WWW.KIURUVESILEHTI.FI Irtonumero 3,80 euroa, kotiin tilattuna alkaen 1,92 euroa/vko _. VUOSIKERTA, NRO 21. JAANA SELANDER 4–5 » Aino Myllylä teki tunnepuuloikan 8 » Kiuruveden lukiosta 29 uutta ylioppilasta 12 » Juhlaraveissa oli hyvä tunnelma 012138-2321 KESKIVIIKKO 24.5.2023 70. JX PR IO R.P .P.F IN LA ND E PALKITTU 2021 PAIKALLISMEDIA 6-7 » Lääkäripula ei ratkea helposti, ongelma on geopoliittinen Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen (kesk.) kuuli kiuruvetisten huolia terveyspalveluiden saatavuudesta viime viikolla vierailullaan terveyskeskuksessa
Nyt se Elsa tuolla kukkapenkkejään laittelee. Pyörien lisäksi katuja sahaa muutama musta farkku, autoihin on asennettu ilmeisesti ylimääräiset äänentoistolaitteet, koska meteli kuuluu sisälle ovet ja ikkunat suljettuina. 044 705 0443 Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma–to klo 8–16 Lukijamäärä: 11 500 lukijaa Ilmestyy keskiviikkoisin Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti kävelemään. RAUHALLINEN KESKUSTA Sattumalta – niinpä tuumattiin, että se on tässä Liikenne on muuttunut hurjaksi taajama-alueella. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Hyvinvointialueen avoterveydenhuollon ylilääkäri Jarno Rieppo saattoi lohduttaa kiuruvetisiä oikeastaan vain sanomalla, että lääkäriin ei välttämättä pääse muuallakaan sen paremmin kuin Kiuruvedellä. OMAAN kokemukseeni nojaten olen sitä mieltä, että kaikki on sattumaa. PENTTI HAKONEN. Rieppo olikin sitä mieltä, että perusterveyspalvelut tulisi turvata samanlaatuisina ja tasoisina hyvinvointialueen joka kolkassa. Kiuruveden terveyskeskukseen tarvittaisiin viisi lääkäriä nykyiselle väestöpohjalle. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Häiriökäyttäytyminen lisääntyy ja mitä se onkaan kesällä, kunhan kesäravintola aloittaa toimintansa. Sattumalta hain Elsaa tanssimaan ja sattumalta muutaman tanssikappaleen jälkeen pyysin häntä limsoille alakertaan. Oli sattuma, että Elsa oli lähtenyt tuolloin tansseihin. toukokuuta 2023 PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Lääkäripula ei selviä hetkessä P ohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen (kesk.) oli saatu tutustumaan Kiuruveteen viime viikon tiistaina. Oli sattuma, että menin Puistonkulmalle Kiuruvedellä tansseihin 11. KIURUVEDEN keskustassa liikennekulttuuri on muuttunut vaaralliseksi. Toimivat sosiaalija terveyspalvelut liittyvät siis kiinteästi alueen hyvinvointiin ja elinvoimaan ja toisin päin, jos palvelut näivettyvät. Molemmat kävimme silloin tällöin tanssimassa. Raatikainen sanoi, että osaajia on mahdollista houkutella, kun paikkakunnalla on laadukas palveluvarustus, varhaiskasvatus aina toisen asteen koulutukseen saakka, on ikäihmisten hoivapaikkoja, työpaikkoja puolisoille, harrastusmahdollisuuksia, moderneja asuntoja ja tietoliikenneinfra on kunnossa. Kesäravintola-asiassa on unohdettu lähellä asuvien kerrostalojen asukkaiden asumisviihtyvyys. “ TOIMITUSJOHTAJA Juha Saastamoinen 044 726 29 52 juha.saastamoinen@kiuruvesilehti.fi TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi etunimi.sukunimi@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander 040 705 9327, Toimittaja Aku Laatikainen, 044 4386 852 ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET Pirjo Palo, 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi AINEISTOAIKATAULUT: Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina klo 16 mennessä. Esimerkiksi Kuopioon ja Ouluun, eikä sieltä lähdetä mielellään Kiuruvedelle. Erityisesti lapsiperheille ja ikäihmisille terveyspalvelut ovat tärkeitä, ne voivat ratkaista jopa asuinkunnan. Voimme alkaa tutustumaan ja menimme kihloihin ja kohta naimisiin. Kunpa näiden pienten kaahareiden vanhemmat kiinnostuisivat lastensa liikennekäyttäytymisestä ennen kuin vahinkoja sattuu. Menoa jatkuu tuntikausia. Lääkärit keskittyvät suuriin kaupunkikeskuksiin. Paluuta vanhaan aikaan ei ole, lääkärit eivät asetu eikä sitoudu perheineen pikkupaikkakunnille. Raatikainen kuuli vierailullaan muun muassa Kiuruveden lääkäripulasta. Iltaisin muutamat nuoret valtaavat keskustan kadut kaahaamalla mankeillaan keskustan katuja. Kysymys on siis vakava ja liittyy kuntien ja alueiden vetovoimaan ja elinvoimaisuuteen. Liikenne on muuttunut hurjaksi ja meno eikun lisääntyy kesäravintolan avatessa ovensa. Mahdollista voisi olla myös järjestää terveydenhuollon henkilöstölle kuljetus asuinpaikasta työpaikalle, vaikkapa Kuopiosta Kiuruvedelle, näin toimii muun muassa Varkauden kaupunki. No, erikoissairaanhoidon palveluista on turha haaveilla Kiuruvedellä, röntgenkin lähtee pois Kiuruvedeltä kesän lopussa. Rieppo sanoi suoraan, että Kuopiossa, missä on yliopistollinen sairaala, ihmiset saavat parempaa hoitoa kuin vaikkapa Vieremän Nissilässä. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Ikkunat tärisevät autojen ajaessa kerrostalojen välissä. Olisi siis syytä olla Kuopiossa, jos sydän oireilee pahasti. päivänä maaliskuuta 1977. TILAUSMAKSUT 12 kk/kesto: kotimaa 107 e / 98 e Eurooppa 160 e / 140 e muut ulkomaat 230 e / 210 e Varhaisjakeluhäiriöt: 0100 4090 (arkisin kello 7.30–16.00) Muut jakeluhäiriöt: puh. Olimme poikaporukalla aina liikenteessä, tuli halvemmaksi ajella yhdellä autolla. Vaarallinen kaahailu ja ajoneuvojen meteli POSTIA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Ei niin, että jokin alue jää huonommalle. Osaajista on pulaa. Elinvoimaisuuden eteen Pohjois-Savon hyvinvointialue ja kunnat sekä elinkeinoelämä ja maakuntaliitto voisivat tehdä paljon yhteistyötä, esitti kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen. Avoimin mielin luovia ratkaisuja löytynee. Surkuttelulla ei ainakaan mikään muutu. Autojen kaahailu jatkuu monesti aamutunneille asti. Kirjoituksia ei palauteta. 044 705 0443 PAINOPAIKKA Suomalainen Lehtipaino, Kajaani UUTISMEDIALIITON JÄSENLEHTI Puh. Kiuruvedellä näyttää olevan omat säännöt liikenteessä ja rakentamisessa. Sattumalta viihdyimme sen verran hyvin, että saattelin hänet kämpille vähän matkan päähän, mutta lähdin ovelta Kaikki on sattumaa, jopa rakkaus. Paluuta vanhaan aikaan ei ole, lääkärit eivät asetu eikä sitoudu perheineen pikkupaikkakunnille niin kuin vielä 1980-luvulla. Kiuruvedellä on 1,5 enskalääkäriä kolmena päivänä viikossa, lisäksi on yksi virkalääkäri, mutta hän tekee työtä etupäässä lastenneuvolassa ja kouluissa. Sattumalta Elsa miellytti minua ja taisi olla myös toisin päin kiinnostusta, niinpä muutaman viikon päästä tuumittiin, että se on tässä. Jos tahtoa löytyisi, varmasti päättäjät voisivat tehdä jotakin asukkaiden asumisviihtyvyyden turvaamiseksi. Suorilla kokeillaan kiihtyvyyttä, keulitaan, joku ajaa seisaaltaan ja jossakin pyörässä on kaksi henkilöä. Minä kävin metsässä jonkun suuren kuivuneen kuusipuun tekemässä polttopuiksi ja huilailen tässä tietokoneen ääressä. 2 Keskiviikko 24. Painovalmiit ilmoitukset sekä pikkuilmoitukset jätettävä maanantaina klo 14 mennessä. Jo nyt nuoriso kerääntyy yläkoulun pihaan viettämään yhteistä aikaa ja varmasti kesäterassi koulun vieressä imee porukkaa kuin sieni. Pelkona on, että kesäravintola edelleen lisää menohaluja. Osasta pyöriä on äänenvaimennin poistettu
VIERAILIJA On elämä pienestä kiinni SINULLE , joka veit havut Lepistön sukuhaudalta kukkien ympäriltä: onko sinulla laisinkaan Terveyspalveluista KAKSI viikkoa sitten menin lääkäriin kurkkukivun takia. OLEELLISTA nuoren maatalousyrittäjän kannalta on juuri ne samanhenkiset saman ammatin omaavat, etenkin oman sukupolven kaverit. toukokuuta 2023 Maaseutunuorten mietteitä MAANVILJELIJÄNÄ toimiminen on yritystoimintaa, ei pelkkä elämäntapa. Tiukat säännöt ONKO Hoitokoti Veikkolassa liian tiukat vierailusäännöt. VIERASKYNÄ AAPO KÄMÄRÄINEN Kirjoittaja on Kiuruveden Maaseutunuorten puheenjohtaja. Vanhaa kunnon naapuriapua unohtamatta. Tällöin pellon vuokraja myyntihinnat kasvavat, viljelijät joutuvat tekemään peltoa raivaamalla, mikä on kallista ja aiheuttaa hiilinielujen menettämistä. Maatalous on ollut yritystoimintaa siitä lähtien kun on poistuttu omavaraistaloudesta. Ongelma on se, kun peltoja ei vuokrata tai myydä aktiiviviljelijälle, jolla on laajentamissuunnitelmia. He ovat nuorelle viljelijälle suuri voimavara, sillä he tukevat toisiaan, antavat ideoita ja parannusehdotuksia. Muutoin en kirjoittanut luovuttamisesta mitään. KIURUVEDELLÄ on hyvät toimintaedellytykset viljelijöille. Miten esimerkiksi maisemakasvien ja monimuotoisuusalojen perustamiseen kohdistetut tuet edesauttavat kuluttajan ruokalaskun pienenemistä. Saisiko tähän muutoksen. Teetpä mitä tahansa, on se aina elämäntapa. Eikö sinua yhtään hävetä. YKSIKÄÄN tälle alalle ryhtyvä ei ajattele, että yritys on tismalleen samassa jamassa eläkkeelle pääsemisen aikaan. Kaiken osaamisen ohella verkostot ovat tärkeitä. Kun lähiomaiset tulevat pitkän ajan kuluttua käymään, niin pitäisi kyllä päästä lähemmäksi puhumaan eikä huudella monen metrin päästä. Pieni eläke menee perästä muuhun välttämättömään käyttöön, hammaslääkäriym. Yhteisestä saunaillasta voi lähteä jopa idea luoda yhteisnavetta, kuten on nähty menneisyydessäkin. Voidaan heittää ilmoille kysymys siitä, että onko viljelijästä tulossa luonnonsuojelija ruuantuottajan sijaan. Maatalousyrittäjien aika ei riitä enää kaikkien töiden tekemiseen itse, mutta onneksi Kiuruvedellä on kattavasti urakointipalveluita ja osaavaa työvoimaa tekemässä maanviljelijän puolesta ne työt, joihin ei osaaminen tai aika riitä. Hoitaja käännytti minut takaisin kotiin, kun ei ollut peitteitä kurkussa. Kiitos kuitenkin, että jätit kukan ja haravoit jalkasi jäljet haudan päältä. Kurkku on vieläkin kipeä. Oikaisuksi VIIME viikolla (17.5.23) Kiuruvesi-lehdessä julkaistun kirjoitukseni johdosta minulta on kysytty, olenko tosiaan sitä mieltä, että teollisuushalleja voitaisiin luovuttaa ilmaiseksi. PÄIVI SYRJÄ Hyvinvointialueen laskutus sakkaa VAMMAISPALVELUIDEN ostopalveluissa ympärivuorokautisen palveluasumisen laskutus (ateriaja ylläpitomaksut) on viivästynyt hyvinvointialueella huomattavan paljon. Olisihan se mielenkiintoista kuulla hyvinvointialueelta meriselitys tähän laskutuksen toimimattomuuteen. Asukkaita ei saa lähestyä kahta metriä lähemmäksi ja koskettelu on kielletty. Olisi tärkeää, että tukieurot kohdistuisivat aktiiviviljelijöille, koska maataloustuet on alun perin keksitty pitämään kuluttajahinta alhaisena. Yrityksen kasvaessa viljelijältä vaaditaan kuitenkin enemmissä määrin johtamisen taitoja, taloudellista osaamista unohtamatta. Nyt keuhkot jo vinkuivat ja pyytämällä sain kortisonilääkityksen. Kun käyttää FFP2-maskia ja huolehtii hyvästä käsihygieniasta, sen pitäisi riittää. Emme ole vastaavaa käytäntöä havainneet muualla. Nuorella viljelijällä täytyy olla visioita ja haaveita, jotta jaksaa toimia yrittäjänä. Ostamme havutukkivaltaisia harvennusja päätehakkuuleimikoita tulevan kesän hakkuisiin.. On ollut jo kaksi viikkoa. En ole sitä mieltä, että teollisuushalleja voitaisiin luovuttaa ilmaiseksi. Toivoa sopii, että hyvinvointialue laittaa laskutuksen kuntoon ja antaa hauraassa asemassa oleville asukkaille mahdollisuuden maksaa laskut korottomalla osamaksulla ja maksuaikaa useamman kuukauden. Näin nuorena maatalousalan opiskelijana sekä tulevana viljelijänä ajattelen, minkälaista maatalousyrittäminen voisi olla pitkällä aikavälillä, jopa neljänkymmenen vuoden päästä. Kun menin lääkäriin varatulle ajalle, hän käännytti minut ovella takaisin ja sanoi, ettei ota vastaan hengitystiepotilaita. 3 Keskiviikko 24. Niinpä jäivät kokeet kuulematta ja sairaus hoitamatta. Päivä väliä ja menin käymään uudestaan. Nuorten yrittäjien väliset verkostot ovat tuottaneet Kiuruvedellä ja lähialueella parhaillaan uutta yritystoimintaa, joista hyvänä esimerkkinä viljelijöiden väliset koneyhteistyöt sekä yhteisnavetat. Laskua ei ole tullut neljään kuukauteen. Katso Kevään 2023 kampanjaehdot nettisivuiltamme www.keitelegroup.fi tai ota yhteyttä alueesi hankintaesimieheen. Paljonkohan vähemmän uutta peltoa tarvitsisi raivata, jos kaikki peltoala olisikin aktiiviviljelijöiden käytössä. Pian minulla on aika yksityiselle lääkärille tämän kurkkukivun takia. KURKKUKIPUINEN omaatuntoa. Maatalouden rakennekehitys on suonut yrityksen kehittämiseen motivoituneille viljelijöille mahdollisuuden laajentaa toimintaansa. Totean lehdessä olleen virheen. Tilasin seitsemäntoista päivää sitten ajan muuta asiaa varten, siinä oli kokeita ynnä muuta ja se oli perjantaina 19.5.2023 Iisalmessa. Tukiasuntojen osalta kysyin kirjoituksessani, tuleeko peräti niiden luovuttaminen kyseeseen. Jokin hinta niistä sentään pitäisi saada. MERJA LEPISTÖ Taajamassa ei saa yöllä unta On se kummallista, että pari mopoa, Passatti ja Volvo voivat valvottaa koko taajaman asukkaita yöstä toiseen! UNETON Kirjoittajaa ärsyttää ajoneuvojen liian kova melu. Samalla valmis, viljelykelpoinen pelto menee hukkaan. Parhaat ideat, jopa sinne neljänkymmenen vuoden päähän, keksitään saunan lauteilla. Yritystoiminnan luonne on kuitenkin muuttunut ajansaatossa. ASIAKAS www.keitelegroup.fi Hankintaesimies Toni Komu Puh. maksuihin. NÄENNÄISVILJELYN suurin ongelma ei ole tuet. 0400 193 472 toni.komu@keitelegroup.fi Hankinta-alue: Kiuruvesi ja Pyhäjärvi Metsäsi arvoinen kumppani METSÄNOMISTAJA! KEVÄÄN 2023 PUUKAUPPAETU: ENNAKKOON! TEE PUUKAUPAT 31.5.2023 MENNESSÄ, NIIN SAAT 40% PUUKAUPPAHINNASTA Ennakkomaksu antaa unelmille vauhtia! Mikä ikinä tavoitteesi onkaan, Keiteleen puukauppakumppanina saavutat sen nopeammin Kampanja-aika 1.4.-31.5.2023
