Niitä jaettiin kiuruvetisissä liikkeissä päivän aikana 500 kappaletta. Myös sarjakuvapiirtäjä Milla Paloniemen Kiroilevalla siilillä varustetut ämpärit olivat kysyttyjä. 040 752 4422. 10 Ämpärjonossa Heidi Jaatisen Koski ilmestyy s. Matti Pulkkinen Pielavedeltä tunnusti, että hän tuli Kiuruvedelle ihan vain Lolan takia. Uutta nostetta salibandyyn s. Odusogan signeeraamia ämpäreitä oikein jonotettiin. 16–17 JAANA SELANDER Lue lisää sivuilta 8–9 asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa www.siilinhammas.fi Perushammashoito Nukutushammashoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Suuhygienisti Hammasprotetiikka Ajanvaraus myös verkossa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. www.kiuruvesilehti.fi KESKIVIIKKO 26.9.2018 64. 12–13 Miss Suomi Lola Odusoga sai väen liikkeelle ja Metsolaan heti aamuvarhaisella lauantaina. Pulkkisen saamassa ämpärissä luki sydämellä Matille Lolalta. VUOSIKERTA, NRO 39 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonumero 2,70 e 012138-1839 Itävaltalaisnuoret kesän Milkkiveissä s
Vuoden 2006 alusta poistettiin varallisuusvero noin 40 000 kaikkein rikkaimmilta. Ay-liikkeen voimien päivinä ei olisi tullut kuuloonkaan, että lomarahoja leikkaavaa ja työaikoja jatkavaa KIKY-sopimusta olisi hyväksytty. Hallintojohtaja muun muassa valmistelee hallitukselle ja valtuustolle menevät päätökset sekä johtaa henkilöstöhallintoa. 1980-luvulla kunnan työntekijämäärä paisui tuhanteen ja nyt on tultu siitä alaspäin, kun tehtäviä on yhdistelty ja sosiaalija terveyspalvelut ovat siirtyneet Ylä-Savon Sote -kuntayhtymälle. Vallitsi lähes täystyöllisyys ja kaikkein heikoimmista pidettiin huolta. Kaupunginvaltuusto muutti kaupunginsihteeri-nimikkeen hallintojohtajaksi tämän vuoden kesäkuussa. Roskat on lakaistava ja piilotettava maton alle. 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma – pe 8 – 16 Levikki: 5276 (LT 2017) Ilmestyy keskiviikkoisin Sanomalehtiliiton jäsen TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander puh. Myös suunnitteilla oleva irtisanomissuojan heikentäminen ei olisi tullut edes puheeksi. syyskuuta 2018 Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Kuvan lähetti Ari Hukkanen. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Syrjäytyneistä käytetään kovaa kieltä, puhutaan roskaväestä niin kuin ”Aatun kolmannessa valtakunnassa” 1930-luvulla. KUNNANSIHTEERILLÄ on Kiuruvedellä pidemmät perinteet kuin kunnanjohtajalla. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Yleisesti tulkittiin, että Neuvostoliiton hajoaminen teki kapitalismikriittisen puheen tarpeettomaksi. Vasemmistoliiton entisen europarlamentaarikon Esko Seppäsen mielestä globalisaatio on kapitalismin päivitetty versio. Nyt kaupunginsihteeri/hallintojohtajaa haettiin siis Kiuruvedelle jo kolmannen kerran. 1990-luvulla vasemmisto käytännössä kuoli. Viime eduskuntavaaleissa vasemmistopuolueet saivat äänistä noin 25 prosenttia ja vaikutusvalta on sen mukainen. LIPPOSEN hallitusten aikana päätettiin eläkeläisiä yhä piinaavasta taitetusta eläkeindeksistä ja myytiin valtion tuottavaa omaisuutta pilkkahinnalla. Globalisaatio heikensi työntekijöiden neuvotteluasemaa siksi, että työnantajat voivat siirtää tuotantoa halvan työvoiman ja alhaisen sosiaaliturvan maihin tai houkutella halpaa työvoimaa Suomeen. Vasemmiston kuolinsyynä ei ollut kannatuksen puute, vaan harjoitettu politiikka. Kaupungilla on ollut haasteita kaupunginsihteerin työtehtävän kanssa siitä lähtien kun pitkäaikainen kaupunginsihteeri Jorma Konttinen jäi eläkkeelle kolmisen vuotta sitten. Valtuutettuja, kaupunginhallituksen jäseniä kutsuttiin poliisikuulusteluun syrjinnästä. Koljonen tulee kylläkin tutustumaan ja perehtymään kaupungin organisaatioon aikaisemmin. Jokainen olkoon oman onnensa seppä ja tulkoon toimeen omillaan. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Eero Heinäluoma (sd) oli valtiovarainministeri. Onnelliseen loppuun. TAITO TASKINEN Kuopio. Hallintojohtaja on keskeinen viranhaltija, vaikka ei julkisuudessa paljon esiinny. Kapitalismia ei enää edes ollut, ruvettiin puhumaan markkinataloudesta. Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Kirjoituksia ei palauteta. 044 705 0443 ILMOITUSTEN JÄTTÖ: Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä. Työväenliikkeen jyrkän alamäen syynä eivät olleet yksin poliittisen vasemmiston virheet. Iisalmen kaupungin hallintosuunnittelijana työskennellyt Tuomo Sallinen valittiin virkaan vuonna 2015, mutta päätöksestä valitettiin ja Itä-Suomen hallinto-oikeus kumosi Kiuruveden kaupunginvaltuuston päätöksen vuosi myöhemmin sillä perusteella, että päätöksen perustelut olivat liian suppeat. Toisen maailmansodan jälkeen kuntiin tarvittiin asiantuntevia ja ammattitaitoisia viranhaltijoita, sillä kunnan tehtävät lisääntyivät 1970-luvulla, eivätkä luottamushenkilöt enää voineet kaikkia niitä hoitaa. ” YLEISLAKKO 1956 Kiuruvedellä. Kokkonen kertoi, että hallintojohtajan valinta tehtiin todella huolella. Kunnansihteeri aloitti kunnassa vuonna 1955 ja kunnanjohtaja 12 vuotta myöhemmin. Siihen on kaksi keskeistä syytä; Neuvostoliiton hajoaminen ja globalisaatio. Kiuruvesi-lehti/ Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Hajamietteitä työväenliikkeen ja hyvinvointivaltion raunioilla POSTIA PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI K iuruveden kaupunki saa uuden hallintojohtajan. MYÖS ammattiyhdistysliikkeellä oli työväenliikkeen kultakaudella vahva neuvotteluasema. Valtion omaisuuden myyntiin syyllistyivät myös Matti Vanhasen (kesk,) hallitukset 20032010. Kaupunginsihteerin virkaa hoiti Noora Pajari Sallisen auskultoinnin aikana. Tilausmaksut 12 kk/kesto: kotimaa 88 e / 79 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki SUOMALAISEN työväenliikkeen kultakausi ajoittuu 1960-, 1970ja 1980-luvuille. Neuvostoliitosta oli ainakin se hyöty, että se ruokki vallankumouksen pelkoa, mikä oli omiaan virkistämään työnantajien unohtuneita neuvottelutaitoja. Syntyi niin sanottu kolmas tie, jota edusti puhtaimmillaan oikeistodemari, kahden kauden pääministeri Paavo Lipponen. Varatuomarina Koljonen osaa pitää huolta siitä, että kaikki tapahtuu pykälien mukaan. 1980-luvun lopulla valtion velka euroiksi muunnettuna oli vähän yli kaksi miljardia. Koljonen on tällä hetkellä töissä Ylä-Savon Osuuspankissa, hän aloittaa uudessa tehtävässään hallintojohtajana ensi vuoden alusta. Työväenliikkeen heikkeneminen aiheutti myös hyvinvointivaltion alasajon. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Valituksessa tuotiin esiin, ettei hakijoiden ansioita ole vertailtu tasa-arvosta annetun lain ja yhdenvertaisuuslain edellyttämällä tavalla ja että päätös on puutteellisesti perusteltu. Häntä tuki hallituksissa mukana ollut Vasemmistoliitto muun muassa puheenjohtajiensa Claes Andersonin ja Suvi-Anne Siimeksen voimin. 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi puh. 0,80 e Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%. Puh. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mira Kokkonen (kesk.) totesi viimeisessä valtuuston kokouksessa osuvasti, että kaupunginsihteeriprosessi ei millään saa suuta vääntymään hymyyn, vaikka siinä jonkun mielestä varmaan olisi farssin aineksia. 040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi ILMOITUSHINNAT ts 0,90 e / 1,10 e tj 0,84 e / 1,04 e takasivu 0,93 e / 1,13 e kuolinilm. Myös Pajari valittiin kunnanjohtajaksi Multialle. 1990-LUVULLE tultaessa työväenliike romahti ja hyvinvointivaltion alasajo alkoi. 040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET puh. Sallinen hoiti virkaa väliaikaisena ja haki paikkaa uudelleen pari vuotta myöhemmin, tuli valituksi, mutta lähti sitten virkavapaalle auskultoimaan Pohjois-Savon käräjäoikeuteen ja siitä edelleen Ruokolahden kunnanjohtajaksi. 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI Airi Leskinen Puh. 2 Keskiviikko 26. Nyt ei voi muuta kuin toivoa, että Anne Koljosesta tulee pysyvä viranhaltija kaupungintalolle, sillä hallintojohtaja on yhtä keskeinen työntekijä kaupungin organisaatiossa kuin kaupunginjohtaja, vaikka julkisuudessa ei olekaan niin paljon esillä. Vasemmiston yhteinen kannatus oli silloin yli 40 prosenttia ja sillä oli poliittista vaikutusvaltaa. Koulutuksen ja työkokemuksen ohella haastatteluryhmä arvioi viran hoitamisen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia, muun muassa soveltuvuutta työyhteisöön. Ekonomisti Jaakko Kianderin mukaan vuosina 1998 – 2008 valtio möi omaisuuttaan 15 miljardilla, mistä kaupoista tuli 15 miljardin tappio ottaen huomioon osakkeiden arvon nousut ja saadut osingot, jos omaisuutta ei olisi myyty. Valtuusto valitsi hallintojohtajan tehtävään varatuomari Anne Koljosen viikko sitten pitämässään kokouksessa yksimielisesti
Te, jotka olette tähän palveluun oikeutettuja; käyttäkää ihmeessä hyväksi tätä kokeilua, ottakaa yhteys Ylä-Savon Soten palveluohjausyksikköön! Tämä kokeilu on askel kohti tulevaisuuden valinnanvapautta ja ihmisläheisempää palvelua. Satuin katsomaan televisiosta ohjelmaa Seniorit somessa. Esimerkiksi lukiolaiset voisivat opettaa senioreita käyttämään tietotekniikkaa ja saisivat siitä kurssimerkinnän. Halukkaat seniorit voisivat ilmoittautua ja saisivat oman lukiolaisen opettamaan kotiinsa. Eläkkeen pitää riittää elämiseen. Me haluamme kunnioittaa ja huomioida kaikenikäiset kansalaiset täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä. Ikäihmisten kotihoito ja vammaisten henkilökohtainen apu ovat tämän kokeilun piirissä. Paskalakia oli valmistelemassa myös MTK, joka hyväksyi nykyisen lain, kun sai tahtonsa läpi: Saa ajaa rantapelloille lietettä paskatykillä, vaikka viereiseen mummonmökkiin pitää tehdä kymmenientuhansien eurojen jätevesijärjestelmät. Inhimillinen ja laadukas hoito ja hyvä kuolema pitää olla jokaisen ihmisen perusoikeus. Nykyisen uusalkiolaisen Sipilän porvarihallituksen työntekijän raippalinjaa vähätellään myös: On tärkeää kilpailukyvyn takia leikata siivoojan, lastentarhanopettajan, sairaanhoitajien, kätilöiden ja muidenkin kuntatyöntekijöiden lomarahoja. Nykyään seniorit ovat hyvin erilaisia kuin aiempina vuosikymmeninä. Nimittäin kaivosyhtiö Talvivaaran saama uraanin talteenottolupa. Me emme hyväksy ikäsyrjintää työyhteisöissä emmekä muuallakaan yhteiskunnassa missään muodossa. SUOMESSA on eläkeläisiä melkein 1,5 miljoonaa ja luku kasvaa koko ajan. Palvelun järjestäjä, Kiuruvedellä Ylä-Savon Sote, maksaa käytetyistä palveluista suoraan palveluntuottajalle. Ei ainakaan maaseudun asuttavana pitämisen. Myös uusia palveluntuottajia tarvitaan. Tänä päivänä se ei ikävä kyllä toteudu kaikkialla maassamme. MYÖS lähiomaisen hoitamiseen tarvitaan uudenlaista tukea. Moni työssäkäyvä haluaisi olla hoivaamassa ja läsnä esim. Luvan myönsi keskustalainen ympäristöministeri Paula Lehtomäki. Muissa Pohjoismaissa on tällaisia käytäntöjä, niistä voisi ottaa mallia. Heitä varten on säilytettävä vaihtoehdot ja heidän palvelunsa eivät saa huonontua. Tässä pitää toki tuoda esiin myös, ettei osakkeita ymmärretty myydä ennen yhtiön selvitystilaa. Häivytetään myös nykyisen keskustajohtoisen porvarihallituksen uusalkiolaista kokoomuspolitiikkaa. Läheisen hoitamisen ja työn yhdistäminen on vaikeaa, eikä siihen saa taloudellista tukea. Yksi toinenkin asia ihmetyttää keskustalaisen Matti Vanhasen johtaman hallituksen päätöksissä. Aktiivisella vaikuttamistyöllä pyritään edistämään senioreiden asumisolosuhteita, mahdollisuuksia liikkua, kattavaa tiedonsaantia palveluista ja niiden hyvää saavutettavuutta. Lehtomäki aivan oikein on ilmoittanut lähipiirinsä omistavan kaivosyhtiö Talvivaaran osakkeita. Vaikka eduskunta on linjannut, että saattohoito pitää toteuttaa koko maassa laadukkaasti, se ei riitä, vaan se pitää saada kirjattua lakiin. RAUNO PIKKARAINEN valtuutettu (vas.) Rauno Pikkarainen moittii keskustan Paula Lehtomäkeä uraanin talteenottoluvan myöntämisestä Talvivaarassa. NYT kun ”paskalain” siirtymäaika alkaa loppua, keskusta alkaa selittelemään, ettei se ole heidän aikaansaannostaan. Hyvin vähälle huomiolle jää julkisessa keskustelussa se, että vanheneminen ei ole vain hoivakysymys. läheisen ihmisen saattohoidossa. Meillä pitää olla senioreita, jotka jaksavat olla kiinnostuneita ympäröivästä elämästä ja jotka ovat aktiivisia esim. HENKILÖKOHTAISEN budjetoinnin kokeilu alkoi tässä kuussa Pohjois-Savon ikäihmisten palveluissa ja vammaispalveluissa. Jo nyt hoitokotien, varsinkin ylikansallisten veroparatiisifirmojen laitosten, työntekijät eivät uskalla tuoda esiin suosituksia alittavia mitoituksia sanktioiden pelossa. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa työntekijät eivät uskalla tuoda esiin työpaikan ongelmakohtia. Tässä joitakin nostoja asioista, joilla ikäihmisten elämänlaatua pystyttäisiin parantamaan. Kilpailukykysyystä pitää myös antaa osakkeenomistajille ja johtajille verohelpotuksia. Mutta tuloksen ymmärrän: eihän mummoilla ole lobbausjärjestöjä tukenaan. Tällainen kelan korvaama hoitovapaa tekisi sen mahdolliseksi. Eikö samantapaista konseptia voisi toteuttaa meillä Kiuruvedellä. Kauneusvirheenä voidaan pitää sitä, että omistusta lisättiin satojatuhansia euroja kuukautta ennen uraaniluvan myöntämistä ja tämän myötä pörssikurssin nousemista. Suomalaiset eläkeläiset ovat aktiivisia, meneviä ja kiinteästi mukana yhteiskunnassa. pankkipalveluissa. Ikäihmisten nettineuvonta on tärkeää, mutta on myös hyväksyttävä, että kaikki eivät sähköiseen asiointiin opi, pysty tai halua. Tavoite on kannustaa ja saada mukaan myös pieniä yrityksiä tuottamaan näitä palveluja. Me tarvitsemme myös eläkeläisiä ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Kokoomuksen oma senioriverkosto pyrkii poliittisella toiminnallaan edistämään seniori-ikäisten pärjäämistä, eläkkeiden ostovoiman säilymistä ja yhdenvertaista verotusta palkansaajiin nähden. Jos Sipilän hallitus ajaa irtisanomislain läpi, esimerkiksi kaikki hoitokodit tulevat olemaan alle 20 henkilön työpaikkoja, joiden hoitajamitoituksiin voidaan laskea talonmies tai vaikkapa postinjakaja, eikä kukaan työntekijä uskalla tuoda asiaa esille irtisanomisuhan takia. Näin on jo valitettavasti käynyt esim. Petteri Orpo totesi linjapuheessaan Turun puoluekokouksessa tämän vuoden kesäkuussa, että seniorit eivät ole kestävyysvaje, vaan voimavara! Tehdään siis ikääntymisestä voimavara eikä taakka ja lopetetaan kaikenlainen ikäsyrjiminen!. Samasta syystä pitää kaikkien työntekijöiden työaikaa pidentää. Kuva vuodelta 2008. Joka paikassa ei kivun hoito toteudu mallikkaasti eikä myöskään osaava saattohoito. syyskuuta 2018 Selittelyä vaalien alla JAANA SELANDER VIERASKYNÄ TUIJA KASTARI Kirjoittaja on Kiuruveden kokoomuksen puheenjohtaja ja valtuutettu. 3 Keskiviikko 26. Tämä käytäntö herättää epäilyn kenenkä juoksupoikana keskustaministeri Paula Lehtomäki oli päätöstä tehdessään. Jos olisi, niin olisi muuttanut asetuksen laissa niin, ettei laki koske jo rakennettuja asuntoja, vaan ainoastaan uudisrakentamista. Uusalkiolaisen linjan mukaan myös irtisanominen pitää tehdä helpoksi alle 20 henkilön työpaikoilla. Palvelunohjaajan kanssa tehdään palvelutarpeen arvio ja kun asiakas saa henkilökohtaisen budjetin käyttöönsä, hän voi itse valita palveluntuottajan. eri järjestöissä. M e kokoomuslaiset haluamme, että ikääntymisestä tehdään yhteinen voimavara. Siinä ikäihmiset saavat internettiin ja tietotekniikkaan liittyvää apua alan ammattilaisilta, nuorilta tubettajilta. Seniorikansalaiset voimavarana Somepoiminta ”Tänään 26 viikkoa täynnä.” #v26 #jouluvauva2018 #joulukuiset # poikavauva #vauvanodotusta #kiuruvesi @_tanjakinnunen 19.9.2018 Paikka: Kiuruvesi Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi, ja saatamme valita sinut somepoimmintaan luvallasi. Kokoomuksessa ollaan sitouduttu edistämään tuettua hoivavapaata, jossa korvausta voisi saada määräajaksi sairausvakuutuksesta. Henkilökohtainen budjetti tarkoittaa sitä, että palveluja tuotetaan asiakaslähtöisemmin niin, että asiakas saa enemmän päätäntävaltaa omiin palveluihinsa. HUOLI hoidon ja hoivan laadusta sekä yksin jäämisestä elämän viimeisillä hetkillä on aiheellista. Toivottavasti tämä kokeilu poikii uusia paikallisia yrittäjiä alalle. Ikäihmisten kokemus ja siihen pohjaavat mielipiteet ovat tärkeitä palikoita, joilla tätä yhteiskuntaa rakennetaan paremmaksi
Elämänkumppani Johanna Korolainen jatkaa, että jos kriisituki on tonni noin puolen miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävällä tilalla, sillä ei ole valitettavasti paljoa merkitystä. Sinällään kriisituki on hyvä kädenojennus, mutta mitä se tarkoittaa tilatasolla ja miten se jakaantuu, miettii Hyvärinen ja ihmettelee hallituksen 1,2 miljoonan euron panostusta Myel-maksujen viivästyskorkoihin, sillä valtio tässä tapauksessa ikään kuin maksaa itselleen. Itse en ole koko ajan töisKAHDEN kuukauden ikäiset vasikat ovat omassa pilttuussaan. Maataloustukia ei ehkä tarvittaisi, jos tuotteesta saataisiin oikea hinta, sanoo Korolainen. Mutta teollisuudella ja kaupalla on pitkät sopimukset, eikä kauppa tule hinnoittelussa vastaan kauniista puheesta huolimatta. syyskuuta 2018 Maatalouden rakenteisiin ei kriisituki auta LIHANAUTATILA Korpijoella sijaitsevan Hingunmäen lihanautatilan isäntä Juha-Matti Hyvärinen harmittelee, että kuluttajille tulee viljelijöistä sellainen kuva, että he ovat koko ajan ”käsi ojossa vaatimassa rahaa”. Hänen ikäisensä viljelijät lopettavat tilanpidon. Viljelijän tuntipalkka on noin viisi euroa, missä muualla on niin huono palkka. Kriisiä on monenlaista, on satokriisiä, talouskriisiä, henkistä kriisiä. – Ja viljelijä luottaa neuvojiin ja pankki-ihmisiin. Samoin lihafirmat. syyskuuta 2018 UUTISET Kiurunkulma myy Lapinpirttiä Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi Keskiviikko 26. HINGUNMÄESSÄ on lihakarjaa noin 400 päätä, lehmistä tilalla luovuttiin kahdeksan vuotta sitten, samana vuonna kun Veli-Matti Hyvärinen astui isännän saappaisiin. Tämä aiheuttaa närkästymistä monissa kuluttajissa. – Kannattavuusongelma ratkeaisi, jos tuotteesta saataisiin parempaa korvausta. Kiurunkulman toimitusjohtaja Sirpa Luttinen kertoo, että tällä hetkellä Lapinpirtistä on kolme asuntoa vuokrattuna ja näkee, että rivitalokompleksi olisi mainio kohde sellaiselle, joka myös itse muuttaisi sinne asumaan. – Onneksi mullila tuli silloin rakennettua, nyt ei enää ehkä uskaltaisi investoida. Kun yksi pettää, pettää toinen, Veli-Matti Hyvärinen tietää. Muista haja-asutusalueen kiinteistöistä ei Kiurunkulmalla ole suunnitelmia luopua tällä hetkellä. Lapinpirtissä on kaksi rivitaloa, joissa on viisi asuntoa. – Vuokratuloilla kattaisi käyttökustannuksia mukavasti. Yksi syy lopettamiseen on se, että tiloille ei saada emäntiä, kun emännille ei löydy Kiuruvedeltä töitä. Kriisin taustalla on myös mm. Hyvärinen myös kyseenalaistaa erikoistumisen lihaan tai maitoon, kun kysymysmerkki on, mitä tulela on pitkät perinteet, Veli-Matti on 16. Veli-Matti Hyvärinen maatalousyrittäjä ” sä, mutta huono palkka on totta. kalliit koneet, kallis rakentaminen, ja silti neuvontajärjestöt kannustavat tuottamaan ja laajentamaan. klo 8.30-15.30 Meijerikatu 2 F, 74700 Kiuruvesi • www.itamaito.fi Kauttamme kaikki Sievin turvajalkineet. – Ennen vanhaan, kun kuluttajissa oli enemmän maataloustaustaisia, ymmärrystä oli enemmän. Kriisituen hän arvelee kärjistävän kuluttajien ja tuottajien välejä. Eivät ne välitä viljelijän jaksamisesta. Kiurunkulmalla on kiinteistöjä Kalliokylässä, Niemiskylässä, Rytkyllä ja Heinäkylässä. – Viljelijät antavat myös kuvan, että ollaan koko ajan töissä ja palkka on huono. Hingunmäen tilalla menee nyt kohtuullisesti. HYVÄRINEN arvelee kuluttajien, tuumaavan, että nyt ne viljelijät saavat vielä kriisitukea maataloustukien päälle. Hyvärinen kiittelee ratkaisua luopua lehmistä ja suuritöisestä parsinavetasta. Yhteensä näissä on 27 asuntoa ja niihin on saatu suhteellisen hyvin vuokralaisia. Tilal4 Keskiviikko 26. isäntä. Lisäksi työtä on liikaa ja jos käteen ei paljoa palkkaa jää, miksi kiusata itseään. JAANA SELANDER KIURUVEDEN kaupungin omistama kiinteistöosakeyhtiö Kiurunkulma myy Lapinsalosta asunto-osakeyhtiö Lapinpirttiä, koska sinne on ollut sijaintinsa takia haasteellista saada vuokralaisia. Lisäksi Kiurunkulmalla on yksi osake Pirttimäessä olevassa asunto-osakeyhtiössä, joka on myös tällä hetkellä vuokrattuna. KIURUNKULMA ItäMaito Meijerimyymälä Valmakauppa Kiuruvesi • ark. Hyvärinen sanoo, että menossa on melkoinen rakennemuutos. Ne on rakennettu vuonna 1990. – Kriisiä on niin monenlaista, on satokriisiä, talouskriisiä, henkistä kriisiä. – Ne ovat vielä ihan vauvoja, sanoo isäntä Veli-Matti Hyvärinen
Tasaustori toi yli 600 euroa lähetystyöhön TIINA KILVENSALMI TIINA KILVENSALMI Anna-Liisa Kananen (oik.) osti tasaustorilta mehua ja porkkanoita. aurinkolasit, tietokonelasit, lukulasit, tms... Seurakunnan tasaustori tuotti yhteensä 611 euroa hyväntekeväisyyteen. Hyvärinen ei aio laajentaa ainakaan lähivuosina. Joskus tuntuu, että Suomessa tarkkaillaan enemmän eläinten hyvinvointia kuin ihmisten. – Viimeisin tieto on, että ilmeisesti maidon pohjoista tukea korotetaan kolme senttiä yhdellä kuukaudella. – Kauramaidolla on kysyntää. Hän on parantanut eläinten kasvatusolosuhteita laittamalla kumiritilämattoja loppukasvattamoon. Vapaaehtoisporukassa mukana ollut Anna-Liisa Kananen riensi seurakuntatalon leivontatalkoista ostamaan tasaustorilta porkkanoita ja mehua. Välitä viljelijästä -projektiin ohjataan kolme miljoonaa euroa vuosille 2019?2020 ja 4,2 miljoonaa euroa toimiin, joilla muun muassa edistetään elintarvikevientiä ja maatalouden tilusrakenteen kehitystä sekä varautumista ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Lähetyssihteeri Virpi Luotolampi.. Usein naisten auttaminen on avainasemassa. Vapaaehtoisten leipomat parisataa pullaa ja 250 sämpylää tekivät kauppansa muiden tuotteiden kanssa. Naiset ovat rengas perheen auttamiseen. Torilla tuoksuivat uunituoreet sämpylät ja pullat, kun seurakunnan vapaaehtoiset sekä lähetyssihteeri Virpi Luotolampi pystyttivät tasaustorikojunsa torstain toripäivään. – Jospa siitä muodostuu kuluttajalle hyvä kuva. – Tänä vuonna teemana on murtunut mieli. En Kyllä 63 % 37 % Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.. – Iät ajathan mummut ovat sukkia kutomalla pelastaneet maailmaa keräten varoja lähetystyön hyväksi, tietää Lappalainen. Biohiiltä voidaan käyttää korvaamaan fossiilista hiiltä hiilivoimalaitoksissa. Valtakunnallisen tapahtuman organisoi Suomen Lähetysseura, mutta tapahtuman järjestelyistä vastaavat aina paikalliset toimijat. MYÖS MTK-Kiuruveden sihteeri Tuomo Tikkanen on sitä mieltä, että kriisipaketilla lakaistaan vain ongelmaa maton alle, eikä tuottajahintojen nostolle tule riittävää painetta. Kiurukatu 1, (017) 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Tervetuloa katselemaan! Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Vapaaehtoisilla, lahjoittajilla ja tasaustorin asiakkailla on suuri merkitys meille, kiittelee Luotolampi. Laitos tuottaa tulistettua höyryä sähkön tuotantoon sekä kuumaa vettä ja höyryä mustan pelletin tuotantoprosessille ja muille lähialueen teollisille prosesseille. Varoja kerätään mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn ja henkiseen hyvinvointiin katastrofialueilla. (017) 752 277 www.kiuruvedennakokulma.fi Hoya iD monitehojen ostajille toiset lasit kaupan päälle! Esim. vaisuuden ihminen syö. TORSTAIN toripäivässä tehtiin hyviä tekoja, kun tasaustorin tuotoilla tuetaan lähetystyökohteita muun muassa Syyriassa ja Nepalissa. 5 Keskiviikko 26. Laitos otetaan käyttöön 2020 ja luovutetaan kaupalliseen toimintaan kesäkuussa 2020. Tasaustorin myyntikojussa työskennelleet Marja Partanen ja Liisa Lappalainen olivat samaa mieltä, että maailmalle tehtävä lähetystyö on tärkeää työtä. Pakkauksiin voisi merkitä millaisissa olosuhteissa liha on tuotettu. Luonnonhaittakorvauksen vuoden 2019 tason ylläpitämiseksi suunnataan 6 miljoonaa euroa. – Ihmiset toivat lahjoituksena porkkanoita, punajuuria, mehua ja muita syyssadon tuotteita meille myyntiin. Tämä on KPA Uniconin toinen voimalaitoskattilatoimitus Dalkialle. Torimyynnin tuotto menee lyhentämättömänä Tasaus 2018 -keräykseen. 30 miljoonaa euroa kohdennetaan mahdollisiin EU:n kriisitoimia täydentäviin kansallisiin toimiin vuosina 2018?2019, kansallisen kotieläintuen korotuksiin vuosina 2018?2019 C-alueella sekä kotieläintalouden ja kasvinviljelyn tukiin vuosina 2018?2019 AB-alueella. Tasaustori tuotti 611 euroa Suomen Lähetysseuran Tasaus 2018 -keräykseen. Sämpylöiden ja pullien leivonta aloitettiin aikaisin aamulla. KPA Uniconin kattilalaitos on osa Cogecabin toimittamaa voimalaitosta, joka tuottaa energiaa Européenne de Biomasse HPCI:n rakennuttamaan mustapelletti eli biohiilituotantolaitoksen. Seurakunta on mukana tasaustorin tapahtumassa kaksi kertaa vuodessa. Vain se olisi oikea ratkaisu kaikkien tilojen kannalta. Laitos tulee käyttämään polttoaineena biopolttoaineita, muun muassa haketta ja kuorta, kierrätyspuuta sekä viiniköynnöksen leikkuutähteitä. Tule ja valitse omasi! VIIKON KYSYMYS Helpottaisitko irtisanomista alle 20 työntekijän yrityksissä. Kun naiset voivat hyvin, lapset voivat hyvin ja niin koko perheen hyvinvointi kasvaa, kertoo Luotolampi. Loppukädessä kuluttaja ohjaa mitä täällä tuotetaan. Laitos käyttää biomassaa polttoaineenaan 49 MW:n teholla. Kaarina Auvinen Kiuruvesi-lehti 18.7.2018 ” Maatalouden rakenteisiin ei kriisituki auta JAANA SELANDER lyhyesti KPA Uniconilta kattilalaitos Ranskaan SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Pitäisikö ulkomaalaisten maaja kiinteistöomistusta Suomessa rajoittaa. Hallituksen päättämä maatalouden kriisipaketti pitää sisällään useita toimia veronalennuksista tiloille suoraan maksettaviin kriisitukiin. Esimerkiksi 20 000 litraa kuukaudessa tuottavalle tilalle tuen korotus olisi 600 euroa. Olen mukana, koska tämä on mukavaa yhdessäoloa ja tykkään tehdä talkootyötä, kertoo Kananen. – Vapaaehtoisena olen toiminut parikymmentä vuotta. Vaikka Hyvärinen suhtautuu omalla kohdallaan tulevaisuuteen odottavalla mielellä, pelkää hän, että jos ensi vuosi on edelleen sääolosuhteiltaan huono, sitä ei moni tila enää kestä. Toimitus on avaimet käteen toimitus ja kattaa kattilalaitoksen ja savukaasujen puhdistuksen. Kymmenen vapaaehtoista oli leipomistalkoissa seurakuntatalolla. Maatalouden energiaveroja palautetaan korotetusti 20 miljoonaa euroa vuodelta 2018. syyskuuta 2018 Poliittinen oman edun tavoittelu johtaa päätöksentekoa. DALKIA EST ja KPA Unicon ovat allekirjoittaneet sopimuksen leijukerroskattilalaitoksen toimituksesta Shampanja-alueelle Pomacleen Ranskaan. Lisäksi varoja kerättiin pika-arpajaisilla
