataan se
ja heetäävyttään sohvalle
kahtommaan urheiluruutua.
ylin 8 ºC alin 2 ºC
18.10. Jotkut
vetäytyvät sosiaalisesta
elämästä. 15
Mykyrokka maistui mainiolta Kiuruves-seuran kekkereissä
KIURUVES-SEURAN mykyrokkailta 4.10. Yksi syy
siihen on ärtyneisyyden
lisääntyminen.
Tuosta voes kyllä piätellä, että
myö tiällä Kiuruveellä eletään
jatkuvassa pimmeyessä, kun
noita kiloja tahtoo kertyä kesäsä
talavesa. Hyvin se maistui vieraillekin. Ihmisten
paino tapaa nousta talvella
joitakin kiloja. Sitten vuan
uunin pankolle pitkälleen muihin
jookkoon.
3
IS: Hauska idea arkeen:
Kehittäkää joka viikko
hauska rutiini.
Meellä se on sama tapa joka
perjantae ja laavantai ja välistä
viikollaen. Maanantai
ylin 5 ºC alin 2 ºC
20.10. Aamulla herättyämme ehdimme jo nähdä kauniit kuuraiset auringonnousut, ja iltalenkin aikaan
on jo selkeillä ilmoilla värikkäät auringonlaskut luomassa tarumaista tunnelmaa.
Muutamana iltana taivaalla on kiitänyt
myös hieman tavallista enemmän äänekkäitä lentokoneita muodostaen kauniita
oransseja kiekuroita muutenkin hienolle
väripohjalle.
Hauska on välillä istahtaa tuonne niitylle ihaileman tuota kaikkea kauneutta ja
kuuntelemaan illan ääniä.
Ihmeellisintä ovat kuitenkin meidänkin mielestämme olleet nuo myöhäisiltojen loimuavat revontulet. Kotiseutuliiton tervehdyksen toi Vuokko Kivisaari ja Simo Autio kutsui Helsingin
rapakkojokisten järjestämään pikkujouluun. (Kiuruvesi N:o 41-1965)
työttömät
DIRKJAN RANZIN / FLICKR / CREATIVE COMMONS
Foreca
14.10. Tiistai
ylin 5 ºC alin 2 ºC
Huom. Sääennusteet ovat voineet
muuttua lehden ilmestymisen jälkeen.
Tiedot on tarkistettu maanantaina 13.10.. Talon isäntä suntio
Aki Kauhanen oli jo alakerrassa toivottamassa tervetulleeksi. Eivät isäntä ja emäntäkään ole kuulemma koskaan ennen pitkän ikänsä aikana moista nähneet, ja he
ovat kyllä jo aika vanhoja.
Teksti ja kuva:
Minna Lappi
ylin 7 ºC alin 3 ºC
19.10. Lauantai
Liihaavat on leppoosia, ee nee tie keppoosia...
tietookaan ärtymyksestä, rasva
vuan valluu suupielistä ja silimät
alakaa luppasemmaan. Mutta seurallisia myös
kyllä ollaan. Ne ovat muodostaneet mitä ihmeellisimpiä kuvioita ja
tanssineet pitkin taivaankantta uskomattomissa väreissä. Torstai
No eekö se riitä, että sannoo: Oho.
Sehän on sama kuin että pyytää
anteeks.
2
Helsingin Sanomat:
Pimeys saa syömään
enemmän ja liikkumaan
vähemmän. Varsinniin, jos on
tarjolla kalakukkoo ja mykyrokkoo.
Sinne myö männään suuna
piänä ja syönnin jäläkeen ee oo
Osavuosikatsaus 2015
viikon sääennuste
Näin viikon uutiset kääntyvät maalaisjärjellä.
Ilta-Sanomat:
Räikkönen ei pyytele
anteeksi sitä, että kolari
Venäjän GP:n viimeisellä
kierroksella vei hänen
maanmieheltään Valtteri
Bottakselta kolmannen
sijan.
työlliset
84,5 %
Kyllä myö tiijettään paremmin!
1
KIURUVEDEN
TYÖLLISYYS
15,5 %
TILASTO
50 VUOTTA
Keskiviikko 14. Keskiviikko
ylin 7 ºC alin 3 ºC
15.10. oli koonnut salin täyteisen yleisön Suvilahden kappelin kerhohuoneistoon. Salin olivat emännät kukkasin koristaneet
kauniiksi ja iso rokkapata ihanine
tuoksuineen kiihdytti nälkää. lokakuuta 2015
ylin 9 ºC alin 3 ºC
16.10
Hyvä pelaaja syöttelee, pelaa
joukkueelle, on reilu ja varma pelaaja. Jalkapalloharkoista kuulin kavereiden kautta ja päätin lähteä
kokeilemaan. KK sai
ottelulle hyvän alun, kun Jonna
Marttilan laukaus upposi yläkulmaan ajassa 0.07. Kiuruveden Palloilijoiden
vuoden Pelimies potkii palloa yksin ennen maalivahtiharjoitusten
alkua.
. Edarin tehokkaimmat
olivat Jarkko Huttunen (1+1) ja
Elias Luttinen (1+1). TeKi oli selvästi monella osa-alueella KK:ta jäljessä, ja peli oli varsin
hidastempoinen. PoU hyödynsi maalipaikat, KK ei. Pelin huikea valopilkku oli Minka Tikkanen, joka
teki huimaa jälkeä hyökkäyspäässä. Joukkueen hyväksi pelaan aina.
