040 752 4422 asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa. JX PR IO R.P .P.F IN LA ND E KESKIVIIKKO 25.11.2020 67. Ensi vuoden budjetti onkin noin miljoona euroa ylijäämäinen. www.kiuruvesilehti.fi 012138-2048 Irtonumero 2,90 e BUDJETTILUONNOS 2021 4-5 » Löysät otettu pois 4 » Jarmo Muiniekka eläkkeelle 9-20 » Joulun -teemaliite 10 » Otsikkoa kaksi riviä Kiuruvesi sai valtiolta koronarahaa ja harkinnanvaraista valtionosuutta yhteensä noin 3 miljoonaa euroa. JAANA SELANDER 24» Mikko on kova ottelija vuoden paikallislehti 2019 www.siilinhammas.fi Perushammashoito Nukutushammashoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Hammasprotetiikka Suuhygienisti Ajanvaraus myös verkossa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. Kiuruveden kaupungin on saatava tehtyä ylijäämäinen tulos joka vuosi, että taseessa oleva 3,4 miljoonaa euroa saadaan katetuksi vuoteen 2023 mennessä. VUOSIKERTA, NRO 48
Meillä kiuruvetisillä on onni, että palveluvarustuksemme on erinomainen. Kuvassa Rytkyn koululaisia. julkaistiin juttu nimeltä Tarkennus ”Talouden tasapainotusryhmän yhteisestä esityksestä lakkauttaa kaikki neljä kyläkoulua lipesivät Juha Tapanisen (PS) ja Marita Grönforsin (KD) lisäksi kokoomuksen Janne Peltola ja keskustan Kari Saastamoinen” Talouden tasapainotusryhmä esitti yksimielisesti kaupungin hallitukselle kaikkien neljän kyläkoulun lakkauttamista. talouden tasapainostusryhmän ja kaupungin hallituksen puheenjohtaja Mira Kokkonen (kesk.) äänesti tätä esitystä vastaan Janne Peltolan ohella. Sen huomaa, kun katsoo joulupassikampanjassa mukana olevien yritysten listaa. Kuitenkin jo hallituksen kokouksessa 2.11. Kirjoituksia ei palauteta. Niin Kiuruvedelläkin. Joulupassikampanjassa on 1 600 euron arvosta lahjakortteja, jotka arvotaan kaikkien joulupassikampanjaan osallistuneiden kesken. Mihin käytetään 600 000 euroa. Kouluverkkokeskustelu jatkuu. They didn’t have elecrisity, toilet or bathroom inside, because they didn’t even have a running water. Perustelujen mukaan ulkopuolinen konsultti selvittää eri vaihtoehtoja parhaasta ja kustannustehokkaimmasta tavasta hyödyntää kaupungin kouluverkkoa ottaen huomioon opetuksen tarkoituksenmukaisen järjestämisen ja lasten hyvinvoinnin. Kivijalkaliikkeessä pääsee kokeilemaan tuotetta ja saa henkilökohtaista palvelua. IRO Researchin tutkimuksen mukaan peräti 60 prosenttia suomalaisista teki huhtikuussa 2020 ostoksia verkosta. Peräti 83 prosenttia kyselyyn vastanneista piti tärkeänä, että kivijalkaliikkeitä ylipäätään on olemassa. Korona on vauhdittanut myös kivijalkaliikkeitä perustamaan verkkokauppoja. Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi ja saatamme valita sinut somepoimintaan luvallasi. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Painovalmiit ilmoitukset sekä pikkuilmoitukset jätettävä maanantaina klo 14 mennessä. This is mu father’s childhood home and it has been empty over 30 years. Korona-aika on saanut ihmiset tekemään ostoksia verkkokaupassa. “ Somepoiminta #kiuruvesi @mualimanmatkooja 9.11.2020 Paikka: Koskenjoki Kuvaaja: Juha Meriläinen It has been 20 years since I visited here last time. Passeja oli arvonnassa mukana 7 920. 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma–pe klo 8–16 Lukijamäärä: 11 500 lukijaa Ilmestyy keskiviikkoisin SANOMALEHTILIITON JÄSEN Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti KIURUVEDEN kaupungin talousarvioesityksen investointiosassa on esitetty kouluverkkoasian suunnitteluun 100 000 euroa vuonna 2021, 200 000 euroa vuonna 2022 ja 300 000 euroa vuonna 2023. Trendit kertovat, että tänä jouluna halutaan panostaa perheen jouluun. Esimerkiksi vuoden 2019 joulupassikampanjassa Kiuruvedellä pyörähti rahaa 792 000 euroa viiden viikon aikana. Tutkimus on tehty Vaasassa ja Vaasan ammattikorkeakoululle. Kim-Erik Paavola on tutkinut kivijalkaliikkeiden tulevaisuutta viime vuonna. 2 Keskiviikko 25. Ratkaisevassa kaupungin valtuuston kokouksessa 9.11. Joulupassikampanjassa on mukana 32 yritystä. TILAUSMAKSUT 12 kk/kesto: kotimaa 92 e / 83 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Liittyykö mahdollinen konsultin käyttö mahdollisen uuden yhtenäiskoulun suunnitteluun vai johonkin muuhun. TOIMITUSJOHTAJA Juha Saastamoinen 044 726 29 52 juha.saastamoinen@kiuruvesilehti.fi TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi 040 523 8345 tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512 anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET Pirjo Palo, 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET / MARKKINOINTI Anu Laitinen, 044 339 6512 anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi AINEISTOAIKATAULUT: Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina klo 16 mennessä. 044 705 0443 PAINOPAIKKA Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Puh. Eniten rahaa verkkokaupassa käytettiin pääkaupunkiseudulla (361 euroa) ja vähiten eteläisessä Savossa (112 euroa). Täysiä passeja voi kerätä niin paljon kuin haluaa ja tietysti mahdollisuus voittaa lahjakortteja näin paranee, samalla leimojen kerääjä tukee paikallisten yritysten elinvoimaa ja meidän kaikkien työllisyyttä. Tutkimuksen mukaan kivijalkaliikkeiden tulisi panostaa kattavaan varastotilanteeseen ja mahdollisuuteen päästä kokeilemaan ja näkemään itse tuotetta paikan päällä. edellä mainittujen lisäksi talouden tasapainotusryhmän jäsen Tommi Tikka lipesi alkuperäisestä, kaikki koulut lakkauttavasta esityksestä. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. marraskuuta 2020 PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Joulupassikampanja tuo elinvoimaa K iuruvesi-lehti järjestää yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa joulupassikampanjan jo kolmatta kertaa. IHMETTELEVÄ Vielä pari unohdettua nimeä KIURUVESI-LEHDESSÄ 18.11. Voisi kuvitella ja olisi toivottavaa, että tänä jouluna rahaa kiuruvetisissä liikkeissä kulkee vielä enemmän, sillä ihmisillä on luultavasti nyt enemmän rahaa säästössä, kun euroja ei ole päästy käyttämään matkailuun. Paavola päätyy analyysissään siihen, että kivijalkaliikkeillä on yhä kysyntää kuluttajien keskuudessa ja kasvotusten käytävä tilanne voittaa yhä verkkokaupan. KYLIEN YHTEISTYÖRYHMÄ. POSTIA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Passiin tarvitaan minimissään neljä leimaa, leiman saa kun ostaa kampanjassa mukana olevista yrityksistä yli 20 euron ostoksen. Tutkimuksen mukaan yli puolet tutkimukseen vastanneista piti tärkeänä kivijalkaliikkeessä, että siellä pääsee kokeilemaan tuotetta ja että kivijalkaliikkeessä saa henkilökohtaista palvelua. Joulupassikampanjalla lehti haluaa tukea sitä, että kiuruvetiset suosisivat paikallisia yrityksiä jouluostoksissaan. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin
Riittääkö se syyksi ja sisällöksi poliittiseen päätöksentekoon osallistumiselle. Olisiko tämäkin kivi käännettävä kun etsitään kaupungin talousahdingosta poispääsyä. Aiemmin tänä vuonna ajateltiin, että vuosi 2021 on kuntatalouden raskain, mutta nyt vaikuttaisi, että kovimmat ajat osuvat vuodelle 2022. KUNNIOITAN ihmisten mielipiteitä, vaikka ne poikkeaisivat omasta näkökannastani. marraskuuta 2020 Valtuustokeskustelusta Kiuruvesi-henki on ollut valtava voimavara JAANA SELANDER Kotiseutujuhla kerää kiuruvetiset yhteen museon pihapiiriin kesäisin. Talouden tasapainottamisryhmän kokouksesta hän muiden kokoukseen osallistujien keskittymistä häiriten säntäili omien sote-kokouspuheenvuorojensa ajaksi käytävään. Näin menetellen opettajiinkin kohdistuu lomautusuhka, jos kokoomus saa tavoitteensa läpi lomautuksilta. Selvityksen tavoite on kartoittaa muun muassa rakennusten kunto, tulevat remontointitarpeet, käyttöasteet sekä tasearvot. Hän ei piittaa kokouskäytännöistä vaan hän huutelee päälle ja vie toisilta puheenvuoron aina, jos sille tuntuu. TILANNE on vähintäänkin poikkeuksellinen eikä koronarahaa ole luvassa samaan malliin tulevina vuosina. Nämä toimet näkyvät viivan alla valtion koronatukien lisäksi. Toivotaan todella, että saamme kurottua alijäämän ajoissa umpeen, ja tämänhetkisten lukujen valossa siinä onnistuttaneen, jos saadaan kaikki tasapainottamistoimet maaliin saakka. Rauno Pikkarainen on kuitenkin poikkeus tästä ei vain kirjoittelunsa vaan myös kokouskäyttäytymisensä puolesta. Meillä Kiuruvedellä plussatulos menee aikaisempien vuosien syömävelan kattamiseen. Työttömille kehitettiin rankaisu aktiivimallilla, joka pienensi heidän korvauksiaan, koska Kiuruvedellä ei ole työmahdollisuuksia, joilla aktiivimallin rankaisupykälät olisi voitu täyttää. Kunnallisessa päätöksenteossa Heikkinen ei välitä taloudellisuudesta, vaan kannattaa kyläkoulujen säilyttämistä, vaikka rahaa kunnan kassassa ei ole. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua. Lisäksi saatiin vastaus kirjalliseen kysymykseen voiko Kiurunkulman toimiston vuokrasopimuksen ulkopuolisiin tiloihin perua. RAUNO PIKKARAINEN (vas.) EN ole koskaan aikaisemmin vastannut Rauno Pikkaraisen kirjoituksiin, koska olen ajatellut, että se olisi juuri sitä, mitä Pikkarainen toivoo ja että ”viisas vaikenee”. HANNAKAISA HEIKKINEN TtM, maatalousyrittäjä ja kansanedustaja (kesk.) Rapakkojoki KUNTALAISSA (23 §) on säädetty, että kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Hänen omaa mielipidettä on vaikea havaita. Hallitus ja talous VIERASKYNÄ MIRA KOKKONEN Kirjoittaja on Kiuruveden kaupunginhallituksen pj. KUNTALIITON mukaan kuntien toimintamenojen kasvu on voimakkaimmillaan vuosina 2020–2021. Valtio on yllättänyt kunnat positiivisesti: koronarahaa on ollut jaossa näinä poikkeuksellisina aikoina varsin avokätisesti, ja monen kunnan talous onkin vuoden lopussa kaikkien yllätykseksi plusmerkkinen. Jokainen euro 900 000:sta tulee tarpeeseen. KUNTALAIN mukaan kunnan tulot ja menot tulee olla tasapainossa kunnan väestörakenne huomioiden. Koronapandemian vuoksi kaikki ennusteet sisältävät riskejä molempiin suuntiin. Vastaus oli sen olevan yhtiösalaisuus. Kuntaliitto ohjeistaakin kasvattamaan puskureita heikompien vuosien varalle. Aikoinaan Kiuruvedelle tehtiin lex Pikkarainen: kokouspalkkio maksettiin vain, jos luottamushenkilö oli vähintään 50 % kokouksesta läsnä. MONI Pikkaraisen kanssa kokouksissa istunut on kyllästynyt siihen, että hän lukee samaan aikaan iltapäivälehtiä tai päivän pörssikursseja. Kuten kollega osuvasti totesi: Harkinnanvaraisen valtionosuuden saamista voi hyvin verrata arpavoittoon, eikä arpavoiton varaan voi kodin talouttakaan perustaa. Kukaan muu ei ole harrastanut kesken kokousta toiseen kokoukseen surffailua. Rauno Pikkaraisen ”poliittinen vaikuttaminen” perustuu kuitenkin hyvin pitkälti vain muiden henkilöiden tai puolueiden haukkumiseen ja valitettavasti vain osatotuuksien tai valheiden pohjalta. Yhteinen puoluekannat ylittävä ”Kiuruvesi-henki” on ollut valtava voimavara ja se hyödyntää koko kaupunkiamme. Kasvun ennakoidaan sen jälkeen muuttuvan maltillisemmaksi. VALTUUSTOSSA päätettiin myös veroprosenteista, joiden aikana toin esille, onko oikein että 200 000 euroa hankkiva maatilallinen maksaa alle 5 000 euroa kunnnallisveroa kun 40 000 euroa ansaitseva palkansaaja maksaa lähes 8 000 euroa kunnallisveroa eli lähes 3000 euroa enemmän. Veronmaksajien on hyvä tietää myös, että korona on ollut Pikkaraiselle mahdollisuus tuplata kokouspalkkiot: samaan aikaan kun Rauno osallistui kaupungin talouden tasapainotusryhmän kokoukseen läsnäolevana, hän osallistui myös etänä soten hallituksen kokoukseen. Tänä syksynä Aula Research Oy:n toteuttaman tutkimuksen mukaan yhteiskunnallinen päätöksenteko ei houkuttele nuoria. Monessa kokouksessa Rauno on sanonut: ”Nyt olen tätä mieltä, mutta valtuustossa tulen vastustamaan.” Onko se suoraselkäistä ja arvostettavaa luottamushenkilön toimintaa. Lisäksi he alensivat diabeteslääkkeiden korvausmaksuluokkaa sekä nostivat kaikkien lääkkeiden omavastuuosuutta. Talouden tasapainotusryhmä onkin pyytänyt virkamiehiltä kiinteistöselvitystä, jossa tarkastellaan kaikkia kaupungin kiinteistöjä. Tätä näkemystä tukee myös se, että vuoden 2011 eduskuntavaalien MTV3:n vaalikoneessa vaalipiirimme ykkösehdokkaaksesi sait Rauno Pikkaraisen, jos vaalikonetta täyttäessäsi sinulla ei ollut omaa mielipidettä vaan jätit kaikissa kysymyksissä ”pallukan” keskelle kohtaan ”en osaa sanoa”. Kevään julkisuus vaikutti varmasti positiivisesti päätökseen. Minulle ja monelle muulle se näyttäytyy pahimman kaltaisena populismina ja oman suosion kalastelulta. Yleisin syy oli se, että nuoret eivät halua olla julkisesti muiden arvosteltavana. On myös huomioitava, että tämän vuoden tulokseen vaikuttavat jo monet oman toiminnan muutokset: muun muassa johtoryhmää on tiivistetty, on pärjätty sisäisillä sijaisjärjestelyillä, eläköityvien tilalle ei ole palkattu uusia sekä luovuttiin Rytkyn päiväkodista. Meilläkin vakavasti harkittiin kaupungin työntekijöiden lomautuksia syksyn aikana koronan vaikutusten vuoksi. Kuntapolitiikassa suurin osa meistä on poliittisista lähtökohdista riippumatta kuntalaisten ja paremman tulevaisuuden asialla. (kesk.) EDUSKUNNASSA Hannakaisa Heikkinen kumppaneineen korotti ensitöikseen terveyspalveluiden asiakasmaksuja 30 prosenttia. Tällöin Rauno Pikkarainen oli kanssasi 91,6%:sti samaa mieltä. Hannakaisa arvosteli myös kiirettä päätöksenteossa, joten kysynkin häneltä; mikäs kiire sinulla oli kun sait johdettavaksi sosiaalija teveysvaliokunnan, kun Krista Kiurulle tuli väliaikainen meno. Tavoite on aidosti yhteinen, keinoissa vain on eroa. Ajateltiin, että jos ei tänä vuonna, niin ei ikinä: sen verran kovasti koronakevät Kiuruvettä kohteli. NAAPURISSA Iisalmessa nousi äläkkä, kun opettajia lomautettiin elokuussa, vaikka nyt marraskuun lopussa tilikausi näyttää päätyvän yli 6 miljoonaa euroa plussalle. Painelaskelmien mukaan alijäämäpeikko palaa keskuuteemme 2020-luvun puolivälissä. Mielestäni vastaus on valtuustoa halventavaa ylenkatsetta ja tulisi pohtia onko Kiurunkulmalla enää valtuuston luottamusta. Enää en ole jälkimmäisestä varma, sillä pakkohan Pikkaraisen juttuihin on jonkin väestönosan uskoa, koska hän tulee kerta toisensa jälkeen valituksi yhteisten asioidemme hoitoon. OLEMME kaikki vastuullisia siitä, millaiseksi julkisen keskustelun sävy kehittyy. Kannan huolta siitä, miten saamme uusia ihmisiä – varsinkaan nuoria – innostumaan päättämään yhteisistä asioista. KIURUVESI haki tänäkin vuonna harkinnanvaraista valtionosuutta. Kuva vuodelta 2018. KORONAKRIISI ei vaikuta kuntien verotuloihin niin voimakkaasti kuin ennakoitiin, koska valtio on korottanut yhteisöveron jako-osuutta vuosille 2020 ja 2021. Lomautuksille on aina oltava perusteet, eikä lomautuksia voi käyttää talouden korjausautomaattina, vaan toimintaa on sopeutettava rakenteellisin keinoin. Tämä menettely heikentää kaikkien oppilaiden opetuksen tasoa, vaikka jotkut opettajat haluavatkin tulla lomautetuksi jotta koulut säilyisivät. HALLITUS vastaa myös strategisesta ohjaamisesta. Alhaisinta toimintaa mielestäni on se, että oma poliittinen toiminta pohjaa yksinomaan muiden arvostelulle ja totuudenvastaisille väittämille. Kaupungilla on valtava kiinteistömassa huollettavana ja hoidettavana.. Vastuuta ei hallituksen jäsen pääse piiloon, vaikka kuinka mieli tekisi. Nämä kaikki heikennykset iskivät pahiten pienituloisiin eläkeläisiin, sairaisiin ja muutenkin heikommassa asemassa oleviin, joita täällä Kiuruvedellä on paljon, koska tulotaso täällä on maan alhaisimpia. Sosiaalija terveyspalvelutarve kasvaa ja koulutuksessa ja varhaiskasvatuksessa palvelutarve pienenee joka puolella. 3 Keskiviikko 25
marraskuuta 2020 Ylijäämään pyrittävä joka vuosi Kiuruveden kaupungin ensi vuoden talousarvio on 1,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Viimeinen virantoimituspäivä on 30.11.2021, jonka jälkeen kaupunginjohtaja jää vuosilomalle. Kiuruveden kaupungin pitää saada aikaan ylijäämää myös tulevina vuosina kattaakseen taseessa olevan 3,4 miljoonan euron alijäämän viimeistään vuonna 2023. Lukion rehtori-sivistystoimen vastaavan rekrytointi käynnistetään kevään 2021 aikana. Koulutukseltaan Muiniekka on yhteiskuntatieteiden maisteri. Työt edistyvät mallikkaasti. Valtuusto valitsi Jarmo Muiniekan kaupunginjohtajaksi 22.4.2013. – Palvelukeskukset ovat tehneet ison työn, että päästään ensi vuonna ylijäämäiseen tulokseen, kaikkialla on otettu löysät pois. Työryhmän tehtävänä on mm. sivistysjohtajaksi ja lukion rehtoriksi ja hän aloitti työssään 2019 elokuussa. Ennen siirtymistään Kiuruveden kaupunginjohtajaksi hän toimi muun muassa Pohjois-Savon liiton hallintojohtajana ja vuosina 1993–2002 Ilomantsin kunnanjohtajana. Kiurukatu 1, 017 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 OPTIIKKA KELLOT KORUT Tervetuloa katselemaan! Hoya iD monitehojen ostajille toiset lasit kaupan päälle! Tule ja valitse omasi! Kiuruveden Näkökulma. JAANA SELANDER Hallintoja talousjohtaja Anne Koljonen sanoo, ettei ensi vuoden budjetilla ja tämän hetken arviolla vuoden 2020 tilinpäätöksestä, joka näyttää 767 000 euroa ylijäämää, saada alijäämää kiinni. Valtuusto muutti lukiokoulutuksen rehtorin viran lukion rehtori-sivistystoimen vastaavan viraksi 1.8.2019 alkaen. Jätevedenpuhdistamo on Kiuruveden suurin investointi ensi vuonna. hakuprosessin, aikataulun ja hakuilmoituksen suunnittelu sekä tehdä kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle esitys kaupunginjohtajan kelpoisuusvaatimuksista ja virkaan valittavasta henkilöstä. Lukion rehtori ja sivistystoimen vastaava Katja Kajava irtisanoutui tehtävästään ja virkasuhde päättyy 31.12.2020. Katja Kajava valittiin virkaan kesäkuussa Heikinmaa vs. Kaupunginjohtaja eroaa ja jää eläkkeelle 2022 UUTISET Keskiviikko 25. marraskuuta 2020 JAANA SELANDER Kaupunginhallitus on nimennyt virkaa toimittavaksi lukion rehtori -sivistystoimen vastaavaksi Matti Heikinmaan 1.1.2021 alkaen siihen asti, kunnes lukion rehtori-sivistystoimen vastaavan rekrytointi on saatu suoritettua. Vuoden 2020 tilinpäätösarviossa ei ole vielä huomioitu Valtiovarainministeriön päätöstä myöntää Kiuruveden kaupungille 900 000 euroa harkinnanvaraista valtionosuutta. 4 Keskiviikko 25. Virassa hän on toiminut 1.8.2013 alkaen. Kaupunginhallitus nimeää kaupunginjohtajan valintaa valmistelevan työryhmän. Meillä Kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka on irtisanoutunut kaupunginjohtajan virasta eläkkeelle siirtymisen vuoksi 1.3.2022 alkaen. Kiuruvesi panostaa ympäristöön, Niemisjärveäkin kunnostetaan. Jos emme saa katettua alijäämää määräaikaan mennessä, voimme joutua kriisikunnaksi vuoden 2023 jälkeen
