Tästä
voi seurata laitevaurioita, tulipalo ja pahimmillaan sähköiskun vaara. Kirjastossa on tarjolla yläkoulun 8 lk:n oppilaiden
esittämää nukketeatteria satusopessa klo 9.30,
10.15 ja 18.
Kiuruveden seurakunta pitää satusopessa adventtipyhiksen klo 16.3017 ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) vetää lapsille jouluaskartelua klo 17-18.
Tapahtumiin on vapaa
pääsy.
TUOTTAJAT
MYÖNTEISIÄ
Kiuruveden tuottajat
suhtautuvat teurastamohankkeeseen myönteisesti, sillä eläinten kuljetusmatkat lyhenisivät, ehkä
tuottajan käteenkin jäisi
enemmän osuuskuntamuotoisesta teurastamosta.
Torstai
Lipaskeräys
Filippiineille
SEURAKUNTA järjestää
lipaskeräyksen kaupoissa torstaina 21. vuosikerta, nro 47
» Nuorisoa houkutellaan
kirjastoon pieli-illoilla
S. Sähköttömiä asiakkaita oli Savon Voiman verkkoalueella vielä tiistaina 5 700. Näissä tilanteissa kannattaa heti katkaista sähkö pääkytkimestä ja ottaa yhteys vikapalvelunumeroomme 0800 307 400.
JAANA SELANDER
Puita kaatui lähellä Pien-Sulkavaa.. 4
AJASSA
Taajamassa sähköt olivat poikki jopa kuusi tuntia.
Eino-myrsky kaatoi puita
LUONNONVOIMAT Eino-myrsky kaatoi
puita Kiuruveden ja Pielaveden tien varresta, läheltä Pien-Sulkavaa, sunnuntaina.
Ennen puolta päivää tien päälle kaatuneet
puut oli raivattu pois. Kiuruveden taajamassa sähköt olivat poissa ainakin sunnuntaina aamuyhdeksästä iltapäivään.
Savon Voimasta tiedotetaan, että jos sähkölinjalle on kaatunut tai kaatumassa puu,
sitä tulee ilmoittaa häiriöinfosovelluksella tai soittaa vikapalvelunumeroon (0800
. 307 400). Arviolta
yli kaksi miljoonaa filippiiniläistä on humanitaarisen avun tarpeessa.
YK on luokitellut Haiynin 1. JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
Palvelemme Kiuruvedellä
TORSTAISIN klo 10-17
Toritalo
Puh. 14
S.
5
S. päivänä
marraskuuta Filippiinien
uhrien hyväksi. 040 447 8086
keskiviikko 20.11.2013
Irtonumero 2,20 e
Keskiviikko
» Riitta Ojalalla
paras kekriasu
012138-1347
VIIKON
MENOT
www.kiuruvesilehti.fi
59. Moni on kadottanut sukulaisensa ja heidän löytämisekseen tarvitaan apua.
VKO
47
Esiselvitys käynnistyy ensi vuonna
Kiuruvedelle teurastamo?
S. Puita ei saa itse poistaa linjoilta eikä maassa oleviin johtoihin saa koskea
sähköiskun vaaran takia.
Mikäli sähköjen palauduttua kiinteistön
sähköverkko käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat normaalia kirkkaammin
tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. 15
Vaikka tiukkaa tekee, Kiuruvesi investoi 4,8 miljoonalla eurolla
JAANA SELANDER
Nukketeatteria
kirjastossa
TÄNÄÄN keskiviikkona vietetään lapsen oikeuksien päivää. luokan katastrofiksi, eli humanitaarisen
avun tarve on valtava.
Pulaa on kaikesta, ihmiset tarvitsevat puhdasta vettä, vessoja, ensiapua, lääkkeitä ja majoitusta
Kiuruvedestä 150 kilometrin säteellä on
yli 70 prosenttia koko maamme
naudanlihantuotannosta. Kuluttajat
suosivat lähellä tuotettua ruokaa,
sillä he luottavat lähiruuan
laatuun. Eikä
Kiuruvesi-lehti/Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
tässä vielä kaikki. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Verottajan yhtenäistämisohjeissa käytetään vuosikulutuksena noin 40 kuutiota henkilö/vuosi, ellei tar-
FREESTOCKPHOTOS
HINTA Vesi maksaa
1,51 euroa kuutio.
kempaa tietoa ole saatavissa. Teurastamon paikkakin on jo etukäteen
katsottuna viitostien varresta.
Kiuruvedelle on haaveiltu ja
suunniteltu teurastamoa pitkään.
Vauhti kiihtyi sen jälkeen, kun Atria ilmoitti lopettavansa Kuopion
yksikön toiminnan ja keskittävänsä teurastuksen Kauhajoelle,
missä tällä hetkellä teurastetaan
puolet Suomen naudoista. Toivon ja
uskonkin, että myös muut
mukana olleet kokevat samoin.
Kaupunkistrategialuonnos tulee vielä kaupunginhallituksen käsittelyyn ja
sieltä edelleen valtuuston
lopullisesti päätettäväksi joulukuussa. Nyt voimme vain toivoa,
että teurastamo toteutuu. Kaukana nautavyöhykkeeltä on myös
Saarioisen Jyväskylän tehdas, HK
Scanin Outokummun yksikkö,
puhumattakaan Snellmanin
Pietarsaaresta.
Miksi Kiuruveden lihayksiköllä
voisi olla tulevaisuutta, vaikka
teurastamotoiminta on tällä
osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät
vain toimituksen tietoon. Yleisen kiinteistöveron ja vedenkäytön osalta
molemmat päätökset kohdistuvat samoihin ihmisiin
ja kohteisiin. Se olisi
Kiuruvedelle tervetullut piristysruiske. Lihantuottajat nousivat päätöksestä
Mielipiteitä julkaistaan Postiapalstalla nimellä sekä nimimerkillä.
Nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä tulee
lähettää henkilötiedot eli nimi,
?Kotimainen ruoka ja
lähiruoka ovat nousussa.?
takajaloilleen ja kritisoivat Atriaa
pitkistä eläinkuljetuksista. Mitä varhaisemmasta vaiheesta alkaen ja mitä syvemmällä valtuutetut ovat mukana
työskentelyssä, sitä paremmin he pystyvät myös sitoutumaan kaupunkistrategiaamme.
Edellä esitetyn lisäksi
valtuustoseminaareilla on
myös toinen tärkeä merkitys: valtuutetut tutustuvat
toisiinsa paremmin. Saimme
kuulla ja nähdä tutustumiskohteissamme, kuinka sielläpäin asioita hoidetaan.
Saimme kukin mukaamme
omiin tuleviin päätöksiimme eväitä; näin voisimme
mekin tehdä, mutta noin ei
ainakaan -tyyliin.
Osalla meistä päättäjistä oli jo valmiita verkostoja Oulun suuntaan ja vierailumme jälkeen niitä on
entistä useammalla. Tuttuus
yleensä lisää luottamusta ja
tästä hyötyy koko päätöksentekoprosessi. Heille
veden perusmaksun vuosikustannus on 66,50 euroa.
Keskustelu veden kaksihintajärjestelmästä lopahtikin
heti ensimmäisen suunnittelukokouksen jälkeen osittain lainsäädännöstä johtuvista syistä ja siksi, ettei
yhteistä näkemystä löytynyt valtuustoryhmien välille. Kiuruvesi on
sijainniltaankin sopiva, viitostien
varressa ja lähellä nelostietä,
keskellä nauta-Suomea. Pohjois-Savon Liitto ei
ole vielä tehnyt päätöstä, mutta
sen odotetaan tietenkin olevan
myönteinen.
Mikäpä onkaan sen parempi
paikka teurastamolle kuin Kiuruvesi, sillä Kiuruvesi on johtava
naudanlihantuottaja. Taloyhtiöt ja maatilat,
joilla on suuri kotieläinmäärä käyttävät vettä jopa 3000Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Puh. Lähtökohta hinnoitteluun liittyvässä keskustelussa olisi
mielestäni se, että maksuperusteiden tulisi kattaa verkoston ylläpidosta aiheutuvat kustannukset tasapuolisemmin. Tässä tilanteessa valtuuston äänestämällä tekemä linjaus on perusteltu, koska äskettäin investoineet maatilat maksavat jo paljon kiinteistöveroa ja käyttävät paljon vettä.
Tuomo Saastamoinen
teknisen lautakunnan pj.
Tuomo Pesoselle valtuustoseminaareista
VASEMMISTOLIITON valtuutetun Tuomo Pesosen innoittamana (Kiuruvesi-lehti 13.11.) otan kantaa valtuustoseminaarien tarpeellisuuteen.
Kaupunginvaltuusto aloitti kaupunkistrategian päivitystyön valtuustoseminaarin
yhteydessä. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi, fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin
klo 12 ja pikkuilmoitukset ma
klo 14 mennessä.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
77 e / 71 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Varhaisjakeluhäiriöt:
(017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt:
(017) 770 7700
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
10 000 kuutiota. Keskustelimme asiasta
eri valtuutettujen ja lautakunnan jäsenten kanssa ja
totesimme, ettei asiaa kannata viedä eteenpäin. Veden kaksihintajärjestelmän
valmistelu aiheuttaisi vain
eripuraa ja mielipahaa niille liittyjille, jotka maksavat
jo muutenkin kovan hinnan. Voidaan
siis puhua erään sortin ryhmäytymisestä.
Tämän syksyisessä valtuustoseminaarissamme tutustuimme myös oululai-
siin ja Oulun naapurikuntien päätöksentekijöihin ja
viranhaltijoihin. Tässä yhteydessä haluankin esittää kiitokseni kaikille niille valtuutetuille, jotka olivat ensivaiheen päivitystyössä mukana.
Olen myös iloinen ja suorastaan ylpeä siitä, että lähes kaikki valtuutetut ottivat
haasteen vastaan. marraskuuta 2013
PÄÄKIRJOITUS
Teurastamo olisi Kiuruvedelle huippujuttu
Teurastamohankkeen eteenpäin
nytkähtäminen olisi enemmän
kuin huippujuttu Kiuruvedelle.
Tässä vaiheessa kyse on tosin
vasta esiselvityksen tekemisestä eli tutkittavaksi tulee, onko
Kiuruvedelle ylipäätään mahdollista perustaa teurastamoa
kannattavasti, riittääkö lihaa,
löytyykö tuottajista halukkuutta
panostaa hankkeeseen vaikkapa
osuuskuntana. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai
toimitus@kiuruvesilehti.fi.
hetkellä heikosti kannatavaa?
Siksi, että kotimainen ruoka ja
lähiruoka ovat nousussa, se näkyy julkisen puolen hankinnoissa
sekä marketeissa, joissa lähiruuan
tarjonta on lisääntynyt. Näin suurien vesimäärien käyttäminen
maksaa noin 4500-15 000
euroa + alv vuosi. 2
Keskiviikko 20. Selvitettäväksi
tulee niin ikään, kannattaako
lihan kuljetus, leikkaaminen ja
mahdollinen jatkojalostaminen.
Esiselvitykseen ovat sitoutuneet
tässä vaiheessa Kiuruveden kaupunki 10 000 euron panoksella
ja Ylä-Savon Kehitys Oy 38 000
eurolla. Toivon, että myös kuntalaiset perehtyvät strategiaamme ja sitä
kautta myös omilla toimillaan sitoutuvat siihen. Kiinteistöveropäätöksestä keskusteltaessa joidenkin mieles-
tä keskustelu pitäisi lopettaa välittömästi, vaikka se
ei ollut kunnolla ja perustellusti edes alkanutkaan. Edellä mainittu tukee
itsenäisyyttämme, mutta ei
toteudu vain ja ainoastaan
oman pirtin pöydän ympärillä istuen.
Oulun suunnalla meidät
otettiin suurella vieraanvaraisuudella vastaan ja se
lämmittää ainakin omaa sydäntäni vieläkin. Normaalikäyttäjälle tämä hinta on aivan kohtuullinen ja
Ylä-Savon hintavertailussa
Kiuruvesi pärjää ihan hyvin. pe 8 . Hinta on 1,51
euroa/kuutio + alv. Juteltuani naapurikuntien edustajien kanssa, voin vain todeta, että näin hyvä osanottoprosentti ei ole itsestäänselvyys.
Kaupunginhallitus olisi toki voinut tehdä suoriltaankin esityksen valtuustolle kuluvan valtuustokauden strategiaksi, mutta puheenjohtajisto piti tärkeänä sitä, että kaikilla valtuutetuilla on mahdollisuus
päästä mukaan päivitystyöhön jo heti alusta alkaen.
Valtuuston kokoonpanossa on mukana monta uutta
valtuutettua ja heidän tuo-
?Valtuustoseminaareilla on myös
toinen tärkeä merkitys: valtuutetut
tutustuvat toisiinsa
paremmin.?
reet, innovatiivisetkin ajatukset ovat tarpeen kotikuntamme kehittämisessä. Perusmaksu on pienimmässä mittariryhmässä 5,54 euroa +
alv /kuukausi ja johon kuuluu lähes kaikki vedenkäyttäjät Kiuruvedellä. Tästäkin
valtuusto päättää joulukuun
kokouksessaan hyväksyessään strategian toimeenpanon ja seurannan.
Yhteistyöterveisin,
Sari Tikkanen,
kaupunginhallituksen
puheenjohtaja
(kesk.). Kuntalaisten kriittinen palaute on tervetullutta, otamme
sen huomioon seuraavassa
strategian päivityksessämme.
Viime valtuustokaudella kaupunginvaltuusto laati
kaupunkistrategian toimikaudekseen ensimmäisenä
toimintavuotenaan ja päivitti sitä kautensa puolivälissä.
Tämä toimintatapa koettiin
yleisesti ottaen hyväksi.
Mikäli näin toimien emme
saa päätöksentekoon lisäarvoa, silloin toimintatapaa
on syytä muuttaa. Niin paljon kuin päättäjiä ja poliitikkoja arvostellaan
saamattomuudesta, tässä asiassa
ainakin on pantu tuulemaan.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen
ja otsikointiin. Kaupunkimme strategialuonnokseen on kirjattu: ?Kiuruvesi vahvistaa seutuyhteistyötä yli maakuntarajojen?. Tässä tullaankin
iäisyyskysymysten eteen,
mikä on tasapuolista ja mikä ei.
Lautakuntien ja valtuutettujen tulee päätöksiä tehdessään harkita päätösten tasa-
puolisuutta. Asia nousi viime valtuuston kokouksessa esille
jälleen udelleen. On helppo esittää maksujen ja verojen korottamista tuntematta vaikutuksia. Kirjoituksia ei
palauteta.
Veden kaksihintajärjestelmästä
ONKO kaupunginvaltuusto käynyt liikaa keskustelua veden kaksihintajärjestelmästä.
On todettava heti aluksi,
että Kiuruvedellä on käytössä tällä hetkellä yksihintajärjestelmä. 16
Levikki: 6095 (LT 2012)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET
p
marraskuuta 2013
Ikivihreäkerholaisten
joulukonsertti
Missä olit, kun Kennedy murhattiin?
OLIN synnytyspöydällä
juuri silloin 22. pantin 0,40
A
hInnAll
A
n
A
2
A
yhde
hInnAll
199
n
2 plo
-50 %
n
Fanta ja Sprite
virvoitusjuomat
yhde
hInnAllA
yhde
Atria
broilerin
paistisuikale
n
yhde
yhde
2 yhden hinnalla
2
2
2
Malaco Aakkoset
makeispussit
280-315 g
(4,17-4,70 kg)
rajoitus:
2 erää/talous
299 129 179 199 119 263
2 ps
Yksittäin 2,99 ps (13,00 kg)
2 kpl
Yksittäin 1,29 kpl (3,23 kg)
2 ps
Yksittäin 1,79 ps (5,97 kg)
2 pkt
Ilman korttia tai yksittäin
1,99 pkt (6,63 kg)
VOIMASSA TO-SU 21.-24.11.
KIURUVESI
2 prk
Ilman korttia tai yksittäin 1,19 prk (7,44 kg)
2 ps
Yksittäin 2,63 ps (8,35-9,39 kg)
Asematie 10, puh. Keskiviikko 20. 770 6600
Palvelemme ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18. klo 18
Tarjoamme Ikivihreäkerholaisille
pääsylipun konserttiin.
Lipun voit noutaa konttorista.
Lämpimästi tervetuloa!
