8-9
S. Perheessä ei tehdä isoja uudenvuodenlupauksia, mutta Me-
riina aikoo parantaa paria koulunumeroa ja
Mervillä on aikomuksena liikkua enemmän.
Lue lisää sivulta 5. 4-5
S. 13
TIINA KILVENSALMI
Lupauksia vuodelle 2016
Pielavetinen Mervi Hyvönen toi maanantaina tyttärensä Meriinan (11) ja Minervan (8)
mummolaan Kiuruvedelle. VUOSIKERTA, NRO 53
Vaarallinen
tasoristeys
Jäähyväiset
vuodelle 2015
Tapanina lentistä
yli 30 vuotta
S. -20%-40%
-30%
-50%
JXPRIOR.P.P.FINLANDE
LOPPUUNMYYNTI
KIIHTYY!
TERVETULOA
KESKIVIIKKO 30.12.2015
Irtonumero 2,40 e
012138-1553
www.kiuruvesilehti.fi
61
Isä kysyi: ?Mitäs nyt
tehdään??
?Kutsutaan syömään?, henkäisin
ja tunsin samassa joulumielen, joka
siirsi pois kaikki huolet mielestäni.
Isä ohjasi vieraat sisälle ja istuimme siunaamaan jouluaterian.
Joulun tuoksu! Vieraamme olivat
nukkuneet lampaiden kanssa nuotion äärellä villashaaleihinsa kääriytyneinä. Isolla
koukulla virkkasin lappusia monenvärisistä langoista kuukausikaupalla. Lähinnä huolta aiheutti verotulojen kehitys. Myös akuuttivastaanotto päätettiin säilyttää viikonloppuisin.
Nähtäväksi jää, miten sosiaali- ja terveydenhoidon käy,
kun maahan ryhdytään rakentamaan 18 itsehallintoaluetta, joista 15 alueen vastuulle sosiaali- ja terveyspalvelujen
järjestäminen siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä. Kun rupesin etsimään
kirjaa joulupäivänä, sitä ei löytynyt enää mistään. Isä toi joulupuuksi jonkun
katajan näköisen matalan havupensaan. En ole käsityöihmisiä, mutta olin luvannut
itselleni, että teen kummitädilleni joululahjaksi lukunutun. Kuluneena vuonna tuli miinusta pitkälle toista sataa henkilöä. 017 770 7700 tai 044 705 0443
konttori@kiuruvesilehti.fi,
fax 017 770 7770
LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI
Airi Leskinen
040 833 7208,
airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi
Painovalmiit ilmoitukset
(varaukset konttoriin)
aineisto@kiuruvesilehti.fi
nä. Ilmeisesti kirja
oli mennyt vahingossa joulupaperien mukana uuniin ja jo poltettu
tuhkaksi.
Koska asuimme lähellä kyläkirkkoa, olimme usein jouluaamuna
kirkossa. kansanedustajan. Vieraiden mentyä pääsimme illan pimentyessä vielä joululahjammekin jakamaan. Alkuvuodesta puhutteleva installaatio matkaa vielä Euroopan parlamenttiin.
Yksi kuluneen vuoden huippuhetkistä oli, kun Kiuruvesi
sai eduskuntavaaleissa läpi ?oman. Heikkinen oli Savo-Karjalan alueen äänikuningatar ja sai koko valtakunnan tasolla
18. Myös
paikkakunnan väkimäärä jatkoi laskuaan. He halusivat näyttää
kaikki projektit, joissa olivat työskennelleet. Heikkinen lupasi pitää Kiuruveden päättäjiin kiinteää keskusteluyhteyttä
ja viedä kiuruvetisten
asioita eteenpäin.
?
Tuottajahinnat laskivat, vienti
ei vetänyt, sateet
aiheuttivat satoongelmia.
Kiuruvedellä keskusteltiin vuoden mittaan paljon taloudesta. Ja samalla joulumielen!
Paimenet olivat joulun kohokohta. Nyt saimme suoraan joulumme paimenet kedolta. Itsestäni ylpeänä käärin jakun joulupaperiin ja raapustin päälle Helgatätini nimen.
Ennen joulua tehtiin siskojen
kanssa joululahjoja äidille ja isälle, mummuille ja tädeille sekä serkuille, tuskin mitään ostettiin kaupasta, eihän meillä lapsilla edes ollut omaa rahaa.
ON minulla yksi harmittavakin
joulumuisto. pe 8 . Vieläkin muistan, miten juhlava näky
se oli . Keskustan Hannakaisa Heikkinen keräsi huikean äänimäärän,
joka yllätti hänet itsensäkin. eniten ääniä. Muun muassa rallissa Jari Huttunen voitti Suomen mestaruuden.
Puh. Ongelmia aiheuttivat laskevat tuottajahinnat niin maidon kuin lihan suhteen sekä
Venäjä-pakotteet, vienti ei vetänyt itänaapuriin.
Myös tukien maksatuksessa oli ongelmia ja maitokiintiötkin poistuivat. Pimeän aikaan ei voinut turvallisuussyistä
ajaa. Sain silloin joululahjaksi bambista kertovan isokokoisen kauniin kuvakirjan. Onneksi yrityspuolella ei tullut suurempia takapakkeja. Äiti tiesi, että kahdeksan maissa kannattaa olla ikkunassa katsomassa joulukirkosta palaavia. Tämä joulu on
jäänyt ikimuistoisena mieleemme.
Muistelemme sitä aina samoilla sanoilla: jouluna paimenet tulivat kedolta...
ANNUKKA SOITTU
Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024
Muut jakeluhäiriöt: (017) 770 7700
ILMOITUSTEN JÄTTÖ:
Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja
pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä.
Tilausmaksut 12 kk/kesto:
kotimaa
86 e / 77 e
Eurooppa
150 e / 130 e
muut ulkomaat 220 e / 200 e
Painopaikka:
Lehtisepät, Pieksämäki. Hyvissä ajoin ennen joulua sain kuin sainkin palaset valmiiksi ja yhdistelin ne nutuksi. 16
Levikki: 5813 (LT 2014)
Ilmestyy keskiviikkoisin
Sanomalehtiliiton jäsen
tulee lähettää nimi, osoite ja
puhelinnumero, jotka jäävät vain
toimituksen tietoon. Keskiviikko 30. Opiskelin todella kuumeisesti ja lyhyt joululoma oli ainoa levähdys.
Kahden ja puolen kilometrin korkeudessa ilma oli viileämpää. Hyvin siihen mahtui kolmetoista henkeä, joskus enemmänkin.
Serkkuni Pike ja minä olemme
molemmat syntyneet joulupäivänä; siispä toivottelimme toisillemme juhlapöydässä hyvää syntymäpäivää ja kiitos samoin.
Mummulan väki puolestaan tuli
meille tapanina joulukahville. Nyt oli joulu,
mutta joulumieleni oli kadoksissa.
Äiti oli varannut muutaman joulupaketin ja leiponut valmiiksi joulun
tuoksua. Varsinkin yritysneuvojalta. Lähestyimme vanhempieni työkohdetta Wotera Ressan "unohdettua
kylää", jossa klinikan rakentaminen oli ollut "puskatimpurin" työ-
ILMOITUKSET, TILAUKSET,
OSOITEMUUTOKSET
p. Isä meni ovelle, jossa korkea-arvoisa puhujavieras toisen johtavan veljen kanssa oli ovella. Myös
nimimerkillä julkaistavien
kirjoitusten yhteydessä
TOIMITUS
toimitus@kiuruvesilehti.fi
Päätoimittaja Jaana Selander
040 705 9327,
jaana.selander@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Tiina Kilvensalmi
040 523 8345,
tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Aku Laatikainen
044 339 6512,
aku.laatikainen@kiuruvesilehti.fi
Toimittaja Anu Laitinen (äitiyslomalla)
VIRKKASIN ja ähelsin. Joka tapauksessa kunnan rooli tulee jatkossa muuttumaan radikaalisti.
KIURUVESI sai kuluneena vuonna kaksi keskeistä viranhaltijaa: yritysneuvojan ja kaupunginsihteerin. Kaiken päälle kesä oli sateinen ja
se aiheutti sato-ongelmia.
Paljon puhuttiin myös maatalouden byrokratiasta. Entä kiinteistöjen. Katselin siitä kuvat aattoiltana ja ajattelin, että luen sitten tekstit paremmalla aikaa. Olipa se jumalanpalvelus!
Koko kansa hyppi laulujen tahdissa
käsiään taputtaen.
Puhujavieraana oli seudun johtava veli tulkkinsa kanssa. Monella saralla kiuruvetisille tuli menestystä. Heidät
oli majoitettu johonkin kylän majaan.
JOULUAATTONA valmistauduimme perhejouluun. Eteläisessä Sheben kaupungissa ilmasto oli kuumempi, jopa
plus 40 astetta.
Olin aina ollut intohimoinen
kuuntelija isän rakentamisjutuille,
mutta olin lopun uupunut matkustamisesta. Kerran me kaikki kolme
siskosta kuitenkin olimme sairaina
joulun aikaan ja silloin koko perhe
jäi kotiin. PL 69, 74701 KIURUVESI, Hovinpelto 3
Konttori avoinna: ma . Pääsin samantien tutustumaan
erilaiseen hoitokulttuuriin, joka oli hoitoalaa opiskelevalle elämys.
Illalla kävimme läheisessä kylän
kirkossa. Täti lohdutti minua, että lahja-ajatus lämmitti häntä ihan yhtä paljon kuin nuttu olisi lämmittänyt!
SIRPA RUOTSALAINEN-NISKANEN
Paimenet toivat joulun
VIETIN ikimuistoisen joulun 1995
Etiopiassa, missä vanhempani Anneli ja Heikkki Kumpulainen olivat
lähetystyössä. Aikuiset jäivät rupattelemaan kahvin jälkeen olohuoneeseen, kun
me serkukset siirryimme piirtelemään keittiön pöydän ääreen.
Katselimme ikkunan takana olevia korkeita lumikinoksia ja lauloimme kuusiäänisesti On hanget
korkeat nietokset, kun joulu joulu meillä..
Kummitätini oli siis saanut aattona minulta joululahjan. Avoinna
on, tuleeko itsehallintoalueille verotusoikeus vai huolehtiiko valtio rahoituksesta. Eikä tässä kaikki. Katoimme äidin kanssa pöytää, kun ovelta kuului koputus.
Katsoimme toisiamme: Kaikkien-
ILMOITUSHINNAT
ts
0,85 e / 1,05 e
tj
0,79 e / 0,99 e
takasivu 0,88 e / 1,08 e
kuolinilm. 0,74 e
Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%.
Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai
väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle
aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään
ilmoitushintaan.
han piti tietää, että meillä on ?family Christmas?, perhejoulu. samanlainen kuin joulupostikorteissa.
LAPSUUDESSANI meillä oli vuosikaudet tapana, että meidän perhe meni mummulaan aterioimaan
ensimmäisenä joulupäivänä. (017) 770 7700 tai 044 705 0443
os. Kasetilta kuului joulumusiikkia.
Jouluaattona kävimme joulusaunassa, suomalaisittain rakennetussa. Se vietiin
Helsinkiin maa- ja metsätalousministeriöön ihmeteltäväksi. Ilmiselvä kulttuuriero. Voi sitä kilvan ajoa! Korjareki toisensa perästä sujahti kovaa
vauhtia alamäkeä ja hevosten aisakellot helkkyivät sisälle asti. Mielipiteitä
voi lähettää sähköpostitse.
Toimitus pidättää oikeuden
kirjoitusten lyhentämiseen ja
otsikointiin.
Kirjoituksia ei palauteta.
Menneitä jouluja muistellen
TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI
Sitoutumaton kotiseudun
uutis- ja ilmoituslehti
Mielipiteitä julkaistaan nimellä
sekä nimimerkillä. Maatalouden
ahdingossa oli nieleksimistä riittämiin.
Vaikka rahasta teki ja tekee tiukkaa, päätti valtuusto kuitenkin hankkia Luupuvedelle uuden koulun. Emäntä
Kaisa Huttunen ja maaseutuasiamies Mari Tabell kokosivat
lomakepyykkinarun, jolle tuli pituutta 25 metriä. Hän
kiitteli kauniisti, vaikka pian selvisi, että eihän nuttu ollut sopinut
kuin hänen viereensä eli oli auttamatta monta numeroa liian pieni. Entä miten käy valtionosuuksien. joulukuuta 2015
2
POSTIA
Kiuruvesi-lehti/
Postia-palsta,
PL 69, 74701 Kiuruvesi
toimitus@kiuruvesilehti.fi
PÄÄKIRJOITUS
Maatalouden ahdinko
varjosti kulunutta vuotta
V
uosi 2015 koetteli Kiuruvedellä erityisesti maanviljelijöitä. Paljon myös tapahtui vuonna 2015, Kiuruvettä kehuttiin tapahtumien kaupunkina. Siellä oli iso tupa ja tuvassa pitkä pöytä. Niinpä teimme matkaa
pääkaupungista Addis Abebasta
kaukaiseen Sidamo kylään.
Viiden päivän ajan kuulin selostuksia lähetystyökohteista, lastenkodeista ja klinikoista. Heiltä odotetaan luonnollisesti paljon
Esi-
merkiksi Virossa on päätetty, että
vuoteen 2020 mennessä siirrytään
täysin digitaalisiin materiaaleihin.
On kuitenkin hyvä, että Suomessa
meillä on pedagoginen vapaus, siis
se, että digitalisaa-tiokin lähtee
opettajien omasta uudistumishalusta lainsäädännön sijaan. Tämä on iso
haaste myös Kiuruvedellä. Kuva: kotiseutuarkisto.
Nyt on uudistusten aika
PERUSKOULUN uudet opetussuunnitelmat astuvat voimaan ensi syksynä. MAATALOUDEN
telmä on luotu pitämään elin-
Yleislakko 1956. Mutta kun neuvottelupöydässä on 16 yhden asian liikettä tai aatetta ja vain kaksi
tuottajien edustajaa ei lopputulos ole aina hyvä.