Investoinnit ovat nettona yhteensä 3,2 miljoonaa euroa. Hallintoja talousjohtaja Anne Koljonen sanoo, että kaikki rahat tulevat tarpeeseen. Anne Koljonen jatkaa, että koulurakennuksia täytyy miettiä ja suunnitella, mutta millä volyymilla ja idealla, on nyt auki. – Pitemmällä tähtäyksellä väestörakenteen muutos, ikääntyminen ja nuorten ikäluokkien pieneneminen heijastuvat väistämättä palvelurakenteeseen. 017 821 0061 KIURUVESI Toritalo, p. Valtionosuuksiksi ennakoidaan ensi vuonna 32,8 miljoonaa euroa, jossa kasvua vuoden 2020 budjettiin verrattuna on 2,5 prosenttia. Verotuloja kaupunki laskee keräävänsä ensi vuonna 25,1 miljoonaa euroa, josta kunnallisverotulon osuus 21 miljoonaa euroa, yhteisöveron tuotto on 2,4 miljoonaa euroa ja kiinteistöverotulo 1,7 miljoonaa euroa. ei ole vararahastoa, mistä voisimme rahaa ammentaa alijäämien kattamiseen, Koljonen sanoo. Sotekustannusten vuosittain kasvava osuus kaikista kaupungin toimintamenoista on vuonna 2021 noin 61 prosenttia eli noin 37,5 miljoonaa euroa. Toimintatuotoista arvioidaan kertyvän yhteensä 7,4 miljoonaa euroa. Kasvua vuoteen 2020 verrattuna on 7 prosenttia. Muiniekan mukaan kiinteistöselvitystä varten tullee varata erillinen määräraha. 5 Keskiviikko 25. Lisävaltionraha menee palveluihin Kiuruvesi saa koronasta johtuvaa valtionosuutta ja pandemian takia haettua harkinnanvaraista valtionosuutta tänä vuonna liki kolme miljoonaa euroa, se tulee tämänvuotisen noin 32 miljoonan euron ”perusvaltionosuuden” päälle. Verotulojen arvioidaan kasvavan +2,0 prosenttia josta enin osa tulee yhteisöverotuoton kasvusta, mikä selittyy sillä, että valtio nosti kunnille jaettavan yhteisöverotuoton osuutta. – Olemme koronatuesta (1,8 miljoonaa euroa) ja harkinnanvaraista valtionosuudesta (900 000 euroa) kiitollisia. IISALMI Kauppakatu 17, p. Muiniekan mukaan taloudenpidon suurin riski on sotemenojen kehitys ja niissä ennen kaikkea erikoissairaanhoidon pandemiasta aiheutuneiden alijäämien kattaminen ja toisaalta hoitovelan purkautumisen mahdollisesti aiheuttamat kustannukset. Kiuruvesi on varautunut sotekuntayhtymän menojen ylittyvän miljoonalla eurolla. – Toivotaan, että lomautukset helpottaisivat ja jäisivät pieniksi, etteivät koronarajoitukset iske voimalla keväällä, Muiniekka sanoo. Ensi vuoden budjettiluonnos oli kaupunginhallituksessa maanantaina, käsittely jatkuu tulevana maanantaina ja budjetista päättää lopullisesti kaupunginvaltuusto 7.12. Jos sotemenot kasvavat 3 prosenttia vuodessa, se tarkoittaa, että 10 vuoden päästä sotemenot ovat jo noin 50 miljoonaa euroa noin 60 miljoonan euron budjetista. Vuosikatteeksi 2021 muodostuu 4,4 miljoonaa euroa. Kysin alijäämien kattamiseen on varauduttu 800 000 eurolla. – Koronatuki ja harkinnanvarainen valtionapu tulivat Kiuruveden kaupunki saa harkinnanvaraista valtionosuutta 900 000 euroa ja koronatukea 1,8 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa, että työmarkkinatuen kuntaosuus kasvaa 100 000 eurolla. Kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka arvioi, että kuluvan tilikauden ylijäämäksi muodostuu 767 000 euroa. Lainaa on 4 073 euroa asukasta kohti, yhteensä 31,4 miljoonaa euroa. Hopeinen ansiomerkki Kimmo Kivelälle VIIKON KYSYMYS Onko kyläkoulukeskustelu ollut asiallista. Lainaa joudutaan ottamaan miljoona euroa. Kivelä pyysi ja sai eron Kuopion kaupunginvaltuuston jäsenyydestä 1.6.2020 alkaen, koska hän muutti pois paikkakunnalta. KYLLÄ 57% EI 43% SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Pitäisikö kouluissa siirtyä taas etäopiskeluun. Ympäristöön satsataan Isoimmat yksittäiset investoinnit ovat palvelukeskus Virranrannan remontin viimeisen vaiheentoteutus, noin 600 000 euroa (johon tulee ARA:n avustus 200 000 euroa) ja jäteveden puhdistamon saneerauksen jatko 1,5 miljoonaa euroa. Muiniekka muistuttaa, että palvelut tuotetaan, vaikkakin niukkuuden vallitessa. Hän toimi perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana. Niemisjärveä kunnostetaan ELY-keskuksen avustuksen tuella. Konsernivelkoja on noin 7 000 euroa asukasta kohti. Muiniekka muistuttaa, että valtuuston yhdessä päättämällä talouden tasapainottamisohjelmalla tähdätään kertyneen 3,4 miljoonan euron alijäämän kattamiseen, joka lähtee toteutumaan ensi vuoden talousarviossa. Toimintamenot ovat 61,5 miljoonaa euroa, jossa kasvua vuoteen 2020 verrattuna on 1,1 prosenttia. Vuodesta 2013 Kivelä oli myös Pohjois-Savon maakuntahallituksen toinen varapuheenjohtaja. Rakenteellisia muutoksia tarvitaan, Muiniekka sanoo. Kiuruveden taloustilannetta auttaisi, jos soteuudistus toteutuisi vuoden 2023 alusta alkaen. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi JAANA SELANDER kaupungille siis todelliseen tarpeeseen. Hän edusti erotessaan Sinisiä. Toisin sanoen Ylä-Savon Sote -kuntayhtymä ja KYS vievät yksin tuon koronatuen, 1,8 miljoonaa euroa, Muiniekka laskee. Kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka jatkaa, että ensi vuoden budjetin sisään on kirjoitettu talouden sopeuttamisohjelma, joka hyväksyttiin 28.9.2020 valtuustossa. – Katseemme on vuosissa 2025–2030. – Jos näitä rahoja ei olisi tullut, kaupungin tämän vuoden tulos olisi jäänyt alijäämäiseksi, raha käytetään palvelujen tuottamiseen. Valokuituverkon rakentamiseen Yhtylä–Kairikko -alueelle on varattu 300 000 euroa, johon tulee ELY-keskuksen avustus ja liittymismaksut, yhteensä 182 000 euroa. Kiuruvedelle suurimmat toimintakulujen ylitykset tulevat tänä vuonna Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän maksuista. Ohjelma valmistui elokuun alussa, eikä siinä vaiheessa valtion mahdollisista tuista kunnille ollut tietoa. Asuntokatujen ja niihin liittyvien viemäriverkostojen saneeraustoiminta jatkuu Ahonpääntiellä. Sotemenot kasvavat Kiuruvesi ei korottanut verojaan ensi vuodelle. Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta ei ole aiemmin Kiuruvedelle saatu. Lisäystä on esimerkiksi opetusja kulttuuriministeriön myöntämissä koronatukiavustuksissa, joita sivistystoimi on hakenut aktiivisesti. Jos soteuudistus tulee vuonna 2023, poistaa se painelaskelmista sotemenojen kasvun ja se helpottaa tulevaisuuden näkymiä Ensi vuoden budjetissa on 100 000 euron investointivaraus kouluverkkoselvitykseen. Kaupungin omat menot pienenevät 2,69 prosenttia. Ensi vuonna valtio jakaa koronasta kovimmin kärsineille kunnille vielä valtionapua. Kivelä edusti Kuopion kaupunginvaltuustossa perussuomalaisia vuodesta 2013. Sotemenot, mukaan lukien erikoissairaanhoito, kasvavat 3,8 prosenttia. Kiuruveden taloutta rasittaa myös työttömyys, joka ponnahti vuodenvaihteen 10 prosentista 17 prosenttiin. JAANA SELANDER Hallintoja talousjohtaja Anne Koljonen ja kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka ovat tyytyväisiä, että valtio tukee kuntia korona-aikana. 08 764 990 torstaisin 9.30-17 TOISET LASIT KAUPAN PÄÄLLE TAI ALENNUSTA 25%. Kuntayhtymä itse ennustaa Kiuruvedelle maltillisempaa ylitystä. marraskuuta 2020 Kuopion kaupunki on myöntänyt 245-vuotisvuosipäivänsä kunniaksi hopeisen ansiomerkin kirkkoherra Kimmo Kivelälle (kuvassa) tunnustuksena merkittävästä ja pitkäaikaisesta poliittisesta urasta
Kiuruveden kaupunki varautuu maksamaan ensi vuonna Ylä-Savon Sote-kuntayhtymälle 36,5 miljoonaa euroa sosiaalija terveyspalveluista. – Moni ei varmaan tule ajatelleeksi sitä, että miten paljon kuljetusala työllistää ihmisiä täällä päin. – Tilanne on huolestuttanut jo jonkin aikaa. Myös Humalojan asiakkaista suurin osa on muita kuin kiuruvetisiä. Yrityksen autoilla ajetaan pääasiassa postia ja elintarvikkeita ja uusimpana Schenker-jakelua. Terveyskampuksen kustannusarvio on tarkentunut vuoden 2020 talousarvion 29,6 miljoonasta eurosta vuoden 2021 talousarvion 31,9 miljoonaan euroon, josta pysäköintitalon osuudeksi on arvioitu reilut kolme miljoonaa euroa. – Suurin piirtein 20 prosenttia eli yksi viidesosa liikevaihdosta tulee Kiuruvedeltä ja loput pitää etsiä muualta. Kiuruveden kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy kaupungin ja Ylä-Savon Sote-kuntayhtymän välille neuvotellun palvelusopimuksen ja siihen liittyvät tilastotaulut. Kiuruvetisilläkin yrityksillä olisi tämän työn suorittamiseen erinomaiset mahdollisuudet, Rönkkö näkee. marraskuuta 2020 Uutiset Kuljetusala työllistää ja markkinoi Tomi Rönkkö ja Asko Humaloja toivovat, että yrittäjät otettaisiin nykyistä paremmin huomioon Kiuruvedellä. Se toisi lisää töitä kuljetusalalle. Asiakkaita on noin 30, joista 3 on Kiuruvedeltä, Rönkkö kertoo. Rönkön yritys eli Kuljetusliike Tomi Rönkkö Ky toimii pääasiassa sahateollisuuden parissa. Kaksikko toivookin Kiuruvedelle virkeämpää elinkeinoelämää ja teollisuutta. Valtuusto kokoontuu seuraavan kerran 7.12. – Esimerkiksi viikonloppuisin yksityinen firma voisi hoitaa talvella latujen ajamisen tai vaikkaSuurin piirtein 20 prosenttia eli yksi viidesosa liikevaihdosta tulee Kiuruvedeltä ja loput pitää etsiä muualta. 6 Keskiviikko 25. Tomi Rönköllä ja Asko Humalojalla on pitkä kokemus kuljetusalalta. Kiuruveden maksuosuuteen vaikuttavat etenkin hoivakoti Kalliosydämen haltuunotto Sote-kuntayhtymän omaksi toiminnaksi, henkilöstökustannukset sekä suojavarusteiden hankintakulut. Lisää yksityistämistä Rönkkö ja Humaloja sanovat, että heidän yritystensä liikevaihto tulee suurimmaksi osaksi muualta kuin Kiuruvedeltä. Esimerkiksi tekniseltä puolelta katujen kunnossapidon voisi siirtää kokonaan yksityisille. Tomi Rönkkö “ Kaupunginhallitus hyväksyi Ylä-Savon Soten talousarvion AKU LAATIKAINEN Kiuruveden kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan hyväksyä Ylä-Savon Sote-kuntayhtymän talousarvion vuodelle 2021 ja taloussuunnitelman vuosille 2022–2023. – Se voisi tuoda kaupungille säästöjä. Heistä ensin mainittu on toiminut alan yrittäjänä 25 vuotta ja jälkimmäinenkin kymmenen vuotta, oltuaan sitä ennen parikymmentä vuotta alan työntekijänä. Mutta haluan korostaa, että ei siihen tilanteen kohentamiseen kuitenkaan mitään taikaTEKSTI JA KUVA AKU LAATIKAINEN temppuja tarvita. – Vasta sitten voimme mainostaa itseämme yrittäjäystävällisenä kaupunkina. Tehtävä ei ole missään nimessä helppo, mutta käsittääkseni nyt on vallalla yhteinen tahtotila saada jotain konkreettista aikaan. – Näköpiirissä on työntekijäpula, joten tässä kyllä olisi uraa tarjolla halukkaille. Humalojan mukaan toinen mahdollinen voisi olla liikuntapaikkojen hoito. Rönkön mukaan Kiuruvedellä on ollut paljon puhetta paremmasta markkinoinnista, mutta sitä ennen täytyisi saada niin sanotusti alusta ja pohja kuntoon. Eikä pidä unohtaa linja-autoyrityksiä, soranja puunajoa ja niin edelleen, Rönkkö luettelee. Etenkin kuljetusalan merkitystä he pitävät kaupungille moninaisena. Rönkkö näkisi mielellään sellaisen kehityssuunnan, jossa kaupunki yksityistäisi joitakin toimintojaan yrittäjille. Hän myös lisää, että alasta kiinnostuneille on töitä luvassa tulevaisuudessa. Humalojan vetämä Kiurun Kuriiri Oy on puolestaan erikoistunut jakeluun. Rönkön yritys työllistää nykyisin kymmenen ihmistä ja Humalojalla on yhdeksän kokoaikaista ja kaksi osa-aikaista työntekijää. Viime vuonna maksettavaa oli 35,3 miljoonaa, joten nousua on lähes miljoonan euron verran. Tomi Rönkkö ja Asko Humaloja ovat melkoisia kuljetusalan konkareita. Tarkoitus on, että Kiuruveden Yrittäjät ja kaupungin luottamushenkilöt kokoontuisivat lähiaikoina yhdessä tuumin miettimään, että mitä tilanteelle voisi tehdä. Yrityksen autoilla kuljetetaan muun muassa selluhaketta, sahatavaraa ja lämpöpuuta. AKU LAATIKAINEN. Ottaen kuitenkin huomioon kuntayhtymän voimakkaan velkaantumisen, Kiuruveden kaupunki esittää harkittavaksi, että kampushankkeeseen liittyvää pysäköintitaloa ei rakenneta, vaan pysäköintitarve ratkaistaan muulla tavoin
Rönkkö muistuttaa, että esimerkiksi Posti on alkanut yksityistää toimintojaan viime vuosina. Huono tiestö rasittaa sekä maatalouden että kuljetusyrittäjien elämää ja vaikuttaa negatiivisesti meidän kilpailukykyymme. Kirja kertoo Veikko Hakkaraisesta, hän oli Iisalmen Sanomien toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, mukana paljon muussakin kuin lehtityössä. Se ei mennyt hänen suunnitelmiensa mukaan, vaikka hän kuinka pyrki tavoitteeseensa. Vain näin menetellen turvaamme sekä Kiuruveden että koko maakunnan yhtenäisyyden ja tulevaisuuden”. 7 Keskiviikko 25. – Mutta sellainen kysymyshän tässä väkisinkin herää päättäjien, kuten vaikkapa alueemme kansanedustajien suuntaan, että eikö sitä rahaa todellakaan löydy nykyistä enempää. Yrittäjäteko-palkinnon taustalla ja valintaraatina toimii Savon Yrittäjien Emeritus-klubi. Tähän kartoitukseen ei tarvitse vastata, jos on tyytyväinen nykyisiin oppilaaksiottoalueisiin. Mielestämme uusiutuva polttoaine, kuten biodiesel olisi ainoa järkevä vaihtoehto. MUISTANPA jo vuosia sitten edesmenneen, tuolloin 1960-luvulla päätoimittajana Kiuruvesi-lehdessä työskennelleen isäni kertoneen monesti noista ajoista. pa luistelijoille jäänhoidon. – Ja rankaiseminen polttoaineveron korotuksilla pitäisi unohtaa, se kolahtaa meidän jokaisen omaan nilkkaan, Humaloja ja Rönkkö toteavat. Veikko ei hyväksynyt painosopimuksen purkamista kesken kauden ja painosti Kiurukas-lehdellä. LUIN mielenkiintoisen kirjan, joka koskettaa Kiuruvesi-lehdenkin historiaa. Hallitukseen valittiin uutena myös kiuruvetisjuurinen Pauliina Haimivaara (Kuopion Yrittäjät ry). – Toki Kiuruveden maaperä on erilaista kuin ympäryskunnissa, eli täällä on savipitoisempaa. NÄRÄÄ Iisalmen Sanomien ja Kiuruvesi-lehden välillä herätti myös se, että Iisalmen Sanomat ryhtyi julkaisemaan Iisalmen Sanomien välissä Kiuruvesi-liitettä, joka myöhemmin muutettiin Kiurukas-nimelle. – Sama pätee tietysti kiuruvetisiin tuotteisiin, joita kuljetamme eri puolille Suomea, Tomi Rönkkö sanoo.. Valtion tehtävä ei ole toimia yrittäjänä. Tarja Arbelius Savon Yrittäjien puheenjohtajaksi Tarja Arbélius on sosiaalialan yrittäjä. Tilanne johti siihen, että vuonna 1968 perustettiin Kiuruveden Kirjapaino Oy. Keväällä 1969 Kiurukkaan julkaiseminen lopetettiin neuvottelujen tuloksena ja Iisalmen Sanomia ja Kiuruvesi-lehteä alettiin myydä yhteistilauksena, jonka hinnan määräsi Iisalmen Sanomat. Siksi Kiuruvesi-lehteä kutsuttiin alkuun naistenlehdeksi. – Se on mielestäni hyvä kehityssuunta ja uskon että se yleistyy tulevaisuudessa. Kiuruvetiset halusivat omalla kirjapainolla turvata ennen muuta Kiuruvesi-lehden ilmestymisen, muut painotyöt tulivat sitten lisänä. Kirjassa Iisalmen Sanomien konttoripäällikkö Niilo Hyvönen kertoo, että Kiuruvesi on ollut aina vaikea pala Iisalmen Sanomille, hänen mukaansa se johtui siitä, että Pohjanmaan läheisyys antaa Kiuruvedelle oman sävynsä. Lisäksi urakoitsijat tekevät varmasti parhaansa määrärahojen puitteissa, joten heitä emme halua tässä kohtaa moittia. Miten olisi käynyt, jos Kiuruvesi-lehden perustajat, Eino Mustamo, Heikki Pursiainen ja Aarne Rantala, olisivat myyneet Kiuruvesi-lehden. Myös Keskustan kunnallisjärjestön kunnallistoimikunta puolusti Iisalmen Sanomien Kiurukas-lehteä. Hän asetti Kiuruvesi-lehden polvilleen”. Kiuruvesi oli tuolloin keskustalaisen Iisalmen Sanoman aluetta. marraskuuta 2020 Kiuruvesi-lehteä ei myyty KOLUMNI JAANA SELANDER Kirjoittaja on Kiuruvesi-lehden toimittaja, joka rakastaa puolukoita. Kiuruveden kaupungin sivistyslautakunta kartoittaa oppilaaksiottoalueiden muutostarpeista, että saataisiin selville , onko syytä muuttaa kaupungin oppilaaksottoalueita. Nissinen kirjoittaa: ”Veikko sai torjuntavoiton, vaikka Kiuruvesi-lehti jäi ostamatta”. Olisimmeko olleet jo vuosikymmeniä osa suur-Iisalmea. Kartoitukseen voivat vastata huoltajat, joilla on parhaillaan perusopetustai varhaiskasvatusikäisiä lapsia aina vuonna 2020 syntyneisiin saakka. Paitsi että kuljetusala on merkittävä kiuruvetisten työllistäjä, on se myös osaltaan paikkakunnan kasvot ja käyntikortti ulospäin. – Kuljetusala on tällä hetkellä hieman ymmällään siitä, että mitä tulevaisuus tuo tältä osin tullessaan. Lehteen kirjoitti Iisalmen Sanomien johtokunnan ja lukijaneuvoston puheenjohtaja, kotiseutuneuvos, alkujaan kiuruvetinen Lauri Winberg. Toinen huolenaihe kuljetusyrittäjien keskuudessa liittyy päästöpolitiikkaan. KIURUVESI-LEHTI painettiin vajaa 10 vuotta Salmettaren kirjapainossa ja vuodesta 1961 Iisalmen Sanomien kirjapainossa. Nissinen kirjoittaa: ”Veikko oli noussut nopeasti mahtimieheksi Ylä-Savossa, mutta kiuruvetisiä, noita itsenäisiä, omanarvontuntoisia ja omintakeisia savolaisheimolaisia ei hänkään saanut määräysvaltaansa.” Veikko Hakkarainen oli käynyt neuvotteluja lehden omistamisesta, mutta omistajat eivät halunneet myydä. Hakkaraisen tavoitteena oli ostaa Kiuruvesi-lehti Iisalmen Sanomille 1960-luvulla. Oppilaaksiottoalueista kysely Kuljetusala työllistää ja markkinoi Tomi Rönköllä ja Asko Humalojalla on pitkä kokemus kuljetusalalta. Savon Yrittäjien puheenjohtajana jatkaa kiuruvetinen Tarja Arbélius. Paikkakunnan käyntikortti Rönkkö ja Humaloja toivovat, että heidän ajatuksiaan kuunneltaisiin. Winberg kertoo Nissisen kirjassa: ”Veikko teki kaikkensa, että Iisalmen Sanomat on paikallislehtien omistaja. Kyse on toimittaja Vuokko Nissisen kirjasta Veikon valtakunta. Isäni kertoi, kuinka ensin Niemiskylän emännät alkoivat salaa keskustalaisilta miehiltään tilaamaan puolueetonta Kiuruvesi-lehteä. Hakkarainen halusi kuolettaa Kiuruvesi-lehden. Nämä ovat eräänlaisia liikkuvia mainoksia ja Kiuruveden markkinoijia. Savon Yrittäjät on myöntänyt Vuoden Yrittäjäteko -palkinnon Savon Sisseille tunnustuksena sinnikkäästä ja pyyteettömästä työstä koronakriisin alkuvaiheessa. – Meidänkin autoja ja samalla työntekijöitä liikkuu koko ajan ympäri Suomea. Tiet kuntoon Jo edellä mainittujen toimien ohella Humaloja ja Rönkkö toivovat, että Kiuruveden tiestö saataisiin parempaan kuntoon. Koska painojäljessä ei ollut kehumista, ilmoituksissa oli huolimattomuudesta johtuvia virheitä, eikä lehden ilmestymispäivää haluttu muuttaa aikaisemmaksi kuin lauantai, etsivät Kiuruvesi-lehden perustajat uutta painopaikkaa. Kiurukkaan sivuilla julkaistiin lausuma Viljo Laitisen ja Erkki Kastarisen allekirjoittamana: ”Kehotamme lukijoita kääntymään kaikissa lehdistöä koskevissa asioissa, kuten ilmoitusten ja uutisten annossa, kirjapainoasioissa ja lehtitilauksissa Iisalmen Sanomien puoleen. Nähtävästi Kiuruvesi-lehti rupesi haittaamaan Iisalmen Sanomien levikkiä