Osuuspankki Poppia
KIURUVESI Niemistenkatu 4
p. Tuli täysi hiljaisuus. Minä kävelin hiljaista
tahtiani ja kaipasin kolmea
lastani, jotka jäivät kotiin
Joel Hallikainen
mummin hoiviin. Niin minä jäin yksin synnytyssalin
kelloa vahtailemaan. Aamuyön tunnit olivat pitkiä ja pimeitä. pantit 0,80
rajoitus: 2 erää/talous
450-500 g
(5,59-6,21 kg)
ei luomu, rajoitus:
2 erää/talous
300 g (4,65 kg)
rajoitus: 2 erää/talous
279
559
2 kpl
2 rs
-50 %
Ilman korttia tai yksittäin 2,79 rs (9,30 kg)
-50 %
Ilman korttia tai yksittäin 5,59 kpl (11,18-12,42 kg)
hInnAll
2
yhde
yhde
yhde
yhde
Parsakaali
400 g
(1,61 kg)
espanja
2
n
Pouttu
Jahti ja
Gouter
leikkeleet
300 g
(3,32 kg)
Paprika
2 kpl/300 g
(2,98 kg)
hollanti
n
hInnAll
2
danone Vitalinea
Pro rahkat 0%
160 g (3,72 kg)
rajoitus:
3 erää/talous
n
hInnAll
2
A
Caesar-salaatti
230 g
(6,50 kg)
Suomi
hInnAll
-62 %
-50 %
A
2
n
hInnAllA
Ilman korttia tai yksittäin 1,99 plo (1,06 l) sis. Kello raksutti hitaasti, mutta supistukset vahvistuivat
ja valmistivat minua h-hetkeen. Presidentin
saattue ajoi avoautolla
Dallasissa, jolloin häntä
kohti ammuttiin useita
laukauksia. Kun olin
sitten sisareni liikkeen
edessä, tuli hänen miehensä isä ja kehotti meitä tulemaan yläkertaan katsomaan televisiosta tuota järkyttävää tapahtumaa. 020 7911 210
www.poppia.fi
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min, matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh + 0,1717 ?/min.
3
Aidosti lähellä ihmistä.
Tuovi Mykkänen
Valio
Oltermanni
juustot
n
hInnAllA
1,5 l (0,40 l) sis. Hän sai upean vastaanoton, sillä kirkkokuoro lauloi aamulla synnytysosaston käytävällä adventtivirsiä.
JOULUN
KOSKETUS
Kiuruveden kirkko ti 26.11. Kennedy oli Yhdysvaltain 35.
presidentti. marraskuuta
1963. Supistukseni loppuivat eikä lapsemme päässyt
maailmaan sille odotetulle päivälle. Synnytyssali vaikeni.
Odotimme raskain mielin
lauantaiaamua.
Lääkärin käydessä minua tutkimassa, hän totesi,
että voisin mennä kotiin.
Mutta kun se koti on niinkin kaukana kuin 30 kilometrin päässä, minä ehdotin, että voisin mennä sisareni luokse tuohon lähelle.
Lääkäri lupasi minun lähteä. Puolisoni toi minut edellisenä
iltana Kiuruveden sairaalan synnytysosastolle. Olisihan se ollut lapsen isän kanssa sama päivä.
Silloin 50 vuotta sitten
isä ei voinut olla synnytyksessä mukana. Poikamme,
jota silloin toivottiin syntyväksi 22. päivänä
marraskuuta 1963. Kennedy oli
Yhdysvaltain suosituimpia
presidenttejä.
lupaa ponnistaa, synnytyssalin radiosta kuului hätätiedote: presidentti Kennedyä on ammuttu. Se oli oikea synnytysaika. Niin
minä menin ja samalla
sain ensikosketuksen televisioon, jota meillä ei vielä ollut.
Tämä on jäänyt lähtemättömästi mieleeni 50
vuoden takaa. päivänä marraskuuta, ponkaisi maailmaan 30-asteisessa pakkasessa 30. Vuorokausi vaihtui,
joten olin varma, että lapsemme syntyy isän kanssa
samalle päivälle.
Kun sitten kaikki oli jo
niin valmista, että odotin
John Kennedy syntyi 1917 ja ammuttiin
Dallasissa Texasissa
vuonna 1963. Hetken päästä ilmoitettiin, että presidentti Kennedy on
kuollut. marraskuuta. Jännäsimme tapahtumaa, sillä
toivoimme lapsemme syntyvän juuri 22
Rahoitus: PohjoisSavon liitto 112 000
euroa, Ylä-Savon
Kehitys 38 000 ja Kiuruvesi 10 000, yhteensä 160 000 euroa.. Tuottajilla pitää olla
tilanne hallinnassa, osakeyhtiöissä näin ei ole. Teurastustoimintaa ja jatkojalostusta voidaan osittaa.
Tällöin sama henkilökunta
tekee eri päivinä teurastusta ja eri päivinä lihan käsit-
telyä. On paljon järkevämpää ja eläinystävällisempää kuljettaa ruhoja
ja lihaa kuin eläviä eläimiä.
Tietenkin lihan jatkojalostus
olisi myös huippujuttu, mutta varmaankin alkuvaiheessa on parempi keskittyä teurastukseen, ajattelee Kärkkäinen.
Kärkkäinen huomauttaa
niin ikään, että Kiuruvedeltä löytyy tilaa ja työvoimaa.
- Mielestäni osuuskuntapohjainen ratkaisu olisi parempi. Vaihtoehtona on
koko tuotanto- ja jalostusketjun organisointi osuuskuntapohjalta osakeyhtiön
sijaan.
Muita potentiaalisia sijoittajia ovat muut lihatuotteiden pienet tai keskisuuret
jatkojalostajat ja mahdollisesti vähittäiskauppaketjut
ja jopa yksittäiset kuluttajataloudet.
Selvitettäväksi tulee niin
ikään lopputuotteiden tuotekehitysmahdollisuudet
yhteistyössä maakunnan
oppilaitosten kanssa sekä uudet markkinointikanavat, toimiiko paikkakunnalla esimerkiksi jo valmis tuotemerkki, jonka sähköistä alustaa voidaan hyödyntää markkinoinnissa ja
myynnissä. kg). Lihan tuottajahintoihin ja myös välitysvasi-
» Naudanlihaa 2,83 milj.kg
Koko Suomen naudanlihantuotannosta Kiuruvedellä ja sen lähialueilla tuotetaan yli 70 prosenttia.
KIURUVEDELLÄ on hyvät edellytykset lihanteurastukselle ja jatkojalostukselle, sillä paikkakunnan nautamäärä
on noin 25 200 eläintä,
joka on lähes 3 prosenttia Suomen koko nautamäärästä. Teurastamon
paikka on valtatien varressa. Tällä tuotantomäärällä edellytetään lihankäsittelyyn vähintään 5 henkilön
työpanosta. Tutkittavaksi tulevat niin ikään
uudet lähielintarvikkeiden
markkinointi- ja myyntikanavat.
Hankkeen toisessa vaiheessa tarkoituksena on
selvittää perustettavan liiketoiminnan malli, tuleeko
kyseeseen osakeyhtiö vai
osuuskunta sekä se, onko
tuottajilla halukkuutta osallistua tuotantoyhtiön toimintaan investoijina ja osaomistajina. 4
Keskiviikko 20. Kun kuljetukset, markkinointi ja myyntitehtävät otetaan laskuun,
työllistäisi teurastamo toimiessaan parikymmentä
henkilöä.
Hankkeeseen varataan yh-
Teurastamo koko alueen etu
KIURUVEDELLÄ on merkittävä nautakeskittymä, joten
MTK-Kiuruveden yhdistyksen puheenjohtaja Arja
Kärkkäinen suhtautuu teurastamohankkeeseen myönteisesti.
- On koko Ylä-Savon etu,
jos tänne saadaan perustettua nautateurastamo. Kun otetaan
huomioon naapurikunnat (Pielavesi, Iisalmi,
Vieremä, Pyhäjärvi, Pyhäntä) nousee nautamäärä noin 55 000:een.
Suomen koko naudanlihan tuotannosta noin 82
prosenttia on 250 kilometrin säteellä ja yli 70
den henkilötyövuoden palkkasumma. Samalla selvitetään kotimaisten elintarvikeketjujen, ensisijaisesti Sja K-kauppaketjut, kiinnostus ja reunaehdot yhteistyöhön olemassa olevien ja kattavien myymäläverkostojen
avulla. Hankkeen eteenpäin
vieminen edellyttää, että
perustettavalle (osakeyhti-
VALTAOSA
Naudanlihantuotannosta
150 kilometrin säteellä Kiuruvedestä
on yli
70 prosenttia
koko
Suomen
tuotannosta.
ölle tai osuuskunnalle) löytyy riittävästi pääomaa ja
riittävä rahoitus investoinneille.
Kiuruveden kaupunki on
kaavoituksessa osoittanut
ja varannut rakennuspaikan teurastamolle, paikka
on varattu myös maakuntakaavassa. Tämän hankesuunnitelman teurastamo on kooltaan pienteurastamo, jossa pystytään naudan lisäksi
teurastamaan myös lampaita, hevosia ja riistaeläimiä.
Teurastamon tuotantoala
olisi noin 1000-3000 neliötä.
Teurastamo, lähilihan tuotanto ja jalostus edellyttävät, että päivässä teurastetaan vähintään 30 nautaa
tai 50-60 lammasta. Esiselvitys
osakeyhtiön perustamisesta 1.1.31.12.2014.
. Hanketta hallinnoi
Ylä-Savon Kehitys Oy.
. Tarkoituksena on
rekrytoida projektipäällikkö
ensi vuoden alussa.
prosenttia 150 kilometrin säteellä Kiuruvedestä.
Kiuruvedellä tuotettiin naudanlihaa viime
vuonna 2,83 miljoonaa
kiloa, joka on 3,48 prosenttia koko Suomen
naudanlihan tuotannosta (81,18 milj. Maatilat
kamppailevat kannattavuuskriisissä. 70 kilometrin säteellä Kiuruvedestä olevien kuntien naudanlihan tuotanto oli noin 6,9 miljoonaa kiloa, joka on noin
7 prosenttia koko Suomen naudanlihan tuotannosta.
Arja Kärkkäinen
puheenjohtaja
MTK-Kiuruvesi
koiden hintoihin paikallisella teurastamolla pitäisi olla
parantava vaikutus.
Kärkkäinen kertoo, että
maitotilallisten on helpompaa irtaantua entisistä sopimuksistaan kuin nautalihatilallisten, kun pohditaan liittymistä uuden teurastamon
asiakkaiksi.
Kärkkäinen lisää, että mahdollisiin tulevaisuuden bioenergiahankkeisiin teurastamo sopii myös hyvin.
MIKÄ?
. Teurastamo edellyttää vähintään 30
nautaa päivässä.
. marraskuuta 2013
sanottua
UUTISET
@
?
On Auliksen (Harmoinen) homma pitää
tamma hyvällä mielellä.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Jaana Selander, 040 7059327
Tiina Kilvensalmi, 040 5238345
Anu Laitinen, 044 339 6512
TIMO VÄÄRÄNEN
tamma Norikosta Kuninkuusravien kynnyksellä, Kiuruvesi-lehdessä No: 30.
kunta
Kiuruvedelle lihanjalostuskeskittymä?
» Kiuruveden kaupunki, Future food-hanke ja Ylä-Savo Kehitys Oy lähtevät selvittämään, onko Kiuruvedel-
le edellytyksiä perustaa osakeyhtiötä lähilihan tuotantoon, jalostukseen sekä teurastamotoimintaan.
FREESTOCKPHOTOS
JAANA SELANDER
KIURUVEDELLE pitkään
haaveiltu teurastamohanke
nytkähti eteenpäin maanantaina, kun kaupunginhallitus näytti lähilihan tuotannon, jalostuksen sekä teurastamotoiminnan esiselvitykselle vihreää valoa.
Hankkeen ensimmäinen
vaihe etenee niin, että vuoden alusta ryhdytään selvittämään raaka-aineen saatavuutta, logistiikan kannattavuutta, tuotannon edellytyksiä, investointitarvetta,
innovatiivisia ratkaisuja lähilihatuotteiden tuotteistukseen ja pakkaamiseen. Hanketta hallinnoi Ylä-Savon Kehitys.
Hankkeen rahoitus: Pohjois-Savon Liitto 112 000
euroa, Ylä-Savon Kehitys
38 000 euroa ja Kiuruvesi
10 000 euroa, yhteensä 160
euroa
Maataloustuotannossa
kulunut vuosi oli suurien investointien vuosi.
Verotuloja Kiuruvesi saa
24,1 miljoonaa euroa, mikä on 5,8 prosenttia enemmän kuin vuoden 2013 talousarviossa. Tulorahoituksella investoinneista katetaan noin
55 prosenttia.
Myönteistä on, että Kiuruvedellä on menossa useita yrityshankkeita ja investointeja. Investointeihin on
varattu noin 4,8 miljoonaa
euroa. Koska valtuusto
asetti ensi vuoden talousarvion laatimiselle ehdon, ettei alijäämää tehdä, jouduttiin omista menoista tinkimään -1,5 prosenttia. Keskiviikko 20. Verotuloihin
vaikuttaa tuloveroprosentin
korottaminen. Silti palvelut säilyvät ennallaan.
JAANA SELANDER
KIURUVEDELLÄ, kuten monessa muussakin kunnassa,
sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat merkittävin
kuluerä ensi vuoden budjetissa. Piirihallitukseen valittiin uutena
kiuruvetinen Pekka Turpeinen.
Poliisi
kaipaa
havaintoja
KOLARI Iisalmen poliisi kaipaa havaintoja auton
ja jalankulkijan yhteentörmäyksestä, joka sattui keskustassa Kirmaavien vasikoiden liepeillä 5.
päivänä marraskuuta noin
kello 18. MARRASKUUTA 2013
JAANA SELANDER
www.kiuruvesilehti.fi
UUTISIA LYHYESTI
Kiuruvesi maksaa sotepalveluista 32,3 miljoonaa euroa
SUURIN MENOERÄ
Sosiaali- ja terveyspalvelut
vievät kunnan budjetista
55 prosenttia, kasvua on
4 prosenttia, erikoissairaanhoidossa peräti 11
prosenttia.
budjetti 2014
Menot ja tulot syyniin
» Kiuruveden talous pysyy kireänä, liikkumavaraa ei juuri ole käyttötalo-
uden eikä investointien puolella. asti
* koskee varaston tuotteita
.kellopuoti.fi
UUTISET
* tarjoamme edullisimman
* toimitusaika 2-3 työpäivää
KESKIVIIKKO 20. Verotuloja 24,1
miljoonaa euroa,
valtionosuuksia 30
milj.euroa.
. Kiuruveden maksuosuus on 32,3 miljoonaa
euroa, josta oman toiminnan osuus on 24,8 miljoonaa euroa. Sijoitusvarojen käyttö miljoonalla per vuosi vähentää lainanottoa.
Manittakoon vielä, että
kaupunki tukee Iskelmätapahtumaa 45 000 eurolla ja
Viljo-konemessuja 15 000
eurolla.
Valtuusto päättää talousarviosta joulukuussa.
YLÄ-SAVON SOTE Kiuruveden kaupunginhallitus
hyväksyi Ylä-Savon Sote
-kuntayhtymän palveluopimuksen maanantaisessa kokouksessaan, palvelusopimus menee valtuuston käsittelyyn joulukuussa. Yhteentörmäyksessä auton alle jäi mies,
joka menehtyi myöhemmin. Kotihoito on hoitoja hoivapalveluiden painopisteenä. Päivystykseltä edellytetään
virkalääkärin paikalle
saapumisvelvoitetta, röntgenin ja laboratoiropalveluja on oltava tominnassa
päivystysaikana.
Pentti
Pekka
Remekselle
Turpeinen
piirihallitukseen ansiomerkki
ELÄKELIITTO Eläkeliiton
Ylä-Savon piirin syyskokous valitsi piirin puheenjohtajaksi Raili Heiskanen Vieremältä. Sen
sijaan sosiaali- ja terveydenhuollon menot kasvavat 4 prosenttia ja erikoissairaanhoidon menot peräti
11 prosenttia.
Tiukka talousraami edellytti myös tuloveroprosentin korottamista prosenttiyksiköllä 20,75:een.
Kiuruvedellä on taseessa
vielä ylijäämää, mutta viime vuodelta tuli alijäämää
1,3 miljoonaa euroa. Kasvua on 4
prosenttia.
Uutena palvelmuotona
aloittaa vanhusten perhehoito, joka mahdollistaa
lyhyt- ja pitkäaikashoidon. Lainaa 26,7 miljoonaa euroa (2 970
euroa/asukas)
. Otetaan käyttöön
mobiili toiminnanohjausjärjestelmä.
Kiuruvedellä ryhdytään kokeilemaan akuuttivastaanottoa, jossa potilaat pääsevät hoidonarviointiin ilman ajanvarausta, hoitajat arvioivat ensin
hoidon tarpeen ja tarpeen
mukaan lääkäri tutkii potilaan.
Kiuruvedellä nykyisenmuotoinen päivystys ei
voi jatkua, sillä vuoden
2015 alusta voimaan astuvan uuden päivystysasetuksen mukaan päivystävien lääkäreiden osaamisvaatimus on lääketieteenlisensiaattitasoinen. Investoinnit 4,8
miljoonaa euroa terveyskeskuksen keittiöremontti, uuden
päiväkodin rakentaminen, valokuitu)
. EU-rahoitusta on
haettu niin lähilihan jatkojalostukseen, tuotekehitykseen ja markkinointiin kuin
myös bioenergiahankkeisiin. marraskuuta 2013
5
Teemme tilaa joululle!