Kesäkuukausina Jauhiainen käy
harkoissa kolme neljä kertaa viikossa. Komeimman
pokaalin sai 13-vuotias
Aimo Jauhiainen, kun
hänelle ojennettiin
vuoden 2015 Pelimies
-palkinto.
TIINA KILVENSALMI
TEKONURMIKENTÄN laidalla on vielä torstai-iltapäivänä hiljaista. Perusharkkojen lisäksi hän
osallistuu maalivahtien omiin
treeneihin.
. Ottelun tehokkaita olivat Paula Pennanen (3+2), Minka Tikkanen (1+3), Miia Hyvönen (2+0) ja
Jonna Marttila (2+0).
TURNAUKSEN toisessa ottelussa
naisia vastaan luisteli LiKi. 16
Keskiviikko 14. lokakuuta 2015
UR H E I LU
KIUPA Kiuruveden
Palloilijoiden kauden
päättäjäisissä jaettiin
palkintoja nuorille palloilijoille. Haaveena
olisi, että aikuisena voisi pelata
jossain ylemmillä tasoilla.
KESKIVIIKKOILTANA Nivan
koulun juhlasalissa kävi kova kuhina, kun KiuPan kauden päättäjäisiin saapui noin 150 kiupalaista. Silloin
ei pelata joukkuepeliä, vaan tehdään pelkästään maalivahtien jut-
Ilman joukkuetta en olisi
tuja.
Jalkapallon lisäksi Jauhiaisella on toinen tärkeä harrastus, pianon soittaminen. Tasaisen taistelun jälkeen LiKi vei voiton 4-3.
Ottelun tehokkaita olivat Jonna Marttila (2+0), Paula Penna-
nen (0+2) ja Anniina Hurskainen (1+0).
EDUSTUSJOUKKUE matkasi kauden ensimmäiseen vieraspeliinsä Polvijärvelle. Edel-
lisen kerran pysti on mennyt junioripelaajista Ilmari Niskaselle, joka pelaa nykyään Kuopion
Palloseurassa ja juniorimaajoukkueessa.
. Edarin seuraava kotipeli on ensi lauantaina
klo 16 Rantasalmea vastaan, tervetuloa.
D1-JUNIORIT pelasivat lauantaina
kotona Oulaisten Jääkobria vastaan. Viime kaudella pohjoista harrastesarjaa pelattiin
kahdella kiuruvetisellä joukkueella, mutta tälle kaudella voimat yhdistettiin myös virallisesti.
Ensimmäisessä pelissä KK kohtasi uusvanhan tuttavuuden TeKin, joka lähti parin kauden tauon jälkeen uudelleen sarjaan. Aimo Jauhiainen luo positiivista imagoa seurasta niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Maalivahtina olossa parasta on, kun saa ottaa palloa kiinni ja syöksyä sen perään. Loppulukemista
7-2 huolimatta ottelu oli varsin tasainen . Maalivahtien treenit ovat erilaiset kuin
koko joukkueen kanssa. Naisjoukkue vei
voiton selvin lukemin 9-3, mutta
maaleja olisi voinut syntyä enemmänkin, jos joukkue olisi pelannut
omaan tahtiin. Ottelu oli selvästi kovempi. LiKi ei kuitenkaan tästä masentunut, vaan johti ottelua parhaillaan 3-1. Tosi hienolta tuntuu tämä palkinnon saaminen. Hän
MIRA KOKKONEN
Naisille voitto ja tappio
MIRA KOKKONEN
KK:n Naiset juhlivat ja onnittelevat kapteeni Paula Pennasta, joka
pommitti TeKiä vastaan hattutempun.
KK: n naisjoukkueen kauden ensimmäinen turnaus pelattiin Haapajärvellä. Soittamista seitsemännellä luokalla koulua käyvä
Aimo on harrastanut ensimmäiseltä luokalta saakka.
Mitkä ovat Aimon mieles-
tä hyvän pelaajan ominaisuuksia?
. Jalkapallon pompottelun kotipihalla hän aloitti jo kolmevuotiaana muuttaessaan Kiuruvedelle.
. Ennen hän harrasti sählyä. Hän
pelaa D12-pojissa. Ilman joukkuettani en olisi tässä, tuumaa 13-vuotias Aimo Jauhiainen.
Jauhiainen on pelannut jalkapalloa KiuPassa kolme kautta. Olen aika perussuorittaja jalkapallossa. Kiuruvetiset olivat alusta asti kuskin paikalla ja voittivat ensimmäisen erän selvin lukemin. Kaikki jännittivät kenelle Pelimies-pokaali tänä vuonna menee.
Tämän vuoden Pelimieheksi KiuPa nimesi junioripelaajan. Uskon, että jalkapalloa tulen harrastamaan aina
Lisäksi voittajaluokka sai
240 euron stipendin luokkaretkirahastoonsa.
Kaikki koululaiset saivat metsäpäivästä muistoksi tuubihuivin.. Joukkueiden toimihenkilöistä palkittiin Heini Nukari, Toni Kakkonen, Tiia Väisänen, Anna Niskanen, Petri Viertorinne ja Tiina Jauhiainen.
Nivan koulun 6B metsätietävin
4-0.
Kobrat tuli kovaa toiseen erään ja
sai pari tasoittavaa maalia, mutta
KK pääsi takaisin omaan pelirytmiin ja voitti ottelun lopulta 6-2.
