www.kiuruvesilehti.fi KESKIVIIKKO 3.4.2019 66. VUOSIKERTA, NRO 14 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonumero 2,80 e 012138-1914 Kiuruvesi toiseksi suurin maidontuottaja s. Paneelin järjestäneet nuoret, Veera Kärkkäinen, Aino Tiihonen, Hanne Kärkkäinen ja Aino Jauhiainen ovat sitä mieltä, että äänioikeus pitäisi ehdottomasti olla jo 16-vuotiailla. 040 752 4422 asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa. 11 Pojille kultaa maakuntaviestistä s. Tänään alkaa ennakkoäänestys s. Keskiviikkona Kiurusalissa keskusteltiin niin eutanasiasta kuin koulutuksen tasosta. 20-21 Nuorten ääni kuuluviin TIINA KILVENSALMI Lue lisää sivulta 10 LUKIOLAISET Veera Kärkkäinen (vas.), Aino Tiihonen, Hanne Kärkkäinen ja Aino Jauhiainen olivat luomassa vaalipaneelia. www.siilinhammas.fi Perushammashoito Nukutushammashoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Hammasprotetiikka Suuhygienisti Ajanvaraus myös verkossa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. 4-5 Työtä on, silti tulot eivät riitä menoihin s. 5 Kiuruveden lukion ja kansalaisopiston vaalipaneelissa kuultiin kahdeksan eduskuntavaaliehdokkaan mielipiteitä
Kuluneen nelivuotiskauden aikana Keskustan johdolla maan talous kääntyi nousuun ja 140 000 uutta työpaikkaa syntyi. Mielipidemittauksen mukaan perussuomalaiset ja sosiaalidemokraatit ovat nousussa, kuten valtakunnankin tasolla. Viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli hieman yli 70. Myös köyhän ja maalaisen. Reilu kolmannes jäi kotisohvalle. Tämä on Keskustan linja nyt ja tulevaisuudessa. Jokaiselle heistä annettu ääni on ääni maakuntien ja maaseudun kehittämisen puolesta. Kiuruvedellä voi äänestää kaupungintalon valtuustosalissa, kirjastoautossa ja laitoksissa. ”etelän media” uutisoivat näitä asioita varsin nihkeästi. Hannakaisa on kuluneella eduskuntakaudella osoittanut olevansa tehtäviensä mittainen henkilö. TAUNO TIKKANEN 103-vuotias kahden sodan veteraani. Itse olen tässä yhteydessä usein julkisuudessa lausunut, että "tuumoomalla asiat hoituu eikä tappelemalla". toimiminen Vanhustyön keskusliiton puheenjohtajana ja kokemus vanhustenhoitoon erikoistuneena sairaanhoitajana. Varsinkin aikapulaan ja asenteisiin tyssänneissä sote-uudistuksen jälkimainingeissa. 044 705 0443 ILMOITUSTEN JÄTTÖ: Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä. Kyselen vielä, miksi maan hallitus lähtee sotkeutumaan suurvaltaristiriitoihin. Maaseudun ihminen – mene äänestämään Maatalous ja yrittäjyys pitävät Kiuruveden asuttuna ja palveluvarustuksen kunnossa. Uskokaa meitä veteraaneja, kokemamme perusteella emme salli ajaa maatamme seikkailupolitiikan ja jopa sotatielle. Afganistan ja Lähi-itä on siitä käypä esimerkki teille, jotka olette unohHuolestuttava suunnanmuutos taneet maamme historian. Kokonaan on unohdettu hyväksi koettu pitkäaikainen ulkoja turvallisuuspolitiikka. Kukaan ei taida muistaa, kuka oli Urho Kekkonen ja eikä muista edes sitä mitä tarkoitti Paasikiven –Kekkosen ulkoja turvallisuuspoliittinen linja. Se tarkoittaa, että tarvitsemme myönteistä suhtautumista maatalouteen ja yrittämiseen. 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi puh. ” Vaaleissa ratkaistaan Suomen tulevaisuus MAAMME ilmatila on pyhä, eikä siellä voida sallia vieraan vallan lentokoneiden rallia, kirjoittaa Tauno Tikkanen. Ei pidä luoda ja lisätä jännitteitä omille rajoille. Jotkut ovat tässä typeryydessään ajamassa Nato-jäsenyyttä. Tuokin on paha virhe, minkä olette tehneet. Vaalien jälkeen palataan ”ruotuun” ja toteutetaan puoluejohdon agendaa. JOUKO TENHUNEN Kunnallisneuvos OLEN viime aikoina seurannut huolestuneena maailmanmenoa. Ennakkoäänestys kestää ensi viikon tiistaihin saakka. Maamme itsenäisyyteen kuuluu myös toimiva maatalous ja sen takaama vahva huoltovarmuus. Tiistaina Savon Sanomat uutisoi Tietoykkösellä teettämästään puoluegallupista Savo-Karjalan vaalipiirissä. Kaksi sotaa käyneenä veteraanina seuraan keskustelua kauhistuneena. huhtikuuta 2019 Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Näen erinomaisen tärkeänä, että varmistamme Hannakaisa Heikkisen valinnan ja vielä suurella äänimäärällä. Maan tasapuolinen kehittäminen vaatii vahvaa ja elinvoimaista maaseutua ja asiallista yhteistyötä maaseudun ja taajamien välillä. Kirjoituksia ei palauteta. Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 14. Vasemmistoliitto nostaisi gallupin mukaan kannatustaan pari prosenttiyksikköä viime vaaleihin verrattuna. Se on tärkeää Kiuruveden, Savo-Karjalan vaalipiirin ja koko maan kannalta. Liki koko vaalikauden Suomen eduskuntaan valitut kansanedustajat riitelivät ja syyttelivät toisiaan. Meidän maalaisten kannattaa nyt mennä aktiivisesti äänestämään, että saamme sellaiset edustajat Arkadianmäelle, jotka aidosti ajavat meidän asiaamme, että täällä on hyvä kaikkien elää ja yrittää palkansaajasta eläkeläiseen. Tähän voidaan lisätä vielä hänen laaja ihmissuhdeja vaikuttajaverkostonsa. Se tietysti tarkoittaa sitä, että hyväosaisten ääni kuuluu yhteisten asioiden hoidossa. Nyt nämä samat henkilöt ovat vailla valtakirjaa jatkaakseen niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. 040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET puh. Rauhoittukaa toki ja hakekaa ystävät läheltä ja viholliset, jos niitä ylipäätään tarvitsette, mahdollisimman kaukaa. Tilausmaksut 12 kk/kesto: kotimaa 90 e / 81 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki NYT käynnissä olevissa vaaleissa ratkaistaan Suomen suunta tulevaksi nelivuotiskaudeksi. Keskusta ei tarvitse ohjeita sen enempää Helsingin kuin Tampereenkaan kaupungintaloilta, joita kokoomus ja demarit näyttävät kuuntelevan. Myös kotona äänestäminen on mahdollista, jos on ennakkoon ilmoittautunut keskusvaalilautakunnalle kotiäänestäjäksi. Siis äänestyskopissa: Hannakaisa. Ne, joilla menee huonommin ja joita ikä ei paina, jättävät kansalaisvelvollisuutensa tai -oikeutensa herkemmin täyttämättä. Toivottavasti aktiivisuus kantaa myös vaaliuurnille, kun houkuttimena ei ole enää makkaraa, kahvia ja hernekeittoa. 1,03 e Ilmoitushinnat sisältävät ALV 24%. Helsingin Yliopiston tutkimuksen mukaan viime eduskuntavaaleissa kaikista laiskimpia äänestäjiä olivat ruumiillisen työn tekijät ja aktiivisinpia lääkärit, opettajat ja johtajat. 2 Keskiviikko 3. Kiuruvedellä äänestämässä kävi 67,3 prosenttia äänioikeutetuista. Kokoomuksen kannatus on pysynyt tasaisena. Hänen asiantuntemustaan osoittaa mm. Jostain syystä oppositiopuolueet ja ns. Ettekö ymmärrä, etteivät Nato-joukot ole pystyneet tuomaan missään maailman kolkassa rauhaa, vaan päinvastoin saaneet aikaan jatkuvaa sekasortoa. Meidän äänestäjien päätettävissä on, kehitetäänkö maatamme tasapuolisesti kaikki alueet ja ihmiset huomioiden. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Uudistusta olisi tarvittu. Niin kauan kuin lehmät ammuvat ja metallin rattaat pyörivät Kiuruvesi pysyy asuttuna ja palveluvarustus kunnossa. Tutkimusten mukaan aktiivisimpia äänestäjiä ovat hyvätuloiset ja pitkälle koulutetut ihmiset sekä eläkeläiset. Mikä meidän maamme johtoa vaivaa, kun eivät ymmärrä pysyä rauhan tiellä, vaan vaarantavat maan ulkosuhteet. Minulla on omakohtaista kokemusta siitä, mihin koettelemuksiin se johtaa. Keskustalla on Savo-Karjalan vaalipiirissä todella monipuolinen ehdokaslista. Vaalitilaisuuksissa kiertäneet ovat kertoneet, että näissä vaaleissa on erityistä pöhinää, liikkeellä on runsaasti ihmisiä. päivänä huhtikuuta. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Kokonaan eri asia on, että huolehdimme päättäväisesti maamme turvallisuudesta ja uskottavasta puolustuksesta, sitä meiltä ei kukaan voi kieltää. Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Kiuruvesi-lehti/ Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi POSTIA PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI E duskuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy tänään. Puolueethan ajavat omien intressiryhmiensä etua, vaikka kansanedustajaehdokkaat näin vaalien alla ovat kaikkien ystäviä. 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI Anu Laitinen 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi ILMOITUSHINNAT ts 1,15 e tj 1,08 e takasivu 1,19 e kuolinilm. Pyydän useiden sotavuosien kokemukseni perusteella teitä myös irrottautumaan pakotepolitiikasta, jolla on saatettu maamme koko elintarvikehuolto todella suuriin vaikeuksiin. Paasikiven ja Kekkosen aikana maamme asiat olivat turvallisissa käsissä. Tämä on linja, josta ei tingitä. Olin rintamalla pitkän ajan etulinjassa. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Keskusta on lehden mukaan häviämässä kaksi paikkaa, mutta on saamassa siitä huolimatta suurimman äänimäärän. Hannakaisa istuu asemansa perusteella Keskustan varapuheenjohtajana niissä pöydissä, joissa tulevasta hallitusohjelmasta ja hallituksesta sovitaan. Suuren maitotilan emäntänä/yrittäjänä ja MTK:n luottamushenkilönä hänellä on meille erinomaisen tärkeät maatalouden asiat hallinnassa. 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma – pe 8 – 16 Levikki: 5276 (LT 2017) Ilmestyy keskiviikkoisin Sanomalehtiliiton jäsen TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander puh. Myös viikonloppuna on mahdollista äänestää kaupungintalossa. Lopuksi vielä yhdyn presidentti Urho Kekkosen käsitykseen siitä, että Suomen ulkopolitiikka pitää hoitaa ihmissuhteilla eikä aseilla. Maamme ilmatila on pyhä, eikä siellä voida sallia vieraan vallan lentokoneitten rallia. RESOLUTESUPPORTMEDIA / FLICKR / CREATIVE COMMONS Puh. Vaikuttaa siltä, että olette täysin unohtaneet maavoimien kehittämisen vähentämällä varuskuntia ja sijoitatte nekin varat muutamaan lentokoneeseen, mikä maksaa paljon rahaa. Kehotan ehdokkaita rauhoittumaan ja huolella harkitsemaan sekä ilmaisemaan käsityksensä ulkoja turvallisuuspolitiikasta hyvissä ajoin ennen eduskuntavaaleja, että kansalaiset tietävät kenelle tukensa antavat
klo 18 Kiurusalissa Antti Heikkisen kirjoittaman Hannakaisa-pamfletin julkaisu: Ilpo Lukkarinen Musiikista vastaa Nyhtöpelimanni Tillaesuuessa tarjolla savolaesta talakkunata voesilimällä! Kiuruveden Keskustan Olemme avoinna arkisin klo 10-13. klo 19 Elsi Katainen ja Hannakaisa Heikkinen. ko 19 Mitä ihmettä Kepussa tapahtuu?! Ismo Apell, Antti Kivelä, Hannakaisa Heikkinen ja Juha-Pekka Rusanen. KIURUVEDEN kohdalla on syytä muistaa myös vasemman laidan mahdollisuudet. klo 18 Savon Yrittäjät ja Kiuruveden Yrittäjät. Ylä-Savon vasemmiston äänten keskittämisellä sekä onnistuneella kampanjoinnilla Pikkaraisella on mahdollisuus yllättää vaaleissa. Luonnollisesti hyvä äänimäärä parantaa hänen mahdollisuuksiaan vaikutusvaltaisille paikoille nousemiseen. KIURUVEDEN nykyinen kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen on Keskustan varapuheenjohtaja. Paikkakunnan puolestapuhuja. Arbelius on edennyt määrätietoisesti yrittäjäpuolella ja noussut Pohjois-Savon Yrittäjien puheenjohtajaksi. Muut vaalipiirin ehdokkaat lupaavat varmasti edistävänsä koko vaalipiirin asioita: Valitettavasti kokemus on osoittanut, että näin ei useinkaan ole, joten pitäkää te kiuruvetiset edelleen omienne puolta nyt ja tulevaisuudessa. Mikäli keskusta on hallituspuolue seuraavien vaalien jälkeen, on varsin perusteltua olettaa Heikkisen nousevan merkittävään asemaan. (päivällä kahvio suljettu) pe 5.4. 35 Tarja Arbélius 21 M ak sa ja : Ta rja Ar bé liu ks en tu ki ry hm ä Äänestä vahva tekijä jo ennakkoon! M ak sa ja : Sa vo -K ar ja la n H yv äk si ry www.hannakaisaheikkinen.fi HANNAKAISAN SUURI SYNTTÄRIJUHLA KIERTUEEN HUIPENTUMA Su 7.4. Pikkaraisen mielipiteistä voi olla montaa mieltä, mutta omien kokemusten perusteella voin todeta hänen poliittisen pelisilmänsä sekä jääräpäisyytensä olleen lukuisia kertoja hyödyksi Kiuruvedelle. ke 3.4. (päivällä kahvio suljettu) la 6.4. Tarjolla kahvia ja pikkusuolaista. Myös henkilön asema puolueessa sekä aikaisemmat näytöt politiikasta ja yhteiskunnallisesta toiminnasta vaikuttavat siihen, miten tämä pystyy asioita edistämään. Tule kuuntelemaan yrittäjien vaaliterveiset! Mukana Juha-Pekka Rusanen ja muita eduskuntavaaliehdokkaita. Topakat naiset yläsavolaisten ja suomalaisten asialla. Tuomo Sallinen ” ANTTI SARVELA M ak sa n ka m pa nj an i its e. Torstaisin olemme sään salliessa torilla. E duskuntavaalien lähestyessä kansanedustajaksi pyrkivät lupaavat äänestäjille kaikkea hyvää. 10-13 Nokipannukahvit ja muuta toreilua. klo 10-12 lähimakkaraa torilla. Pitkän kokemuksen kuntaja maakuntapolitiikasta omaava Rauno Pikkarainen on jälleen kerran ehdolla. Kiuruveden torilla klo 11 12 Rokkaa tykistä ja ralleja kansantaiteilija Jamppa Kääriäiseltä. to 11.4. Paikallislehtien vahvuudet 2016 ”. KAIKEN kaikkiaan Kiuruveden tilanne näissäkin eduskuntavaaleissa on kohtalaisen hyvä. vaalikahvio Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan! m ak sa ja : Ki ur uv ed en Ke sk us ta n ku nn al lis jä rje st ö la 13.4. Näin virkamiehen näkökulmasta suurin osa lupauksista on epärealistisia ja katteettomia, eikä moni eduskuntaan pyrkivä selkeästikään hahmota kansanedustajan todellisia vaikutusmahdollisuuksia. Osittain tämä johtuu siitä, että Pikkarainen on taitava käymään poliittista keskustelua – vastapuolta säälimättä. On koko Kiuruveden ja YläSavon seutukunnan etu, jos Heikkisellä on vielä nykyistäkin enemmän vaikutusvaltaa tulevaisuudessa. Jos puolue ajautuu oppositioon, silloinkin Heikkisellä on mahdollisuus nousta tärkeän valiokunnan puheenjohtajaksi eduskunnassa. NIIN ikään Kokoomuksen ehdokas Tarja Arbelius on erinomainen valinta, mikäli puolueista Kokoomus on lähinnä äänestäjän arvomaailmaa. 3 Keskiviikko 3. Viimeksi Pohjois-Savossa Vasemmistoliiton kansanedustajaksi noussut Matti Semi sai hieman yli 2100 ääntä. Pidän Heikkisen läpimenoa vaaleissa varmana. Pikkarainen herättää äänestäjissä voimakkaitakin mielipiteitä. Antin rokkaralli pe 5.4. huhtikuuta 2019 VIERASKYNÄ TUOMO SALLINEN Kirjoittaja on Ruokolahden kunnanjohtaja, entinen Kiuruveden kaupunginsihteeri Pitäkää omienne puolta Virkamiehen näkökulmasta suurin osa lupauksista on epärealistisia ja katteettomia. Kaupungista on jälleen kerran mahdollisuus äänestää hyviä ehdokkaita eduskuntaan. Pikkaraisen ansioksi on huomioitava myös se, että hän uskaltaa edistää rohkeasti puolueensa yleisen linjan vastaisia asioita, kuten realistista maahanmuuttopolitiikkaa. Lisäksi Arbeliuksen näytöt oman yrityksen johtamisesta ovat vakuuttavia
