040 447 8086
KESKIVIIKKO 25.6.2014
www.kiuruvesilehti.fi
Irtonumero 2,40 e
VIIKON
MENOT
Torstai
S.
5
60. Lemmenhotelli Mimosan hipiä tulee
ensi-iltaan ensi viikolla.
Lauantai
Lemmenhotelli Mimosan hipiässä nähdään
Possujuhlat
Heinäkylässä
HEINÄKYLÄN possujuhlissa pääsee nauttimaan
palvipossusta ja muusta purtavasta lauantaina 28.6. Hän on koonnut valokuvat näyttelyksi, joka on esillä Kiuruveden kirjaston aulassa heinäkuun ajan. klo 17-23. 11
AJASSA
Valokuvia kulissien takaa.
Oopperan monet kasvot
NÄYTTELY
Oopperalaulaja Veli-Pekka Väisänen on valokuvannut vuosien saatossa kulissien takana. Näyttely kantaa
nimeä Oopperan kuorolaisen monet kasvot.
- Lauloin Suomen Kansallisoopperassa yli kaksi-
kymmentä vuotta ja samalla valokuvasin siellä paljon tekniikkaa, henkilökuvia, näyttämön takana-kuvia ynnä muuta sellaista.
Olen laittanut tähän näyttelyyni kuvia kollegoistani
hyvin erilaisissa rooleissa,
Väisänen kertoo.
Joukossa on sotilaita, kurtisaaneja, ylhäisöä, siis kattaus yleensä, mitä rooleja oopperan kuorolainen
tekee näyttämöllä. Illan juontaa Kati Huttunen.
LEMMENHOTELLI
KUTSUU
Kesäteatteri Eerolan lavalla Pasi Pehkonen (oik.),
Satu Hukkanen ja Janne
Tiikkainen. Illan ohjelmassa
kuullaan Musiikinystävien stipendiaattien esityksiä ja lopuksi luvassa
yhteislaulua Pentti Hapon laulattamana. VUOSIKERTA, NRO 26
» Pirjo ja Pertti Lind
» Ekon Kava voitti
S. Esityksiä säestää Anna-Mari Svärd. Tapahtuman
järjestää Heinäkylän kyläyhdistys.
VKO
26
Elämää aidoimmillaan
S. Väisänen on syntyjään kiuruvetinen. 13
kunnostavat Heikkisenahoa
012138-1426
JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
juhannusraveissa
Kiuruvesi-päivä halutaan takaisin
MAALAISKAUPUNGINTEATTERI
Musiikinystävät
iltatorilla
KIURUVEDEN musiikinystävät järjestävät iltatorin torstaina 26. Ohjelmassa on saappaan- ja
tikanheittoa, arpajaiset
ja karaokea. Kiuruveden myymälä
suljettuna kesän ajan.
Toritalo
Puh. 8-9
S. Possujuhlat järjestetään kyläntalon ympäristössä
Pielavedentiellä. Hän muutti työn perässä Helsinkiin vuonna
1976.
OMAKUVA
Valokuvaaja, oopperalaulaja Veli-Pekka
Väisäsen omia ?naamakuvia?.
Erkki Strömmer jää
eläkkeelle
toimittuaan
kaupunginjohtajana 10
vuotta.. kesäkuuta klo 18.30 alkaen
Kun katsoin entistä työpaikkaani ulkopuolelta, ajattelin, että samalta rakennus näyttää kuin
ennenkin. Tilalle
kuitenkin saatiin lähiliikuntapaikka ministadion, jonka tarvitsemme jatkossakin esikoululaisille lukiolle
siirtyessämme. Kirjoituksia ei
palauteta.
Hei päättäjät!
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
paha. Hyvin
arvostaa myös lämpimintä niistä levännyt ja työssään motivoiihan eri tavalla kuin vaikkapa
tunut henkilö saa kuudessa
maissa, joissa on vain sade- ja
tunnissa enemmän aikaiseksi
kuivakausi.
kuin vähemmän innokkaampi
Varhaisjakeluhäiriöt:
(017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt:
(017) 770 7700
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
NYT kyllä alkaa vähän
epäilyttää.
Ajatellaanpa näin: lakkautetaan ryhmiksiä ympäri Kiuruvettä, siirretään
lapset uuteen hienoon arkkitehdin suunnittelemaan
päiväkotiin.
Enemmän
kavereita-
ko?
No, jos kysytään minulta,
niin minusta ei pitäisi kaikkia lapasia laittaa saman katon alle.
Ei aikuiset hirveässä metelissä ja touhotuksessa jouda
katsomaan jokaisen lapsen
perään. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Vaikka hellepäivät olisivatkin ohi, pitää lepo ja akkujen
lataus saavuttaa myös talvella
ja arjen keskellä. Tilojen nuhruisuuteen
ja osittain epäkäytännöllisyyteen tottui ajan saatossa.
Kun kävelin pihaa pitkin, niin palautuivat mie-
VIERASKYNÄ
leeni mäenlaskut ja pihaleikit. Suorastaan hämmästyin
JAANA SELANDER
?Suorastaan hämmästyin ratkaisuista, joita nykyään
saa hankittua.?
SATUMETSÄ
Opetuslautakunnan puheenjohtaja Tuija Kastari (kok.),
päiväkodin johtaja Tuija Remes ja valtuuston puheenjohtaja Janne Peltola (kok.) tutustumassa remontoituun, entiseen Metsäkouluun, Satumetsän päiväkotiin.
ratkaisuista, joita nykyään
saa hankittua; on liikuteltavat tuolipinot, puolapuut
liikuntatilaan ja kaappisängyt nukkumahuoneissa.
Kalusteissa ja materiaaleissa oli huomioitu akustiikka, ergonomia sekä allergiat. Sekä tietysti siunausta ja turvallisuutta tärkeään tehtävään. Henkilökunnalle jaksamista muuttohulinoihin, sekä rakentavaan
yhteistyöhön. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi, fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin
klo 12 ja pikkuilmoitukset ma
klo 14 mennessä.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
84 e / 75 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Mielipiteitä julkaistaan Postiapalstalla nimellä sekä nimimerkillä.
Nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä tulee
lähettää henkilötiedot eli nimi,
osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät
vain toimituksen tietoon. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Säännöllinen
liikunta, monipuoliset harrastukset ja paljon puhuttu laatuaika omien läheisten kanssa
antavat paukkuja pitkin vuotta.
Eläkettäkään ei pidä odottaa,
että silloin tekee kaiken mitä
ei työssä ehtinyt. Kyllä hirvitti katsoa älytöntä touhua.
Ei mitään järkeä leikkiä
työvälineellä.
Olen
vapaaehtoisena avustajana työnnellyt pyörätuolissa jalaton-
ta, mönkijäonnettomuudessa vaikeasti vammautunutta miestä. Sama koskee
kesälomaa.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen
ja otsikointiin. Seinät oli kyllä
puhdistettu siitä, mikä näytti homeen näköiselle kasvustolle.
Sisälle Satumetsään mennessä en paikkaa enää samaksi tunnistanutkaan! Olin
aivan ihastuksissani näkemästäni. Ihanat värit eri tiloissa lintujen mukaan nimetyille lapsiryhmille. Kun
huokaa, että ?olisinpa tehon neljä vaihtuvaa vuodenaikaa, nyt enemmän töitä?. 2
Keskiviikko 25. Jonkun lapset on-
gelmat voivatkin siis jäädä
huomaamatta.
Kyllä siinä metelissä ja
kiireessä alkaa työntekijöilläkin pääkoppa halkeilemaan...
Itse olen enemmän pienten yksiköiden kannalla
kuin suurien ns. Metsäkoululla
oli aikoinaan käytössä monia eri huoneita ja tilat olivatkin aktiivisessa käytössä. Harva kuolinvuoteellaan
niin kovin vähän vuodessa. Mönkijä
ei ole leikkikalu. Lepoa ja rauhoittumista
Työ on niin kansantaloudellisestarvitsee meistä kuitenkin aika
ta kuin kotitalouden näkökulajoin jokainen. Se voi
kaatua päälle. Elämässä on katsottava luottavaisesti eteenpäin.
SARI LAPPALAINEN
VALTUUTETTU (KOK.). Se oli merkittävä osa
elämääni, jota haikeudella muistelen. Mutta
onneksi - kokemukseni
mukaan - fiksujakin nuoria on.
Tiia
Puh. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai
toimitus@kiuruvesilehti.fi.
kymmenessä.
Muistetaan siis tasapaino työn
ja vapaan välillä myös kesän
jälkeen. En mennyt
huomauttamaan, sillä sitä
ei aina tiedä, mitä haistatuksia sieltä tulee päin näköä ja ihan livenä. Käytännön toimivuuden näkökulmasta katsottuna tuntui todella toimivalta toteutukselta. pe 8 . Kerran eräs lapsi
vastasi Metsäkoulun puhelimeen: "Puukoulussa", mikä
hymyilyttää vieläkin.
Toivotan värikkääseen,
avaraan, upeaan uuteen päiväkotiin yhtä ratkiriemukkaita, toiminnallisia päiviä,
mitä Metsäkoululla aikanaan vietettiin. laitosten.
Toivoisin kyllä paljon, jos
ottaisimme mallia eräästä Kiuruveden päiväkodista
ja perustaisimme yksityisiä
päiväkoteja.
Päättäjät, ajatelkaa enemmän ja vanhemmat miettikää nyt lapsianne!!
#LHKV
Puukoulusta
JOKITALON MATTI esitteli valtuustoryhmän puheenjohtajille Satumetsän uuden
päiväkodin. Autoon astuessa mietin
kuinka siinä Kulttuuritalolle menetetyn parkkipaikan
kohdalla oli luistelurata, jota ympäri hiihdettiin. Silloin matkustellaan,
tavataan ystäviä, käydään sukulaisissa; hankitaan kokemuksia, joita muistella loppuvuosi.
Kesälomakin kuitenkin loppuu
aikanaan ja esimerkiksi viljelijöille kesä on vuoden kovinta
työsesonkia.
Ihmisiä löytyy muutenkin moneen lähtöön: toiselle työ on
elämäntapa, toiselle välttämätön
Kiuruvesi-lehti/Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Kyllä hirvitti
ISTUIN iltaa kirkonmäen
vieressä rannalla ja näin,
miten tytöt ajelivat mönkijällä jyrkkää nurmikkoista kirkonmäkeä ylös
ja alas kirkuen vauhdinhurmassaan. Me suomalaiset
masta tärkeää, eikä sitä pidä
samaistamme
missään nimes?Kesä merkitsee ren- sä väheksyä.
vielä erityisen
toutumista ja irtiot- Pitää kuitenkin
vahvasti lepäämisen kesään.
muistaa, ettei
toa arjesta.?
Johtunee varmaan
ihminen ole
siitä, että meillä on hellepäiviä
kone. 16
Levikki: 5962 (LT 2013)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET
p. Ymmärsin, että henkilökunta oli saanut myös vaikuttaa lopputulokseen.
Metsäkoulusta minulla on
lämpimiä muistoja niin lap-
sista kuin työkavereistakin. Mieleen tuli
edesmennyt työtoveri sekä
monia lapsia, jotka nyt ovat
jo aikuisia. Todella hienosti on suunniteltu sekä toteutettu ryhmien sisäänkäynnit ja naulakkotilat.
Lisäksi on askarteluhuone ja leipomistila. kesäkuuta 2014
MINUN KESÄNI
Kesälomalla hankitaan kokemuksia, joita muistella loppuvuosi
SÄÄSTÖPANKKI OPTIA, KONTTORINJOHTAJA
VILLE PEKKALA
Monille kesä on grillaamista,
niin makkaran kuin hipiän.
Kesä merkitsee rentoutumista
ja irtiottoa arjesta, pitkää kesälomaa
täytehiekat
. Sora- ja kalliomurskeet . 017-820 3640 Puh. kesäkuuta 2014
3
@
lukijan kuva
. Keskiviikko 25. Kuva: Paula Rissanen
Kellopuodista löydät lahjat kesän eri juhliin!
Kristallit kesän tarjoushintaan!
NJ1795
95 ?
55 ?
NJ2023
129 ?
/ 6 kpl ltk
NY8486
179 ?
NY8821
235 ?
KR 012 Kuohuviini KR 011 Punaviini KR 010 Konjakki
ös
ana my
Saatav vi 75 ?
ah
avokar KR 054
KR 017 Whisky
Meiltä löydät
lahjat hää- ja
99 . 0424 926 600
www.iisalmenautotilaus.fi
Lue netissä:
HEVOSET UIMASSA
www.kiuruvesilehti.fi
Hingunniemessä hevosetkin pääsevät uimaan. Kuvassa suomenhevonen Vaarao pulahtamassa Kiurujärvessä. 65 . kiviainekset CE-merkittyjä
MAANSIIRTOTYÖT, KULJETUKSET,
NOSTOT, VAIHTOLAVAT,
TIEHÖYLÄ- JA JYRÄYSPALVELUT
Kuvat pienen tarinan kera voi lähettää
toimitus@kiuruvesilehti.fi
PUH. salaojasorat . Koko 21 x 34 cm
Lahjaksi rippinuorelle
Näyttävä
kaksiosainen
risti 41 ?
Tyylikäs
Suenoristi
41 ?
Suenoristeihin ketju kaupan päälle
- Korut
- Kellot
- Albumit
- Kehykset
- Kristallit
Kultaiset korvakorut
29 ?
Hopeinen
sydänkorusetti
39 ?
Kasteriipus
enkelillä
MP217
kirkas, pinkki
ja sininen
49,95 ?
49 ?
Laaja
valikoima
erilaisia
korvakoruja,
nilkka- ja
rannekoruja
Hopeiset kasteja lastenkorut
Kasteranne 47 ?
NC848
45 ?
NC225
29 ?
Cck city
MP511
38 ?
Ketju
kaupan
päälle!
Kellopuodin lahjakortti
on aina toivottu lahja!