Kiuruveden yhteisötaideteosta ovat ideoineet mielenterveysyhdistys Varapäre sekä Iisalmen Kuvataideseura. Paremminkin kysytään tunnetta. Rantaraitin varteen on nimetty kymmenen puuta tai puuryhmää eri tunteille. Riskitekijöitä ovat muun muassa yli 50 vuoden ikä, immuunipuutos, perussairaudet ja tupakointi. Rantaraitin varrella on kymmenen tunnepuuta, joita voi koristella vapaasti. KIRSI HAAPEA OPTIIKKA KELLOT KORUT Tervetuloa katselemaan! Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Paikkana on Rantaraitti Kesäteatterin ja Meijerinrannan välillä. Aikaa on heinäkuun loppuun. toukokuuta 2023 UUTISET Keskiviikko 24. Legionellan testitulosten analysointi kestää kymmenen vuorokautta näytteenotosta. aiheuttaa tartunnan. Ajankohta liittyy menossa olevaan mielenterveyden ja taiteen tapahtumaviikkoon Mental Health Art Week, jonka teemana on Tunne tunteesi. KIRSI HAAPEA Koululaiset rynnistivät tunnepuun kimppuun ja alkoivat koristella sitä värikkäillä matonkuteilla. Uimahallilta muistutetaan, että legionellabakteeri on perusterveelle ihmiselle vaaraton, mutta riskiryhmään kuuluvalle se voi kuitenkin Uimassa ja kuntosalilla voi käydä oman harkintansa mukaan. Toimenpiteitä jatketaan vielä tällä viikolla, minkä jälkeen tiedetään milloin uudet vesinäytteet otetaan. Asiakkaat ovat tervetulleita uimaan ja kuntosalille normaalisti oman harkintansa mukaan. Mikäli aiheesta on jollakulla lisää kysyttävää, voi olla yhteydessä Kiuruveden kaupungin liikuntasihteeriin Lassi Myllylään (puhelin 040 759 5005). Materiaalia on paikalla valmiina. 4 Keskiviikko 24. AKU LAATIKAINEN Yhteisötaideteos on sellaista taidetta, johon ei tarvita piirustustaitoa eikä erikoista taideaistia. Esimerkiksi lähinnä kesäteatteria on Ylpeys, ja sitä Tunteitaan voi ripustaa rantaraitin puihin Kiuruvedellä on nyt yhteisötaideteos, jonka tekemiseen saa osallistua jokainen halukas. aurinkolasit, tietokonelasit, lukulasit tms…tai KEHYKSET Tule ja valitse omasi! 50 %. 017 752 277 Kiuruveden Näkökulma Hoya iD monitehojen ostajille toiset lasit kaupan päälle! Esim. toukokuuta 2023 Uimahallissa on tehty toimenpiteitä AKU LAATIKAINEN Kiuruveden uimahallin käyttövesijärjestelmään tehtiin viime viikolla toimenpiteitä legionellabakteerin poistamiseksi
Aiemmin 13.3.2023 Partnera Oyj tiedotti Partnera-konserniin kuuluvan Due2Energy Oy:n ja sen tytäryhtiöiden KPA Unicon Group Oy:n ja KPA Unicon Oy:n hakeutuvan yrityssaneerausmenettelyyn, joka aloitettiin 6.4.2023. KPA Unicon Group Oy ja KPA Unicon Oy ovat Due2Energy Oy:n kokonaan omistamia tytäryhtiöitä. Kaikki värit kävivät, samoin kirjavat matonkuteet. Niistä voi kulkija sommitella puiden ympärille sidoksia tai punoksia tai ripustaa niitä tuulen tuuditeltavaksi. Kunkin tunnepuun juurella on tarjolla kassillinen värikkäitä matonkuteita. Opettaja Mira Korhosen 4A-luokka pääsi muokkaamaan tunnepuita ja askartelemaan luonnonmateriaaleilla. Nyt VKK Power Oy on kiinnostunut ostamaan sen toiminnot. Niistä voitte rakennella niin kuin ennen vanhaan, kun ei ollut leluja. Hänen mielestään tällainen koulupäivä on ihan huippua, hieno sää, mukavaa tekemistä ja paljon opittavaa, sekä yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. – Sankoissa ja maassa on teitä varten erilaisia luonnonmateriaaleja, käpyjä, risuja, naavaa ynnä muuta. Itä-Suomen OP-liiton alueella toimii tällä 19 OP Ryhmään kuuluvaa osuuspankkia. TIINA KILVENSALMI Kyseessä ovat Due2Energy Oy ja sen tytäryhtiöt KPA Unicon Group Oy ja KPA Unicon Oy. OP Osuuskunnan hallintoneuvostoon kuuluu yhteensä 36 jäsentä, joista kuusi valitaan Itä-Suomen OP-liiton alueelta. KIRSI HAAPEA Optikon ja Silmälääkärin ajanvaraus (017) 821 0061 sekä www.silmalasikauppaoptimo.fi. Hän antoi koululaisten puuhata nuoruuden innolla tunnepuiden kimpussa. KPA Unicon on ollut Kiuruveden suurimpia työllistäjiä. Avajaisiin kutsutut ja muut voivat palata puiden äärelle myöhemmin, ja niin aikoi myös kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen. Vuoroviikoin Varapäre ja kuvataiteilijat. OP-liiton keskeisenä tehtävänä on valmistella ja tehdä esityksiä OP Osuuskunnan hallintoneuvostoon valittavista henkilöistä. Yhtiöt ovat maksukyvyttömiä ja saneeraushallinnon selvitysten mukaan on todennäköistä, että maksukyvyttömyyttä ei saneerausohjelman avulla voida poistaa. Liiton hallitukseen kuuluu yhdeksän jäsentä, joista kolme Etelä-Savosta, kolme Pohjois-Karjalasta ja kolme Pohjois-Savosta. Myös tunnepuut saivat värikkäitä kuteita ympärilleen, kun koululaiset ryhtyivät purkamaan tunteitaa erilaisilla väreillä. Saneeraushallinnon mukaan on todennäköistä, että KPA Unicon Oy:n keskeneräisten projektien loppuunsaattaminen sitoisi KPA Unicon Oy:n, KPA Unicon Group Oy:n ja Due2Energy Oy:n käyttöpääomia. Yhtiöiden saneeraushallinto on esittänyt kantanaan, että yhtiöitä koskien on olemassa yrityksen saneerauksesta annetussa laissa säädetty menettelyjen keskeyttämisperuste. – Yllättävän innokkaasti koululaiset lähtivät tekemään, opettaja Mira Korhonen kehui. Elias Kainulainen (vas.) ja Lari Niskanen tekivät käpylehmiä ja niille aitauksen ja karjasuojan. AKU LAATIKAINEN seuraavana Uteliaisuus. KPA Uniconin kotipaikka on Pieksämäellä ja sillä on toimipiste myös Kiuruvedellä. Mika Strömberg Itä-Suomen OP-liiton hallitukseen Kolme yhtiötä jätti konkurssihakemukset Partnera-konserni tiedottaa, että siihen kuuluvien Due2Energy Oy:n ja sen tytäryhtiöiden KPA Unicon Group Oy:n ja KPA Unicon Oy:n hallitukset ovat jättäneet konkurssihakemukset 16.5.2023 Oulun käräjäoikeuteen. – Käymme kerran viikossa tarkistamassa, että paikat ovat kunnossa ja matonkuteita on tarjolla, Varapäreen toiminnanjohtaja Johanna Kainulainen kertoi. Osa kutsutuista saapui paikalle Kesäteatteri Eerolaan. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi Ylä-Savon Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja, agrologi Mika Strömberg Kiuruvedeltä on valittu Itä-Suomen OP-liiton hallituksen jäseneksi. Yhtiöiden likvidit varat eivät todennäköisesti riittäisi menettelyn alkamisen jälkeen syntyvien velkojen maksamiseen niiden erääntyessä. 5 Keskiviikko 24. Niinpä jokaisen tunnepuun juurella on toive, ettei teosta sotkettaisi tai hajotettaisi. Mahdollisella liiketoimintakaupalla ei arvioida olevan oleellista taloudellista vaikutusta Partneraan, joka omistaa Due2Energy Oy:stä 70 prosenttia ja Prounicon Service Oy vastaavasti 30 prosenttia. Optimo Kiuruvesi Torikatu 1 puh. Pojat ovat tehneet käpykarjaa joka kesä. Mikäli konkurssihakemus hyväksytään, liiketoimintakaupan toteutus siirtyy konkurssihallinnossa päätettäväksi. toukokuuta 2023 VIIKON KYSYMYS Voittaako Suomi jääkiekon MM-kultaa. 08 764 990 Torstaisin klo 9.00-13.00 Toiset lasit KAUPAN PÄÄLLE tai ALENNUS -30% silmälaseista.. Osa koululaisista vei teoksensa kotiin ja osa jäi tunnepuun tyvelle ilahduttamaan muita. Jokainen saa laittaa kortensa kekoon. Voimassa on siis avoin kutsu näyttää tunteitaan ja pukea niitä tunnepuihin. Ostajaehdokas tuli Pian konkurssihakemusten jälkeen VKK Power Oy ilmoitti, että se on tehnyt indikatiivisen tarjouksen eräiden KPA Unicon Oy:n ja KPA Unicon Group Oy:n Suomen liiketoimintojen ostamisesta, sisältäen muun muassa Kiuruveden toimipisteen toiminnot. – Tämä rantaraitti on lenkkeilijöiden suosiossa, itsekin kävelen tätä koiran kanssa usein. Lisäksi on olemassa korostunut riski siitä, että yhtiöiden saneerausohjelmien aikaansaamiselle tai vahvistamiselle ei ole edellytyksiä. Tämänhetkisen arvion mukaan konkursseilla ei ole negatiivista vaikutusta Partnera-konsernin vuoden 2023 tulokseen. Sen jälkeen vuorossa oli ohjattua kalastusta samoissa maisemissa. Pidetään teos siistinä Tunnepuiden on tarkoitus ilahduttaa katsojia, niin paikallisia kuin kesävieraita ja Iskelmäviikon kävijöitä. Myös käpylehmiä voi askarrella reitin varrelta löytyvistä luonnonmateriaaleista. Menettelyiden jatkaminen lisäisi yhtiöiden vastuita ja heikentäisi siten yhtiöiden velkojien asemaa. Tunnepuuteoksen avajaisiin maanantaina kutsuttiin eri-ikäisiä ryhmiä, päiväkotilapsia, koululaisia sekä vanhuksia. Tehtiin käpylehmiä ja niille aitauksia, ja itse muistan, että tein erilaisia ruoka-annoksia luonnonmateriaaleista, Sisko Laitinen Iisalmen Kuvataideseurasta selostivat. KYLLÄ 15% EI 85% SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Uskotko, että hallitus saadaan pian muodostettua. Tunnepuita voi jatkaa ja koristella kukin milloin haluaa. Käpykarjaa saatiin tikkujaloille ja aitauksiinkin, syntyi myös tuohikattoinen kesänavetta käpylehmille, sekä erilaisia käpyolentoja ja kaarnalaivoja. Yhtiö on keskittynyt uusiutuvan energian tuotantoratkaisuihin. Due2Energy Oy:n hallitus suosittelee liiketoimintakaupan neuvoteltavaksi ja tehtäväksi indikatiivisen tarjouksen pohjalta. Koululaiset innokkaita Nivan koulun neljäsja viidesluokkalaisilla oli maanantaina retkeilypäivä, ja osa koululaisista tuli tekemään yhteisötaidetta
toukokuuta 2023 Uutiset Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen (oik.) kuunteli pohjoisen sotekeskuksen alue-esihenkilö Satu Juttula-Moilasen terveyskeskusesittelyä. – Eilen olin täällä ja tänään Iisalmessa, huomenna olen taas täällä Kiuruvedellä ja perjantaina Sonkajärvellä. Huolestuttavinta hänestä on, että työntekijöitä ei riitä toiminnan pyörittämiseen. Kiuruvedellä on ollut tyytymättömyyttä lääkäripalvelujen saatavuuteen paikkakunnalla. TEKSTI & KUVAT JAANA SELANDER Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen (kesk.) tutustui Kiuruveden terveyskeskukseen viime viikolla. Miten neuvot toimimaan?. Toisaalta teho-osastoa ei voi olla joka kunnassa, eikä avosydänkirurgiaa joka kylässä. Se tarkoittaa vastaanottoa noin kolmena päivänä viikossa. Enskalääkärin vastaanotolle mennään ilman ajanvarausta. On eri asia saada infarkti Kysin vieressä kuin Vieremän Nissilässä, sanoi Rieppo. Kiuruvedellä on tällä hetkellä puolitoista enskalääkäriä viikossa. – Meidän odotus on, että hyvinvointialue katsoo koko aluetta kokonaisuutena ja kehittää sitä tasapuolisesti, eikä osaoptimoi. Kiuruvedellä lääkäripalvelut on Riepon mukaan joka tapauksessa alimitoitettu kunnan kokoon nähden. Virkalääkäri Kiuruveden terveyskeskuksessa on viitenä päivänä viikossa, hän hoitaa lastenneuvolaa, kouluterveydenhoitoa sekä vastaanottoa. 6 Keskiviikko 24. Itse en karsasta muutosta, soteuudistus on lähtölaukaus, pitkä polku, mikä aukaisee uuden tavan ajatella. Kiuruveden ongelma on geopoliittinen, pysyvän työvoiman kiinnittäminen on haastavaa, Oulusta ja Kuopiosta on pitkä matka Kiuruvedelle. Koko hyvinvointialueen toimialueelle tulisi saada tarkoituksemukainen palveluverkosto, ei ole syytä jumiutua entiseen, sanoi Rieppo. Kiireettömän lääkäriajan saa kesäkuulle. Hyvinvointialueen avoterveydenhuollon ylilääkäri Jarno Rieppo esimerkiksi tekee töitä monen kunnan alueella ja näkee sen mielekkäänä. Tarkoitus on, että vastaavassa kunnassa alueen toisella laidalla on vastaavat palvelut, linjasi Rieppo. Jarno Riepon viesti päättäjille kuitenkin on, että on eri asia asua Kuopion yliopistollisen sairaalan vieressä ja saada sydäninfarkti kuin Nissilässä Vieremän takana, josta on pidempi matka Kysiin. Mutta entä kun Kiuruvedellä ei pääse lääkäriin. Kiuruveden terveyskeskuksessa pääsee enskalääkärille noin 1–3 päivän sisään yhteydenotosta. Ylä-Savon sotessakin moni asia jäi kesken, vaikka 10 vuotta toimittiin. Pohjois-Savon hyvinvointialueen pohjoisen sotekeskuksen alue-esihenkilö Satu Juttula-Moilanen sanoi, että Kiuruveden lääkärija hoitajapula johtuu siitä, että lääkäriresurssi on jakaantunut epätasaisesti, mitä kauemmaksi Kuopiosta liikutaan sitä haastavampaa on saada osaavaa työvoimaa. Maailma on siitä muuttunut. – Lääkäriin pääsyä auttaa se, että asiakkaan yhteydenoton yhteydessä arvioidaan, tarvitaanko aikaa aiemmin ja jos tarvitaan, voi lääkäriin mennä toiseen kuntaan, Juttula-Moilanen sanoo. Taustalla kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen ja hyvinvointialueen valtuutettu Rauno Pikkarainen. – Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, mutta ei olla kuitenkaan viidessä lääkärissä joka päivä, joka on Kiuruvedellä laskennallinen toive. – 1980-luvulla valtio ohjasi varoja terveyskeskuksiin ja perusti virkoja, lääkärit sijoittuivat kuntiin asumaan ja tekivät pitkän työuran kunnissa. Resurssien niukkuus ajaa tekemään uudistuksia, löytämään tehokkaampia toimintaratkaisuja. Ei käperrytä kuntaan tai kuntayhtymään. Riepon mukaan aikajänne arvioida, onko hyvinvointialue parantanut tai huonontanut palveluja, on lyhyt. Puheenaihe Terveyspalvelut turvattava koko alueella Pohjois-Savon hyvinvointialueen avoterverveydenhuollon ylilääkäri Jarno Rieppo toivoo tasapuolisuutta perusterveyspalveluiden saatavuudessa hyvinvointialueella. – Dramaattisia kehitysloikkia ei ole odotettukaan, vuosikin on lyhyt aika katsoa mitä on saatu aikaan
