Voiton ratkaisi tällä kertaa aika. 13
Savon Kuituverkko tarjosi Niemiskylään laajakaistaa
MARJA LEHTOLA
EU-ruokapaketteja jaossa
MANNERHEIMIN lastensuojeluliiton Kiuruveden yhdistys jakaa EU-ruokapakettaja vähävaraisille
lapsiperheille, nuorille ja opiskelijoille
tänään keskiviikkona 21. Väisäselle lauantainen SM-kulta oli
jo 11. päivänä elokuuta kello 16-18.
Paikka Leivonen,
Maitokuja 4.
Sunnuntai
Kekkonen
- hän tulee
KEKKONEN hän tulee ?elokuva kertoo tarinan 1970-luvun Lapista. 040-447 8086
keskiviikko 21.8.2013
www.kiuruvesilehti.fi
Irtonumero 2,20 e
012138-1334
VIIKON
MENOT
Keskiviikko
S.
5
JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
59. Sarjassa
oli 7 osanottajaa. Väisäsen voittanutta, hän leikkasi ruista sellaisella taidolla, että sijoittui jälleen kerran SM-kullalle viikonvaihteessa Riuttalassa järjestetyssä rukiinleikkuun SMkisassa.
Väisänen kisasi yli 60-vuotiaiden sarjassa. Palvelemme Kiuruvedellä
TORSTAISIN klo 10-17
Toritalo
Puh. päivänä
elokuuta kello 17.
Elokuvan viesti on lyhyen ytimekäs: Tasavallan Presidentti Urho Kaleva Kekkonen piipahtaa
Allin Baarissa matkalla
kauemmas Pohjois-Lappiin.
VKO
34
KAIKKI
PALKITTIIN
Osuuspankki Poppian
järjestämissä yleisurheilukilpailuissa Kuorevirralla
maanantaina sarjojensa
kolme parasta saivat pokaalin ja kaikki osallistujat
mitalin.
Poppi-kisoissa
Tulevat boltit tulessa
S. Uutinen saapuu sähkeen muodossa sekoittaen kerta heitolla koko
kyläpahasen seitsemänkymmentäluvun alun Lapissa. Kekkonen-elokuva nähdään Kiurusalissa
sunnuntaina 25. Joukkueita oli
neljä.
Arvosteluun vaikuttivat: lyhteet (koko, sitominen, tasaisuus), kuhilointi
(pystyssä pysyminen, jyvien säilyminen sateelta, kuivuminen), työn jälki (puhtaus tähkistä, yleisvaikutelma) sekä työhön käytetty aika.
Heikki ?Ukki. Lapinlahtelainen Juhani Isosaari tuli Väisäsen kanssa samoille
pisteille.
Kiuruvetistä taitoa nähtiin myös alle 60-vuotiaiden sarjassa, jossa voiton
vei Eila Huuskonen.
Kiuruveden kotiseutuyhdistyksen joukkue sai kultaa joukkuekisassa, joukkueessa olivat mukana Ei-
la Huuskonen, Hannu Pappinen Karttulasta ja Heikki Väisänen. taas SM-rukiinleikkaaja
RIUTTALA
Ei ole Heikki ?Ukki. 5
S. vuosikerta, nro 34
» Keskustan Sipilä
» Maajussi-Jaakko
valoitti kiuruvetiset
löysi emännän
S. 17
TIINA KILVENSALMI
AJASSA
Alle 60-vuotiaiden naisten voitto myös Kiuruvedelle
Heikki ?Ukki. on
jo 11-kertainen
rukiinleikkuun
Suomen mestari.
Ei huonompi
homma!
Esikoululaisen into oppia ja pyyteetön ilo jokaista päivää kohtaan muistuttaa
aikuistakin pienten asioiden
tärkeydestä.
Alkava syksy tuo mukanaan myös pimeät illat ja
kylmenevän sään. turisti-
tie oli aikamoinen formularata. Mennessään poika huusi olevansa tämän kylän napa. Kiuruvesi houkutteli rennon lupsakalla tunnelmallaan ja kiitosta saaneilla tapahtumilla vierailijoita kauempaakin. Kesän ensimmäi-
JAANA SELANDER
VILJO-MESSUT
Ben Zyskowicz oli valitsemassa country-tyttöä
konemessuilla Kiuruvedellä heinäkuussa.
nen rehusato oli selkeästi
muita vuosia aikaisemmassa. Elokuun
lopussa on vahdinvaihto
kaupunginjohtajan pestissä.
Toivotan entiselle ja uudelle
johtajalle onnea ja siunausta. Kääriäisen
sanat olivat mannaa näille
seuduille, keskittämiskehitys
kun ajaa ihmiset eittämättä
keskuskaupunkeihin ja reunaalueet kurjistuvat.
Kiuruvesi-lehti/Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Torilla Sipilää oli vastassa
suuri joukko ihmisiä, viesti Sipilälle oli, että nykymeno ei voi
jatkua. Kulkihan
koulutieni risteyksen kautta
ja monestipa on tullut lähdetyksi kohti etelää vitostielle tai nelostielle hurautellen. Isäntämies myönsi syylisyytensä, mutta helsinkiläinen vaati poliisia paikalle. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi, fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin
klo 12 ja pikkuilmoitukset ma
klo 14 mennessä.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
77 e / 71 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Varhaisjakeluhäiriöt:
(017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt:
(017) 770 7700
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
nen lauantai-ilta, olin kylille menossa. On väärin, että köyhät
köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat.
Sipilän suosio, samoin kuin
keskustan nousu katugallupeissa, pohjautunee pitkälle
hallituksen epäonnistuneeseen
politiikkaan varsinkin kunta- ja
soteuudistuksessa, ne molemmat eriarvoistavat kansalaisia,
kun palvelut keskitetään kauaksi palvelujen käyttäjistä.
Kaikki suurimmat puolueet,
Mielipiteitä julkaistaan Postiapalstalla nimellä sekä nimimerkillä.
Nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä tulee
lähettää henkilötiedot eli nimi,
?Kunta- ja soteuudistus eriarvoistaa
kansalaisia.?
kokoomus ja sdp, peräänkuuluttavat keskustan tavoin kaikkien meidän vastuuta Suomen
ongelmista. Hyvin toimeentulevat
ja omilla autoillaan liikkumaan
kykenevät saavat kyllä apua
työterveyshuollosta ja yksityisiltä lääkäriasemilta, mutta entäs
jalkaisin kulkevat lapsiperheet,
työttömät ja eläkeläiset?
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen
ja otsikointiin. ?Heidän varassa ei
ole pelkästään maaseutumme, vaan koko Suomen tulevaisuus?.
Työttömyyden kasvaessa yrittäjyyden arvostaminen ja tukeminen on arvokas voimavara. Oli kaunis heinäkuiSitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Puh. Koulun alku on iso juttu lapselle ja vanhemmille,
mutta niin se on myös opettajalle. pe 8 . Katsotaan ja
seurataan, mitä tuleva syksy
tuo tullessaan työllistymiseen maakunnassamme.
Omaan kesääni kuuluivat
maataloustyöt, jotka fyysisyydellään ovat täysin erilaista kuin päivätyöni opettajana. 2
Keskiviikko 21. Kirjoituksia ei
palauteta.
Kiertoliittymästä
TAANNOIN oli Kiuruvesilehdessä juttu ns. Viljo-messuilla Ben Zyskowicz totesi
tarmokkaiden kiuruvetisten
maatalousalan yrittäjien tärkeyden. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai
toimitus@kiuruvesilehti.fi.
lisimmista toimenpiteistä olisi
eläkeikärajan nostaminen.
Mutta eihän se tahdo saada
vastakaikua kansassa, kun
johtajat pääsevät eläkkeelle jo
60-62-vuotiaina ja kuittaavat
vieläpä päälle jättieläkkeet.
Samoin on soteuudistuksen
kanssa. Kiuruvesi tarvitsee vahvan ja asukkaittemme parasta ajattelevan päätöksentekijän ja edustajan.
Koulun alkaminen toi katukuvaan pieniä uusia koululaisia, joita meidän on varottava liikenteessä. Ahkeruus, halu oppia
ja kouluttautua sekä työnteon arvostaminen saavat
alkunsa kotikasvatuksesta. Niinpä Husso sitoi
lehmän tien keskellä olevaan tienviittaan, otti takataskusta lehtiön ja merkitsi
tapahtumankulun. Sipilä
ajaa Oulusta eduskuntatalolle
teemalla Pyörät pyörimään.
Tempauksella herätellään
suomalaisia ottamaan vastuuta taantumasta ja rakennemuutoksesta yhdessä ratkaisuja miettimällä ja ryhtymällä
töihin. Rehunkorjuukelit olivat erinomaiset. Kyllä olen, vastasi Husso, tosin kesälomalla, mutta tämä on niin selvä tapaus, ettei kollegoita kannata
vaivata. Kesään
mahtui juhlia ja kesätapahtumia. Risteyksestä kuului rysähdys, sadekin
lakkasi ja menin katsomaan
rysähdyksen syytä. Helsinkiläinen otti vielä kuvan ruohoa mutustelevasta lehmäs-
tä ja ihasteli maalaisidylliä
ja sanoi kertovansa eteenpäin, miten juoheasti hommat hoidetaan savolaisessa
kyläyhteisössä.
Nykyistä ABC: n edeltäjää sanottiin Elon huoltoasemaksi. Tämä näkyi timotein aikaisessa tähkimisessä ja
määrällisesti normaalia
pienemmässä rehusadossa, vaikkakin rehun valkuaispitoisuudet olivat hyvällä tasolla. Olen kiitollinen, että saan
olla mukana luomassa heille turvallisen koulutyön alun
sekä pohjan uudelle ja ikimuistoiselle elämänvaiheelle. Toista rehusatoa ajatellen sato
Sari Lappalainen. Sanoin,
että tuollahan tuo poliisi tulee lehmän kanssa. Silloin alussa ei ollut
rajoituksia, joten ns. Vanhempien
tuki ja kannustus niin koulutyössä kuin harrastuksissa
on lapselle ensiarvoisen tärkeää. Olisihan helpompi pujahtaa kylillekin, turistien varsinkin.
oli suotuisampi, koska oli
riittävästi kosteutta nurmen
kasvuun, jota ensimmäisessä sadossa ei tarpeeksi ollut.
Viikonloput olen tilan töissä
edelleen, toivon, että kaikki
menisi hyvin ja vältyttäisiin
suuremmilta yllätyksiltä.
Valtuustotyö oli heinä- ja
elokuun tauolla, mutta jatkuu syyskuussa. Aikuisten on toimittava vastuullisesti, koska lapsi ottaa isommasta mallia. Syksyn
jatkuessa saattaa masennus
ottaa jalansijaa. Kiuruvesi tarjoaa hyvät kulttuuri- ja liikuntapalvelut asukkailleen. Monia kolareita
jouduin näkemään koulumatkoillani kirkonkyläreissullani.
Järkyttävimpiä oli puutarhuri Pitkästen onnettomuus.
Tulin melkein heti tapahtuman jälkeen paikalle, näky
jäi lähtemättömästi mieleeni.
Pienempiä peltien kolisteluja näin usein. Järjestys säilyi henkilökunnan
käsissä.
Mieleeni on jäänyt tapaus,
jolloin joku poika häiriköi
siten, että henkilökunta ohjasi ulos. Huoltoasema
oli, kuten asemat kaikkialla, kylän nuorison kokoontumispaikka. ABC:n
tienristeyksestä. Eräs peltikolari vaikutti jopa idylliseltä. Pieni sadekuuro pakotti lähellä olevan
Puolakan riihen räystään
alle suojaan. Nythän se
on liikenneministeriä myöten todettu hankalaksi ja
vaaralliseksi, joten piirustuset suunnittelijan työpöydälle ja puskutraktorit
ja pikimiehet töihin.
Risteys on tullut tutuksi
Iisalmi-Pyhäsalmi -tien rakentamisesta asti. elokuuta 2013
PÄÄKIRJOITUS
Keskusta pitäisi Kiuruveden asuttuna rajoja myöten
Katugalluppien pääministerisuosikki, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä polkaisi
joukkoineen Pyhännältä Kiuruvedelle maanantaina. Paikkakuntalainen isäntämies oli
sateensokaisemana stopin
takaa ajanut helsinkiläisen
kauppamatkustajan autoon
lommottaen omaa sekä Iisalmesta päin tulevaa autoa. Vaikka tielle keksittiin
kaikenlaisia rajoituksia, eivät ne estäneet liikennetapaturmia. Mutta yhteistä
säveltä ei kuitenkaan aikaansaada, kun ollaan niin kaukana
aatteellisesti toisistaan ja kun
on fakkiuduttu hallitusohjelmaan ja äänestäjille annettuihin lupauksiin. Tekemällä arjesta mielekkään jaksaa
valon vähentyessä paremmin. Sipilän vastaus työttömyyden kasvuun ja eriarvoistumiseen on yrittäjyydessä ja
ennakkoluulottomuudessa.
Paikalla oli myös veteraanipoliitikko, kansanedustaja Seppo
Kääriäinen, hän puolestaan
peräänkuulutti Suomen
pitämistä asuttuna laitojaan
myöten, myös Kiuruvedellä
pitää ihmisillä olla oikeus ja
mahdollisuus asuttaa pitäjäänsä reunoja myöten. Yksi haasteel-
osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät
vain toimituksen tietoon. Sanoi aina tekeväsä niin.
Poliisimies Emil Husso piti
lehmiä ja oli viemässä yhtä lehmää sonnille. Silloinhan vielä oli Osuusliike Elo itsenäinen liike. Esioppilaat olivat en-
simmäisen kouluviikon lukiolla ja aloittivat tämän viikon maanantaina jäähallilla.
Luokat ovat valmistuneet,
tavarat löytäneet pikkuhiljaa paikkansa ja välituntialue on turvattu aidoituksella. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Varmasti jokaiselle löytyy jotakin.
Rohkeasti mukaan aloittamaan vaikkapa uusi harrastus, sillä uusi taito ja tekemisen ilo voimaannuttavat.
Turvallista ja toisen huomioivaa syksyn aikaa.
Yrjö Jauhiainen
Jäähyväiset kesälle
OLEMME ylittäneet jo elokuun puolivälin. Joku ulkopaikkakuntalainen kauppamatkustaja joi kahviaan ja tuumasi: Ei ole kummonen kyläkään, muttei tuo napakaan
ole kaksinen.
Kiertoliittymä voisi piristää muutakin kylän toimintaa kuin ABC:tä. 16
Levikki: 6095 (LT 2012)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET
p. Helsikiläinen vähän epäillen kysyi Hussolta, oletteko poliisi. Siellä veikattiin ja pelattiin pajatsoa. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan toisella vuosineljänneksellä (huhti-kesäkuussa) työttömyysaste oli
9,1 prosenttia, mikä oli 0,5
prosenttiyksikköä suurempi
kuin vuoden 2012 vastaavalla ajanjaksolla. Työtä riittää, mutta on onni saada tehdä työtä
terveenä
Kuten tekee Seija Suhonen. klo 9
-16. Lapsiperheiden ja ikäihmisten on
näin helpompi elää ja jäädä
pysyvästi Kiuruvedelle asumaan.
Vaikka elämmekin Suomessa nyt vaikeita aikoja,
emme saa jäädä laakereilla
lepäämään, vaan katse kohti tulevaa nostaa Suomen
jaloilleen. elokuuta 2013
3
KIURUVEDEN KAUPUNKI
KUTSU
Hyvät kuntalaiset, yhteistyökumppanit, yritykset ja järjestöt
Oikaisu Hyvösen väittämiin
ERKKI HYVÖNEN kommentoi Kiuruvesi-lehdessä ollutta kirjoitustani ?Sukupuoleton avioliittoko?. Ehdokkaana ja tarjoajana julkisessa hankinnassa -seminaari Iisalmessa 4.9. Ymmärrämme että joku ?roti. Tämän vuoden
teema on Wild west. Savon Yrittäjien varapuheenjohtaja ja jäsenhankintavastaava olivat myös
paikalla.
Kunnon yrittäjät ovat ahkeroineet koko kesän ja
syksyn saapuessa uudet
suunnitelmat tuovat Yrittäjien hyvinvointiin uutta.
Elinkeinon näkökulmasta
katsottuna on hyvin tärkeää
huomioida Kiuruveden yritysten jatkuvuuden turvaaminen. Raamatun ilmoittaman synnin siunaaminen ei ole oikeaa rakkautta, vaan rakkautta on
osoittaa tietä iankaikkiseen
elämään. vietetään suomalaisen yrittäjän
päivää aamukahvien merkeissä Kahvila-ravintola Iltalypsyssä klo 8-9. Onhan tunnettua
tuo käsky: ?kunnioita isääsi ja äitiäsi?. 10:7) Tämä jae, kuten sitä seuraavakin ?lihan
yhtymistä lihaan. En tunne tuollaista jaetta, sen sijaan kirjoittamani jae, kuten kreikankielinen alkutekstikin
käännettynä kuuluu näin:
?Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa.?
(Mark. aamukahvitilaisuuden Kiuruveden Op:n konttorilla klo
8-9.
Oppiva-yritys tarjoaa hankintalakikoulutusta. Vieraanamme on tuolloin Ylä-Savon ammatti- ja aikuiskoulutuskeskuksesta Riitta Turpeinen kertomassa NAO
- Nuorten Aikuisten Osaamisohjelma- ja oppisopimus asiaa.
Kiuruveden Yrittäjät ja
Kiuruveden valtuusto allekirjoittavat yhteisen sitoumuksen yrittäjyyden puolesta 7.9. Seminaarissa puhujana on hankintajuristi Marita Tapola. Yrittäminen tuo
mukanaan mahdollisuuden
eheyttää nykyistä Suomen
tilannetta.
Aamukahvitilaisuudet alkavat ja ovat avoimia kaikille yrittäjille, 5.9. Ei
sen parempaa ole kuin jälkiviisaus.
Franz
22.-30.8.
KOLUMNI
KIURUVEDEN YRITTÄJIEN PUHEENJOHTAJA
TARJA ARBELIUS
la ja su suljettu.
Vilkasta toimintaa
KIURUVEDEN Yrittäjien toiminta on ollut vilkasta kesänkin aikana.
Olemme tehneet yhteistyötä eri järjestöjen ja toimijoiden kanssa, mikä on
edesauttanut eri tapahtumien järjestämistä.
Yrittäjien maalaistoritapahtuma oli iloinen ja innostava osoitus siitä, mitä yhteistyöllä saadaan aikaan. Kesäteatterin nimestä järjestettiin nimikilpailu. kuvaava,
on myös kristinuskon pe-
rustajan, Jeesuksen Kristuksen omia sanoja. Juhlitaan yhdessä kesän loppumista ja ihanan syksyn alkamista.
Pohjois-Savon OP ja Kiuruveden Yrittäjät järjestävät lokakuussa 3.10. Äkkinäinen voisi jopa luulla, että Hyvönen haluaa antaa ?väärän todistuksen lähimmäisestään?.
Syyt homouden syntyyn
ovat monenlaiset ja tutkijoidenkin mielestä varsin kiistanalaiset, sisältäen myös mainitsemiani syitä. Eero Suhoseenhan
tuo nimi Eerola pohjautuu.
Pitäisi olla kiitollinen, että ihmiset tekevät talkoil-
Ei puheita, kukkia eikä lahjoja
Tilaisuus on kaikille avoin
Kaupunginhallitus
Mahdolliset muistamiset tilille:
OKO FI68 506823 20 000 155
Kertyneet varat ohjataan Ylä-Savon
musiikkiopiston stipendirahaston
kautta kiuruvetisten opiskelijoiden tukemiseen
Sanomalehti
on SuoSituin
printtimedia
15-vuotiaiden
keSkuudeSSa.
Tartu tilaisuuteen
- Osta Yritys
Vastaa palvelukyselyyn osoitteessa:
www.pohjois-savonyritysporssi.fi
Vielä Eerolasta
NIMIMERKKI Todelliset ansiot kunniaan ei ollut Maalaiskaupunginteatterin ensiillassa eikä ole lukenut lehtijuttuja. On olennaisen tärkeää saada kestävän kehityksen mukaista tukea yrityksen jatkumisen turvaamiseksi.
Kiuruveden erikoisliikkeiden olemassaolo on Kiuruvedelle kunnia-asia. hotelli-ravintola
Peltohovissa klo 18, minkä
jälkeen tilaisuus jatkuu Elohulinoiden merkeissä.
Elohulinat ovat jokavuotinen kiuruvetisten yhteinen
tapahtuma. Keskiviikko 21. Efesolaiskirjeessä kerrotaan, miten kristittyjen tulisi kohdella vaimoaan, ?Miehet rakastakaa
vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa
ja antoi itsensä alttiiksi sen
puolesta?. omia
vanhempia, ei miehen eikä naisen. Tanssit alkavat klo 19. Hän
kommentoi myös kirjoituksessa olleita Raamatun kohtia.
Hyvönen kirjoittaa näin:
?Jakeen kohta, jossa naisen kehotettiin unohtamaan
isänsä ja äitinsä, tarkoitti
naisen kuuluvan miehelle,
hän oli ikään kuin miehen
omaisuutta?. On tärkeä mahdollistaa kaikin tavoin kaupunkilaisille elintarvikkeiden, eri-ikäisille
tarkoitettujen vaatteiden,
taloustavaroiden sekä elämiseen tarvittavien tuotteiden vaivaton saanti. Netistäkin saa hakemalla tietoa, ei tarvitse järjestää
marssia kirjastoon. (Ef.5:25) Antoi
siis henkensä seurakunnan
puolesta, siinäpä esimerkkiä vaimon kohteluun.
Erkki Hyvönen kirjoittaa
myös, että ?homous ja lesbous eivät ole mielisairaus?.
Mitään tällaista en ole väittänyt. Suosittelen lämpimästi tilaisuuteen osallistumista.
Yrittäjät toivottaa kaikille kaunista syksyn alkua ja
eläkkeelle jääneelle kaupunginjohtaja Erkki Strömmerille leppoisia eläkepäiviä ja uudelle kaupunginjohtajalle Jarmo Muiniekalle uudistuksellista ja innovatiivista sekä tukevaa
yhteistyötä Kiuruveden hyväksi.
lukijan kuva
@
Kuvat pienen tarinan kera voi lähettää
toimitus@kiuruvesilehti.fi
OMENASATOA
Leena Jauhiaisen puutarhasta tuoretta omenasatoa.
Kuva: Leena Jauhiainen. Eerola sopii hyvin
Tervetuloa Kiuruveden kaupungin vetovuoron vaihtotilaisuuteen
kulttuuritalolle perjantaina 30.8.2013 klo 12 - 16.
Paikalla ovat eläkkeelle siirtyvä
kaupunginjohtaja Erkki Strömmer ja
uusi kaupunginjohtaja
Jarmo Muiniekka.
Tarjolla pikkusuolaista ja
täytekakkukahvit
(lähde: PISA 2009 jatkotutkimus /
Jyväskylän yliopisto 2012)
la yhteiseksi hyväksi. Vielä tulkitsin tuota jaetta siten, että
vaimon pitäisi olla miehelle se tärkein henkilö hänen
elämässään, tärkeämpi kuin
omat vanhemmat.
Tähän on vielä lisättävä se,
että Raamattu ei suinkaan
kehota ?unohtamaan. tässä elämässä täytyy olla.
Kaarlo Humaloja
teatterin nimeksi, Eero Suhonen on tehnyt paljon töitä teatterin eteen, se on hyvä juttu
Isokoski tulee Salmenkyläntien varteen.
Isokoski on paikkana mitä idyllisin, jokea ja koskea reunustavat lehtipuut
ja sammaloituneet kivet,
venevalkamaa koristavat
lumpeet, taustalla soi kosken pauhu.
Ei siis ihme, että Sulkavan osakaskunta on rakentanut Isokosken kupeelle venevalkaman, grillikatoksen ja tarkoituksena on
vielä nikkaroida silta kosken yli. Sulkavanjärven vedet laskevat Isokoskeen ja
edelleen sieltä Rytkynjär-
veen. Alueelle tulee
myös parkkipaikka.
Osakaskunta aloitti Isokosken alueen kunnostamisen tarkalleen ottaen vuosi sitten. elokuuta 2013
sanottua
UUTISET
@
?
