Tuohon osastoon kuului Kiuruveden miehiä.
Tilaisuudessa kuullaan
muun muassa Kainuun prikaatin komentaja, prikaatinkenraali Juha Sonnista
ja sotahistorioitsija Tauno
Oksasta.
Tämän jälkeen tapahtumapaikaksi vaihtuu Kiuruveden rautatieasema.
Asemalta lähtee höyryjuna kohti Lieksaa. Orkesteri on
kasattu henkilöistä, jotka kokevat elämäntehtäväkseen viihdyttämisen.
Orkesterissa ovat mukana kansantaiteilija Jaakko Tepon pojat Ilja ja
Johannes Teppo sekä
Sampsa Asikainen,
Antti Huuskonen ja
Pertti Feller. Sen kunniaksi Kiuruveden koululaiset lähettävät Kulttuuritalon pihasta 70 rauhankyyhkyilmapalloa lentoon.
Tämän jälkeen julkistetaan Kiurusalissa Raappanan nyrkki - Kevytosasto
2 taistelujen tie -kirja. Vuonna
2010 perustettu orkesteri soittaa sekä omaa että
lainatuotantoa höystettynä huikean energisellä
lavashowlla.
VKO
35
VANHAN AJAN
OLYMPIALAISET
Tiina Dahlgren ja Jukka Jaakkola toivottavat
kaikki tervetulleiksi
Elohulinoihin lauantaina.
Asuksi toivotaan vanhaa
urheiluvaatetusta.
Elohulinat päättää kesäkauden
Juhlintaa urheiluhengessä
S. 14
Valokuidun runkoverkkoa rakennetaan tänä kesänä 100 kilometriä
TIINA KILVENSALMI
Aila Alaräihän
maalauksia
AILA ALARÄIHÄN maalauksia on esillä Kulttuuritalon ylälämpiössä
syyskuun loppuun. Elohulinoiden jälkeen. 040 447 8086
JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
Suuta on enemp kuv variksella persettä. Tapahtumissa esiintyvät Mieskuoro Kiurun Lau-
lu sekä nuori harmonikansoittaja Johannes Hartikainen.
Lisäksi Kiuruveden Kulttuuritalon näyttelytilassa on Taistelujen tie -valokuvanäyttely syyskuun
ajan.
Järjestelyistä vastaa Rukajärven suunnan historiayhdistys.
S. 12-13
Kulttuuritalon pihasta
lasketaan 70
rauhanilmapalloa lentoon
torstaiaamuna
4.9.. Kiuruveden myymälä
suljettuna kesän ajan.
Toritalo
Puh. 9
AJASSA
Höyryjuna Lieksan kansalaisjuhlaan lähtee Kiuruvedeltä
Kiuruvesi juhlii jatkosodan päättymistä
HISTORIAYHDISTYS
Jatkosodan päättymisestä
tulee kuluneeksi syyskuun
alussa 70 vuotta. Pennanen, 1932)
KESKIVIIKKO 27.8.2014
Irtonumero 2,40 e
Arkisin
60. VUOSIKERTA, NRO 35
» Sananvapaus
on kiinni toimittajista
012138-1435
VIIKON
MENOT
www.kiuruvesilehti.fi
S. Ylälämpiö
on avoinna kirjaston aukioloaikoina.
Lauantai
Kaukolasipartio
Elohulinoilla
KAUKOLASIPARTIO
esiintyy Peltohovissa lauantaina 30.8. Esillä on maisemia ja eläinaiheisia töitä. 4
S.
5
» Käräjätuomari
Erkki Kuvaja eläkkeelle
S. (Kiuruvesi, A. Kaukolasipartio on viihdeorkesteri Pohjois-Karjalasta, Joensuusta. Asemalla juhlallisuudet alkavat klo
11
Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai
toimitus@kiuruvesilehti.fi.
pukeutuvan vanhoihin urheiluasuihin. Mutta myös näissä tapauksissa
yhden toimielimen kokoonpanon tulee noudattaa edellisen kunnallisvaalin tulosta.
Kunnan toimielinten sähköiset kokoukset ja sähköinen päätöksentekomenettely tulevat nyt kuntalaissa säädetyiksi. 2
Keskiviikko 27. Elohulinaväen toivotaan
osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät
vain toimituksen tietoon. Pakkopulla ei maistune
edes kohderyhmille.
Kunta voi niin halutessaan asettaa kuntajohtajan
sijaan pormestarin määräajaksi valtuuston toimikaudeksi. 16
Levikki: 5962 (LT 2013)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET
p. Säännös
ei itsessään paranna kuntien taloudenpitoa ellei omaa
tervettä järkeä kunnasta löydy riittävästi.
Vaikka moni asia uudistuu ja päivittyy, silti monet
kunnasta tutut menettelyt
eivät muutu. Kirjoituksia ei
palauteta.
Yhtenäistä kansaa ei voita mikään
lukijan kuva
KAARLO HUMALOJA ja
Erkki Hyvönen ovat tämän
lehden parissa viime numerossa vääntäneet kättä Natosta.
Humaloja on oikeassa, sillä 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajotessa ja Saksojen yhdistyessä Yhdysvaltojen silloinen johto lupasi Neuvostoliiton viimei-
selle presidentille Mihail
Gorbatsoville, ettei Nato
laajene Itä-Eurooppaan, jos
Gorbatsov tukee Saksojen
yhdistymistä. Rajaus on tarpeen, mutta riskienhallinta
on tärkeää silti myös konsernin sisällä tai määräysvallassa olevissa yhteisöissä.
Alijäämän kattamisvelvoite ulotetaan myös kuntayhtymiin. Tämä on
ajankohtainen ja tarpeellinen uudistus, kunhan päätöksenteon julkisuus turvataan.
Uusi kuntalaki tulee kieltämään kunnan takauksen,
vakuuden tai lainan myöntämiseen muulle kuin kun-
nan tytäryhtiölle tai muuten määräysvallassa olevalle yhteisölle. Niin ikään kunta voi
valita joko osittain tai kokonaan päätoimisen kunnanhallituksen puheenjohtajan. Lakiluonnoksessa kuntakonserni ja sen
johtaminen ja talouden hallinta korostuvat. elokuuta 2014
PÄÄKIRJOITUS
Tulossa superviikonloppu
Kiuruvedellä on vietetty ainakin kaksi superviikonloppua
kesän mittaan. Lauantaina
päivällä vielä siivotaan kaapin
nurkat ja laitetaan rojut ja vaatteet kiertämään, kun Martat
järjestää torilla suurkirppiksen.
Viikonvaihde huipentuu sunnuntaina Kiurusalissa järjestettäviin keskustan elohulinoihin,
puolueen puheenjohtaja Juha
Sipilä tulee silloin Kiuruvedelle.
Esittelyssä ovat Pohjois-Savon
alueen kansanedustajaehdokkaat.
Taiteiden ilta on Kiuruvedellä
jo muotoutumassa perinteeksi.
Perjantaina kirjastossa ja Kulttuuritalossa kuullaan musiikkia
Kiuruvesi-lehti/Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
laidasta laitaan, nähdään teatteria, syödään lettuja, maalataan ja joogataan. Jotta elämä ei kävisi turhan pitkäveteiseksi, on
tulevana viikonloppuna luvassa
taas yksi superviikonloppu
tapahtumien suhteen.
Tapahtumien kirjo käynnistyy
perjantaina taiteiden illalla,
lauantaina seikkaillaan maaseudulla ja lopuksi pannaan
elohulinoiksi. Viisi vuotta on pitkä
aika ja siinä myös kunnan
alijäämään johtaneet syyt
voivat muuttua. Keppihevoset
myydään seuraavana iltana
hyväntekeväisyyshuutokaupassa Peltohovissa. Iltaan sisältyy myös keppihevostyöpaja Väreessä. Ohjelma edellyttää kuntakentän ja valtion keskinäistä neuvottelua
ja sopimista kuntatalouteen
keskeisesti vaikuttavista toimista. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Alijäämä tulee kattaa käytännössä vähintään
viidessä vuodessa tai kunta
joutuu ns. Viime vuonna teemana oli villi länsi.
Tapahtumien määrä kertoo, että Kiuruvesi on eloisa
paikkakunta. Kulttuurin avulla luodaan
myönteistä minäkuvaa, myönteistä kulttuurista identiteettiä.
Superviikonloppu luo yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota
koskaan ei ole liikaa.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen
ja otsikointiin. Elohulinoiden teemana
ovat vanhan ajan olympialaiset. Tavoite on, että uusi kuntalaki on edelleen kattava yleislaki. Edellisen kerran kuntalakia on uudistettu 1995. Jätettäköön
kuntien omaan valistuneeseen harkintaan, mitä lähitai kuntalaisdemokratiaelimiä kuntaan halutaan perustaa. Keppihevostalkoisiin on haastettu suuri
joukko kiuruvetisiä. Hyvässä uudistuksessa on aina jotakin
uutta, jotakin vanhaa, jotakin lainattua ja jotakin sinistä, ainakin sinisiä ajatuksia, kuten valtionhallinnon uudistuksessa on tapana olla.
VIERASKYNÄ
ANGRY BIRDS -TOMAATTI
Kuva: Leena Jauhiainen
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Puh. Ohjelmaa
on tarjolla koko perheelle. Se Natosta.
Yhtenäistä kansaa ei voita
mikään.
Taito Taskinen
nimuotoisuus epäilemättä lisää painetta keskeisten
luottamushenkilöiden ajankäytön lisäämiseen luottamustoimen hoidossa.
Luottamushenkilöiden ja
kunnan ylimmän johdon
on kerrottava kaikki sidonnaisuutensa. Gorbatsov tuki, mutta Nato petti lupauksensa.
Muistuu mieleeni Suomenlinnan eteläisimmällä
saarella sijaitsevan Kuninkaanportin kivitaulussa ole-
va teksti: ?Jälkimaailma,
seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen
apuun.?
Edesmennyt veikkaus- ja
urheilujohtaja, toisen maailmansodan veteraani Pekka
Martin on sanonut: ?Suomen paras ennakkoturva on
niin suuri sissiarmeija aseineen, että hävityn sodan jäl-
keen (suurvaltaahan Suomi
ei voi voittaa) molempia
riittää sissisotaan Vietnamin, Irakin ja Afganistanin
malliin ja että tänne hyökkäystä suunnittelevan valtion johto tietää näin olevan.. Tällöin valittu kunnanvaltuusto voi vaikuttaa he-
?Kunnan tehtävien
monimuotoisuus
lisää painetta keskeisten luottamushenkilöiden ajankäytön lisäämiseen
luottamustoimen
hoidossa.?
ti seuraavan vuoden talousarvioon ilman vuoden viivettä, kuten nykykäytännössä.
Kuntalaki velvoittaa asettamaan kuntaan lähidemokratiatoimielimiä, kuten
nuorisovaltuuston ja vanhusneuvoston. Meillä on paljon
puuhakkaita ihmisiä, jotka
jaksavat järjestää muiden
riemuksi päivän ja illan täytettä. Päivityksen myötä myös uuden tekniikan mahdollistamat käytännöt, kuten sähköinen kokous tai päätöksentekomenettely ovat mahdollisia.
Kuntalaki uudistuu tai ainakin päivittyy kattavasti.
Kuntien toivoma uudistus
on lakiin kirjattava kuntatalousohjelma. Hevosten
myynnistä saatu tuotto menee
4H-yhdistykselle eli nuorison
hyväksi.
Kun näitä menoja on nyt niin
Mielipiteitä julkaistaan Postiapalstalla nimellä sekä nimimerkillä.
Nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä tulee
lähettää henkilötiedot eli nimi,
?Kulttuuri luo myönteistä identiteettiä.?
runsaasti, on syytä painottaa,
että lauantaipäivä on itse asiassa yhtä ja samaa tapahtumaa.
Nimittäin urheilullisen maaseutuseikkailun osanottajat tulevat
maaliin Peltohovin pihaan,
missä parahiksi käynnistyy Elohulinat. kriisikuntamenettelyyn. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Kunnan tehtävien mo-. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi, fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin
klo 12 ja pikkuilmoitukset ma
klo 14 mennessä.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
84 e / 75 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Varhaisjakeluhäiriöt:
(017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt:
(017) 770 7700
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
KAUPUNGINJOHTAJA
JARMO MUINIEKKA
Kuntalaki uudistuu
UUDEN Kuntalain luonnos
on parhaillaan lausunnoilla kunnissa. Tämä parantaa
hallinnon läpinäkyvyyttä ja
puolueettomuutta kuntalaisten silmissä.
Kuntien yhteistoiminnassa vapaaehtoisissa kuntayhtymissä tulee mahdolliseksi toimia yhdellä toimielimellä; nykyisellään kuntayhtymissä on aina sekä
hallitus että valtuusto. Mutta onko Kuntaliitolla kaikilta kunnilta neuvottelumandaatti ja pystyykö Kuntaliitto johdonmukaisuuteen ristiriitaisten
kuntaetujen paineissa, jää
nähtäväksi.
Kunnallisvaalit toimitetaan huhtikuussa ja uusi kunnanvaltuusto aloittaa
toimintansa kesäkuun alusta. Sellaisia olivat
Iskelmäviikko ja Viljo-messut
heinäkuussa. Takaus tai vakuus ei saa vaarantaa kunnan palvelutuotantoa eikä
niihin saa sisältyä merkittävää riskiä. pe 8
Yhtä suuri hiilijalanjälki
syntyy myös, jos ajat uudella henkilöautolla
yhden kilometrin.
Paperin raaka-aine on uusiutuvaa ja kierrätettävää.
Eikä painotuotteen lukemiseen käytetystä ajasta
tarvitse kantaa ympäristöhuolta. neuleita?
. odotta
* PUUVILLAKERRASTOT
. todella murtui ja olot
vapautuivat.
Näissä vaiheissa, 90-luvun
alussa, kylmän sodan päättyessä, Neuvostoliiton hajoamisen kynnyksellä ja Mihail Gorbatshovin ollessa
sen viimeinen johtaja, Nato antoi lupauksensa olla
laajentumatta Varsovan liiton maihin. ver
äideille
* UPEAT NEULELEGGINSIT JA -HAMEET
. Arvostan ja kunnioitan heidän uhrautumistaan
ja panostaan maamme itsenäisyyden hyväksi.
Sota-aikana presidentti
Kyösti Kallio oli kehottanut kansaa lukemaan Raa-
mattua ja rukoilemaan ja
näin todella tehtiinkin. VAATTEET
lapsille KOKO PERHEELLE,
. Painotuote välittää
kestävääviestiä. miehil
. odottavilleNAISILLE JA MIEHILLE
* TUNIKAT (MYÖS BOCO)
äideill
. vanhu
?
vanhuksille
* NAISTEN
JAKUT, TAKIT JA LIIVIT
Sen
. tanssi
ja -pukuja
. 017-566 708, palvelemme:
ma-to 9-17.00, pe 9-17.30, la 9-14.00. Muissakin Suomen puolustusta ja ulkosuhteita koskevissa asioissa
olen Hägglundin kanssa pitkälti samaa mieltä.
Suomen 97 vuoden itsenäisyyden ajasta viimeiset
70 vuotta ovat olleet rauhan aikaa, tähän ovat vaikuttaneet myös rukoukset.
Vuosikymmeniä uskovat
rukoilivat myös idän ja lännen välillä olevan ?rautaesiripun. tanssijoille
* JEGGINSIT
ym. huppareita
. Samalla vuosikymmenellä olin itse armeijan palveluksessa,
kouluttauduin ammattisotilaaksi, joten tiedän jotain
myös varustautumisesta ja
sen merkityksestä.
Isäni ja setäni olivat puolustamassa maatamme sodissa, isäni ja yksi sedistä
haavoittuivat vakavasti, yksi
enoistani myös kaatui rintamalla. portteja, sen vuoksi suosittelen
rukouksen lisäämistä, sillä on muureja murtava voima, senhän olemme jo nähneet.
Kaarlo Humaloja
Leipää
viljasta,
maitoa
lehmästä,
lehtiä puusta.
Onko mitään luonnollisempaa kuin paperi?
Tiesitkö, että yksi sanomalehti jättää
samankokoisen hiilijalanjäljen kuin
lasillinen maitoa. huppareita
. 1960-luku oli noottien, Kuuban kriisin ja kilpavarustelun aikaa idän ja
lännen välillä, 1970-luvulla
puhuttiin jo liennytyksestä, oli mm. Voit hyvällä omallatunnolla
nauttia siitä.
Uusiutuva, kierrätettävä . hou
. ETYK-kokous
Helsingissä v. väl
* VAUVOJEN VAATTEET
. vauvo
. y
ym.* JOUSTOFARKUT. nuorisolle
* ERILAISET
naisill
. sukkahousuja
* BAMBU- YM. ae
. Tätä lupausta
ei suinkaan annettu 60-luvulla, kuten Erkki Hyvönen
virheellisesti väitti. SUKAT
(MYÖS HUIPPUKIRISTÄMÄTTÖMÄT)
UUTUUSMALLIT
Kiroileva UUTUUS
siili -asus
* ALUS-, VÄLI- JA PÄÄLLYSHOUSUT
MUISTA
YM.
MUISTAYM.
EDULLINEN
PAITAPAINA
Osallistu arvontaan!
HUOMIOIMME MAHDOLLISUUKSIEN MUKAAN TULE IHM
TULE IHMEESSÄ
TUTUSTUMAAN LA
MYÖS ISOT KOOT!
LIIKE
LIIKE,
JOSSA
JA MIKÄ
PARASTA:SINUA PALVELLAA
HINNAT EIVÄT MEILLÄ PÄÄTÄ HUIMAA!!!
KÄYTÖSSÄMME KANTA-ASIAKASKORTTI!
TULE ROHKEASTI TUTUSTUMAAN MEIHIN!
PALV
PALVELEVA VAATEKAUP
Tule, tutustu, yllätyt.
PALVELEVA VAATEKAUPPA!
Asematie 9, Kiuruvesi, puh. ?lapsill
. nuoris
. 1975. (017) 752 940
KIURUVESI, Torikatu 4 p. Sota-aikana armeijan toiminnalla oli ja on tärkeä merkityksensä ja me tarvitsemme
edelleen yleiseen asevelvollisuuteen perustuvat puolustusvoimamme.
Kenraali Gustav Hägglund
totesi, että Suomen Nato-jäsenyys johtaisi puolustusvoimiemme alasajoon, sen
vuoksi jäsenyys ei ole kannatettavaa. Monet
entiset Varsovan liiton maat
ovat nyt liittyneet Natoon,
oliko se ?viisas päätös?, sitä
emme vielä tiedä, sen näyttää tulevaisuus. Pidin
sen toteutumista mahdottomana, vaan kuinka kävikään, Berliinin muuri mur-
tui, Saksat yhdistyivät, Neuvostoliitto hajosi, ?rautaesirippu. vauvoille
MEILTÄ
ESIM.:. elokuuta 2014
3
Nato, lupaukset ja rukoukset
AIEMMASSA kirjoituksessani ydinajatukseni oli synnyttää asiallista keskustelua
Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, siihen asiaan ei ottanut kantaa Erkkikään. hui
?*miehille
NUORISOHUPPARIT JA -TAKIT
. ja kestää vertailun.
www.twosides.fi
Uutu
Uutuuksia tulee
Kestävin
viesti
painetaan
paperille
www.twosides.fi
MEILTÄ KÄYTTÖ
työhön
työhön, vapaa-aikaan,
ulk
www.kiuruvesilehti.fi
Huomioimme myös ISOT KOOT ja Huomioim
kiristämät
HUOMIO, HUOMIO!
Vaatt
Vaatteet
Valiko
SAAPUNUT RUNSAASTI
collegev
esimerkiksi: . Keskiviikko 27. erilaisiaesimer
UUTUUKSIA!
. tunikoita
paitoj
. murtumista ja ilmapiirin vapautumista. sukkia
?
naisilleNEULEET NUORISOLLE,
NAISILLE JA MIEHILLE
. On todettu,
että kolkuttelemme uudelleen ?kylmän sodan. villahousuja
. päähineitä
Varmaa on, että ohjelmassa on
Kirmaavien vasikoiden kukitus torin laidalla, myös puistopiknikkiä on suunniteltu sekä teatteria ja myöhäisjameja.
Pelastakaa Kiuruvesi -päivällä ei tavoitella suuria massoja. 4
Keskiviikko 27. Myös mediatalojen säästöt vaikuttavat niin, että toimittajat eivät ennätä paneutua asioihin. Työ-
JSN
Palaverissa oli
mukana yksi
mies Arttu. Työtyhmä toivoo
Kiuruvesi-päivän järjestelyyn
mukaan myös
miehiä.
jan tehtävä on herättää keskustelua.
Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen vastasi, että hänen edustamassaan lehdessä joku asia jää
uutisoimatta vain siksi, että
toimitus ei ole ymmärtänyt
tai nähnyt, että tässä aiheessa olisi jutunpaikka. Kaikessa on kuitenkin aina hyvä muistaa,
että sananvapaudessa on
vastuunsa, kaikkea ei voi
julkaista.
otti osaa toistakymmentä seuruetta. Kukapa haluaisi, että negatiivisista asioista kerrotaan
tai edes että niistä kysytään. Julkisen sanan
PANELISTIT Kansanedustaja Seppo Kääriäinen (kesk.), Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka
Kantanen, JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen, kirjailija-poliisi Marko Kilpi, Savon Sanomien päätoimittaja Jari
Tourunen, toimittaja Keijo Salokangas Yle.
Yleisölle jaettiin Journalistin ohjeet.
JAANA SELANDER
Kiuruvettä
pelastetaan
heinäkuussa
JAANA SELANDER
PELASTAKAA Kiuruvesi -päivä järjestetään ensi vuonna
heinäkuun 11. Vääjäämätöntä on,
että peiteltävät asiat tule-
vat joka tapauksessa esille
ennemmin tai myöhemmin. Puuttuu asiaosaaminen, kun kaikki tekevät kaikkea.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
LIUKKONEN jatkoi, että valitettavasti tiedotusvälineissä
elämänmenosta tulee esiin
vain kuori. Savon Sanomien toimituspäällikkö Mauri Liukkonen totesi, että media vaikenee, jos se ei tiedä,
mitä pinnan alla tapahtuu. JSN ei ole tuomi-
oistuin eikä se käytä
julkista valtaa.
na, jos toimittajat ja poliitikot elävät sympioosissa sananvapauden yhteiskunnassa. Yleisöä kiinnosti
muun muassa, onko media
puolueeton ja miten nuorten
ääni tulisi paremmin esiin?
