RIITTA AIRAKSINEN 12 » Arto Heiskasesta yrittäminen on mukavaa 012138-2348 JX PR IO R.P .P.F IN LA ND E PALKITTU 2021 PAIKALLISMEDIA KESKIVIIKKO 29.11.2023 70. VUOSIKERTA, NRO 48. 6-7 » Joulunavaus kokosi isot ja pienet torille puurolle ja glögille Tonttutytöt ilahduttivat joulunavauksessa jalkautumalla ihmisten sekaan. WWW.KIURUVESILEHTI.FI Irtonumero 3,80 euroa, kotiin tilattuna alkaen 1,92 euroa/vko 4 » Kiuruveden talousarvio on ylijäämäinen 14 » Järvikirja sisältää paljon paikallishistoriaa asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa
Nyt tarvitaan kiireesti tekoja, maaseudulla ihmisten elinkeino on vaarassa, samoin metsästyskoirat, puhumattakaan vähäisistä lapsistamme. Luonnonvarakeskuksen mukaan Kiuruveden alueella on tehty muutamia näköja useita jälkihavaintoja susista. 044 705 0443 PAINOPAIKKA Suomalainen Lehtipaino, Kajaani UUTISMEDIALIITON JÄSENLEHTI Puh. Susia ei kuitenkaan pääse metsästämään tuosta vain, metsästyslupa perustuu poikkeuslupaan. EU-komissio kuitenkin kuuntelee ja seuraa jäsenmaiden susitilannetta ja on mahdollista, että luontodirektiivi muuttuu joustavammaksi. Johtopäätös tästä susien käytöksestä on tällä heinäkyläläisellä tilalla, että iltalenkki jää jatkossa tekemättä ja lapset viedään kouluun autokyydillä kotiovelta ja tuodaan koulusta kotiovelle asti. Maanantai-iltana kuului Heinäkylän suunnasta, että kaksi sutta oli tullut lehmien ruokintapaikalle, joka on navetan ulkopuolella. Susikannan kasvua on tukenut EU:n luontodirektiivi, joka suojelee noin 1 300 lajia ja alalajia Euroopassa. marraskuuta 2023 PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Nyt menee susitilanne jo liian pitkälle N yt menee susitilanne Kiuruvedellä jo ihan liian pitkälle. KIRSI HAAPEA Olli Rehn vieraili Kiuruvedellä heinäkuussa. kanssa päivystävälle lääkärille. Hirvittävää tässä on, että susi ei pelkää enää ihmistä. Toinen susi jäi vielä perään katsomaan, kun tämä rohkea nainen poistui koiransa kanssa navetan konttoriin. Kanta-arvio on maaliskuulta, jolloin susien määrä on pienimillään. OLAVI HILTUNEN, TERTTU HÄRKÖNEN, TIINA JAUHIAINEN, HELENA JUNTUNEN, RISTO JUNTUNEN, PERTTU KASTARINEN, TEEMU KATTAINEN, HARRI KESKITALO, MIRA KOKKONEN, EERO KYLLÖNEN, ARJA KÄRKKÄINEN, RIITTA KÄRKKÄINEN, MINNA LAPVETELÄINEN, JUHA NIEMINEN, TAPANI PENNANEN, ARJA PENTIKÄINEN, RISTO PENTIKÄINEN, JOUKO TENHUNEN,ANNA-LIISA TENHUNEN, ANTTI TENHUNEN, IRJA TIKKA, TOMMI TIKKA, EMMI TIKKANEN, JARI TIKKANEN, SARI TIKKANEN, TAPANI TIKKANEN, SISKO TOIVANEN, KARI SAASTAMOINEN, TUOMO SAASTAMOINEN, MARKKU SIPONEN, EERO SVÄRD Terveydenhoito ei pelitä, miksi näin. ADOBE. Susihavaintoja on tehty useita myös muualla Kiuruvedellä, esimerkiksi Turhalasta, susi on vienyt metsästyskoiria. Myös hallitusohjelmaan on kirjattu suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen turvaaminen. Sudet ovat suojelun piirissä. Luonnonsuojeluliittokin on kuitenkin ilmeisesti sitä mieltä, että häiriöitä ja ongelmia aiheuttavat sudet voidaan aina poistaa riistahallinnon tai poliisin päätöksellä. Miksi näin. 044 705 0443 Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma–to klo 8–16 Lukijamäärä: 11 500 lukijaa Ilmestyy keskiviikkoisin Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti SOITIN toissaviikolla hyvinvointialueen takaisinsoitto palveluun, josta ei tullut takaisinsoittoa ollenkaan. Kun valitsee Rehnin, saa mitä tilaa. PETTYNYT Hoitoonpääsy on haastavaa tässä maailmanajassa. Painovalmiit ilmoitukset sekä pikkuilmoitukset jätettävä maanantaina klo 14 mennessä. Maaja metsätalousministeriö valmistelee susiasetusta, jolla mahdollistetaan suden kannanhoidollinen metsästys. Susien määrä on kasvanut noin 7 prosenttia ja perhelaumojen määrä noin 14 prosentilla reilun vuoden takaiseen. Sudet veivät koiran lehmien ruokintapaikalta, matkaa ihmiseen oli 10 metriä. Jouduimme siis pitkän jonon jatkeeksi, kun odotimme useamman tunnin päivystävälle lääkärille, joka kirjoitti lähetteen labraan. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Teki mieli luovuttaa ja lähteä Iisalmen sairaalasta kesken kaiken pois, että olisin saanut kipeän pojan peiton alle lepäämään, mutta lääkekuuri oli saatava. Emännän karjunta sai suden päästämään irti koirasta. Paikan emäntä oli tapahtumahetkellä noin 10 metrin päässä, emännän huuto ja karjaisu sai sudet jättämään talon koiran rauhaan. Presidentin tehtävä on johtaa Suomen ulkoja turvallisuuspolitiikkaa. Kirjoituksia ei palauteta. Suomessa suojeltuja lajeja on 140. Olli Rehn – vakaa ja vahva presidentti POSTIA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Olli Rehnillä on kokemuksen kartuttamaa varmuutta vastuutehtävistä niin eduskunnassa, Euroopan unionissa kuin myös Suomen pankissa. YLEISIMMÄT TILAUSMAKSUT 12 kk/kesto: paperilehti kotimaa 98 euroa, digipalvelu 75 euroa, täystilaus (paperi ja digi) 130 euroa Katso lisää tilausvaihtoehtoja: kiuruvesilehti.fi Varhaisjakeluhäiriöt: 0100 4090 (arkisin kello 7.30–16.00) Muut jakeluhäiriöt: puh. Rehn on osoittanut olevansa vahva periaatteen mies, joka luottaa Suomen tulevaisuuteen: hänen Suomensa on vahva, reilu ja kriisinkestävä. Näin ei voi jatkua. Terveystalolla lääkärin vastaanotto maksoi 112 euroa, joten tämä käynti oli siis täysin turha. Ala-asteikäisen pojan kuume ja oksentelu oli jo niin huolestuttavaa, joten päätin varata ajan Iisalmen Terveystalolle lääkärin vastaanotolle, johon pääsimme heti seuraavana päivänä. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Ilmeisesti Heinäkylässä yksistään liikkuu useampi 2–3 suden porukka. Lääkäri kirjoitti lähetteen Iisalmen sairaalan laboratorioon, johon siis menimme, labraan päästyämme sieltä sanottiin, ettei lähete kelpaa. 2 Keskiviikko 29. “ TOIMITUSJOHTAJA Juha Saastamoinen 044 726 29 52 juha.saastamoinen@kiuruvesilehti.fi TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi etunimi.sukunimi@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander 040 705 9327, Toimittaja Aku Laatikainen, 044 4386 852 ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET Sanna Manninen, 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi AINEISTOAIKATAULUT: Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina klo 16 mennessä. Sudet päästivät naisen jopa kolmen metrin päähän ottamaan koiran mukaansa. Tämä oli todella turhauttavaa, eikö olisi ollut myös hoitohenkilökunnankin etu, että Terveystalon lähete olisi kelvannut, niin ajallisestikin. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Suomen luonnonsuojeluliitto jarruttaa sudenmetsästystä, sillä susi on liiton mukaan Suomessa uhanalainen. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomessa oli 2022 maaliskuussa 290 sutta ja marraskuussa 90 prosentin todennäköisyydellä 367–482 sutta. Labrassa käytyämme jonotimme taas kuumeisen pojan VIIME vuodet ovat olleet meillä ja maailmalla tuulisia: koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota ja molempien aiheuttama taloudellinen epävarmuus ovat ravistelleet meidän jokaisen elämää ja arkea. Tule mukaan tekemään Ollista presidenttiä, Suomen tasavallan parhaaksi. Sudet ottivat hampaisiinsa ruokintapaikalla olleen talon koiran, jonka ne lähtivät raahaamaan kohti metsää
Opettaja yritti väittää vastaan, mutta lopulta hän joutui sanomaan oppilaille, että yhdeksänkymmentä astetta se on. Toki Ahvenanmaan voisi ottaa mukaan, mutta sehän on demilitarisoitu. Kaupungin palvelut järjestetään pääasiassa kahden tulolähteen avulla. Posti on lakkautettu jo keskustastakin ja poliisi, nimismies ja verovirasto on viety. Onneksi raja aukeaa pian. Ihme, että pakolaisia sinne yleensä ängännyt. Kaikilla kylillä oli väkeä ja paljon pieniä maatiloja, joilla toistakymmentä lehmää ja parikymmentä hehtaaria peltoa. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi KATSO UUSI KYSYMYS SIVULTA 5. Kulttuuritalo palveli tuolloin ammattikouluna. Yhdistävä tekijä on kokolailla sama hallituspohja. Jere Hakkarainen Venäjä työntää tietoisesti pakolaisia Suomen ja EU:n rajalle ja joku taho siitä vielä tekee rahaa. Tuntia seurannut opetusministeri puuttui asiaan ja sanoi opettajalle, ettei tämä saa opettaa väärin, sillä "veten" kiehumapiste on hänen muistinsa mukaan "yhteksänkymmentä" astetta. Asukasluvun pieneneminen näkyy väistämättä verotulojen pienenemisenä. Pääposti oli keskustassa poliisiaseman ja nimismiehen kanslian sekä veroviraston vieressä. Mutta se vaatisi Venäjältäkin jo suunniteltua logistista toimintaa. Jari Tikkanen Totta kai, raja kiinni. ALLI HUOVINEN tietää mistä kirjoittaa, sillä hän opetti vuosikymmeniä matematiikkaa Oulun yliopistossa eikä ole kätkenyt kynttiläänsä vakana alle eläkkeellä ollessaankaan. Miksi se vielä on auki. Yläaste pursui oppilaista ja oppitunteja pidettiin Vanhalla Säästöpankilla ja lukion tiloissakin. Leikkaukset eivät ole mukavia tai helppoja, mutta vielä tällä hetkellä kaupunki päättää niistä itse. VIERASKYNÄ MATTI HEIKINMAA Kirjoittaja on lukion rehtori ja sivistysjohtaja VIIME VIIKON KYSYMYS OLI: Pitäisikö itäraja sulkea. Siihen ei pitäisi vaikuttaa typerät solmitut sopimukset minkään muun tahon kanssa. Kukaan ei tiedä, keitä tulijat ovat. Vuonna 2015 tuli 30 000 turvapaikanhakijaa ja siitäkin selvittiin. NÄIN AIHETTA KOMMENTOITIIN: Lähetä kommenttisi toimitus@kiuruvesilehti.fi tai vastaa Kiuruvesi-lehden Facebookissa. 3 Keskiviikko 29. Mitäpä luulette tapahtuvan sitten. JOUDUMME koko ajan suunnittelemaan mihin palveluihin ja toimintaan meillä on varaa ja mihin ei. Nuo pakolaiset voi estää, ettei ota niitä maahan ollenkaan. Esko Korhonen Samaa intoa rajojen sulkemiseen olisi oikeasti tarvittu jo 2015! Arto Tikkanen Näillä määrillä on minusta naurettavaa ylireagointia sulkea raja. Nyt itärajan yli on tullut muutamia kymmeniä ja koko raja on lähestulkoon kiinni. Esimerkkinä voi mainita Ylä-Savon yhteistyön selvittelyn kansalaisopistojen toiminnassa tai Pielaveden kanssa pohdittava kahden puolen kuntien rajaa toimivien kyläkoulujen tulevaisuus. (Vieraskynä, Kiuruvesi lehti 22.11.) OPETUSMINISTEREITÄ on syytetty aikaisemminkin. Myös käyttämistämme palveluista maksamme pääsymaksuja tai käyttömaksuja, kuten uimahallista, kulttuuritalon esityksistä tai varhaiskasvatuksen hoitomaksuina. Eija Peltola Pakolaisrahat ”eeuusta” nostettu ja tärvätty. Toki tämä vauhkoontuminen on myös loistava keino siirtää huomio pois hallituksen tuhoisista päätöksistä. Länsirajan yli käveli yli 30 000 ihmistä, rajavartiosto/puolustusvoimat auttoivat laukkujen kantamisessa. Katsotaan Putinin bluffi ja riisutaan aseista ottamalla siirtolaiset turvaan. Kyläkauppoja on enää yksi, Juntusen kyläkauppa Luupuvedellä. Mahdottomuus muuten, kun sotatila julistamalla ja silti vaan pakolaisia tulisi. Toiminnoissa selvitetään entistä tarkemmin yhteistyötä naapurikuntien kanssa. Valtio maksaa kunnille valtionosuutta ja sen lisäksi saamme osamme erilaisista verotuloista. Mitäpä, jos me suomalaiset menisimme sankoin joukoin jonkun maan rajalle. Myös valtionosuudet pienevät asukasluvun myötä. MIKSI näitä asioita vertailen. PUOLUESIHTEERIN puolue voitti eräät eduskuntavaalit ja puoluesihteeristä tuli opetusministeri. Kansanomaisena hän käytti puheissaan itämurretta, jossa muun muassa d-,fja b-kirjaimet äännetään niiden kovemmilla muodoilla tai jätetään kokonaan pois. Lie joku suomalainen siellä käymässä. Turvapaikkaa pitäisi hakea ensimmäisestä maasta. Paikallisia linja-autovuoroja kulki lukuisia päivän aikana ja lisäksi postiautot ja pikavuorot. Kekseliäs opettaja sopi luokan kanssa, että hän kysyy opetusministerin aikana ainoastaan helppoja kysymyksiä. Sivistyslautakunnan alaiset säästöt on pääasiassa revitty vuosittain opetuksesta, joka on lakisääteistä palvelua. Meillä on nyt onneksi hallitus, joka pystyy tekemään järkeviä päätöksiä Suomen kannalta eikä vihervasemmiston aivopesuohjelman johdolla. Jos kaikki pidetään entisellään, muutoksista päättää lähivuosina selvitysmies. Juho Huuskonen MATEMATIIKAN puolestapuhuja, valtakunnan virallinen matikkatäti Alli Huovinen osoittaa jälleen kerran syyttävällä sormella matematiikan nykytilasta entistä demariopetusministeriä Krista Kiurua. Eero Tuorilainen Pitäisi. Erään pienen kyläkoulun kansakoulunopettaja hikoili monta päivää, kun opetusministeriöstä tuli tieto, että opetusministeri tulee seuraavalla viikolla kello silloin ja silloin seuraamaan hänen koulunsa opetusta. Herkullisia puolustuskohteita riittää kaikille ehdokkaille. Koulujemme määrä on supistunut nykyiseen ja ellei ihmeitä tapahdu myös jatko on saman suuntainen. Kylätakseja ei juuri enää ole asiakkaiden vähyyden vuoksi. Lukion opiskelijoita oli yli 250 ja vuosittain ylioppilaita valmistui kymmenittäin. Kuten Saksa ja Ranska uneksivat siitä. Aika vähän ovat toimittajatkaan pysähtyneet kysymään, että miksi tämä ”hybridiase” on niin kauhistuttava. Vaalilupauksensa mukaisesti opetusministeri kierteli kouluissa seuraamassa opetusta. Linja-autovuorot ovat pääosin koululaisille ostettuja vuoroja ja kesällä Paliauto on ainoa mahdollisuus asioille ilman autoa. KEVÄÄLLÄ asukaslukumme oli 7519 henkeä. Helena Nyyssönen Eiköhän jokaisella valtiolla ole täysi oikeus tarvittaessa sulkea niin maa-, merija ilmatila, rajansa. Asukasluvun pieneneminen näkyy monin tavoin niin kylillä kuin keskustassakin. Venäjä rikkoo kansainvälisiä sopimuksia tässäkin asiassa, tämä ei tietysti aiheuta sitä, että Suomen pitää niitä rikkoa myös, vaan antaa selkeä viesti Venäjälle, että tämä homma ei nyt onnistu ja pakolaisille, että tänne ei nyt pääse. Voivat olla vaikka Wagner-sotilaita turvapaikan hakijan valepuvussa. Monenko maan läpi nämä paperittomat ovat jo tulleet. Matti Komulainen Itäraja pitäisi sulkea kokonaan. Mirja Siidorov-Qvintus Ei. Jolloin sen olisi hyvä vesittää omat ihmisoikeusrikkomuksensa. Parin päivän kuluttua opettajalle tuli puhelu, jossa opetusministeri pyysi anteeksi "veten" kiehumapisteväitettään sanoen , että "yhteksänkymmentä" astetta onkin suorakulma. 7500 asukasta ei voi maksaa veroja yhtä paljon kuin 12000 asukasta. Vuosittainen juustohöyläleikkaus on tullut tiehensä päähän ja nyt keskitytään lakisääteisten palvelujen ylläpitoon samalla kun muuten mukavia mutta ei pakollisia vähennetään. Muistuu mieleeni turuilla ja toreilla yli 50 vuotta sitten pilke silmäkulmissa kiertänyt tarina eräästä opetusministeristä, jonka moni varttunut kansalainen muistanee erään jo rekisteristä poistetun puolueen puoluesihteerinä, joka teki vaalityötä käymällä mopolla vaalipiirinsä jokaisessa kolkassa. Kaupungin palvelurakenne on kuitenkin rakennettu aikanaan silloiselle asukasmäärälle ja tulopohjalle. YKSI opettajan kysymyksistä kuului: "Mikä on veden kiehumapiste?" Kaikki viittasivat innolla ja vastata sai Pekka, että "sata astetta." Opettaja kiitti ja sanoi sen vastauksen olevan oikean. Opetusministeri saapui ajallaan ja istuutui sitä varten luokkaan varatulle tuolille seuraamaan opetuksen kulkua. marraskuuta 2023 Kylmää kyytiä KIURUVEDEN asukasluku oli vuonna 1980 12 050 henkeä. Merja Kristiina Ruotsalainen Kyllä. TAITO TASKINEN ADOBE Veden kiehumapiste. Pekka Mäyrä Eihän sitä kokonaan voi sulkea. Kylien maatilojen koko on kasvanut, mutta lukumäärä vähentynyt rajusti. Nyt on kyse joistain kymmenistä tai sadoista pakolaisista ja hallitus, lehdistö sekä osa kansasta panikoi. Jokaisella kylällä oli taksiyrittäjä, joka ajeli myös oppilaita kyläkouluille. JOKAISEN eläköitymisen tai henkilön siirtymisen muualle töihin johdosta vapautuvan tehtävän täyttö harkitaan tarkoin. Jokaisella kylällä oli kyläkauppa tai kaksikin ja kaupalla posti ja postivirkailija. TUNTI loppui aikanaan ja opetusministeri jatkoi koulukierrostaan. Kun lapsikin näkee, että jos rasistit eivät vauhkoontuisi täysin, niin mitään ongelmaa ei edes olisi. Tanja Lång Venäjä ilmeisesti pyrkii kyseenalaistamaan Suomen oikeusvaltiomallin. Mutta suuret pakolaismäärät on pakko torjua. Ehkä Venäjäkin oli heille onnela kotimaahansa verrattuna. Epäilemättä säästöesitykset jatkossakin aiheuttavat monenlaista porinaa, koska tämä on vasta alkua. Tästä kärsii tavalliset ihmiset. OPETUSMINISTERIN vierailuaikana oli lukujärjestyksen mukaan lunnontiedon tunti, kuten ainetta siihen aikaan kutsuttiin. Asko Humaloja Kannattaa muistella vuotta 2015. Tämä on selvää itänaapurin harrastamaa kiusantekoa. Tulevat kunnallisvaalit ovat keväällä 2025 ja pian vaalisoppa jo alkaa kiehumaan. Palvelujen järjestäminen on harjattava lävitse ja uusia tulokohteita kaupungille kaivataan kipeästi tai olemme pian Iisalmen ”seutua”. Kohta varmaan ollaan seuraavaksi liittovaltio. Jos alkaisi selkeästi tulla tuhansia ja tuhansia, niin sitten pitää reagoida, ei toki täyssululla silloinkaan. Kyläkouluja oli toistakymmentä ja kaikissa runsaasti oppilaita
