13-23 Kansalaisopiston joululaulujen illassa virittäydyttiin joulutunnelmaan. www.kiuruvesilehti.fi 66. 26 Valmiina jouluun TIINA KILVENSALMI Lue lisää sivuilta 16 KUORO Kansalaisopiston syksyllä aloittanut Viihdekuoro esiintyi ensimmäistä kertaa Joululauluillassa Kiurusalissa. VUOSIKERTA, NRO 51-52 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonumero 2,80 e 012138-1951 Lappalaiset vuoden maatalous-yrittäjiä s. 040 752 4422 asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa. Keskiviikkoillan aikana esiintyivät uusi Viihdekuoro ja Teinitähti Mandi Kärkkäinen. vuoden paikallislehti 2019 KESKIVIIKKO 18.12.2019 www.siilinhammas.fi Perushammashoito Nukutushammashoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Hammasprotetiikka Suuhygienisti Ajanvaraus myös verkossa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. 4-5 Kerttu hälytti alkavasta tulipalosta s. 10 Jouluun on enää muutama päivä s. Kuoron johtajana toimii Ulla-Sisko Jauhiainen. Valtuusto söi ja päätti budjetista s. Myös yleisö pääsi mukaan, kun illan aikana laulettiin perinteisiä ja uudempia joululauluja.
2 Keskiviikko 18. Alkuaikojen muuripadassa keittämisestä Evi Jäderholmin huvilalla on tultu rokkatarvikkeiden tuomiseen Kiuruvedeltä ja keittämiseen sähkökattiloissa. Molemmat esittivät omia kappaleitaan, Ake säesti V-P:tä ja taiteilijat lauloivat myös yhdessä. Nämä kannustavat jatkamaan ja erityisesti ne jäähyväiskiitokset: ensi syksynä tavataan! UOLEVI KÄRKKÄINEN Kiuruvesi-seuran puheenjohtaja. Yhtälö on haastava, sillä poliitikot politikoivat, viranhaltijat ovat raskaassa virkavastuussa ja kunnan organisaatio on kankea ja hidas, eikä kuntalaisiltakaan löydy vastausta vaikeuksissa olevan kuntatalouden vahvistamiseksi. Tikka muistutti, että luottamushenkilöiden rooli on tehdä viranhaltijoiden valmistelun pohjalta päätöksiä. OLIMME saaneet esiintyjiksi Veli-Pekka Väisäsen ja Ake Pääkön. Heli Tikkanen toimi tällä kertaa ”Onnettarena” ja kaikki arpajaispalkinnot saivat uuden omistajansa. Tilat ovatkin loistavat kyseiselle tilaisuudelle. (kaks) Viranhaltijat ja päättäjät yhteisellä asialla. Ideaalitilanne olisi, että päätöstenteon tueksi olisi selviä vaihtoehtoja jopa seurannaisvaikutusten arvioinnin kanssa. Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Tommi Tikka totesi, että häntä on vaivannut joissakin tapauksissa lievästi puutteellinen valmistelu ja jopa oikeiden tunnuslukujen puuttuminen kunnan omassa päätöksenteossa ja Ylä-Savon Sote -kuntayhtymässä. Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Viime vuosina on ollut merkillepantavaa, että mykyrokalle on tullut uusia vieraita, jotka eivät ole ennen siellä käyneet. Näin meno voi olla kaoottista ja epävarmaa, mikä tekee virkamiesjohdon työstä erittäin raskasta. Samaa viestitti myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mira Kokkonen (kesk). Syrjäsilmällä katselin tyytyväisenä santsikierroksen jonoa, mikä oli tietenkin merkki siitä, että mykyrokan maku miellytti vieraita. ”Tämän valmistelutyön tärkeys ja merkitys korostuu entisestään tulevina yhä vain talouden osalta tiukempina vuosina. VIIMEISIMMÄSSÄ Kunnallisalan kehittämissäätiön tytäryhtiön Pole-Kuntatuet Oy:n Polemiikki-lehdessä puolestaan todetaan, että kuntajohtamisesta on tullut entistä vaikeampaa. Vaikka arpoja myytiin ennätysmäärä, eräs tuttavani sanoi, että ensi vuonna pitää olla lisää arpoja, koska hän ei ehtinyt ostaa! Kahvinjuonnin ja pöydissä tapahtuneen vilkkaan rupattelun aikana halukkaat saivat vielä ostaa kotiinviemiseksi mykyrokkaa. Ideaali tilanne olisi, kun päättäjät ja viranhaltijat molemmat kantaisivat vastuunsa ja puhaltaisivat yhteen hiileen – ja kuntalaisiakin vielä kuunneltaisiin. Meidän luottamushenkilöiden on kyettävä tekemään kauaskantoisia ja viisaita päätöksiä, ja tällöin hyvä valmistelutyö nousee arvoon arvaamattomaan”, Tikka sanoi. Myvyt vietiin pakkaseen odottamaan sunnuntain h-hetkeä. Hän valitteli, että ”joutuu jatkuvasti nitkuttamaan ja natkuttamaan, muistuttelemaan ja hoputtamaan. Keittoruoan suolaisuus on nykypäivänä pieni ongelma, koska ihmisillä on monenlaisia tottumuksia sen käytöstä. Ja keittiössä ovat kaikki tarpeelliset laitteet mykyrokan keittoon. Samassa lehdessä kunnallispolitiikan professori Arto Haveri sanoo, että joku päättäjistä voi haastaa kapeasta perspektiivistä päätösesityksen, jota on valmisteltu huolella. Äänentoistokin on kunnossa, tosin nyt emme huomanneet, että kun salin äänentoisto oli koko ajan päällä, se häiritsi esiintyjien omien laitteiden äänentoistoa. ” Yli sata rokkaili Keravalla KAIKEN sielu on rokkaemäntä, rokkaemäntänä toimi Titta Virmanen Kiuruvedeltä. Parin paikanvaihdoksen jälkeen mykyrokkaa syötiin Keravan seurakuntakeskuksessa sunnuntaina 1.12. Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämä puolestaan huomauttaa Polemiikki-lehdessä, että pitkäjänteinen päätöksenteko on vaikeutunut monissa kunnissa, mutta väestön ikääntymisen ja monien muiden haasteiden edessä kaivattaisiin eniten juuri hyvää päätöksentekokykyä ja yhteistyötaitoja. Koko valmistelujen sielu on tietenkin rokkaemäntä, jona toisen kerran toimi Titta Virmanen Kiuruvedeltä. Juhlasali on juhlava, valoisa ja riittävän suuri. Eikä tässä kaikki. Tilausmaksut 12 kk/kesto: kotimaa 90 e / 81 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki KIURUVESI-SEURAN mykyrokka-tilaisuus oli saanut tänä vuonna uudet puitteet. Viime Kiuruvesi-lehdessä kokoomuksen valtuutettu Ahti Kilvensalmi nosti esiin huolensa tiedonsaannista ja jopa teknisen lautakunnan ohikävelystä budjettiesitykseen liittyen. Valmistelutyö on entistä arvokkaampaa, kun raha on tiukassa. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Mykyrokkajuhlissa on tapana myydä arpoja ja niin nytkin. Upeita olivat V-P:n laulamat muutamat kappaleet poikkeavilla sanoilla (esim. 040 523 8345 tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET puh. JAANA SELANDER Puh. Viikoittaisen rokankeiton rutiinilla hän vaihe kerrallaan loihti maistuvan mykyrokan. 1,03 e Ilmoitushinnat sisältävät ALV 24%. 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma – pe 8 – 16 Levikki: 5068 (LT 2018) Ilmestyy keskiviikkoisin Sanomalehtiliiton jäsen TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander puh. Ake Pääkkö esitti ennen mykyrokalle ryhtymistä ”Elämää juoksuhaudoissa”-kappaleen talvisodan alkamisen muistoksi (edellinen päivä). Jotkuthan lisäävät suolaa aina maistamatta ja taas toiset ovat mieltyneet esimerkiksi terveyssyistä hyvin vähäsuolaiseen ruokaan. Siinä vaihdetaan vanhojen ystävien kanssa kuulumiset ja tutustutaan uusiin. Palopaikan Titta Virmanen tuli jo lauantaina mukanaan kaikki esivalmistellut rokkatarpeet. Nyt suolasirottimet olivat ahkerassa käytössä! MUISTUTIN avajaispuheessani Kiuruvesi-seuran ja mykyrokan yhteyttä. Kiuruvesi-lehti/ Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi POSTIA PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI V iime valtuuston kokouksessa nousi esiin huoli siitä, että luottamushenkilöt eivät saa viranhaltijoilta tietoa päätöstensä pohjaksi. Sunnuntai-aamuna kokoonnuimme jo hyvissä ajoin, koska tapoihin kuuluu, että talkoolaiset aloittavat yhteisellä kahvitteluhetkellä. Samalla tehdään työnjako, ketkä hoitavat keittiön työt, keittävät kahvia ja ketkä laittavat ruokailuvälineitä pöytiin jne. joulukuuta 2019 Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Pitkän aikavälin tavoitteiden asettaminen on hankalaa, koska päättäjien joukkoon on valikoitunut entistä enemmän ”yhden asian päättäjiä”. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Kirjoituksia ei palauteta. Vuosien mittaan on mykyrokkavieraista syntynyt omia pöytäkuntia, kun tutut tapaavat, monesti ainoan kerran vuodessa mykyrokkatilaisuudessa. Tikka sanoi, että yhteisiä asioita hoitavat luottamushenkilöt ovat päätöksenteossa hyvin pitkälti viranhaltijoiden tekemän valmistelutyön varassa. 044 705 0443 ILMOITUSTEN JÄTTÖ: Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä. En ole ajatuksieni kanssa yksin, myös kuntalaiset ja muut yhteistyötahot ovat ihmetelleet asiaa”. 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI Anu Laitinen 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi ILMOITUSHINNAT ts 1,15 e tj 1,08 e takasivu 1,19 e kuolinilm. Kunnioitus on suuri talkoolaisille 70 vuotta sitten, mutta hatunnoston ansaitsevat myös nykytalkoolaiset. Järjestäjille runsas osanotto ja tyytyväiset vieraat ovat aina osoitus, että on tehty arvokasta työtä Kiuruvesi-seuran sääntöjen ja periaatteiden mukaan. 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi puh. Tämä on erittäin arvokasta ja toivottavasti edesauttaa perinteiden jatkumisessa. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Eräs sellainen ryhmä on vuoden 1966-riemuylioppilaat, jotka voivat kohta pitää kokouksensa mykyrokan merkeissä. Lämmin kiitos kaikille talkoolaisille, päivä on heille aina raskas. ”Ystävän laulu”). Lämmin kiitos molemmille viihdyttävistä esityksistä. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. On liki mahdotonta luoda vakaata näkymää yhtä valtuustokautta pidemmälle
Valtuustoaloite käsitellään vielä valtuustossa, mutta selvityksen tulokset ovat olleet vasemmiston, kokoomuksen, kristillisten ja perussuomalaisten käytettävissä ja luettavissa kaupungin nettisivuilla. Kysymys ei liene lukutaidosta, vaan pelkästä politikoinnista! KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄ HYVÄÄ JOULUA Seuraava lehti ilmestyy 2.1.2020 Tavallista parempi ruokakauppa JUHLA MOKKA KAHVIT 400-500 G (6,00-7,50/KG) SUODATINJA PANNUJAUHATUS, MYÖS TUMMA PAAHTO, TOSI TUMMA JA LUOMU, RAJOITUS 1 ERÄ/TALOUS ATRIA SUOMALAINEN TAKUUMUREA NAUDAN SISÄJA PAAHTOPAISTI PALANA 12 95 KG HÄTÄLÄ TUORE RUODOTON LOHIFILEE NORJA, C-LEIKATTU, PAKATTU RAJOITUS 2 FILEETÄ/TALOUS 13 99 KG TARJOUKSET VOIMASSA KE-TO 18.-26.12. Onneksi valtionosuudet ovat Kiuruveden osalta vuonna 2020 mieluista luettavaa, sillä aina ei näin ole ollut. Suurin mahdollinen summa hakijaa kohden on 76,01 euroa vuodessa, ja se on vePelkkää politiikkaa rotettavaa tuloa. Sivistyspalvelukeskuksen vuoden 2020 oikeastaan ainoa investointi on uusi latukone, joka varmistaa sen, että ladut ovat jokaisen omasta terveydestään ennaltaehkäisevästi huolehtivan kiuruvetisen käytössä. Työmatkatukea on maksettu viimeksi vuonna 2012. Ensi vuonna markkinointi siirtyy yleispalvelukeskuksen toiminnan alle. Sille voi pikkuisen tuulettaakin, mutta kiitos kuuluu veroprosentin korotukselle ja nousseille valtionosuuksille. Huonosta talousvuodesta 2019 huolimatta Kiuruvedellä on edelleen hyvä elää, asua ja yrittää. Ja saattaisipa joku ulkopaikkakuntalainenkin innostua latujen perässä Kiuruvedelle pistäytymään, kuten sivistystoimen vastaavamme valtuuston kokouksessa vihjaisikin. Suunnitelmassa on tarkoitus perehtyä ja hahmotella peruskouluja lukiokoulutuksen näkymiä pitemmällä aikaperspektiivillä. TAPANINPÄIVÄNÄ klo 10-20 KIURUVESI Asematie 10, puh. Kaupungin markkinointiryhmä, julkikuvatyöryhmä ja elinkeinojaosto ovat kukin omalta osaltaan kaverina. Meillä on muun muassa monipuoliset kulttuurija liikuntapalvelut, neljä kyläkoulua ja mukavaa vipinää yrityspuolella. Työmatkatukijärjestelmä aiheuttaisi niin hakijalle kuin kaupungille ylimääräistä työtä. IHANAA ja rentouttavaa joulua! Nautitaan läheistemme seurasta, mutta muistetaan myös niitä lähimmäisiämme, joilla joulu voi olla vuoden yksinäisintä tai taloudellisesti raskainta aikaa. JOULUPÄIVÄNÄ SULJETTU 26.12. Ilman kunnollista jalkauttamista strategia on turha asiakirja. Jokaisen virkamiehen, esittelijän, valmistelijan ja rivityöntekijänkin on hyvä miettiä, toimiiko strategian mukaisesti. Tasapainossa VALTUUSTOSSA äänestettiin (jälleen kerran) työmatkatuesta ulkopaikkakunnilla työssäkäyville. Se toki lisää jonkin verran kustannuksia, mutta millään muilla hankintaperiaatteilla ei voida luomuSuomen pääkaupungissa toimia. Lisäksi työmatkatuki ei kuulu millään tavalla kunnan lakisääteisiin tehtäviin. Opetuspuolella yksi ensi vuoden tehtäviä on taajamakouluja koskevan yleissuunnitelman laatiminen. joulukuuta 2019 VIERASKYNÄ MIRA KOKKONEN Kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk) K aupungin talousarvio vuodelle 2020 on tasapainossa. Se ei onnistu enää helpoilla keinoilla. Tällaisen vuoden jälkeen on hyvä palautella mieliin, mitä kaikkea hyvää meillä onkaan, eikä vain miettiä, mitä kaikkea meillä joskus on ollut tai mitä sellaista naapurilta löytyy, mitä meillä ei ole. Asiaa on käsitelty edellisellä valtuustokaudella ja viimeisimmän kerran elinkeinojaostossa ja kaupunginhallituksessa kesäkuussa 2019. KARJALANPAISTILIHAT 800 G (7,49/KG) 5 99 RS Ilman korttia 7,59 rs (9,49/kg) -21% PLUSSA-KORTILLA Hyvä valikoima joulukukkia 24.12 JOULUAATTONA klo 8-15 25.12. Työmatkatuki ei ole myöskään oikeudenmukainen niille, jotka ajavat työpaikalleen kuntarajojen sisäpuolella kymmeniä kilometrejä päivässä. Kaupungin yksi helmistä, eli lähija luomuruokaa suosiva ruokahuolto, jatkaa hyväksi havaitulla tiellä mahdollisimman suuri osa ruuasta on kotimaista alkuperää. 770 6600 Palvelemme ma-pe 8-21, la 8-20, su 10-20 Joulunaikaan palvelemme:. Jos ja kun sotemenot kasvavat samaa tahtia, eli vähintään noin kolmella prosentilla, vuonna 2021 täytyy taas muuttua miljoonaksi. 3 Keskiviikko 18. Kaupungin olisi tehtävä näistä korvauksista ilmoitus tulorekisteriin. Kaupunginjohtajan mukaan kippeitä voimme ollakin, mutta köyhiä emme ole – ainakaan jos on osakeosuuksiin ja sijoitussalkkuun katsominen. On loogista, että viestinnästä vastaava hallintojohtaja organisoi myös markkinointia. Tämän vuoden talousarviossa on hyvin mukana tärkein kaupungin toimintaa ohjaava asiakirja eli kaupunkistrategia. Kyläkoulujen peruskorjaussuunnitelma vuodelta 2015 saatetaan loppuun. ELLEI TOISIN MAINITA 9.5.Ilman korttia 2,79 kpl (16,41/kg) Ilman korttia 3,99 pkt (7,98-9,98/kg) RUODOTON C-LEIKATTU ERÄ -10% PLUSSA-KORTILLA -24% PLUSSA-KORTILLA VALIO AURA SINIHOMEJUUSTOPALA 170 G (14,71/KG) 3 PKT 2 KPL Rauhallista Joulua toivottaa K-Supermarket Kiuruvesi Rauhallista Joulua toivottaa K-Supermarket Kiuruvesi Kauppias ja henkilökunta Voimassa MA-TI 16.-24.12
En ole ajatuksieni kanssa yksin, myös kuntalaiset ja muut yhteistyötahot ovat ihmetelleet asiaa. – Asia tullee aikanaan valtuuston päätettäväksi ja valmistelu aloitetaan taloudentasapainotusryhmässä. Kaupungin lainakanta on kasvanut 9,7 miljoonaa euroa ja konsernin yhteisöiden lainakanta noin 7,7 miljoonaa euroa vuosina 2011– 2018. Äänestyksessä poistamisen kannalla oli 11 valtuutettua ja puolesta oli 20 valtuutettua. Tikka halusi kuitenkin uskoa paVUODEN viimeisen valtuustokokouksen yhteydessä syötiin jouluruoka. Hän kuljettaa kokouksessa paljon puhuttua latukonetta. 017-820 3640 Ma-Pe 8.30-19.00 Aattona 8.30.-13.00 PIDENNETYT AUKIOLOAJAT Kellopuodin Lahjakortti JOULULAHJAT KELLOPUODISTA Toivotuimmat kellot, korut ja kristallit. Talousarviomuutosten jälkeen vuosikate on heikko, noin 256 000 euroa, se ei riitä alkuunkaan investointien kattamiseen, koska vuoden 2019 nettoinvestoinnit ovat noin 3,2 miljoonaa euroa. Lahjakortti on aina varma valinta. Sijoitusvarojen markkina-arvo on tällä hetkellä noin 7,2 miljoonaa euroa. Tuntuu, että joutuu jatkuvasti nitkuttamaan ja natkuttamaan, muistuttelemaan ja hoputtamaan. Positiivista on, että valtionosuuden ylitys on 430 000 euroa. joulukuuta 2019 UUTISET Kiuruveden tilinpäätös on kolme miljoonaa euroa miinuksella Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi Keskiviikko 18. Kokkosen mukaan Kiuruvedellä ei ole enää varaa voivotteluun ja odotteluun, vaan on pakko löytää tehostamiskeinoja niin kaupungin kuin sotenkin toiminnasta. – Ollaan toiveikkaita, että keinoja meillekin löytyy. JAANA SELANDER KIURUVEDEN kaupungin tämän vuoden tilinpäätösennusteen mukainen alijäämä on noin –2,9 miljoonaa euroa. Latukoneen puoltajat perustelivat uutta latukonetta kansanterveydellisistä syistä, kun ihmiset liikkuvat, se vähentää sotemenoja. Kuvassa vasemmistoliiton valtuutettu Pentti Ahponen. Esitystä kannattivat Sari Lappalainen ja Pentti Ahponen. kysyi Lappalainen. joulukuuta 2019 Muuten hyvä vuosi, raha on vain vähissä TALOUSARVIO 2020 Kiuruveden kaupunginvaltuusto keskusteli talousarviosta parisen tuntia ja hyväksyi esityksen äänestysten jälkeen alkuperäisessä muodossaan. Kaupungin omat toimintamenot vähenivät 500 000 euroa eli –1,8 prosenttia. Pikkaraisen esitystä kannatti saman puolueen Pentti Ahponen. Äänestyksessä äänet menivät tasan 16–16, puheenjohtaja Kari Saastamoisen ääni ratkaisi, ettei tukea tule budjettiin. Vasemmistoliiton Rauno Pikkarainen esitti, että kunnostus poistetaan budjetista ja palautetaan, kun tiedetään säilyvätkö kyläkoulut. Myös kyläkoulujen kunnostukseen varatusta 70 000 euron määrärahasta äänestettiin. Ahposen vieressä kristillisdemokraattien Marita Grönfors sekä kokoomuksen Kati Pekkala ja Janne Peltola. KOKOOMUKSEN ryhmän Sari Lappalainen esitti, että latukonetta ei hankita tässä taloustilanteessa, ”vaikkakin se on vain rikka rokassa, eikä pelasta”. – Mutta, eikö sitä pidä yrittää säästää sieltä mistä pystytään. – Alijäämänpeikko ja alijäämän kattamisen velvoite tulevat kummittelemaan tulevina vuosina ja meillä on iso uhka ajautua talouden kriisiin, ellemme reagoi nopeasti. Kilvensalmi uskoi, että vanha latukone palvelee vielä ja vaati viranhaltijoilta faktaa koneen käyttöhistoriasta. Tänä vuonna lainaa on otettava yli viisi