www.kiuruvesilehti.fi 012138-2018 Irtonumero 2,90 e JX PR IO R.P .P.F IN LA ND E YLÄKOULU 4-5 » Ketään ei jätetä 5 » Kaupunki lomauttaa 29 8-9 » Etätyön plus ja miinus Laaja-alainen erityisopettaja Heini Nukari ja tsemppari Aki Pennanen ovat olleet Yläkoulun oppilaiden tukena etäkoulunkäynnissä. Joitakin oppilaita on autettu myös vuorokauksirytmin normalisoinnissa. KESKIVIIKKO 29.4.2020 67. VUOSIKERTA, NRO 18. Molempien päivät ovat välillä venyneet pitkiksi, kun on yhdessä oppilaan kanssa opeteltu käyttämään tietokonetta ja ohjelmia. JAANA SELANDER 14 » Kartta ja kompassi käteen vuoden paikallislehti 2019
Sääkin oli yllättävän aurinkoinen ja lämmin. Vappua juhli Elon päällä noin sataviisikymmentä henkilöä. Painovalmiit ilmoitukset sekä pikkuilmoitukset jätettävä maanantaina klo 14 mennessä. Jos jotain hyvää on koronasta seurannut, se on ihan mahtava digiloikka. Nykytilanteessa ikävän tunnetta ja varsinkin yksinäisyyttä kokevia on meidän keskuudessamme paljon, mutta huomaammeko me tarpeeksi, ketkä ovat sen ikävän kanssa liian syvällä, näemmekö me ne, jotka tarvitsekynnyksellä olevista ja joku jo aikuisen kokoinen, voisi vaikka töissäkin olla sen sijaan, että maleksii toisia häiriten ja levennellen. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Joidenkin arvioiden mukaan noin 300 hehtaarista talousmetsää olisi saatavissa jopa miljoonan euron myyntitulo. Pidetään siis toisistamme nyt huolta ja muistetaan niitä läheisiä ja vähän enemmän läheisiä. Kuitenkin väitän, ettei meissä ole sellaista, joka ei olisi joskus kokenut ikävän tunnetta. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. 2 Keskiviikko 29. Lasten vappujuhlan järjesti puolestaan Lady Lions Kiuruvesi/Niva edellisen vuoden tapaan yhteislyseolla. Joku peli ostettu Kelan tuilla. Tämä korona-aika on kiihkeää uutisaikaa. Tällä viikolla odotamme valtiovallan linjausta koulujen avaamisesta lähiopetukselle. Silloin on tärkeää laittaa kirjeeseen kuva tai kuvia tekstin lisäksi, joita voi katsella. Itse jo tuossa iässä olin useita vuosia tehnyt töitä omassa yrityksessä kotona. Korona ja lenkkeily POSTIA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. ”Tulevaisuuden toivot” olivat asettuneet penkille ja osa toiselle puolen polkua ja polulle asetelleet kypärät ja menopelit kahta puolta polkua. Ikävän tunne on ihan oikeutettu, inhimillinen tunne, mutta kuitenkin tunne, jonka ei kuitenkaan pitäisi hallita koko elämää. Homma toimi erinomaisesti kotisohvalta katsottuna. Nämä istuinpenkit ovat hyvä systeemi lenkkipolun varrella ja tarkoitettu kulkijalle, joka haluaa levähtää. Monelle parasta on, jos kirje on kirjoitettu omalla käsialalla eikä ole käytetty mitään teknologiaa apuna. Josko se nostaisi ihmisten mielenkiintoa yhteisiä asioita kohtaan. MINNA LAPVETELÄINEN Kiuruveden keskustan varapuheenjohtaja. 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma–pe klo 8–16 Lukijamäärä: 11 500 lukijaa Ilmestyy keskiviikkoisin. “ TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi 040 523 8345 tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512 anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET Pirjo Palo, 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET / MARKKINOINTI Anu Laitinen, 044 339 6512 anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi AINEISTOAIKATAULUT: Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina klo 16 mennessä. Ennen tätä kevättä ikävä saattoi olla monelle vieras tunne. Ensi viikolla ollaan viisaampia. TILAUSMAKSUT 12 kk/kesto: kotimaa 92 e / 83 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Kiuruveden kaupungin on katettava talouden alijäämänsä kolmen vuoden aikana ja siihen on löydyttävä ”täppendaalia”. Emme voi nyt kokoontua, mutta nykyteknologia tuo meille uusia mahdollisuuksia olla yhteydessä läheisiimme, ystäviimme ja vaikka naapurin mummoon tai ukkiin. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Meillä on jokaisella oikeus ikävöidä ja tulla ikävöidyksi sekä kokea tunne, että me jokainen olemme jollekin tärkeitä. Lions Club Kiuruvesi järjesti jo vapunaatoksi Hurtti-Ukkoon yhdessä ravintolan kanssa yleisen illanvieton. Suositellaan, ettei puistoihin ja toreille kokoonnuttaisi edes piknikille. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Mukavahan se on nuoriso laittaa kotoa muualle ajelemaan, saa itse olla rauhassa. Muun muassa laajakaistan levittäminen taajamaan ja miten kaupunki saisi irti mahdollisimman suuren hyödyn metsäpalstoistaan. LENKKEILY näin korona-aikaan on ainoita hyviä liikuntamuotoja ja siihen sisäliikunnat kotona. huhtikuuta 2020 PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Vappuna ei kokoonnuta, mutta mennään digiloikkaa T yöväki marssi tänäkin vappuna, kulkueessa oli väkeä satamäärin. Lapsia oli mukana juhlassa noin neljäsataa. Kokouksen seuraaminen etänä on kiuruvetisille uutta, silti katselukertoja kertyi kolmatta sataa. Näin kuitenkin yllättäen voi sattua. Kirje antaa tunteen, että täällä on meillä jokaisella joku, joka välittää meistä ja on nähnyt minun takia vaivaa. Oppilaat tietysti mielellään juoksisivat jo koulutielle tapaamaan kavereitaan. Yleensä lenkkeilyssä ei ole mitään ongelmaa, jos joku ei siihen varta vasten luo ongelmaa. Jos on koko ikänsä maksanut veroja pitäjään, oletan, että saamme kulkea rauhassa ilman huuteluja. Nyt kuitenkin se kaksimetrinen ei täyty kaikissa paikoissa, jos penkki hinataan lähes polulle. Tunnemmeko me, että voisimme olla nyt kaikki yhtä suurta perhettä vaikka etänäkin. Tänä vappuna mitään suurempia juhlia ja kokoontumisia ei järjestetä koronaepidemian takia. Syötiin, juotiin ja laulettiin tanssin välissä. Lehden mukaan vappuna mieli oli kevyt kuin ilmapallo ja ajatukset harhailivat samalla tavalla. SANOMALEHTILIITON JÄSEN Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti KOEMME monenlaista ikävää: joku meistä ikävöi vanhempiaan, ystävää, rakastettuaan, lapsenlapsiaan, menetettyä läheistä tai menetettyä rakasta lemmikkiään. Josko se nostaisi ihmisten kiinnostusta yhteisiin asioihin. Puistonkulmalla puhui osastopäällikkö Jorma Hentilä, työväen vappujuhlassa. Joukossamme on myös niitä, jotka eivät koulutuksesta huolimatta oppineet lukemaan. Joskus on mukavaa, että posti tuo läheiseltä jotain konkreettista, mitä hypistellä. Joka tunti tulee uutta tietoa ja toimittajille riittää kiirettä. Kyse oli lähes aikuisuuden Lenkkeily on hyvä liikuntamuoto, kun koronan takia kaikkien sisäliikuntapaikkojen ovet on suljettu. Opettajien mielestä koulutyö tulisi saattaa loppuun etänä, sillä koulutyötä ei ole jäljellä enää kuin muutama viikko ja korona on edelleen keskuudessamme. Ikävissään ajatellaan ja muistellaan häntä, jota ikävä on. Valtuuston kokousten videostriimausta kannattaa jatkaa. Hyvä esimerkki siitä oli maanantai-iltana Kiuruveden lukion Youtube-kanavan kautta lähetetty valtuuston kokous. Ehkä peiliin katsomisen paikka joillakin. Vappua kehotetaan viettämään kotioloissa, pienessä porukassa, ettei virus pääsisi leviämään. Näin muun muassa Mantan lakitus. Nytkin päätettävänä oli kiuruvetisittäin suuria asioita, joista olisi syytä olla tietoinen. LENKKEILEN SILTI Ihmisen ikävä vat ikävän hallitsemiseen apua ja osaammeko me edes heille apua antaa tai edes auttaa sen avun saamisessa. Ennen kotona ja koulussa oli komento, vanhemmille ei räkytetä. Siitä oli hyvä alkaa herjaa ja rivouksia heittämään sekä komentamaan, että ei saa korona-aikaan liikkua, pitää pysyä karanteenissa. 044 705 0443 Puh. Nykyteknologia ei ole kaikkien käytettävissä, mutta onneksi meillä on vieläkin toimiva posti, joka edelleen kuljettaa kirjoitetut kirjeet perille ja montaa ihmistä nykypäivänä saattaa iloisesti yllättää, kun kirje kolahtaa postiluukusta tai on ilmestynyt postilaatikkoon. Näin Kiuruvedellä 50 vuotta sitten (Kiuruvesi-lehti 6.5.1970). Kaupungintalon lehterillä ei ole näkynyt juurikaan kuulijoita. Tärkeää olisi, että löytyisi joku, joka voi kirjeenkin hänelle lukea. Olisimme toisillemme tukena ja antaisimme tsemppiä toisillemme. Videostriimausta kannattaisi jatkaa, vaikka palataankin ennen pitkää normaaliin. Kirjoituksia ei palauteta. Ikävän tunne tuntuu koko kropassa ja saa aikaan pakahduttavan tunteen. Monet perinteiset tapahtumat lähetetään virtuaalitodellisuudessa
KORONA on vaikuttanut moniin kaupungin palveluihin: kouluissa etäopetusta jatketaan ainakin 13.5. Tämä on iso ponnistus sekä keittiölle että jakeluun osallistuville. Ruuan jakelua säätelee hygieniaohjeet hyvin tarkasti. Jos talous sakkaa, se ei tarkoita pelkkää rahan menetystä, vaan inhimillistä kärsimystä myös kodeissa. Kiuruvesi-lehden lukijoille hyvää kevättä ja jaksamista! ESKO KAIKKONEN KEVÄÄN piti olla kohtalaisen rankka muutenkin, mutta sitten saatiin vähän lisäkertoimia ”tavallisten” haasteiden lisäksi. Lenkillähän saa käydä ja siitä tulee mukava ja hyödyllinen lisä päiväohjelmaan. Kauppa on lähellä ja viikon tarpeet on haettu nopeasti kotiin. Toivottavasti lapsillenne järjestyy myös ruoka kauppareissujen tai naapuruston yhteistyön kautta. Meille on ilmoittautunut 300 ruoka-annoksen vastaanottajaa, joka tarkoittaa sitä, että kahtena päivänä viikossa jaetaan yli 600 annosta. Ystävällisesti HELENA LAITINEN ruokapalvelupäällikkö KATJA KAJAVA sivistystoimen vastaava Somepoiminta #kiuruvesi @tuijanojd 16.4.2020 Paikka: Kiuruvesi Kuvaaja: Tuija Huuskonen ”Äiti, tuossa on hyvä penkki hieman hengähtää, totesi Alina tänään kylällä lenkkeillessämme potkupyörällä, kun isi oli asioilla.” Kova kevät VIERASKYNÄ MIRA KOKKONEN Kirjoittaja on Kiuruveden kaupunginhallituksen puheenjohtaja (kesk). 3 Keskiviikko 29. ELÄMME historiallista aikaa ja koronan vaikutukset, huonot ja hyvät, näkyvät vielä pitkään yhteiskunnassamme. On hyvä tutkia perinpohjin, mistä on kysymys, jotta mahdollisista virheistä voidaan ottaa opiksi. Verotulotkin jäävät varmasti ennakoitua alhaisemmiksi. Koronasta huolimatta, ja oikeastaan juuri senkin takia, kaupunki jatkaa taloudentasapainotustyötä yhdessä Perlacon Oy:n kanssa. Pääsiäinenkin meni kahdestaan vaimon kanssa. Saamme ilmoituksen, milloin saamme hakea ruokatilauksemme. Ehkä pidämme pienemmät synttärijuhlat myöhemmin. Varsinkaan tässä tilanteessa ei ole mahdollista jatkaa palkanmaksua, jos työtä ei pysty tekemään eikä korvaavaa työtä löydy. Kouluruoka valmistetaan keskuskeittiössä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Turvallisuussyistä ruoka jaetaan ulkona: maanantaisin ja keskiviikkoisin kahden päivän annos per ruokailija. Apteekissa pääsee käymään ja kauppaan teemme netin kautta viikkolistan. Jos oma taloudellinen tilanne sallii, hanki nyt uudet vahvuuksilla olevat aurinkolasit, kesävaatteet ja -sandaalit, lukemista. Onneksi on puhelin, jolla voi soitella sekä sisaruksille että lapsille. Näin myös ne alakouluikäiset lapset, jotka ovat kotona keskenään huoltajien ollessa töissä, saavat mahdollisuuden lämpimään ruokaan huomioiden kuitenkin turvallisuus. Jakeluajat ovat sekä puolen päivän aikoihin että illalla, jotta myös töissä käyvät huoltajat voivat noutaa aterian. Odotimme kaikki juhlaa, mutta se piti perua. Kouluruuan ottajat ovat erikseen ilmoittautuneet: heistä on lista jakelijoilla. Kaikki, mitä saa Kiuruvedeltä, kannattaa ostaa Kiuruvedeltä. Nyt meidän jokaisen tulisi miettiä, mikä on meille riittävän hyvää. Siitä vastaavat hygieniapassin omaavat koulunkäynninohjaajat. Illan hakuvuoro on huomattavasti rauhallisempi kuin keskipäivä. Jonottamista on valvomassa myös koulunkäynninohjaaja: eniten on jouduttu huomauttamaan turvaväleistä aikuisille. Eipä lenkillä juuri tapaa muita, joten ei ole pelkoa tartunnasta itselle eikä muille. Moni lama-ajan kasvatti muistaa tämän liiankin hyvin.. huhtikuuta 2020 Korona-aikaan Kalajoen Himangalla JOKAPÄIVÄISEEN, kohtalaisen riskin riskiryhmäläisen elämään korona ei ole tuonut suuria muutoksia. Ajattelimme, että esim. Suurin harmi on se, että lapset ja lastenlapset eivät pääse vierailemaan. Moni tuntuu tietävän, miten tilanne pitäisi ratkaista, mutta liian usein unohtuu, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia kuin äkkiseltään ajattelisi. Onneksi kulttuurija liikuntapalveluja on voitu tuottaa myös etänä. Jos ei itsellä ole juuri nyt tarvetta millekään, silloin kannattaa ostaa lahjakortti. Jos yleensäkin pitää suosia paikallista ja kotimaista, nyt se on entistäkin tärkeämpää. Sisaren pojan häät Tukholmaan siirtyvät nekin tuonnemmaksi. Ruuan jakelu suunniteltiin kolmelle päivälle juuri syrjäkylien vuoksi: ymmärrämme, ettei sieltä ole päivittäin asiaa kauppaan tai autoa tankkaamaan. Siksi täytyy varautua siihen, että lisäsäästöjä varmasti tarvitaan. Hygieniaohjeiden vuoksi emme pysty ruokaa toimittamaan muihin jakelupisteisiin kuin Rytkyn koululle, jonne menee lähiopetuksen oppilaiden ruoka. Realisti pitää olla, mutta paniikin lietsomisella ja uhkakuvien maalamisella ei saada mitään aikaan. Pelkkä syyllisten etsiminen ei vie asiaa eteenpäin. 