10 Erkka Kattaisesta Pelimies S. Autio kutoo mattoja joko lahjaksi tai omaan tarpeeseen. Hänen takanaan seinällä on Kiuruvesi-ryijy. 040 752 4422 asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa siilinhammas.fi Perushammashoito Nukutushammashoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Suuhygienisti Hammasprotetiikka SUOMEN PARAS paikallislehti 2016. asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. Ruoka-apua jaettiin noin 2500 kiloa S. 8-9 Anneli Autiolle käsitöiden teko, ja etenkin mattojen kutominen käsityökeskuksessa, käy terapiasta. Oman tuvan lattioita koristavat muun muassa seitsenmetriset räsymatot. www.kiuruvesilehti.fi KESKIVIIKKO 18.10.2017 63. 4-5 Lukijamatkalla eksoottisessa Islannissa S. VUOSIKERTA, NRO 42 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonumero 2,50 e 012138-1742 Akuuttihoito lakkaa, Enska viikonlopulta S. 17 Mummon mattoterapia ANU LAITINEN Lue lisää sivuilta 12-13 KUTOJA Eläkkeellä oleva Anneli Autio tykkää mattojen kutomisesta
Vaikka hänellä oli muistisairauden takia vaikeuksia nielemisessä, hänelle määrättiin suun kautta otettava antibiootti, tabletti, joka on huomattavan suuri nieltäväksi. On kokemattomuutta säästää ja leikata sellaisesta, joka menee maakunnan järjestettäväksi ja kustannettavaksi. Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Mitalin toinen puoli on se suuri huoli, että kun palvelut karkaavat kuten pilvet Baddingin laulussa, Kiuruvesi näivettyy. Sisäilmatyöryhmä ei anna mittaustuloksia. Säästääkin pitää! Miten on, tapahtuuko opetuspuolella mitään. Vasemmisto on esittänyt joka kokouksessa vuodeosaston säilyttämistä. Ylä-Savon Sote -kuntayhtymä yhdessä Kiuruveden kaupungin kanssa esittää, että ensi vuoden alusta alkaen akuuttihoito keskitetään Iisalmeen ja Kiuruvedelle jää entiselle vuodeosastolle 11 akuuttihoidon jälkeistä hoitopaikkaa sellaisille potilaille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty hoitamaan itseään kotonaan. Lasten ja henkilökunnan oireilua ei oteta vakavasti, vaan vähätellään, koska ongelmaa ei tunnusteta. ” TALOUSARVIOTA käsiteltäessä keskustan johdolla ollaan lakkauttamassa vuodeosasto Kiuruvedeltä. Sosiaalija terveysmenojen osuus menoista on noin 57 prosenttia, rahassa noin 34 miljoonaa euroa, kun taas opetus ja sivistys lohkaisee noin 13 miljoonaa euroa. Kuka tänne enää muuttaa, kun ei ole työtä eikä palveluja. Suo siellä, vetelä täällä. Virranrannan lääkäri ehdotteli jo saattohoitoa, mutta me omaiset emme oikein sitä sulattaneet. Kymmenet ovat jo menettäneet terveytensä, täytyykö satojen vielä sairastua loppuelämäkseen. Kiuruvesi menee huonompaan suuntaan. Olin itse mukana kaikkien kuntien palvelusopimusneuvotteluissa (nyt ei hyväksytty mukaan, kun olin ollut liikaa oman kunnan puolia), joissa asia hyväksyttiin. Säästääkin pitää ja sosiaalija terveysmenot ovat suurin kuluerä, josta yleensä voi nipistää. ???????????????????????. Haastattelukierros maanantaina terveyskeskuksen akuuttivastaanotolla viestitti, että tällä menoa Kiuruvesi näivettyy, kaikki palvelut viedään Iisalmeen. Nykyinen vuodeosasto muuttuu suunnitelmien mukaan myös niin, että sinne sijoitetaan Virranrannasta palveluasumisen piirissä olevia vanhuksia parikymmentä. Puhumattakaan kuntalaista, joka määrittää, että talouden on oltava tasapainossa. lokakuuta 2017 Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. POTILAS pääsi akuuttiosastolle/ osasto nro 1:lle ja suonensisäinen antibioottilääkitys aloitettiin. Mitä taas Enskaan tulee, ajatuksena on, ettei akuuttivastaanotolta saisi enää aikoja viikonloppuna ilman ajanvarausta. Tehdäänkö niitä edelleen ja ollaan samassa tilanteessa. Viime vuonna pelastimme vuodeosaston kuntakokouksessa, jossa esitimme Kiuruvedelle eristysosastoa, vaikka se lisäsi muiden jäsenkuntien maksuosuutta. 2 Keskiviikko 18. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Jäähän sen puolen säästöt kunnan hyödyksi tulevaisuudessakin. Nyt vanhuksia kuskataan edestakaisin ambulanssilla Iisalmeen tai Kuopioon. 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi, LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI Airi Leskinen Puh. Ensihoitajat ihmettelivät, että mitenkä nyt Kiuruveden terveyskeskukseen voi potilaan viedä, kun ei sinne ole saanut enää pitkään aikaan viedä ambuVanhuksia kuskataan edestakaisin lanssilla potilaita. SUUNNITELMAT eivät ole kuntalaisten mieleen. Pari päivää osastolla oltuaan tulehdusarvot laskivat sen verran, että lääkäri päätti kotiuttaa hänet. Parasta kuitenkin on, että ihminen saa hyvää hoitoa. Omaisten vaatimuksesta sairas vietiin ambulanssilla Kiuruveden terveyskeskukseen. 040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi ILMOITUSHINNAT ts 0,87 e / 1,07 e tj 0,81 e / 1,01 e takasivu 0,90 e / 1,10 e kuolinilm. Potilaalla oli myös kurkku kipeä, joten nieleminen vaikeutui vielä lisää. Keskusta muistaa väärin Kunta säästäisi, jos vanhus saisisairastaa pienemmät taudit omassa huoneessaan. Tästä koituisi kunnalle isoja säästöjä ja vanhukset saisivat sairastaa pienemmät taudit omissa huoneissaan, ilman edestakaisin riepottelua. Silloin kun sairaanhoitaja on paikalla, pystytään kanyloimaan ja antamaan lääkettä ja nesteytyksessä myös lähihoitaja voi vaihtaa nestepussin. Kirjoituksia ei palauteta. Onhan kysymys terveydestä. Omat ehtonsa asettaa myös sosiaalija terveysuudistus sekä maakuntauudistus ja valtakunnalliset linjaukset. KIURUVEDELLÄ on sotessa vaikea paikka. Antibioottihoito lopetettiin ja lääkäri katsoi potilaan tervehtyneen. Tämä ei ole mikään ratkaisu. 044 705 0443 ILMOITUSTEN JÄTTÖ: Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä. Tämä oli viimeinen mahdollisuus vaikuttaa SOTE:n talousarvioon, sillä nyt kaikkien kuntien palvelusopimusneuvottelut on käyty. Nimellisiä ”korjauksia” on tehty lähes kymmenen vuoden ajan. TUIJA KASTARI valtuutettu (kok.) Nivan koulu. Viime kaudella tehtiin päätös kouluverkkoselvityksestä, mutta sitten se sai niin kovan vastustuksen, että lisättiin 50 000 euron määräraha selvitykseen, ettei kouluverkkoselvitystä tarvitse tehdä. Ai että mitenkä sukulaiselleni kävi. Akuuttihoidon keskittäminen Iisalmeen tarkoittaa sitä, että Kiuruvedeltä siirtyy sairaanhoitajia ja lääkäreitä Iisalmeen. Lääkettä ei näin ollen saatu annettua juuri lainkaan. RAUNO PIKKARAINEN valtuutettu (vas) NIVAN koululla on vakava sisäilmaongelma. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. On vaikeaa, ellei mahdotonta, pitää yllä kallista, kaikki standardit täyttävää hoitoa, jos väkimäärä laskee. Nyt ajettiin Iisalmeen, jossa aloitettiin suonensisäinen antibiootti heti ja potilas siirrettiin Kiuruveden terveyskeskuksen akuuttiosastolle/osasto nro 1:lle. Kiuruvesi ei ota vastaan ambulansseja. Haja-alueen koulujen korjaustarve liikunta-alueineen lähivuosina yli 600 000 euroa. Kiuruvesi-lehti/ Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi POSTIA PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Puh. Vanhushuollossa on omat lääkärit, jotka määräävät lääkkeet ja myös suonensisäinen hoituisi paikan päällä. 0,76 e Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%. Kuume nousi jo samana iltana ja seuraavana iltana soitettiin ambulanssi uudelleen. 040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET puh. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Ambulanssikuskit siinä nestetippaa laittaessaan kertoivat, että esimerkiksi Virranrannassakin pystyisivät nesteyttämään ja lääkitsemään suonensisäisesti, kun vaan tahtoa olisi. Tehdäänkö kouluverkkoselvitys. Muutamia aikoja on lisäksi tarkoitus varata mattimyöhäisille, jotka ottavat yhteyttä vasta lauantaiaamuna. Antibioottihoidon keskeytys teki tehtävänsä, eikä enää auttanut. Kuihdutamme itse Kiuruveden palvelut ja maakunta jatkaa samaa linjaa. Soitin Kiuruveden terveyskeskuksen päivystykseen ja siellä sattui olemaan tuttu hoitaja, joka pyysi tuomaan potilaan sinne. Viimeksi valtuuston suunnittelukokouksessa, mutta emme saaneet muilta ryhmiltä tukea, joten valtuuston enemmistön kannaksi jäi vuodeosaston lakkautus. Kuten tähän saakka. Tässäkin asiassa pitää ottaa ohjenuoraksi oppilaan etu ja turvata riittävä tuntikehys kaikille lapsille. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. ” ????. Lapset eivät pysty puolustautumaan millään tavalla. Kuuri ei tehonnut ja vanhuksen olo paheni. Palvelulle ei riitä maksajia. Ensihoitajat voivat myös käydä kanyloimassa, jos tarve vaatii. Ymmärrän selvityksen vastustamisen, sillä lopputulos on todennäköisesti: Kiuruveden haja-alueilla on kaksi koulua, pohjoinen ja eteläinen. No, hän menehtyi. Uudet päättäjät, vanhemmat ja vanhempainyhdistys, herätkää tärkeän asian äärellä ja pelastakaa Nivan koulun väki oikeasti! HUOLESTUNEET VANHEMMAT MINULLA on omakohtainen kokemus vanhusten sairaanhoidosta, kun Virranrannan vanhuspalvelukeskuksessa asunut sukulaiseni sairastui keuhkoinfektioon viime talvena. Sote-säästöt suututtavat Suo siellä, vetelä täällä. Mitä terveyden menetys maksaa yhteiskunnalle. Uuden koulun rakentaminen kun tuntuu olevan rahasta kiinni. 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi puh. Sen sijaan lauantaina voisi tulla lääkärin puheille varaamalla ajan etukäteen. Tilausmaksut 12 kk/kesto: kotimaa 87 e / 78 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti S uunnitelmat akuuttivuodeosaston luonteen muuttamisesta ja Enskan viikonloppupäivystyksen lopettamisesta ovat kuohuttaneet kiuruvetisiä viime päivinä niin sosiaalisessa mediassa kuin kasvokkaisessa kanssakäymisessä kahviloissa ja katujen varsilla. Ja tärkeintä kai lienee, että ihminen saa hoitoa. Virranrannan asukkaille tarvitaan sänkypaikkoja, sillä palvelukeskus menee remonttiin. Sairastuneita lapsia, opettajia ja avustajia siirrellään vaivihkaa toisiin tiloihin. Olin vähän ihmeissäni, mutta kerroin heille, että näin on nyt sovittu. On varmasti totta, että keskittämällä vaativa hoito Iisalmeen, potilas saa hyvää hoitoa, siellä kun on ympäri vuorokauden röntgenit ja laboratoriot sekä enemmän lääkäreitä ja hoitajia. 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma – pe 8 – 16 Levikki: 5439 (LT 2016) Ilmestyy keskiviikkoisin Sanomalehtiliiton jäsen TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander puh. Mahdollisesti heidän perheensä myös muuttavat ajan oloon Iisalmeen
Siellä on myös syöty eväitä, mikä ei ole sallittua. Lisäksi huomasin, että lehteen varmaankin vahingossa, oli Erkki Siponen lipsahtanut kunnallisneuvokseksi. Kadun varteen oli heitetty täysinäinen talousjätepussi. Tai kävikö mielessäsi, että voit ampua pellolta luvatonta riistaa, kun poistat kameran. Rinnekoti on rakennettu rinteeseen ja huoneistoja on kolmessa tasossa. Edellä mainitut toimenpiteet sisältyvät yhteistyössä Ylä-Savon Soten kanssa valmistelussa olevaan itsenäisen asumisen toimenpideohjelmaan. Virranrannan ja Rinnekodin remontit valmistelussa Kiuruvedellä on tarjolla palveluasuntoja kysyntää vastaavasti. Arvonimiä annetaan monella elämänalalla ahkerasti ja näyttävästi toimineelle. Kirjaston tiskiltä ei myöskään näe koko peli huonetta, joten sekin vaikeuttaa asiaa. Otitko kameran vain ilkeyttäsi, tuottaaksesi omistajalle harmia. Palveluasumisen tarjonta vastaa tällä hetkellä hyvin kysyntään. Rahoituksen osalta tultaneen kääntymään Valtion asuntorahoituksen (ARA) puoleen. Varmaan moni muukin lukija on sisimmässään tuntenut samaa mielihyvää. Peruskorjauksessa tavoite on saada kohde esteettömäksi. Mielestäni siellä saisi olla melkein joka päivä joku aina valvomassa, että mitä siellä tehdään. Korjaustöihin on arvioitu tarvittavan 1,7 miljoonaa euroa. LAURA HILTUNEN 8C-luokka Sinulle “erätoveri”! SIIS sinulle, joka otit mukaasi riistaja kalakerhon riistakameran Isokannon Erän alueelta, Länkimäen niittytien päässä olevan riistapellon laidasta. töön järeämmät aseet. Ovatko tapasi muussakin toiminnassa tällaiset. Tietokoneilta saaKirjaston ATK-luokkaan valvoja tetaan katsoa luvattomia videoita ja jos joku on unohtanut kirjautua ulos vaikkapa Facebookista, niin sitten sinne saatetaan mennä ja katsoa toisen sivustoja. Ja siellä on myös syöty ja juotu omia eväitä. Arvonimihän anotaan, kunnan tai muun yhteisön tekemänä ja maksajina hakijan lisäksi monia taloudellisia yrityksiä. ATK-luokasta on monesti kuulunut myös kiroilua ja huutamista. Mutta kun nyt siellä ei ole valvojaa, niin siellä helposti tulee meteliä ja isommat kiusaavat pienempiä. Toivomme sinun palauttavan kameran ehyenä tai uuden vastaavan kameran metsästysmajallemme hyvin pian. Linjana ohjelmassa on itsenäisen ja monimuotoisen kotona asumisen vahvistaminen, johon tuetut asumispalvelut olennaisesti liittyvät. Kiurunkulma Oy valmistelee hankesuunnitelmaa ja toimii hankeen toteuttajana. Vai haluatko kenties opettaa kerholaisille miten ”oikea erämies” toimii. Nythän siellä ei ole paljon kävijöitä, koska koulut ovat alkaneet. Viimeksi kuitenkin huomasin, että lehden kunnallisneuvosluettelosta puuttuivat molemmat Olavit, Kärkkäinen ja Ikäläinen. Rinnekodin päärakennuksessa on 50 asuntoa. Valvoja voisi myös neuvoa lapsia tietokoneiden käytössä ja konsolipelien pelaamisessa. Toinen merkittävä peruskorjauskohde on Rinnekoti. Asiakaslähtöisyys ja valinnanvapaus korostuvat. Siinä ne nyt ovat, lastenvaipoista alkaen. Suunnittelua ei ole vielä käynnistetty. Talossa ei ole hissiä. Mitkä olivat tarkoitusperäsi tälle teolle. Kotirannan huoneistoissa tehdään muutostöitä ja kotipalvelulle rakennetaan työtilat entisen keittiön ja pesulan tiloihin. Ennen ATK-luokassa oli valvoja, joka piti siellä hyvin kuria ja neuvoi lapsia tietokoneiden käytössä, jos sitä tarvittiin. Yhdessä kunnallisneuvosten kanssa he ovat olleet seutukuntansa ahertajia. ISOKANNON ERÄ RIISTAJA KALAKERHO si-lehden Suomen 100-vuotishistorian Kiuruvettä koskeviin kuvauksiin. Korjaukset ajoittuvat kolmelle vuodelle 2018–2020. Vuonna 1994 rakennetussa palvelutalossa on kuluvana vuonna kiireellisinä toimenpiteinä jo uusittu peltikatto ja jatkettu alkuperäisiä räystäitä. Tunteekohan pussin heittäjä onnistumisen iloa, minä en ainakaan! KIURUVESI SIISTIKSI sesi ”eränkäynnin kingiksi”. Lehden kuvauksethan kertovat opettavaisesti kotikunnasta ja kotiseuturakkaudesta, jolla tätä seutua on rakennettu. 