Mikään ei saisi mennä ihmisen edelle.
On pelottavaa, kun ihmisiä tieten tahtoen loukataan uskonnon tai aatteen takia.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Jaana Selander, 040 7059327
Anu Laitinen, 044 339 6512
Tiina Kilvensalmi, 040 5238345
Kiuruvesi-lehti
on Facebookissa. Tikkanen on lähtöisin Salmenkylän Lassilasta. Koskialueen
pituus on noin 400 metriä,
koskialueen putouskorkeus on 3,2 metriä.
KOKO Isokosken alueen
kunnostus maksaa 24 000
euroa, johon on saatu avustusta Ely-keskukselta sekä
Pielaveden kunnalta ja Kiuruveden kaupungeilta. Lähellä kulkee Pielaveden ja Kiuruveden raja, joten Isokoski on kuntien rajajoki. Tarkoituksena on tehdä kaupat
vielä 2 200 neliöstä.
Idea Isokosken kunnostamisesta lähti liikkeelle
vuonna 2009 Tenho Tikkasesta. Ideana
on, että virkistyspaikka
on valmistuttuaan kaikille avoin.
Isokosken alueella on
tehty valtaisa työmäärä,
kun kosken liepeiltä on
raivattu vesakkoa ja muutoinkin maisemaa on siivottu.
Isokoski oli eläväinen
paikka 1900-luvun alussa.
Aluetta kutsuttiin ?Kosken kaupungiksi?, sillä siellä toimi kyläyhteisön omistama alamylly,
kauppias Pietikäinen-Kalimoisen saha, mylly, pärehöylä, kauppa, nahkurinverstas, ompelimo, myllytupa-kahvila, leipuri ja
useita asuinrakennuksia.
Nyt näitä rakennuksia ja
toimintoja ei ole. Tuolloin tulee kuluneeksi 380 vuotta siitä,
kun ensimmäinen mylly
aloitti toimintansa.
. Silta vie toiselle
saarelle, joka on kosken
keskellä. Alueen
viimeisiä, alkuperäisiä rakennuksia oli Isokosken
pohjoispuolella sijainnut
myllytupa, joka oli jäädä Salmenkyläntien alle ja purettiin pois vuonna 1970.
Sulkavan osakaskunnan puheenjohtaja Esko Räihä,
hankkeen valvoja Juhani Remes ja osakaskunnan
sihteeri ja rahastonhoitaja Martti Keränen laskevat,
paljonko puutavaraa tarvitaan rakennettavaan siltaan.
KAIKILLE AVOIN Talkoolainen Matti Rytkönen Perhonsiivestä maalaa grillikodan ikkunanpuitteita, tavoitteena on, että grillikota on avoinna kaikelle kansalle,
ovea ei laiteta lukkoon.
Isokoski kuuluu Vuoksen vesistöön, Sulkavanjärvi on Kiurujoen vesistön läntisen haaran latvajärvi. Liity
ystäväksemme.
PASI HYYTIÄINEN
hartauskirjoituksessaan Kiuruvesi-lehdessä No: 31.
Sulkavanjärven Isokoski
Grillikatos, venevalkama ja silta
» Sulkavan osakaskunta on palauttamassa Isokoskea ?entiseen loistoonsa?. Kunnostustyöstä
vastaa Sulkavan osakaskunta. 4
Keskiviikko 21. Talkootyön osuus on 7 200 eu-
roa, osakaskunnan osuus on
2 400 euroa.
Osakaskunta on lunastanut Isokosken alueelta maita itselleen 800 neliön verran, kaikkiaan 10 osakaskunnan jäseneltä. Osoite:
Salmenkyläntie 910.
. Isokosken aluetta
Sulkavanajärvellä on
kunnostettu virkistyskäyttöön.
. Osakaskunta toimii Kiuruvedellä ja Pielavedellä.
. Hän esitti kunnostusta osakaskunnalle ja osakaskunnassa innostuttiin.
Hankkeen toteutusta valvoo Juhani Remes.
MIKÄ?
ISOKOSKEN virkistysalueelle pystytetään lopuksi taiteilija Ilkka Qvickin
maalamaa maisemataulu,
johon on kuvattu vuoden
1910 aikaa rakennuksineen.
Opastaulu on valmis vuonna 2015. Kustannukset:
24 000 euroa, josta
osakaskunnan ja talkoiden osuus 9 200.
. Isokoskelle on
Kiuruveden taajamasta matkaa noin
30 kilometriä. Isokoskella jo nyt
grillikota ja venevalkama, tulossa silta ja
parkkialue.. Kosken viereen on jo pys-
tytetty grillikatos ja rakennettu venevalkama, syyskuun alussa tehdään saareen silta.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
SULKAVANJÄRVEN Isokoskelle on Kiuruveden
taajamasta matkaa noin
kolmisenkymmentä kilometriä Rytkyn kautta ajellessa
elokuuta 2013
5
Remonttipalvelut
*
*
*
*
*
*
Katto- ja ulkovuoriremontit
Ilmastointityöt
Kylpyhuone- ja saunaremontit
Wc-remontit
Huoneistoremontit
Ikkuna- ja ovivaihdot
*
*
*
*
*
Maalaukset
Tapetoinnit
Vedeneristykset ja
vesivahinkojen korjaustyöt
Laatoitukset
Tuotemyynti
kotitalous-
Rapis Oy
vähennys2400. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
POIMITTUA
JAANA SELANDER
Savon Kuituverkko tarjosi
Hilapparantaan laajakaistaa
ERINOMAINEN KUNTO
Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja
Kari Saastamoinen (oik.) luonnehti puolueensa puheenjohtajan Juha Sipilän kuntoa
erinomaiseksi, sairastettu keuhkoveritulppa
ei haitannut Sipilän vauhtia.
Vaikeuksista selvitään
» Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä polki Pyhännältä Kiuruvedelle ja
uskoi suomalaisten selviävän vaikeista ajoista yhteistyöllä.
JAANA SELANDER
VASTATUULESSA sai Sipilä
polkea Pyhännältä Kiuruvedelle maanantaina aamupäivällä, mutta hän ei ollut siitä moksiskaan, sillä vastatuuli, siinä kuin myötäinenkin, kuuluu Sipilän mukaan
elämään.
Sipilän kävi Kiuruvedelle
Pyhännältä asti hakemassa
keskustan kunnallisjärjestön
puheenjohtaja Kari Saastamoinen, hän myös saatteli Sipilän seurueineen Pielavedelle. Pyörät
pyörimään -tapahtuma lähti
liikkeelle Oulusta sunnuntaina ja päättyy eduskuntataloon tällä viikolla.
Sipilä sanoi seuraavien 10
vuoden olevan meille kaikille vaikeita, sillä Suomel-
la on 10 miljardin kestävyysvaje.
- Tässä tilanteessa kukaan
poliitikko ei saa antaa lupauksia, Sipilä totesi, mutta jatkoi samaan hengenvettoon, että Suomi on myös
tuhansien mahdollisuuksien
maa, joten vaikeista ajoista
selvitään.
- Meidän on luotava Suomeen 200 000 työpaikkaa,
se tarkoittaa, että tulopoliittisesta ratkaisusta tulee tehdä pitkäaikainen ja maltillinen. Nimenä Satumetsä luo positiivisia mie-
laajentamisesta tehdessään yksimielinen, Tikkanen kertoo.
Tikkanen vakuuttaa, että
ne kiuruvetiset, jotka laajakaistan haluavat, tulevat
sen myös saamaan.
- Kiuruvetisille päättäjille toki olisi sopinut, että koko Kiuruvesi olisi rakennettu saman kesän aikana, mutta Savon Kuituverkolla on oma etenemisaikataulunsa. Ja työpäivät pitää Sipilän mukaan pitää kohtuudessa.
Kansanedustaja
Seppo Kääriäinen (kesk.) piti erinomaisena, että Sipilä
joukkoineen ajaa Suomen
halki, näin seudut ja niiden
asiat tulevat tutuiksi.
- Koko maasta täytyy huolehtia, koko Kiuruvesi, reunoja myöten, pitää asuttuna, sanoi Kääriäinen.
KAUPUNGINHALLITUS
Jotkut kiuruvetiset ovat
ihmetelleet, miksi laajakaista vedettiin etuajassa
juuri Hilapparannalle.
Kaupunginhallituksen
puheenjohtaja Sari Tikkanen (kesk.) kertoo, että
Savon Kuituverkosta otettiin kaupunkiin päin yhteyttä, että ensi kesäksi aiotusta alueesta olisi mahdollista toteuttaa Niemiskylä-Aittojärvi -osuus. Valitettavasti
tämä hallitus ei ole lähtenyt
yhteistyölinjalle, olisimme
mielellämme olleet mukana parlamentaarisessa valmistelussa koskien puolustusvoimien, vanhuspalvelujen ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta.
Lopuksi Sipilä kannusti
kaikkia liikkumaan, siihen
pitää löytyä aikaa. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Uskon, että sellainen
tupo syntyy.
Sipilän lääke työpaikkojen
syntymiselle on niin ikään
kasvurahasto, uusia työpaikkoja on mahdollista luoda muun muassa puun uusien käyttömahdollisuuksien
ympärille.
Sipilä peräänkuulutti myös
työelämään siirtymisen aikaistamista ja poislähdön
myöhentämistä.
Sote- ja kuntarakentee-
seen Sipilä tarjosi keskustan kotikunta- ja maakuntamallia.
- Keskustalta odotetaan
ratkaisuja, niitä tulee syksyn kuluessa. Sadut ja
metsä liittyvät kiinteästi lasten elämään ja Satumetsä on mukava paikka.
Päiväkodille haluttiin uusi nimi, mutta metsä-nimi haluttiin säilyttää paikalla toimineen Metsäkoulun vuoksi.
Metsäkoulu muuttuu
siis Satumetsäksi, kun
sinne tulee alle kouluikäisiä lapsia.
Kiuruvetisiä juustoja Sipilälle
VIERAILU Kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka ojensi
keskustan puheenjohtaja Juha Sipilälle Arctic Milkin
juustoja muistoksi Kiuruvedestä maanantaina torilla.. ELOKUUTA 2013
politiikka
25
vuotta
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Se
olisi suhteellisen nopeasti toteutettavissa ja ennen
kaikkea alue on suoraan
liitettävissä nyt jo rakennettuun runkoverkkoon
Aittojärven kautta.
- Kaupunginhallitus suhtautui positiivisesti Kuituverkon puolelta tulleeseen viestiin kaistoittamisen nopeasta etenemisestä ja oli päätöstä vuonna
2013 toteutettavan alueen
Uuden
päiväkodin
nimeksi
Satumetsä
METSÄKOULU
Uuden päiväkodin nimeksi tulee Satumetsän päiväkoti. Ensi
kesänä laajakaistarakentaminen saatetaan suunnitelman mukaisesti Kiuruvedellä loppuun.
- Sinällään harmi, jos joku tai jotkut ovat pahoittaneet tästä pikemminkin
positiivisesta asiasta mielensä. Seurue lepuut-
Juha Sipilä ajoi maanantaina toistasataa kilometria.
ti sen verran, että pysyähtyi
Tihilässä kahville. Keskiviikko 21. Varsinkin, kun kyse
ei suinkaan ole siitä, että
joku alue jäisi kokonaan
ilman kyseistä palvelua,
Tikkanen selvittää.
likuvia niin lapsille kuin
aikuisillekin. Sipilän rinnalla polkenut Saastamoinen vakuutti, että puheenjohtaja on erinomaisessa kunnossa. / hlö
Puhelin 0400 586 607
Kesälahjat
arkeen ja juhlaan!
Tervetuloa katselemaan!
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
UUTISET
KESKIVIIKKO 21. Nimi valittiin nimikilpailuun tulleista kahdestakymmenestä nimiehdotuksesta. Matkaa Pyhännältä
Kiuruvedelle kertyy 60 kilometriä ja likipitäen saman
verran Kiuruvedeltä Pielavedelle.
Keuhkoveritulpasta tervehtynyt Sipilä polki osan matkasta sähköpyörällä, osan
tavallisella pyörällä
elokuuta 2013
hartaus
KUOLLEET
KUOLLEET
KUOLLEET
MIRITTA HÄRYNEN
Rakkaamme
Rakkaamme
Rakkaamme
Rakkaamme
(Hanna)
KirstiJohanna
Johanna(Hanna)
(Hanna)
Kirsti
Johanna
Kirsti
Kirsti
Johanna (Hanna)
Remes
Remes
Remes
o.sJunkkarinen
Junkkarinen
o.s
Remes
o.s Junkkarinen
s.20.05.1929
20.05.1929
Kiuruvesi
Junkkarinen
s.o.s
Kiuruvesi
s.k.20.05.1929
19.07.2013Kiuruvesi
Kiuruvesi
k.
19.07.2013
Kiuruvesi
s.
20.05.1929
Kiuruvesi
k. 16.10.1939
16.7.2013 Ikaalisissa
k.
k. On suurta lahjaa, että saamme kuulla lintujen laulua
ja samoilla puolukkametsissä, emmekä
tarvitse hengityssuojaimia keskustassakaan. 19.07.2013 Kiuruvesi
k. 12.03.1944
s. Ilmoit- La.La.
tautuminen
alkaen,
kontaktituvalla
kloklo1010
alkaen,
DIAKONIATYÖ
Herättäjä-Yhdistykselle.
DIAKONIATYÖ
www.kiuruvedenseurakunta.
tautuminen 26.8. Eikä tuo kiinnostus voi rajoittua omiin marjamaihin, kun samalla pallolla eletään.
Kristittyinä meitä kutsutaan toivoon
ja toimintaan, luottamaan siihen, että pienilläkin teoilla on merkitystä, eikä peli ole vielä menetetty. Isän tahdon täyttäen antauduit maan kaikkeen köyhyyteen. Jumalan armo on joka aamu uusi. 017 7700 421
keittolounaan
Kerttu
Katri
Kinnunen
keittolounaantuotolla.
YhteisvasKerttu
Katri
Kinnunen
tuukeräyksen
Ilm.
69
v
Keskiviikko
21.8.
tuukeräyksen
tuotolla.
Ilm.
69 69
v v
Keskiviikko
21.8.
tuukeräyksen
tuotolla.
Ilm.
Tanjalle
3.9.
mennessä
puh.
Kastettu
Keskiviikko
21.8.
Klo18
18kirkkovaltuuston
kirkkovaltuuston
Tanjalle 3.9. Jospa emme ainakaan
pelkästä tottumuksesta laittaisi valoja
päälle, vaan sen mukaan kuin oikeasti
tarvitsemme. 16.10.1939 Kiuruvedellä
s.s. Suuri on Herramme, suuri ja
voimallinen,
SEURAKUNNAT
SEURAKUNNAT
SEURAKUNNAT
mittaamaton on hänen viisautensa.
Hän peittää pilvillä taivaan ja lähettää maan päälle sateen, hän panee
versomaan vuorien ruohon. Niiden kanssa saamme
tulla Kristuksen eteen. Niin pimeys kuin kirkas
auringonpaistekin voivat ahdistaa, jos
omassa sydämessä on synkkyyttä tai
syyllisyyttä. Hyvää satoakin toivotaan. Lisätietoja Tanjalta puh.
MUSIIKKITYÖ
ta.0400
Tanjalta
puh.
ta.Lisätietoja
Lisätietoja
Tanjalta
puh. ?vaeltajaa.
aikuiset
1515
jajaalle
To. 04.07.2013
04.07.2013 KYS.
Kiitollisuudella muistaen
muistaen
Kiitollisuudella
Kiitollisuudella
muistaen
Kiitollisuudella muistaen
Lapset ja
ja lastenlapset
lastenlapset
Lapset
Lapset
ja lastenlapset
lastenlapset
Lapset
ja
lastenlastenlapset
lastenlastenlapset
lastenlastenlapset
lastenlastenlapset
Siskotja
javeljet
veljetperheineen
perheineen
Siskot
Siskot
ja
veljet
perheineen
Siskot
ja
veljet
perheineen
sukulaiset
ja
ystävät
sukulaiset ja ystävät
sukulaiset ja
ja ystävät
sukulaiset
ystävät
Oi
taivaan
Isä
rakkahin
Oi taivaan Isä rakkahin
Oi
taivaan
Isääidille
rakkahin
lepo
lempeä
anna.
Oi
taivaan
Isä
rakkahin
lepo
lempeä
äidille
anna.
lepo
lempeähellin
äidillejaanna.
Käsivarsin
turvallisin
lepo
lempeä
äidille
anna.
Käsivarsin hellin ja turvallisin
Käsivarsin
hellin
ja
ikirauhaanhellin
luoksesi
kanna.
Käsivarsin
ja turvallisin
turvallisin
ikirauhaan
luoksesi
kanna.
ikirauhaan luoksesi
luoksesi kanna.
ikirauhaan
kanna.
Siunaus
toimitettu läheisten
läheisten saattamana.
saattamana.
Siunaus toimitettu
Siunaus toimitettu
toimitettu
läheisten
saattamana.
Siunaus
saattamana.
Kiitämmeläheisten
osanotosta.
Kiitämme
osanotosta.
Kiitämme osanotosta.
osanotosta.
Kiitämme
Mukana
Mukana
Kerro
suuresta
jajuhlapäivästä
suruissa.
elämän
iloissa ja
suruissa.
elämän iloissa ja suruissa.
(017)770 7700
7700
(017)770 7700
Luomakunta huokaa
K
esän valoisat
yöt alkavat
olla takanapäin. Ainakin nöyryys on niistä kokonaan unohtunut, kuten että avaruushan on vielä
miltei kokonaan hyödyntämättä, joten
mitä siitä, jos omat luonnonvaramme
loppuvat ja eiköhän geenimanipulaatiosta löydy vastaus nälänhätään.
Ettei vain hidastaminen, yksinkertaistaminen ja omastamme jakaminen olisi
enemmän Luojalle mieleen?
Säästä on aina mielenkiintoista puhua. mennessä puh.
Kastettu
Klo
Tanjalle
3.9.
Kastettu
0400
988713.
713.mennessä puh. Lisäksi lähimmäisen rakkauteen kuuluu hyvin oleellisesti se, että jätämme puhtaan ilman
ja hyvän elinympäristön tulevillekin sukupolville. Herra katsoo niihin,
jotka häntä palvelevat, niihin, jotka
panevat toivonsa Herran armoon?.
Jos tämä psalmi kirjoitettaisiin meidän
päivinämme, niin ehkä hevosen voima
ja miehen juoksu korvattaisiin suihkumoottoreiden jylinällä ja teknologian
kiihtymisellä.
JOSKUS tuntuu, että mahdolliset ratkaisut maailman hätään ovat kovin
monimutkaisia ja kyseenalaisia. Jatkuvalla keinovalolla kuitenkin häiritsemme luonnon rytmiä
ja tasapainoa. Kuitenkin Raamatun alkulehdiltä asti ihminen ei ole ollut
vain passiivinen vastaanottaja, vaan Jumala antoi meille tehtävän viljellä mutta myös varjella maata. MUSIIKKITYÖ
MUSIIKKITYÖ
988 713.
Kirkkokuoro
0400
988
713.
Kirkkokuoro
0400
988
713.
Kirkkokuoro
Ti 10.9. 017 7700 421
jumpan.
Lopuksi
tarjoamme
72
v
jumpan.
Lopuksi
tarjoamme
72
v
puh. Samalla tiedostamme, että hyvinvointi ja elämän edellytykset jakautuvat
maailmassa kovin epätasaisesti. Vanha
kristillinen katumus ja pyrkimys tapojen
parantamiseen sopivat myös ympäristökysymyksiin. ?15.9.
15.9.
sallispuistoon
ruveden
Klo12.30
12.30Rauhanyhdistys.
Ry:nseurat
seuratsrksrkKlo
Ry:n
sallispuistoon
14.
?
15.9.
Yöpyminen
Uiton
kämpällä.
Yöpyminen
Uiton
kämpällä.
Klo
12.30 Ry:n seurat srktalolla.
talolla.
Yöpyminen Uiton
kämpällä.
Menomatkalla
ruokaillaan
Menomatkalla
ruokaillaan
talolla.
Perjantai30.8.
30.8.
Perjantai
Menomatkalla
ruokaillaan
Metsäkartanolla.
KävelyMetsäkartanolla. 16.7.2013
16.7.2013 Ikaalisissa
Ikaalisissa
Kaivaten
Kaivaten
Anja
Kaivaten
Anja
Anja
Eija
Eija
Eija
Mika perheineen
Mika
Mika
perheineen
Kirsi perheineen
perheineen
Kirsi
Kirsi perheineen
perheineen
Puut ja pensaat kumarsivat,
Puut
pensaat
Puut
javäistyivät
pensaat kumarsivat,
pilvetja
pilvet
väistyivät
pilvet
väistyivät
kun lempeä
matkamies
kun
lempeä
kun
lempeä
asteli
kohti matkamies
valoa
asteli kohti
kohti valoa
asteli
Viljo on siunattu 2.8.2013 Ikaalisissa
Viljoon
onläheisten
siunattu 2.8.2013
2.8.2013 Ikaalisissa
Ikaalisissa
Viljo
siunattu
saattelemana
läheisten saattelemana
saattelemana
läheisten
Aviomieheni, isämme
Aviomieheni, isämme
Aviomieheni,
Rakkaamme isämme
Kerttu Katri
Katri
Kerttu
Kerttu
Kerttu
Katri
Kinnunen
Kinnunen
Kinnunen
Kinnunen
o.s Huttunen
o.s Huttunen
o.s
Huttunen
o.s
Huttunen Kiuruvesi
s. 12.30
22.8.
harjoitukset
vanhusten
virkistyspäivä
isossa
salissa.
vanhusten
virkistyspäivä
isossa
salissa.
vanhusten
virkistyspäivä
isossa
salissa.
srk-talolla kaikille ikäihKuollut
srk-talolla
kaikille
ikäihKuollut
srk-talolla
kaikille
ikäihKuollut
misille
ja erityisesti
sinulle,
Anna
Elina Sund 89 v
misille
ja ja
erityisesti
sinulle,
Anna
Elina
Sund
89 v89 v
misille
erityisesti
sinulle,
Anna
Elina
Sund
joka tunnet itsesi yksinäiKirsti
Johanna
Remes
joka
tunnet
itsesi
yksinäiKirsti
Johanna
Remes
joka tunnet
itsesisisällään
yksinäiKirsti
seksi.
Päivä pitää
84
v Johanna Remes
seksi.
pitää
sisällään
84 84
v v
seksi.Päivä
Päivä
pitää
sisällään
hartauden,
laulua
ja
tuoliLauri
Petteri Hakonen
www.kiuruvedenseurakunta.fi
hartauden,
laulua
ja ja
tuoliPetteri
Hakonen
www.kiuruvedenseurakunta.fi
hartauden,
laulua
tuoli- Lauri
Lauri
Petteri
Hakonen
jumpan.
Lopuksi
tarjoamme
72
v
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. Kolehti
Herättäjä-Yhdistykselle.
tautuminen
26.8.
15 . klo 10 alkaen,
Ma26.8.
26.8.klo
klo13
13OmaishoiOmaishoi- www.kiuruvedenseurakunta.
DIAKONIATYÖ
Ma
fi/varhaisnuoret.
Ilmoittau- Su.Su.
Ilmoittauwww.kiuruvedenseurakunta.
klo.
jumalanpalvelus,
klo.
1111
jumalanpalvelus,
pienryhmäkoulutus
tajien
hoidettavien
tajien
jajahoidettavien
Ma
26.8.
klo 13 Omaishoi- fi/varhaisnuoret.
tuneille
yhteinen
retkipalatuneille
yhteinen
retkipalafi/varhaisnuoret.
IlmoittauEdi
Kolehmainen
Edi
Kolehmainen
Su.
klo.
11
jumalanpalvelus,
kokoontuminen
Virranrankokoontuminen
Virranrantajien ja hoidettavien
veri
5.9.klo
klo1818srk-talolla.
srk-talolla.
veri
5.9.
tuneille
yhteinen
retkipala- ja ja
Pertti
Hukkanen.
Pertti
Hukkanen.
Edi
Kolehmainen
nanRillillä.
Rillillä.KokoontumiKokoontuminan
kokoontuminen
Virranranpuh.