50 vuotta! Juhlapaikka oli jo varattu ja kutsut lähetetty. Varmentaaksemme, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus lämpimään ruokaan, päädyimme Kiuruvedellä tarjoamaan valmiin lämmitettävän aterian. Ruokaa noutaessa tarvitsee tietää lasten nimet. Ruokakasseja emme lähteneet jakamaan, koska silloin täytyy edelleen löytyä huoltaja, joka voi ruuan valmistaa niissä olevista tuotteista. TIUKASSA taloustilanteessa myös Kiuruveden kaupungin on valitettavasti lomautettava työntekijöitä, joiden työnteko on koronan vuoksi estynyt tai radikaalisti vähentynyt. Uskon, että koronasta jää käteen myös paljon positiivisia muutoksia, kuten vaikkapa etätöiden mahdollistaminen ja sähköiset kokouskäytännöt. Ruuan jäähdyttäminen ja jakaminen jakeluannoksiin tapahtuu lukion vanhassa valmistuskeittiössä. Kiuruveden ketju on tehty siten, että se vastaa Ylä-Savon Soten ohjeistusta. Hyvin nopeasti poikkeustilan alettua kävi kuitenkin ilmi, että osa lapsista ei saa lämmintä ateriaa päivän aikana. Tuskin olen ainoa, jonka kotona koko perhe on treenannut oman kylän liikunnanohjaajien tekemien videoiden tahtiin. Moni vastaa, että tottakai terveys on tärkein. Esimerkiksi kummasta pitää olla enemmän huolissaan, terveydestä vai taloudesta. Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi ja saatamme valita sinut somepoimmintaan luvallasi. Korona iski, ja vielä kovemmin kuin mihinkään muualle Suomessa tähän asti. Sotella on niin sanotusti piikki auki, eikä tarkkaa summaa voida arvioida. Onneksi aika ei mene autossa istumiseen; en kaipaa yhtään Kuopion kokouskeikkoja, kun autossa menee enemmän aikaa kuin varsinaisessa kokouksessa. Luomu-Suomen pääkaupungista tuli Suomen koronakaupunki ja hiljaista kylänraittia näytettiin tv-kanavien pääuutislähetyksissä ja kaupunginjohtajaa ja kyläläisiä haastateltiin valtakunnallista sanomalehteä myöten. On selvää, että esimerkiksi sotemenot tulevat olemaan tältä keväältä korkeammat kuin on arvioitu, vaikka osa kiireettömistä hoidoista on siirretty hamaan tulevaisuuteen. Selvä on, että koko kaupunkiorganisaatiota on tiivistettävä ja tehostettava – se tarkoittaa myös palvelujen karsimista, ikävä kyllä. Jos mietit, ajatko samoilla kesärenkailla vielä yhden kesän, tuumaapa toisen kerran. Ensi kesälle oli suunniteltu syntymäpäiväjuhlat, kun kaksosemme täyttävät Kouluruuan jakamisesta VALMIUSLAIN aikana kunnilla ei ole velvollisuutta järjestää kouluruokailua etäopetuksessa oleville. Mietin tuona viikonloppuna, että mikä ihme siinä on, ettei mikään asia voi mennä kohtuudella – talouskurimuksen rinnalle ja ohi puski koronakurimus. Varsin näppäriä ne ovat olleetkin. ENSIN kalenteri tyhjeni, sitten se täyttyi Teamsja Skype-palavereilla. Sielläkin ruoka jaetaan ulkona turvallisuussyistä. naapuruston perheet voivat sopia keskenään, kuka käy minäkin päivänä noutamassa lähitalojen ruuan. Selvitys Kalliosydämen tapahtumista on käynnissä ja viranomaiset tekevät tehtävänsä. asti, ja myös kulttuurija liikuntatoimi ovat asiakkailta fyysisesti kiinni. Emme edellytä, että ruuanhakijan on oltava perheenjäsen. Lounasruokailun järjestäminen jokaisena arkipäivänä on perheille haaste, vaikka koko perhe olisi kotona etätöissä ja etäkoulussa, koska ruuan valmistus sitoo aikaa ja resurssia
Liittymismaksuilla kerätään 79 839 euroa. Aki Pennanen ja Heini Nukari ovat ohjanneet kymmeniä oppilaita kädestä pitäen löytämään ja käyttämään erilaisia ohjelmia, mitä etäKiuruveden kaupunki lisää ensi vuoden talousarvioon laajakaistahankeeseen 25 000 euroa. Alueella on kaikkiaan 329 kiinteistöä. Kaupunki on jättänyt Yhtylä-Kairikko alueen hankehakemuksen Pohjois-Savon ELY-keskuksen maaseutuosastolle maaliskuun lopussa. huhtikuuta 2020 JAANA SELANDER Laaja-alainen erityisopettaja Heini Nukari ja tsemppari Aki Pennanen ovat kannustaneet ja auttaneet kymmeniä oppilaita etäkoulussa. 4 Keskiviikko 29. huhtikuuta 2020 ”Tsempparit” tsemppaavat etäkoulussa Yläkoulun tsemppari Aki Pennasen ja erityisopettaja Heini Nukarin työpäiville on kertynyt pituutta, kun he ovat tsempanneet yläkoululaisia etäkoulun haasteissa. Alustavien tilausten perusteella koko alueella on kiinnostusta liittymän hankkimiseen, jolloin runkoverkko tullee rakentumaan lähes koko alueelle. vestointiosassa on jo varattu 80 000 euroa keskustan alueen laajakaistan rakentamiseen. Vuoden 2020 talousarvion inLaajakaistahanke etenee taajamassa UUTISET Keskiviikko 29. Yksityistä rahaa arvioidaan tulevan kaikkiaan 79 839 euroa. Ketään ei ole jätetty yksin. Savon Kuituverkko oy on laatinut valokuiturunkoverkkosuunnitelmat keskustan, Yhtylä-Kairikon ja Hovin alueille. Liittymismaksu hankkeessa on 798 euroa (990 euroa alv 24 %) yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä 990 euroa alv %. Hankkeella tavoitellaan kaikkiaan noin 30 prosenttia alueen kiinteistöistä eli yhteensä 100 kiinteistöä. Yhtylä-Kairikko-hankealue on tarkoitus rakentaa tämän vuoden syyskuun ja ensi vuoden syyskuun välisenä aikana. Yläkoulun rehtori Matti Heikinmaa sanoo, että ilman tsempparin ja eritysopettajan apua aineenopettajat olisivat olleet pulassa. 017 752 277. Kaupungin rahoitusosuus on 102 029 euroa. Hankkeelle haetaan tukea 118 003 euroa (55 % tukikelpoisista kustannuksista). Hovin hankehakemus jätetään syyskuun 2020 loppuun mennessä. TERVETULOA ! Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. LIIKKEEMME AVOINNA TOISTAISEKSI Ma Pe 10.00 15.00, Muutoin sopimuksen mukaan ajanvarauksella. JAANA SELANDER Suurimmat haasteet etäkoulussa oppilaille ovat olleet tekniikan ja ohjelmien hallinta sekä käyttöönotto, häiriöt tietoliikenneyhteyksissä ja vuorokausirytmi. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 299 870 euroa, josta tukikelpoinen kustannus on 214 550 euroa. Kiurukatu 1, (017) 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Tervetuloa katselemaan! www.kiuruvedennakokulma.. Opettajan aika olisi mennyt siihen, että hän soittaa 20 oppilasta ensin hereille ja ohjaa jokaista erikseen hakemaan tietokoneelta vaadittavat ohjelmat, joista löytyvät koulutehtävät. Haastavinta on ollut ohjelmien hallinta
Eniten vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä Pennaseen ja Nukariin lastensa sekaisin menneistä vuorokausirytmeistä. Ehdotusta kannatti Tuomo Tikka. Kaupunki lomauttaa ne, joilta korona vei työn Koronavirusepidemiasta ja kaupungin taloudellisesta tilanteesta johtuen lomautukset kestävät enintään 90 päivää. KYLLÄ 17% EI 83% SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Siirrätkö lääkärissä käyntiä koronauhan takia. Nopealla aikataululla Etäkoulunpitoon mentiin kertarytinällä maaliskuussa, kukaan ei ennättänyt siihen varautua. – Rekrytoinneissa huolehdimme työn tarjoamisesta lomautetuille henkilöille. Erityisesti hiljaiset ja ujot oppilaat ovat päässeet nyt loistamaan, kun ei ole ollut ryhmäpainetta. Olen saanut homman toimimaan, kun olen soittanut oppilaille aina tiettyyn, ennakkoon sovittuun aikaan, jolloin on käyty yhdessä päiväohjelma läpi, jonka jälkeen oppilas on jatkanut tehtävien tekoa ja myöhemmin olen soittanut vielä uudestaan, että kuinka sujuu, Nukari selittää. Haasteena etäkoulussa on ollut myös se, että perheessä on vain yksi tietokone ja lapsia etäkoulussa monta. Kaupunginvaltuusto muutti hallintojohtajan viran hallintoja talousjohtajan viraksi 1.8.2020 lukien. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi AKU LAATIKAINEN JAANA SELANDER IISALMI Kauppakatu 17, p. Opettajat joutuivat muutamassa päivässä miettimään, miten kukin ainettaan opettaa ja mitä ohjelmia käyttää. huhtikuuta 2020 Ylä-Savon Sote -kuntayhtymähallitus on delegoinut suojainhankintojen päätösvaltaa toimitusjohtajalle 600 000 euroon saakka. – Välillä on pitänyt linjata, että tehdään viimeiset tehtävät alta ja palataan rästeihin myöhemmin. 017 821 0061 KIURUVESI Toritalo, p. Tilintarkastamattoman tilinpäätöksen mukaan tilikauden 2019 alijäämä tulee olemaan -3.261.106,77 euroa. Opettajat ovat ottaneet yhteyttä, kun ovat havainneet, että joku oppilas alkaa tippumaan. Etäkoulussa oppilaat ovat oppineet itsenäiseen työskentelyyn tulevaa opiskelua varten, opettajat ovat oppineet uusia työmuotoja. Lomautettavat työntekijät saavat tiedon lomautuksesta lomautusilmoituksella. Samalla lakkautettiin talousjohtajan virka. – Opettajat ovat olleet ymmärtäväisiä ja armollisia, sillä etäkoulu ja koronaepidemia ovat uusia tilanteita. Rohkaisevalla asenteella oppilaat ovat itsekin ottaneet yhteyttä ongelmissaan tsemppareihin. Heikinmaa, Pennanen ja Nukari ovat sitä mieltä, että etäkoulussa on otettu valtava digiloikka. Lomautukset alkavat toukokuun aikana. Kaupungin muiden yksiköiden toimintaa on jouduttu supistamaan tai toimintatapaa muuttamaan olennaisesti koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Sähköposti ei ole lähtenyt, ohjelma on kaatunut ja tehdyt tehtävät ovat hävinneet. – Tilanne myös elää koko ajan, koska elämäntilanteet voivat heittää kuperkeikkaa, ja silloin tarvitaan tukea. JAANA SELANDER LC-Kiuruvesi/Nivan puolisot, Merja Pennanen ja Lea Luttinen, luovuttivat 36 ruokalahjakorttia sosiaalityöntekijä Marjo Mykkäselle (vas.) jaettavaksi lapsiperheille. Oppilaat ovat harmissaan myös siitä, etteivät ole päässeet näkemään kavereitaan, monella on ikävä kouluun. – Vanhemmat ovat omat koulunsa käyneet, mutta he voivat olla apuna joissain tehtävissä. Toisaalta tunnolliset oppilaat ovat saaneet paineita siitä, ettei tekniikka ole aina toiminut. 08 764 990 torstaisin 9.30-13 TOISET LASIT KAUPAN PÄÄLLE TAI ALENNUSTA 25%. Uusia ideoita on syntynyt ja kokemus on rikastuttanut. Delegointipäätös on voimassa koronatilanteen ja poikkeusolojen ajan ja päättyy välittömästi tilanteen normalisoituessa. Kun vuoden 2019 alijäämä lisätään edellisten tilikausien alijäämään, tulee kaupungin taseen alijäämä olemaan -3.401.795,47 euroa. Kirjasto on ollut kiinni maaliskuun puolesta välistä lähtien koronaepidemian takia. Taloutta tasapainoon Lisäksi Kiuruveden kaupungin taloudellinen tilanne on haastava ja kaupungissa etsitään keinoja talouden tasapainottamiseksi. Valtuusto käsitteli eilen myös metsätilojensa ( 322,5 hehtaaria) myyntiä. Niin opettajat kuin oppilaat ovat saaneet opetella uusia ohjelmia, käytössä kun on ollut Pedanettiä, WhatsAppia, Teamsia ja Officea. Joku oppilas saattaa kokea suurta ahdistusta läheistensä takia, Nukari sanoo. Lomautusilmoitukset annettiin työntekijöille viime viikon aikana. Tunnolliset opettajat ovat kyllä vastanneet oppilaille myös iltaisin, jos tehtävissä on ollut ongelmia. Yläkoululta on voitu näille perheille lainata toinen tietokone. Pahimmillaan Wilma-järjestelmään on tullut merkintä tekemättömästä työstä, vaikka tehtävä on suoritettu. Pennanen ja Nukari ovat tehneet tiivistä yhteistyötä aineenopettajien kanssa. Yhteistoimintamenettelyt päättyivät 20.4. Kyse on vuokrasopimuksen nyansseista. Pennanen ja Nukari painottavat kuitenkin, että suurimmalla osalla oppilaista menee etäkoulu hyvin. Ja meihin voi aina ottaa yhteyttä, Pennanen ja Nukari sanovat. Pennanen ja Nukari painottavat, että yläkoulussa vanhempien ei tarvitse istua koko koulupäivää valvomassa, että lapsi tekee tehtävänsä. Nyt tiedetään myös mitä tietotekniikassa pitäisi opettaa, esimerkiksi pilvipalvelujen käyttöä. Lomautukset koskevat henkilöitä, joiden työnteko on keskeytynyt poikkeusolojen myötä ja joille ei ole löydetty korvaavaa työtä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi voidaan käyttää kaikkia hankintakanavia ja hankintatapoja, joilla turvataan suojainten saatavuus siten, että varmistetaan toimittajien luotettavuus, toimitusehdot sekä suojainten laatukriteerit. Valtuusto myönsi näin tekniselle palvelukeskukselle valtuudet pyytää tarjouksia arvioiduista metsätiloista vuosien 2020 –2021 aikana siinä järjestyksessä ja ajankohdassa kuin se on metsätilojen myynnin ammattilaisten mielestä tarkoituksenmukaista tehdä mahdollisimman hyvien tarjousten saamiseksi. Linja-autossa ollaan tiiviisti yhdessä, kuten myös ruokasalissa ja siellä viruksen olisi helppoa levitä. Lapsi esimerkiksi pelaa yömyöhään ja nukkuu puolille päivin. – Alkuun