etäkoulussa Rytkyn koulun oppilaat Martta ja Tiera Mulari siirtyivät viime viikolla etäkouluun. VUOSIKERTA, NRO 13. vuoden paikallislehti 2019 KESKIVIIKKO 25.3.2020 67. 17 » Kirkko tarjoaa apuaan Seurakunta pyrkii auttamaan henkistä, hengellistä ja aineellista hätää kärsiviä kiuruvetisiä. www.kiuruvesilehti.fi 012138-2013 Irtonumero 2,90 e JX PR IO R.P .P.F IN LA ND E ETÄOPETUS 6-7 » Kynsitulilla 4–5 » Kuituhanke on etenemässä Yhtylä ja Kairikko saanevat valokuituverkon ensi vuodeksi. Nuotiolla opittiin tarpeellisia erätaitoja.. 12–13 » Laji vei nopeasti mukanaan Topias Riikonen innostui kädenväännöstä puolisen vuotta sitten. Mikäli tarvitsee apua, voi olla yhteydessä seurakunnan papistoon sekä diakoniatyöntekijöihin
Tämä kevät tulee olemaan erilainen ja jää kaikkien mieliin. Ja nyt vaatteita ja kirjojakin saa tilattua kotiovelle. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Kirjoituksia ei palauteta. Kysytään naapurilta, tarvitseeko hän apua ja viedään vaikka kauppakassi sovitusti oven taakse. Osa paikallisista yrityksistä on joutunut sulkemaan ovensa koronakriisin takia. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän jokainen työntekijä on sitoutunut tekemään parhaansa, jotta alueemme asukkaat saavat tarpeellisen hoidon tässä tilanteessa. Painovalmiit ilmoitukset sekä pikkuilmoitukset jätettävä maanantaina klo 14 mennessä. Auttavia käsiä on nyt paljon. Yksi niistä kiinnitti huomiota ”sinua pyydetään vain siirtymään kotisohvalle, pystyt siihen”. Olemme jo ryhtyneet poikkeusjärjestelyihin, joilla turvaamme riittävän henkilöstön. Kiuruveden seurakunta pyrkii auttamaan hengellistä ja aineellista hätää kärsiviä. Pidetään toisistamme huolta, mutta muistetaan ottaa sitä fyysistä etäisyyttä, kuten presidentti Sauli Niinistö opasti. Epidemia näkyy kaikkialla. Tukiryhmältä saa kysyä neuvoja, vaikkei kuuluisi yrittäjäyhdistykseen. Kenenkään ei pitäisi nyt lähteä joukkotapahtumiin, kauppakeskuksiin ämpäreiden perässä eikä pohjoisen hiihtokeskuksiin, jotka ovat todella merkittävä riski taudin leviämiselle ja levittämiselle. Kylän raitti on hiljentynyt ja kaupunki ilmoitti sulkevansa torinkin. Nyt meidän kiuruvetisten tulee entistä enemmän näyttää sitä paljon puhuttua kotiseuturakkautta ja Kiuruvesi henkeä. 044 705 0443 Puh. Toisesta välittäminen on tässä tilanteessa myös hieman kauempana pysymistä Sosiaalisessa mediassa kiertää monenlaista aiheeseen liittyvää. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Ja nyt jos koskaan kannattaa myös pyytää apua, kun sitä tarvitsee. Kiuruveden kaupunki ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut viime viikon perjantaina, sillä moni kaupungin toiminnoista on nyt kiinni Suomen valtiovallan ohjeistuksen mukaisesti. Useat ikääntyvät pärjäävät todella hienosti omatoimisesti ja ovat hyvässä fyysisessä kunnossa. Moni yrittäjä on pakotettu tekemään kipeitä ratkaisuja vuosituhannen haastavimmassa kriisissä. Joku kerskuu kahvilassa juuri tulleensa epidemia-alueelta, kun hänen kaikkien suositusten mukaan pitäisi pysyä kotona karanteenin kaltaisissa oloissa 2 viikkoa palattuaan kotimaahan. Pysytään nyt hieman etäämmällä kaverista ja pestään käsiä Tehokkain tapa estää leviämistä on välttää sosiaalisia kontakteja ja huolehtia käsihygieniasta. Puhelin on keksitty ja monta muuta yhteydenpitotapaa. Meidän kaikkien tehtävä on suojella erityisesti riskiryhmiin kuuluvia. Emmekö muka pystyisi siihen. Samaan aikaan lomautukset ovat lisääntyneet, mikä rasittaa entisestään monen perheen taloutta. Osa liikkeistä avaa ovensa riskiryhmille aiemmin. Haluaisin painottaa, että emme millään tavalla aliarvioi yli 70-vuotiaiden ikäryhmää. Kuntalaisemme ovat ottaneet mm. Seurakunta auttaa myös heitä. 2 Keskiviikko 25. Lähimmäistä voi auttaa niin monella tavalla. Vaikeassa tilanteessa keksitään niitä luovimpia ratkaisuja, kun arjesta on selvittävä tavalla tai toisella. 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma–pe klo 8–16 Lukijamäärä: 11 500 lukijaa Ilmestyy keskiviikkoisin. Yli 70-vuotiailla järjestetään oma neuvontapalvelu. Kenenkään ei pidä ottaa riskiä toiseen ihmiseen tartuttamisesta. Vaikeassa tilanteessa keksitään niitä luovimpia ratkaisuja, kun arjesta on selvittävä tavalla tai toisella. Lisäksi kartoitamme kaikki yli 70 vuotiaat, jotka eivät ole vielä palvelujen piirissä ja selvitämme mahdollisen avun ja tuen tarpeen. Muutama paikallinen ravintola on aloittanut ruokien kotiinkuljetuksen. Viime vuoden lopussa kaupungilla oli 378 työntekijää. Myös sosiaalisesta mediasta saa apua, mutta kaikki eivät ole siellä. 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET / MARKKINOINTI Anu Laitinen, 044 339 6512 anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi AINEISTOAIKATAULUT: Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina klo 16 mennessä. Täysin vastuutonta toimintaa. KORONAVIRUKSEN aiheuttama poikkeustilanne maassamme on uusi ja tilanne on vakava. Tämä koskee kaikenikäisiä. Kaikella edellä kerrotulla on vaikutusta siihen, miten SOTE:n henkilökunta pystyy huolehtimaan sairaista sekä hoidon ja hoivan tarpeessa olevista. Toivottavasti apu vain tavoittaa, sitä tarvitsevan. Kiuruvedeltä tukiryhmään kuuluvat Jarmo Muiniekka, Tuula Parkkonen-Suhonen ja Tomi Rönkkö. Autetaan ja tuetaan toinen toistamme. Tämä on maan hallituksen linjaus ja toimimme sen mukaan. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Kun koulut on suljettu, monessa perheessä ruokakulut ovat kasvaneet. TILAUSMAKSUT 12 kk/kesto: kotimaa 92 e / 83 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Keskeytämme sellaisia toimintoja, jotka eivät ole välttämättömiä sekä lisäämme palveluaikaa mm. SANOMALEHTILIITON JÄSEN Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti TIINA KILVENSALMI. Facebookissa toimii Naapuriapu Kiuruvesi -ryhmä, jossa tarjotaan apua kauppaostosten tekemiseen. Nyt meitä pyydetään kantamaan vastuu toisistamme vielä aika kevein keinoin verrattuna historiaan. maaliskuuta 2020 PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Kadut ovat hiljenneet ja torikin on suljettu K oronaviruksen vaikutukset näkyvät mittavasti myös meidän kiuruvetisten arjessa. On muistettava, että jokainen on vastuussa paitsi itsestä, myös kaikista muista. Lisäksi on perustettu auttava tukiryhmä. Nyt meillä on vielä hyvä tilanne, kun saamme liikkua ulkona vapaasti, kunhan emme kokoonnu kaveriporukalla vaikkapa kahville. puhelin-, ja etäpalveluihin. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Olen aika hämmästynyt, miten välinpitämättömiä osa ihmisistä on. LEILA PEKKANEN toimitusjohtaja Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Leila Pekkanen muistuttaa, että jokainen on vastuussa paitsi itsestään myös muista. Jos me emme niitä noudata, on seuraavaksi edessä liikkumisen rajoittaminen. Olemme kartoittaneet jäsenkunnissamme olevan terveydenhuollon ammattihenkilöstön, opiskelijat jne. Yhteiskunnan toipuminen vie myös oman aikansa, mutta vain ja ainoastaan yhteistuumin me tästä selviämme. Nyt kun monen yrittäjän hätä on suuri, Savon Yrittäjät tarjoavat Savon Sissit -puhelinpalvelua, jossa tarjotaan yrittäjille neuvontaa nopeasti ja helposti. Elämme tällä hetkellä poikkeusoloissa, mikä näkyy jokaisessa kodissa. chat-verkkopalvelun käyttöön todella hienosti. Maan hallitus on edellyttänyt monia toimenpiteitä poikkeuslailla. Jos tarvitsee apua seurakunnalta, voi ottaa yhteyttä pappeihin tai diakoniatyöntekijöihin. Kaikki voimme tehdä jotain toistemme hyväksi. Tilanne Suomessakin on ollut sota-aikaan paljon vakavampi, silloin on tullut toisenlaisia kehotuksia. Pidetään korona kurissa Sotelaiset tekevät parhaansa POSTIA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Maan hallitus on edellyttänyt tukitoimia tähän ikäryhmään, koska ikä on yksi keskeinen riskitekijä siihen, että koronavirus voi heikentää merkittävästi terveyttä. Voi tehdä kauppaostokset, kysellä puhelimitse kuulumiset tai lähettää viestiä somessa. “ TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi 040 523 8345 tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512 anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET puh. Vaikeina aikoina on tärkeintä, että puhalletaan yhteen hiileen
maaliskuuta 2020 Somepoiminta #kiuruvesi @tikkanen.sari 14.3.2020 Paikka: Rytky, Kiuruvesi Kuvaaja: Sari Tikkanen Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi ja saatamme valita sinut somepoimmintaan luvallasi. Myös minun päiväni ovat sisältäneet työtehtäviä, joita en olisi ikinä luullut joutuvani tekemään. Tarvitsemme naurua ja positiivisia tunteita. Viihdytysjoukkojen kiertueet olivat hyvin suosittuja ja toivottuja tapahtumia rintamalla. VIERASKYNÄ HEIDI HUHTILAINEN Kirjoittaja on Kiuruveden kaupungin kulttuurisihteeri. Kiitollinen näistä lehmäkaksosista! Varsinkin kun emo on karjamme paras lehmä. Peruttavaa ja selvitettävää riittää paljon. Hyvin nopeasti ympäri maailman on herätty paitsi siihen, että koronaviruksen edessä tarvitsemme poikkeuksellisia toimia, myös siihen, että tarvitsemme jotain, joka nostaa mielialaamme. 3 Keskiviikko 25. Suomalainen luonto tarjoaa onneksi myös parastaan näin keväisenä valoisana aikana. Esimerkiksi jatkosodan aikana Suomessa viihdytystoiminta oli runsasta. TÄNÄ poikkeuksellisena aikana olemme paljon huolissamme, joudumme pitämään fyysistä etäisyyttä toisiin ihmisiin ja ikävät tunteet ja epävarmuus tulevasta saattavat vallata mielen. Salaatin ja kahvin 9 90 Nauti paikanpäällä tai ota mukaan p.017 752 310 Avoinna Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi. IHAN uusi juttu kulttuurilla ja viihteellä voimaannuttaminen ei ole. Viihdytysjoukot olivat puolustusvoimien alaisuudessa vuosina 1941–1944 toiminut organisaatio. Italiassa on järjestetty yhteislaulutilaisuuksia parvekkeilla, netissä järjestetään erilaisia kursseja kehonhuollosta luentoihin ja muun muassa Yle lähettää konsertteja ja toiveuusintoja. Minä aion lisääntyneellä vapaa-ajallani ulkoilla, tehdä käsitöitä ja kuunnella äänikirjoja. Toivottavasti jokainen löytää jotain tekemistä, josta voi nauttia tänäkin keväänä. Viihdyttäjinä toimi laulajia, muusikoita ja näyttelijöitä, kuten Tauno Palo, Ansa Ikonen, Tapio Rautavaara ja Lasse Pöysti. Taiteilijat antoivat oman panoksensa ilon ja toivon säilyttämiseen vaikeuksien keskellä. #kiitollinen #lehmäkaksoset #valiomaitoa #maidontuotanto #luomumaidontuotanto #maaseutu #pohjoissavo #yläsavo #kiuruvesi Nyt on hyvä aika huoltaa, pestä ja vaihdattaa uudet renkaat autoosi Lounas Toimitamme riskiryhmille yli 20€ ostokset veloituksetta taajama-alueelle Ma-Pe 6-20 la 8-20 su 9-18 Haemme autosi huoltoon ja noudamme vanteesi taajama-alueelta veloituksetta 14.4. saakka Lounas sis. Toivon voimia ja terveyttä kaikille. TAITEESEEN sisältyvä ilon ja leikin ulottuvuus voi kriisiaikoina tuoda jaksamisen kokemuksia. Kulttuuri voi antaa hetken hengähdystaukoa huolista sekä luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta. Lasten harrastusten jäätyä tauolle, omakin kalenterini tyhjeni iltojen ja viikonloppujen osalta. Kriisiajan kulttuuria VIIMEINEN viikkoni työssä on ollut tapahtumien perumista, siirtämistä ja sulkemista. Niiden tehtävänä oli kohottaa sotilaiden mielialaa ja tuoda yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tarvitsemme lepohetkiä huolehtimisesta. Näitä tehdessä huomasin taas kerran sen, kuinka vireää erilainen harrastusja kulttuuritoiminta Kiuruvedellä onkaan
maaliskuuta 2020 Valokuidulle on ollut kiinnostusta Taajaman valokuituhanke etenee vaiheittain. 4 Keskiviikko 25. (017) 752 277 www.kiuruvedennakokulma.fi Hoya iD monitehojen ostajille toiset lasit kaupan päälle! Esim. LähiTapiola Idältä 50 000 euroa SPR:lle 60-jäseninen edustajisto kokoontuu vähintään kahdesti vuoteen. Valittujen joukosta 26 on uusia edustajia. Seuraavana valokuitusuunnitelmissa ovat Hovi ja ydinkeskusta. Äänestysaktiivisuus nousi 16,5 prosentista 22,7 prosenttiin. Kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekan ja Savon Kuituverkko Oy:n toimitusjohtaja Tomi Moilasen mukaan hanke etenee tällä hetkellä aikataulussa ja sitä toteutetaan vaiheittain. Suunnitelmissa on, että verkon rakentaminen alkaisi syksyllä Yhtylässä ja Kairikossa. Hylättyjä ääniä tuli 50 kappaletta. aurinkolasit, tietokonelasit, lukulasit, tms... Jos ja kun saamme myönteisen päätöksen, asia kuulutetaan ja sen perään alkaa rakenAKU LAATIKAINEN PeeÄssälle uusi edustajisto AKU LAATIKAINEN Kiuruvetiset Rauno Pikkarainen ja Kai Ruhanen on valittu Osuuskauppa PeeÄssän edustajistoon vuosiksi 2020–2024. Päätökset varojen käytöstä tekee yhtiön hallitus. Ensimmäistä hankehakemusta ollaan jättämässä ely-keskukselle. AKU LAATIKAINEN Kiuruveden taajaman valokuituhanke on herättänyt mukavasti kiinnostusta sen jälkeen, kun tammikuussa pidettiin valokuituinfo ja järjestettiin pop up -päiviä aiheen tiimoilta. Rahat tulevat vakuutusyhtiön yhteiskuntavastuullisiin tekoihin vuonna 2018 perustetusta hallituksen käyttörahastosta. Rahaston varoja LähiTapiola Itä käyttää edistämään toimialueensa hyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Kiurukatu 1, (017) 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Tervetuloa katselemaan! Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Edustajisto kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. maaliskuuta 2020 UUTISET Keskiviikko 25. Edustajistonvaaleissa annettiin yhteensä 26 910 ääntä, mikä on 8 603 enemmän kuin edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten. Yhtylään ja Kairikkoon on tulossa noin seitsemän kilometriä runkoverkkoa. Tule ja valitse omasi!. – Ensimmäistä hankehakemusta ollaan jättämässä nyt maaliskuun lopussa Pohjois-Savon ely-keskukselle. Jo aiemmin tänä vuonna on päätetty lahjoittaa 200 000 euroa erilaisiin yleishyödyllisiin kohteisiin. Vaaleissa oli 151 ehdokasta, joista 60 tuli valituksi. LähiTapiola Itä on päättänyt lahjoittaa 50 000 euroa SPR Savo-Karjalan piirille käytettäväksi koronavirustilanteen aiheuttamiin toimiin Yläja Koillis-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa
Yhtylän ja Kairikon jälkeen vuorossa olisivat Hovin alue ja ydinkeskusta, jotka myös kuuluvat Savon Kuituverkolta tilattuun ja viime vuonna valmistuneeseen runkoverkkosuunnitelmaan. Ajatuksena on, että ensimmäisenä valokuituverkkoa lähdettäisiin tekemään Yhtylän ja Kairikon alueelle, jonne olisi tulossa kaikkiaan seitsemän kilometriä runkoverkkoa. – Päätimme nyt tiedottaa tästä aiheesta, jotta valokuitu pysyy ihmisten mielessä. Helpotuksia tulossa Säästöpankki Optia on myös päättänyt tarjota helpotusta muun muassa lainanlyhennyksiin niille henkilöasiakkaille, joiden talous kärsii äkillisistä koronaviruksen vaikutuksista ja jotka täyttävät yleiset luottokelpoisuusehdot. Verkkotapaamiseen voi varata ajan verkkopankissa ja palvelu on käytössä Säästöpankki Optian nykyisille asiakkaille. Kiuruvedellä kassapalvelut on suljettu ja ajanvarauksella tehtävät asiakastapaamiset toistaiseksi lopetettu. KYLLÄ 58% EI 42% SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Kannatatko ulkonaliikkumiskieltoa. Erilaisia tukia valokuidun rakentamiseen on mahdollista saada vuoden 2022 loppuun saakka. TOMMI TIKKA Yrittäjien hätä koronakriisin keskellä on luonut tarpeen uudelle matalan kynnyksen yhteydenottokanavalle. Koronan aiheuttamassa taloudellisesti heikentyneessä tilanteessa asiakkaat voivat saada jopa kuusi kuukautta lyhennysvapaata. Säästöpankki Optian toimintaan muutoksia Meneillään oleva koronavirusepidemia tuo muutoksia Säästöpankki Optian toimintaan. Ei olisi pahitteeksi, jos liittymien tilaajia tulisi vielä hieman lisää. Neuvoa saa myös kysyä yli kuntarajojen. Syksyllä uusi hakemus. TIINA KILVENSALMI VIIKON KYSYMYS Pelottaako koronavirus. Palvelussa tarjotaan vapaaehtoista neuvonta-apua yrityksille koronakriisiin liittyen. – Vaikka nykyisessä koronavirustilanteessa moni voi herkästi ajatella, että valokuitu ei ehkä ole nyt kovin tärkeä asia, on kuitenkin mielestäni tärkeää, ettei yhteiskunta aivan täysin seisahdu ja että positiivisiakin asioita tapahtuu ja niitä viedään eteenpäin. Näillä näkymin Yhtylään ja Kairikkoon päästäisiin aloittamaan valokuituverkon rakentaminen tämän vuoden syksyllä. Olisi hyvä, että hanke etenisi aikataulussaan, eikä tulisi liikaa venymisiä ja paukkumisia. Tämä tarkoittaisi noin sataa liittymää, Moilanen sanoo. Koronaviruspandemian vaikutukset ovat laaja-alaisia ja vaikuttavat nyt lähes kaikilla toimialoilla yritysten sekä maaja metsätalousasiakkaiden toimintaan. Lisäksi on perustettu auttava tuYrittäjille on tarjolla neuvontaa kiryhmä yläsavolaisille yrittäjille. 08 764 990 torstaisin 9.30-17 TOISET LASIT KAUPAN PÄÄLLE TAI ALENNUSTA 25% tajien kilpailuttaminen, Muiniekka kertoo. Savon Sisseissä vaikuttaa joukko kokeneita savolaisia rahoitus-, yritysneuvontaja lakipalvelun asiantuntijoita. Täten kaupungin omarahoitusosuudeksi olisi jäämässä noin 100 000 euroa, Muiniekka laskeskelee ja kertoo, että asiaa ollaan viemässä kaupunginhallitukseen. Tukea on saatavilla esimerkiksi ely-keskuksen kautta, josta voi saada maaseuturahaston tietoverkkojen rakentamiseen tarkoitettua tukea, eli niin sanottua kyläverkkohanketukea. Savon Yrittäjien uusi Savon Sissit -puhelinpalvelu vastaa tähän. – Jos se toteutuisi, olisimme valmiita ensi vuoden aikana, Moilanen ennustaa. Että eipä tullut tuostakaan mitään. – Myyntiä ja markkinointia tullaan jatkamaan kevään ja alkukesän aikana. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi. Tukiryhmältä saa kysyä neuvoa, vaikkei kuuluisi mihinkään yrittäjäyhdistykseen. Pankki palvelee ajanvarauksella verkkotapaamisina ja puhelinneuvotteluina. Hyviäkin uutisia tarvitaan Kaupunginvaltuutettu Tommi Tikka (kesk.) pitää tärkeänä sitä, että taajaman valokuituhanke etenee. Verkkopankin ohella mobiilisovellus toimii normaaliin tapaan. Lainan lyhennysvapaa on nyt kuusi kuukautta ilman palvelumaksua verkkopankin kautta haettuna. Savon Kuituverkko Oy:n toimitusjohtaja Tomi Moilanen sanoo, että Yhtylään ja Kairikkoon halutaan vähintään sata valokuituliittymää. – Seitsemän kilometrin mittaista runkoverkkoa varten on mahdollista saada aika hyvin valtion rahaa. 5 Keskiviikko 25. 017 821 0061 KIURUVESI Toritalo, p. Yhtylään ja Kairikkoon rakennettavan valokuituverkon kustannusarvio on Muiniekan mukaan noin 300 000 euroa. – Nyt on myös kulunut jo sen verran aikaa valokuituinfosta ja pop up -päivistä, että on hyvä edistää tätä asiaa, etteivät ihmiset ala ajatella, että taasko yksi hyvä hanke kariutuu Kiuruvedellä. Jos kaikki menisi hyvin, voisimme syyskuun loppuun mennessä laittaa Hovin ja ydinkeskustankin hankehakemuksen vetämään. – Niinpä suhtaudumme tässä tilanteessa lainojen lyhennysvapaisiin sekä käyttöpääomarahoitustarpeisiin myönteisesti, pankista tiedotetaan. Myös puhelinneuvotteluun voi varata ajan verkkosivujen kautta. maaliskuuta 2020 IISALMI Kauppakatu 17, p. Muutos on maksullinen ja hakemukset käsitellään tapauskohtaisesti. – Päätimme avata oman puhelinpalvelun, jotta savolaiset yrittäjät saisivat neuvontaa helposti ja nopeasti, Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren sanoo. – Tavoittelemme sieltä vähintään 30 prosenttia kiinteistöistä valokuidun piiriin. Muun muassa kaikki pankin asiakastilaisuudet on peruttu huhtikuun loppuun saakka. – Lisäksi liittymämaksuilla voidaan kattaa osa kustannuksista. Pankkikortin luottorajaan ja maksuvapaisiin kuukausiin tehtävät muutokset sekä korttiluoton minimilyhennyserän pienentäminen ovat poikkeuksellisesti 19.3.2020 alkaen maksuttomia verkkopankin kautta haettuna. Tällöin työt voitaisiin aloittaa ensi vuoden puolella, Muiniekka ja Moilanen sanovat. – Toivotaan, että ihmiset aktivoituisivat tekemään tilauksia, jotta valokuitu toteutuisi mahdollisimman laajalle alueelle. AKU LAATIKAINEN Säästöpankki Optia aikoo tarjota helpotusta muun muassa lainanlyhennyksiin koronaviruskriisin vuoksi. Kiuruvedellä tukiryhmään kuuluvat kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka (puhelin 040-6416603), yritysneuvoja Tuula Parkkonen-Suhonen (040-6303748) ja yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Tomi Rönkkö (050-5963790)
Molemmat vanhemmat ovat tällä hetkellä kotona. Vielä kivempi, kun tänään on perjantai! Peruskoululaiset ja opiskelijat siirtyivät etäopetukseen viime viikolla koronaviruksen takia. On juteltu, että missä tehtävässä olet menossa. Raksin tehdyt tehtävät. ”Yle Areenalta löytyy Peppi Pitkätossu-baletti. Nelihenkisessä perheessä kotikoulu on aika mutkatonta, kun äiti Leena Mulari on kuvataiteilija ja isä Jukka Mulari perheterapeutti. Eilen tehtävänantona oli rakentaa pihalle lumiveistos tai taideteos luonnon materiaalista ja lähettää siitä kuva opelle. Materiaaliahan sähköisissä kanavissa riittää. No päähenkilö tietysti on tunnistettava, mutta mitkä noiden tytön ja pojan nimet ovat. Vanhemmat hoksaavat, että viestintäsovellus WhatsAppissa on itsessään nauhoitusmahdollisuus, ja Martta oppiikin käyttämään sitä. Menin takaisin ja painoin liitä. Martta harrastaa muutenkin askartelua, ja katsoo ahkerasti netistä askarteluvideoita. Tiera ja Martta Mularin kotikoulussa luovuus kukkii. Miksi Risto oli hiihtämässä. – Sinne opet voi ladata opetusjuttuja. Tuli tehtäviä, joihin mun pitää kirjoittaa. Opettajien viesteissä on myös selkeästi heidän puhelinnumeronsa ja kellonajat, joiden puitteissa voi kysellä lisätietoja ja tarkennuksia ohjeisiin. Taitaa tämä etätyö ruokkia luovuutta kaikilla osapuolilla. Mutta herätyskello ei aamulla soi. On se jännä kokemus tehdä omassa kotona, luonnehtii Rytkyn koulun neljättä luokkaa käyvä Tiera. Martta ei ole lukenut kirjoina tätä tarinaa. – Tähän asti kaikki on mennyt hyvin. Ulkoliikunta tuntuu yhdessä vietetyltä laatuajalta, kun patikoimme koko perhe lähimetsään repussa nakkipaketti ja termospullollinen kuumaa kaakaota. Pitää kuunnella Areenasta Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla. Koitetaan hyräillä tuttua tunnusmusiikkia ja poimia sieltä ainakin ”apinani hienon ja lystikkään” nimi. Kotikäytössä oleva kannettava tietokone ei tosiaan toista enää miukumaukunakin tunnettua, tuiki tarpeellista sähköpostimerkkiä, mutta niinpä digivälineisiin kasvanut koululainen ratkaisee käytännön pulman ja pääsee tehtävässä eteenpäin. Onko jokin sitten tuntunut monimutkaiselta, Martta. Martan mielestä kivointa kotikoulussa on ollut se, että saa nukkua pitkään, eikä tarvitse herätä aikaisin. Tulee vastuuta. Toista on suurkaupungissa, eihän siellä ole nyt mitään tekemistä. maaliskuuta 2020 Rytkyn koulussakin siirryttiin etäopetukseen Suomen hallituksen ohjeiden mukaan viime keskiviikkona. Tuntuu varmaan vähän oudolta mennä kouluun sitten… mutta on into nähdä kavereita livenä. Tiera Mulari teki koulutehtäviä olohuoneen lattialla. Lapsista taitaa olla siistiä kommunikoida opettajille omatoimisesti, sillä WhatsAppia käytetään ahkerasti. – Videopuheluilla ja viestitellen. Viikollahan tosiaan olikin äidinkielen lukutehtävä, jossa oli pyrkimyksenä toteuttaa oikein sujuvan lukemisen ääninäyte opettajan kuultavaksi. Jos en ymmärrä, pyydän Tieralta apua. Kakkosluokkaa käyvän Martan mielestä tähän mennessä kivoimmat tehtävät ovat olleet matikan tehtävät. 6 Keskiviikko 25. Samassa oppilaalle tulevassa viestissä on ohjeet kaikilta eri aineiden opettajilta. Poika istuu läppärin ääressä ja tiedustelen, että mikä tämä ViLLE on. – Nyt on läksyt tehty! Tiera huudahtaa. Mitäs Martalla vielä oli työn alla. – Kivointa on ehkä se, että ei ole kiirettä tehdä tehtäviä, vaan voi tehdä omassa tahdissa. Erätaitojen oppimisen ohessa toteamme olevamme etuoikeutettuja, kun saamme liikkua täällä ulkona luonnonrauhasta nautiskellen. – Opin ät-merkin laittamaan! Tein uuden välilehden ja kirjoitin googleen ”ät merkki”, sitten maalasin sen siniseksi ja painoin oikealla hiiren näppäimellä kopioi. Kässän tehtäväkin on kiva, eriparisukkaa tarvitaan kierrätyspupun tekemiseen, eikä sitä toki kauaa tässä huushollissa tarvitsekaan hakea. Ohjeet on hyvät. Nytpä ollaan tutustuttu sitten balettiinkin. Sitten katon, mikä tehtävä on ekana ja teen läksyt järjestyksessä. Tieralla on menossa äidinkielen tehtävä, joka pitää tehdä ViLLEssä. Tuleen tuijottelu toimii aina syvimpien tuntojen avaajana, luonto ottaa vastaan avosylin ilman turvaväliä, ja nyt havahdutaan vielä lannistumattomaan kevätaurinkoonkin. Tehdään kynsitulet. Oletko kavereihin yhteydessä. Wilmaviesteihin on kolahdellut kiitettävän säännöllisellä sykkeellä tehtäviä, joiden palautus on esimerkiksi kuvaviestinä opettajalle tai vanhempia pyydetään kuittaamaan tehdyt tehtävät opelle. Sitten mä katon eka ne läpi. Puheenaihe Kotonakin voi oppia Uutiset Perjantai, kouluviikon viimeiset tunnit. Vilkaistaanpa paperitulosteesta. Koulutyön uudenlaisiin tapoihin näyttää löytyneen jo rutiini. Tai kuviksen. – Ääninauhan tein, mutta en saanut sitä WhatsAppin kautta laitettua. Rytkyn koulun oppilaat Tiera (10) ja Martta (8) Mulari urakoivat kotikoulussa kolmatta päivää. Vanhempien silmään vaikuttaisi, että lapset ovat jopa motivoituneita, erikoislaatuinen tilannehan taitaa ainakin tässä vaiheessa tuntua ihan hauskalta. Pidetyt liikuntatunnit on kyllä kivempia, koska ope päättää ja on isompi porukka. Intoa nähdä kaverit livenä Mulareilla molemmat vanhemmat ovat läsnä kotona, ja oppitunnit saadaan vietyä kutakuinkin samassa ajassa läpi kuin normaali koulupäivä kestäisi. Kun tehtävä on suoritettu, ope laittaa suoritusmerkinnät Wilmaan. – Aamupalan jälkeen odotetaan, että Wilmaan tulee läksyt, iskä tulostaa ne meille. – Paitsi mun pitää lähettää vielä suomennos opettaja Sanna Falckille. LEENA MULARI LEENA MULARI. Keitä kirjan henkilöitä tunnistat baletista?” Tämä osoittautuukin kinkkiseksi, sillä baletissa näyttelijät vain tanssivat, eivätkä puhua pukahda. Sähköistä materiaalia riittää Näillä etäopiskelijoilla etäisyys koulusta on vain 500 metriä, joten koulumatkoihin aikaa ei normaalioloissakaan kauaa hupene. Nyt voi itse valita miten liikkuu pihalla
