– En ole kokeillut ennen makrameen tekoa, enkä ole käynyt marttailloissa, mutta nyt tulin, kun makramee kiinnostaa minua, ja martoissa oleva ystäväni pyysi mukaan, Arja Kaura-aho kertoo. Maarit Viljamaa on jo ehtinyt liittyä marttoihin äskettäin. Eikä tarvitse osata mitään ennestään, täällä opetellaan yhdessä. Onhan se kiva, kun pääsee tekemään täällä Korpilahdella, ei tarvitse mennä Jyväskylään, Maarit Viljamaa sanoo. – Marttaillat opetuskeittiöllä ovat kaikille avoimia, ei tarvitse olla marttojen jäsen. KORPILAHTI KESKIVIIKKO 20.10.2021 50. VSK KORPILAHDEN ALUEEN PUOLUEETON PAIKALLISLEHTI NUMERO 42 IR TO N U M ER O 2 € Tiina Lamminaho Makramee veti marttailtaan – Syksyn marttailloissa on ollut ihan mukavasti porukkaa. Joulun alla martat lupaavat ilahduttaa korpilahtelaisia kylälle piilotetuilla käsitöillä, jotka löytäjä saa pitää, ja viinimaistiaisetkin ovat suunnitelmissa. – Meillä on punaisena lankana yhdessä opettelu. Heli Miettinen ja Mari Aarnos pitävät martoissa yhdessä tekemisen meiningistä. Viime viikolla yhtenäiskoulun opetuskeittiöllä perehdyttiin makrameesolmeiluun ja marraskuun alussa luvassa on korttiaskartelua. Syksyn aluksi martat leipoivat erilaisia vaaleita leipiä, muun muassa foccacia-leipää ja täytettyjä patonkeja. Makramee-ilta houkuttelikin paikalle monia, jotka eivät ole aiemmin marttailloissa käyneet. – Tämä ei vaadi koulutusta tai osaamista, täällä opetellaan yhdessä. Parasta on yhdessä tekemisen meininki, naiset sanovat.. – Olen kyllä harkinnut marttoihin liittymistä, Suvi Kaura-aho toteaa. – Meillä ei ole täällä asiantuntijoita, vaan neuvomme toinen toisiamme, Päivi Ikkala kertoi näyttäessään makramee-solmun tekoa Airi Vuoriselle. Täältä haen yhteisöllisyyttä ja toivon, että saan kokeilla uusia juttuja. – Pidän käsillä tekemisestä. Täällä ei ole ketään asiantuntijaa opettamassa, vaan sellaiset, jotka ovat tehneet ennenkin, neuvovat muita ja edetään erehdyksen ja oppimisen kautta, Päivi Ikkala kertoo. Makrameen saloihin perehtyivät marttaillassa muun muassa Maarit Viljamaa, Sirpa Kuusniemi, Airi Vuorinen, Pirjo Niskanen, Suvi Kaura-aho ja Arja Kaura-aho. Korona-aikaan meillä oli pitkä tauko toiminnassa, nyt on mukava aloitella taas, kun innokkaita marttailijoita on paljon, Korpilahden marttojen sihteeri Päivi Ikkala iloitsee. Pitkään marttatoiminnassa mukana olleet Mari Aarnos ja Heli Miettinen kehuvat myös toiminnan yhteisöllisyyttä. Suvi Kaura-aho kertoo kokeilleensa makrameen tekoa aiemmin kansalaisopiston kurssilla, mutta marttaillassa hän oli nyt ensimmäistä kertaa
Tiedustelin lupaviranomaiselta TUKES:sta valmistelun aikataulua, päätös valmistunee marras-joulukuussa. Ehdotuksemme mukaisesti esimerkiksi 0,5 prosentin osuus ensi vuoden kiinteistöverokertymästä tarkoittaisi 237 000 euron määrärahaa, tämän vuoden budjettiesitys määrärahaksi on 210 000. Arja Sahlberg, YTT, opettaja, eläkk. Mikä tänä päivänä voi tuoda muutaman euron, voi tulla kalliiksi tuleville sukupolville. Eläimet ovat talvehtineet alueella useina vuosina. Korpilahtelaisten on syytä olla tarkkana liikkueessaan ysitiellä Jyväskylään päin. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että hakijoissa on mukana myös teologian tohtori Terhi Kaira. Virkamiesvastaus aloitteeseen oli, että kaavaprosessin selvitykset ja suunnittelu riittävät ehkäisemään haitat. Korpilahti-lehdessä 17.10.1991 kirjoitettiin muun muassa Moksin seurantalon tulevasta remontista, mikäli siihen saadaan rahoitus. Kiinteistöverokertymän käyttäminen yksityistiemäärärahaa ohjaavana perusteena parantaisi alueellista tasa-arvoa. Katri Ruth Rakennusja ympäristölautakunnan jäsen, 1. Sydänturvallisessa taloyhtiössä asukkailla on elvytysosaamista ja mahdollisuus saada sydäniskuri käyttöön alle viidessä minuutissa. Naiseus ja tohtorius on vahva yhdistelmä evankelisluterilaisen kirkkomme piispantehtävissä. Ennen kaikkea se toisi ennakoitavuutta meille kaikille, jotka käyttävät omaa rahaansa välttämättömiin tienhoitomenoihin. Vaikka malminetsinnässä kajotaan maaperään, ei siitä syntyviä haittoja valvo kuin TUKES ilmeisen pienillä resursseilla. Varavaltuutettu Jyväskylän keskusta. Kaivosteollisuus viestii, että malminetsintä ei vielä tarkoita kaivoksen perustamista. Sen sijaan monella on huoli, kuinka rahoittaa kotitiensä hoito, kun kaupungin tukea tienhoitoon on raskaasti leikattu. Lapuan hiippakunnassa on menossa piispanvaali. Esimerkiksi soramontun perustaminen tarvitsee ympäristöluvan mutta tuulivoimalaitos ei, ellei sitä erikseen vaadita. Myös hirvien suhteen on oltava tarkkaavaisena metsästyskauden käynnistyttyä. Matka kohti sydänturvallista KeskiSuomea jatkuu. Ja valitettavasti niiden aiheuttamiin kolareihin on joutunut yhä useampi. Kun iskuri on hankittu, siitä pitää viestiä asukkaille ja tarjota tietoa elvytyksestä. Tuulivoimayhtiö vastasi vaatimukseen oikeusprosessilla, joka todennäköisesti kestää vuosia. Tasan 30 vuotta sitten Kannat kasvussa Valkohäntäpeura ja metsäkauris ovat aikaisempaa tutumpi näky Korpilahdellakin. Mm. Molemmilla kerroilla metsästäjät jouduttiin kutsumaan apuun etsimään loukkaantunutta eläintä. Hänen työhistoriastaan löytyy runsaasti perehtymistä Suomen evankelisluterilaisen kirkon organisaatioon ja toimintatapoihin. Haluan poliittisessa työssäni tarkastella ja haastaa rakentamisen sekä ympäristöhaittojen säätelyn epätasa-arvoisuutta. Tarkoitus oli remontoida keittiötä ja näyttämöä. Horkan koululaiset taiteilivat koulun seinälle taideteoksen. Keski-Suomen Sydänpiiri antaa lisätietoja sydäniskurin hankintaan liittyvissä kysymyksissä. Muista liittää mukaan nimesi ja yhteystietosi. Varoittava esimerkki löytyy kuitenkin läheltä, Luhangasta. Lehdessä uutisoitiin, että tulevana kesänä Korpilahdella suunnistettaisiin FIN5-suunnistuskilpailu. Sydäniskuri maksaa noin 1 500–2 500 euroa, joten keskikokoisessa taloyhtiössä osakaskohtainen investointi voi jäädä alle sadan euron. Tätä tietoutta nyt tarvitaan. Tällä palstalla ajankohtaisista asioista kirjoittavat korpilahtelaiset kaupunginvaltuutetut ja muut luottamushenkilöt.. Rakenteelliset uudistukset tunteva Terhi Kaira piispaksi Yksityisteiden kunnossapitoavustus pitää saada kuntoon Kiinteistöjen omistajat maksavat kaupungille kiinteistöveroa, joista haja-asutusalueella asuva ei saa juuri mitään vastineeksi. Koska noin 2,7 miljoonaa suomalaista asuu erilaisissa taloyhtiöissä, niiden asukkaat, hallitusten jäsenet ja isännöitsijät ovat voivat vaikuttaa sydänturvallisempaan arkeen. Paljon onnea nimipäiväsankareille! Nimipäivät maarit.nurminen@ korpilahtilehti.fi puh. Teollisuushankkeet tuovat ympäristökysymykset päättäjien pöydälle. Petäjäveden seurakunta kuuluu myös pieniin seurakuntiin. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on elinehtomme. Salola Wind Park tuulivoimakaavan luonnos on valmisteilla ja sitä odotetaan nähtäväksi syksyn aikana. 2– Keskiviikkona 20.10.2021 Nro 42 Tänään keskiviikkona nimipäiväänsä viettävät Tanja, Taina, Taija, torstaina Elsa, Elsi, Else, perjantaina Helvi, Heta, lauantaina Sirkka, Sirkku, Stella, Luna, sunnuntaina Saana, Saaga, maanantaina Satu, Luka, Luukas, Säde ja tiistaina Uljas. Lähetä kirjoituksesi toimitus@korpilahtilehti.fi tai osoitteella Korpilahti-lehti, Martinpolku 26, 41800 Korpilahti. Erkki Niemen hirviseurue jäi nimenä historiaan, kun seurueen nimi muutettiin syyskuun lopulla pidetyssä kokouksessa Etelä-Korpilahden Jahdiksi. Alueellista kehittämistä tulee tarkastella pitkäjänteisesti. Asukkaiden turvallisuuden ja terveyden suojelu lähtee ympäristön kunnioittamisesta kaavoituksessa ja rakentamisessa. Ympäristövaikutusten arviointi on meneillään rinnakkain tuulivoimakaavan valmistelun kanssa. on mahdollisuus keskustella kuntapäättäjien kanssa. Maailman elvytyspäivää vietettiin 16.10.2021. Tikkasenmäen vanhainkodilla vietettiin vanhustenviikolla iltamia. 20 vuoden kuluttua, jos alueella olisi tuuliteollisuuden myötä teollisuuskaava ja valmiit sähkölinjat. Korpilahden alueseurakunta kaikesta järjestäytyneisyydestä kirkossamme huolimatta, on väestöltään pienenä kokonaisuutena koko ajan kuitenkin suurten olemassaolon kysymysten edessä. Taloyhtiön asukkaana voit esittää taloyhtiön hallitukselle kysymyksen: ”Onko taloyhtiömme sydänturvallinen?” Kysymyksen voi esittää julkisena viestinä esimerkiksi taloyhtiön ilmoitustaululla, jolloin niin taloyhtiön hallitus kuin muut asukkaat tulevat asiasta tietoiseksi. Kaivosja energiateollisuudesta hyötyvillä tahoilla on tarve vähätellä riskejä ja haittoja, se on inhimillistä. Sydänpiiristä saa myös elvytysohjeen jaettavaksi asukkaille. Jo nyt onkin hyvä varmistaa, että hädän hetkellä lähettyviltä löytyy laite, jolla voi pelastaa lähimmäisen hengen. Asia kannattaa nostaa esille myös taloyhtiön kokouksessa. Keski-Suomen Sydänpiiri ja Korpilahden Sydänyhdistys haastaakin Korpilahden taloyhtiöt turvaamaan asukkaidensa sydänturvallista arkea ja hankkimaan tarvittaessa oman sydäniskurin. Mietin, kuinka paljon kaivosyhtiötä helpottaa päätös hakea kaivoslupaa esim. Lehdessä kerrottiin, että Korpilahden kalastuskunta istutti siikaa satamaan ja Lauri Nurminen piti suuret 50-vuotisjuhlat. Sen myötä Sydänliitto kannustaa taloyhtiöitä pohtimaan asukkaidensa sydänturvallisuutta ja ryhtymään toimeen. – Onko se etäisyydellä, josta se olisi sydänpysähdystilanteessa saatavilla alle viidessä minuutissa. Jos se on, viestikää lähimmän sydäniskurin sijainnista asukkaille yhdessä elvytysohjeiden kanssa. Lupa antaa viranomaisille keinot puuttua toimintaan, jos tarve vaatii. Ajankohtaisia ympäristökysymyksiä tuovat ratkottavaksi Vespuolen teollisuushankkeet. Jyväskylän kaupunkiin kaavailtu kierrätyskaivos on resurssiviisautta, kullanetsintä Päijänteen rannoilla ei. Iloniemen ja Sammalniemen suunnalla on ollut valkohäntäpeuroja. Iskuri on siirretty vanhoista K-Marketin tiloista näihin uusiin tiloihin. Päättäjien pöydistä Yleisöltä Yleisöltä Onko taloyhtiösi sydänturvallinen. Ohjelmassa oli musiikkia, näytelmä ja tanssia. Siellä kunta vaatii tuulivoimaloille jälkikäteen ympäristölupaa ilmenneiden haittojen vuoksi. Naisilla tätä ympäristön vaistoa jo historiallisestikin kuvattuna on. Mikäli sydäniskuria ei lähietäisyydellä ole, taloyhtiön on hyvä harkita sydäniskurin hankintaa. Yli puolet sairaalan ulkopuolisista sydänpysähdyksistä tapahtuu kotona. Tarvitsemme piispan, joka vaistoaa myös pienten ja hieman syrjäisten seurakuntien tilanteen. Valtavan kokoiset tuulivoimalat Jyväskylän ainoalla hiljaiseksi kartoitetulla alueella ja malminetsintä Päijänteen vesistön äärellä laittavat miettimään Jyväskylän kaupungin tavoitteita Korpilahden elinkeinoelämän osalta. Tuulivoimasuunnitelman kyljessä, Ylisjärven ja Hauhanjärven välissä, on vireillä kanadalaisen Mawsonin malminetsintälupahakemus. Keskustan valtuustoryhmä on jättänyt aloitteen, jossa yksityistieavustusten määrä kaupungin budjetissa voisi jatkossa määräytyä kiinteistöverokertymästä prosenttiperiaatteella. Siksi kodin sydänturvallisuuteen on syytä kiinnittää huomiota. Olin mukana valmistelemassa valtuustoaloitetta siitä, että Jyväskylän kaupungin valtuusto antaisi ohjaavan suosituksen vaatia tuuliteollisuudelta ympäristölupaa. Se on paikka tuoda esiin Korpilahden vetovoimaa ja vahvuuksia, joiden varassa Jyväskylää voidaan kehittä entistäkin paremmaksi paikaksi asua, yrittää ja elää mielekästä elämää. Sydänpiirin pyrkimyksenä onkin tehdä maallikkoelvytyksestä kansalaistaito ja omalta osaltaan edesauttaa luomaan Suomesta yhteiskuntaa, joka osaa ja uskaltaa elvyttää. Kristiina Pigg, toiminnanjohtaja, Keski-Suomen Sydänpiiri ry Korpilahden Sydänyhdistys on hankkinut Sydäniskurin, jonka sijaintipaikka on K-kaupan ja Apteekin välisessä sisääntuloaulassa. 0400 644899 Pääkirjoitus Kirjoita yleisön osastolle. Hän ei ole ainoa tohtorihakija, mutta erottuu kyllä joukosta. Lisäksi Sydänpiirin Auttavat kylät -hanke kouluttaa maakunnassa kylien omia auttajia elvytysosaajiksi. Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat toiminnat ovat ympäristöluvanvaraisia. Ennen vuotta 2020 en ollut itse joutunut koskaan hirvieläinkolariin, mutta kyseisenä vuonna kulkuneuvo, jossa olin matkustajana, kohtasi kaksi kertaa peuran tai kauriin. Parhaiten tällainen ongelma ehkäistään Jyväskylässä, jos Salola Wind Parkin sijoituspaikka todetaan mahdottomaksi jo kaavoitusvaiheessa. Terhi Kaira on myös tohtori. Defi.fi-palvelusta tai 112 Suomi -sovelluksesta voit tarkistaa, missä lähin sydäniskuri sijaitsee. Etätyö lisääntyy ja luontoretkeily kiinnostaa. Lain mahdollistaman säätelyn oikeudenmukainen käyttö etujärjestöjen lobbauksen torjuntaan on kaikkien etu. Korpilahden asuinalueillassa 28.10
