Nytkin pallokoululaisista olisi tarkoitus koota joukkue, joka jatkaisi harjoittelua talvella. Pallokoulu on tarkoitettu 5 – 6 -vuotiaille eli tänä vuonna mukana ovat vuosina 2016 ja 2017 syntyneet. Jokainen saa valita itselleen tavan, jolla haluaa olla mukana harrastamassa, Savonen sanoo. VSK KORPILAHDEN ALUEEN PUOLUEETON PAIKALLISLEHTI NUMERO 31 Tiina Lamminaho KORPILAHTI Pallokoulu sai lapset liikkeelle – Kyllä meillä on pallokoulusta tykätty, poika on lähtenyt aina innoissaan harjoittelemaan, viisivuotiaan Urhon isä Toni Oranen toteaa Martin pallokoulusta. Lamminahon kanssa pallokoulua vetää Ninus Hawel ja tänä vuonna myös Julia Aho. Julia Aho tuli mukaan vetämään pallokoulua tänä kesänä. Sukupuoli ei mitenkään rajoita pelaamista. Julia Aho on alustavasti lupautunut vetämään joukkuetta. Vuosina 2012 ja 2013 syntyneet pelaavat yhdellä joukkueella yksitoistavuotiaitten sarjassa ja vuosina 2010 ja 2011 syntyneet yhdellä joukkueella kaksitoistavuotiaitten sarjassa. Innokkaita jalkapalloilijoita on etenkin vuosina 2014 ja 2015 syntyneissä, heillä on kaksi joukkuetta yhdeksänvuotiaitten sarjassa ja syyskaudella myös yksi joukkue kahdeksanvuotiaitten sarjassa. – Osanottajamäärä on vaihdellut vuosittain, ja kaikki ilmoittautuneet eivät ole aina joka kerta paikalla. Lähdin mukaan vetäjäksi nyt, kun lapsia on niin iso porukka, Julia Aho sanoo ja kertoo pelanneensa itsekin jalkapalloa. Pallokoulukertojen lopuksi pelaillaan, Elina Lamminaho ja Ninus Hawel neuvovat ja kannustavat. Pallokoulussa tehdään muun muassa pieniä tekniikkaharjoituksia. – Syksyn ajan harjoituksia jatketaan tekonurmella ja talveksi siirrytään saliin. elokuuta, peli-illassa on mukana molempien sarjassa mukana olevien Martin joukkueitten lisäksi Palokan Riennon kaksi joukkuetta. Pallokoulussa tutustutaan jalkapallon alkeisiin ja opetellaan perusasioita jalkapallosta leikin ja tekniikkaharjoitusten avulla, yleensä harjoituskerran lopuksi myös pelaillaan vähän. Tänä vuonna Martin pallokoulua ovat vetäneet Julia Aho, Elina Lamminaho ja Ninus Hawel.. Olemme saaneet avustusta muun muassa Korpilahden Lions-clubilta. – Meillä on sellaisia jalkapalloilijoita, jotka käyvät vain harjoituksissa mutta eivät peleissä ja sekin on ihan ok. On ollut ilo huomata, että tytötkin ovat uskaltautuneet mukaan. Ilmoittautuneita on ollut yleensä aina vähintään 15, kuudetta vuotta pallokoulua vetävä Elina Lamminaho kertoo. Innokkaat jalkapalloilijat ovat tervetulleita mukaan, vaikka eivät olisi aiemmin pelanneet. – Sekä pallokoulussa että joukkueissa on niin poikia kuin tyttöjäkin. Useampana vuonna pallokoululaiset ovat jatkaneet jalkapallon parissa. Tänä vuonna pallokoulussa on ollut ennätysmäärä lapsia, jollain harjoituskerralla jopa 27 innokasta jalkapalloilijaa. Pallokoulu loppuu koulujen alkaessa, sarjapelit sen sijaan jatkuvat vielä syyskuun loppupuolelle. Seuralla on myös mahdollisuus avustaa sellaisia, jotka eivät muuten pääsisi mukaan. – Olemme halunneet myös pitää harrastamisen maksut sellaisella tasolla, että jokaisella on mahdollisuus osallistua. – Pienimmät ovat vasta viisivuotiaita, joten harjoittelu on hyvin leikinomaista, vetäjät toteavat. Syyskaudella Martin joukkueita pelaa sarjoissa viisi. – Oma poikani oli jo viime vuonna pallokoulussa. – Mukaan tarvittaisiin muutama muukin innokas vanhempi, vetäjiä tarvitaan enemmän kuin yksi, Julia Aho sanoo. – Olemme markkinoineet pallokoulua facebookissa, mutta uskoisin, että enemmän vaikutusta on ollut aktiivisilla vanhemmilla, joiden kautta sana on levinnyt ja lisää harrastajia on tullut mukaan, Martin puheenjohtaja Janika Savonen toteaa. 1 Keskiviikkona 2.8.2023 Nro 31– KESKIVIIKKO 2.8.2023 52. Syyskausi aloitetaan yhdeksänvuotiaitten sarjan kotipeleillä 4. Ja aina saa tulla kokeilemaan, onko jalkapallo oma juttu, ennen kuin tarvitsee sitoutua mihinkään, Savonen sanoo ja kertoo, että sarjapeleihin ei ole pakko osallistua