OLEMME kaikki tuottajat samassa veneessä ja riippuvaisia
toisistamme ja meidän tulisi soutaa samaan suuntaan tasatahtiin. Kiuruvedellekin on kaikille kouluille
hankittu jo muutaman vuoden aikana tablettitietokoneita perinteisten tietokoneiden lisäksi.
DIGITALISAATIO lisää koulutuksen tasa-arvoa. Kun rahaa ei ole, ei voida
maksaa laskuja toisille tuottajille tai urakoitsijoille ja se koettelee jokaisen hermoja ja naapurisopua. Lisää rahaa tuottajien ketjuun ei ole luvassa tukijärjestelmistä, vaan se on saatava markkinoilta. Tämä
toimii varmasti paremmin.
Opettajien koulutukseen tarvitaan voimakkaita panostuksia,
jotta digitalisaatio ja uusi pedagogiikka toteutuvat. Sateinen kesä, ja
tuottajahintojen lasku vientipakotteiden vuoksi ovat moderneja ?katovuosia?, joihin joudumme jatkossakin tottumaan.
Toivottavasti viimevuosi oli
aallonpohja, josta suunta on
ylöspäin.
?
Olemme
kaikki tuottajat
tukijärjessamassa veneessä. Keskiviikko 30. Tätä on
meilläkin hyödynnetty lukiolla,
kun esimerkiksi kielikurssin voi
ottaa toisesta yläsavolaisesta lukiosta ja opetus onnistuu etäyhteyden kautta.
Professori Katariina SalmelaAron vetämä, Helsingin koululaisiin keskittynyt selvitys totesi, että
melkein puolet 12-vuotiaista suhtautuu kyynisesti koulunkäyntiin.
Joka neljäs ei pidä koulua tärkeänä ja joka kymmenes on uupunut.
Mitä on tapahtumassa. Pitääkö lisätä rahaa opetukseen ja pienentää
luokkakokoja. Nykyinen linja tuen ohjaamiseen maatalous tuotannon jäädyttämiseen ja kohdistamiseen vain ravinteiden sitomiseen maahan
on osoittautunut huonoksi ja maaseutua kurjistavaksi. Kuvaaja Antti Pennanen. Pedagogiikka ja oppimisympäristöt uudistuvat ja digitalisaatio vahvistuu entisestään.
Koulun pitää uudistua, koska maailma ympärillä muuttuu koko ajan
ja lapset pitää opettaa pärjäämään
nyky-yhteiskunnassa.
Digitaalisuus on nykyajan lapsille luonnollista, koska se on heille
yksi tapa ilmaista itseään muiden
joukossa. joulukuuta 2015
3
ARKISTOJEN AARTEITA
VIERASKYNÄ
TUOMO TIKKANEN
Kirjoittaja on MTK-Kiuruveden sihteeri.
Kohti vuotta 2016
M
aataloustuotanto on aina ollut riippuvainen säästä ja
sen vaihteluista. Tämä näkyy esimerkiksi mahdollisuuksissa opiskella valinnaisia aineita. Kuilu koulun ja lasten välillä kasvaa päivä päivältä.
Nyt on uudistumisen aika ja näihin uudistuksiin halutaan tiiviisti
mukaan opettajat, kunnat sekä yritykset, jotka tuottavat oppimateriaaleja. Hoitamattomat pellot ja nk. Korhonen kertoo, että oppimisympäristöt ja -sisällöt sekä
opettamisen tyyli ovat pysyneet
kymmeniä vuosia muuttumattomina. Vain yhtenäinen etujärjestö voi olla vahva vaikuttaja ja ajaa kaikkien tuottajien asiaa parhaalla mahdollisella tavalla.. Saattaahan se auttaa, mutta pitäisikö raapaista hieman syvemmältä ja yrittää selvittää, mistä tämä kyynisyys kouluun
johtuu?
Professori Salmela-Aro kääntää
TIINA KILVENSALMI
tarvikkeiden hinnat tasaisina
ja edullisina vaikka jossain päin maailmaa olisikin katovuosi.
Samalla pidetään kotimainen maataloustuotanto hengissä, jos
ja kun tulevaisuudessa tapahtuu maailmalla suuria mullistuksia eikä halpaa ruokaa olekaan saatavissa. Lapset oppivat jo pienenä käyttämään tietokonetta, tablettia ja muita digitaalisia laitteita leikkiessään.
Koulujen välillä on digitalisaation hyödyntämisessä suuria eroja asenteiden, osaamisen ja resurssien osalta. Historiassa on ollut jopa koko kansaa
koettelevia katovuosia. Hän on sitä mieltä, että nuorten oppimiskäytäntöjen ja koulun käytäntöjen
välille on kasvanut kuilu. Meillä
on erinomaiset opettajat ja meidän
tulee pitää opettajien osaamisesta
kiinni myös jatkossa.
KOULU on lasta varten ja sen pitää ennen kaikkea herättää hänen
uteliaisuutensa uuteen ja auttaa jokaista lasta löytämään omat vahvuutensa.
Toivotan kaikille onnellista uutta vuotta!
TUIJA KASTARI
opetuslautakunnan pj.
KRITIIKKIÄ on kohdistunut myös tuottajien etujärjestöön,
koetaan että oman tuotantosuunnan eduista ei ole pidetty riittävästi huolta. Kauppojen on tämä ymmärrettävä ja asetettava arvot kohdilleen, markkinaosuus kilpailun sijaan.
OPETTAJIEN koulutukseen tarvitaan voimakkaita panostuksia, että digitalisaatio ja
uusi pedagogiikka toteutuvat, kirjoittaa Tuija Kastari.
katseen koulua kohti. hömppäheinäpellot eivät ole positiivista mielikuvaa luovia näkymiä ja eivätkä kehitä maataloutta.
Kukaan ei investoi ja laita rahaa kiertoon, ellei tuotanto ole
kannattavaa ja sille nähdä tulevaisuutta. Tämän
havaitsee siitäkin, että koululaiset joutuvat opettamaan opettajille tietotekniikan alkeita, kun tunneilla tulee ongelmia tietokoneiden kanssa.
YLEN uutisissa haastateltiin turkulaista opettajaa Maarit Korhosta. Lähetä meille tietoa tästä kuvasta osoitteeseen: toimitus@kiuruvesilehti.
fi tai Kiuruvesi-lehti, Hovinpelto, 74700 Kiuruvesi. Koulujen digitalisoituminen on iso trendi, siihen panostetaan maailmalla valtavasti. Kuitenkin tuottajat ovat joutuneet yhä ahtaammalle kuluneena vuonna. Hänen mukaansa koulu on kuin
museo. Tämän muuttamiseksi
tarvitaan panostuksia laitteiden ja
digitaalisten oppimisympäristöjen
hankintaan, mutta myös uudistuksia opettajien koulutukseen. Nyt tukijärjestelmässä oli häiriö, joka aiheutti maatiloille suuria vaikeuksia.
JATKOSSAKIN joudumme tottumaan nopeisiin muutoksiin tukiviidakossa, jossa tuella pyritään ohjailemaan tuottajia. Tehokkailla koneilla, monipuolisella tuotannolla ja tavaran vapaalla liikkumisella ei vastaavaa enää pääse tapahtumaan. Toivottavasti tukijärjestelmät ohjataan jatkossa paremmin aktiiviseen tuotantoon,
jolloin on mahdollista investoida ja kehittää tuotantoa tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi.
ANKEA vuosi on koetellut myös tuottajien yhtenäisyyttä, syitä heikkoon kannattavuuteen on haettu toisista tuotantosuunnista tai kilpailevista yrityksistä. Tuottajahinnat on saatava nousuun, eikä se
toteudu korkealaatuisia tuotteita halpuuttamalla kansainvälisen bulkkituotannon hintatasolle. Koulu ei pysy ajassa mukana. On kuitenkin muistettava, että MTK ei ole neuvotteluosapuolena tuottajahinnoista tai poliittisista tukiuudistuksista, vaan pyrkii vaikuttamaan asiantuntijaorganisaationa
päättäjiä tekemään oikeita päätöksiä
Niinpä ratkaisuna voisi olla junien nopeuksien alentaminen.
Myös tasoristeysten siirtämisestä
on ollut puhetta. tanssit; James band . Nykyiset liikennejärjestelyt on suunniteltu höyryveturien ja hevoskärryjen aikaan.
Nopeudet ja kulkuneuvojen massat ovat kasvaneet niistä ajoista
melkoisesti.
. 4
Keskiviikko 30. Meitä pelottaa, että milloin sattuu ihmisvahinkoja. Alempi 65 prosentin ja ylempi sadan prosentin erityiskorvaukset säilyvät ennallaan. 017 768751
Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi
Tasoristeyksessä vaaran
TASORISTEYS Hallaperän ja Niskalanniemen
tasoristeys on vaarallinen etenkin isommille kulkuneuvoille. Heinonen
ja Lonkila toivovat, että nopeutta
alennettaisiin 90:een tai mieluiten
vielä alemmaksikin.
. klo 19.30
Ohukainen ja Paksukainen show
napostelubuffet . Alkuomavastuu koskee myös
niitä, jotka ovat tähän asti saaneet
tietyt korvattavat reseptilääkkeensä
kokonaan korvattuina, muistuttaa apteekkari Henrik Salomies
Kiuruveden apteekista.
Kun korvattavien lääkkeiden
ostot ovat ylittäneet 50 euron
alkuomavastuun, Kela maksaa
osan korvattavan lääkkeen hinnasta. Maanviljelijät toivovat, että turvallisuutta parannettaisiin.
AKU LAATIKAINEN
MAANVILJELIJÄT Arto Lonkila ja
Sami Heinonen ovat huolestuneita. Tilanne on ikävä ympäri vuoden, mutta talven liukkailla se korostuu entisestään. Heidän tiluksiaan halkoo vilkas
rautatie, joka on ylitettävä säännöllisesti Hallaperän ja Niskalanniemen tasoristeysten kohdalta.
. Esimerkiksi viime kesänä Niskalanniemessä juna ja peräkärryä vetänyt traktori törmäsivät toisiinsa. Ilotulitus
Hinta 35,- (sis. Korvattavat lääkkeet kuuluvat kolmeen eri korvausluokkaan kuten aiemminkin. Kehitys on tapahtunut vähitellen, joten olemme salakavalasti tulleet nykyiseen tilanteeseen.
Kyllähän siirto parantaisi näkemiä ja tien linjaustakin suorem-
Lääkekorvauksiin muutoksia
Lääkekorvauksiin tulee 50
euron alkuomavastuu
vuoden alusta.
Alkuomavastuu
ei koske alle
18-vuotiaita.
LÄÄKKEIDEN Kela-korvauksiin
otetaan käyttöön 50 euron alkuomavastuu, kun aiemmine Kela-korvausta on saanut jo vuoden
ensimmäisestä lääkeostosta.
Uusi alkuomavastuukausi alkaa
aina vuoden vaihtuessa ja koskee
kaikkia yli 18-vuotiaita.
. joulukuuta 2015
Runnin uusi vuosi 31.12.
Komediaa, naurua, nostalgiaa alk. Tosin ainahan tässäkin kohtaa voisi parantaa. Kärry lensi ojaan, mutta pahempaankin oli aineksia, Heinonen kertoo.
Pääasiallisena syynä heikkoon
turvallisuuteen miehet pitävät junien liian suurta nopeutta, joka on
120 kilometriä tunnissa. joulukuuta 2015
Tutustu www.runni.fi
p. Näkemien pitäisi olla yli 700
metriä, ja nyt ne ovat päälle 200
metriä, Lonkila ja Heinonen pohtivat.
. Molemmat ovat vaarallisia
paikkoja. Muut mainitut uudistukset ovat
kokonaan tekemättä. Raskaan liikenteen ajokielto
haittaisi pahasti esimerkiksi meidän elinkeinojamme. Traktoreiden ohella alueella liikkuu muun
muassa rekkoja ja hevoskuljetuksia.
TASORISTEYSTEN turvallisuutta on tutkinut VTT vuonna 2005.
Tällöin havaittiin, että näkemät tulisi raivata välittömästi sekä kunnostaa odotustasanteet, uusia kansi ja siirtää tasoristeysmerkkejä.
. Näkemien raivausta on tehty ja
se on hoidettu hyvin. show, buffet ja tanssit)
Hyvää uutta
vuotta 2016!
UUTISET
Keskiviikko 30. Henkilöautot ehtivät jotenkuten turvallisesti radan yli, mutta pidempien ja raskaampien ajoneuvoyhdistelmien kanssa on hankaluuksia.
. Korvausmuutosten tarkoituksena on tukea erityisesti paljon lääkkeitä käyttäviä. Junat ovat näkemäalueella vain kahdeksan sekuntia nykyisillä nopeuksilla.
Miesten mukaan tieliikenne on
runsasta sekä Hallaperässä että Niskalanniemessä. Peruskorvaus nousee 35 prosentista
40 prosenttiin. Satunnaisesti lääkkeitä käyttävä saa jatkossa vähemmän korvausta lääkkeistään.. Lääkekulujen vuosiomavastuu eli niin
sanottu lääkekatto laskee hieman ja
on 610,37 euroa vuonna 2016. Puomeja ja
valojakin on suunniteltu, mutta
raha on esteenä.
Lisäksi VTT ehdotti taannoin
kuorma- ja linja-autojen sekä ajoneuvoyhdistelmien ajokieltoa, joka tosin voitaisiin välttää alentamalla junien nopeutta 90 kilometriin tunnissa.
Sen jälkeen vien
lapset mummolaan. Pielavetiset Mervi,
Meriina ja Minerva Hyvönen
kävivät lainaamassa Kiuruveden
kirjastosta lomalukemista. Tämä vuosi oli hyvä. Palvelemme ma-pe 8.30-17
Tervetuloa katselemaan!
Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. (017) 752 277
www.kiuruvedennakokulma.fi
Tarvitseeko kauppojen olla auki klo 21 jälkeen?
TIINA KILVENSALMI
vyöhykkeellä
AKU LAATIKAINEN
paan. Mutta jälleen tullaan rahakysymykseen.
VUONNA 1995 kiskot hitsattiin
yhteen, mutta tämä aiheutti puolestaan sen, että junien nopeuksia
pystyttiin kasvattamaan nykyiseen
120:een.
. Uusivuosi meni sen takia
ihan mönkään, kun ei kivun takia voinut tehdä mitään, Mervi
muistelee.
Hyvösten perheen uudenvuoden perinteisiin kuuluvat rakettien ampuminen ja tinojen valaminen.
. Kiuruvedellä keräystä organisoi Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosasto. Tinojen varjoista on ennustettu tulevaa vuotta, mutta eipä
ne ole tainneet toteutua. Uusivuosi vaihtuu kotona tai Mervin siskon luona Kärsämäellä.
. Kiuruvedellä he käyvät usein, koska Meriinan ja Minervan mummola on Mervi-äidin kotikunnassa.
. Tytöt näkevät siellä tätiään ja pääsevät viettämään aikaa hänenkin
kanssa, Mervi kertoo.
Uudenvuoden suunnitelmat eivät ole vielä Hyvösten perheessä
selvillä. joulukuuta 2015
VIIKON KYSYMYS
Teetkö
uudenvuodenlupauksia?
Ei
5
Kiitos kuluneesta vuodesta
ja onnellista uutta vuotta!
Nähdään ensi vuonnakin!
20%
80%
OPTIIKKA
KELLOT
KORUT
Kyllä
Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.?
SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS:
Kiuruveden
Näkökulma
Kiurukatu 1, (017) 752 277 . Keskiviikko 30. Kunhan ei vuosi vaihdu hammaskivussa kuten viime vuonna
kävi. Työttömiä työnhakijoita on Kiuruvedellä yhteensä 536 henkilöä. Toivon, että ensi vuonnakaan ei olisi isompia mullistuksia omassa
elämässä tai maailmalla, Mervi sanoo.. Uutena
vuotena syödään myös viimeiset jouluruuat pois.
Hyvösillä aiotaan tehdä uudenvuodenlupauksiakin.
. Kyllä junaliikenne saa meidän
puolesta jatkua, mutta sen pitäisi
tapahtua nykyistä turvallisemmin.
On ikävää, kun ihmiset joutuvat
elämään pelossa.
Pielavetinen Mervi Hyvönen kävi maanantaina lastensa Meriinan (11) ja Minervan
(8) kanssa Kiuruveden kirjastossa. Meriinan kanssa on ollut puhetta parin koulunumeron parantamisesta. Pielavetinen
Hyvösten perhe suuntaa vuoteen
2016 positiivisin mielin.
Maanantai iltapäivänä kirjaston pihamaalla oli muutamia
kulkijoita. Työttömiä työnhakijoita
oli marraskuun lopussa Pohjois-Savossa 3,8 prosenttia enemmän kuin
vuotta aiemmin. Ilman lomautettuja työttömyys lisääntyi 4,6 prosenttia. Haluaisin itselleni isomman
hevosen, kun shetlanninponi alkaa olla aika pieni, kertoo ratsatusta harrastava Meriina.
Vuoteen 2016 Hyvöset suuntaavat positiivin mielin.
. Työttömyysaste on Pohjois-Savossa 13,6
prosenttia. Alueen työttömyys nousi valtakunnan keskitasoa hitaammin. Työvoima on 3625 henkilöä.
Pohjois-Savossa työttömyyden
nousuvauhti on hidastunut selvästi. Kiuruvetisille lapsiperheille kerättiin noin 70 lahjaa.
VUOSI vaihtuu torstain ja perjantain välisenä yönä ilotulitusrakettien paukkeessa. Kiuruvedellä asioimme
usein. Syömme perinteiset nakit ja perunasalaatit sekä herkkuja. Niinpä rahan puutteen lisäksi vaivaa myös ajanpuute, miehet
harmittelevat.
Heinonen ja Lonkila ovat mm.
opetelleet junien aikatauluja ja sanovat tulevansa toimeen nykyisessä tilanteessa, mutta asiat voisivat
olla paremminkin.
. Uusien avoimien työpaikkojen määrä on pienellä kasvu-uralla. On ikävää, että esimerkiksi lieteajo pitää joskus keskeyttää tiettyyn kellonaikaan ja oma normaali työnteko häiriintyy.
. Tiekin on
varsin kapea tällä kohtaa.
Maanviljelijät Arto Lonkila
(kuvassa) ja Sami Heinonen
sanovat, että risteyksen
turvallisuutta pitäisi
parantaa.
lyhyesti
Työttömiä
työnhakijoita
536 henkilöä
TYÖTTÖMYYSASTE on Kiuruvedellä 14,8 prosenttia marraskuun
loppuun mennessä, kun se viime
vuonna oli 14,1 prosenttia. Nopeuksia ei voi VR:n mukaan pudottaa, sillä tällöin junat
eivät ehtisi ajoissa määränpäihinsä. Perheen miesväki on nyt
jäähallissa luistelemassa ja sitten menemme yhdessä uimaan
uimahalliin. Itse aion lenkkeillä ja liikkua ensi vuonna enemmän, Mervi lupaa.
Meriinalla on myös yksi toive
ensi vuodelle.
. Lapset jäivät yöksi Kiuruvedelle mummolaan.
Positiivisin mielin
vuoteen 2016
TIINA KILVENSALMI
VAARAN PAIKKA
Saapuminen Hallaperän
tasoristeykseen tapahtuu
ylös viettävän ja jyrkän
mutkan kautta. Koko maan tasolla työttömyys
kohosi vuodessa 4,8 prosenttia.
Joulupuu-keräyksestä
70 lahjaa lapsille
YLÄ-SAVON Nuorkauppakamarin järjestämä Joulupuu-lahjakeräys toi tänä vuonna Ylä-Savoon
yhteensä noin 470 lahjaa vähävaraisten lapsiperheiden iloksi
Vastuuryhmänä
seurakunnan työntekijät.
Messun jälkeen seurakuntatalossa kirkkokahvit ja
loppiaisen Kauneimmat
Joululaulut Ulla-Siskon,
Eeva-Leenan ja Megan
Stubbsin kanssa. Pisteaita on komea ja ainakin yksi laidunmaalle johtava veräjä kuvassa
näkyy.
Pisteaidat ovat taas tulossa muotiin pienimuotoisesti.
Harva niitä kuitenkaan enää osaa latoa.
IRMA TIKKANEN. messun jälkeen
kirkkokahvit ja loppiaisen
Kauneimmat Joululaulut
seurakuntatalossa Ulla-Siskon, Eeva-Leenan ja Megan
Stubbsin kanssa, sekä
lähetyssihteeri Maija-Leena
Jauhiaisen eläkkeellelähtöjuhla. klo 18 Vigilia
Ke 6.1. savolaisia pisteaitoja teiden vierillä Kiuruveden keskustassakin.
Kuvan kortin on Kristiina-mummoni
saanut 1900-luvun alussa ollessaan palvelijana kauppias Juho Huttusen talossa.
Kuvassa on näkymä kirkonmäeltä
Osulan risteykseen. Lähetyssihteeri Maija-Leena Jauhiaisen
eläkkeellelähtöjuhla. klo 13 ilmaisruokajakelu vähävaraisille
Työttömien ruokalassa.
Oma kassi mukaan.
h isto r iaa
LAPSITYÖ
Su 10.1. 017 7700 421
Uudenvuodenaatto 31.12.
Klo 20 seurat Ry:llä.
Klo 23.30 Uudenvuoden
aattohartaus (Mirita Häyrynen ja Sirpa Savolainen).
Uudenvuodenpäivä 1.1.
Klo 10 sanajumalanpalvelus
(Korhonen ja Savolainen).
Vastuuryhmänä Niemiskylän kylätoimikunta.
Sunnuntai 3.1.
Klo 10 sanajumalanpalvelus
(Häyrynen ja Hyvönen).
Vastuuryhmänä Rytkyn
kylätoimikunta.
Loppiainen 6.1.
Klo 10 messu (Eero Svärd,
Laura Korhonen ja Elina
Hyvönen). joulukuuta 2015
kiitos
l uo nnon mukan a
KIITOS!
Sari Kämäräinen
Lämmin
kiitos
Kiuruveden Fysi-Askel
Oy:lle joulutervehdysvarojen lahjoittamisesta
yhdistyksellemme!
Kiuruveden Invalidit ry
Mukana
elämän iloissa ja suruissa.
seurakunnat
Maija-Leenan muistaminen).
Torstai 7.1.
Klo 18 seurat Ry:llä.
www.kiuruvedenseurakunta.fi
puh. Kolehti lähetystyölle.
Kastettu
Juuso Mikael Rantonen
Lauri Oskari Rytkönen
Amalia Vella Linnea Hurme,
Vantaan srk:sta
Kiuruveden
helluntaiseurakunta
puh. klo 13 vauvakirkko.
LÄHETYSTYÖ
6.1. klo 10 Liturgia
Diakonia- ja lähetystyötoimikunta kiittää kaikkia
joulumyyjäisiin osallistuneita.
Seurakunnan historiakirjaa
voi tilata puh. Teitä reunustivat riuku- ja
pisteaidat, joiden tekoon tarvittiin runsaasti harvennuspuita.
Koska pisteaitoja käytettiin myös laidunmaiden ympärillä, jäivät tiet usein niiden sisään. 040 584 7806
Tänään keskiviikkona
klo 13 ilmaisruokajakelu
vähävaraisille, työttömien
ruokalassa Puistonkulmalla, oma kassi mukaan.
Su klo 11 ehtoollisjumalanpalvelus, Heikki
Kumpulainen, Kalevi
Hyvönen ja kuoro
Ti 5.1. Rukouspalvelua.
Lämpimästi tervetuloa!
Pisteaitoja ja veräjiä entisaikaan
V
ielä 1950-luvun alkupuolella Kiuruveden sivukylien tiet olivat huonokuntoisia. klo 18.30
rukousilta
Olet tervetullut
mukaan!
Vapaaseurakunta, Kiuruveden rukouspiiri
Asematie 28, www.iisalmi.svk.fi
Ehtoollisjuhla 3.1 klo 15.00, puhuu evankelista
Mika Mähönen. Kolehti
lähetystyölle.
Jos et pääse ja haluat muistaa niin lista on Kukkakauppa Kauhasessa tai lähetystilin kautta FI 56 4783 1020
0263 50 (viestikenttään:
Kiuruveden
ortodoksinen
seurakunta
Ti 5.1. Siksi teillä oli veräjiä ja portteja, jotka
matkalaisen piti avata ja sulkea.
Veräjän jokainen riuku piti avata erikseen,
kun taas portti avautui kerralla, kun ensin
avasi säpin.
?
Kuvan kortin on Kristiinamummoni saanut
1900-luvun alussa
ollessaan palvelijana kauppias Juho
Huttusen talossa.
KOTOANI Uppolanperältä Lahnastentielle oli viisi veräjää tai porttia ja Pyhännäntielle neljä veräjää.
Veräjät ja portit olivat isoja ja raskaita ja niiden avaaminen ja sulkeminen lapselle oli haastavaa.
Siihen aikaan maitomies kuljetti hevosen vetämillä kumipyöräkärryillä maitoja ja kermoja Lahnastentien varteen
maitolaiturille.
Maitomiehellekin tuli lisähommia, kun
portit ja veräjät piti avata ja sulkea. 040 540 7510
hintaan 40 ?.
Sunnuntai 10.1.
Klo 10 sanajumalanpalvelus.
Vastuuryhmänä maa- ja
kotitalousnaiset.
Klo 13 vauvakirkko.
Hiljaisuus Kuva: Soile Kauppinen
DIAKONIATYÖ
Diakoniatoimistossa päivystys to 31.12.
Ke 30.12. Autojahan ei tuohon aikaan vielä ollut, joten liikenne tapahtui joko jalka- tai hevoskyydillä.
OLI niitä ns. 6
Keskiviikko 30
Keskiviikko 30. Jos
Mikko olisi voinut olla mukana, hän olisi hyräillyt tätä
uudempaa ?Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen
hiljaiseen taas Jeesus-lapsi
syntyy uudelleen?.
Entäs sitten isoukkisi
Veikko Laitinen. Aini-mummosi kiemuroi tuolissaan leppeän iloisena ja Kaisu-äitisi oli
pakahtua onnesta kuunnellessaan tyttärensä kansainvälistä tasoa olevaa esitystä. Onnemme oli
ylimmillään.
Eipä turhaan aikoinaan Sakari Topelius runoillut Sylvian joululaulussa häkistä,
joka sulkee sirkuttajan. Lopulta kotona asuminen
kävi mahdottomaksi hoivaavusta huolimatta. Sosiaalinen, vastuuntuntoinen, sisukas, yhteistyökykyinen, auttavainen ja huolehtivainen luonne oli omiaan toisten hoivaamiseen. Aloitetaan rahan säästäminen, vaikka sitten sukanvarteen. Mihin vielä ehditkään?
Monet suuret konserttisalit
odottavat jo ovi raollaan.
Tunnetun Marjatta Airaksen koulimana sinulle vaivattoman helposti ylärekisteritkin ovat hallinnassa. Mutta toisaalta, muistan lukeneeni valtakunnan ykköslehdestä, että luovan ihmisen työpöytä on juuri tällainen.
Luovuus on puolustukseni siivousintoilijan
pahimmalle painajaiselle. Kaivetaan komeron pohjalta upouudet lenkkitossut, pyyhitään pölyt
pois joogamatolta ja ostetaan kuntosalikortti.
