12 Janita Kärkkäinen ja Juha Räsänen kirjoittivat parhain tuloksin Kiuruveden lukiosta. www.kiuruvesilehti.fi KESKIVIIKKO 23.5.2018 64. Janita haaveilee asianajajan tai lentäjän urasta. 8 Huipputuloksin maailmalle Kuituyhtiö tolpilleen s. 350€) voimassa touko-kesäkuun siilinhammas.fi Ajanvaraus myös verkossa:. Ravimenestystä Vieremältä s. 040 752 4422 asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa HAMPAIDEN VALKAISU 295€ (norm. 21 TIINA KILVENSALMI Lue lisää sivulta 10 asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. VUOSIKERTA, NRO 21 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonumero 2,70 e 012138-1821 Jäteasema on kovassa käytössä s. Molemmat lähtevät maailmalle E:n paperit taskussaan. Juhan unelma olisi työllistyä levy-yhtiöön tai festivaaleille johtoportaaseen
kukkien keskeltä ilmestynyt tyttö sanoi. Elinkeinoelämän Keskusliitto julkisti kevätseminaarissaan viime viikolla Osmo Soininvaaran ja Esa Härmälän raportin kaupungistumisen haasteista ja mahdollisuuksista. Kuvassa Jussi Auliksen taidetta hänen omassa pihapiirissään Honkarannassa. Siis opetussuunnitelma, kouluvuosien viisastuttavuus aivan toista luokkaa kuin joskus itselläni. Härmälä toteaa, että maaseudulta lähtevistä arvoketjuista on huolehdittava ja pienet ja keskisuuret kaupungit on nostettava aluepolitiikan keskiöön. Kaupallisuus kiinnosti kukkakaupassa tapaamaani tyttöä. Härmälän mielestä alueellistaminen olisikin nostettava seuraavaan hallitusohjelmaan. Onhan se rapakkojokista perua, kaiketi aivan kotoista kuitenkin. 040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET puh. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Ruoka tuotetaan maaseudulla, samoin kuin puu ja metsien muut ekosysteemipalvelut. Jokaisella ihmisellä on mieltymyksensä ja teokset saavat omat kannattajansa. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Se, että FIMEA:n siirto Kuopioon vesittyi, on surkea esimerkki. JAANA SELANDER Kiitos hyvästä palvelusta Puh. Tarvitsemme molempia, maaseutua ja kaupunkeja. Stadi vastaan lande. Mutta entäs tämä kukkakaupassa tapaamani tyttö, kuka hän on. Ja keskustelu jatkuu. LOPEN KYLLÄSTYNYT KIURUVESI-lehdessä (9.5.) Kiuruveden kokoomuksen valtuustoryhmä kertoi yritysasiaa melkein selkokielisesti ja väläytti myös kokoomuksen arvopohjia. Turvalliset seinät ja ovi, josta lehtorit ilmestyivät opettajankorokkeelle valmiina ottamaan käteensä järjestäjän musteeseen kastaman kynän. Keskiviikkona käväisin Kukkapalvelu Kauhasessa. Riia, kiitos sinulle kohtaamisestamme. 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI Airi Leskinen Puh. Siispä käytettäköön sitä. Kirjoituksia ei palauteta. 040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi ILMOITUSHINNAT ts 0,90 e / 1,10 e tj 0,84 e / 1,04 e takasivu 0,93 e / 1,13 e kuolinilm. Sosiaalija terveysuudistuksen tavoitteenahan on nimenomaan tasavertaiset ja laadukkaat palvelut ympäri Suomen, mikäli on uskominen siihen, mitä tähän mennessä kansalle on informoitu. Raportin mukaan Suomi ei voi päätyä tilanteeseen, että maassamme on vain yksi menestyvä kaupunkikeskus, vaan korkean osaamisen elinkeinojen kasvua olisi edistettävä kaikissa yliopistokaupungeissa. toukokuuta 2018 Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Jo pennusta asti olen ollut siinä ymmärryksessä, että konservatiiviset arvot, kuten koti, uskonto ja isänmaa, ovat kokoomuksenkin arvoja. Siitä seuraa prosessi, joka on tekemisen aikaa. Sanoipa niin hemaisevasti, että heittäydyin hetkeksi tytön kanssa juttusille. JUSSI AULIS JUMPUTTAJAJUNTIT ovat taas heränneet talviuniltaan. Esimerkiksi elintarvikeketju työllistää noin 340 000 suomalaista ja valtaosa näistä työpaikoista on riippuvaisia kotimaisen maatalouden tuottamasta raaka-aineesta (LUKE 2017). Oli aina meidän oma luokka. Entisenä opettajana mielessäni kävin vertailua. Kirjallisuus taas vaatii lukijaltaan juuri sitä; hiljentymistä ja samoin on myös kuvataiteessa. Julkilausumassa 21 kaupunkia vaati enemmän valtaa omaan hallintoonsa ja elinkeinopoliittisiin ratkaisuihinsa. Jos haluaa vain suuren yleisön, siinä voi helposti aliarvioida muita alueita. Hyvässä hoidossa tunnollinen oppilas tuntui olevan. 044 705 0443 ILMOITUSTEN JÄTTÖ: Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä. Ei kaikki mukavaa ollut. Molemmissa ympäristöissä pitää voida elää laadukkaasti. Kaikkialla on oltava ääntä ja ihmisiä. Tunnelma on tiivis ja äänekäs. Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Jumputtajajunttien järkeen en vetoa. Esa Härmälä: Alueellistaminen on nostettava seuraavaan hallitusohjelmaan. Keskustan varapuheenjohtaja, torniolainen kansanedustaja Katri Kulmuni, reagoi Vapaavuoren esilletuloon heti ja sanoi suurien kaupunkien pärjäävän aina, myös soteja maakuntauudistuksessa, koska ne ovat isoja ja niillä on monipuolinen elinkeinorakenne. Juttelussamme selvisi, kuka on, mistä talosta ja sukukin selvisi. UNELIAS UUNO Jumputtajat Kokoomus. Taiteen arvottamiseen on monta tapaa. Viihdemusiikki on keskimääräisesti suosituin ja esittämistilaisuuksissa voi olla hyvin paljon kuuntelijoita. Nämä arvoketjut ja resurssit tarvitsevat hoitajansa, jotka puolestaan tarvitsevat ympärilleen toimivan yhteiskunnan, Härmälä kirjoittaa. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. LAURI WINBERG USEIN kuulee puhuttavan tyhjästä taulusta, joka taiteilijan on vähitellen täytettävä. Tuttuun kauppapuotiin on mukava pistäytyä asiattakin. Ei siis mitään tällaista, että miten voin olla avuksi. Monelle alku voi olla hyvin vaikea, jopa pelottava. 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma – pe 8 – 16 Levikki: 5276 (LT 2017) Ilmestyy keskiviikkoisin Sanomalehtiliiton jäsen TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander puh. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Mitä se on tänään. Saatuani tietää sen, saanen arvella, että hän on aika arvokas apu Kukkapalvelu Kauhaselle. Kaikesta huolimatta meitä kasvatettiin yhteiskunnan vaikuttajiksi. Sain kuulla, että tyttö on lukion toisella luokalla ja suorittamassa lukujensa ohella työharjoittelua. Lopputulemana oli, ettei soteja maakuntauudistus toteuta sille asetettuja tavoitteita, eikä sitä pidä nykymuodossaan hyväksyä. – Hallituksella on myös oltava rohkeutta pitää päätöksistään kiinni. Ostaja on pidettävä arvossaan. Kiuruvesi-lehti/ Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi POSTIA PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI H elsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten valtuustot pitivät yhteiskokouksen, jossa ne kritisoivat soteja maakuntauudistusta. Vasta alkuun päästyään luovuus alkaa tuottaa tulosta ja teos, olkoonpa se kirja, sävellys tai maalaus, alkaa hiljalleen hahmottua. Kun elämme kovin hektisessä maailmassa, monille juuri hiljaisuudessa oleminen voi olla vaikeaa. Vapaavuoren kampanjointi soteja maakuntauudistusta vastaan alkoi jo viime vuonna, kun hän kutsui suurimpien kaupunkien edustuksen koolle. 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi puh. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on arvostellut uudistusta kovasanaisesti ja uskoo, ettei soteja maakuntauudistus mene eduskunnassa läpi. Mutta hiljaisuudessa voi moni löytää palan itseään ja päästä kiinni taiteista, jotka sitä vaativat. Ja eihän tyttöä tutumpaa sanaa olekaan, mukava ja kotoinen. Aivan alussa oli laulujen tekijä, joka tarvitsi hiljaisuutta. Miten taide sitten otetaan vastaan. VASTAKKAINASETTELU ei ole rakentavaa, eikä vie stadin, eikä liioin landen asiaa eteenpäin. Jos ei, niin sitten ”napit” korville. Musiikki on juuri tarkoitettukin pauhaavalle yleisölle, mutta kuitenkin. Silloin mielestäni voidaan puhua kulttuuripitäjästä. Ei tyttö kukkapalvelussa hätkähtänyt muuhunkaan uteluuni. Ja sanotaanhan sitä niinkin, että uteliaisuus on kolkutin viisauden ovella. On se kumma, ettei tälle touhulle tehdä yhtään mitään. Luovan toiminnan paras hetki. Varsinkin kun sanat irtosivat kuin itsestään. Myös biotalouden kasvupohja on maaseudulla. Ronkeloivaa asiakastakin on taidolla hoidettava. Poliisit, jos vaivautuisivat vaikka muutaman kerran keväällä ja kesällä tulemaan tänne siviiliautolla illalla ja sakottamaan näitä idiootteja, niin touhu vähenisi kummasti. Yleisö elää ja velloo mukana. 0,80 e Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%. Tilausmaksut 12 kk/kesto: kotimaa 88 e / 79 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki TÄSSÄ iässä oleva saanee tytötellä. Selväsanaisen kanssa on aina mukava jutella. Paikkakunta, jossa ymmärretään taiteen monipuolisuuden merkitys, on oikeilla jäljillä. ” Taide lähtee hiljaisuudesta HILJAISUUDESSA voi päästä kiinni taiteista. Kulmuni näki, että Vapaavuoren virittämällä keskustelulla luodaan vastakkainasettelua ja siitä välittyy arvostuksen puute eri alueita ja siellä tehtävää työtä kohtaan. Palvelualttius kaupallisella alalla on valtti. – Miten voin olla avuksi. Toinen kyseli ja toinen vakuuttavasti vastasi. 2 Keskiviikko 23. Neljän valtuuston mukaan soteja maakuntauudistus vaikuttaa vahingollisesti kasvavien kaupunkien talouteen, palveluihin ja investointikykyyn, eikä huomioi pääkaupunkiseudun erityispiirteitä. Suomessa ei olisi esimerkiksi meijereitä ilman maidontuotantoa, koska maailmalta voidaan tuoda Suomeen valmiita jalostettuja elintarvikkeita. Keskustassa asuvat saavat "nauttia" jatkuvasta ja mielipuolisesta bassonjytkeestä, joka kantautuu sisälle asti ja joka jatkuu pitkälle yöhön
Yhtenä lääkkeenä etenkin pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen Kiuruveden kaupunki päätti lähteä tarjoamaan työllistämisen kuntalisää yrityksille ja yhteisöille. Työssä viihtymiselle ja työn tekemisen joustavuudelle lasketaan aiempaa enemmän arvoa. Nykytilasta olisi mahdotonta piirtää minkäänlaista kaaviota, sen verran monimutkainen se on. (017) 825 255 www.kiurunlaukkujakenka.fi www.facebook.com/laukkujakenka Palvelemme ma-to 9-17.30 pe 9-18 la 9-14 Kiurun Laukku ja Kenkä MEILTÄ LÖYTYVÄT JUHLAKENGÄT KAIKENIKÄISILLE NAISILLE! SIRKUSLIPPUARVONTA Vastanneiden kesken arvottiin 30 kpl sirkuslippuja . Onnetar suosi seuraavia: Eskelinen Laura, Teeripurontie 128, Falck Iris, Kairikontie 17, Haataja Venla, Kotajoentie 100, Heino Minttu, Paavo Lonkilan tie 11, Heinonen Lotta, Kylmäläntie 141, Help Elviira, Harjukatu 20 B 3, Hyvärinen Venla, Iisalmentie 900 B, Härkönen Emmi, Remesjoentie 650, Jauhiainen Julianna, Paavo Lonkilan tie 32, Jauhiainen Riitta, Kalliokyläntie 866, Jääskeläinen Julia, Erätie 7 A 7, Kauppinen Arja, Salahmintie 409, Kilvensalmi Päivi, Rytkyntie 190, Koivunurmi Emilia, Taivallammentie 72, Iisalmi, Kokkonen Roni, Huttulantie 1159, Kumpulainen Seppo, Teeriperäntie 191, Kärkkäinen Herkko, Kaislatie 5, Laukkanen Leevi, Niemenmutka 44, Laukkanen Tina, Ahonpääntie 4 A 6, Lämsä Hanna, Hilapparannantie 243, Martikainen Leena, Kallionkuja 4 C 7, Nieminen Jonna, Huttulantie 1489, Oksala Kirsti, Jussintie 6, Piippo Sirkka, Paavo Lonkilan tie 7, Reinikainen Anja, Sammaltie 9, Remes Harri, Erätie 11 B 18, Tossavainen Niko, Heinäkaarre 40, Urjo Veeti, Runnintie 131 B, Runni, Virkkilä Severi, Kukkomäentie 39 as 2, Väisänen Seppo, Lystimetsä 7 Onnittelut voittajille! Liput on noudettavissa konttoristamme, Hovinpelto 3, TORSTAISTA 24.5.2018 alkaen, to,pe,ma klo 8-16 Kiuruvesi-lehti SIRKUSLIPPUARVONTA Vastanneiden kesken arvottiin 30 kpl sirkuslippuja . 50 km pyörälenkki polkaistu. MEIDÄN ei tarvitse vielä lähteä rekrytointi-rekalla kiertämään Suomea, mutta työllistämiseen on hyvä kiinnittää erityistä huomiota, sillä se luo kasvumahdollisuuksia yrityksille ja työpaikkoja työnhakijoille. Työllistämisen riskien madaltamisessa taasen keinoja on varmasti monia. Työ tekijäänsä kohtaamaan Somepoiminta ”Se pidetään mikä luvataan! Kellopuodin tytöt lupasivat lähteä polkemaan Iisalmen torilta Kiuruvedelle Markon mukana ja sehän tehtiin. Liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen työajalla tai esimerkiksi liikuntaja kulttuuriseteleillä vapaa-ajalla voi olla valttikortti silloin, kun tekijä valitsee työtään. Esimerkiksi metallialalla on havaittu, että vanhempien ikäluokkien siirtyessä pois työmarkkinoilta uutta sukupolvea ei kouluttautuminen samalle alalle enää kiinnosta. On syytä miettiä sitä, millainen kuva yrityksestä syntyy – miksi uusi työntekijä haluaisi juuri meille. Kiuruvedellä työttömiä työnhakijoita oli maaliskuussa 460, eroa edellisvuoteen oli -38 henkeä. Perinteiset alat eivät tunnu houkuttelevan samalla tavalla kuin ennen. Madalletaan siis kynnyksiä, luodaan hyvää työnantajakuvaa ja satsataan työntekijöiden hyvinvointiin, siinäpä olisi nopeita ja suhteellisen helposti toteutettavia lääkkeitä työllistämiseen ja työllistymiseen. Onnetar suosi seuraavia: Eskelinen Laura, Teeripurontie 128, Falck Iris, Kairikontie 17, Haataja Venla, Kotajoentie 100, Heino Minttu, Paavo Lonkilan tie 11, Heinonen Lotta, Kylmäläntie 141, Help Elviira, Harjukatu 20 B 3, Hyvärinen Venla, Iisalmentie 900 B, Härkönen Emmi, Remesjoentie 650, Jauhiainen Julianna, Paavo Lonkilan tie 32, Jauhiainen Riitta, Kalliokyläntie 866, Jääskeläinen Julia, Erätie 7 A 7, Kauppinen Arja, Salahmintie 409, Kilvensalmi Päivi, Rytkyntie 190, Koivunurmi Emilia, Taivallammentie 72, Iisalmi, Kokkonen Roni, Huttulantie 1159, Kumpulainen Seppo, Teeriperäntie 191, Kärkkäinen Herkko, Kaislatie 5, Laukkanen Leevi, Niemenmutka 44, Laukkanen Tina, Ahonpääntie 4 A 6, Lämsä Hanna, Hilapparannantie 243, Martikainen Leena, Kallionkuja 4 C 7, Nieminen Jonna, Huttulantie 1489, Oksala Kirsti, Jussintie 6, Piippo Sirkka, Paavo Lonkilan tie 7, Reinikainen Anja, Sammaltie 9, Remes Harri, Erätie 11 B 18, Tossavainen Niko, Heinäkaarre 40, Urjo Veeti, Runnintie 131 B, Runni, Virkkilä Severi, Kukkomäentie 39 as 2, Väisänen Seppo, Lystimetsä 7 Onnittelut voittajille! Liput on noudettavissa konttoristamme, Hovinpelto 3, TORSTAISTA 24.5.2018 alkaen, to,pe,ma klo 8-16 Kiuruvesi-lehti SIRKUSLIPPUARVONTA Vastanneiden kesken arvottiin 30 kpl sirkuslippuja . Yritysten on hyvä panostaa omaan työnantajaimagoonsa ja käyttää markkinointiin muutama ylimääräinen palaveri ja suunnittelukokous. Myös työllistämisen kynnykset ovat edelleen korkeat ja uuden työntekijän palkkaaminen pieneen yritykseen saatetaan kokea liian riskialttiina. Mitä palveluita meillä on. Onpa työnantajien piirissä todettu myös, että uusi sukupolvi on aiempaa vaativampi työnantajaan liittyviä ominaisuuksia kohtaan. Nyt siitä kuitenkin halutaan pitää kynsin hampain kiinni! Maakuntajohtaja Marko Korhonen on esittänytkin mielenkiintoisen ajatusleikin: jos meillä olisikin käytössä uudistuksen kaltainen malli, sitä tuskin kukaan haluaisi pilkkoa useammille eri toimijoille. Enää ei riitä se, että palkka kilahtaa tilille kerran kuussa. Millainen työnantaja me olemme. Tukea maksetaan 400 euroa/kuukausi enintään kahdeksan kuukauden ajan. Onnetar suosi seuraavia: Eskelinen Laura, Teeripurontie 128, Falck Iris, Kairikontie 17, Haataja Venla, Kotajoentie 100, Heino Minttu, Paavo Lonkilan tie 11, Heinonen Lotta, Kylmäläntie 141, Help Elviira, Harjukatu 20 B 3, Hyvärinen Venla, Iisalmentie 900 B, Härkönen Emmi, Remesjoentie 650, Jauhiainen Julianna, Paavo Lonkilan tie 32, Jauhiainen Riitta, Kalliokyläntie 866, Jääskeläinen Julia, Erätie 7 A 7, Kauppinen Arja, Salahmintie 409, Kilvensalmi Päivi, Rytkyntie 190, Koivunurmi Emilia, Taivallammentie 72, Iisalmi, Kokkonen Roni, Huttulantie 1159, Kumpulainen Seppo, Teeriperäntie 191, Kärkkäinen Herkko, Kaislatie 5, Laukkanen Leevi, Niemenmutka 44, Laukkanen Tina, Ahonpääntie 4 A 6, Lämsä Hanna, Hilapparannantie 243, Martikainen Leena, Kallionkuja 4 C 7, Nieminen Jonna, Huttulantie 1489, Oksala Kirsti, Jussintie 6, Piippo Sirkka, Paavo Lonkilan tie 7, Reinikainen Anja, Sammaltie 9, Remes Harri, Erätie 11 B 18, Tossavainen Niko, Heinäkaarre 40, Urjo Veeti, Runnintie 131 B, Runni, Virkkilä Severi, Kukkomäentie 39 as 2, Väisänen Seppo, Lystimetsä 7 Onnittelut voittajille! Liput on noudettavissa konttoristamme, Hovinpelto 3, TORSTAISTA 24.5.2018 alkaen, to,pe,ma klo 8-16 Kiuruvesi-lehti SIRKUSLIPPUARVONTA Vastanneiden kesken arvottiin 30 kpl sirkuslippuja . Kiuruvetiset yritykset ovat kokeneet työvoimapulaa – työtä olisi, mutta mistä löytää tekijöitä. Työnantajia kilpailutetaan työhyvinvointiin ja työsuhde-etuihin liittyvillä tekijöillä. Työntekijä miettii, onko työnantaja kiinnostunut työhyvinvoinnista oikeasti, vai suoritetaanko työtä vain mekaanisesti. (kesk.) Jännän äärellä Kiurukatu 3, Kiuruvesi puh. Yhteiskunta ei pääse noin kuuden miljardin kestävyysvajetta karkuun, jos oppositio loikkareineen kaataa uudistuksen, päinvastoin. Onnetar suosi seuraavia: Eskelinen Laura, Teeripurontie 128, Falck Iris, Kairikontie 17, Haataja Venla, Kotajoentie 100, Heino Minttu, Paavo Lonkilan tie 11, Heinonen Lotta, Kylmäläntie 141, Help Elviira, Harjukatu 20 B 3, Hyvärinen Venla, Iisalmentie 900 B, Härkönen Emmi, Remesjoentie 650, Jauhiainen Julianna, Paavo Lonkilan tie 32, Jauhiainen Riitta, Kalliokyläntie 866, Jääskeläinen Julia, Erätie 7 A 7, Kauppinen Arja, Salahmintie 409, Kilvensalmi Päivi, Rytkyntie 190, Koivunurmi Emilia, Taivallammentie 72, Iisalmi, Kokkonen Roni, Huttulantie 1159, Kumpulainen Seppo, Teeriperäntie 191, Kärkkäinen Herkko, Kaislatie 5, Laukkanen Leevi, Niemenmutka 44, Laukkanen Tina, Ahonpääntie 4 A 