miljoonaa euroa (sisältää myös lainojen lyhennykset). Latukoneen hankintaa vastustivat Marita Grönfors (kd) sekä perussuomalaisten ja kokoomuksen ryhmät. Pikkaraisen esitystä kannattivat myös Marita Grönfors, perussuomalaiset ja kokoomus. Keskustelussa tuli myös esiin, että vanha latukone on tiensä päässä. Ahkera LEHMÄKORUT Kultakääty 659€ Kultariipus 210€ PALVELEMME JOULUN AJAN Ma-Pe 8.30-18.00 La 9.00-14.00 Su 12.00-18.00. Tänä vuonna Kiuruvedelle on syntynyt vain 42 lasta. Se vaatii jatkuvaa korjaamista. Myös lautakuntien jäsenmäärää pienennettäisiin. Ensi vuoden talousarviossa vuosikate on 3,3 miljoonaa euroa ja nettoinvestoinnit ovat noin 4 miljoonaa euroa. Lappalaisen esitystä kannatti saman puolueen Ahti Kilvensalmi. Toimintamenot ovat kasvaneet 3,6 miljoonaa euroa. Sotemenot ovat kasvaneet 4,1 miljoonaa euroa (Ylä-Savon Sote -kun– Sotemenojen selän taakse emme voi enää piiloutua! Kokkonen kertoi, että tasapainotusryhmä kokoontuu ulkopuolisen konsultin, Perlaconin asiantuntijoiden kanssa, heti tammikuun alussa. Oikein mitään tuntuvaa ei ole jäänyt näppiin, eikä mullistavia esityksiä saati sitten päätöksiä ole tullut. Suurin menonylitys on toimintakuluissa, –2,6 miljoonaa euroa. Vieremäläislähtöisen KATRI NISKASEN suunnittelema Vieremäläislähtöisen KATRI NISKASEN suunnittelema SUURMYYMÄLÄ Petterintie 8 74200 VIEREMÄ Puh. 4 Keskiviikko 18. Eniten puhetta syntyi 130 000 euroa maksavasta latukoneesta. Äänestyksessä latukoneen jättämistä pois ensi vuoden budjetista kannatti 9 valtuutettua ja latukoneen puolesta äänesti 23 valtuutettua. Sijoitusvarojen tuottoja kotiutetaan joulukuussa noin 500 000 euroa vuoden 2019 talousarvioinvestointien rahoittamista varten, mikä vähentää lainanottoa. Aikaa ei ole tuhlattavaksi. Edellisellä kaudella vähentäminen jäi puolitiehen. Luvussa on mukana talousarvion alijäämä noin –420 000 euroa. Kokkonen kertoi myös pyytäneensä talousjohtajaa selvittämään, paljonko säästöä syntyisi valtuutettujen määrän laskemisella 33:sta 29:ään. Yhteensä lainakanta on kasvanut 17,4 miljoonaa euroa. Hallituksen puheenjohtaja Mira Kokkonen (kok) sanoi olevansa pettynyt Kiuruveden kaupungin taloudentasapainotusryhmän tuotoksiin, vaikka puheenjohtajana siinä toimiikin. – Hyväksytty hallituksen jäsen -koulutuksessa on kirkastanut ajatus siitä, että päättäjät päättävät, virkamiehet valmistelevat ja esittelevät sekä toimivat operatiivisella puolella. Rauno Pikkarainen esitti myös, että ulkopaikkakuntalaisten työmatkoihin varataan 35 000 euroa ensi vuodelle, tuki hillitsisi työssäkäyvien intoa muuttaa pois Kiuruvedeltä. Keskustan ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Tommi Tikka sanoi pelkäävänsä, ettei maksukykymme tule riittämään alati kasvaviin palvelutarpeisiin seuraavan kolmivuotiskauden aikana. Koska vuosikate ei riitä investointeihin, joudutaan investointeja rahoittamaan lainanotolla
Ei siis pidä kaikissa asioissa vaipua synkkyyteen, muistutti Ahponen. Arvonalentumiset ja takaustappiot ovat olleet kahdeksan vuoden aikana 3,2 miljoonaa euroa. myönteistä on se, että asukasmäärä pienenee, sotemenot kasvavat 5,6 prosenttia eli noin 1,9 miljoonaa euroa tämän vuoden talousarvioon verrattuna. Kiuruvedelle tulee myös uusi röntgenlaite suun terveydenhoitoon. Muiniekka toi esiin, että Kiuruvesi haluaa pitää kiinni röntgenistä, sillä vaarana on, että pian hammashoidon palvelut keskittyvät Iisalmeen, jos röntgentoiminta loppuu Kiuruvedeltä. THL:n tutkimus kertoo, että tämä seutu on kalleinta hoitoa vaativa alue. Osastoilla hoitopäiviä lisätään ensi vuonna 2 400:lla. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mira Kokkonen (kesk) valitteli, että yhtymän viranhaltijat laittavat mielellään Sonkajärven ja Vieremän samalle viivalle Kiuruveden kanssa, vaikka Kiuruvesi on suurempi kunta ja sen mukaan palveluvarustuksen tulee olla laajempi ja suurempi, myös etäisyydet Iisalmeen ovat Kiuruvedeltä pidemmät. Eero Kyllönen näki, että omaishoidon tuki on halvinta ja parasta hoitoa. SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Katsotko valoisin mielin vuoteen 2020. Pentti Ahponen (vas) puolestaan muistutti ennaltaehkäisevän työn merkityksestä kustannusten hillitsemissä. Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa Pentti Ahponen kiteytti Kiuruveden suurimmaksi ongelmaksi rahan, sitä on liian vähän. Kiuruvesi satsaa omaishoidontukeen enemmän kuin tänä vuonna. Yläkoulussa on toiminut pariin otteeseen valtionavustuksen turvin koulun nuorisotyöntekijä eli tsemppari. kysyi Sari Lappalainen PERUSSUOMALAISTEN Juha Tapaninen ilmoittautui kyläkoulujen kannattajaksi, mutta epäili niin ikään, kannattaako Lahnajoen koulun ikkunoita korjata tässä vaiheessa, kun ei tiedetä, riittääkö kouluihin lapsia. Verotulot pysyvät vuoden 2019 talousarvion tasolla, vaikka tuloveroprosenttia nostetaan yhdellä prosenttiyksiköllä, 21,75:een. Myös lääkärin vastaanottopalvelu jatkuu Kiuruvedellä lauantaina. joulukuuta 2019 Kiuruveden tilinpäätös on kolme miljoonaa euroa miinuksella Muuten hyvä vuosi, raha on vain vähissä JAANA SELANDER KIURUVEDEN terveyskeskuksessa säilyvät ensi vuonna äitiysneuvolapalvelut ja lääkärin vastaanottopalvelu lauantaisin. Kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka kertoi, että palvelusopimusneuvotteluissa oli Kiuruvedelle monta kipupistettä, eikä kaikkia yhtymän esityksiä haluttu hyväksyä vaikkakin kaupunki pyysi yhtymältä esityksiä kustannuskasvun hillitsemiseksi. Kuntalaiset ovat voimavara, keskustassa ovat liiketilat täyttyneet, on tapahtumia, nyt näyttää elävältä. Syntyvyyskin laskee ja se aiheuttaa paineita kouluille. Yrityskiinteistöille on maksettu avustuksia 3,5 miljoonaa euroa ja yhtiöitä on pääomitettu 1,6 miljoonalla eurolla. Vakituinen tsemppari KIURUVEDEN keskustan valtuustoryhmä on jättänyt valtuustoaloitteen, jossa esitetään vakituisen tsempparin palkkaamista yläkoululle. Tsempparin töihin kuuluu muun muassa välituntitoiminta, läksyjen ja rästikokeiden ohjaus, erilaisten tukitoimien toteuttamiseen osallistuminen, koulukyytien ja piha-alueen valvonta aamuisin ennen koulun alkua ja kouluajan päätyttyä. Aloitteessa todetaan, että tsempparin työ on todettu erittäin hyödylliseksi. Nyt tehdyt ratkaisut ovat ongelmien siirtämistä. Sotemenot kasvavat ja kaupungin asuntoja on tyhjillään. Tervetuloa nauttimaan ja hankkimaan joulun parhaat lahjat! IISALMI Kauppakatu 17, p. (017) 752 277 www.kiuruvedennakokulma.fi Kiurukatu 1, (017) 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Tervetuloa katselemaan! Tarjoamme glögiä ja pipareita jouluun saakka. TALOUSARVIOSSA 2020 talousjohtaja Ella Rautio-Kuosku näki myös hyvää. Kokkonen kertoi, että kaupunki on tiivistänyt keskusteluyhteyttä kuntayhtymään, näin pysytään ajantasalla mahdollisista kustannusten ylityksistä. Grönfors esitti, että olisko syytä järjestää kuntalaisten kuulemistilaisuus tulevana vuonna. Vanha röntgen on tiensä päässä. Ja Kiuruvesi-lehtikin valittiin ”maailman” parhaaksi paikallislehdeksi. Kyllönen perusteli sairaanhoitajamaksujen perimistä sillä, että maksulla arvostetaan hoitajien työtä ja vähennetään mahdollisia hukkakäyntejä. Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Valtuutettu Ahti Kilvensalmi (kok) kysyi alibudjetoinnista ja eikö budjettia voi laatia realistiselta pohjalta. – Tuntuu pelottavalta mihin suuntaan olemme menossa alati kiristyvässä taloustilanteessa, joko alkavat paukut loppua ja kriisikuntakriteerit täyttyä. Kotihoidon kustannuksiin on varattu niin ikään lisää määrärahoja, sillä kotihoitoon on tulossa ensi vuonna 39 uutta asiakasta. Myös Marita Grönfors kiitteli Kiuruveden hyvää tekemisen meininkiä yrittäjien keskuudessa. Äitiysneuvolapalvelut säilyvät Kiuruvedellä, vaikka kuntayhtymä esitti niiden keskittämistä Iisalmeen, siihen kiuruvetiset eivät suostuneet. – Luottamushenkilöiden rooli on tehdä viranhaltijoiden valmistelun pohjalta päätöksiä, ideaali tilanne olisi, että päätöksenteon tueksi tulisi selviä vaihtoehtoja ja seurannaisvaikutusten arvioinnin kanssa. En Kyllä 55 % 45% Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.. Äitiyspalvelut ja lääkäri lauantaisin säilyvät JAANA SELANDER AKU LAATIKAINEN Kiuruveden terveyskeskuksen palveluista ei haluta tinkiä. Perhepalveluiden puolelle lisätään yksi sosiaalityöntekijä ennaltaehkäisevään työhön. Kuntayhtymän hallituksessa istuva Eero Kyllönen (kesk) toi valtuustolle terveisiä, että Kiuruveden terveyskeskus on todellakin saamassa uuden röntgenin suun terveydenhoitoon. – Talousarvio on tasapainossa, valtionosuudet kasvavat 2,4 miljoonaa euroa vuoden 2019 talousarvioon verrattuna ja kaupungin palvelut säilyvät pääosin tämän vuoden tasolla, myös sotepalvelut. VIIKON KYSYMYS Tilaatko paperisia sanomalehtiä. Me olemme viranhaltijoiden valmistelun varassa, valmistelu tulee vain korostumaan tiukassa taloustilanteessa tulevaisuudessa, viestitti Tikka. 017 821 0061 KIURUVESI Toritalo, p. Olen oppinut, että asioiden valmistelu päätöksenteon pohjaksi ei ole helppoa, mutta tänä vuonna minua on vaivannut joissakin tapauksissa lievästi puutteellinen valmistelu ja jopa oikeiden tunnuslukujen puuttuminen. Ei rempaan tulevaisuuteen. Samalla tsemppari kannustaa kaikkia osallistumaan yhteiseen tekemiseen ja madaltaa osallistumiskynnystä. Kristillisdemokraattien Marita Grönfors valitteli, ettei päässyt mukaan palveluneuvotteluihin, valtuustossa kun ei voi enää sotemenoihin vaikuttaa. Tiedoksi myös se, että kuntayhtymän hallitus on linjannut, ettei ensi vuonna lomautuksia ole tulossa. – Kotihoitoon joudumme panostamaan ja rahaa ohjaamaan jatkossakin, sillä kotihoidon tarve koko ajan kasvaa. 08 764 990 torstaisin 9.30-17 Kehykset jopa -70% Linssit -25%. – Varmasti ensi vuonna palvelusopimusneuvotteluissa joudutaan katsomaan myös palvelujen leikkaamiskortti, jos muita ratkaisuja ei löydy, sillä veroprosenttiakaan ei voida nostaa. – Muuten meillä olisi ihan mukava vuosi ja seuraavakin. Tehtävään sopiva koulutus olisi vapaa-ajan ohjaaja, nuoriso-ohjaaja tai sosionomi. Tsemppari tienaa itsensä takaisin, jos esimerkiksi yksikin huostaanotto saadaan tsempparin avulla vältettyä, toteaa keskustan valtuustoryhmä. Tulevaisuutta on katsottava valoisin mielin. Ylä-Savon Sote -kuntayhtymässä aloitetaan leikkaustoiminta omana työnä ensi vuonna. Sari Lappalainen jätti Marita Grönforsin kannattamana ponnen, jossa esitetään, että jätevesipuhdistamohankkeessa selvitetään, onko siihen mahdollista saada avustusta. Kustannukset kaupungille ovat noin 25 000–30 000 euroa vuodelta. Tsemppari pystyy kiinnittämään huomiota mahdollisiin ylimääräisiin kulkijoihin ja puuttumaan mahdolliseen laittomien aineiden välitykseen. Kiuruveden valtuusto päätti YläSavon Sote -kuntayhtymän ja Kiuruveden kaupungin välisestä palvelusopimuksesta viime viikolla. 5 Keskiviikko 18. Tsemppari järjestää oppilaille liikunnallisia aktiviteetteja välitunneille sisälle ja ulos. Kyllösen mukaan ulkoistamispäätös ei ollut parhaasta päästä. Myös ikäihmisten päivätoiminta halutaan säilyttää, joskin palvelu vähenee yhteen päivään viikossa. Senkin kuntayhtymä olisi siirtänyt Iisalmeen. – Nähtäväksi jää, mitkä ovat kustannukset omana työnä. tayhtymä 2,2 miljoonaa euroa ja Kys 1,9 miljoonaa euroa). Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän oman toiminnan osuus on Kiuruvedellä noin 26 miljoonaa euroa ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin (KYS) osuus on noin 9 miljoonaa euroa
Pirkkalaisen johdolla. Pekka Kalevi Ryhänen 85 v. 03.12.2019 Oli sulla sydän niin lämmin hellä. 30.01.1934 Kiuruvesi k. klo 13 klo 13 Sulkavanjärvi Sulkavanjärvi (Penttinen). Ti 24.12. VastuuryhPirkkalainen). Uudenvuodenaatto aatto klo 18 klo 18 Uudenvuoden aattoUudenvuoden aattohartaus (Monto, Pirkkalaihartaus (Monto, Pirkkalainen). Kun päättyy tää, muisto vain jää. Tervetuloa. (Häyrynen, Pirkkalainen). klo Kirkkokuoro ke 18.12. takkahuone. Siunattua joulua kaikille! Siunattua joulua kaikille! MUSIIKKITYÖ MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoro ke 18.12. La 21.12. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Aune V. johdolla. 10.11.2019 Helsinki Lämmöllä muistaen siskot ja veljet perheineen sukulaiset ja tuttavat Väistyi vaivat, tuli rauha. LÄHETYSTYÖ LÄHETYSTYÖ Lähetystyö kiittää yhteistyöLähetystyö kiittää yhteistyökumppaneita ja vapaaehtoikumppaneita ja vapaaehtoisia menneestä vuodesta. klo 19 klo 19 Kauneimmat jouKauneimmat joululaulut kirkossa. Ke 1.1. Olet tervetullut! IISALMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kiuruvesi Pe 20.12. Jouluaamun messu. klo 18 iso sali. Hyvää joulua ja onnea uudelle vuodelle! tv. Milja Maria Leinonen 96 v. Kastettu Kastettu Onni Veikko Kalevi Onni Veikko Kalevi Nousiainen Nousiainen Paavo Elias Eskelinen Paavo Elias Eskelinen Veikko Aatos Vanhatalo Veikko Aatos Vanhatalo Lauttasaaren seurakunnasta Lauttasaaren seurakunnasta www.kiuruvedenseurakunta.fi www.kiuruvedenseurakunta.fi puh. Ma 30.12 klo 13 Ma 30.12 klo 13 ruoka-avun ruoka-avun jako työttömien toimistolla. (Monto, Pulkkinen). Vastuuryhmänä Gideonit. Su 22.12. tuusto. Pe 20.12 Pe 20.12 klo 15 klo 15 Rinnekodin raamatRinnekodin raamattupiiri. 18 iso sali. (Häyrynen). klo 18 Tapaninpäivän iltatilaisuus Su 29.12. Ke 25.12. (Häyrynen, Pirkkalainen) lainen) klo 10 – 14 klo 10 – 14 Torintupa tarjoTorintupa tarjoaa torttukahvit. 05.02.1948 Kiuruvesi k. klo 10 klo 10 Messu (Oikarinen, Messu (Oikarinen, Pirkkalainen). Aattohartaudet klo 13 klo 13 Koivujärvi Koivujärvi (Häyrynen). Veljemme Väinö Olavi TIKKANEN s. Joulupäivä Ke 25.12. (Häyrynen, Messu. 18.07.1937 Tuusniemi k. 017 7700 421 puh. Ikävöiden Eila Ulla ja Terho Anni ja Alvaro Iida ja Miska Liisa sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Kiuruveden kirkossa la 4.1.2020 klo 9.30, jonka jälkeen vietämme muistotilaisuutta läheisten kesken. klo 16.30 klo 16.30 Jouluhartaus Cafe Jouluhartaus Cafe Puistolassa (Häyrynen, Puistolassa (Häyrynen, Pirkkalainen). tupiiri. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Vastuuryhmänä Veisuupiiri. 017 7700 421 kuolleet perheuutiset perheuutiset seurakunnat seurakunnat Kalevi siunattiin haudan lepoon 14.12.2019 läheisten saattamana Kiuruveden hautausmaalla. Tervetuloa. klo 13 klo 13 Ry:n seurat, iso sali. To 19.12. To 26.12. klo 14 klo 14 Lapinsalo Lapinsalo (Oikarinen). klo 13 ruokajakelu Puistonkulmalla Ti 31.12. Lämmin kiitos osanotosta. Liisa Vilhelmiina Riissanen Liisa Vilhelmiina Riissanen 81 v. To 19.12. Oma kassi mukaan. Su 29.12. klo 18 Aattoillan hartaushetki, tarjoilua www.kiuruvedenhelluntaisrk.. klo 13 klo 13 Tuonelanharju Tuonelanharju (Oikarinen). kyläkirkossa. Mukana lulaulut kirkossa. Pitkäaikainen työntekijämme Arno Eljas SAARNIO 09.03.1959 Helsinki 30.11.2019 KYS Pitkäaikaista työntekijäämme muistaen Kiuruveden seurakunta työkaverit Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitos osanotosta. Kun sä lähdit tänään pois, huomiseen ei uskoa vois. (Oikarinen). (Monto, Pirkkalainen). Tapaninpäivä klo 10 klo 10 Sanajumalanpalvelus. Uudenvuodenpäivä Ke 1.1. Joulupäivä klo 9 klo 9 Jouluaamun messu. Risto Tiilikainen Su klo 11 jumalanpalvelus, Heikki Kumpulainen ym. klo 17 klo 17 Kauneimmat jouKauneimmat joululaulut kirkossa. maiden lapsille. VastuuryhPirkkalainen). Vastuuryhmänä kirkkovalVastuuryhmänä kirkkovaltuusto. Marja-Liisa Nokela 66 v. Mukana Cantus Firmus sekä lapsiCantus Firmus sekä lapsikuoro Ulla-Sisko Jauhiaisen kuoro Ulla-Sisko Jauhiaisen johdolla ja Kiuruveden johdolla ja Kiuruveden Naislaulajat Maarit Amperin Naislaulajat Maarit Amperin johdolla. (Häyrynen, Pirkkalainen). klo 10 klo 10 Kyläkoulujen jouluKyläkoulujen joulukirkko. adventtisunnuntai Su 22.12. Arno Eljas Saarnio 60 v. Rakkaamme Pertti Ensio LAUKKANEN s. joulukuuta 2019 Ke 18.12 Ke 18.12 klo 15 klo 15 Naisten raamattupiiri, Naisten raamattupiiri, takkahuone. jako työttömien toimistolla. Siunattua joulunaikaa kaikille! joulunaikaa kaikille! to 19.12 klo 9-15 to 19.12 klo 9-15 JoulunruoJoulunruokalahjakorttien jako vähävakalahjakorttien jako vähävaraisille diakoniatoimistossa. Liput 32€. klo 15 klo 15 Pääkirkko Pääkirkko (Monto, Pirkkalainen). mänä Naisten raamattupiiri. joulukonsertti kirkossa. (Häyrynen, Pirkkalainen). 82 v. Oli siellä paikka meille jokaiselle. klo 18.30 klo 18.30 Kauneimmat Kauneimmat joululaulut Sulkavanjärven joululaulut Sulkavanjärven kyläkirkossa. Rakas puoliso, isä, ukki ja isoukki Pekka Kalevi RYHÄNEN s. Vastuuryhmänä arkiretriitti. Puoliso, isä, ukki ja appi Reino Kalevi JÄRVELÄINEN s. Tapaninpäivä To 26.12. klo 15 suuri ehtoopalvelus Ke 25.12. Pekka Kalevi Ryhänen 85 v. 10.11.2019 Iisalmen sairaala Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Rakkaamme Arno Eljas SAARNIO 09.03.1959 Helsinki 30.11.2019 KYS Rakkaudella kaivaten Marja tyttäret ja läheiset Päivä kaunein sammuva on, kukka kuolee korvaamaton. Seurat Ry:llä. Kauneimmissa JoululauluisKauneimmissa Joululauluissa kerätään kolehti kehityssa kerätään kolehti kehitysmaiden lapsille. Sanajumalanpalvelus. Marja-Liisa Nokela 66 v. saamistamme lahjoituksista. Ma 30.12. aa torttukahvit. 27.10.2019 Kiuruvesi Hiljaiset hetket jälkeesi jäivät, kullaten muistojen kirkkaimmat päivät. (Penttinen). Lämmin kiitos kaikille meitä muistaneille. To 26.12. Rakkaudella muistaen Esteri Kaija ja Pertti Jukka ja Sari Marja ja Eero Paula Anne lastenlapset, lastenlastenlapset Leena-sisko sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Olemme voineet antaa joulu Olemme voineet antaa joulu apua monelle yksinäiselle apua monelle yksinäiselle ja perheelliselle. LÄMMIN KIITOS ystävät muistamisesta. (Häyrynen, Pirkkakirkko. klo 11 jumalanpalvelus, Janne Humaloja ym. Kuollut Kuollut Milja Maria Leinonen 96 v. raisille diakoniatoimistossa. sia menneestä vuodesta. Liput 32€. nen). tuuryhmänä Veisuupiiri. Uudenvuodenpäivä klo 10 klo 10 Messu. klo 10 liturgia Ma 6.1.klo 10 liturgia ja vedenpyhitys. Vas(Monto, Pirkkalainen). Mukana lulaulut kirkossa. Vastuuryhmänä Naisten raamattupiiri. Maija ja Kalevi Ruotsalainen EN JUHLI merkkipäivääni. Arno Eljas Saarnio 60 v. adventtisunnuntai 4. 6 Keskiviikko 18. Siunattua ja perheelliselle. klo 13 klo 13 Seurat Ry:llä. Mitään et pyytänyt kaikkesi annoit, meitä aina muistit, huolta kannoit. Vastuuryhmänä arkiretriitti. Aattohartaudet Ti 24.12. 4. La 21.12. Kun päättyy tää, muisto vain jää. Sydämellinen kiitos kaikille, jotka olette myötäeläneet surussamme. mänä Gideonit. (Oikarinen). klo 19 klo 19 Samuli Edelmanin Samuli Edelmanin joulukonsertti kirkossa. DIAKONIA DIAKONIA Lämmin kiitos kaikista Lämmin kiitos kaikista saamistamme lahjoituksista. Sylissään matkalle, sinut kantoi tuuli. Su 29.12. Pirkkalainen). 81 v. klo 10 klo 10 Messu Messu (Monto, Pulkkinen). Oma kassi mukaan. Mukana mieskuoro Kiurun Laulu mieskuoro Kiurun Laulu Katja Aminoff-Tyni johdolla Katja Aminoff-Tyni johdolla sekä kirkkokuoro Merja sekä kirkkokuoro Merja Pirkkalaisen johdolla. 08.03.1949 k. Reino Kalevi Järveläinen Reino Kalevi Järveläinen 82 v. Uni kaunis ikuinen. Ry:n seurat, iso sali. Rakasta puolisoa, isää, ukkia ja isoukkia kaivaten ja kaikesta kiittäen Anja Mika perheineen Maarit ja Matti perheineen Merja perheineen veli ja siskot perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ti 31.12. (Monto, Pirkkalainen). klo 10.30 joululauluja kirkossa ja klo 11-12 joulupuuro Ti 24.12. UudenvuodenTi 31.12. Mutt` sydämiimme läpi elämän jätit muistosi lämpimän