– Tämä ratkaisu on uusille ja vanhoille yrittäjille hyvin raskas, mutta haluamme omalta osaltamme osallistua yhteiskunnan parannustalkoisiin. – Viime päivien päätökset niin henkilökunnan kuin Lunan toimintojen suhteen ovat olleet kuusivuotisen yrittäjäurani vaikeimmat, mutta kovasti toivon tilanteen muuttuvan pian meidän kaikkien vuoksi. Blue Sky kebab ja pizzeriassa ei voi tällä hetkellä syödä paikan päällä, joskin saatavilla on noutoruokaa. Liike on suljettu toistaiseksi ja seuraamme tilannetta sekä ohjeistuksia päivittäin. Kaupunginhallitus on valtuuttanut kaupunginjohtajan tai tämän sijaisen tekemään päätöksen lomauttamisten aloittamisesta ja toimeenpanosta sen jälkeen, kun yhteistoimintaneuvottelut on saatu käytyä loppuun. Pikaruokaakin saa yhä Myös pikaruokaa tarjoavat yritykset ovat reagoineet. Liikkeemme on toistaiseksi auki vain sopimuksen mukaan. Keilahallilta tosin toivotaan, ettei kukaan tulisi asioimaan sairaana. Hygieniaankin on kiinnitetty erityistä huomiota. Tasson mukaan kysyntää on ollut. Kaupunki aloittaa koko henkilöstön yt-neuvottelut Koronapandemian vuoksi on jouduttu sulkemaan merkittävässä laajuudessa Kiuruveden kaupungin toimintoja ja yksikköjä sekä vähentämään olennaisesti palvelutarjontaa. Kiuruveden kaupunki seuraa tilannetta ja ilmoittaa mahdollisista muutoksista myöhemmin. Koronavirus sulkee ravintoloita ja osa tarjoaa kotiinkuljetusta AKU LAATIKAINEN Osa kiuruvetisista ravintoloista tarjoaa nyt kotiinkuljetusta, mutta osa ravintoloista on joutunut sulkemaan ovensa. Myös kulttuuritalossa sijaitseva Kahvila-Ravintola Iltalypsy on päätetty sulkea. Virastotalolle äskettäin avatussa Pub-Ravintola Lunassa päädyttiin niin ikään ovien sulkemiseen. Kiuruveden kaupungilla oli viime vuoden lopussa 378 työntekijää, joista 289 oli kokoaikaisia, 49 osa-aikaisia ja lisäksi sivuvirkoja oli 40. Yritys on aloittanut myös kotiinkuljetukset, jota varten ruoan voi tilata puhelimitse. Kaupunki halusi tässä kohtaa toimia varman päälle. Torin sulkeminen johtuu Suomessa vallitsevista poikkeusoloista koronavirustilanteen vuoksi. maaliskuuta 2020 Meneillään olevan koronavirustilanteen vuoksi Hotelli-Ravintola Peltohovi on päättänyt toistaiseksi sulkea ovensa. Sovitaan tapaaminen liikkeelle tai tarvittaessa asiat järjestyvät puhelimen tai sähköpostin välityksellä. Yhteistoimintaneuvottelujen kohteena on koko henkilöstöä koskevan lomauttamismenettelyn aloittaminen. – Mekään emme tule sairaana töihin. Lisäksi Suomen valtioneuvosto suosittelee muutenkin välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla, vaikka kokoontumiset on rajoitettu 10 henkilöön. Tilauksensa voi käydä hakemassa torin puoleisesta ikkunasta. – Leipomo jatkaa kuitenkin toimintaansa normaalisti ja tilauksia voi tehdä puhelimitse, yrityksen Facebook-sivuilla sanotaan. Blue Skyn aukioloaikoja on hieman supistettu ja samaan ratkaisuun on päädytty Pizzeria Kiurussa. Lomautusuhan alla oleville henkilöille pyritään ensisijaisesti löytämään korvaavaa työtä. 017 752 466 / 050 441 8896 5 leipää ja 2 kalaasekä Kiuruvesi-lehti ravinnoksi viikon varrelle! TIINA KILVENSALMI Kiuruveden kaupunginhallitus päätti viime perjantaina aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Päätös ehdittiin jo tehdä, mutta se kuitenkin kumottiin ja yhteistoimintaneuvottelut päätettiin aloittaa. Kiuruveden keilahalli päätti sulkea keilaradan ja uuden metsästysja golfsimulaattorin, mutta ruokatarjoilu kuitenkin jatkuu. Teemme Kiuruveden taajama-alueella kotiinkuljetukset veloituksetta. – Meillä ei ole nyt kotiinkuljetusta, mutta ruokaa voi kuitenkin käydä hakemassa mukaansa. Tori on suljettu koronan takia AKU LAATIKAINEN. 017 752 466 / 050 441 8896 p. Kaupunginhallituksen mielestä poikkeustilan aikana olisi ollut mahdollista poiketa yhteistoimintalaista. Aiemmin kaupunginhallitus oli päättänyt, että se aloittaisi lomautukset suoraan ilman yhteistoimintaneuvotteluita. Ilmoitamme, kun palveluita taas avataan, Peltohovin Facebook-sivuilla kerrotaan. Poikkeusolojen seurauksena kaupungin yksiköitä on jouduttu laajasti sulkemaan ja palvelutarjontaa vähentämään. Arvoisat asiakkaamm ! Arvoisat asiakkaamm ! Suurella sydämellä jo vuodesta 1955 Haluamme toimia vastuullisesti ja omalta osaltamme estää koronaviruksen leviämistä. Tilauksia voi tehdä puhelimitse. Luna kuitenkin toimittaa ruoka-annoksia asiakkaille kotiin. 7 Keskiviikko 25. Niinpä myös tori ja yleisö-WC on suljettu 23.3.–13.4.2020 välisen ajan. Paikan päältäkin voi ruokaa yhä hakea. Paikan päällä ei voi tällä hetkellä syödä, pizzeriasta sanotaan. Esimerkiksi mykyrokkaa oli viime perjantaina noudettavissa toistaiseksi viimeistä kertaa tälle kevättä. Lisäksi Blue Skysta kerrotaan, että mikäli leipä loppuu kaupoista, antaa yritys veloituksetta asiakkailleen siellä tehtyä leipää kaksi kertaa 200 grammaa per henkilö. Kukkien kotiinkuljetukset poikkeustilan aikana veloituksetta. – En halua joutua tilanteeseen, jossa tiloissamme vahingossakaan liikkuu virukselle altistuneita henkiöitä altistaen näin muita kanssaihmisiä, kirjoittaa yrittäjä Jenna Tasso Lunan Facebook-sivuilla. Voit varata kaupalle henkilökohtaisen shoppailuajan, jolloin pystymme pitämään huolen hygienian säilymisestä. Mekin kannamme vastuumme korona-viruksen leviämisen estämiseksi: Muutamme aukioloajat toistaiseksi seuraavasti: ma-pe klo 8-9 ja la 9-10 liike avoinna riskiryhmille, kaikkea pukeutumiseen Torikatu 4, 74700 Kiuruvesi ma-pe klo 9-16 sekä la klo 10-14 liike avoinna kaikille muille • Kotiinkuljetus tarvittaessa, yli 20 euron ostokset (voi maksaa pankkikortilla tai käteisellä) •Hygieniasta huolehditaan! TERVETULOA Torin sivun PALVELEVIIN VAATEKAUPPA SINGIIN ja Kiuruveden Kipaan p.017 566 708 KIURUVEDEN p.044 758 2255 BY SANNA Style BY SANNA Style Leikkaa yhteystiedot talteen ja ota rohkeasti yhteyttä! Puhelinnumero 045-2286383 Sähköposti: asiakaspalvelu.stylebysanna@hotmail.com Facebook: Style by Sanna *** Instagram: style_by_sanna Verkkokauppa: www.stylebysanna.fi Style by Sanna haluaa toimia vastuullisesti koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Ilahduta karanteenissa olevaa ystävääsi tai itseäsi kukkakimpulla! Toimitamme ne kotiovelle Sähköposti: kukkakauppa.laulumaa@elisanet.fi Facebook Kukkakauppa ja Hautauspalvelu Laulumaa WahtsApp tai Messenger LE IK K A A TA LT E E N p. Lisäksi ruokaa on nyt mahdollista tilata mukaansa siten, että se tuodaan ulos autoon saakka. Samalla keilahalli tiedotti, että se on aloittanut ruoan kotiinkuljetuksen ja Kotipizzan tuotteille on avattu myös verkkokauppa puhelintilausten oheen. Tilanteesta huolimatta toimitamme asiakkaille tuotteita ja lahjakortteja. Päätöksen taustalla ovat Suomessa vallitsevat poikkeusolot, jotka johtuvat koronaviruksesta. Verkkokauppa palvelee ympäri vuorokauden! Kysy kotiinkuljetu s tai yksityinen shoppailuhe tki! Aika luxusta siis, vai mitä. Hautajaisjärjestelyissä kaikki palvelumme toimivat normaalisti. Henkilökunta käyttää joka yhteydessä suojakäsineitä ja paikkoja desinfioidaan säännöllisesti. ABC-huoltoasema jatkaa toimintaansa, joskin hieman supistetuin aukioloin
Matkalla saaren pohjoisosaan, Puerto de la Cruziin, opas kertoi hyvin lyhyesti, ettei saarella ole koronaan sairastuneita, mutta että koulut ovat kiinni koronan takia. Koronan takia matkamme lyheni viikolla. Yksittäisiä ihmisiä taluttamassa koiraa. Kadulla päivysti poliiseja. Ulkona ei saanut muutoin liikkua. Kolmannella taas pariskunta pelasi korttia, mies ei riemuaan säästellyt, kun voitti rouvansa. Näihin tunnelmiin päättyi lomamme Teneriffan Puerto de la Cruzissa viime viikolla. Taksi ei kuitenkaan meille siitä maininnut, vaan vei ostoskeskukseen. Poliiseja. Yhdellä parvekkeella eläkeläisherra kuvasi rouvaansa eri voimisteluasennoissa. Poliisi kuulutti monella kielellä koronasta ja ulkonaliikkumiskiellosta. Kuulutuksia... TEKSTI & KUVAT JAANA SELANDER Suomen hallitus otti käyttöön poikkeuslait koronaviruksen hillitsemiseksi viime viikolla. Matkanjärjestäjä ilmoitti niin ikään, että he tekevät parhaansa, että kotiinpaluu järjestyy mahdollisimman pian ja että muutoksista tiedotetaan heti. Sama meno jatkui vielä lauantaina. Kahden viikon karanteeni Tiistaina iltapäivällä tuli sitten soitto, että meille on järjestynyt paluumatka Suomeen keskiviikkona 18.3. Sunnuntaina Aurinkomatkoilta tuli sitten tekstiviesti, että ulkonaliikkumiskielto koskee kaikkia maassa olevia, vain ruokakaupassa, apteekissa ja pankkiautomaatilla saisi käydä. Espanjaa taitavana hän valotti meille, että vielä sunnuntaina voisi käydä kävelyllä, maanantaina astuisivat voimaan todella tiukat säännöt. Poikkeuslaki tarkoittaa muun muassa sitä, että julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla. Ehkä hän meni kauppaan. Me saimme onneksi liikkua hotelissamme vapaasti. Olimme viimeiset Aurinkomatkojen matkalaiset, jotka lähdimme Teneriffalle torstaina 12.3. Oletuksemme oli, että ihan tavanomainen loma olisi tulossa. Iloksemme huomasimme, että muutkin olivat liikenteessä. Vaikka matkatoimistosta vakuutettiin koko ajan, että suomalaiset kyllä pääsevät kotiin, kyllähän se kuitenkin mietitytti, että miten tässä mahtaa käydä, kun rajoja pannaan kiinni ja lentoyhtiöt peruvat lentojaan, Finnairkin 90 prosenttia lennoistaan. Kävimme vielä viimeisen kerMinimarketin ikkunaan ilmestyi lappu, että sisään saa tulla kerralla vain kaksi ihmistä, asiakasta. Helsinki-Vantaan lentoasema oli kyllä jo erittäin hiljainen lähtöpäivänämme, torstaina, kaikki palvelut kuitenkin toimivat. Rantabulevardillakin oli paljon ihmisiä ulkoilemassa. Ulkonaliikkumiskielto voimaan Perjantaina Puerto de la Cruzissa oli ihan normaali meno. maaliskuuta 2020 Uutiset Lomakohteesta tuli hetkessä autiokaupunki Autioita katuja, tyhjiä ravintoloita. Itse asiassa tuota teneriffalaisen kerrostalon elämää oli viihdyttävää seurata. Kaupungin keskustassa osa lähialueen ravintoloista ja vaatekaupoista oli jo sulkenut ovensa. Maanantaista 16.3. la ja seurasimme espanjalaista elämänmenoa. Jokunen koiran ulkoiluttaja käveli hotellimme ohi. Kaupat olivat auki, katukahvilat pullollaan iloisia ihmisiä, samoin ravintolat ja pikkupuodit. Kävimme illalla ruokakaupassa kaksin, vaikka suosituksena kai oli, että kauppaan saa mennä ruokakunnastaan vain yksi henkilö. Kävimme ihastelemassa muun muassa surffareita, jotka kiisivät korkeiden aaltojen päällä. Viranomaisilla olisi oikeus tarkistaa ulkona liikkumisen syy. Välillä he sukelsivat meren syvyyteen ja kiipesivät taas uudelleen laudoilleen. Autoa ei saanut vuokrata. 8 Keskiviikko 25. Kun kysyin Aurinkomatkoilta, tuleeko meidän lomaan muutoksia, ilmoittivat he, että alkuperäinen aikataulu pitää. Viestin rohkaisemina vedimme lenkkitamineet päälle. Matkanjärjestäjä kehotti pysymään hotellialueella ja välttämään ylimääräistä poistumista. Samoin suuri kauppakeskus La Villa oli tyhjä ja valtaosa liikkeistä kiinni. Matkalaisia oli vähän, kasvosuojia ei näkynyt tavanomaista enempää. iltapäivällä tekstiviestillä peruvansa kaikki matkat, joiden lähtöpäivä on 13.3.–12.4.2020. lähtien olimme jumissa Park Plaza -hotellissa. Aurinkomatkat ilmoitti perjantaina 13.3. Maanantaina Aurinkomatkoilta tuli tieto, että poikkeustila rajoittaa liikkumista jopa hotellialueella. Shoppailureissu oli siis turha. Kerrostaloelämä viihdytti Olimme yhteydessä mieheni sisareen, joka asuu Barcelonassa Espanjassa. Illalla kahdeksan aikoihin kaikki vastakkaisen kerrostalon asukkaat tulivat parvekkeilleen taputtamaan. Maanantaina katukuva oli jo kuollut. Ja olimmekin monta tuntia hotellin uima-altaalla muiden suomalaisten kanssa. Meillä oli paluulento torstaina 26.3. Me saimme kokea Teneriffan Puerto de la Cruzissa askelta kovemmat rajoitteet, kun Espanjan valtio julisti lauantaina 14.3. Minulla oli vielä matkakumppanina Suomesta saatu flunssa. Kuulutuksissa ei kerrottu koronasta. Poliisi kuulutti rantabulevardilla, että ihmisten on syytä mennä kotiin.. Selvisi, että he antoivat suosionosoituksella tukensa ja kiitoksen terveydenhoitohenkilöstölle. kahden viikon mittaisen hätätilan, jonka mukaan vain ruokakaupassa, apteekissa ja pankkiautomaatilla saattoi käydä. Torstaina puolen yön aikaan kone laskeutui Teneriffan Reina Sofian lentokentälle. Moni heistä ilmoitti hyvillä mielin, ettei heitä ulkonaliikkumiskielto haittaa, olihan kaupoissa yllin kyllin ruokaa ja altaalla aurinkoa. Palatessamme lenkiltä poliisi kuulutti kävelykadulla, että kaikkien tulisi mennä heti kotiin tai hotelliin. Niinpä lähdimme matkaan niin luottavaisin mielin kuin siinä tilanteessa ylipäätään saattoi poistua Suomesta. Söimme einespizzaa parvekkeelYli 70-vuotias liikenteessä, vaikka on ulkonaliikkumiskielto. Toiselta parvekkeelta kuului jyhkeä oopperalaulu. Niin mekin taivalsimme meren rantaviivaa pitkin monta tuntia ja kävimme syömässä katuravintolassa
