s. Niin kuin voi puolustusvoimilta odottaakin. 12–13 JAANA SELANDER Lue lisää sivuilta 8–10 TUOREET lentosotamiehet ja -naiset sekä reserviläiset marssivat Erejärventietä. 11 Karjalan lennoston sotilasvatilaisuutta kokoontui seuraamaan satoja kiuruvetisiä lauantaina. Hornetkin lensi Erejärventien ja marssijoiden ylitse juuri minuutilleen, kun liput olivat puhujakorokkeen kohdalla. 040 752 4422. Omat muistot valapäivistä 2000-luvulta nostivat Nokelan tunteet pintaan. VUOSIKERTA, NRO 34 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonumero 2,70 e 012138-1834 Verotetaanko talkootyötä. Monella katsojalla oli kyynel silmässä liikutuksesta, niin upeaa oli seurata ensin valaa Kuorevirran urheilukentällä ja sitten ohimarssia Erejärventiellä. – Juhlavuudessaan aivan huikeaa, huokailivat muun muassa Maija Nokela ja Raili Turpeinen kyynel silmässä. Kaikki tapahtui säntillisesti ja juhlavasti. asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa www.siilinhammas.fi Perushammashoito Nukutushammashoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Suuhygienisti Hammasprotetiikka Ajanvaraus myös verkossa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. www.kiuruvesilehti.fi KESKIVIIKKO 22.8.2018 64. Heitä ottivat vastaan veteraani Toivo Kurkkio, Karjalan lennoston komentaja, eversti Timo Herranen ja kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka. Tahdin kaikelle antoi vielä puolustusvoimain varusmiessoittokunta. 4-5 Sotilasvala herkisti Iloisia jälleennäkemisiä s. Turpeisen lapsenlapsesta, Samista, tulee lentäjä ja Nokelan kaksi poikaa, Antti ja Ville, vannoivat sotilasvalan aikanaan Kainuun prikaatissa. Heikkinen: Kelasopimusta rikottu s
Miksi olette hyväksyneet tällaisen kilpailutuksen, jossa voittajalla ei ole edes kalustoa hoitaa velvoitteitaan. 2 Keskiviikko 22. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Lähdimme siitä, että tiloja tulee hankkeeseen mukaan viitisenkymmentä, mutta määrä kolminkertaistui”. Pohjois-Savossa taksipalvelut pelasivat koko maakunnassa myös pienillä paikkakunnilla niin kauan, kunnes kyytitilaukset keskitettiin Savon Taksidatalle, jonka jälkeen maakuntien taksit eivät saaneet ottaa paluukyytiä. Näin hän kertoi Kiuruvesi-lehdessä keväällä: ”Hankkeelle on ollut todella kova kysyntä. Eikö hänen pitäisi ennemmin selvittää ne henkilöt, jotka eivät ole saaneet kelakyytiä Pro-Keskukselta ja lähettää sakkomaksu Pro-Keskukselle, koska se ei ole täyttänyt allekirjoittamansa sopimuksen ehtoja. Näinhän ProKeskuskinhan sakottaa sopimuskuljettajia, jos he myöhästyvät tai eivät hoida kuljetusta. Osa näistä autoilijoista on jo tehnyt lisäsopimuksen uusien autojen liittämisestä Kela-välitykseen. Haluaisin myös vastauksen Pohjois-Savon edustajilta, varsinaiselta edustajalta Hanna-Kaisa Heikkiseltä ja varaedustajalta Sari Raassinalta Kela:n valtuustossa. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. 044 705 0443 ILMOITUSTEN JÄTTÖ: Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä. Kirjoituksia ei palauteta. Ihmetyttää, miten julkisin varoin toimiva Kela voi valita kilpailun voittajaksi sellaisen yhtiön, jolla ei ole kalustoa hoitaa niitä tehtäviä, mitä julkisessa kilpailutuksessa vaadittiin. 0,80 e Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%. TÄSSÄ lehdessä kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk) sanoo, että kuivat ja sateiset kesät eivät ole taaksejäänyttä elämää, kovia vuosia on luvassa viljelijöille jatkossakin, sillä ilmastonmuutos on totta myös Suomessa. Eniten yhteyttä on otettu Suorsaan juuri Kiuruvedeltä. Vai onko tämä tehty tarkoituksella uusalkiolaisuuden hengessä: Laitetaan ahtaalle työtätekevät yrittäjät ja työntekijät, jotta suurpääoman edustajat hyötyvät. Taksilakiuudistuksen myötä poistui päivystysvelvollisuus, mutta Pro-Keskuksen sopimuksen myötä se astui uudelleen voimaan tiukempana. PRO-Keskus Oy:n kanssa sopimuksen tehneet välitysyhtiöt Etelä-Savon Taksi Oy ja Savon Taksidata Oy käyttävät välitysjärjestelmänään Semel Oy:n Contact 2.0 -välitysjärjestelmää. Kyseessä on silloin myös selkeä sopimusrike autoilijan puolelta. Näiden ehtojen takia ja näistä ehdoista huolimatta hyväksytty kilpailutus herättää kysymyksen "lehmäkaupoista," varsinkin kun Semel Oy:n toimitusjohtaja on Pro-Keskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja lisäksi Pro-Keskuksen hallituksen jäsen on Savon Taksidatan toimitusjohtaja, sekä sen takia, koska Pro-Keskuksenhan omistavat Semel Oy, Etelä Savon taksi Oy ja Savon Taksidata Kuopiosta. Pitää olla valmis toimimaan 24 tuntia päivässä, 7 päivää viikossa ja 365 päivää vuodessa, muuten tulee sakkomaksu. RAUNO PIKKARAINEN Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän valtuuston varapuheenjohtaja (vas.) Pro-Keskus välittää Kelan kyytejä keskuksen kanssa yhteensopivia autolaitteita. Pro-Keskus Oy:ssä päätettiin tehdä yhteiskunnan maksamasta palvelusta ja sen toimintaan liittyvistä sopimuksista avoimesti tutustuttavia. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Mahdolliset sanktiot, jotka Kelan ja PRO-Keskuksen välisessä sopimuksessa ovat, asetetaan PROKeskus Oy:lle. Pro-Keskus ajattelee varmaan, että sama kummin päin taksi ajaa tyhjänä, suositaan omistajataksia ei kumppanuustaksia. Tämä ei ole sama meidän kuntapäättäjien kannalta, kyse on paikkakunnan verotuloista ja lisäksi esimerkiksi siitä, riittääkö uudistuksen jälkeen yrittäjiä koulukyyteihin. 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma – pe 8 – 16 Levikki: 5276 (LT 2017) Ilmestyy keskiviikkoisin Sanomalehtiliiton jäsen TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander puh. Kiuruvesi-lehti/ Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi POSTIA PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI J opa 1 100 lypsykarjatilaa lopettaa vuoteen 2020 mennessä, tiedotti Luonnonvarakeskus (Luke) elokuun alussa. Ainakin nämä autoilijat ovat tunnistaneet liiketoimintaja ansaintamahdollisuuden näissä kyydeissä, eivätkä ole pitäneet ehtoja kohtuuttomina. Päivystysjärjestelmä tulee olemaan luonteeltaan ”minimilista”, jossa määritellään ajat, jolloin vähintään pitää olla ajossa. Se pitää myös meidät kiuruvetiset elinvoimaisina. Hän myös kertoi, että budjettiriiheen maaja metsätalousministeri Jari Leppä tuo varmasti jonkinlaisen tukiesityksen kadosta kärsiville tiloille. AUTOILIJASOPIMUS PRO-Keskus Oy:n kanssa solmitaan ensisijaisesti yhteen maakuntaan ja kuntaan, josta autoilijan odotetaan ottavan kyytejä vastaan. Luken mukaan tilojen kannattavuus on heikentynyt niin, että keskimääräinen tuotanto on tappiollista karjatiloilla, viljatiloilla ja lihatiloilla. Sanktio voidaan asettaa autoilijalle lähinnä silloin, kun kyseessä on tuottamuksellinen väärinkäytös: esimerkiksi on vastaanottanut kyytitilauksen ja jättää sen suorittamatta. Avainasemassa olemme edelleen me kuluttajat, kuten Hannakaisa Heikkinen viestittää. Suorsan pääsanoma keväällä oli, että yksin ei pidä jäädä, apua kyllä on saatavissa niin talouden kuntoon laittamiseen kuin henkiseen jaksamiseen. Kaikki yhdessä ja erikseen. TILOJEN ahdingon taustalla on kaksi katovuotta, Venäjä-pakotteet, maidon ja lihan hinnan tippuminen, maitokiintiöistä luopuminen, globalisaatio, taloudelliset ja parisuhdeongelmat sekä uupuminen. Jos aiomme nauttia edelleen suomalaista ruokaa, maitoa, voita, lihaa ja leipää, meidän pitää myös kaupan hyllyllä suosia kotimaisia tuotteita. Luotettavan toiminnan, autoilijoiden tasavertaisen kohtelun ja yhteiskunnan varoja säästävän tehokkaan yhdistelyn varmistamiseksi autoilta edellytetään välitysKELA:N kilpailutus kustantamistaan kyydeistä on saanut aikaan kaaoksen, ainakin täällä PohjoisSavon pienissä kunnissa. Edelleen Luken mukaan maatalousyrittäjä tuntipalkka jää alle neljän euron, kun tavoite olisi 15 euroa. Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Päivystysjärjestelmän tarkoitus on taata palvelun sujuvuus ympäri vuorokauden. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Kelan korvaamia matkoja kaikki sopimuksen tehneet autot saavat tasavertaisina kaikissa välitysmaakunnissa. Vaikka järki sanoo, että tilasta pitäisi luopua, se on henkisesti raskasta, kun tilaan on panostettu paljon rahaa ja ennen muuta – rakkautta. Tällainen tarjous pitää hylätä, koska se ei ole kilpailutusehtojen mukainen! Lisäksi kysyn: Mitä aiotte tehdä asian korjaamiseksi. 040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi ILMOITUSHINNAT ts 0,90 e / 1,10 e tj 0,84 e / 1,04 e takasivu 0,93 e / 1,13 e kuolinilm. Tilojen verotettava tulo on tippunut samassa tahdissa kuin maidon ja lihan hinta. 040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET puh. elokuuta 2018 Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Kannattamattomien tilojen määrä on lisääntynyt. Lisäksi yhtenä ihmeellisenä ehtona on se, että taksien pitää ottaa käyttöön Semel Oy:n taksamittarit omalla kustannuksellaan. MTK-Pohjois-Savon hallinnoima Voimaa arkeen -hankkeen vetäjä Niina Suorsa on kiertänyt vajaan parin vuoden aikana 160 pohjoissavolaisella tilalla kuuntelemassa viljelijöiden huolia ja luomassa polkuja eteenpäin ongelmien selvittämiseksi. Elintarvikevienti ei ole saavuttanut toivottua tulosta eikä liioin hallinnon keventäminen, eikä myöskään kotimaisen ruuan suosiminen julkisissa hankinnoissa. Lisäksi ihmetyttää, miksi Kela:n kyydityksistä vastaava henkilö kiertää kuntia, joissa taksimiehet eivät ole hyväksyneet Pro-Keskuksen orjasopimusta ja syyllistää heitä Kela-kyytien toimimattomuudesta. JAANA SELANDER Puh. SAMAA surullista tarinaa kertoi viime lehdessä uuden Wikli Group Oy:n, maan suurimman maatalouden asiantuntijaorganisaation hallituksen puheenjohtaja ja TalousMaa Oy:n toimitusjohtaja Anne Idström. Ei ainakaan vielä. PRO-KESKUS Oy:n ja autoilijan väliset sopimukset ja sopimusliitteet ovat luettavissa PRO-Keskus Oy:n nettisivuilla. Ehdot ovat yrittäjän kannalta kohtuuttomat. 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi puh. Tilausmaksut 12 kk/kesto: kotimaa 88 e / 79 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki PRO-KESKUS on solminut välityssopimuksen jo yli tuhannen auton kanssa PRO-Keskuksen välitysalueilla. Toki maastamme löytyy kannattaviakin tiloja, mutta ne ovat Luken mukaan suuria tiloja. ” Kelan taksikilpailutukseen vastauksia odottava KELA-TAKSIT puhuttavat ihmisiä. 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI Airi Leskinen Puh. Mitä saa puolestaan aikaan emeritus, OP-ryhmän toimitusjohtaja Reijo Karhisen työryhmä, jonka tavoitteena on kääntää maatalouden kannattavuus nousuun. JARMO IMMONEN Toimitusjohtaja, Savon Taksidata Oy Hallituksen jäsen, PRO-Keskus Oy. Ostetaan me kuluttajat kotimaista maitoa, lihaa ja viljaa Elintarvikevienti ja hallinnon keventäminen eivät ole vielä auttaneet
Luomutiloja on 9,5 prosenttia tiloista ja 11,4 prosenttia pelto-alasta. Luomun osuus tuotannosta on koko ajan tasaisesti lisääntynyt ja kuluttajatkin alkavat pitää jo luomua hyvänä vaihtoehtona tavallisille tuotteille. Kauppiaille voi myös kertoa, jos haluaisi jotain luomutuotteita lisää valikoimiin. Tästä syystä keskus joutuu ajattamaan Kela-takseja hyvinkin kaukaa suorittamaan tarvittavat kyydit. Tai sitten lähteä tutustumaan luomumaidontuotantoon Jaana ja Tuomo Tikan Mäntylän luomutilalle Korpijoella. Näiltä alueilta taksiautoilijat eivät ole tehneet riittävästi välityssopimuksia keskuksen kanssa ja näin ollen Kela-taksien määrä on liian pieni. Iisalmen Sanomien artikkelissa Pro Keskus Oy:n hallituksenjäsen myöntääkin, että kyydeissä on ollut ongelmia ja pitkiä kyydin Huoli Kela-taksiuudistuksesta odotusaikoja on edelleen joillakin alueilla. Kotieläintiloja olisi siirtymässä luomutuotantoon enemmänkin, mutta uusia tuotantosopimuksia tehdään vain sitä mukaa, kun kysyntää lopputuotteille löytyy. Luomuviljalle ja puutarhatuotteille on koko ajan lisääntyvää kysyntää, joten niiden tuottajille löytyy kyllä tilaa. Jotkin asiat eivät yhtälössä täsmää, sillä taksiautoilijat kertovat Kela-välityksen liittymisja sopimusehtojen sekä laitevaatimusten olevan kohtuuttomia ja näistä koituvien maksujen kalliita. ”Kunnat ovat saaneet runsaasti yhteydenottoja asukkailta siitä, ettei kelakyytiä saa, jonotusajat tilausnumeroon ovat hirveän pitkiä, tilattu kyyti ei tule, taksi ei saata asiakasta, eikä paluukyydistä ole tietoa.” Samakaltaisia yhteydenottoja kuntalaisilta ovat saaneet myös Ylä-Savon kunnat eli järjestelmän toimintavarmuus on todellisena huolena. Yhteydessä ovat olleet myös paikalliset taksiautoilijat ja tilanteesta on käyty keskusteluita. Luomusianlihan pieneen määrään vaikuttaa paljolti se, että tavanomaisen sianlihan hinta on kaupoissa suhteettoman halpaa verrattuna luomusikaan. elokuuta 2018 VIERASKYNÄ HANNU KÄMÄRÄINEN Kirjoittaja on sikatilallinen, MTK-Kiuruveden johtokunnan jäsen. Korkeampi hinta on tietysti monelle se ratkaiseva este, mutta ei kaikkea tarvitse luomuna ostaa, voi silloin tällöin kokeilla ja tutustua luomuun. Tuomo ja Jaana ovat olleet pitkään luomuviljelijöitä, joten heillä on vankka kokemus luomutuotannosta. Rohkeutta pitää olla kauppiaillakin ottaa luomutuotteita enemmän valikoimiin ja laittaa ne näkyvämmin esille niin, että ne löydetään helpommin. Tilojen kiinnostus siirtyä luomutuotantoon on lisääntynyt sitä mukaa, kun tavanomaisen tuotannon kannattavuus on heikentynyt vuosi vuodelta alhaisten tuottajahintojen ja koko ajan nousevien kustannusten vuoksi. Koska Ylä-Savon alue on nimetty yhdeksi ongelmaalueeksi, mielestämme Ylä-Savon kuntajohtajat olisi tullut kutsua neuvotteluihin. Myös kaikki eläinten rehut ovat luomurehuja. TIINA KILVENSALMI www.tallitaitavatkaviot.fi • POP UP VALOKUVAUSTA Riitta Airaksinen (täynnä) https://rekkakuski.kuvat.fi/ • Tule ja tutustu tallin toimintaan, katsomaan