Ja kyllä sitten kelpasi olla korpilahtelainen, kun areenan konsertin päätteeksi kaikki esiintyjät ja varmaan moni Elokuun illat Ihanan tunnelmallisia ja lämpöisiä ovat nuo elokuun illat. Kaustisen kansanmusiikijuhlat kokosivat tänä vuonna kaikkiaan noin viisi tuhatta esiintyjää ja yleisöä lähes viisikymmentä tuhatta, joten nyt on palattu entiseen normaaliin ja vähä siitä ylikin. Lämmin tuuli hyväilee ihoa. Korpilahden pelimannit Kaustisen Puolimatkan lavalla. Pallokoulu on toiminut kesäisin jo useamman vuoden. On erittäin tärkeää, että lapsille ja nuorille on tarjolla niin sanotusti perustekemistä ilman tuhansien eurojen vuosittaisia panostuksia. Outi Penttinen Pikkupelimannit Keskipohjanmaa-areenalla.. Harrastuksiin on varmasti tulijoita, mutta vapaaehtoistyöhön perustuva seuratoiminta kärsii usein ohjaajien puutteesta. Loppukesän lehdet koristaa pihoja. Toivotaan runsaasti katsojia Korpilahden alueelle. Viikon aikana kuultiin erilaisten yhtyeiden lisäksi luentoja, laulettiin laulutuvassa ja soitetiin jameissa keskisuomalaista pelimannimusiikkia. Mikko Vaara Voi veikkoset! Lukijan kynästä Juhannus kun taakse jäi, niin kesä käänsi kylkeään, se valon aikaa lyhentää. Paljon onnea nimipäiväsankareille! Pääkirjoitus PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Kerro juttuvinkkisi! Tiedätkö jonkin mukavan tapahtuman, ärsyttääkö jokin, tunnetko mielenkiintoisen henkilön. Kun on kesään vielä polttamatta sillat. Rallin MMosakilpailulle talkootyön tekijät ovat elinehto. Kohta jo kesäheila hyvästellä täytyy. Voi veikkoset, ei tietenkään, nyt kesäaikaa vietetään, täysillä eletään! Maija Manninen Perustason tekemistä Korpilahden Martin pallokoulu on vetänyt tänä kesänä tekonurmikentälle ennätysmäärän pieniä jalkapalloilijoita. Petäjäveden Urheiluautoilijoissa ja Moksi ry:ssä tekijöitä löytyy kovan rutistuksen edessä. Onneksi esimerkiksi Martin jalkapallokouluun on löytynyt innokkaita vetäjiä. Ota yhteyttä! P. Festivaali valitsee aina vuosittain yleisen ohjelman lisäksi yhden maakunnan, jonka musiikkia tuodaan erityisesti esille ja maakunta saa järjestettäväkseen Areenalle oman konsertin. Viimeisillä kesäfestareilla tanssien sheikata. Kärpäset suristen lentelee. Lähetä teksti toimitus@ korpilahtilehti.fi tai Martinpolku 26, 41800 Korpilahti. Näinköhän taas kävi nyt, on kesä melkein päättynyt ja kohta saapuu syys. Tietäähän sen ihminen vuodenaikain kierroksen, on silti ihmeissään. Korpilahden pelimannit olivat mukana omalla ohjelmallaan ja kymmenen korpilahtelaista pikkupelimannia esiintyi Keskipohjanmaa -areenalla jyväskyläläisten pikkupelimannien kanssa, Kati Weijo ohjasi ryhmiä. Näkyy öisin taivaalla linnunradan tähtien nauha. Tänään keskiviikkona nimipäiväänsä viettää Kimmo, torstaina Noel, Linnea, Vanamo, perjantaina Veera, lauantaina Salme, Sanelma, sunnuntaina Toimi, Keimo, maanantaina Lahja ja tiistaina Sylvi, Sylvia, Silva. Ihmisillä on kiire arjessaan, joten kysymys ei ole helposti ratkottavissa. Olut terassilla tuopissa räytyy. Öiden viileys jo syksyä enteilee. 2 – Keskiviikkona 2.8.2023 Nro 31 Maarit Nurminen PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Nimipäivät Lukijan kynästä Kirjoita yleisönosastolle. Vielä täytyy nurmikko leikata. Korpilahdella ajetaan rallia yhden erikoiskokeen verran tulevana viikonloppuna. Talven ajan pidettiin harjoituksia ja innostusta riitti, Kaustiselle lähti Keski-Suomesta yli kolme sataa soittajaa, laulajaa ja tanssijaa. yleisöstäkin lauloi Martti Korpilahden sanoittaman ja Aulis Raitalan säveltämän epävirallisen kotiseutulaulun Oi päivät seutuvilla Päijänteen. 