Muutamia juntteja löytyikin, mutta kukaan ei halunnut tulla ikuistetuksi
lehteen. vuosikerta, nro 5
» Kiuruvesi jatkaa itsenäisenä,
» Sörkan vankilalla on
S. 10-11
ihmisenkokoisena kuntana
012138-1305
VIIKON
MENOT
www.kiuruvesilehti.fi
S.
5
kiuruvetisjuurinen pomo
Kiuruvetisiä oli vuoden lopussa 8 988
Lauantai
TIINA KILVENSALMI
Leijonat
lavalla
LION SM-karaoke 2013
lauletaan Peltohovissa
lauantaina 2. Eräs osallistuja kertoi
osallistumisensa motiiviksi rikkoa rajoja.
- Kunhan on hauskaa,
niin huumori riittää päih-
dykkeeksi, veisteli eräs
naispuolinen juntti miehensä rinnalla.
Kisassa palkintona oli pipoja ja paitoja Pöljän kylältä Siilinjärveltä.
Dj Nite on kulkenut etsimässä juntteja jo monta vuotta pitkin Suomea.
Nite on tuttu kasvo kiuruvetisille jo 1970-luvulta.
Hän aloitti uransa tiskijuk-
kana vuonna 1968.
- En usko, että jään koskaan eläkkeelle. Vähennän aikaa myöten keikkojen määrää, kun alkaa sille
tuntua, kertoili Nite.
Nite panosti Suomessa ensimmäisten joukossa tiskijukkien visuaalisuuteen, käytti savuja ja valoja,
meikkasi, loi roolihahmoja ja pukeutui kimaltaviin
asusteisiin.
Dj Nite etsi
Kiuruvedeltä
juntteja ja heitähän löytyi.
Nite on kiertänyt tiskijukkana vuodesta
1968.. Mukaan on ilmoittautunut yli 30 leijonaa eri
puolilta Suomea.
Kilpailussa on omat
sarjat naisille, miehille,
duoille ja leijonapennuille. Junttia oli etsimässä DJ Niten ohjelmatoimisto. Shekin luovuttivat
Seija Suhonen, Mari
Ollikainen ja Tapani Lahti.
Maalaiskaupunginteatteri lahjoitti kalenterituottoja
Siunauskirkko
kynttilänpäivänä
YHTEISVASTUUN aloituspyhä ja kynttilänpäivän perhekirkko on sunnuntaina 3. Kirkkokansaa
kutsutaan alttarin ääreen siunattavaksi. Kilpailu on tarkoiotettu lioneille ja heidän perheenjäsenilleen.
Yleisö on tervetullut
kuuntelemaan ja kannustamaan. Jumalanpalveluksen
lopuksi jaetaan pullapusseja sillä ajatuksella, että yhteisellä kirkkokahvihetkellä voitaisiin ilahduttaa jotakuta,
vaikkapa yksinäisiä vanhuksia.
VKO
05
KYS:lle yli 5500 euroa
S. Perhejumalanpalveluksessa on mukana lapsikuoro. 040-447 8086
keskiviikko 30.1.2013
59. Tapahtuman lopuksi karaoketanssit.
Sunnuntai
SYÖPÄOSASTO
2651
Osastonhoitaja Helena
Katajisto otti vastaan
maalaiskaupunginteatterin 5580 euron lahjoituksen. 2
Irtonumero 2,20 e
S. päivänä
helmikuuta klo 14 alkaen. JXPRIOR.P.P.FINLANDE
Kiuruveden
palvelupiste
Palvelemme Kiuruvedellä
TORSTAISIN klo 10-17
Toritalo
Puh. 5
AJASSA
Pääasia, että on hauskaa!
Juntti löytyi, mutta ei kuvattavaksi
JUNTTIBILEET
Peltohovissa etsittiin paikkakunnan junttia lauantaina. päivänä helmikuuta
Hallituksen puheenjohtaja Sari
Tikkasen (kesk.) mukaan
Kiuruvesi-lehti/Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
asiaa käydään läpi monessa portaassa, niin että
jokainen varmasti pystyy
sanomaan sanottavansa.
Kuntaliitosselvityksen
tekeminen on vapaaehtoista. pe 8 . Toisaalta selvityksen tekemisessä ei liene mitään kovin
pahaakaan, siitä saadun
tiedon pohjalta on hyvä
käydä keskustelua liitok-
Mielipiteitä julkaistaan Postiapalstalla nimellä sekä nimimerkillä.
Nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä tulee
lähettää henkilötiedot eli nimi,
?Itsenäinen kunta saa parempia
kaupunginjohtajahakemuksia.?
sen hyödyistä ja haitoista. Kirjoituksia ei
palauteta.
Teatterin lainasta
ILVEKSEN JÄLJET Eräs lukijamme ikuisti
ilveksen jäljet Korkeakankaalta toissaviikonvaihteessa. Teatterilla
ei ole muuta velkaa.
Mikäli kaikki tuet eivät
tule vuoden 2013 loppuun
mennessä, on sovittu, että
tehdään uusi paperi ja jatketaan siihen asti, kun rahat
ovat tilillä.
Sekin vielä, että mikäli rahat eivät riitä kaikkiin kaupungin lainoihin, otamme
pankista lainan, että kaupunki saa omansa, sillä kesäteatteri on meille hyvin
arvokas ja haluamme sen
pitää.
Mutta näillä nyt mennään
ja odotellaan ihania kesä-
näytelmiä,
kun meidän
oma poika
Ismo Apell pääsee aloittamaan uuden aikakauden. Jos enemmistö valtuutetuista on sitä
mieltä, että kuntaliitoksia
ei tarvita, miksi kuluttaa
aikaa moiseen. Ketä silloin kiinnostaa hakeutua
Kiuruvedelle?
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen
ja otsikointiin. Selvityksen tekeminen
edellyttää kuitenkin puolueetonta selvitysnaista
tai -miestä. Jutun
mukaan varovaisen postiivisesti kuntaliitosselvityksen tekemiseen suhtautui
19 valtuutettua 35.stä.
Sen sijaan kuntaliitosta
vastusti 33 valtuutettua.
Siis selvä enemmistö.
Kyselyssä valtuutetuista
kaikki yhtä lukuun ottamatta (Vilho Ruotsalainen, ps) sanoi ei kuntalii-
toksille. Meillä on
niin ikään loistavat liikunta-, nuoriso-, kulttuuri- ja
muut vapaa-ajan palvelut.
Tätä voitaneen pitää kuntarakennelakiluonnoksen tarkoittamana ennaltaehkäisevänä toimintana asukkaiden
hyvinvoinnin eteen. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai
toimitus@kiuruvesilehti.fi.
tresseille ja unohtaa sujuvasti ne faktat, jotka eivät edesauta päämäärää,
vaikkapa nyt sitten kuntaliitosta.
Samaan aikaan näiden
selvitysten kanssa Kiuruvesi hakee kaupunginjohtajaa. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Lopullinen päätös asiasta tulee lähiaikoina.
Hingunniemi on yksi Kiuruveden voimavaroista,
mutta ei suinkaan ainoa.
Meillä on vahvaa elinkeinotoimintaa pitkälti maatalouden ansiosta jalkautuneena ympäri kuntaamme.
Kenkiä tai leninkiä ei tarvitse lähteä etsimään naapurikunnista, sillä meillä on
kattavat erikoisliikkeiden
palvelut, jopa ulkopaikkakuntalaisillekin. Lyhyesti todeten kuntamme talous on kunnossa.
Kuntarakennelakiluonnokseen on kirjattu palveluiden edellyttämäksi väestöpohjavaatimukseksi 20 000 asukasta. Kiuruvesi on
vuonna 2010 lupautunut
auttamaan, kunnes saadaan
Elyltä tuet eli antamaan välirahoitusta. Mutta lopulliset tuet voin hakea vasta,
kun teatteri on valmis ja käsittelyaika on Elyllä noin
puolesta vuodesta vuoteen.
Teatterin rakennelmasta puuttuu vielä penkkien
rakentaminen ja ne aloitetaan heti, kun lumet sulavat. Kaupunginhallitus
käsittelee asiaa esityslistallaan 11.2. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi, fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin
klo 12 ja pikkuilmoitukset ma
klo 14 mennessä.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
77 e / 71 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Varhaisjakeluhäiriöt:
(017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt:
(017) 770 7700
Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani
SELVENNYS Maalaiskaupunginteatterin lainaan
kaupungilta. Kuntamme taseessa ei ole kertynyttä alijäämää, eikä vuosikatteemme ole negatiivinen. Jutun otsikko olisi
siis voinut olla Kiuruvesi
vastustaa kuntaliitoksia.
Valtaosa kiuruvetisistä
valtuutetuista on sitä
mieltä, että Kiuruvesi pärjää itsenäisenä kuntana.
Varsinkin kun kuntaliitoksesta ei ole muuta hyötyä
kuin palvelujen keskittyminen keskuskuntaan eli
Iisalmeen. ja valtuusto
antaa lopullisen lausunnon koululaisten hiihtolomaviikolla 4.3. Materiaalit ovat jo valmiina.
Kun tukirahat tulevat, niillä maksetaan teatterin laina
kaupungille heti. Biologian opettaja Sari Tikkanen vahvistaa, että
kissaeläimenä ilveksen jälki on pyöreä, pitkänpyöreä.
Kynsien jälkiä ei kylläkään näy.
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Puh. Ely ei anna tukirahoja etukäteen. Se,
että Kiuruvedeltä käydään
töissä paikkakunnan ulkopuolella, on luonnollisestikin pelkästään hyvä asia.
Kertoohan se omalla kielellään siitä, että Kiuruvesi on myös vetovoimainen
asuinkunta. 16
Levikki: 6285 (LT 2011)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen
044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET
p. Keskiössä
tulee aina olla kiuruvetinen
ihminen ja hänen tarvitsemansa palvelut. Talteensaatu lämpö hyödynnetään ravitallin lämmityksessä sekä lämpimän veden tuottamisessa.
Paljon ovat Hingunniemen eläintilat muuttuneet
niistä ajoista, kun itse olin
siellä oppimassa norjalaista lypsytyyliä 1990-luvun
alkupuoliskolla. Kiitos siitä
kaupungille.
Laskuthan pitää maksaa
ajallaan. Nyt haen välimaksatusta Elyltä ja
siitä tulee rahat noin puolen
vuoden päästä. Koulutuskuntayhtymä onkin ollut mallikkaasti viemässä eteenpäin
eläinsairaalan investointihanketta. Toivotaan, että lippurahoja tulee molemmin
puolen Kuorevirran siltaa
ja kaupunki saa aikaisemmin rahansa pois.
Seija Suhonen
teatterin toiminnasta
vastaava
KOLUMNI
SARI TIKKANEN
Itsenäisenä kuntana eteenpäin
TUSKIN muste oli ennättänyt kuivua Kiuruveden kaupunginvaltuuston tekemistä
puheenjohtajavalinnoista,
kun kutsu kävi Hingunniemen peruskorjatun ja laajennetun ravitallin avajaisiin. Myös Kiuruveden kaupunki on hankkees-
sa vahvasti mukana. varsinkaan itse asettamamme henkilön laatima
- voisi tuoda kuntaliitosta
Kiuruveden osalta sen parempaan valoon kuin mitä
se monen kiuruvetisen mielessä nyt jo on. Niin kauan
kuin taloutemme on kunnossa, Kiuruvesi ihmisenkokoisena kuntana kykenee
vastaamaan tähän tarpeeseen parhaiten.. Tämä
on ainoa kriteeri, mikä lain
mahdollisesti voimaantultua velvoittaisi Kiuruvettä
liitosselvitykseen. Nyt meillä onkin tuhannen taalan paikka asian
suhteen: joko nyt saamme
eläinsairaalan kotikuntaamme tai sitten emme saa koskaan. Hingunniemen koulutilalle on vastikään rakennettu ravitallin yhteyteen
rumpukompostori, mikä on
varustettu prosessilämmön
talteenoton lämpöpumppulaitteistolla. Päivähoitopalvelujen toteuttaminen on tehokkainta 2 000 asukkaan
kunnissa, peruskoulupalvelut puolestaan hoituvat parhaiten 10 000 asukkaan väestöpohjalla.
Edellä mainitut - ja monet
tässä yhteydessä mainitsemattomatkin - kuntamme
voimavarat huomioon ottaen, Kiuruvedellä on täydet
edellytykset jatkaa itsenäisenä kuntana.
Viime lauantaisella Savon
Sanomien kuntaliitoskyselyjutulla onkin mielestäni
lähinnä vain viihdearvoa.
Itse en lehden tiedusteluissa sulkenut kuntaliitosselvitystä kokonaan pois laskuista, koska kuntarakennelakiluonnoskin toteaa yhdistymisselvityksen tavoitteeksi
muun muassa yksityiskohtaisen arvion kuntien yhdistymisen eduista ja haitoista.
En jaksa tällä tietämyksellä uskoa, että mikään selvitys . Itsenäisenä kuntana
varmasti saamme parempia hakijoita kuin jos visiona on, että Kiuruvesi on
Iisalmen torppari parin
vuoden sisään. Tähän päivään ja ennen kaikkea tulevaisuuteen liittyen YläSavon koulutuskuntayhtymän (YSAO) johtaja Kari Puumalainen totesikin
Hingunniemen olevan yksi
YSAO:n strategisista painopisteistä. Miksi kummassa sellainen ratkaisu
pitäisi tehdä - ja vieläpä
vapaaehtoisesti.
Vastauksen antaminen
kuntarakennelakiluonnokseen etenee jatkossa
niin, että valtuustoryhmät käyvät läpi luonnosta ennen ensi maanantaita, jolloin pidetään
valtuuston suunnittelukokous kyseisestä asiasta. 20 000
asukkaan vaade ei saa tukea alan tieteelliseltä tutkimukselta. Kiuruvesi muodostaa oman työssäkäyntialueen, mikä kertoo
siitä, että työpaikkaomavaraisuutemme on hyvä. Kaikista asioista kun on mahdollista
tuoda esiin se puoli, joka
on edullisempi omille in-
osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät
vain toimituksen tietoon. tammikuuta 2013
PÄÄKIRJOITUS
Valtuutettujen enemmistö ei ole valmis kuntaliitoksiin
Lauantain Savon Sanomissa oli juttu kiuruvetisten valtuutettujen
suhtautumisesta kuntaliitosselvitykseen. Avajaispuheen pitänyt kansanedustaja Elsi Katainen oli
samassa kelkassa Puumalaisen kanssa vedotessaan
niihin Kiuruveden naapurikuntiin, jotka eivät vielä olleet tehneet positiivista rahoituspäätöstä eläinsairaalahankkeessa mukanaololle. 2
Keskiviikko 30. Ettei selvityksen tekijällä ole oma lehmä ojassa
Yhteiskuntamme yrittää lääkitä oireita monin eri tavoin. Ei lahjakortti
Tervetuloa leivoskahville
Vieremälle torstaina 31.1. Jos nähdään avun tarvetta ympärillämme ja meillä herää
huoli jonkun ihmisen jaksamisesta; kyllä sitä voi kysyä : miten sinä jaksat , voinko minä auttaa.
Minulla on unelma, että me alkaisimme
elää ihmisiksi. Aletaan sanomaan
huomenta ja hyvää päivä naapurille ja ohikulkeville, muistaen, että kaikilla ihmisillä ei ole läheisiä, ei ainakaan samalla paikkakunnalla. Tuntuu vain usein siltä, että lääkkeet eivät pure. Onko väärä lääke vai väärä annostus. - Ei jälleenmyyjille!
- Alennukset voimassa vain myymälöissä (ei verkkokaupassa).
- Maksutapoina: käteinen, pankki- ja luottokortit. Näillä lääkkeillä on selvästi nähtävissä hoitavia
vaikutteita yksinäisyyden poistamiseksi. Yksinäisyys ei poistu rahalla vaan rakkaudella ja välittämisellä.
Ollaan ihmisiksi . Pidetään yhteyttä omiin vanhempiimme ja omiin lapsiimme ja muihinkin lähisukulaisiin. Keskiviikko 30. siksi meidät on luotu!
Maritta Nevalainen, diakoni
JUTTUSARJASSA KERROTAAN UNELMIA
YKSINÄISYYDEN POISTAMISESTA.
Nyt juhlitaan Hannun synttäreitä
KAIKKI
normaalihintaiset
tuotteet -43%
- Alennus ei koske tarjoustuotteita, tilaustuotteita, korjaustöitä.
Eikä Kalevala Koruja, Calvin Klein, DKNY, SEIKON tuotteita
-Ei puhelin-/ennakkovarauksia, - tuotteilla ei vaihto- eikä
palautusoikeutta. tammikuuta 2013
3
Kaverit juoruilevat,
sanomalehti ei.
TEEMME METSÄVEROILMOITUKSIA
info@kiuruvesi.mhy.fi
puh. Kulkisimme silmät auki ja näkisimme, korvat auki ja kuulisimme, sydän auki ja ymmärtäisimme. ja
Kiuruvedellä perjantaina 1.2.
Alennukset ovat voimassa VAIN
31.1.torstaina Vieremällä ja
1.2. Tehdään
uusia lakeja ja strategioita sekä mietintöjä toisensa perään
, palkataan projektityöntekijöitä kolmeksi vuodeksi kerrallaan jne. Eri järjestöt ja seurakunnat ovat ottaneet käyttöönsä erilaisia entisajan ?luomulääkkei-
tä?, kuten vertaistuki ja vapaaehtoistyö ja lähimmäisyys. 0207 630 760
SaiSiko olla
palStallinen paikalliSta?