Henkilökunta oli selvästi kireämpi kuin edellisinä päivinä. Nyt olin kiitollinen, että ostin pakettimatkan, enkä ollut liikkeellä omatoimisesti. Hyvää kevättä kaikille! Tiina Kyllönen ran ruokakaupassa, jossa nyt kassoilla oli kasvomaskit ja asiakkaiden tuli laittaa käsiinsä kertakäyttöhanskat. Riskiryhmiin kuuluvien on tärkeä välttää ihmisjoukkoja. Ryhmässä ihmiset jättävät yhteystietonsa kylän kohdalle, jossa tarjoavat apuaan. Totta kai se harmitti, että jouduimme lopettamaan loman vajaaseen viikkoon, mutta kaikki hoitui erinomaisesti, koska taustalla oli suomalainen matkanjärjestäjä ja suomalainen lentoyhtiö. TIINA KILVENSALMI Naapuriapu Kiuruvesi -ryhmä auttaa kauppa-asioissa. HHEELLPPOOTTAA EETTÄÄKKOOUULLUUN N AARRKKEEAA!! KKEESSTTÄÄVVÄÄTT JJAA PPEESSTTÄÄVVÄÄTT FFLLIIKK FFLLAAKK LLAASSTTEEN NKKEELLLLOOTT M Miikkää oonn tteeiiddäänn llaasstteenn ssuuoossiikkkkii FFlliikk FFllaakk?. Kaktus voi hyvin hotellin parvekkeella. Ehkä olimme siinä auringossa kymmenisen minuuttia, niin vartija tuli häätämään meidät pois. Kirkkoon pääsi vielä viikonloppuna. Auttajat eivät veloita palveluistaan maksua. Mitenkähän saarelta olisi päässyt siinä tapauksessa pois, kun lentotilakin oli suljettu. 9 Keskiviikko 25. Minna Piippo ja Jarmo Lappalainen perustivat Facebookiin Naapuriapu Kiuruvesi -ryhmän, johon kaikki halukkaat voivat liittyä. Moni auttaa tuttavaa, ystävää tai naapuria jo nyt. Ryhmän tarkoitus on toimia linkkinä vapaaehtoiselle naapuriavulle koronavirusepidemian aikana. Meri tulee lähelle Puerto de la Cruzissa. Poliisi kuulutti rantabulevardilla, että ihmisten on syytä mennä kotiin. No pahemmastakin on selvitty. Ryhmän myötä käytössä on myös naapuriapu puhelin joka toimii maanantaista perjantaihin. Jo nyt ensimmäiset kauppa-apua tarvitsevat ovat saaneet ostokset kotiovelle. M Meeiillttää SSAAAATT nnooppeeaatt ttooiim miittuukksseett ssuuoorraaaann ppoossttiillaaaattiikkkkoooossii!! Naapuriapu Kiuruvesi auttaa somen kautta Koronavirusepidemia on herättänyt ihmisissä auttamishalun. Kauppaan laskettiin sisään asiakkaita vuoron perään. Menimme vielä viimeisen kerran läheiselle rannalle istumaan. Avun tarvitsijat voivat soittaa numeroon 041 7533 976. Koneessa kapteeni viestitti valtiovallan tervehdyksen, että kaikki ulkomailta palaavat suomalaiset joutuvat 14 päivän karanteeniin. Hyllyt olivat täynnä ruokaa. Hotellin vastapäätä olevan kerrostalon elämää oli hauska seurata omalta parvekkeelta. TILAA Kiuruvesi-lehden näköislehti: www.kiuruvesilehti.fi. maaliskuuta 2020 Lomakohteesta tuli hetkessä autiokaupunki Sydämellinen KIITOS äänestäjilleni Osk PeeÄssän edustajiston vaalissa. Kotikaranteenissa olevat eivät saa liikkua asioilla ja siksi kaupassakäyntiapua tarvitaan
Arjen työt on hyvä suunnitella ja tehdä ilman ylimääräisiä häiriöitä. Ja tietenkin tavaroita voi lahjoittaa myös kirpputoreille, kertoo Kiuruveden maaja kotitalousnaisten puheenjohtaja Pirjo Lind. Facebookissa on erilaisia ryhmiä, joihin voi ottaa kuvan lahjoitettavista tavaroista. Hyvä tapa on ensimmäisenä pysäyttää uuden turhan tavaran kotiin tuleminen. Kiuruveden maaja kotitalousnaisten Apua arkeen järjestelemällä -kurssilla saa hyviä vinkkejä ammattijärjestäjä Nina Päiviseltä. Kodin tavarameri kannattaa jaotella ryhmiin, tavarakategorioihin. maaliskuuta 2020 Kulttuuri Apua arjen kaaokseen Kun koti täyttyy tavaravuorista voi iskeä stressi ja ahdistus. Ammattijärjestäjä Nina Päivisen vinkkien myötä opitaan neuvot ja niksit kodin tavarahallintaan. Tavaroiden kerääminen voi olla myös opittu tapa sukupolvelta toiselle, mikä tekee luopumisesta vaikeaa. Esimerkiksi vanhat peitot, viltit ja tyynyt voi lahjoittaa löytöeläinkotiin. Kurssin parasta antia olivat uudet kanavat joihin ylimääräistä tavaraa voi lahjoittaa ja viedä. – Kurssilta sai hyviä vinkkejä arjen järjestelyyn. Tavarat voivat tuoda onnea tiettyyn pisteeseen asti, mutta liiallinen määrä voi aiheuttaa ennemminkin stressiä ja ahdistusta. Kun karsii yhden kategorian kerrallaan, ei urakka tunnu niin isolta möröltä. Kaikki olivat tulleet oppimaan, kuinka oma elämä laitetaan kuntoon järjestelemällä ja luopumalla turhista tavaroista. Kun koti ei täyty purkeista, purnukoista, kirjapinoista ja koriste-esineistä, vapautuu aikaa ja tilaa itse elämälle. Joillekin huonolla hetkellä ostettu tavara voi myös herättää uudelleen ikävän muiston. Moni helpottaa pahaa mieltä shoppailemalla, mutta usein sen jälkeen alkaa harmittaa. Kun tavaramäärä on kohtuullinen, tulevat kauniit esineet esille paremmin. Uutta kannattaa hankkia vain tarpeeseen ja kauppaan pitäisi lähteä vain ostoslistan kanssa, vinkkaa Päivinen. Yksi osa arjen järjestämistä on Työhuone on rauhallinen paikka, jossa ei ole turhia aistiärsykkeitä. Maaja kotitalousnaisten Apua arkeen järjestelemällä -kurssi jatkuu huomenna torstaina etäkurssina verkossa. – Tavarat tuovat meille turvaa ja kiinnymme niihin helposti, koska niihin voi liittyä paljon tunteita ja muistoja. Kun kotiin tulee enemmän tilaa ja arkeen lisää aikaa, elämä helpottuu. Pelkäämme tehdä päätöksiä luopumisesta ja joku voi pelätä menettävänsä siinä rahaakin, Päivinen kertoo. – Tavarasta luopumista voi onneksi opetella, mutta on hyvä ymmärtää, että se voi viedä aikaa. Jos jaksaa tehdä isomman alueen kerrallaan voi kodin jakaa huonekategorioihinkin, Päivinen opastaa. Jaottele tavarameri ryhmiin Aloittaessa elämänsä siivousurakkaa, kannattaa kuunnella ammattijärjestäjän vinkkejä, sillä ne helpottavat mittavaan projektiin ryhtymistä. – Esimerkiksi keittiössä voi aloittaa kuiva-aineista, jatkaa lautasiin, sitten laseihin, aterimiin ja sitä rataa. Sulje työskentelyn ajaksi kännykän äänet. Nyt kun kotoilua suositellaan, on aikaa laittaa koti kuntoon ja karsia pois ylimääräiset tavarat. TEKSTI TIINA KILVENSALMI KUVAT NINA PÄIVINEN Pari viikkoa sitten Rapakkojoen Rysselissä kokoontui joukko innokkaita maaseudun naisia. Kauppaan ostoslista mukaan Kurssin alkuun jokainen pääsi miettimään, mitä itse haluaa tavoitella tavaramäärän karsimisella. Nina Päivinen ammattijärjestäjä “. 10 Keskiviikko 25. Kalenterihallinta on yksi tärkeä osa arkea, olit sitten työssä tai kotona
Oli ihan pakko nauraa. u Asuu Kuopiossa. Mutta en tiedä mihin joutuisin, jos hävittäisin tuhannet tarrani 90-luvulta, karkkipaperit 80-luvulta, limsapullonkorkkini lapsuudesta, postimerkkini, koristelintuhäkkini tai kymmenet purkkini ja purnukkani. Ja liekö niitä seteleitä enää rikkaillakaan kovin paljoa lompakossa, sillä ”korttipelejähän” tässä on pelattu jo jonkin aikaa. Tavara voi tuoda hetkellistä onnen tunnetta, esimerkiksi pahaa mieltä shoppailemalla liennyttäessä. 4 si ja nyt hän tarjoaa TavaraTaituri yrityksensä kautta apua muille tavarapeikon kanssa painiville. Kun kotiin tulee enemmän tilaa ja arkeen lisää aikaa, elämä helpottuu, Päivinen tietää. Päivinen tietää mistä puhuu, sillä hän myöntää eläneensä tavarapaljouden keskellä aiemmin. Onhan se sanomalehtikin keksitty... – Kun annat itsellesi luvan mennä niiden pariin vasta kotitöiden jälkeen, huomaat että työt tulee tehtyä tehokkaammin, kun et vilkuile koko ajan puhelintasi. Aittojen uumeniin on jemmattu kaikenlaista tavaraa jopa useamman sukupolven ajan. Vessapaperin ohella on talouspaperia, ruutupaperia, tulostinpaperia, nenäliinoja, servettejä ja olenpa kuullut, että joku on hätätilassa turvautunut suodatinpusseihinkin. Esimerkiksi keittiössä voit aloittaa siivoamisen kuiva-aineista, jatkaa siitä lautasiin, aterimiin, laseihin, ruuanvalmistusastioihin, säilytysastioihin jne. Eikä pidä unohtaa, että Suomi on bideesuihkujen luvattu maa. On olemassa erilaisia ajanhallinta sovelluksia sekä keinoja hallita omaa tekemistä, sen sijaan että ajelehditaan eteenpäin ilman suunnittelua. – Autan asiakkaitani saamaan kotiin tilaa ja elämään lisää aikaa. Olen kuullut paljon kauhutarinoita konmarittajista, jotka surutta heittävät tavaraa pois ja mikä pahinta, vanhoja valokuvia. Yhdestä puukuutiosta saadaan kuulemma riittävästi vessapaperia yli kymmenelle ihmiselle, ja meillä Suomessa on ”vihreää kultaa” melko monta kuutiota. Harva meistä on niin rikas, että voisi pyyhkiä ahteriaan kahiseviin seteleihin. – Kiuruvetiset naiset nostivat esille juuri nämä ongelmalliset piharakennukset, joihin on helppoa laittaa talteen kaikki tavarat. – Suunnitellussa arjessa saa enemmän aikaan lyhyemmässäkin ajassa. u Harrastaa lukemista, ulkoilua, nikkarointia, remontointia ja käsitöitä. Arvokkain tavarani on mummoni vanha nappirasia, joka on pullollaan erilaisia nappeja vaatteista eri vuosikymmeniltä. Nykymuotoista krepattua pehmopaperia alettiin sitäkin valmistaa jo 1950-luvulla. VAIKKA olen kuinka yrittänyt miettiä, en keksi mitään järkevää syytä sille, että miksi juuri vessapaperi on saanut ihmiset niin höperöiksi. Karsiminen on helpompaa kategorioittain, etenkin jos tavaraa on paljon. Maailmanlaajuisen pandemian yksi hämmentävimpiä oheisilmiöitä on ollut vessapaperin hamstraaminen, joka on saanut suorastaan tragikoomisia piirteitä. ajanhallinta. Apua arkeen järjestelemällä -kurssi pidetään poikkeuksellisesti etäkurssina huomenna torstaina. Arjen suunnittelu ja jäsentely tuo lisää aikaa ja saat enemmän aikaiseksi lyhyemmässä ajassa. 2 3 TIINA KILVENSALMI tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi KOMMENTTI Tavarataivaassa on hyvä olla OLEN varsinainen hamsteri, enkä heittäisi mitään tavaroita pois, joilla on tunnearvoa. Aitat pullollaan tavaraa Maaseudulla tavaran hamstraaminen on monesti helpompaa, kiitos hyvien säilytystilojen. Arjessa kannattaa kiinnittää huomiota myös aikasyöppöihin, kuten sosiaalisen median jatkuvaan selailuun ja television liialliseen katseluun. Kun arkensa suunnittelee ja jäsentelee, saa lisää aikaa itselleen. Minulla on valtavasti tavaroita, joilla on ainoastaan tunnearvoa. Kiuruvetiset naiset nostivat esille juuri nämä ongelmalliset piharakennukset, joihin on helppoa laittaa talteen kaikki tavarat. Toivotaan kuitenkin, että elämä normalisoituisi mahdollisimman pian. Siis kaksi ostoskärryllistä! Paikoitellen touhu on mennyt jo miltei käsirysyksi, sillä eräs kauppias sanoi joutuneensa toimimaan erotuomarina kahden asiakkaan välillä, sillä he olivat taistelleet hyeenojen lailla viimeisistä hyllyssä olleista pakkauksista. Tällöin paperia kuluu vähemmän. Tavarat voivat tuoda onnea tiettyyn pisteeseen asti, mutta liiallinen määrä voi päinvastoin aiheuttaa ennemminkin stressiä ja ahdistusta. Aloittaessaan tavaroiden karsimisen kodissaan, hän innostui kouluttautumaan ammattijärjestäjäkHuussipaperihuuma WC-PAPERI , vessapaperi, huussipaperi...rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ilman suunnittelua saatetaan ajelehtia eteenpäin vailla tavoitteita. Kaapin tai komeron perältä voi myös löytyä jokin vanha pyyhe tai nukkavieru vaate. Maatilojen pihapiireistä kun löytyy aittoja, tyhjillään olevia navettoja ja muita piharakennuksia. Suomessa vessapaperin tekeminen alkoi Nokian paperitehtaalla jo vuonna 1902 ja Mäntän tehtaallakin 1908. Ai niin. Pakko sanoa, että vaikka elämmekin nyt vakavia aikoja, niin tämän uutisen luettuani pokkani ei enää pitänyt. WC-paperia valmistetaan kaiken lisäksi sellusta, joka tehdään pääosin pieniläpimittaisesta harvennuspuusta, jolle ei ole puunjalostusketjussa muuta järkevää käyttöä. Jatkokurssille voi osallistua, vaikka ei olisi ollut mukana ensimmäisellä kurssilla. Vessapaperi on niin kevyt tuote, ettei sitä kannata juuri kuljettaa ulkomaille. Sitten voitaisiin todeta, että meillä pyyhkii taas hyvin. Voit jakaa karsimisen myös huonekategorioihin, jos koet että jaksat tehdä isommat alueet kerrallaan. Niinpä suurin osa Suomessa tuotetusta huussipaperista jää meidän suomalaisten iloksi. Varsinkin täällä Suomessa kyseisen tuotteen hamstraus tuntuu aika kummalliselta, sillä meillä on erittäin vahvat perinteet sen valmistamiseen. 1 TavaraTaiturin vinkkejä arkeen Hyvä tapa on ensimmäisenä pysäyttää uuden, turhan tavaran kotiin tuleminen. Elämä helpottuu karsimalla Mutta mitä ihmiselle sitten tapahtuu, kun luopuu elämässään turhasta. Terveellisempi ruoka aiheuttaa usein sen, että vessassa asioidessa homma ei mene niin sotkuiseksi. Mutta pelko pois: kyllä niitä konsteja on olemassa. Jokaisen on myös hyvä opetella sanomaan ei, sillä kaikkeen ei tarvitse suostua, Päivinen muistuttaa. Kurssista saa lisätietoja Kiuruveden maaja kotitalousnaisten puheenjohtajalta Pirjo Lindiltä. – Karsimisen jälkeen koko olemus rentoutuu ja aikaa vapautuu harrastuksiin ja itselle mieleisiin asioihin, kun turhat tavarat eivät enää kummittele mielessä. 