Kiuruveden talouden tasapainottamistoimenpiteiden vaikutuksista jo syntyneiden alijäämien kattamiseen esitetään toistuvasti väärää tietoa. marraskuuta 2020 Uutiset Toimenpiteiden alkamisvuosi 2020 2021 2022 2023 Yhteensä 2020 2021 2022 2023 YHTEENSÄ 143 750 143 750 143 750 143 750 575 000 498 550 498 550 498 550 1 495 650 565 700 565 700 1131400 143 750 642 300 1 208 050 313 600 313 600 1521600 3515 650 Toimenpiteiden vaikutusvuosi KAIKKI YHTEENSÄ Tulojen lisäykset Palveluverkot ja toiminnan järjestäminen Kiinteistöt Kumppanuudet ja avustukset Tapahtumat ja vapaaehtoiset avustukset Toimialojen yksilöidyt keinot Kaikille toimialoille yhteiset keinot YHTEENSÄ 2020 2021 2022 2023 YHTEENSÄ 60 000 75 000 15 000 150 000 128 750 225 550 273 200 173 600 801 100 10 000 18 000 20 000 48 000 60 000 60 000 120 000 12 500 17 500 10 000 40 000 42 500 47 500 20 000 110 000 15 000 148 000 745 00 15 000 252 500 143 750 498 550 565 700 313 600 1 521 600 Oikeaa tietoa ja avointa tiedottamista Misinformaatio on tahallisesti tai tahattomasti levitettyä väärää tai virheellistä informaatiota, kun taas disinformaatiolla tarkoitetaan tarkoituksellista harhaanjohtavaa tietoa tai tiedotusta. Kiuruvesi-lehden pääkirjoituksessa 11.11.2020 Jaana Selander kirjoitti: ”Nyt on otettu aikalisä ainakin ensi kevääseen, jolloin talouden tunnusluvut ovat uudelleen pöydässä, viimeistään uusilla valtuutetuilla. Perlaconin tekemä taulukko esittää, missä tahdissa 1,5 miljoonan euron vuosittaiseen toimintakatteen vähenemiseen päästään. Ihmettelen, miksi päätettyjen toimenpiteiden vaikutuksista ei tiedoteta oikein. Onnistuakseen säästötoimet vaativat luottamusta, joka syntyy oikeilla tiedoilla ja avoimella tiedottamisella. Oikeasti tehtyjen päätösten taloutta tasapainottava vaikutus vuosina 2020–2023 on yhteensä 3,5 miljoonaa euroa samalla, kun päästään vuoden 2023 loppuun mennessä 1,5 miljoonan euron vuosittaiseen toimintakatteen paranemiseen. Valtuuston kokouksessa 9.11.2020 hallituksen ja tasapainottamistyöryhmän puheenjohtaja Mira Kokkonen totesi Kiuruvesi-lehden mukaan, että tekipä valtuusto kyläkouluista minkälaisen ratkaisun tahansa, asian äärellä ollaan pian uudestaan, koska kaupungin pitää saada katettua alijäämä 2023–2034. Vaikutukset siis kertaantuvat. Myös Perlacon on tehnyt talouden tasapainottamisvaikutuksista laskelman ”Mihin riittää?” Laskelma on ollut mukana valtuuston §:n 151 liiteaineistossa. Valtuusto hyväksyi esitettyjä keinoja 1,5 miljoonan edestä; siis vuoden 2023 loppuun mennessä toimintakate vähenee pysyvästi 1,5 miljoonaa euroa vuodessa (ylempi taulukko). 1,5 miljoonaa euroa tosin saadaan leikattua kolmen vuoden aikana muilla leikkauksilla ja taksojen nostoilla.” Taulukoiden yhteys ja ero Palaan valtuuston 21.9.2020 § 151 päätökseen tasapainottamistoimenpiteistä. Näin saavutetaan vuoden 2023 loppuun mennessä vuosittaiset 1,5 miljoonan euron säästöt. Myös Perlaconin laskelmasta käy ilmi, että päätetyt toimenpiteet riittävät syntyneiden alijäämien kattamiseen. Talouden tasapainottamisryhmä esitti, että pitää löytää sellaiset pysyvät tulojen lisäysja menojen vähentämiskeinot, joiden yhteisvaikutuksena toimintakate (nettokäyttötalousmenot) vähenee vuodessa 2 miljoonaa euroa vuoden 2023 loppuun mennessä. Perlaconin taulukko ei ota huomioon kerrannaisvaikutuksia, eikä sen ole tarkoitettukaan sitä tekevän. Ennakoimalla kouluverkkoa olisimme askeleen edellä, totesi Kokkonen. Se vaatii Kokkosen mukaan vielä paljon töitä, elleivät valtionosuudet ja verotulot merkittävästi muutu. Mahdettiinko sitä avata valtuutetuille vai hautautuiko se liitepaljouteen. Osa valtuutetuista – ja toimittajakin – lienee tulkinnut, että ensin esitetty Perlaconin taulukko kuvaa myös päätösten talouden tasapainottumisvaikutusta ja siten myös alijäämän kattamisvaikutusta; siitäkö käsitys yhteensä vain 1,5 miljoonan säästöistä kolmen vuoden aikana. Taulukoiden välinen yhteys näkyy ylemmän taulukon yhteensäsarakkeen 1,5 miljoonan euron toimintakatteen vähenemisenä vuoden 2023 loppuun mennessä. Toki nyt tehdyt säästöt alkavat purra jo ensi vuonna, mutta painelaskelmien mukaan mustat pilvet alkavat kasaantua jälleen talouden ylle vuonna 2025. Vuonna 2023 tehdyt toimenpiteet vaikuttavat samoin 313 600 eurolla vuodesta 2023 alkaen. Samoin ne vaikuttavat myös kaikkina seuraavina vuosina. 8 Keskiviikko 25. Päätettyjen toimenpiteiden vaikutusten kertautuminen ja niiden taloutta tasapainottava vaikutus vuosina 2020 -2023 on nähtävissä yllä esitetyllä ristiintaulukoinnilla. Sama 1,5 miljoonan tasapainottava vaikutus löytyy alemman taulukon vuonna 2023 vaikuttavien toimenpiteiden määrässä. Perlaconin tekemä taulukko esittää, missä tahdissa 1,5 miljoonan euron vuosittaiseen toimintakatteen vähenemiseen päästään. Taulukoiden välinen ero löytyy siitä, että ylemmästä taulukosta ei voi suoraan lukea kerrannaisvaikutuksia aikaisemmilta vuosilta 2020 – 2022 eikä siten myöskään kerrannaisvaikutuksia koko tarkastelujaksolta 2020 – 2023, jotka näkyvät alemmassa taulukossa. Taulukossa vuosittaiset uudet säästötoimet ovat valtuuston päätöksen mukaisia (vertaa Perlaconin taulukkoon).. Perlaconin taulukko ei ota huomioon kerrannaisvaikutuksia, eikä sen ole tarkoitettukaan sitä tekevän. Vastaavasti vuonna 2022 tehdyt uudet toimenpiteet tasapainottavat taloutta 565 700 euroa vuodessa vuodesta 2022 alkaen. PÄIVI SYRJÄ 2022 yhteensä 565700 euron edestä ja vuonna 2023 vielä 313600 euron edestä. Korjaavien toimenpiteiden taloutta tasapainottava vaikutus (alempi taulukko) kertyy siten, että vuonna 2020 tehdyt toimet tasapainottavat taloutta tänä vuonna 143 750 euron edestä. Alijäämä ei kuitenkaan tänä aikana katoa mihinkään. Vuonna 2021 tehdyt uudet toimenpiteet tervehdyttävät taloutta 498 550 euroa vuodessa vuodesta 2021 alkaen. Toimenpiteitä tehdään jo tänä vuonna 143750 euron edestä, uusia keinoja löytyy ensi vuonna yhteensä 498550 euron edestä, vuonna Tässä jutussa Päivi Syrjä kumoaa väärää tietoa, mitä esiintyy Kiuruveden talouden tasapainottamistoimenpiteiden vaikutuksista jo syntyneiden alijäämien kattamiseen
Kamula ei halua kertoa tarkemmin asuinpaikkaansa. 9 Keskiviikko 25. marraskuuta 2020 Teema-liite JOULUN ODOTUS Raija Kamulalla on kymmen erilaista pientä mökkiä, joissa voi yöpyä, viihtyä ja saunoa. Joulumökit lämpimiksi
Yhdeksättä aittaa koristaa hieno keloista tehty reliefi. Päämökkiä sisustavat sadat ruusut niin verhoissa kuin kahvikupeissa. Mummu rakastaa ruusuja Päämökin Raija Kamula on remontoinut katosta lattiaan. Lasten aitan edustalle tehtiin kuluneena kesänä terassi. – Katselin mökkejä netistä ja joka ikisestä paikasta. Tulin katsomaan tätä paikkaa ja menetin sydämeni heti. Pihapiirissä on kymmenen erilaista pikkuasuntoa. On vanhaa vilja-aittaa ja näyttelymökkiä. Tarvittaessa laitan infrapunalämmittimen päälle. – Tämä rakennus oli kasvihuone ja täynnä multaa, kun ostin tämän paikan. Seitsemäs aitta on ostettu kuusi vuotta sitten Kiuruvedeltä, läheltä Pyhännän rajaa. Vanhat panelit on otettu pois kauniiden hirsien tieltä, myös toinen kerros on uutta. Olen nukkunut täällä ihan näihin päiviin saakka, sillä tykkään nukkua kylmässä. Tykästyin punaiseen väriin. Esillä on monenlaisia koristeita, käpyjä, tonttuja, jouluseimiä. Kesäkeittiön vieressä on lasten aitta, joka on täynnä vanhoja leluja. Pihapiirissä on 30 ruusupensasta. Kesäkeittiö ja sauna terasseineen. 10 Keskiviikko 25. Raija Kamula “ Päämökissä Raija Kamula asuu. Piste iin päälle on jouluvaja. Antaa joulun tulla, täällä on ihana rauha, Raija Kamula tuumaa. 20:lle on makuupaikat. Kaikki joulukoristeet ovat kaupan. – Kuljetin aitan hirsi hirreltä tänne, serkkupoika kävi sitten mökin loppuun rakentamassa. Hän rakennutti mökkiin toisen kerroksen, missä on nukkumatila.. Viides mökki on pikkutyttöjen leikkihuone ja kuudes kasvihuone, mutta se oli kukille ihan liian kuuma. Tämän mökin kuva levähti sitten silmilleni. Kuluneena kesänä aitan eteen rakennettiin terassi. – Lastenlapset sanovat, että mummu rakastaa ruusuja. marraskuuta 2020 Raija Kamulalla on 10 mökkiä pihapiirissään. Tulin katsomaan paikkaa, ja menetin heti sydämeni, Raija kuvailee. Kolmas aitta on rakkain, tuotu Pyhäjärveltä, mistä Raija on kotoisin. Lasisen seinän puupuitteet lastenlapset maalasivat vanhan rosan sävyllä. TEKSTI& KUVAT JAANA SELANDER T ästä et ihan hetkessä selviä, varoittaa Raija Kamula, kun lähdetään tutustumaan hänen pikkuasumuksiinsa. Oleskelutilaa koristavat Lapin muistot, muun muassa kuormalavasta tehty taulu ja Jäämerestä sukelletut hyllyntarpeet. Joulukoristeita kuten muutakin tavaraa on Raijalle kertynyt vuosien varrella, sillä hänellä on ollut antiikkikauppa ja hän on ostanut kuolinpesiä ja muita irtaimistoja sekä ollut purkamassa vanhoja taloja. Hän etsi mummolaa, minne kaikki viisi lasta ja 13 lastenlasta voisivat tulla ihan milloin vain haluavat. Nukkuma-aitan katossa roikkuu vanha oksa, jossa Raija on keinunut lapsena, oksaan on ripustettu tunnelmalliset valolamput. Erilaisia mökkejä on Kytölän pihapiirissä kymmenen. Rakkaudesta mökkeihin Raija Kamulan mökkikylä on kuin suoraan satumaailmasta. – Joka vuosi päätän, että en tee mitään, mutta aina kuitenkin rakennan jotain. Raija Kamula osti päämökkinsä 9 vuotta sitten. Aitassa on myös Raijan työhuone, sillä hän tekee joulukoristeita. Täällä minä vietän joulua ruusujen keskellä. Vaalea nukkuma-aitta Ensimmäinen mökki on kesäkeittiö. Hain ikkunapurkaamolta ikkunat ja vuolukivitehtaalta lattialaatat ja yksi kesäyö asensin ne paikalleen, Raija esittelee. Punaisen aitan yläkerroksessa on nukkumatilat. – Tämä on nukkuma-aittani, purin yläkerran pois, laitoin ikkunan ja tein uuden lattian. Neljäs mökki on sauna viihtyisine oleskelutiloineen. Kaksi koristeellista puusänkyä. Raija Kamula halusi paikan, missä lapset ja lastenlapset voivat yöpyä jopa kuukaudenkin kerrallaan, parhaillaan pihapiirissä on ollut jopa 50 ihmistä. – Täällä kesällä laitetaan ruokaa ja syödään. Kahdeksas aitta on joulujuttuja täynnä. – Tähän olen laittanut ikkunat ja koonnut erilaisia vanhoja tavaroita ja huonekaluja, sillä rakastan kaikkea vanhaa, olen hamsteri, Raija myöntää. Nukkuma-aitta on väritykseltään valkoinen, Raija on entisöinyt tähänkin aittaan huonekalut itse. – Teen tästä ehkä vielä itselleni ompeluhuoneen, Raija suunnittelee. Osan mökeistä Raija on tuonut mukanaan Pyhäjärveltä, osa on entisen omistajan peruja. – Sähköt tänne tulevat, lämmitystä ei ole
11 Keskiviikko 25. Seinistä on poistettu vanhat keittiökalusteet ja tuotu esiin kaunis hirsipinta. Käpyjä joulumyyntiin löytyy joulupuodista.. Raija nukkuu mielellään viileässä, mutta lämpöäkin huoneeseen saa infrapunalla. Lasten aitan edustalle tehtiin kuluneena kesänä terassi. marraskuuta 2020 JOULUN ODOTUS Raija Kamulalla on 10 mökkiä pihapiirissään. Raija Kamulan lempimökki on hänen nukkuma-aittansa. Keittiö on remontoitu. Raijan mökeissä on paljon yksityiskohtia. Raija rakastaa ruusuja ja se näkyy. Se on sisustettu kokonaan vaaleilla sävyillä
Vaan siinä ei ollut tuuria, hän nauraa. YRITTÄJÄT ovat luopuneet omasta palkastaan ja tulotasostaan, jotta voivat maksaa työntekijöillensä palkkaa ja pitää heidät töissä. Voittamieni joukossa oli niin palJAANA SELANDER Yrittäjä tarvitsee tukiverkkoa VIERASKYNÄ TARJA ARBELIUS Kirjoittaja on Savon Yrittäjien puheenjohtaja. Tämä luo positiivista näkymää tulevaisuuteen. KULUNUT vuosi on ollut poikkeuksellinen myös järjestötoiminnan kannalta. Kaikki lahjakortit tulivat tarpeeseen ja kaikki sain tärvättyä, vaikka alkuun tuntui, ettei onnistuisi. Vuoden 2020 Joulupassikampanja alkaa tänään keskiviikkona 25.11. SAVON Yrittäjien Help Desk -hanke on kaikkia yrittäjiä varten, josta yrittäjä saa apua ja tarvittavaa tietoa, mistä hänet ohjataan myös oikeaan paikaan, ettei yrittäjän tarvitse juosta luukulta luukulle. Leiman saa vähintään 20 euron ostoksesta. Kunnan ja yrittäjäjärjestön tiivis ja hyvä yhteistyö luo juuri tätä yhteistä innovatiivisuutta. ANU LAITINEN jon kortteja niin sanottuihin miesten liikkeisiin. Vuoden 2020 joulupassikampanjan pääpotissa on jälleen 10x 50 euron lahjakortit. Lahjakortit lahjoittavat liikkeet ottavat itse yhteyttä lahjakorttien saajiin. PAIKALLISYHDISTYSTEN merkitys alueellamme on merkittävä, paikallisyhdistykset tekevät työtä kentällä ja ovat yrittäjiä varten. – Totta kai, aivan mahtava ja ihana kampanja on kyseessä, etenkin itselleni, kun kävi niin hyvä tuuri viime vuonna. Rytkönen keräsi ahkerasti leimoja viime vuonna kiuruvetisistä kampanjaliikkeistä. YHDESSÄ olemme enemmän ja näin saamme elinkeinopoliittisen toteutuman kuntiin ja kuntalaisille hyvän paikan elää ja yrittää. Suomen hallitus pyrkii omalta osaltaan luomaan yritykselle edellytyksiä toimia tämän kriisin aikana, nyt on aika luoda mikroja pienyrittäjille mahdollisuus olla mukana myös tuen piirissä. Jos leimapassissa on jo kyseisen liikkeen leima, voi kassalta pyytää uuden leimapassin ja aloittaa keräämään siiPirkko Rytkönen odottaa jo uutta joulupassikampanjaan, hän voitti viime vuonna pääpalkinnon.. hen leimoja. SAVON Yrittäjien tekemään koronakyselyyn vastasi yli 700 yrittäjää, mikä on prosentuaalisesti korkea valtakunnan tasoon nähden. MIELENKIINTOISTA on ollut huomata kuntien investointihalukkuus. Lomautuksien määrä tulee kasvamaan tulevana vuonna kuten myös konkurssien määrä. Kun passiin on saatu leimat neljästä eri liikkeestä voi sen jättää yhteystiedoilla varustettuna kampanjaan osallistuvaan liikkeeseen. YRITTÄJÄT haluavat kuitenkin tehdä kaikkensa yritystoimintansa ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Leimaus on rajoitettu yhteen leimaan/ostokerta. Lahjakortin saajia oli kaikkiaan 30. Kiuruvetisiä liikkeitä mukana on 32, joista leimoja voi kerätä. – Pitää vaan muistaa pyytää leima kassalta, hän toteaa. Lahjakortin saajan ei siis tarvitse tehdä mitään muuta kuin odottaa puhelinsoittoa. Alueemme joka kolmannen yrittäjävastaajan näkymä tulevaisuudesta on epävarma, kuinka selviytyä koronakriisin aikana ja tulevasta vuodesta. Yrittäjien oma jaksaminen nousee voimakkaasti esille, yrittäjä tarvitsee myös tukiverkkoa ja apua. Passiin kerätään aina yksi leima per liike. Arvonta suoritettiin tammi-helmikuun vaihteessa 2020. MAAKUNTAMME elinkeinon edellytyksenä on moniammatillinen yrityskanta ja osaaminen sekä tiivis kuukausittain tapahtuva yhteistyö eri toimijoiden kanssa, jolloin saamme maakuntamme kärkihankkeet yhteisvoimin eteenpäin. ja jatkuu aina joulukuun viimeiseen päivään asti. Kampanjassa arvottavien lahjakorttien yhteisarvo on 1600 euroa. Se on ollut uusiutumisen ja toiminnallisen kehittämisen aikaa, tehtävänämme on auttaa yrittäjiä kriisin aikana. Rytkönen kertoo kokeilleensa lottoakin joulupassikampanjan onnen seurauksena. Kampanjaliikkeitä mukana oli 39. Joulu tuo joulupassit Pirkko Rytkönen odottaa jo innolla, milloin tämän vuoden joulupasseihin pääsee hankkimaan leimoja. marraskuuta 2020 JOULUN ODOTUS Kiuruvetinen elälleellä oleva Pirkko Rytkönen voitti Kiuruveden joulupassikampanjan pääpotin viime vuonna. Hän kehuu vuolaasti viime vuoden Joulupassikampanjaa. Vuoden 2019 Kiuruveden joulupassikampanjassa jaettiin kiuruvetisiin liikkeisiin noin 5000 passia, joista palautui 482 passia arvontaan, postikortteja oli joukossa 11. 12 Keskiviikko 25. Jokainen passin neljästä leimasta tulee olla eri liikkeestä
Leiman saat jokaisesta yli 20 euron ostoksesta. Kun olet saanut passiisi 4 leimaa eri liikkeistä, täytä ja palauta passisi johonkin kampanjaliikkeistä ja olet arvonnassa mukana. 13 Keskiviikko 25. marraskuuta 2020 Kerää 4 leimaa näistä kampanjaliikkeistä 25.11.-31.12.2020 välisenä aikana. Voit kerätä arvontaan niin monta täyttä passia kuin haluat! O a ist j voit ! O a ist j voit ! A vonnass yhteens 1600€ lahjakorti ! P äpalkint 500€ arvoise lahjakorti ! Muu palkinno (22kpl) 50€ lahjakor ej ! Kampanjass mukan : Kampanjass mukan : 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 Hyvä Joulu ! Hyvä Joulu ! HOVI KUOREVIRTA NIVA NIVANNIITTY KORKEAKANGAS SAVIKKO KALLIO Kaijanlampi AHONPÄÄ YHTYLÄ V alt ak a tu V a lta ka t u P yhäsa l men t ie Niva nka tu Tori katu N i e m i s te nkatu H ov i n t ie Teollisu u s tie Rata katu Tulo tie P i ela v ede ntie M us e ok at u Ki r k ko ha rj u nt ie K i rkko katu A s em a t ie Lä h t ee nt ie 1 13 25 16 17 18 5 19 20 21 22 23 14 3 4 6 8 9 2 24 15 26 27 32 10 28 29 30 31 7 11 12 Te jouluostokses oma eutukunna a – työllistät ja varmistat, että palvelut säilyvät Kiuruvedellä! Te jouluostokses oma eutukunna a – työllistät ja varmistat, että palvelut säilyvät Kiuruvedellä! Fysioterapiapalvelut V. Peltola URMAUS HIUKSET & KAUNEUS 9 15 21 Leimapassikampanjan arvontaan voi osallistua myös lähettämällä postikortin osoitteeseen: Kiuruvesi-lehti, Joulupassi 2020, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Leimapassikampanjan arvontaan voi osallistua myös lähettämällä postikortin osoitteeseen: Kiuruvesi-lehti, Joulupassi 2020, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi 11