etsittiin oppilaan kanssa yhdessä, mikä ohjelma löytyy mistäkin ja missä ovat minkäkin aineen tehtävät ja minne tehtävät palautetaan, Nukari kiteyttää. Esimerkiksi liikuntapalveluiden sekä kirjastoja kulttuuritalon toiminta on toistaiseksi keskeytetty. Keskustan Juha Nieminen teki esityksen asian siirtämisestä uudelleen valmisteluun. Metsäpalstojen myynnillä olisi saatavissa jopa miljoona euroa paikkaamaan kaupungin taloutta. Lapselta voi sitten kysyä, onko tehtävät tehty. Mykkänen on huolissaan, ettei etäkoulu kaikissa perheissä suju, on myös taloudellisia ongelmia. Vanhemmat toivottavasti asettavat rakkaudella rajat eli vaativat, että lapsi herää aamulla ja tekee kouluhommat. Hallintojohtajana on toiminut Anne Koljonen. Läksyjä tehdään sitten, kun opettajien työaika on päättynyt. – Kaksi viikkoa on lyhyt aika ja etäkoulu kokonaisuutena toimii, sanoo Heikinmaa. He ovat saaneensa itsekin opetella ohjelmia ja ymmärtävät, jos ohjelmien sisäistäminen on kysynyt oppilailta ja vanhemmilta hermoja. Keskeinen tavoite on turvata kuntayhtymän toiminnassa suojainten riittävyys siten, että suojaimia on jatkuvasti noin kuukauden tarve. Osa oppilaista on sisäistänyt etäkoulusysteemin heti, toisille taas tehtäviä on kertynyt syystä tai toisesta rästiin. koulutyössä tarvitaan. Heikinmaa kuitenkin toivoo, että etäkoulu jatkuu kevätlukukauden loppuun, sillä puolet oppilaista on kuljetuksessa ja käy ruokailussa. Suojainten riittävyys turvataan Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän Kiuruveden eläinlääkäreiden siirtyminen Hingunniemeen Savon Eläinsairaalan tiloihin on palautettu takaisin käsittelyyn kuntayhtymän hallituksessa. Kiuruveden kaupunki lomauttaa 29 työntekijää ammattialoilta, joiden toiminta keskeytyi tai työt vähenivätkoronaviruksen takia. Nyt etäkoulutyö alkaa sujumaan. Työsuojelumääräykset tulee täyttyä sekä suojainten laadun, että riittävyyden osalta. Kirjastoautokaan ei ole kulkenut. Selvitämme edelleen lomautetuille henkilöille mahdollisuuksia ja halukkuutta siirtyä tilapäisesti korvaavaan tehtävään, ottaen huomioon henkilön osaaminen ja pätevyys siihen, tiedottaa hallintojohtaja Anne Koljonen. Juha Niemisen tekemä ehdotus hävisi äänin 10–22. Kulttuuripuoli kiinni Koronavirusepidemia ja valmiuslain käyttöönottoasetusten toimeenpano ovat aiheuttaneet merkittäviä ja äkillisiä vaikutuksia kaupungin toimintoihin. 5 Keskiviikko 29. Hingunniemi pöydälle VIIKON KYSYMYS Pitäisikö kesäfestareita järjestää
Perjantaihin mennessä hakemuksia oli tullut 57, mutta pääosa käsittelyssä olevista hakemuksista on puutteellisia ja tarvitsevat lisäselvitystä. Poliisi tekee yhteistyötä valvovan viranomaisen eli Itä-Suomen aluehallintoviraston kanssa. – Tämä näkymätön vihollinen oli saanut levitä yksikössämme yli 14 päivää tietämättämme asiasta, eikä meillä ollut mitään syytä olettaa, että tämä oireeton asukas kantoi tartuntaa, Homqvist kirjoittaa blogissaan. Tukea voidaan myöntää kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet 16.3.– 31.8.2020. Yhtymähallitus toteaa päätöksessään, että poliisi tekee parhaillaan esiselvitystä, johon myös kuntayhtymältä pyydetään erillisselvityksiä. Koronavirus ennätti levitä kaksi viikkoa. Kasvomaskit tulivat käyttöön viime viikolla. – Muistisairaiden asukkaiden erillään pitäminen ja turvaväleistä huolehtiminen on vaikeaa. Jonkun hoitajan huulet ovat turvonneet ja iho on ärsyyntynyt jo lyhyen käyttökerran jälkeen, myös kurkku on tullut kipeäksi. ’ Näytteenottoon tarvitaan aina lääkärin lähete, jonka oireinen henkilö saa soittamalla ensin sairaanhoitajalle numeroon 017 272 4222 tai ottamalla yhteyttä verkkosivujen etusivulta löytyvän chat-palvelun kautta. JAANA SELANDER AKU LAATIKAINEN Näkymätön vihollinen sai levitä Kallionsydämessä 14 päivää. Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän hallitus käsitteli perjantaina hoitoja hoivajohtaja Anne Mikkosen ja asumispalvelujen päällikkö Mikko Uuksulaisen antamaa sisäistä selvitystä Kallionsydämen toimintaan liittyen. – Tarvitsimme apua myös siivouksen tehostamiseen, joten otimme avuksi ulkopuolisen yrityksen siivoojan heti huhtikuun alussa. – Kävimme ensimmäisistä oireista lähtien jatkuvasti vuoropuhelua kuntayhtymän lääkärin kanssa, sillä asukkaiden perusterveydenhuolto kuuluu kuntien vastuulle. Myös puolet vakituisesta henkilökunnastamme sairastui itse koronaviruksen seurauksena. Osalla yrityksistä ehdot täyttyvät vasta toukokuussa, kun laskutus on saatu tehtyä. Ohjeiden mukaisesti myös kaikki yhteisissä tiloissa tapahtunut toiminta, kuten ruokailu, päättyi ja kaikki asukkaat pyrittiin pitämään jatkuvasti huoneissaan. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja tuet pyritään maksamaan mahdollisimman nopeasti kaikille hakuehdot täyttäville hakijoille. Keskustelimme tarvittaessa läheisten kanssa, mikäli asukkaan terveydentilassa tapahtui muutoksia. VTT:n testien mukaan ne eivät ole laadultaan riittäviä. alkaen. Tuen ehtona on, että yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi 16.3.2020 jälkeen ja, että yksinyrittäjällä katsotaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan. Suluissa olevat tiedot ovat tilannetiedot 22.4. Sosiaalija terveysministeriön mukaan kiinalaisia suojaimia voidaan kuitenkin käyttää hoivayksiköissä ja kotiin vietävissä palveluissa niissä tilanteissa, joissa hoitohenkilökunta mahdollisesti kantaa koronavirusta. tultiin siihen tulokseen, että asukkaat tarvitsevat niin paljon sairaanhoidollista apua, että toiminta keskeytetään ja siirtyi sotekuntayhtymän vastuulle 9.4. Konsultoimme myös hygienia-asioissa sotekuntayhtymää useasti: saimme neuvoja puhelimitse. Pian ulkopuolisia siivoojia oli käytössämme kaksi. Henkilökuntaa oli paikalla asukkaiden sosiaalihuollon palveluiden (hoivan) kannalta tarvittava määrä, ja hoivakodin palvelut toimivat sovitusti. Toissa viikolla Yle uutisoi, että Kiinasta saapunut lentokoneellinen suojavälineitä ei ole sitä tasoa, mitä välineet myynyt yritys lupasi ja suojavälineet eivät sovi sairaalakäyttöön. 6 Keskiviikko 29. Kuntayhtymän alueella on 27.4.2020 mennessä todettu yhteensä 13 kuollutta ja 54 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa. Holmqvistin mukaan hyvin nopeasti kävi selväksi, että hoivakotiin tarvitaan normaalista toiminnasta, eli hoivaja asumispalveluista, poikkeavaa, vaativaa sairaanhoidollista osaamista. Näiden selvitysten jälkeen yhtymähallitus harkitsee lopullisen kannan mahItä-Suomen poliisi on aloittanut esiselvityksen Attendon Kallionsydämen hoivakodin tapahtumista. Kun Itä-Suomen aluehallintovirasto pyysi sotekuntayhtymää käymään hoivakodissamme tarkastusHoitajille allergiaa kasvomaskeista Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän palveluksessa toimivista hoitajista osa on saanut vakavia allergiaoireita kiinalaisista kasvomaskeista Kiuruvedellä. Koronatilanne on nyt vakaa JAANA SELANDER käynnillä, heidät vastaanottivat iltavuorossa olleet työntekijät. Hän on saanut johtamiseen tukea, mutta kukaan ei tiedä, minkälaiset jäljet tämä pyöritys jättää. Tilanne hoivakodissa eteni hyvin nopeasti. Viranomaiset ovat linjanneet, että hoivakodeissa asuvia, usein monisairaita ja viruksille erittäin haavoittuvaisia ikäihmisiä ei lähtökohtaisesti siirretä sairaalan teho-osastoille, vaan heidän hoitonsa pyritään antamaan hoivakodeissa. Hoivakodin johtajan taakka on ollut raskas. vastuulla, ei hoivakodin henkilökunnan. Poliisista ei kerrota tarkemmin, miltä taholta esiselvitysilmoitus on tullut. Koronavirusnäytteenotto laajennettiin viime viikolla toimimaan myös lauantaisin. Avi ei ole esiselvitysilmoituksen takana. Suojatoimet ja -varusteet oli Kallionsydämessä otettu ohjeiden mukaisesti oireiden alkaessa käyttöön. Osa Kallionsydämen asukkaista oli alkanut oireilla, joten kuntayhtymän lääkäri päätti torstaina 26.3. Näin toimimme luonnollisesti myös normaalitilanteessa. Vastaukset saatuaan se pohtii yhdessä Valviran kanssa, että onko Kallionsydämen tapahtumista syytä tehdä tutkintapyyntö ja rikosilmoitus. Toivon, että niin meidän henkilökuntamme kuin kaikkien muidenkin suomalaisten hoivakotien väki saa työrauhan, ja heidän ammattitaitoaan arvostetaan tässä hyvin vaikeassa poikkeustilanteessa. – Hoivakodin henkilökunta on tehnyt parhaansa pelon ja paineen alla. Sairaalatasoista toimintaa ei ollut tarjolla, kuten ei pitänytkään ja kuten ei edellytetty. Esiselvityksessä katsotaan, että onko syytä epäillä rikosta ja aloittaa esitutkinta. testata heidät. Esiselvitys oli esitutkintalain mukaan aloitettava, koska poliisi sai esiselvitysilmoituksen. Virus tuli hoivakotiin oireettoman asukkaan mukana. dollisille jatkotoimille. mukaan. Attendosta järjestettiin nopeasti tukea hoivakodin johtamiseen tässä poikkeustilanteessa. Osa vakavasti. Lisäksi joku on saanut märkäpaiseita ja hengenahdistusta. Tarkastuskäynnin tuloksena hoivakotiin tuli muun muassa ensihoitoyksikkö, joka totesi, että yhtäkään asukasta ei ole tarvetta siirtää sairaalaan. Testattuja on yhteensä 565 (481). Avi on tehnyt selvityspyynnöt Attendolle ja Ylä-Savon sotelle. – Moni hauras ikäihminen on kuollut, mikä on hyvin surullista. Hoitajat eivät halua nimiään julkisuuteen. huhtikuuta 2020 Uutiset POLIISI SELVITTÄÄ KALLIONSYDÄMEN TAPAHTUMIA Hoivakodissa kuoli 11 iäkästä asukasta koronaviruksen takia. Neuvotteluissa 8.4. On muistettava, että heistäkin yli puolet sairastui itse. Päätös koronavirustestin tekemisestä sekä testin ajankohdasta on aina lääkärin Jo 57 yksinyrittäjää hakenut virustukea Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän alueen koronavirustilannetiedot eivät ole muuttuneet vajaan viikon sisällä ja tilanne on vakaa. Kiinalaisessa kasvojen suojamaskissa on kiinalainen selostus. maaliskuuta tieto asukkaan koronavirustartunnasta. Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist kertoo, että Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän sijoittama, lyhytaikaiseen hoitoon tullut asiakas oli ollut jo yli viikon pois hoivakodista, kun sotekuntayhtymän lääkäriltä tuli perjantaina 27. Tällöin on tärkeää, että varsinkin kaikkein vakavimmissa ja nopeimmin edenneissä koronavirustilanteissa aloitetaan hyvä ja tiivis yhteistyö kunnan ja sairaanhoitopiirin kanssa tarvittavan vaativan sairaanja terveydenhuollon tuen saamiseksi. Koronavirusnäytteet otetaan Iisalmen terveyskeskuksessa ajanvarauksella maanantaista perjantaihin kello 9–11 ja 12–14 sekä lauantaina klo 9–11. Yksinyrittäjän avustus koronaepidemian aiheuttamiin taloudellisiin vaikeuksiin on nyt haettavissa Kiuruveden kaupungin verkkosivuilla. – On myönnettävä, että hoivakodin jokaisessa huoneessa ei oltu ehditty järjestellä tavaroita kunnolla ja että suojavarusteille ei vielä oltu ehditty tehdä omaa hyllyä