2023 maakuntateema oli Keski-Suomi. Harrastuksien hintaa vertaillaan melko säännöllisin väliajoin. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat palkitsi Korpilahden pelimanneissakin soittavan muuramelaisen Riitta Reijosen Kaustisen plaketilla työstään kansanmusiikin hyväksi. Urheiluseurat tekevät erittäin tärkeää työtä tarjotessaan kohtuuhintaisia harrastuksia kodin lähellä. 0400 644 899 toimitus@ korpilahtilehti.fi Korpilahtelaista pelimannimusiikkia Kaustisella Tämän kesän Kaustisen kansanmusiikijuhlien 10-16.7. Vaikka maanpäällä kaukana on maailmanrauha. Kun loppuu elokuu tää, kesän matkalaukkuaan pakkaavan nään
Viime vuonna Parkkolan risteyksessä nähtiin melkoinen rallikansan paljous. Ralli päättyy tänä vuonna Himokselle, Rallireitti uudistui reippaasti Sahloinen-Moksi ajetaan tänäkin vuonna missä järjestetään palkintoseremoniat. Hautaaminen pyritään tekemään siten, ettei lintuun kosketa käsin, vaan lintu siirretään esimerkiksi lapiolla. -MM-ralli levittäytyy tänä vuonna maantieteellisesti laajemmalle alueelle kuin aikoihin ja samalla kisaan on tuotu mukaan nykymuotoisen MM-rallin konsepti kokonaisuudessaan lähtöseremonian ja viimeisen erikoiskokeen maalialueella järjestettävän palkintojenjaon myötä, Secto Rally tiedottaa. Rallin suosio on Suomessa vahvaa ja on ilo tehdä sen seuraamisesta mahdollista yhä uusille ihmisille, kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen sanoo. Lisäksi viruksen aiheuttamaa tautia on todettu Eteläja KeskiPohjanmaalla tarhatuissa turkiseläimissä. SahloinenMoksi erikoiskokeesta vastaa tuttuun tapaan Petäjäveden Urheiluautoilijat. Ruokavirasto on perustanut eläintautilain mukaisen tartuntavyöhykkeen tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Hätätilanteissa tulee soittaa hätänumeroon. Haudatessa on hyvä käyttää kertakäyttökäsineitä, vaikka lintuun ei koskisikaan. Muutaman uuden erikoiskokeen lisäksi mukana on myös tuttuja erikoiskoenimiä, mutta nekin ovat lähes jokainen kokeneet melkoisiakin muutoksia, joten kuljettajille on reitillä paljon uutta. Syrjemmällä, esimerkiksi metsässä, kuolleen linnun voi jättää luonnon hajottajaeliöstön ruuaksi. Virka-ajan ulkopuolella ilmoituksen voi tehdä päivystävälle läänineläinlääkärille tai päivystävälle kunnaneläinlääkärille. Yksittäiset linnut voi haudata vähintään 40 senttimetrin syvyyteen paikkaan, jossa ihmisten ja eläinten terveydelle sekä ympäristölle aiheutuvat riskit ovat mahdollisimman vähäiset. Myös yksittäisen ison petolinnun kuolema on hyvä ilmoittaa. Vekkulan erikoiskokeen lähtö on lähellä Saakoskea. Lintuinfluenssaa ei voi todeta linnusta silmämääräisesti, vaan aina tarvitaan näytteenotto ja laboratoriotutkimus. Jyväskylästä on lähetty Ruokavirastoon tutkittavaksi muutamia kuolleita lokkeja, mutta näistä näytteistä ei ole vielä saatu tuloksia. Tauti tarttuu helposti linnusta toiseen. Mukana olevat tutummat erikoiskokeet ovat nekin kokeneet paljon muutoksia. Valvontaeläinlääkärit huolehtivat tarvittavasta näytteenotosta. Erikoiskokeita ajetaan Moksin koulu myytiin tämän vuoden Secto Rally Finlandissa kaikkiaan 22 ja matkaa niistä kertyy yhteensä 320,56 km. Taudin oireita ovat muun muassa apaattisuus, ruokahaluttomuus, muninnan lasku, pään alueen turvotus ja korkea kuolleisuus. Kaikki tietää tehtävänsä, erikoiskoepäällikkö Alpo Kukkonen kertoo. Lukijan kynästä Jyväskylän seudulla torjutaan lintuinfluenssaa Suomessa on kesä-heinäkuussa todettu H5N1tyypin korkeapatogeenista lintuinfluenssaa useilta paikkakunnilta. Myös hengitystieoireita ja ripulia saattaa esiintyä. Tauti on erityisesti vesilintujen