10.09.2018 Iisalmessa Me yhdessä elomme polkuja hyvin nuoresta asti teimme. Sijaisena toimii Tarja Kemi puh. Raha on tarkoitettu perheille, joilla on taloudellisia vaikeuksia, sairauksia tai muita elämän kriisejä. Lämpimät kiitoksemme kaikille Teille, jotka olitte saattamassa Jouko Rytköstä hänen viimeisellä matkallaan ja Teille, jotka otitte osaa suruumme. klo 19.15 Taize-hartaus pappilassa. Tavoitteena on rakentaa isänmaata yhdessä. Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa. Ilmaiset matkat, osallistuminen ja ruokailu. klo 10.00 Mikkelinpäivän perhekirkko ja –tapahtuma, maksuton ruokailu. DIAKONIA To 27.9. klo 10–14 päivärukous Ti 2.10. KIURUVEDEN SEURAKUNTA TIEDOTTAA Rakkaamme Teuvo Sakari SISSO s. Lämmin kiitos osanotosta. klo 15 Rinnekodin raamattupiiri. La 6.10. Rakkaudella muistaen Helmi Aamuruskosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa. Ilmoittaudu mukaan lähetyssihteeri p. seurakunnan jäseniä. kuolleet perheuutiset muistokiitos seurakunnat seurakunnat Onnea Kuisma A ja O Kämäräisen säätiön jouluraha on haettavana alle 10-vuotiaille lapsille, jotka ovat syntyneet 2008 tai sen jälkeen ja ovat Ev.lut. la 13.10. 0400 981 069. klo 10 Kuulonhuollon kerho, takkahuone. Mielipidevankeja on vapautettu ja heimoriitoja on sovitettu. tohtori Selassie kertoi samoja asioita. Raamatun Ilmestyskirja kertoo miten Hän kuningasten Kuninkaana voittaa pahan voimallaan ja kirkkaudellaan. mennessä p. To 4.10.klo 13 Vapaaehtoisten kokoontuminen ja ”vaihtopöytä” monitoimisalissa. klo 10 Messu (l+s Monto, Pesälä). 017 7700 421 Mukana elämän iloissa ja suruissa. Silloin tulee se totuuden hetki, että jokainen polvi notkistuu Hänen edessään ja jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra. Ja Hän tulee nöyränä, ratsastaen aasilla. Aino ja Olga Kämäräisen säätiön lasten jouluraha ja Aini Manniston rahaston avustus opiskelukuluihin Turhalan koulupiirin nuorille on haettavana 1.-31.10. 0400 981 071 tai virpi.luotolampi@evl. Ma 1.10. klo 11.30 Seurat Seuratuvalla. 0400 988 713 tai Tarja Kemi p. 040 4848480 tai sähköposti perheneuvonta.kuopio@evl.fi. klo 18 Kirkkomusiikkiyhdistyksen syyskokous srk-talolla. HEIKKI KUMPULAINEN Kristus maailman toivo. klo 16.30 Naisten raamattupiiri, takkahuone. Ajatuksena on keskustella vapaaehtoistyön ajankohtaisista asioista. Ja jos mietit muistamista, niin vaihtoehto on sujauttaa hilikku reissutilille FI36 5157 0620 0088 05 Tuomo Ilmot ja allergiat Ninnille 12.10. Etiopian uusi pääministeri on tunnustava kristitty. Kaikki ovat tervetulleita uudet ja vanhat vapaaehtoiset. Raili ja lapset perheineen Tervetuloa juhlimaan 50-VUOTISPÄIVÄÄNI la 29.9. klo 15 Veisuut Maija, Lounajantie 7 klo 19 Seurat Aittokorven Riistaukkojen metsästysmajalla Ilvesaholla. VARHAISNUORISOTYÖ 5-6 lk sählykerho to 27.9. syyskuuta 2018 To 27.9. klo 10 Näkövammaisten kerho, takkahuone. Katso erillisilmoitus tässä lehdessä. Moni muu maailmavalloittaja on kokeillut ja kokeilee voimiaan samassa tarkoituksessa. Maritta Nevalainen vuorotteluvapaalla 1.10.18 -1.4.19. Tuollaiselta tuomion hetkeltä välttyy, kun ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä ja tunnustaa Hänet Herrakseen täällä armonajassa. Mutta Kristus ei ole vain alistuja. Linja-auto lähtee seurakuntatalon edestä klo 8.00. klo 13 Kiuruveden tiistaiseura Jukolassa (Pahkamäentie 10, Kalliokylä) la 20.10. Oikea Kristus, Jeesus Nasaretilainen, Jumalan Poika on erilainen, ainutlaatuinen. Löydät meidät myös Facebookista: http://www.facebook.com/ PNKKuopio! PERHETYÖ su 30.9. 1-4 lk sählykerho pe 28.9. klo 13 ruokajakelu Puistonkulmalla Ti 2.10. Perheretki HopLopiin, ilmoittautuminen seurakunnan kotisivujen kautta. klo 12-17 Juhlitaan rennolla otteella, eli kravatin voi jättää henkariin. klo 18 Kirkkokuoron harjoitukset. Ylen TV uutisissakin siitä oli maininta, vaikka harvoin hyvät asiat ylittävät uutiskynnyksen. Nämä ovat toteutuneet. klo 10 Perhemessu (l+s Häyrynen, Pesälä), kirkkokuoro, vastuuryhmänä srk-päiväkerho ja perhekerho. Yksi niistä oli ja on Isis, joka räjähdysmäisesti valloitti maita ja mantuja julistaen perustavansa oman kalifaattinsa hallitsemaan maailmaa. klo 11 Sydänyhdistyksen kerhopäivä, monitoimisali. Kuoroharjoitukset kokouksen jälkeen. Teol. Sitä Kristus opetti seuraajilleenkin. Yhteydenotot ma -pe klo 9-11 puh. klo 18.00 rukousilta Kiuruveden helluntaiseurakunta puh. Tuli päiviä kirkkaita onnellisia, tuli päiviä tuskan täyttämiä. 040-5695 429 tai s-postilla niina.karkkainen@kiuruvesi.fi Lämpimästi tervetuloa! PIDETÄÄN PORUKALLA PIRSKEET M aailman ja kotimaan tapahtumia seuratessa on juurtunut mieleen näkemys ja vakaumus, että totta tosiaan Kristus on maailman toivo. Kastettu Joosua Eeli Artturi Rotonen www.kiuruvedenseurakunta.fi puh. klo 13 ruoka-avun jakopäivä työttömien ruokalassa. 040 584 7806 www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi Tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita! IISALMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kiuruvesi Ti 2.10. Muuna aikana ota yhteys Tanja Reinikainen p. Hän on saanut aikaan sovintoa ja rauhaa naapurimaiden kanssa ja myös omassa maassa. klo 14.30 liikuntahallilla. Su 7.10. klo 14 alkaen Taipaleenlahdentie 161 A Mahdolliset muistamiset tilille FI77 5157 0620 0478 37 Timo Kärkkäinen Remeskylä EN JUHLI 4.10. klo 12 Rokkamyyjäiset Ry:llä, Salmenkyläntie 260. Niinpä jossakin laulussa sanotaan: Voimalla, väkivallalla Ei tahdo hallita. Paavo Pikkarainen Pe 28.9. 0400 981 069. Tarja Säynevirta. Perheasiain neuvottelukeskus Asemakatu 7 Kuopio, Seurakuntatalo Ilvolankatu 14 Iisalmi. Kuollut Jouko Juhani Rytkönen 82v. Su 30.9. Luottamuksellista keskusteluapua parisuhteen kysymyksissä. klo 18 SRK:n lähetysseurat, isosali Ke 3.10. klo 17.30 Arkiretriitti pappilassa. Oma kassi mukaan. Sirpa ja Kari Mira, Marcus, Heidi, Arttu, Aliisa ja Jere Jarmo ja Anne Teemu, Janne, Salla, Tuija ja Taija Marko ja Hanna-Leena Aleksi, Eemeli ja Maija Pentti ja Mervi sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. Hänen tulonsa ennustuksissa satoja vuosia etukäteen kerrotaan, että Hän on Rauhanruhtinas, Ihmeellinen neuvonantaja, väkevä Jumala. 27.07.1939 Suistamolla k. Elokuulla meillä majaili ystävämme Ayalew, ja viime viikolla kuuntelimme etiopialaisen nelihenkisen delegaation puheita. Pe 5.10. Hän on luvannut paranevaa yhteistyötä myös ulkomaalaisten avustusjärjestöjen kanssa. syyskuuta 2018 hartaus 6 Keskiviikko 26. Nämä kaikki nyt muistoissa yhteen liitän, sinua rakasta kaivaten, matkasta kiitän. Ja halki elämän aallokon yhteistä purttamme veimme. Linja-auto ajaa reittiä: Invaliiditalo klo 12.10, Possutalo klo 12.15, Rinnekoti 12.20 ja Yhtylän palvelukoti klo 12.30. ja 4.10. Minulle on tärkeintä, että pääset paikalle juhlimaan porukalla. Ma 1.10. klo 14.30 liikuntahallilla MUSIIKKITYÖ ke 26.9. To 4.10. Vieraana past. Etiopiasta on kuulunut hyviä uutisia. Tapahtuma alkaa klo 9 tarjoilulla ja jatkuu klo 10 messulla, klo 11.30 lounas ja päiväohjelma. Su 7.10.2018 ”Eväitä elämään ja lähetystyössä jaksamiseen” Rovastikunnallinen Lähetysjuhla Lapinlahdella. Onhan niitä monia kristuksia ja messiaita odottavia porukoita, jotka haluavat alistaa koko maailman valtaansa. Hakulomakkeita saa diakoniatoimistosta, päiväkerhon ilmoitustaululta, neuvolasta, sosiaalitoimistosta ja ne tulee palauttaa diakoniatoimistoon 31.10.2018 päivystyksen aikana ma ja to klo 9 –11. Opettaja Aini Manniston rahaston avustukset ovat haettavissa entisen Murtomäen koulupiirin vähävaraisten nuorten koulutukseen:ammattikouluissa, kansanopistoissa tai vastaavissa oppilaitoksissa.Hakulomakkeet ja niiden palautus kirkkoherranvirastoon 31.10.2018 mennessä. klo 18–20 lasten MIX -ilta La 29.9. 6 Keskiviikko 26. klo 11 kaikille ilmainen ruokailu Su klo 11 ehtoollisjumalanpalvelus, Hannu Halonen, Ilmo Haimakainen ja kuoro Ma 1.10. ”Nöyryys ja hiljaisuus On valtansa salaisuus”, sanotaan laulussa. fi 25.9.2018 mennessä. ke 3.10. Ti 9.10 klo 13 Vanhustenviikon viikkomessu ja kirkkokahvit. ja 5.10
Keitele Groupin liikevaihto vuonna 2018 on 265 miljoonaa euroa. Hakemukset ja tiedustelut 30.9.2018 mennessä: tuotantojohtaja Jukka Lindsberg: puh. 050 579 2226 ma-to 8-17, pe 8-18, la 9-14 www.k-rauta.fi/kiuruvesi Lisätiedot ja tilaukset Topilta 050 562 9085 KAIKKI MALLINA OLEVAT RUOHONLEIKKURIT 199 00 –20% ERÄ MAKITAN RUOHONLEIKKUREITA ULOSKANTOHINTAAN Esim. 7 Keskiviikko 26. syyskuuta 2018 www.keitelegroup.fi TUOTANTOTYÖNTEKIJÖITÄ TERÄMIESTÄ Keitele Group on yksityinen mekaanisen metsäteollisuuden yhtiö, joka jalostaa korkealaatuisesta tukkiraaka-aineesta asiakaslähtöistä sahatavaraa ja jatkojalosteita. Tuotamme vuodessa 850.000 m 3 sahatavaraa ja 400.000 m 3 jatkojalosteita. Ke 3.10.2018 klo 10.30-12.30 (lounas & verkostoituminen klo 11.30) Hotelli Peltohovi, Asematie 9, 74700 Kiuruvesi Syksyinen koivikko 2018 Kuva: Seija Kärkkäinen luonnon mukana KIURUVESI Topintie 1, Kiuruvesi puh. Työ on kaksivuorotyötä. 040 765 3853 tai jukka.lindsberg @keitelegroup.fi, kunnossapitopäällikkö Pekka Jäntti: puh. 299,-) LOPUT SOUTUVENEET –25% k-rauta.fi / 20V 35V. Metallialan koulutus ja alan tehdastyökokemus sekä työkokemus raskaan kaluston asennuksissa ja huolloissa katsotaan hakijalle eduksi. PLM4817 (norm. • Verosuunnittelun mahdollisuudet KHT Kari HyvönenSYS Audit Oy / KH-Tarkastus Oy • Miten Finnvera voi olla mukana omistajanvaihdoksissa. 040 630 3748, tai saara.timonen@yrittajat.fi, p. Metallialan koulutus ja alan tehdastyökokemus katsotaan hakijalle eduksi. Tehtävät ovat terien teroitus-, huoltoja asennustehtäviä. Haettavalla henkilöllä tulee olla peruskoulutus metsäalalle tai metsäalan kokemusta, tuntemus puutavaralajien laatuvaatimuksista sekä atklaitteiden käyttötuntemusta. Työ on kaksivuorotyötä. Tehtäviin voidaan myös oppisopimuskouluttaa. mennessä: tuula.parkkonen-suhonen@kiuruvesi.fi, p. Työ on kaksivuorotyötä. Palveluksessamme on yli 500 puualan ammattilaista. Sahaja tasaamo-paketointilaitoksellemme Keiteleelle. TUKKIEN VASTAANOTON OPERAATTORIA Tehtävänä on ensisijaisesti valvoa tukin vastaanottoa, mittausta ja laatua. Haemme Keitele Timberille Keiteleelle työntekijöitä seuraaviin tehtäviin eläkkeelle jäämisten vuoksi RASKASKONEASENTAJAA Työ on kaksivuorotyötä. 044 368 0503 tai www.savonyrittajat.fi. Tehtävien hoidossa puu-/metsäalan koulutus ja alan tehdastyökokemus katsotaan hakijalle eduksi. 040 570 2365 tai pekka.jantti @keitelegroup.fi Hyvällä suunnittelulla onnistunut omistajan/sukupolvenvaihdos Tervetuloa maksuttomaan lounastilaisuuteen kuulemaan omistajan/sukupolvenvaihdoksen verosuunnittelun mahdollisuuksista sekä rahoitus ja vakuusvaihtoehdoista. Uudet Keiteleellä, Kemijärvellä ja Alajärvellä sijaitsevat tuotantolaitoksemme edustavat alan huippua Euroopassa. Rahoituspäällikkö Heidi Nousiainen, Finnvera Oyj • Rahoitusja vakuusvaihtoehdot omistajanvaihdoksissa Asiakkuuspäällikkö Mikko Nissinen, Ylä-Savon Osuuspankki Ilmoittautumiset erikoisruokavalioineen 30.9
Hieman ennen kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekan avauspuheenvuoroa torilla alkoi satamaan ja tuulemaan. Samalla tutkimuksissa on todettu, että vapaaehtoisten halukkuus sitoutua kolmannen sektorin toimintaan on heikentynyt. – Oikein hyvällä mielellä olen Ämpärit ja Lola KUVAREPORTAASI Lola Odusoga ja ämpärit olivat se vetonaula, jotka vetivät ihmiset Ämpärpäeville lauantaina. Yhteiskunnallisessa keskustelussa kolmannen sektorin toivotaan usein osallistuvan hyvinvointipalveluiden tuotantoon, ylläpitävän demokraattista järjestelmää sekä aktivoivan kulttuuri-, liikuntaja harrastustoimintaa. Kolmannella sektorilla tehtävä palkkatyö on Suomessa lisääntynyt erityisesti 1990-luvun laman ja Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen. Arja Väisänen möi lastenlastensa vaatteita Asematien varressa. Hän oli ollut edellisen yön Kuopiossa. Lola on hänestä ”ihana”. MYYJIÄ torilla oli joitakin. Peltolan aukiolla oli mahdollisuus ratsastaa Talli Taitavien kavioiden hevosilla. – Paradoksaalista on, että korkeasta työn imusta huolimatta järjestötyöntekijät raportoivat julkisella ja yksityisellä työskenteleviä useammin työn ja perheen yhteensovittamiseen liittyvistä ongelmista sekä aikeista vaihtaa työpaikkaa, Kirsikka Selander sanoo. Ake Pääkkö jopa lauloi Lolalle katkelman vanhasta iskelmästä, jossa esiintyy Lola-nimi. Muun muassa Leo Ruotsalainen huusi huutokaupasta Wello-hengityslaitteen 150 eurolla. Kiuruvesi-lehden kirjapaketti meni viidellä eurolla. Kehnosta säästä huolimatta paikalla oli mukavasti väkeä. – Kaikkea emme tarvitse itse, ajateltiin, että ämpärpäevä, mikä ettei lähdetä myymään. Arja Väisänen oli tullut myymään lastenlastensa vaatteita. PUHEENAIHE tapahtuma JAANA SELANDER. Lola Odusoga kertoi, että hän ei ole aikoihin käynyt Savossa. syyskuuta 2018 YRITTÄJIEN huutokaupassa huudettiin pizzalahjakortteja, hengityslaitetta, kirjoja... Miss Suomi 1996 toimi meklarina Yrittäjien hyväntekeväisyyshuutokaupassa, joka tuotti vähävaraisten lapsiperheiden virkistystoimintaan 2 172 euroa. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KOLMANNEN sektorin palkansaajat kokevat työn ja muun elämän yhteensovittamisen vaikeaksi muita palkansaajia useammin, paljastaa kiuruvetisjuurisen, yhteiskuntatieteiden maisteri Kirsikka Selanderin väitöstutkimus. – Lapset tuovat pienet lasten vaatteet minulle ja koko ullakko on niitä täynnä, yritän päästä nyt pieneksi käyneistä vaatteista eroon, vaatteet Selanderin väitös: Kolmannen sektorin palkansaajat kokevat työhyvinvointinsa puutteeliseksi tutkimuksesta, jossa hän selvitti kolmannen sektorin palkkatyön määrän kehitystä ja vertasi kolmannen sektorin palkansaajien työhyvinvointia julkisella ja yksityisellä sektorilla työskenteleviin. Ämpärpäevä käynnistyi jo hyvissä ajoin aamulla Metsolassa, jossa vuoden 1996 Miss Suomi Lola Odusoga jakoi ämpäreitä omalla signeerauksellaan varustettuna. Tuula ja Juhani Saastamoinen kauppasivat mehuja ja sieniä sekä tuohitöitä. Jaana Haakana-Laitila Pyhäjärveltä oli toisella kojulla markkinoimassa itse tekemiään saippuoita. Vaikka vapaaehtoistoimintaan pohjautuva organisaatiokulttuuri tarjoaa työntekijöille runsaasti autonomiaa ja työn imun kokemuksia, työ on samanaikaisesti kiireistä ja ennakoimatonta. täällä, hehkutti Odusoga. Lola Odusoga oli päämeklarina myös yrittäjien hyväntekeväisyyshuutokaupassa iltapäivällä. Kaikkiaan 59 eri yrittäjää lahjoitti tavaraa huutokauppaan. 8 Keskiviikko 26. Meklarina toimi Lola Odusoga. Kuvassa Everiina. – Tyttäreni asuu Kiuruvedellä ja vinkkasi ämpärpäevästä, ihan kiva tapahtuma, kun vain nyt tulisi ihmisiä. – Kaikki tämä korostaa palkkatyön merkitystä, mutta julkisessa keskusMatti Pulkkinen oli otettu, kun sai Lola Odusogan nimellä varustetun ämpärin Metsolassa. Tästä huolimatta palkkatyötä leimaa vapaaehtoistyön organisaatiokulttuuri, joka ei kaikilta osin tue palkatun henkilöstön työhyvinvointia. Tämä selviää Kirsikka Selanderin ÄMPÄRPÄEVÄSSÄ oli todella hyvä tunnelma, vaikka sää ei suosinut tapahtumaa. Samaa mieltä oli moni muukin Metsolassa ämpäriä jonottanut. Huutokauppaan oli lahjoituksia tehnyt 59 yrittäjää ja rahaa kertyi 2 172 euroa sosiaalitoimen kautta jaettavaksi vähävaraisten lasten virkistystoimintaan. Pielavetinen Matti Pulkkinen tunnusti, että hän tuli paikalle ihan vain Lolan takia. Yleensä keikkapyynnöt ovat eteläiseen Suomeen. Anja Laukkanen lauloi torilla karaokea
Kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka ja Kiuruveden Yrittäjien puheenjohtaja Tarja Arbelius hehkuttivat yrittäjyyttä. Nykyisin johtaminen ja työhyvinvoinnista huolehtiminen kuuluvat yhdistyslainsäädännön perusteella vapaaehtoisista koostuvalle yhdistyksen hallitukselle. Kakko on töissä Vieremällä, mutta asuu Kiuruvedellä, jossa on hänen mukaansa paljon parempi palvelutarjonta kuin Vieremällä. olen tarpeeksi pyörinyt pääkaupunkiseudun suunnilla, on mukava nähdä, mitä muualla tapahtuu. Sarjakuvapiirtäjä Milla Paloniemi piirsi Eija Svärdistä eläinhahmon. SELANDER kirjoitti ylioppilaaksi Kiuruveden lukiosta vuonna 2006 ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2010 pääaineenaan yhteiskuntapolitiikka. – Jatkossa olisi tärkeää lisätä yhdistysten hallitusten tietoisuutta työhyvinvointiin liittyvistä ongelmista ja pohtia, tulisiko hallituksen ja palkatun johdon välisiä vastuukysymyksiä määritellä tarkemmin palkkatyötä käyttävien yhdistysten johtosäännöissä, Selander toteaa. – Yleensä ostan vaatteet muualta, mutta nyt lähdin katselemaan housuja täältä Kiuruvedeltä. syyskuuta 2018 maksavat euron kappale. – Täällä Savossa on aivan mahtavaa. Kiroileva siili -sarjakuvalla varustettuja ampäreitä jaettiin päivän aikana 500 kappaletta 32 yrityksessä. JA AN A SE LA N DE R. – Hallituksella ei kuitenkaan ole välttämättä johtamiseen liittyvää osaamista eikä kosketuspintaa työyhteisön käytännön toimintaan, Selander huomauttaa. Ämpärin saaminen ei ollut heillä ensimmäisenä mielessä. Tällaisilla ämpärpäevillä ollaan suomalaisuuden ytimessä, se natsaa, kehui Paloniemi. 9 Keskiviikko 26. Syksyn kohokohta. Huomasin, että täällä on todella hyvä valikoima ja erinomainen palvelu. Yhteiskuntatieteiden maisteri Kirsikka Selanderin sosiologian väitöskirjan ”Työhyvinvoinnin paradoksit kolmannen sektorin palkkatyössä” tarkastustilaisuus on lauantaina Jyväskylän yliopistossa. Hänen toimintaansa taas hankaloittaa se, ettei hänelle aina ole annettu riittäviä valtuuksia palkkatyön johtamiseen. MERJA KAKKO ja Emilia (1,5) lähtivät katsomaan tarjouksia kiuruvetisistä liikkeistä. Singissä kauppa kävi hyvin ämpärpäevänä. Kiroilevan siilin piirtäjä Milla Paloniemi piirteli eläinaiheisia kuvia ihmisistä pientä maksua vastaan, muun muassa Eila Svärdille. MUINIEKKA oli iloinen, että Ämpärpäevän kutsua on kuultu ja tultu läpi tuulen ja tuiskun. Palkkatyön johtaminen onkin yhdistyksissä usein siirretty hallitukselta palkatulle johdolle, kuten toiminnanjohtajalle. Kuvassa Eija Saastamoinen (vas.) ja Helena Ruhanen. Svärd piti Paloniemen siilisarjakuvia hauskoina ja humoristisina. Epäselvät vastuut vaikeuttavat työhyvinvoinnista huolehtimista Selander esittää, että työhyvinvointiin liittyvien puutteiden vuoksi kolmannella sektorilla tulisi kiinnittää enemmän huomiota työn organisointiin ja johtamiseen. Tällä hetkellä Selander työskentelee yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa apurahatutkijana. Torille viritetty teltta oli täynnä väkeä, sillä aamupäivällä alkoi satamaan ja sitä kesti iltapäivälle. Svärd kertoi tykkäävänsä Paloniemen kuvista ja huumorista. Ämpärpäevän järjestivät Kiuruveden yrittäjät, Kiuruveden kaupunki ja Kiuruvesi-lehti. Merja Kakko ja Emilia eivät hakeneet ämpäreitä, vaan tutustuivat kiuruvetisten yrittäjien tarjontaan. Ihanaa, että pyydetään pieniin tapahtumiin, Selanderin väitös: Kolmannen sektorin palkansaajat kokevat työhyvinvointinsa puutteeliseksi telussa ei ole juuri pohdittu sitä, millaiset edellytykset vapaaehtoistoimintaan pohjautuvalla kolmannella sektorilla on palkkatyön johtamiseen ja työn organisointiin, Selander sanoo. – Ämpäreiden jakaminen ei ole mikä tahansa juttu, sarjakuvataiteilijan sarjakuvalla varustettu ämpäri on uniikki, toista samanlaista ei ole, eikä tule. Näin voidaan päätyä tilanteeseen, jossa kenelläkään ei ole täyttä vastuuta palkkatyön johtamisesta, mikä taas vaikeuttaa työhyvinvoinnista huolehtimista. Ämpärit loppuivat heti aamukymmeneltä
Ja kesään kuuluu myös navettarakennuksen suursiivous. Toinen voi olla parempi keittiössä ja toinen näppärämpi eläinten kanssa. Ensivaikutelma Suomesta oli, että täällä on valtavasti metsää, järviä ja talot ovat todella harvassa. > Ikä: Molemmat 17 vuotta. Kaikki päivät ovat olleet erilaisia ja se on tehnyt tästä mielenkiintoista. Nyt kolmen kuukauden työharjoittelujakso alkaa olla lopuillaan ja opiskelijat palaavat kotimaahansa huomenna torstaina. – Tämä oli antoisa harjoittelu meille, koska tällä tilalla kaikki ovat niin vahvoja ammattilaisia. Milkkivei Oy työllisti heistä kaksi. MILKKIVEIN yrittäjät Anna-Saara ja Antti-Lassi Tikka, Ulla ja Matti Kauhanen sekä Markku Siponen ovat vastaanottaneet itävaltalaisharjoittelijoita koko Milkkivein viisivuotisen toiminnan ajan. Christinat ovat tehneet lehmille sorkkakylpyjä, pitäneet pedit puhtaina, puhdistaneet robottia, pesseet ruokaja vesiastioita ja huolehtineet vasikoiden puhtaudesta. Vasikat juovat juottoautomaatista, mutta niitäkin seurataan ja juotetaan tarvittaessa. Alkuun tämä tila tuntui isolta, sillä emme kumpikaan ole käyneet näin suuressa navetassa, Luger sanoo. Vapaa-aikana Christinat ovat nähneet muita itävaltalaisnuoria. Christinat kertovat harjoitteluajan olleen antoisaa. Teimme myös karjalanpiirakoita. Parin kilometrin työmatka navetan ja kodin välillä taittuu polkupyörällä. Kesän aikana myös suomalainen sanavarasto karttui. – Jos harjoittelijoilla ei ole ollut hirveästi kokemusta lehmien kansTYÖHARJOITTELU Seitsemän itävaltalaisnuorta ovat olleet työharjoittelussa kiuruvetisillä maatiloilla kesän ajan. sa työskentelystä, me olemme kyllä opastaneet. Suurin syy ulkomaalaisen harjoittelijan ottamiseen oli, että halusin oppia käyttämään englantia arjessa. Yleensähän lehmät käyvät itsenäisesti tyhjentämässä maitovarastonsa, mutta aina karjassa on niitä, joita pitää muistuttaa robotilla käynnistä. 200-päisen karjan keskellä ei tarvita yhteistä kieltä, sillä lehmät ymmärtävät parhaiten elekieltä. Työtehtäviin on kuulunut paljon muutakin kuin navettahommia. Vasikat tarvitsevatkin huimasti energiaa, sillä ne kasvavat jopa kilon päivässä. Töissä otetaan huomioon omat vahvuudet, mutta opetetaan myös uusia taitoja, Anna-Saara sanoo. Koulun penkille palatessa heillä alkaa toiseksi viimeinen, neljäs opintovuosi. Suurin ongelma navettatöissä on ollut, että tietokoneohjelmat ovat suomen kielellä. Bichler viihtyy parhaiten vasikoiden kanssa ja Lugerista on hauskinta ohjata lehmiä lypsyrobotille. Totta kai harjoittelijat ovat avuksi myös tilan töissä. Lugerin kotitilalla on 17 lehmää ja Bichlerin kotitilalla 30 lehmää. ketkä. TIINA KILVENSALMI Christina Luger ja Christina Bichler puhdistamassa lehmien petejä. – Ihan helppoa se on löytää oikea lehmä, mutta jotkut lehmät on sitten vaikeampi houkutella sinne lypsylle. Luulisi, että suuresta karjamäärästä yhden lehmän etsiminen olisi kuin neulaa heinäsuovasta etsisi. – Tykkäämme saunoa ja katsoa elokuvia. 10 Keskiviikko 26. Harjoittelijat tekevät töitä myös tilan ulkopuolella auttaen perhettä arkiaskareissa. > Kotimaa: Itävalta. > Opiskelu: Hbla Elmbergin oppilaitoksessa maataloutta ja ravitsemusta.. 17-VUOTIAAAT Christinat opiskelevat Hbla Elmbergin oppilaitoksessa maataloutta ja ravitsemusta. > Nimet: Christina Luger ja Christina Bichler. Keskustaankin olemme pyöräilleet ja kouluun on pitänyt kirjoittaa säännöllisesti. Sen jälkeen molemmat suunnittelevat pitävänsä välivuotta työn merkeissä. Päästyään Niemiskylään majapaikkaansa Anna-Saara ja Antti Lassi Tikan luo olo tehtiin kotoisaksi heti alkuun. – Olemme tehneet puutarhatöitä, siivonneet kotia, laittaneet ruokaa sekä vahtineet lapsia Viljaa ja Juhania. Ennen tilojen yhdistymistä jokaisella tilalla oli omat harjoittelijat. Lugerille mieluisinta työtä on ollut lehmien vieminen lypsyrobotille, joita on navetassa kolme. Alkujärkytyksen jälkeen Christinat oppivat nauttimaan saunan lämmöstä ja heistä tulikin ahkeria saunojia. Se oli niin erikoinen kokemus, koska sauna oli todella kuuma ja tunsin itseni grillatuksi kanaksi, Bichler nauraa. – Noiden kaksikymmentä kiloisten purupaalien kantaminen lehmien pedeille ei ole sitä mieluisinta työtä, mutta ehkä meidän voimatkin ovat kasvaneet niiden myötä, arvelevat Christinat. – Meidän tilalle ensimmäinen harjoittelija tuli seitsemän vuotta sitten. Isolla tilalla voi oppia paljon yhden kesän aikana. – Anna-Saara opetti meidät leipomaan korvapuusteja, joka onkin yksi meidän suosikkiherkuista. Bichler viihtyy parhaiten vasikkalassa, jossa navetan pienimmät ovat. Maatilan arki on tuttua molemmille, sillä he ovat kasvaneet lypsytiloilla. Yksi tärkeä asia tällä tilalla on, että kaikki pidetään puhtaana. Itävaltalaisnuoret opissa maatiloilla VASIKKALASSA Itävaltalaiset Christina Luger (oik.) ja Christina Bichler ovat olleet kesän työharjoittelussa Milkkivei Oy:n navetassa sekä Anna-Saara ja Antti-Lassi Tikan kodissa. Meillä lapset tykkää hirveästi heistä ja Vilja on alkanut jo ikävöidä heidän peräänsä, Anna-Saara kertoo. Tänä vuonna työharjoittelijoita oli viidellä maatilalla yhteensä seitsemän. Mukaan lähtee myös Anna-Saaran pullaresepti ja valtava määrä uusia tilalla opittuja taitoja. > Työ: Työharjoittelussa 200 lehmän tilalla Milkkivei Oy:ssä. – Olemme oppineet eläinten käsittelyä ja robotin käyttöä. – Voisimmehan tulla töihin vaikka Kiuruvedelle, koska olemme viihtyneet täällä niin hyvin, Christinat suunnittelevat. Nuoret ovat nauttineet työstään tilalla, mutta on niitäkin hommia mitkä eivät innosta. syyskuuta 2018 TALOUS TIINA KILVENSALMI ITÄVALTALAISET Christina Luger ja Christina Bichler liikkuvat tottuneesti Milkkivein 3000 neliöisessä pihattonavetassa. – Anna-Saara ja hänen tytär Vilja veivät meidät saunaan, missä emme olleet kumpikaan käyneet aiemmin. – Kiitos, terve, kyllä, syömään, hillo, maito, sanko, letku, kottikärryt, luettelevat Christinat