Kalenterista raivataan lisää aikaa itselle, vanhemmille, sukulaisille ja ystäville. Eletään terveellisesti,
syödään porkkanaa ja selleriä, juodaan kolme
litraa vettä päivässä. Taisi olla vuosi 1995.
tö joka laulaa.?
Mikko oli kansakoulukavereitani muutamaa luokka-astetta alempana Rapakkojoen kyläkoulussa. Erityisesti lähetystyön
äiti koki tärkeäksi asiaksi
ja oli aina valmiina osallistumaan vapaaehtoistyöhön
esim. Luvataan
tutustua naapuriin, joka on asunut viereisellä tontilla viimeiset kymmenen vuotta. Moni tekee
uudenvuodenlupauksia, itsekin olen niitä joskus tehnyt. Ja tietenkin kielletään
itseltä kaikki paheet, miedoimpana niistä suklaa. Mutta
se joka laulaa, rukoilee kahdesti. Hän
toimi yli 30 vuotta Kiuruveden terveyskeskuksessa
työskennellen apuhoitajan
ja myöhemmin perushoitajan nimikkeellä mm. Entäs
minä. Siinä ajanjaksossa ehtii hitsautua hyvin yhteen.
Äidille ja isällekin vieraanvaraisuus ja toimiminen
toisten kanssa oli tärkeää,
kutsuttiin ihmisiä kylään ja
toisaalta käytiin myös paljon toisten luona vierailul-
la. Ja voihan siinä olla vaarana, että tarpeettomien roskien hävittämisen myötä katoaisi myös pala luovuutta. Hän opiskeli apuhoitajan ammattiin Tampereella ja päätyi lopulta Kiuruvedelle työn perässä. lähetyslounaiden järjestämisessä tai lipaskeräyksessä.
Äidin ja isän eräs tärkeä ja
rakas yhteinen harrastus ja
työmaa oli kesämökkimme
Karsikkoniemi. Mieluummin lähden uuteen vuoteen avoimin mielin ja katson mitä se tuo tullessaan.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!
-lehti. Tärkein kaikista lupauksista on, että ensi vuonna vältetään
joulustressi, ostetaan lahjat tammikuun alennusmyynneistä ja kokataan jouluruuat pakkaseen jo juhannuksena. Pitkät jäähyväiset
ja luopuminen olivat vuosikausien todellisuutta.
Molempien nyt lähdettyä
ikävä ja suru on suunnaton
ja sanaton. Niitä rahoja ei tuhlata turhuuteen.
Haaveillaan Bora Boran matkasta, joka varmasti toteutetaan tänä vuonna. Lapsia perheessä oli viisi ja äiti sai vielä kolme sisarusta
Reino-isän avioiduttua uudelleen Hiljan kanssa Esteri-äidin kuoltua.
Nuorena naisena äiti oli
vaatturinopissa enonsa luona Lapualla ja toimi myös
ompelijana tekstiilitehtaassa. Siellä kasvimaa ja marjapensaat sekä kotieläimet kuten lampaat ja kanat veivät paljon
vuorotyöläisten vapaa-aikaa.
Äiti ja isä saivat viettää aktiivisia ja osallistuvia eläkevuosia melko pitkään.
Vuoden 2008 jälkeen heidän vointinsa alkoi vähitellen heiketä sairastelun vuoksi. Jo perjantaina joudumme tottumaan ajatukseen, että eletään vuotta 2016. Sanna, kiitos sinulle. He menivät naimisiin vuonna 1963 ja rakensivat omakotitalon kirkonkylän keskustan tuntumaan.
Perheeseen syntyi kolme
lasta, Timo, Pasi ja AnnaKaisa.
Vanhempamme ehtivät
olla naimisissa lähes 52
vuotta. Siivoan työhuoneeni putipuhtaaksi ja
edelleen vuoden päästä huoneeni olisi yhtä
kliininen kuin leikkaussali. Molempien vanhempien
vuorotyö asetti omat haasteensa ajankäytölle ja perhe-elämälle.
Äidin harrastuksia olivat
mm. Nyt
häkki oli sepposen selällään
ja sinä Sanna, olit lentänyt
luoksemme laulamaan tuon
kauneimmista kauneimman
joululaulun.
?Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull`ain`Suomenmaa!?
Osaan vain arvailla, että jos
pari vuotta sitten joukostamme poistunut Ilmari-ukkisi olisi saanut olla paikalla, hän taatusti olisi pompannut pystyyn ja tehnyt
asennon. Äiti menetti selkeästi elämänhalunsa ja alkoi sairastella enemmän isän poismenon jälkeen.
Lopulta hänkin nukkui pois
sydäninfarktin heikentämänä syyskuussa 2015, vain
kolme kuukautta isän jälkeen.
Meille lapsille sopeutuminen aktiivisten vanhempien
hiipumiseen ja muuttumiseen ei ollut helppo asia ottaa
vastaan. Hoivakoti Kallionsydän oli heidän
kotinsa vuoden 2014 kevättalvesta lähtien. Eikä siitäkään tuntuisi olevan niin kauan, kun Suomi teki historiaa voittamalla Ruotsin jääkiekon MM-kisoissa. Me kun
tiedämme, että jokainen ihminen voi rukoilla. Äiti tutustui ihmisiin helposti ja tuli hyvin
toimeen erilaisten ihmisten
kanssa.
KOLUMNI
TIINA KILVENSALMI
Kiuruvedellä äiti tutustui
näytelmäkerhossa poliisikonstaapeli Tuomo Hämäläiseen. Veikko olisi saattanut
tuumata: ?Veisaappa isou-
kin mieliksi adventtivirrestä: `Tee sydämeeni majasi.
Se täytä, Jeesus, armolla ja
asu aina minussa.?
Ja sinä Sanna, olisit isoukkisi toiveen toteuttanut.
Nuoresta iästäsi huolimatta sinulta onnistuu kaikki. laboratoriossa, röntgenissä ja eri
osastoilla. Hän oli kuollessaan
83-vuotias.
Äiti syntyi Alajärvellä,
Etelä-Pohjanmaalla. Ja
sanojen selvyys kuulijalle.
Ylistän sitä. Vastahan tuo ihmeellinen millenium elettiin. Valoisasta ja huumoripitoisesta luonteenominaisuudestaan huolimatta Ilmari oli säntillinen sotilas
ja isänmaallinen henkeen ja
vereen.
ENTÄ toinen ukkisi Mikko?
Hymy olisi ollut leveä ja suu
sanonut: ?Se on meijjän tyt-
SANNA MATINNIEMI
TIINA KILVENSALMI
tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi
Lupauksien luvattu
vuosi tulee taas
VUOSI vaihtuu aivan pian. Isä heikkeni
vähitellen ja kuoli
Kallionsydämessä kesäkuussa 2015 aivoinfarktin
jälkiseurauksiin. Vuoden pimeimpänä ja lyhyimpänä päivänä Kiurusalissa
kaunis sopraanosi palautti mieleemme kaikki kauniit muistot. Olet meidän jouluenkelimme.
LAURI WINBERG
kotiseutuneuvos
me mo r i a m
Anja Raakel Hämäläinen
(27.11.1931-20.9.2015)
Ä
itini Anja Hämäläinen (kuvassa) nukkui
ikiuneen 20.9.2015
Kiuruveden terveyskeskuksessa. naisvoimistelu, hiihto, englannin opiskelu kansalaisopistossa, Kiurun
Laulun naistoimikunnassa toimiminen, senioritoiminta, leipominen, käsitöiden tekeminen ja seurakunnan toimintaan osallistuminen. Minä ylpeänä ajattelin,
eipä muilta kyliltä löydy Sannan veroista. Hyvä, jos koko
Ylä-Savosta. On myös kiitollisuus menneestä yhteisestä ajasta ja rakkaat muistot.
Meidän lasten ja puolisoidemme lisäksi äitiä ja mummua jäävät kaipaamaan neljä lastenlasta sekä sukulaiset
ja ystävät.
kaivaten, tytär
ANNA-KAISA HELIN
ALKAVA vuosi voi olla uusi alku. Sitten vuoden päästä tuskastellaan kuinka
moni uudenvuodenlupaus meni mönkään.
ITSE voisin tehdä yhden uudenvuodenlupauksen. Pöydät eivät peittyisi iänikuisista muistilapuista ja laatikot kuivuneista mustekynistä. Kuinka moni aloittaa intoa puhkuen uudet elämäntavat. joulukuuta 2015
7
ko n se r tti
Sanna, suurkiitos sinulle!
SANNA Matinniemi (kuvassa), toit Wienistä jouluilon Kiuruvedelle. Hyllyt eivät notkuisi ikivanhoja lehtiä. Sanna, myös
sinä säestäjäsi Helga Ka-
renin taidoista voit olla onnellinen.
SANNA, konsertistasi teit tunnelmallisen
Kaupungin päättäjät eivät tehneet muutoksia viikonloppupäivystykseen.. 8
Keskiviikko 30. joulukuuta 2015
PUH EEN AIH E
vuosi 2015
Vuoden 2015 kohok
JAANA SELANDER
YRITYSNEUVOJA
Tuula Parkkonen-Suhonen aloitti kaupungin yritysneuvojana elokuussa.
Parkkonen-Suhonen toimi ennen Iisalmen elinkeinopalveluissa yritysneuvojana ja Kuopiossa TE-keskuksessa yritysneuvojana.
<<<<<
Oikeusnotaari
Tuomo Sallinen
aloitti syyskuussa
avoimessa kaupunginsihteerin
virassa, sillä hänen
valinnastaan
tehtiin valitus ItäSuomen hallintooikeuteen. Pennasella
on neljä omaa ja neljä sijaislasta.
Lastenlapsia hänellä on 15, kuusi
omien lasten lapsia ja yhdeksän
sijaislasten lapsia.
>>>>>
Niemiskylän Kukkuraan, Sanna
Eskeliselle ja Mikko Niskaselle,
syntyi vuoden ensimmäinen vauva 3.1. Sallinen
on toiminut aikaisemmin pätkiä
Iisalmen kaupungilla hallintosuunnittelijana.
<<<<<
Sijaisäiti Seija Pennanen palkittiin äitienpäivänä tasavallan presidentin myöntämällä Valkoisen
Ruusun Ritarikunnan I luokan
mitalilla kultaristein. Viikonloppupäivystyksen säilymiseksi
Tuula Ilvonen pisti pystyyn nimienkeruukampanjan, joka poiki yli
600 nimeä. Nimilista
luovutettiin hallituksen
ja valtuuston puheenjohtajistolle. Sallinen
valmistui oikeustieteiden maisteriksi
loppuvuodesta.
Hän tekee gradua
hallintotieteiden
puolelle. Painoa tyttövauvalla oli 4
030 grammaa, pituutta 50,5 senttimetriä.
>>>>>
Tarja ja Pekka
Arbeliuksen
Sijaiskoti Satuniemestä palkittiin
Kiuruveden
vuoden yrittäjänä
maakunnallisessa
yrittäjäjuhlassa
marraskuussa.
Suomen Yrittäjien timanttiristi
luovutettiin
jäteyrittäjä Erkki
Kastarille ja kultainen ansioristi
Tuija Kastarille.
<<<<<
Akuuttivastaanoton
viikonloppupäivystys
puhutti loppuvuodesta
Tilalla on 130
hehtaaria peltoa ja tulevaisuudessa peltoala kasvaa 170 hehtaariin.
Kuvassa myös Jenni Halonen ja
pojat Aapo ja Aleksi.
HEVOSURHEILU
Upean ja voitokkaan ravikesän kunniaksi Vaellus ja Noriko kukitettiin ja
loimitettiin Hingunniemessä loppuvuodesta. joulukuuta 2015
9
kohdat
>>>>>
Kiuruvesi sai oman kansanedustajan, kun Hannakaisa
Heikkinen (kesk) meni eduskuntaan huikealla, yli 10 000
äänellä huhtikuussa. . Noriko sijoittui Kuninkuusraveissa Joensuussa elokuussa hopealle kuningatarsarjassa, ori Vaellus tuli toiseksi 5-vuotiaiden suomenhevosten Derbyssä Jyväskylässä elokuussa.
<<<<<
Luupuveden koulun uudempi
koulurakennus määrättiin
käyttökieltoon toukokuussa.
Kyläkoulun kaikki 54 oppilasta
aloittivat lukukautensa saman
katon alla vanhemmassa koulurakennuksessa. Kaupunginhallitus
kävi tutustumassa Luupuveden
koulun tilanteeseen syksyllä.
SUOMEN MESTARI
Kiuruveden Urheiluautoilijoiden Jari Huttunen (oik.) juhli rallin Suomen
mestaruutta lokakuussa. Keskiviikko 30. Kesällä Hannakaisa valittiin vielä murteen puhumisen Suomen mestariksi. Osuuspankki Poppia on
itsenäinen OP Ryhmän osuuspankki, joka on perustettu vuonna 1906
Kiuruveden Osuuspankkina.
HYVÄNTEKEVÄISYYSOTTELU
Toiviaiskylästä kotoisin oleva isäntä Heikki Lång otteli nyrkkeilyn keskisarjan Euroopan mestari Amin Asikaisen kanssa hyväntekeväisyysottelussa lokakuussa. Hannakaisa Heikkinen
on Rapakon tilan emäntä ja terveystieteiden maisteri.
<<<<<
Kun Osuuspankki Poppia liittyi OP
Ryhmän jäsenpankiksi, myös konttoreiden ilme
muuttui POP Pankki -brändistä OP
Ryhmän oranssiin brändiin
keväällä. Nyrkkeilyottelun tuotto meni vammaissulkapallolle.
<<<<<
Alhainen maidonhinta, maitokiintiöiden poistuminen, Venäjä-pakotteet ja uudet tukikuviot nostivat
tunteet pintaan maanviljelijöillä ja
tuottajilla. Myöhemmin syksyllä
sekin todettiin ongelmalliseksi
ja oppilaat joutuivat evakkoon
taajamaan Nivalle ja Yläkoululle.