Vaikutusten arvioinnin pohjalta tuulivoimaloiden sijainti määritellään siten, että merkittävää haittaa ei aiheudu eikä näin ollen toimintaa ole tarpeen automaattisesti säädellä ympäristöluvalla. Vielä muutama vuosi sitten hirvikolareita sattui Keski-Suomessa vuosittain noin 170. Olisi hyvä, että tänne muodostuisi peuranmetsästyskulttuuri ja tulisi omia peuranmetsästykseen keskittyviä porukoitakin, Suomen riistakeskuksen Keski-Suomen alueen riistapäällikkö Olli Kursula toteaa. Kaupunkirakennelautakunta kuitenkin katsoi, että tuulivoimarakentaminen, kuten muukin rakentaminen ratkaistaan lähtökohtaisesti kaavoituksella. ja ke 17.11. Jos sähköinen ajanvaraus ei onnistu, terveysaseman ajanvarausnumeroon voi soittaa arkisin klo 12 jälkeen. Tosin hirvijahdin jälkeen kaikilla ei ole enää aikaa lähteä peurajahtiin. Syksyllä myös ihmisten töihin meno ja töistä palaaminen osuvat hämärän aikaan, se lisää onnettomuusriskiä, Kursula sanoo. Metsäkauriskolareiden määrä sen sijaan kasvoi myös viime vuonna, Olli Kursula kertoo. – Kauriin kohdalla myös luontainen kuolleisuus on korkea, kovat talvet ja ilvekset verottavat kantaa. – Kauriskolareiden osalta Korpilahden luku oli Keski-Suomen korkein. Rokotukseen voi mennä vain terveenä ja rokotuspisteissä tulee käyttää maskia. Jyväskylän koronatilanne on pahentunut nopeasti, ja tartuntojen runsauden vuoksi kaupunki on jälleen siirtynyt koronan kiihtymisvaiheeseen. Lounais-Suomen tyylistä hallitsematonta ongelmaa täällä ei ole näköpiirissä, Kursula sanoo. Viime vuonna Keski-Suomessa ammuttiin 528 valkohäntäpeuraa, ennen vuotta 2014 saaliiksi saatiin noin 100 peuraa vuodessa. Ja äärimmäisen harvalla on. Metsäkauriin pyyntiin ei tarvita lupaa, metsästyksestä päättää metsästysoikeuden haltija eli käytännössä maat metsästykseen vuokrannut metsästysseura tai maanomistaja. Tällä hetkellä myönnetyistä valkohäntäpeuran kaatoluvista Keski-Suomessa käytetään alle puolet. – Mitään peurapommia meille ei ole tulossa. Kolaritilastoissa näkyy etenkin metsäkauriskannan kasvu. Sitähän ei sitten tiedä, miten ilmastonmuutos etenee, ja mitä sitten tapahtuu, jos meillä on kohta samanlaiset olosuhteen kuin nyt on Lounais-Suomessa, Kursula sanoo. Hirvikolareita maakunnassa ajettiin viime vuonna 103 ja valkohäntäpeurakolareita 76. Korpilahdella kymmenen seuran yhteislupaa hallinnoiva Seppo Salonen Vihtalahden Hirvimiehistä vahvistaa asian. Rokote on turvallinen ja maksuton. – Ainakin meidän seuran kohdalla hirvi on ensisijainen saaliseläin, ja sitten kun on hirvet ammuttu, keskitytään enemmän peuroihin. Tämän vuoden onnettomuusluvut saattavat vielä kasvaa paljonkin, sillä etenkin valkohäntäpeurakolarit painottuvat loppusyksyyn. Valkohäntäpeura alkaa olla jo tärkeä riistaeläin, metsäkauriskannan kasvu näkyy kolaritilastoissa. – Kun metsäkauriskanta on kasvanut, on myös sen metsästys lisääntynyt. – Hirvikolarien määrä alkaa nousta kesällä ja niissäkin huippu osuus syksyyn. Korpilahden terveysaseman rokotuspäivät ovat ke 3.11., ti 9.11. Sekä valkohäntäpeuraettä metsäkauriskannat ovat kasvaneet Korpilahdellakin. Keski-Suomessa on sen verran ankarammat olosuhteet kuin Lounais-Suomessa, ettei täällä ole odotettavissa metsäkauriskannankaan räjähdysmäistä kasvua. Rokotuksilla sairaalahoitoa vaativalta vakavalta muodolta olisi Käsmän mukaan voinut välttyä. Tiina Lamminaho Keskiviikkona 20.10.2021 Nro 42– 3 Peuroja ja kauriita entistä enemmän Peuran pyyntilupia jää käyttämättä, metsäkauriskolarit lisääntyvät – Valkohäntäpeurakanta on kasvanut viime vuosina Keski-Suomessakin ja valkohäntäpeura on täällä jo tärkeä riistaeläin. – Rokotus tulee hakea, ellei siihen ole terveydellistä estettä. (Kuva: Ari Mikkola) Keskustan valtuustoryhmä ja neljä muuta kaupunginvaltuutettua ovat tehneet 21.6.2021 valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Jyväskylän kaupunki ottaa käyttöön tuulivoimakaavoitusta ohjaavan suosituksen, jossa tuulivoimarakentamiselta vaaditaan ympäristölupa. Valtuustoaloitteen sisältö on saatettu tiedoksi KeskiSuomen ELY-keskukselle ja hanketoimijalle Kaupunkirakennelautakunta saattaa edellä esitetyn vastauksen tiedoksi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle ja ehdottaa, että se toteaa valtuustoaloitteen johdosta suoritetut toimet riittäviksi. Aloitteessa esitetään perusteluna, että toiminnassa olevien tuulivoimaloiden tiedetään aiheuttaneen haittaa lähiseudun asukkaille ja ympäristöluvan asettaminen jälkikäteen on osoittautunut hankalaksi. Ennen rakennusluvan myöntämistä, teollisen kokoluokan tuulivoimalan sijoittaminen tulee olla ratkaistu tuulivoimaosayleiskaavalla, asemakaavalla tai suunnittelutarveratkaisulla. Lupia hakevat usein samat porukat, jotka metsästävät hirviä, peuranmetsästys jää vähän hirvijahdin jalkoihin, Kursula sanoo. Edelleen perusteluina esitetään, että kaikkien etujen mukaista olisi, että tuulivoimaloille asetettaisiin ympäristöluvassa selkeät ehdot, joilla haittojen syntyminen estettäisiin. Keskustan valtuustoaloite tuulivoimaloiden ympäristöluvasta ei edennyt Influenssarokotukseen pääsee ajanvarauksella Talvikauden influenssarokotukset järjestetään ajanvarauksella. Jos Korpilahden terveysaseman tarjoamat rokotuspäivät eivät sovi, rokotteen voi ottaa myös kaupungin muissa rokotuspisteissä. Metsäkauriskanta lähti Kursulan mukaan voimakkaaseen kasvuun vuonna 2015. Kaavaprosessissa tehdään tarvittavat selvitykset, joiden perusteella voidaan arvioida toiminnasta syntyvät vaikutukset. Kursulan mukaan Korpilahdella sattui viime vuonna kymmenen hirvikolaria, yksitoista valkohäntäpeurakolaria ja peräti 34 metsäkauriskolaria. Kannan kasvu on maltillista ja sitä on mahdollista hoitaa järkevästi. – Vaikka iso osa pyyntiluvista jää käyttämättä, pyyntimäärät ovat silti lisääntyneet roimasti. Vain