040 752 4422 asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa 12–13 » Pekka Lähderinne on Vuoden urheilija. 4-5 » Musiikinystävät toivottaa tervetulleeksi verekset voimat Kiuruveden Musiikinystävien hallitus kaipaa tiimiinsä uusia voimia. Puheenjohtaja Pirjo Kamaja (vas.) on toiminut puheenjohtajana jo 9 vuotta. WWW.KIURUVESILEHTI.FI Irtonumero 3,00 euroa, kotiin tilattuna alkaen 1,77 euroa/vko www.siilinhammas.fi Perushammashoito Nukutushammashoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Hammasprotetiikka Suuhygienisti Ajanvaraus myös verkossa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. Kuvassa oikealta Erja Lappalainen, Kati Huttunen, Harri Hyvönen, Anna-Mari Svärd ja Mira Kokkonen. VUOSIKERTA, NRO 13. JAANA SELANDER 9 » Rytkun kivikautisille tuli kunnianosoitus 6 » Hoitokoteihin tulee nyt Kiuruvesi-lehti 012138-2213 JX PR IO R.P .P.F IN LA ND E PALKITTU 2021 PAIKALLISMEDIA KESKIVIIKKO 30.3.2022 69. Myös muut hallituksen jäsenet ovat kantaneet yhdistyksestä vastuuta vuosia
Ja, että sitä uhkaillaan Natolla. Suomelle paras turvatakuu on siinä, että on saatu luotua hyvät suhteet Venäjään. Musiikki yhdistää ja auttaa ymmärtämään vieraitakin asioita. Eiköhän ole niin, että kauhun TOIMITTAJA Vesa Kärkkäinen kirjoittaa, että ruoantuotanto on nyt tosi huonossa jamassa. Kulttuuri tarjoaa elämyksiä, näköaloja kurjuudenkin keskellä. Jopa 2000 viljelijää uhkaa lopettaa tuotantonsa. Voi olla, että nyt Natolla höyryämisellä menetetään se mitä vuosikymmenien aikana on saatu aikaan. Kulttuuri luo yhteyksiä. Ja muistetaanpa sekin, että Kiuruvedellä tenavaja teinitähtikilpailun alkuperäinen järjestäjä oli juuri Musiikinystävät. TILAUSMAKSUT 12 kk/kesto: kotimaa 101 e / 92 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Ei ole auttanut kehua sivistyneisyydellään, eikä isotella muutenkaan. Päiviä valmistelleessa työryhmässä olivat mukana Susanna Hotari, Leena Mulari, Leila Närhi-Murtorinne ja Jaana Pentikäinen. Kiuruvetiset valmistivat Maammo-veistoksen Pielavedelle ja Pielavedellä valmistettiin Ukko-veistos Kiuruvedelle. Rytkyn uimarannalla järjestettiin heinäkuun lopussa 2021 Kivikautiset päivät -leiri alakouluikäisille. Mutta, ei sille voi mitään, että kun ihmiset menettävät järkensä, siis alkavat ampua toisiaan, niin kyllä se koskettaa meitä kaikkia. Ruoan omavaraisuus on vaarantunut. Taito Taskinen on huolissaan, jos jopa 2000 viljelijää uhkaa lopettaa tuotantonsa. Ukko tulee Rytkylle tänä kesänä. Sama hallitus on pyörittänyt toimintaa jo vuosia. Natoon vai ei. 044 705 0443 Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma–to klo 8–16 Lukijamäärä: 11 500 lukijaa Ilmestyy keskiviikkoisin Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti EN ole puoluepoliittisesti suuntautunut, ja on selvää, että asialla on minua paljon viisaampia. Elokuussa 2021 järjestettiin kaikille avoin Kivikautiset jatkot, jossa saviesineet poltettiin. Veistokset symbolisoivat kivikauden aikana harjoitettua vaihtokauppataloutta. Kilpailu on ollut uinumassa kaksi vuotta koronaviruksen takia. Kolmas hieno uutinen tuli viime perjantaina, kun kiuruvetisjuurinen Simo Kekäläinen valikoitui Tangomarkkinoiden sadan parhaan joukkoon. “ TOIMITUSJOHTAJA Juha Saastamoinen 044 726 29 52 juha.saastamoinen@kiuruvesilehti.fi TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi etunimi.sukunimi@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander 040 705 9327, Toimittaja Aku Laatikainen, 044 4386 852 ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET Pirjo Palo, 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi AINEISTOAIKATAULUT: Ilmoitusaineistot viimeistään torstaina klo 16 mennessä. Kulttuuri tarjoaa elämyksiä ja näköaloja kurjuudenkin keskellä. Turvatakuita perätään siellä ja täällä. Tänä päivänä sota tulee meitä kaikkia lähelle sosiaalisen median kautta. Huolestuttava uutinen kulttuurin saralta on puolestaan se, että Kiuruveden Musiikinystävien toiminta on katkolla, jos yhdistyksen hallitukseen ei saada uusia voimia. Tapahtuman yhtenä ajatuksena oli halu ylläpitää tietoa kulttuuriperinnöstämme ja edistää kulttuurista yhteistyötä yli kuntarajojen. Toinen huomionosoitus tuli kiuruvetisjuuriselle toimittaja Seppo Konoselle elämäntyöstä. Edesmennyt työkaverini sanoi usein pieni pilke silmäkulmassa ruokatauolle lähtiessään, että ”Suomessa on syöminen pääelinkeino ja Ahvenanmaalla kalastus.” Kotimaisen ruoantuotannon omavaraisuus on turvattava valtion tukipaketilla ja markkinoiden vastaantulolla. Musiikki lohduttaa, ojentaa auttavan käden kauas. Kirjoituksia ei palauteta. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Savon Sanomien jokaisen numeron etusivulla, oikeassa yläkulmassa oli vielä vuosia sotien jälkeen teksti: ”Jos maamies kestää, niin kaikki kestää, jos maamies taipuu, niin kaikki vaipuu.” Muistutus maanviljelijän kestävyydestä ja meidän muiden vaipumisesta on tänään ajankohtainen. TAITO TASKINEN. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. ”Nöyrät perivät maan.” Siinä on pitänyt osata luovia. Maatalous on ahdingossa muun muassa kalliin energian ja lannoitteiden sekä Ukrainan sodan takia viimeksi mainittujen huonontuneen tasapainoa heiluttamalla turvattomuus vaan lisääntyy. Yhdistys on tukenut nuoria musiikinharrastajia stipendein, järjestänyt konsertteja, tuonut musiikin mahdollisimman helposti ja lähelle ihmisiä puuhaamalla keikkoja ravintolamiljööseen. Tenavaja teinitähtikilpailu järjestetään tulevana sunnuntaina pitkästä aikaa Kiurusalissa. Se on harmi, sillä nuoret tarvitsevat esiintymistilaisuuksia, positiivisia kokemuksia, jotka kantavat jatkamaan harrastamista. 2 Keskiviikko 30. Nyt Venäjällä koetaan, että Neuvostoliitosta eronnet valtiot ovat lännen etupiiri. – Nuorena auttamisen keinot ovat vähäisemmät, tämä on hyvä tapa osallistua, sanovat konsertissa esiintyvät Mandi Kärkkäinen ja Kerttu Utriainen. VALTO saannin takia. Kiuruvetiset nuoret järjestävät Apua Ukrainaan -konsertin Kiurusalissa lauantaina. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Musiikki yhdistää ja auttaa ymmärtämään. ADOBE Jos maamies kestää… Suomelle paras turvatakuu on siinä, että on saatu luotua hyvät suhteet Venäjään, kirjoittaa Valto. Lännessä isotellaan sillä, että me, kun ollaan ”sivistysvaltioita”, meillähän on oikeus näyttää, miten riskiä tässä ollaan. 044 705 0443 PAINOPAIKKA Suomalainen Lehtipaino, Kajaani UUTISMEDIALIITON JÄSENLEHTI Puh. (SS Kolumni 16.3.). Jos niin tapahtuu, omavaraisuus on mennyttä. Nyt, jos Venäjä lupaa vetäytyä Ukrainasta, voisi mielihyvin luvata, että Nato pysyy siellä missä se nyt on. Painovalmiit ilmoitukset sekä pikkuilmoitukset jätettävä maanantaina klo 14 mennessä. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Hallitus toivoo toimintaan uusia tuulia ja lisää harteita, vaikka Musiikinystävät ovat olleet erittäin aktiivisia ja aikaansaapia. maaliskuuta 2022 PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI Kiuruvedellä elää vahva kulttuuriharrastus P ohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitto on myöntänyt kunniamaininnan vuoden 2021 runsaista kotiseututeoista Rytkyllä järjestetyille kivikautisille päiville ja siihen liittyneelle yhteisötaideteoksen toteuttamiselle. Lapset pääsivät muokkaamaan luonnonsavea ja rakentamaan siitä kampakeraamiseen tyyliin saviruukkuja ja amuletteja. POSTIA Kiuruvesi-lehti / Postia-palsta, Niemistenkatu 4, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä
Kasvintuotannossa ja kananmunapuolella tätä alkaa jo syntyä. Useamman sukupolven asuminen samassa huushollissa on omiaan synnyttämään hankausta, konfliktejakin, mutta se on myös suuri mahdollisuus ylisukupolvisten tietojen, taitojen ja sosiaalisen pääoman siirtymiselle eteenpäin. Ja myös kaikkia suomalaisia on muistettava polttoaineen hinnoissa, samat konstit tänne kuin Ruotsissa. Tämä tuo huoltovarmuutta, kun pohja on kunnossa. Kaupungintalon kohdalla nykypäättäjät joutuvat varmasti myös ennakkoluulottomasti pohtimaan millainen on nykyisenlaisen rakennuksen käyttötarve tulevaisuudessa, ja kuinka se palvelee jatkossa mahdollisimman tehokkaasti kuntaorganisaatiota. Mika Lohva Lähiruoka ja huoltovarmuus sopii aika hyvin yhteen. Hänellä oli myös hyvät neuvottelutaidot, jotka olivat tarpeen eritoten kuntapolitiikassa, jossa hän toimi muun muassa kunnanhallituksen puheenjohtajana. Ennustin syksyllä, kun oli tiedossa huono sato ja lannoitteiden hinta alkoi nousta, että pahin skenaario on se, että Putin järjestää hankaluuksia. Minusta ei olisi ollut enää tähän elämäntapaan, mutta tietyn ahkeruuden opin ja työnteon mallin sain. Erkki-ukki oli vielä yli kahdeksankymppisenäkin usein hakenut lehmät laitumelta aamutuimaan, kun nuoremmat sukupolvet saapuivat töitä aloittelemaan. Nyt on kuitenkin pärjättävä omin voimin eteenpäin ja toivottava, että opit auttavat ja muistot kantavat. Esikuva nukkui pois KUN kuolema kohtaa iäkkään, heikentyneen ihmisen, niin tätä on jo osattu odottaa, ehkä valmistauduttukin. Päivä vaan kerrallaan eteenpäin, ja tekee kaiken, mitä voi tässä maailman tilanteessa. Teuvo Piippo Kenen idea oli, että viljavarastoja purettiin. 044 705 0443. Lassi-Pekka Pöksyläinen Eikös sitä turvetta poltettu lämpölaitoksissa, kun oli hirveä liikatuotanto. Sama pitäisi mahdollistaa koko maataloudessa. Ikävä kyllä siihen suuntaan ollaan nyt menossa. Töitä tehdään jatkumona aamusta iltaan ja usein vähäisten lomienkin tielle ilmestyy yllättäviä esteitä. Jäikö vielä jotain sanomatta tai tekemättä. Globaalius, digisyys ei korvaa sitä. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi KATSO UUSI KYSYMYS SIVULTA 5. Ja tämä ei ole ollut pelkästään positiivinen asia. Hintojen nousu on järkyttävää, mutta maidosta , lihasta, viljasta ei makseta kuluja kattavia hintoja. Kauppaketjut ovat rosvonneet maanviljelijöitä suruttomasti viimeisen kymmenen vuotta ja hallitus vain vouhottaa ilmastonmuutoksesta. 3 Keskiviikko 30. OMAN kiinnostukseni yhteiskunnallisiin asioihin ja arvokasta poliittista pohjaa sain ukkini kautta. KAIKKI , jotka ovat nähneet läheltä, millaista on pyörittää perinteistä perheen lypsykarjatilaa, tietävät mitä tarkoittaa kulunut termi 24/7. Olenpahan puhunut tästä ainakin kaksikymmentä vuotta eikä ketään ole tuntunut kiinnostavan. MENNEELLÄ viikolla pois nukkunut ukkini Erkki Siponen oli monella tapaa esikuva ja esimerkki minulle. MIELENKIINTOISTA on, että hänen aikakaudellaan Kiuruvedelle rakennettiin muun muassa kaupungintalo ja urheilukenttä, joiden molempien remontit ovat nyt ajankohtaisia. Olen kiitollinen niistä 30 vuodesta, jotka asuimme saman katon alla. Varmasti olen saanut tästä myös vetoapua oman poliittisen urani alkutaipaleelle. LUE UUTISET NETISTÄ Tarjous 4 kk 25 euroa Puh. Tästäkin huolimatta lopullinen poismeno tapahtuu kuitenkin yllättäen, arkiaskareet pysähtyvät, mielen valtaa tyhjyys. VIERASKYNÄ MARKKU SIPONEN Kirjoittaja on kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja aluehallituksen jäsen (kesk.) VIIME VIIKON KYSYMYS OLI: Oletko huolissasi omavaraisuudestamme. Huoltovarmuus on ollut uhattuna jo pitemmän aikaa. Tuet, mitä nyt maatalous sai, antavat vain tekohengitystä, mutta ne eivät turvaa jatkoa. Anssi Jauhiainen Tulevana keväänä pitää perunaa istuttaa reilusti ja polttopuiden teossa olla topakkana. NÄIN AIHETTA KOMMENTOITIIN: Lähetä kommenttisi toimitus@kiuruvesilehti.fi tai vastaa Kiuruvesi-lehden Facebookissa. Yksi hyvä keino on ostaa lähituottajien ruokia. Eero Tuorilainen Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi ja saatamme valita sinut somepoimintaan luvallasi. Tuomo Tikka On luultu, että huoltovarmuus on kunnossa ja että ollaan omavaraisia.Rehuviljaa olivat vuosi sitten mukamas kaikki mahdolliset varastot täynnä. Sini Tikkanen Varsin pienessä piirissä olemme puhuneet tästä jo pitkään. Leila Närhi-Murtorinne Kyllähän tämä huolestuttaa, mutta panikoimaan ei kannata ryhtyä. Matti Lappalainen Sääntelyä vähemmälle, että syntyy jalostukseen pieniä uusia yrityksiä ja niistä sitten mahdollisesti joskus ruokavientiä. Venäjän hyökkäyssota vain pahensi tilannetta. Pertti Lind Kekkosta mukaillen, ylituotantoa on aina sen verran oltava, että kriisitilanteessa pystytään ruokkimaan kansa. Vilho Ruotsalainen Omavaraisuudesta olisi pitänyt ja pitää olla huolissaan, koska vuosikymmenet on unohdettu/ kuviteltu siitä pois. Omavaraisuus on kohta menetetty ja samalla huoltovarmuus. Esko Bergqvist Oikein kouluesimerkki siitä, kun yksi elämisen perusasioista, ruoka, politisoidaan. UKKIA on luonnehdittu fiksuksi herrasmieheksi, joka huomioi ja tuli hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Hienoa, että omatkin lapseni ehtivät syntyä ennen ukin kuolemaa. Huonon kesän jälkeen ne varastot hävisivät taivaan tuuliin tai sitten niitä ei ollutkaan. Kun maailmalta ei saada ruokaa ja viljelijöillä ei ole rahaa eikä motivaatiota kylvää, nähdään ruokapula. Olemme kuitenkin kokeneet, että synkistelijät (realistit) tuomitaan pahanilmanlintuina. maaliskuuta 2022 Somepoiminta #kiuruvesi @annikazsd 5.2.2022 Paikka: Kiuruvesi Kuvaaja: Annika Martikainen Meidän tuleva vesipeto pääsee ekaa kertaa polskimaan. Nyt on vielä mahdollisuus pelastaa jotain ennen toukotöitä