Puheenvuoroissa puututtiin myös yksittäisiin asioihin, kuten lääketeollisuuden
mafiaan.
Tilatut puheenvuorot käyttivät Kuopion kaupunkilehden päätoimittaja Aija Pirinen ja ylioppilaslehti Uljaan
päätoimittaja Jarkko Kumpulainen. Tänä kesänä Pelastakaa
Kiuruvesi -päivä järjestettiin
Viljo-messuviikonloppuna,
heinäkuun lopussa. Mukana olivat
Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Martat, Musiikinystävät, Hulluwiima, Maalaiskaupunginteatteri, KiuruNaiset ja
Kiuruvesi-lehti.
Tarkoituksena on syksyn aikana miettiä tapahtumalle uusi
nimi, sillä Pelastakaa Kiuruvesi kalskahtaa negatiiviselta ja
käskevältä. Viranhaltijoiden ja
poliitikkojen pitäisi nähdä
median rooli yhteiskunnan
kehittäjänä.
- Kun media on ollut kriittinen, virheiltä on vältytty ja
kun se ei ole ollut kriittinen,
on tullut virheitä.
Kansanedustaja Seppo
Kääriäinen piti vaarallise-
ryhmä kutsui palaveriin useita
yhteistyötahoja. päivänä. Pelastakaa Kiuruvesi -päivän tarkoituksena on
koota kiuruvetiset ja muut yhteen rentoon ja epäviralliseen
yhdessäoloon.
Ensi vuoden ohjelmaa suunnitellaan talvena aikana. Kirmaavat vasikat kukitti pastori Pasi Hyytiäinen, puistopiknkille
neuvosto on tiedotusvälineiden ja
toimittajien perustama elin, jonka
tehtävänä on tulkita
hyvää journalistista
tapaa ja puolustaa
sanan- ja julkaisemisen vapautta.
. Toimitta-
LYHYESTI
. Se
johtuu myös siitä, että toimittajat ovat ?keskiluokkaistuneet?, paljon jää elämää pinnan alle.
JSN:n keskustelutilaisuus
kokosi Kuopion kaupungintalon juhlasalin täyteen
ihmisiä. elokuuta 2014
sanottua
UUTISET
@
?
Ehjin nahoin selvisin jatkosodasta. Toisaalta Tourunen myös totesi, että
toimittajilta voi puuttua uskallusta.
- Pelisilmää pitää olla,
kun vapaata journalismia
suojellaan, painotti Tourunen.
Tourunen kiteytti lehtensä olevan kyllä puolueeton, mutta puolueellinen
maakunnan edun ajamisessa.
Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Kantanen mustutti, että sananvapauteen kuuluu
myös oikeus vaikenemiseen.
Kantanen sanoi, että poliitikon pitää voida luottaa siihen, että kun hän kertoo toi-
mittajalle taustoja, tämä ei
julkaise niitä.
JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen totesi Pirisen
tavoin, että kun media on
kriittinen, vedetään herneet
nenään. Kyselyn koonnut tutkija Soile Pietikäinen ideoi jatkoksi omien lapsuusmuistojensa pohjalta ajatuksen nostaa Kiuruvesi-päivä entiseen
loistoonsa.. Kulttuurisihteeri Heidi
Huhtilainen piti kokoaisuutta onnistuneena, sillä mukaan
saatiin nuoria perheitä, jotka
ovat uusi kohderyhmä kulttuuripuolella.
Idea Pelastakaa Kiuruvesi -pävästä lähti KiuruNaisten
kyselystä kiuruvetisille naisille. Viranhaltijat eivät myöskään käsitä, että toimittaja
on vastuussa vain lukijoilleen ja kuulijoilleen.
Kumpulainen toi taas
esiin, että toimittajan juttuvalintoihin vaikuttavat aina
toimittajan arvot ja omat näkökulmat, journalismi ei siis
ole neutraalia, sillä toimittajakin on ihminen. Tällä kertaa tapahtuma on lauantaina.
Pelastakaa Kiuruvesi -päivän työryhmä kokoontui viime
viikolla Kulttuuritalossa. Joukkueen johtaja Jukka Malmivaara, viisas mies,
sanoi, että hän ei vie miehiä selaiseen
paikkaan, mistä ei itse selviäisi.
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Jaana Selander, 040 7059327
Tiina Kilvensalmi, 040 5238345
Anu Laitinen, 044 339 6512
KALLE REMES
Kiuruvesi-lehdessä No: 32.
media
Paljon jää pinnan alle
» Mistä media vaikenee Savossa, kysyttiin Julkisen sanan neuvoston keskustelutilaisuudessa Kuopiossa
viime viikolla. Matoa ei saada
niin sanotusti koukkuun. Pirinen väitti, että ainakin kuopiolaisviranhaltijat ovat erittäin herkkähipiäisiä kritiikistä, eivätkä
ymmärrä, että yhteisistä asioista pitäisi kertoa avoimesti. Hän piti myös hyvänä,
että media kilpailee keskenään, ettei ole yhtä äänitorvea.
Kääriäinen arvotti sanan
ennen rahaa, mediayhtiön
hyvä talous on tae sananvapaudelle.
KOMMENTTI
JAANA SELANDER
ONGELMAT sananvapauden toteutumisessa ovat
samanlaiset suurissa ja
pienissä lehdissä. Päämääränä tulee
olla avoimuus, se on nykyaikaa
Väestömuutoksen ennakkotietojen
mukaan Kiuruveden asukasluku on 8827. Nainen
oli löydettäessä kylmissään, mutta tajuissaan.
Ambulanssi kuljetti naisen sairaalaan tarkastettavaksi.. 0440 279400
www.sähkäri.fi
Puh. Laitos
luovutetaan asiakkaalle
maaliskuussa 2016. Rakennettavassa
laitoksessa polttoaineena käytetään lähiseudulta
hankittavaa puupohjaista biomassaa, kuten metsähaketta, laitoksella on
mahdollista polttaa myös
turvetta. Tehtävälle hälytettiin useita Itä-Suo-
men poliisilaitoksen poliisipartioita, sekä poliisikoiran ohjaajia koirineen.
Poliisikoira löysi kateissa olevan naisen reilun kahden tunnin etsinnän jälkeen maastosta
vajaan kilometrin päästä kotitalostaan. Hakemuksia ei ole vielä laitettu mihinkään suuntaan, Tikkanen
kertoo.
- Valokuidun runkoverkkoa on kuitenkin tarpeen
laajentaa, sillä ilman sitä ei
langattomat yhteydet toimi luvatuilla nopeuksilla.
Käyttäjämäärien noustessa alueita ei voi jäättä pelkkien langattomien 3g ja 4g
-yhteyksien varaan, Tikkanen muistuttaa.
TALOUS Imatran Lämpö Oy on tehnyt sopimuksen KPA Unicon Oy:n
kanssa biolämpökeskuksen hankinnasta Virasojalle Imatralle. Lämpökeskusta käytetään ympäri
vuoden peruskuormalaitoksena ja se korvaa maakaasun käyttöä kaukolämmön tuotannossa
KPA Uniconin avaimet käteen -toimitus sisältää prosessilaitteet, rakennukset, asennustyöt,
laitoksen käyttöönoton ja
käyttökoulutuksen, poislukien perustustyöt. Toimituksen arvo on noin 10
miljoonaa euroa.
Kiuruvedellä 8827 asukasta
VÄESTÖ Alkuvuoden
väestönkehitys PohjoisSavossa näyttää jatkuvan
samansuuntaisena kuin
vuosi sitten. Päivän pituus 15 h 12 min.
valokuitu
Näyttävät lahjat ja
silmälasit meiltä, tule
valitsemaan omasi!
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Alun perin runkoverkon rakentaminen piti tapahtua kesän aikana. Lämpötila kohoaa ylimmillään +13°. Rakennustöiden viivästyminen johtui Savon Kuidun
mukaan rahoituspäätösten
myöhäisestä päätösajankohdasta.
- Saimme päätökset juhannuksen aikaan, jolloin urakoitsijat olivat jo ehtineet
aloittaa muita töitä. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
UUTISIA LYHYESTI
KPA Uniconille 10 miljoonan
euron kauppa
ETELÄINEN ALUE Runkoverkon rakentaminen Kiuruveden eteläiseen osaan supistui kymmenillä kilometreillä.
Koivujärven alue ei saanut
runkoverkkoa
» Varausmaksut palautettiin alueen liittymätilaajille.
ANU LAITINEN
ANU LAITINEN
VALOKUIDUN runkoverkon
rakentaminen jatkuu Kiuruvedellä. Valmistuttuaan lämpöteholtaan 30 MWth (2 x 15
MWth) Unicon Biograte -laitos tuottaa kuumaa
vettä kaukolämpöverkkoon. Työt on aloitettu tämän viikon alussa. Uusi biolämpökeskus lisää merkittävästi Imatran Lämpö
Oy:n uusiutuvan energian osuutta kaukolämmön
tuotannossa. Toimitus sisältää
lisäksi savukaasujen lauhdutuslaitoksen. Naisen omaiset huolestuivat ja lähtivät etsimään
naista lähiympäristöstä.
Naista ei löytynyt omaisten etsinnästä huolimatta ja omaiset ilmoittavat
asiasta hätäkeskukseen
noin 1,5 tunnin etsinnän
jälkeen. Keskiviikko 27. Meidän
piti odotella, että he saavat
hommansa tehtyä ja pääsevät sitten aloittamaan runkoverkon parissa, kertoo Savon Kuidun Kiuruveden yhteyshenkilö Tuomo Tikkanen.
Savon Kuitu rakennuttaa
runkoverkkoa kuluvan syksyn aikana noin 100 kilometrin verran Kiuruvedellä.
Työt ovat alkaneet Hilapparannantien-Hallaperäntien
alueella.
- Asiakkaita on ohjeistettu tekemään valmiiksi omat
Runkoverkon rakentaminen aloitettoin Kiuruvedellä
toukokuussa 2013.
kaivutyöt, jotta kaapelit voidaan liittää runkoverkkoon,
Tikkanen kertoo.
RUNKOVERKON rakentaminen on supistunut alkuperäisestä suunnitelmasta useilla kymmenillä kilometreillä.
Kiuruveden alueista Koivujärvi on suurin kärsijä tilanteessa.
- Kalliokylästä eteenpäin
ei runkoverkkoa rakenneta
tämän syksyn aikana. elokuuta 2014
NÄE KOTISI PAREMMASSA VALOSSA
5
UUTISET
KESKIVIIKKO 27. 0440 279400
www.sähkäri.fi
SÄÄ TÄNÄÄN
Melko pilvistä ja sateista. Jos
kaapelia pitäisi asentaa useita kilometrejä, eikä pätkältä
ole kuin yksi liittyjä, käyvät
rakennuskulut kohtuuttoman
korkeiksi kannattavuutta ajatellen.
Se, rakennetaanko runkoverkkoa tulevinakaan vuosina Koivujärven alueelle, on
vielä suuri kysymysmerkki.
- Ensi vuonna tukipolitiikka muuttuu. ELOKUUTA 2014
NÄE KOTISI PAREMMASSA VALOSSA
SÄHKÖASENNUSLIIKE KIURUVESI
SÄHKÖASENNUSLIIKE
KIURUVESI
Puh. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Tervetuloa katselemaan!
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Koivujärveltä ei ollut tarpeeksi liittyjiä, jotta runkoverkon rakentaminen olisi ollut
kannattavaa, Tikkanen vahvistaa.
Hänen mukaansa alueella
olisi ollut kuitenkin liittyjiä,
jotka nyt jäävät ilman liittymiä.
- Varausmaksut on palautettu heille, jotka olivat jo ehtineet tilata liittymän.
Tikkasen mukaan Kiuruveden alueella on myös yksittäisiä pätkiä runkoverkkosuunnitelmassa, joita on
muutettu liittymien vähyyden vuoksi.
- Lisäksi on muutamia yksityistienpätkiä, joille ei täl-
lä hetkellä voida tarjota runkoverkkoon kytkentää. Kuntien välinen tuloja lähtömuutto on samaa
luokkaa keskenään.
Kadonnut löytyi koirapartion
avulla
POLIISI 85-vuotias nainen lähti kotoaan Kiuruveden Murtomäestä kävellen maastoon lauantaina noin kello 17. EU-tukea
on saatu vielä tämän vuoden projekteille, mutta ensi vuodelle on ainoastaan
Viestintäministeriön lupaamaa tukea. Suhteellinen kosteus
on 96%. Väkilu-
vun pienenemistä selittää
syntyvyyden vähemmyys
kuolleisuuteen verrattuna.
Tammi-heinäkuussa syntyneitä oli 44 ja kuolleita
82. Aurinko nousee 05.38 ja laskee
20.50
017
Ma 22.9.
Näkövammaisten
753
719.retkipäivä Nurmekkerhon
La
. 2 lk klo
suus Rainer Lindeman ym..
316
13 . Näistä tilanteista saamme suruksemme seurata medioista tänäkin päivänä.
Jeesus antoi ohjeen, joka pätee läpi
ihmiskunnan historian: ?Rakasta Jumalaa kaikesta sielustasi ja kaikesta
mielestäsi ja lähimmäistäsi niin kuin
itseäsi. 0400
kädentaitotuokio,
ulkoilua
988 713.
ja
yhdessä oloa. Asematie 28.
Puhumassa pastori Pauli Kärki. Ilm. HintaHyvölän28 . 14.30, 3 . Käymme syksyn
toimintoja läpi.
Pe 12.9. Pesonen)
ja
"Ei oo mittään hättää"Anton
sanoo Aatu
pikkusiskolleen.
Lagerstedt
Tyttäremme syntyi
12. 5klo
14 takkahuoneesHinta
?. 15.30 monitoimisalissa.
Kuollut
Isos- ja kerhonohjaajakoulu- Timo Samuli Hiltunen
tuksen info kuluvan vuoden
71 v
rippikoululaisille.
Isostoiminta la 6.9. kerran olit toive, unelma.
NytJari
oletRuotsalaisen
totta.
iäisyysmatkalle kirkkoherMuutat
kaiken vastaantulevan.
ramme siunaamana.
Niin pieni. Ne
olosuhteet, joita laulu kuvaa, ovat kaikkea muuta kuin mitä hengellisellä elämällä tarkoitetaan.
Jo alkuseurakunnan aikoihin Jeesus
joutui toteamaan yhdelle seurakunnalle: ?Sinulla on nimi, että elät, mutta
olet kuollut?. 040 584kotisivut,
7806
Seurakunnan
5 . Kolehti
www.kiuruvedenseurakunta.fi
Niemiskylän diakoniatyölle.
puh. Ja valitettavan usein se siksi myös jää.
SEURAKUNNAT
-Charlotte Gray-
Pieni lapsi . Kuopion
988
713.
hiippakunnan
nuorisotaMa
22.9. 16.
Elämä ja Valo, musiikkitilaiPyhäkoulu,
PerjantaisinLuupujoentie
1 . 017 7700 421
SEURAKUNNAT
Sunnuntai 31.8.
Klo 10 sanajumalanpalvelus
(Hyytiäinen ja Hyvönen).
Vastuuryhmänä Remeskylä.
Klo 17 seurat Ry:llä.
Sunnuntai 7.9.
Klo 10 messu.
Klo 19 seurat Niemiskylän
entisellä koululla. ja ?Hän on elämän ja kuoleman Herra?.
Hän on vapahtaja, jolla on valta antaa syntejä anteeksi, hän vapahtaa
myös ihmisten orjuudesta. klo 18.30 rukousilta
073, Erkki
?Eki. 16.
kontaktituvalla
Kerho
on ilmainen!31.8.
Mukaan
Päiväkokous
klo 15.00
28.
Su kloos.
11Asematie
jumalanpalvelus,
oma maila,
sisäpelikengät
Puhumassa
pastorijaPauliHeikki
Kärki.
Ylistyksestä
Kumpulainen
ja
liikuntavaatteet.
Lisätietoja:
Hyvönentervetuloa!
vastaa Susanna
Sajankoski. 0400 981
Ti 2.9. 16.
Elämä ja Valo, musiikkitilaiPerjantaisin 1 . 8.9.
sitova.jaIlmoittautumislinkki:
mennessä
Tanjalle puh. su 13.läpi.
. klo 18-19.30 Elsan
Salumets
. 28.8.
mennessä Tanjalle puh. 040 584 7806
his
Akentien
puistossa.
Maria
Victoria
Frederika
5 . Harjulle
ilmainen.
kulkemista,
marjastamista
kädentaitotuokio,
ulkoilua
ja
Leppäja kodalla
yhdessäsyömme
oloa. klo 14
Avioliittoon kuulutettu
. 046 895 1825.
Kiuruveden rukouspiiri
Seurakunnan kotisivut,
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Lähde: Medioiden mielikuvat 2013.
6
se
uskottavin
Kiuruveden rukouspiiri
media.
Päiväkokous 31.8. 28.8.
DIAKONIATYÖ
mennessä Tanjalle puh. muut. klo 14.30
. Ilmoittautuminen on
sitova. Toteutetaan Pappirianne Katariina Jauhiainen,
lassa, mikäli se on tuollon
Kuopion Alava evl
mahdollista.
PYHÄKOULUTYÖ
Kastettu
To 28.8. 14.9. Harjulle
kulkemista, marjastamista
ja kodalla syömme Leppäkertun valmistamia eväitä.
Ti
9.9. Näkövammaisten
pahtuma
Lapinlahdella.
kerhon
retkipäivä 2.9.
NurmekIlmoittautumiset
klo 23
seen.
Tutustumme
mennessä.
MukaanNurmekvoidaan
sen
kirkkoon,
ottaa
enintäänkiertoajelu
30 lähti- ja
ruokailu.
Hinta 28 . Kauhanen) ja Niko Tiilikainen
kaikille muistaneille!
Jaakko Tenhunen
Matti Kouvalainen Anton Lagerstedt
on vihitty avioliittoon
Suomenlinnassa 9.8.2014
LÄMMIN
Mukana
elämän iloissa
KIITOS
ja suruissa.
kaikille muistaneille!
Matti Kouvalainen
Mukana
elämän iloissa
ja suruissa.
EN
JUHLI
Jaakko Tenhunen
profeetat?.
Edellä mainittu käsky on peili. Ilm. Lämpimästi tervetuloa!
Jatka lukemista.
Vapaaseurakunta
http://iisalmi.svk.fi. 28.8.
pitää
sisällään
hartauden,
mennessä
Marittalle
puh.
virsivisan,
tuolijumpan ja
0400 981 069.
alkavien
kerhojen
esittelyn.
Ma 8.9. Siitä seuraa
se, että jäljelle jää pelkkä aatteellinen
Meidän suloinen pieni poikamme syntyi
20.8.2014, 3310 g, 50 cm.
Uudesta
perheenjäsenestään
onnelliset vanhemmat
PERHEUUTISET
Sanna ja Jari Help, sekä sisarukset Vili-Valtteri ja Veera.
-Charlotte
Gray-Mila Maria.
kasteessa nimekseen
Aura
Meidän suloinen pieni poikamme syntyi
Ulla-Maria20.8.2014,
(o.s. 6 lk torstaisin klo 14.30
Tänään Ke klo 19.00
To
28.8. 14.30, 3 . Hiukkanen tähtitomua.
Kiitämme laitoja hipova henki.
Maailmankaikkeuden
Jarin ystäviä
osanotosta säilyvä rakkaus.
Ikuisesti
sydämessämme
suruumme.
Omaiset
Keskiviikko27.
27.elokuuta
elokuuta2014
2014
Keskiviikko
HETKESSÄ
hartaus
Helisevä vaski ja kilisevä kulkunen?
VALTO HALONEN
J
eesuksesta sanotaan: ?Tässä nimessä on voima. Häntä, joka ei kumminkaan ole kaukana meistä.
Teeskenteleminen ei auta. kesäkuuta
ja sai
on vihitty
avioliittoon
kasteessa nimekseen
Aura Mila 9.8.2014
Maria.
Suomenlinnassa
LÄMMIN
EN
Pesonen)
KIITOSJenna (o.s.jaJUHLI
Ulla-Maria (o.s. mennessä
puh. kerran olit toive, unelma.
Nyt olet totta.
"Ei ookaiken
mittään
hättää" sanoo Aatu pikkusiskolleen.
Muutat
vastaantulevan.
Niin pieni. Ilm.
ilmainen.
mennessäOhjelmassa
Tanjalle puh. Ilmoittautumislinkki:
Kiuruvedenseurakunta.fi/
nuoret. mennessä
puh. Törmäämme erilaisiin asioihin, jotka pyrkivät siirtämään Jeesuksen sisäisen tuntemisen taka-alalle. Mukaan voidaan
ottaa enintään 30 lähtijää. klo 14 takkahuoneessa vapaaehtoisten kokoontuminen. klo 9.30 PuistopyFilja Miina Itkonen
?his
15.30
monitoimisalissa.
Kuollut
Akentien
puistossa.
Maria Victoria Frederika
Isosja kerhonohjaajakouluTimo
Samuli Hiltunen
To 28.8.
klo 18-19.30 Elsan
Salumets
tuksen
info kuluvan
vuoden
71 v
Pyhäkoulu,
Luupujoentie
rippikoululaisille.
316
Isostoiminta
la 6.9. su
13. Siinä maailmassa saatetaan olla hyvinkin armottomia lähimmäisiämme kohtaan. 12 VanhusKlo
10 sanajumalanpalvelus
ten virkistyspäivä
srk-talolla
(Hyytiäinen
ja Hyvönen).
kaikille ikäihmisille
ja eriVastuuryhmänä
Remeskylä.
tyisesti sinulle, joka
tunnet
Klo
seurat Ry:llä.Päivä
itsesi17yksinäiseksi.