017 752 277 Kiuruveden Näkökulma Hoya iD monitehojen ostajille toiset lasit kaupan päälle! Esim. marraskuuta 2023 Kiuruveden kaupungin vuoden 2024 talousarvio ja vuosien 2025– 2026 taloussuunnitelma oli viime viikolla kaupunginhallituksen käsittelyssä. Suurimpia hankKiuruveden talousarvio on plussan puolella Talousarvion valmisteluun lähdettiin hieman erilaisissa tunnelmissa kuin aiempina vuosina ja alkusyksystä talousarvioraami oli pakkasen puolella. Lisäksi jätevesiviemäreihin satsataan 200 000 euroa. aurinkolasit, tietokonelasit, lukulasit tms…tai KEHYKSET Tule ja valitse omasi! 50 %. 4 Keskiviikko 29. Lopulliset tiedot valtionosuuksista saadaan tämän vuoden joulukuussa. TEKSTI AKU LAATIKAINEN KUVAT JAANA SELANDER, AULI VAALAMA, SUOMEN LANTAKAASU keita vuonna 2024 ovat siirtovesilinjan rakentaminen (600 000 euroa) ja koulukeskuksen yleisja hankesuunnitelma (300 000 euroa). Vuoden 2024 talousarvioehdotuksen pohjana ovat seuraavat tuloveroja kiinteistöveroprosentit: kunnallisvero 9,5, vakituiset asunnot 0,55, muut kuin vakituiset asunnot 1,0, rakentamattomat rakennuspaikat 3,0, voimalaitokset 3,1 sekä yleinen 0,93, eroteltuina maa-alueet 1,30 prosenttia. Joulukuussa ne etenevät kaupunginvaltuustoon. Kiuruveden kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen. Tilikauden tulokseksi arvioidaan 87 000 euroa (570 000 euroa). Vuonna 2024 ja tulevina vuosina toteutetaan tasapainottamistoimenpiteinä henkilöstön välisen yhteistyön lisäämistä eri palvelukeskusten välillä ja henkilöstön osaamista pyritään hyödyntämään entistä joustavammin. Haasteista huolimatta budjettiesitys on kuitenkin ylijäämäinen. Verotuloja arvioidaan kertyvän noin 14,5 miljoonaa euroa. Kiuruveden ensi vuoden suurimpia investointeja on koulukeskuksen yleisja hankesuunnitelma. Verotuloissa on kasvua vuoden 2023 talousarvioon 1,55 prosenttia. Siten kuntalain mukaista kattamatonta alijäämää ei kunnan taseessa ole. Toimintakate on noin -20,8 miljoonaa euroa (-20,4 miljoonaa euroa) ja vuosikate 3,6 miljoonaa euroa (3,9 miljoonaa euroa). Summasta tuloveroa on 11 160 000 euroa, osuus yhteisöveron tuotosta on 1 572 000 euroa ja kiinteistövero 1 861 000 euroa. Kaupungin investointihankkeita on koko taloussuunnittelukaudella 2024–2026 yhteensä noin 4,4 miljoonaa euroa (netto), josta vuoden 2024 nettoinvestoinnit ovat noin 2,2 miljoonaa euroa. Kiuruveden kaupungin taseessa on ylijäämää 31.12.2022 jälkeen 1 724 325,30 euroa. OPTIIKKA KELLOT KORUT Tervetuloa katselemaan! Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. marraskuuta 2023 UUTISET Keskiviikko 29. Valtionosuuksia arvioidaan saatavan 9,2 miljoonaa euroa, mikä on 2,6 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2023 talousarviossa. Lisäksi painatusten, ilmoitusten ja markkinoinnin kustannuksia vähennetään hyödyntämällä entistä enemmän sähköisiä tiedotusja viestintävälineitä. Talousarvio on ensi vuodelle 104 313 euroa ylijäämäinen (vuoden 2023 talousarviossa ylijäämää oli 587 332 euroa)
Optimo Kiuruvesi Torikatu 1 puh. MITÄ. Huoltosuhde jatkaa heikkenemistään Vuodenvaihteen 2022–2023 lopullisten tilastotietojen mukaan Kiuruveden väestöstä, joka oli 7597 henkilöä, oli työvoimaa 3 277 henkilöä (43 prosenttia) ja työvoiman ulkopuolella siten 4320 henkilöä (57 prosenttia). u Kiinteistöveroprosentit: vakituiset asunnot 0,55 %, muut kuin vakituiset asunnot 1,00 %, rakentamattomat rakennuspaikat 3,00 %, voimalaitokset 3,1 %, ja yleinen 0,93 %, eroteltuina maa-alueet 1,30 %. Kiuruveden väkiluku pieneni vuonna 2022 yhteensä 162 asukkaalla. Joka tapauksessa kaupungin talous pysyy kireänä vuosien 2024– 2026 taloussuunnitelmakaudella. Esimerkkinä Rusanen nostaa esille ison biokaasulaitoskokonaisuuden, jonka hän uskoo tuovan elinvoimaa ja vireyttä yli kuntarajojen sekä uskoa tulevaisuuteen. u Verotuloja arvioidaan kertyvän noin 14,5 miljoonaa euroa, 1,55 % enemmän kuin vuoden 2022 talousarviossa. 5 Keskiviikko 29. Vuoden 2022 lopussa alle 15-vuotiaiden osuus Kiuruveden väestöstä oli 14,3 prosenttia, 15–64 -vuotiaiden 53,0 prosenttia ja yli 65-vuotiaiden 32,7 prosenttia. Vuoden 2023 arviossa ylijäämää oli 587 332 euroa. Tässä vuosi 2024 on tärkeää aikaa. 08 764 990 Torstai 10.00–13.30 TOINEN LINSSI TOINEN LINSSI ILMAISEKSI ILMAISEKSI Ostaessasi Ostaessasi silmälasit silmälasit edun arvo jopa edun arvo jopa 744 € 744 €. Vaikka talous haastaa Kiuruveden, on silti pystyttävä Rusasen mukaan katsomaan myös eteenpäin. – On tärkeää varmistaa, että muutosten jälkeenkin kaupungin rahoitus on kunnossa ja rahoitusta riittää investointeihin myös tulevina vuosina. Pohjois-Savon liiton ennustuksen mukaan Kiuruvedellä olisi 6 695 asukasta vuonna 2030 ja 5 868 asukasta vuonna 2040. Kiuruveden Iskelmäviikon ja alueen tapahtumien ympärillä on myönteinen kehittämisvire. u Vuosikate on 3,6 miljoonaa euroa (vuoden 2023 talousarviossa 3,9 miljoonaa euroa). u Talousarvio vuodelle 2024 on 104 313 euroa ylijäämäinen. Kiuruveden väestöstä noin puolet asuu taajamassa ja puolet haja-asutusalueella. Ensi vuodesta lähtien muutoksia tulee TE-uudistuksen takia. Tämä edellyttää aikaisempien vuosien tapaan pitkäjänteistä ja vastuullista taloudenpitoa, Rusanen sanoo. Tehty selvitys osoittaa, että vuonna 2024 ja talouden suunnitteluvuosina on paljon tehtävää, että talous saadaan pidettyä tasapainossa. Työttömyysprosentti on 9, mikä on edellisvuotta matalampi. Investoinnit on suunniteltava tarkkaan ja huolella sekä palvelulupaukset arvioitava tarkkaan tuleville vuosille ja vuosikymmenille. AKU LAATIKAINEN Optikon ja Silmälääkärin ajanvaraus (017) 821 0061 sekä www.silmalasikauppaoptimo.fi. Uudistuksen myötä valtionosuuksien laskenta muuttui niin, että monella on ollut vaikeuksia pysyä perässä. KYLLÄ 95% EI 5% SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Keskitätkö jouluostoksesi Kiuruvedelle. AKU LAATIKAINEN Kiuruveden työttömyysprosentti on tällä hetkellä edellisvuotta matalammalla tasolla. Kiuruveden huoltosuhde on alkanut selvästi heikkenemään ja jatkossa se heikkenee yhä voimakkaammin. Vuoden 2023 talousarvioehdotuksessa toimintakate on -20,8 miljoonaa euroa (vuoden 2022 talousarviossa -20,4 miljoonaa euroa). Työttömiä työnhakijoita Kiuruvedellä oli tämän vuoden syyskuussa 286 henkilöä. – Tulojen ja menojen epäsuhta edellyttää vahvaa korjausliikettä ja kriittistä tarkastelua. Kun aiemmin tämän vuoden syksyllä ryhdyttiin valmistelemaan vuoden 2024 talousarviota, oli talousarvioraami pakkasella lähes 700 000 euroa. Kesällä 2024 saamme järjestettäväksi Pohjoismaiset karavaanipäivät ja Suomen Karavaanareiden 60-vuotisjuhlat. Työttömyysprosentti 9 Työvoimaa oli Kiuruvedellä Pohjois-Savon elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen työllisyyskatsauksen mukaan vuoden 2023 syyskuun lopussa 3 173 henkeä, mikä oli 104 henkeä vähemmän kuin syyskuussa 2022. Tulorahoituksella investoinneista katetaan 158,8 %. Kiuruvedellä huoltosuhde on ollut korkeampi kuin Ylä-Savossa ja Pohjois-Savossa keskimäärin. Rakenteelliset muutokset ovat tosiasia. Hän muistuttaa, että Kiuruvedellä on käynnissä ja vireillä monia kaupungin elinvoimaa ja yritystoimintaa vahvistavia asioita. Kiuruvedelle on suunnitteilla myös tuulija aurinkoenergiahankkeita. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi Katseet eteenpäin Kiuruveden kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen kertoo katsauksessaan, että talousarvion valmisteluun lähdettiin Kiuruvedellä ja kaikissa Suomen kunnissa hieman erilaisissa tunnelmissa kuin aiempina vuosina. – Matkailun sarallakin on runsaasti potentiaalia ja konkreettisia toimia menossa. Pohjois-Savon liiton ennusteen mukaan Kiuruveden väestöllinen huoltosuhde on 106 vuonna 2030 ja 108 vuonna 2040. Työnteko, yrittäminen ja välittäminen ovat niitä kestäviä rakennusaineita, joista Kiuruvesi tunnetaan ja jotka antavat pohjan tulevaisuuteen. Vuoden 2024 aikana otetaan tärkeitä askeleita muun muassa Suomen Lantakaasun biokaasulaitoshankkeessa. Vuoden 2021 varmistettujen tietojen mukaan Kiuruveden taloudellinen huoltosuhde oli 176. Tämän myötä kaupunki on kirjoittanut esisopimuksen Suomen Lantakaasu Oy:n kanssa, jossa on sovittu hankkeen jatkoaskeleista. Budjettiesitys 2024 u Tuloveroprosentti ensi vuodelle on 9,5. Asukkaita vähenee vuodesta 2022 vuoteen 2040 yhteensä 1 729. Muutos vuoteen 2023 on +0,39 %-yksikköä. Yli 65-vuotiaiden osuus on hiukan noussut sekä 15–64 -vuotiaiden osuus vastaavasti vähentynyt ja 0–14 -vuotiaiden osuus on pysynyt melko samana vuodesta 2021 alkaen. u Nettoinvestoinnit vuodelle 2024 ovat noin 2,2 miljoonaa euroa. Tähän liittyen tehdään yhteistyötä yli kuntaja maakuntarajojen, sillä Kiuruvesi selvittää yhdessä Pihtiputaan ja Pyhäjärven kanssa vihreiden energiahankkeiden potentiaalia muun muassa vetytalousinvestoinneissa. Meidän pitää tehdä konkreettisia säästötoimenpiteitä sekä taloutta vahvistavia elinvoimatoimia. – Isoja askeleita otettiin kesän ja syksyn 2023 aikana, kun tonttivalinta vahvistui ja kaupunki teki tarvittavan maakaupan tulevaa teollisuusaluetta varten. marraskuuta 2023 VIIKON KYSYMYS Pitäisikö itäraja panna kokonaan kiinni. Tämän takia kaupunginhallitus velvoitti laatimaan talousarvion siten, että Kiuruvesi pääsee nollatulokseen tai hieman plussalle. Alueen kehitystä ja elinvoimaisuutta kuvaa myös taloudellinen huoltosuhde, joka ilmoittaa kuinka monta työvoiman ulkopuolella olevaa ja työtöntä on yhtä työllistä kohti. u Valtionosuuksia arvioidaan kertyvän 9,2 miljoonaa euroa, mikä on 2,6 % vähemmän kuin vuoden 2023 talousarviossa. Väestöllinen huoltosuhde vertaa lasten (0–14 -vuotiaiden) ja vanhuseläkeläisten (65 vuotta täyttäneiden) määrää työikäisen väestön (15–64 -vuotiaiden) määrään. Kiuruveden kaupunki tilasi tulevaa kouluratkaisua varten talouden tasapainoselvityksen Inspira Oy:ltä. Syntyvyyden nettomuutos oli -97 ja kuntien välisen muuton -77 henkilöä. Lisäksi yhteistyötä on tiivistettävä naapurikuntien kanssa, Rusanen linjaa. Kuntakenttä jakaantui selkeästi voittajiin ja häviäjiin, ja Kiuruveden kaupungin valtionosuudet vuodelle 2024 tulevat vähenemään. – Valtionosuusjärjestelmästä tuli vuoden 2023 alusta lukien sote-uudistuksen jakojäännös. Edellisen vuoden vastaavana ajankohtana työttömiä oli 303 henkilöä. – Kiuruvesi on viettänyt tänä vuonna 150-vuotisjuhlavuottaan ja on aika siirtää katseet seuraavalle 150 vuodelle, joista vuosi 2024 on ensimmäinen. Näillä näkymin Ylä-Savo on saamassa oman työllisyysalueen, johon Kiuruvesikin kuuluu. Vieraita on tulossa useista eri maista. Lisäksi kaavoitusprosessi on loppusuoralla
Moppien hän kertoo olevansa itse suunnittelemia ja ompelemia. marraskuuta 2023 Kiuruveden torilla oli mukavasti ihmisiä joulunavauksessa lauantaina. Uutiset Puheenaihe. Myynnissä on kahta eri mallia. Toisessa puu on sahattu toisesta päästään halki yleensä neljään osaan. Uunin Maija kertoo lämmittäneensä jo varhain aamulla. – Alussa kauppa kävi vähän nihkeästi, mutta kun ihmiset saivat puuroa vatsaansa, kauppa alkoi käydä, kaksikko kertoo. Parhaan jätkänkynttilän he kertovat syntyvän pystyyn kuivuneesta kuusesta tai tervaisesta männystä. Tarjolla oli ohjelmaa, puuroa, glögiä ja paikallisia tuotteita. Leivän juuri on anopilta, eikä kukaan tiedä, kuinka vanha se on alun alkujaan, Lång jatkaa. Koska ulkotulet kuuluvat joulunaikaan kuin rusinat jouluiseen rusinasoppaan, Johannes Hartikainen ja Lauri Lukkarinen olivat tulleet joulunavaukseen myymään itse valmistamiaan jätkänkynttilöitä. – Rahat käytän joululahjoihin. Nuoret miehet tosin kertovat olevansa kotoisin Kiuruveden ja Pielaveden rajalta, juuri ja juuri Pielaveden puolelta. Joulu tuli torille isosti Kiuruveden joulunavaus täytti torin lauantaina. Puuroa riittikin moneen vatsaan, sillä sitä oli keitetty 500 hengelle. Leena kertoo olevansa osa-aikainen opettaja ja tekevänsä ompelutöitä harrastusmielessä. Nämä loput ovat eilen leivottuja, Lång kertoo. – Tänä aamuna leivotut menivät heti kaupaksi. Paikallista ja kierrätettyä Ruisleivillä lastatun pöydän takaa löytyy rapakkojokinen Maija Lång. Tänään myydyistä tuotteista tulevat rahat Tiina saa itselleen, Leena kertoo. Myös hänen hankkimansa raaka-aineet ovat läheltä, eli Ryönänjoen myllyltä hankittuja. Toisessa mallissa puun keskelle on porattu reikä ja alas sivuille ilmareiät. – Meillä on ompelupaja Toimi-säätiön tiloissa yhdessä Aunen kanssa. – Ruisjauhoja, vettä ja suolaa. Leivät ovat perinteisiä juureen tehtyjä hapanruisleipiä. – Puut ovat kotimetsistä, Hartikainen ja Lukkarinen vahvistavat. Torin toisella laidalla äiti ja tytär, Leena ja Tiina Risulainen, myyvät hekin paikallisia tuotteita. TEKSTI & KUVAT RIITTA AIRAKSINEN Kun kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen tapahtuman avajaispuheessa toivoi kiuruvetisten käyttävän paikallisia tuotteita, mitkäpä olisivat sen paikallisempia tuotteita kuin lähitienoilla kasvaneista puista tehdyt jätkänkynttilät. Kierrätys on suosittua, joten myyntipöydällä on vanhasta raanusta valmistettuja kuivamoppeja pölyjen pyyhkimiseen. 6 Keskiviikko 29
Samana aamuna leivotut leivät menivät heti kaupaksi. Alussa mietimme paikaksi mm. marraskuuta 2023 Itselleni haluaisin hupparin, peruskoulun seitsemättä luokkaa käyvä Tiina kertoo. – Laitoin omaan huoneeseeni pienen joulukuusen jo marraskuussa, Helmi kertoo. Kirkkoherra Kimmo Kivelä toi tilaisuuteen seurakunnan tervehdyksen ja kristillistä sanomaa. liikuntahallia, mutta ruokaym. Tuulikki kertoo musiikin kuuluvan oleellisena osana koko perheen elämään. Kaksikko kertoo myös, että idean alkuunpanija oli Juha Niemi, lionsclubilainen hänkin. Kolmikko on tullut tapahtumaan vierailijoina, etenkin kun Tuulikin tytär Miitta esitti tapahtumassa laulun ystävänsä Amanda Piipon kanssa. Glögitiskillä tarjolla olleet piparkakut maistuivat pikkuneiti Riitu Vaarasuolle. – Meillä kotona lauletaan paljon. Olihan siellä torilla myös joulupukki.. Joulupuuro raikkaassa pakkassäässä on yleisön jokavuotinen suosikki. Juha Niemi, Auli Marttila ja Jari Tikkanen kuuluvat joulunavauksen järjestäneisiin Lions Clubeihin. – Ainoa rajoitus on esiintymislavan koko. tarjoilujen järjestäminen sinne olisi tullut liian kalliiksi, Tikkanen ja Marttila kertovat. He kertovat olevansa Eija Partanen, Tuulikki Huttunen ja Helmi Vartiainen. – Vielä ei ole tullut ilmoittautumisia, mutta onhan tässä vielä aikaa. Kiuruveden joulunavaukseen liittyy Kiuruvesi-lehden joulupassikampanja. Kohti kevään tapahtumaa Askeleet suuntautuvat vielä yhdelle myyntipöydälle, jonka edessä on suuri joulupallo. Kaksikko kertoo huhtikuussa Kiuruvedellä järjestettävästä Kaiken Kansan Talent-tapahtumasta, johon kuka tahansa voi osallistua hyvän maun rajoissa millä tahansa taidolla. Maija Långin mukaan ruisleipää ostavat eniten keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset. Pöydän takana ovat Lionsien liiveihin pukeutuneet Jari Tikkanen ja Auli Marttila. 7 Keskiviikko 29. Kerrotaan, että jätkänkynttilän kehittelivät pohjoisen metsissä töitä tehneet metsurit, jotka polttivat kuivaa keloa lämmitellessään. Tapahtuma tosin on K18 ja paikka paikallinen ravintola. Uutiset Johannes Hartikainen ja Lauri Lukkarinen myivät itse tekemiään jätkänkynttilöitä. Lions Club Helmiinan lisäksi tapahtumaa olivat järjestämässä LC Kiuruvesi/Niva, LC Kiuruvesi, Kiuruveden Yrittäjät, Kiuruveden kaupunki, Tikanmaito Oy, Iltalypsy, S-Market sekä kenttäkeittimen lainannut Unto Harmoinen. Etenkin vanhempi tyttäreni Eevi aloittaa joululaulujen soittamisen ja laulamisen jo marraskuussa. Tuulikin äiti Eija kertoo jouluaterian lisäksi jouluperinteisiinsä kuuluvan myös kynttilöitten viemisen läheisten haudoille. Aattona käymme toisessa mummolassa jouluaterialla ja joulupäivänä toisessa, joten tavallaan meillä on kaksi joulua, Tuulikki kertoo. Riitua oli torilla käyttämässä isotäti Leena Remes. Joulunavajaisten ohjelmassa oli puheiden, puuron, glögin ja myyntipöytien lisäksi musisointia, tanssiesitys sekä joulupukki. Glögiä ja pikkuleipiä olivat tarjoilemassa Sari Tikkanen, Katariina Pekkala sekä muut LC Helmiinat. Me olemme jouluihmisiä ja vietämme sen hyvällä fiiliksellä, ei stressaten. Matka torin ympäri jatkuu kohti esiintymislavan luona seisovaa kolmea naista. Myös lisää sponsoreita mahtuu mukaan, Tikkanen vinkkaa. Myös Helmi Vartiainen kertoo olevansa jouluihminen. Amanda Piippo, Eija Partanen, Miitta ja Tuulikki Huttunen sekä Helmi Vartiainen kertovat olevansa jouluihmisiä