Sarjajohtaja Jääkobrat sai lähteä
ensimmäistä kertaa kotiin pisteittä tällä kaudella. Kisoihin oli
ilmoittautunut 525 nostajaa.
Kisat menivät Urheilijoiden nostajilta yli odotusten, sillä tuomisina oli kaksi MM-mitalia. Jänteen hallin maastossa. Kauden avausvoittoa hakemaan lähtenyt KK pelasi koko ottelun kurinalaisesti ja valmentajien ohjei-
ta noudattaen. Loppulukemat ansaitusti kiuruvetisille 8-5. (tähän sarjaan tuli Suomeen kolmoisvoitto): 1) Keskitalo Sirpa, FIN, 107
kg (49 SE+58), 145,13/181,12 p,
2) Kola-Nyström Sari, FIN, 104
kg (46+58), 139,67/168,02 p, 3)
Lilja Kaisa, FIN, 101 kg (46+55),
137,38/165,26 p. ( KiurU)
Sarja 63 kg, 45?49 v. lokakuuta 2015
17
TIINA KILVENSALMI
Painonnostossa MM-hopeaa ja pronssia
MERVI MUUKKONEN
TERHO NOUSIAINEN
k uka?
> Nimi: Aimo Jauhiainen,
13 vuotta.
> Koulu: Kiuruveden yläkoulu,
7-luokka.
> Tunnustukset: Kiuruveden
Palloilijoiden vuoden 2015
Pelimies.
> Joukkue: KiuPa:n D12-pojat,
maalivahti.
> Harrastukset: Jalkapallo ja
pianonsoitto.
LOISTAVAA 13-vuotias Aimo
Jauhiainen iloitsee Pelimiespokaalistaan, jonka Kiuruveden
Palloilijat myönsi hänelle viime
viikon keskiviikkona KiuPan
kauden päättäjäisissä.
tässä
on hyvä maalivahti, tunnollinen
harjoittelija ja hiljainen puurtaja,
perustelevat KiuPan puheenjohtaja Pekka Kattainen sekä johtokunnan jäsen ja valmentaja Vesa
Vainio.
Illan aikana KiuPa jakoi junioreille, valmentajille ja joukku-
KIURUVEDEN Urheilijoiden Inkeri Martikainen nosti MM-hopeaa ja Kaisa Lilja MM-pronssia
masters MM-kilpailuista Rovaniemellä.
Kiuruveden Urheilijoista mukana
oli Martikaisen ja Liljan lisäksi seuran kaksi miesnostajaa. -luokat.
Kuljettavana oppilailla oli kahden ja puolen kilometrin pituinen Hovin lenkki, jossa yhteensä
seitsemällä rastilla oli metsällisen
opastuksen lisäksi seitsemän kilpailutehtävää. 0)
Tikkanen Kalevi, FIN(76+-)( KiurU)
eenjohtajille satakunta palkintoa.
Nuorimmista 2-4-vuotiaista Futisseikkailijoista sekä 2004 vuonna
syntyneistä ja sitä nuoremmista
pelaajista palkittiin kaikki. Rasteilla tunnistettiin metsätyyppiä, mietittiin metsänkäsittelyä, opeteltiin puun tilavuuden ja metsikön runkoluvun
mittaamista, sekä perehdyttiin
metsäluonnon moninaisuuteen ja
riista-asioihin.
Metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilöiden lisäksi rasteilla toimi
opastajana paikallisesta riistanhoitoyhdistyksestä Hannele Saastamoinen, jonka rasteilla tunnistettiin pienpetojen nahkoja sekä hirvieläinten sarvia. Lisäksi Hannele Saastamoinen kertoi kilpailun
päätteeksi suurpedoista.
TÄNÄ vuonna rata osoittautui oppilaille varsin haasteelliseksi, sil-
lä varsinkin metsänmittausrasteilla piti mittaukset tehdä tarkasti eikä arvailemalla. Taistelijan
palkinto ojennettiin Simo Rajakankaalle. 2005
syntyneistä pokaalit saivat Venla
Tossavainen ja Tuukka Kakkonen. Tikkanen koki ruotsalaisen
Nilsson Andersin kanssa saman
kohtalon, ei yhteistulosta ja sijoitusta kilpailussa.
Tulokset: sarja 63 kg, 55?59
v.: 1) Lackus Ulrike, GER, 88
kg (38+50), 117,56/168,93 p, 2)
Martikainen Inkeri, FIN, (32+46),
105,77/151,99 p. Keskiviikko 14. Ottelun parhaina palkittiin Erno Pekkala ja Jarkko Räihä.
D2-JOUKKUE kohtasi lauantaina
vieraissa JHT:n Kalajoella. Metsätapahtumassa ratkottiin jo seitsemännen kerran alakoulujen välinen metsätaitomestaruus.
Päivään osallistu yli 100 koululaista
opettajineen.
Alakoululaisten metsäpäivään
osallistuivat Nivalta 6.-luokat sekä Rytkyn, Kalliokylän, Luupuveden ja Lahnajoen kyläkouluilta yhdistetyt 5. Kuudesta nostosta viisi onnistui ja tuloksena MM-hopea.
Kaisa Lilja saavutti omilla ennätystuloksillaan MM-pronssia.
Pronssimitali oli Liljalle itselleen
iso yllätys, joskin se oli tavoitteena.
Juhani Huttunen ei päässyt aivan
terävimpään suoritukseensa, sillä
aikainen kilpailuajankohta yhdessä painonpudotuksen kanssa sarjaan pääsystä vaati veronsa. Lisäksi riistanhoitorasteilla oli mukana vaikeitakin
tunnistettavia.
