ja 8.9. VUOSIKERTA, NRO 34. Luukas Hyytiäinen on 16-vuotias ja aloitti lukion nyt syksyllä. vuoden paikallislehti 2019 KESKIVIIKKO 25.8.2021 68. Vasemmalla terveydenhoitaja Tiina Nousiainen. www.kiuruvesilehti.fi 16–19-VUOTIAAT KIURUVETISET 10 » Yli puolet rokotettu 4 » Kuntavaalissa ei raha juuri liiku Luukas Hyytiäinen sai koronarokotteen heinäkuussa ajanvarausvastaanotolla. Kiuruveden yläkoulun oppilaita ryhdytään rokottamaan kouluterveydenhoitajan vastaanotolla ainakin 6.9. JX PR IO R.P .P.F IN LA ND E Irtonumero 3,00 euroa, kotiin tilattuna alkaen 1,65 euroa/viikko 8 » Mohammad pakeni Talebania 012138-2134 12–13 » Tomi tuli taitovalmentajaksi JAANA SELANDER
elokuuta 2021 PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Kiuruvedellä raha ei vienyt vallan kahvaan K untavaalien vaalirahoitusilmoitukset on tehty. Puntit tuossa tutisee kalleuksijaan nostelee, ohta kiiltää hiestä. Kiuruvedellä kuntavaaliehdokkaiden vaalibudjetit olivat varsin pieniä. Laitetaan siis hyvä kiertämään! Ideana on, että kiitoksen saanut kiittää taas seuraavaa henkilöä. Liike Nytin kaikilla viidellä valtuutetulla vaalibudjetti jäi alle 800 euron. PEKKA TIKKANEN. Sama koskee neljää perussuomalaisten valtuutettua. Vaalirahailmoitukset voi käydä itse katsomassa Valtiontalouden tarkastusviraston sivuilta. Vaalirahoitusilmoitukset tuli tehdä 16.8.2021 mennessä Valtiontalouden tarkastusvirastolle. Vaalirahailmoituslaki uudistui tämän episodin jälkeen vuonna 2009. KAKSI puheenjohtajaa jäljellä on miestä. Eniten euroja Kokkosella kului vaalimainontaan printtimediassa ja radiossa. LEMPÄESTI punahuulten hymyn nään tuon Annikan, miehen mieli lentoon nousee, siivet saa, en muuta nää, vain huiman kaaren kannikan. Eniten rahaa käyttivät niin sanottujen vanhojen puolueiden edustajat. Aholle voi nousta halla, pidä Jussi varasi, kun päättyy pomon pesti. SANNA-ROUVA sispsutteloo musta puku yllä, jos missikisaan osallistus, ihan ilma riisumata toiset voittais kyllä. Avoimuuden ja mahdollisen korruption näkökulmasta vaalirahailmoitus tulisi tehdä. Kiuruvedellä vaaleihin käytetty raha on kovin pieni, eikä paksulla lompakolla pääse päättämään yhteisistä asioista. Anna-Maija hahmottelloo välliin suomen kieltä, kysymykseen vastaa hän. Jos vaalirahailmoitusta ei tee, ei siitä seuraa sanktioita. Lähetä viestisi ja kuva henkilöstä, jota kiitetään perusteluineen osoitteeseen: jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai toimitus@kiuruvesilehti.fi Kirjaston tädit Omaiset ja muut vapaaehtoiset. Sen jälkeen moni poliitikko joutui selittelemään vaalirahoituksiaan rikoksesta epäiltynä. Omat koirat purra voivat nilkastasi salaa, jos ehyeksi jalka jää, neuvon – juokse tuohon suuntaan, katsomatta taaksesi, älä enää palaa. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. ONNEKS Li tuo virkaan sattu, kotijoukot avustaa, isi palaa saunasta on päässään lippahattu. 2 Keskiviikko 25. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Valtuustoon valituista yli 800 euron vaalibudjetin ylitti vain seitsemän valtuutettua. POSTIA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Kokkosen saama ääni tuli maksamaan noin 16 euroa. Kiuruveden kaupunginkirjaston tädit haluavat kiittää, kehua ja kannustaa omaisia ja muita vapaaehtoisia, jotka kuljettavat kirjastosta kirjoja heille, jotka haluavat lukea, mutta eivät itse pääse asioimaan kirjastossa. Valtuustoon valitusta 29 naisesta ja miehestä, vaalibudjetti ylitti 800 euron rajan vain seitsemällä. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. TILAUSMAKSUT 12 kk/kesto: kotimaa 95 e / 86 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Kirjoituksia ei palauteta. Kiuruvetisistä valtuutetuista ja varavaltuutetuista vaalirahailmoituksen teki määräaikaan mennessä suurin osa, yhdeltä valtuutetulta ja varavaltuutetulta tuli selvitys määräajan umpeutumisen jälkeen. Vaalirahoitusilmoitus tuli toimittaa tarkastusvirastolle kahden kuukauden kuluessa vaalin tuloksen vahvistamisesta. 044 705 0443 PAINOPAIKKA Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Puh. Voit myös laittaa kiitoksen, kehun tai kannustuksen muutenkin jostakin ihmisestä, vaikka sinua ei olisi haastettu. Valtiontalouden tarkastusvirasto valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja tarkistaa tehdyt ilmoitukset. Vajaalla 90 prosentilla kiuruvetisistä valtuutetuista ja varavaltuutetuista vaalibudjetti jäi alle 800 euron, eikä silloin vaalirahoitusilmoituksessa tarvitse erikseen eritellä vaalikampanjan menoja ja tuloja. Vaalirahoituksen kupla puhkesi vuonna 2008, kun kansanedustaja Timo Kalli (kesk.) kertoi televisiossa rikkoneensa vaalirahoituslakia, koska siitä ei rangaista. “ TOIMITUSJOHTAJA Juha Saastamoinen 044 726 29 52 juha.saastamoinen@kiuruvesilehti.fi TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi etunimi.sukunimi@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander 040 705 9327, Toimittaja Aku Laatikainen, 044 4386 852 ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET Pirjo Palo, 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET / MARKKINOINTI Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512 anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi AINEISTOAIKATAULUT: Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina klo 16 mennessä. Vaalituessa ei sinällään ole mitään väärää, kunhan tuen antajalla on ”kasvot” ja että samalta tukijalta saatu tuki ei ylitä 3000 euroa kuntavaaleissa. VIHREEMMÄLTÄ ruoho näyttää EU-lipun takkaa. Vaalin tulos vahvistettiin 16.6.2021. Myös Kokkosen. Kävelee nii tottuneesti tehnyt sitä ennenkin, jos en tuota viärin muista, suanu ihan mitalin. Vaalirahoitusilmoitus tulee jättää valtuustoon valittujen sekä varavaltuutettujen. Oli sitten ministeri, tuomari, johtaja tai vaikka sielunpaimen. NUOLLA saa vaan, purra ei, on koiran luonnetesti. Marialla selvät nuotit, kirves heitetty on kaivoon, kato liito-orava, et tätä puuta hakkaa. 044 705 0443 Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma–pe klo 8–16 Lukijamäärä: 11 500 lukijaa Ilmestyy keskiviikkoisin SANOMALEHTILIITON JÄSEN Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti Kiitä, kehu, kannusta! Tämä on juttusarja, jossa kiitetään, kehutaan ja kannustetaan. Kiuruvedellä eniten rahaa kuntavaalikampanjaan kului keskustan Mira Kokkoselta, hänen budjettinsa oli 2 300 euroa, josta hän kustansi omasta pussistaan suurimman osan. On mielipide meillä tämä, me ollaan sammoo mieltä. Rouvat siinä vieretysten kuin kottaraiset katolla, lysti siihen kävellä punasella matolla. MALTILLISET mielipiteet, nätti ulkokuori, savolaista syntyperree, vierestä tuon Mikkelin – tais olla Haukivuori. Painovalmiit ilmoitukset sekä pikkuilmoitukset jätettävä maanantaina klo 14 mennessä. Vaalirahailmoitusta ei ole tehnyt kaksi varavaltuutettua ja kaksi valtuutettua. Kansakunnan kaapinpäällä suomalainen nainen KANSAKUNAN kaapinpäällä on suomalainen nainen. ON tässä tilanteessa hyvä, kouluikkee jatkoo, jää pois ne välliinputtoojat, eläkkeelle siirtyissä ee tule turhoo katkoo. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. PETTERI kuin orpo piru seisoo merenrannassa, tuonne purje loittonee horinsontin taa, nyt Hjallis jälleen katoaa, vain jäljet sannassa
Uutena valtuutettuna TILAA DIGINÄ kiuruvesilehti.fi LEHTI OY Lue lehti 4 kuukautta 3:n hinnalla netissä. KIINNOSTUKSENI politiikkaa kohtaan alkoi kasvamaan, kun rupesi tuntumaan siltä, että Etelä-Suomen päättäjät eivät ymmärrä eivätkä arvosta meitä täällä maaseudulla asuvia. Itse äänestin myymisen puolesta, koska hinta oli reilu ja myynnistä saatuja rahoja ei käytetä kaupungin juokseviin kuluihin. Luottamushenkilöt ovat saaneet lukuisia yhteydenottoja keskustan asukkailta. elokuuta 2021 Somepoiminta #kiuruvesi @johanna_kuvaja Heinäkuu 2021 Paikka: Kiuruvesi Kuvaaja: Jorma Kärkkäinen Sometimes you can not wait for someone else to save you. NYT valtuustotyötä on takana pari kokousta ja ihan mukavalle ja mielenkiintoiselle työ vaikuttaa. MAASEUDUN asioista tuttavien ja kuntalaisten kanssa jutustellessani tuli ehdotuksia, voisinko ryhtyä kuntavaaliehdokkaaksi. You have to be the hero that saves yourself. Meillä Kiuruvedellä siihen on mahtavat maastot, toisin kuin Helsingin mielenosoittajilla. Myös hallintojohtaja ja kiinteistöpäällikkö haussa. Vihreisiin arvoihin vedoten he tekevät mielestäni outoja päätöksiä, kuten turpeen noston kieltäminen ja autoilun jatkuva kallistuminen. Joten kaiken kaikkiaan muutoksen tuulet puhaltavat. Päätimme muun muassa äänestyksen jälkeen metsätilan myynnistä. Viikon pari mietittyäni päätin ryhtyä ehdokkaaksi, koska kannatusta tuntui olevan mukavasti. VALTUUSTOSSA meillä on hyvä henki. Eivätkö he käsitä sitä, että maaseudulla asuville auto on välttämätön työssäkäynnin, harrastusten ja asioiden hoidon kannalta, sillä julkista liikennettä ei käytännössä enää juurikaan ole. 3 Keskiviikko 25. Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi ja saatamme valita sinut somepoimintaan luvallasi. Perussuomalaisten ehdokkaaksi ryhdyin, koska mielestäni perussuomalaiset arvostavat myös meitä maaseudun asukkaita ja yleensäkin suomalaisia arvoja ja perinteitä. Tilanne on huolestuttava, koska osa asukkaista ei pysty nukkumaan öisin melun takia. Hyvää alkavaa syksyä, käykää metsällä ja marjassa. Asiaa viedään nyt eteenpäin yrittäen löytää toimiva ja kaikkia tyydyttävä ratkaisu. lähtien ja niin kauan, kun tavaraa riittää. Koulujen ja kiinteistöjen kuntoselvitys valmistuu vuoden loppuun mennessä, jonka pohjalta tehdään tulevaisuudessa päätökset koulujen ja kiinteistöjen suhteen. TOIMIVAA ratkaisua tullaan hakemaan myös kouluasiaan. Ja koitetaan vähentää sitä savolaista kateutta, niin kaikki pärjää paremmin. Asiat voivat riidellä, mutta valtuutetut eivät. 045 2286 383 Avoinna: ma-pe 10-17 la 10-14 VAIN KIURUVEDEN MYYMÄLÄSSÄ 25.8. Kampanja voimassa 30.9.2021 asti. BY SANNA Style BY SANNA Style www.stylebysanna.fi/verkkokauppa Liikekeskus Kassala, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi, puh. Ja saammehan päättäjien tueksi uuden kaupunginjohtajan ja teknisen johtajan. VIERASKYNÄ MIKA LOHVA Kirjoittaja on valtuutettu (perussuomalaiset). 5€ Varaston tyhjennysmyynti **Hinnat alkaen. Lopuksi haluan kannustaa kaikkia ottamaan korona-rokotuksen, koska Suomen hyvä terveydenhuolto mahdollistaa sen. Metsät toimivat hiilinieluina olivat ne kenen omistuksessa tahansa. HALLITUKSEN kokouksessa nousi myös yhtenä asiana esille nuorison häiriökäyttäytyminen torin ympäristössä