siten pääsemme palaamaan normaaliin arkeen, Käsmä sanoo.. Metsäkaurisonnettomuudet ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2016 lähtien, viime vuonna KeskiSuomessa sattui 250 metsäkauriskolaria. Tänä vuonna kauriskolareita on sattunut Korpilahdella jo 19, ja peurakolareita kuusi, Kursula kertoo. Vuonna 2015 Keski-Suomessa ammuttiin 100 metsäkaurista, viime vuonna 750, Kursula kertoo. Jos asiakas on oikeutettu maksuttomaan influenssarokotukseen, ajan voi varata sähköisesti osoitteesta https://www.jyvaskyla.fi/terveys/terveysasemat/ rokotukset. – Valkohäntäpeurojen kaatolupia haetaan ehkä varalta, ja lupia myönnetään haettu määrä. Hirvieläinten kiima-aika on syksyllä, silloin ne liikkuvat paljon. Tartuntataudeista vasKäsmä kehottaa ottamaan rokotuksen taava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo sairaalahoidossa koronan vuoksi olevan nyt myös työikäistä väestöä. Metsäkaurishan painaa vain noin 20 kiloa. – Metsäkauriskolareissa onneksi vahingot jäävät pienemmiksi kuin peurakolareissa, hirvikolareista puhumattakaan. Olli Kursulan mukaan valkohäntäpeuroja on Korpilahden alueella keskimäärin kaksi eläintä tuhatta hehtaaria kohden. Joten jokaisen tulee kantaa vastuunsa ja hakea rokote, jotta tartunnat saadaan kuriin ja koko väestö suojattua. Koko Korpilahden alueella valkohäntäpeuran kaatolupia on myönnetty tänä syksynä 86, hirvilupia on 212. – Hirvikolareiden määrä on kääntynyt laskuun hirvikannan laskiessa, ja etenkin viime vuonna, kun koronarajoitukset laskivat liikennemääriä, hirvikolarien määrä jäi edellisvuosia pienemmäksi. Esimerkkinä mainitaan Luhangan Latamäen tuulivoimalat. Viime vuonna 58:sta valkohäntäpeuran kaatoluvasta käytettiin 33, tänä vuonna valkohäntäpeuran kaatolupia on yhteislupa-alueella 59, Salonen kertoo. Näin jahdin alussa peuroja voidaan kytätä ruokinnalta, mutta se on vähäisempää. Sairastuneet ovat lähes poikkeuksetta rokottamattomia tai vain kerran rokotettuja
-Heitä tuli hoidettua niin vastaanotolla kuin kotikäynneillä ja kunnioitus heitä kohtaan kasvoi, kun kuunteli niitä rintama – ja kotiinpaluutarinoita. Taukotilatkin ovat nyt hyvät, listaavat Onni Välivaaran hirviseurueen miehet. Hallarinteen lahtivajaa hallinnoimaan seurat perustivat uuden seuran, Nahkamäen hirviseuran. Viimeisen kymmenen vuoden aikana muutosta on tapahtunut myös siinä, mitä kautta asiakkaat yritykseen tulevat. Sitä yritti parhaan kykynsä mukaan auttaa työssäkäyvät pysymään töissä ja esimerkiksi leikkausten tai tapaturmien jälkeen kuntoutti asukkaat taas toimintakuntoon. Auto on työssä tärkeä edelleen. -Asiakasmäärät eivät ole täysin vielä palautuneet normaaleiksi. – Lahtivajan varustelussa on käytetty paljon kierrätysmateriaalia. Ennen Hallarinteen lahtivajaa hirviseurat joutuivat Kari Lahtisen mukaan ”taiteilemaan” kehnompien tilojen kanssa. Leader Jyväs-Riihen myöntämää Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitustukea lahtivajan rakentajat saivat kylmiökoneiden hankintaan ja asennukseen, kokoustilan televisioon sekä kodan ja puu-WC:n rakentamiseen. Työskentelyergonomia on kohdillaan. KK-Monifysio 25 vuotta Pahvikortit vaihtuneet sähköisiin järjestelmiin Kristiina Kytönen sanoo, että suurin muutos fysioterapia-alalla on ollut siirtyminen digitaalisuuteen. Kahden metsästysseuran jäsenet ovat rakentaneet lahtivajansa pääosin talkoilla. Tulevaisuuden suhteen yrittäjää huolettaa se, että suuret yritykset vievät tilan pieniltä. Koronapandemia on hellittänyt jo arkisessa elämässä, mutta ihan normaaliin ei olla vielä fysioterapiayrityksessä palattu. Pahviset asiakaskortit ovat vaihtuneet kirjauksiin sähköiseen Kanta-järjestelmään,jonka kautta asiakkaalla on myös itsellään mahdollisuus nähdä kirjaukset. Tänä syksynä kahden seuran metsästäjiä palvelee Nahkamäen kupeessa jo valmis, uusi ja upea, tarkoituksenmukaisesti varusteltu lahtivaja. – Kyllähän tämä meidän kustannuksia vähän nostaa. Kytönen sanoo, että nykyään saatetaan antaa vain lappu käteen ja sanotaan, että kuntouta itsesi. Onni Välivaaran hirviseurueen osalta tämän vuoden hirvestys alkoi tehokkaasti. Osan maksavat seurojen jäsenet omasta pussistaan. Ne ovat edelleenkin, mutta paljon on tullut lisää eri asioita ja opittavaa on ollut paljon. -Autosta en ole päässyt eroon, koska teen lähes joka päivä edelleen kotikäyntejä jopa kymmenien kilometrien päähän, enkä kyllä haluaisikaan, koska tykkään tehdä töitä eri asiakkaiden kotona. -Kaikenlaista on vuosiin mahtunut ja paljon on tullut muutoksia ihan arkipäivän pyörittämiseen. Kytönen sanoo, että nykyisin alkaa olla jo enemmän niitä asiakkaita, jotka tulevat hoitoon suoraan ilman lääkärin lähetettä. Kristiina Kytönen kertoo, että laitetta käytetään työssä liki päivittäin.. Esimerkiksi moni leikkuutilan pöydistä on peräisin keskussairaalan huutokaupasta, paljastaa Vesa Pihlajamäki. Myös hoitotavat ovat muuttuneet. Kylmiöstä nahaton ruho päätyy leikkuutilaan, joka muistuttaa sairaalan leikkaussalia. Maarit Nurminen Hanna Mäkinen 4 – Keskiviikkona 20.10.2021 Nro 42 Leikkuuhuone kuin leikkaussali Kahden hirviseuran yhteinen lahtivaja on yli 2000 talkootyötunnin tulos Kaksi Sarvenperän ja Saukkolan alueella toimivaa metsästysseuraa aloitti yhteisen lahtivajan rakennustyöt toukokuussa 2020. Jos aikaisemmin annoin asiakkaalle ohjeita kotiin piirtämällä tikku-ukkoja, nyt niitä lähetetään sähköpostiin tai applikaatioon. Kylmänläntien varresta vasan ruho kuljetettiin Nahkamäen kupeessa sijaitsevalle Hallarinteen lahtivajalle. Asiakkaan oma harjoittelu ja aktiivisuus ovat tietysti tärkeitä, mutta kovin kivuliaana harjoittelussa ei ole mieltä. Harmitusta aiheutti muun muassa puutteellisten lihankäsittelytilojen ja keliolojen yhdistelmä. Kytönen sanoo, että veteraaneja asiakasryhmänä on ikävä. -Meillä on kyllä aina vaalittu sitä, että asiakkaaseen kosketaan ja ohjeet annetaan aina yksilöllisesti edeten, askel kerrallaan, eli manuaalisia taitoja käytetään asiakkaan toimintakyvyn palauttamiseksi. On tullut kinesio-ja dynaaminen teippaus käsittelyjen lisäksi ja kaikkea muuta. Aikanaan lähes joka kunnassa oli oma kylän fysioterapiayrittäjä, joka huolehti