Alakoulujen välisen metsätaitokilpailun vaativalla radalla voitti Nivan 6B-luokka, jolle neljällä
pisteellä hävisi Nivan 6A-luokka.
Kolmanneksi tuli Lahnajoen koulu
pisteen erolla hopeasijaan.
Nivan 6B-luokka sai vuodeksi haltuunsa metsänhoitoyhdistyksen 80-vuotisjuhlakiertopalkinnon. (KiurU)
Sarja 77 kg, 55?59 v.: 1) Zyczkowski Ryszard, POL, 206 kg
(95+111), 259,76/379,77 p. 2004 syntyneistä palkittiin
Aada Lyytikäinen, Heidi Kokora ja Antti Saharinen. Ottelun
tehopelaajia olivat Roope Tossavainen (3+1), Aatu Kärkkäinen
(1+2), Pasi Kokora (2+0) ja Veeti Falck (1+1).
?
TeKi oli
selvästi monella osa-alueella
KK:ta jäljessä
ja peli oli varsin
hidastempoinen.
ARI RUOTSALAINEN
METSÄNHOITOYHDISTYS ja riistanhoitoyhdistys järjestivät perinteisen alakoulujen metsäpäivän perjantaina 2.10. Huttunen kyllä taisteli mitalista, mutta nyt oli tyytyminen neljänteen sijaan, sillä kaksi työntönostoa epäonnistuivat, vaikka työntö on ollut
Huttuselle se varmempi laji.
Kalevi Tikkanen tempaisi kuudenneksi, mutta työtönostot ei-
Inkeri Martikainen nosti MMhopeaa.
Kaisa Liljalle tuli MM-pronssia.
vät tuomareille kelvanneet, vaikka raudat nousivatkin suorille käsille. ja 6. 2003
syntyneistä Roope Tossavainen,
Arttu Vainio, Aatu Kärkkäinen
ja Roni Laukkanen. (KiurU)
Miehet, sarja 69 kg, 65?69 v.:
1) Morino Satoshi, JPN, 170 kg
(75+95), 230,75/383,73 p, 4)
Huttunen Juhani, FIN, 126 kg
(58+68), 171,91/305,84 p. Inkeri
Martikainen aloitti nostot varman
päälle, kun punnituksen jälkeen
selvisi, että mitali oli tulossa, jos
yhteistulos vain saavutetaan. Tehokkaita olivat
Erno Pekkala (2+0), Aapo Kämäräinen (2+0), Roope Ruuska
(1+2), Aleksi Viertorinne (1+1)
ja Eetu Korhonen (0+2)
Lämpimästi
tervetuloa! p. Ilmoittautumiset
23.10. Tervetuloa!
Ruokalista ateriapalvelu/koulut vko 43: ma: kinkkukiusaus,
sekavihannes, punajuurisalaatti,
mansikka-raparperikiisseli, ti:
Remeskylän makkarakeitto,
juusto, kurkku, luumuvispipuuro, ke: kalapyörykät, perunat,
kastike, porkkanat, punakaalisalaatti, mustaherukkakiisseli,
to: possukastike, perunat, kantonin kasvikset, porkkanaraaste, aprikoosikiisseli, pe: lihaperunalaatikko/mannapuuro,
maksamakkara, kestivihannes,
makaronisalaatti, marjakiisseli,
la: siskonmakkarakeitto, juusto,
kurkku, suklaapuuro, su:
kuorrutettu kala, perunasose,
kastike, parsa-kukka, rosolli,
puolukkainen/mustikkainen
talkkuna.
päivystykset
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Päivystys
Iisalmen sairaalan päivystys,
24h p. 040 761 4400, 24h
Suun terveydenhuolto
Keskitetty ajanvaraus
ma-pe klo 7.30-15.00
p. 0400 603 407
-------------------------------------Luupuveden Nuorisoseuran
syyskokous su 25.10.2015 klo
18.30 koululla. Puh.040-7009428
-------------------------------------Kuivaa koneellisesti kuivattua
koivupilkettä myytävänä syksyn
toimituksiin. klo 10.00-14.30.
Koulutuksen sisältö: musiikkiliikunta, toiminnallinen harjoittelu ja klassinen pilates. Juhani
Launonen p. 040 712 1190
ma-ke, pe klo 9-15 ja
to klo 9-14
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin läntinen alue, p. 18
18
Keskiviikko 14. lokakuuta Valiomyrskyn jälkimainingeissa.
35 venekuntaa saapui tavoittelemaan kilpailun voittoa ja
1,5-kertaisina jaettavia cuppisteitä.
Osa venekunnista lähti tavoittelemaan lohikaloja, toisten taas pyrkivät varmistamaan hyvän sijoituksen suurella haukisaaliilla. 0600 11678
Lukemista...
KYLIEN KIRJA
30?
KIURUVEDEN
HISTORIA
36?
KIURUVESI,
kuvia vuosilta
1981-1990
17?
SAHAN
PATRUUNA JA UPSEERI
15?
140 VAKAATA
VUOTTA
10?
KIURUVESI-LEHTI
p. Hauella oli painoa 8120 grammaa.
Kuva: Marja-Liisa Hakala
täviin MM-kilpailuihin 25.?
29.11.2015. 0400 174 570 tai
juhani.launonen@gmail.com.
-------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta
koivupilkettä kotiin tuotuna.