Kaupunginhallitus jätti asian kuitenkin pöydälle kaupunginjohtajan esityksestä lisäselvityksiä varten. Koska puolueella oli vähemmän ehdokkaita kevään vaaleissa, teki Mira Kokkonen enemmän töitä näkyvyyden eteen ja se maksoi. elokuuta 2021 Kokkosen vaalikampanja oli kallein Keskustan Mira Kokkonen käytti kuntavaalikampanjaansa vaalirahoitusilmoituksen mukaan eniten rahaa, 2 310 euroa. Mira Kokkonen kokeili vaalikampanjassaan myös radiomainontaa. Tällaisia ovat Kiinteistö Oy Mansikin osakkeet ja sen alla oleva maa-alue. Saaduilla myyntituloilla yhtiö on maksanut juoksevia kulujaan ja hoitanut vuonna 2020 ja 2021 erääntyvien lainojen lyhennyksiä ja korkoja. Aulis Kärkkäinen, Minna Piippo, Eija Partanen ja Heikki Keränen menevät Saloon loppukilpailuun 23.–24.10. Kokkonen käytti rahaa sanoma-, ilmaisjakeluja aikakauslehtimainontaan 1 126 euroa, radiomainontaan on 446 euroa, tietoverkkoihin 40 euroa, vaalilehtiin ja esitteisiin 286 euroa, muita kuluja oli 411 euroa. – Kiuruvesi-lehteen laitoin mainoksia samaan tapaan kuin viime vaaleissa, paikallinen radio SanKiruveden kaupunki suunnittelee hankkivansa Kiinteistö Oy Mansikin osakkeet Kiuruveden Yrityskiinteistöt Oy:ltä 75 000 eurolla. Kiuruveden kaupunki on linjannut, että kaupunki voi ostaa Kiuruveden Yrityskiinteistöt Oy:ltä kaupungin kannalta strategisia kohteita. Vaalirahoitusilmoituksen tehneistä valtuutetuista ja varavaltuutetuista noin 90 prosentilla rahoitus jäi alle 800 euron. Yrityskiinteistöt Oy on omistajaohjaukseen perustuen realisoinut useita kiinteistöjään. Eläkeliiton laulajat loppukilpailuun Kiurukatu 1, 017 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 OPTIIKKA KELLOT KORUT Tervetuloa katselemaan! Hoya iD monitehojen ostajille toiset lasit kaupan päälle! Tule ja valitse omasi! Kiuruveden Näkökulma. Alle 800 euron kuntavaalikampanjoiden menoja ja tuloja ei tarvitse eritellä ilmoituksessa. JAANA SELANDER Vaalirahailmoitukset oli määrä jättää Valtiontalouden tarkastusvirastolle viime viikon maanantaina. Siitä omia varoja oli 1 898 euroa. Maa-alue, Elohuoltamo-kiinteistö, on jo ostettu kaupungille. elokuuta 2021 JAANA SELANDER Kiinteistö Oy Mansikki on perustettu vuonna 2002. Eläkeliiton Kiuruveden yhdistyksen laulajat veivät voiton Ylä-Savon piirin karaokekarsintojen kaikissa sarjoissa viikonvaihteessa. 4 Keskiviikko 25. Mira Kokkonen sai puolueeltaan tukea kampanjaansa 411 euroa. Risto Juntusen kampanjakulut jäivät alle 800 euron. Yrityskiinteistöt Oy:n yhtiökokous päätti selvitystilan käynnistämisestä toukokuussa. Mansikin osakkeet jäivät pöydälle UUTISET Keskiviikko 25. Yrityskiinteistöjen hakeutuminen vapaaehtoiseen selvitystilaan liittyy Kiuruveden kaupungin talouden tasapainottamisohjelmaan
elokuuta 2021 Kiuruvetiselle, kansalaisopiston rehtori Maija-Leena Kemppaiselle on myönnetty herastuomarin arvonimi. dels oli uusi juttu. Valtuustoon valittujen keskustalaisten Teemu Kattaisen, Sisko Toivasen, Emmi Tikkasen, Heini Nukarin, Arja Pentikäisen ja Eero Kyllösen budjetti jäi alle 800 euron. Kampanja oli koronarajoitukset huomioon ottaen aika onnistunut, enemmän olisi voinut olla esimerkiksi torilla esillä ja mainostaa medioissa, mutta budjetti oli aika tiukka. Piippo alleviivaa, että vaikka tanssit järjestää Eläkeliitto, ovat kaikenikäiset tervetulleita tanssimaan. Hän ei päässyt valtuustoon. Kokoomus Tuija Kastari käytti vaalikampanjaansa omia varoja 1 218 euroa, siitä mediamainontaan kului 598 euroa ja radiomainontaan 620 euroa. Oli teatteria, terassirokkia, tanssia ja iltatoria. Yleisöennätys terassilla Koivujärven rantaterassilla tehtiin Terassirockissa ennätys kävijämäärässä heinäkuussa. – Olemme tyytyväisiä tanssijoiden määrään, vaikka välillä oli kuumiakin päiviä. Viime vuonna ei ollut tansseja koronan takia. Tuomo Saastamoisen ilmoittama summa on 472 euroa, josta omia varoja oli 410 euroa. – Lisäksi olemme säästäneet paikallisosaston jäsenmaksut ja edellisten vuosien puolueveroja kaupungilta, joita nyt ei ole tullut kuin muutamia satasia, kun ei ollut paljon paikkoja ja vain kaksi valtuutettua. Lauri Voutilainen veti hieman vähemmän viime lauantaina. Jari Tikkanen (kok.) jätti ilmoituksensa määräajan jälkeen. Pikkarainen käytti printtimediaan 510 euroa ja vaalilehtien ja esitteiden painattamiseen 140 euroa. Siksi myös vaalibudjettini oli suurempi, Kokkonen jatkaa. Lautamiehet valitsee kunnanvaltuusto niin, että lautamiehet edustavat mahdollisimman tasapuolisesti kunnan väestön ikä, elinkeino-, sukupuolija kielijakaumaa. Kotiteollisuus-yhtyettä oli katsomassa 350 ihmistä, kun ravintolassa on 822 paikka. Myöskään KD:n Heikki Kumpulaisella ei ollut yli 800 euron ylittävää kampanjaa. Halusin käyttää vaalimainonnassa paikallisia yrityksiä ja medioita, kaikki tarvittava löytyi läheltä, kertoo Kokkonen. Jänteen hallilla järjestettiin useammat tanssit ja vielä on Harmonikkakerhon tanssit luvassa, samoin Eläkeliiton viimeiset tanssit lauantaina 11.9. Teatterissa, terassilla ja tansseissa oli väkeä Kesäteatteri Eerolassa oli kesän Simpauttaja-esityksissä 1 381 katsojaa. Vastikkeellisen tuen hankintakulut olivat 40 euroa. Peltohoviin voidaan korona-aikoina ottaa asiakkaita vastaan noin puolet kapasiteetista. Kokkonen sai 141 ääntä, hän sai puolueessaan kolmanneksi eniten ääniä ja koko vaaleissa neljänneksi eniten. Printtimainontaan Tikka käytti 719 euroa ja ulkomainontaan 300 euroa. – Meillä oli keskustan listalla vähemmän ehdokkaita kuin viimeksi ja ehdokasporukan kanssa puhuttiin, että sen vuoksi täytyy tehdä enemmän töitä näkyvyyden eteen. Paikallisyhdistyksen kautta tehtiin kampanjaa koko meidän porukalle yhteisesti. Kaikkiin riitti kävijöitä. Kampanja maksoi kaiken kaikkiaan noin 3 300 euroa, laskee Tapaninen. Puolueelta hän sai 200 euroa. Puolueelta hän sai 200 euroa. Samoin juhannus veti väkeä. Myös iltatoreilla on riittänyt väkeä. Vasemmistoliitosta alle 800 euron kuluilla menivät valtuustoon vaaleissa toiseksi eniten ääniä saanut Seppo Piippo, Kirsi Tenhunen ja Pentti Ahponen. JAANA SELANDER Kokoomuksen Ahti Kilvensalmi (vas.) ja Liike Nytin Miikka Lonkila äänestettiin valtuustoon, vaalikampanjakulut jäivät pieniksi. Maija-Leena Kemppaisesta herastuomari VIIKON KYSYMYS Pitääkö Suomen ottaa vastaan Talebania pakenevia. Janne Peltolan kampanjointikulut olivat 1 500 euroa, hän käytti printtimainontaan 450 euroa ja radioon 850 euroa. Piippo käytti rahaa printtimediaan 273 euroa, radioon 620 euroa ja vaalilehteen, esitteisiin ja muuhun painettuun materiaaliin 20 euroa, vaalitilaisuuksiin 180 euroa. 5 Keskiviikko 25. Maritta Grönfors jätti ilmoituksen määräajan jälkeen. Vaalirahoitusilmoitus puuttuu Raimo Partaselta (kok.), Arto Sahariselta (PS), Mikko Remekseltä ja Pentti Ahposelta (vas.). Kolmanneksi eniten ääniä keränneen keskustan Tommi Tikan vaalikampanja maksoi 1 139 euroa, josta omia varoja oli 598 euroa. Kesä meni ihan hyvin. Hänkään ei yltänyt valtuustoon. Arvonimi myönnetään vain pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta lautamiehenä eli käräjäoikeuden maallikkotuomarina. Henkilökohtaista kampanjaa tein yhden kuntalaisen auton teippauksella, jossa oli nimeni ja vaalinumero, Huuskonen kertoo. Juha Tapaninen sanoo, että perussuomalaisten Pohjois-Savon piiriltä kiuruvetiset ehdokkaat saivat tukea vaaleihin noin 1 700 euroa. Myös hotelli-ravintola Peltohovissa on ollut kohtuullisen hyvin porukkaa. Pohjois-Savon käräjäoikeuden laamanni Juha Nieminen on myöntänyt herastuomarin arvonimen 16 henkilölle, jotka ovat toimineet pitkään käräjäoikeuden lautamiehinä. – Kun terassilla on orkesteri, silloin on aina väkeä, sanoo Koivujärven rantaterassin yrittäjä Esa Saastamoinen. Koivujärven rantaterassilla on vielä tulevana lauantaina Venetsialaiset, silloin terassille tulee orkesteri. Esityksiä oli 15. Yksityisiltä henkilöiltä hän sai tukea 130 euroa ja puolueelta 411 euroa. – Puolue ei tukenut rahallisesti. Keskustalaisista Kai Ruhanen käytti vaalikampanjaansa 1 053 euroa, josta omia varoja oli 642 euroa. Liike ja PS ei ilmoitettavaa Liike Nytin valtuustoon valituilla ja varavaltuutetuilla vaalibudjetti jäi alle 800 euron. Puistonrinteellä on myös järjestetty tansseja puolenkymmentä kertaa. Kortteja jaoin myös jonkin verran enemmän. Porukkaa kävi myös muilta paikkakunnilta. Vaalien ääniharava (278 ääntä), keskustan Markku Siponen käytti kuntavaalikampanjaan 1 447 euroa, josta omia varoja oli 1 036 euroa. Lautamiehen tulee toimia puolueettomana maallikkotuomarina. Kiuruvedellä oli kesän aikana monenlaisia tapahtumia. – Esityksiä oli vähemmän tänä kesänä kuin viime vuonna. Liike Nyt sai valtuustosta viisi paikkaa. Viimeiset tanssit Puistonrinteellä on 4.9. 08 764 990 Torstai 9.30–14.00 TOINEN LINSSI TOINEN LINSSI ILMAISEKSI ILMAISEKSI ostaessasi silmälasit. Enemmänkin olisi tietysti kesäteatteriin väkeä mahtunut, sanoo Kiuruveden maalaiskaupunginteatterin johtaja Seija Suhonen. Tulevana perjantaina Kiuruvedellä järjestetään Taiteiden ilta Kulttuuritalossa ja lauantaina pidetään Rytkyllä Kivikautiset jatkot sekä Rytkyn Venetsialaisjuhla. KYLLÄ 44% EI 56% SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Aloitatko syksyn tullen harrastamisen. Vasemmistoliitossa Sirpa Piippo käytti rahaa vaalikamppanjaansa 1 093 euroa, josta omia varoja 893 euroa. Esimerkiksi Voimistelijoiden iltatorilla olivat kaikki istumapaikat varattuja. Rauno Pikkaraisen kulut olivat 650 euroa, josta omia varoja 450 euroa. Puolueelta hän sai tukea 411 euroa. Siponen käytti vaalimainontaan printtimediassa 300 euroa ja radiomainontaan 300 euroa. Jänteen hallin tansseissa on ollut tanssijoita keskimäärin 150. Arto Saharinen esitti Simpauttajassa itse Simpauttajaa kesäteatteri Eerolassa tänä kesänä. Lajinsa korona vaikuttaa tanssijoiden määrään ja esiintyjästäkin riippuu, paljonko on väkeä, sanoo Eläkeliiton sihteeri Minna Piippo. Sama perussuomalaisissa ja kristillisdemokraateissa. Syyskuussa Peltohovissa esiintyy kaksi livebändiä Portion boys ja Osmo Ikonen. Vaalilehtien, esitteiden ja muun painetun materiaalin hankintaan meni 436 euroa, muut kulut olivat 411 euroa. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi MAARIT ÄYHYNMÄKI AKU LAATIKAINEN Maija-Leena Kemppainen Optikon ja Silmälääkärin ajanvaraus (017) 821 0061 Optimo Kiuruvesi Torikatu 1 puh. – Enemmänkin olisi tietysti voinut olla tanssijoita, mutta tänä aikana hyvä näinkin, sanoo Seppo Haataja. Perussuomalaisilla on valtuustossa neljä paikkaa
6 Keskiviikko 25. elokuuta 2021 Puheenaihe Pirjo Siponen katselee Kiuruvedellä vähän erilaisia maisemia kuin Japanissa. Siponen viihtyy hyvin omaisten ja sukulaisten parissa Kiuruvedellä.