Lisätietoa
Maritta
puh.
veri 5.9. Herra tietää tähtien
luvun,Mhän on antanut niille kaikille
nimen. Joona
Joona
Henttu
Matias
Tikka
Klo
18 kirkkovaltuuston
kokous
monitoimisalissa.
0400
988
Henttu
Matias
Tikka
kokous monitoimisalissa.
0400
988
713.
Joona Henttu Matias Tikka
Huom!
Seurakuntakerho
kokous
monitoimisalissa.
Huom! Seurakuntakerho
Sunnuntai25.8.
25.8.
Sunnuntai
Huom! syksyn
Seurakuntakerho
aloittaa
kokoontumiSunnuntai
25.8.
Kiuruveden
aloittaa
syksyn kokoontumiKlo10
10messu,
messu,
RauhanyhKiuruveden
Klo
Rauhanyhaloittaa
syksyn
kokoontumiset
osallistumalla
vanhusten
Kiuruveden
ortodoksinen
Klo
10 messu,
Rauhanyhset
osallistumalla
vanhusten
distyksen
kirkkopyhä
(Penortodoksinen
distyksen kirkkopyhä (Penset osallistumallativanhusten
virkistyspäivään
10.9.
ortodoksinen
seurakunta
distyksen
kirkkopyhä
(Penvirkistyspäivään
ti
10.9.
tikäinen,
Teuvo
Mononen
ja
seurakunta
tikäinen, Teuvo Mononen ja
virkistyspäivään
ti 10.9.
seurakunta
Perheitten
syysvaellus
tikäinen,
Teuvo
Mononen
ja
Perheitten
syysvaellus
Lilja).Vastuuryhmänä
VastuuryhmänäKiuKiu25.8.
Liturgia
Lilja).
SuSu
25.8.
kloklo
1010
Liturgia
Perheitten Tiilikan
syysvaellus
Rautavaaran
TiilikankankanLilja).
Vastuuryhmänä
KiuRautavaaran
Su
25.8.
klo 10 Liturgia
ruveden
Rauhanyhdistys.
ruveden Rauhanyhdistys.
Rautavaaran14.
Tiilikan
kansallispuistoon
14.. 017 7700 421
keittolounaanYhteisvasYhteisvasKerttu
Katri
Kinnunen
puh. klo 18 harjoitukset
TiTi10.9.
klo
1010
. KävelyPerjantai
30.8.
Klo18.30
18.30Lauluseurat
Lauluseurat
Klo
Metsäkartanolla.
matka
linja-autoltaKävelykämpälle
matka
linja-autolta
kämpälle
Klo
18.30
Lauluseurat
Ry:llä,
Salmenkyläntie
260.
Ry:llä, Salmenkyläntie 260.
matka
linja-autolta
kämpälle
on
noin
3
km.
Ruokailuon
noin
3
km.
Ruokailuja ja
Ry:llä,
Salmenkyläntie
260.
Sunnuntai
1.9.
Sunnuntai
1.9.
on
noin
3
km.
Ruokailuja
yöpymistarvikkeet
kuljeyöpymistarvikkeet
kuljeSunnuntai
1.9.
Klo10
10messu.
messu.
Klo
Toimisto
keskiviikkona
9 - 12,
aukiauki
keskiviikkona
klo klo
9 - 12,
yöpymistarvikkeet
kuljetamme
porukalla
repuissa
tamme porukalla repuissa ja ja Toimisto
Klo19
10
messu.
19Siionin
Siioninvirsiseurat
virsiseurat
Klo
yhteysnumero:
7806
yhteysnumero:
puh.puh.
040040
584584
7806
Toimisto auki
keskiviikkona
klo 9 - 12,
tamme
porukalla
repuissa
ja
rinkoissa.
Mukaan
mahtuu
rinkoissa.
Mukaan
mahtuu
Sielunhoitopuhelin,
7673816
Sielunhoitopuhelin,
044044
7673816
Marjatta
Tikkasella
KirkKlo
19 Siionin
virsiseurat
Marjatta
Tikkasella
Kirkyhteysnumero: puh.
040 584 7806
vaeltajaa.
Hintaaikuiset
aikuiset
rinkoissa.
Mukaan
mahtuu To.
2525
vaeltajaa.
Hinta
To.
Sielunhoitopuhelin,
044 7673816
klo.
rukouspiiri
koharjuntie
Kolehti
Marjatta
Tikkasella
Kirkklo.
1212
rukouspiiri
koharjuntie
77asas3.3.Kolehti
alle1212v.Hinta
v.5 5?.?.IlmoitIlmoit- kontaktituvalla
25. Nykyään ymmärrämme vähän enemmän
matala- ja korkeapaineista ja muista
sellaisista, jopa siitäkin, että me ihmi-
set voimme saastuttamalla sotkea ja
sorkkia Luojan töitä. Kenellä on ollut parhaat lomailmat. klo. 12.30
To
22.8. ja alle26.8.
12
v.mennessä:
5mennessä:
?. 16.10.1939
Kiuruvedellä
Kiuruvedellä
k. 12.30
ToTo
22.8.
kloklo
18 18
harjoitukset
10.9.
klo
. elokuuta 2013
Keskiviikko
Keskiviikko21.
21.elokuuta
elokuuta2013
2013
Keskiviikko 21. 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
Herättäjä-Yhdistykselle.
koharjuntie
7 as 3. Saamme elää
valon lapsina, pitää huolta toinen
toisistamme ja koko tästä Jumalan
maailmasta, yhteisestä kodistamme.
Psalmissa 147 (:1,3-5, 8-11)
sanotaan:M?Hyvä on Jumalaamme
sävelin kiittää, ihanaa on virittää
ylistyslaulu!,Hän parantaa ne, joiden
mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa. Paljon on siis aihetta iloita ja kiittää. Psalmin sanoin Jumala peittää
pilvillä taivaan ja lähettää sateen. 19.07.2013 Kiuruvesi
Syvästikaivaten
kaivaten
Syvästi
Syvästi
kaivaten
Tuulaja
ja
Antti
Tuula
Antti
Syvästi
kaivaten
Tuula
ja Antti
Tiina
ja
Jussi
Tuula
ja
Antti
Tiina
ja
Jussi
Tiina ja Jussi
Anna-Liisa
jaKimmo
Kimmo
Tiina ja ja
Jussi
Anna-Liisa
ja
Anna-Liisa
Kimmo
Lauri,Eero
Eero
jaHanna
Hanna
Anna-Liisa
ja Kimmo
Lauri,
ja
Lauri, Eero ja Hanna
Erkki
Lauri, Eero ja Hanna
Erkki
Erkki
Ollipekka
Erkki
Ollipekka
Ollipekka
sukulaiset
jaystävät
ystävät
Ollipekka
sukulaisetja
ja
sukulaiset
ystävät
sukulaiset ja ystävät
Oienkelit
enkelitkuulkaa
kuulkaapyyntömme
pyyntömme tää,
tää,
Oi
Oi
enkelit
kuulkaa
pyyntömme tää,
äidille
vuoden
valmistakaa.
Oi
enkelit
kuulkaa
pyyntömme
tää,
äidille
vuoden
valmistakaa.
äidille
valmistakaa.
Päällevuoden
pehmeän
pilven, alle
alle sateenkaaren,
sateenkaaren,
äidille
vuoden
valmistakaa.
Päälle
pehmeän
pilven,
Päälle
pehmeän
pilven,
alle sateenkaaren,
hänet
uneen
hiljaa
tuudittakaa,
Päälleuneen
pehmeän
pilven,
alle sateenkaaren,
hänet
hiljaa
tuudittakaa,
hänet uneen hiljaa tuudittakaa,
vierelle
isännukkumaan.
nukkumaan.
hänet
uneen
hiljaa
tuudittakaa,
vierelle
isän
vierelle
isän
nukkumaan.
vierelle isän nukkumaan.
Siunattuläheisten
läheistenläsnäollessa.
läsnäollessa.
Siunattu
Siunattu
läheisten läsnäollessa.
Lämmin
kiitos
osanotosta.
Sydämellinen
Siunattu
läheisten
läsnäollessa.
Lämmin kiitos
kiitos osanotosta.
osanotosta.Sydämellinen
Sydämellinen
Lämmin
kiitos kotihoidon
äitimme
hyvästä hoidosta.
Lämminhenkilökunnalle
kiitos osanotosta.
Sydämellinen
kiitos kotihoidon
kotihoidon henkilökunnalle
henkilökunnalleäitimme
äitimmehyvästä
hyvästähoidosta.
hoidosta.
kiitos kotihoidon henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta.
Aviomieheni, isämme
Aviomieheni, isämme
Aviomieheni, isämme
Viljo Paavali
Viljo
Viljo Paavali
Paavali
Mäyrä
Mäyrä
Mäyrä
s. mennessä: pienryhmäkoulutus
pienryhmäkoulutus
La. Sido, Jeesus, nyt minut itseesi, suo usko ja rakkaus! Ota kaikki voimani käyttöösi, luo matkaan tarkoitus.?
(510:3)
ta. 12.03.1944 Kiuruvesi
Kiuruvesi
s.
s.k.12.03.1944
12.03.1944
04.07.2013Kiuruvesi
KYS.
k.
04.07.2013
KYS.
k.
KYS.
k. Maritta
klo
18 srk-talolla.
Ti.Ti.
klo.
18.30
27.8.
klo.
18.30
ja27.8.
Pertti
Hukkanen.
siin
tervetulleita
myös
siinovat
ovat
tervetulleita
myös Lisätietoa
nan
Rillillä.
Kokoontumi0400
981
069
ja
Hanne
puh.
0400
981
069
ja
Hanne
puh.
rukousilta
Lisätietoa
Maritta
puh.
rukousilta
Ti.
27.8.
klo.
18.30
omaishoitajat,
jotka
omaishoitajat,
jotkaeivät
eivät
siin
ovat tervetulleita
myös
0400
981
073.
Vaelluksen
0400
981
073.
Vaelluksen
Olet
tervetullut
mukaan!
Olet
tervetullut
mukaan!
0400
981
069
ja
Hanne
puh.
rukousilta
saa
omaishoidontukea.
Tersaa
omaishoidontukea.
Teromaishoitajat, jotka eivät
järjestävät
Kiuruveden
latu
järjestävät
Kiuruveden
latu
Seurakunnan
kotisivut:
0400
981
073.
Vaelluksen
Seurakunnan
kotisivut:
Olet
tervetullut
mukaan!
vetuloa
avaamaan
syyskautvetuloa
avaamaan
syyskautsaa omaishoidontukea. Syksyn tullen
on hyvä polttaa
kynttilöitä ja
laittaa tuli takkaan.
Pimeys voi olla
ihanan levollista.
Se voi kertoa siitä,
että on aika rauhoittua ja nukkua.
Jos joudumme nousemaan ylös
keskellä yötä, emme välttämättä
räväytä valoja päälle, etteivät muut
heräisi. Ter- ja seurakunta.
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
ja
seurakunta.
järjestävät
Kiuruveden latu
Seurakunnan kotisivut:
vetuloa avaamaan syyskautwww.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
ja seurakunta.
PERHEUUTISET
PERHEUUTISET
PERHEUUTISET
Anna-Liisa
Anna-Liisa
ja jaja
Anna-Liisa
Oskar
Ruotsalainen
Oskar
Ruotsalainen
Oskar
Ruotsalainen
vihitty
14.8.1953
vihitty
14.8.1953
vihitty
14.8.1953
Timanttiset
onnittelut!
Timanttiset
onnittelut!
Timanttiset
onnittelut!
Maija,
Merja ja Taina
perheineen
Maija, Merja ja Taina perheineen
Maija, Merja ja Taina perheineen
Onnea
Onnea
Onnea
Soini
Soini
Soini. Haluun seurata Jeesuksen
jalanjälkiä sopii hyvin pyrkiminen entistä pienempään hiilijalanjälkeen.
Anna-Maija Raittilan virren sanoin:
?Sinä, Jeesus vallasta riisuuduit ja
suostuit nöyryyteen. klo 10 . Tuleeko lämmin loppukesä ja millainen syksy. Hän
antaa karjalle ravinnon, hän ruokkii
korpin pojat, jotka huutavat nälissään.
Hevosen voima ei ole Herran silmissä
mitään, miehen juoksu ei hänen katsettaan käännä. 6
66
6
Keskiviikko 21
Yritys on minulle erittäin tärkeä. Kurkun palan, jos laitan käteen, niin varmasti
saan kauniin irvistyksen ja sehän
pitää joka aamu kokea, kun
hän syöttötuolissa istuu meidän kanssa aamupalalla.
Kesän olen ollut töissä tiiviisti, joitain vapaita olen
pitänyt ja nauttinut niistä täysin siemauksin oman
pikku nyytin kanssa. Lähes kaikki lauantait
tein hääkampauksia ja muita juhlakampauksia. Voisin verrata sitä kampausten tekoon, hyvä suunnittelu ja pohjatyö on
tärkeää. Ja asiakkaiden ilo on myös minun ilo.
Uuden oppimista on myös oman pihan laittaminen, suunnitteluvaihe on huippua, saa tutkia lehtiä ja nettiä tuntikausia mitä haluaisin ja kun saan vision päähän, se pitää saada toteuttaa heti mahdollisimman pian. Olen saanut imettää normaalisti kaiken aikaa ja nautin työstäni. Miten jutut oli kirjoitettu. Palautetta käydään läpi keskustellen.
Raati kokoontuu muutaman
kerran vuodessa.
Ota yhteyttä: jaana.selander@kiuruvesilehti.fi taii
puh. Ei ole vain tämä hetki, vaan katsotaan koko ajan tulevaisuuteen.
Kesä on liikkeessä aina kiirettä aikaa ja kaikista järkevin vaihtoehto oli, että teen itse töitä niin paljon kuin mahdollista, onneksi lapsen hoito järjestyi hyvin omien sukulaisten voimin ja Emilian isä oli lomalla kuukauden ajan. Vapaapäivät ovat siten erittäin arvokkaita minulle.
Äitinä en pode huonoa omaatuntoa, vaikka käynkin töissä ja on äitiysloma menossa. Äitin vauva on kasvanut hyvin, kiinteä ruoka maistuu, maku kuin maku kelpaa. Olivatko juttuvalinnat
mielestäsi onnistuneita. elokuuta 2013
7
Älä purematta niele lehteäkään, vaan
Tule Kiuruvesi-lehden
lukijaraatiin
Raadissa annat palautetta
ilmestyneistä lehdistä. Kampausten ja meikkausten kysyntä on kasvanut ja se on positiivinen asia.
Haastavia töitä tuli vastaan, vaan minä otin
ne ilolla, aina on ihana oppia uutta. Siten siitä tulee kestävä.
Nyt tässä on vielä syksy aikaa toteuttaa omia visioita. Hän
kun joka päivä oppii jotain
uutta. Keskiviikko 21. Äitinä sitä vaan säikähtää jokaista pientäkin risahdusta.
Nyt kun syksy alkaa, en enää ole kaikkia päiviä töissä.Olen Emilian kanssa kotona kaksi arkipäivää, ei ennätä vauva kasvaa huomaamatta, työpäivät kun ovat yleensä pitkiä, niin tytön kanssa ei illasta paljon aikaa jää, kun hän menee nukkumaan jo viimeistään kahdeksalta. Otetaan kauniilla valoilla ja kynttilöillä pimeä syksy vastaan.
Annette pakinoi äitiyden ja
yrittäjyyden yhdistelmästä.
Luettu.
PUOLI vuotta täyttää jo meidän pieni neiti ja ei voi muuta sanoa, niin kuin aina, että aika on mennyt nopeasti. Ja sehän on aina yhtä suuri ihmetys, katso kun
se nyt teki noin ja noin.
Ihan ei vielä käännytä
ympäri, mutta ei
siihen kauan
mene.
Matkustaminen
on tytön kanssa helppoa,
automatkat nukutaan ja yöt nukutaan hyvin, eikä
ketään ole vierastanut.Emilia kun on
ollut niin kiltti että sitten
Joka viikko
lehti tavoittaa
yli 6000
lukijaa.. 040 7059327
HETKESSÄ
k
Äitiyslomalla yrittäjänä
kun tulee pieni itku, sitä heti säikähtää, mikä sillä nyt on,vaikka se on ihan
normaalia
Omistus: Tervavene Oy (Lipposen perhe) ja Jukka Hakola.
» Metsolta biolämpökeskus Elenia Lämmölle
HYVÄ MEININKI Pajarinki kirkasti strategiaansa yrityssaneerauksessa, metalli-
pajan kaksi kivijalkaa ovat kaivosteollisuus ja energiateollisuus. Kiuruveden tehtaalla on nyt töissä parikymmentä henkilöä.
Kaupunki rakensi Pajaringille uuden hallin kesällä
2012.
Lipponen kiittelee, että Pajarinkiin on uskottu ja
nähty tärkeänä säilyttää työpaikat. Toiminnot keskitetty Kiuruvedelle.
. Tuotanto keskitettiin
kesällä Kiuruveden tehtaalle.
positiiviset, eletään yrityksessä jalat maassa, ensi talvi
voi olla vielä vaikea.
- Kaivosteollisuudessa on
lykätty uusia investointeja
ja kaivosten perustamisia,
mutta investointitarve on
siellä kasaantumassa ja realisoituu ennen pitkää, uskoo
Hakola.
PAJARINGIN toiminta on
muuttunut alihankkijasta
omien tuotteiden valmistajaksi, tosin alihankintaakin
kuuluu palettiin teräsraken-
tamisen puolella. Laitoksen polttoaineena käytetään lähiseudulta hankittavaa
puupohjaista biomassaa, kuten metsähaketta. 8
Keskiviikko 21. Mainittakoon, että yritys on toimittanut Tavivaaraan kaksi pölynhallintajärjestelmää.
- Itse asiassa Talvivaara oli niin hyvä referenssi meille, että neuvottelemme parasta aikaa toisen kaivoksen kanssa vastaavasta
toimituksesta. Lämpökeskus otetaan käyttöön alkutalvesta 2014. Yrityssaneeraukseen
Pajaringin johtivat tilausten
lykkääntymiset.
- Takana oli myös raskas kehittämisvaihe ja kun
myynti ei käynyt, jouduimme hakemaan yrityssaneeraukseen, Lipponen kertaa.
Vaikka näkymät ovat nyt
- Olemme suuntautumassa myös laajempaan teolliseen teräsrakentamiseen.
Etsimme parasta aikaa insinööritasoista rakennuspuolen osaajaa näihin kokonaisuuksiin, haussa on työntekijä, joka myy ja hallitsee
projektoinnin, Lipponen
jatkaa ja havainnollistaa,
että pölynhallintajärjestelmä vaatii ympärilleen suuret rakennelmat, jotka voivat olla 5-kerroksisen kerrostalon kokoisia komplekseja. Tosin osa pääsi pois työelämästä eläkejärjestelyjen
kautta.
- Olemme keskittäneet
toiminnot nyt Kiuruvedelle. Lämpökeskus valmistetaan MW
Biopowerin Kiuruveden
tehtaalla.
Metson avaimet käteen -toimitus sisältää
prosessilaitteet, rakennukset ja asennustyöt.
Valmistuttuaan lämpöteholtaan 10 megawatin laitos tuottaa lämpöä Turengin taajaman
kaukolämpöasiakkaille. elokuuta 2013
Yrtit matkaavat
S. Kiuruvesi on hyvä paikka, sijainti on hyvä ja uudet
tilat mahdollistavat suurienkin rakenteiden tekemisen,
Lipponen kertoo. 9
Helsinkiin
Muiniekalla ei ole
kissoja eikä koiria S. Omia erikoisosaamista vaativia tuotteita metallipajalla ovat raskaan teollisuuden ja kaivosteollisuuden käyttämät pölynhallintajärjestelmät sekä savukaasusuodattimet.
Pölynhallinnassa Pajarinki
on onnistunut rakentamaan
sellaiset kompleksit, että ne
täyttävät moninkertaisesti viranomaisten vaatimat
puhtaan ilman tasot. BioGratepolttotekniikka mahdollistaa monipuolisen
polttoainevalikoiman,
alhaisen omakäyttötehon ja erittäin joustavan
säädettävyyden,
vahvistaa lämpölaitosten myynnistä vastaava
Teemu Koskela Metsosta.
Tilaus sisältyy Metson
massa-, paperi- ja voimantuotannon vuoden
2013 toisen vuosineljänneksen saatuihin tilauksiin.. Kaivosteollisuuden rinnalla toinen tukijalka on energiateollisuus,
biovoimalaitokset ja niiden
polttoaineenvastaanottojärjestelmät, Pajarinki voi toimittaa biovoimalaitoksiin
vastaanottoasemille pölynhallinta- ja savukaasun
hiukkassuodattimet, Hakola sanoo.
METSO toimittaa biolämpökeskuksen Elenia Lämpö Oy:lle Turenkiin. 12
TALOUS
Pajarinki Oy
Mollista
duuriin
»
Metalliyritys Pajarinki Oy:ssä saatiin yrityssaneeraus päätökseen juhannuksen kieppeillä, nyt mennään
eteenpäin toivorikkain mielin, tilauksia on kiitettävästi ja Kiuruveden tehtaan miehille töitä.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
TOIMITUSJOHTAJA Pertti
Lipponen Pajarinki Oy:stä
kuvailee puolisen vuotta
kestänyttä yrityssaneerausta kipeäksi ja raskaaksi prosessiksi.
- Mutta nyt mennään
eteenpäin positiivisella
mielellä, töitä on ollut erittäin hyvin huomioon ottaen,
että taloudessa on menossa
laskusuhdanne, Lipponen
sanoo.
Yrityssaneeraukseen liittyi muun muassa Pajaringin
Pielaveden tehtaan lopettaminen juhannuksen alla tänä kesänä ja tuotannon keskittäminen Kiuruveden tehtaalle.
- Meillä oli päällekkäisiä
toimintoja Pielavedellä ja
Kiuruvedellä lähinnä maalauksessa ja pintakäsittelyssä. Pielavedellä olisi pitänyt
tehdä suurinvestointi ja lisätä henkilökuntaa, että tehdas olisi ollut toimiva. Kumppanuus vahvistaa projektien
hallintaa.
Pajaringissä aloitetaan
myös tuotteiden vientiponnistelut Pohjoismaihin.
Kaikkea edellä mainittua
taustaa vasten Lipponen uskoo, että ajanoloon ajankohtaiseksi voi tulla jopa
lisätyövoiman palkkaaminen.
Hakola painottaa, että
vaikka suhdanne on huono,
Pajaringillä ei ole nyt muuta mahdollisuutta kuin toimia, yrityssaneeraus ei tee
yrityksestä sen kilpailukykyisempää kuin ennen saneeraustakaan.
MIKÄ?
. Molemmat tehtaat kävivät vajaateholla ja se ei pidemmän
päälle liike-elämässä toimi,
varatoimitusjohtaja Jukka
Hakola kertoo.
Yrityksen tervehdyttämiseen kuului irtisanomisia, 7
henkilöä sai lähtöpassit, lähinnä toimihenkilöpuolelta. Työntekijöitä pari-
kymmentä.
. Laitoksen tuotannossa on tarvittaessa
mahdollista hyödyntää
myös turvetta.
- Elenia Lämmön lämpökeskusinvestointi on
erinomainen esimerkki
hankkeesta, jonka myötä kotimaisten polttoaineiden hyödyntämistä
lisätään energiatehokkaasti ja ympäristöystävällisesti.
Turengin
projektissa painottuu
tarve joustavalle ja hyvin säätyvälle laitosratkaisulle, joka pystyy tehokkaasti vastaamaan
lämmöntarpeeseen ympäri vuoden. Teollisuusrakentamiseen on lähdössä mukaan
yrityskumppani, jonka nimeä ei vielä kerrota. Pajarinki Oy muo-
dostui, kun Kiurumet
Oy:n nimi muutettiin
Pajaringiksi 2012 ja
vuonna 2008 perustettu Pielamet Oy fuusioitiin osaksi Pajarinkiä.
Lautan kantavuus,
pituus ja koneteho asettavat melkoiset pätevyysvaatimukset kipparille. Työtapa valmistaa yksittäinen potkuri levystä on huomattavasti nopeampi ja edullisempi kuin
monivaiheinen muottien tekeminen ja valaminen esimerkiksi messingistä, Jari Tikkanen kertoilee.