Pitää miettiä ratkaisujen vaikutusta pitkässä juoksussa, milloin kannattaa säilyttää, milloin satsata uuteen. Arkkitehdiksi hän valmistui vuonna 2012. En kuitenkaan varauksetta suosi ns. Kaurasesta rakennusten säilyttäminen kannattaa, mutta ei kuitenkaan hampaat irvessä. Kun rahahanat ovat tiukassa, ulkonäkö on se, joka kärsii ensimmäisenä ja on koitettava miettiä kustannustehokkaita, mutta kuitenkin visuaalisesti toimivia ratkaisuja. Lukion jälkeen vuonna 2004 hän lähti opiskelemaan ensin vuodeksi Rovaniemelle Lapin yliopistoon teollista muotoilua, ja seuraavana vuonna hän pääsi opiskelemaan arkkitehtuuria Oulun yliopistoon. – Voi olla, että suunnittelun alussa on jo päätetty valmistumisajankohta, ja odottamattomien viivästysten tullessa kiristetään aikataulua väärissä paikoissa. – Joskus luopuminenkin on viisautta. Kauranen sanoo, että lainsäädäntö tuntuu monesti jäykälle, ja ohjaa ratkaisuihin, joita suunnittelija ei valitsisi. Kiuruvedellä asuessa olen tehnyt etätöitä myös toiseen yritykseen, Arkkitehtisuunnittelu Niskanen Oy:lle. Hiljaista rakentamisessa Kulunut vuosi on ollut hiljainen rakennusalalla, ja se on vaikuttanut Kaurasenkin työtilanteeseen. Kiire voi johtaa huolimattomuuteen, joka voi näkyä esimerkiksi rakennuksen tiiviydessä. Toinen huolestuttava asia Kaurasesta on kustannusten nousu. Harmillista, että esimerkiksi hirsirakentaTalous & politiikka. Myös rakennussuunnittelussa muunneltavuus on hyvä pitää mielessä, sillä vuosikymmenien kuluessa tarpeet monesti muuttuvat. Kestävyys trendinä Jonkinlaisena trendinä arkkitehtuurissa voisi Kaurasen mukaan ehkä pitää luonnonmukaisten ratkaisujen kasvua, ”kestävää arkkitehtuuria”. – Rakennukset eivät ole, tai ainakaan niiden ei pitäisi olla, kertakäyttöisiä vaan kestää vähintään 50 vuotta, mieluummin enemmän. – Työ on kuitenkin ollut rakennussuunnittelupainotteista ja keskittynyt isompien kohteiden kuten päiväkotien ja liikerakennusten suunnitteluun. – Ilman muuta arkkitehtuuriin pitää satsata, sehän on meidän elinympäristöämme. – Uskon, että töitä riittää, toivon mukaan tulevaisuudessa enenevässä määrin, jotta voisin heittäytyä päätoimisesti oman yrityksen varaan. – Tie toi takaisin kotikonnuille Kiuruvedelle, kun koronan takia pystyin tekemään töitä etänä. Aasinsiltana kouluasiaan Kauranen muistuttaa, että Kiuruvedelläkin on paljon paikallista osaamista rakennusalalla sekä suunnittelun että toteutuksen puolella. Riippuu, mitkä asiat ovat merkitseviä, kiinnitetäänkö huomiota toiminnallisuuteen, energiatalouteen, rakennushistoriaan, rakenteisiin vai johonkin muuhun. Laura Kauranen perusti oman arkkitehtitoimiston. Se oli lähtölaukaus omalle toimistolle, Arkkitehtitoimisto Kontu Oy:lle, Kauranen kertoo. Kauranen tekee edelleen töitä pitkäaikaiselle työnantajalleen, mutta ajatuksena on vastedes tarjota arkkitehtija sisustussuunnittelua myös paikallisesti Kiuruvedellä ja ympäristökunnissa yksityisettä yritysasiakkaille. Kustannusruuvin kiristäminen on Kauraselle harmillisen tuttua myös omassa työssä varsinkin, kun kyse on isosta rakennuttajasta. Laura Kauranen on Kiuruvedeltä kotoisin. Tehdessäni diplomityötäni päiväkotisuunnittelusta kävin tutustumassa useissa päiväkodeissa ja jututin työntekijöitä sekä lapsia, näin sain käsityksen toiminnan tilatarpeista. – Olisi hienoa, jos uutta koulurakennusta suunniteltaessa voisi sitä hyödyntää, ja sillä tavoin edistää syntyvillä kustannuksilla lähialueen yritysten toimintaa, huomauttaa Kauranen. isossa kaupungissa kuin täällä maaseudulla, mutta talojen arvot lasketaan eri mitta-asteikossa. Olen myös huolissani nykyisen monikerrosrakentamisen haasteista. – On alettu miettiä hiilijalanjälkeä ja nähdä esimerkiksi puun hyvät puolet rakentamisessa. Rakentamistarvikkeiden ja monesti myös työn hinta on sama TEKSTI JAANA SELANDER KUVA LAURA KAURASEN KOTIALBUMI misen taidot ovat painuneet pian unholaan ja perinteiset taitajat alkavat olla vähissä. Hyvä suunnittelu kestävää Hyvä arkkitehtuuri palvelee Kaurasen mukaan käyttötarkoitustaan ja on visuaalisesti sekä materiaalivalinnoiltaan aikaa kestävä. – Tällainen voi olla vaikkapa koneellisen ilmanvaihdon asentaminen vanhaan rakennukseen. On harmillista että maaseudun rakennuskanta autioituu. Laura Kauranen on ollut kiinnostunut sisustussuunnittelusta opiskelujen alusta asti, hän on suorittanut tutkinnon architectural design-linjalla. wau-arkkitehtuuria, vaan suunnittelun on tapahduttava nimenomaan käyttäjälähtöisesti ja oltava ympäristöön sopivaa, Kauranen sanoo. marraskuuta 2023 ”Rakennukset eivät ole kertakäyttöisiä, niiden tulisi kestää ainakin 50 vuotta” Kiuruvetisjuurinen arkkitehti Laura Kauranen toivoo, että mahdollisessa Kiuruveden uuden koulun suunnittelussa ja rakentamisessa hyödynnettäisiin paikallista osaamista. Voi olla, että silloin menee pieleen. Kun kyse on suurempien kohteiden suunnittelusta, olisi Kaurasen mukaan eduksi päästä tutustumaan rakennuksessa tapahtuvaan toimintaan suunnittelun alkuvaiheessa. – Kotimatkallanikin on monessa talossa jo valot sammutettu. Kauranen sanoo, että tietyllä tavalla oli sattumaa, että hänestä tuli arkkitehti, sillä vielä lukiossakin Kauranen suunnitteli eläinlääkärin ammattia, mutta visuaalinen puoli vei kuitenkin voiton. – Parhaaseen lopputulokseen päästään yhteistyöllä käyttäjän ja suunnittelijan välillä. Asuttuna talot pysyvät kunnossa. – Kun olin lomautettuna viime talvena, minua pyydettiin tekemään muutama sisustussuunnitelma yksityisasiakkaille. Jos jokin ratkaisu on toiminut hyvin 50 vuotta, onko sitä tarpeellista muuttaa. Tulee ilmavuotoja, ja ne taas aiheuttavat haittaa sisäilman laatuun jne. On kuitenkin niin, että suunnittelupöydällä tehdään suurimmat kustannussäästöt, ja siksi huolellinen suunnittelu on tärkeää. 8 Keskiviikko 29. Kiire huolettaa Rakennusalalla Kaurasesta huolestuttava piirre on kiire. Perinteissä olisi paljon opittavaa, myös kestävyyden näkökulmasta: hirsirakennuksen elinkaaressa 100 vuotta on lyhyt aika. Pitäisi myös muistaa vanhojen rakennusten toimintaperiaate ja kunnioittaa sitä. Silti maallakin pitää voida asua ja pitää talot kunnossa
– Kiuruveden ohella olemme perustaneet sivupisteen Iisalmeen Keisarinkulmalle. Asiakkaiden hankinnassa Luttinen-Vainikaisen paikallistuntemus on ollut eduksi, mutta lisäksi Tiliporras on saanut asiakkaita tilitoimiston kautta, joka jatkossa keskittää liiketoimintaansa enemmän eri osa-alueelle. – Yrittäjä itse otti minuun yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä. Kiuruveden toimistopäällikkö Päivi Luttinen-Vainikainen kertoo, että uudelle tilitoimistolle oli paikkakunnalla tarvetta, koska yksi tilitoimisto lopetti äskettäin ja toinenkin siirsi palvelunsa toiselle paikkakunnalle. – Tilitoimistossa yksikään päivä ei ole samanlainen. Vaikka Luttinen-Vainikainen halusikin vaihtaa kesällä työpaikkaa, alaa hän ei jättänyt. Kiuruvedellä tämä on viännelty ja kiännelty muotoon ”Paekallista nuamallista palavelua”. – Juuri tämän takia aloitin kesällä Tiliportaan palveluksessa, sillä yrityksen arvot kohtasivat omieni kanssa. Uusi tilitoimisto on aloittanut Kiuruvedellä Tiliporras Oy:llä on myös sivupiste Iisalmessa. Olemme siellä läsnä vähintään kerran kuukaudessa, tarvittaessa useamminkin. – Ja kun tähän yhdistetään se, että Kiuruvedelle ja Iisalmeen on saatu jo hyvä määrä asiakkaita, niin on selvää, ettei näin pienellä porukalla kovin pitkään pärjätä. Yrittäjään saa helposti yhteyden suoraan eikä monen mutkan kautta, ja työntekijöitä kuunnellaan herkällä korvalla, sanoo Luttinen-Vainikainen, joka on aiemmin työskennellyt Iisalmessa suuren konsernin tilitoimistossa. Niinpä aiomme rekrytoida minun kaverikseni ainakin yhden vakituisen työntekijän lähiaikoina. Samassa rakennuksessa sijaitsee muun muassa Hotelli-Ravintola Peltohovi. Iskelmäviikolla tapasin sitten Kiuruveden kaupunginjohtajan Juha-Pekka Rusasen ja kerroin ehdotukseni hänellekin, ja elokuussa istuimme alas J-P:n ja Kiuruveden kaupungin yritysneuvojan Tuula Parkkonen-Suhosen kanssa, Luttinen-Vainikainen kertoo Kiuruveden Tiliportaan ensiaskeleista, kiitellen myös Kiuruveden Yrittäjiä yhteistyöstä. Työntekijä haussa Luttinen-Vainikainen on tällä hetkellä ainoa työntekijä tilitoimistoasioissa Kiuruveden ja Iisalmen toimistoilla. marraskuuta 2023 Toimistopäällikkö Päivi Luttinen-Vainikainen ja markkinointija viestintävastaava Maiju Nousiainen kertovat, että Tiliporras on saanut jo hyvän määrän asiakkaita Kiuruvedeltä ja Iisalmesta. – Samoin työntekijälle perheyrityksen organisaatiosta on etua. Tiliporras haluaa edelleen palvella niin sanottuja paperiasiakkaitakin, vaikka nykyään toki paljon asioita pystyy hoitamaan myös sähköisesti. Juuri tästä pidän Kiuruvedessä: ihmiset ovat mutkattomia ja paikkakunta on positiivinen uusia yrittäjiä kohtaan. Piakkoin saamme myös erään aikuisopiskelijan suorittamaan näyttötutkintoaan kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä. 9 Keskiviikko 29. Maiju Nousiainen vastaa yrityksen markkinoinnista ja viestinnästä. – Niinpä ehdotin Tiliportaan yrittäjälle Markus Hänniselle, että tännekin voisi toimiston perustaa. Tiliporras tarjoaa palveluita kirjanpidosta palkanlaskentaan, raportointiin, yritysten liiketoiminnan kehittämiseen sekä saatavien perintään. Arvot vetosivat Tiliporras Oy:llä on toimistot kaikkiaan 11 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Pääpaikka on kuitenkin tässä Kiuruvedellä, sanoo Haapakummusta kotoisin oleva Luttinen-Vainikainen. TEKSTI JA KUVA AKU LAATIKAINEN Kiuruvedellä on aloittanut äskettäin uusi tilitoimisto, kun Tiliporras Oy avasi toimiston Peltolan aukiolle entisiin Vaatekauppa Hannun tiloihin. Eli asiakas on kaiken keskiössä ja häntä palvellaan kasvotusten yhteisen pöydän ääressä kokonaisvaltaisesti, olipa kyseessä sitten iso tai pieni yritys. Tykkään neuvoa ja auttaa asiakkaita ja oppia tuntemaan heidät pitkältä ajalta.. – Lisäksi olen vielä itse Tiliporras Keski-Suomen toimistopäällikkö, joten vastuullani ovat myös Saarijärven ja Viitasaaren toimistot sekä Jyväskylässä olevat etätyöntekijät, Luttinen-Vainikainen kertoo. Kyseessä on perheyritys ja sen mottona on ”Kasvotusten kautta maan”. Hän sanoi, että hänellä olisi meille tarjota valmiita asiakkaita
Vastuukuntana toimii Iisalmen kaupunki. Kiuruveden Martat teki syksyllä esityksen kulttuuritalon naulakkomaksujen nostamisesta kahteen euroon. Kiuruveden kaupungin työllisyyden hoitaminen on rakentunut kaupungin ja Kiuruveden Urheilijat ry:n välisen yhteistyösopimuksen pohjalle. Ylä-Savon työllisyysalueen yhteiseksi toimielimeksi perustetaan 1.1.2025 alkaen Ylä-Savon työllisyysja yrityspalvelulautakunta, joka toimii TE-palvelujen järjestämisestä vastaavana toimielimenä ja työvoimaviranomaisena. Yksi näistä alueista on suunnitteilla oleva Ylä-Savon työllisyysalue. Korttia ollaan ottamassa kokeiluun useissa Pohjois-Savon kunnissa vuonna 2024. TE-palvelujen siirto kunnille tuo palvelut lähemmäksi asiakkaita. Kun työllisyyspalvelut, kunnan koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla tukevat palvelut nopeamman työllistymisen tavoitetta. Myös kielellisten oikeuksien toteutuminen ja heikommassa työmarkkina-asemassa olevien palvelut turvataan. Lisäksi Iisalmen kaupunki järjestää Pohjois-Savon lomitusalvelut, jotka toimivat Melan toimeksiantosopimuksella. Kaupunkiorganisaatiossa toimii myös Ylä-Savon alueen musiikkiopisto. Vuoden liikuttaja taas saa oman muistamisensa Pohjois-Savon liiton juhlagaalassa 26.1.2024. Kaikki kuntien muodostamat työllisyysalueet tiedetään 29.2.2024 mennessä. Työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmä käsitteli viime viikon tiistaina työllisyysalueiden muodostumista. Kevätkausi alkaa 7.1.2025 ja vapun jälkeinen perjantai on kouluissa vapaapäivä. Kunnilla on hyvät lähtökohdat tarjota asiakkaille kohdennettuja ja paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin sopivia palveluja. Mahdollisuutta poiketa säädetystä työvoimapohjavaatimuksesta haki yhteensä seitsemän aluetta. Alueet ovat muodostuneet kuntien omien päätösten mukaisina ja pääsevät jatkamaan valmistelua. marraskuuta 2023 Työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmä käsitteli viikko sitten työllisyysalueiden muodostumista. 10 Keskiviikko 29. Suurin osa kuntien ilmoittamista alueista täytti lain edellytykset, ja kuuden alueen osalta esitetään poikkeuslupahakemuksen hyväksymistä. Kaikukortilla asiakas saa ilmaisia pääsylippuja esimerkiksi festareille, museoihin, teattereihin ja konsertteihin. Lähipalveluna tarjotaan työnvälitys, tieto-, neuvontaja ohjauspalvelut, palvelutarpeiden arviointi sekä asiakassuunnitelmien laatiminen ja lakisääteiseen palveluprosessiin liittyvät tehtävät. Mikäli työja elinkeinoministeriö myöntää poikkeusluvan työvoimapalvelujen järjestämiseen Iisalmi-vetoisena, Kiuruveden työllisyyden lähipalvelut ovat paranemassa. Alueista 31 täytti lain edellyttämän 20 000 henkilön työvoimapohjan sekä laadulliset lisäedellytykset maantieteellisesti yhtenäisestä alueesta ja työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimivasta alueesta. Suurin osa kuntien ilmoittamista alueista täytti lain edellytykset, Ylä-Savon työllisyysalueelle esitetään poikkeuslupahakemuksen hyväksymistä. Kaikukortteja voivat saada Kaikukortti-verkostoon kuuluvien sosiaalija terveydenhuollon (sote) tai hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) toimijoiden sekä joidenkin järjestöjen asiakkaat, jotka ovat vähintään 16-vuotiaita ja tiukassa taloudellisessa rahatilanteessa eivätkä voi siitä syystä hankkia pääsylippuja tai kansalaisopiston kurssipaikkoja. Sivistyslautakunta: Kulttuurin Kaikukortti vähävaraisille Kiuruvedellä odotetaan, että työllisyyspalvelut paranevat, kun ne siirtyvät Iisalmi-vetoisiksi.. Sivistyslautakunta hyväksyi esityksen ja korotus astuu voimaan 1.1.2024 alkaen. Esitykset on tarkoitus käsitellä valtioneuvostossa marraskuun lopussa, jonka jälkeen myös poikkeusluvan saaneet työllisyysalueet pääsevät jatkamaan valmistelua. Kouluvuosi Kiuruvedellä alkaa 7.8.2024 ja päättyy 31.5.2025. Iso muutos Kiuruvedelle Kun työja elinkeinopalvelut siirtyvät valtiolta kunnille vuoden 2025 alusta, se on iso muutos myös Kiuruvedellä. Valtuusto hyväksyi Ylä-Savon työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen ja palvelujen järjestämissuunnitelmaluonnoksen syyskuussa. Tavoitteena lähipalvelut Ylä-Savon työllisyysalueen päätavoitteena ovat toimivat ja tehokkaat lähipalvelut, asiakkaiden ohjaaminen oikeaan palveluun, pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen ja osaavan työvoiman välittäminen alueen yrityksiin. Kiuruveden Kulttuuripalkinto jaetaan itsenäisyyspäivänä. – Uutena kehitystoimena päätimme ottaa kokeiluna vuonna 2024 ajaksi Kiuruvedelle Kaikukortin. Kirjastoverkko Rutakkoon kuuluvat Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Keiteleen, Lapinlahden, Pielaveden, Rautalammin, Rautavaaran, Sonkajärven, Tervon, Vesannon ja Vieremän kuntien kirjastot. Kulttuuritalon naulakoita hoitavat vuorollaan eri yhdistykset ja tuotto menee yhdistysten toimintaan. Kaikukortin tavoitteena on parantaa taloudellisesti tiukassa tilanteessa olevien nuorten, aikuisten, perheiden ja ikäihmisten mahdollisuuksia osallistua kulttuurielämään ja harrastaa taiteen tekemistä. Näistä kuuden poikkeuslupahakemuksen arvioidaan täyttävän lain edellytykset ja niitä esitetään valtioneuvostolle hyväksyttäviksi. Kiuruveden sivistyslautakunta on hyväksynyt Suonenjoen kunnan liittymisen kirjastoverkko Rutakkoon. Molemmat palkittavat julkistetaan juhlatilaisuuksissa. Nyt vain etäpalveluna Tällä hetkellä TE-palveluita ei ole tarjolla Kiuruvedellä muuta kuin etäpalveluna. Ylä-Savon alueen kunnista Iisalmi, Kiuruvesi, Pielavesi, Sonkajärvi ja Vieremä ovat käyneet TEKSTI & KUVA JAANA SELANDER Talous & politiikka Ministerityöryhmä näyttää vihreää valoa Ylä-Savon työllisyysalueelle neuvotteluita yhteisestä työllisyysalueesta, jonka työvoiman määrä on noin 17 100 henkilöä. Lähin TE-palvelupiste on Iisalmessa. Kunnat ovat sopineet yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta sekä ilmoittaneet siitä työja elinkeinoministeriölle 31.10.2023 mennessä. Palvelua on tarjolla lähes viitenä päivänä viikossa ja työvoimaresurssi on kolme henkilöä. Iisalmen kaupunki järjestää jo tällä hetkellä seudullisena palveluna jätehuollon viranomaistehtäviä, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveydenhuollon palveluita sekä maaseutuhallinnon viranomaistehtäviä. Merkittävin parannus siirtymisessä Iisalmi-vetoiseen TE-palveluun ovat lähipalvelut jokaisessa kunnassa. Kaikukortin pyrkimyksenä on edistää yli 16-vuotiaiden vähävaraisten osallistumista kulttuurielämään, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Leena Pöksyläinen (Liike Nyt) kertoo. Kiuruvedeltä käydään töissä Vieremällä ja Iisalmessa, Kiuruvedelle tullaan töihin Iisalmesta. Kiuruveden Urheilijat on ohjannut työnhakijoita työhön/työkokeiluun/työnhakuun/ kuntouttavaan työtoimintaan muille työnantajille: yritykset, Luotsi-paja, seurakunta, Toimi-säätiö ja toiset yhdistykset. Uudistuksessa huomioidaan palvelujen yhdenvertainen saatavuus. Siirron yhteydessä kunnille luodaan rahoitusmalli, joka kannustaa niitä kehittämään toimintaansa työllisyyttä edistäväksi siten, että uudistuksella saavutetaan 7 000– 10 000 lisätyöllistä. Työllisyysalueita on muodostumassa Suomeen yhteensä 44. Palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025
Peltola Torikatu 4 Puh. Voit kerätä arvontaan niin monta täyttä passia kuin haluat! Te jouluostokses oma paikkakunna ! Te jouluostokses oma paikkakunna ! A vonnass yhteens 2300€ lahjakorti ! P äpalkint 400€ arvoise lahjakorti ! Muu palkinno 2 kpl 100€ 34 kpl 50€ arvoise lahjakorti 2 Kiuruveden JOULUPASSI -kampanja O a ist j voit ! O a ist j voit ! HOVI KUOREVIRTA NIVA NIVANNIITTY KORKEAKANGAS SAVIKKO KALLIO Kaijanlampi AHONPÄÄ YHTYLÄ Va lta ka tu Valt aka tu Pyhäsalm entie Niva nkatu Torik atu Niem istenk atu Hovintie Teollisuu stie Ratak atu Tulotie Piela ved entie Mu se ok atu Kir kk oh arj un tie Kirkk okatu As em ati e Lä hte en tie Fysioterapiapalvelut V. 017 7604 600 Kartanohotelli Tilausravintola Kukkakauppa Hautauspalvelu Hotelli-Ravintola Yökerho Hierontapiste Carola ASKEL OIKEAAN SUUNTAAN P alopaikka Gasthaus • Camping. marraskuuta 2023 Kerää 4 leimaa kampanjaliikkeistä 24.11.-31.12.2023 välisenä aikana. Kun olet saanut passiisi 4 leimaa eri liikkeistä, täytä ja palauta passisi johonkin kampanjaliikkeistä ja olet arvonnassa mukana. Leiman saat jokaisesta yli 20 euron ostoksesta. 11 Keskiviikko 29. 040 7050 428 Asematie 9 Puh. 017 753 400 Hankaniementie 110 Puh