Strategiassa on neljä kärkeä, jotka suuntautuvat toiminnan kannattavuuden ja tehokkuuden parantamiseen, ympäristöarvojen tuotteistamiseen, asiakaslähtöisen liiketoiminnan kehittämiseen sekä henkilöstön hyvinvoinnin parantamiseen. maaliskuuta 2022 Kiuruveden Musiikinystävissä on jäseniä 34. JAANA SELANDER Savotalla meni hyvin, puukauppa kävi Metsänhoitoyhdistys Savotan uusi strategia vuosille 2022–2024 vahvistettiin valtuuston kevätkokouksessa Kiuruvedellä 25.3. Toiminnallisesti vuosi 2021 oli hyvä ja taloudellinen tulos tyydyttävä. Hallituksessa kuitenkin koetaan, että koska jokaisella on aika rajallinen töiden takia, toiminta ei pyöri niin täysillä kuin yhdistys antaisi siihen mahdollisuuksia. 017 752 277 Kiuruveden Näkökulma Hoya iD monitehojen ostajille toiset lasit kaupan päälle! Esim. Puukauppa kävi vilkkaana ja monissa työmuodoissa asetetut taNykyinen hallitus jatkaa pienimuotoisempaa toimintaa tai toiminta loppuu ennen pitkää kokonaan, jos uusia jäseniä ei hallitukseen saada. Hallitukseen kuuluvat Pirjo Kamaja (puheenjohtaja), Mira Kokkonen (sihteeri), Harri Hyvönen, Anna-Mari Svärd, Kati Huttunen ja Erja Lappalainen (rahastonhoitaja). Vasemmalla Erja Lappalainen, Kati Huttunen ja Anna-Mari Svärd. – Tämä on todella tärkeää työtä, tästä saa itselle paljon, Pirjo Kamaja kuvailee. OPTIIKKA KELLOT KORUT Tervetuloa katselemaan! Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. maaliskuuta 2022 JAANA SELANDER Savotta aikoo panostaa ympäristöarvojen tuotteistamiseen. Kuvassa Pirjo Kamaja (oik.), Mira Kokkonen, Harri Hyvönen. nisaatio ja johtamisjärjestelmä uudistettiin metsänomistajien muuttuneita tarpeita ja toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia vastaavaksi. Myös orgaUUTISET Keskiviikko 30. Vuosi 2021 oli uuden valtuuston ensimmäinen toimintavuosi. Yhdistystä on pitkään pyöritetty samalla porukalla. aurinkolasit, tietokonelasit, lukulasit tms…tai KEHYKSET Tule ja valitse omasi! 50 %. Nyt hallituksen riveihin kaivattaisiin uusia jäseniä ja uusia tuulia, että toiminta ei lopu. Vuoden aikana yhdistyksen johtajaksi valittiin Ari Ruotsalainen. Vuoden 2021 tilinpäätöksen ohella kokouksessa vahvistettiin myös sijoitustoiminnan periaatteet. On jaettu stipendejä, järjestetty konsertteja. Jos uusia voimia ei tule, toiminta uhkaa loppua Kiuruveden Musiikinystävät on tehnyt arvokasta työtä Kiuruveden musiikkielämän eteen yli 30 vuotta. 4 Keskiviikko 30
Entisen eläinsairaalan tiloihin perustettava klinikka tarjoaa peruseläinlääkäripalvelujen lisäksi hevosiin liittyvää osaamista. huhtikuuta saakka ja se löytyy internet-osoitteesta ylasavonveturi.fi. maaliskuuta 2022 Vuosien varrella Musiikinystävät ovat saaneet aikaan paljon. – Se pitää intoa yllä, esimerkiksi teinija tenavatähtikisa on tärkeä, se luo kulttuuria harrastaa. Yhdistys vaalii Lotta Svärd -järjestön ihanteita ja lottien muistoa. Viimeksi oltiin Oulussa My fair lady -konsertissa, jossa esiintyi kiuruvetislähtöinen Kati Niemi, jatkaa Kati Huttunen. Huolta aiheuttavat Suomen metsätalouteen EU:n taholta kohdistuvat paineet, sanoi valtuuston puheenjohtaja Martti Heinonen. Onko täällä jotain ekstraa ilmassa. Lottaperinneyhdistyksessä on 26 lottaa ja pikkulottaa. Myös Mä en kiusaa -kampanjassa Musiikinystävillä on ollut suuri rooli. – Järjestötoiminnasta esimerkiksi nuoret saavat hyvää kokemusta ja lisäansiota vaikkapa ansioluetteloon. hallituksessa pohditaan. Nuorille on mahdollistettu esiintymistilaisuuksia, muun muassa teinija tenavatähtikilpailu on alun perin Musiikinystävien aloittama tapahtuma. Porukalla on aina enemmän voimaa. Kati Huttunen lisää, että on ollut hienoa päästä seuraamaan lapsen musiikillista kehitystä ala-asteen stipendiaatista tenavaja teinitähdeksi ja edelleen kohti lukiota ja musiikkidiplomia. Leader-tuella apua eläinlääkäripalveluihin Vieremäläinen eläinklinikka Pohama Oy on käynnistämässä toimintaa Kiuruveden Hingunniemessä. Puheenjohtajana aloitti tuolloin Leena Svärd, vastikään puheenjohtajan tehtävät ovat siirtyneet Sirkka Rädylle. – Yhdistys on elinvoimainen, vaikka ikää on. Optikon ja Silmälääkärin ajanvaraus (017) 821 0061 sekä www.silmalasikauppaoptimo.fi. Nuorimmat lotat ovat syntyneet vuonna 1935, laskee Leena Svärd. Leena Svärd valittiin Kiuruveden lottaperinneyhdistyksen puheenjohtajaksi vuoden 2013 lokakuussa. – Edunvalvontaa tarvitaan puukauppapalvelujen ohella myös uusien ekosysteemipalveluiden tuotteistamisessa. On järjestetty iltatoreilla esiintymismahdollisuuksia ja yhdistyksen kautta on voinut tilata nuoria esiintyjiä. Musiikkidiplomia on tekemässä juuri yhdistyksen stipendin saanut Iina Happonen. Huomionarvoista on myös energiapuun lisääntynyt kysyntä, jonka ennakoidaan Ukrainan sodan vuoksi edelleen kasvavan, sanoi Ari Ruotsalainen. Koronapandemian vuoksi monivaiheinen prosessi toteutettiin pitkälti etätilaisuuksina. Kyselystä saatuja tietoja tullaan hyödyntämään hevosalan palveluiden kehittämiseen alueella. Kiuruveden lottaperinneyhdistyksen sidos Iisalmeen puretaan 6.4. Vuosittain jaetaan stipendejä kevätkaudella koulunsa päättäville aina alakoulusta lukioon saakka. – Ja kaikille avoimia konserttimatkojakin on puuhattu. VIIKON KYSYMYS Oletko huolissasi Suomen huoltovarmuudesta. – Erityisesti Kemera-hankkeiden toteuttamisessa Savotta on jo useana vuotena ollut metsänhoitoyhdistyksistä paras tai yksi parhaista. Myös avoimia stipendejä on tarjolla alle 30-vuotiaille kiuruvetisille ja Kiuruvedeltä lähtöisin oleville. Vastaa www.kiuruvesilehti.fi voitteet ylitettiin. Lippuja on myös arvottu muillekin kuin nuorille. Ja onhan tämä porukka aivan ihana, kehuu Pirjo Kamaja. Toiminta tukee tuotantoja harraste-eläinten sekä ravihevosten hyvinvointia. Vuonna 2021 yhdessä Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen kanssa aloitettu strategiaprosessi saatiin päätökseen. Lottien yhdistys itsenäiseksi Kiuruveden lottaperinneyhdistyksestä ollaan tekemässä itsenäistä yhdistystä. Uudet vuosikokoukseen Uudet ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan Musiikinystävien hallituksessa, ovat tervetulleita yhdistyksen vuosikokoukseen Peltohoviin 21.4. Kati Huttunen toivoisi, että Kiuruvedellä olisi enemmän musiikillista yhteistyötä. Kysely meneillään Parhaillaan toteutetaan myös hevosalan harrastajille sekä hevosenomistajille suunnattua kyselyä, jossa selvitetään Pohjois-Savon hevosalan palveluiden tarvetta. Musiikinopettaja Anna-Mari Svärd tuumaa, että lahjakkuus pääsee esiin ja saa tukea, kun nuorilla on esiintymismahdollisuuksia. Siihen voi vastata anonyymisti. Minulle se oli henkireikä, kun olin vauvakuplassa. Metsänomistajien edunvalvontaa toteutetaan niin paikallisella, valtakunnallisella kuin myös Euroopan unionin tasolla. Lisäksi liikuteltavat erikoislaitteet mahdollistavat palvelutarjonnan yli maakuntarajojen. kello 16.15. – Ylä-Savossa on ollut pulaa eläinlääkäripalveluista, joihin Eläinklinikka Pohama tuo nyt kaivattua helpotusta. Musiikinystävät on myös jakanut ilmaisia nuorisolippuja Kiurusalin kulttuuritapahtumiin. Stipenditoimintaa on pyöritetty myös korona-aikana. 5 Keskiviikko 30. Lottaperinneyhdistykseen liittyäkseen ei tarvitse olla lotta, mukaan voi tulla kannattajajäsenenä. Yritykselle myönnettiin investointitukea 17 000 euroa, kertoo Kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturi ry:n toiminnanjohtaja Minna Partanen. AKU LAATIKAINEN Eläinklinikka Pohama on käynnistämässä toimintaa Kiuruveden Hingunniemeen. – Opettajat ovat valinneet stipendin saajiksi musiikillisesti lahjakkaita ja musiikista kiinnostuneita, myös musiikkiopiston päättävät saavat meidän stipendin, Kamaja kertoo. Kysely on auki 11. Savotan valtuusto lahjoittaa 5 000 euroa Ukrainan kansan hyväksi. Lottaperinneyhdistyksen tarkoituksena on tarjota arvokas vanhuus pikkulotille, lotille ja kotirintamanaisille ystävien keskellä. Stipendejä on haettu esimerkiksi instrumentin hankkimiseen tai matkakuluihin vaikkapa laulutunneille. Kiuruveden lottaperinneyhdistys aloitti Iisalmen lottaperinneyhdistyksen alaosastona vuoden 2013 syksyllä. – Yhdistystoiminta on myös sosiaalista toimintaa. kokouksessa. Kyläkoulut mukaan lukien. Ylä-Savon Veturin hallitus pitää hyvänä alueen kuntien ponnistuksia kehittää eläinUusi klinikka tarjoaa peruseläinlääkäripalvelujen lisäksi hevosiin liittyvää osaamista. Lottaperinneyhdistyksen kokouksissa kuukausittain käy parikymmentä jäsentä. Lottien määrä käy vähiin. Tässä pääsee vaikuttamaan ja tuomaan hyvää musiikin välityksellä nuorten elämään, jatkaa Kamaja. lääkäripalvelujen saatavuutta, jota myös tällä Leader-hankkeella edistetään. Optimo Kiuruvesi Torikatu 1 puh. Savotan liikevaihto oli 10,8 miljoonaa euroa ja taloudellinen tulos 95 000 euroa ylijäämäinen. Kyselyn toteuttamisesta vastaa ryhmä Savonia-ammattikorkeakoulun agrologiopiskelijoita ja selvityksen tilaajana toimii Kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturi ry. On mukava tehdä porukalla hyvää. – Miten kiuruvetiset nuoret voivatkaan olla niin lahjakkaita. On ollut Hengaa & Svengaa, äitienpäivä-, hyväntekeväisyysja lastenkonsertteja, Mira Kokkonen lisää. AKU LAATIKAINEN. Hallitusjäsenyydestä kiinnostuneita autetaan kädestä pitäen alkuun. 08 764 990 Torstai 9.30–14.00 Toiset lasit kaupan päälle tai 25% alennus silmälaseista. Yhdistyksen taloudellinen asema säilyi hyvänä. KYLLÄ 64% EN 36% SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Pitääkö seksuaalisen ahdistelijan erota virastaan, työstään. – Kaikenlaista on toteutettu, mitä on toivottu
Näin ajattelevien määrä on laskenut vuosien varrella. – Nuorena auttamisen keinot ovat vähäisemmät, tämä on hyvä tapa osallistua. Toisaalta asukkaat voivat tuoda tilaamiaan lehtiä itse yleisiin tiloihin. – Urheilusivut eivät ole vetävät meidän yhteisölle. Nivan virikeohjaaja Kaija Niskanen sanoo, että Kiuruvesi-lehdellä on suuri merkitys asiakkaille. – Ennen sota oli historiaan liittyvä tapahtuma, joka tapahtui eri ajassa ja paikassa kuin missä itse elän. Kuvassa vasemmalla Jukka Hämäläinen, Maire Pietikäinen ja Anja Lappalainen. Veikkolassa Maire Pietikäistä kiinnostavat eniten kuolinilmoitukset, Anja Lappalainen lukee lehden kannesta kanteen, Jukka Hämäläinen tarkkoo mainokset. Lipputulot ohjataan Unicefin kautta Ukrainan lasten hyväksi. Veikkolassa ja Nivassa on suuren kiinnostuksen takia päätetty aloittaa sanomalehtikatsaukset maanantaiaamuisin. Hän kertoo pohtineensa erityisesti sitä, miltä sota tuntuu sen jalkoihin jäävistä lapsista ja nuorista. Molemmat tytöt esittävät konsertissa itselleen tärkeitä kappaleita. Suuntaus on ollut vuosien saatossa laskusuuntainen. Yksi asiakas huomautti, että lauseet ovat liian pitkiä. Osa hoitokodin asukkaista lukee itse, osa selaa lehden läpi, osa katsoo vain kuvat, osa ei näe lukea tai ei enää osaa lukea. – Jokainen kommentoi lehteä omista lähtökohdistaan, Niskanen sanoo. Painetulla lehdellä etuja Seitsemän kymmenestä (70 %) suoTEKSTI & KUVA JAANA SELANDER malaisesta pitää painetun sanomalehden lukemista rentouttavampana kuin sähköisen sanomalehden lukemista. Vuodesta 2013 taso on laskenut tasaisella vauhdilla 11 prosenttiykMandi Kärkkäinen kertoo olleensa heti kiinnostunut, kun häntä pyydettiin mukaan. Kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen tuo konserttiin tervehdyssanat. Hän on huomannut, että aina jokin juttu jotain kiinnostaa. – Kiuruvesi-lehti on mielenkiintoinen ja hirmuisen hyvä lehti, kiittelee Anja Lappalainen. Järjestäjinä ovat Katariina Utriainen, Esko Huttunen ja Anna-Mari Svärd sekä Kiuruveden kulttuuritoimi. Nyt se tulee eri tavalla lähelle, esimerkiksi sosiaalisen median kautta, miettii Mandi. Myös omia lehtiä Asukkaille tulee myös omia Kiuruvesi-lehtiä tilattuna. – Onhan se vähän outoa lukea ääneen, kun ei ole siihen tottunut. – Lehteä lukiessa menee monta aamupäivää ja samaa lehteä luetaan moneen kertaan, Niskanen kertoo. Ei voi etukäteen tietää. Nivaan vuosikerran lahjoitti LC-klubi Helmiinat, Veikkolaan LC-Kiuruvesi, Virranrantaan LC-Kiuruvesi-Niva ja Kallionsydämeen Rotary-klubi. maaliskuuta 2022 Uutiset Virikeohjaaja Kaija Niskanen lukee Kiuruvesi-lehteä ääneen, koska kaikki eivät näe itse lukea. Konsertissa esiintyvät myös Eevi Huttunen, Hilda Kilvensalmi, Jaana Komulainen, Vilina Tikka, Helmi Huttunen, Annika Svärd, Ilona Heinonen, Oula Hyvärinen, Jere Tikkanen ja kansalaisopiston lapsikuoro. Knuutisen ideasta Kiuruvesi-lehtien vuosikertojen lahjoittaminen ikäihmisten luettavaksi lähti liikkeelle eläkkeellä olevasta sivistysjohtaja Tapio Knuutisesta. – Idea konserttiin tuli äidiltäni Katariina Utriaiselta, kertoo Kerttu Utriainen, yksi konsertin nuorista esiintyjistä. Hän oli huolissaan siitä, että kaikilla ei ole mahdollisuutta lukea paikallislehteä, vaikka kiinnostus lehteä kohtaan on suuri. Kaija Niskanen lukee Kiuruvesi-lehteä ääneen asukkaille. – Innostuin siitä heti, tuntui hyvältä päästä osallistumaan ja auttamaan jotenkin. Kerttu laulaa veljensä Ilmari Utriaisen kanssa Christina Aguileran kappaleen Say something. Laulu kertoo luopumisesta ja rakkaansa menettämisestä. Edelleen reilu puolet suomalaisista (53 %) koki, että sähköiset palvelut eivät pysty korvaamaan paperisia lehtiä. Vuonna 2012 tätä mieltä oli kaksi kolmesta suomalaisesta. Sota tuntuu epätodelliselta. Mandi on ollut lipaskerääjänä ja Kerttu on osallistunut keräykseen koulun kautta. Niskanen lukee koko kuolinilmoituksen värssyineen päivineen. 