Hyvärinen on toiminut nelisen vuotta Kiuruveden Eläkeliiton puheenjohtajana ja edustaa eläkeliittolaisia vanhusneuvostossa. Hyvärisellä ja Rädyllä on lastenlapsia toistakymmentä. TEKSTI & KUVA JAANA SELANDER Meillä sentään on toisemme, kiittelee kihlapari Aune Hyvärinen ja Terho Räty. aamutelevisiosta kuunnellen. Aune Hyvärinen tietää mistä puhuu, sillä hän tuntee ikäihmiset. – Pikkasen moittisin kyllä sitä, että aamun ensi tunnilla kaupassa on muitakin kuin meitä ikäihmisiä. Ei tule hoitopaikoille liian isoa kuormitusta. Vain yksi yö oltiin tiiviisti mökissä ja seuraavana aamuna lähdettiin kotiin. Yksinäiselle juttukaveri olisi tärkeä tai pitäisi osata käyttää sosiaalista mediaa ja kuvayhteyttä. Aasialaisen hän muistaa, mutta ei silloin puhuttu mistään eristämisistä. Pariskunnan liikkuminen on näin ollen rajoitettu koronaepidemian aikana. Ohjeet yli 70-vuotiaille u Vältä liikkumista kodin ulkopuolella ja lähikontaktia muiden ihmisten kanssa. Me teemme itse ostokset kerran viikossa varovaisuutta noudattaen. – Meillä oli Isosyötteellä mökki varattuna torstaista sunnuntaihin. – Koululaiset säälittää, kun ovat etäkoulussa, ettei vain tulisi koulupudokkaita. – Useampi ikäihminen noudattaa ja ottaa tosissaan annettuja koronaohjeita. Hyvärinen ja Räty harmittelevat sitä, että kaikki harrastukset loppuivat kerralla koronaepidemiaan. Aune Hyvärinen ei ryhdy kaupassa tuttujen kanssa haastelemaan varovaisuussyistä, kohdatessa vain nyökätään. – Taudin kuva on sellainen, että mihin se iskee, se iskee voimalla, joku taas voi päästä vähemmällä. Kaksiossaan he viihtyvät hyvin, sillä heillä on juttuseurana toisensa. Väkeä oli paljon, nuoria ja kyyditsijöitä, tukijoukkoja. u Käy kaupassa ja apteekissa silloin, kun siellä on vähän ihmisiä. Toisaalta korona on vienyt vanhuksia muissakin hoivakodeissa. – Maalla kun käy, maisema vaihtuu eikä elämä mene säätämiseksi kaksiossa. – Otin urakaksi pestä isommat vuodevaatteet ja siivosin kaapit. – Yksinään oltaisiin melko mökkihöperöitä. huhtikuuta 2020 Pariskunta harrastaa myös pyöräilyä ja sauvakävelyä. Rajoitteet kohtuullisia Aune Hyvärinen pitää hyvänä, että koronaepidemian aikana pidetään kiinni päivärutiineista. Pariskunta sai tuntea koronan rajoitteet ensi kertaa maaliskuussa, kun he matkasivat seuraamaan Terhon tyttärentyttären kilpahiihtoa Hopeasompa-kilpailuun Taivalkoskelle. – Liikkumista ei ole jätetty, liikkua pitää joka päivä. Pidä etäisyyttä muihin ihmisiin vähintään metri. MITÄ. Netissä tulee myös paljon räpelettyä. – Tytär asuu Helsingissä, hän ennätti käydä juuri ennen koronaa Kiuruvedellä lastensa kanssa. Ykkösenä oli keilailu, curling ja muut Eläkeliiton piirit. Pariskuntaa harmittaa, ettei heidän kanssaan voi olla kanssakäymisessä muutoin kuin älylaitteiden välityksellä. Jos näitä ei hallitse, onko kyllä aika pulassa, Aune Hyvärinen sanoo ja viittaa koronaepidemian tuomiin kokoontumisrajoituksiin. Kun nuoret olivat menossa harjoittelemaan, peruttiin koko kisa. Toivottaisiin, että se aika rauhoitettaisiin meille. Aune Hyvärinen ei muista vastaavaa kokeneensa kuin koronaepidemia. Hoitajia ja asukkaita kohtaan tunnetaan myötätuntoa. 7 Keskiviikko 29. Aune Hyväriselle ja Terho Rädylle ulottuvuutta rajoitettuun liikkumiseen tuovat maapaikat Kolkanperällä ja Huttulassa. Naapuriapua käytetään hyväksi ostostenteossa. Liikkumista ei ole jätetty Uutiset hoivakoti Kallionsydämestä ahdistavat ikäihmisiä, kuinka korona pääsi niin voimalla vanhuksiin iskemään. Ei uskallettu ottaa riskiä, kun siellä oli väkeä muualtakin. u Pese käsiä. Mieltymyksiä ja tapoja kuluttaa aikaa on monia, mutta ulkoilu olisi varmaan tärkeää kaikille. Harmittaa, ettei pääse käymään itse Helsingissä, sinne on niin kätevä mennä junalla Kiuruvedeltä, Hyvärinen kertoo.. Pariskunnan mielestä yli 70-vuotiaille asetetut rajoitteet ovat ihan kohtuullisia, jos epidemia halutaan pitää aisoissa. – Järjestyksenvalvojakurssikin käytiin toistamiseen, uusittiin kortit. Nyt kaikki tapahtumat on peruttu, eikä tarvitse mennä minnekään, pikkuisen se tietenkin harmittaa, kun elämämme on ollut suhteellisen vilkasta ja nyt sitten tuli äkkipysäys. Hyvärinen ja Räty aloittavat päivänsä teellä Kaksin ei tule mökkihöperöksi Aune Hyvärinen ja Terho Räty kuuluvat riskiryhmään, he molemmat ovat yli 70-vuotiaita. Vieressä kihlattu Terho Räty. Siellä Kallionsydämessä kävimme asukkaita ulkoiluttamassa ennen koronaepidemiaa, se on jäänyt nyt pois, Hyvärinen kertoo. Aune Hyvärinen käy kaupassa heti aamusta, sen tunnin aikana, mikä on varattu ikäihmisille. Se oli ensimmäinen urheilutapahtuma, jota ei pidetty koronan takia
Näin ollen opettajan on huomattavasti vaikeampaa antaa apuaan ja tukeaan opiskelijalle hankalissa asioissa. Myös kuunteluharjoitukset ja videotehtävät onnistuvat tällä tavalla opettajan johdolla. Osa opettajista antoi aiheeseen liittyviä oppimistehtäviä, jotka palautettiin opettajalle sähköisesti. Lähiopetuksessa voi kierrellä luokassa ja katsoa missä tehtävässä opiskelija on menossa ja miten tehtävän tekeminen sujuu. Jotkut ovat pitäneet oppitunteja etänä video streamina. Kirjan tehtäviä tehdään samalla tavalla kuin lähiopetuksessa, ja tehtävien vastauksia tai esimerkiksi Power Point -esityksiä voidaan käydä yhdessä läpi siten, että opiskelijat näkevät minun tietokoneeni näytön ja pystyn selittämään asioita samanaikaisesti. Tilannetta ei helpottanut se, että etäopetuksen vaatima digiloikka piti tehdä yhdessä yössä. SIMO RÄTY Fysiikan ja matemaatikan lehtori Kiuruveden lukio O petan lukiossa ruotsia ja saksaa. Nyt näitä samoja materiaaleja ja ohjelmia käytetään myös etäopetuksessa. Kielten opetuksessa haastavinta on ollut se, että kieltä käytetään harvoin tilanteessa, jossa nyt ollaan, eli yksin kotona. Suurin ja haastavin muutos itselleni etäopetukseen siirryttäessä onkin ollut se, että nykyisessä tilanteessa en välttämättä näe, kuinka hyvin opiskelijat sisäistävät opiskeltavan asian oppitunnin aikana. Pidän kaikki oppituntini Teamsin videoyhteyden välityksellä lukujärjestyksen mukaan. Lisäksi opiskelijat pystyvät näyttämään omaa sähköistä materiaaliaan. Tässä lukion, yläkoulun ja alakoulun opettajat kertovat digiloikastaan. Nytkin olen käytettävissä videoyhteyden välityksellä, ja apua voi pyytää suullisesti kysymällä tai viestin välityksellä, mutta kynnys kysymiseen on varmasti suurempi kuin luokassa ohimennen. Teamsiin luotu työtila on ikään kuin luokkahuone, jossa tehdään asioita yhdessä, jossa jaetaan oppimateriaaleja ja josta saa apua tarvittaessa. Ennen etäopetukseen siirtymistä oma kokemukseni etäopettamisesta oli yksi harjoitusoppitunti opettajankoulutuksessa 15 vuotta sitten, jolloin lähinnä tutustuttiin etäopetukseen ja silloiseen käytössä olevaan tekniikkaan. Oppitunnin pitäminen etänä video streamina mahdollistaa monta asiaa. Lisäksi lähiopetuksessa opiskelijoista voi havaita, jos esimerkiksi jokin asia jäi hieman epäselväksi. Etäopetus kankeampaa Totta kai myös mutkia on ollut matkassa. Opettajalla ja opiskelijoilla on mahdollista keskustella etäoppitunnin aikana joko puhumalla tai kirjoittamalla chatin kautta. 8 Keskiviikko 29. Onneksi yhteydenpitoon on kuitenkin olemassa erilaisia työvälineitä, joiden haltuunotto on ollut positiivinen pakko viime viikkojen aikana. Korvaako etäopetus lähiopetuksen täysimääräisesti. Kaikilla opiskelijoilla on omat kannettavat. Tärkeimmäksi työvälineeksi itselleni sekä monelle kollegalleni on muodostunut Teams. Video stream suosituin Näistä eri tavoista etäoppitunnin pitäminen video streamina on osoittautunut lukiossamme kaikkein suosituimmaksi sekä opettajien että opiskelijoiden keskuudessa. Oppikirjan tehtävien lisäksi tunneilla hyödynnetään myös monenlaisia sähköisiä tehtäviä. Tätä asiaa helpottaa kuitenkin se, että Teamsissa kurssin opiskelijat saa jaettua pienempiin ryhmiin. huhtikuuta 2020 Myös opettajille siirtyminen etäopetukseen oli hyppy tuntemattomaan.Opettajat ottivat etäopetuksen kuitenkin pian hallintaansa. Jos tästä korona viruksen aiheuttamasta etäopetukseen siirtymisestä hakee jotakin positiivista, uskon että perinteisen lähiopetuksen arvostus on korkeammalla nyt kuin mitä se oli ennen etäopetukseen siirtymistä. Oppilastöiden puutetta pyritään korvaamaan muun muassa erilaisilla oppilastyövideoilla tai simulaatioilla. Chat on opiskelijoiOpettajat kirjoittavat etätyöstä den keskuudessa suositumpi, kertonee sukupolvien eroista. Ensimmäisillä etäopetusviikoilla lukiossamme opettajat käyttivät useita eri tapoja etäopetuksen toteuttamiseen. Etäopetukseen siirtyminen oli minulle ja varmasti lähes kaikille muillekin opettajille hyppy tuntemattomaan. Luokassa opiskelijan on helpompi pyytää apua opettajalta tai vieruskaverilta. Vaikka video streamin kautta pidettävä etäoppitunti vastaa monelta osalta lähiopetuksella annettavaa oppituntia, ei se kuitenkaan ole sama asia. Opiskelijat ovat tottuneet käyttämään tietokonetta opiskelun tukena jo normaalissa lähiopetuksessakin. Opettajana voin vierailUutiset. Myös opiskelijoiden edistymisen seuraaminen on hankalampaa. Nyt kun reilu kuukausi etäopettamista on jo takana, voin vain ihmetellä miten hyvin kaikki on sujunut. Lisäksi aina kun käytetään tietotekniikka, niin on mahdollisuus teknisille ongelmille. Itse olen pitänyt etäoppitunteja Microsoft Teamsin kokoustoiminnon avulla lähes heti etäopetukseen siirtymisen alettua. Vaikka etäopetus ei sinänsä ole uusi asia, esimerkiksi Kiuruveden lukiossa voi opiskella japania tai venäjää virtuaaliopetuksen avulla, on aivan eri asia muuttaa lähiopetus etäopetukseksi seuraavana aamuna. Oppitunnin pitäminen etänä on huomattavasti kankeampaa kuin perinteinen lähiopetus. Luokassa kierrellessä yleensä huomaa, jos jollakulla on vaikeuksia. Nyt etäopetuksessa opettaja joutuu luottamaan siihen, että opiskelijat kysyvät epäselvästä asiasta. Kannettava opiskelijan pöydällä on luokassa yhtä tuttu näky kuin oppikirjakin. Kokonaisuutena voitaneen sanoa, että etäopetus on toiminut lukiossa hyvin. Toiset tekivät opetusvideoita YouTubeen, joita opiskelijat voivat katsoa ja opiskella. K iuruveden lukiossa siirryttiin etäopetukseen 17.3. Juuri tämä kokeellisuus, joka on fysiikan suola, on jäänyt etäopetuksessa vähälle huomiolle. Nyt etäopetuksessa opiskelijat palauttavat tehtäviä sähköisesti joita opettaja seuraa. Oppitunneilla on jo ennen etäopetukseen siirtymistä käytetty sähköisiä materiaaleja ja eri tietokoneohjelmia. Sisäistävätkö oppilaat. Opettaja pystyy pitämään oppitunnin normaaliin tapaan videoyhteyden avulla ja näyttämään opiskelijoille sähköisiä opetusmateriaaleja. eli jo pari päivää ennen valtakunnallista etäopetukseen siirtymistä. Pääsääntöisesti kaikki oppitunnit ovat sujuneet hyvin, ilman ongelmia. Näin fysiikan opettajana suurin etäopetuksen puute on, ettei se mahdollista juurikaan fysiikan normaalien oppilastöiden tekemistä. Varmasti yksi iso syy siihen miksi, etäopetukseen siirtyminen on ollut lukiossamme suhteellisen kivutonta, on sähköiset ylioppilaskokeet. Esimerkiksi opiskelijoiden kysymykset ja opiskelijoiden kanssa käytävät keskustelut aiheesta ovat jääneet selvästi vähemmälle. Ei tietenkään. Mutta aina silloin tällöin jollakin opiskelijalla voi olla ongelmia esimerkiksi Teams-yhteyden saamisen kanssa. Näissä pienemmissä ryhmissä opiskelijat voivat tehdä suullisia harjoituksia tai miettiä mitä tahansa tehtäviä yhdessä äänitai videoyhteyden välityksellä. Tämä antaa hyvän kuvan siitä, miten itsenäistä opettajan työ on ja siitä, miten monella eri vaihtoehtoisella tavalla etäopetus voidaan järjestää
Kotona jostain kuuluisi mikron kilahdus, vessan lorina... Huoltajien ei tarvitse olla opettajia kyllä me opettajat yritämme sen hoitaa. Veturin oma tuki HAKU AUKI! RAHOITUSTA YRITYKSILLE Helppo ja nopea hakea! Sähköinen hakulomake ja lisätiedot: www.ylasavonveturi.fi Yritys-Veturi KYSY LISÄÄ: Minna Partanen, 040 760 7173 minna.partanen@ylasavonveturi.fi. Huoltajat ovat seuranneet lapsensa koulutyön edistymistä tiiviisti, mikä on todella hieno asia. huhtikuuta 2020 Helppoa etäopetus ei ole kenellekään. Osa-aikaisen erityisopettajan tukea tehtäviin on myös saatavissa etäohjauksena. Tämä vaatii kaikilta paljon työtä ja sopeutumista erilaiseen tilaan opettaa ja oppia. JA entä mahtavat työkaverit! Aamu alkaa kahveilla taukotuvassa joutavalla jutustelulla. Mutta silti. Pitkään jatkuva etäopetus ei ole ihanteellinen tilanne, mutta yllättäen se on tuonut mukanaan myös jotain hyvää. Näistä opettajan saa aina kiinni kouluaikaan, sekä tietenkin puhelimitse. Opiskelijat, jotka eivät tunne oloaan kotoisaksi isossa ryhmässä, ovat saaneet enemmän mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan pienryhmissä tai viestimällä etäyhteyden välityksellä. On tutkittu, että kun olemme fyysisesti kasvokkain, se lisää myötätuntoa ja sitoutumista toinen toisiimme, sitä paljon puhuttua tiimihenkeä. Oppilaat ovat hoitaneet koulutyönsä säntillisesti ohjeistuksen mukaan. Yksilöllisen palautteen antaminen ja saaminen. Opetussuunnitelmaa seurataan niin hyvin kuin se suinkin on mahdollista. Toimituksessa pystyn keskittymään paremmin kuin kotona, sillä työssä istutaan selkä suorana epämukavalla tuolilla. Jokainen etäopetukseen osallistunut opiskelija ja opettaja on nyt harjoitellut vähintään etäkokouksissa toimimista. JENNI PARTANEN Ruotsin ja saksankielen opettaja Kiuruveden lukio Mieluummin työpaikalla KIRJOITINKIN jo aikaisemmin, että etätyö ei ole minun juttuni. Näkemys laajenee ja jalostuu. Helppoa etäopetus ei kuitenkaan ole oppilaan, opettajan, eikä kodin näkökulmasta. Lisäksi jokaisen on ollut pakko kokeilla ja ottaa käyttöön uusia työtapoja ja työvälineitä, ja uskon, että niistä osa jää jatkossa myös lähiopetuksen tueksi. Taidan olla tässä asiassa vanhanaikainen. Laitteet ja tietoliikenneyhteydet, kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia. Teen samat asiat päivittäin. Näkyykö Viljo-tavaratalossa valoja. Postin poimiminen etuovelta... Olen kiertänyt aamuista juoksulenkkiänikin jo parikymmentä vuotta samaan suuntaan. Jos on huono päivä, saa tukea tai voi olla rauhassa, jos niin tahtoo, kun toinen tuntee toisensa. Etäopetus vaikuttaa sopivan joillekin opiskelijoille hyvin. Etäopetus vaatii kaikilta paljon työtä ja sopeutumista erilaiseen tilaan opettaa ja oppia. Oppilailta