Kun Siponen tuli Japaniin, oli siellä Fidan lähettejä 50. – Käytännössä he palvovat esiisiään. Asiakas on ykkönen. 1970–80-luvuilla tuli Ruotsiin valtavasti suomalaisia. Siposen aikana Japaniin menneet lähetystyöntekijät ovat jo eläkkeellä. Maassa on uskonnonvapaus, mutta siellä ihmisissä huomaa sanattoman tai hiljaisen vastustuksen kristinuskoa kohtaan. Kiuruvedelle hän tuli Ruotsista, minne hän muutti vuonna 1976. Siponen harrasti Japanissa vaellusta ja kiipesi kaksi kertaa Fuji-vuorelle. Kirsikkapuut kukkivat Japanissa komiasti. Ruotsi oli harjoituskenttä tiellä Japaniin. – Jeesuksen lähetyskäsky kuuluu: Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Esi-isistä huolehditaan, koska he asuvat edelleen kodissa. – Japanin huima kehitys teknologiassa perustuu palveluun. Uskonsa myötä hän sai kutsun hengelliseen työhön. TEKSTI JAANA SELANDER KUVAT JAANA SELANDER, PIRJO SIPOSEN ALBUMI Lähetystyöntekijä Pirjo Siponen muutti Kiuruvedelle, synnyinsijoilleen, kaksi kuukautta sitten. Epäjumalanpalvelua on vaikea jättää, ellei Jumalan sana saa tehdä työtä ihmisten sydämissä, Siponen kuvaa. Shintolaisuudessa jumala on luonnossa, jumala voi olla vaikka kivi. Fidan kautta Japaniin, Kioton alueelle, on perustettu noin 20 helluntaiseurakuntaa, joita nyt vetävät paikalliset. – Onhan se kristinuskon sanoma aivan poikkeava tästä, että Jeesus on tullut pelastamaan kaikkia ihmisiä ja että synnit voidaan hänen kauttaan saada anteeksi ja pääsemme iankaikkiseen elämään. Ennen Japaniin menoa Siponen opiskeli Englannissa lähetysjärjestön palveluksessa. Siponen kehuu myös maisemia, melkein jokainen kylä on vuoriston sylissä. – Tykkäsin kielestä ja mitä enemmän olin Japanissa, sitä enemmän rakastin Japania. Alttaria hoitaa vanhin poika. Protestantit ovat kylväneet Jumalan sanaa Japaniin 1850-luvulta lähtien. Japanissa shintolaisuus ja buddhalaisuus ovat valtauskonnot. Sanotaankin, että japanilaisilla on 10 miljoonaa jumalaa. Siponen ihastui Japanissa myös kukka-asetelmiin, bonzai-kulttuuriin ja tietysti kirsikkapuihin. Kristinuskon vieminen shintolaisten ja buddhalaisten keskuuteen on hidasta. Samaan aikaan Ruotsiin perustettiin myös suomenkielisiä vapaan suunnan seurakuntia ja luterilaisia seurakuntia. – Nuori polvi on vastaanottavaista, maailmakin on globalisoitunut. Ennen kaikkea se ystävällisyys ja kohteliaisuus, heidän kanssaan on ihana seurustella ja ystävystyä. Japaniin Siponen meni lähetystyöhön vuonna 1985. Japanin huima kehitys teknologiassa perustuu palveluun. Siponen kävi kauppaopiston lisäksi ruotsinkielisen kansankorkeakoulun Raamattu-linjan. Siponen asui Ruotsissa 43 vuotta, josta ajasta hän oli Japanissa 27 vuotta. 7 Keskiviikko 25. Västerås lähetti Japanissa Siponen meni Suomen vapaan ulkolähetyksen työyhteyteen, nykyisin Fida International. – Siirryin kokoaikaisesti seurakuntatyöhön 1980-luvun alussa. Pirjo Siponen eläkkeellä lähetystyöntekijä “ Kyoton Kameokan kaupungin evankeelisen seurakunnan naisten kokous.. – Lähetystyö Japanissa etenee hitaasti, mutta ajattelen niin, että on aika kylvää Jumalan sanaa ennen kuin se itää, Siponen sanoo. Siponen toivoo, että matkailu avautuu ja hän pääsee taas ”toiseen kotimaahansa” ensi vuonna. Fida on vuonna 1927 perustettu Suomen helluntaiseurakuntien lähetystyön, kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun järjestö. Kodit kuuluvat kylän temppeliyhteisöön. Siposen lähetti Japaniin Västeråsin suomenja ruotsinkielinen helluntaiseurakunta. Siponen oli tullut uskoon Suomessa vuonna 1972. Asiakas on ykkönen ja siksi maa on kehittynyt ja sieltä tulevat maailman ensimmäiset teknologiset innovaatiot. Sen jälkeen hän on käynyt Japanissa viisi kertaa ja viettänyt maassa kerralla 2–3 kuukautta. Kotialttarilla kohdataan esiisien henget, heille viedään ruokaa, rukoillaan ja suitsutetaan. Alkuun Siponen meni Ruotsissa siirtolaislasten avustajaksi eräänlaiseen päiväkotiin. Koin, että minua kutsuttiin viemään evankeliumin sanomaa kaikkialle ja kauemmaksi. elokuuta 2021 Pirjo Siponen Hakuba-nimisessä hiihtoja laskettelukeskuksessa Japanin alppivuorilla. Pirjo Siposella meni 10 vuotta ennen kuin hän pääsi sisään japanin kieleen, Siponen on opiskellut kieltä kielikoulussa ja yksityisopettajalla. Kristinuskoa pidetään kirsikankukkamaassa länsimaalaisena, eikä se sovi itämaiseen kulttuuriin. Vuorella on 3 776 metriä korkeutta. – Kiuruvedellä asuvat kaikki omaiset ja sukulaiset. Olen käynyt täällä tietenkin lomilla, mutta nyt voin kulkea heidän rinnallaan, kun asun täällä, Siponen selittää. Myös 93-vuotias äitini Marjatta Tikkanen. Japanilaiset pitävät kristinuskoa länsimaalaisten uskontona, mikä ei oikein sovi japanilaiseen kulttuuriin. Fida on tehnyt lähetystyötä Japaniin 1950-luvulta lähtien. Buddhalaiset uskovat, että he voivat hyvillä töillä sovittaa pahat tekonsa, määränpäänä on nirvana. Japaniin Siponen lähti lähetystyöhön Västeråsin suomenkelisen ja ruotsinkielisen helluntaiseurakunnan lähettämänä. – Kaipaan pienten seurakuntien yhteyttä, olisi ihana olla siellä auttamassa. Katoliset aloittivat lähetystyön Japaniin jo 1500-luvulla ja protestantit Jumalan sanan kylvön 1850-luvulla. Mitä opittavaa suomalaisilla olisi Japanista. Jumalan sanan kylväjä Pirjo Siponen teki lähetystyötä Japanissa 27 vuotta. Siponen jäi eläkkeelle puolenkymmentä vuotta sitten. Japanissa kristittyjä on vain yksi prosentti, mukana ovat myös katolilaiset. Japani on Siposen mukaan tässä mielessä hyvä lähetystyönkohde, sillä siellä palvellaan ”epäjumalia”
Omar sai vaihdettua lentoliput ja näin aikaistettua tuloaan kotiin. Kuvia, joissa afganistanilaisia seisoo lentokoneen päällä tai roikkuu koneen portailla, on nähty uutiskuvissa. Kukaan afganistanilainen ei sitä usko. – Tällaisten kanssa ollaan siellä tekemisissä. Kun Omar pakeni maasta, neljä vuosikymmentä sodasta kärsineen maan infrastruktuuri oli raunioina, terveydenhuolto ei toiminut, puTEKSTI & KUVA JAANA SELANDER Talous & politiikka. Kerrottakoon, että pikku Omarin kummeja ovat niemiskyläläiset Teija ja Petri Lonkila. Omar kuvailee tunnelmaa Afganistanissa ja Kabulissa ”huonoksi”. Musiikki, televisio ja kännykät ovat kiellettyjä. Lapset Omar (syntynyt 2017) ja Omra (syntynyt 2018) ovat syntyneet Suomessa. päivänä elokuuta. Mohammedin siskon yksi lapsi oli sairaalassa, kun hän kävi Kabulissa. Kun Taleban valloitti Kabulin, saman päivän iltana siskon tyttö tuli koulusta pois shokissa. Veljet perheineen joutuvat kiertämään yöpaikasta toiseen Talebanin pelossa. Tilanne on tukala Mohammad Omar ja hänen vaimonsa Spozhmai Omar ovat erittäin huolissaan Afganistanissa asuvista sukulaisistaan. Islamilainen ääriliike Taleban eteni Omarin loman aikana ja valtasi Kabulin hallituksen joukoilta 15. Kuolema putoamalla on vain parempi kuin tulla Talebanin tappamaksi, selittää Omar. – Eivät he typeriä ole, että roikkuvat lentokoneessa. Kyllä he tietävät seuraukset. – En voi oikein vieläkään uskoa, että olen Suomessa, hän sanoo kotonaan. elokuuta 2021 ”Talebanit eivät ole ihmisiä” Kiuruvetinen Mohammad Omar tuli Afganistanista Suomeen lauantaina 14. Kotoaan paenneita perheitä majoittui kaduille ja puistoihin, kun muuta asuinpaikkaa ei ollut. Blue Sky -kebab-pizzeriaa Kiuruveden torinkulmilla pitävä yrittäjä Mohammad Omar oli Kabulissa lomamatkalla katsomassa edesmenneen sisarensa lapsia. Omar sanoo, että maassa pakkonaitetaan jopa 10-vuotiaita tyttöjä talebaneille. Suomeen 2009 Omar tuli Suomeen vuonna 2009, sillä elämä kävi Afganistanissa mahdottomaksi 18-vuotiaalle miehelle maassa, jossa elettiin talebanien komennon alla. Mohammad Omar sanoo, että talebanit voivat ampua tuosta vain, ilman mitään keskusteluja ja kuulemisia suoraan kadulle. Omar sanoo, että vaikka hän on Suomen kansalainen ja hänellä on Suomen passi, ei se olisi häntä suojannut ampumiselta tai telotukselta Kabulissa. – Taleban on sen sytyttänyt. Omar näyttää kännykästään taas videota, jossa lentokone nousee ilmaan ja koneesta tippuu maahan ihminen. Talebanit tulkitsevat ja toteuttavat islamin lakia jyrkästi. Kun juttelemme Afganistanin tilanteesta, tulee Mohammadin kännykkään viesti juuri Petri Lonkilalta ja kysymys: Miten Afganistanin matka meni. Hän lähti matkalle 4. Toisaalta Omar jatkaa, että jos amerikkalaisilla, brittiläisillä ja ranskalaisilla olisi ollut halua tehdä Afganistanin eteen töitä, rauha olisi saatu aikaan. Talebanien hallinnossa naisen paikka on kotona, hän ei saa tehdä työtä, ei käydä koulua, eikä käydä ostoksilla. Lapset ovat päivähoidossa ja osaavat jo jonkin verran suomen kieltä. Omar oli matkalla yksin, perhe jäi kotiin Kiuruvedelle. 8 Keskiviikko 25. Sitten Omar näyttää toista videota kännykästään, jossa ihmisten majapaikkanaan pitämä puisto palaa. – Mietin koko ajan, miten saisin siskon lapset pois sieltä. Afganistan on naiselle vaarallinen paikka. Elokuun alkupuolella ihmisiä saapui virtanaan muualta Afganistanista Kabuliin sotaa pakoon. Oli vähällä, ettei hän jäänyt Kabuliin, joka on nyt Talebanien hallinnon aikaansaaman sekasorron vallassa. Molempien tilanne on enemmän kuin tukala, sillä armeijan palveluksessa olevia ja toimittajia vainotaan. – He eivät ole ihmisiä, alleviivaa Omar vakavana. päivänä elokuuta. Omar ei usko talebanien selityksiin naisten aseman parantamisesta ja että elämä jatkuisi normaalisti. päivänä elokuuta. Hän menee tänä vuonna Iisalmeen ammattiopistoon suomenkieltä opiskelemaan. Spozhmailla on veljiä, joista yksi on armeijassa ja toinen on televisiossa toimittaja. Mohammad Omar sai oman lentonsa aikaistettua ja järjestymään Kabulista Istanbuliin ja sieltä Helsinkiin. Omarin mukaan Afganistanissa ollaan nyt nollatilanteessa, samassa kuin 20 vuotta sitten, ennen amerikkalaisten väliintuloa. – Katsopa tätä, hän näyttää kännykkäänsä, jossa videolla puhelee pitkäpartaisia miehiä huivit päässään. – Kyllä tykkään olla Suomessa, sanoo Spozhmai. Omarin mielestä amerikkalaisten joukkojen siirtäminen pois Afganistanista oli virheliike. Omarin siskolla on Afganistanissa kolme tyttöä ja yksi poika. Taleban oli käskenyt kaikkia tyttöjä poistumaan koulusta. päivänä elokuuta ja hänen oli määrä tulla pois 24. Monen maan kansalaisia, muun muassa suomalaisia, on evakuoitu Kabulista sotilaslentokoneilla. Heti kohta sen jälkeen loppuivat kaupalliset lennot Kabulista. Vaimolla oleskelulupa Omarin vaimolla on pysyvä oleskelulupa Suomessa
Harmi tosin, että pesäpallo vaatii melko ison porukan ja välineitä kasaan, jotta edes jonkinlaista peliä saa aikaan. Pesäpallossa on paljon muitakin aspekteja. Eno tuki Omarin pakomatkaa. Sittemmin pesäpallon asema on Kiuruvedellä ja muuallakin Ylä-Savossa taantunut. KUKA. En itse kyseistä ajanjaksoa muista, mutta olen huomannut tämän selatessani Kiuruvesi-lehtiä arkistosta, kun olen etsinyt vanhoja uutisia 50 vuotta sitten -palstalle. Omar pakeni maasta Liettuan ja Venäjän kautta. Kiuruvedellä Omar on pyörittänyt pizzeriaa vuoden 2012 heinä-elokuusta lähtien. Nykyisin Suomen kansalainen. Toiminut yrittäjänä siitä lähtien. Seuratoiminta on vähäistä ja harrasteporukat kadonneet jonnekin tutkan alle. Mohammadin isä kuoli ja myöhemmin äiti ja äidin veli, jonka luona Mohammad silloin tällöin Afganistanissa majaili. Sain useita näyttäviä otoksia hyvin erilaisista tilanteista. Sisävuorossa etenijän täytyy olla nopea, kun taas lyöjänä voi menestyä sekä tekniikkataituri että fyysinen voimanpesä. – Olen saanut oleskeluluvan sen takia, että maksan Suomeen veroja ja teen täällä töitä ja aion tehdä vastakin. Harvan lajin parissa on ollut niin kiinnostavaa valokuvata. Oma räpyläkin on edelleen tallessa kaapin perällä. u Koulutus: ravintolakokki. Hän ei osannut kirjoittaa, eikä lukea. Matka oli vaikea. Alkuun Omar tuli Kotkaan vastaanottokeskuksen, siitä hän siirtyi Raaheen, missä opiskeli ravintolakokiksi ja sieltä hänen matkansa jatkui Kiuruvedelle. KOLUMNI AKU LAATIKAINEN Kirjoittaja on Kiuruvesi-lehden toimittaja, joka on ainakin joskus ollut kohtalainen sieppari ja etenijä/vaihtaja.. Lajina oli kansallispelimme pesäpallo. Omar eli Afganistanissa käytännöllisesti katsoen vuorilla, paimensi lehmiä. Kansallispelin kaipuu AJOINPAS eräänä päivänä Nivan koulun kentän ohi ja näin, kun lapsilla oli liikuntatunti