Seuraava esitys
Kiurusalissa perjantaina
klo 19.00.
NUOTIOLLA
Remeskylän Korvenkävijöitä nuotiolla nauttimassa eväitä metsästyksen
ohessa. Tilaisuudessa esiintyvät Ilpo
Kärkkäinen, Sulo Holopainen, Raimo Jokisalmi,
Erkki Kärkkäinen, Juha
Ullgrén sekä Kajaanin,
Iisalmen ja Kiuruveden
harmonikkakerhot.
VKO
42
Remeskylässä kolme kaatoa
S. 8-9
S. 10
kohdattiin koulussa
012138-1342
VIIKON
MENOT
www.kiuruvesilehti.fi
Heidi toimii pin up -mallina
Viimeiset pätkät valokuituverkkoa työn alla
ANU LAITINEN
Teatteria
Kiurusalissa
TEATTERI Hulluviiman
Tarpeettoman ihmisen
päiväkirja kertoo nuoresta T?ulkaturinista.
Kun lääkäri antaa hänelle kaksi viikkoa elinaikaa, hän alkaa kirjoittaa
päiväkirjaa, jossa kuvaa
vain yhtä tapausta elämästään, ainoaa rakkauttaan. vuosikerta, nro 42
» Vanhustenviikolla
» Veli-Pekka voimailee ja
S. marraskuuta Helsingissä järjestettävään Taksiparaatiin, jonka päätteeksi siihen mennessä kerätty
lahjoituspotti luovutetaan
Uusi Lastensairaala tukiyhdistys 2017 ry:lle.. JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
Palvelemme Kiuruvedellä
TORSTAISIN klo 10-17
Toritalo
Puh. 040-447 8086
keskiviikko 16.10.2013
Irtonumero 2,20 e
Perjantai
S.
5
59. Kuvassa oikealta Rauno Autio, Jari Jelekäinen ja Tenho Siponen.
Sunnuntai
Hirvenmetsästys alkoi lauantaina
Harmonikansoittajien
30-vuotisjuhla
KIURUVEDEN Harmonikansoittajien 30-vuotisjuhlaa vietetään sunnuntaina Kiurusalissa. Järjestäytyneen taksiliikenteen taksit on
kampanjaviikon
ajaksi
teipattu
näyttävästi kampanjatunnuksin ja taksin sisältä asiakas löytää tarkemmat tiedot lahjoituksen tekemiseen.
Kampanjaviikko huipentuu 5. 12
AJASSA
Taksin ratin takana istuu aito auttamishaluinen ihminen.
Taksien Valopilkku-kampanja kerää rahaa lastensairaalalle
KAMPANJA
Järjestäytynyt taksiala
kampanjoi lokakuun lopussa viikolla 44 (28.10.?
3.11.) näkyvästi eri puolilla maata ja kerää rahaa valtakunnalliselle Uusi lastensairaala 2017 -hankkeelle.
Rahaa kerätään uuden lastensairaalan rakentamiseen
taksialan sisällä niin taksiyrittäjiltä, kuljettajilta, yh-
distyksiltä kuin yhtiöiltä,
myös Taksiliitto antaa keräykseen oman lahjoituksensa.
Taksit
haluavat kampanjan myötä
muistuttaa, että taksin ratin
takana istuu
aito auttamishaluinen ihminen.
Lahjoituksia kerätään
myös taksiasiakkailta
Usein näkee, että autoilijat laittavat vilkun
vasemmalle, kun he tulevat
ympyrään, senhän voi käsittää, että he tulevat ajamaan
väärään suuntaan ympyrässä. Useampi osakas
mahdollistaa myös sen, että
pystytään jakamaan vastuualueet, etuna on niin ikään
selkeät vapaapäivät ja lomaajat. Toimivuus edellyttää hyviä
henkilösuhteita.?
miksei hänen mukana oloa
siinä mainittu. Ajokoira metsästystä varten, metsästys
näytteli huomattavaa osaa
ruokataloudessa,varsinkin
talvella, samoin kuin kalastus.
Silti ruoka oli mitä oli
ja ainainen puute jostakin.
Isäni sai huonoimman ja
pienimmän osuuden kotiti-
LEHTIKIRJOITUKSET ovat
aina lukijoiden arvioitavissa ja kommentoitavissa joko suoraan kirjoittajalle tai
vastakirjoituksella lehdessä.
Päivänä muutamana ikätoverini Tapani Lempinen tuli, kuinkas muuten, sauvakävellen vastaani ja vaikutti
tuohtuneelta.
Hän oli lukenut Kiuruvesilehdestä kirjoitukseni Sermetin alkulähteistä ja kysyi,
Oli se aikaa
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Puh. 2
Keskiviikko 16. Navettaan tulee ensialkuun 100 lehmää, vuoden
päästä päitä on jo tuplaten.
Lypsystä huolehtii kolme robottia. Kiuruvesi-lehti
esitteli navettaratkaisun heinäkuun lopussa, Viljo-messunumerossaan.
Milkkivei on viiden osakkaan,
Anna-Saara ja Antti-Lassi
Tikan, Ulla ja Matti Kauhasen
sekä Markku Siposen, yhteisyritys. Miksi ei oman
kylän lapsillekin.
Esko Rautio
kunnallisneuvos
Kiertoliittymästä
JOKA kerta kun käyn Kiuruvedellä, odotan näkeväni
liikenneympyrän Nivan risteyksessä, siis Pyhäsalmi ?
Iisalmi ja Remeskylään menevän tien risteyksessä.
Päättäjät eivät ole pysyneet kehityksessä mukana
niin kuin muualla maailmassa on tehty, on huomattu miten sujuvasti liikenne
toimii verrattuna vaikka liikennevaloihin tai siihen, mikä on tilanne nykyään siinä
risteyksessä.
Ei tarvitse mennä kauemmas kuin ajaa Iisalmeen,
Koljonvirran yli, niin voi
nähdä, miten liikenne sujuu
ilman jonoja, eikä onnettomuusriskiäkään ole niin
kuin siinä ABC:n risteyksessä.
Kukkaistutukset ovat tietysti mukavia, mutta siinä risteyksessä ne ovat hie-
man näköesteenä. puolella on linja-autojen risteyspysäkki, jossa liikennöivät pitkät ?haitaribussit. Työssä ei olla
siis koko ajan kiinni, kuten
Mielipiteitä julkaistaan Postiapalstalla nimellä sekä nimimerkillä.
Nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä tulee
lähettää henkilötiedot eli nimi,
Risuja ja ruusuja
ISÄNI yritti viljellä neljän
hehtaarin hallanarkaa, perittyä Osa-tilaansa tosi huonolla menestyksellä koko
1940-luvun.
Elikkoina oli kaksi lehmää
ja lammasta. Tälle vuodelle rahoituspäätöksiä lypsykarjatiloille on
myönnetty jo toistakymmentä.
Ainakin Kiuruvedellä nuorilla
tuottajilla tuntuu uskoa löytyvän. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Marttila ounasteli, että
investointeja tällä saralla tullaan näkemään ja oli oikeassa.
Navetoiden rakennusbuumi
näyttäisi Pohjois-Savossa jatkuvan. En maininnut muitakaan mukana olleita. Neliöitä suurnavetassa
on 3000.
Milkkiveissä erikoista on
hallinnointi, navetta toimii osakeyhtiöpohjalta. Silloin toimin kunnan-
Viljo-messuilla, että ruokaan
panostaminen on todellinen
tulevaisuudeninvestointi, pelloilla ja metsissä ovat kasvun
idut. Isän lähtiessä
katsastamaan paikkaa sain
alle 10-vuotiaana hoitaa kalastuksen ja heinien ajon Vikuri-hevosella.
Tulipa itku monta kertaa
ennen kuin työt tulivat tehdyiksi.
Nyt myöhemmin kunnioitan sen aikaisia maalla eläjiä ja ilman tukiaisia.
?Osakeyhtiössä
vastuu, riskit ja työmäärä jakaantuvat
useammille. Autot völjäävät lapsia keskustaan pellit pullollaan.
Keskellä tätä elävää ky-
Kaisa Niskanen. Samalla menevä ja tuleva liikenne ABC:lle helpottuisi, jos
ympyrä olisi olemassa.
Meillä tässä Göteborgin
pohjoisreunalla oli vaikeuksia varsinkin ruuhka-aikoina, oli hengenvaarallista
lähteä kolmion takaa liikkeelle. Ihan
käytännön fyysistä työtä on
vähemmän yksilöä kohti, kun
se jakaantuu useammalle
tekijälle. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi, fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin
klo 12 ja pikkuilmoitukset ma
klo 14 mennessä.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
77 e / 71 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Varhaisjakeluhäiriöt:
(017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt:
(017) 770 7700
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
perinteisessä yhden isännän ja
emännän sapluunassa. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai
toimitus@kiuruvesilehti.fi.
Elämää 1940-luvulla
lastaan, kun nai piian.
Äitini sisar etelästä kirjoitti, että muuttakaa tänne, niin
he auttavat asuntoasioissa ja
työpaikassa. Mahdollisia muita matkalaisia en
muista.
Tapani sanoi kuulleensa yrityksen perustamisaikeista Kuopioon kahvipöydässä ja kehottaneensa kertomaan meille. Ajattelin, että kyllä täällä kotirantueella lehmiä piisaa,
samalla aukealla vielä kaksi muutakin ajanmukaista navettaa, joissa yhteensä useita satoja lehmiä.
Siinä navetan käytävällä
me entiset rantueen lypsäjät arvelimme elämän säi-
lyneen meidän jälkeenkin. Osakeyhtiössä
kun vastuu jakaantuu useammalle. lokakuuta 2013
PÄÄKIRJOITUS
Kiuruveden nuorilla tuottajilla on uskoa
Viime viikon maanantaina
vietettiin Milkkivein avajaisia
Niemiskylän Hilapparannassa.
Milkkivei on suurnavetta Kiuruveden ja koko Pohjois-Savon
mittakaavassa. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Kirjoituksia ei
palauteta.
johtajana myös hallituksen
puheenjohtajana. Sekin
Kiuruvesi-lehti/Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Niemiskylässä.
Suuren navettayksikön etuna
on tehokas toiminta. Samaan tyyliin kuin
palkkatyöläisillä. Entistä vilkkaampana.
Lapsiakin on tullut pelkästään Hilapparannalle 14 muutaman kilometrin alueelle, niin kuin koko Nimiskylän koulupiiriin. ilman vaikeuksia, on myös
huoltoasema toisella puolella ympyrää ja tie teollisuusalueelle, jossa liikennöi kaiken kokoisia kuor-
Hyvää syksyä ja lisää
liikenneympyröitä
toivoen
Esko Tikkanen, Göteborg
Terveiset Hilapparannalta
OLTIIN navetan avajaisissa, väkeä oli paljon ja navetta suuri ja komea. Nimetön mies pauhasi korvaani,
ettei Niemiskylä tarvitse
minkään sorttista koulua,
eihän siellä oo ees oppilaita. Ihan uusi ratkaisu
useamman tilallisen yhteisnavetta ei Kiuruvedellä toki ole,
Maitoaho Ay aloitti toimintansa vuonna 2002. Myös yksikköhinnat tippuvat, kun hankinnat
ovat suuria. Kaikki
edellä mainittu toimii, kunhan
vain henkilösuhteet pelaavat
moitteetta.
MTK:n puheenjohtaja Juha
Marttila muistutti viime kesänä
osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät
vain toimituksen tietoon. Itse kuulin
asiasta Olavi Ikäläiseltä, joka oli saanut viestin asiasta
saunassa. Kyseessähän oli lämpöpaketin hankinta Yhtylän
kerrostaloalueelle.
Mukana kunnan porukassa olivat lisäkseni Olavi
Ikäläinen hallituksen varapuheenjohtajana ja Tapani
Lempinen yleistentöidenlautakunnan puheenjohtajana. Tärkeintä oli, että
viesti tuli ja siihen reagoi-
tiin.
Tapani pahoitteli vielä sitä, ettei häntä kutsuttu jatkoneuvotteluihin. Muisti saattaa pettääkin.
ma-autoja. Osakeyhtiö
on nähty suurissa kokoluokissa
käyttökelpoiseksi ratkaisuksi,
kun yritystoiminnan riskitkin
ovat suuret. Keskustassa puretaan ja korjataan koulutila.
Kerroin vielä istuvalle
ikätoverilleni puhelinsoitosta, jonka sain puolenkymmentä vuotta sitten kyläkoulukeskustelun ollessa kuumimmillaan. Nyt on oppilaita ja hyväkuntoinen koulukin hyvällä paikalla.
Omistaja on antanut koulun seurojen pitoon tarpeen
mukaan. 16
Levikki: 6095 (LT 2012)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET
p. Silloin
oltiin kuitenkin jo elinkeinoasioissa, mitkä kuuluvat
kunnanhallituksen ja ?valtuuston toimivaltaan. Pahimmillaan ruuhkassa oli satoja metrejä pitkät jonot.
Nyt siinä samassa paikassa, muutaman sadan metrin
matkalla, on neljä liikenneympyrää jaettuna kahta
puolta moottoritietä.
Tässä ?meidän. Englannissa se toimi
hyvin tietenkin.
Joissakin isommissa monikaistaisissa ympyröissä
pitää käyttää vilkkua, jos
siellä joutuu vaihtamaan
kaistaa, esimerkiksi Barcelonassa on ympyröitä, jois-
sa on 4-5 kaistaa, mutta sellaisesta ympyrästä ei ole kysymys tässä Kiuruveden risteyksessä.
Tietysti sytytys pitää olla kohdallaan koko ajan,
kun istuu ratin takana, mutta usein näkee, kuinka hieman epävarmemmat autoilijat pysähtyvät risteykseen,
mutta siitä jatkaminen on
hieman tuurissa, katsotaan
vasemmalla ja oikealle ja
vielä muutama kerta uudestaan, niin sitten, kun on todettu, että siinä olisi ollut
sopiva väli, niin hyökätään
risteykseen, vaikka siihen
on jo ehtinyt tulla ajoneuvo
risteävästä suunnasta.
läkuntaa seisoo hyväkuntoinen koulurakennus tyhjillään. Ainoastaan pahimpina ruuhka-aikoina voi
joutua hieman pysähtelemään, mutta yleensä liikenne liikkuu koko ajan, vaikka liikennettä on ?hieman?
enemmän kuin siellä Kiuruveden risteyksessä.
Tämän liikenneympyrän
voi käsittää siten, että se on
tie, joka kaartaa vasemmalle, liittymiä on vain oikealta/oikealle. pe 8 . Kiitos
kaikesta palautteesta. Eikä suuriin investointeihin ryhdyttäisi, ellei näin olisi.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen
ja otsikointiin
Kunnes Heikkilän talon kohdalla kaikki kirkastuu.
- No, mihin sinä nyt. tavoistaan poiketen ihmettelee Olavi kurvatessani äkisti vasemmalle.