Mitat 35 ja 50 cm, myös metrihalkoja. leivonnaisia puh
040 182 44 33
-------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon
myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet.
Leipomotuotteita tilauksesta
ma-pe (la), esim. alkaen.
p. (017) 272 2346, Riistakatu 23.
Hoidon tarpeen arviointi ja
vastaanotot ilman ajanvarausta terveyskeskuksissa
Iisalmi ma-pe klo 8-15.30
Kiuruvesi ma-su klo 8-16,
juhlapyhinä suljettu
Sonkajärvi ma-pe lo 8.30-10.30
Perheapu, ?Kun omat konstit
eivät riitä. Varaa aika etukäteen
Johanna Björn p. (017) 272 4400.
Arkipyhä- ja viikonloppupäivystys Kuopiossa, ajanvaraus
klo 8-9 p. Joukkuetta täydennetään vielä Suomen cupin kolmannen osakilpailun
jälkeen sekä veteraanisarjojen
että mahdollisesti myös amatöörisarjojen edustajien osalta.
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . Kahvitarjoilu,
tervetuloa!
Niveljumppa tiistaina 20.10.
klo 17.00-18.00 Missunsalissa.
Eläkeläiset ry: tervetuloa
kerhoomme ke 21.10. klo 14. Nuorten sarjan voitti pyhäjärvinen Eemi Karvonen 6
498 gramman painoisella hauella.
Ennen tätä viimeistä osakilpailua Vedenjakaja-cup:n
kokonaiskilpailun voittoon
oli mahdollisuus vielä usealla venekunnalla, koska jaossa oli 1,5-kertaiset cup-pisteet.
Pyhäjärviset venekunnat
juhlivat tänä vuonna palkintosijoja. Pienempiä lohikaloja kävi useammassakin veneessä, mutta kaikki olivat harmittavasti
alamittaisia.
Kilpailun ylivoimaiseen
voittoon uisteli siilinjärvinen
Ari Kolehmainen (56 520
pistettä), hänellä oli myös kilpailun suurin kala (hauki 8
120 grammaa).
Toiseksi sijoittui Aki Mattilan venekunta Nivalasta (31
257 pistettä) ja kolmanneksi
Jari Lappalaisen venekun-
Lilja ja
Lappalainen
maajoukkueeseen
KAHVAKUULAVALIOKUNTA on nimennyt maajoukkueen Dublinissa järjestet-
Lohikalauistelun voittaja Ari Kolehmainen sylissään
kisan suurin kala. Omaiset
mielenterveystyön tukena
Itä-Suomi ry:n omaisneuvoja
tavattavissa Kohtaamispaikka
Varapäreessä, Koulukkaantie
3, ma 26.10. Gasthaus
Palopaikasta 0400-945544.
-------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin
astioihin ja lounaalla perjantaina
alkaen klo 10.30 sekä rieskaa ja
ruisleipää ym. klo 8-10. 0440 151 042
Mykyrokkaa lounaalla ja
omiin astioihin torstaisin klo
9-14, sekä leivät, munkit ym.
herkut. 15.45
to
klo 8.00 . klo
10 srk-talossa. , arkisin
klo 8-14 p. 040-753 0370
--------------------------------------
muistilista
Hengitysyhdistyksen kerho
srk-talon takkahuoneessa ke
21.10. 040-826 9229
Annetaan vuokralle
KT-YKSIÖ 36 m²
Vapaa 1.11. Tuula
p. Pasi Mustaparta miehistönään Olli Kuukasjärvi ja Pekka Noponen voittivat kokonaiskilpailun 150 pisteellä.
Toiseksi 148 pisteellä sijoittunut Jarno Utriaisen venekunta (miehistönä Arto Rajaniemi ja Erkki Puurunen)
uusi viimevuotisen kakkossijansa. 045-3430 300.
-------------------------------------Leipuri torilla huomenna
torstaina klo 8.30-10.30. ke klo 8.00 . 040 592 5695,
minna.ruotsalainen@kiuruvesi.fi
Kiuruvedeltä maajoukkueeseen on valittu Minna Lilja, +68 kiloa ja Matti Lappalainen biathlon
amatöörisarjaan, +95 kiloa.
Kahvakuulavaliokunta on
valinnut Johanna Seppälän
ta Pielavedeltä (27 870 pistettä). Edullinen ateriapalvelu
kotiin ja yrityksiin. täyte- ja voileipäkakut. Hinta 15 e. Tässä lohikalauistelussa lohikaloja saaneet venekunnat olisivat sijoittuneet muita kaloja saaneiden
edelle tuloslistalla. (017) 186 611
Ikäihmisten asiakasneuvonta
OHJURI (Kotona asumisen
tuki) p. Kauden 2015 aikana kilpailustartteja oli yhteensä 259,
joihin osallistui 78 eri venekuntaa. Kotileipomo Tarja Martikainen, p.
050-5269596
-------------------------------------Sinikan ruisleipää, rieskaa,
kaalikääryleitä, kasvispihvejä
ym. Tilauksesta ruisleipä,
karjalanpiirakat, täyte- ja voileipäkakut. 040 527 1798 tai
erityisliikunnanohjaajalle p. Mukana Erja
Lappalainen OP Poppiasta.