P
O
I
S YKSINÄISYYDESTÄ
I have a dream, minulla on unelma
YHTEISVASTUUKERÄYS pureutuu tänäkin vuonna meitä kaikkia koskettavaan asiaan; vanhusten yksinäisyyteen. Perjantaina Kiuruvedellä
4
3
%
%
3
-4
- 43 %
- 43 %- 43 %
Hannu 57 v
Maksat vain 57% ovh hinnasta.
!
Petterintie 8 VIEREMÄ
Niemistenkatu 1 KIURUVESI
puh. 017-820 3640/ 820 2800
Palvelemme:
ma - pe 10 -17
la
10 -13. Lääke on
auttanut monia ihmisiä pois yksinäisyydestä tai ennaltaehkäissyt joutumasta sinne. Yhteiskunnan yksinäisyydenpoistomenetelmät ovat kalliita, järjestöjen ja seurakuntien huomattavasti halvempia.
Mutta minulla on unelma!Sen sijaan, että ulkoistamme kaiken ikäisten ihmisten yksinäisyyden joidenkin muiden tahojen, kuten yhteiskunnan, järjestöjen ja kirkon hoidettavaksi, alkaisimme jokainen hoitaa sitä arkipäivässä vähän kerrallaan
Kylissä järjestetään myös kansalais- ja ihmisoikeuskoulutuksia.. 4
Keskiviikko 28. Hän on tomera poika tarttumaan töihin,
kiittelee Sanni.
Maskoset eivät nykyään
asu koko vuotta vanhalla
kotitilallaan Osmangin Korpiniemessä, vaan pari talvea
sitten he muuttivat keskustaan.
Sakari käy viikoittain pitämässä lämpöjä yllä ja Sannikin käy usein leipomassa tuvan leivinuunissa. Keräystuotoista
kymmenen prosenttia jää Kiuruveden seurakunnalle.
Yksinäisten vanhusten apuna
YHTEISVASTUU 2013 auttaa yksinäisiä vanhuksia kotimaassa ja
Kambod?assa. Yhteisvastuu käynnistää kotimaassa etsivän vanhustyön
projektin, jonka kohderyhmänä ovat
kaikkein heikoimmassa asemassa olevat yksinäiset, eristäytyneet tai syrjäytyneet vanhukset.
Keräysvaroin etsitään koteihinsa
yksin jääneitä heikko-osaisia vanhuksia, selvitetään heidän tilanteensa ja ohjataan heitä palvelujen
piiriin. (Jessi Luotola, Yhteisvastuu 2013)
Jani auttaa naapuria
ARKIENKELI:
Jani Kossi auraa Sanni ja Sakari Maskosen pihapiiriä ja vaihtaa kuulumiset naapuriensa kanssa.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
KUN lumi peittää Sanni ja
Sakari Maskosen pihatien, 15-vuotias Jani Kossi
käynnistää traktorin ja hurauttaa paikalle auraamaan
tien puhtaaksi. Naapuriapu oli toisenlaista.
Nyt moni tupa on pimentynyt Maskosten kotipaikan
ympäriltä.
- Maaseudulle monilla on
isot tilat, eikä toisista joudeta huolehtimaan, kun omissa huolissakin on jo tarpeeksi, Sanni pohtii.
Viime talvena myrskyn aikaan Maskosten talossa meni sähköt poikki. Jos Maskoset ovat kotona, Jani poikkeaa punaiseen tupaan kahville.
Jani on Maskosille arkienkeli, arjen auttaja.
- Jani pitää meidän pihatien auki. Yhteisvastuun vapaaehtoiset kerääjät ovat liikkeellä 3.2.-1.5.
Tänä vuonna yhteisvastuu kutsuu arkienkeleitä lähimmäisen rakkauden kansanliik-
keeseen.
- Kuka tahansa voi olla arkienkeli. Sanni muistelee kuinka hyvin
50-60-luvuilla naapureista
pidettiin huolta.
- Naapuri ei nähnyt meillä valoja, niin hän tuli heti
katsomaan, että onhan kaikki kunnossa. Samoilla reissuilla ruokitaan
linnut ja oravat.
- Kyllä täällä maalla viihtyy, eikä täältä olisi tarvinnut lähteä pois, jos kauppaa
ei olisi suljettu, Sanni harmittelee.
Korpiniemen tuvassa Jani
ja Sakari keskustelevat koneista ja menneistä ajoista. Ihmiset pitivät
toisistaan huolta. Janin haaveena on työskennellä koneurakoitsijana.
- Sitä minä ihmettelin, kun
Jani on kiinnostunut niin paljon vanhoista asioista. marraskuuta 2013
sanottua
?
Maaseudulla tarvitaan viljelijöitä,
atk-alan ihmisiä, konekorjaajia ja
meitä kaikkia.
EERO HEINONEN
Eläkkeelle jäänyt Mela-asiamies totesi viime vuonna Kiuruvesi n:o 31.
30
vuoden kuluttua lähes kolmasosa suomalaisista on yli 65-vuotiaita - vanhusten määrä on kaksinkertaistunut
nykyisestä. Siitä tuli kyllä
iloinen mieli. Vertaistukihenkilöiksi koulutetaan muun muassa aktiivisia vanhuksia.
Vanhuksia etsitään hankkeen myötä rakennettavalla lähiverkostolla, jossa esimerkiksi lähikauppojen,
apteekkien ja ruokajakelupisteiden
työntekijät sekä naapurit, sukulaiset
ja tuttavat voivat vinkata havaitsemastaan heikko-osaisesta vanhuksesta.
Kambod?assa tuetaan syrjäisten ja
köyhien maaseutualueiden kehityshanketta, jossa kyläyhteisöjä koulutetaan auttamaan itse itseään. Samalla Jani poikkeaa Korpiniemen tupaan kahville.
kävisi, jos kunto huononisi,
Sanni pohtii.
Ajat ovat muuttuneet. Kylän
asunnossa käy vieraita joka
päivä. Sitten en tiedä miten
NAAPURIT
15-vuotias Jani Kossi auraa Sanni ja Sakari Maskosen pihatien. Hevosharan ja kaikki vanhat koneet
tiesi, Sanni kertoo.
MASKOSET eivät koe olevansa yksinäisiä.
- Ei meistä voi sanoa, että yksinäisiä oltas. Onneksi naapuriapua löytyy vieläkin.
- Jani riensi heti paikalle
ja oli huolissaan, mistä saadaan vettä. Huomioidaan toisiamme ja välitetään läheisistämme. Kysytään vaikka naapurilta tarvitseeko
hän apua, poiketaan läheisen luo kylään.
Me kaikki olemme arkienkeleitä, diakoni
Maritta Nevalainen muistuttaa.
Yhteisvastuukeräyksen tuotoilla autetaan yksinäisiä vanhuksia. Kylien vastuuhenkilöitä koulutetaan
suunnittelemaan ja toteuttamaan
ihmisten elämää helpottavia rakennushankkeita, kuten teitä, kaivo- ja
vesivarastoja sekä puuta säästäviä
liesiä sekä käyttämään uudenlaisia
viljelymenetelmiä. Kiuruveden
kirkossa. Samalla poika
rupesi lapioimaan halkoliiterille tietä, muistelee Sanni.
STEFAN BREMER
» Me kaikki olemme arkienkeleitä
YHTEISVASTUUKERÄYS avataan
kynttilänpäivän perhejumalanpalveluksessa sunnuntaina 3.2
TAMMIKUUTA 2013
TIINA KILVENSALMI
LYHYESTI
Kiuruveden
työttömyysprosentti 13,5
KIURUVEDELLÄ oli joulukuun lopussa työttömänä 501 ihmistä, 13,5
prosenttia työvoimasta.
Avoimia työpaikkoja oli
auki 29. Työttömyys on
noussut liki prosenttiyksiköllä vuoden sisään.
Kokoomukselta
työmatkatukialoite
ARVOKASTA TYÖTÄ Osastonhoitaja Helena Katajisto (vas.), ylihoitaja Mirja Syrjänen, sairaanhoitaja Jaana Leinonen ja ylilääkäri Vesa
Kataja (puuttuu kuvasta) otiivat vastaan maalaiskaupunginteatterin luovuttaman 5580 euron shekin.
Potti syöpäosastolle
LAHJOITUS:
Kalenteritytöt tuotti hyväntekeväisyyteen 5580 euroa.
TIINA KILVENSALMI
LIIKUTUKSEN kyyneleet
nousivat silmiin, kun maalaiskaupunginteatteri ojensi 5580 euron shekin Kuopion yliopistollisen sairaalan syöpäosasto 2651 osastonhoitaja Helena Katajistolle perjantaina.
- Luovutamme tämän shekin potilaiden ja hoitajien virkistyskäyttöön. Aina on hyviä ja positiivisiakin asioita.
- Potilaiden kesken huumori on karkeaa ja roisia.
Ilo löytyy pienistä asioista.
Saatoimme yhdessä nauraa,
jos meiltä joltakin oli hiukset tippuneet, muistelee Ollikainen aikaa jolloin sairasti syöpää.
KOKOOMUS jätti viime
valtuuston kokouksessa aloitteen kaupunginhallitukselle, että se valmistelee esityksen siitä, mitä kaupunki tarjoaa työmatkatuen tilalle.
Vasemmistoliiton Rauno Pikkarainen kannatti aloitetta ja ihmetteli, miksi kokoomus herää nyt, kun vasemmisliitto ehdotti tuen säilyttämistä budjetissa,
mutta se kaatui äänestyksessä. Niiden tarinoiden kautta nousi
merkitys, että nyt ollaan tehty tosi hyvää työtä.
SAIRAANHOITAJA Jaana
Leinonen on työskennellyt KYS:n syöpäosastolla vuodesta 2007 lähtien.
Hän nauttii työstään, vaikka päivät saattavat olla raskaita.
- Tämä työ ottaa paljon,
mutta se myös antaa paljon.
Ei täällä pelkästään surra,
vaan elämme siinä hetkessä. Potilaista yli puolet, noin 6065 prosenttia paranee,
kertoo ylilääkäri Vesa
Kataja.. Tämä on hyvä päätös projektillemme, kertovat Kalenteritytöissä näytelleet Su-
Susanna Kettunen ja Teija Ratinen näyttelivät Kalenteritytöt näytelmässä.
sanna Kettunen ja Eveliina Ruhanen.
KALENTERITYTTÖJEN pääosaa näytellyt Mari Ollikainen käveli KYS:n syöpäkeskukseen pitkän tauon
jälkeen.
- Viimeksi kävin täällä
kahdeksan vuotta sitten sädehoidossa. Tuntuu
hienolta saada tämä lahjoitus, osastonhoitaja Helena
Katajisto sanoi vastaanottaessaan shekkiä.
Maalaiskaupunginteatteri
keräsi rahaa syöpäosastolle alastonkalenterin avulla. Sain täällä hyvää hoitoa. Työryhmämme on tehnyt tätä
suurella sydämellä, teatterin puheenjohtaja Seija Suhonen sanoi ojentaessaan
shekkiä.
- Nyt voimme hankkia ainakin uuden sohvan potilaiden oleskelutilaan. Muun muassa
kokoomus äänesti tukea
vastaan.
Keskustan Jouko
Tenhunen muistutti,
että budjettikokouksessa
päätettiin tutkia, voisiko
työmatkalaisia tukea jotenkin muutoin. Kalenteri liittyi teatterin
esittämään Kalenteritytötnäytelmään.
- Meillä on ylpeä olo. Vauvoja syntyi 87, ihmisiä
kuoli 127 vuoden aikana.
Väki väheni vuoden aikana 78 henkilöllä, vastaavana aikana edellisenä
vuonna 89 henkilöllä.
sädehoitoyksikössä hoidetaan potilaita yleensä
päiväseltään.
- Täällä koetaan myös
iloisia hetkiä. Hyvän olon päivä 2.2.
Aurinkolasimallistot parhaimmillaan!
Tervetuloa katselemaan!
klo 10-15 Kiurun Kulkurissa
Kokeile hoitoja 20 min . Syöpätautien
osastolla on 25 vuodepaikkaa. 15 e
(hermoratahieroja Raija Pikkarainen, vyöhyketerapeutti Heli Kananen)
Tutustu l-arginiinin vaikutuksiin kehossa
(Diplomikouluttaja Terttu Saksala)
Maistiaisissa ProArgi- 9+, superfoodnektari Mistify
sekä vatsaystävällinen erikoiskahvi
HEMMOTTELE ITSEÄSI! Yhteystiedot 044 9464197
UUTISET
KESKIVIIKKO 30. Syöpää sairastaessa tuntuu, että itselle on helpompaa hyväksyä
ja sietää sairautta. Vuodeosastolla
hoidetaan pitkälle edenneitä syöpäsairauksia.
Infuusiopoliklinikalla ja
KIURUVETISIÄ oli joulukuun lopussa 8 988. Läheisille se oli vaikeampaa, minä
lohdutin heitä, Ollikainen
muisteli.
Seija Suhoselle syöpäosastolle tuleminen oli erityisen
raskasta, koska hänen miehensä Eero menehtyi siellä
viime vuonna.
- Tämä lahjoitus tuntui hyvälle, mutta tänne tulo pelotti, koska piti kohdata
se, mitä sydämessään kantaa.
Tapani Lahti näytteli Kalenterityttöjen miespääosaa,
syöpään sairastunutta miestä. Aina oli
joku ystävä tai läheinen, joka
oli kohdannut syövän. Näytelmän väliajoilla Tapani möi kalentereita
yleisölle.
- Katsojien kanssa löytyi
aina keskusteltavaa. Myös
Eero Lämsä (kesk.) ihmetteli kokoomuslaisten aloitetta, koska työmatkatukiasia oli linjattu budjettikokouksessa.
KYS:n syöpäkeskus
Kiuruvetisiä
on nyt
8 988
KYS:n syöpäkeskuksessa hoidetaan potilaita Itä- ja Keski-Suomen
alueilta
14 on
Lapinlahdella Lähetyspäivä. klo 10 Liturgia,
Herran temppeliintuominen
Ti 5.2. 23.11.1929
k. tri Kati
Kemppainen, pastori Juha
Heikkilä (Tasaus Raamatussa) ja lähetyssihteeri Marja
Repo (Tasausterveisiä Tansaniasta). Teol. 16.30 sählyä, klo
16.30 alkaen lentopalloa.
To 7.2. klo 17:30
Tiistaiseura srk-salissa,
vuosikokous, tervetuloa!
Toimisto kiinni, yhteysnumero:
puh. 28.12.2012
Kaivaten
Helena
Lea ja Ari
Juha
Titta, Jari ja Kasperi
Janika ja Jani
Kimmo
sisko ja veli perh.
sukulaiset ja ystävät
Sen aavisti kesän aurinko,
sitä kuiski syksyn tuuli
ja talven hankien hohteessa
lumikeijutkin sen kuuli.
Se soi yössä enkelten,
tää joulu on rakkaamme viimeinen.
Siunaus toimitettu lähiomaisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
Rakkaamme
Arvi Antero
Erholtz
s. klo 18 . klo
13 Kerhonohjaaja- ja isoskoulutuksen viikonloppu
Puomilassa.
Ti 5.2. Yhteisvastuukeräys
alkaa pullakirkolla. 04.01.2013
Syvästi kaivaten
äiti
sisaret perheineen
sukulaiset ja hyvät naapurit
Niin elämä jatkuu, sen eläjät muuttuu.
Elämä ottaa ja antaa.
Kun saapuvat aurat, taas kurkia puuttuu,
siivet eivät jaksaneet kantaa.
Siunattu läheisten saattamana.
Kiitos osanotosta.
www.kiuruvedenseurakunta.fi
Keskiviikko 30.1.
Klo 12 Rinnekodin matonkuteiden leikkuupiiri.
Klo 19 Ryönänjoen kinkerit Uudispihassa Pirjo ja
Pentti Lindillä, Ryönänjoentie 410.
Torstai 31.1.
Klo 18 SRK:n lähetysseurat
srk-talon isossa salissa.
Klo 19 Lapinsalo-Jokelan
kinkerit Pauliina ja Valtteri
Nuutisella, Näätälehdontie
16.
Sunnuntai 3.2.
Klo 10 perhekirkko (Häyrynen, Timlin ja Lapsikuoro).
YV-keräyksen aloitus, jossa
kerääjiä ja kaikkia muitakin
kutsutaan alttarin ääreen
siunattavaksi. klo 14 Rinnekodin
kohtauspaikka.
Ma 11.2. klo 15 . klo 10 . Mieti, kenet haluaisit ilahduttaa
ja viedä kirkosta terveisiä ja
pullapussin?
Ti 5.2. 16.30 Kokkikerho
srk-talolla.
Kuollut
Väinö Henrik Räisänen
90 v
Hilkka Kyllikki Tikkanen
83 v
Kastettu
Hanna Karoliina Heinonen
Silja Miina Hannele Piippo
Pihla Tyyne Alina Kurkipuro, Kallavesi evl
Kiuruveden
ortodoksinen
seurakunta
To 31.1. 25.09.1953
k. klo 18.00 rukousilta
Olet tervetullut mukaan!
Seurakunnan kotisivut:
www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi
Kiuruveden rukouspiiri
Elämän lähteellä tilaisuus pe 1.2 klo 19.00 os.
Asematie 28. 6
6
Keskiviikko30.
30.tammikuuta
tammikuuta2013
2013
Keskiviikko
KUOLLEITA
SEURAKUNNAT
Rakkaamme
Väinö Henrik
Räisänen
s. 18
Nuorten pelivuoro lukiolla.