meneillään. – Monesti autosta nousee käsi tervehdykseen. Laji on niitä harvoja, missä melkein kenelle tahansa löytyy sopiva rooli. Lisäksi kävin Pohjois-Karjalassa katsomassa joitakin pesäpallo-otteluita. Vaimo ei ole kuvassa, koska Mohammad pelkää häntä kiusattavan taustansa takia. u Lähtöisin Afganistanista. Koulun liikuntatuntien ohella olen seurannut lajia jokusen kerran Lapinlahdella ja Siilinjärvellä. Ulkopelissä tarvitaan juonikasta lukkaria, sähäkkää siepparia, luotettavaa kopparia sekä kovaja tarkkakätisiä heittäjiä polttolinjaan. Mohammad Omar u Yrittäjä, pizzeria-kebabpaikka Blue Sky. u Perhe: vaimo ja kaksi lasta. Se on pelaajien ja katsojien kannalta mukavaa seurattavaa. Ensin mainitussa olen käynyt toimittajana NeNun pelissä jokunen vuosi sitten ja jälkimmäisessä ihan muuten vain katsomassa, että miten SiiPe pärjäilee. Hän ei tunnusta olevansa pakolainen, joka elää yhteiskunnan varoilla. OLEN itse viimeksi pelannut pesäpalloa noin 10–15 vuotta sitten. Omar sanoo, että Kiuruvedellä ihmiset kunnioittavat toinen toisiaan. JOSKUS ennen muinoin Kiuruvedelläkin oli virkeää pesäpallotoimintaa. Jo pelkkä pesäpallon näkeminenkin on ollut vähissä. Esimerkiksi baseballissa on paljon enemmän odottelua ja kyttäilyä ja homma perustuu hyvin pitkälti lyömiseen. Omar oli kuullut tutuiltaan, että Kiuruvedellä olisi pizzeria ja kebabpaikassa töitä, kun omistaja oli vaihtumassa. Täällä on rauhallista ja hyvät palvelut, Omar luettelee. Muutettuani takaisin Savoon on oma pelaaminen jäänyt, sillä täällä päin ei juuri pesisporukoita eikä lajikulttuuria ole. Olen asunut Kiuruvedellä 10 vuotta, tunnen kiuruvetiset omaksi perheekseni. Pesäpallossa tapahtuu aika lailla koko ajan jotain ja peli soljuu jouhevasti eteenpäin. Peli vaatii nopeaa aivotoimintaa ja useiden asioiden havainnointia yhtä aikaa. Tämä on kyllä suuri harmi, sillä pesäpallo on mielestäni hyvä laji. Omar täydensi kokkiopintojaan Ylä-Savon ammattiopistossa. 9 Keskiviikko 25. Hän kunnioittaa kiuruvetisiä ja kiuruvetiset häntä. Oli ilahduttavaa nähdä, että pesäpalloa edelleen pelataan tämänkin alueen kouluissa ja että oppilaat olivat innoissaan, vaikka pesäpallon asema ei muutoin olekaan Pohjois-Savossa enää kovin vahva – ainakin jos vertaa naapurimaakuntiin Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Pohjanmaahan, vaikka ei toki näissäkään eletä enää niin suuren pesishuuman vallassa kuin vaikkapa 1990-luvulla. Maahan jäi sisar neljän lapsensa kanssa. – Millainen maa meillä on! Täällä minun ei tarvitse pelätä, että joku käy käsiksi lapsiini tai vaimooni. Toimittajana mieleeni jäi, että miten kuvauksellinen laji pesäpallo on. Täytyy myöntää, että Lauri ”Tahko” Pihkala on ollut melkoinen nero kehitellessään pesäpallon tylsän baseballin pohjalta. – Haluan selventää, että ei kukaan halua lähteä pois omasta maastaan, jos siellä on hyvä elää, Omar selittää. Omar ylistää Suomea ja Kiuruvettä. MIELESTÄNI pesäpallo on yksi monipuolisimmista urheilulajeista ja etenkin kouluaikaan se oli ehdottomia suosikkejani. Minulla ja monella muullakin oli hauskaa. Joukkueita pelasi jopa sarjoissa asti ja ihan hyvälläkin menestyksellä. u Tuli Suomeen pakolaisena vuonna 2009, Kiuruvedelle 2012. Asuin tuolloin Joensuussa ja kävin silloin tällöin yliopiston pesisporukassa pyörähtämässä. Voisin nähdä itseni yhä harrastamassa kesäaikaan pesäpalloa mukavassa porukassa. Tuolloin yli kolmannes afganistanilaisista oli työttöminä ja huomattava osa on riippuvaisia kansainvälisestä ruoka-avusta. Mohammad Omar yhdessä lastensa Omran ja Omarin kanssa. Jossain häntä ohjeistettiin kävelemään vaan osoitettua tietä, eikä hän tiennyt minne se johtaa. elokuuta 2021 humattakaan koulutuksesta. Lisäksi joukkueen on toimittava hyvin yhteen mikäli mielii menestyä, joten laji opettaa ryhmässäkin toimimista
Luukaksen kaveripiirissä rokotteeseen suhtaudutaan pääosin myönteisesti. Hyytiäinen itse saa toisen rokotteen syyskuussa. rokotukseen muualle tai lapsi ei aio ottaa rokotetta, Jestola jatkaa. 10 Keskiviikko 25. Lukion aloittanut Luukas Hyytiäinen (16) sai koronarokotteen heinäkuussa. Erillistä kirjallista lupaa vanhemmilta ei tarvita, mutta huoltajia pyydetään ilmoittamaan, mikäli lapsi on jo saanut 1. – Jos koronavirustartunta ja altistuksia on pienellä koululla, vaikuttaa se todennäköisesti koko kouluun. Jos rokotteesta olisi selkeää haittaa, se olisi huomattu, koska rokotteen on saanut jo miljardeja ihmisiä. Luukas Hyytiäinen ajattelee, että koronarokote on varsin turvallinen. Näin Martan luokanvalvoja on kertonut. Siksi hänen mielestään rokotevastaisuus on lääketieteellisen tutkimuksen vastaisuutta. Martta aikoo ottaa rokotteen. Luukas sai rokotteen heinäkuussa ajanvarausvastaanotolla.. Koronarokotusten ajankohdista tiedotetaan lapsia ja perheitä Wilman kautta, ja heitä kehotetaan keskustelemaan asiasta kotona. Jatkosta tieto Wilmassa Suomessa on käytössä 12–15-vuotiaille BioNTech Pfizerin Comirnatyja Modernan Spikevax -rokotteet. Jos alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa. Rokotteet joka tapauksessa suojaavat karmeilta sairauksilta, Pasi Hyytiäinen sanoo. Luukaksen pikkusisko Martta aloitti Yläkoulun ja saa rokotteen syyskuussa. Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän alueen 12–15 -vuotiaat saavat rokotuksia ajanvarauksella tai walk-in -tapahtumissa ilman ajanvarausta. Potilaslain mukaan alaikäisen potilaan mielipide hoitotoimenpiteeseen on selvitettävä silloin, kun se on hänen ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden mahdollista. – Tällä hetkellä ei ole varsinaisia kokoontumisrajoituksia, mutta vältämme isoja ryhmiä ja kokoontumisia isoilla kouluilla. Isoilla kouluilla mennään tilanteen mukaan ja infektiolääkärin ohjeilla eli todennäköisesti luokka ja ryhmä kerrallaan etänä, jos tulee altistuksia. – Koronarokotukset aloitetaan 9-luokkalaisista ja siirrytään nuorempiin sen mukaan, kun rokotteita saadaan, kertoo terveysjohtaja Eija Jestola Ylä-Savon Sote -kuntatyhtymästä. – Mitään rokoteta ei päästetä markkinoille, ellei sitä ole testattu kattavasti ja mikä olisi vaaraksi ihmiselle. Ikäryhmään kuuluvat saavat Talous & politiikka kaksi rokoteannosta, tehosterokotteen ajankohta on 12 viikkoa ensimmäisestä rokotteesta. rokotteen, hänelle on varattu aika 1. Ja vain terveenä tullaan kouluun, Heikinmaa sanoo. Hyytiäisen 70-vuotias äiti sairasti koronan ja oli 10 päivää todella kipeä. Luukaksen ja Martan isä Pasi Hyytiäinen suhtautuu rokottamiseen myönteisesti tutkimuksen näkökulmasta, tutkimus on hänelle läheistä, sillä hän itse tekee väitöskirjaa kirkkohistorian alalta. Jos alaikäinen ikänsä ja kehitystasonsa perusteella kykenee päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Mutta on joukossa joku, joka ei halua ottaa rokotetta. Eli kyläkouluilla valmius etäopetukseen on kaksi viikkoa tarvittaessa. Kouluilla koronarokotuksia antavat kouluterveydenhoitajat ja avustava henkilökunta muualta sosiaalija terveyspalveluista. Kuntayhtymässä noudatetaan sosiaalija terveysministeriön aluehallintovirastolle lähettämiä ohjeita koronarokotuksesta ja alaikäisen itsemääräämisoikeudesta. Toki kaikkiin rokotteisiin liittyy riskitekijöitä, voi tulla jonkinlaisia oireita tai sitten ei mitään. Tehosterokotteen Luukas Hyytiäinen saa syyskuussa. – Lapsella tai nuorella on mahdollisuus keskustella koronarokotukseen liittyvistä asioista vielä omalla vuorollaan kouluterveydenhoitajan kanssa. Hyytiäinen ajattelee, että jos kaikki ottaisivat rokotteen, voitaisiin luopua maskeista, toisaalta laumasuoja vaatisi, että 110 prosenttia on rokotettu ja sitä tavoitetta ei voida saavuttaa. Luukas Hyytiäinen ei ole saanut erityisempää infoa rokotteesta lukiossa, mutta hän on keskustellut aiheesta vanhempiensa kanssa. TEKSTI & KUVA JAANA SELANDER Kouluilla ei uusia koronasuosituksia Luukas Hyytiäinen on keskustellut kotonaan vanhempiensa kanssa koronarokotteesta. Kiuruveden yläkoululla rokotukset aloitetaan maanantaina 6.9. ja niitä jatketaan keskiviikkona 8.9.. Lukiossa tietoa rokotteesta ei ole juurikaan saatu. Kiuruvedellä 12–15-vuotiaista ensimmäisen rokotteen on saanut 19,9 prosenttia ikäkuokasta, 16–19-vuotiaista 55,6 prosenttia, tehosterokotteen 8 prosenttia, 20–24-vuotiaista rokotteen on saanut 54,3 prosenttia, tehosterokotteen 9,8 prosenttia, ja 25–29-vuotiaista ensimmäisen rokotteen on saanut 58,3 prosenttia, tehosterokotteen 14,9 prosenttia. Ruokailut on porrastettu, huolehdimme käsihygieniasta ja tuuletuksesta mahdollisuuksien mukaan. – Moni aikoo ottaa rokotteen, mutta yksi kaveri kertoi, ettei ota rokotetta, Martta sanoo. elokuuta 2021 Luukas valitsi rokotteen tiede edellä Lukion rehtori ja Kiuruveden kaupungin sivistystoimen vastaava Matti Heikinmaa sanoo, että Kiuruveden kouluissa on samat koronaohjeet nyt syyslukukauden alussa kuin keväällä AVI:n ja THL:n kautta. Hänen miehensä (yli 80-vuotias) oli saanut ensimmäisen rokotteen pari viikkoa ennen kumppaninsa sairautta ja asui saman katon alla koko sairauden ajan eikä saanut tartuntaa. – Tämä esimerkki kertoo rokotteen tehosta, Hyytiäinen sanoo
Toki viimeisellä viikolla voi kysyä, onko paikkoja, mutta ajatuksena on, että ovella ei saisi lippuja myydä, jos ei ole paikkavarausta. Vartiainen sanoo, että kun hän nousi tanssilavalle heinäkuussa pitkän tauon jälkeen, häntä suoraan sanoen hieman jännitti. u Maatalouden tuotantotarvikkeiden myyjä Maitosuomen Valmakaupassa. Vanhemmat levytykset ovat vuosina 1997–2015 ilmestyneiltä levyiltä. Juha Vartiainen teki ensimmäisen tanssikeikkansa heinäkuun alussa noin 10 kuukauden keikkatauon jälkeen. Piipon ja Lindemanin kanssa Vartiaisella on pitkä yhteinen taival musiikinmaailmassa. Konsertissa julkaistaan Vartiaisen kokoelmalevy, jossa on 20 kappaletta jo julkaistuilta levyiltä sekä kaksi uutta levytystä. päivänä syyskuuta. Sain parannella rauhassa itseäni. Vartiaiselle tulee edeltävänä torstaina täyteen 61 vuotta. – Itse olen korvannut esiintymisten puuttumista liikunnalla, hyötytekemisellä. Toki monet nuoret ja varsinkin varttunut väki on sen sijaan kyllä ollut hyvinkin kuuliaisia suosituksille. Vartiainen on tehnyt 9 pitkäsoittoa, joista kahdeksalta on otettu kappaleita uudelle levylle. – Jos joskus pitää sairastaa niin, sairaudelle ja leikkaukselle paras mahdollinen hetki oli viime kesä, koska keikat ovat olleet tauolla. Juha Vartiaisen konsertissa on mukana ”kaksi loistavaa vierailijaa” – tangoprinssi 2013 ja 2014 Leif Lindeman ja tangoprinsessa 2018 Virpi Piippo. Iskelmäviikko Juha Vartiainen esittää biisejä matkansa varrelta juhlakonsertissaan Juha Vartiainen 60+1 vuotta. Yhteinen konsertti on ollut haaveissa pitkään. – Mietin, miten homma menee, vieläkö osaan. Kokoelmalevy on läpileikkaus toivotuimmista kappeleista vuosien varrelta. Katsoin huolestuneena juhannuksen seutuun uutislähetyksiä festareilta, se ei antanut oikeaa viestiä. Vartiaisen konserttiin otetaan yleisöä maksimissaan puolet salin täyttökapasiteetista, noin 150 ihmistä. Sitä vaistomaisesti pitää väliä ja se onkin nyt tärkeää muistaa! Monelle esiintyvälle artistille korona-aika on ollut ahdistava, kun ei ole päässyt keikoille. – Toissa viikolla olin isossa ulkoilma tapahtumassa Juankosken Kivennavalla juontamassa ja laulamassa, siellä maskia käytettiin ja oltiin muutenkin vastuullisesti. Vartiainen toivoo, että edelleen muistaisimme olevamme taudin kanssa tekemisissä ja noudattaisimme terveysturvallisuusohjeita, näin pystymme jossakin muodossa tapahtumia järjestämään. Vartiainen on toipunut hyvin kesällä 2020 tehdystä leikkauksesta. Meillä on ollut pitkä karanteeni tapahtumista ja se on purkaantunut, jotkin ryhmät ovat antaneet luistaa väärällä tavalla. 11 Keskiviikko 25. TEKSTI & KUVA JAANA SELANDER Konsertti on Kiurusalissa lauantaina 4. Kun Vartiainen järjesti 50-vuotisjuhlakonsertin 11 vuotta sitten, oli Kiurusalissa niin paljon yleisöä, että osa istui lisäpenkeillä. Juha Vartiainen u Laulaja, tehnyt 9 levyä, uusin kokelmalevy ilmestyy 4.9. – Toivoisin, että ne, jotka haluavat päästä konserttiini, varaisivat paikkansa ajoissa. Trioa säestää iskelmäviikolta tuttu Pekka Juntusen orkesteri juhlakokoonpanossa. Vartiainen nimeää muun muassa Prahan kevään, Myrskyn jälkeen, O sole mion, Onnen hetkiä, Vuosien Juha Vartiaisen 60+1 vuotta -konsertti toteutetaan Kiurusalissa terveysturvallisesti, saliin otetaan enimmillään 150 ihmistä jälkeen. Tuli hyvä olo. Näin siksi, että jos koronamääräykset muuttuvat, on rahojen palauttaminen helpompaa. u Kiuruveden Iskelmäviikon tapahtumajohtaja. KUKA?. Hän ei ottanut talven aikana kuin muutaman keikan muistotilaisuuteen ja syntymäpäiville. Viime viikonloppuna hän esiityi Salon lähellä Lehmirannan lomakeskuksessa, jossa yleisö oli jaettu kahteen konserttiin, jotta turvavälejä voitiin noudattaa. Vartiainen kuvaa Lindemania ja Piippoa ”moraalisiksi kuninkaallisiksi”, sillä yleisön mielestä heidät olisi pitänyt aikanaan valita tangokuninkaaksi ja tangokuningattareksi, mutta tuomaristo päätti toisin. Reilun tunnin mittaisessa konsertissa ei ole väliaikaa, konsertin jälkeen Vartiainen tarjoaa kakkukahvit. Hän järjestää juhlakonsertin merkkipäivänsä kunniaksi nyt, sillä viime vuonna korona siirsi tapahtumaa. Konsertissa tullaan kuulemaan perinteisiä ja uudempia iskelmäkappaleita. Se tarkoittaa, että lippuja ei voi varata netistä, vaan suoraan kulttuurisihteeri Heidi Huhtilaiselta ja Juha Vartiaiselta, lippuja voi ostaa myös kirjastosta ja paikallisesta kirjakaupasta. Vartiaiselle tehtiin viime kesänä myös vaativa kaularankaleikkaus. Ihmiset olivat kaivanneet, mutta kohtaamisissa huomasi kyllä varovaisuutta. Tehdyt varaukset voi lunastaa ennen konserttia Kulttuuritalolta. En käytä laulaessani muistin tukena papereita, laulan ulkomuistista, mutta siitä se tilanne lähti purkautumaan kuin lankakerä ja keikat menivät hienosti. Vartiaisen konsertti toteutetaan terveysturvallisesti. elokuuta 2021 Kulttuuri Biisejä matkan varrelta Kiuruvetisten rakastama laulaja, juontaja, Mr