- Koivurantaan. Maaliskuussa Heikki, kuntourheilija n:o 1 ja rukiinleikkuussakin taitoansa väläytellyt täytti 50. Kiuruveden matkailua varten tekemäni esitteen teksti on jo valmis, saksankielinen tekele myös. Mutta kuka heistä. Ja pian Jaana Peltola karauttaa komean tummalla ratsullaan talon pihapiiriin.
Samalla, kuin salama kirkkaalta taivaalta, Toiviaiskylää edustava kuvauskohde selkiytyy. Lauri Winberg suunnitteli
tekstin, Olavi Hyvönen kuvasi kohteet.
Tavallista
parempi Ruokakauppa
HK
naudan
jauheliha 10 %
Hinnat voimassa to-su 17.-20.10., ellei toisin mainita.
-33 %
rs
099
säkki
5kg säkki
(0,19?/kg)
299
400 g (7,48 kg)
Lokakuussa
plussa-kortti ilmaiseksi
suomalainen
peruna
ti mielenmuutostani.
Todellakin, Peltoloiden kauppiassuku tunnetaan ideoistaan tosi ehtymättömänä yrittäjänä Kiuruvedellä.
On oma leipomo ja Savon ensimmäinen myymäläautokin hankittiin 1956, ja toinen seuraavana vuonna.
Nyt saadaan kuva Kiuruveden talous- ja myös kulttuuriasioita rikastuttaneesta karjalaisuudesta.
Mutta Koivurannassa talo on autiona, väki mikä missäkin. Sieltä tunnetun Peltoloiden kauppiassuvun veljessarjan Erkki otti Annikin puolisokseen. 770 6600
Palvelemme ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18. En voi enää pidätellä salaisuuttani.
- Olavi, sinä mainio valokuvaajani. Mumisee mietteissään ja taitamisessaan. Esite oli suomenkielen
lisäksi myös saksankielinen. Niilo on taas juureva kylänsä luottomies ja Topi tunnetaan menestyvänä maansiirtokoneyrittäjänä. Ollaan jo Rapakkojoella, Oskarin kauppakin ohitettu, eikä minulla valokuvattava ole vieläkään selvillä. Kysyy, tästäkö tai hänestäkö otetaan kuva. Keskiviikko 16. 1,3 kg, maustettu
-26-33 %
Ilman korttia 1,35 ps (3,86-4,82 kg)
Coca-Cola virvoitusjuomat
Kg
-41 %
-25 %
pKt
-33 %
2 x 1,5 l (0,73 l)
rajoitus: 2x2-pack/talous
sis. Hevonen kertoo vahvasti myös Kiuruveden hyvinkin korkealle kohonneesta hevosbuumista.
Toiviaiskylästä palaillessa paljastan Olaville toisenkin suunnitelmani. Että minun ottamat kuvat Kiuruveen esitteeseen! No, voehan taevas!
ERÄ
Kulta Katriina
kahvi
500 g (3,98 kg)
myös tumma paahto
rajoitus: 2 pkt/talous
199
-35 %
Ilman korttia 3,09 pkt (6,18 kg)
Banaani
Kolumbia
099
990 099
100
Kg
Ilman korttia 4,49 rs (11,23 kg)
pampers Vaipat
säästöpaketit
(Ilman korttia
12,85-13,45)
pKt
plussakortilla
Kirsikkatomaatti
250 g (3,96 kg)
Hollanti
rs
Fazer
pienet paahtoleivät
280-350 g (2,86-3,57 kg)
rajoitus: 3 ps/talous
Valio
Hyvä suomalainen arkijuustot
Atria
kuoreton nakki
snellman
viljaporsaan
uunifilee
ps
399 499 199 2
625-750 g (5,32-6,38 kg)
gouda ja edam
Kpl
900 g (2,21 kg)
rajoitus: 2 pkt/talous
n. Sehän on Jaana ja hevonen. Olavi, nyt kuvataankin liike-elämän rohkeaa eturivin kulkijaa.
- Hyvä on, Olavi myötäilee tyynes-
35 VUOTTA SITTEN
Tällä kuvalla Jaana Peltola
pääsi hevosineen Kiuruveden ensimmäisen värillisen
matkailuesitteen kanteen. Muuten ei mitenkään
tuppaudu valokuvattavan etsimiseen.
Ajellaan Toiviaiskylään. Sopiiko sinulle, että saan niihin sinun ottamat valokuvat. Impilahden pitäjässä Peltoloiden aloittama kaupanteko siirtyi evakkomatkalla Kiuruvedelle, osaksi myös tänne Toiviaiskylään. Mutta sittenpä maallikkopuhuja Fritjof Pesonen, tuo monelle tuttu körttimies, alkukesästä oli kuollut.
Napamäen kohdalla mietin kuumeisesti, onkohan se
Väisäs-Heikki, Tivon Niilo vai Lassilan Topi. Kiuruvettä esittävän diasarjan lisäksi minulla on muutakin tekeillä. Matkailuesitteen kanteen laittaisin Jaanan hevosineen, olisiko se sinusta hyvä idea?
-Ystävä, juuri sinulle minä teen parhaani. Kevättalvella se oli ollut jokseenkin varma. Kunnes kuuluu kavioiden kopsetta. pantit 0,80
Asematie 10, puh. lokakuuta 2013
3
kiuruvetistä ilmettä
Toiviaiskylästä matkailuesitteeseen
OLAVI HYVÖNEN
LAURI WINBERG
kotiseutuneuvos
OLAVI HYVÖNEN on Kiuruveden kotiseutuyhdistyksen valokuvaajana suuri stara. pantit 0,80
2
-13 %
pack
99
Ilman korttia 5,45-5,99 kpl (7,27-9,58 kg)
Ilman korttia 8,59 kg
KIURUVESI
Ilman korttia 2,99 pkt (3,32 kg)
Ilman korttia 3,33 2-pack (0,84 l) sis
Hopeasurffaajille verkkokauppa
puolestaan on hieno mahdollisuus, sillä ostaminen
on vaivatonta, ja tuotteet
toimitetaan tarvittaessa kotiovelle. Taisto Niiranen toi viime viikon torstaina Kiuruvesi-lehden toimitukseen näytille mansikantaimen, josta kasvoi
mehevän punainen mansikka. Naiset johtavat verkkokauppaa Suomessa myös
yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä.
Hopeasurffaajien suosituin tuotekategoria on viihde, kuten muillakin ikäryhmillä. Uskon, että kaikki verkkokaupan osapuolet
voivat hyötyä tästä kasvus-
ta. Lasten
tuotteet eivät nouse top 5
-ryhmään hopeasurffaajilla toisin kuin muilla ikäryhmillä.
Siinä missä muut suomalaiset ovat päiväaikaan töissä ja tekevät verkko-ostoksensa ensisijaisesti iltaisin,
hopeasurffaajat hyödyntävät
verkon ostosmahdollisuuksia eniten kello 9?15.
Suomessa yli 60 prosenttia verkko-ostoksista on
naisten tekemiä, myös yli
65-vuotiaiden ikäryhmässä. Mansikat kukkivat pellolla ja tekivät raakileitakin.
- Hallayö vain palellutti
kaikki raakileet, harmittelee Niiranen.
KASVIHUONEESTA
Taisto Niiranen on poiminut parissa viikossa kasvihuoneestaan useita litroja mansikoita.
verkkokauppa
Hopeasurffaajien määrät kasvussa verkkokaupassa
FREESTOCKPHOTOS
ANU LAITINEN
HOPEASURFFAAJAT, eli yli
65-vuotiaat aktiiviset internetin käyttäjät, ovat nopeimmin kasvava verkkokaupan asiakasryhmä. Tämä käy ilmi Suomessa verkkokaupan maksupalveluita tarjoavan Klarnan uusimmista tilastotiedoista.
Tuoreet tilastot osoittavat,
että yli 65-vuotiaiden verkkokauppa-asiakkaiden määrä kasvaa yli kaksi kertaa
nopeammin kuin nuorem-
Hopeasurffaajille verkkokauppa on hieno mahdollisuus, sillä ostaminen on vaivatonta, ja tuotteet toimitetaan tarvittaessa kotiovelle.
pien suomalaisten verkkokauppa-asiakkaiden määrä. Yli
65-vuotiaiden verkkokauppa-asiakkaiden määrä on
kasvanut vuodessa 112 prosenttia. Sen sijaan vapaaajan tuotteet ja kauneustuotteet nousevat tärkeämmiksi
kuin nuoremmilla. Parin viikon aikana kasvihuoneesta on poimittu muutama litra mansikoita. 4
Keskiviikko 16. Taimessa oli vielä mansikan raakileitakin ja kukkia.
Yleensä Niirasen kasvihuonemansikat tuottavat satoa touko-kesäkuussa.
- Nyt mansikat ovat tuottaneet uutta satoa. Nuoremmat ostavat
verkosta erityisesti vaatteita ja kenkiä, mutta vanhem-
malla väellä tämä tuotekategoria on vasta viidennellä sijalla. Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa miehet ovat
enemmistö verkkokauppaa
hyödyntävistä seniorikansalaisista.
Yli 65-vuotiaat ovat tärkeä
kohderyhmä kauppiaille,
jotka hakevat lisää myyntiä. Verkkokauppiaiden on hyvä pitää silmällä
erityisesti verkko-ostamisen
käytön helppoutta ja turvallisuutta, jotta yhä useammat
hopeasurffaajat uskaltautuvat verkko-ostoksille ja kasvattavat edelleen osuuttaan
verkkokaupan käyttäjinä,
Klarnan Suomen maajohtaja Casimir Ehrnrooth
kommentoi.. Tätä ei ole
kyllä koskaan aiemmin tapahtunut, ihmettelee Niiranen.
Myös Niirasen peltomansikat aloittivat syksyn tullen uuden sadon tuottamisen. Kauppiaille yli 65-vuotiaat ovat houkutteleva ja vakaa asiakasryhmä. lokakuuta 2013
sanottua
UUTISET
@
?
Silloin oli tupeeratut tukat
ja minihameet.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Jaana Selander, 040 7059327
Tiina Kilvensalmi, 040 5238345
Anu Laitinen, 044 339 6512
IRMA MANNINEN
muisteli Jukolan tansseissa nuoruusaikaa 60-luvulla Kiuruvesi-lehdessä No: 38.
satoa
Syysmansikat kasvihuoneesta
» Oman maan mansikoista päästään nauttimaan vielä, ainakin Taisto Niirasen kotona.
Lämmin syksy kypsytti Niirasen kasvihuoneessa uuden sadon mansikoita.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
RÖNKÖNAHOSSA mansikkakausi ei ole vielä ohi,
vaikka eletään jo lokakuun
puoliväliä. Kun muiden ikäryhmien verkko-ostosten kasvu
hidastuu, hopeasurffaajat
ovat kauppiaille todellinen
kasvumahdollisuus.
- On hienoa, että myös tämä ikäryhmä on löytänyt
enenevissä määrin verkkokaupan
Hätäkeskus hälyttää riistanhoitoyhdistys-
ten ylläpitämän suurriistavirka-apuorganisaation
(SRVA) kautta paikalle asiansa osaavat jäljestäjät, jotka hoitavat tilanteen edellyttämät jatkotoimenpiteet.
Suomessa sattuu vuosittain noin 4 000 hirvieläinkolaria, joista lähes kaikki
aiheuttavat jälkitoimenpiteitä. Alue jää eteläisen hankealueen puolelle, jonka rakentaminen ajoittuu muun
alueen osalta ensi vuodelle, Savon Kuidun hallituksen jäsen Hannu Halonen
kertoo.
- Näiden jälkeen laitamme kuokat talveksi piiloon
ja keväällä jatkamme Eteläisen Kiuruveden parissa, Halonen jatkaa.
SAVON Kuitu aloitti runkoverkon rakentamisen toukokuun puolen välin aikaan
molempien Kiuruveden
hankkeiden kohdalla ja työt
etenivät ennakoitua ripeämmin. Huomionosoitukset annettiin valtuuston
100-vuotisjuhlakokouksessa. Syksyn kuluessa runkoverkkoa rakennetaan vielä Kalliokyläntien
varressa Hallaperäntieltä Hilapparannantielle. Pääosa runkoverkkokaapeloinnista oli valmiina
heinäkuun loppuun mennessä.
- Heinäkuun puolen välin tietämillä kytkettiin ensimmäiset liittymät käyttöön, kertoo Savon Kuitu
Oy:n toimitusjohtaja Pekka Laukkarinen.
Kiuruvedellä ensimmäisenä kytkettiin luoteinen alue,
joka oli hyväksytty pilottialueeksi. Toisaalta olemme ottaneet nyt opiksi ja pyrimme
siihen, että saamme kaikki
liittymät kytkettyä mahdollisimman nopeasti, Laukkarinen jatkaa.
Hänen mukaansa kaapeloinnit pitää olla kaikki kytkettyinä koko piston osalta,
ennen kuin yksittäiset liittymät voidaan saattaa käyttöön.
ENSI vuonna Savon Kuitu
rakentaa lisää runkoverkkoa Kiuruveden Eteläosaan
kohti Pielavettä.
- Nyt olisi hyvä aika ilmasta kiinnostuksesta liittymää kohtaan, jos asuu
eteläisellä alueella. Kytkemme yhteyksiä sitä mukaan kuin tilaajakaapeloinnit valmistuvat.
Osa tilaajista on halunnut
kaivaa itse kaapelin runkoverkosta kotiinsa ja tässä
kohtaa kaikki eivät ole noudattaneet samaa aikataulua,
selventää Laukkarinen tilannetta.
Hän on toisaalta positiivisesti yllättynyt, miten moni kiuruvetinen on halunnut itse toteuttaa kaapeloinnin kodin ja runkoverkon
välillä.
- Tämä on ollut hyvä asia,
mutta ymmärrän närkästystä niiden kohdalla, jotka nyt
joutuvat odottamaan liittymän kytkentää.
- Tässä kohtaa olemme
tarkastaneet ohjeistuksiamme ja niitä on täsmennetty. Pahoittelemme.. Samoin Lapinsalontien kaapelointi on työn alla ja Luupuvedellä Pirttimäentien pätkä
on tekemättä.
- Kalliokyläntien varren
alue osuu kahden hankealueen väliin ja ei ollut järkevää viivyttää rakentamista ensi vuodelle, vaan se
toteutetaan jo tänä syksynä. Nopeiden valokuituliittymien
kytkemistä on hidastanut itse urakoivien tilaajien eriaikainen yhteyskaapelin asennustyö.
- Tämä on harmillinen ilmiö. Viimei-
Kuvan vene ei liity
tapaukseen.
sin vene- ja perämoottoriyhdistelmä anastettiin Meijerinrannan laiturista. Alueeseen kuuluvat muun muassa Koskenjoki ja Korpijoki, jotka jäivät ilman laajakaistayhteyksiä vuonna 2004 toteutetun Kyläkaista -hankkeen
aikana.