Arpajaiset (MSL)
-------------------------------------Tarvitsetko neuvontaa tai
tukea psyykkisesti oireilevan tai
sairastuneen omaisena. lokakuuta 2015
rivi-ilmoitus
urheilu
Vedenjakaja-cup päätökseen
MARJA-LIISA JA TUOMO HAKALA
VEDENJAKAJA-CUP 2015
uisteltiin päätökseen Pyhäjärvellä 3. Seppälä toimi
joukkueenjohtajana myös
syksyn 2014 MM-kilpailuissa Hampurissa sekä
2015 EM-kilpailuissa Varnassa.
kokouksia
MLL:n
Kiuruveden
yhdistyksen
sääntömääräinen
SYYSKOKOUS
ti 27.10.2015 klo 18
kirjaston opintolukusalissa. Siimoja liotellaan jälleen kesällä 2016!
joukkueenjohtajaksi Dublinissa järjestettäviin MMkilpailuihin. 040-670 7097
www.kiuruvesi.fi
VERTAISOHJAAJIEN IDEAPÄIVÄ
la 7.11. ja ma 23.11. 15.00
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p. klo 10
Puistonkulmalle.
SPR:n kerho ti 20.10. klo 14
Rinnekodilla. Tervetuloa!
Hallitus
Tihilän
Kyläyhdistys ry:n
Kiuruveden
Kehitysvammaisten
Tuki ry:n
SYYSKOKOUS
ke 21.10.2015 klo 18
Teka-tuotteella,
Yrittäjäntie 10.
Kahvitarjoilu. 017-770 7700, Hovinpelto 3. p. Tervetuloa!
-------------------------------------Ostetaan mökki/tontti.IsoLamujärveltä. Oma ranta/kohtuuhintainen. torilla to 15.10. 0400 144 514
Mielenterveys- ja päihdepalvelut
p. 050-3700180,
Ahti Siponen.
-------------------------------------Suoritan puu- ja parkettilattioiden hionta- ja lakkaustyöt 30
vuoden kokemuksella. www.heikinpilke.fi
p. Kisamittaan (61 cm) yltäviä lohikaloja ei yksikään venekunta kuitenkaan onnistunut saamaan,
joten kilpailun voitto ratkesi
hauki- ja ahvensaaliilla. 0600 11677
itäinen alue, p. mennessä Kansalaisopistoon p. Tervetuloa!
Hallitus
YLEINEN KOKOUS
pidetään Elotuvalla
sunnuntaina 25.10.2015
alkaen kahvitarjoilulla
klo 18.00.
Kiuruveden
MTK nuorten
SYYSKOKOUS
pe 23.10.2015 klo 19
Rysselissä, Rannantie 220
Tervetuloa!
asuntoja
Vuokrataan/myydään
Vuokralle annetaan
tilava, siisti,saunallinen
RT-YKSIÖ 40 m²
Kalliontiellä,
1.11.2015 alk.
Tied. p.
050-4387665
-------------------------------------Eläkeliiton kerho ti 20.10. 040-594 0053
RT-KAKSIO
Heti vapaa
p. klo
13-15. Avoinna ma-ke, pe
9.30-13, to 9.00-13. Kolmanneksi sijoittuivat vuoden 2014 Vedenjakajacup -voittajat Ari ja Petri Kivelä 138,5 pisteellä.
Vuoden 2015 joukkuekilpailun voittoon uisteli Hujunvetäjät, johon kuuluivat Pasi Mustaparran, Ari Kivelän ja Tapani Blombergin venekunnat. 16.30
pe
klo 8.00
010 420 1333, 0400-378 620
Hierontapiste
CAROLA
koulutettu hieroja
Niemistenkatu 3 L 3
p. 040 507 4458
www.annelihakala.fi
HIERONTAPALVELU
Linja-autoasema
Puh. 045 185 4466
Kotipalvelu
p. Myydään seulottua
peltomultaa
- VALTRA huolto + huoltoauto
- Täryjen vuokraus
- Ilmastointihuolto
Palokatu 9, p. Putkistojen uusinnat ja korjaukset
. 050-543 1253
Muut
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
siivouspalvelut
avustaminen
Lääkäri/lääkintä
S
T
U
D
I
O
hieronta
Asematie 6, Kiuruvesi
KEHYSTÄMÖ
Puh. Keskiviikko 14. Sähköiset vedenlämmittimet
. 040 934 1435
www.kiuruvesilehti.fi. lämpökamerakuvaukset
Koskentie 2, Kiuruvesi
ALANSA AMMATTILAISET:
Fysioterapeutit:
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe ma-pe
8.30-17
la 8.30-13
Avoinna:
8.30-17,
la 8.30-13
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
Asematie 5
Lämpimästi
tervetuloa!
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
Kiurukatu 1
Kiurukatu 3, p. ja viikonloppuisin
Kauneus- ja jalkahoitola
. 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
Likakaivojen
tyhjennykset
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. Lavettikuljetukset
. yksityisille
Teuvo Blomberg
050-5987 932
. 017 754 665
www.ttsahkopalvelu.fi
. Lämmityskattilat ja varaajat
. 050 525 6163
Hoitajat p. maataloudelle
Teemu Ruotsalainen 050-5449 176
. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. (017) 754 879
Laki-ja tilipalvelut
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. teollisuudelle
. mukaan
KIURUVEDEN
APTEEKKI
p. 0400 654 758
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
p. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. 040 752 4422
TIMO MARTIKAINEN
varatuomari
Kiurukatu 3
Hammaslääkäri
Risto Salovaara
p. 050 564 2878
Kalliokyläntie 683
Myös ilt. 050-514 0067
ratavaraukset 044-763
kiuruvesi@4h.fi
Rolls-pikaruokarav.