terveyskeskuksen rinnalla oman kylän asukkaista. -Kylmäpakkauksesta on päästy xcryo-huippukylmähoitoon ja perinteisestä hieronnasta erilaisiin manuaalisiin käsittelyihin esimerkiksi eri faskiakäsittelytekniikoiden myötä. – Täällä saa lämpimässä ja valoisassa leikata lihat, ei tarvitse palella. Xcryo-huippukylmähoito on KK-Monifysion uusin investointi. Tero Manerus ampui vasan heti jahdin ensimmäisenä aamupäivänä. Osa rakennuskustannuksista on tarkoitus rahoittaa hirvenlihan myyntitulolla. Ruhon käsittely alkoi nylkypisteessä. Hallarinteen lahtivajassa tuoreen ruhon käsittely käynnistyy nylkypisteessä. Viime syksyn jahdissa Onni Välivaaran hirviseurueen ja Saukkolan Hirvimiesten yhteinen Hallarinteen lahtivaja oli jo testikäytössä. Ruhon voi nostaa sopivalle korkeudelle leikattavaksi, ei tarvitse polvillaan konttailla. Kun vuonna 1996 lokakuussa aloitin työt, olin yksin, oli hoitopöytä, kädet ja auto. Näin ”vanhana” fysioterapeuttina käytän edelleen koulussa oppimiani aktiivis-passiivisavustettuja liikkeitä asiakkaan kanssa yhdessä tehtynä, jotta saadaan mahdollisimman kivuttomasti tehtyä eri liikkeitä ensin ja sitten kun kipu alkaa hellittää vastuuta siirretään asiakkaalle itselleen ja kotiharjoitteluun. – Talkootyötunteja on kertynyt vähintään 2000, ylikin, arvioi Tero Manerus Onni Välivaaran hirviseurueesta. Mukavuudella on hintansa, toteaa Saukkolan Hirvimiesten Kari Lahtinen. Seuraava etappi on viereinen kylmiö. KK-Monifysio työllistää tällä hetkellä yhden työntekijän yrittäjän lisäksi. Jopa pienen yrityksen kirjanpito on nykyään sähköinen, Kytönen kertoo. Uuden lahtivajan myötä työskentelyolosuhteet, ergonomia ja hygienia parantuivat roimasti. -Kun on noin 30 vuotta tehnyt kaikkiaan tätä työtä fysioterapeuttina, niin on asioita, joita on ikäväkin alkuvuosilta
Lisäksi puista vapautuvat kaasut karkaavat palamattomina hormiin. Isot, runsaasti savuttavat kynttilät tuottavat ilmaan enemmän epäpuhtauksia kuin pienet, ilman savuttamista palavat tuikut. Ajatuksena on, että Hallarinteen lahtivaja tulee palvelemaan tarvittaessa myös SRVA -toiminnan tukena. Hyviä sytykkeitä ovat kiehiset, tuohi, pienet lastut ja sanomalehtipaperi. – Monet sytyttävät tulen päältä, ja polttavat puita hyvällä vedolla. Pienhiukkaspäästöjen pienentäjä polttaa puun lisäksi harkiten myös kynttilöitä. Tulisijojen vähäpäästöisyys kiinnostaa sekä kuluttajia, kauppiaita että valmistajia. Kolarihirvien lisäksi lahtivajassa voi teurastaa kotieläimiä, kuten lampaita. Yhteisenä voimanponnistuksena lahtivajan rakentaminen kuitenkin onnistui, Voitto Maneruksen sanoin ”yhteisymmärryksessä ja hyvässä hengessä”. Kuva alla oikealla. Lahtivajaa hallinnoimaan perustetun Nahkamäen hirviseuran puhemiehinä toimivat Saukkolan Hirvimiesten Kari Lahtinen ja Onni Välivaaran hirviseurueen Vesa Pihlajamäki.Kuvassa tuumaustauolla Onni Välivaaran hirviseurueen Vesa Pihlajamäki, Markku Asunta ja Voitto Manerus sekä Saukkolan Hirvimiesten Kari Lahtinen (toinen oikealta). Koronanäytteenottoon ajan varaamalla. Puunpoltolla on kuitenkin kääntöpuolensa: pahamaineiset pienhiukkaset. Hengitysilman mukana keuhkoihin kulkeutuneiden pienhiukkasten terveysvaikutukset vaihtelevat lievistä ärsytysoireista sydänja hengityssairauksien pahenemiseen. Pienhiukkaspäästöjen pienentäjä polttaa kuivaa ja puhdasta puuta. Valoa riittää, pinnat on helppo pitää puhtaana ja työskentelykorkeus on sopiva. Ajanvarauksen numero on 014 266 0133, ja se on toiminnassa maanantaista perjantaihin kello 8–16 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 9–15. Korpilahdella 21 vuoden ajan nuohoojana toiminut Pauli Pahkamäki antaa puunpolttajille neuvon tulen sytyttämiseen. Hankkeen tavoitteena on tuottaa mittaustietoa, jonka pohjalta kiuasmalleja on mahdollista kehittää aiempaa vähäpäästöisimmiksi ja hyötysuhteeltaan tehokkaammiksi. Kotitaloudet voivat kuitenkin vaikuttaa ilman päästämiensä pienhiukkasten määrään. – Se näkyy kyllä, jos puut ovat kosteita, tai palaminen tapahtuu huonolla vedolla. Korpilahden alueella karstoittuneet piiput ja uunit ovat Pahkamäen mukaan harvassa. Maanantaista alkaen Killerin näytteenottopisteelle asiakkaat ovat ohjautuneet Omaolo-palvelusta. Samalla syntyy tietoa hyistä polttotavoista ja käyttäjien mahdollisuuksista vaikuttaa päästöihin. tulee tarjoamaan kiukaiden osalta esimerkiksi Itä-Suomen Yliopiston KIUAS2hanke. Puunpolttajan muistilista * Polta kuivaa ja puhdasta puuta * Varmista, että tuli saa riittävästi ilmaa Lado ensimmäisen pesällisen puut väljästi Täytä tulipesä alkuun korkeintaan puolilleen * Sytytä puut päältä Aseta sytyt puiden päälle Syttyjen päälle asetetut puutikut nopeuttavat tulen tekoa * Älä polta tulisijoissa roskia * Tyhjennä tuhkapesä riittävän usein, mieluiten aina ennen uuden tulen sytyttämistä * Noudata tulisijan valmistajan antamia sytytysja lämmitysohjeita * Huolehdi säännöllisestä nuohouksesta Vakituisten asuntojen tulisijat on nuohottava kerran vuodessa, kesämökkien kolmen vuoden välein Koronanäytteenottoon pääsee vain ajanvarauksella. Varaavat tulisijat ovat puolestaan usein ensiluokkaisia ja talven tullen tiheästi käytettyjä lämmönlähteitä. Puun palamisen seurauksena syntyvät pienhiukkaset voivat olla terveydelle haitallisia. Kuivat puut helähtävät toisiaan vastaan lyötäessä. (Kuva oikealla) olisi käytössä täysin omassa määräysvallassa oleva lahtivaja, kertoo Kari Lahtinen hankkeen taustasta. Kahden seuran yhteinen lahtivaja on herättänyt kiinnostusta hirvestyspiireissä. Vajalla on jo käynyt tutkimusmatkalaisia muista hirviseuroista. Aiheeseen liittyvää tietoa Parasta kodin tulisijojen puupolttoainetta on kuiva, puhdas puu. Jos tuli sytytetään puiden alapuolelta, ei palaminen saa riittävästi ilmaa. Jotenkin se ajatus on vuosien saatossa kypsynyt, että olisi mukavampaa, kun Hallarinteen lahtivajan kaltaisen kokonaisuuden rakentamiseen eivät kummankaan hirviseuran, Onni Välivaaran hirviseurueen (11 jäsentä) tai Saukkolan Hirvimiesten (12 jäsentä), resurssit olisi yksin riittäneet. – Tähän saakka olemme myös olleet ”toisten nurkissa”, vissillä puheella vuokratiloissa. Silloin se vähemmän savuttaa, kun päältä sytyttää. Pakkasilla lihat taas jäätyivät. Suurin primaaristen pienhiukkasten lähde Suomessa on kotitalouksien puun pienpoltto. Jos oireet tai asiakkaan muut riskitekijät vaativat tarkempaa tutkimista, Omaolo ei avaa ajanvarausta testiin, vaan ohjaa soittamaan neuvontanumeroon. Syntyy paljon savua. Nuohooja näkee työmaallaan sen, onko puuta osattu polttaa tulisijoissa oikein. Omaolosta saa ajan, jos oirearvio osoittaa, että asiakkaan oireet ovat lieviä. 