Rakennusurakat
ovat
Laukkarisen mukaan sujuneet suhteellisen ongelmitta. Iisalmen käräjäoikeus on vanginut miehen.
Tekijäksi on osoittautumassa paikallinen keskiikäinen mieshenkilö. Pesonen on Niemelän äiti ja ollut kuolleena
jo parikymmentä vuotta. Pelkästään tämän anastetun omaisuuden arvo oli 8000 euroa.
Osa veneistä on ollut lukittuina, mutta tämäkään
ei ole estänyt vorojen toimia.
Oikaisuja
VIIME Kiuruvesi-lehdessä oli etusivulla nimivirhe.
Solmioneulan sai Tuomo Väisänen 40-vuotisesta toiminnasta kunnan palveluksessa, eikä suinkaan Erkki
Blomberg. Metsästys on tärkein
keino säädellä hirvieläinkantoja ja ehkäistä hirvieläinonnettomuuksia.
Poliisi selvitti venevarkaudet
KIURUVESI
Poliisi on selvittänyt Kiuruveden venerötösten tekijän. Käyttöön niistä on saatu 80. Kaupunginhallituksen mielestä siinä tulee
olla lisäksi äänivallan rajoi-
tus. Sen sijaan vastuukuntamallia Kiuruvesi ei kannata
mihinkään malliin.
Kiuruveden linjauksesta
päätti kaupunginhallitusviime viikolla hyväksyessään
kunnan lausunnon sosiaali-
ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän
väliraportista, jossa lähdetään siitä, että sote-palvelut
järjestettäisiin vastuukuntamallilla vain tietyin poikkeuksin.
laajakaista
UUTISIA LYHYESTI
ANU LAITINEN
Hirvikolaririski lisääntyy
syksyisin
KAAPELOINTI
Pääosa valokuiturunkoverkosta kaivettiin kesäkuukausien aikana. Kuva viime toukokuulta,
jolloin Savon Kuidun runkoverkon kaivuut aloitettiin Kiuruvedellä.
Runkoverkko lähes valmis
» Enään pienet pätkät työn alla.
ANU LAITINEN
SAVON Kuitu Oy:n laajakaistahankkeet ovat Kiuruvedellä edenneet runkoverkon osalta ennakoitua nopeammin. Muutama pätkä on
vielä työn alla ja urakat toteutetaan vielä kuluvan syksyn aikana. Teot olivat tapahtuneet Hyvölänlahden venerannassa sekä
Meijerin venerannan alueella 16.9 - 5.10. Lähes 95 prosenttises-
ti kaivutyö voitiin tehdä auraustekniikalla.
- Selvisimme vain pienillä
salaojaputkirikoilla, Laukkarinen summaa.
LIITTYMIÄ tähän mennessä Savon Kuitu on myynyt 250 kappaletta Kiuruveden valokuituverkon rakennushankealueille. Näin
suunnitteluvaiheessa on
helpompi reagoida tarpeisiin ja rakentaa tarvittavat
liittymäkaivot, Halonen
muistuttaa.
LIIKENNE
Autoilijoiden tulee syksyisin ottaa huomioon
hirvivaara liikenteessä.
Hirvien kiima-aika, syksyn pimeys ja hirvien siirtyminen talvilaitumille lisäävät merkittävästi hirvikolaririskiä.
Hirvieläimen kanssa
ajetusta kolarista tulee aina ilmoittaa hätäkeskukseen, vaikka eläin jatkaisi kulkuaan kolarin jälkeen. Keskiviikko 16. Seppo Konosen jutussa koskien Luupuveden jouhiorkesteria oli niin ikään
nimivirhe, kuvan lähetti Vuokko Niemelä eikä Siiri
Pesonen. Vangitulta on saatu merkittävä
osa varastetuista veneistä
ja perämoottoreista takaisin.
Kiuruvedellä oli anastettu syyslokakuun aikana
viisi venettä ja seitsemän
perämoottoria. lokakuuta 2013
UUTISET
Kiuruvesi
järjestäisi
SOTE-palvelut
kuntayhtymällä
5
Näyttävät lahjat ja silmälasit meiltä!
Tervetuloa katselemaan!
KIURUVEDEN kaupunki
kannattaa niin kuntayhtymämallia sekä perustasonettä sote-alueen järjestämismalliksi
Tervetuloa
iloitsemaan yhteisestä isosta
työporukasta ja viettämään
iltaa yhdessä.
Su 27.10. Pelataan sählyä.
VARHAISNUORISOTYÖ
Huom! Syyslomalla ei ole
kerhoja!
10-synttärit tänä vuonna
täyttäneille tai täyttäville
sankareille. Sonkajärvellä
rovastikunnan lähetysjuhla.
Juhlajumalanpalvelus, ruokailu ja juhla. Lämmin kiitos osanotoista ja
myötäelämisestä suuressa surussamme.
MUISTOKIITOS
Sydämelliset
kiitokset
Teille kaikille, jotka
kunnioititte äitimme
Anja Kärkkäisen o.s. Ilmoittautuminen
30.9. klo 17 . 13
?vuotiaille Hyvölänniemessä 23. . 19
Nuorten pelivuoro liikuntahallilla. 18.30
kiitosateria kaikille seurakunnan vapaaehtoistyössä
mukana oleville. klo 18.30 rukousilta
Olet tervetullut mukaan!
Seurakunnan kotisivut:
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Kiuruveden rukouspiiri
Voimaa elämään -tilaisuus 19.10. klo 9 Pysäkin
kohtauspaikka.
Ti 22.10. Heiltä jokaiselta löytyy virsi
meidän nykyisestä virsikirjasta.
ehtivät tämän vuotiseen
seurakuntien väliseen kilpailuun.
MUSIIKKITYÖ
Su 27.10. 017 7700 421
Torintuvan väen kokous
Torintuvalla 17.10. Ohjelma 20 . 24.11. 19.30
vapaaehtoistyön peruskurssin aloitus srk-talolla
monitoimisalissa. klo 18 Virsimusiikkia Kiuruveden kirkosta
?äänitteen julkistamiskonsertti. 10.11. Tervetuloa
mukaan ideoimaan ja toteuttamaan vapaaehtoistyötä
omassa kotiseurakunnassa.
Tervetuloa mukaan kaikki
kiinnostuneet. 29.09.2013
Levolle lasken, Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi.
Rakkaudella muistaen
Elvi
Pasi, Veera, Max ja Susanna
Timo, Terhi ja Jasmin
sisarukset
sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten ja ystävien läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta suruumme.
Kiitos myös Kiuruveden sairaalan osasto
1:lle Jaakon hyvästä hoidosta.
Esa Tapio
Vartiainen
syntyi 07.07.1953
kuoli 01.10.2013
Annikin ja Einarin rakastettuna poikana
Sanomattomasti kaivaten
äiti
Margit
Sari ja perhe
Arto ja Annukka
Markku ja perhe
Harriet ja lapset
Juhis ja Heidi
Tapsa
tädit, enot sekä koko iso suku
ja monet ystävät
Ei ole luopumista
ilman kipua,
ei kasvua ilman luopumista,
ei rakkautta
ilman kuolemaa.
Siunaus toimitettu ja kaikkia muistamisesta kiittäen.
PERHEUUTISET
LÄMPIMÄT
KIITOKSET
merkkipäivääni
muistaneille!
Arja Vatanen
Ilmoituksesi
Perheuutisissa
huomataan.
KIURUVEDEN kirkossa julkistetaan uusi äänite sunnuntaina 27. Ilmoittautuminen 14.10. Siihen
mennessä tuodut merkit
Kuollut
Anja Vilhelmiina
Kärkkäinen 86 v
Jaakko Antero
Väätäinen 73 v
Esa Tapio Vartiainen 60 v
Kiuruveden
ortodoksinen
seurakunta
To 17.10. klo 14.30 . 20.10.1984
k. Äänite kantaa nimeä Prélude, Fugue
et Variation - Virsimusiikkia Kiuruveden kirkosta. Vastuuryhmänä KiuruNaiset.
Klo 13 sanajumalanpalvelus
Sulkavanjärven kyläkirkossa
(Häyrynen ja Timlin).
Klo 13 Ry:n seurat srktalolla.
Maanantai 21.10.
Klo 19 Tihilän töppösilta
Marita ja Kari Partasella.
Tiistai 22.10.
Klo 10 seurakuntakerho srktalolla.
Klo 18 Raamattu- ja rukouspiiri takkahuoneessa.
Perjantai 25.10.
Klo 18.30 opistomyyjäiset
Ry:llä Salmenkyläntie 260.
Sunnuntai 27.10.
Klo 10 sanajumalanpalvelus.
DIAKONIATYÖ
Ma 21.10. 0400 981 071.
Päivä ja kyyti on ilmainen.
Arpoja myydään Dessien
aids-orpojen hyväksi.
Postimerkkikeräyksen laskentapäivä on 18.10. Tervetuloa entiset ja
uudet kuorolaiset!
Välipala klo 14.30 . välisenä aikana
kiuruvedenseurakunta.fi/
varhaisnuoret. klo 15.00. 66
Keskiviikko 16.
16.lokakuuta
lokakuuta2013
2013
Keskiviikko
MENOT
KUOLLEET
Uusi äänite julkistetaan kirkossa
Rakkaamme
Rakkaamme
Kauko Olavi
Arponen
Iiro Valtteri
Rantonen
s. välisenä
aikana kiuruvedenseurakunta.fi/varhaisnuoret.
SEURAKUNNAT
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. Ruokailun jälkeen Kiuruveden
Naislaulajien konsertti:
?Nouskoon rukoukseni?.
Tilaisuus on kokonaisuudessaan srk-talolla. Pöydän
voi varata Marittalta puh.
0400 981 069, paikan hinta
10 ?. Voit tulla,
vaikka et olisi ilmoittautunut
ennakkoon. 0400 988 713.
Ti 22.10. 9.11. Opiskelukiireiden takia kamariyhtyeellä ei ole mahdollisuutta
esiintyä konsertissa. Lämpimästi tervetuloa !
Vapaaseurakunta
http://iisalmi.svk.fi. Puhuu pastori Erkki Moisio.
Päiväkokous 20.10. Virsien
runoilijoina ovat Wilhelmi
Malmivaara, hänen poikansa Väinö Malmivaara
sekä Oskari Heikki Jussila.
Edellä mainittujen lisäksi julkaistavalla äänitteellä esiintyy seurakunnan kamariyhtye Timlinin
johdolla. klo 14 Rinnekodin
kohtauspaikka.
Pe 25.10. Puhuu pastori
Erkki Moisio. 15.
NUORISOTYÖ
Ke 23.10. . klo 10 Näkövammaisten kerho takkahuoneessa.
LÄHETYSTYÖ
Su 27.10. Vapaa
pääsy. 25.10. 04.06.1930 Impilahti
k. 16 syyskirppis srk-talolla Yhteisvastuun hyväksi. Yhtye soittaa äänitteellä Remo Giazotton Albinonin Adagion sekä Hannu
Virpin säveltämän Koraalifantasian, joka on
tilausteos kuoriurkujen
vihkiäiskonserttiin vuonna 2009.
Nyt julkaistavalle äänitteelle on innoituksen antanut kolme merkkitapahtumaa Kiuruvedellä: vuonna 2013 tuli täyteen 100
vuotta ensimmäisten kirkkourkujen valmistumisesta, kanttori Toni Timlinillä tuli vuodenvaihteessa 2013 täyteen 10 vuotta
Kiuruveden seurakunnan
palveluksessa ja kolmas
tärkeä seikka on Kiuruveden seurakunnan hieno virsihistoria Wilhelmi
Malmivaaran, Väinö Malmivaaran ja Oskari Heikki Jussilan ansioista. Kiitos Hopeakoti
Onnin ja Olgan sekä terveyskeskuksen os.1:sen henkilökunnalle äitimme hyvästä
hoidosta.
Riitta ja Leena
Jorma perheineen
s. klo 17.30 . 21.10. 28.09.2013
Emme unohda muistoas kaunista,
hyvää.
Viime leposi olkoon rauhaisaa,
syvää.
Anna
Tuula
Veikko ja Aila
Hanne ja Ari perh.
Marjatta ja Seppo
Sirpa perh.
Aino ja Veijo
Katja ja Marjo perh.
Antti ja Katariina
Inka
Hilkka ja Ari
Jukka ja Aatu
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme,
että siunaus toimitetaan Kiuruveden kirkossa
lauantaina 26.10.2013 klo 13.30.
Hautauksen jälkeen muistotilaisuutta vietetään läheisten kesken.
Rakkaamme
Jaakko Antero
Väätäinen
Rakkaudella
syvästi kaivaten
perhe, ystävät ja sukulaiset
Surun kyynelten lävitse
loistavat onnellisten päivien
kultaiset muistot.
Rakkaamme on saatettu haudan lepoon perheen ja
ystävien läsnä ollessa. . Säveltäjänimistä mainittakoon Johann
Sebastian Bach, Cesar
Franck, Eugene Gigout,
Tuomo Nikkola ja Sulo
Salonen.
Ikonen soittaa konsertissa sooloteoksena Sergej
Rachmaninoffin säveltämän Vocalisen sekä duettoparina laulajan kanssa virren 340 Herrasta veisaa
kieleni. . välisenä aikana
kiuruvedenseurakunta.fi/
varhaisnuoret.
Varhaisnuortenleiri 10 . klo 17 . mennessä M-L Jauhiainen puh. Kaurala laulaa virsikirjan virsiä, jotka liittyvät
vahvasti Kiuruveden seurakunnan vaiheisiin. klo 11-12
Kaikille avoin maksuton
diakonia ruokailu
Su 20.10 . klo 16.00 os.
Asematie 28. Lisätietoja Tanja
puh. 02.10.2013 Kiuruvesi
s. klo 13 . klo 14.
Kaikkien läsnäolo tärkeä!
Keskiviikko 16.10.
Klo 12 Rinnekodin matonkuteiden leikkuupiiri.
Klo 15 veisuut Turpeisilla
Meijerikatu 7.
Sunnuntai 20.10.
Klo 10 messu (Pentikäinen,
Häyrynen ja Timlin). Julkistamiskonsertissa esiintyvät seurakunnan kanttori Toni Timlin (urut), baritoni Pekka Kaurala (laulu) sekä
musiikkipedagogi Minna
Ikonen (alttoviulu).
Konsertissa kuullaan läpileikkaus julkistettavalta
ääniteeltä. klo 10 Liturgia
SEURAKUNNAN LOGO
Toimisto kiinni tällä viikolla,
yhteysnumero: puh. 040 584 7806
Sielunhoitopuhelin, 044 7673816
To klo 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
Su klo 11 jumalanpalvelus,
Ilmo Haimakainen ja
lauluryhmä, pyhäkoulu
Ti 22.10. God
muistoa ja otitte osaa
suruumme. Ilmoittautuminen tapahtumaan 23.9.