6, Lämsä Hanna, Hilapparannantie 243, Martikainen Leena, Kallionkuja 4 C 7, Nieminen Jonna, Huttulantie 1489, Oksala Kirsti, Jussintie 6, Piippo Sirkka, Paavo Lonkilan tie 7, Reinikainen Anja, Sammaltie 9, Remes Harri, Erätie 11 B 18, Tossavainen Niko, Heinäkaarre 40, Urjo Veeti, Runnintie 131 B, Runni, Virkkilä Severi, Kukkomäentie 39 as 2, Väisänen Seppo, Lystimetsä 7 Onnittelut voittajille! Liput on noudettavissa konttoristamme, Hovinpelto 3, TORSTAISTA 24.5.2018 alkaen, to,pe,ma klo 8-16 Kiuruvesi-lehti SIRKUSLIPPUARVONTA Vastanneiden kesken arvottiin 30 kpl sirkuslippuja . Onnetar suosi seuraavia: Eskelinen Laura, Teeripurontie 128, Falck Iris, Kairikontie 17, Haataja Venla, Kotajoentie 100, Heino Minttu, Paavo Lonkilan tie 11, Heinonen Lotta, Kylmäläntie 141, Help Elviira, Harjukatu 20 B 3, Hyvärinen Venla, Iisalmentie 900 B, Härkönen Emmi, Remesjoentie 650, Jauhiainen Julianna, Paavo Lonkilan tie 32, Jauhiainen Riitta, Kalliokyläntie 866, Jääskeläinen Julia, Erätie 7 A 7, Kauppinen Arja, Salahmintie 409, Kilvensalmi Päivi, Rytkyntie 190, Koivunurmi Emilia, Taivallammentie 72, Iisalmi, Kokkonen Roni, Huttulantie 1159, Kumpulainen Seppo, Teeriperäntie 191, Kärkkäinen Herkko, Kaislatie 5, Laukkanen Leevi, Niemenmutka 44, Laukkanen Tina, Ahonpääntie 4 A 6, Lämsä Hanna, Hilapparannantie 243, Martikainen Leena, Kallionkuja 4 C 7, Nieminen Jonna, Huttulantie 1489, Oksala Kirsti, Jussintie 6, Piippo Sirkka, Paavo Lonkilan tie 7, Reinikainen Anja, Sammaltie 9, Remes Harri, Erätie 11 B 18, Tossavainen Niko, Heinäkaarre 40, Urjo Veeti, Runnintie 131 B, Runni, Virkkilä Severi, Kukkomäentie 39 as 2, Väisänen Seppo, Lystimetsä 7 Onnittelut voittajille! Liput on noudettavissa konttoristamme, Hovinpelto 3, TORSTAISTA 24.5.2018 alkaen, to,pe,ma klo 8-16 Kiuruvesi-lehti SIRKUSLIPPUARVONTA Vastanneiden kesken arvottiin 30 kpl sirkuslippuja . VAIKKA sekä työttömien määrässä että yritysten työllistämistarpeessa on havaittavissa positiivista virettä, liittyy työllistämiseen muutamia ongelmia, niin paikallisesti kuin kansallisestikin. Tarvetta on erityisesti muun muassa metalliteollisuudessa sekä sosiaalija palvelualoilla. Onnetar suosi seuraavia: Eskelinen Laura, Teeripurontie 128, Falck Iris, Kairikontie 17, Haataja Venla, Kotajoentie 100, Heino Minttu, Paavo Lonkilan tie 11, Heinonen Lotta, Kylmäläntie 141, Help Elviira, Harjukatu 20 B 3, Hyvärinen Venla, Iisalmentie 900 B, Härkönen Emmi, Remesjoentie 650, Jauhiainen Julianna, Paavo Lonkilan tie 32, Jauhiainen Riitta, Kalliokyläntie 866, Jääskeläinen Julia, Erätie 7 A 7, Kauppinen Arja, Salahmintie 409, Kilvensalmi Päivi, Rytkyntie 190, Koivunurmi Emilia, Taivallammentie 72, Iisalmi, Kokkonen Roni, Huttulantie 1159, Kumpulainen Seppo, Teeriperäntie 191, Kärkkäinen Herkko, Kaislatie 5, Laukkanen Leevi, Niemenmutka 44, Laukkanen Tina, Ahonpääntie 4 A 6, Lämsä Hanna, Hilapparannantie 243, Martikainen Leena, Kallionkuja 4 C 7, Nieminen Jonna, Huttulantie 1489, Oksala Kirsti, Jussintie 6, Piippo Sirkka, Paavo Lonkilan tie 7, Reinikainen Anja, Sammaltie 9, Remes Harri, Erätie 11 B 18, Tossavainen Niko, Heinäkaarre 40, Urjo Veeti, Runnintie 131 B, Runni, Virkkilä Severi, Kukkomäentie 39 as 2, Väisänen Seppo, Lystimetsä 7 Onnittelut voittajille! Liput on noudettavissa konttoristamme, Hovinpelto 3, TORSTAISTA 24.5.2018 alkaen, to,pe,ma klo 8-16 Kiuruvesi-lehti. toukokuuta 2018 VIERASKYNÄ NOORA PAJARI Vs. Toivotaan siis hyviä päätöksiä! Vanhaan malliin ei voida jatkaa, vaan jotakin on joka tapauksessa tehtävä. MIRA KOKKONEN kaupunginhallituksen pj. Onnetar suosi seuraavia: Eskelinen Laura, Teeripurontie 128, Falck Iris, Kairikontie 17, Haataja Venla, Kotajoentie 100, Heino Minttu, Paavo Lonkilan tie 11, Heinonen Lotta, Kylmäläntie 141, Help Elviira, Harjukatu 20 B 3, Hyvärinen Venla, Iisalmentie 900 B, Härkönen Emmi, Remesjoentie 650, Jauhiainen Julianna, Paavo Lonkilan tie 32, Jauhiainen Riitta, Kalliokyläntie 866, Jääskeläinen Julia, Erätie 7 A 7, Kauppinen Arja, Salahmintie 409, Kilvensalmi Päivi, Rytkyntie 190, Koivunurmi Emilia, Taivallammentie 72, Iisalmi, Kokkonen Roni, Huttulantie 1159, Kumpulainen Seppo, Teeriperäntie 191, Kärkkäinen Herkko, Kaislatie 5, Laukkanen Leevi, Niemenmutka 44, Laukkanen Tina, Ahonpääntie 4 A 6, Lämsä Hanna, Hilapparannantie 243, Martikainen Leena, Kallionkuja 4 C 7, Nieminen Jonna, Huttulantie 1489, Oksala Kirsti, Jussintie 6, Piippo Sirkka, Paavo Lonkilan tie 7, Reinikainen Anja, Sammaltie 9, Remes Harri, Erätie 11 B 18, Tossavainen Niko, Heinäkaarre 40, Urjo Veeti, Runnintie 131 B, Runni, Virkkilä Severi, Kukkomäentie 39 as 2, Väisänen Seppo, Lystimetsä 7 Onnittelut voittajille! Liput on noudettavissa konttoristamme, Hovinpelto 3, TORSTAISTA 24.5.2018 alkaen, to,pe,ma klo 8-16 Kiuruvesi-lehti SIRKUSLIPPUARVONTA Vastanneiden kesken arvottiin 30 kpl sirkuslippuja . Kuntalisä on ollut muissa Ylä-Savon kunnissa käytössä jo aiemminkin, joten mikseipä samaa kokeilla myös meillä. Lisäksi muutto pienemmiltä paikkakunnilta kasvukeskuksiin kaventaa työvoiman kattavuutta alalla kuin alalla. Tekijöitä olisi houkuteltava muuallekin kuin Kuopioon ja Etelä-Suomeen. YHTÄLAILLA kaupungin tulee entistä enemmän panostaa paikkakunnan houkuttelevuuteen, jotta Kiuruvesi on aidosti hyvä vaihtoehto asua, elää ja työskennellä. Onnetar suosi seuraavia: Eskelinen Laura, Teeripurontie 128, Falck Iris, Kairikontie 17, Haataja Venla, Kotajoentie 100, Heino Minttu, Paavo Lonkilan tie 11, Heinonen Lotta, Kylmäläntie 141, Help Elviira, Harjukatu 20 B 3, Hyvärinen Venla, Iisalmentie 900 B, Härkönen Emmi, Remesjoentie 650, Jauhiainen Julianna, Paavo Lonkilan tie 32, Jauhiainen Riitta, Kalliokyläntie 866, Jääskeläinen Julia, Erätie 7 A 7, Kauppinen Arja, Salahmintie 409, Kilvensalmi Päivi, Rytkyntie 190, Koivunurmi Emilia, Taivallammentie 72, Iisalmi, Kokkonen Roni, Huttulantie 1159, Kumpulainen Seppo, Teeriperäntie 191, Kärkkäinen Herkko, Kaislatie 5, Laukkanen Leevi, Niemenmutka 44, Laukkanen Tina, Ahonpääntie 4 A 6, Lämsä Hanna, Hilapparannantie 243, Martikainen Leena, Kallionkuja 4 C 7, Nieminen Jonna, Huttulantie 1489, Oksala Kirsti, Jussintie 6, Piippo Sirkka, Paavo Lonkilan tie 7, Reinikainen Anja, Sammaltie 9, Remes Harri, Erätie 11 B 18, Tossavainen Niko, Heinäkaarre 40, Urjo Veeti, Runnintie 131 B, Runni, Virkkilä Severi, Kukkomäentie 39 as 2, Väisänen Seppo, Lystimetsä 7 Onnittelut voittajille! Liput on noudettavissa konttoristamme, Hovinpelto 3, TORSTAISTA 24.5.2018 alkaen, to,pe,ma klo 8-16 Kiuruvesi-lehti SIRKUSLIPPUARVONTA Vastanneiden kesken arvottiin 30 kpl sirkuslippuja . Ja tämä pyöräilyhän tapahtui siksi, kun Iivo Niskanen voitti 50 km olympiakultaa.” #kiuruvesi @kellopuoti.fi 12.5.2018 Paikka: Kiuruvesi Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi, ja saatamme valita sinut somepoimmintaan luvallasi POHJOIS-SAVOSSA maakuntaja soteuudistusta on valmisteltu huolella ja hartaasti. Onko meillä tarjota mielekkäitä asumisratkaisuja. Surullisinta koko projektissa on, ettei kukaan haluaisi nykytilaa, jos se olisi muutosehdotuksena. Kyse on kiuruvetisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen maksettavasta tuesta, jolla pyritään madaltamaan kynnystä palkata uutta työvoimaa yrityksien ja yhteisöjen tarpeisiin. MITEN siis saada työ kohtaamaan tekijänsä. Raha tullaan todennäköisesti ottamaan kuntien valtionosuuksista, jos uudistus kaatuu eduskunnassa. Pohjois-Savo on tässä Suomen ykkönen! Se on meidän etumme, kävipä eduskunnassa lakiesityksille miten tahansa. Hyviä uutisia työllisyyden saralla tuo esiin myös se tosiseikka, että kiuruvetiset yritykset tarvitsevat yhä uusia työntekijöitä. Mediassa hallituksen ja opposition välillä on menossa mahdoton kampitusja viivytysleikki korvanappiepisodeineen päivineen. 3 Keskiviikko 23. kaupunginsihteeri P ohjois-Savon ELY-keskuksen uusimman työllisyyskatsauksen (maaliskuu 2018) mukaan työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut Pohjois-Savossa edellisvuoteen verrattuna 1,8 prosenttia ja pitkäaikaistyöttömyyskin on laskenut yli 21 prosenttia edellisvuodesta. Onnetar suosi seuraavia: Eskelinen Laura, Teeripurontie 128, Falck Iris, Kairikontie 17, Haataja Venla, Kotajoentie 100, Heino Minttu, Paavo Lonkilan tie 11, Heinonen Lotta, Kylmäläntie 141, Help Elviira, Harjukatu 20 B 3, Hyvärinen Venla, Iisalmentie 900 B, Härkönen Emmi, Remesjoentie 650, Jauhiainen Julianna, Paavo Lonkilan tie 32, Jauhiainen Riitta, Kalliokyläntie 866, Jääskeläinen Julia, Erätie 7 A 7, Kauppinen Arja, Salahmintie 409, Kilvensalmi Päivi, Rytkyntie 190, Koivunurmi Emilia, Taivallammentie 72, Iisalmi, Kokkonen Roni, Huttulantie 1159, Kumpulainen Seppo, Teeriperäntie 191, Kärkkäinen Herkko, Kaislatie 5, Laukkanen Leevi, Niemenmutka 44, Laukkanen Tina, Ahonpääntie 4 A 6, Lämsä Hanna, Hilapparannantie 243, Martikainen Leena, Kallionkuja 4 C 7, Nieminen Jonna, Huttulantie 1489, Oksala Kirsti, Jussintie 6, Piippo Sirkka, Paavo Lonkilan tie 7, Reinikainen Anja, Sammaltie 9, Remes Harri, Erätie 11 B 18, Tossavainen Niko, Heinäkaarre 40, Urjo Veeti, Runnintie 131 B, Runni, Virkkilä Severi, Kukkomäentie 39 as 2, Väisänen Seppo, Lystimetsä 7 Onnittelut voittajille! Liput on noudettavissa konttoristamme, Hovinpelto 3, TORSTAISTA 24.5.2018 alkaen, to,pe,ma klo 8-16 Kiuruvesi-lehti SIRKUSLIPPUARVONTA Vastanneiden kesken arvottiin 30 kpl sirkuslippuja
TOISSA viikolla alkaneen helleaallon ansiosta kevätkylvöt etenevät hyvää vauhtia maan eteläja keskiosissa, ProAgrian kasvutilannekatsaus kertoo. Pohjoisen puolen viljelijät seuraavat pienellä viiveellä. – Viime syksyn sateiden vuoksi joillain alueilla syyskynnöt jäivät tekemättä ja niiden alueiden kuivuminen saattaa aiheuttaa vaivaa näin keväällä, kun kyntämisen jälkeen maa kuivuu liian nopeasti. Kolmannen liikunnanohjaajan toimen hakua jatketaan edelleen. VIIKON KYSYMYS Heititkö jo talviturkin. Varalle valittiin Minna Lång. – Urakointien lomassa teen oman tilan kylvöt ja muut työt. Niskalan tilalla on hyvä tilanne johtuen maantieteellisestä sijainnista. Tästä kuminaa on noin 20 hehtaaria. Rossi arvioi kevään peltotöiden olevan aikatalussaan, vaikka runsasluminen talvi sekä pitkään odotuttanut kevät antoi osviittaa muusta. NISKALAN tilalla Kiuruveden Niemiskylässä päästiin kylvötöihin jo viime viikolla. Yhteensä viljeltyä alaa on reilu 50 hehtaaria. Varalle valittiin Paula Miettinen. Satumetsän päiväkodin lastentarhanopettajan toimen vakinaiseksi hoitajaksi valittiin 1.8.2018 alkaen Ilse Heimonen ja varalle AnnMari Riistaniemi. Tieto käy ilmi Väestönmuutoksen ennakkotiedoista tammi-huhtikuulta 2018. Varalle valittiin Katariina Toivonen. Aurinkoinen ja tuulinen sää on vauhdittanut peltojen kuivumista. Uimahallin liikunnanohjaajan toimien vakinaisiksi hoitajiksi 1.8.2018 alkaen valittiin Sonja Kärkkäinen ja Paula Nivala. Pitkä lämmin jakso kuivattaa peltoja ja osaa niistä jopa liian nopeasti. 4 Keskiviikko 23. Osa viljelijöistä joutui tekemään paikkauskylvöjä sadekuurojen jäljiltä, Rossi kertoo. – Kylvöt ovat myös hyvällä mallilla koko Pohjois-Savon alueella ja viljelijöillä on varmasti kiireisin aika käsillä, kertoo Anu Rossi ProAgria Pohjois-Savosta. Kylvöjen tulisi edetä nopeasti, jotta maa ei pääse liikaa kuivumaan. ANU LAITINEN SIVISTYSLAUTAKUNTA teki päätöksiä toimien täyttämisistä kokouksessaan 21. – En tiedä kuinka paikallisia viime viikon torstaina tulleet sadekuurot olivat, mutta Kuopion seudulla osa kuuroista oli niin kovia, että ne vaurioittivat vasta kylvettyjä peltoja. Niskalan tilalla viljellään rehuohraa, siementimoteitä sekä kuminaa. Kokonaismuutos Kiuruvedellä on vuoden alusta lähtien ollut -37 henkilöä. Niskalan tilan isäntä tekee myös urakointityönä kasvinsuojelua, joten tämä vie oman aikansa. toukokuuta 2018 SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Onko sinulla kesämökki. Perusopetuksen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin viran vakinaiseksi hoitajaksi 9.8.2018 alkaen valittiin Anni Heikkilä-Nihti. UUTISET Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi Keskiviikko23. Tammi-huhtikuussa 2018 Pohjois-Savon väestö väheni -538 hengellä, vuotta aikaisemmin väheneminen oli -520. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen vakinaiseksi hoitajaksi valittiin 1.8.2018 alkaen Tuula Leskinen. Sateet ovatkin tervetulleita varmistamaan kylvöjen ja istutusten jälkeinen kasvuun lähtö. – Ehkä ollaan hieman jopa etuajassa lämpimän jakson vuoksi, mutta keskiarvona meidän tilalla on pellolle päästy siinä äitienpäivän tienoilla, niin kuin nytkin, Heinonen kertoo. Ei Kyllä 33 % 67 % Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.?. Perusopetuksen englannin kielen lehtorin viran vakinaiseksi hoitajaksi 9.8.2018 alkaen valittiin Tina Turic. toukokuuta. Varalle valittiin Kati Mehtätalo. KIURUVEDEN asukasluku on 8 246. Perusopetuksen kotitalouden tuntiopettajan viran vakinaiseksi hoitajaksi 9.8.2018 alkaen valittiin Anja Varis. toukokuuta 2018 Tuula Leskisestä varhaiskasvatuksen erityisopettaja Kevätkylvöt hieman jopa etuajassa MAATALOUS Osa kiuruvetisistä viljelijöistä on päässyt jo kylvöhommiin. Perusopetuksen luokanopettajan viran vakinaiseksi hoitajaksi Nivan kouluun 9.8.2018 alkaen valittiin Mira Korhonen. 8 246 asukasta Viljelijöillä on varmasti kiireisin aika käsillä Anu Rossi ” Osa-aikaisen koulunkäynnin ohjaajan toimen vakinaiseksi hoitajaksi 9.8.2018 alkaen valittiin Kati Saastamoinen. – Ei voi sanoa, että kevätkylvöt olisivat myöhässä. Talon isäntä Sami Heinosen mukaan peltotyöt ovat toteutumassa ajallaan. – Tulvat eivät ole meitä haitanneet, mutta tiedän tiloja Kiuruveden pohjoispuolella, jotka eivät ole vielä päässeet pelloille, koska ne ovat olleet liian vetisiä
Altaiden käyttöönotto kestää Jokitalon mukaan neljästä kuuteen viikkoon. lyhyesti HENKILÖAUTO suistui ojaan ja pyörähti katolleen KiuruvedelHenkilöauto suistui katolleen Kiuruveden Palojärventiellä lä Palojärventiellä perjantaina 18.5.2018 noin kello 18.20 aikaan. Olemme myös saaneet positiivisia yllätyksiä, sillä allashuoneen kannatinpalkeista vain tutkittu palkki oli huonokuntoinen, muut osoittautuivat hyväkuntoisiksi, joten tässä kohtaa tuli säästöä, Jokitalo listaa. Isäntä sammutti paloa jauhesammuttimella, jotta tuli ei leviäisi maastoon. POHJOISNIEMESSÄ traktori tuhoutui täysin tulipalossa. Uimahallin remontti valmistuu elokuussa ANU LAITINEN ANU LAITINEN Suihkutiloihin on tehty tilojen hahmottamista parantavia muutoksia. Molemmat loukkasivat itseään sen verran, että lähtivät tarkistuttamaan vammojaan sairaalaan. REMONTIN aikana uimahallissa on uusittu allashuoneen pinnat isoimpia altaita lukuun ottamatta. – Altaisiin voimme laskea veden vasta, kun koko remontti on valmis ja kaikki loppusiivoukset on tehty. Se oli jätetty ilman valvontaa pyörittämään ilmastusta lietesäiliöön ja kun isäntä tuli pellolta, traktori oli täysin tulessa. Poliisi tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Ruiskasvustot ovat hyväkuntoisia lähes koko maassa. Syysviljat, kumina ja nurmet ovat helteen ansiosta päässeet vauhdikkaaseen kasvuun. Terapia-altaaseen on lisätty turvakaidetta ja allas on pinnoitettu kokonaan uudelleen. Peruskorjauksessa on uusittu lähestulkoon kokonaan uimahallin tekniikka ilmastoinnin sekä vedenkäsittelyn osalta. Tule valitsemaan omasi!. – Katto on vaihdettu tasakatosta aumakatoksi ja pieni laajennus rakennettiin 2000-luvulla, että saimme terapia-altaan jolloin uusittiin myös vedenkäsittelytekniikkaa. Heinosen mukaan kuminan viljely on ollut toistaiseksi kannattavaa. Vain kylmävesiallas uusittiin kokonaan. Erityisliikunnanohjaaja Sonja Kärkkäinen Kiuruvesi-lehdessä N:o 20 ” 5 Keskiviikko 23. – Matkan varrella on tullut yllätyksiä rakennusmateriaalien sekä tekniikoiden suhteen. Kuminan öljy sisältää lähinnä kahta kemiallista pääkomponenttia, 40–60 prosenttia karvonia ja 38–54 prosenttia limoneenia. Asiakkaille halli avautunee elokuun puolen välin tienoilla. Esimerkiksi allashuoneen yläpohjasta löytyi asbestia, joten se jouduttiin purkamaan erikoistyönä. Eläimiä ei ole enää. – Olemme sopimusviljelijöitä ja meiltä kumina lähtee Närpiöön jatkojalostettavaksi. Räty Oy, sähköurakoitsijaksi SähköRami Oy ja vedenkäsittelyurakoitsijaksi Suomen Allaslaite Oy. Limoneenia käytetään yleisesti kosmetiikkatuotteissa sitruunan tuoksuna. Kiurukatu 1, (017) 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Tervetuloa katselemaan! Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. VILJELY Sami Heinonen viljelee kuminaa. – Jo etukäteen oli tiedossa, että yllätyksiä voi tulla, sillä kohteena uimahalli on erittäin vaativa ja varsinkin, kun kyseessä on näin vanha rakennus. (017) 752 277 www.kiuruvedennakokulma.fi Meiltä parhaat lahjat kevään ja kesän juhliin, valmistujaisiin, ylioppilaille ym. Uimahallirakennus on alun perin rakennettu 70-luvulla eikä sitä ole Jokitalon mukaan peruskorjattu aikaisemmin. Kiuruveden kaupungin kiinteistöpäällikkö Matti Jokitalon mukaan uimahallin pukuhuonesekä suihkutilat ovat käyttövalmiina IskelmäViikko-tapahtumaan mennessä. Ajoneuvossa oli kaksi henkilöä, mies ja nainen. Nykyisin tila keskittyy kasvinviljelyyn. Ikääntyneille jo pienikin hetki on tärkeä ja toivon, että varsinkin näin kesäaikaan läheiset ja sukulaiset vierailisivat ikäihmisten luona ja veisivät heitä vaikka vain istumaan ulos. Tässä vaiheessa Jokitalo ei vielä lähde arvioimaan summaa. Traktori paloi täysin Pohjoisniemessä NISKALAN tila on Sami Heinosen kotitila, jonka isännäksi hän ryhtyi 2010. Nurmet ja kumina ovat talvehtineet vähintään tyydyttävästi koko maassa. Kuminasta saatava hinta on ohran hintaan nähden hyvällä tasolla. – Olisi tarkoitus, että kyseiset tilat saadaan karavaanareiden käyttöön tapahtuman ajaksi. – Kuminaa viljelemme nyt kolmatta vuotta. Traktori tuhoutui täysin, mutta palo ei levinnyt ympäristöön. Kiuruveden uimahalli suljettiin remontin vuoksi viime vuoden elokuussa. Ilman yllätyksiä ei peruskorjaus kuitenkaan ole sujunut. Hän pääsi tänä vuonna peltotöihin normaaliaikaan, ehkä hieman etuajassa. Työmaan aikana urakoitsijoiden toimesta selvitettiin myös sitä mahdollisuutta, että allasosastokin olisi saatu valmiiksi siihen mennessä, mutta se olisi vaatinut, että remontti olisi kokonaisuudessaan ollut valmis kuukautta aiemmin. Kun altaissa on vedet, niin sen jälkeen alkaa varsinainen vedenkäsittelylaitteiden säätö, joka kestää neljästä kuuteen viikkoon. toukokuuta 2018 Kevätkylvöt hieman jopa etuajassa ANU LAITINEN UIMAHALLIN noin vuoden kestänyt remontti valmistuu heinäkuun loppuun mennessä. Henkilöauto oli luisunut tiellä ja ojassa noin 70 metriä ja pompannut sen jälkeen takaisin tielle katolleen. Tekninen lautakunta teki päätökset urakkasopimuksista kilpailutuksen perusteella ja urakoitsijoiksi valittiin: rakennusurakoitsijaksi Rakennustoimisto Ilpo Brandt Oy, LVIAurakoitsijaksi LVIAsennus E. Sato on sitä arvokkaampaa mitä korkeampi öljypitoisuus on. Nyt tehtävillä korjauksilla rakennuksen käyttöikää saadaan jatkettua 10-20 vuotta, Jokitalo arvioi. Ilmastointi pitää olla säädetty ja toiminnassa. Paikkauskylvöjä tarvitaan kuitenkin paikoitellen. Suomessa viljelty kumina menee teollisuuden ja elintarviketeollisuuden käyttöön. Peruskorjauksen kokonaisbudjetti on noin 1,4 miljoonaa euroa. Vuoden aikana uimahalliin on toteutettu mittava peruskorjaus, jonka aikana allasosaston pinnat uusitaan sekä altaisiin tulleet vauriot korjataan. Kuminaa viljellään enimmäkseen sen aromipitoisuuden vuoksi. Aromi on siemenissä haihtuvana öljynä, jonka pitoisuus nousee Suomessa jopa viiteen painoprosenttiin, mikä on varsin korkea verrattuna etelässä viljeltyyn kuminaan. Lisätöitä ja sitä myöten lisäkuluja on tullut. Kloori on myös tehnyt tehtävänsä