5 Keskiviikkona 20.10.2021 Nro 42– Hanna Mäkinen Puunpolton pienhiukkaset minimiin Saunan lämpö ja takkatulen loiste mukavoittavat elämää monessa kodissa pimenevinä syysiltoina. Piippu karstoittuu, ja samalla karstoittuvat ne uunitkin. Avainasemassa ovat tulisijassa poltettavan polttoaineen laatu ja tulisijan käyttötapa. Puhelimitse näytteenottoaikaa varaavat saavat ajan kaupungin ulkoiselle, palvelun tarjoavalle kumppanille. Aikaisin syksyllä lämmin sää saattoi estää lihan riiputtamisen. Kun palaminen etenee ylhäältä alaspäin, paloilmaa on riittävästi, ja päästöt ovat pienemmät. Muina aikoina palvelee keskitetyn päivystyksen neuvontanumero 116 117. Ajan saa maanantaista alkaen joko täyttämällä netissä Omaolon oirearvion tai soittamalla puhelinpalveluun. Roskia tulisijoissa ei kannata polttaa. Hallarinteen lahtivajan leikkuuhuoneessa on oivat olosuhteet ruhojen käsittelyyn
NOJA-ryhmä ti 26.10 klo 18 sakasti. Korpilahden palvelupiste on suljettu. Ilmoittautuminen on auki 1.11.2021 asti jyvaskylanseurakunta.fi. klo 9-11 Ylä-Muuratjärven kylätalo. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639. Yhteisvastuun pankkitilit ovat Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28. Tervetuloa! Lisätietoja: 050 563 7344 / VALTO. Jos käy viikoittain kaksi kertaa seurakunnan tilaisuuksissa, niin se on vain noin viisi prosenttia koko viikosta ja 95 prosenttia jää muuhun. Hautausasiat p. klo 10 kirkko, Karasti, Nieminen. Uskon vahvimpana perustana on kuitenkin se, että tänäänkin saa tunnustaa epäonnistumiset Jumalalle ja suuressa armossaan Hän antaa meille anteeksi. Musiikkikasvattaja Laura Kaartinen laulattamassa. HUOM! Perhekerho vaihtuu nyt siis ilta-ajasta aamupäivään, parittomilla viikoilla. Ajantasaista tietoa löydät Jyväskylän seurakunnan/ Korpilahden alueseurakunnan nettisivuilta ja somesta. Messu su 24.10. Tervetuloa kekkereihin! Pohjoisten kylien perhekerho ti 26.10. Iltakirkko su 31.10. Raija Ikosen vierailu. Se on luottamusta siihen, että ihan tavallisessa arkielämässä ja vaikeuksienkin keskellä voi uskoa, että on Jumala, joka tänäänkin kantaa ja kulkee vierellä. mattila@evl.fi p. Ohjelmaa, kahvitarjoilu. klo 16 kirkko, Koivisto, Laiho, Ylistysryhmä. Kasvislounas: Kasvishernekeitto. Samoin suositus koskee seurakunnan tiloissa vietettäviä juhlia ja muita tilaisuuksia. Voit antaa lahjasi Jyväskylän seurakunnan MobilePaynumeroon 69200 tai nettilahjoitussivulla yhteisvastuu.fi/jyvaskyla. kello 11 Vanhassa pappilassa. Facebook: Korpilahden kirkko, Instagram: korpilahdenkirkko. Kuinka usko näyttäytyy siinä muussa ajassa esim. Me elämme suurimman osan ajastamme tavallista arkea. 041 730 2591. Sen mukaan maskia on käytettävä julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Toisaalta ei ole niin surkeaa tapausta, etteikö armo olisi hänenkin saatavilla. klo 17.30 seurakuntatalo. Marraskuussa: Reumakerhot 3.11, 10.11, ja 24.11. Pääesiintyjänä tarinankertoja Kiisi Isotalo Ajantasaisimman tiedon tilaisuuksistamme ja voimassa olevien viranomaislinjauksen vaikutuksesta toimintaamme löydät seurakunnan verkkosivuilta www.jyvaskylanseurakunta.fi/tapahtumat Kokoontumisohjeiden vuoksi kirkossa voi kokoontua kerrallaan enintään 550 henkilöä. Ei parhainkaan meistä. To 21.10. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan jyvaskylanseurakunta.fi/korpilahden-alueseurakunta/ omatoimikäyttäjäksi Kuollut: Anna Inkeri Valta 53 v. Ti 26.10: Kasvishernekeitto, leipäpöytä, banaani. KAALIKÄÄRYLEET 10€/KG ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI Suojakallion Maaseutuseura ry:n VUOSIKOKOUS Suojakalliolla,Leustuntie 15, su.31.10.klo 13 vuosikokoukselle kuuluvat sääntöjen mukaiset asiat. Kahvija välipalatarjoilu. Käsityökerho to 11.11. Tervetuloa mukaan! Eläkeläisille tarkoitettua maksutonta tietokoneen, tabletin ja älykännykän käytön vertaisopastusta tarjotaan Putkilahden kylätalolla to 21.10. Reumakerho Monialatilassa klo 12 alk. Tule juhlimaan tänä vuonna neljä vuotta täyttäviä lapsia! Kekkereissä vieraita hauskuuttaa Klovni Dodo ja lopuksi herkutellaan jätskibaarin antimilla. LAHJOITA YHTEISVASTUUKERÄYKSEEN Yhteisvastuukeräys 2021 tukee vähävaraisia vanhuksia taloudellisesti ja digivalmiuksia parantamalla. klo 18 seurakuntatalo. Seuraa ilmoittelua. Väentupa ti 26.10. Ma 25.10: Tomaattinen jauhelihakastike, spagetti, kaalikurpitsasalaatti. 040 162 3982, toimitusten sopiminen p. 4-vuotiaiden syntymäpäivät ti 2.11. ”vie vanhus ulos” Korpilahovi klo 12. Jos lahjoitat pankin kautta, lisääthän lahjoitukseesi seurakuntamme viitenumeron 307114. Kirkkokahvit. Kerho on maksuton. Yhdessäoloa ja välipala. klo 12 Reumakerho Monialatilassa, virret. Miestenilta ke 27.10. Osoite Joensuuntie 2. klo 18 seurakuntatalo. Uskoisin sen olevan kaikkea tuotakin tai ainakin se voi virvoittaa ihmistä ja uskoa, mutta ei kai se uskon perustaksi riitä. Ilman armoa ei olisi uskoa. Jyväskylässä on voimassa laaja maskisuositus yli 12-vuotiaille asukkaille. klo 18 Korpilahden seurakuntatalo. klo 9.30 seurakuntatalo. Muissa asioissa otathan yhteyttä Korpilahden alueseurakunnan työntekijöiden suoriin numeroihin. Yksikään ei voi armoa elämällään ansaita. PERJANTAINA 22.10. klo 16 kirkko. Syntymäpäiväsankari 11.10.2021 Lauri Nurminen 80 vuotta ja sisko Liisa Lindqvist. klo 10 Muu tila. Armosta me olemme pelastetut, emme tekojemme kautta, luvataan Raamatussakin. Onko usko jotain, mikä on ja tapahtuu kirkon seinien sisällä tai kirkon pyhien toimitusten kautta. Kasvislounas: Chilinen härkis. Taru Nyppynen Diakoniharjoittelija Korpilahden alueseurakunnassa, Sosionomi (AMK), diakoniatyöopiskelija Pieksämäen Diakista. Veneessä Purjevene pulassa yksi henkilö, joka ei loukkaantunut tilanteessa. Olkkarissa voi käydä silloin, kun haluaa – ennen ensimmäistä osallistumiskertaa ilmoittautuminen nettisivuilla jyvaskylanseurakunta.fi/ nuoret/kouluikaiset/toimintakerhot. Veli on ahkera kävelijä ja sisko sukkela steppaaja. 