Karoluoto voi jäädä pois aikaisemmin lomien ja mahdollisen virkavapaan takia. Ympäristöinsinöörin tehtäviä siirretään maanmittausinsinöörille, yhdyskuntateknikolle ja vihertyönjohtajalle. – Tämä tarkoittaa sitä, että maitotilayritykset solmivat hankintaosuuskunnan kanssa tuotantoja laatusopimuksen, kertoo Osuuskunta ItäMaidon hallituksen jäsen Jarno Kämäräinen. – Ja koska me ihmiset emme pysty nurmea suoraan ravintoaineena käyttämään, tarvitsemme yhteiseloa märehtivän lehmän kanssa. AKU LAATIKAINEN KIURUVEDEN kaupungin tekniseen palvelukeskukseen tulee teknisen johtajan paikka avoimeksi, kun nykyinen viranhaltija Arto Karoluoto jää eläkkeelle vuodenvaihteessa. Tarkoituksena on, että teknisen johtajan ja ympäristöinsinöörin virat yhdistetään hakemalla valintaprosessin kautta uusi henkilö teknisen johtajan virkaan ja lakkauttamalla ympäristöinsinöörin virka. Teknisen johtajan toimenkuvaan liitetään osia ympäristöinsinöörin tehtävistä, pääosa tehtävistä jaetaan palvelukeskuksen sisällä. Lisäksi mittaustoimea vahvistetaan kartoittajan-maastosuunnittelijan toimella, jonka täyttämiseen on varauduttu talousarviossa. – Toki tästä huolimatta lisätoimiakin tarvitaan. Jarno Kämäräinen ItäMaidon hallitus ” sesti 1.3.2020 alkaen. Kämäräinen haluaa kuitenkin muistuttaa, että kasvavan ihmiskunnan ruokkimiseen tarvitaan myös viljelyolosuhteiltaan heikompia, Suomen kaltaisia maita. huhtikuuta 2019 Vastuullisuudesta tullut tärkeä arvo MAATALOUS Maitotilayritykset kehittävät toimintaansa ja pyrkivät kohti hiilineutraalia maitoa. Teknisen johtajan valitsee kaupunginvaltuusto ja viran laittaa haettavaksi kaupunginhallitus, joka myös voi ottaa viransijaisen enintään vuoden ajaksi. Tekninen johtaja Arto Karoluoto siirtyy eläkkeelle viralliHyväkuntoinen eläin tuottaa paremmin. Vesihuollossa osa hallinnollista vastuuta siirretään teknisen johtajan tehtäväkuvasta työmaamestarille. Valioryhmä lanseerasi vuonna 2018 ohjelman, jonka keskeisiä toimenpiteitä ovat muun muassa peltojen hiilensidonnan edistäminen sekä toimiminen Petterintie 8 74200 VIEREMÄ 017-820 3640 Tervetuloa palveltavaksi Vieremälle! Ma-To 8.30-17 Pe 8.30-18 La 9.00-14 UNELMIEN sormus sinulle. nautojen tuottamaa metaania pidetään haitallisena. huhtikuuta 2019 UUTISET Arto Karoluoto jää eläkkeelle, uusi tekninen johtaja hakuun Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi Keskiviikko 3. Kämäräinen sanoo myös, että viimeisten 50 vuoden aikana märehtimisen yhteydessä syntyvän metaanin määrä on onnistuttu puolittamaan. Uusi viranhaltija voisi aloittaa tehtävässään ensin viransijaisuudella. Ohjelma on otettu maitotiloilla myönteisesti vastaan ja sen piirissä on jo yli 90 prosenttia maidosta. Kurkkaa mallit Kellopuoti.fi. Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että mikäli valtuusto hyväksyy teknisen johtajan muutetut kelpoisuusvaatimukset, kaupunginhallitus myöntää teknisen johtajan viran täyttöluvan 1.3.2020 alkaen ja julistaa viran haettavaksi. Lisäksi ne käyttävät tuotantoon paljon vettä ja syövät ihmisravinnoksi kelpaavaa soijaa. – Tuottajat ymmärtävät, että hyväkuntoinen eläin tuottaa paremmin. Tavoitteena on saada kaikki tilat mukaan viimeistään vuonna 2020. Käytännön toimenpiteitä ovat muun muassa eläinten terveydenhuoltosopimuksen solmiminen eläinlääkärin kanssa ja rekisteröityminen valtakunnalliseen nautaeläinten terveydenhuollon seurantajärjestelmään. MAITOALAN suuri tulevaisuuden haaste on ilmastonmuutos, sillä 4 Keskiviikko 3. – Meillä maidontuotanto perustuu nurmeen, joka menestyy viileissä sääolosuhteissamme ja varmistaa elintarvikehuollon pelkkää kasvinviljelyä tehokkaammin. Lisäksi nautojen annetaan toteuttaa lajilleen ominaista käyttäytymistä, sanoo ItäMaidon hallituksen jäsen Satu Pulkka. Kaupunginvaltuusto on perustanut teknisen johtajan viran 29.5.2000. Myös sorkkien kuntoa arvioidaan säännöllisesti, Kämäräinen luettelee. – Eläinlääkäri tekee vähintään kerran vuodessa terveydenhuoltokäynnin ja vasikoiden nupoutus tehdään rauhoitettuna, puudutettuna ja kivunlievitystä käyttäen. VALIORYHMÄ otti vuoden 2018 alussa käyttöön uuden maidontuotannon vastuullisuusohjelman
Kaupunki tulouttaa tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan noin 19 000 euroa. Sote-kuntayhtymän menot ylittyivät muutettuun talousarvioon nähden 800 000 euroa siitä huolimatta, että kuntayhtymä Verso Oy:n myynnistä saadusta myyntitulosta Kiuruveden kaupungin osuus oli lähes 700 000 euroa. Sen sijaan kaupungin omat menot, yleispalvelu, tekninen sekä opetusja sivistystoimi, pysyivät budjetissaan. Valtionosuudet pienenivät edellisestä vuodesta 557 000 euroa. Puoluetta 56 % 44% Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.. Uuden paloaseman (2,8 miljoonaa euroa) investointi rahoitettiin leasingrahoituksella. Verotuloja kertyi 1,5 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2017. Myös Savon Kuitiverkko Oy:n yrityssaneeraus aiheutti kaupungille 459 000 euron takaustappion. OSUUSKUNTA ItäMaidon hallituksen jäsenet Jarno Kämäräinen ja Satu Pulkka kertoivat maitoalan näkymistä Iisalmen Metsäpirtillä. (017) 825 255 www.kiurunlaukkujakenka.fi www.facebook.com/laukkujakenka Naisille Rieker CITYLENKKAREITA koot 36-42 hinnat alk. – Lisäksi tavoitteena on edelleen pienentää karjan päästöjä, kierrättää karjanlannan ravinteita ja tuottaa biokaasua, Kämäräinen ja Pulkka luettelevat. Kiuruvedelle tuli Vieremältä RD Technology Center Oy entisiin Pajaringin tiloihin huhtikuun alussa ja työllisti useita kymmeniä ihmisiä. Toiveissa on, että aiheesta saataisiin lähivuosina tutkimustietoa ja faktoja. Yritystoiminnan ja kaupungin työllisyyden kannalta kulunut vuosi oli kaiken kaikkiaan hyvä, toteaa kaupunginjohtaja Jarmo Muiniekka. Veroja valtionosuustulot jäivät alle budjetoidun. Kokonaislainamäärä pieneni edellisen vuoden tilinpäätöksestä 1,1 miljoonaa euroa. Rekrytointi jatkuu edelleen. Haasteena on osaavan työvoiman saaminen. Maidonlähettäjiä oli 1504 kappaletta ja liikevaihto 263 miljoonaa euroa. OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Hoyan ID linssien ostajille aurinkolasit kaupan päälle! Kiurukatu 1, (017) 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 Tervetuloa katselemaan! VIIKON KYSYMYS Äänestätkö puoluetta vai henkilöä. Muiniekan mukaan haasteeksi tulee kiinteistöjen kunnossapito ja muutostöiden rahoitus. ITÄMAIDON vastaanottama maitomäärä oli viime vuonna 518 miljoonaa litraa, josta luomumaitoa oli 13,6 miljoonaa litraa. 5 Keskiviikko 3. lyhyesti POHJOIS-SAVON Karjakerho palkitsi karjanomistajia ja satatonnareita kerhon vuosikokouksessa Kuopiossa viime viikolla. Heidän mukaansa suomalainen maitoja nautakarjatalous pystyy olemaan ilmasto-ongelman sijaan osa sen ratkaisua. Jatkossa mahdollisia ongelmia voi puolestaan koitua Britannian EU-erosta. Kerhon vuosikokouksessa valittiin kaksi uutta johtokunnnan jäsentä Niina Pekkarinen Kuopio ja Matti Niskanen Kiuruvesi, Kolmesta erovuoroisesta Tuukka Juutinen jatkaa pestiään. Karjakerhot ovat lypsykarjankasvattajien perustamia, omalla alueellaan toimivia yhdistyksiä, joiden toiminnassa keskeisellä sijalla on yhteydenpito alueen muihin karjanomistajiin, kouluttautuminen, oman alan esillä pitäminen sekä virkistäytyminen. Kiuruvedelle tuli uusia 100-tonnareita kaikkiaan kolmelle tilalle. – Jos Versoa ei olisi myyty, sotemenojen ylitys olisi ollut 1,5 miljoonaa euroa. Uimahallin peruskorjaus saatiin päätökseen elokuussa. Oman kireytensä kaupungin talouteen aiheuttavat myös kuntayhtymät ja yhtiöt. Tasavallan Presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein sai Petri Lonkila Kiuruvedeltä. Kiuruvedeltä maitoa lähetettiin 57 miljoonaa litraa, mikä tekee siitä Suomen toiseksi suurimman maidontuottajan heti Kuopion (68 miljoonaa litraa) jälkeen. Tulevaisuuden taloudenpidon riskejä ovat sote-kuntayhtymän isot investoinnit Iisalmeen. hiilinieluina nurmenviljelyä tehostavien menetelmien avulla. Maitoalan taloudellisen tilanteen parantuminen olisi tärkeää, sillä suomalainen maitotilayrittäjä saa tällä hetkellä noin viiden euron tuntipalkkaa. Investointien nettomenot olivat noin 3,5 miljoonaa euroa. KIURUVEDEN kaupungin vuoden 2018 tilikauden alijäämä on 1,5 miljoonaa euroa. 017 752 277 www.kiuruvedennakokulma.. Taseeseen muodostuu näin noin 140 000 euron alijäämä. ItäMaidon palkitsemista kiuruvetisistä arvokkaimman palkinnon sai Aittomäen tila, joka on nyt tuottanut 35 vuotta E-luokan maitoa. SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Pitäisikö vaaligallupit kieltää. euroa JAANA SELANDER Kaupunginhallitus asetti viime vuonna talouden tasapainottamisryhmän, joka tarkastelee menot ja tulot, omaisuuserät ja organisaation vuoteen 2021 saakka. Yrityskiinteistöjä avustettiin viime vuonna 320 000 eurolla, yhtiö ei selviä ilman kaupungin apua lainojen lyhennyksistä ja korkokuluista. Uusia yrityksiä perustettiin 28, Muiniekka toteaa tilinpäätösanalyysissaan. Palvelemme ma-to 9-17.30 pe 9-18 la 9-14 Kiurukatu 3, Kiuruvesi puh. – Kaupungin työllisyystilanne on parempi kuin koskaan. Maidon tuottajahintaa jouduttiin alkuvuodesta 2018 laskemaan, mutta loppuvuonna tuottajahinta oli vakaalla pohjalla ja markkinoilla tapahtui myönteistä kehitystä. huhtikuuta 2019 Vastuullisuudesta tullut tärkeä arvo AKU LAATIKAINEN Sote ja kuituverkko, alijäämää 1,5 milj. Faba osuuskunnan ansiomerkin sai Raili Kukkonen Kiuruvedeltä. 100-tonnarit: Milkkivei Oy, Anelma (100-206994 R3), Tikanmaito Oy, J.Ellipsi (100-226618 R2), Harmoinen Unto ja Vilma, Eituputusta (100-226958 R1). Henkilöä. Kaupungin taseen loppusumma on noin 65,3 miljoonaa euroa ja konsernin noin 104,5 miljoonaa euroa. Myös maitotilat investoivat. Tilikauden alijäämä vähennetään edellisten tilikausien ylijäämästä. Investointien rahoitukseen käytettiin sijoitusrahastojen tuottoja 400 000 euroa. Vuosikokouksessa annettiin myös huomionosoituksia meKiuruvedelle kolme satatonnaria nestyneille karjakerhon jäsenille, näistä kaksi Kiuruvedelle. – Erityisen yllättävää oli, että EU onnistui myymään rasvattoman maitojauheen interventiovarastonsa. 69,95€ Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Lainaa oli 3 711 euroa asukasta kohti. 74,95€ Miehille Rieker KÄVELYKENGÄT koot 40-46 hinnat alk
klo 15 Vauvakirkko. MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoron harjoitukset ke 10.4. Kämäräinen s. Kuollut Anna Elmiina Rytkönen 96v. huhtikuuta 2019 6 Keskiviikko 3. Kiitokset Annan hoitoon ja huolenpitoon osallistuneille. 14.02.2019 Espoo Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen, silmät sulki, syliinsä kietoi siivillään. VARHAISNUORISOTYÖ Kalliokylän kerho pe 12.4. klo 12 Matonkuteen leikkuupiiri Rinnekodilla. Ma 8.4.2019 alk. 29.08.1933 Pielavesi k. ruokajakelu Puistonkulmalla Ti 9.4. Minna perheineen Siunaus toimitettu. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus Seuratuvalla. Kaivaten Äiti Leena Aini, Rosanna, Matti Tuula, Heikki, Pekka, Noora ja Ossi muut sukulaiset ystävät Siunaus toimitettu läheisten saattamana. Katsaus Sley:n lähetystyöhön Kauko-Aasiassa. 0400 981 071. 30.03.1922 Kiuruvesi k. 05.03.2019 Kiuruvesi Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen, silmät sulki, syliinsä kietoi siivillään. huutokaupataan Helsingissä ja niistä saatu tuotto ohjataan lähetykselle Suomen Lähetysseuran kautta. kuolleet muistokiitos perheuutiset seurakunnat Onnea Veeti VAPAASEURAKUNTA, Kiuruveden rukouspiiri Päivätilaisuus lauantaina 6.4 klo 15.00 Osuuspankin kerhohuoneella, puhuu evankelista Maija Haikonen. DIAKONIA To 4.4. To 11.4. klo 13 Kiuruveden tiistaiseura, virpokukkien tekoa Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 15 Veisuut, takkahuone. Vaik sydämes kultainen väsyi pois, emme hyvyyttäs, lämpöäs unhoittaa voi.. klo 10 Messu (l. klo 12 Lähetyspiiri ja ”Pieni pääsiäisvaellus –pääsiäisen iloon”, monitoimisalissa. Anitta Kuusinen Vieremältä, Pesälä). Kuiskasi hiljaa lähdetään. Vauvakirkko su 7.4. klo 15. Tätimme Anna Elmiina RYTKÖNEN s. Eila Ruotsalainen En tykkää juhlia syntymäpäivääni. 28.08.1929 k. 017 7700 421 Mukana elämän iloissa ja suruissa. Kiitos osanotosta. klo 18 Ry:n lähetysseurat Aapiskukossa. klo 18 Seuratupayhdistyksen kevätkokous Seuratuvalla. Erityiskiitos Kotisairaalan henkilökunnalle. Tule laulamaan tunniksi tai kolmeksi, yksin tai ystävän kanssa. klo 16.30 Naisten raamattupiiri takkahuoneessa. Vastuuryhmänä ISKO-leiri. Su 14.4. Tervetuloa ystävät ja tutut 50-v. Häyrynen, s. SYNTYMÄPÄIVILLENI la 6.4. Arpajaiset ja nyyttärikahvit. Sydämellisesti tervetuloa! Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Anni-mummu siunataan Kiuruveden kirkossa perjantaina 12.4.2019 klo 9.30. PERHETYÖ Iltaperhekerho ke 3.4. Kastettu Voitto Sulo Ensio Huttunen Moona Aino Ilona Knuutinen www.kiuruvedenseurakunta.fi puh. Äiti, mummi, isomummi Elvi Irene RÄISÄNEN o.s. huhtikuuta 2019 Ke 3.4. Ma 8.4. 10.03.2019 Kiittäen lapset, lastenlapset sukulaiset, ystävät Sun muistos kallis ainiaan jää kauniina mieliimme loistamaan. klo 19.15 Taize-hartaus pappilassa Ti 9.4. 06.05.1956 Kiuruvesi k. Linja-auto lähtee Kiuruveden seurakuntatalon edestä klo 8.00. Ilmoittaudu 10.4 mennessä lähetyssihteeri Virpi Luotolampi p. Kuljetukset, tapahtuma ja ruokailut ovat maksuttomia. Su 7.4. Rakkaamme Terho Ilmari BERGQVIST s. Postimerkkejä, kortteja, vanhoja postimerkillisiäkirjekuoria voi toimittaa Torintupa ry;n ja seurakuntatalon ala-aulassa olevaan keräyslaatikkoon. Lämmin kiitos myötäelämisestä surussamme. Eila Marjatta Teittinen 71v. Lämmin kiitos osanotosta. Kuiskasi hiljaa lähdetään. klo 17.00 päiväkoti Kimpan tiloissa. 26.03.2019 Kiuruvesi Lämpimästi kiittäen ja kaivaten Eila, Petri ja Jutta Seppo ja Sisko Mari perheineen Kalle perheineen Anja, Juha ja Eino sukulaiset ja ystävät Me tiesimme lähtösi lähenevän, näimme voimasi vähenevän. Nousiainen s. klo 18, iso sali. Ke 10.4. klo 13 vapaaehtoisten kokoontuminen, srktalo monitoimisali. klo 10-14 päivärukous, klo 18 rukousilta Kiuruveden helluntaiseurakunta puh. Postimerkkikeräys jatkuu läpi vuoden. 6 Keskiviikko 3. Muisto kaunis vie eteenpäin meitä, vaikk` on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. klo 14 alkaen kotiimme! Pannu kuumana Jaakko Mähönen (Rapakkojoentie 142) Su klo 11 ehtoollisjumalanpalvelus, Shaukat Anjam, kuoro ym. 040 584 7806 www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi Olet tervetullut! IISALMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kiuruvesi Pe 5.4. klo 10 Messu (Monto, Ikäheimo). klo 17 ennenpyhitettyjen lahjain liturgia Ti 9.4. Postimerkit yms. klo 18 Virsimaratoni srktalo, iso sali. Rakkaudella muistaen sisarusten lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Lämpimät kiitokset tuesta ja myötäelämisestä Eila Teittisen sairauden aikana, sekä hänen viimeisellä matkallaan. Rakas äitimme ja mummumme Hilma Anna (Annikki) RISSANEN o.s. Mukana Marketta Lähderinne, EAkertausta klo 17.30 Arkiretriitti pappilassa. klo 12. LÄHETYSTYÖ Lähetyspäivä Varpaisjärvellä la 13.4.2019 klo 9.30 – 14.00, Varpaisjärven kirkossa. klo 12 Invalidikerho monitoimisalissa