Angel Bliss rannekoru
Palvelevat myymälät:
Petterintie 8
Niemistenkatu 1
74200 VIEREMÄ
74700 KIURUVESI
Puh. 017-820 2800
info@kellopuoti.fi
palat 2,50 ?/kpl
ranneke 5,00 ?/kpl
Lahjakortti. kivituhkat
. kihlapareille
KR 056
whiskykarahvi
0,75 lit.
125 ?
99 ?
NJ1960
145 ?
Korut ja kellot
miehiseen makuun!
KR 058
konjakkikarahvi
0,75 lit.
viinikarahvi
0,75 lit.
NJ2017
65 ?
Ihanat naisten
kellot ja korut
löydät laajasta
valikoimasta.
Tutustu ja ihastu!
ck straight
Kesäkampanja:
Calvin Klein korut
ja kellot -15%
Cck surround
Myymälät täynnä ihania kesäkoruja!
35?
Sokerikko ja kermakko
KR501 ovh. sepelit, singelit
. 49 ?
Olutlasi
0,33 litraa
15?
Jättikonjakkilasi
0,5 litraa
Tarjotin/tarjoilualusta
20?
45?
KR401 ovh
Ojanperällä olikin huumori herkässä ?viime metreillä?. Tänä päivänä Osuuspankilla on 13 konttoria ja
58 835 asiakasomistajaa.
Edustajistossa on 72 luottamushenkilöä, Kiuruvedeltä
Kai Ruhanen, Matti Jokitalo,
Marjo Knuutinen.
POHJOIS-SAVON OSUUSPANKKI:
13 130 702 31%
KONTTORIA
ASIAKASTA
VAKAVARAISUUS
2
Sukupuu
kertoo
Osuuspankin
historiasta. Kuvassa Jaakko
Ojanperä.
MILJARDIA
Taseen loppusumma.. Euroopan keskuspankki
edellyttää kaikilta pankeilta tarkkaa dokumentointia,
joka tympäännyttää asiakkaita.
» 100-vuotiaat juuret maakunnassa
TOIMITUSJOHTAJA Jaakko
Ojanperä esitteli Matti Turusen kirjoittamaa historiateosta Toinen vuosisata PohjoisSavon Osuuspankin perustamisesta. Sitä kannattaa kehittää jatkossakin. Nyt
tarvitaan Pelastakaa Kiuruvesi -päivä.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Jaana Selander, 040 7059327
Tiina Kilvensalmi, 040 5238345
Anu Laitinen, 044 339 6512
SOILE PIETIKÄINEN
Kiuruvesi-lehdessä No: 23.
Pohjois-Savon Osuuspankki
Hyviin hankkeisiin löytyy aina rahaa
» Pohjois-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Jaakko Ojanperä ja riskienhallintajohtaja Seppo Pääkkö
vierailivat Kiuruvedellä keskiviikkona. Miehet kehuivat,
kuinka pankista löytyy maatilarahoittamisen osaamista ja asiantuntemusta. Onhan
Osuuspankilla 100 vuotta pitkä perinne maatalouden lainoituksessa.
Maatalouden investointeja rahoitetaan samalla periaatteella kuin yrityksiä, hyvät
HIENO ILME
Toimitusjohtaja Jaakko Ojanperä (keskellä) ja riskienhallintajohtaja Seppo Pääkkö
kehuivat Kiuruveden katukuvaa konttorinjohtaja Anita
Kasville ja hallintoneuvoston
jäsen Mikko Remekselle.
hankkeet saavat lainoitusta.
Hyvä ja vahva pankki on kaikkien etu.
- On myös asiakaan etu, että
hän ei ylivelkaannu, eikä joudu vaikeuksiin, vaikeudet heijastelevat usein myös lähipiiriin, jatkoi Pääkkö.
Ojanperä selitti, että pankit koetaan toisinaan nihkeiksi rahanmyöntäjiksi, koska tänään lainaa ei tule pelkällä soitolla pankinjohtajalle. kesäkuuta 2014
sanottua
UUTISET
@
?
Aika on kypsä uudelle juhlapäivälle. Ojanperä ilmoitti,
että erityisen ylpeä hän on
pankin 100-vuotiaista juurista, joista konkreettisesti havainnollistaa takakannen kuva.
Laajentunut Pohjois-Savon
Osuuspankki aloitti toimin-
tansa maaliskuun alussa,
kun Koillis-Savon Seudun
Osuuspankki fuusioitui Pohjois-Savon Osuuspankkiin.
Ensimmäiset Osuuskassat
perustettiin vuonna 1903
Itä-Karttulaan ja Muuruvedelle. Maito
on Kiuruvedelle tärkeä kivijalka, luonnehti Pääkkö.
Myös Pohjois-Savon Osuuspankilla on vahva rooli maataloudessa, Ojanperä sanoi, että pankki on maatalouden suurin rahoittaja Pohjois-Savossa
ja maidontuotannon rahoituksen ykkönen koko OP-Pohjola-ryhmässä. Kysyttäessä, säilyykö Kiuruvedellä kivijalkakonttori myös tulevaisuudessa, Ojanperä vastasi,
että hän lupaa varmasti, että ainakin vuoden loppuun.
- Tuo oli tyhjentävästi vastattu, komppasi Pääkkö.
Kiuruveden konttorinjohtaja Anita Kasvi kuitenkin vakuuttaa, toimittajalle, että kyllä konttori Kiuruvedellä säilyy.
Jaakko Ojanperä ja Seppo
Pääkkö olivat molemmat sitä
mieltä, että Kiuruveden vahvuus on ilman muuta maatalous. 4
Keskiviikko 25. Ojanperä jää eläkkeelle vuodenvaihteessa. Miehet näkivät Kiuruvedellä paljon hyvää, ensimmäisenä vahvan
maatalouden, jonka kehittämisessä pankki haluaa olla mukana.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
VIERAILU oli itse asiassa Pääkön tutustumisreissu maakuntaan, sillä häntä esitetään toimitusjohtaja Jaakko Ojanperän
seuraajaksi. Miehet kiittelivät
kaupungin isiä ja äitejä, jotka
ovat myös oivaltaneet maidon
ja lihan merkityksen paikkakunnalle.
- Onhan se huikeaa, että Kiuruvesi tuottaa maitoa noin 10
litraa per suomalainen
Veteraanien puolesta kiitospuheen
piti vierämäläinen Tauno Remes. Puut hakataan Viljo-messujen yhteydessä ja toimitetaan Kiuruveden asemamakasiiniin. Ponssen hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgren toivoo lahjoituksen vauhditettavan yhdistyksen järjestämän kansalaisjuhlan, 70 vuotta jatkosodan päättymisestä, järjestelyjä
ja onnistumista uudentyyppisen mottitalkoon avulla.
Puut käytetään juhlajunan tarpeisiin. 2014 ja se kulkee Iisalmesta Kontiomäen kautta Lieksaan. Torilla esitettiin
myös vapaamuotoista
ohjelmaa, Marjatta Pelkonen Orimattilasta ja
Kaarlo Lång kirkonkylältä vetäisivät mikkiin
TÄIN
S
muutaman humpan, Erkki Saastamoinen soitteli
tuohenpalalla ja mestaripelimanni Antti Kämäräinen soitteli hanuria.
Toimittaja bongasi torilta myös Aarne Kärkkäisen ja Sirpa Kamajan. Kukittaja selviää paikanpäällä.
Kirmaavien vasikoiden kukituksesta on kaikilla mahdollista ottaa kuvia paparazzi-hengessä, paras kuva palkitaan ja julkaistaan Kiuruvesi-lehdessä. Juna lähtee Kiuruvedeltä 4.9. 0440 279400
www.sähkäri.fi
UUTISET
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
KESKIVIIKKO 25. Vastaava
luku vuonna 2013 kyseisellä ajalla oli -33. Kyseessä on aivan uusi tapahtuma,
josta halutaan tehdä iloinen,
vapaamuotoinen, vuotuinen,
kaikille kaikkea tarjoava kesän kohokohta.
Päivä käynnistyy vasikkapatsaiden kukituksella. Sirpa Kamaja osti
vaniljajäätelön ja totesi,
että: Kyllä tämä hyvää
on, mutta kun tuo Aarne
on heti pyytämässä samasta, vaikka ei muuten
jätskistä välittäkään. kesäkuuta 2014
5
Meiltä näyttävät korut ja
lahjat kesän juhliin ja
tietysti myös silmälasit.
Tervetuloa katselemaan!
NÄE KOTISI PAREMMASSA VALOSSA
NÄE KOTISI PAREMMASSA VALOSSA
SÄHKÖASENNUSLIIKE KIURUVESI
SÄHKÖASENNUSLIIKE
KIURUVESI
Puh. Halkoja kertyy liki 20 kuutiota. Torilla oli
parikymmentä yhdistystä myymässä tuotteitaan. Kokonaismuutos
vuoden alusta toukokuun
loppuun on -6. Kuvassa tulee olla kukittaja ja vasikat.
Päivä jatkuu piknikillä Rai-
TIINA KILVENSALMI
ALAIN
EN
KUKITUS
Kiuruvesi-lehti
vastaa Kirmaavien vasikoiden
kukituksesta
sunnuntiaamuna, kukittaja on
yllätys. Ja
Aarne Kärkkäinen tuumasi vierestä noin niin
kuin sulhasmiehen oikeudella, että se maistuu
paremmalta, kun kumpikin samasta.
- Käsistähän tämä menee, tumaasivat Lassi Remes ja Esa Lignell.
Kiuruvesi-päivillä oli
tunnelmaa ja paljon ihmisiä. Kaupunginhallitus
esittää, että kuntayhtymän
oman toiminnan muutoksissa ja laajennuksissa
pidättäydytään vain niihin toimenpiteisiin, jotka
ovat lainsäädännön edellyttämiä tai joiden aiheuttamille lisäkustannuksille voidaan löytää vastaava säästö.
NIILA HEIKKILÄ
Veteraanijuna kulkee puulla, se lähtee Kiuruvedeltä Lieksaan torstaina neljäntenä päivänä syyskuuta.
Ponsselta veteraanijunaan puuta
VETERAANIT Vieremällälainen metsäkoneyhtiö Ponsse Oyj lahjoitti Rukajärven suunnan historiayhdistykselle kuivia koivukuitupuita. Erityisen juhlava päivä oli
1973, kun vietettiin kunnan 100-vuotisjuhlaa.
Toripäivään arvioitiin
osallistuneen 6 000-10
000 ihmistä. Kuntien välinen nettomuutto on positiivisella puolella, sillä Kiuruvedeltä
poismuuttaneita on 100 ja
Kiuruvedelle muuttaneita
on 121. Ohjelmassa oli vanhojen työtapojen esittely, ratsastustapahtuma, Aku Rädyn
muistoseurat ja jumalanpalvelukset. Kiuruvetisen taiteen näyttely
kirjastossa,. Syntyneitä Kiuruvedellä on tammi-toukokuussa 30. Oli tervehdyksiä,
musiikkia, huutokauppaa. On siis aihetta
pelastaa Kiuruvesi-päivä tähän päivään modernisoituna.
telua ja musiikkia.
Kiuruvesi-päivä huipentuu
teatteriesitykseen Mimosan
hipiä kesäteatteri Eerolassa, kyse on Juice-musikaalista.
VÄESTÖ Kiuruveden ennakoitu väkiluku on 8860
asukasta toukokuun loppuun mennessä. KESÄKUUTA 2014
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Palvelemme ma-pe 8.30-17
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Lassi Lonkila toimi
meklarina heti aamulla pidetyssä huutokaupassa. Kiuruveden väkiluvun hiljaista laskua selittänee
suuri ikääntyvien osuus
väestöstä. Keskiviikko 25. Sillä kuolleisuus on puolet syntyvyyttä suurempaa.
Toukokuun väestömuutoksissa näkyy opiskelijoiden poismuutto opiskelupaikkakunnilta, minkä vuoksi tammi-toukokuun väestötietoja ei voi
suoraan verrata tammihuhtikuun tilastoihin.
Sote-kuluja karsitaan omaa
toimintaa lisäämällä
TALOUS Kaupunginhallitus esittää, että talousarvion 2015 valmistelun lähtökohdaksi otetaan vaihtoehto, jossa Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymän oman toiminnan kustannukset nousevat 1 % /1,3 miljoonaa
euroa. Yhdistyksen puolesta lahjoituksen ottivat vastaan hallituksen jäsenet Antero Huttunen, Antti Haapalainen ja puheenjohtaja
Tenho Tikkanen.. Ja ennen kaikkea tilaisuus tavata entisiä tuttuja. Maahanmuuttoja
kyseisenä aikavälillä on
tehty 3. 0440 279400
www.sähkäri.fi
Puh. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
tapahtuma
UUTISIA LYHYESTI
Kiuruvesi-päivä takaisin
Kiuruvedellä 8860 asukasta
ERIT
JAANA SELANDER
TUTKIJA Soile Pietikäisen
ajatus pelastaa Kiuruvesipäivä konkretisoituu heinäkuun lopussa, kun Kiuruvedellä järjestetään Pelastakaa
Kiuruvesi-päivä -tapahtuma.
KiuruNaisten, Maalaiskaupunginteatterin, Musiikinystävien, kaupungin ja Kiuruvesi-lehden järjestämä tapahtuma on sunnuntaina 27.
päivänä heinäkuuta. Tieto käy
ilmi väestömuutoksen ennakkotiedoista. Vaihtoehto edellyttää oman toiminnan tehostamista koko kuntayhtymän palveluissa 1,4 miljoonalla eurolla. Kaupunginhallitus esittää Ylä-Sa-
von SOTE kuntayhtymän
omaan toimintaan 25,2
miljoonaa euroa vuodelle
2015. Kukituksen yhteydessä
on muutakin
ohjelmaa.
vaajapuistossa, osallistujat
tuovat ruuat mukanaan, luvassa on viihtyisää seurus-
Kiuruvesi-lehti kertoi
» Jopa 10 000 ihmistä torilla
KIURUVESI-PÄIVÄ, toripäivä, oli mahtitapahtuma 1970-luvulla
Pyysin
hänet puhelimeen. 11.04.1968
k. 040 584 7806
To klo 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
Su klo 11 jumalanpalvelus,
Edi Kolehmainen ja Kaarlo
Humaloja, lopuksi
kahvitarjoilu
Ti 1.7. Hän haluaa olla ystäväsi!