Sunnuntai
7.9.hartauden,
pitää sisällään
Klo
10 messu.
virsivisan,
tuolijumpan ja
Klo
19 seurat
Niemiskylän
alkavien
kerhojen
esittelyn.
entisellä
Kolehti
Lopuksi koululla.
tarjoamme
keittoNiemiskylän
diakoniatyölle.
lounaan kaikille.
Ilm. klo 10 Näkövammaisten kerho takkahuoneessa.
Ti 9.9. Retken hinta 20 ?.
ISKO-info ke 3.9. 017
tuminen.
753 719. Isä on korottanut hänen nimensä kaikkia muita nimiä korkeammaksi taivaassa ja
maan päällä. Siihen perustuu kaikki laki ja
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. 4 lk klo 14.30
To klo 12 rukouspiiri
. klo 15.00 os. 16.
kontaktituvalla
Päiväkerhot
alkavat 1.9.
Kerho on ilmainen!
Mukaan
Su klo 11 jumalanpalvelus,
alkavalla
viikolla.
oma maila,
sisäpelikengät ja
Heikki Kumpulainen ja
VARHAISNUORISOTYÖ
liikuntavaatteet. Ilm.
5.9.
kertun
valmistamia
eväitä.
mennessä
Tanjalle puh.
0400
Hinta
5 ?. KauPe
12.9.jaMielenterveystyön
neutta
iloa ?viikonloppu
syysretki
Hällämönharjulle.
vapaaehtoisille
HyvölänLähtö
klo 9Tapahtuma
Leppäkertusta
niemessä.
on ja
paluu
noinOhjelmassa
klo 14. Kalevi
Lämpimästi
Nina Heide puh. Kuopion
hiippakunnan nuorisotapahtuma Lapinlahdella.
Ilmoittautumiset 2.9. 17 takkahuoneessa/kerhoAntti Samuli Nykänen ja Satilassa. Ilm. 0400
Hyvää päivää
. Mielenterveystyön
syysretki Hällämönharjulle.
Lähtö klo 9 Leppäkertusta ja
paluu noin klo 14. 4 lk klo 14.30
To klo 12 rukouspiiri
PÄIVÄKERHOT
. Ylistyksestä
vastaa Susanna Sajankoski. klo 17 Mielenterveyskuntoutujien omaisten ja läheisten saunailta
Hyvölänniemessä. 14.9. 0400
Ti
klo 10 . Leppäkert988 713.
tuun
5.9. 0400
Kiuruvedenseurakunta.fi/
988
713.Retken hinta 20 ?.
nuoret.
NUORISOTYÖ
ISKO-info ke 3.9. klo 14
Avioliittoon kuulutettu
PÄIVÄKERHOT
?Päiväkerhot
17 takkahuoneessa/kerhoAntti Samuli Nykänen ja Saalkavat 1.9.
tilassa.
Toteutetaan
rianne Katariina Jauhiainen,
alkavalla
viikolla. Päivä
Hyvölänniemessä.
Ilm. klo 18.30 rukousilta
(4.9./5.9.)
yhteistyös073, Erkkialkaen
?Eki. ?Ei ole toista nimeä annettu, jossa me voisimme pelastua.
Hän on ihmeellinen neuvonantaja,
jne...?.
Hän on luvannut esitellä Jumalan ja
enkelien edessä ne, jotka tunnustavat
hänet Herrakseen ihmisten edessä. Lisätietoja:
Kalevi Hyvönen
Sählykerhot
vko 36
Nina Heide puh.
0400 981
Ti 2.9. 28.8.
mennessä Marittalle puh.
0400 981 069.
Ma 8.9. Käymme syksyn
toimintoja
La . kehtojää. Jumalasta etääntyminen
ja toiminta omassa voimassa saattaa
mennä niin pitkälle, että Jumala joutuu
ikään kuin hylkäämään ?seuraajansa?
pimeyden voimien valtaan. kesäkuuta
ja sai
Ikuisesti sydämessämme säilyvä rakkaus.
arvomaailma. Kauseen.
Tutustumme
Nurmekneutta
ja iloa ?viikonloppu
sen kirkkoon,
kiertoajelu ja
vapaaehtoisille
ruokailu. klo
10 NäkövamLopuksi
keittomaisten tarjoamme
kerho takkahuolounaan
neessa. Ilm.
Leppäkertsa
vapaaehtoisten
kokoontuun
5.9. Kauhanen)
ja Niko
Tiilikainen
3310 g,
50 cm.
Uudesta perheenjäsenestään onnelliset vanhemmat
Sanna ja Jari Help, sekä sisarukset Vili-Valtteri ja Veera.
Jenna (o.s. Puukari
Olet
tervetullut
mukaan!
Toimisto
kiinni, yhteysnumero:
sä
KiurU:
puh.
046 895 1825.
puh. . Pappilassa,
mikäli se on tuollon
Kuopion Alava evl
VARHAISNUORISOTYÖ
mahdollista.
Sählykerhot vko 36
PYHÄKOULUTYÖ
(4.9./5.9.) alkaen yhteistyös- Kastettu
kiinni,
yhteysnumero:
To
28.8. 0400
988 713.
Ti 2.9. Hiukkanen tähtitomua.
Maailmankaikkeuden
hipova
henki.
Tyttäremmelaitoja
syntyi
12. kehtoniemessä.
Tapahtuma
on 8.9.
lainen ja 35
. klo 10
. Puukari
Vapaaseurakunta
http://iisalmi.svk.fi
Olet tervetullut mukaan!
puh. 017 7700 421
DIAKONIATYÖ
Sunnuntai
31.8.
Ti 2.9. Ilkka Vilho Kaleva
Nykänen
* 06.04.1957
k.05.07.2014
KUOLLEET
Syvästi Ilkkaa kaivaten
Isä-Kauko ja Esteri
Leena ja Juha
Rakkaamme
Satu ja Ari
Inka, Andre´s, Manu ja Sofia
Kari ja Meeri
muut sukulaiset ja ystävät
Ilkka Vilho Kaleva
Nykänen
Tuulen laulu, pilven kulku,
*metsän
06.04.1957
humina,
k.05.07.2014
luonnon suuri orkesteri
saattavat vaeltajan ikuisuuden matkalle,
Syvästi
kaivaten
suureenIlkkaa
lepoon.
Isä-Kauko ja Esteri
Siunattu olkoon tiesi,
Leena ja Juha
siunattu matkasi viimeinen.
Satu ja Ari
Inka,
Manu jaläsnä
Sofiaollessa.
Ilkka siunattiin haudanAndre´s,
lepoon läheisten
ja Meeriosanotostanne!
Lämmin Kari
kiitoksemme
muut sukulaiset ja ystävät
laulu, pilven kulku,
MUISTOKIITOSTuulen
metsän humina,
luonnon suuri orkesteri
Saatoimme
saattavat vaeltajan ikuisuuden matkalle,
rakkaamme
Jari Ruotsalaisen suureen lepoon.
Siunattu olkoon tiesi,
iäisyysmatkalle kirkkoherramme siunaamana.siunattu matkasi viimeinen.
Kiitämme
Jarin ystäviä
osanotosta
Ilkka
siunattiin
haudan lepoon läheisten läsnä ollessa.
suruumme.
Lämmin kiitoksemme osanotostanne!
Omaiset
MUISTOKIITOS
PERHEUUTISET
Saatoimme
rakkaamme
Pieni
lapsi . kaikille. Onnellinen on se ihminen, joka on löytänyt hänet.
Jos olemme löytäneet Jeesuksen, ja
näin päässeet hänen yhteyteensä, alkavat ennen pitkää myös uskon koetukset. 5.9.
NUORISOTYÖ
mennessä
Tanjalle
puh. 6 lk torstaisin klo 14.30
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Tänään
Ke klo 19.00
. 12 Vanhus9882.9.
713.
ten
virkistyspäivä
srk-talolla
Ti 2.9.
klo 17 Mielenterkaikille
ikäihmisille
ja eriveyskuntoutujien
omaistyisesti
sinulle, joka
tunnet
ten ja läheisten
saunailta
itsesi
yksinäiseksi. On suurta
armoa, jos kaiken uskonnollisen krääsän keskeltä löydämme pelastajamme.
Toinen Jumalan ihme on se, jos meistä löytyisi pyyteetöntä rakkautta vähintä veljeämme kohtaan. Ilman sitä
olemme vain helisevä vaski ja kilisevä
kulkunen. Onhan
kirjoitettu: ?Ei rakkaus ole siinä, että
me rakastimme Häntä, vaan siinä, että
Hän ensin rakasti meitä?.
Jokainen uudestisyntymisen kokenut ihminen tietää, että ensin Jeesuksen pelastava käsi on ojentunut meitä
kohti ja siihen me sitten olemme saaneet tarttua.
Turhaan ei ole sanottu, että: ?Etsikää
häntä niin kauan kuin hänet ehkä hapuilemalla löytää voidaan?. klo 9.30 PuistopyFiljaToimisto
Miina
Itkonen
sä KiurU:
puh. Ilmoittautuminen
on
lainen
35 . Tänäkään päivänä ei ole harvinaista, että aivan kuin
kunnia-asiana lauletaan, että: ?On
kunnial`, uskolle hehkunut miel´ ?. klo 14.30
Hyvää päivää . Ilm. klo 23
mennessä. muut. Ilm. 2 lk klo
suus Rainer Lindeman ym..
13
24%
Sisältää sisäkaapelipaketin ja päätelaitteen.
(Mikäli liittymä otetaan käyttöön myöhemmin, liittymismaksu on 800?.)
Itseurakoinnin mahdollisuus varmistetaan Savon Kuidun kanssa ennen tilausta.
Muista kotitalousvähennys!
Laajakaistan asennustyöt oikeuttavat kotitalousvähennykseen.
Vähennyksen voi tehdä myös yritysverotuksessa.
Rytky
Majoonperä
Sulkavanjärvi
Toimi nopeasti
ja tilaa oma liittymäsi
Savon Kuidun asiakaspalvelusta
017-815 500
tai kotisivujemme tilauslomakkeen kautta.
Liittymän voi tilata myös paikallisilta edustajiltamme:
Luuripaja p. Halutessasi voit muuttaa
nopeuttasi ja saada näin kanavapaketin käyttöösi.
Nyt
tarjoushintaan
vain 99?
Tarjous voimassa
30.9. Valitse valokuitu!
Se ainoa luotettava ja huippunopea!
Vielä ehdit tilata
valokuituliittymän
tämän syksyn
runkoreittien
varrelle!
Aittojärvi
Kiuruvesi
Hautakylä
Kalliokylä
Valokuituliittymän hinta 1.800?
/sis. voit valita, haluatko säilyttää jo mahdollisesti aiemmin saamasi
liittymisedun vai haluatko vaihtaa liittymisedun tähän kanavapakettiin.
Kanavapaketti ei sisälly 10/10M ?nopeuteen. Catch-up-ominaisuuden, jolla voit aloittaa jo menossa olevan ohjelman
katselun alusta. saakka.
Liittymämuutosasioissa ota yhteyttä
Savon Kuituun, myynti@savonkuitu.. alv. Keskiviikko 27. 24%
Sisältää liityntäyhteyden runkoverkosta 300 metriin saakka.
Hintaan sisältyy päätelaite ja liittymä asennetaan toimintavalmiiksi.
(Hintaan ei sisälly mahdolliset sisäverkkotyöt.)
Liittymismaksu itseurakoiden 550?
/sis. alv. elokuutakuuta 2014
7
Valokuiturakentaminen
on käynnissä Kiuruvedellä!
Kaikki maailmassa ei ole langatonta. 017-822 201, luuri@luuripaja.net
Tuomo Tikkanen p. 040-5848 903, tuomo.tikkanen@tikkanen.com
Teemu Jaaranen p. 050-3569 556, teemu.jaaranen@gmail.com
HUIPPULAADUKASTA TELEVISIOKUVAA
KUUKAUSIMAKSUSI HINNALLA!
Laajakaistapalvelun kuukausihintaan sisältyy monipuolinen
22 kanavan Maxivision Viihde Peruspalvelu-paketti
Maxivision Viihde tuo laadukasta TV-sisältöä ja uusia ulottuvuuksia telkkariisi,
mm. Peruspalvelu-paketin ja muun Maxivision Viihteen tarjonnan
hyödyntääksesi tarvitset Maxivision Viihdeboksin nyt tarjoushintaan 99?
(149,-), jonka voit tilata osoitteesta: www.maxivision.?/savonkuitu
Maxivision Viihde Peruspalvelu ?kanavapaketti
sisältyy myös jo tehtyihin sopimuksiin
. tai puhelimitse 017-815 500.
www.savonkuitu.fi
myynti@savonkuitu.fi
asiakaspalvelu 017-815 500
Löydät meidät
myös facebookista
Hän tekee
työtään yrityspohjalta, työhuone on kiinteästi pankin
tiloissa.
Anita Kasvi suosittelee kaikille kiuruvetisille
säästämistä, vaikka tässä
maailmantilanteessa moni saattaa pelätä, että säily-
OP-POHJOLA -ryhmän vahinkovakuutusten maksutulo kasvoi tammi-kesäkuussa
7 prosenttia edellisvuoteen
verrattuna. Myös
asiantuntijuutta on parannettu. Pankin
rahoitustoiminnan laajuus
on noin 2 miljardia euroa.
Luottokannan pysyminen
ennallaan kertoo taloudellisesta tilanteesta, henkilöja yritysasiakkaiden halukkuus investointeihin on viimevuotista laimeampaa.
Pohjola Pankin osakkeiden myynti toi Pohjois-Savon OP:lle 20,8 miljoonan
euron kertaluonteisen satunnaistuoton alkuvuonna.
Pankin tulos oli samaa tasoa
kuin vuosi sitten. elokuuta 2014
Kiuruvetisillä hyviä
sijoituksia estekisassa S. Palvelujen katomainen sen sijaan on huolestuttavaa.
Kasvi itse käy Kiuruvedellä päivittäin Pyhännältä
käsin, hän itse voisi vaikka muuttaa Kiuruvedelle,
mutta miehen juuret ovat
vankasti Pyhännällä.
POHJOIS-SAVON OSUUSPANKIN TUNNUSLUKUJA:
130 916 12,5
asiakasta
miljoonaa
euroa.
korkokate
miljoonaa
euroa.
miljardia
euroa.
miljardia
euroa.
2
miljardia
euroa.
luotot. Pohjois-Savossa OP-bonuksilla maksettiin vakuutuslaskuja alkuvuonna yli kahdella miljoonalla eurolla yli 50 000 va-
kuutuslaskua.
Koko OP-Pohjola-ryhmän
osuuspankkien ja Helsingin
OP Pankin asiakkaat käyttivät alkuvuonna OP-bonuksia yhteensä 925 000 vakuutuslaskuun, joista 121
000 laskua maksettiin kokonaan bonuksilla. Korkokate
kasvoi 24 prosenttia ja palkkiotuotot 6 prosenttia. Tuotto-osuudet ovat omalta osaltaan
vahvistaneet pankin omia
varoja, jotka olivat 246 miljoonaa euroa kesäkuun lopussa. Pienistäkin sijoituksista kertyy vähin erin suurempi
summa.
- Me käymme täällä pankissa läpi asiakkaan tilanteen ja mietimme yhdessä asiakkaan kanssa, mikä sijoitusmuoto sopii parhaiten.
Pankista poistuu syyskuun lopussa eteisessä oleva maksupääte, ilman kuluja laskuja voi jatkossa maksaa suoraveloituksella tai elaskulla.
Kiuruveden osalta Kasvi
toivoo, että kaupunki säilyisi itsenäisenä, mutta riittävätkö siihen talouden resurssit?
- Kiuruvedellä on vahva maatalous, suuret maidontuottajat kyllä pärjäävät. Talletuskasvu vuositasolla oli noin 3 prosenttia, vakuutussäästöjen kasvu noin 18 prosenttia ja rahastojen kasvu 39 prosenttia.
Luottojen määrä oli viimevuotisella tasolla. Bonuksilla maksettujen vakuutusmaksujen määrä oli 44 miljoonaa euroa.
22
2
2
liikevoitto
tase
talletukset
asiantuntijaa sekä 29 asuntovälittäjää.
Anita Kasvi, konttorinjohtaja.
vätkö sijoitetut varat. 8
Keskiviikko 27. Kolmessa vuodessa
eli sinä aikana, kun Kasvi
on ollut konttorinjohtajana, asiakasmäärä on noussut 10 prosentilla.
- Osin se johtuu siitä, että meillä kysellään ja otetaan mielellään vastaan palautetta, että osaamme kehittää pankin palveluja oikeaan suuntaan. Pankki kasvoi
tämän vuoden maaliskuussa, kun Koillis-Savon Seudun Osuuspankki fuusioitui
Pohjois-Savon Osuuspankkiin. Pankin omien varojen suhde pankin sitoumuksiin on 36,5 prosenttia.
Pohjois-Savon Osuuspankki aloitti toimintansa 1.1.2011. Toimenpiteet vahvistivat vakavaraisuutta ja tulosta.
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
PANKIN asiakkaiden talletukset, vakuutussäästöt ja
rahastot olivat kesäkuun lopussa noin 2 miljardia euroa. Pankin
130 916 asiakasta palvelee
274 pankki- ja vakuutusalan
KIURUVEDEN konttorinjohtaja Anita Kasvilla on yhtä hyvää kerrottavaa Kiuruveden konttorin osalta kuin koko pankin tulos.
Kiuruvedellä asiakasmäärät ovat kasvaneet tasaisesti. 15
TALOUS
Pohjois-Savon Osuuspankki
Maakunnalliseksi pankiksi
» Pohjois-Savon Osuuspankin alkuvuoden tulokseen vaikuttivat Koillis-Savon Seudun Osuuspankin fuusio
Pohjois-Savon Osuuspankkiin ja Pohjola Oyj:n ottaminen pois pörssistä. Kasvi vakuuttaa, että säilyvät
ja potti vielä kasvaa. Pankin tase on 2 miljardia euroa.
Pankilla on konttorit Iisalmessa, Juankoskella, Kaa-
» Asiaskasmäärä kasvanut
10 prosentilla Kiuruvedellä
ASIANTUNTIJAT
Vakuutusasiamies Jukka Tenhunen,
konttorinjohtaja Anita Kasvi, maatalousasiantuntija Marko Nissinen, sijoitusasiantuntija Hannele Kämäräinen ja
asiakasneuvoja Miia Saastamoinen.
Kuvassa koko konttorin henkilökunta.
villa, Karttulassa, Kiuruvedellä, Kuopiossa, Lapinlahdella, Nilsiässä, Rautavaaralla, Siilinjärvellä, Varkaudessa ja Varpaisjärvellä.
Pohjois-Savon Osuuspankin omistavat asiakkaat,
joille pankki maksaa tuloksestaan OP-bonusta. Oma vetovoimansa on silläkin, että meille
pääsee asioimaan ajanvarauksella, ei tarvitse jäädä
odottelemaan omaa vuoroaan ja kaikki asiat hoituvat heti kerralla, Kasvi kertoo.
Kiuruveden konttorissa on asiantuntija palvelemassa, olipa kysymys sitten säästämisestä, yritysasioista, maataloudesta tai
henkilörahoituksesta. Maatalousasiantuntija on konttorissa kiinteästi kahtena
päivänä viikossa, hän tekee myös tilakäyntejä ja
tulee Iisalmesta Kiuruvedelle tarvittaessa muulloinkin.
Kiuruveden konttorissa aloitti helmikuun alussa
Jukka Tenhunen vakuutusasiamiehenä. Pankin kulut kasvoivat vuositasolla 3 prosenttia.
Osuuspankin asiakasomistajat merkitsivät uusia tuotto-osuuksia noin 27 miljoonalla eurolla. 18
Juice-musikaali
Juankoskelle
S
Aluksi mukana oli
KiuruPark-hanke. Tarvikkeita voi tuoda myös mukanaan, kertoo Leena Mulari Väreestä.. Kaipaamme joukkoomme lisää
tekijöitä, Dahlgren ja Jaakkola viestittävät.
Ruutiryhmä on täysin vapaamuotoinen ryhmä, jota vetää Anne Härkönen.
Härköseen kannattaa ottaa
yhteyttä, jos on halukas
olemaan mukana Kiuruveden kehittämisessä ja tapahtumien luomisessa.
Elohulinoihin voi ostaa
ennakkolippuja Peltohovista, MTK Kiuruvedeltä,
Kukkakauppa Laulumaasta sekä Kipasta.
- Yritykset voivat ostaa
henkilökunnalleen lippuja.
Tämä on hyvä tilaisuus palkita henkilökuntaa, vinkkaa
Jaakkola.
KIURUVESI-LEHTI MUKANA
Länkkäritunnelmissa
VIIME vuonna Elohulinoita vietettiin länkkäritunnelmissa. Kaikki tuotto käytetään 4H-toiminnan
kautta tehtävään lasten ja nuorten työhön.
- Keppihevostyöpajaan voi haastaa ystävänsä tai työporukan. Yrittäjillä on takana kaikki kesän tapahtumat ja muut härdellit.
Tältä illalta toivotaan vaan
rentoa meininkiä, Dahlgren
painottaa.
Tapahtuman takana olevassa Ruutiryhmässä on
mukana alle kymmenen
henkilöä. Villasukkia,
nappeja ja muita keppihevosmateriaaleja voi lahjoittaa
kotiseutumuseoon perjantaihin saakka.
Kaikki halukkaat voivat valmistaa keppihevosia Väreessä perjantaina klo 18-21. Kaikilta
osallistujilta toivotaan pukeutumista vanhoihin urheiluvaatteisiin.
- Toivomme iltaan monoja,
hikipantoja ja muita tiukkoja
urheiluasuja. Emme
ole mikään salaseura. Keskiviikko 27. Sopivia asuja löytyy varmasti ullakolta tai mummolan aitasta.
amme tuoda jotain hauskaa
ihmisten elämään. Illan teemaan sopien vedän keppihevosestekilpailun, jossa ratkaisee tyyli.