– Aion maalata niin kauan kuin pensseli pysyy kädessä, Styrman henkii innostusta. Styrman on maalannut asuntonsa seinät ja katon täyteen kukkaja maisema-aiheisia maalauksia sekä ornamentteja – mitä hienostuneimmalla tyylillä. Sen jälkeen kun Styrman jäi Postista eläkkeelle nelisen vuotta sitten, hän on maalannut noin nelisen tuntia päivässä miltei päivittäin. – Olen aina ihaillut suuresti kultakautena tunnettua ajanjaksoa, joka ajoittuu noin vuosiin 1880– 1910. – Tuota talvimaisemaa olen maalannut seitsemän kuukautta, Styrman esittelee ja kertoo, että samaisen huoneen katonrajaan on tarkoitus maalata vielä lisää maisemia niin, että ne ovat valmiita vappuun mennessä. Vieraankin sielu rauhoittuu ja ylevöityy kohti korkeakulttuuria. AJATUSMAAILMALTAAN Styrman sanoo olevansa kansallisromantikko, mutta myös realisti. Taide rauhoittaa, se tuo hyvää fiilistä. Pastellisävyillä. – Kauneus, kauneus ja kauneus, Styrman luettelee. Näin syksyllä Styrmanilla on päässään baskeri ja kesällä vaalea olkihattu. 11 Keskiviikko 26. Nytkin on maisemamaalauksia tuolla kesken, viittiloi hän toiseen huoneeseen. Aamukymmeneltä taiteilija itse on kertomassa yleisölle taiteestaan. Tuoreita vadelmia vuodelta 2015. Styrmanilla oli pari vuotta sitten taidenäyttely Kiuruvedellä Iskelmäviikon aikaan, siitä tuli niin paljon hyvää palautetta, että sen rohkaisemana Styrmanin töitä on nyt lokakuun ajan näytteillä Kiuruveden kulttuuritalossa. – Istuisinko sohvalla ja katsoisin televisiota. Oma kuva vuodelta 1978.. Aivan täydellinen paikka taitelijalle. HYVÄN MIELEN KUKAT Unto Styrman on maalannut heti asuntonsa eteiseen. Esillä on parikymmentä pääosin viime vuosina tehtyä maalausta. Aikakauden taiteet, arkkitehtuuri ja sisäinteriöörit, joita näin vanhempien sisarusten koulukirjoista, tekivät jo lapsena minuun suuren vaikutuksen. Unto Styrman kuvailee olevansa kokopäivätoiminen taiteilija, joka viihtyy hyvin taiteilijaresidenssissään. SIIHEN, miksi Styrman on hurahtanut taiteeseen, hän ei osaa oikein vastata muuta kuin että hänellä on tavaton kiinnostus kultakauteen, eikä hän koskaan voi tulla enää normaaliksi ihmiseksi. Maailmassa, elämässä ja luonnossa ei olekaan muuta kuin kauniita satuja, ja kun ovi aukenee, mene sisään ja ota sielusi täyteen.” Gallen-Kallelan lausahduksesta tulee mieleen Styrman. Jo ulkoasu viestii, että tuossa menee taiteilija. Olohuone, keittiö ja makuuhuoneet on kalustettu vanhoilla, klassisilla huonekaluilla, seinillä on Taide tuo hyvän fiiliksen NÄYTTELY Kulttuuritalossa aukeaa lokakuussa Unto Styrmanin taidenäyttely Kansallisromantiikkaa ja realismia. JAANA SELANDER Styrmanin maalaamia tauluja. Ensin hän remontoi kerrostalohuoneiston ja sen jälkeen hän ryhtyi maalaamaan seinille ja kattoon mitä taidokkaampia kuvia. Akseli Gallen-Kallela, yksi kultakauden merkittävimmistä taiteilijoista, on kuvannut kultakauden tunnelmaa osuvasti vuonna 1894: ”Minä tunnen, että kohta taas avautuu minulle se ihana taiteen maailma, jonka kauneuksia saan mieleni mukaan nauttia. UNTO STYRMAN on harrastanut maalaamista 15-vuotiaasta lähtien, sitten tuli parinkymmenen vuoden tauko ja maalaaminen alkoi uudestaan kymmenen vuotta sitten, kun Styrman osti nykyisen asuntonsa. STYRMAN otti taidemaalaukseen alkuaikoina yksityisopetusta eräältä ammattitaiteilijalta, joka piti yksityistä ”akatemiaa” työskentelynsä lomassa. Kauneutta Styrman näkee kaikkialla, jokapäiväisellä puolentoista tunnin lenkilläänkin. päivänä. – Kierrän rantoja pitkin, tarkkailen maisemia. syyskuuta 2018 JA AN A SE LA N DE R KULTTUURI UNTO STYRMANIIN ei voi olla kiinnittämättä huomiota, kun hän kävelee Kiuruveden raitilla. Taustalla soi Chopinin musiikki. Enimmäkseen Styrman on itse opiskellut taidetta taidekirjoista, joita hänellä on paljon. Taiteilijuudesta ei ole enää epäilystäkään, kun astuu Styrmanin asuntoon torin varren kerrostalossa. Styrman pohtii, mitähän hän tekisi tai olisi, jos ei olisi tätä taidetta ja kauneutta. KANSALLISROMANTIIKKAA ja realismia -näyttelyn avajaisia vietetään lokakuun 2. Maisemia, asetelmia ja kukkia ja sitten näitä seinäfreskoja. Styrmanin näyttely on myyntinäyttely
12 Keskiviikko 26. päivänä lokakuuta. syyskuuta 2018 Koski siirtyy nyt lukijoille ROMAANI Kirjailija Heidi Jaatinen on saanut nelivuotisen kirjaprojektinsa päätökseen. JAANA SELANDER teksti ja kuva kirjallisuus. Jauhiaisten suvusta kertova Koski-teos julkistetaan Turun kirjamessuilla 5
– Joku tiesi aina jonkin jutun ja hahmoille alkoi kasvaa lihaa luiden ympärille ja eritoten Tuurelle, sillä liha oli vaurauden merkki. Hän on kerännyt aineistoa Kansallisarkistosta, tutustunut maastoon muun muassa Vienan Karjalassa, lukenut kirjallisuutta ja haastatellut yli 40 ihmistä, joista suurin osa kiuruvetisiä. Oikaisu Tilaa paikallista luettavaa.. Pitää vain miettiä, missä kohdassa kukin osa menee poikki, Heidi miettii. Viljamakasiiniinkin murtauduttiin. Kiuruvedellä järjestetään marraskuun 10. Ihmisiä vaelsi Kiuruvedellä ruokaa kerjäämässä. Paavo oli Heidin mukaan etuoikeutettu, varakas ja fiksu, Koivumäen kansanopiston käynyt. Neljännen romaanin kirjoittaminen on ollut Heidi Jaatiselle pitkä ja henkilökohtainen prosessi. Tänä vuonna epäonnistuin, mutta ehkä jo ensi vuonna menee paremmin. Epäonnistumistani helpottivat valmiit taimet, joita ostin muutamaa sorttia. Tuure ja Stiina saavat vielä neljä lasta. Gummeruksen kustantaman Koski-romaanin virallinen julkistamistilaisuus on Turun kirjamessuilla lokakuun 5. Taloa, johon Heidin uusin romaani kietoutuu, asuttaa Jaatisen isän serkku Urpo Jauhiainen. Maanviljelijät ovat keränneet satonsa talteen ja kotipuutarhurit pääsevät nauttimaan kasvimaansa antimista. 13 Keskiviikko 26. Nälkä kiristi köyhien ja paremmin toimeen tulevien välejä. Koska kirjassa on sivuja 650, sen lukeminen vei kustantamossa kuukauden. – Paavo on tallentanut aineistoa sotaretkestä ja se oli hyvä lähtökohta etsiä lisätietoa Vienan matkasta. Ahkerat marjanpoimijat ovat keränneet kymmeniä kiloja marjoja tutuista marjastuspaikoistaan ja sienestäjät ovat säilöneet litratolkulla lempisieniään. Toinen keskeinen nainen kirjassa on köyhä Tildapiika, joka tulee Kosken-taloon töihin ja unelmoi omasta perheestä. Lasta piti syöttää, että lapsi pysyi hengissä. Paavo Jauhiainen oli toiminnan mies ja mukana valkoisten puolella sisällissodassa. Minulla on pitkä talvi aikaa perehtyä taimien kasvattamiseen ja ensi keväänä minusta kuoriutuu oikea viherpeukalo. Tänä syksynä myös marjat jäivät metsään, kun puolukoita kertyi sankoon vain muutaman litran verran. Ei siis kovin suurimuotoista tämä sadonkorjuu. Kirjoitin siitä päiväkirjaa ja otin nykytason vielä mukaan romaaniin. TOINEN kirjan keskushenkilö on Tuuren toinen poika, Paavo. Stiinan roolimallina on hänen äitinsä, Puolakan Iida, joka oli hyväsydäminen ihminen. Heidi Jaatinen pitää ihmeellisenä, miten Kosken talon ympärille, Koskenjoelle, on rakentunut peräti yhdeksän Jauhiaisen talot ja tilat: On Hovi, Suvanto, Vuolle, Koski, Koskenniska ja Koskela – kaikissa niissä Tuuren jälkeläisiä. Romaanin Tuure näkee unen, että hän kosii Puolakan Stiinaa, jonka äiti Iida on vasta kuolleen Hilman sisko ja uni toteutuu. KIRJAILIJA Heidi Jaatinen asettuu kuvattavaksi Kosken sukutilan edustalle Koskenjoella. Paavo haki aseita Oulusta ja Viipurista, oli mukana siirtämässä Suomen Pankin kultavarantoa Kuopiosta Jyväskylään ja osallistui Varkauden valtaukseen ja vielä sotaretkelle Vienan sotaretkelle. Näin hänen ei tarvitse mennä Venäjän armeijaan. – Tekevät kädet ovat Tildan itseisarvo, kuten sen ajan yhteiskunnassa. Se sai minut repeämään. STIINASTA Heidi on tehnyt nuoren ja naivin tytön, mitä hän kyllä oikeassa elämässä olikin. Nyt talven mittaan pääsen sitten nauttimaan tuosta mahtavasta yrttisadosta, jota kertyi pakkaseen muutaman rasian verran. Minulla on kyllä monta muistivihkoa, mihin tukeutua tarvittaessa. Elintarvikepula paheni, kun vuoden 1917 sato jäi huonoksi. Miespuoliset Jauhiaiset olivat kaikki kovia herkuttelijoita samaan aikaan kun maassa kärsittiin nälkää. Heidi ajattelee, että ehkä noiden sisällissodan traagisten tapahtumien muistelu on ollut uhrin näkökulmasta moraalisesti helpompaa, vaikka surullisempaa kuin valloittajan eli kiuruvetisten näkökulmasta. Tuurea 17 vuotta nuorempi Stiina muuttaa valtavan suureen taloon, jossa Tuuren vanhimmat lapset ovat hänen ikäisiään. Jotta Paavo saattoi toimia kuten toimi, hän demonisoi vihollisen ja hävitti raskaita muistoja. Muutoin romaani on vapaasti ja vapautuneesti sekoitettua fiktiota. Hänelläkin on esikuva eräässä Kiuruvedellä eläneessä henkilössä. Suunnitellusta suuresta yrttitarhasta sinnitteli tänne syksyyn saakka vain sitruunamelissa ja yksi tunnistamaton kasvi. päivänä kirjallisuustapahtuma, jossa kiuruvetisjuurinen professori Anssi Halmesvirta luennoi Kiurusalissa sisällissodan jälkeisistä viholliskuvista kirjallisuudessa ja Heidi kertoo uudesta kirjastaan sekä valottaa kiuruvetistä elämää 1910-luvulla. Jouko Vahtola on kirjoittanut Suomi suureksi Viena vapaaksi -kirjan, myös Leo Huovisen Kiuruvesi-historiasta löytyi tästä aiheesta tietoa. Vaimo Hilma synnyttää 11 lasta, joista kolme kuolee pieninä, Hilma itsekin menehtyy lapsivuoteelle reippaasti alle 40-vuotiaana. Tilda oli rakastettu ja arvostettu Koskella. Tuure oli herkuttelija, samoin Tuuren veli Ananias, joka oli aikanaan Suomen lihavin mies. päivänä. Epäonnistumiset opettaa sinnikkyyttä Säilömisen arvoisia juttuja. Alkusysäyksen sukuromaanin kirjoittamiseen Jaatinen sai sukulaisiltaan löytämistään korteista, jotka oli lähetetty sisällissotakeväänä Helsingistä Kiuruvedelle, Puolakkaan, jossa nykyisin asuu Heidin serkku Aarne Remes. HEIDI kuvaa kirjaansa mielenkiintoiseksi ”paksukaiseksi”, joka on nyt vain annettava lukijoiden käsiin, vaikka kirjoittamista tekisi mieli jatkaa. Kosken talo häämöttää pihatien päässä. Se tuntuu niin karkealta ja käsittämättömältä, iloisen tekstin ja kuvan yhdistelmä, Heidi sanoo. Neljä sataa vuotta Shakespearen kuolemasta -näyttelyssä Oxfordissa ymmärsin, kuinka punnittuja isäni ajatukset olivat lähestyvästä kuolemasta. Sisällissodan alla Suomi ei ollut omavarainen, vaan viljaa tuotiin Venäjältä. Mervi Kananen-Kärkkäisen lapsen lapsi on nimeltään Vilma, eikä Venla. HEIDI JAATINEN on tehnyt nelisen vuotta töitä Koski-romaanin ympärillä. – Prosessin aikana oma isäni sairastui vakavasti. Tuure Jauhiainen oli muutakin kuin ison talon isäntä, hän vaikutti Kiuruveden kunnanvaltuustossa, kun Ambro Kärkkäinen oli puheenjohtaja, Tuure oli mukana myös suojeluskunnan esikunnassa. KAIKKI tämä on faktaa. Heinäkuussa Heidi sai käsikirjoituksen takaisin täsmittäväksi. Paavo on Heidi Jaatisen isän setä. – Olen kuvitellut, millaisia päähenkilöt ovat olleet luonteeltaan, mutta olen saanut myös osvittaa isältäni ja isäni veljeltä Hannulta sekä monelta isän liki 50 serkulta kirjani hahmoista. Heidi iloitsee, että hän on saanut sukulaisiltaan kuulla runsaasti arvoituksellisia ja lumoavia tarinoita sekä paljon anekdootteja. Heidi on jo varattu muutamaan paikkaan esittelemään Koski-kirjaansa. Jaatinen on tehnyt hirmuisen määrän taustatyötä kirjaansa varten. Maisema uinuu kauniisti syksyn väreissä. – Sain kirjaani haastatella myös paikallisten punaisten jälkeläisiä, joten molemmin puolin ihmiset osallistuivat tämän kirjan tekemiseen. Sitä en edes käyttänyt, koska saattoihan se olla rikkaruohokin. Heidi kertoo, että tukkilaiset olivat tyhjentää Kosken aitan viljasta. Hän sai kirjan valmiiksi toukokuussa ja lähetti sen kustannustoimittajalle luettavaksi. KIURUVESI-LEHDEN viime viikon nimipäivähaastattelussa oli nimivirhe. – Kirjasta puhuminen on vaikeampaa kuin olin kuvitellut. – Tuuren ajatuksena on pitää kiinni talon vauraudesta, Koskella on peräti 13 torpparia. Paavo, Tuure, Hilma ja Stiina ovat oikeasti eläneitä esikuvia kirjan hahmoille. Innolla seurasin kuinka mullan alta alkoi pilkistää vihreää. – Varkauden tapahtumat punaisten teloituksineen jättivät pitkät jäljet Paavoon, keskeisimpiä tapahtumia ei jälkipolville kerrottu, serkkunsa Heikki oli suulaampi. Romaanin yksi päähenkilöistä on Kosken isäntä Tuure Jauhiainen, joka pääsee isoon taloon kiinni naimakaupan kautta. Oreganot mahtuivat kuivattuina yhteen lasipurkkiin. Versot nousivat ja kasvoivat, kunnes ne pikkuhiljaa alkoivat kuolla. Sitten on mainittava vielä Seeti, tarkkailija ja pohdiskelija, joka miettii sotaa. Heidi aikoo kuvaussession päätteeksi käydä tervehtimässä Urpoa. On vaarana, että muistan jotain väärin. MINÄKIN ryhdyin keväällä kasvattamaan suurella innolla omaa yrttitarhaa. – Nyt on uskottava, että se on valmis ja toivon, että mahdollisimman moni kirjan lukee. Hän on ollut virkavapaalla ja kirjoittanut apurahan turvin. Iisalmesta Kiuruvedelle laivalla tulleet hienot hautajaisvieraat eivät päässeet lähtemään meijerin rannasta, sillä laiva jäätyi sohjoon ja Koskelta kuljetettiin heille ruokaa laivaan säännöllisesti niin kauan kuin laiva pääsi irti satamasta. Kuten ei myöskään niiden, jotka lähtevät Amerikkaan. Ana oli syntynyt 1860-luvun puolivälissä, jolloin Suomessa kärsittiin kovaa nälänhätää. Olen jo aika paljon kirjoittanut toista osaa sukuhistoriasta ja sitäkin seuraavaa kirjaa. syyskuuta 2018 KOLUMNI TIINA KILVENSALMI tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi RUSKA on värjännyt maalaismaisemat kauniin värikkääksi. – Käytän kirjassa sukulaisteni ihan oikeita nimiä. EN kuitenkaan aio lannistua näistä vastoinkäymisistä, vaan ensi keväänä lähden kesään yhtä innokkaasti. Viime keväänä hän jäi kokonaan pois opettajan työstä ja on toiminut sen jälkeen kirjoittamisen ohessa toimittajana Kiuruvesi-lehdessä. Epäonnistumiset pitää vain sulattaa ja jatkaa entistä suuremmalla sinnikkyydellä eteenpäin. Tärkeintä elämässä lienee yrittäminen ja epäonnistumisien kautta oppiminen. Jos kirjan alkuvaiheessa olin innokas, kuljin sitä tehdessäni häpeän kautta suruun ja rakkauteen, sillä kirja kertoo isäni suvusta. Yksi sellainen on Hilman hautajaiset lokakuun 2. – Stiinassa on vahvuutta, jota hän ei itsessään tunnista, mutta toivottavasti lukija sen huomaa. – Yhdessä kortissa on kuva, jossa arkkuja lasketaan hautaan ja toisella puolella on nuorten sukulaistyttöjen hyvän kesän tervehdys. Kevätauringon ensisäteissä kylvin maitopurkkeihin ja purnukoihin lehtikaalit, persiljat, basilikat ja monet muut siemenet. päivänä vuonna 1912, jolloin tuli vuosisadan lumimyrsky. Muisti renkkaa, sillä kirjassa ja aihepiirissä on paljon yksityiskohtia ja juuri yksityiskohdat voivat olla ihmisille tärkeimpiä. Myös Ambro Kärkkäinen esiintyy Ambrona, ammattien mukaan on nimismies, johtaja, apteekkari, kanttori, jotka kaikki ovat johdettavissa henkilöistä, jotka Kiuruvedelle tulivat siihen aikaan