Yhteensä Kiuruvedellä on seitsemän eri ryhmää. Monipuolinen työnkuva Ylä-Savossa Runtin palkanmaksajana tulee toimimaan IPK ja lisäksi taitovalmennukseen on saatu myös Suomen Jääkiekkoliiton hankerahoitusta. Siihen voi tulla erilaisilla vammaja sairaustaustoilla olevia innokkaita liikkujia mukaan. Hänellä on myös omaa pelaajataustaa kasvattajaseuransa Kempeleen Kiekko-Kettujen sekä Oulun Kärppien ja Kiekko-Laserin junioreista SMja Mestis-tasolta. Myös KK-81:n puheenjohtaja Asko Humaloja ja valmennuspäällikkö Ville Komulainen ovat tyytyväisiä Runtin rekrytointiin. IPK Juniorit ry:n valmennuspäällikkö Sauli Tapaninaho kertoo, että taitovalmentajaprojektin nytkähdettyä eteenpäin viime syksyn aikana uskallettiin Ylä-Savossakin ruveta haaveilemaan omasta taitovalmentajasta. Lisäksi Pihtiputaalla luistellaan ulkojäällä marraskuusta alkaen. elokuuta 2021 Urheilu Lisää laatua jääkiekkotoimintaan Taitovalmentaja Tomi Runtti on KK-81:n ja muidenkin yläsavolaisten kiekkoseurojen apuna ainakin seuraavat pari vuotta. Hakuprosessissa saimme koulutetun ja vahvasti oppimishaluisen henkilön tuomaan uutta näkökulmaa alueen lastenvaiheen jääkiekkoon. Juhlavuoden kunniaksi on myös sopivasti saatu uusi vahvistus, kun Ylä-Savon alueella on aloittanut päätoiminen taitovalmentaja 2+1 -vuotisella sopimuksella. Kiuruvedellä jäävuorot alkavat ensi viikon maanantaina. Tuolloin Runtin edustama Kiekko-Laser murskasi miesten pelissä KK-81:n peräti 26–0. Tällaista erityisryhmää ei kovinkaan monella paikkakunnalla ole. Arkistokuva.. 12 Keskiviikko 25. Toiveissa on, että nyt vihdoin tulevan kauden aikana se päästään esittämään. Lisäksi Runtti työskentelee KK81:n, LL-89:n, KallSin ja VPH:n Leijonakiekkokoulujen kanssa. KK-81:n valmennuspäällikkö Ville Komulainen (vas.) ja puheenjohtaja Asko Humaloja (oik.) ovat tyytyväisiä taitovalmentaja Tomi Runtin saamiseen Ylä-Savoon. – Erikoisuutena Kiuruvedellä on vielä Superit-ryhmä erityisliikkujille. – Meillä IPK:ssa on vahvat ja hyvät kokemukset KalPan taitovalmennuksesta, ja kun oman taitovalmentajan saaminen alkoi näyttää realistiselta, niin koimme sen olevan Ylä-Savon osalta erittäin tärkeä kokonaisuus alueen jääkiekkotoiminnan elinvoimaistamisen kannalta. Yksi tavoite on myös saada UNS Suomen Taitoluisteluliiton jäseneksi. Jäähallin ohella vierailen kouluissa innostamassa lapsia hyvän liikunnallisen harrastuksen pariin. Hän muistelee olleensa ainakin kerran aikaisemmin Kiuruvedellä. Tomi Runtti “ AKU LAATIKAINEN AKU LAATIKAINEN Tarja Kunnas ja UNS:n luistelijoita. UNS:n on ollut määrä esittää satuteemainen taitoluistelunäytös, mutta koronan vuoksi se on lykkääntynyt jo pariinkin otteeseen. – Lopetin aikoinaan oman pelaajaurani, kun halusin keskittyä opiskeluun, selvittää keskushyökkääjänä taituroinut Runtti. Seuran pääpaikkana toimii edelleen Kiuruvesi, mutta toimintaa on myös Leppävirralla, Suonenjoella, Pieksämäellä, Haapajärvellä ja Ylivieskassa. Aikuisissa hän on pelannut IIja III-divisioonaa Kiekko-Laserissa sekä Limingan Kiekossa ennen siirtymistään valmentajaksi. Myös taitoluistelijat palaavat piakkoin jäälle Taitoluisteluseura United Northern Skaters eli UNS aloittaa ensi viikolla kolmannen toimintakautensa. päivästä lähtien, eli heti samana päivänä kun jäähalliin saadaan jää. – Kiuruvedellä UNS:lla on tällä hetkellä kolmisenkymmentä luistelijaa, kertoo seuran valmentajiin kuuluva Tarja Kunnas. – Sitten näin Suomen Jääkiekkoliiton nettisivuilta, että Ylä-Savoon haetaan taitovalmentajaa. Alun perusteella minulle on jäänyt hyvä kuva alueen ihmisistä. – Tintit on 3–5 -vuotiaille tarkoitettu ja Muksut hieman vanhemmille 4–6 -vuotiaille. 40-vuotisjuhlavuottaan viettävällä KK-81:llä jäävuorot alkavat pyöriä elokuun 30. Taitovalmentajan työpanos keskitetään vahvasti yläsavolaisen jääkiekon lastenvaiheen kehittämiseen ja harrastajamäärien kasvattamiseen. Kilpailuihin tähtääviä ryhmiä on kolme eli K1, K2 ja K3, joista ykköstasolla tehdään kaikkein vaativimpia suorituksia. – Ihan hyvät muistot on siis Kiuruvedestä, Runtti naurahtaa. Tällöin muun muassa kisoihin olisi mahdollista osallistua oman seuran eikä jonkin toisen Kiuruvedellä tulen käymään kauden aikana noin kerran viikossa. Syksy on pikku hiljaa saapumassa ja samoin myös jääkiekkokausi. – IPK:n junioreissa työnkuvaani kuuluu U10–U12 -vaiheen toiminnan tukeminen ja kehittäminen yhdessä joukkueiden valmentajien kanssa, sekä Leijonakiekkokouluja U9-vaiheen kehittäminen yhdessä junioripäällikön kanssa. Lisäksi haluan tuoda esiin, että kuinTEKSTI JA KUVA AKU LAATIKAINEN ka mukavaa jääkiekko on muillekin toimijoille sen ympärillä. Laitoin hakemuksen vetämään ja tässä sitä nyt ollaan, sanoo elokuun alussa toimessaan aloittanut Runtti. Hän on Kempeleestä kotoisin oleva 26-vuotias Tomi Runtti, joka on koulutukseltaan liikunnanohjaaja. Kunnaksen mukaan luistelu tapahtuu Kiuruvedellä pääasiassa jäähallissa, mutta hän ei sulje pois myöskään hallin vieressä olevan ulkokaukalon hyödyntämistä. Hän kehittää myös vanhempia junioreita sekä tukee seuratoimijoita laadukkaan arjen ja pelaajarekrytoinnin parissa. – Mukavaa on ollut palata Suomeen oman alan hommiin ja vielä intohimoni eli jääkiekon pariin. Runtilla on kansainvälistäkin kokemusta, sillä hän on viimeksi työskennellyt Italian Alleghessa U17ja U9-joukkueiden valmentajana. – Kiuruvedellä tulen käymään kauden aikana noin kerran viikossa. Lisäksi on kaikenikäisille ja -tasoisille suunnattu harrastajaryhmä
Päivän toisessa KiuPa osuikin sitten urakalla, kun LaPa-95 kaatui lopulta luvuin 11–2. Elokuun viimeisenä viikonloppuna on Venetsialaisten lisäksi mahdollisuus viettää aikaansa esimerkiksi juniorijalkapallon merkeissä Kuorevirralla, jossa on vuorossa P9-joukkueen turnaus. KK-81:n valmennuspäällikkö Ville Komulainen (vas.) ja puheenjohtaja Asko Humaloja (oik.) ovat tyytyväisiä taitovalmentaja Tomi Runtin saamiseen Ylä-Savoon. Ensimmäisessä päivän ottelussaan KiuPa kohtasi FC Siilin Puumat, joka nimestään huolimatta koostui aivan samanikäisistä pelaajista. Sinällään takapajuista, kun muistan jo 80-luvulla Runnille tulleen lämpimänkin veden. Onkin pitänyt olla aika skarppina avustusten ja sponsoreiden suhteen. Samaisen ikäluokan tyttöjoukkue matkaili lauantaina Siilinjärvelle omiin sarjapeleihinsä. Myös taitoluistelijat palaavat piakkoin jäälle seuran väreissä. Hattutempun arvoisesti osui Miska Savolainen ja yhdellä nokitti Miro Nukari. Toisen jakson alku oli hyvää KiuPaa, kerran pallo saatiin tolppaan ja kerran paitsioasemasta maaliin. Vaikka KiuPa onnistui tekemään viisi maalia, oli vastustaja SaPa maalin verran nohevampi. Päivän päätöksestä oli odotettavissa tasainen koitos, kun vastaan asettui LaPan samoin numeroin voittanut RautU Rautalammilta. Ihan vielä ei päästy rinnalle, saati ohi. Pandemia on rokottanut erityisen pahasti sisätiloissa tapahtuvia jääurheiluja viimeisen reilun puolentoista vuoden ajan. Myös kilpailut ovat olleet vähissä ja harjoitustoimintaakaan ei ole voinut suunnitella kovin pitkällä tähtäimellä, kun koronarajoitukset ovat muuttuneet vähän väliä. Rytmi sekosi ainoastaan Miro Nukarin 4–3 -maalissa, jonka RautU kuitenkin kuittasi pelin viimeisellä maalilla. Tai he näkivät, jotka jaksoivat koko pitkän päivän on/off -sateessa. Venlojen viestiin osallistui kaikkiaan 776 joukkuetta, joten KiurU:n Venlojen joukkue suoriutui ensikertalaisina hyvin haastavassa maastossa suunnistetusta viestistä. Kuopion Keskuskentän tekonurmen alkeellisiin oloihin pääsi tutustumaan sunnuntaina KiuPan T11-joukkue. – Viime aikoina on ollut mukavaa saada vaihteeksi tällaisia iloisia uutisia, sillä edelliset puolitoista vuotta ovat olleet koronan vuoksi niin hankalia. Uskon, että ilman koronaa jäsenmäärä olisi varmasti jonkin verran nykyistä parempi. PEKKA KATTAINEN – Kyllähän tämä on ainutlaatuisen hieno homma. – Toisinaan on aamulla herätessä ollut epävarmuutta siitä, että päästäänköhän myöhemmin iltapäivällä tai illalla luistelemaan, Kunnas kertoo. Kunnas on kuitenkin hyvillään siitä, että seurassa on kaikesta huolimatta säilynyt hyvä henki. Paitsi että saimme nyt taitovalmentajan, tuotti Pyhäjärvellä heinäkuussa järjestetty hyväntekeväisyysgolf meidän Leijonakiekkokoululle komeat 5500 euroa. Yhden osuman merkkauttivat Aatu Kauhanen, Viktor Savolainen, Lauri Halme ja Mico Enilä. Maalinteossa onnistui kuitenkin ainoastaan KuPS kaikkiaan kuudesti. Tasainen ottelusta myös tuli ja maaleja joukkueet tekivät vuorotahtiin. elokuuta 2021 KiuPalla junnujen viikonloppu KiuPan miesjoukkueen kauden jo päätyttyä ja naisjoukkueen valmistautuessa omaan loppusarjaansa jäi vastuu seuran jalkapallo-osaamisen esittämisestä laajan junioriosaston tehtäväksi. Kuorevirralla nähtiin lauantaina P12-joukkueen osaamista peräti kolmen ottelun verran. Ensi vuonna suunnistetaan Lukkari-Jukola Mynämäellä 18.6–19.6.2022.. – Alusta alkaen luistelijat ovat ottaneet UNS:n omakseen ja se on onneksi säilynyt. Valmentajia ja ohjaajia on joka joukkuessa ainakin kaksi, osassa jopa enemmän. Toiveissa on, että hän tuo toimintaamme lisää laatua ja tehokkuutta. Korona tuonut haasteita Kunnaksen hartain toive on kuitenkin se, että koronan ikeestä alettaisiin päästä pikku hiljaa eroon. – Nykyään liiton kriteerit ovat aika tiukat ja ne ovat vähän väliä muuttuneet viime vuosina, joten sitä jäsenyyttä ei niin vain ole saanut kuten ehkä joskus aiemmin. KiuPan maalintekijöinä häärivät Miron lisäksi Mico Enilä kahteen ja Väinö Kemppainen yhteen kertaan. Lisäksi U16-ikäluokassa on yhdistelmäjoukkue IPK:n kanssa. Kankaan liikuntapuiston tekonurmella KiuPa kohtasi Jukka Kuoppamäen inspiroimana nimetyt PK-37:n joukkueet Sinisen ja Valkoisen. 0–3 ja 1–6 -tappioista huolimatta valmentaja Jarno Laitinen merkkasi joukkueen todistukseen viikonlopun osalta arvosanan kiitettävä plus. Päivän toinen otatus oli lajinsa tasaisempaa vääntöä. Päivän aikana kohdatut kaksi KuPSin joukkuetta olivat vielä lajinsa verran parempia, vaikka etumatkaa kevätkierrokselta KiuPa oli kiinni kuronut. Kotimatkalle joukkue lähti ilman peseytymismahdollisuutta, Kuopion kokoisesta kaupungista ja jalkapallokulttuurista kun ei suihkuja löytynyt. Kiuruveden Urheilijoilta oli mukana suunnistushistoriansa ensimmäinen Venlojen viestijoukkue, kun Liisa KiurU:n naiset Venlojen viestissä Saastamoinen, Pirjo Lind, Anu Jaaranen ja Tarja Viertorinne kiidättivät joukkueen sijalle 579. Päivän avaus KuPSia vastaan alkoi murheellisesti, pienen virheen ja huonon tuurin saattelemana KuPS siirtyi nopeasti 2–0 -johtoon. Pelit käyntiin piakkoin Jäävuorot ja harjoitukset alkavat siis pyöriä ensi viikolla, ja KK-81:llä on täksi kaudeksi kuusi joukkuetta: naisten ja miesten edustusjoukkueet sekä junioreista U13, U12, U10 ja U9. KiuPa oli tyly vieras voittaen tyylikkäästi luvuin 3–0. – Kyllähän tässä taloudellisesti on eletty hankalia aikoja, kun ei ole voitu järjestää ollenkaan näytöksiä, myyjäisiä, talkoita ja niin edelleen. Haluan toivottaa kaikki tervetulleiksi KK-81:n toimintaan. – Pelien pariin päästään syys-lokakuussa. Haluankin lausua tässä yhteydessä suuret kiitokset Batu Lempiselle ja muille tapahtumassa mukana olleille, Humaloja sanoo. – Korona onkin hankaloittanut paitsi seuran myös yksittäisten luistelijoiden edistymistä sekä aktiivisuutta lajia kohtaan. Alkusyksyisen viikonlopun sarjaohjelmat peluuttivat neljää KiuPan joukkuetta. Paitsi pelaajia, myös muita seuratoimijoita mahtuu lisää mukaan, Humaloja sanoo. Kyllä asiat voisivat huonomminkin olla, joten ihan kuitenkin innokkaasti ja positiivisella mielellä olemme lähdössä kohti uutta luistelukautta, hän hymyilee. 13 Keskiviikko 25. Rovaniemellä suunnistettiin maailman suurin viestisuunnistustapahtuma Napapiiri-Jukola viime viikonloppuna 20.8–21.8. P9-ikäluokan matka suuntautui Iisalmeen sorsastuksen aloituksen iltalennon aikoihin perjantaina. Esimerkiksi Kiuruvedellä meillä ei ole koskaan ollut taitovalmentajaa. Tulosten osalta lehden jalkapallotoimitus kantaa vastuunsa lukijoiden matematiikkaosaamisesta paljastaen kahden ottelun yhteistuloksesta sen verran, että KiuPa teki viisi maalia ja supistamalla illan maalimääräksi saadaan 1/6. KiuPan päivän ainoan maalin teki Iina Humaloja