Hän lupaa sanassaan huolehtia sinusta ja
sanoo: ?Etsikää ensin Jumalan valtakunta
ja Hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi kaikki tämä. Hannu Jore totteli Jumalaa ja
sai vastauksen.
Jumalalla on vastaus myös sinun elämääsi, juuri tänään.
SEURAKUNNAT
Niin katoavaa on voimat ihmisen
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa,
mutta en sun särkyä anna mä en.
Rakkaudella kaivaten
Ari
Jesse ja Minna
Joona
Janina ja Jarno
äiti Aune
isä Pentti
sisarukset perheineen
Aili-mummo
hartaus
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. Tai Jumala ei vastaa rukouksiimme. Katso lisätiedot edellisestä lehdestä.
27. Jumala vastaa hänelle: ?Näet siksi vain
yhdet jalanjäljet hiekassa, koska sinä et jaksanut, olen minä kantanut sinua koko ajan
läpi näiden vaikeuksien.?
Me luulemme, että Jumala ei ole eikä halua olla kanssamme. Mutta Hannu
totteli Jumalaa, ja soitti. Asematie 28.
Puhumassa Reijo Suvenkari.
Lämpimästi tervetuloa ! Vapaaseurakunta
http://iisalmi.svk.fi
KESÄSEURARADIO
25.6?28.7. Lisätietoa ja ilmoittautumiset ma
30.6. Jumala rakastaa sinua
niin paljon, että antoi ainoan poikansa Jeesuksen kuolemaan puolestasi Golgatan ristillä. Hämmästys oli melkoinen, kun autossa istuikin ystäväni etsimä mies. Pyysin heidät kyytiin, että
voin viedä heidät sinne. 06.06.2014 Kiuruvesi
?Muistakee, että tämä elämä
on vain yksi väläys.?
-Lassi Ikävöiden
Anneli
Taina, Mikko, Olli, Liisa
Paula, Andrew, Luna, Coco
veli ja siskot perheineen
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan
Kiuruveden kirkossa 5.7.2014 klo 9.30.
Siunauksen jälkeen muistotilaisuus Sinisessä Helmessä.
Rakas puoliso, äiti, mummo
Suoma Kaarina
Plattonen
o.s. klo 14 Torintuvan
kokous; aiheena Torintuvan
rekisteröiminen yhdistykseksi ja sääntöjen hyväksyminen.
NUORISOTYÖ
Ke 25.6. klo 18 Nuorten peli-ilta kirkonmäellä.
RIPPIKOULUTYÖ
Leiririppikoulu I ma 30.6. kesäkuuta 2014
KUOLLEET
MUISTOKIITOS
Puolisoni, isämme, ukkimme
Väinö Lauri (Lassi)
Pennanen
s. Etsi, kolkuta ja tottele, mitä Jumala vaikuttaa sinus-
TIINA KILVENSALMI
sa, niin löydät pelastuksen ja saat vastaukset elämääsi.
Lopuksi esimerkki Jumalan äänen tottelemisesta. klo 18.30 rukousilta
Olet tervetullut mukaan!
Seurakunnan kotisivut,
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Kiuruveden rukouspiiri
Päiväkokous 29.6. klo 15.00 os. Seuraradion
taajuudet: Iisalmi 103.8,
Pihtipudas 89.3.
Torstai 26.6.
Klo 17 veisuut Heinosella,
Harjukatu 13.
Sunnuntai 29.6.
Klo 10 messu ja päivärippikoulun konfirmaatio (Hyytiäinen ja Hyvönen).
Aiemmasta ilmoituksesta
poiketen Paljakalla ei ole
tänä vuonna seuroja.
Maanantai 30.6.
Klo 18 kirkkovaltuuston
kokous monitoimisalissa.
Keskiviikko 2.7.
Klo 19 Herättäjäjuhlille
lähtöseurat kirkonmäellä,
sateen sattuessa kirkossa
(Áron Bence, Ossi Martikainen, Arja Pentikäinen
ja Osmo Korkalainen). klo 10 Liturgia
Toimisto kiinni, yhteysnumero:
puh. Hannulla oli asiaa.
Siellä jossain Floridassa oli hänen ystävänsä
lomalla, ja hänelle olisi tärkeätä asiaa. Hän sanoo: ?Anokaa, niin teille annetaan, kolkuttakaa, niin teille avataan.. . Ei
Jumala voi vastata, jos emme pyydä, ja yritämme tulla toimeen omillamme. ?Halleluja, sinä vastasit?, kuului soittajan Hannu Joren ääni, joka toimii huumepoliisina Raumalla. Sanoin Hannulle, että
otin juuri kadulta autooni kuusi raumalaista, käynpä kysymässä, onko siellä etsimäsi
kaveri. klo 17 Vigilia
Su 29.6. Kaurtola
s. Ehkäpä sinä
valitat juuri nyt, Jumala, missä sinä olet?
Sanot, minulla on sairautta, ahdistusta, pelkoa taloudesta, tulevaisuudesta ja perheestä. 30.6. SRK:n Suviseurat
Pyhäjoella. kokopäiväretki Aholansaareen. Olivat menossa syömään suomalaisten suosimaan ravintolaan viiden kilometrin päähän. Siinä ihminen kyselee: ?Missä olet
Jumala, näen vain yhdet jalanjäljet hiekassa.
Sinä kuitenkin lupasit olla kanssani joka päivä?. 103,8
MHz
Iisalmi
89,3
MHz
Pihtipudas
Tietoa järjestäjän muusta toiminnasta
www.srk.fi. Pysähdyin kysymään, minne he olivat
menossa. 017 7700 421
Taizé-hartaus elokuun puoliväliin saakka kirkossa ma ?
to klo 9, srk-talon penkkisalissa pe ja la klo 9.
Sunnuntai 13.7. Hän tietää
sinun tilanteesi. Kumpulainen
s. 6
Keskiviikko 25. ?
ke 9.7.
Kuollut
Mauri Rikhard Risulainen
81 v
Avioliittoon kuulutettu
Mika Santeri Hukkanen
ja Henna Sisko Kristiina
Niskanen, Vieremä evl
Kastettu
Joonas Matti Aulis Ryytty
Kiuruveden
ortodoksinen
seurakunta
La 28.6. Sanoin ajavani matkalla
kotini kautta avaamaan oven koulusta tulevalle Matti-pojalle. 14.06.2014 KYS
Lepää rauhassa puoliso hellä,
suru raskas on sydämellä.
Martti
Hiljaa voimat uupui,
lähdön hetki läheni.
Väistyi vaivat, tuli rauha,
uni kaunis ikuinen.
Taina
Anssi ja Niina
sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan
Kiuruveden kirkossa perjantaina 4.7.2014 klo 13.30.
Muistotilaisuutta vietämme omaisten kesken.
Rakas puolisoni, äitimme, sisaremme
Auli Maria
Piippo
Lämmin
kiitos
kaikille, jotka monin eri
tavoin kunnioititte
rakkaamme
Mauri Risulaisen
muistoa ja otitte osaa
suruumme.
Kiitos myös kotisairaanhoidon henkilöille,
terveyskeskuksen osasto
1:n henkilökunnalle, sekä
saattohoidon vapaaehtoistyöntekijälle Maurin
hyvästä hoidosta.
Puoliso ja lapset
perheineen.
PERHEUUTISET
KIITÄN
LÄMPIMÄSTI
merkkipäivääni
muistaneita!
Liisa
KIITÄN
perhettäni pienestä
kahvituokiosta ja kukista!
Toivotan voimia
arkiahertamiseen ja
mielekästä ajankäyttöä.
Pentti-ukki
Tiina Miettinen
(o.s.Remes) on valmistunut
11.6.2014
TERVEYSTIETEIDEN
MAISTERIKSI,
opettajan koulutusohjelmasta,
Tampereen yliopistosta.
Onnea
Uuno
o.s. Olin ajamassa autolla Floridassa ja
kadun kulmassa näin kuusi suomalaista turistia. 07.06.2014
Nyt taivaan yrttitarhaan
sä muutit lapseni,
sait onnen osan parhaan
ja suojan suloisen.
Äiti
Siunaus kirkossa lauantaina 28.6.2014 klo 13.30.
Muistotilaisuus omaisten kesken.
Mukana
elämän iloissa
ja suruissa.
Jeesus tuntee meidät jokaisen
JUSSI WAARNA
J
eesus tuntee ja tietää sinut, mitä sinulle kuuluu ja
missä olet. Helteessä se on pitkä matka kävellä. 19.07.1943 Kiuruvedellä
k. mennessä Kallelle puh.
0400 220 059 tai Marjalle
050 304 8360. Ovea avatessa kuulin
puhelimen soivan sisällä ja juoksin vastaamaan. Hän
tahtoo siunata sinua
tänään. Hän kutsuu sinua ja haluaa olla kanssasi päivittäin. Tutustu myös www.suviseurat.fi
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry. Tänäänkin juuri nyt Jumala on
kanssasi, vaikka sinun tunteesi tai järkesi
sanoo mitä tahansa. Vanhurskauttaminen merkitsee syyttömäksi julistamista ennen tehdyistä synneistä ja vain Jumala voi
sen tehdä.
Meidän tulee, ja pitääkin tehdä, mitä me
voimme, ja kun meidän mahdollisuutemme loppuvat, niin silloin alkaa Jumala toimimaan. ja 2.7. Näin Jumala toimii hyvin tarkasti. Hänen vaimonsa Pirkko oli sanonut, että älä soita vielä, koska Irma tulee vasta parin tunnin päästä töistä ja
Jussi ei ole varmaan kotona. Lettivehnäskahvit klo 18 alkaen.
Lauantai 5.7.
Klo 18 Nuotioilta Raimo
Kataisen mökillä, Saarisperäntie 260.
Sunnuntai 6.7.
Klo 10 sanajumalanpalvelus.
Vastuuryhmänä leiririppikoulu I.
DIAKONIATYÖ
Ke 25.6. Minun pitäisi etsiä mies. 15.09.1934 Kiuruvesi
k. Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huomisen päivä
pitää huolta itsestään.. Voit olla samassa tilanteessa kuin tunnetussa taulussa ?Jäljet hiekassa?, joka kuvaa ihmisen jalanjälkiä
hiekassa
Järjestelyistä vastaavat Herättäjä-Yhdistyksen Kiuruveden paikallisosasto ja Kiuruveden
seurakunta.
Herättäjäjuhlat ovat Lapualla 4.?6. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
Ti 1.7. Nämä elämänkokemukset jalostuivat
myöhemmin hänen kirjallisen tuotantonsa kulmakiviksi. kello 15
ja 19.
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277
Palvelemme ma-pe 8.30-17
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko
puh. Tämä keskustelu johti päätökseen ryhtyä
tekemään musiikkinäytelmää Ikin runojen pohjalta.
Raija-Liisa Kianto valitsi yhdessä Vähäsarjan kanssa tukun runoja ja Kämäräinen ryhtyi luonnostelemaan
käsikirjoitusta. Turjanlinnan valmistuttua 1912 hän kirjoitti,
mutta myös herätti elämäntavoillaan suurta hämmennystä aikalaisissa. Korpikansan kuvaajana hän nousi suuren yleisön tietoisuuteen romaaneillaan Punainen viiva (1909)
ja Ryysyrannan Jooseppi
(1924). heinäkuuta kirkon mäellä, missä herättäjäjuhlia vietettiin neljä vuotta sitten. Tytär Raija-Liisa kurkistaa takaa.
miehen siinä määrin, ettei
kolmatta Turjanlinnaa koskaan rakennettu.
Rämsänrannan runoruhtinas pureutuu Ilmari Kiannon elämään ja toimin-
taan hänen runotuotantonsa kautta. KAHVITARJOILU
Annette on ollut 10 v.
yrittäjänä Kiuruvedellä.
Kauneudenhoidossa anna meidän auttaa!
Kauneudenhoidossa anna meidän auttaa!
Kaikki
tuotteet
-10AVAJAISIIN
%
TERVETULOA
UUDEN
KAMPAAMON
(1.-2.7.2014)
HUOMENNA TORSTAINA 1.3.2012 KLO 8
ALKAEN!
Wella-minituotteet
Kahvit, arvontaa, tarjouksia,
to-pe
kaikki tuotteet -10 %
2 ?/kpl
(1.7.2014)
Perjantain kilpailussa voit voittaa hiustenpidennykset!
Avoinna
Asematie 6
ma, ke, pe 8-17
ti, to
8-17 (19*) 74700 Kiuruvesi
www.cutriina.fi
UUTUUS:
VOLYYMIRIPSET
*varauksien mukaan
soita ja kysy lisää!
Cut´riina
Asematie 6
74700 Kiuruvesi
annette.tiikkainen@
cutriina.fi
Puh 040 701 7746
www.cutriina.fi
Avoinna
ma-pe
la
9-17
8-13
Yhteystiedot
annette.tiikkainen@
cutriina.fi
Puh 040 701 7746
www.kiuruvesilehti.fi. Talvisota Turjanlinnan paloineen
ja sodan mukanaan tuoma
maanpetossyyte yhdessä
toisen Turjanlinnan palon
(1949) kanssa masensivat
Iki Kianto on nostanut soiton sormillensa, kääntänyt
käyrän polvillensa. kesäkuuta 2014
KESÄ- KESÄASUJA
ALE
naisille, miehille, nuorisolle
- 50 %
- 20 %- 30 % - 40 % Ulkorekistä
10,-
HETKESSÄ
seurat
Kirkon mäellä
herättäjäjuhlille lähtöseurat
HERÄTTÄJÄJUHLIEN järjestelyvastuu on tänä vuonna Etelä-Pohjanmaalla Lapualla,
kun Kiuruvedellä puolestaan
kokoonnutaan herättäjäjuhlille lähtöseuroihin.
