vuosikerta, nro 30
» Viljo-messut
» Maatalous suurten
S. 040 447 8086
JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
Elä päkätä, Jumala luuloo pukiks ja pistää sarvet piähä. Seminaarissa puhutaan talousmetsien hyödyntämisestä. Kiuruveden myymälä
suljettuna kesän ajan.
Toritalo
Puh. Suurin kävijämäärä saavutettiin perjantaina, jolloin lippuja myytiin 3 500 kappaletta.
Ohjelmavastaava
Juha Vartiaisen mukaan tälle vuodelle oli erikoista se,
että kävijöitä riitti tasaisesti kaikille päiville, viime
vuonna Jari Sillanpää ve-
ti perjantai-iltana 5 000 kävijää.
Karavaanareita tuli Kiuruvedelle vajaa 600, edellisestä vuodesta jäätiin 18 vaunukuntaa.
Myös juomien ja ruuan myynti kävivät hyvin,
järjestyshäiriöitä ei sattunut.
Kiuruveden Iskelmäviikko 2014 -laulukilpailun
voittajiksi nousivat Miia
Lehtio Jyväskylästä (kuvassa) ja Mika Mäkkeli
Nurmeksesta.
S. Puhujina ovat
muun muassa Maaseudun Elinvoimaisuus ry:n
toiminnanjohtaja Pekka
Lehtonen ja professori Matti Kärkkäinen.
Paneelikeskustelussa on
mukana useita metsäalan
asiantuntijoita. Vartiaista toivottiin Kiuruvedelle esiintymään
myös ensi vuonna, Vartiainen oli itsekin tyytyväinen keikkaansa.
Iskelmäviikolla myytiin yli 10 000 lippua, kävijämäärä nousi 10 prosentilla
Nappijuttu
jälleen
kerran
ISKELMÄVIIKKO onnistui
kaikin puolin hyvin, niin
esiintyjät kuin kävijät kiittelivät tapahtuman henkeä
ja palveluja. Kesäseminaarissa on mukana maaja metsätalousministeri Petteri Orpo. 8, 9,10
S. Seminaari
on liikuntahallissa.
VKO
30
JENNI VARTIAINEN Jenni Vartiaisen keikkaa seurasi parituhatta ihmistä keskiviikkoyönä. Lippuja myytiin neljän päivän aikana yli
10 000 kappaletta, missä oli
lisäystä edelliseen vuoteen
10 prosenttiyksikköä. (Kiuruvesi, A. 11
käyntiin torstaina
012138-1430
VIIKON
MENOT
www.kiuruvesilehti.fi
S.
5
muutosten kynnyksellä
Juho Pöksyläisen esille nostamista pohditaan
TUOMAS LUUKKONEN
Monet kasvot
-näyttely
OOPPERAN kuorolaisen
monet kasvot -valokuvanäyttely on esillä kirjaston aulassa koko heinäkuun ajan. 5. Kyse on kiuruvetisjuurisesta oopperalaulaja Veli-Pekka
Väisäsestä ja hänen eri
rooleistaan oopperassa.
Väisänen itse sanoo, että näyttelyssä maskeeraajien ammattitaito tulee esille moneen kertaan.
Perjantai
Talousmetsistä
seminaari
VILJO 2014 -messuilla
järjestetään metsäseminaari perjantaina 25.7.
klo 14-16. Pennanen, 1932)
keskiviikko 23.7.2014
Irtonumero 2,40 e
Arkisin
60
(017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Pelastuslaitos
kuuluu Kuopion kaupunkikonserniin. Vesi Oy tuottaa Kiuruveden kaupungin verkkoon kaupungin asiakkaiden tarvitseman puhtaan veden. Sitten kun raja ylitetään, olemme kaikki samanarvoisia, armon varassa.
Matkalla vielä
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Puh. On turha jäädä odottamaan
hankkeen tai projektin vetoapua
eikä Iskelmäviikon järjestäjien resurssit riitä kaikkeen. Kaupungin netto-osuus näistä palveluis-
ta vuonna 2013 oli noin 135
000 euroa.
Maatalouden lomituspalveluja on hallinnoinut Iisalmen kaupunki vuodesta 2011. MELA korvaa lomatoimen hallinnoijalle eli Iisalmen kaupungille merkittävän osan lomatoimen hallinnoinnin kustannuksia.
Teknisen toimialan puolella keskeisin yhteistyö tapahtuu puhtaan veden hankinnassa Ylä-Savon Vesi Oy:n
kautta. Pohjois-Savon liitto
on lakisääteinen kuntayhtymä, maakunnallinen edunajaja, maakuntakaavoittaja ja
aluekehittäjä organisaatio,
jonka maksuosuus vuonna
2013 oli noin 75 000 euroa.
Kaupungin toimintamenot
vuonna 2013 olivat yhteensä noin 59,7 miljoonaa euroa. Iskelmäviikko
meni hyvin. Oheistapahtumien järjestäminen ja
Mielipiteitä julkaistaan Postiapalstalla nimellä sekä nimimerkillä.
Nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä tulee
lähettää henkilötiedot eli nimi,
?Missä olivat kiuruvetiset tuotteet??
erilaisten palvelujen tarjoaminen
olisi enemmän kuin tervetullutta.
Kenttä on niin sanotusti vapaa.
Kiuruvesi-seuran puheenjohtaja Uolevi Kärkkäinen kysyikin
kaupunginjohtajalta aiheellisesti, miksi paikallisia tuotteita ei
ollut esillä torilla edellisen kesän
tavoin. Kiuruvettä ei haluta
jättää pulaan ja näivettymään.
Moneen kertaan on siis perään
kuulutettu, että Iskelmäviikko on
kaikkien kiuruvetisten yhteinen
tapahtuma ja tilaisuus. Kivi oli ja murskattu. Ja Umbertto Marcato
liikuttui kyyneliin, kun yleisö
osoitti suosiotaan seisaallaan.
Monet tähdet toivoivatkin pääsevänsä esiintymään Kiuruveden
kesään uudelleen.
Iskelmäviikon järjestäjät, Iskel-
mä Oy (Yrjö Waarna, Ilpo Brandt,
Matti Nuutinen, Heikki Komulainen ja Hannu Niskanen), tekee
valtaisan työn kootessaan vuosi
vuoden perään Kiuruveden kesään megatapahtuman ja kantaessaan festivaalista taloudellisen
vastuun. Kiuruveden
kaupungin maksuosuus pelastustoimen kustannuksista vuonna 2013 oli noin 648
000 euroa.
Kaupunki kuuluu Ylä-Savon ammattiopiston kuntayhtymään (YSAO) sekä
Pohjois-Savon liitto maakuntayhtymään ja Ylä-Savon
musiikkiopistoon. seuturahasta, jota käytetään EU-hankkeiden kuntaosuutena.
Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Kiuruvesi, Keitele ja
Pielavesi. Kävijämäärä lisääntyi
ja ihmiset olivat tyytyväisiä ohjelmaan sekä muuhun palveluntarjontaan Kiuruvedellä. Tästä edelliset yhteistoimintakustannukset olivat
yhteensä 34,4 miljoonaa euroa eli 57,6 %. Kaupungin
yhteistyöverkosto kuntien ja
kuntayhtymien sekä niiden
yhtiöiden kanssa onkin laajaa ja kattaa liki kaksi kolmannesta kaupungin budjetin käyttötalousmenoista.
Merkittävin yhteistyö on
sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestäminen
Ylä-Savon sote -kuntayhtymän kautta. Koulutuskuntayhtymän jäsenyys ei
aiheuta kaupungille kustannuksia. Molempia tehtäviä hallinnoi Kiuruveden kaupunki. Puhelinsoitolla olisi selvinnyt, mitä kivelle tehdään. Jo vuosien
ajan ydinryhmä on viestittänyt,
että mukaan otettaisiin mielellään lisäharteita. Kirjoituksia ei
palauteta.
VIERASKYNÄ
KAUPUNGINJOHTAJA
JARMO MUINIEKKA
Kaupungin yhteistyöverkosto on laaja
KAUPUNGINVALTUUSTON
hyväksymän linjauksen mukaan kaupunki on itsenäinen, mutta yhteistyökykyinen ja -haluinen. heinäkuuta 2014
PÄÄKIRJOITUS
Iskelmäviikossa on vielä käyttämätöntä tilaa
Kiuruveden 16. Kustannustasoa määritellään palvelusopimusneuvotteluissa ja osallistumalla yhtiöiden hallitusten toimintaan. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Kaupungin maksuosuus kuntayhtymän palveluista vuonna 2013 oli noin
32,5 miljoonaa euroa. Entä missä olivat pullien
ja sämpylöiden myyjät tänä kesänä. Toisen kiitoksen ansaitsee talkoolaisten suuri joukko,
joka on hioutunut toimimaan
nopeasti ja joustavasti, palveluhenkisesti. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai
toimitus@kiuruvesilehti.fi.
ottaa Iskelmäviikosta ja kansanpaljoudesta paljon nykyistä
enemmän irti. Niitä vain ei ole
ilmaantunut. Vesihuollon investoinneista ja niiden rahoituksesta vastaa yhtiö.
Maakunnallinen PohjoisSavon pelastuslaitos perustettiin 10 vuotta sitten. 2
Keskiviikko 23. pe 8 . Yhtiö on YläSavon neljän kunnan ja kaupungin ja sotekuntayhtymän
yhteinen tietopalvelujen järjestäjä ja suurelta osin myös
tuottaja. Puhtaan veden
käytöstä asiakkaat maksavat
yksilöllisen mitatun käytön
perusteella. Kaupungin
toimintamenoista noin 40
prosenttia (25,3 milj. Yritimme
jäljittää kiveä saadaksemme
sen takaisin. Kiuruveden kaupungin maksuosuuteen 2013
sisältyivät yhteyspäällikön
(eli yritysneuvontatyön) ostopalvelu ja kaupungin osuus
ns. Kiuruveden
ulkopuolinen kotijäätelön myyjä
ainakin teki mukavan tilin IskelmäAreenalla. jaksavat. On vain itsestä
kiinni, tarttuuko tilaisuuteen vai
ei. Myös Kiuruveden
tuottajat hankkivat lomituspalvelunsa Iisalmesta. Ilman vapaaehtoisten
panosta päivien aikaansaaminen
olisi mahdotonta.
Iskelmäviikko onkin kaikin puolin onnistunut tapahtuma, siksi
Kiuruvesi-lehti/Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Iltatori Iskelmäviikolla
ISKELMÄVIIKOLLA iltatorilla ei ollut ohjelmaa, vaikka
niin oli monissa paikoin ilmoitettu. Tämä johtui sekaannuksesta ohjelman järjestäjän ja tiedotuksen välillä. Toistaiseksi Iskelmä
Oy:ssä on jaksettu, koska Iskelmäviikko on koko Kiuruveden
elinvoimaisuudelle niin tärkeä
tapahtuma. Kaupungin maksuosuus vuonna 2013 oli noin
262 000 euroa. Näillä euroilla kaupunki tuottaa opetus- ja sivistyspalvelut, tekniset palvelut ja yleishallinnon palvelut.
Talouden hallinnan kannalta erityinen haaste syntyy
siitä, että ylikunnallisten toimintojen kustannukset pyrkivät jatkuvasti kasvavamaan enemmän kuin mihin
kaupungilla on taloudellisia edellytyksiä, jolloin rahoitus kustannusten kasvulle on raivattava kaupungin
suoraan päätösvaltaan kuuluvista palveluista.. Maaseutuasiamiehen eli maatalouden kehittämisen kustannukset jaetaan kuntien kesken asukaslukujen suhteessa. Musiikki-
opiston maksuosuus vuonna 2013 oli noin 28 000 euroa. Yhtiö aloitti
toimintansa 1.9.2011.
Ylä-Savon Kehitys Oy tuottaa osakaskunnilleen yritysten neuvontapalvelut ja kehittämispalvelut, kuten EUhankkeet, Tekes-palvelut
?Talouden hallinnan erityinen
haaste syntyy siitä,
että ylikunnallisten
toimintojen kustannukset pyrkivät
jatkuvasti kasvavamaan enemmän
kuin mihin kaupungilla on taloudellisia edellytyksiä.?
teknologia yrityksille. euroa)
on suoraan kaupungin omissa näpeissä, mutta niissäkin
kustannuksissa on lakisääteisiä eriä, jotka eivät ole harkinnanvaraisia. Jenni
Vartiainen puhui jopa rakkaudellisuudesta. Myös
esiintyjät kuvailivat, että missään
muualla ei ole sellaista tunnelmaa kuin Iskelmäviikolla. Kuntayhtymä
tuottaa kaikki sosiaali- ja
terveyspalvelut, lukuun ottamatta opetus- ja sivistyspalvelukeskuksen järjestämää ja
tuottamaa lasten päivähoitoa
sekä koulupsykologi ja -kuraattoripalveluja. Erikoissairaanhoidon palveluista suurimman osan tuottaa Kuopion yliopistollinen sairaala (Kys). Viranhaltijat kuitenkin työskentelevät hajautetusti kuntien
osoittamissa toimipisteissä
tuottajien lähipalvelun turvaamiseksi. Kuntayhtymän toiminta käynnistyi vuoden 2010 alusta.
Kaupunki vastaa kuntayhtymän investoinneista kaupungin alueella.
Kiuruveden kaupunki on
ulkoistanut myös tietohallintonsa Ylä-Savon ICT-palvelut oy:lle. Kaupungin maksuosuus vuonna
2013 oli noin 276 000 euroa.
Yritys on toiminut kymmenen vuotta. Järjestävinä tahoina
olemme hyvin pahoillam-
me tapahtuneesta ja pyrimme olemaan jatkossa tiedottamaan sekä toisiamme, että
yleisöä paremmin.
Heidi Huhtilainen,
Kulttuuritoimi
Sirpa Rytkönen,
KiuruNaiset
Hautakivistä
PITÄKÄÄ omaistenne hautakivet hyvässä kultauksessa,
ettei käy kuin ukkimme kiven. Kaupungin oma maksuosuus ostetusta vedestä
vuonna 2013 oli noin 386
000 euroa. Tukihallinnon (maaseutusihteeri) kustannukset puolestaan
jaetaan kolmen kunnan kesken maatilojen määrän mukaisessa suhteessa. Nyt ei auta kuin
ottaa itseämme niskasta kiinni.
Mietitään itse kukin talven aikana, miten minä, yritykseni tai
yhdistykseni voisimme rikastuttaa Iskelmäviikon tarjontaa.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen
ja otsikointiin. Tästä
palvelusta ei synny Kiuruveden kaupungille kustannuksia. 16
Levikki: 5962 (LT 2013)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET
p. YSAO:n kautta järjestetty lukion kaksoistutkintojärjestelmä MAHIS, jota kiuruvetiset nuoret käyttävät varsin paljon, kustantaa noin 18
000 euroa vuodessa. Ja lähiruoka?
Yrittäjillä olisi mahdollisuus
osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät
vain toimituksen tietoon. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi, fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin
klo 12 ja pikkuilmoitukset ma
klo 14 mennessä.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
84 e / 75 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Varhaisjakeluhäiriöt:
(017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt:
(017) 770 7700
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
herää huoli, kuinka kauan ?iskelmäukot. Tuolloin kuntien omat palokunnat ja pelastustoimet lakkautettiin ja henkilöstö ja kalusto siirtyivät maakunnalliselle toimijalle. Se poistettiin, koska piti
saada tilalle leveä kivi
Kiuruvetiset nuoret ovat ahkeria,
luotettavia ja töihinsä sitoutuneita, kun heille annetaan
siihen mahdollisuus. Moni haluaisi lomallaan nukkua pidempään.
Karavaanari
Nuoret duuniin 2014
KULUVANA kesänä olen
ilahtuneena pistänyt merkille, kuinka kiuruvetiset yritykset ovat palkanneet nuoriamme kesätöihin. Kiitos
taitavat tahdittajat. Mielenkiinnolla jäänkin odottamaan
raporttia kampanjan onnistumisesta. Vastuun
jakaminen kannattaa. -kampanja, joka haastaa kaikki pohjoissavolaiset yritykset työllistämään 17?29-vuotiaita nuoria työsuhteisiin vähintään kahden kuukauden
ajaksi. Erilaiset
työllisyystoimet ovat varsin
arvokkaita ja on vain kaupungin etu työllistää pitkäaikaistyöttömiä, joiden ainoana tulona on toimeentulotuki.
Pohjois-Savossa toimii
vuoden 2014 kestävä ?Nuoret duuniin 2014. Kuinka moni kiuruvetinen yritys on ottanut tämän
haastepallon vastaan?
SUT
LOUSMES
A
T
Ä
S
T
E
M
MAA- JA
UVESI
014 KIUR
.2
.7
6
2
.24
ä
Oletko sin
N
MAAILMA
VIN
VAH
JELIJÄ?
VIL
ukaan pian:
Ilmoittaudu m
alainen
pp
la
ti.
at
m
i.fi
@jyvajemmar
WWW.VILJO.
Rehun
teonFIvälissä
ODOTETTAVISSA VILKASTA
KAUPANKÄYNTIÄ
Suomen parasta pankkipalvelua!
POP Pankista saat erinomaista henkilökohtaista pankkipalvelua.
Vahvuutemme on nopea tavoitettavuus, mutkaton päätöksenteko
sekä ystävällinen ja osaava henkilökunta. Lisäksi
palkkauksessa on tietenkin
noudatettava alakohtaisia
työehtosopimuksia. taas
tulevaa talvea varten. Niin Pohjois-Savon, kuin muunkin Suomen menestykselle on tärkeää, että nuoret pääsevät
nopeasti työelämään mukaan. Keskiviikko 23. On ollut ilo työskennellä reippaiden, hymyilevien ja huumorintajuisten nuorten kanssa.
Entäs ne ruoka- ja kahvitauot, nehän ovat olleet kerras-
saan hauskoja yhteisiä vapaahetkiä työn lomassa ja
välillä olen saanut jopa nauraa vedet silmissä, kun olen
kuunnellut nuorten hulvattomia juttuja.
Kun työnantaja on saanut
hyvät työntekijät kesälomien ajaksi, voivat talven ahertaneet vakituiset työntekijät
jäädä ansaituille lomilleen
?lataamaan akkujaan. Niin, työnantajalle, mutta myös kesäajan
työkavereille sekä muille,
joiden parissa nuori kesällä
työskentelee.
Itse olen saanut seurata
nuoria kesätyöntekijöitä aivan vierestä, ja voin vaan
todeta kuinka hienoja nuoria Kiuruvedellä onkaan.
Heille voi, ja pitääkin, antaa
myös vastuuta työtehtävissään. 15 ,-)
lijä-kisa,
Vahvin Vilje
e
Maailman
en VILJO jn
st
La
ä,
rilennätyst
helikopte. heinäkuuta 2014
3
VIERASKYNÄ
VASEMMISTOLIITON VALTUUSTONRYHMÄN
PUHEENJOHTAJA
SIRPA PIIPPO
Kiitos kesäteatterille
JOPAS oli hemaiseva tuo
Kuorrevirran kesäteatterin esitys. 020 7911 200 www.poppia.fi
Aidosti lähellä ihmistä.
Taloustutkimus Oy / Kansallinen asiakaspalvelupalautetutkimus 2001-2007 ja 2009-2012.
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min, matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh + 0,1717 ?/min.
VILJOSSA NOUSEE KAIKKI PAITSI LIPUN HINTA! Messujuontajana upea Tiina Räsänen!
Etäkohteena:
Torstai 24.7.2014
Messut avoinna klo 10.00 -16.00
Countrytyttö-kilpailu klo 13.00
Perjantai 25.7.2014
Messut avoinna klo 10.00 . Opintotuki ei ole järin suuri tuloerä opiskelijan
kukkaroon.
Kiuruveden kaupunki on
päättänyt antaa maksimissaan 300 euroa tukea yrityksille ja kotitalouksille, jotka
ovat palkanneet kiuruvetisen 15?25 -vuotiaan nuoren. Kiitos
kesäteatterin maan mainioimmat penkit. Kesätyöpaikka on mitä mainioin
mahdollisuus näyttää kykynsä ja ahkeruutensa työnantajalle. Tule kokemaan tämä itse.
Tervetuloa pankkiimme neuvottelemaan asiakkuudestasi.
Osuuspankki Poppia
KIURUVESI / Niemistenkatu 4
Puh. 16.00
klo 11.00
klo 14.00
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo
avaa messut
Kiuruveden kaupunki palkitsee kolme
nuorta tuottajaa sekä yrittäjää
Metsäseminaari - avaus Petteri Orpo
klo 15.00
Maailman Vahvin Viljelijä- kisa
klo 14.00
Kaisa Huttusen luomutila
- Lehmiä parsinavetassa 20, rakentamisen jälkeen paikkoja 46 Pihatoksi muokatussa vanhassa rehusiilo/latokuivurihallissa
- Vanha navetta hyödynnetään vasikkatiloina,
poikima- ja hoitokarsinoina sekä lypsypaikkana Lypsyä varten jää 8 parsipaikkaa
Etäkohde avoinna messupäivinä klo10-13
Päivitämme tuoreimmat uutiset
www-sivuillemme, Facebookiin ja
Twitteriin - tule ja tykkää!
Lauantai 26.7.2014
Messut avoinna klo 10.00 . Kampanjan tavoitteena on löytää työpaikka
1500 nuorelle. Aivan uskomaton tämä Juice Leskisen sävelin
ja sanoin soljuva, lämmintä
lempeä sykkivä juonen vedätys.
Iisalmelaisena ylistyslauluni kirjoitan, kun tallessani on päätoimittaja Risto
Ylitalon pääkirjoitus päivämäärältä 22.10.2002, jolloin
Ylitalo kirjoitti: ?Sanomalehti on perinteikäs tiedotusväline, mutta yhtä kaikki se on myös tuote, jonka
on päivittäin lunastettava tilaajansa ja lukijansa mielen-
MAALAISKAUPUNGINTEATTERI
JUICE-MUSIKAALI Lemmenhotelli Mimosan
hipiässä ovat mukana muun muassa Pasi Pehkonen
(oik.), Satu Hukkanen ja Janne Tiikkainen.
kiinto ja luottamus.?
Ja näinhän se asia takuuvarmasti on. Nuorekkain voimin, intomielisyydellä ja aivan uskomattomalla taidolla Lemmenhotelli Mimosan
hipiä tarjoiltiin lähes täydelle katsomolle sunnuntaina.
