VUOSIKERTA, NRO 46. WWW.KIURUVESILEHTI.FI Irtonumero 3,80 euroa, kotiin tilattuna alkaen 1,92 euroa/vko asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa 18 » Suomen olisi hyvä ottaa mallia Ruotsista KHO:n päätöksestä huolimatta Kiuruveden rhy:n toiminnanohjaaja Risto Juntunen uskoo, että suurpetojen kannanhoidollinen metsästys tulee Suomessa taas jonain päivänä jatkumaan.. 012138-2346 JX PR IO R.P .P.F IN LA ND E PALKITTU 2021 PAIKALLISMEDIA KESKIVIIKKO 15.11.2023 70. Yleisen historian professori Anssi Halmesvirta esitelmöi Kiuruveden pienviljelijöiden ajatusmaailmasta ja hengenelämästä 1950–1960-luvuilla perjantaina kirjastossa. 11 » Museon lopetusuhka ikävä uutinen Pekka Sauri on Museoliiton puheenjohtaja. – Raskaastakin työstä valittaminen olisi ollut noloa, häpeällistä ja turhaa, sanoi Halmesvirta. KIURUVESI-LEHTI 12 » Pienviljelijäemännän suusta ei valitusta kuultu 7 » Puistolaan voi nyt tehdä ravintolan Yrittäjä Mika Grönforsin hanke on ollut jäissä kolme vuotta
Myös Suomen Riistakeskuksen myöntämät ilveksen kannanhoidolliset poikkeusluvat ovat olleet puheenaiheina, Kiuruvedellekin noita lupia on myönnetty. Usein myös yksi pieni vääränlainen hetki riittää laukaisemaan epätoivon aallon. Musiikki kuitenkin auttaa minua ymmärtämään, mistä tunteeni oikeasti kumpuavat. MUSIIKKI on minulle kuin rakastava perheenjäsen. En voi satuttaa musiikin tunteita, mutta pahan olon purkaminen toisiin ihmisiin murtaa itseni lisäksi myös muut. INKA TIKKANEN Musiikki on Inka Tikkaselle rakastava perheenjäsen, musiikki auttaa ymmärtämään todellisia tunteita ja käsittelemään niitä. “ TOIMITUSJOHTAJA Juha Saastamoinen 044 726 29 52 juha.saastamoinen@kiuruvesilehti.fi TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi etunimi.sukunimi@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander 040 705 9327, Toimittaja Aku Laatikainen, 044 4386 852 ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET Sanna Manninen, 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi AINEISTOAIKATAULUT: Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina klo 16 mennessä. Sen värähtelevät kielet tai mustavalkoiset koskettimet ottavat avosylin vastaan tunteeni ja muuntavat ne kyselemättä sanoiksi, joita en itse ole valmis lausumaan. Painovalmiit ilmoitukset sekä pikkuilmoitukset jätettävä maanantaina klo 14 mennessä. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut eivät Suomen riistakeskuksen mukaan kerro siitä, että olisi tehty toistuvasti lainvastaisia päätöksiä. Jatkossa karhunkaatolupia saataneen vain muutamia ja ne vahinko ja turvallisuusperusteella. Ylen uutisen mukaan Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri valittaa myönnetyistä ilveksen kaatoluvista Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. 044 705 0443 PAINOPAIKKA Suomalainen Lehtipaino, Kajaani UUTISMEDIALIITON JÄSENLEHTI Puh. Metsästys myös auttaa pitämään yllä karhujen, susien ja ilvesten luontaista pelkoa ihmistä kohtaan, metsästys pitää petoeläimet loitolla pihapiireistä. KHO määritteli yli puolet viime vuonna myönnetyistä karhun metsästyksen poikkeusluvista lainvastaisiksi. Allapäin ollessani löydän itseni usein jonkun soittimen äärestä. Keskustelun pohjalla on Korkeimman hallinto-oikeuden lokakuun lopussa antama ratkaisu viime vuonna valitetuista karhun kannanhoidollisista poikkeusluvista. Jos suurpetojahti kielletään, koiravahingot ja salametsästys lisääntyvät. Se tarjoaa meille turvallisen paikan, jonne voimme hetkeksi vetäytyä, jotta emme satuttaisi muita ja itseämme harkitsemattomilla sanoilla ja teoilla. Musiikin tarjoama turva ohjaa kipeät tunteet takaisin raiteilleen ja antaa rauhaa. Musiikki suojelee mieltäni ja se pitää yllä omaa persoonallista minuuttani ja tekee minusta minut. Musiikki oli tullut luokseni, kun sitä kipeimmin kaipasin. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Kyseessä on oikeuskäytännön kehittyminen tulkinnanvaraisessa lainsäädännössä. Ruotsissa suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on tehty mahdolliseksi, vaikka Ruotsia ohjaa sama EU-direktiivi kuin Suomeakin. SUUREN sitaattisanakirjan (1982) mukaan Pablo Picasso on todennut taiteen olevan valhetta, joka saa meidät oivaltamaan totuuden. Taustalla on myös kullekin lajille määritetty kannanhoitosuunnitelma ja vuosittain Luonnonvarakeskuksen tuottamat kanta-arviot. YLEISIMMÄT TILAUSMAKSUT 12 kk/kesto: paperilehti kotimaa 98 euroa, digipalvelu 75 euroa, täystilaus (paperi ja digi) 130 euroa Katso lisää tilausvaihtoehtoja: kiuruvesilehti.fi Varhaisjakeluhäiriöt: 0100 4090 (arkisin kello 7.30–16.00) Muut jakeluhäiriöt: puh. Tässä lehdessä riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Risto Juntunen sanoo, että Suomen tulisi jatkossa ottaa mallia Ruotsista. Musiikki vie ajatukset muualle ja sulkee meidät suojelevaan syliinsä. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. 2 Keskiviikko 15. Minulle musiikki on ikään kuin suojakuori: se on minun valheeni. Ruotsin laissa on määritelty suurpetojen minimimäärät, joiden ylittävien yksilöiden metsästys on sallittua. Lopetettuani soittamisen tunsin olevani jälleen läsnä. Soitin ulkomuistista kaikki sillä hetkellä mieleeni juolahtavat kappaleet ja annoin sormieni liikkua koskettimilla lihasmuistin varassa. Suurpetoja on metsästetty kautta vuosikymmenien, metsästys on tärkeä sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Musiikki kuuntelee minua ja tarpeitani, eikä pyri kahlitsemaan minua mihinkään muottiin. Musiikille ei ole merkitystä sillä, itkemmekö ilosta vai surusta. YMPÄRÖIVÄ maailma ja oma mieli ovat välillä yksinkertaisesti liian julmia, ja kaikki turhuus, tuska ja kipu vain patoutuvat. Se osaa auttaa minua ymmärtämään todellisia tunteitani ja käsittelemään niitä, vaikka se olisi vaikeaa. 044 705 0443 Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma–to klo 8–16 Lukijamäärä: 11 500 lukijaa Ilmestyy keskiviikkoisin Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti. KHO katsoi ratkaisussaan, että luvat oli myönnetty lainvastaisesti. Ruotsissa kannanhoidollinen metsästys on mahdollista. Ihmismieli on yksinkertainen, eikä se ole läheskään aina valmis myöntämään itselleen, missä tunteiden juuret piilevät. Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Savoon kannanhoidolliset poikkeusluvat 42 ilveksen metsästykseen joulukuussa alkavalle metsästyskaudelle. Kiuruvedellä kaatui alkusyksystä myös karhu kannanhoidollisella poikkeusluvalla, toista lupaa ei saatu täytettyä. Kirjoituksia ei palauteta. Maaja metsätalousministeriö säätää vuosittain asetuksella, miten kannanhoidollista metsästystä voidaan harjoittaa – käytännössä ministeriön asetuksessa säädetään, kuinka monta saalisyksilöä on enintään mahdollista pyytää suojellun riistakannan suotuisan tason säilyttämiseksi tai saavuttamiseksi. Ehkä koko metsästyskulttuuri hiipuu, mikä on sääli taidon ylläpitämisessä. Kun sellaisia hetkiä kokee, voi lohtua ja tarvittua hengähdystaukoa hakea musiikista. MUSIIKIN ehdoton kauneus piilee myös siinä, että se sallii meidän kokea niitä tunteita, jotka milloinkin tuntuvat oikeilta; se antaa meidän kokea tunteita tuomitsematta ja kyseenalaistamatta. marraskuuta 2023 PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Suurpetojen metsästys puhuttaa S uurpetojen metsästys puhuttaa myös Kiuruvedellä, paikkakunnalla on satoja metsästäjiä. Instrumenttini ei murru sormieni alla, vaan antaa minulle tarttumapintaa tunteisiini. Suomen tulisi ottaa mallia Ruotsista. Se vain on läsnä, ja usein juuri sitä me tarvitsemmekin. Kun oma alitajunta ja musiikki käyvät vuoropuhelua, valheesta muodostuu totuus ja tie kokonaisvaltaisempaan paranemiseen voi alkaa. Musiikki kuuntelee minua POSTIA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Minä en olisi minä ilman musiikkia, sillä musiikki pitää minut elossa ja voimissani. Annoin musiikin viedä minut mukanaan. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Suurpetokantoja on hoidettu populaatiotasolla, mutta tiukemman direktiivien tulkinnan myötä kannanhoidon tulisi kohdistua enemmän yksilötasolle (Suomen riistakeskus). ADOBE ERÄÄNÄ iltana istuin vanhan ja myös hieman epävireisen pianon ääreen ja aloin soittaa. En ollut enää uppoutunut pääni sisään ja tuskani oli lievittynyt. Joskus, kun emme edes itse tiedä mitä tunnemme, taide auttaa meitä ymmärtämään omat haudatut salaisuutemme ja sanoittaa sen, mille emme itse ole osanneet antaa nimeä
Silloin uimahallin kulut nousevat, kun lipputulot loppuvat. VIERASKYNÄ ARI KÄRKKÄINEN Kirjoittaja on Kiuruveden yrittäjien puheenjohtaja VIIME VIIKON KYSYMYS OLI: Hyväksytkö ylimääräiset vapaat kouluaikana. Esko Bergqvist Espoolaiskoulu hylkäsi yläkoululaiselta loma-anomuksen, saman perheen alakoululaisille kuitenkin myönnettiin loma. Työmahdollisuudet ovat monimuotoisemmat kuin koskaan aikaisemmin. Tanja Ruotsalainen Ei koulu mikään rangaistussiirtola ole. Lisätyö on lisätyötä. Koulut, harrastukset sekä muu vapaa-aika. Esko Kaikkonen Oma vapaus ja vastuu. Korvaus siitä onkin sitten aivan eri juttu. En tiedä kuinka se toimisi, ei kaikilla vanhemmilla ole resursseja opettamiseen. Työpaikka ei ole se ensisijainen asia mikä määrittää, missä koti on. Tarve selkeälle ohjeistukselle varmasti on. Ei ole helppoa! Alli Huovinen Riittänee, että huoltajalle/ opiskelijalle kerrotaan, mikä alue edetään hänen poissaolonsa aikana. Yksin läksin, nelistään palasin. Anniina Ninnu-Mummu Siponen Toisille oppilaille yhden oppilaan loma-aika näkyy pelkkänä lomana koulusta, vaikka vanhempien taholta kuinka se opetus hoidetaan. Joten, jos on viikon poissa vaikka, niin ei kyllä jää opetuksesta jälkeen. Että en näe ongelmaa, jos vanhemmat hoitavat opetuksen matkan aikana. Ja onhan sekin ylimääräinen työ, kun opettaja ohjeistaa oppilaan, mitä pitää opiskella lomalla ollessaan, jotta loman jälkeen pystyy seuraamaan opetusta. Se perus lapsiperheen arki. Onko kaikilla niilläkään, jotka lomalle lastensa kanssa menevät. Positiivinen muistijälki tuo niitä tulevaisuuden veronmaksajia paluumuuttajina maksamaan Suomen korkeimpiin kuuluvaa kuntaveroa hymyissä suin. Matematiikka on voimakkaasti kasautuva oppiaine, jossa uuden oppiminen pohjautuu yleensä aikaisemmin opetetulle. Lassi-Pekka Pöksyläinen Jos ei aiheuta opettajille lisää työtä, vanhempien täytyy lomallaan hoitaa asiat niin, että kouluun palatessa ollaan kärryillä missä mennään. Oman elämän arvot ja mahdollisuudet, mitä näitä asioita nyt on, mitä ei voi numeroin mitata. JOKAISELLA on niitä tärkeitä asioita, jotka vaikuttavat siihen missä koti on. Monen ei tarvitse mennä konttorille, kun sellaista ei välttämättä ole olemassa, vaan työt tehdään sieltä missä on hyvä olla, etänä. Voihan mukana tulla työpaikkojakin tai ainakin niitä työntekijöitä, joita yritykset etsivät. Järkevä ja itseään kunnioittava ja arvostava opettajahan ei ala tekemään mitään erillistä oppimispakettia loma-ajalle… Näin ajattelen ja luulen myös. Kuntatalous keikkuu tämän näkymättömän rajan kieppeillä, pakko säästää, mutta liika säästö pudottaakin verotuloja, kun veronmaksaja vaihtaakin kuntaa. Voimme säästää itsemme kuoliaaksi tai tuhlata kriisikuntamenettelyyn saakka. KAIKKI liittyy kaikkeen. Se vesileima, mikä oli jäänyt alitajuntaan peruskoulun ajalta, vaikutti paljon. Esimerkkinä uimahalli. Onneksi päästään kuitenkin ennen iskelmiä juhlimaan yhdessä ystävämme synttäreitä. Veden lämpötilaa laskemalla tippuu lämmityskulut, mutta se on hyvin pienestä kiinni, että loppuu myös asiakkaat, kun ei tarkene uida. VALLITSEVA aika on haastava, talous sakkaa monellakin sektorilla, mutta silti pitäisi elää. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi KATSO UUSI KYSYMYS SIVULTA 5. Jaakko Niskanen Se voi perheelle olla myös rahakysymys lomailla koulun lomien ulkopuolella. 3 Keskiviikko 15. Jari Tikkanen Seuraan opettajaryhmiä, joten tiedän, miten paljon ongelmia ja töitä opettajille nuo lomat aiheuttavat. Lukuvuoden alussa asiasta on tehtävä koulun puolelta ”iso numero”: lomat toivotaan keskitettävän koulujen loman ajaksi. Omien lasten kohdalla selvinnee tulevaisuudessa, miten nykyiset ovat onnistuneet. Huoltajan velvollisuus on opettaa nämä asiat. Pertti Neuvonen Hyväksyn, koululainen voi tehdä lomallaan koulutehtäviä. Näin toimitaan pääkaupunkiseudullakin, jossa on ihan normaalia kulkea tunti sivunsa työmatkaa. Kunnat kamppailevat talouslukujen kanssa säästäen kuluistaan ja toivoen, että verotulot eivät tippuisi. Eli siinä mielessä jokaisella voisi olla se sama lomaviikko johonkin aikaan lukuvuodesta. Elinvoimaisuus on monen tekijän summa, kaikki liittyy kaikkeen. marraskuuta 2023 Somepoiminta #kiuruvesi @jonnattt heinäkuu 2023 Paikka: Kiuruvesi Kesän kohokohta Kisiksessä on Iskelmäviikko heinäkuussa ja ehkä vähän meidänkin. Siksi olisi tärkeä, että lomalla opiskellaan asiat, jotka silloin opiskellaan koulussa. Hyväksyn opettajan harkinnan mukaan. Onko tarvetta täsmentää koulujen ohjeistusta oppilaille myönnettävistä oppivelvollisuuden vapautuksista. Tiedossa 4 päivää yhdessä hummailua kotiseudulla, sitä odotellessa ... Olin tullut juuri töistä kotiin, kun asuimme Helsingissä ja sattui olemaan laskukone pöydällä. Tukiopetusta kai ei voi vaatia lomamatkan vuoksi. NÄIN AIHETTA KOMMENTOITIIN: Lähetä kommenttisi toimitus@kiuruvesilehti.fi tai vastaa Kiuruvesi-lehden Facebookissa. Kohta sen jälkeen esikoinen koulutielle jne. Ajatelkaapa kolmen vaativan aineen (ma, fy, ke) opettajaa. Mielestäni sen oman kunnan markkinointiponnistelut elinvoimaisuuden eteen tulee aloittaa alakoulusta. Muistetaan vaan muistuttaa, kun oikea aika on käsillä. Siinä sivussa saattaa tulla uusia kuntalaisia mukana. Jos en myönnä, lopputulos on sama, oppilas on kuitenkin pois. Pyörittelin laskukonetta syödessä ja tulin laskeneeksi, entäs jos Suomi olisikin toisinpäin. Itse olen aina myöntänyt loman. VIIMEINEN sammuttaa valot, kun mennään tietyn rajan yli säästämisessäkin. Ja lapsi oppii paljon enemmän kuin luokassa, kun käy vähän maaliman tuulia haistelemassa. OMA entäs jos -hetki. Omat opettajani tekivät hyvää työtä, kun näin jälkeenpäin miettii. Vaimolta loppuu hoitovapaa ja arki alkaa. Pienten kuntien vahvuudet täytyisi tuoda markkinoinnin voimin monikanavaisesti esille, vähän ravistellakin esimerkkien kautta ja sitten ollaan vahvoilla kun yksilö alkaa miettimään, entäs jos. TYÖSSÄKÄYNTIALUE on nykyisin aivan toista kuin 1980-luvulla. Ei ole mikään homma hurauttaa naapurikuntaan, mutta asua siellä missä on omasta mielestä hyvä olla. Mirja Siidorov-Qvintus Kyllä, lapsen kehitystä/ kasvua/oppimista tukee vastuulliset muutokset rutiineissa. Elinvoimaisuutta siis pitää tehdä pitkäjänteisesti ja laajasti. Juha Hyvönen Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi ja saatamme valita sinut somepoimintaan luvallasi.. Siitä se prosessi lähti käyntiin ja nykyään onnellisesti kiuruvetisiä. Vaikka vanhemmat lupaavat hoitaa opetuksen, lomien jälkeen ollaan vaatimassa tukiopetusta. Elinvoimaa, mutta miten. Pirjo Piippo Tottakai, eihän kaikki vanhemmat voi olla lomalla samaan aikaan tai silloin, kun koulussa on loma! Matkailu avartaa ja kehittää kielitaitoa! Kirsi Tenhunen Tottakait, lomille ei kumminkaan lähdetä joka kuukausi. Moni yhteiskunnan ylläpitämä toiminto on “turha” ja lopettamalla näitä saadaan säästöjä
Se tunnetaan John Denverin esittämänä ja hänen sanoittamansa kappale, sanoituksessa ovat olleet mukana myös Bill Danoff, Taffy Nivert. 4 Keskiviikko 15. OPTIIKKA KELLOT KORUT Tervetuloa katselemaan! Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Taseeseen muodostui 1,7 miljoonaa euroa ylijäämää. Vähän muunteUUTISET Keskiviikko 15. aurinkolasit, tietokonelasit, lukulasit tms…tai KEHYKSET Tule ja valitse omasi! 50 %. Kappaleen toteutukseen ovat osallistuneet Kati Huttunen, laulu, Juho Lappi, soolokitara, Harri Hyvönen, basso, Niko Manninen, rummut, Heikki Komulainen, tekniikka. marraskuuta 2023 Kunnan arviointimenettely voidaan käynnistää, jos kunta ei ole kattanut kunnan taseeseen kertynyttä alijäämää säädetyssä määräajassa. marraskuuta 2023 JAANA SELANDER Kuvakaappaus musiikkivideolta. Kiuruveden vuoden 2022 tilinpäätöksen ylijäämä oli 951 093 euroa, joka lisättiin edellisten tilikausien ylijäämään. Kappale tunnetaan nimellä Take Me Home Country Road. Veroprosentti on nyt 9,11. Raha uhkaa huveta, olisi tehtävä rakenteellisia muutoksia ja vielä suuri kouluinvestointi. Emerituskaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka on tehnyt sanat vanhaan ja tuttuun kappaleeseen Vanha tie. Vasemmalla Jarmo Muiniekka ja oikealla Kati Huttunen. JAANA SELANDER Kiuruveden juhlavuoteen oma biisi JAANA SELANDER Kiuruveden 150-juhlavuosi poikii koko ajan uutta – nyt on julkistettu juhlavuoden biisi Vanha tie. lin sanoitusta kiurikseen sopivaksi, Muiniekka kertoo. Kiuruveden kaupungin tuloveroprosentiksi päätettiin viime valtuuston kokouksessa ensi vuodelle 9,50. – Vanha tie on niille, jotka kasvoivat, lähtivät ja palasivat tai toivovat palaavansa. Aapo Falk on editoinut videon. Kunnallisveron tuoton arvioidaan olevan vuonna 2024 noin 11,2 miljoonaa euroa. Vuoden 2020 ylijäämällä (noin 3,4 miljoonaa euroa) saatiin katettua kokonaisuudessaan kaupungin taseessa ollut kumulatiivinen alijäämä (noin 3,4 miljoonaa euroa), Kiuruvesi ei täytä kriisikuntakriteereitä Viime aikoina on uutisoitu Kiuruveden kaupungin haastavasta taloudesta. Kiuruvesi ei täytä vielä kriisikunnan kriteereitä. 017 752 277 Kiuruveden Näkökulma Hoya iD monitehojen ostajille toiset lasit kaupan päälle! Esim