vaikkapa muita eläimiä! • Arvontaa • Tarjouksia • Talutusratsastusta klo 13-14.30, ilmainen! • Peräkonttikirppis: tule myymään vanhaa tavaraa, ratsastuskamojasi, lasten vaatteita yms (ilmainen osallistuminen) • Buffetti Nouse hymyssä suin ratsaille! NOUSE RATSAILLE PÄIVÄ 25.8.2018klo13-15.30 Haapavesi & Kiuruvesi 050 541 6296 / Kiuruvesi. Suomen puhdas luonto on juhlimisen arvoinen joka päivä, mutta Suomen luonnon päivä on hyvä tilaisuus kaikkien lähteä ulkoilemaan sekä luontoon liikkumaan tai esimerkiksi sienitai marjametsään. on Suomen luonnon päivä. Huoli Kela -kyydeistä on suuri myös Iisalmessa, Kiuruvedellä, Lapinlahdella, Sonkajärvellä ja Vieremälläkin. Ei hinnan pitäisi olla ainoa tapa myydä, pitää tuoda myös laatua esille. Huoltoa kaipaava autoni sai tekohengitystä tai lähinnä nesteytystä pitkin matkaa. Kuitenkin välityskeskus avoimesti haluaisi hoitaa kyydit paikallisten taksiautoilijoiden voimin. Suomen luonnon päivä Somepoiminta ”Yhdentoista pysähdyksen taktiikalla Ylläkseltä Kiuruveelle, ja kohta melkein perillä. Nämä kuusi tahoa ovatkin Rautalampi -lehdessä julkaistun kannanoton takana, jossa he vaativat Kela -kyyti tilanteeseen parannusta. Luomutiloilla korostuu luonnon ja eläinten ehdoilla eläminen, vaikka tavanomainenkin tuotanto on Suomessa puhtaudessaan ja eettisyydessään maailman huippuluokkaa, niin luomutuotanto huomioi vieläkin enemmän luonnon ja eläinten hyvinvoinnin, esimerkiksi peltoviljelyssä ei käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita eikä keinolannoitteita ja eläimille pyritään luomaan niiden luontaisia tarpeita täyttävät olosuhteet. Torstain 16.8.2018 Iisalmen Sanomien lehtikirjoituksessa otetaan kantaa samaan huoleen ja kerrotaan Kelan kutsuneen Kela-kyytejä välittävän yhtiön Pro-Keskus Oy:n ja kuusi savolaista kuntajohtajaa selvittelemään tilannetta yhteisen pöydän ääreen. Täällä ovat puolukat pian kypsiä ja mehtien puut aivan valtavan kokoisia!” #kiuruvesi @riitikka 9.8.2018 Paikka: Kiuruvesi Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi, ja saatamme valita sinut somepoimmintaan luvallasi TIISTAINA 14.8.2018 ilmestyneessä Rautalampi-lehdessä Keiteleen, Pielaveden, Rautalammin, Tervon ja Vesannon kunnanjohtajat sekä Suonenjoen kaupunginjohtaja ja Kehitysyhtiö SavoGrow Oy:n toimitusjohtaja esittävät huolensa, että heinäkuun alussa voimaan tullut Kelataksiuudistus horjuttaa perusturvallisuutta ja nakertaa elinvoimaa. Keskusteluissa on pohdittu, että mitä tilanteen parantamiseksi voitaisiin tehdä ja päästäänkö asiasta edes neuvottelemaan. Myös MTK on mukana Mäntylän tilan avoimessa maatilapäivässä ja minä olen mukana myös luomuyhdistyksen edustajana, joten voidaan keskustella kaikesta maatalouteen sekä luomutuotantoon liittyvistä asioista. Luomutuotteiden saatavuus on kaupoissa alkanut lisääntymään, mutta lisää valikoimaa kaivattaisiin. 3 Keskiviikko 22. Pro KesL auantaina 25.8. kus Oy:n edustaja on asiassa toisella kannalla. JARMO RONKAINEN Iisalmen kaupunki, kaupunginjohtaja JARMO MUINIEKKA Kiuruveden kaupunki, kaupunginjohtaja JANNE AIRAKSINEN Lapinlahden kunta, kunnanjohtaja SIMO MÄKINEN Sonkajärven kunta, kunnanjohtaja MIKA SUOMALAINEN Vieremän kunta, kunnanjohtaja Kela tiedotti Kela-taksijärjestelmän muuttumisesta ulko-ovessaan heinäkuussa. Tällainen alue Pro Keskus Oy:n edustajan mukaan on esimerkiksi Ylä-Savo. Maidossa on luomun osuus 2,7 prosenttia ja itse tuottamani sianlihan osuus 0,5 prosenttia. Nähdään lauantaina Mäntylässä, jos ette sitten mene marjatai sienimetsään keräämään luonnon omia luomutuotteita
TALKOOLAISILLA on merkittävä rooli musiikkifestivaalien järjestämisessä. KIURUVEDEN Iskelmäviikolla oli tänäkin kesänä talkoolaisia noin 300, suurin osa teki töitä seurojen piikkiin seitsemän euron hintaan tunnilta. Kaupunkia tuodaan esille laulukilpailukiertueilla sekä loppukilpailun pitopaikkana. Markkinointiyhteistyösopimus edellyttää vastavuoroisuutta Iskelmä Oy:ltä. Talkoolaiset saivat tehdystä työstä vastikkeeksi lipun, lippuja tai passin Iskelmäviikolle sekä ruokaa ja juomaa sekä loppukaronkan. Yritysluottojen määrä lisääntyi alkuvuonna 8,2 % ja oli kesäkuun lopussa 375 miljoonaa euroa. Kaupunki on tehnyt yhteistyöja markkinointisopimuksen Iskelmä Oy:n kanssa vuosittain, tänä vuonna summa oli arvoltaan 40 000 euroa. Ylä-Savossa lähes 400 uutta asiakasta valitsi pankikseen Säästöpankki Optian. Jos talkootyö tehdään yhteisön eteen, niin silloin se ei ole verotuksen alaista, kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka tulkitsee. ISKELMÄVIIKKO Suurin osa lopettaa talkootyön, jos työstä korvaukseksi saatu lippu tai passi menee verolle, sanoo yksi Kiuruveden Iskelmäviikon aktiivisimmista talkoolaisista, järjestyksenpidosta vastaava Lea Luttinen. Luottokannan arvioidaan kehittyvän tavoitteiden mukaisesti. Yhtiö on tuottanut tappiota, lukuun ottamatta vuosia 2015 ja 2016. Tämä koskee kuitenkin vain yrityksiä eli esimerkiksi osakeyhtiöitä. Luottokanta kasvatti erityisesti asuntorakentamisen rahoittaminen. Asuntoluottokanta kasvoi alkuvuonna 3,7 % ja oli kesäkuun lopussa 880 miljoonaa euroa. Helsingin Sanomissa (10.8) Verohallinnon ylitarkastaja Petri Manninen sanoo, että laki lähtee siitä, että kaikki mikä saadaan korvauksena tehdystä työstä, on veronalaista. Vakavaraisuus säilyy vahvana. Tapahtumajohtaja Juha Vartiainen ei tunne Verohallinnon uutta linjausta ja sanoo, että jos valtio lähtee verottamaan talkoolaisia, se Korkokate aleni 2,7 % edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna. Kesäkuun lopussa talletukset olivat 944,2 miljoonaa euroa, kasvua 5,7 %. En Kyllä 78 % 22 % Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.?. – Uusia luottoja myönnettiin alkuvuoden aikana lähes 40 miljoonaa euroa, kertoo konttorinjohtaja Ville Pekkala. JAANA SELANDER SÄÄSTÖPANKKI OPTIAN koko luotonanto kasvoi viimeisen puolen vuoden aikana viisi prosenttia (1 406,8 miljoonaa euroa). Omien pääomien määrä nousi lähes 220 miljoonaan euroon. Osakerahastokanta kasvoi 6,4 % ja yhdistelmärahastot yli 15 %. VIIKON KYSYMYS Hyväksytkö Timo Soinin abortinvastaisuuden. Samoin ne yhtiöt, jotka eivät jaa osinkoa. Juha Vartiainen tapahtumajohtaja Iskelmäviikko ” SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Tarvitseeko Ylä-Savo yhteistä edunvalvojaa. Niin on myös Kiuruveden Iskelmäviikolla. Työllisyys, korkotaso ja kuluttajien luottamus ovat optimaaliset asuntomarkkinoiden kannalta. Koko vuoden liikevoiton arvioidaan olevan kohtuullinen. Ymmärtääkseni siinähän on tämän hetkisen tie4 Keskiviikko 22. Jos talkoolaisia ryhdytään verottamaan, joudutaan miettimään uusiksi koko homma. Pankin korkokate oli katsauskaudella 11,4 miljoonaa euroa (11,7). Vakiintuneen käytännön mukaan tapahtumia järjestävät yleishyödylliset yhteisöt voivat tarjota talkoolaisilleen ruokaa, juomaa ja pääsylipun tilaisuuteen. Kiuruveden Iskelmäviikon järjestää Kiuruveden Iskelmä Oy, joka koostuu 51 osakkaasta. Säästöpankki Optian liiketoiminta jatkui katsauskauden aikana vakaana. elokuuta 2018 UUTISET Säästöpankki Optian luotonanto kasvoi viisi prosenttia Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi Keskiviikko 22. Säästöpankki Optia sai alkuvuoden aikana lähes 3000 uutta asiakasta. Säästöpankki Optian vakavaraisuus on vahvalla tasolla 22,9 %. Pankin loppuvuoden kehityksen arvioidaan pysyvän vakaana. Iskelmäviikkojen tulee tuoda kaupunkia esille markkinoinnissaan ja käyttää kaupungin logoa ja tai vaakunaa kaikessa markkinoinnissaan ja viestinnässään. – Talkoolaisten verotus on Iskelmä Oy:n asia. Säästöpankki Optia palveluksessa on 143 toimihenkilöä. Viime vuonna osakkaat saivat 10 osakkeesta ”osinkona” tapahtumarannekkeet tai kaksi lippua. don mukaan kysymys siitä, ettei talkoolainen saa henkilökohtaista etua talkootyöstä, esimerkiksi palkkaa eri muodossa. Miten käy Kiuruveden päätapahtuman jatkossa talkoolaisten työn suhteen, jos Verohallinto katsoo, että talkoista vastineeksi saatu pääsylippu on verotettavaa tuloa. Säästöpankki Optialla on 17 toimipistettä: Iisalmessa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kiuruvedellä, Kuopiossa, Kuusamossa, Lapinlahdella, Oulussa, Kempeleessä, Pyhäsalmessa, Rautavaaralla, Rovaniemellä, Sonkajärvellä, Torniossa, Vapaisjärvellä ja Vieremällä. elokuuta 2018 Talkookorvauksena saatu lippu verolle
5 Keskiviikko 22. Jos on ollut rauhallinen luonne, suuttuu joka asiasta, ja toisin päin. Marjoja ei ole, joten se lähtee saalistamaan. Viime vuonna Villit ja vapaat lahjoittivat tuoton seurakunnalle ja seurakunta antoi lapsiperheille lahjakortteja urheiluvälineiden hankintaan tai urheiluseurojen jäsenmaksujen maksamiseen. Talousjohtajalle maksetaan tehtävien hoidosta 556 euroa/ kuukaudessa ja Arja Remekselle 250 euroa. – Minun viestini omaishoitajille on, että älkää jääkö yksin, tukitoimia on saatavilla. Ruhaset kävivät juttelemassa omaishoitoja muistipirssillä perjantaina SMarketin pihassa. USEIMMAT Kiuruveden Iskelmäviikon talkoolaiset tekevät töitä seuroille ja yhdistyksille, kiitokseksi vaivannäöstään he saavat lipun, lippuja tai passin työmäärän mukaan. Ulkopuolista apua emme tarvitse ruuanlaittoon eikä siivoukseen, Sirkka Ruhanen kertoo. Mäntylän luomutila avaa ovensa MÄNTYLÄN luomutila Aittojärvellä, Varpalahdentien varressa, avaa ovensa yleisölle Luonnon päivänä 25.8. Luttisen mukaan Iskelmäviikolla tehdystä työstä saadut liput ja passit ilmoitetaan tarkkaan iskelmätoimistoon ja ranneke pannaan ranteeseen, ettei sitä saa toinen henkilö kuin talkoolainen. Parhainakin vuosina puhutaan muutaman kymmenen tuhannen voitosta. On vertaistukea, ohjausta ja neuvontaa, ettei tulisi uupumista arjessa, eikä tarvitsi olla neljän seinän sisällä. Tauno Ruhanen ajaa vielä traktoria ja Ruhaset lähtivätkin muistipirssiltä Koivujärvelle halkosavottaan. Lisäksi Rautio-Kuosku ilmaisi tyytymättömyytensä siitä saatavaan korvaukseen. Hallitus kumosi molemmat päätökset ja päätti jakaa tehtävät Ella Rautio-Kuoskulle, Jarmo Muiniekalle ja Arja Remekselle. Ruhaset pärjäävät keskenään vallan hyvin, kun Sirkka pitää huolta miehestään. YKSI aktiivisimmista talkoolaisista on Juhani Turunen, hän on ollut Iskelmäviikolla talkoissa monena vuonna perä jälkeen. Väsymistä on vaikea sanoa ääneen. Turunen arvelee, että jos kulkuluvasta, vaikka se ei lippu olekaan, ryhdytään verottamaan, se karsii pois talkoolaisia. Pohjois-Savon Muisti ry:n tukihenkilö Minna Ronkainen kertoi, että ensimmäisiä oireita muistin heikkenemisestä ovat tavaroiden katoamiset ja käytösoireet. (017) 752 277 www.kiuruvedennakokulma.fi Kiurukatu 1, (017) 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Tervetuloa katselemaan! Silmälasikehykset ALE –50% Koko laaja mallisto Silmälasien ostajille. – Jos talkoolaisia tosiaan ryhdytään verottamaan, joudutaan varmaan harkitsemaan uusiksi koko homma, rahoitamme maksamalla talkoolaisille monen kiuruvetisen seuran ja yhdistyksen toimintaa. elokuuta 2018 Karhu heittäytyy lokakuussa pötköttämään ja kun se huhtikuun lopussa heräilee, on sillä nälkä. Kaupungin markkinointiyhteistyösopimuksen suuruinen summa palautuu käytännössä lähes kokonaan suoraan talkoolaisten kautta kiuruvetisille toimijoille. Omaista on haastavaa saada muistin takia lääkäriin. Sirkka Ruhanen harmittelee, ettei lääkäriin menty aikaisemmin, sillä mitä aikaisemmin lääkityksen aloittaa, sitä enemmän lääkkeellä on tehoa. – Muistisairaus näkyy niin, että päivät ovat välillä hukassa, minä hoidan maksut, huolehdin lääkkeistä ja ajan autoa. Siitä verotuksesta kun ei verottaja paljon hyödy, tähdellisempiäkin kohteita varmaan löytyisi. Tauno Ruhanen aloitti Alzheimer-lääkityksen vuosi sitten ja olo koheni heti. Tauno Ruhanen itse sanoo, että hän muistaa vanhat asiat oikeinkin hyvin, mutta ei aina tuoreimpia. Toisinaan myös talvella, Sirkka jatkaa. Toisaalta läheskään kaikki omaishoitajat eivät väsy, omaishoitajuus kun on myönteinen asia, siihen kuuluu iloa, eloa ja yhdessäoloa. Johanna Nikonen Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:stä kertoi, että virallisia omaishoitajia Pohjois-Savossa on parituhatta, epävirallisia omaishoitajia on joka kuudes. – Sitä laittaa muistin heikkenemisen niin helposti vanhuuden piikkiin, toteaa Sirkka. Myös Lea Luttinen kummeksuu pääsylipun tai rannekkeeseen verottamista. Vartiainen muistuttaa, ettei Iskelmäviikko ole tehnyt voittoa monenakaan vuonna. Omaishoitoja muistipirssin Kiuruvedelle toi Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry sekä Pohjois-Savon Muisti ry. Verottaminen olisi karhunpalvelus talkootyölle. lyhyesti Tarkennus hallintojohtajan viran hoitamiseen tappaa tapahtumat, jotka perustuvat talkootyölle. – Pitää yrittää saada liiteri täyteen ennen sateita, paljon me olemme Koivujärvellä, entisellä kotipaikalla. Lea Luttinen tekee työtunteja Villeille ja vapaille järjestyksenvalvojille. Omaishoito koskettaa eri-ikäisiä ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Tänä vuonna Iskelmäviikolla tehdystä talkootyöstä saatu tulo lahjoitetaan sosiaalipuolelle, joka puolestaan antaa perheille lahjakortteja. JAANA SELANDER TALOUSJOHTAJA Ella RautioKuosku teki oikaisupyynnöt hallitukselle kaupunginjohtajan ja henkilöstöjaoston päätöksistä, koska hänen oikaisuvaatimuksensa mukaan avointa virkaa ei voi pitää sijaisuutena. Turunen on saanut vastikkeeksi kulkuluvan tapahtumaan. Tila tuottaa luomumaitoa. Ruhasilla arki sujuu hyvin toinen toistaan tukien. Tapahtuman tavoitteena on antaa kuluttajille ja tuottajille mahdollisuus tutustua luomutilan toimintaan. Vaimo Sirkka on ollut siitä lähtien Taunon omaishoitaja. Omaishoitaja saattaa uupua, sillä hoitaja haluaa hoitaa läheisensä loppuun saakka. Kuvassa oikealla Juhani Turunen. Omaishoitoja muistipirssi kiinnosti ikäihmisiä kovasti. Keskuudessamme on kymmeniä tuhansia muistisairaita, monikaan ei tiedä, että on muistisairas tai omaisella on muistisairaus. Lisäksi kaikki häviää ja helposti hätääntyy, – Mikään ei muistisairautta pysäytä, lääkkeet hidastavat. Elintavoilla voi jonkin verran vaikuttaa, kun syö terveellistä ruokaa, nukkuu, liikkuu, eikä stressaa. Luomutilojen avoimien ovien päivää koordinoivat Metsähallitus, maaja metsätalousministeriö, Pro Luomu, Luomuliitto, Biodynaaminen yhdistys, MTK ja SLC Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Muistisairaus menee usein vanhuuden piikkiin JAANA SELANDER JAANA SELANDER Johanna Nikonen Kuopion Seudun Omaishoitajista ja Läheisistä jututti Sirkka ja Tauno Ruhasta muistipirssin edustalla. Jaana ja Tuomo Tikan luomutilat on avoinna yleisölle noin klo 12–15. Palkittu riista-alan luottamushenkilö Martti Tikkanen Kiuruvesi-lehdessä 21.3.2018 ” Talkookorvauksena saatu lippu verolle. VIIME kesänä huippujuoksija Tauno Ruhasella (86) diagnosoitiin Alzheimerin tauti