Jumalanäiti pani lapsensa eläinten seimeen. Tänään noman, suuren ilon koko kansalle. kuntaan ikuiseen elämään. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.” Luuk.2:20 kuin heille oli sanottu.” Luuk.2:20 Joulun pyhä sanoma koskettaa meitä kaikJoulun pyhä sanoma koskettaa meitä kaikkia. Arnon lähiomaiset, jotka ovat nyt ”etulinjassa”, tarvitsevat meidän tukeamme. laulu) Jumalan syntyminen ihmiseksi on suuren Jumalan syntyminen ihmiseksi on suuren kiitoksen aihe. Kristus syntyy kiittäkää! Toivotan Teille Kristus syntyy kiittäkää! Toivotan Teille kaikille Jeesus-lapsen siunaamaa rauhallista kaikille Jeesus-lapsen siunaamaa rauhallista joulun aikaa. Jumalan pelastussuunnitelma oli toteutumassa ja Isä halusi ilmoittaa viipymättä poikansa syntymisestä. Kaikki oli juuri niin olivat kuulleet ja nähneet. Jumalan Poika tuli tui. Taivaallinen isämme halusi kuitenkin ilmoittaa ilosanoman poikansa Jeesuksen syntymästä ensimmäisenä huoltojoukoille, paimenille, jotka todennäköisesti olivat kaitsemassa Jerusalemin temppelille kuuluvia lampaita. Koko maailma sitten. Itämaan tietäjät menivät sen vuoksi etsimään vastasyntynyttä maallisen hallitsijan ja uskonnollisen valtaapitävän eliitin luota. Ruokahuolto, sairaanhoito, varustehuolto ja monen monet muut asiat, joista huoltojoukot huolehtivat, tekivät mahdolliseksi etulinjassa taistelevien jokapäiväisen elämän. makaa kapaloituna seimessä. 7 Keskiviikko 18. Jumalan rakkaudella ja rauhalla. Enkeli sanoi heille: ilmestyvän paimenille. Juhahmoon ja syntyi vaatimattiin oloihin. ISÄ-MATTI Kiuruveden kirkkoherra Enkelit ensin paimenille lauloi... Töpinä huolehti ”jokapäiväisestä leivästä”. Hän tuli ohjaamaan meidät luokseen taivaan valtaohjaamaan meidät luokseen taivaan valtakuntaan ikuiseen elämään. joulukuuta 2019 hartaudet Kristus syntyy! Kiittäkää! Kristus syntyy! Kiittäkää! luonnon mukana Kettu Kuva: Kari Rantonen KK ristus syntyi Betristus syntyi Betlehemissä kallehemissä kallioluolaan noin lioluolaan noin kaksi tuhatta vuotta kaksi tuhatta vuotta sitten. Jumalan Ilosanoman eteenpäinvieminen on meidän kaikkien yhteinen tehtävämme. He löysivät Marian, Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Mekin haluamme jaotella ihmisiä heidän asemansa ja tehtävänsä mukaan. Hän tuli maan meidät synnin orjuudesta. Jumala palkkana oli kuolema ilman toivoa. Jumalasta ja pahuus sai hänet valtaansa. Nuo viisaat miehet ajattelivat samalla tavalla kuin me tämän ajan ihmiset usein ajattelemme. Tämä Vapahtaja. Toki jossain idempänä, Itäisillä mailla oli viisaita, jotka huomasivat taivaalla tähden, joka heidän tietojensa mukaan merkitsi uuden ja merkittävän hallitsijan syntymistä. 2:10-14 taa.” Luuk. Tutun jouluvirren kolmas säkeistö kertoo taivaallisen isämme olemuksesta hyvin paljon. Jumalan Poika tuli ylhäältä taivaista alas ylhäältä taivaista alas meidän keskellemme meidän keskellemme maailmaa pelastamaan. Ehkäpä kaikkivaltias Jumala halusi tällä tavalla muistuttaa myös meitä siitä, että me kaikki voimme olla omalla paikallamme, yhdessä rintamassa taistelemassa Jumalan puolella. Toki heidät ohjattiin sieltä etsimään vastasyntynyttä kuningasta vähäisestä Betlehemin kaupungista. Itämaan viisaat tulivat vasta myöhemmin kumartamaan ja kunnioittamaan maailman vapahtajaa. laulu) kanoni 1. Antakaamme Jeesus-lapsen syntyä tänäkin jouluna sydämeemme ja täyttää meidät kin jouluna sydämeemme ja täyttää meidät Jumalan rakkaudella ja rauhalla. Hän tuli vapahtamaailmaa pelastamaan. Paratiisista tuvan synnin ja kuoleman alle. Hän otti ihmishahmon, koska Jumala ei halunnut ihmiskunnan tuhouka Jumala ei halunnut ihmiskunnan tuhoutuvan synnin ja kuoleman alle. Paratiisista karkoituksen jälkeen ihminen loitontui karkoituksen jälkeen ihminen loitontui Jumalasta ja pahuus sai hänet valtaansa. Jätämme Arnon ja hänen rakkaansa taivaallisen isämme kämmenelle. Antakaamme Jeesus-lapsen syntyä tänäkia. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. joulun aikaa. ANTERO PETSALO A ppeni Tauno Kinnunen oli antanut ikätoveriensa tavoin parhaat nuoruutensa vuodet isänmaamme palvelemiseen. Enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosa”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Me isät, jotka olemme saaneet ilmoittaa läheisillemme lapsemme syntymästä, voimme ymmärtää aavistuksen siitä ilosta, jonka Jeesus -lapsen syntymä sai aikaan. Etulinjassa taistelevat olivat sanan varsinaisessa merkityksessä täysin riippuvaisia huoltojoukoista, töpinän väestä. Jumala rakkaudesta luotuaan kohtaan lähetti maarakkaudesta luotuaan kohtaan lähetti maailmaan oman ainokaisen Poikansa. Usein hän käytti varsin arvostavaan sävyyn nimityksiä ”töpinä ja etulinja.” Jokainen teistä sodan kokeneista ja useat meistä nuoremmistakin ymmärrämme noiden nimitysten merkityksen. Hän otti ihmishahmon, koskiitoksen aihe. Synti eneni ihmisten keskuudessa, ja sen Synti eneni ihmisten keskuudessa, ja sen palkkana oli kuolema ilman toivoa. Neitsyt ilmaan oman ainokaisen Poikansa. He löysivät Marian, Joosefin ja Jeesus-lasta. malanäiti pani lapsensa eläinten seimeen. Hän on Kristus, Herra. Joulun evankeliumissa kerrotaan enkelin Joulun evankeliumissa kerrotaan enkelin ilmestyvän paimenille. Taivaallinen isä oli varmasti jo hyvissä ajoin päättänyt, kenelle hän haluaa tuon iloviestin ensimmäisenä ilmoittaa. Tuo ”töpinän väki” kuuli ensimmäisenä Jumalan riemuviestin, jonka enkelijoukko heille ilmoitti: ” Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” Tuo halveksittu joukko sai kuulla riemuviestin ja lähti heti katsomaan vastasyntynyttä Jeesus-lasta. 2:10-14 Paimenet menivät ensimmäisinä ihmiskunPaimenet menivät ensimmäisinä ihmiskunnan edustajina syntymäluolalle kumartamaan nan edustajina syntymäluolalle kumartamaan Jeesus-lasta. ”Paimenet palapsen, joka makasi seimessä. ”Kristus syntyy, kiittäkää! Kristus taiva”Kristus syntyy, kiittäkää! Kristus taivahasta, vastaan ottakaa! Kristus maan päälhasta, vastaan ottakaa! Kristus maan päällä, yletkää korkeuteen! Veisatkoon Herralle lä, yletkää korkeuteen! Veisatkoon Herralle koko maa, ja ihmiset riemuiten ylistäkööt koko maa, ja ihmiset riemuiten ylistäkööt Häntä, sillä Hän on kunnioitettu!” ( Joulun Häntä, sillä Hän on kunnioitettu!” ( Joulun kanoni 1. Me kaikki tarvitsemme toisiamme siinä tehtävässä, jonka Jeesus meille jokaiselle kristitylle antoi: ” Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Tämän tehtävän toteuttajiksi tarvitaan etulinjassa olevia ja töpinän väkeä. Paimenet tekivät tuota varsin halveksittua työtään ulkona, yöllä ja myös sapattina, jolloin kunnon juutalaiset eivät saaneet tehdä työtä. Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuJa samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa ri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, sanoen: Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakasmaan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Luuk. ”Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä lasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. He lähtivät sen vuoksi etsimään maailmaan syntynyttä uutta kuningasta. Seurakuntamme sai ensimmäisenä adventtisunnuntaina suruviestin: ”Seurakuntamme pitkäaikainen työntekijä Arno Saarnio on kuollut.” Arnon kuolema on koskettanut meitä kaikkia. Hän tuli vapahtamaan meidät synnin orjuudesta. Koko maailma ja sen järjestys muutja sen järjestys muuttui. Enkelit ensin paimenille lauloi.... Me muistamme hänet vastuuntuntoisena ja tinkimättömän oikeudenmukaisena seurakunnan palvelijana. Hän on Kristus, Herra. Neitsyt Marian kohdussa Jumala kehittyi ihmisMarian kohdussa Jumala kehittyi ihmishahmoon ja syntyi vaatimattiin oloihin
Välillä tehdään pienempää, välillä suurempaa. Kärkkäinen toivoo, että kiuruvetiset yritykset ottaisivat erityisryhmien ihmisiä töihin vaikka vain muutamaksi tunniksi. Isä Ahti kertoo, että Viljamille se oli hieno kokemus ja hän toivoo pääsevänsä töihin Kirnu-kahvilaan myös ensi kesänä. – Kukin on ollut pikkujoulutalkoissa omalla panoksellaan, joku on lahjoittanut kinkkua, toinen jotain muuta. 8 Keskiviikko 18. Kyläyhdistys voi kerätä rahaa ja ohjata sitä sitten ideoiden toteutukseen. – Joulua odotan ja joulupukkia, jatkoi hän ja mainitsi lempiruuikseen kinkun ja puuron. Tämä tapahtuma on tekijöidensä mukainen juttu. Ari Kärkkäinen ” JAANA SELANDER JAANA SELANDER TONTTULAKIT saivat kaikki Pihlajalinnan asukkaat. Kaikkiaan jouluruokailuun kokoontui noin 80 ihmistä huoltajineen. – Usein idea lähtee ihan kahvipöytäkeskustelusta, että Kiuruvedeltä puuttuu sitä tai tätä ja joku jo kohta innostuu järjestämään. Kärkkäinen toivoo, että kyläyhdistykseen saataisiin porukkaa, joka heittää uusia ideoita. Työntekijä Sirpa Keskitalo antoi oman lakin Lilja Onerva Niskaselle.. Joku oli hommannut jokaiselle joulubileisiin tulijalle lahjan, eikä mitään karamelleja vaan ihan oikeat lahjat. Tällaista henkeä kun saataisiin herätettyä vain enemmän. Hyvää henkeä Ari Kärkkäinen sai kokea, kun tuli perjantaiaamuna Varastomyynnin tiloihin Helsingistä. Tarjolla oli jouluruokaa ja jouluohjelmaa. Siihen pian Mika Grönfors ilmoitti, että hänellä on juhlatila tehtynä Varastomyynnin tiloihin ja pian perustettiinkin Kiuruveden kyläyhdistys ja päätös järjestää pikkujouludisco, kyläyhdistyksen toiminnanjohtaja Ari Kärkkäinen kertoo. – Idea on juuri se, että kyläyhdistyksen siipien suojassa voivat yksittäiset ihmiset tehdä juttuja. PUHEENAIHE hyväntekeväisyys YKSI joulubileisiin osallistuja oli Lilja Onerva Niskanen Pihlajakodista. – Oikein hyvillä mielin tulin, kertoi Niskanen ennen kuin porukka pääsi kinkun ja laatikoiden kimppuun. joulukuuta 2019 Jouluiloa talkoilla KIURUVEDEN KYLÄTOIMIKUNTA järjesti joulubileet erityisryhmille perjantaina Kiuruveden Varastomyynnin tiloissa. Silloin tuli mieleen, että erityisryhmille ei ole tarjolla liiemmälti tapahtumia. Idea erityisryhmien joulubileiden järjestämisestä lähti Iskelmäviikolta. Yksikin mies voi saada paljon aikaiseksi, kun on tekevä ja aikaansaava. – Puistolan pihaan tuli erikoisryhmiä iloisella mielellä iskelmäalueelta, heistä oli ollut mahtavaa tanssia ja kuunnella musiikkia. Itsellään hänellä on hyviä kokemuksia viime kesältä muun muassa Viljami Kilvensalmesta, joka pyyhki Kärkkäisen kahvilassa pöytiä. Kaikki järjestettiin talkoilla ja sponsoreiden tuella. Pikkujouluun kutsuttiin ihmisiä Toimi-säätiön kautta, Pihlajalinnasta ja Parkonmäestä. Välillä yksikin mies voi saada paljon aikaiseksi, kun on tekevä ja aikaansaava, ei siihen ympärille tarvita suuren suurta porukkaa
Hänen suurimmat asiakkaansa ovat Iisalmen sahat, Lunawood, Vapo ja Kiurutimber sekä 20 pienempää yritystä. Vapaaehtoisessa hoidossa olevien lasten tilanteet raportoidaan organisaatioiden omaan käyttöön. Kannattanee muistaa, että olimmehan mekin joskus teinejä; villejä, vapaita ja kuolemattomia. Tomi Rönkkö on toiminut kuljetusalan yrittäjänä vuodesta 1997. Pitkät yli tunnin kestävät kiinnipidot olivat harvinaisia tutkimukseen osallistuneilla osastoilla. Kaukosäätimiäkin oli neljä, jotta soundbaarit, netit ja muut pelaavat. joulukuuta 2019 Kirsi Kauppila väitteli tohtoriksi TERVEYSTIETEEN maisteri Kirsi Kauppilan väitöskirja tarjoaa uutta tietoa kiinnipitotilanteiden määristä ja syistä lastenpsykiatrisessa osastohoidossa sekä näihin tilanteisiin liittyvistä lasten kokemuksista ja vanhempien arvioista. Olisi myös tärkeää tukea vanhempia lastensa aggressiotilanteiden hallintaan ja käsittelemään rajoittamistilanteita lastensa kanssa. Tulosten perusteella rajoittamismenetelmien käyttö on vähentyVÄITÖS Kiuruvetisjuurinen Kirsi Kauppila (omaa sukuaan Tiihonen) väitteli Kuopion yliopistossa terveystieteiden tohtoriksi perjantaina. Varalle valittiin agrologi Niina Väisänen. Maailman muuttuminen ei ole huono asia, vaan elämän elinehto. Eestilä vieraili muun muassa RD Technology Center Oy:ssä ja Kiuruvesi-lehdessä. Useimmat kiinnipidetyt lapset tunnistivat kiinnipitoon johtaneita syitä. Meidän aikuisten on hyvin helppo tuomita nuoria tai nykypäivän nuorisokulttuuria. Haastatellut lapset kokivat ohjeiden noudattamattomuuden usein syyksi kiinnipitoihin, kun taas kirjausten mukaan hoitajiin kohdistunut väkivalta oli puolessa tilanteista syynä kiinnipitoon. 9 Keskiviikko 18. Neljäsosa haastatelluista lapsista ei halunnut kertoa syytä tai ei muistanut sitä, joten kiinnipitojen jälkiselvittely on erityisen tärkeää, ettei lapselle jää väärää mielikuvaa tilanteesta. Sukulaiseni oli rohkea jo nuoruudessaan. Tutkimuksen mukaan lasten ja hoitohenkilökunnan näkemykset kiinnipitojen syistä eroavat jonkin verran toisistaan, ja tilanteiden jälkiselvittely onkin tärkeää. Mutta niin, nykymusiikki on aivan mahtavaa, kun kuuntelee rytmiä ja sanoituksia eri tavalla kuin silloin 90-luvulla. Oikaisuvaatimuksessaan Tuija Huuskonen on esittänyt laajasti osaamistaan ja ammattitaitoaan maaseutusihteerin virkaan liittyen. Muodista hän tietää enemmän kuin minä, nyt on nimittäin in käyttää mustaa huulipunaa. Tutkimusaineisto kerättiin yhden yliopistosairaalan kolmella lastenpsykiatrisella osastolla vuosien 2008 ja 2018 välisenä aikana lapsille tehdyillä haastatteluilla, vanhemmille suunnatulla kyselyllä ja henkilökunnan kirjauksista. Lapsen ei tarvitse olla täysin liikkumattomana, vaan henkilökunta myötäilee lapsen liikettä tai vaihtaa asentoa tilanteen mukaan. Yhteiskuntavaikuttamisen lisäksi yrittäjäyhdistys lisää toiminnallaan yrittäjien välistä yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ja verkostoitumista. Onnekseni minulla on aina jotain noista, vaikka välillä muutokset hirvittävät, elämänilo on hukassa ja pelottaa. Tilanteiden hallinnan keinojen kehittäminen yhteistyössä muiden psykiatrian alan ammattilaisten ja lasten kanssa on myös keskeistä. Haastatteluissa lapset kuvailivat kiinnipitokokemuksia erilaisina fyysisinä ja psyykkisinä tuntemuksina, jotka olivat pääosin kielteisiä. Onnekseni minäkin olen saanut ripauksen tätä suvussani kulkevaa rohkeutta. KOLUMNI TIINA KILVENSALMI tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi TUTUSTUN trendikkääseen sukulaiseeni. Ihan hyvä ettemme ole enää luolaihmisiä. Rönkkö johti yhdistystä virkaa tekevänä puheenjohtajana vuoden, sillä aikaisempi puheenjohtaja Tarja Arbelius siirtyi Savon Yrittäjien hallituksen puheenjohtajaksi. Ja hänellä riittää rohkeuskin siihen. JAANA SELANDER Rönkkö liikennöi akselilla Joensuu–Kalajoki, Oulu–Jyväskylä. Väitöskirja tarjoaa arvokasta tietoa kiinnipitokäytäntöjen kehittämiseen osastohoidossa. tavaraa sekä talvella turvetta. nyt merkittävästi 30 vuodessa. Sujuvasti hän Whatsappailee, mailailee ja käyttää niin monimutkaista televisiota, että minä tarvitsin siihen hänen apuaan. Ikää hänellä on reilut 70 vuotta, mutta ajatukset kuin nuorella naisella. Heidän kertomansa syyt kuitenkin jonkin verran erosivat henkilökunnan kirjauksista. Muutoshalukkuus on elämän eliksiiri SIVISTYSLAUTAKUNTAAN on valittu uudeksi jäseneksi Maarit Tikkanen. Hän tulee Maarit Pennasen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Osa haastatelluista lapsista koki, että ei olisi rauhoittunut ilman kiinnipitoa. Olin parikymppisenä au-pairina Italiassa, enkä kadu sitä päivääkään vaikka välillä kohtasin suuria haasteita ja koin koti-ikävää. Kiuruveden yrittäjäyhdistyksen toiminnan tarkoituksena on parantaa kiuruvetisten yrittäjien asemaa, kilpailukykyä ja yrittämisen edellytyksiä olemalla yrittäjyyden asiantuntijoita ja käyttämällä vaikutusvaltaa. Tilanteiden jälkiselvittelyä tulee tarjota entistä