Yli sata kuntaa teki vuodelta 2019 alijäämäisen tilinpäätöksen, Kiuruvedellä alijäämä oli 3,2 miljoonaa euroa. Kiuruvedellä ylijäämää oli 100 euroa per asukas ja koko kuntakonserni huomioiden 1 070 euroa per asukas 2021 tilinpäätöksen mukaan. Haastetta talouteen aiheuttaa väestön ikääntyminen ja muuttoliike. Koronatehosterokotetta suositellaan kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille riskiryhmäläisille sekä voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille. Kiurusalissa. Kuntarakennelaissa tarkoitetun uuden kunnan alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa kuntajaon muutoksen voimaantulosta. Tuloveroprosenttikin ok Arviointimenettely voidaan käynnistää, jos rahoituksen riittävyyttä tai vakavaraisuutta kuvaavat talouden tunnusluvut ovat kahtena vuonna peräkkäin täyttäneet kaikki seuraavat raja-arvot: kunnan konsernituloslaskelman vuosikatteen ja poistojen suhde on alle 80 prosenttia, Kiuruvedellä suhde on 128, joten kriisikuntakriteeri ei täyty. Kunnan tuloveroprosentti on vähintään 2,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin kaikkien kuntien painotettu keskimääräinen tuloveroprosentti, Kiuruvedellä tuloveroprosentti on 9,11, koko maa 8,38 %, joten tämäkään kriteeri ei täyty. Sama koskee valtaosaa riskiryhmiin kuuluvia, myös iäkkäitä. Kiuruvesi nosti ensi vuodelle tuloveroprosenttia 9,50:een. Tauti lieväoireinen Pohjois-Savon hyvinvointialueen tiedotteen mukaan menossa oleva korona-aalto on merkittävästi vähemmän haittaa aiheuttava kuin pandemian alkuvaiheen aallot. Kiuruvedellä lainaa on 7 893 euroa/asukas (konsernilainat 7 093 euroa/asukas ja vuokravastuut 800 euroa/asukas). Myös Ari Kärkkäisen omistama mopo vietiin, mopo löytyi heti viikonloppuna. KYLLÄ 60% EN 40% SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Saako” ryssä”-sanaa käyttää. Korona ruuhkautti terveyspalvelut Tämän vuoksi KYS joutui viime viikolla siirtämään varattuja kiireettömiä leikkauksia, joista aiheutuisi osastohoidon tarvetta. Myös entisen, niin sanotu terveystalon ikkunoita oli säretty viikonloppuna. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. marraskuuta 2023 kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen kertoo. Kiuruveden terveyskeskusessa saa influenssaja koronatehosterokotteen muun muassa maanantaina 20.11. Päivystyksiin hakeutuvat potilaat, joiden vaiva ei vaaTOIMITUS Kiuruvedellä on jaettu tänä vuonna syntyneille kaupungin 150-juhlavuoden bodyja. Tämä tehdään siksi, että varmistetaan välitöntä hoitoa tarvitsevien potilaiden hoidon toteutuminen. Kiuruvedeltä seitsemän ylioppilasta VIIKON KYSYMYS Hyväksytkö ylimääräiset vapaat koulusta. Tavallisia oireita ovat nuha, yskä, lämpöily tai korkeampikin kuume. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi JAANA SELANDER JAANA SELANDER Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) sekä Pohjois-Savon hyvinvointialueen perusterveydenhuollon vuodeosastopaikat ovat täyttyneet hengitystieinfektiopotilaista, joista suuri osa sairastaa koronaa. Kiuruveden kaupungin tilinpäätös oli vuonna 2021 765 358 euroa ylijäämäinen. Kehäkympissä oli tyhjennetty myös jauhosammutin. Kehäkympissä ilkivaltaa, ja omaisuutta vietiin Kehäkympissä rikottiin paikkoja viikonloppuna. Kiuruvesi kaipaa lisää vauvoja. kello 9.30–16.30. Kunnan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Päivystysyksiköiden tehtävänä on arvioida ja hoitaa sairaudet ja vammat, jotka vaativat välitöntä hoitoa. Muut eivät lisärokotteista hyödy. Muiltakin Kesäkympissä omaisuuttaan säilyttäneiltä on viety tavaraa. Päivystysleikkaukset ja kiireelliset leikkaukset hoidetaan. 08 764 990 Torstai 10.00–13.30 TOINEN LINSSI TOINEN LINSSI ILMAISEKSI ILMAISEKSI Ostaessasi Ostaessasi silmälasit silmälasit edun arvo jopa edun arvo jopa 744 € 744 €. Optimo Kiuruvesi Torikatu 1 puh. Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä. Ylioppilasjuhla järjestetään tiistaina 5.12. 5 Keskiviikko 15. Taloutta tasapainotettu Kaupunginhallitus käynnisti vuonna 2019 talouden tasapainotustoimet, vuoden 2020 alkupuolella sopeuttamistoimiin otettiin yhteistyökumppaniksi Perlacon Oy. Päivystyksessä potilaat hoidetaan sairauden mukaisessa kiireellisyysjärjestyksessä. Tartunta ei siis yleensä edellytä yhteydenottoa terveydenhuoltoon. Tehohoidon osasto ei ole kuormittunut koronapotilaista, tiedotetaan Pohjois-Savon hyvinvointialueelta. di välitöntä hoitoa, ohjataan hakeutumaan muuhun palveluun. Sairaalasta ollaan yhteydessä henkilöihin, joiden ajanvarauksiin KYSissä tulee muutoksia, tiedotteessa kerrotaan. – Toistaiseksi pystytään jatkamaan suunnitellusti lyhytjälkihoitoisia toimenpiteitä, joista potilas siirtyy kotiin toipumaan eikä tarvitse osastohoitoa toimenpiteen jälkeen. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan. Manner-Suomen konsernin 9 367 euroa/asukas (lainat 7 871 euroa/asukas ja vuokravastuut 1 496 euroa/asukas). Myös rokotukset ja aikaisemmat tartunnat lisäävät vastustuskykyä, jolloin taudin oireet rajoittuvat ylähengitysteihin eikä keuhkotulehdusta ilmene. Optikon ja Silmälääkärin ajanvaraus (017) 821 0061 sekä www.silmalasikauppaoptimo.fi. Kiuruveden lukiosta on valmistunut seitsemän ylioppilasta: Gröhn Suvi Liisa Johanna (yhdistelmätutkinto), Haataja Jenna Emilia Kristiina, Heinonen Atte Edvin, Nykänen Iida Helga Maria, Pitkäkoski Mirella Katriina (yhdistelmätutkinto), Tikkanen Helka Tuulia ja Väänänen Samuli Eino Aleksi. Arviointimenettelyyn voi päätyä myös jos konsernitilinpäätöksen laskennallinen lainanhoitokate on alle 0,8, Kiuruvedellä lainanhoitokate on 1,3, eli kriisikuntakriteerit eivät täyty tältäkään osin. Myös KYSin päivystys on ruuhkautunut. Vaatimuksena on niin ikään, että asukasta kohden laskettu kunnan konsernitilinpäätöksen lainojen ja vuokravastuiden määrä ylittää kaikkien kuntien konsernitilinpäätöksen lainojen ja vuokravastuiden keskimääräisen määrän vähintään 50 prosentilla. Rahaa imivät sosiaalija terveysmenot. On rikottu ovia ja seiniä. Kiuruveden kaupungin asukasta kohti laskettu kertynyt alijäämä on kunnan viimeisessä konsernitilinpäätöksessä alle 1 000 euron ja sitä edeltäneenä vuonna alle 500 euron. Valtaosalla tartunnan saaneista tauti on lieväoireinen, syysflunssaa muistuttava hengitystieinfektio johtuen omikron-varianttien vähäisemmästä kyvystä aiheuttaa vaikeaa tautia
Gaala pidettiin Helsingissä Tapahtumakeskus Koskenrannassa, jossa oli vieraita noin 400. Niinpä myös Päivi on kouluttautunut matkailupuolelle sekä luonto-ohjaajaksi Haapaveden ammattiopistossa, ja myöhemmin restonomiksi Jyväskylän amk:ssa. Samoin yläkoulu ja lukio sujuivat Kiuruvedellä ja työurakin sai paikkakunnalta alkunsa. Lisäksi lähiympäristössä on mahdollisuus moniin sekä Villa Korkatin järjestämiin että omatoimisiin aktiviteetteihin. Pohjois-Pohjanmaan Haapavedellä sijaitseva Villa Korkatti oli äskettäin ehdolla Vuoden majoitusliikkeeksi Finnish Travel Galassa, joka on Suomen matkailualan liiton järjestämä vuosittainen tapahtuma. Voittoa ei yrittäjäpariskunnalle tullut, mutta jo viiden parhaan finalistin joukkoon pääseminen oli Humalojan mielestä suuri saavutus. Kun pariskunta alkoi katsoa yhteistä kotia, silmiin osui entinen kyläkoulu ja leirikeskus, jonne he päättivät perustaa vuonna 2015 Villa Korkatin. Välimatkaa on onneksi vain vähän yli 100 kilometriä. Hänen isänsä on Kaarlo Humaloja, joka on tunnettu muun muassa Kiuruveden helluntaiseurakunnan toiminnasta ja virkeän kyläyhdistyksen Korpijoki-Ohenmäki Kylät ry:n aktiivina. Niistä sitten ihmiset saivat syksyn mittaan internetissä äänestää viisi finalistia, joiden joukosta valittiin lopullinen voittaja. Haapavedellä suurin tapahtuma on Haapavesi Folk -musiikkifestivaali, joka tuo vipinää myös Villa Korkattiin. – Meillä käy paitsi satunnaista ohikulkijaa ja matkailijaa, myös paljon yrityksiä viettämässä kokousja virkistyspäiviä. Oli hienoa ponnistaa finalistien joukkoon pieneltä paikkakunnalta, sillä mukana oli isojakin toimijoita, Joni Humaloja tunnelmoi. – Tänä vuonna meidän Villan väki oli lisäksi vastaamassa tapahtuman ruokapuolesta. Monipuolinen työ yrittäjänä Haapavedelle Joni Humalojan houkutteli hänen puolisonsa, joka on kyseiseltä paikkakunnalta kotoisin. Heille on siellä majoitustilaa, juhlasali ja kokoustila. Kaiken kaikkiaan gaala oli mieleenpainuva tilaisuus ohjelmineen ja tarjoiluineen, vaikka emme voittaneetkaan, Humaloja muistelee hymyssä suin. Nykyisen työnsä ohella hän on valmistunut vielä matkailupalveluiden tuottajaksi Haapaveden ammattiopistosta. Vuoden majoitusliike -kategoriassa voitto meni Herrankukkarolle, joka on Turun saaristossa sijaitseva kokousja virkistyspaikka. Sattumalta Herrankukkaro on vieläpä aikoinaan ollut vaimoni ensimmäinen työharjoittelupaikka ja työpaikka. Humaloja ja Viitasalo ovat vuosien mittaan remontoineet paikkaa nykyiselleen vanhaa kunnioittaen. – Se oli kyllä ihan huikea juttu, sillä alkuun ehdokkaita oli yli 80 ympäri Suomea. 6 Keskiviikko 15. Humaloja kuvailee nykyistä TEKSTI AKU LAATIKAINEN KUVAT JONI HUMALOJAN KOTIALBUMI Joni Humaloja ja Päivi Viitasalo pääsivät nimekkääseen seuraan Helsingissä pidetyssä gaalassa, sillä Villa Korkatin ohella muut Vuoden majoitusliike -finalistit olivat Sokos Hotel Koli Lieksasta, Hotel & Spa Järvisydän Rantasalmelta, Sokos Hotel Torni Tampereelta sekä voittajaksi kruunattu Herrankukkaro Turusta. Tiedossa olevia sukulaisia Jonilla ei kuitenkaan Haapavedellä ole. – Asumme itse entisessä koulun vahtimestarin asunnossa ja muu osa rakennuksesta on asiakaskäytössä. – Vaimollani oli ollut oma matkailualan yritys haaveena jo pitkään. Nyt parhaillaan on menossa pikkujoulusesonki. Joni Humaloja kertoo käyneensä lapsena ala-asteen Korpijoen kyläkoulussa. Sieltä on siis parhailta oppia saatu. Itse asiassa Herrankukkaron yrittäjä Karioskari ”Osku” Kangas muisti vielä Päivin ja sanoi gaalan aikana, että tämä kruunasi hänenkin illan, kun me oltiin samassa kisassa mukana. Villa Korkatin päärakennus on 470-neliöinen. Itse asiassa hänen suvussaan on paljon muitakin matkailuja ravintola-alan osaajia. Ja vaikka nyt asunkin toisaalla, niin Kiuruvedellä tulee edelleen vierailtua useamman kerran vuodessa, kun vain töiltä ehtii, sillä Kiuruvedellä asuu paljon sukulaisiani. – Olin töissä Kiurun Kuriirilla, Veljekset Heiskasella ja Piippo Hydraulicilla. Villa Korkatti on tunnettu siitä, että valmistamme kaikki tarjoamamme ruoat itse. – Huonolle ei todellakaan hävitty. Villa Korkatti sijaitsee Haapavedellä Korkatti-järven lähellä maaseudun rauhassa.. Lisäksi Humalojan suvun juuret ovat Humalojan kylällä Haapavedellä, josta Jonin esi-isä on 1800-luvun alkupuolella lähtenyt. – Itsemme lisäksi työllistämme yhden kokoaikaisen työntekijän ja tarpeen mukaan meillä käy sesonkiapua. Täydennämme hyvin toisiamme ja nautimme molemmat asiakaspalvelusta ja ihmisten parissa työskentelystä, Joni Humaloja kertoo. Se tarjoaa majoitus-, juhla-, kokous-, cateringja ohjelmapalveluita. Folkilla mukana oleminen oli mielenkiintoinen aluevaltaus ja pyrimmekin säännöllisesti kehittelemään jotain uutta. Hän myös kirjoittaa hartauksia Kiuruvesi-lehteen . Olen yhä myös Kiuruvesi-lehden tilaaja, joten sitäkin kautta seuraan paikkakunnan kuulumisia. marraskuuta 2023 Uutiset Vuoden majoitusliike -finalistin taustalla on kiuruvetistä osaamista Joni Humalojan ja hänen vaimonsa Päivi Viitasalon yritys Villa Korkatti Haapavedeltä äänestettiin Suomessa viiden parhaan joukkoon. Lukion jälkeen Humaloja suoritti armeijan ja opiskeli Kajaanin ammattikorkeakoulussa liiketalouden tradenomiksi. Ohenmäen kasvatti Joni Humaloja on 31-vuotias ja kotoisin Kiuruveden Ohenmäeltä. työtään monipuoliseksi. Yksi vieraista oli Kiuruvedeltä kotoisin oleva Joni Humaloja, joka osallistui gaalaan vaimonsa Päivi Viitasalon kanssa. Lisäksi on erilaisten juhlien, kuten häiden, muistotilaisuuksien, syntymäpäivien ja polttareiden järjestämistä
– Tähän sopii noin 200–250 ihmistä koko piha-alueelle. – Osa tavaraoista on seisonut tyhjän panttina varastossa odottamassa. Pihapiiriin tulee ulkokalusteita. Grönfors sanoo, että hänellä on kaikki rakentamiseen tarvittavat elementit koossa: kattotuolit, seinäelementit, runkoelementit. Kunnanlääkäri Aaro Väänänen osti rakennuksen vuonna 1914. Grönfors ei ole pystynyt hakemaan rakennuslupaa, sillä valitusprosessi on ollut kesken, eikä kaavamuutos ole ollut näin ollen voimassa. Kaavoituskustannuksista 70 prosenttia maksaa muutoksen hakija ja 30 prosenttia Kiuruveden kaupunki. Grönfors villoittaa ravintolarakennuksen, mikä mahdollistaa mahdollisen äänen eristyksen ja tarjoaa puolilämpimän vuokratilan häihin ja muihin tapahtumiin myös talvella. Asemakaavassa istutettavia alueen osia on osoitettu aiempaa enemmän. Lisäksi tontilla sijaitsevat rakennukset on määrätty suojeltaviksi. Grönfors aikoo viedä projektin loppuun, vaikka vuodet ovat kuristaneet kukkaroa, kun tavara on seisonut tuottamattomana. Uutiset – Nyt pitäisi päästä kauppaa tekemään, tuumaa Grönfors. Asemakaavan mukaiset yleismääräykset ovat ohjaavia ja niitä täydennetään erikseen rakennuslupaja tarvittaessa ympäristölupamenettelyssä. Uusi ravintolarakennus tulee olemaan samantyylinen kuin vieressä oleva punainen aitta, katto on kalteva. Valittajalle huolta aiheutti myös parkkipaikkojen riittävyys sekä puistomaisuuden ja viheralueiden säilyminen. Hän uskoo, että katukuva kohenee, kun alueelle tulee aittaa myötäilevä raintola ja alue saa uutta elinvoimaa. – Rakennukseen tulee ilmalämpöpumppu, joka kesällä viilentää. Vuoden 2009 asemakaavassa tontti oli merkitty sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialueeksi, siksi alueelle piti hakea kaavamuutosta, koska jatkossa tontilla harjoitetaan liiketoimintaa. – Tällaista on byrokratian hitaus, toteaa Grönfors. JAANA SELANDER. – Kolme vuotta on mennyt, tappiota on tullut joka vuosi tuhansia euroja, tuumaa hän ja toivoo, että hän viimein pääsee rakentamaan ravintolaa keväällä 2024 heti lumien sulettua. Kiuruvedelle odotetaan muutaman kesäviikon aikana useita tuhansia ihmisiä. Mika Grönfors istuu mietteliäänä Puistolassa. marraskuuta 2023 Mika Grönfors aikoo viedä projektin loppuun,vaikka vuodet ovat kuristaneet kukkaroa, kun tavara on seisonut tuottamattomana. Vastineenaan valitukseen Kiuruveden kaupunki totesi, että asemakaavaan on sisällytetty melua koskettavat yleismääräykset. Taloon rakennettiin vuonna 1923 laajennusosa, johon sijoitettiin kunnanlääkärin vastaanottotilat, tutkimushuone ja odotushuone. Grönfors on käynyt keskustelua eri järjestöjen kanssa Puistolan pihapiirin tapahtumista, esimerkiksi hevosystäväinseuran kanssa, pihapiirissä olisi mahdollista järjestää vaikkapa kengitysnäytös. Keväällä nousevat seinäelementit, rakentuvat lattiat ja katto, ikkunat ja ovet. Kunnallisvalituksessa esitettiin kymmenen perustetta asemakaavamuutospäätöksen kumoamiseksi. Edelleen Kiuruveden kaupunki ilmoitti, että vuokraoikeuden haltijalla on oikeus hakea kaavamuutosta ja että maanomistaja on hyväksynyt muutoksen. 7 Keskiviikko 15. Valituksessa vaadittiin kaavamuutoksen hyväksymispäätöksen kumoamista. Koska hallinto-oikeuden päätöksestä ei ole jätetty valitusta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, Puistolan asemakaavan muutos on saanut lainvoiman 28.10.2023. Kaupunki toi vastineessaan esiin, että mahdolliset uudisrakentamissuunnitelmat käsitellään rakennuslupamenettelyssä, ei asemakaavassa ja että asemakaavassa on huomioitu kaupunkikuvallisesti tärkeä puistomainen alue. Valittaja oli tyytymätön niin ikään osallistumisja arviointisuunnitelmaan jätetyn mielipiteen huomioimisen tasoon päätöksenteossa, asemakaavaprossin aikaiseen tiedonsaantiin, kustannuksien jakamiseen sekä tontin rakentamisen tilanteeseen valitushetkellä. “ Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen Ravintolan rakentaminen alkaa keväällä Nyt se on mahdollista, kun Itä-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt asemakaavasta tehdyn valituksen ja jättänyt tutkimatta toiminnan harjoittamisesta ja rakentamistoimenpiteistä esitetyt valitusperusteet 27.9.2023 tehdyllä päätöksellä. Yksi peruste oli tontilla harjoitettava toiminta ja sen mahdolliset meluhaitat. – Itse ravintolatoiminnasta tulee vastamaan toinen yrittäjä. Puistolan asemakaavamuutoksesta valitettiin Itä-Suomen hallinto-oikeuteen 30.5. Grönforsin suunnitelmana on ollut koko ajan rakentaa itse ravintola valmiiksi ja varustaa se ravintolassa tarvittavilla laitteilla. Grönfors sanoo, että Puistolan kokonaisuus tulee kohentamaan Kiuruveden ydinkeskustan yleiskuvaa. Grönfors aikoo pystyttää ravintolan Puistolan pihapiiriin niin, että se on toiminnassa ennen suuria Pohjoismaisia karavaanaripäiviä ja SF-Caravanin valtakunnallisia juhlia sekä Iskelmäviikkoa, kaikki tapahtumat ovat Kiuruvedellä heinäkuussa. Kiuruveden kaupungin ympäristöjärjestysmääräyksissä vuodelta 2012 on erityisen tiukat määräykset melusta Puistolan alueella. – Monenmoiset tapahtumat saisi tässä hyvin toiminaan. Pohjatyöt on tehty. Puistolan rakennutti kauppa-apulainen Joel Huttunen vuoden 1910 paikkeilla. Kiuruveden kaupunginhallitus on hyväksynyt Puistolan alueen asemaavan muutoksen 24.4.2023. Koko kapasiteetti otetaan käyttöön. Myös punainen aitta rakennus vyötetään ruokailupaikaksi. Lisäksi kaupunki totesi, että asemakaavaan on sisällytetty pysäköintipaikkoja koskettavat yleismääräykset. Talon kehikko siirrettiin Jylängistä. Lisäksi kaupunki huomautti, että tontin omistaja Kiuruveden seurakunta on ollut prosessin aikana tietoinen kaavamuutoksesta ja että kaavamuutoksen käsittelyyn tarvittavia tietoja on asiaan kuuluvasti täydennetty valmisteluvaiheen aikana. Näin Kuopion kulttuurihistoriallinen museo on toivonut ja Grönfors toteuttaa toiveen. Ravintolaan tulee esiintymislava/tanssilava, ruokailutilaa niin ulos kuin sisälle sekä terassi. JAANA SELANDER Mika Grönforsilla on suurin osa rakennustarvikkeista valmiina odottamassa kevättä. Valittaja huomautti, että aiempina kesinä, vuonna 2020 ja vuonna 2021, alueella oli karaoketelttatoimintaa, mistä koitui ympäristöasukkaille kohtuutonta meluhaittaa ja unettomia öitä. Kiinnostusta on ollut ravintolan pyörittämiseen. Vihreää valoa huhtikuussa Puistolan alueen asemakaavamuutoksen hyväksyi kaupunginhallitus 24.4. Yrittäjä Mika Grönfors aloittaa ravintolan rakentamisen Puistolan pihapiiriin ensi keväänä
Vuosittaisten investointien tason nosto lisää kyllä tasapainottamistarvetta. Huonostihan siinä käy. Ainoastaan investointitasoa lasketaan alle puoleen nykyisestä eli 1,4–1,8 miljoonaan euroon vuodessa. Kirjoituksia ei palauteta. JARI KAUHANEN toiminnanjohtaja PERTTU SIRVIÖ puheenjohtaja, MTK-Pohjois-Savo Tukimaksut viipyvät, maatilojen rahoituksen ongelmat jo vakavia. Ensimmäisiä maatalouskaupan konkursseja on tullut. KAIKILLA tiloilla ja tuotantosuunnilla tukien maksujen siirtäminen on pienentänyt kassavaroja merkittävästi, osalla tiloissa omat kassavarat ovat täysin loppuneet. Vaadittu tehostaminen johtaisi siihen, että meillä olisi hieno yhtenäiskoulurakennus, muttei varaa ylläpitää koulutusta tai muita palveluja puhumattakaan muista investoinneista. Tälle vuodelle on budjetoitu 3,6 miljoonaa euroa investointeihin. Lisäksi laskelmissa muiden kuin kouluinvestointien taso pitäisi lähtötietoina nostaa suuremmaksi, vähintään 2,5 miljoonaan euroon vuodessa. Ensimmäiseksi Inspira laski, miten Kiuruveden talouden käy, jos mitään talouden korjausliikkeitä ei tehdä. Taajamakoulun (siis taajamassa sijaitsevan koulun, ei ole sama kuin yhtenäiskoulu) kustannusarviota saadaan haluttaessa halvemmaksi. Tarvitaan tieto eräpäivistä, milloin maksut ovat maatilojen tileillä. Pienennetään arvioitua oppiMielipiteet Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Myös taajamakoulua koulua käyvien alakululaisten määrää ei kannata kasvattaa. Lisäksi tukimaksujen myöhempi maksuaika tarkoittaa maatiloille yli 5 miljoonan euron lisääntyneitä rahoituskuluja. Siihen vaaditaan vuosina 2024 ja 2025 yhteensä 2,4 miljoonan euron tehostamistoimenpiteet. Tosin on epärealistista olettaa, että voidaan kymmeneksi vuodeksi rajoittaa investoinnit noin minimiin. MTK-POHJOIS-SAVON johtokunta vetoaa vielä pankkeihin; tukimaksuista johtuviin maksuongelmiin on löydettävä kullekin tilalle toimiva kohtuuhintainen ratkaisu. Investointitukien maksujen odottelu tuo suuria haasteita rahoituksen järjestelyihin ja investointien loppuun viemiseen ja tuotannon ylös nostamiseen. Kolmanneksi Inspira laski vaihtoehdon, jossa 22 miljoonan euron yhtenäiskouluinvestointi tehdään ja edelleen muut investoinnit ovat vain 1,4–1,8 miljoonaa euroa vuodessa kymmenen vuoden ajan. Kaupungin antamina lähtötietoina pyydettiin talouden kehitysennuste käytännössä vain yhdestä investointivaihtoehdosta: yhtenäiskoulun kustannusarvioksi esitettiin noin 22 miljoonaa euroa. Kyläkoulut säilyvät niin kauan kuin oppilaita niissä riittää ja investoinnin valmistuttua aluksi käytetään vielä muita mahdollisia väistötiloja. Maatalouden investointitukia ei ole päästy maksamaan. Tämä tasapaino on saavutettavissa ja päätökset tehtävissä. Kauppa ei käy kuten normaalisti. Lähtötietoina on annettu ilman kouluinvestointia vuosille 2024–2032 minimaalinen investointitaso 1,4–1,8 miljoonaa euroa vuodessa. Maatilojen rahoituksesta ja rahoituskelpoisuudesta huolehtiminen on tärkeä osa huoltovarmuutta, siksi asian hoitamisen vastuu kuuluu merkittävästi myös maan hallitukselle. 