Savon alueella timanttiristin
saa noin 5 yrittäjää vuodessa, kun yrittäjiä on yli 4 000.
Valtuuston puheenjohtaja Janne Peltola (kok) kiitteli Satuniemen yrittäjäpariskuntaa heidän tekemästään arvokkaasta työstä, joka säteilee hyvää niin
Kiuruvedelle kuin koko yhteiskuntaan.
Kiuruveden yrittäjien palkitsemisessa
oli läsnä suuri joukko kiuruvetisiä yrittäjiä.
Lue lisää sivuilta 12-13
Suomen pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen totesi, että
yrittäjien arvostus on nyt korkealla kaikkialla maassa.. 18-19
Matti ja Minna
MM-kisoihin
S. Erkki Kastari on toiminut
yrittäjänä 40 vuotta ja Tuija Kastari 20
vuotta.
Savon Yrittäjien puheenjohtaja Yrjö
Ronkainen totesi huomionosoitusten
saajille, että timanttiristi on erittäin harvinainen. vuosikerta, nro 48
Late-koira voitti
ajokokeet
S. 20
JAANA SELANDER
PALKITUT Kiuruveden vuoden yrittäjät Pekka (vas.) ja Tarja Arbelius (oik.) sijaiskoti Satuniemestä Luupuvedeltä. 4-5
JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Joulunavaus ALE
KAIKKI normaalihintaiset tuotteet
61. Kastareilla on jätealan yritys. Keskellä Suomen Yrittäjien ansioristeillä palkitut yrittäjät Erkki ja Tuija Kastari.
Yrittäjät ovat timanttia
Tarja ja Pekka Arbeliuksen Sijaiskoti Satuniemi palkittiin Kiuruveden vuoden
yrittäjänä maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa liikuntahallissa lauantaina.
Suomen Yrittäjien timanttiristi luovutettiin Erkki Kastarille ja kultainen ansioristi Tuija Kastarille. -25%
Alennus VAIN
myymälöissä keskiviikosta sunnuntaihin
keskiviikko 25.11.2015
Irtonumero 2,40 e
012138-1548
www.kiuruvesilehti.fi
Laitospaikkoja
leikataan
S
Ongelmalliseksi riidan selvittelyn tekee se, että
Posti ei ole mikä tahansa firma. Työntekijät taas pitävät leikkausesityksiä kohtuuttomina. kummunnut hedelmä on saanut huomaamaan, että
säästöjä löytyy kyllä runsain mitoin ihan peiliin katsomalla (ku-
ten valtuutettu Toivanen totesi) eikä kuntalaisten oikeusturvaa heikentämällä, on ehdotukseni silloin
saavuttanut tavoitteensa!
SEISON täysin alkuperäisten sanojeni takana . Nyt mukaan rintamaan on lähdössä AKT, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto. Perusteluna on, että
postin määrä on vähentynyt ja työehtoihin halutaan joustoa. Keskiviikko 25. Kiuruvesi-lehti, muiden lehtien, kirjeiden ja mainosten mukana, sai jäädä odottamaan seuraavaa päivää eli torstaita. Yksi postinjakaja ei välttämättä ennätä jakaa alueellaan työpäivän puitteissa koko postia kello 16:sta mennessä. Suomalaisten elintarvikkeiden turvallisuutta
ja puhtautta tulee erityisesti korostaa kuluttajakampanjoissa.
MTK KIURUVEDEN JOHTOKUNTA
MTK KIURUVEDEN SYYSKOKOUS
Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt: (017) 770 7700
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja
pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
85 e / 76 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Painopaikka:
Lehtisepät, Pieksämäki. Se on täysin
ymmärrettävää. Tukiratkaisun
leikkaukset, maksujen viivästykset ja sääntöjen kiristyminen ovat
aiheuttaneet tiloille erittäin vakavan kassakriisin, joka taas aiheuttaa suuria maksuvaikeuksia sekä
henkisen jaksamisen, murtumisen
tai jopa katkeamisen.
Pidämme suurimpana vastuullisena tämänhetkiseen tilanteeseen
MAVIn toimintaa tukiratkaisujen
ja asetusten valmistelussa.
MAVIn toiminta ei ollut avointa
ja tulkinnat ovat käytännön viljelystä täysin vieraantuneita. Maaseudulla tiet eivät ole priimakunnossa. Vastineet vaativat kommentointia.
ENSIMMÄISEKSI totean, että voisin kokea joutuneeni ikärasismin
kohteeksi, kun ehdotustani pyritään vähättelemään ja lakaisemaan maton alle sillä perusteella,
että ?parasta ennen -päiväykseni?
on vielä edessäpäin . 16
Levikki: 5813 (LT 2014)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen ja
otsikointiin.
Kirjoituksia ei palauteta.
Palkkioita ja politiikkaa
PÄÄKIRJOITUS
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
tulee lähettää nimi, osoite ja
puhelinnumero, jotka jäävät vain
toimituksen tietoon. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi,
fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208,
airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset
(varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
?
Toiminta ei
ole avointa ja tulkinnat käytännöstä vieraantuneita.
tetuista tavoitteista.
Tämä kaikki on jatkunut jo vuosia ja siksi toteamme, että MAVIn
johtaja Leena Tenhola ei nauti
enää viljelijöiden luottamusta, emmekä usko hänen pystyvän johtamaan virastoa tehokkaasti. Myös lehti toivoo, että postinjakelu sujuu, sillä lehti maksaa Postille jakelusta ?pitkän pennin?.
Koska jakelu on sanomalehdille suuri kustannuserä ja Posti nostaa koko ajan hintojaan,
on Suomeen perustettu keväällä suurien lehtikonsernien omistama Jakeluyhtiö Suomi. Näin on käynyt
muun muassa ilmailussa, merenkulussa ja pian junaliikenteessä. Digitalisaatio on heikentänyt postin tulosta merkittävästi ja vauhti sen kun
kiihtyy. ja suoraselkäisyyttä tehdä asiat toisin.
LOPUKSI haluan muistuttaa, että
kun poliitikot alkavat itse korostaa
korvaamattomuuttaan, ovella kol-
kuttavat lähestyvät vaalit.
Olen sitä mieltä, että haastaminen ja asioiden hoitaminen saisi jatkossakin mennä yhä useammin ?nuoruuden innostuksen piikkiin?, jos vaihtoehtoisesti ikähaitarin yläpäässä tyydytään vain
odottelemaan seuraavaa valtuustokautta ja kohauttelemaan olkapäitä vailla häivähdystäkään itsekriittisyydestä.
MUUTOIN tähän kivirekeen, jota
Kiuruvedeksikin kutsutaan, ei saada potkittua vauhtia ennen kuin se
uppoaa järven pohjalle. Tiedotusratkaisujen vaikutuksista tiloille on ollut täysin riittämätöntä ja
tulkinnat epämääräisiä. Käytännön viljelijöiden näkemykset ja
kokemukset ovat ensiarvoisen tärkeitä esimerkiksi eläinsuojelulain
muutoksia valmisteltaessa.
Tukihakemusten tietokonejärjestelmät tuodaan käyttöön liian
usein keskeneräisinä, jopa täysin
toimimattomina. Myöhemmin selvisi, että postinjakaja oli lopettanut työt ylityökiellon takia. marraskuuta 2015
2
POSTIA
Kiuruvesi-lehti/
Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Mielipiteitä julkaistaan nimellä
sekä nimimerkillä. Miksei esimerkiksi kirjeitä ja muuta postia voisi jakaa aamukannon yhteydessä?
?
Näyttää
väistämättömältä,
että monopolit
kaatuvat.
JOKA tapauksessa Postin työehtokiista jatkuu. Ne tilaajat, jotka astelivat Kiuruvesi-lehden konttoriin valittamaan puuttuvasta lehdestään, saivat lehtensä konttorista.
Ongelmia postin jakelussa on ollut aikaisemminkin. toisin kuin
biologisesti kypsyneemmillä henkilöillä.
Aikaisemmat puheet nuoruuden
ja nuorten näkemisestä Kiuruveden vahvuutena ovat siis olleet
pelkkää sanahelinää.
Lisäksi ikään vetoamalla huomiota halutaan tarkoituksella ohjata
sivuraiteille. Entisiin aikoihin ei ole paluuta. Tukihakemusten toteutus on ollut heikkoa ja
maksatus on siirtynyt myöhäisemmäksi ja on pelkona, että maksatukset viivästyvät edelleen jo ase-
ILMOITUKSET, TILAUKSET,
OSOITEMUUTOKSET
p. ylpeänä vastaan. Viljelijät joutuvat sijaiskärsijöiksi toimimattomien järjestelmien ja puutteellisten ohjeiden vuoksi.
MTK ei ole onnistunut myöskään markkinaedunvalvonnassa.
Kuluttajaohjelma vuodelta 2010
tulee päivittää tämän päivän vaatimuksia vastaavaksi. Myös
nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä
TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI
Voi, voi sitä postia
P
ostin työehtoriidat tuntuivat viime viikolla jo Kiuruvedelläkin ja Kiuruvesi-lehden jakelussa, vaikka postinjakajat eivät
varsinaisesti täällä lakkoilleetkaan. Omat hankaluutensa asettaa myös keli. Jos ?nuoruuteni innostuksesta. Kun lehdestä maksaa, soisi sen saapuvan luettavaksi. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Kiuruvesi-lehden konttoriin kantautui tietoa, että ainakaan yhdellä alueella, aivan
taajamassa, lehden tilaajat eivät saaneet päiväpostin mukana Kiuruvesi-lehteään. Siinä tilanteessa maksumiehiksi eivät
joudu ?kunnan viisaat päättäjät?,
vaan kuntalaisten palvelut ja oikeusturva.
SIMO KEKÄLÄINEN
Vaadimme Mavin johtajan vaihtamista
OLEMME erittäin pettyneitä viimeisen vuoden aikana toteutuneisiin tukiratkaisuihin sekä asetusja lakimuutoksiin. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja
Jaana Selander
040 705 9327,
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345,
tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512,
anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
FLICKR/COMMERCIAL USE
KAHDEN viime viikon Kiuruvesi-lehdistä päätellen ehdotukseni palkkioiden leikkaamisesta on
osunut maalinsa ja saanut aikaan
paljon kaivattua keskustelua. Myös uuden alueen opettelu ottaa aikansa.
KIURUVESI-LEHDEN puuttuminen niin varhaisjakelussa kuin päiväpostissa saa puhelimen soimaan lehden konttorissa. Tämä on osoitus kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta osallistua kunnolliseen keskusteluun.
OLEN kuitenkin päättänyt ottaa
kyseisen ?kohteliaisuuden. Hänen
tulisi itse pyytää eroa tehtävästään,
tai ministerin tehdä tarvittavat johtopäätökset.
HALUAMME selvittää, mitkä tahot ja henkilöt ovat olleet mukana
epäonnistuneiden muutosten valmistelussa.
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai
väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle
aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Onko MTK:n edustus ollut riittävä ja tarpeeksi asiantunteva. Osa niistä johtuu siitä, että postinjakajia on vähennetty ja piirejä suurennettu. Ja se
on ollut monesti kuluttajan ja palvelujen käyttäjän etu.
SUMMASUMMARUM Kiuruvesi-lehti on varautunut Postin työtaistelusta johtuviin mahdollisiin jakeluongelmiin tilaamalla painosta konttoriin ylimääräisiä lehtiä.
Puh. Postin työkiistassa on lyhyesti kysymys siitä, että työantaja haluaa leikata
postilaisten palkkoja ja saavutettuja etuisuuksia. Se ei voi toimia markkinaehtoisesti.
Postin toimintaa kun säädellään muun muassa viisipäiväisellä jakeluvelvoitteilla ympäri maata, kaupungeissa ja haja-asutusalueella.
Jos jokin on varmaa, niin se, että postin määrä vähenee vähenemistään. Avoimia ollaan muullekin postin jakelulle, sillä palkkalistoilla on tuhansia jakajia. Jos lehti jää
tulematta, kypsyttää se tilaajia. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Jo
entuudestaan pieni palkka tippuisi merkittävästi ja työajat muuttuisivat epäsäännöllisiksi. pe 8 . Sekin näyttää väistämättömältä,
että monopolit kaatuvat ja saavat rinnalleen kilpailua. jos säästöjä ryhdytään vaatimaan kansalaisilta (kuten akuuttivastaanoton tapauksessa), leikkaukset on ensin aloitettava hallintohimmeleiden älyttömyyksistä.
Tähän ei maamme hallituskaan
ole pystynyt, mutta luulisi, että
täältä löytyisi vielä sitä kuuluisaa
?Kiuruveden henkeä. Lehdet ovat
ottaneet vastuun itselleen omien tuotteidensa jakelusta
2-4 kg
alueita, joihin on panostettu ja on
syytä panostaa tulevaisuudessa vielä enemmän.
Hyvä peruskoulu ja laadukas lukio antaa kiuruvetisille nuorille hyvät mahdollisuudet menestyä elämässään. Myös
lisäpalvelujen kehittäminen tietyn
ydinpalvelun ympärille on kan-
Tervetuloa
K-Supermarketin
joulunavaukseen
perjantaina 27.11.
nustavaa. Puolustamisen pohjaksi on syytä selvittää käsitteet kilpailutus ja kilpailu
Kilpailutus on ollut talousihmisten mielisana viimeisten vuosien ajan. Sote-asioiden siirryttyä kehittämisen suhteen
isommille harteille luulisi panoksia nyt löytyvän koulutus- ja varsinkin elinkeinopolitiikan tuottavuushypylle.
rs
Ylikypsä
pikkukinkku
800g (7,44/kg)
5,95
Fazer
Konvehtirasiat
320-350g
(10,94-11,97/KG)
pkt
-18 %
11,50 3
rs
Ilman korttia tai yksittäin 4,69rs (13,40-14,66/kg) Etu K-Plussa-kortilla
Asematie 10, puh. Koska tuottaja (yrittäjä) on aina epätietoinen siitä, saako se seuraavassa kilpailuttamisessa sopimuksen uusituksi, ei yrittäjä aina
uskalla tehdä investointeja uuteen
teknologiaan ja muihin pitkävaikutteisiin kehittämistoimiin, varsinkin jos ne ovat käyttökelvottomia muussa käytössä.
Toiseksi palvelun sisällön määrää kunta eikä asiakas. ai
jou U 2 in m
r
Ta -S tois
TO llei
e
HK
Rypsiporsas kinkkurulla
599
Suomi
199
kg
Tuore ruodoton
kirjolohifilee
-21 %
Perjantaina 27.11.
klo 10-17
Joulutorttu kahvit
klo 11-14
Lapsille
599
(25.11-29.11)
KIURUVESI
7,95
800 g (6,19/kg)
hunajamarinoitu
(alle10-vuotiaille)
Meiltä
Iltalypsyn
tuore piparitaikina
ja Pielispakarin
tuore voitaikina.
kg
Kariniemen
Kananpojan
fileesuikale
Lapsille 4,95
Tuo
jouluaiheinen
piirustus
Poniajelua ja
K-SuperJoulupukki
jakaa makeisia! marketista,
saat yllätyksen
myymälästä.
Osallistu Pirkan
juhlakinkku arvontaan
(3kpl)
myymälässämme
suomi
rajoitus
2 filettä/talous
HK
Karjalanpaisti
rs
kg
PEKKA LEHTONEN,
toiminnanjohtaja
Maaseudun
elinvoimaisuus ry
Kurkku
900 g (6,66/kg)
rajoitus: 2 rs/talous
nahaton, tuoresuolattu
n. Kolmanneksi jatkuva kilpailuttaminen ei
suosi pieniä lähiyrityksiä, vaan
pitkässä juoksussa suuret, monikansalliset yritykset pääsevät niskan päälle.
Kilpailu toimii puolestaan siten,
että asiakas päättää kenen palveluja se haluaa ostaa. marraskuuta 2015
3
Soten kivijalka valettu, nyt hihat heilumaan Kiuruvedellä
On miellyttävää jatkaa keskustelua 11.11. Rahoituksen ja hallinnon tason ratkaisut tulevat tosin paljonkin muuttamaan kunnan kehittämistyötä. viisivuosittain.
Päällisin puolin tämä näyttää veronmaksajan kannalta hienolta
menettelyltä: kunta saa aina parhaan ja halvimman ratkaisun palvelunsa suorittamiseen.
Asiassa on kuitenkin vaikeuksia. Kunnallisen päätöksenteon ja
kehittämisen kohteeksi jää tärkeitä osa-alueita.
Otan niistä kaksi tärkeintä. Koulutus- ja elinkeinopolitiikka ovat
sa
as 1.
m
i
.1 .
o
t v -29 nita
e
ks 6. palvelusetelien kautta tai muuten, hän voi ostaa markkinoilta mieleisensä palvelukokonaisuuden. Tämä on oikeata markkinataloutta.
Kun uudessa sote-ratkaisussa on
ilmeistä, että asiakkaalla on jossain
määrin päätäntävaltaa siihen, kenen
palveluja hän ostaa, kilpailu on oikea tapa ratkaista asioita.
Jos asiakas saa rahoituksen seuraamaan itseään esim. Usein sopimus uudelleen
kilpailutetaan esim. Hyvä koulutusjärjestelmä
mahdollistaa myös ammattitaitoisten ihmisten muuttoa Kiuruvedelle
sijoittuessaan eri tehtäviin. Yrittäjän on tällöin luontevaa kehittää puitteitaan ja henkilökunnan
osaamista koko ajan askel kerrallaan asiakkaan parhaaksi. Keskiviikko 25. Kiuruvesi-lehdessä olleen erinomaisen haastattelun pohjalta. Virkamies ei silloin sanele palvelun sisältöä. Muuttoperheiden lapsille löytyy hyvä koulu läheltä.
Elinkeinojen kehittämiseen panostamista tulisi jämäköittää sekä
virkamies- että poliittisella tasolla
Kiuruvesi säilyttää VR:n saneerauksessa ratansa.
Tätä mahdollisuutta voisi ajatella hyödynnettävän tulevaisuudessa.
Julkinen-yksityinen kumppanuusohjelma (JYK) tulisi laatia kirjallisena ja markkinoida Kiuruvettä yritysten sijaintipaikkana. Siinä kaupungin hallituksen
puheenjohtaja Sari Tikkanen ja
Ylä-Savon Sote- kuntayhtymän
toiminnanjohtaja Leila Pekkanen
kiteyttävät maanläheiselle tasolle,
mitä sote-uudistus mahdollisesti
tuo tullessaan ja onko Kiuruvesi
jo ollut etuajassa oman terveydenhoito-osuuden rakentamisessa.
Haastattelun perusteella sai sen
käsityksen, että terveyspuolella
kuntalainen ei arjessaan tule juuri muutoksia havaitsemaan. 770 6600
Palvelemme ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18. Siitä myöhemmin.
Sosiaalipuolella sen sijaan on
syytä tehdä kehittämistyötä kunnan oman lähipalvelujärjestelmän
puolustamiseksi ja integroimiseksi tulevaan sote-alueeseen. Hän voi kunnallisen palvelusetelin lisäksi panna
omaa rahaansa likoon halutessaan
tietyn kynnyksen ylittävää palvelun tasoa.
Pienuuden laatuekonomialla
tuotetuille lähipalveluille syntyy
markkinoita. Vielä ei ole tiedossa,
missä määrin yksityinen palvelu
voi kilpailla kunnallisten toimijoiden kanssa.
Kiuruveden kaupungilta putoaa puolet budjetista ja tehtävistä uuden sote-alueratkaisun myötä. Siinähän palvelun tarvit-
?
Elinkeinojen kehittämiseen
panostamista tulisi
jämäköittää virka- ja poliittisella
taholla.
sija (kunta) julistaa mahdollisille
palvelun tuottajille tarjouskilpailun määrittäen sopimuksessa palvelun tärkeimmät laatuominaisuudet, palvelumäärän ja ajanjakson,
jona sopimus on voimassa.
Voittanut yritys voi sitten sopimuksen puitteissa olla varma liiketoiminnastaan sopimuskeston
aikana
Luulin loppuni tulleen, kertoo Tuorilainen.
Regina Tuorilaisen mielestä ei
ole järkeä vähentää laitoshoitopaikkoja.
. Ylä-Savon
Sote -kuntayhtymä panostaa tehostettuun palveluasumiseen ja vanhusten kotona asumiseen.