– 9.4. Torstaina jo varoitettiin jäätien huonosta kunnosta. Sukulaismies Heikki Ruotsalainen, Kalliolahden isäntä, järjesti Paavolle torpan omilta mailtaan. Usein ”piti käydä oravalta lainaamassa”; toisin sanoen, piti laittaa leipään puolet petäjäistä, jotta selvittäisiin nälkäkuolemalta. Kiuruveden seurakunta on ilmoittanut, ettei se järjestä kirkossa tilaisuuksia. Rakennustarpeita saatiin lahjoituksena. Rukoushuoneyhdistys päätti vuonna 1946 perustaa hautausmaan Roviomäelle. Nyt rukoushuoneyhdistyksen pitäisi saada jostain rahaa tarkemman kuntokartoituksen tekemiseen.Yhdistyksen varat riittävät vain juokseviin kuluihin, kuten lämmitykseen. 7 Keskiviikko 3. Tarjolla makkaraa ja ruususia. Vaalien ennakkoäänestys on kotimaassa 3. WCja eteistilat tehtiin vuonna 1989. huhtikuuta 2019 Sulkavanjärven kyläkirkossa vesivahinko seurakunta hartaus Taas saaressa SULKAVANJÄRVEN kyläkirkossa on todettu vesivahinko. Rukoushuoneyhdistys on perustettu 1947. kauratuotemaistiaiset! Tervetuloa! Kiuruveden torilla TORSTAINA 4.4. Tänne Paavo pääsi perheineen turvaan palattuaan epäonnistuneelta Puolan retkeltä rahattomana ja masentuneena. Saari yllättää aina. Tuli mieleen katekismuksen sana: ”Jumala ilmoittaa itsensä luonnossa, ihmisten kohtaloissa ja kansojen vaiheissa. Paavon vaalikahvio Puistolassa ma-pe klo10-14. RISTO PENTIKÄINEN JAANA SELANDER KIRKON 50-vuotisjuhlia vietetiin vuonna 2014. Kiikarit osoittautuivat tällä kertaa tarpeettomiksi. Etkö meitä huomaa?” Tämä näky ilahdutti minua kovasti. Siellä oli hoidettu monen ahdistetun sielun mieltä. Hanketta tukivat myös Kiuruveden ja Pielaveden seurakunnat. klo 10-12. Hirvet olivat riipineet nilaa ravinnokseen. M ak sa ja : KD Po hj oi sSa vo n pi iri www.kdsavokarjala.fi Pirjo Backman sairaanhoitaja, yrittäjä 115 Björn Cederberg lääkäri, pastori 116 Minna Sahlberg diakonilähetyssihteeri 127 Sari Essayah kansanedustaja, KTM 117 Juhani Laurinkari professori, VTT 120 Eeva-Kaarina Sulkamoniemi farmaseutti 128 Henna Kainulainen hammashoitaja 118 Jussi Mikkonen nuorisonohjaaja, yrittäjä 123 Rauno Taskinen kapteeni evp 129 VALITSE OMA EHDOKKAASI WWW.KD.FI Rakennetaan kestäville arvoille Suomi, johon voit luottaa. Kävelin hiljaisuudenpolkua Soukan torpan paikalle, joka oli yksi Paavo Ruotsalaisen asuinpaikoista. – Ilmeisesti kosteutta on mennyt täytteisiin ja lattian alle. Satoi vettä. Siinä oli myös mäentöyräällä rantasaunan paikka. Vakuutusyhtiö on ilmoittanut, ettei se korvaa katon läpi tulleen veden aiheuttamia mahdollisia vaurioita, vakuutusyhtiön edustaja on kuitenkin käynyt paikalla. Seuraavana päivänä Saaren pehtoori varoitti minua: ”Täällä saattaa olla metsäkauriita.” Samana iltana kaksi metsäkaurista kirmasi majapaikkani ympäri. Siihen tuli 700 hautapaikkaa. Niinpä ajoin Keyrityn kautta Atrolle, sieltä autioituvaa maaseutua Kiuruvedelle. Puhelin soi. Metsän eläimet pitivät yllä Saaren perinteitä! Torpan paikalla oli kelleksistä tehtyjä penkkejä puolikaaressa. JAANA SELANDER on sisäilmaepäily, mutta sädesientä ei ole havaittu. Suomi, jossa kaikista pidetään huolta. Sitä laajennettiin seurakuntasalilla vuonna 1972. Kirkossa on tehty kuntokartoitus tammikuussa, siinä on todettu, että kirkossa O len taas Aholansaaressa talkoissa. Olin täällä torstaina ja perjantaina. Siinä torpan pihapiirissä oli myös muutamia pihlajia, joiden kuorta oli riivitty nilaan asti. Kohta kuulin ikään kuin lampaan tai vuohen päkätystä metsästä. Tule vaihtamaan kuulumisia. Kun rukoushuoneyhdistyksen puheenjohtaja Arto Toppinen meni kirkkoon muutamia viikkoja sitten, hän havaitsi, että katon läpi oli valunut sulamisvesiä niin kirkkoon kuin seurakuntasaliin. Ensimmäinen jumalanpalvelus pidettiin vuonna 1965. En nähnyt lintua, mutta kuulin äänen. Torstaina 4.4. Hautausmaa vihittiin käyttöön 1948. Pysähdyin siihen istumaan ja hiljentymään. KIRKON ja hautausmaan rakentamista Sulkavanjärvelle pohdittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1904 ja seuraavan kerran vuonna 1917. En ollut koskaan kuullut sitä ääntä, mutta arvasin sen olevan Taivaanvuohen päkätystä. Perjantaina joku oli sitten särkenyt autonsa keulaa jäärosteikossa matkalla Tahkolle. Saara kertoi ostaneensa asunnon Taivaanvuohentieltä. Kirkon vihki piispa Olavi Kares. Tilanne herkisti kuulemaan äänen, jota ennen en ollut kuullut. Ensimmäisenä iltana läksin linturetkelle kiikarit kaulassa. Kuitenkin sain kokea enemmän kuin osasin odottaa. Rakennuksen urakoi Antti Nissinen, mutta talkootyötäkin tehtiin runsaasti. Jäin vielä penkille istumaan. Tuli mieleen Raamatun sana: ”Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta.” On myös sanottu, että me elämme uskossa, emme näkemisessä. Ne oikein kisailivat keskenään ja näyttivät: ”Hei me ollaan tässä. Rukoushuoneyhdistys suunnitteli myös kirkon rakentamista ja keräsi jatkuvasti varoja. – Toiveissa on, että josko saataisiin tarkka kuntokartoitus ja sen pohjalta voisimme suunnitella kirkon remonttia, sillä kirkosta emme mielellään luopuisi, Toppinen sanoo. Rakentaminen aloitettiin vuonna 1964 keräysja lainavaroin. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019. Elämä torpassa oli niukkaa. Se pitäisi tutkia, Arto Toppinen kertoo. Myös tätä on todellisuus Suomessa. Mutta erityisesti Hän ilmoittaa itsensä Pyhässä Raamatussa ja Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa.” Olen saanut olla täällä Jumalan puhuttelussa. Tunnelma oli alakuloinen. Sulkavanjärven kirkon omistaa rukoushuoneyhdistys. Perheystävällinen, turvallinen ja yritteliäs. Viime keväänä olin jäiden lähdön aikaan pari yötä yksin Saaressa. Tie oli osittain sula ja osittain jäinen. Rakennuksen on suunnitellut rakennusmestari Olavi Rautio. Hautausmaan viereen rakennettiin vuonna 1949 väliaikainen kelloteline, ja Tampereelta hankittiin kello. KATI ÅHMAN 19. Minulle suositeltiin reittiä Keyrityn kautta
Julkisten palvelujen ylläpitäminen vaatii työllisten määrän lisääntymistä ja siihen tarvitsemme myös työperäistä maahanmuuttoa. 9 Kyllä, tämä luo yhteiskunnalle ja yksilölle turvaa ja osaamista. Lopuille leikkuri on iskenyt täydellä voimalla vähentäen korvausta 5 %, heikentäen näin toimeentuloa. Vain lääkärin määräyksestä lääkekäyttöön. 1 Ei. 1 Työelämän ovet on oltava auki kaikille. 4 Pitäisikö viinit ja reseptivapaat lääkkeet saada ruokakauppoihin. Meidän tulee kehittää kivunhoitoa ja saattohoitoa joka puolella Suomea. 3 Minulle on tärkeää, että vastuu yhteisin verovaroin kustannetuista sosiaalija terveyspalveluista säilyy julkisella sektorilla. En kannata myöskään lääkkeiden tuloa kauppoihin, sillä näen, että lääkkeiden myynnin yhteydessä mahdollisuus ohjaukseen ja neuvontaan on tarpeen. 10 Yhteiskuntamme kristilliset juuret ovat arvokkaat. 2 Ei, varhaiskasvatus on kokonaisvaltaista lapsen perusoikeuksien kuuluvaa mahdollisuutta oppimiseen ja sosiaalistumiseen, mikäli vanhemmat niin haluavat ennen lapsen menoa esikouluun. Toiseksi koen, että kaikki esteet (kuten esimerkiksi rangaistuksen. Suomen ja suomalaisten etua on ajettava yhteistyössä muiden kansojen kanssa, rauhaa ja sopua rakentaen. Keskusta esittää sosiaaliturvan uudistamista kannustavan perustulon suuntaan. 6 Käsittelimme eutanasia-kansalaisaloitteen eduskunnassa vuosi sitten. palvelut yhteistyössä yrittäjien ja kolmannen sektorin kanssa. 7 Vaatiiko sosiaalija terveyspalveluiden rahoittaminen työperäisen maahanmuuton merkittävää lisäämistä. Sen pohjalta sosiaalija terveysvaliokunta antoi yksimielisen mietinnön, että eutanasialainsäädäntöä ei tule tehdä, sillä terveydenhuoltojärjestelmämme ei ole siihen valmis. Meillä on hyviä hankkeita työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi, mutta lainsäädännössämme on yhä esteitä, joiden vuoksi yritystemme on vaikea saada työvoimaa joustavasti. Päivähoito on ensisijaisesti lapsia varten. 6 Mikäli yksilö on itse tehnyt hoitotestamentin, niin kyllä. 8 Kyllä. Lapsiperheiden pitää saada itse päättää, millainen hoitomuoto heille on paras. 10 Muodostavatko perinteiset arvot — kuten koti, uskonto ja isänmaa — hyvän arvopohjan politiikalle. Suomen pitää olla maa, jossa ihmiset puhuvat toisilleen kauniisti. ”. Jokaisen tulisi osallistua yhteisen hyvän kartuttamiseen oman työja toimintakykynsä mukaisesti ja kaikki työ, lyhytaikainenkin, olisi aina kannattavaa. Keskustan periaateohjelmaan on kirjattu, että ”sydämensivistys ja lähimmäisenrakkaus ovat toisen ihmisen kunnioittamista ja huomioimista. 2 Ei. 7 Ylä-Savo kärsii jo työvoimapulasta, mikä vaikeuttaa yritystemme toimintaa. 2 Onko mielestäsi päiväkotien varhaiskasvatuksen ensisijainen tavoite mahdollistaa vanhempien työssäkäynti. Kiuruvedelläkin lasten huostaanotot ovat lisääntyneet, onkohan syynä vanhempien ajautuminen 5 Ei pidä, sillä se on helppo askel kovempiin aineisiin. Pitääkö sosiaalija terveyspalvelut tuottaa ensisijaisesti julkisina palveluina. Kannatan kotihoidon tuen mahdollisuuden säilymistä nykyisellään kolmeen ikävuoteen saakka. Palveluita voidaan täydentää palvelusetelin ja henkilökohtaisen budjetin muodossa yksityisen ja kolmannen sektorin tuotantona. Jokaisella pitää olla vapaus tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai elämänkatsomustaan Suomen lakeja ja hyviä tapoja noudattaen. Suomalaisuus on uudistuvaa. Tarja Arbelius, Kokoomus Hannakaisa Heikkinen, Keskusta Rauno Pikkarainen, Vasemmistoliitto JAANA SELANDER TIINA KILVENSALMI 2 Keskusta haluaa, että perhevapaauudistus tehdään lapsiperheitä, ei työelämää varten. Vihapuhe tulisi määritellä ja asettaa rangaistavaksi. 5 Pitäisikö kannabiksen käytön rangaistavuudesta luopua. 8 Kyllä pitäisi. 9 Keskustan tavoite on, että jokaisella nuorella on tulevaisuudessa vähintään toisen asteen koulutus. 3 Julkinen palvelu ei pysty yksin tuottamaan sosiaalija terveyspalveluita jatkossa itsenäisesti, vaan kansantaloudellisesti tärkeää on tuottaa ko. 9 Pitäisikö oppivelvollisuus ulottaa myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioon. 5 Sellaista esitystä ei Keskustalla ole, mutta terveydenhuollon ammattilaisena näen, että kannabiksen käytön rangaistavuudesta luopuminen olisi ensinnäkin hyvä siksi, että kannabista käytetään myös lääkkeenä mm MS-taudin lihasjäykkyyteen. 4 Jos viinit tulisivat ruokakauppoihin, tulisi silloin samalla myös kirkkaat viinat, sillä viinien tulo kauppoihin murtaisi EU:n salliman Alkon monopolijärjestelmän. Koti, uskonto ja isänmaa – hyvä arvopohja 1 On olemassa eri tyylistä sosiaaliturvaa, mikäli tämä tarkoittaa työttömyysturvaa, mielestäni valtion pitää kohtuullisesti aktivoida kansalaisia ottamaan vastaan töitä. Yhteiskunnan tehtävänä on auttaa työllistymään etenkin vaikeuksien kohdatessa. 1 Pitäisikö sosiaaliturvaa uudistaa siten, että vastikkeeksi tuesta täytyy tehdä nykyistä enemmän jotakin yhteiskunnallisesti hyödyllistä, kuten opintoja tai vapaaehtoistöitä. 6 Onko parantumattomasti sairaalla oltava oikeus eutanasiaan. huhtikuuta 2019 POLITIIKKA VAALIT Kiuruvetiset kansanedustajaehdokkaat vastaavat kysymyksiin taloudesta ja kasvatuksesta. Minulle isänmaallisuus tarkoittaa tervettä ylpeyttä maastamme, juuristamme, kielistämme ja kulttuureistamme. 8 Tulisiko vihapuhe määritellä ja asettaa rangaistavaksi rikoslaissa. 8 Keskiviikko 3. pelko) päihderiippuvaisten hoitoon hakeutumiselle tulisi poistaa.. Nyt toteutettu subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus iskee juuri niihin lapsiin, jotka sitä eniten tarvitsisivat. 10 Kyllä. 4 Kyllä viinit ja reseptivapaat lääkkeet pitäisi saada ruokakauppoihin. Nytkin aktiivimallin leikkuri puree eniten Savossa: vain puolet työttömistä on voinut osoittaa aktiivisuutta, koska täällä on niin vähän työmahdollisuuksia. Myös s a i r a u k s i s t a toipuvilla, osatyökykyisillä ja vammaisilla ihmisillä on oikeus työhön. Haluamme lisää opettajia ammattikouluihin tekemään yhteistyötä yritysten kanssa mm oppisopimuskoulutuksen muodossa. Koti, uskonto ja isänmaa muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle. 7 Kyllä työperäistä maahanmuuttoa pitäisi lisätä, näin saamme maahamme lisää tuloveroja. 3 Pitäisikö sosiaalija terveyspalvelut tuottaa ensisijaisesti julkisina palveluina. Työnteko pitää olla kannattavampaa myös matalapalkka-aloilla kuin työttömyys
Lahtelan tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos viime elokuussa. 10 Ehdottomasti kyllä, muutoin suunta on väärä. TIINA KILVENSALMI KOLUMNI TIINA KILVENSALMI tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi NÄIN vaalien alla mitä mainioin mietelause on mielestäni: Viha ei koskaan lopu vihalla. nurkkaan päivähoito-oikeuden rajaamisen myötä. Keskustelu menee huuteluksi ja palautteen antaminen naljailuksi. En usko, että maahanmuutto on ratkaisu ongelmiimme. Mutta taas toisaalta, en tiedä heidän elämäntarinaansa. 4 Kyllä. Pitäisi palauttaa kunniaan vanha viisas sanonta: Älä koskaan unohda köyhän asiaa. Nythän opiskelu tyssää velkavuoreen, kun opintotuki on muutettu lainaksi ja sitten ihmetellään, miksi opinnot venyvät, kun tekee samalla kahtakin työtä. En usko, että se johtaisi itsehoitolääkkeiden ja viinien laaja-alaiseen sekakäyttöön, ja esimerkiksi kyypakkaukset olisi hyvä olla saatavilla huoltoasemillakin silloin, kun niitä tarvitaan. Tai entä jos kaikki tykkäisivät kuunnella kotimaista iskelmää. 4 Kyllä. EDUSKUNTAVAALIT 2019 Juttusarjassa käsitellään kevään eduskuntavaaleja. – Vävynä ollessa opin lypsämään lehmän käsin. Missä on rakentava keskustelu kahden ihmisen välillä. 7 Ei. Peppi Pitkätossun maailmassa ei kuitenkaan ollut näin paljon vihaa kuin nykypäivän Suomessa ja maailmassa. Välillä pienempiä säkkejä joutuu kokoamaan lavalle käsin, kun asiakas haluaa ostaa vain pieniä eriä. huhtikuuta 2019 Koti, uskonto ja isänmaa – hyvä arvopohja PAKKAAMO Kansanedustajaehdokkaat Paavo Lappalainen (vas.) ja Rauno Pikkarainen Lahtelan tilan pakkaamossa. 3 Pitäisi. Varsinaisella viljatilalla en ole töissä ollut. TOTUUDEN jälkeisenä aikakautena eletään Huvikummussa, jossa kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. 5 Nykyinen lainsäädäntö on hyvä, en lähtisi muuttamaan sitä. Ei kiitos huutelua enää Kiurukatu 3, Kiuruvesi puh. Haaveilenkin seuraavasta reissusta, jonka tekisin pitkin raiteita kohti Etelä-Eurooppaa ja Balkania. Pikkarainen on aikoinaan ollut maitotilalla vävynä, mutta viljatilalta hänellä ei ole aiempaa kokemusta. Nyt esille nousseet hoitokotiskandaalit ovat esimerkkinä hillittömistä ulkoistuksista, joissa tekijöiden ainut motiivi on rahastus. Siinäpä vasta olisi varsinainen kulttuurikylpy, kun Euroopan maat vilahtelisivat junan ja linja-auton ikkunassa. 2 Ainakin opetushallituksen mukaan varhaiskasvatuksen tavoite on edistää lapsen sosiaalista kehitystä. Paikallisten pienpanimoiden tuotteet ja reseptivapaat lääkkeet pitää vapauttaa, koska apteekkarit ovat sulkeneet apteekit viikonloppuisin ja lyhentyneet aukioloa iltaisin, sekä kiertävät apteekkimaksua kyseisten tuotteiden osalta rinnakkaisyhtiöllä samoissa tiloissa. Totuuden jälkeisessä ajassa kentällä temmeltävät kovaääniset öykkärit rakentaen muurejaan ja twiittaillen linnunliverryksiään. Työperäinen maahanmuutto on hyvä asia niin kauan, kun se ei vaikuta omiin työmarkkinoihimme. Parantumattomasti sairaalla tulisi olla madollisuus päättää elämästään. 10 Kyllä, kun siihen lisätään heikommassa asemassa olevan tukeminen, toisin kuin nykyinen hallitus on tehnyt. 6 Kannatan eutanasiaa jossain määrin. Tilalla riittää töitä ympäri vuoden, kun kesät ollaan pelloilla ja talvella aikaa kuluu pakkaamossa. Ainoastaan rakkaus voi sen parantaa. Yhäkin minun maailmani on täynnä mahdollisuuksia kokea uusia kulttuureita avoimin silmin. 9 En kannata ns ”pakko-opiskelua”, En usko, että saamme ammattitaitoista työvoimaa tällä keinolla. Aina kun on puhuttu työperäisen maahanmuuton lisäämisestä, on tullut lama ja merkit ovat jo ilmassa. Olen saanut kokeilla jo nuorena siipiäni maailmalla. Tai entä millainen maailma olisikaan, jos kaikki olisivat ammatiltaan maanviljelijöitä tai yliopiston professoreja. Maailma ei ole ollut pelottava paikka, vaan täynnä mahdollisuuksia, uusia elämyksiä ja kokemuksia, joita sitten kiikkutuolissa muistella. Itse viihdyn parhaiten tuolla lämpimässä traktorin kopissa, kertoo Lappalainen. Viljatilalla riittää töitä Kansanedustajaehdokkaat Rauno Pikkarainen (oik.) ja Paavo Lappalainen kokosivat asiakkaalle lähteviä 80-kiloisia viljasäkkejä lavalle. Sosiaalisessa mediassa ihmisten on helppo olla, siellä kun liikutaan tuttujen ja turvallisten aihepiirien keskellä. Se rajoittaisi kansalaiskeskustelua. Miltä näyttäisi maailma, joka olisi täynnä kiuruvetisiä. 