11 Keskiviikko 25. On myös hyvä opetella sanomaan ei. Tavaroita ostetaan vain todelliseen tarpeeseen ja kaupassa käydään vain ostoslistan kanssa. Kun tekee ostokset ostoslistan kanssa, jäävät turhat ja ylimääräiset ostokset tekemättä. Eräs tuttavani kertoi polttaneensa suuren osan nuoruuden kuviaan. KUKA. Olin aivan kauhuissani, sillä minä en ole heittänyt pois ainuttakaan kuvaa, en edes niitä noloimpia. maaliskuuta 2020 Nina Päivinen u Ammattijärjestäjä TavaraTaituri yrityksessään, joka on toiminut vuoden verran. Voit lajitella tavarasi kategorioihin ja karsia yhden kategorian kerrallaan. Moni aitta on varmasti pullollaan tavaraa eri vuosikymmeniltä. Nina Päivinen ammattijärjestäjä “. KOLUMNI AKU LAATIKAINEN Kirjoittaja on Kiuruvesi-lehden toimittaja, jolla on kotonaan tällä hetkellä noin kymmenen vessapaperirullaa. Tiedän olevani toivoton tapaus. Jokainen voi myös pohtia omaa ruokavaliotaan. Sen jälkeen se todennäköisesti vain harmittaa ja tuo mieleen ikävän tilanteen, jonka yhteydessä tavara tuli hankittua. Esimerkiksi tuttavani kertoi, että hän oli nähnyt marketissa ihmisen, jolla oli ollut kaksi ostoskärryllistä täynnä pelkkää vessapaperia. Paperin ei luulisi ihan heti loppuvan Suomesta kesken, sillä olemme jo ikuisuuksien ajan kuuluneet maailman johtavien paperintuottajamaiden joukkoon. Heillä nousi esiin myös luopumisen tuska ja menetyksen pelko, jos jotakin vielä tarvitsisikin tulevaisuudessa, Päivinen kertoo. Josko tästä melko turhasta kapistuksesta olisi kerrankin hyötyä. Aasiassa on todistettu jopa aseellista vessapaperiryöstöä. Myönnän, että voisin opetella luopumaan jostakin. MUTTA entä jos vessapaperi todella loppuisi kesken. Lapsena sain leikkiä noilla arvotavaroilla ja mummoni kuoltua, sain onnekseni perinnöksi hänen vanhat nappinsa. Paras palkinto onkin ollut asiakkaiden silminnähtävä helpotus, kun pitkän ajan mieltä painaneet tavarakasat on saatu karsittua pois, Päivinen iloitsee. Ja kohtahan tässä tulee kesä: sammalta löytyy luonnosta. Kaikki osallistujat saavat itselleen myös ensimmäisen kurssin materiaalit. Viime aikoina tämä kovin arkinen tuote on noussut miltei jumalaiseen asemaan koronaviruksen myötä
Kiuruvedellä on tällä hetkellä kaksi pro-tason vääntäjää, eli minä ikämiehissä ja Santeri Hukkanen yleisissä sarjoissa, sanoo Arto Tikkanen. – Kädenväännössä vaaditaan monipuolista osaamista: raakaa voimaa, hyvää tekniikkaa ja nopeutta. Lisäksi kädenvääntäjä tarvitsee vahvaa henkistä kanttia. Lisäksi kilpailijat jaotellaan iän ja koon mukaan eri luokkiin, ja kisoissa jaetaan mitalit sekä vasemman että oikean käden osalta. Käden ja olkapään ohella tarvitaan vahvaa AKU LAATIKAINEN Topias Riikonen ja Arto Tikkanen näyttävät mallia kilpakädenväännöstä.. – Hyvällä kädenvääntäjällä pitää olla koko kroppa kunnossa. 18-vuotias Riikonen on porukan nuorin ja 53-vuotias Tikkanen vanhin. Kaikki nämä kolme pitää osata yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi. Monipuolista harjoittelua Kädenväännössä menestyäkseen tulee harjoitella monipuolisesti ja useita kertoja viikossa. Muun muassa nämä kiehtoivat lajia aloittaessa, kaksikko sanoo. Tikkanen hurahti kädenvääntöön tosissaan kolmisen vuotta sitten ja Riikonen on vääntänyt kilpaa noin puoli vuotta. Kun kehittyy, voi edetä pro-luokkaan, missä taso kovenee. maaliskuuta 2020 Urheilu Urheilu Topias Riikonen ja Arto Tikkanen kilpailevat kädenväännössä ja ovat myös menestyneet siinä. 12 Keskiviikko 25. Vastustajiakin on paljon erilaisia, joten paitsi että on tunnettava itsensä ja osattava käyttää vahvuuksiaan, on perehdyttävä tarkoin myös kilpakumppaneihin kisataktiikkaa laatiessa. – Kisaaminen aloitetaan noviiseista, mikä on tarkoitettu alle vuoden treenanneille. Laji vaatii monipuolista osaamista ja ahkeraa harjoittelua. Jokaiselle halukkaalle löytyy siis haastetta, mutta myös mahdollisuuksia menestyä. Aina voi oivaltaa jotain uutta ja kehittää itseään. – Kaikki harrastajat ovat tällä hetkellä miehiä, mutta tämä sopii VÄÄNTÖÄ LÖYTYY Äskettäin Topias Riikonen voitti Oulussa SISU Arms 2020 -kisoista kaksi kultamitalia. Moni on joskus vääntänyt kättä kaverin kanssa enemmän tai vähemmän tosissaan, mutta kilpaurheiluna laji on harvalle tuttu. Kiuruveden Urheilijoiden Arto Tikkanen ja Topias Riikonen sen sijaan tietävät mistä on kyse. Kiuruveden Urheilijoissa on tällä hetkellä yhteensä kuusi aktiivista lajin harrastajaa ja muutama satunnaisempi. kyllä naisillekin. Laji on myös sosiaalinen. Molemmille sukupuolille on olemassa omat kilpailunsa. – Sekin tässä innostaa, ettei kukaan voi tulla koskaan täysin valmiiksi
PIXABAY kevan päätöksen myötä vakavan kolauksen, toteaa Metsästäjäliiton luonnonja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors liiton tiedotteessa. maaliskuuta 2020 Kädenvääntö u Urheilulaji, jossa kaksi kilpailijaa vääntää kättä virallisen kädenvääntöpöydän äärellä. Kalastus ja metsästys toteutetaan ristiin Luupuveden osakaskunnan kanssa. Kalastuksen hoitomaksu on 12 euroa ja pyydykset on merkittävä. Kisat ehdittiin pitää juuri ennen kuin Suomessa otettiin käyttöön valmiuslaki. Kisamenestystä Äskettäin Arto Tikkanen ja Topias Riikonen menestyivät Oulussa pidetyissä Junior ja Master -sarjojen SM-kisoissa. Pushissa eli työnnössä vastustajan käsi yritetään saada tyynyyn painamalla sitä ylhäältä päin. Liiton pitkän aikavälin tavoitteena on suden siirtäminen koko luontodirektiivin liitteestä IV (tiukkaa suojelua edellyttävä) liitteeseen V (lievemmän suojelun tila) Suomen poronhoitoalueen ja Baltian maiden tapaan. Ja kun ei ole tietoa seuraavista kisoista, vaikuttaa se myös harjoitteluun. Minkistä maksetaan tapporahaa. – Suomalainen eräkulttuuri ja siihen olennaisesti liittyvä koirametsästys saivat Pohjois-Savoa koskevan kannanhoidollisia poikkeuslupia kosAKU LAATIKAINEN Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan Suomen sudenkaatoluvissa pitäisi jatkossa noudattaa tiukempaa seulaa. Rapu on rauhoitettu ja piisamin pyynti sallittua vain osakkaille. Kentän uusi nimi tulee Kiuruveden Palloilijoiden kasvatin Ilmari Niskasen mukaan. Toinen on hook eli koukku, jossa ranteet kietoutuvat toistensa ympäri. Kädenväännössä voidaan erottaa kolme perustekniikkaa ja näistä ensimmäinen on toproll eli yläkautta vääntäminen, joka vaatii ennen kaikkea ranteen kiertovoimaa ja vahvat sormet. – Suomen riistakeskus ei ollut myöskään ottanut riittävästi kantaa suden suojelun tasoon, KHO:n päätöksestä ilmenee. – Toki koronavirus vaikutti jo silloin kisojen osanottoon. Metsästäjäliitto jatkaa aktiivisesti edunvalvontatyötä suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi. Päätös tuli: Susien kaatoon myönnetty poikkeuslupa oli lainvastainen EU-tuomioistuin on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antanut susien metsästykseen liittyvän ennakkoratkaisun. Kilpaillessa ei väännetä pelkästään kädellä, vaan koko vartaloa hyödyntäen, Riikonen sanoo. Ottelut voivat kestää muutamista sekunneista useisiin minuutteihin. Lupia myyvät Kiuruveden Osapalvelu, Seppo Pietikäinen ja hoitokunnan jäsenet Pertti Tikkanen, Eero Korhonen, Jouko Turpeinen ja Erkki Pennanen. Poikkeusluvan päämäärää eli salametsästyksen torjuntaa ei pystytty näyttämään toteen, KHO korostaa päätöksessään. Varsinais-Suomea koskevaa päätöstä hän pitää myönteisenä ja loogisena, sillä muuta ratkaisua tällaisessa tilanteessa ei Grenforsin mukaan ollut. Kiurujärvessä tehtäviä toimenpiteitä arvioidaan kesän aikana uudestaan. Hän voitti miesten jalkapallon Suomen mestaruuden Kuopion Palloseurassa viime syksynä ollen joukkueensa avainpelaajia. Lisäksi on erilaisia haastekisoja ja mm. Lupa olisi voinut myös huonontaa susikannan suojelun tasoa. Pohjois-Savon tapauksessa ei kuitenkaan saatu riittävää selvitystä siitä, että poikkeuslupien myöntäminen vaikuttaisi salametsästykseen olennaisesti tai ettei salametsästystä olisi voitu torjua muilla keinoilla. Noin yksi kolmasosa perui tulemisensa. Juhlallisen tapahtuman tarRapu rauhoitettu Lapinniemessä Lapinniemen osakaskunta päätti vuosikokouksessaan, että osakaskunta jatkaa luupujärvissä vesikasvuston poistoa mahdollisuuksien mukaan. Tässä tekniikassa hauiksella on suuri merkitys, vaikka rannevoimiakaan ei sovi täysin unohtaa. Tekonurmesta tulee Ilmarin kenttä Kiuruveden sivistyslautakunta on päättänyt, että Kuorevirralla sijaitseva tekonurmikenttä nimetään Ilmarin kentäksi tulevana kesänä 2020. Nuorisokatiska on ilmainen. – Kisoja pidetään SM-, EMja MM-tasolla. Merkin hinta on 30 senttiä. Samassa yhteydessä pidettiin myös SISU Arms 2020 -kilpailut. Kovin loukkaantumisherkkänä lajina Tikkanen ja Riikonen eivät kädenvääntöä pidä. Ja nythän pro-luokkien SM-kisat päädyttiin siirtämään huhtikuulta myöhempään ajankohtaan, Arto Tikkanen sanoo. Näistä Tikkanen saavutti yhden kullan (Master +95 kg vasemmalla kädellä) ja kaksi hopeaa (Grandmaster +95 kg vasemmalla ja oikealla kädellä). Yhtenä perusteena poikkeuslupien myöntämiselle oli salametsästyksen rajoittaminen. Myös tekniikoita hiotaan. Tämä tekniikka vaatii etenkin hyvää ojentajalihasta. Pohjois-Savosta poiketen Varsinais-Suomen yksittäisen, ihmisten läheisyyteen hakeutuneen suden tappamiselle oli sen sijaan olemassa laillinen peruste. MIKÄ. kempi ajankohta katsotaan myöhemmin koronavirustilanteen vuoksi.. Talvipyynnissä verkon pienin silmäkoko on 55 millimetriä ja verkkomäärä neljä verkkoa per pyytäjä. Tällöin on hankalaa rytmittää ja jaksottaa omaa treenaamista sekä ajoittaa kuntohuippua. – Niinpä harjoitteluun sisältyy vääntötreenien ohella monia apuliikkeitä, kuten ranteen ja hauiksen vahvistamista sekä perinteistä kuntosaliharjoittelua, hän luettelee. Metsästyslupa on osakkaille 12 euroa ja ulkopuolisille 30 euroa. – Jos jotain sattuu, niin yleensä kyynärpään, ranteen tai olkapään kanssa tulee ongelmia. – Kyllä siellä muutama huonompikin sijoitus tuli ja ne jäivät harmittamaan, mutta ainakin itseäni tässä lajissa motivoivat nimenomaan häviöt eivätkä voitot, Riikonen sanoo osuvasti, Tikkasen nyökytellessä vieressä. – Toivotaan, että tilanne normalisoituisi pian. Liitto huolissaan Suomen Metsästäjäliitto pelkää päätöksen vaikuttavan Suomen koirametsästyskulttuuriin. u Lajia hallinnoi Suomen Kädenvääntöliitto. Häjy Power -tapahtuma. Pohjois-Savossa metsästäjät olivat hakeneet susien metsästämiseen lupia vuonna 2015, joista osa ulottui Kainuun puolelle. Ennakkoratkaisun pohjalta KHO arvioi ja teki päätöksen kahteen suteen liittyvään niin sanottuun kannanhoidolliseen poikkeuslupaan. AKU LAATIKAINEN keskivartaloa, sillä tämä tuntuu aina vatsalihaksissa saakka. Tässä lajissa kisakokemus on hyvin tärkeää. Liitto odottaa, että perustelut suden metsästyksen aloittamiseksi saadaan valmisteltua maaja metsätalousministeriön suden kannanhoidollisen metsästyksen suunnitteluja määrittelytyöryhmässä. Metsästäjäliitto on asettanut akuuteimmaksi asiakseen koiran kanssa metsästämiseen liittyvien olosuhteiden parantamisen ja suomalaisen koirametsästyskulttuurin turvaamisen. Näistä Riikonen sai kaksi kultaa (Noviisi -95 kg vasemmalla ja oikealla kädellä). Suomen riistakeskuksen Pohjois-Savoon myöntämiin poikkeuslupiin ei ollut lainja luontodirektiivin mukaisia perusteita. Tikkasen mukaan hyvä vuosittainen kilpailumäärä kädenväännössä olisi puolenkymmentä kisaa. u Voittaja on se, joka saa väännettyä vastustajan ranteen yläpuolisen osan tyynyn yläreunan tasalle tai alapuolelle. Alkuun kädenvääntö aiheuttaa myös hermosärkyjä käteen, mutta ajan mittaan ne kyllä häviävät, kun vääntämiseen alkaa tottua. Lupaehdot eivät riittäneet takaamaan sitä, että pyynti tapahtuisi tarkoin valvotuissa oloissa valikoiden ja rajoitetusti, ja että pyynti kohdistuisi haittaa tuottaviin yksilöihin. 13 Keskiviikko 25