systemaattisemmin osastohoidossa olevalle lapselle hänen kehitystasonsa huomioiden. KEHITYS on kuitenkin se maailmaa ja meitä ihmisiä eteenpäin vievä voima. Yrittäjien hallitus: Reetta Hyvärinen (varapj), Jaana Manninen (ulkopuolinen sihteeri, ei hallituksen jäsen), Titta Virmanen, Matti Lappalainen, Pekka Lähderinne (uusi) ja Vesa Pölkki (uusi). Aiemmin lähes joka toinen lapsi koki eristystilanteen, kun nykyään noin joka seitsemäs lapsi kokee kiinnipidon osastojakson aikana. Me voimme oppia paljon uutta teineiltä ja teinit meiltä aikuisilta. Uusi hallitus aloittaa toimintansa vuoden 2020 alusta. Rönkkö ajaa selluhaketta, sahaja kappaleTomi Rönkkö jatkaa Yrittäjien puheenjohtajana KIRSI KAUPPILAN väitöskirjan aiheena ovat Pakkotoimet lastenpsykiatrisessa osastohoidossa. Maarit Tikkanen sivistyslautakuntaan MAASEUTUSIHTEERIN virkaa hakenut Tuija Huuskonen on 4.12.lähettänyt kaupunginhallitukselle oikaisuvaatimukOikaisuvaatimus maaseutusihteerin virkavalintaan sen koskien maaseutusihteerin valintaa. Haastatteluryhmän päätös on perustunut hakijoiden ansiovertailuun, haastatteluun ja kokonaisarviointiin. Kansanedustaja Markku Eestilän (kok) vierailua Kiuruvedelle elokuussa isännöi Kiuruveden yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Tomi Rönkkö. Rönköllä on neljä täysperävaunurekkaa ja 8 työntekijää. Kaupunginhallitus pitää tekemänsä päätöksen kokonaisuudessaan ennallaan. Tutkimuksessa selvitettiin lastenpsykiatrisessa osastohoidossa olevien lasten kokemuksia rajoittamismenetelmien käytöstä, vanhempien näkemyksiä kiinnipitojen toteutuksesta sekä kiinnipitotilanteisiin johtaneita syitä. Tutkitussa yliopistosairaalassa eristämistä ei enää nykyään käytetä lastenpsykiatrisessa osastohoidossa. Kiinnipitäminen on menetelmä, jossa vähintään kaksi hoitajaa tietoisesti, mutta vasten lapsen omaa tahtoa rajoittaa lasta omalla kehollaan. Tuokin elämys oli unohtumaton, kun espanjalaismiehet näyttivät tunteensa kannustushuutojen raikuessa yleisössä. Lastenpsykiatrisilla osastoilla tarvitaan henkilökunnan toiminnan kriittistä tarkastelua ja koulutusta, että rajoittamistoimia voidaan edelleen vähentää ja paremmin huomioida lasten kokemukset. Ja onhan se ihan uskomaton kokemus, kun sukeltaa VR-laseilla toiseen maailmaan. Silti meistä tuli ihan kohtuujärkeviä aikuisia. Tilanteessa hoitajat pitävät lasta sylissä, sängyllä tai maassa, jotta lapsi ei vahingoita itseään, toista tai ympäristöään. Pelikonsolitkin olivat parempia, kun kädet kipeänä pelasimme aamusta iltaan 8-bittistä Nintendoa. En oikeastaan seurannut jalkapalloa, vaan yleisöä. Olen nähnyt maailman monta kolkkaa ja olen innokas kokeilemaan uusia elämyksiä. Kiuruveden kaupunginhallitus valitsi maaseutusihteerin virkaan hakuilmoituksen kelpoisuusvaatimukset parhaiten täyttävän agrologi Nella Pietilän 25.11. Olen valtavan onnellinen, että elämme yhteiskunnassa, joka on paljon suvaitsevaisempi kuin silloin minulle rakkaalla 90-luvulla. LASTENPSYKIATRIAN vuodeosastoilla hoidetaan noin tuhat lasta vuodessa ja keskimääräinen hoitoaika on noin kuukausi. Rajoittamismenetelmillä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa eristämistä tai kiinnipitämistä. Lisäksi tutkittiin, millaisia muutoksia rajoittamismenetelmien käyttömäärissä ja tilanteiden kestoissa on tapahtunut 30 vuoden aikana. Hän lähti kultaisella 60-luvulla au-pairiksi, mikä ei siihen maailman aikaan ollut niin normaalia kuin 2020-luvun kynnyksellä. Espanjassa lähdin katsomaan jalkapalloa suurelle stadionille, vaikken ole kiinnostunut itse jalkapallosta. Tarkkaa tietoa vuodeosastoilla olevien alle 13-vuotiaiden lasten kokemien rajoittamistoimien määristä ei ole saatavilla, koska tilastoissa näkyvät vain tahdosta riippumattomassa hoidossa olevien lasten tilanteet. MYÖNNÄN, että minustakin tuntuu välillä, että 90-luvulla musiikki oli paljon parempaa, olihan silloin New Kids On The Block ja Apulanta. Tomi Rönkkö on kuljetusalan yrittäjä. JAANA SELANDER JAANA SELANDER KIURUVEDEN Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Tomi Rönkkö. Häneltä opin, että nuoruuden eliksiirin salaisuus on elämänilo, muutoshalukkuus ja rohkeus. Lisäksi tarkasteltiin aineistoa vuosien 1987-1988 tilanteista
Se vaikutti laskelmiimme. Lappalaisia yli miljoona euroa maksaneen navetan rakentaminen ei ole harmittanut. Keskellä Pohjois-Savon kovatuottoisin holstein-lehmä viime vuonna. Sanna Lång-Lappalaisen tila on nykyisin viljelyksessä. > Luottamustehtävät: Sanna Lång-Lappalainen on MTK-Kiuruveden johtokunnan jäsen. Lisäksi navettaan mahtuu osa hiehoista, alle puolivuotiaat ovat vanhassa navetassa. Tilan peltomäärä lisi 70 hehtaarilla vuonna 2017. – Mielenkiintoa pitää olla, että jaksaa päivästä toiseen. Kiertelin kouluaikaan katsomassa erilaisia navetoita ja tein pitkän harjoittelun isossa pihatossa. – Opiskelin agrologiksi vuosina 2005–2009, minä aikana haave uudesta navetasta vain vahvistui. Peltoa tilalla on noin 150 hehtaaria. Tänä vuonna jäätäneen sen alle, koska kesän rehusato ei ollut kovin hyvä. Sanna Lappalainen-Långilta loppui syksyllä äitiysloma, mutta häntä sitoo kotiin vielä Pekka-pojan synnynnäinen äänihuulihalvaus, navetalla Seppo Lappalaisen työparina on lomittaja, hän on Sanna Lång-Lappalaisen sisko. Isä Seppo Lappalaisen sylissä Miika, äiti Sanna Lång-Lappalainen ja lapset Pekka ja Jenna ruokkimassa lehmiä. joulukuuta 2019 TALOUS JA POLITIIKKA Lama-aikaan tehty suurinvestointi kannatti M-RYHMÄ perustelee Kiuruveden vuoden maaseutuyrittäjän valintaa myös sillä, että Lappalaiset elävät kiireistä pienlapsiperhearkea ja Sanna Lång-Lappalainen on mukana yhteiskunnallisissa tehtävissä, hän kuuluu MTK-Kiuruveden johtokuntaan. Parempi on, ettei kommentteja edes lue, Seppo Lappalainen tuumaa. JAANA SELANDER. – Tuotoksissa on vielä parantamisen varaa. Tila on Seppo Lappalaisen vanhempien perua, Seppo Lappalaisesta tuli tilalle isäntä vuonna 2006. – Nyt meillä on ylimääräistäkin peltoa, otettiin peltoa vastaan, kun sitä tarjottiin ja se sijaitsi lähellä, Lappalaiset kertovat. Sanna Lång-Lappalainen sanoo, että maidonhinta on jonkin verran noussut ja maksettavaan tuottajahintaan voi vaikuttaa ”maidon hyvillä pitoisuuksilla”. Ei me oltaisi uutta taloakaan tekemässä, ellei uskottaisi pärjäämiseen, Lappalaiset sanovat. – Pääsen kuitenkin viikoittain käymään navetassa, kun mummu ja ukki tulevat lapsia katsomaan, teen myös kaikki tilaan liittyvät paperityöt veroilmoitusta myöten, Sanna Lång-Lappalainen kertoo. Lappalaisten tavoitteena on muuttaa uuteen kotiin keväällä, ennen kesää. – Silloin ei ollut paljon muita navetan rakentajia ja saimme hyvin kirvesmiehiä ja muita työmiehiä hommiin, rakennuskustannuksetkin olivat meille edulliset. Lappalaiset ovat tehneet mittavan navettainvestoinnin aikana, jolloin maatalouden lama oli syvimmillään. Lappalaiset eivät voisi kuvitellakaan muuta ammattia, vaikka somessa on paljon negatiivista keskustelua maanviljelijöistä. Ennen tilojen yhdistämistä Remeskylässä oli sonneja ja sitten navetassa kasvatettiin hiehoja Aittojärven uuteen navettaan. KOKO PERHE uudessa pihattonavetassa. Sanna Lång-Lappalaisen ja Seppo Lappalaisen maatila sijaitsee Aittojärvellä ja tilan nimikin on Aittojärvi. Uusi navetta valmistui vuonna 2016, tuotantorakennuksessa on 102 lehmäpaikkaa. siin. Kun aiemmin suunniteltiin, että palkataan tilatyöntekijä, muuttuikin suunnitelma niin, että hoidetaan navettahommat kahdestaan. Suunnittelun aikana maidon tuottajahinta putosi reilut viisi senttiä. > Tila: Rakennettu uusi pihatto navetta vuonna 2016, lypsyasema, 102 lehmäpaikkaa, peltoa noin 180 hehtaaria. – Uusi navetta on nyt täynnä, vuoden sisällä navetan valmistumisesta se saatiin täyteen, Sanna Lång-Lappalainen kertoo. > Perhe: Jenna (syntynyt 2014), Pekka (2017) ja Miika (2018). Niin Seppo Lappalaisen kuin Sanna Lång-Lappalaisen haaveena oli heti seurustelun alussa, 2000-luvun puolivälissä, rakentaa uusi navetta. Sanna Lång-Lappalaisen kotitilalla Remeskylässä tehtiin sukupolvenvaihdos vuonna 2010. Molemmat tilat yhdistettiin vuonna 2016, kun pariskunta meni naimiVUODEN MAASEUTUYRITTÄJÄ Kiuruvedellä on Sanna Lång-Lappalaisen ja Seppo Lappalaisen tila Aittojärvellä. Lisätienestiä tilalle tulee metsätöistä. Tilan tavoitteena on tuottaa vuodessa yli miljoona litraa maitoa, viime vuonna tila tuotti maitoa 970 000 litraa. 10 Keskiviikko 18. JAANA SELANDER fakta > Nimi: Sanna Lång-Lappalainen ja Seppo Lappalainen, tila Aittojärvellä, Vuoden maaseutuyrittäjiä. Vuonna 2014 ruvettiin sitten kunnolla suunnittelemaan ja laskemaan uutta navettaa. Määrässä ovat mukana vuokrapellot ja omat pellot, sopimuspeltoja on vielä lisäksi 30 hehtaaria
24.12. , 98 kg 3 , 15 Saarioinen Laatikot 700 g (4,50/kg) Peruna, porkkana ja lanttu 7 , 95 kg Atria Viljapossun juhlakinkku n. 5 kg, luuton, tuoresuolattu Suomalainen Hinnat voimassa 18.–22.12.2019,, ellei toisin mainita S-MARKET KIURUVESI Poimi suosikit juhlapöytään meiltä.. joulukuuta 2019 Lama-aikaan tehty suurinvestointi kannatti Lapin Lumous Kylmäsavukirjolohitartar 200 g (34,75/kg) 6 , 95 3 , 49 Voim. saakka Pepsi Max 2 x 1,5 l, 3 l (0,60/l) (sis. 1,79 + pantit 0,80) Fazer Kääreelliset konvehtirasiat 270–350 g (10,43–13,52/kg) 3 , 65 Paahtoaste 1 tai Tumma paahto Rajoitus 3 pkt/talous Espanja Klementiini 1.lk. 11 Keskiviikko 18. saakka Paulig Presidentti Kahvit SJ tai PJ 500 g (6,98/kg) 3 , 49 Rainbow Graavija kylmäsavulohiviipaleet 100 g (34,90/kg) 2 , 59 Voim. 24.12
Vaikka meillä on omat yhdistykset, miksi emme voisi yhdessä tehdä juttuja. Joidenkin yhdistysten toiminta meinaa hiipua, vaikka jäseniä olisi. – Tulevaisuuden haasteemme on digiaika joka meidän eläkeläisten on myös hallittava. Eläkeläisjärjestöt ovat poliittisesti sitoutumattomia, mutta silti taustalla vaikuttavat poliittiset vakauMarja-Leena Kärkkäinen: Poliittinen sitoutumattomuus saatava järjestötoimintaan ELÄKELÄISET Eeva Martikainen, Erkki Remes, Martti Tikkanen ja Juho Laukkanen olivat viime viikon keskiviikkona Puistonkulmalla Kiuruveden Eläkeläisten viikkokerhossa. – Jatkoin Martti Tikkasen jälkeen puheenjohtajana. 12. Tällä kertaa kerhossa kuultiin kattojärjestö Eläkeläiset ry:n kuulumiset 60-vuotisjuhlasta. Toiminnan alusta saakka perusperiaate on ollut ikäihmisten yksinäisyyden poistaminen, yhteiset kokoontumiset, matkat ja retket. mukset. Keskiviikkoisin kokoontuvassa kerhossa vietetään aikaa yhdessä pelaten pelejä, jumpaten porukalla ja joskus pistetään tanssiksi. – Jos jollakin yhdistyksellä on hyvin toimiva liikuntaryhmä, siitä voisi luoda ohjeet muillekin. Kyllä täällä Kiuruvedellä on kaikki mitä tarvitsen. Pariskunta on osallistunut Eläkeläisten toimintaan neljän vuoden ajan. – Tämähän on kuin terapiaa yksinäiselle ihmiselle. Kulttuuritalolla Helsingissä järjestettyyn koko päivän juhlatapahtumaan. – Suuri osa viranomaispalveluistahan on jo lähtenyt täältä. Paremmin täällä ovat asiat kuin isoissa kaupungeissa. Tällä kertaa juhlistettiin kattojärjestö Eläkeläiset ry:n 60-vuotistaivalta. Hänestä on ollut suuri tuki tässä pestissä. Paremmin täällä ovat asiat kuin isoissa kaupungeissa, kertoo Martikainen. – Kyllä täällä Kiuruvedellä on kaikki mitä tarvitsen. Meillä on 18 paikallisyhdistystä, joihin pidämme yhteyttä. Meidänkin yhdistys pystyy auttamaan digilaitteiden käytössä järjestämällä kursseja, kertoo Kiuruveden Eläkeläisten puheenjohtaja Marja-Leena Kärkkäinen. Tikkaselle Eläkeläisten toiminta on hyvin tärkeää. Eläkeläiset ry:n juhlavuosi huipentui 4. Eri vakaumukset eivät voi olla enää este yhteistyölle. Tavoitteeni on, että saataisiin jatkettua näiden hiipuvienkin yhdistysten toimintaa, Kärkkäinen kertoo. Kynnyksiä on madallettava ja tultava toimeen, sanoo Kärkkäinen. Jos palvelua ei voi antaa täysin ilmaiVIIKKOKERHO Kiuruveden Eläkeläiset kokoontuvat keskiviikkoisin Puistonkulmassa. – Meidän pitää nyt saada vietyä tämä sitoutumattomuus myös käytännön tasolle. – Haluan kaataa pois raja-aitoja, jos niitä on. Kärkkäinen toivoo, että paikallisyhdistykset voisivat jakaa keskenään hyviä kokemuksia esimerkiksi liikuntaryhmistä. Rinnalla kulkee entinen puheenjohtaja Sirkka Jeulonen. 12 Keskiviikko 18. Jeulonen jatkaa Savon Aluejärjestön varapuheenjohtajana. Toivoisin, että kaupunki tarjoaisi eläkeläisille uimahallin vapaan käytön. juhlavuosi – Esimerkiksi retkille tai koulutuksiin voitaisiin lähteä porukalla, Kärkkäinen suunnittelee. Esimerkiksi valtakunnallinen kaikkien eläkeläisjärjestöjen kattojärjestö Eetu on hyvä toimija. KÄRKKÄINEN on suuren haasteen edessä toimiessaan Savon Aluejärjestön puheenjohtajana. Sitten jokaisella alueella voitaisiin tehdä sen pohjalta oman näköistä toimintaa, heittää Kärkkäinen. Juho Laukkanen muistaa kuinka hän oli Puistonkulman avajaisissa vuonna 1956. Myös pitkäaikainen sihteeri Elsa Sivonen on ollut tukenani, kiittelee Kärkkäinen. Aina löytyy kuitenkin jotain kehitettävää. Eeva Martikainen ”. TIINA KILVENSALMI Eläkeläisten haasteena digiaika PUISTONKULMA Kiuruveden Eläkeläisten viikkokerhossa juhlistettiin kattojärjestö Eläkeläiset ry:n 60-vuotistaivalta. Yhdistyksissä on pula aktiivisista vetäjistä. Eeva Martikainen, Erkki Remes, Martti Tikkanen ja Juho Laukkanen katsoivat vanhoja valokuvia Puistonkulman historiasta. Kiuruvedellä 60-vuotistaivalta juhlistetaan vuonna 2022. Kärkkäinen kannustaa paikallisyhdistyksiä entistä enemmän yhteisöllisyyteen. seksi, voisi olla pieni vuosimaksu, jolla me ikäihmiset pääsisimme uimaan, heittää Martti Tikkanen. Tikkanen toimi Kiuruveden Eläkeläisten puheenjohtajana 13 vuoden ajan. Yhdistyksessä on noin 150 jäsentä. joulukuuta 2019 TIINA KILVENSALMI KIURUVEDEN Eläkeläisten puheenjohtaja Marja-Leena Kärkkäinen valittiin marraskuussa Savon Aluejärjestön puheenjohtajaksi. Tarvitsemme varmuutta laitteiden käyttöön. Eri paikkakuntien toimijat voisivat joskus myös yhdistää voimiaan. KIURUVEDEN Eläkeläiset perustettiin vuonna 1962. Marja-Leena Kärkkäinen valittiin Savon alueen Eläkeläisten puheenjohtajaksi marraskuussa. – Tämä on minulle iso ja uusi tehtävä, mutta lähden innolla hoitamaan puheenjohtajan pestiäni. Toiminta tuo vaihtelua arkeen ja pahintahan on, jos ihminen jää neljän seinän sisälle. Kärkkäinen jatkaa edelleen Kiuruveden Eläkeläisten puheenjohtajana. Paluumuuttaja Erkki Remes on asunut nyt kuusi vuotta Kiuruvedellä Eeva Martikaisen kanssa
Lue lisää s.14 EXTRA JOULU. Hän huilasi hetken tonttunsa kanssa asemalla ja tutki jo etukäteen Kiuruveden karttaa, että pukki varmasti löytää oikeat osoitteet ja lapset jouluaattona. 13 Keskiviikko 18. joulukuuta 2019 KVL EXTRA JOULU -LEHTI Työmaana koko Kiuruvesi JOULUPUKKI pistäytyi Kiuruvedellä jo viime viikonvaihteessa
Loppiainen suljettu Viime hetken joululahjat näppärästi Style by Sannasta. Pukki haluaa liikkua kaikessa hiljaisuudessa. Joulupukin lähtö Korvatunturilta nähdään jouluaatonaattona televisiosta suorana lähetyksenä. Saat lahjat valmiiksi paketoituna mukaan! Saat lahjat valmiiksi paketoituna mukaan! Laadukkaat nahkarukkaset ja -hansikkaat 54,95€ Pipot alk. 14 Keskiviikko 18. Sen verran julkisuudenkipeä pukkikin on, että sallii televisiokameroiden läsnäolon matkalle lähtiessään. 65€ T-paidat alk. Näin pukki toivoo välttävänsä kielteiset somepäivitykset ja vihapuheen, kun mitään ei jää arvailujen varaan. 045 2286 383 ma-pe 9-17 | la 9-14 Style by Sanna style_by_sanna Rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2020! Rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2020! 24.12. Joulupäivä suljettu 26.12. Se on inhimillistä. Sen jälkeen vuorossa ovat Eurooppa, Afrikka, Australia, Aasia, Yhdysvallat ja Venäjä. EXTRA JOULU Asematie 11, Kiuruvesi p. 39,99€ 29,99€ 39,99€ 39,95€ 39,95€ Collegehousut Musta, harmaa Mekko Housut Musta, raidallinen Stretch kauluspaita Musta, sininen 49,99€ Hupparit alk. 34,95€ Nahkaiset RFID-suojatut korttikotelot Farkut alk. Autolla siksi, että pukki on jo vanha ja kävelykin jo väsyttää. Tonttu myös auttaa lahjojen jakamisessa, sillä tontulla on paljon tuoreemmat silmät kuin pukilla. Joulupukki on nähnyt elämässään kaiken, pula-ajat ja lama-ajat, siksi hän kannattaa ekologisuutta ja säästäväisyyttä. Eikä pukki vaatimattomana halua herättää huomiota, sillä Kiuruvedellä poro ja reki heti huomattaisiin ja pian pukkia seuraisi koko letka autoja. Tapaninpäivä suljettu 1.1. Kerskakulutus ei ole pukin mieleen, sillä se turmelee luontoa. JOULUPUKKI kertoi yksinoikeudella Kiuruvesi-lehdelle, että Kiuruvedellä hänellä on todella monta kohdetta käytävänään laajalla alueella. Pukki ja tonttu aikovat jokaisessa kodissa ilahduttaa kaikkia joulunviettäjiä joululauluilla. Pukkia ihan pelottaa, että lämpötila nousee hiilidioksidipäästöjen takia ja pian Korvatunturilla ei ole enää lunta. Joulun ja vuodenvaihteen poikkeavat aukioloajat 140€ 6 paikkainen 39,95€ 12 paikkainen 49,95€ Meiltä myös lahjakortit Meiltä myös lahjakortit Valkoinen, tummansininen Pitkähihainen paita. Parasta joulussa on pukin mielestä yhdessä olo ja rakastava mieli kaikkien kesken. Pukilla on jouluaattona hirmuisen laaja rundi tehtävänään. Pukki ymmärtää myös tiedottamisen ja avoimuuden tärkeyden. Viime hetken joululahjat näppärästi Style by Sannasta. Joulupukki kertoi tietävänsä, ketkä lapset ovat olleet kilttejä ja ketkä tuhmia. Pukkikin voi joskus sortua sellaiseen, mitä muori ei hyväksy. Helikopteri ei näinä tiukan talouden aikoina tule kysymykseen. Pukki kun kiertää Kiuruveden lisäksi koko Pohjois-Savon ja Suomen. 25€ Suositut LEVI’S tuotteet Farkkutakki karvavuorella Pusero 29,95€ Verkkokauppa www.stylebysanna.. Poron ja reen pukki aikoo jättää Mansikki-huoltoaseman pihaan ja kulku talosta taloon käy autolla. Lapsia kun asuu taajamassa ja haja-asutusalueella. Siksi joulupukki haluaa omalla viestinnällään ja esimerkillään taata, että jouluna on lunta ja pulkka kulkee. Uudenvuodenpäivä suljettu 6.1. joulukuuta 2019 JAANA SELANDER JAANA SELANDER Joulupukki ja tonttu jalkautuvat kiuruvetisiin koteihin aattoiltapäivänä. Hädin tuskin pukki pääsee könkkäsemään kepin kanssa. Pukin matkassa liikkuu tonttu, joka osaa laulaa ja soittaa kitaraa. Mutta kun pyytää anteeksi, anteeksi myös saa, eikä menneitä kannata jäädä kovin pitkäksi aikaa muistelemaan. Pukki toivoo, että jokainen kantaa omalta osaltaan vastuun hyvästä ja rauhaisesta joulutunnelmasta. Joulupukki ei kuitenkaan rankaise ketään lahjattomuudella, sillä tuhmuuksia tulee tehtyä. Jouluaatto suljettu 25.12