Klo 15 . Päivä
ilmainen. Sisään päiväkerhon ovesta. klo 14 Torintuvan
vapaaehtoisten kokous
Torintuvalla. Räisänen
s. klo 17
Tuohuskerho srk-salissa
Pe 1.2. ja ke 6.2.
klo 15 . Pelaillaan,
jutustellaan. klo 18 . katso erillinen
ilmoitus.
Su klo 11 ehtoollisjumalanpalvelus, Feija Grönfors,
Heikki Kumpulainen ja kuoro,
pyhäkoulu. Ilmoittaudu 4.2.
mennessä M-L Jauhiaiselle
puh. 02.01.2013
Käy enkeli vierelläs taivaanrantaa,
on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa.
Et huolta tunne taivaantiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.
Muistosi elää keskellämme,
säilyt aina sydämessämme.
Kaivaten
Elvi
Esko perheineen
Merja perheineen
Markku perheineen
Terho perheineen
Tarja perheineen
Sirkka perheineen
Anneli perheineen
sukulaiset ja ystävät
Rakkaamme siunattiin läheisten läsnä ollessa 25.1.2013
Sulkavanjärven hautausmaahan.
Kiitos kaikille osanotosta.
Rakkaamme
Hilkka Kyllikki
Tikkanen
o.s. Puhumassa pastori Esko Taipale ja
evankelista Olavi Stenroth.
Päiväkokous 3.2 klo 15.00 puhuu Heinolan helluntaiseurakunnan evankelista Raimo Karmitz.
Lämpimästi tervetuloa ! Vapaaseurakunta
(http://iisalmi.svk.fi)
PERHEUUTISET
Elämä hentoinen syntyi toiveista äidin ja isän,
antoi elämäämme suuren lisän.
Pikku-ukko syntyi 15.1.2013 klo 10.05
(3915g/50cm)
Onnesta soikeina isosisko Emma sekä
Jatta Putkonen ja Janne Kärkkäinen
Tiitiäinen, metsäläinen, pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta, tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.
Tea-Maarit ja Jari Herraselle
syntyi 13.12.2012 poikavauva.
Kotona pikkuveljeä hoitavat myös
Emma 8v. klo 18 ja ma 4.2.
klo 18 harjoitukset srktalolla.
Lapsikuoro
Ke 30.1. klo 18 . Linja-auto srk-talolta
klo 8.30, paluu noin klo
15.30. seurakunta
Kotini
on siellä
missä lehteni.
Kotini on siellä
missä
lehteni.. 0400 981 071. klo 10 Näkövammaisten kerho takkahuoneessa.
KUOROT
Kirkkokuoro
Ke 30.1. su 3.2. Vastuuryhmänä YV-porukka.
Jumalanpalveluksen jälkeen
seurat Seuratuvalla.
Klo 13 Pihlajamäen kinkerit Metsäpellossa Hilja ja
Lauri Ruhasella, Kortekyläntie 350.
Klo 13 seurat Ry:llä.
Klo 19 Tihilän kinkerit
Tihilän Elotuvalla.
Tiistai 5.2.
Klo 10 Seurakuntakerho.
Klo 18 Raamattu- ja rukouspiiri takkahuoneessa.
Rovasti Eeva-Liisa Multalan
raamattuopetus ?Patriarkoista Joosefiin?.
Klo 19 Luupuveden kin-
kerit Uudispihassa Pauli ja
Maija Pekkalalla, Turhalantie 259.
Keskiviikko 6.2.
Klo 19 Kirkonkylän kinkerit Seuratuvalla.
Perjantai 8.2.
Klo 18.30 Lauluseurat ja
myyjäiset Ry:llä.
Sunnuntai 10.2.
Klo 10 messu.
Klo 19 Abien ehtoolliskirkko.
Klo 19 Remeskylän kinkerit
Lampelassa Mikko ja Outi
Elovaaralla, Lepistönperäntie 321.
Tiistai 12.2.
Klo 19 Sulkavanjärven
kinkerit Rauhaniemessä
Eero ja Riitta Remeksellä,
Kyläkirkontie 32.
DIAKONIATYÖ
To 31.1. ja 12.2. ja Enni 4v.
Harjulan pahnanpohjimmainen vm.-63
EI JUHLI
Kalevalanpäivänä.
Kahvitellaan kesällä.
KIITOS!
Lämmin kiitos rakkaat
sukulaiseni muistamisesta
syntymäpäivänäni.
Anna Reeta Mäkinen
Helsinki
Koulu - ja nuorisotyöntekijä
RIKU RINNE
Perjantaina 1.2.
klo 18.00
Yläkoulun
Liikuntasali
(Niemistenkatu 9)
Aiheena:
Tulevaisuuden sankarit
i Tervetuloa!
st
e
is
ll
e
m
ä
d
y
S
Järjestää:
Kiuruveden Helluntaiseurakunta
mukana myös Kiuruveden Ev.lut. klo 18
Juhlavigilia
La 2.2. Hartaus klo
20. Tilaisuuden jälkeen
ruokailu Immanuel-lastenkodin
hyväksi.
Ti 5.2. 040 5847806
Sielunhoitopuhelin, 044 7673816
To klo 12 rukouspiiri
kontaktituvalla
Pe klo 18.00 tilaisuus yläkoulun liikuntasalilla Riku
Rinne ym. 20.12.1922
k. Kirkon
jälkeen jaetaan pullapusseja
ja kirkkovieraita kehotetaan
miettimään ketä voisi ilahduttaa vaikkapa kyläilyllä ja
kahvihetkellä. Keräyksen teema on yksinäiset ja
syrjäytyneet vanhukset. ?Köyhyydellä on
naisen kasvot?. 20.30
Nuortenilta, Avoimet Ovet
Nuorten tilassa. Tervetuloa
nykyiset ja uudet toimijat
mukaan.
Su 3.2. klo 14.30 ?
16 srk-talolla.
LÄHETYSTYÖ
La 9.2. Myydään arpoja.
NUORISOTYÖ
To 31.1. klo 10 Kuulonhuollon kerho takkahuoneessa.
To 31.1. 20.30
Ohjelmallinen nuortenilta.
Sisään päiväkerhon ovesta.
Pe 1.2. Rippikoululaiset saavat
rippikoulukorttiin merkinnän olemalla mukana noin
tunnin ja osallistumalla
hartauteen.
VARHAISNUORISOTYÖ
Ke 30.1., ti 5.2. ja 6.2
Aluksi
en kiinnittänyt mitään huomiota mieheen, enkä pipoon. 020 7911 202.
Lähetä hakemuksesi ja cv:si palkkatoivomuksineen 15.2.2013 mennessä
sähköpostitse osoitteeseen timo.niskanen@poppankki.fi.
Mahdollinen oma tekstinne tähän tilaan. kirkko.
Kirkon nykyinen tilanne on kuitenkin ihan hyvä, sillä se haastaa kirkon
ja seurakunnat pohtimaan
sitä, mitä annettavaa niillä
todella on ihmisille.
Mihin siis kirkkoa tarvitaan. Jonkin ajan kuluttua
vieruskaverini hienovaraisesti kehotti minua katsomaan tarkemmin pipon
etupuolella olevaa merkkiä. 27 000
ja henkilöstöä yli 60. Ihmiset eivät enää ota kirkon opetuksia itsestään selvinä tosiasioina. euroa, asiakkaita n. (017) 753 002
Palvelemme ma-to 9-17.30, pe 9-18, la 9-14
www.vaatekauppahannu.com
*Nouse hymyssä suin ratsaille*
HARTAUS
Monipuoliset kurssit ja leirit kesällä
2013 jotka ei jätä ketään kylmäksi:
SEURAKUNTAPASTORI
PASI HYYTIÄINEN
Nappaa kiinni hintaedustammme!
Kieltomerkki
OLIN pari viikkoa sitten
lauantaina käymässä Kuopiossa, jossa osallistuin
eräällä leirille.
Tuon leirin aikana kohtasin nuorehkon miehen, jolla oli pipo päässä. 8.-9.6.2013
?Toivottavasti
se pipoa päässään pitänyt mies
ymmärtää jonakin päivänä, että
kirkko on loppujen lopuksi aika
hyvä juttu. Oivallamme yhtäkkiä, että
jokaisella on tärkeä asema maailmassa. 11.7.-14.7.2013 AIKUINEN/LAPSI LEIRI
(4 vrk) HUOMAA! Yksi lisäpäivä!
Kivaa yhdessäoloa!
10 e alennusta per varaus leiristä, kursseista ja fanituote
kaupan päälle kun varaat leirit tammikuun 2013 loppuun mennessä!
Käytössä kivat hepat ja
ponit, iso kenttä ja maneesi
sekä iloinen ja osaava
henkilökunta ja ihanat
leiriavustajat!
Myös muita eläimiä
koko kesän ilonanne.
Rats.ohjaaja/tallimestari EAT Tiina Dahlgren
050 541 6296, tiina.dahlgren@tallitaitavatkaviot.fi
Osuuspankki Poppia on POP Pankkiryhmän toiseksi suurin kasvava ja
vakavarainen pankki. Hän ei siis
tiennyt, minun kantavani
ristiä kaulassani eikä sitä, että olen pappi. lut. Kun
asian oikein sisäistää, kysymys kirkon paikasta yhteiskunnassamme, muuttaa muotoaan: Mihin kirkkoa ei tarvittaisi?
Toivottavasti se pipoa
päässään pitänyt mies
ymmärtää jonakin päivänä, että kirkko on loppujen lopuksi aika hyvä juttu. Mikään ei ole irrallinen osa tätä kaikkea,
vaan kaikki muodostavat
yhden kokonaisuuden: Jumalan luoman maailman.
Oma elämä saa yllättäen
uuden merkityksen. Tarjoamme Sinulle haastavan ja mielenkiintoisen tehtävän
kehittyvässä pankissamme.
Lisätietoja tehtävästä: toimitusjohtaja Timo Niskanen, puh. Vastauksia on varmasti yhtä monta kuin on
vastaajiakin, mutta tässä
on muutama ajatus.
Kirkon tehtävä on puhua
köyhien, syrjittyjen, heikkojen ja sorrettujen puolesta. Kirkon julistama evankeliumi voi antaa
ihmisille kestävän perustan
elämälle, jos sille annetaan
mahdollisuus.
Sanoma Jumalasta ja hänen pelastavasta toiminnasta meitä ihmisiä kohtaan lohduttaa, antaa voimaa, rauhoittaa, antaa
suunnan elämälle, se tekee
meistä ihmisistä kokonai-
sia. Kirkon pitää perustella oma
olemassaolonsa ihmisille.
Mihin kirkkoa tarvitaan?
Mikä on kirkon asema tai
tehtävä nykypäivän Suomessa. tammikuuta 2013
PUKUH
ANNU
,
?20%
99
ALE
PUKUJA
alk.
7
VAATEKAUPPA
Normaalihintaiset puvut
Asematie 9, Kiuruvesi
Puh. En
tuntenut tuota miestä, eikä hän minua. Kirkko
ei ole kielletty,
vaan sallittu, ihan
jokaiselle.?
tä hän olisi sanonut minulle, jos olisi tiennyt minun
olevan pappi. 3.-7.7.2013
HEPPAHÖPERÄN
RATSASTUS-JA HOITOLEIRI II
(jatko) (5 vrk)
Nimensä veroinen leiri!
8. Siis tuo pipo pyrki kieltämään kristinuskon, kirkon tai ehkä
Jeesuksen.
Pieni piru olkapäälläni kehotti minua menemään tuon miehen luokse ja esittäytymään. Puhumaan tästä kaikesta ihmisille. 3.-7.6.2013
2. Sivuutin kuitenkin asian ja jatkoin keskustelua kaverini
kanssa.
Myöhemmin aloin miettiä sitä miestä, jonka päässä kyseinen pipo oli. 6. Mi-
1. Olisiko hän
kenties vyöryttänyt päälleni suuren kasan kaikenlaisia kirkkovastaisia mielipiteitä. Kirkko lohduttaa ja tukee ihmisiä hädän ja kriisien keskellä. Lorem ipsum
dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit, sed diam
nonummy nibh euismod tincidunt ut laoreet doimag-
Osuuspankki Poppia
www.poppia.fi. Vastaat myös konttorin myynnin johtamisesta
ja toimit esimiehenä 14 pankin ammattilaiselle. Miksi meillä ylipäätänsä on instituutio, joka kantaa nimeä Suomen
ev. Mikä on kirkon tehtävä. 19.-20.6.2013
PIENTEN LASTEN PÄIVÄLEIRI 2
Wau mikä leiri!
Niemensä veroinen leiri!
(2 vrk) Supersuosittu!
TEHOKOULU/ISTUNTA KURSSI
(2 vrk) Tehokas!
6. Kirkko ei ole kielletty,
vaan sallittu, ihan jokaiselle.
ESTELEIRI (5 vrk) Tehokas!
TÄTIRATSASTAJIEN
LEKOTTELULAUANTAI
3. Pankin tase on 402 milj. Kaikella on paikkansa, aikansa ja tarkoituksensa. 9.-10.7.2013
PIENTEN LASTEN PÄIVÄLEIRI 1
ja 22.-23.7.2013 (2 vrk) Supersuosittu!
9. Ehkä, ehkä ei.
Oli miten oli, me elämme mielenkiintoista aikaa.
Kirkolla ei ole enää itsestään selvää asemaa yhteiskunnassamme. Kirkkovastaisuus
lisääntyy koko ajan. 24.-30.6.2013 HUMMAILULEIRI
(7 vrk) Supersuosittu!
7. Kahdeksan konttoriamme sijaitsevat Ylä-Savossa,
Oulussa, Muhoksella ja Jyväskylässä.
Nykyisen konttorinjohtajan siirtyessä eläkkeelle,
etsimme Kiuruveden konttoriin aktiivista ja myyntihenkistä
KoNttoriNjohtajaa
Tehtävänäsi on vastata Osuuspankki Poppian suurimman konttorin tuloksellisesta
toiminnasta ja sen edelleen kehittämisestä. 17.-18.6.2013
ja 24.-25.7.2013
5. Osaat motivoida ja innostaa sekä toimia
yhdessä tavoitteellisesti henkilöstön kanssa. Merkissä oli kuvattuna
risti, jonka yli oli vedetty
kieltomerkki. Minäkin
olen tärkeä tässä kaikessa?
Tähän kaikkeen tarvitaan
kirkkoa, seurakuntia ja
kristittyjä. Keskiviikko 30. Kun maailmaa ja elämää katsoo evankeliumin
kautta, ne näyttävät yhtäkkiä aivan erilaisilta kuin aiemmin. Tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja
neuvottelutaitoja, sillä osallistut suoraan asiakastyöhön sekä sidosryhmätoimintaan.
Toivomme Sinulta vahvaa pankkialan osaamista, kokemusta esimiestyöstä sekä
maaseutuolojen tuntemusta. 10.-14.6.2013
HEPPAHÖPERÄN RATSASTUSJA HOITOLEIRI (ALKEIS) (5 vrk)
4
Ihanaa on ollut huomata, että jopa nuorien kanssa tulee juttuun ja
he tuntuvat arvostavan vanhempaakin asiakaspalvelijaa.
Kanasta nykymenossa
harmittaa se, että koneet
ovat vieneet alaa inhimillisyydestä, suoralta kontaktilta ihminen ihmiselle. Hänen nimensä jäi valitettavasti pois viime
Kiuruvesi-lehden jutusta, jossa käsiteltiin lautakuntapaikkajakoa.
Helena Koivunurmi
Oikaisuja
Heinäkylän
kyläyhdistys
katkolla?
HEINÄKYLÄN kyläyhdistys
toimii nyt ilman tiloja. Kohdekohtaisesti kokonaishinta jakaantuu seuraavasti: terveyskeskus 301 405 euroa, uimahalli 170 866 euroa, vanhustyökeskus 57 275 euroa, kaupungintalo 310 132 euroa,
yläkoulu 140 548 euroa, keskusvarikko/paloasema 95 427
euroa, Rytkyn koulu 97 101
euroa, Lahnajoen koulu 99
146 euroa, Luupuveden koulu 113 464 euroa.
Energiatehokkuushankkeelle saadaan valtionosuutta 346 000 euroa, joka jaetaan kolmelle vuodelle (115
330 euroa/vuosi). Hiipuuko kyläyhdistystoiminta?
Mihin katosivat innokkaat ja
osallistuvat kyläläiset. Työskenteli Kiuruveden Osuuspankissa ja Osuuspankki Poppiassa
38 vuotta.
amaan enemmän aikaa asiakkaille.
- En usko, että koneet koskaan täysin korvaavat ihmistä.
ELÄKKEELLE jäätyään Kananen ei aio enää vetää herätyskelloa, hän suunnittelee nukkuvansa aamulla pitkään, jos nukuttaa.
- Aikani ei tule käymään
pitkäksi, meillä on mökki
Pielavedellä ja siellä riittää
puuhaa. Kokoukseen saapui 4 kyläläistä hallituksen
jäsenten sekä tilojen omista-
Amerikassa
kaikki on
suurta, myös
rekat.
etelästä pohjoiseen parittomilla. Hän on koulutukseltaan 4 H-neuvoja.
Notaariosastolla Kananen huolehti muun muassa
lainhuudoista, kiinnityksistä ja maatilalainahakemustenteosta. 8
Keskiviikko 30. Hänet valittiin tuolloin Antti
Saksmanin lainopilliseksi
apulaiseksi, notaaripankkitoimihenkilöksi.