8 Keskiviikko 15. INSPIRALTA ei pyydetty kannanottoa siitä, minkä kokoiseen kouluinvestointiin kunnan kantokyky riittää. JAANA SELANDER lakohtaista neliömäärää. Tukimaksuille tulee antaa tarkat päivämäärät. MAATALOUS pyöriikin nyt lainarahoituksella ja maksujen lykkäämisellä tukien maksuun saakka. TILANNETTA vaikeuttaa myös erittäin vaikea satokausi, teuraiden ja välitysvasikoiden hakujen kasvaneet viiveet ja heikkoon hintaan pysähtynyt viljakauppa. MTK-POHJOIS-SAVON johtokunta vaatii Ruokavirastoa ja Maaja metsätalousministeriötä ratkaisemaan tukimaksujen tekniset ongelmat ja nopeuttamaan tukien maksuja aiemmin ilmoitetuista maksuaikatauluista. PÄIVI SYRJÄ Taajamakoulun kustannusarvioita saadaan halutessa halvemmaksi, pienennetään arvioitua oppilaskohtaista neliömäärää, kirjoittaa Päivi Syrjä. INSPIRALTA ei ole pyydetty laskelmaa pienemmistä kouluinvestointivaihtoehdoista, joissa talous on ensin tasapainotettu 2,4 miljoonalla eurolla ja sitten esimerkiksi tehtäisiin vaihtoehtoisesti 10 tai 15 miljoonan euron kouluinvestointi. Jopa maatalousmuovien keruu on uhannut pysähtyä maatilojen maksamattomiin laskuihin. Maaja metsätalousministerin ja viime kädessä koko hallituksen tulee varmistaa, että maatalouden tukien maksut tapahtuvat sovitusti ja sillä aikataululla, että maatilojen toiminta voi jatkua häiriöttömästi. Tavoitteellinen maksuaikataulu, jossa ilmoitetaan arvioitu maksun kuukausi ei riitä maatiloille eikä maatalouden rahoittajille. Se investointitaso on aivan liian matala ylläpitämään saati parantamaan kaupungin veto-, pitotai elinvoimaa. marraskuuta 2023 Inspiran kouluinvestointiraportti ja talouden tasapaino INSPIRAN talousraportti on kehitysennuste Kiuruveden yhtenäiskouluinvestoinnista (sisältäisi kaikki peruskoululaiset, vuosiluokat 1–9, ja kyläkoulut lakkautettaisiin) ja talouden tasapainosta. Rahan puute alkaa vaikuttaa myös itse tuotantoon. NYT maataloustukien maksut tulevat aiempia vuosia selvästi myöhemmin. Raha ja tavara eivät nyt liiku maataloudessa kuten pitäisi. Ensi satokauden hankinnat ovat jäissä ja menneen satokauden maksuja on paljon maksamatta. Ennusteessa ei ole mistään halvemmasta kouluratkaisusta yhtään virkettä. Jos ja kun kunnallisveroja nostetaan 0,3 %, vähenee tehostamistarve vuosina 2024 ja 2025 yhteensä 1,8 miljoonaan euroon. Toinen vaihtoehto (24 miljoonaa euroa) sisältäisi myös lukion. Vaikutukset näkyvät myös maatalouskaupassa. RUOKAVIRASTON ja Maaja metsätalousministeriön tulee aloittaa välittömästi toimet, jotta vuoden 2024 tukimaksujen eräpäivät aikaistuvat ja ne ilmoitetaan tarkasti tuen saajille ajoissa. Se ei ole kunnan talouden kantokykyselvitys. Laskuja ja lainoja alkaa jäämään rästiin. Lisäksi rakennusmateriaalien valinnalla ja rakennuksen muodolla (selkeä suorakaide) voidaan vaikuttaa kustannuksiin. KYMMENEN viimeisen vuoden aikana Kiuruveden kaupunki on investoinut yhteensä 43 miljoonaa euroa eli keskimäärin 4,3 miljoonaa euroa vuodessa. Esimerkiksi peltoja eläintuissa viivettä aiempiin vuosiin kertyy kahdesta kuukaudesta yli puoleen vuoteen tuesta riippuen, samoin kuin erityisympäristötukien maksut siirtyvät merkittävästi. Tällöin talouden saaminen tasapainoon vaatisi vuosina 2024–2027 yhteensä 7,8 miljoonan euron suuruiset tehostamistoimenpiteet. Kehitysennuste on tehty kaupungilta saaduin lähtötiedoin. Toiseksi Inspira laski, mitä talouden tasapainoon vaaditaan minimaalisilla investoinneilla ja ilman kouluinvestointia. Inspiran laskelmassa kaupungin muut kuin kouluinvestoinnit ovat 1,4–1,8 miljoonaa euroa vuodessa kymmenen vuoden ajan, siis vuosina 2023–2032 yhteensä 18 miljoonaa euroa. Kaikki tilat eivät saa rahoitusta järjestymään omien kassavarojen loppuessa. Tämä on mahdoton tehtävä. Tarkat päivämäärät tarvitaan tilojen väliaikaisen rahoituksen järjestämiseen ja maksamattomien laskujen maksuajoista sopimiseen
Lisäksi kampanjassa on mukana aina kausiluonteinen tuote, kuten esimerkiksi uimalippuja tai lippuja konserttiin kulttuuritalolla. Kiuruvedellä ei ole rakennettu tänä vuonna yhtään uutta omakotitaloa, vanhoja omakotitaloja on laajennettu ja/tai peruskorjattu kaksi. Sen sijaan naisasianaisten pitää tukea muista kulttuureista tulevia omaksumaan tasa-arvoisempaa ajattelutapaa. Vaikeuksien kautta siitä lopulta oli hyötyä. tontit ovat kooltaan 2000–3000 neliötä. Tontit ovat kooltaan 1200–1400 neliötä. Tonteille sisältyy rakentamisvelvoite kolmen vuoden kuluessa. Minulla oli DKW, pikkusiskolla jo patteritoiminen Mersu. Ratkaisun tekivät: Eero Hyvönen (pj.), Marja Keskitalo, Johannes Koponen, Anssi Marttinen, Minna McGill, Valpuri Mäkinen, Hanna Parhaniemi, Harto Pönkä, Henrik Rydenfelt, Timo Sipola, Jani Tanskanen, Marjukka Vainio-Rossi, ja Erja Yläjärvi. EN kannata ollenkaan kaikkien miesten haukkumista toksisesta maskuliinisuudesta. Mäntyniemessä on kolme tonttia, tontit ovat rannan tuntumassa. Kantelun mukaan tämä on hyvän tavan vastaista. Opintotukijärjestelmä on mahdollistanut sen, ettei kouluttautuminen ole varallisuudesta tai sukupuolesta kiinni. Yrityksen edustaja sai jutussa puhua varsin positiiviseen sävyyn liikkeensä suosiosta sekä tarjonnasta. Hänet pakotettiin naimisiin Irakissa, suvun kotimaassa, sukulaismiehen kanssa. Toimituksellisesta päätösvallasta päätoimittaja kertoo kuitenkin aina pitäneensä kiinni kuin ”vihainen rakkikoira”, eikä ohjetta 2 ole päätoimittajan mukaan rikottu. Päätoimittajan vastaus 25.9.2023 Kiuruvesi-lehden vastaavan päätoimittajan Jaana Selanderin mukaan Journalistin ohjetta 16 on selkeästi rikottu. Rakennettavan asuinrakennuksen tulee olla asemakaavan ja siihen liittyvän rakennustapaohjeen, rakennusjärjestyksen sekä hyväksyttyjen piirustusten mukainen. Sotilasurakin on avattu naisille, kuten myös pappeus ja piispoistakin neljä on naisia. Naisella ei ollut edes ihmisarvoa, tasa-arvosta puhumattakaan. Toisaalta valitetaan, että on liikaa sukupuolittamista. Alueen asukkaille on varattu Hyvölänlahden rantaan venevalkamapaikat. Kiuruvedellä on rakennettu vuonna 2018: 1+4 omakotitaloa. Tytöt eivät opiskele tarpeeksi matematiikkaa ja fysiikkaa. Eikä kaikilla ole halua hankkiutua vastuullisiin ja vaativiin johtotehtäviin, ei itsellänikään ole ollut. Noista vuoden 2021 taloista yksi tuli asemakaava-alueelle, kaksi taloa Härkölänniemeen yleiskaava-alueelle ja loput kolme haja-asutusalueelle. Ja voi arvostaa sekä miehiä että naisia. Ratkaisu JO 2: Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Kun Sara luopui huivista, suku hylkäsi. ta on normaalisti 3,00 euroa/neliö. Päätoimittaja ei kuitenkaan esittänyt journalistisia perusteluja sille, miksi haastateltavaksi oli valittu samasta lehdestä maksullisen ilmoituksen ostaneen yrityksen edustaja. Kairikon alueella on pientalotontteja yksija puolitoistakerroksisille pientaloille lukuisia, tontit ovat kooltaan 1800–2000 neliötä. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. Samalla aukeamalla oli kyseisen rengasliikkeen mainos. Nykypäivänäkin naisia voidaan tappaa, jos heillä ei ole huivia tai se on väärin sidottu. Päätoimittajan mukaan on hyvä, että asia on noussut esiin. Turha puhua, että pään peittäminen on naisen oma vapaa valinta. Tonttikampanjaetuna rakentajalle annetaan uuteen kotiin joko palju tai robottiruohonleikkuri. SUOMESSA ja muissa Pohjoismaissa ollaan tasa-arvoisia. KOLUMNI KIRSI HAAPEA Kirjoittaja on Kiuruvesi-lehden avustaja, jonka jonka mielestä suomalaisnaiset ovat tasa-arvoisia. Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Kiuruvesi-lehti on rikkonut Journalistin ohjeiden kohtia 2 ja 16, ja antaa sille huomautuksen. Konserteissa soitetaan liikaa miessäveltäjien musiikkia. Tonttihinnat on päivitetty vuonna 2022 siten, että taajaman omakotitalo-, erillispientaloja asuinpientalotonttien myyntihinLangettava päätös 8617/ PL/23 Kiuruvesi-lehti Asia: piilomainonta Kiuruvesi-lehti julkaisi samalla aukeamalla yrittäjän haastattelun ja hänen yrityksensä mainoksen. Mutta ei meidän muiden tarvitse pyrkiä sellaisiin töihin, jotka eivät tunnu omilta. Jos ihmiset haluavat kuunnella sellaista musiikkia, josta nauttivat, niin sitä heille soitettakoon. Meidän esi-äitiemme piti peittää päänsä. Kampanjassa mukana olevat tontit myydään 18,73 euron hintaan. NIIDEN naisten, jotka kitisevät tasa-arvon puutteesta, kannattaisi lukea suomalaisen Sara Al Husainin kirja Huono tyttö. Pari tyttöä oli teknologiafirmassa. Kiuruvesi-lehti julkaisi jutun auton renkaista ja rengasmarkkinoista sekä rengaskauppiaan haastattelun. Heikosta arvosanastani sain yliopistohaussa enemmän pisteitä kuin monen muun oppiaineen paremmasta arvosanasta. Lukijoille syntyi kokonaisuudesta käsitys, että jutun ja mainoksen välillä oli kaupallinen yhteys, mikä oli omiaan heikentämään luottamusta journalismin riippumattomuuteen. Jos se olisi, naiset voisivat yhtä hyvin olla ilman huivia niin kuin me länsimaiset naiset nykyään. Piilomainonta on torjuttava. Jutulle oli journalistiset perusteet: kesärengassesonki oli alkamassa ja rengasmarkkinoilla oli maailmanpoliittisten muutosten vuoksi tapahtunut kuluttajia mahdollisesti kiinnostavia muutoksia. Vuoden 2021 omakotitaloista on ainakin kaksi rakenteilla. Ei ole sukupuolten tasa-arvoa siellä eikä täällä. TOIMITTAJANA haastattelin kerran tettiläisiä. Kantelu 7.6.2023 Kantelu kohdistuu Kiuruvesi-lehteen, joka julkaisi 12.4.2023 paperilehdessä samalla aukeamalla rengaskauppiaan haastattelun ja hänen yrityksensä mainoksen. Aviomies raiskasi Saran monta kertaa vuorokaudessa. Huivikulttuureissa nainen on miehen omaisuutta samalla lailla kuin kotieläin tai työkalu, eikä kukaan vieras mies saa nähdä naisen hiuksia. Jutulle oli journalistiset perusteet, mutta kokonaisuus oli piilomainontaa. Päätoimittaja ei kuitenkaan esittänyt journalistisia perusteluja sille, miksi jutun ainoaksi haastateltavaksi valittiin samasta lehdestä maksullisen ilmoituksen ostaneen yrityksen edustaja. Nainen voi elää ja toimia itsenäisesti, ei tarvitse lupia isältä, veljeltä tai aviomieheltä. On varmaan naisvihaajia ja miesvihaajia, mutta en kuulu niihin joukkoihin. Meidän demokratiassa ja tasa-arvossa eläneiden ja yksilöllisyyteen tottuneiden pohjoismaalaisten on vaikea edes kuvitella eri kulttuuripiirin naisten tasa-arvon ja vapauden puutetta. JAANA SELANDER Nautitaan tasa-arvosta VÄHÄN väliä kuulee uutisista, että suuryritysten hallintoneuvostoissa ja johtopaikoilla on vähemmän naisia kuin miehiä. Ei pitäisi erotella ihmisiä naisiksi ja miehiksi vaan olla sukupuolineutraalisti. Kukkomäellä on kuusio tonttia, kooltaan 2000–3000 neliötä. Teknologia-aloille ei ollut mitään hinkua, vaikka leikin pikkutyttönä autoilla ja vieläkin tunnistan automerkkejä. Jo omana kouluaikanani 1970-luvulla puhuttiin, että tyttöjen pitää painottaa myös matemaattisia aineita, ja varmaan jo aiemminkin. TUNNEN monia naisia, jotka toimivat miesvaltaisilla aloilla, esimerkiksi konepajassa, kaivoksessa tai rekkakuskina. JO 16: Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Tonttikampanjassa on mukana Kiuruveden kaupungin taajamassa kaavoitetut omakotitalotontit, jotka Kiuruveden kaupunki omistaa. Näin maalaisjärjellä ajatellen logiikka ontuu: pitäisi saada naisille kiintiöitä, mutta sitten ei saisi jaotella ihmisiä sukupuolen mukaan. Päätoimittaja ei esittänyt journalistisia perusteluja sille, miksi haastateltavaksi oli valittu samasta lehdestä maksullisen ilmoituksen ostaneen yrityksen edustaja. Olisi aika naurettavaa, jos konserttiohjelmat pitäisi suunnitella sukupuolikiintiöittäin. Kiuruvedellä on tontteja Hyvölänlahdessa, kaikkiaan 13. JSN:n langettava päätös Kiuruvesi-lehdelle Uutiset Tonttikampanjalla houkutellaan uusia asukkaita, uusia taloja ei juurikaan nouse Kiuruveden kaupunki on lanseeraamassa tonttikampanjan Muuta maalle ensi vuoden aikana. Päätoimittajaa pyydettiin täydentämään vastaustaan, jolloin hän kertoi yrittäjän päätyneen haastateltavaksi talon oman väen ideasta ilman ulkopuolista painostusta. Joskus muinoin naisten piti hakea vapautus sukupuolestaan, jos halusivat opiskella yliopistossa. Vieressä ovat Pappilan uimaranta ja asukkaiden käyttöön tarkoitettu veneranta. 1+4 tarkoittaa, että kunakin vuonna on lupa myönnetty yhdelle uudelle omakotitalolle ja omakotitalojen peruskorjauksia ja/tai laajennuksia on ollut neljä kohdetta. Vuonna 2019: 3+5, 2020: 2+7, 2021: 6+1, 2022: 0+2, 2023: 0+2 tähän mennessä. Tänä ja viime vuonna ei ole uusia omakotitaloja tullut rakenteille Kiuruvedelle. marraskuuta 2023 Kiuruveden kaupungin elinkeinojaosto esittää kaupunginhallitukselle ja siitä eteenpäin kaupunginvaltuustolle, että Kiuruveden kaupungissa aloitetaan tonttikampanja 1.1.2024 – 31.12.2025. Arvelen, että halu ihmisläheisiin töihin vaikuttaa tyttöjen ammatinvalintaan enemmän kuin väitetyt vanhat sukupuoliasenteet. He sanoivat, että ei kiinnosta tehdä töitä tietokoneilla, vaan mieluummin ihmisten kanssa. Meillä naisten olot ovat hyvin verrattuna moniin muihin maihin maailmassa. Valitsin lukiossa pitkän matematiikan, koska pienessä lukiossa ei voinut opiskella useita vieraita kieliä. Heitä kiinnostaa tekniikka, he ymmärtävät sitä ja pärjäävät. ADOBE. 9 Keskiviikko 15
– Vaikka onhan se myönnettävä, että välillä tämä tienhoito vaatii melkoista huumoria – etenkin silloin, kun päivät venyvät tosi pitkiksi ja kotona ehtii käydä hädin tuskin nukahtamassa, vaikka vuosien mittaan olenkin yhä paremmin oppinut lukemaan kelejä. Traktoreita on nykyään kaksi. Talvella on muun muassa lumen auraamista, sohjon ja polanteen ajoa sekä hiekoittamista, kesällä puolestaan lanaamista. Nuoriin panostettava Osaltaan Väätäisen houkutteli yrittäjäksi kotoa saatu malli. Näin oli joitakin vuosia sitten myös Kiuruveden Toiviaiskylästä kotoisin olevan Henry Väätäisen kohdalla, mutta samalla hänellä oli myös kova traktorikuume, joka oli kytenyt jo pikkupojasta lähtien. Tienhoitopalvelut työllistävät nykyään Väätäistä ympäri vuoden. Väätäisen mukaan peruskoulussa ei juuri opetettu yrittäjyyttä. – Lopulta päätin sitten hankkia oman traktorin ja perustaa yrityksen vuonna 2018. Itäisen Suomen tiet vaatisivat lisää panostuksia, mutta valitettavan usein rahat tahtovat mennä Etelä-Suomeen, missä on paljon ihmisiä ja autoja. – Esimerkiksi itselleni on todella iso juttu se, että täältä saa kattavasti varaosia koneisiin. On hyvä, kun ei tarvitse aina lähteä Iisalmeen saakka asioimaan.. Esimerkiksi polttoaineiden hinnat ovat nousseet kovasti. Tässä kohtaa toivoisi, että pikemminkin katsottaisiin teillä liikkuvia tonnimääriä. Henry Väätäinen toivoi vielä, että nuoret eivät muuttaisi Kiuruvedeltä muualle. – Olen lähtöisin maatilalta, jossa isäni on yrittäjänä. – Ainahan se yrityksen laajentaminenkin mielessä pyörii, mutta tällä hetkellä ajat ovat investointien suhteen melko arveluttavat. Hänen yrityksensä nimi on Tmi Henry Väätäinen, joka toimii Kiuruvedellä ja sen lähialueella. Traktori-innostus vei yrittäjäksi saakka Kiuruveden kaupungin elinkeinojaosto tapasi tienhoitoa ja rehun ajoa tekevän urakoitsijan Henry Väätäisen. Teiden oltava kunnossa Rusasen mukaan Kiuruveden yksi tulevaisuuden kohtalonkysymyksistä on, että mistä saadaan uusia, Henry Väätäisen kaltaisia nuoria yrittäjiä eläköityvien tilalle. Niinpä olen nähnyt pienestä pitäen yrittäjyyttä läheltä ja tottunut kovaan työntekoon. Näiden ohessa on vielä rehun ajoa. Alkuun tein pienimuotoisia lumiurakoita ja kesällä 2019 alkoi paalausurakointi. – Tämän tiimoilta on tehty kovasti vaikuttamistyötä. Sitä alkoi tulla eteen vasta sitten, kun hän opiskeli Iisalmen Peltosalmella maaseutuyrittäjäksi. 10 Keskiviikko 15. Tulevaisuudessa teiden kunnossapito vielä korostuu, kun Kiuruvedelle nousee Suomen Lantakaasun suuri biokaasulaitos. Kiuruveden kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen sanoi Väätäistä kuunneltuaan, että yrittäjyyskasvatusta olisi paikallaan lisätä. TEKSTI JA KUVA AKU LAATIKAINEN Monet nuoret unelmoivat täysi-ikäisyyden kynnyksellä autolla ajamisesta. Siinäkin on mielestäni tekemistä, että heidät saadaan pysymään täällä ja tänne päin tulemaan uusia asukkaita. Elinkeinojaoston jäsen Matti Lappalainen jatkoi puolestaan, että ylipäätään nuoria pitäisi opettaa jo varhaisella iällä työntekoon ja panostaa heidän hyvinvointiinsa, jotta nuorista tulisi kunnon kansalaisia. marraskuuta 2023 Talous & politiikka Henry Väätäinen esitteli kalustoaan Kiuruveden kaupunginjohtajalle Juha-Pekka Rusaselle. Ne ovat vetoja pitovoimatekijä. Esimerkiksi kyläkouluja en itse lakkauttaisi. – Aika moni kavereistani on lähtenyt täältä pois. Lisäksi ihmisten on päästävä töihin, lasten kouluun ja niin edelleen. Henry Väätäinen muistutti vielä muidenkin yritysten ja laajan yrityspohjan tärkeydestä. Tämän jälkeen mukaan tulivat vielä auraukset Destialle sekä kesällä kiireapuna rehun ajaminen maatiloille, kertoi Väätäinen Kiuruveden kaupungin elinkeinojaostolle, joka tapasi hänet viime perjantaina. Maatilojen ohella urakointeja on Destialle, metsäalan yrityksille sekä yksityisille tiekunnille, pääpainon ollessa Destian urakoissa ympäri vuoden. Väätäinen työllistää itsensä lisäksi yhden työntekijän. – Esimerkiksi tienhoito on todella tärkeää. Kiuruvedellä on paljon isoja maaja metsätiloja, jonne maitoautojen, metsäkoneiden sekä puutavara-autojen tulee päästä
Museon pihapiirissä on toki nähty erilaisia tapahtumia ja teatteria, mutta heitän muutaman idean. L. Saurin mukaan puskaradio on yksi parhaista keinoista saada kävijöitä museoon. Ajatuksen toteutti vuonna 1947 perustettu kotiseutuyhdistys. Runebergin kotiopettajavuosia pitäjässä. Aktiivisten yhdistystoimijoiden määrä on rajallinen kaupungissa, jossa väki Pekka Sauri: Kotiseutumuseon sulkeminen kokonaan harvinaista Museoliiton puheenjohtaja Pekka Sauri sanoo kotiseutumuseon lakkauttamisen olevan harvinaista Suomessa. 11 Keskiviikko 15. Työtä tuki muun muassa Savolainen osakunta, jonka kotiseuturetkeläiset luetteloivat museoesineitä. Museo siirtyi samalla kunnan hoitoon. Hän muistuttaa, että käytännön kysymyksenä museon lakkauttaminen on hankala, sillä tärkeiden kokoelmien säilyttäminen täytyy turvata riippumatta siitä, jatkuuko näyttelytoiminta. Etenkin koronapandemia aiheutti kotiseutuja paikallismuseotoiminnan hiipumista, mutta myös uusia kotiseutumuseoita on perustettu. Verkkonäkyvyys parantaa osaltaan sekä vetovoimaa että saavutettavuutta. Monet kunnat seuraavat Saurin mukaan rahoittamiensa kohteiden vaikuttavuutta kävijämäärien perusteella. – Museotoimintaan osallistuvat vapaaehtoiset kokevat paikallisen kulttuurin kannattelemisen usein sydämen asiaksi, ja aktiivinen yhteistyö koulujen kanssa siirtää paikallista kulttuuriperintöä myös uusille sukupolville. Iskelmäviikkojen aikana museo näyttää olevan alikäytetty voimavara. 1000 kotiseutumuseota Suomessa on Museoviraston mukaan tuhatkunta kotiseutumuseota ja 151 ammatillisesti hoidettua museota. Pienen säästön tuottama imagohaitta olisi aika iso kaupunki-nimitystä yli 30 vuotta käyttäneessä kunnassa. – Paikallinen tiedottaminen ja viestintä ovat keskeisiä, kun museo haluaa houkutella lisää kävijöitä. Uutta museota varten järjestetty esinekeräys sai lukuisat kuntalaiset lahjoittamaan esineitä. Ohjelmassa voisivat olla pussijuoksu, kuulantyöntö ja vauhditonta pituushyppy. Vanhan ajan urheilukilpailut sopisivat pihalle hyvin. Kotiseutumuseoiden määrä vaihtelee, sillä niiden toiminta perustuu usein vapaaehtoistoimintaan. Pekka Sauri on museoliiton puheenjohtaja. Museoliiton strategia 2025 vie maailmaan, jossa museoiden ainutlaatuinen rooli elinvoiman, sivistyksen, hyvinvoinnin ja elämysten lähteenä tunnistetaan. Museona toimineen savupirtin pihapiiri tuhoutui suurelta osin tulipalossa huhtikuussa 1973, mikä varjosti kunnan satavuotisjuhlintaa. Kiuruvedellä syntyneen ja kasvaneen Paavo Tikkasen tuominen esille museossa olisi kulttuuriteko. Tai sitten soisivat savikiekot. Museotoimintaan paneutui etenkin maanviljelijä Paavo Ruotsalainen. Niitä oli kaksi. Museoliiton lokakuussa julkaiseman Museobarometri 2024 -kyselyn mukaan myös ammattimaisesti hoidettuihin museoihin kohdistuu paineita kuntatalouden kiristymisen takia. Esillä ollut ajatus museon siirtämisestä kotiseutuyhdistyksen hoitoon on ongelmallinen. Niillä on tärkeä asema paitsi muistiorganisaatioina, myös sivistyksen, hyvinvoinnin ja elämysten lähteenä. JOUKO KOKKOEN ikääntyy. Suomettaren vuonna 1847 perustaneelle Tikkaselle kasvuvuodet Kiuruvedellä olivat paljon merkittävämmät. Saurin mukaan Museoliiton tai Kotiseutuliiton tietoon ei ole tullut tietoa museoiden lakkauttamisista viime vuosina. Hyvä museokokemus innostaa ja kantautuu eteenpäin. Museolla voisi pitää nurkkatanssit, joissa soittaisi pelimanni. marraskuuta 2023 Kulttuuri – Museon lakkauttamisuhka on ikävä uutinen. Kulttuuriasioissa monessa suhteessa kunnostautuneen kaupungin ei kannata museotaan lakkauttaa. Paikallisja kotiseutumuseoilla on hänen mukaansa osallistava ja sosiaalista sekä kulttuurista kestävyyttä kannatteleva merkitys. Vastaajista 27 prosenttia odottaa, että museon talous kiristyy vuonna 2024. Kun elämme epävarmoja aikoja, on hyvä muistaa, että museot ovat tärkeitä yhteiskuntaa vakauttavia toimijoita. Maamiesseura suunnitteli museon perustamista jo 1930-luvulla. Saurin mukaan paineita toiminnan supistamiseen on toisinaan, ja yksittäisiä lakkautusuhkia ilmenee satunnaisesti. Vanhan ajan urheilua. Esineitä paloi kaikkiaan 4 500. Kiuruvedellä syntyneen ja kasvaneen Paavo Tikkasen tuominen esille museossa olisi kulttuuriteko, kirjoittaa Jouko Kokkonen. Maitolaiturilla voisivat kokeilla kykyjään vitsinviäntäjät (englanniksi stand-up). Saarijärvi tuo esille J. Museotoiminnassa on korostunut elämyksellisyys ja vuorovaikutteisuus. Kiinteä osa kotiseututyötä Kiuruvedellä museon perustaminen liittyi kotiseututyön viriämiseen. Hän korostaa, että myös kulttuurihyvinvoinnin tuottamisen ja alueellisten elinvoimavaikutusten merkitys voivat olla painopisteinä, kun museon vaikutuksia mitataan. Nykyinen esinemuseosta ja savolaisesta pihapiiristä koostuva museo valmistui hautausmaan kulmalle 1970-luvun lopussa. Kesäisin noin 600 kävijää Kiuruveden kesäisin auki olevaan kotiseutumuseoon käynyt tutustumassa vuosittain 500–600 kävijää. Maanlaajuisesti virinnyt kotiseututyö suuntasi sodanjälkeisissä oloissa ajatuksia henkiseen ja paikalliseen rakennustyöhön. JOUKO KOKKONEN