Majapaikka oli saatu tuntemattomien paikkakuntalaisten kodissa. Istuin siellä yksin. Tai ainakin hyvin tyhjänpäiväiseltä jossittelulta. klo 14.30. 040 584 7806 www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi Tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita! Seurakunta järjestää sururyhmän läheisensä menettäneille alkaen syyskuussa. Suorastaan hävetti. Ei koskaan. Ei tarvinnut hävetä isää eikä isän sanoja. www.kiuruvedenseurakunta.fi puh. kuolleet perheuutiset seurakunnat seurakunnat Siunaus toimitettu 3.8. Rakkaamme Sinikka Anna-Liisa KOIVUSILTA o.s. Ei terveenä eikä sairaana. Kirjasta on otettu lisäpainos. Arvaat, että muistin yksinäisellä penkilläni myös ne vuosi sitten kuulemani sanat. elokuuta 2018 To 23.8. ”Ensi vuonna Jerusalemissa.” Noilla sanoilla juutalaiset ovat vuosituhansien ajan hyvästelleet toisiaan pääsiäisjuhlastaan lähtiessään. Kiuruveden srk hartaus Ensi vuonna. Siksi kaikki nämä meille muka yllättäen tulevat elämän rajallisuuden muistutukset tuntuvat niin kipeiltä. järj. Su 2.9. Voi että se ärsytti minua, parikymppistä poikaa. Olisi hyvä, että läheisen kuolemasta olisi kulunut n. Rohkeasti, milteipä ylitoiveikkaasti he uskaltavat sanoa: ensi vuonna! Ensi vuonna! Ollaankohan silloin Oulussa, Jerusalemissa vai kenties Nivalassa. 0400 988 713 SURURYHMÄ Tervetuloa yhteiseen jakamiseen, saamaan voimia ja tukea kanssakulkijoilta. Kokouksen avasi sukuneuvoston puheenjohtaja Leo Saastamoinen. Maataanko jo haudan levossa vai eletäänkö edelleenkin kotoisen arkisen rauhan keskellä. Elämää ihmetellessä mielessä kaikuvat taas kerran tutun Vanhan Rovastin mieleen jääneet sanat. Vuotta myöhemmin olin siellä Oulun herättäjäjuhlilla. Sai hävetä omaa ymmärtämättömyyttään. Ei nuorena eikä vanhana. Ei isällä ollut tapana puhua tuolla tavalla. Ja siihen luottaisi. Muistelin mennyttä talvea, joka oli tuonut tullessaan syövän ja kaiken siihen kuuluvan taistelun ja lopulta luopumisen. päivänä, osallistujia oli 86. MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoron harjoitukset ke 22.8. Aloitetaan syksyn toiminta yhteistä ohjelmalla ja ruokailulla. Hävetti kylläkin. Ryhmään otetaan 8 henkilöä. Kuva: Reetta Rehn Pertti Mykkänen. klo 10–14 päivärukous Ti 28.8. Timo Korhonen Kiuruvesi Su klo 18 iltatilaisuus, Raimo Karmitz ja Hannu Halonen Ti 28.8. Sitä toivotaan. Vastuuryhmä: Diakoniatyön johtokunta Su 2.9. ja 29.8. VARHAISNUORISOTYÖ Isko-info pappilassa 29.8. klo 15 Veisuut Remeksellä, Sammaltie 3 A Su 26.8. Tavataan, tullaan ja mennään, ollaan ja eletään, tehdään ja touhutaan – mutta kaiken takana sanottuna tai sanomattomana ehtona kuuluu sittenkin aina: jos Jumala suo… Sen unohtaa niin monesti. klo 11.30 seurat Seuratuvalla DIAKONIA Sururyhmä alkaa, katso erillisilmoitus. Siellä kohdataan! Eikä sitä jätetä haman kaukaisen tulevaisuuden tapahtumaksi. Paljon elämää nähneiden tuttavavanhusten syntymäpäiväseuroissa hän muistutti: ”Rakkaat ystävät! Muistakaa, että teidän elämässänne ei tapahdu mitään sattumalta!” Ei meidänkään. Ollaanko yhdessä juhlilla vai istutaanko yksinäisenä penkin päässä. Kokouksen päätteeksi sukuseura muisti pitkäaikaista sihteerirahastonhoitajaa Saara Tikkasta kukkasin.. ti 28.8 klo 13 Omaishoitajien ja hoidettavien kokoontuminen Virranrannan Rillillä to 30.8 klo 10 Kuullonhuollon kerho takkahuoneessa ti 4.9 klo 9 Ulkoiluringin vapaaehtoisten kokoontuminen monitoimisalissa ti 4.9 klo 11-14 Vanhusten virkistyspäivä isossa salissa. Uusiksi jäseniksi valittiin: Hanna Heikkinen, Kaija Lång, Pertti Mykkänen, Paula Toivainen. Varajäseniksi valittiin Eva Hilkamo, Kimmo Saastamoinen ja Kaisa Välipirtti Saastamoisten sukukirjaa ”Juuret Vuonamonlahdella” ja kirjaan liittyvää täydennysosaa on saatavana sihteeriltä. Avioliittoon kuulutettu Anssi Tapiola ja Tiina Pitkäkangas Lahti Joutjärvi srk. klo 10 Messu Kiuruveden Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä, messun jälkeen seurat srk-talolla. Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Erkki Kangasniemi. 6 Keskiviikko 22. K esällä kirkonmäellä sain istua taas kerran herättäjäjuhlille lähtöseuroissa. Kuollut Liisa Johanna Piippo 84 v. klo 10 Messu (Monto, Pesälä). Ei sitä voi tietää, onneksi. Ja hyvä sellainen: se oli lyhyt; se jäi mieleen; siihen oli palattava uudelleen ja uusissa tilanteissa. Sukuneuvoston jäsenmääräksi päätettiin viisi henkilöä. Teoksen on kirjoittanut Jarmo Paikkala. Mukava siellä oli olla. Se tuntui vieraalta, jollakin tavalla hurskastelulta. Herättäjäjuhlilta lähtöseurojen ainut puhe. mennessä Tanjalle p. Mitä vähemmän niitä askeleita on tallella, sen suurempiarvoisilta ne tuntuvat ja sitä enemmän niistä tahtoisi osata nauttia ja kiittää. Ei mitään sattumalta! Sen kun muistaisi. Kiuruveden kirkossa. klo 18, isosali. Miks` pois meidän täytyi antaa, mikä kalleinta ois omistaa. Oli vietetty juhlia Ylihärmässä. Omasta maastaan karkotettu, juuristaan irti revitty, vainottu ja ympäri maailman hajotettu kansa on toivonut jotakin, mikä tuntuu ehkäpä täysin mahdottomalta. Seurapuhe ne lähtösanat tosiaan olivat. Uurna laskettu Kankaanpäässä omaisten läsnä ollessa. Neuvostossa jatkaa vanhana jäsenenä Leo Saastamoinen. Ei nyt eikä vasta. Mieleen sanat ainakin jäivät. Nyt se puhe ei enää ärsyttänyt. Muistelin penkissä neljä kuukautta aiemmin haudattua isääni. Juhlat olivat jo itse asiassa loppuneet, majapaikasta haettiin vielä tavarat ja kiiteltiin vieraanvaraisia majoittajia. Halme 18.05.1940 Kankaanpää 07.07.2018 Kiuruvesi Olit äiti ja mummi parhain minkä laps` matkalleen saa. Isä hyvästeli isäntäväen: ”Ensi vuonna tavataan Oulussa – jos Jumala suo!” Siinä se oli. Omaan mieleen nousi muisto yksistä herättäjäjuhlilta lähtöseuroista. Toisella tavalla ne sanat nyt kaikuivat mielessä. Päivä on ilmainen. elokuuta 2018 6 Keskiviikko 22. klo 18.00 rukousilta Kiuruveden helluntaiseurakunta puh. Sihteeriksi valittiin SUKUNEUVOSTO Vasemmalta: Kaija Lång, Paula Toivainen, Pertti Mykkänen, Leo Saastamoinen, Hanna Heikkinen. 5 kk. EERO SVÄRD suku Saastamoiset kokoontuivat Valamossa SAASTAMOISTEN sukuseuran sukukokous pidettiin Heinäveden Valamossa elokuun 4. Syvästi kaivaten Johanna ja Antti sukulaiset ja ystävät * APE KIITTÄÄ! APE KIITTÄÄ! Juhlin pyöreitä läheisten kesken. Ryhmänohjaajina toimivat diakonit Tanja Reinikainen ja Maritta Nevalainen Ilmoittautuminen 30.8. Jonakin päivänä uskaliaimmatkin toiveet tulevat todeksi. Sukukokous pidetään joka kolmas vuosi. Niihin oli palattava. 017 7700 421 Mukana elämän iloissa ja suruissa. Lämmin kiitos meitä suuressa surussamme muistaneille
Jotain, mikä tuottaa meille suomalaisille uutisia, tietoa, elämyksiä ja viihdettä. Kun nykyjuoksijat kilpailevat köyhiä afrikkalaisia vastaan, joille ainut keino päästä pois savimajasta on juosta kovaa ja pitkälle, suomalaiset rahaurheilijat eivät kympillä pysy edes samalla kierroksella, vaan ovat kaksi kierrosta jäljessä. Joillakin rahan kerjääminen on mennyt jo aika epätoivoiseksi. Jäsenjärjestömme ovat Aikakausmedia, Graafinen Teollisuus, Sanomalehtien Liitto ja Suomen Kustannusyhdistys. Puolen kuun maissa hän vippasi minulta satasen, jotta saattoi ostaa – ei ruokaa – vaan tupakkaa loppukuuksi. medialiitto. Pöydässä kaksi yleisintä ruokaa oli maitoperunat tai ruskea kastike. Tämä totuus pätee myös yleismaailmallisesti. Kuhasta tuli esteiden maailmanennätysmies ja Väätäisestä kaksinkertainen Euroopan mestari. Yksi niistä oli kuollut syntyessään, yksi kuoli keuhkokuumeeseen neljävuotiaana ja loput yhdeksän eli täysi-ikäiseksi. En ole vielä kuullut, että joku olisi voitolla hedelmäpelistä. Minun lapsuudenkodissani oli yhdeksän hehtaaria peltoa, kuusi lehmää, pari mullikkaa, hevonen ja äiti teki yksitoista lasta. SUURIMMAT rahanhuutajat ovat nykyisin urheilijat. Maitoperunassa perunat keitettiin, veden tilalle vaihdettiin maito ja pantiin mausteeksi suola ja sipuli. ” Medialiitto on media-alan ja graafisen teollisuuden yritysten edunvalvontajärjestö. Naapurissani asuva 150-kiloinen intellektuelli käväisi harrastuksen vuoksi aikoinaan ruokajonossa ja sanoi, että ainakin puolet eivät siihen jonoon kuuluisi. Jotain, mikä tulkitsee maailman tapahtumia moniarvoisesti ja moniäänisesti. Susanna Kosken kanssa televisiossa väitteli keväällä naispuolinen työtön, joka valitti, että raha ei riitä. elokuuta 2018 Koskenjoki elokuussa 2018 Kuva: Jaana Selander luonnon mukana RAIMO TUORINIEMI Kirjoittaja on yrittäjä Money, money, money! EROTUOMARIKOULUTUKSESSA opetetaan, että ne pelaajat, jotka taklatuksi tultuaan huutavat eniten, eivät ole hätää kärsimässä; toisin kuin ne, jotka makaavat kentällä hiljaa. Mitään ei voi tehdä eikä voittaa ilman suurta rahamäärää. Siinä voi itse kukin laskea, paljonko meillä kotona syötiin sisäfileepihviä. Pirskatti, kun minullakin tämä musiikkipuoli jäi aikoinaan retuperälle. www.medialiitto.fi Sinulla ja minulla on jotain korvaamattoman arvokasta. Toistuvin väliajoin perheenisät ja -äidit huutavat tarvitsevansa lisää rahaa, muuten lapsia ei voi eikä kannata tehdä. Sataprosenttinen totuus on, että mitä köyhempi perhe, sitä enemmän lapsia. Tosin keinotkin voivat olla erilaiset, savimajasta kun ei voi kovin paljon alemmaksi vajota. Ruskeassa kastikkeessa tehtiin ruskea kastike ja keitettiin perunat. Toinen edesmennyt naapurini piti tapanaan hakata eläkkeensä kahdessa päivässä hedelmäpeleihin. Tätä taustaa vasten voisi toivoa, että ne jotka haluavat tehdä lisää lapsia, heiltä täytyisi ottaa kaikki tuet pois. Vai miltä kuulostaa tämä: ”Myö ei akan kanssa ennee nusasta, jos ei valtijo anna enempöö rahhoo!” Katsotaanpas historiaa. Yhdessä edustamme lähes 700:ää yritystä, jotka työllistävät noin 20 000 henkilöä ja tuottavat 4,3 miljardin euron liikevaihdon. Suomi ilman kotimaista mediaa ei olisi Suomi. Ainoa keino, minkä minä keksin, on ulkomaan leirit. 7 Keskiviikko 22. Miten esimerkiksi pitkän matkan juoksuun voisi vaikuttaa suurella rahalla. JOS Kiuruvedellä ruokajonossa on 100–200 henkilöä, voisimme muistella aikoja 1970ja 1980-luvuilla jolloin S-marketin ja Peltolan pullakahvitarjoilussa käväisi päivän aikana 1500–2000 asiakasta. Nykyisin jonotetaan jopa ilmaisia sinkkiämpäreitä. Suurin syy rahanpuutteeseen on, että eläke tai työttömyyskorvaus lyödään hedelmäpeleihin, veikkauspeleihin tai tupakkaan tai viinaan. JOS ei vaadita rahaa, vaaditaan ilmaista ruokajakelua. On se vaan kumma, että kaikki ilmainen kiinnostaa. Ensimmäisen päivän päätteeksi hän kantoi kaksi kassia kuivaruokaa, jolla pärjäsi aikansa, samoin kuin ruokajonosta saatavilla kaurapuuropaketeilla ja näkkileivällä. Naisella suurin huoli tuntui olevan se, että tytöllä jää rahanpuutteen takia viulutunnit käymättä. Muistan kun 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa Juha Väätäinen ja Jouko Kuha menivät Brasiliaan, Kolumbiaan ja Afrikkaan pelkällä menolipulla ja Urheiluliitto yritti lähettää perään vähän rahaa, että he pysyvät hengissä. Jäsenyrityksemme edistävät sananvapautta, kotimaista kulttuuria ja demokratiaa tuottamalla suomalaisille laadukkaita mediatuotteita ja -palveluja. Suurin syy rahanpuutteeseen on, että eläke tai työttömyyskorvaus lyödään hedelmäpeleihin, veikkauspeleihin tai tupakkaan ja viinaan. Jalkapallo ei ole osa elämää, vaan elämä on osa jalkapalloa
elokuuta 2018 KAIKKI meni juuri niin kuin oli suunniteltu ja se teki runsaslukuiseen yleisöön suuren vaikutuksen. Kiitos kuuluu myös sukupolville, jotka jälleenrakensivat maan sellaiseksi kuin se on tänään. – Konfliktien määrä on vähentynyt, mutta luonne muuttunut, ne ovat harvoin selkeitä valtioiden välisiä sotatoimia, vaan usein sekavia, eri ryhmittymien välisiä yhteenottoja, joiden vaikutukset ulottuvat laajalle siviiliväestöön, väestön liikkeisiin ja pakolaisuuteen. – Sotien aikana suomalaiset osoittivat, että maanpuolustus kuuluu PUOLUSTUSVOIMAT Sotilaat! Asento! Nimitän teidät lentosotamiehiksi. YK:n tilastojen mukaan sotilaallisia konflikteja on käynnissä yli 30. Aseellista voimaa käytetään Euroopassa ja sen lähialueilla valtion rajojen siirtämiseen ja konfliktien ratkaisuyrityksiin, sanoi HerEversti: Sotilaat! Asento! Karjalan lennoston komentaja, eversti Timo Herranen jututti veteraani Toivo Kurkkiota ennen ohimarssin vastaanottamista. Urheilukentän katsomo oli aivan täynnä yleisöä, Aarne-poika tuli valatilaisuuteen kypärä päässä, juhlan hengen mukaisesti. Kyse oli Karjalan lennoston saapumiserän II/2018 sotilasvalasta, sotilasvakuutus peruttiin, sillä siihen ei ollut osallistujia. Näin kuului Karjalan lennoston komentaja, eversti Timo Herrasen suusta Kuorevirran urheilualueella sen jälkeen, kun 130 alokasta oli vannonut sotilasvalan kiuruvetisten, omaisten ja läheisten läsnäollessa lauantaina. Sotilasvakuutuksen vannovat muiden kuin luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenet. Sotilasvalan esilukijana toimi valtuuston puheenjohtaja Kari Saastamoinen. Tänä päivänä elämme rauhan aikaa, mutta näin ei ole joka puolella maailmassa. KARJALAN lennosto komentaja, eversti Timo Herranen muistutti puolustusvoimain 100-juhlavuonna, että puolustusvoimilla on ollut tärkeä rooli Suomen itsenäisyyden ja kansan elinmahdollisuuksien turvaamisessa sodassa ja rauhassa. Historian ratkaisun hetkellä kansakunta yhdistyi, vapauden hinta oli kova ja taakka raskas, sen vuoksi saamme elää vapaassa ja itsenäisessä Suomessa, maailman parhaassa maassa. Kurkkio kertoi, että häntä jännitti marssijoiden vastaanottaminen niin paljon, ettei hän saanut kunnolla unta edellisenä yönä. Kiitos tästä kuuluu sotiemme veteraaneille, sankareille, lotille ja suurimman uhrin antaneille sankarivainajille ja heidän omaisilleen. Veteraani Toivo Kurkkiota jännitti ja alokas Aku Remes laski seppeleen sankarivainajille 8 Keskiviikko 22. JAANA SELANDER. Heillä askel kävi samaan tahtiin. Reserviläisiä kiiteltiin jämäkästä otteesta niin sankarihautausmaalla kuin ohimarssissa. PUHEENAIHE Karjalan lennosto JAANA SELANDER kaikille