Näyttävät lahjat ja silmälasit meiltä!
Tervetuloa katselemaan!
Kultaiset timanttija kiviSORMUKSET
Palvelemme:
ma-pe 10 - 17
la
10 - 13
ALENNUS
ovh
-25%
* tarjous voimassa 30.11. Tulorahoituksella
investoinneista katetaan 55 %, vuosikate
2,6 miljonaa euroa.
Tasapainoinen talous on itsenäisyyden tae, huomauttaa kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka.
SUURIMMAT investoinnit
ensi vuonna ovat terveyskeskuksen keittiöremontti ja uuden päiväkodin rakentamisen loppuun saattaminen. Kaikki havainnot
ovat tervetulleita, puh 071
875 50 30.
KUNTALIITTO Pentti Remekselle on myönnetty
Suomen Kuntaliiton kultainen ansiomerkki 40
vuoden luottamushenkilötyöstä. Merkin hakijana
toimi maakuntaliitto, sillä
Remes toimi viimeksi
luottamustehtävässä liiton tarkastuslautakunnassa.
Neljä
ylioppilasta
lakitetaan
LUKIO Kiuruveden lukiosta ovat valmistuneet
seuraavat ylioppilaat: Kämäräinen Jonna, Lappalainen Anni, Nousiainen
Arttu ja Svärd Susanna.
Ylioppilasjuhla on 5.12.
Kiurusalissa alkaen kello 12.. Myös
kuluvasta vuodesta tulee
alijäämäinen.
- Taseeseen kertyvät puskurit alkavat ehtyä, joten nyt
viimeistään on aika katsoa
kriittisesi menoja ja tuloja.
MITÄ?
. Kiuruvedellä sosiaali- ja terveydenhuolto haukkaa 55 prosenttia eli 32,3
miljoonaa euroa, kun toiminta vie kaikkinensa 58,8
miljoonaa. Lainaa on
26,7 miljoonaa euroa, mikä
tekee 2 970 euroa asukasta
kohti. Valokuiturakentaminen etenee kaupungin ete-
läosiin. Keskitetyssä
asiakasohjauksessa huomioidaan vanhuspalvelulain velvoite monipuolisesta palvelutarpeen arvioinnista ja matalan kynnyksen asiakasneuvon-
nassa. Verotulojen
kehitystä kuitenkin hidastavat verokevennykset, työttömyys (13 prosenttiyksikköä) sekä väestötappio (väkimäärän on ennustettu laskevan 8 989:stä 8 595:een)
parin vuoden sisään.
Kiuruvesi menetti verotuloja 700 000 euroa, kun
vuonna 2012 verotulotasauksen laskentaperusteista poistettiin kiinteistövero.
Valtionosuudet tuovat
Kiuruveden kaupungin kassaan 30 miljoonaa euroa,
missä kasvua on yksi prosenttiyksikkö.
Kiuruvesi satsaa ensi
vuonna tukityöllistämiseen
noin 272 000 euroa, missä
on kasvua 11,2 prosenttia.
Ylä-Savon Kehitys Oy:lle
maksetaan seuturahaa 103
000 euroa, yhteyspäällikköpalveluihin ja uusyrityskeskuskonseptille varataan 80 000 euroa, yritystukiin satsataan 50 000 euroa.
Yrityskiinteistöjen lainojen
hoitoon varataan 750 000
euroa, josta 350 000 euroa
on budjetoitu elinkeinoelämän kehittämiseen ja 400
000 euroa pääomasijoituksia varten.
Kaupungin velkamäärä
kasvaa ensi vuonna 2 miljoonalla eurolla
innoitus
ja koulutuspäivä, Helena
Kärkkäinen, Heimo Enbuska
ym.
Su klo 11 jumalanpalvelus,
Helena Kärkkäinen, Edi
Kolehmainen ja kuoro
Ti 26.11. 11.30
Perhekerho päiväkerhotiloissa.
PYHÄKOULU
Ke 20.11. klo 11 lähtö
ilmoittautuneille rovasti-
kunnan mielenterveysväen
kirkkopäivään Leppäkertun
edestä.
Ma 25.11. klo 15 ?
16.30 Kokkikerho kerhotilassa.
La 23.11. ja 27.11. Katastrofitilillä on keräyslupa
n:o 2020/2012/2573.
Kirkkomusiikkiyhdistys.
Noin klo 11.30 jumalanpalveluksen jälkeen seurat
Seuratuvalla.
Tiistai 26.11.
Klo 18 Raamattu- ja rukouspiiri takkahuoneessa.
Perjantai 29.11.
Klo 8.30 adventtikirkko ja
piispantarkastuksen avaus.
Mukana Nivan alakoulu ja
yläkoulu. on
messun jälkeen lähetyslounas srk-talolla. 15.45
lapsikuoro srk-talon isossa
salissa. diakoniatoimisto
suljettu.
Ma 25.11. 18.10.2013 Kiuruvesi
Rakkaudella kaivaten
Heikki ja Leena
lapset ja lastenlapset
sukulaiset ja ystävät
Vei Herra kotiin uupuneen,
elon pitkän kulkea antoi.
Otti syliinsä väsyneen,
hänet rauhan rantaan kantoi.
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta. klo 18 Ortodoksiakerho ortodoksisuudesta
kiinnostuneille
Kastettu
Minja Sofia Kukkonen
Mona Ella Aurora
Ruuskanen
Toimisto auki keskiviikkona klo 9 - 12,
yhteysnumero: puh. Vain
viikkoa aiemmin järjestö oli luovuttanut 110 000
euron shekin Nenäpäivälle.
Avun tarve Filippiineillä on
juuri nyt huutava. mennessä
Pysäkille.
LÄHETYSTYÖ
Piispantarkastuksen adventtisunnuntaina, 1.12. ja 28.11. klo 14.30 . klo 16.30 pyhäkouluhetki kirjastolla
satusopessa Lapsenpäivän
tapahtumassa.
VARHAISNUORISOTYÖ
Ke 20.11. 19 Nuorten pelivuoro
liikuntahallilla. klo 9.30 . klo 10 Näkövammaisten kerho takkahuoneessa.
Ti 26.11. Nälkää,
janoa tai hygienian tarpeita ei voi siirtää. Välipala klo 14.30
. Kiitoksemme myös Veikkolan
henkilökunnalle äitimme pitkäaikaisesta hoidosta.
Poikani, veljemme, setämme
Matti
Kumpulainen
* 21.04.1964
04.11.2013
Syvästi kaivaten
isä
Aarne
Pekka ja Satu, Saara, Johannes
Maria, Markus, Mirjam
sukulaiset ja ystävät
?Lepää rauhassa, tuulen kehdossa,
tuoksussa syksyisen maan.?
Rakkaamme on siunattu 15.11.2013 läheisten ja ystävien
läsnä ollessa. klo 18 harjoitukset srk-talolla.
Lapsikuoro
To 21.11. Kärkkäinen
s. varhaisnuorten leiri 10 . Toisaalta
myös jälleenrakennus tarvitsee varoja.
Siksi Suomen Lions-liitto teki 15.11.2013 päätöksen antaa katastrofirahastostaan 60 000 euroa sekä pikaisen tarpeeseen että pitempiaikaiseen auttamiseen.
Meneillään on myös ke-
räys, jonka lahjoitusvarat
välitetään lyhentämättöminä järjestön kansainvälisen säätiön Lions Clubs
International Foundationin
kautta.
Lionsklubien apu ei jää
tähän, vaan tammikuussa
2014 ne toteuttavat vielä
lipaskeräyksen katastrofin
uhrien auttamiseksi.
Tällä hetkellä katastrofitilille FI54 8000 1970 8298
84 (BIC DABAFIHH) voi
lahjoittaa vapaavalintaisen summan. marraskuuta 2013
KUOLLEET
Rakkaamme
@
lukijan kuva
Kuvat pienen tarinan kera voi lähettää
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Kerttu Irene
Tikkanen
o.s. 18 lipaskeräys kaupoissa taifuunin
uhrien auttamiseksi.
To 21.11. sekä to
21.11. klo 18 Pielaveden
kirkossa on Tuomasmessu.
Linja-autokyyti lähtee srktalolta klo 17 (tulee Pyhäjärveltä). ja 27.11. 0400 981 071/
Maija-Leena.
MUSIIKKITYÖ
Kirkkokuoro
Ke 20.11. klo 17.30
. klo 8 . Lämmin kiitos osanotosta.
PERHEUUTISET
teille, jotka muistitte
merkkipäivääni!
Aune Pääkkö
sukulaisille ja ystäville
onnenpäivästä!
Jorma
Terveydellisistä syistä
EN
VIETÄ
syntymäpäivääni.
Olavi Rytkönen
EN
JUHLI
merkkipäivääni.
Pekka Arbelius
Irma Waarna tallensi aamuauringon kesämökillään Pielavedellä viime kesänä.
Lionsklubit auttavat Filippiinejä
LIONSKLUBIT auttavat Filippiinien katastrofista kärsiviä 60 000 eurolla. . klo 10 Kuulonhuollon kerho takkahuoneessa.
Tulossa: 12. Ilmoittautuminen 20.11. klo 12 mennessä puh.
0400 981 071/Maija-Leena
Jauhiainen.
Keskiviikko 20.11.
Klo 16.30 pyhäkouluhetki
kirjastolla satusopessa Lapsenpäivän tapahtumassa.
Klo 17 Naisten Raamattupiiri takkahuoneessa.
Torstai 21.11.
Klo 15 veisuut Seuratuvalla.
Perjantai 22.11.
Klo 17 Rinnekodin Raamattupiiri.
Klo 18.30 Lauluseurat Ry:llä
Salmenkyläntie 260.
Sunnuntai 24.11.
Klo 10 sanajumalanpalvelus,
Kirkkomusiikkiyhdistyksen
kirkkopyhä (Hyytiäinen
ja Timlin), Kirkkokuoro
avustaa. Lahjoituskohteeksi merkitään viestikenttään ?Taifuuni?. Leirin hinta 8
. klo 12 Aivohalvaus-afasiakerho monitoimisalissa.
To 28.11. Pyydetään
ruokatarpeita ja talkoolaisia.
Tied. puh. Ohjelma 10 ?.
Tervetuloa!
Tiistai 3.12.
Klo 16 Torintupalaisten
jouluruokailu Joenvarren
Seurahuoneella. Pysäkin jäsen, muille 10
?. Katso lisätiedot
www.kiuruvedenseurakunta.
fi/Ajankohtaista/Vuokraasunnot.
Su 24.11. Vastuuryhmänä
Nivan koulun 3.-luokkalaiset.
Klo 19 keskustelutilaisuus
maailmankatsomuksesta
koko seurakunnalle srktalolla.
Lauantai 30.11.
Klo 12 Joulumyyjäiset Ry:llä
Salmenkyläntie 260.
Sunnuntai 1.12.
Klo 10 messu.
Klo 19 Servio Vocalis ?
yhtyeen konsertti kirkossa.
Kiuruveden seurakunnan
lauluyhtye Servio Vocalis
esittää adventin- ja joulunajan uutta ja vanhaa
musiikkia. 15.
NUORISOTYÖ
Ke 20.11. 13.12.
diakoniatyön ja Pysäkin
yhteinen joululeiri Hyvölänniemessä. klo 18
Juhlavigilia
To 21.11. ke 5.12. 10.08.1924 Kiuruvesi
k. Vastuuryhmänä
Kiuruveden
ortodoksinen
seurakunta
Ke 20.11. Pelataan
sählyä.
PERHEKERHO
To 21.11. mennessä
Torintuvalle.
DIAKONIATYÖ
To 21.11. Ilmoittautuminen pe
22.11. 13 ?
vuotiaille Hyvölänniemessä.
Kuollut
Kerttu Irene Tikkanen 89 v
Pekka Jahvetti Kumpulainen
67 v
Aimo Antero Pesonen 56 v
Matti Kumpulainen 49 v
SEURAKUNNAT
Sydämelliset
kiitokset
KIITOKSET
AAMUAURINKO
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. marraskuuta 2013
Keskiviikko 20. Asematie 28.
Puhumassa evankelista Anja Huotari.
Lämpimästi tervetuloa !
Vapaaseurakunta
http://iisalmi.svk.fi. Ilm. 040 584 7806
Sielunhoitopuhelin, 044 7673816
To klo 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
La klo 10 alkaen kaikille
avoin, ?sytytä Savo. klo 18.30
rukousilta
Olet tervetullut mukaan!
Seurakunnan kotisivut:
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Kiuruveden rukouspiiri
Päiväkokous 24.11.2013 klo 15.00 os. klo 17:30
Tiistaiseura srk-salissa.
Tervetuloa!
Ke 27.11. 017 7700 421
Seurakunnalla on vapaana
rivitalokaksio 2 h + k + s,
58,5 m2. 66
Keskiviikko 20. su 24.11. klo 9 Liturgia,
Jumalansynnyttäjän
Neitseen Marian temppeliintuominen
Ti 26.11.
Jo Jeesuksen aikana oli aivan samanlaisia ongelmia. Rikkaat
olivat järjettömän rikkaita ja köyhät todella huono-osaisia.
Mutta pyörikö Jeesus rikkaiden ja
vaikutusvaltaisten ihmisten seurassa?
Ei, hän monesti oli niiden seurassa,
joita muut halveksivat. Käyttöön vaakuna
otettiin seuraavana vuonna.
Vaakunamme savolaisten tunnusväreissä mustalla pohjalla kultaisena kiuruna on se tunnus, jonka alla vesilehvien tapaan kiurukkaiden
SILLOIN kesällä 1978 käymättä jäi Jokela, riitti kumminkin ajatus Aittojärvelle, haastatteluhalu Haapakumpuun, Hautakylään
ja Honkarantaan. Kiuruvesi-lehdessä julkistettiin luonnokset niiden aiheuttaessa kiivaan arvosteluryöpyn. Samoin kyselemättä jäi Korpijoki, tutkimatta Turhala, tieto sanomatta Salmenkylästä ja Sulkavasta, puhumattakaan Perhonsiivestä, reissusta Ryönänjoelle ja Ruokomäelle. Tämä voi johtaa perheiden
pahoinvoinnin lisääntymiseen, koska taloudelliset paineet tai huolet kasvavat. Tällä tavalla
maallinen hyvä jakaantuisi tasaisemmin kaikkien kesken.
Hyvän keskittyminen tietyille harvoille ihmisille ei ole valitettavasti uusi asia. Ja kuitenkin samaan aikaan irtisanovien yritysten johtajat tienaavat
kuukaudessa enemmän kuin tavallinen
palkansaaja parissa vuodessa.
Missä on kohtuus. Ehkäpä joku muukin.
OLEN kuitenkin iloinen, että Kiuruvesi-lehti on antanut palstatilaa kotiseutuyhdistyksen vajavaisellekin 35 vuoden takaiselle juttuja kuvasarjalle. Keskiviikko 20. Mainio valokuvaaja Olavi on jo pitkään ollut tuonpuoleisessa.
KUVAAMATTOMILLE kyläkunnille olkoon yhteisenä edustajana Kiuruveden kaunis vaakuna. Näin kommentoi eräs johtaja työsuhde-eduistaan. Me kelpaamme hänelle.
Miksi emme siis ottaisi mallia Luojastamme. Olen lopettanut puhumisen
sitku-ajasta. Niin myös juttu laatimatta Lahnajoesta, lavertelut Luupuvedestä.
Kopasematta varmaan jäi muitakin perinteisiä perukoita.
Silloin kylien edustajat olivat kumminkin selvillä, kuten Eino Ahonen, Lauri Svärd, Toivo Keränen, Ilmi Kuonanoja, Jukka Lappalainen, Mervi Ruotsalainen, Liisa Nivalainen, Pentti Erholtz, Kalle
Röntynen, Ensio Saano, Martta Knuutinen, Viljo Laitinen,
Hilkka Partanen, Aino Maskonen. Edes vähäistä Kiuruvettä kuvaavaa diasarjaa kun kiirehdittiin ensin Jauhiaisten sukukokoukseen, sitten kierrolle muualla
opiskelevien kiuruvetisten nuorten käyttöön täydentämään heidän
esittelyään kotikunnastaan.
Kiuruvettä kuvaavan diasarjan
täydennys myöhemmin jäi kuitenkin tekemättä. Tämä pitää varmasti monien kohdalla paik-
kansa. Niine voimineen, mitkä kullekin meistä on suotu.
LAURI WINBERG
kotiseutuneuvos
KESÄ 1978 oli lyhyt Olavi Hyvöselle ja minulle, vain muutamat viikot ennen ja jälkeen juhannuksen. Missä on inhimillisyys. Kuinka nämä johtajat saavat nukuttua yönsä?