(017) 752 667 Hyvää joulua ja menestyksellistä uutta vuotta asiakkaillemme! Luotettavaa LVI-palvelua Torikatu 6, OP Pankin talo, Kiuruvesi puh. 15 Keskiviikko 18. joulukuuta 2019 EXTRA JOULU Hyvää joulu j onnellist uutt vuott ! Lämmintä joulua! Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy Puh. 050 3499 393 HINAUSPALVELU O O YRITYSPALVELUT Torikatu 6, Kiuvuvesi Asematie 6, Kiuruvesi Hyvää joulua ja menest tä uude e vuode e!. (017) 753 880, 050 587 5382 • osa-, puolija kokohieronta • osteopaattinen mobilisoiva hieronta Kuntohoitaja Anja Kemiläinen Toivotamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! OY Fysioterapeutti Anneli Hautajärvi K tän asia aitani kulun a vuode a! Sahatie 3 74700 Kiuruvesi metallisorvi@gmail.com 0400 273 928 OK SAVON OSSOOJAT Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme menneestä vuodesta! Leo Ojaluoto puh. 040 175 2580 Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! RISTO RÖYTIÖ KY www.ristoroytio.com Hyvää joulua ja liikunnallista uutta vuotta! Kiuruveden Teräs ry PL 61, Koskentie 6, Kiuruvesi, puh
– Kello löi jo viisi –kappale vie minut lapsuuden jouluihin. Tulkoon joulu. Näistä lauluista tulee iloiseksi. Heinillä härkien kaukalon. Kilisee, kilisee kulkunen. 11. Suljin puhelimen ja vain nautin illasta. 25. Joululauluillassa Kärkkäinen esitti Sydämeeni joulun teen ja Taivas sylissäin kappaleet. 15. En etsi valtaa loistoa. KANSALAISOPISTON Joululaulujen ilta vei yleisön jouluisiin tunnelmiin. 24. Viihdekuoro kokoontuu seuraavan kerran tammikuussa. Laulamme illan aikana vanhoja lauluja 1800-luvulta, mutta myös uudempia kappaleita. Sylvian joululaulu. Mikä muu. 1. TIIN A KIL VE N SA LM I Joululaulut vievät tunnelmaan JOULULAULUJEN illassa esiintyi ensimmäistä kertaa uusi Viihdekuoro. 16 Keskiviikko 18. Viemme haudoille kynttilät ja jaamme lahjat perheen kesken, Terttu Korhonen kertoo. Joululaulujen ilta viritti varmasti jokaisen Kiurusalissa istuneen jouluisiin tunnelmiin. 18. Äiti ja tytär hakivat tapahtumasta joulutunnelmaa. 7. Noora Korhonen (vas.) ja Terttu Mertala Korhonen olivat joulumielellä tapahtuman jälkeen. Joulukirkkoon. Moni menee muistoissaan sinne lapsuuden jouluihin. Meidän perheessä vietetään hyvin perinteistä joulua. Mandi Kärkkäinen aloitti lauluharrastuksen 7-vuotiaana opettajansa kannustamana. Keskiviikkoillan aikana Kiurusalissa esiintyi kansalaisopiston uusi Viihdekuoro ja Mandi Kärkkäinen. Joulupuu on rakennettu. 20. TIINA KILVENSALMI KIURUSALISSA kansalaisopiston Viihdekuoro esiintyi Joululaulujen illassa. Meidän joukossamme on iloinen ja hyväksyvä asenne. Riemuitse, maa! 19. Kuoro esitti Tiila Ilkan Polkan, Katson sineen taivaan, Kukapa sen saunan lämmittääpi, Maailman synty ja Jouluyö, Juhlayö –kappaleet. Joulu ilman jouluisia kappaleita olisi ankea. EXTRA JOULU joululaulut Mikä on mielestäsi kaunein joululaulu 2019. Taiva sylissäni. Kuoro asteli lavalle kuoronjohtaja Ulla-Sisko Jauhiaisen kanssa esittäen ensimmäisenä kansanlaulaja Tiila Ilkan Polkan UllaSisko Jauhiaisen sovituksella. Sydämeeni joulun teen. 5. Kuului laulu enkelten. Haluamme, että tämä ilta virittää teidät joulutunnelmiin, kertoi kansalaisopiston rehtori Maija-Leena Kemppainen. Kansalaisopiston järjestämässä tapahtumassa kuultiin ensimmäistä kertaa uutta Viihdekuoroa. Pieni liekki. 14. Kaipaisimme joukkoomme lisää miesääniä. Terttu Korhonen-Mertalalle rakkain joulukappale tulee lapsuudesta. 22. Joululauluissa yhdistyvät sukupolvien ketjut. Tänä vuonna Kärkkäinen voitti Kiuruveden Teinitähtikilpailun. Kuoromme on tarkoitettu laulamisesta kiinnostuneille naisille ja miehille. – Silloin uusilla jäsenillä olisi hyvä mahdollisuus liittyä mukaan. Joulu joka päivä. – Täältä saimme hyvän joulufiiliksen. 4. Joulu ilman musiikkia olisi ankea.. Kun joulu on. 10. Me käymme joulun viettohon. Tähti tähdistä kirkkain. 16. Halusin keskittyä täysillä tähän hetkeen. 2. 8. 6. Jouluyö, juhlayö. Ilouutinen. – Joululaulut ovat meille suomalaisille hyvin tärkeitä joulutunnelman virittäjiä. Valitse kaunein joululaulu, äänestykseen voi osallistua Suomen Lähetyseuran verkkosivulla: kauneimmatjoululaulut.fi. 17. joulukuuta 2019 TAPAHTUMA Joululaulujen ilta toi joulumielen Kiurusaliin. Varpunen jouluaamuna. Marian poika. – Kuoromme esittää kansanlaulusovituksia, vanhempaa iskelmää ja joululauluja. 9. Enkellaulu kaikuu nyt. 12. Myös yleisö pääsi laulamaan joululauluja Ari Satomaan säestäessä flyygelillä. Joulupöydästä löytyvät kinkku, laatikot ja lipeäkala. Enää puutuisi vain Maija-Leena Kemppaisen toivoma rekikyyti joulukirkkoon. 23. Arkihuolesi kaikki heitä. 3. 13. Syyskuussa aloittanut kuoro viihdytti yleisö persoonallisilla esityksillään. Minä viritänkin heti joulukuun alussa radion semmoiselle kanavalle, josta kuuluvat joululaulut, kertoo Noora Korhonen. 21. Perinteinen rekikyyti kruunaisi varmasti monen kiuruvetisen joulun. Hyvän joulun toivitus. Tärkeintä on hyvä seura, yhdessä kehittyminen ja yhteisen soundin etsiminen, Jauhiainen kertoo. TERTTU MERTALA-KORHONEN tuli joululauluiltaan tyttärensä Noora Korhosen kanssa. Maa on niin kaunis
Seija ja Kari Saastamoinen perh. 017 752 948 Nivankatu 11 EXTRA JOULU. hall.pj. 020 741 9990 P. 017 753 400 Rauha ista joulua ja onne ista uu a vuo a! Rauha ista joulua ja onne ista uu a vuo a! valt.pj. 17 Keskiviikko 18. 0400 571 109 Hyvää joulua ja kiitos kuluneesta vuodesta! Simo Rantala Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Kukkapalvelu hautaustoimisto Kauhanen Oy Torikatu 4, puh. 050 5142 602 puh. 050 5142 602 Rauhaisaa joulua Rauhaisaa joulua Kirkkopuistonkatu 17, 74100 Iisalmi puh. Mainosmasi Puh. 040 730 5230, Nousialantie 437, 72710 Vaaraslahti Hyvää joulua ja turvallista uutta vuotta! Tarrat – Teippaukset – Tekstiilipainatukset ym. Kiuru den K kusta Lämmin kiitos kulune ta vuod ta! Rauha ista joulua ja lykkyä vuode e 2020! p. Rattoisaa joulua ja mitä mainiointa uutta vuotta kaikille kiuruvetisille! Kiitos kuluneesta vuodesta! Rauhallista joulua ja liikunnallista uu a vuo a. joulukuuta 2019 Hyvää joulu j onnellist uutt vuott ! LÄMPÖISTÄ JA RAUHALLISTA JOULUA sekä ONNELLISTA UUTTA VUOTTA! Teollisuustie 7, 0400 945 544, www.palopaikka.com Rauhallista joulua ja hyviä matkoja vuodelle 2020! Rauhallista joulua ja hyviä matkoja vuodelle 2020! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! KIURUVESI, NIEMISTENKATU 16, P. 017 752 310 Joulunajan aukioloajat: aattona 7-14, joulupäivänä 9-18, tapanina 9-18 puh
Summalla uusataan muun muassa neuvolan leikkihuoneen leluja ja hankitaan muutama läppäri lukionsa aloittaville. Jos siinä ohessa voi tehdä pikkuisen enemmän, ilahduttaa pienesti, huomioida hyväksyvästi tai tuupata ylämäessä, niin se kasvattaa yhteistä hyvää, joka lisää luottamusta ja tulevaisuuden uskoa. Helepottaa toisen arkea. joulukuuta 2019 ” Lukiolaisilta tukea lapsille ja nuorille KYSE oli epävirallisesta taksvärkkipäivästä marraskuun lopussa. OPPILASKUNNAN HALLITUKSEN edustajat Liina Jaatinen (oik.) ja Hanne Kärkkäinen olivat mukana lahjoittamassa keräämäänsä hyväntekeväisyysrahaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kiuruveden yhdistyksen puheenjohtaja Maria Lämsälle. Se olisi kaikkien kiuruvetisten joululahja. Tällä summalla on hankittu urheiluJAANA SELANDER välineitä, suksia ja luistimia, ”vähän isommille lapsille”. Siinä on tavoitetta meille kaikille. Naapurin pihalta lumenkolaajat edustavat todellisia arjen sankareita. Lämsä kyseli nuorilta tarkempaa toivetta, minne rahaa ohjattaisiin ja kertoi, että Kiuruvedellä alle 10-vuotiaiden lasten perheissä tilanne on hyvä, eikä siellä akuuttia tarvetta jouluhajoihin ole, sillä Kiuruvedellä seurakunta tukee lapsiperheitä Kämäräisen säätiön kautta. Joukossa on kiuruvetisjuurisen Eino Murtorinteen ja Pekka Visurin teos Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939-1940 – Kiista Suomen asemasta Saksan ja Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Toiminnan muutoksista johtuen Luna ei ota uusia tilauksia 24.12.201908.01.2020 väliselle ajalle. Hän oli Helsingin yliopiston Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian dosenttina 1967–1972, kirkkohistorian apulaisprofessorina 1972–1975 ja uusimman ajan kirkkohistorian professorina 1975–1993. MLL on säännöllisesti kunnostuttanut neuvolan leluja. Monessa muussa maassa myydään mieluummin deluxe-merkinnöillä. Ehdolla vuoden historiateokseksi EXTRA JOULU JAANA SELANDER Eino Murtorinne asuu Helsingissä. Maria Lämsän esittämät kohteet olivat nuorten mieleen. Useinhan riittää, että hoitaa oman osuutensa töistä ja arjen askareista. On hyvä päivä, kun ei tapahdu mitään yllättävää. 5–10 euron palkka koottiin sitten yhteen pottiin ja edelleen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kiuruveden yhdistykselle lahjoitettavaksi. Joku on tehnyt pikkukotini piha-alueelta lumityöt aamuin illoin. Hän on tutkinut Suomen ja Saksan kirkkojen suhteita kansallissosialismin kaudella (Risti hakaristin varjossa, Veljeyttä viimeiseen saakka) ja suomalaisen teologian historiaa 1800ja 1900-luvuilla (Suomalainen teologia autonomian kautena, Suomen kirkon historia. Vuoden historiateoksen kriteerinä on, että valittu teos on ”erittäin ansiokkaasti edistänyt historiallisen tietämyksen laajenemista ja syvenemistä suomalaisen yleisön keskuudessa.” Eino Murtorinne on suomalainen kirkkohistorioitsija ja teologi. Tuolloin lukiolaiset saattoivat työskennellä kotona, yrityksissä tai yhdistyksissä palkan edestä. Eräänä varhaisena aamuna sain lopulta hyväntekijän kiinni itse teossa: siinä naapurin setä lapioi lunta portailta aamulla ennen seitsemää. Itse asiassa osa lukiolaisten lahjoituksesta on jo käytetty suksija kypärähankintoihin. Kuka täällä oikein kolaa. MLL:n Kiuruveden yhdistyksen puheenjohtaja Maria Lämsä kiitteli lahjoitussummaa ihan mahtavaksi. Näin raha jakautuu monen hyväksi. Suomessa myydään hyvällä menestyksellä ”hyvää suomalaista arkijuustoa”. klo 14 mennessä p. Pitopalvelu Luna paistaa joululaatikoita (porkkana, lanttu, maksa ja punajuuri-Aurajuusto) ma 23.12.2019. Katja Kajava ” E nsilumien satamisen jälkeen minua on vaivannut piha-arvoitus. Huomioithan jatkossa tilausta tehdessäsi, että teet sen vähintään viikkoa ennen toivomaasi ajankohtaa 01.01.2020 alkaen löydät meidät osoitteesta Asematie 4, Kiuruvesi Kulkurin Luna Ky toivoo kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille rauhaisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää vuodelle 2020!. Pakkasen ja lumen keskellä elävä kansa osaa arvostaa sujuvaa arkea. JAANA SELANDER VIERASKYNÄ KATJA KAJAVA Kirjoittaja on lukion rehtori ja sivistystoimen vastaava. Jos tekee pyyteettömästi, vähän salassa, hyviä tekoja helpottaakseen toisen ihmisen elämää, niin kyseessähän on melkein arjen enkeli. – Näin kaikki Kiuruveden lapset pääsisivät hyötymään neuvolan uusituista leluista. Elämän vastoinkäymiset ovat opettaneet tykkäämään tasaisesta arkiharmaasta. Murtorinne väitteli teologian tohtoriksi 1964. 0500751868. Tai ainakin voi olla tekemättä toisen reppua raskaammaksi kuin se jo muutenkin on. Toimiva arki kantaa myös niissä elämäntilanteissa, joissa suru ja murheet yllättävät. Kun iloitsin, että nytpä tiedän, kuka on ystävällisesti huolehtinut piha-alueesta, niin hän paljasti, että taloyhtiössä on myös toinen mies, joka kolailee lumet pois portaiden edestä, kun ”myö ollaan yksissä tuumin aateltu, että helepotettaan sinun arkeasi.” Miten kauniisti ajateltu ja miten hienosti tehty. Yhdistys on saanut tänä vuonna toisenkin lahjoituksen, parisataa euroa leijonilta. (Docendo). Jokainen meistä voi omassa arjessaan laittaa hyvää kiertämään. HISTORIAN Ystäväin Liitto on valinnut tämän vuoden historiateos -ehdokkaat. Lämsä myös kertoi, että yksi kohde voisi olla neuvolan leikkitila, jossa esimerkiksi leikkikeittiö ja parkkitalo vaatisivat jo fiksaamista, neuvolassa kun käy paljon lapsia leikkimässä ja lelut kuluvat käytössä. Olen itsekin suuri arjen rakastaja. Myös opettajat osallistuivat keräykseen. Hyvä arki muodostuu ennen kaikkea teoista. On turha pitää juhlapuheita, jos arjessa asiat eivät toimi ja hommat takkuavat. HYVÄNTEKEVÄISYYS Kiuruveden lukiolaiset keräsivät 908 euroa lahjoitettavaksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kiuruveden yhdistykselle. Mitä paremmin saa pidettyä kiinni arjen rutiineista, sitä kestävämmin toipuu elämän vastoinkäymisistä. 18 Keskiviikko 18. Sortovuosista nykypäiviin 1900– 1990). – Haluatteko, että ainakin osa summasta kohdennetaan lukiotai yläkouluikäisille, kännykän tai läppärin hankintaan muutaman satasen lahjakortteina, että useampi pääsisi hyötymään lahjoituksesta, esitti Lämsä. Tilaukset pe 20.12. Voittaja julkistetaan Suomalaisilla historiapäivillä Lahden Sibelius-talossa 7.2.2020. Autonomian kausi 1809– 1899 ja Suomen kirkon historia. Tärkeää on, että riittää lämpöä, puhdasta vettä, ruokaa, aikataulut pelittävät, lapsilla on hyvät hoitopaikat, koulussa on kiva käydä, töissä asiat sujuvat, joskus ehtii harrastaa ja on ainakin yksi naapuri, jonka kanssa voi puhua muustakin kuin säästä. Elämän vastoinkäymiset ja murheet ovat opettaneet tykkäämään tasaisesta arkiharmaasta
050 4018 210 www.kiuruvedenautokatsastus. Apunaz Oy / Katri ja Tarja SORAKULJETUKSET Timo Torssonen puh. 0400 260 882. Kiitos kulune ta vuod ta! T tuloa kaupoi e! Hi tapiste Car a Hyvää joulua ja ne ista uu a vuo a! toivo elee Jalkahoidot Eija Pietikäinen p. 0400 357 817 Kalliokylän Kaksitahti Arto Blomberg p. 040 701 7746 AUTOKORJAAMO KIURUVEDEN KÄYTTÖAUTO Parasta IT-palvelua Kiuruveden Fysi-Askel Jaana, Anneli, Anni, Matti, Mikko, tallin väki ja Lara Jukka 0500 276 037 Miika 044 252 2877 040 758 6809 Tmi ARI AARREMAA 0400 260 990 • Maaja pohjarakentaminen •lavettija rahtikuljetukset •Jätevesijärjestelmät • Ulkopuoliset kosteusja routaeristykset uusiin sekä vanhoihin rakennuksiin • Maansiirrot, louhinnat Nivankatu 2, p.017 753 994 Kiinteistö Oy Kiurunkulma toivottaa kaikille asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! Tiina Dahlgren 050 541 6296 KIURUVESI JA HAAPAVESI Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää joulua sekä ratsastusrikasta uutta vuotta! Olemme lahjoittaneet joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen! Kotisivuilla lisää ratsastusmahdollisuuksista: www.tallitaitavatkaviot.. Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta! Marko Allinen Hyvää joulua ja turvallista uutta vuotta Valtakatu 3, 74700 Kiuruvesi, Puh. 050 505 4106 Kiitos kuluneesta vuodesta! Toivotan hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Joulun aikaa rauhaisaa vuotta hyvää alkavaa t. 19 Keskiviikko 18. joulukuuta 2019 Lukiolaisilta tukea lapsille ja nuorille EXTRA JOULU Hyvää joulu j onnellist uutt vuott ! Kauneudenhoidossa anna meidän auttaa! Kauneudenhoidossa anna meidän auttaa! Kaunista joulua ja ihanaa uutta vuotta Cut´riina Asematie 6 74700 Kiuruvesi Avoinna ma-pe 8-19, la 8-14 Muulloin sopimuksen mukaan Puh
Meidän pitää puhaltaa yhteiseen hiileen, varapuheenjohtaja Kämäräinen sanoo. Kyllä voi tulla ja mukaan ovat tervetulleita myös toisella kylällä asuvat sekä kaupunkilaiset. a u l u o j ä ä v y H a t si ll e n n o a j ! a tt o u v a tt u u t e e n e k u t e m m e l o a n n o u v ä n ä T , a it n i o v n iv y h n e t r o u n a j n e t s a l t e e n h e t a j a j o ti a t s u o l a t t e e n a tt e p o . n e m o u S ir ä p m y ä t ö y t si o t h e a a p a v s y ti r y. MTK on järjestönä koko maaseudun asialla niin, että täällä olisi helpompi asua ja maaseutu pysyisi elävänä. joulukuuta 2019 EXTRA JOULU VIERAITA olivat vastaanottamassa yhdistyksen varapuheenjohtaja Hannu Kämäräinen ja johtokunnan jäsen Bartje Harmoinen. MAARIT ÄYHYNMÄKI MAARIT ÄYHYNMÄKI OMALLA kylällä järjestettävät tapahtumat saavat kannatusta Luupuvedellä. 20 Keskiviikko 18. On myös järjestön etu, että toiminnassa on muMTK:n joulupuurolla Luupuvedellä MTK-KIURUVESI tarjosi lauantaina joulupuuron ja -kahvit Luupuveden nuorisoseuran talolla. – On ollut myöskin puhetta, voiko MTK:n tapahtumiin tulla, jos työskentelee eri alalla. –Tämä tapahtuma on tarkoitettu kaikille maaseudulla asuville, ei pelkästään tuottajille ja jäsenille. Kuvassa Pentti Partanen ja Perttu Toppi sekä Mikko Partanen ja Perttu Ahonen