Valan myötä olette lupautuneet julkisesti valaanne noudattamaan palveluksen aikana ja myöhemmin muun elämänne aikana. Omista palvelusvuosista miehillä oli hyvät muistot. Pitäkää kunniastanne kiinni kuin kiväärinperästä, jos kunnian menettää, sitä on vaikea saada takaisin. Herranen kumosi väitteet, ettei armeijassa tarvitsisi ajatella ja noudattaa vain sokeasti käskyjä. Vaahtoyksikön vesivaahtotykki on tehokas esimerkiksi lentokonepalon sammuttamisessa. Sotilaat! Asento! Nimitän teidät lentosotamiehiksi. – Nykyaikaisilla taistelupaikoilla, kuin myös talvija jatkosodassa, piti ja pitää pystyä tekemään itsenäisiä ratkaisuja pyrkien yhteisesti asetettuihin tavoitteisiin, vain kurinalainen, tiiviisti yhteen toimiva joukko pärjää. – Meidän aikaan oli protosisuja ja miehistö kuljetettiin lava-autoilla. – Vaahtoyksikkö on Scania vuosimallia 2011. Sotien aikaan kaveria ei jätetty, eikä sitä jätetä nytkään. Vala on sama kuin sotiemme käynneillä veteraaneilla, lotilla ja sankareille. Kiuruvetisjuurinen Aku Remes sai olla laskemassa seppelettä yhdessä Karjalan lennoston komentaja Timo Herrasen kanssa sankarihautausmaalla lauantaiaamuna. Vaahtoyksikkö on vesivaahtotykillä varustettu sammutusauto, jota käytetään myös sopimuspalokuntaja ensivastetoiminnassa. – Valaan sisältyy myös vaatimus reiluudesta ja toveruudesta aseveljiä kohtaan. elokuuta 2018 JA AN A SE LA N DE R ranen. Erillisen sotilaspoliisin kalustosta mukana oli sotilaspoliisiajoneuvo (Hilux), sekä panssaroitu miehistönkuljetusvaunu Panssari-Sisu eli Pasi. Siellä tuli hyviäkin hetkiä monen huonon päivän jälkeen, Fluuri nauroi. Mukana oli myös pelastusjoukkueen johtoauto sekä maastoskootteri eli mönkijä. – Olen sotilasarvolta sotamies ja palvelin Kajaanissa vuonna -87. – Sotilaat, olette saaneet sotilaan perustaidot ja koulutuksen. Herranen sanoi, että alokkaista koulutetaan osaava, motivoitunut, yhteen hiileen puhaltava joukko, joka toimii tehokkaasti. – Valitettavasti ihmisten kunnia tahtoo olla tänä päivänä kauppatavaraa, peukutuksilla levitetään koko elämä ja oma itse kaikkien eteen. KARJALAN lennoston sotilaspastori Tommi Wihinen kertoi taannoin kysyneensä alokkailta, mitä kunnia heille merkitsee. Kantakaa ylpeydellä, mutta myös nöyryydellä, tänään isänmaanne eteen antamaanne lupausta. – Ammuntaleirit ovat jääneet mieleen. Kalustonäyttelyn vetonauloiksi muodostuivat ilmavoimien pelastusjoukkueen vaahtoyksikkö sekä panssaroitu miehistönkuljetusvaunu Panssari-Sisu eli Pasi. Toimin sotilaspoliisina tuohon aikaan, kertoi Kärkkäinen. Yksikkö onkin Rissalassa lentokenttäkäytössä, Heikkinen kertoi. Valaan sisältyy lupaus palvella maata parhaan kyvyn mukaan, niin kauan kuin voimia riittää. Nykyään turvallisuus on onneksi parantunut ja taitaa olla niin, että miehistön kuljetusajoneuvoissakin on turvavyöt kaikille, Fluuri pohti. ALOKKAAT lupasivat palvella maata parhaan kykynsä mukaan – niin kauan kuin voimia riittää. – Uusi rynnäkkökivääri optiikkoineen oli vakuuttava, he pohtivat. Veteraani Toivo Kurkkiota jännitti ja alokas Aku Remes laski seppeleen sankarivainajille 9 Keskiviikko 22. PLAY video verkossa KLIK kuvia verkossa KARJALAN Lennoston kalustonäyttelyyn oli koottu Suojelusyksikön kalustoa. 130 alokkaan joukossa oli myös useita naisia. Vala ei ole kahle, vaan päätös olla parempi ihminen kuin todellisuudessa on. Kalustonäyttelyn jälkeen kaverukset suuntasivat Sotkun munkeille. KiuANU LAITINEN ruvetiset Erkki Kärkkäinen ja Sakari Fluuri katselivat vaahtoyksikköä ja muistelivat samalla omia varusmiesaikoja. Tämä on yksikkömme uusin ajoneuvo, kertoi kapteeni Hannu Heikkinen Karjalan lennostosta. Vaahtoyksikkö ja Pasi vetonauloina kalustonäyttelyssä Kapteeni Hannu Heikkinen Karjalan lennostosta esitteli vaahtoyksikköä. Jos kunniamme on ostettavissa rahasta tai maineesta, lupauksemme ja valamme ei ole minkään arvoinen. Puolustuksemme kulmakivet ovat yleinen asevelvollisuus, koko maan puolustaminen ja sotilasliittoumiin kuulumattomuus. Miehet totesivat kaluston länsimaistuneen ja uudistuneen roimasti sitten omien palvelusaikojen. He olivat käyneet katsomassa myös asenäyttelyn sisätiloissa. Tiedätte oikeudet ja velvollisuudet. – Olette tänään vannoneet sotilasvalan. – Rauhan aikana tehtävänne on lähinnä elää hyvää ja jaloa elämää. Joka ei ole vähässä luotettava, ei ole sitä paljossa. Sotiemme sankarit kantoivat taakan pahimmassa mahdollisessa paikassa, siihen minun ja teidän on oltava valmiit, jos paha aika koittaa. Se on tärkeä hetki. ANU LAITINEN PALVELUSAIKA muistui Erkki Kärkkäisen ja Sakari Fluurin mieliin, kun he tutustuivat kalustonäyttelyyn.. Vala kun vannotaan kunnian ja omantunnon kautta Jumalan edessä. – Sotilasrvoltani olen korpraalija olin Rovaniemen lennostossa vuonna -97, Fluuri kertoi. – Tämän vuoksi maanpuolustukselle on selvä tilaus. Kunnia on sitä, että ei suostu kaikkeen. Minä uskon lujasti siihen, että uskottava puolustus on rauha tae. Kuten sotien aikana ja nyt maanpuolustus kuuluu kaikille. Kehotan teitä pohtimaan, mitä se tarkoittaa. Kaiken perustana on kansalaisten luja maanpuolustustahto, kuten veteraanit osoittivat sodan aikana, näiden päällä puolustus on tukevasti omissa käsissämme. Pasia käytetään puolustusvoimien tehtävien lisäksi poliisin virka-aputehtävissä. – Mönkijällä voidaan evakuoida esimerkiksi potilas hankalista maasto-olosuhteista tai kuljettaa esimerkiksi letkukehikkoja metsäpaloalueille, Heikkinen tarkensi. Joukkuehengen rakentamiseen tarvitaan kaikkia, mutta yksikin voi sen pilata. Pastori kehotti valan vannoneita nostamaan leuan pystyyn, sotilasvalasta ja kunniastaan kiinni pitävällä ei ole mitään hävettävää. – Ideana on esitellä turvallisuusyksikön kalustoa. Palvelusaika velvoittaa teitä auttamaan ja tukemaan toisia, joukkue on niin vahva kuin sen heikoin lenkki, heikointa lenkkiä tuetaan, olemme yhdessä vahvoja. NÄYTTELY kiinnosti valatilaisuuteen tullutta yleisöä. Myöhemmin Aku kertoi, että häntä jännitti kovasti, tilanne jäi kuitenkin hienona kokemuksena mieleen
Muiniekka muistutti ilmavoimien tärkeydestä alati muuttuvalla kansainvälisen politiikan kentällä. – Meillä puolustusvalmiuden kyky on tukevasti omissa käsissä kaikissa tilanteissa. Kahdelta heidän ohjelma jatkui lomatarkastuksella joukkueittain. Lauri Relander aloitti varusmiespalveluksensa 9. – iloitsen siitä, että Karjalan lennoston valatilaisuus pidetään tänään Kiuruvedellä. Kaiken perustana on luja kansalaisten maanpuolustustahto. Sain kiinnityksen aliupseerikurssille ja toivon, että pääsen joukkueenjohtajaksi. Siihen aikaan ei ollut tällaisia tilaisuuksia, Juha Relander muisteli. Puolustusvoimien varusmiessoittokunta soitti marssin musiikkikapteeni Ville Paakkunaisen johtamana. Tavoitteena joukkueenjohtajaksi pääsy ANU LAITINEN KARJALAN lennoston valaja vakuutustilaisuuden maanpuolustusjuhla alkoi Suomen lipun nostolla ja Jääkärin marssilla. Ruokailun jälkeen alokkailla oli hieman vapaata. Juhlassa kuultiin Kiuruveden ANU LAITINEN kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekan terveiset, joissa hän kiitteli niin juhlan järjestäjätahoja kuin talkoolaisiakin. Heikkinen puhui myös kansakunnan yhteisestä hengestä. – Minun makuun tässä sopassa on ehkä sipuli jäänyt vähäiseksi, Relander pohti. alokasjoukkueeseen. Olemme tänä vuonna ketterä satavuotias. – Sotilaallisten uhkakuvien muuttuessa Suomelta edellytetään vahvaa puolustuskykyä koko maan alueella, nopeaa valmiutta sekä kykyä vastata monimuotoisiin haasteisiin. Meillä on sen verran hyvät kokit Rissalassa, Relander tuumasi maistettuaan hernekeittoa. Meitä ei pysty horjuttamaan eikä painostamaan maamme rajojen ulkopuolelta. Armeijaan meno oli Relanderille itsestään selvää. – Lennoston aktiivinen toiminta on varmasti huomattu täällä Kiuruvedellä yläpuolellamme ja he valvovat ilmatilaa 24/7, hän totesi viitaten Kiuruveden yllä tapahtuviin lentoharjoituksiin. Heikkinen muistutti puheessaan Suomen puolustuskyvyn merkitystä erilaisten uhkakuvien edessä. Uutta kalustoakin on hankittu, kuten raketinheittimiä sekä maastotykistötutkia. elokuuta 2018 Joukkojen määrä ja laatu on vertaansa vailla tässä lähiympäristössä. – Turvallisuuden perusta on kansakunnan eheys ja yhtenäisyys. Muun muassa maavoimat ovat kehittäneet viime vuosina valmiuttaan. Hernesoppa maistui koko porukalle. Päivä on tärkeä sotilasvalan vannoville alokkaille ja heidän perheenjäsenilleen, mutta näJUHLA Puolustusvoimien varusmiessoittokunta soitti musiikkikapteeni Ville Paakkunaisen johdolla. On hienoa, että Karjalan lennostolla on tapana jalkauttaa valatilaisuus ympäri maakuntaa. Alokasaika on Relanderille ollut mukavaa ja mielekästä tekemistä on riittänyt. – Onhan tämä vähän erilainen tilaisuus, kuin mitä itselläni aikanaan oli. Maanpuolustusjuhlaan saapui mukavasti yleisöä. 10 Keskiviikko 22. Relander nautti valatilaisuudessa kenttälounasta yhdessä vanhempiensa, pikkuveljen sekä kummisetänsä kanssa. Keskinäiseen kunnioitukseen ja luottamukseen perustuva yhteiskunta on myös turvallisuuden kannalta vahva yhteiskunta. – Tämän eteen olen tehnyt töitä. Valatilaisuuteen Kiuruvedelle olivat saapuneet lentosotamies Relanderin isä, Juha ja äiti, Lea. heinäkuuta Kuopion Rissalassa ja kuuluu suojeluskomppanian 3. Haaveissa hänellä on jatkaa sotilasuraansa pidemmälle. Kyberja hybridiuhkiin varautuminen on entistäkin tärkeämpää. Lansalaisilla on luja tahto maanpuolustukseen. – Puolustusvoimat täytti kuluneena vuonna 100-vuotta ja niin täytti Karjalan lennostokin. Aloin kuntoilemaan jo aikaisemmin, että kunto olisi kohdallaan, kun armeija osaltani alkaa. KARJALAN lennoston terveiset juhlaan toi komentaja, eversti Timo Herranen. AN U LA ITIN EN ANU LAITINEN. – Tavoitteena minulla on edetä uralla. Meidän paikkamme maailmassa on puolustaa oikeusvaltiota, demokratiaa ja ihmisoikeuksia ja toimia rauhaa rakentavana maana osana kansainvälistä yhteistyötä. Jokaisen suomalaisen on koettava olevansa tärkeä osa yhteiskuntaamme, kukin omalta paikaltaan. Juhlapuheen maanpuolustusjuhlassa piti kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen. – Hyvää on rokka, vaan ei vedä vertoja sotilasravintolan sopalle. maanpuolustus KARJALAN lennostossa varusmiespalvelusta suorittava lentosotamies Lauri Relander Siilinjärveltä vannoi sotilasvalansa Kiuruvedellä. mä lennoston valatilaisuudet ovat myös maakunnan kunnille ja niiden ihmisille erittäin merkittäviä tapahtumia, Heikkinen totesi puheessaan. Komentaja, eversti Timo Herranen ” Valmiustilassa 24/7 MAANPUOLUSTUSJUHLA päätti Karjalan lennoston sotilasvala ja -vakuutustilaisuuden juhlallisuuden Kiuruvedellä. Joukkojen määrä ja laatu on vertaansa vailla tässä lähiympäristössä. Hän muistutti puolustuksen kulmakivistä, jotka ovat yleinen asevelvollisuus, koko maan puolustaminen ja sotilasliittoihin kuulumattomuus