6 Keskiviikko 30. Myös konsertin toinen esiintyjä Veikkolassa tärkein sivu on kirkolliset LC-klubit Kiuruvesi, Kiuruvesi-Niva ja Helmiinat sekä Kiuruveden Rotaryklubi ovat lahjoittaneet Kiuruvesi-lehden vuosikerrat kiuruvetisiin hoitokoteihin. Kiuruvesi-lehti menee Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän hoitokoti Nivaan ja Veikkolaan, palvelukeskus Virranrantaan sekä yksityiseen Attendon hoitokoti Kallionsydämeen. Knuutinen sai LC-klubit ja rotarit lahjoittamaan Kiuruvesi-lehden vuosikerrat ikäihmisten iloksi. Aikaisemmin nuoret ovat osallistuneet yhteisvastuukeräykseen. Aiempien vuosien korkeimmista tasoista on tultu alas kahdeksan prosenttiyksikköä. Mandi Kärkkäinen Kerttu Utriainen. Musiikki on Kertulle ja Mandille keino purkaa omia tunteita ja he toivovat, että se on sitä myös konserttiyleisölle. Parhaimmillaan (2017– 2018) taso oli 55 prosenttia. Joka kolmas pitää tärkeänä saada sanomalehti aamuisin kotiin kannettuna. Kiuruvesi-lehti on kyllä hirmuisen tärkeä meidän asukkaille, painottaa Kaija Niskanen. Niitä ei tuoda yleisiin tiloihin, vastaavasti lahjoituslehtiä ei voi viedä huoneisiin. Molemmat tytöt kertovat pohtineensa maailman tilannetta ja siitä on keskusteltu myös koulussa. Kuolinilmoitukset ovat top ykkönen lehden sisällössä. – Niille, joille tulee oma lehti, menen tarvittaessa lukemaan sitä huoneeseen. Hoitokodeissa Kiuruvesi-lehdessä kiinnostaviksi jutuiksi nousevat myös henkilöhaastattelut, 50 vuotta sitten -jutut ja hartaudet, pappien kirjoitukset. Veikkolassa ja Nivassa Kiuruvesi-lehtiä lukee viitisenkymmentä asukasta kahdella osastolla. Mandi valitsi kappaleen, koska siinä lauletaan avuttomuuden tunteesta, rauhan kaipuusta ja muiden tuskasta. Vanhemmat enemmän, nuoremmat vähemmän. Mandi esitää pianisti Jere Tikkasen kanssa Teleksin kappaleen Tuulilasin nurkkaan. Vajaa puolet suomalaisista (46 %) aikoo jatkossakin lukea painettuja sisältöjä, koska haluaa maksimoida aikansa ilman elektroniikkaa. – Aina kuolleissa on jollekin joku tuttu. Pitää osata jaksottaa lukemistaan, ettei kuulijoilla ajatus karkaa, tuumaa Niskanen. Apua Ukrainaan -konsertti nuorten voimin HEIDI HUHTILAINEN Kiuruvetiset nuoret järjestävät Apua Ukrainaan -konsertin Kiurusalissa lauantaina 2.4
Nautitaan näistä arjen pienistä murheista ja iloista, sillä maailma voisi maata paljon nykyistäkin huonommassa jamassa. KUN arjessa on kiireistä ja suorastaan tautisen sairasta menoa, niin sitä tuskastuu välillä mitä ihmeellisimmistä asioista. TOISAALTA nämä arjen pienet murheet kertovat siitä, että maailmassa on vielä pakko olla jotain hyvinkin. Kilvensalmi jatkaa pankin hallintoneuvostossa Ylä-Savon Osuuspankin varsinainen edustajiston kokous on valinnut jäseniä pankin hallintoneuvostoon. Otetaan esimerkki: teinpä tuossa eräänä päivänä kotona ruokaa ja aloin avaamaan juustoraastepussia. Paikallisuuden merkitys on kasvanut vuodesta 2014 peräti 15 prosenttiyksikköä, joskin viimeisten vuosien aikana hieman laskenut. Kuvassa vasemmalla Jukka Hämäläinen, Maire Pietikäinen ja Anja Lappalainen. Ahti Kilvensalmi Arjen pieniä murheita ja iloja VIIME aikoina on ollut töissä melkoista haipakkaa (ikään kuin siellä joskus olisi rauhallista). 7 Keskiviikko 30. Tauti sattui osumaan kohdalle vieläpä siten, että parissakin viime lehdessä on molemmissa toipilaan toimittajan tekemiä juttuja. No arvatkaapa vaan, että aukesiko käsipelillä ja helposti. Paikallisuus tärkeää Jokseenkin kaikille (85 %) suomalaisille on tärkeää, että media kertoo lähiympäristön tapahtumista. Aurinkoista kevättä siis kaikille ja muistakaahan myös nauraa, kun itkette ja kiroatte takatalvea. Pankin hallintoneuvostoon kuuluu 18 jäsentä. Aika moni muukin tuntuu sen taudin viime aikoina sairastaneen. Pankin ylintä päätösvaltaa käyttävään edustajistoon kuuluu 30 jäsentä. Voihan p-kirjain. Yllättävää ei liene se, että ulkomaisia uutismedioita seuraavat enemmän nuoret kuin vanhat. Korkeimmillaan (2018) taso oli 89 prosenttia. Suomalaisista 57 prosenttia on sitä mieltä, että tulevaisuuden sanomalehdessä pitää olla lukijan lähipaikkakunnan uutiset sisältävä paikallisosuus kaupunginosatai taajamatasolla. Ei siis vaivuta vielä täyteen alakuloisuuden alhoon. En nyt tarkkaan muista, että mitä siinä pussin kyljessä luki, mutta taisipa olla ”Avaa tästä repäisemällä”. Banaani otsassani alkoi uhkaavasti kasvaa, mutta onneksi tajusin ottaa sakset avukseni, joskin niitäkin piti etsiä oma aikansa. Edustajistossa on Kiuruvedeltä Marko Allinen, Juha Nieminen, Pekka Niskanen, Rauno Pikkarainen, Bartje Harmoinen, Sami Heinonen, Jukka Huuskonen, Maarit Knuutinen. Edustajisto valitaan joka neljäs vuosi vaalissa, jossa äänioikeutettuina ja ehdokkaina ovat pankin omistaja-asiakkaat. Tulos on neljä prosenttiyksikköä edellisvuoden tulosta alhaisempi Ulkomaisia uutismedioita seuraa säännöllisesti 39 prosenttia suomalaisista. Sama olisi jo antaa kissan riehua kyseisen rullan kanssa. Jos olisin jatkanut repimistä suutuspäissäni, niin kohtahan se olisi varmaan räjähtänyt holtittomasti auki ja raasteet levinneet ympäriinsä. Pahin vaihe kesti pari kolme päivää ja sen jälkeen meni vielä vähintään saman verran siihen, että olin toipunut täysin. Mutta sainpahan raastepussin lopulta siististi auki. Tämä tuntuu suorastaan pöyristyttävältä tässä oikeakätisten ylivertaisesti hallitsemassa maailmassa. Edustajisto vahvisti tilikaudelta 2021 laaditun tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. maaliskuuta 2022 Virikeohjaaja Kaija Niskanen lukee Kiuruvesi-lehteä ääneen, koska kaikki eivät näe itse lukea. Eikö muuten olekin niin, että jos tuon tekstin näkee, niin silloin ei ainakaan ole helppo avata ja sulkea kyseistä pakettia. Muutama vuosi sitten ulkomaisten uutismedioiden seuraajia oli viisi prosenttiyksikköä enemmän. SYÖMISEN ohella ihmisen on välillä pakko käydä vessassakin (ainakin noron aikana). sikköä. Uutismedian muutosta seurataan vuosittain monesta näkökulmasta Suomalaisten uutismedia -tutkimuksella. Eräässä paketissa luki puolestaan ”helppo avata ja sulkea”. Oletteko muuten huomanneet, että kuinka ärsyttävän usein vessapaperiteline on vasemman käden puolella, kun pöntöllä istuu. Sellaisista, joita ei kiireettömänä ja terveenä aikana huomaa oikeastaan ollenkaan. Jos tuollaisia asioita joutaa murehtimaan, niin elämä ei todellakaan ole vielä hassumpaa. Mutta muutoin en suosittele. Toivottavasti oli kuitenkin järkevää luettavaa ja katsomisen arvoisia kuvia. No eipä tietenkään. Yli 65-vuotiaista 64 prosenttia pitää tärkeänä saada lehtensä aamulla kotiin kannettuna, 15–24-vuotiaista yhdeksän, 25–34-vuotiaista 15 prosenttia. Voihan ärrinmurrin...mikähän siinä lie, että niin moni pakkaus on niin älyttömän huonosti tehty. Vai olikohan jopa ”Avaa tästä helposti repäisemällä”. Nuorimmista ulkomaisia uutismedioita seuraa lähes joka toinen, vanhimmista reilu neljännes. Erovuorossa olleet tavaratalonjohtaja Marja Juntunen, Sonkajärvi, palveluohjaaja Anna-Leena Kauhanen, Vieremä, kiinteistöpäällikkö Ahti Kilvensalmi, Kiuruvesi, maatalousyrittäjä Ari Kärkkäinen, Lapinlahti, ja yrittäjä Tuula Partanen, Sonkajärvi, valittiin uudelleen kolme vuotta kestävälle toimikaudelle. Edustajisto päätti lisäksi, että yleishyödyllisten lahjoitusten määrä on vuoden 2022 aikana enintään 15 000 euroa. Olihan se ihan hyvä laihdutuskuuri, pakko myöntää. Ja kaiken lisäksi se vessapaperiteline saattaa olla vielä sijoitettu siten, että joudut kurkottelemaan sitä jostakin takaviistosta, esimerkiksi kello seitsemästä tai kahdeksasta. Tuotto-osuuksien koroksi vahvistettiin 3,25 prosenttia ja se maksetaan osuuksien omistajille kesäkuussa. Ja jos kyseessä on vielä täysin uusi rulla, voi niiden ensimmäisten palasten ottaminen olla yllättävänkin hankalaa, kun suikaleita ja kerroksia irtoaa miten sattuu. Se vieläpä tykkäisi siitä, minä taas en. Vaikka meillä on koronapandemia, Ukrainan ja Venäjän välinen sota ja polttoaineen sekä ruoan hinnat taivaissa, ei kaikkea toivoa ole suinkaan vielä menetetty. KOLUMNI AKU LAATIKAINEN Kirjoittaja on Kiuruvesi-lehden toimittaja, joka ei haluaisi vaipua liikaan synkkyyteen.. Ja jotta touhussa olisi vielä pientä lisähaastetta, niin tulipahan oltua elämäni ensimmäistä kertaa noroviruksen kourissakin äskettäin
8 Keskiviikko 30. Esiintymiset ovat useimmiten positiivisia, niistä jää ikimuistoisia kokemuksia monelle. Nuoret pääsevät pitkästä aikaa esiintymään, edellinen musiikin valinnaisten konsertti oli ennen koronaa vuoden 2019 syksyllä. Eri kappaleissa jaetaan vastuualueet eri henkilöille. Konsertti on hyvä syy harjoitella ja kokoontua yhteen, on tavoite, mihin tähdätä. Monipuolisuus on tärkeä juttu ja osallisuus, jatkaa Svärd. Tänä keväänä karsintoihin osallistui paljon lapsia. Perttu Gråstenia ei esiintyminen jännitä. Alkuvuosina kilpailun järjestäjänä oli Kiuruveden Musiikinystävät ja vuodesta 1997 lähtien se on ollut Kiuruveden kansalaisopiston siipien suojassa. Mietitään kokoonpanoja ja eri genrejä, klassista ja raskaampaa. Musiikin valinnaisten konserKiuruveden Yläkoulun 8.ja 9.-luokkalaisista on valinnut musiikin valinnaisen kurssin 70 oppilasta, tässä osa konserttiin osallistuvista nuorista opettajansa Anna-Mari Svärdin (oik.) kanssa. Kilpailun karsintoja on järjestetty jokaisella koululla ja niihin on ollut mahdollista osallistua kaikkien halukkaiden. Vuonna 2019 teinitähtikisan voitti Mandi Kärkkäinen ja tenavatähtikisan Vilina Huttula. kerran. JAANA SELANDER Noin 70 Yläkoulun oppilasta, 8.ja 9.-luokkien musiikin valinnaiskurssilta, konsertoi Kiurusalissa 7.4. Ilmari Utriainen esiintyy myös Ukraina-konsertissa 2.4. Inka Tikkanen odottaa myös konserttia, hän soittaa kitaraa ja pianoa sekä laulaa. – Musiikin jakaminen tuo hyvää fiilistä, esiintymisestä saa musiikkiuralle kokemusta. tilla on Yläkoulussa pitkä perinne, ensimmäisiä konsertteja järjestettiin 2015. Esimerkiksi nyt tulevassa konsertissa Yesterday tulee kitaristien esittämänä. Nuoret muistelevat sitä hienona elämyksenä lukiossa, kun pyydän heitä kirjoittamaan musiikillisen elämänkerran, musiikinopettaja Anna-Mari Svärd kertoo. päivänä huhtikuuta. Tenavaja teinitähtikilpailu on ollut todella suosittu, sillä kilpailun karsintoihin on osallistunut jopa 150 lasta ja nuorta. Hän toivoo, että mahdollisimman moni tulisi konserttiin ja saisi iloa musiikista. Tänä vuonna Tenavatähtikilpailun finaaliin on valittu Iitu Eskelinen, Miitta Huttunen, Miina Kattainen, Helmi Kumpulainen, Veera Niskanen, Lily Räty ja Pihla Virolainen. Svärd sanoo, että joka vuosi nuorissa on musiikillisesti hyvin lahjakkaita oppilaita, jotka ovat kantavia voimia konsertissa. – Osa lauluista hylätään, osa lauluista nousee nuorilta, innostutaan ja otetaan ohjelmistoon. – Sillä on suuri merkitys, että pääsee esiintymään. Kilpailu järjestetään jo 31. Kaikki pääsevät mieluiseensa rooliin. Konsertin valmistelu on pitkä prosessi aina esitettävien laulujen valinnasta lähtien. Yläkoulun konsertti alkaa kello 18.30. – Paljon on tähän konserttiin treenattu, tunneilla ja välitunneilla. Teinitähtikilpailun finaalissa laulavat: Viliina Huttula, Elsa Lähderinne, Anna Siponen, Annika Svärd, Oona Vartiainen, Noora Väisänen ja Vilja Tikka. – Tykkään soittaa ja nykyään myös esiintyä, kiva, kun pääsee koettelemaan itseään ja voittamaan pelkojaan. Ilmari Utriainen on konkariesiintyjä, mutta silti muiden eteen astuminen aina jännittää. maaliskuuta 2022 Kulttuuri Luvassa musiikillista ilotulitusta Luvassa on musiikin ilotulitusta, monenlaista musiikkia eri soittimilla ja eri kokoonpanoilla. Jami Salmisella on hyvät fiilikset konsertista. Krista Virkkusesta on kiva päästä esiintymään. Tenavaja teinitähtifinalistit on valittu Tenavaja teinitähtikilpailu järjestetään parin vuoden tauon jälkeen Kiurusalissa sunnuntaina 3. Heidän mukaansa on muun porukan hyvä lähteä. – Konsertti on vuoden kohokohta, odotettu juttu. JAANA SELANDER JAANA SELANDER