Lämmin kiitos osanotosta. Lähtö klo 9 Varapäreestä. 050 4318530. klo 13 Seurat Ry:llä DIAKONIA ti 29.5.klo 12 Aivohalvausja afasiakerho, kevään viimeinen kokoontuminen ruokailun merkeissä ravintola Peltohovissa. Ruoka omavalintaisesti noutopöydästä, hinta 8,80 – 10 €. 6 Keskiviikko 23. Päivi perh. J. Mänttä Vilppulan srk www.kiuruvedenseurakunta.fi puh. (Oikarinen, Pesälä) Ke 30.5. Hinta 5€. Patikoimme päivittäin n. Kokoonnumme to 31.5 klo 17.00 Takkahuoneessa. ti 22.5. klo 18.30, Iso sali, 3. toukokuuta 2018 ja Tervetuloa ideoimaan yhdessä! Kutsumme kaikki jumalanpalveluksesta kiinnostuneet suunnittelemaan ja ideoimaan yhdessä papin ja kanttorin kanssa sanajumalanpalvelusta sunnuntaille 3.6. ma 28.5. (H. VARHAISNUORISOTYÖ 5-6 lk sählykerho liikuntahallilla to 24.5. EU:n ruokajako klo 9-12 Helluntaiseurakunnan tiloissa. Kuollut Sirkka Liisa Taskinen 89 v. Oma kassi. klo 18.30 srk-talolle. 06.09.1928 Tuusniemi k. Ma 28.5. Teemme veneretken Julma-Ölkyn kanjonijärvelle ja tulomatkalla poikkeamme Suurpetokeskuksessa. HUOM! Ke 30.5. 25.5. 08.05.2018 Kiuruvesi Emme unohda muistoas kaunista, hyvää. RIPPIKOULUTYÖ ti 29.5. Rankkasateella perutaan. ke 30.5. Sään mukainen varustus. rippileirin vanhempainilta. Rakas äitimme, mummimme ja isomummimme Maila Sivonen o.s. Retken hinta 220€ aikuisilta ja alle 12-v 120€. Kiitos Veikkolan hoitokodin henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Rakkaamme Sirkka Liisa Taskinen o.s. 040 584 7806 www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi Tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita! Västäräkki pudotti kantamuksensa keikistelessään kameran edessä Kuva: Helena Karhu luonnon mukana. Luontoretki Hossaan. yhtenä päivänä viikossa, yhteydenotot k.tori Juha Wallius tai p. klo 9.30, Pääkirkko, (Oikarinen, Pesälä). Kutsu läheisesi koollelehti-ilmoituksella Vapaaseurakunta, Kiuruveden rukouspiiri Armolahjat kokoussarja alkaa, tunne lahjasi viritä palavaksi la 26.5. Rakkaudella muistaen Anja Mikko ja Merja perh. 04.11.1935 Kiuruvesi k. Tervetuloa! Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Räsänen s. Su 27.5. klo 18.00 rukousilta, Shaukat Anjam Kirpputorilla paikkoja vapaaehtoistyöntekijöille, vaikka 2 t. klo 18 alkaen Isossa salissa. 22.04.2018 Kiuruvesi Sinun muistosi kallis ainiaan jää kauniina mieliimme loistamaan. Lähde tutustumaan uuteen kansallispuistoon. Lisätietoja ja ilmoittautuminen 28.5 mennessä Marittalle p.0400 981 069 järj. Helga Maria Laitinen 94 v. 017 7700 421 kuolleet seurakunnat Ylioppilasjuhlat, ammattiin valmistuminen, opinnot päätöksessä.... PYHÄKOULUTYÖ Päivähoidon kevätjuhla ke 23.5. Lapset ovat retkellä vanhempien vastuulla. klo 10 Messu (l+s Oikarinen, Pesälä). Otamme mukaan eväät luontoon. 0504011462 ja 0408326149 Kiuruveden helluntaiseurakunta puh. mielenterveystyön retki Korkeakoskelle ja Löytyn Lohelle. Kiitämme hoivakoti Kallionsydämen henkilökuntaa äitimme hyvästä hoidosta. Procope) Syvästi kaivaten Matti perheineen Riitta perheineen Marketta perheineen Kaarina ja Leo Pekka perheineen Seija-sisko perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnäollessa. Ruokailemme lämpimän ruuan päivittäin Luontokeskuksella ja iltaja aamupalat laitetaan yhdessä kämpällä. 1-4 lk sählykerho liikuntahallilla pe 25.5. ti 31.5. Hinta sisältää matkan, majoituksen, puolihoidon ja ohjelman. Vastuuryhmä: Aittojärvi klo 13 Sanajumalanpalvelus Lapinsalon kyläkirkossa. MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoron harjoitukset ke 23.5. Reino Abram Korhonen 82 v. Kiuruveden srk PERHETYÖ Tervetuloa päiväja perhekerhon yhteiseen kevätjuhlaan to 24.5. klo 19 Sulkavanjärven Rukoushuoneyhdistys ry:n vuosikokous kyläkirkossa. Pullakahvit. klo 10–14 päivärukous Ti 29.5. klo 15 Veisuut Heinosilla Harjukatu 13. Mukaan mahtuu 28 retkeläistä. klo 10 Kuulonhuollon kerho takkahuoneessa 30.7.-2.8. Su 3.6. 0400 526553. Aija siskot perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 12.5.2018. Pyykkö s. klo 13 ruoka-avun jakopäivä työttömien ruokalassa. 28.05.1924 Pielisjärvi k. klo 10 Sanajumalanpalvelus (l+s Monto, Pesälä). Rakkaamme Reino Abram Korhonen s. 5-10 km päiväretkinä. Lämmin kiitos osanotosta. mennessä Varapäreeseen p. Viime leposi olkoon rauhaisaa, syvää. Rakkaudella kaivaten lapset ja lastenlapset puolisoineen, lastenlastenlapset sukulaiset ja ystävät Su klo 16 musiikkijuhla, lauluryhmä Sonkajärveltä, Tino Grönfors, Markus Miettinen ym.. klo 14.30–16. toukokuuta 2018 6 Keskiviikko 23. To 24.5. Ilm. Lämmin kiitos osanotosta. klo 16.00 Osuuspankin kerhohuoneella, puhuu pastori Esko Taipale. harjoitukset jo klo 17 alkaen kuorokauden päättäjäisten vuoksi. 16.04.2018 Kiuruvesi Hän lähti, mut' on vielä lähellämme, tuhansin sitein meihin liittyen, ja kotihin ja liki sydäntämme jäi kaiku askelten rakkaitten. Majoitus Metsähallituksen tukkikämpässä Jatkonsalmessa ja Terävässäpäässä. klo 14.30–16. Ennakkomaksu. Ilmoita osallistumisesi Helenalle p. klo 13 ruokajakelu Puistonkulmalla, työttömien ruokalassa, oma kassi mukaan Ti 29.5
Vartuttuaan hän oli hyvin arvostettu ihminen kansansa keskuudessa asemansa ja oppineisuutensa vuoksi. Hän tiesi paljon asioista, joista tavallisilla ihmisillä ei ollut tietoa. Se on samassa uskossa, mielessä ja käsityksessä, sillä on monenlaisia lahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, vailla ryhmittymiä ja jakautumisia.” Luther jatkaa: ” Tämä siis on se uskonkohta, joka aina täytyy olla vaikuttamassa ja jäädä vaikuttamaan. Kaikille, jotka etsivät elämälleen parempaa perustusta ja tunnolleen rauhaa, on vielä ovet auki Kristuksen seurakuntaan. 7 Keskiviikko 23. toukokuuta 2018 Tervetuloa tyttäremme Annin LAKKIAISIIN la 2.6.2018 klo 14 alkaen kotiimme, Erenpolku 2 Tiina ja Jari Rytkönen Lämpimästi tervetuloa Annin YLIOPPILASJUHLIIN la 2.6.2018 klo 14-18 Seuratuvalle, Aku Rädyn tie 8 Ystävällisesti Tanja ja Jari Reinikainen Tervetuloa Elmerin YLIOPPILASJUHLAAN La 2.6.2018 klo 14-21 kotiimme Uudistikkaan, Rapakkojoentie 341 Kirsi ja Jari Tikkanen Sukulaiset ja ystävät tervetuloa viettämään viimeistä koulupäivääni TUPLAJUHLIEN MERKEISSÄ la 2.6.2018 klo 14.00 alkaen kotiini, Asematie 20 Enni Piippo Tervetuloa YLIOPPILASJUHLIINI la 2.6.2018 klo 14 alkaen kotiini, Salahmintie 74 Henri Räty Lämpimästi tervetuloa tyttäremme Janitan LAKKIAISIIN kotiimme Marjokankaalle, Pielavedentie 960 la 2.6.2018 klo 14-18 Mervi ja Sakari Kärkkäinen Mahdolliset muistamiset FI11 3939 0059 2720 70 Tervetuloa juhlimaan poikamme Jere Kumpulaisen YLIOPPILAAKSI PÄÄSYÄ la 2.6.2018 klo 14.00-17.00 osoitteeseen Kirkkokatu 4. Jumalan Pojan työ jatkuu Pyhän Hengen työnä ajassamme. Siitä, miten Kristuksen sovitustyöstä tullaan osalliseksi, kerrotaan uskontunnustuksen kolmannessa uskonkappaleessa. Palojärventie 40 Helena Räsänen ja Erkki Tikkanen Sukulaiset, ystävät, naapurit olette sydämellisesti tervetulleita juhlimaan kanssamme Heini Mämmin VALKOLAKKIA Keskustalolle, Remesjoentie 100 la 2.6.2018 alkaen klo 15 Merja Hyvönen Sydämellisesti tervetuloa tyttäremme Pauliinan YLIOPPILASJUHLAAN kotiimme Mikkolanmäkeen, Isonkannontie 589 la 2.6.2018 klo 15 alkaen. Luominen on päättynyt samoin lunastuskin on täysin toimitettu, mutta Pyhä Henki tekee työtään lakkaamatta, viimeiseen päivään saakka. Silloin Jumala siirtää uudestisyntyneen lapsensa rakkaan Poikansa valtakuntaan ja osalliseksi pyhille kuuluvaan perintöosaan MATTI JOKITALO sirkusfinlandia.fi Find us on Facebook Badge CMYK / .ai Liput 12,50–33 € sirkuksen lippukassasta ilman lisämaksuja klo 12–13 ja 2 tuntia ennen esitystä Info-puh. Ilman Pyhää Henkeä ei voi uskoa Jeesuksen sovitustyötä omaksi pelastukseksi. 0600 30006 (1,78 e/min + pvm) KIURUVESI NIVAN KOULU MA 28.5.2018 klo 18.30 7 Keskiviikko 23. On olemassa vain yksi Kristuksen seurakunta. Jeesus opetti häntä uudestisyntymisestä (Joh. toukokuuta 2018 hartaus Kiurukatu 3, Kiuruvesi puh. Tätä hän tuli kysymään Jeesukselta. Sitä varten hän on asettanut maan päälle seurakunnan, jonka välityksellä hän kaiken tekee ja puhuu.” Seurakunnan pyhyys ei perustu sen jäsenten virheettömyyteen, vaan seurakunnan Herran, Kristuksen, Golgatalla tekemän uhrin täydellisyyteen. Se on maan päällä oleva Kristuksen ruumis ja siksi yksi ja jakamaton. Tärkein tieto häneltä kuitenkin puuttui, miten tullaan Jumalan lapseksi. (017) 752 277 www.kiuruvedennakokulma.fi Tervetuloa katselemaan! OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Kiurukatu 1, (017) 752 277 Palvelemme ma-pe 8.30-17 Jos et ole saanut, käy hakemassa meiltä tai katso netistä www.korusi.com N äin kesän kynnyksellä olemme saaneet viettää helluntain juhlapyhää, joka on omistettu Pyhän Hengen vuodattamisen muistolle. (017) 825 255 www.kiurunlaukkujakenka.fi www.facebook.com/laukkujakenka Palvelemme ma-to 9-17.30 pe 9-18 la 9-14 –20% PUKUKENKÄPÄIVÄT pe-la 25.-.26.5. Raamatussa kerrotaan suuren neuvoston jäsenestä Nikodemoksesta. 3:3 ja 3:16-21) Martti Luther opettaa isossa katekismuksessa Pyhästä Hengestä, joka vaikuttaa seurakunnassa: ”Minä uskon, että maan päällä on pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan pään, Kristuksen, alaisena, Pyhän Hengen kokoon kutsumana. Tarvitaan Pyhä Henki ja pyhäinyhteys, jossa on syntien anteeksiantamus. Se on Raamatun mukaan uskovien yhteys, jonka Pyhä Henki on kutsunut, koonnut, valaissut ja ainoan oikean uskon kautta Kristuksessa varjellut, kuten Luther kolmannen uskonkappaleen selityksessä toteaa. Miten hän saisi kestävän perustan elämälleen. Terveisin Wilma ja Unto Harmoinen. Lämpimästi tervetuloa tyttäremme Annin YLIOPPILASJUHLIIN lauantaina 2.6.2018 klo 14-19 Maarit ja Marko Kanerva Niemistenkatu 62 Tervetuloa poikamme Nuutin YLIOPPILASJUHLAAN la 2.6.2018 klo 14.00 – 18.00 kotiimme, Erenpolku 3 Jaana ja Juhani Partanen juhlakutsut Voimaa ylhäältä. Pyhä Henki on Jumalan kolmas persoona. Tämän seurakunnan ulkopuolella ei kukaan voi pelastua, mutta tämän seurakunnan yhteyteen kutsutaan ulkopuolella olevia. Suuri neuvostohan päätti monista asioista, jotka vaikuttivat ihmisten elämään. Johannes on kirjoittanut pyhien yhteyden merkityksestä. Hän oli lapsesta asti oppinut pyhiä kirjoituksia, jotka lupasivat Israelin kansalle Lunastajan. Syntinsä tuntevalle ja katuvalle julistetaan syntien anteeksiantamuksen evankeliumia Pyhän Hengen voimassa. Sari ja Tatu Tapaninen Tervetuloa poikamme Vilin LAKKIAISIIN kotiimme Laajaan la 2.6.2018 klo 14 alkaen Tarja ja Petteri Kärkkäinen, Laajantie 260 Kyläläiset, ystävät ja sukulaiset! Tervetuloa poikamme Wilbertin LAKKIAISIIN la 2.6.2018 kello 14-19 kotiimme, osoitteeseen Rannantie 220. Nikodemus koki, vaikka hänellä oli sen ajan ihmisten mittapuun mukaan hyvä ja arvostettu elämä, että häneltä puuttuu jotain hyvin olennaista ja arvokasta elämästään. Se on hyvä kysymys, jota moni ihminen elämänsä aikana pohtii. Marita Rytkönen Risto Kumpulainen Tervetuloa poikamme Juhan YLIOPPILASJUHLIIN la 2.6.2018 klo 13.30 – 18.00 os. Kiurun Laukku ja Kenkä Norm.hintaiset miesten juhlakengät Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh
KIURUVETISET saavat kiitosta ekopisteiden käytöstä. Toivotaan, että pisteitä käytetään jatkossakin ahkerasti ja oikein, se mahdollistaa pisteiden kehittämisen, Jauhiainen sanoo.. ABC:n ekopisteelle vien paperit, pahvit ja pienmetallin, Niskanen kertoo. Ekopisteiden täyttyessä kävijän kannattaisi ottaa yhteyttä ekopisteen ylläpitäjään. toukokuuta 2018 PUHEENAIHE kierrättäminen KIERRÄTYSKONTTI Kiuruveden jäteaseman vastaava Erkki Väisänen kertoo, että kesällä pienten sähkölaitteiden kontti pitää tyhjentää jopa kerran kuukaudessa. Taajamassa Rinki Oy:n ekopisteet ovat ABCliikenneasemalla ja linja-autoasemalla. – Kierrättäminen on hyvällä mallilla ja ekopisteitä käytetään hyvin paljon. Jäteaseman vastaavana työskentelevä puistotyöntekijä Erkki Väisänen kertoo, että ruuhka-ajat ovat parhaimmillaan käynnissä ja kiirettä riittää myös kesällä. Siivousbuumi näkyy jäteasemalla TIINA KILVENSALMI TIIN A KIL VE N SA LM I fakta > Avoinna maanantaisin ja torstaisin. Pari päivää sitten vein jo puutarhajätettä kaupungin risulaaniin, mikä on todel8 Keskiviikko 23. Erkki Väisänen opasti, mihin kierrätystavarat puretaan. > Ei vastaanota yhdyskuntajätettä, rakennusjätettä, muovijätettä, pienakkuja, paristoja, lääkkeitä ja ajoneuvojen renkaita. Suunnitelmissa on, että jäteasemia laajennetaan myös muissa kunnissa. Joskus autoja on ollut pitkä jono, mutta kuormien purku käy sukkelaan työntekijöiden toimesta. – Tällä kertaa toin vanhan pakastimen, ruohonleikkurin, tietokoneen, näppäimistön, sähkösahan, mikroaaltouunin ja muuta pientä metalliromua, luettelee Niskanen. Tänä vuonna ilkivaltaakaan ei ole ollut. Myös painekyllästetty puujäte otetaan vastaan jäteasemalla. Metalliromuastiat tyhjennetään kerran viikossa. Sivukylillä Ylä-Savon Jätehuollon ekopisteet löytyvät Tihilästä, Ohenmäeltä, Luupuvedeltä, Rytkyltä ja Heinäkylästä. Myös jäteasema on kovassa käytössä. Kiuruvedellä jäteasema on toiminut muutaman vuoden nykyisessä laajuudessaan. – Kierrättämisessä on Kiuruvedellä hyvä suunta. – Tämä on hyvä systeemi ja helpottaa kevätsiivousta. Kiuruveden jäteasema Jouni Niskanen toi jäteasemalle muun muassa sähkösahan ja mikroaaltouunin. – Kesällä kiuruvetisiltä tulee sen verran paljon sähköja elektroniikkaromua sekä kylmälaite-elektroniikkaa, että suuret kontit tyhjennetään kerran kuussa. Toin vanhan pakastimen, ruohonleikkurin, tietokoneen, näppäimistön, sähkösahan, mikroaaltouunin. Apteekki ottaa vastaan vanhentuneet tai käyttämättömät lääkkeet sekä elohopeakuumemittarit, opastaa Väisänen. Vajaa peräkärryllinen tavaraa löytää vikkelästi oikeille paikoilleen, kun kolme jäteaseman työntekijää purkaa kuormaa yhdessä Niskasen kanssa. Ainoastaan pientä roskaamista ja astioiden ylitäyttöä, kertoo YläVIIME viikon helleaalto sai ihmiset siivoamaan nurkkajuuriaan, mikä näkyi myös Kiuruveden jäteasemalla. > Vastaanottaa vaaralliset jätteet, sähkölaitteet, suuret metalliromut, kartonkija lasipakkaukset, pienmetallia, paperia, energiansäästölamppuja, loisteputkia, käyttökelpoisia vaatteita ja kodin tekstiilejä, ikkunalasit, peililasit ja painekyllästettyä puujätettä. Vuosi sitten käyttöönotettua muovin keräystä vielä opetellaan. Nykyään otetaan vastaan myös ikkunaja peililasit, jotka ovat kuitenkin tuotava korkeintaan 60 kertaa 60 senttimetrin palasina. la hyvä paikka taajamassa asuvalle. Jäteasemalla otetaan vastaan vaaralliset jätteet, kuten öljy, sähkölaitteet, suuret metalliromut, kartonkija lasipakkaukset, pienmetalli, paperi, energiansäästölamput, loisteputket, käyttökelpoiset vaatteet ja kodin tekstiilit. – Otamme vastaan akkuja, mutta emme pattereita. Jouni Niskaselle jäteasemalla vierailu on jokavuotinen juttu, parhaimpina vuosina hän tuo tavaraa myös syksyllä. Kiireisimpinä aikoina on niin vilskettä, että ei ennätä taukoa pitämään, Väisänen kertoo. Torstaina heti puolen päivän jälkeen jäteasemalla oli käynyt jo liuta ihmisiä, lämpömittarin näyttäessä 25 astetta. Ikkunalasit tuodaan ilman pokia. Niiden kierräSavon Jätehuollon neuvoja Mika Jauhiainen. tyspisteet löytyvät kaupoista. Jouni Niskanen ” LAJITTELU Kahtena päivänä viikossa auki olevalla Kiuruveden jäteasemalla on vilkasta kevätsiivousbuumin ja kesän aikana