. 9 ?
vuotiaille Hyvölänniemessä
9. 15.45
lapsikuoro srk-talon isossa
salissa. 11.01.1940
k. (sisältää
uuden äänitteen).
Lapsikuoro
To 24.10. Kirppiksen yhteydessä
pidämme myös kahviota.
Laita hyväkuntoinen tavara
kiertoon ja tule tekemään
löytöjä!
Ma 28.10. Toni Timlin urut,
Pekka Kaurala laulu ja Minna Ikonen alttoviulu. päivänä lokakuuta kello 18. Huom! Ilmoittautumisaikaa jatkettu!
Varhaisnuortenleiri 7 . Ilmoittaudu
pe 18.10
Niinpä valtuusto päätti rakentaa majalle näyttävän
savusaunan.
Vieraat tulivat sinne mielellään ja se oli kunnankin kannalta halvempi kuin hotelliillat ja mikä tärkeintä; päättymisaika oli ennakkoon sovittu. Veroäyri
voitiin pitää vakaana vuosikymmen, mutta kunnan kassa oli jatkuvasti miinuksella,
mikä johtui siitä, että valtion
maksut laahasivat vuosia perässä.
Kun velkarahaakaan ei juuri ollut saatavilla, jouduimme jättämään mm. Kiuruveden tiistaiseurasta tuli Suistamolle jääneen tiistaiseuran
perinteen jatkaja. työnantajan sotumaksuja rästiin. Sana on sinua lähellä sinun suussasi ja sinun sydämessäsi. Kaukaisimmat vieraat
olivat Kiinan ja Ghanan suurlähettiläät. Viime vuonna
jäsenmaksun maksaneita oli 12.
Tiistaiseura on kokoontunut säännöllisesti vuosien varrella
yli 1000 kertaa, seura
on tehnyt myös useita
matkoja Valamon luostariin, se on avustanut
pääasiassa Ekumeenista
keskusta. Lautakunnan puheenjohtaja Kalle
Lappalainen vakuutti asian
järjestyvän ja niin kävi. Hän kuunteli selostusta ilme tuimenevana ja teki muistiinpanoja sanomatta
juuri mitään. (5.Moos. Vesi kielellä odotan lämintä leipää ruumiini ravinnoksi. Kirjoitussarja
liittyy kunnan 140-juhlavuoteen.
LYHYESTI
Anja
Jumpposelle
kultainen
ansiomerkki
KIURUVEDEN tiistaiseura juhli 65-vuotistaivaltaan. Voimakas jatkuva inflaatio oli tärkein syy, että
selvisimme palvelujen tuottamisen ja rakentamisen kuluista ja veloista.
Tuuli kääntyi vastaiseksi 1980-luvun loppupuolella iskeneen laman seurauksena. Roomalaiskirje kertoo:
. Se syntyi, kun kunnallisneuvos Olavi Ikäläinen ei
pitänyt siitä, että kunnan vie-
raat vietiin kunnallisneuvos
Olavi Kärkkäisen savusaunalle. Rahahanat ruuvattiin
kaikkialla kiinni, palvelut
säilytettiin vähäisin fiksauksin ja maatalouskin oli hyvällä mallilla siirtymään EUaikaan. Lasten päivähoito oli jo kokeiluasteella ja käynnistyi heti lain tultua voimaan täysimääräisesti. Omaan seurakuntaan on hankittu astiasto ja evankeliumikirja.
Tiistaiseuran puheenjohtajana toimii Toivo
Jumpponen.
Juhlassa ojennettiin
Pyhien Sergein ja Hermannin veljeskunnan
viirit Terttu Kainulaiselle, Anja Kärkkäiselle, Sirkka Kärkkäiselle, Maria Paljulalle ja Aili Väisäselle.
Kultaisen ansiomerkin
sai Anja Jumpponen,
hän on ollut tiistaiseuran jäsen yli 55 vuotta,
samoin kuin Marjatta
Remes.. lokakuuta 2013
7
HETKESSÄ
hartaus
Ihminen ei elä ainoastaan leivästä
JUSSI WAARNA
I
hminen ei elä ainoastaan leivästä,
vaan hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee. Kiinan lähettiläs
viihtyi saunassa ja uimassa
kolme tuntia. Rahaa oli rutkasti tarjolla, kun vain harvat kunnat sitä käyttivät.
Olin aina vuodenvaihteessa
hiilillä, kun kuntaosuutemme
oli ylitetty roimasti. Saimme terveen lapsen.
Silloin muuttui meidän perheen elämä, minä tulin uskoon toista vuotta vaimoani myöhemmin.
Jumala vetää pelastukseen ihmistä hyvillä asioilla, luonnon, sairauden tai läheisen ystävän kuoleman
kautta, jokaista eri tavalla ja sen jokainen tuntee sydämessään.
Jokaisella meillä on Jumalan asettama henki, se muistuttaa, jos teemme vää-
rin. Jyvä voi olla vuosiakin kasvamatta, jos ei saa kosteutta. 8:3)
Näin Raamattu kuvaa Jumalan sanan vaikutusta ihmisen elämään.
Usein emme huomaa Jumalan läsnäoloa. mk. Tästä Jobin kirja kertoo luvussa 33
jakeessa 14: ?Sillä Jumala puhuu tavalla ja toisella: sitä vain ei huomata.?
Minulle Jumala puhui jo lapsena mum-
mun kuolinvuoteen ääressä ja muutamia kertoja aikuisena. Verohallitus kutsui minut puhutteluun, kun maksurästit
olivat 2,5 milj. Valtion rahaa
oli tarjolla kaikkeen mahdolliseen kuntapalvelujen edistämiseen, jopa pyytämättä.
Saimme vinkkejä, että valtion apua oli saatavana milloin mihinkin virkaan. Tämä on se uskon sana, jota me julistamme. (Room 10:8-10)
Irma juuri leipoo ruisleipää ja hyvä tuoksu täyttää talon. Keskiviikko 16. Opettajia
oli riittävästi, oppilashuolto
keittoloineen pelasi ja koulukyydit olivat maksimissaan.
Oppimisympäristö oli parhaassa mahdollisessa kunnossa.
Terveydenhuoltoon saatiin
välineitä ja tarvikkeita sekä henkilökuntaa riittävästi paitsi lääkäreitä, joita ei vain
ollut. Johtava lääkäri Anssi
Merenheimo kantoi henkilökohtaisesti suuren vastuun,
hän oli päivätyön lisäksi lähes jatkuvasti takapäivystävänä.
Sosiaalipuolella palkattiin
kodinhoitajia kasvavaa tarvetta vastaavasti. Ghanan tumma nuori nainen tyytyi katselemaan naisten vastaavia touhuja pukuhuoneesta.
Kunnan rohkea ja monipuolinen kehittämispolitiikka loi
pohjan nykyaikaiselle, jopa
pitkälle tulevaisuuteen yltävälle rakenteelle ja tuotannolle. Koko olemuksesta tiesin, että nyt alkaa tapahtua.
Valtion saataville ei silloin
maksettu mitään korkoa, joten mitä pitempään niitä viivytettiin, sen pienempi niiden arvo oli. Niinpä kunnan budjetti kaksinkertaistui kolmessa vuodessa. Samoin Jumalan asettama henki meissä tarvitsee elämän sanaa Raamatusta luettuna ja julistettuna.
Sana on sinua lähellä, mene kirkkoon tai hengellisiin tilaisuuksiin, kuuntele ja syö Jumalan sanaa.
historian havinaa V
Talous tahmoo, palvelut pelaavat
ESKO RAUTIO
kunnallisneuvos
HYVINVOINTIVALTION rakentaminen oli 1970-luvulla vauhdissa. Tiistaiseura
perustettiin sotien jälkeen ortodoksien kohtaamispaikaksi, seurassa saattoi tavata saman kohtalon kokeneita. Pyramideistä löydetyt tuhansia vuosia vanhat siemenet ovat lähteneet kasvamaan.
Jumala muokkaa meidän itsekunkin maaperää. Kiuruvedelle sijoitettiin sotien jälkeen noin 2000
siirtolaista,
pääosa
Suistamon seurakunnasta.
Seuran jäsenmäärä oli
korkeimmillaan vuonna 1960, kun jäseniä oli
lähes 70. Kukapa ei olisi ottanut 200 työntekijän yritystä paikkakunnalle
ilman pienintäkään omaa rahallista panosta.
Honkarannan maja oli tärkeä herrojen pehmennyspaikka. Valtioneuvos Johannes
Virolainen oli ensimmäinen
vieras ja seuraavana iltana
asuntohallituksen pääjohtaja
Pekka Alanen.
Honkarannan vieraskirjat
kertovat sen historiasta kaiken. Siellä ovat nyt ne rahahanat, joita kannattaa aukoa.
Kunnallisneuvos Esko
Rautio on laatinut 5-osaisen kirjoitussarjan Kiuruveden kunnan historiasta hänen kunnanjohtaja-ajaltaan. Muuten rahat jäisivät käyttämättä.
Peruskoulun sisäänajo oli
käynnissä ja rahaa oli tarjolla varsinkin köyhille kunnille, sillä valtakunnan keskiarvon ylittävät menot korvattiin kokonaisuudessaan. Sen tietäen kunnille tulikin tarjouksia maksujen suorittamisesta ennakkona. Sitä eivät kunnat yleensä käyttäneet, mutta Karungissa ja
Puolangalla otin sen käyttöön.
Kiuruveden koulut varustettiin nykyaikaisin opetusvälinein ja tarvikkein. Talousneuvos
Lauri Remes pankkimiehenä oli tiukasti vastaan, joten
siihen loukkuun emme onneksi langenneet.
Valtiovarainministerin toimi virkamieshallituksessa
entinen opettajani YK:ssa.
Niinpä menin häneltä peräämään valtionapusaataviamme. Samoin
kuin maanviljelijä kylvää siemenen peltoon, se ottaa aikaa ennen kuin korsi kasvaa. Valtio ei
maksanut viivästyskorkoa,
mutta kunnalta se perittiin,
tosin vasta juuri ennen vanhentumista.
VALTIONAPUSAATAVAT oli-
vat jatkuvasti miljoonia. Raha oli tiukassa, mutta pankit pyrkivät auttamaan ja valuuttapohjaista rahoitusta jopa tyrkytettiin. Rakennuksia korjattiin ja kalusteita hankittiin. Vaimolleni Irmalle Jumala puhui Matti-poikamme syntymän
kautta. Jos si-
nä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan
vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.. Olin saa-
nut kunnan verotuotoista tilityksen, jonka mukaan kunta oli saamassa saman verran.
Levollisin mielin menin tapaamiseen ja kun olin kuunnellut heidän tosin maltillisen profetiansa, otin esille verotilityksen ja esitin, että kävisikö vaihtokauppa eli
pannaan tilit tasan. Puistolasta saatiin ensimmäinen päiväkoti vähäisellä
remontilla ja se on edelleen
toiminnassa.
JUNTTA Kiuruvesi-lehden emerituspäätoimittaja
Olavi Juutilainen oli taitava piirtäjä, kuvassa vasemmalla kunnanjohtaja Esko Rautio, edessä keskellä valtuuston puheenjohtaja Olavi Kärkkäinen, hänen vieressään
valtuuston varapuheenjohtaja Pentti Erholtz, takana
vasemmalla hallituksen varapuheenjohtaja Olavi
Ikäläinen ja hallituksen puheenjohtaja Kalle Röntynen.
Porukkaa kutsuttiin everstijuntaksi.
Valtion rahalla oli hyvä kehittää. On vain vain kysymys tottelemmeko
vai paadutammeko sydämemme.
Jumalan sanaa on kylvetty jokaisen ihmisen sydämen maaperään. En vain kiinnittänyt niihin huomiota. Tyydyimme lievästi alennettuun ja asia saatiin
kuntoon.
Maatalouslomitus oli kunnalle varsinainen rahasampo, kun valtio maksoi kulut
100-prosenttisesti. Tosin viljelijät osallistuivat kustannuksiin maataloustukisopimuksen kautta 30 prosentilla
Ja mää
kalalle.
Tänään keskiviikkona Sirkka ja Sirkku,
torstaina Saana ja Saini, perjantaina Satu, Säde ja Luukas, lauantaina Uljas, sunnuntaina Kauno, Kasperi, Jasper ja Jesper,
maanantaina Ursula, tiistaina Anja Anita,
Anniina, Anitta ja Anette.
VANHUSTENVIIKKO
juhla
1B-luokka esitti vauhdikkaan amppariräpin.
1A-luokan leppäkertut lauloivat ja leikkivät.
Nivan koulun ilmaisukerho hauskutti sketseillä
?Te isovanhemmat olette
TIINA KILVENSALMI
KEIJUKAISET, leppäkertut,
amppariräppääjät, Kuorotähdet, kanteleensoittajat ja
ilmaisukerhon sketsit ilahduttivat Vanhustenviikon
päätteeksi Nivan koulussa
perjantaina. Onneksi olette olemassa,
todettiin juhlan alkuun.
Anna Pennanen tuli juhlaan lapsenlapsensa Juuli
Pennasen kutsumana.
- On ilo katsoa lastenlasten kasvamista, heiltä tulee
ilonpilkahduksia usein. Leenalle olen
opettanut, että pitää osata sanoa toiselle, että välittää ja tykkää toisesta, Aune
kertoo.
Valtakunnallista vanhustenviikkoa vietettiin viime
viikolla teemalla ?Hyviä
vuosia?.
- Vanhuudessa on hyvää
oma vapaus. Lapset antaa meille niin
paljon, nehän on viisaampia kuin myö, nauraa Marja-Leena.
Juhlan kruunaisvat koululaisten kirjoittamat runot ja
ajatukset isovanhemmista,
joita on koottu tälle aukeamalle.
Sulla ne lelut
parhaimmat on
ja kun jouduin
luotas pois
olin onneton.
Keväällä rantaan
asteltiin
ja auringon laskua
katseltiin.
Kesällä ruusupenkkiäsi
ihasteltiin
ja yhdessä mansikoita
poimittiin.
Auringonkukalla
sinua muistan,
keinussa salaisuuden
sulle kuiskaan.
MIETTEITÄ ISOVANHEMMISTA
?
On mukava jutella kanssasi
ja kuunnella asioitasi,
joita teit lapsena.
On mukavaa, kun olet niin
avulias ja teet hyvää ruokaa,
etenkin mykyrokkaa, makaroonilaatikkoa ja pullaa.
On hauskaa, kun jaksatte tehdä ja hoitaa.
Sinulla on myös hieno kukkapenkki.
?
Mummi on kuin lämmin
syksyilta ja lempeä kesätuuli
laitumilta.
Tulen aina mielelläni luoksesi
ja teen mitä vaan vuoksesi.
Ukkini on hyvä rakentamaan
ja kaikille oppiaan on valmis
jakamaan. Teidän lempeys on meidän sydämissämme. Paras syntymäpäivälahja oli,
kun lapsenlapsi väläytti minulle hymyn.