ei kulu aikaa koulumatkoihin. Työtä on vaadittu niin oppilailta kuin opettajiltakin, päivät ovat helposti venyneet. Käytössämme ovat Teams, WhatsApp sekä Wilma, joiden kautta etäopetusta annetaan ja pidetään yhteyttä. Juokseminen toisin päin tuntuu mahdottomalta. Jutut kirjoitettiin kirjoituskoneella ja laitettiin eteenpäin faksilla. Silti uurastin, koska leipäni oli kiinni siitä, että sain juttuni myytyä. Kukin tuo keskusteluun oman elämänja työkokemuksensa. Keskipäivällä on virkistävää katkaista kirjoittaminen ja syödä yhdessä samassa tilassa. Toimituksessa on neutraali konttoritunnelma, josta ”ilmastosta” on helppoa heittäytyä aiheeseen kuin aiheeseen. Aremmat oppilaat saavat ja uskaltavat näyttää osaamistaan. Ei ollut työkavereita ympärillä ideoimassa. Oppimisvaikeudet. MEILLÄ Kiuruvesi-lehdessä työntekijöillä on ollut mahdollisuus tehdä töitä kotona niin halutessaan tämän koronaepidemian aikana. Toimituksessa siirryn äidin, vaimon ja mummun roolista ”reportteriksi”, vaikka totta kai henkilökohtainen historia ja persoona on pelissä, ei tätä työtä muutoin voisi tehdäkään. SANNA HELP Lahnajoen koulun johtaja Oppilailla on enemmän vapautta tehdä tehtävät silloin kun se on mahdollista vaatii itsekontrollia. Kotien rooli on ollut tärkeä rutiinien muodostumisessa. Auto ulos tallista, ajo läpi hiljaisen kylän. OLEN tullut myös siihen tulokseen, että tarvitsen siirtymän kotoa työpaikalle ja työpaikalta kotiin. Opetuksen eriyttäminen on helpompaa, myös lahjakkaiden. KOLUMNI JAANA SELANDER Kirjoittaja on Kiuruvesi-lehden toimittaja, joka viihtyy hyvin kotona, takkatulen loimussa. Tämä kuormittaa oppilashuoltoja sosiaalihenkilöstöä. Olen tottunut yli 30 vuodessa siihen, että työt tehdään työpaikalla. Yhteen puhaltamista. opettaja Sanna Help “ Opettajat kirjoittavat etätyöstä E täopetusta on jo muutama viikko takana ja tietyt rutiinit ovat muodostuneet niin opettajille kuin oppilaillekin. Jutella lehden asioista luontevasti (erikseen järjestettyjä palavereja ei tarvita) ja vaihtaa aihe jouhevasti vaikkapa lastenlasten kuulumisiin. Kiitokset oppilaille ja huoltajille! PEKKA EERIKINHARJU Yläkoulun maantiedon ja biologian lehtori L ahnajoen koululla etäopetus on toiminut hyvin olosuhteet huomioiden ja opetus etenee suunnitelmien mukaan. Sosiaaliset kontaktit puuttuvat. Paljon puhuttu digiloikka on harpannut eteenpäin. 9 Keskiviikko 29. Ilman niitä kielten tunneista jäisi melko olennainen osa pois, jos suullista kielitaitoa ei pystyttäisi harjoittelemaan ollenkaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Nämä elämän suuret ja pienet nyanssit eivät tule esiin sähköpostilla ja tekstiviesteillä kommunikoidessa. Etätyö on toki tuttua minullekin 1980-luvulta, kun tein juttuja lähialueen lehtiin kotoa käsin. Eikä ollut yhteyksiäkään. Kotona löhötään pehmeällä sohvalla. On ollut hieno nähdä, miten pienetkin oppilaat ottavat vastuuta tehtäviensä hoitamisesta. Vai johtuuko etätyön vieroksumiseni siitä, että tykkään rutiineista. Havaintoja etäopetuksesta Joitakin oppilaita on vaikeaa tavoittaa. Pieniin investointeihin 35 % Kehittämiseen 60 % 100 – 1000 euroa. Kiusaaminen vähentynyt. Se oli raastavaa. Nämä pienryhmät ovat olleet kielten opetuksen kannalta loistava juttu. Kahvi tippumaan. Tuntuisi oudolta tehdä haastattelua puurokupin vierestä, villasukat jalassa. Etäopetuksen toteutuksessa on hyödynnetty muun muassa digitaalisia oppimateriaaleja kirjojen ohella. la ryhmissä ja niissä yleensä syntyykin keskustelua helpommin samaan tapaan kuin luokassa. Onneksemme koulumme oppilailla on hyvin laitteistoa kotona käytettävissä, sekä etäopetuksessa käytössä olevat sovellukset ovat entuudestaan tuttuja. Tunsin olevani yksin. Se on taito, josta on varmasti hyötyä jatko-opinnoissa ja työelämässä tulevaisuudessa. Koululta olemme antaneet tarvike-ja välineistöpaketit oppilaille etäopetuksessa käytettäväksi. Tuijotin ulos ikkunasta ja mietin pääni puhki, mistä lähtisin juttua värkkäämään. Kyllä siinä oppi itsenäiseksi, ahkeraksi ja ideointikyky kehittyi
Toivotaan, että tulisi pian kunnon kevät ja ettei kesäkin menisi kotona möyröttäen. Koronan aikana näen ja vietän perheeni kanssa aikaa paljon enemmän. ILMARI UTRIAINEN 3. 10 Keskiviikko 29. Olen koronan aikaan hankkinut uusia englanninkielisiä kavereita videopelien kautta. Mutta kyllä se aika alkaa välillä kyllästyttää, kun kaikki menot jätetään pois. Asia alkoi hermostuttaa yhä enemmän kaikkia. Seuraavana viikkona en enää ollutkaan niin pirteä. Kotona on ihan rauhallista opiskella, mutta sitten on se keskittyminen, joka saattaa välillä mennä muuhun kuin opiskeluun. Tai että mitä jos koronalle ei keksitä lääkettä. Hallitus ja eduskunta miettivät kuumeisesti eri ratkaisuja. Pyhitin viikonlopun tehden kuvistyöt valmiiksi. Sillä on enemmän aikaa tehdä asioita kotona, joita ei ennen koronaa ehtinyt tehdä, koska aika meni harrastuksiin ja muihin menoihin. Pian kerrottiin jo Espanjan tilanteesta. Sekavuus ja huoli olivat aiheuttaneet monia muitakin tunteita. Karanteenin aikana olen myös opetellut vähän leipomaan, olemme leiponeet mokkapaloja ja sämpylöitä. Joukkueen valmentajat ovat antaneet harjoituksia, joita teen kotona. Tahdon nähdä ihmiset face to face. Olen tottunut, että joka päivä voin jutella ja olla heidän kanssaan. Jopa kaverini syntymäpäivä peruttiin koronan takia. Vaikka olemme menettäneet fyysisen vapautemme, emme ole menettäneet tärkeää etuoikeutta, sananvapautta. Tosi typerä ajatus! Meillä on edelleen oppivelvollisuus! No viimeinen koulupäivä tiistai meni ainakin omalta osaltani sekavin merkein. Ensimmäinen etäopiskelu päivä tuntui varsin mielenkiintoiselta. Vapaa-ajallani ulkoilen, lenkkeilen, venyttelen, voimistelen ja teen lihaskuntojuttuja. Tiistai kului pohdiskellen tulevaa. ”Italiassa havaittu paljon koronavirusta.” ”Lapin matkailija karanteenissa.” Nuo sanat alkoivat karmia tosiaan. Koronan hyviä puolia ovat ne, että koulu jatkuu etäopiskeluna ja se on kaikille uusi kokemus, joidenkin mielestä se voi jopa olla parempi kuin normaali koulu. Suurin osa harrastuksistakin perutaan tai muutetaan etäopiskeluksi. Olen kaiken lisäksi huono puhelimessa puhuja. Kun kavereitakaan ei saa nähdä, niin kyllä tästä ilo meni. Moni tosin alkuun ajatteli etäkoulun olevan lomaa. Varsinkin vanhempien. Positiivisia asioitakin on. Olemme myös lämmittäneet enemmän saunaa. Nivan koulun 6B-luokan oppilaat kertovat miten korona muutti heidän elämänsä. Koulun etäopiskelu systeemi on hyvä ja pidän siitä, meille annetaan sopiva määrä tehtäviä ja kokeitakin voidaan pitää edes jollakin tavalla. Suomessa näkyy tasa-arvo, pääministerimme on upea. Korona, sota terveyttä vastaan JOTAKIN niin odottamatonta. Hallituksen tiedotustilaisuus vahvisti sen, että nyt eletään poikkeuksellisia aikoja. toukokuuta vietetään sananvapauden päivää. Perheaikaa on enemmän kuin normaalisti. VENLA SAHLBERG Meidän juttu Kulttuuri. Ja ihan koivusta! On ollut ihana keli ulkoilla. Ainakin se jaksaa pitää tämän eristäytymisajan virkeänä. Olen opetellut jopa tekemään halkoja. Jotta olisi enemmän tekemistä, laitoimme trampan. Välillä pelaan veljeni Fortnitea. Myös on tässä surullisiakin asioita, sillä keväälle olin suunnitellut kivoja asioita, mutta koronan takia niitä ei voi tehdä. Sitä ennen en ollut osannut ajatella, että tuleva voi olla jotain historiallista. Silloin ensimmäiset stressin merkit alkoivat näkyä. Koska kaverit eivät pysty käymään kylässä, minulla ei ole paljon tekemistä. Olen itse miettinyt, että miten se korona on päässyt Kiinasta asti tänne Suomeen. mikkien kanssa. Tosin kummankaan päivän kuvistöitä en saanut niinä päivinä aikaiseksi. Emme voi käydä mökilläkään, kun mummu ja ukki ovat siellä. Hän on mielestäni järkevä, rauhallinen ja hyvä sovittelemaan eri asioita. Myös kaikki pelit on peruttu. Viikonloput olen pystynyt pyhittämään lepoon. Sen takia olen enemmän puhelimella. Kaikki liikkumiskiellot, rajoitukset ja kehotukset ovat pistäneet maailman sekaisin. Aloitin päivän innoissani ja uteliaana. Korona oli aiheuttanut sekavuuden ja huolen. Onneksi kavereihin voi edes pitää yhteyttä. En voi myöskään tavata mummua ja ukkia enkä muitakaan sukulaisia. Kannatin silloin koulujen sulkemista ja onneksi niin kävikin. Somessa voi jutella kavereiden kanssa ja pelata myös videopelejä. huhtikuuta 2020 Kyllä tästä nyt selvitään COVID-19 tunnetummin koronavirus on aiheuttanut paljon hämminkiä. Olen joka päivä käynyt lenkillä koiran ja perheen kanssa. Ja kun on vielä lunta, niin ei voi kuitenkaan liikkua niin paljoa, kun lenkkipolut ovat vielä lumen ja jään peitossa. OTSO LAITINEN Uusia kavereita videopeleistä KORONAN Suomeen tulemisen jälkeen koulut suljettiin, kavereita ei näe melkein missään, kaikki julkiset tapahtumat perutaan ja myös ulkomaan matkat. Olen aina ollut niin seurallinen ihminen, että pari päivää ilman kavereita tuntui ahdistavalta. Onneksi puhumme Skype-puhelua joka sunnuntai. SIGNE JAUHIAINEN Miten elämäni muuttui. Minusta koulussa on hitaampi opetella, mutta siellä oppii paremmin ja näkee kavereita. Luen myös paljon kirjoja ja kuuntelen äänikirjoja. Olen paljon myös lemPerheen kanssa enemmän aikaa KORONA on muuttanut päiviäni siten, että en enää käy joukkueharjoituksissa vaan teen omatoimisia harjoituksia, jotka eivät ole yhtä hauskoja, kun joukkueen kanssa treenaaminen. Mutta kyllä tästä nyt selvitään, vaikka eihän tämä mikään mukavinkaan asia ole. Ensin sitä naureskeltiin metrin väleille ja ylimääräisille käsienpesuille. Ensin suhtauduin koronaan niin, että ei se ehkä niin nopeasti leviä, mutta olin väärässä. Minulla on ikävä kaikkia kavereitani, voimisteluharkkoja ja kyllä sitä koulurakennuksessa opiskeluakin. Ensimmäiset pari viikkoa tuntuu helpolta, mutta kuukausien jälkeen tulee ikävä kavereita. Kotikoulu on lähtenyt sujumaan ihan hyvin, mutta olisin kyllä mieluimmin koulussa kavereiden kanssa kuin kotona. Kokeitakin on vaikeampi järjestää. Käymme yhdessä lenkillä, teemme kuntopiirejä ja katsomme telkkaria. Huomasin itsekin, että olin ollut koko tiistain tosi hermostunut ja huolestunut. Nyt kun voin vaan olla perheen kanssa, niin alkaa ärsyttää välillä niiden seura. Mutta toivottavasti, kun kevät uhrattiin koronalle, niin kesä säilyisi suunnitelmiensa kanssa. Oma elämänikin on aika sekaisin, koska onhan tässä aika paljon asioita mihin pitää tottua. Korona on vaaraksi vanhoille ihmisille ja joskus mietin, että mitä jos se tulee jollekin sukulaiselle tai tutulle. Vaikka se aika varmasti keksitään. Voiko edes olla parempaa pääministeriä! Muistan, kun koulussa alettiin puhua koronaviruksesta. Olen ylpeä, että meillä Suomessa on tällä hetkellä paljon naisia hallituksessa. Torstai ja perjantai meni aika samaa rataa. Perheenkin kanssa olemme pelanneet vähän lauta ja videopelejä. Olen iloinen myös siitä, että ulos saa mennä. Olin hyvin energinen. Ei tarvinnut edetä kuin seuraavaan päivään, niin oli useampi ottanut asian ihan tosissaan. Kuulin, että karanteeni kestää ainakin toukokuun puoleen väliin asti, toivon että se ei jatkuisi enää kesällä, koska haluan mennä ulkomaille ja nähdä kavereitani