?Ihminen haluaa kivaa ja miellyttävää?. Kunnanvaltuusto hyväksyi
VAAKUNA Kiuruveden vaakuna
otettiin käyttöön vuonna 1963.
Heraldikko Tapio Vallioja laati
vaakunaluonnoksia, joiden pohjana
pidettiin avoimen kilpailun tuloksia.
Aihekilpailun voitti aikanaan Arvi
Seppälä.
meidän kaikkien tunteman vaakunan marraskuussa 1962, tietenkin runsaan keskustelun ja äänestyksen jälkeen. Jumala ei arvota
meitä. Hänen eteensä me saamme mennä tällaisena epätäydellisenä,
valuvikaisena ihmisenä ja tiedättekö
mitä. Johtajien palkkoja alentamalla monien työpaikka säästyisi. Puutteellisuutta pahoittelemassa olen vain minä. Tämä kertoo
kiuruvetistä ilmettä
Käymättömät kyläkunnat
monikirjavainen joukko kotona ja
maailmalla seuraa mukana keväistä laulajaa. Hän ei laske meidän tuottavuutta tai hyötyä millään tavalla. Aikoinaan aihekilpailun voitti Arvi Seppälä ehdotuksella, jossa oli vettä, leivo ja K-kirjain. marraskuuta 2013
7
BLOGIT NETISSÄ
?Opettelen elämään
hetkessä. Sitten tilaustyönä pyydettiin heraldikko
Tapio Valliojalta vaakunaluonnoksia, joitten pohjana pidettiin avoimen kilpailun tuloksia.
Taiteilija laatikin viisi ehdotusta: kaksi luonnoksista esitti kiurua ja vesilehviä, lopuissa kuvattiin suokuokkaa, suovehkoja ja karjankelloa. Irtisanomisten ta-
kia satojen perheiden toimeentulo on
vaakalaudalla ja arjen pyörittäminen
vaikeutuu. Olen itsekin pohtinut viime aikoina näitä samoja asioita, koska tämä johtaa väistämättä kysymykseen ihmisen arvosta.
Todella monet yhtiöt ovat viime vuosina irtisanoneet satoja, jotkut tuhansia työntekijöitä. Me olemme kaikki Jumalan kuvaksi luotuja.
Meillä on siis täydellinen arvo Jumalan silmissä. Olen jo
onnistunutkin
elämään nyt-elämää.?
Anne Härkönen
blogissaan
www.kiuruvesilehti.fi
?Rikotaanpa
taas tulevana talvena rajoja
ja grillataan
kinosten
keskellä.?
VIIKON KYSYMYS
Lumisadetta vai
vesisadetta?
Lumisade
14 / 50%
Vesisade
14 / 50%
Pertti ?Tuuhis?
Lappalainen
www.kiuruvesilehti.fi
Yhteensä 28 vastausta
HETKESSÄ
hartaus
Mikä on ihmisen arvo?
SEURAKUNTAPASTORI PASI HYYTIÄINEN
V
iime viikkoina on vellonut keskustelu johtajien palkoista,
työsuhde-eduista yms.
Varsinkin tietyn eläkeyhtiön johtajisto on ollut tässä tulilinjalla. Kiuruvetisyys eläköön meissä voimallisena, asuinpaikastamme riippumatta.
meille siitä, mikä on meidän arvomme Jumalan silmissä. Samaiset yhtiöt maksavat johtajilleen samaan aikaan aivan
hirvittäviä palkkoja. Ihmisten välillä tulee tietysti aina olemaan eroja, mitä tulee arvostukseen, mutta eikö pieni tasapäistäminen voisi tehdä ihan hyvää??. Mutta kuka meistä voi mitenkään olla miljoonien arvoinen
Erovuorossa olivat varapuheenjohtaja Eero Kyllönen, johtokunnan
jäsen Jukka Huuskonen ja
Maaseutunuorten edustaja Matti Kauhanen. Sääntömuutosten toinen
käsittely on MTK:n valtuuskunnassa huhtikuussa 2014,
jonka jälkeen järjestöuudistuksen käytännön toteuttaminen jatkuu ja monet vielä auki olevat yksityiskohdat täsmentyvät.
Metsänhoitoyhdistykset
liittyvät MTK:n jäseniksi
ja metsänomistajat liittyvät
metsänhoitoyhdistysten jäseniksi. 017 - 825 255
www.facebook.com/laukkujakenka
Palvelemme Meidät löydät
ma-to 9-17.30 myös
pe 9-18
la 9-14
f
TALOUS
maa- ja metsätalous
Tulossa suurin järjestöuudistus
» MTK-Kiuruveden syyskokouksessa keskusteltiin viime perjantaina metsänhoitoyhdistysten
liittymisestä maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliittoon.
TIINA KILVENSALMI
sistöjen tilasta MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietolan
videoluennon myötä.
- Vesistöjen hyvä hoito ja
kunto ovat meidän yhteinen
asia. Mikä on vialla, että nuoria ei
kiinnosta, kysyi Matti Lappalainen.
- Olen luottavainen nuoriin. Kiuruveden yhdistys avasi uuden
blogin osoitteessa: mtkkiuruvesi.wordpress.com
avoinna.
- Lähipiste lakkautettiin resurssipulan vuoksi. Tavoitteena on aktivoida
nuoria.
- Johtokunnan keski-ikä
on noussut pitkän aikaa. Eero. Maaseutunuorten edustajana
jatkaa Marko Saastamoinen.
TIINA KILVENSALMI
TÄLLÄ hetkellä maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:ssa on työn alla historian suurin järjestöuudistus.
Metsänhoitomaksut poistuvat
ja metsänhoitoyhdistyksistä
on tulossa MTK:n jäsenyhdistyksiä.
- Onhan tämä iso juttu. Viljelijöiden jäsenöityminen tuottajayhdistykseen
säilyy nykyisellään.
MTK:n syyskokouksessa
heräsi myös keskustelua ve-
UUDET TUULET
MTK Pohjois-Savon toiminnanjohtaja Juhani Savolainen ja MTK-Kiuruveden puheenjohtaja
Arja Kärkkäinen keskustelivat MTK:n ja metsänhoitoyhdistysten yhdistymisestä.
LYHYESTI
Lomitustoimisto
kiinni jo keväällä
YLÄ-SAVON lomituspalveluiden Kiuruveden lähipiste
kaupungintalossa meni kiinni jo toukokuussa. Tämä vahvistaa metsäasiaa maakunnan
tasolla, kertoo MTK PohjoisSavon toiminnanjohtaja Juhani Savolainen.
MTK:n ja MHY:n yhdistyminen linjattiin viime vuonna liittokokouksessa. Valtuuskunta käsittelee sääntömuutokset syyskokouksessaan marraskuun lopussa. Tässä asiassa Suomi on
kehityksessä jäljessä, koska
Uruguayssa ja Ruotsissa jo
kuluttajakin näkee ruuan
koko tuotantoketjun.
Kiuruveden kaupungin
strategia saa Savolaiselta kiitosta. marraskuuta 2013
TALVEEN KENKÄKAUPASTA!
Tex-vuorinen saapas,
pitävä pohja
36 - 43
Nauha-vetoketju
saapas, nahkaa,
musta ja valkea,
36 - 42
199,90
89,90
149,90
UUTUUS!
huopatossut
naisille
36 - 41
miehille
39 - 48
KITKA
nauhavetoketju,
pitävä
kitkapohja,
nahkaa,
40 - 47
119,90
109,90
Talven
juhliin
laukut ja
kengät
KIURUN LAUKKU JA KENKÄ KY
Asematie 11, Kiuruvesi, puh. 8
Keskiviikko 20. Päivittäin tyhjennettävään postilaatikkoon
voi jättää hakemuksia. Maaseutunuorilla on
hyvä henki, muistutti Jukka
Huuskonen.
Tämä vuosi oli MTK:ssa
yhdistysten vuosi. MTK:n
syyskokouksessa ei oltu tietoisia tästä ja se herätti keskustelua. Maatalousyrittäjien vuosilomahakemuksia puuttuu edelleen ja
ne olisi toimitettava kiireen
vilkkaa, sillä viimeinen jät-
töpäivä oli jo 1.11., muistutti lomatoimenjohtaja Pirkko
Eskelinen.
Ensi vuonna vuosilomahakemuksen voi jättää kokonaan lomitusnetin kautta, kun tänä vuonna yksi liite piti vielä toimittaa paperiversiona.
Iisalmen kaupunki on hallinnoinut Ylä-Savon lomituspalveluita vuodesta 2011 lähtien.
Sanna Lång MTK:n
johtokuntaan
Kyllösen pestiä jatkaa Sanna Lång ja Henri Pietikäinen valittiin nuorten edustajana Matti Kauhasen tilalle.
- Meillä on tulossa tilalla
sukupolvenvaihdos, joten
nyt on hyvä hetki katkaista
johtokunnan pesti. Kau-
pungissa ajatellaan, että
paska häviää nappia painamalla, lisäsi maanviljelijä
Matti Lappalainen.
Savolainen iloitsi suomalaisen ruuan arvostuksen
kasvamisesta. Viime vuonna
kuluttajia heräteltiin epärei-
lun ruuan kampanjalla, jossa
kysyttiin miksi se saa vähiten, joka tekee eniten.
- Kuluttajan pitää saada
tietää mistä ruoka lähtee.
Tietotekniikka mahdollistaa
sen. Jukka
Huuskonen valittiin johtokuntaan uudelleen. Meillä on ravinnerikas maaperä ja vaikka koko Pohjois-Savosta lopetet-
taisiin maatalous, sisäisen
kuormituksen ongelmat eivät ratkea, muistuttaa Savolainen.
- Aina ajatellaan, että maatalous saastuttaa, mutta onko ajateltu kaupungin merkitystä saastuttajana. Ne jotka
tekevät tätä työtä, puhuvat
työnsä puolesta paremmin,
sanoi Eero Kyllönen jättäessään 12-vuotisen johtokun-
tapestinsä.
Puheenjohtajana jatkaa
Arja Kärkkäinen, sihteerinä Tuomo Tikkanen ja jäsensihteerinä Tanja Pesonen. Kyllä heistä on nousemassa johtokuntaan korvaajia. Strategiaan on kirjattu,
että kouluissa ja laitoksissa
käytetään mahdollisimman
paljon lähiruokaa ja kotimaisia elintarvikkeita.
- Se on niin hieno juttu, että sitä on tarjottu muihinkin
kuntiin.
MTK Kiuruveden puheenjohtaja Arja Kärkkäinen muistutti, kuinka tärkeä
elinkeino maa- ja metsätalous on Kiuruvedelle.
- Niiden tuoma rahavirta
on lähes 70 miljoonaa euroa.
Sillä on merkitystä.
Ensi vuosi on MTK:ssa
maaseutunuorten teemavuosi. Maanantaihin saakka lomituspalveluiden internet-sivuilla oli vanhentunutta tietoa, että lähipiste olisi
MTK:N syyskokouksessa
valittiin hallitukseen uusia
jäseniä. Johtokunnan muut
jäsenet ovat Hanna-Kaisa Heikkinen, Juha Nieminen, Matti Lappalainen ja
Hannu Kämäräinen. Metsänomistajien liitot lakkautuvat ja sieltä siirtyy erityisosaamista meille. Edelleen
siellä voidaan pitää lomitusrenkaan kokouksia ja lomittajien työnohjausta sekä muita palavereita
Kauppoja Heiskasilla on tätä nykyä viidellä paikkakunnalla, Vieremällä, Suonenjoella, Kiuruvedellä, Iisalmessa
ja Siilinjärven Toivalassa.
Juhlissa asiakkaita ovat
viihdyttämässä myös Juha
Mieto ja Putous-ohjelmasta tuttu Karim.
HEISKASTEN kauppiassuvun historia alkaa Vieremältä, kun vanhemmat Reino ja
Anja perustavat Vieremän
K-rauta-maatalouskeskuk-
sen. Väestön ikääntyminen puolestaan nostaa
aivahalvauksen riskiä, Pesonen kertoo.
Hän muistuttaa, että kuitenkin fysioterapia on laaja
ala ja neurologisten asiakkaiden kanssa työskentely
on vain yksi osa-alue.
- Koulutus on antanut minulle ikään kuin uudet silmät arvioida ja analysoida
kuntoutujia. Vieremällä avattiin 2011 huhtikuussa tulipalon jälkeen
täysin uudistunut liike.
Kuopion K-maataloudessa tehtiin 2011 syyskuus-
sa heti täydellinen remontti ja se avattiin uuden konseptin mukaisena K-maataloutena. Sukupolvenvaihdoksessa yrityksen nimi muuttui Veljekset
Heiskanen Ky:ksi ja myöhemmin Oy:ksi. Marraskuussa 2011
Suonenjoen liike muutti uusiin tiloihin ja 2012 marraskuussa vietettiin Kiuruveden liikkeen avajaisia uusissa liiketiloissa.
Henkilökuntaa viidessä
kaupassa on yhteensä liki
50 vakituista ja sesonkiaikaan henkilökuntien määrä
nousee yli 70 työntekijään.
Liikevaihto on 38 miljoonaa
euroa.
KOKONAISVALTAINEN PROSESSI
Kaarina Lappalaisen tavoitteena on oppia kävelemään uudelleen.
Fysioterapeutti Hanne Pesonen ohjaa kuntoutumisprosessia askel askeleelta. Pesonen toimii itsenäisenä ammatinharjoittajana Kiuruveden keskustassa toimivassa Fysi-Askel
Oy:ssä.
- Ajatus kouluttautumisesta neurologisten asiakkaiden kanssa työskentelyyn on lähtenyt siitä, että
sen puolen osaamisen tarve
kasvaa koko ajan väestön
ikääntyessä. (017) 753 002
Palvelemme ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14
www.vaatekauppahannu.com
Bobath tuo laaja-alaisempaa
näkökulmaa kuntoutumiseen
ANU LAITINEN
ANU LAITINEN
FYSIOTERAPEUTTI Hanne Pesosella on takanaan
vuoden kestänyt lisäkoulutus. Veljekset Arto ja Harri olivat alusta asti vanhempien yrityksen toiminnassa
innokkaasti mukana.
Arto ja Harri aloittivat
yrittäjänuransa 15 vuotta sitten, kun tekivät kaupat vanhempiensa kanssa
Vieremän liikkeestä. 50 %
TEEMME TILAA JOULULLE!
POISTOPÄIVÄT
Poistamme syksyn
mallistoja! Miehille,
naisille ja nuorisolle.
Uusia eriä alennettu!
keskiviikko-lauantai
palvelut
HANNU
9
VAATEKAUPPA
Asematie 9, Kiuruvesi
Puh. Toimintakykyyn saattaa kehittyä rajoitteita, jotka vaikeuttavat päivittäistä osallistumista elä-
YKSI Bobath-lähestymistavan
kulmakivistä on Hanne Pesosen mukaan se, että kuntoutuja nähdään aktiivisena oppijana ja että kuntoutuksella on aina toiminnallinen tavoite.
- Etenkin neurologisista vaivoista kärsivien henkilöiden
kuntoutuksessa tulokset syntyvät todella pienin askelin.
Tässä kohtaa pienikin edistysaskel on aivan huippujuttu, Pesonen kertoo.
Yhtenä esimerkkinä tällaisesta onnistumisesta Pesonen mainitsee sen, kun kuntoutuja voi siirtyä nelipistekävelykepistä tavalliseen kävelykeppiin.
- Aivohalvauskuntoutujat
hyötyvät kuntoutuksesta jopa useita vuosia sairastumisen jälkeen. Lisäksi Arto ja Harri
siirtyivät kauppiasyrittäjiksi vuonna 1998, kun he ostivat vanhemmiltaan Vieremän kaupan.
Kauppiassuvun 30-vuotis
ja veljesten 15-vuotisyrittäjyysjuhlaa vietetään asi-
ANU LAITINEN
Kiuruveden uusi liike
avattiin 2012. Kuvassa
Harri Heiskanen.
akkaiden kanssa. 2007 pois
ja uudet kaupat hankittiin
Kiuruvedeltä ja Iisalmesta.
2011 syksyllä liiketoiminta
laajennettiin vielä Siilinjärven Toivalaan, jossa avautui
K-maatalous Kuopio.
Veljekset henkilökuntineen ovat uudistaneet liikkeitään voimakkaasti. Usein ajatellaan, että edistymistä ei voi
enää tietyn ajan jälkeen tapahtua, mutta onneksi asia
ei ole näin, Pesonen muistuttaa.
elle ja Kajaaniin. Työtä tehdään
tiiviisti myös kuntoutujan
omaisten kanssa.
- Esimerkiksi toispuolihalvauksen saaneella henkilöllä voi kuntoutumistar-
ve vaihdella suurestikin.
Bobath-lähestymistavassa
jo siirtyminen esimerkiksi
pyörätuolista hoitopöydälle
tai sängylle on osa terapiaa,
Pesonen selventää.