8 Ei. – Vaikka moni asia tehdään nykyään koneiden avulla, on vielä fyysistä työtä noin puolet. Ennemmin lähtisin vähentämään omaa työttömyyttämme. 7 Ei. Talon isäntä ja kansanedustajaehdokas Paavo Lappalainen (sit.) on kutsunut apuvoimiksi toisen ehdokkaan Rauno Pikkaraisen (vas.). JOS minä olisin ehdokkaana vaaleissa, ottaisin vaaliteemoikseni oikeudenmukaisuuden ja toisten ihmisten kunnioittamisen, sillä kun pääsee elämässä jo aika pitkälle. TIINA KILVENSALMI Paavo Lappalainen, Seitsemän tähden liike LAHTELAN tilan varasto on täynnä valtavia säkkejä, joihin on pakattu erilaisia viljaja nurmilajikkeita. Kasvoivatko he esimerkiksi kovin suppeassa maailmassa ilman rakkautta. 9 Kyllä. Mainostajat kohdistavat juuri sopivia mainoksia, kun robotit kuuntelevat älypuhelimessasi puhutko kevätkengistä vai kaukomatkasta. Mutta ensisijaisesti julkinen sektori. Mutta pitää huolehtia siitä, ettei käy niin kuin nyt joissakin hoitokodeissa, että elvytyskielto tarkoittaa hoidon laiminlyöntiä.. 6 Kyllä silloin, kun ihminen on täysissä sielun ja ruumiin voimissa päätöstä tehdessään. Tuntuu välillä uskomattomalta kuinka vahvoja negatiivisia tunteita politiikassa ja ylipäätään maailmassa herätellään. Tai miltä kotikuntamme näyttäisi, jos kaikki olisivat sukujuuriltaan aitoja savolaisia. Jokaisen silti tulee kantaa vastuu sanoistaan. Erilaisuushan on rikkaus. 8 En kannata vihapuheen rikoslakiin lisäämistä, poliiseilla lienee tärkeämpiäkin rikoksia tutkittavana. Elätin itseni jo 15-vuotiaana jakamalla mainoslehtiä, Pikkarainen kertoo. 36,95€. (017) 825 255 www.kiurunlaukkujakenka.fi www.facebook.com/laukkujakenka Palvelemme ma-to 9-17.30 pe 9-18 la 9-14 Naisille, miehille ja lapsille keveitä CITYLENKKAREITA koot 30-46, koot vaihtelee malleittain hinnat alk. Mutta sosiaaliturvaa on uudistettava siten, että se motivoisi enemmän työn tekoon. Minulla on onni, että olen saanut kasvaa maailmassa, joka on täynnä erilaisia ihmisiä. Näitä 80-kiloisia säkkejä, jos nostelisi päivät, ei tarvitsisi illalla enää lenkille lähteä. Harmi vain, kun nousukausi on tuhlattu veroparatiisiyhtiöiden voitontavoittelun maksimointiin ja vakuutuskuorisäästäjien verovälttelyyn. Jos lakia muutetaan niin ikäraja tulisi olla vähintään 30 vuotta. Sellaisessa maailmassa olisimme yhtä samanmielistä harmaata massaa. JOSKUS itsekin provosoidun, kun ajattelen rasisteja ja maailmassa vellovaa suvaitsemattomuutta. Minun maailmankuvassani tuntuu kovin oudolle, että ihmistä syrjitään tai jopa vihataan hänen ihonvärinsä, uskontonsa tai muun asian takia. 1 Riippuu millä perusteella tukea saa, sairauden vuoksi estynyttä sosiaaliturvan saajaa en laittaisi töih i n . Hyvänä puolena sivussa tulee vanhemmille paremmat työmahdollisuudet. Työntekoon olen kyllä tottunut. Jollain muotoa vastikkeellinen sosiaaliturva olisi hyvä ajatus ja vähentäisi sosiaaliturvan hyväksikäyttöä. Kun maailmankuvamme muodostuu vain meille samanmielisten sanomisista, kuvista, mielipiteistä ja arvoista, on maailmamme kovin suppea. 9 Keskiviikko 3. Kannabiksen käytön rangaistavuudesta ei pidä luopua. 5 Ei. 3 Kyllä, yksityinen puoli on hyvä lisä, ja on parantanut palvelun saantia Kiuruvedelläkin. Tällöin köyhienkin perheiden lapsilla olisi mahdollisuus opiskella niin pitkälle kuin pää riittää
Ilpo Kaleva Kärkkäiseltä kysyttiin puolueensa Perussuomalaisten julkaisemasta kohutusta vaalivideosta, joka sisältää pelon lietsontaa ja muukalaisvihaa. Lukiolaiset Veera Kärkkäinen (vas.), Aino Tiihonen, Hanne Kärkkäinen ja Aino Jauhiainen olivat luomassa vaalipaneelia. Hän ei pystynyt sanomaan mielipidettä videosta, koska ei ollut katsonut sitä. – Kyllä äänestysikä pitäisi laskea 16 vuoteen. On loukkaavaa, että minua yritetään musertaa henkilökohtaisella tasolla, mutta se näyttää olevan nykypäivää, Heikkinen harmitteli. – Minulla ei ollut enää vaihtoehtoja. Paikalla olivat kaikki kiuruvetiset ehdokkaat; Tarja Arbelius (kok.), Hannakaisa Heikkinen (kesk.), Paavo Lappalainen (sit.) ja Rauno Pikkarainen (vas.). Suulaat ehdokkaat vaiennettiin kellon kilahduksella, kun jokaisella oli aikaa vastata visaisiin kysymyksiin minuutin verran. Olemme jo nyt vuosikymmenen myöhässä ilmastoratkaisujen osalta, Ikonen tuskasteli. – Oli hienoa kuulla niin erilaisia mielipiteitä ja tässähän syntyi paljon keskustelua panelistien välillä. Yhteiskunnassa on niin paljon syitä kiusaamiseen. – Kiusaaminen ei ole peruste adoptio-oikeuden rajaamiselLUKIO Eduskuntavaaliehdokkaat pääsivät ääneen lukion ja kansalaisopiston järjestämässä vaalipaneelissa viime viikon keskiviikkona Kiurusalissa. TIINA KILVENSALMI Paneelin aikana keskusteltiin myös eutanasiasta ja saattohoidon kehittämisestä. Maitopitäjän ulkopuolelta saapuivat kiuruvetisjuurinen Ilpo Kaleva Kärkkäinen (ps.), vehmersalmelainen Kimmo Kivelä (sin.), varkautelainen Jaakko Ikonen (sd.) sekä kuopiolainen Juhani Laurinkari (kd.). – Lähtökohtaisesti lapsella pitää olla isä ja äiti, koska muuten lapsi jää ilman toisen sukupuolen mallia. Lappalainen ei ottanut asiaan kantaa, mutta sanoi sen verran, että kun asiat pitkittyy ne sitkistyy. Olen laihtunut terveellisten välipalojen ansiosta 17 kiloa, suosittelen muillekin kaalin ja muiden kotimaisten vihannesten syömistä. – En ole vastakkainasettelun kannalla, vaan olen itse yhteistyöhaluinen, Kärkkäinen kuitenkin sanoi. Nuoriakin kiinnostaa tosi paljon politiikka, mutta nyt me ei päästä vaikuttamaan, tuskastelivat 17-vuotiaat lukiolaiset. Kysymys homoparien tasavertaisesta adoptio-oikeudesta heteroparien kanssa jakoi ehdokkaiden mielipiteitä. ”. Ongelma ei ratkea, jos nuoria pakotetaan toisen asteen koulutukseen. Pikkaraisen mielestä 16-vuotiaiden pitäisi päästä uurnille, jos he olisivat myös ehdolla vaaleissa. Alkuun ehdokkaat pääsivät hiukan helpommalla, kun jokaisella oli kylläja ei-kyltit. Tunnelma oli korkealla, kun ehdokkaat pääsivät sanaselityspelissä arvuuttelemaan sanoja harmaasta taloudesta parlamentarismiin. – Siinä asiassa mentiin henkilökohtaiselle tasolle, eikä pysytty asiassa. Jos lapsella on kaksi isää tai kaksi äitiä, lapsi joutuu kiusatuksi, Kivelä jatkoi. Hänen mielestä nuorten hyvä vaikuttamiskanava on nuorisovaltuusto. Paneelin aikana keskusteltiin myös eutanasiasta, vanhusten hoidon nykytilasta, saattohoidon kehittämisestä ja monesta muusta keskeisestä vaaliteemasta. Jokaista nuorta pitäisi tukea oikealle polulle elämässään, Ikonen sanoi. Huutoseinän linkki löytyy lukion Facebookja Instagram-sivuilta. Pikkarainen, Heikkinen ja Ikonen olivat huolissaan millaiseen maailmaan he kasvattavat lapsiaan. Jaakko Ikonen nosti koulutuskeskustelussa esille peruskoulun heikentyneen opetustason. PANEELISTIT pääsivät vastaamaan osaan kysymyksistä minuutin verran, mutta esimerkiksi soteja maakuntauudistuksen ratkaisua ei löydetty minuutissa, eihän sitä kaatunut hallituskaan ratkaissut neljässä vuodessa. Suomihan on Euroopan Kuuba, tuumasi Kivelä. Veera Kärkkäinen, Aino Jauhiainen ja Aino Tiihonen joutuvat odottamaan vielä neljä vuotta seuraavia eduskuntavaaleja. le. Nuoria kiinnosti kuinka suureksi uhkaksi ehdokkaat kokevat ilmastonmuutoksen. vaalipaneeli 10 Keskiviikko 3. Myös yleisö ilmaisi mielipiteensä vihreillä ja punaisilla lapuilla. Lukio avasi tilaisuudessa huutoseinän, jonne kaikki pystyivät kirjoittamaan kommentteja ja kysymyksiä ehdokkaille nimettömästi. Tarja Arbelius, Jaakko Ikonen, Hannakaisa Heikkinen ja Juhani Laurinkari kannattivat tasavertaista adoptio-oikeutta, kun taas Kimmo Kivelä, Paavo Lappalainen, Ilpo Kaleva Kärkkäinen ja Rauno Pikkarainen vastustivat homoparien adoptio-oikeutta. Paneelin tekijäryhmästä ainoastaan Hanne Kärkkäinen pääsee äänestämään, koska on jo 18-vuotias. Paneelin aikana myös yleisö pääsi esittämään kysymyksiä sosiaalisen median kautta. – Suurin ongelma on resurssit, kun peruskouluissa on tehty leikkauksia. Perussuomalaiset valitsivat vain yhden teeman; maahanmuuton vastustamisen, perusteli Kivelä. Lasta voidaan kiusata esimerkiksi köyhyydestä. On tärkeää, että lapsella on edes yksi rakastava vanhempi ja turvallinen lapsuus, Heikkinen sanoi. – Vastustan adoptio-oikeutta, koska se voi aiheuttaa koulukiusaamista, Pikkarainen perusteli. Kivelän kertoessa loikkauksesta Sinisiin hänen tunteensa nousivat pintaan. Heikkiseltä kysyttiin miltä hänestä tuntuu, kun häntä kritisoidaan julkisesti huonosta käytöksestä. Heikkisen mielestä 16-vuotiaiden pitäisi päästä vaaliuurnille, koska mitä aiemmin nuoret pääsevät mukaan politiikkaan ja vaikuttamaan, sitä demokraattisempi Suomi on. – Näen äärimmäisen suurena uhkana ilmastonmuutoksen. VAALIPANEELIN juontajia sekä muita nuoria kiinnosti varmasti kysymys: pitäisikö 16-vuotiailla olla äänioikeus. Vaalipaneelin jälkeen nuoret olivat syystäkin iloisia onnistuneesta vaalipaneelista. – Ilmastoasioissa ei tulisi lietsoa tarpeetonta pelkoa ja hysteriaa, mutta esimerkiksi Suomen autokantaa pitäisi uudistaa ekologisempaan suuntaan. Kun kysyttiin maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta, ehdokkaat olivat yksimielisiä, että toinen aste pitäisi olla maksuton kaikille opiskelijoille. Viimeiset kysymykset mietittiin vielä viime yönä ja keskiviikkoaamuna katsottiin vielä Kiuruvesi-lehti, kertovat nuoret. Ilpo Kaleva Kärkkäisen mielestä 16-vuotias ei ole vielä tarpeeksi viisas äänestämään. Kohuotsikoissa väitetään Heikkisen rouskutelleen kaalia häirintämielessä. Mielipiteet julki huutoseinällä TIINA KILVENSALMI KYSELY Tarja Arbelius, Kimmo Kivelä, Paavo Lappalainen, Jaakko Ikonen, Ilpo Kaleva Kärkkäinen, Hannakaisa Heikkinen, Rauno Pikkarainen ja Juhani Laurinkari vastasivat vaalipaneelissa nuorten ja yleisön laatimiin kysymyksiin. huhtikuuta 2019 LUKIOLAISNUORTEN ja kansalaisopiston järjestämässä vaalipaneelissa oli koolla oman kylän neljän eduskuntavaaliehdokkaan lisäksi vierailevia tähtiä Savo-Karjalan vaalipiiristä. PANEELIN juontajina toimineet Ainot, Tiihonen ja Jauhiainen, esittivät ehdokkaille kiperiä kysymyksiä. Voi olla, että tuolta Italian suunnalta alkaa 10 vuoden päästä tulla paljon jengiä tänne pohjoiseen. Pisan teettämässä älykkyysosamääräkyselyssä verrattiin vuosien 2011 ja 2015 lukuja, joka osoitti että peruskoululaisten älykkyysosamäärä on tippunut vuodella
Vaalisalaisuudesta pidetään tiukasti kiinni, olipa kyse sitten kaupungin työntekijästä tai luottamushenkilöstä. Äänestämisestä voi toki kieltäytyä. Näin varmistetaan, että äänet varmasti ennättävät laskentaan. Jokaisella 165 ehdokkaalla on oma pinonsa. Äänestämisessä voi käyttää avustajaa, jos ei pysty itse numeroa kirjoittamaan. Äänet lasketaan moneen kertaa ja tarkastetaan, Väisänen sanoo. Laitoksissa vaalitoimitsija kiertää vuoteelta vuoteelle ja kysyy halua äänestää. > Missä: Ennakkoon voi äänestää Kiuruveden kaupungintalossa, kirjastoauton reitillä 3.4.–5.4. Ennakkoäänestys on 15.5.– 21.5. > Muuta: Ota vaalipaikalle mukaan kuvallinen henkilötodistus, ajokortti käy henkilöllisyyden tunnistamiseksi. Kirjastoauto äänestyspaikkana on kädenojennus kaupungilta maalla asuville, kyydittömien ei tarvitse lähteä taajamaan äänestämään. Tämä porukka vastaa vaaleista JAANA SELANDER ORGANISAATIO Kiuruveden kaupungin työntekijät ja luottamushenkilöt ovat avainasemassa, että eduskuntavaalit saadaan toimitettua maaliin. ja vaalipäivä 26.5. Äänestys valtuusosalissa kello 9–20. KUNNALLISVAALIT ovat työteliäämmät hoitaa kuin valtiolliset vaalit. Ennakkoäänestyksessä niiden äänestäjien, jotka äänestävät muiden vaalipiirien ehdokkaita, äänestyslaput postitetaan välittömästi kyseiseen vaalipiiriin. kertaa vaalikäytössä, pysäkkejä on kattavasti pitkin pitäjää, kaikkiaan 17. Varsinainen vaalipäivä 14.4. Varsinaisena vaalipäivänä äänestys on Kiuruveden kaupungintalossa. Ääntenlaskijoita on 6–8. Luottamushenkilöitä, jotka määräytyvät poliittisten voimasuhteiden mukaan, ennakkoäänestystä on hoitamassa kolme henkilöä. – Myös virallinen omaishoitaja voi äänestää kotiäänestyksessä, siitä vain pitää ilmoittaa keskusvaalilautakunnalle, Kärkkäinen lisää. Lisäksi Irma Karikumpu kiertää vaalivankkuriksi valjastetun kirjastoauton mukana kolme päivää. > Milloin: Ennakkoäänestys 3.4.–9.4. KIURUVEDELLÄ eduskuntavaaleja on toteuttamassa kymmenkunta kaupungin työntekijää ja parikymmentä luottamushenkilöä. Vaaliavustaja tekee numeron, minkä äänestäjä haluaa, ja näyttää sen äänestäjälle varmistaakseen, että numero on oikein. Jos äänestäneiden määrä ei täsmää uurnassa olevien äänestyslippujen kanssa, aloitetaan äänestyslippujen laskeminen alusta. Vaalitoimikunnassa on kolme henkilöä. Ääntenlaskenta tapahtuu suljettujen ovien takana. Jos äänestäjä ei voi huolehtia siitä, että kotiäänestyksessä on läsnä 18 vuotta täyttänyt henkilö, vaalitoimitsija joutuu hankkimaan läsnä olevan henkilön, äänestäjältä on pyydettävä hyväksyminen asianomaiselle henkilölle. – Kaiken tulee olla valmista ennakkoäänestysaamuna, sanoo keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Aimo Väisänen. VARSINAINEN äänestyspäivä on vaalilautakunnan puheenjohtaja Maija-Leena Jauhiaisen vastuulla. Toimitsijat eivät saa vaikuttaa siihen, ketä äänestetään. Pisimmän päivän tekee Jauhiainen, hän tulee paikalle sunnuntaina kello kahdeksan ja on äänestyslippujen laskennan loppuun saakka. Hallintojohtaja Anne Koljonen kertoo, että kun ennakkoäänestys tänään käynnistyy, on kertaalleen testattu, että tietokonepohjainen vaalijärjestelmä toimii niin, ettei se muun muassa salli saman henkilön äänestää kahta kertaa. Kirjastoauto on nyt 12. KESKEISET henkilöt eduskuntaja Eu-vaaleissa: hallintojohtaja Anne Koljonen (vas.), vaalitoimitsija Irma Karikumpu, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Aimo Väisänen, vaalilautakunnan puheenjohtaja Maija-Leena Jauhiainen ja vaalitoimikunnan puheenjohtaja Sylvi Kärkkäinen.. – Valmisteluhommia on tehty eduskuntavaalien kanssa limittäin, Koljonen toteaa. Laitosja kotiäänestyksiä hoitaa vaalilautakunnan puheenjohtaja Sylvi Kärkkäinen. Ehdokashakemukset tehdään keskusvaalilautakunnalle, tarkastuslaskennankin tekee keskusvaalilautakunta. Myös äänestyslappujen kokonaismäärä lasketaan ja sen on pidettävä yhtä ”tukkimiehen kirjanpidon” kanssa, joka on jo ilmoitettu vaalijärjestelmään. Ääniuurnan Kuopioon toimittavat henkilökohtaisesti Aimo Väisänen ja keskusvaalilautakunnan sihteeri Anne Koljonen. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jokainen vaalitoimitsija tietää mitä tekee. – Parasta on suhtautua neutraalisti, eikä itse kommentoida, Koljonen linjaa. KIURUVESI TUTUKSI -juttusarjassa kerrotaan kaupungin palveluista ja palveluiden tekijöistä. Vaalitoimitsija, toimistosihteeri Irma Karikumpu kertoo, että ennakkoäänestystä hoitaa päivittäin kuusi kaupungin työntekijää niin, että kaksi on vuorossaan kolmen tunnin jaksoissa. Varsinaisen äänipäivän äänet lasketaan Kiuruvedellä valtuustosalissa heti sen jälkeen kun äänestyspaikka sulkeutuu kello 20. 11 Keskiviikko 3. Ennakkoäänestyksen tulos valmistuu jo kello 20 sunnuntai-iltana. Samat kaupungin työntekijät ja luottamushenkilöt ovat järjestämässä myös toukokuussa pidettäviä EUvaaleja. Laitosäänestykset toimittaa vaalitoimikunta ja kotiäänestyksiä jäsenet hoitavat yksin. huhtikuuta 2019 JA AN A SE LA N DE R KIURUVEDELLÄ, samoin kuin muissakin kunnissa, valmistautuminen eduskuntavaaleihin on aloitettu jo viime vuoden puolella. Ääntenlaskijat eivät saa antaa tietoa vaalin tuloksesta. Lisäksi paikalla on kaksi kaupungin työntekijää. Kuntavaalien äänestyslippuja säilytetään neljä vuotta salaisessa paikassa niin kauan kuin uuden vaalin tulos on vahvistettu. Valtuustosalissa voi äänestää ke-pe kello 9–18 ja la-su kello 10–14 ja ma-ti kello 9–18. sekä 7 eri laitoksessa (terveyskeskus, Virranranta, Parkonmäen Hoitokoti, Attendo Kallionsydän, Rinnekoti, Kiururinne I ja Kiururinne II, Rinnekatu 4, Paavonkoti, Paavo Tikkasentie 4 ja Sotainvalidien asuintalo) ja kotona, mikäli on ilmoittanut äänestyshalukkuudestaan ennakkoon keskusvaalilautakunnalle. mitä. Päivä voi venyä kello 23:een saakka. Joku pinoaa äänestyslaput numeroittain ja toinen juoksuttaa numeropinon oikean ehdokasnumeron kohdalle. Sabluuna on sama kuin eduskuntavaaleissa, on kotija laitosäänestysmahdollisuus, kirjastoauto toimii ennakkoäänestyspaikkana maaseudulla. – Valtiolta tulee asukaslukuun perustuva korvaus vaalien kuluista, kirjastoauton kulut menevät kokonaan kaupungin kukkarosta, Karikumpu sanoo. – Uurna avataan ja tyhjennetään pöydälle. Kiuruvetisten antamat ennakkoäänet toimitetaan lauantaiaamuna kello 9 mennessä piirilautakuntaan Kuopioon. Hän kutsuu yhdessä Irma Karikummun kanssa vaalipäivää hoitamaan tarvittavan määrän luottamushenkilöitä, Jauhiaisen listalla on 16 nimeä poliittisten voimasuhteiden mukaan. > Nimi: Eduskuntavaalit. Myös valtakunnallinen tulospalvelu on ajettu läpi koko valtakunnassa samaan aikaan kuvitteellisella äänestystuloksella. Jos vaalitoimitsijalta kysytään suosituksia äänestettävästä, äänestäjälle näytetään ehdokaslistaa, josta äänestäjä itse valitsee ehdokkaan