tauti, mutta se voi olla vaarallinen kaikille linnuille. Katsojamäärään vaikuttanee myös kilpailun tilanne. Porukka pysyy suurin piirtein samana vuodesta toiseen. Novasta neuvotaan päivystykseen pyrkijöitä soittamaan ensin maksuttomaan päivystysavun numeroon 116 117. Ralli käynnistyy jo keskiviikkona, kun Jyväskylän satamassa pidetään lähtöseremonia. KeskiSuomessa ei ole tähän mennessä havaittu laboratoriossa varmistettuja tartuntoja. teki kaupat Moksin entisestä koulusta heinäkuun alkupuolella. Suomessa ei ole todettu yhtään tapausta. Mikäli havaitsee useamman kuin yhden joutsenen, yli viiden muun vesilinnun tai yli kymmenen muun kuolleen linnun samalta alueelta tulee tehdä ilmoitus alueen kunnaneläinlääkärille. Siirtymineen reitti on hieman yli 1470 kilometriä. Sellaisia tilanteita ovat esimerkiksi kova rintakipu, suuret vammat ja murtumat, tajunnan tason heikkeneminen ja sekavuus, lääketai muu myrkytys, vaikeat allergiset reaktiot, äkillisesti alkanut päänsärky ja silmävammat.. 3 Keskiviikkona 2.8.2023 Nro 31– Lyhyesti Rallin MM-sarjan Suomen osakilpailun, Secto Rally Finlandin reitti on uudistunut reippaasti viime vuodesta. Kilpailukeskus ja keskitetty huoltoalue sijaitsevat aiempien vuosien tapaan Jyväskylän Paviljongilla. Ruuhkaa päivystyksessä Sairaala Novan päivystys on ruuhkautunut kesällä, kun useilla hyvinvointialueen terveysasemilla on ollut kesäsulkuja. Tartuntavyöhykkeellä on kiellettyä esimerkiksi pitää siipikarjaa ulkona. Jyväskylän seudun ympäristöterveyden alueella (Jyväskylä, Hankasalmi, Joutsa, Luhanka, Multia, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen ja Äänekoski) ilmoitukset tehdään valvontaeläinlääkäreille. Tautia on todettu etenkin lokkilinnuista. Tartunnan saanut lintu erittää virusta hengitysilmaan ja erityisen runsaasti ulosteisiin. Keski-Suomi ei kuulu tällä hetkellä tartuntavyöhykkeeseen, mutta Ruokavirasto suosittelee, että siipikarja pidettäisiin sisällä koko maassa. Taudin eteneminen voi olla niin nopeaa, ettei mitään oireita ehditä havaitsemaan ennen linnun kuolemaa. Korpilahden Urheiluautoilijat ovat mukana järjestämässä Harjun erikoiskokeita torstaina ja perjantaina. Linnun käsittelyn jälkeen kädet on pestävä hyvin vedellä ja saippualla sekä desinfioitava alkoholipohjaisella käsihuuhteella. Reitistä on viime vuotiseen verrattuna uutta yli puolet ja liki kolmasosa reitistä on kokonaan ajamatonta nykymuotoisen MM-rallin historiassa. -Maantieteellisesti laajalle levittäytyvällä reitillämme saavutamme tänä vuonna entistäkin enemmän niin yleisöä kuin rallin tekijöitäkin. Moksi ry. Vaihtoehtoisesti linnun voi poimia muovipussiin ja laittaa sekajätesäiliöön (ei biojätteisiin). Uskon kyllä, että SahloinenMoksi vetää katsojia tänäkin vuonna. -Katsojamäärä on arvoitus, kun pätkä ajetaan sunnuntaina. Yksittäinen kuollut lintu ei yleensä herätä epäilystä lintuinfluenssasta eikä niistä tarvitse tehdä ilmoitusta. Miten toimia, jos löytää yksittäisen kuolleen luonnonvaraisen linnun. Sen näkee sitten sunnuntaina. -Ennakkovalmistelut ovat hyvin sujuneet. Kyläseuralla on siis kuukausi aikaa tyhjentää kiinteistö. Lintuinfluenssavirus ei tartu ihmiseen eikä kissoihin tai koiriin helposti, ja tartuntatapauksia ilmenee hyvin harvoin. Oireet ihmisten tartunnoissa ovat yleensä lieviä hengitystietai silmäoireita. Samalla kuitenkin säilytämme Suomen MMrallille tyypillisen tiestön luonteen, jota kuljettajat niin rakastavat. Kyläyhdistyksellä säilyy hallintaoikeus kiinteistöön elokuun loppuun saakka. Erikoiskoejärjestelyihin osallistuu noin 270 ihmistä. Korpilahden alueella on ajettu pitkään kahdesta kolmeen erikoiskoetta, tänä vuonna ohjelmassa on SahloinenMoksi erikoiskoe