Lähtöseurat pidetään keskiviikkona 2. Keskiviikko 25. Ensi vuonna juhlat ovat Sotkamossa, sen jälkeen Vantaalla ja vuonna 2017 Nilsiässä.
7
HANNU
VAATEKAUPPA
Asematie 9, Kiuruvesi
Puh. (017) 753 002
Palvelemme ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14
www.vaatekauppahannu.com
NÄKÖKULMAN
KESÄALE!
SILMÄLASIKEHYKSET
?50%
(ei 2014 uutuusmallit)
KEHYSTEN JA LINSSIEN OSTAJILLE!
(tarjous voimassa 31.7.2014 saakka) (ei voi yhdistää muita tarjouksia)
Normaalihintaiset
aurinkolasit (ei Ray-Ban)
Erä upeita hopeisia
korvakoruja
150 paria
(rodinoituja, ei tummu)
?25%
ALE?25%
Arvomme 25.6.-15.7.
käyneiden asiakkaiden kesken
2 KPL
ISKELMÄVIIKKO-PASSEJA
(ARVO 88 ?)
Paljon kesätarjouksia!
Tule katselemaan!
Tervetuloa katselemaan!
Rämsänrannan runoruhtinas näyttämölle
ILMARI KIANTO
Kirjailija Ilmari Kiannon
syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 140 vuotta.
Ennen päätoimiseksi kirjailijaksi ryhtymistä Ilmari Kiannon elämään kuuluivat sotilasuran kokeilu ja
opintomatka Venäjälle sekä toimiminen venäjänkielen opettajana Kajaanissa.
Hän muutti Suomussalmelle vuonna 1906. Paikka
sai tuolloin juhlavierailta erityistä kiitosta kauneudestaan ja vehreydestään.
Lähtöseuroissa puhuvat maanviljelijä, teologian
opiskelija Ossi Martikainen Lapinlahdelta, rehtori
Arja Pentikäinen Kiuruvedeltä, rovasti Osmo Korkalainen Nilsiästä ja teologian
Vuonna
2010 Herättäjäjuhlat
pidettiin
Kiuruvedellä.
Juhlavierailta
kirkon mäki
sai erityistä
kiitosta kauneudestaan
ja vehreydestään.
opiskelija Áron Bence Budapestista Unkarista.
Seurat alkavat klo 19, ja
sitä ennen on tarjolla lettivehnäskahvit klo 18 alkaen.
Sateen sattuessa seurat ovat
kirkossa.
Lähtöseurat järjestetään
kirkon mäellä nyt neljännen kerran. Mukana on ollut vuosittain noin 150?180
seuravierasta. Risto Vähäsarja oli tehnyt yhteistyötä
Vexi Salmen kanssa Sotkamo-kantaatin parissa ja hän
ehdotti, että Salmi laatisi
muutaman juonta tukevan
runon Ikin runojen lisäksi.
Ensimmäiset esitykset Suomussalmella 9.7. Siviiliavioliitto ja monet naissuhteet nostattivat kulmakarvoja Suomussalmella ja koko maan eri puolilla. heinäkuuta. Draamakonsertin
syntysanat lausuttiin noin
kolme vuotta sitten, kun
Vaalan Suutarinkylällä Välisen kivinavetassa olivat Näkijä-kyläoopperan viimeiset soinnut lakanneet soimasta.
Tuolloin Näkijän musiikin säveltäjä Risto Vähäsarja (runot oli kirjoittanut
Maija Laakso) ja kiuruvetissyntyinen käsikirjoittaja Seppo Kämäräinen pitivät epävirallisen kokouksen
ja päättivät kokeilla ?jotakin
Kiannosta?
8
Keskiviikko 25. Miksi olet noin surullisen näköinen?
. Leivinuuni on samalta ajalta ja muurattu hirsikehikon päälle.
. Ollilan tila tuli Hyvösten suvun haltuun 1700- ja
1800-lukujen vaihteessa. Navetta ja siihen liittyvä heinälato on rakennettu
vuonna 1938 hirrestä. Antti Hyvönen rakensi keittiön ja kaksi kamaria
vuosina 1930-1931. Kivijalka on
tehty luonnonkivestä.
. Tallin päällä on heinävarasto. Yläkerrassa
olivat vaate- ja nukkumatilat. Tupa
on 1800-luvulta. Hyvösen sisaruksista
viimeinen kuoli 1980-luvun
alussa. Lindien koti tuotantorakennuksineen on noin puolen kilo-
Ihanat vanhat ikkunat, Pirjo Lind on
uusinut tuvan verhot.
Tästä ovesta on kuljettu yli 300
vuotta.
MIKÄ?
. Ne levytettiin ja tapetoitiin
1950-luvulla. kesäkuuta 2014
viikosta viikkoon
4127
Lapseni pöydän ympärillä: nämä
ovat niitä ihmisiä, joille minut on
tarkoitettu olemaan hyvä.
halasi puuta Maaja kotitalousnaisten tempauksessa
Eeva Kilpi
viikon vitsi
. Ulompana pihapiirissä oli
aikanaan savusauna ja riihi.
metrin päässä Heikkisenahosta.
Lindit ostivat Heikkisenahon Hyvösen sisarusten perikunnalta. Ei, mutta jos en näytä surulliselta, niin ehkä
hän ei lähdekään.
IHMISIÄ
rakennusperintö
Heikkisenaho entiseen
» Ryönänjoen Uutispihan Pirjo ja Pertti Lind ostivat Heikkisenahon tilan rakennuksineen parisen vuotta sitten, he
Heikkisenahosta avautuvat näkymät ympäri Ryönänjokea.
JAANA SELANDER
HEIKKISENAHON tila tekee
vaikutuksen, vaikka rakennuksista näkeekin ajan jäljet. Sen jälkeen talo on ollut autiona 30 vuotta.
Heikkisenaho oli 1930-luvulla edistyksellinen talo,
sinne tuli muun muassa sähköt ja katuvalot valaisivat
Ryönänjoen myllyltä Hautajoelle menevää tietä.
Hyvösillä oli kymmenkunta lehmää. Onko se tosiaan noin kova paikka?
. Heikkisenaho muodostettiin
Ollilasta vuonna 1891, jolloin isäntänä oli Matti Hyvönen.
. Navetta on alkuperäisessä
asussaan.
. Mutta yllättävän paljon
on jäljellä vielä entisistä kunnianpäivistä, muun muassa suuri tupa paksuine hirsiseinineen ja kiviuuneineen.
Lattialla on vielä alkuperäiset matot, pirtissä pitkä pöytä
ja penkit sekä päästä vedettävät sängyt.
Pirjo ja Pertti Lind ostivat
Heikkisenahon vuonna 2011
kiintymyksestä vanhaan rakennusperinteeseen. Kaikkea pidettiin siististi. Lehmien syöttökourut ja hoito-
käytävät valettiin betonista. Vaimoni lähtee yksin kahden viikon lomalle.
. Pertti Lind muistaa hyvin Einon, Kaisan ja
Tyynen, jotka kaikki olivat naimattomia. Yläkerrassa on yksi kamari. Hyvöset
ovat sukulaisia Pertti Lindille hänen isänsä äidin kautta.
- Elävästi on jäänyt mieleeni, kuinka aina joku heistä tuli pihanmaalle keppeihin nojaten jututtamaan meitä peltotöihin menijöitä.
Pertti Lindille jäi mieleen
sekin, kuinka Eino luki puhetta huulilta, hän oli menettänyt kuulonsa murrosikäi-
senä. Asuinrakennus on tehty kahdessa vaiheessa. Pihapiiriin kuuluu puotirakennus, johon kuuluvat talli
ja kaksi aittaa. Kirjanpito on
vieläkin tallessa joka menosta, kauppa-autolla tehdyt
pienetkin ostokset kirjattiin
ylös, samoin peltotyöt ja säätilat.
Kaiken kaikkiaan Heikkisenaho oli aikanaan suuri ta-
On
karstattu villoja, kudottu mattoja, kankaita ja liinoja.
Miten käy Heikkisenahon, katkeaako sukupolvien ketju, kysyy
lehti. Tarinoitiin
Heikkisenahon pirtissä.
Jutussa kerrotaan,
että kun Heikkisenahon 100-vuotias kiviuuni lämmitettiin, siihen meni halkoja lähes puoli mottia. päivänä.
Molemmat ovat täyttäneet jo 50 vuotta, Pirjo
huhtikuussa ja Pertti lokakuussa 2013.
Syntymäpäivillä on
tarjolla hyvää ruokaa ja
juomaa. Tikan Matti tuo
kuusen. Hyvösten suvun hallussa Heikkisenaho on ollut 1700-luvulta lähtien. Jälkilämpimään laitettiin
vielä kinkku tärisemään.
- Siinä se on meiän
joulu kaikkineen, toteaa 77-vuotias Tyyne. Muuta ei tehä.
Sisarukset kertovat
jutussa, että pirtti on
150 vuotta vanha. Ries-
ka ja pulla tehdään
itse. Sen restaurointia ei museovirasto määrittele, mutta maakunnallisesti
arvokkaaksi kohteeksi se on
merkitty.
- Meidän ei ole tarkoitus
muuttaa tänne asumaan, mutta toisaalta koskaanhan ei voi
tietää, Pirjo Lind lisää.
Molemmat arvostavat vanhaa, talossa henkii merkillinen kiireettömyys, jossa mielellään viihtyy.
Ei siis ihme, että Lindit
haluavat pelastaa Heikkisenahon tuleville polville.
» 50-vuotisjuhlat elokuussa
PIRJO ja Pertti Lind
juhlivat 50-vuotissyntymäpäiviään elokuun
2. Juhlat järjestetään Lindien maatilalla
Uutispihassa.
Lindit aloittivat maanviljelyksen Ryönänjo-
Pirjo Lind
Pertti Lind
en Uutispihassa vuonna 1997.
Lindeillä on viisi lasta.
Eino, Kaisa, Tynne ja lämmin uuninvieruspenkki.
» Heikkisenahon joulua
KIURUVESI-lehti teki
Heikkisenahon joulunvietosta jutun 1975.
Juttu on otsikoitu: Kiitävi aika, vierähtävät
vuodet... Lindit
laittoivat navetan katon vuonna 2012. kesäkuuta 2014
50 VUOTTA
Kunnanhallitus
Päätti hyväksyä alustavan suunnitelman paloaseman laajennuksesta ja anoa hankkeen toteuttamista varten määrärahaa valtion palosuojelurahastosta.
Hyväksyi annettavaksi kansalaiskoulun suunnittelun arkkitehtitoimisto Esko Laitiselle Kajaanista.
Päätti myydä pienteollisuustalon
tontilla olevat heinäladot huutokaupalla.
Mainittakoon, että kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Kiuruvedellä järjestettiin tansseja neljässä paikassa: Puistonrinteellä, Koivikon lavalla, Rytkyn Työväentalolla ja Jukolassa. Ensi kesänä on tarkoitus kengittää aitta ja laittaa
sinnekin uusi katto. Jouluaamuksi
tilataan taksi ja lähdetään kirkkoon. Kinkku ostetaan 50 metrin
päähän pysähtyvästä
kauppa-autosta. Kattokin pitää uusia, Pertti Lind
suunnittelee ja sanoo tilan
olevan heille ikuisuusprojekti ja miljoonaprojekti.
Lindit haluavat säilyttää
1700- ja 1800-luvun vaihteesta olevan asuinrakennuksen mahdollisimman pitkälle
entisellään. Mahdoton on se määrä rekiä,
kirvesvarsia, saaveja,
mitä Heikkisenahon
pirtissä on tehty. Keskiviikko 25. Ja pullat. Sisarukset edustavat kahdeksatta polvea.
Sisaruksia kuvaillaan
koti-ihmisiksi, joulumylläkkä ei heitä mitenkään kosketa. Hyvösen siarukset ovat jääneet keskenään. Samalla
viedään kynttilät haudoille - siellä ovat äiti,
isä ja Liisa-sisko.
Heikkisenahon sisarusten elämä on ollut
työntäyteistä. Ennen
oli kaikenikäisiä lähtemään ja istumaan
pöydän ympärille, kun
talkkunapata ja tirripaisti vedettiin uuninsuusta.
- Hevonen vielä on ja
kaksi kissaa.... Kiireellisyysjärjestyksessä.
- Myös asuinrakennus tarvitsee seinien tuennan. Mäen
päällä monine piharakennuksineen.
Heikkisenahon pellot olivat
aluksi Lindeillä vuokralla,
koko tilan rakennuksineen he
ostivat vuonna 2011. Uunissa ruskettui nosterieska. Eräänlainen
majakka kyläläisille. Pirtissä viettää jouluaan kolme
ikääntynyttä sisarusta, jotka ovat luopuneet karjasta ja peltojen viljelystä. Saunassa käydään Kämärän Liisan
luona. (Kiuruvesi N:o
26-1964)
ONNEA
9
Nimipäiviä
Tänään keskiviikkona Uuno, torstaina Jorma, Jarmo ja Jarkko, perjantaina Elviira ja Elvi, lauantaina Leo,
sunnuntaina Pekka, Petri ja Petra,
maanantaina Päiviö, tiistaina Aaro.
Viikon nimipäiväsankari Leo Ruotsalainen.
n loistoonsa
aikovat vähitellen kunnostaa rakennukset vanhaa kunnioittaen.
JAANA SELANDER
KIIREETÖNTÄ
Pirjo ja Pertti Lind
lukevat vanhaa
Kiuruvesi-lehteä,
joka kertoo Hyvösen sisarusten
joulunvietosta
Heikkisenahossa.
Lindit istuvat samassa tuvassa ja
samalla penkillä
kuin aikanaan
Hyvösen sisarukset vuonna 1975
tehdyssä jutussa.
lo Ryönänjoella
Tapasimme heidät Aunuksen kirkolla. Siellä monien suomalaisten esi-isät lepäävät.