Ostimme paikan takaisin ”sukuun” vuonna 1998, kun Kiuruveden kaupunki halusi myydä paikan, Eija Valojärvi kertoo. Koulussa oli kaksi opettajaa ja lapset oli jaettu siten, että 1-3-luokkalaiset olivat yhdessä luokassa ja 4-6-luokkalaiset toisessa luokassa. Entisöinnin yhteydessä luokkahuoneen kemiankaapista löytyi neuvostoaikainen kranaatti vuodelta -39, joka oli aktiivinen. Sähkötkin koulurakennukseen kytkettiin vasta vuonna 1967. Kyseinen kranaatti oli luultavasti erään täällä toimineen opettajan tuoma ja se on ollut tuolla kaapissa jo silloin, kun koulu vielä oli käytössä, Eija Valojärvi kertoi.. Ruutuja talossa on 402. Tontti, jolla koulu sijaitsee, on aikanaan lohkottu Puron tilasta, jonka tuolloin omisti Eijan vaari. Selvisipä tapaamisessa sekin, miksi raamattu seikkaili lattialla aikanaan ja miksi siitä vastuun otti Eino Paavilainen. Koulumatkaa hänelle kertyi kotipaikaltaan noin 4 kilometriä. Tuohon aikaan kuljimme kouluun jalkaisin ja talvella hiihtäen, hän kertoo. – Ison luokkahuoneen lattiassa oli lähes sentin paksuinen maalikerros ja sen poisto oli melkoinen operaatio. – Silloin kyllä hävetti aivan kamalasti, hän lisäsi ANU LAITINEN SALMENKYLÄN vanhaa kansakoulua on entisöity pitkään ja hartaudella. Salmenkylän entiset oppilaat ja opettaja muistelivat menneitä aikoja ja moni muisto sai lisäväriä. Nyt arvokas rakennus on yksityisomisteinen ja vapaa-ajan käytössä. – Ilmoitimme asiasta ensin poliisille ja lopulta puolustusvoimat kävivät hakemassa kranaatin täältä pois. Iisalmessa nykyisin asuvat Eija ja Mikko Valojärvi avasivat vanhan koulun ovet vieraidensa kokoontumista varten. Luokan uudelleen maalattu lattia onkin Eijan ylpeyden aihe rakennuksessa. Tapaaminen oli ainutlaatuinen ja varmasti ikimuistoinen. Eino hienona miehenä pelasti tilanteen ottamalla syyn niskoilleen, Kaija muisteli tilannetta. Näin hirsikehikko ja rakennus säilyi kuivana. Osa oli jäänyt kotikonnuille viljelemään maata tai rengiksi ja osa oli lähtenyt työn perässä tai kouluttautunut lisää. Nyt omistajakuntaan kuuluvat Eijan ja Mikon lisäksi Eijan poika sekä yksi muu osakas. Ovet avautuivat vuoden 1947 syntyneiden vanhojen oppilaiden luokkatapaamista varten. Raimo Jokisalmi luokkatovereineen aloitti Salmenkylän kansakoulun vuonna 1954. Kaija oli sen potkaissut ja jotenkin se meni meidän poikien syyksi, Paavilainen nauroi. – Vaarini on aikanaan myynyt tontin nimellishintaan, että kylälle saatiin koulu. 50-luvulla ei Salmenkylän kouluun johtanut muuta kuin kärrypolku. – Meillä oli uskontotunti alkamassa ja opettajan tullessa luokkaan noustiin seisomaan. Raamattu tippui pöydältäni ja sanoin, että nyt pyhä henki pyörähti ja yritin piilottaa kirjaa. – Silloin pidimme avoimet ovet ja paikalle saapuikin noin 150 henkeä, Eija Valojärvi kertoo. Luokkatapaamiseen oli kutsuttu myös Aila Perkiö, joka toimi samaan aikaan opettajana Salmenkylällä edesmenneen miehensä Reijo Perkiön kanssa. Omistajakunta aloitti entisöintityöt vuonna 1998 ja avajaisia vietettiin vuonna 2003. Kuvassa vasemmalta lukien Helena Juntunen, Eino Paavilainen, Aila Perkiö, Anja Sotikov, Raimo Jokisalmi, Heikki Keränen ja Kaija Räihä. – Kun ostimme paikan, oli eteisaulan katto romahtanut, mutta kyläläiset pelastivat rakennuksen laittamalla rakennukseen peltikaton. Luokkatapaamiseen olivat saapuneet opettaja Aila Perkiön lisäksi oppilaina olleet Helena Juntunen, Kaija Räihä, Anja Sotikov, Eino Paavilainen, Heikki Keränen sekä Raimo Jokisalmi. ELÄMÄ on kuljettanut koulukkaita läpi nuoruusvuosien, aikuisuuden ja nyt eläkkeellä. – Loppuvuodesta kun olen syntynyt, niin kuusivuotiaana aloitin koulun. Talon entisöinti on tehty perinteitä kunnioittaen ja näin ollen rakennuksen kaikki ikkunat on käsin kitattu. Eija ja Mikko Valojärvi ostivat vanhan kansakoulun tontteineen yhdessä Eijan sisarusten kanssa. elokuuta 2018 Ainutlaatuinen luokkatapaaminen KANSAKOULUAIKA Entiset oppilaat vuosimallia 1947 ja opettaja Aila Perkiö tapasivat vanhassa opinahjossa Salmenkylässä. odiIs SALMENKYLÄN vanha kansakoulurakennus on saanut uuden elämän vapaa-ajan käytössä. – Olimme luokassa ja juuri, kun opettaja Reijo Perkiö tuli luokkaan, niin huomasin raamatun liukuvan pitkin lattiaa. 11 Keskiviikko 22. Vanha koulu on saanut arvoisensa entisöinnin – palvelee nyt vapaa-ajan käytössä ANU LAITINEN ANU LAITINEN MUISTOJA kouluaikoja muisteltiin Salmenkylän luokkatapaamisessa. Koulun alkaessa syksyllä Jokisalmi oli 6-vuotias. SALMENKYLÄN kansakoulurakennus valmistui vuonna 1923 ja koulunkäynti siellä alkoi vuonna 1925. Keksimme käyttää höyrypesuria, joka lämmitti maalikerrokset niin, että ne saatiin revittyä irti
Heikkinen luonnehtii SDP-vetoista valiokunnan johtamistyöskentelyä uudenlaiseksi poliittiseksi toiminnaksi, jota ei ole ennen eduskunnassa nähty. Siitä Leppä kyllä pitää huolen. Viimeisin Kiurun esiintulo oli, kun hän sanoi, että valinnanvapauslaki kaatuu viimeistään perustuslakivaliokunnassa. Heikkinen sanoo, että kuivuuden ja runsaiden sateiden kanssa tullaan painimaan myös tulevina vuosina, sillä ilmastomuutos sään ääri-ilmiöineen on Suomessa rajumpi kuin on ajateltu. Maanantaina 3.9. ELY-keskuksen keväällä valmistuneen selvityksen mukaan parhaimmat synergiaedut syntyvät, jos Kiuruvedellä julkinen eläinlääkintähuollon palvelupiste siirretään Hingunniemeen hevosklinikan yhteyteen. Kunnallisen eläinlääkintähuollon asiakkaina on jo nyt hevosia, joten tämä palvelutoiminta, mukaan lukien pieneläinten vastaanotto, on tavoitteena saada Hingunniemeen. – Jos soteuudistus nyt kaadetaan, menee taas useita vuosia hukkaan ennen kuin päästään seuraavan kerran päättämään. Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) toivoo, että kuluttajat ryhtyisivät kapinaan puhtaan, suomalaisen ruuan puolesta. elokuuta 2018 TALOUS JA POLITIIKKA SIIRTYVÄTKÖ Kiuruveden julkisen puolen eläinlääkärit ja koko eläinlääkintähuolto Hingunniemeen, hevosklinikan yhteyteen, jää nähtäväksi. HEIKKINEN piti kesälomaa pari viikkoa heinäkuussa ja elokuussa häntä ovat kuljettaneet jo keskustan varapuheenjohtajan tehtävät eri puolille Suomea. Heikkinen on saanut terveyskeskusten lääkäreiltä ja hoitajilta sellaista viestiä, että kentällä ollaan intoa täynnä ottamassa vastaan soteuudistus, mutta tilanne alkaa olla kestämätön, kun rakenneuudistusta ei ole saatu tehtyä, sillä uutta lakia odotettaessa ei kentällä ole voitu kehittää toimintaa. Eläinlääkärit Savon eläinsairaalan tiloihin. – Meidän parlamentaarinen hienous on se, että merkittävissä valiokunnissa, missä käsitellään hallituksen uudistuksia, voi olla opposition edustaja puheenjohtajana. JAANA SELANDER näkuussa kirjelmän eduskunnan puhemiehelle valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiurun (sdp)toiminnasta. Ennen valiokunnan puhenjohtajuutta ei ole käytetty oppositiopolitikointiin näin räkeästi kuin nyt tapahtuu. Heikkinen vakuuttaa, että budjettiriiheen tulee varmasti kohdennettua rahaa kuivuudesta kärsineille tiloille. 12 Keskiviikko 22. Kaikki valiokunnan keskustalaiset jäsenetsekä sinisten Vesa-Matti Saarakkala tekivät heiAKU LAATIKAINEN Hevosiin erikoistuneita eläinlääkäreitä ei ole paljoa tarjolla.. – Suomalainen maatalous ei jaksa enää tätä vinoutumaa, että kauppa ei ole mukana oikeudenmukaisessa tulonjaossa, Heikkinen toteaa. Onhan perustuslakivaliokunta jo hyväksynyt maakunnat hallinnon pohjaksi, ihmiset pääsevät maakunnissa demokraattisesti osallistumaan päätöksentekoon. Kiuruvedellä tuottajia kuultiin asian tiimoilta maanantaina, kun paikkakunnalla vieraili ministeri Jari Leppä (kesk.). – Nyt demarit jarruttavat ja ovat ääneenkin sanoneet, että heillä on tavoitteena kaataa sote-esitys. Toivon, että uudistus, jota on yritetty läpi viedä 14 vuotta, nyt hyväksytään. HANNAKAISA HEIKKINEN uskoo, että suomalainen kuluttaja on valmis maksamaan suomalaisista eintarvikkeista muutamia senttejä enemmän, jos ne sentit menevät tuottajalle, eivätkä kaupalle. Lehdistä olemme saaneet lukea, kuinka riitaisaa sosiaalija terveysvaliokunnassa soteuudistuksen käsittely on ollut. Kaupunginjohtaja ja Savon eläinsairaalan hallituksen puheenjohtaja Jarmo Muiniekka kertoo, että Savon eläinsairaala on ollut yhteydessä ELY-keskukseen vuoden vaihteessa. Suomi ikääntyy vauhdilla ja peruspalvelut rapautuvat monin paikoin ja sosiaalija terveydenhuoltohenkilöstöä on vaikea saada. Muiniekan mukaan nykyiset eläinlääkintähuollon tilat kaupungintalon alakerrassa ovat epäkäytännölliset. Avustuksen osoittaminen oikeaan kohteeseen on vain haastavaa, sillä osalla tiloista sato on hyvä, missä on saatu sadetta, ja huono siellä, missä ei ole Kuluttajat Suomikapinaan EDUSKUNTA Luonnonvarakeskus on arvioinut, että vuoteen 2025 menessä joka kolmas maatalousyrittäjä lopettaa tuotantonsa. – Myös meidän eläinlääkärit ovat tämän kehittämisajatuksen tukena. – Uskon, että valiokuntaneuvokset tullut kosteutta. Soteuudistukseen liittyvä valinnanvapauslaki tuli perustuslakivaliokunnalta sosiaalija terveysvaliokuntaan uudelleen käsiteltäväksi kesäkuussa. Eduskunta aloittaa työnsä tiistaina 4.9. JAANA SELANDER – Maakuntaja soteuudistukseen liittyen esitimme, että vaikka ympäristöterveydenhuolto siirtyy maakunnan järjestämisvastuulle, on tuotannossa tarkoituksenmukaista hakea seudullista ja paikallista yhteistyötä julkisen ja yhtiömuotoisen eläinlääkintähuollon kesken. Esimerkiksi seitsemän sentin korotus maidon litrahinnassa, muuttaisi tuottajien talouden paremmaksi, eikä se tuntuisi juurikaan kuluttajan kukkarossa. Heikkisen mukaan valiokunnan työskentely sujui oikein hyvin, kun puhetta johti vuosi sitten demareiden Tuula Haatainen. – Jo Kiuruveden sisällä erot ovat suuria, esimerkiksi pohjoisesa ja Rapakkojoella ei ole juuri satanut. Taustalla ovat Venäjä-pakotteet, maidonhinnan aleneminen ja kaksi huonoa satokautta. Tähän kysymykseen ratkaisuja miettii Osuuspankin emeritustoimitusjohtaja Reijo Karhisen johtama työryhmä. Syyt, miksi soteuudistus tarvitaan eivät ole kadonneet minnekään, päin vastoin. Tämä uudenlainen poliittinen toiminta tulee vaikuttamaan jatkossa siihen, mitä valiokuntapaikkoja voi oppositiolle antaa johdettavaksi. – Missään kunnanhallituksen tai valtuuston kokouksessa ei sallittaisi, että kannatettuja esityksiä ei käsitellä, mutta näin on tapahtunut sosiaalija terveysvaliokunnassa neljä kertaa, Heikkinen sanoo. on sovittu toinen sosiaalija terveysvaliokunnan kokous. Maanantaina Heikkinen matkasi Helsinkiin sosiaalija terveysvaliokunnan kokoukseen soteuudistuksen tiimoilta
elokuuta 2018 JAA N A SE LA N DE RI Eläinlääkärit Savon eläinsairaalan tiloihin. – Tätä ei ole ymmärretty. Siinä ei ole järkeä, että yhden taksin kyydissä on yksi ihminen ja kaikki taksit menevät samaan suuntaan, järkevää on, että taksissa on useampi ihminen. Esimerkiksi: Hernerokka. Rokka sanana ei tarkoita pelkästään mykyrokkaa, vaikka moni varmasti saa mielleyhtymän mykyrokasta sanan rokka kuullessaan. HEIKKINEN sanoo, että kaiken perusta on kestävä talous ja talouden kuntoon laittamisessa on onnistuttu. Heikkinen on nyt kokenein keskustalainen poliitikko Pohjois-Savossa ensi kevään vaaleissa, kun Markku Rossi ja Seppo Kääriäinen ilmoittivat, etteivät asetu enää ehdolle eduskuntavaaleissa. KELA-VALTUUTETTU Hannakaisa Heikkinen sanoo, että ProKeskus Oy on tehnyt sopimusrikkeitä, sillä keskuksessa puhelimeen ei ole vastattu, kun taksia on tilattu, eikä tilattu taksi ole aina tullut. Heikkinen on saanut Kela-taksin toimimattomuudesta lukuisia soittoja ja sähköposteja, lisäksi ihmiset ovat kertoneet kokemuksistaan kasvotusten. Suomen länsiosissa hernekeitto on perinteisesti hyvin sakeaa ja savustetulla lihalla viimeisteltyä, karjalaisessa hernerokassa puolestaan on myös lientä ja herneet ovat kokonaisia eikä sianliha yleensä ole savustettua. Rohkea rokan syö sananlasku.” Menneenä viikonloppuna saimme maistella Kiuruvedellä kunnon hernerokkaa Karjalan lennoston sotilasvalatilaisuuden yleisöruokailussa. Ja ovat ylpeitä molemmista. Pro-Keskus rikkonut tehtyä sopimusta NAVETASSA Hannakaisa Heikkinen viihtyy aina kun sinne pääsee luottamustehtäviltään. Kuvassa hän antaa maitoa pikkuvasikoille. On eri asia lähteä taksilla Kiuruvedeltä Kysiin ja sanoa heipat kuskille, joka lähtee heti pois, kun sellaisella henkilöllä, joka tilaa taksin Kuopiossa. Mietintö pitää saada valmiiksi ja perustuslakivaliokuntaan ja edelleen äänestykseen eduskunnan suureen saliin marraskuussa. Heikkinen kertoo, että soteuudistuksen poliittinen jarrutus vaikuttaa monien muiden lakien ksäittelyyn siirtymiseen: sosiaalija terveysvaliokunnan tulisi ehtiä käsitellä paljon muitakin asioita, kuten ensi vuoden budjettilait, vammaispalvelulaki, itsemääräämisoikeuslaki, terveydenhuollon asiakasmaksulaki, lomitusuudistus, biopankkilaki, genomilaki, tietosuojalakeja. Tämä on nähty esimerkiksi Itäja Etelä-Euroopassa ja vastikään Venezuelassa. Elokuussa ja tällä viikolla klinikalla työskentelee sijainen. Toiveissa on saada sijainen myös syykuulle. KOLUMNI ANU LAITINEN anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ROKKA, soppa, keitto vai joku muu synonyymi sanalle, mikä ilmaisee lusikalla syötävää keittomaista ruokaa. Jos talous on heikossa kunnossa, heikot kärsivät. Yhtä kaikki hernari on Suomen puolustusvoimissa edelleen ruokalistalla ja sitä tarjoillaan säännöllisesti. Keitto, rokka, soppa vai velli. Myös tekotavassa on muunnoksia. Silloin täytyy antaa sanktioita ja jos sanktioiden jälkeen toiminta ei lähde rullaamaan, sopimus täytyy purkaa, sanoo Heikkinen. ONNEKSI suomen kieli on rikas ja sanoille usein löytyy monia synonyymejä, kuten nyt sanalle rokka. NAUTINNOLLISIA hetkiä hernekeiton, hernesopan tai hernerokan parissa. Suomessa hernekeitto tarjoillaan usein pannukakun kera ja torstaisin. Mykyrokka ja hernerokka ovat aivan eri asia, ja niitä sovi sekoittaa keskenään. Suomen Paikallismediat, Okra-näyttely ” Paikkakunnan puolestapuhuja. Hevostoimiala on kasvussa seutukunnalla ja Kiuruvedellä alalle on tullut uusia yrityksiä, kuten Lupis ja Weshepo oy. – Savossa välityskeskus ei ole pystynyt täyttämään Kelan kanssa sovituuja ehtoja, sitä ei voi katsoa sormien lävitse. Heikkinen muistuttaa, että Suomessa on alueita, joissa Kela-taksiuudistus on onnistunut ja toimii. Kiinnostusta on ollut, mutta klinikoilla ei tällä hetkellä ole osoittaa eläinlääkärin työpanosta Kiuruvedelle. On oikein, että etsitään uusia tapoja tuottaa palvelua, mutta uudistukset eivät saa heikentää palvelua ja perusturvaa. Heikkinen on myös ilmoittanut, että aikoo asettua ehdolle niin maakuntakuin eduskuntavaaleissa. – Olen yhtiön hallituksen valtuuttamana keskustellut myös Oulun ja Laukaan toimivien eläinklinikoiden kiinnostuksesta vuokrata tilat, laitteet ja liiketoiminnan. Heikkinen sanoo, että kun taksilla sairasta ihmistä kuljetetaan terveydenhuoltoon, taksi edustaa muutakin kuin kyytiä, taksi edustaa turvaa, että kyyti tulee ajallaan ja taksiin pystyy luottamaan. SE käytetäänkö hernekeitosta sanaa hernekeitto vai hernerokka liittyy osittain myös maantieteelliseen sijaintiin. Mutta keskustelut klinikoiden kanssa ovat vielä kesken. Varmasti tälle perinneruoalle on olemassa muitakin synonyymejä, jotka ovat aivan yhtä hyviä nimittämään tätä hyvää ruokalajia. Soin rokkaa ja tämä biisi rokkaa. Muiniekan mukaan Hingunniemeä on tavoitteena kehittää eläinlääkinnän ja hevososaamisen keskuksena yhteistyössä Ylä-Savon ammattioppilaitoksen ja eläinlääkintähuollon kanssa. Paikallislehtien vahvuudet 2016 ”. Savon eläinsairaala ei ole saanut yhtään hakijaa eläinlääkäri/toimitusjohtajan ja eläinlääkärin toimiin, ei varsinaisella hakuajalla eikä jatketulla hakuajalla. – Kela-kyyteihin käytetään 150 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa vuosittain. ovat kesän aikana maakuntaja soteuudistuksen raamilait kirjoittaneet ja valinnanvapauslaki on nyt sosiaalija terveysvaliokunnan tulevien päivien työtä. Kipeitäkin ratkaisuja on jouduttu tekemään, mutta niiden ansiosta jatkossakin voidaan puhua pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. Rokasta taipuu myös sana rokkaa, joka puolestaan voi tarkoittaakin aivan eri asiaa kuin sakeahkoa keittoa. Hernerokka sana sai aikaan pienimuotoista keskustelua Kiuruvesi-lehden facebook-sivuilla, kun joku mielsi rokan tarkoittavan mykyrokkaa. Näillä toimilla tavoitteena on myös säilyttää Hingunniemen status erikoistumispaikkana yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Hevosiin erikoistuneista lääkäreistä on kova pula, vapailla työmarkkinoilla ei heitä ole. Se edellyttää investointia vastaanottotiloihin, lisätilaa tarvitaan noin sata neliötä. – Terveelle taloudelle voidaan rakentaa palveluja, jossa myös heikoimmat ihmiset pärjäävät. – Kelan kilpailutuksessa ProKeskus on luvannut asioita, mitä se ei ole täyttänyt. Todettakoon, että hernekeitto, -soppa ja -rokka ovat yksi ja sama asia. Ihmiset rakastavat kotiseutuaan, ja omaa lehteään. Hevosalan koulutus YSAO:lla on valtakunnallisesti vetovoimaista. Sivistyssanakirja määrittelee sanaa rokka seuraavasti: ”Ruoka varsinkin herneistä valmistettu sakea keitto. 13 Keskiviikko 22