050 557 9003. lapsiperheen aamutouhuissa, aktiivisen menijän elämässä, yksinäisen ihmisen hiljaisuudessa, työssä käyvän päivärutiineissa tai kenen tahansa muun arjen keskellä. Ylistysryhmä pe 29.10. Ohjauskyvytön purjevene oli vaikeuksissa ja uhkasi ajautua kiville. Kasvislounas: Soijarouhekastike. Kirkkokuoron harjoitukset to 28.10. 6 – Keskiviikkona 20.10.2021 Nro 42 Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Lapsille ja perheille Apua ja tukea tarvitseville Koululaisille Väestömuutoksia Lukijan kamerasta Sana sunnuntaiksi kouluruoka myydään seurapalsta Aikuisille kokouksia menoeväät Uskon perusta Kl:n Reumayhdistys: Tänään ke 20.10. Yhdistyksen pikkujoulu 1.12. Rauhanyhdistyksen seurat su 24.10. Samana päivänä vuosikokouksen jälkeen pidämme Suojakallion Maaseutuseura ry:n sääntömääräisen SYYSKOKOUKSEN Suojakalliolla, Leustuntie 15 Tervetuloa! Johtokunta TERVETULOA VAPAAEHTOISTEN KIITOSJUHLAAN to 17.11.2021 Klo 18.00 Korpilahden seurakuntatalolle. Uskon sanotaan olevan lujaa luottamusta siihen mikä ei vielä ole nähtävillä. 050 5579008. Työikäisten naisten oma keskusteluryhmä. Perhekerho to 28.10. Korpilahden Sydänyhdistys ry: Syke-päivä 26.10. Käytättehän maskia siis myös jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa sekä kirkollisissa toimituksissa. Minun tulee toisinaan pohdiskeltua sitä, että mitä se usko oikein on. Onko se sitä minkä Raamattu sanoo tulevan Jumalan sanan kuulemisen kautta. Ensi viikolla ke 27.10. Luottamusta siihen, että kaaoksen keskelle hävinnet avaimet löytyvät, muistaa kiireessä hakea lapsen päiväkohdista, eikä arki romahda eriparisukkiin ja että jotenkin saa ruokaa tällekin päivälle. Syykokous ke 17.11. Ilmoittautumiset 11.11.2021 mennessä Tuula Liukolle P. Kuuntele jumalanpalvelukset netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi/korpilahden-alueseurakunta Katso jumalanpalveluksia ja hartauksia netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi Diakonian vastaanotto ja EU-ruokakassien jako ajanvarauksella marjo. KIRKON OMATOIMIKÄYTTÄJÄKSI Haluaisitko käyttää kirkkoa esimerkiksi hiljentymiseen tai musisointiin omatoimisesti ajanvarauksella. Viikon 42 (18. Virkatodistustilaukset p. Onko se uskontunnustuksen yhteen ääneen lausumista, ehtoollisella käymistä tai yhteisiin hartaushetkiin osallistumista. Alakoululaisten Olkkari torstaisin klo 13-15.30 seurakuntatalolla. Joku kokee uskon nähdessään, kun läheinen vetää viimeisen hengenvedon ja siirtyy ajasta ikuisuuteen. Ke 27.10: Makkarakastike, perunat, porkkanaraaste hieno. Uskoa voisi olla myös se, että saa nähdä ympärillään Luojan luoman luonnon ja hengittää puhdasta ilmaa. Purjevene joutui pulaan viime viikolla Kärkisissä. 050 363 2300. Kirkkokahvit. Kuva: Jani Lindqvist.. 24.10.) lomailemme, silloin ei kerhot kokoonnu. Vene saatiin ajoissa hinaukseen ja järvipelastajien yksikkö hinasi veneen satamaan. OHJELMA: Ruokailu, kahvi, yhteislaulua, Kiisin esitys, hartaus. klo 13 15. Kuva otettiin Päijänteen rannalla, joka on aina mukana monissa muistoissamme. Korpilahti 13.30-14
KUKKAJA HAUTAUSPALVELU Joensuuntie 2 , p. ILMOITUSHINNAT 1.1.2021 Hinnat/sivu alv. Ota yhteyttä: toimitus@korpilahtilehti.fi tai puhelin 0400 644 899. AVOINNA: MA-PE 9-17 LA 10-14 Vuokrataan henkilönosturi Työskentelykorkeus max 9m. 040 581 0877. P. toimitus@korpilahtilehti. Kaivuuja tasaustyöt Saakoski, korjaamo 826 219 Hinausauto 0400 343 326 www.hinaus-javanainen.fi Hinauspalvelu, Korjaamo Javanainen Rakennuspalvelu Tapio Niemelä Saneeraukset, sisustus-, laatoitusja märkätilatyöt. free lance-toimittaja Tiina Lamminaho p. 0400 527 448 Kalliomurskeet ja kiviainekset Kaivinkone. Vuokra 80e /vrk sis alv. Onko sinulla mielessäsi asia, josta haluaisit tietää enemmän. RakennusIkkala puh. 040 771 8552 P. 0400 808 870 Konetyö Pietilä, p. 040 7271 396 LYMFATERAPIA, HOITOSUKAT: Kristiina, p. 0% alv. 050 570 9415 Rakennusten pohjat ym. 0449709195 palveluita Maanrakennus ANSSI NIEMI OY www.maanrakennusanssiniemi.fi . 0400 546486 vanhala@autovanhala.com www.autovanhala.com ma-pe 8-17 www.veljeksetvanhala.fi * Rakentaminen * Viemärien avaus/ kuvaus *Salaojien puhdistus/ kuvaus *Kuljetukset nosturiauto/ konelava, rahtilava * Jätelavapalvelut *Maanrakennus/kaivinkonetyöt 0400 648 024 veljekset.vanhala@co.inet.fi Tilaisuude tulle Tähtelää ! Rantasauna, takkatupa • ma–to 45 €/h Takkatupa ja saunat • ma–to 53 €/h Takkatupa, saunat ja vierashuoneet • pe–su 250 €/päivä Kokoustilat • alkaen 35 €/h Tähtiniementie 26 info @tahtela.fi p. TILAUSHINNAT 1.1.2021 Kotimaa ja pohjoismaat: Kestotilaus.....................................74 € Määräaikainen 12 kk..................80 € Tutustumistilaus 3 kk.................27 € Irtonumerot: K-market Herkkukeidas Toimisto: p. www.korpilahtilehti. 24% etusivu 1,00 1,24 €/pmm takasivu 0,80 1,00 €/pmm sisäsivu 0,80 1,00 €/pmm Pienlaskutuslisä 2,50 € lisätään paperilaskuihin. Parturi-kampaamo Lovi & Laikku 050 440 7535 040 700 4272 ARJEN SUPERSANKARI: RAKENTAMINEN, SÄHKÖTYÖT Vuokrattavana minikaivuri, rakennustelineitä. 0400 385 363 ts.niemela@luukku.com Kari Pahkamäki T:mi Korjausja uudisrakentaminen p. 0400 242 571 Ilmalämpöpumput: p. 040 538 7908; ahotek@gmail.com SRS Ahonen Oy Korpilahdentie 13, Korpilahti Ammattilainen, varaa ilmoitustilasi tästä! Huollot ja korjaukset takuulla! Myös uuden auton takuu säilyy. ilmoitukset@korpilahtilehti. Tärylätkä vuokrattavana. 