Bändin aktiivivuosien viimeisin keikka oli yli 20 vuotta sitten Nosturissa, jolloin Against It All pääsi soittamaan Bad Religionin keSKATEPUNKKIA Against It All teki paluun keikkalavoille. TIINA KILVENSALMI Against It All teki paluun keikkalavoille PALUUKEIKKA Kiuruvetinen skatepunk-bändi Against It All teki paluun keikkalavoille viime viikon torstaina soittaessaan Tavastialla Helsingissä. mennessä. ja lauantaina Oulussa. Lisätiedot ja paikkavaraukset: Risto Kärkkäinen, p. Bändi teki keikkoja toista sataa ympäri Suomen, mutta loppuvuodesta 1998 bändihommat laitettiin jäähylle. 109,95€ Ylä-Savon parhaaksi yhteistyöllä ja luottamuksella. yli 9000 talouteen. Aikoinaan myös Kimmo Torssonen ja Heikki Siponen olivat mukana kokoonpanossa. KEVÄTMARKKINAT Kiuruveden torilla! 27.4. KULTTUURI 12 Keskiviikko 3. ra. Lehti kannetaan 25.4. Edellisen kerran bändi esiintyi vuonna 2006 Nosturissa, tuolloin bändi oli Millencolinin lämppärinä. Vahva maaseutuvaikuttaja. Bändin laulajana on edelleen Jani Haimakainen, rummuissa Hena Blomberg sekä kitarassa Risto Kumpulainen ja Mika Ruotsalainen. Nykyään bassoa soittaa Jukka-Pekka Lappalainen. Yleisössä oli varmasti yhtä paljon tuttuja kuin 90-luvun Jänteen hallin keikoilla, kertoo bändin kitaristi Risto Kumpulainen. Varaa mainospaikkasi pian! Lisätiedot ja ilmoituspaikkavaraukset: Ilmoitustilavaraukset tulee tehdä 12.4. Mainoksen maksaja: Ehdokkaan tukiryhmä Juha-Pekka Rusanen EDUSKUNTAAN 48 www.juhapekkarusanen.. klo 14–15 Pekka Niiranen kokoomuksen vaalikahvilassa, Kirkkokatu 2, Kiuruvesi IHMISEN JA ITÄ-SUOMEN PUOLESTA Karjala-iltapäivä Millainen on Venäjän Karjala tv-toimittajan silmin. Keikan jälkeen Spinefarm ehdotti levydiiliä ja siitä asiat rupesivat rullaamaan, muistelee Kumpulainen. YTM, erityisavustaja Nyt tarvitaan edustaja, jolla on kykyä ja uskallusta puolustaa 60 YLÄ-SAVON ETUA RAUNO PIKKARAINEN Ylä-Savosta on viety nukutusleikkaustoiminta, käräjäoikeus, pakkohoitopaikat sekä heikennetty Kela-, poliisija työvoimapalveluita ym. 044 339 6512 ! S KY DIV ES AN DE SC HIL E/F LIC KR /C RE AT IV E CO M M O N S. Seuraavan kerran Against It All esiintyy Kuopiossa Henry’s Pubissa perjantaina 5.4. Tarjolla kuvia ja kertomuksia rajan takaa M ak sa ja : Sa vo -K ar ja la n ää ni www.pekkaniiranen.fi Kahvitarjoilu toimittaja VTM, teologian tri, dosentti 31 Palvelemme ma-to 9-17.30 pe 9-18 la 9-14 Kiurukatu 3, Kiuruvesi puh. Äänesi arvoinen! Katso lisää katipartanen.fi Menestyvä Savo-Karjala ry MMM, opettaja, maaja metsätalousyrittäjä torstaina 4.4. Keikalla kirmattiin ympäri lavaa ja hiki lensi. UUTTA!!! Julkaisemme ilmaisjakelulehden Kiuruveden, Pielaveden ja Pyhäjärven alueilla. – Kovimmat muistot liittyvät keikkoihin, joissa päästiin lämmittelemään omia esikuvia, kuten Rancidia ja Bad Religionia, muistelee Mika Ruotsalainen. Bändissä ovat nykyään mukana Hena Blomberg (vas.), Jani Haimakainen, Risto Kumpulainen, Jukka-Pekka Lappalainen ja Mika Ruotsalainen. Mikäli bändin jäsenet saavat soviteltua aikataulut, soittavat he tulevaisuudessa kotiseudullaan Kiuruvedelläkin. 044 081 2303 ! Markkinat yhteistyössä: Kiuruveden kaupungin elinkeinotoimi, kiuruvetiset yrittäjät, LC Kiuruvesi, LC Kiuruvesi-Niva sekä Kiuruvesi Lehti Oy KEVÄT MARKKINAT yli 9000 taloutta. – Tavastian keikalla oli myös kymmeniä kiuruvetisiä. huhtikuuta 2019 AGAINST IT ALL LEGENDAARINEN ja yksi 90-luvun tunnetuimmista skatepunkbändeistä palasi keikkalavoille viime viikon torstaina esiintyessään Tavastialla Helsingissä. Tule mukaan! Myyntipaikat ovat avoimia kaikille: järjestöt, seurat, yrittäjät, yksityiset. (017) 825 255 www.kiurunlaukkujakenka.fi www.facebook.com/laukkujakenka Kotimaiset KÄVELYKENGÄT naisille ja miehille koot 36-47, hinnat alk. Myyntipaikat ovat maksuttomia ja niitä on rajoitetusti. Vuonna 1993 perustetussa bändissä kokoonpano on pysynyt lähes samana. – Olimme alta parikymppisiä ja teimme erinäisiä keikkoja, kun meille tuli keikkapyyntö Lepakkoon Helsinkiin. Keikkaa edeltävä jännitys karisi nopeasti, kun päästiin lavalle. Bändi julkaisi vuonna 1996 Echoes of out time -EP-levyn ja myöhemmin samana vuonna täyspitkän levyn nimeltä Blank . Luultiin sitä vitsiksi. Kiuruvesi Lehti Oy Anu Laitinen, p
Kiuruvedeltä samaisen mitalin saivat myös Petri Kuljukka, Mirja Luttinen, Maarit ja Eero Martikainen, Katariina ja Väinö Pekkala, Jaana ja Tapani Pennanen, Merja ja Veli-Matti Repka sekä Sisko ja Seppo Rissanen. huhtikuuta 2019 KVL EXTRA MAATALOUS -LEHTI MITALI Maatalousyrittäjä Sini Tikkanen palkittiin parisen viikkoa sitten Walter Ehrströmin säätiön kultaisella mitalilla tunnustuksena pitkäaikaisesta ja menestyksellisestä elintarvikehygienian edistämisestä. 13 Keskiviikko 3. Myös Sini Tikkasen kuopus Remu.. Lue lisää s.14 Laatumaito palkittiin MITALIA oli Helsingistä hakemassa koko perhe
– Sitten hävitin sonnit ja ostin maitokiintiöitä ja kun pankki ja ELY-keskus näyttivät uuden navetan rakentamiselle kyllä, käynnistyi pihaton rakentaminen. Sini kiittelee myös Ylä-Savon Lomitusrenkaan lomittajia. Hänellä oli merkittävät ansiot siinä, että UNICEF lahjoitti 1950-luvulla huomattavan määrän meijerikoneita Suomen valtiolle, joka sitten myi ne edelleen meijereille. Sini ei tykkää vieläkään EU:sta, hän kuvailee unionia ”Neuvostoliitoksi tai Rooman valtakunnaksi, joka imee kaikki rahat sisäänsä”. SIVULANKANKAAN tila on yli 100 vuotta vanha. Walter Ehrström osallistui aktiivisesti kansainväliseen toimintaan. Jo Sinin vanhemmat, Aulikki ja Eero Tikkanen, toimittivat meijeriin laatumaitoa, dokumentit ovat vain kadonneet. Jo Antti-ukkini ajoilta lähtien. Hän otti ohjelmaan jo 1920-luvulla palkitsemisja kilpailutoiminnan. Walter Ehrströmin säätiön tarkoituksena on elintarvikehygienian, erikoisesti maitohygienian edistäminen ja sen alan tieteellisen tutkimuksen tukeminen sekä mitalien myöntäminen hyvän maidon tuottajille ja ansiokkaasti elintarvikehygieniaa edistäneille. Hän opiskeli Saksassa ja väitteli tohtoriksi Leipzigissä 1920. SINI TIKKANEN kertoo jo koulussa ilmoittaneensa, että hänestä tulee maanviljelijä. Harrastuspohjalta Sini kasvattaa vanhaa suomalaista ruislajiketta hehtaarin alalla, Eelis-Antti-lajike on kulkenut suvussa 1800-luvulta lähtien. Veri on vetänyt voimakkaasti ”teit isäin astumaan”. Lisäksi vuonna 1958 perustettiin hänen nimeään kantava säätiö. – Satatonnareita tulee, jos on tuurissaan. EMÄNNYYDEN Sini Tikkanen otti vuonna 2005, lehmiä hän on lypsänyt vuodesta 2001 lähtien, sillä tuolloin hänen vanhempansa, Aulikki ja Eero Tikkanen, sairastuivat vakavasti. Helsingissä otettiin käyttöön vuonna 1932 laatumaksutapa maidon hinKULTAINEN MITALI 25 vuoden laadukkaasta maidontuotannosta. Vuonna 1912 Tikkaset ostivat tilan Kosken Tuurelta, joka oli Aulikki-äidin ukki. Se sisälsi säännönmukaisen näytteenoton tuotantoketjun eri vaiheista tuottajalta kuluttajalle. Sini Tikkasella on kaksi lasta, toukokuussa kaksi vuotta täyttävä Remu ja kuudetta luokkaa Lahnajoen koulussa käyvä Lumi-Kukka. Rehunteon Sini ostaa tilan ulkopuolelta. Ehrström aloitteesta on perustettu lukuisia terveydenhoitotyötä tekeviä yhdistyksiä. SINI TIKKASELLA on Ohenmäen Sivulankankaalla 38 lehmää vuonna 2011 rakennetussa pihattonavetassa. Sini sanoo, että kultainen mitali kuuluu myös Lumi-Kukalle, sillä tyttö on ollut äidilleen korvaamaton apu niin navetalla kuin pikkuveljen hoidossa. Harmillisesti lomittajien määrä on vähentynyt ja monet hyvät lomittajat ovat lähteneet, koska työ on raskasta. Aulikki ja Eero Tikkanen jatkoivat viljelyä vuoden 1989 jälkeen tultuaan Ruotsista takaisin kotiseudulleen. Lehmiä oli tuolloin 12 sekä nuori karja ja sonnit päälle. Suomen rotu on siinä suhteessa hyvä, että se hyödyntää syömisensä tehokkaasti ja parhaat yksilöt lypsävät jopa 12 000 kiloa maitoa vuodessa, Sini selittää. LUMI-KUKKA auttaa äitiään navetalla ja kotihommissa, hän katsoo pikkuveljeään Remua aamuisin, kun Sini-äiti on lypsyllä. – Liityin tiimiin, koska halusin varmistaa vakituiset ja Kyllä ihmiset syövät jatkossakin, eikä lehmä ole niin paha. 14 Keskiviikko 3. – Nyt käytiin siellä Helsingissä, sitä ennen olin tilan ulkopuolella pari vuotta siten Kuopiossa synnyttämässä. Oleellisena osana siihen kuuluivat tuottajatiloilla suoritettu hygieeninen valvonta sekä siihen liittyvä valistusja neuvontatyö. Maitoa Sinin tila tuottaa noin 330 000 litraa vuodessa. Onneksi rodusta ei ole luovuttu. On hyvä, että meillä on suomalaista ruokaa, jota voi syödä jokainen hyvällä omallatunnolla. Se tarkoittaa, että tilalla on tuotettu 25 vuotta hygieeniset vaatimukset täyttävää maitoa. Ketjuun kuuluu niin ikään hyvä eläinaines, eläinlääkärit, lomittajat ja karjantarkkailijat, aina siementäjästä naapurin ukkoon. Laatuketjuun kuuluu tietysti maitotankin jäähdyttäminen ja hyvä rehu, joka otetaan kunnossa olevasta pellosta. Ehrström loi Helsinkiin maidontarkastusjärjestelmän 1920-luvulla. Sini Tikkanen sanoo olevansa lehmän orja. – Tällä alalla pääsee kaikkea tekemään. Hän on ensimmäinen suomalainen, joka on väitellyt maitohygienian alalta tohtoriksi. WALTER EHRSTRÖM (1890– 1966) teki merkittävän ja uraauurtavan päivätyön Helsingin kaupungineläinlääkärinä 1918–1954. – Viime kesänäkin jouduin rehua ostamaan varuilta. Sinin tavoitteena ei ole tehdä satatonnareita. EXTRA MAATALOUS S-MARKET KIURUVESI Asematie 2, 74700 Kiuruvesi p. Peltoa Sini Tikkasella on 50 hehtaaria ja se on luomussa. Utu on lypsänyt myös yli 92 000 kiloa. – Sivulankankaalla on ollut aina Suomen karjaa. 050 3499814 palvelemme MA-PE 7-22 LA 7-22 SU 9-22. Se on hiilinielu. Sini Tikkanen ” tutut lomittajat, jotka kiertävät tietyillä tiloilla. – Mutta kyllä ne ihmiset jotain syövät jatkossakin, eikä lehmä ole paha, se on hiilinielu. Myös nykyinen EU-lainsäädäntö rakentuu samoille periaatteille. Karjasta suurin osa on Ayrshire-rotuisia, Länsi-Suomen karjaa on kymmenkunta päätä ja pari Hollsteinia. Maitohygienialiitto ja Maito ja Terveys r.y. Tietysti tässä saa pelätä, mitä uusi EU:n ohjelmakausi tuo tullessaan, Sini selittää. Sini laajensi ensi alkuun vanhaa navettaa niin, että sinne mahtui 18 lehmää. Ukkini kävi ostamassa Suomen rotua 1970-luvun alussa jostain kartanosta, kun muut lopettivat kyseisen rodun pitoa. Sinin karjassa on ollut yksi satatonnari, jo edesmennyt Neilikki, vuonna 2012. Sääolosuhteet ovat olleet kurjat viime vuosina, viime kesänä oli kuivaa ja kuumaa, vuonna 2017 sateista. Sini Tikkanen omistaa tilansa yksin, hänen miehensä Jari Hynynen on mukana maatalousyhtymässä yhdessä veljensä kanssa. Sini ei osaa arvioida, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Perusedellytyksenä on, että tilan maito on arvosteltu I-luokkaan, kokonaisbakteerija solupitoisuuskokeissa E-luokkaan ja meijerin omavalvontajärjestelmässä korkeimpaan käytössä olevaan luokkaan. Se oli mallina myös 1946 säädetyssä maidontarkastuslaissa. Maidon valkuaisja rasvapitoisuudella olen saanut laatulisää sentin litralta. Lehmiä hoidetaan tänä päivänä paremmin kuin ihmisiä. noitteluun. Osa minun lehmistäni polveutuu siis kymmenien vuosien takaa. Suomen maatiaiskarjarotu sopi hyvin pieneen navettaan. Näiden toimenpiteiden johdosta maidon laatu parani tuntuvasti. Sinin lehmät eivät ole luomussa, koska oma rehu ei välttämättä riitä ja luomurehua voisi joutua haalimaan pahimmillaan Euroopasta asti. Lomittajien ammattitaito on kyllä rautaa, he osaavat sopeutua navettaan kuin navettaan ja tilanteeseen kuin tilanteeseen. huhtikuuta 2019 Walter Ehrströmin säätiö edistää maitohygieniaa WALTER EHRSTRÖMIN kultainen mitali myönnetään hyvän maidon tuottamisessa ansioituneelle maidontuottajalle. Valuuttapulan takia meijerit eivät sodan jälkeen päässeet uusimaan vanhoja kuluneita koneitaan. Helsingin maidontarkastusjärjestelmä otettiin käyttöön muissakin kaupungeissa ja kauppaloissa. – Tässä kitkutellaan, maitotulo on laskenut, mutta velkaa olen lyhentänyt joka syksy ja kevät. Ehrström promovoitiin kunniatohtoriksi vuonna 1953 Hannoverissa Saksassa ja 1965 Helsingin Eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa. Jari auttelee kyllä Siniä niin paljon kuin ennättää. Kiuruvetisten palkittujen tuottajien osuuskunta on ItäMaito, joka myös kustansi kaikkien mitalin saaneiden matkat ja majoitukset mitalijuhlaan Helsinkiin. Toiminnassa ovat edelleen mm. Kaikista lehmistä ei tule, vaikka ovat monesti poikineita, Sini sanoo. Ihailen maanviljelijämiehiä, jotka osaavat tehdä vaikka mitä juttuja, Sini kiittelee. – On tärkeää tarkkailla lehmien kuntoa ja olemusta sekä maidon laatua joka lypsykerralla joka lehmästä. Laadukkaan maidon tuottaminen on Sinin mukaan monen osatekijän summa. Karja myös sitoo. Sen valmistelussa ja toteutuksessa Walter Ehrström oli keskeisesti mukana