TIINA KILVENSALMI
85-VUOTIAS Aune Tuorilainen
viettää tänä vuonna toista jouluaan
laitoshoidon yksikkö Veikkolassa. Päivät kuluvat nukkuessa ja televisiota katsoessa. Huusimme huonekaverin kanssa ja lopulta hoitaja kuuli meidät. Remontin on määrä olla valmis vuodenvaihteeseen.
messa. Voisihan asiat
olla huonomminkin.
Yksi asia aiheuttaa Aune Tuorilaiselle turvattomuuden tunnetta. Asuntoosakeyhtiö Kiuruveden Säästötalon kattoa korjataan. Sulasol on perustettu vuonna 1922, se on suurimpia
harrastajamusiikin järjestöjä Suo-. Kiitollinen
kuitenkin pitää olla. Äitini, Aune, ei pärjäisi enää kotona. Paluu sinne ei enää onnistunut, kun
liikkuminen oli niin hankalaa.
Tytär, Regina Tuorilainen, toimi äitinsä omaishoitajana kaksi
vuotta. Joku aika sitten yritin itse vaihtaa nukkuma-asentoa sängyssä ja
pyörähdin siitä kaulani varaan sängyn laitaa vasten. Sulasoliin kuuluu Suomen
Naiskuoroliito, Suomen Mieskuoroliitto, Nuorten Kuoroliitto,
Sekakuoroliitto, Soitinmusiikkiliitto ja Viihdekuoroliitto. Varsinaisiksi jäseniksi Kiuruvedeltä valittiin Olavi Salo Kiurun Laulusta ja
Inkeri Martikainen Kiuruveden
Naislaulajista.
JAANA SELANDER
TORIN laidalla tapahtuu. Laite ei ole kuitenkaan toiminut kuin muutamien
päivien ajan koko Tuorilaisen laitoshoidossa oloaikana. Syön ruokasalissa ja mahdollisuuksien mukaan
osallistun tapahtumiin. Sote valvoo, mutta huonompaan päin on menty.
Yöhoitajia tarvittaisiin enemmän
ja hälytyskellot pitää saada toimimaan. Ihan älytöntä, ei mitään järkeä.
Missä ne vanhukset sitten ovat?
Kuka heitä pystyy hoitamaan kellon ympäri. Ennen laitoshoitoon päätymistä Tuorilainen oli osastohoidossa
seitsemän kuukautta saatuaan sydäninfarktin. Yhdesti sitä yritettiin, mutta hän kaatui pahasti, kertoo Regina Tuorilainen.
TÄLLÄ hetkellä Veikkolassa kahden käytävän varrella on 42 laitoshoitopaikkaa 22 huoneessa. Vapautuvia paikkoja muutetaan palveluasumispaikoiksi ja vanhusten
Säästötalon
katto korjataan
montti ei muuta vuonna 1963 rakennetun kivitalon ulkoasua. Veikkolassa toinen käytävä voi-
daan käyttää palveluasumiseen,
jolloin asukkaalle tulee oma huone. Pohjois-Savon piirin alueella Sulasolin jäsenkuoroja on 13,
joista kolme naiskuoroa. Sulasol
järjestää harrastustoimintaan liittyviä palveluja ja osallistuu suomalaisen musiikkielämän kehittämiseen. Kävisi
joku juttelemassa edes 10 minuuttia. YläSavon Sote -kuntayhtymä vähentää 18 laitoshoitopaikkaa, jolloin
Veikkolaan jää 24 laitospaikkaa.
14 paikkaa korvataan tehostetun
palveluasumisen paikoilla, joten
Veikkolasta vähenee kaiken kaikkiaan 10 laitospaikkaa.
. Sitä ennen hän asui
invalidientalossa kaksi vuotta. Pöytään on
kiinnitetty puhelin, josta löytyy punainen nappi, jolla kutsutaan hoitajaa hädän hetkellä. Tytöt (hoitajat) juosta tillistää,
mutta puhekaveria kaipaisi. Nyt Regina Tuorialainen
vierailee äitinsä luona Veikkolassa lähes päivittäin.
. Hälytyskellon sijaan Tuorilaisella on marakassi, jota hän ravistaa kovasti tarvitessaan apua.
. Yksityisyys ja esteettömyys
paranevat, kertoo Ylä-Savon Soten
hoito- ja hoivajohtaja Anne Mik-
konen.
Veikkolan muutos käynnistyy
toukokuun alkuun mennessä. En voinut hälyttää paikalle hoitajaa. marraskuuta 2015
Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi
Veikkolasta vähennetään 10
SOTE Laitoshoidon yksikkö Veikkolasta vähennetään kymmenen laitospaikkaa. Re-
Tuula Ilvonen
Sulasolin johtoon
SULASOLIN (Suomen Laulajain
ja Soittajain liitto) Pohjois-Savon
piirin puheenjohtajaksi on valittu
Tuula Ilvonen Kiuruveden Naislaulajista. Viime viikolla rakennustellingit peittivät osan
torin puoleisesta julkisivusta.
Yrittäjä, urakoitsija Jarkko Riikonen Rapis Oy:stä kertoo, että
kerrostalosta korjataan vesikatto,
seinäpellitykset kouruineen sekä
vesikaton ikkunat vaihdetaan. marraskuuta 2015
EDULLISESTI TALVEEN
Lumityökalut
Lumiketjut,
Lumilingot
Auringonkukka 25 kg 18,90
Agrimarket Kiuruvesi
Teollisuustie 3
puh. Se
?
Yöhoitajia
tarvittaisiin enemmän ja hälytyskellot pitää saada
toimimaan.
Regina Tuorilainen
JAANA SELANDER
on hälytyskellon puute. 010 76 84077
UUTISET
Keskiviikko 25. 4
Keskiviikko 25
marraskuuta 2015
VIIKON KYSYMYS
Rajoittavatko Pariisin
iskut matkustusintoasi?
Ei
Kyllä
5
Hoya iD monitehojen ostajille
toiset lasit kaupan päälle!
47%
Esim. Veikkolan
hälytyskellot
(pikkukuva), joilla
kutsutaan hoitajaa, eivät toimi.
Se aiheuttaa
turvattomuuden
tunnetta Aune
Tuorilaiselle.
kotona asumiseen panostetaan entistä enemmän.
. He puhelevat sukulaisten kuulumisista,
säästä ja muistelevat vanhoja
asioita. päivänä marraskuuta, kun Kiuruveden joulu avataan kaikelle kansalle.
Joulunavauksen takana ovat
leijonajärjestöt: LC Kiuruvesi,
LC Kiuruvesi Niva ja LC Helmiina.
Joulun avaa kansanedustaja
Hannakaisa Heikkinen (kesk.).
Tapahtuman aikana sytytetään
jouluvalot.
Torille tulee joulupukki ja tont1960-luvun alussa osuuskauppaa
ryhdyttiin kutsumaan Kiutoksi.
Kiuto fuusioitiin Osuuslikke YläSavon vuonna 1971 ja 1980-luvulla Osuuskunta Ekaan. Myös oman pöydän voi
tuoda mukanaan.
sen puheenjohtajaksi kiuruvetisen Maija-Leena Kemppaisen.
Kemppainen toimii Vieremän kansalaisopiston rehtorina.
Uusiksi Veturin hallituksen jäseniksi valittiin Emmi Tikkanen
Kiuruvedeltä, Sari Karhu Vieremältä, Eeva Huttunen Keiteleeltä, Pentti Hyvönen Pielavedeltä.
Hallituksessa jatkavat Virpi Murtola Iisalmesta, Jari Niskanen ja
Janika Ruotsalainen Lapinlahdelta, Sonja Huttunen Sonkajärveltä ja Minna Makkonen Vieremältä.. Kiuruvedellä on yksi Siwan myymälä.
Yrityskaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää sekä kaupan muiden ehtojen täyttymistä. Toki se mietityttää kun tietää, että Veikkolan
asiakkaat ovat kohtalaisen huonokuntoisia. Ketään ei irtisanota.
. Tärkeintä on, että heidätkin hoidetaan
kunnialla, jotka eivät pysty itseään
hoitamaan. Asiantuntijat arvioivat,
kuka tarvitsee laitospaikkaa, kertoo Soten yhtymähallituksen jäsen
Jouko Tenhunen.
Laitospaikkojen vähentämistä käsitellään 8.12. Soten hallituksen kokouksessa ja Soten valtuusto tekee
asiasta lopullisen päätöksen 17.12.
pidettävässä kokouksessaan.
noin 60 miljoonaa euroa. Tämä ei niinkään ole säästötoimenpide vaan rakenteellinen, kun
raskasta laitoshoitoa pyritään keventämään suuntaamalla resursseja tehostettuun palveluasumiseen.
Laitoshoidon vähentäminen lisää
paineita myös kotihoidossa. Suomen Lähikaupan liikevaihto vuonna 2014 oli 999,2 miljoonaa euroa, sillä on 643 Siwaa ja
Valintataloa ja 4 100 työntekijää.
Osakekauppana toteutettavan yritysoston velaton kauppahinta on
SOTE panostaa ensi vuonna kotihoitoon. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Tervetuloa katselemaan!
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Kun vähennyksiä viedään käytäntöön, ketään ei tietenkään jätetä heitteille. aurinkolasit, tietokonelasit, lukulasit, tms..
Tule ja valitse omasi!
53%
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.?
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Kaikki perustuu yksilölliseen palvelu- ja
hoidontarpeen arvioon, joka perustuu toimintakyvyn mittaamiseen, Mikkonen muistuttaa.
Kesko osti
Siwan ja Lähikaupan
JAANA SELANDER
KESKO Oyj:n tytäryhtiö Ruokakesko Oy on sopinut ostavansa
Suomen Lähikauppa Oy:n koko
osakekannan pääomasijoittaja Tritonilta. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS:
Harmittaako Postin lakkoilu?
JAANA SELANDER
laitospaikkaa
TIINA KILVENSALMI
VIERAILU Regina Tuorilainen
käy äitinsä Aune
Tuorilaisen luona
Veikkolassa lähes
päivittäin. Ensi kesänä käynnistetään vastuulääkärimalli, joka tarjoaa kotihoidolle, asumispalveluyksiköille ja yöpartiolle mahdollisuuden käyttää tarvittaessa lääkäriä ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä.
Myös kotikuntoutuksella ja päivätoiminnan lisäämisellä tuetaan vanhusten kotona asumista
ja omaishoitoon ollaan lisäämässä
kymmenkunta uutta henkilöä.
. Keskiviikko 25. Asian käsittely saataneen päätökseen ja yrityskaupan arvioidaan toteutuvan
vuoden 2016 ensimmäisellä vuosipuoliskolla.
Siwan kauppapaikalla on tehty kauppaa vuodesta 1907 lähtien, aluksi Kiuruveden työväen
osuuskaupan nimellä. Nykyinen
rakennus valmistui vuonna 1938.
LC-Kiuruvesi Tuomo Kumpulainen, LC-Kiuruvesi Nivan puolisot Anita Pölkki, LCKiuruvesi Tuomo Remes, LC-Kiuruveden puolisot Ritva Kumpulainen ja LC-Helmiina,
presidentti Kaisa Kämäräinen.
Kiuruveden joulu
avataan sunnuntaina
JAANA SELANDER
ON villiä melskettä, helinää
helskettä pienten tiukujen...
torilla sunnuntaina 29. Laitoshoito on raskasta ja vaativaa hoitoa, johon on aina lääketieteelliset perusteet tai turvalliJAANA SELANDER
suuteen liittyvät syyt. Kinkut on lahjoittanut MTK ja Atria.
Torille pystytetään myyntikojuja, valmiita kojuja on kymmenkunta, eikä niiden vuokraamisesta peritä maksua. Ohjelmassa on myös lapsille
ratsastusta.
Leijonajärjestöt tarjoavat riisipuuroa ja glögiä noin 450 annosta.
Tapahtuman yhteydessä arvotaan viisi joulukinkkua. Kaikkien halukkaiden on siis mahdollista tulla
myymään torille joulunavauksen
ajaksi. Sen jälkeen tuli Valintatalo ja nyt viimeksi Siwa.
Maija-Leena
Kemppaisesta
Veturin puheenjohtaja
YLÄ-SAVON Veturi valitsi syyskokouksessaan uudeksi hallituk-
tuja. Yleensähän vanhus haluaa asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan,
kertoo Mikkonen.
Veikkolan laitoshoitopaikkavähennyksien myötä osa henkilökunnasta siirtyy Virranrannan tehostettuun palveluasumisyksikköön. Kun toimintakyky laskee siten,
että kotona asuminen ei enää onnistu, olisi mahdollisuus siirtyä tehostettuun palveluasumiseen
klo 15.00, puhuu evankelista
Tuija Valtanen, musiikki Susanna Sajankoski.
Rukouspalvelua. Lähetysseura
on painattanut niitä 820 000
kappaletta.
Seurakuntien järjestämissä
Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti
Suomen Lähetysseuran ulkomaiseen työhön. klo 18-20 nuorten
joulujuhla pappilassa.
PERHETYÖ
To 26.11. 66
Keskiviikko 25. Varaa pieni
nimetön joulupaketti mukaan n. Ilmainen.
Tulossa 12.12. Diakoniatyön kerhojen yhteinen
adventtihartaus alkaen klo
10 kirkossa. Adventtimyyjäiset srk-talossa. seurakunnan kaikkien vapaaehtoisten kiitos.
Aloitetaan klo 10 kirkossa
adventtimessulla, jonka
jälkeen ruokailu srk-talossa.
Klo 13 kirkossa Savolaisen
osakunnan konsertti, johon
vapaaehtoisilla vapaa pääsy.
Jos et voi osallistua koko
päivään, niin tule mukaan
siihen osaan kuin voit.
Ma 30.11. 15.09.1933 Kiuruvesi
k. klo 18.30
rukousilta
Olet tervetullut
mukaan!
Vapaaseurakunta, Kiuruveden rukouspiiri
Asematie 28, www.iisalmi.svk.fi
Jumalanpalvelus 29.11. 2015 Kiuruvesi
Hiljeni askel elontiellä,
uuvuit kun sairaus voimasi vei.
Nukkuos rauhassa kauneinta unta,
muistosi koskaan unhoitu ei.
Kaivaten
Olavi
Aulis
Kirsti ja Pertti
Mari, Olli ja Hilja
Eero
siskot perheineen
Esteri ja Kauko
muut sukulaiset ja ystävät
Sä aina muistit ja huolta kannoit,
et paljon pyytänyt vaan kaikkesi annoit.
Kiitos äiti kaikesta.
lapset
Olet mummo lähellämme,
muistoissamme mukanamme,
aina sydämissämme.
Mari ja Hilja
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan
Kiuruveden kirkossa lauantaina 12.12.2015 klo 13.30,
minkä jälkeen muistotilaisuus
Seuratuvalla os. 15.11. mennessä.
Ma 7.12. alkaen. Käsiohjelma 10 ?.
Maanantai 30.11.
Klo 12 Lähetyspiiri takkahuoneessa.
Keskiviikko 2.12.
Klo 17 Naisten Raamattupiiri takkahuoneessa.
Itsenäisyyspäivä 6.12.
Klo 10 sanajumalanpalvelus. 040 540 7510 ja email
jarmo.pylkkonen@kotinet.com.
Lisätietoja
www.ort.fi/kiuruvesi/
historiakirjatilaus.
Kirjan hinta on 40 ?
Joululaulut soivat
rauhan puolesta
KAUNEIMMAT Joululaulut
alkavat kaikua kirkoissa ja
ehkä kapakoissakin jälleen
ensimmäisestä adventista
29.11. Mukana
Elina Hyvönen ja MaijaLeena Jauhiainen.
DIAKONIATYÖ
To 26.11. klo 11 omaishoitajien ja hoidettavien
Kauneimmat Joululaulut ja
ruokailu srk-talossa. 28.10.2015 Pori
Ei lähtöäs todeksi uskoa voi,
niin äkisti lähdit luotamme
pois.
Muistot ja rakkaus jäljellä on
sekä kaipaus suuri
ja sammumaton.
Kaivaten
Elsa
Esteri-sisko
sisarusten lapset perheineen
Elsan lapset perheineen
muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten
läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
seurakunnat
Kiuruveden
ortodoksinen
seurakunta
Seurakunnan historiakirjaa
Ortodoksinen kirkkopolkumme on saatavana
seurakunnan kansliasta sekä
puh. Ilm. srk-talossa.
NUORISOTYÖ
Ke 25.11. Oma kassi
mukaan.
Ke 9.12. Ilm.
2.12. klo 10 Kuulohuollon kerho takkahuoneessa.
Su 29.11. Ohjelmassa:
jouluista tekemistä, yhteislaulua, ?nyyttäri?-iltapala,
joulupukki. Lämpimästi
tervetuloa maahanmuuttajat
ja muut ystävät.
Tulossa: Ti 8.12. mennessä Tanjalle p.
0400 988713.
To 10.12.-pe 11.12. srk-tlossa.
Ke 25.11. Lahjoitettavat
tavarat voit tuoda to 26.11.
klo 14-17 seurakuntatalon
takkahuoneeseen. klo 19 Kansainvälinen Kynttiläilta seurakuntatalossa. Saastamoinen
s. Lähetysseura tarjoaa osaamistaan myös kotimaassa seurakuntien käyttöön maahanmuuttajien ja pakolaisten kohtaamisessa. Lämpimästi tervetuloa !. klo 14.30-18 avoimet ovet pappilassa.
To 26.11. Kauneimmat Joululaulut -vihkon sivuilta löytyvät tuttuun ja turvalliseen
tapaan ne kaikkein rakkaimmat ja perinteisimmät joululaulut.
seurakunnat
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. 2-3 ?. Tänä vuonna
kampanjan teemana on rauha
ja sovinto.
Lähetysseura toimii useissa
maissa, joissa sota, etnisten tai
uskonnollisten ryhmien väliset jännitteet tai piittaamattomuus ihmisoikeuksista vaikuttavat ihmisten elämään.
Rauhan ja sovinnon haasteet
ovat erityisesti esillä Lähetysseuran yhteistyökumppanei-
den työssä Kolumbiassa, Nepalissa, Israelissa, Palestiinassa, Etiopiassa, Myanmarissa,
Syyriassa ja Pakistanissa. klo 15 lapsikuoron harj. klo 18-20 nuorten
elokuvailta pappilassa.
To 26.11. Ylä-Savon
maahanmuuttoneuvonta,
Vieremän ja Kiuruveden
seurakunnat. 25.06.1934 Kiuruvesi
k. klo 18 kirkkokuoron harj. 02.11.2015 ISA
Kiittäen ja rakkaudella muistaen
Esko ja Raili
Eila ja Teuvo
Seppo ja Marja-Liisa
lastenlapset ja lastenlastenlapset
Leena
sukulaiset ja ystävät
Siell´ kaunis kannel soi,
he veisaa virttä uutta.
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan
Kiuruveden kirkossa lauantaina 5.12.2015 klo 9.30.
Muistotilaisuutta vietämme Seuratuvalla.
Rakas äitimme ja mummomme
Hilja Helena
Laukkanen
o.s. Järj. Kirkon jälkeen
joulupuuroja kahvit srktalossa. syntyi 10.11.2015.
Kotona pikkuveljeä hoitavat Melina, Mette ja Maaret.
Onnelliset vanhemmat Mirkka ja Ari Knuutinen
Tervetuloa poikamme Henrin
YLIOPPILASJUHLIIN
pe 4.12.2015 klo 15 alkaen
kotiimme, Pihlajaniementie 120
Ystävällisesti kutsuen Anne ja Paavo Lappi
Marja-Liisa Käckin
muistoa kunnioittaneille.
Omaiset
Rakkaamme
Tauno Samuli
Laukkanen
s. 21.12.1926 Pyhäjärvi Vpl
k. 040 584 7806
To klo 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
To klo 18.30 Raamattu ja
keskustelupiiri alakerrassa
Pe klo 18 . Käynti
yläpihan kautta viimeisimmästä ovesta.
Keskiviikko 25.11.
Klo 12 matonkuteiden leikkuupiiri Rinnekodilla.
Torstai 26.11.
Klo 18 Seuratupayhdistyksen syyskokous Seuratuvalla.
Perjantai 27.11.
Klo 18 myyjäiset Ry:llä.
Sunnuntai 29.11.
Klo 10 messu (Häyrynen,
Korhonen ja Hyvönen). klo 18-20 isostoiminta pappilassa.
Ke 2.12. Vastuuryhmänä lähetystyö.