3 Keskiviikko 18. Rinnekotiyhdistys edelleen vastaa kohteen hallinnoinnista. Tunnet kyllä kamerat, koska kuvasi ei tullut lähetyksenä sähköpostiin, mutta sinulta jäi huomaamatta se toinen kamera. Yhteensä huonealaa on n. Nyt on näköjään otettu käytHovin aluetta roskataan KIURUVESI-LEHTI Kuvassa kunnallisneuvoksia: Esko Rautio, Olavi Kärkkäinen ja Olavi Ikäläinen. Urakoitsijan kilpailutus tapahtuu suunnitelman mukaan tammikuussa 2018. Palveluasuntoja on Kiuruvedellä tarjolla kysyntää vastaavasti. OLEN kovasti tykästynyt KiuruveKunnallisneuvoksista P alvelukeskus Virranranta on sisäilmaja kosteusongelmien takia korjauksen tarpeessa. Harakat tunnetusti ovat tuollaisesta kiinnostuneita ja ne hajoittelivat pussin sisällön nopeasti kaikkien näkyville. Työ tehdään osastoittain ja tämä edellyttää, että asiakkaille voidaan osoittaa remontin ajaksi väistötilat terveyskeskuksesta. Siellä saatetaan myös hajottaa pelikoneita ja ohjaimia. lokakuuta 2017 OLETKO sinä huomannut Kiuruveden kirjaston ATK-luokassa kiusaamista, häiriökäyttäytymistä ja ei-sallittujen videoiden katselijoita. Tosi kiuruvetisyyden esitaistelijoita. Tärkeimmät nyt korjattavat kohteet ovat ulkoseinien alaosat, vedeneristyksen ja ilmatiiviyden osalta, salaojitukset, maanvaraisten lattioiden kosteusja kuluneisuuskorjaukset ja kattavasti ilmanvaihdon tehostamista. Ennen mitään toimenpiteitä kohteessa tulee tehdä perusteellinen kuntoselvitys. Kaikkiaan huoneistoja Rinnekodissa ja Paavo Tikkasen tien taloissa 110 kappaletta. Oli superkivaa! Käytiin morjestaan karhua ja sutta Kiurusalin nurkilla” #kiuruvesi @saveband 26.1017 Paikka: Kulttuuritalo Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi, ja saatamme valita sinut somepoimmintaan luvallasi HOVIN alueelle johtava katu on jo useamman vuoden ajan aina perjantain-lauantain välisenä yönä uskollisesti merkitty kaljapahveilla. Onko se sinusta oikein pienempiä kohtaan. Tuotit toiminnallasi harmia, pahaa mieltä ja taloudellisen menetyksen kerhon väelle. Ja siellä voisi olla valvojia enemmän kuin yksi, niin saman ei tarvitsisi olla joka päivä. Tavoitteena on, että remontissa rakennus tehdään esteettömäksi, laajennetaan huoneistojen pesutiloja, huoneistoja avarretaan ja taloon rakennetaan hissi. Tuoreen kuntoselvityksen mukaan kaikki havaitut puutteet ovat kuitenkin korjattavissa. Rinnekoti on valmistunut vuonna 1971 ja peruskorjattu 1988. Edellä mainittujen lisäksi terveyskeskuksessa toimii Veikkolan yksikkö (12 asuntoa) ja yksityistä tarjonta edustaa Attendo Oy:n hoivakoti Kalliosydän. Aikaisempi pitäjänneuvos Kiuruvedellä oli Rieti Partanen. Jarmo Muiniekka ” Somepoiminta ”Kiitos Kiuruvesi. Valvoja pitäisi siellä hyvää kuria, ettei siellä riehuttaisi. Putkistojen ja sähköjärjestelmien kunto selvitetään. Huoneistojen kokoa kasvatetaan ja rakennetaan hissi. Käyttövesiputkisto ja sähköjärjestelmä vaativat päivityksen. Ja silloin siellä ei menty luvattomille sivuille, eikä hajotettu tahallaan koneita tai ohjaimia. Asukashuoneita Virranrannassa on 55. Tykkäisitkö sinä tuollaisesta, jos se kohdistuisi sinuun. Eikö lompakkosi kestänyt oman kameran hankintaa. Palvelujen kehittämisessä yhteistyökumppaneina ovat sekä vanhusettä vammaisneuvosto. Hanke on vasta alkuvaiheessaan. Tai sitten pelihuone on otettava pois käytöstä, jos siellä ei olla kiltisti ja kunnolla. Onko mielesi nyt hyvä ja tunnet itVIERASKYNÄ JARMO MUINIEKKA Kirjoittaja on Kiuruveden kaupunginjohtaja. Asiaa voisi muuttaa laittamalla uusia tai lisää valvontakameroita, jotta kirjojen palautustiskiltä näkisi pelihuoneeseen. LAURI WINBERG. Todellisuudessa Erkki on pitäjänneuvos ja niitä on vain yksi kerrallaan kunnassaan. Virranrannan hanke on kaupungin vuoden 2018 investointiohjelmassa, josta valtuusto päättää lopullisesti joulukuun budjettikokouksessaan. 1 400 neliötä
Nykyinen Kiuruveden terveyskeskuksen vuodeosasto, jossa on saanut akuuttihoitoa, muuttuisi vuoden alusta niin, että sinne tulisi 11 paikkaa akuuttihoidon jälkeiseen lyhytaikaishoitoon ja 20 paikkaa tehostettuun palveluasumiseen. lokakuuta 2017 UUTISET Järjestöjen ja yhdistysten järjestöilta kokoaa porukat yhteen Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi Keskiviikko 18. Akuuttihoidon jälkeinen lyhytaikaishoito tarkoittaa esimerkiksi hoitoa, hoivaa ja kuntoutusta ilman akuuttihoitoa sekä jonotus4 Keskiviikko 18. Järjestötapaamiset ovat ensimmäinen askel järjestöyhteistyön paikallisen tason kartoittamisessa. Terveysjohtaja Janne Forsberg Ylä-Savon Sote -kuntayhtymästä vahvistaa, että suunnitelmissa on lopettaa Enska (akuuttivastaanotto) Kiuruvedeltä viikonloppujen osalta. OSALLISTU JA VOIT voittaa kuohuviinilasit /6 kpl /6 kpl. – Annoimme sotelle säästötavoitteen kesällä ja soten virkamiehet ovat valmistelleet yhteistyössä luottamushenkilöiden kanssa budjettia vuodelle 2018. Sari Kärkkäinen ” KIURUVEDELLÄ toimivat yhdistykset, järjestöt ja urheiluseurat on kutsuttu yhdistysten iltaan ja järjestötyöpajaan Kulttuuritaloon torstaina 26.10. Lauantaina paikalla olisivat lääkäri ja hoitaja 6–8 tuntia. Akuuttihoidon keskittäminen Iisalmeen lisää tiedotteen mukaan potilasturvallisuutta myös viikonloppuisin, sillä Iisalmessa on lääkäreitä ja erilaisia tutkimusmahdollisuuksia. Myös kustannustehokkuus paranee, kun hoitojaksot lyhenevät. Sotelaiset ovat käyneet esittelemässä meille talousarviota niin hallituksessa kuin valtuustossakin, eikä muutosesityksiä valmisteluun ole tullut. Yhdessä toimien yhdistysten ja järjestöjen on mahdollista löytää paremmat toiminnan edellytykset kuin yksin puurtamalla, toteaa projektipäällikkö Anne Aholainen Sakke -hankkeen työpajassa kootaan yhdistysten ja järjestöjen ideoita ja toimenpide-ehdotuksia keskinäisen yhteistyön ja yhteisöllisyyden edistämiseksi. Erilaisten yhdistysten toiminta on voimatekijä niin omalle jäsenistölleen kuin omalle asuinympäristölleen. klo 18. Kokkonen muistuttaa, että maakunnallinen Pohjois-Savon Sotetyöryhmä on linjannut, ettei akuuttivuodeosastoja ole tulevaisuudessa ta muuhun palveluun, kun kotona ei ole mahdollista odottaa. lokakuuta 2017 Akuuttihoito keskitetään Iisalmeen YLÄ-SAVON SOTE Kiuruveden terveyskeskuksen vuodeosaston akuuttihoitoa ollaan keskittämässä Iisalmeen ja Enskan (akuuttivastaanotto) toimintaa nykymuodossaan lopettamassa viikonloppujen osalta ensi vuoden alusta alkaen. Akuuttihoidon keskittäminen vähentää kustannuksia Kiuruveden osalta noin 436 000 euroa. Uudistuksia on esitelty Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän kuntakokouksissa, palvelusopimusneuvotteluissa ja talousarvioseminaarissa. Talousarvioita valmistellaan ja käsitellään nyt lautakunnissa, minkä jälkeen ne tulevat kaupunginhallitukseen ja edelleen valtuustoon. Suunnitelmissa on kuitenkin, että lääkärille saisi aikoja lauantaina ajanvarauksella sekä soittamalla samalle päivälle. Kuntayhtymä on tiedottanut uudistuksista Kiuruveden kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokouksissa. Toinen vaihtoehto olisi ollut etsiä sopiva väistötila Iisalmesta. Tilaisuus toteutetaan ja työpaja järjestetään Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishankkeen (Sakke 2017-2019) ja Kiuruveden kunnan yhteistyönä. Tärkeimpiä lähdetään työstämään eteenpäin. Lisäksi entiselle vuodeosastolle ohjataan ikääntyvien kriisipaikat äkillisissä tilanteissa kaikille kuntayhtymän jäsenkunnille. – Mikään idea ei mene hukkaan, sillä Sakke-hanke kokoaa ne osaksi koko Pohjois-Savon järjestökentän näkemystä osallisuudesta ja yhdistystoiminnan edellytyksistä, toteaa Aholainen. Akuuttihoitojakson pituus on noin viisi päivää. JAANA SELANDER Viikonloppunakin voi sairastua äkillisesti, vastaanotolle menisi mieluummin Kiuruvedellä. 017-820 3640 AVOINNA Ma-To 8.30-17 Pe 8.30-18 La 9.00-14 BK10SF2 96€ BK10SF1 87€ Osallistu arvontaan Kellopuodin Facebook sivuilla tai myymälässä Kumpi on suosikkisi. Palvelusopimusneuvottelut meillä ja lähikunnissa saatiin loppuun viime viikolla. Hankkeessa kehitetään Pohjois-Savoon järjestöyhteistyön rakenne, yhdistysohjelma sekä järjestötietopalvelu. Tähän mennessä on laitettu liikkeelle esimerkiksi yhdistysfoorumeja, yhdistysiltoja tai sitten vapaamuotoisia tutustumiskäyntejä eri yhdistysten luokse. Iisalmeen tulisi esityksen mukaan 102 akuuttihoidon paikkaa. Suunnitelmissa on, että entisen vuodeosaston tiloja hyödynnettäisiin Virranrannan väistötiloina kolme vuotta. sekä palvelusopimukset ja järjestämissuunnitelman kuntiin lausunnolle lokakuussa. Sakke-hanke sitoutuu tukemaan pohjoissavolaisia järjestöjä yhteistyön eteenpäin viemisessä. KAUPUNGINHALLITUKSEN puheenjohtaja Mira Kokkonen (kesk) kertoo, että Kiuruvesi säästää sotemenoissa 900 000 euroa ja esimerkiksi opetusja sivistyspuolelta 350 000 euroa. Sakke-hankkeen tavoitteena on se, että Pohjois-Savon järjestökenttä tunnistetaan ja tunnustetaan vahvana toimijana maakunnassa kansalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjänä. NÄIN esittää Ylä-Savon Sote -kuntayhtymä ja Kiuruveden kaupunki yhteisessä tiedotteessaan. Kuntayhtymähallitus lähettää vuoden 2018 talousarvion ja toimintasuunnitelman vuosille 2019–2020 00 1 Suomi 00 1 Suomi 00 1 Suomi 00 1 Suomi 99€ 69€ 89€ VAIN MEI LTÄ ! KRISTALLIT Juhlavuoden tuotteet saatavissa VAIN MEILTÄ! Mekaaninen taskukello kullan tai hopean sävyisenä SUURMYYMÄLÄ Petterintie 8 74200 VIEREMÄ Puh. Samalla kootaan ensimmäinen tietopaketti yhdistysohjelmaksi siitä, mitä hyvää järjestöt tekevät omilla paikkakunnillaan. Nämä 20 paikkaa täyttyisivät palvelukeskus Virranrannan asiakkaista, sillä Virranrannassa käynnistyy remontti sisäilmaongelmien takia
– Olemme piilotyön etsimisen lisäksi aluekehittäjiä, sillä yrityskyselyiden myötä avaamme mahdollisuuden ikkunan viranomaisille tarkastella yritysten näkymiä isona massatietona. NELJÄN lapsen äiti, Sari Kärkkäinen, toivoo, että akuuttivastaanotto toimisi myös viikonloppuna. WellO2 yhdistää vastusteisen hengityksen ja höyryhengityksen. – Ovatko päättäjät miettineet, jos Iisalmeen siirrettäisiin Yläkoulu, jossa on 500 oppilasta, meitä eläkeläisiä on paljon enemmän, 2 500, ja terveyspalvelut ovat meille tärkeitä, kysyy Ilvonen. Akuuttivastaanotolle on päässyt Kiuruveden terveyskeskuksessa joka päivä ilman ajanvarausta vuoronumerolla kello 8–16. Lahjoituskohteet valitsivat teatterin katsojat. Lahjoituksia on annettu vammaisille, nuorille urheilijoille sekä nuorille taitelijoille. VIIKON KYSYMYS Oletko uinut avannossa. Moni läheinen käy syöttämässä ja ulkoiluttamassa omaistaan päivittäin. lokakuuta 2017 Tässä ollaan koko ajan lähellä ihmistä. YLÄ-SAVON Sote -kuntayhtymän hallituksen varapuheenjohtaja Rauno Pikkarainen (vas) sanoo, että viime vuonna Kiuruvesi sai säilytettyä akuuttivuodeosaston ja lisälasku siitä oli 200 000 euroa. Yhteiskunnallinen yritys -merkki voidaan myöntää yrityksille, joiden ensisijainen tavoite on ratkaista yhteiskunnallisia tai ekologisia ongelmia ja ne käyttävät myös vähintään puolet voitostaan tähän. Yritys tuottaa lisäksi sosiaalisen median sovelluksia osaksi vanhuspalvelua ja ikääntyvien huolenpitoa. – Iisalmessa nämä asiat ovat paremmin. Sen jälkeen, jos kunto ei riitä kotona kuntoutumiseen, voi potilas tulla Kiuruveden entiselle vuodeosastolle saamaan asianmukaista hoitoa siihen saakka, kun parempi hoitopaikka tai kotona oleminen onnistuu. Tuotimme tietoa mm. Kysin johtajaylilääkäri Jorma Penttinen totesi lahjoitutstilaisuudessa, että taiteella on tutkitusti parantava voima, joten sen avulla syöpäpotilaiden paraneminenkin on todennäköisempää. WellO2 on joka kodin hyvinvointilaite, joka avaa ja kosteuttaa hengitysteitä ja vahvistaa hengityslihaksia. Parin vuoden päästä, kun sova-vuodeosastojen paikkoja mietitään maakunnallisesti, Kiuruvedellä olisi jo kokemusta. SUOMALAISEN Työn Liitto on myöntänyt Suomen Aluetieto Oy:lle Yhteiskunnallinen yritys -merkin. Matka Iisalmeen voisi olla este vierailulle. Sopimuksen myötä Hapella Oy:n myynti tulee kasvamaan. sova-paikkoja. Laitteella on kansainvälinen patentti. Sari Kärkkäinen oli maanantaina Enskassa kahden viikon ikäisen poikavauvansa kanssa. työpaikoista, yritysten tarpeista, koulutustarpeista, viennin kehittymisestä, ulkomaisen työvoiman käytöstä ja tulevista investoinneista. Jaana Lappalainen työstään rahoituspäällikkönä ” Akuuttihoito keskitetään Iisalmeen JAANA SELANDER WellO2-hengityslaite saksalaisille markkinoille lyhyesti KOLJONVIRTA Teatteri Iisalmesta keräsi kesällä hyväntekeväisyysnäytösten lipputuloillaan lähes 14 000 euroa, joka jaettiin kolmen kohteen kesken. aurinkolasit, tietokonelasit, lukulasit, tms... Suomen Aluetieto Oy:n takana on kiuruvetisjuurinen Rauno Jääskeläinen. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti. Aulis Kärkkäinen kehitti laitteesta ensimmäisen prototyypin jo yli kymmenen vuotta sitten helpottaakseen omaa hengitystään. Tule ja valitse omasi!. samassa laajuudessa kuin tällä hetkellä. Soten budjetti on käsittelyssä ensi viikolla yhtymähallituksessa. – Olisi parempi, että vastaanotto olisi Kiuruvedellä, neljän lapsen äiti sanoo. Laitteen käytöstä on hyötyä hengitysvaikeuksista tai pinnallisesta hengityksestä kärsiville, kuorsaajille, ikääntyneille, urheilijoille tai ammatikseen ääntään käyttäville henkilöille, kuten laulajille ja opettajille. Hapella Oy on terveysteknologian yritys, jonka toimitusjohtaja on Ilpo Kuronen. Kärkkäinen on harmissaan, jos Enskan aukiolo supistuu, koska viikonloppunakin tapahtuu äkillisiä sairastumisia. Teatterin työryhmä alkoi heti suunnittelemaan, kuinka teatteri voisi tukea potilaita myös elämysmielessä. luovutti Kysin syöpäosaston infuusioyksikölle 6 867 euroa sekä syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheidensä hyväksi toimivalle Juho-Pekka Salorannan muistorahastolle 3 422 euroa. Pikkarainen lisää, että vasemmistoliitto oli vuodeosaston ”lakkauttamista vastaan valtuuston suunnittelukokouksessa”. Eläkeläinen Tuula Ilvonen on tuohduksissaan vuodeosaston luonteen muuttumisesta, sillä se tarkoittaa sitä, että Kiuruvedeltä siirtyy sairaanhoitajia ja lääkäreitä Iisalmeen ja se syö elinvoimaamme. Suomen Aluetieto rakentaa alueellisia kehitysverkkoja, joissa informaatio kerätään haastattelutiedosta ja ohjataan toimijoille operatiiviseksi tiedoksi. Hengitysharjoituslaitetta valmistava, kuopiolainen Hapella Oy on tehnyt sopimuksen saksalaisen amazon.comin kanssa WellO2 -laitteen myynnistä saksankielisille alueille. Enskassa on ollut asiakkaita noin 15 päivässä, joista noin viisi on ohjattu Iisalmen päivystykseen. Koljonvirta Teatteri on kerännyt rahaa hyväntekeväisyyteen jo muutaman vuoden ajan. Siilinjärveläinen Suomen Aluetieto tekee tärkeää yhteiskunnallista työtä, sillä tietokantaan perustuvien kehitysverkkojen avulla se pyrkii löytämään piilotyöpaikkoja ja näin parantamaan alueen työllisyyttä. Kiurukatu 1, (017) 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Tervetuloa katselemaan! Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Jatkossa vastaanotolle pääsee lauantaina ajanvarauksella, muutamia aikoja on myös lauantaiaamuna yhteyttä ottaville, sunnuntaina Enska on kiinni. Suomen Aluetiedolle Yhteiskunnallinen-merkki teollisuuden yritysselvityksen, jonka tuloksena aluekehittäjät saivat laajaa tietoa yrityskentästä. Olisi melko kohtuutonta siirtää pitkäaikaisasiakkaita Iisalmeen. (017) 752 277 www.kiuruvedennakokulma.fi Hoya iD monitehojen ostajille toiset lasit kaupan päälle! Esim. Hapella Oy lanseerasi Suomen markkinoille hengitysharjoituslaitteen lokakuussa 2016. Enskan aukioloa viikonlopun osalta Kokkosen mukaan vähennetään, koska asiakkaita ei ole ollut riittävästi. Selvitimme, mitkä yritykset kasvavat voimakkaasti, mitkä maltillisemmin ja mitkä ovat taantumassa tai menossa myyntiin ja yrittäjän vaihdoksiin, kertoo yrittäjä Rauno Jääskeläinen. Jos akuuttivuodeosaston pitää keskittyä Iisalmeen, voisi sova-paikkoja tulevaisuudessa olla keskitetymmin Kiuruvedellä. Virranrannan tuleva remontti vaatii väistötilan. – Lauantaille on saatavilla ajanvarausaikoja, mikä on hyvä uudistus, Kokkonen lisää. Rauno Pikkarainen päättelee, että Enskan potilasmääriin on vaikuttanut valinnanvapauskokeilu. – Näkisin, että tämä on pienempi harmi. Jatkossa sairastunut kiuruvetinen voi olla akuuttivuodeosastolla Iisalmessa hoidossa noin 5–6 hoitopäivää. Pikkarainen pelkää, että vuodeosaston luonteen muuttaminen vie Kiuruvedeltä hoitohenkilökunnan perheitä Iisalmeen ja sitä myötä kunta näivettyy. Ei Kyllä 71 % 29 % Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.. 5 Keskiviikko 18. Teimme juuri Varsinais-Suomeen meri-ja autoKIURUVETISJUURISEN keksijä Aulis Kärkkäisen kehittelemä WellO2-hengitysharjoituslaite lähtee Saksan markkinoille. Lisäksi Kiuruveden akuuttiosaston akuuttiluonne on ollut hieman kyseenalainen – akuuttivuodeosastolla yleensä ollaan 5–6 hoitopäivää, Kiuruvedellä keskiarvo on ollut 13 päivää. Suunnitelmat Enskan lopettamisesta viikonloppuisin eivät saa kiitosta muiltakaan akuuttivastaanoton asiakkailta. Viikko sitten tiistaina teatterin johtaja, kiuruvetisjuurinen Ismo Apell työryhmineen Tuntemattoman tuottoja Kysin syöpäosastolle SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Pitäisikö Enskan toimia myös viikonloppuisin. Lisäksi valmistaudumme paremmin soteja maakuntauudistuksen haasteisiin, kun otamme Kiuruvedelle ylikunnallisia ns. Suomen Aluetieto tarjoaa myös pitkäaikaistyöttömille työhönvalmennusta, eläkeläisille koulutusta tietokoneen käyttöön, nettiselaamiseen ja asiointiin ja virikkeitä ajankuluun, viihtymiseen tai seuran etsimiseen yksinäisille. Lisäksi viikonloppuisin ei ole ollut laboratorioeikä kuvantamispalveluita ja lääkäriresurssikin on ollut rajallinen. Yritys on kansainvälistymässä ja neuvottelun alla on yhteistyö myös Pohjoismaissa, Kiinassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa. Alueellisen kehitysverkon kautta organisaatiot saavat käyttöönsä tietoa alueen tarpeista. Kysin syöpäpotilaiden ja heidän perheidensä lisäksi Koljonvirta Teatterin hyväntekeväisyyspotista on annettu 3 422 euroa PohjoisSavon ja Kainuun rintamaja sotaveteraaneille. Yksikkökustannukset kasvavat, kun asiakkaat jakaantuvat Kunnanlääkäreille ja julkiselle puolelle. Ilvonen luovutti kaupungin päättäjille adressin akuuttivastaanoton säilyttämisen puolesta vuoden 2015 lopulla, kun sitä oltiin lakkauttamassa viikonloppujen osalta. Sylissä kahden viikon ikäinen poika