Käytännössä terapeutti
neuvoo ja opettaa kuntoutujaa ratkaisemaan arjen
ongelmia sekä ohjaa hoitohenkilökuntaa sekä omaisia
tukemaan kuntoutujan prosessia.
- Tavoitteena on omatoi-
misuuden lisääminen, kuten
esimerkiksi wc:ssä käynti
itsekseen, hän jatkaa.
Pesonen muistuttaa, että kuntoutuminen on laaja prosessi, eikä rajoitu pelkästään fysioterapeutin vastaanotolle.
BOBATH-KOULUTETUT
työskentelevät yksilöiden
kanssa, joilla on hankaluuksia liikkeen säätelyssä johtuen keskushermostovauri-
män eri alueilla.
- Esimerkiksi halvauksen
myötä henkilölle voi jäädä
virheellinen tapa käyttää jotain kehonsa osaa tai vastaavasti liike pitää opetella uudelleen. Samalla olen
saanut lisää ammatillista
varmuutta.
BOBATH-LÄHESTYMISTAPA
kuntoutuksessa tarkoittaa
tapaa analysoida ja tulkita
kuntoutujan liikkumiseen,
toimintakykyyn ja kommunikointiin liittyviä kykyjä
osta tai muusta sen kaltaisesta tilasta.
- Toimintahäiriöt voivat
näkyä liikkeiden ja liikkumisen sekä asennon säätelyn vaikeuksina, Pesonen
selventää.
Liikkeen säätelyn hankaluus aiheuttaa vaikeutta
asennon ylläpitämisessä ja
liikkumisessa. marraskuuta 2013
. Bobath-tekniikasta
hän saa paljon lisää työkaluja fysioterapeutin ammattiinsa. Keskiviikko 20. Hän kävi työnsä ohessa
Bobath-peruskurssin Kuopiossa. Kuntoutuminen ei rajoitu pelkästään vastaanotolle.
ja haasteita, jotka aiheutuvat neurologisen sairauden
tai vamman aiheuttamasta poikkeavasta lihasjännityksestä. Tällä lähestymistavalla pyrimme siihen, että
normaali oleminen ei aiheuttaisi ainakaan lisää lihasjännitteitä tai tuki- ja liikuntaelinongelmia henkilölle.
Veljekset Heiskanen Oy viettää tuplajuhlia
JUHLAVUOSI Veljekset
Heiskanen Oy:ssä vietetään
kuluvalla viikolla tuplajuhlia, kun veljesten Arton ja
Harrin vanhemmat Reino ja Anja Heiskanen perustivat rauta- ja maatalouskaupan Vieremälle vuonna
1983. Kajaanin
kauppa myytiin v. 2000-luvulla veljekset laajensivat
liiketoimintaa Vieremän
liikkeen lisäksi Suonenjo-. Kyseisellä lähestymistavalla ratkaistaan havaittuja pulmia sekä terapiatilanteissa että yksilön
elinpiirissä
050 67 280
Esittelijöitä:
Harvia
Mika Savolainen
Makita
Jari Jokinen
Kärcher
Jouni Houtsonen
3M
Ari Ylkänen. Reino Heiskanen keskittyy rakennusliike RH-rakenteeseen.
Vuonna 2000 toimintaa laajennettiin Suonenjoelle ja vuonna 2003 Kajaaniin. marraskuuta 2013
SYNTTÄRIT Velje
to 21.11.2013 klo 9-17
Täytekakkutarjoilu 1000:lle . Makkaratarjoilu . Sukupolven
vaihdoksen myötä nimi muuttui Veljekset
Heiskanen Ky:ksi, saman vuoden syksyllä
OY:ksi. alv
Puukärry/
takkavälinesetti
Pesukone
Rosenlew
RTFB4200
Jotta onnistuisit kerralla
TALO TÄYNNÄ LISÄÄ KOVIA TARJOUKSIA! TUOTTEITA RAJOITETUSTI,
TARJOUKSET VOIMASSA VAIN torstaina 21.11.2013 Kiuruvedellä!
Talomyyjä
Jukka Huttunen paikalla.
Puh. 150 cm,
leveys
54,5 cm.
takki
1322
Vuonna 1983 Arto ja Harri Heiskasen vanhemmat Anja ja Reino Heiskanen perustivat Vieremän K-Rauta Maatalouksen. Vuonna 2011 syyskuun alusta
laajennettiin toimintaa Siilinjärven Toivalaan
Kuopion K-maatalouteen.
Kiitos asiakkaillemme,
juhlistamme yhteistä taivalta
18.-22.11.2013
MENOSSA
MUKANA!
Karim Z.
Yskowicz
esiintyy
klo 14
ja klo 16
Liukuri
Tandem
Akkuporakone
BDF453,
iskevä
akkuruuvinväännin
BTD142.
Li-ion akut 2 x 1,3 Ah.
442
punainen,
sininen
2 kpl
5,-
369,-
89,Radiokuulosuojain
Peltor Radio xp
+ lasit kaupan
päälle
Luotettavampi ja korkealaatuisempi radiokuulosuojain.
Mukana liitäntäjohto
MP3-soittimelle.
Paristojen toiminta-aika
n. SNR 32dB.
pkt
Hengityssuojain
3M 3922
venttiilillä 10 kpl
740,Moottorisaha
Dolmar PS-6100
Työmaalämmitin
3kw
se4001
Tekstiilipesuri
Moottorisaha
Dolmar ps420sc
Tehokas
lämmitin
erilaisiin
tiloihin.
Teho 1400 W
Hyvitys
vanhasta
100,+ pesuaine pkt
kaupan päälle
19,90
159,-
Sähkökiuas
Cilindro PC70
6 - 10 m³ saunaan
25,-
20,-
229,-
229,-
30,-
Öljytäytt.
pyöreäripainen
2000W
WV50
Ikkunapesuri
Starter Kit
Cilindro PC90
299,-
6,90
M2
PUUKIUAS
4,5-13 m3
saunaan,
lasiluukulla
m2
Lattiaharjasetti
kapea
Puolinaamari
3M 4255
/3sk
10,-
119,-
20 kg
2
Pesukone
Rosenlew
RTTB1266 PT
Pölynimuri
Ergospace
ZE320A
Electrolux
,-
59,-
349,m
Hiekoitussepeli
Mikroaaltouuni
Rosenlew
RFM21110WA
1200 kierr.
6 kg
700W
1800W/330V
0
3 sk 1
349,Hinnat sis. 10
Keskiviikko 20. Kajaanin liiketoiminta myytiin vuoden 2007alussa ja saman
vuoden joulukuussa laajennettiin Kiuruvedelle
ja Iisalmeen. Rajuja tarjouksia . Pit. vihr.
80x200 cm
Sammutuspeite
25 kg
(0,796/kg)
vihreä/musta,
koot: S-XXL
189,-
59,-
5,-2 kpl
Lumentyönnin
145020
90x120 cm
Siisti ja tehokas. 60 h. Veljekset olivat
alusta asti vanhempien yrityksen toiminnassa
innokkaasti mukana
19,-
5,-
39,-
25,Lämmitin
Akkuporakonesetti
DK1817 18V
Arto ja Harri Heiskanen 2012
Oman K-kauppiasuransa veljekset aloittivat
vuonna 1998 Vieremällä ostamalla vanhempiensa rauta-maatalouskaupan. Rau
19,90
10,-
Auringonkukansiemen
Käytävämatto
Sevilla
Kuvassa Anja ja Reino Heiskanen 1983
Värit: pun.
rusk
050 579 2226
KINNUSEN MYLLY TÄHTI REHUT JA
KIVENNÄISET: Kari Kullas
RAUTAKESKO MAATALOUSKONEET
Ari Soisalo
Palvelemme:
ma-to 8-17
pe 8-18, la 9-14
Tervetuloa!
www.rautia.fi/kiuruvesi. Arvontaa . marraskuuta 2013
11
ekset Heiskasella
7 Kiuruvedellä
Tervetuloa!
utia Rane mukana . Keskiviikko 20. Lapsille yllätyslahja . alv:n, työkoneissa hinnat alv 0%
Veljekset Heiskanen Oy
Topintie 1
74700 Kiuruvesi
puh. Ym...
NOSTOKETTINKI
LAATIKOSSA
KUORMALIINA
2000/4000 kg
10 m
2 m, 2 haarainen
TERÄKETJUÖLJY
Tapio 10 l
METSURINKYPÄRÄ
19,-
99,-
10,PESURI
HDS 8/18 -4 CX
NT65/2 AP
harmaa
ammattikäyttöön
Työpaine 30-180 bar,
vesimäärä
300-800 l/h,
4-napainen
sähkömoottori.
549,-
RASVAUSPURISTIN PAINEILMAK.
LUMIHARJA
WiXi90
Muuli 1400 SL PERÄVAUNU
+kuomu Jaxal Muuli
125 cm
5,-
25,-
pari
LED TYÖVALO
LED
TYÖVALAISIN
SUPER
Mukana kiinteä ja taipuisa nokka Ilmantarve 100 L/min @ 6bar
299,-
Xenon hid H3
MUUTOSSARJA
19,-
3,LED TYÖVALO
LUMIHARJA
9,-
19,-
ladattava, 30 led
WiXi59
5,-
Bio Luvil
Professional
15,-
Neste
Farm
Universal
8 kg
25 kg
KLAPITYÖKONENÄYTÖS
Hawk 25 koneella
49,90
HEINÄNURMISEOS
20 kg
Tume
JYRÄKOMBI
LASER
Muuli 1400 LH PERÄVAUNU
+kuomu Jaxal Muuli
100 cm
1690,-
Kuomu
asennettuna
1490,-
Pienkuormaajat esittelyssä
A-60, A-72, A-75, 755
Tehtaan edustaja paikalla.
PURUPAKETTI Uswood
10W-30V,
20l
26,-
ä
s
s
y
l
e
t
t
i
s
E
6 LED,
10-30V
1000
6,50
79,-
Hardi Master
1200 EVC
RANI KIRISTEKALVO
JA AUMAMUOVIT Harri Furu
Asko Hiltunen klo 9-15
Ilkka Suuruski
klo 9-12
RAUTAKESKO SIEMENET
JA VILJAKAUPPA Mauri Koivula
alv 0%
+ toim.
kulut
Kuomu
asennettuna
Arvomme yhden MTD LG 200 H
Ajoleikkurin synttäriviikolla
ma-pe kävijöiden kesken.
(arvo 2290,-)
Arvonta suoritetaan pe 22.11.
klo 17.00 Iisalmen kaupalla.
Koot 8-11
2590,-
VILJANKOSTEUSMITTARI
Wile-65
/3 kpl
13?325-56
1,5 mm ja
1,3 mm
Talvikäsine
Prof 2012 T
+ 30 ltr
pesuainetta
kaupan
päälle
10,-
10,-
TERÄKETJUT
Voita
i
r
u
k
k
i
e
l
o
aj
19.590,-
alv 0%
+ toim.
kulut
MASSEY FERGUSON
Heikki Rissanen
paikalla aamupäivällä
12.700,-
Hinnat sis. Esittelijöitä
marraskuuta 2013
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
TEEMU TUOVINEN
luonto
Kalasääsken kaveri
» Koivujärvinen Tapio Saastamoinen on seuraillut koko
ikänsä luontoa. Hänelle on näin muodostunut tiivis suhde
järven eläimistöön. 12
IHMISIÄ
Keskiviikko 20. Tämä kuva on otettu Koivujärveltä, Vuohenselän pesältä, Mustikkasaaren takaa.
TEEMU TUOVINEN
JAANA SELANDER
Tapio Saastamoinen
on alkuperäisiä
koivujärvisiä, hän tuntee järven läpikotaisin.
TAPIO SAASTAMOINEN
Koivujärven Ristolasta on
sekä metsästäjä, kalastaja että luonnonystävä, kaikki samassa persoonassa.
Saastamoinen esittelee yhtä suurella intohimolla antiikkiaseitaan kuin kuvia
kalasääskestä, joka asustaa
Mustikkasaaressa, Vuohenselän itälaidassa. Ihailun kohde on pysynyt, vieläkin Saastamoinen
kuvaa vuoden kohokohdaksi sitä hetkeä, kun kalasääski istuu ensi kertaa pesässään muuttomatkan päätteeksi huhti-toukokuussa.
- Pidän kalasääskeä kansallislintunamme. 2000-luvulla lintu muutti kolmanteen pe-
säpaikkaansa, Vuohenselän
itälaidalle.
Saastamoisen tarkoituksena on tehdä linnulle ensi
talvena tekopesä siltä varalta, että nykyinenkin kotipuu
kaatuu.
KALASÄÄSKI oli Saastamoisen lapsuudessa suuri nähtävyys, jota käytiin ihailemassa. Toivoisinkin, että se saisi täällä
Koivujärvellä pesiä rauhassa.
JAANA SELANDER
Tapiolla
on mökki Koivujärven Vattusaaressa, jossa
on luontopolku, sinne
hän järjestää
avoimet
ovet kesällä.
Nelivuotias
Tapio, selässään isä Erkin
ampuma
metso.
Kuva otettu
Rauhaniemen
pihassa.
ERKKI SAASTAMOINEN. Yksi rakkaimmista kavereista Saastamoiselle on kalasääski, joka pesii Vuohenselän itälaidassa.
RAUHOITETTU Kalasääsken pesimäpuuhun ei saa mennä koskemaan. Tarinaa tulee tasa-arvoisesti siitä, kun
yhdellä patruunalla putoaa
kerralla 7 sorsaa kuin myös
siitä herkästä hetkestä, kun
kalasääsken poikanen esittelee taivaankannella lentotaitojaan.
SAASTAMOISELLA on kalasääsken pesäpuun lähettyvillä mökki, jonka lähipiiristä hän seurailee linnun
touhuja.
- Tarkoituksena olisi tarjota muillekin tätä elämystä, tilaisuutta katsoa kaukoputkella linnun touhuja, kun
se ruokailee ja hoitaa poikasiaan, Saastamoinen kaavailee.
Mutta Saastamoinen aikoo toteuttaa tämän visionsa äärimmäisellä huolella,
linnun rauhaa ei saa häiritä.
Se kuuluu Koivujärven maisemiin siinä kuin tarkkailijansa.
KUN 1950-luvulla tehtiin
tietä Varikolle, pesi kalasääski tuolloin Majakan-
3
1
2
Kalasääsken pesimäpaikat: 1) Saarisuo, 2)
Lantereensuo ja Vuohenselkä.
kaalla, Saarisuon laidalla.
Saastamoinen pääsi tuolloin
linnun kanssa tutuksi, kun
hän työskenteli apupoikana
kuorma-autossa, jolla ajettiin hiekkaa tielle.
- Siihen aikaan räjäytettiin
dynamiitilla maita ja se häiritsi lintua niin paljon, että se muutti pesänsä Lantereensuon pohjoispäähän,
kuuden kilometrin päähän
ensimmäisestä pesäpaikastaan.
Saastamoinen löysi linnun
uuden kodin, sillä hän kulki
rengastamassa lintuja opettaja Silver Jussilan kanssa.
- Mutta uudella paikalla pesimäpuu oli laho ja se
kaatui
Vuokraamalla vain
osan tilasta torpparit
erosivat sekä lampuodeista, joilla oli koko
maatila vuokralla, että
mäkitupalaisista, joilla
oli vuokralla vain lähinnä asuntotontit. Torpparit maksoivat torppansa vuokran maanomistajalleen tyypillisesti tekemällä päivätöitä
eli taksvärkkiä vuokranantajansa tilalla. Kartanon itäpuolella on peltoa 67,94 aarin
ala. Toisinaan vuokraa maksettiin myös torpan tuotteilla.
Torppien määrä nousi ripeästi: 1700-luvun
alussa torppia oli Suomessa noin 1 000, (noin
2,5 prosenttia väestöstä), 1800-luvun alussa
noin 20 000 ja vuosisadan lopulla jo 70 000.
Torpparien hankalaa
asemaa pyrittiin parantamaan jo vuonna 1909
säätämällä maanvuokra-asetus, joka edellytti kirjallisten vuokrasopimusten solmimista,
sekä määräsi vuokraajan minimipituudeksi 50 vuotta. Päivämäärä
6.10.1913.
Asiakirjan viimeisellä sivulla Eva Svärd siirtää vuokrasopimuksen pojalleen Mikolle 12.8.1914.
TOINEN Tiikkaisen löytämä dokumentti on Toimituskirja katselmuksesta. Yrjö Tiikkainen pyöritti ai-
kanaan sikatilaa 10 vuotta sitten, Elsa Tiikkaisella ja Yrjön ukilla oli karjatalous.
Yrjö muutti äitinsä kanssa Luupuvedelle Lapinlahdelta, Yrjön isä Ilmari
joutui jatkosodassa sotavangiksi. Se
TORPAN
ASUKKAAT
Yrjö
Tiikkainen
löysi mielenkiintoisen
asiakirjan
kätköistään,
dokumentti
kertoo, että
Tiensuu oli
aikanaan Lapinsaaren torppa.