Tämän asenteen hän vei mukanaan hautaan. Hän piti itseään niin sivullisena, vähäosaisena, mutta myös itsellisenä, ettei tykännyt näyttäytyä valokuvissa tai ’toisten töllisteltävänä’ muutenkaan. Tilalla järjestettiin huutokauppa, koska perhe aikoi muuttaa pois Kiuruvedeltä. Halmesvirran mukaan Maalaisliitto ei ajanut pienviljelijän asiaa, minkä osoitti myöhemmin Vennamon Maaseudun Puolueen Kiuruvedellä rajusti kasvava kannatus SKDL:n menetettyä asemaansa. Poikkeuksia olivat juhlapäivät ja kylässäkäynnit, jolloin pantiin päälle ns. Nuorison vieraantuneisuutta ja syrjäytymistä ei vielä tunnettu. Halmesvirta muistutti lopuksi, että hänen kuvaamassaan pienviljelijän hengenelämässä ja ajatusmaailmassa ”ei ole kyse dokumentaarisesta historiantutkimuksesta, sillä kertomuksessa menevät monet muistikuvat päällekkäin ja lomittain niin, että kokonaiskuva ei ole harmoninen, selväpiirteinen, saati läheskään täydellinen”.. – Erityisen huomattava moraalinen vaatimus oli vaatimattomuus, mikä näkyi kaikessa ulkoisessa; prameus oli mahdottomuus vähäisen varallisuuden, mutta myös pienviljelijämentaliteettiin sopimattoKiuruvesi-lehdessä oli lokakuussa 1966 juttu Oinaksen perheestä Pohjoisahon tilalta Pirttimäestä. Kulttuuri arkkuja rintamalta rahdatuille vainajille. – Myös vanhoillislestadiolaisuuudella oli pitäjässä juurensa, pienviljelijäin emännät olivat enemmän ja vähemmän sen vankkumattomia uskovaisia, sanankuulijoita. Tärkeämpi vielä on perheen hyvä yhteisymmärrys. 12 Keskiviikko 15. Mökin emännän oli kaikesta rakennemuutoksesta huolimatta kuljettava oma elämäntiensä loppuun, mikä vei kirkonkylälle ortodoksisen kirkkoherran piiaksi. Kyse on pientilasta, joka on perustettu Lex Kallion nojalla 1920-luvun alussa. Työstä sai ’palkkansa’ ja hyvin tehdystä työstä saattoi jopa nauttia, jos siitä leipäkin vähän leveni. – Tuo vastentahtoinen poseerauskokemus oli kaiketi alun perinkin vastenmielinen. – Jäljelle jäi vain hiljainen, osin nielty katkeruus menetetystä elämästä ja epäluulo kaikkia niitä ’korkeampia voimia’ kohtaan, jotka vähät välittivät pieneläjien kohtaloista, esitelmöi Halmesvirta ja jatkoi, että tuolloin kaikki alimpien yhteiskuntaluokkien ihmiset eivät olleet köyhiä, jos vähävaraisuutta, niukkuutta pienviljelijöiden talouksissa olikin, sitä ei mielellään tunnustettu eikä näytetty ulospäin. Lisäaineistonaan hän käytti samantyyppisen pientilallisen perheen ajatusja arvomaailmaa, joista Halmesvirralle on kertonut hänen kanssaan samanikäinen herra. Yhteydenpito aatetovereihin oli ollut 1930-luvulla vaikeaa, mutta oli helpottunut sodan jälkeen. Leimallista köyhillä pienviljelijöillä oli myös kovettunut työmoraali, sillä vähistä resursseista oli rutinoituneella työnteolla revittävä kapea leipä ja oli koetettava tulla omillaan toimeen. Kun niitä harvoin nähtiin ja tavattiin kirkonkylällä virallisluontoisilla asioilla käydessä, täytyi asenteesta jonkin verran tinkiä, vähän nöyrtyä. Syynä huutokauppaan oli se, että pieni tila ei tuota ja sivuansiomahdollisuudet ovat loppuneet. – Tässä näkyi pienenkin eläjän itsellisyys ja ylpeys: osataan tehdä ja pitää itsetehdystä hyvää huolta. Isäntä huolehti hevosesta, ajoi heinät, kaatoi, katkoi ja pilkkoi polttopuut, huolsi rakennuksia, teki paljon puusepän töitä. Lempeys ja suvaitsevaisuus kohdistui myös paikkakunnalla liikkuviin mustalaisiin, joiden kanssa käytiin pienimuotoista vaihtokauppaa. Tilan pinta-ala oli noin 50 hehtaaria, mistä metsää ja suota noin 45 hehtaaria ja viljeltyä 4–5 hehtaaria. – On vaikea sanoa, oliko kyseessä kristillinen, työn tuonpuoleisen lunastusarvoon luottava raatamisetiikka vai kommunistisen ankara työkuri, tuskin lopulta kumpikaan, työtä oli vain tehtävä ja levättävä sitten, Halmesvirta päättelee. ’herroihin’. – 1950-luvun lopulle tultaessa tilasta oli tullut monien muiden täkäläisten pientilojen tavoin elinkelvoton ja sitten, kun isäntä vuonna 1960 kuoli saunassa silmieni alla sydänkohtaukseen, emännän oli lopulta myytävä tila valtiolle, koska kaikki aikuiset lapset olivat työn perässä jo muuttaneet Helsinkiin ja hän oli jäänyt muutamaksi vuodeksi yksin pitämään taloutta, ”mökkiä” niin kuin hän sanoi, pystyssä, Halmesvirta pohjusti. – Korpikommunismi ilmeni hänellä, toisin kuin aviomiehellään, joka piti katkeruuden sisällään, hetkittäisinä ns. Halmesvirran mukaan tinkimättömyys oli työnteossa läpäisevä moraalinen periaate ja työn jälki oli enimmältä hyvää ja kestävää. Kuvatekstissä todetaan, että ympäristö ei ole ainoa kodikkuuden edellytys. Vaaleissa Kiuruvedellä äänestettiin SKDL:ää, sillä ajateltiin, että jospa puolueen edustajat saisivat vähäväkiselle hommattua lisätienestiä ja joskus oikeutta. – Tiedossa nimittäin on, että nykyinen ’vanhemmuuden’ kato merkitsee arvokasvatuksen puutetta ja siitä seuraa nuorille ongelmia, huomautti Halmesvirta. Korpikommunismia Mökin isäntä oli 1930-luvulla omaksunut korpikommunistisia ajatuksia, mikä paljastui kautta rantain siitä, että häntä oli seurattu, nimismies piti kirjaa ja raportoi ’toisinajattelijoista’ ylöspäin Lääniin, niin kuin siihen aikaan oli tapana. ”harjasniskoihin” kohdistuvana ärtymyksenä muun muassa silloin, kun naapuritilallisen potunnostoon osallistumisesta sai päiväpalkkana kolmen litran pänikän tuoretta lehmänmaitoa. Prameus oli mahdotonta Lapsia ei kohdeltu kaltoin, toivottiin, että koulunkäynti auttaisi heitä ns. Seuroihin pukeuduttiin mustaan: kirjava navettahuivi vaihtui pikimustaan, kuvaa Halmesvirta Eräs yksityiskohta korosti Halmesvirran mukaan emännän identiteetin vaatimattomuutta näkyvästi: valokuvasta, jossa hän istuu aviomiehensä rinnalla juhannuksena ulkona, hän on leikannut saksilla päänsä pois. Sen sijaan emännän ajatusmaailma oli Halmesvirran mukaan moni-ilmeisempi, siihen kuului hengellistä uskoa, uskomuksia ja niiden innoittamaa uskonyhteisöelämää, johon sisältyivät niin korpikommunismi, laestadiolaisuus kuin taikauskokin. sosiaalista tuntoa ei ylemmiltä juurikaan voitu odottaa. eteenpäin, parempaan elämään. – Hänen kokemusmaailmastaan ja ’henkisestä elämästään’ ei tiedetä, sillä karvaista kokemuksistaan hän ei juuri virkkanut edes saunassa, Halmesvirta kertoi. Yleisemmin korpikommunistien piilevä epäluulo ja ylempien kanssa kanssakäynnin karttaminen kohdistui myös ns. pyhävaatteet. Termi ’harjasniska’ kattoi monet lähiseudun tilalliset, jotka olivat selvästi paikallisen sosiaalisen hierarkian yläpäässä ja varakkaampia. Harjamäelle tutkimuksissa oli todettu, ettei hän ollut hullu, vaan tuberkuloosin runtelema ja selkävikainen eikä siis kunnon sotilasainesta. Kun kutsu sotaan oli tullut, isäntä oli tekeytynyt hulluksi. Pienviljelyksen emännän rooliin kuuluivat kaikki talon taloustyöt ja navettahommat. ’Harjasniskojen’ ja ’herrojen’ vastainen asenne näkyi siinäkin, että körttipappi muuden takia taloudessa, jossa tultiin vähällä toimeen ja kaikenlaista esittämistä vierastettiin, jopa paheksuttiin. Halmesvirran tulkinnan mukaan ajatukset epätasa-arvosta, epäoikeudenmukaisuudesta ja jopa riistosta saivat sisältöä sen kautta. – Arveltiin, että ns. – Kuten hiljakkoin ilmestyneessä teoksessa, Nälkämaasta hyvinvointivaltioksi, todetaan, naisten maataloustyö oli heidän vahvuutensa merkki, jos kohta paikallinen isäntäväki ei sitä aina tunnustanut. Kunnan herroilta yritettiin kinuta erilaisia korvauksia metsänparannustöistä, ojankaivuusta ja pellonraivauksesta. marraskuuta 2023 ”Pienviljelijäemännän vaatimattomuudesta kertoo, että hän leikkasi päänsä valokuvasta” Emeritus akateemikko (MTA, Unkarin Tiedeakatemia) Anssi Halmesvirta valotti kiuruvetisen pienvijelijän ajatusja hengenmaailmaa 1950–1969-luvuilla Kiuruvedellä kansalaisopiston tilaisuudessa perjantaina. Kiuruvetisjuurinen Anssi Halmesvirta kertoi esimerkinomaisesti, hänelle tutuksi tulleesta pienviljelijäperheestä Riitasuon pientilalta. Isäntä päätyi Iisalmen rautatieasemalle tekemään TEKSTI JAANA SELANDER KUVAT JAANA SELANDER, KIURUVESI-LEHTI luettiin samaan kopeaan ’herraluokkaan’ kuuluvaksi kuin muut sosiaalisesti ylemmät eikä hänen saarnojaan pidetty lähimainkaan kiertävien maallikkosaarnaajien vuolaan ulosannin ja ankaran opetuksen veroisina, päättelee Halmesvirta. Valituksen sanaa ei raskaastakaan työstä kuultu, se olisi ollut noloa, häpeällistä ja turhaa
Sairastuvalle jouduttuaan Szép selvisi leiriltä hengissä, mutta hänen muistelmansa unohtuivat pitkäksi ajaksi: ne eivät sopineet sosialismin kirjallisuuskäsitykseen. Lisäksi hänelle uskottiin erityistehtävä tutustua saamelaisen taiteen ja kulttuurin näyttelyyn Hampurissa ja kirjoittaa näkemästään ja kokemastaan raportti Ulkoministeriölle. (2023), kiinnosti yleisöä suuresti vastikään Helsingin kirjamessuilla. Eläkeläisenä hän on kääntänyt poliittisen ajattelun klassikoita englannista ja unkarista suomen kielelle. Sekä arkkitehti Seppo Kähkönen ja vastikään kuollut avaruusfysiikan dosentti Asko Huuskonen, pappi Miikka Huuskonen on hänen poikansa. Yhteys säilynyt kotiin Halmesvirta pitää edelleen yhteyttä synnyinpitäjäänsä. Yleisen historian dosentiksi hänet nimitettiin 1996. – Näyttää siltä, että museot eivät voi sopia näistä asioista keskenään, vaan siihen tarvitaan valtioiden välinen sopimus. Hän vierailee säännöllisesti isäpuolensa Kalevi Piipon luona Kissakorvessa. Kirjoitan raportin, jonka pohjalta esineiden siirtoa käsitellään diplomaattisten suhteiden kautta. Anssi Halmesvirta on kääntänyt eläkkeellä juutalaisvastaisuuteen liityviä kirjoja Anssi Halmesvirralla on emeritussopimus yliopiston kanssa. Historian professori Halmevirta on toiminut yleisen historian professorina Jyväskylän ylipistossa. Akatemiaprojektin jälkeen Halmesvirta palasi Jyväskylän yliopistoon vanhemmaksi tutkijaksi. Halmesvirta sanoo, että Leipzigin, Hampurin ja Berliinin museot eivät mielellään luovuttaisi saamelaisesineitä Suomeen, koska niille ei siten jäisi saamelaisia esineitä esiteltäviksi. marraskuuta 2023 Anssi Halmesvirta on ollut eläkkeellä kolmisen vuotta, mutta tekee edelleen töitä, hän muun muassa kääntää ja toimittaa kirjoja. Sartre lähestyy aihetta piirtämällä kuvan ranskalaisen ”antisemiitin” psykologiasta, ja Orwell kirjoittaa omien havaintojensa pohjalta antisemitismin ilmenemismuodoista Englannissa. Halmesvirta väitteli vuonna 1990 tohtoriksi Sussexin yliopistossa, Englannissa. Miten kaiken kuvittelukyvyn ulottumattomissa oleva oli voinut tapahtua. 13 Keskiviikko 15. Halmesvirta jäljitti Saksasta muun muassa samaanirumpuja, joita tiedetään olevan ympäri Eurooppaa kaikkiaan 74. Halmesvirran nuoruuden ajan kaveripiiriin kuuluivat hamppuviljelyksistään julkisuuteen noussut Hannu Hyvönen, Venäjä-asiantuntija, vastikään kirjan Ruplarallista kasvuboomiin ja pakotteiden maailmaan kirjan kirjoittanut Seppo Remes. – Ilmeisesti natsit ovat varastaneet rummun toisen maailman sodan aikaan. Antisemitismin kirous -kirja kokoaa yksiin kansiin kolme heti sodan jälkeen kirjoitettua klassikkotekstiä. – Tätilän Heikki oli rehtorina, hän oli vapaamielisempi kuin Tatu Malmivaara, meillä oli muun muassa shakkikerho ja muuta juttua, Halmesvirta kuvaa. Kirja ei kerro Auschwitzin hirveyksistä, vaan Budapestin juutalaisten eloonjäämiskamppailusta ja juutalaismiehistä pakkotyöleirillä loka-marraskuussa 1944. taas kuvaa Unkarin holokaustiin johtaneita historiallisia prosesseja ja pureutuu sikäläisen antisemitismin ytimeen. Tältä pohjalta hän esitteli myös perjantaina Kiuruveden kansalaisopiston tilaisuudessa pienviljelijöiden hengenelämää ja ajatusmaailmaa 1950–1960-luvuilla. Hänen aatehistorian alaan kuuluva väitöskirjansa (The British Conception of the Finnish ’Race’, Nation and Culture 1760– 1918) käsitteli englantilaisten käsityksiä suomalaisista ja Suomen kulttuurista vuosina 1760–1918. Kiuruveden kaupungin emerituskaupunginjohtaja Jorma Muiniekka kuului ja kuuluu edelleen niin ikään Halmesvirran ystäväpiiriin. Vuosina 1997–2012 hän oli Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen yliassistentti. Yksi on paavilla ja tiettävästi yksi rumpu olisi myös Hampurissa, sitä ei kuitenkaan löydetty. Halmesvirta on työskennellyt tutkijana ja opettajana Jyväskylän yliopistossa. Juutalaisvastaisuuteen sisältyviä myyttejä ja stereotypioita purkava teos auttaa hahmottamaan myös nykyisen antisemitismin taustoja sekä ylipäätään etnisten ja kulttuuristen ennakkoluulojen rakentumista. Esimerkiksi Suomen Kansallismuseo on palauttanut saamelaisten esineitä Ivalon Siidaan. Halmesvirta on kääntänyt viime aikoina myös Ernö Szépinin autobiografisen proosateoksen Ihmisen haju (Emberszag, 1945). Yli kolmekymmentä teosta julkaissut runoilija, näytelmäkirjailija ja esseisti Ernö Szép (1884– 1953) kuvaa ja kommentoi kokemaansa ja näkemäänsä yksityiskohtaisesti kuin päiväkirjaa ja kronikkaa rinnakkain kirjoittaen. – Käyn opettamassa yliopistolla ja saan julkaista yliopiston laskuun, Halmesvirta sanoo. Halmesvirta kertoo, että hän muistelee nuoruusaikojaan hyvällä, erityisesti lukioaikaa. Käännöstöitä Viime aikoina Halmesvirta on kääntänyt kirjallisuutta ajankohtaisesta aiheesta: antisemitismi, mikä tarkoittaa lyhyesti ilmaistuna vihamielistä suhtautumista juutalaisiin, joko uskoon tai kansallisuuteen. JAANA SELANDER Akateemikko Anssi Halmesvirta on tehnyt pitkän ja ansiokkaan akateemisen uran. – Kyse on siitä, että Suomessa halutaan hankkia saamelaisia uskonnollisia esineitä Siidaan Ivaloon. Halmesvirta on työskennellyt myös Suomen Akatemian tutkijana. Hänen pro gradu -tutkimuksensa aiheena oli historian selittämisestä käyty kiistely 1950ja 1960-luvuilla. Suomentajien taustoittavat osuudet kertovat, nämä ilmiöt eivät ole valitettavasti kadonneet mihinkään vaan pikemminkin saaneet uusia muotoja. – Puistonkulmalla pidettiin levytansseja, kun ei ollut bändiä. Vuonna 1886 lähetyssaarnaaja Martti Rautanen ja kasvitieteilijä Hans Schinz irrottivat fragmentit Pohjois-Namibiassa sijaitsevan Ondongan kuningaskunnan pyhästä valtakivestä, ja vuonna 2015 kivet siirtyivät Suomen Lähetysmuseon lähes 9 000 esineen kokoelman yhteydessä Suomen kansallismuseolle. Hän pohtii samalla armottomia kysymyksiä vastuusta ja syyllisyydestä vuoden 1944 saksalaismiehityksen jälkeen. Presidentti Sauli Niinistö vei vastikään kaksi kivifragmenttia Suomen kansallismuseosta Namibiaan kansallismuseoon. Halmesvirta kertoo olleensa pari viikkoa Unkarissa opettamassa Opetushallituksen rahoituksella. Kirjan esittelytekstissä kerrotaan, että toisen maailmansodan kauhut pakottivat Jean-Paul Sartren, George Orwellin ja Istva?n Bibo?n kunkin tahollaan erittelemään juutalaisten kansanmurhaan kulminoituneen antisemitismin syntyä ja olemusta. JAANA SELANDER. Halmesvirran yhdessä Tuomas Laine-Frigrenin kanssa suomentama ja toimittama kirja, Antisemitismin kirous: kolme kriittistä esseetä: JeanPaul Sartre, George Orwell, Istva?n Bibo. Kulttuuriperinnön omistajuus ja palauttaminen alkuperäisten omistajien jälkeläisille on museoille ajankohtainen kysymys kansainvälisesti. Bibo. Hän on ollut vierailevana luennoitsijana Lontoon yliopistossa ja toiminut yleisen historian apulaisprofessorina Joensuun yliopistossa. Samana vuonna hän aloitti varttuneena tutkijana Suomen Akatemian tutkimusprojektissa