Klo 13 Savolaisen Osakunnan Laulajien joulukonsertti
kirkossa. 20 lasten
MIX-ilta
La klo 11 työttömien ja
eläkeläisten ruokailu
Su klo 11 Jani Mattila,
Ilmo Haimakainen ja
miesten lauluryhmä
Ti 1.12. Kylätoimikunnat voivat varata
pöytiä Marittalta p. Pysäkille
4.12. Vastuuryhmänä
Pihlajamäen kylätoimikunta.
Jumalanpalveluksen jälkeen
seppeleen lasku sankarihaudoilla.
Klo 15 Ry:n seurat srktalossa.
Klo 18 Partiolaisten soihtukulkue ja hartaus Sankarihaudoilla.
Tiistai 8.12.
Klo 18.30 Ryönänjoen
Kauneimmat Joululaulut
Pohjoisniemessä, Jaana ja
Tapani Pennasella. klo 13 ilmaisruokajakelu vähävaraisille Työttömien ruokalassa. Vapaapääsy. Viime joulun aikaan seurakunnista kantautui uutisia aiempaa suuremmista kävijämääristä ja täksi jouluksi seurakunnat ovatkin tilanneet ennätysmäärän
lauluvihkoja. klo 10 Näkövammaisten kerho takkahuoneessa.
Ti 1.12. klo 9 Pysäkin kohtauspaikka.
Ke 2.12. klo 9.30-11.30
Perhekerho päiväkerhotiloissa, aiheena adventti.
Tervetuloa!
VARHAISNUORISOTYÖ
Ti 1.12. Pysäkin
ja diakoniatyön yhteinen
joululeiri Hyvölänniemessä.
Hinta 7 ?. 0400 981
069.
MUSIIKKITYÖ
Ke 25.11. marraskuuta 2015
kuolleet
muistokiitos
Lämpimät
kiitokset
Rakkaamme
Väinö Veikko
Riikonen
s. klo 16-17.30 kokkikerho pappilassa.
Kuollut
Marja-Liisa Käck
76 v.
Kastettu
Max Leevi Juhani Heinonen
Eemil Sakari Lång
Leevi Viljami Oswald
Pyykönen
Lenny Rauno Rudolf
Pyykönen
Aada Ella Amanda Silvast,
Kuopio Alavan srk:sta
Kiuruveden
helluntaiseurakunta
puh. Aku Rädyn tie 8.
perheuutiset
EN
JUHLI
Niilo Ruhanen
Onnea
Katri
?Pikkuinen Tonttu hyppeli näin jalassa tossut väärinpäin,
pikkuinen Tonttu hyppeli näin tästä se joulu alkaa!?
Pikkuinen (2150g/45cm)
poika-?Tonttu. 017 7700 421
Keräys Iisalmen hätämajoituskeskuksessa asuville
turvapaikanhakijoille.
Lahjoituksina otetaan
vastaan:
- hygieniatarvikkeita ja
lasten vaippoja
- lasten talvivaatteita, kenkiä
- leluja, pelejä, piirustuspaperia, kyniä, askarteluvälineitä
- liikuntavälineitä
Vaatteiden tulee olla puhtaita ja ehjiä
luvussa jakeis- Siunua siunaten
JUHANI WAARNA
sa 16-18, ettei kukaan voi ostaa tai myydä
LUE SANOMALEHTIÄ.
LUE SANOMALEHTIÄ.
LUELUE
SANOMALEHTIÄ.
SANOMALEHTIÄ.
LUE SANOMALEHTIÄ.
sanomalehtien liitto
LOGO
LOGO
LOGOLOGO
LOGO
JOULUTARJOUS
Tilaa
pukinkonttiin
Kiuruvesi-lehti
60 ?
/uusi kotimaan kestotilaus
Kun tilaat 25.11.-21.12.2015 itselle tai lahjaksi,
saat loppuvuoden lehdet kaupan päälle.
Puh. 017 770 7700
mui ste lo
Sairaalassa lomalla
O
len parin kuukauden
ajan potenut hetkessä
puhjennutta jalkojen
turvotusta, joka sinänsä on
lähinnä rajoittava ja kiusallinen, mutta seurannaisvaikutuksiltaan hyvinkin vaarallinen. He kirjoittivat, mitä Jumala vaikut- kaikkisesti.
ti ja siksi eri ihmisten ennustukset ja kertoIhmisen elämä on valmistautumista tuonmukset ovat toteutuneet. marraskuuta 2015
7
h a r ta u s
Taivaan isä kuulee sinua
E
lämme keskellä huonoellei ota merkkiä oikeaan käjen uutisten tietotulvaa.
teen tai otsaan.
On tutkittu, että nykyMenneet sukupolvet eivät
ään alle kouluikäisellä on tienäitä tienneet. Sen
aikojen tai matkojen päässä, vaan juuri nyt jälkeen tulee viimeinen tuomio, johon kaikkanssasi pyhän henkensä kautta.
ki muut tulevat, nekin, jotka sanovat, ettei
Raamattu on kirjoitettu noin 1500 vuoden ole Jumalaa.
aikana toisilleen tuntemattomien ja pisimSeuraava luku (21) kertoo Jumalan luomillään yli 1500 kilometrin päässä olevi- masta uudesta taivaasta ja uudesta maasta,
en, eri aikakausina eläneiden ihmisten toi- jossa kaikki Jeesuksen omat saavat olla ianmesta. heti aamusta.
Tilaa
Kiuruvesi-lehti
paperisena tai diginä. Lääkärini oli
keskustellut tilanteestani Iisalmen sairaalan sisätautiosaston lääkäreiden kanssa ja tutkimuksia jatkettiin.
Lääkehoito, jossa on omat
vaaransa, aloitettiin heti tutkimusten jälkeen tehostettuna lääkkeiden vaikutuksia
tarkasti seuraten mm. Jumala ei ole vuotiseen valtakuntaan (Ilm.kirja 20). Kun oli viikon loppu
edessä, panin vähän vastaan,
mutta suostuin lääkärin vakuuttaessa hoidon onnistuvan.
Terveyskeskuksen työskentely oli tosi aulista, nopeaa, osaavaa, tehokasta ja
ystävällistä, suorastaan sydäntä lämmittävää. Me, sinä ja
toa enemmän kuin 50 vuotta
minä tiedämme, että se on
sitten 18-vuotiaalla. Asiaa pyrittiin selvittämään ja hoitamaa akuuttivastaanoton puitteissa, jolloin turvotuksen leviäminen
saatiin pysäytettyä.
Akuutin tilaaman lääkäri Antti Kaukisen vastaanotolla alkoi sitten tapahtua.
Hän oli iholääkärinä Iisalmessa ja hoiti asiat osaavasti, tehokkaasti ja ystävällisesti. Piet 3:12). Kun
myönteinen kehitys jatkui,
pääsin kotiin jo viiden päivän päästä.
Osaston henkilökunta tuli tutuksi, kun viihdyin päiväkaudet aulatilassa potilaiden kanssa jutellen, risti-
koita täytellen ja tv:tä seuraillen. valja manipuloivaa tietoa. Hän
Esimerkiksi Pietari, oppimaton kalas- kuulee rukouksesi ja vastaa siitä, mitä Raataja, kertoo lopunajoista, että alkuaineet mattuun on kirjoittettu, siihen voit luotkuumuudesta sulavat (2. ilmestyvässä Kiuruvesi-lehdessä
Omat erilliset ilmoitukset
80 x 40 mm
70 ?
Varaa tervehdyksesi
viimeistään ma 14.12.2015!
040 8337 208 tai
017 770 7700
Tunteita, lämpöä,
uutisia, tarinoita
. Pitäisin erittäin välttämättömänä, että sairaalan nykyinen
hoitotaso voitaisiin säilyttää. Ei hän taa.
osannut sanoa sitä atomipommiksi. Henkilökunnan ystävällisyys lämmitti mieltä. Tarjolla oli laadukasta
ja maukasta syötävää riittävästi. Sitä jo käytetään
ympäri maailmaa tulevat huolukemattomissa eri sovellunot uutiset aiheuttavat pelkoa,
tuksissa esimerkiksi pankkiepävarmuutta ja pettymyksiä.
korteissa sekä turvallisuuTietotulvassa on paljon väärää
den seurantaan yms. Keskiviikko 25. Ja tapahtumat ovat puoleiseen sisaltäen ilot, onnistumiset ja
tarkistettavissa.
vaikeudet, mutta jae 4 lohduttaa, ja rohJumalan sana ilmoittaa, mitä on ollut, mi- kaisee kilvoittelemaan: ?Hän pyyhkii kaiktä on ja mitä tulee olemaan. Niinpä nytkin puolen
tunnin perehtymisen jälkeen
kävin röntgenissä keuhkokuvien ja sydänfilmin otatuksessa.
Saman tien riensin labraan
verikokeeseen (6 putkiloa).
Iltapäivällä olin jo Iisalmen
sairaalassa jalkojen ultraäänitutkimuksessa. sydämen ultraäänitutkimuksella.
Turvotukset alkoivat sulaa
jo parin päivän päästä. Nyt niitä on vain muutama kym- kaa, sillä kaikki entinen on mennyt.?
men, joita tiede ei vielä ole voinut todisTaivaan isä lähetti poikansa Jeesuksen
taa oikeaksi.
Kristuksen sinua ja minua varten. Harvontaan kuninkaallisilla,
sanomalehtien
liitto
voin hyvät uutiset pääsevät
vanhuksilla ja eläimillä. Siinä myös ruokailin. Media ja
mikrosiru. Se olisi neuvotteluvaltti
Soteen siirryttäessä.
Kiitän erityisesti kaikkia
hoitooni osallistuneita ja uskon, että sama aulis, myönteinen ja ystävällinen asenne vallitsee koko yhteisössä.
Sanokaamme alkutekstiä
mukaillen; kyllä sairaalassa on kiva olla, jos terhveenä pyssyy!
ESKO RAUTIO
kaupunginjohtaja
kunnallisneuvos
Perinteiset tervehdykset julkaistaan
23.12. Olisiko paremmin voinut olla.
Lääkärien ja muun henkilökunnan asialliset ja ystävälliset ohjeet jatkohoidosta tuntuvat toimivan hyvin ja
parantuminen jatkuu. Sata vuotta sit- ki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuoleten tieteellä ja Raamatulla oli paljon eriä- maa enää ole, ei surua, ei parkua eikä tusvyyksiä. Illan suussa lääkäri soitti ja esitti, että
lähtisin sairaalaan jatkohoitoon. Raamattu kieltää sen ottamisen.
merkiksi Psalmien kirjassa 50:15: ?Ja
Jeesus opetti (Matt: 24) lopun ajoista, jota
avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin nyt elämme, esimerkiksi ennustuksen juuminä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää talaisten paluusta takaisin omaan maahansa
kunniottaman minua?.
Israeliin (vuonna 1948 itsenäisyys).
Et ole yksin ongelmiesi kanssa, taivas
Hän sanoi, että se sukupolvi ei katoa enkuulee sinua. JohanTaivaan isä pitää huolta omista lapsistaan!
nes kertoo ilmestyskirjan 13. Pisanomalehtien
sanomalehtien
sanomalehtien
liitto
liitto aimediaan.
an
siirrytäänliitto
rahattomaan
Mihin voimme luottaa?
kaan, jolloin siru tulee pakolliseksi jokaiRaamatun sanomaan, jossa sanotaan esi- selle. Voit rukoilla taivaan isää siel- nen kuin hän palaa ja noutaa omansa tuhatlä missä olet ja milloin vain. Kiitollisuuden tunne oli sanoin kuvaamatonta
Luennollaan
hän herätteli aikuisia pohtimaan
lapsen kasvatustapojaan.
Tahkokallio kertoi, kuinka tänä päivänä lasten kehityksessä on
tiettyjä puutteita, jotka näkyvät
koulussa levottomuutena.
. Päivähoidossa saatetaan sanoa;
äiti tuli lähtisitkö kotiin. Teknologia muuttaa elämää. He tekevät myös ruokaa.
Suurperheen arkeen kuuluu, että
kotona ei tarvitse ikinä olla yksin,
aina on väkeä paikalla.
Rajojen lisäksi Katja Arposen
perheessä osoitetaan myös paljon
rakkautta.
. Aikuinen päättää nukkumaanmenoajat,
mitä syödään, milloin siivotaan ja
miten käyttäydytään.
. Seuratyttäret Reetta (17), Veera (16) ja
kunta laulatti lapsia ja kertoi heilNiina (14) sekä puoliso Harri Lång.
le tarinoita. Illan ajan
kirjaston etupihalla jokkiskerholaiTORSTAINA kirjastoon kokoon- set esittelivät pian ajokuntoista joktui suuri joukko perheitä. Ne on pakko olla,
kun lapsia on kuusi. Meillä halataan ja pussataan.
Hoitoon mennessäkin kaikki lapset antavat halit ja pusut, Arponen
kertoo.
Uusioperheen nuorimmaisen,
Oliverin, sukunimi on Lång, muut
lapset ovat Lasasia.
. Siihen vaikuttaa miten aikui-
Psykologi ja
kirjailija Keijo
Tahkokallio
kehottaa aikuisia päättämään lasten
nukkumaanmenoajoista
ja muista
rajoista.
nen toimii lapsen kanssa.
Jos lapsi pääsee varhain päättämään asioistaan, siitä seuraa Tahkokallion mukaan se, että aivot ei-
vät kehity kunnolla.
. Tullaan tytön kanssa aina mummolaan, koska Lunan on
MUISTO Johanna Niskanen
helpompi tulla tänne kuin etelään,
PERHE
Arponen
lastensa
kertoo,Katja
kuinka
Markus
toi ensimkertoo Timo Ruotsalainen.
Tuulin
(5), Eemilin
(3,5)
ja Oliverin
mäisenä
yhteisenä
ystävänpäivä(1,5)
kanssa
lapsen
oikeuksien
Mannerheimin Lastensuojeluliinä toppatakkinsa hihassa ruusun,
päivän
-tapahtumassa
kirjastossa.
ton
avustamana lapset askartelivat
jonka oli hankkinut ruokatunnilla.
Katjan perheeseen kuuluvat myös
talviaiheisia postikortteja. 8
Keskiviikko 25. Lukio- kisautoaan.
laisnuoret Anna Toivanen, Anni
Kansainvälistä lapsen oikeuksien
Moisala ja Mira Härkönen teki- päivää vietettiin viime viikon pervät lapsille kasvomaalauksia suun- jantaina.
Luento: Aikuisen kuuluu tehdä lapsen elämää rajoittavia päätöksiä
TIINA KILVENSALMI
PSYKOLOGI ja kirjailija, Keijo
Tahkokallio luennoi Kiurusalissa
torstai-iltana aiheesta rakkaus ja
rajat kasvatuksessa. Heille on kotiintuloajat ja rajat, kuinka usein kylällä saa käydä. Lasten ei tarvitse herätä niin aikaisin aamusta ja olla heti liikkeellä.
Arkea helpottaa myös lasten suuri ikäero. Pienimmät menevät nukkumaan kahdeksaan mennessä ja yhteinen ruokailu on työpäivän jälkeen. Puolisoni Harri Långin kanssa lapset harrastavat jokkista. Hän kertoo,
että heidän perheessään on tarkat
säännöt ja rajat. Se helpottaa arkea. Asun itse Järvenpäässä ja Luna asuu sisarustensa kanssa Pihtiputaalla. Voidaan sanoa, että tuolloin
kouluikäisen emotionaalinen kehitys on jäänyt 2,5-vuotiaan tasolle.
Hänellä ei ole kykyä säädellä tunteita ja selviytyä stressistä.
Tahkokallio kehottaa aikuisia
säätelemään lasten elämää. Aikuisen kuuluu tehdä lapsen
elämää rajoittavia päätöksiä, tietenkin rakkaudella, ei vihanpidolla. Pie-
nittelemiensa kuvien
pohjalta. Meillä on sääntöjä ja rajoja paljon, teinien mielestä liikaakin. Vieressä isä Timo Ruotsalainen.
KLIK
. Syy ei ole koulussa vaan siinä,
mitä tapahtuu ennen kouluuntuloa
kotona, päivähoidossa ja kerhossa. Reetta, Veera ja Niina ovat teini-ikäisiä ja
Tuuli, Eemil ja Oliver alle kouluikäisiä.
. Itselleni tärkeitä arvoja ovat toisten kunnioittaminen ja tasa-arvo.
Ne arvomaailmat haluan opettaa
myös lapsilleni.
Perheen päivärytmi on säännöllistä. Silloin heille tulee hyvä elämä. Tytöt pystyvät jo vahtimaan
pikkusisaruksiaan ja heihin voi
luottaa. Näin kyky säädellä tunteita
ei pääse kehittymään.
. Peräänkuulutan aikuisten asennetta. Kyllähän lapsi liikkuu, mutta jos on kivempi pelata älykännykällä, he tekevät sen. Toisia ei saa lyödä tai
töniä ja sellaisia perusjuttuja. Kirjastossa järjestetty lapsen oikeuksien päivän -tanet käyvät myös sporttikerhossa pahtuma huipentui nukketeatterija heidän kanssa käymme lukiol- esitykseen, jonka toteutti 8. Kotiimme saadaan lastenhoitaja, koska meillä on kolme alle kouluikäistä lasta. He auttoivat myös askarteluskuvia v
erkoss
sa ja saivat näin suoa
ritettua lukion kuvaamataidon kurssin.
Luna Räisänen tuli tapahtumaan isänsä Timo Ruotsalaisen
ja mummunsa Anita Pietikäisen
kanssa. marraskuuta 2015
PUH EEN AIH E
lapsen oikeuksien päivä
Suurperheessä tarvitaan rajoja
TIINA KILVENSALMI
TAPAHTUMA Perheet kokoontuivat
torstaina kirjastoon.
Lapsen oikeuksien
päivän -tapahtumassa
lapset pääsivät askartelemaan, laulamaan
ja katsomaan nukketeatteria.
TIINA KILVENSALMI
SUURPERHEEN äiti, Katja Arponen, tuli lapsen oikeuksien päivän -tapahtumaan kolmen nuorimman lapsensa kanssa. Näillä pienillä on sitten erilaiset säännöt. luola perheliikunnassa.
kan äidinkielen ryhmä. Kotona
kysytään: mitä haluaisit syödä tai
mentäisiinkö mummolaan. Lapsesta tehdään varhain päätöksentekijä ja itsenäinen ihminen, mutta siitä seuraa päinvastaista.
Tahkokallio selventää, että lapset
tekevät päätöksiään aivojen emotionaalisella osalla.
. Lapset välttävät kaikkea ikävää ja tekevät mielihyväpäätöksiä.
Kasvatukselliselta kannalta pitäisi
tehdä arvopäätöksiä.
Kun lapsesta tulee varhain pää-
töksentekijä, hän ei joudu ponnistelemaan ja luopumaan elämässään. Katja Arponen työskentelee
Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän
Kiuruveden kotihoidossa.
. Jos lapsi päättää mitä perhe
syö, he tekevät itselleen vahingollisia päätöksiä eivätkä saa elämässään turvallisuuden tunnetta.
Hyvän elämän kolme pilaria ovat
ravinto, liikunta ja lepo.
. Luna valitsi poskeaan koristamaan vaaleanpunaisen perhosen.
. Vanhemmista lapsista on
jo apua pienempien kanssa.
Luna Räisäsen poskeen maalattiin perhonen. Kuinka moni kiuruvetinen lapsi käy perheensä kanssa nuotiolla, kysyy Tahkokallio.
Jyväskylässä uusista aloittaneista kulttuurituottajaksi opiskelee 19 ja 45 opiskelee yhteisöpedagogiksi. Eli suorittaa minulle annetut tehtävät kunnilla
päätökseen ja niin hyvin kuin osaan.
?
SARI KÄMÄRÄISEN KOTIALBUMI
Olemme
tutoreiden kanssa
vahvasti mukana
parit ensimmäiset
kuukaudet, ihan
oppitunneillakin.
Sari Kämäräinen
Eniten odotin erilaisten tapahtumien järjestämistä. joulupuuroa n. 450 annosta, glögiä ja pipareita
. musiikista vastaa Pentti Happo
. torimyyjät mukana tilaisuudessa herkkujen
kera klo 12 alkaen
Palopaikka
KINKKUARPA
Nimi
Puhelin
Arvotaan tilaisuudessa paikalla
olleiden kesken.