0400 644 899 maarit.nurminen@korpilahtilehti. Rumpu-salaojasadevesiputkia, suodatinkankaita. Puh. 7 Keskiviikkona 20.10.2021 Nro 42– ammattilaiset asialla Martinpolku 26 41800 Korpilahti P. Renkaiden kausisäilytys! AutoVanhalasta INNOVOICEostorahoitus AutoVanhala, Tikkasentie 2, KORPILAHTI p. Avoinna: Ma 9-15, ti-ke 9-12, to-pe suljettu Ilmestyy kerran viikossa KESKIVIIKKOISIN Julkaisija: VanhaUkkola/ Korpilahti-lehti Painopaikka: Lehtisepät ISSN 0782-5609 Toimitus: Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. Aukioloajat: Ma-pe klo 9-17, la 9-13, muuten sopimuksen mukaan. Taksi henkilöja tavarakuljetuksiin! RIPPALA OY 0400-846761 -Puiden kaadot & leikkaukset -Kantojen jyrsintä -Hakkuutyöt 045 207 8135 www.tmsavotta.fi Korpilahden Radioja TV-huolto Ky ANTENNIASENNUKSET ja -TARVIKKEET Pauli Lehtinen p. 040 578 4473 EU-maat, kestotilaus...............150 € Muu Eurooppa, kestotilaus..145 € Muut maat, kestotilaus..........170 € Digitilaus, kestotilaus............54 € Irtonumerot...............................2,50 € PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI KERRO MEILLE JUTTUVINKKISI! Tunnetko kiinnostavan henkilön tai tapahtuman. www.paivansini.fi. ja maansiirtotyöt 0400 640 617 tuomo@leustunkaivu.fi www.leustunkaivu.fi Sähkötyöt: p. 0400 644 899 toimitus@korpilahtilehti. 0400 644 899 ilmoitukset@korpilahtilehti. HAUTAUSASIAT: Erkki Wuorsalo, puh. 040 719 5547 Rakentamisja kiinteistön hoitopalvelut RakennusIkkala Korpiojantie 2 FYSIOTERAPIA: Minna, p. 0400 319 031 Lauri Lehtinen p. 0400 410 564 Kaivinkonetyöt Jätevesijärjestelmät Rakennusten pohjatyöt Maansiirrot Hiekat, sorat, mullat Vaihtoja purkulavat Kuorma-autokuljetukset Virpi Koskela, puh. 050 432 9191 www.tahtela.fi VAARUNHOVI Merkkipäivät Ristiäiset ja muistotilaisuudet Kokous-, koulutusja saunatilat Tilausravintola 050 4300 441 www.vaarunhovi.fi HIERONTA ORVOKKI koulutettu hieroja Liisa Heikkilä, 0440888284, Suurusniementie 18 B Muurame (9-tieltä 1km ). 044 986 0529 Kaivinkonetyöt isolla tai pienellä koneella.Kalliomurskeet, sepelit ja hiekat. 014 821 134. 040 538 3037
Nuorimmat Martin jalkapalloilijat ovat siis vuonna 2015 syntyneitä, viime kesän pallokouluun osallistuivat vuosina 2015 ja 2014 syntyneet. Kimpassa kuntoa -toiminta, perhesähly, naisten sähly ja miesten lentopallo jatkuvat myös edellistalvien tapaan. – Kevätpuolen harjoittelimme ja syyspuolen pelasimme sarjassa. Kultaisen ansiomitalin sai Tuula Liukko ja hopeiset ansiomitalit Tapio Levänen sekä Jussi Nokelainen. Joukkueissa on sekä poikia että tyttöjä. – Syksyllä joukkueet varmaan pelailevat sählyä ja kevättä kohden siirrytään sitten futsaliin ja enemmän jalkapalloon liittyvään. Innokkaita pelaajia meillä on nyt näissä kahdessa ikäluokassa yhteensä noin 25 eli tosi hyvin, ja aikuisiakin olemme saaneet lisää mukaan, joukkueenjohtaja Kristiina Viitanen kertoo. SPR:n Korpilahden osasto täytti 70 vuotta jo viime vuoden lopulla, mutta koronarajoitukset estivät juhlien pidon. – Ansiomitalin saaminen edellyttää ansioitunutta toimintaa. – Nyt pelaajia tuli niin paljon lisää, että saimme joka ikäluokkaan oman joukkueen. Jalkapallokauden päätyttyä joukkueet siirtyvät harjoittelemaan sisälle, harjoituksia pidetään kaksi ikäluokkaa yhdessä. Mitaleja ansioituneille SPR:läisille SPR:n Korpilahden osaston 70-vuotisuutta juhlistettiin viime viikolla pienimuotoisesti, ja ansioituneille osaston toimijoille ojennettiin heille myönnetyt ansiomitalit ja ansiomerkit. Tai siis harjoittelimme sarjassa pelaamista. Vuonna 2010 syntyneiden joukkueesta tsempparipalkinnon sai Uula Koivisto ja pelaaja-palkinnon Romeo Järvinen, vuonna 2011 syntyneiden joukkueesta palkittiin tsempparina Arvo Laitinen ja pelaajana Eemeli Kovanen, vuonna 2009 syntyneistä tsempparipalkinnon sai Eric Mäntynen ja pelaaja-palkinnon Oskari Tuovinen ja vuonna 2008 syntyneiden joukkueen tsemppari oli Väinö Välisaari ja pelaaja Eero Laitinen. Joillakin joukkueilla on jopa kaksi valmentajaa ja kaksi joukkueenjohtajaa. Tämänvuotinen Nälkäpäiväkeräys onnistui Korpilahdella hyvin. – Kehitys on ollut huimaa siitä, mistä lähdimme liikkeelle, Jussi Viitanen totesi ja Ossi Kettunen kehui kaikkien tehneen hyvin töitä kehittyäkseen. Vuonna 2012 ja 2013 syntyneiden joukkueilla ohjelmassa oli muun muassa peli vanhempia vastaan. Vuonna 2013 syntyneiden joukkueesta tsempparina palkittiin Eelis Lehtinen ja kehittyneenä pelaajana Aatu Ahtiainen, vuonna 2012 syntyneiden joukkueen tsemppari-palkinnon sai Artturi Kytönen ja kehittynyt pelaaja -palkinnon Eemeli Nieminen. – Nyt lisäksi päättyneen kesän pallokoululaisetkin perustivat joukkueen ja harjoittelevat talvella. Pelaajia on tullut kovasti lisää ja aikuisiakin on saatu mukaan toimintaan. Heidän on tarkoitus mennä sarjaan pelaamaan ensi kesänä. Päättyneenä kesänä juniorisarjoissa pelasi kuusi Martin joukkuetta, tuplasti edelliskesään verrattuna. Martin jalkapallokauden päättäjäisiä vietettiin viime viikolla. Viime kesänä nuorimmat sarjassa pelanneet olivat 2013 ja 2012 syntyneitä, molemmille ikäluokille saatiin oma joukkue. Ansiomerkit oli myönnetty Marjo Kangasjärvelälle ja Mette Toikkaselle. SPR:n katastrofirahastoon lähtee täältä 1000 euroa, eli enemmän kuin viime vuosina. Talven aikana Martti tarjoaa myös sählyä 1. Se on toimiva määrä, yhdelle valmentajalle ja yhdelle joukkueenjohtajalle työtaakka on iso, Korpilahden Martin puheenjohtaja Tarja Laakso iloitsee. – Kiitos kaikille lahjoittajille ja Alkio-opistolle, joka lahjoitti hernekeiton, Jussi Nokelainen ja Tuula Liukko sanovat. – Pelaajien taidot ovat kehittyneet, ja etenkin joukkueen tiimihenki on kehittynyt, Katharina Golz kehui. Aiemmin meillä on ollut kahden ikäluokan yhteisiä joukkueita, Laakso kertoo. – 3.-luokkalaisille, sählykerhoa vetää Ossi Kettunen. Ansiomitalin ja ansiomerkin saaneista paikalla olivat Jussi Nokelainen, Tuula Liukko, Tapio Levänen ja Marjo Kangasjärvelä.. Nyt mitalin saaneet ovat sekä edistäneet paikallista toimintaa että olleet mukana myös koko maakunnan tasolla, mitalit luovuttanut Tave Rautiainen SPR:n Länsi-Suomen piiristä totesi. 8 – Keskiviikkona 20.10.2021 Nro 42 Tiina Lamminaho Jalkapallo kiinnostaa – Korpilahdella näyttäisi olevan meneillään jonkinlainen jalkapallobuumi. Vuonna 2013 syntyneiden joukkueesta tsemppari-palkinnon sai Eelis Lehtinen. Vanhimpia edustaa vuonna 2008 syntyneiden joukkue. Kauden päätöstilaisuudessa valmentajat kehuivat joukkueen kehitystä. Ulos tekonurmelle lähdetään heti, kun säät sallivat ja lumet sulavat, Tarja Laakso sanoo. Kauden päätöstilaisuus pidettiin viime viikolla, ohjelmassa oli pelailun lisäksi palkitsemista