HELENA SIVONEN. Pirtissä hohkaa kotoinen lämpö. Laskee täydet kauppakassit maahan, hetken huilatakseen. – Tuon teille ens viikolla ne joulukinkut, muistuttaa kauppias ennen auton oven sulkemista. Ite joulun merkitys unohtuu tavaranpaljouvessa. Matkaa isommalle tielle satakunta metriä. On viikon tärkein päivä, johon on valmistauduttu huolella. Semmosta markkinahumua isommissa paikoissa koko touhu. – Piänpä hämärätunnin ennen ku pistän potut tulelle, tuumaa Teotori itsekseen kotipihaa lähestyessään. Sen kulku on yhtä hartaan verkkaista ja kiireetöntä kuin omistajallaankin. Kolmikko istahtaa kahvipöytään. – Ei tässä markkinahumua kaivata. Ilmassa on lumihiutaleiden hiljainen leijailu. Ehtii vielä huikata: – On se enempi joulun olosta täällä maaseuvun rauhassa. Siitä määränpäähän kivenheitto, tai oikeastaan välietapille. Jo verannan ovelta kahvin tuoksu kutittaa nenää. Kauppalaput syynätään, kassit täyttyvät, raha vaihtaa omistajaa. Toivotellaan ” hyvät päivät” hymyssä suin. Ei oo niin pakkanenkaan että jäätyny oes. – Eiköhän jo lähetä... No niin, ens viikkoon! Auto hyrähtää käyntiin ja katoaa mutkan taa. Tiltalla lie tuleva mielessään ylimääräisten ”hörsteiden” sujahtaessa kassiin, ja onhan joulukin jo lähellä. Ulkotamineisiinsa pukeutunut asettelee luudan ”lapinlukoksi” mökkinsä ovelle. 14 Keskiviikko 25. Lähtöään tekevä kopaisee aamusta lämmittämänsä uunin kuvetta. Sitten, kun jotain on tiedossa, edes kerran viikossa, niin kuin nyt tämä elintärkeä kauppa-auton kulku, tuottaa se ilon kolminkertaisesti. Niin lähdetään yhtä matkaa, lepposasti tasatahtia askeltaen. Iltapäivän sininen hämäryys on ehtinyt levittäytyä. Kohteena harmaantunut, virastaan poistettu, tällä hetkellä yhä tärkeä maitolaituri. Hetken päästä ovat tarjoilut kadonneet makeasti nappaseviin suihin. Ehkä liian tuttu molemmille kuin konsanaan naapurintyttö. Pian sisälle työntyy myös Hesse, samoja ikiä ja samoilla asioilla kuin ensiksi tulijakin. Tyytyväiset ostostentekijät laskeutuvat taakkoineen autosta. Kolmikko erkanee nyt tahoilleen, Teotori huiskaisee rukkaskädellään näkemiinsä Tiltalle ja Hesselle. Varmistaakseen ajankulun, tarkkaaja kaivaa vielä kupeeltaan taskunauriin, sen viisarien asennon. Tyytyväinen Teotori on. – Samassa on ja siinä pykälässä, että voepi lähtee. Kohentaa karvahattuaan ja lähtee. Pudistaa päätään ja hymähtää. Mäen töyrään takaa ilmestyy ”sinivalkoinen tavaratalo” pysähtyen odottajien kohdalle. Ennen tärkeintä asiointia on tuttu tapa, jota ei voi sivuuttaa. On elettävä taas viikko eteenpäin valituilla ostoksilla. marraskuuta 2020 JOULUN ODOTUS Hermoleppuuta T eotori vilkaisee tuvassaan raksuttelevaa vanhaa seinäkelloa. Eikä ole sattumaa; tuvan pöydälle katettu kolme kuppiparia, lautasellinen ”topattavaa” ja myssyn alla hautumassa oleva kahvipannu. Hän muistaa kauppamiehen sanat jouluhulinasta. Asiointimatka on monivaiheinen. Sen rappusilla istuksien, jalkoja lepuuttaen vielä ylimääräinen odotusaika kuluu huomaamatta. – Nyt se tullee… hurina kuuluu jo, kommentoidaan. Ei elämä pienen harvaanasutun kylän laidalla tapahtumarikasta ole. Naapurin Tilta, tuttu jo nuoruusvuosilta lähtien, asustelee kahden vanhapoikajälkeläisensä kanssa tienvarsitalossaan. kohta se tullee. Kiire unohdetaan. Kauppamies auttaa asiakkaansa myymälän rappusilta sisätiloihin. Ikkunanpielen pakkasmittari näyttää aivan mukavan kelin lukemia. Kaiken tarvitsemansa on saanut aina. Kulkijan askel on töpöttelevän lyhyt. Valmistelun ja odotuksen, itse tapahtuman ja muistelukset jälkeenpäin moneksi päivää ja taas alusta... Sinne Teotori poikkeaa. Näin kuluu aika. Aikaa on reilusti, mutta sitä tarvitaankin. Sopuisa naapurikaksikko, riitasointuja Tiltan suhteen ei ole koskaan ollut, vaikka tämä hyvin kopsakka ja verevä leski onkin. On taas kellon vilkaisun aika
17,80€ 0,148 €/tabl. Favora-tuotesarja 10 % Tervetuloa! Tervetuloa Kiuruveden apteekkiin! Ma-Pe 8-19, La 9-16 Su: 12-15, juhlapyhinä suljettu Aqualan -L 100g 4,60€ 46 €/kg (norm. 9,80 €) Osallistu arvontaan! Niemistenkatu 1, 74700 Kiuruvesi Puh. 0400 406 183 | Tilitoimisto Torintuvan Kirppari Nivankatu 2, Kiuruvesi Torintuvan aukioloajat: ma-la klo 10-14, su suljettu Aukioloaikana saat yhteyden puhelimella, p. 39,95 Hauskat ELÄINTOSSUT one size 11,95 Rekillinen KEVYTVANUJA UNTUVATAKKEJA 50,/kpl sekä jo alennetut TOPPATAKIT -50% lisäalennuksella! -20% Joulupakettiin meidän kautta! Valitse paikallinen isännöintija tilitoimisto Kiinteistötili on Ylä-Savon alueella palveleva asiantunteva, luotettava ja sopivan rento isännöintija tilitoimisto. 21,00 €) Asiantuntevaa apteekkipalvelua Kiuruveden keskustassa Diplomikosmetologi Helka Lummi Orionilta on paikalla esitellen uuden Favoran rauhoittavan hoitolinjan tuotteet ke 2.12. 017 753 002 ma-pe 9.00-17.00 la 9.00-14.00 www.facebook.fi/vaatekauppahannu joko tykkäsit meistä facebookissa. 050 304 4054 | Isännöinti Tarja . seurakunnan lähetysja diakoniatyötä. Muista turvavälit ja malttia, kahvia riittää jokaiselle. w w w a t si r o tt n o k i a t i s e v u r u i K 7 4 7 , 1 u t a k n e t s i m e i N Multivita forte 120 tabl. 29,95 Synttäripäiv änä myymäläss ämme arvontaa ja 20 ensimmäise lle yllätyslahja kaupan päälle! Miesten NEULEET alk. synttäriä 2.12.! Elonkulman aulassa kahvitarjoilu 9 -15. (norm. 044 985 8062 K A N G A S J A K Ä S I T Y Ö K A U P PA. 017 752206 kiuruveden.apteekki@apteekit.net Sebamed Face & Body wash myös Olive 200 ml 3,50€ 17,5 €/l (norm. p o . e m m a ll e u t i a t it s e si ä n e s ti a t s e e tt i o s o t ä d y ö l n ii t n i o is a ä t e n u h u u m a j n e e si m a s k a m a ti e j h O i k u t / . 0440 752 980 posti@pubhavanna.com • Karaoke • Biljardi • Darts Joulukuussa jälleen tuttu Kinkkubingo! n i k n e d i e k i a v il y ä s s e d h Y n e j o k i a n o n o o ti o h n e d i o is a i k k n a p i k u T a t s a k t a m il ä v a ll i v u tt o l u n e d ä k . 045 233 4101. 39,95 JOULUISET TUOTTEET merkiltämme BLEND Neule 29,95 Boxerit 24,95 Sukat 14,95 Naisille pehmoiset CHENILLENEULEET alk. JUHLISSA MUKANA: PALJON TUOTTEITA Niemistenkatu 1, 74700 Kiuruvesi p. Soita ja kysy tarjous Jussi . marraskuuta 2020 Kiinteistö Oy Kiuruveden Elonkulma juhlii 1-v. 15 Keskiviikko 25. Niemistenkatu 2, p. UUTUUS TOPPATAKIT Tarjoukset voimassa vain 2.12.2020 YÖASUT naisille ja miehille alk. Valitse Kiinteistötili, kun haluat kokeneiden ammattilaisten tiimin vastaamaan taloyhtiönne asioista tai yrityksenne taloushallinnosta. klo 10-14 Esittelypäivänä 2.12. Torintupa ry tukee omalla panoksellaan Kiuruveden ev.lut. (norm. . 4,90 €) Kotoista Joulua Kiuruvesi-koristetyynyt myynnissä joulukuussa • Jouluinen suolasaippua • Pellavaiset laudeliinat, saunatyynyt ja selänpesimet Joulukankaat, kapat ja pöytäliinat Niemistenkatu 1, 74700 KIURUVESI, puh. a tt a m il o u h t a v u ti o h t a is a a h a r n e jr A . 5,50 €) Devisol 20ug D-vitamiini 100 imeskelytabletti 7,40€ 0,074 €/tabl
Vilho ei muista minkä lahjan hän antoi. Sotien jälkeen tapa on nopeasti yleistynyt. – Hilja oli taitava keittäjä ja kova kutomaan kaikkea. On se voinut irrota siitä muustakin syystä. Tapa tuoda jouluksi kuusi sisälle on ilmeisesti peräisin Saksasta 1500–1600 -luvuilta. Martikainen sai tonttulahjan Aila Sivoselta. Tonttu on koristanut ja ilahduttanut Martikaisen jouluja nyt siis jo 70 vuotta. JAANA SELANDER. Ajansaatossa laatikko on lähtenyt pois tontun haarojen välistä. Kodinhaltijatontusta lahjoja jakava tonttu – Kyllähän se joulukin on tyhjä ilman Hiljaa. Martikainen kuvaileekin tonttuaan samankuntoiseksi ja näköiseksi kuin omistajansa, jolla tulee tässä kuussa täyteen 77 vuotta. Piti kutomapiiriä, vieläkin meillä on paljon mattoja. – Aila oli karjalaisia, heillä ei ollut Aittojärvellä vielä silloin vakituista paikkaa. Kynttilät kuuluvat oleellisesti jouluun ja joulukuuseen, 1920-luvulla alettiin joulukynttilöitä sytyttää myös omaisten haudoille. Hiljaa on ikävä Martikainen hakee joulukuusen ennen aattoa omasta metsästään. – Joulu on hieno juhla, kinkku laitetaan ja lapset tulevat, tyttö ja poika. Tonttuun kuului laatikko, jossa oli hajusaippua ja pumpulia. Joulutonttu juontaa juurensa vanhasta kodinhaltijatontusta, joka asusti riihessä, aitassa tai muussa pimeässä huoneessa. Tontun lisäksi kuuseen tulee nauhoja ja sähkökynttilät. Lahja iski minuun heti, valitettavasti Ailaa en ole sitten kansakoulun jälkeen nähnyt. Jouluyönä tontulle vietiin asuinpaikkaansa ruokaa, jotta sen kokovuotinen vaivannäkö tulisi palkituksi. marraskuuta 2020 JOULUN ODOTUS 70 vuotta vanha joulukoriste Vilho Martikaisella on 70 vuotta vanha joulukoriste. Pyhä Nikolaos on lasten ja merenkulkijain pyhimys. Siinä kun on paljon tunnearvoja. Vilho Martikaisen joulutonttu on pikkujoululahja Aittojärven kansakoulusta. Elettiin 1950-lukua. Ja toivottavasti vielä monta joulua eteenkinpäin. Lahjojen antajana tunnettiin alun perin 300-luvulla jKr. Tontun kuviteltiin vanhastaan pukeutuneen harmaisiin polvihousuihin ja pipolakkiin. Vilho Martikainen ja rakas muisto 70 vuoden takaa. Ripustin tonttuun langan ja se roikkuu nyt joulukuusessa. – Alkuun tonttu oli aina jouluna pöydällä, leikkivätkö lapset tontulla, että laatikkoa ei siinä ole, on arvoitus. Hänestä saatu mielikuva muuttui vuosisatojen kuluessa iättömäksi, kuolemattomaksi, pitkäpartaiseksi vanhukseksi, joulupukiksi. Jokaisen piti ostaa tai tehdä lahja toiselle oppilaalle, lahjaan pantiin nimilappu ja lahjat arvottiin. Joulun edellä 1881 esiintyi Helsingin Ylioppilastalossa 12 tontun ryhmä samanlaisessa tonttupuvussa. Jospa tämä juttu tavoittaa hänet jostain. Se ei ole enää ihan priimaa, mutta ajaa asiansa joulukuusen koristeena. JAANA SELANDER Joulukuusi on paratiisin elämänpuu ja Jeesuksen antaman uuden elämän vertauskuva, olkikoristeet muistuttavat Jeesus-lapsen seimioljista, kynttilät kuvastavat Kristusta maailman valona. Lahjan arvoksi opettaja määritti jotain 10 penniä, Martikainen muistelee. Vilho Martikainen esittelee keittiötä, josta ei puutu mitään, kiitos Hiljan. elänyt Pyhä Nikolaos, millä nimellä Kiuruveden ortodoksinen kirkko on nimetty. Tämäntapaisessa asussa kuvattiin joulutonttu tanskalaisessa kuvalehdessä 1871 kantamassa joululahjapakettia. Hoidin Hiljan kotona loppuun asti, tuossa hän nukkui, Vilho sanoo. Pohjoismaissa joukuusi tuli säätyläiskodeissa käyttöön 1800-luvun puoliväliin mennessä ja kansan keskuudessa vuosisadan jälkipuoliskolla. Kaksi viimeistä joulua ovat olleet Vilho Martikaiselle vaikeita, sillä hänen vaimonsa Hilja kuoli kaksi vuotta sitten syöpään. Sari asuu Jyväskylässä ja Jaani tässä lähellä, Jaanilla on kaksoispojat. – Olin silloin 7-vuotias. Ikävä on, sanoo Vilho kyynel silmässä. Näin hyväntahtoisesta, piippalakkisesta, joulupuuroa syövästä kodinhaltijasta vähitellen kehkeytyi lahjoja jakava joulutonttu. 16 Keskiviikko 25
klo 9-17 Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. ta suurin osa on eläkeläisiä. Mukaan mahtuu Humaloja sanoo olleensa vapaaehtoisena ruoka-avussa noin viisi vuotta ja Grönfors muutaman vuoden. marraskuuta 2020 KEHYSUUTUUKSIA SUORAAN PARIISISTA Keskiviikkona 2.12. Vapaaehtoisia on heidän mukaansa ollut varsin mukavasti viime vuosina. Työn touhussa pussituksen puolella ovat muun muassa Kaarlo Humaloja ja Maritta Grönfors, jotka ovat tulleet hyvissä ajoin paikalle, jotta kaikki toimii avuntarvitsijoiden saapuessa kuten pitää. Vapaaehtoiseksi haluavien kannattaa olla yhteydessä edellä mainittuihin tahoihin, eli evankelis-luterilaisen seurakunnan diakoniatyöhön, helluntaiseurakuntaan, Työttömät ry:hyn tai Viskaalintupaan. – Mutta toki uusia ihmisiäkin mahtuu mukaan, jos vain kiinnostusta on. Lukuisat vapaaehtoiset työskentelevät saumattomasti yhteen: osa pussittaa ylijäämäruokaa erikokoisiin kasseihin, minkä jälkeen toiset jakavat niitä apua tarvitseville. Tule valitsemaan omasi PIDÄ METSÄSI HYVÄSSÄ KASVUSSA! Teemme nuorten metsien hoitoa, korjaamme ja välitämme energiapuuta. Grönforsin ja Humalojan mukaan vapaaehtoistyöhön saa varata useimmiten muutaman tunnin sekä jakopäivinä että silloin, kun ruokaa haetaan kaupoista. Yhteistyö on toiminut hyvin, Humaloja ja Grönfors kiittelevät. – Tämä Kiuruveden ruoka-apu on neljän tahon yhteinen ponnistus. Ruokaa jaetaan kahden viikon välein, aina joka toinen maanantai ympäri vuoden. AKU LAATIKAINEN Kaarlo Humaloja ja Maritta Grönfors ovat jo useamman vuoden tehneet arvokasta työtä KIuruveden ruoka-avussa. – Teemme tätä, koska siitä tulee hyvä mieli. Tosin Viskaalintupa on mukana enää tämän vuoden loppuun, Kaarlo Humaloja sanoo. On ilo saada auttaa ihmisiä ja se on mielestämme myös tärkeää. On yksin asuvia ja suurperheellisiä, nuoria ja vanhoja, Grönfors sanoo. 040 5615044 Krista Katajainen p. Se on kyllä hienoa, miten Kiuruvedellä kaikki elintarvikemyymälät ovat lähteneet tähän mukaan. – Keväällä kyllä harkittiin, että pitäisikö ruoka-apu keskeyttää koronan takia joksikin aikaa, mutta päätimme jatkaa, koska tälle on kuitenkin ollut tarvetta. Jakopäivinä sen sijaan tarvitaan aina kaikkien panosta, jotta kaikki toimii jouhevasti. – Hakuvuoroja tosin tulee yksittäisen ihmisen kohdalle harvemmin. Myös hakkuutähteiden keräys energiakäyttöön. Keskimäärin ruokaa käy hakemassa noin sata ruokakuntaa yhtenä jakopäivänä, joten kasseja saa pakata paljon. – Osa elintarvikkeista saadaan valmiiksi pakastettuina, mutta osa pakastetaan vasta Puistonkulmalla. Metsänhoitoyhdistys Savotta • Niemistenkatu 24, Kiuruvesi mhy.fi/savotta metsänhoitoyhdistys SAVOTTA Aleksi Pölkki p. Maritta Grönfors Kaarlo Humaloja “. – Ihmisiä käy täällä hyvin laidasta laitaan. – Kyseessä on kauppojen ylijäämäruokaa, jota ei voi enää panna yleiseen myyntiin. 17 Keskiviikko 25. – Käsipareja tarvitaan useita, sillä näiden jakopäivien ohella ruokaa kerätään kaupoista kolmena päivänä viikossa: maanantai-, keskiviikkoja perjantaiaamuisin. (017) 752 277 OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Kiurukatu 1, (017) 752 277 Palvelemme ma-pe 8.30-17 Syksyn mallistot nyt parhaimmillaan! Seuraa ilmoitteluamme Facebookissa! Tervetuloa katselemaan! Maahantuojan edustaja esittelemässä! Oxibis, Exalto, Traction produktion, ym. Ulkona jakaminen on onnistunut ihan hyvin turvavälejä noudattaen. 040 5615043 Ota yhteyttä: Punainen symboloi rakkautta ja intohimoa. Muutenhan ruokaa menisi todella paljon hukkaan, ellei olisi tällaista vapaaehtoistoimintaa. Avun tarve lisääntynyt Humalojan mielestä ruoka-avuntarve on hieman lisääntynyt viime vuosina ja etenkin korona-aikaan, kun on ollut normaalia enemmän työttömyyttä ja lomautuksia. Monipuolisesti tuotteita Humalojan ja Grönforsin mukaan ruoka-avussa on tällä hetkellä noin parikymmentä vapaaehtoista, joisKiuruveden ruoka-avussa toimii useita vapaaehtoisia, joiden panoksen ansiosta kauppojen ylijäämäruokaa saadaan hyötykäyttöön. Jotain saadaan tuoreenakin. Lähiviikkoina moni saa muun muassa joulupöytäänsä täytettä vapaaehtoisten ansiosta. Samalla draivilla syntyy Kiuruvesi-lehti Auttaminen antaa iloa Puistonkulmalla käy melkoinen vilske, mutta kuitenkin hyvin organisoitu sellainen. Mukana ovat evankelis-luterilaisen seurakunnan diakoniatyö, helluntaiseurakunta, Kiuruveden Työttömät ry ja Päiväkeskus Viskaalintupa, he kertovat. AKU LAATIKAINEN Muutenhan ruokaa menisi todella paljon hukkaan, ellei olisi tällaista vapaaehtoistoimintaa. Tuotteita on hyvin monipuolisesti, kuten lihaa, eineksiä, maitotuotteita, leipää ja niin edelleen. Korona-aikana lisäapua on saatu myös Suomen Punaiselta Ristiltä. Osa puolestaan toimii kirjureina
Aiheina tyynyliinoissa ovat muun muassa hevoset, lehmät, kirkko, museo, Koivujärvi. Tyynyliinat ovat kooltaan 50x50 senttiä. – Tuntui, että tarvitaan jokin kiva tuote, jota turistit ja paikalliset voivat ostaa kotiinviemisiksi tai lahjaksi, Nivala selittää. Koska kysyntää on ollut, luulen, että Kiuruvesi-aiheiset tuotteetkin voisivat kiinnostaa, Nivala puhelee. Nivala päätti kokeilla Kiuruvesi-tyynyliinoja joulumyyntiin. Kuva on tyynyliinoissa yhdellä puolella, mutta kuvan saa toki molemmin puolin. Samoista kuvista voi tehdä myös tauluja. Kiuruveden Kameraseuran kanssa yhteistyössä tehtyjä Kiuruvesi-aiheisia tyynyliinoja. Keväällä hän käynnisti ensimmäisenä Kiuruvedellä kangasmaskimyynnin ja nyt vuorossa ovat Kiuruvesi-aiheiset tyynyliinat. – Kotona varmaan ollaan koronan takia ja keskitytään kotia laittamaan ja sisustamaan, olemaan yhdessä perheen kesken. JAANA SELANDER. Tyynyn tyynylinnan sisälle voi ostaa erikseen. – Verhokankaita on ostettu ja lapsille askartelutavikkeita etäkoulua varten. Minulla on ollut myynnissä maisemaja eläintyynyjä. JAANA SELANDER Hanna Nivala on idearikas. marraskuuta 2020 JOULUN ODOTUS Kiuruvesi-tyynyjä joulukotiin Kangaskauppa Satuhelmen yrittäjä Hanna Nivala on kehitellyt oivallisen idean – Kiuruvesi-aiheisen tyynyliinan. Tyynyliinojen kuvat ovat Kiuruveden Kameraseuran jäsenten ottamia valokuvia, jotka on siirretty vaalealle puuvillakankaalle. Tyynyliinoissa kuvat ovat kirkkaita ja laadukkaita, väritys kestää hyvin pesua. Kiuruvesi-aiheiset koristetyynyt sopivat Nivalan mukaan sisustustyynyiksi. Kotona viihdytään Nivala ei osaa sanoa millainen joulumyynti tulee tänä vuonna olemaan. Hanna Nivalan ajatuksena oli saada Kiuruvesi-tyynyliinat markkinoille tämän vuoden Iskelmäviikolle, mutta Iskelmäviikko peruttiin koronan takia. Tyynyliinojen suunnittelu käynnistyi jo viime vuonna. – Kaikenlaiset kuvat ovat olleet suosittuja viime joulusta lähtien. 18 Keskiviikko 25. Korona-ajan myynnillä Nivala ei pääse sanojensa mukaan ”hehkuttamaan”, mutta kauppa on kyllä käynyt, koska ihmiset ovat laitelleet kotejaan, kun korona on rajoittanut liikkumista
