Päällimmäisenä lehdestä jäi mieleen mykyrokka, sillä se on monen koululaisen lempiruoka. 20-21 Lehdestä on moneksi TIINA KILVENSALMI Lue lisää sivulta 9 asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa www.siilinhammas.fi Perushammashoito Nukutushammashoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Suuhygienisti Hammasprotetiikka Ajanvaraus myös verkossa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. Esikoululaiset sekä ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat askartelivat itselleen uutishatut viime viikolla ilmestyneestä Kiuruvesi-lehdestä. Presidentti nähtiin myös koulun jääkaukalossa. 040 752 4422. Sisällissodan alkamisesta 100 vuotta s. 4-5 Maajussi luopui karjastaan s. Ennen askartelua lehti luettiin opettaja Miisa Tikan johdolla. Iita Rantonen (kuvassa edessä) keksi uuden uutishattutanssin. www.kiuruvesilehti.fi KESKIVIIKKO 31.1.2018 64. 12-13 Terho Nousiaisesta vuoden liikuttaja s. 10-11 Kalliokylän koulussa aloitettiin kouluviikko Sanomalehtiviikon merkeissä. VUOSIKERTA, NRO 05 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonumero 2,70 e 012138-1805 Sauli Niinistöä äänesti joka toinen s. Vanhemmat oppilaat tekivät maanantaina uutisia kuvitteellisesta presidentti Sauli Niinistön vierailusta
Mutta entäpä ne kyläläiset ja maaseudun asukkaat, mitä he haluavat. Jäin miettimään, mitähän sitten aidot, muualta tulleet ”mutakuonot” (halventava nimitys tummaihoisista henkilöistä) voivat kokea Kiuruvedellä. Valitsijayhdistyksen Paavo Väyrynen tuli kolmanneksi, hän hävisi 95 ääntä Vanhaselle. Maaseudulla osalla niitä vain ei ole, ne ovat huonossa kunnossa tai huonosti saatavilla. Keskustelua siitä mitä maaseudulla tarvitaan, käydään puolesta ja vastaan. Maaseudusta puhuttaessa välillä nämä koetaan turhuutena, pitäisi pärjätä omillaan. Mutta ei ole tullut vastaan. Ajatus idyllisestä maaseudusta kotoisana ja turvallisena asuinpaikkana romuttui sekin ja tämän myötä vuosikymmenten kultaamat lapsuuden muistikuvat maalaiselämän onnesta. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Tiestön ylläpitäminen ei ole asukkaiden oma tehtävä ja aika turhautuneita ollaan kehotuksiin soittaa tienkäyttäjänlinjalle, kun mitään tapahdu. 2 Keskiviikko 31. Kerron miltä se minusta näyttää, kun olen useamman vuoden Pohjois-Savon kyliä kiertänyt ja maaseudun asukkaita tavannut. Ne ovat meille kaikille niitä asioita, joita ilman emme enää pärjää. APUJA näiden asioiden edistämiseen minulta on monesti kysytty. 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI Airi Leskinen Puh. Monta kertaa on pitänyt lähteä pakoon. Kiuruvesi-lehti/ Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi POSTIA PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI S auli Niinistö jatkaa Suomen presidenttinä seuraavat kuusi vuotta. 0,80 e Ilmoitushintoihin lisätään ALV 24%. Tilausmaksut 12 kk/kesto: kotimaa 88 e / 79 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki PEURA juoksi hädissään maantiellä kuin eksyksissä kotimetsästään, eikä se tuntunut osaavan suunnistaa enää minnekään. 044 706 6851, heidi.jaatinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET puh. Kuva ei liity tähän kirjoitukseen. Niinistöllä oli etulyöntiasema myös istuvana presidenttinä ja näin ollen vahvin tietomäärä ja realistisen ote presidentin tehtävään. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. Huhtasaarta ja Väyrystä kannatti yhteensä neljännes kiuruvetisistä. Onpa tuo kiusanteko saanut välillä vainoamisen tunnusmerkkejä. Niinistön suosio ylitti puoluerajat, myös meillä Niinistöstä syntyi kuva koko kansan presidenttinä, taidot ja persoona purivat äänestäjiin. Kirjoituksia ei palauteta. Seuraavaksi käymme syksyllä maakuntavaaleihin ja ensi vuonna ovat vuorossa eduskuntavaalit ja EU-vaalit. Kertokaa toki, jos tieto vain ei ole tavoittanut. Sähkön saamisen varmuus koko kylällä, ei myöskään ole niitä kylän omatoimisesti hankkeilla hoidettavia asioita. Paavo Väyrynen sai Kiuruvedellä kuusi vuotta sitten 41,2 prosenttia äänistä (1 963). Mutta se ei taida olla, koska nämä toimet kuuluvat kunnan ja valtion perustehtävien hoitamiseen. Niinistö meni läpi ensimmäisellä kierroksella kovalla kannatuksella, hän sai 62,7 prosenttia annetuista äänistä. KIURUVEDELLÄ äänestysprosentti oli 63,7. Aina se ei ole kaikille sitä. ” Hävettää olla kiuruvetinen IDYLLISTÄ maaseutua. Ilmeistä on, että kansa halusi Sauli Niinistön linjan jatkuvan haastavassa maailmanpoliittisessa tilanteessa. Perussuomalaisten Laura Huhtasaari keräsi Kiuruvedeltä myös kunnioitettavan äänimäärän (427 ääntä). Taitaa olla todellisuutta pikemminkin se, että joillakin kylillä arka ja kiusattu erilaisuudessaan toivoo mieluummin olevansa näkymätön olento ns. Varmaan yksi osasyy Niinistön kannatukseen on myös se, että hänen takanaan oli valitsijayhdistys, eikä mikään puolue. Sen jälkeen kun presidenttiä on Suomessa valittu suoralla kansanvaalilla, koskaan aikaisemmin yksikään presidenttiehdokas ei ole mennyt läpi ensimmäisellä kierroksella. Eikä niihin kuoppiin ja monttuihin saa itse koskea tai voi saada jopa rikollisen leiman. Sähkön saantia voi toki helpottaa aurinkoenergialla tai poikkeusoloissa aggregaateilla, mutta ei se ole pysyvä apu. Se on paljon vähemmän kuin koko maan äänestysprosentti (69,9). Keskustan Matti Vanhanen sai Kiuruvedellä toiseksi eniten ääniä, 13,7 prosenttia (597 ääntä). KRISTIINA Tuottavana kansalaisena, ilman perusinfraa?. Toimivan perusinfran nämä kuitenkin vaativat. 040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Heidi Jaatinen puh. Kuusi vuotta sitten Niinistö sai Kiuruvedeltä ensimmäisellä vaalikierroksella neljäsosan äänistä ja toisella kierroksella häntä kannatti 66,8 prosenttia kiuruvetisistä (2 724). 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma – pe 8 – 16 Levikki: 5439 (LT 2016) Ilmestyy keskiviikkoisin Sanomalehtiliiton jäsen TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander puh. Joitakin rahoituksia voi saada laajakaistahankkeisiin, mutta jos toimivia operaattoreita ei ole, eivät nekään etene. Kaikki kolme hän on tavannut henkilökohtaisesti. 040 833 7208, airi.leskinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi ILMOITUSHINNAT ts 0,90 e / 1,10 e tj 0,84 e / 1,04 e takasivu 0,93 e / 1,13 e kuolinilm. Jos sitä ei ole, ei voi toimia, palvelut karkaavat kaupunkeihin, emmekä voi maaseudulla toimia tuottavina yksilöinä. Niinistöllä on hyvät suhteet niin itään kuin länteen, Venäjän Putiniin ja Yhdysvaltojen Trumpiin sekä Kiinan Xi Jinpingiin. He haluavat perusinfran kuntoon, jotta perusarki toimisi. KIURUVEDELLÄ Sauli Niinistö keräsi joka toisen äänen (2 347 ääntä). Niinistöstä syntyi kuva koko kansan presidenttinä, eikä hänen tarvinnut vaalitenteissä ”ryvettyä” vastailemalla kokoomuksen puolesta kiusallisiin, hallituksen tekemiin päätöksiin. Ne ovat toimimaton tiestö, netti ja sähköt. jonkin syntyperään, erilaisuuteen ja ties mihin liittyvien syiden vuoksi. Kun ajattelee tulevia vaaleja Kiuruvedellä, EU-vastaisille aatoksille tuntuu olevan kannatusta, varsinkin nyt kun Ranska ja Saksa ovat kasvattamassa taloudellista yhteisvastuuta ja viemässä EU:ta yhä tiivimpään yhteistyöhön. Sydän kääntyi rinnassa. Yksi kylä tosin Suomessa myy sähköä valtakunnan verkkoon, Alpua Raahessa. Punaisena lankana on aina ollut jonkin asteinen kiusaaminen koulussa, työelämässä ym. Niinistön persoonakin ilmeisesti puree suomalaisiin, hän on valtiomiesmäisen etäinen, itsenäiseen ajatteluun profiloituva, juristin tarkkuudella vastauksia antava pian vastasyntyneen vauvan isä. Minä en ainakaan. parempiensa edessä. Tulevilla EU:n ohjelmakausilla varmaan jatketaan hanketukien kautta uuden yritystoiminnan ja palvelujen syntymisen tukemista maaseudulle. 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi puh. Jos Paavo Väyrynen ei olisi asettunut loppusuoralla ehdokkaaksi, miten se olisi vaikuttanut Matti Vanhasen kannatukseen. Vihreiden Pekka Haavisto puolestaan ei enää sytyttänyt näissä vaaleissa. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Eräässä kyläillassa minulle sanottiin osuvasti ”Ei voida käyttää enää kirkonkylän palveluita, kun ei ole kohta tietä mitä pitkin sinne mennä.” Tämä jäi mietityttämään. Arkana ja kuin paniikissa se pysähtyi katsomaan ihmisen kotiin päin ja jatkoi sitten harhailuaan. Voin hyvin samaistua peuran hätään, kun ajattelen vaikkapa elämääni Kiuruvedellä, syntymäpitäjässäni. Näihin asioihin kylillä ja maaseudulla toivotaan parempaa tulevaisuutta ja lisärahoitusta. Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. JAANA SELANDER VOISITKO sinä ajatella, että toimisit tässä maassa tuottavana yksilönä ilman tiestöä, nettiä ja sähköjä. 044 705 0443 ILMOITUSTEN JÄTTÖ: Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä. VOISIKO EU:n kautta tulevia hankerahoituksia ohjata perusinfran kuntoon saattamiseen. Tämä on tärkeää, sillä presidentin tärkein tehtävä on ulkoja turvallisuuspolitiikka. Ei välttämättä mitenkään, sillä Väyrynen esiintyi vaaleissa EUja eurovastaisena, toisin kuin Vanhanen. tammikuuta 2018 Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. JOKAISELLA kylällä, jokaisessa tilaisuudessa, olipa teema mikä tahansa, lopuksi asiat kietoutuvat aina kolmeen samaan asiaan. Varmaan sinä, kuten minäkin tarvitsemme näitä asioita, joka päivä, elämiseen, töissä käymiseen ja yrittämiseen. Jokainen meistä katsonee tätä keskustelua omasta näkökulmastaan. Moni toimija kylillä ja maaseudulla kulkiessa vie viestiä toimijoille mihin kaikkeen rahoitusta on saatavilla, etenkin uusin ja innovatiivisiin hankkeisiin, moderneihin kokeiluihin etäyhteyksien kautta ja tietenkin digitaalisesti. MERJA KAIJA kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry Puh. Olen miettinyt, voisiko jostain saada rahoitusta perusinfran kuntoon laittamiseen. Tähän varmasti moni tarttuisi, jos se olisi mahdollista
3 Keskiviikko 31. 4-5 Iskelmää ja yrttikuohareita Matkamessuille Iiriksen parempi puoli s. Kiuruvesi-lehden näköislehti ilmestyy keskiviikkoisin. (017) 752 277 www.kiuruvedennakokulma.fi Tule katselemaan! OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Kiurukatu 1, (017) 752 277 Palvelemme ma-pe 8.30-17 Ostaessasi MyStyle V+ tai LifeStyle 3 –moniteholinssit saat aurinkolasit kaupan päälle. Siirryt automaattisesti Lehtiluukun-nettipalveluun. Lehtiluukusta voi ostaa myös irtonumeroita. Kauppine n ei usko, että vahvat oluet ja lonkerot lisäävät alkoholio ngelmia. Alkoholittomat juomat on tehty uuttamalla paikallisista kasveista, muun muassa horsmasta. Yksinäisyys ei välttämättä näy ulospäin ja harva sitä haluaa kai tunnustaa. asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa www.siilinhamm as.fi Perushammashoi to Nukutushammas hoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Suuhygienisti Hammasprotetiik ka Ajanvaraus myös verkossa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. Meistä jokainen voi olla auttaja. Viime vuoden puolella korkein sallittu alkoholip itoisuus oli 4,7 prosentti a. Vaikka ei itse kokisi yksinäisyyttä, voi siihen hyvin samaistua. Hän on etsinyt parisuhdetta aktiivisesti usean vuoden ajan. Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Se voi aiheuttaa häpeää. Kuvassa vasemmalla kulttuurisihteeri Heidi Huhtilainen, Iskelmäviikon ohjelmavastaava Juha Vartiainen, Iltalypsyn yrittäjä Kirsi Tikkanen ja Kiuruvesi-lehden markkinointivastaava Airi Leskinen. #home #instaKiuruvesi #hoods #slavsquat .” #kiuruvesi @saralovesshoes 5.8.2017 Paikka: Pop Brixton Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi, ja saatamme valita sinut somepoimmintaan luvallasi Tarkista omat tietosi Kiuruveden kaupungin yritysja palveluhakemistossa: yrityshakemisto.kiuruvesi.fi www.kiur uvesileht i.fi KESKIVI IKKO 3.1.2018 64. tammikuuta 2018 VIERASKYNÄ MINNA LILJA Sivistystoimen vastaava, rehtori I hmisellä on luontainen tarve kuulua “laumaan”, saada hyväksyntää ja läheisyyttä, rakastaa ja tulla rakastetuksi. Uusi alkoholila ki vapautti vähittäisk aupat myymää n 5,5-prosenttisia juomia vuoden alusta. Silloin isossa ryhmässäkin voi tuntea yksinäisyyttä. Kahvilaravintola Iltalypsy myy ja maistattaa Matkamessuilla Villimaku -juomasekoituksia. Paavo Lonkilaa muistellaan s. Monet tahot toimivat vapaaehtoisesti yksinäisyyden vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Ensimmäinen näköislehti julkaistu verkossa 24.10.2012. Yksinäiset käyttävät sosiaalija terveyspalveluita huomattavasti enemmän kuin muut ikäisensä. Lupiksella juhlittiin s. Yksinäinen voi olla minkä ikäinen tahansa. Koti on aina koti, vaikka mualimalla huiteliskin. Ihana talvi täynnä hienoja hetkiä! winter wonderful you a We wish Aurinkolasit kaupan päälle!. Voit ostaa kerralla koko vuoden tilauksen tai yksittäisen lehden. 4-5 Vahvat juomat tulivat kauppo ihin Suomen ennätys karhunka adossa s. Yksinäisyydestä on kirjoitettu ja keskusteltu paljon. Se altistaa sydänja verisuonisairauksiin, alentaa vastustuskykyä ja altistaa erilaisiin neurologisiin häiriöihin. 3 Maksat lehden ja pääset lukemaan tuoretta lehteä heti keskiviikkoaamuna. Useiden tutkimusten mukaan yksinäisyys voi olla terveydelle yhtä haitallista kuin liikalihavuus,tupakointi tai alkoholismi. 18-19 JAANA SELANDER Lue lisää sivuilta 9-15 HORSMANKUKKAJUOM AA maisteltiin jo etukäteen Iltalypsyssä Kiuruveden osastolla mukana olevien kesken, alkoholitonta horsmankukkakuohujuomaa on tarjolla myös Matkamessuilla Helsingissä. K-Superm arketin kauppias Risto Kauppine n kannatta a vahvemp ien juomien tuloa ruokakau pan valikoima an, sillä se kuuluu vapaasee n yhteiskunta an. Ei maksa paljon vaivaa vaihtaa muutama sana ja antaa toisen tuntea, että hän on tarpeellinen. Tarjous voimassa 1.2. 12-13 JAANA SELANDER Lue lisää sivuilta 4-5 asiantunteva a ja kivutonta hammashoito a asiantunteva a ja kivutonta hammashoito a www.siilinha mmas.fi Perushammas hoito Nukutushamm ashoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Suuhygienisti Hammasprote tiikka Ajanvaraus myös verkossa Kiurukatu 3 KIURUVES I Puh. 9 Kaija Kamaja katselee juomaosa ston valikoimaa K-Superm arketissa. Kysymyksessä on kasvava ongelma, jonka helpottamiseksi tarvitaan sekä rakenteellisia että asenteellisia muutoksia. 8 Nuoret vaikuttajat Pyllerö on vuoden eka kiuruvetinen s. Hänelle on yhdentekev ää, saako nelosolut ta, lonkeroit a tai vahvemp ia siidereitä ruokakau pasta, sillä hänelle riittää kolmosol ut. Laura Kärkkäinen, Marjo Partanen, Tiina Pekkala ja Helena Agonen (pj.) ovat istuneet nuorisovaltuustossa aiemminkin ja pitävät työskentelyä mielekkäänä, sillä nuorisovaltuustossa on mahdollista vaikuttaa nuorison asioihin ihan oikeasti. Pankinmäki sai uudet asukkaat s. Matkamessuilla myydään Kiuruvettä matkailuja vierailukohteena sekä mainostetaan paikkakunnan tapahtumia, joista ykkönen on Iskelmäviikko 17.–22.7. Yksinäisyys -teema jotenkin kolahti, kun eräs tuttavani, keski-ikäinen nainen, alkoi kirjoittaa blogia sinkkuudestaan. Uudelle nuorisovaltuustolle maksetaan nyt kokouspalkkioita ja kokouksia on säännöllisesti. Emotionaalisesti yksinäiseltä puuttuvat puolestaan läheiset ystävät. Avun antaminen saattaa helpottaa myös auttajan yksinäisyyttä. Sosiaalisesti yksinäiseltä puuttuvat sosiaaliset verkostot. Hän ei koe kuuluvansa mihinkään ryhmään. 040 752 4422 Osta digilehti! 1 Kiuruvesi-lehteä on mahdollista lukea myös sähköisesti lehden verkkosivulla: www.kiuruvesilehti.fi 2 Klikkaa vain sivuston oikeasta laidasta: Osta näköislehti. 040 752 4422 www.kiuruvesilehti.fi KESKIVIIKKO 17.1.2018 64. 16-17 Kiuruvesi esittäytyy jälleen kerran Matkamessuilla Helsingissä 18.–21.1. 040 752 4422 www.kiuruvesilehti.fi KESKIVIIKKO 10.1.2018 64. Tuota tuttavani sinkkuutta se ei kylläkään poista, joten jään odottamaan hänen seuraavaa blogiaan. Tuttavani kirjoitti mm, että lomat ja juhlapyhät ovat erityisen vaikeita. Edellisellä kaudella nuorisovaltuusto teki koirapuistoaloitteen ja se etenee nyt tasaista tahtia kohti toteutusta. Yksinäisyys sydämessä, katkeriksi pisaroiksi tiivistyy Somepoiminta ” Jos et nää niin paiassa seisoo: KIURUVESI Luomu-Suomen pääkaupunki. VUOSIKERTA, NRO 02 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonumero 2,70 e 012138-1802 Alfrendolla on juhlavuosi s. Kauppine n ottaisi myös viinit kaupan hyllyyn, kuten muualla Euroopas sa. VUOSIKE RTA, NRO 1 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonum ero 2,70 e 012138 -1801 Hilla-koir a tuo iloa hoitokote ihin s. Kiuruveden osastolla ovat mukana Kiuruveden kaupunki, Iskelmäviikko, Iltalypsy ja Kiuruvesilehti. 9 Kiuruveden nuorisovaltuusto on toiminut syksystä alkaen kaupungin luottamushenkilöorganisaatiossa. Matkamessut kokoaa lähes 1000 matkanjärjestäjää, matkakohdetta ja matkailualan palveluyritystä yhteen yli 80 maasta. Kiuruvesi-lehden matkamessuteemanumeroa jaetaan Matkamessuilla Kiuruveden osastolla. – 31.3.2018. Se voi olla sosiaalista tai emotionaalista. 13 JAANA SELANDE R Lue lisää sivuilta 5 asian tunte vaa ja kivut onta hamm ashoi toa asian tunte vaa ja kivut onta hamm ashoi toa www .siilin hamm as.fi Perus hamm ashoit o Nuku tusha mmas hoito Keraa miset paika t ja estee ttinen hamm ashoit o Keino juuret ja suukir urgia Suuhy gienis ti Hamm aspro tetiikk a Ajanv araus myös verko ssa Kiuru katu 3 KIUR UVE SI Puh. Inhimillisen kärsimyksen lisäksi se on myös kansantaloudellinen kysymys. – Tuskin elämä Kiuruved ellä menee ihan sekaisin vuoden alusta. Aiemmin nuorisovaltuusto oli nuorisopalveluiden sisällä nimellä KiNuVa. Se voi olla tilapäistä tai pitkäaikaista. VUOSIKERTA, NRO 03 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonumero 2,70 e 012138-1803 Nuoret valitsivat Niinistön s