Viljo-ukin kotiraunioiden paikalle oli nousemas-
Jussi Waarnan sukulaisen hautakivi.
sa isohko talo. Kun Venäjän rajat aukenivat vuonna
1991, Viljo-ukki alkoi käydä kotikonnuilla usein, ja
niin monet muutkin. Ukki
muisti kaikki paikat siellä,
muisti ihmiset ja päivämäärät ja vuosiluvut. Tapasimme
myös talon rakentajat, isä ja
poika. Vaikka
hautakivet kaatoivat, ja pajukko kasvoi hautausmaalla, ukki ja muut sisarukset
kävivät kaivamassa hautakiven moskan alta esiin ja
puhdistivat sen. Siitä innostuneena kirjoitin Ukin sisarusten kertoman mukaan kaikki kirjaan,
heidän karmaisevasta evakkomatkastaan.
Jussi laittoi Petroskoissa ilmestyvään Karjala-lehteen ilmoituksen, josko vielä löytyisi ukin sukulaisia
IRMA JA JUHANI WAARNA
KARJALASSA Karjalainen mummu, joka puhuu suomea, viikatteen kanssa omalla pihallaan.
sieltä. Karjala oli
heille rakkain paikka maailmassa kaikkine muistoineen.
Me muutimme pois Suomesta ennen kuin Venäjän
raja aukesi. kesäkuuta 2014
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
matkakertomus
Karjalan sukulaisia etsimässä
» Irma ja Juhani Waarna kävivät tapaamassa sukulaisia Karjalassa kesän alussa.
WAARNAT ovat lähtöisin
Karjalasta, Harlun pitäjästä,
Läskelän kylästä. Jussi
otti kotoa mukaan ison värikopion Läskelän tilan lohkomiskartasta, ja antoi sen
heille. Ajattelimme, jos
vaikka yhden ihmisen löydämme, ja me löysimmekin
kaksi! Molempien nimi oli
Vasili Weledejeff, serkuksia
keskenään. 10
IHMISIÄ
Keskiviikko 25. Hevosen kyytiinkään se
ei olisi mahtunut.
Viljo-ukki järjesti monta matkaa Karjalaan. Jussin ukki oli suomentanut nimensä Weledejeff, Waarnaksi, kun kukaan
ei halunnut käyttää venäläistä nimeä.
Aunuksesta saimme viestin, siellä tunnetaan Weledejeff-nimisiä. Ja sodan kauhut.
Vaikka koti Läskelässä paloi, ukki meni sinne. 410 000 karjalaista
läksi evakkotielle. Jussi kävi vain
yhden kerran Ukin kanssa Karjalassa vuonna 1991.
Vuonna 2012 teimme ryhmämatkan Ukin kotiseudulle. Pienet tuliaisemme otettiin rakkaudella
vastaan.
Hautausmaalla on paljon
suomalaisten hautoja, hautakivet on kaadettu, ja pajukko ja nokkoset kasvavat
valtoimenaan. Jussin ukin nimi oli myös Vasili Weledejeff. He eivät
tulleet tänne junan tuomina,
vaan pakon edessä.
Yksi sydäntäsärkevistä
muistoista heillä oli, kun
Ukin nuorin sisko kiireessä
laitettiin rikkomaan hieno
astiasto kiveen, johon lapset eivät saaneet koskeakaan
aikaisemmin, ja sukukalleutta ei haluttu jättää vieraille. Ja heti nä-
Jussi Waarna (oik.) näki ukkinsa kotipaikan omistajat.
?
Me muutimme
pois Suomesta
ennen kuin
Venäjän raja
aukesi.
Irma Waarna
Irma Waarna.
ki yhdennäköisyyttä Jussin
ukin veljien kanssa.
Toinen Vasili puhui jonkin
verran suomea, ja kyllä yllätys oli suuri, kun kerroimme enemmän itsestämme ja
suvustamme. Jussi kertoi heille tulkin välityksellä, että emme
syytä heitä mistään, haluamme siunata heitä, toivomme heille vain hyvää. Siellä
on itketty ja muisteltu kauheita kohtaloita, miten joutuivat lähtemään tien päälle lehmineen ja lapsineen
ja jättämään kaiken taakseen. Ja sotakaverit. Se on tehty vuonna
1913, ja isojako toimitettu
1851.
Miehet olivat iloisia tapaamisestamme, ja kutsuivat meitä kahville uuteen
kotiinsa, kun se valmistuu.
Viljo-Ukki, kuinka me sinua kaipasimme, siellä sinun kotipaikalla! Muiste-
Karjalan maisemia.
limme sinun kertomuksiasi sinun ja perheesi lapsuudesta! Ja kertomiasi sotajuttuja. Se oli meille ilouutinen!
Nyt kesän alussa meillä
oli mahdollisuus mennä etsimään näitä kaukaisia sukulaisia. Kuinka ihana olisi ollut
tavata yhdessä nämä sukulaiset!
Kun katselimme kaunista
Karjalaa, tuli kyllä mieleen,
onko joku varastanut meiltä kappaleen kauneinta Suomea?!
Nyt olemme isommalla sukulaisporukalla suunnittelemassa uutta Karjalan matkaa. Ehkä syömme siellä karjalanpiirakoita, sultsinoita ja karjalanpaistia.
Tulee varmasti hyvä matka!
Irma Waarna
Kannattaa siis vierailla sielläkin
ennen ensi-iltaa, Hokkanen
vinkaa.
Lemmenhotelli Mimosan
hipiä ensi-ilta torstaina 3.
heinäkuuta klo 19 kesäteatteri Eerolassa.
ROOLEISSA:
Pasi Pehkonen
Satu Hukkanen
Tapani Lahti
Hilppa Pappila
Jenni Alanen
Jelena Hurskainen
Janne Tiikkainen
Emiisa Knuutinen
OHJAUS:
Sami Hokkanen
TOTEUTUS:
Kiuruveden
Maalaiskaupunginteatteri
VALOT JA ÄÄNI:
David Abbott. Teidän koko kaupunki on käsittämättömän hienoissa kantimissa sekä kulttuurin ja liikunnan puolella, Hokkanen
muistuttaa.
Lemmenhotelli Mimosan
hipiään pääsee tutustumaan
myös facebookissa.
- Sitä kautta ihmiset pääsevät tutustumaan roolihahmoihin ja tirkistelemään mitä hotellissa tapahtuu. Lopulta kaikki
palaset olivat kasassa ja viimeinenkin näyttelijä saatiin
mukaan remmiin. Katsomossa saa varmasti nauraa, mutta myös muutama kyynelkin irtoaa taatusti, kertoo kiuruvetinen Pasi
Pehkonen.
Roolihahmoaan Kerästä
Pehkonen kuvailee paljon
maailmaa nähneeksi seikkailijaksi.
Tuore aviopari Heidi Vesterinen (Emiisa Knuutinen) ja
Tarmo Lahti ( Janne Tiikkainen).
- Keräsen rooliin oli helppo
samaistua. Tarmo on pulassa tuoreen vaimonsa Heidi Vesterisen kanssa. Moni mies löytää
varmasti Kerästä itsestään.
Keränen on melekonen viiperi. Esiintymisen myötä täs-
tä on hyötyä myös opettajan työhöni, iloitsee Pehkonen.
Lemmenhotelliemäntää,
Benita Punnosta, näyttelee
vieremäläinen Satu Hukkanen.
- Benitaan on helppo samaistua, vaikka tunteet nousevatkin pintaan. Heidän
viereisessä huoneessa radiojuontaja Tarmo Lahti te-
Ohjaaja
Sami
Hokkanen.
Pirkko Punnonen (Jenni
Alanen) palaa kotiin.
kee salaa häämatkastaan livelähetystä. Benita
on itsenäinen ja vahva nainen, joka miettii voiko toi-
seen ihmiseen luottaa, ettei
tarvitsisi yksin taapertaa, kuvailee Hukkanen.
Ohjaaja saa kiitosta näyttelijätiimiltä.
- Samilla on tosi pitkä pinna. Tässä mennään naurun
avulla ihon alle. Aamu alkaa
vasikkapatsaiden kukituksella. Hän ohjaa meitä ammattimaisesti ja aina positiivisen kautta. Päivällä Raivaajapuistossa järjestetään
piknik, jonne tuodaan omat eväät. Välillä tulee mieleen,
että onko nää huijannu minua, etteivät muka olisi aiemmin näytelleet, Hokkanen nauraa.
Lisähaastetta näyttelemiseen tuo laulaminen, kun jokainen pääsee tulkitsemaan
Juicen säveliä livebändin
tahtiin.
NÄYTELMÄN hahmoista jokainen voi tunnistaa naapurinsa, sukulaisensa tai joskus
jopa itsensä.
- Lemmenhotelli Mimosa
koskettaa jokaista. Ilta
huipentuu teatteriesitykseen kesäteatteri Eerolassa, kun Lemmenhotelli
Mimosan hipiä valloittaa yleisön.
Jaana Selander, 040 7059327
Tiina Kilvensalmi, 040 5238345
Anu Laitinen, 044 339 6512
ensi-ilta
Mimosa menee ihon alle
» Lemmenhotelli Mimosan hipiässä ovet paukkuvat, lempi leiskuu ja tarinaa tahdittavat Juice Leskisen hitit
vuosikymmenten varrelta. Lavalla on helppo heittäytyä, kun luottaa
ohjaajaan, kertoo Hukkanen.
Sami Hokkanen on opiskellut teatterikorkeakoulussa ja työskennellyt kymmenen vuotta Helsingin kaupunginteatterissa.
- Yksi intohimoni on opettaa näyttelijäntyötä eteenpäin.
Kun opin, mitä näyttelijän ja
ohjaajan välinen yhteistyö on,
tajusin, että kuka tahansa voi
oppia näyttelemään. Tärkeintä on kuitenkin, että on läsnä, Pehkonen pohtii.
Hokkanen kertoo kuinka
teattereista muotoutuu usein
kaupunkien sydämiä.
- Eerola on hienoimpia kesäteattereita Suomessa. Paras piknik-kattaus palkitaan. Maalaiskaupunginteatterin toinen kesäteatteriesitys saa ensi-iltansa ensi viikolla.
MAALAISKAUPUNGINTEATTERI
TIINA KILVENSALMI
LEMMENHOTELLISSA ajaudutaan herkullisiin tilanteisiin, kun ensimmäiset vieraat saapuvat Mimosaan.
Keski-iän ylittänyt kauppiaspariskunta, Jorma ja Maikki Kurvinen, nauttivat matkan joka mutkasta. Tässä käsitellään parisuhdetta, omia
heikkouksia ja luottamusta. Hokkanen
ylistää kahdeksanhenkistä
näyttelijätiimiään, joista mo-
LEMMENHOTELLISSA
Janne Tiikkainen (vas.), Pasi Pehkonen, Satu Hukkanen, Emiisa Knuutinen, Hilppa
Pappila, Tapani Lahti, Jenni Alanen ja Jelena Hurskainen näyttelevät Lemmenhotelli Mimosan hipiässä.
ni ei ole aiemmin teatterin lavalla ollut.
- Tekemisen into on huimaa. Olen löytänyt näytelmästä otteita
omasta elämästäni. Tämä on tositarinan makuinen komedia
ihmisten kohtaamisista, kuvailee Hokkanen.
Näyttelijöiden kokoamisessa oli iso urakka. Se on semmonen suomalainen mies, jolla on pilkettä silmäkulmassa.
Pehkonen on ensi kertaa
teatterin lavalla, opittavaa
on ollut paljon.
- Tästä kokemuksesta on
varmasti apua tunteiden
näyttämiseen perheessäni. Lauri
Kerästä ja Benita Punnosta
odottaa yllätys, kun Pirkko
tytär saapuu moottoripyörällään kotikylälle esittelemään uutta aviopuolisoehdokasta.
Maalaiskaupunginteatterin
Lemmenhotelli Mimosan on
ohjannut helsinkiläinen Sami Hokkanen. Näytteleminen on tutustumismatka
omaan itseen.
Ensikertalaisille lavalla on
paljon haasteita. Juicen makuisen musiikkikomedian
ovat kirjoittaneet Asko Sahlman, Otto Kanerva ja Perttu Pesä.
- Vaikka liikkeelle lähdetään vitsillä, näytelmässä rakentuu kauniita ihmiskohtaloita. Heitä kyseltiin tutun tutuilta, etsittiin facebookista ja järjestettiin karaokeiltoja. kesäkuuta 2014
11
KULTTUURI
@
Pelastakaa Kiuruvesi -päivä
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Pelastakaa Kiuruvesi -päivä järjestetään 27.7.2014. Oman lisähaasteen tuo, että näyttelemiseen on yhdistetty myös
laulua.
- Itselle on haastavaa, kun
omien vuorosanojen lisäksi
pitää muistaa mihin lavalla mennään, miten käsiä pidetään ja kaikki pitää toimia
yhtä aikaa. Keskiviikko 25
Riistakameralle on taltioitunut hiukan harvemmin näkösälle tulevat, kuten susi,
ahma ja karhu.
TÄLLÄ kertaa riistapellon
siementen valinta tehtiin
lähinnä hirvelle ja jänik-
selle, joihin lajikkeina rehurapsi ja rehukaali ovat
varmoja valintoja. Alueen riista/eläinkanta on monipuolinen.
Iloa ovat tuottaneet teeri-
parvet, metsojen soidinmenot sekä hirvet ja jänikset
näyttäytymisillään. Näin suu maistaa kalan oman maun ja
ruokailusta muodostuu nautinto, ei pelkkä
syöminen.
Lautaselle ja ääntä kohti
YKSINKERTAINEN on maukasta ja helppoa syötävää. Sopiva
paikka löytyi seurojen rajamailta Lahnakankaasta,
joka on suosittu samoilu-,
marjastus- sekä metsästyspaikka. Tokihan sitä isoakin syö,
eikä makuasioista tällä palstalla ole edes
mahdollista kiistellä.
SAATU lohi täytyy verestää tuoreeltaan ja
sitten kalastuksen jälkeen suolistetaan sekä pyyhitään paperilla kala kuivaksi. Antaa
kalanmaun viivähtää suussa pitkään ja ruokailun aikana on syytä kehua itseään ja kalakaveria hienosta kalastuksesta ja hyvästä saaliista.. Kaunis kalafilee laitetaan lautaselle ja mukana voi olla
vaikka pala ruisleipää. Rehukaali kestää alkutalven pakkaset suhteellisen hyvin ja
hirvieläimet kaivavat sitä
lumenkin alta esille.