Henna-tytär syntyi vuoden opintojen jälkeen ja Paula palasi kotiseudulle. Hän oli sisarusparven nuorimmainen kymmenen vuoden ikäerolla. Touhuttiin kotieläinten, koirien ja kissojen, kanssa. Voitto otettiin sitten rahana. Työ ei ole pelkkää hoitamista, vaan meille on tullut enemmän myös velvollisuuksia ja paperitöitä. Kanariansaaret ei kuitenkaan jääneet haaveeksi, kun Paula matkusti siskojensa Päivin ja Sarin kanssa Kanarialle vuonna 2005. > Asuu: Pielavedellä, kotoisin Kiuruvedeltä. – Kipinä hoitotyöhön syttyi, kun olin emäntäkoulun työharjoittelussa terveyskeskuksessa. – Sillä tiellä ollaan edelleen. Lapsuus oli huoletonta. Toisaalta minulla on aina hätä ja hoppu tehdä asioita. > Ikä: 45 vuotta. (Kiuruvesilehti 5.12.1978) Näin rajusti ei onni ole Paulaa aikaisemmin potkaissut. Työpäivän jälkeen hoituu myös sukulaisissa käynti. MAALAISMAISEMISSA kasvanut Paula muistelee lämmöllä lapsuuden kesiä kotona Ryönänjoen Uudispihassa. – Vanhusten parissa tehtävä hoitotyö on ehdottomasti minun juttuni. Johtaja Arvi joutui onnittelemaan ensimmäisenä. Eihän sitä tiedä, jos vielä Kiuruvedelle muutetaan. syyskuuta 2018 Kanarian matkalle vasta aikuisena VUONNA 1978, 5-vuotias Paula Lind, voitti Kanarian matkan Kiuruveden Sähkötyön avajaispäivän arpajaisissa. – Olen käynyt myös Teneriffalla, Puerto Ricossa, Madeiralla, Egyptissä ja Saksassa. kuka. ENNEN JA NYT Paula Lind voitti 5-vuotiaana Kanarian matkan, mutta Kanarialle hän pääsi vasta aikuisena siskojensa kanssa. > Työ: Lähihoitaja terveyskeskuksessa hoitokoti Nivassa. – Äitini oli sen arpalipun täyttänyt minun nimellä, joten voitossa oli mukana ripaus äidin arpaonnea. Kahviautomaatin voitti Tapio Ruhanen, hiustenkuivaajan Jyrki Jauhiainen, äänilevyt Erkki Ruotsalainen, Kari Kämäräinen ja Karen Jauhiainen, kasetit Sisko Tikkanen, Pekka Matikka, Kerttu Kauhanen, Maija Ritvanen ja Anu Ritvanen. > Nimi: Paula Lind. Se on hauskaa, että tästä voitosta on kuullut vielä aikuisiälläkin, kun esimerkiksi töissä ovat maininneet lehtijutusta. – Elämässä pitää olla vahva, uskon että tuo vahvuus on tullut jo äidinmaidossa. Iso asia on myös, että työssä voi heittää huumoria. Matkan voittaminen oli iso juttu, mutta Kanarialle Paula ei sitten päässytkään. Paula Lind ” Juostiin kesät ilman kenkiä ja rymyttiin polvet ruvella. REILU kaksi vuotta sitten Paula muutti Pielavedelle miehensä Jukka Auvisen perässä. Lehmillä oli nimet ja kaikki tunnistettiin. Paula voitti ja sai liikkeen omistajalta Arvi Kastarilta asiaan kuuluvat onnittelut. Kotitilalla Paula oppi työnteon ja ahkeruuden merkityksen elämässä. Mieheni tasapainottaa minua, sillä hän on rauhallisempi ja muistuttaa aina ettei ole niin kiire. – Maalla kasvaminen oli vapaata. Tämä hoitajan työ on haaveammattini, vaikka raskastakin tämä on niin fyysisesti kuin henkisesti. Kanarialle hän pääsi vasta aikuisena siskojensa kanssa. Voittohetkestä muistan, että minua ujostutti ja jännitti hirveästi, kun otettiin vielä kuvakin ihan lehteen asti, Paula muistelee. Paula asuu nykyään Pielavedellä, mutta työ hoitokoti Nivassa tuo hänet säännöllisesti Kiuruvedelle. Mies sanoikin, että ehkä minun pitäisi ruveta lottoamaan. Palkitsemistilaisuudessa oli mukana myös Kiuruvesi-lehti ja Paula pääsi kuvattavaksi liikkeen omistaja Arvi Kastarin kanssa. – Siitä onkin saanut kuulla siskoilta ja Pertti-veljeltä, että aina ovat joutuneet minun perään katsomaan, Paula nauraa. VUONNA 1989 Paula lähti opiskelemaan Runnin kotitalousoppilaitokseen, jota kutsuttiin emäntäkouluksikin. Paula työskentelee tällä hetkellä terveyskeskuksessa toimivassa Hoitokoti Nivassa, jossa hoidetaan vanhuksia. > Harrastukset: Ulkoilu, lukeminen. Tässä juttusarjassa palataan vuoteen 1978. > Perhe: Miesystävä Jukka Auvinen, aikuiset lapset Henna ja Kosti Kärkkäinen. Perushoitajan opinnot hän suoritti loppuun Iisalmessa ja valmistui vuonna 1994. – Voitimme myös mieheni kanssa molemmat omat kinkut. Voittohetkestä muistan, että minua ujostutti ja jännitti hirveästi, kun otettiin vielä kuvakin ihan lehteen asti. – Työpaikka säilyi kuitenkin täällä ja kyllä olen sydämeltäni kiuruvetinen. TIINA KILVENSALMI RYÖNÄNJOKISELLA 5-vuotiaalla Paula Lindillä oli onnea Kiuruveden Sähkötyön järjestämissä arpajaisissa. Mitä haastateltaville kuuluu nyt 40 vuotta myöhemmin?. VUONNA 2018 Paula Lind voitti 5-vuotiaana Kanarian matkan. He osaavat olla suoria ja heillä on niin paljon elämänkokemusta takana. Mottoni on, että pitää elää nyt, eikä sitten joskus. Lapsuuden arpajaisvoiton jälkeen Paulalle ei ole tullut jättivoittoja, paitsi viime vuonna onni potkaisi jälleen, kun lentopalloturnauksesta tuli 500 euron lahjakortti vaateliikkeeseen. vuonna 1978 14 Keskiviikko 26. Uusia tiloja kävi avajaispäivänä katsomassa kaikkiaan noin 5000 henkeä, joiden kesken arvottiin matka Kanarian saarille. Paula muistaa että vanhemmilla oli paljon työtä maatilalla. Paula on jo tottunut reilun 50 kilometrin työmatkaan. Kaksivuotisen kouTIINA KILVENSALMI lun jälkeen perushoitajan opinnot veivät Kajaaniin. – Vanhemmillani Tertulla ja Anterolla oli silloin kiireistä, koska uuden talon rakennuskesä oli tulossa
Miten löysit hoitoalalle. Vuoden vanhempi siskoni on Tarja. Viihdyn paljon luonnossa ja sieltä tulee poimittua talteen vadelmat, mustikat, puolukat, lakat ja sienet. Lähteet: Nimipalvelu menot Perjantaina 5.10. Kiurusalissa 5. Keskiössä ovat Astor Piazzollan taidevaikutteinen tango, vanhat Carlos Gardelin klassikot sekä Toivo Kärjen ja Unto Monosen kaihoisimmat suomitangot. Äiti on neuvonut minulle parhaat marjamaat. Aikuinen tyttäreni Liisa Sahlström asuu Etelä-Suomessa. – Kun muutin Vieremälle enToisten auttaminen tuo iloa Arjalle NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Arja Estola työskentelee lähihoitajana hoitokoti Veikkolassa. kello 10.00. Kuluttajille pussimaito tulee siis 3 penniä edullisemmaksi. syyskuuta 2018 50 VU OT TA VIIKON MIETE Luovuutta on saada aikaiseksi asioita, joista muut nauttii. Mieheni kanssa tykätään kalastaa, talvella pilkitään ja kesällä uistellaan. Tykkään työstäni ja se on minun kutsumusalani. Siinä ihmettelin, kun otin lehmiä laitumelta, että onpas kylän raitilla liikennettä. Myös uimahallissa käynnin ajattelin aloittaa. – Olen 55-vuotias ja lapsuudenkotini oli Kalliokylässä. simmäisen aviomieheni luo, joku laittoi liikkeelle huhun, että Arja Koriseva on tullut maatilalle emännäksi. – Äitini Pirkko olisi antanut nimekseni Sirpa, mutta isäni Heikki oli päättänyt että Arja on parempi nimi ja sai siinä sitten tahtonsa läpi. Millaiseksi sinun nimesi usein vääntyy. Perhemessua ovat toteuttamassa seurakunnan päiväkerho ja perhekerholaiset. Lauri Tähkä – Säästetäänkö pulisongit, kysyy parturi. Mikä saa innostumaan. Sunnuntaina 30.9. Nykyään asun kahdessa kodissa, kaupunkiasunnossa Kiuruvedellä ja omakotitalossa Kärsämäen maaseudulla, jossa mieheni Jouni Estola asuu. Messun jälkeen ilmainen ruokailu perheille ja yhteislauluhetki seurakuntatalolla. Solisteja konsertissa säestää omalla vahvalla otteellaan pitkän linjan muusikko pianisti Petri Haapasalo. Vapaapäivinä lähden aina Kärsämäelle mieheni luo, missä riittääkin tekemistä puutarhan hoidosta ikkunoiden pesuun. TIIN A KIL VE N SA LM I neulon vuoron perään. Syntymäpäivääni vietän juhannuksen aikaan ja se on kyllä tärkeämpi päivä. Aviomieheni kutsuu minua Arjuskaksi. Arja-nimi oli suosittu 1940-1950-luvuilla, kun nimen sai 16 302 naista. – Nuorempana hiihdin kilpaa ja lähtöluetteloissa nimeni oli aina laitettu Anjaksi. – Yleensä kakkukahvin merkeissä ja nyt sattuu töistäkin olemaan vapaata. Arjan nimipäivää vietetään perjantaina 28.9. Pussimaidon käyttäjille on meijeri valmistanut kannut, joita saa liikkeistä. – Tarja-siskoni työskenteli hoitoalalla ja näin hänet työssään syöttämässä asiakasta. 15 Keskiviikko 26. En oikein osaisi muuta alaa kuvitellakaan. Hän painotti, että nimipäivä on tärkeämpi kuin syntymäpäivä, koska nimille on omat suojelupyhimykset. Meidän nimet rimmaa hyvin yhteen. 2. Millaisia hauskoja tilanteita nimesi on saanut aikaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Siellä tuumattiin, että on se kumma, kun savolaistytöt palaa aina töihin kotiseudulleen. Miten vietät nimipäivääsi. – No minäpä panenkin ne tähän muovipussiin teille kotiin viemisiksi, vastaa parturi. Hoitoala on hänen kutsumusammattinsa. Minä olen Arja Anita ja siskoni on Tarja Marita. 2000-luvulla Arja-nimi on annettu 121 henkilölle. Mezzosopraano Essi Luttinen on vieraillut niin Kansallisoopperassa kuin Savonlinnan Oopperajuhlilla. (Kiuruvesi N:o 39-1968) Pussimaito olkaa hyvä!. MAANANTAINA ilmestyi elintarvikemyymälöihin tutun purkkimaidon sijasta uutta pussimaitoa. Seurat järjestää Herättäjäyhdistyksen paikallisosasto ja seurakunta. Ulkona voi paistaa nuotiolettuja, tutustua kaverikoiriin, käydä poniajelulla, ratsastaa kepparirataa, askarrella ja pelailla sählyä. – Viimeiset kymmenen vuotta olen työskennellyt lähihoitajana hoitokoti Veikkolassa vanhusten parissa. Siitä tulee niin hyvä mieli itselle, kun saa auttaa toista. lokakuuta kello 19 kuultava ”Tango de mi Alma” eli ”Sieluni tango” tuo estradille kolme erilaista taiteilijaa. Olen ortodoksi ja kouluaikana meitä opetti uskonnossa ortodoksipappi Mikko Kuha. Minun suojelupyhimykseni on Ariadne. Arjo-nimi on harvinaisempi ja se on annettu alle 75 henkilölle. Buenos Airesista kotoisin oleva Martin Alvarado on yksi tämän hetken merkittävimmistä nykytangon tulkitsijoista. Minä olin se Arja Koo eli Kaikkonen. – Käsitöiden teko, virkkaan ja TIINA KILVENSALMI tiesitkö. 4. Mikkelinpäivän seurat pidetään kello 11.30 Seuratuvalla, jossa myös kirkkokahvit. Arja-nimisiä naisia on yhteensä 23 271 ja Arja-nimisiä miehiä alle 10. VIIKON VITSI VIIKOSTA VIIKKOON Nimipäivät Tänään: Kuisma Torstai: Vesa Perjantai: Arja, Lenni Lauantai: Mika, Mikko, Mikaela Sunnuntai: Siru, Sirja Maanantai: Rauno, Raine, Rainer Tiistai: Valio TIINA KILVENSALMI Mistä nimesi on peräisin, Arja Estola. Muutimme keskustaan, kun lähdin toiselle luokalle. – Tottakai, vastaa asiakas. Opettajat erottivat meidät sukunimien mukaan. 1. Kuka on Arja Estola. Silloin minussakin heräsi ajatus, että tuota työtä haluan tehdä. – Opiskelin aikoinani Helsingissä apuhoitajaksi ja palasin töihin kotiseudulle. – Tykkään lenkkeillä pururadalla ja talviaikaan lenkit siirtyvät keskustaan. Mikkelinpäivän perhemessu pidetään Kiuruveden kirkossa sunnuntaina 30.9. Sitten paljastui tämä hauska huhu. – Koulussa meitä oli neljä Arjaa samalla luokalla. Turhia ennakkoluuloja pussimaitoa kohtaan ei tunnu asiakkaiden taholta ilmenneen. 3. Litran maitopussi maksaa 76 penniä, kun purkki maksoi 79 penniä. Mukana myös kirkkokuoro ja pappina Mirita Häyrynen
Tällä hetkellä Kiuruvedellä seurakunta on järjestänyt sählykerhoa alakouluikäisille ja niin naisilla kuin miehilläkin on omia harrasteporukoita. Lisäksi meillä on olemassa sääntöjen mukaiset kaukalo ja maalit. Tilaisuudessa pohdittiin pelivuorojen järjestämistä ja Lassi Myllylällä oli hyvä ratkaisu asiaan. – Lajille on mahdollista myös perustaa oma jaosto Kiuruveden Urheilijoiden alle, sillä taannoin järjestettyjen katusählyturnausten myötä seura kuuluu Salibändyliittoon, Kari Saastamoinen kertoi. Jaoston myötä kiuruvetisillä on mahdollista osallistua virallisiin sarjoihin ja turnauksiin. Hän lahjoitti reilut 40 sählymailaa sekä parisataa palloa, jotta lajin harrastaminen ei jäisi ainakaan kiinni siitä, onko varaa hankkia varusteita. URHEILU Lajille on mahdollista perustaa oma jaosto Kiuruveden Urheilijoiden alle . Hyvärinen pelaa reilu vuosi sitten kootussa Säbäcat -naisten harrastusporukassa. Hyvärinen on innostunut lajista ja haluaa elvyttää lajin harrastamista sekä treenausmahdollisuuksia Kiuruvedellä yhdessä joukkuekavereiden kanssa. – Tämä vaatii uusia aktiiveja sekä harrastajia, hän lisäsi. – Toivottavasti saisimme myös pojille omat peliporukat, hän lisäsi. Tilaisuuteen oman yllätyksensä toi Sukevan Sulttaani eli Mika Hujanen. Huttusen kisa sujui alusta saakka suunnitelmien mukaisesti. Perjantai-iltana ajetulla lyhyellä yleisöerikoiskokeella hän oli neljänneksi nopein ja nousi kakkossijalle lauantaiaamuna kilpailun kolmannella erikoiskokeella. Turha spekuloida menikö voitto siinä vai ei, hienoa oli ajaa hyvä taistelu ja vetää kunnon yrityksellä, Huttunen sanoo. – Kiuruvedellä on aikanaan pelattu aktiivisestikin salibandyä, mutta viimeisten vuosia aikana tilanne on ollut heikompi. – Vaihdoimme siirtymäosuudella auton tukivarren ja remontissa kesti sen verran liikaa aikaa, että myöhästyimme minuutilla erikoiskokeen lähdöstä. – Salibandyä pyritään järjestään kaiken ikäisille lapsille jos halukkaita pelaajia on riittävästi, Reetta Hyvärinen kertoi. – Vakuutusasiat on hyvä muistaa myös treenatessa ja tämän vuoksi seuran jäsenyys on edellytys toiminnassa mukana ololle. Suunnitteilla on kauden aloitustapahtuma, jonka jatkumona on treenivuorot yläkouluikäisistä vanhempiin. Siitä lähtien kilpailun voitto oli kahden kauppa, Huttusen ja Skoda-kuljettaja Gryazinin välinen aikaJari Huttunen toiseksi