Tee yrityksestäsi lyhyt esittely ja lähetä se kuvan kera osoitteeseen: heidi.huhtilainen@kiuruvesi.fi tai viestinä kaupungin Facebook-sivujen kautta. On ollut hienoa myös esitellä paikallisten yritysten uusia liikeideoita. Faus; nicaver fecit. Tällaisiin tapahtumiin kuuluu Kiuruveden Iskelmäviikko, jossa oli viime kesänä 45 000 konserttikävijää. Iskelmäviikon liikevaihto oli viime vuonna noin 540 000 euroa (alv nolla). Passeja myytiin 2 300 ja lippuja noin 6 000 kappaletta. Kaupunki ja Iskelmäviikko ovat Kiuruveden Iskelmäviikko siirtyy pidettäväksi ensi vuonna, ajankohta on 14.–18.7.2021. Esittelyitä otetaan vastaan 31.5. Kaikki ovat olleet iloisia ja myönteisiä, aurinko on paistanut ja hyvä musiikki soinut. Kiuruvesi-lehdelle Iskelmäviikko on poikinut runsaasti juttuaineistoa muutoin hiljaisena loma-aikana. Kaiken kaikkiaan Iskelmäviikon kävijöiden keski-ikä oli noin 55 vuotta. Selvitettäväksi tulee, miten tuon summan kanssa käy kaupungin ja Iskelmäviikon välisissä keskusteluissa, niitä ei ole hallintojohtaja Anne Koljosen mukaan vielä käyty. Keskimäärin karavaanarikunnan koko on kaksi ihmistä. Julkaisemme esittelyjä kaupungin Facebookja Instagram-tileillä. Karavaanareita liki 800 Iskelmäviikon tapahtumajohtaja Juha Vartiainen ja tapahtumakoordinaattori Timo Marjoniemi esittelivät Iskelmäviikon kävijätietoja kaupunginhallitukselle toissa viikolla. Olimme Kiuruvesi-lehdessä valmistautuneet jo Iskelmäviikon lehden tekemiseen ideoimalla juttuaiheita ja uudistamalla Iskelmälehden ulkoasun. Ideointi ei mene hukkaan, sillä aiomme toteuttaa ainakin osan Iskelmäviikon lehteen kaavailluista jutuista Kiuruvesi-lehden kesälehdessä. Toisin sanoen yksi vaunukunta käyttää kiuruvetisiin tuotteisiin ja palveluihin 450 euroa. Iskelmäviikko siirtyy pidettäväksi 14.-18.7.2021, tiedotetaan Kiuruveden Iskelmäviikolta. Kun joskus tämä näkymätön uhka poistuu ja tapahtumia saa järjestää Kiuruvedellä, mennään urakalla terasseille, kesäteatteriin, torille. Kyllä Kiuruveden kesästä tulee antoisa kaikesta huolimatta. tehneet yhteistyöja markkinointisopimuksen, joka on arvoltaan 35 000 euroa. Iskelmäviikko työllisti viime vuonna kaksi kokoaikaista ja kahdeksan osa-aikaista työntekijää. JAANA SELANDER Habenit perfentia eti cre, senate anum intiaci tui iam aure, quamplici se fat es orum int. asti ja niitä julkaistaan muutama viikossa saapumisjärjestyksessä. 1-2 riviä. Talkoolaisia oli noin 300, talkoopalkkoja maksettiin kiuruvetisille yhdistyksille noin 25 000 euroa. Iskelmäviikolla oli viime vuonna noin 45 000 konserttikävijää, erillisiä henkilöitä oli noin 10 000. Karavaanareiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta, vuonna 2014 karavaanareita oli 545. Olemme saaneet kertoa, kenelle on luovutettu Juuret-mitali, miltä on tuntunut tavata parikymmenen vuoden jälkeen luokkakokouksessa koulutovereita. 11 Keskiviikko 29. Ohjelmien osalta pyritään saamaan tälle kesälle varattuja ohjelmia sovituksi uuteen ajankohtaan. Karavaanareita tuli 781 vaunukuntaa, edelliseen vuoteen verrattuna määrä lisääntyi 35:llä. Tämän johdosta Kiuruveden 22. Meillä on hienoja luontokohteita, muun muassa Paljakka, minne voi mennä lastenkin kanssa. Karavaanarit käyttävät rahaa IskelmäAreenan ulkopuolella noin 225 euroa per yksi ihminen. Valtioneuvosto kielsi suurien kesätapahtumien järjestämisen viime viikolla. – Ratkaisu on vallitsevassa tilanteessa oikea, jotta koronaepidemia pysyisi terveysviranomaisten hallinnassa. Kiuruvetinen yrittäjä! Osallistu Kiuruveden kaupungin some-kampanjaan. Iskelmäviikon ohjelma julkistettiin tammikuussa Helsingin matkamessuilla. SenioriMestarit-laulukilpailuun ja IskelmäMestarit-laulukilpailuun osallistui viime vuonna ympäri Suomen ja Ruotsin noin 1 200 ihmistä. Liikevaihto nousi vuoteen 2017 verrattuna noin 76 000 euroa. Äitiä! MP1616 9999€€ KOTIMAISET KULTAKORVAKORUT TARJOUSHINTAAN Tule palveltavaksi Vieremälle tai tilaa korut kätevästi kotiisi verkkokaupasta! Ma-To 8.30-17.00 La 9.00-14.00 Pe 9.00-18.00 017-8203640 IILLAAHHDDUUTTAA Äitiä! 103,20€ --2200% % 78,80€ 83,50€ 103,20€ 144€ KOMMENTTI. A ALLKK.. JAANA SELANDER jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Kyllä tästäkin selvitään ISKELMÄVIIKON siirtyminen tältä kesältä seuraavalle kesälle on niin henkinen kuin taloudellinen pettymys varmasti meille monelle. huhtikuuta 2020 Iskelmäviikko siirtyy ensi vuoteen Valtioneuvosto kielsi viime viikon keskiviikkona suuret kesätapahtumat 31.7.2020 saakka. – Myöhemmin voi kieltoon tulla vielä jatkoa, tilanteen niin vaatiessa. #yrittäjä #näysomessa #yhdessäselvitään Kukkomäentie 17 044 7005117 www.hurmaus.fi HIUKSET & KAUNEUS JJaallkkaahhooiittoo 5500€€ KKaassvvoohhooiittoo 4455€€ VVoollyyyym miirriippsseett 9988€€ YYLLLLÄÄTTÄÄ llaahhjjaannssaaaajjaa kkäässiinntteehhddyyllllää HHuurrm maauukksseenn llaahhjjaakkoorrttiillllaa A AN NN NA A Ä ÄIID DIILLLLEE LLA AH HJJA AKKSSII hheettkkii oom maaaa aaiikkaaaa A ALLKK.. Kesän suurinta tapahtumaa ei nyt ole luvassa. Iskelmäviikolle olisi ollut tulossa kolmisenkymmentä esiintyjää. Tehdyt valmistelutyöt tapahtuman osalta menevät osittain hukkaan, mutta kaikki karavaanarivaraukset sekä lunastetut liput pystytään siirtämään tulevan vuoden tapahtumaan
Ne koskettivat minua syvältä. Ne jäivät pyörimään mieleeni ja niinpä 1990-luvun lopussa lähdin ikonimaalauspiiriin. Maalaaminen on Siskolle tärkeä osa elämää. Virtuaalinäyttelyn pystyttäminen on ollut helppoa, koska tauluja ei tarvitse ripustaa esille eikä välttämättä edes kehystää. Tykkään käydä myös taidenäyttelyissä ja museoissa, 10-vuotias Tuuli kertoo. – Kaikkien pitäisi saada mahdollisuus kokea taidetta, sillä se kuuluu meille jokaiselle, Sisko sanoo.. Sisko pitää kipinää yllä käymällä taidenäyttelyissä, lukemalla taidekirjallisuutta ja tutkimalla taidetta internetissä. huhtikuuta 2020 Värit tuottavat iloa Sisko Laitisen ja Tuuli Laitisen virtuaalitaidenäyttelyssä ilotellaan väreillä. Nykyään Sisko maalaa useimmiten akryylimaaleilla ja vesiväreillä. Tuuli Laitinen teki ensimmäisen maalauksensa mummonsa Sisko Laitisen innostamana 2-vuotiaana. KETKÄ. Nykyään maalaamme mummon kanssa vähemmän yhdessä, mutta olisi taas kiva päästä yhteisen harrastuksen pariin. Virtuaalinäyttely avautuu Kiuruveden kaupungin kotisivuilla ja Facebookissa tänään keskiviikkona. Tuulin tämän kevään työ ”Uusi maailma” sai innoituksen Harry Potter –kirjoista. Taiteen tekeminen irrottaa arjesta ja tuottaa mielihyvää. Taide kuuluu jokaiselle Sisko tekee taidetta omaksi ilokseen. Haluamme tuottaa iloa muille näinä vaikeina aikoina, Sisko kertoo. – Nuoruudessa ihailin tätini kotona ikoneita. u Harrastaa taiteen tekemistä ja kokemista, puutöitä, kuoroa, aikuisten muskaria ja lenkkeilyä. u Perheeseen kuuluvat aviomies Pauli, lapset Arttu, Jussi ja Johanna, lapsenlapset Otso ja Tuuli sekä miniä Heidi. Kaikilta opettajiltani olen oppinut jotain. Se oli ensikosketus maalaamiseen. Nykytaide on tehnyt häneen erityisen vaikutuksen, koska sieltä löytyy aina uutta ammennettavaa. luokkalainen. Tuuli Laitinen u Nivan koulun 4. – Taiteen kautta saan ilmaista itseäni ja kertoa niistä asioista mitkä ovat minulle tärkeitä. – Hänen töissään on valtavasti energiaa ja vimmaa. Vuonna 2005 aloitin maalaamisen Kiuruveden kansalaisopistossa. Myös installaatioissa on jotain kiehtovaa. – Maalaustarvikkeet ovat kuitenkin aina esillä, koska inspiraation iskiessä maalaan arkitöiden välissäkin. Aiheet pulpahtelevat mieleen arjen askareissa ja kypsyvät illan ja yön aikana. – Tuulin työt ovat värikylläisiä ja ennakkoluulottomia, niinpä minäkin poimin näyttelyyn omista tauluistani niitä kepeimpiä. Myös Reidar Särestöniemi on tehnyt minuun vaikutuksen värikylläisyydellään, Sisko Laitinen kertoo. – Tuntuu, että virtuaalinäyttely on minulle helpompaa, sillä tässähän on vähän kuin piilossa itse. u Harrastaa taiteen lisäksi taitoluistelua, nykytanssia, juoksua, yleisurheilua, ukulelen soittoa ja käy kässäkerhossa. Siskolle tärkeä innoittaja on ollut Lapinlahden Portaanpäässä VÄRINÄÄ-kurssi. Joskus nostan taiteessani esille myös yhteiskunnallisia asioita kuten ilmastonmuutoksen. Harrastuksen alkutaipaleella hän maalasi kuvista, mutta nykyään mielikuvista. Maalauskurssit ovat kuuluneet hänen jokaiTuuli Laitisen ja Sisko Laitisen virtuaalinäyttely on värien ilottelua. – Taiteessa minulle merkitsevät eniten tunne ja värit. Maalauksia mielikuvista Taide ja taiteen tekeminen kiinnostivat Siskoa jo lapsuudessa, mutta lapsuuskodissa työn tekeminen oli tärkeintä eikä taideharrastuksiin kannustettu. Siskon maalaus ”Aika onnitella” on vuodelta 2017. Sisko Laitinen on aiemmin osallistunut yhteisnäyttelyihin Kiuruvedellä sekä Iisalmen seudun kuvataideseuran näyttelyihin lähikunnissa. seen kesään. – Teoksiin pitäisi sisällyttää jokin oivallus ja herkkyys. Nyt taidetta on tehty yhdessä ja erikseen. – Kuinka koskettava olikaan Kaarina Kaikkosen miesten pikkutakeista koottu Tie-teos Helsingin tuomiokirkon portailla! Vuonna 2000 kuollut nuori taiteilija Ilkka Lammi on tehnyt Sisko Laitiseen erityisen vaikutuksen. Näyttelyissä kun asettaa itsensä alttiiksi niin kehuille kuin kritiikillekin, Sisko kertoo. Kiitos heille. Tuuli aloitti taiteen harrastamisen Sisko-mummonsa kanssa jo 2-vuotiaana. TEKSTI TIINA KILVENSALMI KUVA HEIDI HUHTILAINEN Värit tuottavat iloa -näyttelyn teokset vievät katsojan mummon ja lapsenlapsen yhteisiin taidehetkiin. Sisko toivookin, että lapsia ja nuoria kannustettaisiin taiteen ja kulttuurin pariin. – Vuosien varrella pensseli on suurentunut ja maalaan silloin kun inspiraatio iskee. Kulttuuri Sisko Laitinen u Eläkeläinen, ammatiltaan sairaanhoitaja. – Taide liikuttaa ihmisessä syviä kerroksia, sielua. Toisten taide on minulle kauneuden lähde, joka herättää ajatuksia sekä tunteita. Taiteen kautta voi käsitellä vaikeitakin asioita ja se on hyvin terapeuttista. Tauluihin Sisko tallentaa usein luontoa ja ihmisiä. 12 Keskiviikko 29
saakka Värska Vichy 4 x 1,5 l 6 l, (0,65/l) (sis. 1.5. 1.5. 1.5. 3,89 + pantit 1,60) 5 , 49 Voim. 1.5. huhtikuuta 2020 peeassa.fi PIDETÄÄN HUOLTA TOISISTAMME KAUPASSA KÄYDESSÄ JÄÄDÄÄN KOTIIN PIKKUNUHASSAKIN MUISTETAAN TURVAVÄLIT PESTÄÄN KÄDET Hinnat voimassa 3.5.2020 saakka, ellei toisin mainita S-MARKET KIURUVESI 2 , 59 Voim. Espanja Mansikka rasia 400 g (3,98/kg) 1 59 rs. saakka Snellman Kunnon nakkimakkarat 320–400 g (6,48–8,09/kg) 2 59 Suomalainen VAPPUPÖYDÄN PARHAAT HERKUT. saakka Pommac 1,5 l (1,46/l) (sis. 13 Keskiviikko 29. 1.5. saakka Atria Kanan hunajamarinoitu sisäfileevarras 400 g (14,88/kg) 5 , 95 2 89 Kotiuunin Vadelmasydänmunkki tai Munkkirinkeli Pakaste 360 g (8,03/kg) Voim. saakka Forssan Perunasalaatti 400 g (3,98/kg) 1 , 59 Voim. 1.5. saakka Malaco TV Mix Makeispussit 280–325 g (4,59–5,32/kg) 1 , 49 Voim. 2,19 + pantti 0,40) Voim
Kuinka monet kerrat olenkaan ollut museon savolaisessa pihapiirissä ja katsellut yli sata vuotta vanhaa Hyvärilän taloa. Yksi rasti oli museon pihapiirin savusaunassa.. Starttasin lähtöpaikalta kuuden maissa. Pian olinkin viimeisellä rastilla ja lopulta maalissa. Tuttu kadunlakaisija kysyikin, että olenko eksyksissä ja ihmetteli mikä kansanvaellus seurakuntatalon pihamaalla on. u Kartan voi tulostaa seuran kotisivulta tai hakea heidän toimiston edestä laatikosta. Meijerin piippu kurotteli korkeuksiin. Kello näytti seitsemää. RASTILTA RASTILLE TEKSTI & KUVAT TIINA KILVENSALMI töön. huhtikuuta 2020 Urheilu Kiuruveden Urheilijoiden omatoimirastit käynnistyivät keskustassa viime viikolla. Mietin kuinka moni sen talon asukkaista nauttikaan aikoinaan tansseissa käymisestä Kuorevirran saaressa, jossa oli 1950-luvulla suosittu tanssilava. Harppoessani kirkon läheisyydessä huomasin erikoisen koivun, jossa oli varmaan kymmenen runkoa. Tällä viikolla lähtöpaikkana on Nivan koulu. Talo nököttää surullisena tontillaan ja luonto on jo ottanut siitä vallan. Ensimmäistä kertaa liikuin kotikaupunkini kaduilla kartta kädessä. Antero Ruotsalaisen Kaskisavut jäi vartioimaan puistoa, kun suunnistin kohti kaupungintaloa oikaisten leikkikentän poikki. Mikähän lienee senkin talon tarina. Kompassi vain puuttui, sillä arvelin selviäväni seikkailustani ilmankin. Hovin alue. Pieneltä metsäpläntiltä kartta johdatteli minut tuttuun ympärisOmatoimirastit u Kiuruveden Urheilijoiden omatoimirastit vaihtuvat viikoittain. Kaupungintalon rasti oli helppo löytää. u Muista yleiset ohjeistukset koronaviruksen ehkäisemiseksi. Nähtäväksi jää kuinka kauan tuo vuonna 1908 rakennettu meijerivanhus vielä sinnittelee ennen purkutuomiota. Sitten vuorossa on Omatoimirastien lähtöpaikka oli viime viikolla seurakuntatalon pihalta. Rantakylästä matka jatkuu Ryönänjoelle Raskeeseen ja lopulta päästään Heinäkylään Satulamäkeen. Mieleen muistuvat ne lukuisat kotiseutujuhlat, kun Hyvärilän pihapiiri herää eloon. Museon jäädessä taakse matka jatkui kohti rantamaisemia. Satamapuistosta matka jatkui kirkonmäelle. Uimahallin pitkillä rappusilla joku teki porrastreeniä, muuten alueella oli aika hiljaista. Viime viikon tiistaina olin reppu selässä seurakuntatalon pihamaalla. Kävelin vanhusten hoivakodin takana kulkevalla polulla. Niin nähtävästi monet muutkin tekivät ja olihan keli mitä mainioin. Ensimmäinen rasti löytyi ilman ponnisteluja. 14 Keskiviikko 29. Maastoon siirryttäessä minunkin on hankittava kompassi. Ensimmäiset rastit olivat Kuorevirran ja museon välisellä alueella, ratamestarina Reijo Hyvönen. Hautausmaan reunalla kulkien suunnistin kohti kolmatta rastia, joka oli hieman metsän piilossa autiotalon viereisellä tontilla. Vapaaehtoinen karttamaksu. Nyt satamassa oli hiljaista, mutta millainen tunnelma siellä olikaan reilu sata vuotta sitten, kun matkustajalaivaliikenne oli vilkkaimmillaan. Toinenkin rasti löytyi kätevästi, sillä huomasin toiset citysuunnistajat rastilla. Seurakunnan mailta matka jatkui kohti Virranrantaa. Ohitin Raivaajapuiston ja muistelin kuinka aikoinaan puistoa koristi suihkulähde. Tiesin lopun häämöttävän. Hovilta rastit siirtyvät Rantakylään Lopankallioon. Nyt odotan innolla Nivan alueen rasteille lähtöä. Kartta kuljetti minut Kuorevirran urheilualueelle, josta bongasin useamman rastin. Frisbeegolfradalla löysin vielä yhden rastin. Kulkiessa kohti meijerinrantaa ohitin vanhan meijerin. Päätin kokeilla suunnistustaitojani, sillä minulla on ollut 20 vuoden tauko tuohon lajiin. Rasti löytyi vaikka vähän harhailin. MIKÄ. Miten en ollut aiemmin huomannut tuota monirunkoista koivuvanhusta. Kerroin lähteväni metsästämään rasteja ja nauttimaan ulkoilmasta. Olin ehkä hitain suunnistaja, mutta kuvailin matkan varrella ja nautin kotikaupungin maisemista