Keittiötalkoissa ollut Tuula Laitinen kertoi, että päivän kävijämäärää oli hiukan alle kuusikymmentä henkeä. Varustettu termostaatilla ja ylikuumenemissuojalla. Itse en ole ollut kolmeenkymmeneen vuoteen enää tuottajana, Pentti Partanen kertoo. – Näissä tapahtumissa on mukava tavata entisiä ja nykyisiä tuottajia ja samalla kuulee nuorten kuulumisia. Bluetooth-yhteys, AUX-liitäntä ja USB-liitin puhelimen latausta varten. On järjestön etu, että toiminnassa on mukana eri taustaisia immeisiä. joulukuuta 2019 Tarjoukset voimassa 18.–24.12.2019 tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. 10-15 ma 30.12. KEHRÄHIONTA JJoouulluunn TOIVOTUIMMAT LAHJAT Muhkea SF560010 190€ riipus Sormus SF5200 169€ Rannekoru SF530 00 150€ KKAAIIVVEERRRRUUSS kkoorruuuunn vveellooiittuukksseettttaa!! Ukkometso korvakorut 557800 49€ Ukkometso iso riipus Pate Mustajärvi 567810 185€ IIssoonn rriiiippuukksseenn oossttaajjaallllee UUkkkkoom meettssoo KKOORRVVAAKKOORRUUTT KKAAUUPPAANN PPÄÄÄÄLLLLEE Aarni Tammi 209€ UUTUUS Sirius Aarni Pähkinä 179€ UUTUUS Saga 144,119,BK35 112200€€ /6 kpl SUURMYYMÄLÄ Petterintie 8 74200 VIEREMÄ 017-8203640 TTiieessiittkköö,, eettttää m meeiillllää vvooiitt m myyööss oossttaaaa llaasskkuullllaa ttaaii oossaam maakkssuullllaa?. Heini Kämäräinen on saapunut Jyväskylästä, missä hän opiskelee yliopistossa englannin aineenopettajaksi. . Elina Kämäräisellä on vielä viikko opintoja jäljellä Piippolassa, valokuvausja videokuvaus -opintojen parissa. MEILTÄ MYÖS LAHJAKORTIT! 050 579 0204 IISALMI 050 579 2243 KIURUVESI 050 579 2226 SUONENJOKI 050 579 0213 KUOPIO 050 361 1663 VIEREMÄ TOPINTIE 1, KIURUVESI 050 579 2226 Avoinna ma-to 8-17, pe 8-18, la 9-14 www.k-rauta.?/kiuruvesi KIURUVESI K-RAUDAN VÄKI TOIVOTTAA HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2020 LASTEN LIIKENNEMATTO 95 X 133 cm 19 90 19 90 2 90 2 95 3 95 kpl (22,90) (25,95) pkt (3,95) kpl TERVETULOA EDULLISILLE JOULUOSTOKSILLE! KAURALYHDE OSKU 600g • Talipallosanko OSKU 8,95 /sanko PALVELEMME JOULUN AIKAAN: pe 20.12. 9-14 ma 23.12. mennessä niin kaikki varastotuotteet ehtivät perille jouluksi! TOIVOTUIN JOULULAHJA TERVETULOA PALVELTAVAKSI VIEREMÄLLE Muhkea SF560010 190€ riipus Sormus SF5200 169€ Rannekoru SF530 00 150€ KKAAIIVVEERRRRUUSS kkoorruuuunn vveellooiittuukksseettttaa!! Ahkera LEHMÄKORUT Riipus 117€ Korvakoru 84€ Riipus 117€ Korvakoru 84€ LAHJAIDEAT HUKASSA. klo 8.00 ILOTULITTEET -10% ÖLJYLÄMMITIN MINI GOODIY 500 W ÖLJYKYNTTILÄ 48h 6kpl/pkt LUMILINKO ALPINA AS 56A HYVÄ VALIKOIMA ERILAISIA KODINKONEITA! Ulkotuli HANSA JUHLATULI kaksivaiheinen polttomoottorikäyttöinen Täydellisen tehokas lumilinko polkujen ja ajoteiden puhdistamiseen. Kinkkuarvonnan voitto osui Yrjö Tiikkaisen kohdalle. Luupuveden kylälle on alkanut kertyä jo joululomalaisia. suljettu RADIO MAKITA DMR108B 169695ILOTULITEMYYNTI alkaa 27.12. Bartje Harmoinen ” MAARIT ÄYHYNMÄKI VISKISETTI 117755€€ QUADRO BKS301-4 sisältää 4 lasia ja karahvin KONJAKKILASIT OOlleettkkoo vviisskkiinn vvaaii kkoonnjjaakkiinn yyssttäävvää?. Meiltä joulun toivotuimmat lahjat. Lahjakortti Anna lahjansaajan itse valita. . 9-13 25.-26.12 vietämme joulua pe 27.12. Puuropöydän ääreen olivat kokoontuneet myös Pentti Partanen, Mikko Partanen, Perttu Ahonen ja Perttu Toppi Tapelinperältä. – Lisäksi on kiva nähdä tuttuja, varsinkin nyt kun asuu kauempana, Heini Kämäräinen jatkaa. Muhkeaääninen, kestävä työmaaradio, jossa IP64-suojausluokitus. 8-17 ti 31.12. 21 Keskiviikko 18. Sopii mainiosti huonekohtaiseen lämmittämiseen. raj.erä ! Pienikokoinen minilämmitin on helppo sijoittaa kodin tai mökin eri tiloihin. 13” isot pyörät takaavat erinomaisen pidon. MTK-KIURUVESI tarjosi joulupuuron nyt toista kertaa. 9-14 su 29.12. 8-17 ke 1.1. Lumilinko on suunniteltu kestämään matalia lämpötiloja ja kosteutta. Ilman akkua ja laturia. Nuoret toivoisivat nykyisen tapahtumatarjonnan lisäksi jotakin vastaavanlaista, ulkona järjestettävää tapahtumaa myös kesälle. TOIMITUSAIKA 1-5 TYÖPÄIVÄÄ YLI 70 €:N TILAUKSET TOIMITUS € 30 PÄIVÄN VAIHTOJA PALAUTUSOIKEUS 144,139,OOssooiittaa rraakkkkaauutteessii LLoovvee --kkoorruullllaa!! 219,. – Tällaiset tapahtumat, joissa tarjoillaan ruokaa ja ollaan vaan yhdessä, ovat mukavia, Elina Kämäräinen toteaa. Puurokattila kiehuu vuorotellen aina eri kylässä, viime vuonna kokoonnuttiin Kalliokylän Jukolassa. 8-18 la 21.12. EXTRA JOULU MTK:n joulupuurolla Luupuvedellä kana eri taustalla tulevia immeisiä, Harmoinen toteaa. Tule katsomaan mitä kaikkea valikoimista löytyykään. Toimii 7,2–18 V:n li-ion-akuilla tai verkkovirralla. 8-17 ti 24.12. Kävijöiden keskuudessa kuultiin toive myös siitä, että MTK osallistuisi taloudellisesti esimerkiksi kylien yhteisten kokoontumispaikkojen ylläpitoon. Elämäsi naiselle Tärkeälle ystävälle Rakkaalle äidille Petterintie 8 74200 VIEREMÄ 017-8203640 18.00 18.00 18.00 Ma-Pe 8.30La 9.00Su 12.00With love you never lost Tilaa JOULULAHJAT 19.12. He toteavat kaikki, että kenenkään kotona ei enää ole karjaa, vaan peltoja viljellään itse tai ne on laitettu vuokralle. 8-18 la 28.12
Noin 10 kilon kinkusta riittää 20:lle syöjälle. klo 9-12 Joulukinkut 15 perheelle JAANA SELANDER LAHJOITETUT kinkut ovat aitoja harmaasuolattuja juhlakinkkuja. Reilun kymmenen kilon kinkun voi siis ottaa huoneenlämpöön jo aamupäivällä, mikäli sen aikoo laittaa yöksi paistumaan. Harri ”Kala” Matikainen ei ollut ensimmäistä kertaa kinkunlahjoituspuuhissa. Kinkku asetetaan ritilälle ja ritilän alle varataan korkealaitainen uunipelti. Näiden kirjojen hyvän myyntiEXTRA JOULU Ma-Pe 8,30-17.00 Lauantaina 21.12. Määrä voi kuulostaa suurelta, mutta muista, että joulukinkku menettää kypsennyksen aikana jopa noin 30% painostaan. 017 752 206 Olemme paikalla Asematie 11 (Apteekin entiset tilat) torstaina 19.12. 4. joulukuuta 2019 ” RUOKAJONOT kasvavat kaiken aikaa, sanoo Harri ”Kala” Matikainen ja pelkää, että varsinkin vähävaraisilla on edessään ankea joulu. Kinkkutempaukseen tulivat mukaan myös Marko Huuskonen, Matti Lappalainen ja Batu Lempinen. tiesitkö. Vesi pitää uunin kosteana ja pelti kerää kinkusta valuvat nesteet ja rasvan. Heidän tempauksensa tuloksena kaikkiaan 15 perhettä syö tänä jouluna kinkkua. Aikaa tähän kuluu noin tunti per kilo. HYVÄNTEKEVÄISYYS Marko Huuskonen, Matti Lappalainen, Batu Lempinen ja Harri ”Kala” Matikainen lahjoittivat kaikkiaan 15 joulukinkkua kiuruvetisille perheille. Varaa joulukinkkua joulun aikana nautittavaksi aikuisille yksi kilo henkeä kohti, lapsille 500 grammaa henkeä kohti. Muista, että kinkun sisälämpötila nousee pari astetta vielä uunista pois ottamisen jälkeenkin. Matala lämpötila takaa mehevän lopputuloksen. Tarkkaile peltiä paiston aikana ja lisää vettä tarvittaessa. 040-1925 505 ja 017-752 206 Niemistenkatu 1 p. 1. Muutama joulu taaksepäin hän sai idean hankkia joulukinkkuja ja muita herkkuja jaettavaksi vähävaraisille lapsiperheille sekä Virranrantaan vanhuksille. Pellille kaadetaan vettä. 3. HARRI MATIKAINEN menestyksen siivittämänä Harri ”Kala”Matikainen tahtoi jakaa hyvää muillekin ja siitä syntyi idea joulukinkkutempauksesta. Aseta kinkku uuniin niin, että kinkun paksumpi puoli osoittaa uunin takaseinään päin ja ohuempi pää ja mahdollinen potka osoittaa kohti uuninluukkua. Alkuvuodesta Rocky – elämäni hirvikoirana -kirjan ja nyt loppuvuodesta julkaistiin Renttu ja reppumies – tosielämää pojasta mieheksi teos. Kinkun annetaan lämmetä 10–15-asteiseksi huoneenlämmössä. 2. Viime vuosina suosiotaan kasvattaneen murean ylikypsän kinkun saat paistamalla kinkun aina 85-asteiseksi. Kypsennä kinkku vähintään 73-asteiseksi. Tokmanni lahjoitti omasta puolestaan jaettavaksi kaksi kinkkua, Matikainen kertoo. 22 Keskiviikko 18. Aika vaihtelee kinkun koon, muodon ja alkulämpötilan mukaan. Aloita kinkun paistaminen 200 asteessa, jotta kypsyminen lähtee reippaasti käyntiin. – Pieni kyselykierros hyvien kavereiden joukosta poiki kivan summan rahaa kasaan ja yhteistyö Tokmannin kanssa vahvisti sen, että laitamme jakoon ison määrän kotimaisia joulukinkkuja. klo.9,30-14,00, Aattona 9.00 12.00 Palvelemme Jouluna, Myydään edullisesti apteekin liiketilan irtaimistoa: kassapöytä, hyllyjä, liukuvarasto, tuoleja yms. Anna paistetun kinkun levätä vähintään tunnin ajan folioon käärittynä ja poista vasta sitten mahdollinen verkko. Aikaa kinkun paistamiseen kannattaa varata 60–80 minuuttia per kilo. JOULUKINKUN paistaminen alkaa siitä, kun kinkku otetaan huoneenlämpöön ja paistomittari työnnetään sen paksuimpaan kohtaan. Asematien Apteekkitilojen tyhjennys! Yhteystiedot p. Tänä vuonna Harri Matikainen kirjoitti kaksi kirjaa. Uuuni kuumennetaan 200 asteeseen. Kinkkulaskuri: 2 ruokailijaa 900 grammaa kinkkua, 4 ruokailijaa 1,9 kiloa kinkkua. Siksi hän innostui jakamaan omastaan joulumieltä vähävaraisille perheille. Lähde: Atria. – Vaikka lunta on maassa, ei se kovinkaan jouluiselta tunnu, jos jääkaapissa paistaa vain valo nälkäisen silmiin, Matikainen jatkaa. Laske puolen tunnin kuluttua lämpötila 100–120 asteeseen. Joulukinkin menekkiin vaikuttavat syöjien lukumäärä, ikä, sukupuoli ja joulupöydän muut tarjottavat. Rocky kertoo kirjassa omasta elämästään koiran sanoin ja Renttu tietenkin jatkumona kirjailijan omasta elämästään omin sanoin
joulukuuta 2019 EXTRA JOULU Hyvää joulu j onnellist uutt vuott ! Hi tapiste Car a toivottaa Ari ja Aino Käppi Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta asiakkaille ja ystäville! Antti, Eero ja Eila Räty Kiitos kuluneesta vuodesta! Hyvää joulua ja onnea tulevalle vuodelle! 017-752 112, 050 4009 437 Jouko Niiranen Parturi-Kampaamo, koiraparturi Anneli Hakala Parturi-Kampaamo Liisa Parturi-Kampaamo Cabello Parturi-Kampaamo Päivi Hermoratahieronta Ulpukka Pasi ja Matti Pennanen Pellon Group Oy, Erkki Kärkkäinen HK-pienkonehuolto, Heikki Kaurtola Kuljetusliike E. LAITINEN OY Toivotamme asiakkaillemme hyvää ja rauhallista joulua sekä hyviä matkoja vuonna 2019 Fysioterapiapalvelut Valtter Peltola Virastokatu 1, Kiuruvesi 050 325 9761. 017 823 544 Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Kiuruveden MB-huolto Tmi Roope Vartiainen 045 649 1555 LINJA-AUTOLIIKE VELJ. 040 7050 428 Kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta Kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta Kalliokyläntie 11, 74700 Kiuruvesi, puh. 23 Keskiviikko 18. LAITINEN OY Toivotamme asiakkaillemme hyvää ja rauhallista joulua sekä hyviä matkoja vuonna 2019 LINJA-AUTOLIIKE VELJ. Kärkkäinen Ky Säätölaite Juha Lipponen Remeskylän Kotiliha / Remeskylän Palvi Pielavesi Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Asiakkaita kiittäen Hammalääkäriasema KULMAPAIKKA/SIILIN HAMMAS KY 040 752 4422 Kiitokset asiakkaille kuluneesta vuodesta. Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! HAMMASLÄÄKÄRIASEMA KULMAPAIKKA / SIILIN HAMMAS KY 040 752 4422 Latvalan Paja ja Latvalan Tili ja Neuvonta Lahnajoentie 220, 74700 Kiuruvesi Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Kiitos kuluneesta vuodesta! Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta asiakkaille ja yhteistyökumppaneille! Hankaniementie 110 74700 Kiuruvesi Puh
Kuopion kaupungin orkesterin Joulu on ovella konsertti tuo joulutunnelman Kiurusaliin torstaina 19.12. 2. Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu Lauantaina 21.12. Eeva oli myös ensimmäinen syntiin langennut ihminen, ja hänen vuokseen Jumala karkotti ihmiset Eedenin puutarhasta. – Olimme mieheni kanssa lentokentällä, kun Eeva Peltolaa kuulutettiin rajavartijoiden luo. – Teet itse kaikki työt, mutta lihava mies puvussa saa kaiken kunnian. – Toivon vain mukavaa yhdessäoloa, sillä tavaraa on jo niin paljon. – Olen 61-vuotias. Joulu yhdessä -konsertissa kuullaan joululauluja ja muita teemaan sopivia kappaleita. Tällä hetkellä laulan kirkkokuorossa. joulukuuta 2019 50 VU OT TA – TUO minulle yksi poro! – Kuka sen ruokkii. Ja kalliita ne ovat. Mitä toivot lahjaksi joulupukilta. VIIKON VITSI VIIKOSTA VIIKKOON Nimipäivät Tänään: Aapo, Rami Torstai: Iiro, Iikka Perjantai: Benjamin, Kerkko Lauantai: Tomi, Tuomas, Tommi Sunnuntai: Raafael Maanantai: Senni, Noel Tiistai: Aatami, Eeva TIINA KILVENSALMI Mistä nimesi on peräisin, Eeva Peltola. Konsertissa soivat kaikille tutut talvija joululaulut, jotka vievät niin lapset kuin aikuisetkin joulun tunnelmaan. Tähän tyyliin juteltiin Lapinsalon Penttilässä, kun 10-vuotiaan Erkin isä Kalevi Partanen tuli käymään kotonaan pohjoisen savotoilta. Mikä saa innostumaan. Millaisia jouluperinteitä sinulla on. menot TIINA KILVENSALMI tiesitkö. KäymEevan joulupöydässä pitää olla lipeäkalaa ja perinneruokia NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Eeva Peltola ei toivo joulupukilta lahjaksi materiaa, vaan mukavaa yhdessäoloa perheen kanssa. Perheeseeni kuuluvat mieheni Jari sekä lapset Vesa, Lauri ja Elina. Millaisia hauskoja tilanteita nimesi on saanut aikaan. 1. Kaarina nimi tulee mummoltani ja tädiltäni. alkaen kello 17. – Teemme hyvää ruokaa. Eevan nimipäivää vietetään jouluaattona. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. – Kuoromusiikkia olen harrastanut jo 30 vuotta erilaisissa porukoissa. Koko perheelle tarkoitettu joulunäytelmä tuo yleisölle joulumielen. Joulupöydässä pitää olla lipeäkalaa ja perinteisiä ruokia. Erkki oli saanut oman poron (Kiuruvesi N:o 52-1969) VIIKON MIETE Joulu on aikaa, joka vainoaa yksinäisiä, hylättyjä ja jätettyjä. 4. kello 12 ja kello 15. Ihmettelin suuresti, mutta sitten selvisi, että Vantaan poliisilaitoksella työskentelee rajavartijana täyskaimani. Siellä on nyt sinulle joululahja. 24 Keskiviikko 18. 5. Olen saanut postiakin Vantaan poliisilaitokselta. Niin minusta tuli Eeva Kaarina. Tykkään myös lukea. Tapahtuma on maksuton. 3. Tykkään tehdä käsitöitä ja neulomiseen olen hurahtanut täysin. Kuka on Eeva Peltola. Veljeni soittaa minulle joka jouluaatto onnitellakseen minua nimipäivänäni. Varhaiskasvatuksen johtajana olen ollut 20 vuotta. Eeva on ollut sukunimenä yhteensä 630 henkilöllä. – Olen työskennellyt kunnassa vuodesta 1984. – Käy katsomassa mikä on tuolla auton takapenkillä. Meillä on myös kolme lastenlasta. Kristillisen käsityksen mukaan Eeva on ihmissuvun kantaäiti. Ei meidän rahat joutaisi semmoiseen. Näytelmän on käsikirjoittanut Jarkko Kainulainen. Taas isä tuli käymään kotona monien viikkojen kuluttua. – Lapsena vanhempani kutsuivat minua Eevastiinaksi tai Eveliinaksi. Jimmy Cannon Erkin isä toi hänelle poron Miksi jouluaatto muistuttaa tavallista työpäivää. kello 18. – Nimekseni piti tulla Jaana Anita, mutta äitini työkaveri oli sanonut, etten näytä Jaanalta, vaan Eevalta. – Lapsena ärsytti etten saanut mitään kekkereitä nimipäiväni takia. TV:stä tutut lasten suosikit ja lastenmusiikin kokeneet ammattilaiset, Satu Sopanen ja Tuomo Rannankari, seuraavat Korvatunturin joulupuuhia koko perheen joulukonsertissa. Vietätkö nimipäivääsi jouluaattona. me perheen kanssa haudoilla ja joulukirkkoon lähtevät aamuvirkut.. Samuli Edelmann ja Lauluyhtye Suoralähetys esiintyvät Kiuruveden kirkossa lauantaina 21.12. Eeva-nimisiä miehiä on alle 10. Eeva-nimisiä naisia on yhteensä 50520. Eevan nimipäivää vietetään jouluaattona tiistaina 24.12. Eevalla ja Aatamilla on ollut yhteinen nimipäivä vuodesta 1646 alkaen. Eeva on kristillinen nimi, joka on lähtöisin Raamatusta. Eeva oli Raamatun mukaan maailman ensimmäinen nainen, jonka Jumala loi ensimmäisen miehen, Aadamin kylkiluusta. Millaiseksi sinun nimesi usein vääntyy. – Minä kyllä tykkäisin semmoisesta porosta. Kapellimestarina toimii Jozsef Hars.. Keskiviikko: Joulupäivä Torstai: Teppo, Tapani Perjantai: Hannu, Hannes, Hans Lauantai: Piia Sunnuntai: Rauha Maanantai: Taavi, Taavetti Tiistai: Silvo, Sylvester Sunnuntaina 22.12 Hulluviiman Jouluhalko esitetään Kiurusalissa sunnuntaina 22.12. TIIN A KIL VE N SA LM I Torstaina 19.12