Kohta 80-vuotispäiväänsä viettävällä Pennasella on
kuusi lasta, yhdeksän lastenlasta ja neljä lastenlastenlasta.
- Joskus olen kertonut heille tarinoita entisajan elämästä, Pennanen kertoo.
Juhlan päätyttyä Leena
Meriläinen vaihtoi kuulumisia koulun pihalla varamummunsa Aune Meriläisen kanssa.
- Joskus virkataan tai kalastetaan ja tehdään kaikkea
kivaa, Leena kertoo.
Juhlassa nousikin esille kuinka lapset arvostavat
isovanhemmilta saatuja perinnetaitoja.
Tärkeä olen sinulle aina
ja syksyllä punaposkinen
kuin pihlajanmarja.
Talvella lämmintä
kaakaota maistettiin
ja villasukat neulottiin.
Anna Pennanen.
- Piilostakin on pelattu ja
Leena laittaa minut myös
juoksemaan. Elämä ei ole
kellonaikaan sidottua, kertovat iisalmelaiset Ritva ja
Voitto Huusko.
Leena ja Heimo Gråsten
sekä Marja-Leena ja Kari
Kärkkäinen tulivat juhlaan
lapsenlapsensa Perttu Gråstenin kutsumina.
- Vanhuushan on parasta aikoo, kun ei vaan kolota. lokakuuta 2013
viikon vitsi
Nimipäiviä
JOS TIETOKONE KUATUU: Nosta se ylös.
Vastasen varalle oes hyvä hommata asijalline
atk-tuki, parrunpätkä kääp hyvin.
JOS HIIR. EE LIIKU: Paa kissa vierreen yöksj.
Eeköhän ala vaahti maestuu.
JOS NÄÄTTÖ PIMENNÖÖ: Sammuta valot
ja sano, että osattaan sitä tiellännii. Kaukana asuu
vaikka, niin ei se ole haitta.
?
Hei Mummo!
Sinun kanssa olen
hetkiä. Esimerkiks
nä käytiin heittäm
sen jälkeen astutt
ääreen pelaamaan
on saunaa lämmit
samassa asioita v. 8
viikosta viikkoon
Parasta tulevaisuudessa on,
että se saapuu päivä
kerrallaan.
Abraham Lincoln
ONNEA
Keskiviikko 16. Lapset kutsuivat isovanhempiaan ja muita ikäihmisiä yhteiseen juhlaan koulun saliin.
- Te isovanhemmat olette
meille todella rakkaita, opetatte meille elämässä tarvittavia
tietoja ja taitoja
Angry Birds -limua
. klo 19, Kiuruveden konttori
Silmu-kokoustila (käynti torin puolelta)
Tule kuulemaan edunvalvontavaltuutuksesta ja tutustumaan
Osuuspankki Poppian tarjoamiin lainopillisiin palveluihin.
Esiintyjinä hallintolakimies Anne Koljonen sekä uudet Osuuspankki
Poppian pankkilakimiehet Heli Koivunen ja Nere Niskanen.
Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen.
Leena ja Heimo Gråsten (vas.) sekä Marja-Leena ja
Kari Kärkkäinen tulivat juhlaan lapsenlapsensa Perttu
Gråstenin kutsusta
Ilmoittautumiset pe 25.10. Angry Birds -herkkuja
. lokakuuta 2013
9
50 VUOTTA
?Kuuma koira?, Erkki Ahosen romaanin nimi
Marraskuussa ilmestyy Gummerruksen kustantamana Erkki Ahosen neljäs teos, joka on saanut nimekseen
Kuuma koira. 1A-luokka
esitti juhlassa laululeikkejä.
n saanut viettää monia
si se, kun kerran äitienpäivämässä talviturkit järveen, ja
tiin tupaan kahvin ja pullan
n mustaa pekkaa. <3
Karoliina Ahola (edessä), Jenna Repka (vas.), Kiia
Lyytinen, Joona Help, Teemu Räsänen ja Elmeri Linnilä
tajoilivat kahvia ennen juhlaa.
TERVETULOA
LAKI-ILTAAN
ti 29.10. Keskiviikko 16. Kivan Säästökirjan ja Angry Birds -tarroja
hyvien tekojen merkintöjä varten
ä.
Leena Meriläinen ja varamummu Aune Meriläinen.
e rakkaita?
Arvomme
kävijöiden kesken
perhelipun Angry Birds
Activity Parkiin
Vuokattiin
(arvo 76 eur)
www.saastopankkioptia.fi/kiuruvesi
TIINA KILVENSALMI
Nivan koululaiset esiintyivät vanhusten viikolla
isovanhemmilleen koulun salissa. mennessä
puh. 020 7911 210
Iisalmelaiset Ritva ja Voitto Huusko tulivat juhlaan
pojantyttären kutsumana.
www.poppia.fi
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min, matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh + 0,1717 ?/min.
LAPSET JA
ISOVANHEMMAT. Hänen kuljeskelunsa
leikkaavat Ruotsia ristiin ja rastiin ja
vaellustensa aikana Max törmää mitä erilaisimpiin tyyppeihin, groteskiin suomalaiseen pienviljelijäperheeseen Pohjois-Ruotsissa, astioita
pesevään kreiviin, nuukaan pohjalaiseen, jonka kanssa kiertelee metsätöissä ja moniin muihin.
(Kiuruvesi N:o42-1963)
ENSI VIIKOLLA
Säästöpankki Optian
LAStENILtA
to 24.10. Kirja on kevyesti liikkuva vaellusromaani, jonka päähenkilönä on 18-vuotias suomalaisnuorukainen Max. 020 7911 210 tai poppia@poppankki.fi
Osuuspankki Poppia
KIURUVESI / Niemistenkatu 4
p. klo 15-19
tule moikkaamaan
Angry Birds -hahmoja
Säästöpankin konttorille
tarjoamme 50 euron
aloituspääoman
lapsen säännölliseen
rahastosäästösopimukseen.
Kiurukatu 1, Kiuruvesi
Tarjoamme kaikille lapsille:
. Mukava
tellä kesäisin ja talvisin siinä
vaihdella
Koko kroppa joutuu enemmän koetukselle. Välillä ollaan lentoemoja ja välillä taas jotain
ihan muuta.
Mallitöiden kautta Heidi
on saanut valtavasti uusia
kavereita.
- Kaikilla on oma tarina
kerrottavanaan. On mukava jakaa hyvää
mieltä. Perheeseen
?
Veli-Pekka
sijoittui
Puumalan
voimamieskisoissa
viime
vuonna
kolmanneksi.
JANITA OJALA
Elämäntapahtumat
ja vaikeudet
ovat opettaneet
laittamaan asiat
tärkeysjärjestykseen.
Heidi Riihimäki
kuuluu avopuoliso Heidi
Riihimäki ja kaksi espanjan
vesikoiraa, Fanny ja Juno.
Suolahdesta kotoisin oleva
Heidi muutti Jyväskylään
pari vuotta sitten rakkauden
perässä.
Turvallisuusalalla työskentelevä Veli-Pekka kouluttautui aikanaan kokiksi, mutta päätyikin lopulta turvallisuusalalle. Edelleen viikonloppuisin Veli-Pekka on välillä
portsarina.
- Armeijan jälkeen olin vähän aikaa kotitilalla töissä,
mutta kun töitä ei löytynyt,
muutin Jyväskylään. Kiireinen
pariskunta saattaa nähdä
toisiaan viikon aikana vain
muutaman tunnin ajan, jos
työvuorot eivät mene yksiin.
Veli-Pekka muutti yli 11
vuotta sitten kotiseudultaan Jyväskylään ja majailee siellä vieläkin. Pitäs olla melkoiset tulot, että
etelään muuttaisi.
- Minulle Jyväskylään
muuttokin oli iso asia, kun
olen aina tottunut olemaan
pienellä kylällä. lokakuuta 2013
IHMISIÄ
ex-kiuruvetinen
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Haaveena oma koti maaseudulta
» Jyväskyläläiset Veli-Pekka Kauhanen ja Heidi Riihimäki käyvät Veli-Pekan kotiseudulla aina kun
aikaa on. Veli-Pekka harrastaa voimamieskisoja ja Heidi toimii pin up -mallina.
VELI-PEKAN KOTIALBUMI
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
MAALAISMAISEMISSA
viihtyvä kaupunkilaispariskunta kävi Veli-Pekan kotimaisemissa Rapakkojoen
Koivikolla hirvenmetsästyksen aloituksessa lokakuun alussa. Kisoja hän on silti seurannut tiiviisti ja heinäkuussa hän toimi Vahvin Viljelijä
-kisassa tuomarina.
Viime vuonna Suomen
mestaruus kisoissa VeliPekka sijottui kymmenenneksi. Kisoista
on tullut myös mitalisijoja
ja voittoja.
- Voimamieskisat vaativat hyvää kuntoa, voimaa
ja kestävyyttä. Teitte unelmastani totta.
Pin up -malleissa on kaiken ikäisiä ja kokoisia naisia.
- Tämä on tosi erilaista
kuin mallihommat. Vartiointialan työtä hän teki 11
vuotta. Heidi
saisi oman koiratarhan ja
päästäisiin nauttimaan rauhasta, Veli-Pekka haaveilee.. Joskus
Heidi mallitoimisto
pin-up.fi
kuvassa.
KOIVIKOLLA Veli-Pekka Kauhanen ja Heidi Riihimäki Veli-Pekan kotimaisemissa
Rapakkojoen Koivikolla.
tekisi mieli ottaa vanhusta kädestä kiinni ja jutella
kaikessa rauhassa.Tykkään
kyllä työstäni. Moni tunnistaa voimamieskisat rekan vedosta ja renkaan
pyörityksestä.Tänä kesänä
neljän vuoden kisaputkeen
tuli taukoa, kun Veli-Pekka
halusi ottaa kesän rennommin. 10
Keskiviikko 16. Jyväskylää etelämmäksi en tule koskaan muuttamaan. Välillä ottaa päähän tuo
kaupungissa asuminen. Olen hoitaja jo kolmannessa polvessa. Oma rivitaloasunto on muutaman
kilometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Sitä
kautta Heidi pääsi myös Sini Tarkkisen mallitoimiston
listoille.
- Haluan esittää valtavan
suuren kiitoksen kaikille,
jotka äänestivät minua. Ihmiset
ovat liian tiukilla ja nuoret
poltetaan loppuun. Tässä on hauskaa,
kun saa vetää tietyn roolin
päälle. Se on eri asia nostaa penkistä kuin ottaa 150
kilon painot käsiin ja lähteä
liikkeelle.
Kunnosta Veli-Pekka pitää huolen käymällä salilla ja Heidi on saanut hänet
innostumaan myös lenkkeilystä koirien kanssa.
- Haaveena olisi joskus
päästä kaupungista maaseudulle omakotitaloon. Naiset harjoittelivat
korkkareilla kävelyä, hiusten laittamista, meikkaamista ja muuta.
- Kotona kyllä istun sitten
verkkareissa ilman meikkiä,
Heidi nauraa.
Veli-Pekan harrastuksiin
kuuluu voimamieskisat. Kai se on minulla verissä, Heidi pohtii.
- Jos näillä nurkilla olisi töitä, voisi muuttaa tänne. Minulla elämäntapahtumat ja vaikeudet
ovat opettaneet laittamaan
asiat tärkeysjärjestykseen.
Meillä mallitoimistossa tärkein ajatus on, että rakastaa
lähimmäistään niin kuin itseään. Se on monipuolisempaa kuin perinteinen voimailu. Kisoihin osallistui
30 voimamiestä. Hymy
ja iloisuus ovat tärkein juttu. Veljeni Hannu on jatkanut kotitilaa, se oli enemmän Hannun heiniä.
Jälkikäteen veljekset ovat
myös miettineet, olisivatko
molemmat voineet jatkaa
kotitilaa.
- Se vaatisi isoja investointeja, että tilasta tulisi kannattava molemmille. Minä rupesinkin alun perin puhumaan,
että tänne Kiuruvedelle olisi
kiva joskus muuttaa.
KESÄLLÄ Veli-Pekka kannusti Heidiä osallistumaan
Ylä-Savon Pin Up -kisaan.
Osallistuminen kannatti.
Heidi valittiin ylivoimaisesti yleisönsuosikiksi. Me kaikki puhalletaan yhteen hiileen.
Mallitoimiston bootcampillä, sisäänajossa, tahti oli
kova. Kotikonnuilla käydään aina, kun siihen
on mahdollisuus. Mutta ei se ole poissuljettu vaihtoehto, Veli-Pekka
pohtii.
Lähihoitajaksi kouluttautunut Heidi työskentelee
Jyväskylässä palvelutalossa.
- Hoitoalalla ei ole riittävästi resursseja
Syysnäytäntökaudella on seitsemän näytöstä, joista viimeinen on sunnuntaina
15. 88-vuotisen historiansa aikana Dallapé sta on tullut merkittävä osa suomalaista kulttuuria.
Orkesterin musiikki on
saanut vahvoja rytmimusiikin vaikutteita lännestä ja toisaalta melankolisia
slaavilaisvaikutteita idästä.
Näistä elementeistä Dallapé
loi oman svengaavan soundinsa, joka hurmaa vieläkin.
Sukupolvet ovat vaihtuneet mutta Dallapé on viihdyttänyt vuosikymmenestä toiseen ja on tänä päivänä huikeampi kuin koskaan. Äänistä ja valoista vastaa Jussi Rönkkö yhdessä Saku Vesamäen kanssa.
Näytelmän ensi-ilta on
lauantaina 2. Keskiviikko 16. Ohjaaja kertoo
harjoitusten edenneen suunnitelmien mukaisesti ja näyttelijät ovat sitoutuneet harjoituksiin tunnollisesti.
Tämä on myös ensimmäinen kerta IN-teatterin historiassa, kun ammattinäyttelijä
ja harrastajanäyttelijät nou-
musiikki
ANU LAITINEN
sevat lavalle yhdessä. lokakuuta 2013
KULTTUURI
@
11
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
IN-teatterin Kultalammen ensi-ilta marraskuussa
Kultalampi -näytelmän vanhan parin roolit näyttelevät
Marjatta Miettinen ja Mauri Saikkonen.
ENNAKKO IN-teatteri tuo ensi-iltaan Ernest
Thompsonin kirjoittaman
ja Arto af Hällströmin
suomentaman näytelmän
Kultalampi Iisalmen kulttuurikeskuksen Eino Säisä
-salin näyttämölle.
Kultalampi on lämmin
kuvaus vanhenemisesta, vanhan pariskunnan
keskinäisestä rakkaudesta ja huumorista sekä perheestä. Tunnetuin versio siitä on vuonna 1981 valmistunut elokuva, joka sai kolme Oscar-palkintoa.
Näytelmän harjoitusvaihe
on parhaillaan kuumimmillaan. Keväällä esityksiä on kymmenen tammikuusta huhtikuun alkuun.
PIDÄ HUOLTA
SILMISTÄSI!
Kohta syksy on pimeimmillään.