Kerttu ja
Yrjö Tiikkainen
viettävät
nykyisin
päiviään
eläkeläisinä.
Yrjö luopui
isännyydestä
pojalleen
kymmenisen
vuotta siten.
» Torppari oli vuokraviljelijä
?Vuokramies oikeutettu saamaan
viisi vanhaa syliä
halkoja.?
on päivätty 15.9.1913. Pystystä kasvavasta metsästä on vuokramies oikeutettu saamaan viisi vanhaa
syliä halkoja vuodessa sekä ainespuita rakennusvelvollisuutensa täyttämiseksi
aitojen kunnossapitämiseksi ja työkalujen korjaamiseksi?.
Dokumentin on tarkastanut ja vahvistanut Kiuruveden kunnan vuokralautakunta, allekirjoitus on Paavo Remeksen. Vuonna
1918 säädetty torpparilaki oikeutti vuokratilalliset halutessaan lunastamaan tilansa itselleen. Välikirja torpan vuokrauksesta
on päivätty ja allekirjoitettu
24.9.1913.
Asiakirjassa Väinö, Eino,
Vilho ja Aarne Tikkanen
luovuttavat Eva ja Mikko
Svärdille Tiikkaisen nykyisin omistaman Tiensuun tilan vuokralle ?maanviljelyksen harjoittamista varten?.
Kyse on Lapinsaaren torpasta. Nyt Tiensuussa on maa-alaa 53
hehtaaria, josta peltoa parikymmentä
hehtaaria. Hän on viljellyt tilaa 10
vuotta.
Yrjö Tiikkainen ihmettelee, kuinka
vaatimattomissa oloissa maataloutta on lähdetty aikanaan harjoittamaan
ja viittaa löytämiinsä dokumentteihin.
Peltoa on ollut vain vähän toista hehtaaria. Katto
on tehty päreistä ja sen todetaan olevan huonokuntoinen.
Edelleen on kirjattu ylös,
että kartanon länsipuolella
säännöllisissä saroissa olevaa peltoa on 12,18 aarin
ala. Yrjö
Tiikkainen on ollut eläkkeellä kymmenisen vuotta, hän sanoo olevansa onnellinen eläkeläinen.. Lakia täydennettiin vuosina 1919 ja
1922.
Torpparilain perusteella lunastettiin 1940-luvulle mennessä 45 000
tilaa itsenäisiksi.
Viidennellä omistajalla
YRJÖ TIIKKAINEN on isännöinyt Tiensuun tilaa Luupuvedellä 15-vuotiaasta lähtien, hänen ukkinsa Job Kämäräinen osti tilan Mikko Svärdiltä. Se sisältää tuvan, kamarin ja porstuan.
Navetta on 4,22 metriä
pitkä, 4,20 metriä leveä ja
2,12 metriä korkea. marraskuuta 2013
13
historia
Tiensuu oli 100 vuotta sitten torppa
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
LUUPUVETINEN Yrjö Tiikkainen siivosi arkistojaan ja
löysi paperipinoistaan yllättäen vanhoja asiakirjoja, jotka ovat peräisin viime vuosituhannen alkupuolelta. Kämäräiseltä Tiensuu siirtyi Yrjön äidille
Elsa Tiikkaiselle ja edelleen Yrjölle.
Nyt viljelyä jatkaa Yrjön poika Lassi
Tiikkainen. Pohjoispuolella peltoa
on 12,15 aaria ja Vatasen rajalla 2 sarassa yhteensä 10
aarin ala. Toimitusmiehinä olivat vuokralautakunnan puheenjohtaja sekä vuokralautakunnan
jäsen Paavo Kärkkäinen ja
vuokramiesten valitsema jäsen Heikki Hyvärinen. Keskiviikko 20. Alankoniittyyn on tehty
peltoa kuokkimalla ja velttaamalla yhteensä 40 aarin
ala ja ojitettu sarkoihin, kattamalla tehtyä ketoa oli 13
aarin verran.
Välikirja torpan vuokrauksesta on arvokas vanha
dokumentti, se kertoo, millaista elämä oli 1900-luvun
alkupuolella.
TORPPARI oli vuokraviljelijä, joka oli vuokrannut viljeltäväkseen osan
suuremmasta maatilasta. Svärdit tulivat Tiensuuhun torppareiksi 1913
syyskuussa.
Vuokra-ajaksi välikirjaan
on merkitty 3 vuotta, vuokra oli 70 markkaa vuodessa
ja se oli maksettava käteisenä rahana tai töinä aina vuosittain tehtävän erikoissopimuksen mukaan. Toimituskirjaan on merkitty, että torpan asuinrakennus on
kooltaan 7,95 metriä pitkä, 5,25 metriä leveä ja 2,80
metriä korkea. Työpäivä
oli pituudeltaan paikkakunnalla käytössä olevan tavan
mukainen.
Välikirjan mukaan vuokramies oli velvollinen ?hyvin hoitamaan torpan tiluksia?, eikä hän saanut kasketa tai käyttää muuta sellaista viljelystapaa, että maa siitä laihtuu.
Edelleen välikirjassa todetaan, että: ?Metsänkäytössä tulee vuokramiehen olla
mahdollisimman säästäväinen ja siis ensi sijassa ottaa
tuulen kaatamia ja kuivaneita puita sekä pudonneita oksia
Sen
kuvailtiin olevan sopusuhtainen ja naisellinen. Kilpailusuunnitelman tulee olla kilpailijan
oma ja ennen julkaisematon,
se voi olla myös opiskelutyö.
Kilpailutyön tulee sisältää
seuraavaa: värillinen räsymattosuunnitelma, maton
mittakaava, suunnittelijan
nimimerkki ja suunnittelijan yhteystiedot. Kilpailuaika päättyy 30.11.2013.
Kilpailu on avoin kaikille. Poncho on ollut Eilan käyttövaatteena. Voittajamalli siirtyy
yksinoikeudella Kiuruveden
käsityökeskuksen käyttöön.
Tämän jälkeen suunnitelmat voi hakea Kiuruveden
käsityökeskuksesta tai ne
palautetaan, jos niiden mukana on valmiiksi maksettu
palautuskuori, jossa on
palautusosoitetiedot.
Voittajamattomalli
toteutetaan ja voittaja saa
palkinnoksi ensimmäisen
suunnitelman mukaan toteutetun räsymaton. Hametta hän on pitänyt juhlissa. Markkinoilla Riitta on ollut
myymässä itsetekemiään käsitöitä.
- Tämä asu sopii mielestäni hyvin kekritunnelmaan.
Asun värit ovat kauniit ja
laadukkaat vaatteet ovat
kestäneet vuosikymmeniä, kertoo Riitta.
Kiuruvesi-lehden lukijat äänestivät Riitan asun ylivoimaisesti voittoon. Värimaailma tuo lämpöä kekriajan
pimeyteen.
Yksi äänestäjä sanoi, että aivan kuin Lapintyttö olisi laskeutunut Kiuruvedelle.
- Se sopiikin hyvin,
koska olen itse kotoisin Lapista, Kemijärveltä.
Asun ponchon on kutonut
Eila Laukkasen ystävä Kuopiosta 44 vuotta sitten. Nämä
palautetaan Kiuruveden
käsityökeskukseen suljetussa
kirjekuoressa, jonka päällä
nimimerkki.
Arvioinnissa otetaan huomioon räsymaton suunnitelman
yleisvaikutelma, värien valinta,
idean tuoreus ja omaleimaisuus, esteettisyys sekä suunnitelman toteutettavuus.
Tulokset julkistetaan tammikuun 2014 aikana, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. marraskuuta 2013
KULTTUURI @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Kiuruvesi-matto haussa
KÄSITYÖKESKUS
Räsymattomallin valinnassa huomioidaan värit, idean
tuoreus, esteettisyys ja toteutettavuus.
Taito Ylä-Savo ry/Kiuruveden
käsityökeskus järjestää suunnittelukilpailun, jonka tavoitteena on löytää Kiuruveden
oma räsymattomalli, jota voi
tilata valmiina tai asiakkaat
voivat kutoa itse Kiuruveden
käsityökeskuksessa.
Räsymaton leveys on 80
cm ja pituus 2 metriä. Asun huivi on yli 30
vuotta vanha Iisalmen Sanomien mainoshuivi.
Kiuruvesi-lehti ja kiuruvetiset yrittäjät järjestivät paras asu kilpailun Kekrimarkkinoilla. 14
Keskiviikko 20. Hameen Eila osti noin 30 vuotta sitten kiuruvetisestä liikkeestä. Riitta on pukeutunut anoppinsa
Eila Laukkasen asukokonaisuuteen jo
kolmena vuonna peräkkäin Kekrimarkkinoilla. Kilpailuun voi osallistua yksin
tai ryhmänä. Äänestäjät antoivat
paljon palautetta puvusta. Riitan asu on kuin Lapin ruska.. Äänestäjien kesken arvottiin kiuruvetisten yrittäjien lahjoittamia palkintoja.
Riitta Ojalan
asu äänestettiin parhaaksi kekriasuksi.
ER
Palkinnot ovat haettavissa
Kiuruvesi-lehden konttorista
osoitteesta Hovinpelto 3.
017-770 7700
TIINA KILVENSALMI
JAANA SELAND
Paras asu
-kilpailun
arvonnassa
voittaneet
Jarno Kumpulainen, lahjakortti, Kipa/Äänirauta
Riitta Sipola, Savo a?la Carte -kirja, Palopaikka
Teuvo Tikkanen, lahjakortti Palopaikka
Kaisa Kämäräinen, lahjakortti Palopaikka
Sampo Eskola, T-paita, Talli Taitavat Kaviot
Sirkka Huttunen, lahjakortti, Talli Taitavat Kaviot
Tanja Lång, lahjakortti, Talli Taitavat Kaviot
Maire Ojala, lahjakortti, Satuhelmi
Tarja Siiri, lahjakortti, Satuhelmi
Valma Kaikkonen, lahjakortti, Laulumaa
Arttu-Mikael Huusko, lahjakortti, Metsola
Sinikka Tikkanen, lahjakortti, S-ryhmä
Helena Makkonen, lahjakortti, ABC Kiuruvesi
Marjatta Raitanen, lahjakortti, Iltalypsy
Aili Pennanen, lahjakortti, K-Supermarket Kiuruvesi
Eila Laukkanen, lahjakortti, LennArt
parhaaksi. Asua kehuttiin kauniin värikkääksi ja rennoksi. 040 838 7967 (reksi), p. Kiuruveden
käsityökeskuksen toimikunnan valintaraadilla on oikeus
suunnitelman toteuttamiseen valitsemallaan tavalla.
kilpailu
Asu kuin Lapin ruska
» Kiuruvesi-lehden lukijat äänestivät Riitta Ojalan kekriasun
MATIKKA Y LASKIN =
KIURUVEDEN LUKIO
LUMA-linjalla saat pitkän matematiikan laskimen käyttöösi.
www.kiuruvedenlukio.fi
p. 040 527 1791 (opo)
ANOPIN asu toi Riitta Ojalalle voiton
Kekrimarkkinoiden paras asu -kilpailussa
Pelivalmistelut olivat käynnissä perjantaina kirjastossa, kun nuoriso-ohjaajat Katja Tuovila ja
Miikka Rönkä sekä opiskelija Mitja Salo (keskellä) aloittivat Catan Uudisasukkaat -peliä.
Nuokkari Goes to Kirjasto
» ?Änäriä?, korttipelejä, lautapelejä sekä pinssien tekoa. Konsolipelin jälkeen käteen sopivat perinteiset pelikortit. Keskiviikko 20. Tätä pohtii varmasti moni aikuinen, vaan
nuoret kyllä tietävät.
- Se on tietenkin NHL-peli pleikkarille, kertoo Ilari
Kärkkäinen (12).
Ilari käy kuudetta luokkaa
Nivan koulussa ja päätti pistäytyä kirjastossa koulun jälkeen.
- Huvikseen tuli katselemaan, mitä täällä on, Ilari kertoo korttipelin lomassa.
Hän on jo ehtinyt pelaamaan oman turnauspelin
?änäriä?. -turnaus.
Niin mikä. Näistä on nuorten ilta tehty.
ANU LAITINEN
NUORIA halutaan aktivoida
kirjaston palvelujen pariin
Kiuruvedellä. Sitä suunnitellaan ja kehitetään koko ajan.
Näin alkuun tavoitteena on
päästä kontaktiin nuorten
kanssa sekä innostaa heitä
tulemaan kirjastoon erilaisten tapahtumien avulla, Kati
Rissanen kertoo.. Kirjastossa on
järjestetty erilaisia peli-iltoja
sekä muita nuorille suunnattuja tapahtumia. hävisin nipin napin.
Mitja käy kirjastossa usein,
mutta perjantaina hän tuli pelitapahtuman vuoksi.
- Useamminkin voisi olla
tällaisia iltoja, hän kertoo ja
Sami Tikkanen löysi kuplan
kuvan merkkiinsä.
keskittyy Catanin ohjeiden
lukuun.
PERJANTAIN tapahtuman takana ovat Kiuruveden kirjaston Nuoret kirjaston käyttäjiksi -projekti sekä Kiuruveden Nuokkari.
- Nuoret kirjaston käytäjiksi -projekti on alkanut syyskuun puolivälissä ja sen tiimoilta kirjastossa on järjestetty muun muassa peliviikonloppu. Marraskuun lo-
Ilari Kärkkäinen pelasi korttia nuoriso-ohjaaja Tero Tikkasen kanssa.
pussa on liveroolipelipäivä,
projektin vetäjä Kati Rissanen kertoo.
Perjantain Nuokkari goes kirjasto -tapahtuma siirsi
Nuorisotalon toiminnan iltapäiväksi kirjastoon.
- Tällaiselle on ollut kysyntää ja tapahtuma varmasti tavoittaa niitäkin nuoria, jotka
eivät käy Nuokkarilla, kertoo Nuoriso-ohjaaja Katja
Tuovila.
Pelien lisäksi kirjastossa
oli mahdollista tehdä rintamerkkejä vanhojen poistokirjojen kuvista. Iltaan oli
suunniteltu myös kirjastosuunnistus.
- Projektin toiminta on
vasta alussa. Hän pelaa
pokeria nuoriso-ohjaaja Tero Tikkasen kanssa. Ilarin
mielestä on mukavaa, että
tämän tyylistä toimintaa jär-
Kati Rissanen auttoi Susanna Tikkasta ja Iida Nissistä
rintamerkkien teossa.
jestetään kirjastossa.
Lautapeleistä iltapäivän aikana on pelattu Kimbleä sekä pelijärjestelyt Catan Uudisasukkaiden parissa ovat
alkamassa.
- En ole aiemmin tätä pelannut, mutta Catan Uudisasukkaat -peli vaikuttaa hieman enemmän olevan aikuisempaan makuun, kertoo kohta 18-vuotta täyttävä
Mitja Salo.
Hän pelaisi lautapelejä
mielellään useamminkin,
mutta peliseurasta on ollut
pula.
- Täällä pääsee nyt pelaamaan lautapelejäkin, kun
on porukkaa pelaamassa.
?Änärissä. Perjantaina
pelattiin muun muassa ?änäri. marraskuuta 2013
15
nuoret
ANU LAITINEN
LAUTAPELIT
Perinteiset lautapelit pitävät pintansa konsolipelien ohessa
Vaikka itsekseen pärjääminen on tällaisissa jutuissa valttia on hyvä, että
saimme tukea ja sponso-
rointia. Kaikille annetaan mah-
LOKAKUUSTA 2013 alkaen Taitoluistelijat on kuulunut taitoluistelun lajin kattojärjestön Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseuroihin.. Tuomareina toimii taitoluistelun osaajia eri
puolilta Itä-Suomea.
TAITOLUISTELIJAT haluaa
tarjota mahdollisuuden harrastaa luistelua kaikille lajista innostuneille. 16
Keskiviikko 20. klo
13.30-16.15. Sitä on ainakin tässä projektissa. Leikkimielisessä taitoluistelukilpailussa tullaan luistelemaan sarjat Esi-tintit (3-8 v.), Tintit
(3-8 v.) ja Taitajat-sarja (613 v.) sekä aikuistaitoluistelu-sarja.
Leikkimielinen taitoluistelukilpailu on monelle nuorelle esiintyjälle se kaikkein
ensimmäinen esiintymiskokemus. seurana kannustaa harrastajiaan mukaan
esiintymistoimintaan jo heti
luistelijan uran alkumetreiltä. Kaikki kokkikerhossa käytetyt raaka-aineet
saatiin paikallisesta ruokakaupasta.
Kokkikerho opetti meille paljon tällaisen tapahtuman järjestämisestä ja sen
pyörittämisestä. Toivottavasti myös kokkaamassa
käyneille kuutosille jäi jotain perusjuttuja muistiin!
Kokonaisuutena kaikki me
kolme järjestäjää olemme
sitä mieltä, että projekti oli
tosi onnistunut.
dollisuus esiintyä ja osallistua.