> Tausta: filosofian maisteri 1990, filosofian lisensiaatti 1995, filosofian tohtori 2000 (väitöskirja Maanpetturin tie. elokuuta 2018 KULTTUURI Kovien aatteiden Kiuruvesi HISTORIANKIRJOITUS Miksi Kiuruvedellä väännettiin lääkäreistä, valitako herra x vai herra y. POHJONEN tekee Kiuruveden historiasta luettavan teoksen. Kyläkaupat ja kyläkoulut ovat hävinneet. Se innostus vaikuttaa ihan suhteettoman kovalta. Kiuruveden kaupungin historian kirjoittaja Juha Pohjonen selaa mielenkiinnolla Kiuruvesi-lehden vuosikertoja 1980-luvulta. – Kiuruveden erikoisuus on se, että täällä ollaan keskellä Suomea tai keskellä ei mitään, Iisalmea lukuun ottamatta ympärillä ei ole mitään. Pohjonen aloitti Kiuruveden historian kirjoittamisen keväällä. lu ja että on mummojen ja pappojen hoitajia. Pohjosen mukaan he eivät olleet millään puolella, vaan noudattivat omaa linjaa, jossa välillä oltiin vasemmiston kannalla ja välillä kepun linjoilla. Välillä muutaman valtuutetun ryhmä saattoi hajota, ryhmäkuri oli epämääräinen käsite. Ei Kiuruvesi ole sen riitaisempi kuin muutkaan kunnat. KIURUVESI näyttäytyy Pohjoselle hyvin samanlaisena, keskikokoisena maaseutupitäjänä, kuten vaikkapa Parikkala, josta hän on kirjoittanut paljon, kuten muistakin eteläkarjalaisista kunnista. Kaavioita, statistiikka ja histogrammeja käytän sen verran, mikä on tarpeen. – Tässä lehdessähän on ihan mieletön Kiuruvesi-vire, Pohjonen sanoo. Maanpetoksesta vuosina 1945–1972 tuomitut), ItäSuomen yliopiston Suomen historian dosentti 2006, toiminut Kansallisarkiston palveluksessa Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset -hankkeessa 2004–2008, päätoiminen tutkija vuodesta 1990. Viime viikolla Pohjonen kävi lukemassa Kiuruvesi-lehtiä 1980-luvulta.. Pohjonen on tutkinut valtuuston, hallituksen ja lautakuntien pöytäkirjoja ja edennyt siitä alatasolle kyliin ja lehteen. Se tulee esiin, kun lukee esimerkiksi yleisönosastokirjoituksia. Esimerkiksi kun on haluttu lisää lomittajia, kommunisteille se on ollut työllistämiskysymys, keskustalaisille maaseudun elinvoimaisuuskysymys, lopputulos on ollut molemmille selvä, että lomittajia tarvitaan, mutta asiasta on käyty pitkä keskustelu ja väittely. Muutaman valtuutetun kokoomus ja SDP eivät saaneet muodostettua yhtenäistä oppositiovoimaa, sillä se ei olisi auttanut mitään keskustan ylivaltaa vastaan. HASSUNKURINEN kunta Kiuruvesi on ollut Pohjosen mukaan siksi, että täällä on ollut tiukkoja ja kovia kommunisteja, jotka joutuivat törmäyskurssille aatteessaan ehdottomien keskustalaisten kanssa. – Yllättävää on ollut, kuinka mielettömästi Kiuruvedellä on satsattu teollistumiseen. – Haastatteluja teen sen mukaan, kuinka henkilöitä on elossa ja suostuvaisia juttelemaan. Savolaisen kirjoittama teksti pitää lukea kahteen kertaan, että ymmärtää mitä kirjoittaja tarkoittaa. Pöytäkirjat eivät ole Pohjosen mukaan mitään kuivaa luettavaa, päin vastoin, niistä löytyy värikästä kielenkäyttöä ja päätöksentekoa niin kuin muillakin paikkakunnilla. Samaiselle vuosikymmenelle liittyy myös kirkonkylän kehittäminen, joka on johtanut sivummalla olevien kylien hiljentymiseen ja suureen tyhjenemiseen 1990-luvun puoleen väliin mennessä. Se ei ole kiihkoilua, mutta huolta huonoille teille mahdollisesti sortuvista. – Tietty korostunut korkeakirkollisuus näkyy edelleen suhtautumisessa alkoholiin. Entä ketkä olivat Porttilan hevossurmien takana. Kuvia sinne tulee ja kuvatekstejä voi tehdä pikkuisen pilke silmäkulmassa, Pohjonen kertoo. Yritän kirjoittaa tästä ihmisiä koskettavasta rajapinnasta. – Keskustelua täällä on käyty paljon ja tuotu esiin henkilökohtaisia mielipiteitä, mutta lopulta on päätetty niin kuin hallitus on esittänyt. – Joku kysyikin jo, että et kai aio kirjoittaa Kiuruvedestä riitaisena kuntana. Sermet on tietenkin oma juttunsa, mutta sitten on ollut asiallisia ja hyviä yrittäjiä, mutta myös viheltäjiä ja haihattelijoita. – Käytän kirjoittamisessa hyväkseni maineikasta Kiuruvesi-lehteä, haastatteluja ja pöytäkirjoista otan lainauksia. POHJONEN luonnehtii myös Kiuruvesi-lehteä mielenkiintoiseksi saarekkeeksi keskellä Keskisuomalaisen omistamaa mediakenttää ja ihmettelee, ettei lehdestä ole tehty historiikkia. Kiuruvedellä on myös omanlaisensa identiteetti suhteessa muihin paikkoihin. Pienemmissä kunnissa kaikki tuntevat toisensa ja taustalle jää usein jotain, joka vaikuttaa, se on ihan normaalia. KIURUVEDEN historian kirjoittaminen on Juha Pohjoselle mieluinen työ. JAANA SELANDER JAA N A SE LA N DE R Oman pohjavireensä kiuruvetisyyteen tuo myös körttiläisyys, tosin ei enää vahvasti 1980-luvulla. Hän hakee materiaalia historiateokseen, jonka on määrä ilmestyä vuonna 2020. Pöytäkirjojen lukemisen lisäksi Pohjonen tekee henkilöhaastatteluja. – Se oli suuren laman suurin isku. Yksi kivijalka on emerituskaupunginjohtaja Erkki Strömmer, historiikin loppupäästä on henkilöitä jo helpompi löytää, juttelen kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekankin kanssa, jos hän siihen suostuu. POHJONEN on kirjoittanut jo 1980-luvun, aina isoon lamaan, 1990-luvun alkuun saakka. – Sama asia on käännetty nurin päin. Mutta jotkut kiistat ovat kyllä aivan järjettömiä, kuten lääkärinvirkojen täyttäminen, ei ole kokonaisuuden kannalta merkittävää, valitaanko lääkäriksi herra x vai herra y. Sama ajatteluilmapiiri on toisen herännäissuuntauksen kunnissa Pohjois-Pohjanmaalla. fakta > Nimi: Juha Pohjonen, kirjoittaa Kiuruveden historiaa vuodesta 1980 lähtien aina 2020 saakka. Pohjonen jatkaa historiankirjoittamista siitä, mihin Leo Huovisen Kiuruvesi-historia jäi eli 1980-lukuun. Täällä on ollut kuitenkin hirmu vahva yhteen hiileen puhaltamisen henki ja huoli maaseudun tyhjenemisestä. – En tee rinnalla mitään muita kirjahommia, sanoo Pohjonen. Toisaalta täällä on hyvin selkeä ja suora tapa antaa palautetta niin hyvässä kuin pahassa. Myös SMP on ollut Kiuruvedellä vahva. – Se, että kunta tekee valtavan kunnantalon, ei ole kuntalaisille tärkeä asia, mutta se on, että paikkakunnalla on terveyskeskus, kou14 Keskiviikko 22. Pohjonen painottaa historiateoksessa sosiaalija terveydenhuoltoa sekä koulutusta, koska kunnan tärkein tehtävä on pitää kuntalaisista huolta
Raulin nimipäivää vietetään maanantaina 27. Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu. Ei taas purkkiruokaa! VIIKON VITSI VIIKOSTA VIIKKOON Nimipäivät Tänään: Iivari, Iivo Torstai: Signe, Varma Perjantai: Perttu Lauantai: Loviisa Sunnuntai: Ilmi, Ilma Maanantai: Rauli Tiistai: Tauno ANU LAITINEN Mistä nimesi on peräisin, Rauli Kämäräinen. Uutta on nyt se, että tänä syksynä viljan laadun mittana käytetään ensimmäistä kertaa sakolukua. Suosittelemme päiväkotiikäisille, yli 2-vuotiaille. Tiistaina 28.8. Pikku Karhun ja Pikku Tiikerin seikkailu kohti unelmiensa maata Panamaa, jossa kaikki on paljon ihanampaa ja tuoksuu banaaneilta. Pelejä ja pelikonsoleita menneiltä ajoilta kokeiltavana kirjaston pelihuoneessa. – Elelen itsekseni tässä kylällä. Sen muodostamiseen oleellisesti vaikuttaa oikea puima-aika. Itse asiassa pidän kyllä Rauli Badding Somerjoen kappaleista. En voi uskoa, että vietin 20. – Ramiksi on kutsuttu ja kuntoutuksessa minua kutsutaan Baddingiksi. – Liekö noita ollut yhtään. Aivoissa napsahti verisuoni ja sen myötä menetin liikuntakyvyn. Siitäkin on jo aikaa. Nyt heitä on kyllä tullut enemmän vastaan. Ei riittänyt nämä kotijärvet, kun piti lähteä merienkin rannoille metsälle. Kajaanin kaupunginteatteri lastennäytelmä Oi ihana Panama. JANU LAITINEN Tiistai 28.8. Ennen olin lintumetsällä. Mikä saa innostumaan. Nimi on peräisin muinaisskandinaavisesta nimestä Radwulf, ”neuvokas susi”. Liikuntakyvyn menetyksestä huolitta hän voi soittaa sähköurkuja. tiesitkö. Vuoden 2015 loppuun mennessä nimi Rauli on annettu 1 825 miehelle ja alle viidelle naiselle. Kiurusalissa. Onko sinulla lempinimiä. 2. elokuuta 2018 50 VU OT TA SAKOLUKU sanelee leikkuupuinnille nyt entistä aikaisemman aikataulun. 10-vuotta ehdin ajaa taksia, kunnes tuli tämä sairaus. – Toimin ensin kotitilalla viljelijänä ja sitten siihen oheen tuli taksiyrittäjyys. Se taisi olla vuonna -81, kun olin Hailuodossa metsällä. Äitini tuli Puumalasta ja liekö niitä peruja tämä nimi. Voin toimia ilman vasenta kättä, joka ei toimi enää. elokuuta. Oliko lapsuudessasi muita saman nimisiä. 15 Keskiviikko 22. Vapaa pääsy, paikalla ohjaaja Miika Nevalainen. Kotihoidon palvelut ovat toimineet myös hyvin. 1. Olen ollut toisten ”armoilla” jo 36 vuotta. Taksipuoli vei silloin voiton ja lopetin maanviljelyshommat. Musiikki on suuri ilo ja osa elämääni. (Kiuruvesi N:o 35-1968) VIIKON MIETE Miksi yrität niin kovasti sulautua joukkoon, kun sinut on luotu erottumaan. En muista olisivatko vanhempani koskaan kertoneet, miksi valitsivat Rauli-nimen. Sairaus on muuttanut elämääni paljon. Ei siis ihme, jos maanviljelysseuran järjestämä puimuripäivä oli vetänyt viljelijäväkeä koolle. Rauli on suomalainen miehen etunimi. Paratiisi ja Valot ovat hyviä kappaleita. Mitä teit ennen sairautta. Ystävykset joutuvat matkallaan mitä kiperimpiin tilanteisiin, joista selviämiseen tarvitaan notkeutta, temppuja ja yhteisiä kannustuslauluja! Kesto 30 min, ei väliaikaa. – Minulla on onneksi paljon auttavia tahoja ja pojalleni ja miniälle suuri kiitos heidän avusta. Se on korvaamatonta. – Musiikki ja metsästys. Retroiltapäivä pelihuoneessa Kiuruveden kirjastossa. Ihan koko elämääni en ole musiikkia harrastanut, kun sain vasta 6-vuotiaana ensimmäisen kitaran. 3. Olen vuosimallia 1949 ja en muista yhtään Rauli-nimistä. Nyt pystyn soittamaan sähköurkuja, kun siinä on hyvät säädöt. – Siitä minulla ei ole tietoa. elokuuta päivän sisällä. Mitä lohikäärme sanoi nähdessään ritarin. Kiuruvedellä on 140-150 leikkuupuimuria, joilla korjataan yli puolet pitäjän viljasadosta. Tervetuloa lapset ja vanhemmatkin. Mitä sinulle kuuluu. menot Elokuussa Käsitöitä kahvipusseista kirjaston aulassa näyttely Eeva Martikaisen ja Erkki Remeksen töistä. – Metsästys oli lähellä sydäntä. Raulia sanotaan myös ”Baddingiksi” NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Rauli Kämäräinen on suuri musiikin ystävä
Kiintiöksi päätettiin yksi urosmetso ja kolme teertä seuran jäsentä kohti. – Aikanaan, kun avustin pyörätuolilla liikkuvaa henkilöä, niin toiveena oli, että saunatiloihin kulku olisi ollut sujuvampaa. Talkoopäiviksi päätettiin lauantait 8.9. – Käymme säännöllisesti täällä uimassa. JONOSSA Uimahallin avajaispäivänä lippukassalle muodostui jonoa. Uskon kyllä, että hekin ovat kantaansa vaihtaneet. – On tätä päivää innolla odotettukin, huokasi Irja Mäyrä uimakortin ja pukukaapin avaimen saadessaan. Se tahtoo välillä olla niin, ettei itsekseen oikein tule tehtyä. Isännän oltava mukana metsällä ja vieraan saalis menee isännän kiintiöstä. Vieraslupia myyvät Heikki Ruotsalainen ja Kalevi Tossavainen. Uudistetusta uimahallista Irja toivoo löytävänsä kaikki ne hyvät asiat, joita siellä ennenkin oli. Se kyllä pitää myöntää, että aktiivisesti olen joutunut miettimään muita kuntoilumuotoja, että sain korvattua vesijuoksun hyödyt. Ovelle muodostui jono innokkaista uimareista ja kuntoilijoista hieman ennen kolmea, jolloin ovien oli määrä aueta. Aikanaan Irja on tehnyt elämäntyönsä Honkarannassa maanviljelijänä ja on nauttinut eläkepäivistään jo jonkun tovin. Ilmoitus tehdään mahdollisesta villisikasaaliista. Ohjattuna tulee tehtyä liikkeet paremmin ja kun on seuraa, niin on mielekkäämpi lähteä. ta -palveluun. Tiedustellaan aina kaurisjahtiin lähtiessä jäljellä oleva lupamäärä seuran puheenjohtajalta. Hirvenmetsästyksen osalta metsästys päätettiin aloittaa lauantaina 13.10., jolloin kokoonnutaan metsästysmajalle kello 8. Petoeläinmetsälle ilman vieraslupaa jäseISOKANNON Erä pitää metsästysajat asetusten mukaisina. Vaikka vuoden remontin aikana kiuruvetisille oli tarjolla kyyditys Pyhäjärven uimahalliin, ei Mäyrä sitä tullut käyttäneeksi. URHEILU lyhyesti Joulurauha annetaan kaikelle riistalle Metsästysajat asetusten mukaiset HAUTAKYLÄ–Niemiskylän Erästäjät perii jäsenmaksua 20 euroa jäseneltä, vieraslupa jänikselle maksaa 10 euroa vuorokaudelta, isäntä mukana. Pyyn metsästys sallitaan ilman kiintiöitä, samoin fasaani ja jänis. Kaurissaaliista ilmoitus seuran puheenjohtajalle sekä Oma riiserilaiset vesijumpat ja ohjatut tunnit kyllä kiinnostavat, Irja Mäyrä kertoo. Odotan, että Voimaa vanhuuteen alkaa. Porukan osallistumismaksu 120 euroa on maksettava seuran tilille 30.9. Hirviporukka päättää itsenäisesti metsästäjän hyväksymisestä. Irja ja Eero Mäyrä (violetti takki ja vihreä paita) ovat odottaneet hallin avautumista remontin jälkeen.. Joulurauha annetaan kaikelle riistalle 23.12.