Lohvan erän hirvijohta-
ja Jorma Komun mielestä
seurojen välinen yhteistyö
riistapeltotalkoiden muodossa on hedelmällistä molemmille seuroille, koska
tavoite on sama, riistakantojen pysyminen elinvoimaisina. Riistapelto on kylvettävä 30.6. Emme pyri
mihinkään tarkkoihin annosmittoihin, sillä
jokainen varmasti nuo määritteet ymmärtävät.
Paistipannulle jämäkästi voita ja kalafileet kuumalle pannulle nahkapuoli alaspäin. Kala käsitellään ruodottomaksi fileeksi ja pinnalle rumautellaan miehekkäästi suolaa ja
naisellisesti sitruunapippuria. kesäkuuta 2014
IHMISIÄ
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
luonto
LUONNONHOITOA
Riistapellot sijoitetaan yleensä syrjäisemmille seuduille, lähelle riistan luontaisia elinpaikkoja. Filee saa jäädä sisältä rosemaiseksi, eli pihvitermein jätetään mediumiksi. Sopivia riistapelloksi ovat esimerkiksi pois käytöstä
jääneet pellot, teiden ja metsäautoteiden pientareet, suo-ojien penkat sekä sähkölinjat. Kuvat Lahnakankaan riistapellolta.
Riistapellontekoa Lahnakankaalla
» Yhteistyöllä evästä hirville ja jäniksille.
LOHVAN erä ja Lahnasten
eränkävijät laittoivat hynttyyt yhteen riistapeltotalkoiden muodossa. Tai sitten ei.
Aterian valmistelu
Yksinkertaista ja hyvää.
Asian nopeuttamiseksi olen onkinut lohen jo valmiiksi hyvän kalakaverini, Rautu-Reiskan kanssa. Ja jos
ei omaan onkeen nappaa, pistää vähän euroviehettä pöytään, niin kyllähän joku paikallinen kimpaleen lohta saattaa myydäkin.
Kalanmakua ei euroilla ongittu lohi muuta
mitenkään, mutta asiaan kuuluva retostaminen itse pyydetyn lohen syömisestä voi jäädä vähemmälle. mennessä. Saunomisen yhteydessä kävikin ilmi, ettei naisia ja nuoria ollut tällä kertaa mukana, mutta löytyi
siihen syykin. Joku totesi syypään olevan maa-ja
kotitalousnaiset, hehän ni-
menomaan olivat järjestäneet Impin päivänä puunhalaustalkoot ja hameväen
talkoot tuntuivat ilmeisesti vielä jatkuvan halauksien merkeissä.
Risto Juntunen,
Kiuruveden
Riistanhoitoyhdistys
KALA-HARRIN
ERÄRUOKAVINKIT
TEKSTI JA KUVAT: HARRI MATIKAINEN
Tenon lohta pannulle
Kala-Harrin keittiössä
kattilat kolisevat ja
pannut porisevat aina
joulukuun loppuun asti.
Hankimme raaka-aineet
luonnosta, valmistamme
näppärän eräruoan ja
tietenkin syömme sen
suurella antaumuksella
sopivien lisukkeiden kera.
ENSIMMÄISENÄ ruokalajina näin kesän
parhaaseen lohiaikaan on tietenkin paistettua kuningaskalaa hempeän valkoviinin kera.
Saadakseen Tenon lohta, täytyy muuttaa asumaan Utsjoelle tai sitten vain käydä
viikko tai kaksi kalastamassa Tenolla. Hienoon lohestukseen
kuuluu hyvä kalakaveri ja yhdessä koettu
saaliinsaannin riemu.
Ruokakalaksi kannattaa onkia pieniä lohia eli tittejä ja jalkoja (titti, 1-3 kg, jalka
3-6 kg) kehukaloiksi niitä oikeita lohia, eli
6 kilosta ylöspäin.
Niinpä mekin Rautu-Reiskan kanssa ongimme titin syötäväksi ja kehukalaksi sitten kympin lohen. On huomioitava juoman riittävyys, eikä mahaa kannata
täyttää kovin monella ruispalasella. Niistä riittää syötävää eläimille myöhäissyksyllä, talvella ja varhaiskeväällä. Jos kalafileitä on paljon, voi
ruokailu kestää tuntikausia. Sen vuoksi kannattaa seuran uhrata muutama roponen sekä talkoissa vietetty hetki.
TALKOOTÖIDEN jälkeen
maisteltiin hirvikeittoa, sekä saunottiin uudessa herkeyden torpan saunassa. 12
Keskiviikko 25. Lasiin valutetaan kylmää valkoviiniä ja sitten aloitetaan
Kympin kehukalasta saa paistettavaa
isommallekin porukalle.
nautiskelu. Titin fileetä ei tarvitse kovin pitkään
puoleltaan paistaa, sillä emme tahdo kalasta läpikypsää, jolloin kalan valkuainen tuhoutuu ja annoksesta tulee kuivaa, haperoa puuta
Iisa Knuutinen 6,61m. kesäkuuta. P5v(09-nuoremmat) 40m: 1) Väinö Nousiainen
17,35.
T5v (09-nuoremmat) pallo: 1) Eevi Knuutinen 8,48m, 2) Elviira Help
6,73m, 3) Annika Svärd 6,67m.
P5v(09-nuoremmat) pallo: 1) Aleksanteri Svärd 3,72m, 2) Väinö Nousiainen 2,57m.
T7v (07-08) 40m: 1) Laura Rönkä 8,60, 2) Iisa Knuutinen 8,94, 3)
Jenna Mehtonen 9,57. osakilpailussa.
ta.
Tämän kesän seurakisoihin on osallistunut ensimmäisessä osakilpailussa 30 ja toisessa osakilpailussa 35 kilpailijaa. P9v(05-06) 600m:1) Olli Kouvalainen 2.33,0, 2) Matias
Moilanen 2.50,0, 3) Jonne Nukari 2.51,0.
T9v(05-06)korkeus:1) Kia Hartikainen 95cm, 2) Emmi Linnilä
85cm, 3) Julia Jääskeläinen.
P9v(05-06)korkeus: 1) Matias Moilanen 100cm, 2) Jonne Nukari 100cm.3) Juho Niskanen
95cm.
P11v(03-04) 600m:1) Mikael
Moilanen 2.13,0, 2) Aki Pennanen
2.33,0.
P11v(03-04) korkeus: 1) Mikael
Moilanen 120cm, 2) Aki Pennanen
105cm.
T13v(01-02) 600m:1) Pinja Kumpulainen 2.08,0, 2) Ronja Ruotsalainen 2.33,0.
T13v(01-02)keihäs:1)Pinja Kumpulainen 16,20m, 2)Sanni Alavuotunki 9,80m. kesäkuuta. Kolmannet kisat
pidettiin jo hieman koleammassa säässä viime keskiviikkona.
Tämän kesän yleisurheilukoulut ovat pyörähtäneet
käyntiin lähes 50 yleisurheilijalupauksen voimin
kolmen eri harjoitusryhmän
osalta Kiuruveden Urheilijoissa.
Salamat (4-6-vuotiaat) ja
Sisut (7-9-vuotiaat) harjoitusryhmät ovat harjoitelleet pelien ja leikkien lisäksi monipuolisesti eri
yleisurheilulajeja. T15v(99-00) 600m: 1)
Emma Tuomainen 2.27,0.
T15v(99?00) keihäs: 1.Emma
Tuomainen 10,56m.
Seurakisojen 3.osakilpailun tulokset 18. Kierrettiin ulkorataa ja loppu-
kamppailu käytiin kolmen
hevosen kesken. Hevosen kanssa
työskentely vaatii pitkäjänteisyyttä. Keskiviikko 25. Sukuvikahan
tämä on. Voiton ottaminen
ei ole helppoa.
Vieremän ravien suomenhevosten kovimmassa lähdössä Paavo Lappi ohjasti kasvattinsa Tähti-Tinon
toiseksi. Ekon Kava on ravikuningas A.T. Tehojen
(10-15-vuotiaiden) ryhmän
harjoitukset ovat sisältäneet
monipuolisia yleisurheilun
lajitaitotreenejä.
Harjoitusryhmät treenaavat kullakin harjoituskerralla tulevia seurakisalajeja, joihin jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus osallistua heti yleisurheilukoulun jälkeen. P7v (07-08)
pallo: 1) Ilmari Utriainen 16,07m, 2)
Niilo Kouvalainen 14,14m, 3) Jonni
Kostiainen 8,49m.
T9v (05-06) 60m: 1)Kia Hartikainen 11,50, 2) Emmi Linnilä 11,53,
3) Veera Härkönen 13,60. Kaikille avoimiin ja maksuttomiin
seurakisoihin osallistuminen ei edellytä yleisurheilukouluun osallistumis-
Alle 9-vuotiaat pojat
sadan
metrin
pikapyrähdyksessä
Kiuruveden
Urheilijoiden yleisurheilukoulun kisojen
3. P11v (03-04) 60m:
1) Mikael Moilanen 9,55, 2) Ville
Kumpulainen 10,68, 3) Aki Pennanen 11,56.
T11v(03-04) pituus: 1) Viivi Nousiainen 2,18m. P7v(07-08) turbokeihäs: 1)
Niilo Kouvalainen 7,90m, 2) Ilmari Utriainen 6,73m, 3) Jonni Kostiainen 6,25m.
T9v (05-06) 600m: 1) Emmi Linnilä 3.04,0, 2) Kia Hartikainen 3.37,2, 3) Heidi Pesonen
3.37,4. P5v(09-nuoremmat) 200m: 1) Miro Nukari 1.01,1,
2) Väinö Nousiainen 2.17,4.
T 5v (09-nuoremmat) turbokeihäs: 1)Elviira Help 6.00m, 2)
Eevi Knuutinen 3.42m, 3) Annika
Svärd 3.11m. Ohjastamisen hän aloitti
vuonna 1995. Kilvensalmi ja Ekon Kava joutuivat lähdössä huonoon paikkaan.
- En uskaltanut satsata lähtöön laukan pelossa. kesäkuuta 2014
URHEILU @
13
TULOKSIA
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Lasten yleisurheilukisojen tulokset
juhannusravit
Ekon Kavasta juhannustähti
» Aappo Kilvensalmi ohjasti Ekon Kavan voittoon Vieremän
juhannusraveissa nuorten sarjassa.
TIINA KILVENSALMI
VOITTAJA Aappo Kilvensalmi ja Ekon Kava kotimaisemissa Teeriniemessä juhannusravien nuorten sarjan
voiton jälkeen.
TIINA KILVENSALMI
TEERINIEMEN maatilan
hevostarhassa käyskentelee 5-vuotias ori Ekon Kava. P7v(07-08)
200m: 1) Niilo Kouvalainen 46,5, 2)
Jonni Kostiainen 48,80, 3) Ilmari Utriainen 48,82.
T7v(07-08) turbokeihäs: 1)Laura Rönkä 6,08cm, 2) Jenna Mehtonen 4,80m, 3) Milana Penttinen
4,60m. Aika näyttää miten edetään. P9v (05-06) Keihäs: 1)Matias Moilanen 11,68m, 2) Juho Niskanen 11,11m, 3) Olli Kouvalainen
10,96m.
T11v(03-04) 100m: 1) Viivi Nousiainen 23,19.
P11v(03-04) 100m:1) Mikael Moilanen 15,50, 2) Santtu Vartiainen 18,70, 3)Aki Pennanen
19,28.
T11v(03-04)Keihäs:1) Viivi Nousiainen 5,44m. T5v(09-nuoremmat) 200m: 1) Eevi Knuutinen
55,8, 2) Elviira Help 55,9, 3) Annika Svärd 1.02,5. Viime
viikolla osallistujia oli lähes 40.
Nuorimmissa sarjoissa
osallistujia on riittänyt osakilpailuissa runsaasti, mutta vanhimmat sarjat ovat
kärsineet osallistujapulasta.
Kesäkuun jälkeen yleisurheilukoulut ja seurakisat
jatkuvat elokuussa kolmena keskiviikkoiltana. Lähiviikkoina ajetaan kilpaa, kun sopivat ravit löytyy, Kilvensalmi suunnittelee
Juhannusraveissa elettiin jännittäviä hetkiä ennen maalilinjoja. P9v (0506) 60m: 1) Olli Kouvalainen 10,75,
2) Matias Moilanen 11,53, 3) Ilmari Heinonen 11,91, 3) Otso Härkönen 11,91.
T9v (05-06) pituus: 1) Kia Hartikainen 2,45m, 2) Emmi Linnilä
2,15m, 3) Veera Härkönen 1,92m.
P9v (05-06) pituus: 1) Olli Kouvalainen 3,05m, 2)Matias Moilanen 2,79m, 3) Ilmari Heinonen
2,50m.
T11v (03-04) 60m: 1) Viivi Nousiainen 13,08. P7v(0708) 60m: 1) Ilmari Utriainen 12,41,
2) Niilo Kouvalainen 12,59, 3) Otso
Laitinen 13,05.
T7v(07-08) Pituus: 1)Milana Penttinen 2,56m, 2)Laura Rönkä 2,33m,
3) Iisa Knuutinen 2,02m.
P7v(07-08) Pituus: 1) Ilmari Utriainen 2,41m, 2)Niilo Kouvalainen 2,40m, 3)Otso Laitinen
2,02m.
T9v(05-06) 100m: 1) Rianna Penttinen 18,00, 2) Elina Hummasti 19,41, 3) Kiia Hartikainen
19,66.
P9v(05-06) 100m: 1) Olli Kouvalainen 18,41, 2) Matias Moilanen 19,22, 3) Jonne Nukari
19,65.