Luupuvedelle saadaan uusi koulu
ensi syksynä. Hullulta tämä tuntuu.
Joka kohdassa on nipistettävä.
Meidän on vain mukauduttava,
mutta haastetta on, että asiat saadaan hoidettua, kertoi 120-päisen
karjan isäntä Markus Halonen.
Halonen aikoo siirtyä tilallaan
luomuviljelyyn. Huttunen voitti Suomen mestaruuden SM3-luokassa Tampereen Pirelli-rallissa.
Taavi on suomalainen ja
virolainen miehen etunimi.
2. Toinen nimeni on Juho ja kolmas nimeni Hermanni. Jääkiekkoharkkoja on kolmesti viikossa eli vietän aikaa jäähallissa noin neljä tuntia viikoittain.
Joka toinen viikonloppu on pelejä. Joskus
luen Aku Ankkaa. Vanhempani kertoivat, että he
halusivat antaa minulle jonkin vanhanajan nimen ja olivat keksineet,
että Taavi olisi hyvä. Eli minusta tulee jääkiekkoilija.
Nimipäivät
Tänään: Taavi, Taavetti
Torstai: Silvo, Sylvester
Perjantai: uudenvuodenpäivä
Lauantai: Aapeli
Sunnuntai: Elmeri Elmo
Maanantai: Tiitus, Ruut
Tiistai: Lea, Leea. Koko perheen
animaatioelokuvassa
seikkailevat Charles Schulzin
sarjakuvan rakastetut
hahmot Jaska Jokunen,
Ressu ja muut Tenavat.
t ies it kö?
Mistä nimesi on peräisin,
Taavi Jauhiainen?
. En semmoisia satasen lahjoja, vaan ihan jotain pientä.
Mitä harrastat?
. Taavi-nimisiä on kastettu
vuosina 1899-2015 yhteensä
3511.
5. No, aikaa myöten
Kauppista alkoi kyllästyttämään
nimensä väärin lausuminen,
joten hän meni ja muutti nimensä
virallisesti Kaappiseksi. Taavi on suomalainen
muunnos heprealaisperäisestä nimestä David (Daavid), joka tarkoittaa ?suuresti
rakastettua?, ?lemmikkiä?.
3. Meidän
perheessä kaikki nimet muuten alkavat t- tai s-kirjaimella.
1. joulukuuta 2015
VIIKOSTA VIIKKOON
VIIKON MIETE
Meidän täytyy olla halukkaita hankkiutumaan
eroon suunnittelemastamme elämästä jotta
voimme elää sitä elämää joka odottaa meitä.
Joseph Campbell
VIIKON VITSI
Kauppias Kauppinen muutti
Savoon, ja sai huomata, että savolaiset väänsivät hänen nimensä
Kaappiseksi. Savolaiset
ihmeissään:
. Näytelmään tuovat
lisäsyvyyttä varjokuvat,
kuoro ja musiikki.
Keskiviikko 6.1.
Tenavat-elokuva Kiurusalissa
keskiviikkona 6.1. Jääkiekko on minun päälaji. On monta, ainakin Tapsukka,
Taavetti ja Tavu.
Millaista on olla Taavi?
. Jääkiekossa
kaverit on ihan samoja kuin koulussakin. Meidän suvussa ei ole muita Taavi-nimisiä.
. Jääkiekossa pärjään parhaiten ja sählyssä olen kokenein. kello
15.00. Sitä ei tarvitse paljon miettiä.
Tähtäimessä on pelata vielä SMliigassa. Sitä olen harrastanut noin
5-vuotiaasta saakka.
Kauanko harrastuksiin menee aikaa viikossa?
. 2000-luvulla Taavi-nimisiä on kastettu yhteensä
855.
Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu
Onko sinulla lempinimiä?
. Aika paljon harrastan, joskus
vähän liikaakin. Tuure-nimeä
he olivat myös miettineet, mutta se nimi oli jo lähipiirissä. Kyllä minä ainakin yhden An-
kan tunnen, Taavi Ankan. Taavin nimipäivää vietetään tänään keskiviikkona 30.12.
TIINA KILVENSALMI
TIINA KILVENSALMI
Torstai 31.12.
Hotelli-Ravintola
Peltohovissa torstaina
31.12. Per-
heeseeni kuuluvat Tiina-äiti, Sami-isä sekä pikkusiskot Signe ja
Saana.
Mikä sinusta tulee isona?
. uudenvuoden
vastaanottajaiset.
Uudenvuoden juhlijoita
viihdyttää Heidi &
Eksodus.
ARKISTOKUVA / TIINA KILVENSALMI
Sunnuntai 3.1.
Teatteri Hulluviiman
Mysterio Buffo köyhdyttyäsi olet
kuningas Kiurusalissa 3.
tammikuuta kello 13.00.
Ohjaaja Esko Huttunen
herättää eloon Dario Fon
tekstit. Ne nimet
kulkevat meillä suvussa. Olen 10-vuotias ja neljännellä luokalla Nivan koulussa. Nimi sopii minulle hyvin.
Luonteeltani olen huumorintajuinen, itsevarma ja hauska.
Vietätkö nimipäivääsi?
. Liikunta, liikunta ja liikunta.
Parhaiten pärjään yllissä (ympäristötieto, biologia ja maantieto)
ja englannissa.
Tunnetko muita Taaveja?
. Jäkis-lehdistä bongaan NHL-tähtien julisteet,
muuten olen semmoinen lehtien
selailija.
Kuka on Taavi Jauhiainen?
. Tykkään just joukkuepeleistä, ne on ihan best.
Mikä on lempiaineesi koulussa?
. 10
Keskiviikko 30. Pelaan jääkiekkoa paljon, koska se on niin hauskaa. Nimipäivänä saan aina lahjan. Jääkiekkoa hän
pelaa ainakin kolme kertaa viikossa. Kolme tärkeintä harrastusta
ovat jääkiekko, jalkapallo ja sähly. No minkähän takia se Kaappinen nyt nimesä Kuappiseks mänj
muuttamaa...
menot
Taavista joukkuepelit on ihan best
NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Taavi Jauhiainen on liikunnallinen neljäsluokkalainen
Käviksö
Nuakanpoeka, Neetonen, Naaris,
Nuapur, Niärä, tae vaekka Nuamio.
3
Turun Sanomat: 1?400
autoilijalle postitettiin
ylimääräisiä sakkoja
Aattelinnii jo että ee tämä oo
mahollista. Niinhän ne kyllä lauloivat aamulla
radiossa, että no onkos tullut
kesä nyt talven keskelle. Tulukee meelle muaseuvun raahaan naattimmaan oekeesta savolaesesta joolusta.
isänmualla kova rahan tarve tullunna.
Kassa lienöö tyhjiin käänä. Kait
ne olivat jo käyneet ulkona katselemassa kelejä. Sunnuntai
CORGIEN MATKASSA Näin Corgi-koirat Eetu ja Pietu auttavat arjessa
Vihreillä niityillä
KYLLÄ oli hienoa, kun saimme sittenkin jouluaatoksi niin
paljon lunta, että pukkikin pääsi liikkeelle poroineen. joulukuuta 2015
11
Uudenvuoden kynnyksellä
VUODEN vaihde tuo tullessaan toiveita ja lupauksia.
Olimme uteliaita tietämään
mitä ihmiset toivoivat alkavalta vuodelta, mitä lupauksia on
tehty ja mitä jäi mieleen vanhasta vuodesta.
Veijo Lappalainen Kiuruvedeltä toivoi tulevalta vuodelta jalkapalloa.
. Perjantai
Ens vuonna nimmöövät
vasikanpoejat ännällä. (Kiuruvesi N:o 52-1965)
?
Me yritämme
kovasti, vaikka jotkut
sanovat, että Kiuruvesi
kuolee.
Sari Tossavainen
Kiuruvesi-lehdessä numero 52
Kyllä myö tiijettään paremmin!
viikon sääennuste
Näin viikon uutiset kääntyvät maalaisjärjellä.
ARKISTOKUVA / TIINA KILVENSALMI
1
Rantapallo:
Tässä vaihtoehto
kaupunkijoululle ?
vietä perinteinen joulu
maaseudun rauhassa
Foreca
30.12. Myö tarjottas
aetoo tunnelmoo, oes talakunnoo ja
oekeeta ihrasikkoo.
31.12. Tuil jo
luvattua, että nuapurikaapunkiin ee
lähetä ensmäesellekkää asialle, ku
näättäähän tuo työläeselle kalliiks
käävän.
4
Yle: Märkä ja lämmin
alkutalvi nakersi taas
teiden kuntoa
Potaskoo sanon minä. Tapaninpäivänä tuli sitten myrsky ja toi
tullessaan hennon lumikuorrutuksen.
Nyt odottelemme vuoden
vaihtumista ja kiitämme teitä
kuluneesta vuodesta ja juttujemme seuraamisesta.
Teksti ja kuva:
Minna Lappi
KESÄKELIT Corgit ihmettelivät vihreitä niittyjä joulun alla.
ylin -16 ºC alin -18 ºC
4.1. Torstai
2
ylin -2 ºC alin -4 ºC
Maaseudun
Tulevaisuus: Tuleeko
vasikasta Niuho vai
Neppari?
1.1. Käv mielessä että nyt on
ylin -3 ºC alin -11 ºC
2.1. Poes kaapungista
ja hiekkarannoelta. Tiistai
ylin -16 ºC alin -18 ºC
Huom. Sitten olis kiva
kun sais sen jääkiekkokaukalon. Maanantai
ylin -16 ºC alin -18 ºC
5.1. Ja
sitten kun luistinrata jäädytettiin. Saimme
paljon hienoja lahjoja.
Sitten joulupäivänä ihmetyksemme oli melkoinen, kun niityt olivat jälleen vihreät. 50 VUOTTA
Keskiviikko 30. Mulla
oes liuta näetä ehotuksia
nimmeemisjuhlallisuuksiin. Olen minä ajatellut lukea
läksyt vähän paremmin. Keskiviikko
ylin -4 ºC alin -9 ºC
Eeköhän kiännetä ens jooluna
kaekki kaakolomamatkaelijat
muaseuvun raahasta
naattimmaan. Sääennusteet ovat voineet
muuttua lehden ilmestymisen jälkeen.
Tiedot on tarkistettu tiistaina 29.12.. Kaapunkilaeset
ajjaa kommeella asvaltilla, vaen
meelle mualaesille kelepoo
kynnöspelto. Niillähän myö ollaan
muutennii totuttu kuartelemmaan
kesäaekaan.
ylin -11 ºC alin -16 ºC
3.1. Postinjakotyöläenen
kun selekäviäränä kanto laatikkoon
lappua. Olisi mukava jos purettas tästä kirkolta nuo vanhat talot ja
rakennettas uusia ja korkeita
kivitaloja tilalle. Lauantai
Elekee ens jooluna karata kaakomaelle. Eekö se
tuo kehäkolomosen sisäpuol syö
meeltäkki tiet. Se oli
parasta kun pukki toi jääkiekkomailan ka jalkapallopelin
Huom. Tarkoitettu henkilöille, joilla ovat perustaidot jo
hallussa.
099538 RUMPUKURSSI, myös 13?16 -vuotiaille
LUKIO, Lähteentie 10, Leena Mulari, kädentaitojen op., taidegraafikko. Opitaan soveltamaan raakaravinnon- ja elävän ravinnon oppeja
käytäntöön kotimaisilla, ilmaisilla villiyrteillä ja säilömään niitä
talven varalle. Syksyllä aloittaneisiin ryhmiin tulevalta uudelta opiskelijalta peritään kurssimaksua seuraavasti: 45 min/vk 20?,
60 min/vk 25?, 90 min)/vk 30?, 120 min/vk 32?, 3h(3x45 min)/vk 35. Kurssimaksu 30 ?. Kalvon voi
värjätä kasvi- tai nahkavärein. 4.2.2016 mennessä. Kurssimaksu 25 ?
19.2.?20.2.2016 pe 17.30?19.45 ja la 10.00?15.00.
Ilm. 4.2.2016 mennessä. 26?28.2.2016 pe 18.00?21.00, la ja su 09.00-15.30.
Ilm. 11.2.2016 mennessä. Kurssimaksu 35 ?.
ma 22.2. Kurssimaksu 15 ?
Ilm. Vähän tekstinkäsittelyohjelmalla kirjoittamista ja tallentamista ja jos aikaa
jää, niin sähköpostin käytön opettelemista sekä tiedonhakua
internetistä.
099550 METALLILANKAVEISTOKSET, myös 13?16 -vuotiaille
LUKIO, Teknisentyönluokka, Lähteentie 10. 2.4.?3.4.2016 la 09.30?16.00
ja su 09.30?16.00. la 6.2.2016 klo 8.30?16.00 Henkilöille, joilla järjestyksenvalvojalupa on vanhentumassa 6 kuukauden sisällä.
033901 METSÄSTÄJÄTUTKINTOON VALMENTAVA
KOULUTUS LUKIO, Lähteentie 10, Risto Juntunen, riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja. kokoontuu joka
viikko. 12.1.?
26.4.2016 to 12.00?14.30. työkirjan ja todistuksen) maksaa 21 ?.
033213 MINDFULNESS -HYVÄKSYVÄ TIETOINEN
LÄSNÄOLO (uusi)
KIURUVEDEN URHEILIJOIDEN TOIMISTO, Kiurukatu 3, Anita
Paananen, KM, työyhteisövalmentaja Kurssimaksu 35 . Mukaan sivuleikkurit, kärkipihdit ja työhansikkaat.
Opettajalta voi ostaa tarvikkeet, hinta 20?30 ?.
044205 INTERNETIN JA SÄHKÖPOSTIN KÄYTTÖ
LUKIO, Atk-luokka, Lähteentie 10, Ville-Veikko Leskinen, datanomi, AB-ajokorttitutk. Tiedonhakua netistä hakukoneiden, tietokantojen ja sanastojen avulla.