Gasthaus . Olemmekin tutoreiden kanssa
vahvasti mukana parit ensimmäiset
kuukaudet, ihan oppitunneillakin.
Aloittaessani tutortoiminnan kolme vuotta sitten asetin itselleni tavoitteeksi olla hyvä tutor. hevosajelua Talli Taitavat Kaviot
. marraskuuta 2015
9
Jyväskylään opiskelijaksi ja tutoriksi
MAARIT HONKONEN-SEPPÄLÄ
SYYSKUUN alussa aloittivat uudet kulttuurituottaja- ja yhteisöpedagogi-opiskelijat korkeakoulutaipaleensa Humakissa Jyväskylässä. Kiurun Kuvan joulukuvaus
. joulupukki ja tontut jakavat karkkeja
. Kuopiossa tarjotaan tulkin (AMK)
ja yhteisöpedagogi (AMK) koulutuksia, joiden pituus on 240 ja
210 opintopistettä eli noin 3½ - 4
vuotta. Toivon myös, että jos
heitä askarruttaa jokin, he uskaltavat tulla kysymään apua, kertoo
tutor Sari Kämäräinen.
Kaikki korkeakoulun ja tutoreiden järjestämät tapahtumat lisäävät yhteenkuuluvuutta ja opintojen alun sujuvuutta.
. kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen pitää
juhlapuheen ja sytyttää kuuseen valot
. Camping
Atria
KIURUVESI
JUICE MAKER. Tutortoiminta on ollut mukavaa muun muassa juuri näiden mahtavien tutorkollegoiden takia, pohtii
Kämäräinen, joka itse jo lopettelee
opintojaan ja valmistuu joulukuussa
yhteisöpedagogiksi (AMK).
Humakissa voi opiskella tulkiksi
viittomakielessä, yhteisöpedagogiksi tai kulttuurituottajaksi. ilmaiset kinkkuarpajaiset
. Joukossa on mukana
Kiuruvedeltä lähtöisin oleva neljännen vuoden tutoropiskelija Sari Kämäräinen.
Sari ja hänen tutorkaverinsa, joita on kaikkiaan 18, toimivat uusien opiskelijoiden tukena ja turvana, perehdyttäjinä ja peräänkatsojinakin.
. nuorisokuoro sekä Pirjo ja Petri
. Tarvitsemani tuen sain tarvittaessa muilta tutoreilta, jotka olivat aina valmiita auttamaan. Haluan, että he tutustuvat
toisiinsa ja heistä on mukava tulla kouluun. Jyväskylässä voi opiskella kulttuurituottajaksi (AMK) tai
yhteisöpedagogiksi (AMK). Keskiviikko 25. Humak tarjoaa korkeakoulukoulutusta myös pääkaupunkiseudulla
sekä Turussa.
MUISTO Johanna Niskanen
OPISKEILJA
SariMarkus
Kämäräinen
kertoo, kuinka
toi ensimopiskelee
Humakissa
Jyväskylässä.
mäisenä yhteisenä ystävänpäiväYhteisöpedagogiksi
joulukuussa
nä toppatakkinsa hihassa
ruusun,
valmistuva
Kämäräinen
toimii
jonka oli hankkinut ruokatunnilla.
tutorina.
KIURUVEDEN JOULUNAVAUS
su 29 .11.2015 KLO 13 TORILLA
Juontajana ?Kerttu Kekri?
Talveksi pitäisi
keksiä jotain, varmaan se on hiihtämistä.. Hän
marjastaa ja sienestää. Valoisuutta elämään tuo uusi kumppani
Kirsi. Ollaan enemmän Kiuruvesi-puoluetta.
. Koen, että pystyn rakentamaan luottamuksen asiakkaisiin. Vakuutusasioissahan on
pakko mennä intiimille alueelle, jos
meinataan varautua elämän isoihin
uhkiin.
Jukka Tenhunen aloitti Tapiolassa
asiamiehenä ja siirtyi LähiTapiolan
palvelukseen, kun ?firmat naivat
toisensa?. Tietotulkki-yrityksen hän perusti 1980-luvulla ja veti Kiuruveden kaupungin Kotiinpaluu-hanketta kolme vuotta 2000-luvun alkupuolella.
. Kotiinpaluu-hankkeen jälkeen
kuka?
> Nimi: Jukka Tenhunen, täyttää
60 vuotta 2.12. Politiikkaan Tenhunen
ei enää kaipaa takaisin, eikä enää
niin aktiivisesti sitä seuraakaan.
Kuitenkin Tenhunen suostuu sen
verran kommentoimaan, että hän
näkisi Kiuruvedellä voivan olla
paikka kotikuntastrategialle. Jukka Tenhusen elämän suurin tragedia oli, kun Eila-vaimo kuoli rintasyöpään vuonna 2001. Sitä ei ole edes julkisesti käsitelty. Nuorimmainen Reetta oli
äitinsä kuollessa vain 10-vuotias,
Tiina 18 vuotta ja Taneli 16 vuotta.
Tenhunen kuitenkin toteaa, että
vaikka alkuun päällimmäisenä oli
kysymys miksi, nyt asian kanssa on
sen verran sinut, että ajattelee jo, ettei ?meidän perheen kohtalo ollut
kuitenkaan ihan pahimmasta päästä?. Tenhusen mielestä naapurikunnissa
ei tiedosteta, kuinka hienot vapaaajan palvelut on Kiuruvedellä.
. Se ei ole itsestäänselvyys joka
kunnassa. Meidän lapset tulevat näkemään
huonommat ajat.
VAPAA-AJALLA Jukka Tenhunen
sanoo olevansa ?metsäläinen?. Milloin julkinen puoli kantaa vastuun ihmisten sairastumisista. Eikä nykypoliitikkoja kateeksi käy. Aluksi ajattelin, ettei se
ole minun ala. On uudistuttava, varsinkin kun myy kaikkea.
AKTIIVINEN Tenhunen oli myös
kunnallispolitiikassa. Lisäksi
vakuutusasiamiehen työ
pitää virkeänä.
Luttisen Terho houkutteli minua
Tapiolaan. Suurin haaste tulee kuitenkin
alan sisältä: yhtiöt, tuotteet ja järjestelmät elävät koko ajan. kysyy Tenhunen.
Haasteet ovat kovat. Tenhunen sanoo, että 50?60-vuotiaat
ovat saaneet nauttia hyvistä palveluista.
. Ei kannata heti luovuttaa.
TENHUNEN on ollut monessa
mukana. Omat elämänvaiheeni antavat pohjaa puhua eri
elämäntilanteista. Onneksi uusi kumppani tykkää
samoista asioista. Tämän ajan kysymys on, kuinka nopeasti julkinen puoli saadaan
saneerattua. Hän edusti
pitkään yrittäjämielistä Yhtä köyttä
-yhdistystä. Koen olevani kovin onnekas ja etuoikeutettu, että olen saanut elää rikkaan elämän, vaikka usko on ollut monta kertaa koetuksella.
Tenhunen kertoo keskustelleensa elämän nurjasta puolesta juuri
kirjan omasta elämästään kirjoittaneen yrittäjä Olavi Kärkkäisen
kanssa.
. Niin kuin Olavikin sanoo ja
tuossa Elämäni tikapuut -kirjassa
kirjoittaa, ihmisestä löytyy uskomattomia voimia. Viime kesänä miehen paino tippui neljä kiloa
taivaltaessa marjojen perässä.
. Olivat muuten viikonloppuna
kyläilemässä. Se on paisunut ylisuureksi, varsinkin valtion hallinto. Parikymppisenä hän lähti YK-joukkoihin seikkailunhalusta. Jos ei
tee kauppaa, ei tule palkkaa.
. Myös julkinen rakentaminen on
rappiolla. Aluksi
kaikki energia meni huolenpitoon
lapsista. Mutta kun ryhdyin
asiaa pohtimaan, oikeastaan minua oli valmisteltu koko ajan juuri vakuutuspuolelle. Aihetta iloon on tuonut elämänvarrella se, että synnynnäistä selkäydinvammaa poteva Taneli sai
vuosi sitten elinsiirtona uuden munuaisen. Toimisto on kotona, mutta työtä tehdään paljon kentällä.
. Ei juhli.
> Työ: Pohjolan vakuutusasiamies,
toiminut myös Tapiolassa ja LähiTapiolassa, Kotiinpaluu-hankkeen
vetäjänä Kiuruveden kaupungissa,
yrittäjänä (Tietotulkki).
> Luottamustoimet: Valtuustossa (Yhtäköyttä -yhdistys) 1997?
2008 sekä kaupunginhallituksessa,
toiminut aktiivisesti 20 vuotta
Kiuruveden Yrittäjissä.
> Perhe: Kihlattu Kirsi, lapset:
Tiina (32), Taneli (30), Reetta (24).
AIHETTA iloon on Jukka
Tenhusella nyt paljonkin.
Uusi kumppani Kirsi,
Taneli-poika sai munuaisen,
papalla on kaksi silmäterää, Iida ja Eemeli. Vain 45-vuotiaana.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
JUKKA Tenhunen kertoo onnellisena, että Kirsi ja hän muuttavat yhteen ihan näinä päivinä.
. 10
Keskiviikko 25. Äkkiottoisena olisin muuttanut
saman katon alle aikaisemminkin,
mutta ryhmäperhepäivähoitajana
toimivan Kirsin piti tehdä järjestelyjä työnsä takia. Lisäksi Jukka Tenhusella
on kaksi ?papan silmäterää?: Iida
(4) ja Eemeli (2).
. Löytyi ratkaisu,
jossa ryhmäperhepäivähoito tapahtuu Kirsin tyttären kotona, myös tytär on perhepäivähoitaja, Tenhunen
kertoo ja myöntää, että onhan siinä tietysti haasteensa, kun kaksi aikuista ihmistä panee huushollit yhteen, mutta ihmistä ei ole luotu yksin elämään.
Tenhunen tietää mitä on yksin
eläminen, sillä Eila-vaimo lähti rinnalta pois 14 vuotta sitten.
. Meillä ei ole jonoja ja
monet palvelut ovat ilmaisia.
Myös kaavoitus on hyödyntämätön voimavara Kiuruvedellä.
Tenhunen on havainnut ilokseen,
ettei Kiuruvedellä ole enää niin repiviä riitoja ryhmien välillä kuin
2000-luvulla ja sitä ennen. Kun omin silmin näkee raken-
nukset ja omaisuuden, osaa parhaiten suositella oikeantasoista vakuutusta.
Kilpailu on kovaa vakuutusalalla.
Ja varsinkin yrityspohjalla. Tehtiin yhdessä lumilinna. Eilan kuolema muutti minun
ja lasten elämän kokonaan. Pohjolan vakuutusasiamiehenä Tenhunen on toiminut yrityspohjalta parisen vuotta.
Tenhunen tekee kauppaa pääasiassa Kiuruvedellä, palveluvalikoimassa on koko Pohjolan vakuutusarsenaali aina kotitalouksien vakuutuksista yritys- ja maatilavakuutuksiin. marraskuuta 2015
merkkipäivä
Elämä hymyilee Jukalle
60 VUOTTA Jukka Tenhunen sanoo olevansa elämänsä kunnossa
60-vuotispäiviensä kynnyksellä
Keskiviikko 25. klo 8-17
Hovinpelto 3, Kiuruvesi p.050-5332599. marraskuuta 2015
11
Paljon tarjouksia ja uutuuksia!
MARKKINAT
VIERAILEVAT KONEKAUPPIAAT
ssa
kse
rjou
Ruokintaa laadukkailla koneilla!
Esittelyssä:
?Jeantil PR 2000 paalisilppuri
?Peecon 12 apevaunu
0424 720 713
aikalla
p
ä
n
jä
li
e
t
it
s
E
Pasi Ahonen
Kysy edullista
Danske-rahoitusta.
Maksuaikaa jopa 72 kk!
Esittelyssä:
?Tapio sykeharvesteri
aikalla
Esittelijänä p tala
Tapani Rin
TERVETULOA EDULLISILLE
KONEKAUPOILLE!
RI
E
T
UT ali
K
g pa
20 k aali,
p
5 ?/ paali
g
25 k 0 ?
5,5
www.viljotavaratalo.fi
Ta
KAHVITARJOILU!
Pe 27.11
Yksi tämän vuoden keskeisistä tehtävistä on ollut strategiamme uudistaminen. marraskuuta 2015
TALO U S J A PO L I T IIK K A
Kerran
vuodessa
lommoo
YRITTÄJÄJUHLA Liikuntahalli oli puettu valkoiseen ja ihmiset olivat koreimmillaan maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa lauantaina. Nuorempi mies puhalsi 2.38 promillea ja
vanhempi mies 2.59 promillea.
Henkilövahinkoja ei tapahtunut,
eikä ajoneuvolle aiheutunut vaurioita.. Lapsille talvivaatteita, kenkiä, muita vaatteita, leluja, pelejä, piirustuspaperia, kyniä, askarteluvälineitä ja liikuntavälineitä.
Tavaroitten ja vaatteiden tulee olla puhtaita ja ehjiä.
Keräyksen järjestävät diakoniatyö ja Torintupa.
Juhlan teemana oli winter wonderland, päävärit olivat siis sininen ja valkoinen.
Kuorma-auton
ratissa humalassa
POLIISIPARTIO pysäytti perjantaina noin klo 10.50 Kalliokyläntiellä kuorma-auton tarkastettavaksi. Emme siis puhu
enää edunvalvonnasta, vaan vas-
on Runnin Kylpylä, järjestelyjen
päävastuu on Kiuruveden yhdistyksellä.
Toimintasuunnitelma noudattelee entistä: kerhot jatkavat entisellään, Kahvipussin uusi elämä kurssia ollaan valmisteltu ja vertaisohjaajia koulutettu.
Leluja ja lasten
vaatteita kerätään
KERÄYS Iisalmen hätämajoituksessa asuville turvapaikanhaki-
tuullisesta yhteiskuntatoiminnasta. Paikka
. Yrittäjuhlassa palkittiin kiuruvetisiä yrittäjiä, maakunnan
vuoden yrittäjä on Kaavin Kivi Oy.
JAANA SELANDER
LIIKUNTAHALLIN 500 istumapaikkaa olivat täynnä maakunnan
yrittäjistä ja heidän sidosryhmäläisistään. Juhlapaikka oli sonnustettu winter wonderland -teemaan.
Valtuuston puheenjohtaja Janne Peltola (kok) totesikin avaussanoissaan, että kaikkia yrittäjiä tarvitaan ja että kaikki ovat juhlansa
ansainneet.
. Käynti yläpihan viimeisestä ovesta.
Lahjoituksena otetaan vastaan
hygieniatarvikkeita ja lasten vaippoja. Nyt toiminnan
keskiöön on nostettu yhteiskuntavaikuttaminen ja jäsenille tuotettavat palvelut. Annetaan tänään hermoille
lommoo, opasti Peltola.
Suomen pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen muistutti puheessaan, että yksi suurimmista huolenaiheista on
investointien vähäisyys. Hakkaraisen mielestä olisi hyvin tärkeää saada investointeihin vauhtia,
myös maakunnissa.
Hakkarainen korosti, että investointien vauhdittamisessa on tärkeää yhteistyöverkostojen rakentaminen paikallisesti ja alueellisesti.
lyhyesti
Turpeinen jatkaa
Eläkeliiton johdossa
ELÄKELIITON Kiuruveden yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Pekka Turpeinen, hallitukseen valittiin uutena Maija Ritvanen. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena ja kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Keskiviikkoiltana poliisipartio
tapasi Pielavedentiellä ojaan aje-
tun ajoneuvon läheisyydestä vuonna 1993 syntyneen ulkomaalaisen miehen ja vuonna 1966 syntyneen Pielavedellä asuvan miehen. Kunta on monessa tapauksessa liian pieni yksikkö . Erityisesti matalien korkojen etua on mahdollista hyödyntää investointeihin. Savon Yrittäjien toiminnan päätavoite on luoda
Pohjois-Savosta menestyvä alue,
jossa on hyvä elää ja yrittää, puhui Ronkainen.
joille toteutetaan torstaina 26.11.
klo 14?17 Kiuruveden seurakuntatalossa, takkahuoneessa. Autoa kuljetti vuonna 1964
syntynyt ulkopaikkakuntalainen
mies. Kiuruvetiset järjestäjät näyttivät parastaan. Tulevana vuonna Eläkeliiton karaokemestaruuskisa käydään Ylä-Savon piirissä. 12
Keskiviikko 25. Kuten eräässä yrittäjätilaisuudessa arvoisa toimitusjohtajamme Arto Nykänen osuvasti sanoi:
?Yrittäjällä on niin vähän etuja, ettei niissä ole paljon valvomista.?
Niinpä haluamme tässä nykyisessä, enemmän tai vähemmän repivässä yhteiskuntatilanteessa, tarjota auttavaa kättä yhteistyöhengessä, jotta Pohjois-Savoon voidaan
sekä luoda hyvinvointia että tarjota työtä ihmisille. Yhteistyötä on tehtävä yritysten
kesken, kuntien kesken ja elinkeinoelämän ja kuntapäättäjien välillä. Pankkisääntelyn kiristymisestä huolimatta yrityslainan hinta on historiallisen
edullinen.
SAVON Yrittäjien puheenjohtaja Yrjö Ronkainen vertasi Savon yrittäjien toimintaa vanhaan
sanontaan: vierivä kivi ei sammaloidu.
. Muuten hallitus jatkaa nykyisellään. Molemmat kiistivät olleensa
ojaan ajetun ajoneuvon kuljettajana, joten miehet otettiin kiinni rikoksesta epäiltyinä törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. yhteistyö
nyt olemassa ja kehittymässä olevien aluetason toimijoiden kanssa
on välttämätöntä.
Hakkaraisen mukaan vaimeassakin taloustilanteessa yrittämiselle
on tilaa. Puhalluskoe antoi tulokseksi 1.03 promillea
Olen kuullut, että joillekin jopa postin hakeminen Siwasta tuntuu vaikealta, leimautumisen pelossa. marraskuuta 2015
13
JAANA SELANDER
KOLUMNI
JAANA SELANDER
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Kiuton loppu
VIIME viikolla saimme lukea sanomalehdistä, että Kesko on ostanut Siwat pääomasijoittaja Tritonilta. Osa ystävistäni astelikin Puistonkulman discoon salaa. Etsintöjä jatketaan niin kauan
kuin järveen tulee jää, sen jälkeen
etsiminen käy vaaralliseksi, Pallo-
nen sanoo.
Hukkuneen etsiminen joesta ja
järvestä on haastavaa, sillä näkyväisyys joen ja järven pohjassa on
vain 10?20 senttiä.
Pallonen kertoo, että vuoden
2014 syksyllä Pielavedeltä etsitiin myös hukkunutta pitkään ja
hän löytyi vasta seuraavana keväänä.
Miten nopeasti hukkunut kohoaa pintaan, riippuu monesta asiasta, mutta etenkin veden lämpöti-
lasta, joka vaikuttaa mätänemisnopeuteen.
Lämpimään pintaveteen hukkunut saattaa kesähelteillä nousta pintaan jo muutamassa päivässä.
Kylmänä vuodenaikana tai syvään, kylmään veteen eli niin sanotun harppauskerroksen alle vajonnut ruumis saattaa maata pohjassa viikkoja, jopa kuukausia ennen kohoamistaan. Myös vainajan
elopaino ja veden pohjavirtaukset
vaikuttavat asiaan jonkin verran.
Noste johtuu ruumiin sisään muodostuvista mätänemiskaasuista,
jotka pullistavat ruumiin ja tekevät sen vettä kevyemmäksi.
POLIISI jatkaa kadonneen etsimistä niin kauan kuin kadonnut löytyy, se on tärkeää myös omaisten kannalta. Minun lapseni siitä eivät enää tiedä mitään. Elolla oli pitkälle toistakymmentä myymälää ja Työväen Osuuskaupalla kymmenkunta.
Ravintoloitakin oli kaksi: Kiuton Kellari ja Hurtti-Ukko. Tiedän moniakin, joita kiellettiin menemästä ostoksille Kiutoon tai Eloon.
Myöskään Puistonkulmalle menoa ei katsottu hyvällä. Kun mökille lähdettiin, käytiin ostamassa Häyrysten sisarusten kaupasta ihania ?peilikeksejä?. Naiset
olivat pukeutuneet pääasiassa tummiin, pitkiin iltapukuihin, mutta
joukossa oli myös muutamia väriläiskiä. Näin nuoriso mursi tyhmät kansalaissodan aikaiset rajat.