T9v(05-06) Keihäs: 1) Rianna Penttinen 8,35m, 2)Emmi Linnilä 8,14m, 3)Kiia Hartikainen
6,62m. P11v (03-04) Keihäs:
1) Mikael Moilanen 19,16m, 2) Aki
Pennanen 16,10m, 3) Saku Molander 6,99m.
T13v(01-02) 200m:1)Pinja Kumpulainen 34,53, 2)Ronja Ruotsalainen 39,69.
T13v(01-02) Pituus: 1)Pinja Kumpulainen 3,30m, 2)Sanni Alavuotunki 3,15m, 3) Ronja Ruotsalainen
2,60m.
Pienet yleisurheilijat vauhdissa
MIKKO KOUVALAINEN
MIKKO KOUVALAINEN
Kiuruveden Urheilijat
AURINKOINEN ja tyyni kesäsää on siivittänyt kahdella ensimmäisellä kerralla
4-15 vuotiaita lapsia ja nuoria Kuorevirran yleisurheilukentällä. P11v (03-04) pituus:
1) Mikael Moilanen 3,65m, 2) Ville
Kumpulainen 3,14m, 3) Aki Pennanen 2,97m.
T13v (01-02) 60m:1) Sanni Alavuotunki 9,82, 2) Sara-Mariella
Laukkanen 10,17.
T13v(01-02) kuula 2,5kg: 1) Sanni
Alavuotunki 6,39m.
Seurakisojen 2.osakilpailun tulokset 11. Mukaan kisamaan ehtii vielä
hyvin.. kesäkuuta.T5v(09-nuoremmat) 60m:1)Eevi Knuutinen 14,20,
2) Elviira Help 14,50, 3) Sara Rönkä 15,82, P5v(09-nuoremmat) 60m:
1) Miro Nukari 15,35, 2) Jasse Saastamoinen 20,94, 3) Väinö Nousiainen 27,39.
T5v(09-nuoremmat) Pituus: 1)
Elviira Help 1,79m, 2)Kerttu-Liisa Utriainen 1,71m, 3) Sara Rönkä
1,71m.
P5v(09-nuoremmat) Pituus: 1)
Miro Nukari 1,35m, 2) Jasse Saastamoinen 1,10m, 3) Väinö Nousiainen 0,60m.
T7v(07-08) 60m: 1)Milana Penttinen 11,31, 2) Laura Rönkä 11,54,
3) Iisa Knuutinen 12,85. Takana on 118
starttia. Kilvensalmelle voit-
to oli uran yhdeksäs, takana
on jo kolme voittoa Ekon
Kavan kanssa.
- Meidän tilalla on aina
ollut hevosia. P7v (07-08)
40m: 1) Ilmari Utriainen 8,39, 2)
Niilo Kouvalainen 8,56, 3) Jonni
Kostiainen 8,84.
T7v (07-08) pallo: 1) Laura Rönkä
10,90m, 2) Jenna Mehtonen 9,95m,
3. T5v(09-nuoremmat) 40m: 1) Eevi Knuutinen
9,22, 2) Elviira Help 10,50, 3) Annika Svärd 10,54. P5v(09-nuoremmat)
turbokeihäs: 1) Miro Nukari 5.30m,
2) Väinö Nousiainen 2.24m, 3) Aleksanteri Svärd 0.70m.
T7v (07-08) 200m: 1) Milana
Penttinen 44,9, 2) Laura Rönkä 45,6,
3) Iisa Knuutinen 52,6. osakilpailun 4. Lämminverisissä
kiuruvetisomisteinen Frode
Saknussen tuli toiseksi Jukka-Pekka Kauhasen ohjastamana.
Tulokset: Seurakisojen 1. Maanviljelijä Aappo
Kilvensalmi on tehnyt töitä sen kanssa jo reilut kaksi vuotta.
Kova työ palkittiin Vieremän juhannusraveissa,
kun Ekon Kava kiiti johtoon hetkeä ennen maalilinjaa. Eko meni
tosi kovalla kirillä ja puristi
maaliin ykköseksi, Kilvensalmi kuvailee.
Ekon Kavan voitto yllätti, koska se päihitti myös
ykkössuosikki Taruntuulen.
Kilvensalmelle hevoset
ovat tulleet verenperintönä.
Hänen isänsä ja isän veljet
olivat kovia hevosmiehiä.
Pikkupojasta lähtien Kilvensalmi on pyörinyt raviradoilla. Nuorten sarjan voitolla se tienasi samalla juhannusaaton isoimmat rahat,
2400 euroa, uudella täyden
matkan volttiennätyksellä
1.30,3.
- Mukavaltahan se voitto tuntuu. Ekon jälkeläisiä
15
200
jm
Myös saumaton 5. Virtuaalimoodi oli jäänyt kuitenkin pelureille päälle, ja
kentällä luultiin homman
hoituvan parilla sormenliik-
keellä.
Jalkapalloa livenä pelattaessa on kuitenkin mukana oltava paitsi jalat myös
ennen kaikkea mieli. Ihoryppyjen pistos- ja
täytehoidot, mm. (017) 186 611
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin
läntinen alue, p. Päätös on nähtävillä Tukesin
Rovaniemen toimipaikassa (Valtakatu 2) ja Tukesin kotisivulla
(www.tukes.fi/paatokset) sekä alueen kunnanvirastossa (Kiuruveden
kaupunki, Harjukatu 2).
RIVI-ILMOITUS
MUISTILISTA
Mykyrokkaa lounaalla ja
omiin astioihin torstaisin klo
9-14, sekä leivät, munkit ym.
herkut. Tervetuloa!
Isonkannon Erä ry:n talkoot
jatkuu la 28.6. To 26.6.:
Yleisharjoitukset, lihaskuntotestit, kokoontuminen
YU-kentällä klo 18. klo 9?12 TORILLA
Kivikylän kotipalvaamo
Lappi p. 046 632 8535
Myydään/vuokrataan
KAKSIO 57 m²
2.krs., Asematie 24.
Talossa porrashissi.
Maksukykyiselle, siistit
elämäntavat omaavalle
henkilölle.
Tied. Kotileipomo
Tarja Martikainen p. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin.
Gasthaus Palopaikasta 0400945544.
-------------------------------------Leipuri torilla torstaisin klo
8.00 - 10.30. 0600 11677
( varalla itäinen alue,
p. Ei puhelinvarauksia! Käteismaksu!
-------------------------------------Näppärä, peruskunt. Kiireettömissä
tilanteissa Sonkajärven terveyskeskus p.(017) 272 7468,
ma-pe klo 8-16.
Vieremä ma-pe klo 7.3015.30,p. Autopaikka
lämpöpistokkeella 3,50e/kk.
Saunavuoro kuuluu hintaan
1krt/vko. 017-272 900 . Minna viimeisen
kerran KiVo:n toimistolla
Poppian talossa. 0400-480 780/ Hakala
35?
KIURUVESI-LEHTI
p. . (017) 272 8471 ja
(017) 272 8472, muuna aikana
Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä.
Perheneuvola
ma, ke, pe klo 9-10
p. 050 560 9230
YKSIÖ 36 m²
KALUSTETTU
YKSIÖ
luhtitalosta,
pintaremontoitu,
p. Magneettikoruvaraston loppuunmyynti.
Avonia järisyttävän halvalla,
tasahinnoin. Eijan Kauneuspalvelut p.
040-5100248
-------------------------------------26.-28.6. 029 5052 205
URHEILUMUISTIO
Rovaniemellä 24.6.2014
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto
TORILLA
TORSTAISIN
KIURUV. Onneksi kuviakaan ei
tällä kertaa ole todisteeksi kenenkään paikallaolosta. 045-894
1333 www.joenvarrenseurahuone.fi
-------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta
koivupilkettä kotiin tuotuna.
Mitat 35 ja 50 cm, myös metrihalkoja. 40 m²
p. Valitusaika päättyy 24.7.2014. KiuPa oli
juuri ottanut nuttuun peräti maalein 8-1, mutta enemmän kuin lopputulos, joukkueen johtoa kismitti oman
joukkueen asenne pelaamiseen. Ma 30.6.:
Kirmoojien yhteislenkki klo
18. 0600 11678)
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 26.6. 040 527 1798 ja 040 527 1633
Ensi työvuoden 2014-2015 kurssit on nähtävissä
https://www.opistopalvelut.fi/kiuruvesi/
Satu Jylhän musiikinopetuksista ei ole vielä sovittu,
joten niistä tulee tieto 11.8. Lisätietoja harjoituksista
löytyy seuran nettisivuilta.
PÄIVYSTYKSET
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Iisalmi kiireellinen hoito
Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä 24h p. KTosake, 85 m2, Iisalmen keskustassa, palvelujen läheisyydessä.
Vaihtomahd. klo 14
Joenvarren Seurahuoneella.
Lisätietoja ja ilm. p. alk. fax 017-272 9099
www.kiuruvesi.fi
TARVITSETKO
ASUNTOA
ISKELMÄVIIKOLLE?
www.kiuruvesilehti.fi
Kaupunki tiedottaa
on avoinna seuraavasti:
ma . Vuokra 310 e
+vesi+sähkö.
p. www.heikinpilke.fi p.
040-753 0370
--------------------------------------
Itärannan Erämiehet ry:
Riistapeltotalkoot la 28.6. p. 040-5034 979
Kansalaisopisto, Harjukatu 2 B
puh. Ottelutilastoista KiuPan osalta kerrottakoon, että joku teki maalin ja joku
toinen otti suoran punai-
sen.
Kaikeksi onneksi tästä lienee suunta vain ylöspäin, ja
kasvojen pesun paikka tarjoutuukin varsin nopeasti. 040 411 2785
ILMOITUS PÄÄTÖKSEN
ANTAMISESTA
KAUPUNGINTALO
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p. TORILLA
muikkua, fileitä,
lämmintä savukalaa,
kalakukkoja ym.
Kalapiste, Varpaisjärvi
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
KiurU: Ke 25.6.: Yleisurheilukoulut (5-15v) klo 17,
YU-seurakisat (5-15v) klo 18,
Kahvakuula klo 19. vko 27:
ma: järvikalakeitto, leikkele,
kurkku, graham-mustikkapuuro, ti: jauhelihakastike,
perunasose, talonpojan kasvis,
porkkanaraaste, mustaherukkabanaanirahka, ke: broileririsotto, perunat, bataatti-porkkana,
rapeasalaatti, boysenmarjakiisseli, to: kaalilaatikko, perunat,
keltaiset yrttiporkkanat, amer.puna-puolukkasalaatti, mansikkakiisseli, pe: kalapihvit,
perunasose, kastike, he-ma-po,
punainen salaatti, kuningatarkiisseli, la: jauhelihakeitto,
juusto, tomaatti, luumuvispipuuro, su: lihapullat, peruna,
kastike, herneet, tuoresalaatti,
hedelmäkiisseli.
Kotini
on siellä
missä
lehteni.
Lisätietoja: Ossi Leinonen, puh. Kokoontuminen seuran
majalle. KiuPan
esitys sarjakärki ToU:n vieraana oli luokaton.
Otteluraporttia paluumatkalta bussista tilittäneen
joukkueenjohtajan aatokset
toivat mieleen parinkymmenen vuoden takaiset sählytunnelmat, sen verran kuumana jojo kävi. Elokuvateemaa mukaillen voisikin todeta: Kiuruveden Palloilijat esittää ylpeänä; C 14 pojat ja Kadonneen asenteen metsästys.
Kahdessa näytöksessä, osa
yksi keskiviikkona KiuPaPK-37, osa kaksi perjantaina KiuPa-JIPPO. klo 17 jälk.
tai tekstiviesti
p. 044-554 1194
Myydään remontoitu
KT-KAKSIO
Pankkirinteellä
Annetaan vuokralle
Vuokrataan tai
myydään
Kiuruveden keskustasta
1.8. ruokal. (017) 272 2346.
Kiireettömissä tilanteissa
aluehoitajat/avustajat.
Kiuruvesi ma-su klo 8-18
p.(017) 272 9482, muuna aikana
Iisalmen sairaalan
yhteispäivystyksessä.
Sonkajärvi kiireellinen ja
vaativa päivystys Iisalmen
sairaalan yhteispäivystyksessä p.
(017) 272 2346. yksiö
vuokralle, heti vapaa. 040 411 2785
p. kouru, tikkaat, lumiesteet, piipunhatut yms.
p. miel. kesäkuuta 2014
URHEILU @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
jalkapallo
KiuPa C14 pojat: Savolaiset Supersankarit
KIUPAN muiden joukkueiden viettäessä piirisarjojen kesätaukoa ainoana sarjaa tahkoaa C 14 poikien
joukkue. Koskapa
kukaan ei moisen esityksen
jälkeen varmaankaan halua
tulla nimellä mainituksi, ei
niitä tässä yhteydessä mainita. Tilauksesta ruisleipä,
karjalanpiirakat, täyte- ja
voileipäkakut. ke klo 8.00 . 0400 144 514
Mielenterveys- ja
päihdepalvelut
p. luomien
poistot, kestopigmentointi;
kulmat, ripsirajat sekä huulet.
Tied. klo
9.00. Molemmat näytökset jo lyhenevän
päivän illassa Kuorevirran
nurmella.
Pekka Kattainen
Annetaan vuokralle
Myydään peruskuntoinen
Annetaan vuokralle
p. 040 513 9896
KT-YKSIÖ 25 m²
2h+kk n. 040 761 4400, 24h.
Yhteispäivystys
Iisalmen sairaala
p. 050-526
9596.
-------------------------------------Sinikan ruisleipää torilla torstaina 26.6. Kuluneen viikon
ainoassa pelissä mainitun
joukkueen otteissa ei kylläkään varsinaisia pelaamisen
merkkejä näkynyt. myös pieneen
omakotitaloon, p. jälkeen.
KOIVUJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS VOIMAAN
Kiuruveden kaupunginvaltuuston 12.5.2014 §18 hyväksymä Koivujärven rantaosayleiskaavan muutos, joka koskee
Kiuruveden kaupungin Koivujärven kylän tiloja 263-4064-49 Rauhaniemi (osa) ja 263-406-4-54 Sääskiniemi (osa),
tulee voimaan 25.6.2014 tällä kuulutuksella.