–28.12.2018. Ajoja haukkukoemaastojen anomuksiin suhtauduttiin myönteisesti ja lista koepäivistä on nähtävänä metsästysmajan seinällä. KULUNUT vuosi ilman uimahallia on ollut pitkä. Silloin, kun tätä alettiin suunnittella, niin muistan kuinka silloin jotkut olivat koko hanketta vastaan. elokuuta 2018 Innokkaat olivat jo jonossa ANU LAITINEN INNOKKAIMMAT uimahalliin tulijat kokoontuivat hallin pääoville odottamaan, että ovet avautuvat uudistettuun uimahalliin. – Halli on iso asia paikkakunnalle. Saaliskiintiö on kaksi teertä jäsentä kohti. Pääsääntöisesti kuntoilemme omine nokkineen, mutta UIMAHALLI Kiuruveden uimahalli avasi ovensa reilun vuoden remonttitauon jälkeen maanantaina. Metso rauhoitetaan, kanalinnut asetusten mukaan. Irja Mäyrä oli saapunut avajaispäivään aviomiehensä Eeron kanssa. Irja muistaa vielä ajan jolloin uimahallia alettiin rakentaa. Pyylle ja jänikselle ei asetettu kiintiöitä. Suuri osa ihmisistä oli varautunut uimavarustein, sillä palo altaaseen oli kova. Uuden jäsenen liittymismaksuna peritään 50 euroa. 16 Keskiviikko 22. Metsäkauriskiintiöksi päätettiin neljä kaurista seuran alueella. Tavoitteena hänellä on käydä ainakin pari kertaa viikossa vesijuoksemassa. Porukkaa ehti tulla jonoksi asti, ennen kuin kello oli tasan kolme maanantaina ja liikuntasihteeri Lassi Myllylä avasi ovet. – Tämän ikäiselle, yli 70-vuotiaalle, on erittäin hyvä, että paikkakunnalla on oma uimahalli. Se kestää 10 viikkoa ja sen aikana on erilaisia ohjattuja jumppia. – Olemme puhuneet paljon, että sitten, kun se avataan, niin mennään ja nyt vihdoin koitti se päivä. nen mukana. Hirviporukkaan pääsee seuran jäsen, kenellä on asianmukaiset luvat kunnossa. Kennelkerholle myönnettiin karhukoe ja mejä-koe. Vierasluvasta peritään viisi euroa päivältä, jonka voi maksaa suoraan seuran tilille. Maksulla on oltava näkyvillä niin vieraan kuin isäntänä toimivan nimi sekä metsästyspäivä. Seuraava jono muodostui lippukassalle, josta ihmiset jonottivat vuosikortteja sekä uimalippuja. Nyt on ihana päästä taas altaaseen. Saunatiloihin hän on toivonut muutosta jo pitkään. Minulla on selkäja nivelvaivoja, niin lääkärikin on suositellut vesijuoksua, hän jatkaa. Irja Mäyrä on hankkinut itselleen vuosikortin uimahalliin. alkaen ja talkoita jatketaan kunnes tarvittavat työt on tehty. – Ei vain tullut lähdettyä ja kesällä oli niin paljon muuta puuhaa. Uimahallilla käynti on ollut Irjan ja hänen miehensä puheissa jo pitkään
Muistutetaan, että saaliit voi ilmoittaa Oma riista -palvelussa sekä sähköpostitse puheenjohtajalle. KIURUVEDEN URHEILIJAT. Uusien porukkaan tulijoiden kynnysraha on 100 euroa. Metsäskauriin metsästyksestä päätetään talvikokouksessa. viisi euroa. Kesän avausvoiton hakeminen jää joukkueella viimeisen turnauksen varaan parin viikon päähän Joensuuhun. Pojat, 11 vuotta -sarjan, 4x50 metriä, pikaviestijoukkue saavutti pm-pronssia joukkueella Ilmari Utriainen, Niilo Kouvalainen, Arttu Ritvanen ja Otso Laitinen. Loppulukemat 4-1 viimeisteli Joni Kumpulainen loppuhetkillä osuttuaan noin seitsemännestä paikastaan. Valmentajien murhe oli varmaankin suurempi kuin nuorten pelaajien, joista nohevimmat oivalsivat joukkuelajin ilon ja mukavuuden. Ensimmäisen jakson PuPa roikkuikin Mullikkalauman kintereillä. KIURUVEDEN URHEILIJAT MITALISTIT Tytöt, 13 vuotta -sarjan viestijoukkue: Laura Rönkä (vas.), Ella Laitinen, Heidi Kokora ja Eevi Huttunen. Kahdella viikonloppuna pelanneella KiuPan junnujoukkueella ei sen sijaan tuloksellisesti aivan yhtä hyvin mennyt, mutta mahtavia oivalluksia nuorten pelureiden päänupeissa syntyi. kanalinnun metsästyksen aikaan rauhoitettu. Kiuruveden Urheilijoiden neljä rataviestijoukkuetta jatkoivat menestyksekästä yleisurheilukesää, he saavuttivat kuusi pm-rataviestimitalia (neljä kultaa ja kaksi pronssia) edellisten tänä kesänä tulleiden 42 pm-mitalin jatkoksi. P11 joukkueen peli osoittaa piristymisen merkkejä sarjan lähestyessä loppuaan. Kotijoukkueen vaihtopenkillä tunnelma kiristyi jo siinä määrin, että valmennustiimin fysioja psykoterapeuteille Jari Niskaselle ja Janne Peltolalle uhkasi tulla lähtö. IKÄLUOKKA P9 turnasi kahden joukkueen voimin sunnuntaina Nilsiässä. Kenneltoimintaan myönnetty harjoitusmaastoja. Kuusi pm-mitalia juniorijoukkueille Mullikat tyylitteli voiton PuPasta PEKKA KATTAINEN kaviestissä 4x100 metriä että pitkässä viestissä 4x600 metriä. Valmentaja Arttu Laitinen ei pakoillut vastuuta, vaan otti KiuPan otteen herpaantumisen omaan piikkiinsä. Seura luovuttaa alueensa Kiuruveden kennelkerholle koirakokeita varten. Johtokunnalla on tarvittaessa mahdollisuus lyhentää metsästysaikoja. AN U LA ITIN EN TOIVIAISKYLÄN Erämiehet pitää metsästysajat asetusten mukaisina ja joulurauha annetaan eläimille 24.12.–25.12.2018. Vieras metsästää isännän kiintiöistä 10 euron päivähintaan ja koirasta maksetaan 10 euroa/päivältä. Vieraslupia vain jänisjahtiin tokunta voi tarvittaessa kokoontua ja rajoittaa metsästysaikoja. Pikaviestin pm-kultajoukkueessa juoksivat Olli Kouvalainen, Jere Timonen, Aki Pennanen ja Luukas Hyytiäinen. P14 joukkueen kehitystä voi tarkkailla kotioloissa, kun ikäluokan pienkenttäturnauksen merkeissä kisaillaan lauantaina Kuorevirran tekonurmella. Tytöt, 13 vuotta -sarjan joukkue, Heidi Kokora, Ella Laitinen, Laura Rönkä ja Eevi Huttunen, juoksi upeasti pm-kultaa sekä piHYVÄN journalistisen tavan mukaan paikallislehden otsikoinnille löytyy katetta artikkelin sisällöstä. Lauantaina joukkue johti Rautalammilla pelatussa turnauksessa avauspuoliajan jälkeen LehPaa vastaan jo 3-1, mutta toinen puoliaika oli synkkä ja LehPa käänsi ottelun voitokseen 3-6. Koppelo, riekko, fasaani ja kauris rauhoitettu. Vastustajat JIPPO Joensuusta ja isäntäjoukkue NP-H olivat tällä kertaa ylivoimaisia. Riistalle joulurauha. Jahka kabineteissa saadaan vielä sorvattua tuleville kausille kaikille joukkueille tasaisemmat sarjat, voidaan paremmin palvella pelaajien ja joukkueiden kehitystä. Saaliskortit palautetaan 7.1.2019 mennessä. Voittoisassa pitkässä viestissä, 4x600 metrin juoksujärjestys oli Ella, Eevi, Laura ja Heidi. Seuraan liittymismaksu on 100 euroa. Pojat, 15 vuotta -sarjan joukkue otti tyttöjen tavoin tuplamestaruuden sekä pikaviestissä 4x100 metriä että pitkässä viestissä 4x800 metriä. johtoon PuPa tasoitti pian kotijoukkueen alakerran ajatuksen katkeiltua. Metso, koppelo ja riekko rauhoitetaan kokonaan. Kiintiöiksi päätettiin metso ja kaksi teertä. Vastustajan riveistä ei kuitenkaan tällä kertaa entisiä pääsarjapelaajia löytynyt. Kauden viimeisessä kotipelissään Mullikat oli selkeästi vastustajaansa parempi. Vieraslupia vain jänisjahtiin, viisi euroa päivä. Muuraissuo on edelleen metsäRusakkoa saa metsästää vapaasti LAHNASTEN Eränkävijät ry:n jäsenmaksu aikuisille on 20 euroa, nuoret alle 18 v. Ennen Mullikoiden perjantaista viitosen päätöstä kotipelien osalta jännyytti lähinnä PuPan kokoonpano. Metsäjäniksen saaliskiintiö on viisi/jäsen ja rusakkoa saa metsästää vapaasti. Vierasluvat maksetaan viitteellisellä pankkisiirrolla ja viitteen saa johtokunnan jäseniltä. elokuuta 2018 Innokkaat olivat jo jonossa Uimahallin iso allas sai pitkästä aikaa uimareita. Tytöt voittivat pm-kultaa sekä 4x100 metrin että 4x600 metrin viestissä. Pitkässä viestissä 4x600 metriä pojat juoksivat niin ikään pmpronssille, juoksujärjestys oli Arttu, Niilo, Ilmari ja Otso. Tytöt, 9 vuotta -sarjan, 4x400 metrin viestijoukkue, Emilia Jauhiainen, Tuuli Laitinen, Sara Rönkä ja Tuuli Kärkkäinen, juoksivat upeasti sijalle neljä vain 1.5 sekunnin päähän pronssia ottaneesta Leppävirran Viristä. Kokouksessa keskusteltiin riistanhoidon sekä talviruokinnan tehostamisesta ja puheenjohtaja tiedottaa jäseniä asiaan liittyvistä talkoista sähköpostitse. Päivän toisessa pelissä SuPa oli selkein luvuin KiuPaa parempi, vaikkei KiuPankaan peli hassumpaa ollut. Rauhoitusalueet entiset.Pienpetojen pyynnistä maksettavat palkkiot: kettu, supikoira ja näätä / 20 euroa, minkistä 10 euroa. Pyy ja jänis ilman kiintiöitä. Muita kuin rauhoitettuja metsäkanalintuja sallitaan yksi /jäsen. Metsästysajat lain sallimat, johVARKAUDESSA juostiin sunnuntaina Pohjois-Savon 9–15 -vuotiaiden piirinmestaruusrataviestit. Pitkän viestin 4x800 metriä juoksujärjestys oli Olli, Aki, Jere ja Luukas. Maaliputkea virittelevän Reinars Sprogisin vietyä Mullikat mennessä. Nurmikentän ollessa varattuna puolustusvoimien tarpeisiin pienempi tekonurmi suosi ennakkokaavailuissa arviolta verkkaisempaa vierailijaa. 17 Keskiviikko 22. Pikaviestissä tytöt juoksivat järjestyksessä: Heidi, Ella, Laura ja Eevi. Toisella jaksolla Ville Kamajan tekemä 2-1 maali ja viimeistään Henri Kumpulaisen puskema 3-1 osuma vapautti tunnelman ja valmennustroikka säilyi kokonaisena
Leipomotuotteita tilauksesta ma-pe (la), esim. Lauantaina Huttunen ja Linnaketo nousivat luokassaan aamupäivän erikoiskoHuttusen asfalttidebyytti päättyi tekniseen vikaan urheilu keiden aikana kuudenneksi. Pikku Karhun ja Pikku Tiikerin seikkailu kohti unelmiensa maata Panamaa, jossa kaikki on paljon ihanampaa ja tuoksuu banaaneilta. JAANA SELANDER RALLI keskeytyi 13. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Ulkoilupäivän järjestävät yhteistyössä Kiuruveden vammaisneuvosto, Kiuruveden Urheilijat ry ja Kiuruveden liikuntapalvelut. Lisäksi Teijo Niskanen juoksi 60-vuotiaiden sarjan 800 metrillä sijalle 5. ULKOILUYSTÄVIEN KAHVIHETKI Tervetuloa ulkoiluystävien yhteiseen kahvihetkeen ti 4.9. Gasthaus Palopaikka 0400-945544, Teollisuustie 7 -------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. erikoiskokeella. 040 5100248 -------------------------------------Lotat ja pikkulotat: Lottasäätiön tuettu Hyvinvointiloma Runnilla 1.3.10.2018. p. Tarvetta olisi. TAVATAAN TORILLA to 23.8.18 klo 9-12 välisenä aikana. Matkan hinta, 2-4 heng. 5 opiskelijaa. Ateriapalvelun ruokalista vko 35: ma: broileririsotto, perunat, kastike, porkkanat, rapeasalaatti, mansikkakiisseli, ti: lahna-juustopihvit, perunat, kastike, herneet, punajuurisalaatti, mustaherukkakiisseli, ke: lasagnette, sekavihannes, porkkanasalaatti, puolukkakiisseli, vaniljakastike, to: jauhelihakeitto, juusto, kurkku, marjajogurtti, pe: kaamoskiusaus, he-ma-pa, punakaalisalaatti, mustaherukkavispipuuro, la: makkarakeitto, juusto, suolakurkku, herkkupuuro, su: uunilohi, perunasose, kastike, porkkanaviipaleet, tuoresalaatti, hedelmärahka. Erot eteenpäin olivat pieniä, joten lauantaina pääsimme taistelemaan kunnolla sijoituksista. Lämpimästi tervetuloa! p. 15.10.2018 mennessä Pirjolle p. Nähdään! KANSALAISOPISTO Kirjasto-kulttuuritalo, Lähteentie 10 A 040 527 1633 / 040 527 1798 KIRJASTO Ti 28.8.2018 13:00–19:00 Pelejä ja pelikonsoleita menneiltä ajoilta kokeiltavana kirjaston pelihuoneessa. Se oli iso pettymys, sillä olimme nousseet jo kuudenneksi. Suosittelemme päiväkoti-ikäisille, yli 2-vuotiaille. Uran ensimmäisen nelivetoisella autolla ajetun asfalttirallin parasta antia oli lupauksia herättävä vauhti erikoiskokeilla. 0400 273 030, 0400 278 892 -------------------------------------Mustaherukkaa itsepoimijoille 10 e/sanko. Myynnissä 100 paikkaa. ja 200 metrillä sijalle 4. mennessä Leenalle p. VIIKONLOPPUNA ajettu Saksan MM-ralli keskeytyi Hyundain kehitysohjelmassa i20 R5-autolla kilpailevan Jari Huttusen osalta lauantaina teknisen vikaan WRC2-luokan kuudennelta sijalta. Oma vauhtini oli ihan OK ja se kehittyi kisan aikana. Lisätiet. KiurU: Ke 22.8: Kahvakuula klo 18. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo aloittivat rallin tunnustellen torstai-illan yleisöerikoiskokeella ja perjantaiaamun erikoiskokeilla. Huttusen ja Antti Linnakedon MM-ohjelma Hyundain kehitysohjelmassa jatkuu lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettavalla Walesin MM-rallilla. Sitä on onneksi harjoiteltu Hyundain kanssa, joten se sujuu. 040 7347443 -------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä talven toimituksiin. kiuruvedenurheilijat.sporttisaitti. Ulkoilupäivän lopuksi tarjotaan ilmainen makkara ja mehua. Lisätietoja: www. Vapaa pääsy, paikalla ohjaaja Miika Nevalainen. 050-3507789 -------------------------------------Eläkeliiton perinteinen pikkujoulumatka Rokualle 27.29.11.2018. Miehet, 40 vuotta -sarjassa Harri-Pekka Tikkanen juoksi Suomen mestariksi 5000 metrillä ja saavutti pronssimitalin 1 500 metrillä. Parhaimmillaan Jari Huttunen ja Antti Linnaketo ajoivat luokan kolmanneksi nopeimman ajan kahdelle erikoiskokeelle. Alkulämmittelyn jälkeen ohjelmassa on ratakävely ja erilaisia lajikokeiluita. Ma 27.8: Nuorten juoksukoulu klo 17, Kirmoojien yhteislenkki klo 18, Kahvakuula klo 18. Auto saatiin yötauolla kuntoon, joten Huttunen starttasi mukaan sunnuntain lenkille Ralli2-säännön turvin. Sijoitus koheni päivän edetessä ja sekuntitaistelu luokan sisällä oli tiukkaa. Ti 28.8: Junioreiden suunnistusharjoitukset Pyhäsalmessa, lähtö kimppakyydein ABC:ltä klo 17. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. Taajamassa kokoontuvissa ryhmissä väh. Ilmoittautuminen kahvitusta varten ke 29.8. 