Kiuruvesi-lehden kestotilaaja läjäyttää monta kärpästä yhdellä iskulla! ISKELMÄPASSI Kiuruveden Näkökulma 30.6.2018 mennessä ostettuna 80 €/kpl (norm. Edun voi käyttää vain yhteen valitsemaansa näytökseen vuoden 2018 aikana. 017-820 3640 Ma-Pe 8.30-18.00 La 9.00-17.00 Su 10.00-17.00 Erämarkkinoiden ajan myymälässä tarjouksia ja arvontaa MARKKINATARJOUKSIA JA ARVONTAA Oikeassa paikassa mainos maistuu paremmalta. Ellei sinulla vielä ole kestotilaajan etukorttia 2018, tule pistäytymään konttorissamme. Mainos on pidetty ja haluttu vieras, etenkin kun laitat sen sopivaan välineeseen. Jos sinulla jo on kestotilaajan etukortti 2018, voit lunastaa tarjoushintaisen iskelmäpassin Iskelmätoimistos ta. Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Laulumaa 10 % alennus yli 20 € ostoista. ALENNUKSEN YRITYKSISTÄ SAA VAIN ETUKORTTIA NÄYTTÄMÄLLÄ! 10 % alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista. Samalla reissulla hoituvat etukorttiasiat ja iskelmäpassin osto kuntoon. Ei koske hautauspalveluja eikä hautakiviä 2 €:n alennus / lippu mistä tahansa näytöksestä. Lähde: IROResearch, Tuhat suomalaista, syyskuu 2017. Vieremän erämarkkinat viikonlopun aikana olemme avoinna pidennetyin aukioloajoin. toukokuuta 2018 Tilaa puhelimitse 044 7050 443 tai sähköpostilla konttori@kiuruvesilehti.fi Maksettuasi tilauksen voit noutaa etukorttisi toimistostamme tai pyytää meitä postittamaan sen sinulle. Ylivoimaisesti mieluisin mainosmedia on sanomalehti. Ei koske töitä eikä korjauksia. palvelut 1 % Kaupunkilehtien digit. Mistä mieluiten lukee, katsoo tai kuuntelee mainoksia. Aikakauslehtien digit. 5 % alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista. PALVELEVA VAA TE KAUPPA Tule, tutustu, yllätyt. palvelut 1 % Google 1 % YouTube 1 % Twitter % Instagram % WhatsApp % LinkedIn % En osaa sanoa 15 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % Painetut sanomalehdet 46 % Painetut kaupunkilehdet 11 % Sanomalehtien digitaaliset palvelut 4 % Televisio 12 % Radio 2 % Facebook 2 % Painetut aikakauslehdet 6 %. Ylioppilaalle DIAMOND kristallimalja ja -maljakko lyyralla BK316 28 cm BK210YO 25,5 cm MP-08 85€ MP20-75 99€ Sisältää myös hopeaketjun Elämänpuut Ma-To 8.30-17.00 Pe 8.30-18.00 La 9.00-14.00 info@kellopuoti.fi 105€ 85€ 239€ 199€ Ylioppilaan lyyralasi / kpl Valmistuvan juhlalasi Omalla nimi & päiväys kaiverruksella 20€ / kpl 24€ (kaiverruksella 29€) 89€ Lahjat kevään juhliin Anna aikaa valmistuvalle Petterintie 8 74200 VIEREMÄ Puh. Sanomalehtien Liitto. 9 Keskiviikko 23. yli 20 € ostoista. 95 €/kpl) Petterintie 8 74200 VIEREMÄ 017-8203640 Tule palveltavaksi Vieremän suurmyymälään. 10 % alennus Etukortilla voit lunastaa kaksi etuhintaista Iskelmäpassia
Julkaisemme lehdessä parhaat. – Haluaisin palkita matkalla itseni tästä kolmen vuoden uurastuksesta. Lukion tämän kevään menestyneimmät ylioppilaat, Janita Kärkkäinen ja Juha Räsänen, ovat syystäkin iloisia. Kiuruvesi pysyy Räsäselle ja Kärkkäiselle aina rakkaana kotipaikkana, mutta kumpikaan tuskin palaa kotiseudulle, sillä urasuunnitelmat vievät maailmalle. Lähetä kesätapahtumasi nimi, ajankohta ja lisätietoja viimeistään 30.5. Yksi unelmaammatti olisi lentokapteenina työskentely. Syksyllä mukaan tulevat muun muassa kemia, fysiikka ja äidinkieli. Ilmoita meille kesätapahtumastasi. – Työ on palkinnut tekijänsä. Janita Kärkkäinen iloitsee saadessaan päätökseen yhden elämänvaiheen. Räsänen aikoo kierrellä kotimaassa tehden road trippejä eri suuntiin ja jos mahdollista, hän matkustaa kesällä Kroatiaan. kesäkuuta 34 uutta ylioppilasta. Keväällä 2019 viimeinenkin ylioppilaskoe sähköistyy, kun matematiikka kirjoitetaan sähköisesti. Kaikkien kuvien lähettäneiden kesken arvomme palkinnon. – Opiskelua piti ihan aikatauluttaa ja välillä piti tinkiä omasta vapaa-ajasta. mennessä. Molemmat kirjoittivat E:n paperit ja ovat tyytyväisiä tulokseen. Multifaster-pikaliittimet keväthinnoin. KESÄLEHTI ILMESTYY 6.6. 040 8337 208 tai airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi YRITTÄJÄ, NÄY KESÄTEEMASSA Osiksen kevätpäivä pe 25.5. Lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon suorittaminen ovat kova ponnistus, lukion rehtori Arja Pentikäinen muistuttaa. Toinen Kärkkäisen haave on päästä opiskelemaan liikennelentäjän koulutukseen. Toisaalta, eihän sitä koskaan tiedä millaiset ovat ajatukset kymmenen vuoden päästä, Räsänen päättää. Edustaja paikalla.. Lähetä kesäkuvasi toimitus@kiuruvesilehti.fi tai osoitteella Kesäkuva, Kiuruvesi-lehti, Hovinpelto, 74700 Kiuruvesi OSALLISTU KUVAKILPAILUUN Varaa ilmoitustilasi viimeistään pe 1.6. – Minua on aina kiehtonut oikeusja lakiasiat. klo 9-17 Nivankatu 16, 74700 KIURUVESI puh. Kärkkäinen haki opiskelemaan oikeustieteelliseen, sillä häntä kiinnostaa asianajajana työskentely. Varsinaisiin kesätöihin en ole menossa, mutta vanhempien maatilalla Rapakkojoella teen perushanttihommia. Juha Räsänen kirjoitti peräti kymmenen ainetta, mikä on mittava ponnistus kolmivuotiselle urakalle. osoitteeseen toimitus@kiuruvesilehti.fi ILMOITA MENOVINKKI Lähetä meille paras kesäkuvasi ja siihen liittyvä pieni teksti. Edustaj a paikalla . – Tutustuin vaihdossa moniin ihmisiin. ENNEN opiskeluiden aloittamista Kärkkäinen lähtee kiertämään Etelä-Amerikkaa kahdeksi kuukaudeksi. Maailma ja matkailu kiinnostavat. LUKIOSTA valmistuu lauantaina 2. He ovat syystäkin iloisia, sillä he olivat Kiuruveden lukion tämän kevään menestyneimmät kirjoittaen E:n paperit. – Nyt elämässäni on edessä uusi, puhdas sivu ja lähden etenemään kotikaupungista toiseen suuntaan. Samalla hän pääsee käyttämään ja treenaamaan espanjankieltä. Hiukan vajaalla kolmanneksella tutkinnon pistemäärä ylitti 30 pistettä, mikä tarkoittaa, että heidän suoritus on erinomaista tasoa. Kevään 2018 tutkinnossa jännitystä aiheuttivat englannin, espanjan ja biologian kokeet, jotka olivat ensimmäistä kertaa sähköisiä. Julkaisemme sen maksutta Kiuruvesilehden kesäteemanumerossa. Menen matkallani vapaaehtoistöihin orpokotiin ja koirien hoitokotiin, joka pelastaa katukoiria, Kärkkäinen kertoo. Hyvien arvosanojen eteen olen tehnyt paljon töitä. TIINA KILVENSALMI JUHLAPÄIVÄ Janita Kärkkäinen ja Juha Räsänen painavat valkolakit päähänsä ensi viikon lauantaina. YLIOPPILASTUTKINTO on digitalisoitunut syksystä 2016 alkaen. Ylioppilaiksi valmistuvat: Elovaara Aleksi, Happonen Pietari, Harmoinen Wilbert, Humaloja Mikko, Huttunen Reeta, Hyvönen Anna-Sofia, Hämäläinen Emma, Jauhiainen Linda, Kajava Laura, Kanerva Anni, Kauhanen Visa, Koirikivi Riku, Kumpulainen Jere, Kärkkäinen Janita, Kärkkäinen Jarkko, Kärkkäinen Oskari, Kärkkäinen Vili, Laurila Joonas, Lyytinen Mila, Markkanen Milla, Mämmi Heini, Nevalainen Mikko, Partanen Nuutti, Piiroinen Mira, Reinikainen Anni, Remes Marika, Rytkönen Anni, Räsänen Juha, Räty Henri, Svärd Hannamari, Tapaninen Pauliina, Tikkanen Elmeri ja Väisänen Maiju. Räsäsen ja Kärkkäisen unelmaammatit eivät ole aivan perinteisimmästä päästä. Lukiossa olinkin vaihto-oppilaana vuoden Ranskassa, Kärkkäinen kertoo. Kielten opiskelu on Kärkkäiselle luontevaa ja hän kirjoittikin kotimaisten kielten lisäksi englannin sekä ranskan ja espanjan lyhyen oppimäärän. Olen ylpeä itsestäni, että sain kirjoitettua suunnittelemani kymmenen ainetta, Räsänen sanoo. Iloitsemme opettajien kanssa jokaisesta uudesta ylioppilaasta ja toivomme heidän löytävän elämässä oman paikkansa. Siinä on jotain konkreettista, kun saa laittaa ylioppilaslakin päähänsä. Kansainvälinen laki ja eu-laki ovat ne mielenkiintoisimmat ja tavoitteena olisikin kansainvälinen ura. – Tuntuu mahtavalle juhlistaa lukion päätöstä. Valvoline-öljynvaihdot ja moottorin sisäpesut ilman ajanvarausta. 017-827 1300, 044 734 4820, 040 507 6782 Avoinna: ma-pe 8-17, la 8-13 KENT-huoltotuotteet edullisesti. Kymmenen aineen kirjoittaminen ei ollut aivan helppoa, vaan vaati suunnittelua ja uhrautumista. – Tykkään ihmishulinasta, mutta myös maaseudun rauha on tärkeää. Kuvat voi lähettää 30.5. Räsänen haki YLIOPPILAAT Kiuruveden lukiosta valmistuu yhteensä 34 ylioppilasta. lukio 10 Keskiviikko 23. Joskus tuntui jo epätoivoiselle, mutta ajattelin, että teen parhaani ja hoidan kirjoitukset kunnialla. toukokuuta 2018 ENSI viikon lauantaina uudet ylioppilaat painavat valkolakit päähänsä. Ahertaminen toi menestystä TIINA KILVENSALMI lukemaan kauppatieteitä, sillä hän haaveilee vielä työskentelevänsä levy-yhtiössä tai festivaaleilla johtoportaassa. Nyt pääsen käymään heidän luona ainakin Perussa, Boliviassa ja Ecuadorissa. Janita Kärkkäinen ja Juha Räsänen ovat heistä menestyneimmät. – Haaveeni on tuottaa viihdykettä ihmisille, Räsänen kertoo
Miehet pyytävät kuhaa ja kuhasta Kauko laittaa itselleen mielellään aterian vaikka joka päivä. HUTTUNEN on uusi kasvo Kiuruveden poliittisessa elämässä, hänet valittiin valtuustoon viime kuntavaaleissa perussuomalaisten listalta. Työttömät eivät voineet kieltäytyä työstä. MIELUINEN paikka Kauko Huttuselle on järvi. Kortistosta haettiin miehet töihin ja he tekivät hommansa. JAANA SELANDER Hikisiltä työmailta laiturin nokkaan ERITYISEN mieluinen miljöö 70 vuotta 25. > Harrastukset: Kalastus, metsissä samoilu, rompetorit. Enempää sanoja ei tarvita. Juhlii perhepiirissä. Kauko Huttunen ei ole ottanut vielä kantaa Kiuruveden kunnan asioihin, sillä sisäänajovaihe on menossa. – Mutta olen minä vähentänyt sauhuttelua puoleen, ennen paloi kaksi askia päivässä, mutta elä pane sitä lehteen, Huttunen hekottelee. Sekalaisia hommia, eläkkeellä. Huttusen mielestä soteja maakuntauudistukseen on poltettu ihan liikaa rahaa ja koko systeemi vaikuttaa olevan sekaisin. Pakko sanoa, että melko huonosti on hoidettu. Huttunen hehkuttaa vieläkin turpeen puolesta ja pitää sitä uusiutuvana luonnonvarana, turve kun kasvaa, vaikkakin hitaasti. Sellaisen yrityksen saaminen voisi onnistua markkinoinnin avulla. Tuohon aikaan ei ollut käytössä aktiivimallia, mutta juna kuljetti hiljaista miestä pitkienkin etäisyyksien päähän siirtotyömaille. On hyvä, että valtuustoon tuli nyt ihan uusia kasvoja. – Ja puuta varmasti riittää niin Kuopion tehtaalle kuin Äänekoskellekin, Huttunen on vakuuttunut. Hän myi Ruotsissa suomenkielistä kirjallisuutta kuntiin ja päiväkoteihin. Vanhukset eivät tiedä, minne hoitoon joutuvat, Iisalmeen, Sonkajärvelle vai Vieremälle. Kyse lienee saamattomuudesta ja paljon on metsänomistajia, jotka asuvat muualla. Metsänhoitoyhdistykseen hän meni töihin vuonna 1968, sillä metsäala oli tullut tutuksi eno Esa Rytkösen kautta. > Työ: Kiuruveden metsänhoitoyhdistyksessä työnjohtajana 1968 –1973, Vapolla työnjohtajana 1973–1984, Ruotsissa myyntiytössä 1984–1992. Jos he kieltäytyivät, he menettivät oikeutensa työttömyystöihin sinä vuonna. Kaksi miestä. Hän on tehnyt elämässään hommia niin puukuin turvetyömailla. > Perhe: Tanjatyttö ja hänellä kaksi poikaa, avopuoliso Pirkko Martikainen. – Katso nyt tätä maisemaa, sanoo Huttunen toimittajalle. Vapon jälkeen Kauko Huttunen lähti seikkailumielellä Ruotsiin erottuaan Hannele-vaimostaan. ”Se on pääpuolueiden mustamaalaamista.” Huttunen ei suhtaudu pakolaisten vastaanottamiseen Kiuruvedelle kielteisesti, mutta kylläkin varauksella. Raivausja risusavottatyöt ovat jäljessä, mikä tarkoittaa, ettei metsä kasva. Hän samoilee mielellään muun muassa Runnilla, missä hänen 93-vuotias Toini-äitinsä vielä elelee täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Huttusen mukaan perussuomalaisten ääni kuuluu kyllä päätöksenteossa, pitää vain ottaa huomioon, että ryhmä on toiseksi pienin valtuustossa. Olen vihainen siitä, että Kiuruvedellä ei ole palveluja, vaikka strategiassa lukee, että lähipalvelut turvataan. Sen sijaan rasistiseksi Huttunen ei missään nimessä perussuomalaisia luokittele. – Ei se niin iso kustannus olisi järjestää vanhustenhuolto omassa kunnassa. – Veljen kuolemasta en muista, On kerrottu, että olen laittanut arkulle kukkia.. > Luottamustoimet: Perussuomalaisten valtuutettu ensimmäistä kautta. Huttunen uskoo, että perussuomalaisten kannatus vielä nousee. Puolueen hajoaminen teki hallaa, mutta Sinisten lähtemisen aiheuttivat Huttusen mukaan ”valtapuolueet”. – Olen kyllä kirjoittanut kolme liuskaa tekstiä aiheeseen liittyen. päivänä toukokuuta täyttävälle Kauko Huttuselle on järvimaisema, sillä Huttunen harrastaa kalastusta. Ei ollut raivaussahoja ja läpi talven tehtiin töitä. Vapolle aluetyönjohtajaksi Kauko Huttunen siirtyi metsänhoitoyhdistyksestä ja viihtyi turvetyömailla 11 vuotta. Ja minä lähdin. En ole vielä nähnyt kunnon papereita markkinointisuunnitelmasta. – Täytyy sanoa, että huonosti käyttäytyneet perussuomalaiset eivät ole olleet myöskään omiaan lisäämään puolueen kannatusta. – Sitten Tanja-tyttö kutsui minut takaisin Kiuruvedelle. Perheeseen syntyi seitsemän lasta, joista kaksi kuoli aivan pieninä, Huttusen kaksosveli Tapio 2-vuotiaana ja pikkusisko puolitoistavuotiaana. – Toivon, että Kiuruvedellä ei olisi hyvä veli -verkostoja, oman edun tavoittelua. Tuleehan sekin maksamaan, että vanhuksia kuljetetaan kunnasta toiseen. Sitten voin kritisoida paremmin, kun tunnen toimintaa. Perussuomalaisten ykkösteema Kiuruvedellä on maatalouden rinnalla vanhustenhuolto. – Vanhuksia pompotellaan ihan liikaa. Meillä on hyviä kokemuksia inkeriläisistä ja venäläisistä työntekijöistä, meissä ”kantalaisissa” on enemmän joutilaita. – Katselen metsässä, miten metsä on kasvanut ja hoidettu. Uskon, että pakolaiset Kiuruvedelle sopeutuisivat. Toinen tärkeä maisema Huttuselle on metsä. – Olihan se työnteko silloin ihan toisenlaista. Nyt hän nauttii eläkepäivistään. MERKKIPÄIVÄ Kauko Huttunen tunnetaan armottomana työmiehenä. – Meillä on ollut muutamia pakolaisia aikoinaan ja he ovat lähteneet, kun ovat päässeet jaloilleen. Perussuomalaisiin hän lähti, koska tunsi, ettei demokratia oikein toimi Kiuruvedellä. On myös otettava huomioon, ettei tänne tule kukaan, jos meillä ei ole palveluja. Kauko Huttunen tietää mistä puhuu, sillä hän on toiminut Kiuruveden metsänhoitoyhdistyksen työnjohtajana. Ilmankos mies on hyvässä kunnossa, vaivoja ei ole, vaikka tupakkaa palaa vielä aski päivässä. Nykyajan ihminen on toisenlainen. Kauko Huttunen on hyvillään, että Kuopioon on suunnitteilla suuri havupuusellutehdas Finnpulp, se tuo töitä myös kiuruvetisille. – Maailma on muuttunut noista ajoista. 11 Keskiviikko 23. JUURET Huttusella ovat Koskenjoen Kandelinissa. Ruumiillisen työn tekijöiksi heistä ei ole ja työt hoidetaan tietokoneilla. toukokuuta 2018 TALOUS JA POLITIIKKA JAANA SELANDER fakta > Nimi: Kauko Huttunen täyttää 70 vuotta 25.5. Kun Kiuruvedelle saataisiin yksi uusi ja iso yritys, se toisi pienempiä mukanaan. – Nytkin on tarkoitus lähteä kalaan kaverini Jussi Heinosen kanssa Koivujärvelle ihan lähipäivinä, Huttunen suunnittelee. Elinolotkin ovat parantuneet, ei eletä enää pakkorakosessa. Sekin on meidän strategiassa, että kuntaan pitäisi saada yrityksiä ja asukkaita