Kilpailutoiminta nähdäänkin osana esiintymistoimintaa ja kasvattavaa lajitoimintaa. Projektiimme
liittyvä blogi löytyy netistä osoitteesta www.yrityshyvaprojekti.blogspot.fi.
Blogi toimii samalla kilpailutyönämme, jonka lä-
hetämme Yritys Hyvä -kilpailun tuomareille arvioitavaksi.
Yritys Hyvä -kilpailu kannustaa nuoria omatoimisuuteen ja yrittäjyyteen. Taitoluistelijat ry:n alaisuudessa
toimii tällä hetkellä ryhmiä
perheen pienimmistä aikuisluistelijoihin saakka.
KiuTa ry. Samalla kilpailu toimii useille jo edistyneemmille luistelijoille ja aikuisluistelijoille hyvänä harjoituksena tulevia kisakoitoksia ajatellen.
Niin oikeista kuin leikkimielisistäkin kilpailuista
jokainen luistelija saa positiivisessa hengessä palautetta omasta suorituksestaan
ja vinkkiä, kuinka suoritusta
voisi vielä parantaa.
Leikkimielinen taitoluistelukilpailu järjestetään oikean kilpailun tavoin verryttelyineen ja kuulutuksi-
neen. Leikkimielisessä kilpailussa kynnys osallistua kilpailuun on matala
ja jokainen pääsee esiintymään tutussa, turvallisessa
ja kannustavassa ympäristössä.
Stll:n jäsenyys mahdollistaa osallistumisen lajiliiton
jäsenseurojen järjestämiin
kilpailuihin ja osallistumisen muuhun lajiliiton toimintaan mm. koulutukset
jne.
Alkaneella kaudella Kiuruveden seurassa on urakoitu kasaan oppilaiden kilpailuohjelmia.
Kuluvan kauden aikana
Kiuruveden Taitoluistelijat
ry:n luistelijoiden suorituksia tullaankin näkemään taitoluistelukilpailuissa useilla
eri paikkakunnilla eri puolilla Suomea.
Teksti ja kuvat:
Heidi Kärkkäinen,
Riikka Valkonen,
Tiina Huvinen
Leikkimielinen taitoluistelukilpailu
KIURUVEDEN Taitoluistelijat järjestää ensimäistä kertaa leikkimielisen taitoluistelukilpailun eli harjoituskilpailun jäsenistölleen sekä yhteistyökumppaniseuroilleen Kiuruveden jäähallissa sunnuntaina 24.11. Kilpailuissa on myös
tuomaristo. marraskuuta 2013
VAPAA-AIKA @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
yläkoulu
Mitä tapahtuu?
» Tapahtuu Kokkikoulu ja Yritys Hyvä.
KUUTOSLUOKAT Pienet ryhmät kävivät tutustumassa kokkaamiseen yläkoulun kotitalousluokassa.
MITÄ tapahtuu, kun on kuutosluokkalaisten aika tutustua yläkouluun ja tulevana vuonna alkavaan uuteen
oppiaineeseen, kotitalouteen?
Tarkoitus oli järjestää heille Kokkikerho.
Kokkikerhon idea oli tuoda jokainen kuutosluokka
pieninä ryhminä harjoitte-
lemaan kokkaamista yläkoulun kotitalousluokkaan.
Syksyn ajan kestänyt suunnittelu huipentui loka-marraskuun vaihteessa itse tapahtumaan.
Aamu- tai iltapäivän kestävästä kerhosta tuli tosi paljon positiivista palautetta, ja voin sanoa, että vetäjillä oli aivan yhtä haus-
kaa kuin kokkikerholaisillakin.
Kokkikerho lähti meidän,
kolmen 9-luokkalaisen tytön, Riikan, Tiinan ja Heidin ideasta
Oulujärvi ?rallissa tuli sekä luokkavoitto että voitto B-junioreiden yleiskilpailussa.
Rallin tunnustuspalkinto: Niko ja Marko Allinen voittivat jälleen Itä-
Suomen aluemestaruuden Rally Trophyssa.
Vuoden jokkiskuski: Kari Hyvärinen. Parhaan pelaajan
palkinnon sai hyvin maalin
suulla koppeja ottanut maalivahti Jarkko Räihä, 26
torjuntaa.
MyKe
tui kumpainenkin suoraan
erin 3-0.
jääkiekko
KK-81:llä viiden pelin viikonloppu
LAUANTAINA KK-81 kohtasi Nivala Cowboysin kahdesti. Myös
naiskiekkoilijat olivat lauantaina tositoimissa. marraskuuta 2013
URHEILU @
17
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
TIINA KILVENSALMI
Jari Huttunen on vuoden rallitulokas
URHEILUAUTOILIJAT seniä. Varajäsenet ovat Jari Huttunen, Edvin Mikkonen ja Kari Malassu.
Urheiluautoilijat palkittiin seuran menestyneitä jä-
kuski ja kartanlukija: Kalevi Muranen ja Simo
Holm. KK81 Naisten maaleista kolme teki Paula Pennanen,
yhden maalin tekijöitä olivat Anniina Hurskainen,
Tiina Pursiainen ja Jonna Marttila. KK81 Naiset kävivät vieraspelireissulla Limingassa. Keskiviikko 20. KK:n
palkitut pelaajat olivat Roni
Kärkkäinen ja Roni Laukkanen.
Jos E 03 oli tyly isäntä vierailleen, oli edustuksella astetta ankeampaa Nivalassa.
Pisteet jäivät Nivalaan numeroin 15?1, (3?0, 5?0,
7?1). Toisessa ottelussa vastaan asettui turnausemäntä LiKi. Naisten joukkueessa teki debyyttinsä KK:n
ensimmäinen kanadalaispelaaja, Lynn Weber. Voitto takasi samalla tavoitteena olleen
kakkostilan alkulohkossa.
Maalin teossa onnistuivat
Roope Tossavainen kolmesti, Aatu Kärkkäinen ja
Veeti Falck kahdesti, Milla Tossavainen ja Samuli Piippo kertaalleen. KK:n maalintekijöitä olivat Arttu Pietikäinen
(2), Santtu Peltola, Miro Kaurtola ja Erno Pekkala (1). KK:n ainoan teki
Jesse Villen syötöstä. Naisten maalit tekivät Jonna Marttila, Miia
Hyvönen ja Paula Pennanen.
KK-81 E02 pisti sunnuntaina kotihallissa parastaan
alkulohkon viimeisessä ottelussa Haukiputaan Ahmoja vastaan. Avauspisteille asti se ei aivan riittänyt,
mutta jännitystä riitti ottelun loppuhetkille saakka.
Vajaat kolme minuuttia ennen peliajan loppua KK:n
junnut saivat tasoitettua ottelun tilanteeseen 5?5, mutta puoli minuuttia myöhemmin Ahmat onnistuivat vielä kertaalleen maalinteossa ja lopputulos oli selvillä,
5?6. Parhaan pelaajan palkinnon sai
Tume.
KK-81 Naiset kävi lauantaina turnauksessa Limingassa. LiKi:n
ensimmäisen erän irtiotto
riitti turvaamaan pisteiden
jäännin Liminkaan. Lisäksi hän sijoittui samassa luokassa SavoCupissa toiseksi.
Vuoden toimitsija: Marko Kumpulainen. Ko-. Sunnuntaina kaukalon ryskeestä vastasi kotihallissa KK81 E 02 joukkue.
KK-81 E 03 jatkoi hyviä
otteita voittamalla ottelunsa
9?1, (6?0, 3?1). Hän voitti tänä vuonna Itä-Suomen aluemestaruuden
EVK -luokassa.
Vuoden jokkistulokas: Otto Ryytty sijoittui neljänneksi Itä-Suomen alueen mestaruuskisoissa
nuorten luokassa.
Vuoden ratakuski: Jesse Malassu. Hän on
ahkerasti ollut mukana toimitsijana niin omissa kuin
naapuriseurojenkin kisoissa jo monen vuoden ajan.
Vuoden 2013 tunnustuspalkinto: Risto Tammela on
erittäin ahkera talkoolainen.
Hän on rehkinyt tosissaan
Haapakummun maastoradalla yrittäessään pitää alueen
yleisilmettä siistinä.
lentopallo
Luomun naisille tappio
HANNU NISKANEN
» Luomu-
Wolleyn naiset
kokivat tappion
viisieräisessä
kamppailussa,
jossa vastaan
asettui Ylivieskan Kuula.
HANNU NISKANEN
SYÖTTÖKILPAILUKSI kääntyi naisten lentopallon
2-sarjan ottelu liikuntahallissa lauantaina, kun vastakkain asettui Luomu-Wolley
ja vierailija Ylivieskan Kuula.
Vieraat veivät tiukan
kamppailun lopulta erin 2-3
(16-25, 25-12, 19-25, 2511, 7-15).
Kuten eräpisteistä näkee,
ottelu oli melkolailla kaksijakoinen.
Toisessa ja neljännessä
erässä luomuttarien syöttöpeli kulki ja vastaan-
VASTAKKAIN Luomu-Wolley taisteli Ylivieskan Kuulaa vastaan ja vei erän lopulta 2-3.
oton toimiessa myös hyökkäyspelistä löytyi tehoja
niin keskeltä kuin laidastakin.
Muissa erissä puolestaan
vieraat syöttivät kotijoukkueen vastaanoton rikki ja
helpohkoja virheitä viljellyt Luomu joutui katselemaan vieraiden mellastusta
verkolla.
Tuota mellastusta johti Kuulan parhaana palkittu
virotar Merle Vilu, joka piti
ilmatilaa melkolailla hallinnassaan, lyöntien lähtiessä
todella korkealta ja samalla
myös erittäin tarkasti sijoittuen useasti Luomun kentän
tyhjiin takakulmiin.
Kotijoukkueesta ykkösenä otteluisäntänä ollut Sahapukki palkitsi parhailla
tehoilla hyökänneen Luodon Mirvan, jolla myös
vastaanotto toimi läpi otte-
lun, kakkospalkinto meni
paljon lyöntivastuuta saaneelle Pikkaraisen Kirsille.
Kotijoukkueesta kannattaa
myös mainita ehkä kauden parasta puolustuspelaamistaan ja
syöttöpeliään esittänyt Helpin
Juuli, passarin tontille toiseen
erään tullut Piirosen Kati onnistui rikkonaisesta vastaanotosta huolimatta tontillaan
myös hyvin.
NAISTEN maakuntasarjan rästipelissä Niuvan Urheiluseura haki tasaisessa
kärkikamppailussa pisteet
Luomu-Wolleylta erin 1-2
(25-21, 17-25, 23-25).
MIEHET puolestaan jatkavat piikkipaikalla maakuntasarjassa, kun joukkue haki kaksi voittoa Rautavaaralta, Rutakko Sonkajärveltä ja ViLe Vieremältä kaa-
LUOMU-WOLLEYN kotipelit saavat jatkoa jo tulevana viikonloppuna liikuntahallissa, kun lauantaina Dpojat aloittavat aluemestaruussarjan turnauksen klo
10 viiden joukkueen voimin ja naiset jatkavat taistelua 2-sarjan pisteistä Tiikereitä vastaan klo 17.
tiin tuomisina Naisilla oli
voitto ja tappio. Welcome to our team Lynn. Kotihallissa ikäluokka E 03 pelasi alkusarjan
viimeisen ottelun Cowboysia vastaan, edustusjoukkue kävi vastaavasti opintomatkalla Nivalassa. Ottelu
päättyi 4?3 LiKi:lle, (4?1,
0?2). He voittivat Itä-Suomen aluemestaruuden Historic-luokassa.
Vuoden rallitulokas: Jari Huttunen on aloittanut erittäin lupaavasti ralliuransa. Vuoden 2013 ralli-
Jari Huttunen on aloittanut erittäin lupaavasti ralliuransa.
Kiuruveden Urheiluautoilijoiden puheenjohtajana jatkaa Jari Niskanen ja sihteerinä Tiina Hyvärinen.
Hallituksen jäsenet vuonna 2014 ovat Hannu Niskanen, Juha Vimpari,
Kalevi Muranen, Heidi Lång, Asko Plump ja
Harri Mielityinen. Ensimmäisessä ottelussa Naiset kohtasivat PaKa:n Kuusamosta.
Pistetili sai plussaa Naisten
voittaessa ottelun 6?2. Hän sijoittui
toiseksi kartingin Cadet luokan aluemestaruudessa Jo-
ensuussa. Opintomatkan anti oli
Pikku G:tä lainaten ??virheist oppii ja kokemus karttuu??
arvontaa . Kotileipomo Tarja
Martikainen p. Mittauksella kartoitetaan myös verisuonten tilaa. (017) 186 611
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin läntinen alue, p. Yhteislaulua,
arvontaa. 050-3759952
Tervetuloa!
Kylätoimikunta
Kiuruveden Rintamaveteraanien ja Sotainvalidien
PIKKUJOULU
maanantaina 9.12.2013 klo 11.00 srk-talon isossa
salissa. Tavataan, rupatellaan
ja pidetään kinkku-arpajaiset.
Tervetuloa! T. Kellopuoti
--------------------------------------
MUISTILISTA
Moottorikelkkailijat: uratalkoot su 24.11. kallio/soramurskeet
. 050-598 1041 (txt)
(Perimme 28 e, mikäli ei
peru ajoissa)
Kimppakyyditys.
Hallitus
KIURUVEDEN KOKOOMUS RY:N
SYYSKOKOUS
pidetään maanantaina 25.11.2013 klo 18.30
Kaupungintalon kahviossa.
Kansanedustaja Markku Eestilä paikalla.
TERVETULOA!
Kiuruveden Rinnekotiyhdistys ry:n
sääntömääräinen, yleinen
SYYSKOKOUS
Rinnekodissa to 28.11.2013 klo 14.00.
Esillä yleiselle syyskokoukselle määrätyt asiat.
Johtokunta
PIKKUJOULUJA
Haapakummun kylän
PIKKUJOULU
perj. klo 10-17.
Tervetuloa!
-------------------------------------Heinäkylässä koko kylän Glögi-ilta su 24.11. ABC-asema klo
9.00
Nivelpiirin jumppa ti 26.11.
klo 18-19.
Eläkeläiset ry: Tervetuloa
kerhoomme ke 27.11. 29.11. 0443803048/R.Röntynen. louhinta
Puh. 15.00
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p. Testaus+tulkinta n.
20min. sepelit
. joulupukki (pieni
paketti mukaan) Tervetuloa!
Kylätoimikunta
Rantakylän
JOULUTAPAHTUMA
ti 26.11.2013 klo 18
POP-pankin kerhohuone
Silmussa. Kerhossa
vierailee Apteekista proviisori
Marja Blomberg kertoen mm.
sähköisestä reseptistä.
Eläkeliiton Runnille lähtö pe
22.11. 0400 144 514
Mielenterveys- ja
päihdepalvelut
p. seulotut mullat
. Kyläyhd.
-------------------------------------Tarjolla kehon hyvinvointimittausta su 1.12. Sovi
etukäteen p. Lisätietoja saa asian esittelijöiltä
puh. 0400-375 597
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
. 044-5269147/AM.Kuosmanen tai p. Kiireettömissä tilanteissa Sonkajärven
terveyskeskus
p.(017) 272 7468,
ma-pe klo 8-16.
Vieremä ma-pe klo 7.3015.30,p. 0400 274 021
-
Myydään/vuokrataan
RT-KAKSIO 57 m2
p. marraskuuta 2013
KOKOUKSIA
Kiuruveden
Diabetesyhdistys ry:n
SYYSKOKOUS
su 1.12.2013 klo 14
Hotelli Peltohovin
kabinetissa.
Esillä syyskokousasiat.
Samalla pikkujoulu:
jouluruoka, lauluja,
pieni paketti mukaan.
Tervetuloa!
Hallitus
SPR:n Kiuruveden
osaston
SYYSKOKOUS
ke 27.11.2013 klo 18
Kehä-kympillä SPR:n
tiloissa. Esillä
sääntömääräiset asiat.
Tervetuloa!
HIRVIPEIJAISIA
St Lake Golf ry:n
SYYSKOKOUS
la 30.11.2013 klo 13.00
Hotelli Peltohovissa,
Kiuruvedellä.
Tervetuloa!
SUPERIN
Kiuruveden ao 530
SYYSKOKOUS ja
PIKKUJOULU
la 7.12.2013 klo 18.00
Runnin Kylpylässä.
Sitovat ilm. Puolisot, lesket ja avustajat mukaan!
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . mennessä
Sirkalle p. linja-autoasemalta klo
16.30.
SPR:n kerho ti 26.11. lavettikuljetukset
. Varaa aikasi pe 29.11.
menn. Lapsen oikeuksien päivänä:
- nukketeatteriesityksiä satusopessa klo 9.30, 10.15
ja 18.00 (yläkoulun 8 lk:n oppilaiden pitäminä)
- adventtipyhis satusopessa klo 16.30 - 17.00 (srk)
- jouluaskartelua klo 17.00 -18.00 (MLL)
Vapaa pääsy. kestopigmentointi, kasvohoidot; ihonpuhd.,
ultrascrub-puhd., microneulaus,
timanttikuorinta. klo 18.00
Puistonkulmalla.