Ennen vanhaanhan kun menttiin kyläilemään, niin perinteisiin kuului valokuvakansioiden esille kaivaminen je menneiden tapahtuminen muistelot kuvien myötä. Halusin tarjota nuorille aikuisten ohjaamaa toimintaa ja tapahtumia mopoharrastuksen parissa. Yritän seuraavassa kertoa perusteet tekemälleni otsikolle. Se on rakkautta suuren opettajamme tavoin, joka ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja lopulta antamaan henkensä ”lunnaiksi” monen edestä. Sen saaminen vaatii todella paljon. Lassi on noudattanut elämässään Luojamme ohjeita siten, että ei ole käyttänyt toisia omaksi hyväkseen, vaan on antanut itsensä toisten hyväksi. Aikanaan eräs emeritus arkkipiispamme totesi kirjassaan, että mitä pappiskutsumus vaatii. Kirjan suurikokoinen teksti tekee siitä erittäin helppolukuisen ja runsas kuvamateriaali hyvin mielenkiintoisen ja upean. maaliskuuta 2020 Kirja-arvostelu Lauri Winberg: Rinteelän kammarista kansakoulunopettajaksi 2 Mittavan elämäntyön opettajana, kotiseutuihmisenä ja lukuisten luottamustoimien tekijänä uskallan sanoa näin. Sitten Lassin opettajan työstä. Neuvoksen arvon lisäksi Lassillehan on luovutettu kotiseututyön korkein ansiomitali. Vastaukseni oli tietysti; että Kiuruvedeltä. Kahden ensimmäisen opettajanvuoteni hyvältä työtoverilta ja tutoriltani sain korvaamatomia neuvoja opettajan työtäni varten, neuvoja, joita käytin vuosien mittaan oman urani varrella hyväkseni. Olemme tiiviissä yhteistyössä nuorisosihteeri Anne Rytkösen ja nuoriso-ohjaaja Katja Tuovilan kanssa. Nyt tosin opetan kutsumus vei voiton ja hänestä tuli Kiuruvedelle opettaja parhaasta päästä. Mopokerhomme on toiminut jo useamman vuoden ajan. Vastaus oli: rakkautta ihmisiin. Vastaus on selvä: elämänpituisesta ja äärettömän uhrautuvasta työstä kotiseudun Kiuruveden hyväksi. AKI-JUHANI RUOTSALAINEN MOPOKERHON OHJAAJA Mopokerho kokoontui Kiurujärven rantaan yhteiseen moporiehaan. Yhteisiä muistoja Lassin kanssa on mittaamattoman paljon. Itsehän olen harrastanut mopoilua ja moottoripyöräilyä melkein 30 vuotta. Lassi on tehnyt edesmenneen presidentti Kennedyn ohen mukaisesti sijoittaen vain isänmaa sanan paikalle kotiseutu sanan: ”Älä kysy, mitä isänmaa voi tehdä hyväksesi vaan kysy, mitä sinä voit tehdä isänmaasi hyväksi.” Kunnanjohtaja Esko Raution perustelut neuvoksen arvon saamiseksi eivät kaipaa lisäperusteluja. Mopokerhomme kokoontui aurinkoisena kevätpäivänä Kiurujärven rantaan Rantakylään. Nyt kerho joutuu jäämään tauolle koronavirusepidemian takia. Osa niistä on himmennyt-parhaat eivät himmene koskaan. nimitykseen. Lassin kirjassa olevat oppilaiden kirjeet, runot jne. Lauri Winberg: Suuri kiuruvetinen AKI-JUHANI RUOTSALAINEN. Idearikkaudessaan vertaansa vailla. Kauniiksi lopuksi lainaan keisari Augustuksen sanoja vaimolleen: FABULA ACTA EST PLAUDITE! Näytelmä on näytelty. Mopokerho on tärkeä yhteinen hetki nuorille. Ansiokas opettajan työ oli saavuttanut lakipisteensä. Kuten toimittaja Hilkka Nivalainen jo 1978 Savon Sanomissa kirjoitti ja nimesi Lassin juhlamestariksi, ei paremmin voisi luonnehtia. Porukka viihtyy hyvin toistensa kanssa ja aina ollaan valmiita auttamaan kaveria. Tällä hetkellä toiminnassamme on mukana parikymmentä nuorta poikaa ja yksi tyttö. Rinteelä oli kuten Aleksis Kiven seitsemällä veljeksellä aikanaan Jukola. Taputtakaa! ALVAR AITAVAARA Meidän juttu Nuoret päristelivät moporiehassa Rantakylässä Mopokerho kerkesi kokoontua yhteiseen moporiehaan Kiurujärven rantaan lauantaina 14. Kymmenien pitäjuhlien, lukemattomien muiden tilaisuuksien ja aina valtakunnallisten juhlien seremoniamestarina hän on oikeutettu ko. Nyt kerhomme toiminta on ikävä kyllä katkolla koronavirusepidemian takia. Päivä kului rattoisasti mopojen päristellessä ja paistettiinpa nuotiolla makkaraakin. Lassin kirja ”Rinteelän kammarista kansakoulunopettajaksi ” on todella erikoinen teos. Toimintamme jatketaan, heti kun se on mahdollista. Kerhomme kokoontuu viikoittain lukiolla ja olemme järjestäneet nuorisotoimen kanssa yhdessä mopoilureissuja Jyväskylän Rompepäiville, talviajopäiviä ja Haapakumpuunkin meillä oli suunnitteilla tapahtuma, mutta nyt kaikki on jäissä poikkeusolojen takia. Ne ovat erinomaiset. Moporiehaan saapui yli kymmenen nuorta päristelemään mopoillaan, kevareillaan ja olipa paikalla mönkijäkin. Tekstini ainoa arvo on tosin siinä, että lähes elämänmittaisen tuntemukseni perusteella Lassista, totean Henri Troyatin Dostojevskiä kuvaavan teoksensa esipuheen mukaisesti, kirjoitukseni on tehty vilpitöntä ja suurta rakkautta tuntien. Rinteelän kodissa osattiin antaa hyvät eväät tämän elämän varsitien kulkemiseen. kertovat pidetystä äärimmäisen idearikkaasta opettajasta opettajasta ”primus inter pares ” eli paras vertaistensa joukossa. Kun kysyin etukäteen, että mitä havaintovälineitä voin toimittaa luennoitsijalle avuksi, oli vastaus: vasara ja yksi neljän tuuman naula. Samoin voidaan opettajan ammatin kohdalla todeta Aarne Rantalan sanoin kutsumuksesta, että ammatti vaatii kutsumusta -rakkautta lapsiin: palkka on sivuseikka. Lassilla on ollut mittavan rikas elämä mitä moninaisimmilla elämän aloilla. Muun muassa kerran kutsuin hänet omien opettajieni koulutusiltapäivään luennoitsijaksi Kiimingin Koitelinkoskien tunnelmatuvalle. Lassin kohdalla molemmat kutsumusvaateet olisivat kohdanneet. 14 Keskiviikko 25. Lassihan oli puhujana ja taiteilijana vertaansa vailla. Rakas paikka, jolla on sydämessä aina kultainen paikka ja muisto. maaliskuuta. Miksi Lassille myönnettiin kotiseutuneuvoksen arvo. Ihmettelin pyyntöä, mutta heti tilaisuuden alussa selvisi, että naula oli Lassin havaintotauluja varten. Aku Rädyn kanssa tehtyä matkaa Raumalle pääsykokeisiin kuvasi hyvin Akun vastaus Lassille: ”Mutta Lassi hyvä eihän sinun profeetta pidä ollakaan.” Niinpä sitten opettajan taival alkoi Savijärven pieneltä 2-opettajaiselta koululta päättyen lopulta Niva koululle. Järjestän toimintaa yritykseni kautta ja kaupungin nuorisopalvelut ovat tämän takana. Sain aikoinaan idean mopokerhoon siitä, kun nuoria mopoilijoita haukutaan ja mollataan. Kerhossamme korjaillaan ja rakennetaan mopoja sekä vietetään aikaa yhdessä. Lassin pitämä luentohan oli niin vaikuttava, että seuraavana päivänä koulussa opettajani kysyivät, että mistä olit löytänyt noin loistavan luennoitsijan
Sankarihaudat ja muistutukset menetyksistä kertovat meille uskollisuudesta, uhrivalmiudesta ja rakkaudesta. Vapautemme kallis hinta on kansallemme pyhä muisto, jonka äärellä pitäisi hiljentyä sen sijaan, että sitä saatetaan pilkatakin. Tervehdyspuheessaan mv. Puhuja totesi, että tämä on välttämätöntä ennen kaikkea nuoren polven kannalta. – Tämä tiedettiin ja vainajat pyrittiin tuomaan kotiin. Puheiden välillä ohjelmassa oli kuorolaulua, jota esitti Rytkyn sekakuoro opettaja Seppo Vehviläisen johdolla. maaliskuuta 2020 Viikosta viikkoon TOIMITUS TESTAA Nyt koronavirusrajoitusten aikana kotoilu on suositeltavaa. (Kiuruvesi-lehti 25.3.2020) Koko juhlan ajan oli marmorilaatan kahden puolen partiolaisten kunniavartio. Tämä vapaus on kallis asia, mutta vielä kalliimpi on kristityn vapaus. Matti Kärkkäinen ja koululainen Elsa Ryhänen esittivät lausuntaa. Vanhemmat vielä muistavat ja se tekee heille kipeää. Voidaan sanoa, että Jumalan sana pelasti vapautemme. Niin myös meistä jokainen. Se vaati Kristuksen kuoleman. Syvimmin tämän tuntevat sankarivainajain omaiset. Aiolin eli espanjalaisen valkosipulimajoneesin tein itse kananmunista, rypsiöljystä, sitruunamehusta ja maustoin majoneesin ripauksella suolaa ja runsaalla valkosipulilla. Tällä kertaa kotikeittiössä syntyi hampurilaisia, joita olen tehnyt jo monet kerrat. MAHATMA GANDHI Viikon miete Vitsikästä Pikku-Kallelta kysyttiin, mikä hänestä tulee isona. Matti Laitinen selosti laatan hankintavaiheita. Mustaan marmoriin on hakattu kaikkiaan 34 kaatuneen nimi, syntymäaika ja kaatumapäivä. Tämä ilmentää aseveljeyden syvimpiä siteitä. Vainajain omaisia ja muuta yleisöä oli tilaisuudessa juhlasalin täydeltä. Alulle se pantiin jo 1963, jolloin suoritettiin kylällä rahankeräys. – Muistolaatta kertoo uhrista ja se kertoo jumalanpelosta, jonka avulla kestettiin rintamalla ja kotona. – Koululaiset joutuvat lukemaan monista sodista historian eri ajoilta. Pastori Eero Manninen totesi profeetta Jeremian sanoneen: ”Paina mieleesi tie ja polku, jota olet kulkenut” ja Aleksis Kiven ajatuksen: ”Tietää, mitä on tapahtunut – se on viisaus suuri”. Viihdyn keittiössä, sillä lempiharrastukseni on uusien reseptien kokeilu tai vanhojen lempireseptieni uusinta. Hänen ristinsä juurella lepäävät vainajat saavat kerran herätä. Päätteeksi veisattiin virsi Sun kätes, Herra, voimakkaan. Ilmoituksia Kiuruvesi-lehdessä 25.3.1970. – Nyt paljastettu laatta muistuttaa meitä vakavasti siitä, mitä kerran tapahtui, jotta rauha ja kehitys maassamme ja kotikylällämme on voinut jatkua ja tulla nykypäivän tasoon, totesi mv. Rapakkojoen torvisoittokunta soitti Arkko Halosen johdolla. Eikun kokkailemaan! TIINA KILVENSALMI Hyvä ruoka, parempi mieli Itse tehdyt hampurilaiset maistuvat ja ovat hyvää ajanvietettä kotoilussa. Leivoin itse sämpylät hyväksi havaitulla ohjeella. 15 Keskiviikko 25. Sankarivainajain laatta tuo viime sodat heille erikoisasemaan, sillä siellä on ukin, sedän tai enon nimi. Kalle vastasi: – Automaatti, koska se ei tee mitään – se vain saa rahaa. toimitus@kiuruvesilehti.fi. Hampurilaisten väliin tuli naudan jauhelihasta paistettuja pihvejä. Sodissa kaatuneiden muisto ja maan vapauden merkitys tulivat syvällisesti esille sunnuntaina Rytkyn koululla, jossa paljastettiin Rytkyn alueen sankarivainajain muistolaatta. Konttinen paljastaessaan laattaa. Puhuja totesi, että laatta jää näkyvästi muistuttamaan 30 vuoden takaisesta ajasta, jolloin uhrautuvaisuutta ei mitattu. Voit raapustella lehteen keväisestä retkestäsi metsään, kalasaaliistasi tai vaikkapa siivouspäivästäsi. Nyt paljastettu laatta muistuttaa meitä vakavasti siitä, mitä kerran tapahtui Tauno Konttinen “ Meidän juttu Lähetä kirjoittamasi juttu ja kuva Kiuruvesi-lehden toimitukseen ja julkaisemme sen mahdollisesti Meidän juttu -sarjassamme. Hyvästä itse tehdystä ruuasta tulee mielikin paremmaksi. Keittiössä ajantaju katoaa ja koronarajoitukset unohtuvat, kun keskittyy kokkailuun. Suomi onkin viime maailmansodan ajalta ainoa maa, joka pystyi tuomaan lähes kaikki kaatuneet kirkkomaahan. Lisäksi vielä pekonia, tomaattia, juustoa, salaattia ja itse marinoitua punasipulia. Tauno Konttinen paljastuspuheessaan. Myöhemmin seurakunnan lahjoitettua lisää päästiin toteutusvaiheeseen. Mv. – Sodan menetyksistä raskaimmat olivat henkilöuhrit, totesi mv. 50vuotta sitten Juhla Rytkyllä En tiedä, mikä on kohtalonne, mutta sen tiedän, että ne teistä tulevat todella onnellisiksi, jotka etsitte ja löydätte tavan palvella muita. Tuomo Penttinen luki kaatuneiden nimet ja kaatumapaikat ja esitti henkilökohtaisia muistelujaan kaatuneista
klo 12 jälkeen. sunnuntai kirkossa klo 10. 16 Keskiviikko 25. Talouspäällikkö Talouspäällikkö Virpi Tikkanen Virpi Tikkanen p. To 26.3. Hullutiedemies antaa tylsää. p. 0400 981066, Matti Oikarinen Matti Oikarinen p. Kaikki tilaisuudet on toistaiseksi peruttu. kokous, monitoimisali. 09.05.1929 Suistamo k. kunnan työntekijä. xxxxkuuta 2020 Kiuruveden seurakunta Kiuruveden seurakunta haluaa palvella poikkeushaluaa palvella poikkeusoloista huolimatta kaikkia oloista huolimatta kaikkia ikäryhmiä. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Paikalla on seura1113. 017-770 0421 ja p. 0400 981 069, p. 0400 988 713, linda.hyytiainen@evl.fi ja linda.hyytiainen@evl.fi ja diakoni Maritta Nevalainen diakoni Maritta Nevalainen p. Jos haluat keskustella henkiJos haluat keskustella henkilökohtaisesti, Jere ja Hanne lökohtaisesti, Jere ja Hanne päivystää pappilassa vuoropäivystää pappilassa vuoroviikoin 16. Siunaustilaisuudet henkeä. Siirryit sinne, missä on rauha, missä tuskia tunneta ei. Siunaus toimitettu 20.03. Rakkaamme Saara KETTUNEN o.s. 0400 981078. Veikkolan henkilökunnalle kiitokset Ainon hyvästä hoidosta. sukulaiset ja tuttavat Tyynesti kannoit tuskien taakan, nukuit, kun uupumus voimasi vei. na diakoniatyötiimissä. 0400 981072 Hanne Kuukasjärvi Hanne Kuukasjärvi p. Jumalanpalvelukset pidetään joka velukset pidetään joka sunnuntai kirkossa klo 10. seurakunnan kotisivuilla. Kanttori Merja Pirkkalainen Kanttori Merja Pirkkalainen p. Kastetilaisuuden ja nitellusti. Näistä laitekiururiparit. Kiitämme osanotosta. 0400 981 069, maritta.nevalainen@evl.fi. 0400 981071 p. Lähetyssihteeri Lähetyssihteeri Virpi Luotolampi Virpi Luotolampi p. Näistä laitetaan myös rippikoululaisille taan myös rippikoululaisille kutsut tekstiviesteillä. Videot tai livet tulevat tiistai. Tulethan viikoin 16. klo 10-11 ruoMa 30.3. Paikalla on seurakunnan työntekijä. p. yksin tai kaverin kanssa. 20.02.2020 Kiuruvesi Toivon mielilause: ”Kaikki loppuu aikanaan – armonsa ei milloinkaan.” Muistaen lapset sisko sisarusten lapset www.kiuruvedenhelluntaisrk.. Rakkaamme Aino Vilhelmiina MARIN o.s. Toivo Antero Niskanen 82 v. HUOM! YHTEISVASHUOM! YHTEISVASTUUN LISTAKERÄÄJÄT. Hullutiedemies antaa tiedevinkkejä tai pappilan tiedevinkkejä tai pappilan kokkikoulun kautta saat kokkikoulun kautta saat reseptejä kotona kokkailuun. Rakkaamme Toivo Antero NISKANEN s. Palauta lista ja mahdolliset keräysvarat diakoniatoimiskeräysvarat diakoniatoimistoon. Toivo Antero Niskanen 82 v. 0400 981077 p. -18.00. 017-770 0421 ja Petri Koljonen Petri Koljonen p. Lukuisat joutsenetkin ovat jo palanneet näille leveysasteille Hautakylän Kilpijokeen. 0400 988721, p. 0400 981073 To 26.3. 0400 981068. Lisätietoja toon. 0400 988721, Mirita Häyrynen Mirita Häyrynen p. Kiitämme hoivakoti Kallionsydämen henkilökuntaa Toivon hoidosta. Tauno Tikkasen elämäntyötä ja muistoa ja otitte osaa suruumme.. 0400 981066, p. hakea tarvittavat tarvikkeet. p. Jumalanpalhuolimatta. Ota rohkeasti yhteyttä! Ota rohkeasti yhteyttä! Ma 30.3. Seurakunnan tilaisuudet, Seurakunnan tilaisuudet, joissa oltaisiin yhdessä joissa oltaisiin yhdessä koolla eivät ole mahdollikoolla eivät ole mahdollisia. Kiitokset kaikille muistamisesta. 