Rakkaamme Saimi Kyllikki Karkulehto o.s. klo 14 1-2 lk sählykerho liikuntahallilla Pe 27.10. Lahjaksi saadaan toinenkin taivaallinen persoona, Pyhä Henki. Ne tekevät Jumalan läheiseksi ja taivaan todelliseksi. Tuon lahjan olivat Pietari ja muut apostolit, reilut sata muuta Jeesukseen uskovaa, ottaneet vastaan tuona helluntaiaamuna. Nämä lahjat toimivat Kristuksen ruumiissa maailmanlaajuisesti tänäkin aikana. Eikä tämä ole jotakin e-mailin roskapostia, vaan Raamattuun kirjoitettua luotettavaa Jumalan sanaa. klo 10 Rapakkojoen porinapiiri, mukana Matti Oikarinen. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. klo 16.00 SANAN VAIKUTUS -tilaisuus, puhuu evankelista Markku Tenhunen. Tämän lahjan vastaanottaja saa myötäjäisinä toisen lahjan. ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan”, Apt.2:38. klo 15 3-4 lk sählykerho liikuntahallilla Kuollut Airi Eliina Marttinen 85 v. klo 17 Naisten Raamattupiiri takkahuoneessa. Oma kassi mukaan. Katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. klo 15 Veisuut Turpeisilla, Meijerikatu 7. www.kiuruvedenseurakunta.fi puh. Pyhän Hengen lahja on annettu opettajaksi, lohduttajaksi, puolustajaksi ja voimaksi kristilliseen elämään ja hedelmän kantamiseen. 13.01.1958 k. Kun te nyt kerran tavoittelette henkilahjoja, pyrkikää saamaan niitä runsain määrin seurakunnan rakentamiseksi. Lämmin kiitos surussa myötäeläneille. Toivo Huttunen Su klo 11 jumalanpalvelus, kuvia Karjalasta, Kaarlo Humaloja ja Tuomo Väisänen Ti 24.10. Kyydeistä Raisa p. klo 18.30 Raamattupiiri ja rukousilta Kiuruveden helluntaiseurakunta puh. Perjantai 27.10. klo 18-19.15 Elsan Pyhäkoulu, os. Rukouspalvelua. ”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme”, Room.6:23. klo 15 Rinnekodin Raamattupiiri Sunnuntai 29.10 klo 10 sanajumalanpalvelus (Monto, Pulkkinen) klo 13 seurat Ry:llä Maanantai 30.10. 16.09.2017 Jäi ahkera työsi muistoksi meille hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Rakkaamme Ari Ensio Ruotsalainen s. www.kiuruvedenseurakunta.fi puh. Sydämellisesti tervetuloa! Työntekijämme Ari Ensio Ruotsalainen s. Syvästi kaivaten Päivi Terhi perheineen siskot perheineen sukulaiset ja ystävät Heittäkää hiljaa arkulle multaa, siellä on ukki, siellä on kultaa. 040 584 7806 www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi Tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita! Vapaaseurakunta, Kiuruveden rukouspiiri Asematie 28 La 21.10. 0400 981 069, Tanja p. 02.11.1945 Pielavedellä k. lokakuuta 2017 Keskiviikko 18.10. klo 18.30 Raamattupiiri ja rukousilta Kiuruveden helluntaiseurakunta puh. klo 10 Kuulonhuollon kerho Ma 30.10. DIAKONIATYÖ Kämäräisen säätiön lasten joulurahan haku 31.10. klo 18 Isko Pappilassa PYHÄKOULUTYÖ Su 22.10. klo 14.30 5-6 lk sählykerho liikuntahallilla Pe 27.10. klo 17 Naisten Raamattupiiri takkahuoneessa. klo 18-19.15 Elsan Pyhäkoulu, os. virasto suljettu klo 8-13. saakka. Kyydeistä Raisa p. 040 584 7806 www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi Tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita! Vapaaseurakunta, Kiuruveden rukouspiiri Asematie 28 La 21.10. 045 6652 888. Lämmin kiitos surussa myötäeläneille. Laulua kaikkein kauneinta laulaa kulkiessaan, samaan lauluun yhtyvät ystävät ja rakkaat kaikki aikanaan. Syvästi kaivaten Päivi Terhi perheineen siskot perheineen sukulaiset ja ystävät Heittäkää hiljaa arkulle multaa, siellä on ukki, siellä on kultaa. 16.09.2017 Kiuruvedellä Taipaleelleen on lähtenyt reissumies, matkalle, josta taivas yksin ties. 017 7700 421 kuolleet perheuutiset seurakunnat Onnea Luukas Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tervetuloa! Sunnuntai 22.10. lokakuuta 2017 6 Keskiviikko 18. klo 9 Pysäkin kohtauspaikka To 26.10. Siunaus toimitettu läheisten kesken. klo 9 Pysäkin kohtauspaikka To 26.10. saakka. klo 10 messu, tuottajien kirkkopyhä (Häyrynen, Pulkkinen). Sen, joka puhuu kielillä, on siksi rukoiltava itselleen myös tulkitsemisen kykyä”, 1.Kor.14:1, 12-13. Niko, Suvi ja Saana EN JUHLI merkkipäivääni. Luupujoentie 316 VARHAISNUORISOTYÖ To 26.10. 16.09.2017 Jäi ahkera työsi muistoksi meille hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Laulua kaikkein kauneinta laulaa kulkiessaan, samaan lauluun yhtyvät ystävät ja rakkaat kaikki aikanaan. 0400 981 069, Tanja p. Toivo Huttunen Su klo 11 jumalanpalvelus, kuvia Karjalasta, Kaarlo Humaloja ja Tuomo Väisänen Ti 24.10. klo 13 sanajumalanpalvelus Sulkavanjärven kyläkirkossa (Häyrynen, Pulkkinen). Ja Hengen hedelmän kasvattamisen lisäksi Pyhä Henki tahtoo jakaa hengellisiä lahjoja: viisauden sanat, tiedon sanat, usko, terveeksitekemisen lahja, lahja tehdä voimallisia tekoja, profetoimisen lahja, lahja arvostella henkiä, kielillä puhumisen lahja ja lahja selittää kieliä, 1.Kor.12: 8-10, 1938 käännös. Pitkäaikaisen työntekijämme muistoa kunnioittaen KPA Unicon työkaverit. 040 5644 562 tai MaijaLeena p. Kumpulainen s. Kumpulainen s. 0400 988 713. Tarjolla naurispuuroa, uutispuuroa, uunijuustoa ja marjakeittoa. Tuotto menee ensi kesän musiikkileirin ja Cantus Firmus –kuoron matkan hyväksi. klo 14 1-2 lk sählykerho liikuntahallilla Pe 27.10. Eivät nämä kaikki ole jokapäiväisiä juuri meidän keskuudessamme, osa toki on. klo 15 Veisuut Turpeisilla, Meijerikatu 7. Pitkäaikaisen työntekijämme muistoa kunnioittaen KPA Unicon työkaverit hartaus Jumalan lahjoja L ahjat ja tuliaiset ovat yleensä mieluisia ja otetaan vastaan kiitollisina. Suurin lahja, elävä taivaallinen persoona, Jumalan Poika. 13.01.1958 k. klo 10 messu, tuottajien kirkkopyhä (Häyrynen, Pulkkinen). Hinta 8 €. 13.01.1958 Kiuruvedellä k. Samoin tekevät tuhannet Raamatun kääntäjät lukuisille kielille vielä nykyaikana. Sydämellisesti tervetuloa! Työntekijämme Ari Ensio Ruotsalainen s. klo 11 jumalanpalveluksen jälkeen naurispuurolounas srk-talolla. klo 10-14 päivärukous Ti 24.10. klo 10-14 päivärukous Ti 24.10. klo 10 Näkövammaisten kerho takkahuoneessa. NUORISOTYÖ Ke 25.10. virasto suljettu klo 8-13. Siunaus toimitettu läheisten kesken. Ari Ensio Ruotsalainen 59 v. Ari Ensio Ruotsalainen 59 v. Rakkaamme Saimi Kyllikki Karkulehto o.s. Se ei olisi lahja, jos voisimme tehdä jotakin sen saamiseksi. klo 10 Näkövammaisten kerho takkahuoneessa. Torstai 19.10. Sanomalehtien Liitto ” 6 Keskiviikko 18. 0400 988 713. Vastuuryhmänä tuottajat. klo 13 Ruoka-apu työttömien ruokalassa. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit. klo 13 Ruoka-apu työttömien ruokalassa. Ti 24.10. Yksi niistä on kirjoitettu Jumalan sana. klo 10 Kuulonhuollon kerho Ma 30.10. HEIKKI KUMPULAINEN Kiuruvesi-lehti on vuoden 2016 paras paikallislehti. 02.11.1945 Pielavedellä k. Oma kassi mukaan. Jumala on suonut ihmisille lukuisia lahjoja. klo 18 Isko Pappilassa PYHÄKOULUTYÖ Su 22.10. 10.10.2017 Kiuruvedellä Kiittäen ja kaivaten Ilmari Marko ja Filippa Helena, Moa ja Jakob sisaret ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Kotipiha hiljainen odottaa nyt turhaan tuttua kulkijaa. Rukouspalvelua. Hinta 8 €. Niko, Suvi ja Saana EN JUHLI merkkipäivääni. 16.09.2017 Kiuruvedellä Taipaleelleen on lähtenyt reissumies, matkalle, josta taivas yksin ties. NUORISOTYÖ Ke 25.10. Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Ti 24.10. Sellainen on koko Raamattu, Vanha ja Uusi Testamentti. Luupujoentie 316 VARHAISNUORISOTYÖ To 26.10. klo 11 jumalanpalveluksen jälkeen naurispuurolounas srk-talolla. klo 15 Rinnekodin Raamattupiiri Sunnuntai 29.10 klo 10 sanajumalanpalvelus (Monto, Pulkkinen) klo 13 seurat Ry:llä Maanantai 30.10. Sitten Pietari saarnasi, että tämä lupaus on tarkoitettu kaikkialla ja kautta aikojen kaikille, jotka ottavat vastaan Jumalan kutsun ja lahjan. Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. Tuotto menee ensi kesän musiikkileirin ja Cantus Firmus –kuoron matkan hyväksi. Keskiviikko 25.10. 10.10.2017 Kiuruvedellä Kiittäen ja kaivaten Ilmari Marko ja Filippa Helena, Moa ja Jakob sisaret ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Kotipiha hiljainen odottaa nyt turhaan tuttua kulkijaa. Jos siitä maksetaan jotakin, se ei ole enää lahja. Rakkaamme Ari Ensio Ruotsalainen s. Ma 23.10. 017 7700 421 kuolleet perheuutiset seurakunnat Onnea Luukas Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Perjantai 27.10. Lämmin kiitos osanotosta. Vastuuryhmänä tuottajat. Voimme vain uskon kautta ottaa vastaan lahjan. Tällaisia lahjoja on tarjolla. Lisätietoa Maritta p. Keskiviikko 25.10. klo 15 3-4 lk sählykerho liikuntahallilla Kuollut Airi Eliina Marttinen 85 v. Taivaspaikkaa ei voi tienata teoilla eikä rahalla. DIAKONIATYÖ Kämäräisen säätiön lasten joulurahan haku 31.10. klo 14.30 5-6 lk sählykerho liikuntahallilla Pe 27.10. 045 6652 888. Ma 23.10. Lisätietoa Maritta p. Tervetuloa! Sunnuntai 22.10. Uraauurtavat Raamatun kääntäjät, kuten Luther ja Agricola, ovat tehneet kansoilleen suuren palveluksen saattaessaan Raamatun kansan kielelle ja samalla kehittäneet yleisen kirjakielen. Mutta Paavali usuttaa: ” Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa. Lahja on vastikkeeton. klo 10 Rapakkojoen porinapiiri, mukana Matti Oikarinen. 040 5644 562 tai MaijaLeena p. 6 Keskiviikko 18. lokakuuta 2017 Keskiviikko 18.10. Lämmin kiitos osanotosta. Torstai 19.10. Vastaanottaja ei maksa lahjasta mitään. Katsomme jälkiä kättesi töiden kiittäen, muistaen, ikävöiden. 13.01.1958 Kiuruvedellä k. klo 16.00 SANAN VAIKUTUS -tilaisuus, puhuu evankelista Markku Tenhunen. Raamatun ilmoituksen mukaan Jeesus on Jumalan lahja ihmiskunnalle. Tarjolla naurispuuroa, uutispuuroa, uunijuustoa ja marjakeittoa. klo 13 sanajumalanpalvelus Sulkavanjärven kyläkirkossa (Häyrynen, Pulkkinen)
Kaikilla oli tuntolevy kaulassa, mutta yhdeltä se puuttui. Uomaan taisteluun osallistui 4/II/JR 39, jonka miehistö oli osaksi muodostettu Kiuruveden reserviläisistä. joulukuuta 1939 ensimmäinen taistelu, jossa oli kaatunut 18 miestä. Se päivä on kiuruvetisille tärkeä. Uomaan taistelussa hän katosi ja julistettiin virallisesti kuolleeksi 14.9.1940. kkk/JR 39:ssä ja muut 4./ JR 39:ssä. Vänrikki Paasion johtama joukkue joutui saarroksiin ja teurastettiin lähes viimeiseen mieheen. Heistä yksi taisteli 2. myös miehille Tule valitsemaan omasi Tarjous –25 % silmälaseista, (kehys+linssit) voimassa 26.-30.10.2017. Tulikasteesta tuli verinen. Peräytymisvaiheessa ryssä oli päässyt yllättämään ja kolmisenkymmentä miestä oli jäänyt taistelupaikalle, osa ehkä haavoittuneina. 17) toimittamassa kirjassa ”Isiemme sotataival talvija jatkosodassa” kerrotaan Uomaan taistelusta seuraavasti: “5.12. Armeijassa hän oli saanut pikakiväärimiesja tarkka-ampujakoulutuksen ja oli ratsumies. IRMA TIKKANEN Uomaan taistelu 4.12.1939 oli Kiuruveden miehille tuhoisa Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Uomaan taistelussa kaatuneiden, kadonneiden ja kentälle jääneiden kiuruvetisten miesten määrä on tällöin 28. (propatria.fi/Talvisodan upseerit) Jukka Saastamoisen (2016, s. Uomaan ja valtakunnan rajan välissä oli vihollisen valloittama Käsnäselän kylä, jota kohti 4. Talvisodan jälkeen, ilmeisesti vuonna 1941, mummoni oli saanut päiväämättömän kirjeen, jossa ilmoitettiin, että Aarnen luut ovat löytyneet. Kiuruvedelle lähti 26 suruviestiä. Talvisodan alla oli muodostettu ratsuväkiprikaati. Kiuruveden pojat kertoivat, että edellinen päivä oli ollut Hännisen komppanialle raskas. Talvisota alkoi 30.11.1939. Vihollinen ei ollut siirtänyt ruumiita minnekään. lokakuuta 2017 Sateinen aamu syyskuussa Kuva: Seija Kärkkäinen historiaa luonnon mukana T änä vuonna vietämme Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlapäivää. NYT 4.12.2017 Uomaan taistelun 78-vuotispäivänä ja 6.12.2017 Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlapäivänä voimme muistella Uomaalla ja muualla kaatuneita, kadonneita ja kentälle jääneitä kiuruvetisiä nuoria miehiä heidän tekemistään kallisarvoisista uhrauksista isänmaamme itsenäisyyden turvaamiseksi. Heillä oli ollut siellä 4. Hänet tunnistettiin nahkapuseron perusteella. Aarne lienee ollut noiden Uomaan petäjikkörämeeltä löydettyjen vainajien joukossa. Talvisodan alla 14.10.1939 hänet oli määrätty 4/II/JR 39:ään. klo 12-17 Syksyn mallistot nyt parhaimmillaan! Maahantuojan edustaja esittelemässä! Oxibis, Exalto, Traction produktion, ym. 7 Keskiviikko 18. komppania sai käskyn hyökätä. 131) SETÄNI Aarne oli syntynyt 26.07.1914 Kiuruvedellä. Kiuruveden miesten tuho oli ensimmäinen kerta talvisodassa, kun saman pitäjän miehiä meni monta samalla kertaa. komppania kuului, sai joulukuun 1939 alussa marssikäskyn Uomaan kylään, joka sijaitsi Laatokan pohjoispuolella. Komppania menetti taistelussa 27 miestä kaatuneina ja kadonneina, 19 heistä jäi kentälle. Aarnen hautakivi on sankarihautausmaalla, mutta hautauspäivämäärää ei löydy seurakunnan kirjoista eikä myöskään tietoa siitä, milloin muut petäjikkörämeeltä löydetyt vainajat haudattiin Kiuruveden sankarihautausmaahan. Rykmentin II Pataljoona (II/JR 39), mihin myös 4. Aarnen joukkosastona oli 1/ HRR, Lappeenranta ja hänellä oli ns. Komppania juuttui runsailla konekivääreillä varustetun vihollisen tuleen. Kansallisarkiston tietokannan mukaan hautauskunnaksi ja hautausmaaksi on merkitty Kiuruvesi. Kahdeksan miestä kaatui ja kahdeksan muun miehen ruumiit jäivät kentälle tai tuhoutuivat. Heti sodan viidentenä päivänä kiuruvetiset miehet joutuivat tuhoisaan taisteluun Uomaalla. Vetäydymme Syskyjärven tietä Mitron tienhaaraan, kun Uomaalta päin tuli Jääkärirykmentti 39. Se oli järkyttävä tieto, kun meillä ei vielä ollut tappioita.” Samassa teoksessa jatkosodan ollessa meneillään 19.8.1941 kerrotaan: ”Joukossa oli talvisodan käyneitä miehiä, jotka lähtivät käymään Uomaalla. Niin nämäkin miehet pääsivät sieltä oman kirkkomaan multiin.” (Saastamoinen 2016, s. (017) 752 277 www.kiuruvedennakokulma.fi Tule katselemaan! OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Kiurukatu 1, (017) 752 277 Palvelemme ma-pe 8.30-17 KEHYSUUTUUKSIA SUORAAN PARIISISTA torstaina 26.10. Vainajat lepäsivät vielä kaatumapaikoillaan petäjikkörämeellä. Loppuvuonna 1941 hänet on todennäköisesti haudattu Kiuruveden sankarihautausmaahan muiden Uomaalla kadonneiden ja löydettyjen Kiuruveden miesten kanssa. Lisäksi 12 miestä katosi ja julistettiin myöhemmin virallisesti kuolleiksi. ”luurankotakki”. Kuolihan talvi-, jatkoja Lapin sotien seurauksena 531 kiuruvetistä miestä joko kaatuneina, kadonneina, kentälle jääneinä, haavoittuneina tai muista kuin vihollistoiminnasta johtuneista syistä (Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet -tietokanta/Arkistolaitos)