Puolenyön aikaan nuo kilparatsut huutokaupataan ja varat käytetään nuorisotyöhön
Kiuruvedellä, kertoo yrittäjä
Tiina Dahlgren.
Tapahtuman järjestelyissä on mukana Kiuruveden
yrittäjiä, MTK:laisia, kaupungin elinkeinopalvelu sekä eri yrityksiä.
Elohulinat rakennettiin aikoinaan Elomessujen raunioille. elokuuta 2014
9
tapahtuma
Hikipannat ja monot esiin
» Elohulinoita vietetään lauantaina vanhan ajan olympialaisten hengessä.
Samalla kerätään rahaa nuorisotyöhön huutokauppaamalla keppihevosia.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
LAUANTAINA yrittäjät heittävät hyvästit kesäkaudelle, kun perinteiset Elohulinat kokoavat koko kaupungin yhteen.
Tänä vuonna hotelli-ravintola Peltohovissa hulinoidaan vanhan ajan olympialaisten henkeen. Saluunan ovet kävivät
tiuhaan, kun Elohulinat houkuttelivat 400
länkkäreistä innostunutta Peltohoviin.
Bootsien kannat kopisivat rivitanssin tahtiin ja cowboyt lensivät kaaressa maahan
rodeohärän selästä. Heidän näppinsä
ovat mukana myös muissa
tapahtumissa, kuten Kekrimarkkinoilla ja Iskelmäviikon toritapahtumissa.
- Kaikki tapahtumat syntyvät aina monen henkilön
toimesta, teemme kaiken
yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Viime vuonna Peltohovissa hulinoitiin Villin Lännen teemalla.
- Teemalliset illat lisäävät
yhteenkuuluvuutta. Paras asu palkitaan. Keppihevoset huutokaupataan lauantaina Elohulinoissa hotelli-ravintola
Peltohovissa. Halu-
URHEILUHENKEÄ Tiina Dahlgren ja Jukka Jaakkola näyttävät mallia, kuinka pukeutua vanhan ajan
olympialaisten henkeen. Meidän Ruutiryhmään ovat tervetulleita kaikki halukkaat. Viime vuonna illan paras puku oli Marika Leiviskällä ja urhein
rodeoratsastaja oli Jorma Pennanen ajalla 35 sekuntia.
Illan mittaan saluunassa kävivät myös
Daltonin veljekset ja saapuipa paikalle
lehmäkin cowboynsa kanssa.
Tekemällä
keppihevosia, voi osallistua nuorten
tukemiseen.
Keppihevosilla varoja
nuorisotyöhön
KIURUVEDEN Taiteiden illassa tehdään keppihevosia
lahjoitetuista materiaaleista perjantai-iltana. Hankkeen päätyttyä Ruutiryhmä on jatkanut toimintaansa onnistuneesti.
- Halusimme kesän loppuun jonkin tapahtuman.
Toivomme, että tämä olisi
ilta jolloin yrittäjät, maanviljelijät ja kaikki muutkin
vaihtaisivat vapaalle, kannustaa elinkeinopalveluiden yhteyspäällikkö Jukka
Jaakkola.
Elohulinat ovat houkutelleet paikalle paljon väkeä.
Yksi illan hauskuus on ollut joka vuosi vaihtuva teema
Rossi tutustui myös kahvila-ravintola
Iltalypsyyn, KPA Unicon
Works Oy:öön, Perhekoti
Satuniemeen sekä Remeskylän Palvi Ky:öön.
Toimiessaan Maakunnan
yhteistyöryhmän (MYR)
puheenjohtajana Rossi vaikutti omalta osaltaan eläinsairaalahankkeen toteutumiseen.
- Tätä rautaa kannattaa nyt
takoa. Rossi on ollut vaikuttamassa eläinsairaalahankkeen toteutumiseen.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
SAVON eläinsairaalahanke
etenee hyvää vauhtia. Tilojen pitäisi olla valmiit marraskuussa ja käyttöön ne
otetaan tämän vuoden puolella.
Kansanedustaja Markku Rossi tutustui eläinsairaalan tiloihin tiistaina tullessaan Kiuruveden Yrittäjien vieraaksi. 10
Keskiviikko 27. 2 lippua/jäsen), sillä kaikki eivät mahdu mukaan!
www.mhy.fi/kiuruvesi/tapahtumat tai puh. Tärkeintähän
Kiuruveden MHY 85 vuotta
Kiuruveden metsänhoitoyhdistys
Tarjoamme jäsenillemme maksutta
tarjoaa jäsenilleen yhteistyössä
Rintamäkeläiset ?
HULLUVIIMA?teatteriryhmän
teatteriesityksen ja
kanssa ohjelmallisen
täytekakkukahvit.
JÄSENTAPAHTUMAN
Lisäksi ohjelmassa:
Kiuruveden kulttuuritalolla
Jäsenen puheenvuoro ja
sunnuntaina 12.10.2014
MetsäKiurukas II palkitseminen.
klo 12 alkaen.
Varaa lippusi ajoissa (max. 0207 630 760
Äänestä MetsäKiurukas II
ja osallistu Poppia -rahastosijoituksen arvontaan!
MetsäKiurukas II ehdokkaat ovat:
1.
2.
3.
4.
5.
Aimo Hyvärinen, Roma-aho
Jukka Siponen, Honkaranta
Arvo Kokkonen, Lahnanen
Seppo Lappalainen, Aittojärvi
Seppo Rytkönen, Pilpanperä
MetsäKiurukkaan äänestäminen
tapahtuu joko sähköpostilla osoitteeseen: info@kiuruvesi.mhy.fi tai postitse
osoitteeseen: Metsänhoitoyhdistys
Kiuruvesi, Niemistenkatu 24,
74700 Kiuruvesi.
Kuoreen merkintä: Metsäkiurukas.
Äänestysaikaa on 3.10.2014 klo 16.00
saakka.
Kaikkien äänestäneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan Poppian
rahastosijoitus.
Metsänomistajat
KIURUVESI
Tiesitkö,
että ilmoitus tässä lehdessä
tavoittaa yli 6000 lukijaa
viikottain.
on, että koululaiset ja vanhukset saavat puhdasta, tuoretta ruokaa.
Kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka toivoi, että
Rossi välittäisi viestiä eduskuntaan pienteurastamoiden eläinyksiköiden määrän rajoittamisesta tuhanteen.
- Jos eläinmääräasetus tulisi poistumaan, meillä olisi mahdollisuuksia pienteurastamoon, Muiniekka kertoi.. Teillä on nyt henkinen
säie joka sitoo pääkaupungin
ja luomupääkaupungin toi-
TAUSTAA
Kansanedustajat jalkautuvat
SAVON YRITTÄJÄT kutsuvat 14. Vierailuiden tarkoituksena on pohtia yhdessä eri toimialojen ja yritysten
kanssa, miten yrityksille luodaan mahdollisuuksia
kasvuun ja kehittymiseen.
TYÖMAAKansanedustaja Markku Rossi (vas.), valtuutettu Rauno Pikkarainen ja Kiu-
ruveden Yrittäjien puheenjohtaja Tarja Arbelius Savon eläinsairaalan rakennustyömaalla.
siinsa, muistutti Rossi.
Eläinsairaala toimii Helsingin yliopiston eläinlääkäreiden erikoistumiskoulutuspaikkana.
Kiuruveden kaupungin
strategiaa lähi- ja luomuruuan kannattamisesta Rossi piti erinomaisena suuntana.
- Millään muulla keinolla ei olisi saatu tuettua paikallisia yrityksiä niin hyvin.
Te osaatte hienosti soveltaa
hankintalakia. kerran pohjoissavolaiset kansanedustajat perinteisille vierailuille eri
kuntien yrittäjäyhdistyksiin. elokuuta 2014
TALOUS
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
vierailu
Eläinsairaala käyttöön vuoden lopussa
» Kansanedustaja Markku Rossi (kesk.) tutustui tiistaina kiuruvetisiin yrityksiin ja Savon eläinsairaalan
rakennustyömaahan
Pojat ottivat tilan isän-
?
Kun metsätöissä
kääntää katseen
selkänsä taakse,
näkee mitä päivän
aikana on tullut
tehtyä.
nän paikan vuonna 2005,
kun Roma-ahossa tehtiin sukupolvenvaihdos.
Metsätöitä Aimo on tehnyt
aina suurella innolla.
- Kun metsätöissä kääntää katseen selkänsä taakse, näkee mitä päivän aikana on tullut tehtyä.
Aimo on tehnyt metsän hoitohakkuut itse, istuttanut taimet ja tehnyt varhaishoidot ja perkaukset.
- Metsässä näkyy työn jälki. Äänestysaikaa on 3.10.2014 klo 16.00
saakka.
MetsäKiurukas palkitaan
sunnuntaina 12.10 järjestettävässä 85-vuotisjuhlatapahtumassa. Äänestysaikaa on 3.10.2014 saakka.
Perhemetsätalouden puolustaja
» Aimo Hyväriselle metsä on elintärkeä paikka. Keskiviikko 27. Luonnonvastaisesti ei voida toimia. Metsä on tarjonnut hänelle työtä ja ravintoa
vuosikymmenten ajan. Puun markkinatilanteeseen vaikuttavat myös
maailmanmarkkinat.
Sähkön hinnan noustessa Aimo uskoo, että ihmiset turvautuvat entistä enemmän puuenergiaan.
- Hiukkaspäästöistä puhuminen on hölynpölyä, jos puuta poltetaan vain kunnolla. Kaikkien äänestäneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan Poppian
rahastosijoitus.
KAUPUNKILAISTA Aimo Hyvärisestä ei saisi tekemälläkään,
niin tärkeä paikka metsä hänelle on. Puu on erittäin hyvä energiamuoto, enkä ymmärrä miten puun poltosta maaseudulla voisi olla haittaa.
Aimo ei ole yksistään luontaisen metsätalouden tai tehometsätalouden kannalla.
- Jokainen kohde katsotaan
omanaan, mutta toki luonnon ehdot tulee ottaa huomioon. Viimeksi poimin marjoja 2,5-vuotiaan pojanpoikani Sampon kanssa.. Puuhan on kotimais-
ta energiaa, joka pitää saada käyttöön. Eniten ääniä saanut ehdokas valitaan Kiuruveden MetsäKiurukkaaksi.
Äänestäminen tapahtuu joko
sähköpostilla osoitteeseen: info@kiuruvesi.mhy.fi tai postitse osoitteeseen: Metsänhoitoyhdistys Kiuruvesi, Niemistenkatu 24, 74700 Kiuruvesi. Siellä ollaan aina metsänomistajan puolella.
Kiuruvedellä metsänhoitoyhdistys on pystynyt pitämään puun hintatason kohtuullisena, puusta maksetaan parasta hintaa koko Pohjois-Savossa.
Aimo on riistanhoitoyhdistyksen edustajana, kun tutkitaan hirvivahinkoja metsissä ja
päätetään korvauksista.
1.
2.
Aimo Hyvärinen
65-vuotias eläkeläinen ja yksityismetsätalouden puolestapuhuja.
Pitkänlinjan metsämies ja perhemetsätalouden puolustaja.
Jukka
Siponen
Omalla esimerkillään innostanut honkarantalaisia
metsätaitoiluun.
3.
Arvo
Kokkonen
Omatoiminen ja esimerkillinen metsänhoitaja, jolla pilkettä silmäkulmassa.
- Korvaukset ovat ihan riittäviä, vaikkakin jäähän siinä kasvutappiota.
Kymmenien vuosien toiminta yhteismetsien hoitokunnan puheenjohtajana on saanut pohtimaan yhteismetsien nykyistä verotusta.
4.
Seppo
Lappalainen
Esimerkkinä nuorille metsänomistajille metsänhoidon tärkeydestä.
- Jos verotus olisi kahden prosentin sijaan neljä prosenttia alhaisempi, yhteismetsiä muodostuisi ihan eri tavalla. Kuoreen
merkintä: Metsäkiurukas. Sieltä saa ruokaa ja tuohta kerään talven ajaksi tuohitöihini. Veroedulla tilannetta saataisiin parannettua.
Myös metsätilojen sukupolvenvaihdoksissa olisivat vero-
5.
Seppo
Rytkönen
Aktiivinen metsänomistaja,
joka huolehtii metsistä suurella sydämellä.
porkkanat paikoillaan.
Aimon mielestä valtion tulisi tukea energiapuun korjuuta, näin saataisiin lisää
metsäyrittäjyyttä.
- Kellään ei ole halua semmoiseen hommaan ilman tukea. elokuuta 2014
11
metsänhoitoyhdistys
MetsäKiurukas II
Kiuruveden metsänhoitoyhdistys järjestää juhlakilpailun MetsäKiurukkaan valitsemiseksi. Tietotaitoa hän on siirtänyt tuleville sukupolville.
- Metsän annit ovat monipuolisia. Esimerkiksi kaistalehakkuut ovat paikoin erittäin toimivia.
Kiinteistöveron maksua metsätiloilla Aimo ei kannata, koska hän epäilee sen hidastavan entisestään sukupolvenvaihdoksia.
Aimoa voisi kuvailla jalat tiukasti maassa olevaksi metsän omistajaksi. Se on puolueeton edunvalvoja, josta saa niin hoito-ohjeita, työnvalvontaa kuin taimiakin. Kotitilaa Roma-ahoa ympäröivät metsästysmaat, joista Aimo hyödyntää niin sienet kuin marjatkin.
- Jos joku puhuu metsästyksestä tai kalastuksesta, saa varmasti juttukaverin minusta, Aimo naurahtaa istuessaan kaatuneen kelopuun päällä kotimetsässään.
Metsätöiden tekemisen hän
on opettanut myös kahdelle pojalleen Pasille ja Nikolle. Olen jo päässyt harventamaan itse istuttamaani metsääkin, Aimo iloitsee.
Metsänhoitoyhdistyksen
Aimo näkee tärkeänä toimijana Kiuruvedellä. Aimo oli kymmeniä vuosia mukana hallinnossa, pitkä pesti loppui tänä vuonna.
- Metsänhoitoyhdistystä tarvitaan. Aimo Hyvärinen on yksi viidestä metsänhoitoyhdistyksen MetsäKiurukas-ehdokkaasta.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
ÄÄNESTYSOHJEET
Kiuruveden metsänhoitoyhdistys järjestää juhlakilpailun MetsäKiurukkaan valitsemiseksi.
Ehdokkaat esitellään Kiuruvesilehdessä ja kaikilla kiuruvetisillä on mahdollisuus antaa äänensä mielestään parhaalle MetsäKiurukkaalle
Ilmapallot lähettävät
maailmalle koululaiset.
Kirjan ja valokuvanäyttelyn
avajaistilaisuuteen tervehdyksen tuo Rukajärven suunnan
perinnejoukko-osastosta Kainuun prikaatin komentaja, prikaatinkenraali Juha Sonninen.
Tervehdykset esittävät myös
Kiuruveden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Tikkanen ja Lieksan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ari Marjeta.
Rajakapteeni, sotahistorioitsija Tauno Oksanen esittelee
Raappanan nyrkki -teoksen. Kiuruvedellä
Rantonenkin oli 16.11.
Viljo Rantonen lähti sotaan
18-vuotiaana, aluksi hän oli
tehokoulutuksessa Kuopiossa puolisen vuotta. Ari Komulainen avaa Kevyt Osasto 2:n historiaa käsittelevän valokuvanäyttelyn.
Tilaisuudessa kuullaan myös
musiikkia mieskuoro Kiurun
Laulun esittämänä, musiikkia
esittävät
tikainen
Jatkos
panossa
tiin Kevy
jääkäriko
polkupyö
Divisioon
jessä Ruk
sotapäiv
jen, kirja
ja osasto. Syyskuussa tulee kuluneeksi 70 vuotta jatkosodan
päättymisestä. Tilaisuus alkaa kello
8 rauhankyyhkyilmapallojen lähettämisellä Kulttuuritalon pihapiiristä. Rantonen ja Kononen olivat paikalla.
» Kirjan julkistaminen ja valokuvanäyttely Kiuruvedellä
Tauno Oksanen
esittelee kirjoittamansa kirjan
Raappanan
nyrkki ennen
juhlajunaan
lähtöä.
KIURUVEDEN Kulttuuritalossa
julkistetaan torstaina 4. Ru-
kajärven suunnan taisteluihin
perehtynyt Oksanen on käynyt
yksityiskohtaisesti läpi tiedusteluretken Lieksajärven ympäri
vuonna 1941 sekä kaikki muut
Kevyt Osasto 2 sotatien tapahtumat. Toinen Lotta-lippu, joka on tehty myöhemmin, vuonna 1943, on Konosella. 12
Keskiviikko 27. Taistelut käytiin erämaaolosuhteissa kenraali Raappanan johdolla. päivänä syyskuuta suurta kansalaisjuhlaa. Opas näätti kaakoputkesta muuvatta tähtee ja kerto,
että se on tuo tähti kolomensaan kuuvenkymmenen
valovuen piässä tiältä!
Noh, Kalttosen poeka heti kysymään: ?Tuota, onko
se matka mitattu tiältä tornista vae tuoltako allaalta
kavunpinnasta??
IHMISIÄ
jatkosodan päättymisestä 70 vuotta
Höyryjunalla kansalaisjuhlaa
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
KIURUVEDEN asemalta lähtee juhlajuna kohti Lieksaa viikon päästä torstaina.
Juhlajuna kuljettaa veteraaneja ja muita veteraaniasiasta kiinnostuneita kohti Lieksaa, jossa vietetään
perjantaina 5. Ilomantsissa
muisteltiin taisteluja tänä kesänä, kun taisteluista tuli kuluneeksi 70 vuotta. Sen on suunnitellut
rouva Paasikivi.
Viljo Rantonen täytti 20
vuotta samana päivänä, kun
hän tuli pois sodasta, päivä
oli 13.11.1944. Rantonen taiste-
li Rukajärvellä. elokuuta 2014
viikosta viikkoon
Suomalaisten viikon vitsi
Kalttosen poeka olj kerran piässy käämään tähtitornistyöviikko
5
Elämme kaikki keltaisessa
sukellusveneessä.
päivää
John Lennon ja Paul McCartney
sa. Rantonen
kuului 52. Hän oli mukana myös erillisessä ryhmässä Ilomantsin taisteluissa. Liekö tässä juhlajunassa, miettii Rantonen.
Kononen ja Rantonen kiittelevät Rukajärven suunnan
perinneyhdistystä juhlajunan ja kaikkien juhlallisuuksien järjestelystä.
- Se on ollut valtava työ
kaikkine mottitalkoineen,
Rantonen lisää.
Molemmat ovat myös tyy-
tyväisiä siitä, että veteraanit ovat nyt arvossaan, moneen vuosikymmeneen veteraaneista ei saanut edes puhua.
Irja Kononen palveli ilmavalvonnassa Äänislinnassa
vuonna 1944. Kotiin Kosken-
joelle hän palasi 16.11.1944.
Konoselle lähtö rintamalle oli itsestäänselvyys, sillä
hänen isänsä kaatui sodassa.
Kononen muistaa sen päivän,
kun tuli sodasta Kiuruvedelle.
Samana päivänä ?haudattiin?
Suomen lippu ja Lotta Svärd
-lippu kirkossa.
- Se oli hyvin surullinen ti-
laisuus, muistelee Kononen
liikuttuneena.
Suomen lippu löytyi myöhemmin meijerin vintiltä,
Lotta-lippu on edelleen kadoksissa. Molemmat palvelivat sota-aikaan rintamalla ja kulkivat
höyryjunalla.
- Monta kertaa ei Kiuruvedellä sota-aikana käyty,
Rantonen muistelee ja lisää, että kun käytiin, kuljettiin höyryjunalla, jossa oli
kovat penkit.
- Ravintolavaunua junassa ei ollut. Loppusodan
Kononen oli Taivalkoskella ilmavalvonnassa ja muissa tehtävissä. rykmentin toiseen
pataljoonaan, hän oli konekiväärimiehiä. päivänä syyskuuta Raappanan nyrkki - Kevyt Osasto 2 taistelujen
tie -kirja. Aselepo oli
sovittu alkavaksi 4.9.1944,
mutta Neuvostoliitto lopetti
sotatoimet vasta seuraavana
päivänä.
Rintamalotta Irja Kononen (92) ja rintamaveteraani
Viljo Rantonen (93) nousevat molemmat juhlajunaan
innostuneella mielellä
Kirja kertoo
väkirjojen, päiväkäskyallisten dokumenttien
on riveissä palvellei-
den veteraanien kertomusten
ja muistelmien valossa tästä
taistelujen tiestä.
Luutnantti Pentti Perttuli
johti Kevyt Osasto 2 irrotetun
kahden joukkueen vahvuisen
tiedusteluosaston Lieksajärven ympäri heinäkuussa 1941.
Perttulin johtama partiomatka
on noussut yleiseen tietoisuuteen Rukajärven tie -elokuvan
kautta.
Sota-ajan
lauluja
Rukajärvikeskukset
SOTA-AJAN lauluja kuullaan juhlajunassa 4.-5.9.,
mutta myös Iisalmen Kulttuurikeskuksen Eino Säisä
-salissa sunnuntaina 21.9.,
kun Ylä-Savon Veteraanimuusikot järjestää sota-ajan lauluja konsertin
Kannakselta Rukajärvelle,
konsertti alkaa kello 13.
Konsertissa esitetään suosittuja kappaleita Rukajärveltä ensi kertaa sodan
jälkeen. Luennot: Repolan suunta jatkosodassa,
professori Juri Kilin . Juhlajunan matkaa Kiuruvedeltä
Lieksaan seuraa useita kuvausryhmiä, joiden tallenteet tulevat aikanaan Rukajärvikeskusten käyttöön. Talkoot käynnistyvät kello 17. Rukajärven marssi (Lieksan Nuorisopuhallinorksteri ja Senioripuhallinorksteri, johtaa
musiikkimajuri Petri Junna) . Konsertin solisteina laulavat Taito Kainulainen, Risto Nissinen
ja Tiina Karhu ja säestää
kuusimiehinen Vetmut-orkesteri.