Täysipainoinen näkeminen
kaikissa tilanteissa on niin
tärkeä, että Sinun kannattaa
tarkistuttaa näkösi ja lasisi.
NYT ON
TAAS AIKA!
SYYSTARJOUS!
ALE
SVENGAAVAA Kiurusali täyttyi ääriään myöten perjantaina Dallapén konsertoidessa.
Dallapé nostatti tunnelmaa
» Nostalginen viihdeorkesteri konsertoi Kiuruvedellä perjantaina.
- Ensi viikolla menen jälleen tapaamaan Hilkkaa,
hän kertoo.
ANU LAITINEN
DALLAPÉ konsertoi Kiurusalissa kahteen otteeseen
perjantaina. Näytelmän lavastuksen toteuttavat Eero Ylönen
ja Harri Husso ja puvustuksesta huolehtii Maija Kor-
honen. Näytelmän vanhan parin roolit
näyttelevät Marjatta Miettinen ja Mauri Saikkonen, eläkkeellä oleva Kuopion kaupunginteatterin näyttelijä. Ernest Thompsonin näytelmä sai ensi-iltansa New Yorkissa vuonna
1978. Orkesterin soittajat
ovat alansa kansainvälistäkin mainetta nauttivaa, terävintä huippua.
Kaikista
NORMAALIHINTAISISTA
SILMÄLASEISTA
20%
(sis. Näytelmän ohjaa Heli Löytynoja. marraskuuta kello 19.00 Iisalmen
kulttuurikeskuksen Eino
Säisä -salissa. Iltapäivällä
Kiurusali täyttyi hoivakotien asiakkaista. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
Tiesitkö,
että ilmoitus tässä
lehdessä tavoittaa yli
6000 lukijaa viikottain.. joulukuuta. kehys+linssit)
Tarjous voimassa
31.10.2013 saakka.
Ei voi yhdistää muita etuja.
KÄY OPTIKOLLA
NIIN NÄET
Tervetuloa katselemaan!
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
25
vuotta
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277
Palvelemme ma-pe 8.30-17
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko
puh. Konserttiin
saapui myös lähes 90-vuotias Hilkka Autio vapaaehtoistyöntekijä Anniina Siposen kanssa.
- Olen kuullut Dallapén
musiikkia radiosta ja nähnyt televisiosta, mutta en
ole aiemmin heidän konsertissa käynyt, kertoi Hilkka
Hilkka Autio ja Anniina Siponen kävivät perjantaina
Dallapén konsertissa..
Autio.
Autio käy mielellään kulttuuritalon tilaisuuksissa,
sillä hän asuu lähestulkoon
naapurissa.
- Nämä tapahtumat ovat
höysteenä yksinäisyydelle,
Autio naurahtaa.
Dallapén musiikista hän
pitää, mutta nykyajan renkutukset eivät ole Aution
mielestä mukavaa kuunnel-
tavaa.
Dallapén livekonsertti on
myös Anniina Siposelle uusi kokemus.
- Olen joskus kuullut orkesterin nimen ja varmaan
kuullut heistä ukilta joskus
70-luvulla.
Siponen tekee vapaaehtoistyötä ja lähti perjantaina Hilkka Aution kaveriksi
konserttiin.
DALLAPÉ on vuonna 1925
perustettu suomalainen
viihdeorkesteri. Kiuruveden kaupungin kulttuuritoimi järjesti ilmaiskonsertin
vanhustenviikon kunniaksi.
- Osittain tämä kuuluu
myös kaupungin juhalavuoden ohjelmistoon, kulttuurisihteeri Heidi Huhtilainen
tarkensi.
Perjantain hoivakotien asiakkaille suunnattu konsertti veti Kiurusalin ääriään
myöten täyteen. Muissa rooleissa ovat
Kati Rissanen, Antti Martikainen, Joona Nevalainen ja Harri Husso.
Tapahtumat sijoittuvat Kultalammella sijaitsevaan huvilaan
Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa
yhden aikuisen hirven tai
kaksi vasaa. Blomberg Tapani, Puurunen Markku: 15,34 kg,
2. Tulokseen laskettiin mukaan
kaikki yli 50 senttimetrin
kalat. Lupia seuralle on tälle vuotta myönnetty 5 kappaletta.
Jäseniä Korvenkävijöissä
on 160. Tänään aamupäivällä on ollut
muutamia tilanteita, mutta niistä ovat hirvet päässeet karkuun, Juha Piippo
kertoi sunnuntaina toimitta-
jan käydessä metsästysmajalla.
HIRVENMETSÄSTYS Korvenkävijöillä jatkuu hirvenmetsästysajan puitteissa niin
pitkään kuin lupia riittää. Jauhiainen Pekka, Lipponen Jarmo, Vornanen
Kari: 9,96 kg,
4. Kilpailun järjesti Remekselän osakaskunta.
- Järjestämme kahdet uistelukilpailut vuodessa. Taustalla Korvenkävijöitä kahvitauolla ja makkaranpaistossa.
millaan saaneet jopa 7 hirveä heti kauden avajaispäivänä.
- Tuolloin kokonaislupamääräkin oli huomattavasti korkeampi kuin nyt.
Parhaimmillaan meillä on
tainnut olla 29 hirven lupa.
SUOMEN riistakeskus Pohjois-Savo on myöntänyt
noin 1800 kappaletta ja ne
mahdollistavat noin 2300
hirven kaatamisen. Kevään kilpailut
aloittavat kauden, kertoo
osakaskunnan puheenjohtaja Vilho Väisänen.
Viime kevään kilpailuihin otti osaa 15 venekuntaa. Sitten kun luvanmukaiset hirvet on kaadettu, lopetamme kauden,
Piippo kertoo.
uistelukilpailu
Navakka tuuli vaikutti syöntiin
ANU LAITINEN
ANU LAITINEN
SUNNUNTAINA kilpailtiin vetouistelussa Remeskylässä Nälännön järvellä. Edelli-
sen syksyn lupamäärä oli
hieman pienempi. Sunnuntaina saimme iltapäivällä kaksi hirveä lisää, Piippo
kertoo.
Aiempina vuosina Korvenkävijät ovat parhaim-
Punaisesta
oranssiin
HIRVENMETSÄSTYKSESSÄ tuttu punainen
vaatetus on säädösmuutoksen myötä vaihtumassa paremmin näkyvään
oranssiin tai oranssinpunaiseen. SIJA
Markku
Puurusen
ja Tapani
Blombergin
venekunta
vei voiton
Nälännön
uistelukilpailussa sunnuntaina.
ran, ettei vaapun näkyvyys
ollut kovin hyvä, Blomberg
selvitti syytä heikkoon saaliiseen.
Blombergin ja Puurusen venekunnan suurin kala oli miesten oman arvion mukaan noin nelikiloi-
nen.
- Sitä ei tosin edes punnittu erikseen, Blomberg jatkaa.
Kilpailuissa palkittiin kolme parasta sekä suurimman kalan saanut venekunta.
NÄLÄNNÖN uistelukilpailuun osallistui 7 venekuntaa, joissa miehiä oli 15. Vesterinen Juha,
Krongvist Tuomo: 6,68 kg,
6. Syksyn heikompaa
osallistujamäärää selittivät
huonohko keli ja hirvenmetsästyskauden alkaminen.
- Näissä kilpailuissa osallistujia on Pyhäjärveltä
saakka. Karvonen Ilpo, Kärkkäinen Taisto: 8,38 kg,
5. Etualalla Juha Piippo koiransa Ticon kanssa. Välillä
ryhmät käyvät majalla nuotion äärellä makkaran paistossa ja kahvin juonnissa,
Juha Piippo kertoo.
- Lähdemme vielä kokeilemaan, josko saisimme
hirven tällekin päivää. Kilpailussa oli lupa käyttää 8 vapaa per venekunta. Sunnuntaina puoleen päivään mennessä ei ryhmä ollut vielä
saanut yhtään kaatoa, mutta iltapäivän jahti tuotti tulosta.
- Lauantain vasa löytyi
Huttusen Arvin nuolukiveltä, josta koiramiehet ottivat sen haaviin. Hakala Tuomas, Hakala
Tuomo: 13,02 kg,
3. Yhdet keväällä ja toiset näin
syksyllä. Lupien myöntäjä hakee tasapuolisuutta ja sen vuoksi myös alueille, joilla hirviä on paljon,
on saatu viime aikoina vähemmän lupia, Arvi Huttunen juttelee.
- Osa seuroista noudattaa
suunnitelmallista metsästystä, mutta onhan niitä sellaisiakin, jotka ampuu kaiken, mikä tielle sattuu, Huttunen jatkaa pohdintaa lupien vähentymiseen johtavista syistä.
REMESKYLÄN Korvenkävijöiden jahtipäivä alkoi sunnuntaina aamun valjettua
käskynjaolla.
- Metsälle lähtevät kokoontuvat tänne metsästys-
majalle. lokakuuta 2013
VAPAA-AIKA
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
metsästys
Hirvenmetsästys alkoi vasan kaadolla
ANU LAITINEN
ANU LAITINEN
HIRVENMETSÄSTYSKAUSI alkoi virallisesti jo viikko sitten, mutta Kiuruvedellä tositoimiin lähdettiin hieman
myöhemmin. Romppainen Timo,
Remes Jyrki: 4,76 kg,
7. Alkava syksy on
kuitenkin vielä siirtymäkautta, jolloin myös punainen lakki ja liivi ovat
edelleen sallittuja.
METSÄLLÄ
Jahtien välissä on aikaa eväille. Usea metsästysseura ajoitti kauden ensimmäisen jahtipäivän viime lauantaille. Venekunnat lähtivät Nälännölle kello 10 ja kello 14 vaaput nostettiin vedestä. Ammattipiireissä
on sana kulkenut ja ottavat
nyt mittaa toisistaan, Väisänen haasteli osallistujalistaa
katsoessaan.
NÄLÄNNÖN UISTELUKILPAILUN TULOKSET:
1. 12
Keskiviikko 16. Manninen Ismo, Tossavainen Pasi: 4,04 kg.. Lupien määrien vähennys tuntuu seuroissa.
- Suunta on ollut vähenemään päin. Jaamme porukan
kahteen ryhmään ja sitten
on tehtävien jako. Toiseksi tulivat Tuomas Hakala ja Tuomo Hakala tuloksella 13,02 kiloa.
- Tuuli sotki vettä sen ver-
1. Navakka tuuli sotki vettä, niin ettei hauki ollut innokas tarttumaan vieheeseen.
- Nyt taisi tulla ennätyshuonot saaliit, kertoo kilpailun voittaneesta venekunnasta Tapani Blomberg.
- Vaikka eihän keli nyt
huonoimmasta päästä ollut.
Huonompiakin on koettu,
hän jatkaa.
Kilpailun voitto meni Tapani Blombergin ja Markku Puurusen venekunnalle
tuloksella 15,34 kiloa. Tuolla se
roikkuu lahtivajassa. Remeskylän
Korvenkävijät aloittivat jahtikauden yhden vasan kaadolla. Virallisesti hirvenmetsästysaika päättyy joulukuun viimeinen päivä.
- Metsästämme vain viikonloppuisin. Lauantaina ja sunnuntaina metsälle lähti 22
henkilöä sekä kuusi koiraa.
Metsästysmaita on yksityismaiden lisäksi vuokrattu Metsähallitukselta, Vapolta sekä Kiuruveden kaupungilta.
- Olemme jakaneet porukan kahteen ryhmään, kun
meitä on niin paljon, kertoo
metsästyksen johtajana toimiva Juha Piippo.
Lauantaina saaliiksi tuli
yksi hirven vasa
Piirimestaruuksiakin tuli tänä vuonna, kun naisten pienkenttäjoukkue voitti kultaa ja
D13-pojat pronssia.
Joka vuosi KiuPa palkitsee myös omiaan. Syöttöpiste
merkattiin Arttu Kastariselle
ja Jesse Kastariselle. Vauhtia ja tilanteita riitti kentällä, mutta maalinteossa vieraat onnistuivat isäntiä enemmän.
Pisteet lähtivät vieraan mu-
RAKKAUDESTA
JALKAPALLOON
Petri Kainulaiselle
ojennettiin Pelimiespalkinto lähes 30-vuotisesta työstä jalkapallon eteen Kiuruveden
Palloilijoissa.
nen KiuPa:n vetonaula oli
edustusjoukkue. Hän siirtyi äskettäin
kolmen vuoden sopimuksella pelaamaan KuPS:iin.
Maailmalla menestynyt Berat Sadik on myös KiuPan
kasvatteja.
- Ilmarista tullaan varmas-
ti vielä kuulemaan. Jokainen haluaa antaa oman osuutensa.
D13-pojissa Kainulainen
on ollut joukkueenjohtajana joukkueen alkutaipaleesta asti.
- On ollut ilo seurata joukkueen kehitystä. Meillä seurassa yhteistyö pelaa erittäin hyvin ja seurassa on tekemisen meininki. Syöttöpisteen sai Vitali Kiap-
pi. Sitä on kasvanut mukaan tähän toimintaan, kertoo Kainulainen.
Kainulainen on aktiivisesti
mukana D13-poikien joukkueessa toimien joukkueenjohtajana. Kotijoukkueesta palkittiin maalivahti Jarkko Räihä ja pelaaja Erno Pekkala.
Seuraavana vuorossa oli
KK?81 C2, jota vastaan luisteli KalPa Mustat. Lauantaina aamupäivällä areenan
valtaavat naiskiekkoilijat. Kotijoukkueen parhaan pelaajan
palkinnon pokkasi Tuomas
Ryhänen. Ilmaria on vienyt
eteenpäin tinkimätön työ ja
Jari-isän rooli on myös ollut tärkeä.
Mikä sitten on pitänyt
Kainulaisen kiinni jalkapallossa pienestä junnusta
lähtien?
- Rakkaus lajiin tietenkin.
Jalkapallohan on maailman
arvostetuin laji. 15
minuutin erätauolle lähdettiin 2?6 tilanteessa.
Kolmas erä oli jälleen tasaista vääntöä. KiuPa:n johtokunnassakin vuosia on takana jo parikymmentä.
- Seura on suuntautunut
nykyään voimakkaasti junioritoiminnan puolelle. Silloin pelattiin Nivan koulun hiekkakentällä. Ensi vuonna molemmille tulee täyteen tasavuodet kun KiuPa ja Kainulainen juhlistavat 50-vuotispäiväänsä.
- 70-luvulla aloitin nappulaliigassa. Ikäisensä seuran toiminnassa Kainulainen on ollut mukana jo
40 vuotta. Ryhäsen Tuomaksen syötöstä Kastarisen Henri pääsi läpiajoon ja nosti kiekon
ylämummoon. Hyvä esimerkki on
vasta 15-vuotias Ilmari Niskanen. Kotijoukkueen ollessa 5 minuuttia alivoimalla vierasjoukkue lisäsi johtoaan maalilla, mutta myös kotijoukkue
onnistui maalin teossa. Palkintoraadin mieleen oli Oskari Kärkkäisen
peliesitys, joka poiki Oskarille kotijoukkueen parhaan pelaajan palkinnon.