– Aktiivisia yhdistyksiä on kymmenkunta, kaikkiaan toistakymmentä yhdistystä on sitoutunut hankkeeseen, Mulari kertoo ja jatkaa, että koska yhdistyksiä on useita myös yhteistyö yhdistysten välillä on mahdollista. maaliskuuta 2022 Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liiton kunnianosoitus tuli Rytkyn Kivikautisia valmistelleelle työryhmälle, jossa mukana oli Leena Mularin lisäksi kolme muuta naista. Keiteleen yhdistysten talo -hankkeen toteutusaika on 1.5.2021– 31.3.2023. Hankkeessa kehitetään ja monipuolistetaan kunnan, yhdistysten ja yritysten välistä yhteistyötä ja verkostoitumista. – Olen muun muassa ollut tekemässä kunnan uutta hyvinvointisuunnitelmaa. KOTIALBUMI honjuuritason toimijoille ja tavoitteena on, että se hankkeen jälkeen on yhdistysten hallinnassa, Mulari kertoo. Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liittoon kuuluu 40 kotiseututai kyläyhdistystä maakunnan eri puolilta. – Paljon saatiinkin aikaan. Voi myös vaan tulla kahvittelemaan ja jutustelemaan kuntalaisten yhteiseen olohuoneeseen. Kirjoituksissaan ja puheissaan hän on liiton mukaan tuonut kiinnostavasti ja laajasti esille kotiseudun asioita sekä paikallista ja valtakunnallista historiaa. Päiviä valmistelleessa työryhmässä olivat mukana Susanna Hotari, Leena Mulari, Leila Närhi-Murtorinne ja Jaana Pentikäinen. Keiteletalo on kunnalta hieno kädenojennus ruoKädenojennus ruohonjuuritasolle Kiuruvetinen Leena Mulari valittiin Keiteleen yhdistystentalon emännäksi ja kehittäjäksi lokakuussa 2021. Lisäksi hankkeen aikana kehitetään Keiteleen alueen tapahtumia ja luodaan näin lisää pöhinää Keiteleen raitille sekä torialueelle. Osallistumalla talon tapahtumiin pääsee vaikuttamaan millaista toimintaa talossa tehdään ja miten se palvelee parhaiten käyttäjiään. Keiteleläiset yhdistykset saavat käyttää kunnan omistamaa Keiteletaloa maksutta. Kivikautiset työryhmä: Leena Mulari, Leila Närhi-Murtorinne, Susanna Hotari. Hankkeen toimenpiteisiin kuuluu myös yhdistysten oman toiminnan ja toimintatapojen kehittäminen niin, että ne pystyvät vastaamaan entistä paremmin yhteiskunnan rakenteellisiin muutoksiin. 9 Keskiviikko 30. Keiteletalosta ollaan tekemässä tähän keskusta. Vuoden 2021 runsaista kotiseututeoista liitto palkitsi Rytkyllä järjestetyt kivikautiset päivät ja siihen liittyneen yhteisötaideteoksen toteuttamisen. Kononen on ollut vuosikymmeniä mukana Kaavin pitäjäseurassa, Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitossa, Savon kielen seurassa ja Pohjois-Savon kansanmusiikkiyhdistyksessä. Yhteinen koordinointi kuitenkin puuttui. Lopputulemana kaupunki joutui Väreestä luopumaan. Mularin työhön kuuluu paljon verkostotyötä kunnan, yhdistysten, yritysten ja muiden hankkeiden kesken. Mulari oli itse Taidehuoltamo Lenn-Artin yrittäjänä vuokralaisena Kiuruvedellä entisessä kirjastotalo Väreessä 2010-luvulla, Väre oli Mularin mielestä askel yhteisötalon suuntaan Kiuruvedellä. Viime vuosina on haettu tietoisesti yhteyttä kouluun ja nuoriin, että savolainen perinne säilyisi elävänä myös tulevina aikoina. Hankkeen kokonaisbudjetti on 109 289 euroa, josta EU:n. – Paikalla voi olla tietokoneen käyttöön opastava digikummi tai aiheena voi olla vaikka haltiaperinteemme. – Teemme myös toimijoiden kanssa opintomatkoja vastaaviin kohteisiin muualle maahan. Elämäntyöpalkinto Seppo Konoselle Toimittaja Seppo Kononen. Tavoitteena on luoda talosta kuntalaisten olohuone ja yhdistystoiminnan keskus, jossa järjestetään yhdistysten kokoontumisia ja omia tapahtumia. Leena Mulari toimii tätä nykyä Keiteleen yhdistysten talon ”emäntänä”. Työhöni kuuluu kuntakummitoiminnan käynnistämistä Keiteleellä, eli kuinka uusi kuntalainen saadaan mukaan yhteisöön. Olvi-säätiön vuotuinen tuki antaa yhdistykselle edellytykset toimintaan ja jäsenyhdistysten tukemiseen. Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitto on myöntänyt elämäntyöpalkinnon kiuruvetisjuuriselle toimittaja Seppo Konoselle. Viime lauantaina hänet palkittiin Rytkyn Kivikautisten järjestämisestä. Mularin työviikko Keiteleen yhdistysten talossa alkaa Juttutuvalla. Joku ottaa vetovastuun ja sorvaa kulloisenkin teeman. JAANA SELANDER maaseuturahaston Leader-tukea Ylä-Savon Veturilta on 82 639 euroa ja 10 928 euroa Keiteleen kunnan omarahoitusosuutta. Kokoustilat ovat ahkerassa käytössä. Leena Mularin työnkuva Keiteletalossa on laaja, siihen kuuluu muun muassa verkostotyötä muiden hankkeiden kesken. Yhdistystoiminnan uusien toimintamuotojen kehittäminen, koulutukset ja keskustan torialueen kehittäminen kuuluu niin ikään Mularille, samoin Puupolun kehittäminen ja Keitele-talon kesän organisointi. Keiteleen yhdistysten talo -hanke on Keiteleen kunnan ja paikkakunnan yhdistysten yhteinen hanke, jossa otettiin kuntakeskustassa sijaitseva Lääkärintalo yhdistysten käyttöön
Moninaisten tekniikoiden käyttö haastoi myös tuomareita valintoja tehdessä, töitä oli vaikea verrata toisiinsa. Wello veti Simo Kekäläinen perui hakemuksensa Kiuruveden kaupunginjohtajaksi ennen kuin kaupunginjohtajan valitsemista työstävä toimikunta ja kaupunginhallitus olivat tehneet esitystä, ketä esitetään valtuustolle Kiuruveden kaupunginjohtajaksi. (päätoimittaja Jouni Kemppainen) Maaseudun Tulevaisuus 25.3.2022 MUUALLA SANOTTUA: Aulis Kärkkäisen kanssa ja tutustuin WellO2:seen ja sen tiimiin, sitä vahvemmaksi minulle tuli tunne, että haluaisin ehdottomasti olla osana WellO2:n tarinaa ja viemässä tätä upeaa tuotetta maailman tietoisuuteen, kertoi Kekäläinen Kiuruvesi-lehdelle toukokuussa 2021. JAANA SELANDER Tuomariäänin Seinäjoen finaalin karsintaan valitaan 4+4 kilpailijaa. – Harrastan eniten laulua, mutta soitan myös ukulelea ja pianoa. Kustakin sarjasta palkittiin 10 parasta työtä rahapalkinnoin. Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liiton toiminnassa yhteistyö koulujen ja varhaiskasvatuksen kanssa on yksi tärkeimmistä painopistealueista. – Kännykkäkuvaus ei ole poistanut piirtämisen ja maalaamisen taitoa. Jatkoon päässeet 16 kilpailijaa ilmoitetaan tiistaina 29.4.2022. Hajautetussa yhteiskuntarakenteessa ja monipaikkaisessa tavassa asua sekä tehdä työtä on puolensa myös turvallisuuspoliittisessa merkityksessä. Oppilaat ovat saaneet hyvät kuvataiteelliset perustiedot, josta voidaan antaa kiitos ammattitaitoisille ja kannustaville opettajille. Omat suosikit ovat klassinen musiikki ja rock & pop, Kekäläinen toteaa. Tangomarkkinoiden raati on valinnut 100 laulajaa hakemusten perusteella jatkoon, yksi heistä on Simo Kekäläinen. Raati valitsee myös neljä naisja neljä mieskilpailijaa. Yleisö äänestää näistä sadasta nimestä jatkoon neljä naiskilpailijaa ja neljä mieskilpailijaa. Luonto, eläimet ja koti nousivat vahvasti esille aihevalinnoissa, toki muutamia kuvia rakennetusta ympäristöstäkin löytyi kuvien joukosta. Maakunnat ja maaseutuhenkiset paikkakunnat antavat nykyisessä tilanteessa omavaraisuutta ja turvaa koko maalle. Hän toimii kehityspäällikkönä Oulun yliopistossa. Sorrin mukaan saapuneiden töiden joukossa on hämmästyttävän hyviä, jopa erinomaisia toteutuksia. – Oli ilo huomata, että oppilaat ovat kiinnostuneita lähellä olevista asioista, arvostavat niitä ja tekevät tarkkoja havaintoja ympäristöstään, huumoriakaan unohtamatta. – Koulujen kiinnostus kilpailua kohtaan ja saapuneiden töiden runsaus ilahduttivat suuresti, kertoo varapuheenjohtaja Iiris Sorri Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitosta. Simo Kekäläinen on päässyt Tangomarkkinoiden laulukilpailussa jatkoon – nyt kaikkien kiuruvetisten kannattaa käydä Simoa äänestämässä, että hän menee finaaliin. – Mitä enemmän keskustelimme Kulttuuri KOTIALBUMI Venäjän tapa käydä suurten kaupunkien kimppuun lamauttamalla niiden infrastruktuurin kannattaa ottaa huomioon myös Suomessa. Lapsia ja nuoria pyydettiin miettimään ja kuvaamaan, miten he kokevat kotiseutunsa, mikä kotikulmilla tuottaa hyvää mieltä, iloa ja hyvinvointia, mikä on merkityksellistä ja parasta heidän lähiympäristössään ja mihin he haluaisivat viedä kaverinsa. Vantaalla Martinus-salissa, jossa kilpailijat laulavat kaksi kappaletta orkesterin säestyksellä. 10 Keskiviikko 30. Kilpailuun lähetetyistä töistä tehdään myös verkkonäyttely, joka on katsottavissa liiton kotisivuilla. Semifinaali käydään 20.–21.5. Tekniikka oli vapaa alakoululaisille, yläkoululaisilta toivottiin valokuvia tai digitekniikalla tehtyjä kuvia. Pienemmät paikkakunnat ovat tähän asti nähdyn venäläisen sodankäynnin perusteella isoja turvallisempia. Kekäläinen uskaltautui ensimmäistä kertaa laittamaan laulunsa Tangomarkkinoille. Töistä huomaa, että kuvaamataidetta on myös harrastettu ja uskallettu toteuttaa tyylittelyä ja abstraktejakin näkemyksiä. Näistä töistä muodostettu näyttely kiertää vuoden 2022 aikana museoissa, kirjastoissa ja muissa näyttelytiloissa eri puolilla Pohjois-Savoa. Muuten olen ihan noviisi. Kekäläinen kuului haastateltaviin. Liittoon kuuluu 39 pohjoisavolaista kotiseutuyhteisöä, joiden toimintaa liitto tukee vuosittain rahallisesti Olvi-säätiön myöntämän avustuksen turvin. Kekäläinen valitsi kiuruvetisen Aulis Kärkkäisen ideoiman ja perustaman Wellon työpaikakseen, kun häntä siihen pyydettiin. Kekäläistä voi äänestää Tangomarkkinoiden sivustolla: https://www.pulsea.fi/tango-aanestys/simo-pekka-kekäläinen. Kekäläinen on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja pian valmistuva tuotantotalouden diplomi-insinööri. Simo Kekäläinen on hengityslaite Wellolla markkinointijohtajana. Kekäläinen asuu Oulussa. Kilpailuun tuli yhteensä 894 kuvaa 44 alakoululta ja 79 valokuvaa seitsemältä yläkoululta. maaliskuuta 2022 Tangomarkkinoiden laulukilpailuun Simo Kekäläinen Tanssii Tähtien Kanssa -solisti Johanna Förstin rinnalla laulamassa Oulun yliopiston gaalassa. #meijän#kotikulmilla#pohjoissavo Peruskoululaisille suunnatun kuvataidekilpailun, #meijän #kotikulmilla #pohjois-savo, palkitut työt ovat näytteillä Kulttuuritalossa 31.3.–18.04. Sarjoja oli neljä: esikoululaiset ja 1–2-luokat, 3–4-luokat, 5–6-luokat ja yläkoulut. Harvaan asuttu ympäristö luo turvaa, joka äärimmäisen kriisin sattuessa korostuu. Töissä on nähtävissä oppilaiden kehityskaari iän karttuessa. Pohjois-Savon kotiseutuyhdistysten liitto järjesti yhdessä Pohjois-Savon liiton kanssa syksyllä 2021 maakunnan koululaisille kuvataidekilpailun. Kiuruveden kaupunginjohtajaksi viime vuonna hakenut kiuruvetisjuurinen Simo Kekäläinen on valittu Tangomarkkinoiden laulukilpailussa 100 laulajan joukkoon, joista yleisö äänestää parhaat jatkoon. Kotimainen ruoka ja energia tuottavat huoltovarmuutta. Kekäläisen kappale on tuttu tango Hurmio. – Aikaisemmin olin televisiossa All together now -ohjelmassa, joka oli laulukilpailu
Avajaispäivä oli perjantai ja avajaisviikolla pidettiin yleisön kesken kumikenkäarvonta, jossa onni suosi seuraavia: Raili Närhi Kiuruvesi Remekselä, Hannu Vanninen Kuopio ja Aili Remes Sulkavanjärvi. Alpo Saastamoinen piti myös remontin ja järjesti avajaiset perjantaina. Tarkistusta suoritettaessa ei moottorista irroteta mitään osia. Konsertin lipputulot ohjataan lyhentämättöminä Unicefin kautta Ukrainan lasten hyväksi. METSÄ-VALOKUVANÄYTTELY 2.–28.4. Mitään varsinaisia ryskäjäisiä ei järjestetty remontin kunniaksi. – Muovipussi. Laitteen tärkein osa on oskilloskooppi ja lisäksi siihen kuuluu jännite-, virta-, kierrosluku-, sytytyksen ajoitus-, alipaineja painemittari sekä pakokaasuanalysaattori. Liikkeitä laajennettu Kiurun Laukku ja Kenkä lisäsi myymälätilaa toisen mokoman remonttinsa aikana, kertoivat Hilma ja Seppo Kähkönen, jotka olivat järjestelemässä kenkiä hyllylle. Liikkeen sisällä on järjestelty paikkoja uudella tavalla ja saatu ympärille väljyyttä. HELEN KELLER Viikon miete Vitsikästä Mikä on halvinta Alkossa, joka menee päähän. Näyttelyssä voi katsoa valokuvia niin ruskametsästä, talvimetsästä, kevätmetsästä, rukousmetsästä, retkimetsästä, runometsästä kuin syysmetsästäkin. Ohjauksen tarkistuslaite on toinen olennainen osa Servishell-järjestelmää. (Kiuruvesi-lehti 29.3.1972) Huoltomies Reijo Kainulainen mittaa ohjauksen tarkistusta. Liput maksavat viisi euroa, ja alle viisivuotiaat pääsevät tapahtumaan ilmaiseksi. TENAVAJA TEINITÄHTI -KILPAILU 3.4. Sillä tutkitaan sytytysjärjestelmä. Se on nimeltään Uniflex ja toimii siten, että pyöriin kiinnitetyistä valopäistä heijastetaan asteikot ja lukemat tarkistuslaitteesta toiseen. Perusideana on pystyä antamaan säännöllistä tarkistusta ja huoltoa moottorille, sähkölaitteille, voimansiirtolaitteille, jarruille, jousitukselle ja korille. Kiuruvetiset nuoret järjestävät konsertin Kiurusalissa 2.4.2022 kello 13. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on avoinna kirjaston aukioloaikoina. 50vuotta sitten Servishell on vaatinut uusia laitteita Shell-huoltoasemalle Shell on ottanut käyttöön kansainvälisen Servishell-järjestelmän, jonka ensimmäisenä edustajana Kiuruvedellä on Shell-huoltoasema. APUA UKRAINAAN KONSERTTI 2.4. maaliskuuta 2022 Viikosta viikkoon Tahtoisin toteuttaa suuria ja jaloja asioita, mutta ensisijainen velvollisuuteni on toteuttaa pieniä asioita ikään kuin ne olisivat suuria ja jaloja. (Kiuruvesi-lehti 29.3.1972) Kiurun Laukun ja Kengän avajaispäivä oli perjantaina.. 11 Keskiviikko 30. Alle 16-vuotiaiden lippu maksaa viisi euroa, muiden kymmenen euroa. Uusina laitteina on jouduttu hankkimaan moottoritarkistuslaite SUN 720. Johtaja Toivo Kärkkäinen kertoi, että järjestelmään kuuluu erikoislaitteita sekä niiden käyttöön koulutetut henkilöt. MENOVINKIT Kiuruveden kirjastossa on Ville Heikkisen Metsä-niminen valokuvanäyttely 2.4.2022–28.4.2022. Avajaisiin liittyi myös arvonta, jossa palkintona on housuja ja paitoja ja joka ratkaistaan hieman myöhemmin, kertoi Paavo Saastamoinen. Lippuja myydään ennen konserttia kansalaisopiston toimistolla sekä ovelta käteisellä. Perinteinen laulukilpailu järjestetään Kiurusalissa 3.4.2022 kello 12–15. Tarpeellinen laite on myös pyörien tasapainotuslaite