Ukkonen jyrähteli, vesi kasteli nuoret näyttelijät, mutta tuo kaikki näytti vain innostavan porukkaa
ja hommansa osaavaa bändiä. Tähän näyttelijä Pasi Pehkonen vastasi hattuaan nostellen: ?Olette mainio yleisö.?
Lauri Winberg
Rauhaa karavaanareille
KUOREVIRRAN karavaanarit saivat torstaiaamuna rapsakan herätyksen, heti kahdeksalta, kun pari ilmahär-
rykkää pörräsi suoraan yläpuolella varttitunnin.
Toiveena on, että aluetta
rauhoitettaisiin tapahtuman
ajaksi. 16.00
----------------------------------------------------------------------------LASTEN VILJOssa: Christer´s Tivoli, toiminnallinen lapsiparkki
Taidehuoltamo Lenn-Art Leena Mulari ja tietysti perinteisesti
mukana Talli Taitavat Kaviot eläimineen!
Karhunmetsästyksen MM ammuntasimulaattorilla!
Helikopterilennätystä pe-la messujen aukioloaikana!
ItäMaito
www.viljo.fi
IVÄ
MAILTAPÄ
TAPAHTU 3.30 ALKAEN
1
25.7. KLO LIPPU VAIN
MESSU
10,-
(norm. Tuen ehtona on myös
työaika, jonka on kestettävä
kaksikymmentä työpäivää
ja työtunteja on oltava vähintään 120 tuntia. Tämän hyödyn lisäksi nuoret
kesätyöntekijät saavat arvokasta työkokemusta, puhumattakaan kesäajan palkasta, joka voi olla usealle
opiskelijalle korvaamaton
apu talven opiskeluja ajatellen. Mieles-
täni tällainen kädenojennus
on hieno asia kaupungin taholta nuoria ajatellen, mutta samalla kaupungin olisi
tehostettava ja kehitettävä
muitakin työllisyystoimia,
sillä vuosittain Kiuruvesi on
joutunut palauttamaan Kelan työmarkkinatuen kuntaosuutta takaisin. Kiitos, kiitos.
Ja tuon kaiken katsomo
palkitsi seisomaan nousten
ja riemusta huudellen. Vastuun antaminen sekä kohottaa kesätyöntekijän
itsetuntoa ja antaa varmuutta työskentelyyn, mutta se
myös helpottaa vakituisten
työntekijöiden vastuuntaakkaa lomien aikana. En minä muuten lainausta olisi ottanut.
Kiitos näyttelijät
heinäkuuta 2014
UUTISET
@
sanottua
?
Toivon, että ihmiset toisivat enemmän
ehdotuksia kaupungin päättäjille
keskusteluun.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Jaana Selander, 040 7059327
Tiina Kilvensalmi, 040 5238345
Anu Laitinen, 044 339 6512
SARI TIKKANEN
kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Kiuruvesi-lehdessä No: 29.
talous
Vierailijoilla selkeä vaikutus
» Kiuruveden palvelut ja liikkeet saivat kehuja iskelmävierailta.
ANU LAITINEN
ANU LAITINEN
VILKKAAT tapahtumat tuovat kesäisin Kiuruvedelle
paljon vierailevia ihmisiä.
Heidän kaupungissa viettämä aika piristää huomattavasti taajaman yrittäjien
kauppaa.
Iskelmäviikko toi karavaanareita lähes 550 vaunukunnan verran. Heikkijuhani ja Eeva Laine sekä Marita ja Pasi Kankaanpää tutustuivat Kiuruveden
liikkeisiin Iskelmäviikon aikana.
- Tämä on todella hyvä
idea, sillä näin tulee käytyä eri kaupoissa ja samalla
tästä saa tietoa, että millaisia liikkeitä täällä on, Marita Kankaanpää lisää.
Pariskunnilla on tarkoitus
tehdä ostoksia.
- Kyllä käymme ostoksilla, kunhan tässä ehditään.
Ruokatarvikkeita tietenkin
ostetaan täältä, Pasi KanKaupunkisuunnistus
innoittu karavaanareita
kaupungille.
Eeva Laine
ja Marita
Kankaanpää
näyttivät
vihkosta, johon leimoja
kerättiin.
kaanpää kertoo.
Laineille Kiuruveden palvelut olivat tuttuja jo edelliseltä kesältä.
- Ruokakaupat ja palvelut
olivat jo tiedossa entuudes-
ta. Kolme leimaa olemme jo ehtineet hankkimaan, kertoo
Eeva Laine.
HYVÄT PALVELUT Kiuruveden palvelut saivat kehuja. Samalla he aikoivat vierailla matkan varrella vastaan tulevissa liikkeissä.
Tapahtumat tuovat ostavaa väkeä kaupunkiin
VAATEKAUPPA Hannun Hannu Autio on tyytyväinen Iskelmäviikon tuomaan piristykseen kaupankäynnissä.
- Kyllä tällaisella tapahtumalla on paljonkin vaikutusta, hän kertoo tapahtuman jälkeen.
- Iskelmävieraat ovat sen
ikäisiä, että he käyttävät Kiuruveden palveluja ja tekevät
ostoksia täällä. Osansa saavat etenkin majoitus- ja ravintolapalveluja tuottavat yrittäjät myynnin sekä pääsylipputulojen muodossa verrattu-
na normaaliin viikonloppuun.
Paikkakunnalla yöpyvät karavaanarit tekevät ostoksia paikallisissa ruokakaupoissa sekä torimyyjien kojuilla. Tapahtumaaikana Kiuruvedellä oli useampi tuhat henkilöä enemmän normaaliaikaan nähden.
- Olemme Kiuruvedellä
nyt toista kertaa ja palvelut täällä ovat hyvät, kertoivat torin kupeesta tavoitetut
kaarinalaiset Heikkijuhani
ja Eeva Laine.
Pariskunnan mukaan kaupungille olivat lähteneet
Marita ja Pasi Kankaanpää Ruskosta.
- Meille tämä on nyt ensimmäinen kerta täällä ja tänään päätimme lähteä kiertelemään kauppoja, Kankaanpäät kertoivat.
Laineet olivat tulleet jo
keskiviikkona ja ehtineet
kierrellä torin ympäristöä.
- Eilen kävimme torilla ja ostettavaa löytyi paljon.
Torstaina vuorossa oli
paikkojen näyttö Kankaanpään pariskunnalle sekä ostosten teko.
- Kaupunkisuunnistustahan tässä samalla tehdään.
Meidän pitää kerätä leimoja tällaiseen lappuun. Täällä on hyvät palvelut
ja kaikki on sopivan lähellä,
he kehuivat.
Pariskunnat kysyivät tietä
Peltolan aukiolle, sillä kaupunkisuunnistuksen vinkit
ohjeistivat seuraavien leimojen perään juuri tuonne
suunnalle. 4
Keskiviikko 23. Heistä on tullut
vakioasiakkaita, Autio ker-
too.
Kauppiaana Autio on myös
iloinen Iskelmäviikon tapahtumajärjestäjien ideoimasta
kaupunkisuunnistuksesta karavaanareille.
- Se saa vieraat kiertelemään
kaupungilla ja käymään eri
liikkeissä.
KIURUVEDEN tapahtumilla on
vaikutusta kaikkiin kaupungin palveluihin. Meillä käy Iskelmäviikon aikana asiakkaita, jotka ovat käyneet ensimmäisen kerran suunnilleen 10
vuotta sitten. Heinäkuu tuo myös Kiuruvedelle paljon lomalaisia, joten kotitaloudet kuluttavat hieman
enemmän rahaa ruokaostoksiin.
Kulutustutkimuksen mukaan
suomalainen tuplaa usein kulutuksen tiettyihin tuotteisiin kesän aikana. Näitä ovat
muun muassa grillattavat lihatuotteet, jäätelö sekä virvoitusjuomat.
Vartiainen uskoo, että yhtiö on
velaton ensi vuonna. Myöskään hakemusalueen lähialueella
ei ollut Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen
mukaan karhukannan tiheydestä kertovia pentueita.
Pohjois-Savon karhukanta on vaihdellut vuodesta 2006 lähtien 15 ja
60 yksilön välillä. Lastentapahtuma järjestettiin iskel-
TELTTA TÄYNNÄ Iskelmäviikon päätöstapahtumassa sunnuntaina oli teltta
täynnä väkeä toisin kuin edellisenä vuonna. Pöksyläisellä oli
770 teoksen kirjasto, se on
osin hajonnut. Jäljelle jääneitä kirjoja on sukulaisten hallussa.
Kiuruvesi ei saanut
karhunkaatolupaa
RIISTAKESKUS
Suomen riistakeskus ei
myöntänyt karhun kannanhoidollista poikkeuskaatolupaa 20.8. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Tapahtuma oli ilmainen.
- Lasten tapahtumassa meillä riittää pähkinää
purtavaksi. Kolmas keskusteltava asia on Pöksyläisen keräämien kirjojen
säilytys. Aurinko nousee 03.56 ja laskee
22.42. Ennen
syksyn metsästyskautta
vuotta vanhempia karhuja arvioidaan olevan 5060.. Ja silloinkin hetkellisesti.
- Ja mikä hienoa, kävijöitä
riitti tänä kesänä myös päivätilaisuuksissa.
Karavaanareita tuli 545,
tavoitteena oli 600 vaunukuntaa. Vartiaisen mukaan kulunvalvonnassa on myös plussansa,
toimiessaan se nopeutti ihmisten sisäänpääsyä.
TÄMÄN kesän lipunmyynnillä Iskelmäviikko tekee
kolmannen kerran plusmerkkisen tuloksen. Lämpötila kohoaa ylimmillään +25° ja laskee yöllä alimmillaan
+16°. Toimikuntaan valittiin sukututkija Tuulikki Kärkkäinen,
Toini Kuonanoja, Martti Kauhanen, Sakari Soininvaara, Jaana Selander ja kulttuurisihteeri
Heidi Huhtilainen.
Juho Pöksyläisen nimi
nousi esiin viime vuonna, kun Tuulikki ja Matti Kärkkäiseltä ilmestyi
kirja Kiuruveden historia ja sen kirjoittaja Juho Pöksyläinen 18581939.
Kärkkäinen palkittiin
viime vuoden Iskelmäviikolla Juuret-mitalilla ansioistaan sukututkijana.
Mitalinjakotilaisuudessa Kiuruvesi-lehden päätoimittaja Jaana Selander
esitti kadun, torin tai aukion nimeämistä Juho Pöksyläiselle.
Toimikunta tulee jatkos-
Juho Pöksyläinen oli
monessa mukana, kehitti muun muassa kolmiomittausjärjestelmän.
sa keskustelemaan suvun
kesken, onko Pöksyläisen
nimelle ylipäätään tarpeellista esittää kadun, torin,
tien tai aukion nimeämistä
sekä muista vaihtoehdoista. Pohjois-Savoon haettiin poikkeuslupaa kahden karhun kaatoon yhdellä hakemuksella. 0440 279400
www.sähkäri.fi
Puh. Kiuruvesiseuran koollekutsumaan
kokoontumiseen otti osaa
toistakymmentä Pöksyläisen sukulaista. Hautaa muistomerkkeineen ei
ole hoidettu ja se on vaarassa hävitä. HEINÄKUUTA 2014
NÄE KOTISI PAREMMASSA VALOSSA
Onnea voittajille, kiitos kaikille osallistujille!
SÄÄ TÄNÄÄN
Selkeää ja poutaa. Hakemusalue kattaa Pyhäjärven kaupungin, Kiuruveden ja Vieremän kunnat sekä alueita
Pielaveden kunnan pohjoisosista.
Hakemusalueen viime
vuosien pentutuotto ei
vielä mahdollistanut poikkeusluvan myöntämistä ilman, että sillä olisi vaikutusta alueen hoitosuunnitelman mukaiseen karhukannan maltilliseen kas-
Karhuja on noin 60
Pohjois-Savossa.
vuun. Keskiviikkona ja torstaina kävijöitä oli parituhatta molempina iltoina.
Avajaistapahtumassa keskiviikkona ja päätösjuhlassa sunnuntaina teltta tuli niin ikään täyteen väkeä,
molemmat olivat ilmaisia tilaisuuksia.
Ohjelmavastaava Juha
Vartiainen on tyytyväinen
kävijämäärään, kun se jakautui suhteellisen tasaisesti päivien aikana, ihmisten
ei tarvinnut jonotella ruuhkissa, perjantai-iltaa lukuun
ottamatta. Päivän pituus 18 h 45 min.
SÄHKÖASENNUSLIIKE KIURUVESI
SÄHKÖASENNUSLIIKE
KIURUVESI
Puh. Yhtiöllä on velkaa edellisiltä
vuosilta noin 50 000 euroa.
Kaupunki tuki tänä vuonna tapahtumaa 40 000 eurolla.
Ensi
vuoden
(15.19.7.2015) ohjelman valmistelut ovat jo hyvällä
mallilla, ohjelmasta on puolet koossa.
MERKKIHENKILÖT
Suomen valistuneimmaksi talonpojaksi nimetyn
Juho Pöksyläisen elämäntyön esille saattamista
ryhtyy pohtimaan toimikunta, joka valittiin tiistaiiltana Kiuruvesi-lehdessä
järjestetyssä keskustelutilaisuudessa. heinäkuuta 2014
5
UUTISET
NÄE KOTISI PAREMMASSA VALOSSA
Arvonnoissamme onni suosi seuraavia:
ISKEMÄPASSIT
KESKIVIIKKO 23. 0440 279400
www.sähkäri.fi
Eija Pennanen ja Outi Pitkäkoski
KORU, Ilona Väätäinen
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Päätöstapahtumassa esiintyivät tenavaja teinitähdet sekä laulukilpailun voittajat.
TUOMAS LUUKKONEN
Ohjelmavastaava Juha Vartiainen (vas.) ja juontaja
Klaus Thomasson jututtavat yllätysesiintyjä Leif Lindemania keskiviikkona.
mäalueella pikkuteltassa,
eivätkä kaikki sopineet sinne sisälle. Viime vuoden määrästä jäätiin 18 vaunukuntaa.
Ruokaa oli tarjolla monipuolisesti ja sitä myytiin
enemmän kuin viime vuonna, juomia suunnilleen yhtä
paljon kuin edellisenä vuonna, tosin viime vuonna saavutettiin juomien myynnissä kaikkien aikojen huipputulos.
JUHA VARTIAINEN kiittelee
taas talkoolaisia, jotka osaavat hommansa ja ovat erittäin palveluhenkisiä.
- Siisteydestäkin saimme
kiitosta, Himaharjun porukka tekee upeaa työtä, ylistää
Vartiainen.
Kaiken kaikkiaan ihmiset
olivat tyytyväisiä Iskelmäviikkoon.
- Jos jotain kritiikkiä esitettiin, se tuli kiuruvetisiltä.
Negatiivinen palautetta
järjestäjille tuli lähinnä lastentapahtumasta. Toimikunta myös keskustelee Pöksyläisen hautamuistomerkin ja haudan säilymisen turvaamisen vaihtoehdoista. alkavalle metsästyskaudelle.
Pohjois-Savon karhutiheydet eivät vielä riittäneet
pyyntilupaan. Perjantaina lippuja myytiin 3
500, lauantaina 3 000. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
Iskelmäviikko
UUTISIA LYHYESTI
Yleisöä oli tasaisesti,
palaute oli positiivista
Toimikunta pohtimaan
Pöksyläisen esille nostamista
» Iskelmäviikko sujui hyvin, kävijämäärä lisääntyi ja niin ihmiset kuin
esiintyjät olivat tyytyväisiä tapahtuman antiin.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
ENITEN kävijöitä oli perjantaina ja lauantaina. Keskiviikko 23. Toivon mukaan
saamme lasten tapahtuman
järjestäjäksi jonkun lapsiin
liittyvän yhteistyökumppanin ensi vuodelle.
Lasten tapahtuman järjestäminen itse Areenalla on
ongelmallista, sillä jos väkeä ei tule, paikka tuntuu
tyhjältä ja kolkolta, toisaalta
myös lavarakennelmat ovat
vaaranpaikka lapsille, lapset
kun tahtovat kiipeillä rakennelmissa.
- Toivomme jatkossa, että
mahdollisimman moni kiuruvetinen tulisi kanssamme
tekemään Iskelmäviikkoa
ja kehittämään tapahtumaa,
Vartiainen viestittää.
Myös sähköinen kulunvalvonta temppuili aika ajoin,
kun laitteilla ei saatu yhteyttä internettiin
Kolehti HerättäjäYhdistyksen nuorisotyölle,
(opaste tienvarressa).
Tiistai 29.7.
Klo 17.30 Naisten Raamattupiiri kokoontuu Aila
Väisäsen mökillä Pielavedentie 595. Teos liitetään kulttuuritalolla ole-
Lämmin kiitos
Mukana
elämän iloissa
ja suruissa.
tenyt jo 1970-luvun alussa,
mutta vierailee syntymäpitäjässään joka kesä.
Lahdensaari harrastaa taiteen keräilyä. klo 9-11.
LÄHETYSTYÖ
Rovastikunnan Lähetystyö
järjestää päivän retken Haapavedelle, Oulun Hiippakunnan Lähetysjuhlille
la 6.9. vuodelta 1923.
Lahdensaari on omaa sukuaan Siponen ja kotoisin
Kiuruvedeltä Tuomijoen
kylältä.
Kiuruvedeltä hän on läh-
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. Asematie 28.
Puhumassa Reijo Suvenkari.
Lämpimästi tervetuloa! Vapaaseurakunta
http://iisalmi.svk.fi. vuodelta 1955. Kyytiä tarvitsevat
srk-talolle klo 17.
Kuollut
Olga Eliina Kananen
87 v
Liisa Kyllikki Blinnikka
81 v
Raija Anna Kaisa Kesälahti
66 v
Toimisto kiinni, yhteysnumero:
puh. klo 15.00 os. Omalla
kust. 09.07.2014 Kiuruvesi
Rakkaudella muistaen
Elsa
Vaikka erkanee tiet päällä maan,
jää jäljelle muistojen silta.
Sinut muistojen sillalla kohdata saan
joka ikinen päivä ja ilta.
Kiittäen ja lämmöllä muistaen
Tapio ja Seija
Tuula ja Matti
Jari ja Sari
lastenlapset ja lastenlastenlapset
siskot perheineen
sukulaiset ja ystävät
Järven rantoja laineet huuhtelee,
puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee,
ei metsässä enää kulkijaa.
Me katsomme jälkiä kättesi töiden,
kiittäen, kaivaten, ikävöiden.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan
Kiuruveden kirkossa perjantaina 8.8.2014 klo 13.30.
Muistotilaisuus lähiomaisten kesken.
TAITEEN YSTÄVÄT Anna-Maria ja Mikko Lahdensaari lahjoittivat Alfred Ruotsalaisen taulun Kiuruveden
Rakkaamme
Anja Mirjami
Hautamäki
o.s. Menopaluumatka 20 ?. klo 18.30 rukousilta
Olet tervetullut mukaan!
Seurakunnan kotisivut,
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Kastettu
Sonja Katri Inkeri
Kärkkäinen
Suvi Johanna Räty
Kiuruveden rukouspiiri
Päiväkokous 27.7. 16.06.2014 KYS
Kaivaten
Eino
sisko perheineen
veljet perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Psalmi 23
Rakkaamme on siunattu 12.7.2014 Kiuruveden kirkossa
läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
kaupungille.
Ruotsalaisen maalauksia
Taidelahjoituksia kaupungille
KAUPUNKI sai viime viikolla kaksi uutta taideteosta kokoelmiinsa. 6
6
Keskiviikko 23. 017 7700 421
Sunnuntai 27.7.
Klo 10 messu ja leiririppikoulu II:n konfirmaatio.
(Mirita Häyrynen ja Ari
Satomaa). ruokailut, kahvit ym.
Ilmoittautumiset pe 22.8.
mennessä M-L Jauhiainen p.
0400 981071.
Huom! Arpalistoja vielä
saatavana kirkkoherranvirastossa.
NUORISOTYÖ
Ke 23.7. Molemmat maalaukset tulivat lahjoituksina.
Kiuruveden kotiseutuyhdistys lahjoitti Antero Ruotsalaisen maalauksen ?Karsikon nuottakota. Oikarinen
s. Vastuuryhmänä
leiririppikoulu II:n isoset.
Klo 13 seurat Rytkyn uimarannalla (Heikki Viitasalo,
Eeva-Liisa Multala ja Toivo
Remes). Näyttely on avoinna elokuun loppuun.
Kulttuurisihteeri
Heidi Huhtilainen
SEURAKUNNAT
MUISTOKIITOS
kaikille, jotka kunnioititte
rakkaamme
Anja Mirjami Hautamäen
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Omaiset
vaan Antero Ruotsalaisen
kokoelmaan.
Mikko Lahdensaari lahjoitti Alfred Ruotsalaisen
maalauksen ?Kutova nainen. Lahjoitetun
teoksen hän on huutanut
joskus huutokaupasta. klo 18
Nuorten peli-ilta kirkonmäellä.
kotoisin.
?Kutova nainen. taulu sijoitetaan aluksi kulttuuritalolla olevaan Alfred Ruotsalaisen näyttelyyn. Seuraava päivystys
ma 28.7. 040 7150044.
Lauantai 2.8.
Klo 14 Seuratuvalla Tyyne
Mirjam Parviaisen muistoseurat.
Sunnuntai 3.8.
Klo 10 messu. Hän
halusi lahjoittaa taulun Kiuruvedelle, koska täällä sille
on luontainen paikka taiteilijan ollessa Kiuruvedeltä
Torstai 31.7.
Klo 17 Veisuut Liisan ja
Eliaksen kesämökillä Hyvölänlahden rannalla, Hyvölännitty 4. heinäkuuta 2014
Keskiviikko 23. Vastuuryhmänä Voimistelijoiden
Uskollisuuden kilta.
Klo 13 messu Lapinsalon
kyläkirkossa.