– Vuodesta toiseen jatkuneen kilpailun tarkoituksena on ollut taloustiedon osuuden painottaminen koulukursseissa. Sanasta tiedämme vain sen, että se kuuluu Kiuruveden sanastoon (Kiuruvesi-lehti 29.4.1970) Viikon miete Vitsikästä Nainen istuu perjantaina töiden jälkeen baarissa lasillisella työkavereiden kanssa. Vinyylilevyjen säilytyskotelot ovat vielä ihan oma taiteenlajinsa, niissä on valtavasti tietoa esittäjistä ja kappaleista. 15 Keskiviikko 29. Kuvassamme muut palkinnonsaajat paitsi D-luokan oppilaat, joiden koulutunti alkoi myöhemmin palkintojenjakopäivänä. Kun asettaa levyn levysoittimelle, rauhoittuu ja keskittyy kuuntelemaan. Ollaanko Kiuruvedellä selvillä sen iästä ja yleisyydestä täällä. Otsakkeena oli: Kiekkoja tusjauteltiin Kiuruvedellä. Kilpailuun otti osaa 537 koulusta 39176 oppilasta. Mies noteeraa pitkän katseen ja kävelee pilke silmässä suoraan naisen luo. Professori Ahti Rytkösen silmään oli sattunut otsakkeessa käytetty teonsana tusjautella. Voisiko se kuvailevana lisäjäsenenä liittyä joihinkin teonsanoihin, esimerkiksi ampua Taloustiedon opettajien ja KOP:n huhtikuun alussa yhteislyseon V luokkien oppilaille järjestämän taloustietokilpailun palkinnot on jaettu. Ennen kuin nainen ehtii pyydellä anteeksi tyylitöntä tuijotustaan, mies kumartuu hänen puoleensa ja kuiskaa: ”Kuule, teen ihan mitä haluat, satasella, mutta yhdellä ehdolla.” Ällistyneenä nainen kysyy, mikä ehto on: ”Sinun täytyy kertoa mitä haluat minun sinulle tekevän kolmella sanalla, vain kolmella sanalla.” Nainen miettii hetken, mittailee miestä ja ottaa hitaasti satasen lompakostaan, kirjoittaa siihen osoitteensa ja laittaa setelin miehen käteen. Vanhat vinyylilevyt ovat kysyttyjä ja niistä maksetaan useita satoja euroja. Ei kannata luopua vinyylilevyistä, eikä vinyylilevysoittimista. ”Pähkinänkuoressa homma on tämä: vinyylilevyllä, jonka ääntä ei ole koskaan muunnettu digitaaliseksi, solistin ilme sekä artikulaatio ovat huomattavasti elävämmät ja välittävät solistin tunnetilan”, sanoo musiikin ammattilainen. Levy on suuri, sitä pitää käsitellä nätisti, pyyhkiä pölyt ennen levysoittimelle laittamista. Meillä toimituksessa tusjautellaan vain kun tarvitsee tusjautella. tusjautella, särkeä tusjautella, iskeä tusjautella tai tusjauttaa jne. JAANA SELANDER Vinyyli soi sävykkäämmin Vinyylilevysoittimet ovat kysyttyjä. Hän halusi mahdollisia lisätietoja sanasta tusjautella, tusjauttaa. Ovesta sisään astuu pitkä, raamikas, hyvännäköinen mies. Ja se on aivan totta. LEO TOLSTOI Mainos Kiuruvesi-lehdessä 29.4.1970.. Mikäli joku voisi tästä sanasta kertoa, toimituksessa mielellämme ottaisimme tietoja vastaan. Syvälle miehen silmiin katsoen hän sanoo merkitsevästi: ”Tee meidän kevätsiivous.” TOIMITUS TESTAA Vinyylilevysoitin on tarpeellinen, jos omistaa vinyylilevyjä. huhtikuuta 2020 Viikosta viikkoon 50vuotta sitten Palkintoja taloustiedosta Ensimmäiseksi tulivat V A:lta Seppo Kärkkäinen, B:ltä Jorma Tikkanen, C:ltä Anja Saastamoinen ja C:ltä Timo Ikäläinen ja vastaavasti toiseksi Saara Turpeinen, Riitta Luukkonen ja Hannele Komulainen, Mailis Merenmies ja Jorma Härkönen. Musiikki on fyysisenä, käsiteltävänä esineenä. Tusjautellaanko Kiuruvedellä. Viime lehdessämme oli uutinen täällä pidetystä haulikkoammunnoista. Näky on niin silmiä hivelevä, että nainen ei saa katsettaan irti miehestä. Poiketkaapa tuomassa selvennystä asiaan. Vinyylilevyssä ja vinyylilevysoittimessa on oma hienoutensa. Millaiset sanat voivat olla sen kohteena eli objektiivina. Ne, jotka ovat kärsineet, ovat vieneet maailmaa eteenpäin, eivät ne, jotka ovat aiheuttaneet kärsimystä
Rakkaamme siunattu läheisten saattamana. p. Pirjo, Riitta ja Virpi www.kiuruvedenhelluntaisrk.. 0400 221180. Tämänkertaisen taudin tekee poikkeukselliseksi se, että tieto sairastuneista, menehtyneistä ja taudin leviämisen johdosta tehdystä toimenpiteistä, tulee hyvin nopeasti ihmisten tietoon. Kiuruveden kirkon kellot Kiuruveden kirkon kellot soivat joka keskiviikko klo soivat joka keskiviikko klo 12.00 epidemian uhreille ja 12.00 epidemian uhreille ja heidän läheisilleen. 21.09.1937 k. Su 10.5. Tilanne, joka on syntynyt koronakriisin johdosta, on todennäköisesti maailman historiassa ainutlaatuinen. Ota syliisi, muuta emme pyydä nyt. Eskelinen s. 0400988713 ja hön; Linda p. Aivan samoin kuin Jeesus puhutteli Pietaria rakkaasti, Jumala puhuttelee ja kutsuu tämänkin poikkeustilanteen keskellä rakkaasti eksyneitä ja langenneita ihmisiä omaan lammashuoneeseensa. xxxxkuuta 2020 Jumalanpalvelukset suoraJumalanpalvelukset suoratoistetaan Kiuruveden seuratoistetaan Kiuruveden seurakunnan Facebook-sivuilla. 95 v. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Rakkaamme Irja Elina KÄRKKÄINEN o.s. 13.11.1924 Kiuruvedellä k. Viimeistään tuon keskustelun aikana, jonka Pietari kävi Jeesuksen kanssa, hän sai tuntea, kuin itse Taivaan Isä johtaa hänen elämäänsä. Kelloilla rukoilemme kärsivien puorukoilemme kärsivien puolesta ja kutsumme kiuruvelesta ja kutsumme kiuruvetisiä muistamaan epidemian tisiä muistamaan epidemian uhreja sekä heidän läheiuhreja sekä heidän läheisiään. Erkki Olavi Parviainen 85 v. Kiitos runsaasta osanotosta surussamme. Lämmin kiitos osanotosta. Päivän evankeliumissa kerrotaan keskustelusta, jossa Jeesus kysyi Pietarilta ”Olenko minä sinulle rakas?” (Joh 21:15-19) Siinä keskustelussa Jeesus asetti Pietarin lampaidensa kaitsijaksi. Mikä tämän kaiken tarkoitus on. 0400981071. Yhteiskuntamme on asettanut, meille kansalaisille poikkeuksellisia rajoitteita, määräyksiä ja suosituksia. 16 Keskiviikko 29. Uuno Oskari Jauhiainen Uuno Oskari Jauhiainen 95 v. Kirpputori suljettu. MATTI JOKITALO Hyvä paimen 2 Keskiviikko xx. 24.03.2020 Kiittäen ja kaivaten Raija ja Pauli Henri Katja, Tapani, Henna ja Johanna Aki ja Noora Jari ja Tiina Jyri Tuija Riitta ja Pertti Outi ja Eetu Joonas Tuomas Ota syliisi, hän oli väsynyt. 0400988713 ja Maritta p. Kellojen soiton aikana voi rukoilla jen soiton aikana voi rukoilla esimerkiksi hiljaa Isä meidän esimerkiksi hiljaa Isä meidän –rukouksen –rukouksen DIAKONIA DIAKONIA Älä jää vaikeiden asioiden ja Älä jää vaikeiden asioiden ja tunteiden kanssa yksin. klo 10-12 Ma 4.5. 27.03.2020 Kaivaten sukulaiset ja tuttavat Kun ilta saapui, niin matka päättyi, ja uneen uuvutti väsyneen. Kelloilla heidän läheisilleen. p. Su 3.5. Pirkkalainen). Sitäkin huolimatta, että Pietari oli muutamia päiviä aikaisemmin kieltänyt edes tuntevansa Jeesusta. Rakkaamme Rukajärven veteraani Viljo Johannes RANTONEN synt. 08.07.1938 Kiuruvesi k. Voit tunteiden kanssa yksin. Ota hiljaa lempeästi kämmenelle Jumala. kunnan Facebook-sivuilla. 31.03.2020 Iisalmessa Kiittäen ja syvästi kaivaten Lea-puoliso Tuula-tytär, Jari ja Jouni Hilja-sisar sisaren lapset perheineen ystävät ja naapurit ”Siunaa ja varjele meitä Korkein kädelläs. parkkipaikalla. Elina Annikki Hyvönen 81 v. 0400981071. Ma 4.5. Viljo Johannes Rantonen Viljo Johannes Rantonen 95 v. Vk. huhtikuuta 2020 Hengelliset Hartaus Elämme aikaa, jossa joudumme kokemaan sellaista, mitä ei kovinkaan moni ole kokenut. 0400981069, Virpi Maritta p. Ma 4.5. Kuollut Kuollut Vilhelmiina Remes 101 v. Pietari oli aikaisemmin ollut omien voimiensa tunnossa. Erkki Olavi Parviainen 85 v. klo 10 Su 10.5. 0400 221180. Kuolleet Perheuutiset Seurakunnat Rakkaamme Elina Annikki HYVÖNEN o.s. klo 10–12 ruokajakelu Puistonkulman takana Siunaus toimitettu 24.4. 95 v. Eri valtiot ovat reagoineet tilanteeseen hiukan eri tavalla. Rukoilemme myös kaikille terveydenhuollossa kaikille terveydenhuollossa työtä tekeville voimia. 20.09.1934 k. Edellinen sunnuntai oli hyvän paimenen sunnuntai. Kiitämme lämpimästi kaikkia meitä muistaneita. sanajumalanpalvelus. Aaro Antero Eskelinen 89 v. 470 Kiittäen ja kaivaten Juha Arja ja Toni siskot perheineen sukulaiset, ystävät ja naapurit Rakkaamme siunattiin läheisten läsnä ollessa 25.4.2020. Kirkon palveleva puhelin Kirkon palveleva puhelin joka päivä klo 18 -24 joka päivä klo 18 -24 p. klo 10 Äitienpäivän Äitienpäivän sanajumalanpalvelus. Puustinen s. Kellotyötä tekeville voimia. Vilhelmiina Remes 101 v. Pienenä ihmisenä on vaikea arvioida, mikä on oikea tapa selviytyä poikkeustilanteen yli. Pietarilla oli väärät luulot itsestään. Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha sydämessä nukkuneen. Tilaisuudet peruttu toistaiseksi. Niin Hyvä on hänen siinä väsyneenä nukkua. klo 10 SanajumalanSanajumalanpalvelus (s.+l Pentikäinen, palvelus (s.+l Pentikäinen, Pirkkalainen). Kulkutauti, joka vaikuttaa kaikkialla maailmassa, on näkymätön vihollinen, jota pitää varoa ja karttaa. Tilanne, jota elämme, ei ole sattumaa ja vailla johtajaa, vaan se on Jumalan sallimaa ja hänen johdossaan. 02.04.2020 Kiuruvesi Halki elinpäivieni tieni hän on avannut, riemut, murheet matkalleni viisaasti on jakanut. Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi. Kiitos Hoitokoti Nivan henkilökunnalle hoidosta. Historiasta tiedämme, että aikaisemminkin on ollut vaarallisia kulkutauteja, joiden seurauksena on paljon ihmisiä kuollut. Vaikeinakin päivinä Herra oli lähellä, rakkauden voimin kantoi, murheeseenkin toivon antoi. Voit soittaa meille diakoniatyösoittaa meille diakoniatyöhön; Linda p. ”Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.” (Hes.34:11) Jokaisen kohdalla elämä joskus päättyy. Kun elämän viimeisellä hetkellä saa uskoa ja turvata siihen, että Jeesus on kuolemallaan sovittanut syntini, kuolema on silloin voitto. Tilanne, jota elämme, on sellainen, että ei edes suurten valtioiden johtajilla ole riittävästi valtaa ja tietoa pysyttää tai estää taudin leviämistä. Erkki Olavi PARVIAINEN s. Kaitse ain` kansamme teitä vyöttäen voimalla meitä heikkoja edessäs.” Vk 584 ONNEA ANNELILLE! t. klo 10 Su 3.5. Aaro Antero Eskelinen 89 v. Pietarin lankeemuksella oli suuri merkitys hänen elämässään. Elina Annikki Hyvönen 81 v. Ehkä aika moni voi pohtia, että kukahan tätä oikeasti johtaa. Näiden tietojen ja tapahtumien keskellä tulee miettineeksi sitä, että miksi tällaista pitää tapahtua, miten tästä selvitään, millainen on tulevaisuus ja mitkä on ne oikeat toimenpiteet mitä pitäisi tehdä. Hän lupasi seistä Jeesuksen rinnalla vaikka kaikki muut pakenevat. Hän sai ja joutui kokemaan suuremman voiman ja mahdin koulutusta kuin mitä hänellä itsellä oli. 0400981069, Virpi p. klo 10-12 ruoka-avunjako ruoka-avunjako Puistonkulman Puistonkulman parkkipaikalla. Rukoilemme myös siään