Siellä ”Ketolassa” olen viettänyt lapsuudessani paljon aikaa, Peura sanoo. Kaija Peura on syntynyt vuonna 1933 Suihkolassa. Myös Maria-tyttö sai vähintään kerran viikossa kuunnella pitkiä savonkielisiä puheluja. Kirjailijan korkeakoulua (Teos 2012), Kantajat (Otava 2020). Tosin en sitäkään tietenkään osaa kunnolla. – Lasteni syntymät ovat elämäni mahtavimpia kokemuksia ja kun eläydyin esikoislapseni syntymään syvällisesti, pääsin käsiksi myös kauheimpaan, kun myö. – Valitettavasti päiväkirjat, joita olen nähnyt, ovat pelkkiä luontohavaintoja. Hänestä tuli siis saksan ja latinan opettaja, Peura valottaa äitinsä taustoja. u Esikoisromaani: On rakkautes ääretön (Tammi 2001), valittu Finlandia-ehdokkaaksi. Olisi kiinnostavaa kuulla äidin lapsuudesta ja nuoruudesta uusia juttuja, Peura toivoo. marraskuuta 2023 Kirjailija Maria Peura tulee Kiuruvedelle kirjailijavieraaksi Kiurusaliin sunnuntaina 19.11. – Itse en ole koskaan oppinut savoa. u Tuontantoa: Valon reunalla (Teos 2005), Vedenaliset (Teos 2008), Antaumusella keskeneräinen. Se oli vähän kuin jatkoa ukin pakinoiden kirjoittamiselle. Muistan, että hän esiintyi usein juhlissa, luki päivänsankareista kirjoittamiaan kronikoita. Huostaanotosta kirjoittaneen kirjailija Peuran ukki pakinoi Kiuruvesi-lehteen Kirjailija Maria Peura on kirjoittanut rankan kirjan esikoispoikansa huostaanotosta, kirjan nimi on Esikoinen. Miksi kirjoitit niin vaikeasta aiheesta kuin huostaanotto Esikoisessa. Tai ehkä se oli elämäntapa, kuten vanhemmillanikin. Ja äitini valitettavasti uskoi tämän tyhmyyden ja ottikin äidinkielen tilalle saksan. Peuran äiti Kaija puhui savonmurretta aina, kun tapasi toisen savolaisen. – Siellä ei ilmeisesti ole mitään rakennusta toisin kuin Heinäkylässä, johon äitini maanviljelijäperheensä kanssa muutti jossakin kohtaa lapsuutta. – Mutta minä kyllä menin. Muistan hyvin Kiuruveden kirjaston. Hän aikoo tavata heitä esiintymisreissullaan. Peuraa muistaa lapsuudestaan myös Kiuruveden linja-autoaseman rappioalkoholisoituneet sotaveteraanit. Äitikin rakasti kirjallisuutta ja kirjoittamista. Peuran äiti Kaija oli iloinen, että hänen isänsä, Peuran ukki, saattoi käydä kirjastossa vaikka joka päivä, mutta ukki mennyt kirjastoon kertaakaan. Suihkola on lähellä Heidi Jaatisen kotia. 14 Keskiviikko 15. Peuran veli Pekka syntyi vuonna 1966, Peura on syntynyt vuonna 1970. – Heitä oli siellä kymmenittäin. Oli lapsena todella outoa ja pelottavaa joutua kulkemaan tuon örisevän miesmassan ohi. Kumpikaan ei ollut ennen käynyt Lapissa. Ukki oli siis myös Kulttuuri Maria Peura u Kirjailija ja dramaturgi.. Aina sanottiin, että ei tarvitse pelätä, ne on tavallisia puliukkoja, ei ne tee mitään. Äidillä oli ikuisesti huono omatunto, kun hän asui niin kaukana vanhemmistaan, eikä pystynyt arjessa auttamaan heitä, kun he vanhenivat. – Olisi ihanaa, jos Kiurusaliin sunnuntaina tulisi sellaisiakin sukulaisiani, joita en tunne. Meänkielen ohella isän synnyinseudulla puhuttava murre on luonnistunut minulta paremmin. maanviljelijä, kuten Martta-mummukin. Miksi vaikea aihe. Heillä oli pieni maatila, josta he sitten sukupolvenvaihdoksen myötä muuttivat kirkolle, linja-autoaseman viereen kerrostaloon, ja siihen elämään he eivät koskaan sopeutuneet. Äidin isä, Peuran ukki, Hannes Martikainen, oli kirjailijan mukaan intohimoinen kirjallisuusihminen ja hän kirjoitti myös itse. TEKSTI JAANA SELANDER KUVA MARJO TYNKKYNEN Kirjailija Maria Peura oli lapsuudessaan aktiivinen Kiuruveden kirjaston kävijä. Minun kirjoittamiseni oli erilaista, omanlaistani, en kirjannut ylös pelkkiä luontohavaintoja, vaan kirjoitin heittäytyen, rohkeasti, omaa kirjailijanääntäni jo hyvin nuorena etsien, Peura kuvaa. Äiti rakasti kirjoittamista Maria Peuran äiti Kaija on omaa sukuaan Martikainen. Esikoisen on kustantanut Otava. Hän muistaa myös linja-autoaseman, jossa oli paljon rappioalkoholisuneita sotaveteraaneja. KUKA. Peuraa haastattelee kirjailija Heidi Jaatinen. Hän lähti Turkuun opiskelemaan 1950-luvun lopussa ja hänestä piti tulla äidinkielen opettaja, mutta yliopistolla joku pösilö oli sanonut, että latinan kielen rinnalle täytyy ottaa toinen kieli, ei kannattaa yhdistää äidinkieltä ja latinaa. Olin kirjoittanut puhtaaksi yhdentoista vuoden päiväkirjat ja aikonut tehdä niistä jonkinlaisen julkaistavan edition, mutta tuohon ajanjaksoon asettui esikoislapseni syntymä, ja kun lause lauseelta elin uudestaan menneisyyteni hetkiä puhtaaksikirjoittaessa, alkoi minusta vain yhtäkkiä työntyä tämä tarina. – Äitini rakasti kirjoittamista ja oli todella hyvä kirjoittamaan, mutta ei uskonut, että voisi kirjoittaa mitään julkaisukelpoista. Peura tulee Kiuruvedelle sunnuntaina. Tietenkin menin kirjastoon, missä sitten liikuinkin, koska lukeminen oli tärkein harrastukseni. Peuran juuret ovat hänen äitinsä Kaijan kautta Kiuruvedellä. Huostaanottoa hän kuvaa elämänsä hirveimmäksi tapahtumasarjaksi. Mutta hän kirjoitti myös vuosikaudet pakinoita Kiuruvesi-lehteen. Peura on Jaatiselle entuudestaan tuttu, he ovat tavanneet Kiuruvedellä ja vierailleet yhdessä Peuran äidin synnyinseudulla Suihkolassa. Peuran vanhemmat muuttivat Turusta Pelloon vuonna 1964. – Kävimme monta kertaa vuodessa äidin lapsuuskodissa Kiuruvedellä ja isän lapsuuskodissa Kannuksessa, Eskolan kylässä. Peuralla asuu edelleen serkkuja Kiuruvedellä. Peuralta on ilmestynyt vastikään kirja Esikoinen, joka kertoo hänen oman poikansa huostaanotosta, kun tämä oli 15-vuotias. Mutta äidillä oli kuitenkin kaksi veljeä, jotka perheineen tietenkin auttoivat mummua ja ukkia, Peura kertoo sähköpostitse. – Erään mittavan päiväkirjaprojektin myötä aloin vain yhtäkkiä tuntea suunnatonta halua kirjoittaa elämäni hirveimmästä tapahtumasarjasta
Peura oli kirjoittamassa fiktiivistä romaania, kun omaelämäkerrallinen teksti ”vain alkoi työntyä ja halusi tulla ensin työstetyksi ja julkaistuksi”. Ei oikeastaan ole väliä, mistä aiheesta kirjoitan, koska kirjoittaminen suojelee minua. Seuraavaksi aion tarttua haaveeseeni toteuttaa monitaiteellisia elämyksiä tuomalla yhä enemmän visuaalisuutta konsertteihini muun muassa valojen ja videotaiteen muodossa. Peuran poika opiskelee Teatterikorkeakoulussa ohjaajalinjalla. Tosin nuorisokodissa kaikki ohjaajat eivät toimineet eettisesti, eikä kaikilla ollut asianmukaista koulutusta, mikä on oma tarinansa. Onneksi on kustannustoimittaja, jonka kanssa saa säännöllisin väliajoin jakaa prosessia. Se kannustaa minua heittäytymään lisää oman visioni vietäväksi. Palkinnon voittaja on ainutlaatuinen muusikko – kukaan muu ei kuulosta samalta kuin hän, perusteli Pohjoismainen musiikkipalkintolautakunta. Hän on 25-vuotias. – Kirjoittaminen on aina ollut minulle selviytymiskeino ja intohimo. Silloin muutkin avautuvat. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1965, ja sillä palkitaan korkeatasoista luovaa ja esittävää säveltaidetta. Kannattaa kohdata häpeän tunteet, käsitellä niitä, mutta ei saa antaa niiden määritellä toimintaa, esimerkiksi niin, ettei puhuisi kenellekään, ei hakisi apua, vaalisi kipeää salaisuutta. Paljon kiinnostavaa materiaalia täytyi poistaa, koska kaikki tapahtuu kaunokirjallisuuden ehdoilla. Maija Kauhanen lähtee laajalle konserttisalikiertueelle Japaniin joulukuussa 2023. – Sen kaiken, kun yritin hakea hänelle apua kaikilta mahdollisilta tahoilta ja alamaailma kuitenkin vei hetkeksi voiton, ja hänet oli pakko pelastaa, sijoittaa, huostaanottaa nuorisokotiin, josta hän sitten onneksi pääsi kotiutumaan vuoden päästä, kun oli todella tehnyt elämänmuutoksen, Peura sanoo. Ismael on myös kirjoittanut oman näytelmän, jossa ilmeisesti myös tätä tematiikkaa. kotiväkivalta ja pelot. Peura kiittelee lastensuojelua, joka toimi ”aivan mahtavasti”. Yksin ei tarvitse pärjätä. – Kaikki on kohdattava yksin. Tämä johtui tietenkin siitä, että halusin ottaa vastaan kaiken mahdollisen avun. – Tämän vuoden musiikkipalkinnon voittaja on räjähtävän voimakas ja monipuolisen taitava muusikko, joka on lyhyessä ajassa luonut komean kansainvälisen uran. Sain uutta perspektiiviä elämänkaareeni, Peura kuvaa. Näin koen itse. Peuran pojalle kuuluu nyt ”tosi hyvää”. Lisäksi palkinto antaa mahdollisuuden pysähtyä ja toteuttaa uusia soitinideoita. Asiaan vaikutti myös se, että olin aloittanut tiiviin psykodynaamisen psykoterapian. Käsikirjoitus on jo valmis. Kiitospuheessaan Kauhanen sanoi, että taide on yhteyksien luomista yli rajojen, mahdollisuutta kommunikoida ilman yhteistä kieltä ja siten myös keino luoda tasa-arvoisempaa maailmaa. se, että Kauhanen suunnittelee omat esiintymisasunsa, joita äiti Ritva Kauhanen usein ompelee. Kaikki ei liity todellakaan lapseeni. Maija Kauhasen ukki Kalle Kauhanen pyöritti Niemiskylässä kauppaa. Laulujen ikivanhat sanoitukset hän tuo taitavasti tähän päivään. kirjailija Maria Peura “ Maija Kauhaselle Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinto TOIMITUS Muusikko Maija Kauhanen on vastaanottanut Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon, palkinto on noin 40 000 euroa. Se on hänen opinnäytetyönsä, jonka hän itse ohjaa ensi keväänä Q-teatteriin Helsinkiin. 15 Keskiviikko 15. Maija tekee saumatonta yhteistyötä isänsä Kari Kauhasen kanssa, joka rakentaa artistin instrumentit toiveiden mukaan. Työ on erikoista. marraskuuta 2023 hemmin olin vähällä menettää hänet. – Sanon, että kannattaa hakea apua. Kannattaa kohdata häpeän tunteet. Sukulaiset ovat mukana Milkivei-navetassa. Hän toimi väärillä nimikkeillä, eikä ollutkaan laillistettu. – Minulla on valitettavasti kokemuksia myös yhdestä valeterapeutista. Soiton, improvisoinnin ja laulamisen kautta hän käsittelee kaikkia elämän tunteita onnellisuudesta ja ilosta synkimpiin tunnelmiin, levottomuuteen sekä ahdistukseen. Juuret Kiuruvedellä Kauhanen voitti vuonna 2017 parhaan etnoalbumin Emma-palkinnon sekä kriitikoiden myöntämän Kritiikin Kannukset -palkinto debyyttialbumistaan Raivopyörä. Kannattaa olla avoin. – Tällaista romaania kuin Esikoinen en olisi voinut kirjoittaa, jos ei olisi ollut niin suuri kustannustoimittajaan liittyvä turvan ja luottamuksen tunne. – Muutenhan en olisi voinut tällaista teosta edes kirjoittaa. – Olemme kirjoittaneet yhdessä kuunnelmasarjan Ylelle näistä samoista teemoista. Kirjoittamiseen liittyy Peuran mukaan aina epävarmuutta, tunteiden koko kirjo. Aikaisemmin palkinnon ovat vastaanottaneet mm. Isä on lähtöisin Kiuruvedeltä ja perheellä on mökki Kiuruvedellä. – Se tuntui vähän kuin syöksysynnytykseltä. Maija Kauhanen on kotonaan niin tupakonserteissa kuin suurilla kansainvälisillä festivaalien estradeilla hurmaten aina yleisönsä. Hae apua, ole avoin Mitä sanon vanhemmille, jotka samanlaisessa tilanteessa, että omat keinot eivät enää riitä lapsen ”pelastamiseen”, että edessä voi olla huostaanotto. Se on minun mottoni elämässä. – Olen todella otettu ja onnellinen palkinnosta. Björk, Kaija Saariaho ja Pekka Kuusisto. Kauhanen kiertää myös ahkerasti kirpputoreilla etsimässä soivia pannuja lyömäsoitin-settiinsä, joita hänen veljensä hitsaa keikkakuntoon. Maria Peuran esikoisromaani On rakkautes ääretön (Tammi, 2001) valittiin Finlandia-ehdokkaaksi ja se on saanut useita palkintoja. Peura suosittelee hakemaan ammattiapua sekä lapselle että itselle Valviran hyväksymiltä ammattilaisilta. Kuitenkin, kun käyn kirjoituspöytäni ääreen, minussa aktivoituu eräänlainen kirjoittava minä, joka on vähän eri kuin se, joka elää kirjoittamisen ulkopuolella. Tämän vuoden palkinnon ehdokkaana oli 13 artistia, yhtyettä ja orkesteria. Kauhanen korosti, että miten tietyt aiheet kuten rakkaus, luonto, yhteisöt, sodat ja toivo rauhasta ovat olleet kansanlau-luissa jo kauan ennen syntymäämme. Onneksi tästä on aikaa ja lapseni vaikeuksissa ja myös viime vuosina saimme apua oikeilta ammattilaisilta. Dokumentaarinen teksti ei Peuraa tyydyttänyt, vaan hän alkoi ”versio versiolta, kerros kerrokselta etsiä sanojen välistä hiljaisuutta, kaunokirjallisuutta”. Samalla kun kirjoitan, vaikka jostakin rankasta, annan itse asialle muotoa, hallitsen sitä, ja se muuttuu kaikin tavoin siedettävämmäksi. Kirjoittaminen intohimo Peura sanoo kirjoittaneensa lapsesta asti. Kokonaisvaltaisesta artistiudesta kertoo mm. – Oli hienoa saada tehdä yhteistyötä, tulla tasavertaisena kohdelluksi. Olen edelleen avoin uusille yhteistyömahdollisuuksille, jotka usein avaavat inspiroivia ovia.” kertoo Kauhanen tulevaisuuden suunnitelmistaan. Maija Kauhanen on kanteleensoittaja, kansanmuusikko, laulaja-laulutekijä, jonka käsissä soivat monet instrumentit. – Aloin kirjoittaa romaania omalla kirjailijankielelläni ja dokumentaarisuus verhoutui lopulta runolliseen, unenomaiseen ilmaisuun. Kauhanen on kiertänyt laajasti konsertoimassa sekä soolona että eri kokoonpanojen kanssa. Tässä kohtaa muistutan, että romaanissa on monia muitakin tasoja. Hän tulee toimimaan tätä sarjaa tehtäessä myös apulaisohjaajana projektissa. Kannattaa olla avoin, silloin muutkin avautuvat. Palkinto myönnetään joka toinen vuosi jonkun elossa olevan säveltäjän teokselle ja joka toinen vuosi – kuten tänä vuonna – esiintyjälle tai esiintyjäryhmälle. Hän hallitsee yksin mitä taitavimmin eri soitinten, tyylien ja improvisaation yhdistelmää ja haltioittaa yleisönsä kaikkialla. Peura kertoo kirjoittaneensa ensin dokumentaarisen version, jossa hän raportoi yksityiskohtaisesti lapsensa sijoittamiseen ja huostaanottoon liittyvät tapahtumat. Ja teos on osittain fiktiivinen, toki se kulkee hyvin lähellä todellisuutta. Ensimmäiselle laajalle soolokiertueelle Japaniin hän lähtee joulukuussa. Ja minulla oli hänen lupansa käyttää hänen elämäänsä liittyvää materiaalia. Kustannustoimittajani Maarit Halmesarka on Peuralle erittäin tärkeä. Hän hallitsee taitavasti perinnetyylit, mutta fuusioi niihin luovasti uusia tehokeinoja ja sointimaailmoja. ANTTI KOKKOLA. Nyt meidän on laulettava niistä enemmän kuin koskaan. Kauhasen laulujen tekstit kertovat usein eri-ikäisten naisten tarinoita ja feminististen tekstien teemoina ovat mm. Siitä voi päätellä, että prosessi oli osin tuskallinen
Maalämpöön siirtymiseen seurakunta sai ARA:lta tukea 14 400 euroa. – Lähteminen tuntuu vaikealta. Remontti alkoi viime viikolla. Myös asemakaavassa pappila on merkitty suojeltavaksi rakennukseksi, merkinnän mukaan korjausja muutostöiden tulee olla sellaisia, että ne eivät turmele rakennuksen rakennushistoriallista, historiallista tai maisemallista arvoa. Hyytiäiset viihtyneet Kiuruvedellä pappina toiminut, sittemmin tohtoriksi väitellyt Pasi Hyytiäinen, kertoo, että perhe on viihtynyt vanhassa pappilassa kokonaisuudessaan erinomaisesti. Kun muutettiin, salissa ei ollut yhtään kalustetta. – Alakerrassahan on epäilty vesivahinkoa jo vuosia, sillä vedet tulivat aiemmin sateella kellariin. Alakerran remontti käynnistyi viime huhtikuussa, remontin piti olla alkujaan pienimuotoisempi, mutta kun niitä revittiin auki, huomattiin, että pitääkin tehdä enemmän. – Elokuussa sitten huomattiin, että vesi valuu välipohjan läpi alakertaan. 1980-luvulla tehtiin sisäremonttia, uusittiin ikkunoita, lisättiin eristyksiä ja lämmitys muutettiin sähkölämmitykseksi. Se on pakko saada kondikseen ja kaikki tiesivät, että se tulee olemaan iso ja kallis projekti. Myös seurakunnassa on ollut tietona, että kaikki ei ole ihan kunnossa. – Piti repiä koko kellari auki ja tehdä jopa louhintatöitä, ettei vesi jäisi lattian alle. Seurakunnan talouspäällikkö Virpi Tikkanen kertoo, että pappilassa on tänä vuonna vaihdettu öljylämmitys maalämpöön. Tikkasen mukaan öljylämmityksestä luopuminen tukee kirkon Hiilineutraali kirkko 2030 -strategiaa. Hyytiäinen jatkaa, ettei öljylämmitys ole tätä päivää ja maalämpö tukee kirkon strategiaa, jossa ekologiset arvot ovat tärkeitä. Esa Luttinen on tehnyt todella hyvää työtä, peukut Luttiselle. Kellarikerros on rakennettu uudelleen, sillä sinne on tullut vesi jo useana vuonna. Pappilassa asuvat Linda ja Pasi Hyytiäinen lapsineen. Nyt meillä on kerrankin lämmin kellari, aikaisemmin käytiin siellä pakkasella saunassa pikapikaa, kun tila oli kylmä. Hyytiäinen jatkaa, että kellarissa oli myös huone, minne ei huonon ilman takia voinut mennä. Maalämmön kustannukset ovat noin 70 000 euroa, muut kustannukset tarkentuvat, kun remontit saadaan päätökseen. Oma merkityksensä ja arvonsa Hyytiäisen perheelle on pappilan aikaisemmilla asukkailla, kuten Elias Simojoki ja Malmivaarat. Talo oli varsin pieni, mutta tuo ajan harvinaisuutena siinä oli vinttikamari. Parin vuoden sisään pitää päätös tehdä. Tosin nyt lähteminen tuntuu vielä vaikeammalta, kun kellarista tuli tosi kiva Kiuruvedelle perustettiin vuonna 1763 Iisalmen kirkkopitäjään kuuluva kappeliseurakunta. Pasi Hyytiäinen ja urakoitsija Esa Luttinen pappilan yläkerrassa. Itse asiassa Luukas-poika mapappilan päärakennuksesta hiukan rantaan päin. Ilmeisesti lattiakaivon vesikuormitus nousi yllättäen niin suureksi, että lattiakaivo falskasi. Öljylämmitys on laitettu 1990-luvun lopussa. Suojeltava rakennus Maakuntakaavassa Vanha pappila on merkitty kulttuuriympäristön kannalta tärkeäksi kohteeksi. Vanhat uunit purettiin ja kellariin rakannettiin keskuslämmitysuuni. Vielä viimeisimpänä pappilassa remontoidaan yläkerran suihku-/ WC-tila. Olemme sisustaneet tätä taloa vähän vähältä. Hyytiäinen sanoo, että vanhaa pappilaa on remontoitu palasisTEKSTI & KUVA JAANA SELANDER sa sieltä sun täältä eri aikakausina. Salmen laatimien suunnitelmien mukaan ja tilanne rakennettiin eteinen. marraskuuta 2023 Kulttuuri Vanhaa pappilaa remontoitu isosti Vanhassa pappilassa on ollut käynnissä iso remontti. – Koko remontin kustannusarvio on 130 000 euroa, Tikkanen haarukoi, summassa on mukana maalämpö. – Kokonaisuus on ollut hakusessa, eikä kenelläkään ei ole ollut ajantasaisia piirustuksia. Kappalaiselle 1810 rakennettua Vanhaa Pappilaa on siksi kutsuttu myös kappalaisen pappilaksi. Samalla uusittiin lämmitysjärjestelmä, öljypannu otti lähdöt ja asennettiin maalämpö. Remontti maksaa seurakunnalle noin 130 000 euroa maalämpöineen. Mutta aikanaan meidänkin pitää tästä lähteä, pappilaa kun emme omista. Talo oli alun perin matala, aumakattoinen empirerakennus. Kellarija yläkerran wcja suihkutilan remontin tekee Rakennusliike Esa Luttinen Ky. Vanha pappila on rakennettu 1810-luvulla, rakennusta laajennettiin 1870-1880 -lukujen vaihteessa, tuolloin alkuperäinen aumakatto muutettiin satulakatoksi. 1930-luvulla rakennettiin uusi navetta, joka muutettiin sotien jälkeen asuinkäyttöön. Maalämpöjärjestelmästä vastasi LVI-Asennus Erkki Räty Oy. Pihan leikkimökki on 1880-luvulta, vanha pappila sijaitsee pohjoissavolaiselle pappilalle tyypillisesti järven rannalla. Itse huomasin kaksi vuotta sitten syksyllä, että kellarissa oleva puuhyllykkö oli laho. 1870–1980-luvuilla rakennusta laajennettiin ja katto muutettiin korotuksen yhteydessä satulakatoksi. Laajennusosa purettiin pois vuonna 1952 rakennusmestari O. Kun alakerta oli remontin takia poissa käytöstä, Hyytiäisen perhe käytti yläkerran suihkua. 16 Keskiviikko 15. Näiden remonttien yhteydessä huomattiin, että osa rakennuksen salaojista ja sadevesijärjestelmästä on uusittava. Yläkerran suihku oli ollut aikaisemmin satunnaisessa käytössä. Pappilaan ei ole peruskorjattu kokonaisuutena hyvin pitkään aikaan. V. – Maalämmön asentamisen yhteyteen oli järkevä kytkeä myös kellarissa sijaitsevien saunaja pesutilojen remontti. Puutarha uudistui pitäjänapulaisen, Albin Viljakaisen, aikana, Pihaan 1800-luvun puolivälissä rakennetussa aitassa toimi Kiuruveden ensimmäinen posti (1882-1902). Ja nyt yläkerran wcja suihkutila on remontissa. Soitin asiasta seurakunnan kiinteistöpäällikölle, hän tuli hyllykköä katsomaan ja totesi hyllykön olevan märkä. Pappila on Hyytiäisille tärkeä paikka. He tulivat seurakunnan vuokralaisiksi 2012 syksyllä. Vuonna 1952 tehtiin muutostöitä, muun muassa kellariin laitettiin keskuslämmitysuuni ja yläkertaan huoneita. – Todettiin, että kellarille pitää tehdä jotain. Keittiö sijoitettiin eteisen viereiseen kamariin ja yläkertaan rakennettiin huoneita. 1980-luvulla rakennus korjattiin sisäpuolelta. Papin virkatalon rakentamispaikasta oltiin Kiuruvedellä eri mieltä, kunnes seurakunta osti kappalaisen asuinpaikaksi vuonna 1768 Antti ja Lauri Hyväriseltä Hyvölänniemen tilan. Kosteusvahinko ei olekaan niin paha kuin alkuun pelättiin.. Hyytiäinen sanoo, että ilman pappilaa, perhe ei asuisi Kiuruvedellä. Päärakennus sijaitsi nykyisen vanhan Papin virkatalon rakentemispaikasta oltiin Kiuruvedellä eri mieltä ja hyvä. Luukas-poikakin lähtee ensi vuonna armeijaan. Alakerran kellarikerroksen remontti aloitettiin huhtikuussa 2023, maalämpö saatiin käyntiin kesällä, kellariremontti valmistui lokakuun lopulla. Tuomiokapituli määräsi Henrik Lyyran Kiuruveden kappalaiseksi 1.5.1768 lähtien. Mielenkiinnolla odotetaan pakkasia, miten teho riittää vanhan ja hataran hirsirakennuksen lämmittämiseen. Pihapiiriin kuuluivat kellari, vene ja nuottakota, aittoja, sauna sekä navettaja tallirakennus. Ostettua tilaa rasitti ratsusotilaan pitovelvollisuus, josta vapauduttiin vuonna 1833