DIAKONIATYÖ
Diakoniatoimisto suljettu
21.-25.7. 040 584 7806
To klo 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
Su klo 11 jumalanpalvelus,
Ilmo Haimakainen ja
Marja Taivassalo
Ti 29.7. 14.09.1936 Kiuruvesi
k. heinäkuuta 2014
HEIDI HUHTILAINEN
KUOLLEET
Rakkaamme
Toivo Juhani
Nevalainen
s. Ohjelmassa mm.
terveisiä työalueilta, Eero
Junkkaalan raamattutunti,
Jakarandan konsertti. 28.12.1933 Kiuruvesi
k. puh. ja 30.7
Tässä kuvassa on kaksi useimpien kiuruvetisten tuntemaa herraa:
Erkki Strömmer ja Juha Vartiainen.
sillä paras piknikkattauskin
palkitaan. Siinä on jossakin säkeessä sanat: ?Sä koskaan et muuttua
saa.. Hän kutsuu
meitä keskelle elämää suuntaamaan katseemme tulevaan ja elämään täydesti tätä
päivää. - Eihän kuitenkaan voi olla niin, että elävä ihminen ei muutu, ei kasva, ei kehity oppiessaan iän myötä elämästä
uusia asioita. Katri
ja Maarit Amper laulavat
ja soittavat kitaraa.
Mikä on piknik. Tulokset julistetaan
heti arvioinnin jälkeen. Paparazzi on nimitys valokuvaajille, jotka ottavat kuvia
kuuluisista henkilöistä sekä
heidän julkisessa että yksityisessä elämässään. Ohjelmassa on myös taustamusiikkia. Se on viesti hyvin tärkeästä ihmissuhteesta. Paparazzi-ilmiö syntyi 1950-luvun lopun Roomassa, kun
populaarilehdistö kyllästyi aseteltuihin ja siloteltuihin julkisuuden henkilöiden
muotokuviin. Pikniktapahtuma
on klo 13-15. Suomenkielisen sanan
takana on englannin picnic
ja ranskan pique-nique sekä
saksan Picknick.
Päivän päätteeksi on kesäteatteri Eerolassa tarjolla Lemmenhotelli Mimosan
hipiä alkaen kello 19.
Pelastakaa Kiuruvesi on
Soile Pietikäisen ideoima taphtuma, hän muistelee kaiholla Kiuruvesi-päivä, jolloin ihmisiä oli liikkeellä paljon. Ei sen vähempää, eikä enempää!
Päivä käynnistyy aamulla
vasikkapatsaiden kukituksella kello 9. Heitä säestää Esko Huttunen. Hän kirjoittaa: ?Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan
muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto,
mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja
täydellistä.. Keskiviikko 23. Meistä jokainen
voi olla sitä jollekin toiselle. Hän kirjoittaa omaa lastenlastaan ajatellen: Ensimmäiseksi aarukouksessani, illalla viimeiseksi ja yöllä herätessäni siunaan sinut.
Niin voimme mekin tehdä omia läheisiämme ajatellen ja samalla kiittää heistä Jumalaa.
Voisiko tässä samalla nousta mieleen kaikkien paras ystävä Jeesus Kristus, joka on
avannut ystävyytensä oven aivan auki meitä
kaikkia varten?
Toinen mieleen noussut laulu onkin sitten minulle ongelmallisempi. Kuvajournalismiin haluttiin piristysruisketta vaatimalla kuvaajilta aitoja ja yllätyksellisiä
tilannekuvia.
PELASTAKAA Kiuruvesi -päivä jatkuu piknikillä
Raivaajapuistossa. Hän on elämän lähde ja saamamme elämä on hänen lahjaansa. Paavali antaa meille kirjeessään roomalaisille (Room.12:2) käytännöllisen ja virkistävän ohjeen. Kukittaja on
vielä salaisuus, koska paikalle toivotaan paparazzeja
ikuistamaan tämä kiuruvetinen kuuluisuus.
Paparazzien ottamista otoksista paras kuva palkitaan.
Kuvassa tulee olla kukittaja ja Kirmaava vasikka. Kiuruvetisen naisen
muotokuva -tutkimus esiteltiin naistenpäivänä.
Pelastakaa Kiuruvesi
-päivän takana ovat Kiuruvesi-lehti, KiuruNaiset, Maalaiskaupunginteatteri, Musiikinystävät ja
kaupungin kulttuuritoimi
sekä Laulumaan kukkakauppa.. Sielläkin voi osallistua kilpailuun
puuhaamalla kokoon näyttävän ateriakokonaisuuden,
KUVA JULKKIKSESTA Tule sunnuntaina ikuistamaan kamerallesi paikallinen jullkisuuden henkilö, vasikoiden kukittaja, sekä Kirmaavat
vasikat. Tätä ohjetta on varmaan syytä
miettiä useammin kuin kerran.
Armon Jumala on muuttumaton rakkaudessaan. Taakse jäänyt nuoruus ja eletty
elämä ovat toki monenlaisten muistojen rikas aarreaitta, mutta ei niistä jo kerran syödyistä laitumista ole enää tämän päivän
eväiksi.
Itse asiassa on hyvin rohkaisevaa ja lohdul-
lista, että meidän ei tarvitse jäädä jähmettyneinä ja kangistuneina taaksepäin katsomaan. En tiedä, mitä kirjoittaja on mahtanut
ajatella, mutta minut laulu tuntuu panevan
jonkinlaiseen pakkopaitaan. Palkintona on konserttilippuja Viva la Kiuruvesi -konserttiin.
Piknikille ei välttämättä tarvitse tulla kokonaan
omine eväineen, Raivaajapuistossa on tarjolla pientä juotavaa ja syötävää. Itse sain tämän
kuukauden alussa Herättäjäjuhlilla veisata sydämen
pohjasta jo lapsesta saakka tutuiksi ja
rakkaiksi tulleita Siionin virsiä yhdessä ystäväkansan kanssa.
Sen jälkeen olen kuunnellut ja laulanut
monia muitakin virsiä ja lauluja. Kuka se tärkeä
henkilö sitten onkin kullekin meistä, kyseessä on rakas ihminen. Piknik
eli eväsretki on huviretki, johon olennaisesti sisältyy eväiden syöminen ulkona, kauniissa ympäristössä. Kukituksesta vastaa Kiuruvesi-lehti ja kukkaseppeleet tekee Laulumaan kukkakauppa.
Mikä pn paparazzi. Koen, etten halua muumioitua. heinäkuuta 2014
7
HETKESSÄ
hartaus
Laulun lumossa
EEVA-LIISA MULTALA
S
uomen suvi on
laulun aikaa.
Meillä on erittäin paljon ja monenlaisia musiikillisia tapahtumia kesän mittaan. Sitä arviointikykyä, jota todella tarvitsemme, saamme pyytää häneltä.
menot
Paras paparazzi palkitaan
TIINA KILVENSALMI
JAANA SELANDER
TULEVANA sunnuntaina
(20.7.) pelastetaan Kiuruvettä. Tilaisuudessa esiintyvät Hilda Kilvensalmi ja
Eevi Huttunen. Tietysti tärkeitä ihmisiä
voi olla ja usein onkin enemmän kuin yksi.
Näitä tärkeitä ja rakkaita ihmisiä meistä jokainen tarvitsee elämäänsä. Parhaan kattauksen arviointi tehdään noin
klo 14. Myös kiuruvetisen naisen muotokuvan
yhteydessä nousi esiin tarve
modernista kokoontumisesta ruuan ja kulttuurin mer-
keissä. Lähetä kuva Kiuruvesi-lehteen, niin palkitsemme parhaan kuvan. - Myönnän, että tämä voi
olla ylireagointia. Yksi niistä
on nostanut mieleen monenlaisia ajatuksia.
Laulu alkaa: ?Sä kuulut päivään jokaiseen.
Sä kuulut aamuun ja iltaan.. Kuvat voi lähettää yhteystietoineen osoitteeseen: toimitus@kiuruvesilehti.fi.
Kukituksen yhteydessä on
mahdollista juoda pullakahvit torilla. Heidän muistamiseensa sopii mielestäni hyvin Eeva-Maija
Poijärven eräs runo
Erityisen kiinnostuksen kohteena on Volvo ja Volvon eri merkit, sillä
Tikkanen on ollut 40 vuotta töissä Volvon tehtaalla.
Ja hyvällä mallilla Viljo-messujen järjestelyt toki
olivat jo viime viikolla, kun
niitä on puuhaamassa kaksi
Mikkoa, Korvinen ja Remes sekä 100 talkoolaisen
joukko. Messuilla on nähtävää ja koettavaa myös muille
kuin ammattilaisille, perheiden päivä on perjantaina, kun kisataan Maailman Vahvimmasta Viljelijästä.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
OHJELMA
GÖTEBORGISSA Ruotsissa 68 vuotta asunut Esko
Tikkanen on tullut katsastamaan, miten Viljo-messujen järjestelyt sujuvat jäähallissa. 17
TALOUS
Viljo-messut
Entistä suurempi tapahtuma
» Viljo 2014 maa- ja metsätalousmessut tähtää Pohjois-Suomen suurimmaksi ammattimessutapah-
tumaksi, näytteilleasettajia on jo tälle kesälle yli 200. Hän on messujen
vakiokävijä. Myös maatalouskoneita ja -laitteita on esillä viime vuotta enemmän.
Näytteillä on muun muassa bioenergiaan, kaukolämpöön, energiapuun hyödyntämiseen liittyvää kalustoa.
Siiloja, metsäperävaunuja,
kattiloita, polttoainesäiliöitä, siemeniä...
Uuta messuilla on niin
ikään lähiruokatori, missä esittelee, maistattaa sekä
myy tuotteitaan yli 20 lähiruuantuottajaa ympäri Suomea. Kisassa on sarjat viljelijöille sekä ei-vil-
jelijöille. Messujen järjestelyt aloitettiin jo viime vuoden elokuussa.
Messujen järjestely ei ole
yksin Mikkojen varassa,
Korvinen kiittelee, että sidosryhmään kuuluu monia
suuria toimijoita kuten Pohjois-Savon Osuuspankki,
ItäMaito, HK, Atria/A-tuottajat, Tikkurila, NHK-Keskus ja Texaco.
Messualue on tänä kesänä Kuorevirralla, näytteilleasettajia on ulkoalueella sekä sisätiloissa jää- ja
liikuntahallissa. Päävastuun kantavat Mikko Remes ja Mikko Korvinen (oik.),
Esko Tikkanen (vas.) tutustui jäähallin valmistelutöihin viime viikolla, hän on messujen vakiokävijä.
TIINA KILVENSALMI
000.
Uutta tänä vuonna on laaja
metsäosasto. Messukävijöitä odotetaan 12 000.
Viime vuonna lipun osti 8 000 ihmistä. Messuille on tulossa yli 200 näytteilleasettajaa, 70 enemmän
kuin viime vuonna. heinäkuuta 2014
Juuret-mitali
Raimo Väyryselle S. Tarjolla on kotijäätelöä, sinappia, lihaa, kalaa,
hunajaa, piirakoita...
Vaikka Viljo tähtää Pohjois-Suomen suurimmaksi ammattimessuksi, on
messuilla tarjolla kaikille kaikkea. Luvassa on neljä
eri lajia, jotka liittyvät työntöön, vetoon ja nostoon.
Saksan televisio tulee kuvaamaan kisaa.
Country-tyttökisa on tors-
. Taidehuoltamo
Lenn Art hoitaa pientä korvausta vastaan lapsiparkkia.
Messualueelta on myös mahdollisuus nousta helikopterin
kyytiin ja katsella ilmasta kävin Kiuruvettä ja messualuetta.. Lasten
Viljossa on mukana Christer´s
Tivoli, pomppulinna, karuselli ja erilaisia pelejä. Erityisesti perjantai
on
Maailman
Vahvin Viljelijä
-kisaan on
ilmoittautunut kymmenkunta
kisaajaan.
Country-tyttöjä viime
vuodelta.
suunnattu perheille, silloin
messualueelle pääsee edullisemmin kello 13.30 alkaen. Mukana on
myös Talli Taitavat Kaviot poneineen, karitsoineen, koirineen,
kanoineen ja pupuineen.
MTK-Kiuruveden nuoret tuottajat järjestävät messujen aikana lapsille potkutraktorikisan.
Lapset voi jättää turvallisesti
messujen ajaksi lapsiparkkiin ja
mennä itse tutustumaan koneisiin ja laitteisiin. PERJANTAI 25.7.
- messut avoinna klo
10-16.
- maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo
avaa messut klo 11.
- kaupungin huomionosoitukset kolmelle
nuorelle yritykselle ja
tuottajalle klo 14.
- metsäseminaari klo
14.
- Maailman Vahvin
Viljelijä klo 15.
100 TALKOOLAISEN KOETUS Viljo-messuja on rakentamassa talkoolaisten armeija, heitä tarvitaan ruokahuoltoon, liikenteenohjaukseen, jätehuoltoon. Alue on avoinna kello
18 saakka.
Perjantaihin on keskitetty muun muassa Maailman
Messuilla on esillä monenmoisia koneita, sillä näytteilleasettajissa on Suomen eturivin tukkurit.
Vahvin Viljelijä -kisa, johon
on jo ilmoittautunut kymmenkunta miestä, toki paikanpäälläkin voi vielä tulla mukaan. 8
Keskiviikko 23. TORSTAI 24.7.
- messut avoinna klo
10-16.
- country-tyttökilpailu
klo 13.
. 14-15
Keskikoulun käyneet
muistelivat menneitä S. LAUANTAI 26.7.
- messut avoinna klo
10-16.
taina, siihen on ilmoittautunut 5 osallistujaa, countrytyttökisan järjestää MTKnuoret yhteistyössä messuorganisaation kanssa.
Messualueella ei tule nälkä, yleisö voi nauttia luomuviiniravintolassa muun muassa tapaksia ja makkaraperunaa.
Mikko Korvinen kertoo,
että jatkossa messut pyrkii
kansainvälistymään, tänä
kesänä näytteilleasettajissa
on virolaisia, venäläisiä on
vieraina.
- Messuille erinomainen
keskuspaikka on Kiuruvesi, sillä paikkakunta on keskellä maa- ja metsätalousvyöhykettä, Korvinen sanoo.
» Karuselli ja pomppulinna
Lapset huomioidaan tänä kesänä
erityisen hyvin.
TÄNÄ KESÄNÄ Viljo-messuilla on panostettu lapsiin. Kun otetaan huomioon perhelipun
ostaneet, kävijöitä oli 10
Tilaan voi käydä tutustumassa messujen ajan.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
AITTOJÄRVELLÄ Kaisa Huttusen Aittomäen tilalla on
tehty tänä vuonna suuria
muutoksia. Jos navetassa tökkii, niin silloin tökkii kaikki.
Voimia Huttunen saa arkeensa siitä, ettei murehdi
liikaa.
- Voisi ajatella, että kylvöt
on tekemättä ja kylvöaikaa
on kymmenen päivää, eikä
ole luvassa yhtään poutapäivää. Sitten oli helpompi toimia kun naama tuli tutuksi.
Pikkuhiljaa alettiin ymmärtää, että minä olen se, jonka
MAANVILJELIJÄ Kaisa Huttuselle on tärkeää, että lehmät voivat hyvin, koska
silloin hänkin voi hyvin.
vuoden pihatossa ja pääsevät jaloittelemaan viereiselle pellolle.
- Pihatossa lehmät saavat
liikkua vapaasti, joten ne on
helppo päästä kesällä laitu-
mille. Sieltä on tähän päivään selvitty ja tästä jatketaan, tuumaa Huttunen.
HUTTUSEN perheeseen kuuluvat aviomies Timo Toivanen ja lapset Lotta (10),
Arttu (8) sekä Leena (6).
Timo työskentelee lypsykoneiden huoltajana.
Kaisa Huttunen kuuluu
MTK-Pohjois Savon maaseutunuorten valiokuntaan
maaseutunuorten edustajana.
- Järjestötoiminnan kautta
pääsee vaikuttamaan ja näkemään, että samat ongelmat ne ovat muillakin viljelijöillä. Lehmien kanssa kun menee hyvin, jaksaa itsekin paremmin. Onhan tässä itselläkin vielä työuraa pitkästi jäljellä.
Huttunen teki laajennuksen nyt,
koska parillakymmenellä lehmällä ei enää oikein pärjää.
- Vaikka tämäkään ei ole helppo ammatti, niin ei se ole helppoa
olla YT-neuvottelukierroksillakaan ja pelätä työpaikkansa puolesta.. Antibioottien varoajat
ovat kaksi kertaa pidemmät
kuin normaalisti.
Lehmät asustavat ympäri
maan ehdoilla. Huttusella asiat ovat onneksi hyvin ja kaikki pellot ovat tilan
läheisyydessä.
- Irtainta peltoa täällä ei kyllä ole
ja sen puolesta jossain muualla voisi
olla helpompaa.
Tulevaisuudessa Huttusen tilalla
ei ole näkyvissä isoja muutoksia.
Tavoitteena on, että tila pysyy elinkelpoisena.
- Lapsilleni haluan antaa sen mahdollisuuden, että he voivat jatkaa ti-
laa. Luomussa mennään enemmän luonnon ja
kanssa tehdään mehtäkaupat
tai allekirjoitetaan paperit,
Huttunen muistelee.
Huttunen rupesi maanviljelijäksi nuorena, koska se tuntui luontevalle maatilalla kasvaneelle lukiolaiselle.
- Vanhempani Sisko ja
Pentti rupesivat puhumaan,
että pistettäisiin elukat pois
ja minä voisin ottaa pellot.
Moni teki siihen aikaan niin.
Tein päätöksen ja sanoin, että lehmät kyllä jäävät tänne.
Tilalla oli tuolloin 12 lehmää. Mutta jos he haluavat tehdä
muuta, se ei haittaa. Maaseudusta vieraannutaan joka tasolla. Reitti kulkee jo
vieressä, kun naapuri tuottaa
luomumaitoa.
Luomumaitoon siirryttäessä eläimille syötetään luomurehua. Vaikka eläimiä on
enemmän, työnteko helpottuu. Lehmillä on nyt paremmat oltavat, iloitsee Huttunen.
Pihattonavetasta lehmät
viedään aamuin illoin lypsylle navettaan. Asioista päättävät eivät ymmärrä asioita
mistä heidän pitäisi päättää.
Parillakymmenellä lehmällä ei oikein pärjää
Kaisa
Huttunen
uudessa
pihattonavetassa
ennen
lehmien
muuttoa
tiloihin.
KIURUVEDELLÄ maataloudessa on
tekemisen meininkiä. Eläinmäärä tuplaantui
reilusti. Sukupolvenvaihdos tehtiin tilalla, kun
Kaisa oli 20-vuotias. Tilakoot ovat
kasvaneet ja maidon- ja lihantuotannossa pieni Kiuruvesi on maan kärkitasoa.
- Täällä on aina rakennettu ja raivattu. yksi niistä on pu-
la pelloista. He eivät tiedä
mistä ruoka tulee, eivätkä välitäkään siitä. Parinkymmenen
lehmän parsinavetta on historiaa, kun Huttuselle valmistuu tänä kesänä pihattonavetta 46 lehmälle.
Uusi pihattonavetta tehtiin
laajentamalla vanha latokuivuri. Navettaan
viedään kahdeksan lehmää
kerralla, ne lypsetään ja otetaan uudet sisään.
Huttusen tilan pellot ovat
luomussa ja hänellä onkin
haaveissa ruveta tuottamaan
myös luomumaitoa. Mutta sille ei mahda mitään. Aina se ei ole
ihan helppoa.
Huttusella on takana jo 12
vuoden kokemus maanviljelijän ammatista. Huttunen lähti lukion jälkeen opiskelemaan aikuiskoulutuspuolelle Peltosalmelle. Maatalousyrittäjän paperit taskussa hän
aloitti nuorena maanviljelijänä.
- Se oli helppo aloittaa,
kun tiesi mitä navetassa tehdään. Arjesta pitää osata
löytää ne hyvät asiat.
Tulevaisuudessa Huttunen näkee yhden ison haasteen.
- Ihmiset vieraantuvat
maaseudusta, eivätkä ymmärrä sitä. Maanviljelijällä tekemättömien töiden listaa ei saa ikinä
nollaan. Puitteet siihen ovat jo kunnossa.
- Luomumaidon tuottajaksi ryhtyminen on nyt kiinni
vain markkinoista, siitä vetävätkö ne. Keskiviikko 23. Sukutila on ollut nyt neljällä sukupolvella vuodesta 1918 lähtien.
- Silloin tuli kieltämättä aika paljon vastaan tytöttelyä
ja ovella kysyttiin aina isäntää. Samojen asioiden
kanssa painitaan maailmanlaajuisesti.
Työ palkitsee tekijäänsä
pienin arkisin asioin.
- Monesti ne onnistumisen
tunteet tulevat siitä, kun saa
elukan tiineeksi tai terveeksi. Minun tilani on aina ollut keskimääräistä pienempi, joten välillä
tuntuu, että jään jalkoihin, maanviljelijä Kaisa Huttunen kertoo.
Vahvalla maataloudella on myös
kääntöpuolensa. Viime talven Huttunen
oli kahden navetan loukussa.
?
?
Luomussa
mennään
luonnon ja
maan ehdoilla.
Pihattonavetassa
lehmät saavat
liikkua vapaasti.
Kaisa Huttunen
Kaisa Huttunen
- Työaikaa säästä, kun ei
tarvitse enää viedä lehmien
eteen rehuja käsin, vaan se
tehdään koneellisesti. Kannattaa hoitaa asia kerrallaan. Lehmät olivat tuttuja ja navettakin kohtuullisessa kunnossa. Vauhtia ja vaarallisia
tilanteita ei tule niin paljon,
Huttunen uskoo.
PELLOT Huttunen laittoi luomuun, kun apulannan levit-
täminen ei tuntunut enää järkevältä.
- Olen huomannut, että karjan omalla lannalla pärjää
ihan hyvin. Huttusen koti-
tila on Viljo-maatalousmessujen etäkohde. heinäkuuta 2014
IHMISIÄ
@
9
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Viljo-maatalousmessut
Pihattonavetasta messujen etäkohde
» Maanviljelijä Kaisa Huttusen (32) uudessa pihattonavetassa on tilat 46 lehmälle
10
Keskiviikko 23. Vuosi 2014
on MTK:ssa valtakunnallinen Maaseutunuorten teemavuosi, IntoHimon vuosi.
VUOSI sitten joukko
maaseutunuoria aloitti taipaleen, jonka tulokset ovat nyt käsinkosketeltavissa. 2,39/prk
?30%
normaalihinnoistamme
KaIKKI VIRVELISETIT,
KELaT ja VaVaT
RuOHONLEIKKuRIT
?40%
normaalihinnoistamme
HOUSUVAIPPA
(0,20?0,25/kpl)
Easy Up XL 16+ kg 38 kpl/pkt,
Easy Up/S4 8?15 kg 42 kpl/pkt,
Easy Up/S5 12?18 kg 38 kpl/pkt
tai Easy Up MAXI 8?15 kg
46 kpl/pkt
Norm. Pilke silmäkulmassa tehty kalenteri
kurkistaa suomalaisten nuorten ruuantuottajien
maailmaan ja viestii siitä, että ihminen on kauneimmillaan juuri sellaisena kuin hän on.