Riitta Raatikainen vastasi, että erityispalveluiden osalta on neuvoteltu paikallinen sopimus tähän liittyen, perusterveyskeskuslääkäreiden kanssa keskustelu on käynnissä. Riepon mukaan röntgenlaitteet Kiuruveden terveyskeskuksessa ovat käyttöikänsä päässä, käyttöastekin on matala, vain muutama asiakas päivässä. Raatikainen oli myös sitä mieltä, että ihmisten pitäisi päästä kohtaamaan toisiaan käytävillä ja kahvipöydissä. Hyvinvointialue on yksi elinvoimayksikkö Pohjois-Savossa, joka vaikuttaa alueen kehittymiseen, kun palvelut pelaavat. Toiveeni olisi se, että sotekeskusten yhteydessä ja ympärillä voisi olla vaikkapa ennaltaehkäisevää ja kuntouttavaa toimintaa. Te olette hoitaneet homman hyvin, kommentoi Raatikainen. – Se olisi molempien intressi, että Pohjois-Savon alue kehittyy. Näin kiuruvetiset pääsivät Servican kanssa solmitussa sopimuksessa vaikuttamaan koulujen ruokalistaan ja sopimusneuvotteluissa listalle saatiin muun muassa mykyrokka, joka oli itse asiassa neuvottelujen kynnyskysymys. Laitinen tiesi kertoa, että Servica ei ole korottamassa ruuanhintaa. Näin turvattiin keittiötyöpaikat Kiuruvedellä. Elinvoima tavoitteena Kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen ehdotti, että hyvinvointialue, kunnat ja kaupungit sekä elinkeinoelämä kävisivät yhdessä keskustelua hyvistä toimintamalleista ja siitä miten työvoimapulaan voitaisiin vastata yhdessä. Viime vuonna ruuan valmistamisesta kouluille vastasi Kiuruveden kaupunki, Pohjois-Savon hyvinvointialueen valmistelussa kävi kuitenkin ilmi, että tukipalveluiden lainsäädäntö ei mahdollista vanhan systeemin jatkoa. Ymmärrän kyllä ihmisten tuohtumuksen, meidän on toimittava niillä resursseilla mitä on, vaikka haluaisimme, että kaikki pääsisivät lääkäriin, vastaa Rieppo. Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen vieraili lukiolla tiistaina ja tutustui siihen, miten Servican palvelu on lähtenyt käyntiin Kiuruvedellä. – Kuvan ottamisen hinta on Kiuruvedellä kalliimpi kuin jos röntgen keskitetään, sanoi Rieppo. Ei pidetä kiinni vanhasta, varsinkin kun muutosta edellyttää EU-laki ja hankintadirektiivit. – Ei niitä vastaan voi taistella, teillä on mietitty, miten toimitaan, että kaikki voittavat. Tavoite on, että asiakkaat voivat liikkua koko alueella. Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän alueella totuttiin hyvään palvelutasoon. Kiuruveden kaupunki avustaa Varapärettä vuosittain noin 25 000 eurolla, lisäksi yhdistys saa tuke valtiolta. Te olette hoitaneet homman hyvin. Teillä oli mahdollisuus vaikuttaa. toukokuuta 2023 – Valitettavasti tilanne on sama muuallakin. Varapäre on matalan kynnyksen kohtaamispaikka mielenterveyskuntoutujille. – Mutta emme tee mitä tahansa millä tahansa hinnalla, varsinkaan, jos se on poissa muualta. Vanhalla toimintatavalla ei riitä henkilöstö. Raatikaisen mielestä viimeistään ensi vuoden alussa pitää aloittaa kuntien kanssa keskustelut kiinteistöistä. Rusanen myös toivoi, että tiedottaminen hyvinvointialueen ja kuntien välillä paranisi molempiin suuntiin, sillä hän on saanut vastailla puhelimessa ”mummujen ja pappojen” terveydenhoitoon liittyviin kysymyksiin. “ Avoterveydenhuollon ylilääkäri Jarno Rieppo.. Monessa kunnassa mietittiin, mitä tehdään. – Valtava määrä kuntien varallisuudesta on kiinnitetty seiniin ja laitteisiin, joita käytetään muutama tunti viikossa, muun ajan tilat ovat tyhjillään. Palvelun hinta on ollut haulikolla ammuttu, ensimmäisen kerran meillä on mahdollisuus katsoa kokonaisuutta. Lukion ruokalassa ollaan tyytyväisiä Servican ruokaan. Lähdetään liikkeelle ratkaisukeskeisesti, voisiko tiloja ja laitteita vuorata yksityisille. toimipistettä. Sotepalvelut kytkeytyvät alueen elinvoimaan kaikkine tukipalveluineen. Tulevaisuudessa voisi miettiä, onko se paras keino parantaa suomalaisten hyvinvointia. Kiuruveden ruokapalvelupäällikkö Helena Laitinen viestitti Raatikaiselle, että keittiön henkilökunnalta vaatii osaamista ja jaksamista, kun he pyörittävät useita eri ruokalistoja terveyskeskuksen keittiössä, koululaisilla kun on eri ruokalista kuin vaikkapa kotihoidossa oleville ikäihmisille, joilla on monenlaisia sairauksia ja ruokarajoitteita, erikoisruokavalioita. – Olette kyenneet Ylä-Savon sotessa tuomaan integraatiota pitkälle, kaikkialla ei ole näin. Laitinen toivoi, että hyvinvointialue jakaa kiinnostuksen lähiruuasta ja kotimaisesta ruuasta Hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Riitta Raatikainen (toinen oikealta) maisteli lukion ruokasalissa kasvispihvejä. On Remeskylän kotilihan makkaraa ja mykyrokkaa sekä kalaa. Hyvinvointialueella tehdään parhaillaan isoa kiinteistöselvitystä, että tiedetään tarkkaan paljonko neliöitä on vuokralla ja paljonko ne maksavat. Kiinteistöistä selvitys Pohjois-Savon hyvinvointialueen valtuutettu Rauno Pikkarainen (vas.) oli kiinnostunut miten hyvinvointialueen vuokraamien kiinteistöjen kanssa käy, kun sopimus on tehty kolmeksi vuodeksi, lisäksi on yksi optiovuosi. – Monessa kunnassa mietittiin, mitä tehdään. Teillä oli mahdollisuus vaikuttaa. Rusanen jatkoi, että ruualla on yhdyspintaa elinvoimaan, hankinnoissa voidaan hyödyntää paikallisia toimijoita. Riitta Raatikainen aluehallituksen pj. Kiuruvesi sai myös kyläkouluille yhdistelmätyöntekijät, jotka vastaavat ruokahuollosta ja toimivat talkkareina. Kiuruveden kouluille Servica on tuottanut ruuan vuoden alusta. Raatikainen kertoi, että hyvinvointialueella tehdään hankintastrategiaa, jossa otetaan selkeästi kantaa paikallisen tuotannon puolesta, strategiassa otetaan huomioon niin ikään huoltovarmuus ja varautuminen, johon kuuluu riittävän hajautettu ruuantuotanto. Raatikainen tutustui Kiuruveden vierailullaan myös Varapäreeseen. 7 Keskiviikko 24. Helena Laitinen kiittelee Servican asiantuntijaorganisaatiota, jossa tehdään ravitsevaa ja maittavaa ruokaa. Hakukriteerit ovat olleet epätarkat, ensi syksynä on uusi hakukierros, opasti Raatikainen. Kiuruveden kaupungin hallintoja talousjohtaja Juho Jukkola kysyi, saako osaavaa työvoimaa hinnalla houkuttelemalla. sekä suomalaisesta ruokaturvasta Kiuruveden tavoin. – Kukaan ei saa panna päätä pensaaseen, ei hyvinvointialue voi vuokrata sellaista mitä se ei tarvitse. Raatikainen laski, että hyvinvointialueelle siirtyi noin 20 eri järjestöltä paljon hajallaan olevaa kiinteistömassaa, kaikkiaan yli 60 hehtaarin suuruinen neliömäärä, yli 400 ”Ihailen rohkeuttanne” Lukiolaiset Salla Jauhiainen, Emmi Linnilä ja Erin Kossi sanovat, että ruokaan on tullut värikkyyttä ja vaihtoehtoja on enemmän, on salaattia ja vielä erikseen paprikaa ja kurkkua. Jos koti on vaikkapa Kuopiossa, voi palvelun hakea Kiuruvedeltä, jos käy täällä töissä. Raatikainen totesi aina ajatelleensakin, että hyvinvointialueen miljardin euron budjetti on yhtä kuin elinvoimabudjetti. Pohjois-Savon hyvinvointialue saa ottaa mallia Ylä-Savon Sotesta. Tytöt kuuluvat ruokaraatiin, joka antaa ruuasta palautetta Servicalle. Hyvinvointialuetta on katsottava pitkälle tulevaisuuteen, sillä ihmisten elämäntyyli muuttuu. Varapäreelle avustusta. – Tähän on tulossa loivennusta. Vierailulla kävi ilmi, että Varapäre voisi saada hyvinvointialueelta avustusta, aikaisemmin sitä ei ole saatu, koska avustuksen ehtona on toiminta monen kunnan alueella. Kiuruveden kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen kertoi, että Kiuruvedellä oli heti alkumetreillä yhteinen tahtotila suunnata Servicaan. Raatikainen sanoi suorastaan ihailevansa kiuruvetisten rohkeutta tehdä uudenlaisia ratkaisuja. Raatikaisen vieressä ruokapalvelupäällikkö Helena Laitinen ja ruokaraatilaisia. Toisaalta tulevaisuudessa liikkuvia palveluita ja etäpalveluita voidaan hyödyntää nykyistä paremmin. Kiuruvedellä palvelut huononevat kesän jälkeen, kun röntgenpalvelut siirtyvät Iisalmeen. Perinteisiä vastaanottohuoneita tarvitaan vähemmän kuin nyt. Soteuudistus tuli viime hetkellä, kun katsoo mikä on sairastavuus ja ikäkehitys Pohjois-Savossa, on pakko löytää uusia toimintatapoja. Kiuruvedellä on painotettu lähellä tuotettua ja kotimaista ruokaa. Laitinen vastaa Kiuruveden kaupungin ja Servican sopimuksesta ja on Kiuruveden kaupungin palkkalistoilla. – Ruokapuoli on hyvinvointityötä, kiteytti Rusanen. Raatikainen kiitteli, kuinka Kiuruveden terveyskeskuksessa ovat myös sosiaalityöntekijät ja psykologipalvelut saman katon alla muun peruspalvelun rinnalla. Tällä hetkellä kaikki kiinteistöt eivät välttämättä ole tehokkaassa ja tarkoituksenmukaisessa käytössä. Myös asiakkaan asioinnin kannalta on hyvä, että häntä ei tarvitse pompottaa lähipalveluissa luukulta luukulle. Kiuruveden kaupunginhallituksen tuleva puheenjohtaja Tommi Tikka (kesk.) kiitteli keittiön henkilökuntaa taitureiksi, kun vähillä määrärahoilla saadaan tehtyä erinomaisen runsaat ruokalistat
– Hain muutamiin yliopistoihin, mutta ei haittaisi tehdä välivuotta töitäkin. Kieltämättä vähän harmittaa, että pitkä matikka jäi yhden pisteen päähän L:stä. Minulla oli kuitenkin tosi ihanat kolme vuotta, Kilvensalmi sanoo. Seuraava kappale elämästä on vielä avoin, mutta Kilvensalmi on siitä innoissaan. toukokuuta 2023 Uutiset Lukio jää viimein taakse ylioppilas Jesse Malassulla, joka tiesi pienestä pitäen haluavansa lukioon. Yhden aikakauden päätös Hilda Kilvensalmelle lukiosta valmistuminen merkitsee omassa elämässä yhden aikakauden päätöstä. Tiesin alusta asti, että nämä aineet kirjoitan, niin panostin sitten niihin opinnoissa. Toisena vuonna oli jo varmuutta ja se hujahti tosi nopeasti ja siinä samassa abivuosi. – Vilkuilin paljon vanhoja ylioppilaskokeita, joten tiesin minkälaisia ja minkätasoisia ne ovat, ja niitä tekemällä harjoiteltiin abikursseillakin, Malassu kertoo. Sen paikalle harkitsin ensin yhteiskuntaoppia, mutta päädyin sitten tähän ratkaisuun, Malassu selittää. – Hyvältä tuntuu totta kai. Nyt lukionsa aloittavia tai alussa olevia Malassu neuvoisi juuri siinä, että heti ei tarvitse tietää mitä aikoo kirjoittaa ja mitä lukion jälkeen tapahtuu. YLIOPPILAAT. Juuri Kiuruveden lukio oli hänelle itselleen ehdottomasti tosi hyvä valinta. – Lukiossa pääsee pitkälle, kun näkee säännöllisesti pientä vaivaa, painottaa Malassu kokemuksen kautta oppimaansa. Sitä ennen tietenkin juhlitaan perheen, suvun ja kummien voimin vastavalmistunutta. Päällimmäisenä mietin, että tämä on ollut hieno kokemus kun jo ala-asteelta asti tiesin, että lukioon haluan, Malassu sanoo. 8 Keskiviikko 24. Hän kuvailee omaa lukiopolkuaan seilailemiseksi: ensimmäinen vuosi opeteltiin sitä, miten edes opiskellaan toisella asteella. Malassun mielestä lukio valmisti kirjoituksiin hyvin. Seuraavaksi hän jännittää pääsykokeiden tuloksia. Hän on sitä mieltä, että lukiossa sai vahvistettua pohjaa jo olemassa oleville kiinnostuksenkohteille, kuten eri kielet, ja löysi uuttakin, esimerkiksi psykologian. – Omiin koetuloksiin olen tyytyväinen, koska annoin aina kaikkeni siinä tilanteessa niillä taidoilla, eivätkä ne olisi voineet mennä paremmin, Kilvensalmi tuumaa. Paljon hän kamppaili kysymysten kanssa siitä, mitä kannattaa ja pitää tehdä, mitä kirjoittaa ylppäreissä. En tiedä vielä mitä teen ja missä olen ensi vuonna, mutta se on jännittävä ja hauska tunne, Kilvensalmi sanoo. Valmistuneet kertovat, miksi Kiuruveden lukio oli hyvä valinta ja antavat neuvoja toisille nuorille. kesäkuuta. – Ainoa mitä voi yllätykseksi kutsua on fysiikka. – Pieni lukio ei ole rajoittava, se on mahdollisuus kun vaan on itse aktiivinen. Ne asiat selkiytyvät kyllä lukion aikana, ja mieltään voi muuttaakin vielä monta kertaa. – Eka vuosi oli myös raskain. Kiinnostus siihen alkoi lukion ensimmäisenä vuonna ja vahvistui kokoajan, Malassu kertoo. Eivätkä ne kokeetkaan ole mikään iso mörkö, eivät sen kummempia kuin isommat kurssikokeet, joihin kertaa enemmän. Tarkkaa visiota tulevasta ei ollut. – Hain Oulun yliopistoon lukemaan kauppatieteitä. Tuoreet ylioppilaat pohtivat lukiopolkujaan Vaikein kysymys Jesse Malassun mielestä on tiivistää, miltä nyt tuntuu ja mitä valmistuminen ylioppilaaksi hänelle merkitsee. Opettajille olen todella kiitollinen siitä, että heiltä sai yksilöllistä tukea aineissa, jotka kiinnostivat eniten, Kilvensalmi kehuu. Kiuruveden lukion ylioppilasjuhlaa vietetään lauantaina 3. Tuloksiinsa hän on tyytyväinen: – Kaikista tuli se, mitä lähdin hakemaan. – Liikaa peloteltiin minun mielestä sillä, että jos ei kirjoittanut joitain tiettyjä aineita, niin ei ole mitään asiaa mihinkään jatko-opiskelupaikkaan. NOORA LUKKARINEN NOORA LUKKARINEN 29 saa valkolakin u Kiuruveden lukion kevään 2023 ylioppilaat ovat: Francis Robin, Gröhn Sini, Herranen Emma, Huttunen Iida, Huttunen Jermu, Hyvönen Aada, Kilvensalmi Hilda, Kokkonen Roni, Komulainen Jaana, Kostamo Juulia, Kumpulainen Eetu, Kämäräinen Sanni, Kärkkäinen Aatu, Lappalainen Kreeta, Laukkanen Kalle, Malassu Jesse, Martikainen Riikka (kaksoistutkinto), Nieminen Eelis, Nissinen Iida (kaksoistutkinto), Oinonen Nanna, Partala Sara, Ruotsalainen Iida, Ruotsalainen Niko, Saharinen Antti, Sisso Eemeli, Tikka Erkka, Tikkanen Ville, Toppi Karoliina, Tossavainen Jeppe