Keskiviikkona klo 10-16
5647
044-765 4771
Kiurun
Kotisairaanhoito Ky
Kotisairaanhoito
p. 045-1409 222
p.017-752 259
atu
Kiuruk
Korjaus / Huolto
Hautaus- / pitopalvelut
Fysioterapeutit:
1
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
Minna Harmoinen
p. 040 174 9426
p.017-818181
koulutettu hieroja
Soilin Hieronta
ELISA TIKKANEN
Kuntohoitaja Soili Marin
nettiajanvaraukset:
www.pelakuu.fi
Kirkkokatu 2
Karhuntie 8, KIURUVESI
p.044-500 3536
Parturi-Kampaamo
PÄIVI
avoinna
ma 9.30-16.30
ti-pe 8.30-16.30
ParturiKampaamo
Sahat, mopot, pyörät, ruohonleikkurit, agregaatit ym. 0500-619 674
p. maakaapelinäytöt
. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Mela & Meisseli Oy
p.0500-979 479
Annette Honkajärvi
Annette
Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
. 044 5022 021
Koulutettu hieroja
JARI TIKKANEN
Palveluhakemistossa
ilmoitus
huomataan!
Puh. 017-752 334
Kiurukatu 1A
Vastaanotto sop. 017-752 206,
ma-pe 9-18, la 9-16
Kiuruvesi
LEHTI OY
p.017-770 7700
050-3533 220
Asematie 11, 2.krs.
Apteekin yläkerta
Asematie 6
Siivous-, ruoanlaitto-,
asiointi- ja ulkoilutuspalvelut
Kiuruveden Keilahalli
KIURUVESI-lehti
017 770 7700
Asematie 12
puh. lokakuuta 2015
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
19
Hyvinvointi
Kiurukatu 3, p. 0400-220 909
p.0500-273 374
Niemistenkatu 8
Kotipalvelut
p. Maalämpöpumput
p.040 730 5230
Jennica
050-514 2602
Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI
p. 017 752 531
- Taulut - Kunniakirjat
- Valokuvat ym.
Hovinpelto 3
etunimi.sukunimi@omni-yrityspalvelut.fi
Torikatu 6, Kiuruvesi
PirjoYritysneuvonta
Manninen 050 539 8991
924
Maria044-7995
Mikkonen 040
770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
Hammaslääkäriasema
KULMAPAIKKA
Puh. +varaosat
KARI NYKÄNEN
p
ultraäänitutkimukset (myös sydän) . nenänielun ja
kurkun tähystykset (taipuisa tähystin)
. 017-7604600
017-752112, 0400-171473
La 29.8
0500-570920, 050-4009437
Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi
-lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput
-kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät
-iv kanavien puhdistus/desi?ointi
Luotettavaa LVI-palvelua
LIPUT 7
la 17.10 Nicky Rothen, Juha Pietikäinen
PELZE MUSIC BAR
ja Tuomo Kaarakainen
DJ WERK
Edullisesti mm. klo 20.00 . RU (liput4?)
sunnuntai 18.10.
klo 12.30 (D2)
KK-81 - JHT S
LIPUT 7?
TURPAANVETOTALAKOOT
-RANNEKKEELLA ILMAISEKSI
KLO 23.00 SAAKKA
Ohjaaja: Henna Peltoniemi
Ohjaajan oikea (sekä vasen) käsi:
Maiju Nousiainen
PELZE MUSIC BAR
Dj WERK
Tiedostelut:
050-3542023 Seija Suhonen
seija.teatteri@gmail.com
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi puh. peräpukamahoidot ?
maha- ja paksusuolen tähystykset,
myös nukutuksessa . Teiden lanaukset
tiekarhulla
Puh. klo 9?12 TORILLA
Kivikylän kotipalvaamo
Lappi p. klo 10.00
KK-81
PELAA:
La 17.10.
UHKAPELURIT
lauantai 17.10.
klo 16.00
Edustus . Pihla ikkunat ja ovet . 0440 752 980
posti@pubhavanna.com
PUISTONKULMA
LA 17.10. Liput 10 e . Pienrakentaminen, remontit
. Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
. klo 8.30 . Traktoreiden kuljetukset
. 050 349 9393
Kiuruveden Musiikinystävät ry
julistaa haettavaksi
AVOIMEN STIPENDIN.
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
KIURUVEDEN LASI JA KAIHDIN
Leo Ojaluoto
Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI
p.040 580 6325, (017)752 834
. varaosat
. ilma/maalämpöpumput NIBE
. kallio/soramurskeet
. R2 . lokakuuta 2015
huveja
040-524 8018
KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET
ILMA- JA MAALÄMPÖPUMPUT
PELLETTI- JA ÖLJYPOLTINHUOLLOT
lvityot24h.fi
sekalaista
VUOKRATTAVANA 1,5 tn MINIKAIVURI
sekä PIENKUORMAAJA (Mustang 2044)
(Sinikka ja Tiina Nopola)
ma 19.10. alan työt.
Tervetuloa rengaskaupoille!
myynti . 050 323 0840
Suom. klo 19.00
to 22.10. ym. louhinta
. asennettuina.
Meiltä myös renkaiden vaihdot, 3D-ohjauskulmien säädöt Hunter-laitteella ym. klo 18-19, Asematie 16.
Tervetuloa kanssamme hauskaan liikuntatuokioon!
t. seulotut mullat
. Marja-Leena ja Tarja
torilla
LAUKKU-, KÄSINE- JA
LAKKIKAUPPIAS
Kiuruveden tori to 15.10.