Jaana Selander
Herkkujen Suomi -tapahtumassa
Yrttejä, mehuja ja hillot maisteltavana
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
HEINÄPURON
marjatilan herkut, mehut, hillot ja
chutneyt, matkaavat ensi
torstaiksi Helsinkiin Herkkujen Suomi -tapahtumaan
Rautatientorille. Herkkuihin
voi tutustua torstaista lauantaihin.
Kiuruvedeltä ja yrityspuisto Leivosesta tapahtumassa
ovat mukana Heinäpuron lisäksi Arctic Milkin juustot,
Herba Centrian yrtit ja Kiurun Kellarin villivihannestuotteet. Rautatientorilla lanseerataan uusi lahjapakkaus.
Heinäpuron
marjatila aloitti aikanaan maatalouden liitännäiselinkeinona. Yrityksen takana ovat Kirsti ja
Martti Huovinen.
Huovisilla on vanhan meijerin tiloissa mehustuspalvelu, viime viikon torstaina urakkana oli mustaviinimarjojen mehustus asiakkaalle.
- Mehustamme omenat ja
marjat, marjojen tulee olla kypsiä ja puhtaita, omenoiden puoliraakoja, Kirsti
Huovinen kertoo.
Asiakas voi tuoda itse
omat mehupullonsa ja -as-
tiansa, Leivosesta on myös
mahdollisuus ostaa mehupulloja.
Huovisilla on myös koko
ajan suunnittelussa ja kehittelyssä omia tuotteita. Ammattitapahtuma on
erinomainen tilaisuus verkostoitua ja luoda kontakteja maakuntien pienten- ja
keskisuurten elintarvikeyritysten kanssa. Viime vuonna tapahtumassa kävi 60
000 ihmistä. Tilalla kasvaa mustaherukkaa 10 hehtaarin alueella.
Huoviset jalostavat omia
tuotteita, mutta myös osta-
vat marjoja.
- On hyvä, että täällä Leivosessa toimii myös marjojen sisäänostaja, Kirsti
Huovinen kiittelee.
TOINI Kumpulainen jaksaa olla innostunut yrteistä. Enemmän lapakulmaa ja muutenkin hydrodynaaminen muoto tuli paremmaksi kuin malliksi lähetetyssä potkurissa, Tikkanen sanoo.
Konetehoa lautassa on
125 hp. Lautta ottaa puuta noin 50 tonnia ja itse alus
painaa noin 24 tonnia, pituutta on vajaa 20 metriä
ja leveyttä 6,4 metriä.
- Asiakas sanoi laittaneensa varapotkurin potkureihin
erikoistuneeseen tehtaaseen,
että lisäisivät siihen hieman
lapakulmaa, se tuli pelkästään kiillotettuna takaisin ja
lasku oli ollut 800 euroa.
Netissä laiva-asiakas oli
törmännyt kuviin Tikkasen
potkureista ja otti sillä perusteella yhteyttä.
- Koska lietteensekoitinpotkuri oli varsin lähellä asiak-
kaan toiveita, ei muuta kuin
tuumasta toimeen.
Metallisorvaamo P. Viikon päästä
tiedän vastauksen, kun eräs
asiakas kysyi työlauttaan parempaa potkuria, koska siinä nyt oleva ei ryyditä lauttaa tarpeeksi nopeasti, yrittäjä Jari Tikkanen kertoo.
Potkuriasiakas ajaa saaresta puita maille ja siirtymät voivat olla jopa 20 kilo-
Jari
Tikkanen
valmisti
laivaan
potkurin
samalla
periaatteella
kuin
lietesekoittajaan.
metriä, pienikin nopeuden lisä olisi merkittävä etu, kun
lautan nopeus tyhjänä on 7
km/h ja täytenä 6 km/h.
- Lauttaan tuli nyt
73,5-senttinen, kolmilapainen potkuri. Vartiainen ky on tehnyt potkuriin
keskiön ja siipiaihiot on polttanut Pajarinki Oy ja loppu
on Tikkasen käsialaa.
- Ilmeisesti tämän kaltaista yksittäisen potkurin tarjoavia yrityksiä ei ole paljon tarjolla. Tapahtuma
TARKKAA PUUHAA
Martti Huovinen pullottaa
mustaviinimarjamehua asiakkaan pulloihin Leivosesa,
seuraavaksi työstetään omenamehua. Homma
lähti siitä.
Nyt koulutetut poimijat
tuovat puhtaasta luonnosta
keräämänsä kasvit vastaanottopisteisiin, joista ne toimitetaan eteenpäin ravintoloihin ja maalaistoreille salaateiksi, vihanneksiksi ja
mausteiksi Etelä-Suomeen,. Keskiviikko 21. Kesän ensimmäise
omenat odottavat käsittelyä
Leivosen kylmiössä.
?Yrttien ja marjojen parasta
aluetta on Savo,
täällä luonto on
puhtaampi kuin
eteläisessä Suomessa.?
Toini Kumpulainen
Herba Centria -hanke
kerää paikalle pitkälti toistasataa elintarvikealan pkyritystä.
HEINÄPURON Marjatila Iisalmesta on toiminut yrityspuisto Leivosessa Kiuruvedellä kuusi vuotta. Erikoista sekoittajassa on sen hyvin muotoiltu potkuri, joka muistuttaa laivan potkuria.
- Usein onkin kysytty, kulkisiko tällä laiva. Samoilla papereilla kun voisi ajaa
jo 100-henkistä matkustaja-alusta. Herkkujen
Suomi on lähiruokatapahtuma kaupan ja ruokapalveluiden ostajille sekä kenelle tahansa, joka on kiinnostunut ruuasta. elokuuta 2013
9
JAANA SELANDER
Kulkeeko laiva lietteensekoittajan potkurilla?
METALLI Tikkasen pa-
ja Niemiskylästä on valmistanut lietteensekoittimia jo parikymmentä vuotta. Entinen oli
73 senttiä. Henkilökunta kertoi, että yrttejä on vaikea
saada ja meillä oli juuri kerääjiä koulutettu. Osasto, missä Heinäpuro, Arctic Milk ja Kiurun Kellari ovat esillä, kantaa nimeä Villiyrttien Lumo.
- Sami Tallberg, ulkoministeriön ja Elo-säätiön
villiruokalähettiläs, tv-kokki, on kokkaamassa tietyin
ajoin ruokaa alueemme villikasveista näytöslavalla.
Lisäksi hankkeella on tietoiskuja ja neuvontaa villikasvien käytöstä myös tietyin väliajoin, kertoo Herba
Centria II -hankepäällikkö
Toini Kumpulainen.
Herkkujen Suomi -tapahtuma tarjoaa päivittäistavarakaupan, ravintoloiden ja
pääkaupunkiseudun julkisten ruokapalveluiden valikoimista päättäville henkilöille mahdollisuuden tutustua rauhassa tapahtuman pk-elintarvikeyritysten tuotteisiin ja tuottajiin. Hän uskoo, että yrteissä
ja luonnontuotteissa ylipäätään on tulevaisuutta varsinkin, kun maailmalta kuuluu
säännöllisin ajoin viestejä
epäpuhtaasta ruuasta.
- Yrttien ja marjojen parasta aluetta on Savo, täällä luonto on puhtaampi kuin
eteläisessä Suomessa, hehkuttaa Kumpulainen.
Kumpulainen keksi ryhtyä
luomaan bisnestä yrttien,
sienien ja marjojen ympärille nelisen vuotta sitten istuttuaan Helsingissä ravintola Juuressa.
- Siellä maisteltiin yrtejä viljelykoulutusryhmän
kanssa. Valikoimiin kuuluu mehuja, hilloja, hyytelöitä, sinappia,
siirappia omenasta ja raparperichutneyta
Vielä vuoden 1895 valtakunnallisessa asuinpaikkakartoituksessa lähimmät yksittäiset romaniperheet näyttäisivät asuneen Vaaraslahdessa, Laukkalassa sekä Iisalmessa ja Pyhäsalmessa.
Kun marraskuussa 1939 ja Moskovan rauhan jälkeen maaliskuussa 1940
luovutetun Karjalan väestö evakuoitiin muualle Suomeen, 430 000 karjalaisen joukkoon kuului noin tuhat romania, kolmannes Suomen senaikaisesta romaniväestöstä. He ovat kertoneet vastaanottonsa hyväksi siksi, että ?Porttilan Grönforsit olivat pitäjässä ennestään
tuttuja ja luotettuja?. Se
konkretisoitui asuntokysymyksen ratkaisemisessa, koulutuksessa ja romanikulttuurin kehittämisessä.
Romaninuorten ammattikoulutuksessa haettiin romaneja erityisesti koskettavaa koulutusta. Feija
Grönforsin kertoman
mukaan hän haavoittui
erittäin vaikeasti
kranaatista ja jäi kuin
ihmeen kaupalla
henkiin.
na 1968 ja neuvottelukunta pantiin uusiksi. Kun sen työntekijät vapautuivat, kotiutuneiden joukossa mainitaan olleen myös lapinlahtelaisia ja kiuruvetisiä romaneja.
S
isäasiainministeriössä toiminut
Mustalaisasiain neuvottelukunta ajautui harjoittamassaan assimilaatiopolitiikassaan umpikujaan vuon-
?
Yksi heistä oli Porttilan
Vihtori Grönfors. Feija Grönforsin kertoman mukaan hän haavoit-
Vihtori Grönfors jatkosodassa Karhumäellä vuonna
1942 tai 1943 ennen
vakavaa haavoittumistaan
kranaatinsirpaleista.
tui erittäin vaikeasti kranaatista ja jäi
kuin ihmeen kaupalla henkiin.
Vuonna 1939 säädettiin työvelvollisuuslaki, jota tiukennettiin jatkosodan puhjettua. Sillä oli suuri vaikutus ajatteluni muotoutumiseen.
T
alvi- ja jatkosotaan osallistui noin
300 romanimiestä. Metsätyömaa toimi joulukuusta 1942 uittokauden loppuun. Tällaisina mainitaan erityisesti Kiuruvesi, joka sai 33 evakkoromania, sekä Leppävirta, Lapinlahti, Vehmersalmi.
Kiuruvedeltä mainitaan suojärveläiset
Blomerukset, jotka asettuivat asumaan
Hautakylään. 10
viikosta viikkoon
Lääketiede on edistynyt
niin valtavasti, ettei terveitä
ihmisiä oikeastaan enää ole.
Kirjastosta lainattiin
vuonna 2011
177 616
kirjaa.
Aldous Huxley
ONNEA
Keskiviikko 21. Yksi leireistä oli Lappajärven ?keskitysleiri?, jonka
sisäasiainministeriö perusti yhteistyössä Pohjanmaan Puu Oy:n kanssa. Kunnioittavasti puhui myös isäni ollessamme lapsia. Blomeruksista puhutaan
edelleenkin Hautakylässä lämpimässä
ja kunnioittavassa sävyssä, vaikka puhujat edustavat jo sitä sukupolvea, joka ei perhettä henkilökohtaisesti tuntenut. Monet koulutuksessa mukana olleet perustivat
sen jälkeen oman tallin tai hakeutuivat raviurheilun pariin.
Saman vuoden kesäkuussa julkistettiin Kiuruvedellä romanikulttuuritapahtuman yhteydessä Kulttuuripoliittinen periaateohjelma. Romaniväestön
toimeentuloa kuvatessa kirjassa kerrotaan esimerkkinä Blomeruksen tyttärien
tehneen töitä karjapiikoina körttitaloissa
sekä Kiuruveden sahalla ja tiilitehtaalla,
siis raskaissa ja miehisissä töissä.
Blomerukset asuivat Kiuruvedellä liki kaksikymmentä vuotta lehmiä ja sikoja pitäen. Lakia tuettiin
vuonna 1943 erikoistyöleirilailla.
Suomeen rakennettiin työleirien verkosto, jonne joutui muiden muassa irtolaisiksi luokiteltuja ihmisiä. Yksi heistä oli Porttilan Vihtori Grönfors, tuolloin nuori mies. Sen mukaan jokainen
15?65-vuotias suomalainen oli velvollinen ottamaan vastaan viranomaisen
hänelle tarjoaman työn. Vuonna 1980 aloitettiin Porttilassa Grönforsien tilalla hevosalan ammattikurssit, joita pi-
dettiin kaikkiaan viisi. Se tavoitteet alkoivat toteutua, kun romanien oikeus romanikielen ja -kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen kirjattiin vuoden 1993 perusoikeusuudistukseen ja
vuonna 2000 uuteen perustuslakiin sekä Yleisradio aloitti pitkän painostuksen jälkeen 1990-luvulla viikoittaisen
romaniohjelman Romano mirits.
Kiuruvetisiä esiintyy Suomen romanien historiassa, heistä näkyvimpinä Suomen Mustalaisyhdistyksessä vaikuttanut Vihtori Grönfors, ?Porttilan Vihtori?, sekä Vapaan Evankeelisen Romanilähetyksen, nykyisen Elämä ja valo ry:n toiminnassa vuosia vaikuttanut
Feija Grönfors, ?Kiuruveden pappi?, sanan julistaja savon murteella.. elokuuta 2013
Nimipäiviä
Tänään keskiviikkona Soini ja Veini, torstaina Iivari ja Iivo, perjantaina Signe ja
Varma, lauantaina Perttu, sunnuntaina
Loviisa, maanantaina Ilmi, Ilma ja Ilmatar,
tiistaina Rauli.
IHMISIÄ
romanihistoria
Grönforsit raivasivat ti
Kiuruvetisjuurinen Anneli Kajanto kiinnostui Suomen
romanien historiateoksesta ja kirjoitti siitä blogiinsa.
Seuraavassa artikkelissa Kajanto käsittelee Kiuruvettä
koskettavia löytöjä.
FEIJA GRÖNFORSIN KOKOELMAT
ANNELI KAJANTO
kirjallisuusblogisti
K
iuruvedelle tuli romaniväestöä
varsin myöhään, vasta 1900-luvulla. Enin osa
heistä sijoittui pääkaupunkiseudulle omatekoisiin teltta- ja hökkelikyliin ja kaupunkigettoihin.
Siirtoväkiromaneja sijoitettiin eri
puolelle Suomea Lappia lukuun ottamatta ja sijoittamisessa etusijalla olivat ne paikkakunnat, missä oli entuudestaan romaniväestöä. Määrätietoisen lakimiehen Jacob Södermanin johdolla alkoivat puhaltaa uudet tuulet tavoitteena romanien tasa-arvo pääväestön kanssa
Erkki Matilaista koskevan esitelmän pitää
kirjailija Aarno Kellberg.
Matilainen toimi Rukajärvellä 7./KTR 18:n patterinpäällikkönä.
Seminaarin ja valokuvanäyttelyn järjestävät Iisalmen kaupunki ja Rukajärven suunnan historiayhdistys.
SEMINAARISSA ja valokuvanäyttelyssä on useiden
kiruvetisten veteraanienkin
valokuvia, Viljo Huttusen
ja Olli Kärkkäisen arkistoista.
Seminaarin jälkeen pitää
Kev. Kapteeni ja patterinpäällikkö
Matilainen oli rintamalla
taiteilija ja mestariurheilija.
Hän oli maineikkaan Matilaisen urheilevan veljessarjan nuorin. Siksi on outoa, miten vähän julkisuutta teos on saanut.
Teoksen ovat kirjoittaneet pääasiassa Helsingin yliopiston tutkijat ja
sen toimitustyöstä on vastannut Suomen ja Pohjoismaiden historian laitoksen yliopistonlehtori Panu Pulma.
Laajasta, runsaasti kuvitetusta ja vetävästi kirjoitetusta teoksesta voi lukija ammentaa uutta tietoa niin romanivähemmistömme elämästä kuin myös
oman maamme taloushistoriasta. päivänä elokuuta alkaen kello
12. Rukajärvellä toimi rehtori Tatu Malmivaara 3./RaskPsto 29 päällikkönä, hänen luonaan Aku Räty ja Joel Huttunen kävivät. Historiankirjoitustyö etenee suunnitelman mukaisesti ja sen
toivotaan olevan valmiina
syksyn 2014 juhlaan mennessä, jolloin tulee kuluneeksi 70 vuotta jatkosodan
päättymisestä.
Kev.Os 2:n historian on lupautunut kirjoittamaan sotahistorioitsija rajakapteeni
Tauno Oksanen. Maallikkosaarnaaja Aku Räty ampuu Tatu
Malmivaaran tykillä suuntaamattoman laukauksen naapurin puolelle.
vellä valokuvanäyttely vuona 2012, Runnin kylpylässä, jossa pidettiin samalla
myös aihetta käsittelevä seminaari.
Rukajärven taidetta näyttelyyn tutustui 20 000 näyttelyvierasta. Yhdistyksellä 700
veteraanihaastatelua ääninauhalla,
130 veteraanin
videokoostetta, 7000
valokuvaa, 20 000
veteraanihaastattelusivua, puhdetöitä ja
taideteoksia.
ti myös Suomen Taideakatemian koulussa 1951-77,
Taideteollinen oppilaitoksessa 1949-65 ja toimi lehtorina Opettajakorkeakoulussa 1951-53.
Erkki Matilainen esitti jo
rintamalla taiteilijoiden yhteisesiintymistä Lieksassa.
Silloin näyttely ei toteutunut. Ville sanoi:
- Mun isä oli niin tyhmä että soitti naapureille
ja kysyi ootteko nähny mun puhelinta!
Pikku-Kalle vastasi:
- Mun isä oliki niin tyhmä, että myi autonsa
ostaakseen siihen bensaa!
50 VUOTTA
Sorsastajat ?vesilinnussa?
Paavo Lappalainen tuntee Luupujärven ja Luupujärvi Paavo Lappalaisen. Valokuvanäyttely oli esillä v. Seminaarissa erämaatykistön toiminnasta luennoi sotahistorioitsija, rajakapteeni Tauno Oksanen.
Hannu Saraluoto kertoo
raskaspatteristo 29:n Pallon taistelusta. 2009 Iisalmessa Kansallisen veteraanipäivän yhteydessä.
MIKÄ?
?Rukajärven histo-
riayhdistys.
Erkki Matilainen maalaa tykkiä jatkosodassa.
. Aku Räty ja Joel Huttunen yhtämatkaa useinkin. Kalle, Jussi,
Martti ja Erkki olivat kaikki pukeneet ylleen Suomen
edustusasun maaottelussa ja
heistä kolme osallistui menestyksekkäästi olympialaisiin.
Erkki Matilainen aloitti heti jatkosodan jälkeen
opettajantyöt Lieksan yhteislyseossa (1944-45), josta hän siirtyi Helsingin Suomalaisen Normaalilyseon
kuvaamataidon vanhemmaksi lehtoriksi (19491976), Matilainen opet-
. elokuuta 2013
viikon vitsi
11
Pikku-Kalle ja Ville kilpailivat siitä, kumman
isä oli tyhmempi. Tänäkin syksynä mies oli mukana ja nauroi makeasti joka kerran, kun
sorsa sai ?Johanssonista ronttosilleen?. Veteraanipuheenvuoron käyttää tykistön veteraani Klaes Kärkkäinen Lapinlahdelta ja veteraanipuheenvuoron Rukajärven veteraani Olavi Tiittanen Juukasta.
Seminaarin yhteydessä
järjestettävän valokuvanäyttelyn Erkki Matilainen 100
vuotta esittelee Rukajärven
suunnan historiayhdityksen puheenjohtaja Tenho
Tikkanen. Os 2:n historiaitoimikunta kokouksensa. Tässä vaiheessa Lappalainen on lastannut pölkyn
päälle sorsan ja tavin, mutta ennen kuin sade oli kastellut tupakka-askin niin märäksi,
että oli lähdettävä sitä kuivattelemaan uuninranssille, virui
vahtipaikalla yhdeksän rasvaista paistia.
(Kiuruvesi N:o34-1963)
menot
Erämaatykistö Rukajärvellä -seminaari
ien
ANTERO HUTTUSEN KUVA-ARKISTO
JAANA SELANDER
Suomen romanien historia kertoo romanivähemmistön
elämästä ja maamme taloushistoriasta.
Laaja ja vetävä teos
VIIME syksynä ilmestynyt, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantama Suomen romanien historia on kansainvälisesti
edelläkävijä romaniväestön
historiassa. Historiatoimikuntaa vetää Kiuruvedeltä kotoisin oleva Ari Komulainen.
ERKKI Matilainen 100 vuotta -näyttely esittelee Rukajärven joukoissa taistelleen,
tykkipatterin päällikön (7./
KTR 18) Erkki Matilaisen
Rukajärvellä kävivät myös kotirintaman miehet vierailulla. He saivat luottomiesten aseman ja menivät vartiopuomien ohi ja ilmoittivat palatessaan, että ovat menossa kotiin ja palaavat rintamalle
myöhemmin. Kuinka paljon
olemme esimerkiksi tienneet vuosisatojen ajan voi-
Anneli Kajanto.
massa olleesta maan sisäisestä matkustuspassista tai
Kustaa Vaasan ajoilta asti halki 1600- ja 1700-lukujen vallinneesta salpietarin keittovelvoitteesta sotia käyvän valtakunnan ruutitarpeisiin?
Olen kirjoittanut kirjan aiheista useita blogijuttuja (http://annelinkirjoissa.wordpress.
com/) yleistasolla.
ERÄMAATYKISTÖ Rukajärvellä -seminaari järjetetään
Iisalmessa kulttuurikeskuksessa lauantaina 31. Ensimmäisenä aloitteen Rukajärven taidenäyttelyn järjestämisestä Iisalmeen teki taiteilija Erkki
Matilaisen poika Antti Matilainen.
Iisalmen kaupunki ja Rukajärven suunnan historiayhdistys ovat järjestäneet
Rukajärven suunnan taidetta jatkosodan ajalta vuonna
2009 sekä Marski Rukajär-
aikaansaannoksia:
Rukajärven tie nimettiin 2.7.2011 Lieksassa, tiehen sisältyy 14
opastetta Rukajärven
tien lisäksi suunnan
joukkojen rajanylityspaikoille Kuhmon
ja Lieksan välille,
Rukajärvi-keskus
avattiin 1.7.2013
Lieksassa.. Huumorimielessä Aku ja Joel
saattoivat kokeilla raskaan tykin tulivoimaa ja koemielessä ampuivat suuntaamattoman laukauksen Kiuruveden terveisinä. Yhdistyksen
arkiston valokuvia. Keskiviikko 21
Kysymykset on nostettu esille
Kiuruvesi-lehden järjestämästä kirjoituskilpailusta, jossa kirjoittettiin kirje uudelle kaupunginjohtajalle.
JAANA SELANDER
Mitä tehdä lasinsiruille
kaduilla?
- Ainakin sirut pitää saada
kerättyä pois vahinkoa aiheuttamasta. Aselupakeskus vanhoine kunnon poliiseineen takaisin Kiuruvedelle! Ei koskaan yhdistetä
mitään kaupunkeja toisiinsa
ja sotesta pois mahollisimman joutuin, kylä on kohta
kuin Venäjän laitakylä, karu
ja ei anna armoo...
Sirpa Ruotsalainen: AkiJuhani Ruotsalainen puhut
asiaa.
Marko Kumpulainen: Oon
samaa mieltä.
Minna Kettunen: Kyselepäs hänen musiikkiharrastuksistaan.
Katriina Hyvönen: Hänen
pitäisi tietysti juosta Kiuruvesi maailmankartalle
Rauno Jääskeläinen: No,
kuntaliitoskanta selville...
Juurta jaksain eriteltynä?
Raija Toivola: Sote-asiat,
esim. Puhtaanapito
kuuluu kiinteistön omistajalle ja yleisten tilojen osalta kaupungille.
Voidaanko home saada
pois kouluista?
- Home voidaan saada korjaamalla tai vanhaa purkamalla pois.
Voitaisiinko Kiuruvedelle saada enemmän urheiluliikkeitä, kalapaikkoja,
nuorisokahvila, lintutorni
ja leikkialueita?
- Mielestäni meillä on jo
paljon hyviä liikuntapaikkoja ja kalapaikkojakin löytyy.
Kuuntelen toiveita herkällä
korvalla.