JAANA SELANDER Kuituverkkoa tuupataan eteenpäin päätöksenteko VALTUUSTO hyväksyi siis Savon Kuituverkko Oy:n yrityssaneerausmenettelyyn liittyvän maksuohjelman. Kaupungille jää kuituyhtiöltä saatava 484 641 euroa, joka maksetaan saneerausohjelmaehdotuksen mukaan takaisin 2018–2020. toukokuuta 2018 ANU LAITINEN VALTUUSTO Kiuruveden kaupunki pääomittaa Savon Kuituverkkoa. Kokkonen kehui Kuituverkon uutta toimitusjohtaja Toni Moilasta, joka on käynyt esittäytymässä kaupunginhallituksessa. – Muita vaihtoehtoja ei enää ole. Kuituverkkoyhtiöllä on saneerausvelkaa yhteensä 6,3 miljoonaa euroa, josta tavallista velkaa on 4,8 miljoonaa euroa ja vakuusvelkaa 1,4 miljoonaa euroa. Äänestyksessä kokoomuksen esitys voitti 18–17. Kaupunki antoi vuonna 2012 Kuituverkolle 687 276 euron omavelkaisen takauksen, jonka kaupunki on maksanut pois. Kaupungille tulee näin ollen alaskirjattavaa 444 867 euroa vuonna 2018, mikäli saneerausohjelmaehdotus hyväksytään. Kiuruvedelle on rakennettu valokuitua noin 400 kilometrin matkalle, yhtiön toimialueelle noin 1 100 kilometriä. – Vaikuttaa oikein mainiolle ja tekevälle ihmiselle, dialogi sujui hyvin. Osakaskunnat: Kuopio, Kiuruvesi, Keitele, Pielavesi, Siilinjärvi, Tervo, Tuusniemi ja Vesanto. Kokoomuksen esityksen kannalla olivat myös vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Kauppahinta olisi ollut 1,5 miljoonaa euroa. KAUPUNGINJOHTAJA Jarmo Muiniekka kävi alustuspuheenvuorossaan läpi vaiheita, joita Savon Kuituverkon ympärillä on ollut viime aikoina. VUOSI sitten maaliskuussa kokoomuksen valtuustoryhmä esitti, että Kiuruvesi sijoittaa 199 612 euroa Kuituverkon vapaan pääoman rahastoon. Koivujärvelle kuituverkon toimitti viime kesänä Pyhänet Oy.. KIURUVESI on maksanut kuituverkon rakentamisesta 526 510 euroa. Konkurssi ja mahdollisesti valokuituverkkopalvelun vaarantuminen, Muiniekka kiteytti. Kuituverkon yrityssaneerausesitys etenee nyt niin, että osakaskunnat ottavat esitykseen kantaa toukokuussa. Yhtiön talous lähti sakkaamaan parisen vuotta sitten. Lisäksi tehdään SVOP-sijoitus 960 000 euroa. Vuokratuloja olisi tullut 74 000 euroa vuodessa. 12 Keskiviikko 23. Kaupungilla on tavallista saneerausvelkaa yhteensä 732 765 euroa, joten saneerauksessa velkaa leikataan 65 prosenttia. > Saneeraus: Savon Kuituverkon tavallista velkaa leikataan velkojilta, osakaskunnilta, Pohjois-Savon Osuuspankilta ja Fiinveralta, 65 prosenttia, velkaa yhtiöllä on 6,3 miljoonaa euroa, josta tavallista velkaa 4,8 miljoonaa euroa. Kesäkuussa odotetaan päätöstä yrityssaneerauksen hyväksymisestä Pohjois-Savon käräjäoikeudesta. Kuituverkko hakee saneerausohjelmaehdotuksessa yhteensä 960 000 euron SVOP-sijoitusta. Suunnitelmat yhtiön kehittämisestä vaikuttavat paremmilta kuin aikoihin, resursseja suunnataan toiminnan kehittämiseen. Yhtiössä katse on suunnattu tulevaisuuteen, toivottavasti myös kunnissa. fakta > Nimi: Savon Kuituverkko Oy, perustettu vuonna 2010. Sijoitus käytetään myyntija markkinointipanostuksiin, tulevien vuosien rakentamisen suunnitteluun, yleiseen toiminnan kehittämiseen ja käyttöpääomareserviksi. Yhtiö rakentaa Pohjois-Savoon valokuitua. Kiuruveden osuus pääomituksesta on 32 prosenttia. Kiuruvedellä valokuituverkko kattaa melkein koko Kiuruveden kunnan alueen Rytkyä ja taajamaa vaille, valokuituverkkoa on noin 400 kilometriä. Yrityssaneerausesitystä käsitellään Pohjois-Savon käräjäoikeudessa kesäkuussa. KUITUVERKON rakentaminen käynnistyi Kiuruvedellä vuonna 2013. KAUPUNGINHALLITUKSEN puheenjohtaja Mira Kokkonen (kesk.) peräänkuulutti, että kaikkien kuntien on nyt viimeistään oltava yrityssaneerausehdotuksen takana, että ”tässä asiassa päästään vihdoin viimein eteenpäin”. – Pääomittaminenkin on ollut esillä, mutta kyse oli aivan eri sijoituksesta euromääräisesti. Pääomittamiselle ei voi myöskään määrittää tuotto-odotusta”. Tämä ratkaisu tuuppaa yhtiötä eteenpäin, vakuutti Muiniekka. Pääomittaminen tapahtuu siinä suhteessa kuin kuntaan on rakennettu valokuituverkkoa, Kiuruvedelle verkkoa on rakennettu osakaskunnista eniten. Nyt kaupunki on sijoittamassa yhtiöön 312 960 euroa, tänä vuonna tilinpäätöksessä tehdään 444 867 euron alaskirjaus. Kuituverkkoa on nyt noin 400 kilometrin matkalla, kuituverkko puuttuu taajamasta ja Rytkyltä. Kuituverkon osakaskunnat (Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Pielavesi, Siilinjärvi, Tervo, Tuusniemi ja Vesanto) käsittelevät valtuustoissaan esitettyä saneerausmenettelyä toukokuun aikana. SVOP-pääomitus tulee maksuun syksyllä sen jälkeen, kun PohjoisSavon käräjäoikeus on hyväksynyt saneerausohjelman. MUINIEKKA sanoi maanantai-iltaisessa kokouksessa, että hänelle on syntynyt sellainen mielikuva, että kunnat ovat valmiita viemään nyt tämän saneerausohjelman läpi. Ohjelmassa Kiuruveden kaupungille maksetaan vakuusvelkaa 228 173 euroa ja tavallista velkaa 256 467 euroa, yhteensä 484 641 euroa. Valokuitu on sijoitus tulevaisuuteen Kiuruvedellä ja Pohjois-Savossa, sanoi Kokkonen. Yksi vaihtoehto Kuituverkon talouden tervehdyttämiseksi oli ostaa kuituverkko ja vuokrata se edelleen takaisin kuituverkkoyhtiölle pitkällä vuokrasopimuksella, se ei sytyttänyt Kiuruveden valtuustoa. Kaupungin kirjanpidossa on Kuituverkolla saatavia yhteensä 929 508 euroa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Tikkanen (kesk.) perusteli vuosi sitten maaliskuussa keskustan esitystä sillä, että ”kaupungin takausvastuu kasvaisi hieman, mutta yhtiö ei ajautuisi konkurssiin. Näin päätti kaupuginvaltuusto maanantai-iltaisessa kokouksessaan. Saneerausohjelman mukaisesti Kiuruveden kaupunki tekee Kuituverkon sijoitetun vapaan pääoman rahastoon vapaaehtoisen, 312 960 euron pääomasijoituksen (SVOP). Korkokustannukset tippuisivat reilusti ja yhtiön toiminnasta tulisi kannattavaa.” Muiniekka huomautti puolestaan, että ”mikä nyt pannaan yhtiöön, sitä rahaa on vaikea saada pois. Tällöin velkoihin ei olisi puututtu, muisteli Muiniekka. > Kiuruvesi: Kiuruvesi maksanut yhtiölle osakepääomaa 111 319 euroa vuonna 2010, valokuituverkon rakentamisesta maksettu oikaisujen jälkeen 526 510 euroa. – Uudella toimitusjohtajalla on katse tulevaisuudessa, pitäisi päästä markkinoille uusia liittymiä hakemaan. – Kuitua tarvitaan, markkina on olemassa ja kuidulle tarvetta. Kuituverkolle kaupunki on maksanut vuonna 2010 osakepääomaa 111 319 euroa. Eli kaupungin panostus kaikkinensa kuituverkkoon on 1,4 miljoonaa euroa.Kaupungille jää saatavaa 484 641 euroa, jonka yhtiö maksaa pois saneerausohjelman mukaan vuosina 2018–2020. Kaupunginvaltuuston päätös oli tuolloin melkein sama kuin kaupunginjohtajan kaupunginhallitukselle tekemä päätösehdotus. Yhtään soraääntä ei kuultu, sillä kuituverkkoyhtiön nostamisessa jaloilleen ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin pääomittaminen tai konkurssi. Vastaehdotuksena oli kaupunginhallituksen ja käytännössä keskustan päätösesitys, jossa verkkoyhtiötä olisi pääomitettu 766 100 eurolla. Mobiililiikennemäärät kasvavat huimaa vauhtia ja mobiiliverkko tarvitsee toimiakseen valokuitua
Seuraava pesti oli Osuuskauppa PeeÄssän S-tilineuvoja 1990-luvulla. – Olen edestä johtaja. Lisäksi meillä on vielä S-pankki ja mobiilisovellukset puhelimelle ja tietokoneelle. Toivomme asiakkailta palautetta, että voimme kehittää palveluja. – S-etukortti on meidän valtti, kortti tarjoaa paljon mahdollisuuksia, Skorttia kun voi hyödyntää markettien rinnalla Saleissa, Prismoissa, Sokoksilla, hotelleissa. Tulevaisuus näyttäytyy kuitenkin valoisena ja selkeänä. Niinpä mikään ei tunnu vastenmieliseltä, päinvastoin, on huippua tehdä tällaisia juttuja yhdessä! PERUSKOULUN päättyessä monen kanssa tiet eroavat. KOLUMNI MARIANNA GROF toimitus@kiuruvesilehti.fi AAMUKAMMAN piikit vähenevät tiuhaa tahtia ja peruskoulun viimeiset päivät ovat käsillä. Ne, joita en tunne, tulevat varmasti tutuiksi, sanoo Marttila. Vaikka koulu siis päättyykin, muistot jäävät elämään. Ura käynnistyi Pielavedellä, synnyinpitäjässä, osuuskaupan kesäapulaisena 1970-luvun lopussa. Sen takaa laaja palveluvalikoima ja asiakaspalveluhenkisyys. Parasta Marttilasta kauppatyössä on ihmisten kohtaaminen. Koulun käytävää pitkin kävellessäni painan mieleeni kaikki ne hetket, jotka haluan muistaa vielä vanhuudessani. Tuntuu, että koko ajan pitäisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, mutta onneksi nämä asiat ovat sellaisia, joita itse haluaa olla mukana toteuttamassa ja tekemässä. Tervetulokahveja juotiin torstaina. Alkuun tavaraa tilattiin hyllyetikettejä koneella lukemalla, nykyisin tietokone tilaa automaattisesti lisää tavaraa varastotilanteen ja myyntitietojen perusteella. On outoa ajatella, että osan kanssa ei tulla näkemään enää ikinä. Näiden selvitysten mukaan Marttila on määritelty oikeudenmukaiseksi, tasapuoliseksi, kuuntelevaksi ja auttavaksi esimieheksi. Vielä oudompaa on se, että ei tiedä vielä keihin kaikkiin tuleekaan tutustumaan tulevaisuudessa. > Työ: Aloittanut S-market Kiuruveden päällikkönä, toiminut aikaisemmin Pielaveden osuuskaupassa kesäapulaisena 1978–80, S-tilineuvojana PeeÄssässä, Pekka Röytiöllä myyjänä 1995–1997, S-market Kiuruveden myyjä 1997– 2000, S-market Vieremän päällikkö 2000–2003, S-market Pielaveden päällikkö 2003–2016, äitiysloman ja vanhempainvapaan sijainen S-market Keiteleessä 2010–2016, S-market Pyhäjärvellä muutamia kuukausia vuonna 2016, kuuluu PeeÄssän hallintoneuvostoon esimiesten edustajana, PeeÄssän esimiesten luottamushenkilö. Marttilalla on pitkä työhistoria Osuuskauppa PeeÄssän palveluksessa. Kiuruveden S-marketiin Marttila tuli myyjäksi, kun Sirpa Pennanen lähti Vieremän S-marketin päälliköksi. – Lanseerasin vihreää etukorttia alueen marketeissa. KIURUVEDEN S-market on myynS-marketpäälliköllä rohkeutta kuin Tuntemattoman Rokalla JAANA SELANDER JAA N A SE LA N DE R fakta > Nimi: Auli Marttila, syntynyt Pielavedellä 1961. Kiuruvedellä on 17 työntekijää. nillisesti ja henkilökunnaltaan suurin market, kun sitä verrataan Vieremään ja Pielaveteen. – Sitten Sirpa Pennanen lähti yllättäen Kuopioon S-marketiin ja hain tätä Kiuruveden paikkaa. MARTTILA näkee, että S-market pärjää hyvin Kiuruveden markkinoilla. Marttila on Kiuruveden nuorisoseuran puheenjohtaja ja kuuluu LCKiuruvesi Helmiinoihin. Onneksi sen alkua ei tarvitse odottaa enää kauan, ja voisihan näiden säiden puolesta tämän toukokuun jo laskea kesäksi! ENNEN koulun loppua, aion vielä nauttia täysin siemauksin yläasteen letkeästä tunnelmasta. Minua verrattiin Tuntemattoman sotilaan Antti Rokkaan. VAIKKA tämä kevät onkin ollut haikeaa aikaa, olen silti valmis kesään. Toisaalta onhan se aika mielenkiintoista, kun ei vielä tiedä mitä edestänsä löytää kolmen vuoden kuluttua. Elämän mallin Marttila sai maanviljelijäisältään, joka toimi Pielavedellä aktiivisesti kunnallispolitiikassa sekä Osuuspankin ja Säästöpankin hallinnoissa. – Pielavedellä osa asiakkaista oli harmissaan, että minnekäs he sitten menevät aamulla juttelemaan, kun lähden Kiuruvedelle. Marttilaan luotetaan monella oksalla Osuuskauppa PeeÄssässä, hän on hallintoneuvostossa esimiesten edustaja ja myös esimiesten luottamusmies. > Harrastukset: Kiuruveden nuorisoseuran puheenjohtaja, kuuluu LC-Kiuruvesi Helmiinoihin. Kortti oli silloin uutta. Maailma on muuttunut paljon 18 vuodessa. – Hienoa, että olen päässyt kasvamaan tähän tehtävään vahvojen työryhmien ympärillä. Kai se on pakko itsekin sisäistää; kesä tulee! Kesä tulee! Kiurukatu 3, Kiuruvesi puh. > Perhe: Aviomies Esko, lapset Tommi (syntynyt 1987), kaksostytöt Jenni ja Jonna (1991), kaksi lastenlasta Amanda (6) ja Anissa (4). Itsellä on vähän ristiriitaiset fiilikset. Kiuruvedelle Marttila tuli S-market Pielaveden päällikön tehtävästä. Vaikka tunneilla käsiteltävät asiat alkavat loppua, eikä tunnu olevan mitään tärkeää opittavaa, ei kiireeltä ole vältytty. Marttila sanoo viihtyvänsä johtajan roolissa, sillä johtajuus kumpuaa geeneistä. Kahdeksasta elossa olevasta sisaruksesta seitsemän on johtotehtävissä. Kuinka helppoa olisikin jäädä pyörimään vain vanhoihin kuvioihin ja entisen koulun nurkkiin. 13 Keskiviikko 23. (017) 825 255 www.kiurunlaukkujakenka.fi www.facebook.com/laukkujakenka Palvelemme ma-to 9-17.30 pe 9-18 la 9-14 Kiurun Laukku ja Kenkä ECCOLTA LÖYTYY SANDAALIT NAISILLE JA MIEHILLE!. Marttila ei kaavaile Kiuruveden Smarketiin uudistuksia, sillä vastikään on tehty suuri remontti, jossa saatiin lisää tilaa. On harjoiteltu musiikkiesityksiä, kirjoiteltu juontoja, laulettu ja tanssittu ysien tanssia. Monelle ikäihmiselle kaupan myyjä voi olla päivän ainoa ihmiskontakti. > Tunnustuksia: Valtakunnallinen Ässäpäällikkö vuonna 2016, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein vuonna 2016. Marttila on uudesta tehtävästään innoissaan. toukokuuta 2018 S-MARKET Kiuruveden uutena päällikkönä on aloittanut kiuruvetisille jo entuudestaan tuttu Auli Marttila. S-MARKETIN asiakkaat saavat Auli Marttilasta lupsakkaan ja mukavan keulakuvan, näin hän itse itseään luonnehtii. Saapa vielä lisäaikaakin oman ammatin miettimiseen. Uupunut esimies väsyttää myös työntekijät. Rankkaa se tulee varmasti olemaan yläasteeseen verrattuna, mutta silti palkitsevaa ja antoisaa. Monet tuntevat minut edelleen ja minä tunnen monia. Tuolloin Marttilaa luonnehdittiin kehittäjäksi, uudistuvaksi päälliköksi, joka ei pelkää muutoksia. – Näillä myynneillä pärjätään. Marttila on asunut Kiuruvedellä vuodesta 1982 lähtien ja toimi Kiuruveden S-marketin myyjänä vuosina 1997–2000. VIIMEISET viikot ovat kuluneet hujauksessa. – Siitä on kulunut parikymmentä vuotta kun Kiuruvedeltä lähdin, tässä ajassa tutuista asiakkaista on tullut vanhuksia. Melko pian Marttila ohjautui esimiestyöhön ja on toiminut päällikkönä Vieremällä, Pielavedellä ja Keiteleellä. Marttila palkittiin pari vuotta sitten S-marketpäällikkönä. Lukioon lähteminen on ollut ainakin tähän asti vielä hyvä päätös. Odotan jo kovasti koulun päättymistä, mutta toisaalta haikailen vielä yläasteen perään. Se tarkoittaa, että uskallan kyseenalaistaa ja esittää toisia vaihtoehtoja minua korkeammille tahoille. S-marketeissa tehdään jatkuvasti työyhteisötutkimuksia. Tämän tiukan vuoden jälkeen ajatukset tahtovat karkailla jo loman viettoon. – Aikaa kyllä riittää, sillä työ pitää osata myös rajata kahdeksaan tuntiin, ettei uuvu
Piilokamerakuvaus tehtiin perjantaina. Iltaan sisältyy Miina ja Manu -lastennäytelmä Kiurusalissa. Yle osallistui luokan matkustuskuluihin. Näyttämöllä mukana on myös Jänkä Joonas ja synttäreitään juhliva Risto Rusakko. toukokuuta 2018 KULTTUURI Meidän luokka pääsi televisioon! YLE TV 2 Nivan koulun 4B-luokka nähdään televisiossa syyskuussa Meidän luokka -ohjelmassa. Sitten siivooja kyseli, lähtisikö joku oppilaista ruokalaa siivoamaan hänen kanssaan, puolella luokkaa käsi nousi pystyyn. MANNERHEIMIN Lastesuojeluliiton Kiuruveden yhdistys järjestää lasten kesätapahtuman torstaina 7.6. Kyllä minulla oli naurussa pitelemistä, Apell kertoo. Se kertoo kahdesta kissalapsesta, Miinasta ja Manusta, ja heidän Sulo-enostaan. Minun tehtävänä oli soittaa pientä pianoa keskellä studiota. Tampereen Mediapoliksen studiossa oppilaat sekä Apell ja Tikkanen kävivät päiväseltään. – Kutsuin oppilaat takaisin luokkaan ja aloitin opetuksen. Sari Apell ilmoitti luokkansa Meidän luokka -kilpailuun viime syksynä, sillä hän koki luokassaan olevan hyvän yhteishengen. Palvelemme Kiuruvedellä: Kukkomäentie 17 ma, ke, pe klo 10-15, muina aikoina ajanvarauksella p. – Kaikki olivat todella innoissaan. – Parasta Tampereella oli hyvä yhteishenki, sillä ei ollut väliä, miten pärjäsimme, kertoo Venja Huhtala. Kuvausryhmään kuului kuusi henkilöä. OPETTAJA Sari Apellin luokka kävi Tampereella Meidän luokka -ohjelman kuvauksissa viime viikon keskiviikkona. Siivoojaepisodin jälkeen kuvausryhmä ilmoitti oppilaille, keitä he ovat ja, että oppilaat on valittu Meidän luokka -ohjelmaan. Vanhemmilta piti myös pyytää kuvausluvat. Näytelmä alkaa klo 18 ja se kestää 45 minuuttia. Yksi kuvaajista naamioitui koulusiivoojaksi. 017 684 3800 www.lahitapiola.. – Silmät siinä kostuivat ohjaajaltakin, kun Laura on itsekin hiihtäjätyttö. He ovat täysipainoisesti mukana luokassa, heidän verensokeritasostaan pitää huolta luokka-avustaja Sanna-Leena Tikkanen. Kohta luokkaan kolisteli tämä naamioitunut koulusiivooja ja pyyhki oppilaille antamani ohjeet taululta ja suihKUVASSA vasemmalta Laura Rönkä, Heidi Niskanen, Iisa Knuutinen, Aino Kumpulainen, Anu Niskanen, Venla Sahlberg ja Venla Tenhunen. päivää, että koko Kiuruvesi näkee TV 2:lta kiuruvetiset lapset kisailemassa. Kulttuuritalon piha-alueella on useita eri toimintapisteitä lapsille ja lapsiperheille. – Ohjasin luokkani aamulla opettaja Hillevi Laukkasen luokkaan, kun 4B-luokkaan asennettiin piilokameroita. Pärmäkoski laittoi vielä videon välityksellä terveisiä Lauralle. Ilmari Utriaisesta kisakokemus oli niin ikään mukava, vaikka tehtävät olivat haastavia. Lisäksi Yleltä kyseltiin ennakkotietoja oppilaiden harrastuksista ja idoleista. Meidän luokka on leikkimielinen ja yllättävä kisailuohjelma, jossa joka jaksossa yksi luokka tekee tehtäviä, joissa vaaditaan hyvää yhteishenkeä: toisten tuntemista ja arvostamista, viestintätaitoja ja ryhmätoimintaa. – Meillä pyyhkii todella hyvin, huolehdimme ja arvostamme toisiamme. Oppilaat toimivat hyvin ryhmässä ja ovat ennakkoluulottomia lähtemään mukaan tällaisiin juttuihin, Apell kuvailee. Vaikutti siltä, että me kiuruvetiset olimme tehneet vaikutuksen myös piilokameraporukkaa, sillä he olivat meitä vastaanottamassa Tampereella ja eilen heiltä tuli vieApell sai Yleltä tammikuussa ilmoituksen, että 4 B on hyväksytty satojen 4.–5.-luokkien joukosta Meidän luokkaohjelmaan. Miina ja Manu on suomalainen lasten kirjasarja. AURINKOISTA JA TURVALLISTA KESÄÄ. Apellin luokassa on kaksi diabetesta sairastavaa oppilasta. Miina ja Manu Vauhdissa -näytelmässä kissat ratkovat kaupasta kadonneiden karkkien arvoitusta. 27.4. Esitys on pääsymaksuton. Laura Rönkä osallistui tietovisaan, jossa muiden piti arvata, kenet hän haluaisi tavata, lentäjän vai huippu-urheilijan. – Eka tehtävästä ei saatu pisteitä, se oli ihmistunneli, aikaa oli niin vähän. Konstaapeli Koiranen kutsutaan apuun ja rikostutkinta yhdessä yleisön kanssa alkaa. 14 Keskiviikko 23. Nyt sitten vain odotetaan syyskuun 15. Extrapisteitä luokka sai siitä, kun he arvasivat, että Laura haluaisi julkisuuden henkilöistä tavata hiihtäjä Krista Pärmäkosken. klo 17 alkaen Kulttuuritalon ympärystössä. Mokiakin sattuu ja väärät henkilöt meinaaMiina ja Manu Lasten tapahtumassa vat joutua syyllisiksi. – Oppilaille ei saanut kertoa, että ennen kuvauksia Yle tulee luokkaan tekemään piilokamerakuvauksen. Alueella on muun muassa kasvomaalausta, onnenpyörä, talutusratsastusta, koiria, kiekkopiste, hälytysajoneuvoja (jos ei hälytystehtävässä), jokkis-autoja. Ilmari Utriainen vielä esitti heille pianolla päivän päätteeksi kappaleen oppilaiden kiitoksena. Kuvaukset kestivät noin kolme tuntia. Hyvin tehty musiikki ja todellisen tuntuiset äänitehosteet tekevät tunnelman, johon lasten on helppo mennä mukaan. JAANA SELANDER kutteli vettä oppilaiden kasvoille