- Työnkuvani oli hyvin
moninainen, mutta sopi minulle, koska olin saanut siihen koulutuksen, Kananen
kertoo. Lisäksi meillä on
lastenlapsia.. euroa
IRMA WAARNA
JUSSI WAARNA
VIIME Kiuruvesi-lehdessä oli
virhe Helena Koivunurmen puolueessa, hän ei
edusta keskustaa, vaan kokoomusta.
Kiuruvedelle Lievestuoreelta
muuttanut perhe (Kiuruvesilehti numero 3) asuu entisellä Savijärven koululla, ei Rytkyn koululla. Vuoden
2013 talousarviossa kiinteistöt . Se on melko harvinaista tänä aikana.
Kananen tuli Kiuruveden
Osuuspankkiin töihin kesäkuussa vuonna 1975. Vuoden 2013 talousarvio on siis tältä osin laadittu
nolla-periaatteella.
jan edustajan lisäksi. Toisaalta tietotekniikka
on myös vapauttanut tarjo-
. Ry piti
ylimääräisen kokouksen sunnuntaina entisellä Heinäkylän koululla. Jää eläkkeelle Osuuspankki
Poppiasta huhtikuussa.
. Kilpailutuksen perusteella toteuttajaksi on valittu
Schneider Elect-ric Buildings
Finland Oy, joka toimii hankkeen energia-asiantuntijana
ja kumppanina.
Energiatehokkuushankkeen kokonaishinta on 1 385
364 euroa (alv 0 %). Rytkyn entinen,
punaiseksi maalattu koulu on
nykyisin nimeltään Eräkeskus, jota hallinnoi kylän metsästysseura Rytkyn Salonkävijät.
38 vuotta takana
JAANA SELANDER
POPPIA:
JAANA SELANDER
ENITEN pankkitoimihenkilö Lilja Kananen jää kaipaamaan työstään asiakkaita ja työkavereita, kun hän
jää eläkkeelle Osuuspankki
Poppiasta huhtikuun alussa. Kokouksen aiheena oli tilojen vuokrasopimus sekä yhdistyksen tilojen
remontoinnin investointitukihakemus. Tasaiset ja hyväkuntoiset moottoritiet ovat nopeita ja säästävät
ihmishenkiä.
Miamista lähtee pohjoiseen kaksi pitkää
moottoritietä. 4-14-kaistaiset
moottoritiet kulkevat etelästä pohjoiseen
ja idästä länteen. Miten kyläläiset odottavat kyläyhdistyksen toimivan. Nousiaiset ovat
Laukkalasta, Hanna Kärkkäisen serkkuja.
Vuosien saatossa olemme ajaneet ja kolunneet kaikki 50 valtiota, useimmat moneen
kertaan. 1970-luku oli kovaa rakentamisen aikaa, joten Kananen teki myös navettojen ja asuinrakennusten lainahakemuksia, tilasi
perunkirjoihin sukuselvityksiä.
Äitiyslomalta vuonna
1981 palattuaan Kananen
meni lainaosastolle. tammikuuta 2013
MAAILMALLA
Liikenne USA:ssa
Amerikka on autoilumaa. Kokous
päätti, ettei vuokrasopimusta
laadita eikä näin ollen myöskään investointitukihakemusta laadita. Viimeinen työpäivä on
tämän viikon torstaina, jolloin hän tarjoaa pankissa
kahvit asiakkaille.
- Muunlaisia läksiäisiä ei
vietetä, vain tuo kahvitarjoilu, Kananen linjaa.
Päivä tulee olemaan haikea, sillä Kananen tulee silloin olleeksi saman työnantajan palveluksessa likimain
38 vuotta. Pisin matkamme oli Floridasta Alaskaan, minne on noin 9000 kilometrin matka.
LYHYESTI
Energiatehokkuushanke
1,4 milj. 62 vuotta.
. I 95 on kuudenneksi pisin, 3
098 kilometriä ( pisin moottoritie on 4 980
kilometriä).
Liikenteessä on helppo turistinkin liikkua,
sillä moottoritiet ja muut tiet on numeroitu idästä länteen parillisilla numeroilla ja
Amerikassa asuva kiuruvetinen
KIURUVEDEN kaupunki toteuttaa kaupungin kiinteistöjen energiatehokkuushankkeen. tulosalueelle tuloja (valtionosuus) on merkitty 115
330 euroa ja menoja (leasingvuokrat) on merkitty 115 330
euroa. Lainaosastolta hän siirtyi vielä
takaisin notariaattiosastolle ja hoiti siinä sivussa sijoitusasioita ja perimistehtäviä sekä oli mukana asiakaspalvelussa.
- Tuolloin Kiuruvedellä
oli vielä käräjäoikeus, siellä
jouduimme hoitamaan asioita liki päivittäin.
Kaiken kaikkiaan Kananen hoiti paljon sellaisia
asioita, joita ei enää pankeissa tehdä, suurin muutos
tapahtui 1990-luvun lopus-
Lilja Kananen
EMPAATTINEN
Lilja Kananen tietää, että
asiakaspalvelussa tarvitaan halua palvella asiakkaita, pitää kyetä asettumaan asiakkaan asemaan,
palvelun tulisi olla myös
virheetöntä ja nopeaa.
sa, kun maankaarilaki astui
voimaan.
- Onneksi asiat ovat paljon yksinkertaistuneet ja sitä kautta työmäärä vähentynyt.
Vuonna 2007 Kananen halusi siirtyi tiskiin, suoraan
asiakaspalveluun, sillä hän
kyllästyi yksinäiseen puurtamiseen papereiden parissa.
Se oli oikea ratkaisu, sillä
nimenomaan asiakaspalvelu
on ollut Kanasesta pankissa
parasta.
- Paljon on kertynyt tuttuja
asiakkaita vuosikymmenien
varrella jopa useammassa
sukupolvessa. Lepoalueita
on säännöllisesti.
I 41-moottoritietä pääsee Kuparisaarille,
Copper Harboriin, Superior-järven rantaan.
Copper Harborissa on kuuluisa Nousiaisen
jäätelökioski, jonka tuotteita olemme saaneet
nauttia muutaman kerran. Syynä oli vähäisen
osallistujamäärän luoma epätietoisuus kyläläisten halusta
saada kylälle yhteistä toimintaa.
Heinäkylässä kysellään nyt,
mikä on kyläyhdistyksen tulevaisuus Heinäkylässä. Hankkeen
aikana toteutetuilla toimenpiteillä saadaan kiinteistökustannuksissa säästöjä, joilla myöhempien vuosien leasingvuokrat katetaan. Mikä on kansalaisopiston opintopiirien tulevaisuus Heinäkylässä?
Marita
Kauppinen
vaalilautakunnassa
MARITA KAUPPINEN (kd)
kuuluu keskusvaalilautakunnan jäseniin
Päämajan vaiettu
kaukopartio ja Harri Tapperin Loimu ja lumi.
Kutakin kirjaa voi käyttää maksimissaan 250 yhtäaikaista käyttäjää. Nousua oli myös musiikkiäänitteissä ja dvd-tallenteissa sekä lasten
tietokirjojen lainauksessa. VHS-tallenteet on
mahdollista polttaa dvd-levylle tai muistitikulle yhdistelmälaitteella, jossa
on sekä videonauhuri että
dvd-tallennin.
Kirjastonhoitaja Anneli Knuutinen kertoo, että
palvelua on jo osattu kysellä ja sitä on odotettu.
- Opastamme kyllä laitteiden käytössä ensikertalaista, mutta sitten itse kukin saa digitoida materiaaliaan itsekseen.
Esimerkiksi kahden tunnin mittaisen VHS-kasetin
muuntaminen digitaaliseen
muotoon vie yhtä kauan
kuin VHS-nauhalla on pituutta. Näin toimitaan Iisalmen kirjastossa.
Kirjastonjohtaja Marja
Siponen-Nurkkala ei näe
mahdottomana, että joskus
kirjasto olisi avoinna aikaisin aamulla ja myöhemmin
illalla. Eniten nousua oli kirjallisissa kaseteissa. Laina-aika on sama kaikille kirjoille. Salasanat järjestelmään saa kirjastosta.
» Lainamäärissä pieni kasvu
KIURUVEDEN kirjaston lainausten määrä
nousi prosentilla viime vuonna vuoteen
2011 verrattuna. tammikuuta 2013
AJANVIETE
9
i
VARATUIN KIRJA
on Ulla-Leena Lundbergin Jää
JAANA SELANDER
LAINATUIMMAT
Parvela, Timo:
Ella ja Yön ritarit
Jaatinen, Heidi
Jono
Hirvisaari, Laila
Minä, Katariina
Jaatinen, Heidi
Ei saa katsoa aurinkoon
Kettu, Katja
Kätilö
Oksanen, Sofi
Puhdistus
Havukainen, Aino
Tatun ja Patun oudot
kojeet
Lehtinen, Tuija
Miss Seinäruusu
Mustonen, Enni
Jääleinikki
Kivelä, Anneli
Salaisuuksia Katajamäellä
» Auki myös
aamuisin?
AINA silloin tällöin nousee
esille kysymys, miksi kirjastosta ei voi lainata kirjoja aikaisin aamulla ja miksi kirjasto menee kiinni perjantaina jo viideltä. Lainaajamää-
rä kasvoi 4,8 prosenttia ja käyntimäärä 0,7
prosenttia.
Uutta aineistoa hankittiin, mutta koska
määräraha pysyi edellisen vuoden tasossa ja kirjojen hinnat
nousivat, kyettiin uusia kirjoja ostamaan
viime vuonna hillitysti.. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä digitaalisena arvokkaat perhetapahtumat säilyvät tallessa
pidempään.
Digitointilaitteet hankittiin ELY-keskuksen tuella
kaikkiin Ylä-Savon kirjastoihin.
PALVELUVALIKOIMAAN tulee kevään mittaan myös li-
Kirjastonhoitaja Anneli Knuutinen osaa neuvoa, miten
VHS-kasetit digitoidaan.
sää e-kirjoja. Keskiviikko 30. Kuuntelujakson enimmäispituus on
2 tuntia ja samanaikaisesti palvelua voi käyttää 5
kuunteklijaa.
Myös sanomalehtiä voi
kirjastossa lukea sähköisesti ePress-järjestelmän
kautta. FinELib on
suomalaisten yliopistojen,
ammattikorkeakoulujen,
tutkimuslaitosten ja yleisten kirjastojen muodostama konsortio, joka hankkii keskitetysti elektronisia aineistoja jäsenorganisaatioilleen. Palvelu on
maksuton, ja sitä voi hyödyntää kotitietokoneen
kautta. E-kirja on tiedosto, joka sisältää kirjan
sisällön digitaalisessa muodossa. Musiikikirjaston
valikoimassa on 500 000
teosta, etupäässä klassista musiikkia, mutta myös
bluesia ja jazzia sekä kansanmusiikkia. Kirjoja ei voi
varata.
Kiuruvedem kirjaston sivuilla on voinut jo jonkin
aikaa kuunnella sähköisesti klassista musiikkia Naxos-musikkikirjastojärjestelmän kautta. Lainaaika on 10 päivää per laina. FinElib on hankkinut keskitetysti kymme-
nen e-kirjanimekettä yleisten kirjastojen käyttöön
määräajaksi. Entä
miksi kesälauantain kirjasto on kiinni ja sunnuntaina moni saattaisi hyödyntää
kirjastopalvelua kaupassa
käydessään.
Kirjasto olisi mahdollista
aukaista arkisin jo kello 8,
koska kirjastossa voi lainata itse kirjat itsepalveluautomaatilla. Omalla kotitietokoneella, tabletilla tai
älypuhelimella on jatkossa mahdollista lukea muun
muassa Satu Grönroosin
romaani Lumen syli, Mikko Porvalin Operaatio
Hokki . Käyttäjämäärä on kaikille kirjastoille yhteinen. Ja mikä ettei viikonloppuna.
- Kysymys on henkilöstöresursseista, Siponen sanoo.
SUURIA MUUTOKSIA Niin kuin tiedottaminen ylipäätään, myös kirjastot ovat suurien muutosten edessä, kun yhä enemmän
tiedonhaku ja lukeminen siirtyy sähköiseen maailmaan, tietokoneille, älypuhelimiin ja tabletteihin, sanoo kirjastonjohtaja Marja SiponenNurkkala.
Kirjasto sähköistyy
PALVELUT:
JAANA SELANDER
KIRJASTOT sähköistyvät.
Uutena palveluna Kiuruveden kirjasto tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden tallentaa vaikkapa kotivideot digitaaliseen muotoon
Vanginvartijoiksi naiset hyväksyttiin
vasta 1990-luvulla.
Säisä ei toimittajan sukupuolikärjistystä kuitenkaan
allekirjoita, vaan sanoo vankilatyönkin lähtevän asiaosaamisesta, ei sukupuolesta.
Kun Säisä kierrättää toimittajaa pitkin vankilakompleksia, on vankien ja vanginvartijoiden suhtautuminen johtajaan arvostavaa ja
luontevaa. Viimeksi
viime keväänä vanki pakeni
JAANA SELANDER
vartijoilta isänsä muistotilaisuudesta vessan kautta. Ennaltaehkäisevä työ on siksi
arvokasta. Vankiloissa naisjohtajat ovat vielä
vähemmistönä. Kesällä asiakasmäärä on vähimmillään.
NAISJOHTAJA
Eeva Säisä johtaa pariasataa vankilan työntekijää ja
noin kolmeasataa vankia.
Eeva Säisä
. Rangaistukset:
kahdesta viikosta
elinkautiseen.
. Viimeksi vankilasta karkasi
vanki perinteisesti muurien
yli 1990-luvulla.
- Jos joku lähtee omin luvin, se tapahtuu saattotilanteissa tai ei palata lomilta, Säisä kiteyttää. Helsingin vankilan johtaja vuodesta 2011.
. Olihan se erikoista,
että pienikokoinen, nuorehko
nainen valittiin ?pahamaineisen. Esimerkiksi jokaiselle nuorelle,
joka on vaarassa syrjäytyä koulussa, voisi palkata henkilökohtaisen tukihenkilön
oppivelvollisuuden ajaksi ja silti se tulisi
halvemmaksi kuin nämä miehet täällä.?
Eeva Säisä
HELSINGIN vankila on miesvankila. Henkilöstö: 177,
joista 123 valvonnassa.
Helsingin vankilassa on
metallipaja, jossa tehdään
kaikki Suomen rekisterikilvet sekä muut liikenneopasteet, lisäksi vankilassa korjataan polkupyöriä, tehdään
puusepän-, pakkaus-, kirjapaino-, remontti- ja huoltosekä siivoustöitä.. Budjetti pyörii nettoutettavien tulojen jälkeen reilussa 15 miljoonassa eurossa.
- Vankimäärä vaihtelee, viime vuosina vankeja on ollut
ylipaikoilla, jopa 320. Henkilökuntaa
on parisataa ja vankeja noin
300, sellipaikkoja 284. Raikuvat aplodit Kääriäinen kyllä vangeilta sai.
Helsingin vankilassa suurempia järjestyshäiriöitä ei
ole sattunut aikoihin. Vuonna 1881
perustettu suljettu
laitos, budjetti 15
miljoonaa euroa.
?
?Päihteet liittyvät suurimpaan osaan
rikoksista. Yhteiskuntatieteiden maisteri.
. Helsingin vankila on
yhteiskunta pienoiskoossa.
Vankilan muurien sisäpuolella on sellien ja osastojen
lisäksi vankien arviointikeskus, pappi, kirkko, poliklinikka hammashuoltoineen,
koulu rehtoreineen, kirjasto, työpajoja. Tuomiot vaihtelevat
parin viikon sakkovankeudesta murhantekijän elinkautiseen.
Sörkassä on istunut valtakunnan kuuluisuuksia, onpa
joku kirjoittanut siellä kirjojakin ja suorittanut lakiopin-
toja. 49 vuotta.
. Säisä on henkilökunnalle ja vangeille auktoriteetti, mutta myös ihminen, johon on helppo ottaa
kontaktia.
Ihan pieni työyhteisö Säisällä ei johdettavanaan olekaan. Siitä oli suuret otsikot iltapäivälehdissä.
Säisän mukaan vankilaa ei
ole syytäkään rakentaa täysin umpioksi, sillä se olisi
henkisesti liian kuormittavaa henkilökunnalle ja vangeille ja aiheuttaisi monenlaisia vakaviakin ongelmia.
Vangeilla pitää olla mahdollista edes ajatuksissaan suunnitella pakoa.
TOINI ja Eino Säisän tytär
Eeva Säisä valittiin Helsingin vankilan johtajaksi vuonna 2011. Lähtöisin Kiuruveden kirkonkylästä.
. 10
Keskiviikko 30. Osastoilla on myös
moottoripyöräjengiläisiä.
Ulkomaalaisia vankeja on 20
prosenttia vangeista.
Jokaiselle vangille tehdään
yksilöllinen rangaistusajan
suunnitelma, johon voi sisältyä työtä, koulutusta, päihde- tai muuta kuntoutusta
tai toimintaohjelmia.
Vankilassa on muun muassa Sörkka-yhteisö, joka auttaa päihteettömyyten
sekä Suuttumuksen hallinta -ohjelma, joka voisi toimia tavan lainkuulijaiselle
kansalaisellekin, Säisä heittää.
Vankipaikkoja
284, vankilassa
myös Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen
arviointikeskus ja
Terveydenhuoltoyksikön poliklinikka.
. tammikuuta 2013
Helsingin
vankila sijaitsee
Sörnäisissä,
siitä on saanut nimensä
Sörkän vankila.