He lähtivät mukaan ilman
palkkiota ja vaatteita - hyvän asian puolesta.
Kalenterin tuotto lahjoitetaan Syömishäiriöliitolle
syömishäiriöön sairastuneiden ja heidän läheistensä hyväksi tehtävään neuvonta- ja tukityöhön.. 9,95/säkki
u!
Vain TO-S
890
säkki
KIURUVESI ark 9?21
la 9?18 su 12?18
Tarjoukset voimassa keskiviikosta sunnuntaihin 23.?27.7.2014 tai niin kauan kuin tuotteita riittää tarjousaikana.
mitä ympärilläni tapahtuu ja avata itselleni uusia
näkökulmia tulevaisuuteen.
Teemavuoden hengessä kesällä tunnelmaa tuo nuorten
Kesäkissa.
Kesäkissa aloitti maakuntakiertueensa Okrassa 4.7.
ja kiertää kesän aikana jokaisen MTK-liiton alueella
erilaisissa tapahtumissa ja
päättää matkansa lokakuussa KoneAgriaan.
» Aito on
kaunista
(0,45/rl) Norm. heinäkuuta 2014
Hopeinen Kuu...
Agents
& VESA HAAJA
TALOUS
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Viljo-messut
MAASEUTUNUORET
Vaaleanpunainen
Valtra on näytteillä
Viljo-messuilla torstaina ja perjantaina.
Illalliskortti
37 ?
Lapinlahden Juusto- ja viinijuhlat
Lapinlahden jäähallissa la 2.8.2014 klo 19.00?01.00
www.juustojaviinijuhlat.fi
ton
s
a
r
a
v
s
u
k
Kes
TKuu!
a
J
S
Y
N
N
E
J
H
Y
T
KESÄ
Alennukset JOPA ?70%
SIAN- JA NAUDANLIHAVALMISTE 400 g
LOPuT GRILLIT
(4,17/kg) Norm. 10,29
9
50
0%
säästä 3
1000
6 prk 1 erä/talous!
Kesäkissa Kiuruvedelle
III-OLUT 0,33 l/tlk 18-pack
(2,73/l) 1,05/tlk Hinta sisältää pantin.
Voimassa 14.7.?21.9.2014.
POHJOIS-SAVON Maaseutunuoret toivottavat tervetulleeksi tutustumaan Maaseutunuorten toimintaan ja Valtran kanssa yhteistyössä syntyneeseen vaaleanpunaiseen
erikoisvarusteltuun traktoriin, Kesäkissaan. Haluan tietää
mitä ympärilläni tapahtuu ja avata itselleni uusia
näkökulmia
tulevaisuuteen.
Panostaisiko
sitä ensi
vuonna luomuun. Kesäkissa
on siliteltävissä Viljo-maatalousmessuilla Kiuruvedel-
1890
KAHVI 450 g (5,56/kg)
Norm. Siihen, että yrittäjyydellä ja intohimoisella
asenteella syntyy sellaista, jolla on arvoa
sekä maaseutunuorille ja muille suomalaisille.
Kalenterin malleina on maaseutunuoria ympäri Suomen.
Maaseutunuorten vuoden 2015 seinäkalenteri ?Aito
on kaunista?. Syntyi maaseutunuorten
kalenteri, "salonkikelpoinen nakukalenteri", jonka tarkoitus
on luoda uutta mielikuvaa niin kuluttajien kuin jäsenistön
keskuuteen maaseudulla asuvista nuorista. 2,89/pkt
u!
Vain TO-S
250
1 pkt/talous!
TALOUSPAPERI 20 rl
Erä!
tai WC-PAPERI 30 rl
(0,34/rl) Norm. Haluan tietää
lä torstaina ja perjantaina.
Maaseutunuoret ovat alle 35-vuotiaita, MTK:n jäseniä, maaseudun innostuneita ja iloisia nuoria, joilla on halu vaikuttaa maaseudun asioihin. Uskosta omaan työhön
ja tulevaisuuteen. Heillä ei ole synkkää ja surkeaa, vaan
maaseutunuoret ovat
yrittäjinä tämän maan
toivo.
Siksi tämä kalenteri kertoo uskosta elävään maaseutuun. 9,00/säkki
Panostaisiko sitä ensi vuonna luomuun
varapuheenjohtaja Tiina Linnainmaa vieraili Niemiskylässä,
Milkkivein tilalla Iskelmäviikkojen aikaan perjantaina. Tiina Linnainmaa,
maatalousyrittäjä,
luottamushenkilö.
. Linnainmaa on viettänyt kesät
ja lomat Kiuruvedellä. Asuu Hämeenkyrössä, tilalla robottinavetta ja 70
lypsävää.
. Myös Tallinnasta on lyhyt matka tuoda maitoa pääkaupunkiseudulle, samoin kuin Ruotsista.
Linnainmaa varoittaakin
tuottajia, että jatkossa maitomarkkinoiden heilahteluun
on syytä totutella ja hintavaihteluihin pitää varautua,
vaikka nykyisellä kustannusrakenteella se tulee olemaan
hankalaa.
- On kehiteltävä uusia tuotteita, pidettävä huolta elintarvikkeiden hyvästä laadusta ja
kuluttajien luottamuksesta.
Suomessahan tuotetaan korkealaatuista maitoa verrattuna Keski-Eurooppaan, täs-
tä laatutasosta emme voi lipsua, vaikka emme siitä extrahintaa saakaan. Kustannukset tahtovat
karata käsistä. Jatkossa tarvitaan siis enemmän peltopinta-alaa, mutta mistä sitä on
saatavissa?
- Tiukemmat määräykset
merkitsevät hirmuista lantarallia teille. Linnainmaa piti osakeyhtiömuotoa järkevänä ja tehokkaana maatalousyritysmuotona, Linnainmaan mukaan eri yhtiömuodot tulevat jatkossa lisääntymään.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
MILKKIVEIN omistaa viisi osakasta, lehmiä pihattonavetassa on tällä hetkellä 190 sekä nuori karja päälle. Esimerkiksi
Milkiveillä, joka tuottaa noin
kaksi miljoonaa litraa maitoa vuodessa, pohjoisen tuen
leikkaus tekisi melkoisen loven tulovirtaan.
Kiintiöiden poistuminen
tulee joka tapauksessa lisäämään maidontuotantoa Keski-Euroopassa ja Suomeen
alkaa virrata halpaa juustoa
ja maitojauhetta, ellei Aasian kauppa vedä. Tiina Linnainmaa ei ole syntynyt Kiuruvedelle. Vajaan vuoden toiminutta
suurnavettaa Linnainmaalle
esitteli Anna-Saara Tikka,
yksi osakkaista.
Linnainmaa piti Kiuruveden maataloutta muutoinkin
edistyksellisenä. Maitokiintiö säätelee
Euroopassa tuotettavan maidon kokonaismäärää ja pitää
maidon hinnanvaihtelut kurissa. Myös investoinnit maksavat, mutta toisaalta, jos aikoo maataloutta
harjoittaa, on ostettava uusia
koneita ja laitteita.
- Tähän päälle kun vielä tulevat ensi vuonna voimaan
astuvat monet muutokset
lainsäädännössä ja asetuksissa, on tuottaja todella tiukilla, puheli Linnainmaa.
Yksi suurimmista muutoksista on kiintiöiden poistuminen. Keskiviikko 23. Itse
asiassa Hämeenkyrössä ei ole
juurikaan tarjolla urakoitsijapalveluita vaikkapa lietelannan levitykseen, Linnainmaa
kuvaili.
- Yhteistyö kuitenkin kannattaisi, sillä se tasaisi kustannuksia ja toisi tehokuutta
osaamista keskittämällä, Linnainmaa viestitti.
Linnainmaa kiteyttikin, että
kaikki sen Suomessa tietävät,
että Kiuruvesi on eturivin pitäjä maataloudessa.
- Hienoa, että Kiuruvedellä
on löytynyt nuoria, uusia ja
aktiivisia viljelijöitä.
Linnainmaa kehui, että Kiuruveden panostukset
maatalouteen näkee maallikko jo maisemassa. Kiintiöjärjestelmä on
ylläpitänyt maidontuotantoa
heikommilla tuotantoalueilla.
Linnainmaa kertoi, että
pohjoinen tuki (8 senttiä/litra) maksetaan edelleen litratukena kiintiöiden poistuttu-
akin, mutta vaarassa on, että EU saattaa todeta tuen tarpeettomaksi, jos maitoa tuotetaan ?liikaa?. Hän kertoi,
että Pirkanmaalla Hämeenkyrössä, missä Risto ja Tiina Linnainmaalla on yhden
robotin ja 70 lehmän navetta, ei ole vielä yhtään maatalousyhtiötä eikä liioin robottinavettoja kuten Kiuruvedellä.
- Yhteistyössäkään ei olla
niin pitkällä kuin täällä Kiuruvedellä. Olen kuullut,
että Kiuruvedellä yhteistyötä
tehdään monella tasolla. Maatalouden
suurimpia ostokustannuseriä
ovat koneet, energia, lannoitteet ja kasvinsuojeluaineet,
rehut, rakentaminen, vakuutukset ja palkat. Näiden kaikkien edellä mainittujen uusien
vaatimusten selvittämisessä riittää urakkaa MTK:lle ja
neuvonnalle, näki Linnainmaa.
Linnainmaa naureskeleekin, että alun perin EU:n
maatalouspoliittisten neuvottelujen piti karsia byrokratiaa, mutta sitä tuleekin nyt lisää.
» Lea ja Pentti Tikkasen tytär
?TIINA LINNAINMAA on
lähtöisin Kiuruvedeltä,
hän on Lea ja Pentti Tikkasen jälkikasvua, serkku Jari Tikkanen viljelee
maata Honkarannassa. Se
tarkoittaa viljelyn monipuolistamista siten, että eteläisessä Suomessa on viljeltävä vähintään kolmea kasvilajia, Kiuruveden korkeudella
riittää kahden kasvilajin viljely. Tätä nykyä Kiuruvedellä kaikki pellot on voinut laittaa vaikkapa vain ohralle.
Maatalouden kannattavuuteen tulee ensi vuonna vaikuttamaan niin ikään niin sanottu nitraattiasetus, mikä säätää, paljonko lantaa saa levittää pelloille. On hyvä, että suomalaiset arvostavat ainakin puheissa suomalaista
ruokaa, toivottavaa on, että se
näkyisi myös tehtäessä valintoja kaupanhyllystä.
TOINEN Suomen maatalouteen ensi vuonna vaikuttava
tekijä on CAP-uudistus, mikä
pitää sisällään muun muassa
viheryttämisvaatimuksen. varapuheenjohtajana 7 vuotta,
Pellervo-seuran
hallituksen varapuheenjohtaja, Cogecan
(osuustoiminnan lobbausjärjestö EU:ssa)
johtokunnan jäsen.
LINNAINMAAN ja koko
MTK:n valtuuskunnan ykköshuolenaihe on tällä hetkellä maatalouden kannattavuus. heinäkuuta 2014
11
maatalous
Yhtiöittäminen tulee lisimään
» Kiuruvetisjuurinen MTK:n valtuuskunnan 1. Koko
kunnassa ymmärretään, että maatalous on Kiuruvedelle tärkeä ja maataloutta onkin kehitetty ja tuettu vuosikausia.
- Hyvä esimerkki tavanomaisesta suhtautumisesta
oli se, kun me haimme uudelle navetalle ympäristölupaa,
siitä valitettiin ja vedottiin
siihen, että rakennus pilaa
maisemaa eikä sitten jatkossa
lehmiä näkisi edes laitumella. Yritimme meidän
omalla tilallame siirtää hiehonkasvatuksen naapuritilalle ja keskittyä lehmien lypsyyn, mutta yhteistyö ei lähtenyt vetämään. Ojanvierustat ovat siistejä, tuotantorakennukset hyvässä kunnossa.
Linnainmaa näkeekin, että Kiuruvedelle on syntynyt positiivinen kierre. Ympäristöluvan saaminen
viivästyi vuodella.
KOVA VAUHTI
Maatalous menee tänä
päivänä eteenpäin niin
kovaa vauhtia, että lainsäädäntö ei pysy perässä,
sanoi MTK:n valtuuskunnan varapuheenjohtaja
Tiina Linnainmaa (vas.)
Milkiveissä Anna-Saara
Tikalle, Tikka kertoi, että
viiden osakkaan navetan
perustamiseen ei ole saatu aina neuvoja, monet
asiat on jouduttu selvittämään itse.
KUKA?
. Kiuruvedellä ovat mummut ja
ukit ja kaikki sukulaiset.. MTK:n valtuuskunnan 1. Hänen
vanhempansa toimivat Hämeekyrön Osaran maatalousoppilaitoksen karjamestarina ja tilanhoitajana
Karavaanialue sai kiitosta seurueelta.
Tultiin tapahtuman imussa
ANU LAITINEN
KIURUVEDEN taajamaan
majoittui lähes 550 vaunukuntaa asuntovaunuilla tai
-autoilla. 12
Keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
IHMISIÄ
@
karavaanarit
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
ANU LAITINEN
LEPPOISA TUNNELMA
Pirkko ja Pentti Asplund, Teri-koira sekä Kalevi ja Maire Pummila nauttivat olostaan Kiuruvedellä. Torstaina puoleen päivään mennessä alueilla oli yhteensä 400 vaunukuntaa.
Iskelmäviikko on yksi tapahtuma monen karavaanarin kalenterissa.
- Tapahtuman imussa mekin tulimme tänne ensimmäisen kerran, kertoo Keuruulta tulleet Kalevi ja
Maire Pummila. Hänen mukaansa
kaikki oli sujunut torstaihin
mennessä paremmin kuin
hyvin.
- Kuorevirran alueella
meillä on noin 15 talkoolaista huolehtimassa järjestelyistä ja lukion alueella on
oma porukka, Ahokivi kertoo.
Talkoohenkeä ja nännikumeja
KARAVAANIALUEEN infossa laitetaan
päivän lehtiä jakoon. Karavaanarialueita oli Kuorevirran läheisyydessä sekä lukion alueella. Heidän kokoama talkooporukka huolehti, että asiat hoituivat alueilla. Väliin sujautetaan lehtistä, jossa tiedotetaan karavaanarien omista aktiviteeteista. Vielä ei ole ehditty maistamaan, mutta myyjä kyllä kehui, että se olisi
hyvää, nauraa Pentti Asplund.
- Tostai-illan kruunaa Sou-
varit, pariskunnat juttelevat.
KARAVAANARIT ovat vuodesta toiseen olleet tyytyväisiä Kiuruveden alueisiin.
- Hienot paikat täällä on
ja se, miten tapahtumaan
järjestyy näin valtava karavaanialue on mahtava osoitus alueen toimijoilta, Pummilat ja Asplundit kehuvat.
Alueella karavaanareille
on mahdollisuus käyttää uimahallin palveluja.
- Uimassa kävin tänä aamuna ja hyvin sinne mahtui,
kun meni tarpeeksi ajoissa,
Pirkko Asplun kertoo.
LEIRIALUEENPÄÄLLIKKÖNÄ toimi tänä vuonna Veijo
Ahokivi. Nyt heillä on menossa jo neljäs kesä, kun asuntoauton keula
on suunnattu kohti Kiuruvettä.
- Kalevi raivasi tietä ja me
tultiin imussa, nauraa Pentti Asplund.
Pentti ja Pirkko Asplund
ajoivat Salosta Keuruulle ja
lyöttäytyivät karavaanarituttujen matkaan.
- Aina Keuruulta lähtien ajettiin peräkanaa tänne Kiuruvedelle, täsmentää
Maire Pummila.
Asplundit ja Pummilat
saapuivat karavaanialueelle keskiviikkona päivällä.
- Innostuttiin lähtemään
tänne Iskelmäviikon ajaksi, kun tuttavat eli Pummilat suosittelivat tapahtumaa
ja karavaanialuetta, kertoo
Pirkko Asplund.
Pariskunnat ovat tutus-
tuneet toisiinsa karavaaniharrastuksen myötä ja tänä kesänä kaksi asuntoautoa suuntasi kohti Kiuruvettä.
- Ensimmäinen päivä meni
paikkoja esitellessä ja torstaina ehdittiin käymään torilla, Maire Pummila kertoo.
- Kalakukkohan me löydettiin. SF-Caravan Ylä-Savo
vastasi karavaanarialueista perinteiseen tapaan. Meillä on koirakin mukana täällä, Kaarina Lampi kertoo.
NÄNNIKUMINHEITTOON ryhtynyt kuopiolainen Leni Heikkinen kertoi hei-
tettävän kumin käyttäytyvän jännästi.
- Aika helpostihan tuo kimpoilee, hän
kertoo.
- Tulimme tänne nyt ensimmäistä kertaa asuntoautolla. SMtason mittelöä käydään nännikuminheitossa.
Infossa toimii myös alueen kioski ja
talkoolaisten ruokailu.
- Moni majoittujista haluaa tulla tähän juomaan kahvit, kertoo jo 10 vuoden ajan Iskelmä tapahtuman karavaanialueella talkoolaisena ollut Kaarina
Lampi.
- Mies on ollut vielä pitempään näissä
hommissa mukana, hän jatkaa.
Pariskunta asuu Kiuruvedellä, mutta tapahtuman ajan asuntovaunu on
parkkeerattu sinne, missä työtkin
ovat.
- Kun täällä ollaan aamusta iltaan,
niin oli helpompi tuoda vaunu tänne ja
yöpyä siinä. Aikaisemmin olemme käyneet Iskelmäviikolla Pielaveden
mökiltä käsin.
Leni Heikkiselle Kiuruvesi on entuudestaan tuttu.
- Lähinnä talviaikaan käymme Sinisessä Helmessä, joka on todella hieno
maaseutumatkailupaikka.
Leni Heikkinen nännikuminheitossa.
Kiuruvetisiä oli mukana vain kaksi laulajaa. Kisuja on hänen kotonaan kaksi, toinen Juhan ja toinen kihlatun.
TORIKARAOKEMESTARI on
osallistunut aikaisemminkin laulukilpailuihin, edellinen isompi menestyminen
on Hyvinkään karaokemestaruus vuonna 2006.
Kilpailussa toiseksi sijoittui Leevi Andersson Pyhännältä ja kolmanneksi Erkki-Aulis Uusitalo
Boråsista Ruotsista.
AIRI LESKINEN
Juha Pirinen voitti Kiuruvesi-lehden karaokekilpailun.. Varresta raakataan
lehdet kokonaan pois ja oksien kärjetkin tulisi siistiä,
Kemppainen kertoo vastan
teosta.
Kilpailun juontanut Matti
Tikka muistutti vastantekotarpeiden keruuajasta, jolla on väliä, ainakin vanhan
kansan mukaan siinä, että
lehdet pysyvät kiinni.
- Hyvä saunavihtahan
kuin kunnon kimppu kukkia, jonka voisi antaa kesämorsiolle, veisteli, tikka esi-
VASTANTEKOKILPAILUN
jälkeen Koljonvirran Vauhtipyörän Matti Tikka arvuutteli yleisöltä, josko
heille muistuisi mieleen
tukkilaissanastoa.
- Tiedättekös mikä on
römpsä?
Yleisöstä kuului naurahtelua, mutta kuuluipa myös
oikea vastauskin.
- Eikös se ole pakki, kysyttiin ja hieman vastaustakin
yleisöstä annettiin.
- Kyllä se on tukkijätkän
pakki, jossa tehtiin sumpit
ja nautittiin ruokaa, Tikka
juonsi.
- No tiedättekö mikä on
härkäpoika?
Matti Tikka kertoi hyvän vastan olevan kuin
kukkakimppu morsiolle.
Yleisöstä huikattiin vastauksia ja Tikka vahvisti kyseessä olevan ensikertalainen uittotyömaalla.
Pian päästiin ruokalajeihin
ja yleisöltä kyseltiin jätkän
juustoa.
- Se on uittomiehen lem-
piruoka, joka on tehty perunasta sekä läskikäristyksestä.
Akan köytöksellekin saatiin merkitys, sillä se tarkoittaa huonosti tehtyä
puomilenkkiä eli köytöstä.
torikaraoke
Juha Pirisestä karaokemestari
AIRI LESKINEN
KIURUVESI-LEHTI järjesti jo
kolmannen kerran torikaraokekilpailun viime viikon
perjantaina.
Kilpailijat olivat ympäri Suomea ja osa Ruotsistakin. Toisella kierroksella Juha lauloi
Olavi Virrankin aikoinaan
levyttämän kappaleen Hur-
mio.
Elektroniikka-alalla piirikortteja testaava Juha Pirinen tunnustautuu kissojen ystäväksi. heinäkuuta 2014
13
toritapahtumat
Markkinahumua torilla
» Kiuruveden keskusta kuhisi ihmisiä koko vilkkaan tapahtuma-ajan.
ANU LAITINEN
ANU LAITINEN
TORILLA riitti tapahtumia
koko Iskelmäviikon jokaiselle päivälle. Keskiviikko 23. Toisella kierroksella voittajakolmikko
erottui selkeästi joukosta,
voittajan ja toiseksi tulleen
kamppailu oli tiukin, loppupisteisiin eroa jäi vain yksi
piste.
Kilpailun voittanut Juha
Pirinen on kotoisin Nummelasta.
- Kiuruvedelle minut toi
Lapinlahdella asuva isäni. Nyt esitin ensimmäisellä kierroksella nopeatempoisen You
got it ?kappaleen, koska halusin pikkuisen rikkoa rajoja, muut kun lauloivat kotimaisia iskelmiä.
Juhan ensimmäisellä kierroksella esittämä You got it
on Roy Orbisonin vuodelta 1989 julkaistulta albumilta Mystery Girl. Parhaimman
saunavastan tekijä oli Eila Kemppainen Hallaperältä.
- Voitin tämän kisan vähän kuin mustana hevosena, Kemppainen tuumasi
palkintopokaali ja voittovasta kädessään.
- Tulin mieheni matkassa
tänne torille ja kysyin aika
viime tinkaan Matilta, että vieläkö otatte kilpailuun.