-Äitimme on kanadalainen. Aulatilassa yöpyjille tarjolla on myös aamiaista. Kuva oikealla alhaalla. Mariellen käy töissä Helsingissä ja Elsamaria on aloittamassa opintoja. Se oli vasta listattu myyntiin. Olisi mukavaa toimia heille turistioppaana. Isä sai sieltä työpaikan ja jäimme sinne. -Kahvila on toiminut tänä kesänä pihassa. Meillä on ollut mukavia vieraita. Kesäkahvila on ollut avoinna muutamia kertoja säiden mukaan. Vuonna 2009 muutimme Kanadaan ja meidän oli tarkoitus olla siellä vuoden verran ja tutustua äidin kotimaahan. Ensi kesäksi on suunnitelmissa laajentaa toimintaa. Kahvilan asiakkaat ovat kertoneet paljon esimerkiksi koulun ja paikkakunnan historiasta. Toiseen tilaan kuuluu makuuhuoneen lisäksi kirjastohuone biljardipöytineen. Ensi kesäksi on suunnitelmissa saada se sisätiloihin, Mariellen kertoo. Ennen Kanadaan muuttoa perhe asui Lappeenrannan lähellä. -Me pyöritämme majoitustoimintaa lomaaikoina. Yksi pariskunta on majoittunut jo kaksi kertaa. Mariellen toivoisi, että myös ulkomaalaiset matkailijat löytäisivät KeskiSuomeen. Vänskän perhe muutti Suomeen ja Korpilahdelle Kanadasta syksyllä 2022. Hurttian koulun entisen luokkahuoneen kirjastoseinän on rakentanut Mariellen ja Elsamarian veli. Vanhemmat tutustuivat kiinteistöön videopuhelun välityksellä. (Kuva: Mariellen Vänskä) Hurttian entisen koulun majoitustilat tarjoavat hiljaisuutta ja tunnelmaa.. Tällä hetkellä Hurttian koululta löytyy kaksi eri majoitustilaa, joista toisessa on oma minikeittiö ja nukkumapaikat löytyvät kymmenelle henkilölle. Hurttian koulun myyntiilmoitukseen törmäsi Mariellen. Kuva oikealla ylhäällä. -Äitimme pitää vanhoista taloista ja sielläkin sellaisessa asuimme. Mariellen ja Elsamaria ovat tykästyneet Korpilahteen. -Kuntosalia harrastavat majoittujat ovat hyödyntäneet mahdollisuutta, Mariellen Vänskä kertoo. KeskiSuomella olisi paljon annettavaa ulkomaalaisille matkailijoille. (Kuva: Mariellen Vänskä) Alakerrasta löytyy kuntosali ja pingispöytä. Näytin sitä äidille ja isä soitti heti kiinteistönvälittäjälle. Mariellen ja Elsamaria Vänskä ovat pyörittäneet majoitusja kahvilatoimintaa Hurttian koululla. Lapsiperheille koulun liikuntasali on ollut mieluinen paikka. Täältä löytyy yhteisöllisyyttä ja ihmiset ovat todella mukavia. Meillä on kaksoiskansalaisuus eli me saamme koulutusta Suomessa ilmaiseksi, mikä ei ole Kanadassa mahdollista. -Meillä on käynyt vieraina esimerkiksi perheitä ja pariskuntia. Koulun alakertaan remontoitu saunaosasto sekä kuntosali ovat myös majoittujien käytössä. He ovat tulleet nautiskelemaan maaseudun rauhasta ja hiljaisuudesta. -Täällä on todella kaunista. 4 – Keskiviikkona 2.8.2023 Nro 31 Maarit Nurminen Vieraat viihtyvät tunnelmallisessa majoituksessa Hurttian entisellä koululla Kun muu perhe viettää kesäänsä mökillä, Elsamaria ja Mariellen Vänskä pyörittävät perheen kodissa, Hurttian vanhalla koululla Airbnb -majoitusta, kesäkahvilaa ja kirppistä. Täällä on yöpynyt patikoijia ja ohikulkijoita. Meistä lapsista neljä oli muuttanut Suomeen jo aiemmin. -Suomessa on Lappi, joka tunnetaan ja mihin matkustetaan. -Etsiskelin kaksiota Helsingistä ja erään kiinteistövälittäjän sivulla tämä kohde oli ensimmäisenä