Ensimmäisen kerran veteraanipäivää vietettiin vuonna 1987 Lahdessa osana Suomen itsenäisyyden 70-juhlavuotta. Vuonna 1950 kiuruvetisiä oli 17 127. Siviiliuhreja oli noin 2 000. Kansallinen veteraanipäivän pääjuhla Tampereella peruuntui koronaepidemian vuoksi. Kaatuneista 454 on haudattu Kiuruveden sankarihautausmaalle. Lapin sota ja samalla Suomen osuus toisessa maailmansodassa päättyi 27. Kortteleissa kukkivat kesäkukat parvekkeilla ja terasseilla! • Vrooom! Pyörällä pääsee, bussikin kulkee ja junaankin ehtii, mutta autoakin usein tarvitaan – kuten myös renkaita, varaosia, peräkärryjä, työkaluja... Kaikkiaan kiuruvetisiä kaatuneita oli 532, mikä on 3,11 prosenttia väestöstä. Kuva: Jaana Kurkkio Erikoistarjous teemasivuille Koko sivu 255 mm x 365 mm 800,00 € Puoli sivua 255 mm x 180 mm 450,00 € Neljännessivu 125 mm x 180 mm 290,00 € Pienemmät: 82 mm x 50 mm 75,00 € 82 mm x 100 mm 125,00 € Hintoihin lisätään alv 24%. SilKiuruveisiä kaatui kansallisarkiston mukaan 532 talvija jatkosodissa. Rukajärven suunnalla kaatui noin 2700, kokonaistappiot olivat noin 7 237 (Lähde Päämajan tappiotilasttot sekä Leevi Kuokkasen ja Ossi Laineen esitelmät). Ensimmäisen kerran veteraanipäivää vietettiin vuonna 1987 Lahdessa osana Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlavuotta. 17 Keskiviikko 29. Liitteen toteutuksesta vastaa Suomen Paikallismediat Oy. Sankarivainajien muistomerkki on paljastettu vuonna 1946. Pienimuotoiseen tilaisuuteen osallistui myös rintamaveteraanien puheenjohtaja Seppo Räihä. Kiuruveden sankarihautausmaahan on haudattu 454 vainajaa. Sodissa 1939–1944 menehtyi kaikkiaan 95 000 ja haavoittuneita oli noin 158 000. huhtikuuta 1945, joka on jäänyt Suomen puolustusvoimien viimeiseksi sotapäiväksi. Tule mukaan kylien ja korttelien elämään! Veteraanipäivää vietettiin maanantaina. huhtikuuta 2020 Veteraanipäivä Kiuruvetisiä kaatui sodissamme 532 Seppeleen laskivat veteraani Toivo Kurkkio, rintamaveteraanijärjestön puheenjohtaja Seppo Niskanen ja hallituksen jäsen Eevi Kärkkäinen. Kylillä kohdataan! • Kesäelämää! Suvella ollaan vapaalla: nikkaroidaan, kalastetaan, kyykitään kasvimaalla, uidaan ja grillataan. Tarjolla on myös luontoa ja paikallisten kädentaitajien osaamista tehdään ne tunnetuksi! • Aktiivista porukkaa – kylissä ja kortteleissa on yhteensä yli 3 200 rekisteröityä kyläyhdistystä, joiden vapaaehtoiset järjestävät vuosittain tuhansia tunteja matalan kynnyksen tapahtumia. yli 14 000 lukijaa • Lähimatkailu on in – kylissä ja kortteleissa on satoja toinen toistaan persoonallisempia kohteita nähtäväksi ja koettavaksi. Tee-se-itse –ihmisiä näkyvissä! 86 suomalaista tilattavaa paikallislehteä julkaisee toukokuussa kylien ja kortteleiden elämästä kertovan liitteen – kerro viestilläsi lukijallemme tuotteistasi ja palveluistasi! Kylät ja korttelit –liitteen tekevät yhteistyössä suomalaiset tilattavat paikallislehdet ja Suomen Kylät Ry. Ehdotuksen kansallisesta veteraanipäivästä teki pääministeri Kalevi Sorsa ja asia vahvistettiin valtioneuvostossa puolustusministeri Veikko Pihlajamäen esityksestä 1986. KYLÄT JA KORTTELIT 13.5. vuoristoarmeijan sotilaista vetäytyivät kello 13.30 mennessä Kilpisjärveltä Norjan puolelle rajaa. TENHO TIKKANEN loin loputkin Saksan 20. Tenho Tikkanen “. Kiuruvedellä järjestetyssä seppeleenlaskutilaisuudessa seppeleen laskivat veteraani Toivo Kurkkio, veteraanijärjestön puheenjohtaja Seppo Niskanen ja hallituksen jäsen Eevi Kärkkäinen. LEHTI OY Ota yhteyttä myyntiin: Anu Laitinen, 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi Kiinnostuitko. Myös Kiuruvedellä laskettiin seppele sankarihautausmaalle
Kiinnostuitko. Seuran luotsaaja Viljami Ojala iloitsee joukkueen talkoohengestä ja positiivisesta asenteesta. 18 Keskiviikko 29. Lintusten nyt laulu soi, puut ja metsät vihannoi. Saat tämän edun, kun sinulla on toistaiseksi voimassa oleva ilmoitussopimus hakemistoon. Kansainvälistä sananvapauden päivää juhlitaan 3. Kävijämäärät sekä halkojen kulutus avokodalla ovat kovasti nousseet kevättä kohti, minkä vuoksi halot tulivat todelliseen tarpeeseen. Näinä päivinä aktiviteetit ovat melko vähissä ja on mukavaa, kun pääsee tekemään jotain hyvää. Palvelemme joustavilla aukioloajoilla ja teemme myös kotikäyntejä. 2. Ole yhteydessä ilmoitusmyyntiin: Anu Laitinen, 044 339 6512 ILMOITUS . Kiuruveden Vapaa-ajankalastajat ja MLL Kiuruvesi kiittävät Milky City Farmersia tehdystä talkootyöstä sekä toivottavat aurinkoisia makkaranpaistokelejä avokodalla kävijöille. Me olemme vapaita välittämään toinen toisistamme. toukokuuta. Katsokaa, sulaa maa, puut jo silmut saa. Mitä yrityksesi tekee ja mitkä ovat palvelunne. Terveiset lukijoillemme! – Kevätsää, lämmittää, luonnon kaiken herättää. HUOM! LEHDEN LOGO Tänä keväänä me olemme menettäneet fyysisen vapautemme. Perheeseeni kuuluu aviomies, neljä lasta ja viides syntyy kesällä. Sanoilla voimme rakastaa, tukea, auttaa yli vaikeiden aikojen. 3. – Yritykseni Cut`riina tarjoaa parturi-kampaamopalveluiden lisäksi ripsienpidennykset, ripsien kestotaivutus sekä microblading palvelun. Mutta emme ole menettäneet tärkeää etuoikeutta, sananvapauttamme. Pienillä sanoilla on suuri vaikutus. 1. huhtikuuta 2020 Meidän juttu Lahjoitus Kuore-avokodalle Annette Honkajärven parturikampaamo Cut´riinassa on monipuoliset palvelut sekä joustavat aukioloajat. Kerro lukijoillemme kuka olet. Milky City Farmers (MCF) lahjoitti ja toimitti kaksi kuutiota koivuhalkoja Kuore-avokodalle. Tuotevalikoimamme on monipuolinen. HENRI HUTTUNEN Vapaa-ajan kalastajat Halkotalkoissa otettiin huomioon poikkeusajan turvavälit ja hygienia.. Ehkä vihapuheen aika on nyt ohi, edes hetkiseksi – ja tilalle on tullut jotain muuta, empatiaa toinen toisiamme kohtaan. Sanoilla voimme ilmaista myötätuntoa, välittämistä, lämpöä. Sanoilla olemme läsnä. Avokota ja puuliiteri on hankittu yhteistyössä MLL Kiuruveden ja Kiuruveden Vapaa-ajankalastajien toteuttaman Avokota-hankkeen kautta. KYSYMYSTÄ YRITYKSELLE 3 Esittelemme tässä vuorollaan jokaisen Palveluhakemiston yrityksen. Kevätsää, lämmittää, luonnon herättää. Viime vuonna amerikkalaista jalkapalloa pelaava MCF teki talkoilla avokodan pohjan laatoituksen asennuksen. On hienoa, että avokodalle on käyttöä. – Olen Annette Honkajärvi, 34-vuotias parturi-kampaaja yrittäjä. Viime syksynä Kuore-avokodan talkootöissä oli mukana reilu sata henkilöä. Nyt meidän kannattaa kertoa, että välitämme; puhumalla läheistemme kanssa, kuuntelemalla lastemme asiaa, antamalla myötätuntoa ystävämme huoliin, antamalla yksinäiselle yhteisön, auttamalla muistisairasta löytämään kadoksissa olevat sanat
xxxxkuuta 2020 Palveluhakemisto Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. 050-543 1253 p. Asematie 4, Kiuruvesi p. p. 19 Keskiviikko 29. 0500 751 868 Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. • IT-palvelut • Huolto ja tarvikkeet • Tietokoneet ja ergonomiatuotteet • Tietoturva • Ohjelmistot Juha Tossavainen 050-565 0860 Martti Tiikkainen 040-500 7097 Koskentie 2 KIURUVESI METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. huhtikuuta 2020 Palveluhakemisto ILMOITA PALVELUHAKEMISTOSSA, SE HUOMATAAN! 5 Keskiviikko xx. 040 701 7746 Asematie 6, ma-pe 8-19, la 8-14 HIUKSET & KAUNEUS Parturi-Kampaamo Kosmetologipalvelut 044 7005 117 Kukkomäentie 17 ww w. 040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. 050 3044 054 0400 220 909 Leppätie 1 Huollot, Varaosat / Erilaista purkuosaa. 044 982 0864 Puh. 017 752 531 S T U D I O Oy 017-752 948 perukirjat perinnönjaot avioehtosopimukset avioero-ositukset edunvalvontavaltakirjat testamentit kauppakirjat lahjakirjat kaupanvahvistukset yritysten sopimusasiat palvelemme koko Ylä-Savon alueella Wikli Group Oy Kirkkokatu 4, Kiuruvesi info@wikli. 040 507 4458 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA puh. Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa yli 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. 017-753 400 www.kauhanenoy.fi Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 p.045 222 1046 p.045 222 1047 Teuvo Blomberg 050-598 7932 Teemu Ruotsalainen 050-544 9176 • yksityisille • teollisuudelle • maataloudelle • maakaapelinäytöt • lämpökamerakuvaukset www.ttsahkopalvelu.fi Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. 0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO MITSUBISHI, FUJITSU, PANASONIC -Ilmalämpöpumput Annette Honkajärvi p. 017-752 139 (päivystys 24 h) ma–ti 8-16, ke-to 8-15, pe 9–12 H & S Kiuruveden Pesula Oy p. 020 1277 630 Parturi-Kampaamo p.017-752 430, Torikatu 4 Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 p.050 470 6177, Torikatu 4 JÄTEHUOLTO 017 753 737 www.pitopalveluluna.. hu rm au s.f i • Kirjanpito • Isännöinti Niemistenkatu 1 • p
Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Heikki Lång, p. KALLIOAINEKSET RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON p.040 900 7070 TIMO HÄRKÖNEN RENKAAT RENKAAT 050-5821005 Myynti ja asennukset iltaisin ja viikonloppuisin! Nouto ja palautus keskustan alueelta. 040-753 0370 ------------------------------------------------------Rivi-ilmoitukset Ateriapalvelun ruokalista vko 19: ma: broilerikiusaus, perunat, kastike, porkkanat, rapeasalaatti, mansikkakiisseli, ti: paneroitu lohipihvi, perunat, juustokastike, herneet, punajuurisalaatti, mustaherukkakiisseli, ke: makaroonipata, sekavihannes, porkkanasalaatti, puolukkakiisseli, to: kaamoskiusaus, punakaalisalaatti, mustikkakiisseli, pe: jauhelihakeitto, juusto, kurkku, marjajogurtti, la: makkarakeitto, juusto, suolakurkku, herkkupuuro, su: sitruunainen uunikala, perunasose, kastike, porkkanaviipaleet, tuoresalaatti, luumukiisseli. harvennushakkuita, laikutuksia, taimenistutusta metsäteiden -, ojien -, rumpujen ym.tekoja, jätevesijärjestelmien teot ABC:n pihalla torstaina klo 9-12 tarkastettua RUOKAja SIEMENPERUNAA. ja olet mukana kahden kurssilahjakortin arvonnassa. Ahti Siponen 050-3700180 ------------------------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. p. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. 0500 772 471 Kitinkaula/Lietetie Vilho Ruotsalainen Leo Ojaluoto Leo Ojaluoto • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 Luotettavaa LVI-palvelua • ilma/maalämpöpumput NIBE • putkistosaneeraukset • lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset • metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla • lämmityskattilat ja sähkövaraajat myynti – asennus – huolto – varaosat lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 Suoritetaan METSÄPALVELUITA p. huhtikuuta 2020 6 Keskiviikko xx. LIVELÄHETYS: rehtori Maija-Leena Kemppainen suorassa lähetyksessä opiston facebook-sivulla ti 28.4. 044 7050 443 Hovinpelto 3 25€ SODAN VUODET 1939-1945 LUKEMISTA lahjaksi tai itselle! LUKEMISTA lahjaksi tai itselle! KIURUVESI-lehti Aurinkoista Vappua!. nettisivut: www.kiuruvesi.fi ja kansalaisopisto facebook-sivut: kiuruveden kansalaisopisto rehtori: Maija-Leena Kemppainen p.0405949383 maija-leena.kemppainen@kiuruvesi.fi toimisto: Auli Vaalama p. päivittäin klo 9-21 Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI p. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! P: 0440-279 400 Sähköasennukset KYLIEN KIRJA KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 KIURUVEDEN HISTORIA 36€ ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ 15€ 17€ 20€ SAHAN PATRUUNA ja UPSEERI p. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi aukioloajat: ma – to 8.00 15.45 pe 8.00 15.00 Kaupunki KANSALAISOPISTO TIEDOTTAA: KEVÄTNÄYTTELY ma 27.4. 20 Keskiviikko 29. Hankook, Michelin, Kormoran, Nokian, Kapsen ym. 050 323 0840 Lauri 044-329 7050 Matti 044-355 9443 Pihapuiden kaadot ammattitaidolla! Käymme tekemässä hinta-arvion veloituksetta paikanpäällä. xxxxkuuta 2020 Sekalaista Palveluita Muistilista Asuntoja Myydään Ostetaan Vuokrataan Mykyrokkaa torstaisin vain tilauksesta kotiin noudettuna. Gasthaus Palopaikka 0400-945544, Teollisuustie 7 ------------------------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä. klo 12.00-12.15. KYSY MITÄ VAAN me vastataan mitä vaan päivä ti 28.4. Me vastaamme :) MINIKONSERTTI: opiston laulavat opiskelijat esiintyvät lyhytvideolla alkaen to 30.4.20 klo 17.00. 0405271798 auli.vaalama@kiuruvesi.fi MYYNTI JA KULJETU S KIMMO TURPEINEN p.0400 373 884 EERO RÄTY p.0400 274 973 PASI NISSINEN KY p.050 496 5690 TARJOUSPYYNNÖT UNTO HARMOINEN info@hawuoy.. Useita lajikkeita. AA Auttava Puhelin 046 558 0579 Onko alkoholi ongelmasi. Tarvittaessa risujen ja runkojen poiskuljetus. Anssi Hyvönen 040-586 5902 OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. 040 590 7668 Rauno mm. Video katsottavissa opiston nettisivuilla ja facebookissa. alk.: virtuaalisena opiston nettisivuilla ja opiston facebookissa. Mitat 35 ja 50 cm. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Lisäksi 3D-ohjauskulmien säädöt, ilmastoinnin täyttöhuollot, RENKAIDEN ALLEVAIHDOT 017-752112, 0400-171473 Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi -lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput -kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät -iv kanavien puhdistus/desi?ointi 0500-570920, 050-4009437 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. 040 580 6325 KESÄRENKAAT & VANTEET Tervetuloa! EDULLISESTI asennettuina mm. OSALLISTU ARVONTAAN: kerro kurssitoiveesi ke 29.4. Soita, viestitä, mesetä, wasata, laula tai huhuile. Tilaukset ke iltaan mennessä. 040 8432 708 Palveleva Rengasliike EURORENGAS EURORENGAS • henkilö-pakettiautoihin, • trukit •raskaskalusto •maatalous • asennus •korjaus •myynti Renk aat Avoinna :ma-pe 7-17, la 10-13 Vastataan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin! Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 RAKENNUSKONEVUOKRAUS KONE-RENT PIENKONEKUROTTAJAPALVELUT Soita niin palvelemme p. menn. ROMULUX Kiuruvedellä p