Kyllähän tämä voitto hieman yllätti, Kemppainen
myhäili.
Kyseinen vastantekokilpailu ei ollut Kemppaiselle ensimmäinen lajissaan,
vaan hän on ottanut osaa aiemminkin vastaavanlaiseen
kilpailuun.
- Viime vuonna Iisalmen
perinnekonepäivillä tulin
toiseksi.
Torstaisessa vastantekokilpailussa hopealle tuli Merja Lång ja pronssille Seppo
Risteelä.
HYVÄN saunavastan salaisuus on tekotavassa sekä
VOITTAJA
Vastakilpailun voittajaksi kruunattiin Eila Kemppainen.
Kemppaisen takana toiseksi tullut Merja Lång ja kolmanneksi tullut
Seppo Risteelä.
Torikahvilat täyttyivät kahvittelijoista.
tellessään Kemppaisen voittoon vienyttä vastaa.
Ohjelma kiinnosti yleisöä.
oksien keruuajassa.
- Oksat asetellaan niin, että lehtien takaosa on ulospäin. Hänellä on myös mökki Kiuruvedellä ja olemmekin nyt siellä mökillä lomailemassa, kertoilee Juha Pirinen.
MOOTTORIPYÖRÄILYÄ harrastava Juha on ollut noin
kolme vuotta mukana Dropforge-nimisessä hevibändissä laulajana.
- Emme keikkaile kuin pa-
ri kolme kertaa vuodessa,
bändi on lähinnä harrastus
meille kaikille. Torstain ohjelmasta vastasivat KiuruNaiset ja perjantaina remmiin astuivat Koljonvirran
Vauhtipyörän mainiot veikkoset. Lauantaina kisailtiin
Valion Maitojuoksu, jonka
järjestivät Kiuruveden Urheilijat.
PERJANTAINA puolen päivän tienoilla julistettiin
vastamestari. Viisitoista ensiksi ilmoittautunutta kilpailijaa lauloi jokainen vapaavalintaisen
kappaleen, minkä jälkeen
tuomaristo valitsi viisi parasta jatkoon. Omia suosikkejani ovat Elvis, Olavi
Virta, Topi Sorsakoski ja
tietenkin Badding
Koulunkäynti sujui vuosi ja luokka tahtiin.
Raimo Väyrynen oli aktiivinen myös urhelussa, teinikuntatoiminnassa ja tietokilpailuissa. Varas kulutti
vähemmän rahaa kuin vaimo.
50-60.
IHMISIÄ
Iskelmäviikon avajaiset
Kansainvälisyys palkittiin Juu
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
TOHTORI Raimo Väyryselle myönnettiin tämän vuoden Juuret-mitali Iskelmäviikon avajaisissa IskelmäAreenalla keskiviikkona.
Väyrynen on toiminut koko
ikänsä kansainvälisten kysymysten parissa niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Väyrynen väitteli yhteiskuntatieteen tohtoriksi
1973. Virkatöidensä ohella hän on julkaissut lukuisan määrän tutkimuksia pääasiassa kansainvälisillä foorumeilla ja hoitanut monia kansainvälisiä
ja kotimaisia luottamus-
PALKITTU Juontaja Sari Tamminen jututti Raimo Väyrystä heti tuoreeltaan mitallin saamisen jälkeen.
tehtäviä, viimeksi Euroopan tiedesäätiön tieteellisen neuvoston puheenjohtajuus. heinäkuuta 2014
viikosta viikkoon
Vuotta
vanhempia
Ei hyvyys saavu huutaen, se kulkee
hiljaa kuiskaten.
KARHUJA
Eino Leino
viikon vitsi
Miten mies huomasi, että
hänen luottokorttinsa oli
varastettu. Kesällä 1978 hänet
nimitettiin Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professoriksi, jossa
tehtävässä hän toimi vuoteen 1993, jonka jälkeen
hän siirtyi Yhdysvaltoihin Notre Damen yliopistoon valtio-opin professoriksi ja kansainvälisten kysymysten laitoksen johtajaksi.
Vuonna 2002 Raimo Väyrynen palasi takaisin Suomeen ja toimi Suomen
Akatemian pääjohtajana
ja Ulkopoliittisen instituutin johtajana. Kiuruvesi-seuran hallituksen jäsenenä
ja puheenjohtajana neljän
vuoden ajan, Raimo johdatti seuraa vaikean ajan läpi,
kiitteli Kärkkäinen.
RAIMO VÄYRYNEN on syntynyt Ryönänjoella vuonna
1947 ja kävi kaikki koulun-
sa Kiuruvedellä. Ei liene liioiteltua
kutsua Väyrystä maailman
kansalaiseksi, perusteli
Kiuruvesi-seuran puheenjohtaja Uolevi Kärkkäinen
Juuret-mitalin myöntämistä
Väyryselle.
Kärkkäinen tituleerasikin
Väyrystä ?kansainvälisesti
tunnetuimmaksi elossa olevaksi kiurukkaaksi?.
- Väyrynen on aina arvostanut juuriaan! Hän on käy-
nyt säännöllisesti kotiseudullaan, ollut kotiseutupäivien juhlapuhujana, kuten
myös Kiuruveden kaupungin 130-vuotisjuhlassa ja
pääjuhlanpuhujana Iskelmäviikolla. Kiuruveden
Nuorisoseuran joukkueessa hän oli voittamassa televisioidussa kisassa hopeaa 1962 ja Vesaisten järjestämässä henkilökohtaisessa valtakunnallisessa kilpailussa tuli myös kakkossija.
Avajaiset veti teltan täyteen yleisöä.
- Urheilusaavutuksista on
erityisesti mainittava pesäpallon pelaaminen kopparina Kukkomäen Nujakan
joukkueessa. Väyrysellä on
vuosien mittaan ollut lukuisia luottamustoimia sekä kotimaassa että Euroopassa. 14
Keskiviikko 23. Yksi viimeisimmistä
toimista on Lapin Yliopiston hallituksen puheenjohtajuus, joka päättyy kuluvan vuoden lopussa.
- Kaikki nuo vuodet ovat
olleet professori Väyryselle aktiivista aikaa. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1966. 1960-luvulla nimittäin kirkonkylän eri
osien välillä käytiin kovia
pesäpallo-otteluita puulaakihengessä.
Kärkkäisen mukaan professori Väyrynen on loistava esimerkki Kiuruvedellä
syntyneestä henkilöstä, joka on luonut menestyneen,
kansainvälisen uran maailmalla, mutta on samalla säilyttänyt vahvat juuret
kotiseudullensa.
- On siis hyvin perusteltua, että tänä vuonna Juuret-mitali luovutetaan professori Raimo Väyryselle.
Nyt hän
hoitaa kuntoaan käymällä kuntosalilla säännöllisesti.
RAIMO VÄYRYNEN muistelee lämmöllä lapsuus- ja
nuoruusvuosiaan Kiuruvedellä.
- Opettajiin oli lähinnä viha-rakkaussuhde, sillä kuri oli kova, Väyrynen puhelee.
Nimeltä hän mainitsee
Mersun ja Tyngän. Kaikissa näissä maissa on useita ryhmittymiä, eikä ole olemassa selkeitä, yhteisiä toimijoita. Rakennuksen
vieressä lojui pitkiä puurakenteisia pylvätä, joiden arvoitusta mo-
ni yritti mielessään ratkaista. Varsinkin työläisperheessä, mikä minunkin
perheeni oli, haluttiin lapsille parempi elämä opiskelun kautta.
Väyrynen meni Tampereen yliopistoon, sillä hänen ensimmäinen vaimonsa opiskeli jo siellä, kämppä oli valmiina odottamassa.
» Venäjä ei ole uhka
KANSAINVÄLISTÄ politiikkaa Väyrynen on seurannut
pitkään ja näkee maailman
muuttuneen viime aikoina levottomammaksi. Hänellä on säännöllinen palsta Turun Sanomissa
ja Lapin Kansassa sekä Kalevassa. heinäkuuta 2014
15
Osuusliike Elon rakennelma näytti ennen torstaita hyvin oudon ja
hontelon näköiseltä. Se on
suorastaan pakkomielle lukea se materiaali, minkä on
tilannut.
Väyrynen halvaantui osin
muutamia vuosia sitten,
mutta kuntoutui. Se
tarkoittaisi väistämättä palvelujen keskittymistä keskuskuntaan. Ylioppilas Kiuruveden yhteislyseosta vuonna 1966,
valmistui Tampereen
yliopistosta yhteiskuntatieteiden
kandidaatiksi 1968
ja lisensiaatiksi 1970
ja väitteli tohtoriksi
vuonna 1973.
. Lapin yliopiston
hallituksen puheenjohtaja vuodesta
2009.
. Väyrynen sanoo, että itse asiassa
Nato oli hylkäämässä Euroopan, toisin sanoen Yhdysvallat ei tulisi puolustamaan Eurooppaa, siksi Euroopan tulee huolehtia puolustuksestaan itse.
Venäjää Väyrynen ei pidä
uhkana Suomelle. Torstaina noin kello 10 ilmestyi paikalle juuri VR:n kuljetusnostokurki. Tällaisessa tilanteessa rauhanvälittäjän on vaikea toimia.
Väyrynen ei ole Nato-miehiä, sillä puolustusliitto on
muutosprosessissa. Mainittakoon, että
ensimmäinen kirjoitus julkaistiin aikanaan Kiuruvesilehdessä 52 vuotta sitten.
Väyrynen kertoo, ettei hänellä mene päivääkään, etteikö hän kirjoittaisi ?ainakaan
muutamaa riviä?.
- Lisäksi luen paljon, minulle tulee runsaasti kansainvälisiä lehtiä, jotka pyrin kaikki lukemaan. Raimo Väyrynen,
syntynyt 1947 Ryönänjoella.
. Samoin Syyria ja Irak ovat ongelmavaltioita. Perhe: vaimo ja
neljä lasta.
JAANA SELANDER
PROFESSORI Raimo Väyrynen on kirjoittanut ja toimittanut vuosikymmenien varrella 25 kirjaa, lisäksi hän on
julkaissut 250 tieteellistä artikkelia sekä tuhansia artikkeleita ja kirja-arvioita sanoma- ja aikakauslehdissä.
Väyrynen kirjoittaa edelleen 67-vuotiaana eläkeläisenä. Ukrainan tilanteen takia Venäjältä on tänä vuonna paennut jo
70-80 miljardia euroa.
Väyrysen mukaan Niinistö ja Tuomioja ovat toimineet maltillisuudessaan oikein Venäjän suhteen, Suomi on kuitenkin kovin riippuvainen Venäjän viennistä.
» Väki vähenee ja vanhenee, edessä kuntaliitos
RAIMO VÄYRYNEN ei enää vieraile Kiuruvedellä niin usein kuin ennen, sillä hänen äitinsä Tyyne kuoli kymmenkunta
vuotta sitten. Suomen Akate-
mian pääjohtaja
vuosina 2004-2007.
Ensimmäinen Juuret-mitali luovutettiin vuonna
2011 Sirkka Paikkalalle. Ihmelaitokset nousivat ilmaan
ja ne toimitettiin onnellisesti rakennuksen päälle. Vuonna 2012 mitalin
sai Lauri Nuutinen ja viime vuonna Tuulikki Kärkkäinen.
Juuret-mitalin myöntävät
Kiuruvesi-seura, Kiuruveden kaupunki ja Kiuruvesi-lehti. Syynä tällaiseen näkyyn oli se, että varsinaisia kattorakennelmia ei ollut rakennettu ollenkaan. Mitali luovutetaan
Kiuruvettä ja kiuruvetisyyttä myönteisesti ja ansiokkaasti maailmalla esillä pitäneelle kiuruvetisjuuriselle henkilölle.
Mitalin on suunnitellut
Ryönänjoelta lähtöisin oleva kuvanveistäjä ja taidemaalari Antero Ruotsalainen.
. Keskiviikko 23. Toki on
elämän merkkejäkin, josta esimerkkinä
vilkas teatteritoiminta.
Väyrysen mukaan tilanteelle ei oikein
voi tehdä mitään, maataloutta ja siihen liittyviä elinkeinoja pitää edelleen
kehittää, mutta kuntaliitos on edessä
kymmenen vuoden perspektiivillä. Toiminut professorina ja tutkimuslaitoksen
johtajana Notre
Damen yliopistossa
sekä vierailevana
professorina Princetonin ja Minnesotan
yliopistoissa sekä
vierailevana tutkijana
MT:ssa ja Harvardin
yliopistossa.
. Maailmassa on Väyrysen mukaan tällä
hetkellä noin 20 epäonnistunutta valtiota. Politiikan tutkija
ja Ulkopoliittisen
instituutin entinen
johtaja.
. Kylmän sodan aikaan elettiin kauhun tasapainossa Amerikan ja Venäjän välisen ydinpelotteen
takia, mutta nyt se ei vaikuta samalla tavalla. Hänellä oli arvovaltaa
ja karismaa.
Väyrynen kertoo, että hänen luokaltaan peräti viisi ihmistä väitteli myöhemmin tohtoreiksi, se oli pal-
Raimo Väyrynen on
67-vuotias eläkeläinen.
jon pieneltä paikkakunnalta. Ohi ajaessaan hän saattaa piipahtaa korkeintaan hautausmaalla.
Väyrynen on surullinen oman synnyinpitäjänsä tilanteesta: väki vanhenee ja
vähenee, nuorille ei ole töitä. Palkkien pinta
on kaunista puuta.(Kiuruvesi-lehti
N:o 30-1964)
ONNEA
50 VUOTTA
Kattopalkit paikoilleen
Nimipäiviä
Tänään keskiviikkona Olga ja Oili, torstaina Tiina, Kirsti ja Kirsi, perjantaina Jaakko ja Jimi, lauantaina Martta, sunnuntaina Heidi, maanantaina Atso, tiistaina Olavi ja Olli.
Viikon päivänsankari on Heidi Huhtilainen.
Ei päivää ilman kirjoittamista
uret-mitalilla
Avajaisissa
esiintyi Kilimu
upeine solisteineen, heitä olivat Ake Pääkkö,
Juha Remes, Kati
Huttunen, Riina
Huttunen ja Kati
Hyvönen.
PLAY
video netissä
KUKA?
. EU:n pakotteet Venäjälle Ukrainan tilanteesta johtuen ovat Väyrysen mukaan se hinta, joka joudutaan maksamaan EU:n yhtenäisyydestä, mutta se hinta
kannattaa maksaa.
- Venäjä ei kuuntele puhetta,
vaan tekoja, taloudelliset pakotteet ovat yksi keino. Tatu Malmivaara oli puolestaan elämää suurempi rehtori. Väyrysen
mielestä Kiuruvedellä tulisi säilyttää peruspalvelut kuten terveyskeskus.. Tosin koulukin oli suuri,
1000 oppilasta.
Kerrottakoon, että yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat kansainvälisen politiikan asiantuntijaa jo nuoruudessa, hänen ylioppilasaineensa käsitteli vaalirahoitusta.
- 1960-luvulla kaikki lähtivät opiskelemaan yliopistoon, se oli valtava vapautuminen. Väyrynen ottaa esimerkiksi Ukrainan ja
nyt viimeksi skismat Israelin
ja palestiinalaisten välillä
Alemmissa kuvissa oikealla Saara Kauppinen kertoi muistojaan liittyen Lyyti ja Antti Ville Huttusen rakentamaan taloon. Ajassa mentiin monta vuosikymmentä taaksepäin. heinäkuuta 2014
IHMISIÄ @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
muistelot
MUISTELUTILAISUUS
Ylimpänä oleva harvinainen kuva Kuorevirran uimarannasta on 50-luvun alusta. Muistelut ovat
luettavissa osoitteessa: www.kiuruvedenkotiseutuyhdistys.fi ja
menemällä etusivulta
valikkoon Kirkonkylän historia.
. Kuorevirran alueelle
liittyi paljon nuoruusmuistoja, jotka liittyivät uimarannan hyppytorniin, Kuorevirran tanssilavaan sekä Vokulaan. Taskurahaa oli tienattu saunavastaksia myymällä lauantaisin, kun Räty piti yleistä
saunaa auki.
Lassi Remes kertoi Kuorevirran alueen historiaa etenkin siitä, miten alue muuttui yhteislaitumesta urheilu- ja vapaa-ajanviettoalueeksi.
- Alkuun Kuorevirralle oli
tehty kaava, jossa oli paikka 40 asuintontille, Remes
kertoi.
NYKYISEN kesäteatterin
kohdalta meni ennen silta
saareen, jonne oli rakennettu tanssilava.
- Kuorevirran alueella oli
uimapaikka hyppytorneineen. Siinä näkyy Kuorevirran tanssilava. Siellä oli romantiikkaa,
Pentti Piippo kertoi.
Naiset muistelivat pikkutyttöinä ollessaan haaveilleensa tanssien aikaan, että tuonne mekin menemme, kun olemme isoja. Kuvat on julkaistu
Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen internetsivuilla.
Kaikkonen esitteli kotiseutuyhdistyksen internetsivujen yhteyteen koottuja
muisteluita sekä kertoi projektista tarkemmin. Joensuulla
tukkilaiset kokosivat uitettuja puita ja menipä kuore-
virralta oikoreitti Itärannallekin, Remes kertoili.
- Poikasena ihailimme,
kuinka Peltolan Matti Sukelsi hyppytornista, Kaikkonen muisteli.
Hyppytornin muisteltiin
olleen kolmikerroksinen ja
9 metriä korkea. Sivuilla on muis-
teluja alueittain sekä
kuva-arkisto.. Muisteluja voi
toimittaa kyseisten
sivujen kautta tallennettaviksi.
. Sivuille on koottu
muistikuvia sekä
kuvamateriaalia.
. Kiuruveden
Kotiseutuyhdistys on
kerännyt Kiuruveden taajama-alueen
muistelmia internetsivuilleen.
. Esimerkiksi nimenä
Kuorevirran kesäteatteri olisi nostattanut aluetta enemmän näkyviin, Lassi Remes
pohti.
Tapahtuman taustalla on
Kiuruveden Kotiseutuyhdistyksen alulle laittama
projekti Kiuruveden taajaman asukkaiden muisteluista. Kuva on Kiuruveden
Kotiseutuyhdistyksen internetsivuilta. Vasemalla
alhaalla väkeä Kiurusalissa lauantaina.
Oi niitä aikoja
» Kuorevirran tanssilavalla tapasi moni tulevan kumppaninsa.
ANU LAITINEN
KIURUVEDEN kesiä muisteltiin lauantaina Kiurusalissa. Tilaisuuden alussa Esko
Saara Kauppinen kertoi talon pihalla pidetyn myös teatterinäytöksiä. Toinen kesäpäivien viettopaikka oli Vokula.
- Muistan, että tyttösinä
saatoimme viettää koko päivänkin Vokulassa, muistaako kukaan sitä paikkaa, kyseli Anita Pölkki.
- Muistan, että me vietimme aikaa saaren toisella
puolen, jossa oli sileä hiekkaranta. - Pihapiiriin sopi loistavasti Tukkijoella
-näytelmä, jota siellä esitettiinkin. 16
Keskiviikko 23. Sivuttiinpa tilaisuudessa myös nykyisen
kesäteatterin nimivalintaakin.
- Olisin toivonut, kaikella kunnioituksella tekijöitä kohden, että kesäteatterin
nimivalinnassa olisi otettu
huomioon Kuorevirran historia. Yleisön
joukkoon mahtui yksi, joka muisti hypänneensä kyseisestä tornista.
Uimaranta oli ollut tuohon aikaan suosittu kohtaamispaikka. Asuimme silloin
uimapaikan vastarannalla,
kertoo Tuula Jylhä.
Vokulasta
muistettiin
myös iilimadot, joista piti
selvitä.
MITÄ?
. Lauantaina pääpaino oli kuitenkin
yleisön muistelmilla sekä
selventävillä lisäyksillä jo
kerättyihin tietoihin.
Kuorevirran tanssilava
nostatti keskustelua ja innosti yleisöä muistelemaan
50-lukua.
- Moni löysi kumppanin
ja lastensa äidin tanssilavalta. Alueella kalastettiin
ja ravustettiin
MÄMMI)
- Kun kunta täytti vuosia,
meitä haastateltiin lehteen. Hän varoitti moneen kertaan, ettei
kaasuliekkiä saa päästää
valoilleen. Se jäi mieleeni, koska
olin kiltti poika.
VEIKKO
KÄRKKÄINEN
- Teimme kemian tunnilla kokeita, opettajana oli
Knut Palosuo. Luokissa oli opiskelurauha.
Aamunavauksiin marssittiin jonossa.
PIRJO HARTIKAINEN
(O.S. Klubissa oli
perustamisvaiheessa 26
jäsentä.
Lions Clubs International on maailman suurin
palveluklubijärjestö.
Sillä on yli 1,3 miljoonaa
jäsentä 45 000 klubissa
200 maassa ja maantieteellisellä alueella eri
puolilla maailmaa.. Muiniekka sanoi, että monet koulukaverit tunnistaa silmistä ja
olemuksesta, vaikka vuosia on tullut väliin, sama
pilke säilyy kautta vuosikymmenien.
- Minullekin on tullut tällainen harmaa parta. vuosikokous pidettiin
2.12.2013. Itse
koulutalossa oli 25 luokkaa. Opettajat olivat jämäköitä. PIIPPO)
- Paras kaverini oli Sirkka
Piippo. Istuin
valkeana, koska vedynteko oli vastuullani. KÄRKKÄINEN)
- Muistan, että Aimo Saano tuli kouluun aina juuri ja juuri ennen tunnin
alkua. Mutta se on hyvä, erotun näin
kesätyöntekijöistä ja kunnallisista harjoittelijoista,
vitsaili Muiniekka.
KOULUKAVERITAPAAMINEN meni vapaamuotoisesti. Koulua käytiin kansakoulun tiloissa, Säästöpankin vanhoissa toimitiloissa ja Osuuspankin entisessä pankkisalissa. Koulussa meni
aika hyvin.
MAIJA-LIISA
KUOSMANEN
(O.S. Hän osti kukan vaimolleen Sirpalle hopeahääpäivän kunniaksi.
Helmiinat ovat toimineet
aktiivisesti. heinäkuuta 2014
17
luokkakokous
Joku aina pyörtyi aamunavauksessa
JAANA SELANDER
YHTEISLYSEOLAISIA oli
koolla kuutisenkymmentä Kulttuuritalossa lauantaina. Yhteen oli kutsuttu vuosien 1971-1973 viidesluokkalaiset.