Puolassa Ralliautoilija Jari Huttunen kotimaisemissa Kiuruvedellä. Muut lajit ovat jyränneet ohi ja harrastajien määrä on vähentynyt, Kari Saastamoinen Kiuruveden Urheilijoista kertoi. lista saada kaksi vuoroa, niin pääsee myös isolle kentälle pelaamaan. Lajille on mahdollista perustaa jopa oma jaosto Kiuruveden Urheilijoiden alle jos se saa tarpeeksi innostuneita harrastajia sekä aktiivisia toimijoita. Saastamoinen lupasi myös seuralta tukea muun muassa salien käyttömaksuihin. Asian tiimoilta innokkaat salibandyn SALIBÄNDY Kiuruvedellä yritetään saada salibandyn lajiharrastaminen uuteen nosteeseen. Tukivarsi otti hiukan osumaa edellisellä pätkällä, kun nojasimme penkkaan. HEIDI JAATINEN ystävät tapasivat maanantaina ja keskustelivat lajin tulevaisuudesta Kiuruvedellä. Kari Saastamoinen ” SUNNUNTAI-ILTANA päättynyt Puolan EM-ralli toi Suomeen kakkostilan, kun Hyundai i20 R5:llä kilpaileva Jari Huttunen, 24, nappasi kilpailun toisen sijan vain 8,3 sekuntia rallin voittaneelle venäläiskuljettaja Nikolay Gryadinille jääneenä. Hyvärinen ystävineen otti yhteyttä niin Kiuruveden Urheilijoihin kuin Kiuruveden kaupungin liikuntasihteeri Lassi Myllylään ja ehdotti lajin nostatusta. syyskuuta 2018 Salibandytoiminnalla iloa kaikille ANU LAITINEN SALIBÄNDY on edullinen harrastus, kertoo lajin aktiivinen harrastaja Reetta Hyvärinen. Kilpailun kolmanneksi ajoi IsoBritannian Chris Ingram, joka hävisi voittajalle miltei kaksi ja puoli minuuttia. – Lukion sali soveltuu mainiosti pelaamiseen ja lisäksi liikuntahallin suuresta salista on mahdolLAHJOITUS Sukevan Sulttaani eli Mika Hujanen kävi tuomassa kasan mailoja ja palloja Kiuruveden Urheilijoille, Kiuruveden kaupungille sekä salibandyn harrastajille. Heidän loppuaikaansa rasitti 10 sekunnin aikarangaistus, jonka he saivat myöhästyttyään toiseksi viimeisen erikoiskokeen lähdön aikatarkastusasemalta. Yläkouluikäisille ei ole sählyporukkaa. Jari Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo kellottivat viidentoista erikoiskokeen pituisessa rallissa yhteensä kuusi pohja-aikaa. Jäsen. 16 Keskiviikko 26
Rytkyn Ukoille voitto oli jo toinen peräjälkeen. Loppukiri ei tällä kertaa riittänyt voittoon asti, mutta testimielellä Puolaan lähtenyt Huttunen oli kilpailun maalissa tyytyväinen vauhdin kehittymiseen. Peliaikaa annettin kaikille mukana olleilSANNA HELP A-poikien joukkue voitokkaana Kuopiossa D105-JOUKKUE aloitti lauantaina sarjakautensa hakemalla voiton Suonenjoelta, missä Suonenjoen ja Leppävirran junnuista koottu joukkue joutui nöyrtymään vieraille luvuin 3-6. Vuosien ajan menestyksekkäästi yhteistyötä tehneet LuoWo ja Sampo kokosivat tälle kautta joukkueen Sammon nimiin, jotta yhteiset pelaajakuviot toimivat kitkatta myös liigajoukkue Savovolleyn suuntaan. joukkueista osallistuu turnaukseen vuosi toisensa perään, minkä lisäksi mukaan uskaltautuu lähes joka vuosi uusia joukkueita. Valmennuksesta päävastuun kantaa edellisvuosien tapaan Ville Remes. Kuopiossa samassa lohkossa pelasivat Sammon lisäksi PuijoWolley, EastVolley ja Vilppulan tähti. Tapahtumaa vielä suunnitellaan ja se toteutunee syksyn kuluessa. Liikuntahallissa kello 15 alkaen ja sinne ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita, hän lisäsi. Turnaus on pidetty perinteisesti ruska-aikaan Alajärvellä. Pelin lopulla alettiin katsella maisemia ja käsi irtosi kaasukahvalta, näin kotijoukkuekin pääsi lohtumaalien makuun. Nyt he ovat yhdistäneet voimansa ja koonneet kymmenhenkisen joukkueen Säbäcatien alle. Joukkueessa pelaavat jo aiemmin mainittujen lisäksi Santeri Agonen, Erin Kossi, Joona Kärkkäinen, Emmi Linnilä, Antti Saharinen, Ville-Veikko Tikkanen ja mv. Lentopallon Ruskaturnaus on pelattu ensimmäisen kerran vuonna 2001. Pelejä tulee piisaamaan, sillä ennen joulukuun puoltaväliä on tiedossa 14 ottelua Savo-Karjalan alueella. Yhteensä talkooporukkaan kuuluu noin 10-15 henkeä. Saimme kisan aikana autoa parannettua ja se näkyi etenkin sunnuntaina. Lentopallo on houkutellut pelaajia Etelä-Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta, aina Vaasaa, Jyväskylää ja Kokkolaa myöten. Joukkueessa pelasivat Pekka Matilainen (tak. Jari Help, Fedor Ivanov, Ilja Ivanov, Mikko Räsänen, Severi Savonsalmi, Eero Siltala, Sergei Ivanov. Turnauksen on ideoinut alajärveläinen metsäkonealan yrittäjä Keijo Kantonen, joka tunnetaankin turnauksen ”isänä”. – Voisin olla mukana auttamassa ja pitää esimerkiksi treenit, Mika Hujanen lupaili. – Tulevana viikonloppuna lähdemme pelaamaan turnaukseen Leppävirralle, Hyvärinen kertoi. 17 Keskiviikko 26. ANU LAITINEN. ajettavalla Walesin MM-rallilla. Tilaisuudessa pohdittiin lajiin tutustumispäivää, jolloin olisi mahdollisesti ohjelmassa näytösotteluita sekä pelaajavierailuja. Edessä vas. Joukkueessa pelasivat Pekka Matilainen, Jarkko Penttinen, Esa Penttinen, Unto Remes, Saku Myllynen ja Lauri Roivainen. Joukkuemäärä on hieman vaihdellut ja enimmillään turnaukseen on osallistunut noin 20 joukkuetta. VIIME kauden aluemestarijoukkue lähtee tähän syksyyn 14 kenttäpelaajan ja yhden maalivahdin voimin. PÄIVI JA NIKO PELTOLA maksu ei meillä ole suuri, joten en usko, että se on este harrastamiselle, Saastamoinen lisäsi. Kovatempoisessa ensimmäisessä erässä vieraat päästelivät vauhdilla karkuun, ja johtoasema oli makeimmillaan kolmannen erän alusDeeykkösille pirteä avausvoitto JOUKKUE kuvassa takana vas. Walesin MM-rallia tämä kisa palveli ainakin siitä näkökulmasta, että ajorutiinia tuli taas lisää, meillä on kuitenkin loppujen lopuksi vielä aika vähän kilometrejä nelivetoisella takana. Tuolloin pienimuotoisena – vain muutaman joukkueen kokoisena – alkanut turnaus on kasvanut vuosien varrella ahkeran talkootyön, innokkaiden pelaajien ja reilujen sponsoreiden avustuksella. JARI Huttusen ja Antti Linnakedon kausi Hyundain kuljettajien kehitysohjelmassa jatkuu 4.7.10. – Täysin tyytyväinen en tietenkään ole lopputulokseen, sillä voittoonkin oli saumat. Joukkuekokoonpanosta puuttui muutama pelaaja loukkaantumisen tai huilivuoron vuoksi. Kaiken kaikkiaan tapahtuma vetää turnauspäivänä paikalle noin 200-300 henkeä. Matti Hyvärinen. syyskuuta 2018 LENTOPALLO A-poikien lentopallokausi starttasi lauantaina tasonmittausturnauksella Kuopiossa. LuoWon ja Sammon yhteisjoukkue palasi turnauksesta voitokkaana. Kesän aikana näyttää kiuruvetisille pelaajanaluille tulleen paitsi pituutta, myös roimasti vauhtia. Pistepörssiin itselleen ensimmäiset merkinnät kirjauttivat Veikko Kilvensalmi (2+0), Viljo Honkaviita (1+1), Okko Kämäräinen (1+0), Taavi Jauhiainen (1+0), Miika Marin (1+0), Eetu Linnilä (0+2), Veeti Kärkkäinen (0+1) ja Paavo Tiihonen (0+1). Turnauksen järjestävät Uusikylän lentopalloilijat. A-poikien SM-sarja jatkuu Apoolin osalta marraskuun alussa Kempeleessä, jossa vastaan tulevat isäntäjoukkue Kempele, Kauhavan Wisa sekä VaLePa. Jere Heiskanen, Niilo Keinonen, Tatu Hakkarainen, Vili-Valtteri Help, Jere Auvinen, Samppa Auvinen ja Aatu Nykänen. Ensimmäisinä vuosina joukkueet olivat miesja sekajoukkueita, kun viime vuosina mukaan on tullut naisille oma sarja. Miehille kultaa Ruskaturnauksessa PÄIVI PELTOLA, ANU LAITINEN SAARA KILVENSALMI sa jo 5-0 kiuruvetisille. Ensin pelipaikkana oli kauppaoppilaitos, sittemmin joukkuemäärän kasvaessa turnaus on laajentunut myös koulukeskuksen liikuntahalliin. Huttunen venyi sunnuntain kuuden erikoiskokeen aikana pohjaaikaan neljä kertaa. – Toivomme, että kaikki salibändystä ja pelaamisesta kiinnostuneet tytöt ja pojat sekä naiset ja miehet olisivat yhteydessä ja tulisivat lajin pariin, niin saamme kasaan peliporukat ja toiminta voi alkaa, Hyvärinen sanoi. Jari Huttunen toiseksi Puolassa KULTAA Rytkyn Ukot antoivat pallolle kyytiä miesten B-sarjassa. Sammolla oli helppo pelipäivä, sillä joukkue voitti kaikki pelit selvin eräpistein 2-0 ja jatkaa SM-sarjaa A-poolista. Kiuruvedeltä pelaamaan tullut joukkue sai kultaa jo toisena peräkkäisenä vuotena. ero pysyi kilpailun aikana 10 sekunnin tuntumassa ja miehet ajoivat pohja-aikoja miltei tasatahtiin. Ennen Walesia testaamme vielä lisää, jotta olisimme sielläkin heti iskussa. Osa le ja pojat ylsivätkin hyviin pelisuorituksiin. SANNA HELP LENTOPALLO Alajärvellä pelatussa lentopallon Ruskaturnauksessa miesten B-sarjassa kultaa otti kiuruvetinen Rytkyn Ukot. HYVÄRINEN on pelannut naisten harrastesarjassa Säbäcat joukkueessa. Kiuruvedellä toimii myös toinen naisten peliporukka Tsirbuliinat. – Sovimme, että kokoonnumme ensimmäisen kerran lauantaina 6.10. vas.), Jarkko Penttinen, Esa Penttinen, Unto Remes, Saku Myllynen (ed. vas.) ja Lauri Roivainen
Seuran vuosimaksu 25 euroa per jäsen maksetaan seuran tilille. rivi-ilmoitus muistilista Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO on avoinna seuraavasti: ma – ke klo 8.00 – 15.45 to klo 8.00 – 16.30 pe klo 8.00 – 15.00 PL 28, 74701 Kiuruvesi p. leivonnaiset ja kodin juhlat. Myös metsäkauriin metsästys kielletään seuran alueella, poikkeuksena mahdollisesti järjestettävä seuran yhteisjahti. Maakuntaviesti hopeaa juoksivat P12 sarjan 1joukkue juoksujärjestyksessä Arttu Ritvanen, Niilo Kouvalainen, Joel Mäki ja Juuso Dahlgren. p. Eijan Kauneusja Terv. Lämpimästi tervetuloa! p. syyskuuta 2018 Mykyrokkaa lounaalla ja omiin astioihin torstaisin klo 9-14. klo 10.00 srk-talolla. Kalliokylän Eräpojat hirviporukan talkoot la 29.9. Tervetuloa! Niveljumppa tiistaina 2.10. Kuulonhuollon kerho to 27.9. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 40: ma: nyppymuussi, tuoresalaatti, ti: jauhelihapihvit, perunat, kastike, rapeasalaatti, ke: kasvislasagne, porkkanaraaste, to: kahden kalan keitto, kurkku, luomuruisleipä, pe: perunavelli, leikkele, moniviljasämpylä, Sinikasvis mansikkakiisseli. leivonnaisia puh 040 182 44 33 -------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. 0405100248 -------------------------------------Jalkahoito 50 euroa, kosmetologi Soile, p. Maastojuoksuviesti 5-6 luokka: 1) Nivan koulu 2-joukkue, 4.22, 2) Rutakon koulu, 4.29, 3) Itäinen koulu, 4.41, 4) Kirkonkylän koulu 1-joukkue, 4.42, 5) Pohjoinen koulu, 4,46, 6) Nivan koulu 1-joukkue, 4.48, 7) Luupuveden koulu, 4.53, 8) Kauppis-Heikin koulu, 5.00, 9) Nivan koulun 3-joukkue, 5.01. valtionvirastotalon kohdalla n. 050 4387665 -------------------------------------Kasvoja jalkahoidot, kestovärj., kestopigmentointi, pistoshoidot. Maastojuoksuviesti 7-9 luokka: 1) Kiuruveden yläkoulu, 6.10, 2) Kirkonkylän koulu, 6.13. Tervetuloa! Lottien lomalle, Runnille, lähtö ma 1.10. klo 10 srk-talon takkahuoneessa. Maanantain vesijumpat on siis myös peruttu, mutta ohjattu kuntosali ja Voimaa vanhuuteen -ryhmät toimivat normaalisti. Tmi Sinikka Auvinen p. 040-753 0370 -------------------------------------Sydänkerho to 4.10. -------------------------------------Lautaja parkettilattian hiontaja lakkaustyötä. klo 18.30 kaupungintalon kahvioon. klo 14 Rinnekodilla. Olympiavoittaja Iivo Niskanen oli mukana Puijon Hiihtoseuran miesten joukkueessa. Maakuntaviestitapahtuman avanneessa kaverija perhesarjan lähdössä KiurU:n JR Team:in Aki Pennanen, Luukas Hyytiäinen ja Olli Kouvalainen juoksivat hienosti sijalle 4, kaikkiaan 15 joukkuetta keränneessä kaverisarjassa. Eläkeliiton askartelukerho siirretään tuonnemmaksi. klo 11 srk-talon monitoimisalissa. Seuraava pysähdys ent. KIURUVESI-lehti KYLIEN KIRJA KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 SAHAN PATRUUNA ja UPSEERI KIURUVEDEN HISTORIA 20€ 15€ 17€ 20€ KYLMÄN KORVEN KYNTÄJÄT 36€ Lahjaksi tai itselle lukemista kotiseudulta! ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ p. Leipomotuotteita tilauksesta ma-pe (la), esim. Käytössä 2 rataa. klo 17.30-18.30 Missunsalissa. hoitola. Tulokset: Sukkulaviesti 1-6 luokka: 1) Kirkonkylän koulu 1-joukkue, 2.20,2, 5) Nivan koulu 1-joukkue, 2.29,9, 5) Itäinen koulu, 2.29,9. Metso rauhoitetaan seuran alueella. – Sijoituin perjantaina luokassa 5. Toisen mestaruuden KiurU:lle toivat selvällä erolla aikuisnaisten viestinelikko Marja Kemiläinen, Tarja Viertorinne, Terhi Mäki ja Anne Väisänen. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi UIMAHALLI TIEDOTTAA Hyvät asiakkaat! Uimahalli on suljettu maanantaina 1.10.2018. Kiuruveden Urheilijoilla oli mukana kaikkiaan 10 joukkuetta. Mitat 35 ja 50 cm. Ota talteen. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. Tapahtumassa oli mukana joukkueita Nivan koulusta, yläkoulusta ja Luupuveden kyläkoulusta. syyskuuta 2018 KIURUVEDEN URHEILIJAT KiurU:lla 10 joukkuetta maakuntaviestissä urheilu JUOKSU Pohjois-Savon maakuntaviestijuoksut kisattiin Karttulassa viime lauantaina. saakka. Miesveteraanien 1-joukkue sijoittui sarjassaan sijalle 4 joukkueella Arto Kauhanen, Teijo Niskanen, Petri Viertorinne ja Juha Juntunen. SPR:n kerho ti 2.10. Joulurauha jäniksille 24.26.12.2018. Myös kotikäynnit. Vakuutusasiaa; Lähi-Tapiola. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Arpajaiset. syyskuuta. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. KiurU 2 -joukkue Topias Tikkanen, Leevi Ratinen, Jarno Kaikkonen ja Miro Nukari juoksivat kovassa loppukirikamppailussa sijalle 4. klo 9:00. Tyrmyn luomutila, Runni p.0500-906332. 