RUKAJÄRVEN suunnan
historiayhdistys on avannut Rukajärvi-keskukset Iisalmessa (Savonkatu
24) ja Lieksassa (Timitrantie 3).
Keskuksissa järjestetään esitelmiä, on näyttelyitä, esillä on puhdetöitä,
kuunneltavissa ja luettavissa veteraanihaastatteluja ja katsottavana noin
10 000 valokuvaa. Junaan
mahtuu väkeä, perheet voivat olla kyydissä vaikkapa Kiuruvedeltä Iisalmeen. Alle
10-vuotiaat ja veteraanit pääsevät kyytiin
ilmaiseksi.
LYHYESTI
Näin monta miestä
taisteli Rukajärvellä.
(Asemasotavaiheessa
15 000.) Lottia Rukajärvellä oli tuhat, lukuisia myös Kiuruvedeltä.
Höyryjuna kulkee puulla.
JUHLAJUNA tulee Kiuruvedelle jo keskiviikkona 3. elokuuta 2014
kijuttu tuli esille keskustassa olevan Kiuton myyntipaikan vuokraajan pyytäessä lupaa yömyyntiin lauantaisin ja tanssi-iltoina.
Tällainen yleisöpalvelu todettiin
tarpeelliseksi, mutta toisaalta pelättiin, että juopunutkin saattaisi tuntea tarvetta nakkien ostamiseen. kenraaliluutnantti Ermei Kanninen,
RSHY:n hallitus . Junassa on mukana myös
useita muita muusikoita.
Junassa on niin ikään mukana tiedotusvälineitten edustajia, kuten TV2:n ajankohtaistoimitus, YLE-paikallisyksiköt, MTV
3, Radio Sandels sekä sanomalehtien toimittajia. päivänä syyskuuta. (Kiuruvesi N:o 35-1964)
an Lieksaan
ONNEA
50 VUOTTA
Kunnanvaltuusto
Kunnanhallituksen taskussa helisee nyt avaimet, joilla lukitaan
tai pidetään avoinna nakkikioskit
iltaisin klo 21 jälkeen. Myös lisää koivuhalkoa otetaan mielellään vastaan.
Juhlajuna lähtee liikkeelle torstaina 4.9.
Junan päällikkönä toimii rajakapteeni, sotahistorioitsija Tauno Oksanen. Rautatiet sodanajan
huoltotehtävissä, Juha Vuorinen . Vapaaehtoisia on jo tulossa, mutta lisätyövoima ei olisi pahitteeksi. Tuolloin junaan siirretään 40-50 mottia koivuhalkoa.
Tähän hommaan kaivataan mukaan talkoolaisia. Mieskuoro osallistuu matkaan koko
vahvuudella, kuoro laulaa junassa ja
väliasemilla sota-ajan lauluja.
700
sotilasta
Näin monta miestä
koottiin Kiuruvedeltä
Kevyt Osasto 2:een ja
Sissipataljoona 2:een.
kuoli
Näin monta kiuruvetistä sotilasta menehtyi
jatkosodassa.
21
tuhatta
t myös Johannes Harja Raimo Jokisalmi.
sodan liikekannalleKiuruvedelle perustetyt Osasto 2 ja osaston
omppaniat varustettiin
örillä. Martat ovat
lupautuneet keittämään kahvia talkooväelle. Osasto eteni 14.
nan hyökkäyksen kärkajärvelle. Tervehdykset (puolustusvoimat, eversti Jouni Mattila, rajavartiolaitos,
eversti Olli Lampinen)
Rukajärven suunta oli toisessa maailman sodassa
ainut rintamalohko, joka ei perääntynyt sodan
alussa 1941 saavuttamistaan asemista, kuin vasta
aselevon solmimisen jälkeen syyskuussa 1944.
Rukajärvikeskuksen käyttöön vihkiminen
. Keskiviikko 27. Junassa on 379 istumapaikkaa ja 55 makuupaikkaa, jotka on
varattu veteraaneille ja esiintyjille. Juhlapuhe (eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma)
. Hiljaisuus (musiikki) . Jäseniä on 150.
SA-KUVA
Kansalaisjuhla
Pääjuhla Lieksan kirkko 5.9.
. Heikki Turusen runo Tuntematon
sotainvalidi v. Avajaispuhe ja
sotaveteraanien tervehdys (kenraaliluutnantti
Ermei Kanninen) . Junassa
matkustaa myös ylipäällikkö Mannerheim
seurueineen.
Mieskuoro Kiurun Laulu ja Ylä-Savon
Veteraanimuusikoiden orkesteri esittävät
Tänään keskiviikkona Rauli, torstaina
Tauno, perjantaina Iina, Iines ja Inari,
lauantaina Eemil ja Eemeli, sunnuntaina Arvi, maanantaina Pirkka, tiistaina
Sinikka, Sini ja Justus.
Viikon nimipäiväsankari Iina Happonen.
300
LÄHTIJÄT Juhlajunaan lähtevät
Nimipäiviä
Kulttuuritalon
pihasta koululaiset laskevat
ilmaan rauhanilmapalloja.
Seminaari Jatkosodan päättymisestä
70 vuotta
. Jatkosodan taistelut sodan lopulla, rajakapteeni, sotahistorioitsija
Tauno Oksanen.. 1973 (Terttu Heiskanen-Timonen) ?
Andate Jubiloso, Äänisen aallot (musiikki) . Kios-
13
mieskuoro Kiurun Laulun johtaja Eino
Lilja, veteraanit Irja Kononen ja Viljo
Rantonen sekä hanuristi Raimo Jokisalmi. Ennen tätä luottamuksen osoitusta, jonka
khs sai valtuuston kokouksessa,
venyi avainlenkki kuitenkin soikeaksi, sillä 11 valtuutettua harasi vastaan koko painollaan. Karjalaisten laulu
» Juhlajunan puutalkoisiin vapaaehtoisia
junassa ja jokaisella pysähdyspaikkakunnalla ohjelmaa. On videoita, ääninauhoja, kirjallisuutta.
Rukajärven suunnan historiayhdistys on perustettu syyskuussa 2009. Seppelpartion lähettäminen
(Lieksan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Ari Marjeta
Siihen
väliin mahtuu valtava
kirjo erilaisia rikosjuttuja, joista etenkin väkivaltarikosjutut ovat viime vuosina yleistyneet.
Uusina juttuina ovat
tulleet kaikenlaiset tietojen käsittelyyn liittyvät rikokset, tietomurrot, facebook-kunnianloukkaukset ynnä muut
sellaiset, jotka kuvastavat yhteiskunnan muuttumista.. Kun Iisalmen oikeustalo valmistui keväällä 2001, nämäkin toiminnot lakkasivat Kiuruvedellä.
- Melkoisia muutoksia on
siis ollut vuosien varrella,
viimeisimpänä niistä Pohjois-Savon käräjäoikeuden perustaminen vuonna
2010.
Oikeustieteelliseen tiedekuntaan Kuvajaa kannusti hakemaan serkku, joka itse opiskeli jo oikeustiedettä
Helsingissä.
- Minua kiinnostivat myös
hallinto-oikeus ja valtiotiede, ja kun oikeustieteellisessä tiedekunnassa oli
mahdollista opiskella myös
näitä aineita, valinta oli selvä.
Opiskeluaikana rikosja prosessioikeus alkoivat kiehtoa Kuvajaa entistä enemmän ja siksi hän hakeutui opintojen päätyttyä
auskultoimaan. Pielaveden tuomiokunta lakkautettiin käräjäoikeusuudistuksen yhteydessä ja siitä tehtiin aluksi
Iisalmen käräjäoikeuden sivukanslia. elokuuta 2014
@
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
oikeuslaitos
Käräjätuomarina 30 vuotta
KAARINA LEINONEN
JAANA SELANDER
KÄRÄJÄTUOMARI Erkki
Kuvaja jää eläkeelle 1. Auskultointiaikana kypsyi tavoitteeksi
siirtyminen tuomioistuinuralle.
- Käräjäpäivät Kuusamossa olivat pitkiä ja raskaita,
mutta työ vaikutti kiinnostavalta ja haasteelliselta. Laajoissa rikosjutuissa tarvitaan
usein kirjallinen esivalmistelu ja suullisen valmistelun
istunto, jotka luonnollisesti
pidentävät käsittelyaikaa.
Myös pääkäsittely näissä jutuissa kestää yleensä useita
päiviä.
KESKEISIÄ harrastuksia
Erkki Kuvajalle ovat olleet
seurakuntatyö ja rotarytoiminta.
- Musiikkia kuuntelen monipuolisesti. päivänä syyskuuta, läksiäiskahveja juodaan PohjoisSavon käräjäoikeuden Iisalmen kansliassa perjantaina.
Kuvaja on toiminut tuomarin virassa yhtäjaksoisesti
30 vuotta.
Kuvaja valmistui oikeustieteen kandidaatiksi syksyllä 1975 Helsingin yliopistosta. Siinä oli neljä vastaajaa vangittuina erilaisista
omaisuusrikoksista.
- Viimeinen juttuni, jonka ratkaisin Iisalmessa kesäkuussa 2014, oli ATK-
tiedostojen käsittelyyn
liittyvä tapaus. Silti työ on parhaimmillaan ollut hyvin antoisaa ja mielenkiintoista.
Samanlaisia istuntopäiviä
ei juuri ole ollut.
Vuosikymmenien varrella
oikeuslaitoksessa on tapahtunut suuria muutoksia. Joissakin jutuissa käsittelyajat saattavat venyä, jos
vastaajaa ei jostain syytä
saada haastetuksi, todistajalle tulee este, tarvitaan lisäselvityksiä tms. Pielaveden tuomiokunnan käräjätuomariksi vuonna
1984, jää eläkkeelle
Pohjois-Savon käräjäoikeuden Iisalmen
kanslian käräjätuomarin virasta 1.9.
ottaa huomioon rangaistusta mitattaessa. Nykyinen oikeusapujärjestelmä oikeusaputoimistoineen ja asianajajineen tarjoaa kansalaisille
monipuoliset mahdollisuudet heidän oikeusturvansa toteuttamiseksi.
Myös käräjäoikeus voi
tarvittaessa rikosasiassa määrätä puolustajan,
jos se katsoo siihen jutun
laadun huomioon ottaen
olevan tarvetta.
- Kun tuomioistuinlaitos on moniportainen ja
kaikissa oikeusasteissa
istuvat pitkän tuomioistuinkokemuksen omaavat ammattitaitoiset tuomarit, oikeusturvan toteutumisesta ei ole aihetta olla huolissaan, Kuvaja vakuuttaa.
» Väkivaltarikosjutut ovat viime vuosina yleistyneet
KÄRÄJÄTUOMARI Erkki
Kuvaja, mitkä jutut ovat
jääneet erityisesti mieleesi?
- Sellaiset jutut, jotka poikkeavat totutusta
arkirutiinista luonnollisesti jäävät mieleen. Lyhyen lääninhallitusvaiheen jälkeen hän
siirtyi auskultoimaan Kuusamon tuomiokuntaan ja
saavutti varatuomarin arvonimen vuonna 1977. Kyllä sen
jälkeen oli puhkiväsynyt
olo.
- Kun aloitin tuomarinurani hovioikeudenauskultanttina Kuusamon
tuomiokunnassa, ensimmäinen juttu, jonka istuin
lautakunnan kanssa vuonna 1977, oli törkeä varkaus. Sitä vastoin
omaisuurikoksissa rangaistuskäytäntö on pysynyt en-
tisellään. Kun ennen Kiu-
ruveden lautakunnassa istui
seitsemän lautamiestä, tänä
päivänä lautamiehiä tarvitaan istunnossa enää kaksi,
ja heitäkin vain vaikeimmissa rikosjutuissa.
Kuvajan mukaan väkivaltarikoksissa tuomiot ovat
vuosien varrella koventuneet. Valitettavasti erilaiset tutkimustulokset eivät tue tätä käsitystä. Rattijuopumusrikoksissa promillemäärä
määrää hyvin pitkälle sen,
millainen rangaistus teosta
mitataan, ellei tekoon liity
erityispiirteitä.
- Yleinen käsitys on, että
ankarat tuomiot vähentäisivät rikollisuutta. Lainsäätäjä
on määritellyt jokaiselle rikokselle rangaistusasteikon,
jonka puitteissa rangaistus
on määrättävä. 14
IHMISIÄ
Keskiviikko 27. Lomalla Kuvaja on
ollut kesäkuun puolivälistä lähtien.
tarkkuutta vaativaksi työksi.
- Lainsäädännön ja oikeuskäytännön jatkuva seuraaminen on ollut yksi tärkeä osa työtä. Riitajutut
ovat monesti juridisesti vaikeita ratkaista ja rikosjuttujen näyttökysymykset usein
pulmallisia. Erkki Kuvaja, 64
vuotta, syntyisin
Suomussalmelta.
. Myös
istuntokäsittelyssä olevista rikosasioista suurin osa
ratkaistaan ns. Tämä on merkinnyt lautamiesten määrän ja heidän istuntojensa määrän tuntuvaa vähenemistä. Valmistui oikeus-
tieteen kandidaatiksi
vuonna 1975, varatuomarin arvonimi
vuonna 1977.
. Valintaani minun ei ole tarvinnut katua.
Käräjätuomarin työtä Kuvaja luonnehtii monipuoliseksi, keskittymiskykyä ja
KUKA?
. Rikosjutuista tulee mieleen taannoinen talousrikosjuttu, jota istuttiin
viisi tosi pitkää käräjäpäivää, esitutkinta-aineistoa oli 3000 sivua
ja tuomion kirjoittamiseen meni kokonai-
Erkki Kuvaja istui viimeiset käräjät kesäkuussa.
nen kuukausi. Rikos- ja riita-asioita käsitellään entistä enemmän suullisesti ja niin sanotut rutiiniasiat ratkaistaan kansliassa.
- Rikosasioista kirjallisessa menettelyssä ratkaistaan nykyään yhden tuomarin toimesta noin 30-35
prosenttia asioista. Ehkä myös teot ovat
raaistuneet. yhden tuomarin kokoonpanossa. Lieventävät ja koventavat seikat otetaan sitten tapauskohtaisesti
huomioon seuraamusta harkittaessa.
Entä venyvätkö käsittelyt?
LÄKSIÄISET Käräjätuomari Erkki Kuvaja istui viimeisen istuntonsa kesäkuussa,
perjantaina vietetään hänen läksiäisiään Iisalmen Oikeustalossa. Sen
jälkeen Kuvaja toimi aluksi yleisenä oikeusavustajana, mistä tehtävästä hän
siirtyi vuonna 1980 viskaaliksi Vaasan hovioikeuteen
ja sieltä käräjätuomarin viransijaiseksi Kauhavan tuomiokuntaan.
Pielaveden tuomiokunnan
käräjätuomariksi Kuvaja nimitettiin vuonna 1984, jolloin perhe muutti Kiuruvedelle. On tietenkin täysin selvää, että teon luonne täytyy
- Juttujen käsittelyajat Iisalmen kansliassa ovat tilastojen keskimääräisten
käsittelyaikojen alapuolella. Lenkkeily kuuluu arkirutiineihin.
Eläkepäivinä Erkki Kuvaja aikoo viihtyä vaimonsa
Paulan kanssa kesämökillä
Suomussalmen Kiantajärven rannalla, mistä Kuvaja
on myös lähtöisin.
- Mitään välitöntä aikomusta muuttaa pois Kiuruvedeltä ei ole, vaikka lapsemme ja lapsenlapsemmekin asuvatkin eri puolilla
Etelä-Suomea.
» Kansalaiset saavat oikeutta
ENTÄ saavatko kansalaiset oikeutta, Erkki Kuvaja?
- Kansalaisten oikeusturvan parantamiseksi
tehdään jatkuvasti lainsäädännöllisiä uudistuksia
Meille teatterilaisille se on samalla mukava reissu, joka nostaa porukan henkeä ja yhteenkuuluvuuttamme, Suhonen kertoo.
Teatteriviennin takana on
emäntä, kansanedustajaehdokas Hannakaisa Heikkinen.
Heikkinen on syntynyt Juankoskella.
- Meillä Kiuruvedellä kävi
vieraita Juankoskelta ja veimme heidät katsomaan kesäteatteri Eerolaan Mimosan hipiää. kello 13.
» Juice kävi koulunsa Juankoskella
LAULAJA, lauluntekijä, sanoittaja ja runoilija Juice Leskinen syntyi Juankoskella
vuonna 1950. Kerrotaan, että Juice oli
kiinnostunut kirjoista, hän oppi
lukemaan 4-vuotiaana. Mimosan
hipiä nähdään Ruukin Pajalla lauantaina 6.9. Esityksen jälkeen vieraat
sanoivat, että tämä musikaalihan pitäisi saada Juankoskelle, Heikkinen kertoo.
Hannakaisa Heikkinen syttyi ajatukselle ja ryhtyi puuhaamaan Maalaiskaupunginteatteria Juankoskelle. Juankoskelle lähtee 17 teatterilasta mukaan lukien bändi ja tekniikka.
- Onhan se hienoa päästä
esiintymään Juicen synnyinpitäjään. Leskisen perheeseen kuului viisi lasta, joista kolme kuoli nuorena. Ruukin Paja on tehdasrakennus, joka on kunnostettu kulttuuritilaksi. Myöhemmin Juice piti Juan-
koskea mielenkiintoisena kasvuympäristönä. kello 19
ja 7.9. Mimosan hipiä perustuu Juicen kappaleisiin.
Hannakaisa Heikkinen hyppää samaan bussiin teatteriseurueen kanssa. ja sunnuntaina 7.9. Muutaman
vuoden kuluttua äiti meni uusiin
naimisiin. (017) 753 002
Palvelemme ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14
www.vaatekauppahannu.com
KULTTUURI
teatteri
Juice-musikaali matkaa Juankoskelle
JAANA SELANDER
JAANA SELANDER
MAALAISKAUPUNGINTEATTERI matkaa Juankoskelle esittämään Juice-musikaalia Mimosan hipiä. Isä kuoli, kun
Juice oli 11-vuotias. Luokkarajat olivat
suuret oikeiston ja vasemmiston
välillä. elokuuta 2014
EUROLLA
Keskiviikko-lauantai
15
KASSILLINEN
VAATTEITA
Naisille, miehille, nuorisolle
Kassituotteet
erillään myymälässä!
Kassin saat
myymälästä!
Täysi kassi yhdellä
kädellä rivoista
kannettuna.
Tuotteita ei voi vaihtaa.
VAATEKAUPPA
Asematie 9, Kiuruvesi
Puh. Musiikkinäytelmän on tuottanut kuopiolainen Turpatalli,
myös näytelmän ohjaaja Sami Hokkanen on Turpatallin leivissä. Sen verran hänen tiensä Juankosken
vierailun aikana poikkeaa teatteriporukan menoista, että Heikkinen käy lauantaina
juoksemassa Kuopiossa puolimaratonin ennen illan esitystä.
Heikkisen kotitila Haukiniemi on samaisen SuurPieksäjärven rannalla, missä teatteriseurue tulee majoittumaan kartanohotelli Kivennavalla. ,
50
Keskiviikko 27. Juice ei viihtynyt pikkupaikkakunnalla ja muutti heti ylioppilaaksi päästyään Tampereelle. Juankoskelta tullaan jopa talkoilla lipunmyyntiin ja huolehditaan Maalaiskaupunginteatterin esityksen
markkinoinnista.
Mimosan hipiää on esitetty Kiuruveden kesäteatteri
Eerolassa 17 kertaa likimain
YHTEISTYÖSSÄ
Hannakaisa
Heikkinen (vas.)
avasi Maalaiskaupunginteatterille tien
Juankoskelle,
teatterin
puheenjohtaja
Seija Suhonen
on tyytyväinen
yhteistyökuvioon.
?Esityksen jälkeen
vieraat sanoivat,
että tämä musikaalihan pitäisi saada
Juankoskelle.?
MAALAISKAUPUNGINTEATTERI
Hannakaisa Heikkinen
täysille katsomoille. Hannakaisa Heikki-
Kesäteatteri Eerolan lavalla Pasi Pehkonen (oik.), Satu Hukkanen ja Janne Tiikkainen.
sen kotitilaa viljelee pikkuveli Simo.
Maalaiskaupunginteatterille esiintyminen Kiuruveden
rajojen ulkopuolella on uutta, tosin Suomen hevosesta
teatteri antoi Iisalmen kulttuurikeskuksessa neljä näytöstä muutamia vuosia sitten.
- Kyllä tämä Juankosken
keikka nostaa Maalaiskaupunginteatterin imagoa edelleen, näkee Suhonen.
Mimosan hipiä Juankosken
Ruukin Pajassa 6.9. Tilaan mahtuu reilut 200 katsojaa.
Maalaiskaupunginteatteriyhdistyksen puheenjohtaja Seija Suhonen on vierailuista innoissaan, samoin koko muu teatteriporukka. Oppikoulussa Juice ei ollut erityisen hyvä ainekirjoituksessa, mutta kieliopissa luokkansa paras. Turpatallin omistavat näyttelijä Ismo Apell ja
Tarja Waltzer. Hän
otti yhteyttä Marja-Sisko
Pihliin, joka on Juankosken
kulttuurihistoriallisen seuran
puheenjohtaja ja Pohjois-Savon Kotiseutuyhdistysten liiton hallituksen puheenjohtaja.
Parisen viikkoa sitten Heikkinen ja Suhonen kävivät tutustumassa Juankoskeen ja esityspaikkaan.
- Kaikki olivat erittäin sydämellisiä Juankoskella, Suhonen sanoo. Kitaran
soiton ja omien kappaleiden tekemisen Juice aloitti jo koululaisena.