Harrastatko sinä liikuntaa?
- Liikuntaa harrastan mielelläni. Lähipalvelu ovat meille tärkeitä, mukaanlukien psykologin palvelut.
Muiniekka kertoo, että on
tulossa laki yhteispalvelupisteiden perustamisesta
myös Kiuruvedelle ja siihen
tavoitellaan myös niitä valtion lähipalveluja takaisin,
jotka ikävä kyllä Kiuruvedellä ovat lakanneet.
- Sähköisillä palveluilla voidaan korvata ainakin osin lakanneita palveluja.. Vettä ja rantaa pitää olla lenkkeillessä näkyvissä.
Oletko itse kotoisin Kiuruvedeltä?
- Olen kotoisen Kiuruvedeltä ja kotipaikkani on
Honkarannan kylässä.
KIURUVESI
MAAILMANKARTALLE
Kaupunginjohtaja Jarmo
Muiniekka uskoo lähiruokaan, maatalouteen,
yrittäjyyteen ja eläinsairaalaan. ympärivuorokautinen
päivystys takaisin terveyskeskukseen (myös vkl), poliisit takaisin Kiuruveelle,
vanhusten omahoitaja-asiat
(hoitaja saa kunnon korvaukset, kun jää palkkatyöstä hoitamaan vanhempiaan
heidän kotiin), muutama sata euroo on nau...
Vuokko Niemelä: Soteasiossa vammaisten palveluja ei pidä huonontaa, vaan
kaikki lainmukaiset palvelut pitää vammaisten saada,
myös päivystys Kiuruvedelle takaisin. Työssä on paljon vastuuta ja esilläoloa.
Kaupunginjohtajan työssä,
kuten muissakin töissä, on
toki paljon kivoja hetkiä.
Mikä mielestäsi on paras
paikka Kiuruvedellä?
- Minun silmää miellyttää
Nivan silta, jokivarsi ja liikuntahallin ympäristö puistoineen. Jotenkin tuntuu, onko siinä mitään säästöä, jos kaikki tarkailua tarvitsevat potilaat pitää kuskata Iisalmeen tai Kuopioon, kun päivystävää lääkäriä ei ole.
?Viranomais- ja
terveyspalvelut,
verotusyksikkö
palveluineen.
Aselupakeskus
vanhoine kunnon poliiseineen
takaisin Kiuruvedelle! Ei koskaan
yhdistetä mitään
kaupunkeja toisiinsa ja sotesta
pois mahollisimman joutuin, kylä
on kohta kuin
Venäjän laitakylä,
karu ja ei anna
armoo...
Facebook
-kommentti
» Ja Muiniekka vastaa aikuisille
MUSIIKKIHARRASTUKSISTA Jarmo Muiniekka kertoo
sen verran, että hän soittaa
kitaraa, mutta ?tasoni taitaa
olla nuotiokitaroinnin luokkaa.
Kommenttiin Kiuruvesi maailmankartalle, Muiniekka toteaa, että sinne
mennään Kiuruveden omilla vahvuuksilla.
- Lähiruoan edelläkävijänä, vahvalla maataloudella ja toivon uutta yrittäjyyttä syntyvän esimeriksi bioenergia raaka-aineen hyödyntämisestä ja nykyisten teollisten yritysten kasvusta. Onko se vaikeaa. 12
IHMISIÄ
Keskiviikko 21. Myös eläinsairaala
tuo uusia mahdollisuuksia.
Kuntaliitoksissa Muiniekka näkee, että Kiuruvedellä on enemmän hävittävää
kuin voitettavaa.
- Kokemukset liitoksista viittaavat lähipalvelujen
karsiutumiseen. Niillä Kiuruvesi
porskuttaa eteenpäin.
» Facebookissa heitettyjä kysymyksiä ja kommentteja
PYYSIMME ihmisiä kommentoimaan, kysymään ja
laittamaan viestiä uudelle kaupunginjohtajallemme
Kiuruvesi-lehden Facebooksiuvillamme sekä päätoimittaja Jaana Selanderin Facebook-sivuilla:
Kirsti Hyvärinen: Kiuruvesi takaisin kunnaksi.
Ville Hukkanen: ekaks se,
joka keksii Kiuruvesi-lehteen vitsit, ni hoitoon het ja
mopoihin 21" eturenkaat.
kiitos
Jukka Manninen: Nuorten
psykiatriseen apuun resursseja enemmän! Psygologeja lisää!
Jarkko Kainulainen: Olisipa kiva, jos saataisiin yhdistettyä Iisalmi Kiuruveteen.
Aki-Juhani Ruotsalainen:
Itsenäisen Kiuruveden puolesta! Viranomais- ja terveyspalvelut, verotusyksik-
kö palveluineen. En kannata niitä ja valtuusto on linjannut kaupungin itsenäiseksi, mutta yhteistyöhaluiseksi.
Soteen ja viikonloppupäivystykseen Muiniekka sanoo, että se pitää säilyttää
Kiuruvedellä.
- Ei taida resurssit riittää ympärivuorokautiseen
päivystykseen. Jokaisen kuntalaisen pitää itsekin huolehtia osaltaan, ettei roskaa
ympäristöään. Lenkkeilen ja käyn
kuntosalilla.
Käytkö paljon uimassa?
- Kiuruveden uimahallissa
en ole vielä käynyt.
Onko sinulla koiria ja kissoja?
- Minulla ei ole kotieläimiä.
TIINA KILVENSALMI
Oletko käynyt monesti Hesassa. Onko kaupunginjohtajana kivaa?
- Kaupunginjohtajan työ
on vaativaa. Tai Tampereella?
- Helsingissä on tarvetta
käydä melko usein, Tampereella ei niinkään, mutta tuttu kaupunki sekin on.
Tunnetko paljon urheilijoita?
- En tunne henkilökohtaisesti ketään urheilijaa mutta urheilun harrastajia kylläkin.
Voitko käydä Rolssissa
syömässä?
- Ilman muuta voin käydä ja on hieno homma että
sekin palvelu Kiuruvedeltä
löytyy.
Miltäs tuntuu olla kaupunginjohtaja. elokuuta 2013
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
kaupunginjohtaja vastaa lapsille
Vettä ja rantaa pitää olla näkyvissä
» Jarmo Muiniekka vastaa lasten ja nuorten viime Kiuruvesi-lehdessä esittämiin kysymyksiin
Jaakko
puolestaan kuvailee itseään
JAAKKO ja Tanja menivät naimisiin lauantaina 20. Maajusseja on jo Suomessa 60-70.
Jaakko on yksi heistä.
Jaakko kertoo, että hänen elämänsä muuttui
kertaheitolla, kun ensimmäinen Maajussi-ohjelma tuli ulos, sen jälkeen
hän on saanut olla julkisuuden valokeilassa riittämiin.
- Julkisuus on kohellu minua kuitennii hyvin,
lööpeissä en oo ollu. Oon tuima tappelija ja raju rakastaja.
Tanjan on helppo siihen
yhtyä.
- Kyllä Jaakko pussaa ja
paljon!
- No oon yrittänyt hyvällä
tuulella pittee, jatkaa Jaak-
ko.
Jaakko taas viehättyi Tanjan solakkuuteen ja sulokkuuteen.
- Ja supliikkiin! Kun minä
alotan lauseen, Tanja lopettaa. Jaakko etsi parempaa puoliskoa
jo Napakympissä 1990-luvun lopulla.
TANJA mieltyi Jaakossa hänen nallekarhumaiseen olemukseen. päivänä. Jaakko tuntui tuhdilta ja turvalliselta. Tanja on syntynyt Hyvinkäällä,
mutta asunut pitkään Helsingissä.
- Mutta se oli sillon ihan
ystäväpohjalla, harvakseltaan pidettiin yhteyttä, Jaakko muistelee.
- Vuoden 2010 aikana alako sitten viestittely iskemään tulta. Siinä on pystyttävä
moneen.. Se
tarkoitti, että Maajussi löysi
vihdoin morsiamensa, mitä onkin etsitty jo parikymmentä vuotta.
Itse asiassa Tanja löytyi
niistä naisista, jotka lähettivät Jaakolle Maajussi-ohjelman tiimoilta kirjeet. Vieraita häissä oli kuutisenkymmentä.
Jaakko kertoo, että kun he menivät
kihloihin huhtikuussa 2012, se oli lupaus
avioliitosta.
- Oon sen verran
vanhanaikainen.
Jaakko tunnustaa,
ettei hän ole varsinaisesti uskovainen,
pikemminkin agnostikko, epäilijä, mutta
Jumalan siunaus liitolle antaa luvan lapsenteolle.
- Seuraavat juhlat
ovatkin sitten ristiäiset, molemmat toivo-
Jaakko Mähönen
. En halua olla
samassa lehessä kuin Johanna Tukiainen.
Maajusseja Jaakko Mähönen neuvoo olemaan
vain ?oma itsensä?.
Mähösen mielestä Maajussi-ohjelma on hyvä, sillä se tuo hyvin
esiin sen, että maajusseja on monelaisia. Ja Tanja jaksaa nauraa minun tyhmille
vitseille. Joulun alla Tanja tuli käymään ja sillä tiellä ollaan, Jaakko myhäilee.
Aluksi Tanja kävi joka viikonloppu Helsingistä Kiuruvedellä, tuli perjantaina
ja lähti sunnuntaina.
- Kyllä minä aattelin, että
on naisimmeisellä kestävät
istumalihakset, kun jaksaa
junassa istua, Jaakko tuumaa.
Elokuussa 2011 Tanja muutti pysyvästi Jaakkonsa luokse, kihloihin
mentiin aprillipäivänä 1.4.
2012.
Eikö Jaakolle sitten löytynyt Kiuruvedeltä naista?
Jaakko sanoo suoraan, etteivät Kiuruveden naiset mökin poikaa huolineet. Tanjasta savolainen vehnästely on tuntunut joskus jopa pilkalliselta. Vipinää piisaa jatkossakin, sillä suunnitelmissa on vähitellen remontoida kotia, lattia on jo laitettu, sitten korjataan keittiö ja kylpyhuonetilat.
- On suunniteltu myös navetan laittamista, jos ottas
sata lehmee lissee, Jaakko
kaavailee. Esimerkiksi se, että Tanja tunnetaan Kiuruvedellä ?Muajussi-Juakon emäntänä?, samaan tapaan kuin
puhutaan vaikkapa Puolakan Mikosta, ei Mikko Remeksestä.
- Mutta tärkeintä on, että
myö ymmärrettään toisiamme, Jaakko jatkaa.
vat.
Häiden valmistelu
piti pariskunnan kiireisenä, joskin Jaakko sanoo, että hänen osallistumisensa rajoittui etupäässä laskujen maksamiseen.
Tanjan häälahja Jaakolle oli Jamppa Kääriäinen, hän esitti
häissä Hiliman ja Onnin ja Kervisen kinkerit.
MOLEMMAT sanovat tämän
vuoden olleen kiireisen. elokuuta 2013
13
perhe ja ihmissuhteet
Maajussi-Jaakko löysi morsiamen
JAANA SELANDER
» Kahdesta tuli yksi
JAANA SELANDER
ON se Juakko nyt onnenpoeka, tuumaa Maajussi Jaakko Mähönen (44) kotonaan
Ryönänjoen Piirolassa.
- On se niin mukava katella, kun tämä liihottaa männä
pitkin huoneita kuin perhonen, ihastelee Jaakko Mähönen tuoretta vaimoaan Tanja Hyypiää (34), nykyisin
Tanja Mähöstä.
Jaakko ja Tanja menivät
naimisiin kuukausi sitten
heinäkuun 20. Jaakko Mähönen
oli mukana MTV 3:n ohjelmassa vuonna 2008, kyse oli kolmannesta tuotantokaudesta. Keskiviikko 21. Naimisiin 20.7.2013.
savolaiseksi latinoksi.
- Puhun kovvaan iäneen
pahan olon pois. Nyt lehmiä on
parikymmentä.
- Ja uus aatokin pitäs laettoo.
Tanja on tehnyt keikkahommia Virranrannassa lähihoitajana, vastikään varmistui, että hän sai vakinaisen lähihoitajan paikan Kiuruvedeltä.
» Oma itsensä pitää olla
JAAKKO MÄHÖNEN kertoo seuraavansa televisiosta Maajussille morsian -sarjaa, menossa on 8.
tuotantokausi. Mukavasti tässä on
piässy tutustummaan, joka
päivä oppii uutta.
Jaakko kertoo yhteiselon
aikana jopa kilojen tippuneen. Vihkipappina oli Mirita Häyrynen. päivänä heinäkuuta Kiuruveden
kirkossa. Kirjeissä he ilmaisivat halunsa tulla Maajussille morsiameksi. Ohjelmassa Jaakko pettyi raskaasti siihen,
että hän sai vain 7 kosiokirjettä.
Tanja ja Jaakko tapasivat
ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2008. Hän selittää syyksi säännölliset elämäntavat.
- On se hienoa, kun miestä
oottaa kotona ruoka ja puhtaat vuatteet!
Navetallakin Tanja on käy-
nyt, vaikka ei tee varsinaisesti maatilan töitä.
- Mutta työt tulloo noppeemmin tehyksi, kun on
kaksin, Jaakko kehuu.
Jaakko on ihmetellyt, miten Tanja on päässyt sisälle
savolaiseen elämänpiiriin,
hänellä kun ei ole Kiuruvedellä tuttuja. Vakka on kantesa
valinnu. Maajussille morsian
-ohjelmassa vuonna 2008,
Suomipopin aluereportteri
2012.
. Räväkkyyttäkin tuntuu
tästä löötyvän. Maanviljelijä Ryönänjoen Piirolasta, 44 vuotta.
. Ohjelma myös kertoo, kuinka
vaativa ammatti maatalous on. Oli-
sin minä suanu tänne Hymyn ja Seiskan kututtua,
mutta en välitä keltasesta
lehistöstä
Konserttisalin ovet ovat avoinna
ja yleisö voi mennä vapaasti konserttiin ja lähteä sieltä pois kun haluaa.
Kulttuuritalossa ja Väreessä kiertää trubaduuri Jukka Mulari ja Leena Risulainen opettaa lapsille pianon soittoa väreistä.
Kirjaston aulassa on esittävää taidetta. Päivittäin siellä käy satoja turisteja.
Saimme laulaa satojen turistien edessä. Unkarilaiset lauloivat suomeksi: Tein minä pillin pajupuusta..., se oli hieno kohteliaisuus meille. elokuuta 2013
KULTTUURI @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
TIINA KILVENSALMI
Marja Siponen-Nurkkala (vas.), Mari Kukkonen, Heidi
Huhtilainen ja Tove Erholtz toivottavat kaikki tervetulleeksi kulttuuritalossa ja Väreessä järjestettävään
Taiteiden iltaan.
Taiteiden ilta täyttää kulttuuritalon
TAPAHTUMA Kulttuuritoimi, kirjasto ja taidehuoltamo LennArt järjestävät yhteistyössä Taiteiden ilta -tapahtuman perjantaina 30.8.
kulttuuritalossa ja Väreessä.
Tapahtumassa pääsee nauttimaan taiteesta, musiikista ja kädentaidoista.
- Haluamme madaltaa kynnystä taiteen pariin ja kannustaa ihmisiä taiteen tekemiseen. Käsityökeskuksen pisteessä kulttuuritalossa pääsee yleisökin neulomaan oman rivinsä kaulaliinaan ja tekemään
ystävyysnauhoja.
Lapsia viihdyttävät pellepariskunta Nelli ja Niilo. Lähtiessämme Budapestista lämpö oli kivunnut
+ 41. Ihailimme kauniita siltoja ja upeita historiallisia rakennuksia opas Monikan kertoessa mitä ihmeellisempiä tarinoita historian suurista henkilöistä.
Saavuttuamme Vantaan
lentokentälle
jokainen
nuuhki Suomen viileämpää
ja kosteampaa ilmaa innoissaan. Konsertissa esiintyvät muun muassa Minka
Kaurtola, Jukka Mulari, Sarcio-yhtye solisteinaan Mika
Lappalainen ja Kati Huttunen
sekä Duo Fantastique. Runot viedään Väreeseen, jossa niistä koostetaan kirja.
Kirjastossa on illan ajan
poistuvien kirjojen myyntiä ja lainaus sekä palautus toimivat normaalisti. Sarjakuvatyöpajassa ilmoittautuneet pääsevät
sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen oppiin.
Kiurusalissa on koko illan
ajan non stop konsertti, jossa
esiintyvät paikalliset ja naa-
puri kuntienkin musiikkilahjakkuudet. 14
Keskiviikko 21. Sieltä läksimme lähes nirvanassa takaisin Budapestin hotelliin.
Lauantai oli konserttipäivä. Tapahtuma
on maksuton.
musiikki
Naislaulajat Unkarissa
» Kiuruveden Naislaulajat konsertoivat Unkarin suurimmassa kirkossa, Esztergomin Basilikassa.
KIURUVEDEN NAISLAULAJAT
TUULA ILVONEN,
Kiuruveden Naislaulajat
SATEINEN ja pimeä aamuyö saatteli meidät kohti Unkaria elokuun ensimmäisenä päivänä. Satusopes-
sa on kaikenikäisille runotyöpaja, jota vetää Leila Närhi-Murtorinne ja Jukka Mulari. Saavuttuamme
Budapestiin, meitä oli vastassa oppaamme Monika
Jakus. Ehkä seuraavalla
kerralla.
Sunnuntaina esiinnyimme
luteraanikirkon jumalanpalveluksessa. Minä haluaisin palata Unkariin ja mennä Balaton-järvelle.. Hän oli reipas, hyvää suomea puhuva ja äärettömän tietävä, sanoimme
häntä käveleväksi historian
kirjaksi.
Monikan opastuksella kävimme ensin syömässä ja
pienen levon jälkeen lähdimme kävelylle Sankareiden
aukiolle ja Vajdahunyadin
linnaan, jossa laulaa kajautimme ensimmäisen laulun,
Putron Rukouksen.
Ensimmäisenä iltana olimme niin väsyneitä, että siirsimme suosiolla Gellert
kukkulan kiipeämisen muuhun iltaan.Useimmat meistä
eivät olleet nukkuneet lainkaan edellisenä yönä ja se
tuntui sekä päässä että jaloissa.
Hyvin nukutun yön ja
maukkaan aamiaisen jälkeen suunnistimme linja-autokuskimme Kaktuksen ja oppaamme Monikan
avustuksella Linnavuorelle, tutustuimme Matiaksen
kirkkoon ja Kalastajien linnakkeeseen. Yleisö pääsee
seuraamaan kuinka Heikkisen maalaus syntyy. Valitettavasti me emme pystyneet unkarinkieliseen
lauluun. Aamulla, jälleen helteisessä säässä, suunnistimme
Esztergomiin, joka on noin
80 kilometrin päässä Budapestista, lähellä Unkarin
pohjoisrajaa. Basilikan akustiikka oli aika erikoinen, laulaessa ei tiennyt, miltä kuoron laulu kuulostaa.
nen nuori mies, joka opiskelee yliopistossa eläintieteitä.
Päivällinen
tarjoiltiin
Csardassa, jossa saimme
nauttia virtuoosimaisesta
mustalaismusiikista. Kirjaston väki tarjoaa yleisölle lettukestit kirjaston takapihalla.
Taiteiden ilta 30.8.
klo 18-21. Ihmettelimme, miten
hyvin kuitenkin jaksoimme
siinä helteessä.
Kaikista esiintymisistä jäi
hyvä mieli ja käsitys Unkarista muuttui täysin.Matka
oli meille jokaiselle mukana olleelle unohtumaton ja
hieno elämys. Kanttorina oli
Kiuruvedelläkin tutun kesäpastori Aron Bencen isä.
Viimeisenä iltana istuimme
läheisen lammen rannalla ja
lauloimme jälleen kaikki tutut ja tuntemattomatkin laulut.
Maanataina kävelimme
Margit-saarella ja risteilimme Tonavalla. Monika kertoi
historian tapahtumista erittäin mielenkiintoisesti ja värikkäästi.
Lounaan jälkeen lähdimme Pustalle, jossa saimme
kokea vankkuriajelua, minä
ratsastin ensimmäistä kertaa
elämässäni, näimme hienoa
ruoskan räpsytystä sekä uljaiden hevosten temppuja. Basilika on ra-
Esztergomin Basilika on rakennettu vuonna 1820.
kennettu vuonna 1820 ja on
Unkarin suurin ja Euroopan
kolmanneksi suurin kirkkorakennus. Pajassa pääsee tekemään sanoista runoja ja
runoista esityksiä. Taiteesta saa voimia ja iloa, muistuttavat Heidi Huhtilainen ja Tove Erholtz
kulttuuritoimesta.
Kuvataidetta ja kädentaitoja esittelevät muun muas-
sa Raili Heikkinen ja Tuovi
Kouvalainen. Basilikan
akustiikka oli erikoinen,
koska laulaessa ei tiennyt,
miltä kuoron laulu kuulostaa.
Iltapäivällä ajoimme Ta`tn
kaupunkiin, jonka kulttuuritalossa oli järjestetty saksalaisvähemmistön miesja naiskuoron konsertti yhdessä naislaulajien kanssa.
Konserttia kunnioitti läsnäolollaan myös Suomen valtion alueellinen kunniakonsuli Vida vaimoineen.
Konsertti-ilta päättyi yhteiseen illalliseen ja tietysti
lauloimme yhdessä ja erikseen lähes kaikkea mitä osasimme. Vankkuriajelulla meidän
ohjastaja oli Gabor -nimi-
KONSERTTI
Naislaulajat pitivät konsertin Unkarin suurimmassa kirkkorakennuksessa, Esztergomin Basilikassa,
jossa myös paavi on vieraillut
Mukana on kymmenen taloutta, jotka lämmittävät
taloa viikon kerrallaan. Sitä ei ymmärretä
kuinka paljon tämä vaatii talkootyötä. Myö joudutaan tekemään kaikki itse, jos halutaan olla täällä, muistuttavat
Juntunen ja Kukkonen.
Lahnasen kylän perusta on
maanviljelyssä. Lähes 300 neliöisessä rakennuksesta tulee seuralle ainoastaan lämmityskuluja, sillä Lahnasilla on
TALKOOLAISET Arvo Kokkonen (oik.), Markus Juntunen, Kyösti Lehtola, Viljo
Rytkönen, Risto Juntunen ja Raili Kukkonen olivat talkoissa Lahnasen Mäkipirtillä.
Risto Juntunen ja Viljo
Rytkönen
siivosivat
saunan edustaa.
Arvo Kokkonen saunan
teossa.
?
Mäkipirtti on kylän
keskipiste.
Raili Kukkonen ja
Risto Juntunen
oma vesiyhtymä.
Lahnasen kylässä talkoohenkeä riittää, vaikka talkoolaisia saisi olla enemmänkin.
Talvikuukausina Mäkipirttiä
lämmitetään lämmitysringin
voimin. Taloa vuokrataan moneen käyttöön.
Metsästysseurat kokoontuvat siellä ja kyläläiset pitävät juhliaan hulppeissa tiloissa. Keskiviikko 21. Saunalle oli kysyntää ja joku sitten keksi,
että tehdään se tähän rakennukseen. Maanviljelys
pitää kylän pystyssä. Talkooporukka kunnostaa Mäkipirtin pihalla olevaa vanhaa hirsirakennusta. Meillä on pieni vakioporukka, jossa riittää talkoohenkeä. Saunaprojektille on varattu aikaa
kolme vuotta. Nuoria tarvitaan, että kylä pysyy hengissä. Kylää ei ole sen jälkeen
olemassa. Valmista pitäisi olla ensi vuonna. Myös tulevaisuuden suunnitelmia pitää olla.
Grillikatos olisi tarpeen ja
minä haaveilisin tänne kylpytynnyriä, kertoo talkoolainen Risto Juntunen.
Mäkipirtti on ollut Lahnasen maa- ja kotitalousseuran omistuksessa vuodesta
1996, jolloin koulu lakkautettiin. Kului vuosia, että kylältä ei lapsen itkua kuulunut,
mutta nyt on toisin.
- Toivon pilkettä on, vaikka lapsiperheitä toivottaisiin lisääkin. Ei
tällaista löydy taajamasta,
kertoo Juntunen.