Nyt mennään turvallisesti samalla Saulilla eteenpäin. Äänestysprosentti oli 61,5 prosenttia, kun 4345 kiuruvetistä kävi vaaliuurnilla. Toiseksi kiuruvetiset äänestivät Matti Vanhasen (13,7 %), kolmanneksi Paavo Väyrysen (11,6 %) ja neljänneksi Laura Huhtasaaren (9,8). Vt. Suomen kansa on tainnut tykätä presidentistä, koska kannatus oli noin huimaa, Knuutiset arvelevat. Kirkkoherra valitaan helmikuun aikana. kirkkoherrana on toiminut kappalainen Mirita Häyrynen. Knuutiset tiesivät heti ketä äänestää. Ja oli siihen toinenkin syy, ennakkoäänestyksen viimeisenä päivänä he olivat äänestyspaikalla liian myöhään. – Ei ollut semmoisia tenttejä kuin Timo Soinin ja Veikko Vennamon aikaan. Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli laittoi Kiuruveden kirkkoherran viran uudelleen haettavaksi syksyllä. Saastamoinen valitsi Sotkamon kirkkoherran viran Kiuruveden sijaan. Seurakuntapastorin tehtävää hoitaa Eeva-Maija Monto. Niinistö valittiin presidentiksi 1,87 miljoonalla äänellä. Oman ehdokkaan etsintään he eivät tarvinneet avuksi television vaaliväittelyitä tai vaalikoneita. – Ja onhan Niinistön mukava jatkaa presidenttinä, kun kohta he saavat Jenni Haukion kanssa vauvan, lisää Hilma Knuutinen. tammikuuta 2018 UUTISET Kirkkoherraehdokkaat esittäytyvät maanantai-iltana Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi Keskiviikko 31. 4 Keskiviikko 31. Vaalikampanjan aikana he ovat katsoneet televisiosta muutamia vaalitenttejä. Markku Päiviö kuuluu hiippakunnan papistoon, Matti Oikarinen on Kiuruveden kappalaisen sijaisena ja teologian tohtori Petri Kasari on Haapaveden lukion opettaja. Varsinainen tilaisuus alkaa kello 19. ItäMaito Meijerimyymälä Valmakauppa Kiuruvesi Yhteystiedot ja aukiolot: www.itamaito.fi 18 00 /ltk Valio luumutähti 60 g x 40 / 2,4 kg laktoositon (7,50 €/kg) Ikkunat ja ovet www.pihla.fi MAANANTAINA päivälenkillä olleet Hilma ja Kyösti Knuutinen eivät yllättyneet, että Sauli Niinistö voitti presidenttikisan ja jatkaa toiselle kaudelle. – Eiköhän Niinistö hoida jämäkästi presidentin tehtävät. Seurakuntapastori Pasi Hyytiäinen on virkavapaalla elokuun loppuun 2019. Kiuruvetisten äänistä 54 prosenttia meni Niinistölle, 13,7 prosenttia Matti Vanhaselle ja 11,6 prosenttia Paavo Väyryselle. Mitä mieltä Knuutiset ovat Niinistön jatkokaudesta. ”Turvallisesti samalla Saulilla eteenpäin” PRESIDENTINVAALIT Suomen presidentiksi toiselle kaudelle valittiin Sauli Niinistö 62,7 prosentin äänivyöryllä. En usko, että olisin muuttanut ehdokastani, vaikka mitä olisi tullut eteen vaalitenteissä. Koko maan äänestysprosentti oli 69,9 prosenttia. Nato-kysymys oli sellainen, josta ei saanut selvyyttä kaikkien ehdokkaiden kannoista. ENEMMISTÖ kiuruvetisistä (54 %) äänesti Sauli Niinistöä. Sunnuntaina he olivat ajoissa liikenteessä ja avasivat kaupungintalon oven muutamaa minuuttia yli aamuyhdeksän. KIURUVEDEN kirkkoherran virkaan kirkkovaltuusto valitsi vuosi sitten kesäkuussa Juhani Saastamoisen, hän haki samaan aikaan myös Sotkamon seurakunnan kirkkoherraksi ja tuli sinne valituksi. Ehdokkaat eivät pitäneet toisiaan räkäkuppeinaan tai liialti mollanneet toisiaan, vaan käyttäytyivät asiallisesti. Kirkkoherra Risto Pentikäinen jäi eläkkeelle viime vuonna. Vaalitenteistä heille jäi päällimmäisenä mieleen, että ehdokkaat käyttäytyivät hyvin asiallisesti. TIINA KILVENSALMI. – Yllättävän paljon siellä oli väkeä äänestämässä, mutta ei siellä tarvinnut jonottaa. Kanttorina toimii Anni Pesälä. Seurakuntalaiset voivat tutustua kirkkoherraehdokkaisiin jo yhteisillä kahveilla alkaen kello 18. Valinnan tekee kirkkovaltuusto. Vaaliuurnille Knuutiset suuntasivat varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina, koska silloin on aivan erityinen tunnelma. – Pitihän niitä väittelyitä silti seurata mielenkiinnosta. päivänä helmikuuta seurakuntatalon isossa salissa. Hän tuli Kiuruvedelle papiksi vuonna 1982. Vaikka Knuutisia meinaa jo vaivata vaaliähky, he ovat seuranneet uutisointia Sauli Niinistön ylivoimaisesta voitosta. – Gallupeissa jo osattiin kertoa tuo vaalitulos aika tarkkaan, sanoo Kyösti Knuutinen. tammikuuta 2018 KIURUVEDEN seurakunnan kirkkoherran virkaa hakeneet Petri Kasari, Matti Oikarinen ja Markku Päiviö esittäytyvät seurakuntalaisille ja ovat heidän tentattavinaan maanantaina 5
Pamin Ylä-Savon osaston johtokunnan varajäsen, K-rauta Heiskasella työskentelevä Ari Loppukaarre sanoo, että Kiuruvedellä Pamiin kuuluvat myyjät ovat perjantaina töissä. Kyse on Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK) käynnistämästä mielenilmauksesta koskien työttömien aktiivimallia. Jäähallin eskarilaisten aamuja iltapäiväkerhot jatkuvat entisellään ja esiluokan opettajat osallistuvat sen toteuttamiseen ja SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Hyväksytkö lakkoilun. Mielenilmauksella vastustetaan myös hallituksen kaavailemaa aktiivimalli kakkosta, joka toteutuessaan toisi työttömille uusia turvaa leikkaavia karensseja. 5 Keskiviikko 31. Vuoden alussa voimaan tullut aktiivimalli leikkaa työttömyysturvaa ja kohtelee SAK:n mukaan työttömiä epäoikeudenmukaisesti. KPA:n konepaja lakossa, bussit ja maito kulkevat JAANA SELANDER kehittämiseen yhdessä koulunkäynninohjaajien kanssa. Varhaiskasvatukseen siirtyvistä esiluokan opettajista kaksi jatkaa työtään Jäähallin esiopetusluokissa (jota varten varhaiskasvatukseen perustetaan kaksi lastentarhanopettajan toimea) ja yksi opettajista siirtyy Satumetsän päiväkotiin lastentarhanopettajan tehtäviin. TIINA KILVENSALMI 54 % Sauli Niinistö 2347 ääntä Presidentinvaalien äänet Kiuruvedellä: 1) 13,7 % Matti Vanhanen 597 ääntä 2) 11,6 % Paavo Väyrynen 502 ääntä 3) 9,8 % Laura Huhtasaari 427 ääntä 4) > Pekka Haavisto 5,3 %, 232 ääntä > Merja Kyllönen 4 %, 173 ääntä > Tuula Haatainen 1,4 %, 59 ääntä > Nils Torvalds 0,2 %, 8 ääntä Presidentinvaalien äänet Suomessa: Sauli Niinistö 62,7 % 12,4% 62,7% Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.. Koska esiopetus koulutoimessa lakkaa, joudutaan lakkauttamaan kolme koulun esiluokan opettajan virTarkennuksia esiopettajien töihin kaa. KPA Uniconin Kiuruveden tehtaalla on perjantaina lakossa 25 Teollisuusliittoon kuuluvaa hallityöntekijää. Myös Autoja kuljetusalan ammattiliitto (AKT) sekä Rakennusliitto ovat ilmoittaneet järjestävänsä vuorokauden mittaiset työnseisaukset aktiivimallin vastustamiseksi. #Äänityöttömälle-mielenilmauksella SAK vaatii hallituksen toimeenpaneman aktiivimallin perumista. päivänä helmikuuta. Ei Kyllä 61 % 39 % Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.. Jos aktiivimallia ei saada purettua perjantain ilmauksella, voi lakko laajentua ja silloin myös kiuruvetiset saattavat osallistua mielenilmaukseen. Samalla opettajien työja virkaehtosopimukseksi muuttuu Kunnallinen yleinen virkaja työehtosopimus. (017) 752 277 www.kiuruvedennakokulma.fi Hoyan ID linssien ostajille aurinkolasit kaupan päälle!. tammikuuta 2018 JAANA SELANDER Hitsaukseen tulee KPA Uniconin Kiuruveden tehtaalla katkos perjantaina, kun SAK protestoi työttömien aktiivimallia vastaan Helsingissä. Palvelualojen ammattiliitto (PAM) ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto (JHL) ovat myös mukana aktiivimallin kumoamista vaativassa mielenilmauksessa. Kiuruvesi, Niemistenkatu 16, puh. Linja-autoliike Laitiselta ja Rytkönen Oy:ltä kerrotaan, että kaikki koululaisvuorot ja tilausajot ajetaan normaalisti. Yhden opettajan siirtyminen Satumetsän lastentarhanopettajan tehtäviin johtuu esiopetusikäisten lasten ikäluokan pienentymisestä. SAK:n mallissa työttömille määrättävät karenssit ovat lievempiä. Kiurukatu 1, (017) 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 OPTIIKKA KELLOT KORUT Kiuruveden Näkökulma Tervetuloa katselemaan! Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. Vaikka kolme opettajaa irtisanotaan Nivan koulun esiluokan opettajien viroista, heidän työsuhteensa jatkuu kaupungin vanhoina työntekijöinä. Mielenilmaus järjestetään Helsingissä perjantaina. JHL:OON kuuluvat kiuruvetiset eivät ole vielä tässä vaiheessa lakossa, sanoo Kiuruveden paikallisosaston puheenjohtaja Erkki Väisänen. Mielenilmauksessa ovat mukana mahdollisesti suurimpien kaupunkien työntekijät. JHL:n kuuluu Kiuruvedellä 260–270 ihmistä. lyhyesti SIVISTYSLAUTAKUNTA on päättänyt esiopetuksen siirtämisestä opetustoimesta varhaiskasvatukseen. 6,9% Pekka Haavisto 12,4 % Laura Huhtasaari 6,9 % Paavo Väyrynen 6,2 % Matti Vanhanen 4,1 % Tuula Haatainen 3,3 % Merja Kyllönen 3 % Nils Torvalds 1,5 % Äänestysprosentti 61,5 %. SAK on esittänyt aktiivimallien vaihtoehdoksi kannustavaa työllistymismallia. Mielenilmaukseen on mahdollista halukkaiden lähteä, kuljetus on Iisalmesta Helsinkiin. KPA Uniconilla noudatetaan hallipuolella Teollisuusliiton työehtosopimusta. Teollisuusliittoon kuuluvat työntekijät, joita on 25, eivät tule töihin perjantaina 2. (017) 752 310 M HUUSKONEN KY Ma-pe 6-20, la 8-20, su 9-18 Rengasja autohuolto avoinna: Erkki ma, ke, ja to klo 9-15 Arto ti ja pe klo 9-17 Talvirenkaat poistohinnoin koko helmikuun ajan VIIKON KYSYMYS Aktivoiko aktiivimalli työtöntä. Maidonkuljetuksiin ja koululaiskuljetuksiin lakko ei myöskään vaikuta Kiuruvedellä. Lakossa ovat myös KPA Uniconin Lapuan tehtaan työntekijät eli yhteensä 50 työntekijää. Äänestysprosentti 69,9 %. Jatkossa keskustan alueella tarvitaan vain kolme esiopetusryhmää, joista yksi ryhmä on Satumetsän päiväkodissa. Päätös koskee Nivan koulupiirissä olevaa esiopetusta. Pienillä kouluilla toiminta jatkuu kuten tähänkin asti. ”Turvallisesti samalla Saulilla eteenpäin” VAALIT Hilma ja Kyösti Knuutinen kävelivät torilla olleiden vaalijulisteiden ohi maanantaina päivälenkillään. Knuutiset uskovat, että toiselle kaudelle valittu presidentti Sauli Niinistö hoitaa tehtävänsä jämäkästi seuraavat kuusi vuotta
klo 16.30 Naisten raamattupiiri, takkahuone Torstai 8.2. Omaiset Kiuruvesi-lehti on vuoden 2016 paras paikallislehti. klo 17.30 arkiretriitti pappilassa, uusia henkilöitä mahtuu mukaan klo 19 Pihlajamäen kinkerit, Kaisa Vitri Tuomijoentie 360 klo 19.15 Taize-hartaus pappilassa, avoin kaikille. 10€, alle 15-v 6€ ja alle 4v ilm. Sanomalehtien Liitto ”. * Rakkaamme Anna Mari Pietikäinen siunattiin 26.1.2018 Kiuruveden kirkossa. ja 7.2. Ota hellästi syliisi, taivaaseen kanna, hellyydellä peittele ja levätä anna. Kiuruveden srk YHTEISVASTUU-LOUNAS sunnuntaina 4.2. klo 13 tiistaiseura, vuosikokous Kirsti-mummo kaikille yllätysjuhlaan 20.1.2018 Turhalassa osallistuneille! Rokka ja kakku maistui ja seura oli mitä mieluisin. Kyyti Kiuruveden srk-talon edestä klo 8.30, ilmoittautumiset Virpi Luotolampi p. ti 6.2. ma 5.2. ilmaiseksi. 050 4019583 mieluiten tekstiviestinä 7.2. mennessä. Kuollut Yrjö Tossavainen 73 v. Hän on matkalla lapsuutensa maisemiin, sinisen kukan ja kultaisen kevään maahan. Kahvi, lounas ja matka maksuttomia. Kuiskasi hiljaa lähdetään, sulki äidin syliinsä siivillään, vei turvaan tähtien taa, isän viereen nukkumaan. 6 € ja alle 4 v. Rakkaamme Yrjö Tossavainen 01.05.1944 Kortekylän Alapihassa 10.01.2018 Iisalmen sairaalassa Kaipauksella muistaen siskot ja veljet perheineen Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää, vaan yhdessä kutsuimme Taivaan Isää. Martikainen s. Omaiset IISALMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kiuruvesi To 1.2. Tutustutaan tämän vuoden keräysteemoihin ja jaetaan keräysmateriaalia su 4.2. klo 13.30 lasten Tuohus-kerho srk-salissa. 0400-981069. klo 14.30 5-6 lk sählykerho liikuntahallilla pe 2.2. klo 9.30, mukana Juri Veikkola ja Ulla-Sisko Jauhiainen. Kahvitus klo 18 alkaen. klo 15 Liikuntakerho to 1.2. ja lisätietoja Maritta Nevalainen p. klo 10–14 päivärukous Ti 6.2. Omaiset Sydämellinen kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Vuokko Saharisen muistoa ja otitte osaa suruumme. klo 9 pysäkin kohtauspaikka su 11.2. Välipalatarjoilu PERHETYÖ torstai 1.2. klo 11 laskiaistapahtuma srk-talolla ja kirkonmäellä yhteisvastuun hyväksi. Ulkona mäenlaskun lisäksi mahdollisuus makkaranpaistoon, lapsille talutusratsastusta, lumikenkäilyä ja lumiukkojen tekoa. Tervetuloa mukaan, niin entiset kuin uudetkin kerholaiset! La 3.2. klo 10 näkövammaisten kerho takkahuoneessa. Lämmin kiitos osanotosta. klo 18 srk-talo yhteisvastuukeräyksen info kerääjille ja kaikille kiinnostuneille. klo 10 liturgia Ti 6.2. klo 15 3-4 lk sählykerho liikuntahallilla ma 5.2. Meille niin rakas Aino Inkeri Kumpulehto o.s. lastenlapset ja lastenlastenlapset muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten läsnä ollessa. Siellä laulavat toisenlaiset linnut. Ilm. Suuret kiitokset Su klo 11 ehtoollisjumalanpalvelus, Ilmo Haimakainen, Kalevi Hyvönen ja kuoro Ma 5.2. Virva Anna-Mari Pietikäinen 61 v. Kiitämme osanotosta suuressa surussamme. 0400 981 071 tai virpi.luotolampi@evl.fi Hiljaisuuden retriitti Hyvölänniemessä 23. Järj. Vastuuryhmä srk:n päiväkerho ja perhekerhon väki. klo 9.30 perhekerho seurakunnan päiväkerho tiloissa VARHAISNUORISOTYÖ ke 31.1. Messun jälkeen yhteisvastuulounas srktalolla, hinta 10 €, alle 15 v. ja 12.2 klo 14.30 kokkikerho, Pappila. Rakkaudella kaivaten Väinö Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan. tammikuuta 2018 6 Keskiviikko 31. ja 9.2. klo 10 yhteisvastuun aloitusmessu. Vastuuryhmä yhteisvastuutiimi klo 19 Salmenkylän kinkerit Ry:llä Maanantai 5.2. (Monto, Oikarinen, Pesälä). 27.06.1940 Kiuruvedellä k. klo 19 Tihilän kinkerit, Seppo Vartiainen Pyhännäntie 2937 Perjantai 9.2. Hinta 100 € oma srk ja 120 € ulkopaikkakuntalaiset. ma 5.2 klo 13 ruoka-apu työttömien ruokalassa, oma kassi mukaan. ja 8.2. klo 11.30 srk-talolla Lämpimät kiitoksemme kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme Seija Margareta Niskasen muistoa, olitte saattamassa häntä viimeisellä matkallaan ja otitte osaa suruumme. klo 10 sanajumalanpalvelus. klo 19 Kirkkoherranvaalin yleisötilaisuus srk talon iso sali Keskiviikko 7.2. Hinta aik. klo 19, srk talon iso sali. tammikuuta 2018 o, Kirkkoherranvaalin yleisötilaisuus ma 5.2. ja 9.2. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. 017 7700 421 Mukana elämän iloissa ja suruissa. Sunnuntai 4.2. Mukaan mahtuu 7 hlö Torstai 1.2. Pöydän vuokra 5 €/yhteisvastuun hyväksi. 040 584 7806 www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi Tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita! Tarjolla perunalihalaatikkoa, salaattia, leivät, juomat ja jälkiruoka. 21.01.2018 Kiuruvedellä Sydän lämpöinen ei syki enää, vaan muistosi iäti elää. klo 13 ruoka-apu vähävaraisille työttömien ruokalassa Puistonkulmalla Ti 6.2. seurakunta, MLL/Kiuruvesi, Suomen Latu/Kiuruvesi ja Hirvijärven ratsutalli LÄHETYSTYÖ ma 5.2. Lämpimästi tervetuloa! järj. Messun alussa siunataan yhteisvastuukerääjät, kokoonnutaan kirkon takaosaan, siirrytään kulkueena alttarille. Kastetut Viljami Onni Emil Mikkonen www.kiuruvedenseurakunta.fi puh. Katso erillisilmoitus. 25.2. klo 14 1-2 lk sählykerho liikuntahallilla pe 2.2. Lämmin kiitos kaikille äitimme hoitoon osallistuneille. Tervetuloa tutustumaan kirkkoherra ehdokkaisiin ja esittämään heille kysymyksiä. klo 18 vigilia Su 4.2. Kiitokset myös siskojen ja kummitytön perheille Lahteen kauniista kukista! Nämä syntymäpäivät tulen muistamaan. klo 12 lähetyspiiri srk.-talon monitoimisalissa. Tapahtumassa kahvio, arpajaiset ja kirpputoripöytä johon voit varata myyntipöydän p. Muistotilaisuutta vietämme läheisten kesken. Setää lämmöllä muistaen Silja, Paula ja Antti Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. klo 18.00 rukousilta Kiuruveden helluntaiseurakunta puh. Rovastikunnan lähetyspäivä Sonkajärvellä la 10.2. klo 10 yhteisvastuukeräyksen avausmessu. klo 11.30 seurat Seuratuvalla klo 13 Hautakylä-Rapakkojoki kinkerit, Annikki Kilvensalmi Jaakkolantie 2 DIAKONIA ke 31.1. Rakkaudella kiittäen ja kaivaten Riitta ja Taisto Hannu Anneli ja Pentti Reijo ja Marja-Liisa Kulje mummu lähellämme, muistoissamme mukanamme. 6 Keskiviikko 31. kuolleet muistokiitos perheuutiset tapahtumia seurakunnat seurakunnat Onnea Alli! Rakkaamme siunataan 10.2.2018 klo 13.30 Kiuruveden kirkossa, mikä näin ystävällisenä kutsuna ilmoitetaan. klo 15 Rinnekodin raamattupiiri Sunnuntai 11.2
Mutta nyt näen, että elämäni vaikeimpina aikoina hiekkaan on jäänyt vain yhdet jalanjäljet. Sitä en voinut ymmärtää ja siksi kysyin Jeesukselta, mitä tämä merkitsi. Se kertoo päivien määrän pääsiäiseen. Aamulenkillä kaikkein mukavinta on seurata vuodenaikojen vaihtumista. Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg, jonka päivää kohta vietämme, sanoo tämän hyvin. tammikuuta 2018 hartaus Katse kevättä kohti M inulla on tapana käydä aamulenkillä ennen työhön lähtemistä. Enää muutam a paikka vapaan a, varaa pian omasi! Ystäväilta ke 14.2.2018 Style By Sanna kertoo kevään 2018 trendeistä ja koko mallisto –15% Kaikki ALE-tuotteet OTA 2 MAKSA 1 Sitovat ilmoittautumiset 9.2.2018 mennessä osoitteeseen jenna.tasso@outlook.com Grimas-meikkejä ja Ekopharma-luonnonkosmetiikkaa. Mukaan mahtuu 45 henkilöä. Joutsenet tekevät äänekkäästi matkavalmistelujaan. Aamun hiljaisuudessa mieleeni tulee kanadalaisen opettajan runo Kaunein uni. Kun viimeinen kuva avautui eteeni, etsin katseellani jalanjälkiä hiekasta. Kello herättää kuudelta. ”Herra, lupasit, kun lähdin seuraamaan sinua, että kuljet kanssani koko matkan. Se on evankeliumia meille kaikille, väsyneille ja virkeille. Olkoon rukouksenamme tänään ja tällä viikolla hänen virtensä 124 sanat. Neljän tähden kylpylähotell Riviera on aivan rannan tuntumassa. Katse suunnataan tiukasti sitä ja kevättä kohti. Paavali ilmaisee tämän hyvin roomalaiskirjeessään ”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo ja ehtii, vaan se että Jumala armahtaa”. Lintujen kevätäänet täyttävät ilman ja joutsenet palaavat. Se on sitä suurta armoa, joka oli viime pyhän ja samalla koko tämän viikon aiheena. Jumalan armoa ei kukaan voi ansaita. Jokaisessa kuvassa näin hiekassa kahdet jalanjäljet, toiset olivat minun, toiset Jeesuksen. Syysaamuisin linnut kokoontuvat laulamaan lähtölaulujaan. Aamulenkin hiljaisuudessa akut latautuvat. Usein saan kävellä itsekseni, niin kuin tänäänkin. Yön usvat aamu voittaa, taas uusi päivä koittaa, saan elää armosta.” ARJA PENTIKÄINEN Ajurinkatu 20, 70100 Kuopio Avoinna arkisin klo 9-17 -lehden lukijamatka Slovenian Portoroziin 24.9.-1.10.2018 (ma-ma) Portoroz on idyllinen Slovenian rantakohde, missä on tarjolla kaikkea, mitä onnistuneeseen lomaan tarvitaan. ”Eräänä yönä näin unta, että kuljin rannalla Jeesuksen kanssa. Retkivalikoima on todella monipuolinen, josta jokaiselle varmasti löytyy oma suosikki. HURMAUS . FI 044-7005 117 HIUKSET & KAUNEUS Kukkomäentie 17 Kiuruvesi 044 700 5117 www.hurmaus.fi PITOPALVELU Yrittäjäntie 1 Kiuruvesi 0500 751 868 www.pitopalveluluna.fi klo 17.30-20 Style by Sannassa Illan aikana arvontaa ja hyviä tarjouksia. Saa miettiä rauhassa niitä näitä, tai pohtia edessä olevaa päivää ja sen haasteita. Hotellissa on kylpyläosasto, Thai hoito-osasto, kauneuskeskus sekä erilaisia kylpylähoitoja. 40 €, volyymiripset 60 €, kun varaus tehdään tapahtuman yhteydessä. Huomasin, että aina elämäni vaikeimpina ja surullisimpina hetkinä jalanjälkiä oli jäänyt vain yhdet. Pitopalvelu tarjoilee pientä purtavaa esittelee Asematie 11, 74700 Kiuruvesi puh. Joskus näen hangessa omieni lisäksi toiset jäljet. Kun pimeys aamu aamulta lisääntyy, myös toivo lisääntyy. Tämä ihana aika on meillä siis edessä! Siihen viittaa myös viime pyhän vanha nimi Septuagesima, ”seitsemäskymmenes”. Kaikille osallistujille pieni lahja mukaan.. Lähde kanssamme Portoroziin nauttimaan Adrianmeren terveellisestä ilmastosta! 017 3863 223 tai myynti@ykkosmatkat.fi Matkanjärjestäjätunnus: 2109/05/Mj Varaukset Ykkösmatkat 1095 € /hlö puolihoito Hintaan sisältyy: • Kuljetus nykyaikaisella turistibussilla Kiuruvesi – Helsinki – Kiuruvesi • Lentomatka Helsinki – Ljubljana – Helsinki Finnairin suoralla lennolla • Lentokenttäkuljetukset perillä kohteessa • 7 yön majoitus Portorozissa Hotelli Rivierassa **** jaetussa 2 hengen huoneessa puolihoidolla • Ostosretki ja Izola-retki (koko päivä) • Matkanjohtajan palvelut koko matkan ajan • Kiuruvesi-lehden edustajan palvelut Lisämaksusta retkiä mm. Pimeä ja kylmä kestetään, sillä edessä ovat vielä ne ihanat aamut, jolloin taivas vähitellen muuttuu sinisemmäksi ja kulkija näkee ensimmäistä kertaa auringonnousun. ”Rukoilen, Herra, yhä: Henkesi lahjoita.Sytytä valo pyhä, mieleni kirkasta. Tarjous: säärten ja kainaloiden sokerointi yht. Miksi jätit minut yksin silloin, kun tarvitsin sinua kipeimmin?” Jeesus vastasi: ”Rakas lapseni, en ikinä jätä sinua yksin kärsimyksiin ja koetuksiin. Piraniin ja viinitilalle, Venetsiaan, Slovenian Alpeille ja tippukiviluolille Postonjoniin. 045 2286 383 URMAUS HIUKSET & KAUNEUS Kukkomäentie 17, Kiuruvesi WWW . Tummalle taivaalle heijastui tapahtumia elämästäni. Joskus kohtaan muita ihmisiä. 7 Keskiviikko 31. Se ei riipu ominaisuuksistamme, ahkeruudestamme tai laiskuudestamme. Näit vain yhdet jalanjäljet siksi, että minä kannoin sinua.” Jo elämän aamussa Vapahtajamme on luvannut olla kanssamme kaikkina päivinä maailman loppuun asti
Liisan isä, Heikki Niemelä, oli ollut kaksivuotias vuonna 1914, kun he olivat muuttaneet paikalle Kärsämäeltä. Kuopiossa Taisto Ojala sitten seuraavana päivänä kuoli, Liisa sanoo ja katsoo vakaasti silmiin. Hirret ajettiin Ohenmäen alta. HEIDI JAATINEN Ne olivat onnellisia vuosia vaan tähdenlennoksi se jäi. Vanhat pystyotsaiset aitat nököttävät vieretysten kinoksessa, on kuin olisi Korvatunturille tullut. Ambulanssilla kesti tulla paikalle tunnin verran. Koulupolku alkoi Liittoperän Tipolasta, kansalaiskoulun hän kävi keskustassa, kuljetusyhteydet kun olivat paremmat länteen. Paikalla on Kiuruvesi-lehti viimeksi vieraillut vuonna 1966, kun taloa isännöi Liisan isä, Heikki Niemelä.. ” Kelpaatpas sinä huru-ukko Heidin kuvaan kumminkin, juttelee Liisa Ojala Vispekissalle, joka kaikesta päätellen on talon oikea isäntä. Suuntaan auton nokan kohti luodetta. PIHAAN näkyvällä vastamäellä on Tornatorin luonnonsuojelualue. Sivuun käännetyn puomin kohdalla alkaa jännittää: Onkohan tämä ihan viisasta. Kukahan mäellä mahtaa asustaa. Olisiko pitänyt ottaa mies mukaan mörönsyötiksi. Kuusikymmenluvulla rakennettiin uusi talo. Aivoverenvuoto vei Taisto Ojalan. Ja siitähän tiekin lähtee. Onko täällä kenties vaikea asua. OJALA kertoo että hänellä on Pankkirinteellä osake, jossa tytär nyt asuu. Vaikka ei kai Liisan elo Raippamäen Viipylässä ole pulmallista, siitä pitänee huolen tuo utelias ja seurallinen Vispe, joka nukkuukin emännän polvitaipeissa. – Vuonna 2010 männä hurrautin uuvestaan naimisiin, sitä liittoa ei kestänyt kuin seitsemän ja puoli kuukautta. Nytkin hänellä käy tienauraaja Ruotasilta. Häntä ei pelota kuin korkeintaan ukkonen. – Kun ajattelee justiinsa ja tekee justiinsa, niin se on justiinsa, oli ukki tuumannut. Nytkin Vispe tarkistaa toimittajan laukut ja lehtiöt ja huolehtii, että huomio jakautuu riittävästi kissa-asioihin. – Sinun täytyy tulla tänne kesällä uudestaan, Liisa huomaa, saamme kunnolla tarkistaa aitat ja tava. Ovessa riippuva Mummola-kyltti aivan kuin kehottaa koputtamaan, sitä paitsi arvatenkin tuloni on huomattu. Lähistöltä kunnanrajan takaa löytyy myös talo nimeltä Ahdinko. Itse hän kokee keskustan ahdistavaksi asuinpaikaksi. – Ite kait sitä pittää, kyllä mulla moottorsaha pyssyy käessä. Raippamäki, sehän kuulostaa nimenä kiinnostavalta. Ja kuka tuleekaan vastaan, jos ei Liisa, aivan tuttu Liisa Ojala, joka on osallistunut talomme talkoisiin ja harjannostajaisiin kymmenen talvea sitten! TUSKIN saan asiani esitettyä, kun Liisa alkaa iloisena kertoa talon elämästä. 8 Keskiviikko 31. tammikuuta 2018 PUHEENAIHE kylässä VIIPYLÄN pihassa on tunnelma kohdallaan. Sen kun vaan nousee mäkeä. Lunta on melkoisesti, joudun tuntemattomassa risteyksessä puhdistamaan kylttejä selvittääkseni, joko ollaan oikean mäen juurella. Liisan luona mummolassa, Viipylässä RAJAPINNALLA Raippamäellä lapsuudenkodissaan asuu Liisa Ojala. Lähimmät naapurit Kiuruveden puolella ovat Hankalassa, tulisiko sinne linnutietä reilu kilometri. – Siinä kait ne on vain kittuuttanu, Liisa kuittaa vaikeat ajat. Kunnallistekniikka on myös Pyhäjärven puolelta, mutta kaupoilla hän käy Kiuruvedellä. UUNIN kupeelle on kasattu kelpo halkopino, ja talon isäntä, leikattu kolli nimeltä Vispe, väläyttelee keltaisia silmiään pöydän kulmalla. MUTTA itse piha saa sydämen lekuttamaan ihastuksesta. Siellä kasvaa mahtavia kuusia. Malttamattomana otan nykytekniikan käyttöön, vaikka aivan pian vanha, hivenen ruostunut, reikäinen peltikyltti kertoo, että nyt ollaan Pyhäjärven rajalla. – Kyllä ne minulta kyselevät, eikö minua pelota asua täällä näin syrjässä, Liisaa ajatus huvittaa. Vaikka on siinä joskus ollu hanslankaria. Liisa Ojala on käynyt poikkeusluvalla koulunsa Pyhäjärven puolella. Miestä rupesi Viipylän pihalla huimaamaan ja Liisa soitti hänelle ambulanssin. Talon viehättävä nimi, Viipylä, tulee siitä kun ukki oli tarkkana miehenä rakentanut talon niin hitaasti. Paitsi että maisema on rauhallinen, on aistikas pihapiiri jämptisti rakennettu. Sitä mistä Raippamäki on saanut nimensä, Liisa Ojala ei osaa kertoa, mutta sen hän tietää, että hänen isoisovanhempansa ovat olleet seudulla metsänvartijoina. – Poste restante -osoite mulla Kiuruveden postissa, sieltä haen postin samalla, eipähän tarvitse tänne laatikkoa laittaa. KULJETAN sormea maakunnan rajaa pitkin. Mutta Pankkirinteellä hän tapasi miehen. Paha kyllä, toimittaja on kovin allerginen kissoille, joten sovimme, että haastattelu jatkuu seuraavana päivänä ulkosalla, jonka tunnelmallisesta pihapiiristä ottaa mielellään kuvan jos toisenkin, mikäli tie Raippamäelle on alkavan lumimyräkän jäljiltä aurattu. Liisa rähähtää nauruun, kun kysyn kuka huolehtii lämmityksestä. Vuosikymmeniä myöhemmin, kun äiti kuoli, isä elätti isoa perhettä metsätöillä ja auttamalla naapuritilalla. – Taivaan isä pittää kyllä huolen omistaan
Halusin tehdä hattuni siitä sivusta, koska nyt hattu muistuttaa minua mummustani, kertoo Iita Rantonen. Kuolinilmoituksia katsoessa Iitalle tuli hyvä mieli, sillä niistä heräsi muistoja mummusta. KLIK kuvia verkossa ENSI viikon maanantaina alkava mediataitoviikko on mediakasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. – Minun mummuni kuoli. Voimannostoa treenanneen Lukkarisen kanssa tuli lopulta ero. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tila oli menossa pakkohuutokauppaan. TIINA KILVENSALMI Kalliokylässä tehtiin uutisia ja uutishattuja OMA UUTINEN Venla Tossavainen (vas.), Annamari Meisalo ja Jenna Manninen tekivät uutisen kuvitteellisesta presidentti Sauli Niinistön vierailusta Kalliokylän kouluun. – Oulussa kun olin työkokkeilussa, niin sanovat että savon murre kuultaa puhheesta. RAJAPINNALLA Saunaukko vartioi pihan kulmalla. OSA oppilaista lukee Kiuruvesilehteä viikoittain. Mainittavan arvoisia asioita olivat myös Mount Everestiksi nimetty valtava lumikasa, Jukolan liikuntaja puutyötilat sekä näyttämö. Niin tapahtuikin. Liisan veli soitti ja ehdotti, että Liisa ostaisi tilan vieraalta. Viipylän emäntä kertoo myös miksi tienvarteen jouduttiin aikoinaan laittamaan puomi ja siihen kyltti: yksityisalue. > Harrastukset: Marjastus, kivenhionta. Lisätietoa: www. Presidentti ihaili sitä, että koulussa tehdään itse maittavaa ruokaa. LAPSENLAPSIA Liisalla on neljä elossa ja yksi enkelinä. Tikan ohjauksessa koululaiset lukivat Kiuruvesi-lehden, jonka jälkeen jokainen askarteli oman uutishatun. Ojala on asunut 27 vuotta Pyhäjärven Jokikylässä Lukkarisen Sepon vaimona. 9 Keskiviikko 31. Kirjoitimme jutut tietokoneella ja kuvasimme tabletilla, kertoo 4.-luokkalainen Vilina Tikka. MURRERAJALLAHAN tässä asutaan, sen Liisa tiedostaa. VIIPYLÄSTÄ on vain 30 metriä rajalle. Nimi tulee siitä, että se on aikoinaan kuulunut Kosken taloon. Sen jälkeen Liisa oli kymmenkunta vuotta yksin. Yhdessä askarreltiin myös mobile presidentin vauvan pinnasängyn päälle. – Uutisten tekeminen oli kivaa. Koululaiset suunnittelivat jo presidentin tulevalle vauvalle nimiehdotuksia leikaten lehdistä kirjaimia. Isä ehti nukkua kaksi yötä Pankkirinteellä, kun tuli keuhkokuume; tammikuussa hän oli jo kuollut. > Perhe: Huru-ukko Vispe. 5.-luokkalainen Miika Rantonen lukee Kiuruvesi-lehteä kotona, koska paikalliset uutiset kiinnostavat. Lucas Räty tekee Kiuruvesi-lehdestä uutishattua. > Ikä: 60 vuotta. – Marjamiehiä urkonaan tullee pihhaan, luuleevat autioksi, kun ei ole postilaatikkoa. Lapsia on neljä, ensin seitsemänkymmentäluvulla syntyneet Keijo ja Hannu, sitten yhdeksänkymmentäluvulla syntyneet Juho ja Saara. Liisa Ojalan vanhemmat muuttivat tilalta keskutaan joulun alla vuonna 1978. Illalla lauteilla tulee mieleen, ettei Liisa suinkaan asu syrjässä, vaan erinomaisen keskellä elämäänsä. mediataitokoulu.fi. Miisa Tikan luotsaama esikoululaisten sekä 1.-2.-luokan oppilaiden suosikkijuttu viime viikon lehdessä oli postia-palstan mielipidekirjoitus rokkajuhlasta, koska mykyrokka on monen lempiruoka, niin myös Iita Rantosen. Daniel Räty ja Iita Rantonen seuraavat vierestä. Maanantaina valtakunnan ykkösaihe oli presidentinvaalit, kun Sauli Niinistö valittiin Suomen presidentiksi huimalla äänivyöryllä. Mutta ennen kuin Viipylään muutettiin, talossa tehtiin kaikessa rauhassa remontti. Viikon aikana kouMediataitoviikko ensi viikolla luissa, kirjastoissa, päiväkodeissa, nuorisotaloissa, kerhoissa ja harrasteryhmissä käsitellään erilaisiin median ilmiöihin liittyviä aiheita ja kysymyksiä yhdessä lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Tila sijaitsee Koskenkylällä. aa ihmisiä löytämään innostus kuka. Vaikka mummolassa käy lapsenlapsia verraten harvoin, ei Liisa yksinäinen ole. – Luen lehteä keskiviikkona koulun jälkeen ja syön samalla. Pojat perheineen asuvat Jyväskylässä, Uuraisilla ja Pyhäjärven Jokikylässä. rat. Makkosella linja-autonkuljettajana. 3.-6.-LUOKAN oppilaat kokeilivat maanantaina toimittajan työtä tehdessään uutisia kuvitteellisesta Sauli Niinistön vierailusta koulussa. Ne olivat onnellisia vuosia vaan tähdenlennoksi se jäi. Sellainen taito ei ole itsestäänselvyys. Pohjanmaalaiset ovat jäyhempiä kuin me, Liisa paljastaa, ne ovat hiljaisempia eivätkä ymmärrä niin huumoria. 3.-luokkalaisen Taija Sisson mielestä uutisia oli mukava tehdä yhteistyössä. Hommasin kyltin, että vähän säikyttää. Iltatöinä hän myös siivosi ja jakoi postia. Tulisiko vauvan nimeksi Aino, Olivia, Miina, Make, Peppi, Veikko tai Tino. TIINA KILVENSALMI SANOMALEHTIVIIKKO käynnistyi Kalliokylän koulussa maanantaina omien uutisten tekemisellä ja uutishattujen askartelulla. Hän valitsi uutishattunsa pohjaksi Kiuruvesi-lehden aukeaman, jossa on kuolinilmoituksia. > Nimi: Liisa Ojala. tammikuuta 2018 Liisan luona mummolassa, Viipylässä HEIDI JAATINEN Rajapinnalla -juttusarjassa Heidi Jaatinen kiertää Kiuruveden rajojen tuntumassa, kertoen tarinoita kylien asukkaista. Vain kaksi päivää eläneellä pojanpojalla oli trisomia. Presidentti laittoi myös luistimet jalkaansa ja kokeili jääkiekon pelaamista koko kylän käytössä olevassa jääkaukalossa. – Sitten Taisto kun löytyi, muutettiin tähän, minä olin eläkkeellä, Taisto Y. Viime lehdestä jäi mieleen se koirahiihtojuttu ja rallijuttuja muistan viime vuodelta, Miika kertoo. Valtakunnallisen Sanomalehtiviikon keskiössä ovat median luotettavuus ja mediaetiikka. He huomasivat myös lehden päivämäärän, koska koulussa me kirjoitamme sen joka päivä liitutaululle, Tikka kertoo. Tarjolla oli kahden kalan kalakeittoa ja tuoreita sämpylöitä. Ekaluokkalainen Iita Rantonen esittelee uutta uutishattuaan. Nuori sukulaispoika pistäytyy jeesaamassa häntä silloin tällöin. > Työ: Eläkkeellä Pyhäjärven kaupungin toimistotyöntekijän toimesta. Autokaupoillakin on yhdessä käyty ja kuljettu pitkin poikin maita ja mantuja, jolloin nuorukainen on päässyt ihmettelemään, miten hän tunteekin kaikki vastaantulijat. Suunnittelussa tuli luovia ideoita. Siitä ison osan hän on ollut kunnalla toimistotyöntekijänä. Nuori mies on innokas auton rassaaja. – Lehtiä lukiessamme lapset ovat oivaltaneet, että mehän osaamme lukea ja pystymme lukemaan sanomalehtiä
. Mähönen tähdentää, että velkojen takia lehmistä ei ole tarvinnut tilalla luopua. elokuuta 2013 perhe ja ihmissuhteet Maajussi-Jaakko löysi morsiamen JAANA SELANDER » Oma itsensä pitää olla ON se Juakko nyt onnenpoeka, tuumaa Maajussi Jaakko Mähönen (44) kotonaan Ryönänjoen Piirolassa. Siinä on pystyttävä moneen. Vakka on kantesa valinnu. Jaakko tunnustaa, ettei hän ole varsinaisesti uskovainen, pikemminkin agnostikko, epäilijä, mutta Jumalan siunaus liitolle antaa luvan lapsenteolle. Tanjakin oppi kaupunkilaistyttönä tykkäämään eläimistä ja olemaan apuna navettatöissä. Piirola on ollut Mähösten suvun hallinnassa 1920-luvulta lähtien. 10 Keskiviikko 31. Vuoden 2010 aikana alako sitten viestittely iskemään tulta. Uusi navetta olisi pitänyt rakentaa kymmenen vuotta sitten. – Tässä leikitään niiden ihmisten kustannuksella, jotka yrittävät pitää 13 Keskiviikko 21. Julkisuus on kohellu minua kuitennii hyvin, lööpeissä en oo ollu. Räväkkyyttäkin tuntuu tästä löötyvän. Maajusseilla on työelämässä hyvä maine, siihen saumaan aion iskeä, lupaa Jaakko. On se niin mukava katella, kun tämä liihottaa männä pitkin huoneita kuin perhonen, ihastelee Jaakko Mähönen tuoretta vaimoaan Tanja Hyypiää (34), nykyisin Tanja Mähöstä. – Aamuherätykset eivät ole minulle vaikeita. Jaakko Mähönen oli mukana MTV 3:n ohjelmassa vuonna 2008, kyse oli kolmannesta tuotantokaudesta. En halua olla samassa lehessä kuin Johanna Tukiainen. Mukavasti tässä on piässy tutustummaan, joka päivä oppii uutta. Tanja kertoo itkeneensä, kun viimeiset vasikat lähtivät autoon. Pariskunta viihtyy Kiuruvedellä, Kiuruvesi kun on sopivan lähellä ja kaukana kaikesta. Puhun kovvaan iäneen pahan olon pois. Sanon suoraan, että viime kesä oli suoraan helvetistä. Jaakko kertoo, että hänen elämänsä muuttui kertaheitolla, kun ensimmäinen Maajussi-ohjelma tuli ulos, sen jälkeen hän on saanut olla julkisuuden valokeilassa riittämiin. Se tarkoitti, että Maajussi löysi vihdoin morsiamensa, mitä onkin etsitty jo parikymmentä vuotta. Maanviljelijä Ryönänjoen Piirolasta, 44 vuotta. 2012. Itse asiassa Tanja löytyi niistä naisista, jotka lähettivät Jaakolle Maajussi-ohjelman tiimoilta kirjeet. Jaakko sanoo suoraan, etteivät Kiuruveden naiset mökin poikaa huolineet. Jaakko Mähönen . Lisäksi Jaakkoa alkoi jurppia parsinavetoiden ”jahtaaminen”. Ja uus aatokin pitäs laettoo. Täytän ensi vuonna 50 vuotta, joten velkaa en enää uuteen navettaan halua ottaa, sillä en saisi sitä maksettua ennen eläkeikää, Jaakko Mähönen kertoo. Jaakko taas viehättyi Tanjan solakkuuteen ja sulokkuuteen. – Toki voimme lähteä vaikka lammaspaimeniksi Australiaan tai reissuhommiin etelään, jos täältä ei töitä löydy. Aluksi Tanja kävi joka viikonloppu Helsingistä Kiuruvedellä, tuli perjantaina ja lähti sunnuntaina. MAAJUSSI-JAAKKO on huolissaan maatalouden suuresta puhalluksesta. Oon sen verran vanhanaikainen. Tuttipullot vasikoille eivät riitä. Ajatuksena on, että minä voin tehdä pienkoneilla töitä, vaikka klapeja, ja rouva lähihoitajana hoitaa mummut ja papat. Seitsemän kirjeen joukosta löytyi kuitenkin nykyinen vaimo, helsinkiläinen Tanja. Hän selittää syyksi säännölliset elämäntavat. Joulun alla Tanja tuli käymään ja sillä tiellä ollaan, Jaakko myhäilee. Mutta työt tulloo noppeemmin tehyksi, kun on kaksin, Jaakko kehuu. Lehmät ovat menneet aina edelle. – Milloinkaan ei tiennyt, minkä valvojan auto seisoo pihassa ja millä asialla. Onko siitä hyötyä vai haittaa, en tiedä. Mutta se oli sillon ihan ystäväpohjalla, harvakseltaan pidettiin yhteyttä, Jaakko muistelee. Jaakko ja Tanja menivät naimisiin kuukausi sitten heinäkuun 20. Kyllä Jaakko pussaa ja paljon! No oon yrittänyt hyvällä tuulella pittee, jatkaa Jaakko. Kun Jaakon ukki tuli tilalle, peltoa oli kolme hehtaaria ja metsää MAATALOUS Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Jaakko Mähönen, Ryönänjoen Piirolasta, on totutellut elämään ilman karjaa parin viikon ajan. Jaakko kertoo, että kun he menivät kihloihin huhtikuussa 2012, se oli lupaus avioliitosta. Maajussi sai morsiamensa! NYT ollaan Piirolassa sitten siinä elämäntilanteessa, että navetta on tyhjillään, lehmistä on luovuttu. Häiden valmistelu piti pariskunnan kiireisenä, joskin Jaakko sanoo, että hänen osallistumisen sa rajoittui etupäässä laskujen maksamiseen. Maajusseja Jaakko Mähönen neuvoo olemaan vain ”oma itsensä”. Jaakko on yksi heistä. JAANA SELANDER Karja lähti, mutta emäntä sentään jäi! 15 hehtaaria, nyt peltoa on 40 hehtaaria, samoin metsää. – Parsinavetta tuli käyttöikänsä päähän. Naimisiin 20.7.2013. Tanjan häälahja Jaakolle oli Jamppa Kääriäinen, hän esitti häissä Hiliman ja Onnin ja Kervisen kinkerit. Joka tapauksessa minulla on vielä 20 vuotta peliaikaa. Olisin minä suanu tänne Hymyn ja Seiskan kututtua, mutta en välitä keltasesta lehistöstä. » Kahdesta tuli yksi JAAKKO ja Tanja menivät naimisiin lauantaina 20. päivänä heinäkuuta Kiuruveden kirkossa. JAANA SELANDER. Parhaillaan parikin kertaa viikossa. Esimerkiksi se, että Tanja tunnetaan Kiuruvedellä ”Muajussi-Juako n emäntänä”, samaan tapaan kuin puhutaan vaikkapa Puolakan Mikosta, ei Mikko Remeksestä. . Eikö Jaakolle sitten löytynyt Kiuruvedeltä naista. Olen navettahommat hoitanut jalattomana, selättömänä, kädettömänä, paskataudissa, kuumeessa, oman henkeni uhalla, joten eiköhän se jo riitä, Jaakko toisaalta tuumaa. Rouvan kanssa on perustettu yhteisyritys T&J. Nyt lehmiä on parikymmentä. Ohjelmassa Jaakko pettyi raskaasti siihen, että hän sai vain 7 kosiokirjettä. Vieraita häissä oli kuutisenkymmentä. On se hienoa, kun miestä oottaa kotona ruoka ja puhtaat vuatteet! Navetallakin Tanja on käynyt, vaikka ei tee varsinaisesti maatilan töitä. Siitä Jaakko on hyvillään, että nuori karja pääsi uuteen navettaan ja vieläpä lähelle, vasikoita voidaan käydä hoitamassa, kun tulee ikävä, vain kymmenkunta eläintä meni teuraaksi noin viisikymmenpäisestä karjasta. Elokuussa 2011 Tanja muutti pysyvästi Jaakkonsa luokse, kihloihin mentiin aprillipäivänä 1.4. Maajussille morsian -ohjelmassa vuonna 2008, Suomipopin aluereportteri 2012. Jaakko etsi parempaa puoliskoa jo Napakympissä 1990-luvun lopulla. Maajusseja on jo Suomessa 60-70. JAAKKO on hakenut syksyn aikana töitä Kiuruveden ympäristöstä. TANJA mieltyi Jaakossa hänen nallekarhumaise en olemukseen. tuotantokausi. Mähösen mielestä Maajussi-ohjelma on hyvä, sillä se tuo hyvin esiin sen, että maajusseja on monelaisia. Mähönen jäi katsojien mieleen, sillä hän sai morsiamilta vain seitsemän kirjettä. tammikuuta 2018 TALOUS JA POLITIIKKA YHTÄ ennakkoluulottomasti Jaakko Mähönen suhtautui elämään, kun hän osallistui vuonna 2008 MTV 3:n Maajussille morsian -ohjelmaan. – Ukki antoi henkensä sodassa, minä ja isäukko olemme melkein tappaneet itsemme työllä. – Olen lypsänyt lehmiä 16-vuotiaasta ja omaan laskuun vuosituhannen vaihteesta. Vastuut saadaan hoidetuiksi. Tanja on syntynyt Hyvinkäällä, mutta asunut pitkään Helsingissä. Jaakko on ihmetellyt, miten Tanja on päässyt sisälle savolaiseen elämänpiiriin, hänellä kun ei ole Kiuruvedellä tuttuja. Kyllä minä aattelin, että on naisimmeisellä kestävät istumalihakset, kun jaksaa junassa istua, Jaakko tuumaa. Ohjelma myös kertoo, kuinka vaativa ammatti maatalous on. vat. Kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu tilalle uusia, uskoo Mähönen. Kirjeissä he ilmaisivat halunsa tulla Maajussille morsiameksi. Seuraavat juhlat ovatkin sitten ristiäiset, molemmat toivoMOLEMMAT sanovat tämän vuoden olleen kiireisen. Saan tuotannonkin markkinoitua tähän lähelle. On suunniteltu myös navetan laittamista, jos ottas sata lehmee lissee, Jaakko kaavailee. Olen ollut kymmenisen vuotta julkisuudessa, joten tämän apinan tuntevat kaikki. Mutta tärkeintä on, että myö ymmärrettään toisiamme, Jaakko jatkaa. – Kyllähän se pysäytti, kun Tanja sanoi ihan pelkäävänsä minua, kun olen niin vihainen, mutta minä olen tottunut ajattelemaan näitä asioita syvällisesti koko ikäni ja tuon horoskooppiluonteeni, oinaan, mukaan asiani esiin varsin suoraan. Olin juuri toipunut sairaudesta, huonon kesän takia satoja jäi peltoon, ja kun peltohommia olisi pitänyt jatkaa, piti ryhtyä lehmille aitoja tekemään valvontaviranomaisten määräyksestä, maajussi tilittää ja arvostelee samaan hengenvetoon myös uutta eläinsuojelulakia, jossa parsinavettaan ”pitäisi järjestää suihkulähde harppumusiikkeineen”. JAAKKO MÄHÖNEN kertoo seuraavansa televisiosta Maajussille morsian -sarjaa, menossa on 8. Ja Tanja jaksaa nauraa minun tyhmille vitseille. – Voin tehdä mitä vain kohtuullista korvausta vastaan. Jaakko tuntui tuhdilta ja turvalliselta. Olen joutunut nousemaan navettaan 340 aamuna vuodesta 30 vuoden ajan ja olemaan töissä melkein joka helevetin juhlapyhä, kun lehmä on poikinut. Tanjan on helppo siihen yhtyä. päivänä. LEHMISTÄ luopuminen teki ja tekee kipeää niin Jaakolle kuin Tanjalle. Tanja on tehnyt keikkahommia Virranrannassa lähihoitajana, vastikään varmistui, että hän sai vakinaisen lähihoitajan paikan Kiuruvedeltä. Vihkipappina oli Mirita Häyrynen. Pariskunta meni naimisiin viisi vuotta sitten Runnilla ja elää onnellisena yhdessä. Nyt vain oli oikea hetki, kun ”vastakappaleenkin löytämisessä meni pitkään”. Oon tuima tappelija ja raju rakastaja. Vipinää piisaa jatkossakin, sillä suunnitelmissa on vähitellen remontoida kotia, lattia on jo laitettu, sitten korjataan keittiö ja kylpyhuonetilat. Tanjasta savolainen vehnästely on tuntunut joskus jopa pilkalliselta. Tanja ja Jaakko tapasivat ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 2008. Jaakko puolestaan kuvailee itseään savolaiseksi latinoksi. Alamäki alkoi tämän vuosikymmen alussa. Ja supliikkiin! Kun minä alotan lauseen, Tanja lopettaa. – Peltoja viljelen ihan normaalisti. Jaakko kertoo yhteiselon aikana jopa kilojen tippuneen
Toisinaan kerhossa lauletaan karaokea tai pelataan bingoa. Talon lämmitysjärjestelmää uusittiin, ikkunoita vaihdettiin ja sisätiloissa tehtiin maalaustöitä. Itse olen jo toistamiseen ikkunaremontissa. Lämmitysjärjestelmä uusittiin Asematien puoleiselta seinustalta. 11 Keskiviikko 31. Veikko Pennanen ”. Jaakko oli etsinyt morsianta jo parikymmentä vuotta, ensin Napakymppi-ohjelmasta ja sitten Maajussille morsian -ohjelman kautta löytyi Tanja. Karja lähti, mutta emäntä sentään jäi! ihmisiä ruuassa. Olen käynyt täällä vuosikymmenten ajan talkoissa, järjestysmiehenä, kokouksissa ja muissa tapahtumissa. VUONNA 1957 rakennettu Puistonkulma on Vasemmistoliiton Kiuruveden kunnallisjärjestön omistuksessa. Joulukuussa valmistuneelle remontille tuli hintaa 17 000 euroa. Yksi katastrofi, ydinpurkaus, ja ruoka loppuu. Me toimimme juuri päinvastoin kuin pitäisi, sillä voisimme panna rahoiksi puhtaalla ilmalla, vedellä ja maalla. Luvassa on tuolijumppaa, sisäcurlingia ja muuta yhteistä ajanvietettä. – Tämä kerho on hyvin tärkeä minulle. ”On se niin mukava katella, kun tämä liihottaa männä pitkin huoneita kuin perhonen”, ihasteli Jaakko tuoretta vaimoaan Tanja Hyypiää, nykyisin Tanja Mähöstä, lehtijutussa. Talkoissa riitti tekemistä kaikille, niin kahvinkeittäjille kuin remonttisotkujen siivoajillekin. Onpahan kotoa sen ajan pois ja joku tähtäin viikkoon, iloitsee Vieno Blomberg saapuessaan kerhoon keskiviikkona. tammikuuta 2018 JAA N A SE LA N DE R HELSINKILÄISLÄHTÖINEN Tanja Mähönen on ollut niin kovassa savolaisuuden siedätyshoidossa Maajussi-Jaakon rinnalla, että hän osaa jo kuulemma vehnästellä takaisin. Täällä on ollut käärmenäyttelyä, tansseja, sohvamyyntiä, kokouksia, syntymäpäiviä, muistotilaisuuksia ja muuta. Eläkeläisten kerhoon kokoontuu viikoittain 40-60 eläkeläistä. Pientä fiksausta talossa riitTIINA KILVENSALMI TALKOOLAISET Veikko Pennanen (vas.), Martti Tikkanen, Martti Ollila ja Lauri Hyvönen Puistonkulman kahvitiloissa. Remonttiin on kerätty varoja vuosien ajan talkootyöllä. Eläkeläisten kerho vetää 40-60 eläkeläistä joka keskiviikko yhteiseen ajanviettoon. Tanjan on siihen helppo yhtyä: Jaakko pussaa ja paljon! Savolainen latino Eläkeläisten kerho koolla remontoidussa Puistonkulmassa PUISTONKULMAN viimeisin remontti valmistui joulukuussa. Puistonkulma on monelle kiuruvetiselle tärkeä kokoontumispaikka. tää. Ensimmäisen kerran olin mukana, kun vuonna 1987 laitettiin tähän Rinnekodin vanhat ikkunat, muistelee Veikko Pennanen. Lisäksi uusittiin osa talon lämmitysjärjestelmästä. Keittiössä maalattiin seinäpintoja ja uusittiin lattiamatto. Myös Teräs kokoontuu täällä. Myös talon ulkorappausta pitäisi tehdä uudelleen, kertovat talkoolaiset. ON se Juakko nyt onnenpoeka, tuumasi Maajussi Jaakko Mähönen Kiuruvesi-lehden haastattelussa elokuussa 2013. – Eläkeläisten kerho kokoontuu joka keskiviikko. Urakoitsijat tekivät sähkötyöt ja lämmitysjärjestelmän. Myös valaistusta uusittiin. Puistonkulman remontoitiin saatiin avustusrahaa 4000 euroa kulttuuriministeriöltä. Remontissa mukana olleet Veikko Pennanen, Martti Tikkanen ja Lauri Hyvönen istuvat saman pöydän ääressä ja luettelevat taloon tehtyjä uudistuksia. Viime vuoden lokakuussa alkaneessa remontissa lisäeristettiin myös narikkatilat. – Meitä talkoolaisia oli reilusti yli kymmenen. Veri vetää tänne, kertoo Veikko Pennanen. Kulttuuriministeriö myöntää avustuksia seurantalojen kunnostamiseen. Itse aion ensi kesänä pottuja kasvimaan laittaa, hankkia possun ja kesävasikan, jotka pannaan syksyllä lihoiksi. Talossa on myös takkahuone ja saunatilat. Puistonkulma on keskeisellä paikalla. Hän toimi Suomipopin aluereportterina vuonna 2012. Tulevaisuudessa remontoidaan vielä salin takaseinä ja patterilinjat sekä ikkunat. Olen käynyt täällä vuosikymmenten ajan talkoissa, järjestysmiehenä, ammattiosaston kokouksissa ja muissa tapahtumissa. Jaakko ei peittele savolaisuuttaan ja murrettaan. Etelä-Eurooppahan on aavikoitumassa. Viime viikon keskiviikkona Puistonkulman kahviossa alkoi käydä kuhina, kun Eläkeläisten kerho kokoontui saman katon alle. Maatiloja pidetään nyt elossa juuri ja juuri kurjalla puun ja maidon hinnalla. Koko pitkä ikkunarivistö uusittiin Puistonkulman remontin yhteydessä. Tiloja vuokrataan monenlaiseen käyttöön. – Toivotaan, että tulevaisuudessakin talossa on elämää. TIINA KILVENSALMI Vieno Blomberg (oik.) ja Vilho Kesti näyttävät Pirjo Piipolle, miten pelataan sisäcurlingia. – Taloa remontoitiin energiataloudellisemmaksi. Ihan heti pariskunta ei lyöttäytynyt yhteen, Tanjan lähettämän kirjeen jälkeen kesti kaksi vuotta, kun suhde lämpeni. Tanja tykästyi Jaakossa nallekarhumaiseen ja turvalliseen olemukseen. Nyt ei pohjantuulikaan käy kahvion ikkunoista, kun koko ikkunarivistö uusittiin ja laitettiin lisäeristettä seiniin. Jaakko kuvailee jutussa itseään ”savolaiseksi latinoksi, tuimaksi tappelijaksi ja rajuksi rakastajaksi”. Työttömien ruokala toimii alakerran tiloissa, kertoo Martti Tikkanen. Suuret yhtiöt tulevat kaappaamaan konkurssiin menneet maatilat, eivätkä Suomen hallitus ja eduskunta mahda mitään
Lokakuun alun vaaleissa eduskunnasta tuli jälleen porvarienemmistöinen. tammikuuta 2018 VUOSI 1918 oli kurja myös Kiuruvedellä. SDP hyväksyi päätöksen ja kaartien perustaminen sai vauhtia. Suomen Ammattijärjestö kehotti 20. KIURUVEDELLÄ SDP:n kannatus oli vahva. Sota kosketti nopeasti myös Savoa. Kiuruvedellä järjestetty kansalaiskokous, johon osallistuivat kaikki kansalaispiirit, lähetti onnittelusähkeen Venäjän valtakunnanduumalle. Tähän ei ollut kuitenkaan vähäisen aseistuksen vuoksi käytännön mahdollisuuksia. Kiuruvedellä ei kuitenkaan tehty elintarvikkeiden tai aseiden etsintöjä, joiden yhteydessä tapahtui väkivallantekoja eri puolilla Suomea. Sisällissodan pahimmat kauhut jäivät kuitenkin kauas Pohjois-Savon perukoista. Huhut ratatöistä toivat väkeä Kiuruvedelle. Matkalle lähti Antti Tikkasen johdolla neljä miestä kahdella hevosella. Joidenkin tietojen mukaan punakaarti asetti, saatuaan tiedon retkestä, vartiot tienvarsille ottaakseen aseet haltuunsa. Kapinajohtajat olivat tienneet, että vallanotto onnistuu EteläSuomessa. Punaisten hallinnassa olleessa Etelä-Suomessakin maaseudun työväenjärjestöt lähtivät mukaan kapinaan usein enemmän velvollisuudentunnosta kuin vallankumousinnosta. Lehtien kertomasta välittyy, miten vaikea tilannetta oli aluksi hahmottaa. Aseistuksena suojeluskuntalaisilla oli puolenkymmentä kivääriä, muutama pistooli ja kolme Viipurista saatua käsipommia. Riemu haihtui pian ja vaihtui kamppailuksi vallasta porvarien ja sosialistien välillä. Sodan alkaminen ei juurikaan näkynyt, vaan Savon pohjoiskulmalla vain seurattiin tilanteen kehittymistä. KIURUVESI jäi kauan rintamalinjan valkoiselle puolelle. Savo julkaisi 29. Saastamoisesta tuli päällikkö, koska hän oli käynyt sotaväen. Eduskunta hyväksyi sosiaalidemokraattien, maalaisliiton ja itsenäisyysmielisten porvarien äänin 18. marraskuuta 1917. Toiseksi yleisin oli vapaussota ja myös sisällissota esiintyi lehtien palstoilla. Valtakunnallisen vaalitappion kärsineen SDP:n johto radikalisoitui ja jyrkät mielipiteet saivat yhä enemmän tilaa työväenliikkeessä. Valkoiset valtasivat Oulun 3. lokakuuta perustamaan työväen järjestyskaarteja. Kiuruveden näkökulmasta sisällissodan syttyminen oli yllätys. Levottomuutta lisäsi maassa ollut venäläinen sotaväki, jonka kuri heikkeni nopeasti vuoden 1917 aikana. tammikuuta kenraali Mannerheimin ”sisäisen sodan” johdosta antaman julistuksen: ”Jos eivät punakaartilaiset alistu laillisen hallitun vallan alle, tulevat maan harmistuneet talonpoikaisjoukot ase kädessä itse tuomitsemaan maan petturit”. helmikuuta Varkauden punakaartin ja Pieksämäen suojeluskunnan kahakasta: ”Näin on siis Savossakin alkanut sisällissota, josta koko ajan olemme väestöä mitä ankarimmin varottaneet.” Lehdet käyttivät sodasta sen kestäessä eniten nimeä kansalaissota. Kyläosastot aloittivat toimintansa kirkonkylässä, Luupuvedellä, Lapinsalossa, Kalliokylässä, Niemiskylässä, Aittojärvellä, Rytkyllä, Toiviaiskylässä ja Honkarannassa. ILMAPIIRI oli Kiuruvedellä tammikuussa 1918 jännittynyt, mutta normaaliin arkeen suuntautunut. Suojeluskuntalaiset päättivät hankkia aseita Pohjanmaalta, josta niitä arveltiin olevan saatavissa. Rautatien rakentaminen Iisalmen ja Ylivieskan välillä oli alkamassa, kun senaatti sai vahvistettua ratasuunnan Kiuruvedellä. Suojeluskunta aloitti toimintansa yleislakon loppuvaiheissa 18. Sosiaalidemokraateilla oli eduskunnassa vuoden 1916 vaaleissa saatu yksinkertainen enemmistö. Kaartin toimintaan osallistuivat poliisit Robert Drufva ja Juho Ruotsalainen. Sen päälliköksi valittiin Antti Tikkanen. 12 Keskiviikko 31. Tämän vuoksi aseet vietiin varmuuden historia Ilmapiiri oli Kiuruvedellä tammikuussa 1918 jännittynyt, mutta normaaliin arkeen suuntautunut. Varajoukkoon määrätyt Kiuruveden miehet saivat Oulusta mukaansa 63 kivääriä, panoksia ja käsikranaatteja. Päätös oli katkera sosiaalidemokraateille. Kiuruvetiset liittyivät tähän jälkeen Ylivieskassa eteläpohjalaisiin, jotka olivat menossa Ouluun osallistuakseen kaupungin punaisten ja venäläisten kukistamiseen. helmikuuta. Kiuruvedelläkin tunnettiin ukrainalainen ruis ja vehnäänkin oli jo totuttu. Toiminta alkoi tehostua, kun kuusi miestä lähti suojeluskuntakursseille Kuopioon vuoden 1918 alussa. Maaliskuuksi suunniteltujen kunnallisvaalien valmistelut olivat meneillään. Aseiden hakumatka ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta. Vaalituloksen voi arvioida kuvanneen hyvin poliittisia mielialoja, sillä äänestysprosentti oli korkeampi kuin maassa keskimäärin. Kiuruvedellä ei rakennettu linnoitteita, joten paikkakunnilla näkyi vähän venäläistä sotaväkeä, mikä rauhoitti oloja. ”. Sotilaita oli myös sisämaassa muun muassa tekemässä linnoitustöitä. Tikkanen lähetti Mannerheimille Vaasaan pyynnön saada aseita. Vaa’ankielenä oli maalaisliitto. Ainoastaan porvarilehdet ilmestyivät valkoisten hallussa olevassa osassa Suomea. Lehti kertoi 2. Pohjois-Suomen punakaartien he toivoivat pystyvän sitomaan valkoisten voimia ja jopa muodostamaan pitkäaikaisia kapinapesäkkeitä. Kapinamieli oli korkeimmillaan suurissa kaupungeissa ja teollisuustaajamissa. Luetuimpia niistä olivat Kiuruvedellä Salmetar, Savon Sanomat ja Savo. Järjestyskaartit ottivat suurimman osan Suomesta valvontaansa marraskuun yleislakon aikana. Kiuruveden näkökulmasta sisällissodan syttyminen oli yllätys. Mannerheim vastasi, ettei aseita ollut saatavissa. KIURUVEDELLÄ ei näkynyt helmikuun alussa kapinan merkkejä. Tilannetta pahensi elintarvikepula, joka syveni viljantuonnin Venäjältä tyrehdyttyä. Suomi sai vuoden 1917 alussa yli kaksikolmasosaa syömäviljastaan Venäjältä. Venäjän väliaikainen hallitus ei tapahtunutta hyväksynyt, vaan hajotti eduskunnan. Puolue sai Kiuruvedellä lokakuun eduskuntavaaleissa yli 57 prosenttia äänistä. Vilho Saastamoisen johtama kaarti keskittyi nimensä mukaisesti järjestyksenpitoon toisin kuin osa kaarteista, jotka syyllistyivät erilaisiin laittomuuksiin. Ensimmäisenä tavoitteena oli saada lisää aseita. JOUKO KOKKONEN Kiuruvesi pääsi vähällä sisällissodassa SUOMESSA ja koko Venäjän imperiumissa koitti vapauden ja toivon aika, kun Nikolai II joutui luopumaan vallasta maaliskuussa 1917. heinäkuuta valtalain, joka olisi tehnyt eduskunnasta päättäjän Suomen sisäisissä asioissa. Kiuruveden suojeluskuntalaiset ryhtyivät helmikuun alussa toimiin osallistuakseen kapinan kukistamiseen. Kiuruveden vastaperustettu kaarti varmisti osaltaan, että lakko pitää
Joka tapauksessa tilanne laukesi iisalmelaisten lähtöön. Suojeluskunnan esikunnan kesäkuussa valtiorikosoikeudelle antaman lausunnon mukaan työväentalolta ammuttiin useita kymmeniä laukauksia suojeluskuntalaisia päin. helmikuuta antaman julistuksen pohjalta. Valtakunnallista julkisuutta Kiuruveden vangit saivat, kun Uudessa Päivässä moitittiin 14. Vapaaehtoisia alkoi lähteä rintamalle senaatin 6. Työväentalolle kokoontui iisalmelaisten tultua Kiuruveden punakaartin johtohenkilöitä. Iisalmessa punakaartin toiminta päättyi 10. Vappuna valkoiset nöyryyttivät punaisia marssittamalla vangit työväen juhlapäivänä läpi kaupungin. Torpparien ja tilattomien suuren osuuden selittäjä on ilmeisesti Kiuruvedellä vahvasti vaikuttanut herännäisyys. helmikuuta työväentalon hallintaansa. Pahin välikohtaus sattui illalla 5. Parisataa kutsuntoihin määrättyä jäi syytä ilmoittamatta pois, mutta osa heistä oli muulla paikkakunnalla tai Amerikassa. Ratatöissä oli Kuopiosta, Varkaudesta ja Tampereelta kotoisin olleita vankeja. toukokuuta, jolloin tapahtui kahdeksan vainajan siunaus. Aseistuksena miehillä oli kaksi Berdan-kivääriä, kolme muuta kivääriä ja ainakin yksi käsiase. Knuutinen oli toiminut opettajana kotikylällään Lapinsalossa. 13 Keskiviikko 31. Tuomiot alenivat kahteen vuoteen. Kiuruveden miesten osallistumisesta teloituksiin ei ole tietoa. helmikuuta. Asia todennäköisesti raukesi armahduksiin syksyllä 1918. helmikuuta 45 miestä johtajanaan J. helmikuuta, kun se antautui Kajaanin suojeluskuntalaisten piiritettyä työväentalon. ” SALMETTAREN etusivulla 16.5.1918 ilmestyneeseen ilmoitukseen oli koottu vapaussodassa kaatuneiden kiuruvetisten tiedot. Kiuruvedelle menon tarkoituksena oli Uuno Grönforssin mukaan karkottaa huligaanit Kiuruvedeltä. Lehti oli saanut tietonsa Kiuruvedeltä Helsinkiin saapuneelta henkilöltä. Työväentalo oli takavarikoituna valtiolle vuoden 1919 alkupuolelle asti. Heillä oli mahdollisesti tarkoituksena riisua tilaisuuden tullen suojeluskuntalaisilta aseet. Kiuruvedellä ne toteutettiin 27.2.–2.3.1918. helmikuuta työväentalon hallintaansa. Suurimmat sankarihautajaiset pidettiin helluntaimaanantaina 20. PUNAVANKEJA oli kesällä 1918 töissä Iisalmi–Ylivieska -ratatyömaalla. Mitään todellista ja tarkkaa vartiointia ei ole.” Uusi Päivä arvioi, että kerrotussa oli perää, mikä todisti vartijoiden leväperäisyydestä. Kiuruvedeltä lähti 14. Toista hevosta ajaneen Paavo Rissasen mukaan häntä oli pyydetty Kiuruvedelle ”ottamaan lahtareilta aseita”. Nuorisoseurantalosta tuli suojeluskunnan komentopaikka. H. ”Kertojamme tiedon mukaan vartijat eivät pidä ollenkaan väliä vangeista, vaan nämä saavat vapaasti liikuskella, käydä mm. Samana päivänä järjestettiin Helsingissä valkoisen armeijan voitonparaati. Suojeluskunnan tehtävänä oli huolehtia myös huollosta. Esikunnan jäsenet joko vakuuttivat itse punakaartilaisten pyrkineen hillitsemään iisalmelaisten toimia tai vahvistivat samansisältöisiä lausuntoja antaneiden kansalaisten olevan luotettavia. Syynä oli valtiopetokseen osallistuminen, josta vahvinta näyttöä olivat kaartin perustaminen ja helmikuun 5. helmikuuta. Heti taistelujen päätyttyä ammuttiin 80 miestä. Kiuruveden miesten osallisuudesta verilöylyyn ei ole tietoa, mutta tietoisia he siitä olivat. Kiuruveden suojalueskuntalaisista Vilho Knuutinen haavoittui taistelussa ja kuoli Varkauden sairaalassa vammoihinsa. Viipurin kiivaissa taisteluissa kaatui yhdeksän kiuruvetistä. Pienen partion mahdollisuudet toteuttaa tämä aie olisivat kuitenkin olleet hyvin rajalliset. Kesäkuusta 1918 alkaen edesottamuksia alkoivat selvitellä valtiorikosoikeudet. Taisteluihin osallistui sisällissodassa valkoisten puolella 390 miestä, joista vapaaehtoisia oli noin 40 prosenttia. Suuressa kuvassa Varkauden valloitukseen helmikuussa 1918 osallistuneita valkokaartin sotilaita. Myös kiinnijääneet iisalmelaiset saivat Kiuruveden tapahtumien perusteella tuomiot. Leirin noin 2 500 vangista kuoli lähes viidesosa. päivän tapahtumat. Kaartin päällikkö Vilho Saastamoinen tapasi matkalla työväentalolle V. syyskuuta vankien kohtelun olevan liian lievää. Kiuruvedellä oli heitä varten pieniä leirejä Honkarannassa Honkamäen riihessä, Ryönänjoella ja ilmeisesti työväentalolla. LAILLINEN hallitus täydensi joukkojaan aloittamalla kutsunnat vuoden 1878 asevelvollisuuslain perusteella. Välikohtauksesta tuomittujen punakaartilaisten ja suojeluskunnan antamien lausuntojen perusteella voi muodostaa jonkinlaisen kokonaiskuvan. Poliisit Drufva ja Ruotsalainen erosivat maaliskuussa kaartiyhteyksien takia Vasemmistolaisia kuoli sisällissodan jälkiselvittelyissä kolme. Heistä toinen oli huhtikuun alussa vankina kirkonkylällä. SISÄLLISSODASTA kertovia Internet-sivustoja: itsenäisyys100.fi, työväenliike.fi, vapaussota.com Valtasuhteet tulivat selviksi, kun 60–70 suojeluskuntalaista otti 7. Varkauden jälkeen kiuruvetisiä osallistui taisteluihin Mäntyharjulla, Tampereella ja Viipurissa, jonka valtaus huhtikuun lopussa merkitsi viimeisen punaisten hallussa olleen suuren kaupungin kukistumista. Lisäksi ainakin 16 kiuruvetistä haavoittui Viipurissa. työmaalta Kiuruveden kirkonkylässä ilman vahtia, ottaa osaa paikkakunnalla toimeenpantaviin iltamiin ja tansseihin. Vartijoiden kertojamme sanoi kyllä näön vuoksi olevan vartioimispuuhissa, mutta kuuluvat he huvikseen vain paukuttelevan pyssyjään. Suojeluskunnan esikunta näyttää tulleen toisiin ajatuksiin, kun tuomitut valittivat valtiorikosylioikeuteen. Punakaartilaisten ”lentävää osastoa” johti kuulustelupöytäkirjojen mukaan Pekka Kauppinen. Iisalmessa punakaartin toiminta päättyi 10. Sen kautta lähti miehiä rintamalle. Kuva: Ivar Ekström/Varkauden museo.. Toinen, 44 miehen joukko, lähti 18. Armeija tarvitsi vaatteita, elintarvikkeita, hevosia ja hevosille heiniä. TYÖVÄENJÄRJESTÖJEN toiminta kiellettiin Ylä-Savossa täysin 22. Viipurin valtauksen jälkeen ammuttiin 200 venäläistä pelkästään heidän kansallisuutensa perusteella. Favorin. Kuopiossa he saivat tehtäväkseen siirtää osan Suomen Pankin kultavarannosta Jyväskylään. Hävinneet punaiset joutuivat ankarien rankaisutoimien kohteeksi. Kiuruveden punakaartin johtohenkilöt Vilho Saastamoinen, Kalle Hägglund, Antti Närhi ja Paavo Hyvönen saivat pitkälti suojeluskunnan esikunnan lausuntojen pohjalta kukin neljän vuoden kuritushuonetuomion ja menettivät kansalaisluottamuksensa kuudeksi vuodeksi. Epätoivoisilla punaisilla oli käytössään runsaasti konekiväärejä, jotka niittivät hyökkääjien rivejä. KIURUVEDELLÄ valtasuhteet tulivat selviksi, kun 60–70 suojeluskuntalaista otti 7. Iisalmelaistenkin tuomiot lyhenivät valitusten jälkeen. helmikuuta, kun Kiuruveden työväentalolle tuli kahdella hevosella aseistautuneita punakaartilaisia Iisalmesta. Osapuolten muistikuvat tapahtumasta poikkesivat kovasti toisistaan. Miehet osallistuivat myös Varkauden valtaukseen. Kaikkien tuomiot olivat sen verran lieviä, että he pääsivät syksyllä 1918 ensimmäisessä punavankien armahduksessa ehdonalaiseen vapauteen. Punakaartilaiset myönsivät ampuneensa joitakin laukauksia ilmaan. Kämäräisen, joka kertoi Saastamoisen vakuuttaneen hänelle, ettei missään tapauksessa ryhdy aseelliseen toimintaan. Kuulusteluissa punakaartilaiset vähättelivät tapahtumaa, jota suojeluskuntalaiset suurentelivat sodan päätyttyä korostaakseen tehneensä osansa vapaussodassa. Lehden mielestä asia oli tutkittava, minkä jälkeen oli ryhdyttävä tarvittaessa toimenpiteisiin. Niiden lieventämisanomuksia puolsi Iisalmen suojeluskunnan päällikkö Santeri Sahlström. helmikuuta Paavo Jauhiaisen johdolla suoraan Varkauteen. Toinen ammuttiin toukokuussa heti kiinnioton jälkeen Koivujärvellä. tammikuuta 2018 Kiuruvesi pääsi vähällä sisällissodassa vuoksi ensin Niemiskylän Niskalaan ja kuljetettiin sieltä kirkonkylään ja osittain edelleen Iisalmeen. Hämärissä olosuhteissa joutui Kiuruvedellä ammutuksi kaksi miestä. Valkoisen armeijan miehistö koostui aluksi vapaaehtoisista ja värvätyistä. Yksi kiuruvetinen teloitettiin Karjalan kannaksella sodan loppuvaiheissa. Valkoisten puolella kaatui ainakin 17 kiuruvetistä. Suurin osa heistä menetti henkensä Patterinmäellä. Lyhytkin tuomio oli vaarallinen, sillä Kuopion vankileirin olot olivat huonot. Vapaaehtoisista talollisiin lukeutui 42, torppareihin ja vuokraviljelijöihin 71, tilattomiin 31, kauppa-apulaisia oli 5 ja kansakoulunopettajia 2. Iisalmesta tulleiden punakaartilaisten aikomuksena näyttää olleen ottaa selvää tilanteesta Kiuruvedellä. On mahdotonta täysin luotettavasti selvittää, mitä Kiuruvedellä tapahtui. Retken alkusysäyksenä olisi ollut Kiuruvedeltä tulleen tuntemattoman varkautelaismiehen kertomus paikkakunnalla olleista tuntemattomista miehistä
Rooli ei ole Remeksen mukaan ollut helppo, vaikka hän löytääkin paljon yhtäläisyyksiä itsensä ja roolihahmon välillä. – Mielensäpahoittaja tekee päätöksensä järjellä eikä tunteella. ANU LAITINEN mutta lisää heti perään, ettei muista syytä. ENSI-ILTA Mielensäpahoittajan savolainen tulkinta raottaa verhoa perisuomalaisen miehen sielunmaailmaan. Eikö siitä tule vain paha olo itselle. Näytelmän ohjaavat Timo Lappalainen ja Satu Hukkanen. – Rooliin on ollut helppo samaistua, sillä Mielensäpahoittajan ajatuksissa on paljon sitä samaa, mitä olen omassa elämässäni pohtinut. Jauhiainen lähti työstämään aihetta saatuaan apurahan sävellystyöhön. Oman arkun valmistus, testamentti sekä vahvatahtoisen miniän pohdinta raskauden keskeyttämisestä kirveltää paksunahkaistakin jäärää. Historia toistaa taas itseään, emmekö me ihmiset koskaan opi, kysyy Jauhiainen. Kanteleella säestettävässä kappaleessa on myös afrorytmejä. Paljon on ollut samoja aatoksia, Remes kertoo. – Tässä mennään tunneskaalasta toiseen niin nopeassa tahdissa, että se on ollut raastavaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. – Sävellystyössäni olen pohtinut ihmisten kohtaamisia ja heidän kohtelua. Kaikki on kuitenkin sen arvoista, Remes pohtii. Kun ihminen joutuu alennuslaariin -kappaleessa, Jauhiainen pohtii ihmisarvoa, sitä kuinka ihmiset laitetaan arvojärjestykseen. Mielensäpahoittajan rooli on ollut Remeksen haaveissa jo pitkään. tammikuuta 2018 Kyllä minä niin mieleni pahoitin... Sinisessä Helmessä pidettävän konsertin kappaleista suurimman osan Jauhiainen on säveltänyt ja sanoittanut itse, mutta muutamassa kappaleessa hän on hyödyntänyt perinteisiä, Kiuruvedelle tulleilta siirtolaisilta tallennettuja melodioita ja perinteisiä kalevalamittaisia sanoja. Mielensäpahoittaja myöntää kyllä itkeneensä yhdesti, 14 Keskiviikko 31. Ajattelin, että mitä ihmettä, nykypäivän muslimeja kohdellaan samalla tavalla kuin aikanaan ortodokseja. Siirtolaisseminaarissa minua kosketti Heli Kanasen puhe ortodoksien syrjinnästä. – Olemme pelkistäneet lavasteet ja hyödyntäneet äänisekä valomaailKyse ei ollutkaan pelkästä yksiviivaisesta henkilön itsepäisyydestä tai komentelusta. Jauhiainen on asunut yhteensä vuoden Afrikan mantereella, Namibiassa ja Tansaniassa. Mielensäpahoittajan lisäksi Näytelmässä ovat hänen emäntä (Helena Vartiainen), poika (Harri Hyvönen), miniä (Anu Tero), Lättähattu (Justus Blomberg), tuomari (Pekka Tikkanen) sekä hoitaja, pitkätukka, hotellin vastaanottovirkailija ja kirkkoherra (Johanna Ratinen). Tunteitakin hänellä kyllä on, mutta ne tukahdutetaan. Kiuruveden Maalaiskaupunginteatteri esittää Tuomas Kyrön tekstiin perustuvan näytelmän Mielensäpahoittaja Ilosia aikoja. Satu Hukkanen ” EKSYKSISSÄ elämässä -konsertissa pohditaan siirtokarjalaisten ja nykymaahanmuuttajien kohtaamaa syrjintää. Maailmaan, jossa tunteet on tukahdutettu vuosikymmenten ajan. Yksi lausahdus kuvaa tätä hyvin. Nyt tuo poliittinen kappaTIINA KILVENSALMI Konsertissa pohditaan syrjintää entisaikaan ja nykypäivänä Muusikko Ulla-Sisko Jauhiaisen Eksyksissä elämässä -konserttissa soivat muun muassa kattilankannet. Muusikko UllaSisko Jauhiainen tuo teemaa esiin tulevassa soolokonsertissaan. Vaikka kappaleissa kuljetaan syvissä vesissä, on mukana myös hauskaa hulluttelua ja toivoa antavia säveliä. Musiikista ja sen sovittamisesta vastaa Ari Satomaa. Muusikko Ulla-Sisko Jauhiainen kiinnostui siirtokarjalaisista, kun perinteentutkija Anna-Liisa Tenhunen (FT) kutsui hänet siirtolaisseminaariin Kiurusaliin vuonna 2016. Elämänsä ehtoopuolella oleva jäärä käy läpi omaa elämäänsä järjestäen samalla asioitaan siihen malliin, että kenenkään ei tarvitse tehdä päätöksiä, kun aika jättää. Nyt tämä mies viimeistelee niin omaa elämäänsä kuin arkkuaan. Musiikilla ja valaistuksella on suuri merkitys visuaalisen kokemuksen kannalta. Pääroolissa nähdään Erkki Remes, joka itsekin myöntää olevansa eräänlainen mielensäpahoittaja tai ainakin tuumailevansa paljon samoja asioita. ensiesityksiä KYLLÄ minä niin mieleni pahoitin, kun... Mitä me täällä Suomessa voitamme vihalla. – Onnea Suomi -kappaleen tein alunperin viime vuonna Namibiassa. alkaa Mielensäpahoittajan jutustelu. – Mietin useita vuosia sitten, että haluaisin tehdä tämän roolin ja nyt se toteutui. Tulevaan konserttiin se on jalostunut ja saanut uudenlaisen säestyksen. KYRÖN Mielensäpahoittaja Ilosia aikoja-tekstin on näytelmäksi sovittanut Mika Myllyaho. Tunteet hän on tukahduttanut aikanaan. TIINA KILVENSALMI PLAY video verkossa. Näytelmä kuvaa 1930-luvulla syntyneen miehen elämää iloineen ja suruineen. Miehen herkkyys on ollut heikkous, sillä tosimies ei itke. – Minut on otettu aina avosylin vastaan
– Näytelmä on realistinen kuvaus elämästä sekä aikakaudesta, mikä voisi olla kenen tahansa elämästä ja monella onkin, Lappalainen pohtii. Monikulttuurisuus näkyy myös Sinisen Helmen ruokapöydässä, kun tarjolla on perinteistä karjalaisruokaa ja maailmanruokaa kuten falafelleja Lähi-idästä. Nauretaan, koska sama virsi jatkuu ja silloin se kärsii inflaation. Mitä enemmän luin näytelmää sekä itse kirjaa, sitä selkeämmin tuli esille päähenkilön ajatusten ja koko näytelmän syvyys. Moni tuumasi, että eihän nyt markkinaehtoinen kauppaliike voisi hoitaa postin hommia. Konsertissa kuullaan myös itkuvirsi, jonka Jauhiainen on opetellut Kiuruvedelle Suistamolta muuttaneen Pelagea Kuljukan itkun mukaan. Kuinkas muuten! Ei pauku raketit, ei. KONSERTIN myötä Sinisessä Helmessä alkaa uusi yhteistyökuvio, kun yrittäjä Jaana Saastamoinen ja Pitopalvelu Lunan yrittäjä Jenna Tasso yhdistävät voimansa. Kun lääkärille nyt pääsee paremmin kuin miesmuistiin, löytyy systeemistä tietysti vikoja. Tulevana perjantaina SAK pistää Suomen seisomaan, kun mieltä osoitetaan työttömien aktiivimallia vastaan, jonka tarkoitus on sananvarsinaisessa merkityksessä aktivoida. Kärjessä tässä mielenilmauksessa on nelisenkymmentä ahtaajaa, joiden vallassa on koko satamaliikenne. VOI hyvät hyssykät! Kyllä on mielensäpahoittajalla aihetta kulkea otsa kurtussa ja karvahattu silmillä. – Itkukieli on hyvin runollista, mitään ei sanota suoraan. KIURUVEDEN Maalaiskaupunginteatterin Mielensäpahoittaja saa ensi-iltansa sunnuntaina 11. helmikuuta Kiuruveden kulttuuritalossa. Tyytymättömyyteni tunnetaan kyllä kotona, mutta sitä ei oteta vakavasti – minulle nauretaan. Olisi vain yksi osoite minne mennä, oli siellä palvelua tai ei. Hukkanen kertoo. Välillä oikein märehdin ja ryven pahassa olossa. Anteeksi vain, mutta eihän se ole enää tästä ajasta, että palvelut eivät toimi viikonloppuna, kun koko muu Suomi on avoinna. Jopa myöhään illalla tai aikaisin aamulla kello seitsemän ja aina oli vastassa iloinen ja puuhakas myyjä. Sunnuntain pyhittäminen on Jeesuksen aikainen jäänne, siinä roikutaan kiinni, vaikka ei niin uskovaisia oltaisikaan. TOINEN mielensäpahoittamisen aihe ovat yksityiset lääkäripalvelut ja valinnanvapaus. 15 Keskiviikko 31. Kielenkäyttö on hyvin kaunista. Eihän se Suomi, pojat ja tytöt, kuulkaas tällä menolla nouse! Mielensäpahoittajia le on todella ajankohtainen. Päivästä päivään ja kuukaudesta kuukauteen. Justus Blomberg nähdään Lättähatun roolissa sekä Harri Hyvönen Mielensäpahoittajan poikana. Rakastan pimeyttä ja harmaita värejä. – Ohjaustyö on ollut itselleni haastava ja mielenkiintoinen. Konsertti on päätöspiste apurahatyöskentelyyn. Näytelmässä seurataan kahta tarinaa rintarinnan, Mielensäpahoittaja pohtii elämäänsä ja hänen poikansa pohtii omaansa. Konsertti ei ole aivan perinteinen soittimienkaan osalta. Vanha jäärä ei ymmärrä, miksi miniä ei haluaisi synnyttää vielä yhtä lasta. mennessä. Kuten sekin, että syntymäpäiväni on vuoden pimeimpään ja synkeimpään aikaan ja vielä vuoden toiseksi viimeisenä päivänä 30.12. Posti oli auki yötä päivää, kun vielä kaupan aukioloajat vapautuivat. Eikä tarvitsekaan. Mielensäpahoittajan teksti ei ollut aijemmin minulle tuttua. Mielensäpahoittajassa kohtaan hengenheimolaiseni. Jauhiaiselle myönnettiin sävellystyöhön kolmen kuukauden työskentelyapuraha Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Savon rahastosta. Ja moitteen ydin on tässä: yksityinenkään ei ole auki lauantaina ja sunnuntaina! Tietäähän tämän, kermat kääritään ja rusinat popsitaan päältä. Kyse ei ollutkaan pelkästä yksiviivaisesta henkilön itsepäisyydestä tai komentelusta. kello 18. Jauhiainen soittaa tikkukanteletta, alttojouhikkoa sekä kattilankansia, kattiloita ja kuppeja. Esimerkiksi lasta voidaan kutsua kauniiksi kannettavaksi. Mielensäpahoittaja Iloisia Aikoja -näytelmän ovat ohjanneet Satu Hukkanen ja Timo Lappalainen. Mielensäpahoittajan pojalla on huoli niin vanhemmistaan kuin vaimonsa päätöksestä. – Yhdessä olemme enemmän. Siksi kai sain syntymäpäivälahjaksi Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi -kirjan. Minäkin pahoitan mieleni usein, asiasta kuin asiasta. Ei kyllä onnistu! No, posti siirtyi Siwaan vai Valintataloon, en nyt muista millä nimellä se silloin olikaan, joka tapauksessa vanhan Kiuton tiloihin, ja palvelu laajeni. Sunnuntaina ja lauantainakin saattoi hakea pakettinsa. Konsertissa kohtaavat monet kulttuurit, sillä Jauhiainen tuo sävellyksiinsä myös tuulahduksen Afrikasta. Jatkossa Pitopalvelu Luna hoitaa keittiön puolta ja me keskitymme hotellin pyörittämiseen ja muihin palveluihin, Saastamoinen kertoo. Konsertissa pohditaan syrjintää entisaikaan ja nykypäivänä Historia toistaa itseään. Emmekö me ihmiset koskaan opi. ILOISIA aikoja johdattaa Mielensäpahoittajan elämään, kun hän pohtii elettyä elämääsä sekä vielä jäljellä olevia vähäisiä vuosiaan. Emäntänä häärää Helena Vartiainen, lääkärin takkiin on pukeutunut Pekka Tikkanen. EIKÄ tässä vielä kaikki. Pääasia, että mikään ei muuttua saa! JA entäs sitten pankkityöntekijät, jotka lakkoilivat taannoin, koska eivät hyväksy viikonlopputyötä. Eksyksissä elämässä -konsertti Sinisessä Helmessä perjantaina 9.2. Pääroolissa nähdään Erkki Remes. tammikuuta 2018 ANU LAITINEN maa tuodaksemme paremmin näytelmän sanoman esille, Lappalainen kertoo. Monien mielestä olisi pitänyt jatkaa samaan tahtiin kuin ennen valinnanvapautta. Enää ei kuulunutkaan valitusta, kunnes K-market ilmoitti lopettavansa toiminnan Kiuruvedellä. – Meidän kiuruvetisten yrittäjien pitäisi tehdä enemmänkin yhteistyötä, kannustaa Tasso. Ihan mahdoton ajatus! Miten kassaneiti ennättäisi ottaa kirjeet ja kortit vastaan, luovuttaa vielä paketit, liimailla postimerkit ja myydä maitoa. Nyt taas toriparlamentissa pähkäillään, missäs jatkossa postipalvelut hoidetaan. MUTTA on meitä mielensäpahoittajia keskuudessamme muitakin. Sama vanha jäänne ovat sunnuntaikorvaukset. Lahja on siis osuva. Muistanpa, kuinka ihmiset Kiuruvedellä aikanaan olivat kovin pahoillaan siitä, kun valtiollinen Posti lopetti toimipisteensä linja-autoasemalta. Yksityinen on näivettänyt julkisen terveysaseman, eikä se enää palvele viikonloppuisin kuten ennen, koska ei ole asiakkaita, sillä asiakkaat ovat yksityisellä lääkärillä. Ulla-Sisko Jauhiainen ”. Käytöksen taustalla on aina omat syynsä, niin kuin meillä kaikilla. a KOLUMNI JAANA SELANDER jaana.selander@kiuruvesilehti.fi IHMINEN ei ole koskaan tyytyväinen. Illalliskortin takia ennakkoilmoittautumiset 5.2. Siellä oli totuttu hoitamaan hommat, jonottamaankin kuuliaisesti ja käyttämään palveluja virastoaikana kahdeksasta neljään
Retriittiin voidaan ottaa seitsemän osallistujaa. Parasta työssä ovat vanhukset, heiltä saa paljon elämän viisautta. Siksi hän antoi minulle nimen Marja Riitta. Odotan innolla Kiuruveden uimahallin aukeamista ja vesivyöjuoksua. 5. – Toivon, että pysyisin suhteellisen terveenä, että voin edelleen auttaa muita. Ensin olin töissä terveysRiitta on tyhjiössä, jos ei voi auttaa NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Lähihoitaja Riitta Nousiainen hoitaa Virranrannassa vanhuksia, omia vanhempiaan Hallaperällä ja Outi-tyttärensä lapsia. Mitä harrastat. Se aika on luonnollisesti poissa vanhuksilta. Äitini vastasi, että kahden nimen lausumiseen ei ole ollut aikaa. Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu. Olen heidän kanssaan yhteydessä puhelimitse joka päivä. Espanjaksi Margarita merkitsee päivänkakkaraa. Sitten kuljin keikkalaisena siellä sun täällä. Keskiviikkona 31.1. – Nyt on harrastukset vähissä. Sydäntalvena vain harva uskaltaa poiketa Savupirtille, koska tie tahtoo olla tukossa. Silloin ilmestyi kirjaan ensimmäinen nimi Paavo Ruotsalainen. Onko Virranrannan Huushollissa tarpeeksi hoitajia. – Lapsenlapset ovat valopilkku, tärkeintä maailmassa, elämäni riemu kerta kaikkiaan. – He haluavat nähdä ilotytön antavan rahat takaisin. (Kiuruvesi N:o 5-1968) VIIKON MIETE Kaupungilla on kasvot, maaseudulla sielu. Retriitin ohjaajina toimivat hiljaisuuden ja ignatiaanisen retriitin ohjaajat Sisko Laitinen ja Marja Leena Virolainen Kuopiosta. 2. On toki kiva olla joskus viikonloppuna ilman suunnitelmia, ihan relax, lähteä vaikka vain kauppoihin kuljeksimaan. Riitta-nimi on annettu 45 882 naiselle. Nykyisellä paikallaan 1. helmikuuta nimipäivä on ollut vuodesta 1950 lähtien. Tunnen olevani tyhjiössä, jos kukaan ei minua tarvitse. Minulla taitaa olla sellainen auttajan rooli, koska olen perheen ensimmäinen tyttö. Jalka oli kuusi viikkoa kipsissä. Samalla reissulla Paavo suoritti tilinpäätöksen viime vuoden käynneistä ja totesi nimien yhteismäärän nousevan 1250:een. Joulun alla isä kaatui, kun oli menossa lipeäkaloja huuhtelemaan sillä seurauksella, että jalka murtui. Tutustutaan tämän vuden keräysteemoihin ja jaetaan keräysmateriaalia. Jacques de Lacretelle Jäljet auki museolle Miksi laihialaiset katsovat aikuisvideoita takaperin. 4. Kansanvalistusseuran kalenterissa Riitta oli jo vuonna 1882. Toisaalta Riitta voi juontua kansainvälisestä nimestä Rita, joka puolestaan on lyhenne Margaritasta tai muista rita-loppuisista nimistä.Margaritan alkuperä on kreikan kielen helmeä merkitsevässä sanassa. Messussa kerääjät siunataan. Menin yleensä töistä suoraan uimahalliin, peseydyin ja urheilin. Messun jälkeen on yhteisvastuulounas seurakuntatalossa. Millaista on mummun elämä. exalted one). Millaista huolenpitoa annat omille vanhemmillesi. Retriittivieraalla on oma huone, hiljaisuuteen tukevaa luettavaa ja ympärillä kaunis luonto. Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 1997. Jonkun kerran on käyty Iisalmen uimahallissa. Joskus lapset ovat luonani yökylässä. – Koko nimeni on Marja Riitta. – Olen ollut lähihoitajana Virranrannassa 2000-luvulta lähtien, 2005 sain vakituisen työpaikan. – Työtä, vanhempieni hoitoa ja lapsenlapsia. Hiljaisuuden retriitissä on selkeä päiväohjelma, joka luo elämään luonnollisen rytmin. – Työni on nyt siinä mielessä stressaavaa, että meillä on ollut Virranrannassa sisäilmaongelmia ja pian alkaa remontti sekä työnkierto. Retriitti on mahdollisuus antaa tilaa levähtää ja kuunnella itseään, avautua rauhassa Jumalan sanan puhutteluun. Nimeäni ei ole koskaan käännelty eikä väännelty, aikuisiällä joku on kutsunut minua Kalle Päätalon äidin nimellä Riitu. Outi-tyttärelläni on 9-vuotias Fiia ja 3-vuotias Inga. Ruuan he tekevät itse, minä käyn heidän puolestaan kaupassa, leivon ja siivoan, myös veljet auttavat heitä. – Kyllä on, mutta kaikkinainen vaatimustaso nousee koko ajan. VIIKON VITSI VIIKOSTA VIIKKOON menot Helmikuussa Seurakunta järjestää ensimmäinen Hiljaisuuden Retriittiin Hyvölänniemen leirikeskuksessa 23.–25.2. keskuksessa osasto ykkösellä, sitten laskeuduin alas kolmoselle ja olin siellä kolmisen vuotta. Brighid merkitsee ylennettyä, ylistettyä (engl. Päiväohjelma koostuu säännöllisistä hetkirukouksista, messusta ja yhteisistä aterioista. Nyt sinne on mahdollisuus päästä. mennessä ja lisätietoja voi kysyä diakoniatoimistosta Maritta Nevalaiselta. Sunnuntaina 4.2. Aamuvuoron jälkeen he tulevat luokseni tai minä menen heitä tapaamaan. Nyt isä on saanut olla kaksi viikkoa ilman kipsiä. Kun äiti oli synnytyssairaalassa, ja samaan huoneeseen tuli isä tyttärensä kanssa katsomaan äidin vieressä makaavaa toista, vastasynnyttänyttä äitiä, äitini ihastui tähän tummatukkaiseen tyttöön, jonka nimi oli Marja Riitta. Vesivyöjuoksuun ihastuin vuosi sitten, mutta kesästä asti harrastus on ollut tauolla, koska uimahalli on remontissa. 1. 16 Keskiviikko 31. Riitta voi olla muunnos englanninkielisissä maissa käytetystä nimestä Bridget, joka puolestaan on versio iirinkielisestä nimestä Brighid. Kysyin joskus äidiltäni, että miksi minua ei kutsuta Marja Riitaksi, vaan aina Riitaksi. Mitä elämääsi kuuluu. Riitan nimipäivää vietetään torstaina 1.2. Riitta tuntee olevansa tyhjiössä, jos kukaan ei häntä tarvitse. YH TE ISV AS TU UK ER ÄY S JAANA SELANDER Mistä nimesi on peräisin, Riitta Nousiainen. Yhteisvastuukeräyksen avausmessu kirkossa kello 10. Ennen kun kävi koulun, sai töiJAANA SELANDER tä tehdä sillä ammattitaidolla, tänä päivänä se ei riitä, pitää jatkuvasti olla tietokoneella tekemässä tenttejä milloin mistäkin. Äiti liikkuu rollaattorilla, sillä selässä on vaivoja ja vikoja. Sana retriitti merkitsee takaisin, erilleen vetäytymistä. tiedotetaan yhteisvastuukeräyksestä seurakuntatalossa kello 18. – Vanhempani, Eila ja Eino Kemppainen, asuvat kahdestaan omakotitalossa Hallaperällä. Ilmoittautuminen 12.2. tammikuuta 2018 50 VU OT TA TÄMÄN vuoden museollakäyntisesonki voidaan katsoa alkaneeksi keskiviikkona. Nimipäivät Tänään: Alli Torstai: Riitta Perjantai: Jemina, Lumi, Aamu Lauantai: Hugo, Valo Sunnuntai: Ronja, Armi Maanantai: Asser Tiistai: Tiia, Terhi, Teija tiesitkö
Hiihtämistä hän ei ole harrastanut pariin vuoteen, mutta suunnittelee nyt suksien hankkimista. Laitinen, Lonkila ja Viljo Pesonen muodostivat viestijoukkueen. Niillä voisi vielä sujakoida ”tasamailla”. Paavo Lonkila hermostutti kilpakumppaninsa edellisenä iltana taputtamalla heitä olkapäälle ja kehumalla heitä hyväkuntoisiksi. Sydämessä hänellä ei ole mitään vikaa, puolikas pilleri riittää verenpainetaudin kurissapitämiseen. > Heikki Laitinen, syntynyt 2.11.1928, maanviljelijä Talliniemessä. Hän on hyvässä kunnossa ikäänsä nähden. ja Salpausselällä 16. 17 Keskiviikko 31. Hiihto on Heikki Laitisella verissä. Kolmikko hiihti yhdessä Jänteen viestijoukkueessa. JAA N A SE LA N DE R URHEILU Jatkuu seuraavalla sivulla 1950-LUKU Heikki Laitinen osallistui samoihin piirinmestaruusja SM-kisoihin kuin olympiavoittajamme Paavo Lonkila. Haukiputaalla hän voitti 30 km:llä ja tuli 15 km:llä toiseksi. Heikki Laitinen ” kuka. ja Hyvinkäällä 8. Kerran Laitinen voitti Lonkilan 30 kilometrillä Iisalmessa kansallisissa kisoissa. Maakuntaviestin hän hiihti seitsemän kertaa. Heikki Laitinen kuului Lonkilan ja Pesosen tavoin Suomen hiihtäjien kärkikaartiin. Laitinen asuu yksin omakotitalossa Rytkyn takana, taajamassa hän käy asioilla omalla autollaan. Molemmat lonkat on leikattu, mikä rajoittaa jonkin verran liikkumista. – Pasin matkoja olivat kymppi ja 15 kilometriä, minä pärjäsin pidemmillä matkoilla, Laitinen muistelee. Puijolla hän sijoittui 10. Hän voitti 1952 piirinmestaruuskilpailuissa 30 km:llä hopeaa ja viestissä kultaa. Kerran Heikki Laitinen voitti Lonkilan 30 kilometrillä. Raskaat lumityötkin onnistuvat vielä hyvin. SM-viestissä Jänteen joukkue oli Kuopiossa 4., Joensuussa 5. SM-tason hiihtäjä. Hän osallistui 1950-luvulla piirinmestaruuskisoihin, maakuntaviesteihin ja SM-kisoihin yhdessä olympiavoittajamme Paavo Lonkilan ja toisen Jänteen eturivin hiihtäjämiehen, Viljo Pesosen, kanssa. tammikuuta 2018 Jäljet auki museolle JAANA SELANDER teksti ja kuvat H eikki Laitinen täyttää marraskuussa 90 vuotta
Meriläinen ja Juntunen kalastavat ympäri vuoden. Kalastettiin pitkällä siimalla. Jukka Meriläinen ja Olavi Juntunen ovat kalastaneet koko ikänsä ja silti yllätys oli suuri, kun he nostivat järvenjättiläisiä samasta avannosta. miettii Heikki Laitinen. Sitten sain 20 senttiä pidemmän sauvan. KALASAALIS Jukka Meriläinen (vas.) ja Olavi Juntunen nostivat verkoilla Kiurujärvestä jättiläishauet. – Olin vielä hirmuisen laiska voitelemaan suksia, pikkupakkasella sain parhaan luiston. Hirmuisen hyvin Jänteen kärkihiihtäjät pärjäsivät keskenään. Hänestä sain hyvän esimerkin. Vajaan kymmenen kilon hauissa riittää syötävää. Millaisenkohan saaliin nämä kalamiehet nostavat Kiurujärvestä, kun pääsevät oikein jyvälle Kiurujärven saloista. Näin hän kiusasi vastustajia. Kävi kuitenkin niin, että kun saavuimme Haminaan, siellä ei ollutkaan lunta, eikä liioin kisoja. Mikä on, kun jää pikamatkalla yli kolme minuuttia. Melkeinpä hiihto taitaa olla naisten varassa ja sitten on Iivo Niskanen. Heikki Laitinen arvelee, ettei hiihto kukoista nykyisin Kiuruvedellä, sillä lapset ja nuoret kuskataan kouluun autolla ja harrastukset ovat sisätiloissa, ulkona ei liikuta. – Mutta sukset tuntuivat kuin itsestään vievän. Heikki otti nuorimpana veljeksenä Talliniemen pientilan isännyyden. yläkuvassa Heikki Laitinen Pellervo-lehden tekemässä jutussa, joka koski kiuruvetisiä huippuhiihtäjiä. Jukka Meriläinen ” TIINA KILVENSALMI Heikki Laitisen hiihtoura alkoi kansakoulun alaluokilta, kun hän sivakoi varpaallisilla puusuksilla Laukkalan kouluun. – Talvisodan jälkeen Sulkavan Koitto järjesti piirin hiihtokisat Salmenkylässä. – Minulla oli niissä kisoissa vielä toinen suksi eriparia, mutta halu mennä oli kova! Innostuksen hiihtoon Heikki sai veljiltään, joista kaksi kaatui sodassa. Tämä on nyt ensimmäinen talvi Kiurujärvellä, joten myöhän vasta opetellaan kalastusta näillä vesillä, miehet kertovat naureskellen. – Siellä meillä olisi ollut mahdollisuus mitaleille, sillä meillä kolmella oli 15 kilometrillä parhaat ajat. Sijoituin alle 15-vuotiaiden sarjassa toiseksi, Egyptin Eino Rytkönen voitti, hän oli kaksi vuotta minua vanhempi. Verkkoihin oli tullut kaksi mahtihaukea. Luutnantti oli niin innokas, että hän antoi meille jäljelle jääneille vapaata, että saamme harjoitella armeijan mestaruuskisoihin, jotka järjestettiin Haminassa. Jukka pitelee käsissään 9,5 kilon 108 senttimetrin pituista haukea ja Olavi 8,8 kilon 111,5 senttistä haukea. Pulleammalla oli painoa 9,5 kiloa ja solakammalla 8,8 kiloa. Kalaa nousee järvestä niin pilkkimällä kuin verkollakin. Kisaa edeltävänä päivänä, kun hiihdeltiin mäkistä latua, meitä vastaan tuli Huhtasen Paavo, yhdistetyssä pronssille vuoden 1948 olympialaissa sijoittunut mies. Hyvä kunto Heikillä oli myös Kokkolan nahkatakkihiihtokisoissa vuonna 1952, johon otti osaa myös juuri Oslon olympialaisissa kultaa voittanut Eero Kolehmainen. Armeijassa, Kontiolahden varuskunnassa, Heikki voitti pataljoonan mestaruuden, viestijoukkue sijoittui hopealle. Lonkila ja Pesonen jättivät Heikkiä lyhyillä matkoilla parikin minuuttia. – Hiihto oli silloin Kiuruvedellä paljon laajempaa kuin nyt. Meriläinen on kulkenut kalassa lapsuudesta lähtien. Heikki Laitinen seuraa kovasti hiihtoja televisiosta, paljon muuta hän ei sitten sieltä katsokaan. tammikuuta 2018 KALAMIEHET Jukka Meriläinen ja Olavi Juntunen olivat viime viikon torstaina ihmeissään nostaessaan verkkoja Kiurujärvestä. Lauantaina oli pikamatka, pyhänä viesti. Vuoden 1948 olympialaisissa pronssille sijoittunut Huhtasen Paavo varoitti meitä mäestä. Palkinnot olivat hyvin vaatimattomia 1950-luvulla.. Naapureillekin tulee vietyä saalista. Kuvatekstin yläpuolella pieni, rahan kokoinen mitali piirinmestaruuskisasta. Heikkinen romahti viimeisissä kisoissa. Jänne maksoi matkat, en muista saimmeko päivärahaa. Sinne oli matkaa neljä kilometriä. Heikki Laitinen ” Lonkila ja Pesonen kuuluivat Suomen hiihtoliiton valmennettaviin ja pääsivät leireille. Mitään sen kummempaa hiihto-ohjausta ei ollut. Kaloja kun nostettiin, niin minä totesin, että voe kaaheeta Kalamiehet nostivat verkolla mahtihauet TIINA KILVENSALMI mikä piä ja hampaat, kaet nuo tuommoset kalat on ihan pelottavia, Meriläinen sanailee nostaessaan haukea kuvattavaksi. Siinä kaatumisessa menetettiin paljon. 18 Keskiviikko 31. Hän hiihti savotoihin ja omalle metsäpalstalleen suksilla. Yksi upseeri otti meitä porukan sauvatreeniin. Harvemmin ne näin isot hauet verkkoon tarttuu. Parhaassa kunnossa Heikki sanoo olleensa SM-kisoissa Hyvinkäällä, jossa kolmikko sijoittui viestihiihdossa kahdeksanneksi. Heikki arvelee, että harjoitus teki heistä mestareita. Kun Heikki osallistui Jänteen riveissä hiihtokisoihin eri puolilla maata aina Kemistä Hyvinkäälle, hoiti rouva karjaa ja lapsia. – Käytiin isän kanssa kalassa Paloisjärvellä. Suunnitelmissa on jauhaa kalafileet ja tehdä niistä kalapihvejä. Isän kanssa tehdyt kalastusreissut olivat mukavaa ajanvietettä. Joskus iltaisin Heikki saattoi käydä vielä erikseen hiihtämässä. – Oisko ne vihille olleet menossa. Voe kaaheeta mikä piä ja hampaat. Pasi oli mahdottoman reipasotteinen. Muutenkin olen erämies, metsällä käyn edelleen, kertoo 81-vuotias Meriläinen. Sieltä lapsuudesta se kipinä iski. Kansakoulussa Heikki oli koulunsa paras hiihtäjä. Paavo Lonkila sanoi, että mäen pitää olla sitten paha, kun siitä mäkimies varoittaa. Veljeni Tauno oli SM-hiihdoissa vuonna 1938 viidelläkymmenellä kilometrillä kuudes. Siihen Pasi sanoi, että sen pitää jo olla paha mäki, kun mäkimies varoittaa. Heikki ei ollut vielä taidoistaan tietoinen, mutta sai kuulla Tikkasen Uunolta jättäneensä Kiuruvedellä kansallisissa kisoissa monta piirin mestaria taakseen. Pasilla (Paavo Lonkila) oli tapana mennä kisoja edeltävänä iltana taputtamaan kilpakumppaneita olalle jossain hotellin ravintolassa, kun syötiin, ja kehua heitä hyväkuntoisen näköisiksi. Minulta katkesi sauva ja jouduin hiihtämään toista kilometriä yhdellä sauvalla. Hauet olivat uineet vierekkäisiin verkkoihin. – Mehän nukuimme reissuilla samassa huoneessa. Välineet olivat kyllä samaa tasoa kuin Suomen huipuilla. Sitten kävi niin, että kun hiihdettiin kisassa letkassa, kolmas mies kaatui mäessä ja me loput laskimme hänen päälleen. Kansalliset kisat pidettiin joka talvi ja vastavuoroisesti käytiin kilpailuissa muualla. Siinä harjoituksessa moni tipahti. Olin silloin 13-vuotias. Hän varoitti meitä pahasta laskusta. Heikki oli tuolloin 19-vuotias ja tuli hopealle 20-vuotiaiden sarjassa. Useampi vuorokausi SM-kisoissa joka tapauksessa meni. Meidän ydinporukassa olivat Paavo Lonkila, Viljo Pesonen, Olli Kämäräinen sekä Reino Laaksorinne. – Muutama hyvä hiihtäjä löytyy Suomesta. – Kai meillä Laitisilla on jonkinlainen kilpailuvietti geeneissä. –Armeijassa sain ensimmäistä kertaa ohjattua harjoitusta. Kolehmainen oli kahdeksas ja Heikki 12. – Liian kanssa tahtoo kalaa tulla, ei taho keritä syömään kaikkea
19 Keskiviikko 31. Syy tähän on loppujen lopuksi yksinkertainen. Oli pyörivää palloa ja kolinaa. > Asuu Ruotsissa Göteborgissa perheensä kanssa. Myöhemmin en enää osannutkaan vaihtaa tyyliä ja niin ollen heitän nykyisinkin kahdella kädellä. Osku Palermaa ” si osaksi lentoyhtiöiden rajoitukset. Radan olosuhde vaikuttaa valintaan. – Koleilupäivät ovat hyvä mahdollisuus testailla eri tyyppisiä palloja, Palermaa kertoo. Radan pinta muuttuu jo parin heiton jälkeen, mikä vaikuttaa pallon kulkuun. > Vahvin osa-alue keilailussa on pallon teho. Palermaa on tunnettu omanlaisesta heittotyylistään. VAIKKA pallolla on väliä, ei Palermaa halua kiintyä yhteenkään heittopalloonsa. > Edustaa Suomea kilpailuissa ja seura on Patteri Helsinki PALLOT ja heittotekniikka ovat avainasemassa keilaamisessa. Tärkeimpiä ovat muun muassa MMjoukkuekulta, MM-parihopea sekä World Games voitto vuonna 2013. Kiuruveden keilahallissa päiviä järjestetään muutaman kerran vuodessa. > Osku Palermaa > syntynyt v. – Se aika jäi pikkupojalle mieleen. – Täysiä kilpailuviikonloppuja taitaa tulla lähes 40 täyteen. Kiuruveden Keilahallissa pidettiin pallojen kokeilupäivä viime viikon tiistaina. Osku Palermaa esitteli muun muassa Stormin palloja Kiuruvedellä viime viikolla. tammikuuta 2018 Osku Palermaan kahden käden heittotyyli on peruja lapsuudesta KEILAUS Suomen ainoa ammattilaiskeilaaja Osku Palermaa ei halua kiintyä yhteenkään keilapalloon, sillä pallo valitaan aina rataolosuhteiden mukaan. – Määrään vaikuttaa suurimmakANU LAITINEN kuka. Kilpailuissa edustan aina Suomea. – Ruotsi on vain asuinpaikka. Hän kertoo isänsä työskennelleen keilahallilla ja paikka tuli hänelle itselleenkin tutuksi. ANU LAITINEN Se aika jäi pikkupojalle mieleen. Maailman Cupin voitto hänellä on vuodelta 2006. Oli pyörivää palloa ja kolinaa, hän muistelee. Vuonna 2016 hän voitti muun muassa EM-joukkuekultaa. OMINTAKEISEN heittotyylin omaava ammattilaiskeilaaja Osku Palermaan mukaan oikotietä menestykseen ei ole. Keilailun pariin Palermaa pääsi jo lapsena. 1983 ja keilannut vuodesta 1986 lähtien. Pienemmässä kuvassa Palermaan kahden käden heitto.. Menestystä ei tuo kahdella kädellä heittäminen tai superhyvä pallo, vaan avaimet menestykseen ovat pitkäjänteisessä harjoittelussa sekä halusta edetä uralla. > Kilpailumenestystä on kertynyt niin SM, EM kuin MM-tasoilta. Palermaa on Stormin tehdaspelaaja, mutta heittää myös Roto Gripin palloilla. – Aloitin niin nuorena keilaamisen, etten jaksanut silloin heittää yhdellä kädellä, vaan heitin kahdella. Se juontaa juurensa hänen lapsuuteensa. > Tiettävästi ainut suomalainen ammattikeilaaja. Göteborgiin tie vei lähinnä keilaseuran perässä. Useinmiten vuoden alussa sekä syksyllä. Hän asuu perheensä kanssa Göteborgissa Ruotsissa. Päivässä mukana oli Stormin ja Roto Gripin maahantuoja Jouni Helminen. Palermaalla on vahva menestyshistoria kilpailujen suhteen. Palermaa kävi Kiuruvedellä antamassa vinkkejä eri heittotekniikoihin. 11-vuotiaana piti jo valita laji ja aloin keskittyä enimmäkseen keilailuun. – Olen aina ollut aktiivinen urheilun suhteen. Kisareissuille Palermaa ottaa mukaansa usein kuusi palloa. – Heitto on tehtävä sillä pallolla, mikä parhaiten tarkoitukseen sopii, siksi en halua minkään pallon olevan suosikki. Nuorena pelasin futista sekä veljen ja kavereiden kanssa sählyä ja jääkiekkoa. Kilpailuja vuoteen Palermaa käy 35-40, joista osa on seuraliigaa. PALERMAA on Suomessa tiettävästi ainoita ammattilaiskeilaajia
Painonnoston guru Pentti Niskanen houkutteli Visan riveihin. Harrastajia voi. – Olemme saaneet voimannoston puolelle 2. Nykyään hänen valmennettaviin kuuluvat voimannostossa Minna Lilja sekä Mikko Kortelainen. – Olin tuolloin poikasena sellainen himpun päälle 60-kiloinen rimpula ja ajattelin, että pitäisi hieman hankkia massaa luitten ympärille. – Aloitin vuonna 1975 voimailun ja 80-luvulla kilpailin piirija aluetasolla. Totta kai mieleen ovat jääneet myös omat menestyksen hetket. Elämäntyönsä poliisina tehnyt Nousiainen aloitti voimailun treenaamisen poliisikoulun jälkeen työskennellessään Helsingissä. Paikka on muuttunut useita kertoja, mutta aina ovat liikuntasihteerin kautta tilat meille löytyneet. tason valmentaja Jari Saastamoisen sekä kahvakuulailun puolelle Aarne Remeksen. Nousiainen päätyi muutaman mutkan ja kunnan kautta Kiuruvedelle poliisiksi ja kokosi voimailuporukkaa Kiuruvedelle. Siitä iso kiitos silloiselle liikuntasihteeri Raimo Manulle. Kyllä ne ovat ne menestyshetket, joissa työn tulos on näkynyt. Vuonna 1990 Jänteen alle perustettiin voimailijoille oma osasto. Parhaimpina vuosina kouluissa kävi 20-30 nuorta vuosittain. PALJASJALKAISEN kiuruvetisen Terho Nousiaisen moni tuntee voimailun parista, vaikka tutuksi hän on varmasti tullut työuransakin kautta. – Moni ymmärtää voimaharjoittelun sekä tekniikoiden merkityksen ja eri lajien kilpailijat ovat hakeutuneet tänne tekemään voimailuntreenit, Nousiainen kertoo viitaten jaoston tiloihin sekä valmentajiin. Nousiainen osallistui myös pohjoismaisiin kilpailuihin. Tämän jälkeen jaosto siirtyi Kiuruveden Urheilijoihin. Jänteen puheenjohtajana toimi tuolloin Lassi Saastamoinen. – Sain viiden hengen porukan Olin tuolloin poikasena sellainen himpun päälle 60 kiloinen rimpula. Nousiainen on tyytyväinen nykytilanteeseen voimailun saralla Kiuruvedellä. Vaikka välillä lajin suosio oli hiipumaan päin, niin Nousiainen kiittelee nykytilannetta, sillä nyt jaostolla on yleisiin sarjoihin 5 edustajaa SM-tasolla. tammikuuta 2018 tunnustus Rimpulasta voimailun oppi-isäksi VOIMAILUN parissa vaikuttava Terho Nousiainen sai tunnustuksen pitkäjänteisestä työstä voimailun hyväksi. Ollessaan töissä Helsingissä Nousiainen innostui voimailusta siinä määrin, että aloitti oman kilpauransa osallistuen Suomen Poliisin Urheiluliiton järjestämiin kilpailuihin kotimaassa. Terho Nousiainen ” – Se tuntui hieman vaikeahkolta, mutta pääsimme Jänteen siipien suojiin. Vaikka laji on marginaalinen niin harrastajia on riittänyt kohtuullisesti. Kerhoissa pääpaino on oikean tekniikan sekä liikeratojen opettamisessa. ANU LAITINEN Mieleenpainuvimpia ovat olleet hetket, kun omat valmennettavat ovat menestyneet arvokilpailuissa. – Meitä oli kymmenkunta voimailijaa ja pääsimme treenaamaan Iisalmen Visan alle. Harrastajamäärä voimailussa lisääntyi pikkuhiljaa ja porukka pohti oman seuran perustamista Kiuruvedelle. Visan aikana Nousiainen kouluttautui eri urheiluopistoissa C, B sekä A -tasojen valmentajaksi. – Mieleenpainuvimpia ovat olleet hetket, kun omat valmennettavat ovat menestyneet arvokilpailuissa. VUOSIEN aikana Nousiainen on valmentanut useita voimannostajia. Pohjois-Savon Urheilu palkitsi Nousiaisen Kiuruveden Vuoden Liikkuttaja-palkinnolla perjantaina. Terho Nousiainen ” vetämään kerhoja. Voimailujaosto toimi seuran historian loppuun saakka. Myöhemmin menestystä tuli molemmissa lajeissa veteraanipuolella. 20 Keskiviikko 31. Helsingissä työporukan kaverit opastivat alkuun voimailun parissa, Nousiainen kertoo. Aloitimme Metsäkoulun tiloissa. Kilpailuihin oli sen verran myöhäinen aloitus, että sen pidemmälle en silloin yltänyt. JÄNTEEN aikana Nousiainen laittoi alulle punttikoulut
2) Tuomo lyhyesti AN U LA ITIN EN Ryynänen IisVi (-54/76,9) 138 kg (52+86) 172,366 p., 3) Juhani Huttunen KiuU (-47/76,3) 115 kg (53+62) 144,249 p. Peleissä palkittiin Jere Ruuska, Jesper Tossavainen, Tuukka Kakkonen ja Aatu Huttunen. Nousiaisen yhteistyötaitojen ansiosta voimailun ja painonnoston olosuhteet ovat Kiuruvedellä hyvät. Toinen samalla kaavalla tilanne 4-1 sen jälkeen vieraat vievät 7-12, Piipon Jounin aikalisän jälkeen syöttöruutuun astelee LuoWon passari Tara Loijas, kymmenen syötHANNU NISKANEN Luomun naisille voitto JuJusta KIURUVEDEN Taitoluistelijoiden Emma Kärkkäinen voitti kultaa Varkauden Tähtiluisteluissa. Nousiainen on toiminut voimailyn hyväksi vuodesta 1975 lähtien. Leidit tehtailivat ottelun ensimmäisen maalin, mutta tekivät tämän jälkeen useita huolimattomuusvirheiVUODEN Liikuttajapalkinto myönnettiin Terho Nousiaiselle. Iida Huttunen oli niin ikään kolmas Aluenoviisien sarjassa. Sarja 75 kg: 1) Kaisa Ristolainen SaWo (-77/74,3) 70 kg (30+40) 83,775 p. HANNU NISKANEN JÄÄKIEKKO KK-81:n E1-juniorit pelasivat sunnuntaina kauden viimeiset kotipelinsä IPK:n joukkueita vastaan. Minna Lilja KiuU (-69/86,5) 90 kg (39+51) 100,7 p. Perjantaina juostu 60 metriä toi jo alkuerissä 7.55 ja loppukilpailussa Sara rutisti voittoon uudella ennätysajallaan 7.54. Rimpulasta voimailun oppi-isäksi KIURUVEDEN Urheilijoiden Sara Francis juoksi Kuopio-hallissa erinomaisia aikoja viikonlopun kisoissa. Kiuruveden Urheilijoille neljä piirinmestaruutta sekä yksi hopea ja yksi pronssi. Kapteeni Paula Pennanen (3+0) pääsi esittelemään taitojaan toisen erän alussa ja vei naiset johtoon. Sarja 105 kg: 1) Risto Savolainen SaWo (-82/100,0) 111 kg (50+61) 123,083 p. NAISET Piipon sisarukset olivat tehokkaina JuJun kaadossa. Hän oli otettu saamastaan tunnustuksesta. Sara Francis nopeana Kuopiossa Voimailussa hyvä vire Emma Kärkkäiselle kultaa luistelussa. Sarja 94 kg: 1) Sami Huovinen KiuU (-86/92,8) 215 kg (95+120) 245,488 p. Pisteille ylsivät myös Roni Kärkkäinen (1+1), yhden maalin tehneet Veikko Kilvensalmi, Joona Kärkkäinen, Miika Marin, Antti Saharinen ja Paavo Tiihonen sekä yhden syöttöpisteen saaneet Eetu Linnilä ja Arttu Saharinen. Erä lopulta kotiin pistein 25-21. > Aloitti Iisalmen Visan alla ja kouluttautui siellä C, B ja A-tason valmentajaksi. > Terho Nousiainen > syntynyt v. Tuloksia kisoista: Naiset, Sarja 63 kg: 1) Inkeri Martikainen KiuU (-58/60,8) 72 kg (30+42) 96,461 p. 21 Keskiviikko 31. > Omalla voimailu-uralla menestystä veteraanisarjoissa SM-tasolla. Alku oli puolin ja toisin pirteää pelaamista. > Toiminut voimailun parissa vuodesta 1975 lähtien niin kilpailijana kuin valmentajanakin. Vieraiden aikalisä tilanteessa 17-19 ei tuota tulosta, kotijoukkueen puolustus toimii ja usein pallot päättyvät Annariikka Kääriäisen kädestä viistolyönnillä kenttään. Luomun C-tytöt jatkoivat SM pooliturnausta Torniossa, tuomisina kaksi voittoa ja yksi tappio. E1 sekä hävisi että voitti NOORA NIIRANEN tä. Juoksu ei ollut vielä täydellinen Saran ja valmentaja Tapani Turusen mielestä, joten parempaa voi vielä olla luvassa. Samassa sarjassa KiuTan Iiris Falck sijoittui kolmanneksi. Kiuruvetisten pelin vieminen näkyi myös maalivahti Anna-Sofia Kastarisen toimettomuutena, jolle ei kertynyt toisessa erässä kuin kolme torjuntaa. Kolmanteen erään lähdettiin kolmen maalin etulyöntiasemasta, josta Leidit pääsivät huolestuttavasti tasaamaan lukemia pienen kiuruvetisten nukahtamisen jälkeen. D2-05-JOUKKUE sai lauantaina vieraakseen Lapinlahdelta LL89:n, jonka se kaatoi selvin lukemin 7-1. Miehet, Sarja 77 kg: 1) Kalevi Tikkanen KiuU (-58/76,9) 160 kg (70+90) 199,844 p. Toiseksi juoksi Lapinlahden Vedon Maria Räsänen, vain sadasosan hitaammalla ajalla. Myös 200 metrillä Sara kohensi halliennätys aikaansa 24.61:een, ollen juoksussa ylivoimainen mailun parissa, kahvakuulailu mukaan lukien, on noin 50. Hän on toiminut ja toimii yhä monen menestyneen nuoren valmentajana ja punttikoulun vetäjänä. Ensin harrastamalla itse ja sen jälkeen luomalla pitkäjänteistä toimintakenttää Kiuruvedelle. > Jäi poliisin työstö polvivamman takia sairauseläkkeelle vuonna 2010. Tehoille peleissä pääsivät Ilmari Heinonen (2+1), Tuukka Tikkanen (2+0), Otso Laitinen (1+0), Juho Niskanen (0+1), Jonne Nukari (0+1) ja Elias Apell (0+1). Kärkkäinen kilpailee sarjassa Taitajat 2007 ja nuoremmat. Valmentaja Ville Remeksen mukaan joukkue pelasi hyvän pelin, joskaan hyökkäykseen lähdössä ei ollut sellaista toivottua rivakkuutta, jota on harjoiteltu pitkin talvea. KK:N Naisten menestys jatkui. töä putkeen muuttaa tilanteeksi 1914. Myös Luomun vasta D-ikäinen libero Veera Help voi olla tyytyväinen omaan iltapuhteeseensa. Tytöt säilyttivät paikkansa G-poolissa. > Keskittynyt enemmän valmentamiseen vuoden -90 jälkeen. Seuraava kilpailu on ensi lauantaina Helsingissä, jossa vastus kovenee entisestään. 1953, asunut koko ikänsä Kiuruvedellä. LuoWon käsittelyssä kaatui OsVa Oulunsalosta erin 2-1(25-16,20-25,159) ja OuMi Oulusta 2-0(25-13,259), ainoa tappio tuli turnauksen voittaneelle Torniolle 2-0(25-16,25-20). Palkinto annettiin viime perjantaina pidetyssä Urheilugaalassa Kuopiossa. Ensimmäisen pelin IPK Yellow vei luvuin 1-6. Tämä johti siihen, että KK pääsi vastaamaan pian Henni Lappalaisen tekemällä ja Heidi Kokoran (0+2) syöttämällä maalilla, ja toiseen erään lähdettiin tasalukemista. Vieraat aloittivat ottelun kuitenkin ryminällä, hetkessä tilanne 1-8 ja 11-18, paljolti kotijoukkueen huonon vastaanoton ja hyökkäysvirheiden ansiosta. Kotijoukkueesta otteluisäntänä ollut Hotelli-Ravintola Peltohovi palkitsi Maria Piipon ja vieraista liberon tontilta Ella Sutisen. Sarjassa luisteli yhdeksän kilpailijaa. Ottelun parhaan pelaajan palkinnon sai KK-81:sta Emmi Linnilä, joka napautti kauden ensimmäisen maalinsa. Seuraava kotipeli naisilla sunnuntaina 11.2. Sarja 69 kg: 1) Heidi Moisanen RoRe (-95/66,9) 138 kg (61+77) 174,604 p., 2) Maija Räty KiuU (-86/66,3) 72 kg (30+42) 91,565 p. Palkinnon perusteena on hänen 1980-luvulla aloittama työ voimailun ja painonnoston hyväksi Kiuruveden Jänteessä ja Kiuruveden Urheilijoissa. Sarja 85 kg: 1) Kai Niemelä SaWo (-74/84,9) 130 kg (60+70) 154,433 p. Takaa-ajon aloitti Veera Närhen syöttövuoro, LuoWo kaventaa eroa piste pisteeltä. Kolmatta Luomuttaret vievät alusta asti muutaman pisteen erolla, ja voittavat myös sen eräpistein 2521. Myös tällä kaudella joukkueeseen mukaan tullut Sari Niiranen teki tässä pelissä ensimmäisen maalinsa. Toiseen peliin kiuruvetiset heräsivät ja veivät pelin IPK Black:ia vastaan 4-1. POHJOIS-SAVON painonnoston piirinmestaruuskisat nosteltiin Kuiopiossa Sawon Voiman vastatessa järjestelyistä omalla voimailusalillaan. kuka. K-81 Naiset matkusti lauantaina Siilinjärvelle hakemaan vastusta KalPa Leideistä. Sarja 90 kg: 1. POHJOIS-SAVON Liikunta ry myönsi kuntien vuoden liikuttaja -palkinnon Kiuruveden osalta Terho Nousiaiselle. tammikuuta 2018 LENTOPALLO Luomun naisten 2-sarjan joukkue tarvitsi vain kolme erää voittoon, kun se kohtasi lohkon häntäpäähän juuttuneen Joensuun JuJun liikuntahallilla sunnuntai-iltana. Erä Luomulle 25-21. Isäntäjoukkue hallitsi ottelua alusta loppuun, ja vieraiden saamat yksittäiset hyvätkin maalipaikat torjui hienosti pelannut maalivahti Matti Hyvärinen. Vierasjoukkueen onneksi Pennasen ja Jonna Marttilan (0+2) pelaamisen tuloksena KK-81 lähti kohti kotia 5-3 voitto mukanaan
OPETTAJA. Liljan valmentaja on Hyvinkään Ryhdin Minna Silvennoinen. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. OPETTAJA. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. OPETTAJA. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Miehet, yleinen, 4.8 km: 1) Asko Kumpulainen, Kirkonkylä, 12.51, 2) Risto-Pekka Räty, Aittojärvi, 13.15, 3) Kari Saastamoinen, Sulkavanjärvi, 13.24, 4) Riku Koirikivi, Kirkonkylä, 13.34, 5) Juha Remes, Kalliokylä, 14.08, 6) Martti Tenhunen, Toiviaiskylä, 14.15, 7) Juhani Partanen, Kirkonkylä, 14.39, 8) Reijo Hyvönen, Rytky, 14.55, 9) Teijo Niskanen, Koskenjoki, 14.58, 10) Juha Juntunen, Lahnanen, 15.16, 11) Pertti Lind, Ryönänjoki , 16.37. Johtokunta Lahnasten Eränkävijät ry:n VUOSIKOKOUS la 10.2.2018 klo 11.00 Mäkipirtillä. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. .. .. OPETTAJA. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Tervetuloa! Eläkeliiton hallituksen kokous ke 7.2. OPETTAJA. Ateriapalvelun ruokalista vko 6: ma: kinkkukiusaus, sekavihannes, tuoresalaatti, mansikka-raparperikiisseli, ti: Remeskylän makkarakeitto, juusto, tuore, luumuvispipuuro, ke: kalapyörykät, perunat, kastike, porkkanat, vihersalaatti, vadelmakiisseli, to: possukastike, perunat, herne-maissi, porkkanaraaste, punaherukkakiisseli, pe: liha-perunalaatikko, kestivihannes, punajuurisalaatti, Sinikasvis sekamarjakiisseli, la: siskonmakkarakeitto, kurkku, mustikkavispipuuro, su: kuorrutettu kala, perunasose, kastike, he-ma-pa, rosolli, puolukkainen talkkuna. 044 5386165 tai M-L Jauhiainen p. Tervetuloa! Parkinsonkerho kokoontuu srk-talon takkahuoneessa ma 5.2. klo 17.30-18.30 Virranrannassa. sinul la on oikeu s tietA A .. Johtokunta kokoontuu puoli tuntia aiemmin. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. OPETTAJA. .. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. 045-3430 300. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. OPETTAJA. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. sinul la on oikeu s tietA A .. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. klo 14 Rinnekodilla. Heikki Lång, p. täyteja voileipäkakut. KiurU: Ke 31.1:Kunnon ryhmä klo 11-12 liikuntahallilla, Kahvakuula klo 18, Hiihdon kylä-cup 2 osakilpailu perinteisellä Jänteen Hallilla klo 18.30. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Tytöt, 12 vuotta, 2.4 km: 1) Laura Rönkä, Kirkonkylä, 10.46, pojat: 1) Niilo Kouvalainen, Kirkonkylä, 8.18, 2) Otso Laitinen, Rapakkojoki, 9.54, 3) Lauri Kulhomäki, Ryönänjoki, 10.38 , 4) Arttu Ritvanen, Kalliokylä, 10.50. Illan aiheena Nivelten hyvinvointi, aiheesta luennoi Elisa Kangaskokko. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. ja sitovat ilm. Pojat, 14 vuotta, 2.4 km: 1) Olli Kouvalainen, Kirkonkylä, 7.28, 2) Aki Pennanen, Kirkonkylä, 8.27, 3) Antti Remes, Kalliokylä, 9.21, 4) Miikka Hyvönen, Rytky, 9.28. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. sinul la on oikeu s tietA A .. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. mennessä no 050-3420709. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. sinul la on oikeu s tietA A .. klo 13. Leipomotuotteita tilauksesta ma-pe (la), esim. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero]. sinul la on oikeu s tietA A .. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. .. 040-753 0370 -------------------------------------SPR:n kerho ti 6.2. Jäsenmaksuja vastaanotetaan. sinul la on oikeu s tietA A .. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. .. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Lisätietoja: www.kiuruvedenurheilijat. Ruokailun vuoksi (5€/ jäsen) ilmoittauduttava Raijalle 5.2. tammikuuta 2018 kokouksia Metsästysseura Kotisuon Erä ry:n VUOSIKOKOUS su 18.2.2018 klo 17.00 Petäjäselässä. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. sinul la on oikeu s tietA A .. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. OPETTAJA. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. sinul la on oikeu s tietA A .. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. .. Miehet, veteraanit, 2.4 km: 1) Paavo Niskanen, Osmanki, 8.03 , 2) Heikki Kröger, Rantakylä, 8.59. 22 Keskiviikko 31. Vierailijana ruokapalvelupäällikkö Helena Laitinen. OPETTAJA. klo 18. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. Lisät. Tervetuloa! Nivelpiiri Virranrannan ruokalassa to 8.2. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. sinul la on oikeu s tietA A .. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. OPETTAJA. tammikuuta 2018 Urheilijat palkitsi voimailijoita TERHO NOUSIAINEN urheilu Kyläcupissa runsas osanotto PALKITUT Kuvassa vasemmalta, eturivissä Jukka Sahlström, Juha Makkonen, Leena Vatanen, Kaisa Lilja, Terhi Karppinen, Alpo Karppinen, Olavi Hotarinen. .. .. klo 10 kerhohuoneella. Teen myös kotikäyntejä! Kysy lisää: 0409640608 Anne -------------------------------------Kiuruveden invalidit ry jäsenet: kerho 13.2. Kokouksen jälkeen lumijälkilaskenta. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Palkittavina oli voimailujaoston MM-, EM, SM-mitalisteja sekä jaoston vetäjiä. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. sinul la on oikeu s tietA A .. Tervetuloa! Niveljumppa tiistaina 6.2. .. Johtokunta Mykyrokkaa lounaalla ja omiin astioihin torstaisin klo 9-14. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Ahti Siponen 050-3700180 -------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. M. .. OPETTAJA. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Nivan koulun rehtori Minna Lilja nappasi kahvakuulan MM-kisoista kaksi amatöörien MM-hopeaa ja kaksi MM-kultaa veteraanisarjassa marraskuussa. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Gasthaus Palopaikka 0400945544, Teollisuustie 7 -------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. OPETTAJA. Pojat, 10 vuotta , 1.0 km: 1) Eino Pehkonen, Kirkonkylä, 5.13, 2) Tino Kumpulainen, Kirkonkylä, 8.50, tytöt: 1) Anna Ritvanen, Kalliokylä, 5.00, 2) Tuuli Laitinen, Rapakkojoki, 5.35, 3) Sara Rönkä, Kirkonkylä, 5.43 , 4) Annika Svärd, Kirkonkylä, 6.41. .. .. Avoinna ma-pe klo 9 15. sinul la on oikeu s tietA A .. OPETTAJA. 0400 809110. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. klo 10 srk-talolla. Matkalla tutustumme Ahvenanmaan ja saariston nähtävyyksiin ja elinkeinoihin. Suomesta kilpailijoita oli mukana 10. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. OPETTAJA. OPETTAJA. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. OPETTAJA. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. sinul la on oikeu s tietA A .. sinul la on oikeu s tietA A .. .. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. .. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. lammasja ylämaan karjatilalla sekä köysitöitä tekevän käsityöläisen luona. Ti 6.2: Suksienvoitelupalvelu klo 9-12 vanhalla toimistolla. Majoitumme saaristossa Bråndön kunnassa ja toisen yön Maarianhaminassa. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. sinul la on oikeu s tietA A .. Lämpimästi tervetuloa! p. .. OPETTAJA. OPETTAJA. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. .. sinul la on oikeu s tietA A .. Naiset, yleinen, 2.4 km: 1) Tarja Viertorinne, Kirkonkylä, 7.46, 2) Pirkko Jaakola-Juntunen, Lahnanen, 8.18, 3) Maarit Knuutinen, Lahnanen, 11.23. Takarivissä vasemmalta Aarne Remes, Jari Saastamoinen, Jarmo Waarna, Minna Lilja, Matti Lappalainen ja Jouni Mähönen. Vierailemme mm. OPETTAJA. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Pe 2.2: Kunnon ryhmä klo 10-11, Kahvakuula klo 18. Ajattomat: Markus Juntunen Lahnanen, Jere Juntunen Lahnanen, Minttu Knuutinen Lahnanen ja Matti Knuutinen Lahnanen Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. sinul la on oikeu s tietA A .. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Ryhänen p. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. sinul la on oikeu s tietA A .. .. -------------------------------------Kalevalaista jäsenkorjausta edulliseen opiskelijahintaan. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. menn. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. 22 Keskiviikko 31. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Ke 7.2: Kylä-Cupin 3 osakilpailu vapaalla Rytkyn koululla, Kunnon ryhmä klo 11-12 liikuntahallilla, Kahvakuula klo 18. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. 044 7050 443 Lahja joka säilyy KIURUVESI -LEHTI KYLIEN KIRJA 20€ KIURUVEDEN Urheilijat palkitsi vuoden 2017 aikana menestyneitä voimailijoitaan. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. sinul la on oikeu s tietA A .. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. sinul la on oikeu s tietA A .. sporttisaitti.com rivi-ilmoitus muistilista urheilumuistio p. OPETTAJA. .. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. .. Palkittavina olivat Jukka Sahlström, Juha Makkonen, Leena Vatanen, Kaisa Lilja, Terhi Karppinen, Alpo Karppinen, Olavi Hotarinen, Aarne Remes Jari Saastamoinen, Jarmo Waarna, Minna Lilja, Matti Lappalainen ja Jouni Mähönen. sinul la on oikeu s tietA A .. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. osakilpailun tulokset 24.1.: Pojat, 6 vuotta, 0.3 km: 1) Eeli Aaltokoski, Kirkonkylä, 1.45, 2) Eevertti Svärd, Kirkonkylä, 2.37, 3) Luka Aaltokoski, Kirkonkylä, 5.34, tytöt: 1) Milla Hiekkanen, Kirkonkylä, 2.54. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. klo 13 Peltohovissa. sinul la on oikeu s tietA A .. .. sinul la on oikeu s tietA A .. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Pojat, 8 vuotta, 0.5 km: 1) Aleksanteri Svärd, Kirkonkylä, 3.38, tytöt: 1) Aino Myllylä, Kirkonkylä, 2.59, 1) Emilia Siponen, Kalliokylä, 2.59, 3) Anna Siponen Kalliokylä, 3.04, 4) Martina Auvinen , 3.28, 5) Silja Auvinen 3.39, 6) Ella-Kaisa Knuutinen, Kirkonkylä, 5.46. Ma 5.2: Kunnon ryhmä liikuntahallilla klo 15.30-16.30, Nuorten juoksukoulu klo 16.30 liikuntahallilla, Kirmoojien yhteislenkki klo 18, Sporttikerho liikuntahallilla (5-6v) klo 17-18 ja (7-8v) klo 18-19. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. .. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. .. Koulujen ruokalista vko 6: ma: kinkkukiusaus, tuoresalaatti, ti: Remeskylän makkarakeitto, juusto, pitkä sihtileipä, vispipuuro, ke: kalapyörykät, perunat, kastike, vihreä salaatti, to: possukastike, perunat, porkkanaraaste, raejuusto, pe: mannapuuro, maksamakkara, luomuruisleipä, Sinikasvis sekamarjakiisseli. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. OPETTAJA. OPETTAJA. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. To 1.2: Harrasteryhmän hiihtokoulu klo 17.30 Jänteen Hallilla, Kisaryhmän hiihtokoulu klo 18.15 Jänteen Hallilla, Sporttikerho liikuntahallilla (9-10v) klo 17-18 ja (11-12v) klo 18-19. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. OPETTAJA. Tervetuloa matkalle naiset ja miehet! -------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä talven toimituksiin. .. .. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. -------------------------------------Keskustanaisten Y-S piiri ry järjestää keväisen retken Ahvenanmaa ja saaristo 27.29.4.2018. Mitat 35 ja 50 cm. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. KYLÄCUPIN 1. OPETTAJA. -------------------------------------Eläkeliiton tiistaikerho 6.2. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. sinul la on oikeu s tietA A .. Tule kokemaan kokonaisvalt., hellä, mutta tehokas hoitomuoto. Tilaa sanomalehdet opetuskäyttöön: [nettiosoite/sähköposti/ puhelinnumero] Purkki ilman etikettiä on vähän kuin netissä pyörivä uutinen: ennen kuin suin päin tartut siihen, uhraa hetki aikaa lähdekritiikille. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. Kilpailuihin osallistui noin 500 kilpailijaa ympäri maailmaa. sinul la on oikeu s tietA A .. Sanomalehtiviikko 29.1.–2.2. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Sitä toimittajatkin tekevät joka päivä tuottaessaan sisältöä paperille ja verkkoon. 27.2. Kahvakuulan MM-kisat pidettiin Soulissa, Etelä-Koreassa. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Kun törmäät uutiseen, muista tarkistaa lähteiden luotettavuus ja faktojen totuudenmukaisuus. Kuka sen sinulle tarjoilee ja miksi
045-1409 222 Kiurukatu 1 koirapar turi p. 017-753 400 www.kauhanenoy.fi Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 Pitopalvelu Luna www.pitopalveluluna.fi myynti 044 7272 671 www.savonkuljetus. (017)754 222 040 632 4990 040 632 8385 Pitopalvelu VALTRA huolto + huoltoauto Täryjen vuokraus Ilmastointihuolto Salahmintie 18, 74700 Kiuruvesi p.040-758 6809, 050-372 1188 •Rakennuspalvelut p.050-522 1800 •Hoiva-siivouspalvelut p.050-531 1874 www.kukkakauppalaulumaa. Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. 017-752 334 Asematie 9, Kiuruvesi Vastaanotto sop. (017) 754 879 Siivous-, ruoanlaitto-, asiointija ulkoilutuspalvelut puh. 017 752 531 S T U D I O Laki-ja tilipalvelut Nousialantie 437, 72710 VAARASLAHTI p.040 730 5230 KEHYSTÄMÖ Taulut Kunniakirjat Valokuvat ym. Hammaslääkäri Risto Salovaara p. p. alan työt yli 40 v. ajettavalla jyrällä • Myydään seulottua peltomultaa Parturi-Kampaamo p.017-752 430, Torikatu 4 Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 Linja-autoasema Puh. • IT-palvelut • Huolto ja tarvikkeet • Tietokoneet ja ergonomiatuotteet • Tietoturva • Ohjelmistot Juha Tossavainen 050-565 0860 Martti Tiikkainen 040-500 7097 Koskentie 2 KIURUVESI Asematie 12 METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. 0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO KIURUVESI KOP:n talo p. 050 5398 991 • Putkistojen uusinnat ja korjaukset • Lämmityskattilat ja varaajat • Sähköiset vedenlämmittimet • Maalämpöpumput p. Hovinpelto 3 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA Asematie 6, Kiuruvesi etunimi.sukunimi@omni.fi p. 050-5662 002 kuljettajaopetus.fi Asematie 9 Teuvo Blomberg 050-598 7932 Teemu Ruotsalainen 050-544 9176 • yksityisille • teollisuudelle • maataloudelle • maakaapelinäytöt • lämpökamerakuvaukset www.ttsahkopalvelu.fi Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. 044 7050 443 puh. HYVÖNEN p. 017-753994 Nivankatu 2, 2.krs Jennica Soilin Hieronta Kuntohoitaja Soili Marin p.0500-273 374 Karhuntie 8, KIURUVESI hydrauliikkaletkut autoja traktorivaraosat korjaamopalvelut Parturi-kampaamot Hyvinvointi Korjaus / Huolto Kotipalvelut Lääkäri/lääkintä Hautaus/ pitopalvelut Hammaslääkäriasema KULMAPAIKKA Puh. 050 525 6163 Kotisairaanhoito p. 050 564 2878 Kalliokyläntie 683 Myös ilt. 0400 654 758 Pyhännäntie 1555, 74700 Kiuruvesi Fysioterapeutit: Jaana Kananen Hanne Pesonen Anneli Knuutinen Minna Harmoinen Kiuruveden Fysi-Askel Oy Kiurukatu 3, p. 040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. 050-543 1253 p. 050-514 0067 kiuruvesi@4h.fi ParturiKampaamo p. ja viikonloppuisin Muut Kiuruvesi LEHTI OY p.017-818181 koulutettu hieroja ELISA TIKKANEN p.044-500 3536 Kirkkokatu 2 Kirkkokatu 2 nettiajanvaraukset: www.pelakuu.fi Annette Tiikkainen www.cutriina.fi p.040-701 7746 Asematie 6 Annette Honkajärvi p. mukaan Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. tammikuuta 2018 Kiurukatu 3, p. +varaosat Leppätie 1, Kiuruvesi Puh. (017) 752 466 Fysioterapeutit: Anneli Hautajärvi 050-5472 852 Sanna Kärkkäinen 044-5701 600 Hieroja: Pirjo Kumpulainen 040-8201 755 Lämpimästi tervetuloa! Asematie 5 ALANSA AMMATTILAISET Jalkojen hoito: Elsa Sivonen 0400-667 770 HAMMASLÄÄKÄRIT p.08-782 100 Jukka Tikanmäki ja Tuomo Ilvesvuori Ajanvaraus Myös särkypotilaat Kotipalvelu p. 040 507 4458 Kiuruveden Keilahalli Asematie 12 ratavaraukset 044-763 5647 Rolls-pikaruokarav. 050-514 2602 Parturi-Kampaamo PÄIVI ma 9.30-16.30 ti-pe 8.30-16.30 avoinna Koulutettu hieroja JARI TIKKANEN p. 017 754 665 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. 045 185 4466 p.045 222 1046 p.045 222 1047 AJOKORTTIASIOISSA J. 040 174 9426 CAROLA Hierontapiste koulutettu hieroja Niemistenkatu 3 L 3 p.017-752 259 Kiurukatu 1 Kiurun Kotisairaanhoito Ky Puh. 017-752 139 (päivystys 24 h) AUTOJEN KORJAUKSET, TESTAUKSET ym. 044-765 4771 Sahat, mopot, pyörät, ruohonleikkurit, agregaatit ym. 23 Keskiviikko 31. 0400-220 909 siivouspalvelut hieronta avustaminen • Kaivinkone-, louhinta-, räjäytysja maansiirtotyöt • Lavettikuljetukset • Maantiivistystyöt 12 tn. 040 752 4422 Kiurukatu 3 Puh. kokemuksella PEKAN AUTO TMI Pyhännäntie 1714 0400 373 159
040 8432 708 renka at Renkaat mahdollista ostaa myös maitotiliin. 040-705 0428 Sinisessä Helmessä, Hankaniementie 110, Kiuruvesi Esiintyjänä Ulla-Sisko Jauhiainen Hinta 34,sisältää konsertin ja ruokailun Lisätietoa: www.sininenhelmi. 0400 218 745 OMPELUKONEET VARASTOMYYNTI Avoinna: ti-pe 10-18, la 11-15 Uutta ja käytettyä tavaraa! Vuokrataan edullisia myyntipöytiä Teollisuustie 4 p.044 588 5867 YRITTÄJIEN KEVÄTRETKI Lisätietoja ja ilmoittautumiset 5.2. Tervetuloa! • R1 • Liput 10 e • Teräs Tervetuloa! • R1 • Liput 10 e • Teräs la 3.2. klo 19 -23.30 PUISTONKULMA ASEMATIE 16 Duo Pekka Roiko Kiuruveden Kiuruveden Rakennus-Palkki Rakennus-Palkki www.rakennus-palkki.com RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS KORJAUSJA REMONTTITYÖT p.0500 772 471 P: 0440-279 400 Sähköasennukset Myynti huolto TENHO KANERVA p. La 3.2. mennessä p. 050 531 1874 Aito kiuruvetinen yritys! OK SAVON OSSOOJAT www.savonossoojat.fi RENKAAT & VANTEET Edullisesti asennettuina mm. Paluumatkalla käymme Zeppelinissä. Hankook, Nokian ym. Kiuruveden Yrittäjät | kiuruveden@yrittajat.fi, 74700 KIURUVESI puhelin 0400 847 980 | savo@yrittajat.fi | www.kiuruvedenyrittajat.fi | Y-tunnus 1462930-1 Puheenjohtaja, Tarja Arbelius YRITTÄJIEN KEVÄTRETKI TALLINNAAN Tervetuloa mukaan yrittäjien Tallinnaan 23-25.2.2018. 7.2. ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIETOJA MATKASTA: KUTSU 19.1.2018 Jos et ole vielä jäsen ja haluat liittyä jäseneksemme saat retken -50% alennuksella. Lisätietoja lunastusmenettelystä osakkeenomistajille antaa Pirjo Manninen 050 5398 991 maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 1.2. Lisäksi 3D-ohjauskulmien säädöt, katsastushuollot, ym. tammikuuta 2018 sekalaista asuntoja huveja torilla Vuokralle tarjotaan keskustassa, tilava KT-YKSIÖ 42 m 1. Hinta: aik. Retken hinta yrittäjäyhdistyksen jäsenelle 200 €/hlö (ei jäsenen hinta 230€). 050 3818 559 Kiuruvesi Lehti Oy:n OSAKKEITA, 50 kpl, on tarjottu lunastettavaksi yhtiölle. 017-752112, 0400-171473 Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi -lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput -kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät -iv kanavien puhdistus/desi?ointi 0500-570920, 050-4009437 Palveleva Rengasliike EURORENGAS avoinna :ma-pe 7-17, la 10-13 vastataan puhelimeen myös iltaisin ja viikonloppuisin! • henkilö-pakettiautoihin, • trukit •raskaskalusto •maatalous • asennus •korjaus •myynti Eurorengas Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi p. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. Kiuruvesi tori 8.30 – 10.30 Laakamäen Kotiliha P.S. 017-7604600 dj HEDY PELZE MUSIC BAR Tervetuloa kannustamaan suosikkiasi Illalla karaoketanssit klo 20.00 alk. klo 12.00 Edustus RU • ajoneuvojen lasit (myös vak.yhtiökorjaukset) • terassi/parvekelasitukset, • Piklas-ikkunat ja ovet • pleksit, kennolevyt 040-537 7730 KIURUVEDEN LASI JA KAIHDIN Leo Ojaluoto Leo Ojaluoto • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 LIHA-AUTO Viljapossua suoraan tilalta Etuselkä, Kylki 5,50 €/kg, Lapa 5,90 €/kg, Jauheliha 6,90 €/kg Täyslihasäilyke 5 €/prk Myyntiauto to 1.2. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen www.hotellipeltohovi. 017-813 400 24h päivystys Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 TO klo 9.30 -14.00 KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, kalakukkoja, järvikalaa sekä juustomaitoa KALAPISTE, Varpaisjärvi p. 050 307 5439 KK-81 PELAA: sunnuntai 4.2. 35 e, lapset, opisk., eläkel., työttömät 29 e (sis. Lähde mukaan yrittäjäyhdistyksen kevätretkelle Tallinnaan. joka toinen torstai Luotettavaa LVI-palvelua • ilma/maalämpöpumput NIBE • putkistosaneeraukset • lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset • metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla • lämmityskattilat ja sähkövaraajat myynti – asennus – huolto – varaosat lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 040-524 8018 VUOKRATTAVANA 1,5 tn MINIKAIVURI sekä PIENKUORMAAJA (Mustang 2044) VUOKRATTAVANA 1,5 tn MINIKAIVURI sekä PIENKUORMAAJA (Mustang 2044) KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT lv it yo t2 4h . www.hotellipeltohovi. p. 050-401 9650 Myydään uudenveroiseksi kunnostettu, saunallinen, 33 m RT-YKSIÖ Kiuruvedeltä, p. Ystävällisin terveisin, Kiuruveden yrittäjäyhdistyksen kevätretkelle Varaathan oman kevätretkesi mahdollisemman pian. 044 5755 532 / Riitta Jauhiainen Mahd. Tässä kutsussa löydät lisätietoja kevätretken tarkemmasta aikataulusta ja muut yksityiskohdat mitä Matkapoikien Hotellimatka Tallinnaan paketti sisältää. Sit.ilm. mennessä Jaana Manninen 044 7495 927 Tallinnaan 23-25.2. 2018 mennessä info@sininenhelmi. Matka toteutuu kun lähdössä on 25 henkilöä. klo 14.00 LIONS SMOKE MESTARUUSKILPAILUT alk. Viemärihuolto • Kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja kuilujen avaukset ja sulatukset • Viemäreiden kuvaukset www.iptpalvelut. Osakkeenomistajan, joka haluaa käyttää lunastusoikeuttaan, on esitettävä lunastusvaatimuksensa yhtiölle 25.3.2018 mennessä. matkat ja lipun). jäädä kaupungille ostoksille (kuljetus 20 e) P.S. alan työt Tervetuloa! Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI p.040 580 6325 EKSYKSISSÄ ELÄMÄSSÄ –konsertti pe 9.2.2018 klo 18 Ilmoittaumiset ma 5.2. Niemiskylän diakoniatyö RAKENNUSPALVELUT huoneistoremontit + kalusteet kylpyhuoneja saunaremontit vedeneristyssertifikaatit vesikateremontit Puh. Sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla 5.2.2018 mennessä. klo 14.00 liput 5€ Asematie 9, Kiuruvesi p. 0400 305 000 KAIKILLE AVOIN!!! Kylpylämatka Oulun Edeniin lauantaina 10.2. LIONS SMOKE MESTARUUSKILPAILUT alk. Osakkeiden lunastushinta on 11,55 €/kpl. 24 Keskiviikko 31. kerros, p. Tervetuloa virkistäytymään! järj. • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. 050 522 1800 Kokonaisvaltaista hoivaa ja huolenpitoa hoiva-, asiointija kotipalvelut p. p