AKU LAATIKAINEN Kiuruveden kaupunki palkitsi tiistaina vuoden 2021 parhaita urheilijoita, valmentajia sekä muita urheilun ja liikunnan parissa ansioituneita henkilöitä. Tosin kyllähän siinä auttaa tämä oma koulutustausta, sanoo personal traineriksi ja urheiluhierojaksi opiskellut Lähderinne. – Sormien ja kämmenien puristusvoima määrittää paljon, että kuinka pärjää. – Lopulta kävi niin, että kolmesta eri lajista sain kahdessa päivän parhaan tuloksen. Päätin kuitenkin rohkeasti lähteä mukaan ja tässä sitä nyt ollaan, hän myhäilee. Kisoja kohti tahti vielä hieman kiihtyi, tosin aivan sitten h-hetkien kynnyksellä piti ottaa hieman rennommin, jotta lihakset olivat valmiina koitoksiin. 12 Keskiviikko 30. Otevoimailussa Lähderinnettä kiehtoo sen erilaisuus verrattuna moneen muuhun voimailulajiin. Hienoa, että kotikaupunki huomioi ja arvostaa sitä, mitä olen saanut aikaiseksi. Hetken mielijohteesta ja sattumalta tuli lähdettyä Runnille Pesolan tilalle, kun siellä oli eräs tapahtuma. Siellä sitten Jouni oli pitämässä otevoimailun lajikokeilua ja päätin testata, että miten minulla sujuu. – Toisaalta melko kurinalaisesti olen saanut treenattua ja olen vieläpä edennyt nousujohteisesti, vaikka olen tällä hetkellä itse itseni valmentaja. Hänellä ei ole ainakaan vielä ollut valmentajaa, mutta sellaistakin Lähderinne voisi kokeilla jonain päivänä, jos sopiva henkilö löytyisi. – Minulla ei ollut tätä ennen lainkaan kilpavoimailutaustaa, vaan olin lähinnä kuntosalilla käynyt omaksi ilokseni. Jouni alkoi kannustaa, että voisin kokeilla otevoimailua enemmänkin ja siitä se harrastaminen sekä kilpaileminen sitten lähti. Osallistuin viime vuonna neljään kilpailuun: pariin pienempään ja sitten oli ne SM-kisat ja MM-kisat. – En yhtään osannut odottaa tällaista, oli kyllä mukava yllätys. – Tarkkaa työtähän se harjoitusohjelmien laatiminen ja noudattaminen on, jotta saa kunnon osumaan nappiin. On suuri kunnia saada Kiuruveden Vuoden urheilijan palkinto. Tokihan sitä tarvitsee muissakin voimailulajeissa, Vuoden urheilija Viime vuosi ei ollut pelkästään sijoitusten ja mitalien puolesta hyvä, vaan lajituloksenikin nousivat roimasti. – Viime vuonna tein yleensä lajiharjoittelua 4–5 kertaa viikossa. Viime vuosi ei ollut pelkästään sijoitusten ja mitalien puolesta onnistunut, vaan lajituloksenikin nousivat roimasti ja pystyin kilpailemaan sillä tasolla, mihin olin tähdännyt. Sattumalta lajin pariin Lähderinne haluaa kuitenkin nostaa yhden henkilön esiin, joka on vaikuttanut paljon hänen otevoimailu-uraansa. Niin pienestä ja sattumastakin oikean lajin löytäminen voi siis olla kiinni. maaliskuuta 2022 Urheilu Kiuruveden Urheilijoiden Pekka Lähderinne saavutti viime vuonna otevoimailussa maailmanmestaruuden ja SM-hopeaa. Kyseessä on lajin suomalaisiin pioneereihin kuuluva iisalmelainen Jouni Mähönen, joka edustaa Lähderinteen tapaan Kiuruveden Urheilijoita. Samalla tiedän tehneeni paljon asioita oikein, mies myhäilee. Menestys ei tosin tullut Lähderinteelle ilmaiseksi, vaan takana oli paljon työtä. Arvokkaimman eli Vuoden urheilijan palkinnon pokkasi Kiuruveden Urheilijoiden Pekka Lähderinne, joka saavutti viime vuonna otevoimailussa MM-kultaa ja SM-hopeaa alle 85-kiloisten miesten sarjassa. – Se oli vuosi 2017, kun tutustuin otevoimailuun. – Todella tyytyväinen olen kyllä suorituksiini. Se on innostavaa, kun näkee kehittyvänsä, Lähderinne sanoo. Pekka Lähderinne “ Pekka Lähderinne aloitti otevoimailun vuonna 2017 ja on kehittynyt sen jälkeen paljon.. Vuonna 1984 syntynyt Lähderinne sanoi olevansa hyvin otettu saamastaan tunnustuksesta
AKU LAATIKAINEN AKU LAATIKAINEN Kädenvääntäjiä EM-kisoihin Kiuruveden Urheilijoiden kädenvääntäjät Santeri Hukkanen, Topias Riikonen ja Raimo Myllynen on valittu Suomen kädenvääntömaajoukkueeseen, joka osallistuu lajin Euroopan mestaruuskisoihin Puolan Rumiassa 26.5.–30.5. Ilmari Niskanen syötti maalin 3–2 ja hävisi Ruotsille jatkoajalla 3–4. Suomen mitali varmistui, kun joukkue kukisti pronssiottelussa Sveitsin maalein 5–1. Lisäksi Jauhiainen voitti pituushypyn ja teki siinäkin oman ennätyksensä, 432 senttimetriä.. Emilia Jauhiaiselle T13-sarjan kärkitulos Kiuruveden Urheilijoiden Emilia Jauhiainen voitti lauantaina 26.3. Ja onhan tuosta puristusvoiman kehittymisestä ollut toki hyötyä myös hierojan hommissa, naurahtaa Virtalähteen yrittäjänä toimiva Lähderinne. Mestariksi kruunattiin Järvenpään Kehäkarhujen Jaakko Haanpää. 13 Keskiviikko 30. Siinä on puristusvoiman ohella hallittava myös hyvä tekniikka. Välieriin pääsee kolmella voitolla, joten niinpä puolivälieräsarja on torstaina oululaisille katkolla. Tosin nyt vaikuttaa jo melko hyvältä ja eiköhän tässä piakkoin pääse taas treenaamaan, Lähderinne pohtii. Wingbackina pelannut Niskanen sai tililleen maalisyötön, kun hän vapautti Teemu Pukin viimeistelemään 1–0 -osuman 12. Jouni Mähönen puolestaan nosti kultaa sarjassa miehet alle 100 kg tehden little big horn -kahvassa uuden SE-tuloksen 96 kg. Muissa lajeissa saa yrittää kolme kertaa. – Sinne olisi tosi kiva päästä mukaan ja tekemään tulosta, koska kyseessä on sen verran iso tapahtuma. Kiuruvetisiä raviihmisiä palkittiin Tampereella järjestettiin viime viikonloppuna Ravigaala, jossa palkittiin muun muassa vuoden 2021 parhaat 4ja 5-vuotiaat suomenhevoset. Hankala alkuvuosi Lähderinne kertoo, että hänen alkunsa tähän vuoteen on ollut haastava. Vahvimpana otevoimalajinaan hän pitää maastavetoa. Monenlaista voimailua olen kyllä kokeillut elämässäni ja kiva kun olen nyt löytänyt sen oman juttuni. – Siinä minulla on tällä hetkellä hallussani jopa Suomen ennätystulos alle 85-kiloisissa miehissä, Lähderinne mainitsee. Hevosta valmentaa Seppo Suuronen. 16-vuotiaissa Arttu Ritvanen oli toinen ja 18-vuotiaissa Olli Kouvalainen sivakoi kolmanneksi. Menestys alkoi 8-vuotiaista tytöistä, jossa Iida Siponen oli toinen ja Miitta Huttunen kolmas. Jo aiemmin Suomen pojat oliHeidi Kokora. Sen sijaan rolling thunderissa eli pyörivässä kahvassa hän näkee vielä paljon kehittämisen varaa. Mikko Hyväriselle SM-hopeaa Vapaaotteluseura NHB Iisalmea edustava kiuruvetislähtöinen Mikko Hyvärinen osallistui viime viikonloppuna potkunyrkkeilyn SM-kisoihin Helsingissä. vat voittaneet kultaa omassa turnauksessaan. Edellisvuonna kultaa voittanut Hyvärinen oli tällä kertaa hopealla sarjassa full contact alle 75 kg. Myös muutama veteraani sijoittui viime viikolla hyvin. – Niinpä viime kuukausina on pitänyt toipua loukkaantumisesta. peliminuutilla. Oululaiset onnistuivat voittamaan kaksi ensimmäistä ottelua maalein 4–3 ja 4–2. vat kiuruvetisjuuriset Jukka ja Soile Grönfors, joiden Grönfors Training Oy myös omistaa hevosen. Tällä kaudella 27 runkosarjaottelussa tehot 0+5 tehnyt Kokora kohtasi joukkueensa Team Kuortaneen kanssa puolivälierissä Oulun Kärpät. Heidi Kokora ei yltänyt viikonlopun otteluissa tehopisteille. SM-kisoissa on mitalien ohella toinenkin porkkana: niiden kolme parasta pääsee taas mukaan MM-kisoihin, jotka järjestetään ensi marraskuussa. Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien jääkiekkopelit pelattiin Kajaanin jäähallissa. 5-vuotiaiden ykkönen oli ori Ville Kalle, jonka on kasvattanut kiuruvetinen Eija Kärkkäinen. Hän on asettanut tavoitteekseen heinäkuun alussa käytävät otevoimailun SM-kisat Salossa. 10-vuotiaissa tytöissä tuli puolestaan kaksoisvoitto, kun Aino Myllylä oli ykkönen ja Emilia Siponen kakkonen. Kultaa tuli myös miesten yli 100 kg:n sarjasta, jossa Juha Vuorikoski voitti Pohjois-Suomen mestaruuden. Koko palkittujen listan perusteluineen voi lukea seuraavalta sivulta. Hieman kiirehän tässä kieltämättä meinaa tulla, mutta toisaalta perustasoni on aika hyvä, joten eiköhän sitä pääse melko nopeastikin hyvään kuntoon, kunhan vain ryhtyy taas ahkerasti harjoittelemaan. Samassa sarjassa nostanut Markus Kämäräinen teki kaikissa lajeissa omat henkilökohtaiset ennätyksensä sijoittuen pronssille. Heidi Kokoralle pronssia Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilta Kainuussa järjestetyillä Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla saatiin viime torstaina juhlia kiuruvetistä mitalistia, kun KK-81:n kasvatti, 16-vuotias hyökkääjä Heidi Kokora oli voittamassa pronssia alle 18-vuotiaiden tyttöjen jääkiekossa. Hän voitti nostoillaan kultamitalin. Suomen Voimalajiliiton järjestämiin Pohjois-Suomen otevoimakilpailuihin Oulussa hyvällä menestyksellä. Otevoimailusta viisi mitalisijaa Kiuruveden Urheilijoiden Jouni Mähönen, Juha Vuorikoski, Markus Kämäräinen ja Anne Vuorikoski osallistuivat lauantaina 26.3. Monia muitakin palkittuja Pekka Lähderinteen ohella tiistain tilaisuudessa palkittiin monia muitakin henkilöitä. Valinnat teki Suomen Kädenvääntöliitto. Sen ovat kasvattaneet Inkoossa asuHiihtäjille tuli taas menestystä Sonkajärvellä hiihdettiin viime lauantaina Iivo-Cupin pitkät matkat vapaalla hiihtotavalla, ja Kiuruveden Urheilijoiden junioreita ylsi jälleen palkintopallille. Minä taas tykkään keskittyä tuollaiseen tiettyyn osa-alueeseen. Se on erittäin tekninen ja siinä mielessä raakaa touhua, että kisoissa on vain yksi yritys per kilpailija. maaliskuuta 2022 mutta niissä on kyse enemmän koko vartalon hallinnasta ja lihasvoimasta. Otevoimailu on täytynyt pitää täysin jäähyllä, sillä viime vuoden lopun MM-kisoista hänelle jäi vahvemman kätensä peukalon tyveen pientä vammaa. Kajaanissa Sisuhallimestaruuskisoissa T13-sarjan kuulantyönnön ikäluokkansa Suomen hallikärkituloksella 12,45 metriä. Samalla hän vei nimiinsä myös miesten Masters -sarjan mestaruuden. – Samoin silver bullet on sellainen hankalampi laji minulle. Rukalla Aito Pennanen oli ykkönen M65-sarjassa ja lisäksi Tarja Viertorinne hiihti toiseksi Pyhäjärvellä N50-sarjassa. Tätä ennen alkusarjassa Suomi voitti Slovakian maalein Suomen alle 18-vuotiaat Tyttöleijonat menestyivät Kajaanissa pelatuissa kotikisoissa. Sen omistaa lapualainen Janne Paavola ja sitä valmentaa Jouko Paavola ja hoitaa Tuulia Paavola. Naisten alle 65-kiloisissa nostanut Anne Vuorikoski teki uudet Suomen ennätykset neljään eri Ironmind-otevoimalajiin: akseli-maastanosto 87,5 kg, block 27,5 kg, hub 25 kg sekä silver bullet 27,78 sekuntia. Voitto. Liigassa pudotuspelit Kokora ei ehtinyt kauaa juhlia pronssimitaliaan, sillä Naisten Liigan pudotuspelit alkoivat jo viikonloppuna. Ottelu päättyi lopulta 1–1, kun Islannin Birkir Bjarnason tasoitti pelikellon näyttäessä 38 minuuttia. Kiuruveden Urheilijat juhli voittoa myös 14-vuotiaissa pojissa, jossa Niilo Kouvalainen oli nopein. Etenkin suoritusvarmuutta mies haluaisi lisää. Kyseisten voittajahevosten takaa löytyy kiuruvetistä osaamista, sillä 4-vuotiaissa paras hevonen oli ori V.G. Muun muassa Vuoden nuori urheilija oli jääkiekkoilija Heidi Kokora, Vuoden veteraaniurheilija Kiuruveden Eräja Urheiluampujien Teuvo Blomberg sekä Vuoden valmentaja Kiuruveden Urheilijoiden Eero Tuorilainen. Kokoran saldoksi turnauksessa tuli 0+2. KiuPa-kasvatti Ilmari Niskanen oli lauantaina avauskokoonpanossa ja pelasi reilut 70 minuuttia, kun Suomen jalkapallomaajoukkue kohtasi harjoitusottelussa Espanjassa Islannin