Pistäydyimme myös presidentti Johannessonin Bassasstadirin asunnon pihapiirissä. Reissuilla on ollut tuttuja mukana ja uusia tuttaviakin on tullut. Lokakuun alussa tehdyllä matkalla oli mukana 34 innokasta matkalaista. LAINA HEINOSELLA on pitkä suhde Kiuruvesi-lehteen. Perusteluissaan raati totesi muun muassa, että Kuopion alueen hakemus osoittaa sitoutumista alueen monipuoliseen ruoantuotantoon sekä yhteyden säilyttämistä paikalliseen luontoon ja perinteeseen. Laina Heinonen kertoi olleensa aikaisemmin lehtemme lukijamatkoilla Alanyassa, Kroatiassa ja Amsterdamissa. Jo lentokoneen laskeutuessa katseltiin ikkunoista ihmeissään, että kuuhunko sitä tultiin. Mieheni Erkin kanssa vaihtelemme sivuja ja keskustelemme jutuista. lokakuuta 2017 Lukijamatkalla sumujen ja satujen saarella ISLANTI Kiuruvesilehden kahdeksas lukijamatka suuntautui Islantiin. – Tykkään tämmöisistä matkoista, joilla on järjestettyä ohjelmaa. Muistilista ja rivi-ilmoitukset ovat minulle tärkeitä, ne katson heti aamulla ja sitten illalla ennen nukkumaan menoa luen koko lehden kannesta kanteen. Laina Heinonen ” AIRI LESKINEN Pohjois-Savosta Suomen ensimmäinen eurooppalainen ruokamaakunta Mykyrokka liittyy savolaiseen ruokaperinteeseen. Tämä reissu on ollut ihana, paras kaikista, ihan oikea luonnon ihme. Ympärillä näkyi vain tummaa laavaa, siniharmaata merta ja valkoista jäätä, kaukana horisontissa siinsi korkeita vuoria. KUOPION alueelle on myönnetty European Region of Gastronomy -status vuodelle 2020. Tämä reissu on ollut todella ihana, paras kaikista, ihan oikea luonnon ihme. – Kun opin ensimmäisellä luokalla lukemaan, niin sen jälkeen olen lehden lukenut, kotiin se on aina tullut. PAAVO NISKANEN (kuvassa) kertoi olleensa luurissa kiinni heti saman päivän aamuna, kun Islannin matka julkistettiin. Matkamme retket suuntautuivat Reykjavikin ympäristöön. Ulkoasu on miellyttävä ja selkeä, jutut kiinnostavia, minä tykkään. Satumainen maisema keskellä laavakenttää toi mieleen menneiden aikojen islantilaiset saagat eli sadut, joiden mukaan menninkäiset asuvat kivissä ja vuorissa ja saattavat välillä sumuisina päivinä tulla näkösälle. 8 Keskiviikko 18. European Region of Gastronomy -toiminnan taustalla on eurooppalaisten alueiden ja tutkijoiden sitoutumaton ICGAT-verkosto, joka edistää ruokakulttuurin, matTIINA KILVENSALMI Retkille lähdimme aina aamutuimaan, kun sumu vielä riippui vuorten rinteillä. Eurooppalaisen alueen gastronomista asemaa hakivat yhdessä ProAgria Pohjois-Savo, Kuopion kaupunki ja Savonia-ammattikorkeakoulu. European Region of Gastronomy -palkinnon myötä Kuopion alue liittyy eurooppalaiseen verkostoon, joka koostuu elintarvikematkailu. – Matkatoimistossa sanoivat, että eivät he vielä ole edes ehtineet perustaa tiedostoa matkaa varten, mutta ottivat kuitenkin varauksen vastaan. Ensimmäiseksi teen yleissilmäyksen ja kakkossivulta luen, jos on jonkun tutun kirjoitus. Islannissa olen aina halunnut käydä ja nyt se toteutui. Nämä ovat semmoisia virkistysmatkoja, mielestäni on oikein hyvä, että lehti näitä järjestää, tuumasi Laina Heinonen. Mielestäni lehti on mennyt koko ajan hyvään suuntaan, kehittynyt edukseen kaikin puolin. Yhdeksänhenkinen asiantuntijajury kokoontui Kuopiossa kesäkuussa 2017 arvioimaan pohjoissavolaisten hakemuskirjan. Järjestelyt ovat kaikilla lukijamatkoilla olleet aina hyvät, kuljetukset Kiuruvedeltä asti. PUHEENAIHE matkakertomus ATLANTIN valtameren ja Norjanmeren ympäröimä Islanti hurmasi lehtemme lukijamatkalaiset. Jo monta vuotta sitPLAY video verkossa kailun, taiteen ja kulttuurin yhteistyötä. Tutustuimme Krisuvikin kuumiin lähteisiin ja Kleifarvatn-järveen, näimme asutusta keskellä laavakenttää, uiskentelimme Blue Lagooniin -kylpylässä, kiersimme ”Kultaisen kolmion”, missä ihmettelimme Gullfossin putousta, geyshireitä ja Pingvellirin kansallispuistoa. Tunnustus luovutettiin Suomen suurlähetystössä Brysselissä pidetyssä tilaisuudessa viikko sitten. Kaikki oli savoksi sanottuna aakeeta laakeeta kuin Pohjanmaalla, eriväristä vain. Reykjavik on pieni kaupunki, suunnilleen Kuopion kokoinen. Viimeisenä päivänä osa porukasta osallistui valassafarille, jolla oli jokunen ”sinttikin” kuulemma nähty
Suomen voittaessa MM-kultaa jääkiekossa biologiantunti vaihtui kisakatsomoksi. Ystäväni kanssa laskeuduimme rappusia pitkin kuin aidot spaissarit Wannaben soidessa taustalla. – Tämä on nyt kolmas matkamme, Kiuruvesi-lehden Alanyan matka pari vuotta sitten oli ensimmäinen ulkomaanmatkamme. RuokaSavo-hanke jatkuu vuoden 2018 loppuun asti. Tekniikalle kannattaa antaa mahdollisuus, mutta sen orjaksi ei kannata ruveta. KOLUMNI TIINA KILVENSALMI tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi 90-LUVULLA kaikki oli paremmin. Videota katsellessa ei voi kuin hymyillä. Moni haaveili palaavansa takaisin tuohon kalliiseen, kauniin karuun maahan, jossa ihminen todella tuntee oman pienuutensa. Työ on jo aloitettu EU:n maaseuturahaston turvin RuokaSavoja Premium-hankkeissa. 9 Keskiviikko 18. Rakennamme paikallisesti ja kansainvälisesti tapahtumaohjelman, joka kannustaa ihmisiä arvottamaan paikallisia tuotteita ainutlaatuisina myyntituotteina. On hurjaa seurata, mitä vauhtia tekniikka kehittyy, mutta mörkönä sitä ei kannata pitää. Tuuli lepatti hiuksissa, kun ajoin mopollani lemmikkirottani punaisen anorakin taskussa. Paavo kertoi aloittavansa lehden selaamisen takaapäin, lukevansa urheilujutut ja tykkäävänsä vitseistä. Onhan tekniikassa, somessa, digissä ja muissa vaaransakin, mutta järki-ihminen tuskin muuttuu somezombieksi. Ensi vuoden alusta meille tuleekin sitten vain ainoastaan Kiuruvesi tilattuna. lokakuuta 2017 Lukijamatkalla sumujen ja satujen saarella GEYSHIRIT Kiuruvesi-lehden lukijamatkalaiset ja matkaoppaat geyshireillä. Moni sanoikin haluavansa palata takaisin tuohon ihmeelliseen maahan, jossa ei ole kaivoksia eikä muita luonnonvaroja, kuumaa vettä vain. Viimeksi muistelin niitä aikoja katsoessani YouTubesta Disco 1993 Kiuruvesi -videon, jossa kansa on kokoontunut tanssimaan ysärihelmiä. Mutta kyllä tämä Islannin reissu oli sitten se huippujen huippu, tämän minä muistan kyllä aina, kehuu Paavo. Niinköhän tuossa kävi meillekin. Yhteisenä tavoitteena on tehdä Pohjois-Savosta valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnettu ruokamaakunta. Niin paljon se on hyödyttänyt meitä. Maahan, joka asutettiin viimeisenä Euroopassa ja itsenäistyi vuonna 1940 Tanskan vallan kestettyä 600 vuotta ja jossa oluen myyntikin sallittiin vasta vuonna 1989. VAIKKA 90-luku tuntuu nyt iki-ihanalta, ei minua haittaa ollenkaan, että eletään 2010-lukua. Onneksi maailma muuttuu ja me muutumme mukana. – Mistä ihmeestä te aina niin hyviä vitsejä keksittekin! Tykkään myös henkilöjutuista ja hauska on ollut myös lukea niitä maailman uutisia savonnettuina, kiuruvetisestä vinkkelistä. Taskussani ei ollut koko maailma, vaan vihreä Zelda-pelikonsoli. Kiuruvesi-lehden lukijamatkat ovat huippuja, hyvät oppaat ja järjestelyt. Monen verkkareissa oli varmasti kolmekin raitaa, mutta minulle riitti alkuun kaksikin. Todella paljon odotin tältä reissulta, mutta vielä paljon, paljon enemmän minä sain, summaa Paavo tuntemuksiaan tulomatkalla bussissa. Tiistaisin aina sanon, että huomenna se on Kiuruvesi-lehtipäivä. Pyrimme tukemaan uusia ruoka-alan startup-yrityksiä ja luovan turismin sekä elämysmatkailun tarjontaa, tekemään siis uusia vastuullisia talousmalleja, kertoo kv-koordinaattori Ilona Sares ProAgria Pohjois-Savosta. Täytyy myöntää, että olen totaalisen ulkona snäpeistä ja muista. RuokaSavo -hanke on uusia ideoita ja uusia elinmahdollisuuksia PohjoisSavoon tuova kolmivuotinen kordinaatiohanke. Aika kultaa muistot. Onkin sanottu, että Islannin matkalta jokainen palaa parempana ihmisenä. –Kyllä se on mulle ykköslehti, muut kaikki tulevat kaukana perässä. Laina Heinonen Gullfossin putousta ihailemassa. Todella upea 90-luku. 90-luku on nostalginen muisto menneisyydestä, johon palaan aina kuullessani ysäriä. AIRI LESKINEN KLIK kuvia verkossa ja luovien alojen yhteistyön ammattilaisista. Hienoja kohteita osaatte valita ja järjestelyt hoidatte erinomaisesti. Itse kun kasvoin aikana, jolloin oli hienoa omistaa banaanipuhelin ja pelata matopeliä. Pohjois-Savosta Suomen ensimmäinen eurooppalainen ruokamaakunta Blue Lagoonissa kylpijät saivat kasvoilleen 15 vuotta nuorentavan naamion. Liikuntatunneilla ärsyttivät kaksiraitaisten nappiverkkarien alimmat nepparit. Laavakenttien rikintuoksuinen ilmakin on todella raikasta ja kevyttä hengittää. Toiminnan pohja ja perusta ovat Pohjois-Savon vahva perusmaatalous ja siitä kumpuavat laadukkaat elintarvikkeet. VAJAAN viikon reissun aikana saimme perusteellisen katsauksen Islantiin, vaikka paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta. ten tästä haaveilin ja kun toissa kesänä kuulin, että reissu saattaa toteutua sanoin heti, että sinne minä ainakin sitten lähden. – Yhdessä kehitämme vastuullisia malleja matkailuun ja elintarviketalouteen. Paavo Niskanen kertoi Kiuruvesi-lehden olevan hänelle hyvin tärkeä. Televisiosta katsottiin porukalla Hugo-peikon televisiopeliä ja nauhoitin lähes kaikki Kullannuppu (Blossom) -sarjan jaksot VHS-kaseteille. Elämä 90-luvulla oli yksinkertaista ja helppoa, johtunee siitä, että elin silloin lapsuuttani ja teini-ikää. Hiukset sidottiin tyylikkäästi jenkkihuivilla ja kouluun laitettiin ruutupaita. Paavo Niskaselle ulkomaanmatkailu ei ole ihan jokapäiväistä herkkua, ei edes jokavuotistakaan
KIURUVEDEN Työttömien yhdistys jakaa EU:n ruoka-apua kahdesti vuodessa. Anneli Kumpulainen ottamassa lihasäilykkeitä.. Sinä saat nyt, mutta muista ummistaa silmäsi, kun minä vähän koplaan rahaa vuorollani. Samalla ajalla vuokrat ovat nousseet. Joukossa oli niin lapsiperheitä kuin eläkeläisiä. – Myyjän eläke ei ole kovin iso, vaikka töitä tuli tehtyä 40 vuotta. Ruoka-avun järjestävät yhteistyössä seurakunnat ja Päiväkeskus Pysäkki. Yksi henkilö sai neljä lihasäilykettä, kaksi hapankorppupakettia, kolme pussia makaronia, kaksi pakettia mysliä, kaksi pakettia puurohiutaleita, yhden pussin sämpyläjauhoja, yhden pussin vehnäjauhoja, kolme pakettia maitojauhetta, kaksi purkkia hernekeittoa ja neljä pussia pastaa juustokastikkeella. Eläkeläiselle yhdistystoiminta tuo mielenvirkinettä, mutta toimintaamme kaivataan lisää nuorempaa väkeä, kertoo yhdistyksen rahastonhoitaja Veikko Niiranen. TARINA kaksi: Tupakkapaikalla kuulee parhaat jutut, on ´Loka´Laitinen kirjoittanut aikoinaan. ” Talkoolaiset Vilho Laukkanen ja Antero Loivarinne jakoivat EU-ruoka-avun elintarvikkeita Helluntaiseurakunnan tiloissa. ja joka vuosi vuokrat ovat kohonneet alimmillaankin 2,7 prosenttia ja yleisimmin yli kolme prosenttia. lokakuuta 2017 TALOUS HELLUNTAISEURAKUNNAN alaovelle kertyi torstaiaamuna jono, kun EU:n ruoka-apua jaettiin sitä tarvitseville. Osingonjako on kasvanut vuoden 2004 5,7 miljoonasta 2015 maksettuun 37 miljoonaan. – Nyt täältä lähtee hymyssä suin. Itsekin mietin ilkiääkö ruokaa hakea. Kyllä sitä ensimmäisellä kerralla mietti, että ilkiääkö tänne tulla ollenkaan. Arto Tapaninen on ollut sairauseläkkeellä kuusi vuotta saatuaan aivoinfarktin. Silloin kiinnijääminen on lähes mahdotonta, koska sinulla löytyy ammattiveljiä ja puolustajia eduskunnasta ja varmaan virkamieskunnasta lähtien, koska Hyvä veli –verkosto toimii aina. Vuokrista pääosan maksaa Kela, eli osingot ovat tulosiirtoa valtion verorahoista ammattiliitoille. Lomarahat voi vaihtaa lomapäiviksi ja lomapäiviä tulee lisää 24,5 päivää ja siihen päälle valtion työntekijöiden keskimääräiset sairaslomat 20 päivää ja kaikille kuuluvat kymmenen palkallista juhlapyhää. Tästä sai hernekeittoa ja hapankorppuja voi syödä säilykelihan kanssa, suunnittelee Pennanen. RAIMO TUORINIEMI Kirjoittaja on kiuruvetinen yrittäjä. Elintarvikkeita jaettiin noin 2500 kiloa. Kolmekymmentä vuotta töissä ja lähes viisikymmentä vuotta eläkkeellä, se on miehen kohtalo, koska hän on hyväkuntoinen ja pitkäikäistä sukua. SYKSYN ruokajaossa elintarvikkeet jaettiin omiin kasseihin. TIINA KILVENSALMI toiset, että mitä se tuokin täällä tekee. Kannattaa näiden etujen takia VR:n työntekijöiden lakkoillakin ettei kilpailijoiksi tule yksityinen, sillä tuskin yksityinen suostuu maksamaan tällaisia etuja. Oli heinäkuun alkua. Erkki Pennanen haki eu-ruokaapua kahden hengen talouteen. ”Vaimon veli jäi kesälomalle ja menee töihin jälleen syyskuun lopussa.” Mies oli ottanut vuosilomaa ja vaihtanut lomarahat lomapäiviksi, joten hän on neljä kuukautta täydellä kuukausipalkalla lomalla. Olen mukana vapaaehtoisena, keitän talkoolaisille kahvia ja puran laatikoita. – Eläkkeet ovat pienet. Hän ei ollut ensimmäistä kertaa ruoka-apujonossa. Kun yksityinen firma on tarpeeksi iso, se alkaa toimia samoin kuin valtiokin. Sain myös luvan viedä ruokaapua yli 80-vuotiaalle, kun hän ei itse päässyt tänne. Hyvillä mielin täältä ruokajakelusta lähtee. Televisiossa taas on meneillään sarja ´Eksoottiset junamatkat´, jossa mennään harvinaisempia matkoja maailmalla. Joku voi saada yksinään sen eläkkeen mitä me mieheni kanssa kahdestaan. Samassa yhteydessä ilmeni, että kyselyn allekirjoittajat olivat saaneet vaalitukea Rautatien työntekijöiden liitoilta keskimäärin 5000 euroa, joten sen lauluja laulat, jonka rahoilla rellestät. KUN varastaa, pitää varastaa ammattitaidolla ja mieluummin valtion varoista. Se on omistukseltaan kasvoton, siltä on helppo viedä. Loput 500 kiloa jaetaan Työttömien ruokalassa Puistonkulmassa. ”Ruoka-avustuksen hakeminen ei ole häpeä” TIINA KILVENSALMI RUOKAKASSIT Erkki Pennanen ja Arto Tapaninen hakivat Kiuruveden Työttömien jakamaa EU-ruokaapua Helluntaiseurakunnan tiloista. Äkkiä pääsemme sataan palkalliseen päivään, jotka työnantaja maksaa kotona oleilusta. Minulle VR:n työntekijöistä tulee ensimmäiseksi mieleen kaksi tarinaa. Jokainen sai elintarvikkeita perheen koon mukaan. RAUTATIET ovat olleet viime vuosina vakiouutinen mediassa. Me pakastamme ne ja jaamme. Aikamoista junailua siis. On hyvä, että näitä jakeluita järjestetään, Tapaninen kiittelee. 2009 vuokrankorotus oli peräti 6,4 prosenttia. Rahakin. 10 Keskiviikko 18. – Vaimo pääsee leipomaan jauhoista monenlaista. Joko junat eivät kulje lumen, lakon, pakkasen tai jonkin muun syyn takia tai ovat ainakin hyvän tovin myöhässä. Talomme takapihalla, tupakkapaikalla, naapurini kertoi kuusi vuotta siten, että hänen vaimonsa veli on VR:llä töissä. Viidentoista vuoden työuran jälkeen valtiolla on lomapäiviä 49 kappaletta ja lauantait eivät ole lomapäiviä niin kuin yksityisellä, joten lomia tulee 10 viikkoa. SAK:n liitot junailevat valtion rahoista aikamoiset osingot. Toisella kerralla jo helpotti, ei tänne tuleminen ole mikään häpeä, sanoo Pennanen. – Kaupat lahjoittavat meille ruokaa kolme kertaa viikossa. Tarina yksi: Olin kummipoikani rippijuhlilla kolme vuotta sitten Hämeenlinnassa ja siellä kahvia hörppiessämme vastapäätäni istui kummipojan isän eno. Kun hän kertoi elämästään, mieleeni jäi, että hän oli jäänyt eläkkeelle 53-vuotiaana, niin kuin VR:llä oli tapana ja on lähes sitä vieläkin. Hänellä oli ikää lähes 80 vuotta. Työttömien ruokalasta jaetaan ruoka-apua vähävaraisille joka toinen viikko. Tämä on suuri apu myös yksin elävälle vanhukselle, kertoo Kumpulainen. Vaalituet sentään ovat julkisia, lobbareiden nimet pannaan silppuriin päivittäin. Hän haki ruokaa kolmihenkiselle perheellensä. Hän oli siis eläkkeellä. Teen vapaaehtoistyötä sydämelläni, kertoo Maija Marin. VVO maksoi osinkoja viime vuodelta muhkeat 50,3 miljoonaa euroa. Junailua Kun varastaa, pitää varastaa ammattitaidolla ja mieluummin valtion varoista. Nykyään ruoka-apua haetaan noin 80-90 hengelle. Anneli Kumpulainen haki ruoka-apua kahden hengen talouteen. Ammattiliittojen pääosin omistama VVO vuokraa asuntoja kansalaisilleen. Nyt ruoka-apua haki 153 henkilöä. Ajattelin että katsooko RUOKAJAKO Kiuruveden Työttömien yhdistys jakoi viime viikon torstaina EU:n ruoka-avun elintarvikkeita 2500 kilon edestä 153 kävijälle. Eläkeläinen Erkki Pennanen auttoi Arto Tapanista kantamaan ruokakasseja. – Täällä näkee, että ruoka-avulle on tarvetta. Valtion työpaikoilta häipyy työkalut omiin varastoihin ja kaikki mikä on irti, häviää jossakin aikataulussa, kun kukaan ei sitä kaipaa. EDUSKUNNASSA oppositio järjesti välikyselyn VR:n yksityistämisestä