Jos en heti pysty vastaamaan, niin jätä viesti. Maatalous ei ole ongelman syy vaan ratkaisu, hiilensidontaa tapahtuu vain peltokasvienja metsän kasvun kautta. Tappiollista tuotantoa ei kannata jatkaa. Maatalousekonomia ei ole maatalouspolitiikkaa. 010 381 7003 ItäMaito netissä: www.itamaito.fi Kirk kok atu Me ijeri katu Me ijer ika tu Mai toku ja ItäMaito Meijerimyymälä Kiuruveden Valmakaupan kevätmarkkinat perjantaina 5.4. Hoidan kotitalouksien, yritysten ja maatilojen vakuutuksia. maatalousekonomia, kasvituotannon biologia ja kotieläintieteet. liiketalouteen liitettävää toimintaa. Osta ja testaa! Kahvija makkaratarjoilu 010-yritysnumeron hinnat: Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt.min. ItäMaito Kiuruveden myymälä palvelee arkisin klo 8.30-15.30 Meijerikatu 2 F, 74700 Kiuruvesi, p. 045 6775 343 • sähköposti jukka.tenhunen@op.fi OP Vakuutus Oy, OP Henkivakuutus Oy, Vakuutusosakeyhtiö Eurooppalainen, A-Vakuutus Oy Kysy lisää! EXTRA MAATALOUS M aatalouskeskustelussa on ollut esillä viime aikoina tuottajahinnat, tukipolitiikka ja nyt viimeisimpänä vaaliteemana ilmastonmuutos. Kotieläintieteessä olemme kyllä hyvässä tilanteessa, tutkimusta ja tietoa on ollut paljon ja tilat ovat ottaneet uusimman tiedon hyvin käyttöön. Maatalousekonomia on maatilojen johtamista, kannattavuutta ja maksuvalmiutta ym. Käyn mielelläni myös luonasi. Alkajaisiksi voi rajoittaa, vaikka omaa somekeskustelua määrällisesti puoleen sisällöltään harkittuun tekstiin. Maatalouspolitiikkaan kuuluu mm. Maataloustiede eli agronomia on ruuan ja rehun tuottamista, jonka osa-alueita ovat mm. Fabriikkijäätelöt – uusia makuja. TUOMO TIKKANEN Viljelijällä tulee olla selkeä näkemys, mitä tehdään, koska hän kantaa vastuun toteutuksesta. Kysy markkinatarjous! to 4.4. • puh. huhtikuuta 2019 Wikli Group Oy:n toimitusjohtaja Agronomian paluu maatalouteen. Toisaalta tuotannon riskit ovat kasvaneet tautipaineiden ja viimevuosien huonojen sääolosuhteiden vuoksi. KASVITUOTANNON biologiassa olisi jokaisen syytä palauttaa perusasiat mieleen, mihin sadonmuodostus perustuu ja voiko viljelytekniikassa olla parannettavaa. klo 10-14 10 00 /ltk (3,63 €/kg) Ruiskiekko halkaistu 63 g x 70 / 4,41 kg 16 00 /ltk 4 95 /kpl Jukka Tenhunen Vakuutusasiamies, OP Vakuutus “Autan sinua kaikissa OPn vakuutuksiin liittyvissä asioissa! Minuun saat suoraan yhteyden soittamalla, lähettämällä tekstiviestin tai sähköpostin. Keskustelu lähtee usein vastakkainasettelusta ja on juupas-eipäs väittelyä, jossa poterot kaikilla tahoilla ovat syvät. 15 Keskiviikko 3. Esimerkiksi luonnonhaittaa ei esiinny sellaisilla pelloilla, joista satoa ei korjata. Tuomo Tikkanen ” 29 00 /sk Jahti&Vahti Kanariisi 15 kg (1,93€/kg) Heinänsiemenet varastosta – kysy hinta! (2,78 €/kg) (0,50 €/kg) Valio riisipiirakka 80 g x 45 / 3,6 kg laktoositon Nuolukivi 100 Basic 10 kg Kauttamme polttoöljyt ja voiteluaineet. Maidon ja lihansyöntiä rajoittamalla siirretään vain ongelmaa muualle, oikeita tuloksia jokainen voi toteuttaa omaa liikkumistaan ja energian käyttöään rajoittamalla. Valitettavasti huipputuotteesta ei tuottaja saa sille kuuluvaa laatuhintaa vaan vain maailmanmarkkinoiden hinnan. Neuvontaa on talouteen paljon saatavissa, mutta viljelijällä itsellään tulee olla selkeä näkemys ja päätökset mitä tehdään, koska hän yksin kantaa vastuun toteutuksesta. Ellei kannattavuutta saa korjattua tuottoja parantamalla tai omia kuluja karsimalla on harkittava isoja tulevaisuuden muutoksia. Ja jos hiilensidontaa aiotaan lisätä, tulee siitä saada erillinen korvaus per hiili tonni. Onko nyt hyvä aika ottaa keskusteluun maatalousagronomia, jossa viljelijät olemme asiantuntijoita eikä vastakkaisasettelua ole, on vain erilaisia tapoja toteuttaa sitä. Monet nuoret viljelijämme ovat kouluttautuneet agrologeiksi tai agronomeiksi ja toimivat oman tilansa viljelijöinä. Sadon muodostuksessa on tärkeässä roolissa vesitalous, maan rakenne ja ravinnetilanne sekä kasvinvuorottelu ja lannoitus, jotka tulee olla tasapainossa. tukipolitiikka, jossa tuet ovat vain korvausta korkeampia tuotantokustannuksia vastaan, jotta ruoka olisi kuluttajille edullisempaa. Tulevan ohjelmakauden ratkaisuja ei kannata jäädä odottamaan, voittoja sieltä tuskin tulee. klo 10-14 – myös tehtaiden edustajat paikalla. Lopuksi en malta olla kommentoimatta nykyistä ilmastokeskustelua, joka on taas kohdistunut vain maatalouteen. Tuotanto on kasvanut, vaikka eläinmäärä ja tuottajat ovat vähentyneet. Tukipolitiikan muutosten odottelu ei tähän ole ratkaisu. Valitettavasti jälleen tukipolitiikka on ohjannut suuruuden ekonomiaan, ja samalla kustannukset ovat karanneet kohtuuttomaksi suurien välimatkojen ja pinta-alojen vuoksi. Paineita ja toiveita tuottamattomien peltojen tukileikkauksille on esitetty. A-rehu tarjoaa makkarat UUTUUS Teboil Monitra 10W-40 20 L (2,95 €/l) 59 00 /ast Tarjoukset voimassa vain markkinapäivänä perjantaina 5.4. Toisaalta yleensä tukitaso on ollut suhteellisen vakaa eri ohjelmakausilla, toteutusratkaisut vain vaihtuvat. Keskustelemalla ihmisten kanssa kasvokkain ei ilmasto pillaannu.. Olisiko aika miettiä, miten saa parhaan sadon aikaiseksi parhaiden maiden kasvukuntoa parantamalla ja siirtää heikoimpia kaukaisia lohkoja reserviin tai jopa muuhun käyttöön. On äärimmäisen vaikeaa ja rasittavaa onnistua joka päivä 110 prosenttisesti. Eläinten hyvinvointi, lääkkeiden vähäinen käyttö ja tuotteiden laatu ovat Suomessa huippuluokkaa ja kuluttajille edullisia. Tähän ei mikään tukipolitiikan anekauppa kuulu. Ekonomia mahdollistaa hyvin erilaisia tapoja toteuttaa maataloutta, kunhan se on kannattavaa
Kiuruveden Näkökulma 10 % alennus Yli 20 € normaalihintaisista ostoista. Ratsastusleirin varanneelle yksi ratsastustunti kaupan päälle, kun leirin maksu on kokonaisuudessaan suoritettu. Kotimaan KESTOTILAUS 6 kk:n jaksoissa 42 euroa 12 kk:n jaksoissa 81 euroa EDUT VUODEKSI 2019 Vuosikerta 81 € (kotimaan kestotilaus).. Mitä nopeammin teet tilauksen, sitä enemmän ennätät tämän vuoden etuja käyttää. ALENNUKSEN YRITYKSISTÄ SAA VAIN ETUKORTTIA NÄYTTÄMÄLLÄ! PALVELEVA VAATEKAUPPA KAIKKEA PUKEUTUMISEEN tule • tutustu • ylläty 10 % alennus kaikista normaalihintaisista vaatteista! Etukortilla kaikki tuotteet 10% URMAUS HIUKSET & KAUNEUS Kukkomäentie 17, Kiuruvesi WWW . Ei koske töitä eikä korjauksia. Edun voi käyttää vain yhteen valitsemaansa näytökseen vuoden 2019 aikana. Joka keskiviikko etukorttia näyttämällä -10% alennusta yhdestä norm.hintaisesta tuotteesta, tarjous on henkilökohtainen eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin. 2 €:n alennus/lippu mistä tahansa näytöksestä. Iskelmäpassin hinta Kiuruvesi -lehden kestotilaajille 85€ (norm. huhtikuuta 2019 -LEHDEN KESTOTILAAJAN Tilaan Kiuruvesi-lehden KESTOTILAUKSENA Lehden saajan nimi Lähiosoite Postinumero ja –toimipaikka Puhelin Sähköposti Lasku nimellä (ellei ole sama kuin lehden saaja) Lähiosoite Postinumero ja –paikka Puhelin Sähköposti -LEHTI Hovinpelto 3 74700 KIURUVESI KIRJE POSTIMERKKI Tilaa puhelimitse 044 705 0443 tai sähköpostilla konttori@kiuruvesilehti.fi Maksettuasi tilauksen voit noutaa etukorttisi toimistostamme tai pyytää meitä postittamaan se sinulle. 16 Keskiviikko 3. HURMAUS . 99€) Lunastettavissa Iskelmätoimistosta tai Kiuruvesi -lehden konttorilta.Tarjous voimassa touko-kesäkuun ajan. FI 044-7005 117 -10% koko ostossummasta, kun ostokset ylittävät 250€. 2kpl etuhintaista passia / kortti
P I L K E P A I V A K O D I T . H A E N Y T P Ä I V Ä K O T I P A I K K A A ! W W W . 17 Keskiviikko 3. huhtikuuta 2019 P I L K E M U S I I K K I P Ä I V Ä K O T I T E M P O A U K E A A K I U R U V E D E L L E U U D I S R A K E N N U K S E E N S Y K S Y L L Ä 2 1 9 . Nopein ja varmin internet-yhteys, myös tulevaisuudessa Työn ja etätyön tekeminen helpottuu Mahdollistaa palveluiden käytön asuinpaikasta riippumatta Saat häiriöttömän TV-kuvan Lisää ikääntyvien turvallisuutta ja kotona asumisen mahdollisuuksia Lisää kylien elinvoimaa. F I Tilaa oma liittymäsi nyt! 050 462 4000 tai myynti@savonkuitu.fi Miksi valita valokuitu
Ville on hyvä standardi nimi, joka ei herätä huomiota. Työni on myös todella palkitsevaa. Kuka on Ville Kartimo. Mukana ovat koirat tai kamera. Mikä tuo vastapainoa työllesi. Ikää minulla on 35 vuotta. Miten sinusta tuli ensihoitaja ambulanssiin. Ensihoitajan työ on henkisesti raskasta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. – Työ on henkisesti ja fyysisesti raskasta. Mikä tekee työstäsi mielenkiintoista. Se sopii minulle, koska olen ihminen, joka ei halua herättää huomiota. – Kokeilin ensin valokuvaajan uraa, mutta sitten sattuman kautta päädyin opiskelemaan Jyväskylään lähihoitajaksi, jossa suuntauduin ensihoitoon. Millaiseksi sinun nimesi usein vääntyy. 3. huhtikuuta alkaen kello 18 Kiurusalissa. Välissä voi nauttia kahvia nyyttäriperiaatteella. Mitä kriittisempiä tilanteita töissä tulee vastaan, sitä rauhallisempi pitää olla. – Palasin kotiseudulle työni takia. Virsimaratonin lauluhetket alkavat tasatunnein. huhtikuuta kello 18-21. Kilpailun järjestää Kiuruveden kansalaisopisto. VIIKON VITSI VIIKOSTA VIIKKOON Nimipäivät Tänään: Veeti, Sampo Torstai: Ukko Perjantai: Ira, Irina Lauantai: Ville, Vili, Jami Sunnuntai: Allan Maanantai: Suoma Tiistai: Elias, Eelis, Eeli TIINA KILVENSALMI Mistä nimesi on peräisin, Ville Kartimo. Kuinka kestät sen. Hannele Saastamoinen Kiuruvesi-lehdessä nro 13 ” Keskiviikkona 3.4. – Liisa-äitini ukki oli Ville Heikki ja Pentti-isäni ukki oli Heikki Hermanni. Keskiviikkona 3.4. 1. Kiuruveden seurakunta järjestää virsimaratonin seurakuntatalossa keskiviikkona 3. Villen nimipäivää vietetään lauantaina 6.4. Ville-nimen kulta-aikaa elettiin 1980-1990-luvuillam kun nimi annettiin 21 651 pojalle. Olen työskennellyt Kiuruvedellä vajaat kymmenen vuotta. – Perheeseemme kuuluvat kuusi siperianhuskya, joiden kanssa Tuija harrastaa valjakkoajoa. Kansalaisopiston karaokeryhmien kevätkeikka keskiviikkona 3. Asumme avopuolisoni Tuijan kanssa toistaiseksi Rytkyllä. Rauhallinen luonteeni sopii tähän työhön hyvin. – Kansanedustaja, Pekka kuittasi. Peter Coryllis Opettaja huomasi ekaluokkalaisella Pekalla olevan hurja määrä selittämättömiä poissaoloja opetuksesta. Niinpä minusta tuli Ville Heikki Hermanni. – Olen imenyt äidinmaidossa järkiperäisen ajattelun ja rauhalliVillen työvaatteet ovat suojakuori NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Ville Kartimolle ensihoitajan työvaatteet ovat kuin suojakuori. huhtikuuta alkaen kello 13. – Ampumaradalla harrastan pistooliammuntaa. Näen työssäni ihmisten elinkaaren syntymästä kuolemaan ja kaikkea siltä välillä. Konsertissa kuullaan musiikkia 50ja 60-luvuilta. Lähde: Väestörekisterikeskus, Nimipalvelu Sunnuntaina 7.4. Wille-nimisiä henkilöitä on alle 500. 2. 90-luvulla Ville oli 10. Tenavaja teinitähtikilpailussa nähdään ja kuullaan lasten ja nuorten lauluesityksiä. – Ensihoitajana näen monenlaisia ihmiskohtaloita. huhtikuuta 2019 VIIKON MIETE Niin kauan kuin on hyviä sydämiä ja kädet tekevät hyviä töitä, ei ole mitään syytä olla epätoivoinen maailman puolesta. Minulla on myös seitsemän sisarpuolta. Meidän yksikkömme asemapaikka on Kiuruveden uudella paloasemalla. opettaja tuskaili. Myös työyhteisö auttaa jaksamaan ja on tukena rankoilla työkeikoilla. Laulukilpailu järjestetään Kiurusalissa sunnuntaina 7. Kuvassa viime vuoden teinitähti Rianna Penttinen ja tenavatähti Kerttu Utriainen. Työvaatteet ovat suojakuoreni. Meille kaikki asiakkaat ovat samanarvoisia, ei ole rikkaita ja köyhiä, on vain autettavia ihmisiä. Työssä jaksamiseen auttaa myös se, että on työ-minä ja siviili-minä. Olemme töissä aamukahdeksasta seuraavaan aamukahdeksaan. Asiakkaat peilaavat meidän tunteisiimme. suuden, mutta en kuitenkaan ole tunneköyhä, vaikka ajattelen ensimmäiseksi järjellä enkä tunteella. – Voi voi Pekka, mitähän sinustakin tulee isona. Työvuoromme kestää yhtäjaksoisesti 24 tuntia. Ville nimi on annettu 37262 miehelle ja alle 15 naiselle. – Lapsuuteni vietin Kalliokylässä vanhempieni ja sisarusteni Siljan, Saaran ja Artun kanssa. Laulattajana kanttori Anni Pesälä. Minä tykkään liikkua paljon luonnossa. Se vaatii paljon menot TIINA KILVENSALMI tiesitkö. suosituin pojan etunimi. Työssään hän näkee syntymää ja kuolemaa sekä kaikkea siltä väliltä. – Työskentelen perustason ensihoitajana Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä. – Äitini on kutsunut minua lapsesta saakka Vinskiksi. TIIN A KIL VE N SA LM I keskittymistä ja on hyvä aivojen nollauskeino.. 18 Keskiviikko 3. TIIN A KIL VE N SA LM I JAA NA SE LA ND ER Yksi hyvä nainen vastaa viittä huonoa miestä
kaita. (Kiuruvesi N:o14-1969) Sami sai paljon pesijöitä Villen työvaatteet ovat suojakuori Kurkistus arkeen Vieremän kunnan työllisyyssihteeri kuvasi itse viikkonsa arkihetkiä. Sosiaalipsykologi Maarit Tikkanen, onko sinua kiusattu. Kuvassa Paksu Margareeta ja suuri rantaportti, josta pääsee vanhaan kaupunkiin. Paistoinhan ne rautapannulla runsaassa voissa.. Heillä lienee jokin salainen mauste, jota lisäävät ruokiinsa. ”Kevät herättelee myös kodin sisustamiseen” TIISTAI 26.3. JAANA SELANDER VU OS I 19 61 TYÖMIES Ville Hukkanen, pieneläjä ja yksinasuja Remeskylästä, jonka ainoana ajankuluna on poltella piippua ja pitää pirttiä lämpimänä. Räntäsateesta huolimatta ilmassa oli kevään tuntua, joka herättelee myös kodin sisustamiseen. Päivän piristyksenä uusin työllisyyskatsaus helmikuulta 2019, Pohjois-Savossa on töitä, työttömyysprosentti jatkaa laskuaan. Kukkaro kun ei kestä aitoa kaviaaria, eikä sitä tainnut kaupasta löytyäkään. pikku lapsen hoitoon. MAANANTAI 25.3. Selvisin, koska lähdin ajoissa pois ja en ollut ainoa, jota ”kiusattiin”, joten en ollut mikään erityisen special siinä suhteessa, nuorta ihmistä kohdattu kateus satutti ja uuvutti. Vaivalloisinta on taikinan teko, koska taikina pitää tehdä jo edellisenä iltana. Mannekiinina toimi kotitalousopettaja Sari Raution pikkupoika Sami, joka kylvetettiin ja puettiin terveyssisar Toini Säisän ohjauksella. Terveisiä töistä! Pitkästä aikaa rauhallinen toimistopäivä, yleensä työpäivät ovat aika liikkuvia, täynnä tapaamisia ja asiakastyötä. Blinien kylkeen ostin smetanaa, punasipulia, suolakurkkuja ja lohen mätiä. – Kohtasin nuorempana rajua henkistä väkivaltaa työpaikalla, siihen liittyi jonkin verran myös fyysistä väkivaltaa, kuten tönimistä. Arki täyttyy työn lisäksi parhaillaan käynnissä olevan remontin tekemisestä, eli touhua riittää! KESKIVIIKKO 27.3. TORSTAI 28.3. Ihana valo ja kevät! Junamatkan aikana hieman Mä en kiusaa-kampanjan ja Vanhempainyhdistyksen tulevia juttuja. Työpäivän päätteeksi kiskot vie etelään, oli aika vaihtaa lomafiiliksiin ja jättää aurinkoinen Pohjois-Savo muutamaksi päiväksi. Taikinaan tulee makua tattarijauhosta. seuraamassa illasta Kiuruveden vapaan nuorisoteatterin The End Of Dreamsshown harjoituksia. PERJANTAI 29.3. Olen päässyt noiden tapahtumien yli ja töissä oli paljon hyviä kavereitakin. Tällä kertaa omatkin blinit olivat täydellisiä. Loistava päätöstapahtuma täynnä olleelle viikolle, aurinkoinen päiväkävely lempikaupungissani Tallinnassa. Ne on tehty yksinkertaisista raaka-aineista, mutta maku on mitä mainioin. 19 Keskiviikko 3. Teatterin puheenjohtajana saan olla yhteistyössä kiuruvetisten nuorten kanssa. Venäjällä käydessäni ihastuin blineihin, jotka tosin olivat meidän blinejämme ohuempia. huhtikuuta 2019 50 VU OT TA YHTEISLYSEON 7-luokkalaiset vierailivat terveysopintunnillaan Terveystalolla, jossa perehtyivät mm. Ruokapöydästä puuttui vain vodkapullo, mikä on ehdoton lisämauste venäläisessä keittiössä. Olen tehnyt jo useana vuonna itse blinejä. Meillä on lahjakkaita ja fiksuja nuoria Kiuruvedellä. Parilla Venäjän matkallani olen aina ihmetellyt miten venäläiset ruuat ovatkin niin maukBlinit vievät pääsiäistunnelmiin Tällä palstalla toimitus testaa arjen ihmeellisyyksiä. Hyvin hommat onnistuivat itkua ei kuulunut ja tytöt pääsivät perusteellisesti tietämään, miten pikku miehiä kylvetetään. Myöhemmin luin itseni yliopistossa sosiaalipsykologiksi ja erikoistuin työhyvinvoinnin kysymyksiin ja myös henkiseen väkivaltaan erityisesti ryhmäilmiönä, tänä päivänä voin auttaa muita oman asiantuntijuuteni kautta. (Kiuruvesi, Kuvia vuosilta 1956-1980) TOIMITUS TESTAA Kuva ja teksti: Tiina Kilvensalmi TYKKÄÄN kokeilla erilaisia reseptejä eri maiden keittiöistä. SUOMALAINEN BLINI on paksukainen aitoon venäläiseen blinilettuun verrattuna, mutta hyvää se on silti