Raadin jäsenet hengästyivät esityk-
HULLUVIIMA
TARPEETON
IHMINEN
Hulluviima
esitti Seinäjoella
Tarpeettoman
ihmisen päiväkirjan. Esitysten joukossa oli
hyvin erilaisia teatterikappaleita. Raati oli vaikuttunut ilosta ja
idearikkaudesta, mutta se
kritisoi ideoiden ja keksintöjen määrää. Tähän Pikkarainen:
- Eekö poekamieskään?. Paluumatka tuntui kestävän lähes yhtä kauan. Hulluviiman periaate, tehdä teatteria omista lähtökohdista, toteutuu
hyvin.
Olen erittäin ylpeä ryhmästämme. Paikalla oli suuri määrä katsojia, lähes kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä. Päätettiin, ettei vierasta saa
käyttää. 16
Keskiviikko 27. Mutta vain jotkut todella lämmittivät sydäntä. elokuuta 2014
KULTTUURI @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
teatteri
Hulluviima Seinäjoella
S
einäjoelle ei pääse
suoraa tietä. pitkällään niihin pitää olla.
UUNON ollessa metsällä pyrähti pyy
näreen oksalle istumaan. Kritiikin edessä kuitenkin tuntee itsensä hetken
ajan epävarmaksi ja haluaa
jotenkin selittää asian.
VIIKONLOPUN aikana tutustuimme myös muihin
ryhmiin ja myös useisiin
katsojiin, joiden kanssa oli
mukava keskustella esityksistä. Istuuduimme alas
ja kuuntelimme. Kuitupuun arvo kohosi parissa viikossa kaksinkertaiseksi.
Juhani Leskinen 1950-2006.
Metsäkaupat kävivät kuuminta. Tuntui kuin
meillä olisi ollut tuhat jalkaa, joilla juoksimme esityksiä katsomaan. Niitä hetkiä odotellen ja niiden ris-
tiaallokossa seilaten on taas
hyvä jäädä odottelemaan.
Esko Huttunen
hulluviimalainen
Sukupuusta metsästykseen
PIKKARAISEN PILAILUT
Uuno Alfred Pikkarainen syntyi vuonna
1904 Niemiskylässä.
Uunon terävää kielenkäyttöä ja tyypillistä
savolaista tilannehuumoria tallensi Pekka
Niskanen. Tavarankuljetusvaunumme kiersi etelän kautta ylimääräisen
tunnustelulenkin. Seinäjoen kaupunginteatterin henkilökunta oli
apunamme. Lauantaiaamuna aloimme rakentaa esitystämme kasaan.
Meillä oli kaksi tuntia aikaa saada valot, äänet, lavastus, puvut ja kaikki muu
kuntoon. Oli jännittävää nähdä millaista teatteria muut
harrastajat ympäri Suomea
tekevät.
Kun näkee muiden töitä,
huomaa omaleimaisuuden
tärkeyden. Ajoimme
hullun lailla aurinko selkämme takana.
SEINÄJOELLA yövyimme
hotellissa, joka oli henkeäsalpaava. Vastaanotto oli
lämmin ja organisaatio erittäin jouheva.
KAHDEN esityksemme välissä saimme palautteen
raadilta. Pohjanmaa vilisee tienristeyksiä. Vaikka Uuno hyvin tiesi, kuka ostaja oli, kysyi hän Nikeltä:
- Kellekkäs sitä sinä puus möet?
- Yhtyneille mehtärosvoille! Nikke
ärähti.
- Ee näen vanaha mies ennee puuhun piäse... Myös tahti oli
henkeäsalpaava. Ennen hinnan kohoamista Raivion Nikke myi hankintansa Yhtyneille Paperitehtaille. Ja
jättää jotain salaperäisyyden
ja ymmärtämättömyyden
hämyiseen varjoon. Pitkään tähdättyään Uuno laukaisi haulikkonsa. Pyy säikähti ja räpytteli tiehensä.
Myöhemmin Uuno rehvasteli:
- Ammuin pyyn lentoon!
METSÄÄ mitattiin niin sanotulla pystymitalla. Jaana Saarinen puhui enemmän kuin
muut, mutta ymmärsi vähemmän. Esitimme kaksi kertaa Tarpeettoman ihmisen päiväkirjan ja
katsoimme yhteensä viisi
muuta esitystä. Taiteella on oikeus kuolla välillä
ja sillä on oikeus herätä hetkessä taas eloon. Sanonta sanoo, että et voi astua samaan virtaan kahta kertaa. Olkoon tämä julkinen rakkaudentunnustus
teille hulluviimalaiset.
Kaikki esitykset sykähdyttivät minua jollakin tavalla. Julkaisemme näitä tekstejä
Pikkaraisen pilailut
-juttusarjassa.
ISON talon emäntä kehui vanhoja sukujuuriaan ja sanoi hankkineensa sukupuun. Uuno kuunteli vähän aikaa
ja mörähti.
- Ee teijän metässä ennee muita puita ookkaan!
Sama emäntä kertoi laturetkestään
ja erityisesti siitä, kuinka hän mäkeä
laskiessaan törmäsi puuhun. Iltapäivällä Ahti
Ahonen tuli vielä keskeyttämään pohdiskelumme ja
sanoi kannustavasti, että
"Hei, ei siinä mitään vikaa
ollut". Palaute oli
positiivinen, mutta se sisälsi myös kritiikkiä. Sydämellä, rakkaudella, lämmöllä tehty teatteri koskettaa niin esittäjiä kuin yleisöäkin.
Teatteri ja elämä ovat siinä mielessä samanlaisia, että ihminen haluaa ymmärtää
elämää ja maailmankaikkeutta samoin kuin hän halu-
Hulluviimalaisia Seinäjoen teatterirakennuksen edustalla.
aa ymmärtää teatteria. Sanonta
voisi myös kuulua, ettet voi
ajaa Seinäjoelle samaa tietä
kahta kertaa. Mutta kaikkea ei voi ymmärtää.
Jotta kykenisi nauttimaan
teatterista ja elämästä, pitää
olla armollinen itselleen. Saimme
neuvoja ja ohjeita äänenkäytöstä ohjaukseen. Näytelmä
perustuu Ivan
Turgenevin tekstiin. Tähän
Uuno:
-Se oli varmaan se sukupuu.
70-LUVUN alussa puun hinta nousi korkealle. Näytelmän
ovat ohjanneet
ja dramatisoineet Heidi
Jaatinen ja Esko
Huttunen.
sestä eri tavoin. ylämäen Lassi ei uskonut
tähän mittatapaan ja niinpä hän arvelikin:
OLI Kalliokylän eräpoikien vuosikokous. Viime viikolla
kirjoitin, että Hulluviiman
matka Seinäjoen harrastajateatterikesään kesti 20 vuotta
Seura suosittelee vasan metsästystä. Jänis ei kuulu pistekiintiöön.
Rauhoitusalueet ovat
entiset. Kello 12 alkavassa
D12 poikien sarjan ottelussa KiuPan C tytöt kohtaavat SC Riverballin ja heti
perään kello 14 C14 pojat
ottavat mittaa Yllätys/JIPPO yhdistelmästä.
Pekka Kattainen
KiuPan puheenjohtaja
MaLassu Varkaudessa voittoon
KARTING Jesse Malassu
ajoi sunnuntaina 24.8. Niinpä
Hertta tuli takaa tasoihin ja
parikymmentä sekuntia ennen loppua ohikin, voittaen
lopulta 3-4.
KARI MALASSU
Toisen ottelun vastustaja,
sarjan hännänhuippu, Kaavin Kaiku osoittautui puolestaan sarjataulukkoa paremmaksi. Lupia myyvät Kalevi
Räisänen ja Pentti Laukkanen.
Seuran alueelta sallitaan yksi kauris/jäsen,
kuitenkin niin, että seuran alueelta yhteensä 5
kaurista. elokuuta 2014
URHEILU @
17
METSÄSTYSSEUROJA
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
jalkapallo
Cheek vei voiton
KIUPAN viikonlopun peleissä vastajoukkueitakin
kovempi vastus löytyi viihteen saralta Cheekin stadionkonserttien vietyä joukkueilta sekä pelaajia että
valmentajia.
Suurimmat vaikeudet koettelivat naisten joukkueita, joiden piirisarjaturnaus kisailtiin lauantaina Nilsiässä. Metso ja
koppelo rauhoitetaan.
Kalliokyläntie, Huttumäentie ja Niinimäenraja rauhoitetaan. Lieksalaisten poisjäännistä koituvat
seuraukset jäävät nyt Palloliiton piirin ratkaistaviksi, KiuPa on valmis pelaamaan rästiottelut Kiuruvedellä.
C14 TYTTÖJEN viikko oli
kiireinen, torstaina tytöt
kävivät pelaamassa D12
poikien sarjaa Kuopiossa
KuPS:a vastaan, sunnuntaina oli vuorossa tyttöjen
sarjan turnaus Outokum-
PEKKA KATTAINEN
TYTÖT C14 mitalivauhdissa
mussa. Seuran jäsenyys
edellyttää jäsenmaksun
maksamisen, jonka voi
suorittaa pankkiin tai jäsenmaksujen kerääjälle.
Talkoisiin kokoonnutaan Hirvelään 23.8.,
6.9., 20.9. klo 17.00-18.00 Kiuruveden jäähallissa
Tervetuloa kokeilemaan!
paikallinen tarjonta.
paikallinen tarjonta.
Ryhmät kaikenikäisille:
Alkeisryhmä 3-5 -vuotiaille
Hiput-ryhmä luistelun perusteet jo hallitseville
Jatka
lukemista. Hyvin duo tehtävästään suoriutui ja ko-
tiintuomisina Lapinlahdelta oli voitto ja tappio. Ilveksen yhteismetsästykseen osallistutaan. taidoikkaille luistelijoille
Edistyneet-ryhmä
Aikuisten ja nuorten ryhmä
Lisätietoja ja ilmoittautumiset
puh 050-9193547 tarjakunnas@gmail.com
http://kiuruvedentaitoluistelijat.sporttisaitti.com
Jatka lukemista.
Remeskylä
sallii yhden
kauriin/jäsen
REMESKYLÄN Korvenkävijät ilmoittaa metsäkanalinnunmetsästyksestä myöhemmin. Samoin
rauhoitetaan karjatilojen
laidunalueet.
Uusiksi koejäseniksi hyväksyttiin Hektor
Kanerva ja Marko Stigell.
Metsästyskokeiden
ajankohdat Murron ja
Konttilehdon seinällä sekä Eräkeskuksessa.. Vierasluvissa maksu
etukäteen pankkiin. Jäniksenmetsästykseen vieraslupa maksaa 10 euroa/
vuorokausi ja koiralupa 5
euroa/vuorokausi.
Kennelkerholle osoitetaan koemaastot: 3.9. Seuraavan kerran
Jesse Malassu kilpailee
sunnuntaina 31.8. Kyyhkysenmetsästys ei kuulu seuran
toimintaan. KiuPan onni
onnettomuudessa oli, että
kummaltakin joukkueelta
jäi ohjelmaan merkitty toinen peli pelaamatta, koska
Lieksan Hurtat jäi tyystin
saapumatta paikalle.
KiuPan osalta tyngäksi jääneessä tapahtumassa naisten Valkoinen ryhmä taipui KiU/SiPS yhteisjoukkueelle maalein 0-2.
Sinisen joukkueen vastustaja STPS Savonlinnasta osoitti puolestaan rehtiä urheiluhenkeä pelaten
KiuPan tapaan yhden pelaajan vajaalla. ajokoe, 12.11. Toisessa
pelissä yhteiset askelmerkit löytyivät jo paremmin,
ja SiPS sai todeta KiuPan
paremmakseen selvin 8-4
lukemin.
LAUANTAINA KiuPan otteita pääsee ihastelemaan
pitkästä aikaa myös kotioloissa, kun Kuorevirran keinonurmelle saapuu
vastustajia Pohjois-Karjalasta. Joulurauha
julistetaan 22.12.-28.12.
Jänikselle ei kiintiöitä.
Johtokunnalla on mahdollisuus rajoittaa metsästystä.
Metsäkanalinnun metsästysajaksi 10.9.-31.10.
Kiintiö on kaksi metsäkanalintua. Joukkueen herättely puoliajan 2-2 tasatilanteessa riitti kuitenkin
saamaan aikaan loppukirin, ja KiuPa korjasi Emma
Niskasen neljällä osumalla
tärkeän voiton maalein 4-2.
Vaikka sarjan hopeamitalit
karkasivatkin tavoittamattomiin, on KiuPalla vielä hyvät saumat pronssiin
onnistumalla kauden päättävässä turnauksessa Juankoskella.
LAUANTAINEN E10 poikien turnaus taisi jännittää eniten vastuuvalmentajan poissa ollessa turnauksen valmentajakaksikkoa
Marko Kokoraa ja Chris
Francisia. hirvenhaukkukoe, 27.9. Varkauteen lähdettiin harjoitusmielellä ja kokeilemaan uutta rataa. klo 9 alkaen.
Uudeksi jäseneksi tuli Heikki Villanen.
Kalliokylässä
ei jäniskiintiöitä
KALLIOKYLÄN Eräpojat päätti jäniksen metsästysajaksi 1.9.201428.2.2015. Metsästysajat asetusten mukaiset.
Saaliskiintiö on 10 pistettä. Savo-cupin neljännessä osakilpailussa Varkaudessa ykköseksi. Viikonloppu sujui ilman ongelmia. Metso kerää 5 pistettä ( 1 jäsen), teeri 3
pistettä, pyy yhden pisteen. Pitkissä koiratapahtumissa ja
vieraan koiran kouluttamisessa seuran jäsenen
oltava mukana, ilmoitus
etukäteen Alpo Kanaselle. Tuon ottelun voitti puolestaan KiuPa luvuin 2-0. Saaliskiintiö: urosmetso, koppelo rauhoitettu, teeri 3 kappaletta, riekko ja
metsäkauris rauhoitettu,
kyyhkyselle ja pyylle ei
ole rajoitusta.
Vieraslupa maksaa 15
euroa/henkilö/vuorokausi ja vieras koira 5 euroa/
vuorokausi, ns. Joulurauha
julistetaan riistalle 24.25.12.
Tihilä
rauhoittaa
koppelon
TIHILÄSSÄ rauhoitetaan
metsäkauris, koppelo ja riekko. hirvenhaukkukoe ja 16.11. Suonenjoella järjestettävässä ItäSuomen aluemestaruuskilpailussa, josta on tavoitteena voitto. Jäniksenmetsästys asetuksen mukaan. Vaikka tytöt hävisivätkin KuPS:n pojille selvin 5-0 luvuin, eivät turhan
rumiksi venähtäneet loppunumerot valmennusjohdon
mukaan antaneet aivan oikeaa kuvaa pelitapahtumista.
Sunnuntain turnauksessa tytöillä oli sauma kiilata mukaan sarjan mitalikamppailuihin, ja sen tyttäret tyylikkäästi tekivätkin.
Ensimmäisessä pelissään
sarjan kärkijoukkuetta FC
Herttaa vastaan kiupalaiset
johtivat peliä lähes koko
ajan karaten jo 3-1 johtoon.
Selkeässä johdossa ajatukset kuitenkin sekosivat, jännitys hiipi puseroon ja helpotkin suoritukset muuttuivat ylivoimaisiksi. ja aluemestareiden kilpailu Laukaassa
20.-21.9.
TAITOLUISTELUN SYYSKAUSI
käynnistyy to 4.9. Seuran
jäsen saa tuoda jänismetsälle ulkopuolisen
metsästäjän ja koiran,
kun metsäkanalinnun
metsästys on päättynyt.
Ulkopuolisen metsästäjän mukana on oltava jäsen ja metsästäjälle kausilupa on 25 euroa/kausi. Keskiviikko 27. KiuPan kahdesta joukkueesta oli pelaajia
pikitien päässä siinä määrin, että molemmat pelasivat ottelunsa yhden pelaajan vajaalla. Linnun-
metsästyksen jälkeen saa
metsästää jänistä.
Kauris rauhoitetaan. Ensimmäinen peli meni vielä
totutellessa, ja ToU karkasi
selvään voittoon. Kyyhkysen metsästys maanomistajan luvalla. pitkissä koetapahtumissa vieraan koiran maksu on 5
euroa/kerta, vieraan koiran kouluttaminen 5 euroa/vuorokausi. ajokoe.
Hirviporukka kokoontuu
majalle lauantaina 6.9.
klo 10.
Rytky ei
rajoita
kyyhkyä
RYTKYN Salonkävijät ei
aseta jänikselle kiintiötä,
mutta johtokunnalla on
oikeus rajoittaa metsästystä tarvittaessa. Syksyn muita kilpailuja ovat viimeinen
Savo-cupin osakilpailu Lapinlahdella 7.9. Kausilupa maksaa
45 euroa ja jäniksen kausilupa vieraalle 45 euroa 1.1.2014-28.2.2015.
Isännällä on mahdollista
olla maksimissaan kaksi
vierasta yhtä aikaa metsällä.
Metsästysajat ministeriön antamien aikojen mukaisesti, kuitenkin riistalle annetaan
joulurauha ajalle 2226.12.2014.
Rauhoitusalueet pienriistalle: Kokko, Alapihan piha-alue, Murtomäen pihapalsta, metsäkanalinnuille Pattosuon, Kiertosuon sekä Välisuon turve- ja peltoalueet. Vieras verottaa isännän kiintiötä.
Kyyhkyn metsästykseen vieraalla on mahdollista ostaa kausilupa 10.31.8
Este, Luokka 4, 120
cm arv. Outi
Tuorilainen otti suomenhevosten luokassa Niittykorven Topilla kaksi kakkossijaa. Este, Luokka 3, 110 cm
arv. 367.1(A2/A2) avoin
suomenhevosille, alueluokka: 1) Heidi Mäkinen / Hessin Jussi (JSR) 4/54,39, 2)
Outi Tuorilainen / Niittykorven Topi (KiuRa) 4/60,50, 4
kisaajaa.
. Hyvin meni myös Stina
Pekkalalla, Katriina Pasasella ja Eveliina Riikosella.
JAANA SELANDER
JAANA SEANDER
KOKO kilpailuviikonloppu
sujui kaiken kaikkiaan mukavasti, sadekuurot hieman
haittasivat välillä, mutta
pääosin kilpailtiin hyvässä
säässä niin lauantaina kuin
sunnuntaina.
Hanne Pesosen omistama
Niittykorven Topi ja Outi Tuorilainen ottivat lauantaina kaksi kakkossijaa suomenhevosten luokissa.
- Sunnuntaina väsymys
painoi Topin jaloissa, jolloin yksi puomi putosi, Outi Tuorilainen kertoo.
Outi Tuorilaisen Musta
Magia oli lauantaina ?hieman villillä päällä. Riikonen on
ratsastanut Darwinilla vasta
puoli vuotta.
- Turhaan jarruttelin hevosta esteelle, harmitteli
Riikonen ensimmäisen koetuksensa jälkeen.
Stiina Pekkala oli neljäs avoimessa luokassa Nila II:lla ja Katriina Pasanen
kahdeksas Mezolla 90 sentin esteillä ja kolmas metrin
esteillä lauantaina. Este, Luokka 2a, 100 cm
arv. 367.1(A1/taito) avoin
kaikille, alueluokka: 1) Kaija Matikkala / Lorein (OR)
0-39,5/0, 10) Outi Tuorilainen / Musta Magia (KiuRa)
4/49,17, 18 kisaajaa.
. Este, Luokka 8b, 100 cm
arv. Este, Luokka 1a, 90 cm
arv. A.1.0, avoin nuorille hevosille, alueluokka: 1)
Sari Uimonen / Sri Shakti (KuoR) 0/70,36, 6) Outi
Tuorilainen / Zodiac Zaporozhets (KiuRa) 4/64,51, 11
kisaajaa.
. 367.1(A2/A2), avoin
kaikille: 1) Emmi Leskinen / Roosmarijn (KuoR)
0-0/41,38, 4) Stiina Pekkala
/ Nila II (KiuRa) 0-1/58,99,
6) Eveliina Riikonen / Darvin (KiuRa) 0-4/42,45, 8)
Katriina Pasanen / Menzo
(KiuRa) 0-8/47,31, 11) Outi Tuorilainen / Zodiac Zaporozhets (KiuRa) 4/60,11,
12) Laura Niskanen / Aadam (KiuRa) 4/64,42,
14) Liisa Piippo / Jordan
(KiuRa) 8/58,14, 17) Laura
Remes / Matadoor (KiuRa)
18/73,98, luokassa 18 kisaajaa.
. 18
Keskiviikko 27. 367.1(A2/A2), KiuRa
Cup 2014, II osakilpailu,
av: 1) Kirsi Kankaala / Ultrafox (OR) 0-0/38,84, 20
kisaajaa.
. Este, Luokka 10, 120 cm
arv. 367.1(A2/A2) avoin
suomenhevosille, kansallinen: 1) Taru Hämäläinen /
Raisuvi (KuoR) 0-0/42,96,
2) Outi Tuorilainen / Musta
Magia (KiuRa) 0-4/45,09,
4) Outi Tuorilainen / Niittykorven Topi (KiuRa)
4/41,22, 6 kisaajaa.
. Este, Luokka 11, 130
cm arv. Este, Luokka 7, 90 cm,
arv. A.2.0, KiuRa Cup
. Este, Luokka 1b, 90 cm
arv. Este, Luokka 2b, 100 cm
arv. ja jäi sijoituksitta, mutta sunnuntaina se oli taas oma itsensä ja otti toisen sijan suomenhevosten kansallisessa
luokassa.
Eveliina ja Katariina Riikosen omistama Darwin
teki hyvät radat molempina
päivinä, valitettavasti yksi
puomi putosi, eikä ruusukesijoja herunut. A.2.0, avoin suomenhevosille, kansallinen: 1)
Taru Hämäläinen / Raisuvi (KuoR) 0/60,98, 2) Outi Tuorilainen / Niittykorven Topi (KiuRa) 0/68,80,
3) Outi Tuorilainen / Musta Magia (KiuRa) 8/56,54,
5 kisaajaa.
2014, I osakilpailu, avoin
kaikille: 1) Jaana Mäkelä /
Alva (ORK) 0/67,38, 24 kisaajaa.