Varastossa olevat kesärenkaat poistohinnoin! Euromasterin edustaja paikalla esittelemässä renkaita HYVISSÄ KÄSISSÄ euromaster.fi Palveleva Rengasliike EURORENGAS Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. saat ne nyt remonttihintaan. Hanki talvirenkaat ajoissa, saat ne nyt remonttihintaan. 017 752 310 Aja turvallisesti syksyn sateilla. KIURUVEDEN RENGASPÄIVILLÄ REMONTTITARJOUKSIA! Vietämme rengaspäivää torstaina 19.10. Tule ja kysy tarjous! Pian on talvirenkaiden aika. lokakuuta 2017 Pian on talvirenkaiden aika. Tarjolla hernesoppaa + lettuja Euromaster-partner KIURUVESI Teboil M Huuskonen Ky Niemistenkatu 16, puh. 040 8432 708 Avoinna: ma-pe 8-17, la 10-13 Esittelyssä renkaat henkilöautoihin Raskaanpuolen renkaissa maatalouteen Kuorma-autopuolella Gaius Poikonen esittelee GOODYEARIN kuorma-autorenkaat Lisäksi kuorma-autopuolelle varastossa AEOLUS talvivetosta sekä etusta sekä kauttamme: Kahivija makkaratarjoilu kumpanakin päivänä! Kahivija makkaratarjoilu kumpanakin päivänä! RENGASMARKKINAT Viljo-tavaratalolla / Eurorenkaalla Pe 20.10.2017 klo 9-16 La 21.10.2017 klo 10-14 Hovinpelto 3 (entiset kirjapainon tilat) Esittelijänä Teemu Kakko Renkaista rajuja tarjouksia laskemassa Pasi Toppinen p. Kiuruvesi-lehden lukijaraati 2016 ”. 11 Keskiviikko 18. 040 8432 708 Tee talvirengaskaupat halvoilla ennakkohinnoilla! Tee talvirengaskaupat halvoilla ennakkohinnoilla! Kävijöiden kesken arvotaan henkilöauton TALVIRENGASSARJA ALLE ASENNETTUNA! Kannattaa tulla kauempaakin!! Lasipuolella pilkington tuulilasit markkinapäivinä -15% VOIMAPESU-pesuaine 5L 10€ norm 15.90 TUULILASINPESUNESTE 10 € 3kpl Tavaratalos ta kaasuista tarjouksia laskemassa Risto Mehtälä Lehden kantava voima on kiuruvetisyys. klo 9 alkaen, TERVETULOA! Huoltamo avoinna klo 6–20
Hän on kutonut nyt putkeen jo kolmatta viikkoa, sillä puissa on tuloillaan useampi matto. Tuvassa on tällä hetkellä kutomani matot. – Minulla on siellä kahdeksan kertaa kahdeksan tupa ja muut tilat, niin siinä on riittänyt lattiapintaa matoille. Ensimmäisen maton Autio kutoi Kiuruvesi-mattomallia mukaillen. En osaa yhtään sanoa, montako mattoa olen elämäni aikana kutonut, mutta metrejä on varmasti yli 100, jos ei jopa 200, miettii Autio. Lienee äiti istuttanut kipinän Annelille jo tyttösenä. Kipinän lisäksi käsitöiden tekemisellä on hänelle myös sosiaalinen merkitys. Hän on kutonut kotiinsa useamman räsymaton. – Tämä neuvonta-asema on niin terapeuttinen, että on tullut ihan hiSUOMI 100 juhlavuoden mattomallin on Taito Ylä-Savolle suunnitellut kiuruvetinen Silja Ruotsalainen. Anneli Autio ”. Valkoinen väri muistuttaa siitä, että maamme on poikkeuksellinen jääkauden muokkaama maa. Hänelle käsitöiden teko on tarvelähtöinen harrastus ja elämäntapa. – Tein koiralle isoäidin neliöistä alustan koppiin ja siinä käytin erilaisia muovisuikaleita. Kutomaan tulleet rouvat keskustelevat niitä näitä kudonnan lomassa. Kutomisvaiheessa hän lisäsi vihreän eri sävyjä pehmentämään kontrastia. Portaiden yläpäässä aukeaa pieni myymälä sekä oikealla kädellä sali, jossa on mattopuut poikineen. Kierrätysmateriaaleista Autio on työstänyt myös erilaisia tarve-esineitä. ANU LAITINEN Mattojen teko ei ole vain ”tekemistä”. Nyt mattoa kudotaan ympäri Ylä-Savon kuntia. Hänen tuli suunnitella matto Suomi 100 -juhlavuoden hengen mukaisesti. – Matto kuvaa suomalaista maalaismaisemaa: niittyjä, soita, peltoja, järviä, jokia ja metsää, sitä miltä ne näyttävät ilmasta käsin. Eläkkeellä oleva Anneli Autio (74) on tullut Rapakkojoelta taajamaan jatkaakseen mattotrilogian tekoa. Minulle oli heti selvää, että väreinä olisivat valkoinen, sinisen eri sävyt sekä raikas vihreä, Ruotsalainen kertoo. KÄSITÖISSÄ ja matoissa Autio saa inspiraation tarpeesta. Vanhasta tavarasta syntyy aivan uusi tuote. Sehän vain passaa ja ilolla teen sinisestä, sillä olen mieltynyt sinisen sävyihin itsekin. Autio kertoo tekevänsä nämä kolme mattoa nuorelle parille tupaantulijaislahjaksi. – Olen kutonut mattoja sukulaisille ja tuttaville lahjoiksi, tuliaisiksi sekä pyynnöstä. Vuoden vaihteen jälkeen tein muutamia luonnoksia paperille piirtäen. AUTIO kertoo olleensa lähestulkoon aina innostunut käsitöiden tekemisestä. Ajattelin, että se kestää eikä ainakaan homehdu ulkokäytössä. Kierrätysmateriaaleissa Autiota kiehtoo ajatus uuden luomisesta. Kotiin jos teen mattoja, niin saatan käyttää vanhojakin materiaaleja. – Sain tehtävänannon Taito YläSavon toiminnanjohtaja Eija Rasaselta. Matoissa hän kertoo käyttävänsä kierrätysmateriaaleja aina tilanteen mukaan. Tuvan pitkien mattojen pituus on Aution mukaan noin seitsemän metriä ja lyhyemmätkin yli neljä metriä. – Kuvio on suunniteltu siten, että mallista voi tehdä lyhyemmän tai ANU LAITINEN Silja Ruotsalaisen suunnittelemaa Suomi 100 -juhlamattoa kudotaan ympäri Ylä-Savoa Silja Ruotsalainen sunnitteli Suomi 100 -maton Taito Ylä-Savo ry:lle. Kaksi lyhyttä ja kolme pitkää, Autio kertoo. Vihreän sävyt edustavat metsiä sekä kevään vehreyttä, Ruotsalainen kiteyttää. Toinen matto on tulossa heti perään. Kiuruveden käsityökeskuksen neuvoja Silja Ruotsalainen sai viime vuoden lopulla mieleisen tehtävän. Käsityökeskuksen Silja Ruotsalainen neuvoo kutojia tarpeen tullen. – Toiveena heillä oli, että mattoja ja värinä siniset sävyt. – Värin, mallin sekä materiaalivalinnan sanelee tarve ja tila, mihin tekemäni matto tai käsityö on tulossa, kertoo Anneli Autio. Yksi on jo tehty samaan loimeen ja se on rullalla mattopuissa. Materiaalina matoissa on kestävä ja laadukas trikookude. Sinisen sävyt tuovat esille tuhansien järvien, jokien ja vesistöjen sekä sinisen taivaan sävyjä. Käsityökeskuksesta on tullut hänelle kuin toinen koti. MATTOPUIDEN vaimea pauke kuuluu Kiuruveden käsityökeskuksen eteiseen. lokakuuta 2017 KULTTUURI Mattojen kutominen on terapiaa KUTOMINEN vie koko käden, kun sille antaa pikkusormen. Luonnostelujen jälkeen Ruotsalainen kutoi mallimaton. Osa siitä juontunee hänen äitinsä karjalaisista juurista. Projektin värit ovat sinisen eri sävyt. Matto on mitoiltaan 90 senttiä leveä ja pituutta sille voi kutoa niin paljon kun kutoja itse haluaa. ANU LAITINEN kä tölkkien nipsuja. Materiaaleina hän on käyttänyt muun muassa kahvipusseja se12 Keskiviikko 18. – Pidän kierrätysmateriaalien käytöstä, mutta teen nämä matot aivan uusista kuteista, sillä ne ovat lahjaksi menossa. Anneli Autio on kutonut ainakin yli 100 metriä räsymattoa jos ei jo 200 metriä
– Olemme saaneet muutamia töitä kilpailuun, mutta toivoisimme vielä muitakin mukaan, Ruotsalainen kannustaa. 13 Keskiviikko 18. Kilpailutyön tulee olla kilpailijan oma ja ennen julkaisematon, se voi olla myös opiskelutyö. Siellä opetetaan esimerkiksi ihan käsien pesua. JUHLAVUODEN kunniaksi käynnissä on myös Suomi 100 vuotta -päähinekilpailu, johon voi osallistua vielä lokakuun loppuun asti. – Vaikka kyseessä on vain matto, niin se on haasteellinen. Kilpailun tavoitteena on löytää Suomi 100 –juhlavuoden päähine kuten pipo, huivi tai hattu. Hänelle on tärkeää, että esimerkiksi räsymaton luonne säilyy. Täällä on niin mukava olla ja tavata saman henkisiä ihmisiä. Lähetystyössä ihmisiä autetaan monin eri tavoin. Se on todella arvokas asia, että ihmiset haluavat antaa aikaansa ja taitojansa lähetystyölle, kiittelee lähetyssihteeri Virpi Luotolampi. – Täällä olen oppinut kutomaan ja tänne on helppo tulla, vaikka ei kutoisikaan. Toivon, että käyttäjiä riittäsi, jotta keskus pysyy täällä, hän pohtii. Näyttelyssä on paljon esineitä Toivo ja Pirjo Remeksen tekemästä lähetystyöstä 70-luvulla Namibiassa. Osallistua voi yksin tai ryhmänä. Kiuruvedeltä on lähtenyt useita lähetystyöntekijöitä maailTIINA KILVENSALMI malle. Samalla näkee värien sointuvuuden. Lähetystyötä voi tehdä myös rukoilemalla, Luotolampi muistuttaa. Kilpailu on avoin kaikille. Esillä on myös käsityökeskuksen omaa uudistuotantoa. Mattoa voi tilata Ylä-Savon alueen käsityökeskuksilta joko valmiiksi kudottuna tai käydä itse kutomassa. – Kirjeiden ja korttien postimerkkejä ei kannata heittää hukkaan, vaan ne voi lahjoittaa lähetystyölle, vinkkaa Luotolampi. Koko ajan pitää olla tarkkana, että siitä tulee suunnitelman mukainen. SUOMI 100 vuotta -mattoa voi käydä ihastelemassa Kiuruveden käsityökeskuksen mattonäyttelyssä Kiuruveden kulttuuritalon vaihtuvien näyttelyiden tilassa vielä lokakuun ajan. Oranssinpunaisena hehkuvaa pukua ei pestä koskaan. Aution mukaan matossa täytyy olla myös luonnetta. Sen jälkeen matto on nähtävillä käsityökeskuksessa. Matonteko-opit on Autio aikanaan saanut käsityöasemalta. – Lähetystyön kautta ei ole tarkoitus viedä keneltäkään hänen omaa kulttuuria. Anneli Aution matossa vaihtelevat sinisen eri sävyt. Pakistanilainen vuoristokansan juhlapuku, Masoordi-puku, on upea ilmestys kirjaston aulan näyttelytilassa. Monesti nämä ovat hyvin pieniä asioita, Luotolampi kertoo. Pesemättömyys on vuoristokansojen perinne. Silja Ruotsalaisen suunnittelemaa Suomi 100 -juhlamattoa kudotaan ympäri Ylä-Savoa mo tulla tänne, Autio huokaa. Esimerkiksi vaikka pidän sinisestä, niin en voisi sitä omassa tuvassa käyttää, sillä mielestäni se väri ei sinne sovi, hän pohtii. KIURUVEDEN seurakunnan Saan lähettää -lähetysnäyttelyssä esitellään eri kulttuureja ympäri maailmaa. – Kiuruvedellä on pitkät perinteet tehdä lähetystyötä. Mattotrilogian tullessa aikanaan valmiiksi on Autiolla jo selkeä kuva työstä, jonka hän tekee. Etenkin Pakistan ja Namibia tulevat tutuiksi esineiden ja vaatteiden kautta. Telineeltä on helpompi keriä kudevyyhtejä. Esillä on esimerkiksi noidan naamari ja kwangalinkielinen uusi testamentti. Täällä halutaan auttaa myös globaalisti vaikka paikallisestikin on eletty tiukkoja aikoja. Hän kehuu keskuksen henkilökuntaa ja kiittelee kuinka avuliaita nämä ovat. Ihmiset haluavat auttaa ja tämä perinne jatkuu monesti sukupolvelta toiselle. Kutominen tosin liittyy olennaisesti tähänkin työhön. Mattojen teko ei ole vain ”tekemistä”. Osan matoista Autio on suunnitellut itse ja osan hän on tehnyt mallin mukaan tai mallia soveltaen. 9-haarainen hanukkakynttelikkö kuuluu juutalaisten ilon juhlaan.. Lähetystyötä kutsutaan myös villasukkalähetystöksi, sillä vuosikymmenten ajan varoja on kerätty käsitöitä tekemällä. Näyttelyssä on esillä AnnaQ:n mattoja, joissa on käytetty yli 100 vuotta vanhoja malleja sekä kasteryijyjä. – Aion tehdä sellaisen laukun, jossa käytetään kudottua mattoa. Arviointiperusteet Arvioinnissa otetaan huomioon päähineen käytännöllisyys, idean tuoreus ja omaleimaisuus, esteettisyys sekä Suomi 100 vuotta -teeman näkyvyys. Reunojen kanssa pitää myös olla tarkkana ja ajatusta pitää olla siitä, mitä värejä milloinkin käyttää ja millä tekniikalla. Tällä hetkellä kiuruvetisiä ei tiettävästi ole lähetystyössä, mutta seurakunnalla on nimikkolähettinä lapinlahtelainen Ulla Rissanen Tansaniassa. Yksi kude on farkkua. Hän on kutomassa lahjamattoja. MATON luonne pitää säilyttää, pohtii Anneli Autio mattopuiden ääressä. Me saamme kaikki olla lähettiläinä. Samuel Henrik Rönkä lähti Ambomaalle vuonna 1895. – Näyttelymme nimi on Saan lähettää, koska lähetystyö kuuluu jokaiselle. lokakuuta 2017 AN U LA ITIN EN pitemmän version. Lähetysnäyttelyn väriloistoa kirjastossa TIINA KILVENSALMI Pakistanilainen vuoristokansan juhlapuku, Masoordi-puku (oik.), namibialainen palmupuun kaislasta tehty laukku ja batiikkitaulu sekä namibialaisnaisen juhlapuku ovat esillä Saan lähettää -lähetysnäyttelyssä kirjastossa. Sen jälkeen moni muu lähti Ambomaalle, Namibiaan ja moneen maailman kolkkaan. Lähetystyöhön kerätään varoja myös Kauneimmat joululaulut -konserteilla ja postimerkkikeräyksellä. Puku kuuluu edesmenneen nimikkolähetti Eeva-Liisa Multalan kokoelmiin, jotka lahjoitettiin Kiuruveden ja Pyhäjärven seurakunnille. Eihän Suomessakaan pesty käsiä vielä sata vuotta sitten. Varainkeruun lisäksi opetetaan uusia taitoja ja tapoja. – Materiaalivalinta on vapaa ja päähinehän voi olla mikä vain. – Itselleni jos teen mattoja, niin niillä pitää olla sellaista sielukkuutta, mikä itseäni miellyttää