Ohjelmassa: joulupuuro ja
kahvit . 15.45
to
klo 8.00 . Omaa ohjelmaa.
Rokka 6,-/annos, 10,-/litra.
Tervetuloa!
-------------------------------------Kirpputori, Nivankatu 8
(Puttosen talossa), 21.-23.11.
ja 25.11. Päätös on nähtävillä myös www-sivuilla
osoitteessa http://www.avi.fi/web/avi/ymparistoluvatpaatokset. klo 11-13,
Apteekintie 4 as 15. 017-272 900 . (017) 272 2346.
Kiireettömissä tilanteissa
aluehoitajat/avustajat.
Kiuruvesi ma-su klo 8-18
p.(017) 272 9482, muuna aikana
Iisalmen sairaalan
yhteispäivystyksessä.
Sonkajärvi kiireellinen ja
vaativa päivystys Iisalmen
sairaalan yhteispäivystyksessä
p. Kestovärj.,
jalka- ja käsihoidot, hieronnat,
karvan poisto, meikkauspalv.
Dibl. Samanaikaisesti
annetulla päätöksellä nro 97/2013/1 on hylätty samalla Luupuveden vesistöalueella sijaitseva Vapo
Oy:n hakemus Haisurämeen (88,7 ha) turvetuotannosta.
Päätökset ovat nähtävänä Kiuruveden kaupunginkansliassa valitusajan päättymiseen 16.12.2013
saakka. klo 10-17, la 23.11. Leimatut hopeakorut, pöytähopeat
yms. (017) 272 2346
Suun terveydenhuolto
Ajanvaraus ma-pe klo 7.3015.30
p.(017) 272 4400. vko 48: ma
broilerikeitto, juusto, punajuuri,
ruusunmarjamanna, ti: kaalikääryleet, perunasose, kastike,
talonpojankasvikset, porkkanaraaste, mustaherukkakiisseli, ke:
porsaan suikalepaisti, perunat,
aurinkokasvis, vihersalaatti,
raparperi-mansikkakiisseli, to:
liha-perunalaatikko, he-ma-pa,
amer.porkkana-punakaalisalaatti, boysenmarjakiisseli, pe:
Järvifisun haukimurekepihvit,
perunasose, kastike, sunnymix,
hehkuvan punainen salaatti,
aprikoosi-mandariinikiisseli, la:
makkarakeitto, juusto, tomaatti,
ruispuolukkapuuro, su: porsaanleike, perunat, rosepippurikastike, kestivihannes, rapeasalaatti,
marjarahka
PÄIVYSTYKSET
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Iisalmi kiireellinen hoito
Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä 24h p. fax 017-272 9099
www.kiuruvesi.fi
KIRJASTOSSA
TAPAHTUMA LAPSILLE
tänään ke 20.11. 16.30
pe
klo 8.00 . 0600 11678). klo
10-15 ja ma 25.11. 050-526 9596.
-------------------------------------Ihoryppyjen pistoshoidot,
kulmien ym. pientä
ohjelmaa . kosm. Eija, vast.otto Apteekintie 4, p. Myös
veter. (017) 272 2346. Tervetuloa!
RIVI-ILMOITUS
Kutsumme maanvuokraajat, alueella asuvat, naapuriseurojen edustajat ja seuramme jäsenet perheineen
HIRVIROKALLE
la 23.11.2013 klo 18-21 Luupuveden Nuorisoseurantalolle.
Luupuveden Eräheput ry
Kutsumme maanvuokraajat, alueella asuvat,
naapuriseurojen edustajat ja seuramme jäsenet perheineen
HIRVIPEIJAISIIN
Joenvarren Seurahuoneelle su 24.11.2013 klo 12-14.
Tervetuloa!
Kimmo Kärkkäisen Hirviseurue
HIRVIROKKOO
SEKALAISTA
Annetaan vuokralle
KT-KAKSIO
keskustassa
p. Arkipyhä- ja
viikonloppupäivystys
Kuopiossa, ajanvaraus klo 8-9
p. Avoinna to-pe 21.22.11. (017) 272 8471 ja
(017) 272 8472, muuna aikana
Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä.
Lasten ja nuorten palvelut
ma, ke, pe klo 9-10
p. 044 9464 197/Heli
Kananen, info@helinhyvinvointi.com
-------------------------------------Omakotitalo, Niemistenkatu, 3mh+ oh+ k+ vh+
takkahuone+s+ autotalli.
Vuokra 650 e/kk + käyttökust.
(Sähkö,vesi+öljylämmitys)
2 kk vuokravakuus, p.
0500653948
-------------------------------------Ostetaan romuhopeaa. kunt.hakemukset.
Koulujen ruokalista vko 48:
ma: suikalelihakastike, perunat,
valkokaali-puolukkasalaatti,
luomuruisleipä, ti: porkkanalihalaatikko, puolukka,
tuoresalaatti, ke: makkarakastike, perunat, raastekimara,
to: kirjolohivuoka, punajuurisalaatti, luomuruissämpylä,
pe: jauheliha-kasviskeitto,
luomumoniviljavuoka, mustikkajogurtti.
Ateriap. 040534 7498
Sotainval., puolisot, lesket: Vetrean neuvontapalv.
kotikäyntipäivä ke 27.11. 24.11. 044 588 5867
www.kiuruvesilehti.fi
maatila- ja rakennustyöt
traktoriurakointi
mökkitalkkarityöt
kiinteistöhuoltotyöt
p.0500-373 813
KUULUTUKSIA
YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSET
Itä-Suomen aluehallintovirasto on 15.11.2013 antamallaan päätöksellä nro 98/2013/1 myöntänyt Jarkko
Juntuselle Leppisuon (57, 5 ha) turvetuotantoa koskevan ympäristöluvan Kiuruvedellä. Kahvitarjoilun
vuoksi ilm. Tervetuloa!
SPR:n ystäväpalvelu: p. ruokal. 029 501 7024 tai 029 501 6494.
Saatavana nyt
konttoristamme,
Hovinpelto 3.
Hinta 36 eur.
Kiuruvesi
LEHTI OY
p.017 770 7700
Mykyrokkaa torstaisin klo 1015 lounaalla ja mukaan, sekä
tuoreet kotimunkit ja ruisleipää
Gasthaus Palopaikasta puh.
0400-945544.
-------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä
omiin astioihin ja lounaalla perjantaina klo.10.30- 14.00 sekä
rieskaa ym. ke klo 8.00 . 0400-201 159
OSTETAAN
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ROMULUX
Kiuruvedellä
P. klo 14
Rinnekodilla. 0600 11677
( varalla itäinen alue,
p. Mittaus tapahtuu
happisaturaatio-mittauslaitteen
kaltaisella laitteella sormen
ympäriltä. klo
10 srk-talolla. leivonnaisia puh
040 182 44 33
-------------------------------------Leipuri torilla torstaisin klo
8.30 - 11. Ota henkilöllisyystodistus
mukaan. 25.11.
mennessä
p. 040 761 4400, 24h.
Yhteispäivystys
Iisalmen sairaala
p. 040-5100248
-------------------------------------Eläkeliitto: kerho ti 26.11. kaivinkonetyöt
. 18
Keskiviikko 20. klo 10
Puistonkulmalle. klo 18-20 ent.
koululla
Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
Osana kierrätystä.
. +varaosat
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
p.0500-979 479
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. (017) 753 737
www.kastari.fi
Kiinteistöhuolto
Pasi Rimpiläinen
-Likakaivojen tyhjennykset
-Lumityöt (linko ja kola)
p. (017) 754 879
Mela & Meisseli Oy
Kuntohoitaja Soili Marin
Palokatu 9, p. 017-754 570
avoinna
ma-ti 9.30-17.30
ke-pe 8.30-17.00
ParturiKampaamo
p. 045 124 4130
Nivankatu 3
Tilausajoa
HIERONTAPALVELU
Skootterit, sahat, mopot pyörät,
ruohonleikkurit ym. 0400 654 758
Niemistenkatu 3 L 3
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
p. 752 334
Muut
020 7911 200
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä
verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min,
matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh +
0,1717 ?/min.
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
Torikatu 6, Kiuruvesi
etunimi.sukunimi@omni-yrityspalvelut.fi
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo Manninen 050 539 8991
Johanna
Lappalainen
Maria Mikkonen
0400400
770 114
0474827
www.omniyrityspalvelut.fi
Kiuruveden Keilahalli
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
Asematie 12
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
050-353
3220
050 . 353
3220
Asematie
Asematie11,
11,II krs.
II krs.
Apteekin yläkerta
Apteekin yläkerta
Sovittaessa myös iltaisin.
VT@timomartikainen.fi
www.timomartikainen.fi
puh. 0500-619 674
p.0500-273 374
Karhuntie 8, KIURUVESI
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
p.017-818181
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
Koulutettu hieroja
SIRPA RYTKÖNEN
p. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Soilin Hieronta
Linja-autoasema
Puh. 040 174 9426
Kauneus- ja jalkahoitola
Pankki-, vakuutus-, laki- ja tilipalvelut
Jennica
Erkki Kastari Ky
Puh. 040 752 4422
Kotipalvelut
Kiurukatu 3
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
Hammaslääkäri
ILKKA NYKÄNEN
Säästötalo, Kiuruvesi
puh. Keskiviikko 20. 0400-220 909
Kirkkokatu 2
Parturi-Kampaamo
PÄIVI
Torikatu 6, p. 050-514 0067
5647
044-765 4771. Lavettikuljetukset
. 040 507 4458
www.annelihakala.fi
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. 050-543 1253
Lääkäripalvelut
Hammaslääkäriasema
KULMAPAIKKA
Puh. Myydään seulottua
peltomultaa
Niemistenkatu 8
p. 050-5142 602
-LVI-asennukset
-NIBE-maalämpöpumput
p. marraskuuta 2013
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17.00
la 8.30-13.00
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
19
Hyvinvointi
Korjaus / Huolto
Hautaus- / pitopalvelut
Kiurukatu 3, p. 044 5387 759
Putkityö
Lauri Rytkönen
p. 045-1409 222
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
Painokevennetty
kävely
p. 010 420 1333, 0400-378 620
Hierontapiste
CAROLA
koulutettu hieroja
Puh. (017)754 665
ALANSA AMMATTILAISET:
Fysioterapeutit:
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
Asematie 5
Lämpimästi
tervetuloa!
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
p.017-752 259
atu 1
Kiuruk
Kiurukatu 3, p
putkistosaneeraukset
. HaU
(liput 3?)
su 24.11. 050 349 9393
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
* Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
* Tarvittaessa sijaisautoja
www.rakennus-palkki.com
LIPUT 5?
PELZE MUSIC BAR
Lisätiedot: merja.partanen@cp-liitto.fi , p.040-5753022
tai ulla.leivolahti@lihastautiliitto.fi, p.050-5992475
Paniinit omavalintaisilla
täytteillä alk. 0400 586607
s.posti: jarkko.riikonen@rapakkojoenkauppa.com
Luotettavaa LVI-palvelua
myynti . mennessä
p. lämmityskattilat ja sähkövaraajat
. marraskuuta 2013
SEKALAISTA
HUVEJA
Pe 22.11.
Vamman tai sairauden
kanssa ei tarvitse
jäädä yksin!
Hannun Karaoke
alk. Lippuvaraukset 045 3519 669
Pikkujouluruokailut Ravintola Iltalypsy 040 182 4433
Rapis Oy
Nivankatu 13, Kiuruvesi, puh. R1 . klo 10.00
(F) turnaus
LUOMU-WOLLEY PELAA
LAUANTAINA 23.11. klo 9?12 TORILLA
Kivikylän kotipalvaamo
Lappi p. Liput 10 e . 5,90 euroa
23.11.
seija.suhonen@maalaiskaupunginteatteri.fi
!!
Tervetuloa
Pub Havanna Avoinna
Niemistenkatu 2
P. MIG-, TIG-, puikko- ja kaasuluokkahitsaukset
työmaalla tai verstaalla
. Mm. klo 13
Liput 15/12 E
Ennakkoon:
Tuula Ilvonen
040-728 8914,
Mirja Keränen
045-893 1848
TODELLINEN LÖYTÖ
. klo 19 loppuunmyyty) pe 29.11. klo 13
Rapis Oy
Liput: 16 / 18 e Pankkikortti ei käy maksuvälineenä. Huoneisto- ja kylpyhuone-
remontit (VTT sertifoitu vesieristys)
. , K I R J A S T O J A W W W . F I | W W W . Alk. Tarvitaanko
yhteistä vertaistukitoimintaa. A N N E L I S A R I . lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. 050 307 5439
Torilla
tavataan!. klo 21.00
su
Bingo 21.00.
la 23.11. Teräs
KK-81
PELAA:
la 23.11. näihin haetaan
vastausta neurologisten vammaisjärjestöjen tilaisuudessa perjantaina 21.11.2013 kello 13 . klo 19
ke 4.12. klo 20.00 . klo 13
su 8.12. 2 ?/kpl.
Torilla torstaina.
TORSTAINA
TORILLA klo 9-13
tuoretta muikkua ym.
järvikalaa,myös fileenä,
sekä lämmintä savukalaa
ja lämpimiä kalakukkoja.
Kalapiste, Varpaisjärvi
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 21.11. huolto . asennus . klo 17
ke 27.11. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja se on avoin
kaikille asiasta kiinnostuneille.
RIKU
TORKKELI
orkesteri
dj Hude
Tervetuloa!
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. P A R H A AT TA P A H T U M AT. kiinteistöjen salaojaremontit
Myymälä 017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
Raimo Hyvärinen 045 1615 008
Leo Ojaluoto
P. hitsaustarvikkeet ja työkalut
. klo 19.00
La
Neurologinen vamma tai pitkäaikaissairaus voi
haitata elämää merkittävästi. ilma/maalämpöpumput
. klo 16.00
(Edustus) KK-81 . Sadevesi-, kattoturva- ja peltityöt
Romanttinen komedia Pikkujoulunäytelmä
Kirpparilöydössä jokainen löytää jotain,
niin sielun kuin ruumiinkin ?ravintoa?
Esitysajat (pe 22.11. 01.00
ASEMATIE 16
RytmiDuo
www.maalaiskaupunginteatteri.fi
Tervetuloa! . klo 19
su 1.12. klo 13
su 24.11. liikuntahallilla
klo 17 Naisten II-sarjaa
LuoWo- Kokkolan Tiikerit
Liput 5,-/2,-
La 23.11. C O M
Ruisleipä
5 euroa
Herkuttele uunituoreilla
pulla- tai munkkikahveilla
hintaan 3 euroa
Kyllönmäen
Kyllönmäen Kotileipomosta
Kotileipomosta
saa
saa nyt
nyt torstaisin
torstaisin keittolounasta
keittolounasta
klo
klo 10-13
10-13 edulliseen
edulliseen hintaan
hintaan 5,50
5,50 euroa
euroa
AVOINNA: to-pe 9-13
Kiuruveden Naislaulajat
MAITOLAITURIRINSESSA
Näytelmällinen konsertti
Kiurusalissa
ke
21.00 Bingo
Musiikin sovitus ja johto: Maarit Amper
Käsikirjoitus ja ohjaus: Anu Manninen
to
21.00 Kinkkubingo
Esitysajat:
pe
Dj Ellu
la
Havannan 20-v.-syntymäpäiväbileet
alk. klo 19
su 15.12. Katto- ja julkisivuremontit
. 044-274 1690
/Petri Lonkila (Matka-Rasti)
Paluumatkalla käymme
kauppakeskus Zeppelinissä.
Tervetuloa mukaan!
Bussireitti: Iisalmi-KiuruvesiPyhäsalmi jne
Armeijan alusasuja,
työ- ja sadevaatteita,
villahousuja, sukkia,
hattuja, hanskoja,
ym. D-pojat
Aluemestaruusturnaus
(5 joukkuetta)
017-770 7700
Tervetuloa!
KAHVIO
TORILLA
Koko perheen
VIRKISTYSRETKI
OULUUN,
Eedeniin tai Tietomaahan
la 30.11.
Kuljetus 20,-, pääsyliput
lisämaksusta.
Sitovat ilm. 28.11. klo 10 alk. 20
Keskiviikko 20. kylpyhuoneremontit
. 15
Kiuruveden kaupungintalon isossa kokoushuoneessa. 0440 752 980
posti@pubhavanna.com
Ma - Ke, Su 10-02
To
10-02 (03)
Pe - La
10-03
PUISTONKULMA
la 23.11. Lisääkö neurologisesti
sairaiden/ vammautuneiden yhteistyö vaikuttamisen
ja osallistumisen mahdollisuuksia. 017-7604600
www.hotellipeltohovi.com
K L O 1 9 | L I P U T 2 8 / 3 0 . urakointi