Ensi vuonna Mäkipirtillä
on luvassa Lahnasen maaja kotitalousseuran 80-vuotisjuhlat.
Lahnasen
maa- ja
kotitalousseuran
puheenjohtaja Raili
Kukkonen
kahvitauolla.. Lämmitys tapahtuu puilla, joita kerätään kyläläisten metsistä ja
saadaan lahjoituksina.
- Teettäähän tämä talkootyötä, mutta Mäkipirtillä on
iso merkitys kylälle. (017) 753 002
Palvelemme ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14
www.vaatekauppahannu.com
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Lahnanen
Uusi sauna talkoovoimin
» Lahnasen Mäkipirtillä tehdään monenlaisia talkoita kylän yhteiseksi hyväksi. Eläkeläiset ovat pelastaneet talkoovoimin remonttitoimintaa. Yksi tärkeä tapahtuma
on hirvirokka, joka kokoaa
yhteen yli sata entistä ja nykyistä kyläläistä.
- Mäkipirtti on kylän keskipiste. Mä-
kipirtin keittiössä on järjestetty erilaisia ruokakursseja. Kansalaisopistonpiirit tanssittavat ja laulattavat
sekä teettävät käsitöitä. Yksi tärkeä tulonlähde on vuosittain
järjestettävän karhuturnauksen puffetti.
Päätulonlähde on Mäkipirtin vuokratulot. Kaikki tämä ylläpitää kylää.
Myös luontoarvot ovat tärkeitä kyläläisille. Rahoitusta saunan rakentamiseen saatiin kylien investointiavustuksesta.
- Vaihtoehtona oli purkaa
rakennus. Jos ei
ois tänne tultu, ei ois tiietty, että kylällä on uusi koira, nauraa talkoolainen Arvo Kokkonen.
Rakennusta korjataan
verkkaiseen tahtiin. Rakennukseen tehdään saunaa,
jossa kelpaa saunoa ja viettää iltaa vaikka metsästysreissun päätteeksi.
- Täällä talkoissa näkee
naapureita ja kuulee verekseltään kylän uutiset. elokuuta 2013
15
UUTTA!
Syksyn
mallisto ä
myymäläss
VAPAA-AIKA
@
HANNU
VAATEKAUPPA
Asematie 9, Kiuruvesi, puh. Kahvion pitäminen eri tilaisuuksissa on myös hyvä tapa tuoda rahoja kassaan. Yksi vetää polttopuutalkoita ja toinen
vastaa juhlista, kertoo maa- ja
kotitalouseuran puheenjohtaja Raili Kukkonen.
Porukalla on tehty saunavastoja ja kerrytetty kylän
kassaa niitä myymällä. Pitkä matka keskustaan pitää kylätoimintaa virkeänä.
- Ollaan me ajateltu tähän
luontopolkuakin, koska näitä miljöitä täällä riittää. Meillä on jaettu vastuita. Yleensä kaupunki
unohtaa kylät, kun koulu lakkaa. Tällä hetkellä
kyläläiset kunnostavat Mäkipirtin vanhasta piharakennuksesta saunaa.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
LAHNASEN Mäkipirtillä ollaan täydessä työn touhussa keskiviikkoaamuna
Vieraslupa
OSMANGIN metsästysseurassa päätettiin rauhoittaa
Paaran pihapalsta ja Paaran saari. Olen aina haaveillut tämmöisestä. Uudeksi jäseneksi
valittiin Mikko Vitri. Lähden pistämään amerikkalaisille
kovasti kampoihin, mutta
heidän yhteistulokset ovat
omaa luokkaansa. Sen jälkeen Mirellalla on suunnitelmisssa
lähteä armeijaan.
- Lukion jälkeen haluan
vähän huokaista opiskeluista. Petojen
pyynti ilman vieraslupaa.
Isännän oltava mukana. Seuran koejäseniksi hyväksyttiin Pekka
Mäyrä, Esko Mykkänen ja
Tuomo Karjalainen.
ITÄRANNAN Erämiehet
pitävät metsästysajat asetusten mukaisena ja rauhoitusalueet entisellään.
Joulurauha annetaan jänikselle 23.-26.12. Ylioppilaaksi
hän valmistuu ensi vuoden
jouluna. Vieras saa tuoda koiransa mukanaan. elokuuta 2013
URHEILU @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
METSÄSTYSSEURAT
voimanosto
Kisamatkalle Teksasiin
» Voimanostaja Mirella Laukkanen (18) lähtee MM-kisoihin Teksa-
siin. Hirvimetsälle aikovat mukaan
kokoukseen.
Isonkannon Erällä talkoot
ISONKANNON ERÄ hyväksyi metsästysajat asetuksen mukaisiksi ja saaliskiintiöksi asetettiin yksi metso ja neljä teertä jäsentä kohti. Tarkkoja suunnitelmia
ei ole.
Mirella lähtee Yhdysvaltojen Teksasiin voimanoston MM-kisoihin. Päivämaksu on 6
euroa.
Seura luovuttaa alueensa kennelkerholle koirakokeita varten seuraavasti: ajokokeet 4.10. Kovimmat vastustajat tulevat
Amerikasta. Koepäivät selviävät majan ilmoitustaululta ja pöytäkirjasta.
Kokeeseen tulijat merkkaavat koealueensa, johon toivotaan häiriötöntä koeaikaa metsästäjiltä.
Hirvenmetsästyksen kokous pidetään 4.9. Metso ja kauris ovat rauhoitettuja. Jänistä saa metsästää ilman pisteytystä.
Metsäkaurista saa metsästää yhden asetuksen
mukaisen yksilön/jäsen.
Ilmoitus kaurissaaliista
tehtävä riistanhoitoyhdistykselle seitsemän vuorokauden kuluessa kaadosta.
Koppeloharjun Erä rauhoitti koppelon. Yhdet kansalliset penkkikisat hän kävi
heinäkuussa Varkaudessa,
jossa nosti oman ennäytksensä 92,5 kiloa.
Salilla Mirella käy viidesti viikossa.
- Nyt olen nostanut varusteilla ja harjoitellut kovasti.
Ennen kisoja viikko on kevyt, eikä ole ylimääräisiä
rasituksia.
Ensi vuonna Mirella siirtyy kisaamaan junioriluokkaan, joten ikäeroa sarjassa voi olla viisikin vuotta.
Mirellalla alkoi tänä syksynä abivuosi. Vieraslupa ei oikeuta kanalintujen metsästykseen. Johtokunnalla on mahdollisuus
lyhentää metsästysaikoja
tarvittaessa.
Koiran irtipito seuran
alueella tapahtuu yleisten
asetusten mukaan. 16
Keskiviikko 21. 17-tuntisen matkan jälkeen Mirella
pääsee kiertelemään ympäri Teksasia yhdessä kisahuoltaja Matti Nuutisen ja kisatoveri Henri Hakosen kanssa.
- Ei matkaa vielä oikein tajuakaan. ja 23.24.11. Jäniksen metsästysaika
on 1.9.2013-28.2.2014. Jos kunto osuu
kohdilleen, kaikki on mahdollista. Uuden jäsenen liittymismaksu 50 euroa. Kyykyssä pystyn haastamaan heidät.
Kevään EM-kisojen jälkeen Mirella on treenannut 18 viikkoa. Alueilla on sallittu petojen ja hirvien pyynti.
Koppelo ja kauris rauhoitettiin. Joulurauha on 23.12.27.12.
Jäsenmaksu on 10 euroa/jäsen. Kyyhkysen kausilupa
on 5 euroa/kausi. Vieras metsästäjä
kulkee aina isännän mukana. Metson, teeren, pyyn ja
jäniksen metsästysajat ovat
asetusten mukaiset. Hirviporukan johtajaksi valittiin Antti Tossavainen,
häneltä lisätietoja hirvijahtiasioissa.
Talkoot pidetään 31.8.,
jolloin kokoonnutaan
metsästysmajalle klo 10.
Pienriistan metsästykseltä
rauhoitetuista alueista ja
muusta syksyn toiminnasta voivat metsästysseuran
jäsenet käydä lukemassa
metsästysmajalla olevista tiedotteista.
Itäranta sallii koirakokeet
METSÄSTYSSEURAT
Hautakylä-Niemiskylässä joulurauha
Osmangilla jänis kiintiöittä
HAUTAKYLÄ-NIEMISKYLÄN
erästäjät rauhoittivat teeren ja pyyn asetuksen mukaan. Riekko
on rauhoitettu asetuksella. Jäniksellä ei ole kiintiötä. Saaliskiintiö pysyy entisellään.
Koppelo, riekko ja kauris
ovat rauhoitettuja.
Vieraslupia myönnetään
jänis- ja kyyhkymetsälle,
ei linnunmetsästyksen aikana. Teksasissa vastus on kova, mutta Mirella aikoo laittaa kampoihin tosissaan.
TIINA KILVENSALMI
LENKKIPOLULLA Teräksen Mirella Laukkanen lähtee Teksasiin voimanoston MM-kisoihin. elokuuta.
- Kisoihin minulla ei ole
tavoitteita. Koirakokeiden aikana metsästys alueella on
sallittu, kunhan ei tahallisesti häiritse koetta.. Tähtäimessä on kyykyn lajikulta ja omien ennätyksien tavoittelu.
TIINA KILVENSALMI
TERÄKSEN voimanostaja Mirella Laukkanen istuu sunnuntaina lentokoneessa määränpäänä Teksas. Riistalla
on joulurauha 22.12.-25.12.
Saaliskiintiö on 10 pistettä,
metso 6 pistettä, teeri 3 pistettä, pyy 1 piste ja jänis ilman kiintiötä.
jänikselle 5 euroa/vuorokausi
isännän seurassa. Sen jälkeen voisin mennä poliisikouluun
tai lähteä opiskelemaan urheilualaa, Mirella suunnittelee.
Koppeloharju rauhoitti koppelon
KOPPELOHARJUN ERÄ
hyväksyi
metsästysajat
asetuksen
mukaisiksi.
Metsästäjät
velvoitetaan
kuitenkin
seuraamaan
riistakeskuksen tiedotteita mahdollisista metsäkanalintujen
metsästysaikojen loppupään muutoksista.
Saaliskiintiöiksi päätettiin kolme metsäkanalintua, joista yksi saa olla metso. Metsähanhen metsästys alueella alkaa asetuksen mukaan 10.10.
Vieraan metsästäjän
käyttö sallitaan. Suomea edustaa Mirellan lisäksi yksi voimailija.
Mirella kisaa 18-vuotiaiden ja sitä nuorempien alle 84-kiloisten sarjassa. Kennelkerholle annettiin luvat ajokokeelle 4.10.
ja 23.-24.11. Me vuokrataan maasturi ja kierellään isoissa nähtävyyksissä ja kaupungeissa, ehkä
Houstonissa ja Chicagossa. Armeija on aina kiinnostanut, siellä pääsee kuntoilemaan. Vierasluvan hinta on
5 euroa/vuorokausi ja vieras metsästää aina isäntänsä kiintiöstä.
Metsästysseuran alue
päätettiin luovuttaa mahdollisen yhteislupana ta-
pahtuvan suurpetojahdin
käyttöön. Pyy ja metsäjänis ovat vapaita kiintiöistä. Mirellan kisapäivä on perjantaina 30. Seuran
jäsenen on oltava vieraan
mukana metsästyksessä ja
mahdollinen saalis vähen-
netään isännän kiintiöstä.
Vieraslupia seuran alueelle voi ostaa 10 euroa/
vuorokausi ja jäniksen
kausilupa 30 euroa/kausi. Matti Kärkkäisen mailla
ei ole metsästysoikeutta. Hirvikokeet 14.9.,
18.9., 2.10., 16.11., ja
7.12. Hirviporukka
päättää itsenäisesti metsästäjän hyväksymisen.
Vieraslupa on 5 euroa/vuorokausi, 8 euroa/2 vuorokautta ja 35 euroa/kausi. Hirviporukkaan pääsee asianmukaisilla luvilla. Subjunioreiden ja junioreiden MMkisoihin osallistuu nuoria
voimailijoita ympäri maailmaa. Kiintiö on kaksi teertä/jäsen ja pyy ilman kiintiötä. Paineita en ota.
Tähtäimessä on kyykyn la-
jikulta ja omien ennätyksien tavoittelu. Maastot myönnettiin anotuille hirvenhaukku- ja ketunajokokeille. Petoeläinmetsälle pääsee ilman vieraslupaa jäsenen mukana.
Alueella rauhoitettiin Hiekka-ahontien, Hiekka-ahon
metsäautotien, Repomäentien ja Pielavedentien välinen
alue. Metsästysmajalla on kansio, johon merkitään vierasluvat
ja maksut pankkiin.
Rauhoitusalueet säilyivät entisellään.
Kiuruveden ja Iisalmen
kennelkerhoille luovutetaan maastoja koekäyttöön linnunhaukkuun,
ajokokeeseen ja hirvenhaukkuun. Koppelo, riekko ja
metsäkauris jätetään kannan kasvattajiksi.
Vieraslupia myyvät Niilo
Ruhanen, Heikki Ruotsalainen ja Kalevi Tossavainen
Keijo Tikkanen, Sulkavanjärvi, tanskandoggi X-Foot´s Trias
Tiger, rop-pentu, kp. Keijo Tikkanen, Sulkavanjärvi, tanskandoggi X-Foot´s Trias
Tiger, rop-pen, kp., om.
Milla Kaikkonen, Kiuruvesi, tanskandoggi Euro Power Glitter jun-sert,
rop-jun, rop -->eejmv,
om. Teeriä sallitaan kolme ja metsoja yksi. Metsästys sallitaan kolmelle muulle metsäkanalinnulle.
Rauhoitetaan Kallioky-
läntien, Huttumäentien
ja Niinimäenrajan välinen alue.
Metsäkauris rauhoitetaan. Milla Kaikkonen, Kiuruvesi
11.8: jätlanninpystykorva Ariel sert, rop--> ee,
mv., om. Lupia myyvät Kalevi
Räisänen ja Pentti Laukkanen.
Kauris sallitaan per jäsen, seuran alueelta yhteensä 5 kaurista.
Seuran alueella koukkupyynti sallittu, kyyhkyyn
maanomistajan luvalla.
Joulurauha riistalle 24.25.12.
jalkapallo
Tehottomuus piinaa KiuPaa
PEKKA KATTAINEN
PEKKA KATTAINEN
KiuPan puheenjohtaja
KIUPAN joukkueet uutteroivat menneellä viikolla jälleen jalkapallon piirisarjan
parissa. KiuPa yritti pysyä mukana, mutta sekosi askelissa sen verran että
pisteet jäivät Kuopioon lukemin 5-0.
Keskiviikkona oli saman-
ikäisten poikien vuoro kohdat ToU kotoisella Kuorevirralla. Toisesta pelistä
SuPaa vastaan ei sitten juuri olekaan muuta raportoitavaa kuin että kyllä mansikka
näyttää kasvattavan.
Tulevana lauantaina KiuPan D 12 -pojat kohtaavat
Kuorevirran keinonurmella
Lieksan Hurtat, joiden bingosta tuli otettua vuonna 90
tonni. 10.8: jämtlanninpystykorva Ariel:
sert, rop. Tauolla KiuPa johtikin maalein 4-3, mutta toisella puolikkaalla peli jotenkin sekosi ja PK vyöryi 4-8
voittoon. om. Kun palloa ei
saada verkon perukoille hyvistäkään paikoista, tulee
voittamisesta vaikeaa. Tehoja löytyi ainoastaan D 13
-pojilta, jotka ylsivät viikonloppuna Jyväskylässä pelatussa Biltema-cupissa upeasti hopealle.
D 13 -tyttöjen joukkue
pelasi viikon pelinsä tällä kertaa yksittäisenä otteluna Kuopiossa sikäläistä
Pallokissoja vastaan. Yksi yhteinen piirre KiuPan otteita vaivasi,
tehottomuus. Jokainen osallistuja palkittiin
mitaleilla, ja kolme parasta sai vielä pokaalin ja lusikan.
12-vuotias Sofia Kastari voitti 2000-2001 -syntyneiden tyttöjen kuulantyönnön tuloksella 7,76.
60 metrin juoksuunkin
osallistunut Sofia ei kuitenkaan miellä yleisurheilua ykköslajikseen.
- Kyllähän tuota tulee
harrastettua, mutta ratsastus on mennyt edelle, hän
kertoi.
Vuonna 2002-2003 -syntyneiden sarjan, 60 metrin
juoksun voittoon pinkoi
10-vuotias, syyskuussa
11 vuotta täyttävä Jaakko
Kärkkäinen. Kotijoukkueen
parasta esitti managerin pallilta tolppien väliin siirtynyt
Jarmo Väisänen.
D 12 -pojat pelasivat sunnuntaina piirisarjaa Siilinjärvellä SiPSin vieraana.
Pistepussin nyörit pysyivät myös Siilissä jynkkyrissä, voitto SiPSille selkeästi 8-0.
Sunnuntaina pelattiin
myös Kuorevirran keinonurmella, vuorossa oli
F9 poikien piirisarjaturnaus.
KiuPan urakkana oli kak-
si peliä, joissa kotijoukkue
pelasi yhden aivan loistavan
puoliajan. Jänikselle ei aseteta kiintiöitä.
Johtokunnalla on mahdollisuus rajoittaa metsästystä.
Metsäkanalintuja metsästetään 10.9.-15.10.
Metso rauhoitetaan. Loppunumerot 1-3
laukoi ottelun loppuhetkillä upealla vaparilla Henri
Räty.
Samoihin 1-3 lukemiin
päättyi myös KiuPan miesjoukkueen perjantai-iltainen ottelu PAVEa vastaan.
Kenttätapahtumien perusteella pisteet olisi voinut
kyllä jakaa KiuPalle, mutta
kun jalkapallo ei ole arvostelulaji. Nivan koulua käyvä Jaakko on monipuolinen urheilija.
KOIRANÄYTTELYSSÄ, Viro, Väimela. Ilveksen metsästykseen osallistutaan, ehtona kuitenkin, että metsästyksestä ilmoitetaan
lehdissä. Kolmas
vierailijoiden osuma olikin sitten jo ihan omaa hyvyyttä. Milla Kaikkonen,
Kiuruvesi.
METSÄSTYS
Kalliokylässä
ei kiintiöitä
jänikselle
PITUUS Pankin järjestämissä kisoissa lajeina oli pituushyppy, kuulantyöntö ja
pallonheitto sekä juoksu.
- Keilausta, sählyä ja
jalkapalloa, hän luetteli.
Jaakko kertoo käyvänsä
Kiuruvedellä yleisurheilukoulua, jossa tulee kokeiltua kaikkia lajeja. Ensimmäisen ottelun avausjakso PK-37:ää
vastaan oli kyllä napakkaa
palloa. Jäniksen vieraslupa maksaa 10 euroa/vrk ja koiralupa 5 euroa/vrk. Molemmille joukkueille tarjoutui mahdollisuus maalintekoon myös
rankista, mutta tällä kertaa
ei kumpaakaan hotsittanut.
KiuPan ainokaisen iski vartin pelin jälkeen Jussi Auvisen mainiosta pystysyötöstä
nätillä sijoituksella Erkka
?Yritti pysyä mukana, mutta sekosi
askelissa.?
Pekka Kattainen
Kattainen. Koppelo rauhoitetaan. Voitto irtosi ajalla 9,53. elokuuta 2013
URHEILU @
17
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
yleisurheilu
TULOKSIA
Urheilun iloa
Jämtlanninpystykorvat
näyttelyissä
MARJA LEHTOLA
MARJA LEHTOLA
freelancer
ILMASSA oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun
Osuuspankki Poppian järjestämät Poppi-kisat käynnistyivät maanantai-iltana.
Vilinää ja vilskettä ei Kuorevirran urheilukentältä
puuttunut ja osallistujia oli
ihan tungokseen asti.
Poppi-kisoissa kilpailtiin siten, että nuorimmat
kilpailivat sarjassa 2008
-syntyneet ja nuoremmat, ja vanhimmat sarjassa 2000-2001 -syntyneet.
Lajeina oli pituus, kuula, pallonheitto sekä 40 ja
60 metrin juoksut. om. Keskiviikko 21. Kennelkerhojen
koemaastot osoitetaan
ehdolla, ettei hyväksytä
peräkkäisiä päiviä eikä
lauantaina.
Hirviporukka kokoontuu majalle sunnuntaina
8.9. Kisatilannekaan ei ole hänel-
le uusi.
- Seuran kisoissa ja koulun yleisurheilukisoissa
olen kilpaillut, hän kertoi.
Myöskään
Jaakolle
yleisurheilu ei kuitenkaan
ole tällä hetkellä se ykkö-
nen.
- Yleisurheilu on kyllä
ihan mukavaa, mutta keilaus on paras laji.
Ja hyvinhän se keilaus
on sujunutkin: ennätyssarja Jaakolla on 277 pistettä.
KALLIOKYLÄN Eräpojat
lähtee jänikseen asetusten
mukaan, joulurauha julisteaan 22.12.-29.12. Sunnuntaina onkin
sitten samaisella areenalla
vuorossa D 13 -tytärten piirisarjaturnaus.. om.
Milla Kaikkonen, Kiuruvesi, tanskandoggi Euro Power Glitter jun-sert,
rop-jun. Pyylle ei kiintiöitä. Rau-
Palloa ei saada verkon perukoille hyvistäkään paikoista, kirjoittaa Pekka Kattainen.
halahdessa naistentanssien aattona käydyssä pelissä oli isäntäjoukkueen vuoro viedä. klo 11.
Remeskylä
ei aseta
pyylle kiintiötä
REMESKYLÄN Korvenkävijät metsästää asetusten
mukaan. Suurin harppauksin kauden aikana peliään
parantanut KiuPa hallitsi kyllä kenttätapahtumia,
mutta ToU pääsi pari kertaa maalintekoon kotijoukkueen virheistä. Fasaani rauhoitetaan, ei koske
istuttajaa.
Seuran jäsen saa tuoda jänismetsälle ulkopuolisen metsästäjän ja koiran, kun metsäkanalinnun metsästys on päättynyt. Mukana on oltava jäsenen, kausilupa maksaa
25 euroa/kausi/metsästäjä
Kahvitarjoilu. klo
klo19.00
19.00The
TheLone
LoneRanger
RangerK12/9
K12/9
Pe
30.8.
klo
16-21
Taiteiden
ilta
Pe 30.8. (017)
272272
2346.
Kiireettötakkahuoneella. Vesilintujahdissa
kävi viime vuonna 93 700
metsästäjää kun riistanhoitomaksun maksaneita metsästäjiä oli 308 200. Perustetuilla kosteikoilla on monia myönteisiä vaikutuksia myös vesiensuojeluun ja virkistyskäyttöön.
Suomi on Länsi-Euroopassa merkittävin pesimäalue useille kosteikoilla pesiville vesilinnuille. klo
klo15.00
15.00Konsertti:
Konsertti:Helena
HelenaTenhunen
TenhunenjajaAnnikAnnikka
kaKonttori-Gustafsson
Konttori-Gustafsson
Pe
Pe20.9.
20.9. 045pimästi tervetuloa! p. Hankkeessa kunnostetaan ja perustetaan uusia vesilintukosteikkoja yhdessä yksityisten maanomistajien ja
yritysten kanssa tavalliseen
?arkiluontoon?.
Life-hankkeessa on tarjottu
neuvontaa, suunnitteluapua,
rahoitusta ja käytännön opastusta kosteikkotyömailla 45
mallikosteikolla, yli 200 hehtaarin alalla eri puolilla Suomea. (017)272
4224,
pe klo
8-16,
p. Tervetuloa!
myös
mehua.
Arpiainen
Tervetuloa!
Sonkajärvi
kiireellinen
ja ja
Sonkajärvi
kiireellinen
0400-273030
taitai
0400-278892
0400-273030
0400-278892 Eläkeliiton
hallituksen
kokous.
Eläkeliiton
hallituksen
kokous. 0400
TYRNINPOIMINTA alkaa
lehtisalaatti, punajuuriviiMielenterveysja
to 22.8. SRK:n
Tiistaina 27.8. Arkipyhä- ja
hieronnat,
karvan
poisto,
meiktalkkuna,
ti:
broilerimureke,
viikonloppupäivystys
kauspalvelut. 044-3803048/R.