NYT on hyvä muistella noita aikoja. Juhlia odotettiin innokkaasti, mietittiin yrittäjäkollegoiden kesken, mitä puetaan ja pohdittiin, millaiset juhlat
olisivat tulossa.
Pukeutumseen ja kampauksiin oli
juhlassa selvästi panostettu. Juhlien teema, winter wonderland, näkyi viimeistä yksityiskohtaa myöten ja vieraiden viih-
tyvyyteen oli panostettu. Oli Jänne ja Teräs, Teräs jatkaa edelleen, Jänne on lopetettu.
KLIK
kuvia v
erkoss
a
PUKUJUHLAA Maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa nähtiin kauniita
naisia upeine mekkoineen ja komeita miehiä istuvine pukuineen.
Tässä kuvassa etualalla Satu Arbelius ja hänen takanaan Kiuruvesilehden reportteri Anni Kulhomäki. Jos Siwa Kiuruvedeltä lopetetaan, kulminoituu rakennukseen paljon aatteen paloa.
SOTIEN jälkeen kansa oli jakaantunut kahtia ideologioiden ja arvojensa mukaan. Oli Puistonrinne ja Puistonkulma,
oli Suoja ja Jänteen lava. Ilta oli
ikimuistoinen ja sataprosenttisen
onnistunut.
MINUNKIN lapsuudessani ja nuoruudessani,
1960?1970-luvuilla, tämä kahtiajako oli jokapäiväistä elämää, mikä tuntuu tässä ajassa järjettömältä.
Järjetöntä tai ei, asetelma pihisee edelleen hengissä minua vanhemmassa ikäpolvessa. Mitenkäpä muutoin toimittajaperheessä olisi voitu toimiakaan kuin antamalla kaikkien kukkien kukkia.
Mutta kaikissa perheissä ei ollut näin. Juhlapuheiden välillä tunnelmaa kevensi
taikuri Tapio Salomaa ja ilta huipentui Iltalypsyn tarjomaan herkulliseen illalliseen sekä Wet Plugsien keikkaan, joka täytti tanssilattian heti ensimmäisen kappaleen aikana.
Juhlasta oli haluttu tehdä täysin
erilainen kuin aiemmat juhlat, täysin kiuruvetisten ideoima. En muista, että niitä olisi muualta saanut.
Sain myös valita vapaasti, minne menen iltaa viettämään, Jänteen hallille tai Puistonrinteelle. päivänä. On Kesko, SOK ja Lidl.
Poliisi jatkaa kadonneen etsintöjä Kuorevirran alueella
POLIISI jatkaa Kuorevirran alueella kadonneen miehen etsintöjä.
Vuonna 1942 syntynyt mies katosi neljä viikkoa sitten keskiviikkona, lokakuun 28. Sama kynnys on Puistonkulman suhteen.
Meillä kotona käytettiin Kiutoa, Eloa ja K-kauppaa. Miesten yllä näkyi enimmäkseen tummia pukuja,
mutta joukossa oli myös muutamia
frakkeja.
Siinä missä juhlavieraat olivat
viimeisteltyjä, oli sitä myös juhlatila. Mies
asui yksin aivan Kuorevirran kevyenliikenteensillan tuntumassa.
Piha-alue rajautuu jokeen.
Rikoskomissario Veli Pallonen
Iisalmen poliisilaitokselta kertoo,
että miestä on etsitty koko ajan resurssien mukaan ruumiskoiran ja
sukeltajien voimin sen jälkeen,
kun poliisi sai ilmoituksen tapauksesta.
MIESTÄ on etsitty Kuorevirran
alueelta ja Kiurujärvenkin alueelta laajalti.
. Kauppa joka kylällä, monilla kaksi, tien molemmin puolin. Esinnöissä ovat olleet poliisi,
puolustusvoimat ja pelastuslaitos.
(Lähde: Tiede-lehti). Oli vasemmistolaisesti ja porvarillisesti ajattelevat ja heillä omat ruokakauppansa:
Osuusliike Elo ja Kiuruveden Työväen Osuuskauppa.
Kiuruvedellä oli parhaillaan liki 30 kyläkauppaa. Pakkohan sinne oli päästä, kun Puistonkulma oli talvella ainoa paikka, jossa rokki soi. Miten Kiuruveden Siwan käy, selviää sen jälkeen, kun kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet kaupan.
Kun historian mutkia vedetään suoriksi, voidaan ajatella, että Siwan juuret Kiuruvedellä ulottuvat pitkälle menneisyyteen . Kadonnut asui yksin. Kokonaisuudet olivat viimeisteltyjä ja asut oli viimeistelty
pukuun sopivin kampauksin, meikein ja koruin. Pienessä kuvassa juhlayleisö
kuuntelee tarkalla korvalla juhlapuhetta.
Sataprosenttisen onnistunut juhla
ANNI KULHOMÄKI
MAAKUNTAJUHLIIN valmistautuminen toi kaivattua vaihtelua
harmaaseen syksyyn. Onneksi kahtiajako menee hautaan ikäpolveni myötä. Naapurit löysivät miehen pihapiiristä
kaatuneen mopon, mopon lähettyvillä oli yksi kenkä ja keskiviikon
posti hujan hajan maassa. Puhumattakaan tanssipaikoista ja urheiluseuroista. Nyt eletään toisenlaisessa maailmassa, kisataankin markkinahengessä. Ja
muita myymälöitä. Keskiviikko 25. aina Työväen Osuuskauppaan, Elantoon, E-osuuskunta Ekaan ja Tradekaan
700-900 g
98
pss
Kotimaista
Lanttu- ja
punajuuripussi
2 kg (0,49/kg)
N
KU LÄ
IN ÄL
AK M
HL TÄ
JU YT
U TÄ NKI SÄ!
S
ST N
LI AA PO LÄ
AL NT KU MÄ
OS VO
YY
M
AR
S-MARKET KIURUVESI
Puh. marraskuuta. Suurin osa potkureista ei ollut kovinkaan mairittelevia, vaikka sähkökäyttöiset voivat pyöriä ympäri
vuoden yötäpäivää, analysoi Tikkanen.
Tikkanen päätti messuilla panostaa potkureissaan haponkestävään materiaaliin, että voi tarjota myös biekaasupuolelle potkureita.
. Agritechnica on innovaatiomoottori ja ideoiden antaja maailmanlaajuisilla maatalouskonemarkkinoilla. Messuilla kävi
yli 450 000 vierailijaa 124:stä eri
maasta.
. Huomattavasti enemmän kuin konsanaan traktorikäyttöisiä avosäiliösekoittajia. Heille kerroin, että minulla olisi pari ideaa tehdä iso ja
kevyt teräspotkuri lujuuden kärsimättä.
JAANA SELANDER
AGRITECHNICASSA oli 2 907
näytteilleasettajaa, joista 1 627
ulkomailta. Suunnitteilla on myös Finland-paviljonki ja yritysten yhteisosasto. Hyvä potkuri kun laskee
AGRITECHNICA tarjoaa maatalousalan yrittäjille, urakoitsijoille ja jälleenmyyjille mahdollisuuden vertailla laitteita ja hintoja ja
neuvotella neutraalilla maaperällä. 010 762 8720
(0,0835 . 14
Keskiviikko 25. Biokaasutankkien sekoitukseen oli paljon sähkökäyttöisiä
S-MARKET KIURUVEDELLÄ PE 27.11.
JOULUNAVAJAISET
Tarjoamme tähtitorttukahvit klo 9-18 ja
joulupukki vierailee myymälässä klo 13-15.30 ja 16-17.
Esittelyssä kahvila-ravintola Iltalypsyn tuotteita.
99
3
9
98
0
3
kg
Atria
Viljaporsaan luuton
juhlakinkku potkalla
n. Potkurini herättivät paljon kiinnostusta ja ilokseni huomasin, että ne oli jo noteerattu ennen kuin tulin esittelemään niitä it-
se kunkin osastolle, Jari Tikkanen
kertoo.
Tikkanen sai huomata, että biokaasu elää kukoistuskauttaan Saksassa.
. Suomalaisilla oli 50
osastoa. /min)
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaina 12-18
BONUSNEUVOJA PAIKALLA PE 27.11. Oli helppo mennä tyrkyttä-
OSASTOLLA Jari Tikkasen kaverina oli Lucia Buer.
mään omaa sekoitinta, koska potkurini ovat suorastaan kultaisia ja
säkenöiviä toisten malleihin verrattuna. 7 kg
Kotimaista
Karjalanpaisti
600 g (6,54/kg)
95
kg
Kalaneuvos
Savusiika
n. /puhelu + 0,1209 . Viexpo Osuuskunta on jatkossakin virallinen yhteistyökumppani Suomessa ja järjestää yrityksille
osallistumisen myös vuoden 2017
Agritechnica-messuille. Ensi
vuonna Viexpo organisoi osallistumisen Eurotier 2016 -messuille,
jotka järjestetään niin ikään Hannoverissa Saksassa.. KLO 10-18
versioita. marraskuuta 2015
messut
Kultaiset ja säkenöivät potkurit
KOTIALBUMI
AGRITECHNICA
Yrittäjä Jari Tikkanen
vieraili potkureineen
ensimmäistä kertaa
maailmanlaajuisilla
messuilla Saksan Hannoverissa 12.?18. Siellä oli pari prototyyppien
edustajaa. Tarkoituksena oli tavata muita
lietesekoitinvalmistajia
ja tarjota heille kiuruvetisiä potkureita.
sähkönkulutusta reippaasti. Koska sähkö on kalliimpaa Saksassa luulisi, että nimenomaan potkurin hyötysuhteeseen olisi panostettu
SAAKKA
JOULUNAVAUS
TANSSILEIRI Iskelmäviikon 2016 uudet organisoijat ja vetäjät ovat TanssiAalto Sari ja Jari
Aaaltonen Oulusta. 017-820 3640
Niemistenkatu 1
74700 KIURUVESI
Puh. Nämä kaksi tanssijoita kiinnostavaa asiaa tukevat toisiaan, Vartiainen linjaa.
55?
75?
KKR501
riipus
120?
KK210
korvakorut
69?
39?
KKR503
riipus
65?
29?
KKR504
riipus
36?
KKR504
riipus
KK208
korvakorut
36?
55?
KK209
nappikorvakorut
59?
/ 6 kpl ltk
Ovh. Tilaa
netistä, nouda myymälästä!. 119,40 ?
99?
255?
Tarjous
55?
15?
199?
15?
BB-korvikset
tarjoushintaan
KK212
korvakorut
10?
Tarjous
Tarjous
Tarjous
79?
tanssijoiden keskuudessa. Heidät tunnetaan muun
muassa tanssileirien ja kurssien järjestäjinä Tangomarkkinoilta.
JAANA SELANDER
KIURUVEDEN "Iskelmälähettiläs"
Juha Vartiainen matkasi Gran Canarialle Playa del Inglesiin esiintymään suomalaisten suosimaan Apilaniitty-tanssiravintolaan marras-
kuussa.
Apilaniityssä järjestetään myös
Iskelmäviikon laulukilpailun karsintoja viikoittain.
Samaisessa paikassa järjestettiin
myös valtakunnallinen Baile Retro -tanssileiri, jota olivat organisoi-
ISKELMÄVIIKON uudet
tanssileirin vetäjät julkistettiin Kanarialla. Tällä järjestelyllä haluamme kehittää Iskelmäviikon tanssileiriä ja
tehdä tapahtumaa tunnetuksi myös
Kellopuodin lahjaideat jouluksi
169?
99?
115?
239?
Joulunavaus ALE
Ukko Schnapps taskumatit
& snapsilasit
KAIKKI varaston normaalihintaiset tuotteet
Tarjous
69,9?
-25%
49,9?
VAIN keskiviikosta sunnuntaihin
myymälöissä. 017-820 2800
69?
85?
22?
Flik Flak kellot
Planes ja Frozen
Myymälät:
159?
Tervetuloa myymälöihimme
palveltavaksi. Kuvassa TanssiAallon Sari ja Jari Aaltonen
sekä Iskelmäviikon ohjelmavastaava Juha Vartiainen.
massa tanssinopettajat Sari ja Jari
Aaltonen.
. marraskuuta 2015
KAUKO KERÄNEN
15
K U LTT U U R I
Uusia tuulia
Iskelmäviikolla
VOIMASSA 16.11. Keskiviikko 25. 81,60 ?
Riipus
ketjulla
41?
143?
42?
42?
42?
Ranneke
Koristepalat
5?
2,5?
Petterintie 8
74200 VIEREMÄ
Puh. palvelemme Kiuruvedellä 12.00-16.00.
69?
/ 1 kpl
Kultaiset korvakorut ja riipukset tarjoushintaan
/ 6 kpl ltk
69?
Ovh. Uudistettu TanssiAreena sai hyvää palautetta menneenä kesänä. Voit myös
tilata tuotteet kätevästi
Kellopuodin verkkokaupasta!
Tilaa JOULULAHJAT
Kellopuodin verkkokaupasta,
saat ostoksillesi maksuaikaa
helmikuulle asti. Samalla oli oiva tilaisuus julkistaa Iskelmäviikon tanssileirin uudet organisoijat ja vetäjät eli Tans-
siAalto Sari ja Jari Aaltonen Oulusta, Vartiainen kertoo.
. Glögi- ja piparitarjoilu!
67?
145?
Tarjous
Tarjous
25?
Sunnuntaina 29.11
Aikuisiällä ei
nimi ole haitannut. Terroristi-iskut eivät ole tähän
asti pelottaneet, eikä pelolle pidä
antaa valtaa.
Nimipäivät
Tänään: Katja, Kati, Katri
Torstai: Sisko
Perjantai: Hilkka
Lauantai: Heini, Kaisla
Sunnuntai: Aimo
Maanantai: Antti, Atte, Antero
Tiistai: Oskari. Ulkomaanmatkat ovat avartavia kokemuksia. Koivujärvellä on puhdas luonto ja hyvä kalaisa järvi, josta saa
myös rapuja. marraskuuta.
4. Kotini sijaitsi ison Iijoen
rannalla ja siihen kuului mm.
koskia, suvantoja ja saaria. Taiteilija Hilkka Finne oli
alun perin Hilja, mutta hän
leikki lapsena niin paljon
Punahilkkaa, että hänen
veljensä Jalmari Finne
alkoi kutsua häntä Hilkaksi,
myöhemmin Hilja muutti
etunimensä Hilkaksi.
3. Sullehan on sittä käännä niin
kum meejän perunalle, siltäe pakkanen panj varren, vaen
mukulat siästy!
Theodore Roosevelt
menot
TAPIO AULU
Hyvää huomenta Puna-Hilkka
NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Hilkka Auvisen esimies lausui Hilkalle runoa: Hyvää huomenta PunaHilkka, miltä maistuu kahvitilkka. Mitä mieltä olet
sadusta, samaistutko Punahilkkaan??
. Siitä, miksi vanhemmat antoivat minulle tämän nimen, ei ole
tietoa, enkä muista kysyneeni sitä heiltä.
Sunnuntai 29.11.
Näyttelijä-muusikko Mikko
Kivinen tulee 35-vuotistaitelijajuhlakiertueellaan
Kiuruvedelle.
Luvassa on yhden miehen
elämänmittainen esitys.
. Minulta kysytään usein vieläkin, miten eläkepäivät ovat sujuneet.Aika menee kuin siivillä.
Kansalaisopistosta on tullut kuin
toinen perhe. Seuraavaksi on suunnitelmissa
keväällä Viron matka, jonka olen
tehnyt saman tutun porukan kanssa jo viisi kertaa.
Uskallatko matkustaa terrori-iskujen pelossa?
. ?Ah`se on liian kuumaa, kieltäni poltaa, päätäni huumaa?.
Pitäisikö susia saada metsästää
enemmän vain oletko susien suojelun kannalla?
. Näistä kaikista ylitse muiden
on puolen vuoden ikäisen Lotan
mummoilu. En monologissani kerro
niinkään elämäni kohokohdista
tai syvistä vesistä. Olen nähnyt Koivujärvellä suden jäljet ja jotkut ovat nähneet
karhun jälkiä. Sen verran asiakaspalvelu on vielä verissä, että tuote-esittely on mukavaa vaihtelua
arjessa.
. Hilkan nimipäivää vietetään 27. En ole samaistunut Punahilkka-satuun, joskus siitä on kyllä
mainittu. Kouluaikana en erityisemmin
pitänyt nimestä, eikä meitä monta
ollut saman nimistä koko koulussa
(Nivan koulu). Sadussahan on iso paha susi ja
näitä pahoja susia suojellaan mielestäni liikaakin. Järki käteen suojeluasiassakin.
. Nimi on annettu 30 395
henkilölle 1900-luvun alusta
lähtien.
Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu
sujuneet. marraskuuta 2015
VIIKOSTA VIIKKOON
VIIKON MIETE
Paras johtaja on se, jolla on tarpeeksi järkeä valita
oikeat ihmiset haluamiinsa hommiin, ja tarpeeksi itsehillintää olemaan häiritsemättä heidän työtään.
viikon vitsi
Tässä kerran eräs mies valitteli vanhuuttaan.
. Lapin Reidarin
väripaletti kiehtoo Niskasaarta
ja usein hän huomaa etsivänsä
juuri Särestönimen väriilmaisua.
Miten itse suhtaudut nimeen Hilkka?
. Hilkan nimipäivää vietetään perjantaina 27.11.
KOTIALBUMI
JAANA SELANDER
Mistä nimi Hilkka juontaa juurensa?
. Miten kulutat aikaasi?
. Olen myös 2,5-vuotiaan Pihlan varamummu.
Matkustelet paljon. Yksi opettajista oli
Hilkka Tikanmäki. Olen myös tehnyt jonkin verran tuote-esittelyjä kaupoissa. Olen käynyt viime vuosina Gambiassa, Indonesiassa ja kuukausi sitten olin siskoni Raijan kanssa kahden viikon
lomalla Turkissa. Mieluummin
silloin olisin ollut Johanna, joka
on toinen nimeni. Mitä matkoja on suunnitteilla?
. Missä olet
käynyt. Matka oli
elämys ja siskon kanssa matkailu
antoisaa.
. Matkustimme
bussilla Istanbulista Taurus-vuoriston halki Antalyaan. Olen yksi onnellisista, jonka
kasvun ympäristöä hallitsivat
värit. Muistan esimieheni joskus lausuneen runoa: ?Hyvää huomenta Puna-Hilkka, miltä maistuu
kahvitilkka.. Kutsumanimiä
ovat Hilu, Hille ja Hilma.
Punahilkka on Grimmin veljesten
kuuluisa satu. 16
Keskiviikko 25. Olen mukana monessa ryhmässä. Hilkka johtuu nimestä
Hilja tai myssymäistä naisen
päähinettä tarkoittavasta
sanasta hilkka, joka Grimmin veljesten Punahilkkasadun vaikutuksesta tuli
1800-luvun lopulla käytöön
ensin kutsumanimenä
ja yleistyi myöhemmin virallisena etunimenä.
2. Jos sudet ja karhut tulevat liian lähelle asumuksia, on niitä liikaa. Metsästyskortin hankin aikoinaan, en tosin ole yhtään
riistaa kaatanut, on mukavampi
seurata koiran työskentelyä metsässä.
Jäit eläkkeelle pari vuotta sitten
näkyvältä paikalta Siwan vastaavana. Jopa
joen äänet olivat monivärisiä.
Niskasaaren taulut on tehty
akryyliväreillä. En kuitenkaan osaa
pelätä näitä petoeläimiä marjastus- ja sienireissuilla tai hiihtäessäni.
Mikä merkitys on luonnolla?
. Sen sijaan
peilaan kulunutta aikaa eri
tapahtumien, hauskojen
anekdoottien kautta, sillä se
on paljon kiinnostavampaa.
Ihminen näyttelijä Mikko
Kivisen sisällä paljastuu
parhaiten merkillisten
tapahtumien ja kommellusten
valossa, Kivinen kuvailee.
Luvassa on visuaalisesti
näyttävä esitys, sillä Pertti
Jarlan 30 Fingerpori-tyyppistä
kuvaa kuljettavat tarinaa
eteenpäin kivisellä tiellä.
Marraskuussa.
Kiuruveden vävyn, Paavo
Niskasaaren taidetta on esillä
kirjastossa marraskuun ajan
teemalla Taivaan tulet!.