0400 981073 p. Kuollut Kuollut Aino Vilhelmiina Marin Aino Vilhelmiina Marin 91 v. ikäryhmiä. Seurakunnan työntekijät eivät osallistu työntekijät eivät osallistu muistotilaisuuteen. maaliskuuta 2020 Hengelliset LUKIJAN KUVA Se on kevätpäiväntasaus tänään 20.3. Kastetilaisuuden ja siunaustilaisuuden osallistusiunaustilaisuuden osallistujamäärä rajoitetaan viranjamäärä rajoitetaan viranomaismääräysten mukaisekomaismääräysten mukaiseksi, joka on tällä hetkellä 10 si, joka on tällä hetkellä 10 henkeä. Seuraava yleinen jako 6.4.2020. Instagram: kiuruveden_srk_nuoret kiuruveden_srk_nuoret Torstai: Torstai: Ideoita kotiin mitä voit Ideoita kotiin mitä voit tehdä kotona, kun tulee tehdä kotona, kun tulee tylsää. 017 770 0421. Tämän vuoksi olemme etsineet uusia tapoja palvella etsineet uusia tapoja palvella seurakuntalaisia. DIAKONIATYÖ DIAKONIATYÖ Diakoniatyön päivystys Diakoniatyön päivystys suljettu toistaiseksi. Kotikäyntejä emme myösKotikäyntejä emme myöskään toistaiseksi tee, korkään toistaiseksi tee, korvaamme ne puhelinsoitoilla. 0400 867764. 0400 988 713, Hyytiäinen p. Meidät tavoittaa puhelimitse ja tavoittaa puhelimitse ja sähköpostilla: Diakoni Linda sähköpostilla: Diakoni Linda Hyytiäinen p. Kirkkoherranviraston puhelinnumero on viraston puhelinnumero on 017 770 0421. Tiistai: Tiistai: Riparilaisille juttuja joka Riparilaisille juttuja joka tiistai. 0400 981078. Tämän vuoksi olemme sia. seurakunnan nuorisotyö. kutsut tekstiviesteillä. Hautaustoimeen liittyvissä Hautaustoimeen liittyvissä asioissa palvelee asioissa palvelee Rauni Raatikainen Rauni Raatikainen p. Seurakunnan haudalla. LAPSIVARHAISNUORILAPSIVARHAISNUORISOJA NUORISOTYÖ SOJA NUORISOTYÖ Maanantai: Maanantai: Lapsityön viikottainen Lapsityön viikottainen materiaalipaketti julkaistaan materiaalipaketti julkaistaan aamupäivän aikana. 29.02.2020 Kiuruvesi Syvästi kaivaten Viljo perheineen Juhani perheineen veli perheineen sisarusten lapset perheineen ym. 0400 981065. Iisalmen seurakunnasta Iisalmen seurakunnasta Kastettu Kastettu Eemi Antton Johannes Eemi Antton Johannes Ruhanen Ruhanen Ronja Melissa Räty Ronja Melissa Räty Kuolleet Seurakunnat Muistokiitos Hengelliset Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Päiväkerhon oven vierestä voi väkerhon oven vierestä voi hakea tarvittavat tarvikkeet. Meidät suljettu toistaiseksi. muistotilaisuuteen. Palauta lista ja mahdolliset ti. Kannattaa seurailla sivua! seurailla sivua! Instagram: Instagram: kiuruveden_srk_nuoret kiuruveden_srk_nuoret Facebook: Facebook: Kiuruveden nuorisotyö Kiuruveden nuorisotyö Kiuruveden seurakunnan Kiuruveden seurakunnan lapsityö lapsityö Hilkka Eskelinen Hilkka Eskelinen p. Kasteet ja siunaustilaisuudet Kasteet ja siunaustilaisuudet pyritään toimittamaan sunpyritään toimittamaan sunnitellusti. 14.07.1928 Kiuruvesi k. Jos sinulla on vielä oma alue Jos sinulla on vielä oma alue keräämättä tai keräys kesken, keräämättä tai keräys kesken, niin lopeta keräys välittömäsniin lopeta keräys välittömästi. 24.01.1938 Kiuruvesi k. -18.00. Mämmi s. Pappien puhelinnumerot: Pappien puhelinnumerot: Anitta Kuusinen Anitta Kuusinen p. 0400 981065. Diakoniaseurakuntalaisia. 91 v. Kannattaa kotona tehdä. Tulethan yksin tai kaverin kanssa. 0400 981077 Jere Hakkarainen Jere Hakkarainen p. 6.4.2020. Videot julkaistaan torstain Videot julkaistaan torstain aikana. Jumalanpalvelus striimataan Jumalanpalvelus striimataan seurakunnan facebook siseurakunnan facebook sivuille ja linkki jaetaan myös vuille ja linkki jaetaan myös seurakunnan kotisivuilla. vaamme ne puhelinsoitoilla. Nuorille ja kouluikäisille Nuorille ja kouluikäisille suunnattu hartaus julkaissuunnattu hartaus julkaistaan päivän aikana Instataan päivän aikana Instagram: kiuruveden_srk_nuogram: kiuruveden_srk_nuoret ja Facebook: Kuruveden ret ja Facebook: Kuruveden seurakunnan nuorisotyö. ”Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani” (Ps.23:4) Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte Rukajärven veteraani Tauno Tikkasen omaiset Erityinen kiitos seurakuntapastori Anitta Kuusiselle, Rukajärven suunnan historiayhdistys ry:n puheenjohtaja Seppo Räihälle ja Kainuun prikaatille sekä Radio Sandelsin päätoimittaja Reijo Gladille osallistumisestanne hautajaisja muistotilaisuuksien järjestelyihin. KUVA KIURUVEDEN KAUPUNKI 21 Keskiviikko xx. 0400 981068. Instagram: klo 14.00 alkaen. p. Diakoniatoimistossa ja kirkkohertoimistossa ja kirkkoherranvirastossa voi asioida ranvirastossa voi asioida puhelimen ja sähköpostin puhelimen ja sähköpostin välityksellä. 0400 981071 toimii poikkeusolojen aikatoimii poikkeusolojen aikana diakoniatyötiimissä. 0400 981069 Seurakunnan julistustoiminSeurakunnan julistustoiminta jatkuu poikkeusoloista ta jatkuu poikkeusoloista huolimatta. 0400 867764. 29.01.2020 Lahti Rakkaudella muistaen omaiset ja sukulaiset Herra, Sinä annoit väsyneelle parhaimpasi, annoit hänelle rauhan rauhastasi. aikana. 0400 981069 Maritta p. 0400 981072 p. TUUN LISTAKERÄÄJÄT. klo 10-11 ruoka-apu ainoastaan lapsiperka-apu ainoastaan lapsiperheille Puistonkulman alakerheille Puistonkulman alakerrassa. Blomberg s. Seuraava yleinen jako rassa. Jumalanpalveluksen jälkeen Jumalanpalveluksen jälkeen kirkko on avoinna rukousta kirkko on avoinna rukousta ja sielunhoitoa varten klo ja sielunhoitoa varten klo 1113. Keskiviikko: Keskiviikko: Päiväkahvit pappilassa live Päiväkahvit pappilassa live klo 14.00 alkaen. Siunaustilaisuudet toivotaan järjestettävän toivotaan järjestettävän haudalla. Videot tai livet tulevat päivän aikana Instagram: päivän aikana Instagram: kiururiparit. Kiuruveden lapsija nuoKiuruveden lapsija nuorisotyön sivulle jaetaan myös risotyön sivulle jaetaan myös hyviä vinkkejä vanhemmilhyviä vinkkejä vanhemmille, mitä lasten kanssa voi le, mitä lasten kanssa voi kotona tehdä. klo 18 klo 18 Kirkkovaltuuston Kirkkovaltuuston kokous, monitoimisali. klo 12 jälkeen. Lisätietoja Maritta p. Päiaamupäivän aikana. maritta.nevalainen@evl.fi. Kirkkoherranvälityksellä. reseptejä kotona kokkailuun
Yksityisiä tsasounia Kuopion seurakunta ei ota vastatakseen. Kaikilla on vaitiolovelvollisuus, joten yhteyttä voi ottaa luottamuksella. Myös heitä autetaan. Ketä autetaan. Tämä lupaus on kuitenkin usein mahdotonta meidän nykyihmisten uskoa, sillä useimmiten vannomme muiden voimien kuin Jumalan nimeen. LINDA HYYTIÄINEN Ilahduttavaa oli huomata myös se, että jumalanpalvelusta seurasi verkossa moni sellainen ihminen, joka ei välttämättä kirkkoon muuten tulisi. Hän on esimerkki syvälle juurtuneesta uskonymmärryksestä ja Herran tahtoon vastaamisesta. Olkaamme mekin uskossamme rohkeita ja pidetään huolta toisistamme. Iisalmen seurakunnasta muodostetaan fuusiossa pohjoinen toiminta-alue, jossa toimivat pappi ja kanttori -työpari. Mikäli tarvitsee apua, voi olla yhteydessä seurakunnan papistoon sekä diakoniatyöntekijöihin. Marian usko oli yksinkertaista, kenties hyvin lapsenomaistakin, mutta äärimmäisen kestävää. Sulautuvien seurakuntien henkilöstö siirtyy vastaanottavan seurakunnan palvelukseen entisin ehdoin. Fuusioituvat seurakunnat määrittelevät vielä vuoden 2020 puolella koko seurakunnan alueelle kirkollisveroprosentin. Kuopion seurakunnan vastuulla on, että kaikki toiminta-alueet tulevat tasapuolisesti kohdelluiksi. Yksityishenkilöt ovat avanneet Facebookiin ryhmän Naapuriapu-Kiuruvesi, jonka kautta voi lahjoittaa rahaa seurakunnan ruoka-apuun. Kivelää esitetään kirkkoherraksi AKU LAATIKAINEN. Lisäksi Radio Sandels lähettää Ylä-Savon kirkoista jumalanpalveluksia ja Radio Dein jumalanpalvelukset lähetetään joka sunnuntai Kajaanin kirkosta. Reformaatio palaa juurilleen: mikä messussa on oikeasti oleellista. Jos Jeesuksen läsnäoloon riittää 2-3 hänen seuraajansa kokoontuminen, siihen tarvitaan jumalanpalveluksessa ainoastaan pappi, kanttori ja suntio. Lukuisat vapaaehtoistoimijat ovat jo laittaneet pystyyn erilaisia lähimmäisen auttamiseen kohdistuvia palveluita. Taloudellisen avun tai ruoka-avun ollessa kyseessä kannattaa olla yhteydessä diakoniatyöntekijöihin ja muissa kysymyksissä seurakunnan hengellisiin työntekijöihin. Meitä oli paikalla kirkkoherra, suntio sekä Pekka Kaurala. Se käsittelee neitsyt Marian ja enkeli Gabrielin kohtaamista. Yhdistymissopimus hyväksyttiin ja allekirjoitettiin valtuustojen kokouksissa 14.3.2020 Kuopiossa. Jumalanpalvelus on pelkistetty ja koruton, mutta ehkä juuri sen vuoksi tuntui, että Jumala oli tällä kertaa läsnä erityisen vahvasti tässä tilaisuudessa. Elämä on kuitenkin itsessään ihme ja hengellistä kokemusta parhaimmillaan. “ Seurakunta auttaa koronakriisin keskellä hätää kärsiviä. Suotta ei sanassa muistuteta: ”Herran armoa on se, että vielä elämme” (Val. Kirkkovaltuusto päättää valinnasta torstaina 26.3. Muita toiminta-alueita ovat Kuopion läntinen toiminta-alue, johon Rautalampi kuuluu, Kuopion itäinen toiminta-alue ja Kuopion keskustan toiminta-alue. Kiinteistöjen ja rakennusten osalta tehdään erillinen selvitys vuoden sisällä fuusion toteutumisesta. Mikäli joku tarvitsee sielunhoitoa ja ehtoollista, voi palvelua pyytää kirkkoherranvirastosta tai sen ollessa suljettuna seurakunnan papeilta ja diakoniatyöntekijöiltä, jotka jakavat papin siunaaman ehtoollisen sitä tarvitsevalle. Linnut laulavat, aurinko paistaa ja kevät tekee tuloaan. Sen seurauksena kirkollisvero Iisalmen seurakunnan alueella laskee 0,1 prosenttiyksikköä. Tämä on ollut jo nyt näkyvissä. 17 Keskiviikko 25. Korvat eivät kuule ja silmät eivät näe, vaikka toinen kertoisi vilpittömästi kokemastaan. Kyläilyjä tulee nyt välttää, mutta puhelin on vaaraton väline yhteydenottoihin. Epäily ja toisen kokemusten kyseenalaistaminen tuntuisi olevan huomattavasti helpompaa kuin niihin uskominen. Poika on sikiävä Pyhästä Hengestä, sillä Maria oli vielä koskematon. Enkeli Gabrielin viesti on yhtä totta tänään tässä pandemia-ajasssa kuin se oli Marialle. Katsotaan ympärillemme ja nähdään kaikki kaunis. Enkeli ilmestyy Marialle ja ilmoittaa hänelle, että hän on synnyttävä Jeesuksen, Jumalan Pojan. Sunnuntain evankeliumi avaa ikkunan yhdenlaiseen ihmeen kokemukseen. Kiuruvedellä ne toteutetaan tällä hetkellä Facebook-liven kautta ja taltiointi tulee myös kotisivuille. Marian mieli oli varmasti täynnä epävarmuutta ja pelkoa, kuten meilläkin tänä aikana, jolloin emme tiedä miten tilanne pandemian suhteen kehittyy ja olemmeko itse tai läheisemme vaarassa. Yksi tärkein avuntarjoamisen reitti on siinä, että jokainen meistä pitää huolta omista läheisistään. maaliskuuta 2020 Ortodoksisia seurakuntia yhdistyy Iisalmen ja Rautalammin ortodoksiset seurakunnat yhdistyvät Kuopion ortodoksiseen seurakuntaan vuoden 2021 alusta. Jumalanpalvelus kuvattiin ja jaettiin reaaliajassa facebookissa ja näin kaikki, joilla oli mahdollisuus internettiin, pystyivät jumalanpalvelusta seuraamaan. Ei sosiaalisia paineita, ei pelkoja muiden mielipiteistä. Jokainen voi olla kuulolla kohtaamiensa ihmisten kanssa ja jos tulee tunne, että juuri tämä ihminen tarvitsisi apua eikä voi itse auttaa, niin rohkaisee ottamaan yhteyttä. Ei pelkoa eikä kyseenlaistamista. Ilahduttavaa oli huomata myös se, että jumalanpalvelusta seurasi verkossa moni sellainen ihminen, joka ei välttämättä kirkkoon muuten tulisi. Epäilemättä tämän uskon varassa hän selvisi myös siitä, kun hänen rakas poikansa tuomittiin kuolemaan Golgatan ristinpuulle. Myös hartauksia tulee internetiin. Ryhmän kautta voi saada apua esimerkiksi riskiryhmäläisen kauppa-apuun. Parhaimmillaan katsojia oli verkossa reilu 60 ja tätä kirjoittaessa katselukertoja on jo yli 500. Seurakuntien omaisuus pidetään mahdollisuuksien mukaan alkuperäisillä sijoituspaikoillaan. Välillä tuntuu siltä, että järisyttäviä asioita täytyy tapahtua, jotta me heräämme katsomaan myös lähimmäisiämme. Jumalanpalvelukset pyritään videoimaan verkkoon sunnuntaisin. Iisalmen toiminta-alueen, käytännössä Kuopion seurakunnan yhteisvastuullisesti, tulee sopimuksen mukaan lyhentää liiketoimista aiheutuneita velkoja 17 000 euroa vuodessa viiden vuoden ajan. Sulautuvien seurakuntien varat, velat ja pääomat siirtyvät kirjanpitoarvonsa mukaisina vastaanottavalle seurakunnalle. AKU LAATIKAINEN Hartaus Marian ilmestyspäivä Viime sunnuntaina vietimme Marian ilmestyspäivää. Yhdistyvät seurakunnat jättivät Kuopion piispalle aloitteen neuvotella seurakuntien kanssa alueiden edustuksesta uudessa seurassa. Ihminen on juuri se, joka ennakkoluuloillaan kiirehtii sitomaan Jumalan kädet, ettei ihmeitä havaittaisi ja niihin uskottaisi. TIINA KILVENSALMI Kiuruveden seurakunnan kirkkoneuvosto esittää ensi viikolla kokoontuvalle kirkkovaltuustolle, että seurakunnan kirkkoherraksi valittaisiin rovasti Kimmo Kivelä (kuvassa). Niin kuin tässä hetkessä jota nyt elämme oli Maria yhtä lailla tietämätön tarkalleen mitä tuleman pitää, hän luottaa täysin Jumalalta saatuun viestiin. Vaikeat ajat voivat usein synnyttää paljon hyvää. Teimme sen poikkeuksellisesti poikkeusoloissa. Kaikki yhteydenotot on tehtävä puhelimitse tai sähköpostitse. Kun koulut on suljettu, monessa perheessä ruokailukulut ovat kasvaneet ja samaan aikaan ovat lisääntyneet lomautukset, jotka vaikeuttavat perheiden taloutta. Apua tarjolla koronaepidemian aikana Seurakunta pyrkii auttamaan henkistä, hengellistä ja aineellista hätää kärsiviä kiuruvetisiä. Maria antaa meille esikuvan nöyrästä ja rohkeasta uskosta. 3:22). Auttamisen halu tuntuu olevan pyyteetöntä ja ihmiset pyrkivät siihen, että lähimmäistä ei jätetä pulaan. Kiuruvetiset ortodoksit kuuluvat Iisalmen ortodoksiseen seurakuntaan. Henkilöstö sijoittuu pääosin entisille toimipaikkakunnille. Lisäksi hänen sukulaisensa, iäkäs Elisabet, on saava myös pojan. Kirkko ja sen diakoniatyö auttavat kaikkia ihmisiä ja heidän läheisiään, joilla on avuntarvetta ja jostain syystä yhteiskunnan palvelut eivät riitä. Tämä vaikea aika menee vielä ohi! Siunausta viikkoosi. Syynä on Iisalmen ja Rautalammin seurakuntien jäsenistön väheneminen ja tätä kautta tulojen ehtyminen verotulokertymän pienentyessä. Toisellekaan ei suoda ihmeitä, kun niitä ei kerran satu omalle kohdalle. Keneen yhteys. ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Onko olemassa mitään lohduttavampaa sanaa tässä hetkessä kuin tämä. Myös nuorisoja lapsityöntekijät voivat antaa apua lapsiperheille, koska seurakunnan kerhoja rippikoulutoiminta on keskeytynyt. Voi vain kysyä, miten ihminen voisi kokea elämässään ihmeitä. Toimitimme jumalanpalveluksen pelkästään sitä toimittaneiden kesken. Miten voi tarjota apua