Vankilarakennus on otettu
käyttöön jo
1800-luvulla.
Perhetapaamishuoneessa
on vanki ja hänen perheensä. Nimityksestä oli
suuri uutinen Helsingin Sanomissa. Perhe: mies, harrastaa matkustamista ja lukemista.
VANKILA
. Tapahtumaan suunnitellaan parasta aikaa bändejä ja käydään
keskustelua, mitkä niistä olisivat sanoitustensa puolesta
sopivia.
- Kun koolla on yhtä aikaa
paljon vankeja, täytyy ottaa
huomioon monia seikkoja,
kiuruvetisjuurinen Säisä paljastaa.
Lähinnä kysymys on siitä,
ettei suuressa joukossa tyhmyys pääse tiivistymään.
Viime syyskuussa vankilan kirkossa kuultiin Jorma Kääriäistä rauhallisissa
merkeissä, vaikka hän esitti muun muassa Jailhouse Rockin. Sörkan pomoksi. Odotustilassa tuoksuu
voimakas
hajuvesi, lattialla on naisten
korkkarit ja
lapsen tossut.
Eeva Säisä johtaa Sörkan va
EX-KIURUVETISIÄ:
JAANA SELANDER
?Viides kesäkuuta
vuonna seiskytkuus./
Sörkässä mä istuin
oli kakku ihan uus./
Puolen neljän aikaan
mä kuulin pamauksen,/
joku huusi lujaa
ja mä muistan
huudon sen...
Nyt me Sörkkää
vallataan...
Nyt me Sörkkää
vallataan...
jotta päästään
rokkamaan.?
EI mahda mitään, mutta kun
astuu Helsingin vankilaan,
Sörkaksi kutsuttuun, söi
päässä Jussi Raittisen Johnny Cashin vankilauluun sanoittama blues Nyt me Sörkkää vallataan.
Fiilis ei ole kaukaa haettu, sillä vankilan johtaja Eeva Säisä kertoo, että kesällä
vankilassa järjestetään Sörkka-Rock -tapahtuma
Vankilatyö on haasteellista ja vaihtelevaa, ?räminä. Herätys on kello
7, sitten tehdään töitä ja opiskellaan, syödään, tehdään
taas töitä ja opiskellaan. Ulkoilulle on varattu tunti. Näin
vangit voidaan erottaa toisistaan. Pääovien suulla on
metallinpaljastimet.
Mutta vaikka vankila on
suljettu paikka, yritetään
sinne salakuljettaa jatkuvasti muun muassa päihteitä. Turvallisuustekijät
on otettava aina vakavasti.
Jos työ pelottaa, vankila ei
ole sopiva työyhteisö, Säisä
puhelee.
Vaikka Säisä sanoo tykkäävänsä haasteista, joita
vankilatyössä riittää, unelmien työ se ei kuitenkaan
ole, eikä varmaankaan eläkevirka.
- Katsotaan, mitä elämä
tuo tullessaan, sanoo Säisä
salaperäisesti.
Työn hän on oppinut erottamaan vapaa-ajastaan.
Vankien asiat eivät tule kotiin.
- Tykkään matkustaa, luen kirjoja, käyn elokuvissa
ja teatterissa.
Säisä asuu kahdessa eri
paikassa, mutta ei turvallisuussyistä kerro osoitteita.
» Ryti sellissä sotasyyllisenä
Museoselli on jätetty alkuperäiseen asuunsa. Riihimäen keskusvankilaan hän
siirtyi sosiaalityöntekijäksi
vuoden 1991 loppupuolella.
Sen jälkeen hän toimi Kuopion ja Jokelan vankiloiden
opinto-ohjaajana ja vuonna
1999 hänet nimettiin Riihimäen vankilan apulaisjohtajaksi. Vuonna 1993
länsisiipi, vuonna 1997 itäsiipi, läntinen yläselli vuon-
na 2001, porttirakennelma vuonna 2004, kirkko ja
kanslia vuonna 2005.
Nyt on alkamassa tarveja hankesuunnittelma pohjoisesta ja läntisestä selliosastosta. Viime
vuonna korjattiin ruokala ja
liikuntasali. Johtaja
Eeva Säisä sanoo, ettei hän
ainakaan ?vankilahotellissa?
viihtyisi.
Vai miltä tuntuisi, että heti
kättelyssä otetaan pois omat
vaatteet, kännykkä ja rahat?
Kaikki ovet ovat lukossa,
minnekään ei pääse ilman
vartijaa. Tulipalon sattuessa saattoi huutaa apua ja se
kuului keskustaan.
Vankilaa on remontoitu
1990-luvulta lähtien. Helsingin vankilan pohjois- ja länsisiivessä
on vielä niin sanottuja paljusellejä, joissa tarpeet tehdään pönttöön. Myös vankien kurinpitokäsittelyt kuuluvat johtajalle sekä henkilöstöasiat.
Olen mukana seminaareissa, koulutuksissa, neuvotteluissa ja pidän yhteyttä sidosryhmiin.
- Onhan tämä erilainen
työyhteisö kuin moni muu,
täällä kun asiaakkaat eivät
Charles Bukowskin
Pystyssä kaiken aikaa on
vankilan luetuin kirja.
Siinä teemana ovat viina,
vedonlyönti ja villit naiset
- kuinkas muuten.
?Jos työ pelottaa,
vankila ei ole sopiva työyhteisö.?
ole vapaaehtoisesti paikalla. Rikoksesta tuomitun surmaaminen rangaistukseksi
hänen tekemistään rikoksista ei kuulu länsimaiseen ihmisoikeusajatteluun. Myöhemmin on esitetty sotasyyllisyystuomioiden
purkua ja todettu, ettei
oikeudenkäynnissä noudatettu oikeusvaltion
periaatteita.
Museoselli ei ole yleisölle avoinna, siellä käytetään vankilaan tulevia vierailijoita sen mukaan, kuinka mahtavat
olla kiinnostuneita historiasta.. voi tulla päälle milloin
vain ja silloin muu työ keskeytyy. Helsingin vankilassa on perhehuoneita, joissa vangit voivat tavata perheitään rauhassa, lisäksi järjestetään jopa viikon mittaisia perheleirejä.
Positiivisten perhesuhteiden
tukemisesta on saatu myönteisiä tuloksia.
» Paljuselleissä ei ole vesivessaa
HELSINGIN vankila on rakennettu 1870-luvulla ja
otettu käyttöön vuonna
1881. Vuodesta 2007 alkaen
Säisä johti Jokelan vankilaa
ja toissa vuonna hänet nimettiin Helsingin vankilan
johtajaksi, kun aikaisempi
johtaja siirtyi rikosseuraamusosaston keskushallintoyksikköön.
Helsingin vankilassa on
johtajan lisäksi kaksi apulaisjohtajaa, toisen vastuulla on turvallisuus ja toisen
toiminnot.
- Minun vastuulleni kuuluu periaatteessa kaikki, että toiminta on lakien ja asetusten mukaista ja
että tulostavoitteet täyttyvät. Vesivessoja
ei ole. Huoneessa on muun muassa tarkat kirjaukset siitä, ketkä
kävivät Rytiä tapaamassa päivämäärineen ja kelloaikoineen.
HELSINGIN vankilassa
on museoselli, jossa
muun muassa presidentti Risto Ryti, pääministeri Edwin Linkomies ja ministeri Väinö Tanner istuivat sotasyyllisyystuomionsa. Keskiviikko 30. tammikuuta 2013
11
Lapsen piirros
odotustilassa.
Bambihaamu ja
isihaamu.
» ?Räminä. voi tulla
päälle milloin vain
Näkymä selliosastolle, osastoja on
parikymmentä. Kuolemanrangaistus on kielletty Suomen perustuslaissa ja
Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.
Vankisellejä ei voi kutsua hotellihuoneiksi.
duttaisiin purkamaan likimain osiin kiellettyjen tavaroiden ja aineiden löytämiseksi.
Kaikesta arvostelusta huolimatta Säisä toteaa, että
Suomi kohtelee vankejaan
sivistysvaltion tavoin. Eurooppalainen kidutuksen vastainen komitea on
antanut Suomelle huomautuksen paljusellistä ja määränyt korjaamaan asian vuoteen 2015 mennessä.
EEVA Säisä lähti Kiuruveden lukiosta ylioppilaaksi kirjoitettuaan lukemaan
kasvatustieteitä Jyväskylän
yliopistoon vuonna 1982,
suuntautumislinjana kasvatusalan hallinnon, suunnittelun ja tutkimuksen koulutusohjelma.
- Se ei kuitenkaan ollut
minun juttuni. sekin
on turvallisuustekijä.
ankilakundeja
» Ei mitään hotelliasumista
VANKIEN päivä on tarkkaan
ohjelmoitu. Huumeita heitetään muurin yli, tuodaan kirjojen välissä, kengänpohjissa, takinkauluksessa.
- Päihteidenkäyttö on lisääntynyt jatkuvasti, eivätkä
resurssimme tahdo riittää niiden löytämiseen. Sekin aidatulla alueella.
Joskus kuulee kritisoitavan,
että Suomessa vangit elävät
hotelliolosuhteissa. Ryhdyin sivuaineena lukemaan yhteiskuntapolitiikkaa ja vaihdoin
sen pääaineeksi siirryttyäni
Kuopion yliopistoon.
Sosiaalipolitiikan puolelta Säisä valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi
1990-luvun alussa.
Aluksi Säisä työskenteli
Kuopion sosiaalivirastossa
sosiaalityöntekijänä. Me olemme palkanneet tänne kaksi huumekoiraakin etsimään
laittomia aineita.
Siksi on tehokkainta ja taloudellisinta, että selleissä
on kiinteät televisiot, sillä
vankien omat televisiot jou-
tu ja usein aikomustakaan rikoksista luopumiseen ei ole.
Heille vankila on oikea osoite.
Mutta kuolemantuomiota
Säisä ei kannata, koska sen
ei ole todettu ehkäisevän eikä vähentävän rikollisuutta. Siitä otetaan mallia Euroopan vankiloihin. Sen
verran hän suostuu kuitenkin
raottomaan, että joskus seksuaalirikosten tuomiot saavat
haukkomaan henkeä.
- Vankilassa istuu vankeja,
joille rikos on ainutkertainen ja jää sellaiseksi, sitten
on niitä, jotka tekevät rikoksia ammatikseen. Siihen
kuuluu rikosten estäminen
vankila-aikana ja rikoksettoman elämäntavan edesauttaminen siviilissä.
Säisä ei ota kantaa rangais-
tusten kovuuteen, se on yhteiskunnan arvovalinta. Ryti istui vankilassa
vuodesta 1946 vuoteen
1948. Presidentti J. K.
Paasikivi armahti jo sairaan Rytin vuonna 1949.
Ryti sai 10 vuoden kuritushuonetuomion.
Sotasyyllisiksi tuomit-
tiin sotien jälkeen Suomen jatkosodan aikaista
poliittista johtoa. Ammattirikollisten osalta ennuste ei
ole kovin hyvä, ura on valit-
JOKA tapauksessa Suomessa vankeja kohdellaan inhimillisesti, kuten Suomen
kuuluukin sivistysvaltiona.
Usein siteerattu Dostojevskin toteamus on: ?Yhteiskunnan sivistyneisyyden voi
mitata siitä, miten se kohtelee vankejaan.?
Muun muassa perhetyö
on Suomessa edistyksellistä. Vankila haluttiin tehdä aikanaan lähelle kaupunkia, koska sieltä on hyvät
yhteydet kaupunkiin, hyvä
ilmasto ja viljelysmaat ympärillä
Kolme kertaa vuodessa
järjestettävässä verenluovutuksessa SPR:n vapaaehtoiset tekevät taustatyötä hoitaen käytännön asioita, kun
veripalvelun väki saapuu
Kuopiosta.
MONIKAAN ei tiedä, että
SPR:n piiristä on mahdollista saada myös rahallista tukea elämän kriisitilanteissa, esimerkiksi tulipalossa.
- Meihin pitää ottaa rohkeasti yhteyttä kriisitilanteissa.
Tikka kertoo, että Kiuruveden osastolla on huipputilanne kouluttajien suhteen.
Kaija Tikkanen ja Marketta Lähderinne tuovat
uusinta tietoa ja pitävät jäseniä ajanhermolla.
Vapaaehtoiset ovat mukana myös Vapaaehtoisen pe-
KERRAN vuodessa oleva nälkäpäivänkeräykseen
osallistuminen on yksi tapa
auttaa. Vapaaehtoiset keräävät lahjoituksia SPR:n lippaisiin.
- Kaikki tuotot eivät mene muualle, vaan kerätyistä
lahjoituksista jää aina oma
siivunsa myös Kiuruvedelle, Tikka muistuttaa.
Kiuruveden osasto tekee aktiivisesti yhteistyötä seurakunnan, kaupungin, LähiTapiolan, S-Marketin ja Osuuspankki Poppian kanssa.
- Toimintaamme olisi hienoa saada enemmän käsiä.
Kannattaa tulla rohkeasti mukaan vapaaehtoiseksi tai jäseneksi. Kiuruvedellä ryhmässä on kymmenen päivystyskortin omaavaa
Tarja Tikka
. tammikuuta 2013
AJANKOHTAISET
KERRO JUTTUVINKKI!
toimitus@kiuruvesilehti.fi tai 040 705 9327
Metsolta lämpökeskus
LEPPÄVIRTA
Biolämpökeskus valmistetaan Metson Kiuruveden
tehtaalla ja se nousee Leppävirralle. 12
Keskiviikko 30. Minua voi
vaikka nykäistä hihasta tai
sitten tulla meidän kokouksiin Kehäkympin taloon tutustumaan toimintaan, Tikka kannustaa.. Toimintaan
voi tulla silloin mukaan,
kun se itselle sopii.
SPR KIURUVESI
SPR:N Kiuruveden osastossa on noin sata jäsentä.
Osasto on toiminut vuodesta 1951 lähtien.
Kiuruveden osasto pyörittää ystävänpalvelua yhdessä
seurakunnan kanssa.
- Ystävähenkilö on sellainen, jonka kanssa voi jakaa
arjen iloja ja suruja. Lisäksi apuna voivat toimia esimerkiksi terveydenhoitoalan opiskelijat
ja toiminnasta kiinnostuneet.
Vapaaehtoiset auttajat työskentelevät ralleissa tai muissa
yleisötapahtumissa. Perhe: Aikuiset
pojat Jari ja Tommi.
. Seurakuntaemäntä.
. Siitä tilanteesta syntyi kipinä vapaaehtoistyöhön.
jäsentä. Urakoitsijoiden ja laitetoimittajien kanssa käytävissä neuvotteluissa pyritään etsimään suunnitelmia vastaavia korvaavia, mutta edullisempia materiaaleja ja laitteita.
Terveyskeskuksen keittiörempan kustannukset
ovat ylittymässä.
Terveyskeskuksen toiminnan turvaamiseksi ja ruokahuollon varmistamiseksi myös poikkeusoloissa keittiöön asennetaan sähkönsyöttövaravoimalaite.
Lähimmäisen auttajana
SPR:
Tarja Tikka on SPR:n Kiuruveden osaston uusi puheenjohtaja.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
KIINNOSTUS SPR:n toimintaan heräsi yli 12 vuotta sitten, kun Tarja Tikan veli luovutti verta SPR:lle ja
houkutteli Tarjaa mukaan
verenluovutukseen. Tilauksen arvo on
noin 9 miljoonaa euroa.
Metso toimittaa biolämpökeskuksen kaukolämmön tuotantoon Savon Voima Oyj:lle
Leppävirralle.
Investoinnin jälkeen Leppävirran kunta saa entistä enemän uusiutuvilla biopolttoaineilla tuotettua kaukolämpöä Savon
Voiman bioenergiaohjelman mukaisesti. SPR:n Kiuruveden
osaston puheenjohtaja.
. Lämpökeskus otetaan käyttöön loppuvuodesta 2013.
Tilauksen arvo on noin
9 miljoonaa aruoa.
Metson toimitus on
avaimet käteen -toimitus
sisältäen prosessilaitteet,
rakennukset ja asennustyöt
sekä maanrakennustyöt.
Toimitukseen kuuluu myös
Metson savukaasupesuri.
Valmistuttuaan laitos
tuottaa kuumaa vettä Leppävirran kunnan kaukolämpöverkkoon ja sen lämpöteho
on 8 MW.
Polttoaineena laitos käyttää
lähiseudulta hankittavaa
puupohjaista biomassaa kuten metsähaketta ja turvetta.
Tilaus sisältyy Metson Massa, paperi ja voimantuotannon vuoden 2012 neljännen
vuosineljänneksen saatuihin
tilauksiin.
Keittiöremontti Brandtille
TERVEYSKESKUS
Terveyksenkeskuksen keittiön saneerauksen ja laajennuksen pääurakka on menossa Rakennusinsinööritoimisto Ilpo Brandt Oy:lle. Harrastaa luonnossa liikkumista, hiihtämistä, lenkkeilyä ja
moottoripyöräilyä.
lastuspalvelu Vapepan-toiminnassa, jossa toimitaan
viranomaisten apuna erilaisissa tilanteissa, esimerkiksi
katoamistapauksissa.
VAPAAEHTOINEN SPR:n Kiuruveden osaston puheenjohtaja Tarja Tikka joutui kolmisen vuotta sitten elvyttämään lähimmäistä. Vapaaehtoiset ovat kuuntelijoita ja
jututtajia vanhuksille ja yksinäisille.
Osasto toimii yhteistyössä myös veripalvelun kanssa. Hän
aloitti toimimisen Iisalmessa perustetussa ensiapuryhmässä.