. Este, Luokka 5, 130 cm
arv. A.2.0, avoin kaikille,
alueluokka: 1) Outi Väyrynen / Hipograph (PKUR)
0/66,43, 24 kisaajaa.
. A.2.0, avoin kaikille,
kansallinen: 1) Mari Yliniemi / Great Liberty T (OR)
1/81,55, 11 osanottajaa.
. Kaikkiaan kilpailuun osallistui 8 Kiuruveden Ratsastajaa.
Kansalliset esteratsastuskisat järjesti Kiuruveden
Ratsastajat.
PARIVALJAKKO Outi Tuorilainen ja Niittykorven Topi vauhdissa lauantaina.
Stiina Pekkala
ja Nila II saivat
mukavia sijoituksia.
Eveliina Riikonen on ratsastanut
8 vuotta, hän valitteli turhaan
jarrutelleensa hevosta kisassa.
Outi Tuorilainen ja Niittykorven Topi palkittavina.
TULOKSIA
. elokuuta 2014
URHEILU @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
esteratsastus
Niittykorven Topille kakkossijoja
» Kansalliset esteratsastuskisat sujuivat hyvin Kiuruveden Ratsastajien osalta viikonvaihteessa. AM5, avoin kaikille, kansallinen: 1) Tiina Porali / Marcenzo (OR)
4-999/999,00, 1) Elina Harjunen / Persona (KuoR)
4-999/999,00, 8 kisaajaa.. Este, Luokka 9, 110 cm
arv. Este, Luokka 8a, 100
cm arv. A.2.0, avoin kaikille,
alueluokka: 1) Inka Lukkari
/ Watinka (KuoR) 0/66,33,
3) Katriina Pasanen / Menzo (KiuRa) 0/71,49, 7)
Eveliina Riikonen / Darvin
(KiuRa) 4/62,68, 12) Paula Eerikinharju / Let?s Go II
(KiuRa) 8/75,37, 14) Stiina
Pekkala / Nila II (KiuRa)
8/75,80, 17 kisaajaa.
. 367.1(A1/taito)
avoin kaikille, alueluokka:
1) Inka Lukkari / Watinka
(KuoR) 0-40/0, 7) Eveliina
Riikonen / Darvin (KiuRa)
4/37,89, 14) Stiina Pekkala
/ Nila II (KiuRa) 8/41,91,
15) Katriina Pasanen / Menzo (KiuRa) 8/42, 57, 18 kisaajaa.
Riina Jauhiainen 17,19.
P5 v. Team Tikru (Susanne Kumpulainen ja Terhi Tuorilainen)
. Taavi Jauhiainen 7,87m.
P 11v (03-04) 200m: 1. Kuljetusliike Lappalainen
(Ville Lappalainen, Harri Vaarala ja Arttu Ollikkala)
. Pinja Kumpulainen 36,55, 2.
Ronja Ruotsalainen 40,23.
T 13v (01-02) pituus: 1. Hy-Men (Jussi Mäkelä ja Antti Hurskainen)
. Mimmit (Maria Autio ja Mervi Koukkari)
TULOKSIA
Seurakisojen
3. Pyöräilyä 2,5 h.
. Team Pannarit (Outi Ahola ja Jarmo Kämäräinen)
. (09-nuoremmat)
60m: 1. Aleksanteri Svärd
26,28.
T5 v. Melonta 2 h.
. Lyhyemmällä reitillä pyöräilyä
on noin 50-60 kilometriä ja
juoksua/suunnistusta noin
10 kilometriä. Elviira Help
13,99, 3. Sara Rönkä 4,42 m, 6. Palkintojen jako suoritetaan
heti kilpailun jälkeen Elohulinat -tapahtuman yhteydessä.
10 H
. Signe
Jauhiainen 14,20m, 2. Annika
Svärd 15,03, 6. Alensanteri Svärd 5,25 m,
2. Ilmari Utriainen 12,47, 2. Keskiviikko 27. Team Vuokatti
(Teemu Köngäs, Jani-Pekka Pantti ja Tommi Peltonen)
. Telemark Team Ørn
(Henri Arjanne, Sampsa Arjanne, Leena Valta)
. Aki
Pennanen 43,60.
P 11v (03-04) keihäs 400g:
1. Joukkueille jaetaan
kilpailuun liittyvät materiaalit karttoineen aamulla
kello 7. Alueella on toimintaradat ikäryhmittäin. Sara Rönkä
14,81, 4. Laura Rönkä 7,68m.
P 7v (07-08) pallo: 1. Pinja Kumpulainen 3,37m, 2.
Ronja Ruotsalainen 2,75m.
Osakilpailuun osallistui yhteensä 28 kilpailijaa.
Emilia Jauhiainen (oikealla) voitti tyttöjen T5 -sarjan 60 metrin juoksukilpailun.
Tänään seikkaillaan Kuorevirralla
KUOREVIRRAN urheilualueella järjestetään tänään keskiviikkona lasten seikkailutapahtuma. (07-08) 60m: 1. Jonni Kostiainen 13,05.
T7 v. Toki joukkueiden matkaa voi
mennä seuraamaan rasteillekin, Saastamoinen kertoo.
Lajin erikoisuus piilee
erilaisissa matkaosuuksissa ja rastitehtävissä.
- Esimerkiksi pyöräilyosuudella kuljetaan osittain
polkuja sekä latupohjia pitkin. Tapahtuman jälkeen juostaan hyväntekeväisyyden nimissä Kunniakierros. Otso
Laitinen 13,04, 4. Alisa Manninen 16,40.
P7 v. Matti Pesonen 4,52 m.
T7 v. (05-06) 200m: 1. 2 hengen joukkue.
. Aki Pennanen 16,33m.
T 13v (01-02) 200m: 1. Ac Adventure
(Arja Nuolioja, Riitta Siltanen ja Merja Tenhunmäki)
5H
. Niilo
Kouvalainen 12,65, 3. Juho
Jääskeläinen 52,75,
T9 v. Jalansijaa kyseinen
laji on saanut Suomessakin
jo siinä määrin, että Saastamoisen mukaan lähestulkoon joka viikonloppu on
seikkailu jossain päin Suomea.
- Lähin suurempi tapahtuma on varmasti Lost in Kajaani.
KIURUVEDELLÄ järjestettävän kilpailun ideana on toteuttaa reitit annettujen ohjeiden mukaisesti. Mielessä tämä on ollut
jo pidemmän aikaa ja nyt
päätimme järjestää kilpailut maitokaupungin hengen
mukaisesti, kertoo Saastamoinen.
Keski-Euroopassa suosittu laji on rantautunut Suomeen. osakilpailu
20.8.2014
T5 v. Pyöräilyä 4,5 h.
. 1Life
(Ulla Silventoinen, Arto Karjalainen ja Ari-Pekka Valtanen)
. Heidi Pesonen 45,21.
P 9v (05-06) 200m: 1. Niitä voi olla esimerkiksi uinti vaikkapa uimapatjan kera
tai köysirata. Lisäksi reitin varrella on erilaisia rasteja, joilla joukkueiden on
suoritettava maaseutuhenkisiä tehtäviä, Saastamoi-
. Julia Jääskeläinen 14,50, 5. Lasten seikkailu alkaa 17.30 ja Kunniakierros 19.00.. Rianna Penttinen 42,82, 2. Epävirallinen ilmoittautuminen alkaa 17.15. Juoksu/suunnistus
1-1,5 h.
. 3 hengen joukkue.
. Emilia Jauhiainen 8,92 m, 4. Emmi
Linnilä 44,23, 3. Juoksua/suunnistusta on noin
20 kilometriä ja melontaa
noin 20 kilometriä. Emilia Jauhiainen 13,44, 2. Alisa Manninen 7,95m, 6. Salomon Team Finland
(Tuomas Sovijärvi, Juha Printtinen ja Mikko Kolehmainen)
. Sarjat: miehet,
naiset ja sekasarja.
MATKAT: 10 H
. Team Reisjärvi (Mirva Paavola ja Marjo Skantz)
. Milana Penttinen 11,91, 2. Tapahtuman
henkeen sopivat
tehtävärastit 1h.
LÄHTÖ/MAALI:
Peltolan aukio.
JOUKKUEET
SEIKKAILU Kilpailun karttasuunnitelmia ovat tekemässä kilpailunjohtaja Kari
Saastamoinen ja rastivahti Mikko Kouvalainen Kiuruveden Urheilijoista. Kerttu-Liisa Utriainen 14,97, 5. Taavi Jauhiainen 45,81, 3. Pidempi vaatii kolmen hengen joukkueen ja lyhyempi suoritetaan
kahden hengen joukkueissa.
- Matkat sisältävät pyöräilyä, juoksua/suunnistusta sekä melontaa erilaisissa
olostuhteissa. Kerttu-Liisa Utriainen 11,20 m, 2. Matti Pesonen
18,63, 2. Tapahtuman henkeen sopivat tehtävärastit 1h.
MATKAT: 5 H
. Annika
Svärd 6,49 m, 5. Juho Jääskeläinen 8,04m,
4. PowerAdventureTeam
(Jarkko Piirto, Harri Määttä ja Ossi Kangas)
. Free Adventure
(Juhani Tolonen, Tuomas Säily ja Jussi Keskinarkaus)
. Riina Jauhianen 3,28 m.
P5 v. Julia Jääskeläinen 11,12m, 4.
Sari Pesonen 8,98m, 5. Laura
Rönkä 12,61, 3. Kari Saastamoisen lisäksi Ari Saastamoinen (ei kuvassa) toimii toisena ratamestarina.
nen kertoo.
Kilpailu käydään kokonaisuudessaan lauantain
aikana. Tässä on vain
taivas rajana, mitä kaikkea
reitille voi tehdä, Saastamoinen kertoo.
Help 9,16 m, 3. 10 tunnin reitillä
pyörillä matkaa taitetaan
noin 90 kilometriä. Milana Penttinen 12,92m, 3. (07-08) 60m: 1. Rastitehtäviä on monenlaisia. Heidi Pesonen 7,32.
P 9v (05-06) keihäs 400g: 1.
Juho Niskanen 12,41m, 2.
Olli Kouvalainen 12,14m,
3. Sari Pesonen 15,97, 6. Varsinainen kilpailu alkaa kello 9.
- Kilpailijat voivat tutustua reittiin annettujen materiaalien kera ja matkaan he
pääsevät yhdeksältä.
Joukkueiden kulkua voi
seurata reaaliaikaisesti
heille annettavien gps-lähettimien avulla.
- Gps-signaalit välittyvät
meille ja järjestämme liveseurannan netin kautta. (07-08) pallo: 1. (05-06) keihäs 400g: 1.
MATKAA joukkueille kertyy useita kymmeniä kilometrejä. Elviira
Rianna Penttinen 9,15m, 2.
Emmi Linnilä 9,12m, 3. Juho Niskanen 45,87, 4. Matkoja on 10 tunnin ja 4-5 tunnin matka. (09-nuoremmat)
60m: 1. (09-nuoremmat) pallo:
1. Juoksu/suunnistus
2,5 h.
. Pidemmällä osuudella
onkin suositeltavaa käyttää
maastopyörää. Lauantaina 30.8.
alkaen klo 9.
. Signe Jauhiainen 13,67, 4. Melontaa ei
lyhyemmällä reitillä ole ollenkaan.
Lisää purtavaa joukkueille luodaan käyttämällä erityyppisiä karttoja sekä osakarttoja.
- Joissain kilpailuissa
on ollut käytössä karttoja,
joista on esimerkiksi poistettu kaikki tiestöt, Saastamoinen selventää.
Maaliin tulo ajoittuu iltaan Peltolan aukiolle. (09-nuoremmat) pallo: 1. Niilo Kouvalainen 17,17m, 2.
Ilmari Utriainen 16,13m, 3.
Jonni Kostiainen 15,60m, 4.
Otso Laitinen 8,25.
T9 v. Lajina seikkailu-urheilu on kilpailunjohtaja Kari Saastamoisen
mukaan rankempi kuin marathon.
- Idea kilpailuihin tuli pojaltani Ari Saastamoiselta, joka on lajia harrastanut. elokuuta 2014
URHEILU @
19
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
adventure
Seikkailumielellä taipaleelle
» Lauantaina mittaa toisistaan ottavat maan kärkijoukkueet
POPPIA
MAASEUTUSEIKKAILU
ANU LAITINEN
ENSI lauantaina Kiuruvedellä POPPIA Maaseutuseikkailussa mittaa toisistaan ottavat maan kärkijoukkueet. Olli
Kouvalainen 40,46, 2
Harrastukset: rataammunta, metsästys,
jalkapallo ja jääkiekko.
. Nykyisin aseluvan
saaminen on niin monen
mutkan takana, että monella
harrastus saattaa kaatua siihen, Jussi Räty lisää.
Henri Räty sai rinnakkaisluvan isänsä aselupaan. Nuorilla ne tukevat toinen toisiaan
ja oikeastaan Henrinkin lajit tukevat hyvin ammuntaa,
Jussi Räty kertoo.
HENRI RÄTY kilpailee myös
Suomen Metsästäjäliiton
järjestämissä kilpailuissa.
Tänä vuonna hän sijoittui
SM kilpailuissa Ikaalisissa
metsästyshaulikossa S15sarjassa kuudenneksi. Eivätkä
harrastajamäärätkään ole
kovin korkeita. Tähän vaikuttaa Jussi Rädyn mukaan
tiukentunut aselaki.
- Esimerkiksi nuoria harrastajia on todella vähän.
Aselain tiukentaminen on
tiputtanut määriä edelleen.
Aloittamiskynnystä ma-
daltaa Rätyjen kohdalla se,
että ampumaharrastus on
kulkenut isältä pojalle periaatteella.
- Metsästys on luonnollisesti myös osa meidän perheen harrastuksia, Henri
kertoo.
- Nuoria toivoisi lisää lajin
pariin. Luvan saaminen vaati useamman reissun Iisalmeen poliisilaitokselle.
- Ensin tehtiin hakemus.
Sitten oli soveltuvuustesti.
Henri kävi tekemässä testin, joka sisältää 270 kysymystä. Ampumapaikkaa samoin kuin kiekkojen määrää
ja lentosuuntaa ampujasta nähden vaihdellaan.
. Skeetin menestyksen
myötä hän on alkanut pohtimaan mahdollista lajikeskittymistä.
SKEET
. Metsästäjäliiton ammuntakilpailuihin
voi harjoitella tavallisella
metsästysaseella, Henri Räty kertoo.
- Skeetissä tarvitaan kilpailukäyttöön soveltuva
ase. Skeet on ampumaurheilua, jossa pyritään ampumaan haulikolla lentäviä savikiekkoja.
. Skeet on ollut olympialaji vuodesta 1968.
- On hyvä, että harrastuksia on monenlaisia. Vuodelta 2012 hänellä on met-
sästystrapista S15-sarjasta
pronssimitali palkintokaapissa.
Lajina ammunta ei ole helpoimmasta päästä. Lajiin hän on tutustunut isänsä Jussi Rädyn mukana.
- Molemmat pojat ovat
olleet mukana radalla jo
pienestä pitäen. elokuuta 2014
URHEILU @
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
ammunta
MITALISTI
ANU LAITINEN
Henri Räty (15) on iloinen menestyksestään. Kilpailun aikana ampuja ampuu 125 kiekkoa.
. Käy yläkoulun 9.
luokkaa.
. Henri Räty (15).
. Tulevaisuudessa hänellä on edessään päätös lajivalinnasta usean harrastuksen joukosta.
SM-pronssia skeetissä
» Henri Räty osoitti taitonsa Hyvinkään SM-kilpailuissa tuloksella 90/125.
ANU LAITINEN
YHDEKSÄTTÄ luokkaa käyvä Henri Räty (15) sai
pronssia skeetin Suomen
ampumaurheiluliiton järjestämissä Ikäkausi SM Skeet
-kilpailuissa Hyvinkäällä
9.8.-10.8.2014.
- Mukavahan se on huomata, että lajissa pärjää,
kommentoi Henri Räty
vaatimattomana menestystään.
Henri Räty on ampunut
kilpaa jo neljän vuoden
ajan. 20
Keskiviikko 27. SM-pronssia skeetissä 2014.
on tästä kotoa lyhyt matka.
Toisinaan käymme myös
Iisalmen radalla, Henri kertoo.
- Harjoittelumäärät riippuvat tosin siitä, mitä muita
harrastuksia viikolle sattuu,
hän jatkaa.
Henri Räty harrastaa ammunnan ja metsästyksen lisäksi jalkapalloa ja jääkiekkoa. Ase
piti vielä käydä näyttämässä poliisille, Jussi Räty kertoo.
Kilpailuaseena Henri Rä-
dyllä on päällekkäispiippuinen Beretta 682 Special
Skeet.
- Tämä on rata-ammuntaan ja metsästykseen on
omat aseet. Testin jälkeen oli
vielä haastattelu.
- Näiden jälkeen saimme
aseenhankintaluvan. Ampumarata on puoliympyrän muotoinen. Ampumapaikkoja on 8.
. Ampumisen Henri taisi aloittaa
10-11-vuotiaana, Jussi Räty kertoo.
Sulan maan aikana Jussi
Räty käy poikiensa Henrin
ja Rikun (14) kanssa harjoittelemassa ampumaradalla kahdesta kolmeen kertaa
viikossa.
- Haapakummun radalle
KUKA?
. Puoliympyrän kaaren molemmissa päissä on heitintornit:
oikeassa päässä matala ja vasemmassa päässä
korkea. Perinteinen metsästyshaulikko ei kestä sitä laukausmäärää, joka kuluu skeetin harjoituksissa ja kilpailuissa.
Lajina ammunta vaatii malttia, tarkkuutta sekä myös fyysistä kuntoa.
Kilpailukäyttöön soveltuva
haulikko maksaa Jussi Rädyn mukaan noin 5000 euroa.
- Eniten rahaa menee patruunoihin, harjoituslippuihin ja kilpailumatkoihin.
Tietenkin, jos harjoitusmääriä nostetaan, alkaa laukausmäärätkin nousta ja silloin
rahaa menee hieman enemmän, hän kertoo.
Yleisharjoituksissa suoharjoitus klo
18, (lähtö klo 17.30 Nuorisotalon parkista). Arpiainen,
Kiuruvesi p. Matka on ilmainen.
Sitovat ilm. edullisesti.
Tervetuloa!
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
Torilla
tavataan!
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
TO 28.8. MOMENTTIAVAIN UUTUUS
AmPro työkalut ja hylsysarjat
Paineilmatyökalut tarj. Tervetuloa!
Parkinsonkerho kokoontuu
ma 1.9. 045-3430 300.
kyllonmaen.kotileipomo@
gmail.com
-------------------------------------Eijan Kauneus- ja Jalkahoitola, Asematie 5, Kiuruvesi
(Huom! uusi osoite). klo
12 . Avoinna
to 9-14, pe 10-14. Erkki
Pennanen 050 3259748 tai Ari
Loppukaarre 040 7657274.
-------------------------------------Eräruokakurssi Lahnasten
Eränkävijöiden Kotaskalla
la 13.9. TERVETULOA!
Ulkoilupäivän järjestävät yhteistyössä Vammaisneuvosto ja Kiuruveden liikuntatoimi. klo 10-14 lounaalla
nakkikeitto 5,50 e/hlö. Klo 14.00 kaikkien osallistujien kesken arpajaiset. (017) 272 2346.
Kiireettömissä tilanteissa
aluehoitajat/avustajat.
Kiuruvesi ma-su klo 8-18
p.(017) 272 9482, muuna
aikana Iisalmen sairaalan
yhteispäivystyksessä.
Sonkajärvi kiireellinen ja
vaativa päivystys Iisalmen
sairaalan yhteispäivystyksessä
p. 040-5146823 tai rakennustarkastaja Tuomo Halme p.
040-7077681. (017) 272 2346. herkut.
Tilauksesta ruisleipä, karjalanpiirakat, täyte- ja voileipäkakut.
Edullinen ateriapalvelu kotiin ja
yrityksiin. mennessä p.
044-3365318. 1500 tuotetta, esim.
alk. Tapahtumassa toimivat
lajiohjaajina Nivelpiiriläiset. To 28.8. Näytteitä voi
edelleen toimittaa Kuusenmäentien (Pyhäjärvi) vastaanottopisteeseen.
www.ymparistohelmi.fi/ymparistolaboratorio
Ympäristölaboratorio
ma . 16.30
pe
klo 8.00 . 040 527 1798 ja 040 527 1633
Kansalaisopiston varsinainen syystyökausi alkaa
22.9.2014.
Kansalaisopiston opinto-opas jaetaan joka kotiin 8.9.14.
Jos et jostain syystä saa opasta, hae se opistolta.
Työvuoden 2014-2015 kurssit on nähtävissä
https://www.opistopalvelut.fi/kiuruvesi/
AVOIN PÄIVÄKOTI
aukeaa taas ensiviikolla
1.9. 9,90
Digitaaliset yleismittarit
Langattomat ovikellot
TARJ. La 30.8. Kahvakuula klo 18
liikuntahallilla. pe klo 7.15-14.30
Teknotalo 1
puh. 9.90
Ajoneuvojen LED-valot ja varoitusvilkut tarj. elokuuta 2014
21
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ympäristölautakunta
on antanut 26.8.2014 seuraavat ympäristölupapäätökset:
Ympäristölupa eläinsuojan toiminnalle Kiuruvedellä sijaitseville kiinteistöille Kivikko 263-40524-45 ja Salmela 263-405-24-46. 15.00
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p. klo 9?12 TORILLA
Kivikylän kotipalvaamo
Lappi p. klo 10-15. Tervetuloa!
Koulujen ruokalista vko
36: ma: broileri-kasviskeitto,
juusto, luomunokkossämpylä,
tuorekurkkua, ti: palapaisti,
perunat, porkkanaraaste, luomuruisleipä, ke: pizzakiusaus,
punasalaatti, luomuruisleipä,
to: kalakeitto, luomuperunasämpylä, Remeskylän wursti,
marjakeitto, pe: ohrasuurimopuuro, Remeskylän kinkku,
marjakeitto.
URHEILUMUISTIO
KiurU: Ke 27.8. ke klo 8.00 . Lisätiet. Ma 1.9. 0600 11677
( varalla itäinen alue,
p. Raili
Kukkoselle p. 040 761 4400, 24h.
Yhteispäivystys
Iisalmen sairaala
p. Kahvakuula
klo 18 liikuntahallilla.
PÄIVYSTYKSET
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Iisalmi kiireellinen hoito Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä 24h p. 040 592 5695 (Liikuntatoimi).
KORJAUSAVUSTUSTEN
LISÄHAKU VUONNA 2014
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n korjaus- ja
energia-avustusten tämän syksyn lisähakuaika on alkanut.
Kunnan myöntämien avustusten hakuaika päättyy
13.10.2014.
Korjausavustukset (kunta myöntää)
1.Vanhusväestön ja vammaisten sekä rintamaveteraanien ja rintamaveteraanien leskien asuinrakennusten ja
asuntojen korjaamiseen sosiaalisin perustein (tulorajat ja
varallisuusharkinta)
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n myöntämillä avustuksilla on jatkuva hakuaika ja niitä koskevia
hakemuksia otetaan vastaan jatkuvasti. 75,00
tarj.hinnoin
tarj.hinnoin
tarj.hinnoin
tarj.hinnoin
Paljon poistotuotteita
ALE -20% - 50%
RIVI-ILMOITUS
MUISTILISTA
Mykyrokkaa lounaalla ja omiin
astioihin torstaisin klo 9-14,
sekä leivät, munkit ym. 10.9. Tilaustöitä
teen jatkossakin jossain määrin.
Kotileipomo Tarja Martikainen
p. Ma
1.9. (017) 272 2346
Suun terveydenhuolto
Ajanvaraus ma-pe klo 7.3015.30
p.(017) 272 4400. Sotainvalidien ja
Rintamaveteraanien yhteinen
Kirkkopyhämatka Sonkajärvelle
su 14.9. (017) 272 8471 ja
(017) 272 8472, muuna aikana
Iisalmen sairaalan yhteispäivystyksessä.
Perheneuvola
ma, ke, pe klo 9-10
p. Ke
27.8. menn. 0600 11678)
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . Kahviossa
makkaran myyntiä klo 14.00 alkaen. 9,90
alk. Lämpimästi
tervetuloa! p. Puolisot, lesket ja avustajat
mukaan. Poppi-tapahtuman yhteydessä avoimet
kaupungin tikkamestaruuskisat,
Sarjat: M/N yl, P/T 16v. 050-4387665
-------------------------------------Myydään luomu-mustaherukkaa itsepoimijoille ja poimittuna. 040 568 2619.
Iisalmi 22.8.2014
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä
Ympäristölautakunta
Yhtymähallituksen päätöksen 17.5.2011 § 97 mukaisesti
kotihoidon palvelusetelillä voidaan tuottaa:
- kotihoidon palveluita (tilapäinen ja säännöllinen
kotihoito)
- omaishoidon lakisääteisen vapaan aikaista hoivaa
HAAPAVEDEN KAUPUNGIN
YMPÄRISTÖLABORATORIO
Akkreditoitu testauslaboratorio (T190)
- palveleva, luotettava, puolueeton - Utaretulehdusnäytteet
- Progesteroninäytteet
- Antibioottijäämät (Delvotest)
- Salmonellanäytteet (eläinulosteja ympäristönäytteet)
- Vesinäytteet
(talous-, uima- ja jätevesi)
Huom! Kiuruveden Siwan näytteiden
vastaanottopiste lopettaa toimintansa 29.8.2014. Ilm. 24,90
Langattomat sääasemat
TARJ. Valmitetaan ruokaa metsän ja veden
antimista erä- ja luonto-opas
Tarja Tikan johdolla. Yksi arpa jaetaan kaikille osallistujille. 044 7591 685
86600 Haapavesi
ymplabra@haapavesi.fi
TORILLA
Torstaina 8.30-12.00
Kiuruveden torilla
TORSTAINA TORILLA
perennoja, kotim. Kiireettömissä tilanteissa Sonkajärven
terveyskeskus
p.(017) 272 7468,
ma-pe klo 8-16.
Vieremä ma-pe klo 7.3015.30,p. Hakemukset
liitteineen toimitetaan rakennusvalvontaan.
Avustusta voidaan myöntää
1.
Terveyshaitan poistamiseen
2.
Uusien hissien rakentamiseen
3.
Muun liikkumisesteen poistamiseen
Hakulomakkeita ja lisätietoja saa Kiuruveden kaupungin
rakennusvalvonnasta, toimistosihteeri Tarja Nousiainen
p. 49,90
tarj. klo 13 srk-talon takkahuoneessa. Huomenna torstaina klo 8.00 - 10.30 viimeinen
toripäivä tällä erää. hinnoin
Aurinkokennot ja tarvikkeet
LED-LENSER käsi- ja otsavalaisimet
LED-lamput 12V/230V
LED-loisteputket
DIGIT. 0400-273030,
0400-278892
-------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta
koivupilkettä kotiin tuotuna.
Mitat 35 ja 50 cm, myös metrihalkoja. www.jmanninen.com
tarj.hinnoin
tarj.hinnoin
alk. klo 18.45.
Paistamme makkaraa ja muurinpohjalettuja. Kirmoojien yhteislenkki
klo 18. 050-526 9596.
-------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon
myymälästä uunituoreet leipomotuotteet ja kahvilasta makeat
ja pikkusuolaiset leivonnaiset.
Torst. Avajaisten ja yhteisen
alkuverryttelyn jälkeen erilaisiin liikuntalajeihin tutustumista mm. ja
lisätiedot viim. Elokuun
tarjous lymfapaineluterapia 20
?/20 min, ripsien- ja kulmien kestovärj./muotoilu 18 ?.
Tervetuloa!
-------------------------------------Vammaisjärjestöjen yhteinen
ulkoilutapahtuma to 28.8. ruusuja.
Voit tilata
myös ennakkoon.
p. Luvan
hakija on Partanen Juha.
Ympäristölupa eläinsuojan toiminnalle Kiuruveden kaupungin Sulkavan kylässä sijaitsevalle
kiinteistölle Honkala 263-417-15-35. 017-272 900 . Torstaina
Pyhäsalmen tori klo
9-17
KESKIVIIKKO
7.5. ratakävely, saappaanheitto, mölkky, kroketti ja
tikanheitto. 19,90
Nyt aito IHMELIIMA
tarj.hintaan
Polkupyörän Airam LED-valot
alk. Lähtö l-autoasemalta
klo 8.30, ajetaan Vieremän kautta. Tervetuloa!
-------------------------------------Kaikille avoin neulekahvila
kokoontuu tiistaisin klo 13-15
Kulttuuritalolla 5.9.alkaen. www.heikinpilke.fi p.
040-753 0370
--------------------------------------
Sydänyhdistyksen kerho
alkaa to 4.9. Luvan hakija on
Idström Henri.
Ympäristölupa eläinsuojan toiminnalle Kiuruveden kaupungin Remeskylässä sijaitsevalle
kiinteistölle Järvenpää 263-414-4-65. 29,90
Airam-hehkulamput
PIENI ERÄ
Sähkövinssit 12V (vene/mönkkäri)
tarj.hinnoin
Juottimet ja juotosasemat
alk. Lasten ja
nuorten Poppi-seikkailutapahtuma klo 17.30 -19, Kunniakierros klo 19. 040-735 6233
www.revonpuutarha.fi
Suomalaista
huippumakeaa
OMENAA,
MUSTIKKAA,
pensasmustikkaa, vadelmaa,
mustikkaa, lapin hillaa,
täysmehuja, hunajaa
ym. 039 jäsen:
tule viettämään kuutamoiltaa
Ryönänjoelle la 6.9. (Sateen sattuessa liikuntahallilla).
Tapahtuman avajaiset klo 12.00. hinnoin
ABB ja ENSTO sähköasennustarvikkeet
Asennus- ja maakaapelit
Sähkötarvike J.Manninen
Puh. 040 182 4433
-------------------------------------Syksy tuli ja leipuri siirtyy
kokin hommiin. 0440742524 tai
raili.kukkonen@gmail.com Järj.
Kiuruveden maa- ja kotitalousnaiset.
-------------------------------------Kiuruv. 040 510 8774 (Vammaisneuvosto),
Sari Kautto p. 14 Kuorenvirran urheilukentällä (sateen sattuessa
liikuntahallilla). Arkipyhä- ja
viikonloppupäivystys
Kuopiossa, ajanvaraus klo 8-9
p. Makkaran hinta 1,50
?/kpl, varaa käteistä mukaan. alkaen maanantaisin ja keskiviikkoisin
klo 9.00 . Tervetuloa entiset ja uudet kävijät!
-------------------------------------Sinikan ruisleipää torilla torstaina 28.8. Poppia
maaseutuseikkailukisa klo 9,
(lähtö Peltohovin pihalta). 040 558 1210 . Kärsämäki
klo 9-17
Kiuruvesi
toriS-market
klo 9-16
NYT PALJON UUSIA TUOTTEITA!
Tervetuloa ostoksille! Myymälässämme n. klo 12.00 Poppia
Silmussa. Keskiviikko 27. Gasthaus Palopaikasta 0400-945544.
-------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä
omiin astioihin ja lounaalla
perjantaina klo 10.30- 14.00,
sekä rieskaa ja ruisleipää ym.
leivonnaisia p. Hakulomakkeita voi tulostaa ja tarkempia
hakuohjeita saa myös netistä ARA:n sivuilta, www.ara.fi.. 0400 144 514
Mielenterveys- ja
päihdepalvelut
p. p. Hakuajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei
voida käsitellä. (017) 186 611
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin
läntinen alue, p. Tuotteita
tilauksesta ma-pe (la), esim.
täyte- ja voileipäkakut. 12.00
TERVETULOA!
Erityisliikunta tiedottaa:
VAMMAISRYHMIEN
ULKOILUPÄIVÄ
Torstaina 28.8.2014 klo 12.00-15.00 Kuorevirran urheilukentällä. Päätökset ovat nähtävillä myös
www-sivuilla
osoitteessa
www.ylasavonsote.?.
Lisätietoja antaa ympäristönsuojelutarkastaja Olli
Hirsimäki, puh. 7.9. Hakemukset liitteineen toimitetaan rakennusvalvontaan joko henkilökohtaisesti tai postitse, os.
Kiuruveden kaupunki, rakennusvalvonta, PL 28, 74701
KIURUVESI. Luvan hakija
on Tikkanen Kalle.
Päätökset ovat nähtävänä Kiuruveden kaupungintalon
neuvonnassa
valitusajan
päättymiseen
25.9.2014 saakka. Myös mehua. Lisätietoja tapahtumasta:
Vuokko Niemelä p. Tervetuloa! Järj.
Vammaisneuvosto, kaupungin
liikuntatoimi, lajivetäjinä Nivelpiiriläiset.
-------------------------------------PAM Ylä-Savon os. fax 017-272 9099
www.kiuruvesi.fi
Kansalaisopisto, Harjukatu 2 B
puh. 15.45
to
klo 8.00 . 050 307 5439
Työkalu- ja sähkötarvikebussi tulee taas
28.8.
TIISTAI 6.5
Maatilan työt
. talojen salaojat ym.
Lukkarinen
p. 08-4788 200. 017-770 7700, Hovinpelto 3
6.9
.14
ASUNTOJA
Vuokralle tarjotaan
67,5 m²,
Annetaan vuokralle tai
myydään keskustasta
KT-YKSIÖ
(syyskuusta alkaen)
p. asennus . louhinta
Puh. ym.
p. 044 566 2010
pit. Jatkokurssilla (teema) klo 20.00.-21.30
aiheena Bugg ohj. apukaiteet, tasot, maatalouskoneet jne
. Peruskurssi klo. huolto . 040-581 7903
Tervetuloa!
LAST EN
MAAT A LOUSNÄYTT ELY
KIURUVESI-LEHTI
Myydään
www.rakennus-palkki.com
-1990
silta 1981
DEN
kuvia vuo
KIURUVE
17?
IA
R
O
T
IS
H
NI
36. kallio/soramurskeet
. seulotut mullat
. sepelit
. R2-1. metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla
esim. 050-514 2622
tai 050-343 9727
näyttely avoinna klo 11 - 17
Liput 5 euroa / henkilö
Perhelippu 25 euroa (koko perhe)
Pyhäjärvi
Ollintie 19, 86800 Pyhäsalmi puh. 15.10.2014.
Koppelo: rauhoitettu
OMPELUKONEET
myynti . 0400- 205 041
-kaluste
Lisäksi: -komerokaapistot -wc-kalusteet
-liukuovikaapistot -erikoismittakalusteet jne.
-kalusteovien maalausta -työtasot määrämitoilla
-altaat, vetimet, kodinkoneet
-kalusteovet, satoja malleja ja värejä
Kysy tarjous!
040 5312 709
kari.apell@)toimisaatio.fi
Syysiltojen iloksRiUVESI,
KIU
JA
P. Traktoreiden kuljetukset
. klo 10-13 Kiuruveden Torilla.
Tanssiorkesteri
Euroset & Heimo Erkki
Tule myymään ja ostamaan.Toisen liika on toisen aarre!
Myydään
MYYDÄÄN
KOIVU- JA
SEKAHALKOA
Kiitos yleisölle kuluneesta kesästä! Kahvitarjoilu.
KUIVAA SEKAKLAPIA
ja METRISTÄ
KOIVUHALKOA
p. 18.30.-20.00 aiheena Bugg ohj.
Maija ja Seija . Seija ja Jouni
20 vuotta kalusteita Kiuruvedellä
IR
KYLIEN K
?
5
3
?Teräs
VUOKRATTAVANA
KAKSIO OK-TALOSSA
68 m², 1.krs., 1 km
keskustaan, Vapaa 1.9.
p. 040-584 1055
. elokuuta 2014
SEKALAISTA
HUVEJA
017-752112, 0400-171473
0500-570920, 050-4009437
Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi
-lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput
-kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät
-iv kanavien puhdistus/desi?ointi
Luotettavaa LVI-palvelua
Ilmoitusten
jättöaika
maanantaisin
klo 14
mennessä
L A 3 0 .8 .
AT
N
I
L
U
H
O
L
E
ISET
LYMPIALA
NHAN AJAN O
alk. lavettikuljetukset
. hitsaustarvikkeet ja työkalut
Myymälä 017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
Raimo Hyvärinen 045 1615 008
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
Jysinahontie 176
Lavakauden päätöstanssit la 30.8. klo 19.00 VA musiikista vastaa
illan
TIO
R
A
P
I
S
A
L
KAUKO
kä Dj ISMO
KIURUVESIlehti
PELZE MUSIC BAR
se
Liput vain 5?
DJ. Liput 10
ALOITTAA
SYKSYN KURSSIT:
35 cm
KOIVUPILKETTÄ,
keväällä hakattua.
35 ?/kuutio
p. huolto
Tenho Kanerva
p. 050 349 9393
Syksyn kursseilla ohjaajina toimivat
Seija Suhonen, Maija Hakola ja Jouni Toppi
Lisätietoja p. 0400 218 745
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
. . 50 cm
p. Vaihto OKT.
p. putkistosaneeraukset
. Lumityöt, maansiirto, hiekoitus, lanaus
ja muut konetyöt
*Talonmiespalvelut, lumenpudotukset,
puunkaadot, raivaustyöt, nurmikonleikkaus,
jyrsinnät ja mökkitalkkarin työt
p.0500-373 813
Remeskylän Korvenkävijät ry
ilmoittaa
Metsäkanalinnun metsästyksen kiintiöt:
pyy: ei kiintiöitä teeri: 2 metso: 1
Metsästys on ajalla 10.9. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. urakointi
. 040-517 7403
Annetaan vuokralle
KT-YKSIÖ
p. 22
Keskiviikko 27. kaivinkonetyöt
. kylpyhuoneremontit
. Pienrakentaminen, remontit
. klo 20.00 -01.00
la 30.8. ilma/maalämpöpumput
. 044 588 5867
VUOKRATAAN
8 tn telakaivuria
kuljettajalla tai ilman,
esim. SOITA PELIMAN
N
A
SAH
15?
TA
NA
TA VUOT
PATRUU
0 VAKAA
4
I
1
R
E
E
S
JA UP
10?
15?
Palokatu 1, 2. lämmityskattilat ja sähkövaraajat
. Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
. 0400 274 021
OSTETAAN
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ROMULUX
Kiuruvedellä
P. Tarvittaessa sijaisautoja
8.9. 050-354 2023 www.tanssileiri.fi
KESKUSTAN Elonkorjuujuhla
kulttuuritalolla su 31.8. klo 18.30.
Kahvitarjoilu klo 18 alkaen.
Paikalla Keskustan pj. 050-5265 787
soitot klo 17 jälkeen.
KT-3h+k 50 m²
3 krs. TOMMI
017-770 7700
Kansainvälisen siivouspäivän
KAIKILLE AVOIN
KIRPPUTORI
myynti . 040 596 4282
Leo Ojaluoto
(ent.Teka-tuote)
KEITTIÖKALUSTEET
EDULLISESTI
3 h+k
. Juha Sipilä ja
esittelyssä Savo-Karjalan
kansanedustajaehdokkaat.
PYHÄJÄRVELLÄ 6.9.2014
Pyhäsalmen hotellin ranta ja sahan alue
Paljon nähtävää ja koettavaa,
uusia ja vanhoja koneita,
benjijuoksurata,
temppuratoja,
pressan katit
pomppulinna,
näytöksiä,
kilpailuja,
ym. krs,
p. 0500-175 126
1.9 Puistonkulmalla klo 18.30.-20.00
Aiheena Hidas valssi, vapaa pääsy. Kahvitarjoilu
Syksyn kursseilla uutena nyt myös
peruskurssi vasta-alkajille klo 18.30.-20.00
ja jo pidempään tanssijoille jatkokurssi klo 20.00.-21.30.
Maatila-Rakennus-Traktoriurakointi-Kiinteistöhuolto
Lavettikuljetukset
. lämpökamerakuvaukset
Kiurukatu 3, p. peltilistat
. piipunpellit . lukkosaumakattopellit
p. 045-1409 222
Kiuruk
Teemu Koskelin 050-3872 069
Teuvo Blomberg 050-5987 932
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
Kiurukatu 1
. 0400-220 909
Niemistenkatu 8
ParturiKampaamo
JÄTEKAIVOJEN
TYHJENNYS
Kiinteistöhuolto
Pasi Rimpiläinen
p. tikkaat . lumiesteet
. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Mela & Meisseli Oy
www.annelihakala.fi
Palokatu 9, p. 040 507 4458
Painokevennetty
kävely
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. kattotyöt . maakaapelinäytöt
. 017-753994
Nivankatu 2, 2.krs
Laki-ja tilipalvelut
Lääkäripalvelut
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
Kotipalvelut
Hammaslääkäriasema
Kiuruveden Keilahalli
Asematie 12
KULMAPAIKKA
Puh. Myydään seulottua
peltomultaa
p. 040 934 1435
044 973 4787. 045 124 4130
Nivankatu 3
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
p.017-818181
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
Kirkkokatu 2
Parturi-Kampaamo
HIERONTAPALVELU
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
p.0500-979 479
Skootterit, sahat, mopot pyörät,
ruohonleikkurit ym. 040 174 9426
p. 050 525 6163
Hoitajat p. elokuuta 2014
23
Korjaus / Huolto
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17.00
la 8.30-13.00
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
Hyvinvointi
atu 1
Fysioterapeutit:
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
Lämpimästi
tervetuloa!
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
p. 044 5387 759
Putkityö
Lauri Rytkönen
p. kourut . 0400 654 758
Niemistenkatu 3 L 3
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
Kauneus- ja jalkahoitola
RENGAS RÄISÄNEN
p. +varaosat
Tilausajoa
Hierontapiste
CAROLA
koulutettu hieroja
Puh. 010 420 1333, 0400-378 620
Linja-autoasema
Puh. Keskiviikko 27. kävelysillat . 040 752 4422
Torikatu 6, Kiuruvesi
Kiurukatu 3
etunimi.sukunimi@omni-yrityspalvelut.fi
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
5647
044-765 4771
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo Manninen 050 539 8991
Johanna
Lappalainen
Maria Mikkonen
0400400
770 114
0474827
www.omniyrityspalvelut.fi
050-3533 220
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
puh. 050-514 0067
020 7911 200
Puheluhinnat (alv 24 %): Kiinteästä
verkosta 0,0835 ?/puh + 0,0702 ?/min,
matkapuhelimesta 0,0835 ?/puh +
0,1717 ?/min.
Kiurun
Kotisairaanhoito Ky
Kotisairaanhoito
p. maataloudelle
. 050-5142 602
-LVI-asennukset
-NIBE-maalämpöpumput
RAKENNUSPELTITYÖT
. 017-754 570
avoinna
ma-ti 9.30-17.30
ke-pe 8.30-17.00
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. teollisuudelle
. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. 044-255 7510 Yrittäjäntie 10
Jennica
Rakennus-, remonttija mökkitalkkarityöt,
myös polttopuunteko,
sekä AVANTpienkuormaajalla
kaikenlaiset pihatyöt.
T:mi Tapani Åkerlund
p. (017) 754 879
Koskentie 2, Kiuruvesi
ALANSA AMMATTILAISET:
Kiurukatu 3, p. 017 754 665
Asematie 5
p.017-752 259
www.ttsahkopalvelu.fi
Hautaus- / pitopalvelut
Koulutettu hieroja
SIRPA RYTKÖNEN
. yksityisille
. 0500-619 674
- VALTRA huolto + huoltoauto
- Täryjen vuokraus
- Ilmastointihuolto
p. 040-5757 456
Muut
S
T
U
D
I
O
Puh. 045 185 4466
Kotipalvelu
p. 050-543 1253
Pankki-ja lakipalvelut
p. 040 730 5230
Nousialantie 437, Vaaraslahti
Palvelemme myös iltaisin
ja viikonloppuisin
PÄIVI
Torikatu 6, p. 017 752 531
p