Viisivuotias hevonen siirtyi Paavoloiden talliin kaksivuotiaana. Jänistä saa metsästää ilman pisteytystä ja metsäkauriskiintiö on kolme. Koppelo, fasaani ja kauris on rauhoitettu. Perjantai alkoi aluetason 80 cm kilpailulla, jossa ykköseksi ylsi Kiuruveden Ratsastajien Heidi Piippo hevosellaan Dream D’Hoogpoort. Olen toiveikas sen suhteen, että Ilmari tuo ison panoksen kentälle ja on meille jatkossa tärkeä pelaaja, kunhan hän saa pelituntumaa ja pääsee huippukuntoonsa. Kiuruveden Urheilijoita edusti myös Kari Hyppönen, joka osallistui perjantaina sarjaan miehet alle 74 kg. Niskasen pelinumero Dundee Unitedissa tulee olemaan 7. Hirvijärven Ratsastajien Emma Kauhanen ja Talented Twilight olivat puolestaan kakkosia. Hyppönen on kilpaillut aiemmin alle 83 kg sarjassa. Kiintiöstä saa metsästää yhden kauriin per jäsen. Ville Kalle teki samalla harvinaisen tempun, sillä viime vuonna se voitti nelivuotiaiden suurimman kilpailun Kriteriumin. via hevosia, kuten Huisi Hemmoa ja Sipiseetä vastaan. Kovinkaan moni hevonen ei ole yltänyt sekä Kriteriumin että Derbyn ykköseksi. AKU LAATIKAINEN Itärannan Erämiehet pitää metsästysajat asetusten mukaisina ja rauhoitusalueet entisellään. Näin ollen häneltä jäävät väliin muun muassa Kalevan kisat, jotka kilpaillaan tulevana viikonloppuna Tampereella. Vieras kulkee aina isännän mukana. Luvat on maksettava ennen metsästystä. Seura luovuttaa maitaan ajokoeja haukkukoemaastoiksi. Savo Challenge päättyi Lupikselle Ilmari Niskanen Dundee Unitediin Jalkapalloilija Ilmari Niskasen ura jatkuu Skotlannin pääsarjassa Valioliigassa. Rauhoitus ei koske jänistä. Jänikselle ja kyyhkylle ei ole kiintiötä. Yhteensä hevonen on tienannut urallaan jo yli 200 000 euroa. Kolmipäiväisissä kisoissa myös kiuruvetisiä ratsukkoja sijoittui. Francis kertoo Instagramissa, että hän sai äskettäin kilpailussa takareisivamman. Hyppönen sijoittui sarjassaan kuudenneksi tehden tulokseksi jalkakyykyssä 190 kg, penkkipunnerruksessa 150 kg ja maastanostossa 225 kg. Kisoissa oli mukana myös NHB Iisalmen ottelijoita, joista kiuruvetislähtöinen Mikko Hyvärinen voitti kultaa sarjassa miehet full contact alle 75 kiloa. Näistä yhteistulokseksi kertyi 565 kg. Lisäksi hän pääsee testaamaan uusia MRF-renkaita. Dundee Unitedin päävalmentaja Tam Courts kuvailee seuran tiedotteessa Niskasta hyökkääväksi pelaajaksi, jolla on jo kansainvälistäkin kokemusta. Vieraan metsästäjän käyttö sallitaan. Jokaisen seuran metsästäjän on kirjattava saalisilmoitukset seuran nettisivulle, oli sai saalista tai ei. Mahdollinen saatu saalis vähennetään isännän kiintiöstä ja isännällä on velvollisuus merkitä vieraan ja oma saaliinsa seuran nettisivun saalistilastoon. Kettujahdissa vieraan koiran käyttö sallitaan ilman maksua. Metso on 15, teeri 5 ja pyy 2 pistettä. Kannanhoidolliseen rhy:n ilvesjahtiin, susijahtiin ja karhujahtiin annetaan lupa seuran maille. 23-vuotiaan KiuPa-kasvatin uusi seura on Dundee United, jonne hän siirtyy Saksan kakkostasolta FC Ingolstadtista. Lisäksi perjantaina KiuRan Anna Repo ja Poseidon sijoittuivat toiseksi aluetason 110 cm esteillä. Villisikaa metsästetään pääasiassa omalla porukalla ja tarvittaessa kutsutaan naapuriseurojen metsästäjiä jahtiin. Joulurauha annetaan eläimille 24.–26.12. Viidenneksi tulivat KiuRan Jenni Anttila ja Välkkeen Muisto. Kyyhkyn metsästykseen ei ole maksua. Ennen metsästyksen alkamista on myös soitettava yhdysmiehelle, jolloin selviää, että onko kaatokiintiöitä vielä jäljellä. Koiran koulutus sallitaan seuran jäsenille luvallisilla alueilla. Metsästys on sallittu koirakokeiden aikana, kunhan ei tahallisesti häiritse koetta.. Kyseessä on rallin Euroopan mestaruussarjaan kuuluva osakilpailu. Kesäkokouksen pöytäkirja on seuran majan ilmoitustaululla. Vielä ei ole selvää, että kuinka paha loukkaantuminen on kyseessä, mutta Francis ei aio kuitenkaan ottaa riskejä, vaan keskittyy kuntouttamaan itsensä kohti peruskuntokauden harjoittelua ja hallikautta. Uskon, että hän sopii täydellisesti skotlantilaiseen pelityyliin ja ennen kaikkea sellaiseen pelitapaan, jota me haluamme toteuttaa. Lauantai alkoi aluetason 85 cm kilpailulla, jossa neljä KiuRan ratsukkoa sijoittui. Pyytämällä ketun tai supikoiran ja esittämällä sen jollekin johtokunnan jäsenelle, saa sitä vastaan Itärannassa saaliskiintiö on 21 pistettä teeren lisäluvan. Derbyn voitosta Ville Kalle kuittasi komeat 36 000 euroa. Vierasmaksut suoritetaan OP-pankkiin seuran tilille FI52 5157 0620 0329 61 isännän toimesta. Huttunen ajaa kisassa BRC Teamin Hyundai i20 R5 -autolla. Seura luovuttaa alueensa kennelkerholle koirakokeita varten. AKU LAATIKAINEN Jari Huttunen ajaa rallia Tshekissä Ralliautoilija Jari Huttunen ja hänen kartanlukijansa Mikko Lukka palaavat tositoimiin tällä viikolla Tshekissä, kun kaksikko osallistuu viikonloppuna ajettavaan Barum Czech Rally Zliniin. Hyvärinen kukisti loppuottelussa MMA Seinäjoen Dlovan Honkaniemen, joka taipui tuomareiden hajaäänin 2–1. Ville Kallen omistaa nykyään lapualainen Janne Paavola ja sitä valmentaa hänen isänsä Jouko Paavola. AKU LAATIKAINEN Esteratsastuksen Savo Challenge -kilpailusarjan neljäs ja viimeinen osakilpailu järjestettiin viikonloppuna Ratsastuskeskus Lupiksella. Saaliskiintiö on 21 pistettä. Ville Kalle lähti Derbyn finaaliin yhtenä ennakkosuosikeista ja lopulta se voitti varsin hallitusti, vaikka erot maalissa olivatkin pieniä. Se on startannut 25 lähtöön ja voittanut 12 kertaa. Seuran jäsenen on kuitenkin oltava mukana metsästyksessä. Vieraslupia myönnetään jänisja kyyhkymetsästykseen. 14 Keskiviikko 25. Sunnuntaina saatiin Kiuruvedelle yksi sijoitus, kun KiuRan Henriikka Pasanen ja Pilvet tulivat toiseksi aluetason 90 cm esteillä. Ari Moilasen ohjastama hevonen joutui kiertämään viimeisen kierroksen raskaalla sateen piiskaamalla radalla kolmatta rataa pitkin, mutta jaksoi silti taistella hyvin loppusuoran tasaisessa kamppailussa muita koViime vuonna Ville Kalle voitti nelivuotiaiden Kriteriumin. Saastamoisen huima 475,5 kg yhteistulos koostui jalkakyykystä 172,5 kg, penkkipunnerruksesta 110 kg ja maastanostosta 193 kg. Jos metsästäjä saa kaadon, on siitä ilmoitettava yhdysmies Antti Eskeliselle. Lauantaina Kiuruveden Urheilijoista kisalavalle nousi naisten alle 76 kg sarjassa kilpaileva Leena Saastamoinen. Huttunen on kilpaillut perinteikkäässä rallissa aiemminkin. Pinja Mykkänen ja Jefferson olivat kolmansia, Minttu Leskinen ja Dream D’Hoogpoort neljänsiä, Iisa Knuutinen ja Jefferson viidensiä ja Heidi Piippo sekä Kihiveikko kuudensia. elokuuta 2021 Urheilu Ville Kalle Derby-voittoon Kiuruvetisen Eija Kärkkäisen kasvattama ori Ville Kalle voitti viikonloppuna viisivuotiaiden suomenhevosten Derbyn Jyväskylän Killerin radalla. Kyseessä on ikäluokan suurin ja arvostetuin ravikilpailu. Lisäksi Saastamoinen palkittiin kisojen toiseksi parhaana nostajana pisteissä kaikki naisten painoluokat huomioiden (94,209 IPF-pistettä). Sara Francisin kausi tuli päätökseen Pikajuoksija Sara Francisin yleisurheilukausi on ohi. Koppeloharjun Erä teki päätöksiä Koppeloharjun Erä pitää metsästysajat asetuksen mukaisina ja joulurauha annetaan eläimille 24.–25.12.2021. – Olen varma, että hän innostaa faneja ja tuottaa heille hienoja hetkiä nopeutensa ja teknisten taitojensa ansiosta. Mikko Hyvärinen otteli Suomen mestariksi Espoossa järjestettiin viime viikonloppuna potkunyrkkeilyn Suomen mestaruuskilpailut. JUHO HÄMÄLÄINEN Leena Saastamoiselle SM-kulta ja kolme SE:tä Suomen Voimanostoliitto ry sekä Aavasaksan Kisa ry järjestivät klassisen voimanoston SM-kilpailut Ylitorniolla 20.–22.8. Ketunmetsästys sallitaan muiden seuran jäsenille sillä ehdolla, että seuran jäsen on mukana jahdissa. Vieraslupa metsäkanalinnulle maksaa 25 euroa per vuorokausi ja jäniksen kausilupa on 40 euroa tai 10 euroa vuorokaudessa per henkilö. Metsäkanalinnun metsästyksen rauhoitusalue on Pirttimäentien, Katinhännäntien ja Kuvajapuron sisälle jäävä alue. Hän nosti kyseisessä kilpailussa jokaisessa nostomuodossa sarjansa suurimmat raudat ja otti nimiinsä Suomen ennätystulokset penkkipunnerruksen, maastanoston ja yhteistuloksen osalta. Viimeksi hän kurvaili Tshekin asfalttiteillä neljä vuotta sitten. Koepäivät ovat seuran nettisivulla. Hyvärinen osallistuu seuraavaksi maailmanmestaruuskisoihin, jotka järjestetään lokakuussa Italiassa. Saaliskiintiö on kolme lintua, joista yksi saa olla metso. Päivämaksu on kuusi euroa
Lukeminen tuo iloa ja surua, faktaa ja fiktiota, oppia ja kokemuksia. Tiistaiaamuna tämä kuormauspaikka oli käytössä ensimmäisen kerran, kun näytökseen tarvittava kalkki tuli asemalle ja sieltä kuormurilla Puolakan tilalle. Näytöksen järjesti Kiuruveden Maatalousseura. Tiistaina järjestettiin Maatalousseuran toimesta Puolakan tilalla näytös, jossa viljelijät näkivät kalkituksen tapahtuvan käytännössä koneellisesti ja vaivatta. (Kiuruvesi-lehti 25.8.1971) Kalkitusnäytös Puolakan tilalla Hyvinvointi, terveys ja harrastukset TEEMANUMERO 1.9. Kansainvälistä lukutaitopäivää vietetään 8.9. LEHDEN LOGO Lukemalla rakennat maailmoja ja maailmankatsomuksia. Onnella ei ole mitään tekemistä menestyksen kanssa. Näytöksessä esitti pääosaa urakoitsija Pentti Kämäräisen suurteholevitin. Luettuna tai kuunneltuna. Jatkan työskentelyä volyymiripsien, lashliftien, kestopigmentointien sekä parturija kampaamopuolen töiden parissa Parturi-kampaamo Pelakuussa. Rautatieasemalla on valmiina irtokalkin purkauspaikka, jossa kalkki voidaan kipata vaunusta suoraan ajoneuvoon. K iitos kaikki asiakkaani kuluneista vuosista! URMAUS WWW.HURMAUS.FI 044-7005 117 Ajanvaraustiedot ja puhelinnumero säilyvät ennallaan. Kalkitus tällä levittimellä aloitetaan urakalla heti, kun sadonkorjuu on edistynyt riittävän pitkälle. – Koska mikään ei pääse niiden ihon alle. DIEGO MARADONA Viikon miete Vitsikästä – Miksi luurangot ovat niin rauhallisia. Kiuruveden Maatalousseura on luonut organisaation kuntokalkituksen eteenpäin viemiseksi ja kalkitustyön helpottamiseksi. Kansainvälistä lukutaitopäivää vietetään 8. ki ur uv es ile ht i.fi M ai no st aj a, ny t ka nn at ta a nä ky ä! Loppuunmyynti 15.9 asti. elokuuta 2021 Viikosta viikkoon 50vuotta sitten Kun ihmiset menestyvät, on se aina kovan työn tulosta. Kuntokalkituksesta on paljon puhuttu viime aikoina. 15 Keskiviikko 25. Eikä sillä ole väliä, mitä aistejasi käytät lukemiseen. Lukeminen tuo iloa ja surua, faktaa ja fiktiota, tarinoita, oppia ja kokemuksia läheltä ja kaukaa. syyskuuta.