. Miten eläkepäivät ovat
tiesitkö?
1. Olisi suuri suru,
jos meidän Kaapo-beagle joutuisi metsästysreissullaan suden suuhun. Ee taho ennee akallekkaa mahtoo mittää.
Koetin lohduttaa häntä:
Suurin osa lapsista on Vtyypejä. Perjantai
Tuokoon tuo pukki Iziviben?
teekutsuja päästäkseen
yläluokan suosioon,
sukunimensäkin hän lausuu
buke´e.
Kiuruves-lehen toimittaja piäs
yrittäjiin muakuntajuhliin. Kun si-
tä on ilmassa, se aiheuttaa heissä
mm. Oel ottanna
evvääkseen kalakukkoo, vuan ee
ilennä aakasta voepaperkiärettä
omalla paekallaan, vuan män
vessaan syömään. Keskiviikko
ylin 2 ºC alin 0 ºC
Kaikkee sitä mualimalla
kehitellään. K-tyypit eivät voi sietää otsoonia. Turha se on taistella
tutkainta vastaan.
4
Pyhäjärven
kunnanjohtajalle
suunnitellaan
maksettavaksi 500 000
euron ?eroraha?.
Osataan sitä omasta takkookii
panna rahhoo palamaan ja
sammaan aekaan ihmetellään,
kuinka kalliiks tulloo
turvapaekanhakijat ja pakolaeset!
ylin 3 ºC alin 0 ºC
28.11. Sääennusteet ovat voineet
muuttua lehden ilmestymisen jälkeen.
Tiedot on tarkistettu tiistaina 24.11.. Sitten
hän teki meille lumiukon samasta materiaalista, kun tuo oikea lumi näyttää viivästyvän.
Lisäksi meillä on pari vanerista joulutonttua
ja muuta kivaa rekvisiittaa lähipäivien pihakoristelua varten. Jouluvalojakin on muutama
satametrinen, joten eiköhän me saada hieman
väriä tähän pimeyteen.
Joulutontut kävivät myös jo kutsumassa
meitä yhteen hyvin tärkeään tehtävään, jota voi seurata päivittäin uudessa joulukalenterissamme tuolla facebookin puolella Pietucorgin sivulla ja vuodatusblogissamme Pietucorgin tarinoita.
Teksti ja kuva:
Minna Lappi
ylin 1 ºC alin 0 ºC
30.11. Jos ee jo nyt oo näetä
puhelimen kanssa räpeltäjiä, niin
mitenkä kääpi, kun Izivibe tulloo
joolumyyntiin.
26.11. alakuloisuutta, liikahappoisuutta, kurkku- ja keuhkotulehdusta, jopa unettomuutta. Olet V-tyyppiä
KESKIVIIKKONA oli kansalaisopistossa luennot psykologiasta.
V-tyypeillä saa otsoonin puute aikaan mm. hysteerisyyttä, kiukkuisuutta ja päänsärkyä. 17
Onko sinulla suuret silmät ja nykerö nenä. Matematiikan
opettaja tuumas, että nelosen
antasin, mutta suat vitosen, että
ee tarvihe ennee sammoo nuamoo
kahtoo. Esitelmän päätyttyä opiston rehtori Hannes Kärkkäinen esitti kiitokset tohtori Urpo Seppäselle mainiten, että V ja K kummittelevat kuulijoiden mielessä varmaankin
jonkin aikaa. Vuan ee
riittännä toemittajan rentulla varat
ies illalliskorttiin. Sunnuntai
CORGIEN MATKASSA Näin Corgi-koirat Eetu ja Pietu auttavat arjessa
Jännittäviä aikoja
ELÄMME tosi mielenkiintoisia päiviä, kun
tuo adventinaika ja sitten joulu lähestyvät.
Pikku hiljaa täytyy jo valmistelut aloittaa, jottei kaikki jää aivan viime tippaan.
Meidän autotallistamme on tullut eräänlainen joulupukin paja, kun isäntä sai lahjaksi kuviosahan ja hankki ison pinon vaneria.
Aluksi syntyi melkoinen määrä jättikokoisia piparkakkuja, joiden koristelussa me tietenkin olimme ahkerina apulaisina. Tiistai
ylin 1 ºC alin -1 ºC
Huom. Niinhä siinä lopulta
käev, että pit seestä kytröttee
syönnin ajan sermin takana,
kun ee ollut paekkookaan, joten
luokkanoosua ee tapahtunna.
Luokkanoosut jäe kooluaekaan ja
nekkiin armosta. Maanantai
ylin 2 ºC alin 0 ºC
1.12. Stuertti keräs
kalakukon rippeet talteen ja kuulutti
konneen laskeuttua: Himosa
kullakkii.
8 145
asukasta
6000
ylin 1 ºC alin 0 ºC
27.11. marraskuuta 2015
4000
2000
0
Kyllä myö tiijettään paremmin!
Foreca
IZIVIBE
1
IS: Maailmalla
kohistaan uudesta
Izivibe-tuotteesta, joka
muuttaa kännykän
vibraattoriksi.
25.11. Lauantai
ylin 6 ºC alin 0 ºC
29.11. Otsoonia on erikoisesti ukkosenilmalla. Torstai
2
IS: Pariskunta harrasti
seksiä lennolla ?
stuertti kuulutti: Terveiset
onnellisesta suvun
jatkamisesta vessassa.
3
Brittikomedia Pokka
pitää palaa televisioon.
Sarjassa Hyacint Bucket
(suomeksi ämpäri) järjestää
Vuosi 2020
viikon sääennuste
Näin viikon uutiset kääntyvät maalaisjärjellä.
Kiuruvetinen oel erehtynnä kanssa
lentokonneeseen ja ihka mänemään
ulukomaelle asti. (Kiuruvesi N:o 47-1965)
KIURUVEDEN VÄESTÖN KEHITYS JA ENNUSTE
10000
9 157
asukasta
8 989
asukasta
8752
asukasta
Vuosi 2010
Vuosi 2012
Vuosi 2014
8000
TILASTO
50 VUOTTA
Keskiviikko 25. V-tyyppien
tuntomerkkejä: suuret silmät, nykerö nenä, kihara ja tumma tukka, pitää makeasta, urheilusta ja keveistä
vaatteista. Jutunteon
varjolla oel tarkotuksena samalla
noosta yläluokan piiriin, ihteesä
parempiin porukoehin
Isäntänsä kanssa se käy lenSANNA HELP
LuoWon C-pojille saaliina
kaksi voittoa pistein 2-0
SANNA HELP
LuoWon C-poikien joukkue: Samppa Auvinen (takarivi vas.), Niilo Keinonen, Aleksi Muukkonen, Kimmo Ylönen, Vili-Valtteri Help,
Joona Help, valmentaja Jari Help, Roope Heinonen, Samuli Väänänen, Joonatan Salpakari, Ilja Ivanov, ja Johannes Hartikainen.
C-POIKIEN SM-sarjan B-poolin turnaus pelattiin lauantaina
Kempeleessä. marraskuuta 2015
UR H E I LU
Ajokoira Latella on vainukoiran
AJOKOKEET Tapio
Mannisen ajokoira
Late voitti Kiurukirnuajokokeiden pitäjänmestaruuden.
TIINA KILVENSALMI
AJOKOIRA Latella on tarkka nenä.
Sen Late todisti Kiurukirnu-ajokokeiden pitäjämestaruusottelussa
toissa viikon lauantaina. Vili-Valtteri Helpin hurja syöttöputki lukuisine ässineen
nakutti pistetaululle lukemat 110. C-Max sai räpiköityä itselleen
vaivaiset 9 pistettä erässään ja siitä puhdas ja nopea 2-0 voitto LuoWolle.
Viimeisessä pelissä Tervaportti
Maskusta koetti laittaa LuoWolle
kampoihin ensimmäisessä erässä, mutta poikien peli kulki varsin
mallikkaasti ja saaliina jälleen 2-0
voitto. Alunperin Latesta piti tulla vain kotija metsästyskoira, kertoo Laten
omistaja Tapio Manninen.
Kahden tunnin ajoaikana arvostellaan koiraa kuuluvuudesta, kertovuudesta, intohimoisuudesta,
haukkutiheydestä, äänimäärästä,
ajotaidosta, nopeudesta ja herkkyydestä. Osallistuttiin ajokokeisiin ensimmäistä kertaa mestästyskavereiden kannustuksesta. Peli oli tiukka ja tasainen. Kempeleen lisäksi turnauksessa pelasivat LuoWo, C-Max ja Tervaportti. Ajokoepäivänä oli hirveän kova tuuli ja vettä satoi kovasti. Sadasta pisteestä Latelle kertyi 90,96 pistettä.
. Kiuruveden Kennelkerhon järjestämien
ajokokeiden keskuspaikkana toimi Korvikko, Korpijoen kyläntalo.
. Poikien peli parani huomattavasti päivän aikana. Muutaman tuomarivirheen ?avustuksella. LuoWo aloitti päiväurakkansa pelillä
Kempelettä vastaan. Pistemääräkin oli iso.
Siitä tuli into ja nyt on ilmoittauduttu jo toisiin kokeisiin. Voitto tuli
vähän yllätyksenä. Siinä pitää olla aika
hyvä metsässä liikkuja, ettei pääse ääni karkaamaan.
LATE on 3,5-vuotias ajokoirauros. Emme pääse paljoakaan harjoittelemaan koko joukkueen voimin, mutta pelien myötä yhteispeli paranee koko ajan.
Joukkueessa on hyvä henki ja tekemisen meininki, jutteli valmentaja Jari Help.
LuoWon pelit jatkuvat SM-sarjan
ylimmässä poolissa joulukuussa
Loimaalla Suomen kolmen muun
kärkijoukkueen kanssa.. Hieno hommahan se on. LuoWo nousee A-pooliin
yhdessä Kempeleen kanssa.
. Kempele
vei peli 2-0.
Seuraava peli oli C-Maxia vastaan. Koira yritetään saada tuulen yläpuolelle ja koko ajan ollaan kuulolla.
Perään lähdetään, jos tuntuu, että
koira karkaa. 18
Keskiviikko 25. Ensimmäisessä pelissä tuli omia hyökkäysvirheitäkin liikaa
Joka kerta kun ulko-oven
avaa, Late katsoo mihin päin lähdetään.
Jo pentuaikaan Manninen huomasi, että Latella on hyvä vainu.
Pyörän kanssa Latea ei voi lenkittää, sillä vainu vie sitä niin kovasti metsään ja koira lähtee viemään
pyörää.
. Latella on aina kova hinku
metsään.
killä joka päivä ja kesäkelien
aikaan kaksi kertaa päivässä.
Ajamista on treenattu metsissä ja välillä on ammuttu jäniksiäkin. Sillä on hirmu tinka päästä
metsään. Varapuheenjohtajat ovat Anna-Maija Nenonen ja Hannu Kiminkinen. Late
on hänen seitsemäs koiransa. Toinen saatiin paljolti hyvällä syötöllä, ja siinä kyllä onnistui muutekin kaikki pelillisesti,
tuli valmentajan kommentit pelin jälkeen.
. 5 km: 1) Harri-Pekka
Tikkanen, KiurU, 19.05.
Luomuttarille tärkeät pisteet
HANNU NISKANEN
Kiurukirnu ajokokeiden voitto Tapio Mannisen Late-koiralle
KIURUKIRNU ajokokeiden pitäjänmestaruusottelu pidettiin Kiuruvedellä 14. Viime vuonna osallistuttiin näyttelyihin Pyhäsalmessa. Tasaista vääntöä niin kuin numerot osoittavat, ensimmäinen
ja varsikin tuo kolmas maratonerä. Harri Kuosmanen, Varpaisjärvi, 4) Bärimilla Kelly
SE54823/2012 AJOK3, 53,50, om.
Nellie ja Bjarne Engström, Holsbybrunn Ruotsi, 5) Eräketun Emppu
FI56841/09 AJOK0, 40,96, om. Tavoitteena olisi saada Latelle käyttövalion arvo. Ari Hyvärinen,
Kiuruvesi. Joukkueenahan me voitettiin, mutta
Helpin Juuli oli tänään elementissään, torjui, syötti ja hyökkäsi tehokkaasti, pelasi varmaan
yhden parhaista peleistään, lisäsi Piippo.
Naisten pelit jatkuvat liikuntahallissa kotipelillä sunnuntaina
29.11 klo 16.00. 10 km: 1) Pekka Rönk-
kö, Vieremän Koitto, 42.56, 2)
Eero Rytkönen, Vieremän Koitto, 44.51, 3) Pekka Kauranen,
Piippola, 47.20.
N 40 v. Matti Kärkkäinen, Iisalmi, 10)
Kiururinteen Netta FI 44013/11
AJOK0, 19,92, om. Erät selvästi 0-3,
mutta eräpisteet sitäkin tiukemman taistelun jälkeen (24-26, 13-25,
35-37).
. Otto Ahonpää, Kiuruvesi, 9)
Max FI31127/09 AJOK0, 45,33,
om. Pohjois-Savon Liikunta järjestää ensi vuonna Urheilugaalan, Finland
Ice Marathonin, Kunnon Askeleen, Sporttileirin ja Kuopio Maratonin.
Talvijuoksujen kympin
nopein Asko Kumpulainen
KIURUVEDEN talvijuoksusarjan ensimmäinen osakilpailu
juostiin lauantaina 14. Samuli Jääskeläinen, Pielavesi.
Luomu-Wolleyn naisten 2-sarja joukkue haki täyden ja tärkeän
pistepotin Kuopiosta, vieraillessaan Puijo Wolleyn kotiluolassa. Heikki Jääskeläinen ja Ari Niskanen, Pielavesi, 7) Ussakan Salama
FI35339/12 AJOK0, 32,46, om. Keskiviikko 25. 5 km: 1) Tommi Koirikivi, KiurU, 21.57, 2)
Aleksi Koirikivi, KiurU 28.15
M 65 v. Iiro ja Ari Säisä, Vieremä, 2) Koivukulman Erä-remu FI26302/13
AJOK3, 57,71, om. Kilpai-
lun voitti kisan nuorin koiran omistaja 7-vuotias vieremäläinen Iiro
Säisä koirallaan Rinteen Sepi.
Ylituomarina toimi Keijo Mielonen Haapajärveltä ja sihteerinä
Kaisa Korhonen Kiuruvedeltä.
Tulokset: 1) Rinteen Sepi
FI26538/11 AJOK1, 80,29, om. 5 km: 1) Reijo Pirttisalo, Siikalatvan Urh., 24.38.
N 55 v. Olen sanonut, että Latesta olisi
tullut hyvä huumekoira. Tarmo Turpeinen, Suonenjoki, 6) Ussakan Mila FI35338/12 AJOK0, 38,46,
om. Koirahan on paras ystävä ihmiselle. Vieraaksi silloin saapuu Sotkamon Jymy.
Junioreista esittäytyy kotiturnauksessa vuorostaan D-tyttöjen
maakuntasarja joukkue, sen vieraaksi lauantaina klo 11.00 alkavissa peleissä saapuu Leppävirran Viri, Iisalmen Visa ja Puijo
Wolley.. Rauno Vornanen, Iisalmi, 3) Mosku FI24097/11
AJOK3, 55,38, om. Bjarne Engström, Holsbybrunn Ruotsi, 6) Joutsenrinteen
Alisa FI40937/12 AJOK1, 76,75,
om. Tapio Manninen, Kiuruvesi, 2) Linda FI45488/09 AJOK1, 85,08 om.
Reijo Korhonen, Iisalmi, 3) Ajotaiturin Sointu FI25330/09 AJOK1,
80,95 om. Sieltä tuli arvosanaksi EH, erittäin hyvä.
Tapio Manninen on toiminut
vaimonsa Paulan omaishoitajana kohta 16 vuotta. Hanketoiminta
ja tapahtumien järjestäminen tukevat em. marraskuuta. 10 km: 1) Tarja Hukkanen, Vieremä, 48.36.
M 50 v. 10 km: 1) Tarja Viertorinne, KiurU, 42.41, 2) Anne
Väisänen, KiurU, 44.33.
N kunto 5 km: 1) Marja Kemiläinen, KiurU, 22.30, 2) Riitta Koivunurmi, KiurU, 25.21, 3)
Tiina Dahlgren, KiurU, 26.22.
M YL.10 km: 1) Markku Siponen, KiurU, 36.24, 2) Jarmo
Dahlgren, KiurU, 38.42.
M YL. Tuomo Peso-
nen, Kiuruvesi, 5) Trumpetaregärdens Raij S46954/2009 AJOK1,
77,17 om. Koiranäyttelyssä Latea kuvailtiin iloiseksi luonteeksi. Koiraharrastaminen on tullut verenperintönä, kun jo lapsuudenkodissa
oli koiria.
. Toimii Paula-vaimon
omaishoitajana.
> Voitto: Late-ajokoira voitti
Kiurukirnu-ajokokeet.
> Harrastukset: Late-koiran
kanssa lenkkeily ja metsästys
sekä kalastaminen.
METSÄSSÄ Tapio Mannisen
Late-ajokoira voitti Kiurukirnu
ajokokeiden pitäjänmestaruuden. marraskuuta 2015
19
lyhyesti
Anne Väisänen Pohjois-Savon
Liikunnan hallitukseen
geenit
TIINA KILVENSALMI
k uka?
> Nimi: Tapio Manninen,
78-vuotias.
> Asuu: Keskustassa vaimonsa
Paulan ja Late-koiran kanssa.
> Perhe: Paula-vaimo, 3 lasta,
5 lastenlasta.
> Työ: Eläkkeellä, maatalousmyyjä. Ylituomarina toimi
Risto Kuivalainen Riistavedeltä ja
sihteerinä Kaisa Korhonen.
Tulokset: 1) Late FI41763/13
AJOK1, pisteet 90.96 om. Vettä
satoi edeltävänä yönä ja myös koepäivänä, siitä huolimatta tulostaso
oli korkea.
Kokeeseen osallistui yhdeksän
suomenajokoiraa, yksi hamiltoninajokoira ja yksi beagle. Kokeeseen osallistui kuusi suomenajokoiraa ja yksi hamiltoninajokoira.
Tulostaso oli muutoin tasainen, mutta yksi koira oli yli muiden. Ari Säisä, Vieremä,
4) Hanakan Rosita FI27180/10
AJOK1, 77,42 om. Antti Remes ja
Antti Tapaninaho, Kiuruvesi, 8) Hapatus FI30070/06 AJOK3, 50,71,
om. Vaimokin tykkää koirista. Late tuo paljon iloa perheeseen.
. Kolmatta oltiin tappiolla jo
24-19, siitä tytöiltä vielä hieno nousu peliin mukaan. Geenien
kautta sillä on tuo nenäpuoli kertakaikkiaan hyvä.
Tapio Manninen on ollut mukana
Kiuruveden Kennelkerhon toiminnassa vuodesta 1980 lähtien. marraskuuta.
Tulokset: P 15 v. Hamiltonin ajokoirasta Trumpetaregärdens
Raijista tuli pohjoismaiden valio ja
beaglesta Harringan Serenadesta
tuli käyttövalio. marraskuuta pidettiin KVA Jehun muisto-ajot. Muut jäsenet Risto Laasanen, Päivi Huttunen, Pentti Rissanen, Jouni Noronen,
Pekka Hahl ja uusina Anne Väisänen ja Mikko Kuparinen.
Pohjois-Savon Liikunta ry:n
syyskokouksessa vieraili valtakunnallisen liikuntajärjestö Valo ry:n ja Suomen Olympiakomitean pääsihteeri Teemu Japisson.
Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2016 toiminta- ja taloussuunnitelma ja budjetin loppusumma on 706.000 euroa.
Anne
Väisänen
valittiin
PohjoisSavon
Liikunnan
hallitukseen.
Toiminnan painopistealueet
ovat lasten ja nuorten liikunta,
seuratoiminnan kehittäminen,
kunto- ja terveysliikunta sekä
kuntayhteistyö. Juha Oikarinen Kajaani.
Sunnuntaina 15. Kylmien kelien aikaan
Late muuttaa ulkokopistaan sisätiloihin.
. Se on oikein
hyväluontoinen
ja ihmisystävällinen. painopistealueita. 10 km: 1) Asko Kumpulainen, KiurU, 37.40, 2) Väinö
Pekkala, KiurU, 44.25, 3) Terho
Torssonen, KiurU, 44.45.