Kisa oli todella tiukka, sillä kärkinelikko mahtui 15 sekunnin sisään. 20 Keskiviikko 3. MAARIT KNUUTINEN. Saastamoinen hiihti ensimmäistä kertaa maakuntaviestissä vuonna 1979 eli tasan 40 vuotta sitten. Naisten yleiseen seura ei saanut tällä kertaa joukkuetta. Lisäksi 12-vuotiaat pojat voittivat oman sarjansa. Myös lajikirjo on laajentunut takavuosista. Esimerkiksi itse voisin hiihtää veteraanien ohella yleisessäkin sarjassa, Saastamoinen sanoo. Kaksikolla onkin paljon perspektiiviä, kun kysytään miten maakuntaviesti on heidän mielestään muuttunut. YLEISISSÄ sarjoissa kisaisäntä Puijon Hiihtoseura oli selvä ykkönen miehissä. Kumpulainen muistelee olleensa mukana 1980-luvun alusta lähtien. Hopealle sijoittui Sonkajärven Pahka ja pronssille Maaningan Mahti. Eiköhän me saada joukkue ensikin vuodeksi kasaan, hymyili ensimmäistä kertaa maakuntaviestissä hiihtänyt Knuutinen. Kultaa otti Puijon Hiihtoseura ja hopeaa Kuopion Suunnistajat. – Olosuhteet tekivät sen, ettei eroja päässyt juuri syntymään. Ainoastaan Kerttu Niskanen puuttui. – Tapahtumana Puijon kilpailu oli kuitenkin ihan hyvä. – Oli kyllä tosi hieno kokemus. Kilpailu ihmisten vapaa-ajasta on kasvanut. Nyt Hiihtoliiton säännöt eivät tätä salli. Naisissa voiton vei niukasti Siilinjärven Hiihtoseura. – Maakuntaviestin joukkuemäärää olisi tosin mahdollista kasvattaa jo vaikkapa ensi vuodeksi siten, että sama hiihtäjä voisi olla kahdessa joukkueessa. Seura saavutti maakuntaviestistä kaksi kultaa ja yhden pronssin. – Isot nimet toivat varmasti osaltaan yleisöä, ja olihan se tietysti junioreille iso juttu päästä samaan tapahtumaan esikuviensa kanssa, Kumpulainen ja Saastamoinen sanovat. Lisäksi kaikilla ei ole tarpeeksi välinetietoutta, varsinkin jos perheessä ei ole hiihtoa juuri harrastettu. – Onhan se taantunut, sillä vaikka kuntohiihtäjien määrä on ollut nousussa, niin kilpailemaan lähtee yhä harvempi. Kolmas KiurU:n mitali tuli naisveteraaneista, kun Terhi Mäki, Pirkko Jaakola-Juntunen ja Maarit Knuutinen hiihtivät pronssille. Se onkin Suomen vanhin maakuntaviesti. Miesveteraaneissa voittoisana kolmikkona oli viime vuosien menestystrio Aito Pennanen, Kari Saastamoinen ja Asko Kumpulainen. Kari Saastamoinen ja Aito Pennanen ” KiurU:n naisveteraanikolmikko, Terhi Mäki, Pirkko JaakolaJuntunen ja Maarit Knuutinen, iloitsi pronssista maalialueella. Kolmikko oli ylivoimainen, sillä hopealle tullut Sonkajärven Pahka hävisi 25 sekuntia ja pronssimitalisti Iisalmen Visa 32 sekuntia. POHJOIS-SAVON maakuntaviesti oli järjestyksessään historian sadas. Kiuruvedellä on ollut hiihtoinnostusta viime aikoina, sillä hiihtokoulussa on ollut noin 60 osallistujaa. Oli iso juttu junioreille päästä samaan tapahtumaan esikuvien kanssa. Lisäksi kilpailemaan innostuneiden kanssa Mikko Kouvalainen on tehnyt hyvää työtä, ja tasaiset hiihtäjät kirittävät toisiaan. – Toki arkena yleisöä ei ollut ehkä niin paljon kuin mitä olisi ollut viikonloppuna, mutta toisaalta tämä mahdollisti suurimpien tähtien osallistumisen. Jaakola-Juntunen kehui iltatapahtuman tunnelmaa ja puitteita. Siinä on se oma kynnyksensä, ja ehkä syynä on myös lajin kalleus. KiurU:lla oli miesten yleisessä yksi joukkue, joka sijoittui yhdeksänneksi. – Pitkästä aikaa mukana olivat myös maakunnan suurimmat tähdet eli Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen ja Ilkka Herola. 12-VUOTIAISSA pojissa Kiuruvedelle kultaa hiihtivät Niilo Kouvalainen, Joel Mäki ja Arttu Ritvanen. Kisa-alue oli tiivis ja yleisö näki hiihtäjät hyvin, Saastamoinen kiittelee. Ensimmäisellä osuudella oli siis nyt melkoinen ruuhka, kertasi naisveteraanien avausosuuden nopein hiihtäjä Mäki. URHEILU KIURUVEDEN Urheilijoilla oli viime viikon tiistaina menestyksekäs hiihtoilta Kuopion Puijolla. – Ainoastaan se jäi kismittämään, että naisja miesveteraanit starttasivat aiemmista vuosista poiketen yhtä aikaa. huhtikuuta 2019 Urheilijoille kolme palkintosijaa viestistä AKU LAATIKAINEN MAASTOHIIHTO Miesveteraanit ottivat kultaa ja naisveteraanit pronssia. Latu oli todella nopea ja laskut pitkiä, Kumpulainen analysoi. Vaikka vauhtini ei vielä päätä huimannut, niin onnistuin voittamaan itseni lähtemällä kisaan mukaan
Onnea jokaiselle mukana olleelle! KIURUVEDELLE ollaan perustamassa uutta taitoluisteluseuraa. – Divaria pelattiin kahdessa kahdeksan joukkueen lohkossa, joista molemmista kaksi parasta karsii paikasta SM-liigaan kahden SM-liigassa heikoiten pärjänneen kanssa. huhtikuuta 2019 Urheilijoille kolme palkintosijaa viestistä TIIN A HU TT UN EN KIURUVEDEN Urheilijoiden Aito Pennanen johdatti joukkoa miesveteraanien avausosuudella. TIINA HUTTUNEN TIINA HUTTUNEN KK-81 D2-joukkueen sarjakausi huipentui viikonloppuna pelattuun Final four -turnaukseen Lieksassa. Kalastusja metsästyslupia myyvät Markku Jauhiainen ja Maire Kauhanen. United Northern Skaters, yhdistyneiden taitoluisteluseurojen liittoutuma, on taitoluistelussa täysin uusi toimintamuoto. – On todettava kaupungin erittäin positiivinen ja kannustava suhtautuminen lajiamme kohtaan. Seuran takana on Kiuruveden Taitoluistelijat ry:n pitkäaikainen valmentaja Tarja Kunnas. Uuden seuran toiminta käynnistyy Kiuruvedellä toukokuun alussa. – Uuden taitoluisteluseuran United Northern Skaters ry:n on tarkoitus tuoda uutta nostetta taitoluisteluun alueella. – Muutama vuosi vielä kokemusta, niin haastamme realistisesti kärkijoukkueet. Neuvotteluja käydään vammaistaitoluistelun käynnistämisestä Kiuruvedellä. – Saavutus on erinomainen reilun 8000 ihmisen paikkakunnalta, jossa on keilattu vasta reilut 10 vuotta, iloitsee Jari Reinikainen. Kilpailuihin osallistui yhteensä nelisenkymmentä luistelijaa. Molemmista divarilohkoista tippuu kakkoseen kaksi heikointa. Kiuruvedellä on myös toinen keilaseura Kiuruveden Keila. Iisalmen Visan Sauli Hujanen ja KiurU:n Kari Saastamoinen taistelivat miesveteraanien toisella osuudella. Verkon solmuvälin on oltava leireillä. Ice-Bowling on solminut Kiuruveden kaupungin kanssa kolmivuotisen markkinointija yhteistyösopimuksen. Aktiivisia harrastajia on myös seurojen ulkopuolella.. Ensimmäinen divisioona on toiseksi ylin sarjataso. Hurtat-Sepot onnistui pelissään paremmin ja vei ottelun loppunumeroin 3–1. Kiuruvetiset onnistuivat hallitsemaan peliä ja varmistivat finaalipaikan numeroin 7–4. JAANA SELANDER Tarja Kunnas on vetänyt innokkaasti taitoluistelua Kiuruvedellä. Näillä näkymin seuran ensimmäiset mukaan tulevat toimintaalueet ovat Pohjois-Savossa Kiuruvesi, Pohjois-Pohjanmaalta Haapavesi ja Etelä-Savosta Leppävirta. Lupia myydään myös ulkopuolisille. – Uudelleen organisoitumisella ja toimintapojen uudistamisella pyrimme tuomaan taitoluistelua suurien kasvukeskusten ulkopuolelle. Alle 18-vuotias saa pyytää yhdellä katiskalla maksutta. Osa seuroista kamppaileekin vuosittain kovastikin toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi, Kunnas kertoo. Minkin hävityspalkkio on 10 euroa, minkki pitää pyytää Hautajärven vesialueelta ja pyytäjällä pitää olla metsästystai kalastusoikeus vesialueelle. – Pienten taitoluisteluseurojen haasteet Itä-Suomessa ja pohjoisemmassa Suomessa usein ovat olleet taloudellisten resurssien ja jääaikaresurssien puute. Valmentajina uudessa seurassa aloittavat useita seuroja eri puolilla Suomea valmentanut valmentaja Tarja Kunnas ja Rantasalmen urheilijoiden taitoluistelijoiden valmentajana tutuksi tullut Jonna Lyytikäinen. Kalastuslupa maksaa 15 euroa 20 yksikköä. Uusiksi toiminnantarkastajiksi valittiin Harri Kärkkäinen ja Olli-Pekka Kauhanen. Kausi käynnistyy taitoja kuntoharjoittelulla sekä taitoluisteluKiuruvedelle uusi taitolusteluseura NOORA NIIRANEN D2 palkittiin hopealla HAUTAJÄRVEN osakaskunta istuttaa siikaa noin 1500 euron arvosta osakaskunnan alueelle. Kiuruveden hopeajoukkueessa pelasivat: Elias Apell, Perttu Gråsten, Aleksanteri Hartikainen, Ilmari Heinonen (4+1), Aatu Huttunen (Mv), Tuukka Kakkonen, Otso Laitinen, Hermanni Maja, Juho Niskanen (2+1), Jonne Nukari, Jere Ruuska (0+1), Tuukka Tikkanen (1+2), Niilo Torppavirta (1+1) ja Jesper Tossavainen. United Northern Skater ry:n (UNS ry.) toimintaan ovat tervetulleita mukaan kaikenikäiset. Finaalissa kohdattiin kotijoukkue Hurtat-Sepot, joka oli välierässä voittanut Jupsin selvin numeroin 8–1. Seura panostaa laadukkaan ja ympärivuotisen kilpailutoimintaan Kiuruvedellä ja lähialueilla sekä aktiivisen harraste-ja aikuisluistelun kehittämiseen. Välierässä vastassa oli Kalpa Black. vähintään 55 mm. 21 Keskiviikko 3. Iiris Falck luisteli pronssia VIIKONLOPPUNA Mikkelissä pelatulla viimeisellä valtakunnansarjojen kierroksella kiuruveIce-Bowling viidenneksi lohkossaan tisen keilailuserua Ice-Bowlingin edustus pelasi vahvan kierroksen ja nosti sijoitustaan lopulta viidenneksi omassa lohkossaan. Seurassa käynnistyvät seuraavat ryhmät: Tintit-ryhmä 3–5 -vuotiaille, Muksut-ryhmä esikoulu-ja kouluikäisille, K-ryhmät 1–4 kisaaville luistelijoille ja Goldies -aikuisryhmä kaikille aikuisluistelusta innostuneille. Pyrimme kehittämään taitoluisteluseuran, joka mahdollistaisi jatkossakin taitoluistelutoiminnan jatkuvuuden ja taloudelliset resurssit pienemmillekin paikkakunnille. 11-vuotias Iiris saavutti pisteet 37,33. Myös puisto-ja ulkojäätoiminta tulee olemaan tärkeässä roolissa seuran toiminnassa, Kunnas kertoo. Iiriksen sarjassa 2007 ja nuoremmat luisteli yhteensä kymmenen luistelijaa. Kaupungin tuki on merkittävä joukkueillemme sekä rahallisesti että myös henkisesti, toteaa Reinikainen. Nyt hän perustaa uuden taitoluisteluseuran. Näin pyrimme lajin harrastusmahdollisuuksien jatkuvuuden turvaamiseen pienemmillä paikkakunnilla myös jatkossa. – Lupaammekin viedä savolaisuuden ja kotikaupunkimme ilosanomaa mukanamme maakuntiin pelireissuillamme. Näin Ice-Bowlingille varmistui paikka ensi kaudelle ykkösdivisioonassa. Kyseiset kisat olivat Kiuruveden Taitoluistelijoiden järjestämät ja lajissaan ensimmäiset Pyhäjärven jäähallissa. Hautajärvi istuttaa siikaa KIURUVEDEN Taitoluistelijoiden Iiris Falck luisteli kolmanneksi sunnuntaina taitoluistelukisoissa Pyhäjärvellä. Leirejä tullaan järjestämään Leppävirralla, Pyhäjärvellä, Kalajoella ja Kuopiossa. Niilo Kouvalainen vei Kiuruveden Urheilijoiden avausosuutta 12-vuotiaissa pojissa. Osakkaat saavat metsästää kalastusluvalla, ulkopuolisille myydään metsästyslupia 15 euroa viikko tai 20 euroa koko syksy. Kiuruvedellä on jatkossa kaksi taitoluisteluseruaa United Nothern Skater ry ja Kiuruveden Taitoluistelijat. Reinikainen huomautta, että viiden nuorimman keilaajan keskiikä on 17,4 vuotta
Joustavasti iltaisin ja viikonloppuisin. Mukana VirkeX, Henni Niilekselä, arvontaa. Lisätietoja: www.kiuruvedenurheilijat. Ateriapalvelun ruokalista vko 15: ma: broileririsotto, perunat, kastike, porkkanat, rapeasalaatti, mansikkakiisseli, ti: kalamurekepihvit, perunat, juustokastike, herneet, punajuurisalaatti, mustaherukkakiisseli, ke: makaroonipata, sekavihannes, porkkanasalaatti, puolukkakiisseli, van.kastike, to: jauhelihakeitto, juusto, kurkku, marjajogurtti, pe: kaamoskiusaus, he-ma-pa, punakaalisalaatti, mustaherukkavispipuuro, la: makkarakeitto, juusto, suolakurkku, herkkupuuro, su: uunilohi, perunasose, kastike, porkkanaviipaleet, tuoresalaatti, hedelmärahka. Hankkeeseen haetaan Ylä-Savon Veturilta Leader -rahoitusta, jonka osuudeksi arvioidaan 60 prosenttia kokonaiskustannuksista. Paljakan luontopolun (Putouksentie) pituus on reitillä noin 2,5 kilometriä, jossa on runsaasti muinaishistoriaan viittaavia nähtävyyksiä, nämä tulisi merkittäväksi selkein, ympäristöön sopivin kyltein sekä QR-koodistoa käyttäen. Paljakanvuoren laelle laaditaan käyttöja hoitosuunnitelma. Ahti Siponen 050-3700180 -------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. klo 10. 050 3507789 -------------------------------------Eläkeliiton kerho ti 9.4. Kiuruveden invalidit ry:n jäsenet: kerho seurakuntatalon monitoimisalissa ti 9.4 klo 12:00 alk. -------------------------------------Eläkeliiton karaokekilpailun Kiuruveden yhd. sporttisaitti.com rivi-ilmoitus muistilista urheilumuistio Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Polkupyöräreitti välillä Paljakka–Huvikallio (n. Ateriapalvelun ruokalista vko 15: ma: broileririsotto, perunat, kastike, porkkanat, rapeasalaatti, mansikkakiisseli, ti: kalamurekepihvit, perunat, juustokastike, herneet, punajuurisalaatti, mustaherukkakiisseli, ke: makaroonipata, sekavihannes, porkkanasalaatti, puolukkakiisseli, van.kastike, to: jauhelihakeitto, juusto, kurkku, marjajogurtti, pe: kaamoskiusaus, he-ma-pa, punakaalisalaatti, mustaherukkavispipuuro, la: makkarakeitto, juusto, suolakurkku, herkkupuuro, su: uunilohi, perunasose, kastike, porkkanaviipaleet, tuoresalaatti, hedelmärahka. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi aukioloajat: ma – to 8.00 15.45 pe 8.00 15.00 LIIKUNTAFOORUM 1/2019 Ma 8.4.2019 klo 18:00-20:00 Kaupungintalolla, isossa kokoushuoneessa Asialista Liikuntatoimen ajankohtaiset asiat Lasten tapahtuma 1.5.2019 Kuorevirran käyttö kesällä 2019 seuroja pyydetään esittelemään oma kesän toiminta kuorevirralla Avustukset Kuntoportaat Kiuruvedelle. urheilu PALJAKANVUORI-Huvikallion ulkoilualueen kunnostushanke (2019–2020) on hyväksytty kaupunginhallituksessa. Tervetuloa! LAHJAKSI tai ITSELLE! KIURUVESI-LEHTI p. 044 7050 443 Hovinpelto 3 KYLIEN KIRJA KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 SODAN VUODET 1090-1945 SAHAN PATRUUNA ja UPSEERI KIURUVEDEN HISTORIA 36€ 15€ KYLMÄN KORVEN KYNTÄJÄT 20€ 25€ ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ 17€ 20€ 22 Keskiviikko 3. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi aukioloajat: ma – to 8.00 15.45 pe 8.00 15.00 LIIKUNTAFOORUM 1/2019 Ma 8.4.2019 klo 18:00-20:00 Kaupungintalolla, isossa kokoushuoneessa Asialista Liikuntatoimen ajankohtaiset asiat Lasten tapahtuma 1.5.2019 Kuorevirran käyttö kesällä 2019 seuroja pyydetään esittelemään oma kesän toiminta kuorevirralla Avustukset Kuntoportaat Kiuruvedelle. klo 14 Rinnekodilla. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 15: ma: broileririsotto, rapeasalaatti, ti: kalamurekepihvit, perunat, kastike, punajuurisalaatti, ke: makaroonipata, porkkanasalaatti, to: jauhelihakeitto, juusto, kurkku, luomumoniviljavuoka, pe: pinaattivelli, kananmuna, piirakka, hedelmä. Härkönen p. klo 13. 050 5821005 -------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä talven toimituksiin. 23.5.2019. Avoinna ma-pe klo 9 15. Tervetuloa! Eläkeläiset ry: ke 10.4. Mitat 35 ja 50 cm. klo 8.30 – 10. 044 7050 443 Hovinpelto 3 KYLIEN KIRJA KIURUVESI, kuvia vuosilta 1981-1990 SODAN VUODET 1090-1945 SAHAN PATRUUNA ja UPSEERI KIURUVEDEN HISTORIA 36€ 15€ KYLMÄN KORVEN KYNTÄJÄT 20€ 25€ ORTODOKSINEN KIRKKOPOLKUMME 40€ 17€ 20€ Kunnostettavaa reitistöä on yhteensä noin 5,3 kilometriä. karsinta su 7.4. 