klo 12-14 kaikkien kaikkien vammaisryhmien yhteinen vammaisryhmien yhteinen ulkoilutapahtuma Kuorevirulkoilutapahtuma Kuorevirran alueella ran alueella To 2.9. Perhekeralkavalla viikolla. Siellä ei ole tuskaa, eikä murhetta; ei vihaa eikä katkeruutta. Siellä Hän istuu Jumalan, Kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on tuleva tuomitsemaan elävät ja kuolleet. liikuntapalvelut ja liot. klo 10-12.00 kasvatuksen klo 10-12.00 kasvatuksen tiloissa srk-talolla. Jälkeenpäin olen oivaltanut, että tällaiset ajatukset ovat pahan harhautusta. xxxxkuuta 2021 To 26.8. 17.11.1953 Kiuruvesi k. lon kerho, takkahuone. Su 29.8. klo 16-18 KokkikerKokkikerho, kasvatuksen tilat. klo 18 Arkiretriitti Arkiretriitti takkahuoneessa. klo 9-11 To 26.8. Tämä tieto lohduttaa pettymyksen hetkellä. Hän on Kaikkivaltias. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. klo 10 Su 5.9. klo 19 klo 19 Pyhäillan rauhaa Pyhäillan rauhaa konsertti kirkossa. Su 29.8. Voi kun olisin löytänyt Jeesuksen jo vuosia sitten! Ennen kuin uskalsin ottaa ensimmäisen askeleen, minua pidättelivät monet maalliset kahleet. järj. Toivotamme kaikki tervetulleeksi sekä kirkkoon että Tuonelanharjun hautausmaalle, minkä jälkeen muistotilaisuus vain kutsutuille Kiuruveden seurakuntatalolla. klo 12-14 Ti 31.8. DIAKONIA DIAKONIA To 26.8. Suomalaista lauluja pianomalaista lauluja pianomusiikkia. yläpihan viimeinen ovi. Pekka Kaurala laulu ja Satu Kettunen piano. klo 18 To 2.9. Vuosi sitten meillä oli kolme kemiallista raskautta pettymyksineen. Hän on ainut elävä Jumala, joka on kuollut meidän puolestamme. läheisten läsnä ollessa. Aina Jumalan vastaus ei toki ole sitä mitä ihminen itse haluaa. 16 Keskiviikko 25. 0400 mennessä Maritta p. laulu ja Satu Kettunen piano. mennessä Maritta p. Ohjelma 5 €. Hän haluaa pelastaa meidät kaikki, ihan jokaisen. liikuntapalvelut ja seurakunta. Yksin Herra tietää mikä meille on parasta ja sitä Hän haluaa antaa lapsilleen. Su 29.8. Lauri Heikki YLÖNEN s. Kuolemakaan ei tunnu niin pelottavalta kun tietää, että taivaassa meille on varattuna jotain PALJON parempaa. Sanasta syntyy elämän lähteitä, joista janoiset saavat juodakseen. poikamme. Haluamme viedä ilosanomaa eteenpäin. Kaipaatko sinäkin taivaallista väliintuloa, armoa ja anteeksiantoa. klo 10 klo 10 Sanajumalanpalvelus Sanajumalanpalvelus (Kivelä, Pulkkinen). ho, kasvatuksen tilat. Isä ei kuitenkaan pakota ketään luokseen, Hän on antanut ihmiselle vapaan tahdon. jien kirkkopyhä. La 4.9. 0400 981 069 tai maritta.nevalainen@ 069 tai maritta.nevalainen@ evl.fi., muista ilmoittaa perevl.fi., muista ilmoittaa perheen koko ja erityisruokavaheen koko ja erityisruokavaliot. Kuollut Kuollut Martti Johannes Repka 71 v. Onneksi Isä on voimallinen ja kärsivällinen. Käynti yläpihan viimeinen ovi. Synnin avulla saatana sitoo meitä maailmaan, pitää meidät erossa Jumalasta ja pelastuksesta. Näitä aikoja tulee meille jokaiselle elämän varrella. klo 10 To 26.8. Pekka Kaurala musiikkia. Itselläni etsikkoaika kesti seitsemän vuotta, jonka aikana Herra kutsui minua kolme kertaa. Käynti takkahuoneessa. Suojaansa otti siivillään, kuiskasi hiljaa – Kari lähdetään! Rakkaudella kaivaten Eija Taina ja Ville Teija ja Joona Toni ja Hanne Amanda, Eveliina, Joonatan, Kristiina siskot ja veli muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Ole rohkea, sillä Jeesus sanoo: ”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isän edessä taivaissa. klo 10-11 klo 10-11 ruoka-avun jako ruoka-avun jako vähävaraisille Puistonkulvähävaraisille Puistonkulman parkkialueella man parkkialueella klo 13 klo 13 seurakuntatalolla, seurakuntatalolla, monitoimisalissa Omaishoimonitoimisalissa Omaishoitajienja hoidettavien tajienja hoidettavien vertaisryhmä. Pyhäjärvi Ol. Uimahalliin voi perheilleen. Mieleeni nousee Raamatun kohta: ”Autuaat ne ihmiset, joilla on voimansa Sinussa, joilla on mielessänsä pyhät matkat! Kun he käyvät kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla.” (Ps.84:6-7) Olen nyt kaksi vuotta saanut kulkea taivastietä. Herra on parantanut masennukseni ja syömishäiriöni. Oletko sinä ajatellut Jumalaa viime aikoina. 26.8. mennessä Maritta p. Vasta sitten olin valmis myöntämään, etten pärjää omassa voimassani ja vastasin KYLLÄ. 27.8. Kaikella on tarkoitus, ja meille kaikille on varattu oma tie ja tehtävä. järj. Ilm. alkavalla viikolla. klo 10 KuulonhuolKuulonhuollon kerho, takkahuone. 13.08.2021 Kiuruvesi Enkeli hiljaa vierellä kulki, kädestä otti, syliinsä sulki. Muistaen lapset sisarukset muut sukulaiset ja ystävät www.kiuruvedenhelluntaisrk.. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa.” (Matt 10:32-33) Siunattua syksyä, ELISA HUTTUNEN SEURAA KIURUVESI-LEHTEÄ FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA. Ilm. La 4.9.Uintipäivä ja ruokailu Uintipäivä ja ruokailu kaikille erityistä tukea tarkaikille erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän vitseville lapsille ja heidän perheilleen. Monesti olen tämän huomannut hetken harmistuksen jälkeen. klo 11 jumalanpalvelus Ma 30.8. klo 16-18 Ke 1.9. 07.01.1950 Kiuruvesi k. 0400 981069. Päivä on perheille maksuton. Toini Annikki Hietala 82 v. Päiväkerhot alkavat 30.8. Hän tietää mikä nurkan takana odottaa, ja varjelee meitä pahalta. Suokonsertti kirkossa. Yksi suuri siunaus ja rukousvastaus on 5. Mietin, mistä kaikesta joutuisin luopumaan ja mitä ihmiset minusta ajattelisivat. Ohjelma 5 €. elokuuta 2021 2 Keskiviikko xx. PÄIVÄKERHO PÄIVÄKERHO Päiväkerhot alkavat 30.8. Meidän tulee vain tunnistaa nämä hetket ja tarttua niihin. Rakkaudella kaivaten Anna-Liisa Marika, Tommi ja Salla Pauliina ja Matti Juhamatti, Sonja ja Sira Veli-Matti, Merja, Jenna ja Jere siskot ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Kiuruveden kirkossa lauantaina 4.9.2021 klo 9.30. Päivä on perheille 12-13.30. seurakunnasta Pyhäjärvi Ol. Toini Annikki Hietala 82 v. klo 10-11 ruokajakelu Puistonkulman parkkipaikalla Ti 31.8. 28.07.2021 Iisalmessa Takana elämän tuulet, edessä rauha – iäisyys. 07.08.1957 Kiuruvedellä k. Siellä ei ole syntiä. Hän kuulee rukoukset ja vastaa niihin. Hän on käynyt helvetissä ja noussut ylös kuolleista taivaaseen. tiloissa srk-talolla. klo 9-11 diakoniadiakoniatoimistossa päivystys toimistossa päivystys Ma 30.8. Ilm. ho aloittaa toiminnan to 2.9. Etsikkoaikana Herra vetää meitä lähemmäksi itseään. Saamme aina luottaa, että Hän on kanssamme. 27.8. seurakunta. 26.8. Hän antaa uutta voimaa jokaiseen päivään. (Kivelä, Pulkkinen). Sitten rukoilin, että Herra vielä antaisi meille yhden lapsen jos se vain on Hänen tahtonsa. Kun avaamme sydämemme Jeesukselle, täytymme Pyhällä Hengellä, synnymme uudestaan. klo 10 Messu, yrittäMessu, yrittäjien kirkkopyhä. Isä siunaa meitä monin tavoin. 0400 981 nessä Maritta p. VARHAISNUORISOTYÖ VARHAISNUORISOTYÖ Ke 1.9. Tuon rukouksen jälkeen uusi elämä sai alkunsa ja tiesin, että raskaus sujuu hyvin. 981069. Su 5.9. Tämän kaiken sinulle voi antaa vain Jeesus Kristus. Ti 31.8. Isä auta minua! Sain syntini anteeksi ja se oli vasta alkua. Martti Johannes Repka 71 v. menmaksuton. Perhekerho aloittaa toiminnan to 2.9. Uimahalliin voi tulla omassa tahdissa klo tulla omassa tahdissa klo 10-13 välisenä aikana ja ruo10-13 välisenä aikana ja ruokailu seurakuntatalolla klo kailu seurakuntatalolla klo 12-13.30. 04.08.2021 Iisalmi Oli sulla sydän niin lämmin ja hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. Ma 30.8. Rakkaamme Martti Johannes REPKA s. Lämmin kiitos kaikille myötäelämisestä suuressa surussamme. vertaisryhmä. seurakunnasta Seurakunnat Kuolleet Siunattu haudan lepoon 20.8. Ilm. Rakkaamme Kari Juhani VARTIAINEN s. klo 18 sanan ja rukouksen ilta, teemana Israel Hartaus Siunausten sateet Hengelliset Syksyn tullen on mukava istua sohvalla viltin alla ja kuunnella sateen kohinaa. Ikuista, ehdotonta rakkautta
Laitteessa on selvästi enemmän tehoa kuin paineilmapurkeissa sekä erilaisia suulakkeita ja harjoja, jolloin saa puhdasta jälkeä. Opinto-ohjelmaa saat toimistolta. Ryhmät: 8.30 vauvauinti ja 9.00 perheuinti. Vertaisohjaus opastuspaikoissa on ilmaista kaikille senioreille. vammaisneuvosto, liikuntapalvelut ja Kiuruveden Urheilijat LIIKUNTAPALVELUT TIEDOTTAA Ohjatut ryhmät syksy 2021 Syyskausi 13.9.-18.12.2021 Ilmoittautuminen etukäteen Voimaa ja tasapainoa -tehojaksolle, seniorikuntosaliin ja vauvauintiin. Gasthaus Palopaikka 0400-945544, Teollisuustie 7 ------------------------------------------------------Eläkeliiton sokkoretki ti 31.8. Ilm. Hakkuille tullaan hakemaan maisematyölupa, johon liittyen alueen kiinteistön omistajille, asukkaille ja muille osallisille varataan mahdollisuus kirjallisen muistutuksen, mielipiteen, kysymyksen tai kommentin tekemiseen hankkeesta. Ilmoittautuminen uimahallilla tai puh. 0400 271 143. elokuuta 2021 Kuulonhuollon kerho to 26.8. Ja onhan se mukavaa, kun enää ei tarvitse olla ostamassa uusia purkkeja vähän väliä. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Yksi purkki maksaa noin kymmeIlmapuhdistuslaite Laitteen nimi on CompuCleaner Xpert. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 35: ma: nyppymuussi, tuoresalaatti, ti: broileripihvit, perunat, kastike, porkkanaraaste, ke: kasvislasagnette, rapeasalaatti, to: kahden kalan keitto, kurkku, ruisleipä, pe: perunavelli, leikkele, grahamvuoka, hedelmäkiisseli. alkaen. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. 040 592 5695 Liikuntasihteeri p. Uutta tänä syksynä on, että kurssimaksun voi maksaa yhdessä erässä tai erikseen syyslukukauden ja kevätlukukauden. KIRJASTO Savonetin vertaisohjausta 1.9., 6.10., 3.11., 1.12. Alueella tehdään ensiharvennuksia sekä harvennusja uudistushakkuita. Laitteet on hyvä puhdistaa aika ajoin ja tähän tarkoitukseen paineilma on oiva keksintö. TYÖIKÄISET: TIISTAI Aamuvesijumppa klo 7.10-7.30 Uimahalli KESKIVIIKKO Salibandy (avoin naisten vuoro) klo 17.30-19 Liikuntahalli Salibandy (avoin miesten vuoro) klo 19-20.30 Liikuntahalli Harrastejääkiekko (harrastetaso) klo 20.10-21.25 Jäähalli PERJANTAI Aamuvesijumppa klo 7.10-7.30 Uimahalli SUNNUNTAI Futsal (avoin vuoro) klo 19-20.30 Liikuntahalli Kaukalopallo klo 20.30-21.45 Jäähalli VAUVAUINTI: Vauvauinti alkaa la 18.9.2021. myös sen jälkeen on mahdollista kysyä vapaita paikkoja. 040 759 5005 KAUPUNKI TIEDOTTAA Kaupungintalo PL 28, 74701 Kiuruvesi p. AKU LAATIKAINEN. mennessä. Savonetin toiminnan tarkoitus on ohjata ja auttaa senioreita tietokoneen ja mobiililaitteiden käytön alkeisiin liittyvissä aiheissa sekä sähköisessä asioinnissa. Tervetuloa! Järj. Hinta 15 € / kerta / perhe. Ateriapalvelun ruokalista vko 35: ma: nyppymuussi, lämmin punajuurilisäke, vihersalaatti, vadelma-herukkakiisseli, ti: broileripihvit, perunat, kastike, kukkakaali-maissi, porkkanaraaste, mustikkakiisseli, ke: n.suikalepaisti, perunat, herneet, tuoresalaatti, mansikka-raparperikiisseli, to: kahden kalan keitto, kurkku, ruisleipä, vispipuuro, pe: s.lihaperunalaatikko, talonpojan kasvis, tuoresalaatti, hedelmäkiisseli, la: lihakeitto, juusto, suolakurkku, leipäpuuro, su: kalaa venäläiseen tapaan, perunasose, kesäporkkanat, punajuurisalaatti, ruusunmarja-banaanirahka. 