Voittotulos sivusi Suomen ennätystä. Lisäksi pyydykset pitää merkitä siten, että katiskaan tulee yksi merkki ja verkkoon kaksi merkkiä. Maalivahti Miska Ruotsalainen onnistui etenkin ensimmäisessä ottelussa ja hän torjui lopulta 117 laukausta kolmessa pudotuspelitaistossa. U13-joukkue käväisi lauantaina pelaamassa Joensuussa Jokipojat Punaista vastaan. Kerttu Kilvensalmi, UNS. Tommi Ryytty, LuoWo. Anna-Mari Svärd, KiuPa. Raimo Myllynen, KiurU. Menestyi kouluratsastuksessa kansallisella tasolla. Heidi Kokora, jääkiekko. Peli oli tasaista, mutta tehottomuuden vaivatessa kotijoukkuetta pääsi KalPa ensimmäiselle erätauolle 0–1 -johdossa. Lupia myyvät Kiuruveden Osapalvelu ja hoitokunnan jäsenet Pertti Tikkanen, Jouko Turpeinen ja Eero Korhonen. U16-ikäluokassa IPK:n ja KK81:n yhdistelmäjoukkue kohtasi kotikaukalossaan Iisalmessa kauniaislaisen Grankulla IFK:n. Milla Kaikkonen, KiurU. Ohjaa kannustavasti junioreiden hiihtokoulua ja telinejumppaa. Piisaminpyynti on sallittua vain osakkaille ja rapu on rauhoitettu. Naisille kakkossija Myös naisten harrastesarja saatiin paketoitua viikonlopun aikana. Topias Riikonen, KiurU. Esko Huttunen, KiurU. Hoitokunnan puheenjohtajaksi valittiin Mikko Remes ja varapuheenjohtajaksi Eero Heinonen. Minkin tapporaha on 20 euroa ja makMiesten edustuksen kausi päätökseen Jääkiekkokausi alkaa pikku hiljaa vedellä viimeisiään. Vieraslupa sorsastukseen on 20 euroa vuorokaudelta ja syksylupa 40 euroa. Seuran E–D -tyttöjuniorijoukkueen valmentaja, talkoolainen ja johtokunnan jäsen. Tehnyt paljon talkootyötä isojen kilpailujen ajanottovastaavana. Vuoden valmentaja: Eero Tuorilainen, KiurU. Juha Vuorikoski, KiurU. Kalanpyydykset on merkittävä näkyvillä merkeillä. Veera Help, lentopallo. Verkolla pyytäminen on kielletty 15.6.–31.7.2022. maaliskuuta 2022 Urheilu Lapinniemen osakaskunta kokousti Lapinniemen osakaskunnan vuosikokouksessa päätettiin, että hoitomaksu on 12 euroa. Merkeissä on oltava kalastajan nimi ja puhelinnumero nykysäännösten mukaisesti. Asia varmistui, kun KK-81 hävisi Savo-Karjalan alueen puolivälieräsarjassa Kontiolahden Kajastukselle otteluvoitoin 1–2. Häntä säestivät hyvin Teemu Tikkanen (2+3) ja Oskari Kärkkäinen (1+3). Osakaskunnan jäsenille sallitaan myös hoitonuottaus, joskin se ei saa olla ammattimaista. Vesilintujen metsästys tapahtuu ristiin Luupuveden ja Tikkalan osakaskuntien kanssa. Seuran E–D tyttöjuniorijoukkueen valmentaja ja talkoolainen. Valmentaja-apuraha (300 euroa): Tarja Kunnas, taitoluistelu. Santeri Hukkanen, KiurU. Sara Piippo, lentopallo. Kymmenien vuosien valmennusura eri lajeissa. Osakkaat metsästävät perusmaksulla. Urheiluseuratunnustukset: Raimo Pennanen, KiuPa. Yli 105 kg, kädenväännön SM-pronssi vasemmalla kädellä. Jonna Lyytikäinen, UNS. Veera Help, Kuortaneen urheiluopisto. Osakkaille uistelu maksaa 25 euroa vuodessa ja heille ei ole vaparajoitusta. Jari Huttunen, Kiuruveden Urheiluautoilijat. Tiiviisti puolustanut ja peliä alusta lähtien hallinnut KK-81 voitti lopulta selvästi 2–11. AKU LAATIKAINEN Puolivälieräsarjassa KK-81:n tehokkain pelaaja oli runkosarjasta tuttuun tapaan Niko Nuutinen, joka teki tehot 6+3. Alle 75 kg, otevoimailun SM-hopea. Minkin tapporaha on 15 euroa. Lupia myydään myös osakaskunnan ulkopuolisille. Anne Vuorikoski, KiurU. Luokkikoon on oltava alle 150 cm. Kajastus kuitenkin onnistui hakemaan lauantaina pakkovoiton Kiuruvedeltä maalein 4–7 ja sunnuntain kotipelissään se oli etevämpi lukemin 9–4. Tunnustukset erinomaisesta urheilusuorituksesta: Sara Piippo, LiigaPloki. Uistelussa ulkopuolisille maksu on 15 euroa per vuorokausi tai 30 euroa per kausi. Voitti SM-kultaa M60-sarjan trapissa. U13 pääsi Final Fouriin Viime viikolla tositoimissa oli myös junioreita. IPK/KK-81:n maalintekijät olivat Juho Niskanen (1+2), Jerry Ahonen (2+0) ja Joona Kumpulainen (1+1). Kolmannessa erässä KK-81 sai pienen kirivaihteen silmään, mutta se ei riittänyt tällä kertaa. Voiton myötä joukkue nousi myös pois sarjan jumbosijalta. Seuran esimerkillinen ohjaaja. Aki Rantonen, LuoWo. Sorsanmetsästys alkaa asetuksen mukaan 20.8.2022 kello 12. Entinen tuumantarkka puolustaja, nykyisin lannistumaton talkoolainen. Niemisjärvellä tehtiin päätöksiä Niemisjärven osakaskunta on päättänyt, että kalastusja sorsastuslupa maksaa osakkaille yhteensä 20 euroa per ruokakunta. Vesa Koirikivi, KiurU. Lisäksi alle 63 kg:n sarjassa kädenväännön SM-hopea oikealla ja vasemmalla kädellä. Yksi rapumerkki maksaa kolme euroa, ja merkkejä voi ostaa enintään kymmenen per ruokakunta. Alle 105 kg, kädenväännön SM-kulta vasemmalla kädellä. Ansioitunut joukkueenjohtajana KiuPan juniorijoukkueessa. Talvipyynnissä verkon pienin solmuväli on 60 millimetriä ja kesällä 55 millimetriä. Verkkoja saa olla enintään neljä per pyytäjä. Lisäksi kirjolohen istutukseen Aittolampeen varattiin 500 euroa. Kotijoukkue ei ollut kaukomatkalaisia kohtaan vieraskorea, vaan nappasi voiton maalein 4–1, kasvattaen johtoasemaansa tasaisesti läpi ottelun. Alle 95 kg, SM-kulta yhden käden maastavedosta. Sarjan pistepörssin voitti KK81:n Paula Pennanen, joka tehtaili talven mittaan tehot 11+5. Voitti kauden aikana kolme osakilpailua ja oli kerran kolmas. Pelasi lentopalloa Mestaruusliigassa ja edusti Suomea U17-maajoukkueessa, voittaen Pohjois-Euroopan mestaruuden. AKU LAATIKAINEN JUHA PENNANEN Maalivahti Miska Ruotsalainen torjui puolivälieräsarjassa yhteensä peräti 117 laukausta. Tarvittaessa myös suoritetaan pienimuotoista vesikasvien poistoa ja kalastuksen valvonnassa käytetään kalatalousalueen valvojien palveluita. Vuoden veteraaniurheilija: Teuvo Blomberg, Kiuruveden Eräja Urheiluampujat. Näin ollen Kajastus jatkaa välieriin Rantasalmen Urheilijoita vastaan ja KK81 aloittaa kesäloman ja valmistautumisen ensi kauteen. Alle 65 kg:n sarjassa SM-kulta yhden käden maastavedosta ja SM-hopea otevoimailusta. Ravunpyynti kestää kaksi viikkoa ja se alkaa 21.7.2022 kello 12. Esimerkiksi KK-81:n miesten edustusjoukkueen pelit III divisioonassa loppuivat viime viikonloppuna. Vuoden nuori urheilija: Heidi Kokora, Team Kuortane. Ensimmäisessä ottelussaan KKKontiolahden Kajastus oli KK-81:tä parempi voitoin 1–2 ja eteni kolmosdivarin välieriin. Pääsi jääkiekossa pelaamaan Naisten Liigaan ja edusti Suomea U18-maajoukkueessa. Verkon silmäkoko on 55 millimetriä tai vaihtoehtoisesti voi käyttää neljää rysää. Anna Paananen, ratsastus. Tuulastus on sallittua. Niinpä KalPa voitti maalein 2–5. Erovuoroiset hoitokunnan jäsenet Janne Linnilä (varajäsen Aaro Tossavainen), Eero Auvinen (Hannu Kemppainen) ja Mikko Remes (Paavomatti Kärkkäinen) valittiin uudelleen. Runkosarjassa seitsemänneksi sijoittunut KK-81 teki keskiviikkona onnistuneen ryöstöretken Kontiolahdelle, kun joukkue kukisti lohkokakkoseksi sijoittuneen Kajastuksen peräti maalein 3–7. Kuhan verkkopyynti on kielletty 15.5.–1.7.2022. Katiskalla saa pyytää vapaasti ja iskukoukkuja saa olla kymmenen. Anna Räty, KiuPa ja Kiuruveden Urheilijat. Lisäksi ohjaa monipuolisesti ja motivoivalla tavalla KiurU:n junioreita yleisurheilussa, hiihtokoulussa ja telinejumpassa. Verkkopyynnissä osakkaalla saa olla enintään neljä 30 metrin verkkoa, joten yhteismitta saa olla enintään 120 metriä. Lupien myyjinä toimivat Pentti Kärkkäinen, Jukka Kananen, Leena Kumpulainen, Matti Niskanen ja Raija Remes. KK-81 matkusti pelaamaan Jääliin, jossa vastaan asettuivat tältä kaudelta tuttuun tapaan Haapaveden Urheilijat ja Oulun KärppäDaamit. Yhden merkin hinta on 0,30 euroa. Vapoja saa olla enintään viisi. Metsästyslupa on 30 euroa ja isännän mukana 12 euroa. 14 Keskiviikko 30. Batu Lempinen, KK-81. sut hoitaa Matti Niskanen. Pelasi lentopalloa naisten Mestaruusliigassa ja ylsi A-tyttöjen SM-sarjassa neljän parhaan joukkoon. Urheilija-apurahat (300 euroa): Olli Kouvalainen, hiihto. Taitoluisteluseuran hallituksen jäsen, ideoi ja toteuttaa varainhankintaa, toimii valmennuksen apuna ja on seuran tärkeitä työntekijöitä. Ansioitunut joukkueenjohtajana juniorijoukkueessa. Entisinä jatkavat Matti Niskanen (Eero Lämsä), Eero Heinonen (Esko Kamunen) ja Ensio Pennanen (Ahti Pikkarainen). Saavutti ralliautoilun WRC2-sarjassa MM-pronssia. Niinpä se etenee neljän parhaan joukkueen Final Four -lopputurnaukseen, joka pelataan ensi viikonloppuna Toivalassa. Tulosten myötä KK81 sijoittui sarjassa toiseksi HaU:n jälkeen, KärppäDaamien jäädessä jumboksi eli kolmanneksi. Sanni Niiranen, KiuRa. Tehnyt hyväntekeväisyystyötä juniorijääkiekon eteen. Saavutti otevoimailussa alle 85 kg:n sarjassa MM-kultaa ja SM-hopeaa. Kiuruvetisten toiseksi tehokkain oli Reetta Hyvärinen (7+2) ja kolmanneksi paras pistenainen Erin Kossi (3+2). AlPaljon palkintoja urheiluväelle le 70 kg:n sarjassa otevoimailun SM-kulta ja kädenväännön Grand Mastersin SM-pronssi vasemmalla ja oikealla kädellä. Pitkässäsiimassa saa olla korkeintaan sata koukkua. 81 hävisi HaU:lle maalein 2–6, mutta onnistui voittamaan KärppäDaamit 3–1. Kiuruveden Vuoden 2021 urheilija: Pekka Lähderinne, KiurU. Maalivahtina pelasi tuttuun tapaan luotettavasti Aatu Huttunen, joka torjui peräti 45 laukausta.. Maalivahtina pelasi luotettavasti läpi kauden Henni Lappalainen. KK-81 pääsee kuitenkin vielä jatkamaan kauttaan, sillä joukkue sijoittui lohkonsa kolmanneksi. Toisessa erässä KK-81:n peliajatus hieman karkasi, ja niinpä KalPa vei peliä ja porskutti 0–5 -johtoasemaan. Sunnuntaina ohjelmassa oli jatkosarjan viimeinen ottelu Kiuruvedellä KalPa P Yellowta vastaan
Oulun kouluksi tai Oulun koulukunnaksi kutsutaan arkkitehtuurin koulukuntaa tai liikettä, joka syntyi Oulun yliopiston arkkitehtiosastolla 1970-luvun puolivälissä. Siponen oli mukana Kiuruveden kunnantalon 1982–1984 ja Kiuruveden maatalousoppilaitoksen (1988) rakennustoimikunnissa sekä vanhainkodin ja päiväkeskuksen rakennustoimikunnissa 1988. Siponen vaikutti myös kunnan ja seurakunnan yhteistyötoimikunnassa 1982–1988, Kiuruveden kehittämisosakeyhtiössä 1987– 1988 ja Kiurunkulman hallituksessa 1988–1989. Jousiyhtye ja urkuri Hannu Virpi aloittivat harjoitukset Iisalmessa, ja lopulta päästiin harjoittelemaan yhdessä. Aikansa tunnetuimman säveltäjän, Tuomaskirkon kanttori J. Oikaisuja ja täsmennyksiä. ”Teos avautuu aivan eri tavalla, kun saa kuulla Raamatun tekstejä laulettuna suomeksi. Kiuruvesi-lehdessä (9.3) oli juttua Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän kotihoidosta. Se kuvaa pääsiäisen tapahtumia Matteuksen evankeliumin mukaan Jeesuksen Betanian ennustuksesta hänen hautaamiseensa saakka. maaliskuuta 2022 Hengelliset In memoriam Maanviljelijä, pitäjäneuvos Erkki Siponen kuoli viikko sitten maanantaina 95 vuoden iässä, hän olisi täyttänyt kesäkuussa 96 vuotta. On ollut helppo iloita musiikista ja yhdessä tekemisestä. S. Teoksessa kertojana toimii evankelista, ja ääneen pääsevät myös muun muassa Jeesus, Pilatus ja Pietari. Bachin Matteus-passio kokosi muusikot yhteen Leipzigissä, Saksassa oli jo 1600-luvulla tapana esittää pitkäperjantaina Kristuksen kärsimyskertomus laulaen. Lisäksi hän oli kunnanhallituksen edustajana ja jäsenenä useissa eri lautaja johtokunnissa kunnallisesti ja maakunnallisesti. JAANA SELANDER Matteus-passio on Kristuksen kärsimyskertomus laulaen. Erkki Siponen toimi Kiuruveden kunnanhallituksen puheenjohtajana 1982–1989. Uusi urheilukenttä otettiin käyttöön 1983. Passio koostuu koraaleista, resitatiiveista, aarioista ja kuoro-osista. Pormestari Raimo Ilaskivi vieraili Kiuruvedellä kunnan vieraana ja kiuruvetiset Helsingissä. Siponen tunnettiin erittäin fiksuna herrasmiehenä sekä lämminhenkisenä, helposti lähestyttävänä ihmisenä. Ajatus Matteus-passion esittämisestä syntyi vuoden 2021 lopulla, ja kuoro alkoi harjoitella heti vuodenvaihteen jälkeen intensiivisesti Kiuruvedellä. Lapinlahdelta on mukana muuJ.S. Valtuustossa hän vaikutti 1969–1988. Kiuruveden kanttorin Teresa Aholan mukaan Matteus-passio-projekti on kokonaisuus, jonka harjoittelu on vaatinut paljon pitkäjänteistä työskentelyä, mutta antanut sitäkin enemmän. Vieremän seurakunnan kanttorilla Toni Timlinillä on tietämystä Bachin musiikista, joka avaa teosta lisää. Anton Satulavuori kirjoitti viime Kiuruvesi-lehdeN Psotia-palstalla (23.3.), että Toini Kumpulainen on kouluttanut kiinalaisia yrtinkeruuseen. Mukana on Kiuruveden, Iisalmen, Vieremän ja Pyhäjärven seurakunnista kanttoreita, kuorolaisia, solisteja ja soittajia. Karjalaan pääsi palaamaan vasta jatkosodan aikana, kun luovutetut alueet oli vallattu takaisin. Valtakunnallisten kylätoimintapäivien järjestelytoimikunnassa hän oli niin ikään mukana 1985, rintamaveteraaniasiainneuvottelukunnan puheenjohtaja hän oli 1991–1992 ja hallituksen edustaja 1987–1990. Suunnitelmissa oli, että osa helsinkiläisistä tulee evakkoon Kiuruvedelle, jos sellainen tilanne tulee eteen. Kiuruveden kunnantalo valmistui 1984 ja se oli arkkitehtuuriltaan Oulun koulukunnan tyylinäyte. Erkki Siposen aikana Kiuruvedelle rakennettiin paljon taajaman keskeisiä rakennuksia. Kuvassa keskellä maaherra Kauko Hjerppe, Erkki Siponen oikealla ja kunnanvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Pentti Erholtz vasemmalla. Tämän vuoksi passio on kevyempi kokonaisuus kuulijan kannalta, ja tuo Kristuksen kärsimyskertomuksen lähelle kuulijaa. Hän aloitti kodinhoitajana ja on vuodesta 2010 lähtien työskennellyt lähihoitajana. Myös Helsingin kaupungin KIURUVESI-LEHTI Arvostettu pitäjäneuvos Erkki Siponen nukkui pois kanssa tehtiin yhteistyötä. Muun muassa uusi urheilukenttä saatiin Kuorevirran alueelle 1983. Tekstistä sai sen käsityksen, että Petäjän perhe palasi Suistamolle välirauhan aikana. Teoksen musiikillisena johtajana toimii viulisti Minna Forsberg. Musiikki kuvaa hyvin konkreettisesti Kristuksen kärsimystä sekä kansan ja opetuslasten reaktioita.” kertoo Forsberg, ja toivottaa tervetulleeksi kuuntelemaan aina ajankohtaista Matteuspassiota! TERESA AHOLA kanttori jois-Savo Maakuntaliitossa 1969– 1970, 1973–1980. Kuoro esittää muun muassa vihaista kansanjoukkoa ja ulkopuolista tarkkailijaa. Kiuruvesi-lehdessä (16.3.) oli juttua Meeri Rissasesta, Karjalan evakosta (omaa sukuaan Petäjä). Jaana Kananen on työskennellyt Kiuruveden kotihoidossa pian 39 vuotta. Bachin säveltämä kärsimyskertomus, Matteus-passio esitettiin tiettävästi ensimmäisen kerran vuonna 1727. Siponen edusti Keskustaa. sikoita, ja bassosolisti Juha Hakulinen Oulusta saakka. 