Yksi harjoituskerta kestää tunnin (20 minuuttia tasapainoa, 40 minuuttia voimaa). Jaksolla keskitytään voiman ja tasapainon ylläpitämiseen ja kehitJAANA SELANDER Tehojakso innosti monia tämiseen. > Ryhmät: Keväällä 8 ryhmää ja syksyllä 4 ryhmää, ryhmän koko maksimissaan 12 henkilöä.Ryhmät jaotellaan aloittaviin ja jatkaviin. Kiuruveden liikuntatoimessa uskotaan, että kerran vuodessa suoritettu tehojakso auttaa arjessa selviytymisessä, lisää liikuntaa ja vähentää kaatumisia. Loput olivat alle 65-vuotiaita. Voimaa ja tasapainoa -tehojakso on tarkoitettu yli 65-vuotiaille. – En olisi tästä talvesta selvinnyt henkisestikään. Sitten on vielä kuntosaliharjoittelu. Ei tee liikkeitä väärin. Nämä uimahallin ohjaajat ovat iso asia. Maija Kämäräinen aikoo jatkaa treeniä ensi vuonna toiset 10 viikkoa. VOIMAA ja tasapainoa -ryhmässä ensin tasapainoillaan, sitten mennään kuntosalille. Tehojakson lisäksi toimintakauden aikana toimii kerran viikossa järjestettävä voimaa ja tasapainoa -jumppa, johon voi osallistua tehojakson jälkeen. Normaalisti seniorikortti maksaa 160 euroa ja erityisuimakortti 120 euroa. Myös Maija Kämäräinen kiittelee ohjaajia ”eksperteiksi”, Minttu Laitilaa, Maria Piippoa ja Sari Komua. Olen saanut varmuutta tasapainoharjoittelulla niin, että enää ei huippaa. Tehojaksolle osallistutaan 10 viikon ajan kaksi kertaa viikossa. Naisia ryhmässä oli hieman yli puolet. Raisa Kauhanen tulee myös mukaan. – Jatkan normaalia kuntosalia siihen saakka. Kaksi kertaa viikossa tunti kerrallaan. Kuntosaliin saatiin paljon tyytyväisiä kuntosaliasiakkaita. Suurin osa vastanneista koki, että jalkaprässitulos ja rintapunnerrus on parantanut 1– 61 prosenttia. joulukuuta 2019 URHEILU JAA N A SE LA N DE R RAISA KAUHANEN (66) käy Voimaa ja tasapainoa -ryhmässä jo toista vuotta, Maija Kämäräinen (75) on ollut mukana ensimmäiset 10 viikkoa. – Raisa houkutteli minut tänne, viimein uskalsin lähteä, tunnustaa Maija Kämäräinen. Todettiin sopivaksi voimatasapainoksi 20 minuuttia tasapainoa ja 40 minuuttia voimaa. Olen ihan kokonaan toinen ihminen. Kyllä kannatan! hehkuttaa Kämäräinen. Kun kroppa voi hyvin, ei tarvitse särkylääkkeitä, selkäkin voi paremmin, kiittelee Kauhanen. Heidän olemuksensa luo intoa ja he saavat nostelemaan suuremmilla punteilla kuin itsekseen. Eliksiiriä ja tasapainoa elämään VOIMAA JA TASAPAINOA Maija Kämäräinen ja Raisa Kauhanen ovat saaneet aivan uutta virtaa ja varmuutta liikkumiseensa Voimaa ja taspainoa -tehojaksolta. Lisäksi Raisa Kauhanen on käynyt kuntosalilla ja tavallisessa jumpassa. Kaikille tehdään alkuja lopputestit. Tehojakso otettiin innolla vastaan ja kaikki ryhmät olivat jopa liian täynnä. Raisa Kauhanen lähti ryhmään mukaan pitääkseen yllä omaa kuntoaan, sillä ikää tulee koko ajan lisää. JALKAPRÄSSISSÄ Raisa Kauhasen (vas.) ja Maija Kämäräisen tulokset ovat parantuneet kovasti tehojakson aikana.. Jaloissa on nyt pitoa, mikä on kaiken a ja o ikäihmiselle. Suorastaan yllättynyt myönteisistä vaikutuksista. Myös muu ryhmä on hyvä, toisiaan kannustava ja tukeva, myös huumori lentää. – Ajatuksena on pysyä kunnossa ja jaksaa, perustelee Raisa Kauhanen. Tehojakson voi käydä kerran vuodessa täysin ilmaiseksi. Tunnit pidetään uimahallin alakerrassa kuntosalilla ja Missunsalissa. Yli puolet vastasi osallistuneensa ryhmään liikkuakseen ja pitääkseen kuntoaan yllä (61 %), 26 prosenttia halusi osallistua ohjattuun toimintaan. – Olen kuin eri ihminen. Raisa Kauhanen kuvailee saaneensa ryhmästä eliksiiriä elämään ja jaksamista. Tehojakson suorittanut voi ostaa seuraavan vuoden erityisuimakortin tai seniorikortin 40 euron hintaan (sisältää uinnin ja kuntosalin). 72 prosenttia vastasi saaneensa tehojaksosta voimaa ja tasapainoa, kaikki ilmoittivat saaneensa valmiudet itsenäiseen harjoitteluun. Yli puolet osallistujista oli 65–75-vuotiaita, yli 75-vuotiaita oli 25 prosenttia. fakta > Nimi: Tehojakso, kestää 10 viikkoa, kaksi harjoitusta viikossa. Raisa Kauhanen on ollut ryhmässä mukana kaksi kertaa 10 viikkoa yhdessä miehensä Jalon kanssa ja nyt vielä 10 viikkoa päälle. Voi valita alkuviikolla päiväksi maanantain tai tiistain ja loppuviikolla torstain tai perjantain. MAIJA KÄMÄRÄISELLE ryhmä on antanut erittäin paljon. Kannatan kaikille 75-vuotialle alle ja yli, jatkaa Kauhanen. Iloinen ja virkistynyt. Kevään 2020 tehojaksot alkavat viikoilla 2 ja 13. > Maksu: Tehojakso on ilmainen kerran vuodessa. Raisa Kauhanen kiittelee, että ryhmä on ilmainen, se voisi olla hirmuisen kalliskin. Tästä ryhmästä saa aloittelija opin kuntosalille. Ensimmäisen toimintavuoden kokemukset ovat olleet innostavia. Tavoite on vuosittain aivopestä 10 viikon aikana harjoittelemaan oikein voimaa ja tasapainoa. VOIMAA ja tasapainoa -tehojaksoryhmään osallistuneista 57 prosenttia ilmoitti jatkavansa harjoittelua itsenäisesti ja ryhmässä 43 prosenttia. > Ohjaajat: Liikunnanohjaajat, jotka ovat kouluttautuneet ikäinstituutin Vanhus Valmentajiksi. Myös vyötärö on kaventunut ja kiinteytynyt. Ilmoittautua voi kahteen ryhmään per viikko. 25 Keskiviikko 18. Tasapaino oli hukassa, tuntui, etteivät jalat toppaa, että lentää nurin
Niskasilta Kertun kanssa estradille astui Kaija, kun Matti ikuisti hetkeä kameralle. Paloja häkävaroittimet eivät vielä reagoineet, mutta Kerttu oli onneksi valppaana. – Täytyy nostaa hattua Kennelliitolle tapahtuman järjestelyistä. Lisäksi ojennettiin kunniataulu. Silloin tämä vuonna 1923 rakennettu talo olisi kyllä ollut entinen, Matti Niskanen kertoo. Sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut. Kertulla oli todellakin aihetta hätään, sillä talossa oli syttynyt tulipalo. Vaikka matka palkitsemistilaisuuteen Helsingin Messukeskukseen oli pitkä, kannatti reissu Niskasten mukaan todellakin tehdä. HONKARANNASSA asuvilla Matti ja Kaija Niskasella sekä labradorinnoutaja Kertulla oli toissa viikonloppuna ikimuistoinen reissu ”isolle kirkolle”. – Sitten vielä meinasi tulla kunnon tulipalo, mutta onneksi nyt säästyttiin pahemmalta, Matti Niskanen huokaa helpottuneena. Palkitsemisten ja kulkueen ohella Sankarikoirien omistajille oli järjestetty kahvittelu. eläimet. Kahdeksanvuotias Kerttu oli yksi kunnian saaneista. joulukuuta 2019 Kerttu on sankarikoira AKU LAATIKAINEN HE vierailivat Helsingissä pidetyillä Koiramessuilla, jossa Suomen Kennelliitto palkitsi muun muassa vuoden 2019 Sankarikoirat. Lisäksi 23 koiraa sai kunniamaininnan tekemästään urotyöstä. Seuraavaksi Matti vilkaisi katonrajaan, jolloin tajusimme tilanteen vakavuuden, Kaija Niskanen muistelee. Mittavien tuhojen ohella myös Niskasten henki olisi ollut uhattuna ilman Kertun sinnikästä herättelyä. Itse palkitseminen tapahtui isossa kehässä, minne jokainen koira ja sen omistaja tuli yksitellen esittelyyn täynnä olevan katsomon eteen. – Luulin ensin, että koira tahtoo ulos. Varhain aamulla se oli tullut Niskasten sängyn viereen vinkumaan ja raapimaan. Palokunta tuli paikalle noin 15 minuuttia hälytyksestä, jolloin tuvassa leijaili jo sankka ja tumma savu. Kerttu teki oman urotekonsa viime helmikuussa, kun koira hälytti alkavasta tulipalosta. Onneksi saimme kahdelle muulle koiralle hoitajan siksi aikaa, Niskaset kiittelevät. Koiramessuilla oli tungosta, sillä kävijöitä oli viikonlopun aikana noin 50 000. Lopuksi kaikki asettuivat vielä riviin yleisön eteen ja salamavalot välkkyivät. Lisäksi keittiön viemäri oli mennyt tukkoon. Ensin Niskaset komensivat koiraansa takaisin nukkumaan, mutta Kerttu vain korotti ääntään ja nousi sängynlaitaa vasten raapimaan omistajiaan. 26 Keskiviikko 18. Niinpä nousin sängystä, mutta samalla ihmettelin savun hajua. NISKASET soittivat heti hätäkeskukseen ja saivat käskyn mennä ulos talosta. AK U LA AT IK AIN EN Kerttu Helsingissä. – Palomestarin mukaan oli vain muutamasta minuutista kiinni, että palo olisi leimahtanut ihan kunnon liekkeihin. – Kello oli silloin noin kuusi aamulla. – Kyllä se oli sellainen “kerran elämässä” -kokemus. Olimme molemmat nukkumassa, sillä Matti on eläkkeellä ja minullakin oli vapaapäivä töistä, Kaija Niskanen sanoo. – Ehkä hienointa oli, kun Sankarikoirille tehtiin kunniakuja koko messuhallin läpi. Kun kuljimme sitä pitkin, suuri joukko ihmisiä taputti ja hurrasi. Koiria oli puolestaan yli 20 000 ja ne edustivat yli 300 eri rotua. NISKASTEN Matin ja Kaijan Kerttu saavutti pentuna myös näyttelymenestystä, mutta äskettäin se sai arvokkaimman palkintonsa koskaan. Kyllä siellä oli pienen paikkakunnan asukeilla ihmettelemistä, Niskaset sanovat. Olisi harmittanut, jos emme olisi sinne lähteneet. – Jokainen Sankarikoira sai palkinnoksi kukkia, kauniit tuikkuastiat ja erilaisia herkkuja, kuten puruluita ja nappuloita. KENNELLIITTO myönsi tänä vuonna Sankarikoiran arvon 13 koiralle, joten Kerttu pääsi Suomessa harvalukuiseen joukkoon. Niskasilla riitti epäonnea viime talvena, sillä aiemmin Matti oli murtanut kätensä ja perheen Martta-koira oli kuollut
27 Keskiviikko 18. Leiman saat jokaisesta yli 20 euron ostoksesta. Kun olet saanut passiisi 4 leimaa eri liikkeistä, täytä ja palauta passisi johonkin kampanjaliikkeistä ja olet arvonnassa mukana. Peltola URMAUS HIUKSET & KAUNEUS Parturi-Kampaamo Liisa 9 15 21 Leimapassikampanjan arvontaan voi osallistua myös lähettämällä postikortin osoitteeseen: Kiuruvesi-lehti, Joulupassi 2019, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Leimapassikampanjan arvontaan voi osallistua myös lähettämällä postikortin osoitteeseen: Kiuruvesi-lehti, Joulupassi 2019, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi. joulukuuta 2019 Kerää 4 leimaa näistä kampanjaliikkeistä 30.11.-31.12.2019 välisenä aikana. Voit kerätä arvontaan niin monta täyttä passia kuin haluat! O a ist j voit ! O a ist j voit ! A vonnass yhteens 1950€ lahjakorti ! P äpalkint 500€ arvoise lahjakorti ! Muu palkinno (29kpl) 50€ lahjakor ej ! Kampanjass mukan : Kampanjass mukan : Mukan joulupassikampanjassa: Mukan joulupassikampanjassa: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 33 34 35 36 37 38 39 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 HOVI KUOREVIRTA NIVA NIVANNIITTY KORKEAKANGAS SAVIKKO KALLIO Kaijanlampi AHONPÄÄ YHTYLÄ Va lt a ka tu V al ta ka tu P y hä s a l ment ie Niva nkat u Torik atu N iemis te n k a t u H o v inti e T e ol lis u ust ie Ra ta k a t u Tu lot i e P i elav ede ntie Mu se o ka t u K irk k o ha rj un t i e K irkko k a tu A se ma t i e Lä h t e en ti e 1 7 11 12 13 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 14 3 4 5 8 6 9 2 10 28 29 30 31 36 37 38 32 33 34 35 Te jouluostokses oma eutukunna – työllistät ja varmistat, että palvelut säilyvät! Te jouluostokses oma eutukunna – työllistät ja varmistat, että palvelut säilyvät! Minna Piippo AVON kosmetiikka AVON kosmetiikka Fysioterapiapalvelut V
Hankkeen tavoitteisiin kuuluu muun muassa ottaa käyttöön tehostettu DNA-perusteinen laumaPohjois-Savon susitilanne 11.12.2019 (Ronkainen ja Luke). 2) Marttisenjärven lauma: 2+6, alfapari vanha, ongelmia saalistuksessa, lauma aika levällään, pihakäyntejä, karkotuksia tehty. Keskustelua kokouksessa heräsi muun muassa alueen susikyydeistä ja petoaidoista, joiden rakentamiseen kaivattiin apuvoimia. mennessä. Kumppaneiden omarahoitus on 1,7 miljoonaa euroa ja ulkopuolinen rahoitus 800 000 euroa. Ei vielä pentuja. joulukuuta 2019 JAANA SELANDER SUOMEN Riistakeskus järjesti reviiriyhteistyöryhmästä keskustelutilaisuuden keskiviikkona 11.12. Nyt alueen sidosryhmiltä pyydetään jäsenesityksiä perjantaihin 20.12. Keskustelua heräsi koirien ja tuotantoeläinten korvaushinnoista petovahingoissa. Työryhmän nimeksi esitettiin Rillankiven työryhmää, mutta asia jätetään uuden työryhmän itsensä päätettäväksi. Yhteistyöryhmä edustaa paikallisia ihmisiä susikysymyksessä ja arvioi paikallisen susitilanteen, onko tarvetta puuttua susien käyttäytymiseen. 6) Saramon lauma: 2+2. Susikanta on hieman lisääntynyt parin viime vuoden aikana. Saatujen esitysten pohjalta muodostetaan työryhmä, jonka järjestäytymiskokous pidetään tammikuussa 2020. Hankkeen tavoitteena on yhteiskunnallisen jännitteen vähentäminen edistämällä suden hyväksymistä. 7) Panjan reviiri: ei syntynyt pentuja, koska alfauros ei ollut keväällä vielä sukukypsä. Esitettiin huomio, että metsästysharrastuksen jatkumisen mahdollistaminen on erittäin tärkeää maaseudun yhteisölle ja todettiin, että tämä tiedostetaan myös riistakonsernissa. 28 Keskiviikko 18. Määränpäänä on myös parantaa kannan elinvoimaisuutta ja suotuisan suojelutason saavuttamista. 3) Uuran reviiri: ei pentuja, alfanaaras vanha, kulkee yksin 4) Kiuruveden-Pielaveden reviiri: Lumipantasusi kulkee uroksen kanssa. pedot. Riistakeskuksen ja Luken tutkimusten ja havaintojen mukaan susia on nyt 185–205, vuonna 2017 arvio oli 150–180 sutta. en pannoitusten jatkaminen koettiin tärkeäksi. Tavoitteena on niin ikään suden aiheuttamien negatiivisten vaikutusten (pelkojen, karjan ja korien menetysten) vähentäminen sekä työkalujen kehittäminen salametsästyksen vähentämiseksi. Laukkala-Sulkavan metsästysseuran majalla, Pielavedellä. Reviiriyhteistyöryhmä perusteilla KEITELEEN, Kiuruveden, Pielaveden ja Pyhäjärven aluuelle ollaan perustamassa uutta susiin liittyvää reviiriyhteistyöryhmää. arviointi kaikilla reviireillä, koota petoaitapaketteja, joita voidaan toimittaa päivissä akuutin tarpeen eläintiloille, kehittää koirien suojausvarusteita (suojaliivit, muu tekniikka), poliisin ja erävalvonnan tehostettu partiointi ja yhteistyö Hankkeen budjetti on 5,5 miljoonaa euroa, johon EU:lta tulee noin 3 miljoonaa euroa. 5) Laakajärven lauma: syntyi 6 pentua, mutta vain alfapari elossa. Ryhmän tehtävänä on arvioida paikallista susitilannetta ja muun muassa pohtia ennaltaehkäiseviä toimia sekä tarvetta puuttua susikantaan. Keskeisimpiä toimia on tiedotus. Pantasudet ja reviirialueet 2018. Reviiriyhteistyöryhmässä edistetään ihmisen ja suden rinnakkaiseloa paikallisesti. Tilaisuudessa esiteltiin SusiLIFE-hanketta (1.10.2019– 30.9.2025). Kaikki neljä alueen riistanhoitoyhdistystä olivat kiinnostuneita lähtemään toimintaan mukaan. Yhteistyöryhmässä sovitellaan yhteen erilaisia näkemyksiä susista ja suden kannanhoidosta ja nostetaan keskustelun kautta mahdolliset ongelmat ja näkökulmat esiin. 1) Rikkajoen lauma: 2+4, alfauroksen panta sammunut, ilmeisesti kuitenkin elossa. Myös pihakäynnit ovat kahdessa vuodessa lisääntyneet. Kannanhoidollinen metsästys ja susiAR N E VO N BR ILL /FL ICK R SUSIEN määrä on lisääntynyt parissa vuodessa Pohjois-Savon alueella. Suomen riistakeskus kokoaa saatujen esitysten pohjalta uuden reviiriyhteistyöryhmän
Mitat 35 ja 50 cm. Liberona Luomulla tutusti Vilma Lohva ja kentällä käväisi myös Jenna Valtonen. Maalit saatiin tehdä kaikki yhteen putkeen, ja vieraat pääsivät vain sanomaan viimeisen sanan. Ke 18.12. Härkönen p. 29 Keskiviikko 18. Viikko 1: Ateriapalvelun ruokalista: ma: maksalaatikko, perunat, kastike, kaali-puolukkasalaatti, europa-kasvis, sekamarjakiisseli, ti: nakit, perunasose, kastike, herneet, punajuurisalaatti, karhunvadelmakiisseli, ke: kalaa venäläiseen tapaan, perunasose, porkkanat, vihersalaatti, puolukkarahka, to: broilerikeitto, juusto, kurkku, mustikkavispipuuro, pe: jauhelihakastike, perunat, he-ma-po, rapeasalaatti, marjakiisseli, la: hernekeitto, juusto, tomaatti, letut, hillo, su: kalaleike, perunasose, kastike, porkkanat, punainen salaatti, suklaakiisseli. Vastustajaksi LuoWolle saapui Pöljän Ponnistus Siilinjärveltä ja ViLe-92 Vieremältä. Kotijoukkueen kauden toinen voitto kirjattiin lukemin 3–1. saakka p. 050 5821005 -------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä. Remes Ky palkitsi vieraista kotikatsomoillekin LuoWosta tutun Kirsi Pikkaraisen ja toisen palkinnon pokkasi liberon tontilta Emilia Vähä. Ottelu päättyi lopulta tähän 2–2 tasapeliin. 5000 metriä taittui Tikkaselta aikaan 16.31,17. Heti perään alkoikin sitten mittely Seppoja vastaan. Ahti Siponen 050-3700180 -------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. 040-753 0370 -------------------------------------Viikko 52: Ateriapalvelun ruokalista: ma: nyppymuussi, punajuurilisäke, tuoresalaatti, vadelma-herukkakiisseli, ti: kinkku, perunat, kastike, lanttulaatikko, porkkanalaatikko, herneet, rosolli, savulohi, piparkakkurahka, ke: kalkkunan file, punakaalivuoka, perunat, rosepippurikastike, romanokasvis, sienisalaatti, lakkakiisseli + kermavaahto, to: kalaa valkokastikkeessa, perunasose, porkkanalohkot, punajuurisalaatti, luumurahka, pe: broilerikiusaus, talonpojan kasvis, tuoresalaatti, hedelmäkiisseli, la: lihakeitto, juusto, suolakurkku, leipäpuuro, su: kuorrutettua kalaa, perunasose, kesäporkkanat, riisisalaatti, ruusunmarja-banaanirahka. Ehkäpä edellisestä pelistä väsyminen aiheutti sen, että Sepot pääsivät heiluttamaan verkkoja kahteen otteeseen, ennen kuin Minttu Laitila aloitti tasoittamisen. Ottelun katkaisu oli kuitenkin Naisten turnaus jatkuu HANNU NISKANEN syöttöpisteen naiset Miia Hyvönen, Jutta Huttunen ja Annika Räty. Kuuden joukkueen lohkoa johtaa Varkauden Mainarit. Heikki Lång, p. Sarja jatkuu taas helmikuussa Leppävirralla. Pisteet kirjattiin 25–10. Naisten ottelut jatkuvat tammikuussa noususarjassa, joka on jaettu kymmeneen kuuden joukkueen lohkoon, pelataan kaksinkertainen sarja, lohkojen kahdella parhaalla on mahdollisuus ilmoittautua ensikaudeksi ylempään N2sarjaan. Tikkanen hävisi Pohjois-Savon parhaalle muutamia kymmeniä sekuntteja, parhaan tilastoajan juoksi Väinö Klemola aikaan 16.00,04. Kahvila suljettu 21.12.20192.2.2020 välisen ajan. Gasthaus Palopaikka, Teollisuustie 7 -------------------------------------CafePuistola av. Lauantaina pelattiin siis jälleen Seppoja ja KalPa Leidejä vastaan kotiyleisön edessä. Jutta Huttunen taituroi ja jatkoi tästä omalla maalillaan toisessa erässä tasoittaen pelin, ja näin jännitys tiivistyi viimeiselle viidelle minuutille. Hän kiertää monissa kisoissa ympäri Suomea. Otteluisäntänä ollut V. T. 20.12. KIURUVEDEN keilahallissa heitettiin viime torstaina veteraanien kakkossarjan kolmas kierros. Reippaan Osmo Vilpponen pinkoi saman matkan aikaan 4.15,17. Näiden vaiheiden myötä peli päättyi lopulta KK:n eduksi 6–4. Keittolounas klo 10.30-13, 7,50€. MIESTEN 3-sarja jatkui kotiturnauksella liikuntahallissa lauantaina. Mykyrokkaa seuraavan kerran to 9.1.2020. Kiu-Ke on sarjan kokonaistilanteessa oman lohkonsa viidentenä kolmen kierroksen jälkeen. Puolimaratonin hän juoksi viime vuonna aikaan 1.16,54. Erä LuoWolle 25–15. Oskari Kärkkäisen (2+0) ja Henri Rädyn (2+0) tekemien maalien myötä toiseen erään lähdettiin 3–0 etulyöntiasemasta. Reippaan Väinö Klemola juoksi puolimaratonin aikaan 1.13,51. joululahjavalvojaiset klo 18-21. Lämmin kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta! Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2020! -------------------------------------Renkaita ja rengastöitä henkilöja pakettiautoihin. Peli näytti aluksi hyvältä vieraana olevien KK:laisten suhteen. Pe 20.12. Toisessa ottelussa ViLe kaatui vielä selvemmin 3–0 (25–13, 25–15, 25–16), Kanasen Matille 19 pistettä tähän otteluun. Meno olikin aikamoista pyöritystä, sillä lopputulokseksi muodostui KK-81:n voitto numeroin 8–1. 