-------------------------------------- manen
manen
p. Tervetuloa. Kun kosteikko on valmistunut, keskitytään vesilintulaskentoihin sekä kestävän
metsästyksen suunnitteluun
ja kosteikon hoitoon.
Vesilinnut ovat hyötyneet
perustetuista kosteikoista.
Kotiseutukosteikko Life:n
perustamilla kosteikoilla on
MUISTILISTA
MUISTILISTA
tavattu monia vesilintulajeja ja pesimäaikana elinympäristönsä suhteen jopa vaateliaita jouhisorsaa ja haapanaa.
Syksyllä kosteikot tarjoavat
ruokailu- ja levähdyspaikkoja muuttoon valmistautuville
vesilinnuille.
Metsästäjien tekemä talkootyö perustamillaan kosteikoilla tarjoaa uusia metsästysmahdollisuuksia. 0400
144144
514514
TYRNINPOIMINTA alkaa
lehtisalaatti, punajuuriviip. päivänä
syyskuuta
2013
punainen
salaatti,
sekamarjaitäinen
alue,alue,
p. 040 761 4400, 24h.
luomuruisleipä, pe: ohrasuuriTied. ?16.30
16.30
pepe
klo
klo8.00
8.00. klo 12. perunat, kastike, juuresgratiini,
Hallitus
puna-vihreäsalaatti, mansikkaHallitus
-------------------------------------puna-vihreäsalaatti, mansikkajogurtti
-------------------------------------Kyllönmäen
Kotileipomo/
jogurtti
Kyllönmäen
kahvila
avoinna Kotileipomo/
torstaisin ja
kahvila avoinna
torstaisin
perjantaisin
klo 9-13.
Läm- ja
perjantaisin
klo 9-13.
Lämpimästi
tervetuloa!
p. 0453430300
3430300
--------------------------------------------------------------------------Myydään
luomu-mustahetällä lehdellä tavoitat yli
Myydään
luomu-mustaherukkaa
poimittuna
tai itsepoitällälukijaa
lehdellä
tavoitat yli
6000
viikottain.
rukkaa
tai itsepoimien,
myöspoimittuna
mehua. Sorsastajien määrä on 20 vuodessa pudonnut jopa puoleen taantuvien vesilintukantojen ja
metsästysalueiden vähenemisen vuoksi. 050-5667456 tai 0500luomuruisleipä, pe: ohrasuuri- Yhteispäivystys
221147.
Yhteispäivystys
mopuuro, remeskylän kinkku,
221147.
Iisalmen
sairaala
mopuuro, remeskylän kinkku,
-------------------------------------Iisalmen sairaala
-------------------------------------- marjasose
p. Arkipyhä- ja
ykset, jalkahoidot,
käsihoidot,
tomaattisalaatti, puolukkainen
hieronnat,
karvan poisto,
meiktomaattisalaatti,
puolukkainen p.(017)
p.(017) 272 4400. klo 16-21 Taiteiden iltaVapaa
Vapaapääsy
pääsy
Su
Su1.9.
1.9. vaativa
päivystys
Iisalmen
-------------------------------------vaativa
päivystys
Iisalmen
-------------------------------------- Tiistaina 27.8. Ryönänjoen Isokivellä,
to: broilerikastike, riisi,
Mielenterveys- ja
to 22.8. yhtiökokous
päivänä syyskuuta
2013
salaatti,
sekamarjaläntinen
p. 044-3803048/R. 044-5269147/A-M.KuosIisalmen
sairaalassa
päivystys
Iisalmen
sairaalassa
-------------------------------------tai tai
p. päivystys
24h.24h.
Kiireettömissä
tilanteissa
Kiireettömissä
tilanteissa
Leipuri
torilla
torstaisin
kloklo
Leipuri
torilla
torstaisin
Röntynen.
Myös
veter.
kunt.
Röntynen.
Myös
veter.
kunt.
aluehoitajat/avustajat.
aluehoitajat/avustajat.
8 -811.
Kotileipomo
Tarja
Mar- 11. Syksyllä arviota käytetään hyväksi, kun
päätetään kuinka monta vesilintua voi enintään saada saaliiksi. Kestävän verotuksen
ansiosta metsästykselle on
paremmat edellytykset myös
tulevina vuosina.
Kosteikoilla tehtävä pien-
petopyynti, joka kohdistuu
etenkin haitallisiksi todettuihin tulokaslajeihin, minkkiin
ja supikoiraan, edistää kaikkien kosteikkolajien säilymistä. yhteispäivystyksessä.
Reinon
luona
Lypsäjänpolku
yhteispäivystyksessä.
en,en,
myös
mehua.
Arpiainen
p. (017) 272 2346
marjasose
Kasvohoidot: ihonpuhd.,
p. 050-5667456 tai 0500p. 0600 11678
alkaen
klo
17.00
golfklubilla.
kiisseli
pe:
nakit,
perunasose,
käsitellään sääntöjen määräämät kastike, maissi, perunasalaatti,
käsitellään
sääntöjen
määräämät maitokiisseli+hillo
kastike, maissi, perunasalaatti,
asiat
sekä hallituksen
esittämät
la: sianliasiat ottaminen
sekä hallituksen
esittämät hakeitto,
maitokiisseli+hillo
la: mesianliluoton
ja mahdoljuusto, kurkku,
luoton
ottaminen jaluopumimahdollisuus
osakkuudesta
hakeitto, juusto,
kurkku, melanderinpuuro
su: pannupihvit,
lisuus
osakkuudesta
luopumiseen.
Kahvitarjoilu.
Tervetuloa.
landerinpuuro
su: pannupihvit,
perunat,
kastike, juuresgratiini,
seen. mustaherukkahillo,
päihdepalvelut
juuresvati,
Pohjoisniementie 29, Kiuruvesi. Kesällä
tehtävien poikuelaskentojen
avulla arvioidaan kosteikon
vesilintutuottoa. (017)272
4224,
0400-945544.
p. 2. 040 761 4400, 24h.
Tied. ?15.45
15.45
toto
klo
klo8.00
8.00. kosm. (017) 272 2346
Ateriapalvelun ruokalista
Kasvohoidot: ihonpuhd.,
Suun terveydenhuolto
ultrascrub-puhd., microneulaus,
Ateriapalvelun ruokalista
Suun terveydenhuolto
vko 35: ma: Jauhelihakastike,
ultrascrub-puhd.,
microneulaus,
ma-pe klo 7.30timanttikuorinta. elokuuta
2013
Keskiviikko
elokuuta
2013
Keskiviikko
21.21.
elokuuta
2013
METSÄSTYS
Vesilinnut menestyvät kunnostetuilla kosteikoilla
SUOMEN kosteikkojen tilaa ovat viimeisten 30 vuoden aikana heikentäneet umpeenkasvu ja matalien vesialueiden ruovikoituminen ja
pensoittuminen. Kotileipomo Tarja Mar- hakemukset.
hakemukset.
Kiuruvesi
ma-su
klo klo
8-188-18
Kiuruvesi
ma-su
tikainen
p. Dibl. Tervetuloa!
p. p.
045-2097317
terveyskeskus
Metsäpolku
045-2097317 saunarannassa
to 22.08
kloklo
p.(017)
272272
7468,
/Anja
saunarannassa
to
22.08
p.(017)
7468,
/Anja
12:00
alkaen.
Seuraavat
kerhot
ma-pe
kloklo
8-16.
-------------------------------------12:00
alkaen.
Seuraavat
kerhot
ma-pe
8-16.
-------------------------------------ma-pe
klo klo
7.30seurakuntatalolla.
Tervetuloa!
Metsämörrikoulu
5-7-vuotiVieremä
ma-pe
7.30seurakuntatalolla.
Tervetuloa! Vieremä
Metsämörrikoulu
5-7-vuoti(017)
272272
8471
ja ja
Koulujen
ruokalista
vkovko
35:35: 15.30,p.
aille
lapsille
alkaa
21.9.
klo
11
15.30,p.
(017)
8471
Koulujen
ruokalista
aille lapsille alkaa 21.9. (017)
Kuopiossa,
ajanvaraus klo 8-9
Kallio
vast.otto
Apteekintie
4,
p.
punakaali-mustaherukkasa186 611
040-5100248
punakaali-mustaherukkasap.
(017)
186
611
040-5100248
Eläinlääkäripäivystys
laatti, mansikkakiisseli, ke:
-------------------------------------Eläinlääkäripäivystys
laatti, mansikkakiisseli,
ke:
-------------------------------------p.
(017)
272
2600
lihakeitto,
juusto,
suolakurkku,
KOKOUSKUTSU St.
272ja2600
lihakeitto,
juusto, suolakurkku,
KOKOUSKUTSU
St.
klop.16(017)
jälkeen
viikonlopmustaher.
vispipuuro
to: kirjoLake
Golf Oy:n varsinainen
klo 16 jälkeen ja viikonlopmustaher.harlekiinivihannes,
vispipuuro to: kirjo- puisin
Lake Golf pidetään
Oy:n varsinainen
lohikiusaus,
yhtiökokous
torstaina
puisinalue, p. ?15.00
15.00
PL
PL28,
28,74701
74701Kiuruvesi
Kiuruvesi
p.017-272
p.017-272900
900. 18
18
18
Keskiviikko
21. Kestovärjävko 35: ma: Jauhelihakastike, Ajanvaraus
Ajanvaraus ma-pe klo 7.30perunat,
kukka-parsa,
Jäävuoritimanttikuorinta.
Kestovärjä15.30
ykset, jalkahoidot, käsihoidot,
perunat,
kukka-parsa,
Jäävuori15.30272 4400. ?fax
fax017-272
017-2729099
9099
www.kiuruvesi.fi
www.kiuruvesi.fi
KIURUVEDEN
KIURUVEDENKULTTUURIKULTTUURITOIMEN
TAPAHTUMIA
TOIMEN TAPAHTUMIA
Su
Su25.8.
25.8. SRK:n sairaalan
yhteispäivystyksessä
Vielä
leluja,
kirjoja,
jalkapallosairaalan
yhteispäivystyksessä
Vielä
leluja,
kirjoja,
jalkapallo- takkahuoneella. klo 17.00 Kekkonen -häntulee,
tulee,K12/9
K12/9
Su
Su25.8.
25.8. 044-5269147/A-M.Kuos0400-945544.
p. klo 11
(017)
272
8472,
muuna
aikana
ma:ma:
jauheliha-kasviskeitto,
luoJänteen
hallin
maastossa.
(017) 272 8472, muuna aikana
jauheliha-kasviskeitto, luoJänteen hallin maastossa.
Iisalmen
sairaalan
yhteispäimuruisleipä,
juusto,
kasvispala,
Lisätietoja
ja ja
ilm.
Väreessä
Iisalmen
sairaalan
yhteispäimuruisleipä,
juusto,
kasvispala, vystyksessä.
Lisätietoja
ilm.
Väreessä
29.8.
klo
18.00
tai
Riitta
Hiltuti:
kinkkukiusaus,
punajuurivystyksessä.
29.8. p.
050-526
9596.
tikainen
050-526
9596.
Eläkeliiton
karaoke-kerho
Eläkeliiton
karaoke-kerho
p.(017)
272
9482,
muuna
p.(017)
272
9482,
muuna
Luomumustaherukkaa
myyLuomumustaherukkaa myyto 22.8.
klo:klo:
17.30
Ainon
ja ja
to 22.8.
17.30
Ainon
aikana
Iisalmen
sairaalan
aikana
Iisalmen
sairaalan
dään
poimittuna
taitai
itsepoimidään
poimittuna
itsepoimi- Reinon
luona
Lypsäjänpolku
2. klo 12. Tervetuloa!
ja,ja,
autoja,
pikkuautoja
ja
Akuja
p.
(017)
2346.
Kiireettöautoja, pikkuautoja ja Akuja Kiuruveden invalidit ry
missä
tilanteissa
Sonkajärven
Kiuruveden invalidit ry
yms.
Hae
loput
ilmaiseksi.
missä
tilanteissa
Sonkajärven
yms.
Hae
loput
ilmaiseksi.
Kesän
viimeinen
kerho
terveyskeskus
Kesän
viimeinen
kerho
Metsäpolku
10.10.
p. p.
050-3390153
omenasalaatti,
ke:ke:
kalamureLasten
ja nuorten
palvelut
nen
050-3390153
omenasalaatti,
kalamurema,ma,
ke, ke,
pe klo
9-10
-------------------------------------ke,
perunat,
nokkoskastike,
pe klo 9-10
-------------------------------------ke,
perunat,
nokkoskastike,
p. 0600 11677
lohikiusaus,
harlekiinivihannes,
pidetään
torstaina punainen
läntinen
5. Ryönänjoen Isokivellä, pale,
pale, to: broilerikastike, riisi,
päihdepalvelut
Pohjoisniementie 29, Kiuruvesi. 0600
11678
alkaen
klo 17.00
golfklubilla.
kiisseli pe: nakit, perunasose,
itäinen alue, p. klo 18.00 tai Riitta Hiltuti: kinkkukiusaus, punajuuriLasten
ja nuorten
palvelut
nen
p. klo
klo19.00
19.00Edu
EduKettunen
Kettunen
Vaihtuvat
Vaihtuvatnäyttelyt:
näyttelyt:
Alakerta:
Alakerta:Elokuu:
Elokuu:Vielä
Vielävirtaa
virtaa-Raili
-RailiHeikkisen
Heikkisenmaalamaalauksia
ja
Tuovi
Kouvalaisen
keramiikkaa
uksia ja Tuovi Kouvalaisen keramiikkaa
Ylälämpiö: 1.10.-31.12.2013 Kuuluisat kiuruvetiset ?
Ylälämpiö: 1.10.-31.12.2013 Kuuluisat kiuruvetiset ?
näyttely
näyttely
YHTYLÄN
YHTYLÄNPÄIVÄKOTI
PÄIVÄKOTI
MYYTÄVÄNÄ
MYYTÄVÄNÄ
Kiuruveden kaupunki pyytää ostotarjouksia Yhtylän
Kiuruveden kaupunki pyytää ostotarjouksia Yhtylän
päiväkodista.
päiväkodista.
Osoite: Paavo Tikkasentie 6, 74700 Kiuruvesi.
Osoite: Paavo Tikkasentie 6, 74700 Kiuruvesi.
Tarjoukset on toimitettava 30.8.2013 klo 12.00 menTarjoukset on toimitettava 30.8.2013 klo 12.00 mennessä Kiuruveden kaupunki / Tekninen lautakunta PL28,
nessä Kiuruveden kaupunki / Tekninen lautakunta PL28,
74701 Kiuruvesi tai tarjoukset(at)kiuruvesi.fi
74701 Kiuruvesi
tai tarjoukset(at)kiuruvesi.fi
Lisätietoja;
www.kiuruvesi.fi.
Uutiset ?Yhtylän Päiväkoti
Lisätietoja;
www.kiuruvesi.fi.
Uutiset ?Yhtylän Päiväkoti
Myynnissä?.
Myynnissä?.
Esitteet, teippaukset, tulosteet ym
Esitteet, teippaukset, tulosteet ym
Kysy lisää 0400-685968
Kysy lisää 0400-685968
na 2010 käynnistyneellä Kotiseutukosteikko Life+ -hankkeella. Eija
talkkuna, kastike,
ti: broilerimureke,
viikonloppupäivystys
kauspalvelut.
Dibl.
kosm.
Eija
perunasose,
He-ma-po,
Kuopiossa,
ajanvaraus klo 8-9
Kallio vast.otto Apteekintie 4, p.
perunasose, kastike, He-ma-po, p. 0600
11677
5. Jouhisorsa, telkkä, haapana, tavi ja metsähanhi ovat lajeja, joista Suomessa pesii yli
puolet koko Euroopan kannasta.Tärkeimmän riistavesilintumme, heinäsorsan,
kanta on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan vakaa.
PÄIVYSTYKSET
PÄIVYSTYKSET
SOTE
Ylä-Savon
SOTE
puolisot,
lesket:
Sotainvalidit,
puolisot,
lesket: Ylä-Savon
Mykyrokkaa
torstaisin
kloklo
10-10- Sotainvalidit,
Mykyrokkaa
torstaisin
kuntayhtymässä
neuvontapalv.
vast.otto
Vetrean
neuvontapalv.
vast.otto kuntayhtymässä
1515
lounaalla
ja ja
mukaan,
sekä
lounaalla
mukaan,
sekä Vetrean
112112
Hätänumero/ambulanssi
(Lähteentie
19)19)
ke ke Hätänumero/ambulanssi
tuoreet
kotimunkit
ja ja
ruisleipää
toimistolla
(Lähteentie
tuoreet
kotimunkit
ruisleipää toimistolla
kiireellinen
hoito
ma-maIisalmi
kiireellinen
hoito
28.8.
kloklo
9-10.
Sovi
kotikäynti
Gasthaus
Palopaikasta
puh.
28.8.
9-10.
Sovi
kotikäynti Iisalmi
Gasthaus
Palopaikasta
puh.
pe klo
8-16,
p. p. Kosteikoilla pesivien vesilintujen tilasta huolestuneet metsästäjät
ja maanomistajat ovat ryhtyneet vastatoimiin ja rakentaneet Suomeen jo 2 000 vesilintukosteikkoa.
Suomen riistakeskus tukee
kosteikkoaktiivisuutta vuon-
HANNU HUTTU
SORSASTUS
alkoi eilen
tiistaina.
RIVI-ILMOITUS
RIVI-ILMOITUS
Kaupunki
Kaupunkitiedottaa
tiedottaa
KAUPUNGINTALO
KAUPUNGINTALO
on
onavoinna
avoinnaseuraavasti:
seuraavasti:
ma
ma??kekeklo
klo8.00
8.00. Arpiainen,
6000 lukijaa viikottain.
mien, myös
mehua.
Arpiainen,
p.0400-273
030,
0400-278
892
-------------------------------------p.0400-273 030, 0400-278 892
--------------------------------------
Paikalliset
Puheenaiheet ja
Ilmoittaja,
Ilmoittaja,
torimyyjän
tarjoukset
Virkistä
itseäsi, kokeile
jotain tuoretta.. mustaherukkahillo, juuresvati, p. klo
klo15.00
15.00Elokuva:
Elokuva:Itse
Itseilkimys
ilkimys-2,-2,K7/5
K7/5
Su
25.8.
klo
17.00
Kekkonen
-hän
Su 25.8
0400-220 909
Kirkkokatu 2
Parturi-Kampaamo
Kauneus- ja jalkahoitola
p. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. (017) 753 737
www.kastari.fi
Jennica
p. 010 420 1333, 0400-378 620
PÄIVI
Torikatu 6, p. 017-754 570
Avoinna ma-pe 8.30-17.00
. 353
3220
Asematie
Asematie11,
11,II krs.
II krs.
Apteekin yläkerta
Apteekin yläkerta
Sovittaessa myös iltaisin.
VT@timomartikainen.fi
www.timomartikainen.fi
puh. Myydään seulottua
peltomultaa
. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. Lavettikuljetukset
. Mykyrokka torstaisin
Puh. Pitopalvelua . 045 124 4130
Nivankatu 3, Kiuruvesi
HIERONTAPALVELU
www.palopaikka.com
Teollisuustie 7
0400 945 544
Skootterit, sahat, mopot pyörät,
ruohonleikkurit ym. 045-1409 222
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
Painokevennetty
kävely
p. 040 507 4458
www.annelihakala.fi
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. 050-543 1253
Osana kierrätystä.
Pankki-, vakuutus-, laki- ja tilipalvelut
Erkki Kastari Ky
Puh. Keskiviikko 21. 040 752 4422
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
Kiurukatu 3
Muut
020 7911 200
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä
verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min,
matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh +
0,1717 ?/min.
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo Manninen 050 539 8991
Maria Mikkonen 040 770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
Kiuruveden Keilahalli
Asematie 12
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
050-353
3220
050 . 0500-619 674
p.0500-273 374
Karhuntie 8, KIURUVESI
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
p.017-818181
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
Koulutettu hieroja
SIRPA RYTKÖNEN
p. 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
Lääkäripalvelut
Kotipalvelut
Hammaslääkäriasema
KULMAPAIKKA
Puh. (017) 754 879
Mela & Meisseli Oy
Kuntohoitaja Soili Marin
Palokatu 9, p. (017)754 665
ALANSA AMMATTILAISET:
Fysioterapeutit:
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
Asematie 5
Lämpimästi
tervetuloa!
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
p.017-752 259
atu 1
Kiuruk
Kiurukatu 3, p. +varaosat
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
p.0500-979 479
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. 0400 654 758
Niemistenkatu 8
ParturiKampaamo
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
p. elokuuta 2013
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
8.30-17.00
Avoinna: ma-pe
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
19
19
Hyvinvointi
Korjaus / Huolto
Hautaus- / pitopalvelut
Kiurukatu 3, p. 050-514 0067
5647
044-765 4771. Aamiaismajoitus ?
SF-Caravanalue . huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Soilin Hieronta
Linja-autoasema
Puh
?ihoryppyjen
pistoshoito
Koneurakointi
Koneurakointi
Koneurakointi
A.TikkanenOy
Oy
A.Tikkanen
A.Tikkanen
Oy
?kallio/soramurskeet
kallio/soramurskeet
??kallio/soramurskeet
?sepelit
sepelit
??sepelit
?seulotut
seulotutmullat
mullat
??seulotut
mullat
?kaivinkonetyöt
kaivinkonetyöt
??kaivinkonetyöt
?lavettikuljetukset
lavettikuljetukset
??lavettikuljetukset
?louhinta
louhinta
??louhinta
Puh.0400
0400274 021
274 021
Puh.
Puh.
0400
274 021
Puu-ja
japarkettilatparkettilatPuuPuuja
parkettilattioidenhionta
hiontajaja
ja
tioiden
tioiden
hionta
lakkaustyöt
lakkaustyöt
lakkaustyöt
30v. ?yleiset
asiat,
myös
todistukset
jajaja
lausunnot
ruiskutuslausunnot
?suonikohjujen
suonikohjujen
ruiskutuslausunnot
. 20
20
20
20
Keskiviikko 21. ultraäänitutkimukset
(myös
sydän)
nivelvaivojen
set
(myös
sydän)
. nivelvaivojen
tutkiminen
jahoito
hoito
nenänielun
tutkiminen
. ??
KLO
19.00
KLO
19.00
KLO
19.00
THE
LONE
RANGERS
THE
LONE
RANGERS
THE
LONE
RANGERS
K12/9
Lip.
K12/9
Lip.
K12/9
Lip.
8 8?8 ??
www.moviecompanyalatalo.fi
www.moviecompanyalatalo.fi
www.moviecompanyalatalo.fi
p.0400570482
p.0400570482
p.0400570482
Haapakumpulaisten
Haapakumpulaisten
Haapakumpulaisten
lauluilta
lauluilta
lauluilta
Timo
Piipolla
Timo
Piipolla
Timo
Piipolla
pe
23.8.
klo
18.
pe
23.8.
klo
18.
pe
23.8.
klo
18.
Tervetuloa!
Tervetuloa!
Tervetuloa!
järj.
kylätoimikunta
järj.
kylätoimikunta
järj.
kylätoimikunta
LIPUT
LIPUT
5. 050
5439
Kivikylän
kotipalvaamo
Lappi p. 044 266 2442
22.8.torilla
torilla
22.8.
22.8.
torilla
Koreja
luonnonmateriaaleista
Koreja
ja ja
luonnonmateriaaleista
Koreja
ja luonnonmateriaaleista
valmistettuja
harjoja.
valmistettuja
harjoja.
valmistettuja
harjoja.
Osa
harjoista
kuurosokeiden
Osa
harjoista
kuurosokeiden
Osa harjoista
kuurosokeiden
läpi
sitomia.
läpi
sitomia.
läpi
sitomia.
klo
8 eteenpäin
klo
8
eteenpäin
klo 8 eteenpäin
Mattokauppias
Mattokauppias
Mattokauppias
torstaina
torstainatorilla
torilla
Kiuruvesi-lehteä
voi lukea
myös tietokoneelta
missä ja milloin vain
Tilaa lehti digitaalisena
www.kiuruvesilehti.fi
24.8.