044211 I PAD TUTUKSI B
LUKIO, Lähteentie 10, Jari Risulainen, tietotekniikan mekaanikko, Atk-tukihenkilö. 20.?21.2.2016 ja 19.?20.3.2016 la
11.00?14.30 ja su 10.00?13.30. 7.1.2016 mennessä. 23.2.2016 ti 08.00-15.30. joulukuuta 2015
KIURUVEDEN KANSALAISOPISTON KEVÄTKAUSI
11.1. Kurssimaksu 43 ?
Ilm. Kurssimaksu 25 ?
Ilm. 11.2.2016 mennessä. 13.1.
. Tutustutaan iPadin eli Applen tabletin mahdollisuuksiin
ja luontevaan käyttöön.
044215 ANDROID TABLETTI TUTUKSI B
LUKIO, Lähteentie 10, Jari Risulainen, tietotekniikan mekaanikko, Atk-tukihenkilö Kurssimaksu 15 ?
Ilm. Rentoa englantia eri aiheista keskustellen; ei minkään oppikirjan mukaan edeten eikä kielioppisääntöjä jännittäen. Ilm.
13.1.2016 mennessä. Mukaan viivain, katkoteräveitsi tai mattopuukko, terävä
kynä, puuliimaa, vanha puhelinluettelo tai muuta suttupaperia
sekä muistiinpanovälineet.
099639 SORVAUS
LUKIO, Teknisentyönluokka, Lähteentie 10. Antti Sorvamaa,
puuseppä. Ilm. Se avaa oven uusille mahdollisuuksille ja toimintatavoille.
KEVÄÄLLÄ ALKAVAT KURSSIT
Tässä ilmoitetaan vain keväällä alkavista uusista opintoryhmistä ja mahdollisista muutoksista opinto-oppaassa ilmoitettuihin tietoihin. . klo 16.00?17.00.. 29.4.2016 (talviloma 7.-13.3.2016)
Kiitos kuluneesta vuodesta ja Hyvää Uutta Vuotta 2016!
Tervetuloa opiskelemaan! Syksyllä alkaneille ja koko työkauden kestäville kursseille mahtuu
lisää opiskelijoita (poikkeuksena henkilökohtainen laulun ja soiton opetus). Kurssilla päivitetään EA I tai EA II kurssien tiedot, jos kurssista on
korkeintaan 3 vuotta. ja 17.5. Tietokoneen käytön perusteet ja käsitteet; työpöytä,
näppäimistön ja hiiren käyttö, ohjelmistojen avaaminen ja sulkeminen, ikkunat ja kuvakkeet, työkalurivit jne. 19.5.2016 mennessä.
Kerätään makoisia villiyrttejä ja valmistetaan niistä elävää ravintoa (raakaravintoa) ja haluttaessa lämmintäkin ruokaa. Huom.: Kurssiin kuuluu opettajan tuoma ja hänelle maksettava (35?) materiaalipaketti, puolisomateriaali (sis. . talo, Salahmintie 1112, Tuulikki Kauppinen, viriketoiminnan ohjaaja. Kurssimaksu keväällä aloittaville 30 ?, 3.3.?
28.4.2016 to 17.00?20.30. Kurssimaksu 25 ?
Ilm. Mukaan terävät
sakset, lyijykynä, iso froteepyyhe sekä isosilmäinen neula.
044204 TIETOKONE TUTUKSI - ATK:N ALKEET C (uusi)
LUKIO, Atk-luokka, Lähteentie 10, Ville-Veikko Leskinen, datanomi, AB-ajokorttitutk. 18.1.?10.2.2016, ma ja ke 17.30?
19.45. 1.-4.6.2016 ke 17.00?20.00 ja la 10.00?15.30.
Ilm. Kurssimaksu keväällä aloittaville 30 ?.
Ti 18.00?19.30, 12.1.?3.5.2016. la 16.4.2016 klo 10.00?17.00
033603 JÄRJESTYKSENVALVOJAKOULUTUKSEN
KERTAUS
LUKIO, Lähteentie 10, Raimo Lappalainen, turvallisuus- ja järjestyksenvalvojakouluttaja. Kurssimaksu 10 ?, Lisäksi tarvikemaksu opettajalle.
7.4.?8.4.2016 to ja pe 10.00?14.00. Kurssimaksu 20 ?. Kurssimaksu 40 ?
16.?17.4. Kurssimaksu 30 ?. 31.3.2016 mennessä. 3.3.2016 mennessä. 7.1.2016 mennessä. Osallistuminen edellyttää vain vähäistä
kielen taitamista ja pikkuriikkistä rohkeutta suun avaamiseen.
099533 PUNONNAN TYÖPAJA, myös 13?16 -vuotiaille
LUKIO, Lähteentie 10, Anelma Savolainen, käsi- ja taideteollisuusop., punoja. Tule laihduttamaan iloisessa
vertaisryhmässä joulun tai elämän myötä kertyneitä liikakilojasi
ja opettelemaan painonhallintaa. Se tuottaa hyvinvointia ja tarkoittaa myös kykyä keskittyä siihen, mikä on
olennaista. 24.3.2016 mennessä.
Ann Wigmoren elävän ravinnon filosofiaa ja teoreettista terveysruokataustaa. Ilmoita myös tablettisi tarkka
merkki. Kurssimaksu 54 ?
Ilm. Ilm. 17.3.2016 mennessä. 27.1.?2.3.2016, ke 19.00?21.30. Kurssimaksu 20 ?. Väriaineet 4 ?. Pirjo Lind, kotitalousopettaja. Sisältää sorvauksen opetusta,
teroitusta, pintakäsittelyä. Kurssimaksu 60 ?
Ilm. Mukana myös kehoa ja mieltä ravitsevia helppoja liikeharjoituksia. ja 8.-9.4.
099662 KORUKIVENHIONTA B, myös 13?16 -vuotiaille
LUKIO, Teknisentyönluokka, Lähteentie 10, Matti Heinonen,
kiviyrittäjä. SRK. Myös naiset ovat tervetulleita. Kurssimaksu keväällä aloittaville 40 ?
15.1.?29.4.2016, pe 20.15?21.15. Punnitukseen voi tulla jo klo
17.30 alkaen. Omat muistiinpanovälineet ja puutavara mukaan.
099672 PUUKKOKURSSI (Uusi)
LUKIO, teknisentyönluokka, Lähteentie 10, Kari Saastamoinen,
seppä. Kurssimaksu keväällä aloittaville 30 ?
12.1.?26.4.2016 ti 12.30?14.00, Kirja: Passport to English
066512 SHOWTANSSIA NUORILLE
NIVAN KOULU, Soinintie 2, Maria Vesterinen, tanssija. ja 23.-24.4.2016 la 10.00-15.45 ja su 10.00-15.45.
Ilm. 31.3.2016 mennessä. 25.1.?21.3.2016, ma 19.00?21.00.
Mindfulness on tietoista hyväksyvää läsnäoloa. 21.1.2016
mennessä. 21.1.?28.1.2016 ti ja to 17.30?
20.00. 7.1.2016 mennessä. 19.2?9.4.2016 pe 18.00?21.00 ja
la 9.00?15.30. Kurssimaksu 40 ?. Kurssi kokoontuu pe-la 19.?20.2.,
26.?27.2., 4.-5.3., 18.?19.3. Kurssimaksu 35 ?
5.2.?7.2.2016 pe 18.00?20.30, la 10.00?16.00 ja su 10.00?
16.00. Kurssilla annetaan metsästäjätutkinnossa tarvittavat
tiedot.
088324 ENSIAVUN KERTAUS (Uusi)
KAUPUNGINTALO, valtuustosali, Harjukatu 2. Kaisa Tikkanen,
KtyO . Tehdään luonnollisen kokoisia
eläinaiheisia metallilanka- ja katiskaverkkoveistoksia puutarhaan. ke 3.2.2016 klo 17.00?19.00
Miten elämä ja varsinkin siihen suhtautuminen muuttuu, kun
tapahtuu jotain odottamatonta; sairastuminen, jonkin aistin
menettäminen ym. SALI, Niemistenkatu 6. 10.4.2016 la 11.00?17.00 ja su 11.00?17.00.
Ilm. 19.1.?11.2.2016 ti ja to 17.30?
19.45. klo 18.00?19.30 ohjeita materiaalien esikäsittelyyn. Opettajalta voi
ostaa korupohjia. Marketta Lähderinne, EA -kouluttaja. Jorma Räsänen, FT,
ke 6.4.2016 klo 17.00?19.00
011311 ODOTTAMATON MUUTOS -yleisöluento (uusi),
vapaa pääsy
LUKIO, ruokasali, Lähteentie 10, Raimo Lampinen, erityis-/ luokanopettaja. Kurssi sopii myös Elävän ravinnon kurssin
keväällä käyneille.
055701 ESPANJAN ALKEET
LUKIO, Lähteentie 10, Emilia Huuskonen, FM, kielten lehtori.
Kurssimaksu keväällä aloittaville 20 ?
14.1.?28.4.2016 to 12.00?13.00
055306 ENGLANTIA VÄHÄN OPISKELLEILLE, JATKO
LUKIO, Lähteentie 10, Jenni Partanen, FM, kielten lehtori. Kurssimaksu 25 ?.
14.1.?28.4.2016 to 18.15?19.15. Materiaalimaksu 25 ?
+ hiilimaksu 10 ?/opiskelija. Valmistetaan puukko terästä tuppeen; terä
takomalla, tuppi käsin ompelemalla ja kaikki siltä väliltä.
Aikaisempaa kokemusta ei tarvitse olla metallin tai puun käsittelystä. Lauantaina valmistetaan ja nautitaan elävän
ravinnon maistuva ja terveellinen ateriakokonaisuus, sunnuntaina raakakakkuja ja muita jälkiruokia. opiskelijoiden toiveiden mukaan.
055311 ENGLANNIN KESKUSTELU - ENGLISH
CONVERSATION (uusi)
LUKIO, Lähteentie 10, Jari Tikkanen. Toukokuussa on kevätkauden loputtua mahdollisuus käydä punnituksessa 10.5. Kurssimaksu 30 ?.
Ilm. EA I tai EA II voi päivittää yhden kerran.
MUKAAN TODISTUKSET 1- TAI 2-KURSSEISTA!
099496 KÄSITYÖMODULI (uusi)
LUUPUVESI, Nuorisos. 9. jazz-,
street-, sekä discotanssista. Kurssimaksu 50 ?
23.1.?24.1.2016 la 09.00-15.45 ja su 09.00-15.45.
Ilm. 7.1.2016 mennessä. 040 527
1798.
Tutustutaan Android -käyttöjärjestelmän tablettien käyttöön.
066409 SAISINPA SANOTUKSI - ROHKEASTI
PUHUMAAN
LUKIO, opiston tekstiilityöntila Lähteentie 10, Anu Manninen,
HuK, suunnittelijaopettaja. Harjoitellaan monipuolista ja vauhdikasta tanssia, joka on saanut vaikutteita mm. 12.5.2016 mennessä. Ilm. Ilm. 24.3.2016 mennessä.
099340 ELÄVÄÄ RAVINTOA VOIMAKSI JA
TERVEYDEKSI (uusi)
LUOTSI, Nuorten tekstiilityöpaja, lukio, Lähteentie 10, Virpi Virolainen, elävän ravinnon ja luonnonyrttien kouluttaja. Taitojen oppiminen antaa välineet itsestä huolehtimiselle, kun pysähdytään oman itsensä äärelle ja otetaan askel
taaksepäin. Kurssimaksu 43 ?
Ilm. metallilangasta, paperimassasta sekä paperipilleistä yms. ja 4h(4x45 min)/vk 40?.
011309 IHMISSUHTEET JA TERVEYS -yleisöluento,
vapaa pääsy
KULTTUURITALO, Kiurusali, Lähteentie 10 A. Rentoja ja leikkimielisiä puhe- ja esiintymisharjoituksia oman ryhmän kesken.
066207 KERAMIIKKAMARATON - keskeneräiset työt
valmiiksi
LUKIO, keramiikkaluokka, Lähteentie 10 Tuovi Kouvalainen, artenomi (AMK), keraamikko. Punotaan käyttötuotteita kierrätys- ja luonnonmateriaaleista.
044203 TIETOKONE TUTUMMAKSI - ATK:N JATKOKURSSI SENIOREILLE
LUKIO, Atk-luokka., Lähteentie 10, Ville-Veikko Leskinen, datanomi, AB-ajokorttitutk. 27.4.2016 ke 15.30?17.00. Antero Petsalo, TK, rov.,
ikonimaalari. Tunneilla korostuu hauskanpito ja
saadaan irrotella uusimpien listahittien tahdissa. Miten masennus ja apatiaan vaipuminen
ovat estettävissä tai miten sieltä noustaan. Valmistetaan
myös eripituisia koreografioita ja nautitaan yhdessä tekemisen
meiningistä.
066115 IKONIMAALAUS
ORT. Kurssimaksu 60?. Ei edellytä ortodoksikirkkoon kuulumista
088101 SOLAKAT SIELUT
LUKIO, Lähteentie 10, Anu Manninen, HuK, suunnittelijaopettaja. 7.1.2016
mennessä. 2.6.?16.6.2016, ti ja to 18.00?
20.15. 12
Keskiviikko 30. Kurssimaksu 60 . Kurssikivet sisältyvät 5 ?:n tarvikemaksuun,
mutta myös omia kiviä voi tuoda.
088093 LEMPEÄMPI HATHAJOOGA, JATKO (uusi)
NIVAN KOULU, Soinintie 2. Aija Pasanen, joogaohjaaja. Kurssimaksu 25 ?. Ajattelemisen aihetta kaikille!