0400-945544. Ensimmäisen alku hermostunutta molemmin puolin, Ploki karkaa nopeasti 1–5 johtoon hyvällä syötöllä, sen jälkeen alkoi kotijoukkueen syöttö purra, kun vieraat joutuivat heittämään helpon verkon yli, pääsivät varsinkin Piipon sisarukset Sara ja Maria päättelemään hyökkäyksiä hyvällä prosentilla. Voiton Kiu-Ke nappasi PeBosta (614-453) ja tappiot joukkue kärsi Ra-Kea (595-630), Mainareita (550-573), Iiboa (501-592) ja PieBoa (589-607) vastaan. Henni Lappalainen kantoi kortensa kekoon ja torjui jopa komeat 30 kertaa. Pisteitä saivat myös Jonne Koljonen (1+1) ja Tommi Holappa (1+2) sekä syöttöpisteen mieheen Aapo Kämäräinen, Tommi Marttila, Mikko Tenhunen, Pyry Lappalainen ja Teemu Tikkanen. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Ateriapalvelutoimitukset joulun aikaan vain arkipäivisin. Ensimmäisenä vastaan asettui Leidit. Muita pisteiden tekijöitä Rianna Penttinen 11, Piipon Maria 10 ja Henriikka 8, Lotta Valtonen 7, Minna Vainikainen 7. Kotijoukkueen ykkönen oli jälleen kerran kentän korkeimmat pisteet (18) tehnyt Sara Piippo ja toisen palkinnon pokkasi passarin tontilla tällä kertaa pelannut Minna Vainikainen. To 19.12. To 19.12. Henni Lappalainen kirjasi 18 torjuntaa. Isäntäjoukkue Kiu-Ken Erkki Räty, Anja Kolehmainen, Terho Räty ja Olli-Pekka Kauhanen heittivät neljänneksi. Kotijoukkueen peli oli uomissaan, sillä Pöljä kaatui LuoWon käsittelyssä 3–0 (25–16, 25–20, 25–19), ottelun pistenikkareina Samuli Väänänen 15 ja Jouna Knuutinen 12. Lentopalloa seuraavan kerran perinteisesti tapanina kinkunsulatteluturnauksen muodossa, ottelut alkavat kello 11 liikuntahallissa. Tilauksia ei oteta vastaan 18.12.2019-2.2.2020 välillä. Toisessa ei hienouksia nähty, niin ylivoimainen Luomu-Wolley oli, erän ainoat pisteet vieraat saivat kotijoukkueen avustuksella. srk:n jouluhartaus kahvilalla klo 16.30. ma-pe klo 9-18. mykyrokka, myös omiin astioihin 8 €/l. Pitkän tauon jälkeen kolmas erä menee tasaisena aina 20–20, siitä LuoWo karkaa 24–21 johtoon. kanakeitto. Pisteitä saivat tästä pelistä Milla Tossavainen (2+2), Minka Maria Tikkanen (2+0), Paula Pennanen (1+0), Sari Niiranen (1+0), Sanna Räty (1+0), Reetta Hyvärinen (0+2) sekä kaikki yhden NAISTEN 2-sarjan runkosarja saatiin päätökseen Kiuruvedellä, kun luomuttaret kohtasi häntäpään taistossa Pihtiputaan lukion ja Plokin yhdistelmäjoukkueen sunnuntaina liikuntahallissa. Viikko 1: Koulujen ruokalista: to: broilerikeitto, juusto, kurkku, aleksanterinleipä, pe: Pitkäkosken ohrasuurimopuuro, leikkele, sihtileipä, Sinikasviksen marjakiisseli. 1 500 metriä Tikkanen juoksi aikaan 4.41,41. ev.lut. Sepot koettivat hakea vielä tasoitusta, mutta viimeinen maali tehtiin kiuruvetisten toimesta tyhjiin. Harri-Pekka Tikkanen on harrastanut juoksua vuosikausia. Neljännen alkuun vieraiden syöttöputki ja LuoWon avustaessa virheillä tilanne 0–4, Penttisen Riannan syöttövuoro vie kotijoukkueen johtoon 12–11. Joustavasti iltaisin ja viikonloppuisin. Siitä tasaisena vuoroin johtaen 17–17, Piipon Saran toimiessa erän lopun kapellimestarina, vie luomuttaret erän lopulta 25–19. Se ei kuitenkaan paljoa lämmittänyt, kun emännät veivät pelin. Toisessa ja kolmannessa erässä Sepot tasoittivat tilanteen ja menivät jopa johtoon, kunnes kiuruvetiset sisuuntuivat ja kapusivat taas maalin edelle pelin isäntiä. lyhyesti Kiu-Ke keilasi neljänneksi Harri-Pekka Tikkanen juoksukärjessä KIURUVEDEN Urheilijoiden Harri-Pekka Tikkanen on PohjoisSavon kestävyysjuoksutilastoissa kärkipäässä. Joululeivonnaisia voi tilata to 19.12. Veteraanien kakkossarjassa on seuraavaksi edessä tauko. rivi-ilmoitus muistilista. NOORA NIIRANEN Lentopallossa voittoja jälleen vaikeaa, ratkaisu palloissa jännitettä ja pehmeitä ratkaisuja, kun kotijoukkueelle ei kelvannut kolme ottelupalloa vei Ploki erän jatkopisteillä 24–26. joulukuuta 2019 KK-81 Naisjoukkue toivotti tervetulleeksi vieraat Nurmeksesta ja Kuopiosta. MYÖS KK-81:n edustusjoukkue pelasi Nurmeksen Seppoja vastaan lauantaina. Keskiviikkoisin neulekahvila klo 17-19. hernekeitto ja pannari. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta
klo 15-16.30 KEVÄISTÄ KERAMIIKKAA Tuovi Kouvalainen pe 13.3.-3.4. 9.1. Asema suljettu ma 23.12.2019, to 26.12.2019 ja ma 6.1.2020. Kursseille ilmoittautumiset mahdollisimman pian p. Posti Kaupungille: kaupungin ulkopostilaatikko on pääoven viereisessä syvennyksessä. Kuopion kaupunginorkesteri, Jozsef Hars, kapellimestari Solisteina Satu Sopanen & Tuomo Rannankari TV:stä tutut lasten suosikit ja lastenmusiikin kokeneet ammattilaiset, Satu Sopanen ja Tuomo Rannankari, seuraavat Korvatunturin joulupuuhia koko perheen joulukonsertissa. Merkitse kuoreen vastaanottavan henkilön tai yksikön nimi! Ylä-Savon SOTE:lle tai Ylä-Savon lomituspalveluille: omat ulkopostilaatikot Harjukadun puoleisessa päädyssä. klo 12 mennessä 2 ke 8.1. Iisalmessa, 16.12.2019 Ylä-Savon jätehuoltolautakunta YLÄ-SAVON JÄTEHUOLTO OY Kierrätyskatu 15 74140 Iisalmi Neuvoja-tiedottaja p. ILMOITUSTEN JÄTTÖ 52 ei ilmesty 1 to 2.1.2020 pe 27.12. klo 17.30-21.30 MOSAIIKKI Leena Aksela la-su 21.22.3. Vuoden alusta alkaen lehtisali on suljettu sunnuntaisin. KULTTUURI JOULU ON OVELLA: koko perheen joulukonsertti 19.12.2019 18:00–19:00 Kiurusali HUOM! Alkamisajankohta väärin osassa lipuista. Kysy lisää! Etäluennoille ei tarvitse ilmoittautua. klo 14-16, Kiurusali EX LIBRIS, taidegrafiikkaa Leena Mulari la-su 18.-19.1. klo 10-15.15 ja su 26.4. klo 14-16, Kiurusali KASVISRUOKAKURSSI/Korpijoki Tarja Tikka to-pe 13.-14.2. Sunnuntai klo 16:15-18:15 30.12. klo 14 mennessä. klo 10-16.30 LUMOTTU LOITSUKIRJA B/Rytky Leena Mulari la 21.3. klo 15-16.30 kirjastolla Kansalaisopiston opintomaksuja voit maksaa myös mm. klo 18-21 SIMON SOPPI/DIGIKAHVILA Simo Räty ti 18.2. 13.1. lausunto. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi aukioloajat: ma – to 8.00 15.45 pe 8.00 15.00 KANSALAISOPISTO TEATTERIKURSSI LAPSILLE/Uusi kurssi! n. 26.12. klo 9-14 SUKUTUTKIMUKSEN JATKOKURSSI/ Uusi kurssi! Hannu Heikkilä la 25.4. Tarinan lomassa Tonttulassa lauletaan ja leikitään yhdessä mukaansatempaavien solistitonttujen kanssa. 31.12. klo 10-14.30 PIENI TALONMAALAUSKURSSI KAUNOSIELUILLE Heli Laaksonen la-su 4.5.4. klo 10-15 PATRIARKKOJEN JA OLIGARKKIEN VENÄJÄ etäluento suurlähettiläs René Nyberg ke 15.1. 0405271633, 0405949383 KIRJASTON AUKIOLOAJAT Joulun aika 23. 040 527 3014 Ylä-Savon jätekeskus p. Maanantai klo 10-14 27.12. Tiistai klo 10-12 Jäälle vain luistimilla ja kypärä päässä. ePassilla, Tyky-seteleillä ja -korteilla. 7-12 –vuotiaille Erja Jokinen la 11.1., 25.1.-29.2., 21.3.-25.4. Asiakirjat ovat nähtävillä kuntien ilmoitustauluilla ja lautakunnan www-sivuilla. 30 Keskiviikko 18. Konsertissa soivat kaikille tutut talvija joululaulut, jotka vievät niin lapset kuin aikuisetkin joulun tunnelmaan. Merkitse kuoreen vastaanottavan henkilön tai yksikön nimi! Maataloustoimisto Toimisto suljettu 6.1.2020 saakka, yhteys puhelimitse: Hanna-Maria Laukkanen 040 485 6678 Niina Lohva 040 527 2191 Kiinteistöja vesihuolto Virka-ajalla yhteys kiinteistönhoitajiin ja vesilaitokseen. klo 10-16.30 LUSIKKAKORUT* Marja Pietikäinen la-su 14.-15.3. KIURUVESI -LEHDEN ilmestyminen/ ilmoitusten jättö joulun ja vuodenvaihteen aikoina Hyvää joulua! KIURUVESI-lehti KYLIEN KIRJA 20€ Lahjaksi tai itselle KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 SAHAN PATRUUNA ja UPSEERI KIURUVEDEN HISTORIA 15€ 17€ 36€ ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ p. klo 9-15.30 TABLETIN JA ÄLYPUHELIMEN KÄYTÖN PERUSTEITA Simo Räty ti 10.3.-14.4. klo 10-15 DIGIKAHVILAT maksutonta ohjausta Älypuhelin, tabletti, kannettava tietokone, internet, sovellukset Jouko Kastarinen torstaisin alk. Jätehuoltolautakunta varaa kunnille mahdollisuuden antaa em. ja 25.2. klo 10-16.30, 1.3. pe 3.1. klo 10-15 MAKRAMEE-KORUJA JA PIENIÄ SEINÄKORISTEITA Leena Aksela la-su 1.2.2. Perjantai klo 10-14 29.12. klo 9-10.30 Teboililla DIGITUVAT maksutonta ohjausta Älypuhelin, tabletti, kannettava tietokone, internet, sovellukset Laura Ahonen maanantaisin alk. klo 14-16, Kiurusali ERILAISET SALAATIT Tarja Tikka ti-ke 25.26.2. Yleisöluistelu on ilmainen. klo 18-21 HELMITYÖT B Maija-Leena Autio la-su 29.2. klo 15-18.15 MUSIIKKITERAPIA MASENNUSTA LÄÄKITSEMÄSSÄ, etäluento professori Jaakko Erkkilä ke 19.2. POIKKEUKSELLISIA JÄTEASEMAN AUKIOLOAIKOJA JOULU-TAMMIKUUSSA 2019-2020 VKO ILMESTYMISPV. 044 7050 443 Hovinpelto 3 25€ SODAN VUODET 1939-1945 Kiuruvetiset II maailmansodassa. klo 11.30-13 KARTONKIGRAFIIKKA Leena Mulari la-su 8.9.2. kirjasto auki klo 8:00 – 15:00 1.1.2020 suljettu. Lisäksi jätehuoltolautakunta varaa kuntalaisille ja niille, joiden oloihin päätöksenteolla on huomattava vaikutus, mahdollisuuden esittää mielipiteensä asiasta 20.1.2020 klo12 mennessä osoitteeseen Ylä-Savon jätehuoltolautakunta, kirjaamo,PL 10, 74100 Iisalmi tai sähköpostitse kirjaamo@iisalmi.. Tervetuloa! KAUPUNGINTALO SULJETTU 23.12.2019 1.1.2020 Kaupungintalo sulkeutuu jouluviikolla ja avautuu jälleen tammikuussa. Jos haluat tutustua varsinaisiin kuulutusasiakirjoihin, soita numeroon 040 527 2408 ja sovi ajankohta asiakirjojen tarkastelulle! Muut palvelut Tarkista aukioloajat toimijoiden omista tiedotteista: Kela, hammashoitola, Pihlajalinna, Terveystalo Toivotamme kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Jätetaksaluonnos nähtävillä Jätetaksaluonnos 2020 pidetään nähtävillä 20.12.2019-20.1.2020 välisenä aikana. suljettu. klo 10-16 IKÄÄNTYVÄ KULUTTAJA etäluento professori Terhi-Anna Wilska ke 12.2. joulukuuta 2019 kuulutuksia kirjoja kaupunki Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO PL 28, 74701 Kiuruvesi p. 040 6617 282, etunimi.sukunimi@iisalmi.. 017 743 379 www.ylasavonjatehuolto.fi KIURUVEDEN JÄTEASEMA: Kirkkoharjuntie 36 74700 Kiuruvesi Muuna aikana Kiuruveden jäteasema avoinna ma klo 7.30 -12.30 ja to klo 12.00-17.00. Maanantai klo 10-14 31.12. Virka-ajan ulkopuolella päivystäjä vastaa numerosta 040 705 0438 Kuulutukset Kuulutukset ovat nähtävillä kaupungintalon etupihan ikkunassa. Lisätietoja antaa jäteasiantuntija Terhi Lylyjärvi, puh. klo 17.30-20.45 ja su 21.3. Liput: Aikuiset 15€ ja lapset alle 16v 10€. YLEISÖLUISTELU JOULUNAIKAAN JÄÄHALLILLA 23.12. klo 11-17.30 SUKUTUTKIMUS JA VANHAT KÄSIALAT/ Uusi kurssi! Petteri Impola pe 20.3
044 982 0864 KEHYSTÄMÖ Taulut Kunniakirjat Valokuvat ym. 017 752 531 S T U D I O STUDIO JORMA KÄRKKÄINEN muotoja passikuvat p. 040 415 8835 Pöytämäentie 80 Oy 017-752 948 perukirjat perinnönjaot avioehtosopimukset avioero-ositukset edunvalvontavaltakirjat testamentit kauppakirjat lahjakirjat kaupanvahvistukset yritysten sopimusasiat palvelemme koko Ylä-Savon alueella Wikli Group Oy Kirkkokatu 4, Kiuruvesi info@wikli. Hovinpelto 3 Annette Tiikkainen www.cutriina.fi p.040-701 7746 Asematie 6 Puh. 040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. 040 9621 960 Lemmikit Parturi-Kampaamo p.017-752 430, Torikatu 4 Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 p.050 470 6177, Torikatu 4. 017-753 400 www.kauhanenoy.fi Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 myynti 044 7272 671 www.savonkuljetus. Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa yli 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. 31 Keskiviikko 18. 020 1277 630 Ilmoita palveluhakemistossa, se huomataan! Lemmikkieläinten tarvikkeet ja ruoat www.samettitassut.com p. 0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO Pitopalvelu Luna www.pitopalveluluna.fi Fysioterapeutti: Anneli Hautajärvi 050-5472 852 Hieroja: Pirjo Kumpulainen 040-8201 755 Lämpimästi tervetuloa! Asematie 5 ALANSA AMMATTILAISET Jalkojen hoito: Elsa Sivonen 0400-667 770 p.045 222 1046 p.045 222 1047 Teuvo Blomberg 050-598 7932 Teemu Ruotsalainen 050-544 9176 • yksityisille • teollisuudelle • maataloudelle • maakaapelinäytöt • lämpökamerakuvaukset www.ttsahkopalvelu.fi Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. 017-752 139 (päivystys 24 h) ma–ti 8-16, ke-to 8-15, pe 9–12 H & S Kiuruveden Pesula Oy p. joulukuuta 2019 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. • IT-palvelut • Huolto ja tarvikkeet • Tietokoneet ja ergonomiatuotteet • Tietoturva • Ohjelmistot Juha Tossavainen 050-565 0860 Martti Tiikkainen 040-500 7097 Koskentie 2 KIURUVESI METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. p. 040 507 4458 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA puh. 050-543 1253 p
Pelit alkavat klo 11. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! P: 0440-279 400 Sähköasennukset w w w.y l a s a v o n s o t e . ROMULUX Kiuruvedellä p. Tervetuloa! Pompalle su 22.12. Osallistumismaksu 30,-/joukkue Kahvio, arvontaa Tervetuloa! järj. Kiuruveden Luomu-Wolley Tervetuloa! järj. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. TI 31.12. SULJETTU KE 25.12. 0500 772 471 Kitinkaula/Lietetie Vilho Ruotsalainen Perinteinen kinkunsulatteluLENTOPALLOTURNAUS tapaninpäivänä 26.12.2019 liikuntahallilla. 050 307 5439 KK-81 PELAA: Perinteinen Joulupäivän ottelu Ke 25.12.2019 klo 14:00 KK-81 Edustus vs. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen Asematie 9, Kiuruvesi p. AVOINNA KLO 20.00-03.00 SU 22.12. KALAPISTE, Varpaisjärvi p. Voit ilmoittautua myös Luomu-Wolleyn facebook-sivulla. Päätös on nähtävänä Kiuruveden kaupungintalolla valitusajan päättymiseen 16.1.2020 saakka. 32 Keskiviikko 18. klo 9 alkaen. Iisalmi 11.12.2019 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Ympäristölautakuntaa. KE 25.12. 040 182 4433 HERKULLISTA JOULUA & NAUTINNOLLISTA UUTTA VUOTTA! Joululounas TO-PE 19.-20.12. 040 568 2619. klo 13-15 Honkarannan Metsästysseura ja Kyläyhdistys Tervetulo Joulukahvill Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 TO klo 9.00 – 12.00 KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa,graavija kylmäsavulohta, kalakukkoja, oman keittiön porkkanaja lanttulaatikot ym. saakka ja palvelemme lounaan merkeissä jälleen tiistaina 7.1. LA 28.12. SULJETTU Peltohovin väki toivottaa asiakkailleen rauhaisaa joulua ja hyvää uutta vuotta 2020 OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. Kiuruveden Luomu-Wolley Kiuruveden Luomu-Wolley toivottaa kaikille HYVÄÄ JOULUA! Leo Ojaluoto Leo Ojaluoto • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 Hoito oma oma hoito Jouluista aikaa, vuodesta kiittäen Liisa ----------Lahjakortit myynnissä ----------Saastamoinen Puh: 045 1600881 ---Luotettavaa LVI-palvelua • ilma/maalämpöpumput NIBE • putkistosaneeraukset • lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset • metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla • lämmityskattilat ja sähkövaraajat myynti – asennus – huolto – varaosat lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 040-524 8018 KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT PIENET KAIVINKONETYÖT TIMANTTIPORAUKSET PIENET KAIVINKONETYÖT TIMANTTIPORAUKSET • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. SULJETTU TI 24.12. RAKENNUSKONEVUOKRAUS KONE-RENT PIENKONEKUROTTAJAPALVELUT Soita niin palvelemme p. AVOINNA KLO 21.00-03.00 TO 26.12. klo 8-14 ja seuraavan kerran maanantaina 30.12. klo 10–15. Kiitämme asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme HYVÄÄ JOULUA! Kiurun Kunto Tarja, Sari ja Sirkka Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta! Olemme suljettuna 23.12.2019 1.1.2020 H & S Kiuruveden Pesula Oy p. Lisätietoja antaa ympäristönsuojelutarkastaja Veera Kajanus, puh. . päivittäin klo 9-21 017-752112, 0400-171473 Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi -lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput -kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät -iv kanavien puhdistus/desi?ointi 0500-570920, 050-4009437 p.040-9640608 Anne Harmoinen Kalevalainen jäsenkorjaus ja muut hyvinvointihoidot www.harmonianne.com •Hot Stone –kuumakivihieronta •Hunajahieronta •Suklaahieronta •Turvehieronta •Aromahieronta •Klassinen hieronta •Perinteinen jäsenkorjaus p. Ilmoittautuminen klo 10.00 10.45. JOULUILLAN RYTKEET TÄSMÄLÄÄKE TÄSMÄLÄÄKE UUDENVUODEN VASTAANOTTAJAISET UUDENVUODEN VASTAANOTTAJAISET Anssi Vimpari & ÖISET KULKIJAT Anssi Vimpari & ÖISET KULKIJAT liput 10€ liput 10€ JOULUN AUKIOLOAJAT LA 21.12. 050 3818 559 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 19.12. Osallistumismaksu 30,-/joukkue Kahvio, arvontaa Pelit alkavat klo 11. Päätös on nähtävillä myös www-sivuilla osoitteessa www.ylasavonsote.?. Voit ilmoittautua myös Luomu-Wolleyn facebook-sivulla. Miehille harrasteja kilpasarja, naisille 1 sarja. PURKUKOKOUS to 2.1.2020 klo 18.30 Sahan ruokalassa. 044 9820 864 AA Auttava Puhelin 046 558 0579 Onko alkoholi ongelmasi. Miehille harrasteja kilpasarja, naisille 1 sarja. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta on antanut 17.12.2019 seuraavan ilmoitusmenettelypäätöksen: Ilmoitusmenettelypäätös ja vähimmäisetäisyydestä poikkeamisen päätös Juha Keräsen eläinsuojalle Kiuruveden kaupungin Sulkavan kylään tilalle Vanhapiha 263-417-12-83. Ilmoittautuminen klo 10.00 10.45. joulukuuta 2019 sekalaista huveja torilla sekalaista kokous kuulutus MYYNTI JA KULJETUS KIMMO TURPEINEN p.0400 373 884 EERO RÄTY p.0400 274 973 TARJOUSPYYNNÖT UNTO HARMOINEN KALLIOAINEKSET RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON p.040 900 7070 Joulun aikaan olemme avoinna aattona 23.12. EX KK-81 Tervetuloa! Kiuruveden Puutyöntekijöiden 2. 017-760 4600 PELZE MUSIC BAR DJ HEDY PELZE MUSIC BAR DJ HEDY PELZE MUSIC BAR DJ MIRA PELZE MUSIC BAR DJ HEDY LA 21.12. SULJETTU MA 23.12. Hinta 21€ Olemme normaalisti avoinna 23.12. Niemistenkatu 3, liike 3, 74700 Kiuruvesi Hierontapist Carol www.iltalypsy.fi Lähteentie 10 A, Kiuruvesi, p. 040 174 9426 www.hierontapistecarola