25.8. 17 Keskiviikko 25. 0400 271 143 Erityisliikunnanohjaaja p. Myös esimerkiksi näppäimistö ja kaiuttimet ovat melkoisia pölypesäkkeitä ja pikkuroskien kerääjiä. Suunnitelmat ovat nähtävillä kaupungintalolla, teknisessä palvelukeskuksessa aj. päivittäin klo 9-21 KIURUVESI-LEHTI KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 KIURUVEDEN HISTORIA 36€ ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ 27€ 17€ LUONTAISTALOUDESTA KONEAIKAAN 25€ KATRIN KERTOMAA Muistoja ja mielikuvitusta Kohtaloita ja kertomuksia 25€ SODANVUODET 1939-1945 p. com la 28.8. Yläkoulun ja alakoulujen HARKKA -kerhoihin voi kysyä vapaita paikkoja opiston toimistosta p. ------------------------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä. nen euroa ja se tyhjenee ja samalla paine heikkenee yllättävänkin nopeasti. Opiston toimisto on avoinna koko illan ja voit ilmoittautua kursseille illan aikana. Kursseille ilmoittautumiset päättyvät 2.9. Heikki Lång, p. Minnalle 0500 379 365 tai minna.piippo@hotmail. – 24.9.2021. Jaksolla keskitytään voiman ja tasapainon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. klo 10 srk-talon takkahuoneessa. LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN: Uimahallin liikunnanohjaajat p. Ohjelmassa yhteinen alkulämmittely, ratakävely ja rastipisteitä. Kiuruvedellä 25.8.2021 Kiuruveden kaupunki Tekninen palvelukeskus VAMMAISRYHMIEN ULKOILUPÄIVÄ järjestetään Kuorevirran urheilukentällä ti 31.8. Ilmoittautuminen to 26.8. MAANANTAI Liiku mieli hyväksi (mt-kunt.) klo 10-11 Missunsali Lentopallo (vertaisohjattu) klo 14-16 Liikuntahalli Sisäcurling (vertaisohjattu) klo 14-16 Liikuntahalli VoiTas-Kuntojumppa (vaativa) klo 15-15.45 Yläkoulun peilisali TIISTAI Aamuvesijumppa (keskitaso) klo 7.10-7.30 Uimahalli Poijun jumpat klo 12-13 Päiväkeskus Poiju Toimi-säätiön jumppa klo 13-13.30 Toimi-säätiö Vesijumppa (helppo) klo 14.30-15 Uimahalli KESKIVIIKKO Lentopallo (vertaisohjattu) klo 14-16 Liikuntahalli Seniorikuntosali (vaativa) klo 13-14 Kuntosali TORSTAI VoiTas-aamujumppa (keskitaso) klo 10.15-11 Missunsali Vesijumppa (helppo) klo 14.30-15 Uimahalli PERJANTAI Aamuvesijumppa (keskitaso) klo 7.10-7.30 Uimahalli VOIMAA JA TASAPAINOA – TEHOJAKSOT YLI 65-VUOTIAILLE Syksyn tehojaksot alkavat viikolla 37. alkavalla viikolla ja opiston muu opetus käynnistyy 20.9. Kesälomalla päätin ostaa noin 70 euroa maksaneen ilmapuhdistuslaitteen ja muutaman viikon käytön perusteella voin suositella tällaista lämpimästi kaikille. Kulttuuritalolla. Hakkuut tehdään vuosien 2021-2022 aikana. HARKKA -kerhot alkavat 30.8. Lopuksi makkaraja mehutarjoilu. Olen tähän saakka ostanut paineilmapurkkeja marketeista ja kodinelektroniikkakaupoista, mutta niiden huonona puolena on melko heikko hinta-laatusuhde. KUULUTUS METSÄNHOITOTÖISTÄ Kiuruveden kaupunki teettää metsänhoitotöitä Hovin taajama-alueella kiinteistöllä Hovinkangas 263-407-1-414 (Paavo Lonkilan tie, Kallentie, Hovintie, Eskontie, Laurintie, Akentie, Lounajantie, Ratisentie). IKÄÄNTYNEET JA ERITYISRYHMÄT: VoiTas-Tuolijumppa (helppo) Aika ja paikka ilmoitetaan heti tiedon varmistuttua. klo 12-14. 044 7050 443 TOIMITUS TESTAA Tietokone on laite, joka kerää kiitettävästi pölyä sisuksiinsa. Mikäli laitteessa olisi vielä ladattava akku, antaisin tälle arvosanaksi 10+. Tilaukset ke iltaan mennessä. Muuten ilmoittautuminen paikan päällä ohjaajalle. Tule tutustumaan myös keramiikan työpajaan sekä PUHTI -hankkeeseen. Ahti Siponen 050-3700180 ------------------------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. Toisaalta johto on pitkä, joten akun puuttuminen ei ole iso miinus. Lisäksi laite on sähkökäyttöinen, joten se tulee pidemmän päälle edullisemmaksi vaihtoehdoksi kuin paineilmapurkit. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. Muistilista Rivi-ilmoitukset Mykyrokkaa torstaisin vain tilauksesta kotiin noudettuna. Pukeudu ulkoiluun sopivasti, kovan sateen sattuessa olemme sisällä. klo 13 alkaen uimahallilla tai puh. Tehojaksolle osallistutaan 10 viikon ajan kaksi kertaa viikossa. 0405271633. Retken hinta 20 €/hlö ja se sisältää matkat + keittolounaan + ohjelman. 0400 271 143. Mitat 35 ja 50 cm. Kysymykset ja kommentit voi lähettää 24.9.2021 mennessä osoitteeseen nea.turkki-koski@kiuruvesi.fi tai ottaa yhteyttä puhelimitse numeroon 0400 586 494. kirjastolla. Tehojakson voi käydä kerran vuodessa ilmaiseksi. 040-753 0370 ------------------------------------------------------Kaupungintalo avoinna ma-to 8.00–15.45, pe 8.00–15.00 Info ma-pe 13.00–15.00 kirjaamo@kiuruvesi.fi Kaupunki KANSALAISOPISTOSSA AJANKOHTAISTA Kansalaisopisto on mukana Taiteiden illassa 27.8. Maksu käteisellä bussissa. 040 670 7097 Myydään Palveluita AA Auttava Puhelin 046 558 0579 Onko alkoholi ongelmasi
KALLIOAINEKSET RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON p.040 900 7070. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! *KARHOTUSTA *PYÖRÖPAALAUSTA *VESAKONMURSKAUSTA MARKO ALLINEN p. 050 400 9437 OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. LVI-asennukset myynti huolto Timanttiporaukset Teräsrakennetyöt Kylpyhuoneremontit lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 •LVI-työt/tarvikkeet •Ilmaja maalämpöpumput • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. – 30.9.2021 p. 18 Keskiviikko 25. xxxxkuuta 2021 Työpaikkoja Asuntoja Torilla Kokouksia Sekalaista Kiinnostaako uusi työ. Edullisesti. 050 307 5439 Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 PIENKONEKORJAAMO KALLIOKYLÄN KAKSITAHTI Jonsered Briggs & Stratton Partner Makita McCulloch Flymo Dolmar Gardena ALKUPERÄISET VARAOSAT Stiga Husqvarna Murray MTD Luotettavaa LVI-palvelua -lämpöpumput -ilmalämpöpumput Saatavana myös muita merkkejä. ?. ROMULUX Kiuruvedellä p. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. Hae rekrykoulutukseen, jonka hyväksytystisuorittaneet työllistyvätoppisopimuksellameille laitoshuoltajiksi?. elokuuta 2021 4 Keskiviikko xx. LVI-asennus Erkki Räty Oy 19583242 459857772 15.5.2020 2,8% MYYNTI JA KULJETU S KULJETUSLIIKE PASI NISSINEN KY p.050 496 5690 EERO RÄTY p.0400 274 973 MYYNTI UNTO HARMOINEN info@hawuoy.. 0400 327 750 asuntoja ja toimitiloja keskustasta Annetaan vuokralle p. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen Annetaan vuokralle KT-YKSIÖ Ollintieltä. 0400-953 434 Huomenna to klo 8 -12 Kiuruveden torilla suom. 046 656 4247 Kulj.liike NISKANEN Kulj.liike NISKANEN • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 TIMO HÄRKÖNEN RENKAAT RENKAAT 050-5821005 Myynti ja asennukset iltaisin ja viikonloppuisin! Nouto ja palautus keskustan alueelta. Tervetuloa! Annetaan vuokralle KT-YKSIÖ Juntusentieltä. •Kylpyhuoneet (vtt-sertifikaatti), huoneistoremontit •Ovija ikkuna-asennukset, uudisrakentaminen •VESIKATEREMONTIT p.050 5511 592 Jaakko •Siivoukset, asiointija kotipalvelut •Liikesiivoukset, remonttisiivoukset •Sote-palveluseteli tuottaja p.050 5311 874 Seija, Pirjo KOLARIKORJAAMO Kutjula Ranch KORJAAMOTOIMINTA ON TAUOLLA REMONTIN VUOKSI 1.8. Heti vapaa p. huippumakeat OMENAT, pensasmustikat, kanttarellit, Lapin hillaa, metsämustikat, vadelmat, herukat, hunajat, valkosipulit, suolasienet, täysmehut ja marjarouheet yms. 050 4943 823 P: 0440-279 400 Sähköasennukset Kiuruveden Hevosystäväinseura ry:n Hys Keskustan Ohenmäen paikallisyhdistyksen Johtokunta maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 26.8. p. Kurkkaalisää www.ylasavonsote.fi/koulutukset-ja-seminaarit Haku auki nyt ! #työtä100%asenteellajakoko
040 7050 428 Asematie 9 Puh. Kauhanen Oy Torikatu 4 Puh. 19 Keskiviikko 25. 050-543 1253 Teuvo Blomberg 050 598 7932 Juha Tossavainen 050 565 0860 • Sähkötyöt sekä tarvikkeet • IT-palvelut, laitteet ja ohjelmistot Parasta IT-palvelua Asematie 12 KIURUVESI METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. • Huollot, Varaosat / Erilaista purkuosaa 0400 220 909 Leppätie 1 Kahvila-Ravintola ILTALYPSY Lähteentie 10 Avoinna tilauksesta puh. 017 7604 600 Kartanohotelli Tilausravintola Kukkakauppa Hautauspalvelu Hotelli-Ravintola Yökerho • talouspyykki • työvaatteet • matot • kemiallinen pesu Tilaa käsintehdyt tuotteet kotiin tai lahjaksi Teollisuustie 4, 74700 Kiuruvesi www.siluettiverstas.fi Palveluhakemisto ILMOITA PALVELUHAKEMISTOSSA, SE HUOMATAAN! HALUATKO ILMOITUKSEN TÄLTÄ SIVULTA. 0400 674 271 www.kauhanenoy.. 040 182 44 33 www.iltalypsy.com PERUNKIRJOITUKSET Yrittäjäntie 1 p. elokuuta 2021 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. 040 7050 428 Asematie 9 Puh. 017 7604 600 Kartanohotelli Tilausravintola Kukkakauppa Hautauspalvelu Hotelli-Ravintola Yökerho Torikatu 4 Hankaniementie 110 Asematie 9 Kartanohotelli Tilausravintola Kukkakauppa Hautauspalvelu Hotelli-Ravintola Yökerho Torikatu 4 Puh. 017 753 400 Hankaniementie 110 Puh. 017 753 400 Hankaniementie 110 Puh. 017-752 139 JÄTEHUOLTO 017 753 737 Mela & Meisseli Oy Niemistenkatu 1 • p. 050 3044 054 • Kirjanpito • Isännöinti • Pyörät, Sahat yms. 040-135 4128 Masa Roivainen Oy p. OTA YHTEYTTÄ: 044 705 0443 Kotikunnan parhaat palvelut!
Listaruoat klo 16 jälkeen BRUNSSI lauantaina 04.09.2021 Menu: Jälkkärit: Juomat: Pöytävaraukset meilitse: info@pubravintolaluna.com tai puhelimitse: 0500 751 868 Konttorimme on suljettuna ke 25. xxxxkuuta 2021 Tapahtumia Tiedotteita Tapahtumia Syksyn perinteinen TORIPÄIVÄ PE 27.8. klo 9-16 Syksyn perinteinen TORIPÄIVÄ PE 27.8. 044 7050 443 konttori@ kiuruvesilehti.fi Kiuruveden Martat ry Tervetuloa!. t.kauppiaat Kylmäsavulohi Kylmäsavusiika Lämminsavulohi Graavilohi Graavisiika Kulkurin Luna Ky Asematie 4, Kiuruvesi www.pubravintolaluna.fi Cocktailpiirakat ja munavoi (G) L Tonnikalatäytteiset ruisnapit L Pesto-MozzarellaTomaattipatonki (G) L Sinappisilli G, L Jaloviina-sipulisilakka G, L Kylmäsavulohi G, L Remouladekastike G, L Isoäidin kananmunasalaatti G, L Sitruksinen vihersalaatti G, L Savuporo-pastasalaatti (G) L Pekoni-perunasalaatti G, L Tapaksia Tuoreita hedelmiä Kermaperunat G, L Kasvismunakas G, L Nakit G, L Lihapullat G, L Kinkkupizza G, L Suklaamousse G, L Vadelmajuustokakku G, L Makusoodat, vesi Tuoremehut Kahvi, tee 26,00 €/henkilö, alle 13-vuotiaat 1 €/ikävuosi. Kiuruvesi-lehti p. klo 9-16 Sydämellisesti tervetuloa ostoksille turvallisesti raittiiseen ulkoilmaan. Brunssin kattaus klo 12.-15. elokuuta 2021 6 Keskiviikko xx. t.kauppiaat Sydämellisesti tervetuloa ostoksille turvallisesti raittiiseen ulkoilmaan. – pe 27.8. 20 Keskiviikko 25