KK?81 E 03 junnuilla oli
kaksi peliä viikonloppuna.
Lauantaina joukkue kävi ha-
kemassa vieraspisteet Oulaisista OuHu:a vastaan numeroin 2?11. KuPS
on hänelle yksi ponnahduslauta. Lappalaisen
Lari kunnostautui tehopistein 3+3. Arvostan tätä
tunnustusta äärettömän korkealle, kiittelee Kainulainen
KiuPa:n sininen verkkatakki
päällänsä.
KiuPa palkitsi nuorimmissa ikäluokissa kaikki pelaajat. Ja oli yleisön joukossa myös yksi tyytyväinen kiuruvetinen, kun vierasjoukkueessa pelannut sukulaispoika onnistui maalinteossa kolme kertaa.
KK:n kotiottelut jatkuvat
tulevana viikonloppuna. Yritys palkittiin kavennusmaalilla ajassa 48:50, kun Kastarisen Henri onnistui toistamiseen maalinteossa. Pelimiespalkinto kuuluu meidän ko-
ko joukkueelle. Alivoimapelin päätyttyä kotijoukkueen pakka meni sekaisin, eikä jokerikortteja löytynyt ja
Kiekko?Haukat lisäsi johtoaan kolmella maalilla. lokakuuta 2013
URHEILU @
13
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
jalkapallo
Seuratyöstä Pelimies-palkinto
» Kiuruveden Palloilijoiden kauden päättäjäisissä jaettiin toistasataa pokaalia. Lauantaina tarjolla oli
kolme ottelua ja sunnuntaiiltapäivän ratoksi vielä yksi.
Kaksi otteluista päättyi voittoon ja kaksi tappioon.
Lauantain ottelurupeaman
aloitti KK?81 E 02 joukkue kohtaamalla MuJK:n
Muhokselta. Ansaittua täytettä palkintokaappiin
saivat Roope Tossavainen ja
Teemu Tikkanen.
Lauantai?illan päätteeksi
kaukaloon luisteli KK?81:n
edustusjoukkue. Meidän
rooli kasvattajaseurana tulee vahvistumaan.
Seura onkin ylpeä kasvateistaan. Nykyään meidän
harjoitusolosuhteet ovat
viimeisen päälle hyvät. Iltapäivällä edustusjoukkue kohtaa PyPo:n Pyhäjärveltä. Molempien joukkueiden yrittämisestä huolimatta
ei tuomarin pilli enää soinut
maalin merkiksi, joten ottelu
päättyi lukemiin 3?8. En-
KK-81:lle
voittoja ja
tappioita
VIIKONLOPPUNA oli tarjolla jääkiekkoviihdettä roppakaupalla Kiuruveden jäähallissa. Valmentajat
ovat antaneet tälle porukalle satoja tunteja omasta selkänahastaan. Vierashallissa palkitut KK:n pelaajat olivat Heidi Kokora ja Aleksi Sisso.
Sunnuntaina kotihallissa oli
vastassa JHT Kalajoelta. Vierailijat olivat jo 2?4 johdossa,
mutta KK?81:n pikku jantterien yritys palkittiin ja ottelu
päättyi kotijoukkueen voittoon numeroin 6?4. Petri Kainulainen
kruunattiin kauden Pelimieheksi tunnustukseksi pitkästä työstä jalkapallon eteen.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
KIUPA:N palloilukauden
päättäjäisjuhlassa viime
keskiviikkona iloittiin uudesta keinonurmikentästä ja
runsaasta pelaajamäärästä.
Tällä hetkellä KiuPa:n paidassa palloa potkii noin 240
pelaajaa, joista 210 on virallinen pelilisenssi. Maalinteon aloitti kotijoukkue ajassa 2:30, kun Kärkkäi-
sen Pekka toimitti lätkän vastustajan maaliin. Tämä on
joukkue isolla J:llä. Tilanteita riitti molemmissa päissä,
mutta vierasjoukkueen maaliverkko oli tötteröllä useammin ja pisteet jäivät kotiin
numeroin 9?6. Sunnuntaina KK?81 E02 kohtaa
Haapajärven Kiilat.. Keskiviikko 16. Vastaan asettui Kiekko ?Haukat Oulaisista. KiuPa:n
miellän hyvin pitkälle per-
heeksi. Kiekko Haukat lisäsi johtoaan erän ensimmäisellä neljänneksellä kahdella maalilla, mutta
kotijoukkueen hanskat eivät
tippuneet, vaan yritys jatkui
ottelun loppuun saakka. Ahdinkoa lisäsi kotijoukkueen pelaajan saama suihkukomennus ajassa 25:13. Tänä vuonna komein pokaali, Pelimies-palkinto, ojennettiin Petri Kainulaiselle.
Hän on tehnyt liki 30-vuotisen työn jalkapallon eteen
tuomarina, joukkueenjohtajana, huoltajana ja johtokunnan jäsenenä. Ennen
erän puoltaväliä Kiekko?Haukat tasoitti, eikä lisämaaleilla
enää erässä mässäilty.
Toisen erän toisella minuutilla vierailijat siirtyivät 1?2
johtoon ylivoimalla. D13-tytöissä palkittiin
kehittyjä Hanna-Roosa
Jauhiainen, toppari Sanni
Alavuotunki, puurtaja Juu-
lia Ruotsalainen ja pelisilmä Johanna Niemi.
D13-pojissa palkittiin kehittynein Arttu Kauppinen, syöttökone Emma
Niskanen, maalitykki Roope Rönkkö ja keskikentän
kunkku Henri Räty.
Seura muisti myös aktiivisia vanhempia, valmentajia, apuohjaajia sekä taitokisoissa tasoaan mittauttaneita ja piirimestaruusmitalisteja.
kaan numeroin 5?15
klo 12-15. 050-526 9596.
-------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomo/
kahvila on suljettu 17.-18.10.
Pidän syyslomaa, tervetuloa
ensi viikolla! p. (017) 272 2346. kunt.
hakemukset.
Koulujen ruokalista vko 43:
ma: makaronipata, kaalisalaatti, ketsuppi, ti: kipparin
kalakiusaus, punajuuri-omenasalaatti, ke: kaalipata, puolukka, porkkana-rusinaraaste,
luomuruisleipä, to: mykyrokka, mustaherukkamehu, pe:
neljänviljanpuuro, remeskylän
kinkku, marjakeitto.
Ateriapalv. to 15.0016.30 Väreessä
Puu- ja koristemaalaukseen to 10.00-13.00 Väreessä.
Mahtuu vielä opiskelijoita.
Kurssien tarkemmat tiedot oppaassa ja https://www.opistopalvelut.fi/kiuruvesi/ ja kansalaisopisto/ajankohtaista.
Enn.ilm. (017) 186 611
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin
läntinen alue, p. 045-3430 300
-------------------------------------Parkettien hionta- ja lakkaustyöt 30 vuoden kokemuksella,
p. klo 18 Osuuspankki Poppian
kerhohuone Silmussa. Ohjelmaa
ja jouluruokaa. internetin kautta tai puhelimella.
KIRJASTOAUTO
ei aja torstaina 17.10.2013.
RAUTATIEASEMAN KIINTEISTÖT
MYYTÄVÄNÄ
Kiuruveden kaupunki pyytää ostotarjouksia Rautatieasemarakennuksen tontista rakennuksineen.
Osoite: Ratakatu 1, 74700 Kiuruvesi.
Sijainti Kiuruveden taajamassa kortteli 8, tontti 1
Tontilla sijaitsee asemarakennus ja asemarakennuksen
ulkorakennus.
Tarjoukset on toimitettava suljetussa kirjekuoressa
04.11.2013 klo 12.00 mennessä osoitteeseen Kiuruveden
kaupunki / Tekninen lautakunta PL28, 74701 Kiuruvesi. Tero Jesse
sijoittui 16 pisteellä seitsemänneksi ja Kosti Kärkkäinen 14 pisteellä yhdeksänneksi.
Naisten sarjassa Kiuruveden Urheiluautoilijoiden Heidi Lång sijoittui viidenneksi 21 pisteellä ja Suvi Mikkonen seitsemänneksi 13 pisteellä.
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . Tänä
vuonna Allinen sai alueralleista yhteensä 25 pistettä.
Kiuruveden Urheiluautoilijoiden Kalevi Muranen voitti historic-autojen aluemestaruuden 19
pisteellä.
Kiuruveden Urheiluautoilijoiden Jari Huttunen sijoittui trophy-luokassa seitsemänneksi kahdek-
salla pisteellään.
Yleisen aluemestaruuksissa viidentenä oli Kiuruveden Urheiluautoilijoiden
Ilkka Nissinen.
A-junnuissa sijoittui neljänneksi Kiuruveden Urheiluautoilijoiden Marko
Kesti. Paikkavaraukset
p. klo 18.
Tervetuloa!
--------------------------------------
MUISTILISTA
Eläkeläiset ry: Tervetuloa
kerhoomme ke 23.10. 017-272 900 . (017)272 4224,
päivystys Iisalmen sairaalassa
24h. Matkan hinta 45E.
Maksu kerhossa tai matkalla.
Tervetuloa!
-------------------------------------Naisten ilta to 17.10. tai sähköpostilla liitetiedostona osoitteeseen
tarjoukset@kiuruvesi.fi aihekenttään merkintä ?Rautatieaseman ostotarjous?
Lisätietoja ja kiinteistön näyttö: kiinteistöpäällikkö Matti
Jokitalo puh 0400828275, Timo Haapalainen 0400537639
ja www.kiuruvesi.fi Palvelut >Kaupungin kiinteistöt
>Myytäviä kiinteistöjä,
Mykyrokkaa torstaisin klo 1015 lounaalla ja mukaan, sekä
tuoreet kotimunkit ja ruisleipää
Gasthaus Palopaikasta puh.
0400-945544.
-------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä
omiin astioihin ja lounaalla perjantaina klo.10.30- 14.00 sekä
rieskaa ym. 044-3803048/R.
Röntynen. Rintamaveter. Kiireettömissä tilanteissa
aluehoitajat/avustajat.
Kiuruvesi ma-su klo 8-18
p.(017) 272 9482, muuna
aikana Iisalmen sairaalan
yhteispäivystyksessä.
Sonkajärvi kiireellinen ja
vaativa päivystys Iisalmen
sairaalan yhteispäivystyksessä
p. ruokalista vko 43:
ma: nakkikastike, perunasose,
sekavihannes, perunasalaatti,
punaher.-karhunmarjakiisseli,
ti: jauhelihakeitto, juusto,
tomaatti, suklaapuuro, ke: maksalaatikko, perunat, kastike,
parsa-kukka, kylmäkivasalaatti,
mansikka-herukkakiisseli,
to: broilerikiusaus, herneet,
punak.-mustaherukkasalaatti,
vadelmarahka, pe: lihapullat,
perunasose, kastike, porkkanasuikaleet, tuoresalaatti, boysenmarjakiisseli, la: sei-lohikeitto,
leikkele, punajuuri, leipäpuuro,
su: makkarastroganoff,
PÄIVYSTYKSET
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Iisalmi kiireellinen hoito mape klo 8-16, p. 0400 144 514
Mielenterveys- ja
päihdepalvelut
p. lokakuuta
lokakuuta 2013
2013
Keskiviikko 16.
KOKOUKSIA
TULOKSIA
Ralliautoilusta kaksi mestaruutta
ITÄ-SUOMEN aluemestariksi ajoi trophy-luokassa
Kiuruveden Urheiluautoilijoiden Niko Allinen. Tervetuloa
ostoksille tai varaamaan omat
kotikutsut: Kirsi, Milla, Minna
ja Eija
-------------------------------------Vakituisessa työsuhteessa
oleva haluaa vuokrata yksiön
tai kaksion Kiuruvedeltä.
p.045-3450601
-------------------------------------Sydänyhdistyksen jäsen:
Wanhan ajan Kuusijuhla
Joenvarren Seurahuoneella
30.11. 0600 11678). 16.30
pe
klo 8.00 . Vapaa pääsy.
Lasten kuvataidekoulu 7-12 ?vuotiaille kok. 0400-174 570 tai juhani.
launonen(AT)gmail.com
-------------------------------------Kiuruv. Kotileipomo Tarja Martikainen p. yhteistyössä
Kiuruveden nivelpiirin kanssa. 0600 11677
( varalla itäinen alue,
p. 14
16. ke klo 8.00 . klo 10
Puistonkulmalle.
Sotainvalidit, puolisot, lesket:
Vetrean neuvontapalv. Kokouksen
aluksi Sari Hyttinen
Ylä-Savon Veturista kertoo
"Kylä lähtee" ?hankkeesta.
Sanomalehteen voi aina
luottaa
lähde: TNS Gallup 2012
KIURUVEDEN KULTTUURITOIMEN
TAPAHTUMIA
Su 20.10. Kahvitarjoilu, tervetuloa!
Metalli 224
SYYSKOKOUS
su 3.11.2013 klo
19.00 Peltohovissa.
Kokouskahvit.
Tervetuloa!
Tihilän
kyläyhdistyksen
YLEINEN KOKOUS
Elotuvalla tiistaina
22.10.2013 alk klo 18.00
(huom muuttunut
kellonaika). leivonnaisia puh
040 182 44 33
-------------------------------------Leipuri torilla torstaisin klo
8 - 11. Tapahtumassa
lapsiparkki ja kahvio
-------------------------------------Marttojen tutustuminen
Lanka- ja Käsityöliike Satuhelmeen to 24.10. Ilm. 044-5269147/A-M.Kuosmanen tai p. 15.00
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p. Kiireettömissä tilanteissa Sonkajärven
terveyskeskus
p.(017) 272 7468,
ma-pe klo 8-16.
Vieremä ma-pe klo 7.3015.30,p. klo
17-19.30 Kulkurissa. 15.45
to
klo 8.00 . klo 10-14 lukion
salissa. Paikan hinta 5E/jäsen ja
10E/ei jäsen. Kuoreen merkintä ?RAUTATIEASEMAN OSTOTARJOUS. Luennoitsijana psykologi,
perheterapeutti Kalevo Aromäki. Pukkikin käy
tervehtimässä. (017) 272 8471 ja
(017) 272 8472, muuna aikana
Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä.
Lasten ja nuorten palvelut
ma, ke, pe klo 9-10
p. (017) 272 2346
Suun terveydenhuolto
Ajanvaraus ma-pe klo 7.3015.30
p.(017) 272 4400. Allinen voitti mestaruuden
myös viime vuonna. Tarkemmat ohjeet ja kysymykset saat
internetistä sekä kaupungin infopisteestä, kansalaisopistosta, kirjastosta, kulttuuritalolta ja kirjakauppa Kipasta.
Tutkija Soile Pietikäinen analysoi kirjoitukset, tekee
yhteenvedon ja johtopäätökset Naistenpäivän tapahtumaan
9.3.2014.