040 5925695 tai sonja.karkkainen@kiuruvesi.fi KANSALAISOPISTO TIEDOTTAA: KURSSEILLE ILMOITTAUTUMINEN on parhaillaan käynnissä, tule rohkeasti mukaan! Kurssit käynnistyvät, mikäli osallistujia on riittävästi. – Laturin hihna katkesi ja virran loputtua meidän oli lopulta pysähdyttävä vaihtamaan se. Ahti Siponen 0503700180 -------------------------------------Koulujen ruokalista vko 35: ma: broileririsotto, rapeasalaatti, ti: lahna-emmentalpihvit, perunat, kastike, punajuurisalaatti, ke: lasagnette, porkkanasalaatti, to: jauhelihakeitto, juusto, kurkku, luomumoniviljavuoka, pe: pinaattivelli, kananmuna, piirakka, porkkanapala. Miesten sarjassa, 60-vuotiaat, Teijo Niskanen, juoksi pronssille 400 metrillä. SUOMEN aikuisurheiluliiton SM-yleisurheilukisoista tuli Kiuruveden Urheilijoille kolme mitalia: yksi kulta ja kaksi pronssia. – Perjantaina meillä oli aluksi hiukan vääriä rengasvalintoja, mutta päivän loppua kohti vauhti nousi ja yötauolla olimme kahdeksantena. ja painonheitossa sijalle 5. Aila Remes, Rytky p. Tervetuloa lapset ja vanhemmat! KULTTUURI Ti 28.8.2018 klo 18:00 Kiurusalissa Kajaanin kaupunginteatterin lastennäytelmä ”Oi ihana Panama”. 050 5388321 -------------------------------------Olisiko kellään ylimääräistä hevosniittokonetta nurkissa. jouluruokailu) + linja-automatka. Harri-Pekka Tikkanen juoksi SM-kultaa ja SM-pronssia Harri-Pekka Tikkanen juoksi SMkultaa ja SM-pronssia helsingissä viikonvaihteessa.. com rivi-ilmoitus muistilista urheilumuistio Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO on avoinna seuraavasti: ma – ke klo 8.00 – 15.45 to klo 8.00 – 16.30 pe klo 8.00 – 15.00 PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Parhaimmillaan Huttunen kellotti luokan kolmanneksi nopeimman ajan kahdelle erikoiskokeelle. Naisten sarjassa, 60-vuotiaat -sarjassa kilpaillut Eila Huuskonen sijoittui moukarissa sijalle 4. Su 26.8: Lasten ja nuorten YU-treenit urh.kentällä 18.00. Sateen sattuessa siirrymme sisätiloihin liikuntahallille. elokuuta 2018 18 Keskiviikko 22. huoneissa, puolihoidolla, 160 € (sis. Avoinna ma-pe klo 9 15. Ralli jäi kuitenkin kesken erikoiskokeella 13, joka oli toiseen kertaan ajettu, pitkä ja legendaarinen Panzerplatte. 045-3430 300 -------------------------------------Arpiaisen mustaherukkaa itsepoimijoille ja poimittuna. Aikuisurheiluliiton SM-mitalit ratkottiin Helsingin Eläintarhankentällä perjantain ja sunnuntain välisenä aikana. 7 opiskelijaa ja haja-asutusalueen ryhmissä väh. Kokoontumisessa tehdään yhteenveto kevään ja kesän senioritalojen ulkoilutoiminnasta. Liput 5 € ovelta. Sitten iski kuitenkin turbo-ongelma, ja meidän oli keskeytettävä lauantain osalta. klo 12.30-14.30 Kuorevirran urheilukentällä. Keskeytyksen myötä sijoitus luokassa oli lopulta kahdestoista. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi ERITYISLIIKUNTA TIEDOTTAA VAMMAISRYHMIEN ULKOILUPÄIVÄ Vammaisryhmien ulkoilupäivä järjestetään ke 29.8. To 30.8: Kaikille avoin cooperinja 1000m –juoksutesti urh.kentällä klo 18.15 alkaen. Kilpailun taso oli kova, erot kärjessä pieniä ja yllättävän moni kuljettaja pystyi hyviin aikoihin. Kahvihetkeen ovat tervetulleita kaikki ulkoilutoimintaan osallistuneet vapaaehtoiset sekä senioritalojen edustajat. Myös punaherukkaa ja mehua. Ilmoittaudu soittamalla, käymällä toimistossamme tai netin kautta www.kiuruvesi.fi (palvelut-opiskelu-kansalaisopisto). täyteja voileipäkakut. Ilmoittaudu 8.9. Ystävykset joutuvat matkallaan mitä kiperimpiin tilanteisiin, joista selviämiseen tarvitaan notkeutta, temppuja ja yhteisiä kannustuslauluja! Kesto 30 min, ei väliaikaa. 040-7708505 -------------------------------------Vitamiinikasvohoito 45 e, jalkahoito 45 e, ripsien/kulmien kestovärjäys 26 e. mennessä erityisliikunnanohjaajalle p. Eija Kauneusja Terv.hoitola p. elokuuta 2018 Mykyrokkaa lounaalla ja omiin astioihin torstaisin klo 9-14. Olemme silloin paikalla kertomassa kursseista ja vastaamassa kysymyksiisi. ja ilm. – Asfalttirallikokemusta nelivetoisella autolla oli nolla kilometriä ennen tänne tuloa, joten siihen voi olla tyytyväinen, että nyt sitä tuli lisää. Kuva on Runnin rallista. p. klo 9.00 seurakuntatalon monitoimisaliin. 18 Keskiviikko 22
0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO KIURUVESI KOP:n talo p. Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. +varaosat Leppätie 1, Kiuruvesi Puh. 0400 654 758 Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi Fysioterapeutit: Jaana Kananen Anneli Knuutinen Kiuruveden Fysi-Askel Oy Kiurukatu 3, p. 017 752 531 S T U D I O Laki-ja tilipalvelut Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI p.040 730 5230 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA Asematie 6, Kiuruvesi etunimi.sukunimi@omni.fi p. alan työt yli 40 v. 040 174 9426 CAROLA Hierontapiste koulutettu hieroja Niemistenkatu 3 L 3 p.017-752 259 Kiurukatu 1 Puh. ajettavalla jyrällä • Myydään seulottua peltomultaa Parturi-Kampaamo p.017-752 430, Torikatu 4 Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 ma-pe 8.30-17, la sop.mukaan Linja-autoasema Puh. 050-543 1253 p. 050 525 6163 Kotisairaanhoito p. 0400-220 909 siivouspalvelut hieronta avustaminen • Kaivinkone-, louhinta-, räjäytysja maansiirtotyöt • Lavettikuljetukset • Maantiivistystyöt 12 tn. Kiuruveden Keilahalli Asematie 12 p. • IT-palvelut • Huolto ja tarvikkeet • Tietokoneet ja ergonomiatuotteet • Tietoturva • Ohjelmistot Juha Tossavainen 050-565 0860 Martti Tiikkainen 040-500 7097 Koskentie 2 KIURUVESI Asematie 12 METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. ja viikonloppuisin Muut p.017-818181 koulutettu hieroja ELISA TIKKANEN p.044-500 3536 Kirkkokatu 2 Kirkkokatu 2 nettiajanvaraukset: www.pelakuu.fi Annette Tiikkainen www.cutriina.fi p.040-701 7746 Asematie 6 Annette Honkajärvi puh. 040 507 4458 Sahat, mopot, pyörät, ruohonleikkurit, agregaatit ym. 017 754 665 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. kokemuksella PEKAN AUTO TMI Pyhännäntie 1714 0400 373 159 Koulutettu hieroja SIRPA RYTKÖNEN 045-124 4130 Kukkomäentie 41 myös ilta-aikoja ma–ti 8-16, ke-to 8-15, pe 9–12 H & S Kiuruveden Pesula Oy p. Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. 050-514 2602 Parturi-Kampaamo PÄIVI ma 9.30-16.30 ti-pe 8.30-16.30 avoinna Koulutettu hieroja JARI TIKKANEN p. 017 752 334 Asematie 9, Kiuruvesi ma pe klo 9-15 Muina aikoina sop. Kiurukatu 3, p. 040 752 4422 Kiurukatu 3 Puh. 040 8432 708 Avoinna ma-pe 10-15 Anni Remes 19 Keskiviikko 22. 017-753994 Nivankatu 2, 2.krs Jennica Soilin Hieronta Kuntohoitaja Soili Marin p.0500-273 374 Karhuntie 8, KIURUVESI hydrauliikkaletkut autoja traktorivaraosat korjaamopalvelut Parturi-kampaamot Hyvinvointi Korjaus / Huolto Kotipalvelut Lääkäri/lääkintä Hautaus/ pitopalvelut Hammaslääkäriasema KULMAPAIKKA Puh. (017) 752 466 Fysioterapeutti: Anneli Hautajärvi 050-5472 852 Hieroja: Pirjo Kumpulainen 040-8201 755 Lämpimästi tervetuloa! Asematie 5 ALANSA AMMATTILAISET Jalkojen hoito: Elsa Sivonen 0400-667 770 HAMMASLÄÄKÄRIT p.08-782 100 Jukka Tikanmäki ja Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus Myös särkypotilaat Kiurun Kotisairaanhoito Ky Kotipalvelu p. mukaan. 017-753 400 www.kauhanenoy.fi Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 myynti 044 7272 671 www.savonkuljetus. 050 564 2878 Kalliokyläntie 683 Myös ilt. (017)754 222 040 632 4990 040 632 8385 Pitopalvelu Luna www.pitopalveluluna.fi Pitopalvelu VALTRA huolto + huoltoauto Täryjen vuokraus Ilmastointihuolto Salahmintie 18, 74700 Kiuruvesi p.040-758 6809, 050-372 1188 •Rakennuspalvelut p.050-522 1800 •Hoiva-siivouspalvelut p.050-531 1874 www.kukkakauppalaulumaa. 045-1409 222 Kiurukatu 1 koirapa rturi p. HYVÖNEN p. 040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. 044 982 0864 KIURUN HAMMAS p. 045 185 4466 p.045 222 1046 p.045 222 1047 AJOKORTTIASIOISSA J. Hovinpelto 3 p. 050-5662 002 kuljettajaopetus.fi Asematie 9 Teuvo Blomberg 050-598 7932 Teemu Ruotsalainen 050-544 9176 • yksityisille • teollisuudelle • maataloudelle • maakaapelinäytöt • lämpökamerakuvaukset www.ttsahkopalvelu.fi Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. 050 5398 991 • Putkistojen uusinnat ja korjaukset • Lämmityskattilat ja varaajat • Sähköiset vedenlämmittimet • Maalämpöpumput p. 017-752 139 (päivystys 24 h) AUTOJEN KORJAUKSET, TESTAUKSET ym. (017) 754 879 Siivous-, ruoanlaitto-, asiointija ulkoilutuspalvelut puh. elokuuta 2018. 050-514 0067 kiuruvesi@4h.fi ParturiKampaamo p. p. 044 763 5647 Rolls 044 765 4771 MH 0440 825 900 KEHYSTÄMÖ Taulut Kunniakirjat Valokuvat ym
Osaat hyödyntää yhteistyöverkostoa sekä jo olemassa olevia resursseja. 044 546 4796 Torstaina klo 8.30-12.00 Kiuruveden torilla suomalaista MUSTIKKAA, Lapin hillaa, vadelmaa, mansikkaa, puolukkaa, omenaa, pensasmustikkaa, kanttarelleja, ym. Valtava valikoima laatumattoja. Jos tunnistit itsesi, lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen osoitteeseen info@wikli.fi 30.8.2018 mennessä. Tervetuloa! MATTO-KOSKINEN p. klo 14 Kahvia, lettuja, arvontaa, kisailuja. 0400 561 198 MATTOJA • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. Tervetuloa! Kiuruveden Martat ry to 23.8. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen www.hotellipeltohovi. klo 10.00 alkaen Kiuruveden torilla Omat myyntialustat mukaan. Kykenet myös itsenäiseen työskentelyyn. KIURUSALI klo 13.00 Puluboin ja Ponin leffa -slippu 8€ klo 14.30 Mielensäpahoittaja 2 Iloisia aikoja -slippu 15€ klo 16.30 Mission Impossible Fallout k12/9 lippu 10€ 017-752112, 0400-171473 Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi -lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput -kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät -iv kanavien puhdistus/desi?ointi 0500-570920, 050-4009437 Palveleva Rengasliike EURORENGAS avoinna :ma-pe 7-17, la 10-13 vastataan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin! • henkilö-pakettiautoihin, • trukit •raskaskalusto •maatalous • asennus •korjaus •myynti Eurorengas Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. Kiuruv. Lisäksi arvostamme maatalouden tuntemusta sekä KLT-tutkintoa. elokuuta 2018 sekalaista huveja torilla asuntoja työpaikkoja Tervetuloa viihtymään! Koivujärven Rantaterassi perinteiset VENETSIALAISET la 25.8. klo 20.00 alkaen. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! P: 0440-279 400 Sähköasennukset Myynti huolto TENHO KANERVA p. Wikli Group palvelee yrityksiä kokonaisvaltaisesti, ilman turhia ja katteettomia lupauksia. Asematie 9, Kiuruvesi p. 045 878 0008 Kiuruvesi • Autopesut • Autojen sisäpuhdistukset • Maalipinnan kiillotukset • Vahaukset Nyt myös rengas työt ja rengas myynt i Nyt myös rengas työt ja rengas myynt i Pasi Sarajärvi, 045 878 0008 Soukkuanperäntie, Kiuruvesi Kiuruveden Kiuruveden Rakennus-Palkki Rakennus-Palkki www.rakennus-palkki.com RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS KORJAUSJA REMONTTITYÖT p.0500 772 471 OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. Haemme nyt joukkoomme Kiuruvedelle JOHTAVAA KIRJANPITÄJÄÄ Olet tavoitteellinen, organisointikykyinen, positiivinen ja kehitysmyönteinen tiimipelaaja. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. Ei paikkamaksuja. 050 307 5439 Leo Ojaluoto Leo Ojaluoto • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 MATTOJA Aapiskukossa LETTUKESTIT su 26.8. Tilalla on v.-84 rakennettu, kunnostusta vaativa 84 m²:n omakotitalo sekä metsää 8,5 ha ja peltoa 4,4 ha. Olet eteenpäin suuntautuva tulevaisuuteen katsoja ja uusien ideoiden tuoja. Tilalla on sähköt ja kaupungin vesi. Lisätietoja Anne Idström, anne.idstrom@wikli.fi Wikli Group Oy, Suomen suurin yksityinen maaja metsätalouteen keskittyvä talouden asiantuntijaorganisaatio Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 23.8. 017-7604600 dj Mira PELZE MUSIC BAR uusimmat hitit uusimmat hitit la 25.8. torilla. Sinulla on rautainen kokemus tilitoimistomaailmasta ja tunnet sähköisen taloushallinnon kuin omat taskusi. p. www.hotellipeltohovi. Viemärihuolto • Kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja kuilujen avaukset ja sulatukset • Viemäreiden kuvaukset www.iptpalvelut. Tervetuloa! Sulkavanjärven kylätoimikunta Luotettavaa LVI-palvelua • ilma/maalämpöpumput NIBE • putkistosaneeraukset • lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset • metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla • lämmityskattilat ja sähkövaraajat myynti – asennus – huolto – varaosat lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 *KARHOTUSTA *PYÖRÖPAALAUSTA *VESAKONMURSKAUSTA MARKO ALLINEN p. 20 Keskiviikko 22. 017-813 400 24h päivystys Wikli Groupin valtakunnalliseen palvelutarjontaan kuuluvat mm. Wikli Group Oy on kasvuhaluinen yritys, jonka selkeänä tavoitteena on jatkuvan koulutuksen kautta turvata omien asiantuntijoidensa osaamisen taso sekä sitä kautta edesauttaa asiakkaittaan entistä parempaan menestymiseen. edullisesti. 0400-953 434 Kaikille avoin SIIVOUSPÄIVÄN KIRPPUTORI lauantaina 25.8. Tarkoitettu yksityisille, ei ammattimaisille myyjille. Musiikista vastaa JONE SALLANEN & DRY CAPRI Annetaan vuokralle 3-4h+kt+psh+sauna 82 m² Kiuruveden keskustassa p. maaja metsätilojen sukupolvenvaihdokset, osakeyhtiöittämiset, kiinteistönvälitys – ja arviointipalvelut, laskenta ja tilitoimistopalvelut, maatalouden tukihaut ja viljelysuunnitelmat, yritysten kriisija erikoistilanteiden hallinta sekä maaja metsätalousyritysten johtamispalvelut. 050 4009 437 www.moviecompanyalatalo.fi p.0400570482 ELOKUVAT SU 26.8. Tarkempia tietoja saa puh. 0400 218 745 OMPELU-/SAUMAUSKONEET Perikunta myy TILAN (Kiuruvesi-Remeskylä; tilatunnus 263-414-2-82). 040 8432 708 renka at Renkaat mahdollista ostaa myös maitotiliin. Edulliset hinnat. ROMULUX Kiuruvedellä p. 044 7050 443 Hovinpelto 3 KYLIEN KIRJA KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 SODAN VUODET 1939-1945 SAHAN PATRUUNA ja UPSEERI KIURUVEDEN HISTORIA 36€ 15€ 25€ ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ 17€ 20€. Tervetuloa! • Graafinen suunnittelu • Esitteet, lomakkeet • Teippaukset • Mainosja liikelahjat • Yritystekstiilit painettuna p 0400-685 968 Lukemista paikkakunnalta KIURUVESI-LEHTI p