Ei aiheuta pakonomaisia liikkeitä meidän taloudessa. Asiakkaille on pienet lahjat, plus konvehteja. TARJA ITÄINEN Viime vuonna ja useampi edellinenkin vuosi ostan ainakin kolmelle lapselle hyväntekeväisyyslahjat/ lumipotkulautoja / langattomat kuulokkeet jne...Muutama vuosi sitten kanoja ja vuohi Afrikkaan... Joulupukki toi ja sillä selvä, jos oli ollut kilttinä. Ei niitä kukaan ostanut tai tehnyt. HARRI RENTTU MATIKAINEN Joulu on samanlainen ajankohta kuin mikä tahansa vuodenkierrossa. Vuoden 2019 paras paikallislehti. Lahjakortteja muille. Syödään hyvin, kuten jokaisena vuodenpäivänä. 017 821 0061 Avoinna: Ma-pe 9.30–17, la 10–13 Optimo Kiuruvesi Toritalo, Torikatu 1, Kiuruvesi puh. 19 Keskiviikko 25. Mitä ostat joululahjaksi. SANNA HUKKANEN Lapsille menee toiveiden mukaan lahjakortteja, ratsastushousut, nappikuulokkeet ja puhelin. Tämän päivän mainonta on lähes tulkoon kokonaan somessa, mutta itselläni on vielä tärkeä osa asiakaskuntaa, jonka tavoittaa vain perinteinen lehtimainos.” Vaatekauppa Hannun yrittäjä Reetta Hyvärinen, Kiuruvesi “Minulle keskiviikko on Kiuruvesi-lehtipäivä.” Esittelyssä viikottain lehden ilmoittaja tai lukija. KATJA MYLLYNEN Lapsille (5kpl) toivelahjoja, kuten ratsastuskypärä, pleikkapeli , Pipsa Possun talo, ps4-ohjain ja juuri lukemaan oppineelle helppolukuinen kirja. Ei mitään suurten alustojen nettitilauksia. Kukkalähetyksiä myös, jouluisia. Minulle keskiviikko on Kiuruvesilehtipäivä. Optimo Iisalmi Kauppakatu 17, puh. PENTTI HAKONEN Ennen joululahjat saatiin joulupukilta. Itselleni ehkä hankin hierontaa tai muuta vastaavaa hoitoa. LEENA SVÄRD Lasten perheisiin 4:lle Kiuruvesi-lehdet, pienille pelejä. EIJA PARTANEN Käyttötavaraa, lakanoita, pyyhkeitä ja lapsenlapset rahaa tai lahjakortit saavat. AKI-JUHANI RUOTSALAINEN Ostin itselle Montesa trial-moottoripyörän vuosimallia 1972, lapsille ja muille myös jotain kivaa pientä joulunmieltä. marraskuuta 2020 SOMEGALLUP Kysyimme Facebookissa. Sen olemassa olo on tärkeää ja, kun aiheet lehdessä ovat monipuoliset, se tavoittaa lähes kaiken ikäiset lukijat. 08 764 990 Avoinna: To 9.30–17 Optikon ja silmälääkärin ajanvaraus (017) 821 0061 sekä www.silmalasikauppaoptimo.fi Meidän kaikkien Kiuruvesi-lehti ” Paikallislehti kertoo mitä kaikkea ajankohtaista Kiuruvedelle kuuluu. IRMA KETTUNEN Lastenlapsille ihan tarpeellista, vaatetta ja joitain pelejä. Yksi idea lahjakortit paikallisten palveluihin. Jouluna pääasia, että ruokaa olisi pöydässä, lahjoista viis. LAURA LOHVA Lämmintä kättä vaan sukulaisille ja ystäville ANNA LEVÄSALMI Joululahjat etsitään paikallisia yrittäjiä tukien. Aika monet itsetehdyt sukat.Suklaata tietysti lisäksi. TARJA RÄTY Lapsenlapsille toivottua, omille lapsille lahjakortti/raha, ei muille, Autetaan Eläimiäyhdistykselle joulukortti/muu lahjonta, arvostalahjoitus. Älyvapaata ostella tavaroita, joita saa puolet halvemmalla muutama päivä myöhemmin. itsellemme ei mitään muuta kuin hyvää ruokaa ja vihreitäkuulia. SARU KLEMETTI Jokaiselle yksi yhteinen ja yhdet paketit per lapsi. TOISET LASIT KAUPAN PÄÄLLE! Tai alennus -25% silmälaseista
Rönkkö kertoo että nykytilanteesta huolimatta ja myös siitä johtuen, on jäsenille haluttu järjestää hengennostatusta arjen harmauden keskelle. Virallinen osuus ruokailuineen on kello 18–21, sen jälkeen alkavat kaikille avoimet karaoketanssit. – Fiboxin henkilökunta on yleensä pikkujouluna käynyt ruokailemassa ravintola Peltohovissa, mutta tämä jää nyt väliin, kertoo tehtaanjohtaja Jouni Vartiainen. Ohjelmassa on muun muassa yhteisiä ruokailuja omalla porukalla. Musiikkipitoisesta ohjelmasta vastaavat lahjakkaat paikkakuntalaiset nuoret esiintyjät, Rönkkö kertoo illan ohjelmasta. KPA-Unicon työllistää Kiuruvedellä reilut neljäkymmentä henkilöä. Yhdistyksen jäsenmäärä on myös viime aikoina kasvanut. Kouluilla tarjotaan opetusvelvollisuuteen kuuluva jouluruokailu entiseen. Yritys valmistaa sähkölaitteiden koteloita ja tarkkuuspuristettuja muoviosia. joulukuuta ravintola Peltohovissa. 20 Keskiviikko 25. – Noudatamme viranomaisten ajankohtaisia ohjeita ja suosituksia COVID-19 tilanteeseen liittyen, Kämäräinen kertoo. Järjestämme yhteisen ruokailun lounasaikaan, mutta mikäili tämä aika ei käy niin ruokailemassa voi käydä itselle parhaaseen ajankohtaan, viestittää reskontranhoitaja Piia Kämäräinen. Jouluruokailu järjestetäänkin tänä vuonna yrityksen omissa tiloissa. RD Groupilta paketti Koneenrakennusalalla toimiva RD Group Oy ei tänä vuonna vietä pikkujoulua. Fibox Oy:n Kiuruveden toimipisteessä työntekijöiden lukumäärä liikkuu kahdenkymmenenviiden kieppeillä. – Halusimme järjestää pitkästä aikaa perinteisen pikkujoulun. – Illan aikana jaetaan runsaasti palkintoja ja mukana on myös harvinaislaatuisempia tunnustuksia, lisäksi julkistetaan Vuoden yrittäjä ja Vuoden nuori yrittäjä. – Muutoksen syynä on koronatilanne sekä säästösyyt. Yrityksen alkuaikoina kun henkilöstömäärä oli pienempi mentiin hieman kauemmaksikin, Kärkkäinen kertoo. – Kaupungintalolla ei ole järjestetty henkilöstölle yhteisiä pikkujouluja käsittääkseni pitkiin aikoihin, kertoo hallintoja talousjohtaja Anne Koljonen. marraskuuta 2020 JOULUN ODOTUS Pikkujouluja, paketteja, ruokaa Kiuruvetisissä yrityksissä ja yhteisöissä halutaan pitää yllä pikkujouluperinnettä korona-ajasta huolimatta. – Joko tilaamme valmiin aterian tänne tai sitten teemme kotoisasti porukalla jotain itse, paistamme kinkun tai leivomme pipareita. Perinteisesti järjestetty yhteinen jouluruokailu kaupungintalon ruokalassa on tänä vuonna muutettu joulupuuro tilaisuudeksi. – Perinteinen pikkujoulu on ollut hyvä tapahtuma ja kuulunut meidän yrityksemme perinteisiin. – Varsinaisen pikkujoulun sijaan työnantaja tarjoaa jouluruokailun Peltohovissa. Peruuntuneen pikkujoulun sijaan työntekijöitä muistetaan tänä vuonna joululahjapaketilla. RD Group Oy:ssa on reilut 120 työntekijää ja lisäksi vaihteleva määrä vuokratyöntekijöitä. Illan ohjelmarungon ovat suunnitelleet yrittäjät Reetta Hyvärinen sekä Vesa Pölkki. – Olemme käyneet ruokailemassa tässä Ylä-Savon alueella, jolloin kaikkien työntekijöiden on ollut mahdollista lähteä pienellä kynnyksellä mukaan. Kärkkäinen kertoo, että yleensä pikkujoulu on vietetty paikallisena tapahtumana. Yrityksen toimipisteistä kaksi sijaitsee Vieremällä ja yksi Kiuruvedellä. Tänä vuonna pikkujoulujen järjestämisessä on satsattu euroja myös erilaisten muistamisten suhteen. TEKSTI MAARIT ÄYHYNMÄKI Kiuruveden Yrittäjät viettävät pikkujoulua 5. Joulufiilistä tehdään työpaikalle muutenkin muun muassa joulukoristeilla. Työntekijät järjestävät joulukahvit halutessaan ja vapaamuotoisesti oman työporukan kesken. Joustavalla aikataululla Energiatuotannon laitteita valmistava KPA-Unicon tarjoaa työntekijöilleen jouluruokailun joustavalla aikataululla. Joulupuuro tarjoillaan kaupungintalon työntekijöille ja valtuuston jäsenille valtuuston joulukokouksen yhteydessä, Koljonen kertoo. – Kaupungintalolla työskentelee reilut kolmekymmentä henkilöä, henkilökunnan keskuudesta arvioidaan pikaisesti kyselyyn. Kiuruveden Yrittäjiin kuuluu reilut sata jäsentä ja pikkujoulukutsu lähetetään kaikille sähköpostissa. Järjestelyissä noudatamme tietenkin virallisia suosituksia, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Tomi Rönkkö. Pienimuotoinen kahvitus Kaupungintalolla pikkujouluja vietetään pienimuotoisten kahvitusten merkeissä. Tänä vuonna pelataan kuitenkin varman päälle ja jätetään sen viettäminen väliin, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Tatu Kärkkäinen. Tavalla tai toisella pikkujouluja kuitenkin vietetään, suunnittelee Vartiainen
Kirjoitin paljon kansanmuusikon työskentelytavoista, sillä niitä on tutkittu ja sanallistettu vasta vähän. – Opetan monia erilaisia kursseja Pauliina Syrjälä (omaa sukuaan Kauhanen) sai alkusysäyksen kanteleensoittoon Kiuruvedeltä. Taiteellisen tohtorintutkinnon tarkastustilaisuudessa lavalla on paljon kyselijöitä, koska siinä on mukana raati, joka on myös kuunnellut kaikki 5 konserttia. – Tällä hetkellä elämä on varsin täyttä ja siksi on erityisen kivaa olla mukana sellaisissa produktioissa, joissa kaiken ”säädön” eli keikkajärjestelyt ja jopa matkaliput hoitaa joku muu. Tohtoroitumisen myötä toimenkuvani on laajenemassa jatkokoulutuspuolelle ja sain juuri ohjattavakseni ensimmäisen tohtoriopiskelijan. Viimeiset 7 vuotta Syrjälä on asunut Helsingissä ja työskennellyt lehtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, jossa hän opettaa kansanmusiikkia ja toimii tällä hetkellä myös kansanmusiikin aineryhmän johtajana. Työkenttä kansanmusiikin koulutuksen saralla on myös kansainvälinen, sekin on innostavaa ja inspiroivaa. Mummun kanssa oppiin Syrjälä kiittelee ensimmäistä kanteleenopettajaa Anna-Liisa Tenhusta. Syrjälän taiteelliseen tohtorintutkintoon ”Hytkypolkka ja hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana” sisältyi viisi konserttia, joiden musiikin hän oli tehnyt itse sekä kirjallinen tutkielma. Syrjälä aloitti soittamisen kansalaisopiston aikuisryhmässä yhdessä mummunsa Jussilan Hannan kanssa. Aikamoinen projekti se oli kaikkinensa mutta olen iloinen, että se tuli tehtyä ja on nyt valmis! Syrjälä kertoo. – Yliopisto-opiskelijat ovat ihania ja nautin heidän rinnallaan kulkemisesta, jollaisena opetustyön koen. Heiltä löytyy monipuolista osaamista, mitä tulee esimerkiksi säveltämisen opettamiseen ja ylipäätään luovuuteen kannustamiseen matalalla kynnyksellä. Se sisälsi ensin 45 minuuttia soittoa ja puhetta ja sen jälkeen lautakunta esitti kysymyksiä. u Taideyliopiston Sibelius-Akatemian lehtori (kansanmusiikki). Kansanmuusikoilla on paljon annettavaa esimerkiksi musiikin opetukseen, sillä kansanmusiikin piirissä jokainen saa säveltää ja olla luova omalla tavallaan. – Työni keskeisenä sisältönä on ollut tutkia tietyn kanteleensoittotavan eli tikkusoiton perinnettä sekä säveltää uutta, kokeellista musiikkia. Mahtava voimanainen, joka teki Kiuruvedellä upeaa opetustyötä, jonka seurauksena on tullut todella monta musiikin ammattilaista! Mukana oli vahvasti soiton ilo ja yhdessä tekeminen. Siinä toteutui hienosti se, että kansanmusiikin parissa monen ikäiset ja musiikillisesti monen tasoiset soittajat voivat saada yhteisestä tekemisestä valtavasti iloa! Syrjälä kiittelee.. Viimeksi esiinnyimme vuosi sitten Oslossa ja lisää keikkoja on luvassa keväällä. kaansa edellä, sillä jo silloin yli 30 vuotta sitten hän kannusti lapsia säveltämään, improvisoimaan ja tekemään itse. – Hän on ollut aktiivisesti tukemassa ja kannustamassa minua muusikon uralle. Anna-Liisan toiminta pedagogina oli aiKanteleensoiton tohtoriksi Kiuruvetisjuurinen Pauliina Syrjälä on tehnyt taiteellisen tohtorintutkinnon, jossa keskeisenä sisältönä on tikkusoiton perinteen tutkiminen sekä uuden, kokeellisen musiikin säveltäminen. Tutkimuksessa olennaista oli musiikin tekeminen, säveltäminen ja soittaminen. – Ryhmässä oli mukava ilmapiiri ja hyvät jutut, soiton puolesta kukin taaplasi tyylillään ja oppi omaa tahtiaan. KUKA. – Tohtoriopintoihin meni töiden ja muun elämän ohella 7 vuotta, mutta en missään vaiheessa opiskellut päätoimisesti. Kansanmuusikoilla olisi paljon annettavaa musiikin opetukseen laajemminkin. Syrjälä nauttii työstään, se on haastavaa, mutta palkitsevaa, sillä siinä saa hyödyntää osaamistaaan monipuolisesti joka päivä. TEKSTI JAANA SELANDER KUVA ULLA NIKULA Pauliina Syrjälä muistetaan Kiuruvedeltä aktiivisena kanteleensoittajana Anna-Liisa Tenhusen vetämästä kantelekerhosta. marraskuuta 2020 Kulttuuri kansanmusiikin historiasta taiteelliseen tutkimukseen, tällä hetkellä opetan kanteletta melko vähän. Pauliina Syrjälä u Taiteellinen tohtorintutkinto Hytkypolkka ja hyppivä puuhevonen – Kansanmuusikko säveltävänä perinnesoittajana. Tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus oli lokakuun lopussa. Sellainen on ensimerkiksi Suomalaisen Barokkiorkesterin Maailman synty -esitys, jossa on mukana meitä kansanmuusikoita. 21 Keskiviikko 25. Noihin vuosiin mahtui myös muutto paikkakunnalta toiselle, uusi työpaikka ja kolmannen lapsen syntymä. Syrjälä toimii myös muusikkona erilaisissa prokkiksissa, yhtyeissä ja soolona
u Kultasepänpalveluita, korjausja muutostöitä. Jury päätyi valitsemaan yksimielisesti kaksitoista työtä finaaliin, joista yksi oli Hanna Korhosen Tráigh-sormus. KUKA. Aiemmin tänä vuonna Hanna Korhonen menestyi myös kansainvälisessä Aqua, Ambra, Aquila -korukilpailussa. 4C-korut ovat uudenlainen tapa nähdä ja käyttää timantteja. Kilpailun teemana oli meripihka, jota jokainen kilpailutyö juhlisti. JAANA SELANDER Hanna Korhonen u Korualan yritys: Hanna K Desing & Jewellery Oy, perustettu Kuopiossa 2006. Hanna Korhonen asuu Kuopiossa. Sormus kertoo matkasta, jonka meripihka on kulkenut, ennen kuin se on meren virrasta päätynyt ihastelumme kohteeksi. Kilpailumenestyksen lisäksi Korhonen on saavuttanut jalansijaa myös suomalaisen kultasepän alan vaikuttavimmassa toimielimessä. meripihkakoru menestyi Aqua, Ambra, Aquila -korukilpailussa. 22 Keskiviikko 25. Tràigh on skottigaelia ja se tarkoittaa rantaa, sekä laskuvettä, eli luodetta. Vuoden Koru-kilpailun voittaja valitaan yleisöäänin. Uniikkien korujen suunnittelu ja valmistus tilaustyönä. Korusarjan nimi tulee timantin arvoon vaikuttavien osatekijöiden nimityksestä. Äänestys käynnistyi Vuoden Koru -finalistien joukosta valittavan voittajan äänestys alkoi perjantaina 20.11. Tráigh-sormus. Pintojen erilaiset vastakohtia kuvaavat viimeistelyt tuovat koruihin vieläkin enemmän kolmiulotteisuutta. 4C tarkoittaa timantin hiontaa (cut), painoa (carat), väriä (colour) ja puhtautta (clarity). Kuopiosta löytyy Suomen Vuoden Koru -kilpailuun TEEMU TÖYRYLÄ mittakaavassa ainoa AMK-tasoinen koruja jalometallimuotoilun opintoja tarjoava koulutus, josta myös Korhonen on aikoinaan oppinsa saanut. Esiraatiin kuuluivat stylisti Vesa Silver, toimitusjohtaja Henrik Kihlman (Suomen Kultaseppien Liitto), museonjohtaja Essi Pullinen (Suomen Kellomuseo), tapahtumajohtaja Hannele Nuotio (Tampereen Häämessut) ja Vuoden koru -kilpailun tuottaja Johanna Lundán (Jules & Beryl Oy). Kilpailu huipentuu Tampereen Häämessuilla 7.2.2021 Vuoden korun julkistamiseen ja palkitsemistilaisuuteen. Vuoden koru -kilpailu tuo esiin suomalaista korumuotoilua ja alan osaamista sekä lisää tietoisuutta alan tarjonnan monipuolisuudesta ja laajuudesta. Kilpailun tarkoituksena oli syventyä perinteiseen koruraaka-aineeseen meripihkaan ja löytää sille uudenlaista, nykyaikaan soveltuvaa käyttöä korumuotoilun ja korutaiteen keinoin. Kilpailussa etsitään korusarjaa, joka puhuttelee taidokkaalla muotokielellään ja tekee säväyksen tunnistettavalla, omanlaisella, muotoilullaan. marraskuuta 2020 Kulttuuri Lahnajoelta kotoisin olevan korumuotoilija Hanna Korhosen 4C-korusarja on yksi kymmenestä finalistista kisaamassa Vuoden Koru -kilpailussa. Korujen toteuttamisessa korostetaan jalokivien hiontojen harkittua matemaattista suunnittelua. osoitteessa vuodenkoru.fi, samalla avautui myös finalistitöitä esittelevä Vuoden koru -näyttely Suomen Kellomuseossa. Vuoden Koru -kilpailussa Savoniasta ovat ponnistaneet Hanna Korhosen (Hanna K Design & Jewellery) lisäksi Jenni Rutonen Jenni Rutonen Designista, Silja Riihola Kaunis Jewelry & Designista, sekä Susanna Feuerbacher Viilu Jewelrysta. Hanna Korhonen aloitti vuosi sitten toimensa Suomen Kultaseppien Liiton johtokunnan jäsenenä ja hänet valittiin tänä vuonna myös liiton varapuheenjohtajaksi. Aiemmin tänä vuonna Hanna Korhonen menestyi myös kansainvälisessä Aqua, Ambra, Aquila -korukilpailussa. Kilpailu järjestetään nyt kolmatta kertaa. Näyttävät 4C-korut ovat myös omanlaisensa vastavoima aidoille timanteille ja niiden kimallukselle sekä statukselle. Vuoden Koru -kilpailussa on mukana Hanna Korhosen suunnittelema 4C-korusarja Korumuotoilija Hanna Korhonen on lähtöisin Kiuruvedeltä. HANNA KORHONEN. Hopeasta tehtyihin koruihin on vangittu tarkalla matemaattisuudella ja tekniikalla luodut timanttien särmät, jotka tuovat hionnat ja muodot helposti nähtäville sekä avaavat jalokivien hionnan kauneutta. Kilpailuehdotuksia saapui 67 kappaletta seitsemästä eri maasta ja ehdotusten taso oli korkea
Tyylilajit valituissa esityksissä vaihtelivat musikaalista pantomiimiin ja tragediasta mustaan komediaan. Esityksiä oli kaikkiaan 12 kirjaston tiloissa. Yrittäjä Jarmo Saastamoinen ja Rukajärven historiayhdistyksen puheenjohtaja Seppo Räihä. Rukajärvellä taisteli parituhatta miestä ja lottaa. Yhä harvemmin joku tulee kylään munkkipussi kädessään ja kysyy, että keitetäänkö kahvit. Vuoden 2021 valitut esitykset nostetaan esille joulukuussa Työväen Näyttämöiden liiton Toinen Näytös-lehdessä, jossa julkaistaan Seppälän artikkeli tämän vuoden valintaprosessista. Hulluviima työsti Nälkätaiteilijan kirjailija Franz Kafkan novellien pohjalta ja esitys juhlisti Hulluviiman 25-vuotisjuhlavuotta vuonna 2019–2020. Koko kansan yhtenäisyys näkyi vahvasti myös kotirintamalla. Tänä vuonna hakeneita ryhmiä oli 28, joista festivaaleille valittiin 12. Tähän mennessä on saatu tiedot muutamasta matrikkelista puuttuvasta veteraanista, Kaikkonen toteaa. Kotirintamalla oli sotavuosina 1939–1945 paljon naisia ja lapsia, nuoria ja vanhempia miehiä sekä evakkoja. Heinonen otti vastaan 18.6.1941 rintamalle ilmoittautuneita sotilaita ja saattelipa hän heidät yhdessä puolisonsa kanssa Kiuruveden rautatieasemalle saakka. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran vuonna 2022. Hilja os. Varsinkin naiset joutuivat vastaamaan myös miesten töistä. Vuoden 2022 festivaali on tarkoitus järjestää entiseen tapaan tammikuun lopussa, ja haku festivaaleille käynnistyy keväällä 2021. Myös kaikki valokuvat ovat tervetulleita. Vuoden 2021 Työväen Näyttämöpäivien valitsijana toimii suoKafkamainen valinta Hulluviimalle JAANA SELANDER malaisten työväenteattereiden historian kirjoittanut Mikko-Olavi Seppälä. Se oli maassamme vuoden 1999 katsotuin elokuva. Näytelmän käsikirjoituksen sovitti ja ohjasi Esko Huttunen. Kunniakkaat perinteet Raappanan johtamien joukkojen kunniakkaasta perinteestä kertoo se, että Rukajärven suunta oli ainut yhtymä toisessa maailmansodassa, joka säilytti hyökkäysvaiheen asemansa sodan loppuun asti Jäämeren ja Mustanmeren välisellä rintamalla. Mikkelin työväen näyttämöpäiville tammikuussa 2021, mutta samassa puhelinsoitossa ilmoitettiin, että festarit joudutaankin perumaan vallitsevan COVID19-pandemian vuoksi. – Taloudellisesti näyttelytilat eivät ole kultakaivos ja siitä syystä arvotamme yrittäjiä, jotka ovat oma-aloitteisesti tarjoutuneet yhteistyössä kehittämään Rukajärven suunnan sotahistoriatyötä ja tukemaan Rukajärvi-keskuksen toimintaa, sanoo Rukajärven suunnan historiatoimikunnan puheenjohtaja Seppo Räihä. Sotiemme vuodet -veteraanimatrikkelissa on 472 sivua, joista matrikkeli käsittää yli puolet. Digitalisoituvassa maailmassa ihmisten kohtaaminen on muuttunut ja se taito on jopa osaltaan unohdettu. – Koronankin vuoksi tietojen keräämistä on päätetty jatkaa. Kotirintaman rooli oli toimia valtion sotaa käyvän armeijan tukena ja kotina. Elokuva kertoo Kiuruveden miesten etenemisestä Repolan Lieksajärven ympäri heti sodan alussa heinäkuussa 1941. Avajaiset pidetään 13.3.2021. marraskuuta 2020 Kotirintamamuistoja ja -kuvia etsitään Kirjan puuhamies Esko Kaikkonen toivoo, että muistelut ja kuvat toimitetaan Raimo Jokisalmelle tai lehden toimitukseen. Esille nousi myös yhteisöllisyyden merkitys, niin ahdistavana piinaajana kuin turvaa tuovana suojana. TENHO TIKKANEN SA-KUVA. Mikkelin työväen näyttämöpäivien -verkkosivuilla kerrotaan, että hakijoita oli vallitsevasta koronatilanteesta huolimatta yllättävän runsaasti, ja maantieteellisesti esitysvalinnoissa on edustettuna laajasti koko Suomi pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. JAANA SELANDER luvat keräyksen kohteisiin. Yrittäjät toivoivat, että Rukajärvi-keskuksen myötä voitaisiin jatkaa ja edelleen tiivistää Lieksan Rukajärvi-keskuksen ja nyt Kiuruvedellä avattavan keskuksen välistä yhteistyötä. Rukajärvi-keskuksen sotahistoriallinen näyttely sijoitetaan Peltohovin tiloihin Kiuruvedellä. Myös lottien, marttojen, sotilaspoikien ja sotalapsien muistot kuuKiuruvedellä kerätään kotirintamamuistoja. Rukajärven tie -elokuva teki Rukajärvestä valtakunnallisesti tunnetun joukon. Koska rintamalle tarvittiin kipeästi lisää miehiä, koulutettiin lottia kiireesti tehtäviin, joilla miehet voitiin vapauttaa maanpuolustustehtäviin. Tilaisuudessa esiteltiin Lieksan Rukahovin rakennushanketta, minkä omarahoitusta varten on valmistettu ”Jotos” -muistomerkin numeroituja pienoismalleja. Räihän mukaan Kiuruvesi on monellakin perusteella sopiva paikka Rukajärvi-keskukselle. RIITTA AIRAKSINEN Lähetti Erik Niemimäki Heinolassa 2.1.1940. Haastattelut on lupautunut tekemään joukko vapaaehtoisia. Jokainen vuosina 1939–1945 elänyt suomalainen joutui tavalla tai toisella tekemisiin sodan kanssa. – Näitä kunniakkaita perinteitä hyväksikäyttäen voi uskoa olevan merkitystä Rukajärvi-keskusten markkinoinnissa, totesi Räihä. Peltohovi sopii hyvin Rukajärvi-keskukseksi, sillä ravintolaa vastapäätä oli aikanaan elokuvateatteri Väre, jossa koottiin jatkosodassa Rukajärvellä taistelleen Kevytosasto 2:n toinen komppania. 23 Keskiviikko 25. Nälkätaiteilija on esitys joka tuo Kiuruveden kirjastoa ja kulttuuritaloa uudella tavalla näkyväksi. Nälkätaiteilijan aiheena on kohtaaminen. Tiedot voi toimittaa joko Kiuruvesi-lehden toimistolle tai sähköpostilla osoitteeseen esko.kaikkonen@kotinet.com. Timo Marjoniemi ja Jarmo Saastamoinen toivovat, että Kiuruvedellä voitaisiin tämänkin hankkeen myötä luoda yhteistyöverkosto, joka loisi kohteesta valtakunnallisen matkailukohteen. Rukajärvi-keskukselle tilat Peltohovista Peltohovin yrittäjät Timo Marjoniemi ja Jarmo Saastamoinen haluavat panostaa kulttuuriin ja sotahistoriaan. Samoin toivotaan ilmoitettavan Kaikkoselle kaikista vetereraanimatrikkelissa havaituista pienistäkin virheellisistä tiedoista. SA-KUVA Teatteriseurue Hulluviiman nälkätaiteilija -esitys valittiin 45. Mahdollista on, että muistot otetaan ylös myös haastattelussa. Talvisodassa Lieksan rintama oli ainut rintamalohko, jossa ei sodan lopussa ollut enää vihollisen joukkoja Suomen vanhan rajan sisällä. – Valittujen esityksien teemat olivat ajankohtaisia ja varsin synkkiä; monissa käytiin kamppailua takaiskujen, virkavallan ja mielenterveyden kanssa. Historiikkitoimikuntaan jäsenet, kirjailija Antti Tuuri, professori Martti Soikkeli ja Tenho Tikkanen, tukevat keskuksen uusia hankkeita ja toimintaa, joiden toivotaan parantavan yhteistyökumppaneina toimivien yrittäjien, kaupunkien ja ympäröivän maakunnan matkailuelinkeinoa. Käsikirjoitus syntyi työryhmän yhteisponnistuksena improvisaatioharjoitusten sekä ohjaajan sovituksen kautta. Kotirintamamuistoja voi kirjoittaa itse. Sitä ennen tiloja remontoidaan. Lisäksi Kaikkonen pyytää, että veteraanimatrikkeliin saataisiin tietoa veteraaneista, joita ei ole vielä nyt matrikkelissa. Sopimus Rukajärven rintamalohkojen sotahistoriatilaisuuksia ja myös muita juhlatilaisuuksia sekä musiikkija kulttuuritapahtumia. Kuvassa Jukka Utriainen, hänellä oli keskeinen rooli Nälkätaiteilijassa. Veteraaneista tarvitaan nimi, syntymäja kuolinaika ja -paikka sekä mahdolliset perhetiedot. Tuon yksikön vääpelinä toimi kiuruvetinen Matti Lämsä, hänen puolisonsa oli komppanian ensimmäinen kirjuri. Tarkoituksena on koota muistoista ja kotirintamakuvista kirja, jota täydentää vuonna 2018 ilmestynyt veteraanimatrikkeli
Niin myös 32-vuotiaalle Mikko Hyväriselle, joka voitti syyskuussa potkunyrkkeilyn Suomen mestaruuden sarjassa full contact alle 75 kiloa. – Sen myötä tuli noin vuoden tauko kamppailu-urheiluun. AKU LAATIKAINEN Kulunut urheiluvuosi on ollut monelle kiuruvetiselle menestyksekäs. Se on selälle ystävällinen laji. Noin neljä vuotta sitten aloitin harrastamisen ja ensimmäisiin kisoihin menin Mikko Hyvärinen u Ikä: 32 vuotta. – Itse ottelusta sain myös paljon oppia, vaikka hävisinkin. Lisäksi jo kehään kävely oli upeaa, kun mentiin savujen läpi Suomen lipun kanssa ja musiikin pauhatessa. Toisessa erässä sain sitten joitakin kovia osumia päähäni ja se sotki pakkaani, minkä takia erä meni aika penkin alle. kolme vuotta takaperin. Potkunyrkkeilyssä on myös enemmän etäisyyttä vastustajaan ja siinä tulee tosi hyvin liikkuvuutta, Hyvärinen perustelee. Sain sinne kutsun ja pääsin samalla ottelemaan ensimmäisen ammattilaisotteluni, Hyvärinen kertaa. Vastaan 75-kiloisten sarjassa asettui kokenut ja kovatasoinen serbialainen Dusan Radovic, jolle ottelu oli jo uran 65:s, kun taas Hyväriselle se oli vasta 13:s. Äskettäin hän otteli ensimmäisen ammattilaisottelunsa. 24 Keskiviikko 25. u Laji: Potkunyrkkeily. Kolmannessa erässä Hyvärinen sai muutettua tyyliään sopivammaksi, minkä myötä hän paransi paljon. – Otteluissa erät ovat tosin mi. Hyvärisen kalenteriin oli merkattu tälle vuodelle monia muitakin maailmancupin kisoja, mutta ne kaikki peruuntuivat koronaviruksen takia. Katsojiakin oli useita satoja, sen verran kuin korona-aikana pystyi ottamaan. – Oli hieno tapahtuma. Tässä kohtaa pitää antaa kiitosta työnantajalle, joka tarjosi minulle päivätyötä vuorotyön sijaan, Vieremällä Ponssella työskentelevä Hyvärinen sanoo. PETTERI MAUNU Mikko Hyvärisen seuraavina tavoitteina ovat maajoukkue sekä EMja MM-kisat. u Valmentajat: Matti Kokkonen ja Niko Schulman. u Työskentelee Ponssella Vieremällä. Lisäksi alkuvuodesta hän sijoittui Irlannissa maailmancup-kisan hopealle. u Ottelutilasto: 13 virallista ottelua, joista 8 voittoa, 1 tasapeli ja 4 tappiota. marraskuuta 2020 Urheilu Mikko Hyvärinen on saavuttanut tänä vuonna potkunyrkkeilyssä Suomen mestaruuden ja maailmancupin kisasta hopeaa. Kovia poikiahan ne nuo itäblokin kaverit ovat. u Seura: NHB Iisalmi. Viimeiset pari vuotta olen nyt sitten ihan täysillä panostanut kilpauraan potkunyrkkeilyssä. Ensinnäkin oli mukavaa saada kutsu, koska sitä ei kuka tahansa saa. u Harrastukset: Metsästys, kalastus ja motocross. – Ensimmäinen erä meni muuten käsikirjoituksen mukaan, mutta ehkä olin turhan ahne hyökkäyksissäni. – Lopulta sitten löysin potkunyrkkeilystä uuden intohimoni. KUKA. Hyväristä on yritetty houkutella perinteisenkin nyrkkeilyn pariin. – Siellä oli noin 3 500 ottelijaa eri painoluokista. Avauserän Radovic voitti tuomariäänin 2–1 ja toisen 3–0. – Olihan se harmillista, kun oli vaikka mitä suunnitelmia ja sponsoreitakin saatu, mutta yhtäkkiä kisoja alkoi yksitellen siirtyä ja lopulta peruuntua kokonaan. Mielessä kuitenkin poltteli paluu takaisin treeneihin ja salille hyvän porukan mukaan. – Myönnetään, että vastustaja oli parempi. Kun pääsee ottelemaan kovatasoisia vastustajia vastaan, niin näkee missä oma taso menee ja ennen kaikkea saa infoa siitä, että mihin pitää satsata tulevaisuudessa. Hyvärinen piti kuitenkin ensimmäistä ammattilaisotteluaan hyväMikossa on potkua nä kokemuksena. Mikko Hyvärinen uransa ensimmäisessä ammattilaisottelussa. Finaalissa hävisin yhdelle tosi kovalle saksalaiselle, mutta toisaalta kakkossijaankin täytyy olla tyytyväinen, sillä jos Irlannin kisassa pärjää, niin pärjää yleensä muuallakin. – Onneksi kuitenkin Järvenpäässä alettiin suunnitella noiden peruuntumisten jälkeen Ring Night -tapahtumaa, joka järjestettiin jokunen viikko sitten. Kova taistelu ei kuitenkaan riittänyt enää ottelun voittoon. – Olen kuitenkin pysytellyt potkunyrkkeilyssä, sillä se on mielestäni monipuolisempaa, kun isketään sekä käsillä että jaloilla. u Asuu Iisalmessa, kotoisin Kiuruvedeltä. Monipuolisuus kiehtoo Hyvärinen sanoo harrastaneensa aiemmin lukkopainia ja vapaaottelua, kunnes loukkasi pahoin alaselkäänsä. Muun muassa jänen isänsä oli aikoinaan innokas lajin harrastaja
Ensin joukkue hävisi KalPa E Keltaiselle maalein 23– 37 ja perään KalPa E Mustalle 17–31. Ottelu Kiuruveden jäähallissa alkoi yläsavolaisten kannalta murheellisesti, sillä ensimmäisen erän aikana KalPa karkasi 1–4 -johtoasemaan. 25 Keskiviikko 25. Toisessa ja kolmannessa erässä peli tasoittui ja kotijoukkue viritteli kirivaihdetta, mutta aivan loppuun asti se ei kantanut, vaikka tasoitusta haettiin ilman maalivahtiakin. U15:lle tappioita IPK:n ja KK-81:n yhdistelmäjoukkue jatkoi pelejään U15 AAA-sarjassa yhden ottelun verran. Jokaiselle löytyy myös se oma sopiva taso, halusipa sitten olla mukana peruskuntoilumielessä tai totisemmin kilpaillen. Eli jos vastustaja on tosi taitava muuttamaan tyyliään kesken kamppailun, niin siihen olisi osattava reagoida paremmin ja nopeammin. Paras pistemies oli kolme osumaa alustanut Atte Rissanen. Arvokisat mielessä Nykyään Hyvärinen harjoittelee yleensä kuusi kertaa viikossa maanantaista lauantaihin. Hyvärisen mukaan potkunyrkkeily sopii melkeinpä kenelle tahansa kiinnostuneelle. Sunnuntait on pyhitetty kehonhuollolle. – Parannettavaa näen ainakin siinä, että minun pitäisi saada enemmän niin sanottuja pelikortteja otteluihin. Mukana on molempia sukupuolia. Kisakaudella on enemmän lajitreeniä, kun taas peruskuntokaudella on myös punttia, mäkijuoksua ja niin edelleen. Seuraavan kerran joukkue astuu kaukaloon pelien merkeissä joulukuun puolivälissä. Lauantain ottelussa oli kyllä yritystä, ja peliä pyöritettiin lähinnä keskisuomalaisten päädyssä, mutta onnistumisia ei vain tullut riittävästi. Hurtat vei toisen erän 11–0 ja kolmannen 6–0. – Ensi keväänä toivon mukaan pääsen sitten taas maailmancupeihin mukaan. Ottelussa IPK/KK-81:n parhaat pistenikkarit olivat Hermanni Maja (2+1), Aaro Kellokumpu (1+2) ja Markus Heiskanen (0+2). IPK/KK-81:n maalit tekivät Joona Turunen (1+1), Ilmari Heinonen (1+0), Hermanni Maja (1+0) ja Elias Apell (1+0). Näin tuloksena oli harmillinen yhden maalin tappio JyKille, joka on tällä kaudella voitettu jo kolmeen otteeseen. SAARA KILVENSALMI AKU LAATIKAINEN AKU LAATIKAINEN nuutin lyhyempiä kuin perinteisessä nyrkkeilyssä, mutta kyllä siinä silti koville joutuu. – Meidänkin seurassa on harrastajia 13–14 -vuotiaista yli 60-vuotiaisiin. Hyvärinen on erikoistunut full contactiin, jossa saa potkia vain vyötäröstä ylöspäin. IPK/KK-81 jatkaa lohkossaan keskikastissa eli viidentenä. Päätöserään kotijoukkue sai unelma-alun, sillä Luukas Tossavainen, Teemu Tikkanen ja Aatu Kärkkäinen onnistuivat jokainen maalinteossa vain vajaan neljän minuutin aikana. Tätä varten tarvitsen ennen kaikkea lisää matseja. Vielä avauserän jälkeen peli oli ainoastaan 2–1, mutta seuraavissa yläsavolaisten peli repsahti pahoin. Ja ainakin itse tykkään siitä ryhmähengestä, mikä salilla vallitsee. U12 maalitalkoissa KK-81:n U12-joukkue pelasi viikonloppuna kaksi erittäin maalirikasta ottelua Iisalmessa. Hyvärinen kokee, että hän on erityisen hyvä lyönneissä, jotka lähtevät kovaa ja tarkasti. – Haluan totta kai päästä mahdollisimman korkealle. Kahdessa ensimmäisessä erässä Niko Vartiaisen ja Eetu Linnilän maalien turvin pysyttiin tasalukemissa vieraiden kanssa, vaikka tekeminen “koutsin” mukaan muuten olikin hieman väsynyttä. Voisikin sanoa, että full contact on enemmän nyrkkeilypohjaista. Viikonloppuna pelattiin myös U15 AA-sarjaa, jossa sarjan hännillä majailevan IPK/KK-81:n vaikea kausi sai edelleen jatkoa. Kiuruvetisten johto kesti loppuun asti runsaslukuisen kotiyleisön iloksi. Vieraiden ainoan maalin Lieksassa viimeisteli Aleksanteri Hartikainen Riku Riissasen syötöstä. Lohkossa on yhteensä viisi joukkuetta. Mukavaa, kun saa syödä jouluna hyvin, Hyvärinen naurahtaa. Kotiottelussa KalPa Akatemiaa vastaan eroa syntyi melko tasaisesti pitkin ottelua kuopiolaisten hyväksi. KalPa kukistui vauhdikkaassa ottelussa tyylikkäästi, valmentaja Ville Remeksen mukaan kolmannen erän alkuun tulleen virtapiikin ansiosta. – En ole myöskään mikään turha pakittelija. Maalissa pelasi Matti Hyvärinen, joka torjui 19 kertaa. Lauantaina Paavo Tiihosen lavasta lähti kaksi maalia ja Rasmus Jokiselta yksi. Tavoitteena on pärjätä maailmancupeissa, jolloin voisin päästä maajoukkueeseen ja sitä kautta EMja MM-kisoihin ottelemaan mitaleista.. – Nyt juuri aloittelen peruskuntokautta, joten painonkaan kanssa ei ole niin älyttömän tarkkaa. Maalivahti Patrik Kerkolalle kirjattiin peräti 56 torjuntaa. Lieksan ottelun kulusta jotain kertovat jo maalivahtien torjunnatkin, sillä IPK/KK81:n Aatu Huttunen urakoi peräti 97 torjuntaa ja Hurttien Peetu Pyykkö vain 20. U17 on tällä hetkellä lohkossaan toisena heti Kuusamon Pallo-Karhujen jälkeen. KalPa yritti sitkeästi kaventaa, mutta Jeppe Tossavainen torjui maalilla mallikkaasti. marraskuuta 2020 U17 viikon ainoa voitollinen joukkue KK-81:n U17-joukkue pelasi kuluneella viikolla kaksi kotipeliä, joista saaliina oli voitto ja tappio: KalPa kaatui keskiviikkona lukemin 5–3 ja JyKi vei lauantaina pisteet mennessään voitolla 3–4. Lauantaina joukkue kärsi Lieksassa sarjakärki Hurtille rökäletappion luvuin 19–1 ja sunnuntain kotipelissä KalPa Akatemia haki pisteet Kiuruvedeltä maalein 4–12. Heidi Kokora, Jussi Rossi ja Ilmari Heinonen tekivät kukin yhden maalin. Maalivahti Aatu Huttuselle kirjattiin 54 torjuntaa ja vastapuolen Riccardo Santangelolle 43, joten ottelu oli Lieksan vierailua tasaisempi, mutta KalPa Akatemia käytti paikkansa selvästi paremmin hyväkseen. K1:ssä potkut olisivat sallittuja myös vyötärölinjan alapuolelle. Hyvärinen uskoo, että hänellä on vielä 3–5 vuotta jäljellä lajin huipulla, ennen kuin ikä alkaa tulla vastaan. Tuloksena lauantain kotipelistä KalPaa vastaan oli harmillisen niukka tappio maali-iloittelun jälkeen lukemin 6–7
Bärlund asettuu Kiuruvedelle asumaan lähiaikoina. Jenkkifutareiden taustat vahvistuvat Tehtävässä aloittaa Toni Bärlund, jolla on kokemusta niin liiton toiminnasta kuin myös maajoukkueiden ja seurajoukkueiden valmentamisesta. marraskuuta 2020 Urheilu Meidän kaikkien Kiuruvesi-lehti ” Kiuruvesi-lehden lukeminen pysäyttää normaalisti kiireisen keskiviikon mukavasti. KiurU:n Leena Vatanen osallistuu joulukuussa varustepenkkipunnerruksen SM-kisoihin. Vatanen aloitti omat nostonsa suoraan henkilökohtaisella ennätystuloksellaan 127,5 kiloa ja rauta nousi suorille käsille ilman ongelmia. 26 Keskiviikko 25. Äskettäin Jyväskylään muuttanut 20-vuotias pikajuoksija edustaa jatkossa Jyväskylän Kenttäurheilijoita, joka on yksi Suomen johtavista yleisurheiluseuroista. Toinen nosto 135 kiloa meni myös hyväksytysti ylös ja viimeiseen nostoon kuormautettiin 140 kiloa, jonka Vatanen punnersi niin ikään ylös kolmen valkoisen valon saattelemana. Kaupungissa on myös huippuluokan harjoitusolosuhteet. Oletko jo miettinyt, miltä sinun kampanjasi näyttää. AKU LAATIKAINEN Keilailun Sorvarin Erikoisen ykköseksi keilasi viime viikonloppuna Mainareiden Juho Rissanen pistein 2308. Valmentajan ammattitutkinnon ex-pelaaja on suorittanut Kisakallion urheiluopistossa. Bärlundin tulon taustalla on Farmersin nousu kakkosdivariin, minkä myötä seura haluaa uudistaa pelitapaansa sekä tuoda joukkueeseen ulkopuolista osaamista. Isoimpana tavoitteena on seuran pitkäjänteinen kehittäminen aina junioritoiminnasta paikan vakiinnuttamiseen kakkosdivarissa. ?. Kiuruveden Urheilijoiden Sara Francis on päättänyt vaihtaa seuraa vuoden 2021 alusta lähtien. Paikallislehti on kattava väylä luoda näkyvyyttä omalle kampanjalle! Kuntavaalit 2021: LEHTIMAINONTA SUUNNITTELU JA TOTEUTUS NETTIMAINOKSET WWW.KIURUVESILEHTI.FI PARHAAT PAIKAT PAIKALLISLEHDESSÄ EHDOKASESITTELYN VIDEOINTI KÄYTÄ SOMESSA Meiltä saat: ?. Suomen Urheiluliitto maksaa ensi keväänä Francisin kasvattajaseuralle 700 euroa. Kaikkinensa Vatanen paransi Sotkamossa aiempaa henkilökohtaista ennätystään 17,5 kiloa. Heitän BT-kuulokkseen syrjään ja uppoudun paikallislehden juttuihin, helposti kuluu tunti ja siinä samalla akut latautuvat itsellä ja ”kuulokkeella.” Asko Humaloja, yrittäjä “Lehti pysäyttää kiireisen keskiviikon mukavasti.” Esittelyssä viikottain lehden ilmoittaja tai lukija. Viime vuonna hän voitti kultaa. Joukkue harjoittelee talviaikaan kahdesti viikossa: keskiviikkoiltaisin Kajaanin pallohallissa ja lauantai-iltaisin Iisalmen jalkapallohallissa. Jyväskylässä Francisin valmentajana toimii Petteri Jouste ja harjoituskavereina ovat muun muassa Nooralotta Neziri, Anniina Kortetmaa, Aino Pulkkinen ja Hanna-Maari Päkk (omaa sukuaan Latvala). Tavoitteena on kouluttaa Bärlundin johdolla seuran omista jäsenistä osaavia toimijoita seuran jatkon kannalta. Kysy lisää: 044 339 6512 tai anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi. Alle 72-kiloisten naisten sarjan SM-tulosraja oli 75 kiloa, joten se meni kilpailussa reippaasti rikki. Kiuruveden Urheilijat saa seurasiirrosta pienen korvauksen. Sara Francis vaihtaa seuraa AKU LAATIKAINEN Amerikkalaisen jalkapallon kakkosdivariin ensi vuonna lähtevä Kiuruveden Milky City Farmers on saanut uuden urheilutoimen kehityspäällikön. . Vuoden 2019 paras paikallislehti Leena Vataselle ennätys Sotkamon Visa järjesti lauantaina kansalliset kisat klassisessa ja varustepenkkipunnerruksessa. Toinen oli Ice-Bowlingin Ville Kumpulainen (2248) ja kolmas saman seuran Joona Kumpulainen (2235). Juho Rissanen voitti Sorvarin erikoisen . Pikkujoulupenkkareiden varustekilpailuun alle 72-kiloisten naisten sarjassa osallistui Kiuruveden Urheilijoiden Leena Vatanen tarkoituksenaan rikkoa SM-tulosraja, jolloin hän voisi osallistua joulukuun alussa järjestettäviin varustepenkkipunneruksen SM-kilpailuihin Hämeenlinnassa