kello 18-20 kaupungintalon valtuustosaliin. SYKSY Anja Aho nauttii syksyn väriloistosta. Maitolaitureita käytettiin epävirallisina pysäkkeinä, opasteena, tienviittana, postilaatikkona, välivarastona, suojana, taukopaikkana, tiedonvälityspaikkana, yömajana, piilopaikkana, pukukoppina sekä kohtaamispaikkana. Varsinais-Suomessa Marttilassa asuin 20 vuotta työskennellen Nokialla. Sitten minusta tuli Anja. TIIN A KIL VE N SA LM I TIIN A KIL VE N SA LM I 82. TIINA KILVENSALMI tiesitkö. – Viihdyn kotipaikallani Mäntylässä Rytkyllä aivan Pielaveden rajalla. kello 12-15 Ilmailutapahtuman Haapakummun kentällä. 70-luvulla ne kävivät tarpeettomiksi ja niiden purkaminen alkoi 80-luvulla. Olin lapsena ”hevosmies”. Tykkäsin työstäni, koska Nokialla oli rento ilmapiiri. Pienet osat käsiteltiin pinseteillä ja juotettiin. Anjan nimipäivää vietetään sunnuntaina 22. Kaupunki haluaa tietää millaisella Kiuruvedellä sinä haluaisit asua vuonna 2025. Pirunpesä Suomi 100-juhlavuonna esittelemme sata asiaa Kiuruvedeltä. Pikakirjeetkään eivät päässeet taipaleelle, joten lehtemme joutui lähettämään tämän numeron aineiston Iisalmeen kirjapainoon linja-autossa. VIIKON VITSI VIIKOSTA VIIKKOON Nimipäivät Tänään: Satu, Luukas, Luka Torstai: Uljas Perjantai: Kasper, Jasper, Jesper Lauantai: Ursula Sunnuntai: Anniina, Anita, Anja Maanantai: Severi Tiistai: Rasmus, Asmo TIINA KILVENSALMI Mistä nimesi on peräisin, Anja Aho. Veri veti tänne. Luolaan on aikoinaan laskeuduttu köyttä pitkin 20 metrin syvyyteen. – Rymysin usein veljieni mukana metsässä, kiipeilimme puissa. 3. 1. Niiden kukoistuskausi oli 50-60-luvuilla. Tarina kertoo, että eräs mies laskeutui onkalon pohjalle saakka. Nykyään näyttelen Eläkeläisten yhdistyksen sketseissä erilaisissa juhlissa. Niitä käytettiin maitotonkkien lastausja purkukorokkeina. Kiuruvedelle palasin vuonna 2002. lokakuuta 2017 50 VU OT TA TÄNÄÄN päättyi postikonttorien luukkuvirkailijoiden neljäpäiväinen lakko, mikä keskeytti pakettija rahaliikenteen sekä kaiken arvopostin. lokakuuta. Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen ja hänen puolisonsa Carina Nordlund sekä Kiuruveden Harmonikkakerhonjohtaja Raimo Jokisalmi esiintyvät Suomi100-juhlakiertueella Kiurusalissa torstaina 19.10. – Kun työt loppuivat Nokialla sanoin, että lähden kotiin. la. Savolaiset tulevat juttelemaan ja ovat ystävällisiä. – Olen 71-vuotias eläkeläinen. Mökillä ei ole sähköjä ja vesikin tulee kaivosta. Mikä saa innostumaan. Kuka on Anja Aho. Jon Kabat-Zinn Luuta postin ovella Nykyajan kouluissa on se ongelma, että jokaista ihmistä kohti, joka haluaa opettaa, on 30 ihmistä, jotka eivät halua oppia. Anja-nimi on venäläinen muunnelma Annasta. Anja-nimisiä on kastettu yli 37 400 henkilöä. – Olen reipas luonne ja tykkään harrastaa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lähdin Kiuruvedeltä maailmalle 16-vuotiaana. Millaisia hauskoja muistoja sinulla on nimestäsi. Torstaina 19.10. Ruotsissa asuin 13 vuotta, työskentelin EricssonilNaapurin pojat kutsuivat Anjaa Rymy-Reetaksi NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Naapurin pojat kutsuivat lapsena Anja Ahoa Rymy-Reetaksi. – Vanhemmat halusivat nimetä minut Reetaksi mummuni mukaan, mutta isosiskoilleni se ei käynyt. Se on meidän sisarusten omistama kesäpaikka nykyään. Maitolaiturit 83. Ilmailukerho Kiurunsiivet järjestää lauantaina 21.10. – Harrastan myös tanssia, lentopalloa, lenkkeilyä, pyöräilyä ja kortin peluuta. 14 Keskiviikko 18. (Kiuruvesi N:o 40-1967) VIIKON MIETE Et voi pysäyttää aaltoja, mutta voit oppia surffaamaan. He olivat sanoneet, että jos vauvasta tulee Reeta, me emme häntä hoida. Millaiseksi sinun nimesi usein vääntyy. Anja esiintyy myös paikannimissä, kuten Anjalankoski ja Anjala. Kaupunki kutsuu kuntalaiset kaikille avoimeen kaupunkistrategian suunnittelutilaisuuteen torstaina 19.10. 100 asiaa Kiuruvedeltä PALJAKAN vuorella sijaitseva Pirunpesä on rapautumisluola. Tavalliset kirjeet ja lehdet postimiehet kuljettivat normaaliin tapaan. kello 19. Hän lähti maailmalle 16-vuotiaana ja palasi savolaisten keskuuteen vuonna 2002. TIIN A KIL VE NS ALM I. Luola tukittiin 1930-luvulla, kun alueella laiduntaneita lampaita putosi sinne. Miten olet viihtynyt kotipitäjässä. Ei Varsinais-Suomessa kukaan tullut linja-autossa tai kassajonossa haastattamaan. Naapurin pojat rupesivat kutsumaan minua Rymy-Reetaksi. Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu TIIN A KIL VE NS ALM I Suomi 100 MAITOLAITURIT tulivat teiden varsille 1920-luvulla maitoautojen myötä. Olin usein isäni mukana hevoshommissa, toimin ohjastajana. – Lapsena minua kutsuttiin Reetaksi. lut kulttuurishokkia. Torstaina 19.10. Seuraavana yönä piru ilmestyi miehelle unessa sanoen, että jos mies olisi laskeutunut luolaan vielä kaksi syltä, hän olisi jäänyt sinne ainiaaksi. – Minulla on kaksi poikaa, kymmenen lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta. Tapahtumassa esitellään ultralentokoulutusta ja ultralentokonetta. 2. Savolaisena oli helppo palata Savoon, ei tulmenot Lauantaina 21.10. Ohjelmassa kuullaan Jääkärien marssi, Sotilaspoika, Veteraanin iltahuuto, Säkkijärven polkka ja muita muistorikkaita säveliä. – Teimme kännyköitä, kun aloitin Nokialla. Asuessani Varsinais-Suomessa Marttilassa siskontyttöni ja naapurit kutsuivat Ankuksi. Millaista työsi oli Nokian tehtaalla Salossa. Olen ollut mukana harrastajateattereissa. Nykyään maitolaiturit koristavat maalaismaisemaa. Työ oli vaihtelevaa, kun pääsi tekemään eri työtehtäviä pakkaamosta tarkkailuun
> Miesten ykkösjoukkue pelaa 1. JUHLAN aihetta on 10-vuotiaalla kiuruvetisellä keilailuseura Ice-Bowlingilla, sillä seuralla on kolme joukkuetta valtakunnansarjoissa. Marita Rytkönen ” mikä. – Kiuruvedellä on yksi naistensarjan joukkue, jossa meitä on tällä hetkellä neljä kilpailevaa keilaajaa. divarissa. > Naisten joukkue pelaa 2. > Ice-Bowling ry perustettiin vuonna 2007 Kiuruvedellä. Rytkönen edustaa kiuruvetistä Ice-Bowling seuraa. – Lähdimme tällä kaudella mukaan valtakunnansarjaan ja meille tämä on aivan mahtava juttu. > Seuran puheenjohtajana toimii Jari Reinikainen. Ainasoja on farmisopimuksella seurassa Pyhäjärveltä. Hän aloitti keilailun tavoitteellisen harrastamisen noin viisi vuotta sitten ja tänä päivänä hän kilpailee lajissa valtakunnansarjassa naisten 2. divarissa ja kakkosjoukkue 4.divarissa. Jatkuu seuraavalla sivulla. Joukkue keilasi ensimmäisen valtakunnansarjan pelinsä viime lauantaina Sotkamon Vuokatissa. Kyseinen joukkue on koko Ice-Bowlingin 10-vuotisen seurahistorian ensimmäinen naisjoukkue. Keilaus on myös yhteenkuuluvuutta ja sosiaalista kanssakäymistä sekä yhteisen tavoitteen saavuttamista. > Seurassa on 44 jäsentä ja kolme joukkuetta valtakunnansarjoissa. Jäljellä on vielä kolme pelipäivää, joista seuraava on Kiuruvedellä marraskuun 18. Minulle laji on antanut todella paljon. URHEILU K eilailu on haastavaa, eikä sitä varmaan ikinä opi. divarissa. päivänä. Kauden tavoitteena olisi tietysti nousta 1. Aina löytyy omasta heittotekniikasta jotain parannettavaa, pohtii kiuruvetinen Marita Rytkönen. lokakuuta 2017 Luuta postin ovella Itsensä voittaja ANU LAITINEN teksti ja kuvat KEILAUS on itsensä voittamista, itseluottamuksen kasvua, haasteita sekä lujaa tahtoa parantaa omaa suoritusta. Rytkösen lisäksi joukkueessa pelaavat Pirjo Palo, Katja Kärkkäinen sekä Paula Ainasoja. 15 Keskiviikko 18. Marita Rytkönen keilaa naisten joukkueessa. divariin. Pelipäivien jälkeen nähdään pääsemmekö karsintaan, Pirjo Palo kertoo. Tulin mieheni mukana hallille ja jäin koukkuun ensimmäisestä sarjasta lähtien
Kaksi miesten sarjassa ja yksi naisten sarjassa. Vastaavia kilpailuja seura järjestää myös Kiuruvedellä. Luomun nuoren joukkueen aloituksessa C-ikäiset Sara Piippo ja Outokummun apu passarin tontille Tara Loijas, Bikäiset Veera Närhi, Alina Ankudovich sekä liberon tontille Kuopiosta Vella Korhonen. Erä vieraille lopulta selvästi 18-25. Luomun torjunnassa Veera Närhi ja Tara Loijas. Reijo Tossavainen kertoo sen olevan noin 3000-5000 euroa. Tulin mieheni mukana hallille ja jäin koukkuun ensimmäisestä sarjasta lähtien, naisten joukkueessa pelaava Marita Rytkönen kertoo. – Toiveena on, että lajin pariin saisimme lisää nuoria sekä naisia, sillä lajina keilaus on antoisaa ja meillä on lisäksi mukava ja aktiivinen seura. Hän muistuttaa, että seuraan pääsee mukaan kuka vain. divarissa ja seuran tavoitteena on nostaa tämäkin joukkue korkeammalle. – Ykkösessä keilaavat Heikki Tikkanen, Antti-Matti Tikkanen, Aleksi Paananen, Arttu Reinikainen, Panu Varis, Joni Kärkkäinen sekä täydennysmiehinä ovat minun lisäksi Jari Reinikainen, Reijo Tossavainen sekä Joona Kumpulainen, Ilkka Nissinen kertoo. Nyt jäseniä on 44 ja puheenjohtajana toimii Jari Reinikainen. Kolmannessa erässä kotijoukkueelta onnistuu kaikki, Taran ja Saran syöttö kulkee ja hyökkäyksissä varsinkin Alina onnistuu laidalta hyvin puhkomaan vieraiden torjuntaa, erä päättyy Henriikan komeaan torjuntaa 2516. Laji ei alussa vaadi suurta rahallista panosta, vaan sitä voi alkaa harrastamaan pienellä panostuksella. Talonmies, anoppi ja ränni ovat kaikille tuttuja asioita, mutta keilailussa niillä on aivan oma merkityksensä. divarissa keskiarvon pitää olla 200 paremmalla puolella, Ilkka Nissinen muistuttaa. HANNU NISKANEN myös Maria ja Henriikka Piippo. lokakuuta 2017 LUOMUTTARET saalisti avauspisteen naisten 2-sarjassa, kun se kohtasi sunnuntai-iltana Joensuulaisen Karelian Hurmoksen liikuntahallissa. Pirjo Palo ja Marita Rytkönen muistuttavat, että nousua pitää tulla, jos mielii seuraavalle tasolle. Viidettä erää mennään vuorotahtia tilanteeseen 9-9, pari vastaanottovirhettä erän lopussa ja vieraat vievät erän 11-15. Keilailu on suosittu laji niin vapaa-ajan vietossa kuin kilpailulajinakin. – Kekkosen Kaarlo Iisalmesta oli puheenjohtajana, kun seura perustettiin, Ilkka Nissinen muistelee. Valtakunnansarjojen lisäksi seuralaiset ottavat osaa erikoiskilpailuihin ympäri Suomen. 16 Keskiviikko 18. Erikoiskilpailuissa kaikki finaaliin päässeet palkitaan usein rahapalkinnoin. Kakkosjoukkue pelaa miesten 4. – Tyttöjen otteet paranevat peli peliltä, kunhan vielä saadaan yhteisharjoituksia alle, niin tulosta rupeaa tulemaan, totesi valmentaja Jouni Piippo pelin jälkeen. – Hallilla on aina joku, jolta voi kysyä vinkkejä ja varusteet voi vuokrata hallilta. Seura on perustettu 10 vuotta sitten. Avauspallo, paikkopallo, kengät sekä pallokassi riittävät jo pitkälle, Nissinen lisää. Lisäksi olen alkanut lahjoittamaan vanhoja palloja aktiivisille pelaajille, joita laji on alkanut kiinnostamaan, Ilkka Nissinen kannustaa. Toinen erä alkaa Luomun passarin Taran ässäsyötöillä, kotijoukkue karkaa jo 9-4 johtoon. Hän kertoo olleensa aika ujo eikä olisi uskonut osallistuvansa kilpailuihin. – Erikoiskilpailuissa tähtään aina rahasijoille, Kumpulainen kertoo. divariin viime kaudella ja tällä kaudella on keilattu jo kaksi kierrosta kuudesta. Sen alkujuuret ovat Yhdysvalloista, jossa laji oli erittäin suosittua 1950ja 1970 -luvuilla. Joona Kumpulainen heitti viime kauden ykkösjoukkueessa, mutta on joutunut hiljentämään tahtia tälle kaudelle. – Minulle laji on antanut todella paljon. – Täällä päin käytetään termiä anoppi. – Moni saattaa epäröidä ja ajatella, että kaikki ovat niin kovia heittäjiä, mutta kaikki olemme olleet samassa lähtöpisteessä, Ilkka Nissinen ja Reijo Tossavainen muistuttavat. Hänelle motivaationa toimii itsensä voittaminen sekä tien selvittäminen finaalipaikoille. Keilailussa kilpailusijat jaetaan sarjojen yhteistuloksen mukaan. ICE-BOWLING seuralla on kolme valtakunnansarjassa keilaavaa joukkuetta. Kilpailujen sarjamäärä vaihtelee yleisimmin 4-8 välillä. – Miesten sarjan 1. Tällä hetkellä seuralla on koko Ylä-Savon alueella ainoa miesten joukkue, joka keilaa ykköstasolla. Seuran kotivalmentajana toimii Heikki Tikkanen. Vanhemmasta kaartista kentälle Luomuttarille tappio viisieräisessä HANNU NISKANEN Moni saattaa epäröidä ja ajatella, että kaikki ovat niin kovia heittäjiä, mutta kaikki olemme olleet samassa lähtöpisteessä. Laji vaatii paljon, mutta antaa myös paljon. Kumpikin joukkue oli satsannut syöttöpeliin, mikä näkyi pitkinä pisteputkina. Kakkosjoukkueen muodostavat Timo Toivonen, Hannu Kokkonen, Niko Räisänen sekä Veijo Tossavainen. Kumpulaisen paras sarja on 300 pistettä ja keskiarvo noin 206 pistettä. Enemmänkin oli tarjolla, mutta vieraat veivät lopulta kaksi pistettä pitkän kaavan mukaan erin 2-3. Talonmies tarkoittaa pöydällä liikkuvaa keilaa, joka kaataa muita keiloja ja anopilla tarkoitetaan pystyyn jäävien keilojen 2 ja 8 sekä 3 ja 9 takimmaisia keiloja eli 8:a ja 9:ä. – Olen saanut valtavan paljon itseluottamusta sekä uusia ystäviä lajin parista, hän lisää. – Jos haluaa hommata omat varusteet, niin autamme niiden valinnassa. LuoWolla pari kertaa vaihtovirhe, nuoren joukkueen peli sekoaa jonkin verran. Kumpulainen kertoo lajin vaativan paljon hermoja ja aikaa, jos meinaa pärjätä. Ilkka Nissinen ja Reijo Tossavainen ” KEILAILUSSA Reijo Tossavainen on heittänyt yli 1000 kilpasarjaa vuodessa. divariin, jos kaikki menee nappiin tällä kaudella. Neljännen erän alku jälleen tasaista 12-12, Piipon Henriikan syöttövuorolla Luomuttaret karkaa 20-13 johtoon, erä kotiin 2518. Naisten joukkueella keskiarvoksi riittää tällä hetkellä 170 -180. – En ole ehtinyt treenaamaan nyt niin paljoa. – Periaatteessa meillä pitäisi olla mahdollisuus nousta 1. Sarjan maksimipistemäärä on 300. OTTELUISÄNTÄNÄ ollut Rakennus J.Piippo palkitsi vierasjoukkueesta parhaana passari Kirsi Tikan ja tasaisesta kotijoukkueesta palkinnon pokkasi Sara Piippo. KILPAILUT Pirjo Palo, Reijo Tossavainen, Ilkka Nissinen, Joona Kumpulainen ja Marita Rytkönen kilpailevat kaikki valtakunnansarjassa. Eka erä tasaista alkuun, sitten vastaanoton kanssa ongelmia, hyökkäyspeli takkuaa, vieraat 1218 johtoon. Hän on ollut lajin parissa jo viiden vuoden ajan. Alkuun pääsee keilahallissa. Täydennän molempia miesten joukkueita tarpeen tullen. Talonmies on myös tuttu termi ja ränni on sama kuin kouru keilaradan molemmilla puolilla, Pirjo Palo kertoo. Erä päätyy kuitenkin vieraiden ässään 22-25. Toiveena olisi ainakin pääsy ykkösen karsintaan, Palo kertoo. Kiuruvedelle laji rantautui pysyvästi vuonna 2006 uuden keilahallin myötä. Anopista voi kuulla myös sanottavan ”poliisi” tai ”reinikainen”. Rytkösen mukaan laji on itsensä haastamista ja voittamista. Naisten pelit jatkuvat PuWon vieraana Kuopiossa ensi viikonloppuna.. Piipon Saran syöttövuorolla, LuoWo hiipi tasoihin 20-20. Kilpailevalla keilaajalla vuosibudjetti on erinäköinen. Sarjassa on 10 ruutua ja jokaista ruutua kohtaan on aina kaksi heittoa, paitsi ruudussa 10 on kolme heittoa. Seuran ykkösjoukkue nousi miesten valtakunnansarjan 1. D-ikäinen Veera Help kävi myös kentällä kohentamassa välillä kotijoukkueen vastaanottoa. KEILAAMISEN voi aloittaa kuka vain, ikään ja kokoon katsomatta
Erkka Kattainen ” PETRI KAINULAINEN lyhyesti MESTARIHIIHTÄJÄ Paavo Lonkilan muisto-ohjelma kuullaan yleisön pyynnöstä uusintana Radio Sandelssissa taaPaavo Lonkilaa muistellaan Radio Sandelssissa KIUPALAINEN Erkka Kattainen otti vastaan Pelimies-pokaalin. Paikalla oli kymmeniä tuhansia ihmisiä. Alpo ja Johanna tulivat yhtä matkaa maaliin. Jokaiselle löytyy varmasti tekemistä, Vainio kertoo. Pelimies-pokaali meni tänä vuonna Erkka Kattaiselle. Alle 11-vuotiaista kiupalaisista palkittiin kaikki pelaajat. Erkka aloitti tänä syksynä konetekniikan opinnot Kuopiossa Savonia ammattikorkeakoulussa. Treenit ja valmentaminen jatkuvat ensi kesänäkin, jos kesätöitä löytyy Kiuruvedeltä. kello 16-17. – Erkka aloitti 4-vuotiaana ohjaamassani jalkapalloseikkailukerhossa. Matkaan lähti Ella Reinikainen, Teijo Niskanen, Terho Torssonen, Arto Kauhanen, Maarit Knuutinen, Minttu Knuutinen, Pertti Lind, Pentti Vartiainen ja Petteri Laakso. KIUPAN tämä vuosi oli hyvä, sillä lisenssipelaajia oli yli 200. Erkka kruunattiin päätösjuhlassa ”Pelimieheksi”. KiuPan Pelimies-pokaali Erkka Kattaiselle KIUPAN edustusjoukkueessa pelaavalle, 21-vuotiaalle Erkka Kattaiselle, oli yllätys, että tänä vuonna palloilukauden päättäjäisissä komein pysti ojennetaan hänelle. Juoksijoita oli kahden päivän aikana yli 20 000. Junnuna Erkka harrasti myös sählyä, hiihtoa ja muita liikunnallisia lajeja. Se on ollut alusta asti mukava harrastus. Iltapäivällä oli sitten puolimaratonin vuoro. – Meillä on tiivis porukka, jossa autetaan aina toista. Matka jatkui isommalla koneella Amsterdamiin. Aatu pelaa myös Iisalmen PK:n vuonna 2002 syntyneiden joukkueessa. Waasa Cup oli hienoa kokea myös valmentajan vinkkelistä. Erkan mielestä KiuPassa on ollut hyvä kasvaa aikuiseksi. Erkka valmentaa vuosina 20032004 syntyneiden poikien joukkuetta. Jalkapallo on antanut minulle hyvän peruskunnon ja monia kavereita sekä monia hyviä muistoja. Kiuruveden Urheilijoiden Kirmoojat matkasivat Amsterdamista Eindhoveniin junakyydillä. Meillä KiuPassa on nyt olosuhteet kunnossa ja pelaajiakin on. Mahtava kannustus innosti niin, että väsymystäkään ei tuntunut. Talven tultua muutama joukkue harjoittelee edelleen Iisalmen jalkapallohallissa, mutta moni kiupalainen siirtyy muihin lajeihin, kuten jääkiekkoon. Hän pelaa edustusjoukkueessa, valmentaa junnuja ja toimii erotuomarina. Energisin palkinto kuuluu ehdottomasti hänelle, Vainio sanoo. Erkka on luotettava kaveri, joka ansaitsee tämän pokaalin. Vuonna 2006 syntyneistä pojista palkittiin Jonne Nukari, Aapo Erholtz ja Eemeli Kukkonen. – Jalkapallosta on tullut elämäntapa. Ohjelma sisältää myös Paavo Lonkilan audenttisen haastattelun vuodelta 1994. Juoksijoita oli lauantaina noin 2000 ja tunnelma oli aivan mahtava. Sunnuntaiaamuna starttasivat täyden maratonin juoksijat. Lapsena Erkka haaveili jalkapallotähteydestä, kuten monen junnun haaveisiin kuuluukin. KIRMOOJAT Vuoden Joukkue -pokaalin kera vuonna 2005 syntyneiden poikien joukkueesta Eetu Linnilä (vas.) ja joukkueen kapteeni Paavo Tiihonen. Tekonurmen saaminen vuonna 2013 oli aivan huippu juttu. Levähdettyään joukko lähti tutustumaan kaupunkiin Leylan, Petterin ja 4-vuotiaan Elsan opastuksella, jotka olivat asuneet Eindhovenissa neljä vuotta. Vielä tarvittaisiin lisää aktiivisia aikuisia toimintaan. Ella juoksi hyvän juoksun ajalla 1.36.53. Teijo lähti rohkeasti seuraamaan puolentoista tunnin jänistä ja onnistui loppumatkasta juoksemaan jänikseltä karkuun. – Se on rikkaus, että harrastaa muitakin lajeja. Tämän hetkinen unelmani on, että pystyisin pelaamaan vielä pitkään hyvässä porukassa ja saisin myös valmentaa. Treenit alkavat huhtikuussa ja treenejä on kolmesti viikossa, kertoo Vainio. VUODEN joukkueeksi valittiin vuonna 2005 syntyneiden poikien joukkue. – Teeme yhteistyötä muiden seurojen kanssa, tällä hetkellä ainakin Iisalmen PK:n ja KuPSin. Loput onnistuivat ihan kelpolailla. PENTTI VARTIAINEN MINTTU KNUUTINEN Minttu Knuutinen osallistui puolimaratonille äitinsä Maarit Knuutisen kanssa. naisten sarjassa. Etenkin kesäaikana jalkapallo vaatii omistautumista, kun viikot täyttyvät edustusjoukkueen ja valmennettavan joukkueen harjoituksista. Hän on pitänyt yllä KiuPan nimeä positiivisella tavalla, kertoo johtokunnan jäsen Vesa Vainio. Alpolla ei ollut tulostavoitteita ja hän jäi ”auttamaan” tyttöjä, joista Johannalla oli ensimmäinen täysmaraton. Jarmo sen sijaan lähti tavoittelemaan kolmen tunnin alitusta, mutta jalkojen puutuminen viimeisellä vitosella hidasti vauhtia sen verran, että 45 sekuntia meni yli kolmen tunnin. – Tämä poikien joukkue on valtavan aktiivinen porukka, jolla on hieno joukkuehenki. JUHLA Jalkapallokauden päätösjuhlassa jaettiin pokaaleita ja mitaleita vino pino. KiuPassa on hyvä henki. 