Näin Heiskaset saivat leveämmät hartiat. 2010-luvun alussa tehtiin kauppapaikkainvestoinnit Kiuruvedelle ja Suonenjoelle sekä remontit muihin kauppapaikkoihin. Heiskanen miettii, uskaltaisiko nyt enää tehdä vastaavaa päätöstä. JooRauta Oy jatkoi K-Rauta-ketjussa ja toiminta laajeni edelleen Leppävirralle, Varkauteen ja Lapinlahdelle. 12 Keskiviikko 29. – Yrittämistä tarvitaan Suomeen, sillä yrittäjä investoi ja työllistää, ja kun tulee verotuloja, yhteiskunta saadaan pyörimään. Heiskasen mielestä vierailusarja ja vierailuista uutisointi nostaa esiin palveluja, joista ei välttämättä omalla paikkakunnalla tiedetä. – Rautakaupassa korona-aika oli hyvää aikaa, tämä vuosi on ollut hiljaisempi ja ensi vuodestakin ennustetaan hiljaisempaa. Yrityksen omistavat Harri ja Arto Heiskanen. Laventaakseen tarjontaansa rautakaupat ovat laajentaneet tuotevalikoimaansa viime vuosina: on kausivaloja, televisioita, kodinkoneita, pihaja puutarhatuotteita, taimia, jotka kaikki ovat tärkeitä myyntiartikkeleita. – Täytin tänä vuonna 53 vuotta, paloa on edelleen yrittämiseen, minulla on oma tyttö kiinnostunut yrittämisestä, samoin Harrin tyttö. Kiuruvesi elinvoimainen Arto Heiskanen pitää Kiuruveden aluetta elinvoimaisena kauppapaikkana. Arto Heiskasen mielestä investointi oli oikea ja järkevä. Veljekset Heiskanen Oy:n liikevaihto on 36 miljoonaa euroa. Arto ja Harri Heiskanen saivat itse olla vanhempiensa mukana kaupanteossa varhaisessa vaiheessa, se on ollut Heiskasten mielestä paras koulu kauppiasuralle. Toivotaan, että korot hieman laskisivat ja uusia investointipäätöksiä tehtäisiin muun muassa maatalouspuolella. marraskuuta 2023 Talous&politiikka Veljekset Heiskanen Oy juhlii 25-vuotistaivaltaan. JooRauta Oy:n liikevaihto on Heiskaset Oy 25 vuotta: Heiskasilla on edelleen kova palo yrittämiseen 27 miljoonaa euroa. JooRauta Oy työllistää 60 henkilöä ja kausityöntekijöineen yli 80 henkilöä. Tällä hetkellä on tiukat ajat, mutta positiivisesti katsotaan tulevaisuuteen. Arto ja Harri Heiskasen lisäksi JooRaudan kauppiaaksi tuli Tommi Rossi. Molempien ketjujen toiminta perustuu paikallisesti toimiviin kauppiasyrittäjiin ja henkilökuntaan. Vieremälle, Suonenjoelle ja Kiuruvedelle perustettiin rautakauppaan uusi yhtiö JooRauta Oy. Kiuruvedellä on vielä hänen mielestään paljon asukkaita ja palvelutaso on myös hyvä. Heiskasilla on ollut onni saada hyviä työntekijöitä. Veljekset ovat olleet mukana vanhempiensa yrityksen toiminnassa alusta asti. myytiin vuoden 2007 alussa ja saman vuoden joulukuussa liiketoiminta laajeni Kiuruvedelle ja Iisalmeen. Siinä on haastetta, että saadaan nuorista pitkäaikaisia työntekijöitä. Teemme kohtuu pienillä paikkakunnilla rautakauppaa, joten toisaalta nousut eivät ole jyrkkiä, eikä liioin laskutkaan ole jyrkkiä, Arto Heiskanen sanoo. Arto Heiskasesta yrittäminen on edelleen mukavaa. – Meiltä jää eläkkeelle työntekijöitä, jotka ovat olleet meillä 30 vuotta. Kajaanin liiketoiminta TEKSTI & KUVA JAANA SELANDER Arto Heiskanen kertoo, että K-rautojen valikoimaan on tullut viime vuosina kaikenlaista tavaraa perinteisen tarjonnan oheen. Oman kauppiasuransa veljekset aloittivat vuonna 1998 Vieremällä ostamalla vanhempiensa omistaman rauta-maatalouskaupan. Arto Heiskanen sanoo, että työntekijöiden palkkaamisessa hän pitää tärkeimpänä sitä, että se tehdään yksinyrittäjälle helpoksi, että yksinyrittäjä onnistuu, koska kynnys palkata ensimmäinen työntekijä voi olla korkealla. Vuoden 2020 lokakuun alusta maatalousja rautakauppa eriytettiin omiksi yhtiöikseen. Rautakaupan osalta Heiskaset kuuluvat K-rautaketjuun ja maatalouskaupan osalta Lantmännen Agro -ketjuun. Vuonna 2011 laajennettiin maatalouskaupan osalta Siilinjärven Toivalaan. Tämän ajan nuoret ovat rohkeampia heittäyttymään uuteen kuin minun sukupolveni. Arto Heiskanen on JooRaudan hallituksen puheenjohtaja ja Veljekset Heiskasen toimitusjohtaja. Arto Heiskanen sanoo, että tuskinpa he Harri-veljen kanssa olisivat kahdestaan lähteneet investoimaan Leppävirralle, Lapinlahdelle ja Varkauteen. Heiskaselle on Kiuruvedellä toistakymmentä työntekijää, Veljekset Heiskanen Oy työllistää 13 henkilöä. Vuonna 2000 toimintaa laajennettiin Suonenjoelle ja vuonna 2003 Kajaaniin. Miten bisnes pyörii. Harri ja Arto Heiskasesta oli juttua Kiuruvesi-lehdessä, kun kauppapaikan rakentaminen käynnistyi vuonna 2012.. Veljekset Heiskanen Oy jatkoi maatalouskauppaa Iisalmessa ja Siilinjärven Toivalassa Lantmännen Agro -ketjussa. Heiskanen sanoo lukeneensa mielellään Kiuruvesi-lehdestä elinkeinojaoston yritysvierailuista. Yrityksen omistavat Harri ja Arto Heiskanen sekä Tommi Rossi ja sen liiketoimintaan kuuluu rautakauppa. Ne, joilla olisi mahdollisuus investoida, ovat tulleet varovaisiksi. Tänä päivänä kauppiaina tunnettujen Arto ja Harri Heiskasen vanhemmat, Reino ja Anja Heiskanen, perustivat Vieremän K-Rautamaatalouskeskuksen vuonna 1983. Rakennusliikkeitä ja talotehtaita on mennyt nurin ja korot ovat nousseet. Navettainvestointejakaan ei ole tehty viime vuosina. Heiskasen veljekset rakennuttivat uuden myymälän Kiuruvedelle vuonna 2012. Arto Heiskanen vastaa myös maatalouskaupasta, rautakauppa on Harri Heiskasen ja Tommi Rossin vastuulla. Rautaja maatalouskauppaa Heiskaset ovat tehneet 40 vuotta
Vaikka Nuutisen Matti oli painanut lumitöitä aamukahdesta lähtien, yli 12 tuntia, riitti Matilla iloista tarinaa loputtomasti. Nyt hänellä on puolenkymmentä työntekijää ja lumihommissa vielä muutama lisää. Arto Roivainen sanoo, että pienessä yhteisössä, kuten Kiuruvedellä, on se etu, että ihmiset osaavat vetää yhtä köyttä. Rusanen jatkoi, että liiketoiminnan olisi suotavaa olla kannattavaa ja uskoi Kiuruvedeltä löytyvän monen alan taitajia. Jos jotain palvelua tarvitsee, vähintään kolmas tietää ratkaisun. Matti Nuutinen tekee lumityöt yksityisillä pihoilla. Tarvittaessa Matin poika tuuraa, jos Matti ei pääse lumenajuun. 14 tuntia lumitöitä ja ei kun naurattaa Elinkeinojaosto vieraili yrittäjä Matti Nuutisen ja yrittäjä Arto Roivaisen yrityksissä torstaina. Yritykset yhdistettiin myöhemmin osakeyhtiöksi. Kärkkäinen pitää hyvänä, että Kiuruvedellä on Roivaisen Arton ja Nuutisen Matin tarjoamia palveluja, joita ei tarvitse lähteä Iisalmesta kyselemään. Myös jatkajia kaivataan. Roivaisella on hoidossaan omia ja Kiurunkulman kiinteistöjä. Kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen sanoi, että tällaisia yritysideoita pitäisi listata ylös. rässä juoksua”. TEKSTI & KUVA JAANA SELANDER. 13 Keskiviikko 29. Arto Roivainen toi esiin, että Kiuruedeltä puuttuu viemärinaukaisuja ja sulatuksia tekevä yritys. Roivaisen ja Matti Nuutisen yritykset toimivat vuokratiloissa. Masa Roivaisella, yrittäjä Arto Roivaisella, on kontollaan kokonaisvaltainen kiinteistöhuolto. marraskuuta 2023 Matti Nuutinen työllistää yhden henkilön ja se on ehdottomasti ainoa ja paras eli Matti itse, esitteli hän yrityksensä elinkeinojaostolle. Roivaisella oli välillä kiinteä kivijalkaliikekin, jossa myytiin sisustustuotteita ja sisustusja sähkötyöpalvelua. Kun pitkäaikainen työntekijä jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten Kiuruvedellä, muutti Roivainen takaisin Kiuruvedelle. Roivainen oli myös pitkään maailmalla rakennushommissa ja asensi lämpöpumppuja. Hymy ei hyytynyt, vaikka lumityösavotta jatkui vielä vierailun jälkeen. Toisaalta Suomi on samanlainen yhteiskunta samoine lakeineen joka puolella, ”sitä samaa leivän peArto Roivainen (vas.) ja Matti Nuutinen ovat hyviä kavereita myös vapaa-aikanaan. Kiuruveden yrittäjien puheenjohtaja Ari Kärkkäinen vahvistaa, että pienessä yhteisössä on voimaa. Sitä osaa arvostaa, kun on käynyt muualla. Työntekijöitä oli parhaillaan parikymmentä. Arto Roivainen perusti kiinteistöpalvelun, kun pääsi armeijasta 1970-luvun loppupuolella. Arto ja Maarit Roivaisella oli aikanaan myös Laurin talossa Niemiskylässä ratsutalli, jossa oli parhaillaan 30 hevosta. Arto Roivainen kehuu, että hänen ympärillään on ollut aina hyviä työntekijöitä, joihin on voinut luottaa, mutta eläkepäiviäkin voisi jo lähteä viettämään. Vastikään likavesi nousi kerrostalojen pohjakerrokseen, avun saaminen toiselta paikkakunnalta on kallista ja hidasta. Hänen vastuullaan ovat teltat. Hänen isällään Matilla oli myös kiinteistöpalvelu. Matti Nuutinen touhuaa myös Iskelmäviikolla. Nuutinen tekee lumitöitä ja hänellä on kurottajapalvelu. Matti Nuutinen ja Arto Roivainen toivottivat kaupungin johdon tervetulleiksi heidän ”pajalleen”, jossa pidetään viikoittain ideariiheä
Kirjaprojekti alkoi toden teolla viime vuonna, vaikka yksi päätekijöistä eli nimistöntutkija ja Kiuruvesi-seuran pitkäaikainen sihteeri Sirkka Paikkala oli jo aiemminkin tutkinut Kiuruveden vesistöjä. – Vanhimmat nimet ovat peräisin keskiajalta. AKU LAATIKAINEN Historioitsija Jarmo Paikkala, maantieteen emeritusprofessori Matti Tikkanen sekä nimistöntutkija Sirkka Paikkala tekivät ison työn paikallishistoriallisen tietokirjan eteen. Siellä on yli 700 lähdettä, joiden sisältämä tieto on yhdistelty loogiseksi kokonaisuudeksi. den taustoista sekä vesien merkityksestä kulkureitteinä ja elinolojen muovaajina. – Sekin on erikoista, että Kiuruveden sanotaan olevan omavarainen vesien suhteen. – Erityinen kiitos on lisäksi lausuttava Kiuruveden kotiseutuyhdistykselle, Kiuruvesi-lehdelle , Kiuruveden kaupungille ja Matti Kastariselle sekä Tenho Tikkaselle, unohtamatta Kiuruveden Kameraseuraa ja monia muita yhteisöjä ja yksityishenkilöitä, Uolevi Kärkkäinen luetteli. Nimissä voi huomata sekä läntisiä että itäisiä vaikutteita. – Kirjan eteen tehtyä työmäärää on vaikeaa sanoin kuvailla, mutta jonkinlaisen kuvan lukija saanee jo esimerkiksi lähdeluetteloa vilkaisemalla. AKU LAATIKAINEN. – Viime vuosikymmeninä on kuitenkin menty positiivisempaan suuntaan erilaisten kunnostusja ympäristönsuojelutoimien ansiosta, Paikkala totesi. Aikojen saatossa yhteydet muuallekin toki avautuivat ja Kiuruveteen tuli tyypillisen Järvi-Suomen pitäjänkin piirteitä, mutta sitä ennen alueella elettiin hyvin omissa oloissa. Tämä johtuu osaltaan luontaisistakin syistä, ei pelkästään ihmisen toiminnasta. Kuitenkin paradoksaalista on, että Kiuruveden käyttövesi tulee pitkälti ympäryskunnista. 14 Keskiviikko 29. Tyypillistä nimille on, että ne kertovat, että missä ollaan tai miksi järvi on tärkeä. Tämä tarjosi kirjalle hyvän rungon. Kiuruveden vesistöissä on lisäksi joitakin erikoisuuksia. Esimerkiksi Näläntöjärvi on Suomen suurin alle metrin keskisyvyydeltään oleva järvi. – Paljon käytiin keskusteluita eri tahojen kanssa. marraskuuta 2023 Kulttuuri – Takana on iso urakka ja sen toteuttamisessa mukana olleita on miltei mahdotonta kiittää tarpeeksi. Mukana ovat kaikki järvet, lammet ja jokien laajentumat, joille on löytynyt nimi eri lähteistä aina 1500ja 1600-luvuilta alkaen. Kiuruveden kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tommi Tikka ja kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen saivat järvikirjan ensikappaleen Kiuruvesi-seuran puheenjohtajalta Uolevi Kärkkäiseltä. Se kertoo vesien synnystä ja muuttumisesta, vesistöjen nimistä ja niiMonta tarinaa vesistöistä Kiuruveden järvikirja on nyt julkaistu. Lukijat sitten tehkööt lopullisen päätöksen siitä, että oliko tämä juhlavuoteen sopiva lahja Kiuruvedelle. Kiuruvedellä on olemassa myös muinaisia rantoja, kuten esimerkiksi Satulamäki. Sirkka Paikkala sanoi, että kirjassa on nimettyjä järviä ja lampia kaikkiaan 216, joilla on 391 erilaista nimeä. – Lopulta kirja valmistui jopa hieman etuajassa. Yksi haaste matkan varrella oli rahoituksen saaminen. Patakukkulat ja “alppimaa” muistuttavat niin ikään menneistä vuosituhansista. Kiuruvedelle saapui savolaisasutusta keskiajan lopulla ja tätä ennen se oli hämäläisten erämaata. Nimet kertovat paljon Ison roolin kirjassa saavat lisäksi paikkojen nimet. Etenkin Kiuruvedellä vesistöihin kytkeytyy monia tarinoita ja veden merkitys maatalouspitäjälle on ollut hyvin tärkeä aikojen saatossa, vaikka nykyään virkistysarvoillakin on yhä olennaisempi rooli. Kiuruvesi-seura on julkaissut kirjan Kiuruveden kaupungin 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Itsekin sain kirjaa tehdessä paljon uutta tietoa, Sirkka Paikkala sanoi. – Lisäksi Kiuruvesi on kahden vedenjakajaseudun – Savonselän ja Suomenselän – rajamailla, Matti Tikkanen lisäsi. Näin lausui juhlapuheessaan Kiuruvesi-seuran puheenjohtaja Uolevi Kärkkäinen, kun Kiurusalissa pidettiin maanantaina Kiuruveden järvikirjan virallinen julkaisutilaisuus. AKU LAATIKAINEN Erikoisuuksia Jarmo Paikkalan ja Matti Tikkasen mukaan Kiuruveden vesien laatu ei ole yleisesti ottaen parhaasta päästä, vaan pääosin ainoastaan tyydyttävällä tasolla. – Patakukkuloista yksi komeimpia löytyy Heinäperältä, Matti Tikkanen tietää kertoa. Oman osansa nimistöön on antanut lisäksi Pohjanmaan läheisyys. – Kirja vie meidät juurillemme ja halki historian näihin päiviin: aina jääkauden jälkeisistä ajoista asutuksen syntymiseen ja ihmisen muokkaamiin maisemiin, kirjan tekijät kuvailivat. – Kiuruvesi syntyi ja kehittyi sokkeloisilla latvavesillä kahden päävesistöalueen eli Vuoksen ja Kymijoen latvoilla, ja niinpä alueelle muodostui omaperäinen yläsavolainen järvikulttuuri. Omaperäinen kulttuuri Kiuruveden järvikirjaa kuvaillaan paikallishistorialliseksi tietokirjaksi, joka luotaa Kiuruveden alueen vesiä ja vesistöjä vuosituhansien takaa nykypäivään. Taiton on toteuttanut Karttulasta lähtöisin oleva Antti Heikkinen. Nimistä osan merkitys on hämärtynyt aikojen saatossa. Onneksi kuitenkin saimme vihreää valoa, Kärkkäinen muisteli. Tällaisia ovat muun muassa Kiurujärvi, Luupujärvi ja Majoonjärvi. Sijansa saa myös ihmisen toiminta vesistöjen hyödyntäjänä. Jarmo Paikkala pohti, että osaltaan juuri vesistöt ovat kiuruvetisten omaperäisyyden taustalla. Lukuisten paikallisten tarinoiden ohella noin 450-sivuista kirjaa elävöittävät monet valokuvat ja kartat, joita Kiuruveden järvikirjassa on yhteensä yli 300. Sirkka Paikkalan ohella kirjan pääkirjoittajina ovat olleet historioitsija Jarmo Paikkala sekä maantieteen emeritusprofessori Matti Tikkanen. Sirkka ja Jarmo Pikkala sekä Matti Tikkanen kertoivat tilaisuudessa tarkemmin kirjan sisällöstä. – Kirjasta selviää näiden tarina tarkemmin
Kun Marja Taivassalo teki matkan Uralvuorten taakse Obin sivujokien varsille vuonna 2012 yksin junilla, jokialuksilla, takseilla ja veneillä, alkoi hän kirjoittaa matkastaan päiväkirjaa ja nyt nuo merkinnät on nivottu kansien väliin. Myöhemmin Taivassalo sai kuulla, että Helsingissä on Raamatunkäännösinstituutti, jossa Raamattua käännetään suomensukuisille kielille. Taivassalo on matTEKSTI JAANA SELANDER KUVAT MARJA TAIVASSALO JA JAANA SELANDER toisiaan, molemmissa kielissä on paljon eri murteita. Taivassalo on tehnyt gradun hantin kielipolitiikasta 100 vuoden ajalta. Mikä fariseus. Tästä sai alkunsa Taivassalon työ hantin käännöstarkastajana. Taivassalon ukki, herännäissaarnaaja Aku Räty, oli käynyt Unkarissa ja kotona oli näin ollen paljon unkarilaisia esineitä, jotka kiinnostivat pikku Marjaa. Taivassalo mietti, mitä hän voisi tehdä hyljeksittyjen hyväksi. Kipinä syttyi ja varmuus siitä, että juuri hän voisi auttaa. Aloitamme Johanneksen evankeliumin alusta. Innostus lähti lapsena Kun Marja Taivassalo oli lapsi, ihastui hän suomensukukansoihin ja unkarinkieleen. Hantin käännöstarkastajaa ei vielä instituutissa ollut. Taivassalo pääsi Raamatun käännösten tekstintarkastuksen tiimoilta matkoille mansikyliin kokoamaan lukijapalautetta, että käännökset saataisiin entistä tarkemmiksi ja ymmärrettävämmiksi. Taivassalo tuntee hengenheimolaisuutta manseja ja hanteja kohtaan. Odotan innolla, jännityksellä ja suurella uteliaisuudella, miten hän aikoo kääntää kannut Siperiassa asuvien hantien ja mansien parissa yli 20 vuotta. Hienoin esineistä oli unkarinkielinen Raamattu. Kirjan on kustantanut kirjoittaja itse.. – Näissä kielissä ja suomenkielessä on paljon sanoja, jotka muistuttavat tosiaan. Mansiksi on julkaistu tähän mennessä kaikki evankeliumit, Raamatun kertomuksia sekä tekstejä Uuden ja Vanhan testamentin eri kirjoista. – Mietin lapsena, voisinko lukea unkarinkielisisä kirjoja. Raamatunkäännösinstituutin mansiprojektiin Marja Taivassalo liittyi vuonna 2008. Jevdokia kääntää sen sujuvasti, sanasta sanaan venäjäksi, aivan oikein. Tuon matkan Taivassalo teki vuonna 2012. hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Jae on turhan pitkä ja monimutkainen. 