Koulutuksen myötä hän
sai itselleen päivystysensiapukortin. Tarja suoritti
myös ensiapu 3-kurssin. Tekninen lautakunta käsitteli urakoita eilen illalla.
Saatujen urakkatarjousten
mukaan talousarvioon varattu määräraha ylittyy 304
870 eurolla. Tikkaa ennen puheenjohtajana toimi Aune
Hyvärinen.
LOMAMATKALLAAN kolmisen vuotta sitten Tarja joutui
tilanteeseen, jossa hänen piti elvyttää.
- Elvytystilanteesta alkoi
sellainen palo, josko voisin auttaa vielä enemmän.
Jokaiselle meille voi tulla vastaan sellainen tilanne,
lähimmäisen auttaminen on
velvollisuus, Tarja muistuttaa.
Elvytystilanteeseen jouduttuaan Tarjalle tuli tarve auttaa lähimmäistä vapaaehtoistyön kautta. Markku-veli menehtyi vuonna
2001.
- Veljeni kuoleman jälkeen
aloin luovuttaa verta, koska
halusin auttaa muita.
SPR:n Kiuruveden osaston toiminnassa Tarja on ollut mukana reilun vuoden.
Vuoden alusta saakka hän
on toiminut osaton puheenjohtajana. 1ja 2- kurssit hän oli suorittanut opiskelleessaan erä- ja
luonto-oppaaksi.
Ensiapupäivystystoiminta
on vapaaehtoistyötä. Ensiapupäivystysvastaavana toimii
Eila Kämäräinen.
TIKKA toivoo lisää kaikenikäisiä jäseniä toimintaan.
- Vapaaehtoiseksi tulo ei
tarkoita sitä, että pitää olla aina mukana
Keskiviikko 30. Myöhemmin otin asiasta selvää
ja innostuin aiheesta enemmän. He eivät tule koskaan niittämään pätevyyttä ja luottamusta.
Max De Pree
Viikon vitsi
Mitä eroa on japanilaisella autolla ja mummon maksalaatikolla. mainostoistohommissa on vierähtänyt
parikymmentä vuotta.
- Uuden vuosituhannen alkupuolella aloin tehdä erityyppisiä kirjoja, lähinnä
harrasteisiin ja luontoon liittyviä tietokirjoja. Syntyjään Kiuruvedeltä, asuu
Siilinjärvellä.
. tammikuuta 2013
13
Kirkkotaidetta
KIRJALLISUUS
VARTIAINEN on syntyjään
Kiuruveden ?kirkolta?, mutta muutti Siilinjärvelle jo
vuoden vanhana.
- Kiuruvesi tuli tutuksi vasta myöhemmin. Esitelmöitsijöinä olivat konsulentit Taskila ja Halkonen.
Kursseille oli saapunut 25 henkilöä.
Esitelmissä kosketeltiin sikojen ja porsaiden
ruokintakysymyksiä sekä sikatalouden kannattavuutta, jota uhkaa ostoväkirehujen korkeaa hintaa. Rovaniemen siunauskappeliin hän teki mosaiikin 1952. Tämä Suuri alttaritaulukirja on sen päivitetty ja laajempi, lähes 300-sivuinen versio, Vartiainen
kertoo.
Käsityön ystävänä Vartiainen sanoo arvostavansa
suuresti taiteilijoiden työtä.
Kirkkotaide on mitä suurimmassa määrin käsityötä.
. Julkaistuja kirjoja taitaa olla viitisentoista ja kustantajilla on jonossa vielä pari lisää, jotka ilmestyvät tänä vuonna.
TALVI NIVAN SILLALLA
Riitta Airaksinen Niemiskylästä ikuisti tänä
talvena upean talvimaiseman.
50 vuotta sitten
Sikakurssit Kotajoella
Kuopion Maanviljelysseuran toimesta järjestettiin torstaina sikatalouskurssi Kotajoella Veikko Roivaisen talossa. Turhalassa ja Luupujoella tuli vietettyä lapsuuden kesiä,
joten muistot ovat pelkäs-
i
LÄHETÄ KUVA!
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Tällä palstalla julkaisemme lukijoiden kuvia pienen tarinan kera. (Kiuruvesi N:o 5-1963). Kirjassa esitellään
muun muassa Kiuruveden
kirkon alttaritaulu.
- Alttaritaulukirja sai alkunsa toistakymmentä vuotta sitten, kun olin kaverin
häissä ja pohdiskelin, kukahan kirkon alttaritaulun oli
maalannut ja koska. Sitten olikin vuonna 1953 vuorossa Kiuruvesi, Iisalmen Uuden kirkon alttaritaulu vuonna 1954. Äitini suku on lähtöisin
Rantasalmelta, sittemmin
tämä Ryth-niminen sotilassuku asettui Iisalmen seudulle ja 1800-luvulla Luupuvedelle.
Varsinaiselta ammatiltaan Vartiainen on graafinen
suunnittelija. Esillä
oli myös uuden parsimallisen sikalarakennuksen esittely. Taiteilija Uuno Eskola kuoli jo
68-vuotiaana v 1958.
Juha Vartiainen
. Niitä tarvittaisiin rinnan heikkolaatuisten kotoisten rehyjen kanssa, mutta hintakysymys on johtanut jo emakoiden
teurastamiseen, josta edelleen seurauksena
on odotettavissa porsas- ja lihapula. Graafinen suunnittelija.
. Julkaistuja kirjoja
noin 15.
Juha Vartiainen harrastaa
kitaransoittoa Rautalankaorkesteri TwangBoys´sa.
Soittaminen on tehokas
tapa saada ajatukset välillä arjesta muualle.
tään mukavia . Niinpä
esimerkiksi maalarimestarit saattoivat oppipoikineen
maalata kirkon penkkien ja
seinien ohella myös alttaritaulun.
Vanhoissa tauluissa tai
veistoksissa, vaikka joskus
ovatkin taiteellisesti hieman
kömpelöitä, on Vartiaisen
mielestä tiettyä tunnelmaa,
jota hän ei koe modernimpien teosten kohdalla.
- Jos abstraktin alttariteoksen vie toiseen ympäristöön, maallikko ei kenties
tiedä mikä tai mistä se on.
Perinteistä, esittävää teosta
ei tarvitse selitellä.
Suuressa Alttaritaulukirjassa on esitelty Kuokkala ja
Toivakka ihan vain sillä perusteella, että näiltä paikkakunnilta löytyy mielenkiintoisia teoksia.
- Omaan historiaani liittyen kirjaan valikoitui myös
joitakin kirkkoja, muun muassa synnyinpitäjäni Kiuruveden kirkko, kuten myös
rippikirkko Siilinjärvellä ja
Riistaveden kirkko, jossa
kävin vannomassa sotilasvalan.
VIIKOSTA
VIIKKOON
Johtajat, jotka ymmärtävät vain menetelmien ja numeroiden päälle, ovat nykypäivän eunukkeja. Isäni kotipaikka
on Turhalassa, jossa nykyäänkin asuu serkkuni ja setäni. -Mummon maksalaatikossa on enemmän rautaa.
Nimipäiviä
Tänään keskiviikkona Irja, torstaina Alli,
perjantaina Riitta, lauantaina Jemina, Lumi ja Aamu, sunnuntaina Valo, maanantaina Armi ja Ronja sekä tiistaina Asser.
ALTTARITAULU Tekijä Unto Eskola aloitti alttaritaulujen teon vuonna 1951
valmistuneella Enontekiön Hetan kirkon fresko-mosaiikki työllä. Ennen vanhaan, kun
alituisesta rahapulasta kärsivien seurakuntien ei ollut mahdollista käyttää nimekkäitä taiteilijoita, alttaritauluja tekivätkin eri alojen käsityöläiset. Kuvat ja tekstin voi lähettää
sähköpostilla: toimitus@kiuruvesilehti.fi
Viikon miete
JAANA SELANDER
KIURUVEDELTÄ lähtöisin
oleva Juha Vartiainen on
tehnyt Suuren alttaritaulukirjan. ja tuleehan
sielä toki sukuloitua vielä
nykyisinkin.
Vartiaisen isän suvun juuret ovat 1600-luvun Kaavilla.
- Joskus 1700-luvulla he
päätyivät Kiuruveden La-
pinsaloon. Tein aiheesta kirjan, joka julkaistiin vuonna 2008
Ongelmaksi nousee se, että ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen hakeutuu porukkaa, joilla on nippu todistuksia. Tukinnon näyttöjä
voi tehdä Hingunniemen lisäksi Ypäjän Hevosopistossa. Linjalle
ei ole erillistä ammattinimikettä.
- Tässä näkisin olevan sijaa omalle ammattinimik-
keelle. On tietyt perusasiat ja fysiikanlait, mitä
pitää silmällä erottaa ja tehdä kädellä kuntoon.
Purosen mukaan ammattitutkinnon vaatimukset eivät
ole vaikeita, mutta vaatii ahkeraa harjoittelua, että siitä
pääsee läpi.
- Kengitys on tekniikkalaji, joka vaatii tiettyä sitkeyttä.
KENGITYSSEPILLE ja kengityksen koulutusta antaville
oppilaitoksille suunnatussa
seminaarissa Kiuruvedellä
pohdittiin erillistä ammattinimikettä hevostalouden
perustutkinnon kengitykseen erikoistuville hevostenhoitajille. 14
Keskiviikko 30. Kengittämisen suuntautumista ajatellen voisi miettiä, että onko
se tyttöjen laji. Se kuvaisi paremmin suuntautumista sekä
innostaisi mahdollisesti poikia alalle. Yhdeksi ongelmakohdaksi onkin
noussut kursseille osallistujien
osaamisen todentaminen.
- Kengityksen opetukseen tarvitaan yhteinen linja, kuten ai-
kanaan on ollut armeijassa. Tämän hetken ongelma perustutkinnon osalla
on, varsinkin poikien kannalta, ettei hevostenhoitaja
ammattina kuullosta heille
kiinnostavalta, pohtii Ypäjän Hevosopiston kehittämispäällikkö sekä hevostalouden tutkintotoimikunnan puheenjohtaja Päivi
Laine.
Laine näytti esimerkinomaisesti Suomen Ratsastajainliiton myöntämää hevosharrasteohjaajan ammattinimikettä, jonka voi anoa
suoritettuaan hevostalouden
perustutkinnon suuntautumisvaihtoehtona hevosharrastepalvelujen tuottaminen
tietyin arvosanoin.
- Perustutkintoa suoritta-
maan tulevat ovat aloittaessaan 16-vuotiaita ja ala on
naisvaltainen. Uudistuksella
pyritään takaamaan se, että tutkinnon suorittanut henkilö kokonaisuuden suoritettuaan hallitsee samat tiedot ja taidot koulusta riippumatta.
- Arviointikaavakkeiden kirjo on
ollut laajaa tähän asti. tammikuuta 2013
ANU LAITINEN
TUTKINTOVAATIMUSTEN MUKAAN
Kengitysseppä Rauno Puronen kertoi työnsä ohessa mitä tulee huomioida kavion vuolussa.
Kengitys ei ole ?ydinfysiikkaa?
KOULUTUS:
Hevostalouden perustutkintoa opiskelemaan kaivataan enemmän poikia.
ANU LAITINEN
KENGITYSSEPÄN työ ei ole
voimailulaji, eikä ydinfysiikkaa. Tutkintotilaisuuksia
saavat järjestää Ypäjän Hevosopisto ja Ylä-Savon ammattiopisto Kiuruvedellä.
Suomalainen kengityssepän ammattitutkinnon suorittaneet voivat kutsua itseään sertifioiduiksi EU-kengityssepiksi (Certified EuroFarrier).
» Yhtenevät ohjeet arviointiin sekä koulutukseen
Hingunniemessä pohdittiin kengityksen opetuksen tulevaisuutta.
Kuvassa vasemmalta Jukka Kemiläinen sekä Päivi Laine.
MAALISKUUSSA julkaistaan ja
otetaan käyttöön Opetushallituksen hyväksymä yhteinen näyttöperusteisen koulutuksen arviointikaavake koko hevostalouden perustutkinnon osalla. Näiden kahden oppilaitoksen lisäksi koulutusta tarjoavat Harjun oppi-
miskeskus Ravijoella sekä
Kaustisen raviopisto.
- Kengittäjiksi aikoville
tärkein perusta on hevosen
käsittely- ja lukutaito. Hauholainen CE-F
kengitysseppä Rauno Puronen näytti Kiuruvedellä Hingunniemessä Ylä-Savon ammattiopistolla järjestetyssä seminaarissa mallia
kengityssepiksi aikoville,
kuinka hevonen kengitetään
näyttötutkinnon perusteita
vastaavalla tavalla.
Puronen on suorittanut
kengityssepän ammattitutkinnon vuonna 2001 ja toimii kengityssepän ammattitutkinnon näyttöjen vastaanottajana. Jos
taustalla ei ole hevostuntemusta, voi tämä työ olla hieman vaikeaa, Puronen kertoo.
Puronen kertoo harrastaneensa ratsastusta ennen
kengityksen opintojaan.
Hän on opiskellut Ypäjällä
kengitysseppälinjalla vuonna 1995.
- Ei kengittäminen ole
ydinfysiikkaa. Nimike voidaan sitoa tutkinnonperusteisiin.
Laineen ajatuksen taustalla on, että perustutkinnon
kengityksessä suorittanut
henkilö voisi jollain tavoin
todentaa, että hänellä on perustaidot hallussa.
- Tänä päivänä kengittäjistä alkaa olla pula ja joku sen työn kuitenkin tekee. Jokaisella
koululla on ollut omansa, kertoo
Ylä-Savon ammattiopiston aikuis-
opettaja Tuovi Huttunen.
Huttunen on ollut mukana työryhmässä, joka on työstänyt uutta kaavaketta.
- Arviointi näyttötutkinnossa yhdenmukaistuu koko maassa ja helpottaa omalta osaltaan jatko-opintoihin hakeutuvien valintaa.
Suomessa kengityksen opetuksen ja kurssien kirjo on laaja. On käyty
kursseja, mutta osaamisen taso on
heikolla tolalla, pohtii Hingunniemen kengityksen opetuksesta vastaava kengitysseppä Jukka Kemiläinen.
- On hyvä, että ihmiset ovat kiinnostuneita kursseista, mutta yksi viikonloppukurssi ei anna valmiuksia ammattitutkintoa varten.. Ypäjällä ja Kaustisella
suuntautumisvaihtoehtona
on myös kengitys. Hevostalouden perustutkinnon ammattinimikkeinä ovat hevostenhoitaja tai ratsastuksenohjaaja. Eikö olisi parempi, että
esimerkiksi irtokengän laittaa henkilö, jolla on aiheeseen koulutusta kuin itseoppinut?
KENGITYSSEPÄN ammattitutkinto suoritetaan näyttöperusteisena. Poikia pitäisi saada enemmän innostumaan koulutuksesta, Laine
jatkaa.
Laine pyysi tilaisuudessa,
että Suomen Kengityssepät
ry pohtisi asiaa SRL:n hevosharrasteohjaaja -nimikkeen valossa.
- Opetushallitus ei myönnä ammattinimikkeitä, mutta järjestö voi sen tehdä. Ehdotus nostatti mielipiteitä puolesta ja
vastaan. Kengityssepän ammattitutkinnon
järjestämisoikeus on Suomessa kahdella oppilaitoksella
(017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
Hop ?gospelmusiikin säestämänä. Keskiviikko 30. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Koulutusvalinnan etenemistä voi seurata hakuajan päättymisen jälkeen
osoitteessa www.mol.fi > sähköinen asiointi >
koulutushakemusteni tilanne > lähettämäni
hakemukset.
Lisätietoja koulutuksen aikaisista taloudellisista
eduista saa koulutusneuvonnan palvelulinjalta,
puh 0295 020 702 (ma-pe klo 9 . Olanterä korosti, ettei tanssi ole jumalanpilkkaa.
Päreellinen ideoita
SEURAKUNTA:
Keiteleellä alkavaa
RekryKoulutusta
SONJA LÅNG
KUOPION hiippakunnan
kerhonohjaajapäivään Kiuruvedelle saapui liki 200
nuorta lauantaina. 5.7.2013,
koulutuspäiviä 80
Hakuaika päättyy 6.2.2013
Koulutus on tarkoitettu teollisuustyöstä kiinnostuneille, motivoituneille naisille ja miehille. 17)
tai www.tyj.fi ja www.kela.fi
Pielaveden seurakunnan nuorisoohjaaja Jaana
Kinkkonen opasti
nuoria tekemään
kattopäreestä
liitutaulun. Ideana oli, että nuoret ymmärtävät, kuinka käyttää vartalon liikettä ja tanssia
apuna kerhotilanteissa, koska kaikki eivät laula. tammikuuta 2013
15
SONJA LÅNG
Tervetuloa katselemaan!
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
EI JUMALANPILKKAA Ohjaaja Pirkko Olanterä opasti nuoria tanssin saloihin lattarirytmien ja Hip
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa työvoimaa Keitele
Engineered Wood Oy:n liimapuutehtaalle, joka
tuottaa pieniä ja keskisuuria rakenteellisia insinööripuutuotteita pääasiassa Japanin markkinoille.
Alan koulutusta tai työkokemusta ei edellytetä,
mutta koulutus tai työkokemus alalta on eduksi.
Keitele Engineered Wood Oy työllistää koulutuksen
hyväksyttävästi suorittaneet henkilöt.