Tuulikki Kärkkäinen kertoo. 17 Keskiviikko 15. Vuosisatojen kuluessa suku on avioliittojen kautta verkottunut muiden Kiuruveden vanhojen sukujen kanssa. – On ollut hämmästyttävää, että kaikki Pekka Pekanpojankin 1540-luvulla Savonlinnan linnankirjurille luettelemat luonnonpaikkojen nimet löytyvät edelleen peruskartalta yhtä lukuun ottamatta. Näitä sukuMuistomerkki Kärkkäisille Hautakylään, metsän keskelle Muistomerkki on pystytetty Kiuruveden Kärkkäisten ensimäiselle asukkaalle ja samalla kaikille Kärkkäisille. Kärkkäisten kunniaksi pystytetty muistomerkki on Hautakylässä. Kärkkäisten sukuseuran taloudenhoitaja Uolevi Kärkkäinen pitää tekoa suorastaan isänmaallisena. Se on harvinaista. Pekka Pekanpoika Kärkkäinen tuli Rantasalmen Tuusmäestä Kärkkäisten talon erämaiden ensimmäiseksi pysyväksi asuttajaksi. – On hienoa ajatella, mikä historia tähän rakennukseen sisältyy, Siionin virsiä on sanoitettu täällä, Linda Hyytiäinen sanoo. Alue käsitti nykyisen Hauta(järven)kylän ja Kallio(järven) kylän. Tohtori Tuulikki Kärkkäinen on tehnyt kirjan viimeksi Hingunniemen Tikkasista. Kärkkäinen sanoo Ruotsin kuningas Kustaa Aadolfin julistaneen, että talojen omistamat erämaat menetetään kruunulle, ellei joku talosta asuta niitä pysyvästi. – Mainittakoon, että likimain kaikki nykyisetkin hautakyläläiset ovat Pekka Pekanpojan jälkeläisiä sukunimestä riippumatta joko isälinjaa tai äitilinjaa. TUULIKKI KÄRKKÄINEN JAANA SELANDER. Toisaalta Pasi Hyytiäinen sanoo alussa kokeneensa pappilan arvokkaan historian jopa painavana. Ympärillä on mäntyjä, jotka saattavat elää jopa 800 vuotta. Muistomerkin paikka on valittu siten, että muistomerkki kestää toivon mukaan paikallaan satoja vuosia. JAANA SELANDER ja ovat muun muassa Tikkanen, Kaikkonen, Pietikäinen, Kämäräinen, Laukkanen, Lappalainen, Remes, Hyvönen, Hyvärinen ja Tenhunen. Kosteusvahinko ei olekaan niin paha kuin alkuun pelättiin. Erämaiden omistajat hyödynsivät erämaitaan viimeistään jo 1400-luvulla. Kiuruvedenkin luonnonpaikkojen nimet juontavat jo ainakin 1400-luvulta, koska kaikilla erämaiden omistajilla oli niistä yksimielisyys luetellessaan eräomistustensa rajapaikkoja Savonlinnan linnankirjurille. Maaperä on tiukkaan pakkautunutta hiekkamoreenia, joten kuusi tonnia painava muistomerkki ja sen alla oleva 3,5 tonnin jalusta ovat tukevassa maaperässä. jailee Elias Simojoen kammarissa yläkerrassa. Huomattavalla osalla kiuruvetisistä on siten juuria myös 1540-luvulla tulleeseen esi-isään Pekka Pekanpoika Kärkkäiseen. – Tällä Ruotsin kruunu halusi laajentaa pysyvää asutusta ja osoittaa sillä alueiden kuuluvan Ruotsin hallintaan. Muistomerkin kustantanut Tuulikki Kärkkäinen kertoo, että Pekka Pekanpoika Kärkkäinen sai erämailleen annekin eli perinnöllisen hallintaoikeuden 1540-luvulla. Linda Hyytiäinen pitää Kiuruveden seurakunnan toimintaa esimerkillisenä, että vanhaa pappilaa on korjattu ja Kiuruvedellä molemmat pappilat ovat asuinkäytössä. Melkein kaikki Kärkkäisiä Sukunimeä Kärkkäinen on muutettu muiksi sukunimiksi, kuten Kastari(nen), Pöksyläinen, Leväsalmi, Kilvensalmi, Kiurunsalmi, Mäntyaho, Murtorinne, Honkaviita, Tabell, Rantonen ja Salo. Jatkossa pappila on entistä ehompi remontin jälkeen. Matkaa maantieltä metsätietä pitkin muistomerkille on 1,4 kilometriä. Ainakin 500 vuotta Sukututkija Tuulikki Kärkkäinen kertoo, että Kärkkäiset ovat vaikuttaneet Kiuruvedellä ainakin 500 vuotta, sillä erämaiden valtaamisen aikaa ei voida tarkkaa tietää. Muistomerkin kivilaji on Mäntsälän punaista graniittia, tosin tässä tapauksessa varsin mustaa. Kirja tarjoaa avaimet kaikkiin Kiuruveden Tikkasiin. – Muistomerkki on pystytetty nyt, kun on kulunut sopivasti noin 500 vuotta Hautakylän vakinaisen asutuksen alkamisesta. Muistomerkin pystytti 2023 suoraan alenevassa polvessa oleva jälkeläisensä Lea Tuulikki Kärkkäinen ja hänen puolisonsa Matti Kalervo Kärkkäinen” Näin lukee muistomerkissä, joka on Hautakylässä keskellä metsää. marraskuuta 2023 Vanhaa pappilaa remontoitu isosti ”Tämän seudun asutti Pekka Pekanpoika Kärkkäinen 1540-luvulla. – Herätykset ovat lähteneet liikkeelle täältä. Näin ei ole kaikissa seurakunnissa. Myös Linda Hyytiäinen lisää , että heidän perhe on yksi osa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan pappilan asujia. Pekka Pekanpoika Kärkkäinen sai annekin Klemetti Henrikinpoika Krookin ollessa Savonlinnan linnavoutina, verollepanijana, 1541–47. Sen perusti Wilhelmi Malmivaara. Myös Hengellinen kuukausilehti on perustettu pappilassa. Pasi Hyytiäinen kertoo tavanneensa pappilassa piikana työskennelleen naisen, joka kertoi, että pappilan elämä oli aikanaan aika työlästä, joka päivä piti sytyttää muun muassa16 tulipesää. Muistomerkki on paitsi Pekka Pekanpojalle, myös koko Hautakylälle, koska kaikki Hautakylän kantatalot kuuluivat hänen jälkeläisilleen. Pasi Hyytiäinen ja urakoitsija Esa Luttinen pappilan yläkerrassa
Mikä on tämä kohuttu kirja. 14:34– 35). Kirjoittajat toisin sanoen päättelevät, etteivät jakeet kuuluneet Paavalin alkuperäiseen kirjeeseen, koska ne eivät heidän mielestään sovi kyseiseen tekstikohtaan. marraskuuta 2023 Kulttuuri Raamattu ei ole tipahtanut taivaasta meidän syliimme, vaan välittynyt tuhansien käsikirjoitusten kautta. Kor. Tämä tulee ilmi esimerkiksi heidän käsitellessään Paavalin kuuluisaa toteamusta naisista ja heidän paikastaan kirkossa (s. Kirja sisältää virheitä Kirja sisältää myös lukuisia suoranaisia virheitä. Tällaista tekstiä on ilo lukea, vaikka se välillä nostattaakin lukijan verenpainetta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Samalla se on kuitenkin sen suurin heikkous. Tämän prosessin aikana uuteen käsikirjoitukseen ilmaantui muutoksia. Kirjoittajat esittävät, etteivät kyseiset jakeet ole peräisin Paavalin alkuperäisestä kirjeestä, vaan ovat myöhemmän kirjurin lisäys. Kirjan vahvuuksina on sen raflaavuus ja suorasukaisuus. Kirjurit saattoivat tehdä tietoisia muokkauksia tai vahingossa jättää vaikkapa sanoja, lauseita tai jakeita kopioimatta. 19, 44). Tämäkään ei pidä paikkansa. Kirjan mutkat-suoriksi -kirjoittamistyylillä on riskinsä. Kun tekstistä haluttiin ottaa kopio, kirjuri jäljensi sen vanhemmasta käsikirjoituksesta uuteen kopioon. JAANA SELANDER OTAVA. Sensuroitu-kirja keskittyy tähän (teksti)historiaan ja erityisesti siihen, kuinka kirjurit tietoisesti muokkasivat Raamatun tekstejä. Pasi Hyytiäinen. Antiikin aikana tai keskiajalla ei ollut kopiotai painokoneita. 44). Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa (1. He esittävät, että lisäykset olivat selvästi yleisin tapa muokata tekstiä (s. 18 Keskiviikko 15. Tämä ei pidä paikkansa Uuden testamentin osalta, sillä sen tekstejä ei toimitettu sukupolvien ajan. Teos pääsi Vuoden kristillinen kirja -finaaliin ja on ehdolla myös Tieto-Finlandian ja Kanavan tietokirjapalkinnon saajaksi. Jos lisäykset olivat yleisin tapa muokata teksVuoden eittämättä kohutuin kristillinen kirja on Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin kirjoittama Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava 2023). Tälle väitteelle ei löydy minkäänlaista käsikirjoitusnäyttöä. Siinä joudutaan yksinkertaistamaan tai jopa ohittamaan todistusaineistoa, jotta teksti saadaan puhumaan kirjoittajien haluamalla tavalla. He tuntuvat ajattelevan, että Vanhan testamentin tutkimustapa voidaan soveltaa suoraan Uuden testamentin tutkimukseen. “ Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin kirjoittama tietokirja Sensuroitu ja tietokirjojen Finlandia-ehdokkaana. Paavo Huotari ja Ville Mäkipelto. Uuden testamentin puolella tätä pidetään epätieteellisenä, koska se mahdollistaa hyvin villien tulkintojen tekemisen. Mikä on tämä kohuttu kirja ja mistä se kertoo. 50, 165): Naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. 38). Kirjan alussa kerrotaan, kuinka useimmat tekstit ovat kasvaneet lumipallon lailla kirjoittajien sukupolvien seuratessa toisiaan. Kyseistä tieteenalaa kutsutaan tekstikritiikiksi. Uusimman Uuden testamentin tutkimuksen valossa kirjurit useimmiten poistivat tekstiä, eivät lisänneet sitä. Tämän lisäksi molemmat ovat vielä varsin kokemattomia tutkimuksen saralla. Tämä tarkoittaa sitä, että Raamattua kopioitiin käsin noin 1500 vuotta ennen kirjapainotaidon yleistymistä. Tämänlainen päättelevä (tekstikriittinen) tutkimustyyli näyttää olevan yleinen Vanhan testamentin tutkimuksessa. Tässä on ristiriita. Tarkoituksena on eittämättä nostattaa keskustelua ja puhutella lukijakuntaa, jolle Raamattu ei ole niin tuttu. Toisaalta kirjoittajat aivan oikein sanovat, että suurimmat muutokset löytyvät tekstihistorian ensimmäisiltä vuosisadoilta (s. He siis tässä kohtaa sivuuttavat koko sen todistusaineiston, jonka pohjalle heidän kirjansa rakentuu. Kirjan alussa kerrotaan, kuinka useimmat tekstit ovat kasvaneet lumipallon lailla kirjoittajien (tai kirjureiden) sukupolvien seuratessa toisiaan (s. PASI HYYTIÄINEN Kirja sisältää myös lukuisia suoranaisia virheitä. Kirjoittajien näkemys kyseisestä Paavalin kohdasta nousee enemmänkin heidän omista henkilökohtaisista näkemyksistään, eikä saatavilla olevasta todistusaineistosta, eli käsikirjoituksista. Varhaisimmat Raamatun käsikirjoitukset ajoitetaan pääsääntöisesti ajanlaskun alun molemmin puolin (Uuden testamentin osalta toisen vuosisadan alkupuoliskolle). Kirjoittamistyyli on suora, ellei jopa hyökkäävä. Vanhan testamentin tutkijat Kirjan suurin ongelma on se, että molemmat kirjoittajat ovat erikoistuneet Vanhan testamentin tutkimukseen. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo
Ei. Sensaatiomaisuus, viihde ja kirjan myyntiluvut nousevat hyvää akateemista tutkimusta tärkeämmäksi. Yleisömerta Kiuruveden neljänsillä hetättäjjuhlilla 1955. Vesihuoltoalan kokemusta omaavia ja pidemään alalla toimineita ammattilaisia on hankala löytää etenkin pienemmille vesihuoltolaitoksille Kiuruveden kaupunki huutokauppa omakotitalon ja kerrostalohuoneiston. tiä, eikö suurimmat muutokset olisi silloin löydettävissä pikemminkin tekstihistorian lopusta, ei sen alusta. Virheistään ja puutteistaan huolimatta kirja on saanut paljon julkisuutta ja on nyt siis ehdolla Tieto-Finlandian saajaksi. 37). Kaupungin hallinnassa rakennus on ollut vuodesta 1989 ja ollut satunnaisesti asumiskäytössä. 19 Keskiviikko 15. Ymmärrän kyllä, että nuoret tutkijat yrittävät tehdä nimensä tunnetuksi, mutta tämä ei ole oikea tapa. Pasi Hyytiäisen laajempi arvio kirjasta sekä kirjoittajien vastine löytyvät osoitteesta www.vartija.fi Pasi Hyytiäinen on Helsingin yliopiston teologian tohtori. Vesihuollon ammattilaisten ja alan osaajien rekrytoinneissa on ollut haasteita niin seudullisesti kuin valtakunnan tasolla. Hänen eksegetiikan väitöskirjansa vuodelta 2022 on ”Changing Text of Acts of the Apostles: Depicting Manuscript Histories Using Computer-Assisted Stemmatological Methods”. Määräaikaan mennessä toimeen tuli seitsemän hakemusta. Maltti on valttia, myös viihdekirjallisuudessa. Samalla kopioiden määrät lisääntyivät. Vesihuollon työmaamestariksi Harri Valtari. Sensaatiomaisuus, viihde ja kirjan myyntiluvut nousevat hyvää akateemista tutkimusta tärkeämmäksi. Kirjoittajat näyttävät ylenkatsovan oman tieteenalani ansioitunutta tutkimusta. Uuden testamentin käsikirjoitusten muutokset itse asiassa vähenevät mitä pidemmälle ajassa mennään eteenpäin. Lähetä kommenttisi toimitus@kiuruvesilehti.fi. Teknisessa lautakunnassa Kauko Huttunen esitti, että toimeen valitaan Mika Lohva. Tämä tosiasia on puolestaan ristiriidassa kirjoittajien kommentin kanssa, että kopioiden runsaus edisti muutosta (s. Vaalissa annettiin Harri Valtarille 6 ääntä, Mika Lohvalle 2 ääntä ja 1 hylätty ääni. Kirjoittajat lähtivät projektiinsa puutteellisin tiedoin, eivätkä he missään vaiheessa konsultoineet Uuden testamentin tekstikritiikin tutkijoita. Tälläkö tasolla on suomen tietokirjallisuus tällä hetkellä. Omakotitalo on Rantakylässä. Puutteellisin tiedoin Tässä oli vain muutaman esimerkki kirjan ongelmista, mutta nekin osoittavat, ettei kirjan tieteelliset ansiot nouse korkeiksi. Lähetä muistosi tästä kuvasta lehden toimituksen osoitteeseen: toimitus@kiuruvesilehti.fi Tekninen lautakunta on valinnut vaalin kautta vesihuollon työmaamestarin toimeen insinööri AMK Harri Valtarin ja hänen kieltäytymisensä varalle insinööri AMK Timo Nousiaisen. Kun kirjoittajien näkemys lumipallon lailla paisuvasta tekstistä otetaan pois, moni heidän väittämistään menettää itse asiassa pohjansa. Asunto sijaitsee talon toisessa kerroksessa ja on pinta-alaltaan 52 neliötä. Ei. Kuvaaja Antti Pennanen. Noudattaako tämä hyviä tieteellisiä käytänteitä. Antaako tämä oikean kuva oman tieteenalani tutkimuksesta. Onko muidenkin alojen suurelle yleisölle suunnatut tietokirjat samalla tasolla. Kiuruveden kaupunki myy myös kerrostalohuoneiston Asematien varresta. “ VANHAN KUVAN KERTOMAA – KUVIA KOTISEUTUYHDISTYKSEN ARKISTON KÄTKÖISTÄ Tällä palstalla julkaisemme Kotiseutuarkistosta löydettyjä kuvia Kiuruvedeltä. marraskuuta 2023 Mikä on tämä kohuttu kirja. Toivottavasti ei. Olen surullinen kirjan saamasta huomiosta, koska pelkään, että tämä kannustaa muitakin tutkijoita lähtemään samalle polulle. Rakennus on rakennettu alun perin vuonna 1949 ja sitä on korjailtu eri vuosikymmenillä. Hakijoista kolme täytti vaaditut kelpoisuusehdot
Kiuruvedellä on nähty nyt monena vuonna putkeen pääsarjatason lentopalloa niin miesten joukkue Savo Volleyn kuin naisten joukkue Puijo Wolleynkin toimesta. Plokin yleispelaaja Sara Piippo sai peliaikaa kolmessa ensimmäisessä erässä ja hänen saldonsa oli 1/0. u Syöttövirheet: 8–7. Lisäksi maakuntapelien kahvioja arpajaistuotot ovat menneet paikallisten seurojen – kuten nyt LuoWon – junioritoiminnan tukemiseen. Samalla on saatu nostettua lentopalloinnostusta eri paikkakunnilla Pohjois-Savossa, jonne pääsarjatason pelejä on kovasti toivottu. Puijon nuorelle joukkueelle voitto oli tärkeä, sillä sen ansiosta viime kauden SM-pronssiryhmä nousi sarjataulukossa neljännelle sijalle. Pitkän erätauon jälkeen kuopiolaiset tulivat kentälle väkevällä ilmeellä, ja kun samalla Plokin peli ailahteli liikaa, ei kolmannessa ja neljännessä erässä paremmasta jäänyt epäselvyyttä. TILASTOT. Joukkueet olivat vastakkain maakuntaottelussa Kiuruvedellä myös viime kaudella, jolloin Puijo voitti erin 3–1 ja samat lukemat kirjattiin tälläkin kertaa. u Vastaanottoprosentit: 33–29. u Torjunnat 8–7. TEKSTI AKU LAATIKAINEN KUVA RIITTA AIRAKSINEN Kiuruveden liikuntahallissa saatiin jälleen nauttia pääsarjatason lentopalloviihteestä, kun viime lauantaina kuopiolainen Puijo Wolley ja pihtiputaalainen LiigaPloki kohtasivat naisten Mestaruusliigan runkosarjaottelussa. Jotkut saattoivat tunnistaa Plokin riveistä myös passari Noora Hakosen, joka on LuoWon seuraajille tuttu pelaaja C-junioriajoilta ja N2-joukkueesta. Puijo–LiigaPloki 3–1 u Erät: 25–21, 20–25, 25–14, 25–19. Myös toinen erä alkoi tasaisena, mutta puolivälin jälkeen Ploki sai aikaiseksi syöttöputken, jonka tuottamaa piste-etumatkaa Puijo ei enää onnistunut kuromaan kiinni. Paikallispelin hengen mukaisesti molemmilla joukkueilla oli katsomossa tukijoukkonsa ja oman mausteensa peliin toi sekin, että kummankin joukkueen kokoonpanossa oli Kiuruveden Luomu-Wolleyn kasvatti. u Ässäsyötöt: 12–9. u Puijo Wolleyn parhaat: Venla Huoman 18/+7, Selma Räsänen 17/+14, Emilia Kääntä 16/+5. u LiigaPlokin parhaat: Duska Kenjalo 13/+8, Emma Ellis 13/+1, Oona Rasinperä 11/-5. 20 Keskiviikko 15. Puijo Wolley on myös tehnyt kouluvierailuja, kuten jokunen viikko sitten Kiuruvedelle. Puijon liberona pelasi Veera Help, joka urakoi koko ottelun 50 prosentin vastaanottotarkkuudella ja palkittiin Pro-liberona. Kaksi ensimmäistä erää mentiin tasaisissa merkeissä. marraskuuta 2023 Urheilu Kahden tasaisemman erän jälkeen Puijo Wolley meni ottelussa menojaan. Pelit ovat vetäneet paljon yleisöä – jopa enemmän kuin Kuopiossa – ja seura on saanut maakuntapelien ansiosta uusia yhteistyökumppaneitakin. u Hyökkäysprosentit: 38–33. Voi olla, että vastaavaa tapahtuu myös ensi kaudella, sillä ainakin Puijo Wolley on saanut maakuntaotteluista hyviä kokemuksia viime vuosina. Piipon tekemä piste syntyi ässäsyötöllä, hyökkäyksessä hän teki yhden virheen. Ensimmäisen Puijo onnistui voittamaan, vaikka Ploki olikin melko pitkään johdossa. Kuopiolaiset saivat kuitenkin sinniteltyä iskuetäisyydellä pienestä pelin yskähtelystään huolimatta, ja kun erää alettiin sen loppupuolella ratkomaan, sai Puijo uuden vaihteen silmäänsä ja kiri erävoittoon. Kiuruveden pitkät lentopalloperinteet näkyivät yleisön ohella siinäkin, että tapahtuma kokosi yhteen mukavasti paikallisia talkoolaisia, junioreita ja yhteistyökumppaneita, joita ilman ottelutapahtuma ei olisi ollut mahdollinen. Ploki on puolestaan seitsemäntenä. Puijo päihitti taas Plokin Kiuruvedellä pelatussa lentopallon Mestaruusliigan ottelussa nähtiin viime kaudelta tutut lukemat. Onnistunut tapahtuma Liigaottelu houkutteli viime kauden tapaan Kiuruveden liikuntahalliin mukavasti yleisöä
Seuraavasta maalista vastasi IPK, mutta Leevi Ratinen kuittasi sen nopeasti ja toiselle erätauolle lähdettiin lukemissa 1–4. Kilpailuviikonlopun yhteydessä KiurU:n juniorit pitivät Vuokatissa myös hiihtoleirin. Erikoisuutena mainittakoon, että KK:n naiset eivät ole päästäneet vielä yhtään maalia tämän kauden neljässä ottelussaan. Väännöt alkoivat lauantaina Aamulypsy Areenalla, jossa maalinteko tuotti kotijoukkueelle tuskaa ja niinpä IPK meni avauserässä kahden maalin johtoon. Kiekko meni joko ohi maalin, kilahteli tolppiin tai sitten pysähtyi vastustajan pelaajiin, useimmiten maalivahteihin. Aino Myllylä hiihti voittoon T12-sarjassa.. LuoWon saldoksi kirjattiin kolme tasapeliä ja yksi tappio. Heistä Tossavainen on ollut joukkueensa kokoonpanossa tämän kauden kaikissa 21 pelissä tehoilla 4+8. KK:n paras pistemies oli Niko Nuutinen (2+1) ja häntä säestivät Perttu Pietikäinen (1+1), Jonne Koljonen (1+1), Aleksi Myöhänen (0+2) ja Lari Lappalainen (1+0). Nämä ovatkin viimeiset vieraspelit tämän kalenterivuoden puolella, sillä AA-alkusarja päättyy peräti neljän kotiottelun putkeen. Lokakuussa Kuopiossa joukkue voitti kerran ja hävisi viidesti. Miehet nappasivat kauden avausvoittonsa ja naiset jatkoivat tappiotonta kulkuaan. Lauantaina joukkue on Kontiolahdella Kajastuksen ja sunnuntaina Toivalassa KalPa Keltaisen vieraana. KK:sta syöttöpisteille pelissä pääsivät Topias Tikkanen, Joona Hyvärinen ja Aleksi Kaikkonen. Tehtyjä osumia on puolestaan 24. Kiuruveden Luomu-Wolleyn D-pojat pelasivat viime sunnuntaina lentopallossa tämän kauden ensimmäisen itäisen alueen A-pooliturnauksensa Joensuussa. Tuplapelit IPK:ta vastaan KK:n U15-joukkue pelasi viikonloppuna ikäluokkansa AA-alJORMA KÄRKKÄINEN kusarjassa niin sanotut ”back to back”-pelit IPK Blackia vastaan. Toisessa erässä IPK maalasi kerran ja vielä kolmannenkin lopulla kahdesti. Toisessa ottelussa Kajaanin Hokkia vastaan tehtiin sitten maaleja edellisenkin pelin edestä, kun summerin soidessa lukemat olivat kiuruvetisten hyväksi 10–1. Tasapelit 1–1 LuoWo pelasi Savonlinnan East Volley Sinisen, Maaningan Mahdin ja Suonenjoen Vasaman kanssa. KK puolestaan kilautteli maalirautoja useammankin kerran, mutta ei saanut kovasta yrityksestä huolimatta kuparista rikki ja niinpä vieraat ottivat puhtaan 0–5 voiton. Seuraavaksi joukkueella on kaksi kotiottelua, kun vastaan tulevat KaPa-51 Kangasniemeltä (18.11.) ja joensuulainen PeTo (25.11.) AKU LAATIKAINEN NOORA LUKKARINEN JUHA PENNANEN KK-81:n ja Kajaanin Hokin naisten peli oli pitkälti yhtä maalia ja se näkyi myös tulostaulululla: KK voitti peräti 10–1. Lopussa RU teki lohtumaalin 1–4:ään, mutta KK kuittasi heti perään ja sinetöi loppunumeroiksi 1–5. U15 kärsi ensin tappion, mutta maalihanojen auettua joukkue palasi taas voittojen tielle. Koska neljättä pelaajaa ei saatu kentälle, antoi LuoWo väistämättä jonkin verran tasoitusta vastustajilleen, vaikka peli pyörikin sinällään mallikkaasti kolmen kosketuksen pelinä ja syötöt pysyivät hyvinä koko päivän. Kotiturnaus isänpäivänä Isänpäivänä KK-81:n naisjoukkue pelasi harrastesarjan kotiturnauksessa pelit Kuopion KalPa Leidejä ja Kajaanin Hokkia vastaan. VoiLuoWon D-pojat avasivat A-poolin Kiu-Kella ei kulje kakkossarjassa Kiurun Keila jatkoi viime torstaina keilailun valtakunnallista veteraanien kakkossarjaa. Mukana kisoissa oli myös Olli Kouvalainen, mutta hän jäi M20-sarjassa sijalle 13. Ensimmäinen koitos Leidejä vastaan päättyi harvinaiseen tasatulokseen 0–0, kun lukuisista yrityksistä huolimatta joukkueita vaivasi tehottomuus. Kotikenttäedusta huolimatta muut joukkuKiuruveden Urheilijoiden juniorihiihtojoukkueen kilpailukausi 2023–2024 käynnistyi perinteikkäiden FIS Kainuun Talvikisojen merkeissä Vuokatissa lauantaina 11.11. Ainoa tappio tuli lukemin 0–2 turnausta isännöineelle Karelian Hurmokselle. KK:n Marjo Lohvansuuta kunnioitettiin tässä pelissä parhaana pelaajana. 