Kun tehdään töitä, ei pelleillä, ja kun pidetään hauskaa, pidetään hauskaa. Tuotamme vuodessa 830.000 m3 sahatavaraa ja 400.000 m3 jatkojalosteita. Metallialan koulutus ja alan tehdastyökokemus katsotaan hakijalle eduksi. 040 570 2365 ja tuotantojohtaja Jukka Lindsberg, jukka.lindsberg @keitelegroup.fi, p. Ketään ei kiusata ja toisille annetaan työrauha. Keitele Groupin liikevaihto vuonna 2017 oli 237 miljoonaa euroa. Sanomalehtien Liitto ”. 040 765 3853 Katso rekryvideot: www.keitelegroup.fi/tyopaikat 040-585 6397 040-585 6397 www.ronkonkukkatarha.fi Tervetuloa valitsemaan tuhansien kukkien valikoimasta! Palvelemme MA-PE 9–20 LA 9–16 SU 10–16 Ostamme parruja tukkivaltaisia leimikoita Varmista lippusi Kiuruveden IskelmäViikolle! Hasa tarjoaa iltalipun jokaiselle vähintään 500 m 3 kesäkorjuukelpoisen suoran pystykaupan tehneelle metsänomistajalle. Palveluksessamme on yli 450 puualan ammattilaista. Hakemukset ja tiedustelut 30.6.2018 mennessä: kunnossapitopäällikkö Pekka Jäntti, pekka.jantti @keitelegroup.fi, p. toukokuuta 2018 JAA N A SE LA N DE R lä viestiä. Uudet tuotantolaitoksemme edustavat alan huippua Euroopassa. – Ihan ovat kuin omia mukeloita, isoa perhettä. Haemme Keitele Timberille Keiteleelle Sahalaitoksellemme keskeytyvään kaksivuorotyöhön. Mukavaa oli sekin, että toinen ohjelman juontajista, Turska, on kiuruvetisjuurinen Harri Huttunen. APELL kiteyttää hyvän yhteishengen pohjautuvan johdonmukaisuuteen. 15 Keskiviikko 23. Sanna-Leena Tikkanen kertoo olleensa syksyllä luokkaan tullessaan ihmeissään siitä, kuinka oppilaat auttavat toisiaan käskemättä. Luokan oppilaat: Venja Huhtala, Miro Hukkanen, Tiina-Merjukka Huusko, Timi Hyvärinen, Signe Jauhiainen, Iisa Knuutinen, Jonni Kostiainen, Ilmari Kukkonen, Aino Kumpulainen, Otso Laitinen, Lenni Leskisenoja, Noora Nikkinen, Anu Niskanen, Heidi Niskanen, Enna Nivalainen, Niklas Remes, Laura Rönkä, Venla Sahlberg, Venla Tenhunen, Ilmari Utriainen. Tarjous on voimassa kesäkuun loppuun saakka, varmista paikkasi ajoissa! Mika Luttinen 044 3697 279 mika.luttinen@hasa.fi Nivankatu 3, Kiuruvesi Janela Lapveteläinen 044 7694 880 janela.lapvetelainen@hasa.fi Nivankatu 3, Kiuruvesi Kiuruvesi-lehti on vuoden 2016 paras paikallislehti. Luokassa keskustellaan myös paljon ja kysymyksiin vastataan. www.keitelegroup.fi TERÄMIESTÄ Keitele Group on yksityinen mekaanisen metsäteollisuuden yhtiö, joka jalostaa korkealaatuisesta tukkiraaka-aineesta asiakaslähtöistä sahatavaraa ja jatkojalosteita. Tehtävät ovat terien teroitus-, huoltoja asennustehtäviä
Mitä suunnitelmia sinulla on peruskoulun jälkeen. Minnan nimipäivää vietetään 26.5. – Olen pienestä asti piirtänyt kaikenlaista. On kilpailuja, joissa osanottajamäärät nousevat tuhatlukuun, ja yleensä näissä kilpailuissa ei voitto ole pääasia, sillä suunnistajien joukossa mukanaolo ja metsässä samoaminen antavat jokaiselle enemmän kuin mitä ensipalkinto. Niinpä rohkaistuin ja hain Iisalmeen lähihoitajaksi. Nimi tulee vanhasta lasten lorusta, mitä en kylläkään itse ole kuullut. – Olen kysynyt tätä äidiltä ja isältäni, mutta nimelle ei ole sen ihmeellisempää syytä. – En erikoisemmin, tosin pienempänä minua saatettiin muistaa jollain pienellä lahjalla. Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä. Mitä suunnitelmia sinulla on kesäksi. menot Tiistaina 29.5. – Perhe, kaverit ja sukulaiset. suosituin naisen nimi vuosina 1970-79. 2. VIIKON VITSI VIIKOSTA VIIKKOON Nimipäivät Tänään: Lyydia, Lyyli Torstai: Tuukka, Touko Perjantai: Urpo Lauantai: Minna, Vilma Sunnuntai: Ritva Maanantai: Alma Tiistai: Oiva, Oliver, Olivia MARIANNA GROF Mistä nimesi on peräisin, Minna Kärkkäinen. – Äiti ja isä kutsuvat minua usein “Munnimanniksi”. Haluaisin tulevaisuudessa myös matkustella ja nähdä maailmaa mahdollisimman paljon. ajanvietettä, sillä ne ovat niin pikkutarkkoja töitä. MARIANNA GROF tiesitkö. toukokuuta 2018 VIIKON MIETE Maailmassa ei ole koskaan järjestystä, eilen oli liian kuumaa ja nyt on liian märkää. Minusta on kiva harjoittaa tällaisia kädentaitoja. Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu Sunnuntaina 27.5. – Ei ehkä, mutta join hyönteismyrkyä päälle. Minna on muunnettu nimestä Vilhelmiina. Tule tekemään käsitöitä tai vain juttelemaan toisten kanssa. Viimeinen Marttojen neulekahvila 29.5. Kuka on Minna Kärkkäinen. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat Neuvostoliittoon, 1900-luvun alkupuolelle. Hänen vapaaaikansa kuluu piirtäen ja kirjoittaen. VA PA A N UO RIS OT EA TT ER I JAA NA SE LA ND ER 50 VU OT TA SUNNUNTAINA 26.5. Rakastan myös piirtää ja tehdä käsitöitä. – Olin aina haaveillut meneväni Kiuruveden lukioon, mutta vuoden vaihteen jälkeen aloin miettiä lähihoitajan ammattia. Hemuli – Näytätpä huonolta tänään. Minna oli 9. Se oli sopiva ja nätti nimi minulle! Rakkaalla lapsella on monta nimeä. 4. 1. Perheeseeni kuuluu isä, äiti, isosisko Laura, kaksi pikkuveljeä Jouni ja Juho ja jämtlanninpystykorva Bertta. – Nielaisin kärpäsen. Vietän paljon aikaa myös kavereiden kanssa. Haluaisin olla töissä ambulanssissa ja olla muutenkin tekemisissä ihmisten kanssa. Jokainen tekee omia käsitöitään oman halunsa ja taitonsa mukaan. Niiden piirtäminen on mukavaa Minna vai Munnimanni. Aion viettää myös mahdollisimman paljon aikaa kavereiden kanssa. Mistä unelmoit. – Olen kirjoittanut ala-asteesta lähtien novelleja ja sama harrastus jatkuu edelleen. Ensin seurataan Neuvostoliiton ensimmäistä johtajaa Vladimir Leninin elämää nopealla temmolla, unohtamatta humoristista lähestymistapaa. Miksi ja mitä piirrät. (Kiuruvesi N:o 21-1968) Sunnuntaina suunnistamaan. Toinen puoli keskittyy kuvaamaan kommunismin aatetta yksilön näkökulmasta. NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Minna Kärkkäistä kutsutaan kotona Munnimanniksi. – Unelmoin ensihoitajaksi pääsemisestä. Kansanurheilumuotona suunnistus on viimevuosina lyönyt itsensä eturiviin. – Olen huumorintajuinen ja rempseä yhdeksäsluokkalainen tyttö Kiuruvedeltä. klo 13 Kiurusalissa. Millaiseksi sinun nimesi usein vääntyy. Jos joku muistaa nimipäiväni, niin muistakoon. vietetään valtakunnallista suunnistuspäivää. Minna on yleinen suomalaisen naisen nimi, mutta myös alle 5 miestä on saanut kyseisen nimen. – Jonkin verran luvassa on reissailua ja kesätöitä. klo 13.0015 Kulttuuritalon aulassa. 3. Vapaa-aikaa kuluu myös olemalla paljon kavereiden kanssa. Aloitin piirtämällä prinsessoja ja nykyään piirrän ihmiskasvoja, eläimiä ja maisemia. 16 Keskiviikko 23. Ei tarvitse olla mikään huippu käsitöiden taitaja, sillä vertaisohjausta on runsaasti tarjolla. Kahvila on auki kaikentasoisille neulojille. – Vapaa-ajalla tykkään piirtää ja tehdä käsitöitä. Mitä teet vapaa-ajalla. Nimi on annettu yli 31 000 ihmiselle. Juhlitko nimipäivääsi. – Olen myös Kiuruveden nuorisovaltuuston jäsen ja käyn tällä hetkellä Isko-koulutusta. Omakustaisesti voi nauttia kahvia Iltalypsyssä. Heitä ei voisi korvata mikään. Kiuruveden vapaa nuorisoteatterin Punainen kutsuu-näytelmän viimeinen näytös 27.5. Toisena vaihtoehtona hain Kiuruveden lukioon. Toiminnallinen aloitus johtaa katsojan pohtimaan syvempiä tarkoituksia henkilöiden taustalla ja vertaamaan näkemäänsä aiempaan tietoonsa historiasta. – Ei kai se niin vaarallista ole
Jaani heräsi aamulla kello kolme Ollin raivokkaaseen haukkuun. Olli on luonteeltaan ystävällinen ja erittäin energinen.. toukokuuta 2018 Otsikko tähän Urhoollinen Olli-koira JAANA SELANDER teksti ja kuvat M irja ja Jaani Martikainen eivät varmaan koskaan unohda sitä tiistaiaamua, kun karhu tuli heidän pihaansa Aittojärven Metsärinteellä. Olli on myös kansainvälinen muotovalio yhtä cacib-pistettä vaille sekä saanut yhden sertifikaatin uudessa Nordic Certificate Showssa. Jaani ja Mirja antoivat mesikämmenelle vielä lähtövauhtia autolla. > Enonsalon Obama ”Olli”, neljä vuotta, jämtlanninpystykorva. Ehdotin Mirjalle, että vietettäisiin yö teltassa, kun on niin lämmin ilma, mutta tuskin nukumme. Jaani herätti Mirjan, jonka jälkeen hän juoksi etuovelle hätistämään karhua pois. Mesikämmen otti askeleita Jaania kohti ja Jaani koki järkevimmäksi pinkaista takaisin sisälle. KARHU Jämtlanninpystykorva Olli kohtasi karhun silmästä silmään parisen viikkoa sitten. Koskaan aikaisemmin se ei ollut äännellyt sellaisella äänellä kuin nyt. Karhu näytti suurikokoiselta mieheltä. Karhu ei ollut moksiskaan, vaikka Jaani ampui haulikolla ilmaan. Jaani Martikainen ” kuka. > Olli on mainio hirvikoira, sen tilillä on useita hirvenkaatoja. Jaani pomppasi ylös ja katsoi ulos makuuhuoneen ikkunasta. Sitten otso tassutteli metsään ja hävisi. 17 Keskiviikko 23. Mirja ja Jaani ovat vakuuttuneita, että ellei Olli-koira olisi ollut niin urhoollinen, karhu olisi tullut häkkiin ja syönyt koiran suuhunsa. Vasta kun Jaani ampui puunlatvaan ja oksia tippui karhun niskaan, se lähti löntystämään pois päin. Olli hyökkäsi karhua päin ja haukkui. URHEILU Jatkuu seuraavalla sivulla. > Hankittu Enonsalon kennelistä Siilinjärveltä Heikki Lempiseltä. Karhu palasi Ollin häkille, hyökkäili sitä vasten ja huitoi tassullaan. Hän näki karhun seisovan koiran häkkiä vasten. Ammukset ropisivat aitan katolle. Marjametsäänkin otamme haulikon mukaan. Rohkealla käytöksellään se ei päästänyt mesikämmentä reviirilleen
Martikaisten pihapiirissä 25 minuuttia vieraillut karhu oli kooltaan vajaa parimetrinen ja sen tassun leveys oli 15 senttimetriä. – Kaikki pesät menivät uusiksi karhun vierailun jälkeen, Piippo sanoo. – Oliko se iäkäs karhu, tottunut elämään asutuksen lähellä, sitä emme tiedä, pariskunta jatkaa. Meidän tapa on ottaa se pentu, joka tulee ensimmäisenä leikkimään ja jututtamaan meitä. Meidän tapana on ottaa pentueesta se, joka tulee ensimmäisenä meidän kanssa leikkimään. Riistapäällikkö ratkaisee, minne luvat myönnetään. Tikka uskoo, että jos Kiuruvedellä päästäisiin kaatamaan kolme karhua, tilanne rauhoittuisi. – Oikeastaan Olli on vasta nyt normaali itsensä, Mirja jatkaa. Siitähän ei silloin vielä tiedä, tuleeko koirasta hyvä hirvikoira tai näyttelykoira tai molempia, mutta se on valinnut meidät ja hyväksyy meidät. – Kyllähän se hieman jännittää mennä pesille varsinkaan, jos ei pääse viereen autolla. Olli on myös saanut yhden Nord-sertifikaatin Tampereelta. – Onneksi saamme piakkoin valmiiksi vahvemman, uuden häkin, Jaani sanoo. Luonnekin on hyvä. Maanomistajien kanssa ei enää puhuta säästä, vaan pedoista. – Ei sen olemassaolosta tiedä matkoilla oikeastaan mitään, Jaani sanoo. Piippo ei usko, että tässä vaiheessa tulee mehiläispesille suurempia vahinkoja. – Metsäkoneella liikkuessa sen näkee, että petojen jälkiä on paljon. Karhun reviiri on laaja, joten se liikkuu monen kunnan alueella. Ihmisiä se ei tuntunut pelkäävän, ei edes haulikon ääni saanut sitä pötkimään pakoon. Se on hyvä lähtökohta, Jaani perustelee. – Suosittelen, että pihapiiriin ei jätettäisi karhulle mitään houkutuksia, vaikkapa grilliruuan tähteitä. – Myönnettävä on, että talvet Olli nukkuu meidän välissä. Juntusen näkemyksen mukaan Kiuruvedellä on myös turvauduttava suurriista-apuun ja pidettävä koiria, jotka pystyvät karhuja karkottamaan. – Jokaisella on oma tyyli katsoa, mistä tulee hyvä hirvikoira. EERO PIIPON mehiläispesät ovat Sarvipuron alueella, käyttämättömällä peltoaukealla, sähkölangan takana. Karhu kun saattaa olla nokosilla mehiläispesän vieressä. Päätökseen vaikuttavat pentuhavainnot, karhukanta ja vahingot. – Meillä on sattunut hyvä tuuri, että olemme saaneet hyvän käyttöja näyttelykoiran, pariskunta kiittelee. Olli elelee sen ajan häkissään. Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Risto Juntunen kertoo, että karhukanta lisääntyy myös, jos alueella vaikuttaa emo, joka tuottaa ahkerasti jälkeläisiä, urokset tulevat pitkienkin matkojen päästä naaraan luo. Saa nähdä, tuleeko Ollista myös karhukoira, karhunhaukussa kun tarvitaan erityistä rohkeutta. RUUSUKKEET Ollin saamat palkinnot Nordnäyttelystä. OLLI pitää isäntäpariskunnan kunnossa. Myös Juntunen on sitä mieltä, että Kiuruvedellä olisi aihetta karhunkaatoon, sillä karhu on jo aiheuttanut tuhoja eteläpitäjässä pilaamalla paaleja noin 13 500 euron edestä. päivänä toukokuuta. Mutta kun metsälle mennään, sen luonto muuttuu, Mirja kertoo. Kiuruvedelle haetaan kaatolupaa kolmelle karhulle JAANA SELANDER JÄMTLANNINPYSTYKORVA Olli haukkuu häkissään, kun toimittaja kurvaa Metsärinteen pihaan. Olli-koiraankin karhu jätti pysyvän muistijäljen. Karhu haistaa hunajan, kun mehiläiset tuulettavat pesää. Juntunen arvelee Kiuruvedellä olevan 5–10 karhua pentueista riippuen. Se on kansainvälinen muotovalio yhtä cacib-pistettä vaille sekä Viron muotovalio. Kukaanhan kun ei tiedä, missä Martikaisten pihapiirissä vieraillut otso nyt liikkuu ja makoilee. Olli on myös yhtä haukkukoetta vaille kaksoisvalio. – Esimerkiksi parisen viikkoa sitten Pihlajamäessä karhu ennätti jo käydä syömässä pihalle kannettua lehmän ruhoa, joka odotti noutajaa talon pihapiirissä, kertoo karhunkaatolupia hakeva Osmo Tikka. Olli on ihmisystävällinen ja erittäin energinen. Hän on liikuttunut rakkaan koiransa rohkeudesta ja samaan aikaan siitä ajatuksesta, mitä olisi voinut tapahtua tai voi vielä tapahtua. Kun kertaamme parin viikon takaista tapahtumaa Mirja ja Jaani Martikaisen kanssa, valuu Mirjan silmistä kyyneleet. Alkuun se katseli häkistään siihen suuntaan, minne metsien kuningas lähti ja kuunteli tarkkaan kaikki äänet, rapinat ja ripinät. Tuleeko se mahdollisesti uudelleen hakemaan jo etukäteen katsottua ruokapalaansa. Martikaisilla on Ollin lisäksi kasvamassa puolen vuoden ikäinen jämtlanninpystykorva ja 6-vuotias springesspanieli. Katsoo televisiota isäntäpariskuntansa kanssa. Eero Piipon mehiläispesillä karhu kävi parisen viikkoa sitten kaivautumalla sähköaidan alitse ja tuhoamalla neljä pesää. Karhu liikkuu nyt, sillä se etsii syömistä, jos sillä ei ole piilossa edellisenä syksynä tapettua hirvenhaaskaa. – Tämänvuotinen karhu kaatoi kaikki pesät, aikaisempi karhu otti yhden pesän. Se on otettu Martikaisille hirvikoiraksi. Karhukanta on Kiuruvedellä lisääntynyt, sillä Kiuruvedellä karhuille riittää syötävää. 18 Keskiviikko 23. Seuraavana yönä karhun kohtaamisesta Olli tuli sänkyyn Mirjan ja Jaanin väliin ja nukkui siinä koko yön. Olli on pärjännyt hyvin näyttelyissä. Nord-sertifikaatti on aivan uusi pohjoismainen koiranäyttelytyyppi, joka järjestetään ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Olli, Enonsalon Obama, sietäisi saada urhollisuusmitalin siitä, että se ei alistunut karhun syötäväksi, vaan piti puolensa metsien kuningasta vastaan varhaisena tiistaiaamuna, 8. Tarkoituksena on mennä hakemaan toinen sertifikaatti Ruotsiin ja kolmas mahdollisesti Norjaan tai Tanskaan. Martikaiset ovat kuljettaneet Ollia näyttelyissä. – Se oli hirvittävän väsynyt, oli varmaan jännittänyt koko päivän, Mirja selittää. Piipolla on nyt Sarvipuron alueella kaksinkertainen sähkölanka-aita, riistakamera ja äänitunnistus, joka reagoi liikkeisiin päästämällä sarjalaukauksia muistuttavaa ääntä. Pian karhu pääsee syömään herkkuaan voikukkia ja myöhemmin kesällä marjoja ja viljaa. Vaikka se on häkkikoira, viihtyy se myös sisällä. Se ei ole moksiskaan pitkistä kuljetusmatkoista, vaan istuu tyytyväisenä häkissään, hotelliyöpymisetkään eivät aiheuta sille stressiä. päivän jälkeen. Koskaan aikaisemmin he eivät ole karhua kohdanneet ja ensimmäinen kohtaaminen on piirtynyt nyt heidän muistiinsa ikiajoiksi, samoin otson murina. Viime vuonna Pohjois-Savoon saatiin seitsemän kannanhoidollista karhunkaatolupaa. Sitä pitää käyttää lenkillä 3–4 kertaa viikossa, lenkit ovat vähintään kahdeksan kilometrin mittaisia. Piipon mehiläispesillä karhu on vieraillut aikaisemminkin ja viime syksynä Osmo Tikka porukoineen kaatoi niin sanotun ”hunajakarhun” kannanhoidollisella luvalla. Juntunen pitää Aittojärvellä vieraillutta, ärhentelevää karhua poikkeusyksilönä, yleensä karhu ei tule ihmisen näköpiiriin. Hän toivoo, että karhun karkotuslupa olisi mahdollista saada nopeammin, nyt se on turhan byrokraattista, samoin korvaukset karhun aiheuttamista haitoista.. – Jos Kiuruvedellä karhu edelleen häiriköisi ja poliisi määräisi häiriökarhun lopetettavaksi, voi olla, ettei kannanhoidollista lupaa saataisi, sanoo Juntunen. Mirja ja Jaani Martikainen ” OLLI-KOIRA on lähtöisin Enonsalon kennelistä Siilinjärveltä. Ellei Olli olisi hyökännyt kooltaan ja voimiltaan moninkertaista vastustaan kohti, karhu olisi mennyt koiran häkkiin ja pistänyt koiran poskeensa. Päätös Kiuruvedelle anottavista kannanhoidollisista luvista tulee kesäkuun lopussa ja mahdollisiin kaatohommiin pääsee elokuun 20. toukokuuta 2018 KIURUVEDELLE haetaan kaatolupaa kolmelle karhulle, sillä karhukanta on Kiuruvedellä lisääntynyt, karhut ovat aiheuttaneet vahinkoja ja näyttää siltä, että myös kesyyntyneet. Mirjan haaveena on saada Ollista joskus vielä jälkeläinen. Karhu meni pesille sähkölangan alitse. Muurahaisten munat eivät talven yli nukkuneelle, nälkäiselle otsolle riitä. Olli-koira on osoittautunut napakymppivalinnaksi. Ei se oikealta tunnu, Jaani tuumaa. Se on erinomainen hirvikoira ja rakenne hivelee näyttelytuomarienkin silmää. Silloin pentu hyväksyy meidät. Vaikka Metsärinteelle rakentuukin uusi häkki, ei se poista ongelmaa, että pedot ovat Kiuruvedellä ja lähialueilla lisääntyneet, kesyyntyneet ja voivat olla vaaraksi. Pariskuntaa jännittää lähteä aamulla töihin, sillä he ovat molemmat koko päivän kotoa poissa, Mirja Pyhäjärven kaivosta siivoamassa ja Jaani metsäkoneen ohjaksissa