Kuopion Hiippakunnan
kerhonohjaajien talvipäivä, aiheella ?Päreet?,
houkutteli Kiuruvedelle
parisataa nuorta ympäri
Suomen.
Hakeminen
koulutukseen haetaan sähköisesti osoitteessa
www.mol.fi/koulutukset. 040 548 9506 ja
Kalevi Eskelinen puh. 029 504 3634 tai 029 504 35423
Lisätietoja Teak Teknologiakeskus Oy:llä antaa
Sauli Muotio puh 050 394 8749
Keitele Engineered Wood Oy:llä lisätietoja
antavat Ari Karvali puh. Jokainen kerhonohjaaja valitsi päreet, joihin
halusi osallistua ja jotka hänen päivän aikana tuli suorittaa.
Koulutus oli tarkoitettu
seurakuntien vapaaehtoisille kerhonohjaajille ja varhaisnuorten leirien isosille.
Päivän aikana nuoret saivat nauttia maukkaan lounaan ja lopuksi kokoonnuttiin yhteiseen messuun kirkkoon.
Keitele Engineered Wood Oy,
Teak Teknologiakeskus Oy ja Pohjois-Savon
työ- ja elinkeinotoimisto järjestävät yhdessä
Liimapuutehtaan henkilöstön koulutusta
Keitele Engineered Wood Oy:lle
(RekryKoulutus, 644805)
Koulutusaika 11.3.2013 . Seurakuntatalolla ja kirkossa järjestetyssä tapahtumassa oli
tiivis tunnelma. Paja oli
osallistujamäärän
perusteella eräs
päivän suosikeista.
Lisätietoja saat Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistosta puh. 0400 171 450
Sanomalehti on SuoSituin
printtimedia 15-vuotiaiden
keSkuudeSSa.
(lähde: PISA 2009 jatkotutkimus / Jyväskylän yliopisto 2012)
SPR:n Eero Idström näyttää,
kuinka tajuton käännetään
kylkiasentoon.. Tapahtuman järjestäjinä toimivat Iisalmen rovastikunnan seurakunnat, PTK:n Itä-Suomen piiri, Kuopion hiippakunta, PTK-poikien ja ?
tyttöjen keskus, Suomen
lähetysseura sekä Koulutuskeskus Agricola.
Tapahtuman tarkoituksena
oli, että kerhonohjaaja kehittää omia ohjaamistaitojaan, tutustuu uusiin metodeihin ja saa mukaansa paljon hyödyllisiä ideoita.
Tapahtumassa oli kymmenen työpajaa, jotka oli teemaan sopivasti nimetty päreiksi
16
URHEILU
KERRO JUTTUVINKKI!
toimitus@kiuruvesilehti.fi tai 040 705 9327
JARI HELP
Luomun pojat Vili-Valtteri Help, Ville Knuutinen ja Joona
Help valmistautumassa syötön vastaanottoon. Jännittävä ottelu
päättyi siis 1-2 Sammon
voittoon. Voitto
antoi myös uskoa tulevan kauden mahdollisuuksiin ensi syksynä menestyä kolmossarjassa. Ral-
12-15. Muut pojat
pelasivat myös hyvin, mutta
viimeisessä Sampo-pelissä
näkyi hivenen jännitystä,
joka kostautui helppoina
virheinä. Ottelussa nähtiin paljon rangaistuksia ja kovaa vääntöä kiekosta. Riku
Ruotsalainen etukentällä kuvan ulkopuolella passarina
ja Johannes Hartikainen sekä Samuli Väänänen
valmentajien kanssa vaihtopenkillä.
i
Keskiviikko 30. Sarjassa
pelaavat Luomun lisäksi
Pielaveden Sampo, Kiteen
Urheilijat, Pieksämäen
Tsemppi ja Outokummun
Partio kahdella joukkueella.
Kotijoukkue pelasi hyvää
peliä Kiteetä, Tsemppiä ja
Partion joukkueita vastaan
voittaen pelit 2-0.
Pielaveden Sampoa
vastaan nähtiin jo kunnon
lentopallonäytelmä.
Ensimmäisen erän Luomu
vei 25-21. KK-81?HaU-ottelu päättyi 9 - 7
(3-5, 3-1, 3-1).
Antti Luttinen KK-81 maalissa antoi
vahvan näytteen osaamisesta ollen lukkona kotijoukkueen voitossa. Pelissä ei siis kyttäilty tai
puolusteltu, vaan pelattiin aaltoilevaa ja
viihdyttävää jääkiekkoa.
Kotijoukkueen ratkaisumaali tuli viittä minuuttia ennen loppua ylivoimalla.
Kymmentä sekuntia ennen loppua Elias
Luttinen pamautti kiekonriistosta loppulukemat 9-7.
Kiuruveden jäähallissa paikalla oli katsojia 89.
Usko Ahonen
PELI
Ottelussa ei siis kyttäilty
tai puolusteltu, vaan
pelattiin aaltoilevaa ja
viihdyttävää jääkiekkoa.
TULOKSIA
PAINONNOSTO Poh- nen/58 KiurU, 78 kg, (33-45), (Iis.Visa), 163 kg (67-96), hani Huttunen/47 (KiurU), po Houtsonen/88 ( KiurU), kg: 1) Pentti Heiskanen/60 (
jois-Savon painonnoston piirinmestaruuskilpailuiden tulokset Kiuruvesi 26.1.2013:
naiset, sarja 48 kg: 1) Saija
Vornanen/60 (Iis.Visa), 58
kg, (23-35), (40-44 v.), sarja 63 kg: 1) Inkeri Martikai-
(50-54 v.).
Miehet: sarja 62 kg: 1) Saku Qvist/97 (Iis.Visa), 85 kg
(33-52), (17 v.), sarja 77 kg:
1) Kalevi Tikkanen/58 (KiurU), 165 kg (80-85), (55-59
v.), 2) Tuomo Ryynänen/54
(55-59v.), sarja 85 kg: 1) Atte
Heikkinen/81 ( Iis.Visa), 230
kg (100-130), ( yl. Ralliin on ilmoittautunut 60 kuljettajaa eri puolilta Suomea,
mukana on myös kiuruvetisiä. Tämän
jälkeen kotijoukkue teki neljä maalia peräkkäin, ja kolmannen erän alkupuolella
tilanne oli 7-7. ), 2)
Klaus Kokko/61 (LoLift), 146
kg, (66-80), (50-54 v.), 3) Petri Nissinen/75 (LepU), 120 kg
(55-65), (35-39 v.), 4) Simo
Wächter/83 ( Iis.Visa), 115
kg, (50-65), ( yl. Seuraava turnaus
pelataan Outokummussa
helmikuussa.
Kiuruvesi-ralliin osallistuu
myös kiuruvetisiä sompamiehiä.
lin rakentamisessa haastetta aiheutti kuiva syksy, teille ei tullut polanteita.
Ralli starttaa torilta kello 12, maaliin tullaan noin kello 15.
Kausi loppui voittoon
USKO AHONEN
JÄÄKIEKKO Alavireistä kautta pe-
lannut Kiuruveden kiekon edustusjoukkue palkitsi fanejaan ottamalla kotivoiton
tasaisessa ja jännittävässä pelissä lauantaina sarjakakkosesta Haukiputaan urheilijoista. Pelaajista kunnostautuivat erityisesti Pekka Kärkkäinen (3+0), Elias Luttinen (2+1), Jarkko Huttunen (2+1) ja Jarkko Kärkkäinen (0+3).
Pelin alussa KK-81 oli lähteä jo karkumatkalle, mutta maaleja tehtiin vuorotellen, ja ensimmäisen erän puolivälissä tilanne oli 2-5 KK-81:sen tappioksi. ), sarja +105
Iis.Visa), 140 kg, (70-70), (5054 v.).
Joukkuekilpailun voitti Iisalmen Visa (36 pistettä), toinen oli Kiuruveden Urheilijat
35 pistettä ja kolmas Leppävirran Urheilijat 11 pistettä.. Sama
ilmiö on joka puolella.
Rallin kokonaispituus on
110 kilometriä, erikoiskokeita on noin 40 kilometriä, erikoiskokeita on kaksi, jotka ajetaan kahteen kertaan.
Karttoja saa ennen kilpailun
alkua huoltoasemilta. tammikuuta 2013
Urheilujutut ja tulokset voi lähettää suoraan
toimitus@kiuruvesilehti.fi (kuvat liitetiedostoina).
Sampo voitti 1-2
Kiuruvesi-ralli tulossa
LENTOPALLO D-poikien
Idän aluemestaruussarja
aloitettiin lauantaina
Kiuruvedellä. Toinen erä
meni Sammolle 19-25
ja ratkaiseva kolmas erä
AUTOURHEILU Kiuruvesi-ralli ajetaan tulevana
lauantaina Kiuruvedellä. Pelissä nähtiin
pitkiä palloralleja ja komeita
lyöntejä sekä torjuntoja.
Sammon pelaajista Feodor
Ivanov piti joukkuetta yksin
pystyssä hakien palloja
kentältä ja napsien kovilla
lyönneillä pisteitä.
Luomun pojista Riku
Ruotsalaisella oli hyvä
pelipäivä. ), 2) Kari
Tarkiainen/51 (LepU), 182 kg,
(80-102), (60-64 v.), 3) Aleksi Pesonen/90 ( KiurU), 175
kg, (80-95), ( 23 v.), 4) Ju-
154 kg, (68-86), (65-69 v.),
5) Kalle Hämäläinen/60 (LepU), 108 kg, (48-60), (5054 v.).
Sarja 94 kg: 1) Sami Huovinen/86 (KiurU), 200 kg, (85115), yl, sarja 105 kg: 1) Tep-
230 kg, (105-125), (yl. Ratamestari Hannu Niskanen kertoo, että osanottajamäärässä on tapahtunut
katoa lamasta johtuen
mennessä.
. Hissin rakentamiseen sekä muun liikkumisesteen poistamiseen
Hakulomakkeita ja lisätietoja saa Kiuruveden kaupungin
rakennusvalvonnasta, toimistosihteeri Lea Laukkanen p.
040-5146823 tai rakennustarkastaja Tuomo Halme p. nuorisolle
?
Ens
1. Heinäkylän
ent. käsineitä
?
sukkia
?
sukkahousuja
?
käsineitä
a
naisille
t
r
e
sia). 0407077681. 017-566 708
Palvelemme:
ma-to 9-17.00, pe 9-17.30,
la 9-14.00
kaikista normaalihintaisista tuotteista.
5 % alennus
10 % alennus
kaikista normaalihintaisista tuotteista.
Verkkokauppa MakuMaku
www.makumaku.fi
kaikista normaalihintaisista
tuotteista.
10 % alennus
normaalihintaisista tuotteista.
Tilaa puhelimitse 017 770 7700 tai sähköpostilla konttori@kiuruvesilehti.fi
Maksettuasi tilauksen voit noutaa etukorttisi toimistostamme tai pyyttää meitä postittamaan sen sinulle.
Kaupunki tiedottaa
KAUPUNGINTALO
on avoinna seuraavasti:
ma . Alexander-tekniikka la-su 16.-17.2. yöasuja
. Terveyshaitan poistamiseen
2. Vapaa
pääsy!
. klo 13.00 Trubaduuri Rolf Virtanen: Lapin taika
?esitys. verkkareita . Metallilankapunonta 2.-3.3. alusvaatteita
. villahousuja
. farkkuja . Manserock
-elokuva K12/9
Ti 12.2. klo 13.00 Elokuva Rölli ja kultainen avain -SLa 9.2. alusvaatteita
tunikoita
paitoja . Vanhusväestön ja vammaisten sekä rintamave
teraanien ja rintamaveteraanien leskien asuinrakennusten
ja asuntojen korjaamiseen sosiaalisin perustein (tulorajat ja
varallisuusharkinta)
2. 017-566 708
PALVELEVA VAA
TE
KAUPPA
Tule,
tutustu,
yllätyt.
Tule, tutustu, yllätyt.
Tule, tutustu, yllätyt.
Palvelemme:
ma-to 9-17.00, pe 9-17.30,
la 9-14.00
10 % alennus
Vaatekauppa Singi
KIURUVESI, Torikatu 4
p. fax 017-272 9099
www.kiuruvesi.fi
MUISTILISTA
Eläkeläiset ry: Tervetuloa
kerhoomme ke.6.2 klo 10 Puistonkulmalle, pelataan bingoo.
Kuulonhuollon kerho to 31.1.
klo 10 srk-talon takkahuoneella. Rukilla kehruu 15.-17.2. miehille
?k
päähineitä
. miehille n
aa
?
vanhuksille
e kotim
ske
o
k
( ?
odottaville
äideille
. lapsille
. aerobic-housuja
. mennessä.
Kevään kurssien tarkemmat tiedot oppaassa ja https://
www.opistopalvelut.fi/kiuruvesi/ ja kansalaisopisto/ajankohtaista. sukkahousuja . pe 18.-21.00, la-su 9.-15.30,
Väre. yöasuja . klo 9.15.30, Väre. Ilm. (017) 272 2346
Hammashuolto
Arkipyhinä ja viikonloppuina
päivystys kiireellistä ensiapua
varten Kuopiossa, ajanvaraus
klo 8-9, puh. Ilm. Ilm. . verkkareita ?
ja -pukuja
. väliasuja . Keskiviikko
Keskiviikko30.
30.tammikuuta
tammikuuta 2013
2013
17
17
Uutuuksia
tulee jatkuvasti!!!
Uutuuksia tulee
jatkuvasti!!!
MEILTÄ KÄYTTÖVAATTEET
MEILTÄ KÄYTTÖVAATTEET
työhön,
vapaa-aikaan,
ulkoiluun sekä juhliin!
työhön, vapaa-aikaan,
ulkoiluun
sekä juhliin!
et
n teISOT
myös
ISOT
KOOTtärkeä
ja kiristämättömyys
on meillekin tärkeä asia!
Huomioimme
KOOT ja Huomioimme
kiristämättömyys
on
meillekin
asia!
ammimyös
e
p
o
n
ä
t
i
Mitä
s
,
n
e
lauks
män Valikoimassamme:
kestoti Vaatteet
Vaatteet
Valikoimassamme:
nätät tä
n
e
n
ä
m
.
m
ä
e
ä
?
erilaisia
. Puukkokurssi 22.2.-6.4. Kiuruveden
kaupunki, rakennusvalvonta, PL 28, 74701 KIURUVESI.
Hakuajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei voida käsitellä.
Hakulomakkeita voi tulostaa ja tarkempia hakuohjeita saa
myös netistä ARA:n si-vuilta, www.ara.fi.
PL 28, 74701 Kiuruvesi
puh. 040 527 1798
ja 0400 399 301.
KULTTUURITOIMEN
TAPAHTUMIA
La 9.2. mennessä.
. sukkahousuja ym.
. internetin kautta tai puh. odottaville
. klo 18.00 Joensuun kaupunginteatteri: Viiru ja
Pesonen
To 14.2. HYVÄ UNI, Ikääntyvien yliopiston etäluento to 14.2.
klo 13-14.30, Kaupungintalon Valtuustonsali. mennessä.
. boleroita
. Ilm. farkkuja . tanssijoille
ja -pukuja
. collegehousuja
äideille
. (017) 272 9482
ma-su klo 8-18, muuna aikana
yhteispäivystyksessä.
Lasten ja nuorten palvelut
puh. collegehousuja
huppareita . päähineitä . huiveja ym.
vuosik
tilau
. nuorisolle
. muuttunut
aika!) pe 17.30-20.30, la-su 10.-16.30. Metallilankaveistokset 22.-24.2.(huom. 30.1. 040 761 4400, 24 h
Yhteispäivystys
Iisalmen sairaala
puh. huppareita
. 6.2. Hakemukset liitteineen toimitetaan rakennusvalvontaan joko henkilökohtaisesti tai postitse, os. väliasuja . yöpukuja
. mennessä.
. ?lapsille
inen?
ä
m
m
. klo 10-17.00, Nivan
koulu. 13.2. 0600 116 77
(Varalla SOTEn itäinen päivystäjä: 0600 116 78)
TuoreiTa
eväiTä
TyömaTkalle
Tämä lehti tarjoaa runsaasti
hyviä lukuhetkiä.. boleroita
i
. takkeja . 13.2.
mennessä.
. takkeja
. 0400 144 514
ma, ke, pe klo 9-10
Mielenterveys- ja päihdepalvelut
puh. tunikoita
. Öljyvärimaalauksen alkeet B la-su 9.-10.2. Suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistämiseen (kuntoarviot, kuntotutkimukset, huoltokirjan laadinta)
Energia-avustukset (kunta myöntää)
1. liivejä
erilaisia
collegevaatteita . koulu. aerobic-housuja . Ystävä samalla hinnalla
Vaihtuvien näyttelyiden tilassa tammikuussa Eero Kärkkäisen vesiväri- ja akryylimaalauksia
Helmikuussa Käsityökeskus
Lisätietoja: http://kulttuuritalo.kiuruvesi.fi
KORJAUS- JA ENERGIA-AVUSTUKSET VUONNA 2013
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n korjaus- ja
energia-avustusten vuosittainen hakuaika on alkanut. Asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöille energiakatselmuksiin
ja Valtioneuvoston asetuksessa määrättyihin toimenpiteisiin
(VNA 18 §)
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n myöntämillä avustuksilla on jatkuva hakuaika ja niitä koskevia
hakemuksia otetaan vastaan jatkuvasti. Tarveharkintaista energia-avustusta pientaloille (enintään
kaksi asuntoa) sosiaalisin perustein (tulorajat)
2. Kunnan myöntämien avustusten hakuaika päättyy 27.03.2013.
Korjausavustukset (kunta myöntää)
1. huiveja ym. Ilm. villahousuja
. paitoja . sukkahousuja
2013
Kiroileva
siili -asusteita
(myös
UUTUUSMALLIT Kiroileva UUTUUSMALLIT
siili -asusteita (myös
senttikoolla)!