033201 ITSENSÄ TUNTEMISEN ALKEET
LUKIO, Lähteentie 10, Marketta Lähderinne, sairaanhoitaja, kouluttaja Kurssimaksu 15 ?
Joka toinen keskiviikko 13.1.?16.3.2016 klo 16.00?18.15.
Tarkastellaan elämää ja pohdiskellaan, keitä olemme ja mistä
tulemme. Mindfulnessin avulla on mahdollista tutkia, mikä on
ihmiselle aidosti tärkeää ja mikä tekee hänet onnelliseksi juuri
nyt. Opetellaan kohtaamaan erilaisia tunteita ja kuuntelemaan itseämme ja toisia.
033211 TOIMIVA PERHE - EVÄITÄ PERHE-ELÄMÄÄN
AVOIN PÄIVÄKOTI, eli PÄIVÄKOTI KIMPPA, Kuorevirrankatu 10,
Satu Vilkki, työyhteisökonsultti, työnohjaaja. Siinä aktivoidaan ja venytetään
monipuolisesti kehon eri lihaksia tavoitteena kehotietoisuuden,
lihasvoiman, notkeuden ja yleisen hyvinvoinnin lisääminen.
Ota mukaan alusta ja lämmintä vaatetta (sukat, huopa).
099336 SYDÄNYSTÄVÄLLINEN RUOKA
KORPIJOKI, Korvikko, Korpijoentie 770. Kurssien tarkemmat tiedot löytyvät elokuussa
koteihin jaetusta opinto-oppaasta tai osoitteesta www.kiuruvesi.fi/palvelut/kansalaisopisto.
Kursseille voi ilmoittautua osoitteessa https://www.opistopalvelut.fi/kiuruvesi/ tai puh. 14.3.?18.4.2016, ma ja ke 17.30?
19.45. Kurssi sopii ensikertalaisille ja jatkokurssiksi. 21.1.2016 mennessä. Sidotaan pehmeäkantinen
kirja. Voi hioa
kiviä korupohjiin tai vapaamuotoisia kivikoruja. Perehdytään tarkemmin tietokoneen käytön eri mahdollisuuksiin. Ilm. 21.1.2016 mennessä. Kankaanpainantaa ja ompelua sekä
pieniä töitä mm. Materiaalimaksu 65 ?.
Tehdään 28x40 cm kokoinen, soikea, soiva rumpu. 4.2.?11.2.2016, ti ja to 17.30?20.00.
099560 KIRJANSIDONTA
LUKIO, Lähteentie 10, Leena Mulari, kädentaitojen op., taidegraafikko. Joogassa liittyvät toisiinsa keho, mieli ja hengitys. Lisäksi tarvikemaksu opettajalle.
099341 VILLIYRTIT JA ELÄVÄ RAVINTO uusi kurssi
LUOTSI, Nuorten tekstiilityöpaja, lukio, Lähteentie 10, Virpi
Virolainen, elävän ravinnon ja luonnonyrttien kouluttaja
Sittemmin tämä on kasvanut hienoksi kolmen kentän tapahtumaksi, Niskanen tunnelmoi
Kiuruveden liikuntahallin komeissa puitteissa.
. Sunnuntaina ei ehkä olisi ollut niin paljon
ihmisiä paikalla.
Jotain turnauksen suosiosta kertoo se, että ensimmäiset kyselyt
Niskaselle tulevat yleensä jo varhain syksyllä.
. Tämä on monelle sellainen mukava kinkunsulatustapahtuma ja
kyllähän täällä paljon näkee tuttujakin. Ja oli tänne halvempi osallistumismaksukin. On esimerkiksi mahdollisuus tavata sellaisia ihmisiä, joita
ei muuten tule vuoden aikana kohdattua. Alkuun paikalla oli vain joitakin joukkueita yläasteen liikuntasalissa, jossa käytössä oli yksi kenttä. Olisihan Pielavedelläkin ollut oma turnauksensa, mutta sinne ei ollut ilmoittautunut montaakaan joukkuetta mukaan. Täällä on sopivalla tahdilla pelejä ja sopivasti aikaa jutella tuttu-
jen kanssa, Top Teamiin kuulunut
Tauriainen kiitteli.
PIELAVETINEN Saipa-joukkue
osallistui miesten kilpasarjaan.
Nuoret pelimiehet kehuivat kovasti Kiuruveden liikuntahallilla järjestettyä turnausta.
. Muutaman kerran on jäänyt tämä välistä sairastelujen takia. Näistä seitsemän osallistui miesten harrastesarjaan, viisi miesten kilpasarjaan ja viisi
naisten sarjaan. Harrastesarjassa on kivaa pelata, kun pystyy olemaan mukana
melko vähäisellä tai olemattomallakin pelituntumalla. Lisäksi seura saa tästä hieman tuloja osallistumismaksujen
ja kahvion kautta.
TÄLLÄ kertaa joukkueita oli paikalla 17. Tämä on sellaista kivaa ja rentoa höpöpalloa,
vaikka olemme kyllä yleensä pärjänneetkin suhteellisen hyvin, mies
myhäili.
. erilaisia lahjakortteja.
Niskanen itsekin osallistui miesten harrastesarjaan.
. On toki joka vuosi sellaisiakin
pelaajia, että he vain tulevat tänne
pelipäivänä ja pääsevät sitten johonkin porukkaan mukaan tai kokoavat sellaisen vasta paikan päällä.
TAPAHTUMA kesti tänäkin vuonna useita tunteja, sillä palloa iskettiin noin 30 pelissä. Lisäksi oli paljon yleisöä.
. Nyt
kuitenkin pääsin taas vanhojen
pelikavereiden mukaan ja myös
perheeni lähti seuraamaan pelejä.
. Näin viisikymppisenä pitää jo
hieman rajoittaa, ettei sentään kil-
pasarjaan enää lähde, yli 30 vuotta
turnauksessa mukana ollut Niskanen naurahti.
Harrastesarjassa oli pelaamassa
myös kiuruvetinen Marko Tauriainen, joka on osallistunut turnaukseen noin 15 vuoden ajan.
. joulukuuta 2015
13
Tule Kiuruvesi-lehden
lukijaraatiin
Pääset sisälle lehden tekemiseen, annat
ideoita ja palautetta tekijöille.
Ota yhteyttä: jaana.selander@kiuruvesilehti.fi tai puh 040 705 9327
AKU LAATIKAINEN
UR HE I LU
KESKIHYÖKKÄYS menossa miesten harrastesarjassa.
Kinkut sulivat tapanina
LUOMU WOLLEYN
perinteisessä tapaninpäivän lentopalloturnauksessa riitti
vilskettä.
AKU LAATIKAINEN
SIITÄ on jo yli 30 vuotta, kun ensimmäisen kerran tällaisen järjestimme, muistelee Kiuruveden LuomuWolleyn Hannu Niskanen perinteistä tapaninpäivän lentopalloturnausta.
. Toki kilpasarjassa on aika kova taso, mutta eipä
se menestys kaikkein tärkein juttu tässä turnauksessa ole vaan mukava meininki, pielavetiset virnistivät.. Voittajajoukkueille oli palkintointa mm. Keskiviikko 30. Paikalla oli kirjava joukko pelaajia ympäri Pohjois-Savoa. Täällä
saa vähän enemmän pelata ja lisäksi tuomarit ovat erikseen, joten me saamme keskittyä pelaamiseen.
. Kyllä täällä hieman enemmän
oli nyt väkeä kuin viime vuosina.
Varmasti ajankohta oli aika sopiva
kun sattui lauantaipäivä
joulukuuta 2015
AKU LAATIKAINEN
urheilu
HARJOITUKSISSA Joona Help, Vili-Valtteri Help ja Samuli Väänänen..
C-pojilla menestys verissä
LUOMU WOLLEYN C-pojat tähtäävät tälläkin kaudella kultakantaan.
AKU LAATIKAINEN
VIIME keväänä komeasti lentopallon SM-kultaa juhlinut Kiuruveden LuomuWolleyn C-poikien
joukkue on pelannut hyvällä menestyksellä myös kuluneella kaudella.
Ryhmä on ollut koko syksyn ja
alkutalven mukana A-poolissa eli
ikäluokkansa neljän parhaan joukossa.
LuoWo tähtääkin toiseen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen
huhtikuussa järjestettävässä lopputurnauksessa.
Sitä ennen on kuitenkin vielä
neljä turnausta joissa pitäisi menestyä. Lähitulevaisuudessa haaveilen Kuortaneen urheilulukiosta ja
uusista maajoukkue-edustuksista.
Jonain päivänä olisi kivaa pelata
myös ulkomailla.
Kunnianhimoa ja intoa Kiuruvedeltä siis löytyy. 14
Keskiviikko 30. Lentopallon
pelaajia olisi itse asiassa tulossa
enemmänkin, mutta vetäjien puute on ongelmana.
. Näistä yksi pelattaneen
Kiuruvedellä tammikuun lopulla
tai helmikuun alussa.
. 12 pojasta kuusi tulee Pielavedeltä, yksi Pieksämäeltä ja yksi Parikkalasta. Lisäksi pojat urheilevat paljon omallakin ajallaan.
Päälle tulevat vielä turnaukset ympäri Suomea. Sinne saamme todella kovan
joukkueen jalkeille. Lisäksi pääsemme melkeinpä milloin vaan treenaamaan tänne, Jari Help kiittelee.
. Henkinen puoli on lentopallossa isossa roolissa, Help analysoi kehityskohteita.
LuoWon menestys ei ole sattumaa, sillä takana on paitsi lahjakkaita ja sitoutuneita pelaajia,
myös hyvää valmennusta ja loistavat harjoitteluolosuhteet.
. Yksi heistä on yleispelaaja Vili-Valtteri Help.
. On meillä nytkin kelpo joukkue, varsinkin jos kaikki ovat kunnossa. Toki sarja on uusi
ja mm. Meillä on seitsemän pelaajaa
mukana viime kauden joukkueesta, joten mestaruusrunko on pysynyt hyvin kasassa, kertoo valmentaja Jari Help.
. Esimerkiksi
viime kauden ykköspassari Feodor Ivanov pystyy silloin taas tulemaan ikänsä puolesta meidän
joukkueeseen. Kaikki tehdään viimeisen päälle, joten mielestäni
olen entisestään kehittynyt pelaajana.
. Se on tärkeää pienillä paikkakunnilla.
MENEILLÄÄN oleva kausi on
LuoWon C-pojille viimeinen kyseisessä ikäluokassa. Kiuruveden liikuntahallilla on
fakt a
> Nimi: LuomuWolleyn C-pojat.
> Pelaajat:
Samppa Auvinen, Johannes
Hartikainen, Roope Heinonen,
Joona Help, Vili-Valtteri Help,
Ilja Ivanov, Niilo Keinonen,
Aleksi Muukkonen,
Matti Pennanen, Joonatan
Salpakari, Samuli Väänänen
ja Kimmo Ylönen.
> Valmentaja: Jari Help.
Valmentaja Jari Help kaipaa joukkueeltaan vielä lisää tunnetta.
mainiot puitteet. verkon korkeus nousee jo
lähes miesten mittoihin, mutta uskon että pärjäämme hyvin.
. Vahvuuksiamme ovat syöttö ja puolustus sekä teknisyys. Tosin tällä
kaudella pelimatkat eivät ole olleet niin pitkiä kuin viime talvena.
LuoWon C-poikien hyvät otteet
eivät ole jääneet huomaamatta.
Esimerkiksi sponsoreita on ollut
epävarmoista talousajoista huolimatta hyvin, ja useampi pelaaja on
kutsuttu myös maajoukkueleireille. Harjoittelemme noin parikymmentä tuntia viikossa. Lisäksi pojat ovat olleet yhdessä jo
E-junioreista lähtien ja tottuneet
menestymään.
. Loput ovat kiuruvetisiä. Kyllähän ne hyviä kokemuksia ovat. Ehkä tunnetta voisi olla kentällä nykyistä enemmän. Mukana on
paitsi lajia myös kevyttä kuntosalia, mikä yleensä C-iässä aloitetaan. Niitä kun saataisiin enemmän,
niin johan kelpaisi harrastaa lentopalloa Kiuruvedellä, Jari Help
sanoo.. Meillä on hyvää yhteistyötä etenkin Pielaveden Sammon kanssa. Ensi kaudeksi 2001-2002 syntyneet nuorukaiset siirtyvät B-ikäisiin.
. Viime talvena tuli oltua jo leirillä ja ihan äskettäin olin edellisellä
maataloudelle
Teemu Ruotsalainen 050-5449 176
. 0400-220 909
p.0500-273 374
Parturi-Kampaamo
Karhuntie 8, KIURUVESI
KARI NYKÄNEN
p. 040 934 1435
www.kiuruvesilehti.fi. 040 174 9426
Sahat, mopot, pyörät, ruohonleikkurit, agregaatit ym. 040 752 4422
Kiurukatu 3
p. Maalämpöpumput
p.040 730 5230
050-514 2602
Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI
Niemistenkatu 8
Kotipalvelut
p. 017-753994
Likakaivojen
tyhjennykset
Leppätie 1, Kiuruvesi
Puh. Tee sopimus omassa pankissasi.