Eikä jäänyt Kiia joukkueensa kanssa tuleen makaamaan, vaan meni mokoman tekonurmen yli niin että heilahti. Uudet maksut ovat tulleet voimaan toukokuun alussa. Vaikka joukkueen oman arvion mukaan vastassa olivat sarjan heikoimmat vastustajat, ei 4–2 voittoa NP-H:sta ja 2–0 lukemia WJK:sta tarvitse lainkaan vähätellä. Nyt oli kuitenkin kaikki toisin. Pyttyraadin kolme tähteä kuittasi ansaitusti maalivahti Aimo Jauhiainen. Lauantaina samaisella kentällä pelaa kaksi hieman nuorempaa KiuPan joukkuetta, kun P9 piirisarjaturnauksen järjestysvuorossa ovat KiuPan Hupit ja Penat. Hiljainen ja päästötön ROB työskentelee säällä kuin säällä, yöllä ja päivällä. Vaikka tappio tulikin sekä PK-37:a että LaPa-95:sta vastaan oli KiuPan otteissa todella paljon hyvää. Säädettävä työntöaisa. Parasta pelissä oli maalivahti Kaapo Kumpulaisen jokseenkin täydellinen onnistuminen. Ei ennakkovarauksia, ei jälleenmyyjille. MENNEENÄ viikonloppuna avasivat oman sarjakautensa KiuPan naiset ja seuran nuorin ikäluokka P8 pojat. Omat paikkansa vierailla oli jopa rankista, joka kuitenkin tällä kertaa viuhui reilusti ohi. Osakaskunta on yhteisen alueen omistava yksikkö. 799 00 VIHERPIHA ALPPIRUUSUT alkaen (norm. 17,95 €) 10 95 /kpl /kpl PERENNAT alkaen Harjunpään taimisto 3 90 /kpl PIRJA OMENAPUU 2-vuotinen, Malus Domestica (norm. LaPa-95:n kaksi nopeaa osumaa pakottivat KiuPan hyökkäämään, mutta hyvin puolustanut vastustaja jätti kiupattaret nollille. MEILTÄ MYÖS ROBOTTIRUOHONLEIKKURIT Robottiruohonleikkurit asentaa K-Raudan Pekka palvelu puh. Varsin kuumiksi Mullikoiden tunteet seuran nettipalstoilla nostattaneeseen tuomaritoimintaan ei Kiuruvesilehti vastuullisena mediana ota ristiriitaisten kuulopuheiden perusteella kantaa. Lopulta pisteet ja maalit jaettiin tasan 1–1. 1795,-) Leikkuuleveys 97 cm. Päätettiin, että turvetuotannon korvausvaroilla yksi kalastaja kalastaa vähempiarvoista kalaa hoitomyyntinä. Erikoisluvat myöntää osakaskunnan puheenjohtaja Alvi Saastamoinen. Siinä kastetaan P8-joukkue, ohjeisti someräjäyttäjä, viisikymppinen junnupäällikkö Vesa Vainio joukkueen nuorta valmentajaa Kiia Lyytistä osoitellen karttalehdeltä Kuorevirran tekonurmea. Koivujoen vuokrausta Itikkaperän perhonkalastajille päätettiin jatkaa. Peruutusvaihde. FC Siiliä vastaan KiuPan maalit tekivät Emmi Linnilä, Iina Happonen ja Salla Viertorinne. Muut hoitokunnan jäsnet ovat Hannu Laukkanen, Voitto Kämäräinen ja Paavo Ruotsalainen. 1695 00 99 00 ROBOTTIRUOHONLEIKKURI R600 Leikkaa jopa 600 m²:n alueen. Tervetuloa! VÄRISUUNNITTELIJA ANNI PURSIAINEN PAIKALLA PE 25.5. KuPS:n tasokas 06-joukkue joutui tunnustamaan KiuPan paremmakseen luvuin 6–2. 6,90 €) 5 95 /kpl Meiltä myös rahoituspalvelu. 050 595 7032 KESÄKUKAT alkaen Viherhansa 499 00 KATEMULTA 40 L (0,13€/L) Katemullan avulla pihan istutusten siistiminen on helppoa, vanhat lehdet ja varret voi jättää maatumaan katemullan alle. Helppo asentaa. TEKNOS VÄRIPÄIVÄT JA PIENKONEPÄIVÄT PE 25.5. 6 eri leikkuukorkeutta välillä 3,8-10,2 cm TRIMMERI TRIMMAC 2-tahti siimapäävarustus Topintie 1, Kiuruvesi, puh. Nyt piirisarjat ovat alkaneet kaikkien KiuPan kymmenen joukkueen osalta ja avauksen perusteella voi sanoa, että hyvä pöhinä on päällä. Vaikka Mullikoille arki-illan vieraspeli aiheutti päänvaivaa vähintäänkin kotitarpeiksi, löytyi Kuopion seudulta etäkiupalaisista joukkueen riveihin Eemeli Linnilä ja Perttu Vainio. Tasainen peluutus, peräti viisi loistavasti pelannutta maalivahtia sekä erityisesti tyttöjen rohkeat esitykset lämmittivät varmasti kotiyleisön mieliä. Maalintekijälistalta löytyy tuttujen Eetu Linnilän ja Paavo Tiihosen lisäksi Joona Kärkkäinen. Laukkalan osakaskunnalle nettisivut PEKKA KATTAINEN KIURUVESI AJOLEIKKURI M 125-97T POWERDRIVE (norm. Osakaskuntaan ei liitytä, vaan osakaskunnan osakkaaksi tullaan, kun henkilö saa omistukseensa kiinteistön, jolla on osuus yhteiseen alueeseen. Osakaskuntaan kuuluvat ne kiinteistöjen omistajat, joilla on osuus yhteiseen alueeseen. Voitettavissa oleva vastustaja FC Nurmes karkasi kiupalaisten sekoillessa selvään 8–2 voittoon. EDELLISKAUDEN telakalla viettäneen KiuPan naisjoukkueen sarjaavaus Varkaudessa oli riemukas. Yhteisillä vesialueilla osakaskunta toimii myös kalastuskuntana. 050 579 2226 ma-to 8-17, pe 8-18, la 9-14 Tarjoukset voimassa 26.5. Leikkuuleveys 46 cm. 30,95€) /kpl 5 50 /sk 24 95 MUSTAHERUKKA ÖJEBYN Ribes nigrum astiataimi (norm. toukokuuta 2018 LAUKKALAN osakaskunnan osakkaille metsästys vesialueella on maksutonta. Minkistä maksetaan kymmenen euron tapporaha. tai niin kauan kuin varatut erät riittävät. 95 / 20V 35V PUUTARHAMYYMÄLÄSTÄMME: 249 00 RUOHONLEIKKURI M46-120M Classic Kevyt bioruohonleikkuri. Ravinteikas katemulta herättää kasvit kukoistamaan talven jäljiltä. PERJANTAINA Kuorevirran tekonurmella Mullikat kohtaa Harjamäen Teräksen. Toivalan avausmaalin Mullikat kuittasi kulmapotkusta Ville Kamajan kylkipaistista maaliin menneellä osumalla. VAIKKA puolutuskannalla olikin, pelasi KiuPan P8-joukkue pirteästi PK-37:aa vastaan. Kun omiin ei mennyt yhtään, KiuPan voitto kirjattiin lukemin 3–0. Ohjelmassa KiuPalla oli normipäivä, johon kuuluu avauspelin onnistuminen ja päivän toisen koitoksen sählääminen. Ulkopuolisilta peritään kymmenen euron kausimaksu. k-rauta.fi PUUTARHAJYRSIN MFT85 210R Työleveys 78 cm. Joukkueen keskittyminen katosi jo totuttuun tapaan ennen päivän toista ottelua. KLO 10-17 Neuvoo maalien valinnassa. Hoitokunnan erovuoroiset jäsenet ovat Kyösti Niskanen, Alvi Saastamoinen ja Kalevi Pennanen valittiin jatkamaan. Lisäksi päätettiin perustaa osakaskunnalle nettisivut ja käynnistää luvanmyyntiä netin kautta. – Tuossa noin. Pyydysmerkeistä päätettiin luopua. Tiistaina matkasi Toivalaan Mullikat korjaamaan varsin heikkoa saldoaan ToU/2:sta vastaan. McCulloch-edustaja paikalla klo 9-16. Kolme viimeisintä kautta on tuottanut KiuPalle keskinäisistä kohtaamisista tasan nolla pistettä ja murheellisen maalieron 0–40. Lopussa vielä kahdesti maalannut LaPa-95 voitti siis lopulta maalein 4–0. Päivän toisessa pelissä jäivät maalit sitten suunnitteluasteelle. Naiset voittoihin piirisarjan avauksessa PEKKA KATTAINEN Lauantaina maalintekijä Kamaja johti P13-joukkuetta Juankoskella valmentajan roolissa. SUNNUNTAINA maalija voittotilinsä avasi Siilinjärvellä helteisessä Ahmon montussa tyttöjen T13-joukkue. Intoa vielä kotimaisemissa pitkän päivän jälkeen puhkuneen joukkueen maalit tekivät ensikertalainen Heini Nukari, sekä iältään nuoremmat mutta kokeneemmat pelaajat Inka Kainulainen, Anne Hyvönen ja Marika Remes. Lupia myy Veli Tikkanen. 19 Keskiviikko 23
Sari Tossavainen ”. Ja totta kai jokaisella erikoiskokeella oli jännitystä ilmassa miten Jari selviää pätkistä, Tossavainen kertoo. Käytännössä meillä oli ongelmia koko ajan, eikä rikkinäisellä autolla Jännittävimmät hetket koettiin nousussa vuorta ylös serpentiinitietä isommalla vuokra-autolla, vaikkemme rallia ajaneetkaan. Jarin kannustamisen lisäksi tämä oli meille irtiotto arjesta, kertoo Tossavainen. MM-ralli 20 Keskiviikko 23. – Onhan näillä kotikylän kannustusjoukoilla suuri merkitys. – Jännittävimmät hetket koettiin nousussa vuorta ylös serpentiinitietä isommalla vuokra-autolla, vaikkemme rallia ajaneetkaan. Kotikylän kannustusjoukko seurasi Huttusen rallia lähietäisyydeltä. Hän ei kuitenkaan ollut tyytyväinen viikonloppuunsa. Mitaleista 13 oli kultaista, 9 hopeista ja 10 pronssista. – Meille tuli kaksi rengasrikkoa, joista varsinkin jälkimmäisessä menetimme rutkasti aikaa, kun jouduimme vaihtamaan renkaan erikoiskokeella. JOUKKO kiuruvetisiä lensi kannustamaan oman kylän rallimiestä Jari Huttusta Portugaliin saakka. Joukkuekisassa Pm-kultaa saavuttivat P9-sarjan joukkue (Miro Nukari, Topias Tikkanen ja Feetu Kärkkäinen), T10-sarjan kolmikko (Enni Herranen, Anna Ritvanen ja Meeri Räty), P10-sarjan pojat (Niilo Kouvalainen, Joel Mäki ja Onni Nykänen), T13-sarjan tytöt (Ella Laitinen, Heidi Kokora ja Milja Remes) sekä N50-sarjan naiskolmikko (Marja Kemiläinen, Pirkko Jaakola-Juntunen ja Leena Särkelä). SUNNUNTAINA auto toimi paremmin ja erikoiskoeajat olivat kilpailukykyisempiä, parhaimmillaan Huttunen ylsi luokan kolmanneksi nopeimpaan aikaan. Kannustusjoukoille olikin tarvetta, sillä Huttusen omien sanojen mukaan ralli meni niin penkin alle kuin voi mennä. LAUANTAINA kannustusjoukot suuntasivat seuraamaan rallia vuorille. Torstai-iltana koko porukka suuntasi rallin avauserikoiskokeeseen. Sunnuntaina epäonnisen rallin jälkeen päästiin syömään porukalla, sekin paransi tunnelmaa. Kyllä kouluarvosana tälle kisalle on kutonen. Molemmat ovat olleet paikan päällä Jyväskylän MM-rallissa jännittämässä Huttusen puolesta ja Nissinen matkusti viime talvena Ruotsin MM-rallissa. Sunnuntaina kuitenkin pystyi jo vähän nauttimaan ajamisestakin. toukokuuta 2018 WRC2-LUOKKA Jari Huttusen ajoi kautensa kolmannen MM-rallin WRC2-luokassa Portugalissa. Kahdeksan henkinen porukka, Eero Kääriäinen, Antti Kärkkäinen, Marjo Linnilä, Timo Linnilä, Sanna Pennanen, Uolevi Pennanen sekä Tossavainen ja Nissinen saapuivat Portugalin Matosinhosiin viikko sitten keskiviikkona. Kutospätkällä sitten urassa oli kivi ennen oikealle kääntyvää mutkaa, raidetangon pultti napsahti poikki ja autosta tuli ohjauskyvytön, joten peli oli sillä selvä, Huttunen tuskastelee. Perjantai oli Huttuselle epäonninen päivä, joka päättyi keskeytykseen. Muuten on kyllä huono jälkimaku rallista, jossa tuli ongelmia ongelmien perään, kertoo Huttunen palattuaan Suomeen maanantaina. Kilpailun olosuhteet olivat erittäin vaativat kehitysvaiheessa olevalle autolle. Pm-hopeaa juoksivat P9-sarjan MARIANNA GROF Piirimestaruuskisoista juoksijoille 32 mitalia URHEILUKENTÄLLÄ Maastojuoksukisoissa juostiin piirinmestaruuksista. Saatiin onnistumaan nyt tämä porukan reissu. Oli hienoa, että he olivat paikan päällä ja se vähän piristi fiilistä. Kisoihin osallistui 96 juoksijaa. – Perjantaina kävimme kahdella erikoiskokeella ja päivällä kerkesimme nähdä myös Jaria huoltopaikalla. Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo jatkoivat lauantaina kilpailua Ralli2 -säännön turvin. Aikuisjuoksijoista Pm-kultaa juoksivat N40-sarjan Anne Väisänen, M40-sarjan Harri-Pekka Tikkanen, N50-sarjan Marja Kemiläinen, M50-sarjan Asko Kumpulainen sekä M60-sarjan Teijo Niskanen. MM-rallia varten laukkuun pakattiin Hyundain-paita ja Suomen lippu. Lauantaina Huttusen autossa oli myös erilaisia ongelmia ja hän joutui ajamaan alhaisilla turbon ahtopaineilla moottorin säästämiseksi. Sari Tossavainen ja Ilkka Nissinen ovat olleet Jarin tukijoukoissa ensimmäisestä rallisprintistä asti joka ajettiin seitsemisen vuotta sitten. Torstaiaamuna miehet suuntasivat tutustumaan huoltoalueeseen naisten jäädessä nauttimaan Portugalin rantahietikoista. – Se ei paljon lämmitä, että viimeinen päivä meni kohtalaisesti. Lisäharmia lauantaille tuli päivän toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, kun auton pohjapanssari irtosi ja vauhtia oli hidastettava entisestään. KiurU:n junioreista Pm-kultaa juoksivat P9-sarjan Miro Nukari, P10-sarjan Niilo Kouvalainen sekä T12-sarjan Nelli Pesonen. – Rallin seuraaminen livenä on TIINA KILVENSALMI RALLIYLEISÖ Sari Tossavainen ja Ilkka Nissinen matkustivat Portugalin MM-ralliin kannustamaan Jari Huttusta. Maalilinja oli urheilukentällä. paljon jännittävämpää ja tunnelmaan pääsee ihan eri tavalla kuin kotisohvalla. Kannustusjoukot Jari Huttusen tukena Portugalissa KIURUVEDEN URHEILIJOIDEN juniorija seniorijuoksijat menestyivät erinomaisesti saavuttaen yhteensä 32 piirimestaruusmitalia Kiuruvedellä lauantaina aurinkoisessa kelissä juostuissa Pm-maastojuoksukisoista. Samalla kiertelimme ja katselimme muidenkin tallien toimintaa, Tossavainen kertoo
Landolett. Katriina Pasanen ratsasti sunnuntaina 2-tason 110 cm luokassa voittoon hevosellaan Landolet ex. Niin ikään Mirva ja Sami Mykkäsen talliin tuli toinen sija, kun oma kasvatti Neymar sai juonen päästä kiinni ja lasketteli ravia koko matkan. Vincent Laxia valmentaa Lea Sinkkonen, joka toimii raviopetuksen opettajana. Molemmat lähtisivät kyytiin uudelleenkin. toukokuuta 2018 KOTIALBUMI Kannustusjoukot Jari Huttusen tukena Portugalissa Piirimestaruuskisoista juoksijoille 32 mitalia KIURUVEDEN Hevosystäväinseuran perinteikkäät paikallisravit ravattiin komeassa kesäillassa huippukuntoisella Ylä-Savon hippoksella Vieremällä. KAVIOURALLA Timo Vääränen ja lupaava Noriina Vieremällä. KiurU:n aikuisjuoksijoista Pm-hopeaa juoksivat N40-sarjan Maarit Knuutinen ja N50-sarjassa juossut Pirkko Jaakola-Juntunen. HANNE HUMALOJA-MÄMMI voi ajaa täysillä. Eveliina Riikonen hyppäsi kilpailussa neljällä hevosella, joista sijoittui 2-tasolla 90 cm luokassa toiseksi hevosella Darwin sekä sunnuntaina 3-tason 120 cm luokassa neljänneksi hevosella Vilandro K. Ratsukko sijoittui toiseksi 90 cm luokassa. MM-pisteissä he ovat tällä hetkellä sijalla 13. Raveissa ravattiin myös ponisekä montelähdöt. Pm-pronssia saavuttivat Tuuli Laitinen T9-sarjassa, Laura Rönkä T11-sarjassa, Feetu Kärkkäinen P9-sarjassa, Joel Mäki P10sarjassa, Arttu Ritvanen P11 sarjassa, Aki Pennanen P14-sarjassa, Aili Jauhiainen T14-sarjassa sekä Tomi Kumpulainen P15-sarjassa. Kannustusjoukon hotellistakin oli suora näkymä palkintokorokkeelle. Kiuruveden Ratsastajia edustivat kilpailuissa myös Anna Markus, Henna Niiranen, Emma Julkunen ja Anna Paananen. Joukkuekisassa T9-sarjan 2 joukkue (Tuuli Kärkkäinen, Jenna Heinonen ja Sara Rönkä) juoksivat sijalle 4. KiuRa Cupin molemmat osakilpailut ratsastettiin 3-tasolla ja 120 korkeudella. T13-sarjan Heidi Kokora sijoittui sijalle 4 ja Milja Remes sijalle 6. Kiuruveden kannustusjoukko Marjo Linnilä, Timo Linnilä, Sari Tossavainen, Ilkka Nissinen, Eero Kääriäinen, Antti Kärkkäinen, Sanna Pennanen ja Uolevi Pennanen. P10-sarjassa Onni Nykänen juoksi sijalle 5. KiuRa Cupin voittajaksi loimitettiin sunnuntaina ratsukko Sara Kumpulainen – Duc, ORK. Pohjois-Savon Pm-maastoihin osallistui yhteensä 96 juoksijaa mukaan eri sarjat huomioiden. Sunnuntaina sentään pääsimme ajamaan hetkittäin puhtaasti ja silloin kellokin tykkäsi. P11-sarjassa Lauri Kulhomäki juoksi sijalle 4, Ilmari Utriainen sijalle 5 ja Miro Remes sijalle 6. Suvi Grön ratsasti 2-tason 80 cm luokassa toiseksi hevosella Zodiac Zaporozhets ja Pinja Hulkko niin ikään kolmanneksi hevosella Betty. Seuraavaksi Huttunen ajaa MMrallia Jyväskylässä heinäkuun lopulla. Kiuruvetistä menestystä saatiin raveista, kun konkarivalmentaja Timo Vääränen toi lupaavan aloittelijan, Noriinan, kaviouralle ja tuloksena oli 2 sija. Huttunen ja Linnaketo ajoivat maaliin WRC2-luokan sijalla 12. Jyväskylän MM-ralleihin Huttusta lähtee kannustamaan entistä suurempi porukka, mukana on myös osa Portugaliin matkanneesta kannustusjoukosta. Aikuisjuoksijoista Pm-pronssia juoksivat Heidi Pennanen N yl. Tuloksissa painotus oli sunnuntain luokassa ja näin ollen Cup ratkesi Kumpulaisen eduksi.. Viikonlopun aikana kilpailtiin estekorkeuksilla 80 130 cm. Neymaria ohjasti oman kylän poika, nykyään Timo Vääränen ja Noriina lähdön toiseksi Topias Tikkanen, P11-sarjan Otso Laitinen, P12-sarjan Olli Kouvalainen, T13-sarjan Ella Laitinen sekä P15-sarjan Eeropekka Lind. Jari Huttunen ja Antti Linnaketo ajoivat maaliin sijalla 12. Jari Huttunen ja Antti Linnaketo näkivät kannustusjoukkojaan perjantaina. Viime kesänä Jari Huttunen ajelutti Sari Tossavaista ja Ilkka Nissistä ralliautolla. sarjassa sekä Leena Särkelä N-60 sarjassa. – Tottakai lähdetään ajamaan voitosta, mutta autoa pitää saada kehitettyä paljon ennen sitä. T10-sarjassa KiurU:n Enni Herranen juoksi sijalle 4, Anna Ritvanen sijalle 6 sekä Meeri Räty sijalle 7. Kilpailuviikonlopun aikana ratkottiin myös perinteinen KiuRa ANU LAITINEN Katriina Pasanen luokkassaan voittoon VOITTOON Katriina Pasanen ratsasti kylmähermoisena 110-luokan voittoon. Lauantaina Kumpulainen sijoittui neljänneksi ja sunnuntaina 1. Ylä-Savon ammattiopiston hevonen Vincent Lax, suoritti hyvin ja ravasi toiseksi, ohjaksissaan Hingunniemen koulun oppilas Mirjami Rekilä. Ennen Jyväskylää Huttunen ajaa oman auton testiajoja. 21 Keskiviikko 23. Ravien ohessa juostiin keppihevoslähdöt, joista ei vauhtia puuttunut. Cup, jossa kahden osakilpailun yhteistulos ratkaisi voittajan. Kahden päivän aikana nähtiin yli 300 lähtöä 2ja 3-tason esteratsastuksessa. Lisäksi T9-sarjassa Kerttu-Liisa Utriainen juoksi sijalle 7, Emilia Jauhiainen sijalle 9, Tuuli Kärkkäinen sijalle 11, Jenna Heinonen sijalle 14 ja Sara Rönkä sijalle 15. Kaikki innokkaat osallistujat palkittiin hienoilla mitaleilla. P9-sarjassa Kristian Kauhanen sijoittui sijalle 6, Eino Pehkonen Siilinjärvellä vaikuttava Tuomas Pakkanen. sijalle. Joukkue hopeaa juoksivat T9sarjan tytöt (Tuuli Laitinen, Kerttu-Liisa Utriainen ja Emilia Jauhiainen). Yleisöä paikalle oli saapunut kiitettävät 400 henkilöä ja makkarakauppa kävi kuumana. Kiuruveden Ratsastajien sekä YläSavon ammattiopiston yhteisissä 3.-tason kilpailuissa Kiuruveden Ratsastajat edustivat menestyksekkäästi. SAANA HYVÖNEN sijalle 7 ja Arttu Virmanen sijalle 8. ESTERATSASTUKSEN ystäviä hemmoteltiin ihanan aurinkoisessa kelissä Hingunniemessä viikonloppuna. Tänään keskiviikkona Huttunen suuntaa Saksaan ajamaan pariksi päiväksi WRC-moottoritestiä