2 ?:n
alennus
/lippu
mistäsenttikoolla)!
ta-
Kiuruveden Iskelmä Oy
hansa näytöksestä.
Iskelmäpassi 2013 touko- ja kesäkuussa
Kukkakauppa
Hautauspalvel
Laulumaa
MUISTA EDULLINEN
PAITAPAINATUS ODOTELLESSASI!
MUISTA ja
EDULLINEN
PAITAPAINATUS
ODOTELLESSASI!
Edun voi käyttää vain yhteen
ostettuna
?/kpl
valitsemaansa
näytökseen
TULE IHMEESSÄ
TUTUSTUMAAN
LAAJAAN
VALIKOIMAAMME!
TULE IHMEESSÄ
TUTUSTUMAAN
LAAJAAN VALIKOIMAAMME!
Etukortilla voi ostaa kaksi
normaalihintaisista
kukkaja sisustustuotteista.
vuoden
2013
aikana.
LIIKE, JOSSA
SINUA
PALVELLAAN VIIMEISEN PÄÄLLE!
tarjoushintaista passia.
LIIKE, JOSSA SINUA PALVELLAAN
VIIMEISEN
PÄÄLLE!
68
10 % alennus
KIURUVESI, Torikatu 4
PALVELEVA VAATEKAUPPA
PALVELEVA VAATEKAUPPA
p. vanhuksille
Senttikoolla:
KESTOTILAAJAN
EDUT VUODEKSI
Senttikoolla:
. Enn.ilm. tanssijoille
ym.
KESTOTILAUS KANNATTAA!
. collegevaatteita
liivejä
esimerkiksi:
en esimerkiksi:
ja käytt ?
u
t
e
?
huppareita
?
housuja
?
hameita
. Luennoitsijana Dosentti, uniasiantuntija Henri Tuomilehto. 16.30
pe
klo 8.00 . neuleita?
7
. ym.
. . Väre. naisille
. puseroita
n
?
huppareita
?
housuja
?
hameita
?
puseroita
e
?
vauvoille
. pe 18.-21.00, la 9.-15.30, Lukio.
Ilm. 30.1. vauvoille
vuod
-LEHDEN
. yöpukuja
ym. klo 15.00 Elokuva Vuonna 85 . 15.45
to
klo 8.00 . (017) 186 611
ELÄINLÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Ilta-, yö- ja viikonloppupäivystys puh. Tervetuloa!
Koulujen ruokalista vko 6:
ma: jauhelihalasagne, kaalipersikkasalaatti, ti: kaalilaatikko/pata, porkkana-rusinaappelsiinisalaatti, puolukka,
ke: porokeitto, perunarieska,
maustekurkku, mansikkaraparperisoppa, to: kalakeitto,
juusto, luomunokkossämpylä,
tuoretta, pe: ohrasuurimopuuro,
marjasoppa, remeskylänkinkku
, luomuruisleipä.
Ateriapalvelun ruokalista 4.10.2.: ma: broilerikeitto, juusto,
kurkku, mansikkakiisseli, ti:
vatkuli, perunat, herne-maissi,
vihreä salaatti, ruusunmarjamanna, ke: jauhelihakastike,
juustoinen makaronilaatikko,
kukka-parsa, vihannessalaatti,
puolukkainen talkkuna, to:
kalapyörykät, perunasose,
kastike, karnevaalivihannes, punainen kaalisalaatti,
aprikoosi-mandariinikiisseli,
pe: liha-perunalaatikko, hema-pa, amer.porkkana-punak.
salaatti, boysenmarjakiisseli,
la: siskonmakkarakeitto, juusto,
suolakurkku, melanderinpuuro,
su: kuorrutettu kala, perunat,
kastike, harlekiinivihannes,
rosolli, hedelmäkiisseli
PÄIVYSTYKSET
LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Kiuruvesi
puh. Hakemukset liitteineen toimitetaan rakennusval-vontaan.
Avustusta voidaan myöntää
1. neuleita
. 017-272 900 . ke klo 8.00 . 30.1. la-su 10.-16.30. 15.00
Kansalaisopisto, Harjukatu 2 B
. sukkia
(017) 272 4228 ja (017) 272 4466
Marevan-annostelu, lääkärin kontrolliajan varaaminen tai reseptin uusinta:
- soittakaa oman alueenne avustajan numeroon ja kuunnelkaa nauhoite loppuun,
avustaja soittaa teille takaisin
- toimistot ovat avoinna arkisin klo 8-15.30
- läntinen alue (A-alue), puh. 017-7604600
www.hotellipeltohovi.com
KK-81
PELAA:
Mukana n. klo 19 23.2. Kotileipomo Tarja Martikainen p. 040-5854 754
* Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
* Myös pyöröpaalien
kuljetukset
OSTETAAN
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
www.rakennus-palkki.com
Rallipaketteja myydään Kiuruveden huoltoasemilla ja
kilpailukeskuksessa (Kiuruveden yläaste) klo 11.01 alkaen.
ASUNTOJA
p.0500-373 813
Leo Ojaluoto
Rallipaketin hinta 10 ?. Hakemukset toimitettava
kesäkuun loppuun mennessä.
Hakemuslomakkeita saa Helena Juntuselta p. klo 14.30.
Tervetuloa!
-------------------------------------Eläkeliitto: matka Vimsiin Tallinnaan 7.-14.4. YJK
su 3.2 klo 13.30
(B) KK-81 . (017) 272 4224
- muina aikoina puh. Vielä paikkoja
vapaana. Pyhäjärvi.
Tiedustelut ja varaukset:
Puh. 18
18
Keskiviikko
30. Rallipaketti sisältää
rallilehden, ratamestarin vinkit ja reittikartan
Annetaan vuokralle
KT-KAKSIO 59 m2
Yhtylässä,
p. 045-853 7079
-------------------------------------Nyt Maaningan mieheltä
PÖLYPUSSIT
Kiuruveden torilta to 31.1.
Letkut, suulakkeet ja suodattimet. PyPo
la 2.2 klo 11.30
(E) KK-81 . 050 434 1638
Laita talteen ja ole yhteydessä!
LINJA-AUTOLIIKE
VELJ. klo 19
10.2. BAR
dj HENKKA
LIPUT 5 . PJK
su 3.2 klo 10.00
(D) KK-81 . 050 540 7432
ma - pe 9 - 17
www.taitoylasavo.fi
MADETTA ym. (017) 272 2346
- hätätapauksissa puh. 050-433 8452
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ROMULUX
Kiuruvedellä
P. 044 588 5867
Muistathan ilmoittaa osoitteesi muuttumisesta suoraan
konttorillemme (muuttoilmoitustieto ei välity meille).
Kiuruvesi-lehti p.017 770 7700, konttori@kiuruvesilehti.fi
Halutaan vuokrata
KAKSIO TAI YKSIÖ,
miel rivitalosta,
p. (illalla)
KIURUVESI-RALLI 2.2.2013
4 EK:n pienoisralli, joka on samalla Itä-Suomen
aluemestaruusosakilpailu. 045-3430 300
-------------------------------------Eläkeliiton karaokekerho
Rinnekodilla su 3.2. Ahmat
su 3.2 klo 12.00
(naiset) KK-81 . KuKu
RIVI-ILMOITUS
Mykyrokkaa joka torstai klo
10-15 lounaalla ja mukaan,
sekä tuoreet kotimunkit ja ruisleipää Gasthaus Palopaikasta
puh. Lämpimästi
tervetuloa! p. matkat, täysihoito,
kylpylähoidot. (017) 272 4222 ja (017) 272 4021
- itäinen alue (B-alue), puh. Bussireitti:
Kiuruvesi . klo 19 28.2. koulu)
Os. Kiuruveden Latu
LAPASPÄIVÄ
pe 1.2. LAITINEN OY
Passi mukaan matkalle,
syntymäajat ilmoitettava
varattaessa.
Palvelumaksu 5 . 045 853 9079
varapuh.johtaja Olavi Strömberg p. järvikalaa,
myös fileenä, sekä
lämmintä savukalaa ja
lämpimiä kalakukkoja.
Kalapiste, Varpaisjärvi
TO TORILLA klo 9-12
HIEKKAMAAN PERUNAA
Kalajoelta,
pe 1.2 klo 18.30
(B) KK-81 . Korpijoentie 770,
74740 Aittojärvi
Hallitus
Osmangin
Metsästysseura ry:n
VUOSIKOKOUS
to 7.2.2013 klo 18.00,
Sahatie 1.
Esillä vuosikokousasiat.
Johtokunta
Vielä
saatavana
3 kpl
Tikkasten
sukuseuran
lehteä
konttoriltamme,
Hovinpelto 3.
KIURUVESIlehti
TORILLA
TORSTAINA
TORILLA
Kurssit:
Huovutettu kukka
takkiin, laukkuun,
lakkiin
ke 6.2. 050 349 9393
KT-YKSIÖ
lasitettu parveke,
Torikatu 13,
p. 040-7208877
-------------------------------------Sydänyhdistyksen jäsenille:
tuettuja lomia Runnille voi
hakea ajalle 27.10.-1.11.2013.
Hinta 140 e/lomajakso/henkilö. klo 9-17
Ohjeita, opastusta, näyttely,
vapaa pääsy
Veri- ja virtsakoevastaukset, laboratoriolähetteet, kiireetön hoito tai lääkärin
vastaanottoajan varaaminen kiireettömästi:
- ottakaa yhteyttä oman alueenne aluehoitajaan
- soittoaika arkisin klo 8-9 ja 12.30-13.30
- mikäli soitatte muuna aikana, voitte valita puhelinjärjestelmässä takaisinsoiton
kuuntelemalla nauhoitteen loppuun ja aluehoitaja soittaa teille takaisin
soittotunnillaan
- läntinen alue (A-alue), puh. Ilm. 0400 191 329
sihteeri Marjatta Kärkkäinen p. Myös keskusimureihin.
Ota malli mukaan.
Sihvola 0400-729 852
raja
pakkas
-20?C
maankuulua vanhanajan
SAVUSAUNAPALVIA
useita lajikkeita,
sekä
pakastettua karpaloa,
TO 31.1. Tervetuloa!
Johtokunta
Kiuruveden
Kennelkerho ry:n
VUOSIKOKOUS
pe 15.2.2013 klo 19.00
Kyläntalo Korvikko,
(Korpijoen ent. 050-323 0840
Lappi p. 050-526 9596
-------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon
myyntipiste toritalossa avoinna
torstaisin klo 9-12 ja perjantaisin klo 14-17. klo 19
alk klo 14.00
tervetuloa kuuntelemaan ja
kannustamaan kilpailun
päätyttyä ilta jatkuu
HANNUN KARAOKEN
tahdissa
PELZE
MUSIC
liput
5 Eur. klo 19
2.2. opetuksen ja
yhden kukkan tarvikkeet
Tiedustelut ja ilm. klo 18-20
15 ?, sis. 4.2. 044 0300 963
Tule kuuntelemaan 8.2.
klo 18.30 Väreeseen
PUHELINNUMEROTIEDOTE
28.1.2013 alkaen puhelinneuvonnan puhelinnumero palvelee
kiireellistä hoitoa vaativissa asioissa:
- ma-pe klo 8-16 puh. (017) 272 4200 ja (017) 272 4206
- itäinen alue (B-alue), puh. menn.
OK:n tuella
[ k ä s i t y ö k e s k u s]
KIURUVESI
Kirkkokatu 14,
?Asiakaslähtöistä hoivaa ja hyvinvointia?
KOKOUKSIA
p. 017-752556
Kiuruveden Sydänyhdistyksen jäsen:
puheenjohtaja Helena Juntunen p. klo 13
21.2. Lähtö Kiuruveden
torilta klo 12.01 alkaen.
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
puh. 0400-945544.
-------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä
omiin astioihin ja lounaalla perjantaina klo 10.30- 14.00 sekä
rieskaa ym. (017) 272 4203 ja (017) 272 4230
Kiuruveden, Sonkajärven ja Vieremän terveyskeskusten puhelinnumerot ja
palvelut toimivat ennallaan.
Valkeismäen
Erämiehet ry
metsästysseuran
VUOSIKOKOUS
pidetään perjantaina
8.2.2013 klo18 alkaen seuran
majalla. klo 9?12 TORILLA
p. klo 19
9.2. 112
Kiireetöntä hoitoa vaativissa asioissa ottakaa yhteyttä oman
kuntanne terveyskeskukseen.
Iisalmen terveyskeskuksen aluehoitajien soittoajat muuttuvat uudistuksen
vuoksi:
(vanha kirjasto) Tunturiladun
toiminnasta sekä PohjoisSavon Tsietsan tunturikerhon
tarjoamista mahdollisuuksista
Ladun jäsenille sekä kaikille
retkeilystä kiinnostuneille.
Näemme diakuvia Lapista.
Järj. (017) 272 4223 ja (017) 272 4467
- eteläinen alue (C-alue), puh. leivonnaisia puh.
040 182 44 33
-------------------------------------Leipuri torilla torstaisin klo 9
alk. / lasku.
1352/03/Mj
Ohjaus: Esko Huttunen
Esitykset:
1.2. klo 19 1.3. (017) 272 4202 ja (017) 272 4207
- eteläinen alue (C-alue), puh. 60 autokuntaa.
T:MI KARI NOUSIAINEN
- maatila- ja rakennustyöt
- traktoriurakointi
- mökkitalkkarityöt
- lumienpudotukset
Suojaa silmäsi
auringolta!
Annetaan vuokralle
remontoitu, rauhallinen
www.tmikarinousiainen.fi
P. 050 307 5439
Perinteiset makkarat ja
maalaishyytelöt
Kivikylän kotipalvaamo. tammikuuta
tammikuuta 2013
2013
Keskiviikko 30.
SEKALAISTA
HUVEJA
La 2.2
KYLPYLÄMATKA
PÄRNUUN
LIONS
SMKARAOKE
28.4.-5.5.2013
Hinnat/hlö 2hh:
Viiking AB-talo 490,Viiking C-talo 520,Bussi mukana koko ajan!
Sis
040 752 4422
Erkki Kastari Ky
Puh. 752 334
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo Manninen 050 539 8991
Maria Mikkonen 040 770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
Kiurukatu 3
Kädessäsi on
Suomen
hyödyllisin
media.
TNS Gallup /
Medioiden mielikuvat 2009
Kiuruveden Keilahalli
Asematie 12
ratavaraukset 044-763
Rolls-pikaruokarav.
5647
044-765 4771
MAINOSPALVELUT
0400-685968 Harri Heikkilä
Hammaslääkäriasema
KULMAPAIKKA
Puh. 017-753994
Osana kierrätystä.
Nivankatu 2, 2.krs
Lääkäripalvelut
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
Muut
Hammaslääkäri
ILKKA NYKÄNEN
Säästötalo, Kiuruvesi
puh. 040 507 4458
p.0500-273 374
Karhuntie 8, KIURUVESI
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. tammikuuta 2013
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
Isa-Bell
Eila Lappalainen
Kukkomäentie 36
p.0500-205 282
ti ja la suljettu
Parturi-Kampaamo
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe 8.30-17.00,
la 8.30-13.00
Avoinna:
ma-pe 8.30-17,
la 8.30-13
19
19
Hyvinvointi
Korjaus / Huolto
Hautaus- / pitopalvelut
Kiurukatu 3, p. lumiesteet
. 050-543 1253
. (017) 753 737
www.kastari.fi
050 . 017-754 570
Avoinna ma-pe 8.30-17.00
ParturiKampaamo
Jennica
p. 0500-61
9 674
Niemistenkatu 8
p. tammikuuta 2013
Keskiviikko 30. kourut . (017)754 665
Kiuruveden
Fysikaalinen
Hoitolaitos
Asematie 5, puh. 0400 654 758
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
Pankki-, vakuutus-, laki- ja tilipalvelut
Torikatu 6, p. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Kauneus- ja jalkahoitola
Linja-autoasema
Puh. (017) 753 335
Fysioterapeutit: Anneli Hautajärvi,Jaana Kananen,
Anneli Knuutinen, Hanna Loppukaarre
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
p.017-752 259
Soilin Hieronta
Kuntohoitaja Soili Marin
p. piipunpellit . 050-514 0067
Puh.044 255 7510 Yrittäjäntie 10
siivouspalvelut
avustaminen
hieronta
juhlat
p.017-818181
koulutettu hieroja
Kaivinkone-, louhinta-, räjäytys- ja
maansiirtotyöt
Lavettikuljetukset
Myydään peltomultaa
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
Kirkkokatu 2
Parturi-Kampaamo
PÄIVI
Puh. (017) 754 879
Mela & Meisseli Oy
Palokatu 9, p. Keskiviikko 30. Lukkosaumakatot omalla koneella
Puhtaanapito ja kotipalvelut
Annette Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
Laadukkaat ja monipuoliset
siivous- ja muut kotityöpalvelut
puh. tikkaat . 353 3220
Asematie 11, II krs.
Apteekin yläkerta
VT@timomartikainen.fi
www.timomartikainen.fi
Palveluhakemistossa
ilmoitus huomataan!
KIURUVESI-LEHTI
p.017-770 7700
Konttori avoinna ma-pe klo 8-16
20
20
Keskiviikko 30. tammikuuta 2013. tammikuuta 2013
Keskiviikko 30