LaLa
24.8.
torstaina torilla
Remes
Remes
Remes
TORSTAINA
TORSTAINA
TORSTAINA
TORILLA
klo
TORILLA
klo9-13
9-13
TORILLA
klo
9-13
tuoretta
muikkua
ym.
tuoretta
muikkua
ym.
järvikalaa,myös
fileenä,
järvikalaa,myös
fileenä,
tuoretta muikkua
ym.
sekä
lämmintä
savukalaa
sekä
lämmintä
savukalaa
järvikalaa,myös
fileenä,
jasekä
lämpimiä
kalakukkoja.
ja
lämpimiä
kalakukkoja.
lämmintä
savukalaa
ja
lämpimiä
kalakukkoja.
Kalapiste,
Varpaisjärvi
Kalapiste,
Varpaisjärvi
Kalapiste, Varpaisjärvi
Marja-autotulee!
tulee!
Marja-auto
Marja-auto
tulee!
22.8.
Kiuruvesi
8-11.
to to
22.8.
Kiuruvesi
8-11.
to 22.8.
Kiuruvesi
8-11.
Lapin
lakkaa,
vadelmaa,
Lapin
lakkaa,
vadelmaa,
Lapin lakkaa, vadelmaa,
kanttarelleja,suola-sientä,
kanttarelleja,suola-sientä,
kanttarelleja,suola-sientä,
puhdasta
puolukkaa,
puhdasta
puolukkaa,
puhdasta
puolukkaa,
Tervetuloa!
Tervetuloa!
Tervetuloa!
maankuulua
vanhanajan
maankuulua
vanhanajan
maankuulua
vanhanajan
SAVUSAUNASAVUSAUNA-
SAVUSAUNAPALVIA
PALVIA
Perinteiset
makkarat
ja ja
Perinteiset
makkarat
PALVIA
maalaishyytelöt
maalaishyytelöt
Perinteiset
makkarat ja
maalaishyytelöt
TOTO
22.8.
kloklo
9?12
TORILLA
22.8.
9?12
TORILLA
Kivikylän
kotipalvaamo
Kivikylän
kotipalvaamo
TO
22.8. 045-1600
Ostetaan
Ostetaan
Ostetaan
REHUVILJAA
REHUVILJAA
REHUVILJAA
pystyyn
pystyyn
pystyyn
050-5780987
0987
p.p.050-578
050-578
0987
p.
OSTETAAN
OSTETAAN
OSTETAAN
kaikenlaistametallimetallikaikenlaista
metallikaikenlaista
romua,romuautot
romuautotym.
ym.
romua,
romuautot
ym.
romua,
Nopea
nouto!
Kirjoitamme
Nopea
nouto!
Kirjoitamme
Nopea
nouto!
Kirjoitamme
romutustodistukset!
romutustodistukset!
romutustodistukset!
ROMULUX
ROMULUX
ROMULUX
Kiuruvedellä
Kiuruvedellä
Kiuruvedellä
044588
5885867
5867
P.
P.P.044
044
588
5867
Teollisuustie
KIURUVESI
Teollisuustie
4,4,
KIURUVESI
Teollisuustie
4,
KIURUVESI
P.
(017)
816
655
050
414
2880
(017)
816
655
taitai
050
414
2880
P.P.(017)
816
655
tai
050
414
2880
Avoinna
arkisin
- 17
Avoinna
arkisin
17
Avoinna
arkisin
88 --817
www.turvallisetrenkaat.fi
www.turvallisetrenkaat.fi
www.turvallisetrenkaat.fi
Yli20
20toimijan
toimijanpalvelut
palvelutyrityksellesi
yrityksellesi
Yli
20
toimijan
Yli
yhdenkontaktin
kontaktinkautta:
kautta:
yhden
yhden
Neuvontaa-- rahoitusta
-rahoitusta
rahoitusta
Neuvontaa
Neuvontaa
-koulutusta
koulutusta-- kehittämistä
-kehittämistä
kehittämistä
--koulutusta
Älämieti
mietiyksin,
yksin,
Älä
otayhteyttä!
yhteyttä!
ota
ota
yhteyttä!
www.ylasavonkehitys.fi/yrityspalvelut
www.ylasavonkehitys.fi/yrityspalvelut
www.ylasavonkehitys.fi/yrityspalvelut
puh.
0400
102
201
puh.
0400
102
201
puh.
0400
102
201
yrityspalvelut@yla-savo.fi
yrityspalvelut@yla-savo.fi
yrityspalvelut@yla-savo.fi
Ylä-Savo
Ylä-Savo
Ylä-Savo
maatila-ja
jarakennustyöt
rakennustyöt
maatilaja
rakennustyöt
-- -maatilatraktoriurakointi
traktoriurakointi
- traktoriurakointi
mökkitalkkarityöt
mökkitalkkarityöt
-- -mökkitalkkarityöt
p.0500-373813
813
p.0500-373
813
p.0500-373
www.tmikarinousiainen.fi
www.tmikarinousiainen.fi
www.tmikarinousiainen.fi
VUOKRATAAN
VUOKRATAAN
VUOKRATAAN
telakaivuria
888tn
tntntelakaivuria
telakaivuria
kuljettajalla
taiilman,
ilman,
kuljettajalla
kuljettajallatai
tai
ilman,
esim.
talojen
salaojat
ym.
esim.
talojen
salaojat
esim. peräpukamahoidot
. ummetusjajaja
suolistosairauksien,
myös
yliherkkyys
suolistosairauksien,
myös
yliherkkyys
suolistosairauksien,
myös
yliherkkyys
tutkiminen
jahoito
hoito
ultraäänitutkimuktutkiminen
. ?suonikohjujen
ruiskutusjajaja
leikkaushoidot,
myös
tähystys
leikkaushoidot,
myös
tähystys
leikkaushoidot,
myös
tähystys
. 0400 171 096)
Leo
LeoOjaluoto
Ojaluoto
Leo
Ojaluoto
P.P.050
349
050
3499393
9393
P. nenänielun
jajaja
kurkun
tähystykset
(taipuisa
tähystin)
kurkun
tähystykset
(taipuisa
tähystin)
kurkun
tähystykset
(taipuisa
tähystin)
?ihoryppyjen
ihoryppyjen
pistoshoito
pistoshoito
. 044 5944415
Myytävänä
Myytävänä
Myytävänä
Kärsämänjärvenyhteismetsän
yhteismetsänosakaskunnalla
osakaskunnallaononmyytävänä
myytävänä
Kärsämänjärven
ELOKUVAT
ELOKUVAT
ELOKUVAT
ESKO
HARJU
ESKO
HARJU
ESKO
HARJU
Kiuruveden Fysik.hoitolaitos,
TeroRäty
Räty
Tero
Tero
Räty
0400-- 273
-273
273609
609
0400
0400
609
Kiuruvedenkaupungin
kaupunginnuorten
nuortentyöpaja
työpaja
Kiuruveden
Kiuruveden
kaupungin
nuorten
työpaja
myykäytöstä
käytöstä
poistettuja
laitteita:
myy
poistettuja
laitteita:
myy käytöstä poistettuja laitteita:
SICAR-tarkistuspyörösaha
tarkistuspyörösaha
SICARtarkistuspyörösaha
SICARSCMoikotasohöylä
SCMoikotasohöylä
SCM- oikotasohöylä
Kirurgi,
vatsaelinkirurgi,
Kirurgi,
vatsaelinkirurgi,
Kirurgi,
vatsaelinkirurgi,
ortopedi
ortopedi
ortopedi
Annetaan
Annetaan
Annetaan
vuokralle
vuokralle
vuokralle
kerrostalo
kaksio
m²,
kerrostalo
kaksio
5757
m²,
kerrostalo
kaksio
57 m²,
toinen
kerros.
Asematie
24.
toinen
kerros.
Asematie
24.
toinenp.kerros.
Asematie 24.
p.
040-5139896
040-5139896
p. talojen salaojatym.
ym.
Lukkarinen
Lukkarinen
Lukkarinen
0400-205
205041
041
p.
p.p.04000400205
041
Säilörehunja
pehkujen
Säilörehun
Säilörehun
jajapehkujen
pehkujen
karhotusta.
karhotusta.
karhotusta.
Kolmansien
satojen
Kolmansien
satojen
jajaja
Kolmansien
satojen
pehkujen
murskaukset
pehkujen
murskaukset
pehkujen
murskaukset
Koneurakointi
Piekäinen
Koneurakointi
Piekäinen
// /
Koneurakointi
Piekäinen
Muhka
0443093002
Muhka
0443093002
Muhka
0443093002
VILJANPUINTIA
VILJANPUINTIA
VILJANPUINTIA
Myydään
Myydään
Myydään
KT-kaksio
KT-kaksio
KT-kaksio
Niittynotko
Niittynotko
99
Koneetmyydään
myydäänsiinä
siinäkunnossa
kunnossakuin
kuinneneovat.
ovat.
Koneet
Koneet
myydään
siinä kunnossa
kuin
ne
ovat.
Kirjalliset
tarjoukset
13.9.2013
klo
13.00
Kirjalliset
tarjoukset
13.9.2013
klo
13.00
Kirjallisetmennessä
tarjoukset
13.9.2013 klo 13.00
mennessäosoitteeseen:
osoitteeseen:
mennessä
osoitteeseen:
Kiuruveden
kaupunki
/AnneRytkönen
Rytkönen
Kiuruveden
kaupunki
/Anne
Kiuruveden
kaupunki
/Anne
Rytkönen
Kuorevirrankatu
10,74700
74700Kiuruvesi
Kiuruvesi
Kuorevirrankatu
10,
Kuorevirrankatu
10, 74700
Kiuruvesi
Kuoreenmerkintä
merkintä
?Tarjous?.
Kuoreen
?Tarjous?.
Kuoreen
merkintä
?Tarjous?.
Lisätietoja:Veli-Matti
Veli-MattiRiipinen
Riipinen040
0405212
5212755,
755,
Lisätietoja:
Lisätietoja:
Veli-Matti
Riipinen
040630
5212
Anne
Rytkönen
0408212
8212
630 755,
Anne
Rytkönen
040
Anne Rytkönen 040 8212 630
Annetaan
Annetaan
Annetaan
vuokralle
vuokralle
vuokralle
yksiökeskustassa
keskustassa
yksiö
yksiö keskustassa
1.9alkaen
alkaen
1.9
1.9 948
alkaen
044948
1808
044
1808
044 948 1808
Kärsämänjärven
yhteismetsän
osakaskunnalla on
myytävänä
omistamilleenmaille
maille
tulevallemetsästyskaudelle
metsästyskaudelle
kpl
hirven
omistamilleen
tulevalle
55
kpl
hirven
jaja
omistamilleen
maille tulevalle
metsästyskaudelle
5 kpl
hirven
ja
kplvasan
vasanpyyntilupaa.
pyyntilupaa.
Kirjalliset
tarjoukset,joista
joista
tulee
ilmetä
4 4kpl
Kirjalliset
tarjoukset,
tulee
ilmetä
4myyjälle
kpl
vasan
pyyntilupaa.
Kirjalliset
tarjoukset,
joista tulee ilmetä
myyjälle
tuleva
hinta+ +alv
alv+ +valtionluvan
valtionluvan
yhteenlaskettu
hinta
tuleva
hinta
yhteenlaskettu
hinta
myyjälle
tuleva
hintahenkilötiedot
+ alv + valtionluvan
yhteenlaskettu
hinta
sekäluvan
luvan
ostajan
henkilötiedot
muiden
mahdollisestijahtiin
jahtiin
sekä
ostajan
jajamuiden
mahdollisesti
sekä
luvan ostajan
henkilötiedot ja muiden mahdollisesti jahtiin
osallistuvien
tiedot.
osallistuvien
tiedot.
osallistuvien
tiedot.
Myyjä
itsellään
Myyjäpidättää
pidättää
itselläänoikeuden
oikeudenhyväksyä
hyväksyätaitaihylätä
hylätäyhden
yhdentaitai
Myyjä
pidättää
itsellään
hyväksyä
tai hylätäSuljettujen
yhden
tai
useamman,
jaja
tarpeen
vaatiessa
kaikki
useamman,
tarpeenoikeuden
vaatiessa
kaikkitarjoukset.
tarjoukset.
Suljettujen
useamman,
ja tarpeen
vaatiessa kaikki
tarjoukset.
Suljettujen
tarjousten
olla
vastaanottajalla
5.9.2013
klo
1616
mennessä.
tarjoustentulee
tulee
olla
vastaanottajalla
5.9.2013
klo
mennessä.
tarjousten
tuleeosoitetut
olla
vastaanottajalla
5.9.2013 klo 16 mennessä.
Hoitokunnalle
tarjoukset
Hoitokunnalle
osoitetut
tarjouksetosoitteella:
osoitteella:
Hoitokunnalle
osoitetut
tarjoukset osoitteella:
Kärsämäjärven
yhteismetsä
Kärsämäjärven
yhteismetsä
Kärsämäjärven
yhteismetsä
Korpijoentie
74740
Aittojärvi
Korpijoentie781,
781,
74740
Aittojärvi
(Timo
puh.
Korpijoentie
781, 74740
Aittojärvi
(TimoLoppukaarre,
Loppukaarre,
puh.0400
0400171
171096)
096)
(Timo Loppukaarre, puh. ?peräpukamahoidot
polvi,
olkapää)
. 5?
MUSIC
BAR
PELZEMUSIC
PELZE
BAR
TOMMI
djdjTOMMI
9, 74700
Kiuruvesi
Asematie
Asematie
9, 74700
Kiuruvesi
puh.
017-7604600
puh.
017-7604600
www.hotellipeltohovi.com
www.hotellipeltohovi.com
HARMONIKKATANSSIT
HARMONIKKATANSSIT
HARMONIKKATANSSIT
JÄNTEENHALLILLA
JÄNTEENHALLILLA
JÄNTEENHALLILLA
la
24.8.2013klo
klo
20.00-01.00
lala
24.8.2013
20.00-01.00
24.8.2013
klo
20.00-01.00
Musiikista
vastaa
Kylärengit
ja
Musiikista
vastaa
Kylärengit
ja ja
Musiikista
vastaa
Kylärengit
Kiuruveden
Harmonikkakerho
Kiuruveden
Harmonikkakerho
Kiuruveden
Harmonikkakerho
Tervetuloa! Liput
Liput1010
10
eur
Tervetuloa!
eur
Tervetuloa!
Liput
eur
järj.
Kiuruveden
Harmonikansoittajat
ry os.os.
os.
Pyhäsalmentie
180
järj.
Kiuruveden
Harmonikansoittajat
ry ry
Pyhäsalmentie
180
järj.
Kiuruveden
Harmonikansoittajat
Pyhäsalmentie
180
KaikkienVILJO-TALKOOLAISTEN
VILJO-TALKOOLAISTEN
Kaikkien
Kaikkien
VILJO-TALKOOLAISTEN
"PALAUTEILTA"
"PALAUTEILTA"
"PALAUTEILTA"
pe
30.08.
alk.
klo
17.00Korvikossa
Korvikossa
(Korpijoentie
760).
pepe
30.08.
alk.
klo
17.00
(Korpijoentie
760).
30.08.
alk.
klo
17.00
Korvikossa
(Korpijoentie
760).
Juttelun
lomassa
ruokaa
ja
juomaa,
Juttelun
juomaa,
Juttelunlomassa
lomassaruokaa
ruokaajaja
juomaa,
mahdollisuus
saunomiseen.
mahdollisuus
saunomiseen.
mahdollisuus
saunomiseen.
TERVETULOA!
toivoo
Mikot
TERVETULOA!
TERVETULOA!toivoo
toivooMikot
Mikot
lisätietoja
050-3530
861/
Taina
lisätietoja
050-3530
861/
Taina
lisätietoja 050-3530 861/
Taina
Tulossanuorten
nuortenjaja
jalasten
lastennäytelmä
näytelmä
Tulossa
Tulossa
nuorten
lasten
näytelmä
syksyllä
2013
syksyllä
2013
syksyllä 2013
olet
kiinnostunut
näyttelemisestä,
tervetuloa
josjos
olet
kiinnostunut
näyttelemisestä,
tervetuloa
jos olet kiinnostunut
näyttelemisestä,
tervetuloa
27.8.2013
Väreelle,
vanhalle
kirjastolle
klo.
17.00.
27.8.2013
Väreelle,
vanhalle
kirjastolle
klo.
17.00.
27.8.2013
Väreelle,
vanhalle
kirjastolle
klo.
17.00.
Näytelmään
tarvitaan,
lapsia,
nuoria,
sekä
aikuisia.
Näytelmään tarvitaan, lapsia, nuoria, sekä aikuisia.
Näytelmään
tarvitaan,
lapsia,
nuoria,
sekä
aikuisia.
0503542023
Seija
Suhonen
p.p.
0503542023
Seija
Suhonen
p. ??
mahajapaksusuolen
paksusuolen
tähystykset,
mahatähystykset,
mahajajapaksusuolen
tähystykset,
myös
nukutuksessa
ummetusmyös
nukutuksessa
. ?.
pikkuleipiä.
Herkkukassi
luumuja, rinkeliä,
karamellia,
Kiuruveden
torilla
torstaina
22.8.
Kiuruveden
torilla
torstaina
pikkuleipiä.
Herkkukassi
1022.8.
?.
Kiuruveden torilla torstaina 22.8.
KAUHAVALAISTA
KAUHAVALAISTAMESTARILEIVONTAA
MESTARILEIVONTAA
Kiuruveden
torilla
to
22.8.
klo
8-16.30
Kiuruveden
torilla
to
22.8.
klo
8-16.30
KAUHAVALAISTA
MESTARILEIVONTAA
Kiuruveden
torilla to 22.8.
klo 8-16.30
Uunituoreet
leivonnaiset
huippuedullisesti!
Uunituoreet
leivonnaiset
huippuedullisesti!
Supertarjoukset:
Supertarjoukset:huippuedullisesti!
Uunituoreet leivonnaiset
www.rakennus-palkki.com
www.rakennus-palkki.com
www.rakennus-palkki.com
Supertarjoukset:
ISO
UUNITUORETTA
ISO
UUNITUORETTA10?
20?
PULLAKASSI
LEIPÄÄ
ISO
UUNITUORETTA
PULLAKASSI /satsi
LEIPÄÄ
/satsi
/satsi
/satsi
Tervetuloa
pullaja leipäkaupoille!
Tervetuloa
pullaja leipäkaupoille!
PULLAKASSI
LEIPÄÄ
NytNyt
myös
gluteenittomia
/satsi
myös gluteenittomia/satsi
20?
20?
10?
10?
TervetuloaPULLA
pullaja leipäkaupoille!
KAUHAVAN
JAJALEIPÄ
KAUHAVAN
PULLA
LEIPÄ
KAUHAVAN PULLA JA LEIPÄ
kääretorttuja
kääretorttuja
Nyt myös
gluteenittomia
kääretorttuja. ?ultraäänitutkimuktutkiminen
jajahoito
. 0400
237 636
KLO
15.00
KLO
15.00
KLO
15.00
asiat,
myös
todistukset
?yleiset
yleiset
asiat,
myös
todistukset
. 050 349 9393
* Kaikkien
* Kaikkienvakuutusyhtiöiden
vakuutusyhtiöiden
hinaukset
* hinaukset
Kaikkien
vakuutusyhtiöiden
* hinaukset
Tarvittaessa
* Tarvittaessasijaisautoja
sijaisautoja
* Tarvittaessa sijaisautoja
Kiuruveden
Fysik.hoitolaitos,
Kiuruveden
Fysik.hoitolaitos,
Asematie
Asematie
5,Kiuruvesi
Kiuruvesi
Asematie
5,5,Kiuruvesi
Ajanvaraus
p.
0400
237 636
Ajanvaraus
p.
0400
237 636
Ajanvaraus p. ?nivelvaivojen
set
(myös
sydän)
. klo
9?12 TORILLA
Lappi
p. 050 307 5439
Kotimaisia
Kotimaisia
Kotimaisia
omenoita,
omenoita,
omenoita,
luumuja,
rinkeliä,
karamellia,
luumuja,
rinkeliä,
karamellia,
pikkuleipiä.
Herkkukassi
1010
?. 050
307307
5439
Lappi
p. ?nenänielun
tutkiminen
jajahoito
. Juhani
Yhteydenotot.
Yhteydenotot.Juhani
Juhani
Launonen 0400-174570/
Launonen
Launonen0400-174570/
0400-174570/
juhani.launonen@gmail.com
juhani.launonen@gmail.com
juhani.launonen@gmail.com
ASUNTOJA
ASUNTOJA
ASUNTOJA
Niittynotko
9
Erittäin
hyväkuntoinen
Erittäin
hyväkuntoinen
ja ja
Erittäin
hyväkuntoinen
ja
siisti
krs
siisti
2.2.
krs
22
h,h,
k, k,
pp
siisti
2.
krs
2
h,
k,
p
Etuovi.com:
932240
Etuovi.com:
932240
Etuovi.com:
932240
0445944415
5944415
p.p.044
p. ?ummetusmyös
nukutuksessa
. 0503542023 Seija Suhonen
www.maalaiskaupunginteatteri.fi
www.maalaiskaupunginteatteri.fi
www.maalaiskaupunginteatteri.fi
TORILLA
TORILLA
TORILLA
Annetaanvuokralle
vuokralle
Annetaan
Annetaan
vuokralle
YKSIÖ
YKSIÖ
YKSIÖ
keskustasta
keskustasta
keskustasta
044266
2662442
2442
p.p.044
p. kokemuksella.
30v.
30v.kokemuksella.
kokemuksella.
Yhteydenotot. elokuuta 2013
Keskiviikko
21.elokuuta
elokuuta2013
2013
Keskiviikko 21.
SEKALAISTA
SEKALAISTA
SEKALAISTA
HUVEJA
HUVEJA
HUVEJA
FYSIOTERAPIAJA
FYSIOTERAPIA-JA
JA
FYSIOTERAPIALUONTAISHOITOJA
LUONTAISHOITOJA
LUONTAISHOITOJA
Liisa
Saastamoinen
LiisaSaastamoinen
Saastamoinen
Liisa
p.
045-1600
881
p.
045-1600881
881
p. 040-5139896
Myydään
Kairikon
alueelta
Myydään
Kairikon
alueelta
Myydään Kairikon alueelta
Kontiotuotteen
Kontiotuotteen
Kontiotuotteen
uuttavastaava
vastaava
uutta
uutta vastaava
lammellihirsitalo
lammellihirsitalo
lammellihirsitalo
4h,
khh,
s=105
m²/116
m².
4h,
k, k,
khh,
s=105
m²/116
m².
4h, k,2011,
khh, s=105
m²/116
m².
Rak.
oma
tontti
1835
m²,
Rak.
2011, oma
tontti
1835
m²,
Rak.
2011, omanoin
tontti
1835
keskustaan
noin
2
km, m²,
keskustaan
2 km,
keskustaan
noin
hp.
180
000
hp.
180
000
?.2?.km,
hp.
180
000
?.105
Puh.
0500
573
Puh.
0500
573
105
Puh.
0500
573
105
050
370
8771
taitai
050
370
8771
tai 050 370 8771
LA
25.8.
KIURUSALI
LA
25.8.
KIURUSALI
LA
25.8.
KIURUSALI
Tanssiorkesteri
Tanssiorkesteri
ITSE
ILKIMYS
ITSE
ILKIMYS
ITSE
ILKIMYS
2 22
K7/5
Lip.
K7/5
Lip.
K7/5
Lip.
5 5?5 ??
KLO
17.00
KLO
17.00
KLO
17.00
KEKKONEN
TULEE
KEKKONEN
TULEE
KEKKONEN
TULEE
K12/9
Lip.
10
K12/9
Lip.
K12/9
Lip.
1010
. ??
kirurgiset
toimenpiteet
nukutuksessa
kirurgiset
toimenpiteet
nukutuksessa
kirurgiset
toimenpiteet
nukutuksessa
puudutuksessa
esim.
vaivaisenpuudutuksessa
esim.
vaivaisentaitaitaipuudutuksessa
esim.
vaivaisenluut,
tyrät
janiveltähystykset
niveltähystykset
(esim.
luut,
tyrät
(esim.
luut,
tyrät
jajaniveltähystykset
(esim.
polvi,
olkapää)
peräpukamahoidot
polvi,
olkapää)