15 pirteän ”juoksijanuorukaisen” matka Hollantiin alkoi Laitisen hallilta, josta ensimmäinen etappi Kuopion lentoasemalle Erkki Nukarin kyyditsemänä alkoi. Vuonna 2005 syntyneiden tyttöjen joukkueesta palkinnon saivat Anna Paananen, Hilda Kilvensalmi, Erin Kossi ja Milja Remes. Kaikki juoksivat omat ennätyksensä ja Heidin sijoitus oli 28. Kolmikko eteni suunniteltua 35 kilometrin vauhtia, josta Leena karkasi muutaman minuutin. Parhaimmat muistot ovat junnuajoilta Waasa Cupista. Lisäksi molemmat joukkueet käyvät pelireissuilla. juudella 106,3 MHz lauantaina 21.10. TIINA KILVENSALMI Unelmani on, että pystyisin pelaamaan vielä pitkään hyvässä porukassa. Juoksutapahtumassa oli karnevaalimeininki, johon oli saapunut tuhansia kannustajia. Kirmoojista maratonille osallistuivat Johanna Nykänen, Leena Särkelä, Alpo Vornanen ja Jarmo Dahlgren. Palkinnon luovutti poikien joukkueelle vuonna 2005 syntyneiden tyttöjen joukkue, joka sai pitää pystiä vuoden ajan. Kirmoojat maratonilla Hollannissa Kirmoojien Arto Kauhanen (vas.), Teijo Niskanen, Terho Torssonen ja Pentti Vartiainen juoksivat puolimaratonin Eindhovenissa Hollannissa. 17 Keskiviikko 18. Kuopiosta joukko lensi Helsinkiin, josta lisävahvistusta saatiin kuusi henkeä. – Muutama poika lähes asuu tekonurmella ja Aatu on yksi heistä. Lonkilaa, hänen saavutuksiaan ja uraansa ohjelmassa muistelevat hänen ystävänsä Matti Tikka, Tenho Tikkanen, Immo Kuutsa sekä Juha Mieto. Teijon loppuaika oli 1.29.42, sijoitus 60-vuotiaiden sarjassa viides. Energisin kiertopalkinto ojennettiin vuosina 2003-2004 syntyneiden poikien joukkueessa pelaavalle Aatu Kärkkäiselle. Lonkilan muisto-ohjelman toimittaa Reijo Glad.. Vuosina 2003-2004 syntyneiden poikien joukkueesta palkinnot jaettiin Jukka Niskaselle, Tomi Kumpulaiselle ja Robin Francisille. KILPAILUTOIMINTA alkoi lauantai-iltana kymmenen kilometrin juoksussa, johon osallistuivat Pirjo Lind, Tiina Dahlgren, Henna Huttunen ja Heidi Pennanen. Treeneissä oli joka kerta vähintään 15 poikaa. päivä. lokakuuta 2017 KIRMOOJAT kävivät maratonmatkalla Eindhovenissa Hollannissa lokakuun 7.-8. – Unelmat ovat realisoituneet. Vuonna 2005 syntyneistä pojista palkinnon pokasivat Veeti Kärkkäinen, Olli Kouvalainen ja Paavo Tiihonen. Aatu käy myös KuPSin harjoituksissa Kuopiossa
Tervetuloa! Koulutettu hieroja Sirpa Rytkönen, p. Sanomalehtien Liitto. 040 656 5117 Mielenterveysja päihdepalvelut p. klo 9-16. Mainos on pidetty ja haluttu vieras, etenkin kun laitat sen sopivaan välineeseen. Tervetuloa! -------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä talven toimituksiin. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. 017-813 400 24h päivystys TORSTAINA KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, kalakukkoja ym. 0400 274 021 • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. keittiö uusittu kokonaan. Torikatu 13 A 16 p. Niveljumppa tiistaina 24.10. Jatkossa avoinna perjantaisin klo 9-12. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi KIURUVESI-LEHTI p. Tervetuloa! -------------------------------------Hierontaa, kuumakivihierontaa, parafiinihoidot käsille, intialaista päähierontaa. Sanomalehtien Liitto. D-junnut karnevaaleilla jääkiekko 18 Keskiviikko 18. Vapaa 11/2017, p. Tervetuloa! Eläkeliiton tiistaikerho 24.10. (017) 174 500 klo 8-16, arkipyhinä ja viikonloppuina, p. Lämpimästi tervetuloa! p. 040 712 1190 ma-ke, pe klo 9-15 ja to klo 9-14 Eläinlääkäripäivystys klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin läntinen alue, p. 044 7050 443 Hovinpelto 3 Lukemista syysiltaan! KYLIEN KIRJA KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 ISIEMME SOTATAIVAL SAHAN PATRUUNA ja UPSEERI KIURUVEDEN HISTORIA 36€ 15€ 20€ ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ 17€ 20€ 18 Keskiviikko 18. palvelut 1 % Kaupunkilehtien digit. täyteja voileipäkakut. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Tervetuloa! VARASTOMYYNTI Avoinna: ti-pe 10-18, la 11-15 Uutta ja käytettyä tavaraa! Vuokrataan edullisia myyntipöytiä Teollisuustie 4 p.044 588 5867 Mykyrokkaa lounaalla ja omiin astioihin torstaisin klo 9-14. rivi-ilmoitus muistilista Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä Hätänumero/ambulanssi 112 Päivystys 24 h Päivystys, Riistakatu 23, Iisalmi p. 040-753 0370 -------------------------------------SPR:n kerho ti 24.10. huippumakeaa TALVIOMENAA Lapin hillaa, Lapin kaskinaurista, puolukkaa, karpaloita, kanttarelleja, suolasieniä, talvivalkosipuleita ym. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. -------------------------------------Järvifisun suoramyynti avoinna pe 20.10. Mainos on pidetty ja haluttu vieras, etenkin kun laitat sen sopivaan välineeseen. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen Torstaina klo 8.00-12.00 torilla suomal. 050 403 7829 KAIKILLE AVOIN KAUPUNKISTRATEGIAN SUUNNITTELUTILAISUUS 19.10.2017 Kiuruveden kaupunki kutsuu kuntalaiset kaikille avoimeen kaupunkistrategian suunnittelutilaisuuteen torstaina 19.10.2017 klo 18.00 20.00, paikkana kaupungintalon valtuustosali. Lähde: IROResearch, Tuhat suomalaista, syyskuu 2017. Myynti suoraan soppatykistä omiin astioihin, hinta 8,50e/litra. Omaa ohjelmaa, yhteislaulua ym. Tervetuloa! Hallitus Metalli 224 sääntömääräinen SYYSKOKOUS ke 01.11.2017 klo 17 Peltohovissa. Myynti suoraan soppatykistä omiin astioihin, hinta 8,50e/litra. Olemme syyslomalla 16.-20.10., kahvila ja leipomo suljettu. ym. Tervetuloa! MYKYROKKAA (120 L) Kiuruveden torilla to 19.10. keittiö uusittu kokonaan. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. Strategia ohjaa tulevaisuuden toimenpiteitä kaupungissa, ja haluamme tietää millaisella Kiuruvedellä sinä haluaisit asua vuonna 2025. (017) 272 2346 Ikäihmisten asiakasneuvonta OHJURI (Kotona asumisen tuki) p. Kahvitarjoilu klo 17.30. p. klo 14 Rinnekodilla. Kiekko-Karhuja vastaan käydyn ottelun lopputulos oli kiuruvetisille makoisasti 0–11. Gasthaus Palopaikka 0400-945544. (017) 272 4400 klo 16-08, arkisin, arkipyhinä ja viikonloppuina, p. klo 9-16. 050-514 2622 tai 050-343 9727 Viemärihuolto • Kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja kuilujen avaukset ja sulatukset • Viemäreiden kuvaukset www.iptpalvelut. edullisesti. palvelut 1 % Google 1 % YouTube 1 % Twitter % Instagram % WhatsApp % LinkedIn % En osaa sanoa 15 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % Painetut sanomalehdet 46 % Painetut kaupunkilehdet 11 % Sanomalehtien digitaaliset palvelut 4 % Televisio 12 % Radio 2 % Facebook 2 % Painetut aikakauslehdet 6 %. Ylivoimaisesti mieluisin mainosmedia on sanomalehti. Mistä mieluiten lukee, katsoo tai kuuntelee mainoksia. (017) 272 2346 Hoidon tarpeen arviointi ja vastaanotot ilman ajanvarausta terveyskeskuksissa Iisalmi ma-pe klo 8-15.30 Kiuruvesi ma-su klo 8-16, juhlapyhinä suljettu Sonkajärvi ma-pe lo 8.30-10.30 Lapsiperheiden palveluohjaus arkisin klo 8-14 p. 017-813 400 24h päivystys TORSTAINA KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, kalakukkoja ym. kalaa, sekä juustomaitoa KALAPISTE, Varpaisjärvi p. salaatti, karhunvadelmakiisseli, ti: kalakiusaus, pikkuporkkanat, salaatti, herukka-mansikkakiisseli, ke: hernekeitto, juusto, tuore, letut + hillo, to: nakkikastike, perunat, sekavihannes, porkkanaraaste, mustaherukkakiisseli, pe: liha-perunalaatikko, porkkanasekoitus, rapeasalaatti, Sinikasvis sekamarjakiisseli, la: seikeitto, leikkele, punajuuri, puolukkavispipuuro, su: lihapullat, perunat, kastike, romanescosekoitus, riisisalaatti, Sinikasvis mustikkajogurtti. Lähde: IROResearch, Tuhat suomalaista, syyskuu 2017. Aikakauslehtien digit. klo 14 Rinnekodilla. Aikakauslehtien digit. palvelut 1 % Google 1 % YouTube 1 % Twitter % Instagram % WhatsApp % LinkedIn % En osaa sanoa 15 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % Painetut sanomalehdet 46 % Painetut kaupunkilehdet 11 % Sanomalehtien digitaaliset palvelut 4 % Televisio 12 % Radio 2 % Facebook 2 % Painetut aikakauslehdet 6 % Oikeassa paikassa mainos maistuu paremmalta. Tervetuloa! -------------------------------------Hierontaa, kuumakivihierontaa, parafiinihoidot käsille, intialaista päähierontaa. klo 10.30 alk. 040-753 0370 -------------------------------------SPR:n kerho ti 24.10. Ylivoimaisesti mieluisin mainosmedia on sanomalehti. Niveljumppa tiistaina 24.10. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Tervetuloa! Koulutettu hieroja Sirpa Rytkönen, p. Tied./varaukset 0405176340. 045-1244130 -------------------------------------Kiuruveden Voimistelijoiden Uskollisuuden Kilta; syyskokous OP:n kerhohuone Silmussa pe 27.10.2017 klo 15. -------------------------------------Järvifisun suoramyynti avoinna pe 20.10. palvelut 1 % Kaupunkilehtien digit. Mitat 35 ja 50 cm, myös metrihalkoja. Mistä mieluiten lukee, katsoo tai kuuntelee mainoksia. Maalivahti Matti Hyvärinen sai kauden ensimmäisen nollapelinsä, eikä muidenkaan suorituksissa ollut moitteen sijaa. palvelut 1 % Kaupunkilehtien digit. 040 761 4400, 24h Suun terveydenhuolto ma-pe klo 8-16, p. Vapaa 11/2017, p. Sanomalehtien Liitto. 050 403 7829 KAIKILLE AVOIN KAUPUNKISTRATEGIAN SUUNNITTELUTILAISUUS 19.10.2017 Kiuruveden kaupunki kutsuu kuntalaiset kaikille avoimeen kaupunkistrategian suunnittelutilaisuuteen torstaina 19.10.2017 klo 18.00 20.00, paikkana kaupungintalon valtuustosali. palvelut 1 % Kaupunkilehtien digit. Tervetuloa! Hallitus Metalli 224 sääntömääräinen SYYSKOKOUS ke 01.11.2017 klo 17 Peltohovissa. 044 7050 443 Hovinpelto 3 Lukemista syysiltaan! KYLIEN KIRJA KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 ISIEMME SOTATAIVAL SAHAN PATRUUNA ja UPSEERI KIURUVEDEN HISTORIA 36€ 15€ 20€ ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ 17€ 20€ Oikeassa paikassa mainos maistuu paremmalta. Sanomalehtien Liitto. Lämpimästi tervetuloa! p. Leipomotuotteita tilauksesta ma-pe (la), esim. Mainos on pidetty ja haluttu vieras, etenkin kun laitat sen sopivaan välineeseen. 0440-335108/Kaisa Kaisan Kotiruoka Ky Annetaan vuokralle ASUNTO OK-TALOSSA 68 m² , 1.krs., rauh.sijainti 1 km keskustaan, oma sis.käynti. leivonnaisia puh 040 182 44 33 -------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. Mainos on pidetty ja haluttu vieras, etenkin kun laitat sen sopivaan välineeseen. huippumakeaa TALVIOMENAA Lapin hillaa, Lapin kaskinaurista, puolukkaa, karpaloita, kanttarelleja, suolasieniä, talvivalkosipuleita ym. Tied./varaukset 0405176340. Tervetuloa! VARASTOMYYNTI Avoinna: ti-pe 10-18, la 11-15 Uutta ja käytettyä tavaraa! Vuokrataan edullisia myyntipöytiä Teollisuustie 4 p.044 588 5867 Mykyrokkaa lounaalla ja omiin astioihin torstaisin klo 9-14. Leipomotuotteita tilauksesta ma-pe (la), esim. 017 753 346 OAJ:n Kiuruveden yhdistyksen sääntömääräinen SYYSKOKOUS ti 31.10.2017 klo 18.30 Ravintola Peltohovissa. (017) 272 2346 Hoidon tarpeen arviointi ja vastaanotot ilman ajanvarausta terveyskeskuksissa Iisalmi ma-pe klo 8-15.30 Kiuruvesi ma-su klo 8-16, juhlapyhinä suljettu Sonkajärvi ma-pe lo 8.30-10.30 Lapsiperheiden palveluohjaus arkisin klo 8-14 p. 040 014 4514 Perheneuvola ma, ti ja pe klo 8-10 ja to klo12-14 puh. 050 307 5439 Koneurakointi A.Tikkanen Oy • kallio/soramurskeet • sepelit • seulotut mullat • kaivinkonetyöt • lavettikuljetukset • louhinta • Teiden lanaukset tiekarhulla Puh. Sanomalehtien Liitto. palvelut 1 % Google 1 % YouTube 1 % Twitter % Instagram % WhatsApp % LinkedIn % En osaa sanoa 15 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % Painetut sanomalehdet 46 % Painetut kaupunkilehdet 11 % Sanomalehtien digitaaliset palvelut 4 % Televisio 12 % Radio 2 % Facebook 2 % Painetut aikakauslehdet 6 % Oikeassa paikassa mainos maistuu paremmalta. Torikatu 13 A 16 p. 017 753 346 OAJ:n Kiuruveden yhdistyksen sääntömääräinen SYYSKOKOUS ti 31.10.2017 klo 18.30 Ravintola Peltohovissa. Lähde: IROResearch, Tuhat suomalaista, syyskuu 2017. klo 10 Puistonkulmalle, jumpataan, pelataan bingoo, tanssitaan ym. Avoinna ma-pe klo 9 15. palvelut 1 % Google 1 % YouTube 1 % Twitter % Instagram % WhatsApp % LinkedIn % En osaa sanoa 15 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % Painetut sanomalehdet 46 % Painetut kaupunkilehdet 11 % Sanomalehtien digitaaliset palvelut 4 % Televisio 12 % Radio 2 % Facebook 2 % Painetut aikakauslehdet 6 % Oikeassa paikassa mainos maistuu paremmalta. palvelut 1 % Google 1 % YouTube 1 % Twitter % Instagram % WhatsApp % LinkedIn % En osaa sanoa 15 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % Painetut sanomalehdet 46 % Painetut kaupunkilehdet 11 % Sanomalehtien digitaaliset palvelut 4 % Televisio 12 % Radio 2 % Facebook 2 % Painetut aikakauslehdet 6 % Oikeassa paikassa mainos maistuu paremmalta. Tervetuloa! MYKYROKKAA (120 L) Kiuruveden torilla to 19.10. Valmentaja Ville Remeksen suojatit onnistuivat jälleen laajalla rintamalla, sillä pisteitä merkattiin melkoiselle pelaajajoukolle: Veikko Kilvensalmi (2+2), Roni Kärkkäinen (2+2), Eetu Linnilä (2+1), Joona Kärkkäinen (2+0), Taavi Jauhiainen (1+2), Miika Marin (1+2), Paavo Tiihonen (1+1) ja Viljo Honkaviita (0+1). Tervetuloa! -------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä talven toimituksiin. Tiedustelut p. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. Kysy lisää p. Ahti Siponen 0503700180 -------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. Aikakauslehtien digit. Kahvitarjoilu klo 17.30. -------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin astioihin ja lounaalla perjantaina alkaen klo 10.30 sekä rieskaa ja ruisleipää ym. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 43: ma: broilerikastike, perunat, punakaali-persikka salaatti, mustaherukkahillo, ti: kirjolohikiusaus, tuoresalaatti, ke: hernekeitto, juusto, tuore, porkkanasämpylä, to: nakkikastike, perunat, porkkanaraaste, pe: riisipuuro, Remeskylän kinkku, luomuruisleipää, Sinikasvis sekamarjakiisseli. Kysy lisää p. Avoinna ma-pe klo 9 15. 0600 11677 itäinen alue, p. 0600 11677 itäinen alue, p. 040 656 5117 Mielenterveysja päihdepalvelut p. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi KIURUVESI-LEHTI p. kalaa, sekä juustomaitoa KALAPISTE, Varpaisjärvi p. Päätyhuoneisto, täysin rempattu katosta lattiaan, esim. 050 3818 559 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 19.10. Aikakauslehtien digit. Ylivoimaisesti mieluisin mainosmedia on sanomalehti. Tervetuloa! Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO on avoinna seuraavasti: ma – ke klo 8.00 – 15.45 to klo 8.00 – 16.30 pe klo 8.00 – 15.00 PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Strategia ohjaa tulevaisuuden toimenpiteitä kaupungissa, ja haluamme tietää millaisella Kiuruvedellä sinä haluaisit asua vuonna 2025. 040 014 4514 Perheneuvola ma, ti ja pe klo 8-10 ja to klo12-14 puh. lokakuuta 2017 D2-JUNNUT kävivät lauantaina ahmimassa Suonenjoella kaikki mansikat ja vielä kerman kakun päältä. Heikki Lång, p. 18 Keskiviikko 18. Mitat 35 ja 50 cm, myös metrihalkoja. -------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin astioihin ja lounaalla perjantaina alkaen klo 10.30 sekä rieskaa ja ruisleipää ym. Olemme syyslomalla 16.-20.10., kahvila ja leipomo suljettu. 040 712 1190 ma-ke, pe klo 9-15 ja to klo 9-14 Eläinlääkäripäivystys klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin läntinen alue, p. 045-1244130 -------------------------------------Kiuruveden Voimistelijoiden Uskollisuuden Kilta; syyskokous OP:n kerhohuone Silmussa pe 27.10.2017 klo 15. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. täyteja voileipäkakut. klo 10 srk-talolla. Mistä mieluiten lukee, katsoo tai kuuntelee mainoksia. Lähde: IROResearch, Tuhat suomalaista, syyskuu 2017. 0600 11678 päivystykset Annetaan vuokralle KT-YKSIÖ 31 m os. palvelut 1 % Kaupunkilehtien digit. klo 10.30 alk. Lähde: IROResearch, Tuhat suomalaista, syyskuu 2017. salaatti, karhunvadelmakiisseli, ti: kalakiusaus, pikkuporkkanat, salaatti, herukka-mansikkakiisseli, ke: hernekeitto, juusto, tuore, letut + hillo, to: nakkikastike, perunat, sekavihannes, porkkanaraaste, mustaherukkakiisseli, pe: liha-perunalaatikko, porkkanasekoitus, rapeasalaatti, Sinikasvis sekamarjakiisseli, la: seikeitto, leikkele, punajuuri, puolukkavispipuuro, su: lihapullat, perunat, kastike, romanescosekoitus, riisisalaatti, Sinikasvis mustikkajogurtti. Ylivoimaisesti mieluisin mainosmedia on sanomalehti. Myynnissä tuoretta järvikalaa. Mistä mieluiten lukee, katsoo tai kuuntelee mainoksia. 040 504 2360 Vuokrattavana remontoitu KT-KAKSIO Juntusentie 2 p. ym. Lähde: IROResearch, Tuhat suomalaista, syyskuu 2017. 050-514 2622 tai 050-343 9727 Viemärihuolto • Kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja kuilujen avaukset ja sulatukset • Viemäreiden kuvaukset www.iptpalvelut. 0400 274 021 • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. Mainos on pidetty ja haluttu vieras, etenkin kun laitat sen sopivaan välineeseen. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen Torstaina klo 8.00-12.00 torilla suomal. Aikakauslehtien digit. Tiedustelut p. Tervetuloa! Eläkeläiset ry: Tervetuloa kerhoomme ke 25.10. 050 3818 559 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 19.10. lokakuuta 2017 sekalaista kokouksia asuntoja torilla Myydään RT-YKSIÖ 32 m Hovin alueella. Mistä mieluiten lukee, katsoo tai kuuntelee mainoksia. Ahti Siponen 0503700180 -------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. Päätyhuoneisto, täysin rempattu katosta lattiaan, esim. klo 17.30-18.30 Virranrannassa. Tervetuloa! Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO on avoinna seuraavasti: ma – ke klo 8.00 – 15.45 to klo 8.00 – 16.30 pe klo 8.00 – 15.00 PL 28, 74701 Kiuruvesi p. 0440-335108/Kaisa Kaisan Kotiruoka Ky Annetaan vuokralle ASUNTO OK-TALOSSA 68 m² , 1.krs., rauh.sijainti 1 km keskustaan, oma sis.käynti. edullisesti. Hyvää joukkuepelaamista esittäneet vierailijat eivät antaneet suonenjokilaisille mitään saumaa. klo 17.30-18.30 Virranrannassa. (017) 272 2346 Ikäihmisten asiakasneuvonta OHJURI (Kotona asumisen tuki) p. leivonnaisia puh 040 182 44 33 -------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. rivi-ilmoitus muistilista Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä Hätänumero/ambulanssi 112 Päivystys 24 h Päivystys, Riistakatu 23, Iisalmi p. 0600 11678 päivystykset Annetaan vuokralle KT-YKSIÖ 31 m os. Ateriapalvelun ruokalista vko 43: ma: broilerikastike, perunat, he-ma-po, punak.-mustaher. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 43: ma: broilerikastike, perunat, punakaali-persikka salaatti, mustaherukkahillo, ti: kirjolohikiusaus, tuoresalaatti, ke: hernekeitto, juusto, tuore, porkkanasämpylä, to: nakkikastike, perunat, porkkanaraaste, pe: riisipuuro, Remeskylän kinkku, luomuruisleipää, Sinikasvis sekamarjakiisseli. Ylivoimaisesti mieluisin mainosmedia on sanomalehti. 050 307 5439 Koneurakointi A.Tikkanen Oy • kallio/soramurskeet • sepelit • seulotut mullat • kaivinkonetyöt • lavettikuljetukset • louhinta • Teiden lanaukset tiekarhulla Puh. Aikakauslehtien digit. Mainos on pidetty ja haluttu vieras, etenkin kun laitat sen sopivaan välineeseen. Tervetuloa! Eläkeliiton tiistaikerho 24.10. Omaa ohjelmaa, yhteislaulua ym. 040 504 2360 Vuokrattavana remontoitu KT-KAKSIO Juntusentie 2 p. (017) 272 4400 klo 16-08, arkisin, arkipyhinä ja viikonloppuina, p. 045-3430 300. Gasthaus Palopaikka 0400-945544. 045-3430 300. Mistä mieluiten lukee, katsoo tai kuuntelee mainoksia. Sanomalehtien Liitto. palvelut 1 % Google 1 % YouTube 1 % Twitter % Instagram % WhatsApp % LinkedIn % En osaa sanoa 15 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % Painetut sanomalehdet 46 % Painetut kaupunkilehdet 11 % Sanomalehtien digitaaliset palvelut 4 % Televisio 12 % Radio 2 % Facebook 2 % Painetut aikakauslehdet 6 % Oikeassa paikassa mainos maistuu paremmalta. (017) 174 500 klo 8-16, arkipyhinä ja viikonloppuina, p. lokakuuta 2017 sekalaista kokouksia asuntoja torilla Myydään RT-YKSIÖ 32 m Hovin alueella. klo 10 Puistonkulmalle, jumpataan, pelataan bingoo, tanssitaan ym. Ylivoimaisesti mieluisin mainosmedia on sanomalehti. palvelut 1 % Kaupunkilehtien digit. klo 10 srk-talolla. Tervetuloa! Eläkeläiset ry: Tervetuloa kerhoomme ke 25.10. p. 040 761 4400, 24h Suun terveydenhuolto ma-pe klo 8-16, p. Ateriapalvelun ruokalista vko 43: ma: broilerikastike, perunat, he-ma-po, punak.-mustaher. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. Jatkossa avoinna perjantaisin klo 9-12. Heikki Lång, p. Myynnissä tuoretta järvikalaa
017-753 400 www.kauhanenoy.fi Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 Pitopalvelu Luna www.pitopalveluluna.fi myynti 044 7272 671 www.savonkuljetus. ja viikonloppuisin Muut p.017-818181 koulutettu hieroja ELISA TIKKANEN p.044-500 3536 Kirkkokatu 2 Kirkkokatu 2 nettiajanvaraukset: www.pelakuu.fi Annette Tiikkainen www.cutriina.fi p.040-701 7746 Asematie 6 Annette Honkajärvi puh. 19 Keskiviikko 18. +varaosat Leppätie 1, Kiuruvesi Puh. p. 044-765 4771 Sahat, mopot, pyörät, ruohonleikkurit, agregaatit ym. 017-752 334 Asematie 9, Kiuruvesi Vastaanotto sop. 040 752 4422 Kiurukatu 3 Puh. 050-514 2602 Parturi-Kampaamo PÄIVI ma 9.30-16.30 ti-pe 8.30-16.30 avoinna Koulutettu hieroja JARI TIKKANEN p. 050 564 2878 Kalliokyläntie 683 Myös ilt. 050-514 0067 kiuruvesi@4h.fi ParturiKampaamo p. 017-752 139 (päivystys 24 h). 050 5398 991 • Putkistojen uusinnat ja korjaukset • Lämmityskattilat ja varaajat • Sähköiset vedenlämmittimet • Maalämpöpumput p. Hammaslääkäri Risto Salovaara p. 040 174 9426 CAROLA Hierontapiste koulutettu hieroja Niemistenkatu 3 L 3 p.017-752 259 Kiurukatu 1 Kiurun Kotisairaanhoito Ky Puh. 045-1409 222 www.annelihakala.fi Kiuruka tu 1 p. (017) 754 879 Siivous-, ruoanlaitto-, asiointija ulkoilutuspalvelut puh. Hovinpelto 3 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA Asematie 6, Kiuruvesi etunimi.sukunimi@omni.fi p. 0400-220 909 siivouspalvelut hieronta avustaminen • Kaivinkone-, louhinta-, räjäytysja maansiirtotyöt • Lavettikuljetukset • Maantiivistystyöt 12 tn. • IT-palvelut • Huolto ja tarvikkeet • Tietokoneet ja ergonomiatuotteet • Tietoturva • Ohjelmistot Juha Tossavainen 050-565 0860 Martti Tiikkainen 040-500 7097 Koskentie 2 KIURUVESI Asematie 12 METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. 050 525 6163 Kotisairaanhoito p. 0400 654 758 Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi Fysioterapeutit: Jaana Kananen Hanne Pesonen Anneli Knuutinen Minna Harmoinen Kiuruveden Fysi-Askel Oy Kiurukatu 3, p. mukaan Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. (017)754 222 040 632 4990 040 632 8385 Pitopalvelu VALTRA huolto + huoltoauto Täryjen vuokraus Ilmastointihuolto Salahmintie 18, 74700 Kiuruvesi p.040-758 6809, 050-372 1188 •Rakennuspalvelut p.050-522 1800 •Hoiva-siivouspalvelut p.050-531 1874 www.kukkakauppalaulumaa. 050-543 1253 p. Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. lokakuuta 2017 Kiurukatu 3, p. 017 752 531 S T U D I O Laki-ja tilipalvelut Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI p.040 730 5230 KEHYSTÄMÖ Taulut Kunniakirjat Valokuvat ym. ajettavalla jyrällä • Myydään seulottua peltomultaa Parturi-Kampaamo p.017-752 430, Torikatu 4 Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 ma-pe 8.30-17, la sop.mukaan Linja-autoasema Puh. (017) 752 466 Fysioterapeutit: Anneli Hautajärvi 050-5472 852 Sanna Kärkkäinen 044-5701 600 Hieroja: Pirjo Kumpulainen 040-8201 755 Lämpimästi tervetuloa! Asematie 5 ALANSA AMMATTILAISET Jalkojen hoito: Elsa Sivonen 0400-667 770 HAMMASLÄÄKÄRIT p.08-782 100 Jukka Tikanmäki ja Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus Myös särkypotilaat Kotipalvelu p. 050-5662 002 kuljettajaopetus.fi Asematie 9 Teuvo Blomberg 050-598 7932 Teemu Ruotsalainen 050-544 9176 • yksityisille • teollisuudelle • maataloudelle • maakaapelinäytöt • lämpökamerakuvaukset www.ttsahkopalvelu.fi Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. 017-753994 Nivankatu 2, 2.krs Jennica Soilin Hieronta Kuntohoitaja Soili Marin p.0500-273 374 Karhuntie 8, KIURUVESI hydrauliikkaletkut autoja traktorivaraosat korjaamopalvelut Parturi-kampaamot Hyvinvointi Korjaus / Huolto Kotipalvelut Lääkäri/lääkintä Hautaus/ pitopalvelut Hammaslääkäriasema KULMAPAIKKA Puh. 045 185 4466 p.045 222 1046 p.045 222 1047 AJOKORTTIASIOISSA J. 040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. HYVÖNEN p. 017 754 665 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. 0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO KIURUVESI KOP:n talo p. 040 507 4458 Kiuruveden Keilahalli Asematie 12 ratavaraukset 044-763 5647 Rolls-pikaruokarav
Renkaanvaihdot. klo 19.00 Veikko Ahvenainen, Carina Nordlund sekä Kiuruveden Harmonikkakerho Liput 13€ ovelta Kuulohuolto ry järjestää KUULOKOJEEN KÄYTÖN OPASTUSTA torstaina 26.10. 040 730 5230 KIURUVEDEN KAUPUNKI Kulttuuritoimi TILAISUUTTA TUKEMASSA LC Kiuruvesi/ladyt ja LC Kiuruvesi Niva/ladyt tarjoavat ei pääsymaksua kahvitarjoilu arpajaiset ! ILLAN TULOT LAHJOITETAAN RINTASYÖPÄKAMPANJALLE Aiheena naisten terveys ja syövät. KE 25.10. KLO 18:30 KIURUSALISSA ROOSANAUHAILTA P: 0440-279 400 Sähköasennukset Kiinnostaako Ultra-lentäminen. Alpha tulee lauantaina 21.10. RINKELIT LANTTU-, LIHAja KALAKUKOT KARJALANPIIRAKAT letkut, suulakkeet ja suodattimet. TM:n talvirengastesti 2017 menestyjät Hankook, Nokian ym. 040 8432 708 renka at Renkaat mahdollista ostaa myös maitotiliin. klo 16.00 Edustus IPK Team • ajoneuvojen lasit (myös vak.yhtiökorjaukset) • terassi/parvekelasitukset, • Piklas-ikkunat ja ovet • pleksit, kennolevyt 040-537 7730 KIURUVEDEN LASI JA KAIHDIN Leo Ojaluoto Leo Ojaluoto • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 Luotettavaa LVI-palvelua • ilma/maalämpöpumput NIBE • putkistosaneeraukset • lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset • metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla • lämmityskattilat ja sähkövaraajat myynti – asennus – huolto – varaosat lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 040-524 8018 VUOKRATTAVANA 1,5 tn MINIKAIVURI sekä PIENKUORMAAJA (Mustang 2044) VUOKRATTAVANA 1,5 tn MINIKAIVURI sekä PIENKUORMAAJA (Mustang 2044) KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT lv it yo t2 4h . klo 9-15 JÄTTIKASSI 10€ 10€ KEKSEJÄ 20,20,Maakuulua vanhanajan savusaunapalvia, maalaishyytelöä ja lihaisia makkaroita. KK-81 PELAA: lauantai 21.10. Ota malli mukaan! Sihvola Nyt Maaningan mieheltä PÖLYPUSSIT PÖLYPUSSIT 0400 729 852 Paljon kauppiaita • Paljon ostettavaa • Iloista mieltä ja markkinatunnelmaa SYYSMARKKINAT SYYSMARKKINAT Kiuruveden torilla pe 20.10. TULE JA TUTUSTU (säävaraus) Jari Tikkanen 050-564 2878 Huom! Mahdollisuus itse oikeasti kokeilla ohjata Ultra-lentokonetta IN THE AIR! Suomi 100 vuotta HARMONIKKAKONSERTTI Suomi 100 vuotta HARMONIKKAKONSERTTI Kiurusalissa TO 19.10. lokakuuta 2017 sekalaista huveja Edullisesti mm. Ota mukaan oma koje + ohjevihko. Aiheesta luennoivat Kunnanlääkäri Harri Haimakainen sekä Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen sairaanhoitaja Heidi Kolehmainen. klo 12-15 esittelyyn Kiuruveden lentokentälle Tule juttelemaan koulutuksesta. Tervetuloa!. 017-7604600 www.hotellipeltohovi. www.hotellipeltohovi. dj ANNA PELZE MUSIC BAR musiikkia 60-luvulta tähän päivään tanssittavassa muodossa Myydään PYSTYKAURAA n.15 ha, 50e/ha tai myös itsepoimittuna 5e/lyhde. SAMMUTTIMEN TARKASTUS Sisä-Suomen Sammutinhuolto Oy 10€ Metrilakuja paljon makuja, makeisia monenlaisia PUUNKANTOKASSIT ENKELEITÄ YM. Tiedustelut p. Tervetuloa! Avoinna myös la 10.00 – 13.00 TALVIRENKAAT & VANTEET Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI p.040 580 6325 017-752112, 0400-171473 Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi -lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput -kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät -iv kanavien puhdistus/desi?ointi 0500-570920, 050-4009437 Palveleva Rengasliike EURORENGAS avoinna :ma-pe 7-17, la 10-13 vastataan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin! • henkilö-pakettiautoihin, • trukit •raskaskalusto •maatalous • asennus •korjaus •myynti Eurorengas Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. klo 10 srk-talon monitoimisalissa. 20 Keskiviikko 18. Opastajana kuntoutussihteeri Johanna Leinonen. Kivikylän tuotekassi KORITUOTTEET KOTIMAISET OMENAT, MARJAT sekä KYLMÄPURISTETTTU TÄYSMEHU KUUSELAN PUUTARHA Sarvikumpu KEINUT JA TUOLIT Koristeja lahjaesineitä Sakari KOKO PERHEELLE TOSSUT VILLAHOUSUT, RUKKASET mukana myös alutikkaita ja led-valoja ym. 044 5053 869 Kiuruveden Kiuruveden Rakennus-Palkki Rakennus-Palkki www.rakennus-palkki.com RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS KORJAUSJA REMONTTITYÖT p.0500 772 471 Talvirenkaa t ennakkohin noin! ennakkohin noin! p. Lisäksi 3D-ohjauskulmien säädöt. Asematie 9, Kiuruvesi p