Myös kasseja, vöitä,
lompakoita, baskereita,
myssyjä alk. 0400 218 745
SIRKKELISAHAUSTA
(Halisko)
alkaa keskiviikkona 21.10. asennus . klo. ummetus- ja
suolistosairauksien, myös yliherkkyys
tutkiminen ja hoito . lavettikuljetukset
. klo 19.00
to 29.10. suonikohjujen ruiskutus- ja
leikkaushoidot, myös tähystys ?
kirurgiset toimenpiteet nukutuksessa
tai puudutuksessa esim. metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla
. putkistosaneeraukset
. Tarvittaessa sijaisautoja
Kiuruveden
Rakennus-Palkki
www.rakennus-palkki.com
RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS
p.0500 772 471
KORJAUS- JA REMONTTITYÖT
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
. huippumakeaa
OMENAA,
pensasmustikkaa, puolukkaa,
karpaloita, lapin hillaa, hunajaa,
täysmehuja, marjarouheita,
valkosipulia, suolasieniä,
kanttarelleja, lapin puikulaa,
lampaanvillatossuja
ym. 0400 237 636
. huolto . sepelit
. Irja 0400-697 254. lämmityskattilat ja sähkövaraajat
Myymälä
017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
Maatila-Rakennus-Traktoriurakointi-Kiinteistöhuolto
. 044 569 8852,
*Murskeet *Sepelit
*Seulottu sora
*Salaojasorat *Täyttöhiekat ja ?sorat
SOITA! 050-599 5483
Tuotteilla CE-merkintä
Salahmin Sora Oy
www.salahminsoraoy.fi
TO TORILLA klo 9-12
kalajokista PERUNAA,
PORKKANAA.
Ahvenanmaan
omenaa
p. Tervetuloa!
LIHA-AUTO
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 15.10. Vapaamuotoiset hakemukset perusteluineen
lähetetään pj Kati Huttuselle
kati_selonen@hotmail.com
Hakuaikaa on lokakuun loppuun saakka.
KOTIPALVELUT
-siivoukset, ruoanlaitto,
leipomiset, kodin juhlat,
asiointi- ja hoivapalvelut.
Kotityövähennys
Sinikka Auvinen
p. terassi/parvekelasitukset,
. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. kaivinkonetyöt
. ihoryppyjen pistoshoito
OMPELUKONEET
Myynti - huolto
TENHO KANERVA
p. klo 13.00
ke 28.10. ajoneuvojen lasit (myös vak.yhtiökorjaukset)
. nivelvaivojen
tutkiminen ja hoito . vaivaisenluut, tyrät ja niveltähystykset (esim.
polvi, olkapää) . pleksit, kennolevyt
040-537 7730
P. Koponen
045 6006 225
Stipendiä voivat hakea kaikki alle 30 v kiuruvetiset
tai Kiuruvedeltä lähtöisin olevat musiikinharrastajat. 044 588 5867
. Teräs
LOUNAS
ma-pe klo 10.00 - 13.45.
Tule syömään!
Ma-pe 06-21, la 07-21, su 09-18
Koko perheen
HARRASTELIIKUNTAKERHO
Ajanvaraus p. 9.00 Loppuunmyyty
27.10. klo 19.00
Kesto:
1.15h
Liput:
Alle 16 v 8 e ja aikuiset 10 e
Liput suoraan ovelta.
Koululaisesitykset: Liput 5 e
26.10. klo 19.00
la 24.10. 5,-,
talvihuiveja,
viimeisen kerran.
Hihnala
Torstaina 8.00-12.00
Kiuruveden torilla
TUOREITA
MUIKKUJA,
lohifilettä tuoreena ja
savustettuna.
Kiuruveden torilla
huomenna to klo 8-12
Myrskypuut talteen puutavaraksi!
Kustannustehokkaasti,
siirrettävällä nykyaikaisella kenttäsahalla.
harri.jauhiainen79@suomi24.fi
p. yleiset asiat, myös todistukset ja
lausunnot . 01.00
ASEMATIE 16
Pauli-Antero ja
Ajan Sävel
Tervetuloa! . 0400 274 021
27.11.2014 12.42
Liput 5,-
Tervetuloa!
Avoinna: Ma-To, Su 10-02, Pe-La 10-03
Niemistenkatu 2, p. 20
Keskiviikko 14. Lumityöt, maansiirto, hiekoitus,
lanaus ja muut konetyöt
?Kiinteistönhuolto ja mökkitalkkarin työt
(talonmiespalvelut, lumenpudotukset,
puunkaadot, raivaustyöt,
nurmikonleikkaus, jyrsinnät)
p.0500-373 813
Varaa ajoissa
PIHASI
AURAUS
tulevalle talvelle.
MYÖS YKSITYISTIET
Tmi S. 050 307 5439
Viljapossua suoraan tilalta.
Lapa, etuselkä, kylki
4,90 e/kg
Täyslihasäilyke
5 prk 20 e
Myyntiauto Kiuruv. TM-testivoittaja Nokian
TALVIRENKAAT
& VANTEET
palstat2014_74x92_BW.indd 17
sekä Michelin, Hankook ym. torilla
15.10. klo 19.00 Ensi-ilta
ti 20.10. edullisesti. 10.30
LAAKAMÄEN KOTILIHA
p. 050-438 7665
OSTETAAN
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ROMULUX
Kiuruvedellä
P