21 Keskiviikko 15. Taas peli oli tasaista, mutta nyt maalinteossa onnistui paremmin KK ja se meni avauserässä kahden maalin johtoon Juho Pennasen ja Juuso Pesosen maaleilla. marraskuuta 2023 KK-81:llä pääosin onnistunut viikko KK-81:n miesten edustusjoukkue pääsi juhlimaan viime viikolla tämän kauden avausvoittoaan, kun joukkue kukisti lauantaina vieraskaukalossa Rantasalmen Urheilijat selkein lukemin 1–5. Seuraavan kerran veteraanien valtakunnallista kakkossarjaa keilataan Iisalmessa 14.12. Kiuruveden kotikierroksella Kiu-Ken joukkueessa keilasivat Pentti Tuhkanen, Erkki Räty, Lauri Tossavainen ja Anja Kolehmainen. Maalivahti Henni Lappalainen pysäytti kiekon 24 kertaa. Seuraavan kerran KK:n naiset pelaavat joulukuun puolivälissä, 16.12. KK jatkaa kolmosdivarin lohkossaan yhdeksännellä sijalla. Tätä ennen jatkuu Ylä-Savon alueen veteraanien paikallissarja 23.11., kun lohko 1 keilaa Kiuruvedellä ja lohko 2 Iisalmessa. IiBo 1 oli Kiu-Kea parempi pistein 555–539 ja 630–589, IiBo 2 545–519 ja 631–589 sekä Rojjaas 2 lukemin 596–553 ja 595–583. Kiu-Ke on lohkonsa jumbona, sillä avauskierroksellakin se hävisi suurimman osan otteluistaan. Kun vielä sama kahden maalin temppu toistui toisen erän lopussa ja kolmannen alussa, oli KK karannut jo ratkaisevaan 0–4 -johtoon. Sunnuntai-iltana oltiinkin sitten Iisalmen Kankaan montussa ottamassa uusintaa. Ensi viikonloppuna KK:lla on luvassa kaksi reissupeliä. Menestystäkin tuli vähäisestä lumituntumasta huolimatta, sillä KiurU:n joukkue saavutti vapaan tyylin kisoista neljä palkintopallipaikkaa (kaksi sarjavoittoa, yhden hopean ja yhden pronssin). tottomuutta selittää pitkälti se, että sairastumisten ja muiden poissaolojen vuoksi joukkue oli reissussa vain kolmella pelaajalla. Kolmannessa Ratinen teki vielä yhden osuman ja lopputulos oli 1–5. Lisäksi Iida Siponen oli T10-sarjan kakkonen ja Emilia Siponen sivakoi kolmanneksi T12-sarjassa. KK:n joukkueen kesken palkittiin tämän kauden kiertopalkinnoilla turnauksen kantava voima Reetta Hyvärinen ja turnauksen loistavin Minka Tikkanen. Ottelun parhaana palkittiinkin oman verkkonsa tyhjänä pitänyt KK:n maalivahti Henni Lappalainen. Yksi voiton takuumies oli myös maalivahti Miska Ruotsalainen, joka torjui 40 laukausta. Toisen erän alkuun Pesonen maalasi toistamiseen. Kiuruvetiset siirtyivät 0–1 -johtoon avauserän lopulla, ja tästä innostuneena joukkue teki toisen maalinsa heti toisen erän alkuun. Tyynessä ja aurinkoisessa viiden asteen pakkasessa sekä liukkaassa kelissä seuran väreissä oli ladulla viisi hiihtäjää. Voisikin sanoa, että ainoastaan yhden tappion tuottanut pelipäivä oli jonkinasteinen torjuntavoitto LuoWolle. Tuolloinkin pelipaikkana on Kiuruveden Aamulypsy Areena ja vastustajiksi saapuvat KalPa Leidit sekä Raahen Teräs-Kiekko. Molempien joukkueiden kausi on sujunut tähän mennessä varsin hyvin, sillä 20 joukkueen sarjassa KalPa on viidennellä sijalla ja HPK kuudentena. KK:n pisteet jakautuivat Hokkia vastaan seuraavasti: Sanna Räty (2+0), Reetta Hyvärinen (2+0), Erin Kossi (1+1), Marjo Lohvansuu (1+1), Jonna Knuutinen (1+1), Paula Pennanen (0+2), Minka Tikkanen (1+0) ja Annika Räty (1+0). eet olivat Kiuruvedellä etevämpiä, sillä Kiu-Ke hävisi kaikki kuusi otteluaan, kun se kohtasi Iisalmi Bowlingin ykkösja kakkosjoukkueen sekä kuopiolaisen Rojjaas 2:n kaikki kaksi kertaa. Kiuruvetisistä Kiu-Ke on lohkossa 1 ja Ice-Bowling lohkossa 2. Puolustaja Falck edustaa Hämeenlinnan Pallokerhoa ja hyökkääjä Tossavainen kuopiolaista KalPaa. Emil Majalle kirjattiin tolppien välissä 33 torjuntaa, Kiuruvedellä pelatussa ottelussa 36. Voittoihin hiihtivät Aino Myllylä T12-sarjassa sekä Niilo Kouvalainen P16:ssa. Hiihtäjille neljä palkintosijaa Falck ja Tossavainen mukana SM-sarjassa Kiuruvedeltä kotoisin olevat jääkiekkoilijat Veeti Falck ja Roope Tossavainen ovat pelanneet tälläkin kaudella alle 20-vuotiaiden SM-sarjassa, jonka alkusarjaa on tahkottu nyt noin 20 kierroksen verran. Falck on päässyt pelaamaan kuudessa ottelussa saldolla 1+2
Hän ei kuitenkaan usko, että lakkoilu on hyvä ratkaisu. Vastatoimena KHO:n päätökselle osa metsästäjistä uhkaa myös katkaista sopimukset poliisille annettavasta suurriistavirka-avusta (SRVA:sta). Jossain päin niitä on todella paljon, jossain sitten huomattavasti vähemmän. 22 Keskiviikko 15. Jos tulee riistanhoitoyhdistykselle kuluja SRVA-toiminnasta, niin tämä ehdotettu ratkaisu se vasta kalliiksi tulisikin. – Olen kuullut joidenkin yksittäisten henkilöiden uhanneen, että lopetettaisiin ihan kaikki metsästäminen, myös hirvien. pimuksettomassa tilassa, on virka-apua käynyt Kiuruvedellä toistaiseksi antamassa yksi iisalmelainen ja yksi sonkajärveläinen metsästäjä. – En kuitenkaan usko tällaiseen ”palkka-armeijamalliin”. Ratkaisusta on valitettu hovioikeuteen, jossa se on parhaillaan käsittelyssä, kertoo Juntunen, joka toivoo metsästäjien oikeusturvan parantumista. On ehdotettu esimerkiksi sitä, että jatkossa virka-apua antaisivat sitä vartavasten palkatut henkilöt. – Jos sellaiseen ruvetaan, niin sehän vain viestisi vastapuolelle siitä, että ”hyvä on, te olette voittaneet”. – Jos jokin kanta on liian runsas, niin sitä metsästetään pienemmäksi. Joulukuun alussa pitäisi alkaa ilveksen metsästäminen ja Kiuruvedellekin on kannanhoidollisia lupia myönnetty. – Toisin kuin Ruotsissa, niin mielestäni Suomessa KHO:lla on liikaa valtaa, vaikka tavallaan myös kunnioitan sitä, kuinka itsenäinen toimija se on. Jos sitten jokin kanta on liian pieni, niin silloin sitä suojellaan. Risto Juntunen on kokenut metsästäjä ja eränkävijä.. Tämä arvatenkin johtuu siitä, että päätöstä tehneille henkilöille aihe on liian etäinen. Mutta tällaiseen KHO:n päätökseen, missä suurpetojen metsästäminen vähenee olemattomiin ja kannat voivat kasvaa miltei rajattomasti, ei olisi pitänyt mennä. He eivät olleet käräjäoikeuden mukaan lopettaneet virka-aputehtävää hoitaessaan kaikkia kyseisen tapauksen eläimiä lain edellyttämällä tavalla. Kaiken kaikkiaan nyt on tärkeää pitää järki päässä, eikä antaa liikaa tunteiden viedä. Juntunen ottaisi Suomeen jatkossa mallia Ruotsista. marraskuuta 2023 Urheilu ”Uskon, että kannanhoidolliseen metsästykseen siirrytään vielä takaisin” Kiuruveden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Risto Juntunen ehdottaa, että Suomessa otettaisiin suurpetojen kohdalla käyttöön samanlainen malli kuin Ruotsissa. Julkisuudessa on myös esitetty huolta metsästystaitojen hiipumisesta, kun ihmisten harrastusinto hiipuu. – Viranomaisten eli poliisin ja eläinlääkärin olisi kuulunut kantaa tässä kohtaa vastuu, eikä meidän talkoomiesten. Juntunen mainitsee esimerkkinä Romanian, jossa tehtiin vastaavanlainen päätös aikoinaan, mutta koska eräänäkin vuonna kuoli 14 ihmistä suurpetojen toimesta, on siellä nyt päätetty ottaa kannanhoidollinen metsästys takaisin, jotta suurpetojen määrä ja sitä seuraavat ongelmat saataisiin pidettyä kurissa. Kiuruveden riistanhoitoyhdistyksen ollessa SRVA:n suhteen soTEKSTI AKU LAATIKAINEN KUVAT SIRPA SAVONRANTA JA RIITTA AIRAKSINEN Syyskuun alussa Kuusenmäen metsästysseuran alueella Särkiperällä kaadettiin noin 140-kiloinen uroskarhu. Yhtenä tekijänä tähän oli episodi, jossa Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi tämän vuoden helmikuussa kaksi paikallista metsästäjää eläinsuojelurikoksesta sakkoihin. Paine lähteä mukaan on kova, koska silloin henkilö näyttäytyisi muiden metsästäjien silmissä melkoisena mustana lampaana. – On selvää, että KHO:n päätöksen myötä ongelmat, kuten ihmisja koiravahingot lisääntyvät sen verran paljon, että jossain vaiheessa tämän päätöksen järjettömyys huomataan. Mutta onhan tässä viimeisimmässä päätöksessä annettu aivan liikaa painoarvoa luonnonsuojelulle, eikä juurikaan ajateltu metsästäjien ja paikallisten asukkaiden näkökulmaa. Tulevaisuus näyttää, kuinka SRVA-tilanne kehittyy jatkossa. Juntunen on seurannut aktiivisesti keskustelua SRVA:n tulevaisuudesta. – Lähiaikoina varmastikin tilanne ratkeaa, Juntunen uskoo. Juntunen haluaisi myös nähdä, että Tassu-järjestelmään tehtäisiin entistäkin uutterammin merkintöjä petohavainnoista. Miten käy SRVA:n. Juntunen tosin huomauttaa, että taustalla ei ole KHO:n päätös vaan se, että yhdistyksellä meni luottamus poliisiin ja aluehallintovirastoon. Juntunen on Kärkkäisen kanssa samoilla linjoilla ja lisää vielä, että mahdolliset kolaritkin liikenteessä voivat lisääntyä tulevaisuudessa. – Sekin voisi aukaista ihmisten silmiä. Metsästäjät ovat poliisille tärkeä yhteistyötaho, ja kaiken lisäksi KHO:n päätöksen myötä tarve SRVA:lle voi vieläpä kasvaa. Joka tapauksessa poliisi ei yksin pysty suurriistatilanteita ratkomaan, koska sillä eivät riitä resurssit, osaaminen eivätkä välineet. Edellisessä Kiuruvesi-lehdessä metsästäjä Henrik Kärkkäinen luetteli joukon ongelmia, mitä suurpetojen kannanhoidollisen metsästämisen lopettaminen toisi tullessaan. Ja miten siihen edes löydettäisiin halukkaita. SRVA perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta nyt metsästäjien motivaatiota koetellaan. Lopuksi Juntunen muistuttaa, että on ihmisen tehtävä säännöstellä eläinkantoja. Kyseinen kaato tapahtui kannanhoidollisella poikkeusluvalla. Tavallisimpia SRVA-tehtäviä ovat kolareissa loukkaantuneiden hirvieläinten ja suurpetojen jäljestäminen sekä suurpetojen karkotukset taajaan asutulta alueelta. On sanottu, että nyt tuli viimeinen pisara ja ruvetaan lakkoon, kunnes tulee muutos, Juntunen jatkaa. – Suurpedot eivät ole levittäytyneet Suomessa tasaisesti. Ruotsin laissa on määritelty suurpetojen minimimäärät, joiden ylittävien yksilöiden metsästys on sallittua. Kiuruveden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Risto Juntunen uskoo, että suurpetojen kannanhoidollinen metsästys tulee Suomessa taas jossain vaiheessa jatkumaan, vaikka äskettäinen korkeimman hallinto-oikeuden eli KHO:n päätös tekikin siitä käytännössä lopun ensi vuodesta alkaen ainakin toistaiseksi. Luulen, että KHO:ssa asiaa päättäneet eivät asu alueella, missä petoja on paljon. Ne myönnettiin ennen KHO:n päätöstä, mutta toisaalta valitusaika ei ole vielä umpeutunut. Itse haluaisin pikemminkin nähdä, että esimerkiksi etujärjestöjen, kuten Metsästäjäliiton kautta lähdettäisiin aktiivisesti ajamaan asioita ja pyrittäisiin sitä kautta vaikuttamaan ja saamaan muutosta aikaan. Kiuruveden riistanhoitoyhdistyksen hallitus päätyi irtisanomaan oman SRVA-sopimuksensa tänä vuonna alkukesästä. Siellä suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on tehty mahdolliseksi, vaikka Ruotsia ohjaa sama EU-direktiivi kuin Suomeakin. Lakkoa väläytelty KHO:n päätös on odotetusti suivaannuttanut metsästäjiä
Isot tytöt harjoittelivat ohjelmanumeroaan POP CORNia juhlaa varten Anneli Kaikkosen, Kaija Kumpulaisen ja Ritva Liisa Rädyn johdolla. Todettiin, että kun on HU-HUU! Parikymmentä pikkutyttöä piirissä Anneli Kaikkosen vetämänä. – Meillä on harjoitukset joka torstai Lyseolla, kertoi Anneli Kaikkonen. Ohjelma on saanut nimensä sen musiikkiosasta. Raija Hyvärinen. Vetäjänä toimii op. Varsinaista ohjausta ei ole, mutta vertaistukea sitäkin enemmän. KAHLIL GIBRAN Viikon miete Vitsikästä Kaksi muuttomiestä kantoi pianoa kerrostalon kahdeksanteen kerrokseen. Marttojen järjestämä neulekahvila kokoontuu tiistaisin Kiuruveden kulttuuritalon aulassa kello 13–15. Neulekahvilassa jokainen voi tehdä omia käsitöitään (neuloa, virkata tai tehdä muita pieniä käsitöitä). Huono uutinen on se, että olemme väärässä rapussa. MENOVINKIT Kiuruveden jäähallissa pelataan jääkiekko-otteluita lauantaina 18.11. Kahvia voi ostaa omakustanteisesti Iltalypsystä kahvileivän kera.. Kiuruveden kulttuuritalolla on vierailemassa kirjailija Maria Peura, jota haastattelee kirjailija Heidi Jaatinen. Naisilla on lähinnä kuntovoimistelua. (Kiuruvesi-lehti 14.11.1973) Postitoimipaikkojen hoitajia oli koolla Maaningalla 7.11., jolloin neuvoteltiin lähinnä postin asiakaspalvelun tehostamisesta. Näiden touhu on lähinnä sellaista leikinomaista. JÄÄKIEKKOA 18.11. Isoja tyttöjä on harjoituksissa keskimäärin 15–20. Aiheena on ”Äitiyden alkuovi”. Kuopion piirissä toimii jo kaksi tällaista pienoispostitoimistoa. konttorinhoitaja Aura Tenhunen sekä kirjuri Heikki Laitinen, joka kertoi kokouksen kuulumisista. 50vuotta sitten Jänteen Naisvoimistelijoilla 20vuotisjuhla – jäseniä noin 100 Saatat unohtaa sen kenen kanssa olet nauranut, mutta et koskaan sitä, jonka kanssa olet itkenyt. – Ensimmäisessä vuorossa ovat nämä pikkutytöt, alle 12-vuotiaat. Useat asiantuntijoiden alustukset ja esitelmät pyrkivät valaisemaan postilaitoksen palvelumuotoja. Kiuruvedeltä osallistuivat tilaisuuteen vs. – Naisvoimistelijat aloittivat toimintansa jo vuonna 1945 Jänteen naisosastona. Meillä on kaikenlaisia piirileikkejä ja muuta. Jäseniä seurassa on noin 100, valtaosa nuoria. Uutena on tanhuaminen. KK-81:n U12-joukkue kohtaa kello 10.15 Mikkelin Jukurit Sinisen ja kello 11.15 Mikkelin Jukurit Keltaisen. Pesäpalloiluun naiset innostuivat kuusi vuotta sitten. Hyvä uutinen on se, että olemme jo seitsemännessä kerroksessa. Siksi on katsottu tarpeelliseksi aloittaa postin taholta aktiivinen asikasneuvontatoiminta. Kun he olivat päässeet seitsemänteen kerrokseen, sanoi toinen: – Minulla on sekä hyvä että huono uutinen. Naisvoimistelijoilla on myös kova joukkue lentopallopuulaakissa. (Kiuruvesi-lehti 14.11.1973) NEULEKAHVILA 21.11. Siellä missä tätä on sovellettu, on yleisö ottanut sen erittäin myönteisesti vastaan. Sitten on helpompi jatkaa. Puheenjohtajina ovat lisäksi toimineet Valma Kärkkäinen, Saara Leinonen, Tellervo Castren, Irja Leskinen ja Toini Hämäläinen. Kiuruveden postija lennätinkonttoreissa tulee tätä tehtävää hoitamaan kirjuri Heikki Laitinen. Päivä huipentuu miesten edustusjoukkueen otteluun, joka alkaa kello 16. Toinen suhteellisen uusi palvelumuoto, joka tuskin lähivuosina tulee sovellettavaksi vielä Kiuruveden oloihin, on apupostipalvelu. Postitoimipaikoissa on ”postikonsulentit”, jotka esittelevät ja auttavat kaikissa eteen tulevissa postihuolissa. Posti tehostaa, konsulentit neuvovat kysymys tietoliikennealalla niin laajasta palvelulaitoksesta kuin postija lennätinlaitos on, tahtovat monet palvelusovellutukset jäädä epätietoiseksi asiakaskunnalta. Se eroaa normaalista autopostitoimistosta siinä, että jakeluja palvelutehtävät suoritetaan tavallisesta henkilöautosta käsin. Heitä on mukana parikymmentä. Tilaisuus on kello 18–19 ja siihen on vapaa pääsy. Neulekahvila on hyvin matalan kynnyksen kohtauspaikka, jonne kaikki ovat tervetulleita. Esittäjänä on kuusi tyttöä. 23 Keskiviikko 15. Näitä pienimpiä on mukana aina noin 30 tyttöä. Tärkeintä on, että nämä saadaan jo nuorina mukaan. KIRJAILIJAVIERAILU 19.11. Sitä ohjaa Tuula Kärki. He ovat 12– 16 -vuotiaita. Tämä palvelu tulee kysymykseen lähinnä harvaan asutuilla seuduilla. Sen vuoksi torstain harjoituksissa olikin tavallista pirteämpi meno päällä. Silloin perustettuun johtokuntaan kuuluivat Sylvi Vartiainen (pj.), Elina Keränen (sihteeri), Maija Tervonen (rahastonhoitaja) sekä Valvatti Jauhiainen, Martta Mäki, Valma Kärkkäinen, Sirkka Ylikangas ja Irma Hyvärinen. – Nykyiseen johtokuntaan kuuluvat Inkeri Sauren (pj.), Kaisu Soininvaara (vpj.), Astrid Väisänen (sihteeri), Kirsti Vinberg (rahastonhoitaja) sekä Elsa Salmela ja Liisa Kaikkonen, varalle Irene Kortelainen ja Kyllikki Kärkkäinen. KK-81:n vastustajana on KaPa-51 Kangasniemeltä. Toiminta aloitettiin jo vuonna 1945. marraskuuta 2023 Viikosta viikkoon Jänteen Naisvoimistelijoilla on 20-vuotisjuhla ensi perjantaina kello 19 Suojalla
Seurakuntalaiset voivat auttaa Seurakuntalaiset voivat auttaa jouluavustuksissa. Myyjäisten jälkeen seurat, Myyjäisten jälkeen seurat, mukana Matti Oikarinen mukana Matti Oikarinen Kajaanista. klo 18.30 Markku Ti 28.11. (Häyrynen). Ota yhteys Sallaan 0400 988 713. Vanhemmiten jokainen hyvin nukuttu yö on lahja. klo 13 su 26.11. kiitosateria isossa salissa. 13.10.2023 Vei Herra kotiin jo väsyneen elon pitkän kulkea antoi. Päivän psalmissa pyydetään: ”Opeta meille miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen” Ps. klo 11-12 28.11. VARHAISNUORISOTYÖ VARHAISNUORISOTYÖ Ti 21.11. (Häyrynen). Myyjäiset Alatalon Myyjäiset Alatalon vanhassa pirtissä klo 18, alusvanhassa pirtissä klo 18, alussa kahvit, Pyhännäntie 2937. Älkää luottako vain omaan järkeenne. nuntain sanajumalanpalvelus. takkahuoneessa. Su 26.11. klo 18 To 16.11. Keräämme jouluavustuksissa. Jeesus opetti, että pahat puheet ja teot lähtevät sydämestä, ihmisen sisimmästä. Otti syliin uupuneen ja rauhan rantahan kantoi. KUOLLUT KUOLLUT Pentti Kalevi Tikkanen 89 v. klo 18 Pe 17.11. klo 10-12. 24 Keskiviikko 15. klo 9.30 Ti 21.11. Hehku lämpöä kaipaavaan rintaan, sinne rauhasi lahjoittaen.” MIRITA HÄYRYNEN Hengelliset KOTONA VAI RAVINTOLASSA. Hänen edessään saa olla heikko ja neuvoton, kuin tyhjä astia valmiina ottamaan vastaan taivaallisia aarteita. Su 19.11. Apua ka 30.11. Ota yhteys Sallaan lahjoihin. klo 12 Ma 20.11. Ravintola-ala on kuitenkin merkittävä työllistäjä Suomessa ja pitää osaltaan talouden rattaita pyörimässä. klo 18 Yhteyden Yhteyden majatalo, iso sali. Eläkää rauhassa kaikkien kanssa, jos se on teidän vallassanne.” Room. klo 9-11 Jouluavustusten hakuaiJouluavustusten hakuaika 30.11. KOTONA VAI RAVINTOLASSA. KASTETTU KASTETTU Anna Janica Ruotsalainen Anna Janica Ruotsalainen Eljas Eino Tapio Kärkkäinen Eljas Eino Tapio Kärkkäinen Onni August Olavi Korhonen Onni August Olavi Korhonen Suonenjoen seurakunnasta Suonenjoen seurakunnasta Kuolleet Seurakunnat Seurakunnat p. to 16.11. to 16.11 klo 18 to 16.11 klo 18 Virsistä VirVirsistä Virtaa, takkahuone taa, takkahuone Pe 17.11. Ikävä ja suru on pohjaton, kunnes näemme jälleen. Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä LEHDEN LOGO Hintojen nousu on saanut monet muuttamaan kulutuskäyttäytymistään säästeliäämmäksi, ja ruoan valmistamista kotona suositaan ravintolakäyntien sijaan. Olemmeko liian kiintyneitä siihen mikä on katoavaa vai onko elämämme perusta siinä mikä kestää ikuisesti. 22.10.2023 Vastahan olit tässä, yhdessä touhuttiin, elämää eteenpäin suunniteltiin. 12: 12,16-18, Ut 2020. 90:12. (Martti Kauhanen, sä, iso sali. ja 3v. klo 17-18.30 Seurakunnan vapaaehtoisten Seurakunnan vapaaehtoisten kiitosateria isossa salissa. Olkaa yksimielisiä. klo 9.30. Taidekerho. klo 12 Lähetyspiiri Lähetyspiiri takkahuoneessa. Älkää pitäkö itseänne muita parempina vaan olkaa vaatimattomia. klo 10-10.30 Ma 20.11. Siihen kuuluu levollinen jättäytyminen Jumalan ja Vapahtajan käsiin. Tarvitsemme Jumalan uutta luovaa henkeä ja puhdistavaa armoa, että voisimme heijastaa hänen valoaan. Älkää maksako kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää siihen, mikä on kaikkien mielestä hyvää. Elämä on harvoin yksinkertaista, mustaa ja valkoista. Lämmöllä muistain Sisarukset perheineen Teo on siunattu läheisten läsnä ollessa. srk & MLL PÄIVÄKERHO PÄIVÄKERHO Ti 21.11. Ma 20.11. 017 770 0421 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. To 16.11. Otetaan vastaan myös arpapalkintoja ja myytämyös arpapalkintoja ja myytävää adventtimyyjäisiin. Oman paikkakuntasi lehti on ikkuna maailmaan, saat siitä perspektiiviä elämän isoihin ja pieniin asioihin.. klo 11.30 klo 11.30 Kirkkokahvit ja Kirkkokahvit ja seurat Aholansaaren merkeisseurat Aholansaaren merkeissä, iso sali. Myyntipöy9.12. klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset, Kirkkokuoron harjoitukset, iso sali. musiikkia tuoreella otteella. Meidän tulisi siis valvoa sydämemme tilaa ja miettiä omia arvojamme. Kauniit ja rakkaat muistot meille kaikille jäi. klo 16 To 16.11. Ruokajakelu temppelin alapihalla Ti 21.11. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Hartaus Levollista valvomista Ensi viikonloppuna vietetään kirkkovuoden toiseksi viimeistä sunnuntaita, joka kehottaa meitä valvomaan. Hengelliseen valvomiseen ei kuulu pelko tai murehtiminen, ei edes jatkuva itsensä kehittäminen ja itsearviointi. Keräämme lahjoina ladattuja Sja K-ryhlahjoina ladattuja Sja K-ryhmän tuoterajattuja kortteja, män tuoterajattuja kortteja, joita voi toimittaa diakoniajoita voi toimittaa diakoniatoimistolle tai virastoon 30.11. Elämä on harvoin yksinkertaista, mustaa ja valkoista. MUSIIKKITYÖ MUSIIKKITYÖ Ke 15. Pyhäkoulu ry:llä. To 16.11. klo ke 22.11. klo 11-12 Arkilounas Arkilounas 6.00 € seurakuntakerhon 6.00 € seurakuntakerhon jälkeen jälkeen LÄHETYSTYÖ LÄHETYSTYÖ Ma 20.11. mennessä. klo 17-18.30 Ti 28.11. Päivän Raamatun tekstit puhuvat Kristuksen paluusta aikojen lopussa sekä hengellisestä valvomisesta. Myyntipöytävaraukset Sannalta 0400 tävaraukset Sannalta 0400 981 071 981 071 DIAKONIA DIAKONIA Seuraava diakoniapäivystys to Seuraava diakoniapäivystys to 23.11. klo 18.30 Markku Uhlbäckin kirkkokonsertUhlbäckin kirkkokonsertti; hengellistä ja jouluista ti; hengellistä ja jouluista musiikkia tuoreella otteella. Meille niin rakas Teo Matti Olavi WILLMAN s. Elit nuoruuden voimalla ja innolla. Ravintola-ala on kuitenkin merkittävä työllistäjä Suomessa ja pitää osaltaan talouden rattaita pyörimässä. Ohjelma 5 € Ohjelma 5 € PERHETYÖ PERHETYÖ To 16.11. toimistolle tai virastoon 30.11. klo 10 TuomiosunTuomiosunnuntain sanajumalanpalvelus. Loista armosi valoa siellä, minne täältä se ikinä vie. 4-5 v. Lut. su 26.11. mennessä. klo 10 Su 26.11. Apua annetaan ruokalahjakorteilla annetaan ruokalahjakorteilla kiuruvetisille pienituloisille kiuruvetisille pienituloisille perheille, pariskunnille ja perheille, pariskunnille ja yksineläville sekä lasten jouluyksineläville sekä lasten joululahjoihin. Kulje kanssamme aamusta iltaan, anna yöuni levollinen. iso sali. vää adventtimyyjäisiin. ja 22.11. majatalo, iso sali. klo 18 Yhteiskristillinen ”Yhteyden majatalo ilta”, Ev. klo 18 Ke 15. klo 15 Taidekerho. klo 9.30 Päiväkerho Päiväkerho 4-5 v. Ti 28.11. Aurinko laski kauniisti, kuurasi metsät ja maat. Lämmin kiitos tuesta ja osanotosta. klo 18 TilkkutäkTilkkutäkki-yhteislauluilta Hyvölänki-yhteislauluilta Hyvölänniemessä, lauletaan Nuoren niemessä, lauletaan Nuoren seurakunnan veisuja eri vuoseurakunnan veisuja eri vuosikymmeniltä. Su 19.11. 9.30. Kaikki eri tehtävissä vuoden Kaikki eri tehtävissä vuoden mittaan toimineet tervetulmittaan toimineet tervetulleita! Vapaaehtoiset saavat leita! Vapaaehtoiset saavat ilmaislipun Markku Uhlbäcilmaislipun Markku Uhlbäckin konserttiin samalle illalle kin konserttiin samalle illalle klo 18.30 klo 18.30 Torintupa ry:n syyskokoTorintupa ry:n syyskokous pidetään keskiviikkona us pidetään keskiviikkona 29.11.2023 klo 14.00 Torin29.11.2023 klo 14.00 Torintuvalla. Samoin rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. klo 9-11 23.11. Ikuisesti rakastaen Isä ja äiti Stina-sisko ja Vertti Toivo-ukki ja Lahja-mummo Kaisa-mummo Tiina, Markku ja Juho Kaisa-Maria ja Timo sukulaiset ja ystävät www.kiuruvedenhelluntaisrk.. Klo 17 alkaen sikymmeniltä. 09.03.1934 k. Pe 24.11. Nuorena ystävien kanssa valvomiseen liittyi hauskuutta, jännitystä ja vapaudentunnetta. klo 15 Ti 21.11. marraskuuta 2023 2 Keskiviikko xx. mennessä. Oman paikkakuntasi lehti on ikkuna maailmaan, saat siitä perspektiiviä elämän isoihin ja pieniin asioihin. Klo 17 alkaen tarjolla iltapalaa, vapaaehtoitarjolla iltapalaa, vapaaehtoinen maksu KUA:lle nen maksu KUA:lle Ti 28.11. klo 10-10.30 RuoRuoka-apu helluntaiseurakunnalla ka-apu helluntaiseurakunnalla 28.11. Kivelä, Pirkkalainen). seurakuntatalolla, kahvitarjoilu Su 19.11. Lämmin kiitos osanotosta. ke 22.11. (Martti Kauhanen, Liisa Lappalainen, Mirita Liisa Lappalainen, Mirita Häyrynen) Häyrynen) klo 13 klo 13 Pyhäkoulu ry:llä. sa kahvit, Pyhännäntie 2937. Aamulla et enää auringonnousua nähnyt. ja 3v. Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä LEHDEN LOGO Hintojen nousu on saanut monet muuttamaan kulutuskäyttäytymistään säästeliäämmäksi, ja ruoan valmistamista kotona suositaan ravintolakäyntien sijaan. Pe 24.11. 017 770 0421 p. Rakas veljemme Pentti Kalevi TIKKANEN s. klo 13 Musiikkijumalanpalvelus, kuoro, miesten lauluryhmä, ym.., kahvitarjoilu Ma 20.11. seurat ry:llä. Tulossa adventtimyyjäiset la Tulossa adventtimyyjäiset la 9.12. srk & MLL ho, järj. Rukoillaan vielä Kaiken hyvän antajaa virren 930 sanoin: ”Meitä kuljeta tahtosi tiellä, vaikka outo on joskus se tie. ja 22.11. xxxxkuuta 2021 Kirkkoherranvirasto suljettu Kirkkoherranvirasto suljettu to 16.11. klo 10-12. Kun pitkän elämän elää saa voi rauhassa nukahtaa. klo 16 IltaperhekerIltaperhekerho, järj. Pentti Kalevi Tikkanen 89 v. klo 13 seurat ry:llä. Kajaanista. 0400 988 713. tuvalla. klo 10 klo 10 Aholansaaren kirkAholansaaren kirkkopyhä (Risto Pentikäinen, kopyhä (Risto Pentikäinen, Kivelä, Pirkkalainen). Otetaan vastaan mennessä. 15.01.2003 k. Mieleeni tulee Paavalin kehotus kristittynä elämiseen liittyen: ”Toivokaa ja iloitkaa, kestäkää vaikeuksia ja rukoilkaa sinnikkäästi
Näin ainakin meidän iäkkäämpien mielestä. Hän piti meistä hyvää huolta Helsinki-Vantaan lähtöselvityksestä alkaen. Verraten asumiskustannuksia ja -oloja Suomeen, mm hän asui kaupungin keskustassa asunnossa, jossa ei ollut mitään lämmitystä ja suihkukin oli rakennettu parvekkeelle. Hiekkaranta on yli kilometrin mittainen. Ja niin hänestä tulikin. Hotellimme Rosemar Spa sijaitsi rantakadun päässä, rannalle pääsi katu ja parkkipaikka ylittämällä. Matkalla. Veteraanireissaajien keskusteluja kuunnellessa vilahteli monia mielenkiintoisia paikkoja: Islanti, Turkki, Slovenia, Ahvenanmaa, Italia… Ja se Pisan torni oli kuulemma kallellaan jo ennen kiuruvetisten reissua. Niinhän asia on meilläkin. Satu oli aamuisin aamiaisella toivottamassa hyvät huomenet ja kyselemässä kuulumisia ja päivän suunnitelmia. Iltaretki tehtiin läheisessä kylässä olevaan maalaisravintolaan, jossa oli flamenco-illallinen. Niin että Gracias y Hasta la vista! PERTTI MYKKÄNEN JUHA SAASTAMOINEN Lupsakka porukka reissussa Kiuruvesi-lehden matkaseurue. Ja miten kirkasta Välimeren vesi onkaan! Meren pohja näkyi selvästi, vaikka syvyyttä oli kymmeniä metrejä. Tätä mieltä tuntui enemmistö matkaseurueesta olevan, mutta hyvin savolaisseurue asiaan sopeutui, kun vaihtomahdollisuutta ei ollut eikä vaihtamalla tilanne olisi muuttunut. Erään matkalaisen laskelman mukaan tämä oli jo kahdestoista matka. Ja mikäpä tällaisella lupsakalla porukalla on reissatessa. Hän kertoikin, että ollessaan 5-vuotiaana vanhempiensa kanssa ensimmäisellä ulkomaanmatkalla, hän päätti, että hänestä tulee isona ”matkatäti”. Myös päivällinen oli joka kerta monipuolinen ja usein tarjolla oli tavallisten vaihtoehtojen lisäksi erilaisia teemaruokia. marraskuuta 2023 K iuruvesi-lehti järjesti lukijoilleen matkan Espanjan Costa Bravalle 7.–14. Matkan kohteena oli Lloret de Mar, noin 40000 asukkaan rantakaupunki Barcelonan pohjoispuolella. Lloret on tyypillinen lomakaupunki Costa Bravalla: kaunis, pitkä hiekkaranta vuorten suojaamassa lahdessa. Ruokana perinteinen espanjalainen maalaisjuhlaillallinen ja kyytipoikana tietenkin viiniä. Vertailimme myös elintasoa Suomeen, palkat Espanjassa olivat oleellisesti pienemmät, keskiansion ollessa noin 1640 euroa kuukaudessa, mutta asumisja muut kulut olivat ruokaa lukuun ottamatta lähes meidän tasollamme kaupungeissa, etelän harvemmilla alueilla hintataso on huomattavasti matalampi. Huoneet olivat rakennuksen arkkitehtuurista johtuen erilaisia ja suomalaisen mittapuun mukaan pieniä. Oli mahdollista omien mieltymysten mukaisesti olla rannalla tai hotellin altailla tai kuntosalilla, käydä shoppailemassa tai Merimuseossa, vaellella rantapoluilla tai käydä vaikka bussilla läheisessä Gironan kaupungissa. Paluumatkalla opas kertoi normaalista elämänmenosta Katalonian ja varsinkin Barcelonan alueella. Mutta no problemos, otettiin sitten toinen lasi cavaa ja juotiin aamukahvi katukahvilassa. Saa nähdä, minne lentokoneen nokka osoittaa seuraavalla kerralla. Kyllä oikea opas/matkanjohtaja livenä on paljon parempi vaihtoehto kuin kännykällä kuvattava QR-koodi, jolla monet matkatoimistot nykyään korvaavat oppaat. Espanjassa suurena ongelman tuntui olevan 1000 euroa kuukaudessa tienaavien, varsinkin nuorten suuri joukko. Yleisönä oli satoja turisteja eri maista, meidän lisäksemme ainakin saksalaisia, ranskalaisia ja italialaisia. 25 Keskiviikko 15. Kirkkoon tutustuimme ulkopuolelta oppaamme johdolla. Tällainen ansiotaso ei riitä yksiasumiseen ja sen takia kimppa asuminen on yleistä kaupungeissa, myös vanhempien kesken. Kirkkoon olisi pitänyt varata ryhmäliput viikkoja etukäteen, jos olisi halunnut tutustua siihen tarkemmin, tämä jäi meille kaikille odottamaa kirkon valmistumista, arviolta vuonna 2025. Barcelonassa tutustuimme Gaudín 1800-luvun lopulla suunnittelemaaan, yhä rakenteilla oleva Sagrada Familia. Järjestetyn ohjelman ja retkien lisäksi meille jäi mukavasti omaa aikaa. lokakuuta. Joku jo harmitteli sitä, ettei tullut kalavehkeet mukaan. Tai istuskella porukalla kahvikupposen tai viinilasillisen ääressä ja nauttia lomasta. Ja perinne jatkuu! Bussimatkan aikana kiersi lista, jossa oli jo valmiita mielenkiintoisia matkoja ja omia ehdotuksia sai tehdä. Espanjan eteläisemmät rannikot ovat melko yhtenäisiä isoja hiekkarantoja, Costa Brava puolestaan koostuu pienistä poukamista ja niihin sijoittuvista pikkukaupungeista ja kylistä. Ravintola sitten paikkasi sen, mikä huonekoossa hävittiin! Aamiainen oli todella monipuolinen. Ja kyytipojaksi vaikka lasillinen cavaa. Matkanjohtaja Satu oli mukanamme koko viikon ajan. Ei laskettu kaloreja eikä ajateltu terveellisyyttä. Toivotaan, että tuokin meri säilyy yhtä puhtaana tuleville sukupolville. Kiuruvesi-lehdelle nämä lukijamatkat ovat jo perinne. Ainut asia mikä muutamana aamuna ei pelannut oli kahviautomaatti. Kun Savossa halutaan tarjota vieraille jotain hyvää ja perinteistä, niin mykyrokkahan se on juhlaruokana. Ja niinhän siinä taas kävi, että meri-ilmasto kutisti vaatteita varsinkin vyötärön kohdalta, kun matkafarkut eivät meinanneet mahtua jalkaan. Satu on synnynnäinen matkanjohtaja ja opas omassa toiveammatissaan. Pikavierailu jätti monille ajatuksen uudesta vierailusta tähän hienon kaupunkioion tutustumaan sen monipuoliseen kulttuuri tarjontaa
Tervetuloa! Kiuruveden ratsastajat ry:n Ruutanan Seudun Erämiesten VUOSIKOKOUS su 9.8.2020 klo 19.00 Raskeentien hirvilaavulla, Ryönänjoella. klo 18.00 Keilahallilla. ei virkekerhoa. Vapaa pääsy. Eläkeliitto 23.11. 15.11. Tervetuloa! --------------------------------------------Kiuruveden invalidit ry:n jäsenet teatteriesitys Johtokunnan Kokous 3.12. Kokouksia Hirvirokkaa Torilla maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 16.11. klo 14.00, liput 8€. Raijalle 19.11. Ilmoittautumiset 16.11. Mitat 35 ja 50 cm. 050 342 0709. 0405271633 KIURUVEDEN KAUPUNKI HUUTOKAUPPAA OMAKOTITALON JA KERROSTALOHUONEISTON Linkit myyntisivuille: Omakotitalo: https://huutokaupat.com/4487871/omakotitalo-2h-43m2-kellari-ullakko-1949-tontti-460m2-rantakyla Kerrostalohuoneisto: https://huutokaupat.com/4488019/kerrostalohuoneisto-2h-k-kh-et-52m2-asematie-24 Kaupunki KAUPUNKI TIEDOTTAA Kaupungintalo PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Paikan päällä syötynä 9 € ja mukaan ostettuna 12 €/ litra. 22.11. 26 Keskiviikko 15. Gasthaus Palopaikka, Teollisuustie 7, p. Hallitus kokoontuu puolta tuntia aiemmin. klo 10 syyskokous srk-talolla. Molempiin sit.ilm. Kokoonnutaan ”Ompeluseura” -hengessä juttelemaan ja käsitöitä tekemään. 0400 945544 --------------------------------------------Myydään laadukasta koivua ja sekapilkettä kotiin tuotuna. jumppa, bingo ja tietoisku. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. 050 307 5439 MYKYROKKAA (120 L) torilla to 16.11. klo 10 Myynti suoraan soppatykistä omiin astioihin hinta 10€ /litra. on peruttu. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen rokka yhteisvastuun hyväksi. p. Ke 22.11. Oma astia mukaan. karaoke ja pelit. Eläkeliiton Härmän matkalle lähtö to 23.11. 0440 272 224 /Matti Rokka-Matti Kiuruveden Voimistelijoiden VUOSIKOKOUS ma 20.11. Ympärivuotista majoitusta. xxxxkuuta 2021 Sinun mainos tähän p. KANSALAISOPISTON AJANKOHTAISTA Vielä ennättää ilmoittautua seuraaville kursseille: Korukivenhionta 25.–26.11., Jouluksi kotiin -Christmas clay mob – yön yli kestävä savipaja 1.–2.12., Joulukoristepaja 2.12., Ompelua viikonlopun ratoksi 2.–3.12., 27.–28.1. Tilauksesta leivonnaiset ja muut ateriat arkeen ja juhlaan. Ateriapalvelu arkisin klo 10-13 noudettuna tai taajamassa kotiin kuljetettuna. Tervetuloa! Kiuruveden Diabetesyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ja PIKKUJOULU 3.12.2023 klo 13 Peltohovissa, Rukajärvi-keskuksessa. Tervetuloa! Uusi kirja!. klo 14.00, liput jäsenille 10 €. marraskuuta 2023 4 Keskiviikko xx. Tervetuloa! Hallitus Ruutanan Seudun Erämiesten VUOSIKOKOUS su 9.8.2020 klo 19.00 Raskeentien hirvilaavulla, Ryönänjoella. Hallitus kokoontuu puolta tuntia aiemmin. leivonnaisia. SPR:n Päiväpiiri ti 21.11. 040 670 7097 Kaupungintalo avoinna ma-to 8.00–15.45, pe 8.00–15.00 Info ma-pe 13.00–15.00 kirjaamo@kiuruvesi.fi Kiuruveden Teräs ry:n SYYSKOKOUS ti 28.11.2023 klo 18.00 Puistonkulmalla, Asematie 16. mennessä p. --------------------------------------------Kiuruveden kuulohuollon jouluateria on torstaina 30.11.23 klo 12.00 seurakuntatalon monitoimisalissa. ja 23.–24.3. Pikku paketti mukaan. (muutokset mahdollisia) Rivi-ilmoitukset Muistilista Kirjoja KIRJASTO Su 19.11. Varaukset puh 040 182 44 33. (muutokset mahdollisia) Ateriapalvelun ruokalista vk 47: ma: jauhelihakastiketta, peruna, parsaja kukkakaalia, punajuuri-sellerisalaattia, ananaskiisseliä, ti: broileripyöryköitä, currykastiketta, peruna, porkkanaa, punakaali-mustaherukkasalaattia, mansikka-raparperikiisseliä, ke: mantelikalaa, sitruunakastiketta, peruna, parsakaalia, kiinankaali-paprika-persikkasalaattia, vadelmakiisseliä, to: jauhelihakeittoa, porkkana-ananassalaatti, ohukainen, mansikkahilloa, pe: broilerikiusausta, herne-porkkanaa, jäävuori-tomaatti-mandariinisalaattia, ananas-mangorahkaa, la: kookos-inkivääriuunikalaa L M G, peruna, papuja, kaali-hedelmäsalaatti, vadelmapuuroa, su: suikalepossua, peruna, kukkakaali-maissilisäkettä, aurinkosalaatti, banaanijogurtti. Heikki Lång p. n. 044 7262952 Lisää NÄKYVYYTTÄ! Lisää NÄKYVYYTTÄ! juha.saastamoinen@kiuruvesilehti.. Koulujen ruokalista vk 47: ma: jauhelihalasagnettea, porkkana-ananassalaattia, ti: perunavelliä, sekaleipä, palvikinkkuleikkele, tomaattia, appelsiini, ke: kapteenin kalakuvioita, kermaviilikastiketta, peruna, kiinankaali, mandariinilohko, kurkku, to: hernekeittoa, edamjuusto, sekaleipä, pe: broilerikiusausta, jäävuorisalaatti, tomaattia, ananaspala. klo 9-12 Kiuruveden torilla Mykyrokkaa torstaisin tilauksesta, nouto tai taajamassa kotiinkuljetus klo 9-13. Sekä Joulu meille jokaiselle -konsertti 10.12. --------------------------------------------Eläkeliitto ti 21.11. klo 18.00 Kiurusalissa Kirjailijavieraana Maria Peura haastattelijana Heidi Jaatinen. Tervetuloa! Kiuruveden Kotiseutuyhdistys ry:n SPR:n Kiuruveden osaston Su os im m e su om ala ist a työ tä ! Yl i 35 vu ot ta m ar jan m yy nt ipa lve lua ! Suoraan kylmäautosta Suoraan kylmäautosta to 16.11. Vapaa pääsy. klo 12.00 linja-autoasemalta. Kahvitarjoilu, hinta 2 euroa. klo 9-12 Kiuruveden torilla to 16.11. --------------------------------------------Eläkeläiset ry:n viikkokerho keskiviikkona klo 10.00 Puistonkulmalla. Hallitus kokoontuu puolta tuntia aiemmin. Ennakkotilaukset / tied. mennessä p. 040 7530 370 --------------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin astioihin ja lounaalla perjantaina alkaen klo 10.30 sekä rieskaa ym. Tervetuloa! --------------------------------------------Marttailta ke 22.11.23 klo 18.00 Kirjaston monitoimitilassa. klo 13-17 Arkkitehtuurija ympäristökulttuurikoulu Lastun jouluinen työpaja monitoimitilassa. Ilmoittautuminen 22.11.23 mennessä Leena Vartiainen, puh 0409376701. Tervetuloa! Ruutanan Seudun Erämiesten VUOSIKOKOUS su 9.8.2020 klo 19.00 Raskeentien hirvilaavulla, Ryönänjoella
Olen Sisko Partanen Tmi Siskon kotiapu ja ollut yrittäjänä 19 vuotta. 050-543 1253 Niemistenkatu 1 • p. 040-865 1853 virpi.rajakangas@ikaihmisenkaveri.fi www.ikaihmisenkaveri.fi Apteekki Valokuvaukset toimisto@ttsahkopalvelu.fi 044 960 0078 / JARNO 044 751 6101 / NINO Pieni Kuvapuoti Valokuvaaja Riitta Airaksinen Studio-, miljööym. 050 3044 054 • Kirjanpito • Isännöinti Kahvila-Ravintola ILTALYPSY Lähteentie 10 Avoinna tilauksesta puh. Mikä Kiuruvedellä on parasta. 0400 674 271 www.kauhanenoy.. 3. 3 3. marraskuuta 2023 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. Olen kotipalveluja tuottava yksinyrittäjä. Mitä tuotteita / palveluja yrityksesi tarjoaa. Teen palvelua myös tukipalveluna ilman arvonlisäveroa, palvelu oikeuttaa kotitalousvähennykseen. 2. Kauhanen Oy • talouspyykki • työvaatteet • matot • kemiallinen pesu Perunkirjoitukset Tekstiilihuolto Kukka / hautaus Autonhuolto Torikatu 4 • p.017 753 400 www.ajade.fi • ajade@ajade.fi Kutjula Ranch Kolarikorjaamo Cabas laskelmat 050-4943 823 /Aki • • • P A R T U R I K A M P A A M O K A U N E U S H O I T O L A Vanhusten avuksi IkäihmisenKaveri puh. Kiuruvedellä olen asunut aina, ja täällä on mukavat ihmiset, kaunis luonto. 27 Keskiviikko 15. 050 532 3574 pienikuvapuoti.kuvat.fi Palveluhakemisto ILMOITA PALVELUHAKEMISTOSSA, SE HUOMATAAN! Kirjoja 1.Kuka olet / yrityksen nimi ja kauanko olet ollut yrittäjänä. Asun Korpijoella. kuvaukset p. 040 182 44 33 www.iltalypsy.com PERUNKIRJOITUKSET Yrittäjäntie 1 p. Palveluun kuuluu perus kotitaloustyö, siivous, asiointi, avustaminen
56 m² 31 m² Asuntoja Myydään siisti, remontoitu RTKAKSIO os. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! • • • • • KONEURAKOINTI Aimo Tikkanen Oy HOTELLI PELTOHOVI MIESTEN PÄIVÄ SU 19.11. Poistoerä 15-16” Nokian HKPL 10 renkaita, kysy tarjous! Luotettavaa LVI-palvelua -lämpöpumput -ilmalämpöpumput Saatavana myös muita merkkejä. xxxxkuuta 2021 Ostetaan Sekalaista Huveja Kiuruvesi-lehti konttori@kiuruvesilehti.fi p. päivittäin klo 9-21 OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. LVI-asennukset myynti huolto Timanttiporaukset Teräsrakennetyöt Kylpyhuoneremontit lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Tenho Kainulainen 0400 178 964 • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. 28 Keskiviikko 15. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen LVI-asennus Erkki Räty Oy 19583242 459857772 15.5.2020 2,8% Bridgestone • Pirelli • GoodYear Triangle • Gislaved • Nokia • Hankook • Sailun • Continental • kuljetusja rengaspalvelut • autohuolto • autonvuokraus Palveluita AA Auttava Puhelin 046 558 0579 Onko alkoholi ongelmasi. marraskuuta 2023 6 Keskiviikko xx. Rinnekuja 3. Edullisesti Hankook, Continental, Michelin, Nokia, Bridgestone, Triangle ym. klo 14:00-18:30 Keskiviikkoisin klo 19:00 Miesten päivän annos L,G 180g Naudan entrecotepihvi, maalaisranskalaisia, cheddarjuustokastiketta, pekonia, chiliä, broccolinia ja valkosipulimaustevoita 25,90€ Jätä ilmoituksesi 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.fi VUOKRATAAN yksiöt 30 m² ja 35 m² kaksio 42 m² kolmiot 82 m² ja 83 m² 163 m² + 120 m², alakerta jaettavissa. H: 22.000 € P. 044 7050 443 Lisäksi 3D-ohjauskulmien säädöt ja renkaidenvaihdot. ROMULUX Kiuruvedellä p. 040-582 2715 Uusi kirja!