16 Keskiviikko 29. Istuudun pikkuruisen keittiönpöydän ääreen. Hanteilla ei ollut oikeutta puhua omaa kieltään, ei myöskään kouluopetusta omalla kielellä. Maailma, taivas ja Jumala voivat manseilla sekoittua, Taivas”Oven avaa eläkkeellä oleva Jevdokia kiireisen oloisena. Mansin kielessä on jokaisella eri jokihaaralla oma murteensa, on länsi-, etelä-, itäja pohjoismansi. Taivassalon mukaan mansit ovat alistettu ja pilkattu kansa, siksi he ovat alkaneet hävetä omaa kieltään ja identiteettiään, ja opettelivat venäjänkielen, koulu käydään venäjänkielellä, mansin kieli on unohtunut. – Pidän Raamatun käännöstyöstä, sillä se on näille uhanalaisille kielille erityisen arvokasta myös heidän äidinkielensä säilymisen kannalta, Taivassalo sanoo. Ensin Taivassalo tutustui hantien kieleen ja heidän kyliinsä, mansiopintojen jälkeen vuorossa oli toinen obinurgilainen kansa. Porojen laidunmaat, metsästysmaat ja kalaisat joet alkoivat saastua öljystä. Kirjaimistokin vaihteli Venäjän kyrillisistä länsimaiden latinalaisiin. Esimerkiksi miniä ja anoppi. Mansit ovat ottaneet kirjakielekseen pohjoismurteen. Mansin kielestä ei löydy tarkalleen sanaa armo. Ensimmäinen tarkastettava kirja oli lastenkirja Jeesuksen elämää. Taivassalolla oli huoli Objoen seutuvilla asuvasta pienestä luonnonkansasta, joka joutui Neuvostoliiton puristukseen, kun maataloutta pakkokollektivisoitiin ja kyliä hävitettiin ja 1980-luvun puolivälissä manseja oltiin vielä häätämässä öljynporauslauttojen tieltä heidän metsäkylistään. Siinä on myös tärkeitä raamatullisia käsitteitä kirkkaus, armo, totuus – sekä vaikea ilmaus Sana tuli lihaksi. Erämaakansalta oli katoamassa työ, toivo ja identitteetti ja sitä kautta koko elämän tarkoitus. Hän innostui kovasti slaavikielistä. Lukuisat paperit eivät mahdu kunnolla pöydälle, mutta tämä taitaa kuitenkin emännän puuhien kannalta olla paras paikkavalinta. Äidilläni, Tyyne Kettusella, oli puolestaan suuri rakkaus karjalaisiin. Unkarilaiset sekä mansit ja hantit ovat eläneet aikanaan rinnan ja heillä on myös samaa sanastoa muun muassa hevoskulttuuriin liittyen. Historian saatossa unkarilaiset lähtivät etelämmäksi, uusille asuinseuduille. Keskeytän häMiten taivas sanotaan mansiksi. Kirja mansikylistä, joissa karhu on jumala Marja Taivassalo on venäjän kielen opettaja. Jevdokian tehtävänä on kääntää mansiksi kirjoitettu teksti takaisin venäjäksi. Ensimmäiseksi Taivassalo alkoi opiskella venäjää ja sitten hantia ja mansia. Tätä taustaa vasten minulle oli luonnollista lähteä tapaamaan etäsukukansoja ja opiskella näitä kieliä, Taivassalo sanoo Hantit ja mansit eivät ymmärrä ne lukuisat termit, joita olemme kehitelleet kääntäjän kanssa Pietarissa – kaikkia raamatullisia käsitteitä kun ei löydy ennestään mansin kielestä. Svetlana tutkii Johanneksen evankeliumin käännösehdotusta. Johanneksen alku on heti vaikea: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme... Taivassalo sanoo, että Raamatun kääntäminen on kirjakielen luomista, siksi käännöstyötä tehdään yliopiston professoreiden kanssa, että se tukisi alueen asukkaiden kirjakielen kehittymistä. – Esimerkiksi sanaa fariseus ei ymmärretä ja Jumala voi tarkoittaa maailmaa. Olen tainnut sittenkin tulla vähän huonoon aikaan. Se on hyvin mielenkiintoista ja innostavaa, kuvaa Taivassalo. Perinteentutkimusta opiskelleen Taivassalon mukaan muun muassa siten, että ihmisiltä kysytään, miten he ovat ymmärtäneet lukemansa. Niinpä armo on käännetty mansiksi sydämellinen apu. Manseja on noin 10 000, vähemmän kuin hanteja. Marja Taivassalo kertoo Matka Siperian mansikyliin -kirjan johdannossa, miksi hänen matkojensa suunta on ollut itä ja nimenomaan tuntemattomat suomensukuiset kansat. Marja Taivassalo: Matka Siperian mansikyliin. Hellalla kiehuu iso keittokattila ja keittiön ikkunat ovat sen mukaisessa höyryssä. Niin hantin kuin mansin kielet ovat uhanalaisia. Suomensukuisia kansoja hyljeksitään Venäjällä, heidän kielensä ja identiteettinsä on vaarassa kadota. Hantit ja mansit ovat Suomen sukukansoja. marraskuuta 2023 Kulttuuri Marja Taivassalo on kirjoittanut kirjan Matka Siperian mansikyliin. Se on haastavaa Raamatun kääntämisessä siinä suhteessa, mitä murretta käännetään kirjakielelle. Miten Raamatun käännöstyötä tarkistetaan
Taivassalon esikuva on Artturi Kannisto, Kannisto teki pitkän kielija kansatieteellisen tutkimusmatkan Tobolskin ja Permin kuvernementtien mansien keskuuteen. net ja kysyn, voisikohan sanan armo ilmaista mansiksi kenties jollain muulla tavalla. Mansit ja hantit ovat ottaneet suomalaiset hyvin vastaan. Toisaalta mansit ja hantit tuntevat, että kristinuskossa on voimaa, kun se pelottaa. Miten taivas sanotaan mansiksi. He ovat ennen muuta liikuttuneita siitä, että suomalainen haluaa opiskella heidän kieltään, toisaalta moni pelkää muodostaa omaa käsitystään, sillä ensin pitää tietää, mitä mieltä asiasta on suvun vanhin, jota kunnioitetaan. Mansien yksi jumala on karhu, niin kuin se oli aikanaan suomalaisillakin. Mutta jos Toorum on kirjoitettu isolla kirjaimella, se tarkoittaa Jumalaa. – Voisiko se olla ”erupsa” – rakkaus. Hän ei ollut aiemmin nähnyt ristiinnaulittua. Hän miettii ja raapii kynällä korvallistaan. Haltiat voivat olla auttavia hyviä henkiä – taikka pahoja ja kostavia. – Mansit metsästävät karhun saadakseen ravintoa ja samalla pelkäävät, että karhu kostaa metsästyksen ja siksi karhua lepytellään viikon mittaisilla peijaisilla. Perheriidat ovat vähentyneet, kun elämään on tullut rakkaus. Kannisto oli mansien mailla viisi vuotta. Nyt Jevdokia menee hiljaiseksi. Jumalhaltioita asuu maan lisäksi yläja alamaailmoissa ja niillä on monia erilaisia nimityksiä. Mansien uskonnosta puuttuu käsite anteeksiannosta ja rakkaudesta. Karhun lisäksi jumalia ovat esimerkiksi vesi ja kivet, joille pitää uhrata. Esimerkiksi kerran yksi mansi oli hukkumaisillaan jokeen, häntä ei menty pelastamaan, koska vedenjumalan piti saada uhrinsa. 17 Keskiviikko 29. Taivassalosta on tärkeää, että suomensukuiset kansat saisivat kokea Jumalan rakkauden ja anteeksiantamisen. marraskuuta 2023 salo selittää. Onneksi tämä ihminen pääsi omin avuin kuivalle maalle. Katkelma kirjasta Matka Siperian mansikyliin. Miten voi olla mahdollista, että taivas ja Jumala ovat mansiksi yksi ja sama sana. Mistä sitten puhuttaessa tiedetään, kumpi on kyseessä, kun isoja ja pieniä kirjaimia ei ole nähtävillä. Mansit ymmärtävät hengellisen tekstin heidän oman luonnonja henkiuskontonsa, animismin, kautta. Kannisto keräsi systemaattisesti sanastoa, tekstejä, kansanrunoutta, sävelmiä, kansatieteellisiä esineitä sekä tietoja aineellisesta ja henkisestä elämästä. Jevdokia latelee käännöstä sujuvasti opettajan täsmällisyydellä. Taivassalo kertoo, että esimerkiksi lyhyttä käännöstä Raamatun kertomuksesta tuhlaajapojasta on kadunvarsilla luettu suurella mielenkiinnolla, siltä seisomalta. Olemme päässeet vasta Johanneksen ensimmäisen luvun viimeiseen jakeeseen: Te saatte nähdä taivaan avoinna... Nyt hän pysähtyy ja miettii: – Minä kääntäisin tämän taivas, koska se on kirjoitettu pienellä kirjaimella. Olemme mukana joulupassikampanjassa! 30€. Kuva Jeesuksesta ristillä taas sai erään mansilaisen vanhemman naisen ihan konkreettisesti silittämään kuvaa Jeesuksesta. Kanniston arkistoa on pitkään hyödynnetty kielen ja kansanrunouden tutkimuksessa. kysyy hän epävarmasti. Sosvassa, missä Taivassalo on vieraillut, on pieni evankelinen seurakunta. Kanniston matka ulottui mansien asuttaman laajan alueen joka kolkkaan. Tiedän kyllä, että mansien jumalkäsitys on hyvin erilainen kuin kristityillä. Hän lähti tutkimusmatkalleen länsi-Siperiaan syyskuussa 1901. Heillä jumaluutta ilmenee luonnossa puissa, erikoisissa kivissä, eläimissä ja vedessä. Kirja mansikylistä, joissa karhu on jumala Meiltä myös Digilehti kestotilaus 12kk 75€ Paperilehti kestotilaus 12kk 98€ 2024 seinäkalenteri 1kpl/15€ 3kpl/30€ Kirjoja: Joululahjaksi! Joululahjaksi! Kiuruvesi kuvia 1981-1990 17€ Kiuruvesi kuvia 1991-2010 45€ Tuokiokuvia kotirintamalta 30€ Kylien kirja 10€ Kiuruveden Järvikirja 38€ Sodan vuodet 15€ Katrin kertomaa 27€ Ortodoksinen kirkkopolkumme 40€ Kiuruveden Hingunniemen Tikkaset 500 vuo a Kärkkäisiä 30€ Kiuruveden historia 36€ Sahan patruuna ja upseeri 15€ Kiuruvesi Lehti Oy 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti. Kristinuskon paras saavutus alueella on se, että alkoholiongelmasta on osin vapauduttu
Lehmihakaan rakennettiin iso urheilukenttä juoksuratoineen ja hyppyja heittopaikkoineen. Kesällä uitiin ja kisattiin. “ 70 VUOTTA Äitiään Laitinen kuvaa rauhalliseksi suntion tytöksi, Olli Kauhasen tytöksi. Valokuvaustakin hän harrasti, kävi Portaanpään kristillisessä opistossa sitä silmällä pitäen kurssinkin. Äiti näki rannassa jäljet, meni perään, löysi ja nosti Heikin. Vanhemmat viljelivät maata Ala-Oulun tilalla Rytkyllä, ja perheeseen syntyi yhdeksän lasta, viidentenä Elias. marraskuuta 2023 Kulttuuri 1930 MONEN VUOSIKYMMENEN IHMISET Itse tehty kapioarkku. Kun Lauri Eliasta kastettiin, ei pastorin tarvinnut merkitä nimeä muistiin. Aku Rädyn vinkattua pölkkynavetasta, hän rakensi sellaisenkin isän ja veljien auttaessa. Lapsia pariskunnalle tuli kaksi, poika Markku asuu Kiuruvedellä ja tytär Eija Kuopiossa. Vuonna 1952 hän muutenkin opiskeli Portaanpäässä, mikä taisikin olla ainoa oppi Rytkyn koulun lisäksi. Kivien, oksien, pullojen, kellojen, simpukoiden ja taulujen lisäksi kotoa löytyy muun muassa Paavalin seurakunnan entinen ehtoollisviinitynnyri. Elias Laitinen harrastaa paitsi nikkarointia myös huutokaupoilla käyntiä ja keräilyä. Sodassa arkiintunut Sormusten poikakin tuli lomalle. Lapsena leikittiin puks-piiloa, heitettiin nuolta sekä tikunjuureen hevosenkenkää ja kolikoita. Siilinjärven Tarinaharjun parantolassa hän joutui puuseppä-talonmiehenä päästämään kahdesti miehen hirrestä. Lapsenlapsia on neljä ja lapsenlapsenlapsia kaksi. Avaran kodin keskeisellä paikalla on kuva Liisa-vaimosta. Naapurit kutsuivat sisältä valkeaksi rapattua navettaa kirkoksi, ja lisää tilauksia sateli. Äidin johdolla luettiin iltarukous ja ”jokkainen kotona lauloi, etupiässä virsiä”. ”Nämä nimet minä tunnen”, oli Lauri Elias Simojoki sanonut. Jääkarusellin napakelkassa piisasi kyyditettäviä, sillä sota-aikana lapsia oli paljon. Yksi vanhemmista veljistä hukkui, kun jäänreuna keväällä lohkesi alta. Joskus mentiin hevosella kirkkoon, mutta useimmiten kirkko pidettiin pitkän pöydän ympärillä, radiosta kuunneltiin ja laulettiin mukana. ”Mukavaa kun oli veljiä ja sisaria, sovittiin hyvin olemaan yhdessä, ei riijelty”, Laitinen kertoo. Tilauksia sateli Sarja tarkastelee lapsuutta Kiuruvedellä eri vuosikymmeninä. Verskinä Laitinen metsästi, kalasti, hiihti ja ajoi nuorta ruunaa kisoissa, soitti Rapakkojoen nuorten torvisoittokunnassa ja pelasi lentoja jalkapalloa. Liisan minä otin, Liisaa ajelutin, Laitinen juttelee nauraen herakasti. ”Ei me koskaan riijelty, Liisa oli ihana ihminen”, reilu vuosi sitten leskeksi jäänyt Laitinen kertoo. Mukaan Elias pääsi vasta myöhemmin. Laitisen kodissa ei kukaan tupakoinut eikä juopotellut. Eivät he menneet, päinvastoin jäivät pihaan odottamaan, mutta kone ei tullut näkyville. ”Elkee olko avonaisella pihalla”, hän neuvoi, ja kun Iisalmen suunnasta kuului lentokoneen ääni, hermostunut sotilas kehotti lapsia juoksemaan metsään piiloon. Talvisin hiihdettiin ja mäkeen tehtiin jyrkkä mutkainen rata, jota laskettiin luikuriksi sanotulla kelkalla – vauhti oli kova. Kerran velipoika polkaisi pyörällä Nivalan herättäjäjuhlillekin. Virta vei nelivuotiaan koskeen, missä lapsi juuttui pärehöylää pyörittävään rattaaseen. Mutta ei yritteliäs Elias kouluja tarvinnut, hän otti näkemästään vaarin ja pykäsi kotirantaan savusaunan. Tapaaminen ”alkoi hyvästi”. Mutta ei yritteliäs Elias kouluja tarvinnut, hän otti näkemästään vaarin ja pykäsi kotirantaan savusaunan. TEKSTI & KUVA HEIDI JAATINEN, KIRJAILIJA Elias Laitinen avaa oven Piispantiellä hymyssä suin. Mutta ei kaikki suinkaan leikiten käynyt. Naapurit kutsuivat sisältä valkeaksi rapattua navettaa kirkoksi, ja lisää tilauksia sateli.. Laitinen hurautti kentälle moottoripyörällä ja kaikki tytöt laukkasivat ympärille. 1930-luvulla Rytkyn Ala-Oulussa lapsuuttaan vietti Elias Laitinen. Teurastajan virkaakin hän on hoitanut, saati puusepän, ja armeijassa parturoinut muun ohella hiuksia – edullisesti. Aku Rädyn vinkattua pölkkynavetasta hän rakensi sellaisenkin isän ja veljien auttaessa. 18 Keskiviikko 29. ”Ostin autonkin, kaikki tytöt lähti kyytiin.” Työnsarkaa joulukuussa 1929 syntyneelle Eliakselle on ehtinyt kertyä aimo liuta: hän on ajanut taksia, ruumisautoa ja kuorma-autoa, vienyt tukkeja Ouluun, ollut Helsingissä Suvilahden kappelissa suntiona, samoin Paavalin seurakunnassa, Portugalin lähetystössä joulupukkina ja Kiuruveden seurakunnassa varasuntiona ja remonttimiehenä. ”Meille tuli siirtolaisia, parraaseen ja isoimpaan kammariin asettui viisihenkinen Sormusten perhe Lieksasta.” Eliaksen isä ja vanhin veli lähtivät sotaan ja palasivat haavoittumatta. ”Kun olisi malttanut vielä jäädä”, Laitinen juttelee lupsakasta Liisastaan, jonka hän löysi Rytkyn urheilukentältä. Yleislakon alkaessa hän palasi viimeisellä junalla Rovaniemeltä Savoon muiden kaikotessa metsätyömaalta Ruotsiin
Siitä lähti uuden teeman suunnittelu, joka poikkesi paljon edeltävästä. Kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita Pro patria taulujen historiaa -nettisivuilla julkaisutilaisuuteen Kiuruveden kulttuuritalolle, Kiurusaliin keskiviikkona 29.11. Ilman kyyneliä ei ole selvitty, mutta naurua on huomattavasti enemmän. Oli ihan jopa semmoinen luopumisen tuska ja haikeus, kun ajatteli, että voi ei, nytkö tämä loppuu… Sen takia piti sitten heti päästä suunnittelemaan uutta konserttia, muistelee Kamaja edellisvuoden 70-luvun musiikin konserttia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tuttuja laulajia ovatkin sitten esimerkiksi Kamaja itse sekä Johanna Korolainen. Samaten Titta Manninen ja Kati Huttunen ovat uusia solisteja. Lisäksi kyseltiin porukkaa mukaan. Hieman suomalaistakin on mukana. Suurin osa biiseistä on sellaisia, mitkä useimmat ovat kuulleet, jokunen helmi yllätyksenä on joukossa, mitä eivät kaikki tunnista – halutaanhan sitä vähän yllätystä pitää mukana. Kasarisoundista, övereistä ja diskomeiningistä saa paljon irti konserttiin Tänä vuonna 80-luvun musiikkia juhlistavan konsertin järjestää Kiuruveden musiikinystävät, joka on kulttuuritoimen kanssa hoitanut taustajärjestelyitä. Tämä tuntui selkeältä valinnalta tässä vaiheessa tehdä, kun 70-luvun konsertteja oli jo ollut kaksi. Musiikinystävien mukanaolo tarkoittaa sitä, että jos ja kun toivottavasti konsertista tulisi voittoa, niin voitto menee kiuruvetisten lasten ja nuorten musiikkiharrastuksen tukemiseen. Uutta on myös ihana enkelikuoro joidenkin biisien taustalla, eli niin kutsuttu naiskööri, joka laulaa stemmoja, mikä tuo mahtipontisuutta esityksiin. 19 Keskiviikko 29. Tilaisuuden järjestää kansalaisopisto ja kulttuuritoimi. Kaikille tietojen keräämiseen osallistuneille jo tässä vaiheessa lämpimät kiitokset, viesittää kansalaisopiston rehtori Maija-Leena Kemppainen. Inspiraatio tulee Kamajan mukaan porukalle yhteisen tekemisen ilosta, ja onhan musiikillinen esiintyminen kovin palkitsevaakin. Sitten on kasariheviä, Ozzy Osbournea ja Dioa muun muassa. – Monet, jotka kävi katsomassa, vinkkasi kanssa, että eikö kasaria seuraavaksi, Kamaja sanoo. Biisejä valikoitui lopulta kolmeen kategoriaan. Ohjelmassa on Pro patria työryhmän puheenjohtaja Arja Pentikäisen avauspuhe, nettisivujen esittely ja tarinoita tietojen löytämisestä sekä musiikkia Rytkyn pelimannit johtajanaan Raimo Jokisalmi. Taiteelliseksi johtajaksi hän nimeää Jere Tikkasen. – Viime vuoden konsertti meni tosi hyvin ja siitä jäi hirmu hyvä mieli. On 80-luvun diskotai pop-biisejä mukana, Madonnaa ja Michael Jacksonia ja niin edelleen. NOORA LUKKARINEN NOORA LUKKARINEN Pro Patria taulujen historiaa -nettisivut julkistetaan Vasemmalta Pirjo Kamaja, Veli-Matti Riipinen, Juho Lappi, Kati Huttunen, Titta Manninen, Tommi Tikka, Niko Manninen, Jere Tikkanen, Petri Lappi, Johanna Korolainen, David Abbott, edessä Simo Kekäläinen.. Kansalaisopistossa toimi kaikille avoin sodan ajan historiaa talteen ryhmä, jossa henkilökuvia ja historiaa koottiin. Soittajaporukka on vaihtunut vähän, mutta samojakin on viime vuodelta. – Juuri se biisien valinta on tuottanut eniten tuskaa. Niitä hyviä kappaleita kun on aivan käsittämättömän paljon, ja ihan joka ikisessä vaiheessa me jouduimme tekemään raastavaa karsintaa, tiputtamaan ihmisten lempibiisejä pois, monia hittejä ja semmoisia, mitkä pitäisi ehdottomasti olla mukana, Kamaja tuskailee. Nämä tiedot löytyvät osoitteesta www.propatriakiuruvesi.fi. – Jotenkin ihanasti itse ollaan täältä Kiuruvedeltä ja olemme saaneet tosi hyvät eväät musiikkiharrastukseen ja musiikinystävät on meitäkin tukenut eri vaiheessa, esimerkiksi stipendein ja järjestämällä esitysmahdollisuuksia. Solisteja on paljon uusia tänä vuonna. Meillä oli tosi mukavaa, ja näytti, että yleisölläkin oli mukavaa. Uusia soittajia ovat muun muassa Jussi Ruotsalainen, Jere Hukkanen ja Pasi Sarajärvi. Kiuruvedellä on tosi paljon, tosi lahjakkaita lapsia ja nuoria, jotka ansaitseevat päästä esille ja esiintymään, kertoo Pirjo Kamaja. Kaikki lähti biisien kasailusta. Kahvitarjoilu alkaa kello 11.30 alkaen. Paljon on väännetty sisäpiirin vitsiä aiheesta Ultimate Guitar. Viikon päästä tästä jo lyötiin päivämäärät lukkoon. – Lähtökohtaisesti en välttämättä osaa sanoa, onko soittajien joukossa paljon 80-luvun musiikin faneja, mutta jotenkin se överiys ja kaikki kasarisoundit ja diskomeininki rupesi tuntumaan siltä, että tästähän saisi vaikka mitä aikaiseksi! Kamaja hehkuttaa. Nyt me tällä meidän omalla musiikkitoiminnallamme mahdollistamme tulevaisuudessakin, että nuoret pääsevät harrastamaan ja me haluamme tukea sitä. Nyt onkin sitten ollut jo puheissa, että vuoden päästä taas uusi konsertti ja taas kasariteemalla. marraskuuta 2023 Pro patria taulujen sijaintia Kiuruvedellä ja niiden mahdollista uudelleen sijoittamista on selvittänyt Pro patria -työryhmä. – Kiitämme myös Rytkyn pelimanneja pitkäaikaisesta toiminnasta yhteisen soittotaipaleen päättyessä. Ihan siinä jo samana iltana me sovimme, että vuoden päästä uusiksi. Tämä työryhmä pyysi kansalaisopistoa keräämään Pro patria tauluihin kirjattujen kaatuneiden historiaa. 70-luvulta olisi toki löytynyt vielä paljon kappaleita soitettavaksi, mutta monesta suunnasta tuli idea tehdä aikahyppy vuosikymmenen verran eteenpäin. Kamaja kuvailee, että konsertti taiteilee ammattimaisesti ja harrastelijamaisesti järjestetyn välimaastossa, ja taustoja soittajilla on monia erilaisia. 2.12 eli parhaaseen pikkujouluaikaan Kiurusalissa kuullaan tällä kertaa 80-luvun biisejä. Nämä voisi Kamajan mukaan ajatella karkeiksi kategorioiksi. Sini Strömberg, joka on aiemmin soittanut selloa laulaa tänä vuonna. klo 12. Esimerkiksi Simo Kekäläinen ja Pekka Lähderinne, eli nyt on saatu miesääntäkin mukaan