Kuvauksia on tehty Pyhäsalmen kaivoksessa noin 700 metrin syvyydessä. Kiuruveden Kangaskauppa tarjosi joulun juhliin uutta leninkiä laajoista valikoimista. Juho Peltola Oy mainosti, että heillä on pettämättömät norjalaiset, tunturiolosuhteissa testatut Fram-piikkiketjut traktoreihin. Sarjan jaksokohtainen budjetti on noin 900 000 euroa. Toinen mielenkiintoinen sarja niin ikään Yle Areenassa on islantilainen Ministeri. Ilmeisesti tämä White Wall on budjetiltaan Suomen kallein sarja. Postipankki antoi leijonan vihjeen: lomarahat leijonakantisille. JAANA SELANDER Sarja Pyhäsalmen kaivokselta White Wallin pääosassa on Vera Vitali ja Aksel Hennie. Kiuto mainosti, että jouluvalot syttyvät myymälöissä sunnuntaina 29.11. Centrum mainosti tavarataloaan jouluaittana. Kaivoksella on ollut töissä myös kiuruvetisiä urakoitsijoita. Viikosta viikkoon. marraskuuta 2020 Ilmoittelu oli runsasta joulun alla 50vuotta sitten Joulukinkkua, yleisökilpailu, joulupukki ja tonttuyhtye Ihmettelen todellakin sitä, että en ole luopunut kaikista haaveistani, koska ne näyttävät ihan järjettömiltä ja mahdottomilta toteutuakseen. Pakkaspäivän päätös, jota ei kadu kesähelteelläkään. Esimerkiksi naisille pitsipuseroita. Säästö-Asu mainosti jouluksi järkeviä, pehmeitä paketteja. Tapahtumat eivät kuitenkaan sijoitu Pyhäsalmeen, vaan kaivospaikkakunta on kuvitteellinen hylätty kaivos Pohjois-Ruotsissa. Kaivosmiljöö sinällään tarjoaa jo erittäin eksoottiset ja jännittävät puitteet katsomiselle. Tarjolla on jännitystä ja romantikkaa. Suuret liikkeet mainostivat suuresti Kiuruvesi-lehdessä marraskuun viimeisessä numerossa vuonna 1970. Pikkujouluun tarjottiin kynttilöitä 10 prosentin alennuksella. 27 Keskiviikko 25. Juho Peltola Oy avasi puolestaan joulunäyttelyn jouluasuisessa tavaratalossa sunnuntaina 29.11. Sarjassa puhutaan ruotsia. Kiurun Laukku ja Kenkä muistutti, että talven pakkaset ovat tulossa ja silloin tarvitaan lämpimiä kenkiä. (Kiuruvesi-lehti 25.11.1970) TOIMITUS TESTAA Yle Areenassa on katsottavissa 8-osainen sarja White Wall, joka on tehty suomalais-ruotsalaisena yhteistyönä. ANNE FRANK Viikon miete Vitsikästä Eemeli poikkesi vanhoilla päivillään viinasten kauppaan ja sanoi myyjättärelle: – Antooteppas joku putelj sitö jalompoo viinoo. alkaen täytekakku joka päivä, samoin tuotemaistajaisia oli tarjolla joka päivä, ikkunanäyttely avattiin jo sunnuntaina 29.11. Yleisökilpailussa jaettiin numeroituja lentolehtisiä, jotka osallistuivat arvontaan joka päivä. Itse tykkään myös paljon näistä pohjoismaisista sarjoista, ne ovat lähellä meidän suomalaisten elämäntapaa. Voittoina oli mahakelkka, silitysrauta tai jotakin muuta yhtä arvokasta. Market kertoi takasivulla, että talo on täynnä joulutavaraa, pukinkonttiin sopivaa. Esimerkiksi Sokoksella arvottiin maanantaista 30.11. Suosittelen lämpimästi sarjan katsomista, itse kävin sen läpi yhden sunnuntain aikana. Sarjassa ydinjätteet aiotaan sijoittaa vanhaan kaivokseen ja sitten alkaa tapahtua kaikenlaista mielenkiintoista. Kuvaukset alkoivat Pyhäsalmessa ja Iisalmessa vuonna 2018. – Monenkohan tähden. – Ihav vuan minun ihten tähe. Kello ja urheilu Viljo Pesosella oli tarjota sahamaailman teknillinen tyrmäys, uusi mestari McCulloch CP-70. kello 16. Centrumissa vieraili joulupukki ja ohjelmassa oli joulumusiikkia joka päivä. Serve-joulukinkun ennakkoon tilannut sai 5 markan arvoisen leikkuulaudan kinkun luovutuksen yhteydessä. Kiuruveden Kauppa Oy kehoitti tilaamaan joulukinkut ajoissa ja tarjosi ostoalennusta 3 prosenttia. Mutta kun kaikesta huolimatta pidän ne, jaksan yhä uskoa siihen, että ihmiset ovat sydämeltään hyviä . Sarjasta tekee mielenkiintoisen kiuruvetisittäin se, että sarjaa on kuvattu tuossa ihan lähellä Pyhäsalmen kaivoksella. Valikoimassa oli myös biisami-, kani-, merikettu ja keinoturkislakkeja
Ihmisiä on kiinnostanut kysymys maailmanlopusta aina. Kylätoimikunnat vaoiden. to 26.11. Lämmin kiitos osanotostanne. Rakas äiti, mummo, isomummo Aino Inkeri MANNINEN o.s. Oikealle iloon vai vasemmalle ”rangaistukseen”. Oikealle vai vasemmalle. srk-talolla Kuollut Kuollut Terttu Liisa Kukkonen 86 v. klo 12. tänä vuonna 75v ja tänä vuonna 75v ja 80v täyttäneille syntymäpäi80v täyttäneille syntymäpäiväjuhla alkaa jumalanpalveväjuhla alkaa jumalanpalveluksella klo 10, jonka jälkeen luksella klo 10, jonka jälkeen srk-talolla syntymäpäiväsrk-talolla syntymäpäiväkahvit ja ohjelmaa. MUSIIKKITYÖ MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoron harjoitus ma Kirkkokuoron harjoitus ma 30.11. Seurakunnat Seurakunnat Kutsu Ilmoitus perheuutisissa tavoittaa läheisesi Kiuruvesi-lehti 044 7050 443 Kuolleet Siunaus toimitettu läheisten saattamana. On kiitoksen ja jäähyväisten aika. Rakkaamme Olavi Henrik TIIKKAINEN s. VARHAISNUORISOTYÖ VARHAISNUORISOTYÖ Sählykerhot liikuntahallilla Sählykerhot liikuntahallilla klo 14.30 klo 14.30 5-6 lk. klo 10 klo 10 Messu (l. klo 16-18.00 yhdessä MLL:n klo 16-18.00 yhdessä MLL:n kanssa. Juhlassa huomioidaan turvavälit ja huomioidaan turvavälit ja kahvitarjoilu pöytiin. Kiitos Nivan henkilökunnalle Liisan hyvästä hoidosta. 28.10.2020 Vei kotiin Herra jo uupuneen, elon pitkän kulkea antoi. Kysymys kuuluu: tiedätkö kummalle puolelle Kuningasta Sinut ohjataan. Jumalan sanan mukaan viimeistä päivää ei tiedä kukaan muu kuin Isä, Jumala. myyntipöytiin myytäväksi. klo 10 -12 AdventAdventtimyyjäiset seurakuntatalolla timyyjäiset seurakuntatalolla koronarajoitukset huomikoronarajoitukset huomioiden. huone. Ma 30.11. Su 29.11. Me ihmiset olemme hanakoita tuomitsemaan toinen toisiamme tässä ajassa. DIAKONIA DIAKONIA To 26.11. Su 29.11. Eero Juhani Röntynen 82 v. ja 7.12. mista. Ke 2.12. klo 10–11 ruokajakelu Puistonkulman parkkipaikalla Ti 1.12. vastaan leivonnaisia ym. klo 10 klo 10 Kuulonhuoltokerho, Kuulonhuoltokerho, takkahuone. kulman parkkialueella. Jos miettii tarkkaan, niin esimerkkejä löytyy runsaasti varmasti myös ympäriltämme. Ke 2.12. Kari ja Terttu perh. klo 15 klo 15 Raamattupiiri, takkaRaamattupiiri, takkahuone. kanssa. Herra tulee aikojen lopussa takaisin, kaikki kansat kootaan hänen eteensä. takkahuone. klo 10-11 Ma 30.11. iso sali. Otti syliinsä vanhan ja väsyneen, hänet rauhan rantahan kantoi. Kiittäen ja kaivaten Liisa-sisko Markku perh. klo 12–14 rukous ja yhteyshetki ruokasalissa Ti 1.12. klo 9.30. Diakonia ja lähetystyö ottaa Diakonia ja lähetystyö ottaa vastaan leivonnaisia ym. 23.06.1932 Kiuruvesi k. klo 10 Ti 1.12. Tällä tiellä kanssamme on Jumala, Jumala, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. 28 Keskiviikko 25. Syvästi kaivaten Marja-Liisa Heikki ja Ulla Tuuli perheineen Topi perheineen Leena-sisko perheineen Osmo-veli perheineen www.kiuruvedenhelluntaisrk.. Huuskonen, Messu (l. kuntatalon ala-aulasta. La 12.12. Lisäksi kortit + kuori 2€ kpl. LÄHETYSTYÖ LÄHETYSTYÖ Lähetyksen hyväksi myynLähetyksen hyväksi myynnissä Adventtikalenteri nissä Adventtikalenteri 2020, 8€ ja Suomen Piplia2020, 8€ ja Suomen Pipliaseuran kaksiosaiset jouluseuran kaksiosaiset joulukortit + kuori 2€ kpl. Juhlassa kahvit ja ohjelmaa. mennessä p. Väärän opettajan siis tunnistaa jo siitä, että hän esittää varmana tietona Jeesuksen toisen tulemisen päivän. srk-talolla 30.11. Syynä voi olla ihonväri, ammatti, koulutus tai kenties suku. Kylätoimikunnat varatkaa pöytä Marittalta 7.12. xxxxkuuta 2020 Su 29.11. pe 27.11. Ikävöiden Aarno ja Ilmi Mika, Maria, Otto ja Juho Anne ja Jari Arto ja Elvi Rauli, Paula, Väinö ja Elli Henna ja Petri Stanley, Nanni ja Hilla Martti-veli sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitetaan Kiuruveden kirkossa 5.12. Sitä hetkeä, kun kaikki ihmiset kootaan Jumalan ja Karitsan valtaistuimen eteen, ei todellakaan tiedä edes Jumalan Poika, saati sitten kukaan ihminen. Laukkanen s. Muistotilaisuus koronan vuoksi lähipiirissä. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. PERHETYÖ PERHETYÖ Iltaperhekerho päiväkerhon/ Iltaperhekerho päiväkerhon/ kasvatuksen tiloissa to 26.11. Olette kahvitarjoilu pöytiin. Häyrynen). lämpöisiä sukkia ja lapasia. Striimataan s. Räty s. Miten vastaamme haasteeseen. 0400 981069. ja 4.12. 3-4 lk. Rakkaamme Eero Juhani RÖNTYNEN s. ratkaa pöytä Marittalta 7.12. Lisäksi lämpöisiä sukkia ja lapasia. Oikealle puolelle pääsivät Jeesuksen vertauksessa ne, jotka olivat toimineet oikein! Perusteena ei siis ollut ihmisen hyvät teot vaan oikeat teot! Meitä kutsutaan joka päivä miettimään, toteutuuko oikeudenmukaisuus, tulevatko ihmiset kohdatuiksi ja todesta otetuiksi ympärillämme, onko Jumalan valtakunta jo täällä. Ma 30.11. Huuskonen, s. Eero Juhani Röntynen 82 v. klo 10-11 ruoruoka-avun jakopäivä Puistonka-avun jakopäivä Puistonkulman parkkialueella. (maskisuositus) Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Tervetuloa tyttäremme Riikan YLIOPPILASJUHLIIN la 5.12.2020 klo 11.00 alkaen kotiimme, Väliahontie 159 Eija ja Jouni Kossi Viime sunnuntaina vietetty tuomiosunnuntai oli kirkkovuoden päätös. Ma 7.12. jälkeen soihtukulkue. Lämmin kiitos osanotosta. toimistossa. Jeesuksen vertauksen kärki on oikeudenmukaisuuden toteutumisessa. mennessä p. Ma 7.12. Kiitos Taunolle äidin hyvästä hoidosta. klo 18 Arkiretriitti Arkiretriitti takkahuoneessa. 5-6 lk. klo 10 Srk-kerho, Srk-kerho, iso sali. kasvatuksen tiloissa to 26.11. Terttu Liisa Kukkonen 86 v. takkahuoneessa. Tuomiosunnuntain evankeliumi on kirkas ja suora. LÄHETYSPIIRI LÄHETYSPIIRI ma 30.11.2020 alk klo 12 ma 30.11.2020 alk klo 12 takkahuoneessa. klo 10 -12 La 12.12. Striimataan Youtubeen. klo 18 Raamattupiiri ja rukousilta IISALMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kiuruvesi Ti 1.12. Kädet Rakkaat meidän puolesta rukoilleet. 11 klo 15.00 os. ja 3.12, 3-4 lk. pe 27.11. klo 14 klo 14 Naisten rukouspiiri Naisten rukouspiiri pappilassa. 09.11.2020 Kiuruvedellä Kädet paljon työtä tehneet meitä kantaneet. Rakas äiti, mummo, isomummo Terttu Liisa KUKKONEN o.s. ja 3.12, to 26.11. Hiljaa tarttui käsi Herran käteen väsyneen, hiljaa siirtyi sielu lepoon iäiseen. Nykyään on tullut yhä houkuttelevammaksi käsitellä asioita mustavalkoisella tavalla. 05.11.2020 Iisalmi Askel hiljenee – seisahtuu, liekki hiipuu – sammuu. Su 6.12. Su 29.11. ja 4.12. Häyrynen). Torintuvalla. Sitten ihmiset jaetaan kahteen ryhmään. To 26.11. Olette tervetulleita läheisen tai tervetulleita läheisen tai ystävän kanssa juhlimaan ystävän kanssa juhlimaan elämänkokemuksen karttuelämänkokemuksen karttumista. Su 6.12. takkahuoneessa. 26.01.1935 Kiuruvesi k. 13.05.1934 Kiuruvedellä k. LINDA HYYTIÄINEN. Seurat Ry:llä. klo 10 klo 10 Itsenäisyyspäivän Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus jonka sanajumalanpalvelus jonka jälkeen soihtukulkue. NUORISOTYÖ NUORISOTYÖ Pikkujoulut 5.12. klo 9-11 klo 9-11 päivystys diakoniapäivystys diakoniatoimistossa. klo 18 To 3.12. Ti 1.12. entinen Op:n kerhohuone, puhuu laulaja-evankelista Tarja Huuskonen. Parempaa opasta on vaikea kuvitella. klo 13 Kiuruveden tiistaiseura, mukana isä Martti Kiuruveden rukouspiiri, Iisalmen Vapaaseurakunta Päivätilaisuus su 29. myyntipöytiin myytäväksi. Jo tulevana sunnuntaina vietämme siis ensimmäistä adventtia! Viime pyhän tuomiosunnuntain jälkeen pääsemme aloittamaan uuden kierroksen niin kirkkovuodessa kuin omassa elämässä, mutta tuomiopäivä on lopullinen. Youtubeen. Tuotteita voi ostaa seuraTuotteita voi ostaa seurakuntatalon ala-aulasta. Ke 25.11.2020 klo 14.00 Ke 25.11.2020 klo 14.00 Torintupa ry:n syyskokous Torintupa ry:n syyskokous Torintuvalla. 0400 981069. Kiitos osanotoista. To 3.12. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 22.07.1938 k. marraskuuta 2020 Hartaus Tuomiosunnuntai Hengelliset 2 Keskiviikko xx. pappilassa. klo 12. Pikkujoulut 5.12. Riitta ja Timo muut sukulaiset ja ystävät Läheisemme on siunattu rauhaan ja lepoon 21.11.2020. Su klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus, Kauko Jurvelin, kuoro ym. 16.11.2020 Kiuruvesi Lämmöllä muistaen Tauno Pirjo ja Tapio Hanna-Mari, Pauliina ja Katariina perheineen Jukka ja Marjaana Annimari ja Vilja Marko ja Sanna Teemu-Petteri muut sukulaiset ja ystävät Levolle laske luojani, armias ole suojani. klo 13 klo 13 Seurat Ry:llä. ja 7.12
Elettiin vuotta 1944. Olli Pietikäinen sai morsiamen lisäksi kolme pientä tyttöä ja anopin, Heikin äidin. marraskuuta 2020 In memoriam Kirsti Jauhiainen 14.11.1916–14.11.2020 Äitini Kirsti Jauhiainen sai elää pitkän elämän, 104 vuotta tsaarin ajasta nykypäivään. Lukuisia motteja oli purettu ja jälki oli karmaisevaa. Siitä alkoi äidin ja isän yhteinen taival. Venäläinen oli miinoittanut Viipurin. . Nimi Öster juontaa juurensa ruotusotilaista 1700-luvulta. Varojen puutteessa se ei ollut mahdollista. Äiti saikin lisänimen "Savonmuan Hilima", koska muiden mielestä savon murre oli niin lystikästä. Äidin viinerit, karjalanpiirakat, kaalikääryleet ja kalakukot olivat kuuluja. Äiti oli menossa linja-autolla ystävänsä häihin. Aikalaiset kuvailivat Heikkiä ahkeraksi torpan pojaksi, joka olisi saatuaan elää pidempään varmastikin luonut torpasta vähintään elinkelpoisen tilan. Äidin elämää ei voi tarkastella ilman historiallista ulottuvuutta. Heikki-isä menehtyi vatsasyöpään. Vuodet kanttiinissa sodan keskellä tuntuivat äidistä kaikesta huolimatta turvalliselta hyvästä yhteishengestä johtuen. Aulis oli Viljon vanhimman veljen poika. Koski jaettiin veljesten kesken ja Viljo perusti perheen vanhalle Kosken vieraspuolelle. Voimassa sunnuntaihin 1.12. Viljo tuumasi, että tätä tyttöä hän ei enää laske pois. . Talvisodassa äiti toimi ilmavalvontalottana. Sosiaalisena ihmisenä äidillä oli laaja ystäväpiiri. Kun puoli vuosisataa sodasta oli kulunut kokoontuivat porukat Kouvolassa. Äidin identiteetti koulujen ja ystävien myötä muuttui pielavetiseksi. Alennusta ei saa jälkikäteen eikä se koske jo tehtyjä tilauksia. Kanttiinissa vallitsi kodinomainen tasavertainen ilmapiiri. Näistä koulutuksista oli sitten myöhemmässä vaiheessa kovastikin hyötyä, kun äiti toimi maalaistalon emäntänä. Äiti koki itsestäänselvyytenä osallistua Suomen puolustukseen. Äiti kertoi ukin olleen hyvin ankara. . Huumorilla elämään suhtautuminen oli varmasti osa hänen pitkän ikänsä salaisuutta. Soittamalla jatkuvasti Säkkijärven polkkaa radiossa estettiin jatkossa miinojen räjähtely. Äiti ystävystyi Pielavedellä Valvatti Penttisen kanssa, joka tunnettiin myöhemmin Hovin Valvattina. Äidin elinkaaren molemmissa päissä vaikutti tuhoisa virus. Äidin ukki oli kertonut saarnamatkoillaan näkemistä espanjantaudin tuhoista ja kertonut, että tauti oli lähtöisin sotilaista. 1920-luvulla äidin äiti meni uusiin naimisiin Olli Pietikäisen kanssa ja koko perhe muutti Pielavedelle. Kun Viipuri vallattiin takaisin, yritettiin perustaa Viipuriin lottakanttiini. Viimeisinä vuosinaan äidillä oli tapana sanoa, että ikää on jo vähän liikaakin, mutta Jumala katsoo parhaaksi milloin kutsuu pois. Matka jatkui Karhumäkeen. . Äiti nautti ruoanlaitosta ja leipomisesta ja oli hyvä siinä. Äiti nousi bussiin ja esitteli itsensä, että tässä on Hilima. Niiden herkullisuutta muistellaan ja vaalitaan suvussamme useassa polvessa. Äiti oli ohjeistanut, että jos kasviksista jotain saa vaihdossa, niin voisin tuoda makkaran. Äidin äiti Sofia Vilhelmiina (Miina) oli Kiuruveden Kärkkäisiä ja Pöksyläisiä. Koskella oli paljon rakennuksia, joista veljekset tekivät uusia koteja. Kaikki varmasti kehuvat oman äidin/isoäidin lihapullia, mutta ei meidänkään äiti ollut huono niissä. Rintama pysähtyi Karhumäkeen useammaksi vuodeksi. Äiti syntyi 14.11.1916 Kiuruveden Rytkyllä Suomen suuriruhtinaskunnassa Nikolai II alaisuudessa. 29 Keskiviikko 25. Kaikki suvussa tuntevat äidin iltarukouksen, johon kerran päästyään, ei pois pääsekään. Valvatti-ystävän lähdettyä opintielle ensin Kuopin tyttölyseoon ja sitten Helsingin yliopistoon, olisi äitikin halajanut opintielle. Äidin perheessä asui ukki Erik Öster, joka oli lestadiolainen maallikkosaarnaaja. Jumala kutsui äidin hänen 104-vuotissyntymäpäivänään. YRJÖ JAUHIAINEN Tuomiosunnuntai BLACK FRIDAY -20% MUSTA-20 ALE verkkokaupassa koodilla: Myymälässä KAIKKI normaalihintaiset tuotteet ke-la Petterintie 8 74200 VIEREMÄ 017-8203640 SUURMYYMÄLÄ Ma-To 8.30-17.00 Pe 8.30-18.00 La AVOINNA 9.00-14.00 Tilaa verkkokaupasta tai tule palveltavaksi myymälään! Alennus koskee verkkokaupassa yli 80€:n kertatilauksia. Ilmavalvontalottana Äidin ikäluokalle lankesi sota-aika moneksi vuodeksi. Muistan, kun joku kehotti äitiä myymään kasviksia ja kerran sain asiakseni viedä maitokärryllisen niitä kauppaan myytäväksi. Kun vein kasvikset kauppaan ne menivät heti kaupaksi. Äiti nauroi: “ Pitikö kaikki olla makkaraa?” “Annoit ohjeeksi tuoda makkaraa”, vastasin vesi kielellä. Äiti kävi kuitenkin kansanopiston ja kotitalouskoulun. -30% -50% -40% Erä tuotteita jopa OOssttaa jjoouulluullaahhjjaatt eennnnaakkkkoooonn!! BBLLAACCKK WWEEEEKK --2200%% Verkkokaupasta alekoodilla: MUSTA-20 Myymälässä KAIKKI normaalihintaiset kellot, korut ja lahjat OSTA JOULULAHJAT ENNAKKOON EDULLISEMMIN! Petterintie 8 74200 VIEREMÄ 017-8203640 LEIKKAA TALTEEN Kiuruvesi-lehti on kuin kaneli LÄMMIN JA MAUSTEINEN. Keisarin valta oli murentumassa ja olot olivat sekavat, mutta Suomi sai erittäin arvokkaan perinnön, itsenäisyyden. Kasvimaalla äiti onnistui kasvattamaan tuohon aikaan hyvinkin erikoisia kasviksia (mm. Suurin osa sotilaista ja lotista olivat kotoisin Kymijokilaaksosta tai Rauman seudulta. Kanttiinia oltiin siirtämässä erääseen rakennukseen, jolloin rakennus räjähti. Kiuruveden kuoppaiset tiet saivat aikaan sen, että äiti horjahti ja sattui tupsahtamaan Viljo Jauhiaisen syliin. Äiti sai elää terveenä pitkään, eikä näön heikkeneminen hänen menoaan hidastanut. . Äiti hyödynsi kotitalouskoulun ja kansanopiston oppeja. klo 23.59 asti. . . Äiti, olit meille rakas ja jäämme kaipaamaan sinua. työt työllistivät äidin kokopäiväisesti. Kyseessä oli Viipurin radiomiina, Neuvostoliiton joukkojen asentama radiolähetyksellä laukaistava miina. Kuusi lasta, kahdeksan lastenlasta ja kahdeksan lastenlastenlasta ja miniät ja vävyt useammassa polvessa ovat kaikki rakkaita. Ukki oli paljon poissa ja kierteli saarnamatkoilla ympäri Suomea. Heikin sukujuurissakin oli Kärkkäisiä ja Laukkasia. parsakaali, kukkakaali ja ruusukaali). Piekkälän talo oli luonnonkauniilla paikalla, Pielaveden rannalla. Nähdessään rakuunan äiti jähmettyi säikähdyksestä paikalleen ajatellen, että tuossa on nyt se espanjantauti. Hilima oli paljon nuoremman näköinen ja puhui savvoo!” Vuodet eivät olleet porukalta huumoria tappaneet. Äidin isä Heikki Öster kuoli nuorena äidin ollessa 5-vuotias, pikkusisko Kertun ollessa 2-vuotias ja Aune-isosiskon ollessa 7-vuotias. Kosken leipäjuuri oli lähtöisin 1900-luvun alusta. Sodan jälkeen Valvatti-ystävä oli menossa naimisiin Kiuruvedellä Hovin Auliksen kanssa. Kotiin tulin sitten monen makkaratangon kanssa. Tämä ajatusmaailma oli kaikille suomalaisille yhteinen. Lisäksi maalaistalon Kirsti Jauhiainen kuoli 104-vuotiaana, alakuvassa Kirsti nuorena tyttönä. . Äiti muutti Koskelle. Takapenkiltä kuului: “Ei tuo voi olla Hilima. Paradoksaalista on, että äidin syntymän aikoihin Euroopassa riehui espanjantauti. Juhlapaikalle vietiin osastoittain linja-autolla. Elihän äiti melkein koko 1900-luvun ja hyvän matkaa seuraavaa vuosituhatta. Jatkosodan aikana äiti oli neljä vuotta etulinjassa rintamalla kanttiinilottana sekä hyökkäysettä perääntymisvaiheessa. Äidillä on aina ollut laaja ystäväpiiri ja suku on ollut hänelle erityisen rakas. Vuosien kuluessa perheeseen syntyi kuusi lasta. Koskella syötiin aina paljon kasviksia. Äiti kertoi meille lapsille, kuinka hän pikkutyttönä säikähti rakuunaa, ratsumiestä, jolla oli punaiset housut ja luurankotakki. Alennus vain koodia käyttämällä