Paikalla kävi myös Sourunsalon kauppa-auto, joka on melkoinen harvinaisuus nyky-Suomessa. – Paitsi että pyörällä on mukavaa ajaa, näissä tapahtumissa tutustuu erittäin hienoihin ihmisiin: miehistä parhaisiin, ja toki naisiinkin, Haapalainen hymyilee. – Järjestävän seuran eli Kiuruveden Motoköörin aktiivi Aarni Manninen meille tämän paikan hommasi. Haapalainen on itse harrastanut moottoripyöriä nelisenkymmentä vuotta ja kertoo ajavansa 26 vuotta vanhalla menopelillään noin 40 000–50 000 kilometriä vuodessa. – Mielestäni tällaisia entisiä kyläkouluja voisi enemmänkin hyödyntää erilaisten tapahtumien järjestämisessä, nämä ovat sen verran tunnelmallisia paikkoja ja täällä on hyvin tilaa isommallekin joukolle. Kyllä meitä jääriä edelleen löytyy, jotka puskevat päätänsä mäntyyn, Haapalainen naurahtaa ja lisää, että harrastus painottuu monilla kesäaikaan, vaikka sitkeimmät sissit ajavat ympäri vuoden, jopa talvellakin. – Lisäksi meillä on karaokea ja bändikin tulee vielä soittamaan, totesi lauantaina aamupäivällä kajaanilainen Seppo ”Lepe” Haapalainen, joka kuului tapahtuman järjestelyporukkaan. Siinä sivussa mies on hurahtanut motoristitapahtumien järjestelytoimintaan. Paikalle oli tultu myös nelipyöräisillä, kuten taustalta voi nähdä. Vierellä toinen innokas moottoripyöräharrastaja Kari Pirkola. Ja tokihan päivien mittaan myös rassattiin vanhoja menopelejä entistä ehompaan kuntoon. Kotajärven koulua Haapalainen piti oivana paikkana tapahtuman järjestämiselle. TEKSTI JA KUVAT AKU LAATIKAINEN Paitsi että pyörällä on mukavaa ajaa, näissä tapahtumissa tutustuu erittäin hienoihin ihmisiin: miehistä parhaisiin, ja toki naisiinkin. Samoin ajokorttiuudistus on tehnyt pyörän hankinnan ja sillä ajamisen aiempaa hankalammaksi, Haapalainen kertoo. Pekka ”Lepe” Haapalainen “. Seppo Haapalainen arvioi, että lauantaina alkupäivästä paikalla oli 30–40 ihmistä ja jonkin verran odoteltiin vielä lisää. 9 Keskiviikko 24. – Mutta tietysti jos on tarpeeksi rakas harrastus, niin sitten ihmiset tinkaavat yleensä jostain muusta, jotta rahaa jää tähän pyörätouhuun. Kiuruveden Motoköörin aktiiveihin kuuluva Aarni Manninen (oik.) oli yksi tapahtuman pääorganisoijista. Autosta janoiset ja nälkäiset kuljettajat saivat täydennystä varastoihinsa. Välillä tehtiin huoltotoimenpiteitä. kokoontuminen. Kokeneimmat konkarit ovat olleet Itäpyörärallissa mukana jo vuosikymmenien ajan. – Joskus meitä on ollut yli satakin osanottajaa, mutta viime aikoina väki on vähentynyt, koska nykyinen porukka vanhenee koko ajan ja sitä kautta tulee luontaista poistumaa, mitä ei saada sitten paikattua uusilla nuorilla harrastajilla, Haapalainen sanoo. Luonnollisesti ohjelmassa oli myös kiertoajelua lähiympäristössä. – Moottoripyörien ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet. Harrastajia oli paitsi eri puolilta Suomea, myös Virosta. Itäpyöräralli kokosi yhteen kymmeniä moottoripyöräharrastajia. Perinteikäs tapahtuma Itäpyörärallia on järjestetty Suomessa ja Virossa vuosikymmeniä, ja nyt pidettiin jo 42. Kiuruveden ja Pielaveden rajalle entisen Kotajärven kyläkoulun ympäristöön kokoontui viime viikonloppuna useita kymmeniä vanhojen moottoripyörien harrastajia rennon yhdessäolon merkeissä: ohjelmassa oli muun muassa hyvää ruokaa ja juomaa, saunomista, laulua ja tanssia. Täällä on aiemmin pidetty muun muassa Harvester Rockia, mutta viime vuosina on ollut hiljaisempaa. Nuoria kaivataan mukaan Innokkaimmat motoristit tulivat paikalle jo helatorstaina ja viimeiset lähtivät pois vasta sunnuntaina. Se suuntautui muun muassa Pien-Sulkavan kanavalle, Isokoskelle sekä Salmenkylän maisemareitille. toukokuuta 2023 Vanhoja menopelejä ja rentoa yhdessäoloa Järjestyksessään 42. Ja vaikkei omistaisikaan sellaisia, niin ehdottomasti saa tulla katsomaan millaista täällä on, jos vain aihepiiri kiinnostaa. – Alun perin tämä tapahtuma oli nimensä mukaisesti entisille itäblokin maiden moottoripyörille tarkoitettu ja se on lähtökohtana vieläkin, mutta olemme kuitenkin hyvin suvaitsevaista väkeä: tapahtumaan voi tulla millä tahansa muullakin vanhalla moottoripyörällä tai vaikka autolla. Osanottajien vähenemisen taustalla on myös muita syitä, kuten kohonneet kustannukset
Kustannusten kohdentuminen kuntiin voidaan tehdä suhteessa työvoimapohjaan. Palveluverkkoa ei saa Kiuruveden kaupunginhallituksen mukaan heikentää, koska se lisää myös riskiä, että asuminen keskittyy entistä enemmän kaupunkeihin ja vähintäänkin isoihin taajamiin. Kuvittelee, että roskia on keräämässä laiskuuttaan köyhä työtön. Tuossa Miljoonakampanjassa jätettiin kerättyjen roskien loppusijoitus kerääjien hoidettavaksi. Yksi ärsyttävä roskalaji on koirankakka, varsinkin omalla postilaatikolla tai portilla. Siihen on totuttu ympäristön siisteyden ylläpidossakin. KOLUMNI KIRSI HAAPEA Kirjoittaja on Kiuruvesi-lehden avustaja, joka keräilee roskia tien varsilta ja ojista. Purkaminen mahdollistaa Kiuruveden Rinnekotiyhdistyksen talouden tervehdyttämisen asuntojen käyttöasteen noustessa 100 prosenttiin ja samalla tyhjien asuntojen kustannukset jäävät pois kiinteistönhoitokuluista. Iso osa valmistelutyöstä mukaan lukien sopimusluonnostelu ja toimintamallin rakentaminen on saatava käyntiin ja työstettyä pitkälle jo kevätkaudella 2023. Leikin Miss Marplea, seurasin useamman kuukauden tilannetta aina ulkotöissä ollessani, lumenluonnissa, haravoinnissa, pyörän putsauksessa ym. Kyseessä ovat kohteet Kiurunrinne I ja II. Omaan roskapönttöön ei mahdottomia sovi ylimääräistä keruujätettä, muutama pussukka varmasti kaikilla. MILJOONA roskapussia on vielä vaiheessa, mutta toki kampanja jatkuu kesäkuun puoliväliin asti. Tai ei kukaan ole tunnustanut. Päätöksen taustalla on valtion TE-palveluiden siirtyminen kuntien järjestämisvastuulle 1.1.2025 alkaen. Enpä uskaltanut enenpää mylkyttää, ties vaikka olisi usuttanut koiran kimppuuni. Hakija maksaa välirahoituksen välittömästi pois kaupungille, kun ARA:n myöntämä purkuavustus on maksettu hakijalle. Emmehän me tavalliset ihmiset tieten tahtoen sotke. Sanoi, että siihen ne pökäleet jäävät. Harmiton kassialma, moni miettii. Lapinlahti ei osallistunut tapaamiseen. Kaupunginhallitus valtuuttaa kaupunginjohtajan ja hallintoja talousjohtajan sopimaan välirahoituksen yksityiskohdista. Kiuruveden Rinnekotiyhdistys on saanut myönteisen purkuavustuspäätöksen ARA:lta 90 prosentille purkukustannuksista ja saanut myös purkuluvan vuoden 2022 lopussa. Suuri osa koiranomistajista huolehtii lemmikkinsä jätökset roskiin, mutta ne muutamat vastuuntunnottomat.... Yleisin jäte tien varsilla on tupakantumppi. Lausunnossa todetaan, että lähipalveluiden tarjoaminen tulee olla ensisijainen palvelujen tarjoamismuoto hyvinvointialueella. Moni noukkii maasta toisten heittämiä roskia muuten vain, ilman erillistä kehotusta. Valtakunnallisen aikataulun mukaan kuntien sopimukset työllisyysalueista tai päätökset itsenäisestä järjestämisestä sekä suunnitelmat työvoimapalvelujen järjestämisestä tulee olla työja elinkeinoministeriössä 31.10.2023 mennessä. Mutta on huutelijoita ja haukkujia. Näin keväällä on tapana siivota omia nurkkia ja myös yhteistä ympäristöä. Välirahoitukseen neuvotellaan korko. Huomautin arasti koiran taluttajalle. Kiuruveden kaupungin yhdyshenkilönä asiassa toimii hallintoja talousjohtaja Juho Jukkola. Huomioväriset työntekijät kyllä siistivätkin. JOKU muu hoitaa. Yhtenä päivänä se selvisi: mies ja susikoira. Hakijan kansVäliaikainen rahoitus rakennusten purkuun lisyysalueen. Ei voi olettaa, että riittäisi ymmärrystä. Ja tekemistä riittää, siitä pitävät huolen ne tuntemattomat roskaajat. Uutiset. Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että johtamisen kehittämiseen tulee panostaa palvelutuotannon tehokkuuden, tiedonkulun, asiakaslähtöisyyden ja henkilöstön hyvinvoinnin takaamiseksi. Onko lapsena saatu jo esimerkki, että roskat pihalle vaan, joku kyllä siivoaa. Kiuruveden kaupungin mielestä kunnat ja kaupungit on otettava vahvemmin mukaan yhteisiin keskusteluihin, kun sosiaalija terveyspalveluja kehitetään Pohjois-Savossa. Tuleepahan liikuntaa ja ympäristö siistiytyy. Ylä-Savon yhteisen työllisyysalueen palvelujen suunniteltu järjestämistapa on vastuukuntamalli, jossa tuottamisvastuun palveluista ottaa Iisalmen kaupunki. Roskien keräilijään suhtaudutaan yleensä myönteisesti. Olihan Lepikon torppa palaa naapurikunnassa hiljattain, kun tupakasta syttyi ruohikkopalo. Asiantuntijatyötä on Iisalmen kaupungin mukaan tarpeen tilata, koska aikataulu valmistelulle on tiukka. Pohjois-Savon liitto on toteuttanut kyselyn, jolla kartoitettiin kuntien kantoja työllisyysalueiden muodostumisesta Pohjois-Savossa. Ei paljon päätä pakota sillä, joka heittää palavan savukkeen rutikuivan viimevuotisen heinikon päälle. Purkaminen on tarkoitus aloittaa lähiaikoina ja saattaa valmiiksi vuoden 2023 aikana siten, että myönnetty avustus maksettaisiin jo vuoden 2023 puolella. Iisalmen kaupunki on pyytänyt Mikko Kesä Oy:lta alustavan tarjouksen työllisyysaluevalmistelun asiantuntijakonsultaatiosta ja -valmistelusta. Toki olen rekisteröinyt myös outoja mulkaisuja.Hyvästä suhtautumisesta kertoi muiden muassa Helsingin Sanomissa haastateltu yliopiston professori, joka keräilee roskia. Purkukustannukset ovat kokonaisuudessaan arviolta 115 000 euroa. Purkamisen omakustannusosuuden eli 10 prosenttia Kiuruveden Rinnekotiyhdistys pystyy hoitamaan omin varoin. Maksamisen edellytyksenä on, että purkamiskustannukset on maksettu ja purkaminen toteutettu. Virhepäätelmä ainakin tuon proffan osalta. – Ennaltaehkäiseviä palveluita tulee järjestää myös työikäisille. Kunnissa ja kaupungeissa työskentelee ja asuu paljon hyvinvointialueen henkilöstöä ja myös heille tulee turvata mahdollisuus työskennellä lähellä kotia. Tarjouksessa asiantuntijatyöskentelyä tarjotaan kaksivaiheisesti siten, että merkittävin valmistelu tapahtuu huhti-toukokuussa 2023. Ketä ovat ne, jotka nakkelevat kaljatölkit auton ikkunasta, syytävät nuuskarasiat raviin ja tupakantumpit tien poskeen tai porraseteen. – Oli sitten kyse kaupungista, kunnasta tai hyvinvointialueesta, kaiken keskiössä tulee olla ihminen. Sen kun vain noukkii ja vie roskat säiliöihin. Ylä-Savon työllisyysalueen todettiin todennäköisimmin etenevän poikkeuslupahakemuksella työllisyyspohjan laskiessa toimintavuosien aikana alle 20 000 henkilön. Tavoitteiden seurantaan laadittujen mittareiden osalta tulee kaupunginhallituksen mielestä kiinnittää huomiota siihen, että ne mittaavat oikeita asioita, kuten esimerkiksi menetelmän käyttöön kouluttaneiden määrän sijaan miten paljon menetelmää käytetään, ja mitkä ovat menetelmän käytön vaikutukset esimerkiksi asiakkaan hyvinvointiin. Kuntien roskakampanjoissa on usein myös keruu järjestetty, voi jättää säkit tien varteen odottamaan noutoa tai viedä ne tiettyyn keruupaikkaan. sa laaditaan velkakirja, jossa sovitaan välirahoituksen yksityiskohdista. Esittelyn ja keskustelun jälkeen todettiin yhteinen valmistelusuunta hyväksi ja työllisyysalueiden välinen yhteistyö mahdolliseksi. Ylä-Savon kunnista on noussut vahvaa tahtoa Ylä-Savon työllisyysalueen valmisteluun. Yhdyshenkilöksi on nimetty hallintoja talousjohtaja Juho Jukkola ja varalle kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen. Auton ikkunasta joku saattaa rääkyä, että mene muija töihin. Tarjouksen toteutuminen täysimääräisenä tarkoittaa maksimissaan noin 30 000 euron kokonaiskustannusta valmistelualueelle. Iisalmen kaupunki kutsui Keiteleen, Kiuruveden, Lapinlahden, Pielaveden, Rautavaaran, Sonkajärven ja Vieremän yhteiseen kokoukseen 12.4.2023 työllisyysaluevalmistelun käynnistämiseksi. Asioiden viimeistely ja päätöksentekoon toimittaminen jäävät elo-syyskuulle 2023. toukokuuta 2023 Ketä ovat ne typerät roskaajat JOKA paikka on täynnä roskia, mutta kuka tietää, ketkä sotkevat, kuka tuntee roskaajat. Kiuruveden kaupunginhallitus on päättänyt osallistua Ylä-Savon työllisyydenhoitoalueen valmisteluun. – Palveluiden läheisyys on merkittävä osa kuntien elinvoimaa niin kuntalaisten kuin elinkeinoelämänkin näkökulmasta. En minä ainakaan tunne yhtään sellaista roskittajaa. On aika työlästä ilmoittaa keräämisistään laskuriin. Myös hyvinvointialueen viestintää tulee kehittää. Itsekin sitä harrastan, roskalenkkeilyä. 10 Keskiviikko 24. Iisalmi ja sen naapurikunnat muodostavat työssäkäyntialueen, ja palveluiden järjestäminen seudullisessa ohjauksessa työssäkäyntialueen mukaisesti on niin työllisten kuin työttömien kiuruvetisten etu. Huom! Asun siis naapurikunnan puolella. Varmasti roskia kerätään runsaasti ohi tuon kampanjan. On siivoustalkoita ja roskapussikampanjoita. Taitaa olla paras vaan olla hiljakseen ja malttaa pitää suunsa kiinni, jos sattuisi roskaajan tapaamaan itse teossa. Kiuruveden kaupunginhallitus on antanut lausunnon Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelustrategiasta. Terveydenja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien ja hyvinvointialueen yhteinen tehtävä ja strategiaan tulee kirjata, että kunnat saavat asiantuntijatukea hyvinvointialueelta terveydenja hyvinvoinnin edistämiseen. Omalla tontillani halusin selvittää roskaajan, sen, joka antaa koiransa pökälöidä postilaatikollani eikä korjaa jätöksiä. Lausunto: lähipalvelut turvattava Kiuruveden kaupunginhallitus on myöntänyt Kiuruveden Rinnekotiyhdistys ry:lle 103 500 euron välirahoituksen rakennusten purkamisten toteuttamiseen. Ainoastaan Lapinlahti ilmoitti kyselyssä ensisijaiseksi suunnakseen Kuopion ympärille muodostettavan työlKiuruvesi lähtee mukaan Ylä-Savon työllisyydenhoitoalueen valmisteluun AKU LAATIKAINEN Suunnitelmissa on vastuukuntamalli Iisalmen johdolla