MAATALOUSPOLITIIKKAAN tulee saada pitkäjänteisyyttä, ennustettavuutta ja lisää kannustavuutta tuottaa ruokaa myös heikoimmilla viljelyalueilla. Yksiön pienuus ja joustavuus tekee toiminnasta joustavaa. Lapsilähtöinen ajattelutapa on Mielipiteet Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. PÄIVÄKOTITAIPALEELLA vanhempien ja henkilöstön yhteistyö on avainasemassa lapsen kotiutumisessa työarkeen. MAATALOUDEN ruuantuotannon tulevaisuus on nuorissa. Myös isompien sisarusten läsnäolo samassa talossa antaa mahdollisuuden pienen aloittajan tankata läheisyyttä tutulta perheen jäseneltä päivän aikana. Pieni lapsi tarvitsee ensisijaisesti perushoivaa eli syliä, pukeutumis-, syöttämisja vessa-apua. PANOSTAMME pienen lapsen aloitukseen myös päiväkotiin tutustumisvaiheessa. Myös yksivuotiaita on päiväkodeissa aiempaa enemmän. Tutkijat eivät halua eritellä yksiselitteistä ikää sille, milloin lapsi on valmis päiväkotiin vaan enneminkin nähdään tärkeäksi miten lapsen tarpeisiin vastataan, olipa hän minkä ikäinen tahansa. JAANA SELANDER myös työelämässä tarpeen. Kodista tutut tavat ovat pienelle aluksi tärkeitä ja ne pyritään järjestämään. Tukimaksujen aikatauluja on muutettava aikaisemmiksi. Alku voi kestää päiviä, viikkoja ja joskus jopa kuukausia. On tärkeää pohtia myös, millaiset valmiudet ympäristöllä on vastaanottaa pieniä lapsia. PIENEN lapsen hoivassa korostuu turvallisuuden tunne, jonka yksi kivijalka on se, että hoivaaja ja lapsi tuntevat toisensa. Ne eroavat monella tasolla toisistaan ja keskenään. Työelämän tulisi taipua joustavasti perhe-elämän eri vaiheiden tukemiseen. Se on matka yövuoteelta aamutoimien kautta päiväkodin eteiseen ja takaisin iltapäivällä kotiin ja vapaa-ajan pariin. Varhaiskasvatuspaikka voi näin parhaimmillaan ruokkia ja vahvistaa monipuolisesti lapsen kehitystä myös taaperosta alkaen. Hallitusohjelman ja parlamentaarisen työryhmän toimenpiteitä on laitettava ripeämmällä tahdilla toimeksi. Maatiloja ei saa ajaa nurin tukimaksujen siirtymisestä johtuvista rahoitusja käyttöpääomaongelmista. MTK-Pohjois-Savon syyskokous 27.11.2023 Iisalmessa PERTTU SIRVIÖ, puheenjohtaja JARI KAUHANEN, toiminnanjohtaja. Olemme uskoneet omahoitajamalliin koko toimintamme ajan. Koko perheen tulee voida tuntea selviytyvänsä ja olla hyväksytty. Hoitajien vaihtuvuus haittaa kiinteän suhteen muodostumista. Tähän tarvitaan tiloille taloudellisia puskureita lisää. marraskuuta 2023 MAATILAT tarvitsevat toimintaansa vakautta ja jatkuvuutta. Ratkaisuja on esittänyt myös parlamentaarinen maatalouden tulosja kehitysnäkymien arviointiryhmä. Kuitenkaan varhaiskasvatuksen ja kotihoidon mustavalkoinen vastakkainasettelu ei ole tarkoituksenmukaista. Perhe voi itse vaikuttaa, miten pitkän ajan viettää ennen hoidon aloitusta päiväkodin arjessa mukana lapsen kanssa. Kirjoituksia ei palauteta. Toiminnan täytyy voida olla joustava pienten lasten eri tahtiin kypsyvien valmiuksien suhteen. Suosittelemme myös omasta kokemuksesta tietynlaista tapaa lähtötietojen valossa. Päivittäinen rupattelu ja säännölliset pidemmät juttutuokiot rakentavat suhdetta myös kasvattajien välille, jolloin yhteistyö tutuksi tulemisen myötä muuttuu parhaimmillaan avoimeksi ja mutkattomaksi. Nuoret tarvitsevat ennustettavuutta, vakautta ja luottamusta alaan pitkälle tulevaisuuteen. Mitä pienempi uusi aloittaja on, sen varmemmin hän viettää päivänsä vain yhden hoitajan ja pienen lapsiryhmän kanssa niin kauan kuin hän itse osoittaa kiinnostusta laajentaa reviiriään. Maatalouden omistajanvaihdosten esteitä on purettava. VARHAISKASVATUS sisältää lapsen koko kasvuyhteisön. OLEMASSA olevan tuotannon jatkuminen ja säilyminen on myös turvattava. Alussa omahoitaja on vastaanottamassa lasta sekä viettää hänen kanssaan hoitopäivän kaikki vaiheet loppuun asti. Vakautta on saatava niin markkinoille kuin tukipolitiikkaan. Jo pienellä lapsella on valmiudet solmia suhteita perheen ulkopuolisiin aikuisiin. Aina olemme todenneet, että panostus tähän hetkeen voittaa luottamuksen ja turvallisuuden tunteen, jolloin lopulta aina katsomme itsenäistä ja rohkeaa ryhmän jäsentä, joka voi leikkiä kenen tahansa kanssa ja pyytää apua keneltä tahansa aikuisista. Päivänkakkaran viisi vakituisen henkilökunnan aikuista, tutut sijaiset ja pysyvä lapsiryhmä ovat turvallinen ja kohtuullisen kokoinen paketti osaksi pienenkin lapsen arkea. Se ei tarkoita sitä, että lapsi sanelee arjen rytmin, vaan sitä, että aikuinen kodissa, työantajana, päiväkodissa asettuu lapsen asemaan ja tekee ratkaisuja myös siitä tulokulmasta. 20 Keskiviikko 29. Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen uusin tutkimus kertoo, että suomalaisvanhempien mielestä 1,5-vuotias on tarpeeksi vanha osallistumaan päivähoitoon. Meillä on perinteisesti ollut heitä noin neljä kerrallaan pienempien Maitohorsmien ryhmässä, jossa loput paikat täytetään 3–4-vuotiailla. MEILLÄ on hyvä hallitusohjelma. MAATALOUSTUOTTEIDEN myyntihintojen nousu ei voi perustua yksin siihen, että tuotteista on niukkuutta, silloin myös ruuasta on jossakin pulaa. Lapsen toiminnan lukeminen päiväkodissa sekä kotona on hyvä mittari tietää miten lapsella päiväkodissa menee! MARIKA LASANEN Pohjoissavolaiset viljelijät vaativat vakautta ja jatkuvuutta maatalouteen van kysynnän johdosta tietää aina kannattavuusja tuotanto-ongelmia. Tehokkuuden ja suuruuden lisäksi tarvitaan erikoistumista ja monipuolista tuotantoa. Pienten lasten päiväkotiarjen rakentamisessa myös hoitopäivien pituudella on väliä. Pankkien on tultava nyt vastaan reilusti ja omatoimisesti rakentamaan silta ylimenokaudelle. Myyntija panoshintojen suuret vaihtelut eivät sovi huoltovarmuudenkin kannalta tärkeään elintarviketuotantoon. Sääja satovaihteluihin on voitava varautua paremmin. Lapsi osoittaa sen katseella, hymyllä, lähelle tulemisella, jolloin tiedämme, että aika on valmis. Olot niin kodeissa kuin päiväkodeissa ovat hyvin erilaisia. Ruokailun ja nukkumisen rituaalit ja rutiinit sekä kodista rakkaat esineet voivat tulla alussa vahvasti mukaan ja pieni voi pikku hiljaa kasvaa päiväkotiryhmän yhteisiin käytänteisiin. Yksikkömme pienuus ja henkilökunta tekevät toiminnasta joustavan. Ei voi olla niin, että pienten lasten vanhempia venytetään loputtomiin vain työelämän hyväksi. Panoshintojen nousu koPienet lapset päiväkodissa HELSINGIN SANOMAT uutisoi 20.9.2023 artikkelissaan, kuinka entistä suurempi osa lapsista aloittaa päiväkodissa alle 3-vuotiaana. Asialla on jo kiire. Itäja Pohjois-Suomen tilamäärien ja tuotannon aleneminen on saatava hidastumaan ja suunta kääntymään. Pystymme päivän mittaan huikkaamalla sopimaan muutoksista. Päivänkakkarassa hoidetaan myös alle 3-vuotiaita lapsia. Lisäksi hän tarvitsee auttamista ryhmän jäsenenä. Nyt tarvitaan myös työtä, jotta edellä esitettyihin haasteisiin löytyy ratkaisu
marraskuuta 2023 Lauantaina otellaan hyvän asian puolesta Nyrkkeilyä, ammattilaispainia ja hyvää tunnelmaa useaksi tunniksi. tukseen. Parhaimmillaan Turpaanvetotalakoissa on ollut katsojia 600–700. Turpaanvetotalakoot on järjestetty vuodesta 2015 lähtien joka vuosi, lukuun ottamatta koronavuosia 2020 ja 2021. AKU LAATIKAINEN Turpaanvetotalakoot pidetään Kiuruveden liikuntahallissa seitsemännen kerran. Tosun ei ole ihan kuka tahansa läpsyttelijä, sillä hän on nuoruudessaan voittanut nyrkkeilyssä Turkin mestaruuden. Ovet avautuvat kello 17 ja ensimmäiset ottelut alkavat kello 18. Lappalainen arvioi, että jo noin 300 katsojan saapuminen tapahtumaan takaisi kelpo tuotot hyvään tarkoiAKU LAATIKAINEN Matti Lappalainen, Elia Juusti ja Mehmet Tosun ovat sparrailleet ahkerasti Turpaanvetotalakoita varten. Ulkomaisiakin ottelijoita on Turpaanvetotalakoihin saatu. Ensimmäistä kertaa koskaan Turpaanvetotalakoiden ohjelmassa on naisten ammattilaispainia ja sitä tulevat Kiuruvedelle esittämään puolalainen Diana Strong ja brittiläinen Heidi Katrina, Matti Lappalainen kertoo. Tänä vuonna vuorossa ovat naiset. Tosunin haastaa Joonas Honkaperä, joka on otellut aiemmin muun muassa SM-tasolla. Lisäksi nuoratussa neliössä nähdään kaksi ammattinyrkkeilijää: iisalmelainen Elia Juusti, jonka valmentajana toimii kiuruvetinen Aki Pennanen, sekä Juustin vastustaja Santeri Laine. – Seuraavasta virallisesta ammattilaismatsista minulla ei ole tietoa. Odotellaan manageri Pekka Mäeltä lisätietoa. Kotija ulkomaisia nimiä Turpaanvetotalakoissa on rymistelemässä tänäkin vuonna laaja kattaus ottelijoita ja eritoten paikallisia. Tätä on jälleen luvassa lauantaina 2.12., kun perinteikäs kamppailu-urheilutapahtuma Turpaanvetotalakoot pidetään Kiuruveden liikuntahallissa. – Painimatsi on varmastikin illan viihdyttävin koitos. Vastustaja on minulle entuudestaan tuttu maajoukkueleireiltä, kertoo Juusti, joka on omalla ammattilaisurallaan voittanut kaksi virallista ottelua ja hävinnyt yhden. 21 Keskiviikko 29. – En tunne kaveria, mutta ihan oikea raskaansarjan nyrkkeilijä sieltä on tulossa vastaan. Nyrkkeilyssä Matti Lappalaisen ohella kehään astelee hanskaamaan muun muassa Mehmet Tosun, joka on toiminut Kiuruvedellä aiemmin pizzeriayrittäjänä. Ja toivottavasti yleisöäkin tulee sen verran, että saamme paitsi katettua kulut, myös ohjattua rahaa hyväntekeväisyyteen. Esimerkiksi Matti Lappalaisen vastustaja on australialainen, nykyään Suomessa asuva Lee James. Vissiin on jopa isompi mies kuin minä, Lappalainen ennakoi. – Kiitos ensinnäkin yrittäjille, että he sponsoroivat meidän tapahtumaa. – Avustuskohdetta/kohteita ei ole vielä päätetty, joten hyviä ehdotuksia voi esittää meille järjestäjille, sanoo tapahtuman puuhamiehiin kuuluva Matti Lappalainen, joka itsekin tuttuun tapaan ottelee Turpaanvetotalakoissa. Hinta 38 € LEHTI OY Heti tuoreet uutiset www.kiuruvesilehti.fi LEHTI OY Urheilu. – Virallisesta ottelusta ei ole kyse, kuten ei muissakaan illan kamppailuissa, mutta kovaa sparria tullaan kyllä ottamaan. Hänet muistetaan etenkin iisalmelaisten Joona Rothin ja Sakari Lähderinteen takavuosien valmentajana, kun kaksikko oli Suomen huipulla. Potkunyrkkeilyä ei näillä näkymin tämän vuoden Turpaanvetotalakoissa ole, mutta lajin Suomen mestari ja EM-tason kilpailija, iisalmelainen Ira Väänänen kohtaa kuitenkin nyrkkeilyottelussa MMA Seinäjoen Jenna Mäntylän. klo 18 Kiuruveden kulttuuritalo Kiurusali Kiuruveden Joulukonsertti Ylä-Savon musiikkiopiston Tervetuloa! Kiuruveden oppilaiden syyskauden päätöskonsertti LA 2.12 KLO 10-15 Joulukauppa MYYMÄLÄSTÄ IHANAT KOTIMAISET JOULULAHJAT JOULUKORTTIKUVAUS RIITTA AIRAKSINEN (AJANVARAUS 0406573341) ARVONTA, TARJOUKSIA, GLÖGITARJOILU KIVAA TEKEMISTÄ LAPSILLE Tervetuloa! TEOLLISUUSTIE 4, 74700 KIURUVESI Järvikirja Kiuruveden järvikirja on paikallishistoriallinen tietokirja Kiuruveden alueen vesistöistä. Tapahtuma päättyy arviolta kello 21–22 tienoilla. Esimerkiksi kiuruvetislähtöinen potkunyrkkeilijä Mikko Hyvärinen oli vastikään MM-kisoissa ja iisalmelaisnyrkkeilijä Aapo Tauriainen on piakkoin lähdössä SM-kisoihin, Matti Lappalainen selvittää. ma 4.12. – Aivan kaikkia kaavailtuja otteluja emme saaneet tälle vuodelle toteutumaan, johtuen sairasteluista ja loukkaantumisista sekä joidenkin ottelijoiden muista kiireistä. Viihteen ohella olennaisena tarkoituksena on jälleen kerran se, että tapahtuman tuotot käytetään hyväntekeväisyyteen. Viime vuonna Turpaanvetotalakoot keräsi esimerkiksi 2000 euroa vähävaraisten lasten harrastamiseen sekä Kiuruveden Invalidit ry:lle kesäpaikan rampin korjaustöihin 800 euroa. Mielenkiintoinen on myös iisalmelainen Tuomo Pironetti. Viime vuonna Turpaanvetotalakoissa nähtiin ensimmäistä kertaa miesten ammattilaispainia. Tämän vuoden Turpaanvetotalakoot on siis järjestyksessään seitsemäs. Kirja ostettavissa Kiuruvesi-lehden konttorilta
Exeterin luotsi on tulisilla hiilillä The Times -lehti uutisoi, että jalkapalloilija Ilmari Niskasen edustaman joukkueen Exeter Cityn päävalmentaja Gary Caldwell on potku-uhan alla. KalPa onnistui puolustamaan tehokkaasti oman maalinsa edustan ja piti kotijoukkueen pois parhailta maalintekopaikoilta. Vastapuolella Sami Murto selvisi 34 torjunnalla ja PeTon tehomies oli 4+0 nakutellut Atte Huotari. Ice-Bowlingin päivä ei sujunut aivan yhtä hyvin kuin Kiu-Kella, sillä joukkue hävisi BC Liike 1:lle pistein 516–554 ja Iibo 2:lle 473– 550. Kolmannessa erässä ote vähän lipsui ja vieraatkin pääsivät peliin mukaan, mutta pisteet jäivät kuitenkin Kiuruvedelle luvuin 7–3. KK yrittää paluuta voittokantaan tulevana lauantaina, kun joukkue matkustaa Lieksaan Hurttien vieraaksi. Kiuruveden Urheilijoista myös Tuomo Ryynänen onnistui hyvin omissa kisasuorituksissaan. JORMA KÄRKKÄINEN AKU LAATIKAINEN JUHA PENNANEN U15-joukkue voitti Jokipojat Punaisen, mutta hävisi KalPa Mustalle. Seuraavan kerran Ylä-Savon veteraanien paikallissarjaa keilataan ensi vuoden puolella tammikuussa, torstaina 18.1. Selvä voitto ja selvä tappio KK:n U15-joukkue sai viime lauantaina ikäluokan AA-alkusarjassa vieraakseen Jokipojat Punaisen. Mutta osasipa KK:kin napsauttaa nopean kuitin, kun Niko Nuutinen viimeisteli 3–3 -osuman. Vauhtia pelissä riitti, kun mentiin päästä päähän. PeTo kuitenkin kampesi erätauolle maalin johdossa, kun Atte Huotari osui kahdesti. KK:n maalivahti Emil Maja oli ottelussa työllistetty, sillä hänelle kirjattiin torjuntoja 40. Kolmannessa erässä ennakkosuosikki PeTo pääsi karkaamaan KK:lta, kun Atte Huotari viimeisteli hattutemppunsa täyteen ja tämän jälkeen vielä Oskari Tauriainen ja Sami Eklund lisäsivät vieraiden johdon kolmeen maaliin. Sunnuntaina oli sitten kotikaukalossa vastassa sarjakärki KalPa Musta. Kotijoukkue takoi ensimmäiseen erätaukoon mennessä taululle 4–0 -lukemat ja kahden erän jälkeen peli oli jo 6–0. Hän teki 112 kg:n yhteistuloksen, johon kuuluivat 46 kg:n tempaus sekä 66 kg:n työntö. Iisalmessa tositoimissa olivat puolestaan Iisalmi Bowlingin kakkosjoukkue, BC Liikkeen ykkösjoukkue sekä Pielavesi Bowlingin ykkösjoukkue ja Kiuruveden Ice-Bowling. Ainoa tappio tuli Iibo 1:stä vastaan ja sekin niukasti pistein 554–564. Kiu-Ken osalta pelit sujuivat mallikkaasti, sillä joukkue oli päivän paras, voittaen Piebo 2:n pistein 557–480 ja BC Liike 2:n vieläkin selvemmin lukemin 606– 508. Erätauolle kuitenkin mentiin vierasjohdossa, maalein 1–4. Lohko 1:n pelit järjestettiin Kiuruvedellä ja lohko 2:n Iisalmessa. KK:n tehopelaajina ottelussa häärivät Topias Tikkanen (3+1), Aleksanteri Svärd (2+1), Juho Pennanen ja Miro Nukari (1+0) sekä syötöille päässeet Juuso Pesonen (0+2), Nestori Kärkkäinen, Leevi Ratinen ja Viola Kärkkäinen. Esimerkiksi viime lauantaina Exeter romahti Boltonia vastaan vierastappioon peräti maalein 7–0.. KK taisteli viime vuosina lohkoa selvästi hallinnutta PeToa vastaan hienosti pari ensimmäistä erää. marraskuuta 2023 Urheilu PeTo peittosi KK-81:n miehet päätöserässä KK-81:n miesten edustusjoukkue oli ennen viime lauantaita voittanut jääkiekon Savo-Karjalan III divisioonassa kaksi ottelua perätysten ja saanut sitä ennenkin OoKoolta yhden jatkoaikapisteen, mutta nyt joukkue koki jokusen viikon tauon jälkeen tappion varsinaisella peliajalla, kun sarjakärjessä oleva joensuulainen PeTo kävi hakemassa voiton Kiuruveden Aamulypsy Areenalta maalein 4–8. KalPan Niki Lyyra sitävastoin selvisi vain 14 torjunnalla. Näillä lukemilla Väänänen saavutti naisten 81 kg:n sarjasta ensimmäisen sijan. Maalivahtina pelasi Miska Ruotsalainen, joka hikoili illan aikana 56 torjunnan edestä. Näin ollen Pennanen jatkoi siitä, mihin hän viime keväänä Posiolla kauden päätöskilpailussa jäi. Veteraanikeilaajien paikallissarja jatkui Keilailussa jatkettiin viime torstaina Ylä-Savon veteraanien paikallissarjaa. Hieman ennen toisen erän puoltaväliä nähtiin peräti kolme maalia alle minuuttiin, kun ensin Lari Lappalainen toi KK:n tasoihin ja heti perään Niko Kinnari kuittasi PeTon uudelleen johtoasemaan. Pennasen takana toiseksi sijoittui Pyhäselän Hannu Heinistö ja kolmanneksi Kontiolahden Veikko Kosunen. Näin ollen Peto nappasi Kiuruvedeltä täydet kolme sarjapistettä mukaansa ja jatkaa lohkon kärjessä. Ryynänen oli kolmas miesten 81 kg:n sarjassa. Sunnuntaina 26.11. 22 Keskiviikko 29. Maalien ohella toisessa erässä nähtiin useampi jäähy, mutta kumpikaan joukkue ei onnistunut ylivoimiaan hyödyntämään. Aleksi Myöhänen vei kotijoukkueen 1–0 -johtoon, kun pelikellossa oli reilut viisi minuuttia. Niinpä ensimmäiselle erätauolle mentiin vierasjohdossa 0–2. KK:n U15-joukkueen kotiotteluiden putki jatkuu ensi lauantaina, jolloin Kiuruvedelle vieraaksi saapuu KalPa Keltainen. Roosa Väänänen nosti voittajaksi sen ylivoimamaalin turvin, mutta lopulta pitelemättömäksi osoittautunut Atte Huotari teki illan neljännen osumansa ja viimeisen niitin iski Jose Korsikko 4–8:aan. Ice-Bowlingin joukkueessa keilasivat Esa Niskanen, Matti Qvick, Pirjo Palo ja Lauri Rytkönen. Exeter on ollut viime aikoina hyvin alavireinen ja pudonnut Englannin Ykkösliigassa häntäpäähän 20. Lohko 1:n pelit järjestetään Iisalmessa ja lohko 2:n Pielavedellä. KK:n paras pistemies ottelussa oli Aleksi Myöhänen tehoilla 1+2. Kiuruveden Urheilijoista mukana oli Aito Pennanen, joka samalla avasi oman kilpailukautensa tämän talven osalta. Kiu-Ken joukkueessa keilasivat Tuomo Remes, Lauri Tossavainen, Erkki Räty ja Taina Tossavainen. Aito Pennanen oli sarjansa ykkönen Hiihdon kilpailukausi jatkui Liperissä Pärnävaaran tykkikisoilla lauantaina 25.11. Pennasen kisa M70-sarjan kolmen kilometrin matkalla sujui menestyksekkäästi, sillä hän hiihti sarjansa voittoon perinteisen hiihtotyylin kilpailussa. sijalle, vaikka joukkue oli vielä alkusyksystä sarjan kärkipäätä. Kolmannessa erässä KalPa vielä kaunisteli lukemia ja lopputulos oli 1–7 vieraille. Torjuntoja KK:n maalivahdeille Renne Järvelälle ja Väinö Kemppaiselle kirjattiin yhteensä 33 ja Jokipoikien Lia Immoselle 44. Toisessa erässä KK sai kuparisen rikki Aleksanteri Svärdin maalatessa Leevi Ratisen ja Niilo Matsin esityöstä. Kisoissa Kiuruveden Urheilijoiden Roosa Väänänen osallistui uransa ensimmäisiin painonnostokisoihin tehden kovan tuloksen: yhteistulos hänellä oli 148 kg, joka koostui 67 kg:n tempauksesta ja 81 kg:n työnnöstä. Kiuruvedellä keilasivat Kiurun Keila, Pielavesi Bowlingin kakkosjoukkue sekä iisalmelaisten BC Liikkeen kakkosjoukkue ja Iisalmi Bowlingin ykkösjoukkue. KK piti aikalisän ja se sytytti isännät vielä pienoiseen kiriin Perttu PietikäiKK:n miesten edustusjoukkue pysyi kaksi erää sarjakärjen kyydissä, mutta joutui lopulta taipumaan tappioon. Ainoa voitto tuli Piebo 1:stä pistein 562–503. järjestettiin kansalliset painonnostokisat Joensuun Puntti-Poikien toimesta. Ilman pisteitä tällä kertaa jäänyt KK on sijalla seitsemän