15 Keskiviikko 30. Teos kuullaan suomen kielellä, ja kaikkia osia ei esitetä, vaan pitkäperjantaina Kiuruvedellä klo 15 kuullaan noin tunnin mittainen kokonaisuus. Projekti on kerännyt yhteen lähialueen seurakuntien muusikkoja. Siponen oli Ylä-Savon Talousalueen liitossa kunnanhallituksen edustajana 1981–1984, Pohjois-Savon seutukaavaliiton aluetoimikunnassa 1985–1986, PohErkki Siponen oli syntynyt vuonna 1926. Musiikki on koonnut yhteen toisilleen tutut ja tuntemattomat, eri ikäiset, musiikin ammattilaiset ja pitkän linjan harrastajat. Yhteistyön tekeminen seurakuntien ja muusikoiden kesken on ollut antoisaa ja kehittävää. Kumpulainen on kouluttanut satoja kotimaisia poimijoita ja 100 ulkomaalaista, mutta vain yhden kiinalaisen. Matteus-passiota esitetään myös Vieremällä ja Iisalmessa. Kiuruvedellä kuullaan pitkäperjantaina noin tunnin mittainen kokonaisuus
Kiuruveden ort. klo 18 iltatilaisuus, Petri Mäkilä ym. Lämmin kiitos osanotosta ja äitiä hoitaneille. klo 19 Ma 11.4. 01.03.2022 Kiuruvesi Olen kulkenut pitkän matkaa ja minua uuvuttaa, talvisen taivaan tuulet minut mukaan ottakaa ja hellästi kantakaa sinne, missä väsynyt levätä saa. klo 1012.00 12.00 kasvatuksen tiloissa. Ti 5.4. klo 16 kokkikokkikerho, kasvatuksen tilat. kirkko 31.3. kerho, kasvatuksen tilat. klo 13 To 31.3. klo 19 Ahtikirkko. oli 565,05 €. Ilmoitathan tulostasi muistotilaisuuteen 4.4. Ahtikirkko. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. To 31.3. Keränen s. 017 770 0421 Kuolleet Onnea Usko! Liisa Loviisa LAAKKO o.s. mattupiiri. Tommy Tabermann * Rakkaamme siunataan Ilmajoen kirkossa perjantaina 8.4.2022 klo 14.00, jonka ystävällisenä kutsuna ilmoitamme. Su 10.4. Maija Liisa Kastarinen 90 v. Jari Juhani Kämäräinen 56 v. Äiti elää ikuisesti siinä sydämessä, jota hän on koskettanut. 06.03.2022 Seinäjoen sairaala Kiittäen ja kaivaten Tarja ja Matti Mari ja Juha-Matti Sanna ja Jukka Maija-Kaisa ja Jarmo Ari ja Minna Anni ja Eero Atte Pirkko ja Tuomo Henna ja Toni Hannu ja Annimari Heikki ja Suvi Harri ja Tiina Eini-sisar muut sukulaiset ja ystävät Levolle lasken, Luojani. klo 13 LähimmäisLähimmäispalvelun kokoontuminen palvelun kokoontuminen monitoimisalissa. Rakkaamme Maanviljelijä Martti Henrik KERÄNEN 22.01.1942 Kiuruvesi 18.03.2022 Iisalmi Puolisoa, isää, ukkia ja isoukkia kiitollisena kaivaten Ilmi Sari ja Jukka Johanna, Juuso, Peetu ja Eemeli Harri, Elisa ja Väinö Tuomas ja Susanna Anna-Mari Juha ja Heli Janne, Marianna ja Elle Riikka ja Niklas Anna-Maija, Harri ja Jussi Kalle ja Niina Hanna Ritva-sisko perh. Rakkaamme Saara Eliina ANTTILA o.s. Kuollut Kuollut Liisa Loviisa Laakko 94 v. ja Jani perh. klo 10 SanajumalanSanajumalanpalvelus (Häyrynen, Ahola). Maritalle. xxxxkuuta 2021 Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 25.3.2022. kasvatuksen tiloissa. Vastuuryhmänä Honkaranta. tai siitä kiinnostuneet. Saimi Eliina Tikkanen 85 v. Kahvitarjoilu Pe 1.4. Rakkaudella kaivaten Arttu Anne ja Jukka perheineen Marja-Leena ja Rainer perheineen Arto ja Anna perheineen sukulaiset ja ystävät www.kiuruvedenhelluntaisrk.. klo 9.30 Ti 5.4. Liisa Loviisa Laakko 94 v. Rakkaamme Maija Liisa KASTARINEN o.s. ja 6.4. Pe 8.4. VARHAISNUORISOTYÖ VARHAISNUORISOTYÖ Ke 30.3. Ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan, että siunaus toimitetaan Sulkavanjärven kyläkirkossa la 9.4.2022 klo 9.30, jonka jälkeen muistotilaisuus Kiuruveden seurakuntatalolla. oli Tasaustorin tuotto 24.3. 23.02.1937 Kiuruvesi k. klo 18 Arkiretriitti, Arkiretriitti, takkahuone. Ke 6.4. Vasaran, jolla rakentaa ja ruukkuusi siemeniä ja multaa. Su 3.4. klo 15 Rinnekodin Rinnekodin raamattupiiri. Tervetuloa SPR:n ja seurakunnan läSPR:n ja seurakunnan lähimmäispalvelussa toimivat himmäispalvelussa toimivat tai siitä kiinnostuneet. Armias ole suojani, jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Tervetuloa monitoimisalissa. Ti 5.4. Outi perh. Otti syliin, silmät sulki, kuiskasi hiljaa lähdetään. Kiitos myös kotisairaanhoidolle ja hoitokoti Veikkolan henkilökunnalle Maijan hyvästä hoidosta. 10.07.1936 k. Ennen pyhitettyjen lahjain liturgia klo 17 5.4. takkahuone. Saimi Eliina Tikkanen 85 v. klo 10 To 31.3. Vanhaa mummaa muistaen pikkuväki Jaakko ja Aino, Helmi ja Havu, Ella ja Otto, Alisa ja Elli, Eevi ja Leo Enkeli hiljaa vierellä kulki. 17.09.1927 Kiuruvedellä k. Ry:n seurat, iso sali. LÄHETYSTYÖ LÄHETYSTYÖ Tasaustorin tuotto 24.3. klo 10 Su 3.4. Ahtikirkko. maaliskuuta 2022 2 Keskiviikko xx. Tiistaiseura klo 13, virpovitsojen tekoa. Muistotilaisuus läheisten kesken. takkahuone. Alpo Sakarias Kumpumäki Alpo Sakarias Kumpumäki 81 v. Kiitos avustanne 565,05 €. Ke 13.4. klo 11 ehtoollisjumalanpalvelus, Kyösti Erkinkorpi, kuoro ym. Pääsiäisen leivonPääsiäisen leivonnaismyyjäiset isossa salissa naismyyjäiset isossa salissa klo 11-13.30 tai niin kauan klo 11-13.30 tai niin kauan kuin myytävää riittää. 16 Keskiviikko 30. mennessä Ilmi 0440 557868, Juha 040 5505101. klo 15 Naisten raaNaisten raamattupiiri. Lähetyspiiri klo 12, Lähetyspiiri klo 12, takkahuone. klo 15 Pe 8.4. Markkanen s. Su 3.4. klo 13 klo 13 Hiljaisen viikon Hiljaisen viikon viikkomessu kirkossa ja viikkomessu kirkossa ja kirkkokahvit srk-talolla kirkkokahvit srk-talolla klo 15 klo 15 Ehtoollishartaus RinEhtoollishartaus Rinnekodilla, kerätään kahviranekodilla, kerätään kahviraha Yhteisvastuulle ha Yhteisvastuulle klo 19 klo 19 Ahtikirkko. palvelus (Häyrynen, Ahola). Kiitos surussamme myötäeläneille. Kastettu Kastettu Pyry Niilo Matias Heinonen Pyry Niilo Matias Heinonen Seurakunnat Perheuutiset p. Kiittäen ja kaivaten Riitta Liisa ja Jouko Laura Hannu ja Päivi Katri Jaana Veli Pekka ja Sirpa Eetu ja Veera Iiro sukulaiset ja ystävät To 31.3. Jari Juhani Kämäräinen 56 v. klo 9.30 ViskaalintuViskaalintuvan kohtauspaikka van kohtauspaikka To 7.4. lonkerho, monitoimisali. klo 10 klo 10 Palmusunnuntain Palmusunnuntain messu pääkirkossa. Rakkaamme Saimi Eliina TIKKANEN o.s. Kuiskasi hiljaa – lähdetään. Lämmin kiitos Paavonkodin kotihoidolle Saimin hyvästä hoidosta. ja 6.4. kuin myytävää riittää. Knuutinen s. klo 18 To 7.4. Lämmin kiitos osanotosta. 81 v. klo 15 Ke 6.4. Ti 12.4. Su 10.4. Kiitämme surussamme myötäeläneitä ja Nivan hoivakodin henkilökuntaa äidin lämpimästä hoidosta. klo 10 KuulonhuolKuulonhuollonkerho, monitoimisali. 017 770 0421 p. messu pääkirkossa. 02.03.2022 Enkeli hiljaa vierellä kulki, tarttui käteen, silmät sulki, syliinsä kietoi siivillään. Ke 13.4. 15.06.1931 Kiuruvesi k. klo 15 klo 15 Ry:n seurat, iso sali. PERHETYÖ PERHETYÖ Perhekerho to 31.3. klo 13 päivähetki Raamatun äärellä, Pirjo Siponen ym. klo 13 klo 13 Palmusunnuntai Palmusunnuntai jumalanpalvelus Lapinsalon jumalanpalvelus Lapinsalon kyläkirkossa. Kaivaten Pirjo ja Raimo Henrik muut sukulaiset ja ystävät Äiti siunattiin ikuiseen lepoon läheisten läsnä ollessa. 17.02.2022 Kiuruvedellä Äiti ottaa kiinni kädestä, avaa mielen ja koskettaa sydäntä. Rahikainen s. Ja jos en palaisikaan, kanssani olisit maailman halki, siipieni alla kuin kevättuuli. Ma 4.4. raamattupiiri. Otetaan myös vastaan myyOtetaan myös vastaan myytäviä leivonnaisia, soittele täviä leivonnaisia, soittele Maritalle. Maija Liisa Kastarinen 90 v. Ma 11.4. klo 10Perhekerho to 31.3. klo 16 Ke 30.3. sukulaiset, naapurit ja ystävät Jos lähdenkin, en minä kauan viivy, pian minä luoksesi palaan. Sirpin sinä minulta saat, jolla niittää. DIAKONIA DIAKONIA Päivystys diakoniatoimistolla Päivystys diakoniatoimistolla ma ja to klo 9-11 ma ja to klo 9-11 To 31.3. Kiitos avustanne ilmastonmuutoksen aiheutilmastonmuutoksen aiheuttaman hädän hillitsemiseksi! taman hädän hillitsemiseksi! Ma 4.4. Vastuuryhmänä Honkaranta. klo 18 sanan ja rukouksen ilta Apua Ukrainaan myös lähetysjärjestö ”Fida international” sivujen kautta. kyläkirkossa. Ti 12.4
17 Keskiviikko 30. Kiittäen ja kaivaten Henri, Jani, Joona, Sanni ja Ada äiti Anne-sisko perheineen sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu haudan lepoon Reisjärven kirkossa 25.3.2022 läheisten läsnä ollessa. Silloin voin vain pyytää jonkun sairaalan henkilökunnasta toteamaan ja varmistamaan kuoleman. Katusuunnitelmaehdotus pidetään nähtävänä 30.3. 28.02.2022 Kiuruvesi Puolisoa, isää ja ukkia rakkaudella muistaen Kaarina Minna ja Jukka, Toni, Laura siskot ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät Ei auttanut apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten. 0405271633 LIIKUNTATOIMEN YLEISAVUSTUSTEN JA KULTTUURI- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN HAKEMINEN Kiuruveden kaupunki julistaa haettavaksi liikuntatoimen yleisavustukset Kiuruveden urheiluseuroille sekä kulttuurija nuorisotoimen kohdeavustukset 29.4.2022 mennessä. 14.05.1965 Kiuruvesi k. 05.02.2022 Kiuruvesi Pohjaan sydäntemme kätkemme kyyneleemme, ikävän ainaisen. 21.02.2022 Kaivaten Merja Maritta ja lapset perheineen sukulaiset ja ystävät Hetkenä aamupäivän hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen. 040 670 7097 Kaupungintalo avoinna ma-to 8.00–15.45, pe 8.00–15.00 Info ma-pe 13.00–15.00 kirjaamo@kiuruvesi.fi Sovinto Sota on aina julmaa. Siellä rakennettiin terveysklinikkaa tuhansille asukkaille 1990-luvun alussa. Lisätietoja asiassa antavat maanmittausinsinööri Ville Kamaja, 0400 741 492 ville.kamaja(at)kiuruvesi.fi ja yhdyskuntateknikko Tapio Piippo, 0400 160 158 tapio.piippo(at)kiuruvesi.fi. 0403515259 Innostuneena immeisiks – yleisöluento, kirjailija, toimittaja, näyttelijä Antti Heikkinen su 10.4. Ei tiedetä miten pitkään se kestää. NIEMISTENKADUN KATUSUUNNITELMAEHDOTUS NÄHTÄVÄNÄ Teknisessä palvelukeskuksessa on laadittu katusuunnitelmaehdotus Niemistenkadulle välille Sermetintie – Hovintie. Maan yleistilanteen rauhoittuessa alkoi kulkea viranomaisia neuvottelemassa sovinnosta noiden vihamielisten heimojen kesken. maaliskuuta 2022 Kuolleet Mukana elämän iloissa ja suruissa Kiuruvesi-lehti Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 26.3.2022. On myös suuri sota Pahan ja Hyvän välillä, Paholaisen ja Jumalan välillä. Rakas veli, eno, isoeno Jarmo Kalevi RIISSANEN s. klo 12, Kiurusali, liput 5 €, ennakkoon kansalaisopiston toimistosta ja ovelta Laulun lahja la 9.4. Vuosikymmenen loppuun mennessä oli saatu aikaan sovinto. Moni sovittelija on saanut tuon arvostetun palkinnon, myös presidenttimme Martti Ahtisaari. Ovat kätesi ahkerat rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. 30.05.1960 k. Sitten oli toinen ja lopullinen suuri sovintojuhla siinä meidän kylän toriaukealla kesällä 2001. ”Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa. Useimmiten ajokkina oli maasturi Mitsubishi Pajero, joskus kevyt kuorma-automme. On yksi todellinen ”rauhan nobelisti”, joka haluaa sinullekin rauhan Jumalan kanssa. klo 16-20 Huom! muuttunut aika Kansalaisopiston toimisto on avoinna ma-to klo 9-15.30 ja pe klo 9-15 p. Tässäkin sodassa on tukijoukkoja molemmilla puolilla ja käydään kovaa informaatiosotaa. On hiljaisuus ja suru sanaton, mut` tiedämme, sun hyvä olla on. Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!” Näin kirjoitti apostoli Paavali korinttilaisille. Siinä sodassa on pelinappulana ihminen ja panoksena ihmisen pääseminen taivaaseen tai joutuminen iankaikkiseen kadotukseen. www.kiuruvesi.fi tai noudettavissa kaupungintalon monipalvelupisteestä, os. Vainaja tuli paluukyydissä kotiinsa itkevien omaistensa haudattavaksi. Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida tässä haussa. 1.Tim.2:5: ”Jumala on yksi, ja yksi on välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Jeesus Kristus.” HEIKKI KUMPULAINEN Hartaus. Jarmo on siunattu läheisten ja ystävien läsnä ollessa 13.3.2022. Paikka oli kahden heimon rajamailla. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. Me olemme Kristuksen puolesta lähettiläitä, ja Jumala puhuu meidän kauttamme. Mahdolliset muistutukset tulee toimittaa tekniselle lautakunnalle ennen nähtävänä oloajan päättymistä kirjallisena osoitteeseen Kiuruveden kaupunki, Tekninen palvelukeskus, PL 28, 74701 Kiuruvesi tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo(at)kiuruvesi.fi. avustuksiin on myöntämisperusteet ja hakulomake kaupungin nettisivuilla os. Tekninen lautakunta SATA SUARTA SULUKAVASSA – LATURETKI Lauantaina 2.4.2022 Hiihdetään laturetki Sulkavanjärven jäällä. KAUPUNKI TIEDOTTAA Kaupungintalo PL 28, 74701 Kiuruvesi p. klo 10-13.30 mindfulness hetki ja tulevaa kohti -paja, ilm. – 13.4.2022 välisenä aikana kaupungintalolla teknisessä palvelukeskuksessa (Harjukatu 2) sekä kaupungin internetsivuilla (kiuruvesi.fi). Kun alkoi kuulua pyssyjen pauketta ja ihmisten huutoa, niin tiesimme, että kohta tulee sairaalakeikka lääninsairaalaan noin 70 km matkan päähän. klo 16 Popista polkkaan yksinlaulukurssilaisten konsertti, säestää opiston bändi, Kiurusali PUHTIA kaikille työikäikäisille la 9.4. Sitä vain toivotaan, että mahdollisimman pian tulisi rauha ja sovinto. Hakemukset on palautettava lomakkeessa mainittuine liitteineen pe 29.4.2022 mennessä. Klinikka oli rakenteilla, meillä ei ollut vielä virallista ambulanssia. Oli pidetty suuri sovintokokous tuon toisen heimon puolella. Saimme osallistua sovinnon juhlaan. klo 14, kaupunginjohtaja Juha-Pekka Rusanen ja pelastustoimen edustaja, Kiurusali Lasten liike, kokeneet ohjaajat, valmentajat ja opettajat – koulutus 7.4. Lämmin kiitos kaikille meitä monin tavoin muistaneille suuressa surussamme. Sovinnon teko merkitsi pysyvää rauhan tilaa. Silloin ei enää saa haastaa riitaa sovitusta asiasta. KANSALAISOPISTON AJANKOHTAISTA Tenavaja teinitähti -kilpailu su 3.4. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaan sovintoon Jumalan kanssa. Sähköpostilla toimitetun muistutuksen otsikkokenttään merkintä ”Niemistenkatu muistutus”. Harjukatu 2, 74700 KIURUVESI. Olit toivossa päästä viel´ kotihin kerran, mutt´ matkasi johti luo taivahan Herran. Raamattuun uskovat levittävät sovinnon sanomaa. Tarkemmat tiedot: sata suarta Sulukavassa -facebook ryhmässä ja Sulkavan Koiton nettisivuilta. Ei tiedetä sodan lopputulosta, ei tiedetä uhrien ja pakolaisten lukua eikä hävityksen määrää. Rakkaamme Alpo Sakarias KUMPUMÄKI s. Rakas isä, poika ja veli Jari Juhani KÄMÄRÄINEN s. Kaikkiin em. Sitä se oli Etiopian Sidamo-läänissä sillä syrjäisellä perukalla Wotera Ressassa, missä asuin vaimoni kanssa. Lämmin kiitos kaikille meitä monin tavoin muistaneille. Näillä oli ollut rajariitoja monen sukupolven ajan. Tapahtui niinkin, että haavoittunut menehtyi matkalla sairaalaan. Tämä sanoma on voimassa vieläkin. Ukrainassa on hirmuinen sota. Kuka onnistuneekaan olemaan sovittelijana, hänestä tulee Nobelin rauhanpalkinnon ehdokas. Taistelut syttyivät tuon tuostakin ”puolen tunnin kävelymatkan” päässä tontiltamme. Elina Erholtz p. Tuhansia ihmisiä osallistui monipäiväisiin juhliin, missä syötiin monta härkää ja monta jauhosäkillistä leipää. klo 15-16, Kiurusali (PUHTI -hanke) Varautuminen Kiuruvedellä – yleisöluento ma 4.4. 04.03.1940 Reisjärvi k. Joskus kuskina oli suomalainen talkoolainen rakentaja, monta kertaa minä ajoin potilaita. klo 17-20 Lasten liike, aloittelevat ja nuoret ohjaajat – koulutus 5.5
klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. klo 16 Kirjaston monitoimisalissa. KALAPISTE, Varpaisjärvi p. Ympärivuotista majoitusta. Ostaja maksaa välityspalkkion. hallitus ---------------------------------------------------Asiakkaamme haluaa ostaa tukikelpoista peltoa Kiuruvedeltä. KALLIOAINEKSET RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON p.040 900 7070 040-524 8018 KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT PIENET KAIVINKONETYÖT TIMANTTIPORAUKSET PIENET KAIVINKONETYÖT TIMANTTIPORAUKSET asuntoja ja toimitiloja keskustasta Annetaan vuokralle p. leivonnaisia puh. OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. klo 10 Puistonkulmalla. KIURUVESI-lehti p. klo 13. klo 13:00 seurakuntatalon monitoimisalissa. Tervetuloa! ---------------------------------------------------Marttailta to 7.4. Heikki Lång, p. Pääsiäisaskartelua opastaa Anitta Pölkki. klo 18.00 Taitokeskuksella. klo 14 srk-talon isossa salissa. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 14: ma: broileri-kasviskastike, ohralisäke, kaalisalaatti, ti: kipparin kalakiusaus, tuoresalaatti, ke: hernekeitto, aurinkoleipä, juusto, tuore, to: nakkikastike, perunat, porkkanaraaste, pe: riisipuuro, leikkele, sihtileipä, sekamarjakiisseli. pikkuilmoitukset viimeistään pe 1.4. Ateriapalvelu arkisin klo 10-13 noudettuna tai taajamassa kotiin kuljetettuna. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 31.3. Ateriapalvelun ruokalista vko 14: ma: broileri-kasviskastike, perunat, he-ma-po, kaalisalaatti, karhunvadelmakiisseli, ti: kalakiusaus, pikkuporkkanat, tuoresalaatti, herukka-mansikkakiisseli, ke: hernekeitto, juusto, kurkku, letut + hillo, to: nakkikastike, perunat, sekavihannes, porkkanaraaste, mustaherukkakiisseli, pe: veriletut, valkokastike, perunat, porkkanasekoitus, tuoresalaatti, Sinikasvis sekamarjakiisseli, la: seikeitto, leikkele, punajuuri, puolukkavispipuuro, su: lihapullat, perunat, kastike, romanesco-sekoitus, riisisalaatti, mustikkakiisseli. 0400 945544 ---------------------------------------------------Mykyrokkaa Iltalypsystä omiin astioihin ja lounaalla perjantaina klo 10.3014.00 sekä rieskaa ja ruisleipää ym. Soita ja kysy lisää! Elämän Apu, Janne Virmanen 044 3450239 ---------------------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. Terv. Tervetuloa! Parkinsonkerho kokoontuu srk-talon monitoimisalissa ma 4.4. 040 182 44 33 ---------------------------------------------------Mykyrokkaa myytävänä omiin astioihin seurakuntatalolla tiistaina 5.4. ROMULUX Kiuruvedellä p. LVI-asennukset myynti huolto Timanttiporaukset Teräsrakennetyöt Kylpyhuoneremontit lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 TIMO HÄRKÖNEN RENKAAT RENKAAT 050-5821005 Myynti ja asennukset iltaisin ja viikonloppuisin! Nouto ja palautus keskustan alueelta. Mitat 35 ja 50 cm. xxxxkuuta 2021 Kiuruvesi-lehti konttori@kiuruvesilehti.fi p. 044 7050 443 Myydään Koivujärveltä SALONIEMEN TILA asuinrakennuksineen, tontti 1 ha Tied. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen Luotettavaa LVI-palvelua -lämpöpumput -ilmalämpöpumput Saatavana myös muita merkkejä. Vieraana proviisori Apteekista. Tervetuloa! Kuulonhuollon kerho to 31.3. Gasthaus Palopaikka, Teollisuustie 7, p. 040-753 0370 ---------------------------------------------------Rivi-ilmoitukset Muistilista Eläkeläiset ry: kerho ke 6.4. 18 Keskiviikko 30. klo 14 Rinnekodin kohtauspaikalla. 050 307 5439 Pyhäsalmen tori 13-14.30 savukalaa, kalakukot, kuhaja hauki leet, kirjolohta, kalapihviä, savulohipiirakoita, savumuikkua, mykykeittoa ym. Tervetuloa! SPR:n päiväpiirin kerho kokoontuu ti 5.4. Tervetuloa! ---------------------------------------------------Kiuruveden invalidit: kevätkokousta siirretty. Tilauksesta myös leivonnaiset ja muut ateriat arkeen ja juhlaan. lehteen Liikeilmoitukset viimeistään ke 30.3. Tarjoa. Jauhatusta. maaliskuuta 2022 4 Keskiviikko xx. tilaukset la 2.4. Tervetuloa! Sydänkerho kokoontuu to 7.4. 050 400 9437 Asuntoja Mykyrokkaa torstaisin tilauksesta, nouto tai taajamassa kotiinkuljetus klo 9-13. 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.fi •Kylpyhuoneet (vtt-sertifikaatti), huoneistoremontit •Ovija ikkuna-asennukset, uudisrakentaminen •VESIKATEREMONTIT p.050 5511 592 Jaakko •Siivoukset, asiointija kotipalvelut •Liikesiivoukset, remonttisiivoukset •Sote-palveluseteli tuottaja p.050 5311 874 Seija, Pirjo Kulj.liike NISKANEN Kulj.liike NISKANEN • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. Uusi aika on 12.4. 044 2410 313 Torilla Sekalaista ILMOITUSTEN JÄTTÖ keskiviikon 6.4. 044 5413113, anne.idströmATwikli.fi ---------------------------------------------------Talkkaripalvelut, remppapalvelut, voinnin tarkistukset, EA-koulutukset. klo 12:00 alkaen, 10€/L, Sulkavanjärven Rukoushuoneyhdistyksen hyväksi kirkon ulkoalueiden remonttirahastoon. 050 381 8559 TORSTAINA klo 9-12 KIURUVEDEN TORI LVI-asennus Erkki Räty Oy 19583242 459857772 15.5.2020 2,8% MYYNTI JA KULJETU S KULJETUSLIIKE PASI NISSINEN KY p.050 496 5690 EERO RÄTY p.0400 274 973 MYYNTI UNTO HARMOINEN info@hawuoy.. Wikli Kiinteistöt LKV, Anne Idström, p. klo 10 srk-talon monitoimisalissa. klo 15:00 mennessä Ritva Pietikäinen 0500 326402 tai Helena Juntunen 045 8539079 ---------------------------------------------------Diabetesyhdistyksen hallituksen kokous 4.4. Enn
040-135 4128 Niemistenkatu 1 • p. 19 Keskiviikko 30. maaliskuuta 2022 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. 050-543 1253 Teuvo Blomberg 050 598 7932 Juha Tossavainen 050 565 0860 • Sähkötyöt sekä tarvikkeet • IT-palvelut, laitteet ja ohjelmistot Parasta IT-palvelua Asematie 12 KIURUVESI METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. 050 3044 054 • Kirjanpito • Isännöinti Kahvila-Ravintola ILTALYPSY Lähteentie 10 Avoinna tilauksesta puh. Ota yhteyttä 044 7050 443 konttori@kiuruvesilehti.fi Palveluhakemisto ILMOITA PALVELUHAKEMISTOSSA, SE HUOMATAAN!. Kauhanen Oy • talouspyykki • työvaatteet • matot • kemiallinen pesu Tilaa käsintehdyt tuotteet kotiin tai lahjaksi Teollisuustie 4, 74700 Kiuruvesi www.siluettiverstas.fi Perunkirjoitukset _ Torikatu 4 • p.017 753 400 www.ajade.fi • ajade@ajade.fi Kotikunnan parhaat palvelut! Haluatko ilmoituksen tältä sivulta. 040 182 44 33 www.iltalypsy.com PERUNKIRJOITUKSET Yrittäjäntie 1 p. 0400 674 271 www.kauhanenoy.
maaliskuuta 2022 6 Keskiviikko xx. Varaa aika eTerveyspalvelun kautta tai puhelimitse omalta terveyden hoitajalta. Rokotukset Muistathan ottaa mukaan henkilöllisyys todistuksen tai Kela-kortin. Le ik ka a ta lte en 5–11 -vuotiaiden lasten korona rokotukset annetaan neuvoloissa vain ajanvarauksella. La 2.4. 20 Keskiviikko 30. Pahkamäentie 10, Kiuruvesi la 2.4.2022 klo 19.00 – 23.00 TANSSIT KALLIOKYLÄN JUKOLASSA RAIMO KUKKONEN & TAPANI HEINONEN Liput 10 € Tervetuloa! Kalliokylä viihtyisäksi ry kalliokyla.fi Kuntayhtymän alueella annetaan koronarokotuksen 4. ja la 02.04. Koronarokotuksia annetaan ilman ajanvarausta avoimissa rokotuspäivissä tai ajanvarauksella. annoksia • 80 vuotta täyttäneille sekä hoivakodeissa asuville iäkkäille, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta • 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään 3–4 kuukautta. Käytäthän maskia. Tervetuloa! os. xxxxkuuta 2021 Tiedotteita Tapahtumia Tapahtumass a: • • • • • • • • • • La 2.4. Kalliokylä viihtyisäksi ry:n Tervetuloa! hallitus Laukkalan SeudunVesiosuuskunnan Tervetuloa! Hallitus Niemisjoen tiekunnan Hoitokunta Toiviaiskylän Maaja Kotitalousseura Ry:n Tervetuloa! Kokouksia Kiuruveden Hevosystäväinseura ry:n Tervetuloa! Hys www.mainostuuli.com www.mainostuuli.com Metalli 224 Tervetuloa!. Koronarokote-ajan voi varata sähköisesti eTerveyspalvelun kautta tai soittamalla kuntakohtaisiin koronarokotuspalvelunumeroihin: Iisalmi (017) 272 4255, Kiuruvesi: (017) 272 4256 Sonkajärvi: (017) 272 4257, Vieremä: (017) 272 4258. syntymäpäiviä Perjantaina 01.04 Lauantaina 02.04 pe 01.04. syntymäpäiviä 8v. klo 23.00 klo 23.00 Liput 13,00€ Liput 13,00€ (+tilausmaksut alk.1€) (+tilausmaksut alk.1€) Kake Randelin Kake Randelin Hotelli Peltohovi Hotelli Peltohovi Asematie 9 Asematie 9 Kiuruvesi Kiuruvesi Ku lkur in Luna Ky vie ää Ku lkur in Luna Ky vie ää 8v. Lue lisää www.ylasavonsote.fi/koronarokote Koronarokotuksia ilman ajanvarasta: Iisalmen Veljeskotikiinteistö, Meijerikatu 4: ke 30.3.2022 kello 8-16 ke 6.4.2022 kello 8-16 ke 13.4.2022 kello 8-16 ke 27.4.2022 kello 8-16 ke 4.5.2022 kello 8-16 Kiuruveden terveyskeskus: to 31.3.2022 kello 12-16 ke 6.4.2022 kello 8-14 ma 11.4.2022 kello 13-16 Sonkajärven terveyskeskus: ti 5.4.2022 kello 12-16 ke 13.4.2022 kello 13-15 Vieremän terveyskeskus: ke 6.4.2022 kello 12-14 to 14.4.2022 kello 12-15 ke 27.4.2022 kello 8-12