120 cm hevosellani Vilandro K viidennelle sijalle ja varmistin näin osallistumisoikeuden Helsinki International Horse Show Nordic Junior Tourille, Riikonen kertoo.. Samassa sarjassa KiurU:n 2-joukkue Anna Ritvanen, Maija Sisso, Tuuli Kärkkäinen ja Venla Hyvärinen juoksivat sijalle 9. Koskenkylän Erämiehet rauhoittaa metson KOSKENKYLÄN Erämiehet päättivät jäniksen metsästyajaksi 1.9.2018-28.2.2019. Viime hetken juoksija muutoksien takia Suomisarjaan siirtynyt miesten joukkue juoksi sijalle 2 joukkueella Risto-Pekka Räty, Mikko Kouvalainen, Joni Kumpulainen, Martti Knuutinen ja Olli Kouvalainen. KiurU:n 2-joukkue Kyösti Pesonen, Pertti Lind, Reijo Hyvönen ja Heikki Kröger juoksijat saman sarjan sijalle 6. Tervetuloa! Valatilaisuuden talkoolaiset: tervetuloa kiitoskahville ti 2.10. Heikki Lång, p. 040-5795680 -------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä talven toimituksiin. 0440 920672 -------------------------------------Eläkeliiton tiistaikerho 2.10. lyhyesti Kiuruvetisiä ratsastamaan Helsingin Horse Showhun KIURUVEDEN Ratsastajia edustavat ratsastajat Emma Julkunen ja Eveliina Riikonen ovat lunastaneet paikat Helsinki International Horse Showhun tuloksillaan viime viikonloppuna ratsastetuista Ypäjä Horse Show -estekilpailuista. Sukkulaviesti 7-9 luokka: 1) Kiuruveden yläkoulu, 2.00,0, 2) Kirkonkylän koulu 1-joukkue, 2.03,2. Gasthaus Palopaikka 0400-945544, Teollisuustie 7 -------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin astioihin ja lounaalla perjantaina alkaen klo 10.30 sekä rieskaa ja ruisleipää ym. 044 7050 443 Hovinpelto 3 25€ SODAN VUODET 1939-1945 Kiuruvetiset II maailmansodassa 18 Keskiviikko 26. Teeriä on lupa metsästää yksi per jäsen. Pohjois-Savon maakuntaviestien harrasteja kisasarjoihin osallistui yhteensä 80 joukkuetta. Avoinna ma-pe klo 9 15. -------------------------------------Sydänyhdistyksen keilailu alkaa 4.10. Koululaiset menestyivät Vieremällä KOULULAISET menestyivät viestijuoksutapahtumassa Vieremällä 12. klo 9:00 l-autoasemalta. klo 9:05 ja kierretään Torikatu 7:n kautta. täyteja voileipäkakut. Pronssille juoksivat mainioiden osuuksien siivittämänä T16 sarjan tyttöjen joukkue Veera Help, Ella Laitinen, Emma Herranen ja Aino Piippo. Ateriapalvelun ruokalista vko 40: ma: nyppymuussi, kestivihannes, tuoresalaatti, vadelma-herukkakiisseli, ti: jauhelihapihvit, perunat, kastike, porkkana-maissi, rapeasalaatti, mustikkakiisseli, ke: n.suikalepaisti, perunat, herneet, porkkanaraaste, mansikkaraparperikiisseli, to: kahden kalan keitto, leikkele, kurkku, vaniljainen vispipuuro, pe: s.lihaperunalaatikko, talonpojan kasvis, tuoresalaatti, Sinikasvis mansikkakiisseli, la: lihakeitto, juusto, suolakurkku, leipäpuuro, su: kalapihvit, perunasose, kastike, kesäporkkanat, punajuurisalaatti, hedelmärahka. T:mi Jyrki Rönkkö p. Emma Julkunen lunasti paikan Amateur Tour 80 cm finaaliin. Maastojuoksuviesti 3-4 luokka: 1) Kirkonkylän koulu 1-joukkue, 4.44, 2) Nivan koulu 2-joukkue, 4.46, 3) Nivan koulu 3-joukkue, 5.02, 4) Nivan koulu 1-joukkue, 5.04. Ahti Siponen 050-3700180 -------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. 18 Keskiviikko 26. Suoritamme toimenpiteitä lattian liukkauden vähentämiseksi. -------------------------------------Ylämaankarjan lihaa myydään suoraan tilalta. Torstaisin joka toinen viikko 13.12. klo 9.00 majalla. Maakunnan mestareiksi juoksivat T12 sarjan 1-joukkue Venla Tossavainen, Nelli Pesonen, Enni Herranen ja Laura Rönkä. 045-3430 300 -------------------------------------Voileipäkakut, täytekakut, pullat, ruisleivät, rieskat ym
+varaosat Leppätie 1, Kiuruvesi Puh. Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. 017-753994 Nivankatu 2, 2.krs Jennica Soilin Hieronta Kuntohoitaja Soili Marin p.0500-273 374 Karhuntie 8, KIURUVESI hydrauliikkaletkut autoja traktorivaraosat korjaamopalvelut Parturi-kampaamot Hyvinvointi Korjaus / Huolto Kotipalvelut Lääkäri/lääkintä Hautaus/ pitopalvelut Hammaslääkäriasema KULMAPAIKKA Puh. kokemuksella PEKAN AUTO TMI Pyhännäntie 1714 0400 373 159 Koulutettu hieroja SIRPA RYTKÖNEN 045-124 4130 Kukkomäentie 41 myös ilta-aikoja ma–ti 8-16, ke-to 8-15, pe 9–12 H & S Kiuruveden Pesula Oy p. 050 525 6163 Kotisairaanhoito p. ja viikonloppuisin Muut p.017-818181 koulutettu hieroja ELISA TIKKANEN p.044-500 3536 Kirkkokatu 2 Kirkkokatu 2 nettiajanvaraukset: www.pelakuu.fi Annette Tiikkainen www.cutriina.fi p.040-701 7746 Asematie 6 Annette Honkajärvi puh. 040 507 4458 Sahat, mopot, pyörät, ruohonleikkurit, agregaatit ym. 045-1409 222 Kiurukatu 1 koirapa rturi p. 050 5398 991 • Putkistojen uusinnat ja korjaukset • Lämmityskattilat ja varaajat • Sähköiset vedenlämmittimet • Maalämpöpumput p. 040 8432 708 Avoinna ma-pe 10-15 Anni Remes 19 Keskiviikko 26. 0400 654 758 Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi Fysioterapeutit: Jaana Kananen Anneli Knuutinen Kiuruveden Fysi-Askel Oy Kiurukatu 3, p. Kiuruveden Keilahalli Asematie 12 p. syyskuuta 2018. 017-753 400 www.kauhanenoy.fi Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 myynti 044 7272 671 www.savonkuljetus. (017) 752 466 Fysioterapeutti: Anneli Hautajärvi 050-5472 852 Hieroja: Pirjo Kumpulainen 040-8201 755 Lämpimästi tervetuloa! Asematie 5 ALANSA AMMATTILAISET Jalkojen hoito: Elsa Sivonen 0400-667 770 HAMMASLÄÄKÄRIT p.08-782 100 Jukka Tikanmäki ja Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus Myös särkypotilaat Kiurun Kotisairaanhoito Ky Kotipalvelu p. 050-5662 002 kuljettajaopetus.fi Asematie 9 Teuvo Blomberg 050-598 7932 Teemu Ruotsalainen 050-544 9176 • yksityisille • teollisuudelle • maataloudelle • maakaapelinäytöt • lämpökamerakuvaukset www.ttsahkopalvelu.fi Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. 050-514 2602 Parturi-Kampaamo PÄIVI ma 9.30-16.30 ti-pe 8.30-16.30 avoinna Koulutettu hieroja JARI TIKKANEN p. • IT-palvelut • Huolto ja tarvikkeet • Tietokoneet ja ergonomiatuotteet • Tietoturva • Ohjelmistot Juha Tossavainen 050-565 0860 Martti Tiikkainen 040-500 7097 Koskentie 2 KIURUVESI Asematie 12 METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. 050 564 2878 Kalliokyläntie 683 Myös ilt. (017)754 222 040 632 4990 040 632 8385 Pitopalvelu Luna www.pitopalveluluna.fi Pitopalvelu VALTRA huolto + huoltoauto Täryjen vuokraus Ilmastointihuolto Salahmintie 18, 74700 Kiuruvesi p.040-758 6809, 050-372 1188 •Rakennuspalvelut p.050-522 1800 •Hoiva-siivouspalvelut p.050-531 1874 www.kukkakauppalaulumaa. p. 017 754 665 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. Hovinpelto 3 p. 017 752 334 Asematie 9, Kiuruvesi ma pe klo 9-15 Muina aikoina sop. 050-514 0067 kiuruvesi@4h.fi ParturiKampaamo p. HYVÖNEN p. Kiurukatu 3, p. 044 763 5647 Rolls 044 765 4771 MH 0440 825 900 Auktorisoitu lakimies www.timomartikainen. Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. 045 185 4466 p.045 222 1046 p.045 222 1047 AJOKORTTIASIOISSA J. 0400-220 909 siivouspalvelut hieronta avustaminen Parturi-Kampaamo p.017-752 430, Torikatu 4 Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 ma-pe 8.30-17, la sop.mukaan Linja-autoasema Puh. 044 982 0864 KIURUN HAMMAS p. 017 752 531 S T U D I O Laki-ja tilipalvelut Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI p.040 730 5230 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA Asematie 6, Kiuruvesi etunimi.sukunimi@omni.fi p. 040 174 9426 CAROLA Hierontapiste koulutettu hieroja Niemistenkatu 3 L 3 p.017-752 259 Kiurukatu 1 Puh. 040 752 4422 Kiurukatu 3 Puh. 050-543 1253 p. 040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. 017-752 139 (päivystys 24 h) AUTOJEN KORJAUKSET, TESTAUKSET ym. (017) 754 879 Siivous-, ruoanlaitto-, asiointija ulkoilutuspalvelut puh. mukaan. 0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO KIURUVESI KOP:n talo p. KEHYSTÄMÖ Taulut Kunniakirjat Valokuvat ym. alan työt yli 40 v
040 8432 708 renka at Renkaat mahdollista ostaa myös maitotiliin. 0400 218 745 OMPELU-/SAUMAUSKONEET Torstaina klo 8.30-12.00 Kiuruveden torilla suomalaista, OMENAA Lapin hillaa, vadelmaa, karpaloita, puolukkaa, tyrnimarjoja, suolasieniä, kanttarelleja, valkosipulia, ym. p. 74€ (B4) Muutamia vapaita paikkoja, VARAA HETI!! (viim. ALV + säkki), jos tilaus 2 tai enemmän, hinta 90€/säkki. PiPS Alkaa klo 16 1,5 m³ sadeläpällisessä suursäkissä. syyskuuta 2018 palstat2014_74x92_BW.indd 17 27.11.2014 12.42 sekalaista huveja torilla asuntoja kadonnut Annetaan vuokralle siisti, saunallinen RT-YKSIÖ Edullinen vuokra. mennessä. järvikalaa KALAPISTE, Varpaisjärvi p. 33 cm Leo Ojaluoto Leo Ojaluoto • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 LIHA-AUTO Viljapossua suoraan tilalta Etuselkä, Kylki 5,50 €/kg, Lapa 5,90 €/kg, Jauheliha 6,90 €/kg Täyslihasäilyke 5 €/prk Myyntiauto to 27.9. p. Lisätiedot ja ilmoitt. 050 528 3852 017-752112, 0400-171473 Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi -lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput -kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät -iv kanavien puhdistus/desi?ointi 0500-570920, 050-4009437 Palveleva Rengasliike EURORENGAS avoinna :ma-pe 7-17, la 10-13 vastataan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin! • henkilö-pakettiautoihin, • trukit •raskaskalusto •maatalous • asennus •korjaus •myynti Eurorengas Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. p. 95€/säkki (sis. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen www.hotellipeltohovi. pe 28.9.mennessä) p. Kiuruveden Eläkeläiset ry Tervetuloa! • Liput 10 e • järj. KalPa Akatemia Alkaa klo 12:45 Edustus (III-divisioona) KK-81 vs. 017-813 400 24h päivystys Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 19.9. Hinnat: SLL:n jäsen 10€ ja ei-jäsen 20€, Lapset: kaksi alle 15-v. 050 3818 559 SAATAVANA ILMAISEKSI tukkipöytien alle kertyvää KUORIKATETTA Lastataan kyytiin ma-to klo 06.00-21.00, pe klo 06.00-14.00 KIURUTIMBER OY Sahatie 3 p. 050-3052 893 Viemärihuolto • Kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja kuilujen avaukset ja sulatukset • Viemäreiden kuvaukset www.iptpalvelut. 050 528 3852 Annetaan vuokralle SP:n talossa 25,5 m² ASUNTO Vapaa heti p. klo 19.00 – 23.00 Soittaa UNIKUVA Sekahaku Liput 10 e UNIKUVA Kiuruveden Kiuruveden Rakennus-Palkki Rakennus-Palkki www.rakennus-palkki.com RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS KORJAUSJA REMONTTITYÖT p.0500 772 471 OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. Ilmoittaudu 3.10. 20 Keskiviikko 26. 0500 190 633 Myytävänä Myydään siisti, saunallinen RT-KAKSIO 58,5 m² (tulikivitakka). nimim. Kiuruvesi tori 8.30 – 10.30 Laakamäen Kotiliha P.S. Yht.otot tlk. 044-274 1690 Petri Lonkila MATKA-RASTI OY • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. klo 19:30. klo 19.00–23.00 soittaa Sekahaku Tanssit la 29.9. Viikon 39 aikana tehdyt tilaukset toimitetaan viikolla 40 keskustaan Kiuruveden kaupungin alueella. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. klo 10.30 alk. Lähde mukaan Kiuruveden luonnonystävät ry:n järjestämälle retkelle. Pilkottu kesällä 2017. ROMULUX Kiuruvedellä p. edullisesti. ilmaiseksi aikuisen seurassa, lisäpaikka 10€. avainnippu. 044-797 5003 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 27.9. Tervetuloa! MYKYROKKAA (120 L) Kiuruveden torilla to 27.9. Lähtö Kiuruveden l-autoasemalta klo 7:00, paluu n. www.hotellipeltohovi. Tiedustelut p. 017-7604600 dj Mira PELZE MUSIC BAR La 29.9, ASEMATIE 16 PUISTONKULMA Tervetuloa! • Liput 10 e • järj. – 16.10.2018 Hinta alk. Lauttamatka on itsessään jo kokemus. Myynti suoraan soppatykistä omiin astioihin, hinta 8,50e/litra. Valmistaudu tulevaan talveen. Asematie 9, Kiuruvesi p. Tarjous voimassa tämän viikon (vko 39) Soita numeroon 0440 686 385 KOIVUPILKETTÄ n. 4 tuntia. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! P: 0440-279 400 Sähköasennukset Myynti huolto TENHO KANERVA p. 0500 672 322 RIVITALOKAKSIO 58,5 m² Saratie 23, asuntoyhtiö Sarakulma Hintapyyntö 20.000 euroa. ”Palkkio maksetaan” KADONNUT TO klo 9.30 -14.00 KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, lämpimiä kalakukkoja sekä muikkua ym. HAILUODON SIIKAMARKKINAT lauantaina 13.10. Perillä aikaa n. 0440-335108/Kaisa Kaisan Kotiruoka Ky ja hanki renkaat nyt edullisesti! mm. joka toinen torstai Luotettavaa LVI-palvelua • ilma/maalämpöpumput NIBE • putkistosaneeraukset • lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset • metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla • lämmityskattilat ja sähkövaraajat myynti – asennus – huolto – varaosat lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 040-524 8018 VUOKRATTAVANA 1,5 tn MINIKAIVURI sekä PIENKUORMAAJA (Mustang 2044) VUOKRATTAVANA 1,5 tn MINIKAIVURI sekä PIENKUORMAAJA (Mustang 2044) KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT lv it yo t2 4h . p. Kiuruveden Eläkeläiset ry Tanssit la 29.9. p. 050 343 9698 Annetaan vuokralle siisti, saunallinen RT-YKSIÖ Edullinen vuokra. ** STOP ** SYYSLOMALLA TALLINNAAN m/s Europa 15. TALVIRENKAAT & VANTEET Tervetuloa! Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI p.040 580 6325 Lisäksi 3D-ohjauskulmien säädöt, renkaanvaihdot, kesärenkaat syyshinnoin. 050 307 5439 KK-81 PELAA: Lauantai 29.9. Markkinat pidetään Marjaniemessä, jonka upeat hiekkarannat ja vanha majakka ovat näkemisen arvoisia. D1 KK-81 vs. Lähellä palveluja. p. KalPa Dragons Alkaa klo 10:15 C2 IPK/KK-81 vs. Hankook huippu-uutuus Winter i*pike rs2, TM testivoittaja Michelin X-Ice North 4, Nokian ym