Joukossa oli muun muassa Kiuruveden kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka. Luokanvalvoja oli
Aune Raittinen.
MARJATTA
HEIKKINEN
- Jarmo (kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka)
avusti minua matikassa.
Suurin virhe, minkä elämässäni olen tehnyt, on
se, että lähdin pois Kiuruvedeltä vuonna 1973.
TUOMO RYTKÖNEN
- Me pojat riehuimme aika lailla. Koulun rehtorina toimi Hannes Kärkkäinen.
Luokkatasoja oli kahdeksan.
Iskelmäviikolla kokoontui muitakin koulukavereita. Kesäkuussa
järjestettiin lasten
tarvikkeiden kirpputori,
jonka tuotto ohjataan
vähävaraisten lapsiper-
heiden virkistyskäyttöön
Kiuruveden evankelisluterilaisen seurakunnan
diakoniatyön kautta.
Klubin tavoitteena on
toteuttaa mahdollisimman monia palveluaktiviteettejä, joissa jäsenet
tekevät palvelutehtävää
sekä työtä käsillään.
Palvelutyötä pyritään
tekemään niin lapsiperheiden, nuorten kuin
vanhustenkin parissa.
Aktiviteettien kautta
saadut varat jaetaan hallituksen esitysten pohjalta
ensisijaisesti omalle paikkakunnalle.
Leena Pietikäinen on
LC Kiuruvesi/Helmiinan
charterpresidentti toimintakaudella 2013?2014
sekä presidentti toimintakaudella 2014?2015.
Klubin perustamiskokous
ja 1. GRÖNFORS)
- Luokanvalvojamme oli
Olavi Tiikkainen. Terttu Rouvinen oli
liikunnanopettaja ja hänen tunneillaan hiihdettiin. Pojille
opettajat hermostuivat
enemmän kuin meille tytöille, vaikka puhuimme
välillä tunnilla.
ANNA-MARI
PIETIKÄINEN
(O.S. Rapakkojoella tapasi satakunta koulun oppilasta hotelli-ravintolaksi muutetussa Joenvarren
Seurahuoneessa. TENHUNEN)
- Kävimme koulua monessa paikassa. Kerran kiipesimme pihlajaan. Keskiviikko 23. Jostain syystä
niin tapahtui ja kuului
hirveä posahdus. Me muut
kerkesimme alas puusta ennen tunnin alkua,
luokanvalvojamme Maija Sahlström kysyi, vieläkö puussa on poikia?
Samassa näimme luokan ikkunasta, kun Veijo
Miettinen tipahti puusta alas yhdessä oksan
kanssa.
ANNELI HUUSKONEN
(O.S. Aamunavauksessa soi klassinen musiikki, aina joku pyörtyi, kun
juhlasalissa oli paljon ihmisiä ja happi loppui.
SEPPO
HAIMAKAINEN
- Minulle on jäänyt mieleen se, kun tehtiin nuoskalumesta lumipalloja ja
heiteltiin niitä koulunpihassa. Paikalla
oli muun muassa 1930-luvulla koulunsa aloittaneita
tyttöjä ja poikia 1950-luvulta.
Iskelmäviikon IskelmäAreenalla koolla olivat
vuonna 1975 keskikoulusta päässeet.
Kiuruvesi-lehti kysyi: Mikä muisto jäi mieleen keskikoulusta?
AARNE
SAASTAMOINEN
- Kun aloitin keskikoulun,
kansalaiskoululaiset olivat samassa joukossa ensimmäisen vuoden ajan.
Olimme tasavertaisia.
MALLA LAITI
(O.S. Tapaamisen aluksi jokainen esitteli itsensä.
Kiuruveden yhteislyseossa oli 1970-luvun alkupuolella 1 184 oppilasta. Sain siitä rangaistukseksi jälki-istuntoa.
Seisoin tunnin nurkassa. Onneksi mitään vakavampaa ei
sattunut.
LEENA PIETIKÄINEN
Helmiinat möivät ruusuja
LIONS-TOIMINTA
LC Kiuruvesi/Helmiina möi
ruusuja IskelmäAreenalla omaishoitajien virkistystoiminnan tukemiseksi.
Kuvassa Kaisa Kämäräinen
ja Leena Keinänen ojentavat ruusun helsinkiläiselle
Jari Ruotsalaiselle. Olimme toistemme luona usein yökylässä, pyöräilimme myös
paljon
Mäkelän vaimo Marja Tikkanen on lähtöisin
Hingunniemestä. Valitettavasti juuret alkavat useimmiten kiinnostaa vasta varttuneemmalla iällä.. Hinta 1300 ?
Tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin
ammattitutkinto, Maatalouslomittaja
15.9.2014 . 0400 827 251,
Fax (017) 272 5555
Matti Mäkelä Lappeenrannasta (vas.), Seija Tikkanen Vantaalta ja Timo Raittinen Helsingistä olivat muun
muassa mukana Kiuruvesi-seuran kokoontumisessa Moneralilla. 0400 792 803, liisa.antikainen@ysao.fi
Suorita tutkinto joustavasti oppisopimuksella!
Lisätietoja Katja Turunen, p. Moneralin erälautasia
käytetään korkeatasoisissa, kansainvälisissä yhteyksissä. Näin laskeskelivat
seuran puheenjohtaja Uolevi Kärkkäinen ja Rai-
mo Väyrynen. 040 182 4433
WWW.ILTALYPSY.FI
KIURUVESI-SEURAN jäsenet
ovat luonnollisesti kiinnostuneita, mitä synnyinpitäjään kuuluu tänä päivänä.
Tällä kertaa teemana oli
yritystoiminta. Kaupungintalolla Arctic Milkin juustolaa esitteli Toini Kumpulainen ja varsinainen jalkautuminen yritykseen tapahtui erälautasia valmistavalle Moneralille.
Kiuruvesi-seuran jäsen ja
emerituspuheenjohtaja Raimo Väyrynen kysyi kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekalta muun muassa, mitkä ovat Kiuruveden suurimmat työllistäjät ja vinkkasi
lehdelle, että eipä olisi pahitteeksi, jos lehti esittelisi kärkikaartin omana sarjanaan.
Muiniekka kertoi, että suurin yritys on KPA Unicon,
MIKÄ?
. heinäkuuta 2014
?20%
E
E
KESÄ AL KESÄ AL ?80%
KESÄVARASTON TYHJENNYS!
PARAS
PARAS
jopa
KIURUN LAUKKU JA KENKÄ KY f
Asematie 11, Kiuruvesi, puh. 18
Keskiviikko 23. Seuran puheen-
johtaja on Uolevi
Kärkkäinen.
Ponsse Vieremällä työllistää
myös paljon kiuruvetisiä sekä kaupunki ja Fibox.
Elsa Kangas toi esille, että kun Kiuruvesi on profiloitunut lähiruokaan ja yrtteihin, miksei Kiuruveden yläasteella tarjottaisi valinnaisena aineena kotitalouden
puolella yrttien hyödyntämiseen liittyvää kurssia.
Paikalla ollut kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Sari Tikkanen vastasi, että Kiuruvedellä on jo mahdollisuus valita valinnaisena
aineena maa- ja metsätalous, mutta että kotitalouden
puolella yrttikurssin järjes-
täminen olisi enemmän kuin
kannatettava ajatus. Ellei jo 60
vuotta. Moneralilla valmistettiin
viime vuonna yli 20 000
erälautasta, tehtaan kapasiteetti riittäisi tuplatuotantoon. 5.12.2014
Hae 10.9.mennessä. Kiuruvesi-seura on
yhdysside ihmisille,
joiden juuret ovat
Kiuruvedellä.
. Seura järjestää
retkiä, vuotuisen
mykyrokkajuhlan,
jakaa Juuret-mitalia
ja uusimpana Juuretstipendiä Kiuruveden
lukiossa.
. Sellaiseen Tikkanen arveli löytyvän haluja myös kotitalousopettajilta.
Moneralilla
seuralaiset kiersivät tehtaan yrittäjä Panu Remeksen johdolla. Nuoria olisi
toiveissa saada mukaan toimintaan. 0400 793 365, katja.turunen@ysao.fi
Hakeminen ja lisätietoja myös osoitteessa
www.ysao.fi/koulutuskalenteri
Olemme
ssa!
facebooki
Osaavissa käsissä tulevaisuus
Yrittäjäntie 23,
74130 IISALMI
Puh. Ne oltiin vähällä viedä käsistä Levillä järjestetyn EU-ministerikokouksen
coctail-tilaisuudessa.
» Nuoria kaivataan mukaan
KIURUVESI-SEURAN jäsenten keski-ikä on jo pitkälle yli 50 vuotta. Perustettu 1947,
toiminta meinasi
loppua neljä vuotta
sitten, seura heräsi
kuitenkin uuteen
kukoistukseen.
. 017 - 825 255
Ylä-Savon ammattiopistossa
Alkavaa aikuiskoulutusta
Eläinalan
www.facebook.com/laukkujakenka
KULTTUURI
Hae ammattilaiseksi
nyt! Sorkkahoidon peruskurssi
www.ysao.fi
Palvelemme
ma-to 9-17.30
pe 9-18
la 9-14
JAANA SELANDER
30.9.. 28.8.2015 Hae heti! Hinta 358 ?
Maatalousalan perustutkinto, maaseutuyrittäjä/ maatilatyöntekijä/eläintenhoitaja
Non stop jatkuva haku Hinta 58 ?
Kysy lisää! Lisätietoja antaa Liisa Antikainen
puh. Raittinen asui aikanaan kirkonkylällä ja Tikkanen Haarankylässä.
Kiuruvesi-seuran jäsenet
tutustuivat yrityselämään
» Kiuruvesi-seura kokoontui Kiuruvedellä Iskelmäviikon aikaan torstaina.
Tällä kertaa seuran jäsenet tutustuivat paikalliseen yritystoimintaan, vierailukohteena oli erälautasia valmistava Moneral Oy.
JAANA SELANDER
Improa ja Korvapuustikahvit 8 ?
Kulttuuritalolla
TO 24.7 kello 18.00
Järjestää Hulluviima ja Iltalypsy
LÄHTEENTIE 10 A, KIURUVESI, PUH
Taika on juontaja Sari Tammisen tytär.
KIURUVEDELLE Jenni Vartiainen oli tullut hyvissä
ajoin, bändin suurikokoinen
bussi seisoi lavan takana jo
iltakahdeksalta. Juha Vartiainen
arveli, että jos oikein ryhdytään tutkimaan, sukuyhteyksiä löytynee.
Jenni Vartiainen kertoi
nauttivansa kesäfestareista.
Niissä on aivan ?oma kulmansa?.
- On lämmintä, ihmiset ovat hyvällä tuulella, on
useita esiintyjiä, Vartiainen
eritteli.
Vartiainen myös paljasti,
että hän ja bändin pojat käyvät keikkamatkoilla uimassa
ja pyrkivät tutustumaan itse kuhunkin paikkakuntaan,
jos vain aika sen sallii. Hyvissä ajoin ennen keikan alkua
keskiviikkona puoliltaöin, oli
lavan edessä jo sakea joukko
Jenni Vartiaisen faneja. Gimmel oli Popstars
-televisio-ohjelmassa koottu suomalainen pop-yhtye.
Yhtye toimi vuosina 2002?
2004.. Lavan
edessä oli kymmeniä ja taas kymmeniä faneja.
kysyi, haluaako yleisö hänet
ensi vuonna Kiuruvedelle. Vartiaisella oli mukanaan suuri määrä omaa kalustoa, muun muassa omia valolamppuja. heinäkuuta 2014
KULTTUURI @
19
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Jenni Vartiainen hurmasi yleisönsä
JAANA SELANDER
RAKKAUDELLISTA,
kuvaili Jenni
JUNAT JA NAISET Jenni Vartiainen lauloi kaikki tutut kappaleensa. Valitettavasti Vartiaisella ei ollut aikaa perehtyä tällä kertaa Kiuruveteen.
Jenni Vartiainen itse sanoi,
ettei hän ole aikaisemmin
käynyt Kiuruvedellä. Vartiainen
saapui Kiuruvedelle Joensuun Ilosaarirockista ja Kiuruvedeltä hän matkasi suoraan Tornioon.
Vartiainen pyöri IskelmäAreenan backstagella mustassa nahkatakissaan ja pit-
kässä trikoohameessaan,
mutta vetäytyi noin tunti ennen keikkaa valmistautumaan esiintymistään varten.
Vartiainen ei tykännyt, että
toimittaja otti hänestä kuvia,
kun hän jutteli ohjelmapäällikkö Juha Vartiaisen kanssa ilman meikkiä.
- Valmistautuminen on vaiheessa, joten pyydän, ettei
kuvia julkaista, esitti Jenni Vartiainen toimittajalle, vaikka toimittaja vetosi
Vartiaisen olevan meikittömänäkin erittäin kuvauksellinen.
Juha Vartiainen kertoi Jenni Vartiaiselle, että hän sai
muutamia vuosia sitten kotiosoitteensa Kiuruvedelle pysäköintisakkolapun, joka oli nimetty Jenni Vartiaiselle, mutta osoite oli Juhan.
Rike oli tehty Kuopiossa ja
Kuopiossa Vartiainen on asunut 19 vuotta.
Sakkolapusta Vartiaiset eivät saaneet selvyyttä, eikä
siitäkään, ovatko he sukua
keskenään. Savolaisuuden hän sanoi itsessään tulevan esiin
lupsakkuutena.
JAANA SELANDER
OLI ennalta arvattavissa, että
Jenni Vartiainen hurmaa Iskelmäviikon yleisön. Keskiviikko 23. Kuitenkin tuli esiin, että hän on
ollut Kiuruvedellä esiintymässä Gimmel-yhtyeen mukana. Järjestyksenvalvojilla riitti pitelemistä, että innokkaimmat
pysyivät omalla alueellaan,
istumapaikkalaisillekin kun
oli varattu näkymä lavalle.
- Oletteko valmiitaa!!??
hehkuttivat juontajat Sari
Tamminen ja Klaus Thomasson.
Haluatteko
Jennin!!!!
Ja yleisö mylvi ja taputti, polki jalkojaan maahan.
Ensin saapuivat lavalle bändin pojat, sitten odotettu tähti - Jenni Vartiainen, eikä riehakkuudella ollut enää mitään rajoja.
Yleisön yhtyi Vartiaisen
lauluun moneen kertaan.
Konsertin lopuksi Vartiainen
Pikkuiselle Taika-tytölle (5) oli elämää suurempi kokemus, kun hän pääsi yhteiskuvaan ihailemansa tähden
kanssa. Ja
yleisö vastasi yhdestä suusta:
Kyllä!!!!
Keikan jälkeen Jenni Vartiainen luonnehti kontaktia
yleisöön ?rakkaudelliseksi?.
Varmasti Vartiaisen oli helppoa esiintyä hengenheimolaisilleen, sillä hän sanoi itsekin olevansa enemmän savolainen kuin pääkaupunkilainen, sillä Vartiainen on
asunut Kuopiossa pidemmän
ajan elämästään kuin Helsingissä
Tuntuu
elämää suuremmalta, hän
TUOMAS LUUKKONEN
ylistää.
Alankoa ilahduttaa se, että yleisössä oli paljon myös
nuorempaa väkeä.
- Kivaa, että nuorempi jengi on löytänyt keikalle. Koistinen (kitara), Jari
?Lade. Musiikki menee sukupolvelta
toiselle ja jää elämään, hän
toteaa.
Alanko oli viime syksynä
mukana suositussa Vain Elämää -ohjelmassa.
-Se oli merkittävä kokemus, ei voi verrata mihinkään, hän kertoo.
Suunnitteilla on uuden levyn teko.
-Tähtäin on helmikuulle, jos kaikki menee hyvin.
Lasten tapahtumateltta kävi ahtaaksi
JAANA SELANDER
Ilkka
Alanko sai
yleisön
mukaansa.
JAANA SELANDER
LASTEN tapahtuma IskelmäAreenan ylätasanteella sijaitsevassa teltassa sunnuntaina kävi ahtaaksi, sillä kaikki lapset eivät mahtuneet kuuntelemaan Jättipättiä (kuvassa) sisätiloihin.
Jättipättejä ovat Lenn-Artin
Leena Tikkanen ja Jukka
Mulari.
Yksi kuulijoista oli Anni Rantonen (kuvassa) yhdessä lastensa Tuulin (5) ja
Saanan (1) kanssa. Bän-
din jäsenet ovat Ilkka Alanko
(laulu, kitara), Petteri ?Kode. Kokoonpano
on pysynyt samana alusta asti ja bändi on muutamaa taukoa lukuunottamatta pysynyt
kasassa koko ajan.
Laulaja Ilkka Alangolla
oli keikan jälkeen takki tyhjä.
-Uskomattoman hyvä fiilis. Kämäräinen (rummut). heinäkuuta 2014
KULTTUURI @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Neljä Ruusua
HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ
MARJA LEHTOLA
Ilkka Alanko soitti tunnin keikan
ilman turhia välipuheita.
JUPPIHIPPIPUNKKARI
MARJA LEHTOLA
PERJANTAI-ILTANA IskelmäAreena syttyi toden teolla
eloon, kun Ilkka Alanko &
Neljä Ruusua asteli lavalle.
Yhtye tarjosi huikean show'n
ja villitsi yleisön sekä vanhoilla että uudemmilla hiteillä ja yhteislaulannalla.
Nokkamies Ilkka Alanko oli
lavalla elementissään hyppien ja pomppien ja koko bändi nautti esiintymisestä silminnähden. Teltta lauloi
mukana ja jakoi sen 70 minuuttia meidän kans. Ei ollut mitään ennakkoodotuksia, ehkä juhlan nimi
vähän pelotti. Bändi teki encoren rytmikkäiden taputusten saattelemana
ja soitti vielä lopuksi koskettavan Luotsiveneen ja Popmuseon.
NELJÄ RUUSUA on Joensuusta lähtöisin oleva suomirock-yhtye, joka on perustettu vuonna 1982. Yleisö oli runsaslukuinen ja äänekäs, laulaen mukana jokaisessa biisissä.
Reilun tunnin aikana kuul-
tiin melkoinen hittikimara.
Matka on syvä, Nuori ikäisekseen, Tie ajatuksiin, Öisellä rannalla, Elän vain
kerran, Katkera kuu, Hunningolla, Veri, Poplaulajan vapaapäivä, Sun täytyy
mennä, Missä vaan, Seitsemän päivää selvinpäin ja
Juppihippipunkkari. Rantonen oli ensimmäistä kertaa Iskelmäviikolla lastensa
kanssa.
- Kuulimme ystäviltä, että täällä järjestetään lasteh
tapahtuma, sillä perusteella
lähdimme.
Rantonen toivoi, että Iskelmäviikolla järjestettäisiin enemmän tapahtumia
lapsiperheille ja eritoten
lapsille.
- Joku kuuluisampi lastenmusiikkibändi olisi kiva,
heitti Rantonen.
Lasten tapahtumassa lauloivat myös Kiuruveden tenava- ja teinitähdet.
Kulttuurisihteeri Heidi
Huhtilainen jakoi ilmapalloja lapsille.. 20
Keskiviikko 23. Laakkonen (basso)
ja Kari ?Kämy
Lehtio esitti kappaleet Vain
rakkaus ja Sata salamaa
ja Mäkkeli kappaleet Anna
käsi ja Sinä vain. Iskelmäyleisö on kuitenkin se paras.
Nykyään keikkailen omalla nimellä, Mäkkeli kertoo.
Lehtio kertoo esiintyvänsä artistinimellä Miia Tuuli,
ja hänellä on oma bilebändi.
- Onnistuu mikä vain musiikkityyli, mutta iskelmä
on se mieluisin, hän toteaa.
Mika Mäkkeli
Miia Lehtio
. Nyt vielä
enemmän, kun oli kilpailutilanne. Osallistunut The
Voice of Finlandiin
ja Tangomarkkinoille.
TULEVAISUUS siintää jo
molempien mielessä.
- Haluan tehdä musiikkia. Harrastanut laulua koko ikänsä.
. heinäkuuta 2014
21
laulukilpailu
Kovatasoinen kisa
» Miia Lehtio ja Mika Mäkkeli olivat ylitse muiden.
MARJA LEHTOLA
KIURUVEDEN Iskelmäviikko 2014 -laulukilpailu huipentui finaaliin lauantaina.
Mukana finaalissa oli kolme naista ja kolme miestä.
Voittajiksi kruunattiin Miia
Lehtio Jyväskylästä ja Mika Mäkkeli Nurmeksesta.
Muut finalistit olivat Hanne-Reetta Ojala, Anne
Simonen, Jani Kujala ja
Markku Uhlbäck. Voittajat
saivat raha- ja tuotepalkintoja ja pääsivät kuumailmapallolennolle. Oli kuuden
parhaan joukossa
Iskelmäviikolla
vuonna 2013.
. Toivottavasti tämän myötä saan avustusta. Harrastanut laulua koko ikänsä.
. Asuu Jyväskylässä.
. Nyt tuntui ajoittain luonnottomalta esiintymiseltä, Mäkkeli
kertoo.
Lehtiolla on erikoisia keinoja jännityksen lieventämiseen.
- Joogasessioita ja taisin punnertaakin jotain autoa vasten, hän naureskelee.
SEKÄ Mäkkeli että Lehtio
ovat molemmat harrastaneet laulamista pienestä pitäen.
Lehtion isä on hanuristi, joka kannusti tytärtään
laulamaan. Lisäksi jaettiin kaksi stipendiä Laajasalon opistoon, ja stipendit
saivat Katariina Keinänen
ja Anne Simonen.
PLAY
video netissä
KUMMATKIN olivat häkeltyneitä, mutta onnellisia
voitostaan.
- Pakko uskoa, vaikka tuntuu vieläkin epätodelliselta.
Ehkä sen tajuaa sitten kun
noustaan taivaalle, Mäkkeli naureskelee.
Molemmat myöntävät
jännittävänsä esiintymistä.
- Aina jännittää. Asuu Nurmeksessa.
. Kolme vuotta kierreltiin
MARJA LEHTOLA
VOITTAJAT
Mika Mäkkeli ja
Miia Lehtio tuulettivat kunnolla voittoaan. Pitäähän yleisölle antaa
vastinetta ja kiittää. Myös Mäkkelin
perhe on musikaalinen.