Kipu ja tunteet ja Hyvä elämä-yleisöluento su 27.10
klo 13.-15.30 Kiurusalissa. Arkipyhä- ja
viikonloppupäivystys
Kuopiossa, ajanvaraus klo 8-9
p. Käynti
sisäpihan puolelta. 0458539079
-------------------------------------MLL:n Kiuruveden yhd.
järjestää kaudenvaihtokirppiksen la 26.10. 0443365318. Voiton
vei ylivoimaisesti KeskiKarjalan Urheiluautoilijat
336 pisteellä.
Jokkismestariksi Kari Hyvärinen
KIURUVEDEN Urheiluautoilijoiden Kari Hyvärinen voitti jokamiehenluokan Itä-Suomen aluemestaruuden. klo 16.00 Elokuva: Lentsikat K7/5
Su 20.10. 040 761 4400, 24h.
Yhteispäivystys
Iisalmen sairaala
p. Sovi kotikäynti
p. 15.11.
mennessä Helenalle p. Etuveto- ja
kardaaniautojen luokassa
kisannut Hyvärinen keräsi
kauden aikana aluekisoista
yhteensä 25 pistettä.
Nuorissa Kiuruveden
Urheiluautoilijoiden Otto
Ryytty sijoittui neljännek-
si 31 pisteellä. Rintamaveteraanit:
teatteriretki Varkauteen 20.11.,
päivänäytös ?Kekkonen syntymästä kuolemattomuuteen?.
Sit.ilm. 050-4019582. klo 20.00 Elokuva: Selänne -STarkemmat tapahtumatiedot
http://kulttuuritalo.kiuruvesi.fi
Vaihtuvat näyttelyt: Ylälämpiö: 1.10.-31.12.2013
Kuuluisat kiuruvetiset ?näyttely
KANSALAISOPISTO,
HARJUKATU 2 B
040 5271798 ja 0400 399 301
Kiuruveden naisten muotokuva
Osallistu kirjoittamalla Kiuruveden Naisten muotokuvan
?rakentamiseen?. Luento järj. Myös veter. Kokouksen jälkeen
kerho, aiheena: Kotiin vietäviä
avopalveluja; kotih.vastaava
Suvi Flygare.
-------------------------------------Kiuruv. mennessä p. fax 017-272 9099
www.kiuruvesi.fi
RIVI-ILMOITUS
sääntömääräinen
:n
Keskiviikkona 23.10. hallitus
-------------------------------------Kiuruveden Reuman
sääntömääräinen syyskokous
pidetään Kirjaston opintolukusalissa 24.10.-13 klo 13.00.
Tervetuloa!
-------------------------------------Kiuruv. ry:
syyskokous to 17.10.-13 klo 10
srk-talolla. 1.11. Invalidit ry: syyskokous 5.11.2013 KLO 17:30
srk-talon monitoimisalissa.
Tervetuoloa! terv. klo 9-10. B-junnuissa Harri
Mielityinen ajoi kolmanneksi.
Seurojen välisessä kisassa Kiuruveden Urheiluautoilijat sijoittuivat toiseksi 231 pisteellä. klo 18.00 Elokuva: Mieletön elokuu K12/9
Su 20.10. vast.otto
toimistolla (Lähteentie 19) ke
23.10. Hinta 25E/jäsen.
Lähtö l-autoasemalta klo 11.30
kimppakyydeillä
040 174 9426
Kauneus- ja jalkahoitola
Osana kierrätystä.
. 040 752 4422
Kotipalvelut
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
Kiurukatu 3
Muut
020 7911 200
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä
verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min,
matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh +
0,1717 ?/min.
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
Torikatu 6, Kiuruvesi
etunimi.sukunimi@omni-yrityspalvelut.fi
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo Manninen 050 539 8991
Johanna
Lappalainen
Maria Mikkonen
0400400
770 114
0474827
www.omniyrityspalvelut.fi
Kiuruveden Keilahalli
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
Asematie 12
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
050-353
3220
050 . 0400-220 909
Kirkkokatu 2
Parturi-Kampaamo
PÄIVI
Torikatu 6, p. 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
Niemistenkatu 8
p. 045-1409 222
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
Painokevennetty
kävely
p. (017)754 665
ALANSA AMMATTILAISET:
Fysioterapeutit:
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
Asematie 5
Lämpimästi
tervetuloa!
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
p.017-752 259
atu 1
Kiuruk
Kiurukatu 3, p. 353
3220
Asematie
Asematie11,
11,II krs.
II krs.
Apteekin yläkerta
Apteekin yläkerta
Sovittaessa myös iltaisin.
VT@timomartikainen.fi
www.timomartikainen.fi
puh. Keskiviikko 16. 0400 654 758
Niemistenkatu 3 L 3
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
p. 0500-619 674
p.0500-273 374
Karhuntie 8, KIURUVESI
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
p.017-818181
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
Koulutettu hieroja
SIRPA RYTKÖNEN
p. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. 045 124 4130
p. 010 420 1333, 0400-378 620
Nivankatu 3
HIERONTAPALVELU
Skootterit, sahat, mopot pyörät,
ruohonleikkurit ym. 050-514 0067
5647
044-765 4771. 044 5387 759
Pankki-, vakuutus-, laki- ja tilipalvelut
Jennica
p. (017) 753 737
www.kastari.fi
Kiinteistöhuolto
Pasi Rimpiläinen
likakaivojen tyhjennykset
p. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Soilin Hieronta
Linja-autoasema
Puh. 017-754 570
avoinna
ma-ti 9.30-17.30
ke-pe 8.30-17.00
ParturiKampaamo
Hierontapiste
CAROLA
koulutettu hieroja
Puh. 050-543 1253
Lääkäripalvelut
Hammaslääkäriasema
KULMAPAIKKA
Puh. 040 507 4458
www.annelihakala.fi
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. Myydään seulottua
peltomultaa
Erkki Kastari Ky
Puh. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. lokakuuta 2013
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17.00
la 8.30-13.00
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
15
Hyvinvointi
Korjaus / Huolto
Hautaus- / pitopalvelut
Kiurukatu 3, p. (017) 754 879
Mela & Meisseli Oy
Kuntohoitaja Soili Marin
Palokatu 9, p. +varaosat
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
p.0500-979 479
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. Lavettikuljetukset
050 349 9393
Kiuruvedellä
P. ummetus- ja
suolistosairauksien, myös yliherkkyys
tutkiminen ja hoito . putkistosaneeraukset
. asennus . 16
Keskiviikko 16. kiinteistöjen salaojaremontit
Myymälä 017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
Raimo Hyvärinen 045 1615 008
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
. ja 19.12.
Luistelukoulun ohjaajina toimivat KK:n lukioikäiset
tytöt ja pojat. Kulttuuritalolla pe 15.11. 8 ?
www.moviecompanyalatalo.fi
p.0400570482
Sotainvalidien
ROKKAJUHLA
torst. 0400-790 684
Annetaan vuokralle
KT-YKSIÖ
p. 040-740 4373
Yhden kk:n vuokratakuu.
p. yleiset asiat, myös todistukset ja
lausunnot . Tiedustelut
p. ilma/maalämpöpumput
. klo 19.
Ilm. 24.10.2013 klo 11
seurakuntatalolla.
Puolisot, lesket ja
avustajat mukaan,
Tervetuloa!
TORILLA
TORSTAINA
TORILLA klo 9-13
tuoretta muikkua ym.
järvikalaa,myös fileenä,
sekä lämmintä savukalaa
ja lämpimiä kalakukkoja.
Kalapiste, Varpaisjärvi
Huomenna torstaina
Kiuruveden torilla
klo 8-12.30
Suomal. ihoryppyjen pistoshoito
Myytävänä
POLTTOPUITA
p. lavettikuljetukset
. 050-590 3395
MYYTÄVÄNÄ
RT 2 h + kk 57,5 m2
Saratiellä. kylpyhuoneremontit
. klo 19.00
HANNUN
KARAOKE
su 20.10.2013 klo 13.00 Kulttuuritalolla
Tilaisuudessa esiintyvät:
Ilpo Kärkkäinen, Sulo Holopainen,
Raimo Jokisalmi, Juha Ullgren, Erkki Kärkkäinen sekä
Iisalmen, Kajaanin ja Kiuruveden kerhot.
PÄIVYSTYS 24H
040-524 8018
KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET
ILMA- JA MAALÄMPÖPUMPUT
PELLETTI- JA ÖLJYPOLTINHUOLLOT
La 19.10
a!
Ter vetulo
Liput 5 E, sis. 050-307 5521
Kiuruveden Kiekon luistelukoulu
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
p.0400-685968
HONKARANNAN
KYLÄYHDISTYS RY
Annetaan vuokralle
RT-tupakeittiö+
mh+ s, 42 m2
p. kallio/soramurskeet
. Luistelukoulu maksaa 40?.
Ilmoittautumiset: janne.tossavainen@pp1.inet.fi
Puh:040-7165226
Tervetuloa!
T: Kiuruveden ort.
srk, diakonia- ja
lähetystyötmk
www.hotellipeltohovi.com
MIELETÖN ELOKUU
K7/5 LIP. omenaa ja
karpaloita
torilla to 17.10. 8 ?
alkaa torstaina 24.10. klo 8-14
T:mi SepTu
p. -ryhmä
kylätoimikunta
Kaikille avoin ja
maksuton
DIAKONIARUOKAILU
to 17.10.-13 klo 11-12
Kiuruveden ort.
srk-salissa,
Niemistenkatu 6.
Kirurgi, vatsaelinkirurgi,
ortopedi
ESKO HARJU
Kiuruveden Fysik.hoitolaitos,
Asematie 5, Kiuruvesi
Ajanvaraus p. 0400 274 021
vanhalla koululla.
Makkaranpaistomahdollisuus,
omat makkarat mukaan.
Tervetuloa uudet ja vanhat
kyläläiset! Facebookissa
?Niemiskylä. klo 9?12 TORILLA
Kivikylän kotipalvaamo
Lappi p. 0400 237 636
HUVILANRAKENTAJAT
HUOM! Ikkunaremontin
jälkeen myydään vanhat
pois sekä pihakuistin
kaksoisovi. klo 12-15
-
maatila- ja rakennustyöt
traktoriurakointi
mökkitalkkarityöt
kiinteistöhuoltotyöt
p.0500-373 813
Luotettavaa LVI-palvelua
myynti . 050-383 3802
Mainostarrat
nopeasti
omasta painosta!
AJOVARMUUTTA POHJOISEN OLOSUHTEISIIN
AJOVARMUUTTA POHJOISEN OLOSUHTEISIIN
Blizzak SPIKE-01 ja Blizzak WS70 ?renkaat on
Blizzak
SPIKE-01
ja Blizzak
WS70 ?renkaat
on talviolosuhteisiin.
suunniteltu
erityisesti
pohjoisen
haastaviin
suunniteltu erityisesti pohjoisen haastaviin talviolosuhteisiin.
Ne takaavat vakaan ajonautinnon jopa kaikista vaativimmilla teillä.
www.bridgestone.fi
www.bridgestone.fi
* Tarvittaessa sijaisautoja
UUSIUUSI
www.rakennus-palkki.com
LOIMULOHTA
Vuokrataan
KT-YKSIÖ 29 m2
Ne takaavat vakaan ajonautinnon jopa kaikista vaativimmilla teillä.
Leo Ojaluoto
Linnalohen
Annetaan
vuokralle
KT-KAKSIO
keskustassa
p. 050-364 2873
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ROMULUX
P. lämmityskattilat ja sähkövaraajat
. 0500-543 041
. Mukaan tulee
sälekaihtimet, kaikki listat
ja pellit.
p. 050 307 5439. ultraäänitutkimukset (myös sydän) . testivoittaja Nokian Hkpl 8, Michelin, Goodyear
ym. alan työt.
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. 040-549 2807
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 17.10. 30.10. 0400 676 206
SELÄNNE
K-S- LIP. kaivinkonetyöt
. Kiuruveden Harmonikansoittajat ry
VUOKRATTAVANA 1,5 TN MINIKAIVURI
Tanssiorkesteri
PETRI
SUMMANEN
PELZE MUSIC BAR
dj HUDE
LIPUT 5?
TULOSSA 26.10.
ANNE MATTILA
Talvirenkaat edullisesti asennettuina,
mm. seulotut mullat
. (017) 816 655 tai 050 414 2880
Avoinna arkisin 8 - 17
www.turvallisetrenkaat.fi
ELOKUVAT
SU 20.10 KIURUSALI
KLO 16.00
WALT DISNEYN LENTSIAKT.
K7/5 LIP. 6 ?
KLO 18.00
KLO 20.00
Luistelukoulua pidetään viisi kertaa vuoden 2013
aikana: 24.10., 7.11., 21.11., 5.12. lokakuuta 2013
SEKALAISTA
HUVEJA
Pe 18.10
KIURUVEDEN HARMONIKANSOITTAJAT RY 30 vuotta
JUHLA JA KONSERTTI
alk. täytekakkukahvit.
järj. vaivaisenluut, tyrät ja niveltähystykset (esim.
polvi, olkapää) . hitsaustarvikkeet ja työkalut
. sepelit
. huippumakeaa
talviomenaa,
karpaloa, lapin hillaa,
hunajaa, täysmehuja,
talviperunaa, valkosipulia ym.
Edullisesti!
Tervetuloa!
MATTOKAUPPIAS
torstaina torilla.
Uutuuksia saapunut!
Remes
HYVÄÄ
RUOKAPERUNAA,
kotim. urakointi
. uutuudet, sekä vannemyynti.
Meiltä myös 4-pistesuuntaukset uusimmalla
Hunter 3d ?laitteella ym. nenänielun ja
kurkun tähystykset (taipuisa tähystin)
. mennessä
Paula Tikkaselle
p. 0400-375 597
OSTETAAN
Teollisuustie 4, KIURUVESI
P. huolto . klo 18.15 - 19.15.
Sydämellisesti tervetuloa!
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
* Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
kutsuu kyläläiset TEATTERIIN
?Todellinen löytö. suonikohjujen ruiskutus- ja
leikkaushoidot, myös tähystys ?
kirurgiset toimenpiteet nukutuksessa
tai puudutuksessa esim. MIG-, TIG-, puikko- ja kaasuluokkahitsaukset
työmaalla tai verstaalla
. 044 588 5867
pihamyynnissä
S-MARKET Kiuruvesi
lauantaina 19.10.
ASUNTOJA
Annetaan vuokralle
tai myydään siisti
KT-YKSIÖ keskustassa,
kph remontoitu,
p. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. 017-7604600
Niemiskylän
ULKOILUTAPAHTUMA
Tervetuloa rengaskaupoille!
su 27.10. nivelvaivojen
tutkiminen ja hoito . louhinta
Puh. peräpukamahoidot ?
maha- ja paksusuolen tähystykset,
myös nukutuksessa