045-3430 300. Karaokekerho jatkuu karsinnan jälkeen normaalisti. Ahti Siponen 050-3700180 -------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. Gasthaus Palopaikka 0400945544, Teollisuustie 7 -------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin astioihin ja lounaalla perjantaina alkaen klo 10.30 sekä rieskaa ja ruisleipää ym. Ilm. Voittajat pääsevät piirikarsintaan. Huvikallion luontopolun (noin 1,8 km) lähtöpisteen pysäköintialuetta kunnostetaan ja laitetaan uudet ja selkeämmät opasteet. Karaokekerho jatkuu karsinnan jälkeen normaalisti. Käytännössä vaellusreitin Paljakanvuori– Huvikallio pituudeksi tulee yhteen suuntaan kuljettuna noin 9 kilometriä. Pe 5.4: Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. Tervetuloa! SPR:n kerho ti 9.4. sporttisaitti.com rivi-ilmoitus muistilista urheilumuistio Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO PL 28, 74701 Kiuruvesi p. klo 10 srk-talolla. 040-753 0370 -------------------------------------Ylä-Savon seniorit: kerho srktalolla ke 10.4. Liki uhrikuppeja on 20 metriä syvä onkalo, joka tunnetaan tarinan mukaan Pirunpesänä. huhtikuuta 2019 Kiuruvesi hakee rahoitusta Paljakan ulkoilualueen kunnostukseen TIIN A KIL VE N SA LM I PALJAKANVUORI on monipuolinen luontokohde, jossa voi liikkua myös talvella lumikengillä tai hiihtämällä. Leipomotuotteita tilauksesta ma-pe (la), esim. Tervetuloa! SPR:n kerho ti 9.4. 050 3250208 -------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. Kiuruveden invalidit ry:n jäsenet: kerho seurakuntatalon monitoimisalissa ti 9.4 klo 12:00 alk. Heikki Lång, p. Lämpimästi tervetuloa! p. KiurU: Ke 3.4: Kunnanlääkärit hiihto-cup vapaalla Iisalmen Paloisvuorella klo 18 alkaen, Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. Jussi Kettunen p. Mitat 35 ja 50 cm. 4,5 km) parannetaan. Liki uhrikuppeja löytyy luonnon muovaama 20 metriä syvä erikoinen onkalo, joka tunnetaan tarinan mukaisesti Pirunpesänä. 040 8393699 -------------------------------------Renkaita ja rengastöitä henkilöja pakettiautoihin. Paljakanvuori–Huvikallio muodostavat luontaisen kokonaisuuden, jolla on historiallisia, luontoja virkistysarvoja. T. mennessä Leena Svärdille p. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Hankkeen kustannusarvio on kokonaisuudessaan 50 000 euroa. Patikointireitit, laavut ja levähdyspaikat kunnostetaan ja pitkospuut vaihdetaan uusiin. 22 Keskiviikko 3. Valtuuston hyväksymän strategian mukaan matkailun kehittäminen on painopistetoimiala. Ma 8.4: Nuorten juoksukoulu klo 17, Kirmoojien yhteislenkki klo 18, Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. Kunnollinen tulentekopaikka rakennetaan myös, nykyinen on pieni, alkeellinen ja sopii huonosti ympäristöön. klo 14 Rinnekodilla. Kuppikiviksi kutsuttuihin siirtolohkareisiin on tehty hakkaamalla tai hiomalla pieniä maljamaisia syvennyksiä. KiurU: Ke 3.4: Kunnanlääkärit hiihto-cup vapaalla Iisalmen Paloisvuorella klo 18 alkaen, Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. ”. Ma 8.4: Nuorten juoksukoulu klo 17, Kirmoojien yhteislenkki klo 18, Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. Joustavasti iltaisin ja viikonloppuisin. huhtikuuta 2019 Mykyrokkaa lounaalla ja omiin astioihin torstaisin klo 9-14. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. Leipomotuotteita tilauksesta ma-pe (la), esim. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. -------------------------------------Eläkeliiton karaokekilpailun Kiuruveden yhd. 050 3507789 -------------------------------------Eläkeliiton kerho ti 9.4. Härkönen p. Vieraana yhdistyksen puheenjohtaja ja Iisalmen kerholaisia. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 15: ma: broileririsotto, rapeasalaatti, ti: kalamurekepihvit, perunat, kastike, punajuurisalaatti, ke: makaroonipata, porkkanasalaatti, to: jauhelihakeitto, juusto, kurkku, luomumoniviljavuoka, pe: pinaattivelli, kananmuna, piirakka, hedelmä. Tervetuloa! -------------------------------------Kiuruveden Latu opastettu lumikenkäretki Lahnavuorelle su 7.4. huhtikuuta 2019 Mykyrokkaa lounaalla ja omiin astioihin torstaisin klo 9-14. -------------------------------------Lottasäätiön myöntämä loma Lotille ja pikkulotille Runnilla on tiiistaista torstaihin 21. Jos lunta ei ole tehdään retki kävellen. klo 13. leivonnaisia puh 040 182 44 33 -------------------------------------Mykyrokkaa Kiuruveden torilla perjantaina 5.4. Ilmoittautumiset 30.4. KAIKKIAAN läpikäytävää vaelluspolustoa olisi hankealueella noin 11 kilometriä ja esteettömän polun kanssa noin 12 kilometriä sekä pyöräreittiä noin 10 kilometriä. Lämpimästi tervetuloa! p. klo 14 Rinnekodilla. Lähtö kimppakyydeillä. 040-753 0370 -------------------------------------Ylä-Savon seniorit: kerho srktalolla ke 10.4. ei kerhoa, to 11.4.kevätkarkelot. Paljakanvuori on salaperäinen kohde. Kaupungin omarahoitusosuus kunnostushankkeessa on yhteensä 20 000 euroa. Lähtö kimppakyydeillä. Huom! paikka vaihtunut. klo 14 Rinnekodilla. Vieraana yhdistyksen puheenjohtaja ja Iisalmen kerholaisia. ei kerhoa, to 11.4.kevätkarkelot. Ilm. leivonnaisia puh 040 182 44 33 -------------------------------------Mykyrokkaa Kiuruveden torilla perjantaina 5.4. 10 km) kulkee Putouksentietä ja Salmijärventietä sekä metsäteitä ja polkuja pitkin. 050 5821005 -------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä talven toimituksiin. klo 10 srk-talolla. karsinta su 7.4. Mukana VirkeX, Henni Niilekselä, arvontaa. klo 10. Jos lunta ei ole tehdään retki kävellen. Kohde soveltuu hyvin ulkoiluja retkeilyalueeksi. Paljakan lakialueelle sijoitetaan nuolin ja etäisyyksin selkeät opastaulut nähtävyyksille. pe 5.4 mennessä Anne Lapille p. 23.5.2019. -------------------------------------Lottasäätiön myöntämä loma Lotille ja pikkulotille Runnilla on tiiistaista torstaihin 21. To 4.4: Suksienvoitelu vanhalla toimistolla klo 9-12 (Asematie 9). Maanomistajien kanssa neuvotellaan toteutus lupien mahdollistamassa laajuudessa. Lukion urheilijalinja muut asiat (seurat voi esittää asioita käsiteltäviksi) Kaikille avoin keskustelutilaisuus. täyteja voileipäkakut. 22 Keskiviikko 3. Tervetuloa! -------------------------------------Kiuruveden Latu opastettu lumikenkäretki Lahnavuorelle su 7.4. Kiuruveden kaupunki on lahjoittanut Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Paljakanvuoren alueesta luonnonsuojelualueeksi noin 2,7 hehtaarin alueen. klo 8.30 – 10. Voittajat pääsevät piirikarsintaan. Avoinna ma-pe klo 9 15. Huom! paikka vaihtunut. 045-3430 300. Heikki Lång, p. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. Lisätietoja: www.kiuruvedenurheilijat. Gasthaus Palopaikka 0400945544, Teollisuustie 7 -------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin astioihin ja lounaalla perjantaina alkaen klo 10.30 sekä rieskaa ja ruisleipää ym. Paljakan pysäköintialue (Putouksentie) laajennetaan siten, että useampi auto mahtuu pysäköimään kyseiselle alueelle. Ne tunnetaan myös uhrikuppeina. Tervetuloa! Eläkeläiset ry: ke 10.4. täyteja voileipäkakut. pe 5.4 mennessä Anne Lapille p. Paljakanvuori on salaperäinen kohde. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. Lukion urheilijalinja muut asiat (seurat voi esittää asioita käsiteltäviksi) Kaikille avoin keskustelutilaisuus. To 4.4: Suksienvoitelu vanhalla toimistolla klo 9-12 (Asematie 9). Ilmoittautumiset 30.4. T. 040 8393699 -------------------------------------Renkaita ja rengastöitä henkilöja pakettiautoihin. mennessä Leena Svärdille p. Yhdysreittiä välille Paljakka/Putous–Huvikallio (n. Tervetuloa! LAHJAKSI tai ITSELLE! KIURUVESI-LEHTI p. 050 3250208 -------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. Pe 5.4: Kahvakuula liikuntahallilla klo 18. Jussi Kettunen p. Paljakan alueella oleva nuotiopaikka (Ylemmäisen rannassa/notkossa) sekä ulkohuussi kunnostetaan sekä uusitaan levähdyspenkit sekä pöytäryhmä penkkeineen
040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. 017-753 400 www.kauhanenoy.fi Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 myynti 044 7272 671 www.savonkuljetus. 017-752 139 (päivystys 24 h) Koulutettu hieroja SIRPA RYTKÖNEN 045-124 4130 Kukkomäentie 41 myös ilta-aikoja ma–ti 8-16, ke-to 8-15, pe 9–12 H & S Kiuruveden Pesula Oy p. 040 415 8835 Pöytämäentie 80. HYVÖNEN p. Hovinpelto 3 Annette Tiikkainen www.cutriina.fi p.040-701 7746 Asematie 6 KANGASja KÄSITYÖKAUPPA Asematie 9, Kiuruvesi Puh. Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa yli 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. 040 507 4458 Parturi-Kampaamo p.017-752 430, Torikatu 4 Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA LEHTI OY puh. Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. 044 982 0864 KEHYSTÄMÖ Taulut Kunniakirjat Valokuvat ym. 0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO Pitopalvelu Luna www.pitopalveluluna.fi Fysioterapeutti: Anneli Hautajärvi 050-5472 852 Hieroja: Pirjo Kumpulainen 040-8201 755 Lämpimästi tervetuloa! Asematie 5 ALANSA AMMATTILAISET Jalkojen hoito: Elsa Sivonen 0400-667 770 p.045 222 1046 p.045 222 1047 AJOKORTTIASIOISSA J. huhtikuuta 2019 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. • IT-palvelut • Huolto ja tarvikkeet • Tietokoneet ja ergonomiatuotteet • Tietoturva • Ohjelmistot Juha Tossavainen 050-565 0860 Martti Tiikkainen 040-500 7097 Koskentie 2 KIURUVESI METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. 050-5662 002 kuljettajaopetus.fi Asematie 9 Teuvo Blomberg 050-598 7932 Teemu Ruotsalainen 050-544 9176 • yksityisille • teollisuudelle • maataloudelle • maakaapelinäytöt • lämpökamerakuvaukset www.ttsahkopalvelu.fi Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. 017 752 531 S T U D I O STUDIO JORMA KÄRKKÄINEN muotoja passikuvat p. 050-543 1253 p. 23 Keskiviikko 3
-06, sauna rak. Keittiö rem. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen VUOKRATTAVANA 11ha tukikelpoista PELTOA tarjousten perusteella Tihilästä p. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. HERKKUPERJANTAI noutopöydästä klo 10.30-16.00 hintaan 10€ talonpizzaa hodareita broilerinsiipiä porsaanleikkeitä jälkkärinä kahvi/letut alk. ruokailun juomineen, kahvin ja myös saunan. Kiuruveden Latu ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS Koskenrannassa talviuintipaikalla to 11.4.2019 klo 19.00. Pe 5.4. Ota yht./tee tarjous! PSOPKK/Minna Tikkanen p. huhtikuuta 2019 palstat2014_74x92_BW.indd 17 27.11.2014 12.42 sekalaista huveja torilla kokouksia asuntoja sekalaista vuokrattavana Myydään Asematiellä 3h+k+s =79 m². 8.4. Kuntokartoitus tehty. 0500 310 213 TERVETULOA! Johtokunta HUTTULAN TAKSI 044 982 4756 Kiuruveden taksit Palvelemme myös viikonloppuisin! TAKSIPALVELU MIIKKA LONKILA 050 516 5399 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 4.4. Lisäksi: 3d-ohjauskulmien säädöt, ilmastoinnin täyttöhuollot ym. Puheenjohtaja Niemisjoen tiekunnan VUOSIKOKOUS pidetään su 21.4.2019 klo 18 Puenmäellä, Terho Luttisella. 044 3237475 tai Aimo Laukkanen, aimo.laukkanen@kaisanet.fi p. TM-2019 testivoittaja Nokian, Continental, Hankook, Kapsen ym. PERPETUAL RAGE Lippu 5€ Tervetuloa! Kiuruveden Kiuruveden Rakennus-Palkki Rakennus-Palkki www.rakennus-palkki.com RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS KORJAUSJA REMONTTITYÖT p.0500 772 471 Rauno Jääskeläinen 54 puhuu ja myy, 5€/litra MYKYROKKAA Torilla huomenna to klo 11.00 14.00 Tervetuloa! vas. 24 Keskiviikko 3. mennessä Marja-Leenalle p. KALAPISTE, Varpaisjärvi p. Kahvitarjoilu. 017-813 400 24h päivystys Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 TO TORILLA klo 9-12 KALAJOKISTA RUOKAja SIEMENPERUNAA Useita lajikkeita. La 6.4. klo 21.00 VAPAA PÄÄSY klo 23.00 SAAKKA Niemistenkatu 2, p. Ohjelmassa: musiikkia, sketsejä, leikkimielinen tietokilpailu, arpajaiset, ym. Heidän jälkipolviensa SUKUTAPAAMINEN KIURUVEDELLÄ Mäkipirtillä, ent. OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. ehdokas 040 730 5230 Kesärenkaat ennakkohinnoin Kesärenkaat ennakkohinnoin Hankook, Nokia, Michelin, Tracmax. Tervetuloa! Hallitus Olkkosenniemen yksityistien VUOSIKOKOUS Pauli Luttisella, Pihlajaniementie 40 to 18.4.2019 klo 18.00. Tervetuloa! Hallitus Lepistönperän tiekunnan VUOSIKOKOUS Kaija ja Ari Piipolla, Rantaperäntie 109, to 25.4.2019 klo 16.00 Hoitokunta Luupuveden Itärannan tiekunnan VUOSIKOKOUS ti 16.4.2019 klo 18.30 Peltoniemessä. ROMULUX Kiuruvedellä p. 040 580 6325 KESÄRENKAAT & VANTEET Tervetuloa! EDULLISESTI asennettuina mm. Heti vapaa. 0440 752 980 posti@pubhavanna.com lauantai 6.4. Hoitokunta OAJ:n Kiuruveden yhdistyksen sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS SP Optian kerhohuoneella ti 16.4.2019 klo 18.30. Lauantai-iltana tanssit, karaoken kera. Vapaa heti! Oma sisäänkäynti. Grillikota on myös käytössä. Hoitokunta Löytölä-Pöytämäki tiekunnan VUOSIKOKOUS ti 23.4.2019 klo 19 Pöytämäessä. Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI p. 017-760 4600 PELZE MUSIC BAR dj Mira Tervetuloa viihtymään! Tervetuloa viihtymään! Liput 5€ -TANSSIT -TANSSIT Pe 5.4. Mahdollisuus myös yöpyä, jolloin maksu on 18 €. Ilmoitathan myös ruoka-aine allergiat. -09, tilava parveke. Kysy tarjous! Hankookin uusin Ventus Prime –sarjan rengas tuo turvallisuutta ja ajamisen iloa keskikokoisiin ja suuriin autoihin. 050 3818 559 Kiuruveden Eläkeläiset ry:n KEVÄTKARKELOT Puistonkulmalla, Asematie 16 to 11.4.2019 klo 11.00 alk. Sunnuntaina vapaata seurustelua. p. Tervetuloa! Johtokunta Leo Ojaluoto Leo Ojaluoto • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 Luotettavaa LVI-palvelua • ilma/maalämpöpumput NIBE • putkistosaneeraukset • lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset • metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla • lämmityskattilat ja sähkövaraajat myynti – asennus – huolto – varaosat lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. 017-752112, 0400-171473 Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi -lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput -kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät -iv kanavien puhdistus/desi?ointi 0500-570920, 050-4009437 Viemärihuolto • Kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja kuilujen avaukset ja sulatukset • Viemäreiden kuvaukset www.iptpalvelut. 0400 631 595 Vuokrattavana ASUNTO OK-TALOSSA 45 m² 2. 040 703 7582 Asematie 9, Kiuruvesi p. Maksu sis. Lisätietoa: Leo Laakko, leo.laakko@gmail.com p. 050 307 5439 VAALIKAHVILASSA Tarja Arbelius tänään klo 10-12 Makkaragrilli kuumana pihalla! TERVETULOA! Avoinna aamupäivisin vaaleihin asti. krs. Ilm. Pelataan pelejä, lopuksi tanssitaan. 040 189 2526 tai Elsalle p. Yht. 044 7344220. Keittiö uusittu. 7.7.2019 klo 11 Pyydämme ilmoittautumisen (21.6.2019 mennessä) yhteydessä maksamaan ruokailuja osallistumismaksun 15 € tilille FI04 5308 0760 9293 05. Pirttimäen koululla, Lahnastentie 368, lauantaina ja sunnuntaina 6. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! P: 0440-279 400 Sähköasennukset Kinttaan Laukkasten esi-isä oli Nils Laukkanen ja pojat Isak, Aleksander ja Henrik. p. Hoitokunta Toiviaiskylän Maaja Kotitalousseura ry:n sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ke 17.4.2019 klo 18.30 kyläntalolla. Heti vapaa 50 m² Myydään OMAKOTITALO Kiurujärven rannalla (Lystimetsä 7). 050 372 5116 Myydään/vuokrataan KT-KAKSIO Asematie 14 (Antinkulma) 1.krs., hissi. Myynnissä: kahvia, pullaa, voileipiä, arpoja. otot klo 15 jälkeen p. La 6.4. 050 323 0840 TO klo 9.30 -13.00 KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, kalakukkoja, muikkua, järvikala leitä ym. alan työt