Nyt Jarin tallissa on 22 hevosta. Hyvärinen kertoo, että hänen ollessa 15-vuotias isä yllättäen ehdotti hevosen ostoa. Jarin viisivuotispäivänä Tšernobylissä räjähti, mutta karheampana muistona kangertelee 1990-luvun alun lama. 6-vuotias ruuna ei vain ollut myytävänä. Kaloja ei tullut, mutta rannalla oli ratsutalli. Viimein myyjä suostui myymään Osun Velin, Hyvärinen virnuilee ja paljastaa sukulaisten, varsinkin isän puolelta, nauraneen hänelle, Jari kun oli jo pienenä puhunut punaisesta hevosesta. Vuonna 1981 syntynyt Jari Hyvärinen on maatalousyrittäjä, jonka Korpinummen hevoskasvatustilalla on myös siittolatoimintaa. “ 70 VUOTTA nen uutisia seuratessa tuntui suurin piirtein siltä, että ruoka loppuu pöydästä. Jari pujahti sen rauhalliseen tunnelmaan, ja häntä kehotettiin ottamaan hevonen ja lähtemään ratsastamaan. Avopuoliso, Sonja Rytkönen on työmatkalla, kengitysseppänä hän osaa tarvittaessa takoa kengän vaikka suorasta raudasta. Yhä hän pistäytyy ulkomailla talleilla auttamassa.. Heti sen toisella puolella on Hyvärisen mummola, josta mummo on hiljan muuttanut Virranrantaan. Lapsuus tuntui turvalliselta ja heitä poikia kohdeltiin tasapuolisesti ja kannustaen. Ala-astella yhteydenpito kotiin oli ollut tiivistä ja yhä hän kunnioittaa ajan kuria, tyhmyyksistä kun joutui vastuuseen. Kun tilan ohi tai pikemminkin läpi ajaa traktori, huomaan jo unohtaneeni koko Korpijoen tien. Jari kuuluu ikäluokkaan, joka sai tutustua tietokoneisiin. Hiimailijasta hevostilalliseksi Sarja tarkastelee lapsuutta Kiuruvedellä eri vuosikymmeninä. Kun Hyvärinen oli lapsi, heitä asui tällä tilalla Jukka-isä, Merja-äiti, Jari ja hänen pikkuveljensä Jussi ja Joni. Niitä oli myynnissä isän tutulla Lapinlahdella ja kuinka ollakaan, Jari oli säästänyt rahaa mummon avaamalle tilille. Tosin Jarin ei tullut oltua jälki-istunnossa. Sitä, luokkakaverin kuolemaa, ei voinut käsittää. Aku Ankkaa tavattiin, ja vaikka Jari sanoo olevansa huono lukija, hevosalan kirjallisuutta hän sentään selailee tietoa etsiessään. Kellä kyläläisellä oli Commodore 64, sinne mentiin pelaamaan. Toki näin jälkikäteen ajatellen rutiineihin kangistuneet tuntihevoset olivat tottuneet ihmisiin jotka tulivat ja menivät. Reittikin neuvottiin ja palatessa oltiin vastassa, Hyvärinen nauraa ja sanoo, ettei itse laittaisi pihaan ilmestyvää lasta oikopäätä ratsun selkään. Joka tapauksessa hän innostui, halusi eläinlääkäriksikin. Yläasteella joutui näkemään sitäkin kuinka raakaa kiusaamista voi koulumaailmassa olla. Emä Ulla Kemp on Korpinummella hoitohevosena ja A-luokan periyttäjä. TEKSTI & KUVA HEIDI JAATINEN, KIRJAILIJA Pihalla vastaan tulee Ronno-koira kintereillään Jari Hyvärinen, jonka kanssa istumme ulkopöydän ääreen. Innostus hevosiin syttyi, kun perhe lähti Ukkohallaan laskettelemaan Jarin ollessa 12–13-vuotias. 11 Keskiviikko 24. Siellä hän sai vastuuta, mistä syntyi arvostus työnantajaa kohtaan. Kesäisin leikittiin serkkujen kanssa Vieremän Saarisjärvellä, jossa äidin suvulla oli mökkejä. Kun kysyn kepposista, hän nauraa olleensa veljessarjan kiltein. Vielä Jukka-isä osti pojille yhteisen varsan, jonka omistajuudella veljet vain polleilivat tytöille. Hän ei laittanut suksia jalkaan, vaan lähti mieluummin pilkille. Eikä pelkästään poika ollut kiltti, myös Osun Veli osoittautui säyseäksi, sillä sai ajaa niin reellä, kärreillä kuin ratsastaakin, ja ravikilpailuissa ruuna osoittautui isänsä parhaimmiksi varsoiksi. Marraskuisena päivänä ajettiin sitten ravitallille katsomaan hevosia, perillä poika ei nähnyt muita kuin erään punarautiaan lämminverisen. Hyvärisen lapsuudessa Korpijoella tapahtui tragedia, jossa isä surmasi koko perheen. Maito valui lattialle. toukokuuta 2023 2000 MONEN VUOSIKYMMENEN IHMISET Kaksi viikkoa vanhalla tammavarsalla ei ole vielä nimeä, mutta Jari Hyvärinen vakuuttaa, että siitä tulee suurjuoksija. Metsässä leikittiin pyssyillä ja rakennettiin majoja, peltoautoja ja mopoja oli jokaisella. Nuorena Hingunniemestä hevostenhoitajaksi valmistunut Hyvärinen meni työharjoitteluun Roomaan, Jori Turjan tallissa kun on maailman paras ravihevonen ori Varenne. Maito valui lattialle, mutta ”nyt mulla näitä on” Jari sanoo ja levittää kätensä kattaen eleeseen 22 hevosta, joista suurin osa omia, siitosorejakin on neljä. Aikuisten puheita ja koko perheen voimin KymmeKerran Jari Hyvärinen oli vetänyt tilatankin auki ja selittänyt ottavansa punaiselle hevoselle krokotiilin maitoa. ”Ei sitten mikkään kiinnosta”, Jari ilmoitti. Kerran hän oli vetänyt tilatankin auki ja selittänyt ottavansa ”punaiselle hevoselle krokotiilin maitoa”. Muuten tapahtunutta ei käsitelty. Koulussa laulettiin virsi, pidettiin hiljainen hetki ja he kolmosluokkalaiset laskivat seppeleen hautajaisissa
Ylä-Savon Hippoksella lähdemme siitä, että tarjontaa olisi kaikentasoisille toimijoille harjoitusja paikallisraveista huipputason profiiliraveihin, Vidgrén summasi. Hän veti viime vuonna maaja metsätalousministeriön asettamaa työryhmää, jonka räväkät esitykset raviurheilun rakenteiden ja toimintamallien uudistamisesta ovat johtamassa myös tuloksiin. Jo 15-vuotiaaksi varttunut veteraanitamma petrasi vielä kaiken lisäksi ennätystäänkin numeroihin 27,5. Letkeästä ravitunnelmasta pääsi nauttimaan myös iso joukko kaupunginvaltuuston edustajia. – Yhtään ravirataa ei haluta ajaa alas, mutta kaikkien ei tarvitse olla samanlaisia. Sen ansiosta Vieremällä on ajettu jopa valtakunnalliset V75-ravit monien suurkilpailujen ohella. Ravireissulle osallistui reilut 20 kaupungin edustajaa, joista useimmat eivät olleet Ylä-Savon Hippoksella vielä käyneet. – Elämme uudessa ajassa, jossa meidän on ansaittava oikeutuksemme edunsaajien joukossa ja myös ihmisten mielissä. Tarvitaan kilpailutarjonnan sopeuttamista vallitseviin hevosmääriin ja tarvitaan myös raviratojen profilointia sen mukaan, Vidgrén painotti. Modernilla otteella Kiuruveden delegaation otti vastaan Ylä-Savon Hippoksen puheenjohtaja Juha Vidgrén. Koko alalla tarvitaan lisää viestintää, koulutusta ja verkostoitumista, hevosten hyvinvointi edellä. Seurueen luotsina toimi kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen. Mukana oli lähes 80 hevosta ja ponia, mikä on valtakunnallisestikin kova lukema ilman totoa ajettaville paikallisraveille. Konkaritamma juhli Itse ravit päästiin ajamaan hienoissa olosuhteissa. Kiuruveden hevosista Ylä-Savon Koulutuskuntayhtymän Vincent Lax/Eemeli Anttonen oli kolmas ja Eino sekä Helena Röngän Mega-Hertsitär/Veikko Asikainen neljäs. Lähimmäksi pääsi aloittelevien suomenhevosten lähdössä toiseksi sijoittunut Martti Ratisen Asesoori/Tuomas Pakkanen. toukokuuta 2023 Urheilu Kiuruveden kaupunginvaltuuston edustajat olivat koko porukalla onnittelemassa juhlalähdön voittajaa Lentoauraa ja Ilona Murtolaa. Täällä on ihan erilaiset mahdollisuudet tutustua toisiinsa ja jutella asioista kuin valtuustosalissa, tiivisti veteraanivaltuutettu Pentti Ahponen illan annin Kiuruveden kaupungin puolelta.. – Meillä saisi olla lisääkin tällaisia epävirallisempia yhteisiä tapaamisia. Letkeää menoa juhlaraveissa Hienossa säässä ja olosuhteissa mukana oli lähes 80 hevosta ja ponia sekä noin 400 katsojaa. 12 Keskiviikko 24. Illan päälähtönä ajetun Kiuruveden kaupungin 150-vuotisjuhlalähdön vei nimiinsä iisalmelainen Lentoaura/Ilona Murtola. Nykyään Ylä-Savon Hippos on maan johtavia kesäratoja sekä puitteiltaan että yleisömääriltään. Kiuruvedelle suunniteltiin tuolloin omaa ravirataa, jollaisen vieremäläiset olivat jo raivanneet Valkeisille. – Nykyajassa raveilla on sijansa ihmisten kohtaamispaikkana. Illan komeimmat aplodit sai kuitenkin pienimpien raviharrastajien 25 metrin keppihevoskisa, jossa voittajia olivat kaikki, niin osanottajat kuin yleisökin. Ratkaisu oli viisas. Itse asiassa Ylä-Savon Hippos on perustettu Kiuruvedellä vuonna 1969, Juho Remeksen eli ”Vanhantalon Jussin” talossa. Ravit järjestänyt Kiuruveden Hevosystäväinseura on Ylä-Savon Hippoksen osakas ja perustajajäsen. Kiuruvetiset olivat muutenkin vieraskoreita, sillä yhtään kotivoittoa ei herunut. Raveja seurasi kaikkiaan noin 400 hengen yleisö. Vanhoja perinteitä kunnioittaneen Naisten ajon vei nimiinsä kuopiolaisruuna Alladin Bro/ Jutta Litmanen ja shetlanninponien lähdön Beat It/Sara Väisänen. TEKSTI JA KUVA JORMA KEMILÄINEN Sää suosi Kiuruveden kaupungin juhlaraveja Ylä-Savon Hippoksella perjantaina. Kiuruveden, Vieremän ja Iisalmen raviseurat päätyivät keskittämään raviratatoimintansa sinne
Myllynen osallistui vasemmalla kädellä myös Pro 63 kg -sarjaan, missä hän oli kahdeksas. Kilpailujen ensimmäisenä päivänä väännettiin vasemmalla kädellä ja parhaasta suorituksesta vastasi Santeri Hukkanen, joka sijoittui yli 105-kiloisten sarjassa hopealle. Koutsia tuntui erityisesti kaivelevan varsin nopeasti tullut avausmaali, sekä toisen jakson nollapelin lipeäminen ottelun päätösminuutilla. Kovasti myöhäisellä oli P13-joukkueen sytytys sunnuntaina Iisalmessa Kankaan liikuntapuistossa. 120M40: 1) Mauri Huttunen KiurU (202,5+150+207,5=560 kg). Milja Kananen teki KiuPan ainokaisen 1–4 tappioon päättyneessä ottelussa. Päivän molemmat vastustajat karkuutettiin tavoittamattomiin ennen kuin oma maalijyvä löytyi. Hänen lisäkseen Savo-Karjalan vaalipiiristä pelaamassa olivat myös kuopiolainen Marko Kilpi (kok.) ja joensuulainen Seppo Eskelinen (sd.). Ohessa tulokset (jalkakyykky+penkkipunnerrus+maastanosto=yhteistulos): Varustevoimanosto: 84+N23: 1) Siiri Tossavainen KiurU (60+80+192,5=332,5 kg). 93M18: 1) Juho Jääskeläinen KiuTe (155+105+150=410 kg). Kilpailujen toisena päivänä väännettiin oikealla kädellä. Kova kaksikko vireessä Suomen Voimalajiliitto järjesti lauantaina 20.5. PEKKA KATTAINEN T12-joukkueen Ella-Kaisa Knuutinen (oik.) onnistui maalinteossa helatorstain molemmissa peleissä. Jouni Mähösen otevoimasaldo oli pronssi miesten yli 100 kg:n sarjasta ja lisäksi hän saavutti kultaa Masters+40v -sarjasta. Jämsässä otevoiman Keski-Suomen mestaruuskilpailut sekä yhden käden maastanoston SM-kilpailut. Myös KiuPa sai ruuhkasta oman osansa urakoiden kuuden joukkueen toimesta kaikkiaan 13 ottelua. Itävalta kaatui maalein 3–2, Saksa 2–0 ja Sveitsi 4–0. Kiuruveden Urheilijat järjesti jäsentenväliset voimanostokilpailut helatorstaina 18.5. Kiuruveden Urheilijoiden karpaasit Hannu Ruotsalainen ja Jouni Mähönen toivat kisoista hienon mitalisaaliin kotiin. Lisäksi hän oli Pro 63 kg-sarjassa kahdeksas. Sarjakärki odotetun kova Naisjoukkue Kiupattaret lähti lauantaiselle Ylämyllyn vierailulleen voimakkaasti puolustukseen nojaavalla peliryhmityksellä. PEKKA KATTAINEN Päivän toinen hyisessä tuulessa käyty ottelu SaPaa vastaan oli pääosin tasaista vääntöä. Toisen puoliajan alun heikko hetki kuitenkin karkuutti pieksämäkeläiset johtoon. Markku Siposelle EM-kultaa Suomi voitti viime viikolla Euroopan mestaruuden parlamenttien välisessä jalkapalloturnauksessa 14 vuoden tauon jälkeen. Sunnuntaina poikien ohjelmassa oli matka Kuopioon Litmasen tekonurmelle. KiuPan maaleista kaksi teki Aada Rytkönen, kertaalleen osui Emma Remes. Kiurun Viäntäjien kolmikko Santeri Hukkanen, Raimo Myllynen ja Henry Niskanen nappasi kisoista yhteensä neljä mitalia ja lisäksi neljä sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon. Raimo Myllynen osallistui KiuPaa vastaan olivat, mutta 4–0 loppulukemat olivat kuitenkin varsin kohtuulliset vain tusinan pelaajan voimin liikkeellä olleen vierailijan kannalta. Ruotsalainen nappasi otevoiman kultaa miesten 85 kg:n sarjasta ja lisäksi hopeaa Masters+40v -sarjasta. WJK teki neljä maalia, kunnes Juho Nousiainen ja Mico Enilä kavensivat loppulukemiksi 2–4. Parlamenttien välinen jalkapalloturnaus järjestettiin nyt juhlavasti 50. Kiuruvetiset kädenvääntäjät saavuttivat jälleen hienoa menestystä, kun Laukaassa järjestettiin kädenväännön Euroopan mestaruuskilpailut. 120M50: 1) Alpo KarppiHyviä tuloksia voimanostokisoissa nen KiurU (220+150+260=630 kg). Ensi vuonna parlamentit kohtaavat toisensa jalkapallokentällä Sveitsissä. Suomen joukkueessa pelasi muun muassa kiuruvetinen kansanedustaja Markku Siponen (kesk.). M105: 1) Mikko Kortelainen KiurU (210+125+222,5=557,5 kg). Lauantaina osaamistaan esittää T10ja sunnuntaina P13-joukkue. kerran. Klassinen voimanosto: 84+N40: 1) Terhi Karppinen KiurU (127,5+80+150=357,5 kg) 83M18: 1) Ilmari Kukkonen KiurU (167,5+90+192,5=450 kg). Sarjan kahden ensimmäisen voitetun ottelunsa jälkeen maalierolla 22– 1 sarjaa johtanut Yllätys oli scoutattu niin tarkkaan kuin nykyisessä somemaailmassa vain voi. Valkoiseksi korkonimettyä joukkuetta vastaan KiuPan Herkko Kärkkäinen osui kertaalleen, Sinisiä vastaan KiuPa ei maalinteossa onnistunut. Lisäksi hän saavutti hopeaa yhden käden maastanostossa miesten 85 kg:n sarjassa. Maineikkaat kuopiolaisseurat KuPS ja Elo saivat tällä kertaa todeta KiuPan paremmakseen, KuPS:n tyttöjoukkue lukemin 2–0 ja Elo puolestaan maalein 2–1. Toinen mitali Kiuruvedelle tuli, kun Raimo Myllynen oli Grand Master-sarjassa alle Kädenvääntäjille neljä EM-mitalia AKU LAATIKAINEN Lisäksi Kiuruvedelle saatiin menestystä yhden käden maastanoston SM-kisoista ja otevoiman Keski-Suomen mestaruuskisoista. Joukkueen viikon maaleista vastasi kaksikko Elias Nuutinen seitsemällä ja Onni Leinonen neljällä osumalla. Grand Master-sarjassa alle 70-kiloisiin, sijoittuen neljänneksi. Päivän avauksessa virkeä KiuPa kuittasi makoisan 3–1 voiton KuPS:sta. Tulevana viikonloppuna KiuPan pelejä voi kokea kaikilla aisteilla Ilmarin kentällä. toukokuuta 2023 KiuPalla oli kiireinen viikko Viime viikolle osunut arkipyhä, helatorstai, oli omiaan lisäämään jalkapallosarjojen pelipäiviä. LASSI MYLLYLÄ. Suomi kohtasi Itävallassa pelatussa turnauksessa Saksan, Itävallan ja Sveitsin parlamenttien joukkueet, voittaen kaikki ottelut. Santeri Hukkanen sijoittui jälleen hopealle raskaassa sarjassa ja Henry Niskanenkin pääsi mitalin makuun oltuaan samassa sarjassa pronssilla. Loppua kohti parantunut peli ei enää auttanut, kun joensuulaiset karkasivat 8–0 voittoon. Toki emännät parempia myös Seuran joukkueet urakoivat peräti 13 ottelua. Yhden käden maastanostossa Mähönen kruunattiin Suomen mestariksi sekä miesten yli 100kg:n että Masters +40v -sarjassa. Liekö sitten hyvänolon tunne vai taksikopilta tuttu ”luulee että hän nyt tässä” -asenne vaivannut toisen pelin alussa KiuPan jäätyä pahasti jalkoihin FC Herttaa vastaan. 83M23: 1) Santtu Vartiainen KiuTe (175+95+190=460 kg). Varsinaisia riemunkiljahduksia ei kuulunut sunnuntaina Iisalmesta, jossa P10-joukkue kohtasi SiPS:n kaksi joukkuetta. 13 Keskiviikko 24. Riemukkaita uutisia kantautui lauantaina Siilinjärven Ahmolta, jossa KiuPan joukkueista pelasi T10. Mainiosti onnistui myös T12-joukkue helatorstaina kotiturneessaan Ilmarin kentällä. Jokainen ottelu kesti 60 minuuttia ja Markku Siponen pelasi Suomen vasemmalla laidalla täydet minuutit. Vielä tylympi oli isäntäjoukkue PK-37, joka karkasi peräti 0–7 johtoon, kunnes Mico, Juho ja Kristian Kauhanen kavensivat lopputulokseen 3–7. Kovin tahti oli P11-joukkueella, joka vieraili sekä Siilinjärvellä että Kuopiossa. Arkistokuva. SiPS suoritti sinänsä tasaisesti tehden seitsemän maalia per peli. Samalle sijalle ylsi Henry Niskanen yli 105-kiloisissa. Torstaina Siilinjärvellä turnausjärjestäjä FC Siilin kahta eri joukkuetta vastaan pelatut ottelut tuottivat KiuPalle 3–3 tasapelin ja 4–8 tappion. 70-kiloisten pronssilla. Santeri Hukkanen (vas.) väänsi kaksi EM-hopeaa. Joidenkin arvioiden mukaan jopa tähänastisen historiansa parasta peliä päivän ensimmäisessä ottelussaan WJK:a vastaan pelannut KiuPa tyylitteli 3–0 voiton Milja Kanasen kahdella ja Ella-Kaisa Knuutisen yhdellä maalilla