Kilpailutilannekaan ei ole
täysin outo, Mäkkeli oli
mukana myös viime vuonna kuuden parhaan joukossa ja Lehtio on osallistunut
muun muassa The Voice of
Finlandiin ja Tangomarkkinoille.
KOKEMUSTA keikkailusta
löytyy runsaasti.
- Vuonna 1995 aloitin
keikkailemaan, 16-vuotiaana. Voittajat valitsi tuomaristo.
Kilpailijat esittivät finaalissa kaksi kappaletta. Tavoitteena olisi tuottaa single. He nousivat
voittajiksi todella
kovatasoisessa
laulukilpailussa.
ympäri Suomea ja muuteltiin musiikkityyliä hevistä iskelmään. Ei ole niin
väliä onko iskelmää vai
tanssimusiikkia, hän toteaa.. Mutta
kuitenkin kaikki ajallaan ja
yksi asia kerrallaan, Mäk-
keli pohtii.
Lehtiolla on samansuuntaiset ajatukset.
- Lähtökohtahan on, että tästä saa markkinointia. Toivon, että tulee lisää keikkaa. Jos ois keikka, niin
olis aivan eri asia. Keskiviikko 23
Ohjelmassa soittoa ja laulantaa. Liput 18 euroa.
Lemmenhotellissa ovet
paukkuvat ja lempi leiskuu. 22
Keskiviikko 23. Tarinaa tahdittavat Juice Leskisen koomiset ja koskettavat hitit vuosikymmenien varrelta.
KIURUNAISET
Kiuruveden
Musiikinystävät
Kulttuuritoimi. heinäkuuta 2014
Pelastakaa27.7.2014
Kiuruvesi -päivä
VALOKUVAKILPAILU
Kuvaa vasikkapatsaan
kukitus. Ota mukaan omia eväitä tai nauti Kiurunaisten kahvion tarjonnasta. Paras kuva palkitaan ja kuvaajasta tehdään juttua Kiuruvesi-lehteen. Kuvaaja nimetään Paikkakunnan paparazziksi.
VASIKOIDEN
KUKITUS
klo 9
Kiurunaiset, Kiuruvesi-lehti, Kiuruveden Maalaiskaupunginteatteri, musiikinystävät
ja Kiuruveden kulttuuritoimi järjestävät Pelastakaa
Kiuruvesi -päivän
27.7.2014. Ohjelma
alkaa vasikkapatsaiden kukituksella torin laidalla.
KESÄTEATTERI
EEROLA
klo 19.00
PIKNIK
klo 13
PUISTOSSA
Tervetuloa piknikille Raivaajapuiston. Paras kattaus palkitaan.
Maalaiskaupunginteatteri
esittää Lemmenhotelli Mimosan Hipiän kesäteatteri Eerolassa
Pyhäjärvi 2
(Matti Huttunen ja SeppoPietikäinen ), 3. Eila Huuskonen,
Kiuruveden kotiseutuyhdistys ( pitäjänmestari ), 2.
Pirkko Jaakola- Juntunen,
Lc Kiuruvesi- Niva, 3. hanskat + hupun
19. Antti Heinonen, Kiuruvesi.
Viesti Naiset: 1. Kiuruveden kotiseutuhdistys (Ei-
la Huuskonen ja Anna-Liisa Paukkonen), 2. Pyhäjärvi 1 (Matti Huttunen ja Kalevi Lohva) 2. Anna-Liisa Paukkonen,
Kiuruvesi.
Miehet: 1. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
MARJA LEHTOLA
VIIKATENIITOSSA kilpailtiin miesten ja naisten henkilökohtaisissa sarjoissa, sekä joukkuekilpailussa. sitä ennen viikatetta on tullut heiluteltua
50 vuotta sitten kansakoulun aikoihin. Kiuruveden kotiseutuyhdistys (Heikki Väisänen ja Tapio Saastamoinen), 7. Veli Tikka, Lc Kiuruvesi-Niva, 9.
Juha Juntunen, Lc Kiuruvesi- Niva, 10. Päätös lähteä
mukaan syntyi taustajoukkojen avustamana.
- Multalan Martti sai houkuteltua mukaan, hän toteaa.
Autio kertoo hiihtävänsä talvisin, mutta kesäisin
hänellä ei ole mitään erityistä harrastusta, joten se-
kin kannusti lähtemään mukaan. Vip- joukkue (Klaus Thomasson,Sari
Tamminen,Unto Lehtinen ja
Hannakaisa Heikkinen), 3.
Perhonsiiven Rinsessat (Lea
Luttinen ja Sirpa Ruotsalainen)
Viesti Miehet: 1. Keskiviikko 23. Tapio Saastamoinen, Kiuruveden kotiseutuyhdistys, 8. Lahnasten maa- ja kotitalousseura
(Pirkko Jaakola-Juntunen ja
Kalle Pääkkö), 10. Se on se kilpailuvietti, hän kertoo.
lijat, 4. Matti Huttunen, Pyhäjärvi, 3. Ensio Tapaninaho, Pyhäjärvi,
12. K:vesi / Pyhäjärvi (Jorma Komu ja Matti Matinniemi), 6. Toni Kumpuvaara, Temmes, 11. Jorma Komu, Kiuruveden kotiseutuyhdistys, 5.
Pentti Hautajärvi, Lc Kiuruvesi-Niva, 6. Martti
Multala, Kiuruveden Urhei-
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277
Palvelemme ma-pe 8.30-17
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko
puh. Temmes
(Toni Kumpuvaara ja Katri
Molander).
LIPPALAKKI
HIRVIKÄRPÄSSUOJALLA
1?
NAAMIOSETTI
MidWest
sis. Kiuruveden Urheilijat (Antero Autio ja Martti Multala), 4.
Lc Kiuruvesi-Niva (Pent-
ti Hautajärvi ja Veli Tikka),
5. Kisaa varten hän harjoitteli 2-3 kertaa viikossa.
Tarkoituksena olisi luultavasti osallistua ensi vuonna
uudelleen.
- Kyllähän siitä jää polte
kun pärjää. Lc Liminka-Liminganlahti (Ari Brunni ja
Reijo Viitala), 8. Antero Autio,
Kiuruveden Urheilijat ( pitäjänmestari ), 2. heinäkuuta 2014
URHEILU
viikateniitto
@
23
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
MARJA LEHTOLA
NÄKÖKULMAN
KESÄALE!
SILMÄLASIKEHYKSET
?50%
(ei 2014 uutuusmallit)
KEHYSTEN JA LINSSIEN OSTAJILLE!
(tarjous voimassa 31.7.2014 saakka) (ei voi yhdistää muita tarjouksia)
Normaalihintaiset
aurinkolasit (ei Ray-Ban)
Erä upeita hopeisia
korvakoruja
150 paria
(rodinoituja, ei tummu)
?25%
ALE?25%
Paljon kesätarjouksia!
Tule katselemaan!
Tervetuloa katselemaan!
HEINÄPELLOLLA Viikatteen varressa naisten sarjan voittanut Eila Huuskonen. Järjestäjänä toimi LC Kiuruvesi
Niva ja tuomareina HannaKaisa Heikkinen ja Hannu
Halonen.
TULOKSIA
NIITTOKILPAILU 2014
Naiset: 1. Irma Korhonen, Sotkamo, 4.
Katri Molander, Temmes,
5. (säästä 5?)
HUOM! Vaikka mukana on paljon tavaraa, niin
kannattaa tilata tuotteet ennekkoon
puh. Lc Kiuruvesi-Niva (Juha Juntunen ja
Ari Luttinen), 9. Tänä
vuonna mukana oli ennätysmäärä osallistujia, ja myös
yleisöä oli saapunut mukavasti paikalle kannustamaan.
Miesten sarjan kolme parasta olivat Antero Autio,
Matti Huttunen ja Martti Multala. Takana Anna-Liisa Paukkonen.
Heinä kaatui viikateniitossa
PERINTEEKSI muodostunut
viikateniitto-kilpailu järjestettiin jälleen torstaina 17.
heinäkuuta ABC-aseman
viereisellä pellolla. 040-708 3941 / Jukka
-lehti
kesäkotiin!
www.kiuruvesilehti.fi. Kalevi Lohva,
Pyhäjärvi, 7. Naisissa kolme
parasta olivat Eila Huuskonen, Pirkko Jaakola-Juntunen ja Irma Korhonen.
Miesten joukkuekisan ykkössija meni Pyhäjärvelle,
ja naisten ykkössija Kiuruvedelle joukkueelle Eila
Huuskonen ja Anna-Liisa
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Hanki
metsästystarvikkeet
kätevästi
Viljo-messuilta!
GB Club 32g
KYYHKYPATRUUNA
12/70 32g
69 ?/250kpl
Kiuruveden Urheilijoita edustava Antero Autio voitti miesten sarjan.
Paukkonen.
Miesten henkilökohtaisen
kisan voittaja Antero Autio kertoo kilpailleensa aiemmin vain Limingassa tänä kesänä
Lähtö- ja
maalisuora oli Kiuruveden
torilla. heinäkuuta. Maitomailin nopeimman ajan
juoksi Seinäjoen Seudun
Urheilijoiden Pihla Pasa-
TULOKSIA
VALIO MAITOJUOKSU 2014
MYL, 13 km (Lähti: 11,
Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1) Kimmo Randelin, IisVi,
44.33,0, 2) Markku Siponen, Itämaito, 47.19,0, 3)
Risto Mägi, UntamonUrh,
48.31,0, 4) Henrik Väisänen, KymKoskP, 49.18,1,
5) Jussi Miettinen, Itämaito,
52.13,4, 6) Jukka Kananen,
, 53.05,3, 7) Mikko Kouvalainennen, KiuruvUrh,
53.25,4, 8) Pasi Oravainen,
SiiRa, 56.44,4, 9) Lauri
Varis, Itämaito, 1.02.47,1,
10) Kimmo Kortelainen,
Sonkajärvi, 1.16.20,2, 11)
Henry Partanen, Kiuruvesi,
1.17.53,6,.
M40, 13 km (Lähti: 6,
Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1) Asko Kumpulainen, KiuruvUrh, 49.58,9, 2) Ossi Kokkonen, Runners C,
54.27,5, 3) Sami Karjalainen, Iisalmi, 58.39,0, 4)
Pekka Rönkkö, Itämaito,
1.00.42,4, 5) Petri Viertorinne, KiurU, 1.02.15,4, 6)
Juha Juntunen, Itämaito,
1.04.39,3, .
M50, 13 km (Lähti: 3,
Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1)
Ossi Manninen, MäntylVe-
nen, ja reilun 13 kilometrin Maitojuoksun juoksi
nopeimmin Iisalmen Visan
Kimmo Randelin.
Paahtavan helteinen sää ei
haitannut ainakaan Randelinia, joka otti ylivoimaisen
voiton viime vuoden tapaan
lähes 3 sekunnin erolla kakkoseksi tulleeseen.
-Ei kait siinä. Oikeastaan tykkään
helteestä, ei haittaa yhtään,
hän kertoo.
Ennen Maitojuoksua Randelin kertoo juosseensa noin
kymmenkunta kisaa, hölkkiä ja maantiekisoja.
-Keväällä oli vähän ylirasitusta, nyt on mennyt paremmin. 24
Keskiviikko 23. Kiuruvedellä ollaan oltu tää viikko,
tämmöinen hyvä kisa tähän
väliin. heinäkuuta 2014
URHEILU
maitojuoksu
LÄHTÖVIIVALLA
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
MARJA LEHTOLA
Helteestä huolimatta Valion Maitojuoksuun oli lähtijöitä.
Kimmo Randelin vei voiton 3 sekunnin erolla seuraavaan.
Juoksua helteessä
MARJA LEHTOLA
VALIO Maitojuoksu ja Maitomaili juostiin lauantaina
19. Jos vähän petrais
kuntoa, hän toteaa.
Randelinin päätavoitteena
on kuun vaihteessa Kuopiossa pidettävät Kalevan Kisat, jossa hän juoksee 10
000 metrin matkan.
-Aikatavoite olis välillä 31:15 ja 31:20, sijoitustavoitteita ei ole, hän kertoo.
Lisäksi Randelin aikoo
juosta syyskuussa SM-maratonin.
to, 55.52,4, 2) Kari Partanen, MänVe, 1.00.35,4, 3)
Eero Heiskanen, Itämaito,
1.02.14,9, .
M60, 13 km (Lähti: 8, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1) Veijo
Rönkkö, MänVe, 1.02.59,3,
2) Pertti Kähäri, MänVeto, 1.06.59,8, 3) Reijo Pirttisalo, SiikU, 1.07.27,5,
4) Kari Sirkiä, Kuopio,
1.10.18,9, 5) Matti Randelin, MäntylVeto, 1.10.27,7,
6) Jouko Pääkkö, Kiuruvesi, 1.15.04,3, 7) Mikko Jänkälä, MKV, 1.17.34,7, 8)
Elmer Lång, Itäm/VieKo,
1.25.06,5,.
M KUNTO, 13 km (Lähti: 12, Keskeytti: 0, Hylätty:
0) 1) Timo Lehtola, Kuopio,
57.46,5, 2) Juhani Partanen,
KiurU, 1.03.40,9, 3) Tuomo Hiltunen, KiuruvUrh,
1.08.08,2, 4) Tero Kanala, Itä Maito, 1.08.51,7,
5) Eero Rytkönen, Itämaito, 1.10.31,6, 6) Matti Lappalainen, KiurU, 1.18.04,4,
7) Tuomo Tikka, Itämaito, 1.19.37,1, 8) Markku Vauhkonen, Viitasaari, 1.21.30,0, 9) Jere Juntunen, Itämaito, 1.24.25,3,
10) Eero Pulkkinen, Itämaito, 1.25.00,2, 11) Jani Tuomola, Vantaa, 1.26.58,8,
12) Toivo Saikkonen, Oulu,
1.34.37,7,.
NYL, 13 km (Lähti: 12,
Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1) Eveliina Randelin, IisVi, 51.04,9, 2) Sari Kuutsa-Kettunen, Lapinlahti,
1.00.50,3, 3) Marjo Palos,
Kajaani, 1.01.43,9, 4) Ella Reinikainen, Pielavesi,
1.06.58,6, 5) Mira Konola, SiikalUrh, 1.14.26,2, 6)
Elisa Toivonen, , 1.17.48,7,
7) Marjo Vartiainen, KiuruvUrh, 1.18.08,8, 8) Annika Pesonen, Kiuruvesi, 1.19.09,7, 9) Kristiina
Halonen, RRR, 1.21.26,4,
10) Lotta Bärö, Ylivieska,
1.22.09,8, 11) Jenny Manninen, Kiuruvesi, 1.23.07,3,
12) Tiia Eklund, Itämaito,
1.25.05,8,.
N40, 13 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1) Niina Halonen, MäntylVeto,
55.54,7, 2) Tarja Viertorinne, KiurU, 59.02,5, 3) Ritva
Mäki-Mantila-Pasanen, SeinäjSUrh, 59.43,3, 4) Anja
Halonen, HTL, 1.02.17,5,
5) Pirkko Jaakola-Juntunen, Itämaito, 1.07.49,9,
6) Sari Kopola, Haapajärvi, 1.21.50,0, 7) Maarit Knuutinen, KiuruvUrh,
1.32.56,5, .
N50, 13 km (Lähti: 3, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1) Kaarina Lilja, RRR, 1.02.37,3,
2) Marja Kemiläinen, KiurU, 1.03.23,4, 3) Riitta
Koivunurmi, KiuruvUrh,
1.09.57,4, .
N60, 13 km (Lähti: 1,
Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1) Terttu Ritvanen, RRR,
1.31.34,9, .
N KUNTO, 13 km (Lähti: 13, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1) Anne Korhonen,
MänVe, 1.07.13,0, 2) Kirsi Taskinen, , 1.07.56,5, 3)
Tarja Hukkanen, Vieremä,
1.08.06,0, 4) Sini Juntunen, Itämaito, 1.16.48,0,
5) Katja Komu, IisVisa,
1.18.21,0, 6) Anu Moilanen, , 1.18.31,2, 7) Leena Särkelä, KiuruvUrh,
1.19.37,6, 8) Ritva Timonen-Kunnari, Rovaniemi,
1.20.47,5, 9) Riitta Halonen, Mikkeli, 1.23.11,0,
10) Satu Kuutsa, FyspKuutsa, 1.24.08,8, 11) Veronika Kanzler, Bad Mitter,
1.26.56,1, 12) Anu Tuomola, Vantaa, 1.26.58,4, 13)
Eija Vauhkonen, Viitasaari,
1.33.51,5, .
KÄVELY/KARAVAANISARJA M/N 7KM (Lähti:
14, Keskeytti: 0, Hylätty:0)
Pihla Pasanen oli maitomailin nopein.
1) Paavo Leskinen Kollinmäen Hervottomat 35.13,
2) Liisa Arbelius Turenki 43,14, 3) Paavo Arbelius 43,14 Turenki 4) Risto
Miettinen Siilinjärvi 43,21
5) Juha-Matti & Juuso Hakulinen Itämaito 44,49 6)
Elisa Hakulinen & Hanne
Hyvönen Itämaito 44.57 8)
Toini Miettinen Siilinjärvi 46,02 9) Marja Pääkkö
50,21 10) Eero Kainulainen
Iisalmi 1.00,00 11) Raimo
Jokela Oulainen 1.00.57
11) Mirja Rönkkö Itämaito 1.00.57 11) Anne Jokela
Oulainen 1.00.57
P9MAILI (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1) Henri Säisä, , 5.23,0, 2)
Kosti Björkstedt, InarinYrit,
5.24,7, 3) Kalle Tossavainen, , 5.26,6, 4) Matias Moilanen, KiuruvUrh,
5.48,2, 5) Olli Kouvalainen, KiuruvUrh, 6.12,4, 6)
Niilo Kouvalainen, KiuruvUrh, 6.14,8, 7) Patrick Bärö, Perniö, 6.48,6, .
P11MAILI (Lähti: 4, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1) Tomi Kumpulainen,
KiurU, 4.43,9, 2) Akseli Björkstedt, InarinYrit,
4.44,4, 3) Mikael Moilanen, KiuruvUrh, 4.45,1, 4)
Aatu Kärkkäinen, KiuPa/
KK81, 4.55,6, .
P13MAILI (Lähti: 3, Keskeytti: 0, Hylätty: 0)
1) Aapo Pesonen, SeinäjSUrh, 4.29,3, 2) Aleksi Koirikivi, KiuruvUrh, 5.01,6,
3) Tommi Koirikivi, KiuruvUrh, 5.07,3, .
T9MAILI (Lähti: 5, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1) Pihla Kunnari, Taipumaton,
5.39,0, 2) Hilda Kunnari,
Taipumaton, 5.54,5, 3) Laura Meriläinen, Oulu, 6.01,2,
4) Nea Kuokka, Lapinlahti,
6.22,8, 5) Riikka Rytkönen,
Itämaito, 7.36,6, .
T11MAILI (Lähti: 3, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1) Sini Karjalainen, IisVi, 5.05,1,
2) Katri Juntunen, PHS,
5.46,4, 3) Siiri Tossavainen,
Jyväskylä, 5.55,5, .
T13MAILI (Lähti: 3, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1)
Pinja Kumpulainen, KiurU, 4.58,9, 2) Aino Tiihonen, KiurU, 5.47,3, 3) Veera Kärkkäinen, Kiuruvesi,
6.04,6, .
T17MAILI (Lähti: 1, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1) Pihla Pasanen, SeinäjSUrh,
4.22,2, .. Maitojuoksun reitti kiersi Koskenjoen historiallisissa maisemissa
Uskon,
että se oli avain tyttöjen kultapokaaliin ja voittajan titteliin.
Ängribröötshien lisäksi Kiuruvedeltä oli naisten
sarjassa FC Aidot helmet,
jotka sijoittuivat viidenneksi. Kahden aikaisemman vuoden hopean oli
vihdoin aika kirkastua kullaksi.
Tyttöjen tie kulki alkulohkon voitosta välieriin ja
sieltä finaaliin kohtamaan
FC Tigers, joka ei myöskään ollut hävinnyt yhtään
peliä ennen finaalia. Jesse on
voittanut molemmat osakilpailut ja on Savo Cupis-
sa oman sarjansa pistejohdossa.
Tämän kesän aikana Jesse
Malassulla on vielä 8 kisa-
n
a
a
t
a
v
Ta
24.-26.7.
Olemme mukana VILJO 2014 maatalousmessuilla, nähdään siellä!
viikonloppua jäljellä. Katsojien hurraukset ja kannustukset johdattivat Ängribröötshit hienosti naisten sarjan voittoon. Joukossa ovat muun muassa
Itä-Suomen aluemestaruudet.. Tytöt valitsivat keskuudestaan parhaaksi pelaajaksi vain muutaman maalin
päästänyt maalivahdin Maria ?Maikki. Tällä kertaa Jesse pystyi välttämään kolarit ja ajamaan tasaiset kilpailut.
- Nyt kun kaikki toimi pys-
KARI MALASSU
KISAVIIKONLOPPU
Jesse Malassun ajoa ei sade häirinnyt (kuvassa
Lauantain saldona oli kolmas sija.
vasemmalla).
tyttiin ajamaan taas kilpaa
aivan kärkiporukassa, Kari
Malassu kertoo.
Seuraavan kerran Jesse
kilpailee tulevana sunnuntaina Savonlinnassa järjestettävässä Savo cupin kolmannessa osakilpailussa
ja sieltä on tavoitteena ainoastaan voitto. Kuvassa
vasemmalta ylhäältä
Fiia Ritvanen, Lillimari Lappalainen, Sini
Kumpulainen, Minna
Kukkonen, Jaana
Kiappi, Sanni Nevalainen (toinen rivi, vas.)
Jutta Huttunen, Satu
Halonen, Anne-Maria
Pennanen, Susanna
Korhonen ja edessä
Maria Piippo.
vihelsi viimeisen pillin vihellyksensä. Poikien joukkue, FC Mamelukki, pärjäsi myös hienosti voittamalla pronssiottelunsa.
Henriikka Piippo
karting
Savo Cupiin pistejohdossa
KIURUVEDEN urheiluautoilijoita edustava Jesse Malassu oli lauantaina kolmas
ja sunnuntaina neljäs Oulussa järjestetyssä Junior karting kilpailussa.
- Kilpailu oli todella tiukkaa ja tasaista molempina
päivinä. Riemu oli suuri, kun tuomari
VOITTO!