M 40 v. Syksy menee nopeasti, kun päästään metsään.
Kiurukirnu ajokokeiden
pitäjämestaruus kiertopalkinto on kierrellyt
kyliä vuodesta 1983
alkaen. Minna ja Arto Eskelinen, Vieremä, 7) Hanakan Santtu FI22003/13
AJOK3, 51,63, om. Late on meidän perheenjäsen. Kirnun teki Ilmari
Juntunen ja sen lahjoitti
Kiuruveden Kennelkerholle Jorma Kankaanpää.
KIURUVETINEN Anne Väisänen valittiin Pohjois-Savon Liikunta yhdistyksen hallitukseen
viikko sitten Kuopiossa.
Pohjois-Savon Liikunnan puheenjohtajaksi valittiin Arto Niemelä Iisalmesta. Sitä
ennen perheessä on ollut neljä hirvikoiraa ja kaksi ajokoiraa. Laten kanssa riittää kyllä puuhastelua. Beagle, Harringan Serenade FI23158/10 BEAJ1, 76,00,
om
Tehokkaina olivat Paula Pennanen (2+1), kenttäpelaajaksi palannut Sini Kumpulainen (1+2), Anniina Hurskainen (1+1), Miia Hyvönen (1+1),
Inka Kainulainen (0+2), Laura
NAISJOUKKUEEN maalivahti Anna-Sofia Kastarinen
oli jälleen kovassa vedossa.
Pekkala (1+0), Jonna Marttila
(1+0) sekä Susanna Humaloja
(0+1).
B2-JUNIOREILLA oli myös kahden ottelun viikonloppu.
Lauantaina B2-juniorit pelasivat KuKia vastaan, joka osoitti
voimansa jo ensimmäisessä erässä (1?6).
PyPo taisteli kuitenkin kolmannen erän alussa peliin mukaan
kaventaen tilanteeksi 5?8, mutta KuKi oli lopulta kovempi lukemin 6?11.
Tehokkaita kiuruvetisiä olivat
Riku Räty (3+0), Pietari Happonen (0+2), Mikko Nevalainen
(0+1) sekä Juho Luttinen (0+1).
Sunnuntaina B2-junnut pelasi-
vat YJK:ta vastaan.
Ottelussa tehtiin paljon maaleja
. Ottelu oli hyvin tasainen ja
jatkui maalittomana pitkään.
Molemmilla joukkueilla oli
omat paikkansa, mutta maaleja
ei kuitenkaan syntynyt kuin yksi, jonka Kiilat viimeisteli ottelun
toisessa erässä.
Kiilatkin on kuitenkin aivan voitettavissa oleva joukkue, kunhan
vaan saadaan oma peli hiottua
huippuunsa.
Toisessa ottelussa naisia vastaan
luisteli LeKi, joka voitettiin edellisessä kohtaamisessa selvin numeroin.
Sama tahti jatkui myös tässä ottelussa, joka päättyi naisten selvään voittoon 7?0.
Paikoin ottelussa sai puolustaa ihan tosissaan, eivätkä ottelun päätösnumerot kerro koko totuutta, vaan LeKikin pääsi välillä peliin mukaan, eikä ottelu ollut
pelkkää KK:n maalijuhlaa.
Otteluissa palkittiin luottomaalivahti Anna-Sofia Kastarinen
ja topakasti pelannut Inka Kainulainen. Liljan ennätys
tempauksessa on 178 kiloa.
VIIME vuonna MM-kilpailuista
Hampurista Suomen joukkueen
mitalisaldo oli 15 mitalia, näistä 5 oli kultaista, 5 hopeista ja 5
pronssia.
Naisten mestaruussarjassa Suomella oli kesän EM-kisoissa edustus ensimmäistä kertaa kaikissa
painoluokissa ja niin on Dublinissakin.
Miehet kilpailevat biathlonissa
sekä LC:ssä (Long Cycle eli rinnalleveto-työntö), naisilla lajina
on tempaus.
Biathlonissa suoritus koostuu
kahdesta lajista: ensin nostetaan
työntö kahdella kuulalla ja sen
jälkeen on tempaus yhdellä kuulalla. Liljalla oli EMkisoissa 7 kilpakumppania, Irlannissa 35.
Matti Lappalaisen ennätys tempauksessa on 150 kiloa ja työnnössä 69 kiloa. 20
Keskiviikko 25. Kisoihin on ilmoittautunut 561 kilpailijaa 36 maasta.
Suomesta Irlantiin on lähdössä
lajin historian suurilukuisin joukkue: 27 nostajaa ja joukkueenjohtaja.
. Veteraanisarjoissa kuulapainot vaihtelevat naisilla 8?16 kiloon ja miehillä 12?24
kiloon.
KILPAILIJAT jaetaan kansainvälisissä kisoissa valitun kuulapainon
mukaisesti amatööri- ja mestaruussarjoihin siten, että amatöörisarjassa kuulapaino on naisilla 16
kiloa ja miehillä 24 kiloa.
Mestaruussarjassa naisilla 24 kiloa ja miehillä 32 kiloa.
KAHVAKUULAURHEILU (GS,
Girevoy Sport) on lähtöisin Venäjältä.
Suomessa kahvakuulaurheilu kuuluu Painonnostoliiton alle
painoluokkineen ja antidopingsäädöksineen.
Lähde: Kahvakuulaurheilu.net.
HENNI LAPPALAINEN
Aina ei voi
onnistua
MIRA KOKKONEN
EDUSTUS matkasi Leppävirralle
LeKin vieraaksi lauantaina. Irlannissa, Dublinissa. marraskuuta 2015
urheilu
Dubliniin kahvakuulan MM-kisoihin
ANU LAITINEN
JAANA SELANDER
KIURUVEDEN urheilijoiden Matti Lappalainen ja Minna Lilja lähtevät kahvakuulan MM-kisoihin.
Kisat pidetään 25.-29.11. LC nostetaan kahdella kuulalla.
Suoritusaika jokaisessa lajissa on 10 minuuttia ja eniten hyväksyttyjä toistoja tehnyt voittaa.
Veteraanisarjaan voi osallistua
naisissa vuonna 1980 tai aiemmin
syntynyt, miehissä 1975 tai aiemmin syntynyt. Ensimmäinen erä pelattiin vielä tasan 0?0, mutta toisessa erässä
LeKi käytti omat maalipaikkansa tehokkaammin ja karkasi jo
4?1 johtoon.
LeKin maalivahdilla oli huippu päivä, eivätkä kiuruvetiset
saaneet kiekkoa häkkiin, vaikka
paikkoja olikin.
Ottelun loppua kohti hieman
vajaamiehityksinen edustus alkoi
väsyä ja LeKi vei ottelun pisteet
lukemin 9?2.
Edustuksen maalit tekivät Henri Kastarinen (1+1) ja Harri
Kauhanen, syöttöpisteille pääsivät Vitali Kiappi ja Pyry Lappalainen.
KIURUVEDEN Kiekon naisjoukkue matkasi lauantaina Liminkaan turnaukseen, jossa pelattiin
kaksi ottelua.
Ensimmäisessä ottelussa naiset
kohtasivat sarjan kenties kovimman joukkueen Haapajärven Kiilat.
Ottelu tiedettiin kovatempoiseksi, koska Kiilat on luisteleva jouk-
kue. Nostamme Matin kanssa perjantaina yleisissä sarjoissa ja sunnuntaina veteraanisarjoissa, Minna Lilja kertoo.
Matti Lappalainen nostaa yleisessä sarjassa, +95 kiloa -painoluokassa, kuulan koko on 24 kiloa.
Minna Lilja puolestaan nostaa
naisten yleisen sarjan, +68 kiloa -painoluokassa 16 kilon kuulaa.
Alustavien nostolistojen mukaan
Matti Lappalaisen sarjaan on ilmoittautunut 12 nostajaa ja Minna
Liljan sarjaan 36 nostajaa.
MM-kisat ovat molemmille en-
Matti Lappalainen on maanviljelijä.
Minna Lilja on ammatiltaan rehtori.
simmäiset. yhteensä 25.
Tasaisen väännön jälkeen pisteet
lähtivät Ylivieskaan viime hetken
voittomaalilla.
Tehokkaina olivat Henri Räty (3+0), Oskari Kärkkäinen
(1+1), Riku Räty (1+0) sekä Juho Luttinen (0+1).. EM-kisoista Bulgarian
Varnasta Lilja toi hopeaa yleisestä sarjasta ja Lappalainen pronssia
veteraanisarjasta
klo 9.30 - 11.
Tuokiossa voi valita kaksi askartelua tai vain yhden, ja askarteluun voi tulla omaan tahtiin. Avoinna ma-ke, pe
9.30-13, to 9.00-13. klo 14
Rinnekodilla. , arkisin
klo 8-14 p. Vapaa pääsy, tervetuloa!
UIMAHALLI TIEDOTTAA
Ma 30.11.2015 alkaen uintiaika päättyy 30 min ennen
uimahallin sulkemista.
TUNNELMAUINTI
Pe 27.11.2015 klo 18-21
Allasosastolla ikäraja K18
Hinta: Uimahallin pääsymaksu
KOKO PERHEEN LELULAUANTAI
La 28.11.2015 KLO 12-16
Hinta: Uimahallin pääsymaksu
Lisätietoja www.kiuruvesi.fi sekä uimahallilta
p. klo 10-13.
Tervetuloa tekemään löytöjä!
-------------------------------------Kuivaa koneellisesti kuivattua
koivupilkettä myytävänä syksyn
toimituksiin. (017) 272 4400.
Arkipyhä- ja viikonloppupäivystys Kuopiossa, ajanvaraus
klo 8-9 p. 15.00
Sivistyslautakunta myöntää vuosittain urheilija-apurahaa
menestyville urheilijoille ja menestystä tavoitteleville nuorille urheilijoille. ke klo 8.00 . 0600 11678. 050-514 0067,
kiuruvesi@4h.fi, www.
kiuruvesi.4h.fi
-------------------------------------Yrtti-Marissa pe 27.11. marraskuuta 2015
21
rivi-ilmoitus
Niskanen jatkaa
UA:n johdossa
KIURUVEDEN Urheiluautoilijoiden puheenjohtajana jatkaa Jari Niskanen ja
sihteerinä Tiina Hyvärinen.
Seuran hallitus 2016: Marko Kesti, Keijo Kämäräinen, Harri Mielityinen, Edvin Mikkonen, Pertti Tero
ja Juha Vimpari.
Vuoden Urheiluautoilija
-palkinnon voitti Jari Huttunen. Tervetuloa!
Eläkeliitto: Rokualle lähtö
linja-autoasemalta ke 2.12.
klo 10.
Eläkeläiset ry askarteluryhmä
ma 30.11. päähierontaa,
parafiinihoidot ja naurujoogaa.
Koulutettu hieroja Sirpa Rytkönen p. Mukana suuhygienisti Y-S Sote ky:stä. 0600 11677
itäinen alue, p. Kiuruveden
4H-yhdistys p. 040 712 1190
ma-ke, pe klo 9-15 ja
to klo 9-14
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin läntinen alue, p. 15.45
to
klo 8.00 . Tervetuloa!
-------------------------------------Kaipaatko apua arkeen. 040-670 7097
www.kiuruvesi.fi
KIRJASTO TIEDOTTAA
Kirjastossa tehdään jouluaiheisia askarteluja
maanantaina 30.11. Torintuvalla ma 30.11. Lisäksi sivistyslautakunnalla on mahdollisuus
tehdä yhteistyösopimuksia eri urheiluseurojen kanssa esim.
mainossopimuksia tai myöntää valmentaja-avustuksia valmentajille. klo 9.30 Puistonkulmalta.
Sydänkerho torstaina 3.12.
klo 11- 13 seurakuntatalon
monitoimisalissa. 040-5100248.
Lahjakortit, kotikäynnit. 017-770 7700, Hovinpelto 3
Mykyrokkaa lounaalla ja
omiin astioihin torstaisin klo
9-14, sekä leivät, munkit ym.
herkut. www.heikinpilke.fi p.
040-753 0370
--------------------------------------
urheilumuistio
KiurU: Ke 25.11: Suksien
voitelu- ja esittelyilta vanhalla
toimistolla klo 18, paikalla Ari
Kuosmanen. Keskiviikko 25. 045-3430 300.
-------------------------------------Eijan Kauneus- ja Jalkahoitola,
Asematie 5, p. Pikkupaketti mukaan. p. 16.30
pe
klo 8.00 . Tervetuloa tutustumaan!
-------------------------------------Kirpputori asemarakennuksessa lauantaina 28.11. 045-1244130 (Kukkomäentie 41). Tervetuloa! MSL
-------------------------------------Lauri Ruotsalainen esittelee ja
myy uutta kirjaansa: ?Koulureppu. (017) 272 2346, Riistakatu 23.
Hoidon tarpeen arviointi ja
vastaanotot ilman ajanvarausta terveyskeskuksissa
Iisalmi ma-pe klo 8-15.30
Kiuruvesi ma-su klo 8-16,
juhlapyhinä suljettu
Sonkajärvi ma-pe lo 8.30-10.30
Perheapu, ?Kun omat konstit
eivät riitä. 040 5766507
URHEILIJA-APURAHAN HAKEMINEN:
Lähde: IRO Research, Tuhat suomalaista, syyskuu 2015. Edullinen ateriapalvelu
kotiin ja yrityksiin. Tervetuloa!
Eläkeläiset ry: Tervetuloa
kerhoomme ke.2.12. klo 10 Puistonkulmalla. Tervetuloa!
Niveljumppa tiistaina 1.12.
klo 17.00 Missunsalissa.
Koulujen ruokalista vko 49:
ma: porkkana-jauhelihalaatikko, tuoresalaatti, ti: annoskalapala, perunasose, punasalaatti, ke: broilerikeitto, juusto,
kurkku, sihtileipä, to: lihapullat,
perunat, kastike, porkkanaraaste, pe: ohrasuurimopuuro,
Remeskylän kinkku, sihtileipä,
mansikkakiisseli.
Ateriapalvelun ruokalista
vko 49: ma: porkkana-jauhelihalaatikko, kastike, romanesco-sekoitus, tuoresalaatti,
mansikka-vadelmakiisseli, ti:
annoskalapala, perunasose,
kastike, porkkanat, salaatti,
sekahedelmäkiisseli, ke: broilerikeitto, juusto, kurkku, mustikkavispipuuro, to: lihapullat,
perunat, kastike, herne-maissi,
porkkanaraaste, sekamarjakiisseli, pe: broilerikiusaus,
erikoisvihannes, punakaalisalaatti, mansikkakiisseli, la: järvikalakeitto, leikkele, kurkku,
mustaherukkalesepuuro, su:
porsaanleike, perunat, kastike,
juuresgratiini, rapeasalaatti,
puolukkarahka.
päivystykset
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Päivystys
Iisalmen sairaalan päivystys,
24h p. Lämpimästi
tervetuloa! p. To 3.12: Sporttikerho liikuntahallilla 7-9v klo
17 ja 10-12v klo 18. klo 10.00
Puistonkulmalle.
Eläkeläiset ry: Lähtö Kuntorantaan 28.11. Apurahan hakijana tulee aina olla urheiluseura!
Hakuohjeet ja myöntämisperusteet Kiuruveden kaupungin nettisivuilla www.kiuruvesi.fi -> palvelut -> liikunta
ja ulkoilu -> avustukset. palv.
Laita mainoksesi sinne, missä se tuntuu mieluisalta.
Ylivoimaisesti paras paikka tähän on sanomalehti.
LUKEMISTA
itselle tai
lahjaksi
!
UUTUUS
ELÄMÄN
TIKAPUUT
35?
LUE
SANOMALUE
LEHTIÄ.
SANOMALEHTIÄ.
KYLIEN KIRJA
30?
KIURUVEDEN
HISTORIA
36?
sanomalehtien liitto
sanomalehtien liitto
LOGO
LOGO
KIURUVESI,
kuvia vuosilta
1981-1990
17?
140 VAKAATA VUOTTA
10?
SAHAN
PATRUUNA JA UPSEERI
15?
KIURUVESI-LEHTI
p. Kysy
syksyn tarjouksia! Tervetuloa!
-------------------------------------Hierontaa, intial. 0400 144 514
Mielenterveys- ja päihdepalvelut
p. Ohjaajana toimii kirjastoja tietopalvelualan amk-opiskelija. La 28.11:
Juoksijoiden pitkä pk-juoksulenkki klo 10, lähtö: Pössilästä.
Ma 30.11: Kirmoojien yhteislenkki klo 18, Sporttikerho
liikuntahallilla 3-4v klo 17 ja
5-6v klo 18. klo
10-16 Byas-ihonhoitolaitteen
esittelyä ja ilmaisia näytekasvohoitoja. Ilm. (017) 186 611
Ikäihmisten asiakasneuvonta
OHJURI (Kotona asumisen
tuki) p. 050-3700180,
Ahti Siponen.
-------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta
koivupilkettä kotiin tuotuna.
Mitat 35 ja 50 cm, myös metrihalkoja. To 26.11: Sporttikerho liikuntahallilla 7-9v klo
17 ja 10-12v klo 18. Hän voitti Suomen
mestaruuden rallin SM3luokassa. klo
10-13. 040 761 4400, 24h
Suun terveydenhuolto
Keskitetty ajanvaraus
ma-pe klo 7.30-15.00
p. Tilauksesta ruisleipä,
karjalanpiirakat, täyte- ja voileipäkakut. Leivontaarpajaiset. 0500-310213, tai
kerhossa.
-------------------------------------Eläkeliiton kerho ti 1.12. Tervetuloa!
Kuulonhuollon kerho to
26.11. klo 10 srk-talon takkahuoneessa. Lisätietoja: www.kiuruvedenurheilijat.
sporttisaitti.com
muistilista
SPR:n kerho ti 1.12. täyte- ja voileipäkakut. Sanomalehtien Liitto.
50%
45
40%
30%
20%
12
on avoinna seuraavasti:
ma . 040 182 44 33
-------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon
myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet.
Leipomotuotteita tilauksesta
ma-pe (la), esim. Elsalle 12.12.
mennessä, p. klo 10
srk-talossa. Lämpimästi
tervetuloa!
-------------------------------------Eläkeläiset ry; Vietämme pikkujoulua ruokailun merkeissä
Peltohovissa, alk. Vuoden rallikuski ja kartanlukija palkinto
meni Niko ja Marko Alliselle heidän menestyksestään aluemestaruuskisoissa sekä Suomen Historic
Rally Trophy -sarjassa.
Vuoden sprinttikuski oli
Niko Allinen, hän voitti
sprintin aluemestaruuden
Historic-luokassa.
Vuoden ratakuski oli
Jesse Malassu, hän voitti aluemestaruuden kartingissa Raket -yleinen luokassa ja SavoCupin Raket
-junior luokassa.
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
Vuoden jokkiskuskiksi
valittiin Suvi Mikkonen,
hän menestyi hyvin jokamiesluokan kisoissa ja oli
aluemestaruuspisteissä kolmas naisten luokassa.
Vuoden toimitsijaksi valittiin Jari Niskanen.
Lisäksi muistettiin muita
aluemestaruuskisoissa menestyneitä: Antti Kärkkäinen oli kolmas kuljettajissa rallin yleisessä luokassa, Petri Oksanen oli toinen kartanlukijoissa rallin
B-junioreissa, Jussi Lappalainen oli kolmas rallin
Historic-luokassa kuljettajissa ja Kari Hyvärinen
menestyi jokkiksen EVKluokassa, hän oli aluemestaruuspisteissä neljäs.
Helmikuun lopussa ajetaan Kiuruvedellä jääradan SM-osakilpailu, mikäli sääolosuhteet sen sallivat.
Haapakummussa järjestetään jokkisajot keväällä ja
syksyllä.
Mistä suomalainen
mieluiten lukee,
katsoo tai kuuntelee
mainoksia?
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p. Gasthaus
Palopaikasta 0400-945544
-------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä
omiin astioihin ja lounaalla
perjantaina klo 10.30- 14.00.
Viimeisen kerran tälle vuodelle.
Puh. Apurahalla voi kattaa urheilusta aiheutuneita kuluja. Joulusiivoukset kotiin, läheisillesi.
Oikeus kotitalousvähennykseen.
Kysy myös ulkoilu- ja asiointipalvelujamme. klo 15.00, jäsenet 10 ?, muut 20 ?. 040 759 5005.