Nyt on sen aika. Joulukalkkunan ostaa suurinpiirtein joka kymmenes. Kauppias Oskari Kauhanen Rapakkojoelta puolestaan totesi, että joulusomistus on vielä kesken. Myös tämä tapahtuma on maksullinen. Sen vuoksi meidän maksuvalmiutemme on tätä nykyä erittäin hyvä. Joku yksinäinen tai pienempi perhe ostaa tietysti pienemmän kinkun, mikä sopii omiin tarpeisiin. Säestyksestä vastaa Legenda-orkesteri, kapellimestarinaan Seppo Rehnström. klo 14 saakka. Ambro Kärkkäinen Oy:stä kertoi osastonhoitaja Veijo Ahokivi, että broilerit ovat entistä suositumpia. Konsertissa kuullaan laajalla kirjolla 1980-luvun musiikkia kiuruvetisten muusikoiden esittämänä. Veijolle, Ristolle, Petrille, Samille, Pikku-Sannalle ja Sannalle. marraskuuta 2023 Viikosta viikkoon Maanantaina tuli joulu Kiuruveden kauppaliikkeisiin. Ne valmistetaan sitten kotona mieleisiksi. Meiltä puuttuu voimakas investointi – ei ole teollisuutta ym. (Kiuruvesi-lehti 28.11.1973) Säästö-Marketissa jakoi joulupukki karkkeja mm. Kauppiaan kannalta on tietysti hyvä, kun jää myyntiaikaa enemmän. – Rahaa nostetaan tileiltä ja luottoa kysytään muutenkin enemmän joulun alla, totesi Osuuspankista toimitusjohtaja Aaro Lappalainen. Se ei enää palaa. 23 Keskiviikko 29. Runoutta ja modernimpaa kysyvät opiskelijat, kun tulevat tänne jouluksi. Nainen sanoi takapenkiltä: – Ajakaa varovaisemmin! Minulla on kahdeksan lasta! – Kahdeksan! Ja te saarnaatte minulle varovaisuudesta. Juho Peltola Oy:n pukki jakoi karkkeja lapsille jo sunnuntai-iltana. Kuusi laitetaan itsenäisyyspäivänä. Kiuruveden kulttuuritalolla järjestetään torstaina 7.12. Jouluvaloja syttyi jo sunnuntai-iltana. ”...käyppä tänne, emme pelkää...” massa. Kalle Päätalo, Onni Palaste, Esa Anttala, Veikko Huovinen, Alistair McLean, Kaari Utrio, Eeva Tenhunen. Kiuruveden Kauppa Oy:stä kertoi osastonhoitaja Leena Niskanen, että kinkut ostetaan etupäässä suolattuina. Itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Tapahtuman juontaa Kari Saastamoinen. Himmelit, lyhteet, pallot ja muut roippeet on jätetty pois. VAMMAISTEN VIIKON TAPAHTUMA 7.12. Tapahtumassa ovat mukana Kiuruveden kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen, Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelualuejohtaja Seija Kärkkäinen ja laulamassa duo Viivi ja Timo. Paranna viisaasti nykyhetkeä. Niitä saa myös valmiiksi grillattuina. Mutta noin muuten se alkaa jo tuntua vanhalta. Eskelinen, Teemu Ahtonen ja Jarno Itkonen. ja tiistaina 18.12. – Somistuksessa on tänä jouluna tärkeintä se, että myytävä tavara on mahdollisimman hyvin esillä. Tämä jouluruljanssi alkaa liikkeissä aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin. kello 13–15 Vammaisten viikon tapahtuma teemalla ”Kaikki yhdessä tasavertaisina”. ja perjantaina 21.12. liikkeet pidetään auki klo 15 saakka, maanantaina 17.12. liikkeet ovat auki normaaliin tapaan ja jouluaattona maanantaina 24.12. Lauantaina 22.12. – Tosin lehdissä puhutaan, että rahatilanne on pankeissa nyt erittäin kireä. klo 18 ja keskiviikkona 19.12., torstaina 20.12. Kiurusalissa pidetään myös Walk of The 80’s -konsertti lauantaina 2.12. Marketissa pukki jakoi yllätyslahjoja, oli kahvitarjoilu ja esiteltiin leipomotuotteita. Se ei tunnu enää niin joululta sitten, kun se oikea joulu tulee. kello 19–21. Kirjakauppoihin joulukirjat tilataan hyvissä ajoin – osa heinäkuussa, jotkut jopa huhtikuussa. HENRY WADSWORTH Viikon miete Vitsikästä Taksi ajeli hurjasti ja puikkelehti liikenteessä. Kiuruvedellä me olemme poikkeuksellisessa ase50vuotta sitten ”...Käypä tänne, emme pelkää...” Älä katso murheellisena menneisyyteen. MENOVINKIT Kiuruveden kulttuuritalon Kiurusalissa järjestetään Elämäni parhainta aikaa -konsertti perjantaina 1.12. klo 20 saakka. Jonkin verran ostetaan myös valmiiksi laitettuja kinkkuja. Tuota ei ole vielä ratkaistu, että laitetaanko nyt joulukuusi vai eikö. tarvitsemassa rahaa niin paljon kuin muualla. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, ja sen järjestää Kiuruveden vammaisneuvosto.. Kiutossa soitteli myös tonttuorkesteri ja pidettiin suuri kahvishow. Pukki pyöri kaupoissa ja muutenkin oli täysi meno päällä. – Kyllä meillä on liike jo joulutällissään. Keskisuureen perheeseen ostetaan yleensä 8–9 kilon tai sitä suurempi kinkku. Näiden kirjailijoiden teoksia kysytään Kiuruvedellä nytkin eniten. Meillä on kuitenkin joulukuuset ja keskusradiosta tulee pitkin päivää joululauluja. Sokos Elossa oli maanantai-iltana räiskyvä ilotulitus. Konsertissa esitetään muun muassa seuraavat tunnetut laulut: SuojelusenKONSERTTEJA 1.12. kello 18–20. – Jouluavajaiset oli nyt muutamaa päivää myöhemmin kuin viime vuonna, totesi mainospäällikkö Lauri Kumpulainen Kiutosta. Tapahtuma on maksullinen. Niin onkin, mutta tämä ei päde kaikkiin. Tilaisuuden päätteeksi on tarjolla täytekakkukahvit. Kinkkujakin on tilattu kovasti. – Tämä on liikkeiden yhteinen sopimus. JA 2.12. keli, Viivy vielä hetki, Olen suomalainen, Myrskyn jälkeen, Olit Täysikuu ja niin edelleen. Muina jouluina se on aina laitettu, , kertoi kauppias Esa Juntunen Koppeloharjusta. Solisteina ovat esiintymässä Mikko Alatalo, J. Liikkeiden aukioloajat on pidennetty joulun alla, kertoi tavaratalopäällikkö Aarno Lappalainen Sokos Elosta. Lisäksi ohjelmassa on yhteislaulua Pentti Pursiaisen ja Raimo Jokisalmen johdolla. Tämän järjestelyn ansiosta ostoksille päästään myös perheittäin
klo 12 Lähetyspiiri Lähetyspiiri takkahuoneessa takkahuoneessa Adventtimyyjäisiin 9.12. Sanan voittoisan viimeisimmän sanoo elämä. 26.10.1945 k. Kiittäen ja kaivaten Eine Karita Aku ja Eva Ari ja Katariina Samuel, Emilia, Luna ja Isabella muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten saattamana. 10.09.1963 Kiuruvesi k. 07.11.2023 Hiljennyt on sydän kallis, sammunut on katse hyvä. Ma 4.12. klo 18 To 30.11. klo 18–20 Lasten MIXilta Su 3.12. Rakkaamme Juhani Ilmari TURUNEN s. Siionin virsien v. klo 10 La 9.12. Olavi Kärkkäinen 81 v. LEHDEN LOGO Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä Sananvapaus sisältää oikeuden levittää ja vastaanottaa tietoa, mielipiteitä ja ajatuksia. 10–10.30 RuoRuoka-avun kassien jako 10-10.30 ka-avun kassien jako 10-10.30 helluntaiseurakunnan parkkihelluntaiseurakunnan parkkipaikalla paikalla Kämäräisen säätiön/ diakoKämäräisen säätiön/ diakonian lasten joululahjakorttien nian lasten joululahjakorttien jakopäivät ti 5.12. srk-talolla. iso sali. klo 12.00 La 2.12. 017 770 0421 p. adventtisunnuntai Su 3.12. 044 7050 443 kon ori@kiuruvesilehti.. Nousiainen s. klo 18 29.11. (HuusMessu. Lämmin kiitos osanotosta. 10–10.30 Ma 4.12. 040 566 0224. Valtakunnallinen Valtakunnallinen miesten adventtitapaaminen. Myyntipaikkoja (huom! Tänä vuonna paikkoja (huom! Tänä vuonna myös järjestöt, yhdistykset, myös järjestöt, yhdistykset, yksityiset myyjät) vielä vapaayksityiset myyjät) vielä vapaana, varaa pöytä Sannalta p. takkahuone. Rinnekodilla. 0400 981071 0400 981071 La 9.12. la, Rapakkojoentie 470. Kiitos osanotosta suruumme. klo 10 AdventtimyyAdventtimyyjäiset isossa salissa. klo 10 Messu. Vastuuryhmänä VeteraaniVastuuryhmänä Veteraanikerho. srk & MLL johdolla. 040 566 0224. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. otetaan vastaan leivonnaisia, käsitöitä, arpapalkinnaisia, käsitöitä, arpapalkintoja yms. Myyntijäiset isossa salissa. Siionin virtakkahuoneessa. dalla (Huuskonen). La 9.12. klo 10–10.30 Ruokajakelu temppelin alapihalla Ti 5.12. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus, kuoro, ym.. Tätä käytetään myös väärin: uhkailuun, väärien tietojen levittämiseen, sinunkin ajattelusi vääristämiseen. Messu kuultavissa Radio Sandelsissa. Hellästi peittele, levätä anna. klo 16 To 30.11. klo 14 klo 14 Torintupa ry:n syyskoTorintupa ry:n syyskokous Torintuvalla. klo 12 Ma 4.12. ja to 7.12. To 7.12. isossa salissa. La 2.12. Radio Sandelsissa. klo 12.00 RokkamyyRokkamyyjäiset Rauhanyhdistyksellä, jäiset Rauhanyhdistyksellä, Salmenkyläntie 260 Salmenkyläntie 260 1. LEHDEN LOGO Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä. marraskuuta 2023 2 Keskiviikko xx. Kuolleet Seurakunnat Mukana elämän iloissa ja suruissa Kiuruvesi-lehti p. klo 18 kirkkovalkirkkovaltuuston kokous srk-talon tuuston kokous srk-talon isossa salissa. Kirkkokuoro ja mieskuoro Kiurun laulu sekä Oula kuoro Kiurun laulu sekä Oula Hyvärinen. Ke 29.11. klo 9-17 ja jakopäivät ti 5.12. ja to 7.12. Ota syliisi uupunut, taivaaseen kanna. klo 9-11 Ma 4.12. Järj. KUOLLUT KUOLLUT Olavi Kärkkäinen 81 v. klo 15 klo 15 Naisten raamattupiiri, Naisten raamattupiiri, takkahuone ja perjantaina takkahuone ja perjantaina Rinnekodilla. Järj. klo 16 Syyskauden Syyskauden viimeisessä iltaperhekerviimeisessä iltaperhekerhossa jouluista askartelua ja hossa jouluista askartelua ja joululauluja Merja-kanttorin joululauluja Merja-kanttorin johdolla. p. klo 18 iso sali. Su 10.12. Lepää käsi apuun valmis, meille jää vain suru syvä. klo 18 Ti 12.12. Messu kuultavissa Hyvärinen. kerho klo 15. tuvalla (Eero Svärd). klo 10 Su 3.12. Hartaus ja muistelot vainajan kotona. To 7.12. DIAKONIA DIAKONIA Päivystys diakoniatoimistolla Päivystys diakoniatoimistolla ma 4.12. Tätä käytetään myös väärin: uhkailuun, väärien tietojen levittämiseen, sinunkin ajattelusi vääristämiseen. Sananvapautta on oikeus oikeaan tietoon. Kirkkokuoro ja miesnen. 24 Keskiviikko 29. miesten adventtitapaaminen. si). Kiittäen ja kaivaten Margit Mika, Paula, Unna ja Ulpu Emmi, Heikki, Hilla ja vauva Anssi muut sukulaiset ja ystävät www.kiuruvedenhelluntaisrk.. sien v. klo 12 Veisuupiiri Veisuupiiri takkahuoneessa. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Sananvapaus sisältää oikeuden levittää ja vastaanottaa tietoa, mielipiteitä ja ajatuksia. 2. klo 13 klo 13 Ry:n seurat srk-talon Ry:n seurat srk-talon iso-sali. Pe 1.12. klo 13 klo 13 Hautakylä-RapakkoHautakylä-Rapakkojoen kinkerit Raisa Kauhaseljoen kinkerit Raisa Kauhasella, Rapakkojoentie 470. Luotettava uutismedia antaa suojaa disinformaatiota vastaan. klo 18.30 Kauneimmat joululaulut Korvikon mat joululaulut Korvikon kylätalolla, kahvit alk. klo 18 Arkiretriitti, Arkiretriitti, takkahuone. Rakkaudella ikävöiden, jälleennäkemisen toivossa Sisko Joni ja lapset Tommi ja Anca Matti Äiti ja isä Osmo Joakim Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 25.11.2023. klo 9-16 diakoniatoimistolla mistolla Adventtimyyjäispöytään la Adventtimyyjäispöytään la 9.12. (Huuskonen, Häyrynen, Pirkkalaikonen, Häyrynen, Pirkkalainen. La 9.12. 09.01.1942 k. (Eino Leino) Siunaus Kiuruveden kirkossa läheisten läsnä ollessa 2.12.2023. kous Torintuvalla. kerho. Rakas puoliso, isä ja ukki Olavi KÄRKKÄINEN s. Luotettava uutismedia antaa suojaa disinformaatiota vastaan. virtaa – tilaisuus, iso sali. klo 18 klo 18 Iltahartaus sankarihauIltahartaus sankarihaudalla (Huuskonen). srk & MLL PÄIVÄKERHO PÄIVÄKERHO Päiväkerhojen syyskausi Päiväkerhojen syyskausi päättyy 30.11., päiväja perhepäättyy 30.11., päiväja perhekerhojen yhteinen joulujuhla kerhojen yhteinen joulujuhla srk-talon isossa salissa pe 8.12. Mieskuoro Kiurun Laulu. 07.03.1942 Kestilä k. otetaan vastaan leivon9.12. adventtisunnuntai 2. toja yms. otetaan ilolla vastaan leivonnaisia taan ilolla vastaan leivonnaisia ja arpajaispalkintoja; ota ja arpajaispalkintoja; ota yhteys Sannaan 0400 981071 yhteys Sannaan 0400 981071 MUSIIKKITYÖ MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoron harjoitukset ke Kirkkokuoron harjoitukset ke 29.11. 1972 laitoksen sanoin. adventtisunnuntai Su 10.12. klo 18 To 7.12. Kiitos myös hoitokoti Virranrannan henkilökunnalle Olavin hyvästä hoidosta. To 30.11. klo 15 Ti 5. klo 10 klo 10 Sanajumalanpalvelus Sanajumalanpalvelus klo 11.30 klo 11.30 Jouluveisuut SeuraJouluveisuut Seuratuvalla (Eero Svärd). klo 17 klo 17 VARHAISNUORISOTYÖ VARHAISNUORISOTYÖ Ti 5. Ke 6.12. klo 18.30 KauneimTo 7.12. 03.11.2023 kotona Jyväskylässä Ei tuskalla, kuolemalla ole viimeistä sanaa. Itsenäisyyspäivä klo 10 klo 10 Sanajumalanpalvelus Sanajumalanpalvelus (Kivelä, Häyrynen, Lang-Mat(Kivelä, Häyrynen, Lang-Matsi). oteAdventtimyyjäisiin 9.12. klo 12 Pe 1.12. 18 PERHETYÖ PERHETYÖ To 30.11. Sydämellinen kiitos osanotosta ja muistamisesta. Rakkaamme Leena Kaarina TIIKKAINEN o.s. klo 9-16 diakoniatoito 14.12. klo 9-11 ma 4.12. klo 18 Virsistä Virsistä virtaa – tilaisuus, iso sali. klo 15 TaideTaidekerho klo 15. Mieskuoro Kiurun Laulu. Ti 12.12. ja 12.12. Pe 1.12. Lisätietoa sekä ilmoittautuLisätietoa sekä ilmoittautuminen: Simo Korkalainen p. iso-sali. xxxxkuuta 2021 Ke 29.11. 28.10.2023 Kaivaten Osmo Helena, Kari ja Mirka Matti sisko ja veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Kaikk´ on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk´ on niin hellää ja hyvää. klo 9-17 ja to 14.12. na, varaa pöytä Sannalta p. Sananvapautta on oikeus oikeaan tietoon. Meille niin rakas VESA TAPIO HALONEN s. 1972 laitoksen sanoin. LÄHETYSTYÖ LÄHETYSTYÖ Ma 4.12. 01.11.2023 Kiuruvesi Rakkaudella Olaville Emme toivoneet sinulle päiviä lisää, vaan yhdessä kutsuimme Taivaan Isää. Itsenäisyyspäivä Ke 6.12. 18 kylätalolla, kahvit alk. minen: Simo Korkalainen p. ja 12.12. 017 770 0421 Rakkaamme on siunattu hiljaisuudessa. Kirkon jälkeen Maritta Kirkon jälkeen Maritta Nevalaisen läksiäiskahvit Nevalaisen läksiäiskahvit srk-talolla. srk-talon isossa salissa pe 8.12. adventtisunnuntai 1