Voittajien on helppo
hymyillä. Keskiviikko 23. Joukkue säntäsi koko porukalla järveen
iloitsemaan ansaittua voittoaan. Kiuruveden tytöt näyttivät, miten
beachfutista pelataan ja veivät pelin selkeästi 2-0. Kaikki sujui hyvin vaikka kerettiin vasta
perjantaina ajamaan ensimmäiset kierrokset Ouluun.
Normaalisti olemme menneet harjoittelemaan jo torstaina, kuten suurin osa kilpailijoista, kertoo Jessen isä
Kari Malassu.
Keli oli koko ajan todella kuuma ja lauantain lisämausteena oli vielä finaalissa sade. Piipon. Jos
minun näin sivustakatsojana
olisi pitänyt valita paras pelaaja, en olisi osannut valita. Ängribröötshit osoittivat,
että ovat tasavahva joukkue,
joukkue isolla jiillä. heinäkuuta 2014
25
beachfutis
Kolmas kerta toden sanoo Ängribtöötshit
VIIDENNEN kerran järjestetty Emolahti beachfutis
turnaus keräsi joukkueita
myös Kiuruvedeltä nauttimaan jalkapallon täyteisestä ja aurinkoisesta päivästä.
Kannustusjoukkojakin oli
tullut Kiuruvedeltä sankoin
joukoin ja he olivat asettautuneet tunnelmaan
Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin.
Gasthaus Palopaikasta 0400945544.
-------------------------------------Leipuri torilla torstaisin klo
8.00 - 10.30. (017) 272 2346
Suun terveydenhuolto
Ajanvaraus ma-pe klo 7.3015.30
p.(017) 272 4400. 040-5056 236
--------------------------------------
MUISTILISTA
Gasthaus Palopaikassa to
17.7. 15.00
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p. 050-3666 148
RT- 3h+k+s 72 m2
Rak. 040 761 4400, 24h.
Yhteispäivystys
Iisalmen sairaala
p. Pieksämäen
Finaaliturnaukseen pojat lähtevät ranking-listan
ykkösinä.
Sanna Help
PÄIVYSTYKSET
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Iisalmi kiireellinen hoito Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä 24h p. Kiireettömissä tilanteissa Sonkajärven
terveyskeskus
p.(017) 272 7468,
ma-pe klo 8-16.
Vieremä ma-pe klo 7.3015.30,p. omin eväin alkaen
klo 13!
Eläkeläiset ry: johtokunnan
kokous ma 28.7. Ilmoita tulosta p. Sarjana pelattu turnaus osoitti U14 -sarjan taidokkaimman ja parhaim-
man peliparin. heinäkuuta 2014
Keskiviikko 23. Välittömästi
kokouksen päätyttyä on
jokaisen jäsenen lunastettava jäsenkorttinsa itse tai
asiamiehen välityksellä.
Myös hirvenmetsästysseurue syksyn jahtiin
kootaan heti jäsenkorttien
lunastuksen päätyttyä.
Johtokunta
Osmangin
Metsästysseura ry:n
KESÄKOKOUS
su 3.8.2014 klo 18.00
kodalla.
Hirvijaoston kokous on
kesäkokouksen jälkeen.
Johtokunta
Remeskylän
Korvenkävijät ry:n
KESÄKOKOUS
su 3.8.2014 klo 19.00
majalla.
Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat.
Johtokunta
Luupuveden
Eräheput r.y:n
KESÄKOKOUS
Halutaan vuokrata
YKSIÖ
p. 15.45
to
klo 8.00 . heinäkuuta 2014
Halutaan vuokrata
RT-KAKSIO tai vast.
(esim. Hyvä sijainti,
Harrinpolku 7. 66.000 e
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
su 3.8.2014 klo 12:00
Heppulassa.
Johtok. 0400-375 597
MYYDÄÄN
Kt3h+k+ph=67m²
Erinomainen kunto
Tiedustelut
p. (017) 272 8471 ja
(017) 272 8472, muuna aikana
Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä.
Perheneuvola
ma, ke, pe klo 9-10
p. ke klo 8.00 . (017) 272 2346. ruokal. www.heikinpilke.fi p.
040-753 0370
--------------------------------------
Kotini
on siellä
missä
lehteni.
Marttojen Kallaveden risteilylle lähdetään la 26.7. kokoontuu 11:30.
Tervetuloa!
Johtokunta
www.eraheput.fi
ASUNTOJA
Annetaan vuokralle
siisti, saunallinen
RT-KAKSIO
p. 045 178 6391
Myydään
p. 0600 11677
( varalla itäinen alue,
p. Ruoka ja kahvi
15 eur. klo 14.30
linja-autoasemalta. klo 9:00-14:00 avoimet ovet kaikelle
kansalle.
Kutsumme teidät tutustumaan uuteen päiväkotiimme ja
sen toimintaan. Arkipyhä- ja
viikonloppupäivystys
Kuopiossa, ajanvaraus klo 8-9
p. Kotileipomo
Tarja Martikainen p. 0405100248
-------------------------------------Lottaperinnekerho ja Kiuruveden Sotaorvot: tervetuloa
leiripäivään Hyvölänniemeen ti
19.8. 017-272 900 . (017) 186 611
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin
läntinen alue, p. klo 10-16. 16.30
pe
klo 8.00 . Pelin voitto ja koko turnauksen ykkössija siis Vilille ja Joonalle 2-0 pelillä.
Turnauksen parasta an-
Mykyrokkaa lounaalla ja
omiin astioihin torstaisin klo
9-14, sekä leivät, munkit ym.
herkut. Vetäjänä Hanski.
-------------------------------------Myydään edullisesti lautaa,
parrua ja rimaa yht. 600 m ja
tuppeen sahattua koivulankkua
150 m, p. fax 017-272 9099
www.kiuruvesi.fi
Tervetuloa Satumetsän
päiväkotiin!
Perjantaina 1.8. Huom!
muuttunut lähtöaika!
Martat joukolla osallistumaan
piknik-päivään Raivaajapuistossa 27.7. käyneiden keskuudesta
arpa suosi seuraavia: Sari Tapaninen (Savo a´la Carte ?ruokakirja), Anneli Linnilä (Savo
a´la Carte ?pelikortit), Lauri
Laukkanen, Aino Tossavainen
(mykyrokkalahjakortteja),
Emiisa Knuutinen (täytekakku).
Onnea voittajille! Palkinnot
noudettavissa Palopaikasta
-------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta
koivupilkettä kotiin tuotuna.
Mitat 35 ja 50 cm, myös metrihalkoja. Joona ja
Vili voittivat kaikki pelit
puhtaasti 2-0 ja vastustajien pistesaldot jäivät reilusti alle 10 pisteeseen
erässään.
Ainoastaan sijoitusottelussa Rantasonnit sai-
RIVI-ILMOITUS
vat ensimmäisessä erässä 16 pistettä, mutta toisessa erässä pisteet jäivät
8. (017) 272 2346.
Kiireettömissä tilanteissa
aluehoitajat/avustajat.
Kiuruvesi ma-su klo 8-18
p.(017) 272 9482, muuna
aikana Iisalmen sairaalan
yhteispäivystyksessä.
Sonkajärvi kiireellinen ja
vaativa päivystys Iisalmen
sairaalan yhteispäivystyksessä
p. 0400-790 684
URHEILU @
Keskiviikko 23. 050-3319 745
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . 0600 11678). Tervetuloa!
Koikkanan Erä ry:n
KESÄKOKOUS
Peltohovissa
pe 8.8.2014 klo 18
Johtokunta
Rytkyn
Salonkävijät ry:n
KESÄKOKOUS
su 3.8.2014 klo 12
Eräkeskuksessa.
Asialistalla kesäkokoukselle kuuluvat asiat.
Kokouksen jälkeen
hirviporukan palaveri
Johtokunta
Annetaan vuokralle
tilava KT-KAKSIO
keskustassa 1.8. 040-139
5661
-------------------------------------Ennustan tulevaa korteista
vuosien kokemuksella. Soita
015-446 200 tai 050-564 2393/
Leena
-------------------------------------Rapukaraoke Koivujärven
Rantaterassilla la 26.7. 0503507789 /Leena Svärd tai p.
050-3543900 /Arja Kärkkäinen
-------------------------------------Myydään OKT Pielavedellä.
Vaihdossa voidaan ottaa metsämaata. 0400 144 514
Mielenterveys- ja
päihdepalvelut
p. klo 9 Puistonkulmalla.
Ateriapalv. Tilauksesta ruisleipä,
karjalanpiirakat, täyte- ja
voileipäkakut. 017-770 7700, Hovinpelto 3
tia olivat hurjat syöttöputket ja tasaisuus joka
osa-alueella. vko
31: ma: makkarastroganof,
perunasose, talonpojan kasvis,
rapea salaatti, sekamarjakiisseli,
ti: lihakeitto, juusto, kurkku,
suklaapuuro, ke: maksalaatikko,
perunat, kastike, parsa-kukkakaali, porkkana-puolukkasalaatti, mansikka-herukkakiisseli, to:
kala-porkkanamureke, perunat,
kastike, he-ma-pa, punajuurisalaatti, hedelmärahka, pe:
karjalanpaisti, perunasose,
porkkanalaatikko, tuoresalaatti,
puolukkakiisseli, vaniljakastike,
la: seikeitto, punajuuri, leikkele,
porkkana-aprikoosipuuro, su:
pannupihvi, perunat, juuresgratiini, puna-vihreäsalaatti,
mansikkajogurtti.
ista
L
kem
omalu
IR
KYLIEN K
?
35
JA
SI,
KIURUVE981-1990
silta 1
kuvia vuo
17?
DEN
E
V
U
R
IU
K
I
LIMANN
HISTORIA SOITA PE
15?
36?
OTTA
N
A
SAH
AATA VU
K
A
V
0
4
1
NA
PATRUU
10?
I
R
E
E
S
JA UP
KIURUVESI-LEHTI
15?
p. Hp. klo
20.00. 050-526
9596.
-------------------------------------Kasvo-, jalkahoidot, ripsien
ja kulmien kestovärjäykset,
hieronta, lymfa-paineluterapia.
Eijan Kauneuspalvelut p. 1984, kattoremontti
ja kuntokartoitus tehty.
Vaihto pienempään
mahdollinen. alk.
p. Kysy lisää p. 26
26
KOKOUKSIA
Aittokorven
Riistaukot ry:n
KESÄKOKOUS
pidetään metsästysmaja
Ilvesahossa
su 3.8.2014 klo 13.00.
Sääntöjen mukaiset asiat
ja uusien jäsenten vaalin
jatkaminen. pieni mökki)
p. 050 325 6456
SANNA HELP
Toiviaiskylän
Erämiehet ry
kutsuu jäsenensä
la 02.08.2014 klo 12
pidettävään
sääntömääräiseen
KESÄKOKOUKSEEN
Kyläntalolle. Hirvijaosto
kootaan kokouksen
jälkeen. Osoitteemme on Lähteentie 10 B.
Satumetsän päiväkodin henkilökunta
SM JUNIOR TOUR Kuvassa vasemmalla Vili-Valtteri Help lyömässä palloa ja oikealla Joona Help.
beachvolley
Serkukset voittoon Kouvolassa
VILI-VALTTERI HELPILLÄ ja Joona Helpillä oli
helppo päivätyö beachvolleyn SM Junior Tourin
Kouvolan osakilpailussa
Lavettikuljetukset
. lukkosaumakattopellit
Rakennus-, remonttija mökkitalkkarityöt,
myös polttopuunteko,
sekä AVANTpienkuormaajalla
kaikenlaiset pihatyöt.
T:mi Tapani Åkerlund
p. peltilistat
. maakaapelinäytöt
. 0400 654 758
Niemistenkatu 3 L 3
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
Kauneus- ja jalkahoitola
RENGAS RÄISÄNEN
p. 040 934 1435
044 973 4787. piipunpellit . 045 185 4466
Kotipalvelu
p. 050-5142 602
-LVI-asennukset
-NIBE-maalämpöpumput
RAKENNUSPELTITYÖT
. 050-514 0067
050-3533 220
Kiurun
Kotisairaanhoito Ky
Kotisairaanhoito
p. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Mela & Meisseli Oy
www.annelihakala.fi
Palokatu 9, p. Myydään seulottua
peltomultaa
p. teollisuudelle
. +varaosat
Tilausajoa
Hierontapiste
CAROLA
koulutettu hieroja
Puh. 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
Lääkäripalvelut
Kotipalvelut
Hammaslääkäriasema
Kiurukatu 3
Kiuruveden Keilahalli
Asematie 12
KULMAPAIKKA
Puh. 045-1409 222
Kiuruk
Teemu Koskelin 050-3872 069
Teuvo Blomberg 050-5987 932
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
Kiurukatu 1
. 050-543 1253
Pankki-, vakuutus-, laki- ja tilipalvelut
JÄTEKAIVOJEN
TYHJENNYS
Kiinteistöhuolto
Pasi Rimpiläinen
p. kourut . 044 5387 759
Putkityö
Lauri Rytkönen
p. 040 174 9426
p. 0500-619 674
- VALTRA huolto + huoltoauto
- Täryjen vuokraus
- Ilmastointihuolto
p. heinäkuuta 2014
27
Korjaus / Huolto
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17.00
la 8.30-13.00
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
Hyvinvointi
atu 1
Fysioterapeutit:
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
Lämpimästi
tervetuloa!
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
p. 0400-220 909
Niemistenkatu 8
ParturiKampaamo
p. tikkaat . 040 507 4458
Painokevennetty
kävely
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. maataloudelle
. 010 420 1333, 0400-378 620
Linja-autoasema
Puh. 050 525 6163
Hoitajat p. 040-5757 456
Muut
p. lumiesteet
. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. Keskiviikko 23. 044-255 7510 Yrittäjäntie 10
Jennica
p. (017) 754 879
Koskentie 2, Kiuruvesi
ALANSA AMMATTILAISET:
Kiurukatu 3, p. kattotyöt . 040 730 5230
Nousialantie 437, Vaaraslahti
Palvelemme myös iltaisin
ja viikonloppuisin
PÄIVI
Torikatu 6, p. 017 754 665
Asematie 5
p.017-752 259
www.ttsahkopalvelu.fi
Hautaus- / pitopalvelut
Koulutettu hieroja
SIRPA RYTKÖNEN
. 040 752 4422
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
020 7911 200
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä
verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min,
matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh +
0,1717 ?/min.
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
5647
044-765 4771
Torikatu 6, Kiuruvesi
etunimi.sukunimi@omni-yrityspalvelut.fi
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo Manninen 050 539 8991
Johanna
Lappalainen
Maria Mikkonen
0400400
770 114
0474827
www.omniyrityspalvelut.fi
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
puh. yksityisille
. lämpökamerakuvaukset
Kiurukatu 3, p. 045 124 4130
Nivankatu 3
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
p.017-818181
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
Kirkkokatu 2
Parturi-Kampaamo
HIERONTAPALVELU
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
p.0500-979 479
Skootterit, sahat, mopot pyörät,
ruohonleikkurit ym. kävelysillat . 017-754 570
avoinna
ma-ti 9.30-17.30
ke-pe 8.30-17.00
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh
nenänielun ja
kurkun tähystykset (taipuisa tähystin)
. 041 492 5307 tai
jussi.mahonen@headpro.fi
Konttorimme on suljettu pe 25.7.
vuosilomapäivän vuoksi.
KIURUVESI-LEHTI p.017-770 7700
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ROMULUX
35?
Kiuruvedellä
P. 0400 171 277
tai 0400 343 589
MANSIKKAA
valmiiksi kerättynä ja itsepoimien.
Taatusti tuoretta!
Kuukasjärven marjatila, Pyhäsalmi
Soita p. 0400-95 34 34
alk. Jukka
Mäkinen, ohj. 050 349 9393
vetäjänä
HANNU
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
. ja tied. kaivinkonetyöt
. Tarvittaessa sijaisautoja
Petri
Summanen
Band
LIPUT 5?
PELZE MUSIC BAR
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. klo 9?12 TORILLA
Kivikylän kotipalvaamo
Lappi p. Kylpyhuone-, sauna-,
keittiö-, huoneistoremontit
. huolto . suonikohjujen ruiskutus- ja
leikkaushoidot, myös tähystys ?
kirurgiset toimenpiteet nukutuksessa
tai puudutuksessa esim. putkistosaneeraukset
. seulotut mullat
. lämmityskattilat ja sähkövaraajat
. Lumityöt, maansiirto, hiekoitus, lanaus
ja muut konetyöt
*Talonmiespalvelut, lumenpudotukset,
puunkaadot, raivaustyöt, nurmikonleikkaus,
jyrsinnät ja mökkitalkkarin työt
M. Kiuruv. mukaan läpi kauden,
päivän hinnoin.
Herkkupörssi Hyvönen Ky
p.0400 791 401
Leikkaa talteen!
www.kiuruvesilehti.fi
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 24.7. Maiju Nousiainen
To 24.7. asennus . Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
. klo 11-16
maa- ja metsätalousministeri
Petteri Orpo
kansanedustaja
Markku Eestilä
Paikalla myös kiuruvetisiä
kuntapäättäjiä!
TERVETULOA
0500-570920, 050-4009437
Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi
Maaseudun elinvoimaisuus ry:n
KESÄSEMINAARI
-lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput
-kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät
-iv kanavien puhdistus/desi?ointi
Luotettavaa LVI-palvelua
SUOMEN TALOUSMETSÄT JA
NIIDEN HYÖDYNTÄMINEN
Perjantaina 25.07 klo 14.00-16.00 liikuntahallilla
OHJELMA:
Seminaarin avaus
toiminnanjohtaja Pekka Lehtonen
maa- ja metsätalousministeri
Petteri Orpo
myynti . lavettikuljetukset
. ilma/maalämpöpumput
. puh. Tervetuloa!
Ryönänjoen kyläyhd.
www.maalaiskaupunginteatteri.fi
Kesäteatteri Eerola,
Kuorevirrankatu 14, Kiuruvesi
MAALAISKOMEDIA
VAIN MUUTAMAN
HUIJARIN TÄHDEN
Käsikir. 0400 274 021
. 017-7604600
DJ. vaivaisenluut, tyrät ja niveltähystykset (esim.
polvi, olkapää) . Pienrakentaminen, remontit
. 28
Keskiviikko 23. kylpyhuoneremontit
. Kanerva & Pesä & Sahlman
su
ke
pe
su
ke
pe
27.7.
30.7.
1.8.
3.8.
6.8.
8.8.
klo
klo
klo
klo
klo
klo
19
19
19
13
19
19
Liput 18 ?, työttömät, opiskelijat,
eläkeläiset ja ryhmät 16 ?
Liput ennakkoon lipputoimisto.fi,
050-354 2023/Seija,
seija.teatteri@gmail.com
ALOITA UUSI HARRASTUS!
St.Lake Golf Clubin kentällä järjestetään
GOLFIN ALKEISKURSSI
to-pe 24.-25.7. yleiset asiat, myös todistukset ja
lausunnot . 017-770 7700, Hovinpelto 3
Ostetaan
RAPUJA
TORILLA
sop. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. 050-522 1800
HOIVA- JA SIIVOUSPALVELUT: p. urakointi
. Toimitamme keittiö- ja
huoneistokalusteet
RAKENNUSPALVELUT:
p. 050 307 5439. 050-531 1874
www.rakennus-palkki.com
Pe-La 25.-26.7.
VIIMEINEN NÄYTÖS
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
. klo 12
Puffetti, kisailua ja
pelailua. Heikki Luoma, sov. heinäkuuta 2014
SEKALAISTA
HUVEJA
PÄIVYSTYS 24H
040-524 8018
KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET
ILMA- JA MAALÄMPÖPUMPUT
PELLETTI- JA ÖLJYPOLTINHUOLLOT
lvityot24h.fi
KOKOOMUS
VILJO-MESSUILLA
VUOKRATTAVANA 1,5 TN MINIKAIVURI
Osastollamme vierailevat:
pe 25.7. ultraäänitutkimukset (myös sydän) . 044 588 5867
. klo 19.00
professori
Matti Kärkkäinen
Yhteistyökumppanit:
Kiuruveden kaupunki, Osuuspankki Poppia, Viljo-konemessut
Maatila-Rakennus-Traktoriurakointi-Kiinteistöhuolto
KARHOTUSURAKOINTIA
Karaoketanssit
la 26.7.2014
017-752112, 0400-171473
TIEN- JA
PELLONVARSIEN
NIITTOA,
ketjumurskaimella
Marko: 0400 953 434
Heikki: 050 302 7109
Torstaina 24.7.
OK SAVON OSSOOJAT
www.savonossoojat.fi
KIURUVESI-LEHTI
p. Harmonikansoittajat ry
Möljän
RANTAPÄIVÄ
la 26.7. ihoryppyjen pistoshoito
Ohjaus Sami Hokkanen,
kirj. apukaiteet, tasot, maatalouskoneet jne
. talojen salaojat ym.
Lukkarinen
p. metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla
esim. 0400- 205 041
OSTETAAN
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
Ajanvaraus p. 0400 237 636
. sepelit
. klo 17-20.
Kouluttajana toimii pro Jussi Mähönen.
Ilm. ummetus- ja
suolistosairauksien, myös yliherkkyys
tutkiminen ja hoito . Klo 19
Väliaika: kahvi- ja virvoketarjoilu
Paneelikeskustelu:
mukana metsätalouden asiantuntijoita
päätössanat
kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka
Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!
MANSIKKAA
itsepoimijoille.
Aila Remes
p. hitsaustarvikkeet ja työkalut
Myymälä 017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
Raimo Hyvärinen 045 1615 008
p.0500-373 813
Leo Ojaluoto
P. peräpukamahoidot ?
maha- ja paksusuolen tähystykset,
myös nukutuksessa . Maatilan työt
. 040 770 8505
MANSIKKAA
alkaen vko 31
Eino Niiranen
p. kallio/soramurskeet
. Allinen
p. ANNA
HARMONIKKATANSSIT
JÄNTEENHALLILLA
klo 20.00 - 01.00
Musiikista vastaa Kylärengit
Liput 10 e Tervetuloa!
järj. louhinta
Puh. alk. Traktoreiden kuljetukset
. nivelvaivojen
tutkiminen ja hoito . 0400 719 081 tai 0400 765 987
VUOKRATAAN
8 tn telakaivuria
kuljettajalla tai ilman,
esim. Isot ja pienet rakennustyöt