Kiuruveden Keilahalli
KIURUVESI-lehti
017 770 7700
5647
044-765 4771
Kiurun
Kotisairaanhoito Ky
Kotisairaanhoito
p. 017-752 334
Kiurukatu 1A
Vastaanotto sop. Sähköiset vedenlämmittimet
. (017) 754 879
HIERONTAPALVELU
Annette Honkajärvi
Annette
Tiikkainen
p.040-701 7746
Asematie 6
www.cutriina.fi
Leena Rimpiläinen
Nivankatu 3
Laki-ja tilipalvelut
MOOT TOR IVE N E- JA
PIENKONEKORJAUS
. Maantiivistystyöt 12 tn.
ajettavalla jyrällä
. 010 420 1333, 0400-378 620
Hierontapiste
p.017-818181
koulutettu hieroja
ELISA TIKKANEN
p.044-500 3536
nettiajanvaraukset:
www.pelakuu.fi
Kirkkokatu 2
CAROLA
koulutettu hieroja
Niemistenkatu 3 L 3
p. joulukuuta 2015
Parturi-kampaamot
Parturi-Kampaamo
15
Hyvinvointi
Korjaus / Huolto
Hautaus- / pitopalvelut
Kiurukatu 3, p. 045 185 4466
Kotipalvelu
p. 017-752 206,
ma-pe 9-18, la 9-16
Kiuruvesi
LEHTI OY
TIMO MARTIKAINEN
§ varatuomari
§
VT@timomartikainen.fi
Asematie 6
Siivous-, ruoanlaitto-,
asiointi- ja ulkoilutuspalvelut
Asematie 12
puh. Myydään seulottua
peltomultaa
- VALTRA huolto + huoltoauto
- Täryjen vuokraus
- Ilmastointihuolto
Palokatu 9, p. Putkistojen uusinnat ja korjaukset
. 0400 654 758
Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi
Nivankatu 2, 2.krs
Hammaslääkäri
Risto Salovaara
. Kaivinkone-, louhinta-,
räjäytys- ja maansiirtotyöt
. teollisuudelle
. Keskiviikko 30. 050 564 2878
Kalliokyläntie 683
Myös ilt. ja viikonloppuisin
Kauneus- ja jalkahoitola
. 017 752 531
- Taulut - Kunniakirjat
- Valokuvat ym.
Hovinpelto 3
Asematie 6, Kiuruvesi
Hammaslääkäriasema
etunimi.sukunimi@omni-yrityspalvelut.fi
Torikatu 6, Kiuruvesi
Pirjo
Manninen
050 539
8991
p.
050
5398
991
Maria Mikkonen 040 770 0474
www.omniyrityspalvelut.fi
KULMAPAIKKA
Puh. Lämmityskattilat ja varaajat
. mukaan
Palveluhakemistossa
ilmoitus
huomataan!
Puh. 045-1409 222
www.annelihakala.fi
Fysioterapeutit:
Jaana Kananen
Anneli Knuutinen
Hanne Pesonen
Minna Harmoinen
p. 050-514 0067
ratavaraukset 044-763
kiuruvesi@4h.fi
Rolls-pikaruokarav.
050 . Lavettikuljetukset
. 35 33 220
p.044 70 50 443
Tiesithän että, tilausmaksun voit maksaa myös e-laskulla tai
suoramaksulla. 040 507 4458
Linja-autoasema
Puh. yksityisille
Teuvo Blomberg
050-5987 932
. +varaosat
Soilin Hieronta
Kuntohoitaja Soili Marin
PÄIVI
avoinna
ma 9.30-16.30
ti-pe 8.30-16.30
ParturiKampaamo
Jennica
p. 0500-619 674
KIURUVEDEN
APTEEKKI
p. huolto ja myynti + varaosat
AUTOJEN HUOLLOT,
KATSASTUSREMONTIT,
RENGASMYYNTI
Mela & Meisseli Oy
p.0500-979 479
p. 050 525 6163
Hoitajat p. lämpökamerakuvaukset
Koskentie 2, Kiuruvesi
ALANSA AMMATTILAISET:
Fysioterapeutit:
- hydrauliikkaletkut
- auto- ja traktorivaraosat
- korjaamopalvelut
Anneli Hautajärvi, 050-5472 852
Sanna Kärkkäinen , 044-5701 600
Kiurukatu 1
Hieroja:
Pirjo Kumpulainen, 040-8201 755
p.017-752 259
Lämpimästi
tervetuloa!
Asematie 5
atu 1
Kiuruk
Kiuruveden
Fysi-Askel Oy
Kiurukatu 3, p. 050-543 1253
YRITYSTEN JA MAATILOJEN
TILIPALVELUA
siivouspalvelut
avustaminen
Muut
S
T
U
D
I
O
hieronta
Lääkäri/lääkintä
KEHYSTÄMÖ
Puh. maakaapelinäytöt
. 017 754 665
www.ttsahkopalvelu.fi
p.017-752 430, Torikatu 4
ma-pe ma-pe
8.30-17
la 8.30-13
Avoinna:
8.30-17,
la 8.30-13
. 044 5022 021
Koulutettu hieroja
JARI TIKKANEN
p
Traktoreiden kuljetukset
. 044 70 50 433
Hovinpelto 3. 044 588 5867
Koneurakointi
A.Tikkanen Oy
. ultraäänitutkimukset (myös sydän) . (017) 272 4400.
Arkipyhä- ja viikonloppupäivystys Kuopiossa, ajanvaraus
klo 8-9 p. Pienrakentaminen, remontit
. Lumityöt, maansiirto, hiekoitus,
lanaus ja muut konetyöt
?Kiinteistönhuolto ja mökkitalkkarin työt
(talonmiespalvelut, lumenpudotukset,
puunkaadot, raivaustyöt,
nurmikonleikkaus, jyrsinnät)
p.0500-373 813
rivi-ilmoitus
Helena Suominen pe
15.1.2016. 0400 144 514
Mielenterveys- ja päihdepalvelut
p. Mukana puh.joht. joulukuuta 2015
sekalaista
huveja
ELOKUVAT
KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET
ILMA- JA MAALÄMPÖPUMPUT
PELLETTI- JA ÖLJYPOLTINHUOLLOT
VUOKRATTAVANA 1,5 tn MINIKAIVURI
sekä PIENKUORMAAJA (Mustang 2044)
017-752112, 0400-171473
0500-570920, 050-4009437
Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi
KAUPUNGINTALO
Tenavat-elokuva
k 5/3
lippu 6?
on avoinna seuraavasti:
ma . seulotut mullat
. Pihla ikkunat ja ovet . Tervetuloa!
Koulujen ruokalista vko 1:
to: makkarakastike, perunat,
porkkanaraaste, pe: Pitkäkosken ohrasuurimopuuro,
kinkkuleikkele, Sinikasviksen
marjakiisseli.
Ateriapalvelun ruokalista vko
1: ma maksalaatikko, perunat,
kastike, kaali-puolukkasalaatti,
talonpojan kasvis, mustikkakiisseli, ti: broilerikeitto, juusto,
kurkku, ruusunmarjamanna,
ke: kuorrutettu kala, perunasose, porkkanat, punajuurisalaatti, mansikkajogurtti,
to: makkarakastike, perunat,
sekavihannes, porkkanaraaste,
punaher.-karhunvad.kiisseli,
pe: jauhelihakastike, perunat,
he-ma-po, rapeasalaatti, marjakiisseli, la: nakkikeitto, juusto,
tomaatti, mustaher.vispipuuro,
su: kalaleike, perunasose, kastike, kestivihannes, punainen
salaatti, marjarahka.
päivystykset
Ylä-Savon SOTE
kuntayhtymässä
Hätänumero/ambulanssi 112
Päivystys
Iisalmen sairaalan päivystys,
24h p. asennus . lämmityskattilat ja sähkövaraajat
Myymälä
017-752 667
Mikko Kainulainen 045 6791 710
Tenho Kainulainen 0400 178 964
lvikainulainen@co.inet.fi
www.lvikainulainen.fi
Maatila-Rakennus-Traktoriurakointi-Kiinteistöhuolto
. 15.00
lvityot24h.fi
040-524 8018
Kaupunki tiedottaa
KE 6.1. putkistosaneeraukset
. ilma/maalämpöpumput NIBE
. 044 717 8888.
Samalla sydänfilmit siirretään sähköiseen arkistoon.
Luotettavaa LVI-palvelua
myynti . sepelit
. ummetus- ja
suolistosairauksien, myös yliherkkyys
tutkiminen ja hoito . 044 70 50 443
sta!
Lukemi
KYLIEN KIRJA
KIURUVESI,
kuvia vuosilta
1981-1990
KIURUVEDEN
HISTORIA
30?
17?
36?
ELÄMÄN
TIKAPUUT
35?
SAHAN
PATRUUNA JA
UPSEERI
15?
140
VAKAATA
VUOTTA
10?
Tikkasten
Sanomat
2015
10?
KIURUVESILEHTI
p. www.heikinpilke.fi p.
040-753 0370
--------------------------------------
klo 17.00
Nuotin vierestä
k 12/9
lippu 10?
www.moviecompanyalatalo.fi
p.0400570482
PL 28, 74701 Kiuruvesi
p. suonikohjujen ruiskutus- ja
leikkaushoidot, myös tähystys ?
kirurgiset toimenpiteet nukutuksessa
tai puudutuksessa esim. Hintapyyntö 25000e.
Tied. ke klo 8.00 . Tied.
Eija Kauneus- ja Jalkahoitola
040-5100248
-------------------------------------Hyvää Uutta Vuotta! Tule
hierontaan 1.1.-29.2.,osallistut
lomantarpeessa.fi lahjakortin
arvontaan (200e)Tahkolle.
Koulutettu hieroja Sirpa Rytkönen 045-1244130. 0600 11678
Seuraava
Kiuruvesi-lehti
ilmestyy tiistaina 5.1.2016
Ilmoitukset tähän lehteen jätettävä
TÄNÄÄN klo 14 mennessä
p. Voit myös varata ajan sydänfilmiin www.islab.
fi/ajanvaraus/veri- ja virtsakokeet tai puh. ihoryppyjen pistoshoito
in väki
Peltohov kkailleen
asia
toivotaa
uotta
Uutta V
Hyvää 2016
Asematie 9, 74700 Kiuruvesi
p. 017-7604600
www.hotellipeltohovi.fi
Annetaan vuokralle
KT-YKSIÖ
keskustasta
p. Uusilta
metsästäjiltä osallistumismaksu
5 e. lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset
. 0400 274 021
KIURUVEDEN LASI JA KAIHDIN
. Sydänfilmiin saavutaan vuoronumerolla näytteenoton kautta. KIURUSALI
-iv kanavien puhdistus/desi?ointi
KIURUVEDEN TERVEYSKESKUS
TIEDOTTAA:
Ma 4.1.2016 sydänfilmi-tutkimus siirtyy laboratoriotoiminnaksi. metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla
. 044 526 9580
LOUNAS
ma-pe klo 10.00 - 13.45.
Tule syömään!
Ma-pe 06-21, la 07-21, su 09-18
OSTETAAN
kaikenlaista metalliromua, romuautot ym.
Nopea nouto! Kirjoitamme
romutustodistukset!
ROMULUX
Kiuruvedellä
P. Kaikkien vakuutusyhtiöiden
hinaukset
. yleiset asiat, myös todistukset ja
lausunnot . Tarvittaessa sijaisautoja
Kiuruveden
Rakennus-Palkki
www.rakennus-palkki.com
RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS
p.0500 772 471
KORJAUS- JA REMONTTITYÖT
muistilista
Eläkeläiset ry: johtokunnan
järjestäytymiskokous ma 4.1.
klo 10 Puistonkulmalla.
Sydänkerho kokoontuu to 7.1.
klo 11 srk-talon monitoimisalissa. 040-5758567
-------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta
koivupilkettä kotiin tuotuna.
Mitat 35 ja 50 cm, myös metrihalkoja. kallio/soramurskeet
. lavettikuljetukset
. 2007 remontoitu
YKSIÖ Asematieltä.
Heti vapaa. varaosat
. peräpukamahoidot ?
maha- ja paksusuolen tähystykset,
myös nukutuksessa . louhinta
. 0400-327 750
Annetaan vuokralle
YKSIÖ
33m²
keskustasta
p. Kulmien ym. kestopigmentoinnit, couperosaihon
hoidot, iholuomien poistot,
ihoryppyjen pistoshoidot. kaivinkonetyöt
. terassi/parvekelasitukset,
. Teiden lanaukset
tiekarhulla
Puh. 0400 237 636
. vaivaisenluut, tyrät ja niveltähystykset (esim.
polvi, olkapää) . pleksit, kennolevyt
040-537 7730
Leo Ojaluoto
P. ajoneuvojen lasit (myös vak.yhtiökorjaukset)
. 040 761 4400, 24h
Suun terveydenhuolto
Keskitetty ajanvaraus
ma-pe klo 7.30-15.00
p. 050-564 6187
Myydään
v. 16
Keskiviikko 30. Tarja
Tikka SPR:stä. nivelvaivojen
tutkiminen ja hoito . , arkisin
klo 8-14 p. (017) 186 611
Ikäihmisten asiakasneuvonta
OHJURI (Kotona asumisen
tuki) p. nenänielun ja
kurkun tähystykset (taipuisa tähystin)
. huolto . Tervetuloa!
-------------------------------------Martti Tikkasen ilvesluvan
jahti aloitetaan 2.1.2016.
Kokoonnutaan Toiviaiskylän
kyläntalolle klo 9.00. P. 040 712 1190
ma-ke, pe klo 9-15 ja
to klo 9-14
Eläinlääkäripäivystys
klo 16 jälkeen ja viikonloppuisin läntinen alue, p. 0600 11677
itäinen alue, p. 15.45
to
klo 8.00 . 040-670 7097
www.kiuruvesi.fi
-lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput
-kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät
klo 15.00
To 31.12.
UUDENVUODEN
VASTAANOTTAJAISET
- 04 SAAKKA
asuntoja
Heidi &
Eksodus
liput 10?
PELZE MUSIC BAR
dj PETE
Ajanvaraus p. (017) 272 2346, Riistakatu 23.
Hoidon tarpeen arviointi ja
vastaanotot ilman ajanvarausta terveyskeskuksissa
Iisalmi ma-pe klo 8-15.30
Kiuruvesi ma-su klo 8-16,
juhlapyhinä suljettu
Sonkajärvi ma-pe lo 8.30-10.30
Perheapu, ?Kun omat konstit
eivät riitä. 050 349 9393
. 16.30
pe
klo 8.00 . Kukkomäentie 41