Osallistumisja arviointisuunnitelma, samoin kaavaluonnos on päivitetty ja asetetaan uudelleen nähtäväksi. Apurahalla voi kattaa urheilusta aiheutuneita kuluja. Ryhmät: Ryhmä 1: ma klo 13.45–14.45 / ke klo 10–11 Ryhmä 2: ti klo 9–10 / to klo 13-14 Ryhmä 3: ti klo 10–11 / to klo 14-15 Ryhmä 4: ke klo 9–10 / pe klo 13-14 Jakson käytyäsi saat uimahallin ja kuntosalin vuosikortin edullisesti 50 €:lla! KUULUTUS TERVEYSKESKUKSEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA Terveyskeskuksen alueen asemakaavan muutosluonnos, joka koskee korttelia 96 sekä siihen liittyvää Norontien katualuetta. maanmittausinsinööri, Kiuruveden kaupungin tekninen palvelukeskus risto.luttinen(at)kiuruvesi.fi puh. Jaksolla keskitytään voiman ja tasapainon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Tilaisuuden etäosallistumisen linkki julkaistaan Kiuruveden kaupungin nettisivuilla lähempänä tilaisuutta. Apurahan hakijana tulee aina olla urheiluseura! Hakuohjeet ja myöntämisperusteet Kiuruveden kaupungin nettisivuilla www.kiuruvesi.fi à palvelut àliikunta ja ulkoilu à avustukset. Ilmoittautumiset 14.12. Osayleiskaava laaditaan 77 a §:n tarkoittamana oikeusvaikutteisena osayleiskaavana. Suunnittelualue sijaitsee noin 15 kilometriä lounaaseen Kiuruveden keskustasta ja noin 12 kilometriä kaakkoon Pyhäjärven keskustasta. alk., Valokuvauksen perusteet 20.-21.1., Vuollen ja veistäen 27.-28.1. klo 18 Riisutut naamiot, särkyneet unelmat, yleisöluento, tietokirjailija Arvo Tuominen, Kiurusali, Vapaa pääsy! Seuraavia kursseja on tarjolla alkaen tammikuussa: Puukkokurssi 9.1. 25 Keskiviikko 29. 9.30 Kiuruveden ortodoksinen kirkko Vedenpyhitys ja liturgia 10.00 Kiuruveden evankelisluterilainen kirkko Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Palvelusten jälkeen kunniakäynnit muistomerkeillä 11.00 Kahvitarjoilu Kulttuuritalolla 12.00 Itsenäisyyspäivän juhla Kulttuuritalolla, juhlapuhujana FT Jouko Kokkonen Kaikki ovat tervetulleita mukaan päivän tilaisuuksiin. maanmittausinsinööri Risto Luttinen puh. uimahalli suljettu! Kevään Voimaa ja tasapainoa -tehojaksot alkavat viikoilla 2 ja 13! Tehojaksolle osallistutaan 10 viikon ajan, kaksi kertaa viikossa. Tässä hankkeessa kaavoitus ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) toteutetaan samanaikaisesti omina menettelyinään. alk,. Liityntäjohdon pituus on noin 20 kilometriä. Tutkittavaksi tulee myös kyseisen kulttuuriarvoiltaan paikallisesti merkittävän rakennuksen purkamisvaihtoehto. Winda Energy Oy suunnittelee 11 tuulivoimalan sijoittamista Laulurämeen alueelle Kiuruveden kaupungissa. KANSALAISOPISTON AJANKOHTAISTA 29.11. Avustushakemus tulee jättää 31.12.2023 mennessä Liikuntatoimistoon. 0400 741492 URHEILIJA-APURAHAN HAKEMINEN Kiuruveden kaupunki myöntää vuosittain urheilija-apurahaa menestyville urheilijoille ja menestystä tavoitteleville nuorille urheilijoille. 0400 741 492, risto.luttinen(at)kiuruvesi.fi Kaavakonsultti: Ramboll Finland Oy, kaavoitusarkkitehti Pirjo Pellikka, puh. Körttija lottapuvun ompelu 12.1. Kaavahankkeesta laadittu kaavaehdotus, kaavaselostus sekä päivitetyt osallistumisja arviointisuunnitelmat, pidetään nähtävänä 29.1128.12.2023 välisenä aikana teknisessä palvelukeskuksessa (os. Kiuruveden osayleiskaavoitettava alue on noin 770 ha. Vapaa pääsy! 29.11. Kaava-aineistot ovat nähtävillä Kiuruveden kaupungintalolla teknisessä palvelukeskuksessa ja kaupungin internetsivuilla (Palvelut > Asuminen, rakentaminen ja maankäyttö > Kaavoitus > Vireillä olevat kaavat Niissä esitellään suunnittelualueen rajaus, kaavatyön kulku ja aikataulu sekä osallistumismahdollisuudet. 0400 741492 KAUPUNKI TIEDOTTAA Kaupungintalo PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Laita hakusanoiksi: Kiuruvesi talo. Myynnissä on kerrostalohuoneisto osoitteessa Asematie 24 sekä omakotitalo Rantakylässä. Lisätietoja antavat: Kaavoituksesta vastaava: Kiuruveden kaupunki, tekninen johtaja Kimmo Karoluoto puh.050 475 7496, kimmo. Osalliset voivat esittää siitä nähtävänä oloaikana mielipiteitä. Pro patria työryhmän puheenjohtaja Arja Pentikäinen puhe ja musiikkia Rytkyn pelimannit johtajana Raimo Jokisalmi. KIURUVEDEN KAUPUNKI HUUTOKAUPPAA OMAKOTITALON JA KERROSTALOHUONEISTON Kohteet löytyvät nettisivulta Huutokaupat.com. Tuulivoimapuiston toteuttaminen edellyttää YVA-lain mukaista ympäristövaikutusten arviointia ja MRL-lain mukaisen osayleiskaavan laatimista. Tulossa on myös MOTTI -hankkeen hybridija etäkursseja. Osayleiskaavaa voidaan käyttää yleiskaavan mukaisten tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden alueella (tv-alueilla). 040 162 8015, etunimi.sukunimi@winda.fi Kiuruvedellä 29.11.2023 Kiuruveden tekninen lautakunta UIMAHALLI Itsenäisyyspäivänä ke 6.12. Mielipiteet tulee toimittaa kirjallisesti osoitteeseen Kiuruveden kaupunki, Tekninen palvelukeskus, PL 28, 74701 Kiuruvesi tai sähköpostitse kirjaamo(at)kiuruvesi.fi. karoluoto(at)kiuruvesi.fi ja vs. Korttelin muilta osin tarkoituksena on päivittää asemakaava ajan tasalle. maanmittausinsinööri, Kiuruveden kaupungin tekninen palvelukeskus risto.luttinen@kiuruvesi.fi puh. Lisäksi sivistyslautakunnalla on mahdollisuus tehdä yhteistyösopimuksia eri urheiluseurojen kanssa esim. YVA-selostus on ollut nähtävillä 14.4.-13.6.2023, ja siitä on saatu yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä 10.8.2023. Ohjelmassa mm. klo 12 Pro patria taulujen historiaa -nettisivuilla julkaisutilaisuus, Kiurusali. marraskuuta 2023 ITSENÄISYYSPÄIVÄ 6.12. Mielipiteet tulee toimittaa kirjallisesti osoitteeseen Kiuruveden kaupunki, Tekninen palvelukeskus, PL 28, 74701 Kiuruvesi tai sähköpostitse kirjaamo(at) kiuruvesi.fi. mennessä p. alk., Lankojen purkkivärjäys biojätteillä 20.1. 040 670 7097 Kaupungintalo avoinna ma-to 8.00–15.45, pe 8.00–15.00 Info ma-pe 13.00–15.00 kirjaamo@kiuruvesi.fi KIURUVEDEN LAULURÄMEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLE ASETTAMINEN Kiuruveden tekninen lautakunta on päättänyt 21.11.2023 Laulurämeen tuulivoimapuiston valmisteluaineiston nähtäville asettamisesta kuulemista varten (MRL 62 §, MRA 30 §). Kyseessä on 110 kV ilmajohto, joka muuttuu maakaapeliksi noin 1,9 km ennen Kiuruveden keskustaajaman taajama-alueen alkamista. mainossopimuksia tai myöntää valmentaja-avustuksia valmentajille. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 320 metriä ja yksikköteho 6–10 MW. Apurahan saajan tulee täyttää vähinään 16vuotta sinä kalenterivuonna (2024), kun urheilijalle myönnetään ensimmäinen apuraha. 040 532 2380 etunimi.sukumi@ ramboll.fi Hankkeesta vastaava: Winda Energy Oy, Ronja Stauffer, puh. Viranomaistahoilta pyydetään lausunnot. alk,. Osalliset voivat esittää siitä nähtävänä oloaikana mielipiteitä. Kaava-aineistot ovat nähtävillä Kiuruveden kaupungintalolla teknisessä palvelukeskuksessa ja kaupungin internetsivuilla (Palvelut > Asuminen, rakentaminen ja maankäyttö > Kaavoitus > Vireillä olevat kaavat > Biokaasulaitosalueen asemakaava). Kaavaluonnoksesta laaditut, päivitetyt osallistumisja arviointisuunnitelmat, pidetään nähtävänä 29.1128.12.2023 välisenä aikana teknisessä palvelukeskuksessa (os. Osayleiskaavaluonnosta koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa kirjallisesti osoitteeseen Kiuruveden kaupunki, PL 28, 74701 KIURUVESI tai sähköpostitse kirjaamo@kiuruvesi.fi viimeistään 12.012024. Harjukatu 2) sekä kaupungin internetsivuilla. Digijatkajat 11.1. 040 759 5005. Lisätietoja: liikuntasihteeri Lassi Myllylä p. Asiakaspalvelu SULJETTU Omatoimi avoinna normaalisti 8–21.. Harjukatu 2) sekä kaupungin internetsivuilla. Laulurämeen tuulivoimahankkeen (Kiuruvesi, Pyhäjärvi) YVA-menettely on päättynyt. Asemakaavan muuttamisen vireille tulosta kuulutettiin 2.11.2022 ja kaavahankkeen osallistumisja arviointisuunnitelma oli nähtävänä 2.11.–1.12.2022 välisenä aikana. Kahvitarjoilu klo 11.30 alkaen. Kaikille avoin yleisötilaisuus osayleiskaavoituksesta järjestetään Kiuruveden kirjastoja kulttuuritalon auditoriossa maanantaina 11.12.2023 klo 17:00, Glögitarjoilu alkaa 16:30. Osayleiskaavan valmisteluvaiheen aineisto on julkisesti nähtävillä 29.11.202312.01.2024 välisen ajan kaupungintalolla teknisessä palvelukeskuksessa ja internet-sivuilla (www.kiuruvesi.fi/Suomeksi/Palvelut/ Asuminen,-rakentaminen-ja-maankaytto/Kaavoitus/Vireilla-olevat-kaavat). alk., Vaatteille lisää ikää huoltamalla ja korjaamalla 13.1., Kuvataide II 17.1. Kiuruvedellä 29.11.2023 Risto Luttinen, vs. Asiakaspalvelu 10-15 Ke 6.12. 0405271633 KUULUTUS KIURUVEDELLE RAKENNETTAVAN BIOKAASULAITOKSEN ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA Asemakaavan vireille tulokuulutus sekä osallistumisja arviointisuunnitelma ovat olleet julkisesti nähtävillä 12.7.-16.8.2023 Kiuruveden kaupungintalolla teknisessä palvelukeskuksessa ja Kiuruveden kaupungin internetsivuilla www.kiuruvesi.fi. Kaikista kaavan kuulemisja päätöksentekovaiheista ilmoitetaan Kiuruveden kaupungin ilmoitustaululla ja internetsivuilla sekä Kiuruvesilehdessä. Kaavamuutoksen tarkoituksena on muodostaa oma rakennuspaikka ”Pössilä”nimiselle rakennukselle. Tuulivoimapuisto liitetään Savon Voiman verkkoon Kiuruveden sähköasemalta. Osallisilla on myös mahdollisuus esittää Pohjois-Savon ELY-keskukselle neuvottelun käymistä osallistumisja arviointisuunnitelman riittävyydestä. KIRJASTO Itsenäisyyspäivän aukioloajat: Ti 5.12. Viranomaistahoilta pyydetään lausunnot. Niissä esitellään suunnittelualueen rajaus, kaavatyön kulku ja aikataulu sekä osallistumismahdollisuudet. Kiuruvedellä 29.11.2023 Risto Luttinen, vs
(muutokset mahdollisia) Ateriapalvelun ruokalista vk 49: ma: mangoista broilerikastiketta, peruna, parsakaalia, kaali-kasvissalaattia, puolukkakiisseliä, ti: jauhelihakeittoa, italiansalaatti, vadelmapuuroa, ke: karjalanpaistia, porkkanalaatikkoa, peruna, kiinankaali-paprika-persikkasalaattia, puolukkahilloa, joululevypiirakkaa, to: tomaattista uunikalaa, peruna, punajuurta, jäävuori-kurkkusalaattia, herukkakiisseliä, pe: kinkkukiusausta, uunijuureksia, kaali-ananas-hernesalaattia, mansikkajogurttimoussea. Sääntömääräiset asiat. --------------------------------------------Eläkeläiset ry:n viikkokerho keskiviikkona klo 10.00 Puistonkulmalla. ei kerhoa. Hallitus kokoontuu puolta tuntia aiemmin. tai sopimuksen mukaan. (muutokset mahdollisia) 20.12.2023 lehdessä 26 e + ALV 24 % Varaukset viimeistään 12.12.2023 mennessä KIURUVESI-lehti p. Hallitus kokoontuu puolta tuntia aiemmin. 040 411 3511 / Sari. Meiltä voit tilata joulupöytään perinteiset laatikot ja muut leivonnaiset. Seuraavan kerran to 4.1.24. Parhaimmillaan se on sujuvaa, tehokasta ja vapauden tunnetta ruokkivaa. Hallitus kokoontuu puolta tuntia aiemmin. 040 527 3014 Ylä-Savon jätekeskus p. 050 307 5439 ruusunmarjakiisseliä, su: bordelaiskalaleikettä, yrttikastiketta, peruna, porkkanaa, rapea kasvissalaatti, PROfeel suklaavanukas. Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä LEHDEN LOGO Etätyö voi lisätä elämänlaatua. Heikki Lång p. Tervetuloa! Kiuruveden Työttömät Ry:n SYYSKOKOUS to 7.12.2023 klo 17.00 Asematie 16. Tervetuloa joulupuurolle ja torttukahville. ei karaokekerhoa. Koulujen ruokalista vk 49: ma: mangoista broilerikastiketta, täysjyväriisiä, kaali-kasvissalaattia, tomaatti, ti: karjalanpaisti, porkkanalaatikkoa, puolukkahillo, peruna, mustaherukkarahkaa, jäävuori-ananassalaattia, to: haukimureketta, perunasosetta, punajuurta, suvisalaatti, kurkku, pe: kinkkukiusausta, valkokaali, ananaspala, herne, tomaatti. Tervetuloa! Kehitysvammaisten Tuki Ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS 18.12.2023 klo 17.00 Kaupungintalon kahviossa. Mitat 35 ja 50 cm. Tilaukset jätettävä 19.12. Elämä on harvoin yksinkertaista, mustaa ja valkoista. Palopaikka, Teollisuustie 7, 0400-945544. Pohjolankatu 4 Iisalmi. 017 743 379 www.ylasavonjatehuolto.fi KIURUVEDEN JÄTEASEMAN AUKIOLOAJAT JOULUKUUSSA Kiuruveden jäteasema Kirkkoharjuntie 36 74700 Kiuruvesi Avoinna ma klo 7.30-12.30 ja to klo 12.00-17.00 Suljettu ma 25.12. Ps. 044 7262952 Lisää NÄKYVYYTTÄ! Lisää NÄKYVYYTTÄ! juha.saastamoinen@kiuruvesilehti.. Vain yrityksen /toivottajan nimi ETÄTYÖ VAI LÄHITYÖ. marraskuuta 2023 4 Keskiviikko xx. Oman paikkakuntasi lehti on ikkuna maailmaan, saat siitä perspektiiviä elämän isoihin ja pieniin asioihin. Myös ateriapalvelu arkisin ma-pe kotiin toimitettuna taajamassa. 29.11. Tervetuloa! sääntömääräinen SYYSKOKOUS jäähallilla 7.12.2023 klo 18.00. p. Tervetuloa! --------------------------------------------Eläkeliitto pe 1.12. Elämä on harvoin yksinkertaista, mustaa ja valkoista. klo 17.00 Isonniityntie 120. JOULUTERVEHDYKSET JOULUTERVEHDYKSET koko 82mm x 40mm 67€ + ALV 24 % Asiakas päättää itse ilmoituksen sisällön. ETÄTYÖ VAI LÄHITYÖ. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Johtokunta Ruutanan Seudun Erämiesten VUOSIKOKOUS su 9.8.2020 klo 19.00 Raskeentien hirvilaavulla, Ryönänjoella. 26 Keskiviikko 29. xxxxkuuta 2021 Sinun mainos tähän p. 56 m² 31 m² Joulua odotellessa nämä maistuu varmasti! maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 30.11. klo 12 yhteislauluja kerhohuoneella (Asematie 27 kellari). Pieni paketti mukaan. SPR:n Päiväpiirin kerho kokoontuu Rinnekodin Kerhotilassa ti 5.12 klo 14. Hallitus kokoontuu puolta tuntia aiemmin. 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.fi Torilla Tiedotteita Joulutervehdykset Kokouksia Asuntoja Mykyrokkaa VIIMEISEN kerran tänä vuonna to 30.11.23. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. --------------------------------------------Teatteriyhdistys Hulluviima ry:n sääntömääräinen syyskokous la 9.12. Tervetuloa! Hallitus Ruutanan Seudun Erämiesten VUOSIKOKOUS su 9.8.2020 klo 19.00 Raskeentien hirvilaavulla, Ryönänjoella. Tervetuloa! Ruutanan Seudun Erämiesten VUOSIKOKOUS su 9.8.2020 klo 19.00 Raskeentien hirvilaavulla, Ryönänjoella. Tervetuloa! Kiuruveden Kiekko KK-81 ry:n VUOKRATAAN yksiöt 30 m² ja 35 m² kaksio 42 m² kolmiot 82 m² ja 83 m² 163 m² + 120 m², alakerta jaettavissa. Kiuruvesi-lehti p. --------------------------------------------Myydään laadukasta koivua ja sekapilkettä kotiin tuotuna. Pahimmillaan se vähentää työyhteisöön kuulumisen tunnetta, sosiaalista hyvinvointia ja sitoutumista työhön. Pahimmillaan se vähentää työyhteisöön kuulumisen tunnetta, sosiaalista hyvinvointia ja sitoutumista työhön. jumppa ja bingo, 6.12. Rivitervehdys Kaikki tervehdykset kootaan erillisille sivuille, joiden yläosaan laitetaan yhteinen jouluntoivotus. --------------------------------------------Eläkeliitto ma 4.12. mennessä ja nouto pe 22.12. 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti. 040 7530 370 --------------------------------------------Karjalanpiirakoita tilauksesta. Leivonnaismyyntiä torstaisin torilla. Vapaaehtoinen kahvi 4 €. Luotettavan uutismedian tunnistat tästä nimestä LEHDEN LOGO Etätyö voi lisätä elämänlaatua. Oman paikkakuntasi lehti on ikkuna maailmaan, saat siitä perspektiiviä elämän isoihin ja pieniin asioihin.. la: nakkikastiketta, peruna, parsakaalia, kaali-kurpitsapikkelsisalaattia, Rivi-ilmoitukset Muistilista YLÄ-SAVON JÄTEHUOLTO OY Kierrätyskatu 15 74140 Iisalmi Neuvoja-tiedottaja p. Parhaimmillaan se on sujuvaa, tehokasta ja vapauden tunnetta ruokkivaa. Tervetuloa! Iisalmen Seudun Hengitysyhdistyksen jäsentapaaminen on 7.12.2023 klo 13 Yhdistystalolla os. Hallitus Ruutanan Seudun Erämiesten VUOSIKOKOUS su 9.8.2020 klo 19.00 Raskeentien hirvilaavulla, Ryönänjoella. ja ma 1.1.2024 MLL Kiuruveden yhdistyksen SYYSKOKOUS pidetään Lauran puodissa 9.12.23 klo 14 alkaen
Kuvaan eniten henkilökuvauksia, tapahtumia, markkinointikuvauksia, hääkuvia, lehtikuvia yms. Myös lisääntynyt halu saada kuntaan monenlaisia yrityksiä on hieno asia, sillä alati muuttuvassa maailmassa pärjätäkseen kunnalla on oltava maatalouden lisäksi monta muutakin tukijalkaa. Kauhanen Oy • talouspyykki • työvaatteet • matot • kemiallinen pesu Perunkirjoitukset Tekstiilihuolto Kukka / hautaus Autonhuolto Torikatu 4 • p.017 753 400 www.ajade.fi • ajade@ajade.fi Kutjula Ranch Kolarikorjaamo Cabas laskelmat 050-4943 823 /Aki • • • P A R T U R I K A M P A A M O K A U N E U S H O I T O L A Vanhusten avuksi IkäihmisenKaveri puh. Mitä tuotteita / palveluja yrityksesi tarjoaa. 0400 674 271 www.kauhanenoy.. 27 Keskiviikko 29. 050-543 1253 Niemistenkatu 1 • p. Kotisivu: http://pienikuvapuoti.kuvat.fi Facebook: Valokuvaaja Riitta Airaksinen Kiuruvesi 3 3. 040 182 44 33 www.iltalypsy.com PERUNKIRJOITUKSET Yrittäjäntie 1 p. 040-865 1853 virpi.rajakangas@ikaihmisenkaveri.fi www.ikaihmisenkaveri.fi Apteekki Valokuvaukset toimisto@ttsahkopalvelu.fi 044 960 0078 / JARNO 044 751 6101 / NINO Pieni Kuvapuoti Valokuvaaja Riitta Airaksinen Studio-, miljööym. Olen Riitta Airaksinen Pienestä Kuvapuodista. 050 532 3574 pienikuvapuoti.kuvat.fi www.hierontapistecarola.com Palveluhakemisto ILMOITA PALVELUHAKEMISTOSSA, SE HUOMATAAN! Kirjoja 1.Kuka olet / yrityksen nimi ja kauanko olet ollut yrittäjänä. Mikä Kiuruvedellä on parasta. 3. 050 3044 054 • Kirjanpito • Isännöinti Kahvila-Ravintola ILTALYPSY Lähteentie 10 Avoinna tilauksesta puh. Tuleen ei saa jäädä makaamaan. marraskuuta 2023 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. Aloitin sivutoimisena yrittäjänä 2016, mutta pikkuhiljaa valokuvaamisesta on tullut päätyö ja entisestä päätyöstä sivutyö. Niinpä Kuvapuoti on auki sovittaessa, eikä vain tiettyinä kellonaikoina. Lisäksi kirjoitan lehtijuttuja ja ajoittain teen yhä töitä myös rekan ratissa. Studioni sijaitsee Niemiskylässä. Kiuruvedellä on parasta se, että täällä on lähes kaikkea, mitä ihminen tarvitsee, ellei huonontuneita terveydenhoitopalveluja oteta huomioon. Studiokuvausta enemmän minua kuitenkin työllistävät kuvaukset lähikunnissa sekä tietysti myös Kiuruvedellä. kuvaukset p. 2
Tervetuloa! Bridgestone • Pirelli • GoodYear Triangle • Gislaved • Nokia • Hankook • Sailun • Continental • kuljetusja rengaspalvelut • autohuolto • autonvuokraus KONEURAKOINTI Aimo Tikkanen Oy Luotettavaa LVI-palvelua -lämpöpumput -ilmalämpöpumput Saatavana myös muita merkkejä. Tervetuloa! • • • • • OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. Hallitus kokoontuu puolta tuntia aiemmin. KLO 10:30-18:00 HOTELLI PELTOHOVI KESKIVIIKKOISIN BAARIPÄHKINÄ KLO 19 AA Auttava Puhelin 046 558 0579 Onko alkoholi ongelmasi. 0440 752 980 elina.laurikainen@hotmail.com Kinkkubingo 3.12.–21.12.2023 torstaisin ja sunnuntaisin kello 19.00 Tervetuloa! Sekalaista Tapahtumia Lomalla Palveluita Tapahtumia KIURUVEDEN TORILLA 7.12. päivittäin klo 9-21 Ruutanan Seudun Erämiesten VUOSIKOKOUS su 9.8.2020 klo 19.00 Raskeentien hirvilaavulla, Ryönänjoella. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! •Kylpyhuoneet (vtt-sertifikaatti), huoneistoremontit •Ovija ikkuna-asennukset, uudisrakentaminen •VESIKATEREMONTIT p.050 5511 592 Jaakko •Siivoukset, asiointija kotipalvelut •Liikesiivoukset, remonttisiivoukset •Palvelusetelituottaja p.050 5311 874 Seija, Pirjo LVI-asennus Erkki Räty Oy 19583242 459857772 15.5.2020 2,8%. xxxxkuuta 2021 Niemistenkatu 2, p. Hallitus kokoontuu puolta tuntia aiemmin. 28 Keskiviikko 29. marraskuuta 2023 6 Keskiviikko xx. KLO 14-21 JOULULOUNAAT 19.-20.12. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen Ruutanan Seudun Erämiesten VUOSIKOKOUS su 9.8.2020 klo 19.00 Raskeentien hirvilaavulla, Ryönänjoella. KLO 9-11 Ollin glögit KIURUVEDEN KESKUSTA TARJOAA YLEINEN PIKKUJOULU 16.12. LVI-asennukset myynti huolto Timanttiporaukset Teräsrakennetyöt Kylpyhuoneremontit lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Tenho Kainulainen 0400 178 964 • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. ROMULUX Kiuruvedellä p