11
10%
4
4
2
2
1
Painetut
sanomalehdet
Televisio
Painetut
kaupunkilehdet
(ilmaislehdet)
Sanoma- Painetut
lehtien aikakausdigit.
lehdet
palvelut
Radio
Facebook
1
1
1
0
0
16
Kaupunki- Aikakaus- Google YouTube Twitter LinkedIn En
lehtien lehtien
osaa
(ilmais- digit.
sanoa
lehtien) palvelut
digit. Avustushakemus tulee jättää
31.12.2015 mennessä Liikuntatoimistoon.
Lisätietoja: liikuntasihteeri Lassi
Myllylä puh
22
Keskiviikko 25. Halvat
asumiskust., takka, suora
sähkö, lattialämmitys,
oma vesimittari. 752 114
tai 0500-374 514
HIRVIROKALLE
la 28.11.2015 klo 17-20 Metsästysmajalle.
Isonkannon Erä ry
kokouksia
Kutsumme maanvuokraajat, alueella asuvat, naapuriseurojen edustajat ja seuramme jäsenet perheineen
HIRVIROKALLE
pe 4.12.2015 klo 18 Lapintuvalle. 15.00
kyläntalolle Korvikkoon, Korpijoentie 770. 044-5300 440.
Pöytiä vuokrattavana rajoitetusti á 10 e. 2015 klo 18.00 alk.
Hotelli-Ravintola Peltohovissa
Esillä sääntömääräiset asiat.
Kokouksen yhteydessä
jouluruokailu.
Sitovat ilm. 03 718 8044
www.narukauppa.fi
JÄTTIKASSI
10?
KEKSEJÄ
Metrilakuja paljon
makuja ja makeisia
KOKO
PERHEELLE
TOSSUT,
VILLAHOUSUT
RUKKASET
Sakari
Super
Kiuruveden ao ry
530
sääntömääräinen
SYYSKOKOUS
la 12.12.2015 klo 18.00
Hotelli-Rav. 040 568 2619.
Kiuruvedellä 23.11.2015
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä
Ympäristölautakunta. 050-546 6845,
0500-573 105
RT-2h+k+kh+s
58m² valm. mennessä Irmalle sähköposti
irma.karikumpu@kiuruvesi.fi
tai puh. torilla
26.11. p. Ne, joiden etua tai oikeutta asia saattaa
koskea, voivat tehdä kuulutusaikana kirjallisen
muistutuksen asiassa. 050-564 6187
Myytävänä
sekalaista
Myydään arvostetussa
As.Oy Peltomäessä, 1.krs
KT-KAKSIO
42m² juuri remontoitu,
läh. Tilalla harjoitetaan maidontuotantoa.
Eläinsuoja sijaitsee Kiuruveden kaupungissa,
Kiviharju?tilalla (RN:o 263-415-9-77), osoitteessa Tuomijoentie 215, 74680 Myllyniemi.
Viljapossua suoraan tilalta.
Lapa, etuselkä, kylki
4,90 e/kg
Täyslihasäilyke
5 prk 20 e
Myyntiauto Kiuruv. Tervetuloa!
Honkarannan Metsästysseura Ry
Kutsumme maanvuokraajat, alueella asuvat, naapuriseurojen edustajat ja seuramme jäsenet perheineen
YKSIÖ
p. 040-828 9953
Vuokrattavana
paritalosta
HYVÄ KAKSIO
2h+k+kh+s+terassi,
rauhallisella Nivanniityn
alueella. 050 307 5439
Hakemuksia koskevat kuulutukset pidetään
nähtävillä 26.11 . Lisätietoja antaa asioiden
valmistelija, puh. Tervetuloa! Hallitus
HIRVIROKALLE
su 6.12.2015 klo 12-15 Toiviaiskylän Kyläntalolle.
Tervetuloa!
Toiviaiskylän Erämiehet ry
Joulumarkkinat
Kiuruveden torilla
perjantaina 27.11.2015 klo 9-15
Paljon kauppiaita, paljon ostettavaa
Iloista mieltä ja markkinatunnelmaa
ULKOILUVAATTEET
?TAKKEJA
?TOPPAHOUSUJA
?LASTEN HAALAREITA
Runsaasti erilaisia
malleja
Maankuulua
vanhanajan
savusaunapalvia,
maalaishyytelöä ja
lihaisia makkaroita.
KÖYSITEHDAS
KÖYDET, NARUT
RULLAPUSSIT
KUITULINJA OY
MYLLYOJA
Puh. 10.30
LAAKAMÄEN KOTILIHA
p. Tilalla
harjoitetaan
maidontuotantoa. Peltohovissa.
Esillä ammattiosaston
sääntöjen 10 §:n mukaiset asiat. 040 527 2171. Tervetuloa!
Hallitus
Sisä-Suomen
Sammutinhuolto Oy
OMPELUKONETARJOUS
PFAFF
nyt
249 ?
Lisää energiaa jo nuoresta!
Ravinto, liikunta ym.
Esittelen laadukkaat
Smarter
160S
Myynti-huoltopäivä
pe 27.11. klo 10-17
Satuhelmessä
PFAFF SINGER
RAVINTOLISÄT
T:mi TENHO KANERVA
LOIMULOHTA
Kirjasto 2.12. 040 568 2619.
Iisalmi 18.11.2015
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä
Ympäristölautakunta
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS
torilla
TO TORILLA klo 9-12
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunnassa on vireillä seuraavat ympäristölupahakemukset:
kalajokista PERUNAA,
PORKKANAA.
Ahvenanmaan
omenaa
p. klo 17.30
Tervetuloa ! Vapaa pääsy.
Aila Saarenpää
Ravintoterapeutti
Linnalohen
pihamyynnissä
S-MARKET Kiuruvesi
lauantaina 28.11.
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta on antanut 20.11.2015 seuraavan ympäristölupapäätöksen:
Ympäristölupa eläinsuojan toiminnalle Kiuruveden kaupungin Remeskylässä sijaitsevalle
kiinteistölle Teeriniemi 263-414-18-43. Päätös on nähtävillä myös
www-sivuilla osoitteessa www.ylasavonsote.fi.
Lisätietoja antaa ympäristönsuojelutarkastaja Olli
Hirsimäki, puh. Tervetuloa!
Aittokorven Riistaukot ry
Myyjäiset kyläyhdistyksen hyväksi.
Kutsumme maanvuokraajat, alueella asuvat, seuramme
jäsenet perheineen sekä naapuriseurojen edustajat
HIRVIPEIJAISIIN
Honkarannan majalle la 28.11.2015 klo 13 - 16. Tervetuloa!
Lapinsalon Hirvimiehet ry
Kutsumme maanvuokraajat, alueella asuvat, naapuriseurojen edustajat ja seuramme jäsenet perheineen
HIRVIROKALLE
SYYSKOKOUS To 3.12. 0400 218 745
la 28.11.2015 klo 13-15 Heinäkylän Kyläntalolle.
Lautanen ja lusikka mukaan. klo 8.30 . Tervetuloa!
Ruutanan Seudun Hirvimiehet
RINKELIT
YHTEISMYYJÄISIIN ILMOITTAUTUMINEN
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 26.11. Eläinsuoja sijaitsee Kiuruveden kaupungissa, Pyymäki?tilalla (RN:o
263-411-27-58), osoitteessa Honkaperäntie
409, 74740 Aittojärvi.
LIHA-AUTO
Jarmo ja Minna Niskanen ovat toimittaneet
eläinsuojan ympäristöluvan muutoshakemuksen. 13.30.
Ilmoittautumiset viimeistään ke 9.12.2015
mennessä p. marraskuuta 2015
rokkaa
asuntoja
Kutsumme maanvuokraajat, alueella asuvat, naapuriseurojen edustajat ja seuramme jäsenet perheineen
Annetaan vuokralle
HIRVIROKALLE
torin vieressä,
sunnuntaina 29.11.2015 klo 13.00 . 27.11. kesk.
p. 0400-577 433
Sammuttimen
tarkastus 9?
mukana myös
alumiinitikkaita ja
led-valoja ym.
YHTEISMYYJÄISET
järjestetään Yläkoulun sisätiloissa
su 13.12.2015 klo 11.00 . klo 9?12 TORILLA
Kivikylän kotipalvaamo
Lappi p. Ammattiosaston liittohallitusehdokkaiden asettaminen ja
vaalipiirikokousedustajien valinta.
Kokouksen jälkeen
ammattiosaston tarjoama
JOULURUOKAILU
Sitovat ilmoittautumiset
ruokailun vuoksi
pe 27.11.mennessä
045-1834888 (txt).
Perumatta jättämisestä
perimme ruokailun
hinnan. Lisäksi
ostettavissa autotalli.
p. Luvan
hakija on Kärkkäinen Markus.
Päätös on nähtävänä Kiuruveden kaupungintalon
neuvonnassa
valitusajan
päättymiseen
21.12.2015 saakka. 28.12.2015 Kiuruveden
kaupungin ilmoitustaululla ja hakemusasiakirjat
ovat kuulutusaikana nähtävillä Kiuruveden
kaupungintalon neuvonnassa, osoite Harjukatu 2,
Kiuruvesi. Toimikunta
Myynti - huolto
Jyty Kiuruvesi ry:n
Kutsumme maanomistajat, alueella asuvat, naapuriseurojen edustajat ja seuramme jäsenet perheineen
Lanttu,- liha -ja
kalakukot.
Karjalanpiirakat
JOENSUUN
HERKKULEIPOMO
Perinteiset kiuruvetisten yhdistysten, järjestöjen,
kylätoimikuntien, koululuokkien ja yksityisten henkilöiden
p. 2008,
päätyhuoneisto.
Rauh., pieni taloyhtiö
(4 osakasta), lähellä
keskustaa. 050 323 0840
Riitta Forss on toimittanut eläinsuojan ympäristölupahakemuksen
017-752 334
Kiurukatu 1A
Vastaanotto sop. 050 525 6163
Hoitajat p. 017-753994
Hammaslääkäri
Risto Salovaara
Palveluhakemistossa
ilmoitus
huomataan!
Puh. 35 33 220
5647
044-765 4771
Kiurun
Kotisairaanhoito Ky
Kotisairaanhoito
p. 040 752 4422
Kiurukatu 3
p. maataloudelle
Teemu Ruotsalainen 050-5449 176
. 050 564 2878
Kalliokyläntie 683
Myös ilt. 0400 654 758
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
Jennica
Nivankatu 2, 2.krs
Likakaivojen
tyhjennykset
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Mela & Meisseli Oy
p.0500-979 479
Annette Honkajärvi
Annette
Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
. 050-543 1253
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
siivouspalvelut
avustaminen
Muut
S
T
U
D
I
O
hieronta
Lääkäri/lääkintä
KEHYSTÄMÖ
Puh. teollisuudelle
. Maalämpöpumput
p.040 730 5230
Niemistenkatu 8
Kotipalvelut
p. 045 185 4466
Kotipalvelu
p. marraskuuta 2015
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
23
Hyvinvointi
Kiurukatu 3, p. Lavettikuljetukset
. lämpökamerakuvaukset
Koskentie 2, Kiuruvesi
ALANSA AMMATTILAISET:
Fysioterapeutit:
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe ma-pe
8.30-17
la 8.30-13
Avoinna:
8.30-17,
la 8.30-13
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
Asematie 5
Lämpimästi
tervetuloa!
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
Kiurukatu 1
Kiurukatu 3, p. 017 754 665
www.ttsahkopalvelu.fi
. 040 174 9426
p.017-818181
koulutettu hieroja
Soilin Hieronta
ELISA TIKKANEN
Kuntohoitaja Soili Marin
nettiajanvaraukset:
www.pelakuu.fi
Kirkkokatu 2
Karhuntie 8, KIURUVESI
p.044-500 3536
Parturi-Kampaamo
PÄIVI
avoinna
ma 9.30-16.30
ti-pe 8.30-16.30
ParturiKampaamo
Sahat, mopot, pyörät, ruohonleikkurit, agregaatit ym. 0400-220 909
p.0500-273 374
KIURUVEDEN
APTEEKKI
p. 040 507 4458
www.annelihakala.fi
HIERONTAPALVELU
Linja-autoasema
Puh. Putkistojen uusinnat ja korjaukset
. Keskiviikko 25. 017-752 206,
ma-pe 9-18, la 9-16
Kiuruvesi
LEHTI OY
p.017-770 7700
TIMO MARTIKAINEN
§ varatuomari
§
VT@timomartikainen.fi
Asematie 6
Siivous-, ruoanlaitto-,
asiointi- ja ulkoilutuspalvelut
Kiuruveden Keilahalli
KIURUVESI-lehti
017 770 7700
Asematie 12
puh. (017) 754 879
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
Laki-ja tilipalvelut
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. 050-514 0067
ratavaraukset 044-763
kiuruvesi@4h.fi
Rolls-pikaruokarav.
050 . Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. ja viikonloppuisin
Kauneus- ja jalkahoitola
. +varaosat
KARI NYKÄNEN
p. 010 420 1333, 0400-378 620
Hierontapiste
CAROLA
koulutettu hieroja
Niemistenkatu 3 L 3
p. 045-1409 222
p.017-752 259
atu
Kiuruk
Korjaus / Huolto
Hautaus- / pitopalvelut
Fysioterapeutit:
1
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
Minna Harmoinen
p. Sähköiset vedenlämmittimet
. 040 934 1435
www.kiuruvesilehti.fi. mukaan
050-514 2602
Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI
p. 0500-619 674
p. maakaapelinäytöt
. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. 017 752 531
- Taulut - Kunniakirjat
- Valokuvat ym.
Hovinpelto 3
Asematie 6, Kiuruvesi
Hammaslääkäriasema
etunimi.sukunimi@omni-yrityspalvelut.fi
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo
Manninen
050 539
8991
p.
050
5398
991
Maria Mikkonen 040 770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
KULMAPAIKKA
Puh. 044 5022 021
Koulutettu hieroja
JARI TIKKANEN
p. Myydään seulottua
peltomultaa
- VALTRA huolto + huoltoauto
- Täryjen vuokraus
- Ilmastointihuolto
Palokatu 9, p. Lämmityskattilat ja varaajat
. yksityisille
Teuvo Blomberg
050-5987 932
lavettikuljetukset
. 044 588 5867
Sovitus: Sirkku Peltola
Ohjaus / toteutus: Työryhmä ja Seija Pitkänen
www.maalaiskaupunginteatteri.fi
Kesto: 2 h,
sisältää väliajan.
Seija Suhonen 050 354 2023
Juha Lehtola:
Loppuun
asti lystikkäät
-Mitä sinä minusta tahdot?
Otteluisäntä: K-Supermarket Kiuruvesi
Kinkkuarvonta!
Liput 5,-/2,-
KIURUVEDEN LASI JA KAIHDIN
Uudet esitysajat:
pe 4.12. 045 351 9669
Pankkikortti ei käy maksuvälineenä
Kiuruveden kulttuuritalo, Lähteentie 10
klo 14.30
NÄLKÄPELI MATKIJANÄRHI OS 2
-k12/9- lippu 8?
www.moviecompanyalatalo.fi
p.0400570482
www.kiuruvesilehti.fi. louhinta
. klo 19.00
to 10.12. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. kallio/soramurskeet
. klo 9.20
vietämme 22.12. klo 19
Kesto: n. klo 19.00
Liput: 18 / 16 ?
Koululaisesitykset:
Ylä-aste,
sekä lukiolaiset.
Liput: 5 ?
ma 30.11. ja tied. Cowboys Black
klo 16:15 (E1)
KK-81 . Cowboys Musta
Leo Ojaluoto
P. TM-testivoittaja Nokian
sekä Michelin, Hankook ym. klo 19 la 5.12. 24
Keskiviikko 25. Seuratuvalla.
Ilm. marraskuuta 2015
sekalaista
huveja
La 28.11.
Tanssiorkesteri
017-752112, 0400-171473
0500-570920, 050-4009437
Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi
-lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput
Yhden miehen elämänmittainen komedia.
Jarmos
Mikko KiviNen
35 vuotta
taiteilijana
-kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät
-iv kanavien puhdistus/desi?ointi
Luotettavaa LVI-palvelua
LIPUT 7?
PELZE MUSIC BAR
Dj PETE
Kiuruvesi su 29.11. 0400 274 021
ELOKUVAT
LA 28.11. Pihla ikkunat ja ovet . huolto . klo 19
Kiurusali
Liput 29,50 ?/24,50 ?
www.kivinentie.fi
myynti . lämmityskattilat ja sähkövaraajat
Myymälä
017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
TALVIRENKAAT
& VANTEET
Edullisesti mm. pleksit, kennolevyt
040-537 7730
OSTETAAN
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ROMULUX
Kiuruvedellä
P. metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla
. 017-7604600
www.peltohovi.fi
Kirjailija Seppo Kämäräinen esittelee ja myy
kirjastossa to 26.11. asennettuina.
Meiltä myös renkaiden vaihdot, 3D-ohjauskulmien säädöt Hunter-laitteella ym. Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
. turnaus
la 28.11. 11.12. 050 349 9393
. 2 tuntia
Liput: 16/18 euroa
puh. asennus . putkistosaneeraukset
. ilma/maalämpöpumput NIBE
. klo 11 alkaen
Mukana: LuoWo, LeVi, IisVi, PuWo
Naisten II-sarjaa
su 29.11. KIURUSALI
klo 13.00
HEVISAURUS
-slippu 6?
Pikkujoulunäytelmä
Ohjaus: Erja Jokinen ja työryhmä
pe 27.11. SoJy (Sotkamo)
. varaosat
. klo 17.30 - 19.00
uutuuskirjojaan
Saamamies ja Synnöve tappajamoottorikelkka.
Torttukahvit Iltalypsyssä klo 17 alkaen.
Tervetuloa!
la 28.11.
HUONOJEN IHMISTEN ILTA
FUKUSHIMA GAMBLERS, MANIC ATTACK,
SANTTU & HENTTU plays HLVSC ACOUSTIC
Liput 5,-
Tervetuloa!
Honkarannan Kyläyhdistys
Avoinna: Ma-To, Su 10-02, Pe-La 10-03
JOULUATERIALLE Iltalypsyyn 18.12.
Kokoonnutaan klo 18 Kulttuuritalolle, katsotaan
Hulluviiman esittämä Jouluhalko -koko perheen
joulujuhla, minkä jälkeen nautitaan jouluateria.
Ilmoittaudu viimeistään 7.12.
Tiihosen Sepolle p. mennessä 050-431 8530
KK-81
PELAA:
-Kootaan yhdessä tuo kirjahylly.
Jutellaan ja kootaan.
lauantai 28.11.
klo 14:00 (D2)
KK-81 . kaivinkonetyöt
. seulotut mullat
. ajoneuvojen lasit (myös vak.yhtiökorjaukset)
. klo 19.00
pe 11.12. sepelit
. klo 19 la 28.11. 0440 752 980
posti@pubhavanna.com
Anna Liisa
Kiuruveden Varapäre ry
KIITTÄÄ 30-vuotisonnitteluista sekä
arpajaispalkintoja lahjoittaneita!
Maatila-Rakennus-Traktoriurakointi-Kiinteistöhuolto
. 044 973 4940, tekstiviestillä tai
sähköpostilla seppohstiihonen@gmail.com
Minna Canth
kutsuu honkarantalaiset
Niemistenkatu 2, p. alan työt.
Tervetuloa rengaskaupoille!
Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI
p.040 580 6325, (017)752 834
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi puh. Lumityöt, maansiirto, hiekoitus,
lanaus ja muut konetyöt
?Kiinteistönhuolto ja mökkitalkkarin työt
(talonmiespalvelut, lumenpudotukset,
puunkaadot, raivaustyöt,
nurmikonleikkaus, jyrsinnät)
p.0500-373 813
LOUNAS
ma-pe klo 10.00 - 13.45.
Tule syömään!
Ma-pe 06-21, la 07-21, su 09-18
JOULUJUHLAA
LUOMU-WOLLEY PELAA
liikuntahallilla
D-tyttöjen maakunta-srj. Pienrakentaminen, remontit
. Traktoreiden kuljetukset
. klo 16
LuoWo . terassi/parvekelasitukset,
. Teiden lanaukset
tiekarhulla
Puh. Tarvittaessa sijaisautoja
Kiuruveden
Rakennus-Palkki
www.rakennus-palkki.com
RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS
p.0500 772 471
KORJAUS- JA REMONTTITYÖT
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy