Irjalle suurin kunnia on, että hän on saanut olla äiti niin monelle. www.siilinhammas.fi Perushammashoito Nukutushammashoito Keraamiset paikat ja esteettinen hammashoito Keinojuuret ja suukirurgia Hammasprotetiikka Suuhygienisti Ajanvaraus myös verkossa Kiurukatu 3 KIURUVESI Puh. 16-17 Irjaa ympäröi suurperhe TIINA KILVENSALMI Lue lisää sivuilta 8–9 KAMMARISSA 89-vuotias Irja Grönfors laittoi valokuvaan tyttäreltään äitienpäivälahjaksi saadut helmet. Sirkka Paikkalalle tunnustus s. Irja ja Feija Grönforsilla on yhdeksän lasta, 18 lastenlasta ja 18 lastenlastenlasta. www.kiuruvesilehti.fi KESKIVIIKKO 8.5.2019 66. VUOSIKERTA, NRO 19 JX PR IO R .P .P .F IN L A N D E Irtonumero 2,80 e 012138-1919 Muovijäte ei sovi kontteihin s. 040 752 4422 asiantuntevaa ja kivutonta hammashoitoa. Äitiys on suurinta iloa, mutta myös surua, sillä Arto-poika kuoli ollessaan 18-vuotias. 70 vuoden aikana hän on huolehtinut Porttilassa omien lastensa lisäksi suvun ja romanikiertolaisten lapsista. 10-11 Suurperheen äiti ja mummo, Irja Grönfors, on aina ottanut avosylin vastaan kaikki lapset. 4-5 EU-vaalien äänestys alkaa ensi viikolla s. 8-9 Suunnistuksen kansallinen kisa tulossa s
Puuttuvatko puolueesta oikeat miehiset miehet, todelliset ”karpaasit”. 040 523 8345, tiina.kilvensalmi@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Anu Laitinen, 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi ILMOITUKSET, TILAUKSET, OSOITEMUUTOKSET puh. Lisäksi kritiikkiä on herättänyt se, että Suomi on joutunut antamaan hätälainaa velkaantuneille maille ja itsemääräämisoikeuttamme on rajoitettu monilla EU:ssa päätettävillä säännöksillä. He ovat EU-vaaleissa vain keräämässä ääniä puolueelleen. Eurovaaleissa koko Suomi on äänestysalueena. Eu-vaaleissa äänestämällä vaikutat omaan elinpiiriisi EU:n budjetista ohjautuu maatalouteen ja maaseutuun noin 66 prosenttia. Turhautumista herättää se, että he olisivat saaneet lähes saman eläkkeen työtä tekemättäkin ja eläkemaksuja maksamatta. EU-VAALEISSA valitaan jäsenet Euroopan parlamenttiin viisivuotiskaudeksi. Jos Britannia eroaa EU:sta ennen vaaleja, parlamenttiin valitaan 705 meppiä ja Suomesta 14. 1,03 e Ilmoitushinnat sisältävät ALV 24%. Kaarlo Humaloja ”. Varhaisjakeluhäiriöt: (017) 822 024 Muut jakeluhäiriöt: puh. Kansanedustajista melkein puolet on naisia, ollaan lähellä tasa-arvoa, mikä on tietysti hyvä asia. Tekikö liikenneministeri Anne Berner päätöksen taksiuudistuksesta musta tuntuu -periaatteella, koska kaikki sanovat, että uudistuksessa ei ollut mitään järkeä. Työllisyyden ja talouden hoidosta hallitukselle on annettava täydet pisteet, se ei vain lämmitä niiden ihmisten mieltä, joiden arkielämä on vaikeutunut ja jotka ovat kokeneet epäoikeudenmukaisuutta. Naisten sanotaan tuovan tunnetta ja empatiaa päätöksentekoon. 044 705 0443 konttori@kiuruvesilehti.fi LIIKEILMOITUKSET/MARKKINOINTI Anu Laitinen 044 339 6512, anu.laitinen@kiuruvesilehti.fi Painovalmiit ilmoitukset (varaukset konttoriin) aineisto@kiuruvesilehti.fi ILMOITUSHINNAT ts 1,15 e tj 1,08 e takasivu 1,19 e kuolinilm. EU:ssa on paljon hyvää ja huonoa riippuen katsantokannasta. Heistäkin tuli nyt entisiä keskustan äänestäjiä. Tällaisia ehdokkaita ovat muun muassa vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja kristillisdemokraattien Sari Essayah, joka on lisäksi ilmoittanut, että on valmis ottamaan europarlamentaarikon paikan vastaan Suomen EU-puheenjohtajakauden ajaksi, jos hänen puolueensa ei ole mukana uudessa hallituksessa. EU:n budjetista 38 prosenttia ohjataan maaseudun ja maatalouden tukemiseen, suoriin maataloustukiin menee vielä lisäksi 28 prosenttia budjettivaroista. Tilausmaksut 12 kk/kesto: kotimaa 90 e / 81 e Eurooppa 150 e / 130 e muut ulkomaat 220 e / 200 e Sitoutumaton kotiseudun uutisja ilmoituslehti Painopaikka: Lehtisepät, Pieksämäki EDUSKUNTAVAALIT aiheuttivat monille yllätyksiä, muun muassa perussuomalaisten nousu, keskustan romahdus ja lopulta demareiden kannatuksen hyytyminen ennakko-odotuksia alemmalle tasolle. saakka. 040 705 9327, jaana.selander@kiuruvesilehti.fi Toimittaja Tiina Kilvensalmi puh. Mikäli Britannia ei eroa ennen vaaleja EU:sta, Suomesta valitaan Euroopan parlamenttiin 13 meppiä. Esimerkkinä sanktiot Venäjälle, jotka syntyivät vastalauseena Krimin valloittamiselle ja Ukrainan horjuttamiselle. 2 Keskiviikko 8. Koko maassa 39,10 ja koko EU:ssa 42,6. Hyvää EU:ssa on vapaa liikkuvuus ja kaupankäynti sekä yhteisön voima. Puolueen johdon ja ministerien pitäisi tulla alas norsunluutorneistaan ja kuunnella, mitä kansan syville riveille kuuluu, eikä kuunnella vain myötäjuoksijoiden hyminöitä. maatalojen emännät ja isännät, jotka ovat vuosikymmeniä tehneet työtä ja maksaneet eläkevakuutusmaksuja, jopa ulosottoteitse. Sen sijaan kannatustaan nostaneista vihreistä tuli Suomen epätasa-arvoisin puolue. Kun papat, mummot ja muut kyydintarvitsijat eivät saaneet kyytiänsä, niin se vaikutti laajalti myös muihin lähipiirissä oleviin, heistä tuli entisiä keskustan kannattajia. Otapa tästä kaikesta selvä! EU-POLITIIKKA vaikuttaa suoraan monen kiuruvetisen elämään muun muassa maataloustukien kautta. Niiden saajia ovat mm. EUROVAALI ei valitettavasti innosta ihmisiä uurnille. Moni arvostelee sitä, että Suomi maksaa EU:lle enemmän kuin saa sieltä takaisin. Myös nimimerkillä julkaistavien kirjoitusten yhteydessä tulee lähettää nimi, osoite ja puhelinnumero, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Väitetään, että sen lupauksen seurauksia niitetään nyt Oulun seudulla ja muuallakin Suomessa. Kiuruvesi-lehti/ Postia-palsta, Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi toimitus@kiuruvesilehti.fi POSTIA PÄÄKIRJOITUS TOIMITUS@KIURUVESILEHTI.FI E uroparlamenttivaalit järjestetään Suomessa runsaan kahden viikon kuluttua, sunnuntaina 26. KAARLO HUMALOJA Puuttuvatko puolueesta (vihreät) oikeat miehiset miehet, todelliset karpaasit. Puolue sai 20 kansanedustajaa joista 17 on naista ja vain kolme miestä, tasa-arvonhan pitäisi toimia molempiin suuntiin. Ennakkoäänestys käynnistyy keskiviikkona 15. Edellisissä vaaleissa (vuonna 2014) Kiuruvedellä äänestysprosentti oli 33,7. Hallitus on hekumoinut takuueläkkeen nostollaan. Näissä vaaleissa entistä sekaisemmaksi kokemuksen EUäänestämisestä tekee se, että jotkut poliitikot, eduskuntaan valitut, ovat ilmoittaneet jo etukäteen, etteivät ota vastaan mepin paikkaan, jos tulevat Euroopan parlamenttiin valituiksi. Sitä tekevät myös mieskansanedustajien puolisot. Kaiken kaikkiaan europarlamenttiin valitaan 751 jäsentä. Kiuruvedellä äänestyspaikkana on Kiuruveden kaupungintalo, kirjastoauto kiertää haja-asutusalueella kolmena päivänä (15.–17.5.) ottamassa ääniä vastaan. Muistamme kuinka Juha Sipilä, puolisonsa Minna-Maarian ehdotuksesta, halusi antaa kotinsa pakolaisten käyttöön. EU-tuet ovat meille tärkeitä, sillä monet tilat ovat riippuvaisia tästä rahasta ja nyt, jos unionin yksi suurimmista jäsenvaltioista, Britannia, jättää EU:n, rahavarat ovat entistä tiukemmalla. päivänä toukokuuta. 044 705 0443 Hovinpelto 3, 74700 Kiuruvesi Konttori avoinna: ma – pe 8 – 16 Levikki: 5068 (LT 2018) Ilmestyy keskiviikkoisin Sanomalehtiliiton jäsen TOIMITUS toimitus@kiuruvesilehti.fi Päätoimittaja Jaana Selander puh. ”Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi”. Mielipiteitä voi lähettää sähköpostitse. Lehden vastuu virheellisen ilmoituksen tai väärän ilmoitusajankohdan ilmoittajalle aiheutuvista vahingoista rajoittuu enintään ilmoitushintaan. Kirjoituksia ei palauteta. toukokuuta 2019 Mielipiteitä julkaistaan nimellä sekä nimimerkillä. Pienet työeläkkeet eivät ole nousseet. Taksikyydit ja Kela-kyydit lähes katosivat, etupäässä syrjäseuduilta ja pieniltä paikkakunnilta, juuri sieltä, missä niille on tarvetta ja missä on ollut keskustapuolueen kannatusta. EU:n yhteinen viesti on, ettei maailmalla miten tahansa käyttäydytä. Euroopan unionia ei koeta läheiseksi, vaikka EU säätelee monessa asiassa myös Suomen politiikkaa. Toimitus pidättää oikeuden kirjoitusten lyhentämiseen ja otsikointiin. päivänä toukokuuta ja kestää 21.5. Kaiken kaikkiaan tämä on euroissa yli 600 miljoonaa vuosille 2014– 2020. ” Unohdettu kansa Somepoiminta ”Voi elämä ja kevät!.” #aurinkopaistaa #kevättulee #pääsiäinen #minä #keinussa #kyllätarkenee #auringonlapsi #mökkielämää #kyntölä #kiuruvesi #kiuruvesi @terhilotvonen 20.4.2019 Paikka: Kiuruvesi Kuvaaja: Terhi Lotvonen Tagaa kuvasi sanalla #kiuruvesi, ja saatamme valita sinut somepoimmintaan luvallasi Puh. 044 705 0443 ILMOITUSTEN JÄTTÖ: Liikeilmoitukset maanantaihin klo 12 ja pikkuilmoitukset ma klo 14 mennessä
Nykynuoret ovat avoimia, sosiaalisesti lahjakkaita, suvaitsevaisia. Monelle se voi myös tuoda tullessaan myös pettymyksiä mahdollisten tulevaisuuden suunnitelmien kariutumista. Huolenaiheena voisin nostaa nuorten entistä myönteisempi suhtautuminen mietoihin huumeisiin, vaikkakin kaiken kaikkiaan nuoret ovat raittiimpia, kun koskaan aikaisemmin. NÄISSÄ ongelmissa ja niiden ratkaisemisissa olemme me aikuiset avainroolissa. Nuori, mitä meille kuuluu. Näihin vakaviin ongelmiin pitää yhdessä kaikin keinoin etsiä ratkaisuja ja ennaltaehkäisevä ja varhainen puuttuminen ovat avainasemassa. TOISAALTA pitää olla iloinen nykynuorista, jotka ovat avoimia, sosiaalisesti lahjakkaita, ennakkoluulottomia, suvaitsevaisia, hyvän kielitaidon omaavia, tulevia maailmanmatkaajia. Ilonaiheita on myös nuorisobarometrin tuloksista, jonka mukaan 96 prosenttia nuorista pitää yleissivistystä ja koulutusta tärkeänä asiana ja 94 prosenttia uskoo koulutuksen parantavan omaa elämän laatua ja mahdollistaa työllistymisen jatkossa. Kevät ja kesä ovat monelle nuorelle tärkeää ja hienoa aikaa. Anne Rytkönen ” Somepoiminta T utkimuksien mukaan valtaosalla suomalaisista nuorista menee paremmin kuin koskaan. Jokainen on oman elämän vastuuhenkilö ja voi vaikuttaa omilla valinnoilla todella paljon, mihin suuntaan elämä lähtee menemään. On pääsykokeita, erilaisia juhlia, kesätöitä, festareita, aurinkoa, lomaa ja lepoa. Päihdeja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huomattavasti ja myös moni nuori jää ilman koulupaikkaa. Neuvo liittyi nuoren kohtaamiseen: ”Kaksi ensimmäistä minuuttia on tärkeämmät, katsekontakti ja kysymys, miten mennee?” Ei kovin monimutkainen juttu, mutta toimii. Myös epäonnistumiset ovat sallittua ja huonoja valintoja voi muuttaa ja tehdä suunnitelmia uusiksi. KLO 10.30–15.00 Paistettua kirjolohta, parsaa ja hollandaisekastiketta (L,G) Paahdettua broileria ja granaattiomenapunaviinikastiketta (L,G) Timjamijuureksia (L,G) Kermaperunat (L,G) Perunamuusi (L,G) Äitienpäiväkakku ja kahvi (L,G) ÄITIENPÄIVÄN NOUTOPÖYTÄ S-ETUKORTILLA 14 90 Ilman S-Etukorttia 15,90 €. Myös nuorten yksinäisyys nousee monissa tutkimuksissa esille ja erityisesti poikien kohdalla. Nuorten kohtaaminen arjessa ja kysyminen, että miten sinulla menee, ja olla valmis aidosti kuuntelemaan ja antamaan nuorelle aikaa. KAASUGRILLI FXA SILVER 319. Aina pitää yrittää uudestaan ja miettiä uusia vaihtoehtoja ja kokeilla uusia juttuja. Toivottavasti kesällä riittäisi aurinkoa ja toivotankin mukavaa kevättä ja kesää. Tärkeitä on nuoren oma motivaatio, halu oppia uutta ja ottaa vastuuta oman elämän ja tulevaisuuden suhteen. 3,95€ 99 , JALOHORTENSIA 23cm 14,95€ 199 , Hyvä valikoima erilaisia havuja alk. Samaan aikaan kuitenkin ongelmat kasaantuvat pienelle, mutta kasvavalle porukalle. TYÖVUOSIEN alkuaikoina olin koulutuksessa ja eräs viisas kouluttaja antoi meille neuvon, jota olen pyrkinyt työssäni noudattamaan. Tieto siitä, että nuori tietää, että voi kertoa luotettavalle aikuiselle asioita ja niille myös tehdään jotakin, vaikka ne olisivat kuinka isoja ja vaikeita. Tukea ja apua löytyy, mikäli itse ei kykene asioita pistämään järjestykseen. toukokuuta 2019 VIERASKYNÄ ANNE RYTKÖNEN Kirjoittaja on Kiuruveden nuorisosihteeri. 3 Keskiviikko 8. 050 579 2226 ma-to 8-17, pe 8-18, la 9-14 Meiltä myös lahjakortit! Tarjoukset voimassa 14.5.2019 Tervetuloa! PUUTARHAMYYMÄLÄSTÄMME 10 00 /5sk PUUTARHAMULTA CELLO 40L 0,05€/l (norm 14,75) 5 säkkiä kympillä KEINU CELLO TEXTILE 2-hengen Erilaisia ruukkuja runkoruusuja alk. 5,95€ Muista äitiä 12.5. Näin jo tämän ikäisenä voisin todeta, että nuoruus on elämän parasta aikaa. Toisille se on pienestä saakka selvä ja sitä kohden kuljetaan ja toiselle siihen menee enemmän aikaa ja voi tarvita aikuisten tukea ja aikaa miettiä, mitä kaikkia eri vaihtoehtoja on. USKON, että jokaiselle nuorelle löytyy elämässä jatkopolku. Kiuruvesi KIURUVESI Topintie 1, Kiuruvesi, puh. Voihan se olla, että se, mitä kuulemme ei välttämättä ole niitä helpompia asioita käsitellä. MENU SU 12.5
Jari Koivunen Rinki oy ” SAVON Kuituverkko Oy tekee valokuitusuunnitelman Kiuruveden taajamaan 5 800 eurolla (alv 0). Alijäämien kattamiseksi sairaanhoitopiirin kunnat joutuvat kohdentamaan lisämäärärahaa talousarvioissaan sairaanhoitopiirille. Suomen Uusiomuovi on laajentanut Rinki-ekopisteverkostoa niin, että kokonaismäärä on nyt 615 pistettä ja jokaisessa 4 000 asukkaan kunnassa on ainakin yksi keräyspiste lähikuukausina. Kaiken kaikkiaan Suomessa on yli 1 850 Rinki-ekopistettä. Koivusen mukaan Kiuruvedellä on jo nyt kolme muovinkeräyssäiliötä, uusia säilöitä ei ole suunnitteilla, Suomessa on paikkakuntia, joissa ei ole lainkaan muovinkeräyspistettä. Aiemmin Rinki on kerännyt näillä pisteillä jo lasija kartonkipakkauksia sekä pienmetallia. – Lainsäädännön minimimäärä muovipakkausten keräyspisteille on 500 pistettä, vähintään yksi piste yli 10 000 asukkaan taajamaan. toukokuuta 2019 UUTISET Kerro meille uutisvinkki: toimitus@kiuruvesilehti.fi Keskiviikko 8. Vuoden 2018 ennakkotiedoista voi päätellä, että kierrätykseen palautuneiden muovipakkausten mää4 Keskiviikko 8. – Näin keväisin, kun aurinko alkaa paistamaan, ihmiset siivoavat ja se näkyy piikkinä täällä meidänkin keräysmäärissä, Koivunen kertoo. Hakuaika päättyi 23.4. Valtuusto muutti maaliskuussa lukiokoulutuksen rehtorin viran lukion rehtori – sivistystoimen vastaavan viraksi 1.8.2019 alkaen. Säiliöiden ulkopuolelle oli kasattu melkoinen pino muovipusseja. POHJOIS-SAVON sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tilinpäätös vuodelta 2018 on 10 miljoonaa euroa alijäämäinen. Taseessa oleva kattamaton alijäämä on 13,7 miljoonaa euroa. Lukion rehtorin viran hakuaikaa jatketaan KAUPUNGINHALLITUS on päättänyt jatkaa lukion rehtori-sivistystoimen vastaavan viran hakuaikaa 21.5.2019 saakka. JAANA SELANDER lyhyesti Taajamaan valokuitusuunnitelma Kiuruvesi vaatii tarkkaa taloutta sairaanhoitopiiriltä Kiuruvetiset osaavat lajitella hyvin jätteet, reklamaatioita ei ole tullut. Suomessa kerätään muovipakkauksia 621 Rinki-ekopisteessä. Savon Kuituverkko Oy:llä on jo olemassa olevaa valokuitua Kiuruveden taajamassa. Kiuruveden kaupunki pyysi suunnitelmatarjoukset kolmelta operaattorilta tarjoukset valokuiturunkoverkkosuunnitelman laatimisesta Kiuruveden taajamaan ydinkeskustan, Yhtylän ja Hovin alueille. Kukkomäentien ekopiste tyhjennetään tiistaisin. Rinki-ekopisteen aluepäällikkö Jari Koivunen kertoo, että Kukkomäentien ekopiste tyhjennetään tiistaisin, samoin kuin ABC-liikenneaseman ekopiste. VAPPUPÄIVÄNÄ Kukkomäentien ekopiste oli jo siistimmässä kunnossa, tosin silloinkin muovisäiliön edustalla oli rikkinäinen muovituoli ja grillin kansi. Tarjotut suunnitelmahinnat vaihtelivat 5000–8000 euroa. Näistä yli 600 pisteessä on Ringin ja Suomen Uusiomuovi Oy:n muovipakkauskeräys. Suunnitelma on valmis kesäkuun 2019 loppuun mennessä. Nykyinen rahoituspohja ei riitä tulevina vuosina kattamaan toiminnasta syntyviä menoja. Koivusen mukaan kiuruvetiset osaavat lajitella hyvin jätteet, reklamaatioita ei ole tullut, jätteet ovat myös puhtaita. Yhtiö on kiinnostunut laajentamaan kuituverkon peittoa Yhtylän, Kairikon ja Hovin alueille, joissa ei vielä ole valokuituyhteyksiä tarjolla. Kiuruveden kaupunki esittää, että sairaanhoitopiirin investointiPetterintie 8 74200 VIEREMÄ Puh. Nyt keräysverkoston laajuus ylittää lain vaatiman minimirajan jo yli 121 pisteellä. Silloin kuluttaja palautti keskimäärin puoli kiloa pakkauksia keräyksen kautta kierrätykseen. 017-820 3640 Ma-To 8.30-17 Pe 8.30-18 La 9.00-14 Anna äidin itse valita LAHJAKORTTILLA onnistut aina! Äidille! Elämänpuut MP-09 89€ MP1616 99€ Sisältää ketjun. Koivunen pitää Kiuruveden muovijätekeräyskapasiteettia parempana kuin monella muulla paikkakunnalla, Kiuruvedellä on kolme muovijätesäiliötä, puolet enemmän kuin laki velvoittaa. Runkoverkkosuunnitelma tarvitaan ennen kaikkea Yhtylän ja Hovin alueille. toukokuuta 2019 Ekopiste tulvii, aurinko saa siivoamaan RINKI-EKOPISTE Vappuaattoaamuna Kukkomäentien Rinki-ekopiste oli tulvillaan muovijätettä. Keräysverkostoa on kehitetty ja laajennettu vuoden 2016 jälkeen. Ydinkeskustassa on tarjolla jo useamman operaattorin rakentamaa kuitukapasiteettia
Eikö kannattaisi laittaa toinen keräyspiste. Uusi toimintamallikin voi olla mahdollinen, jonkinlainen yhdistelmä ostolääkäripalvelun ja yksityisen lääkäriaseman välillä. Hieno asia se, että ihmiset haluavat kierrättää muovia. 5 Keskiviikko 8. Kuntalaisten tulee kuitenkin saada tarvitsemansa hoito ja julkinen terveydenhoito on viime kädessä vastuussa hoidosta, Toivanen linjaa. – Toiminta voi jatkua nykyisellään asiakkaan käyttämällä palvelusetelillä. Yksi vaihtoehto on niin ikään paluu entiseen, jossa asiakkaat siirtyvät takaisin sote-kuntayhtymän hoidettaviksi ja yritämme hankkia lääkäripalvelun terveyskeskuksen vastaanottoihin. Voidaanko palvelua ostaa, minkä hintaista se on, voiko toimintaa hoitaa vaikkapa terveyskeskuksen tiloissa, jossa on laboratorio ja röntgen lähellä. Toivasen mukaan suurin ongelma on raha. ministeriöön lähetettävää lupahakemusta on sairaanhoitopiirin pyydettävä sen jäsenkunnilta lausunnot hankkeesta ja toteutettavasta investoinnista. SOMEGALLUP Kommentteja jätekeräyksestä Anna-Liisa Tenhunen: Kuka vastaa kierrätyssäiliöiden tyhjennyksestä. – Kun tieto soteuudistuksen kaatumisesta tuli julki, Ylä-Savon Soten johtavat lääkärit Eija Jestola ja Anssi Uutela aloittivat neuvottelut Kunnanlääkärit oy:n kanssa toiminnan vaihtoehdoista jatkossa. Ei Kyllä 88 % 12 % Viikon kysymys osoitteessa www.kiuruvesilehti.. Olen siis todella onnellinen siitä, että olemme osoittaneet näillä muovimäärillä, että kierrätysintoa riittää. Suvi Happonen: Alunperin Rinki oy ei ollut lainkaan halukas tuomaan koko muovinkeräystä alle 10 000 asukkaan taajamaamme. muuta järjestettävissä olevaa infraa). SEURAAVAN VIIKON KYSYMYS: Hyväksytkö EU-vaaliehdokkaat, jotka keräävät vain ääniä puolueelleen. Sairaanhoitopiirin ja kuntien välistä yhteistyötä on tiivistettävä ja kunnat on otettava mukaan toiminnan suunnitteluun. Vuosittainen investointitaso on sopeutettava sairaanhoitopiirin ja kuntien taloudelliseen kantokykyyn ja löydettävä ratkaisuja, joilla investointitaso saadaan taloudellisesti kestäväksi. Laiha lohtu tässä on, että saman kysymyksen ääressä on melko monta muutakin kuntaa, ei pelkästään Kiuruvesi. Ennen ko. Sen sijaan se ei ole vaihtoehto, että terveyskeskus suljettaisiin. Neuvottelun tulosta päästään soten hallituksessa käsittelemään kesäkuussa, kertoo yhtymähallituksen kiuruvetinen jäsen Sisko Toivanen. rät ovat jo kaksi kiloa suomalaista kohden, Uusiomuosi Oy:n verkkosivuilla kerrotaan. – Entä joudummeko kilpailuttamaan toimintoja, koska yhden toimijan suosiminen on varma tie markkinaoikeuteen, saako uusi hallitus rivinsä koottua pikaisesti ja soteuudistuksen jatkumaan. Kristallipallolle olisi nyt kova kysyntä, kun kyse on isoista asioista ja valinnat vaikuttavat vuosiksi eteenpäin, teki sitten miten päin tahansa. Ajanvaraus silmälääkäri/optikko puh. – Valinnanvapauden loppumisessa ei siis ole kyse Ylä-Savon Soten tai vielä vähemmän Kiuruveden kaupungin päättäjien tahdonpuutteesta tai osaamisesta ja/ tai osaamattomuudesta, Sisko Toivanen linjaa. VIIKON KYSYMYS Pitääkö lasten lihavuudesta olla huolissaan. Toivanen perää paljon malttia ja syvällistä keskustelua Kunnanlääkäreiltä ja soteyhtymän edustajilta. Kiurukatu 1, (017) 752 277 • Palvelemme ma-pe 8.30-17 Tervetuloa katselemaan! Tarjous! Rakkain -sydänriipus 49€ 49€ (ovh 69€). Sairaanhoitopiirin on nimettävä työryhmä, joka koostuu kuntien edustajista ja joka toimii kuntayhtymän johdon tukena päätösten valmistelussa. – Rahan riittävyydestä painitaan jo tällä hetkellä, kun toiminta kattaa paljon muutakin kuin lääkäreiden vastaanotot, jotka tahtovat aina nousta keskiöön. neuvoloista, kotisairaanhoidosta, kotihoidosta, hoitajien vastaanotosta (muistihoitajat, diabetes, uniapneaja keuhkotaudit, dialyysit) ja monesta muusta toiminnasta. Samalla unohdetaan, että julkinen terveydenhuolto vastaa terveyskeskuksien sisällä maksuttomista palveluista mm. Uudisrakentamisen sijasta on tarkasteltava vaihtoehtoiset ratkaisut ja hyödynnettävä jo olemassa olevia tiloja. MUOVINKERÄYSPISTE oli vappuaattoaamuna tupaten täynnä linja-autoasemalla. Kiuruvesi maksoi vuonna 2018 sairaanhoitopiirille 8,4 miljoonaa euroa. Jos syrjäkylältä asti lähtee tuomaan muovia kierrätykseen, keljuttaa viedä samat muovit takaisin.. Tällä hetkellä toiminnan jatkaminen lienee mahdollista palvelusetelin kautta, ainakin jossain laajuudessa, Toivanen sanoo. Kiuruveden kaupunki on Ylä-Savon Sote -kuntayhtymän omistaja ja järjestää terveyspalvelunsa sitä kautta. toukokuuta 2019 Ekopiste tulvii, aurinko saa siivoamaan JAANA SELANDER YLÄ-SAVON Sote -kuntayhtymä käy neuvotteluja Kunnanlääkäreiden kanssa vaihtoehdoista jatkaa vastaanottotoimintaa Kiuruvedellä. Eli käytännössä asiakasmaksut jakautuvat vähintään kahdelle toimijalle (Terveystalo on myös valinnanvapauskokeilun piirissä), mutta iso osa kuluista jää kuntayhtymälle, mikä tarkoittaa kuntien maksuosuuden kasvua, veron korotuksia. Kunnanlääkäreiden jatko kiinni rahasta JAANA SELANDER JAANA SELANDER Terho Kauppinen vei viime viikolla kiuruvetisiin kauppaliikkeisiin mielipidekyselyn, jolla hän toivoo jatkoa Kunnanlääkäreille Kiuruvedellä. Neuvottelujen tulosta päästään käsittelemään YläSavon Soten yhtymähallituksessa varmaankin kesäkuun puolella. 017 752 277 www.kiuruvedennakokulma.. Enskaja terveyskeskusvastaanotosta peritään asiakasmaksu, jonka perii myös Kunnanlääkärit. Siinä oli laskua edelliseen vuoteen 449 000 euroa. Työryhmän ensimmäinen tehtävä on esittää oma ehdotuksensa talouden tasapainottamiseksi vuoden 2019 loppuun mennessä. Psykiatriatalon investoinnin valmistelussa on huomioitava kuntia ja kuntayhtymiä koskevan rajoituslain määräykset, joka ovat voimassa vuoden 2022 loppuun. Itse en millään haluaisi olla se yhteydenottaja Rinkiin, koska muovinkeräyspisteiden saaminen Kiuruvedelle oli jo sellainen vääntö, etten ehkä ole ihan lempikuluttaja Rinki oy:lle. suunnitelma on otettava uudelleen tarkasteluun. Kiuruveden kaupunki ei hyväksy sairaanhoitopiirin suunnitelmaa korottaa kuntien maksuosuutta vuodelle 2020 2,9 prosentilla. Toivasen mukaan vaihtoehtojahan on useita tilanteen ratkaisemiseksi. Vappupäivänä se oli jo siistimmän näköinen. Valinnanvapauskokeilu päättyi keväällä, sillä sote-uudistuksen valmistelun loppuminen kaatoi myös lainsäädännön ja rahoituksen. Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Paras keino vaikuttaa tähän asiaan olisi yhteydenotto Rinkiin ja esimerkiksi ehdottaen, että he toisivat Kiuruvedelle puristimella varustettuja keräyskontteja (vaatii tietysti sähköä jne
Rakkaudella kaivaten ja ikävöiden Kati ja Rainer perheineen Kari perheineen siskot perheineen veli perheineen sukulaiset ja ystävät Heittäkää hiljaa arkulle multaa, siellä on mummi siellä on kultaa. Lämmin kiitos osanotosta. Lähetystyö ottaa vastaan lounaalle puolukkahilloa. klo 18 iso sali. Hinta 16€/aikuiset, 8€/koululaiset ja opisk., 6.v ja alle/ilmainen. Oma kassi mukaan. MUSIIKKITYÖ Kirkkokuoron harjoitukset ke 8. Ilmoittautuminen 15.5 mennessä Tanjalle p. toukokuuta 2019 To 9.5. Vilho Roivainen EN JUHLI merkkipäivääni, enkä ole tavattavissa. 14.05.1934 k. 0400 988 713. Sydämesi niin lämmin ja hellä, siellä paikka meillä jokaisella. 0400 988 713. Hinta 25€. Isä, vaari, isovaari Juho Henrik STYRMAN s. Listakeräysaika on päättynyt. Rakkaudella ja kiitollisuudella muistaen Mikko ja Merja perheineen Päivi perheineen Aija veljet ja sisko perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lähtö klo 9 srk-talolta ja paluu n. klo 19 Seurat Seuratuvalla. Lämmin kiitos osanotosta ja hoitopalvelu Beda Oy:n henkilökunnalle isämme hyvästä hoidosta. klo 10 liturgia, äitienpäivä Ma 13.5. klo 15.00 Osuuspankin kerhohuoneella, Ahti Mikkonen. 19.04.2019 Kiuruvesi Hiljaa lähdit luotamme pois, emme Sinua vielä antaneet ois. Lämmin kiitos osanotosta. 17.04.2019 Kiuruvedellä Kaivaten Kaija Hanna-Riikka Sanni Mikko Kaisa sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Silmissä siintää taivas, ahava pyyhkii poskipäitä. klo 14.30. Lounaan tuotolla tuetaan lasten koulunkäyntiä mm. Kiitos kaikille äidin hoitoon osallistuneille. klo 17. Matkalla käymme Pielaveden kirkossa. Seurakuntakerhon retki Riuttalan talonpoikaismuseoon. 040 584 7806 www.kiuruvedenhelluntaisrk.fi Olet tervetullut! IISALMEN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA Pyhän Nikolaoksen kirkko, Kiuruvesi Su 12.5. Osallistumismaksu 5€. Kiitos sinulle arvokkaasta työstäsi kerääjänä. Kahvitarjoilua. klo 13 Ry:n seurat, iso sali. PYHÄKOULUTYÖ Puistopyhis to 9.5. LÄHETYSTYÖ Äitienpäivälounas su 12.5. VARHAISNUORISOTYÖ Kalliokylän kerho pe 10. Aurinko kirkas silloin taivaalla loisti, ikiuni kun tuskasi poisti. ja erityisruokavaliot 7.5. Ole ystävällinen ja palauta lista ja keräämäsi rahat pankkiin tai diakoniatoimistoon. Retki on avoin kaikille, mukaan mahtuu 40 hlö. Tervetuloa perheen kanssa, yksin tai ystävän seurassa. Pe 10.5. Ilmoittautuminen 8.5 mennessä Tanjalle p. Heidi, Miro, Mea ja Mila Jani Jari, Minni, Viljami, Miska ja Joose Cia, Heta ja Helli. (I.Ylikoski) Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Juntunen o.s. Ti 21.5 klo 10-14 Omaishoitajien ja hoidettavien virkistyspäivä Hyvölännimessä. Kärkkäinen s. Heino Lappalainen Kun kevät kellojaan soittaa ja juhlapäiväni koittaa, en päälle pue mä frakkia, vaan etsin traktorista pakkia. NUORISOTYÖ Tyttöjen ilta pe 10.5. klo 11-13 seurakuntatalolla. klo 18 Sulkavanjärven hautausmaan siivoustalkoot. Anja Marjatta Korhonen 77 v. klo 12. Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä, vaikk` sydän on täynnä kyyneleitä. klo 13 ruokaavun jakopäivä. 23.12.1941 Kiuruvesi k. 17.10.1965 Kittilässä k. Su 12.5. Avoimet ovet pappilassa pe 17.5. Lämpimästi tervetuloa! Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Boliviassa, Namibiassa ja Palestiinan alueella Suomen Lähetysseuran kautta. 017 7700 421 kuolleet perheuutiset seurakunnat äitienpäivä Ylioppilasjuhlat, ammattiin valmistuminen, opinnot päätöksessä.... Yhteistyössä kaupungin nuorisotyö kanssa. Iltaperhekerho yhdessä MLL:n kanssa päiväkoti Kimpan tiloissa ke 15.5. Kutsu läheisesi koolle lehti-ilmoituksella Vapaaseurakunta, Kiuruveden rukouspiiri Raamattupiiri 12.5. Ti 21.5. Sydämen hento liekki sammui talven tuulihin. 6 Keskiviikko 8. To 9.5 klo 14 Vapaaehtoisten kokoontuminen monitoimisalissa Ma 13.5 klo 10-15 Rovastikunnallinen näkövammaisten retkipäivä Hyvölänniemessä. klo 10 Messu (Häyrynen, Pesälä). Muistoissamme iäti elää saat. 02.11.1941 Kiuruvesi k. klo 15 Veisuut Nuutilassa, Järventauksentie 150. Rakkaamme Anja Marjatta KORHONEN ent. PERHETYÖ Vietämme naamiaisia perhekerhossa Pappilassa 9.5. Kuollut Juho Henrik Styrman 84 v. Olet ansainnut unen rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. klo 12 Ruoka-avun kävijöille ruokailu Puistonkulmalla. Ilm. klo 13 Kiuruveden tiistaiseura Tarjolla: Porsaanfile kermakastikkeessa ja perunat, punajuuri-aurapaistos, värikkäät rakuunaporkkanat, vihersalaatti + kastike, puolukkasurvos, graavilohi, leivät ja juomat, täytekakku ja kahvi/tee Hinta: 16€/aik., 8€/koululaiset ja opisk., 6.v ja alle/ilmainen Äitienpäivälounas Su 12.5.2019 klo 11–13 Kiuruveden srk-talon yläsalissa, Kirkkokatu 8 Tervetuloa!! Kiuruveden seurakunta/lähetys Niin usein sanomatta jää pieni ja tärkeä sana tää KIITOS Merja K. 0400 981069. klo 16.30. klo 14.30 Pappilassa. Valmistamme itse kosmetiikkaa sekä koruja. klo 10 Messu (Monto, Lilja). Rakkaamme Rauno Kalervo NEVALAINEN s. Ti 14.5. klo 10.00. Sua paljosta äiti kiittää saamme. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous, monitoimisali. Olavi Väisänen Su klo 18 Äitienpäiväjuhla, Eija PiippoSavolainen, ym., kahvitarjoilu Ti klo 10-14 päivärukous Ti klo 18 rukousilta Kiuruveden helluntaiseurakunta puh. kiertävä raamattukoulu peruttu! Ti 14.5. ja 15.5. Mauno Lepistö EN JUHLI vanhenemista, olen matkoilla. Koulutuspäällikkö Rauno Kalervo NEVALAINEN *17.10.1965 †17.04.2019 Ylä-Savon ammattiopiston pitkäaikaisen ja pidetyn työntekijän muistoa kunnioittaen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Henkilökunta Rakkaamme siunataan haudanlepoon Espoossa, Kellonummen kappelissa 11.05.2019 klo:12.00. Ma 20.5. DIAKONIA HUOM! Hyvä yhteisvastuukerääjä. Leena Marjatta Nousiainen 67 v. Sulle hyvästit jätimme, silitimme tukkaa. klo 11 – 13 Maukas ja monipuolinen Äitienpäivälounas täytekakku-kahvien kera seurakuntatalon yläsalissa. 14.04.2019 Lähdit aamulla hiljaa taivaan kotihin. ja 17.5. Muistotilaisuus Perkkaan kappelissa Rakas äitimme mummimme ja isomummimme Raili Annikki TARVAINEN s. Päivä on maksuton. Su 19.5. Kastettu Isla Tuulikki Remes Aava Elle Sofia Rytkönen Hilla Elviira Pennanen Emily Sienna Isabella Väisänen www.kiuruvedenseurakunta.fi puh. Raivaajapuistossa klo 9.30. 12.04.2019 Espoon sairaala Käsi äidin ei enää kudo sukkaa. Mieli vapaana liitää, kantaa luonto meän miestä. lapset puolisoineen lastenlapset lastenlastenlapset EN JUHLI merkkipäivääni. Ma 20.5. mennessä Marittalle p. Omalla porukalla sitten kahvit keitetään ja pieni hetki juhlien vietetään. Lapsille pieni leikkinurkkaus. Raunon toiveen mukaan uurna lasketaan Kittilän hautausmaahan
Puistopyhis alkaa klo 9.30 ja kestää noin 30 minuuttia. *Asiakaspalvelu on avoinna vuorokauden ympäri läpi vuoden. Oikean vastauksen löydät Sirkus Finlandian ohjelmalehtisestä tai Kiuruvedellä ma 28.5.2018 LUKIJAKILPAILU 2019 Sirkus Finlandia on tänä vuonna saanut aivan uuden ison katsomon. Tervetuloa! TERVETULOA TALOON, SINÄ JA UUDET LÄÄKÄRIMME. 0600 30006 (1,78 e/min + pvm) Kaikkien 21.5.2018 mennessä vastanneiden kesken arvomme 30 kpl sirkuslippuja. 030 6000* Osaavaan joukkoomme Kiuruvedellä liittyi 30.4.2019 yleislääkäri Paula Martikainen. Montako istuinta on Sirkus Finlandian uudessa katsomossa. Laulutoiveitakin otetaan mielellään vastaan. Kiuruvesi-lehdessä. Pyhiksessä lapset ja aikuiset voivat viettää yhdessä mukavan hetken laulujen, leikkien, satujen ja raamatunkertomusten parissa. Hovinpelto 3, KIURUVESI LEHTI OY LUKIJAKILPAILU 2018 Mistä maasta tulee eniten aristeja Sirkus Finlandiaan. lehti tai toimita se konttoriimme, Hovinpelto 3. luokan postimerkillä varustettuna os. Ei postikortteja. Tervetuloa! ”Suomalainen ruoka ja metsät ovat puolustamisen arvoisia” M ak sa ja : K iu ru ve de n K es ku st a 26 menot Lehden kantava voima on kiuruvetisyys. www.sirkusfinlandia.fi. Idea puistopyhiksestä saatiin Vieremän seurakunnasta. – Laulamme yhdessä laululeikkejä, lastenvirsiä ja käytämme Raamatun kertomuksia ja satuja hiljentymishetkessä. ” sirkusfinlandia.fi Find us on Facebook Badge CMYK / .ai Liput 12,50–33 € sirkuksen lippukassasta ilman lisämaksuja klo 12–13 ja 2 tuntia ennen esitystä Info-puh. Kiuruve dellä 22.5.20 19 Voittajat julkaistaan 15.5. Lapset saavat oman pyhäkoulutaulun, johon saa joka osallistumiskerran jälkeen oman tarramerkin. Maneesin ympärillä on nyt enemmän istuinpaikkoja kuin yhdessäkään Suomen elokuvasalissa. luokan postimerkki Vastaajan nimi Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Kirjoita nimija osoitetietosi sekä vastauksesi oheiseen kuponkiin ja lähetä se 1. Puhelun hinta on lankaliittymästä 8,35 snt/puhelu + 3,20 snt/min, matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 19,33 snt/min. Pyhäkouluhetkessä lapset saavat osallistua hartauteen kertomalla omia mietteitään ja kysymyksiään aiheesta. 7 Keskiviikko 8. Seuraavat puistopyhikset ovat torstaina 9.5. Arvomme 30 sirkuslippua kaikkien vastanneiden kesken. Raivaajapuisto ja ja torstaina 16.5. Jos et tiedä tai löydä vastausta, kannattaa kokeilla arvausta, sillä kaikki vastanneet osallistuvat sirkuksen pääsylippuarvontaan. Elsin tukijoukot tarjoavat Eurooppa-päivänä torstaina 9.5. Kerro se meille ja osallistut sirkuslippujen arvontaan. Ohjaaja pyhikseen tulee seurakunnan lapsityöstä. – Puistopyhikseen ovat tervetulleita kaikki päivähoidossa, perhepäivähoidossa ja kotihoidossa olevat lapset yhdessä aikuisen kanssa, kertoo lastenohjaaja Hilkka Eskelinen. NOPEASTI HYVÄÄN HOITOON terveystalo.com Terveystalo Kiuruvesi Harjukatu 2 B ma–to 8–16 pe 8–14 puh. toukokuuta 2019 Tervetuloa puistopyhikseen KIURUVEDEN seurakunta järjestää Puistopyhiksen vuorotellen kolmessa leikkipuistossa keväällä ja syksyllä. Vuonna 2017 vetovastuu siirtyi lapsityölle. klo 10–12 torilla makkaraa ja nokipannukahvit. Alkuun pyhiksiä pitivät nuorisotyönohjaaja ja papit. Kuvassa lastenohjaaja Hilkka Eskelinen ja opiskelija Salla-Mari Vilpunaho. JAANA SELANDER PUISTOPYHIS järjestettiin viime viikolla Sammaltien leikkipuistossa. Akentienpuisto. Puistopyhistoiminta käynnistyi Kiuruveden seurakunnassa vuonna 2012. Hovinpelto 3, KIURUVESI LEHTI OY Vastausten on oltava -lehdessä viimeistään 13.5.2018 Hovinpelto 3, KIURUVESI LEHTI OY Hovinpelto 3, KIURUVESI LEHTI OY -lehti Hovinpelto 3 74700 Kiuruvesi 1. Paikkoina ovat Sammalpuisto, Akentienpuisto ja Raivaajapuisto. Lähetä tai tuo vastauksesi Kiuruvesi-lehteen alla olevalla kupongilla 13.5.2019 mennessä. Arvaa montako istuinta siinä on
Ensimmäinen koitos Irjalle oli ruisleivän leipominen, kun anoppi pyysi sen tekemään. Suomen Sukututkimusseura perusti vuonna 2017 seuran 100-vuotistaipaleen kunniaksi Suomalaisen sukututkimuksen ansiomitalin. – 1950-luvun kynnyksellä meitä tuli kaksi valkolaista samaan aikaan Porttilaan. Hänellä oli monta nukkea, joille hän puki joka ilta yöpaidat päälle. Aiemmat saajat ovat professori Veijo Saloheimo (2018) ja Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva (2017). Aina kun uusi lapsi tuli, se oli minulle suuri ilon aihe. Seinällä on kuva 11-henkisestä perheestä. Paikkala on myös Suomalaisen paikannimikirjan (2007) päätoimittaja ja yksi kirjoittajista, väitöskirjan hän on tehnyt suomalaisen sukunimikäytännön modernisoitumisesta (Se tavallinen Virtanen, JAANA SELANDER Sirkka Paikkalalle Suomen Sukututkimusseuran kultainen ansiomerkki Sirkka Paikkala on lähtöisin Rytkyn Talliniemestä. – Tulin miniäksi romanitaloon eri heimosta, mutta uuden kulttuurin omaksuminen ei rasittanut minua. Nuorempana kävin tansseissa, mutta kun tiesin saavani ensimmäisen lapseni, herkesi tanssittamasta, vaikka muut menivät. Eipä Irja arvannut, millaiselle matkalle lähtee solmiessaan avioliiton Feija Grönforsin kanssa. – Arvostan tätä tunnustusta suuresti ja se todella yllätti minut. – Romaninainen ei saa kulkea aamutakissaan, kun talossa on muuta väkeä. Niistä jauhoista tein parhaat leivät, muistelee Irja. Mietimme sitten, että missä vaatteissa talossa liikumme, kun talohan oli aina täynnä väkeä, Irja muistelee. Irja on aina painottanut lapsilleen koulutuksen tärkeyttä elämässä. Olen elänyt aina vain minun lapsilleni. Hän jäi eläkkeelle maaliskuussa Kotimaisten kielten keskuksen johtavan nimistönhuoltajan virasta. Häntä ympäröivät valokuvat lapsista, lastenlapsista ja lastenlastenlapsista. Lasten, miesten ja naisten vaatteet pestään erikseen. Olin oppivainen ja tottunut tekemään töitä lapsuudenkodissani, Irja kertoo. Hän jäi eläkkeelle maaliskuun alussa tänä vuonna Kotimaisten kielten keskuksen johtavan nimistönhuoltajan virasta. Porttilan Irjan elämäntehtävä on olla äiti. JO lapsuudessa Irjalla oli vahva hoivavietti. Sirkka Paikkala (omaa sukua Laitinen) on filosofin tohtori ja suomen kielen ja nimistöntutkimuksen dosentti Helsingin ja Turun yliopistossa. Kun veljet lähtivät sotaan, Irja jäi tekemään maatilan töitä ja auttamaan äitiään. Äidiltään hän oppi ompelutaidon ja kotitaloustöiden tekemisen. Heitä piti hoitaa yötäpäivää. Feijan Aliina-äiti ja vanhemmat romaninaiset JUHLA 89-vuotias Irja Grönfors on suurperheen äiti, joka on saattanut maailmalle yhdeksän omaa lasta ja huolehtinut suvun sekä romanikiertolaisten lapsista. Omien ja suvun lasten lisäksi Porttilan ovet olivat avoinna romaneille ja valkolaisillekin. On kuvia ylioppilaista ja Feijasta 17-vuotiaana nuorukaisena. Kultainen ansiomitali on SSS:n myöntämä korkein ansiomerkki. Lattialle tippuneita ruokailuvälineitä ei käytetä uudelleen. Porttilan vanhassa talossa oli yhdeksän leivän uuni. Irja kasvoi kiuruvetisessä maalaisperheessä Luupuvedellä vanhempiensa ja kolmen veljensä kanssa. Irja on kokenut elämässään myös valtavan menetyksen, kun hänen Arto-poikansa kuoli ollessaan vain 18-vuotias. Kirjahyllyllä on valokuva suvun nuorimmasta polvesta. Kultainen ansiomitali voidaan myöntää henkilölle tai yhteisölle tunnustuksena sukututkimuksen hyväksi tehdystä erityisen ansiokkaasta työstä ja se annetaan ainoastaan yhdelle saajalle vuodessa. 8 Keskiviikko 8. Olen edelleen hyvin hämmentynyt osakseni tulleesta kunniasta, olenhan ensisijaisesti nimistöntutkija, en sukututkija, Paikkala sanoo. Feijan Vihtori-veljen Salme-vaimokin oli valkolainen. Tuore miniä teki niin hyvää leipää, että jatkossa sitä lähti aina matkalaisten mukaan. Äitiyden ihmeen Irja koki yhdeksän kertaa, kun he saivat Feijan kanssa ison lapsikatraan. Alkuun Salmen kanssa mietittiin, että entä jos tehdään jotain väärin, kun ei tunnettu tapoja. Feijan sisko Miranda menehtyi vuonna 1966 ja Irja otti hänen neljä lastaan siipiensä suojaan. Vuosikymmenet sitten moni romani eli vielä kiertolaiselämää ja useat MUISTOJA 89-vuotias Irja Grönforsin kammari on pullollaan valokuvia suurperheestä. toukokuuta 2019 PUHEENAIHE äitienpäivä TIINA KILVENSALMI KIURUVETISJUURISELLE tohtori, nimistötutkija Sirkka Paikkalalle on myönnetty Suomen Sukututkimusseuran (SSS) kultainen ansiomerkki. Joskus meillä oli miettiminen, kun kolme lasta oli tuhkarokossa. TIINA KILVENSALMI opettivat minulle romanikulttuurin tapoja, Irja muistelee. KOTIALBUMI VUONNA 1949 20-vuotias Irja Grönfors (o.s. Esimerkiksi puhtaussäännöt ovat hyvin tarkkoja. Paikkala on Sukunimet-kirjan toinen kirjoittaja, kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 1984, viimeisin laitos 2000. – Lapsesta luopumisen tuskan tietää hän, joka on synnyttänyt ja menettänyt lapsensa, Irja sanoo painaessaan katseensa alas. – Aikoinaan Venäjältä tuli valtavan hyvää ruisjauhoa. Piippo) tuli miniäksi Porttilan taloon. Nyt 70 vuotta myöhemmin Irja istuu kammarissaan silmät sädehtien kuin nuorella tyttösellä. Mutta opin talontavoille helposti ja kaikki meni hyvin. – Äitiys tuntuu äärettömän hyvältä
Eläköön mummut! Feija ja Irja Grönfors lastensa Ilsen, Arjan, Pirjon, Eilan ja Mallan kanssa. Kun Irjan ja Feijan lapset alkoivat kasvaa, tuli lastenlapsia. LEHTITYÖ on kivaa, mutta vielä kivempaa on olla mummu. Istuimme tyttäreni kanssa molemmat lattialla ja selitimme lapsille, että jokaisella meistä on äiti. Kaiken Irja teki pyyteettömästi ja auttoi vielä laitapuolen kulkijoitakin, joille Porttilan ovet olivat avoinna. Hän otti aina avosylin vastaan kiertolaiset ja heidän lapsensa. Pikku-Iida (2) kuunteli ison veljen sukupuun selvittelyä sormi suussa. Naisiin iskevät taas vaihdevuodet ja heistä tulee piruja kotona ja työpaikoilla. Irja on kokenut aina suunnatonta iloa, kun lapsi on löytänyt puolison, saanut lapsia tai menestynyt elämässään. Kylvetti lapset saunassa ja puki heille omien lastensa puhtaat vaatekerrat. Sirkka Paikkalalle Suomen Sukututkimusseuran kultainen ansiomerkki > Nimi: Irja Grönfors (o.s. Suurin kunniahan on, että on saanut rakastavan suurperheen ympärilleen ja olla äiti koko sydämellään. Kun tämä kaikki vähitellen jää pois ikävuosien karttuessa, avautuu henkistä ja fyysistä tilaa – ja ennen kaikkea ymmärrystä taas lasten maailmaan. > Harrastukset: Puutarhan hoito ja sukkien neulominen. On niin hienoa, kun saa pienen lapsen syliinsä. Paikkala on tehnyt yhteistyötä sukututkijoiden kanssa Suomen Sukututkimusseuran, Sukuseurojen Keskusliiton ja yksittäisten sukuseurojen kanssa pitämällä nimistöä koskevia esitelmiä ja kirjoittamalla niin henkilönkuin paikannimistä sekä antamalla tarvittaessa muutenkin nimiin liittyvää opastusta vuodesta 1984 lähtien. Mutta Irja itse on vaatimaton. > Perhe: Lapset Ilse, Arja, Pirjo, Eila, Malla, Sirpa, Markku ja Mika sekä edesmennyt Arto. Vuosina 1996– 2019 Paikkala toimi Kotimaisten kielten keskuksen johtavana nimistönhuoltajana, missä tehtävässä toimi myös Suomen edustajana YK:n paikannimiasiantuntijoiden ryhmässä, erityistyöryhmissä ja konferensseissa sekä sen Pohjoismaiden jaoston puheenjohtajana 2002–2007. Porttilan Irjan elämäntehtävä on olla äiti näkin päivänä lapset, kun he lähtevät talosta, Irja kertoo. Ja siinä meillä onkin loppuelämäksi hyvä ja antoisa työmaa. Karjalainen siirtolaismummokin jäi heille asumaan, kun suku muutti pois Kiuruvedeltä. Vielä on mummullakin kysyntää. Lapsista vanhin, Ilse Grönfors, olikin ensimmäinen ylioppilaaksi kirjoittanut romani. pysähtyivät myös Porttilassa. Mutta Luojapa onkin ollut viisas, kun on heittänyt naiseen tämän iänikuisen hoivaamisen vietin. Voiko äidillä olla äiti!. Siksi me rakastamme ja paapomme lastenlapsiamme. Ja sen parempaa maailmaa ei ole kyllä olemassakaan. Sen verkkoversio julkaistiin 2018 syksyllä Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivulla nimellä Eksonyymit – suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet. > Elämänopit lapsille: Kouluttautuminen, rehellisyys ja usko jumalaan. Puhdisti pienet päät täistä ja rasvasi kuivat ihot. Piippo), 89 vuotta. Hän itki, sillä kukaan ei koskaan ollut huolehtinut hänestä niin. Paikkala oli Helsingin kaupungin kadunnimitoimikunnan jäsen 1996– 2004, oikeusministeriön henkilönnimilautakunnan jäsen vuodesta 2000ja edelleen, oikeusministeriön etuja sukunimilain uudistamistyöryhmän jäsen 2017–2018, pohjoismaisen henkilönnimitermityöryhmän jäsen vuodesta 2000, Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti vuodesta 2005. Irja huolehti myös mummoista. Tästä se vasta alkaa. 9 Keskiviikko 8. Mitäpä äiti ei perheensä eteen tekisi. Palkkakuittia hän ei ole koskaan saanut, vaikka työtä hän on tehnyt koko elämänsä. IRJA on huolehtinut niin monesta lapsesta, että ei ole itsekään perillä lukumäärästä. He ovat tärkeintä maailmassani. ROMANIPERHEESSÄ juhlat ovat aina suurellisia, kun koko suku on koolla. ALIINA-MUMMOLTA Irja on saanut hyviä neuvoja lasten kasvatukseen. Miehethän voivat tehdä lapsia vaikka satavuotiaina. Mummut ovat turvaverkko. Se on pienen ihmisen vaikea ymmärtää, että äidillä, joka on maailman keskipiste, on äiti. Sanoin etten voi ottaa lahjaa vastaan, mutta sitten selvisikin, että minähän olin hoitanut häntä pienenä tyttönä. kuka. Sanoihan Jeesuskin aikanaan, että antakaa lasten tulla tyköni, sillä lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Porttilassa oli aina lapsilauma. Kuinka laitetaan kinkut, laatikot ja muut herkut valtavalle väkijoukolle. Sanotaan, että tässä maailmankaikkeudessa kaikista traagisin on vanhan naisen kohtalo. Hän suorastaan ylistää vaimoaan ja kertoo hänen olevan äitien äiti, joka on kantanut myös valtavaa taakkaa hartioillaan. Jos vielä olisi ollut tallella venäläinen puumummo, maatuska, jonka sisältä tulee aina uusi mummu, se olisi varmasti avannut heille idean parhaiten. Silloin hän saa taas koko suurperheensä koolle. Eihän hänellä koskaan ollut edes omaa sänkyä aiemmassa kodissaan. Irja olisi mielellään jättänyt tämänkin haastattelun tekemättä, hän ei itse kaipaa kunniaa äitiydestään. Hänen oma lapsensa ei ollut paljon vanhempi kuin ensimmäinen lapsenlapsi. Mummoksi Irja tuli 39-vuotiaana. Irja huolsi aina kiertolaislapsetkin. Tai kun lapsi kiikuttaa satukirjan eteen ja sanoo: – Lue. Tai kun pikkumies komentaa: – Mummu, leikkimään! Kyllä siinä herkistyy. Heihin voi luottaa kuin kallioon lastenkatsomisessa. Varmaan olisin hirmuisen itsekäs ja päivät olisivat tyhjiä. Nuoret naiset katsovat yli kuusikymppisiä, moottoripyörillä taivaanrantaan ajelevia miehiä ihaillen. Tyttärestään Malla Laitista, hän oli ylpeä kun Malla sai kutsun Linnan juhliin vuonna 2006. Ja mummullakin on äiti. MITÄ vanhemmaksi tulen, sitä suuremman merkityksen lapset ja lastenlapset saavat elämässäni. Mitäpä sitä muuta voisi ollakaan, kun kaikki rapistuu silmissä, vaikka kuinka hoitaisi itseään. Matkustaminen, kodin sisustaminen, kulttuuririennot, ravintolassa istuminen, festivaalit ja shoppailu eivät vain tahdo antaa sisältöä enää näillä ikävuosilla, kun kaikki on nähty ja koettu tuhannesti. VIIMEKSI, kun vanhimman tyttäreni perhe oli pääsiäisenä meillä yökylässä, ihmetteli Kirsikan Vilho-poika (4) sitä, että äidillä on äiti ja että mummu on oman äidin äiti. Tärkein oppi oli, että lasten pitää käydä kouluja niin paljon kuin mahdollista. Oikeita kukkahattutätejä. Kukaan ei ole hänestä kiinnostunut, koska hedelmällisyysaika on ohi. Feija kehuu Irjaa äitinä ja puolisona. Isän äiti on Sirkka ja ukin äiti on Maija. Isällä ja ukillakin on äiti. Hänen elämäntyönsä oli olla äiti. Jouluisin ruokittavia suita on noin 90 ja siihenkin Irja oppi. Mietin, millainen minä ihmisenä olisin ja mitä elämäni olisi ilman lapsia ja lastenlapsia. – Hän itki ja sanoi, että toki hän jää meille asumaan. Viime talvena Irja kutoi kolmet villasukat, vaikka Markku-poika on viisastellut, että äiti on ruvennut laiskistumaan. toukokuuta 2019 vuonna 2004, verkossa). Neuloipa hän pojan tytölle villasukkiakin apuna. Hyvää äitienpäivää kaikki vaihdevuosimummut! Elämänne ei ole suinkaan vielä ohi. – Olen painottanut lapsilleni koulutuksen tärkeyttä ja rehellisyyttä elämässä. Sunnuntaina äitienpäivänä Irja juo kahvit ja lähtee Helluntaiseurakunnan kirkkoon. Käsityöharrastus on säilynyt tähän päivään saakka. Myös usko jumalaan on merkityksellinen asia elämässämme. Paikkala on toiminut nimistönsuunnittelijana ja -tutkijana Espoon kaupunkisuunnitteluvirastossa vuosina 1980–1995, jolloin hän julkaisi useita kirjoja Espoon paikannimistöstä. Feija siunaa vielä täKOLUMNI JAANA SELANDER jaana.selander@kiuruvesilehti.fi ÄITIENPÄIVIEN juhlapuheissa usein hehkutetaan, kuinka äitiys on maailman tärkein tehtävä. Kuten suuri taiteilija Picasso sai lapsia vielä reilusti yli 60-vuotiaana. Ja sitähän se on. KOTIALBUMI. Jos nyt ei ole turhan nuuka siinä, että pulan ajan elänyt mummu mielellään hellii lastenlapsia jäätelöllä ja kakuilla. Sekin on tutkittu juttu, että mitä paremmat suhteet lapsilla, eritoten tyttärillä, on äitiinsä, sen enemmän nämä tekevät lapsia. 18 lastenlasta ja 18 lastenlastenlasta. Eräs romanimummo liikuttui, kun meidän lapset pesivät hänet 90-vuotiaana. Ruuhkavuosina sitä painaa elannon perässä, maksaa velkaa, hoitaa parisuhdetta, matkustaa, käy aerobicissa, hoivaa omia vanhempiaan, vastaa, että lasten koulunkäynti sujuu... – Kerran Ruotsin laivalla nätti romanityttö tuli ojentamaan minulle lahjaksi kauniin paketin, jossa oli kosmetiikkaa. – Lapsenlapseni Marian syntyminen tuntui kuin olisi oman lapsen saanut. Ja mieshän vain paranee vanhetessaan, hänestä tulee leppoisa kuuntelija – ja harmauskin on valttia. Syksyllä Porttilassa on taas suuret juhlat, kun Irja täyttää 90 vuotta 1. Ja nyt hän on siirtänyt tietotaitonsa miniälleen Marittalle. Työn tuloksena syntyi muun muassa julkaisu, joka opastaa ulkomaisten paikannimien käytössä suomen kielessä. syyskuuta. Minua on potkaissut onni ja siunaus saada kolme tytärtä ja kolme lastenlasta. Jokainen mummu tietää, että antaisi kaikkensa lastenlastensa puolesta. Lastenlapsiakin Irja on aina hoivannut ja auttanut
Olen tyytyväinen, että aloitteestani myös keskisuuret ostajat kuuluvat direktiivin piiriin, jolloin se kattaa myös Suomessa vahvojen kauppaketjujen ja tavarantoimittajien välisen kaupankäynnin. Myös kakkospilarin leikkauksia maataloudesta parlamentti yksimielisesti vastustaa. Suomessa nämä vaatimukset olisivat olleet kohtalokkaita, sillä maa on ison osan vuodesta lumen peitossa ja suuri osa peltoalasta turvemaata. Meidän näkövinkkelistä EU haluaa tasata kehityseroja ja siitä Itäja Pohjois-Suomi on hyötynyt paljon. ELSI KATAINEN pitää hyvänä, että Suomi on osa isompaa yhteisöä. Elsi Katainen ”. Katainen pääsi heti tärkeisiin valiokuntiin vaikuttamaan maatalouteen, aluekehitykseen ja kansainväliseen kauppaan. Voittona näen myös Etelä-Suomen 141-tukien jatkoajan vuoteen 2027 saakka. Katainen sanoo ajavansa sellaista ilmastopolitiikkaa, joka on tasapainossa viljelijöiltä vaadittavien panosten, tilojen kannattavuuden ja ympäristön hyvinvoinnin kannalta. EU-VAALI Keskustan ehdokas EU-parlamenttiin on pielavetinen maitotilan emäntä Elsi Katainen. – Vaikutin muun muassa siihen, että EU-komission vaatimukset turvemaiden suojelusta ja kokovuotisesta kasvipeitteisyydestä eivät menneet läpi maatalousvaliokunnan äänestyksissä. Näin päästään kehittämään uusia viljelytapoja ja -lajikkeita, jalostusta ja kaikkea, mikä tukee ruokaturvaa ilmastonmuutoksen paineissa. Katainen kuvaa työtä meppinä paljon vaikutusvaltaisempana kuin hän osasi ennalta arvioida. EU on tuonut rauhaa, vakautta ja vaurautta koko Euroopan alueelle. – Pääsin kirjoittamaan lausunnon sisään suomalaisille tärkeitä tutkimuskohteita luonnonvarojen kestävään käyttöön, biokiertotalouteen, sisävesiin sekä maaja metsätalouteen liittyen. Samoin tukikattojen muotoutuminen on kesken. Katainen pitää ilmastotyötä tärkeänä, mutta terve järki ja realiteetit huomioiden. Direktiivin avulla tuottajan asema ruokaketjussa vahvistuu, kun räikeimmät reilua kaupankäyntiä rikkovat toimet kielletään yhteisesti koko EU:ssa. – Saimme myös kammettua salaojitusinvestoinnit pois kiellettyjen investointien listalta sallittujen investointien listalle. – Työ parlamentissa 11 eduskuntavuoden jälkeen on ollut todella innostavaa, kuvaa Katainen ja tätä työtä hän haluaisi jatkaa, sillä Euroopan parlamentissa päätetään ensi kaudella suomalaisille monista tärkeistä asioista kuten maataloustuotannon, vastuullisen metsätalouden ja maakuntien kehitysvarojen jatkosta. Onneksi parlamentin maatalousvaliokunnassa linja ympäristövaatimuksiin saatiin järkeville urille ja esimerkiksi turvemaiden suojelu rajattiin vain Natura 2000-alueille. Meillä Suomessa ja Savossa turvemaita on paljon ja pellot talvisin lumen alla, joten tällaiset vaatimukset olisivat mahdottomia. – Kiuruvetisiä viljelijöitä koskevat muun muassa uudet ympäristövaatimukset, joista erityisenä komission turvemaan suojeluvelvoitteet sekä komission esittämät leikkaukset kakkospilarin budjettiin, josta maksetaan luonnonhaittakorvauksia. Katainen vastasi myös maatalousvaliokunnan neuvottelijana 10 miljardin Horisontti Eurooppa -rahapaketista, joka suunnataan ruuan, maatalouden ja luonnonvarojen tutkimukseen ja innovointiin. Ilmastoystävälliset investoinnit maataloudessa edellyttävät sitä, että viljelijän tulotaso on riittävä. – Esimerkiksi maatalouspolitiikassa komissio on linjannut tiukkoja vaatimuksia turvemaiden suojelusta ja peltojen talvisesta kasvipeitteisyydestä. EU linjaa vahvasti myös ilmastokysymyksiä. – Lujaa tahtoa pohjoisen maatalouden, suomalaisen ruuan ja maakuntien Suomen puolestapuhujana riittää, vakuttaa Katainen. Mukana on siis tärkeä olla, toki tervettä kriittisyyttä tarvitaan, sillä EU:lla on taipumusta ylisääntelyyn monella sektorilla. Saimme aikaan paketin, jolla luodaan viljelijöille parempi asema elintarvikeketjussa. JAANA SELANDER Suomalaisen mepin ääni kuuluu EU:ssa Myös yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistus oli Kataisesta ”kova ponnistus”. – Suomalaisten viljelijöiden ympäristövastuullisuus on eurooppalaista parhaimmistoa. YKSITTÄISEN mepin vaikutusvalEU haluaa tasata kehityseroja, siitä hyötyvät Itäja Pohjois-Suomi. Maaja metsätalous ovat ainoat hiiltä sitovat toimialat koko maailmassa, eikä niiden toimintaedellytyksiä tule Kataisen mukaan polkea. 10 Keskiviikko 8. – Meillä on haasteita, joista emme yksin selviä. Siksi hiilensidonnasta pitää saada myös korvausta. toukokuuta 2019 TALOUS JA POLITIIKKA ELSI KATAINEN nousi varasijalta EU-parlamenttiin vuonna 2018, kun Hannu Takkula siirtyi Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen. Hiilidioksidipäästöjä halutaan rajoittaa ja EU-komission strategiassa tavoitellaan hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä. Katainen haluaa jatkaa EU-parlamentissa yhteisen maatalouspolitiikan uudistusta, joka on vielä kesken ja se tulee kokonaisuudessaan uuden parlamentin pöydälle. Katainen hakee jatkoa, sillä EU:ssa päätetään ensi kaudella monista maatalouteen ja maaseutuun liittyvistä asioista, jotka koskettavat myös kiuruvetisiä. Juuri meidän pelloillamme ja metsissä on ratkaisut ympäristöja ilmastohaasteisiin. Tukea maaseuturahastosta voisi siis saada start-up toiminnan lisäksi olemassa olevien yritysten kehittämiseen. Lisäksi sain vakuutettua meppikollegat siitä, että komission esitystä maaseudun elinkeinojen kehittämisessä tulee laajentaa. – Kauteni aikana olin yksi epäreiluja kauppatapoja ehkäisevän direktiivin neuvottelijoista
Yrityksiä perustetaan enemmän kuin niitä lopetetaan erityisesti rannikkoalueella Uudeltamaalta aina Meri-Lappiin saakka. Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) julkaisussa ”Yritysdynamiikka kuntien elinvoimatekijänä” käydään läpi MannerSuomen kuntien (295) elinvoimaisuutta, yritysdynamiikkaa ja kasvupotentiaalia erilaisten tunnuslukujen näkökulmasta. ta riippuu Kataisen mukaan paljon siitä, saako hän hoidettavakseen vastuullisia raportointija neuvotteluvastuita. Äänestyspaikkana on kaupungintalo. ja päättyy 21.5. Euroopan parlamenttiin valitaan 705 jäsentä. Votewatch-järjestön viime viikolla julkaisemassa selvityksessä Suomen 13-henkinen meppiryhmä todettiin vaikutusvaltaisemmaksi kuin 751-paikkaisen parlamentin jäsenet keskimäärin. Aloittaneiden yritysten määrä ilmaistaan promilleina keskiluvun tuhatta asukasta kohden per vuosi. on kaupungintalo. Eniten ääniä sai keskusta (1 315), perussuomalaiset (345), kokoomus (228), vasemmistoliitto (217), SDP (87), vihreät (56). Naapurikunnista Vieremä kuuluu kolmanneksi parhaaseen viidennekseen ja Iisalmi toiseksi parhaaseen viidennekseen, Kuopion seutu puolestaan parhaaseen viidennekseen. EU säätelee muun muassa sudenmetsästystä KIURUVEDELLÄ kasvun mahdollisuudet eivät ole hääppöiset. mennessä. – Minä olen niitä lyhyessä ajassa saanut. Uskon, että vaikutusvalta johtuu osin siitä, että pystymme tekemään yhteistyötä keskenämme yli puoluerajojen, mikä ei ole ihan tavallista muille maille ja näiden edustajille, Elsi Katainen sanoo. Suomesta 13 jäsentä. Voit siis äänestää vaikka Helsingissä vaikuttavaa ehdokasta. Lisäksi parhaassa viidenneksessä on pistemäisesti kuntia muilta alueilta. Ennakkoäänestysmahdollisuus on myös kirjastoautossa, joka kiertää haja-asutusalueella 15.5.–17.5. Toimivia yrityksiä tarkasteltiin suhteessa alueen keskiväkilukuun vuoden 2017 ensimmäisellä kvartaalilla. Kiuruvedellä toimivia yrityksiä oli 61–80 tuhatta asukasta kohti. Myös kotiäänestys on mahdollinen, siitä on ilmoitettava keskusvaalilautakunnalle 14.5. Viime EU-vaaleissa äänestysprosentti oli Kiuruvedellä 33,7. metsäasioissa meidän näkemyksiimme luotetaan. Tämä käy esiin Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) julkaisusta. Kiuruvedellä kasvun mahdollisuudet heikkoja Kasvupotentiaalianalyysin tulokset (295) kuntaa. > Äänestysalueena on koko Suomi, ehdolla on kaikkiaan 269 ehdokasta. Ennakkoäänestysmahdollisuus on myös terveyskeskuksessa, Virranrannassa, Parkonmäen Hoitokodissa, Attendo Kalliosydämessä, Rinnekodissa, Kiururinne 1:ssä ja Kiururinne II:ssa, Rinnekoti 4:ssä, Paavonkodissa, Paavo Tikkasentie 4:ssä sekä Sotainvaldien asuintalossa. Tämä tarkoittaa, että vaalien ehdokkaat ovat ehdokkaina koko maassa ja äänestäjä voi äänestää ketä ehdokasta tahansa. Kahden heikoimman viidenneksen kunnat sijoittuvat pääosin itäiseen, pohjoiseen ja keskiseen Suomeen. Suomalaisen mepin ääni kuuluu kyllä parlamentissa, mm. Mukana oli myös Elsi Katainen. EU-VAALEISSA kannattaa äänestää Elsi Kataisen mukaan siksi, että suuri osa kansallisesta lainsäädännöstä juontaa juurensa EU-politiikassa tehtyihin päätöksiin. Lapista. Alueet ovat keskittyneet Helsinki–Oulu -radan varrelle tai sen läheisyyteen. Kiuruvesi kuuluu toiseksi heikoimpaan viidennekseen. Aloittaneita yrityksiä Kiuruvedellä oli vuosina 2014–2017 suhteessa alueen keskiväkilukuun 2,1–3,0, kun esimerkiksi Pyhäjärvellä vastaava luku oli 9,14. Suomalaisen mepin ääni kuuluu EU:ssa EU-VAALEISSA valitaan jäsenet Euroopan parlamenttiin viideksi vuodeksi. Kasvualueita on eteläisessä Suomessa ja rannikolla.. Poikkeuksen tähän muodostavat Kuopion, Joensuun, Jyväskylän, Rovaniemen ja Tunturi-Lapin seudut. Joka kymmenennessä kunnassa (31) oli enemmän kuin sata toimivaa yritystä 1000 asukasta kohti. EU-vaalipäivä on sunnuntaina 26. päivänä toukokuuta. Yritystoimipaikkojen liikevaihto oli keskimäärin koko maassa 189 000 euroa henkilöä kohti vuonna 2016. Kiuruvedellä yrityksiä lopetti ennemmän kuin aloitti vuosina 2014– 2016. Koko maa on yhtä ja samaa äänestysaluetta. Maatalousvaliokunnan jäsenet saivat runsaasti eväitä Brysseliin. Vuosina 2014–2016 joka kolmannessa kunnassa (132) yrityksiä lopetettiin enemmän kuin aloitettiin. Euroopan parlamentin jäsenet järjestäytyvät poliittisten ryhmien mukaan, eivät kansallisuuksittain. 11 Keskiviikko 8. Kiuruvedellä äänestyspaikka Suomi on yhtä ja samaa vaalipiiriä Pohjois-Savo > Pohjois-Savon EU-parlamenttivaaliehdokkaat: Yrittäjä Jukka Laitinen ja muusikko, taiteilija Siri Jutila (Suomen kansa ensin), Elsi Katainen (keskusta), kansanedustaja KTM Sari Essayah (Kristillisdemokraatit), johtava asiantuntija, TtM Irja Sokka (SDP), yrittäjä, tekniikan tohtori Janne Parkkila (vasemmistoliitto), tradenomi, tuottaja Tuija Järvinen (Seitsemän tähden liike). Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 15.5. Vierailu kesti kolme päivää Pohjois-Savossa ja Kainuussa. Julkaisun ovat kirjoittaneet Timo Aro, Susanna Haanpää ja Anna Laiho. Kolmanneksi parhaan viidenneksen kunnat sijaitsevat mm. – Kiuruvetisiä voisi jatkossa kiinnostaa esimerkiksi, mitä uutta lainsäädäntöä petopolitiikassa on luvassa, millaiset aluekehitysvarat Pohjois-Savoon suunnataan ja tietenkin millainen maatalouspolitiikan uudistuksesta lopulta tulee. Mitä enemmän alueella on toimivia yrityksiä, sitä parempi alueen menestymisen ja kehittymisen kannalta. Toiseksi parhaan viidenneksen kunnat sijaitsevat pääosin Eteläja Lounais-Suomessa sekä länsirannikolla Turun seudulta Oulun seudulle ulottuvalla rannikkovyöhykkeellä. Maakunnista erottuvat lisäksi Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Pohjois-Savo ja PohjoisPohjanmaa. Lisäksi joukossa on pistemäisesti kuntia mm. Kiuruvesi kuuluu toiseksi heikoimpaan viidennekseen. toukokuuta 2019 TIIN A KIL VE N SA LM I EUROOPAN PARLAMENTIN maatalousvaliokunta vieraili viime toukokuussa Luupuvedellä Anna-Stiina ja Matti Nykäsen tilalla. Kaikille Manner-Suomen kunnille tehdyssä kasvupotentiaalianalyysissä (aluetalous, vetovoima, väestö ja ikärakenteen muutos, asuminen) parhaan viidenneksen kunnat ovat pääosin suuria ja keskisuuria kaupunkiseutuja sekä niiden läheisyydessä olevia kehyskuntia. Yritystoiminnan liikevaihto JAANA SELANDER henkilöä kohti oli Kiuruvedellä alle 150 000 euroa. Kymenlaaksossa, Helsinki–Tampere–Turku -kasvukolmion keskellä, Pohjanmaiden sisäosissa ja suurimpien työssäkäyntialueiden reuna-alueilla
Keskiössä olivat hallitusneuvottelut ja Suomen tulevaisuus. Korkeampaa syntyvyyttä voisi edistää muun muassa perhevapaauudistuksella. – Nythän työllisyysaste on osin noussut siksi, että pitkäaikaistyöttömiä on eläköitynyt. – Lisäksi metsänhoidon on oltava laadukasta ja kestävää. – Kotimaisen teollisuuden ja pkyritysten asemaa ei saa heikentää. toukokuuta 2019 vappupuheet Puolueet rinnan vapputorilla AKU LAATIKAINEN PUOLUEILLA oli kullakin omat kojut vapputorilla. Tarvitsemmekin nyt oikeudenmukaista ja tasapuolista politiikkaa SDP:n, perussuomalaisten ja vasemmistoliiton johdolla. AK U LA AT IK AIN EN Rauno Pikkarainen (vas.), Hannakaisa Heikkinen, Markku Eestilä, Juha Tapaninen ja Maritta Grönfors puhuivat Kiuruveden vapputorilla. Hän ei myöskään halua, että Suomen metsäpolitiikkaa alistetaan EU:n ilmastopolitiikalle. Suojeltujen metsien määrä on jo riittävällä tasolla. Se vaikuttaa vahvasti työllisyyteen. 12 Keskiviikko 8. Suomen pienen kansan tulisi etsiä toisistaan pikemminkin samankaltaisuuksia kuin eroavaisuuksia.. – On kyse alueellisesta oikeudenmukaisuudesta sekä palveluiden ja niiden rahoituksen turvaamisesta, sillä Suomi ikääntyy huimaa vauhtia. Hänen mukaansa työllä on tultava toimeen ilman sosiaaliturvaa. Moni puhuja painotti yhteistyön merkitystä. – Rikkaita suosivan ja eriarvoistavan politiikan on loputtava, koska se tuhoaa julkisen talouden. – Paljon saatiin aikaan, mutta soteuudistusta ei. – Sen kannattavuutta tulee parantaa ja etenkin EU:n puheenjohtajakaudella meillä on siihen nyt mahdollisuus. Keskustan Hannakaisa Heikkinen kuvasi viime vuotta elämänsä rankimmaksi. Vasemmistoliiton Rauno Pikkarainen oli huolissaan heikompiosaisten puolesta. Lisää velkaa ei tule ottaa, eikä yrittäjien ja yritysten verotusta saa kiristää. – Etusijalla on oltava suomalainen työ ja yrittäminen. – Mielestäni elämisen edellytykset tulee turvata kaikkialla Suomessa. Metsien hakkuita voisi hänen mukaansa lisätä, sillä Suomen metsien tilavuus on ollut jo pitkään kasvussa. – Vuoteen 2030 mennessä sen tulisi olla jo 80 prosenttia, koska Suomi ikääntyy. PERUSSUOMALAISTEN Juha Tapaninen painotti, että päästöjä pitää vähentää ennen kaikkea siellä missä niitä tuotetaan eniten, kuten vaikkapa Kiinassa. Haitallista maahanmuuttoa on vähennettävä ja pienisekä keskituloisten ihmisten arkea helpotettava. Eestilä ei rajoittaisi autoilua liikaa, koska Suomen osuus maailman ilmastopäästöistä on sen verran pieni ja julkinen liikenne on monin paikoin heikolla tasolla. Perussuomalaiset haluaa Tapanisen mukaan hallitukseen, mutta kynnyskysymyksiäkin on. – Jo nyt joillakin aloilla on huutava pula osaavasta työvoimasta. Hän ei myöskään osannut vielä sanoa, mitä paikkoja toivoo eduskunnassa. Samoin osa-aikaistyön määrä on kasvanut. Esimerkiksi hakkuiden jälkeisiä istutuksia on nopeutettava. PUHEET Puolueiden edustajat ottivat kantaa ajankohtaisiin asioihin. Heikkisen mielestä keskustalla on vaalitappiosta johtuen korkea kynnys lähteä hallitukseen. – Olen myös huolissani keskittämispolitiikasta, joka heikentää maaseutua. Työllisyyden nostamisessa yksi tärkeä tekijä on Grönforsin mukaan koulutus. VAPPUPÄIVÄNÄ ei näkynyt torilla yhtään huiskaa, mutta sanan säilä kuitenkin viuhui puolueiden vappupuheissa. Meidän tulee edistää EU:n taloutta, sillä Suomen viennistä valtaosa suuntautuu euroalueelle. Se olisi todella tärkeää saada maaliin, sillä kyse on paljon muustakin kuin siitä, että miten helposti pääsee lääkäriin. Jos työllisyys ei nouse, joudumme taas avaamaan velkahanat. – Autoilun rajoittaminen vaikeuttaisi työssäkäyntiä etenkin täällä Itä-Suomessa. Lisäksi Heikkinen puolusti maaja metsätaloutta, joita ei hänen mielestään saa enää kuormittaa uusilla kustannuksilla. Myös lapsiperheiden ostovoimaa tulee parantaa sekä perheen ja työn yhdistämistä helpottaa. Maritta Grönfors (kd.) oli huolestunut siitä, ettei hallitustunnusteluissa ole vielä kysytty mitään maataloudesta. Sitten jos aikaa ja rahaa jää, voidaan parantaa maailmaa. Kuvassa kokoomuslaisia. IISALMELAINEN kansanedustaja Markku Eestilä (kok.) nosti puheensa kärjeksi talouden. Eestilän mielestä työllisyysaste tulisi saada nousemaan nykyisestä 72,6 prosentista 75 prosenttiin. – Kokoomus ei halua olla hallituksessa, joka ottaa lisää velkaa. Suomeen tarvitaan myös lisää lapsia
Kirjan saatesanoissa kerrotaan, että kirjoittaminen ei ole vain merkkien ilmestymistä paperille tai näytölle. – Kuuntelen mielelläni muiden kirjoituksia. Kuunnellessa muiden ajatuksia, oppii näkemään asioita myös toisessa valossa. – Tarinat ovat omasta elämästäni, osa tarinoista on kuultua ja loput keksittyä. En nykyään oikein muuten käykään kylällä tuolta korven keskeltä kuin täällä, kertoo Pentti Hakonen. kynäilijäpiirissä luomiaan kirjoituksia vuosilta 2011-2018. kerran julkaistavassa Tarinavakassa. Kynäilijäpiiriläisillä on myös omat vapautensa, jos kirjoitus ei solju, voi vain kuunnella muiden luomuksia. Isä on tullut kotiin – harvinaista. Tämän viikon maanantaina heidän tuotoksensa julkaistiin sarjassaan 29. Helena Sivosen tekstit ovat filosofista pohdintaa, suorataan salaviisautta. Tämä piiri on semmoinen piiri, että kun tähän kerran tulloo, harva tästä elävänä piäsöö erroon, Räty virnistää. 1945 kesällä oli Iisalmen pommitus. Hänelle aika on ollut antoisaa, sillä kirjailijan työ on pitkälti yksinäistä puurtamista. Liedessä hehkui punainen hiillos. Se on ”Kyyhkynen” mulle sanottiin. Piirissä olivat mukana Elsa Sivonen (vas.), Pentti Hakonen, Aimo Tenhunen, Helena Sivonen, Esko Pietikäinen ja Kaisa Räty . Toistin ”Vyyhtynen” ja vedin sitä perässäni tuvassa. Heidi Jaatinen tuli kynäilijäpiiriin Anu Mannisen sijaiseksi. Kynäilijäpiirissä olen saanut valtavasti perinnetietoutta. Hän julkaisi vastikään Katrin kertomaa -omakustannekirjan, johon on koottu hänen KYNÄILIJÄPIIRI Kansalaisopiston kynäilijäpiiriä luotsasi Heidi Jaatinen (edessä). Eläkeläiskirjoittajien joukkoa on luotsannut syksystä saakka kirjailija Heidi Jaatinen. Kynäilijäpiirin parhaat tuotokset on koottu kansalaisopiston maanantaina julkaistuun 29. Äiti silitti tuvan pöydällä pyykkiä. Ulkoa alkoi kuulua kovenevampaa jyrinää, joka vain koveni ja täytti ilman. – Jotta tämä antologia olisi voinut syntyä, olemme tehneet työtä, joka on osin näkymätöntä myös itsellemme. Talven mittaan on kirjoitettu ajankohtaisista asioista, talviurheilusta, henkilöhistoriasta, filosofiasta ja raapusteltu runojakin. Taivas oli mustanaan lentokoneita, jotka lensivät yli ja jyrisivät kovaa. – Olemme käsitelleet kynäilijäpiirissä myös tunteita kuten vihaa ja helpotuksen tunnetta. Kun äidiltä oli huivi hukassa, se löytyi äppövakasta. Joka viikko kymmenkunta eläkeläis13 Keskiviikko 8. Oli kirkas ja aurinkoinen kesäpäivä. Siinä oli pienet puusta sahatut pyörät alla. Tupa oli lämmitetty aiemmin. Esko Pietikäinen kirjoittaa asiapitoista tekstiä, kun taas Pentti Hakonen tunnetaan piirin pakinoitsijana. Mummu teki vaatteista ”pötkänöitä” eli ”äppöjä”. Kuvasta puuttuvat Raija Ruotsalainen, Helena Luoto ja Ritva Loivarinne-Riekkinen. Jäljestäpäin isompana kuulin, että oli sodassa silloin. KYNÄILIJÄPIIRIN keski-ikä on korkea, kun kaikki ovat eläkeläisiä. Tarinavakassa. Vyyhtyseksi sen nimi jäi. Siinä kuumuivat silitysraudan sydämet, luodit vuorotellen. Ryhmään kaivataankin lisää uusia kirjoittajia. KYNÄILIJÄPIIRI kokoontui kirjastossa tuttuun tapaansa toissa viikon maanantaina. TIINA KILVENSALMI OLEN pieni. – Minulle kynäilijäpiiri on kyllä henkireikä. Mummun kamarissa oli vakka jossa oli äppöjä. Tarinavakkaan.. Jokaisella kirjoittajalla on oma kirjoitustyylinsä, mutta välillä porukassa hullutellaankin, kun kirjoitetaan ihan päättömiä juttuja porukalla. Syksyllä se oli jäänyt ulos sateeseen ja vanerin liimaukset aukenivat. Tänä talvena oma kirjoittamiseni on jäänyt vähemmälle ja meillä ei olekaan mitään kirjoituspakkoa, Elsa Sivonen kertoo. Se oli maalattu vihreäksi. Ei ollut Barbia silloin. Piirissämme puhutaan paljon ihan kaikesta, Jaatinen kertoo. Se oli Vyyhtysen loppu. Olemme havainnoineet ympäristöämme, seuranneet ajankohtaisia asioita, muodostaneet kantamme, jakaneet sen, luottaneet intuitioon, olemme uskoneet sanaan tänä kuvan ja äänen vallankumouksen aikana, Jaatinen kertoo Tarinavakan esipuheessa. Pohjalevyssä oli naru, josta voi vetää perässään. Kynäilijäpiiri on aktiivista sakkia. Tänä talvena piiriin saatiin uusi jäsen, kun Esko Pietikäinen aloitti ryhmässä. Tärkein piirimme tarkoitus on, että kurssilaiset pääsevät ilmaisemaan itseään ja kirjoittamaan, Jaatinen kertoo. Sykkyrän ylitse vedettiin helmakangas niin että tuli pallo. Kansalaisopiston kurssilta ei millään malttaisi olla pois. Vaari sanoi: ”Iisalmi on varmaan niiden määränpää.” Niin oli ollut. Hän toi pienen noin kymmenen kertaa kymmenen senttimetriselle alustalle istumaan liimatun linnun sivukuvan. Ajelehtimista virrassa, ihmeen osuvien sattumien seassa. Esiliinan henkselit ja etulappu rutistettiin sykkyrälle. Täsmällistä, tarkkaa ja harkittua sieppaamista. Se on kaappaamista. Olin kaksi vuotta ja seitsemän kuukautta. Kaisa Räty on uskollinen kynäilijäpiirin jäsen. toukokuuta 2019 KULTTUURI TIINA KILVENSALMI Kynäilijäpiirin sato Tarinavakkaan HARRASTUS Kansalaisopiston kynäilijäpiiri julkaisee tuotoksiaan 29. KAISA RÄTY Vyyhtynen tä kokoontuu esittelemään omia aikaansaannoksia ja kuulemaan mitä muut ovat paperille rustanneet. – Olen oppinut täällä itsekin valtavasti ja nauttinut kirjoittajien lauserytmistä sekä vanhojen sanojen ja sanontojen käytöstä. En näe pöydälle – sovin seisomaan pöydän alle. Loppuosa taitettiin poikittain lyhemmäksi ja siitä tuli kapalo – Äppö oli valmis. Ennen 1800-luvun lopulla ei ollut lapsille leluja, eikä sodan jälkeenkään paljon. Vaari istui penkillä ja rassasi piippuaan
KOTIALBUMI Perjantaina 10.5. Ketä kuuluu perheseesi. Ruotsissa ja Saksassa esiintyvä miehen etunimi. Mukana ulkoilemassa on vapaaehtoisia ulkoiluystäviä. Hän sanoo vapaalla stressihormoniensa vähentyneen. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908, Timi vuodesta 2010. Kokonaisuutena itse oikeusjärjestelmä on toimiva ottaen huomioon yli viiden miljoonan ihmisen oikeudelliset asiat (satoja miljoonia), joista vain jäävuoren huippu käsitellään eri oikeusasteissa. Tyttöjen ilta Pappilassa kello 14.30–17. Lähteet: Wikipedia ja Nimipalvelu. Nimestä esiintyy Suomessa myös muunnos Timi.. Timon nimipäivää vietetään torstaina 9.5. Toteutuuko laki ja oikeus Suomessa. 4. – Timo Tapio on yhdistelmä eri uskomuksista: Timo Uuden testamentin Timoteus ja Tapio metsän Jumala. 1. kello 12.30, Rinnekodilla kello 14 ja invaliditalossa tiistaina 14.5. Mutta eihän sitä vuosikymmenten lakimiesuran jälkeen ihan helposti poistu kokonaan oikeuselämästä. Asuin valtion virastotalossa, jossa oli kihlakunnanoikeus, poliisi ja verotoimisto, joissa kaikissa juridiikka on avainasemassa. Keskiviikkona 8.5. Oikeudenkäyntiavustajana olen todennut, että oikeuden ratkaisun lopputulos on usein kohtuuton, jolloin lainmukaisuudesta huolimatta oikeus ei toteudu. Myös pientä naposteltavaa. Syitä sille on monia ja esimerkkejä epäoikeudenmukaisuudesta Suomessakin on liian paljon. Olet ollut töissä oikeuslaitoksen puolella monessa, miksi lähdit aikanaan lukemaan lakia. Mitä sinulle kuuluu tällä hetkellä. toukokuuta 2019 VIIKON MIETE Ryyppäämiseen tuhlatusta ajasta on maksettava täysi hinta. Marttojen iloinen yhteislauluilta Kulttuuritalon aulassa kello 18. Miten eläkepäivät sujuvat. kello 12.30, Kallionsydämessä maanantaina 13.5. Järjestäjä Kiuruveden seurakunta ja kaupungin nuorisotyö. Huonolla säällä kokoonnutaan sisätiloissa. tiesitkö. Oikeustieteen monipuolisuus viehätti ja pyrinkin urani aikana vaihtamaan työtä (ainakin asuinpaikkaa) viiden vuoden välein, mikä on onnistunutkin. Ulkoiluryhmä myös Veikkolassa ja Nivassa torstaina 9.5. Se tulee enemmin tai myöhemmin. kello 13, Paavonkodissa perjantaina 10.5. Maarit Amperin johdolla lauletaan kevätja kesälauluja. Eläköitymiseen siirtymistä lieventää, että edelleen seuraan oikeuskehitystä ja hoidan myös joitain oikeudellisia toimeksiantoja. 2. Molempien nimipäivä on 9. Henrik Tikkanen Härmän häjy kertoi tappelustaan: – Ensteeks löi jätkä, sitte löin mää ja sitten noi Kauhaavan kirkoonkellot. – Yritän asettautua eläkkeellä olemiseen eli todella vain olemiseen tässä hetkessä ilman tiukkoja aikatauluja. – Stressihormonit vaativasta työstä ovat vähentyneet ja on aikaa itselle paljon enemmän. Timo on lyhentymä kreikkalaisesta nimestä Timotheus (timao ”kunnioittaa” theos ”jumala”), joka merkitsee ’Jumalaa kunnioittavaa’. 14 Keskiviikko 8. Nautin vapaudesta kaupunkiasunnossa Kuopion Puijonlaaksossa ja maaseutuasunnossa Airakselassa, ilmojen ja tapahtumien mukaan. Tänä vuonna on ollut muun muassa kaksi mielenkiintoista ihmisoikeudellista keissiä hallinto-oikeuksissa, jotka etenivät korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Äitimenot Keskiviikkona 8.5. Stressihormonit ovat vähentyneet NIMIPÄIVÄHAASTATTELU Timo Martikainen opettelee eläkeläiseksi tehtyään pitkän päivätyön lakimiehenä. Ulkoiluryhmässä tehdään yhteisiä kävelylenkkejä lähialueelle tai pelataan ilkopelejä piha-alueella. – Asettaisin kysymyksen toisin eli toteutuuko Suomessa oikeus ja kohtuus, koska lainmukaisuus toki useimmiten toteutuu. VIIKON VITSI VIIKOSTA VIIKKOON Nimipäivät Tänään: Heino Torstai: Timo, Timi Perjantai: Aino, Aini, Aina Lauantai: Osmo Sunnuntai: Lotta Maanantai: Kukka, Floora Tiistai: Tuula JAANA SELANDER Mistä nimesi on peräisin, Timo Martikainen. kello 12. Valmistetaan kosmetiikkaa ja kännykoruja itselle tai lahjaksi. Timo on Suomessa hyvin yleinen, jonkin verran myös mm. Lopputäräystä ei voi välttää. Juristi voi parhaimmillaan edesauttaa oikeudenmukaisuuden toteutumista – oma mietelauseeni onkin ”justitia et aequitas” (oikeus ja kohtuus) – toki nykyisessä materialistisessa länsimaisessa kulttuurissa edustanen siinä vähemmistöä. Seuraavalla kerralla kun jokin asia mättää, älä valita – vaikuta! Marianna Grof Kiuruvesi-lehdessä nro 4 ” ni poistui tästä maailmankaikkeudesta muutama vuosi sitten. Aloitin Sodankylässä ensimmäisenä apulaisnimismiehenä 24-vuotiaana ja siirryin sieltä oikeuslaitokseen Savoon, Helsinkiin, Varsinais-Suomeen ja Hämeeseen, ja takaisin kotiseudulle asianajajaksi, aluehallintovirasto, Kuopion kaupungin lakiasiat. Helsingissä asuu tyttäreni Suvi Tuuli (27) ja Kiuruvedellä Olliisäni (87). Nimi on annettu 59 540 henkilölle. – Pohdin lukiossa eri vaihtoehtoja, joista lääketiede ja juridiikka jäivät viimeiseksi valinkauhaan. Ikääntyneiden ulkoiluryhmä Virranrannassa kello 13–14. – Aviopuoliso Kaisa ja maatiaiskissamme Chisu (Aina Impi Ihanuus Airaksinen). Nyt voi valita jutut ja keskittyä niihin perusteellisemmin. Suomessa nimi esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882–1883. toukokuuta.. Veljeni oli esittänyt ristimänimekseni Tapiota ja siihen sointuu hyvin Timo, joka oli 1960-luvun alun trendinimi kuten esimerkiksi Jarikin
Uusia lihaksiakin löytyy, kyljet ovat kipeät seuraavana aamuna. TORSTAI 2.5. Sen jälkeen on kuilunut muitakin vastaavaia uutisia – Hautakylässä ja Niemiskylässä on nähty kokonaisia pääskyparvia. Opiskelen tällä hetkellä kuntoutus, -tukija ohjauspalvelujen erikoisammattitutkintoa työvalmentajaksi. Antoisa ja mielenkiintoinen työpäivä takana. MAANANTAI 29.4. Hauki kutee parhaillaan. Joutuu lukemaan enemmän, että asiat jäisivät mieleen. Entäs, jos puuttuisikin joku aisti tai muuten ei voisi luonnossa liikkua tai ei pystyisi ylipäätään liikkumaan. ”Olen onnellinen kaikesta, mitä minulla on tällä hetkellä.” MAANANTAI 20.4. Kiki on monirotuinen, kaksivuotias koira. Toisaalta nyt keskittyy opiskeluun. Kuuntelen käen kukkumista. Haravointi on mukavaa puuhaa, siinä näkee heti työnsä jäljen. Vappuaamun kahvi näissä maisemissa. Elämän ja aikaisemman työn tuomasta kokemuksesta on hyötyä. Lehtien alta paljastuu pieniä valkoisia kukkia ja vihreitä alkuja. Vaihdoit alaa, mitä on aikuisopiskelu, Minna Lapveteläinen. Saa olla omissa ajatuksissaan. Meidän kesämökillä Koivujärvellä on haapoja ja lehtiä on maassa todella paljon. TIISTAI 30.4. Kuulen äänet sekä näen. KESKIVIIKKO 1.5. – Aikuisiän opiskelu on mielekästä ja haastavaa. TOIMITUS TESTAA Kuva ja teksti: Jaana Selander LEHTIEN haravointi keväällä on pölyistä hommaa, mutta palkitsevaa. (Kiuruvesi N:o 19-1969) Kesä käsillä, hauki kutee, pääskynen tullut Kurkistus arkeen Opiskelija Minna Lapveteläinen kuvasi itse viikkonsa arkihetkiä. kuluu nopeasti. Tunti jos toinen vilahtaa mennä ohi huomaamatta. Lokkien äänet ja muut metsän linnut pitävät konserttia. Annan kuitenkin itselleni armoa ja haravoin suuripiirteisesti, varsinkin kun mies vielä sanoo, ettei koko hommasta ole hyötyä, sinnehän ne maahan lehdet kuitenkin maatuvat. Viikon ensimmäisen työpäivän jälkeen Kiki-koiran kanssa ulkoilua. Naapurimökillä on haravoitu pois kaikki lehdet, katson jälkeä ihaillen. Lumihiutaleet hiljaa leijailee. Maaantaina kertoi Kukkomäellä asuva mv. Jäät ova haitaneet pyyntiä ja näyttää siltä, että kenttähautoimihin on vaikea saada mätiä. JAANA SELANDER. Pääsen koiran kanssa luontoon liikkumaan. Vappuaamun pari savusaunan edustalla. VU OS I 19 66 KAKSOSTEN PYYKKIÄ Elma Hukkanen Luupuveden Savilehdosta. – Ammatin vaihto tuli eteen, kun terveys ei kestänyt tehdä enää maatalouslomittajan työtä. ROSKIA kertyi kymmeniä kottikäryllisiä. Kokosin ne kasaan tontin laidalle maatumaan. Iisalmessa, lähipäiväopiskelua. 15 Keskiviikko 8. Aika Lehtien haravointi Tällä palstalla toimitus testaa arjen ihmeellisyyksiä. Kuolleet lehdet irtoavat erinomaisesti maasta. Varhaisperunan viljelijät ovat harmissaan myöhäisestä keväästä – näihin asti on ollut pakko tyytyä potkimaan sulia pälviä. Eino Hyvärinen nähneensä pääskysiä. Mutta minusta haravoinnin jälkeen maisema on siistimpi ja ihan kuin uusi. toukokuuta 2019 50 VU OT TA JA pääskysestä ei päivääkään. Olen onnellinen kaikesta, mitä minulla on tällä hetkellä
Luvassa on korkeuseroja kauniissa kallioisessa mäkimaastossa. Liikunnan ja löytämisen iloa SUUNNISTUS Kiuruveden Urheilijat järjestää kauden mittaan sekä suunnistuskouluja että kuntosuunnistusrasteja. Ohjaajiin kuuluva Markku Siponen kertoo, että suunnistuskoulua pidetään yhteensä kahdeksan kertaa toukokuun ja elo-syyskuun aikana. Kiuruvetisiä suunnistajia osallistuu kesän mittaan jonkin verran Kalajokilaakson iltarasteillekin. – Pienten lasten radat tulevat sitä vastoin tukeutumaan polkuihin ja teihin. Puhelimeen voi ladata ilmaisen sovelluksen ja ohjeet löytyvät osoitteesta http://mobo.suunnistus. – Osa mobo-rasteista soveltuu myös liikuntarajoitteisille. Osanottajia odotamme 100-200 suunnistajaa ja talkoolaisiakin on mukana useita kymmeniä. Ne on tarkoitettu kaikille suunnistuksesta kiinnostuneille. Pitkästä aikaa ohjelmassa on myös kansallisen tason kilpailu. Miesten D-sarjan joukkueessa pelasivat Saku Myllynen, Lassi Huttunen, Hannu Niskanen, Perttu Kastarinen, Eero Tuorilainen, Unto Remes ja Jani Laukkanen. Se sisältää vakuutuksen, kartat ja ohjauksen. – Esimerkiksi jos rasteja on Pyhäjärvellä, meiltä käy siellä porukkaa. fi. Perinteisiä kiintorasteja löytyy puolestaan Hovin alueelta. – Kiuruvedellä on mobo-kiintorastiverkosto nimeltään ”Kuorevirta Kiuruvesi”. Luvassa on helppoja ja turvallisia ratoja, joilla pääsee harrastuksessa alkuun. KIURUVEDEN nuorisoseura menestyi erinomaisesti nuorisoseurojen SM-lentopalloturnaukseslyhyesti Nuorisoseura pelasi voitokkaasti sa (NS-Volley) Iisalmen liikuntahallissa 27.4. AK U LA AT IK AIN EN KIURUVEDEN URHEILIJOIDEN Olli Kouvalainen, Anna Siponen, Markku Siponen, Emilia Siponen, Aino Myllylä ja Niilo Kouvalainen ovat valmiina uuteen suunnistuskauteen. Tarjolla on myös kuntosuunnistusta, ja rastireitti sekä tukireitti ovat käytettävissä kisan jälkeen, kilpailunjohtajana toimiva Siponen sanoo. Sprinttisuunnistuskartta sisältää lähtöpaikan uimahallin edessä sekä 13 rastipistettä, joita voi käydä haluamassaan järjestyksessä. Ratoja löytyy yleensä kolme eri vaihtoehtoa: lyhyt ja helppo, helpohko sekä haastavampi rata. AKU LAATIKAINEN – Suunnistuskoulu on tarkoitettu 5–14 -vuotiaille. Takatalvet ovat asettaneet omia haasteitaan kesälajien aloittamiseen, sillä esimerkiksi Kiuruveden Urheilijoiden lasten ja nuorten suunnistuskoulun avaus jouduttiin pitämään viime torstaina jäähallin suojissa. Kiuruveden nuorisoseura pelasi voitokkaasti miesten B-kilpasarjassa ja D-sarjassa (ikämiehet 40 v.) ja lisäksi tuli hopeaa sekasarjassa. Lisäksi Kaisanet-iltarastien yhteydessä järjestetään Ylä-Savon Nuorisocupia, joka on matalan kynnyksen suunnistuskilpailu 6–16 -vuotiaille aloittelijoille. Lisäksi torstaisin on tarjolla aloittelijoiden Well02-rastit, joihin voivat lasten ja nuorten ohella osallistua aikuisetkin. Helatorstaina 30.5. on luvassa Kiuruvesi-rastit, jossa kilpaillaan keskimatkoilla. 16 Keskiviikko 8. Kiuruvesi-rastit pidetään Salmenkylässä. Heidät jaetaan kahteen ryhmään siten, että 5–8 -vuotiaat ovat keskenään ja 9–14 -vuotiaat toisessa ryhmässä. Miesten B-kilpasarjan joukkueessa pelasivat Matti Kananen, Jouna Knuutinen, Jouni Knuutinen, Saku Myllynen, Lassi Huttunen ja Perttu Kastarinen. SUUNNISTUSKAUDEN aikana Kiuruveden Urheilijat järjestää myös kansallisen kilpailun. KiuruRa menestyi aluekilpailussa mi Lukkarinen, Kotimäen Quite A Lady, HJR, 3) Jenni Nuutinen, Jim, PKUR, suomenhevoset: 1) Päivi Stranden, Karkurin Samba, PKUR 2) Eveliina Riikonen, Kihiveikko, KiuRa, 3) Aurora Tainio, Henni Histamiini, SuoVaRi, lapsiratsastajat: 1) Sofia Tallgren, Vendetta, LaRs 2) Riina Kauppinen, Gallops Nolando, KiuRa. Niin sanottu mobo on kiintorastien nykyaikainen versio ja se toimii Windows Phone-, Androidja iPhone-puhelimilla. Suunnistuskoulussa harjoitellaan suunnistamista rastija tukireitillä. – Kiuruvedellä ei ole moneen vuoteen ollut kansallista kisaa, mutta nyt sellainen järjestetään. Sekasarjan joukkueessa pelasivat Pentti Saharinen, Terho Torssonen, Martti Kainulainen, Pekka Huttunen, Eero Kyllönen, Sari Leiviskä, Leena Tikkanen ja Pirjo Palo. Hallimestaruusmitalistit, taitomestaruus: 1) Katariina Riikonen, Metty´s Donatello, KiuRa, 2) HelKEVÄT keikkuen tulevi, sanoo sananlasku. Seniorit: 2) Eveliina Riikonen, Zoncordes, KiuRa.. toukokuuta 2019 URHEILU ITÄ-SUOMEN alueen hallimestaruuskilpailut esteratsastuksessa järjestettiin ratsastuskeskus Lupiksessa 27.4. Kokeilemaan voi tulla yhden kerran maksutta, minkä jälkeen peritään osallistumismaksu. Näin ollen reittiään voi vaihdella eri kertoina, sanoo kaupungin liikuntasihteeri Lassi Myllylä. Lajiväen mieli oli kuitenkin virkeänä ja kouluun saapui mukavasti suunnistajan alkuja. Kartta on täysin uusi ja maasto pienipiirteistä. – Rasteja pidetään yhteistyössä lähialueen seurojen kanssa huhtilokakuussa, pääsääntöisesti tiistai-iltaisin, Markku Siponen selvittää. KIURUVEDELLÄ ja muuallakin Ylä-Savossa pidetään lisäksi Kaisanet-iltarasteja, jotka on tarkoitettu kaikille suunnistuksesta kiinnostuneille aloittelijoista kilpasuunnistajiin. MIKÄLI haluaa kokeilla hieman nykyaikaisempaa suunnistamista, onnistuu sekin Kiuruvedellä mainiosti
Naisten edustuksen vuoden toimijat: Henni Lappalainen ja Minka Tikkanen. Turnauksen järjestelyistä vastasi Vieremän Lentopallo-92. Kisan voitti suunnistuksessa menestystä niittänyt Jani Lakanen Jyväskylästä.. huhtikuuta Englannissa Pirelli Rallissa sijoittuen kolmanneksi. – Etenkin junnupuolella oli ihan mukavaa huisketta. F-junioreista ja Leijona-kiekkokoulun pelaajista jokainen sai palkinnon. Lauantaina pelatussa miesten sarjassa nähtiin myös liigapelaajia, joita oli voittaneen joukkueen Pyhännän Nuorisoseuran mukana. Seuraavan kerran Huttunen ja Linnaketo nähdään MM-rallin WRC2luokassa Portugalissa toukokuun loppupuolella. Tikkanen juoksi 40-vuotiaiden sarjassa. sijalle tullut Kurikan Invalidien Mauri Kariluoma ja St. Ice-Bowlingin Timo Toivonen (kuvassa) uusi keilauksen liikuntarajoitteisten Suomen mestaruuden sunnuntaina 5.5. Sekasarjassa pelasi perjantaina neljä joukkuetta. Kyseessä oli kuuden kilometrin matka. Kaikki KK-81:n palkitut voi lukea tulospörssistä. Toden teolla uusi kiekkokausi alkaa elo-syyskuun vaihteessa, kun jäähalliin saadaan taas jää. Joukkueessa pelasivat Hanna Nissinen, Minna Vainikainen, Hannu Niskanen, Asko Kärkkäinen, Unto Remes ja Lauri Roivainen. Ville Komulainen aloittaa toimessa jo kesällä. Alkulohkossa Kiuruvesi voitti Pyhännän, mutta samat joukkueet olivat uudelleen vastakkain loppuottelussa ja Pyhäntä vei voiton erin 2–1. toukokuuta 2019 AKU LAATIKAINEN lyhyesti RALLIAUTOILIJA Jari Huttunen ja kartanlukija Antti Linnaketo ajoiJari Huttunen kolmanneksi Pirelli Rallissa KK-81 palkitsi kauden parhaita pelaajia ja toimijoita AKU LAATIKAINEN KIURUVEDEN Kiekko-81:n kauden päättäjäisiä vietettiin jäähallissa maanantaina. Viides oli iisalmelainen HÖ ja kuudes sama pitäjän Haukiniemen Hakkurit. Lisäksi C2-junioreissa oli yhdistelmäjoukkue IPK:n kanssa. D2-junioreiden palkitut pelaajat: Ilmari Heinonen, Juho Niskanen, Hermanni Maja ja Elias Apell. – Sen myötä luistelun ja pelaamisen taso on noussut hurjasti. Muuten koittaisin saada kisan Kiuruvedelle, mutta ainoana poisrajaavana vaatimuksena kisaan on, että hallilla on oltava 10 rataa. lentopallon Optia-turnaus. Kk-81:N kauden parhaat pelaajat: hyökkääjä Riku Räty, maalivahti Tuukka Tossavainen ja puolustaja Erin Kossi. F-junioreiden ja Leijona-kiekkokoulun pelaajista jokainen sai palkinnon. Keilailun Toivonen aloitti viralKeilailusta SM-kultaa lisesti vuonna 2013 ja ensimmäinen meriitti oli Dynaamisen ramppikeilailun maailmanennätys vuonna 2014. Jyväskylässä. Toivottavasti silloin sarjassani on lisää keilaajia ja kisa olisi esimerkiksi Kuopiossa, jossa halli on täysin esteetön. – Tulevaisuudessa tavoitteenani on voittaa virallinen open-kisa ja osallistua ”normaaleihin” SM-kisoihin, jos ne järjestetään täysin esteettömässä hallissa. Olisin kyllä mieluusti pelannut finaalivaiheenkin, mutta katsotaan sitä ensi vuonna uudestaan. – Mutta toki jos pelaajan taidot ja halu riittävät kovempaan kilpaurheiluun, antaa Pohjois-Savon pelaajapolku siihen hyvän mahdollisuuden. C2-junioreiden palkitut pelaajat: Niko Vartiainen, Juho Turpeinen, Niko Ruotsalainen ja Tuukka Tossavainen. He antoivat mukavan lisävärin turnaukseen. Miesten edustuksen vuoden toimija: Kyösti Vatanen. – Jäsenmaksun maksaneita oli noin 170, kun mukaan otetaan myös toimijat. Arvokkaimmat pystit eli kiertopalkinnot menivät Lillimari Remekselle (vuoden seuratoimija), edustusjoukkueen Riku Rädylle (vuoden hyökkääjä), D1-junioreiden Erin Kossille (vuoden puolustaja) ja C2-junioreiden Tuukka Tossavaiselle (vuoden maalivahti). Illan mittaan jaettiin paljon palkintoja sekä seuratoimijoille että pelaajille. Huttusella ei ollut tavoitteita ralliin, vaan tärkeintä oli päästä ajamaan Hyundain i20 R5 -autolla. Lisäksi varapaikalta kutsun sai toinen KK-81 -kasvatti Roope Tossavainen. Toivonen kiittelee menestyksestään perhettään, seuraansa, tukijoitaan ja fanejaan. D1-junioreiden palkitut pelaajat: Taavi Jauhiainen, Veeti Kärkkäinen, Eetu Linnilä ja Viljo Honkaviita. Naisten edustuksen palkitut pelaajat: Sini Kumpulainen, Reetta Hyvärinen, Heini Nukari ja Henni Lappalainen. Turnaus oli tasoltaan erittäin hyvä ja ensi vuonna on tulossa juhlaturnaus eli 20 vuotta tulee täyteen. Tikkaselle SM-hopeaa maastoissa KIURUVEDEN Urheilijoiden Harri-Pekka Tikkanen tuli hopealle Suomen aikuisurheiluliiton SM-maastoissa Janakkalan Turengissa lauantaina. Kolmas oli Karankajärvi joka kukisti pronssipelissä Ponssen erin 2–1. Mukaan valittiin 44 kiekkoilijaa. Timo Toivoselle haastetta toi se, ettei hän voinut pelata normaalilla ajotavalla, koska halli ei ollut täysin esteetön. – Onhan se hienoa, että täältäkin ponnistaa pelaajia pitkälle, vaikka KK-81:n ydintehtävä onkin toimia kasvattajaseurana. Nyt on tavoitteena päästä maaliin, Huttunen sanoo. Pelit olivat erittäin tasaisia ja tiukan väännön jälkeen Rytkyn Ukot ja Akat vei voiton. YKSILÖTASOLLA kiuruvetisen kiekkokauden kohokohtiin lukeutui 14-vuotiaan Veeti Falckin osallistuminen valtakunnalliselle Pohjola-leirille, jonne pääsi ikäluokan reilut 100 parasta pelaajaa. Turnaus keräsi eri puolilta Ylä-Savoa mukaan kymmenen joukkuetta. Vuoden toimijat olivat Matti Svärd (Leijonakiekkokoulu) sekä Juha Pennanen (F-juniorit). Näistä jälkimmäisellä oli IPK:n kanssa pelaajaliikennesopimus. D2-junioreiden vuoden toimija: Arttu Laitinen. 17 Keskiviikko 8. D1-junioreiden vuoden toimija: Marko Kärkkäinen. Humaloja näkee, että jäähalli on ollut suuri tekijä kiuruvetisten kiekkoilijoiden kehityksessä. KK-81:N puheenjohta Asko Humalojan mukaan takana on positiivinen kausi. KOTIALBUMI Rytky ja Pyhäntä juhlivat Optia-turnauksessa VIEREMÄLLÄ pelattiin 19. KK-81:N kauden päättäjäisissä palkitut: Vuoden seuratoimija: Lillimari Remes, Vuoden hyökkääjä: Riku Räty (miesten edustusjoukkue), Vuoden puolustaja: Erin Kossi (D1). – Finaalissa olisi vastaan tullut viime vuonna 2. Kuitenkin molemmat herrat lähtivät kotiinpäin eränsä jälkeen, joten finaalia ei voitu pelata ja mestaruus pysyi minulla. Vuoden maalivahti: Tuukka Tossavainen (C2), Vuoden joukkue: D2, Vuoden valmentaja: D2-joukkueen valmentajat. Toiseksi sijoittui Ponsse, kolmas oli Haukiniemen Hakkurit ja neljäs Hupivolley Vieremältä. Pyhännän joukkueessa pelasivat Pekka ja Jouko Rönkä, Timo Nevalainen, Lasse Räisänen, Ville Sorvoja, Jimi Hietala, Timo Stil ja Arto Heikkinen. Vuoden joukkueena palkittiin D2juniorit ja vuoden valmentajina kaikki D2:n valmentajat. C2-junioreiden vuoden toimijat: Kaikki pelaajien vanhemmat. Lisäksi jokaisesta joukkueesta palkittiin parhaat pelaajat ja vuoden toimijat. Falck pääsi leiriltä jatkoon 04-ikäluokan maajoukkue-ehdokkaiden testileirille, joka järjestetään tämän kuun aikana Vierumäellä. Yhteensä KK-81:llä oli päättyneellä kaudella hieman päälle toistasataa pelaajaa. vat 27. Ensi kaudeksi olemme monen vuoden tauon jälkeen pestanneet myös valmennuspäällikön, jonka uskomme parantavan juniorityötä entisestään. Naisten edustus pelasi talven mittaan pohjoisen alueen harrastesarjaa ja miesten edustus Savo-Karjalan kolmosdivaria. Miesten edustuksen palkitut pelaajat: Perttu Pietikäinen, Oskari Kärkkäinen, Aapo Kämäräinen ja Riku Räty. Yksi esimerkki Kiuruvedeltä pitkälle ponnistaneista on KalPassa viime kaudet Liigaa pelannut Henri Knuutinen. Leijona-kiekkokouluun tuli uusia harrastajia ja meillä oli juniorijoukkueet F-, D1ja D2-junioreissa. Lisäksi Toivonen on valittu Kiuruveden vuoden urheilijaksi vuonna 2015. Seuraava oli ME:n parantaminen lukemiin 257 vuonna 2016 ja viime vuonna tuli ensimmäinen Suomen mestaruus. Tosin ensi kaudeksi aiomme saada kokoon ihan oman C1-joukkueen KK-81:ssä. Ja tokihan se 300 on yhä tavoitteena, enkä aijo lopettaa ennen kuin en ollenkaan pysty pelaamaan. KalPan, IPK:n ja alueen pienten seurojen välillä on hyvää yhteistyötä, Humaloja kiittelee. Michel Bowlersin Vesa Orava, jotka olivat päivän ensimmäisessä kilpailuerässä hirmu vedossa. – Ajoin kolmella pätkällä pohjaajat ja kolmella pätkällä oli sitten teknisiä ongelmia. Muut joukkueet pistivät tiukasti kampoihin. Liikuntarajoitteisten miesten luokassa oli kuusi osallistujaa. Tämä oli pieni ralli, jossa pidetään tuntumaa yllä, Huttunen kertoo. Molemmat pelasivat päättyneellä kaudella Iisalmen Peli-Karhuissa. – Portugalin rallista on kokemusta viime vuodelta, silloin ei mennyt hyvin, kun kamppailtiin teknisten ongelmien kanssa
Opastukset jatkuvat syyskuussa. Kirjaamon postiosoite: PL 50, 50101 Mikkeli, Mikkelin toimipaikan käyntiosoite: Maaherrankatu 16, 50100 Mikkeli. rivi-ilmoitus kokouksia muistilista Kaupunki tiedottaa KAUPUNGINTALO PL 28, 74701 Kiuruvesi p. Lähtö l-autoasemalta klo 9.30 kimppakyydeillä. Johtokunta Rytky-Isomäki-Kaartenperä tiekunnan VUOSIKOKOUS Toiviaiskylän kyläntalolla ke 22.5.2019 klo 19.00 Esillä vuosikokousasiat. 18 Keskiviikko 8. p. Kuulutus on lisäksi nähtävänä Itä-Suomen aluehallintoviraston Mikkelin päätoimipaikassa (Maaherrankatu 16) ja Iisalmen sekä Kiuruveden kaupunkien ilmoitustauluilla 8.5.-7.6.2019. alan työt. ) viimeistään 7.6.2019. 0400 981 078 / 0400 867 764. klo 10 Silmussa. toukokuuta 2019 sekalaista asuntoja kuulutuksia Mykyrokkaa lounaalla ja omiin astioihin torstaisin klo 9-14. Ateriapalvelun ruokalista vko 20: ma: nyppymuussi, kestivihannes, tuoresalaatti, vadelma-herukkakiisseli, ti: jauhelihapihvit, perunat, kastike, porkkana-maissi, rapeasalaatti, mustikkakiisseli, ke: n.suikalepaisti, perunat, herneet, porkkanaraaste, mansikkaraparperikiisseli, to: kahden kalan keitto, leikkele, kurkku, vaniljainen vispipuuro, pe: s.lihaperunalaatikko, talonpojan kasvis, tuoresalaatti, Sinikasvis mansikkakiisseli, la: lihakeitto, juusto, suolakurkku, leipäpuuro, su: kalapihvit, perunasose, kastike, kesäporkkanat, punajuurisalaatti, hedelmärahka. ROMULUX Kiuruvedellä p. TM-2019 testivoittaja Nokian, Continental, Hankook, Kapsen ym. Lämpimästi tervetuloa! p. klo 10 Äitienpäivän merkeissä. 017-752112, 0400-171473 Rinnekatu 1, 74700 kiuruvesi -lvi asennukset -rakennuspeltityöt -IVT lämpöpumput -kattoturva-tuotteet -sadevesijärjestelmät -iv kanavien puhdistus/desi?ointi 0500-570920, 050-4009437 Viemärihuolto • Kaivojen tyhjennykset • Viemäreiden ja kuilujen avaukset ja sulatukset • Viemäreiden kuvaukset www.iptpalvelut. p. Tarjolla makkaraa ja nokipannukahvit. *kt 1h+kk+ph Asematiellä, vapautuu kesäkuussa. Eijan Kauneusja terv.hoitola, Asematie 5, p. Käsitellään kyläntalon kohtalo. /lupatietopalvelu. saunallinen, keskustasta p. Mitat 35 ja 50 cm. 044 530 6657 Maalaiskaupunginteatteriyhdistys Ry:n VUOSIKOKOUS maanantaina 20.5.2019 klo 18 Koskentie 2, teatterin tiloissa. 044 7050 443 Lahja joka säilyy KIURUVESI -LEHTI KYLIEN KIRJA 20€. Yrittäjäntie 3, 74700 KIURUVESI p. Tied. Asiakirjat ja kuulutus ovat nähtävillä sähköisesti osoitteessa www.avi. 017-813 400 24h päivystys Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Jukka Makkonen Oy Kiuruvesi • Sora-ajot • pyöräkonetyöt • Jukka 0500 276 037 • Miika 044 2522 877 Leo Ojaluoto Leo Ojaluoto • Kaikkien vakuutusyhtiöiden hinaukset • Traktoreiden kuljetukset p.050-349 9393 Luotettavaa LVI-palvelua • ilma/maalämpöpumput NIBE • putkistosaneeraukset • lämmitysverkostojen huuhtelut/suojaukset • metalli-/hitsaustyöt työmaalla tai verstaalla • lämmityskattilat ja sähkövaraajat myynti – asennus – huolto – varaosat lvikainulainen@co.inet.fi www.lvikainulainen.fi Myymälä 017-752 667 Mikko Kainulainen 045 6791 710 Tenho Kainulainen 0400 178 964 040-524 8018 KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT KAIKKI LVI-TYÖT, TARVIKKEET ILMAJA MAALÄMPÖPUMPUT PELLETTIJA ÖLJYPOLTINHUOLLOT • Mercedes-Benz autojen huolto ja korjaustyöt • Vikadiagnostiikka merkkikohtaisilla testilaitteilla • Digitaalisen huoltokirjan (DSB) täyttöoikeudet • Ilmastointilaitteiden huollot KIURUVEDEN MB-HUOLTO Lamminperäntie 27 p. T. KOKOUS pe 24.5.2019 klo 19.00 kyläntalolla. Sähkö+vesi kulutuksen mukaan. Tervetuloa! -------------------------------------Vuokrataan hyväkuntoinen RTasunto Erätie 4-8, 1h+kk+kh+s 34 m2, Vuokra 320e/kk, takuuvuokra 1 kk. Avoinna ma-pe klo 9 15. 044 588 5867 Nopea nouto! Kirjoitamme romutustodistukset! VUOKRATTAVANA *kt 2h+k+ph+parveke Rinnekadulla, Asuinrinne. Hoitokunta kokoontuu klo 19.00. klo 13. Eläkeliiton mölkkyä ja tonkkumia pelataan Nivan koulun kentällä kesäaikaan tiistaisin alk. Lahjakortit! -------------------------------------Sydänyhdistyksen ja Kiuruveden Ladun yht. Pitkälehdon yksityistien VUOSIKOKOUS su 19.5.2019 klo 12 Kalevi Tikkasella, Tulotie 5 C 11 Hoitokunta Ruutanan pienviljelijäyhd. Honkarannan majan pihassa. Tilauksesta kahvija ruokaleivät. Eläkeläiset ry: kerho Puistonkulmalla ke 15.5. 045-165 3568 Annetaan vuokralle RT-KAKSIO 58 m lähellä keskustaa p. Muistutukset ja mielipiteet pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköisen asioinnin kautta (www.avi. Muistutukseen tai mielipiteeseen pyydetään merkitsemään asian diaarinumero ISAVI/5567/2018. /muistutus) tai sähköpostitse (kirjaamo.ita@avi. Seuraa muistilistaa ja rivi-ilmoitusta. Tervetuloa! Syöpäyhdistyksen kerho to 9.5. Esillä sääntöjen määräämät vuosikokousasiat sekä sääntömuutosehdotus. ja hakemukset taloustoimistoon. 040 580 6325 KESÄRENKAAT & VANTEET Tervetuloa! EDULLISESTI asennettuina mm. Puh. 029 501 6501. Lisätietoja saa asian esittelijältä puh. Gasthaus Palopaikka 0400945544, Teollisuustie 7 -------------------------------------Kyllönmäen Kotileipomon myymälästä/kahvilasta päivittäin uunituoreet leipomotuotteet. 045-3430 300. Käsitellään sääntömääräiset asiat. 050 5557113 -------------------------------------Renkaita ja rengastöitä henkilöja pakettiautoihin. klo 17. Leipomotuotteita tilauksesta ma-pe (la), esim. 040-670 7097 www.kiuruvesi.fi aukioloajat: ma – to 8.00 15.45 pe 8.00 15.00 KIRJASTO Seniorien Savonetti tietotekniikka opastus ke 8.5. 050 5821005 -------------------------------------Myydään koneellisesti kuivattua koivupilkettä talven toimituksiin. Ahti Siponen 0503700180 -------------------------------------Myydään kuivaa ja laadukasta koivupilkettä kotiin tuotuna. Ajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin. Kerho srk-talolla ke 8.5. Hoitokunta Halutaan vuokrata RT-KAKSIO miel. -------------------------------------Kasvohoidot, myös erikoishoid., jalkahoidot, hieronnat sekä kotija laitoskäynnit. Meillä myös ympärivuotista huonemajoitusta. ”Unelmien liikuntapäivä” la 11.5. Vapautuu 1.6.2019. Halutessasi voit mennä pyöräillen. Hoitokunta Tiensuu-Hietaniemen tiekunnan VUOSIKOKOUS pe 24.5.2019 klo 19 Tiensuussa. Tervetuloa! Koulujen ruokalista vko 20: ma: nyppymuussi, tuoresalaatti, ti: jauhelihapihvit, uuniperunat, rapeasalaatti, ke: n.suikalepaisti, perunat, porkkanaraaste, to: kahden kalan keitto, kurkku, luomuruisleipä, pe: perunavelli, leikkele, moniviljavuoka, Sinikasvis mansikkakiisseli. 040-5100248. Heikki Lång, p. Toimitsijamies Tikkalan Osk:n VUOSIKOKOUS pidetään Heinäkylän kyläntalolla 23.5.2019 klo 19.30. ANNETAAN VUOKRALLE 4h+kt+psh+sauna +parveke, 130m , Kiuruveden keskustasta. Joustavasti iltaisin ja viikonloppuisin. täyteja voileipäkakut. Härkönen p. klo 11-13. Lisäksi: 3d-ohjauskulmien säädöt, ilmastoinnin täyttöhuollot ym. Edullinen ateriapalvelu kotiin ja yrityksiin. 045 649 1555 Tmi Roope Vartiainen Kiuruveden Kiuruveden Rakennus-Palkki Rakennus-Palkki www.rakennus-palkki.com RAKENNUSKONEVUOKRAUS/TIMANTTIPORAUS KORJAUSJA REMONTTITYÖT p.0500 772 471 P: 0440-279 400 Sähköasennukset VESILAIN MUKAINEN LUPAHAKEMUS Itä-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä Pohjois-Savon elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen lupahakemus Kiuruveden säännöstelyn muuttamiseksi ja Kiurujoen perkaamiseksi. Puh 040 5670067 -------------------------------------Myydään kuivanmaan mökki, sauna ja perunamaa Sulkavanjärvellä p. Tervetuloa! Kiuruveden invalidit: seuraava kerho sään lämmettyä mökillä. Ensimmäinen kerta 14.5. 050 329 9269 OSTETAAN kaikenlaista metalliromua, romuautot ym. KIURUVEDEN SEURAKUNTA www.kiuruvesilehti.fi p. 040-753 0370 Ylä-Savon Seniorit: laavuretki peruttu. Verotoimiston edustaja esittelee verkkoasiointipalveluita
HYVÖNEN p. 19 Tiistai 8. 050-543 1253 p. Mela & Meisseli Oy Palokatu 7, p. 044 982 0864 KEHYSTÄMÖ Taulut Kunniakirjat Valokuvat ym. • IT-palvelut • Huolto ja tarvikkeet • Tietokoneet ja ergonomiatuotteet • Tietoturva • Ohjelmistot Juha Tossavainen 050-565 0860 Martti Tiikkainen 040-500 7097 Koskentie 2 KIURUVESI METSÄPALVELU V.PÄÄKKÖ Sahatie 3, Kiuruvesi p. 017-752 139 (päivystys 24 h) Koulutettu hieroja SIRPA RYTKÖNEN 045-124 4130 Kukkomäentie 41 myös ilta-aikoja ma–ti 8-16, ke-to 8-15, pe 9–12 H & S Kiuruveden Pesula Oy p. 0500-619 674 AUTOJEN HUOLLOT KATSASTUSREMONTIT RENGASMYYNTI PIENKONEHUOLTO Pitopalvelu Luna www.pitopalveluluna.fi Fysioterapeutti: Anneli Hautajärvi 050-5472 852 Hieroja: Pirjo Kumpulainen 040-8201 755 Lämpimästi tervetuloa! Asematie 5 ALANSA AMMATTILAISET Jalkojen hoito: Elsa Sivonen 0400-667 770 p.045 222 1046 p.045 222 1047 AJOKORTTIASIOISSA J. 040 507 4458 Parturi-Kampaamo p.017-752 430, Torikatu 4 Avoinna: ma-pe 8.30-17, la 8.30-13 Torikatu 6, Kiuruvesi Pirjo Manninen 050 539 8991 Maria Mikkonen 040 770 0474 www.omniyrityspalvelut.fi YRITYSTEN JA MAATILOJEN TILIPALVELUA LEHTI OY puh. 050-5662 002 kuljettajaopetus.fi Asematie 9 Teuvo Blomberg 050-598 7932 Teemu Ruotsalainen 050-544 9176 • yksityisille • teollisuudelle • maataloudelle • maakaapelinäytöt • lämpökamerakuvaukset www.ttsahkopalvelu.fi Parasta IT-palvelua www.dgkiuruvesi. toukokuuta 2019 Kauneusja jalkahoitola Niemistenkatu 8 p. Hovinpelto 3 Annette Tiikkainen www.cutriina.fi p.040-701 7746 Asematie 6 KANGASja KÄSITYÖKAUPPA Asematie 9, Kiuruvesi Puh. 017 752 531 S T U D I O STUDIO JORMA KÄRKKÄINEN muotoja passikuvat p. 040 415 8835 Pöytämäentie 80 0400-583020 Anne Idström Wikli Group Oy Kauppakirjat ja Kaupanvahvistukset Kiuruvedellä anne.idstrom@wikli.fi www.wikli.fi. 040-135 4128 veikko@metsapalveluvpaakko. Niemistenkatu 1, Kiuruvesi Kiinteistöhuoltoa yli 40 vuotta! Masa Roivainen Oy p. 017-753 400 www.kauhanenoy.fi Kiuruveden Kiinteistöhuolto Oy * Kiinteistöhuoltopalvelut Päivystys 24 h 040 175 2580 myynti 044 7272 671 www.savonkuljetus
klo 9, päätt. KALAPISTE, Varpaisjärvi p. Hierontapiste Carola Hemmottele häntä, joka hemmottelee teitä. Ota yhteyttä! TO TORILLA klo 9-12 tarkastettua RUOKAja SIEMENPERUNAA Kalajoelta Useita lajikkeita. 040 5466 243 TAMMAJA VARSANÄYTTELYT ke 15.5. p. KLO 21.00 KARAOKETANSSIT KARAOKETANSSIT VAPAA PÄÄSY KLO 23.00 SAAKKA VAPAA PÄÄSY KLO 23.00 SAAKKA Äitienpäivälounas Runsas alkupala ja salaattipöytä Metsäsienikeittoa Naudan ulko leetä talon madeira-kastikkeessa Vuohenjuusto-pestobroileria Kahvia/Teetä Mansikka/Raparperitäytekakkua Kolmen suklaan leivosta Runsas alkupala ja salaattipöytä Metsäsienikeittoa Naudan ulko leetä talon madeira-kastikkeessa Vuohenjuusto-pestobroileria Kahvia/Teetä Mansikka/Raparperitäytekakkua Kolmen suklaan leivosta Hinta 31€/hlö Lapset alle 12v 1€/ikävuosi Hinta 31€/hlö Lapset alle 12v 1€/ikävuosi Tervetuloa uokailemaan! LIPUT 5€ LIPUT 5€ DJ Mira DJ Mira PELZE MUSIC BAR Lapsille herkkukori 7€ (sis. alk. 20 Keskiviikko 8. klo 9–12 TORILLA Kivikylän kotipalvaamo Lappi p. Runsas lisävarustus. Seppo Tiihonen p. 044 973 4940. toukokuuta 2019 sekalaista huveja virkoja myytävänä torilla Niemistenkatu 3, Kiuruvesi, p. 017-7604600 Tervetuloa viihtymään! www.hotellipeltohovi.fi NOUTOPÖYDÄSTÄ KLO 11:00-16:00 NOUTOPÖYDÄSTÄ KLO 11:00-16:00 Katso menu www.hotellipeltohovi.fi Katso menu www.hotellipeltohovi.fi SU 12.5 SU 12.5 HOVIN PERINTEINEN HOVIN PERINTEINEN LA 11.5 LA 11.5 ALK. 040 174 9426 www.hierontapistecarola. Kevätmarkkinat Kevätmarkkinat Kiuruveden torilla pe 10.5. Tervetuloa! Lähde ERÄMESSUILLE Ouluun la 18.5. 050 307 5439 HUOM! Emme ole markkinoilla perjantaina. Linja-autokyyti ja lippu 40,00€ Ilm. 050 545 9028 Jysinahontie 176 Lavakauden avajaiset la 11.5. ranskalaiset, kananugetit, nakit sekä pieni makea yllätys) KorpijokiOhenmäki Kylät Ry tarjoaa ÄITIENPÄIVÄKAHVIT Korvikossa pe 10.5.2019 klo 18 Pientä ohjelmaa. 050 323 0840 TO klo 9.30 -13.00 KIURUVEDEN TORILLA lämmintä savukalaa, kalakukkoja, muikkua, järvikala leitä ym. KLO 21.00 ALK. torilla TORSTAINA klo 9-10 Kangasniemen Peruna p. p. alkaen klo 9.30 Hingunniemen ratsutallilla Puffetti. klo 20 – 24 SARI KOIVIKKO & Kuunhopea R2 Liput 10€ Teräs Tervetuloa tanssimaan! Torilla torstaina ORVOKKEJA, amppeleita ym M.Revon puutarha p. Hemmottele häntä, joka hemmottelee teitä. 050 3818 559 karpaloita, Lapin hillaa ym. Ota malli mukaan! PÖLYPUSSIT PÖLYPUSSIT SIHVOLA 0400 729 852 RINKELIT RINKELIT LAADUKKAAT KOTIMAISET SUORAAN VALMISTAJALTA! MATOT MATOT -Okulaari silmälasien puhdistusaine -Goldenmix nahanhoitoaine -All tip top puhdistusaine ESITTELYSSÄ: ESITTELYSSÄ: MUURINPOHJALETUT GRILLIMAKKARAT Kuopio JÄTTIKASSI KEKSEJÄ 10€ TUORETTA ”METRILAKRITSAA” Miehille: Reisitaskuhousuja Verkkahousuja Naisille: Paitoja Housuja Mekkoja Sakari Paljon kauppiaita Paljon oste avaa Iloista mieltä ja markkinatunnelmaa! MONENLAISIA MAKEISIA MONENLAISIA MAKEISIA TUORETTA ”METRILAKRITSAA” Myydään KIVI-PEKKA -kivenkeräyskoneen kulutusosat. TERVETULOA TÖIHIN KIURUVEDELLE! Hakuilmoitukset kokonaisuudessaan (työavaimet 223892 ja 230481) maankuulua vanhanajan SAVUSAUNAPALVIA Perinteiset makkarat ja maalaishyytelöt TO 9.5. ranskalaiset, kananugetit, nakit sekä pieni makea yllätys) Lapsille herkkukori 7€ (sis. Muista äitiä hemmottelul ahjakortilla ! Asematie 9, Kiuruvesi p. 0400-239 548 Tarkastettua SIEMENJA RUOKAPERUNAA (10 lajia) Tervetuloa kaupoille! KAUHAVAN PULLA JA LEIPÄ KAUHAVALAISTA MESTARILEIVONTAA Kiuruveden torilla to 9.5. klo 9-15 Nyt Maaningan mieheltä LANTTU-, LIHAJA KALAKUKOT KARJALANPIIRAKAT Letkut, suulakkeet ja suodattimet. 16:30 Maukkaat leivät Mahtavat, mahtavat äitienpäivätarjoukset: UUNITUORE PULLAKASSI MAUKKAAT LEIVÄT MAKEA KÄPYKAKKU ISO KINUSKIKAKKU (reilu koko) 20€ /satsi 10€ 10€ 19€ /satsi HAEMME VAKINAISIIN VIRKOIHIN LUKION REHTORI Hakuaika päättyy tiistaina 21.5.2019 klo 14.00. Tervetuloa! Hys MYYTÄVÄNÄ Suvi 4900 DUO 40 hv moottorilla. Tuomo 0500 853 828 Toukokuun ohjauksiin muutama aika jäljellä