Kokoonnutaan klo 12 kaupan risteykseen. 050 3818 559 Rieker, Pomar, Kuoma, Sievi.. Kaavaehdotus pidetään nähtävänä kaupungintalolla teknisessä palvelukeskuksessa, osoite Harjukatu 2, 23.5.-22.6.2018. Kalliojärven-Toiviaisjärven-Hautajärven seudun rantaosayleiskaavaluonnos on valmistunut ja se pidetään valmisteluaineistoineen nähtävänä kaupungintalolla teknisessä palvelukeskuksessa, os. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. ---------------------------------------Koulujen ruokalista vko 22: ma: makaroonilaatikko, tuoresalaatti, ti: Remeskylän makkarakeitto, juusto, pitkä sihtileipä, vispipuuro, ke: kalapyörykät, perunat, kastike, vihreä salaatti, to: tortillat, salaatti, pe: ohrasuurimopuuro, maksamakkara, luomuruisleipä, Sinikasvis sekamarjakiisseli. Ke 30.5: ”Levon, ravinnon sekä harjoittelun merkitys liikkuvalle lapselle ja nuorelle” alustus klo 17 valtuustosalissa, (tilaisuus suunnattu yli 10-vuotiaille lapsille ja nuorille), Kahvakuula klo 18. 24.6. 0400-239 548 Tarkastettua SIEMENJA RUOKAPERUNAA (10 lajia) KIURUVESI-lehti KYLIEN KIRJA KIURUVESI, kuvia vuosilta1981-1990 SAHAN PATRUUNA ja UPSEERI KIURUVEDEN HISTORIA 20€ 15€ 17€ 20€ ISIEMME SOTATAIVAL 36€ Lahjaksi tai itselle! ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ p. Yhteydenotot Kiuruveden 4H-yhdistys 050 514 0067/Eila ---------------------------------------Suoritan puuja parkettilattioiden hiontaja lakkaustyöt 30 vuoden kokemuksella. täyteja voileipäkakut. Lisätietoja antaa liikuntasihteeri Lassi Myllylä, puh. Leiriaika päivittäin klo 10-15 sisältäen ohjattua toimintaa, lämpimän ruoan ja välipalan. Hakemusten palautus liikuntatoimistoon viimeistään 8.6.2018. 040 7144 908 (ma-ke klo 8-14). ---------------------------------------Eläkeliiton kesäretki Karttulan Syväniemeen su 29.07.2018. Juhani Launonen p. mennessä Pirjolle p. sporttisaitti.com rivi-ilmoitus muistilista urheilumuistio Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO on avoinna seuraavasti: ma – ke klo 8.00 – 15.45 to klo 8.00 – 16.30 pe klo 8.00 – 15.00 PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Avoinna ma-pe klo 9 15. KIMMON KENKÄ torstaina torilla 9-17 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 24.5. Ilm. Kaavaluonnosta esitellään kaupungintalon valtuustosalissa, os. heistore. KALLIOJÄRVEN-TOIVIAISJÄRVENHAUTAJÄRVEN SEUDUN RANTAOSAYLEISKAAVALUONNOS NÄHTÄVÄNÄ Teknisessä palvelukeskuksessa on valmisteilla KalliojärvenToiviaisjärven-Hautajärven seudun rantaosayleiskaava, joka koskee seuraavien järvien ja lampien ranta-alueita: Aittojärvi, Vaaksjärvi, Heinälampi, Karankajärvi, Kalliojärvi, Löytänänjärvi, Kangasjärvi, Kalettomanlampi, Toiviaisjärvi, Juurikkajärvi, Mustalampi, Tivonlampi, Mikkelinlampi, Suolampi, Keskilampi, Hoikkalampi, Poskilampi, Kilpijärvi, Metsäjärvi ja Hautajärvi. Lomakkeet voi tulostaa myös kaupungin nettisivuilta tai täyttää sähköinen hakulomake os. KiurU: Ke 23.5: Kahvakuula klo 18. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi JÄÄHALLIJA SALIVUOROT KAUDELLE 2018-2019 Keskustan koulujen (yläkoulun iso ja pieni sali, lukion sali ja Nivan koulun sali) iltakäyttöja liikuntaja jäähallien sekä Missun salin käyttövuorot kaudelle 2018-19 ovat haettavana kaupungintalon neuvonnasta tai liikuntatoimistosta saatavalla hakulomakkeella. Ateriapalvelun ruokalista vko 22: ma: makaroonilaatikko, sekavihannes, tuoresalaatti, mansikka-raparperikiisseli, ti: Remeskylän makkarakeitto, juusto, tuore, vispipuuro, ke: kalapyörykät, perunat, kastike, porkkanat, vihersalaatti, vadelmakiisseli, to: possukastike, perunat, herne-maissi, porkkanaraaste, punaherukkakiisseli, pe: liha-perunalaatikko, kestivihannes, punajuurisalaatti, Sinikasvis sekamarjakiisseli, la: siskonmakkarakeitto, kurkku, mustikkavispipuuro, su: kuorrutettu kala, perunasose, kastike, he-ma-pa, rosolli, puolukkainen talkkuna. Leirimaksu 5 € / päivä. Matkan hinta 5 € peritään matkan aikana. Alueen maanomistajilla ja niillä, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään, on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun, arvioida kaavoituksen vaikutuksia ja lausua mielipiteensä asiasta nähtävänä oloaikana kirjallisesti osoitteeseen Kiuruveden kaupunki Tekninen palvelukeskus PL 28, 74701 Kiuruvesi tai sähköpostitse osoitteeseen mirja. ---------------------------------------Honkarantalaisten roskakävely la 26.5. Kiuruvesi tori 8.30 – 10.30 Laakamäen Kotiliha P.S. Harjukatu 2, 29.5.2018 klo 18 alkaen. Lämpimästi tervetuloa! p. Leipomotuotteita tilauksesta ma-pe (la), esim. 050 307 5439 LIHA-AUTO Viljapossua suoraan tilalta Etuselkä, Kylki 5,50 €/kg, Lapa 5,90 €/kg, Jauheliha 6,90 €/kg Täyslihasäilyke 5 €/prk Myyntiauto to 24.5. Huom! Hakemuksessa tulee mainita lisätietoja kohdassa, mistä viikosta alkaen vuorot halutaan aloittaa. Honkarannantiellä ja Honkamäentiellä. Matkaohjelma: ruokailu, n.1 tunnin kiertoajelu oppaan johdolla, Teatteriesitys Paavalin Perinnöt ja Mummon miljoonat Hermannintalolla sekä väliaikakahvit teatterilla. Harjukatu 2, 23.5.22.6.2018. Ti 29.5: Lasten ja nuorten suunnistusharjoitukset Vieremällä iltarastien yhteydessä klo 17.30 , Aikuisten suunnistusopastus Vieremällä iltarastien yhteydessä klo 17.30 alkaen. Yläasteen pieni sali on käytettävissä vain sulkapallon pelaamiseen ja voimisteluun. Luonnos on nähtävänä myös Kiuruveden kaupungin internetsivuilla osoitteessa www.kiuruvesi.fi (Palvelut>Kaavoitus>Vireillä olevat kaavat). Matkan hinta 70 €. Lisätietoja: kaavoittaja Mirja Nuutinen p. klo 14-17 kerhohuoneessa, Asematie 27. Ehdotus on nähtävänä myös Kiuruveden kaupungin internetsivuilla osoitteessa www.kiuruvesi.fi. nuutinen@kiuruvesi.fi. Kiuruvedellä 22.5.2018 Tekninen lautakunta torilla TO klo 9.30 -14.00 KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, kalakukkoja ja järvikalaa KALAPISTE, Varpaisjärvi p. Lisätietoja: www.kiuruvedenurheilijat. Kiuruvedellä 22.5.2018 Tekninen lautakunta KALLION ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NÄHTÄVÄNÄ Teknisessä palvelukeskuksessa on valmisteltu Kallion alueen asemakaavan muutos, joka koskee kortteleita 12, 44, 45, 46 (osa), 47 (osa), 195, 196, 197, 198, 199 ja 200 sekä niihin liittyviä lähivirkistys-, puisto-, retkeilyja ulkoilumaaja metsätalousalueita sekä katualueita. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. www.kiuruvesi.fi/liikunta ja ulkoilu/salivuorot. 0400 174 570 tai juhani.launonen@gmail.com. 050-5388321. Gasthaus Palopaikka 0400945544, Teollisuustie 7 ---------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. Heikki Lång, p. Kenkiä myös ongelmajaloille! Nokian kumisaappaita.. La 26.5: Voimannoston klassinen jv-kisa pelastuskeskuksen salilla klo 12. 040 759 5005. Lopuksi makkaranpaistoa ja kahvit Pompalla. Linja-auto lähtee l-autoasemalta klo 17.30. Lisätietoja: kaavoittaja Mirja Nuutinen p. 044 7050 443 Hovinpelto 3 25€ SODAN VUODET 1939-1945 Kiuruvetiset II maailmansodassa UUTUU S!. ---------------------------------------Järjestämme 4H-päiväleirit alakouluikäisille Luupuveden NS-talolla 4.8.6. torilla TORSTAINA klo 9-11 Kangasniemen Peruna p. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Tervetuloa! ---------------------------------------Eläkeliiton Toukosiunaus Pyhäsalmella pe 25.05.2018 klo 18.30 alk. Ahti Siponen 050-3700180 ---------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. ja Tihilän Elotuvalla 11.15.6. toukokuuta 2018 Mykyrokkaa lounaalla ja omiin astioihin torstaisin klo 9-14. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. joka toinen torstai Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä talven toimituksiin. 040 7144 908 (ma-ke klo 8-14). Ma 28.5: Nuorten juoksukoulu klo 17, Kirmoojien yhteislenkki klo 18, Kahvakuula klo 18. Mitat 35 ja 50 cm. Torilla tavataan! Myös verkkokaupasta www. 22 Keskiviikko 23. 040-753 0370 karpaloita, Lapin hillaa ym. 045-3430 300. Samasta paikasta saa myös tietoja vahvistetuista käyttökorvauksista. Muistutukset kaavaehdotuksesta tulee toimittaa kirjallisina tekniselle lautakunnalle ennen nähtävänä oloajan päättymistä osoitteeseen Kiuruveden kaupunki Tekninen palvelukeskus PL 28, 74701 Kiuruvesi tai sähköpostitse osoitteeseen mirja.nuutinen@kiuruvesi.fi. ---------------------------------------Eläkeliiton kevään viimeinen karaokekerho su 27.5
ja viikonloppuisin Muut p.017-818181 koulutettu hieroja ELISA TIKKANEN p.044-500 3536 Kirkkokatu 2 Kirkkokatu 2 nettiajanvaraukset: www.pelakuu.fi Annette Tiikkainen www.cutriina.fi p.040-701 7746 Asematie 6 Annette Honkajärvi puh. 017 752 334 Asematie 9, Kiuruvesi ma pe klo 9-15 Muina aikoina sop. 050-514 0067 kiuruvesi@4h.fi ParturiKampaamo p. Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. 017 752 531 S T U D I O Laki-ja tilipalvelut Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI p.040 730 5230 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA Asematie 6, Kiuruvesi etunimi.sukunimi@omni.fi p. 050 5398 991 • Putkistojen uusinnat ja korjaukset • Lämmityskattilat ja varaajat • Sähköiset vedenlämmittimet • Maalämpöpumput p. +varaosat Leppätie 1, Kiuruvesi Puh. mukaan. ajettavalla jyrällä • Myydään seulottua peltomultaa Parturi-Kampaamo p.017-752 430, Torikatu 4 Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 Linja-autoasema Puh. 045 185 4466 p.045 222 1046 p.045 222 1047 AJOKORTTIASIOISSA J. 044 763 5647 Rolls 044 765 4771 MH 0440 825 900 Auktorisoitu lakimies www.timomartikainen. p. 017-753994 Nivankatu 2, 2.krs Jennica Soilin Hieronta Kuntohoitaja Soili Marin p.0500-273 374 Karhuntie 8, KIURUVESI hydrauliikkaletkut autoja traktorivaraosat korjaamopalvelut Parturi-kampaamot Hyvinvointi Korjaus / Huolto Kotipalvelut Lääkäri/lääkintä Hautaus/ pitopalvelut Hammaslääkäriasema KULMAPAIKKA Puh. 050-514 2602 Parturi-Kampaamo PÄIVI ma 9.30-16.30 ti-pe 8.30-16.30 avoinna Koulutettu hieroja JARI TIKKANEN p. 040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. (017) 752 466 Fysioterapeutit: Anneli Hautajärvi 050-5472 852 Sanna Kärkkäinen 044-5701 600 Hieroja: Pirjo Kumpulainen 040-8201 755 Lämpimästi tervetuloa! Asematie 5 ALANSA AMMATTILAISET Jalkojen hoito: Elsa Sivonen 0400-667 770 HAMMASLÄÄKÄRIT p.08-782 100 Jukka Tikanmäki ja Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus Myös särkypotilaat Kiurun Kotisairaanhoito Ky Kotipalvelu p. Kiuruveden Keilahalli Asematie 12 p. KEHYSTÄMÖ Taulut Kunniakirjat Valokuvat ym. 045-1409 222 Kiurukatu 1 koirapar turi p. 0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO KIURUVESI KOP:n talo p. 050 564 2878 Kalliokyläntie 683 Myös ilt. mukaan Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. 040 174 9426 CAROLA Hierontapiste koulutettu hieroja Niemistenkatu 3 L 3 p.017-752 259 Kiurukatu 1 Puh. 050-543 1253 p. 044 982 0864 KIURUN HAMMAS p. • IT-palvelut • Huolto ja tarvikkeet • Tietokoneet ja ergonomiatuotteet • Tietoturva • Ohjelmistot Juha Tossavainen 050-565 0860 Martti Tiikkainen 040-500 7097 Koskentie 2 KIURUVESI Asematie 12 METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. 017 754 665 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. 040 752 4422 Kiurukatu 3 Puh. 050 525 6163 Kotisairaanhoito p. Hammaslääkäri Risto Salovaara p. 040 507 4458 Sahat, mopot, pyörät, ruohonleikkurit, agregaatit ym. 040 8432 708 Avoinna ma-pe 10-15 23 Keskiviikko 23. Hovinpelto 3 p. 0400 654 758 Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi Fysioterapeutit: Jaana Kananen Hanne Karoluoto Anneli Knuutinen Jussi Saksa Kiuruveden Fysi-Askel Oy Kiurukatu 3, p. toukokuuta 2018. (017) 754 879 Siivous-, ruoanlaitto-, asiointija ulkoilutuspalvelut puh. HYVÖNEN p. 017-752 334 Asematie 9, Kiuruvesi Vastaanotto sop. kokemuksella PEKAN AUTO TMI Pyhännäntie 1714 0400 373 159 Koulutettu hieroja SIRPA RYTKÖNEN 045-124 4130 Kukkomäentie 41 myös ilta-aikoja ma–ti 8-16, ke-to 8-15, pe 9–12 H & S Kiuruveden Pesula Oy p. 0400-220 909 siivouspalvelut hieronta avustaminen • Kaivinkone-, louhinta-, räjäytysja maansiirtotyöt • Lavettikuljetukset • Maantiivistystyöt 12 tn. 017-752 139 (päivystys 24 h) AUTOJEN KORJAUKSET, TESTAUKSET ym. (017)754 222 040 632 4990 040 632 8385 Pitopalvelu Luna www.pitopalveluluna.fi Pitopalvelu VALTRA huolto + huoltoauto Täryjen vuokraus Ilmastointihuolto Salahmintie 18, 74700 Kiuruvesi p.040-758 6809, 050-372 1188 •Rakennuspalvelut p.050-522 1800 •Hoiva-siivouspalvelut p.050-531 1874 www.kukkakauppalaulumaa. Kiurukatu 3, p. 017-753 400 www.kauhanenoy.fi Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 myynti 044 7272 671 www.savonkuljetus. 050-5662 002 kuljettajaopetus.fi Asematie 9 Teuvo Blomberg 050-598 7932 Teemu Ruotsalainen 050-544 9176 • yksityisille • teollisuudelle • maataloudelle • maakaapelinäytöt • lämpökamerakuvaukset www.ttsahkopalvelu.fi Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. alan työt yli 40 v
Esitä jäsenkortti Iskelmätoimistossa. klo 20 – 01 Kiuruveden Kiuruveden Rakennus-Palkki Rakennus-Palkki www.rakennus-palkki.com RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS KORJAUSJA REMONTTITYÖT p.0500 772 471 OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. 040 8432 708 renka at Renkaat mahdollista ostaa myös maitotiliin. 040 580 6325 KESÄRENKAAT & VANTEET Tervetuloa! Lisäksi: 3D-ohjauskulmien säädöt, ilmastointihuollot, katsastushuollot, ym. Teka-tuote) Kiuruveden Kuulonhuolto ry järjestää ilmaisen KUULONTUTKIMUKSEN kuuloautossa 5.6.2018 klo 10 alkaen Lukion parkkipaikalla Lähteentie 10. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! P: 0440-279 400 Sähköasennukset www.vapo.com Ota yhteyttä: Kalle Kolehmainen, puh. 0500-897 696 Myydään SOUTUVENE Terhi 380 + Suzuki-perämoottori 5hv p. Veikko Kamunen p. 040 566 7897 www.hotellipeltohovi. Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI p. 040 765 0061 kalle.kolehmainen@vapo.fi Ostamme ENERGIAPUUTA p. 0400 209 394 Annetaan vuokralle ASUNTO 25,5 m Säästöpankin talossa Tiedustelut p. toukokuuta 2018 sekalaista sekalaista ostetaan huveja LÄMPIMÄSTI TERVETULOA YSTÄVÄNPÄIVÄ-TAPAAMISEEN Kulttuuritalolle to 12.2.2015 klo 13 Torintupa tarjoaa kiireettömät kahvit Iltalypsyssä klo 12 alkaen. KATUTERASSILLA alk klo 20.00 Trubaduuri Trubaduuri Uusimmat Hitit Uusimmat Hitit Jysinahontie 176 R1 Liput 10 e Tervetuloa! Teräs Tanssiorkesteri Fenix ja Pekka Roiko Duo Tauotonta tanssimusiikkia! Tanssiorkesteri Fenix ja Pekka Roiko Duo Tauotonta tanssimusiikkia! La 26.5. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen Myydään TURVEMULTAA edullisesti toimitettuna p. Tarkoitettu yksityisille, ei ammattimaisille myyjille. www.hotellipeltohovi. Hankook, Nokian, Kapsen ym. 040 590 7668 tilavuus 20 m 3 , 80 e/vrk + polttoaine Viikonloppu 150€ (km-rajoitus 400 km) Myös kuljettajan kanssa, hinta neuvoteltavissa. 040 185 4520 arkisin klo 15.00 – 18.00 Kaksikymmentä ensimmäistä pääsee tutkimukseen. 0400 790 684 Myydään RT-KAKSIO 41,5 m Eskontiellä, päätyhuoneisto, p. Omat myyntialustat mukaan. 0400 260 882 Jonsered Briggs & Stratton Partner Makita McCulloch Flymo Dolmar Gardena ALKUPERÄISET VARAOSAT Stiga Husqvarna Murray MTD KEITTIÖym. klo 10.00 alkaen Kiuruveden torilla. Annetaan vuokralle saunallinen RT-KAKSIO 55 m päätyhuoneisto, täysin remontoitu, p. klo 18.00 liput 5 € La 26.5. Ennakkoilm. Kaikille avoin SIIVOUSPÄIVÄN KIRPPUTORI la 26.5. Vanhusneuvosto Kiuruveden JHL 232 jäsen: avustamme Iskelmäviikon (18.-22.7.2018) kertalipusta 15 eur tai rannekkeesta 40 eur. Viemärihuolto • Kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja kuilujen avaukset ja sulatukset • Viemäreiden kuvaukset www.iptpalvelut. kalusteet edullisesti p. 017-813 400 24h päivystys Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 PIENKONEKORJAAMO KALLIOKYLÄN KAKSITAHTI Murtoperäntie 10 p. 017-7604600 dj HEDY PELZE MUSIC BAR To 24.5. Asematie 9, Kiuruvesi p. Ei paikkamaksuja. 0400 278 238 Kalliokyläntie 129, 74700 Kiuruvesi. Tervetuloa tekemään löytöjä ja myymään! Kiuruveden Martat ry • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. Ajokorttivaatimus AB VUOKRATAAN MUUTTOAUTOA asuntoja TARKASTUKSET >Vahinkotarkastukset kaikille automerkeille ja vakuutusyhtiöille HUOLLOT >Määräaikaishuollot >Ilmastointihuollot ja –korjaukset KORJAUKSET >Kolarikorjaukset >Automaalaukset >Autosähkökorjaukset >Katsastuskorjaukset >Ruostevauriokorjaukset >Tuulilasien vaihdot (myös lasivakuutuskorvattavat) PALVELUIHIMME KUULUVAT p. Kiurusalissa laulamme yhdessä pienten ohjelmanumeroiden lomassa. Luotettavaa LVI-palvelua • ilma/maalämpöpumput NIBE • putkistosaneeraukset • lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset • metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla • lämmityskattilat ja sähkövaraajat myynti – asennus – huolto – varaosat lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 040-524 8018 VUOKRATTAVANA 1,5 tn MINIKAIVURI sekä PIENKUORMAAJA (Mustang 2044) VUOKRATTAVANA 1,5 tn MINIKAIVURI sekä PIENKUORMAAJA (Mustang 2044) KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT lv it yo t2 4h . ROMULUX Kiuruvedellä p. KARAOKETANSSIT alk. p. alan työt 017-752112, 0400-171473 Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi -lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput -kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät -iv kanavien puhdistus/desi?ointi 0500-570920, 050-4009437 Palveleva Rengasliike EURORENGAS avoinna :ma-pe 7-17, la 10-13 vastataan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin! • henkilö-pakettiautoihin, • trukit •raskaskalusto •maatalous • asennus •korjaus •myynti Eurorengas Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. 040 5312 709 TOIMI-kaluste (ent. 24 Keskiviikko 23. 0500-672 322 EDULLISESTI mm