Tämä tervaus oli yksi yhteisprojekti, jolla myllyalue pidetään kunnossa. Harjoittelin kakkujen koristelua ja tein myös muita leivonnaisia. – Leivoin aika paljon seiskaja kasiluokan aikana, ja jo sitä ennenkin. Livemaalausta Vesteri jatkaa myllyllä kansallispukujen tuuletuspiknikillä 6.8. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistys ja Jyväskylän Kalevalaiset. 4H-yrityksen pyörittämiseen kuuluu myös Kaarin kakut ovat todella kauniita. – Olen hoitanut lapsia ja lemmikkejä sekä pessyt ikkunoita ja tehnyt perussiivousta, Kaari kertoo. Myllyllä on esillä myös Vesterin heinäntekoon liittyviä töitä ja vanhoja valokuvia lehmistä ja heinäpellolta. klo 14-16. Keskiviikkona 2.8.2023 Nro 31 – 5 Tiina Lamminaho Annamari Maukonen Menoa ja meininkiä Vanhalla myllyllä tuuletetaan kansallispukuja Kakkuja ja apua arkeen 15-vuotias Kaari Koivisto perusti Kaarin kakku ja apu -4H-yrityksen viime talvena. Myllyalueen hoito on kotiseutuyhdistykselle kunnia-asia. Mitä enemmän meitä on paikalla, sitä värikkäämpi tuuletuspiknik syntyy. (kuvat Kaari ja Kirsi Koivisto) 15-vuotias Kaari Koivisto myy 4H-yrityksensä kautta kakkuja ja muun muassa lastenhoitoja siivouspalveluja. 4H-yritykseen päädyin, kun tutuillanikin on ollut 4H-yrityksiä. – Ostan, jos tarvitsen jotain, mutta laitan myös säästöön, Kaari kertoo. Kiitos talkooväelle ja kaikille myllystä huolehtiville. Ajattelin, että voisin myydäkin kakkuja. 4H-yrityksen voi perustaa 13 – 28 -vuotias nuori, yrityksen myynti saa olla 50 – 8000 euroa vuodessa. Kahvia ja teetä saa ostaa kotiseutuyhdistyksen myllykahviosta, mutta kahvileivät ja muut mieleisensä herkut jokainen tuo itse. Perinteinen myllyn joulu on luvassa taas joulukuussa. klo 14-16. – En ole miettinyt vielä hirveästi tulevaa ammattia, ainakaan vielä kondiittorin ammatti ei ole tähtäimessä. myllyllä tuuletetaan kansallispukuja.. Mummo on kondiittori, hän on välillä opettanut jotain, äiti on opettanut enemmänkin, Kaari kertoo. Silloin on kaikille avoin kansallispukujen tuuletuspiknik, jossa voi syödä omia eväitä kansallispuvussa, kukkamekossa tai farkuissa. Yhteistyöllä mylly ja myllyalue säilyyät kaikkien ilona. Mukana on Jyväskylän Kalevalaisten puheenjohtaja Kaija Pesonen, joka on tehnyt useampia kansallispukuja itselleen. Kakkujen koristeluun hän on hakenut ideoita muun muassa netistä. Myllyllä on myös monia muita tapahtumia vuoden varrella. Kyllikki Vesteri maalasi myllyllä vesikourun tervaajia sekä myllymaisemia heinäkuun kahtena sunnuntaina. Vesikouruja tervaamassa Risto Tammelin, Keijo Nättinen, Esko Perttula ja Markku Lahti. Kansallispuvut hulmuavat myllyllä sunnuntaina 6.8. tulojen ja menojen kirjaaminen. Kaari Koivisto menee syksyllä yhdeksännelle luokalle. Jyvässeudulla on yli sata aktiivista 4H-yrittäjää. – Aina, kun myyn tai ostan jotain, kirjaan ne Excel-taulukkoon. Se tarkoittaa, että erilaisia kunnostustöitä on tehtävä, Vanhan Korpilahden Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Markku Lahti sanoo. Kirjanpitoon saa apua 4H-yhdistyksestä, Kaari Koivisto sanoo ja kertoo säästävänsä osan tienesteistään. -Olemme saaneet tukijoukkoja Korpilahdelta myllyn hoitoon ja ylläpitoon. Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen aktiivit tarttuivat pensseleihin auringonpaisteessa. – Tykkään olla lasten kanssa ja pidän eläimistä; kaikki työt ovat olleet ihan mukavia. Vanhan myllyn vesikouru sai uutta tervaa pintaansa sunnuntaina 16.7. Sunnuntaina 6.8. – Tykkään kakkujen koristelusta. – Ehdin kyllä tehdä töitä koulun ohella, jos saan jotain työkeikkoja, Kaari toteaa. Kakkujen lisäksi Kaari Koivisto tarjoaa 4Hyrityksensä kautta apua arkeen. Kaari Koivisto kertoo tekevänsä monenlaisia kakkuja, hänen oma suosikkinsa on suklaakakku. – Siihen meni jonkin aikaa, ennen kuin sain yrityksen perustettua, sillä ensin piti käydä hygieniapassikoulutus ja 4H:n oman yrittäjäkoulutus, Kaari Koivisto kertoo