Kiuruvedellä 23.6.2014
Kiuruveden kaupunginhallitus
Vuokrataan kalustettu
yksiö aj.16. Arkipyhä- ja
viikonloppupäivystys
Kuopiossa, ajanvaraus klo 8-9
p. 050-5646 187
ASUNTOJA
Halutaan vuokrata
YKSIÖ TAI PIENI
KAKSIO
p. 044 948 1808
Pankinrinteen 3.krs.,
sisältää autopaikan,
torin laidalta,
vanhemmalle
mieshenkilölle,
p. 3/3.
Vuokra 265e/kk+ vesi 20e+
sähkö 15e. 050-4387 665
-------------------------------------Kans.välinen kouluttaja
Helena Suominen Kiuruvedellä
pe 27.6. 16.30
pe
klo 8.00 . 14
Keskiviikko 25. 050 307 5439
4 tuuman vesikourua
5-6 m noutopaloissa?????..............
torilla to klo 9 . Puh.
044 5285999
-------------------------------------Myydään hyväkunt. 20.7.2014.
p. Hävitä toki saa, ja paremmalleen yleensä pitääkin, mutta kaikkensa kentälle pitää myös jättää.
Menomatkalla bussissa
kuviot olivat kuulemma vielä itse kullakin onnistuneet
erilaisten pelikoneiden lumoavassa maailmassa. Nyt
kaikki opit unohtuivat ja tulos oli mainittu. (017) 272 2346
Suun terveydenhuolto
Ajanvaraus ma-pe klo 7.3015.30
p.(017) 272 4400. 017-770 7700, Hovinpelto 3. 15.00
YKSIÖ
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011)
perusteella 24.6.2014 antanut kaivoslain (621/2011) mukaiset
päätökset yleisten ja yksityisten etujen turvaamiseksi annettavista
määräyksistä
Kaivospiirin haltija:
Pyhäsalmi Mine Oy
Kaivospiirin nimi:
Hallaperä
Kaivospiirin sijainti:
Kiuruvesi
Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Itä-Suomen hallintooikeuteen. 050 3730859
-------------------------------------Veli-Pekka Väisäsen kahvikonsertti su 29.6. 15.45
to
klo 8.00 . Vakuus 300e. klo 10
Eläkeläiset ry: Lähtö Nuorta
Mylläriä katsomaan, Reittulan
Riihelle, klo 18.00 Puistonkulmalta.
Marttojen, Maa- ja Kotitalousnaisten ja Käsityökeskuksen
heinäkuun kesänäyttelyyn
Käsityökeskuksessa tarvitaan
lisää käsintehtyjä lastenvaatteita ja leluja.
Ateriapalv
lukkosaumakattopellit
Rakennus-, remonttija mökkitalkkarityöt,
myös polttopuunteko,
sekä AVANTpienkuormaajalla
kaikenlaiset pihatyöt.
T:mi Tapani Åkerlund
p. 045 124 4130
Nivankatu 3
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
p.017-818181
HIERONTAPALVELU
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
p.0500-979 479
ELISA TIKKANEN
Kirkkokatu 2
p. 010 420 1333, 0400-378 620
Mela & Meisseli Oy
. kävelysillat . 0400 654 758
Torikatu 6, p. kattotyöt . huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Koulutettu hieroja
SIRPA RYTKÖNEN
- VALTRA huolto + huoltoauto
- Täryjen vuokraus
- Ilmastointihuolto
p. (017) 754 879
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. 045-1409 222
p.017-752 259
atu 1
Kiuruk
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
Painokevennetty
kävely
p. kourut . 044-255 7510 Yrittäjäntie 10
Jennica
p. 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
Lääkäripalvelut
Kotipalvelut
Hammaslääkäriasema
Kiurukatu 3
Kiuruveden Keilahalli
Asematie 12
KULMAPAIKKA
Puh. 040 174 9426
p.044-500 3536
Parturi-Kampaamo
Skootterit, sahat, mopot pyörät,
ruohonleikkurit ym. lämpökamerakuvaukset
Teemu Koskelin 050-3872 069
Teuvo Blomberg 050-5987 932
Koskentie 2, Kiuruvesi
ALANSA AMMATTILAISET:
Fysioterapeutit:
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
Asematie 5
Lämpimästi
tervetuloa!
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
Kiurukatu 1
Kiurukatu 3, p. kesäkuuta 2014
15
Korjaus / Huolto
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17.00
la 8.30-13.00
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
Hyvinvointi
Hautaus- / pitopalvelut
Korjaus / Huolto
Kiurukatu 3, p. 0500-619 674
p. 050-514 0067
050-3533 220
Kiurun
Kotisairaanhoito Ky
Kotisairaanhoito
p. 040 752 4422
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
020 7911 200
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä
verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min,
matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh +
0,1717 ?/min.
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
5647
044-765 4771
Torikatu 6, Kiuruvesi
etunimi.sukunimi@omni-yrityspalvelut.fi
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo Manninen 050 539 8991
Johanna
Lappalainen
Maria Mikkonen
0400400
770 114
0474827
www.omniyrityspalvelut.fi
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
puh. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. tikkaat . 044 5387 759
Putkityö
Lauri Rytkönen
p. 040-5757 456
Muut
p. 050-5142 602
-LVI-asennukset
-NIBE-maalämpöpumput
RAKENNUSPELTITYÖT
. 050 525 6163
Hoitajat p. 050-543 1253
Pankki-, vakuutus-, laki- ja tilipalvelut
p. peltilistat
. maataloudelle
. 0400-220 909
Kauneus- ja jalkahoitola
PÄIVI
Puh. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. piipunpellit . Keskiviikko 25. lumiesteet
. Lavettikuljetukset
. 017-754 570
avoinna
ma-ti 9.30-17.30
ke-pe 8.30-17.00
Kiinteistöhuolto
Pasi Rimpiläinen
Tilausajoa
Hierontapiste
CAROLA
koulutettu hieroja
koulutettu hieroja
JÄTEKAIVOJEN
TYHJENNYS
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
Niemistenkatu 8
ParturiKampaamo
p. Myydään seulottua
peltomultaa
Palokatu 9, p. 017 754 665
www.ttsahkopalvelu.fi
. maakaapelinäytöt
. 040 934 1435
044 973 4787. teollisuudelle
. 040 507 4458
www.annelihakala.fi
Linja-autoasema
Puh. yksityisille
. 045 185 4466
Kotipalvelu
p. +varaosat
Niemistenkatu 3 L 3
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh
017-755 635
OSTETAAN
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ROMULUX
Kiuruvedellä
P. lämmityskattilat ja sähkövaraajat
. nivelvaivojen
tutkiminen ja hoito . suonikohjujen ruiskutus- ja
leikkaushoidot, myös tähystys ?
kirurgiset toimenpiteet nukutuksessa
tai puudutuksessa esim. 044-797 5003
Maatila-Rakennus-Traktoriurakointi-Kiinteistöhuolto
. 040-9000 311 / Ari
järj Kyläyhdistys
JHL-232 järjestää
PERHEMATKAN
Helsinkiin 2.-3.8.2014
Omavastuu matkalle on 50e
/hlö, sis. klo 12-17
Joenvarren Seurahuoneella
(ent. ummetus- ja
suolistosairauksien, myös yliherkkyys
tutkiminen ja hoito . klo 11-17
KOIVUJÄRVIUISTELU,
samalla Suomenselkäcup ?osakilpailu.
Illalla karaoketanssit
Pe rjantaina 27.6.
Ajanvaraus p. 0400-749 277
PIENKONEKORJAUSTA
Kalliokylän Kaksitahti
Arto Blomberg
p. kaivinkonetyöt
. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. peräpukamahoidot ?
maha- ja paksusuolen tähystykset,
myös nukutuksessa . 0400 237 636
. ihoryppyjen pistoshoito
OSTETAAN
VANHA TRAKTORI,
HIRSIAITTA sekä
AJOKOIRAUROS
p. 0400 260 882
SUORITAN
?pyöröpaalausta
kampikoneella
?tienvarsien ja pellonreunojen vesakoiden niittoa
?kaivinkonetöitä
?ranganajoa
?sekä muita konetöitä
Soita ja kysy!
Heikki Pennanen
p. putkistosaneeraukset
. p. Lunasta
henkilökohtainen etuus
Iskelmätoimistolta
Super-jäsenkortti
mukaan.
Epäselvissä jäsenyysasioissa
auttaa 044-284 7769
Myydään seulottua
KOMPOSTIMULTAA
(Eviran lannoitevalvontalain
hyväksymä tuote)
p. Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
. sepelit
. huolto . 0400-95 34 34
. kyydin ja majoituksen Sokos-hotelli Presidentissä. vaivaisenluut, tyrät ja niveltähystykset (esim.
polvi, olkapää) . louhinta
Puh. Stripteaseshow by Miss Safyra
Vapaa pääsy! TERVETULOA
Pub Havanna Avoinna
Niemistenkatu 2
P. Matkalla mahdollisuus
omakustanteiseen
Linnanmäellä käyntiin.
Lisät. 0400- 205 041
Tangokuningas v. 12
* Nuorisoseurojen juhlakulkue, Ylä-Savon Pelimannit
* Lasten- ja aikuisten kansantanssiryhmien esityksiä
* Karjalaisten tervehdys: Isä Antero Petsalo
* Juhlapuhe: Toimittaja MIKAEL PENTIKÄINEN
Tervetuloa
Mansikkaniemen juhlaan!
YLÄ-SAVON NUORISOSEURAT
Rapakkojoen koulun
entisten oppilaiden
ja opettajien
TAPAAMINEN
017-752112, 0400-171473
0500-570920, 050-4009437
Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi
-lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput
-kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät
-iv kanavien puhdistus/desi?ointi
Luotettavaa LVI-palvelua
myynti . Maatilan työt
. Pienrakentaminen, remontit
. ja ilm. mennessä
www.joenvarrenseurahuone.fi
p. 1998
Jouni Keronen
sekä Pekka Juntusen Yhtye
LIPUT 10?
Lauantaina 28.6.
TANSSIMUSIIKKIA
dj Anna
PELZE MUSIC BAR
DJ. 044 588 5867
La 28.6. ilma/maalämpöpumput
. Rapakkojoen koulu).
Lisätiet. lavettikuljetukset
. 24.00
Liput 6 eur
Tervetuloa!
järj. Timppa
LIPUT 5?
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. 0500-897 696
Leo Ojaluoto
P. Tarvittaessa sijaisautoja
www.rakennus-palkki.com
la 28.6. ilm.15.7.2014
mennessä sihteeri Virpi
Toppiselle p. 017-7604600
SUPER AO 530
PIENET ERÄT:
Myymälä 017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
Raimo Hyvärinen 045 1615 008
KYLÄTAPAHTUMA
HEINÄKYLÄSSÄ
la 28.6. klo. Pielavedentiellä. kallio/soramurskeet
. klo 17-23
Kyläntalon ympär. palvipossua,
arpajaiset, karaokea.
Tervetuloa mukaan!
Tarjoa talkooapua:
p. 0440 752 980
posti@pubhavanna.com
Ma - Ke, Su 10-02
To
10-02 (03)
Pe - La
10-03
KARAOKETANSSIT JÄNTEENHALLILLA
la 28.6.2014 klo 19.00 . 0500 160 229
VUOKRATAAN
Myydään
TURVEMULTAA
edullisesti (toimitettuna)
p. asennus . 16
Keskiviikko 25. 050 349 9393
KARHOTUSURAKOINTIA
M. 0400 908 540
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
. 045-894 1333
paivi.harmoinen@gmail.com
varsinainen jäsen!
(ei koske opiskelijajäseniä)
Kiuruveden Iskelmäviikolle 10 euron alennus
yhdestä lipusta/iskelmäpassista. 040-5887 803
(ilmoituksen voi tehdä myös
tekstiviestillä ja sähköpostilla
virpi.toppinen@hotmail.com)
JHL-232 hallitus
8 tn telakaivuria
kuljettajalla tai ilman,
esim. 10.7. 050 401 1040. kylpyhuoneremontit
. seulotut mullat
. Allinen
p. apukaiteet, tasot, maatalouskoneet jne
. Eläkeliiton karaokekerho
Ilmoittaudu mukaan talkoolaiseksi
ravintolapuolen hommiin
Iskelmäviikolle!
Ota yhteyttä
Kyösti Pennanen puh. talojen salaojat ym.
Lukkarinen
p. Lumityöt, maansiirto, hiekoitus, lanaus
ja muut konetyöt
*Talonmiespalvelut, lumenpudotukset,
puunkaadot, raivaustyöt, nurmikonleikkaus,
jyrsinnät ja mökkitalkkarin työt
p.0500-373 813
ISOMMAT ERÄT:
p. metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla
esim. ultraäänitutkimukset (myös sydän) . nenänielun ja
kurkun tähystykset (taipuisa tähystin)
. Traktoreiden kuljetukset
. hitsaustarvikkeet ja työkalut
la 19.7. yleiset asiat, myös todistukset ja
lausunnot . kesäkuuta 2014
SEKALAISTA
HUVEJA
Koivujärven
Rantaterassi
PÄIVYSTYS 24H
040-524 8018
KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET
ILMA- JA MAALÄMPÖPUMPUT
PELLETTI- JA ÖLJYPOLTINHUOLLOT
lvityot24h.fi
Iisalmessa 26.-29.6.2014
VUOKRATTAVANA 1,5 TN MINIKAIVURI
Pääjuhla Mansikkaniemellä Su 29.6. urakointi
. Saappaan- ja tikanheittoa, tarjotaan kaffetta ja
purtavaa, mm. 0400 274 021
Annetaan
REHUNTEKO
urakalle,
niitto ja paalaus.
Läh. ja sit. 040-586 5902
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
SAATAVANA ILMAISEKSI
tukkipöytien alle kertyvää
kuorikatetta 4.7.2014 saakka.
Lastataan kyytiin ma-pe klo 06.00-21.00
KIURUTIMBER OY
Sahatie 3
p