perinteiset joulutervehdykset perinteiset joulutervehdykset Kun tilaat nyt Kiuruvesi-lehden KESTOTILAUKSENA saat loppuvuoden 2020 lehdet mukaan ensimmäiseen tilausjaksoon. Tilaukset ke iltaan mennessä. 050 307 5439 Tiedotteita Tervehdykset Kiuruvesi-lehden julkaistaan tiistaina 22.12. fi: Pyhäsalmi 65237559, Espanja 65232541. 050 4387665 ------------------------------------------------------Huomio Kiuruveden invalidit ry:n jäsenet: Saat 5€ jäsenedun asioidessa Kiuruveden Keilahallilla, simulaattorissa, Rollsissa tai Kotipizzassa. puh. Puh. 1.12.2020 – 31.12.2021 www.kiuruvesilehti.fi Myytävänä hyväkuntoinen RT-HUONEISTO 113 m² Meijerikatu 1 as 4. Tilaukset ke iltaan mennessä. Tervetuloa! T: Hallitus ------------------------------------------------------Vuokrattavana mökki kauniilla Pyhäjärven rannalla tai loma-asunto Espanjan Benalmadenassa. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. 050 400 9437 Torilla MYKYROKKAA (120 L) torilla to 26.11. Hakuohjeet ja myöntämisperusteet Kiuruveden kaupungin nettisivuilla www.kiuruvesi.fi -> palvelut liikunta ja ulkoilu -> avustukset. Muistilista Rivi-ilmoitukset Asuntoja yksiöitä, kaksioita ja kolmioita keskustassa Annetaan vuokralle asuntoja p. Sinikka p. 040 596 4282 Hinta 83,(vain kotimaan tilaukset) Kiuruvesi-lehti p. Tervetuloa! Kuulonhuollon kerho to 26.11. Tapani 0400 383296, Anneli 0400 682990. Mykyrokkaa torstaisin vain tilauksesta kotiin noudettuna. Heikki Lång, p. 040 182 44 33 ------------------------------------------------------Tilauksesta: voileipäkakut, täytekakut, ruisleivät, pullat ym. Muistilista Rivi-ilmoitukset Asuntoja yksiöitä, kaksioita ja kolmioita keskustassa Annetaan vuokralle asuntoja p. Ennakkotilaukset / tied. Edun saat esittämällä voimassa olevan jäsenkortin ostosta tehdessä. 0440-335108/Kaisa Kaisan Kotiruoka Ky TORSTAINA KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, lämpimät ahven-, muikku-, lohija lihakukot, tuoretta kalaa, muikunmäti 150g rasioissa 75 e/kg, kylmäsavuja graavilohta, ruodoton lohikeitto, savulohipiirakoita ym. 050 4387665 ------------------------------------------------------Huomio Kiuruveden invalidit ry:n jäsenet: Saat 5€ jäsenedun asioidessa Kiuruveden Keilahallilla, simulaattorissa, Rollsissa tai Kotipizzassa. at.haapakangas@pp.inet.fi ------------------------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä. Kevyt jumppa. 050 307 5439 Tiedotteita Tervehdykset Kiuruvesi-lehden julkaistaan tiistaina 22.12. 050 400 9437 Torilla MYKYROKKAA (120 L) torilla to 26.11. 040 596 4282 Hinta 83,(vain kotimaan tilaukset) Kiuruvesi-lehti p. Viimeisen kerran tälle vuodelle. Tapani 0400 383296, Anneli 0400 682990. at.haapakangas@pp.inet.fi ------------------------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä. Yksi etu/ ostos/jäsen. 30 Keskiviikko 25. Tule katsomaan ja tee tarjous p 040 541 7733 Annetaan vuokralle KT-KOLMIO 1.krs ja KT-KAKSIO 3.krs, Palokatu 1 p. ------------------------------------------------------Kiuruveden Varapäre ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään to 10.12.2020 klo 13.00, Koulukkaantie 3. Ahti Siponen 050-3700180 ------------------------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. klo 10 alk. marraskuuta 2020 LEIKKAA TALTEEN 4 Keskiviikko xx. Katso www.tori. klo 10 Puistonkulmalla. Yksi etu/ ostos/jäsen. Ennakkotilaukset / tied. ------------------------------------------------------Kiuruveden Varapäre ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään to 10.12.2020 klo 13.00, Koulukkaantie 3. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. xxxxkuuta 2020 Eläkeläiset ry:n kerho ke 2.12. Tule katsomaan ja tee tarjous p 040 541 7733 Annetaan vuokralle KT-KOLMIO 1.krs ja KT-KAKSIO 3.krs, Palokatu 1 p. 0440-335108/Kaisa Kaisan Kotiruoka Ky TORSTAINA KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, lämpimät ahven-, muikku-, lohija lihakukot, tuoretta kalaa, muikunmäti 150g rasioissa 75 e/kg, kylmäsavuja graavilohta, ruodoton lohikeitto, savulohipiirakoita ym. KALAPISTE, Varpaisjärvi p 050 381 8559 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 26.11. Mykyrokkaa torstaisin vain tilauksesta kotiin noudettuna. Hakuohjeet ja myöntämisperusteet Kiuruveden kaupungin nettisivuilla www.kiuruvesi.fi -> palvelut liikunta ja ulkoilu -> avustukset. Apurahalla voi kattaa urheilusta aiheutuneita kuluja. Etu on voimassa 25.11.5.12. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi aukioloajat: ma – to 8.00 15.45 pe 8.00 15.00 PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Ateriapalvelun ruokalista vko 49: ma: maksalaatikko, perunat, kastike, europa-vihannes, kaali-puolukkasalaatti, sekamarjakiisseli, ti: broilerikeitto, juusto, punajuuri, sihtileipä, mustikkavispipuuro, ke: järvikalamureke, perunat, pinaattikastike, porkkanat, vihersalaatti, puolukkarahka, to: jauhelihakastike, perunat, he-ma-po, rapeasalaatti, punaher.-mansikkakiisseli, pe: Remeskylän makkarakastike, sekavihannes, porkkanaraaste, karhunvad.kiisseli, la: hernekeitto, juusto, tomaatti, uunijuusto, hillo, su: kalaleike, perunasose, kastike, porkkana, punainen salaatti, suklaakiisseli. 040-753 0370 ------------------------------------------------------Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Ateriapalvelun ruokalista vko 49: ma: maksalaatikko, perunat, kastike, europa-vihannes, kaali-puolukkasalaatti, sekamarjakiisseli, ti: broilerikeitto, juusto, punajuuri, sihtileipä, mustikkavispipuuro, ke: järvikalamureke, perunat, pinaattikastike, porkkanat, vihersalaatti, puolukkarahka, to: jauhelihakastike, perunat, he-ma-po, rapeasalaatti, punaher.-mansikkakiisseli, pe: Remeskylän makkarakastike, sekavihannes, porkkanaraaste, karhunvad.kiisseli, la: hernekeitto, juusto, tomaatti, uunijuusto, hillo, su: kalaleike, perunasose, kastike, porkkana, punainen salaatti, suklaakiisseli. Apurahalla voi kattaa urheilusta aiheutuneita kuluja. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. Katso www.tori. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. 040 182 44 33 ------------------------------------------------------Tilauksesta: voileipäkakut, täytekakut, ruisleivät, pullat ym. ilmestyvässä lehdessä. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 49: ma: maksalaatikko, kaali-puolukkasalaatti, ti: broilerikeitto, juusto, porkkanan pala, sihtileipä, ke: Tonin kalatuotteen haukimureke, pinaattikastike, perunat, vihersalaatti, to: Pitkäkosken ohrasuurimopuuro, leikkele, sihtileipä, Sinikasviksen marjakiisseli, pe: Remeskylän makkarakastike, perunat, porkkanaraaste. Myynti suoraan soppatykistä omiin astioihin, hinta 9 e/litra. Mitat 35 ja 50 cm. Ahti Siponen 050-3700180 ------------------------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. Avustushakemus tulee jättää 31.12.2020 mennessä Liikuntatoimistoon. Myynti suoraan soppatykistä omiin astioihin, hinta 9 e/litra. Edun saat esittämällä voimassa olevan jäsenkortin ostosta tehdessä. klo 10 srk-talon takkahuoneessa. Tervetuloa! Kuulonhuollon kerho to 26.11. klo 10 Puistonkulmalla. p. p. Gasthaus Palopaikka 0400-945544, Teollisuustie 7 ------------------------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin astioihin ja lounaalla perjantaina klo 10.3014.00. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. ilmestyvässä lehdessä. xxxxkuuta 2020 Eläkeläiset ry:n kerho ke 2.12. klo 10 srk-talon takkahuoneessa. 044 7050 443 konttori@ kiuruvesilehti.fi Kiuruvesi-lehden asuntoilmoituksella tavoitat asiakkaasi!. Sinikka p. Heikki Lång, p. Viimeisen kerran tälle vuodelle. Avustushakemus tulee jättää 31.12.2020 mennessä Liikuntatoimistoon. Etu on voimassa 25.11.5.12. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 49: ma: maksalaatikko, kaali-puolukkasalaatti, ti: broilerikeitto, juusto, porkkanan pala, sihtileipä, ke: Tonin kalatuotteen haukimureke, pinaattikastike, perunat, vihersalaatti, to: Pitkäkosken ohrasuurimopuuro, leikkele, sihtileipä, Sinikasviksen marjakiisseli, pe: Remeskylän makkarakastike, perunat, porkkanaraaste. klo 10 alk. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Tervetuloa! T: Hallitus ------------------------------------------------------Vuokrattavana mökki kauniilla Pyhäjärven rannalla tai loma-asunto Espanjan Benalmadenassa. Gasthaus Palopaikka 0400-945544, Teollisuustie 7 ------------------------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin astioihin ja lounaalla perjantaina klo 10.3014.00. 040-753 0370 ------------------------------------------------------Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Puh. 044 7050 443 konttori@ kiuruvesilehti.fi Kiuruvesi-lehden asuntoilmoituksella tavoitat asiakkaasi! 4 Keskiviikko xx. Mitat 35 ja 50 cm. fi: Pyhäsalmi 65237559, Espanja 65232541. 040-670 7097 URHEILIJA-APURAHAN HAKEMINEN: Sivistyslautakunta myöntää vuosittain urheilija-apurahaa menestyville urheilijoille ja menestystä tavoitteleville nuorille urheilijoille. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. 1.12.2020 – 31.12.2021 www.kiuruvesilehti.fi Myytävänä hyväkuntoinen RT-HUONEISTO 113 m² Meijerikatu 1 as 4. 040-670 7097 URHEILIJA-APURAHAN HAKEMINEN: Sivistyslautakunta myöntää vuosittain urheilija-apurahaa menestyville urheilijoille ja menestystä tavoitteleville nuorille urheilijoille. KALAPISTE, Varpaisjärvi p 050 381 8559 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 26.11. perinteiset joulutervehdykset perinteiset joulutervehdykset Kun tilaat nyt Kiuruvesi-lehden KESTOTILAUKSENA saat loppuvuoden 2020 lehdet mukaan ensimmäiseen tilausjaksoon. puh. Kevyt jumppa. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi aukioloajat: ma – to 8.00 15.45 pe 8.00 15.00 PL 28, 74701 Kiuruvesi p
Käytä kotikunnan palveluja!. 040 7050 428 Asematie 9 Puh. Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa yli 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. 040 7050 428 Asematie 9 Puh. 017 7604 600 Kartanohotelli Tilausravintola Kukkakauppa Hautauspalvelu Hotelli-Ravintola Yökerho huolto ja korjaus. 31 Keskiviikko 25. 017-752 139 (päivystys 24 h) ma–ti 8-16, ke-to 8-15, pe 9–12 H & S Kiuruveden Pesula Oy p. 040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. 040 701 7746 Asematie 6, ma-pe 8-19, la 8-14 www.hierontapistecarola. 050 514 2602 Annette Honkajärvi p. • Huollot, Varaosat / Erilaista purkuosaa 0400 220 909 Leppätie 1 p. 044 982 0864 Puh. 0400 674 271 www.kauhanenoy.. marraskuuta 2020 Palveluhakemisto ILMOITA PALVELUHAKEMISTOSSA, SE HUOMATAAN! Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. 017 753 400 Hankaniementie 110 Puh. PUH: 0400-383 945 PIIPON PYÖRÄ JA KONE Katajakuja 4, Kiuruvesi Tue paikallista yrittäjää! ?. 0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO MITSUBISHI, FUJITSU, PANASONIC -Ilmalämpöpumput HIUKSET & KAUNEUS Parturi-Kampaamo Kosmetologipalvelut 044 7005 117 Kukkomäentie 17 ww w. hu rm au s.f i Niemistenkatu 1 • p. 040 182 44 33 • www.iltalypsy.com Kiurukatu 1 PERUNKIRJOITUKSET Yrittäjäntie 1 p. 0500 751 868 050-511 3364 Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. 020 1277 630 JÄTEHUOLTO 017 753 737 www.pitopalveluluna.. 050 3044 054 • Kirjanpito • Isännöinti • Pyörät, Sahat yms. 017 7604 600 Kartanohotelli Tilausravintola Kukkakauppa Hautauspalvelu Hotelli-Ravintola Yökerho Torikatu 4 Hankaniementie 110 Asematie 9 Kartanohotelli Tilausravintola Kukkakauppa Hautauspalvelu Hotelli-Ravintola Yökerho Torikatu 4 Puh. Asematie 12 KIURUVESI METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. Kauhanen Oy Asematie 9 koulutettu hieroja, jalkahoitaja Torikatu 4 Puh. 050-543 1253 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 p.045 222 1046 p.045 222 1047 Teuvo Blomberg 050 598 7932 Juha Tossavainen 050 565 0860 • Sähkötyöt sekä tarvikkeet • IT-palvelut, laitteet ja ohjelmistot Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. 017 753 400 Hankaniementie 110 Puh. 017 752 531 S T U D I O Oy 017-752 948 perukirjat perinnönjaot avioehtosopimukset avioero-ositukset edunvalvontavaltakirjat testamentit kauppakirjat lahjakirjat kaupanvahvistukset yritysten sopimusasiat palvelemme koko Ylä-Savon alueella Wikli Group Oy Kirkkokatu 4, Kiuruvesi info@wikli. Asematie 4, Kiuruvesi p. Kahvila-Ravintola ILTALYPSY Lähteentie 10 Avoinna ma-pe 10-15 ja tilaisuuksien aikana puh. p
Lukemista omalta paikkakunnalta! KIURUVESI-LEHTI p. xxxxkuuta 2020 Sekalaista Tapahtumia Palveluita Myydään Työpaikkoja Kirjoja Kokouksia MYYNTI JA KULJETU S KIMMO TURPEINEN p.0400 373 884 EERO RÄTY p.0400 274 973 PASI NISSINEN KY p.050 496 5690 TARJOUSPYYNNÖT UNTO HARMOINEN info@hawuoy.. Tavoitteenamme on tehdä yli miljoona kuutiometriä sahatavaraa v. Uudet Keiteleellä, Kemijärvellä ja Alajärvellä sijaitsevat tuotantolaitoksemme edustavat alan huippua Euroopassa. HAARUKKATRUKIN KULJETTAJA Sahatavarapakettien siirto-, varastointija autojen lastausja purkutehtäviin. Henkilökuntamme eläköityessä ja tuotantomme kasvaessa haemme työntekijöitä vakinaiseen työsuhteeseen Keitele Timberille Keiteleelle seuraaviin tehtäviin Hakemukset ja tiedustelut sähköpostitse 15.12.2020 mennessä: tuotantojohtaja Jukka Lindsberg, jukka.lindsberg@keitelegroup.. 040 765 3853 ja tuotantopäällikkö Mika Gynther, mika.gynther@keitelegroup.. LVI-asennukset myynti huolto Timanttiporaukset Teräsrakennetyöt Kylpyhuoneremontit lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 040-524 8018 KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT PIENET KAIVINKONETYÖT TIMANTTIPORAUKSET PIENET KAIVINKONETYÖT TIMANTTIPORAUKSET •LVI-työt/tarvikkeet •Ilmaja maalämpöpumput • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. Valmistaudu tulevaan talveen LVI-asennus Erkki Räty Oy 19583242 459857772 15.5.2020 2,8% Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. Tuotamme vuodessa 900.000 m 3 sahatavaraa ja 400.000 m 3 jatkojalosteita. KALLIOAINEKSET RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON p.040 900 7070 Kulj.liike NISKANEN Kulj.liike NISKANEN • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 TIMO HÄRKÖNEN RENKAAT RENKAAT 050-5821005 Myynti ja asennukset iltaisin ja viikonloppuisin! Nouto ja palautus keskustan alueelta. Tehtävien hoidossa puu-/metsäalan koulutus ja alan tehdastyökokemus katsotaan hakijalle eduksi. , puh. AA Auttava Puhelin 046 558 0579 Onko alkoholi ongelmasi. TALVIRENKAAT & VANTEET Tervetuloa! Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI p.040 580 6325 Lisäksi 3D-ohjauskulmien säädöt, renkaanvaihdot, kesärenkaat syyshinnoin. ROMULUX Kiuruvedellä p. Hankook, Continental, Michelin, Nokian ym. Sahaja tasaamo-paketointilaitoksellemme. , p. 040 8432 708 Palveleva Rengasliike EURORENGAS EURORENGAS • henkilö-pakettiautoihin, • trukit •raskaskalusto •maatalous • asennus •korjaus •myynti Renk aat Avoinna :ma-pe 7-17, la 10-13 Vastataan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin! Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 Kiuruveden Siemen Oy Jyty Kiuruvesi ry:n Keskustaseura ry:n Tervetuloa! Luotettavaa LVI-palvelua -lämpöpumput -ilmalämpöpumput Saatavana myös muita merkkejä. Keitele Groupin liikevaihto vuonna 2020 on 292 miljoonaa euroa. 32 Keskiviikko 25. marraskuuta 2020 6 Keskiviikko xx. 044 7050 443 KYLIEN KIRJA KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 KIURUVEDEN HISTORIA 36€ ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ 15€ 17€ 20€ LUONTAISTALOUDESTA KONEAIKAAN 25€ SAHAN PATRUUNA ja UPSEERI 25€ SODANVUODET 1939-1945 GRAAFINEN SUUNNITTELU TEIPPAUKSET LIIKELAHJAT PROFIILIVAATTEET L.BRADOR -työvaatteet 0400-685968. Palveluksessamme on yli 500 puualan ammattilaista. Työ on vuorotyötä. TUOTANTOTYÖNTEKIJÖITÄ Keitele Group on vakavarainen puutuotealan yksityinen yritys, joka jalostaa korkealaatuisesta suomalaisesta tukkiraaka-aineesta asiakaslähtöistä sahatavaraa ja jatkojalosteita. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan hakijalle eduksi. 2021. Liiketoimintamme on vahvalla kasvu-uralla. Positiivinen ja innostunut asenne uusiin työvaiheisiin on eduksi. 040 162 0471. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. päivittäin klo 9-21 ja hanki renkaat nyt edullisesti! mm. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! P: 0440-279 400 Sähköasennukset www.keitelegroup.. SÄHKÖMIES Kaksivuorotyöhön