KIURUVEDEN URHEILIJAT St. Kolmantena on Juha Salo (67 pistettä) ja Jari Huttusen sijoitus on tällä hetkellä neljäs. – Peiliin pitää katsoa. Kiuruveden Urheilijoille yhdeksän mitalisijaa piirinmestaruuskisoista Kuorevirta veti puoleensa monia kalastajia 4H-yhdistyksen ja Kiuruveden riistanhoitoyhdistyksen järjestämissä lohiavajaisissa lapset ja nuoret pääsivät helatorstaina kokeilemaan ja leikkimielisesti kilpailemaan kalastuksessa. varmaan Iiriksenkin kalaonni lähti nousuun. Päivän avausheiton suoritti kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen. Pronssiset seura-ansiomerkit myönnettiin niille, joiden osallistuminen on kestänyt 5–10 vuotta aktiivisesti ja seuran toimintaa edistävästi. Kaikkien osallistujien kesken arvottiin myös yllätyspalkinto. T12 2,0 km: 1) Anna Siponen 9.06, 2) Silja Auvinen 11.25. kauden avauskilpailut loistavissa olosuhteissa 38 pelaajan voimin, joista parhaiten kahden hengen joukkue-scramblen suorittivat: 1) Akseli Parkkila/ Roope Rajala, tulos 60, 2) Kimmo Happonen/Jarkko Huttunen, tulos 61, 3) Eero Parkkila/Kauko Tikkanen, tulos 62. Uusi auto oli loistava peli ajaa. Rallin SM-sarja jatkuu kesäkuun puolivälissä Joensuun SM Itärallilla, minkä jälkeen ajetaan vielä elokuussa Lahdessa ja syyskuussa Kokkolassa. P17 3,75 km: 1) Arttu Ritvanen 14.39. Siitä NOORA LUKKARINEN Aurinko ei esiintynyt ja tuuli riivasi senkin edestä, mutta ahkerimmat kalastajat saapuivat silti helatorstaina paikalle ottamaan osaa kilpailuun. Kiuruvetisellä on koossa 65 pistettä. Toiseksi sijoittui sarjaa johtava Teemu Asunmaa, joka hävisi Joonalle 5,8 sekuntia. Hän kuitenkin antoi kehuja uudelle autolleen. Olen kalastanut ennenkin, kodin lähellä on järvi ja pohjoisessakin olen mökillä saanut kaloja ongittua, kertoo Siponen, joka oli kalastamassa mummonsa kanssa. Koordinattori Jani Nykänen totesikin, että ilman tukijoukkoa ja monen tahon yhteistyötä tempaus ei olisi onnistunut. P15 2,5 km: 1) Iiro Säisä 8.55. Lisäksi pidettiin erikoiskilpailuja. Eetu Herranen juoksi P11-sarjan mestariksi. 14 Keskiviikko 24. Ei tullut niin kuin pitäisi näissä tilanteissa, pojat ajoi vaan kovempaa, Huttunen tuumasi kilpailun jälkeen. Jari Huttunen oli jokaisella kahdeksalla erikoiskokeella kolmen nopeimman joukossa, ajaen kolme pohja-aikaa. Ensimmäisessä istutuksessa oli mukana myös ”mörkökala” eli useamman kilon eväkäs. Nivajokeen istutettiin etukäteen yli 200 kiloa kirjolohta. Muuten tässä leikkimielisessä kilpailussa luokkina olivat kirjolohi ja pisin onkikalamitta. Kalastamassa oli muiden muassa 7-vuotias Iiris Siponen. Lisäksi kiuruvetisiä koululaisNOORA LUKKARINEN ryhmiä tulee vielä kokeilemaan kalastusta toukokuun aikana. Palkitut olivat Erkki Tiikkainen ja Leo Pihlajaharju.. Jari Huttunen jäi voittajasta 10,9 sekuntia. Toisen lyönnin lähimmäksi lippua saivat Jarkko Kärkkäinen/Jukka Tuovila ja avauslyönnin lähimmäksi lippua Kauko Tikkanen. Mukana oli myös Kiuruveden Urheilijoiden junioreita, jotka saavuttivat yhteensä kahdeksan mitalia. Näistä viisi oli kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Siponen ja mummo olivat jo käyneet syömässä makkaraa, jota riistanhoitoyhdistys avokodalla paistoi ja jotka Atria oli tapahtumaan lahjoittanut. toukokuuta kalastus on tarkoitettu vain alle 18-vuotiaille. alkaen. Kilpailun voitti Lauri Joona, jolle SM1-luokan osakilpailuvoitto oli uran ensimmäinen. Lake Golfin kilpailukausi alkoi St. Sen saajalle oli luvassa erikoispalkinto Kala-Harrilta. Palkitut olivat Rauno Vehkalahti ja Olavi Kopsa. Ei, vaikka Huttusella ja hänen kartanlukijallaan Antti Haapalalla oli talven ralleihin verratJari Huttunen ajoi Pohjanmaan SM-rallissa Skoda Fabia R5 EVO:lla. Tästä syystä 18.–26. Kilpailun palkinnot ja kirjolohien istutuksen olivat mahdollistaneet lukuisat yritykset ja yhdistykset. tuna uudempi versio Skoda Fabia R5 -autosta käytössään. Lake Golfissa käytiin lauantaina 20.5. Seuran uusi puheenjohtaja Tomi Houtsonen sai kunnian olla jakamassa seuran ansioituneille henkilöille palkintoja. Sonkajärven Kangaslammen hiihtokeskuksessa. Koko kärkikolmikko ajoi Skodalla. Voitosta kuitenkin aina ajetaan ja nyt sitä ei saatu. Joensuussa sitten kokeillaan uudelleen. Viidentenä oleva Niclas Grönholm on jäänyt jo selvästi, sillä hänellä on vasta 37 pistettä. toukokuuta 2023 Urheilu Jari Huttunen SM-rallin kolmas Kiuruvetinen Jari Huttunen sijoittui yleiskilpailun kolmanneksi kauden neljännessä rallin SM-sarjan osakilpailussa, joka ajettiin perjantaina ja lauantaina Seinäjoen seudun nopeilla teillä. P10 1,6 km: 2) Niilo Auvinen 8.17. Kyseessä oli vuonna 2019 julkaistu kehitysversio eli EVO-malli. T11 joukkuekisa: 1) Emilia Siponen, Aino Myllylä ja Miia Nousiainen. P11 1,6 km: 1) Eetu Herranen 7.10. Voittoon asti se ei kuitenkaan riittänyt. Yli 200 kiloa kirjolohta Kirjolohien istutus on suunnattu tukemaan lasten ja nuorten kalastusharrastusta. Pohjanmaan SM-rallina tunnettu kilpailu oli sarjan kesäkauden avaus. Pohjois-Savon piirinmestaruusmaastojuoksut järjestettiin 20.5. Aikuisten vuoro tulee toukokuun lopussa 27.5. SM-sarjan kärjessä on Teemu Asunmaa 85 pisteellä ja Lauri Joona on toinen 72 pisteen turvin. Kultaiset Golfliiton seura-ansiomerkit myönnettiin henkilöille, joiden aktiivinen ja ansioitunut työ on kestänyt 10–15 vuotta, mm. – Eipä vaan ole tainnut kukaan muu aurinkolaseja kalastaa, ehkä siitä saa oman palkintonsa, Siposen mummo naurahti lapsenlapsensa mukana. Helatorstaina kalastettiin kilpaa lohikauden avajaisissa. Yhteensä Pohjanmaan SM-rallissa kaasuteltiin 106,69 erikoiskoekilometriä. TANELI NIINIMÄKI/AKK AKU LAATIKAINEN Kiuruvetinen antoi kehut uudelle autolleen, vaikka potentiaalia jäi vielä hyödyntämättäkin. He eivät kuitenkaan aikoneet luovuttaa, vaan siirtyivät paremmalle kalastuspaikalle joen varteen, missä Siposen äidin porukka oli saanut jo kolme kalaa. Hieman se oli kuitenkin erilainen kuin vanhempi malli ja ihan ei saatu vielä hyödynnettyä kaikkea potentiaalia. Valio lahjoitti lisäksi pillimehuja ja tarjolla oli myös nokipannukahvia. Nyt en ole vielä saanut muuta kuin aurinkolasit onkeen. Ohessa tulokset kiuruvetisten osalta: T10 1,6 km: 3) Lily Räty 7.32. Koordinaattorina asiassa on toiminut Kiuruvedeltä Jani Nykänen. – Kalastaminen on kivaa kun vaan saa jotain kiinni. T11 1,6 km: 3) Emilia Siponen 6.55, 4) Aino Myllylä 7.06, 6) Miia Nousiainen 7.39. Tapahtuma oli lapsille ja nuorille suunnattu. – Kaikki puitteet olivat kohdallaan ralliin lähdettäessä. golfyhteisön johtokunnissa ja hallinnossa sekä toiminnassa lajin kehittymisen ja/tai laajentumisen eteen seurassa ja lähialueilla. Aikuinen saa toki olla lapsen tai nuoren mukana, mutta ei itse aktiivinen kalastaja. – Kolmelle erikoiskokeelle saatiin kuitenkin pohja-aika ja kolmas sija on tietysti ihan hyvä sijoitus Suomen kovassa pääluokassa
Mutta tavallisesti etsimme jonkin pienen kylän. – Sitten rytmiin tottui. Kannattaa käydä muuten esimerkiksi Skotlannissa, jos menee Englantiin. Ja Pariisissa ja Amsterdamissa kokeilin nukkumista puistossa. Pitää valita paikka huolella. heita voi tarkastella internetosoitteesta https://vhpic.kuvat.fi/kuvat/Myynti/ Maisema+on+portti/. Pieniin kyliin – Ensimmäiset viisi päivää tuntuivat väsyttäviltä, kertoo Matti Saastamoinen. Pitää vain katsoa, että siellä on muitakin nukkujia. Matkatavarat voi jättää yöksi säilöön jollekin asemalle. Mieluummin yksin. Ei mitään tarkkoja matkasuunnitelmia. Tapahtuman järjestää Kiuruveden Martat ry. SAAKKA Et voi estää surun lintuja lentämästä pääsi yli, mutta voit kuitenkin estää niitä pesimästä hiuksiisi. Sellaisessa ympäristössä kaiken näki aidompana. Varauksista voi tiedustella Ville Heikkiseltä, sähköpostiosoitteesta heikkinenville1@gmail. Kohtelu oli hyvää. Päivi ja Merja Kämäräinen. Aion lähteä vastakin samanlaiselle reissulle. Kun miehet näkivät, että hälytys oli väärä ja ukko savolainen, he totesivat: – Savossa noita hulluja kasvaa kyntämäti ja kylvämäti. Viime vuonna suosituksi tulleen Inter-Rail nuorison matkailukortin myynti jatkuu myös tänä vuonna 1.5.–31.10. On nuorisomajoja ja halpoja hotelleja. Kansainvälinen Rautatieliitto UIC tarjoaa tänäkin kesänä alle 21-vuotiaille nuorille tilaisuuden matkustella Euroopassa rautateitse erittäin edullisilla ehdoilla. Ei paljoa alle. Joitakin päätavoitteita voi asettaa. Saa toimia oman päänsä mukaan. Suurissa turistikeskuksissa ei saa maasta todellista kuvaa. Ei siellä pelota. Hieno juttu – Tuollainen systeemi on hieno juttu, toteaa Ari Selander. Pitää muuten varautua siihen, että kaikilla pienemmillä asemilla eivät ota aluksi uskoakseen, että tuollainen matkakortti on olemassa. – Kaikki meni oikein mukavasti. Meiltä suomalaisilta ei edes yritetty nylkeä liikaa rahaa, kuten amerikkalaisilta. Niitä paikkoja ei mainita turistioppaissa. Matkailukortin voi tilata ja ostaa kaksi kuukautta ennen matkan aloittamista. Jos valitsee vain isoja kaupunkeja, ei siellä näe muuta kuin hotelleja ja turisteja. Milano, Venetsia, Napoli, Riviera, Marseille, Pariisi, Nizza, Barcelona, Pompeiji jne. Silloin voi toimia hetken mielijohteiden mukaan. Kortilla voi tehdä voimassaoloaikana rajattomasti matkoja nuorisokortin sopimukseen osallistuvien maiden rautateillä. Muutenkin tuollainen reissu avartaa näköpiiriä. Kiuruveden rautatieasemalta kerrotaan, että viime kesänä Kiuruvedeltä oli tuollaisella matkalla kymmenkunta nuorta. Nelisensataa voisi olla sopiva summa. Melkein yhtä hieno juttu kuin liftaaminen, mutta turvallisempi. Oppii huomaamaan, ettei Kiuruvesi ole kaiken keskipiste. Etenkin pohjoismaalaisia, amerikkalaisia, kanadalaisia ja saksalaisia. Joka tapauksessa matka oli onnistunut. Aina voi etsiä jonkin sopivan paikan. olivat tietysti tutustumiskohteina. Meillä oli 12 kiloa. Pitää vain muistaa, ettei ole koko aikaa junassa. com. Viivyimme jokaisessa noin 3–4 päivää, parhaimmissa viisikin. Mutta yleensä pyrimme päivät kiertelemään matkakohteissa. Voi sattua kaikenlaista. Näyttely on myös myyntinäyttely, joten kuvia voi ostaa omakseen. Lähdettiin Venetsiaan. (Kiuruvesi-lehti 23.5.1973). – Matkatavaraa ei ole syytä ottaa liian paljon. 15 Keskiviikko 24. Ja seikkailumieli. Tietysti päivisinkin. Tai ottaa kyyti jonnekin pikkukylään, aitoon ympäristöön. Yleensä väki suhtautuu vieraisiin myönteisesti. Liian isolla jengillä ei kannata lähteä. Näyttely on avoinna kulttuuritalon aukioloaikoina. Kiuruveden kulttuuritalon ylälämpiössä on vielä tämän viikon ajan Maisema on portti -niminen valokuvanäyttely. Kortin hinta on 310 markkaa ja se on voimassa kuukauden omistajan ilmoittamasta päivästä lukien. toukokuuta 2023 Viikosta viikkoon – Kaikki turha kama pois. Sillä elää 50vuotta sitten Inter-Rail -matkat vetävät nuoria Eurooppaan MENOVINKIT Kiuruveden torilla järjestetään lauantaina 27.5. – Majoitus järjestyy yleensä mukavasti. Vanhemmat usein epäilevät, että ollaan liian nuoria tuollaisille matkoille, mutta kyllä siellä pärjää. Rahaa pitää olla mukana. VALOKUVANÄYTTELY 28.5. Riippuu aivan siitä, mitä matkalta odottaa. – Liftaamista me ei suositella. Voi selviytyä hyvinkin halvalla. Telttailuun on ulkomailla paljon mahdollisuuksia. Kerrankin hypättiin Kreikkaan lähtevästä junasta pois, kun kuultiin, että matka kesti sinne liian pitkään. Tärkeintä on hyvä fiilinki. Linkin takaa löytyvät myös hintatiedot. Yksi kunnon ateria jossakin ravintolassa riittää päivittäin. Tietysti suuressa maailmassa voi sattua huonostikin, jos ei huomaa pitää varaansa. Espanjassa asustin huvikseni slummissa. Viisikin olisi riittänyt. Myös Jugoslaviassa on paljon katsomisen arvoista. – Nuoria oli matkalla paljon. Matkustimme öisin noin kahdeksan tuntia. Sitä maata ei voi kuvitella, se täytyy nähdä ja kokea. Ukko vastasi: – Kyllä kai, mutta tiällä niitä tulloo nappia painamalla. Sitä paitsi tyttöjen ei kannattaisi reissata yksin. Vielä myynnissä olevia kuva-aiKIRPPUTORI 27.5. Ennen kaikkea matkalla saa nähdä maailmaa. – Kannattaa etsiä aitoa ympäristöä ja väkeä kylistä. Kaikille avoimeen tapahtumaan voi tulla myymään tai ostamaan. – Kaikkein parasta on jäädä pois jollakin pienellä asemalla. välisenä aikana. Fantastinen reissu – Oli fantastinen reissu, toteavat Merja ja Päivi Kämäräinen. Mukavampi on, jos on toinen kaverina. KIINALAINEN SANANLASKU Viikon miete Vitsikästä Savolaisukko oli käymässä Helsingissä ja näki talon seinässä palokellon, jossa luki: ”Riko lasi ja paina nappia”. Myyjillä on oltava oma pöytä mukana. Tärkeintä on vapaus lähteä mihin päin haluaa ja viipyä jossakin niin pitkään kuin haluaa. Ja muutenkin siinä on mahdollisuus toimia itsenäisesti ja miten haluaa. Se on aika hieno tunne herätä jossakin Pariisissa aamulla ja haikailla vähän aikaa, että lähteäkö Barcelonaan vai Amsterdamiin. Täytyy valita muutamia harvoja kohteita ja viipyä niissä pitempään. Kannattaa uhrata aikaa ja vaivaa jonkin mukavan ruokapaikan etsiskelyyn. – Mitään tarkkoja reittisuunnitelmia ei kannata tehdä. seuraavaan. Jouduin kerran väittelemään pitkään, ennen kuin tilanne selvisi. Tietysti on pidettävä silmänsä auki ja huolehdittava itsestään. Parasta, jos mukana on vain hammasharja, reilut jokapaikan kuteet sekä hiukan rahaa. – Eikä siellä nälkään kuole. – Se on hinnaltaan kohtuullinen. Ei varsinkaan tytöille. Sellainen, jonka tuntee hyvin. kello 10–14 siivouspäivän kirpputoritapahtuma. Ukko teki työtä käskettyä ja kohta paloauto saapui paikalle pillit ulvoen