Neuvonta vastaa numerosta 040 670 7097 (klo 9:00 – 15:00) Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@kiuruvesi.fi Puhelinnumeromme löytyvät osoitteesta www.kiuruvesi.fi/yhteystiedot Hammashuolto, Terveystalo, Pihlajalinna ja Kela ovat avoinna omien aikataulujensa mukaisesti. 040-753 0370 ------------------------------------------------------Rivi-ilmoitukset Muistilista Lukemista Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Tilaukset ke iltaan mennessä. Ateriapalvelun ruokalista vko 14: ma: makaroonipata, sekavihannes, tuoresalaatti, mansikka-raparperikiisseli, ti: Remeskylän makkarakeitto, juusto, tuore, vispipuuro, ke: kalapyörykät, perunat, kastike, porkkanat, vihersalaatti, vadelmakiisseli, to: liha-perunalaatikko, romanesco-vihannes, punajuurisalaatti, Sinikasvis sekamarjakiisseli, pe: jauhelihakastike, perunat, herne-maissi, porkkanaraaste, punaherukkakiisseli, la: siskonmakkarakeitto, kurkku, mustikkavispipuuro, su: kuorrutettu kala, perunasose, he-ma-pa, rosolli, puolukkainen talkkuna. (Terveystalolle käynti takapihan puolelta.) KIRJASTOJA KULTTUURITALO Kirjastoja kulttuuritalo on valtioneuvoston päätöksen mukaisesti suljettu ajalla 18.3.-13.4. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi aukioloajat: ma – to 8.00 15.45 pe 8.00 15.00 Suljettu 18.3. Ahti Siponen 050-3700180 ------------------------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. Maksuja ei peritä poikkeustilan takia. Kaikkien asiakkaiden lainoille on määritelty yhtenäinen eräpäivä, joka on vähintään 14.4.2020. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. 044 7050 443 Hovinpelto 3 KYLIEN KIRJA KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 SODAN VUODET 1939-1945 SAHAN PATRUUNA ja UPSEERI KIURUVEDEN HISTORIA 36€ 15€ 25€ ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ 17€ 20€ SODAN VUODET 1939-1945 25€ Paikallista lukemista palstat2014_74x92_BW.indd 17 27.11.2014 12.42 www.kiuruvesilehti.fi Kaupunki KAUPUNGINTALON TOIMISTOT SULJETTU 18.3. peruttu koronaviruspandemian vuoksi. Myös omatoimikirjasto on suljettu ja kirjastoauto ei kierrä. Lehdestä iloa vuoden jokaiselle viikolle!. Koska kirjasto on suljettu, sovi palautusajankohta puhelimitse (ma-pe 10-15) numerossa 040 5766500/ Kiuruveden kirjasto Parkinsonkerhot sekä kerhovierailu Pyhäsalmeen on peruttu toistaiseksi. Kirjastosta ostetut liput voi palauttaa kirjastolle 25.3. Lippuja voit palauttaa 30.5. Kuulonhuollon kerho ja kokous 26.3. Kakkutilaukset ja tiedustelut numerosta 040 182 4433 ------------------------------------------------------Leivon ruisleipää tilauksesta. 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. – 10.4.2020 70 € 70 € 70 € Mitä nopeammin teet kestotilauksen sitä enemmän ehdit hyödyntää vuoden 2020 kestotilaajan etuja. xxxxkuuta 2020 KIURUVESI-LEHTI p. Tilaa KIURUVESI –lehti Tilaa KIURUVESI –lehti Tilaa KIURUVESI –lehti Tilaa KIURUVESI –lehti Tarjous voimassa 25.3. ------------------------------------------------------Mykyrokkaa torstaisin vain tilauksesta kotiin noudettuna. – 13.4.2020 Saat henkilöstöömme yhteyden sähköpostitse tai puhelimitse. Gasthaus Palopaikka 0400-945544, Teollisuustie 7 ------------------------------------------------------Iltalypsy, Kulttuuritalon kahvila-ravintola on suljettu. Heikki Lång, p. alkaen. (seuraavat vuodet kulloinkin voimassaolevalla hinnalla) Tarjous koskee vain uusia kotimaan tilauksia. Maija Lång 040 8464730 ------------------------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä. Mitat 35 ja 50 cm. asti sinne, mistä olet sen hankkinut. maaliskuuta 2020 22 Keskiviikko xx. 18 Keskiviikko 25. – 13.4.2020 Kestotilauksen ensimmäinen vuosi Kiuruvesi-lehti p
xxxxkuuta 2020 Palveluhakemisto Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. 040 507 4458 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA puh. 044 982 0864 KEHYSTÄMÖ Taulut Kunniakirjat Valokuvat ym. Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa yli 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. 19 Keskiviikko 25. 020 1277 630 Lemmikkieläinten tarvikkeet ja ruoat www.samettitassut.com p. 050-543 1253 p. MITSUBISHI, FUJITSU, PANASONIC -Ilmalämpöpumput ILMOITA PALVELUHAKEMISTOSSA, SE HUOMATAAN!. p. 017 752 531 S T U D I O Oy 017-752 948 perukirjat perinnönjaot avioehtosopimukset avioero-ositukset edunvalvontavaltakirjat testamentit kauppakirjat lahjakirjat kaupanvahvistukset yritysten sopimusasiat palvelemme koko Ylä-Savon alueella Wikli Group Oy Kirkkokatu 4, Kiuruvesi info@wikli. 040 9621 960 Parturi-Kampaamo p.017-752 430, Torikatu 4 Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 p.050 470 6177, Torikatu 4 JÄTEHUOLTO 017 753 737 www.pitopalveluluna.. Asematie 4, Kiuruvesi p. 0500 751 868 Avoinna: ma-pe 8-19, la 8-14 Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. 017-753 400 www.kauhanenoy.fi Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 p.045 222 1046 p.045 222 1047 Teuvo Blomberg 050-598 7932 Teemu Ruotsalainen 050-544 9176 • yksityisille • teollisuudelle • maataloudelle • maakaapelinäytöt • lämpökamerakuvaukset www.ttsahkopalvelu.fi Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. 040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. maaliskuuta 2020 23 Keskiviikko xx. 017-752 139 (päivystys 24 h) ma–ti 8-16, ke-to 8-15, pe 9–12 H & S Kiuruveden Pesula Oy p. 0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO myynti 044 7272 671 www.savonkuljetus. Hovinpelto 3 Annette Tiikkainen www.cutriina.fi p.040-701 7746 Asematie 6 Puh. • IT-palvelut • Huolto ja tarvikkeet • Tietokoneet ja ergonomiatuotteet • Tietoturva • Ohjelmistot Juha Tossavainen 050-565 0860 Martti Tiikkainen 040-500 7097 Koskentie 2 KIURUVESI METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p
20 Keskiviikko 25. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. 050 – 4372 781 Toimisto: Avoinna arkisin klo 8.00 – 16.00 Puhelin 017 752 556. Tuodaan kotiin jos tarvis. Hankook, Michelin, Nokian, Kapsen ym. 044 7050 443 tai s-postilla konttori@kiuruvesilehti.. Hautajärven osakaskunnan kokous 26.3.-20 PERUTTU. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! P: 0440-279 400 Sähköasennukset TORILLA TO klo 9–12 KALAJOKISTA PERUNAA sekä varhaisperunan siementä p. KESKUSTA: Keskustassa auto käy aikataulun mukaisesti kiinteissä pisteissä, joilta voi nousta kyytiin myös ilman ennakkotilausta. Työttömät joukolla tervetuloa! Luupuveden ja Kämärän osakaskunnan kokous 2.4.2020 PERUTAAN koronaviruksen vuoksi. 050 323 0840. Autossa on pyörätuolin kuljetusmahdollisuus. 044 982 4756. Jos tilitietosi on muuttunut ilmoita uusi tilinumerosi lehden konttoriin p. 040 8432 708 Palveleva Rengasliike EURORENGAS EURORENGAS • henkilö-pakettiautoihin, • trukit •raskaskalusto •maatalous • asennus •korjaus •myynti Renk aat Avoinna :ma-pe 7-17, la 10-13 Vastataan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin! Sekalaista Palveluliikenne Torilla Kokouksia Asuntoja Peruutus Teippaukset ja muut mainospalvelut p 0400-685 968 Sekalaista MYYNTI JA KULJETU S KIMMO TURPEINEN p.0400 373 884 EERO RÄTY p.0400 274 973 PASI NISSINEN KY p.050 496 5690 TARJOUSPYYNNÖT UNTO HARMOINEN info@hawuoy.. maaliskuuta 2020 24 Keskiviikko xx. Hoitokunta Leo Ojaluoto Leo Ojaluoto • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 Luotettavaa LVI-palvelua • ilma/maalämpöpumput NIBE • putkistosaneeraukset • lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset • metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla • lämmityskattilat ja sähkövaraajat myynti – asennus – huolto – varaosat lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 040-524 8018 KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT PIENET KAIVINKONETYÖT TIMANTTIPORAUKSET PIENET KAIVINKONETYÖT TIMANTTIPORAUKSET • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. 017-752112, 0400-171473 Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi -lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput -kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät -iv kanavien puhdistus/desi?ointi 0500-570920, 050-4009437 Kauttamme myös ruokakauppaja apteekkitarvikkeiden kotiinkuljetukset. ENNAKKOHINNOIN asennettuina mm. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen MAASEUTUALUE: Liikenteessä ei ole kiinteitä reittejä vaan matka on aina tilattava etukäteen. HINNAT: Keskusta: Aikuiset 2,50 euroa Alle 12-vuotiaat 1 euro Alle 4-vuotiailta ei peritä maksua. Hoitokunta Kiuruveden Työttömät ry:n KEVÄTKOKOUS pidetään to 16.4.2020 klo 18.00 Puistonkulman toimipaikalla, os. 050 3818 559 Kiuruvesi Lehti Oy:n yhtiökokous on päättänyt jakaa osinkoja. Maksuna käy käteinen tai jokin matkahuollon korttituote. 050 307 5439 Rytkyn Osakaskunnan vuosikokous 29.3.2020 PERUTTU koronapandemian vuoksi. Koivujärvi Tihilä Tihilä Lapinsalo Rytky AittojärviLahnajoki Rytky OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. ROMULUX Kiuruvedellä p. Matkat tilataan etukäteen palveluliikenneautosta p. Huom. 040 580 6325 KESÄRENKAAT & VANTEET Tervetuloa! Varastossa olevat talvirenkaat POISTOHINNOIN Lisäksi: 3D-ohjauskulmien säädöt, katsastushuollot ym. Laitinen Oy Kiuruveden palveluliikenne liikennöi koulujen loma-aikoina arkipäivisin maanantaista perjantaihin (ei juhannusaattona) ja nyt, kun koulut ovat kiinni, alla olevan aikataulun mukaisesti. Huttulan Taksi Puh. Liikenne on kaikille avointa joukkoliikennettä. KALAPISTE Varpaisjärvi p. HALLITUS maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 26.3. Kun koulut ovat kiinni, Pali-liikenne ajaa koulujen loma-ajan aikatauluilla Liikennöitsijänä toimii Linja-autoliike Velj. Sääntömääräiset asiat. Osingot alle 100 kpl osakkeista maksetaan yhtiön konttorista, Hovinpelto 3 ja muut osingonsaajan tilille suoraan 1.4.2020 alkaen. xxxxkuuta 2020 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. 040 5121 687 TIMO HÄRKÖNEN RENKAAT RENKAAT 050-5821005 Myynti ja asennukset iltaisin ja viikonloppuisin! Vuokrattavana KT-yksiö 22 m² K-veden keskustassa. alan työt. Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 TORSTAINA KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, lämpimät kalakukot, tuoretta kuhaja hauki lettä, kalapihviä ym. Tuloaika keskustaan maanantai tiistai keskiviikko torstai perjantai 8:00 Heinäkylä Sulkava 9:15 Lähtöaika keskustasta 12:30 14:15 Heinäkylä Sulkava HonkarantaLuupuvesi AittojärviLahnajoki Koivujärvi Lapinsalo Heinäkylä Sulkava HonkarantaLuupuvesi POIKKEUSTILANNE: KIURUVEDEN PALI-LIIKENTEEN AIKATAULUT MAANANTAISTA 23.3.2020 ETEENPÄIN. Pankkikortti ei käy. 040 702 1116 Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI p. KALAja METSÄSTYSLUPIEN myynti viime vuoden mukaan. 040 722 6312 Vuokrataan Saratieltä RT PÄÄTYHUONEISTO 2 h, k, s, vh 57 m² Vapautuu 1.4 alkaen. KALLIOAINEKSET RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON p.040 900 7070 Uunituoreet Irene Partasen KUKOT JA PIIRAKAT torilla to klo 9-12. p. Maaseutualue: Linja-autotaksan mukainen hinta. Asematie 16. Tied