Tervetuloa makkaralle ja kakkukahveille, Vespuolentie 405. Eki kertoo, että Jämsän ajoneuvoklassikot olivat torstaiajelulla. klo 18 kirkolla. Hänen varjeluksessaan ja katseensa alla me elämme ja toimimme. Se merkitsee samalla myös sitä, että olemme vastuussa hänelle, elämän antajalle. TILAA jalkahoitajan kotikäynti numerosta 0406317170/ Pia Hägg, jalkahoitaja, lähihoitaja palveluita Kuuntele jumalanpalvelukset netin kautta: jyvaskylanseurakunta. Totuuden hetki oli tullut. yms. Tied. Arkisesta työstä sekä halusta ja rohkeudesta elää kristittynä. Kouluun lähtevien siunaaminen ma 7.8. Ettemme eläisi itsekkäästi vain omia etuja ajaen, vaan tavoittelisimme yhteistä hyvää. Keltainen auto on Stdebaker Lark ja viereisessä kuvassa on ”gansteri Citrôen”.. Aamupalat. Antti 050 3532727 tai Tuula 050 5579008 Kastettu: Lyyli Aino Kaarina Ikonen Eläkeliitto Korpilahden yhdistys: 18.8-23 klo 13.00 Alkiolla iloinen iltapäivä. Virsi 460:1 Tutkin kirkkomme evankeliumikirjan ehdottamia virsiä ensi sunnuntain jumalanpalvelukseen. Ja olisimme valmiita käyttämään saamiamme lahjoja myös toisten hyväksi. Kirkkokahvit Konfirmaatiomes su su 13.8. Retki Tallinnaan 20.9.22.9.-23 Viru hotellissa 2 yötä, 2 hengen huoneissa. Luojamme toivoo, että me osaisimme arvostaa hänen hyvyyttään. Kaikenlainen toisten ihmisten auttaminen ja hyvän tekeminen lisää elämäämme tarkoitusta ja tyytyväisyyttä. Raidanlahdentie 22. 6 – Keskiviikkona 2.8.2023 Nro 31 Väestönmuutoksia menoeväät Lapsille ja perheille Apua ja tukea tarvitseville Aikuisille Jumalanpalvelukset ja hengellinen elämä kokouksia Sana sunnuntaiksi seurapalsta myydään Lahjat käyttöön Oi Herra kaikkivaltias, maailman olet luonut ja meille, Isä laupias, niin paljon hyvää suonut. Tuula 050 5579008 Mutasen saunaillat klo 18: Miehille 9.8, naisille 10.8. klo 10 kirkolla, Jegoroff, Vuorenoja. Nämä virret ovat ehdolla, koska ne sopivat aiheeltaan pyhäpäivän teemaan: Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. klo 12 Monialatilassa. seurapalsta Lukijan kamerasta Wuorsalon Eki ikuisti vanhoja autoja Haanpään kesäkahvilassa viime torstaina. 25:14-30) Jeesuksen opetuspuheessa on selkeä lähtöasetelma: on isäntä ja palvelijat. P. Mukaan voi halutessaan ottaa koulurepun. klo 10 kirkolla, Granlund, Salonen, Kaartinen. Oma onni ei siitä ainakaan vähene – päinvastoin. Myynnissä palvilihaa ja kuumaa savukalaa. ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Sillä ei ollut merkitystä, kuinka suuren omaisuuden kukin palvelija oli saanut hoidettavakseen, vaan sillä, kuinka uskollisia he olivat olleet juuri oman osansa hoitamisessa. Sitä voimme etsiä ja rohkaistua toimimaan. 040 828 5095 Korpilahden Erämiehet r.y. Tule Herrasi iloon.” (Matt. Ilmoitathan tulostasi 12.8. Hinta 226.00€. Tahtosi auta täyttämään, lahjasi kalliit käyttämään vastuullisesti aina. Saamme kristittyinä vapaasti iloita siitä hyvästä, mitä itsessämme näemme. Hänen rakkauttaan ja hyvyyttään saamme jatkuvasti vastaanottaa. KESÄKOKOUS 16.8.2023 klo 18 Erä-Riihelässä. Lisää ensi viikolla. ehtikko-lähetysnuotioilta klo 18. Rippikouluryhmän 612 konfirmaatio. klo 12-17. Ruokailu hinta noin 15 euroa. Sipisen Salonkeihin Yliopistonkatu 11 Pöydät on katettu klo 12, 14, 16, 18 Herkullisen Buffeen lisäksi tarjolla ohjelmaa sekä arvontaa Lämpimästi tervetuloa, toivottaa Sipisen väki kera Enkelten Kutsu Kl:n Reumayhdistys: Hallituksen kokous ke 9.8. mennessä Orvokille 0445493907 tai Raijalle 044582914. Lettuja, laulua ja arpajaiset. Koska olemme persoonina erilaisia, jokaiselle on tarkoitettu omanlaisensa tehtävä ja vastuu. Seurat kirkolla ja kahvit srktalolla. os. klo 12 Kerhotilassa, Martinpolku 24, asioita useita. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Luojalta olemme ajallisen elämän ja kaiken siihen sisältyvän hyvän saaneet. Rauhanyhdistyksen seurat ja kahvit su 13.8. Reumakerho alkavat ke 16.8. Orvokille. Ilmoitathan lähdösäsi 20.8. Niille on mielekästä käyttöä. Linja-auto mukana, tekee toisena päivänä ostosretken Ultimatulen kauppakeskukseen .Vie satamasta hotellille sekä lähtöpäivänä satamaan. Olen vastuussa siitä, mitä olen saanut – en siitä, mitä minulla ei ole. fi/korpilahden-lahikirkkoalue. mennessä. Raija Ikonen Monista erinäisistä syistä emme pidä pitopalvelumme vuosijuhlaa omassa kotipihassamme, vaan kutsumme teidät kaikki 9.8. Niissä puhutaan Jumalan meille antamista lahjoista ja ihmisen tehtävästä täällä maailmassa. Pyhäpäivän sanoma rohkaisee meitä toteuttamaan uskoamme käytännön tasolla, elämään kristittynä arjessa. On kysymys siitä, että kukin täyttää sen oman pienen paikkansa. Esiintyjänä maalaislääkäri Tapani Kiminkinen. Mutasella su 13.8. Mitään ylivoimaista meiltä ei vaadita. Kaikenlainen vertailu toisiin on turhaa ja johtaa vain hankaluuksiin. klo 16. Tervetuloa kaikki koulunsa aloittavat ekaluokkalaiset läheisineen. 0445493907 tai Raijalle 044582914. Hyvyyttä vastaanottanut voi laittaa sen kiertoon. Tied. Tervetuloa aloittamaan syksyn toimintoja! TUULENSUUN TILAN 20-vuotissynttärit la 5.8. Messu su 6.8. Lahjoista ja voimavaroista, joita meillä tällä hetkellä on. Yläpuolellamme on Jumala, joka on kaiken elämän alku. 050 557 9003. Saarnan lähtökohtana on Jeesuksen vertauspuhe miehestä, joka muuttaa pois maasta ja uskoo koko omaisuutensa palvelijoittensa hoitoon. Pitkän ajan kuluttua matkalta palattuaan isäntä vaatii heiltä tilitykset toimistaan. Esillä sääntömääräiset asiat. Ajanvarauksella diakoniatyöntekijän vastaanotolle: marjo.mattila@evl.fi tai p
Celina oli ensimmäistä kertaa elämässään ongella ja melkein heti tärppäsi yli kilon painoinen ahven. 0400 644 899 ilmoitukset@korpilahtilehti.fi toimitus@korpilahtilehti.fi Juurevia juttuja asioita arjestasi! PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI. Suomalaisten lisäksi leirille osallistui viimekesän tapaan ukrainalaisia nuoria. Siiri Sunell taiteili kissan. Sääkin suosi leiriläisiä ja saunominen sekä uiminen olivat suosittua puuhaa. Kuva: Kauko Hyvönen. Ukrainalaiseen ruokaan tutustuttiin myös, kun leiriläiset maistelivat borskeittoa. Jyväskylän NMKY:n Viherin leirikeskuksessa Heinosniemellä vietettiin kesäleiriä heinäkuun puolivälissä. Kaikenlaisen hauskan tekemisen lisäksi käytiin myös mato-ongella Patajärven rannassa. -Kommunikointi onnistui kahden kaksikielisen ohjaajan avulla mukavasti. Kuva: Markku Viitanen. Taloudellista tukea leirin järjestämiseen NMKY sai Jyväskylän kaupungilta ja seurakunnalta. Ukrainalaiset lapset kyllä ymmärsivät jo melko hyvin suomen kieltä. Kaikenlaisia kesäaktiviteetteja. Lisäksi srk:n työntekijä kävi opettamassa ystävyysnauhojen solmimista. Norjalainen kenkähippa oli suosittu leikki leirillä. Jyväskylän NMKY:n leirille osallistui sekä suomalaisia että ukrainalaisia lapsia. Leirille osallistui 21 lasta ja nuorta ikähaarukassa 9-14 vuotta. 8 – Keskiviikkona 2.8.2023 Nro 31 Lukijan kamerasta Viherin leirillä viihdyttiin Celina Reinvall (9) Salosta oli käymässä mummolassa Ylä-Muuratjärvellä. -Mukavinta leirillä oli yhdessäolo. Pienellä avustuksella peto saatiin ylös vedestä. PAIKALLISLEHTI ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN. Siiri sanoo, että voisi ehkä mennä ensi kesänä leirille uudelleen. Uimme, leikimme, askartelimme. Puh. TOIMISTO AVOINNA: Maanantaisin kello 9-15 Tiistaisin kello 9-12 Keskiviikkoisin kello 9-12. Korpilahdella asuva Siiri Sunell osalllistui kesäleirille ensimmäistä kertaa. Leiriläiset tekivät yhdessä pitsaa, mikä menikin kuin kuumille kiville. Vuonna 2023 lehti ei ilmesty viikolla 52. Kuva yllä. Kuva: Markku Viitanen. Leirillä ohjaajana toiminut Markku Viitanen kertoi, että osallistujissa oli viisi korpilahtelaista nuorta. Oli siinä tytöllä ihmettelemistä ja taisi hän jonkin verran säikähtääkin