klo 16-18 Safkasankarit kokkikerho, kasvatukkarit kokkikerho, kasvatuksen tilat sen tilat KUOLLUT KUOLLUT Erkki Jooseppi Murtomäki Erkki Jooseppi Murtomäki 91 v. klo 10 Su 4.6. Hinta 2-5 € / työkalu. klo 9.30 PäivähoiPäivähoidon kevätkirkko (Häyrynen, don kevätkirkko (Häyrynen, Pirkkalainen) Pirkkalainen) To 25.5. Asematie 8 as 1, Kiuruvesi Minna ja Arto Saharinen Tervetuloa poikamme Eeliksen YLIOPPILASJUHLIIN la 3.6.2023 klo 14 alkaen kotiimme Majooseen, Huttulantie 1489. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huoltasi kannoit. klo 14.00 Hyvölänniemeen, Hyvölänniementie 107 Hanna ja Kari Malassu Tervetuloa poikamme Kallen YLIOPPILASJUHLAAN la 3.6.2023 klo 14 alkaen Pompalle, Honkamäentie 392 Harri Laukkanen ja Riitta Ojala Lämpimästi tervetuloa poikamme Robinin YLIOPPILASJUHLAAN la 3.6.2023 klo 14 alkaen kotiimme, Jussilantie 31 Ystävällisesti ilmoitathan tulostasi 31.5. lauletaan kevään lauluja. 017 770 0421 Seurakunnat Kuolleet Kutsuja Lämpimästi tervetuloa Aada Hyvösen YLIOPPILASJUHLIIN lauantaina 3.6. tauspaikka, monitoimisali. 91 v. 26.04.2023 Oli sulla sydän niin lämmin, hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. To 25.5. klo 18.30 lauluseurat lauluseurat Rauhanyhdistyksellä Rauhanyhdistyksellä Su 4.6. Pirjo Anneli Manninen 67 v. 0400981068 VARHAISNUORISOTYÖ VARHAISNUORISOTYÖ Ke 24.5. Anja Liisa Niiranen 83 v. 11.02.1937 k. Kahvitarjoilu Su 28.5. klo 14–20 tai su 4.6. klo 11 Jumalanpalvelus Ti 30.5. klo 10 Messu Messu DIAKONIA DIAKONIA Diakoniatyön päivystys Diakoniatyön päivystys kesäaikaan vain torstaisin kesäaikaan vain torstaisin klo 9-11. klo 10 klo 10 Helluntain mesHelluntain messu (Häyrynen, Kivelä), su (Häyrynen, Kivelä), vastuuryhmänä Aittojärvi, vastuuryhmänä Aittojärvi, kirkkokahvit kirkossa kirkkokahvit kirkossa klo 13 klo 13 Rauhanyhdistyksen Rauhanyhdistyksen seurat, iso sali seurat, iso sali klo 18 klo 18 (huom. Tapahtuma on naposteltavaa. klo 10 To 25.5. Harri ja Marianna Tervetuloa Aatun YLIOPPILASJUHLAAN la 3.6.2023 klo 14 alkaen kotiimme, Niemistenkatu 202. klo 15 Ke 31.5. koilmoittautumista. Rakkaudella kaivaten Toni Tommi ja Minna Tuomas ja Kirsi Laittakaa arkulle hellästi multaa, siellä on ukki, siellä on kultaa. klo 13 OmaishoiOmaishoitajien ja –hoidettavien kohtajien ja –hoidettavien kohtauspaikka, monitoimisali. Yhteistä ohjelmaa ja pientä Yhteistä ohjelmaa ja pientä naposteltavaa. kanssa Hyvölänniemessä. Käteismaksu! Käteismaksu! Ma 29.5. 03.07.1951 k. To 25.5. klo 11 -14 La 27.5. Timo Eelis Partanen 71 v. Rakkaamme Timo Eelis PARTANEN s. La 27.5. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 14 Vanhalle Säästöpankille, Kirkkokatu 4 Pirjo Tero Tervetuloa Jermun YLIOPPILASJUHLIIN lauantaina 3.6.2023 klo 14 alkaen osoitteeseen Pirttimäentie 130 Kaisa Martikainen ja Ari Huttunen Tervetuloa poikamme Jessen YLIOPPILASJUHLAAN La 3.6.2023 alk. Kauniit muistot voimaa antaa surun raskaan hiljaa kantaa. xxxxkuuta 2021 To 25.5. klo 15-19 os. maan huoltorakennuksella. 04.05.2023 Rakkaudella muistaen Mika ja Anne Hemmo ja Riikka Juuso Pertti sukulaiset ja ystävät Saata oi Kristus sinun palvelijasi sielu lepoon, pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua, eikä huokauksia, vaan on loppumaton elämä. klo 16-18 SafkasanKe 24.5. 017 770 0421 p. 16 Keskiviikko 24. Tapahtuma on maksuton ja ei vaadi ennakmaksuton ja ei vaadi ennakkoilmoittautumista. 044 1787201 Raisa ja Chris Francis Tervetuloa Ronin YLIOPPILASJUHLAAN kotiimme Koskentie 5 la 3.6.2023 klo 14 alkaen. klo 18.30 Pe 2.6. Kiitos surussamme myötäeläneille. Erkka Tikka Lämpimästi tervetuloa tyttäremme Hildan LAKKIAISIIN la 3.6 klo 14.00 alkaen kotiimme, Hyvölänniementie 54 Heli Saastamoinen ja Ahti Kilvensalmi Tervetuloa Iidan YLIOPPILASJUHLAAN la 3.6.2023 klo 14 alkaen kotiimme, Salahmintie 71 Riina ja Aki Huttunen Tervetuloa tyttäremme Iidan ja poikamme Nikon YLIOPPILASJUHLIIN lauantaina 3.6.2023 alkaen klo 15 kotiimme, Isonkannontie 103 Ei kukkia allergian vuoksi. Ukkia muistaen Justus, Jade ja Milla Alissa, Emisa ja Eemil www.kiuruvedenhelluntaisrk.. Kiitos osanotosta suruumme, sekä lämpimät kiitokset Kallionsydämen hoitokodin henkilökunnalle Inkerin hyvästä hoidosta. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta, teemana Israel KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Kiuruveden kirkossa sunnuntaina 28.5. klo 11 -14 KumKummitapahtuma tänä vuonna mitapahtuma tänä vuonna 5 vuotta täyttäneille tai 5 vuotta täyttäneille tai täyttäville, yhdessä kummien täyttäville, yhdessä kummien kanssa Hyvölänniemessä. klo 12.30 Raamattupiiri sivusalissa, Kaarlo Humaloja ym. aika) seurat (huom. Päivi Tikkanen ja Tatu Kärkkäinen Tervetuloa poikamme Antin YLIOPPILASJUHLAAN La 3.6. klo 9.30 To 25.5. klo 9-15 TeroitusTeroituspalvelu keittiön ja puutarhan palvelu keittiön ja puutarhan pientyökaluille Yhteisvastuupientyökaluille Yhteisvastuukeräyksen hyväksi hautauskeräyksen hyväksi hautausmaan huoltorakennuksella. klo 10 KuulonhuolKuulonhuollon kerho, takkahuone lon kerho, takkahuone Keskustellaan kesäretkestä ja Keskustellaan kesäretkestä ja lauletaan kevään lauluja. Rakkaamme Inkeri Elisabet NOUSIAINEN o.s. MUSIIKKITYÖ MUSIIKKITYÖ Huomio kesän vihkiparit! Huomio kesän vihkiparit! Mikäli on erityistoiveita muMikäli on erityistoiveita musiikin suhteen niin otattehan siikin suhteen niin otattehan hyvissä ajoin yhteyttä kanttohyvissä ajoin yhteyttä kanttoriin, p. klo 15 Naisten Naisten raamattupiiri, takkahuone ja raamattupiiri, takkahuone ja Rinnekodilla perjantaina Rinnekodilla perjantaina Pe 2.6. klo 14 alkaen Rytkylle, osoitteeseen Murrontie 331. Pirjo Anneli Manninen 67 v. 0400981068 riin, p. klo 9-15 To 25.5. Jos kummi ei pääse mukaan, Jos kummi ei pääse mukaan, voit tulla tapahtumaan sinulvoit tulla tapahtumaan sinulle tärkeän henkilön kanssa. Kärkkäinen s. klo 9-11. klo 13 Ma 29.5. Su 28.5. Minna ja Arto Kokkonen Inkerin toivetta kunnioittaen siunaustilaisuus toimitettu läheisten kesken Pyhän Nikolaoksen kirkossa 20.5.2023. Anni ja Juha Nieminen Lämpimästi tervetuloa tyttäremme Emman YLIOPPILASJUHLIIN la 3.6.2023 klo 14 alkaen kotiimme, Korpikankaantie 38 Tea-Maarit ja Jari Herranen Tervetuloa YLIOPPILASJUHLIINI kotiini Poikkiharjuntie 14 la 3.6. toukokuuta 2023 Hengelliset 2 Keskiviikko xx. klo 13–17. le tärkeän henkilön kanssa. Katja ja Heikki Ruotsalainen Tervetuloa Jeppe Tossavaisen LAKKIAISIIN la 3.6.2023 alk. Su 28.5. aika) seurat Seuratuvalla (Mirita HäyrySeuratuvalla (Mirita Häyrynen, Eero Svärd) nen, Eero Svärd) Ke 31.5. klo 10 Liturgia ja polvirukoukset.. p. Timo Eelis Partanen 71 v. Hinta 2-5 € / työkalu. Anja Liisa Niiranen 83 v. mennessä p
Enemmistö (57 %) suhtautuu myönteisesti yritystukien karsimiseen. Joku teki pyssynperän, joku korkokuvia ja eräs opiskelija teki kauniisti soivan kanteleen. Tarvittaessa Pekka aina auttoi ja opasti, mutta hän antoi tilaa myös opiskelijoiden omalle luovuudelle ja taidoille. Saan uskoa Jumalaan, pelkäämättä tulevani pilkatuksi. Asia käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS:n tutkimuksesta. Näin erityisesti seutukaupunkien kehittämiseen ja harvan asutuksen alueen tukiin. Puutöissä hänen osaamisensa skaala oli laaja. Hän arvosti piiriläisten osaamista, taitoa ja töitä. Kuten mm. Entisöitiin nojatuoleja, kaappeja, keinutuoleja, rikkoutuneita jakkaroita ja paljon muuta. Isänmaa on turvallisuutta, puhdasta luontoa ja vapautta. Siitä tuli komea! Sorvi pyöri ahkerasti ja siitäkin valmistui monenmoista. Onnittelut heille kaikille! Yksi pitkään opettajana toiminut oli kuitenkin poissa; puutyönopettaja Pekka Kämäräinen. Koettele minua, katso ajatuksiini. Paljon varauksellisuutta on aluetukien suuntaamisessa pääkaupunkiseudun kehittämiseen. Pekka oli taiteellinen luonne. intarsiatöissä, josta ei ennen oltu kuultukaan. Keinoja, joihin kohdentuu eniten vastustusta ovat eläkkeiden leikkaaminen (83 %), lainanoton lisääminen entisestään (76 %), julkisten hyvinvointipalveluiden karsinta (71 %), julkisten palvelupisteiden supistaminen (71 %) ja eläkeiän korottaminen ja eläkkeelle siirtymisen vaikeuttaminen (67 %). Pekka Kämäräistä lämmöllä muistaen. Valmistettiin raakalaudasta alkaen kokonainen hieno koristeveistetty kalustokin, keinutuoli ja erilaisia patsaita. Heitä on nyt seurannut Pekka. Silloin sanoivat vieraat kansat: ”Suuret ovat Israelin Herran teot!” Totta! Suuret ovat meidän Herramme teot, niistä me saamme iloita.” Ja samalla pyytää Psalmin 139 ajatuksin ”Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Rauha uneen uupuneelle. Minulla on mahdollisuus matkustaa sekä Suomessa että ulkomailla. Voin puhua äidinkieltäni. toukokuuta 2023 Hartaus Kaatuneiden muistopäivänä 21.5.2023 Kaatuneiden muistopäivä on virallinen sankarivainajien muistopäivä, jonka on säätänyt sotamarsalkka C.G.E. Silloin suumme hersyi naurua ja riemu kajahti huuliltamme. Vuosien varrella tehtiin kaikenlaista. Vain runsas viikko ennen juhlaa hän oli muuttanut tuon’ilmasiin. Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.” MATTI JOKITALO Alueperustaisia tukia kannatetaan Enemmistö pohjoissavolaisista kannattaa, että verovaroista ohjataan taloudellista tukea maan eri osiin. Kaikki muut talouden sopeutustoimet ovat sellaisia, joiden toteuttaminen maistuisi enemmän tai vähemmän pahalta. Uusia ulottuvuuksia tekemiseen antoi erilaisten, harvemmin käytettyjen, niin kotikuin ulkomaistenkin puulajien yhdisteleminen keskenään. Pohjois-Savon asukkaista kolme neljästä suhtautuu nuivasti verovarojen suuntaamiseen pääkaupunkiseudulle (74 % ei kannata juurikaan tai ei lainkaan). Siitä muistuttaa liiankin hyvin Ukrainassa riehuva sota. Pohjois-Savon asukkaat suhtautuvat alueperustaisiin tukiin hieman myönteisemmin kuin muu väestö. Vapaa ja itsenäinen Suomi on Jumalan lahjaa Suomen kansalle. Valtioneuvosto vahvisti muistopäivän ajankohdan vuonna 1947, jolloin muistopäivän nimeksi tuli kaatuneiden muistopäivä. Aluksi muistopäivän nimi oli “yksimielisyyden ja sankarivainajien muistopäivä”. Myötämielisimmin suhtaudutaan tukiin harvaan asutuille alueille, mukaan lukien saaristot (79 %). Joku viipyi vuoden, joku kaksi, joku useita vuosia. Mannerheim vuonna 1940. KORPIJOEN PUUTYÖPIIRILÄISET Ostamme romukultaa ja -hopeaa. Pekan ohjauksessa valmistui uutta ja ehostui vanhaa. Verojen korottamista ja verovähennysten karsimista (59 %) sekä julkisten käyttöja palvelumaksujen korottamista (55 %) vastustaa myös selvä enemmistö. Asian tullessa myöhemmin esille, Pekka kommentoi: Enhän minä nyt niin hienoo kulhoo ruahi sokerkuppina pittee! Niinpä niin. Puutöiden lisäksi hän oli hyvä piirtäjä, ja tiedämme hänen olleen myös kirjallisesti lahjakas. Toivottavasti mahdollisimman moni voisi yhtyä Psalmin 126 ajatuksiin ”Kun Herra käänsi Siionin kohtalon, se oli meille kuin unta. 17 Keskiviikko 24. Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Saamme edelleen nauttia vapaasta isänmaasta, Suomesta. Tosin näitä molempia vastustaa kannattajia suurempi osa. Se on pitkä rupeama yhden opettajan ohjauksessa, vaikka siitä onkin poisluettava ne neljä vuotta, jolloin Pekka oli työssä nuorten työpajalla, eikä käynyt ainakaan täälläpäin iltapiireissä opettamassa. Voin ja saan vaikuttaa itseeni koskeviin päätöksiin (suurempiin ja pienempiin). Paljon naurettiin, paljon parannettiin maailmaa. Voin elää ihmisten kanssa, joilla on sama kansalaisuus ja kulttuuri. Juhla oli erittäin onnistunut ja kuten tämänkaltaisissa juhlissa yleensä, näissäkin jaettiin ansiomerkkejä opiston pitkäaikaisille opettajille ja todella hyvistä ansioista. Kerran tuli puheeksi, ettei hänellä ole omalla verstaallaan sokeriaskia. He lähtivät puolustamaan isänmaata, kotia ja rakkaita läheisiään velvollisuudesta. Joskus ehkä vähän liikaakin. AKU LAATIKAINEN On vain yksi julkisen talouden sopeuttamiskeino, jota pohjoissavolaiset haluaisivat käyttää. Tänään saamme olla kiitollisia siitä, mitä olemme kansana saaneet kokea historian aikana; kuinka pienen Suomen tulevaisuus on ollut suuremmissa käsissä. Voi luottaa esivaltaan, että oikeus tapahtuu. Se oli vaikuttavaa ja mieleenpainuvaa. Vahvan myönteisesti suhtaudutaan myös tukiin yleisestä taloudellisesta kehityksestä jälkeen jääneille alueille (72 %) sekä alueille, joiden asemaa sota Ukrainassa ja Venäjän läheisyys on vaikeuttanut (71 %). Vietämme tätä päivää sodissa ja rauhanturvatehtävissä kuolleiden maamme kansalaisten muistoksi. Taitaja on työnsä tehnyt, jättänyt työkalunsa ja oppinsa jälkeensä, ja tähän on itse kunkin hyvä lopettaa. Meillä oli kokoontumisia Lahnajoella, Korpijoella ja Lahnasilla. Nyt saamme nauttia siitä, että meillä on isänmaa, joka on kotija synnyinmaani, jossa saan vapaasti elää ja opiskella ja tehdä työtä, nauttia vapaa-ajasta, sanoa mieIn Memoriam Pekka Kämäräinen Kiuruveden kansalaisopisto juhli 60-vuotista taivaltaan 23.4.2023. Pääkaupunkiseudun kehityksen tukeminen verovaroista herättää enemmän torjuntaa kuin suomalaisilla keskimäärin. Moni opiskelija on kuluneina vuosina ehtinyt poistua joukostamme. Kuitenkin jokaisessa työssä, jonka tekemistä hän on ohjannut ja valmistumista seurannut, hän on tietyllä tavalla läsnä. Tuo korusi ja pöytähopeat arvioon! Muista YLIOPPILAITA JA AMMATTIIN VALMISTUVIA SISÄLTÄÄ: 1 lasi lyyralla ja kaiverruksella 1 lasi ilman lyyra ja kaiverrus Sueno Elämänpuu MP1535P 127€ Eveliina 3.6.2023 Ylioppilaan lyyralasisetti BK73 Sophia 55€ Petterintie 8 74200 Vieremä 017 820 3640 Avoinna Ma-Pe 10-17 La 10-14 Paljon ihania lahjaideoita myös koulujen lukuvuoden päättäville! Hopeinen Sydän/siipikoru MP1327 79€ Hopeinen sydän ja sulka MP-15 119€ Sueno siipikoru MP9730 49€ Sueno siipikoru MP0599P 79€ Tilaa lahjat VIIMEISTÄÄN ke 31.5.2023 klo 12.00 mennessä niin kaikki varastotuotteet ehtivät perille pakettitoimituksella lipiteeni yhteiskunnallisista asioista, jopa arvostella päättäjiä ja päätöksiä pelkäämättä. Nuivaa suhtautumista pohjoissavolaisissa aiheuttavat talouden sopeuttamiskeinot. Pohjoissavolaiset suhtautuvat puoleen kysytyistä keinoista julkisen talouden tasapainottamiseksi kielteisemmin kuin suomalaiset keskimäärin. Niinpä hänelle sorvattiin visakoivusta pieni malja sokeriastiaksi. Keskimäärää enemmän torjuntaa kohdentuu etenkin veropohjan laajentamiseen sekä julkisten palvelupisteiden supistamiseen ja keskittämiseen suurempiin yksiköihin.. Monet heistä ovat olleet nuoria miehiä ja naisia. Pekan muistoa kunnioittaen koko juhlaväki nousi seisomaan ja vietti minuutin hiljaisen hetken juhlan alussa. Mutta kun hän palasi Korpijoelle, palasimme kuin muuttolinnut hänen piiriinsä. He ovat antaneet isänmaamme eteen kalleimman lahjan, mitä ihminen voi antaa. Jotkut meistä aloittivat Lahnajoella jo syksyllä 1990, ja kun pidimme syyskauden päättäjäisiä 23.11.2022, emme arvanneet, että ne olivat myös yhteisten hetkien päättäjäiset Pekan kanssa. Osanottajien määrä vaihteli, mutta aina oli piirissä hyvä henki ja rento tunnelma. Enemmistö vastustaa myös sosiaalija työttömyysetuuksien leikkauksia (61 %) sekä veropohjan laajentamista (61 %). Kaksi viidestä (43 %) kannattaa myös julkisen omaisuuden myymistä sekä isojen julkisten liikenneja muiden investointien lykkäämistä tai karsimista (42 %). Elämämme olisi aivan toisenlaista, jos he ja heidän kanssaan Suomea puolustaneet ja rauhaa turvanneet olisivat kieltäytyneet eteen tulleista tehtävistä. Meillä on sananvapaus. Kapioarkkuja valmistui niitäkin muutamia, ja runsas vuosi sitten korjattiin Pekan avulla ikivanha, pahoin kolhiintunut, Amerikassakin käynyt matka-arkku. Tukia seutukaupunkien kehittämiseen kannattaa kaksi kolmesta (67 %) ja maakuntien keskuskaupunkeihin reilusti yli puolet (57 %). Heidän lahjansa ja uhrautumisensa ei ole mennyt hukkaan
044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.fi Siivouspäivän kirpputoritapahtuma Kiuruveden torilla la 27.5. 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.fi Kirjoja Kuulonhuollon kerho to 25.5. klo 17.15 Koulujen ruokalista vk 22: ma: jauhelihakastike, soija-tomaattikastike, peruna, parsaja kukkakaali, punajuuri-sellerisalaatti, kurkku, ti: perunavelli, edamjuusto, kalkkunaleike, sekaleipä, hedelmä, tomaatti, ke: kapteenin kalakuviot, kermaviilikastike, pinaatti-raejuustonappeja, peruna, kiinankaali-mandariinisalaatti, kurkku, to: hernekeitto, edamjuusto, banaani, sekaleipä, pe: broilerikiusaus, linssi-kasviskiusaus, jäävuorisalaatti, tomaatti, ananaspala. Lisäksi öljyn turmelemaa maata siirrettiin kaivinkoneella muovitetulle alustalle. 0400 674 271 www.kauhanenoy.. --------------------------------------------Hoitopäivät ti 30.ke 31.5 Apteekintie, p. 18 Keskiviikko 24. Hallitus Maanmittauslaitos on päätöksellään 16.5.2023 myöntänyt Tuulipuisto Oy Laulurämeelle hakemuksen mukaisesti kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 84 §:n mukaisen luvan tutkia suunniteltavan Lauluräme-Kiuruvesi 110 kV voimajohdon sijoitusreittiä Pyhäjärven ja Kiuruveden kaupunkien alueilla. yhdistyksen toimistolla, Kirkkokatu 14. toukokuuta 2023 Kiuruvedellä oli onnettomuuksia Noin 90 neliömetrin kokoinen tallirakennus syttyi palamaan perjantaina iltapäivällä 19.5. 050 3044 054 • Kirjanpito • Isännöinti Kahvila-Ravintola ILTALYPSY Lähteentie 10 Avoinna tilauksesta puh. 044 0535 408, Sairaanhoitaja amk, Jalkojenhoitaja (at), Dipl. 040 182 44 33 www.iltalypsy.com PERUNKIRJOITUKSET Yrittäjäntie 1 p. Tervetuloa! Eläkeliiton toukosiunausmatka Pyhäjärvelle, lähtö linja-autoasemalta pe 26.5. --------------------------------------------Kokouksia Kuulutuksia Sekalaista Maalaiskaupunginteatteriyhdistys Ry:n YLEISKOKOUS keskiviikkona 31.5.2023 klo 18 Koskentie 2. (muutokset mahdollisia). Paikalle saapui pelastushenkilöstöä Kiuruvedeltä, Iisalmesta ja Vieremältä. Esillä sääntöjen määräämät vuosikokousasiat. Tallirakennus tuhoutui tuTallirakennus tuhoutui tulipalossa ja traktori osui peruutettaessa polttoöljysäiliöön. 050-543 1253 Teuvo Blomberg 050 598 7932 Juha Tossavainen 050 565 0860 • Sähkötyöt sekä tarvikkeet • IT-palvelut, laitteet ja ohjelmistot Parasta IT-palvelua Asematie 12 KIURUVESI Niemistenkatu 1 • p. Kyyti lähtee klo 8.30. Torjuntatoimet saatiin hoidettua siten, ettei tapahtumasta aiheudu vaaraa ympäristölle. Pohjois-Savon pelastuslaitos saapui paikalle tekemään torjuntatoimia. AKU LAATIKAINEN Pelastuslaitoksella riitti tehtäviä. mennessä)! Kaupungintalo avoinna ma-to 8.00–15.45, pe 8.00–15.00 Info ma-pe 13.00–15.00 kirjaamo@kiuruvesi.fi KYLIEN KIRJA TUOKIOKUVIA KOTIRINTAMALTA KATRIN KERTOMAA Muistoja ja mielikuvitusta Kohtaloita ja kertomuksia SODAN VUODET 1939-1945 KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 500 VUOTTA KÄRKKÄISIÄ 70 VUOTTA KÄRKKÄISTEN SUKUSEURAA KIURUVEDEN HISTORIA ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME KIURUVEDEN HINGUNNIEMEN TIKKASET Kiuruvesi-lehti p. Tutkittavan voimajohtoreitin pituus on noin 22 km ja se on esitetty lupahakemuksen liitekartoissa. Kun pelastuslaitoksen yksiköt saapuivat kohteeseen, oli tallirakennus jo täyden palon vaiheessa. Kesän 2023 kuntosalikampanja Osta kuntosalin kulkuoikeus kesäksi edulliseen kampanjahintaan! Kesä-heinäkuun (2kk) kuntosalikortti 60€ (opiskelijat 50€). vyöhyketerapeutti, Lantionpohjan hyvinvointineuvoja, Aromahieronta Raindrop, Intialainen päähieronta, Fascia-käsittelyt, Liukukuppaus, Detox-laite jalkakylpy, Baby Balance -vauvahierontaa, Imetysohjaus, NHA-ravintoneuvonta opisk. Helenalle puh.045 853 90 79. Niinpä sammutustyössä keskityttiin muiden rakennusten suojaamiseen. Kiuruveden Pahkamäentiellä. Mikko Alanissi Maanmittausinsinööri (DI) Maanmittauslaitos Ilmoitus tutkimusluvan myöntämisestä Kaupunki KAUPUNKI TIEDOTTAA Kaupungintalo PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Polttoöljyä maahan Traktorin perässä ollut lietesäiliö osui peruutustilanteessa kahteen polttoöljysäiliöön maatilan pihapiirissä maanantaina 22.5. (muutokset mahdollisia) Ateriapalvelun ruokalista vk 22: ma: jauhelihakastike, peruna, parsaja kukkakaali, punajuuri-sellerisalaatti, ananaskiisseli, ti: broileripyöryköitä, currykastiketta, peruna, porkkanaa, punakaali-mustaherukkasalaatti, mansikka-raparperikiisseli, ke: mantelikala, sitruunakastike, peruna, parsakaali, kiinankaali-paprika-persikkasalaatti, vadelmakiisseli, to: jauhelihakeitto, porkkana-ananassalaatti, ohukainen, mansikkahillo, pe: broilerikiusaus, herne-porkkana, jäävuori-tomaatti-mandariinisalaatti, ananas-mangorahka, la: kookos-inkivääriuunikala, peruna, papuja, kaali-hedelmäsalaatti, vadelmapuuro, su: suikalepossua, peruna, kukkakaali-maissilisäkettä, aurinkosalaatti, mango-vaniljajogurtti. Säiliöt nostettiin pystyyn ja turvetta siirrettiin imemään maahan levinnyttä öljyä. Kiuruveden Martat ry --------------------------------------------Lottaperinneyhdistys Kiuruvesi ry:n jäsenten leiripäivä Hyvölänniemessä ke 31.5.2023 klo 9.3014.00. klo 10 skr-talon takkahuoneessa. Ota yhteyttä 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.fi 4 Keskiviikko xx. Lue uutiset verkosta: www.kiuruvesilehti.fi Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. Lunastathan kuntosalikorttisi ennen uimahallin kesätaukoa (16.6. Tiedoksisaannin päätöksestä katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä siitä, kun tämä ilmoitus on julkaistu (16.5.2023) Maanmittauslaitoksen verkkosivulla (https://www.maanmittauslaitos.fi/kuulutukset). 040 670 7097 UIMAHALLI Kevään viimeinen aamu-uinti pe 26.5. --------------------------------------------Kiuruveden 4H-yhdistyksen kevätkokous 29.5.2023 klo17:30 alk. Lupa on voimassa kolme vuotta luvan myöntämispäivästä oikeuttaen maastotutkimuksiin 100 metrin levyisellä alueella suunnitellun voimajohtoreitin keskilinjan molemmin puolin eli yhteensä 200 metriä leveällä alueella. klo 10-n.14. Tervetuloa! Hallitus --------------------------------------------Kiuruveden 4H-yhdistyksen ReiluTeko lannoiteja siemensäkkikeräys 22.5.-13.8.2023 Savikon risulaanilla. AKU LAATIKAINEN lipalon seurauksena kokonaan. Kauhanen Oy • talouspyykki • työvaatteet • matot • kemiallinen pesu Perunkirjoitukset Tekstiilihuolto Kukka / hautaus Autonhuolto Torikatu 4 • p.017 753 400 www.ajade.fi • ajade@ajade.fi Kutjula Ranch Kolarikorjaamo Cabas laskelmat 050-4943 823 /Aki • • • P A R T U R I K A M P A A M O K A U N E U S H O I T O L A Palveluhakemisto ILMOITA PALVELUHAKEMISTOSSA, SE HUOMATAAN! Kotikunnan parhaat palvelut! Haluatko ilmoituksen tältä sivulta. Tällä ehkäistiin öljyn imeytymistä maaperään. Kiuruveden Joenniskantiellä. Päätösasiakirjat ja valitusosoitus ovat nähtävissä kaikissa Maanmittauslaitoksen palvelupisteissä esittämällä asiatunnus (MML 35079/03 04/2023). Asiakirjoista voi myös pyytää kopioita Maanmittauslaitoksen kirjaamosta, kirjaamo@maanmittauslaitos.fi, puhelin 029 530 1115. Säiliöistä valui noin 2000 litraa polttoöljyä maaperään. xxxxkuuta 2021 Teippaukset ja muut mainospalvelut Mainonnan kaikki kuviot Rivi-ilmoitukset Muistilista Kiuruvesi-lehti p. Ilm. Rakennuksessa ei ollut tapahtumahetkellä sisällä eläimiä ja henkilövahingoiltakin vältyttiin
050 3044 054 • Kirjanpito • Isännöinti Kahvila-Ravintola ILTALYPSY Lähteentie 10 Avoinna tilauksesta puh. toukokuuta 2023 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. Kauhanen Oy • talouspyykki • työvaatteet • matot • kemiallinen pesu Perunkirjoitukset Tekstiilihuolto Kukka / hautaus Autonhuolto Torikatu 4 • p.017 753 400 www.ajade.fi • ajade@ajade.fi Kutjula Ranch Kolarikorjaamo Cabas laskelmat 050-4943 823 /Aki • • • P A R T U R I K A M P A A M O K A U N E U S H O I T O L A Palveluhakemisto ILMOITA PALVELUHAKEMISTOSSA, SE HUOMATAAN! Kotikunnan parhaat palvelut! Haluatko ilmoituksen tältä sivulta. Ota yhteyttä 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.fi. 0400 674 271 www.kauhanenoy.. 040 182 44 33 www.iltalypsy.com PERUNKIRJOITUKSET Yrittäjäntie 1 p. 050-543 1253 Teuvo Blomberg 050 598 7932 Juha Tossavainen 050 565 0860 • Sähkötyöt sekä tarvikkeet • IT-palvelut, laitteet ja ohjelmistot Parasta IT-palvelua Asematie 12 KIURUVESI Niemistenkatu 1 • p. 19 Keskiviikko 24
xxxxkuuta 2021 Sekalaista Torilla Tapahtumia Huveja Sekalaista Kulj.liike NISKANEN Kulj.liike NISKANEN • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 TIMO HÄRKÖNEN RENKAAT RENKAAT 050-5821005 Myynti ja asennukset iltaisin ja viikonloppuisin! Nouto ja palautus keskustan alueelta. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! •Kylpyhuoneet (vtt-sertifikaatti), huoneistoremontit •Ovija ikkuna-asennukset, uudisrakentaminen •VESIKATEREMONTIT p.050 5511 592 Jaakko •Siivoukset, asiointija kotipalvelut •Liikesiivoukset, remonttisiivoukset •Palvelusetelituottaja p.050 5311 874 Seija, Pirjo. MYKYROKKAA (120 L) torilla to 25.5. KALLIOAINEKSET RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON p.040 900 7070 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 25.5. Ennakkotilaukset / tied. 050 307 5439 KONEURAKOINTI Aimo Tikkanen Oy Luotettavaa LVI-palvelua -lämpöpumput -ilmalämpöpumput Saatavana myös muita merkkejä. soppatykistä omiin ast. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen • • • • • OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. n. hinta 10 e/litra. p. ROMULUX Kiuruvedellä p. 0440 272 224 /Matti LVI-asennus Erkki Räty Oy 19583242 459857772 15.5.2020 2,8% MYYNTI JA KULJETU S KULJETUSLIIKE PASI NISSINEN KY p.050 496 5690 EERO RÄTY p.0400 274 973 MYYNTI UNTO HARMOINEN info@hawuoy.. klo 10 (viimeinen kerta tänä keväänä) Myynti suor. LVI-asennukset myynti huolto Timanttiporaukset Teräsrakennetyöt Kylpyhuoneremontit lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 040-524 8018 KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT PIENET KAIVINKONETYÖT TIMANTTIPORAUKSET PIENET KAIVINKONETYÖT TIMANTTIPORAUKSET • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. 20 Keskiviikko 24. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. toukokuuta 2023 6 Keskiviikko xx