-Minulla on sopimus muutaman korpilahtelaisen yrityksen kanssa. Nikander aloitti museotavaroiden keräämisen vuonna 1998. Nikander muutti vaimonsa kanssa Hyvinkäältä Korpilahdelle vuonna 2008. -Neste Rallin aikaan tulijoita olisi enemmänkin, mutta kun olen itse aina talkoolaisena rallissa. Lehtileikkeitä Nikander kerää viikottain. Sittemmin muutimme Jämsään ja kesät vietämme täällä Korpilahdella. Pentti Nikanderin rallimuseossa vierailee väkeä säännöllisen epäsäännöllisesti. Juttu jatkuu takasivulla.. -Aluksi asuimme Korpilahden kirkonkylällä, kun vaimo kävi siellä töissä. Lukuisat kuskit ja kartturit ovat lahjoittaneet museoon myös palkintojaan. Haen vanhat lehdet ja selaan ne läpi. VSK KORPILAHDEN ALUEEN PUOLUEETON PAIKALLISLEHTI NUMERO 48 IR TO N U M ER O 2 € Maarit Nurminen Rallimuseo laajeni toistamiseen Pentti Nikanderin rallimuseo laajani kesällä; nyt piharakennuksen museossa on tilaa noin 70 neliötä. Autojen pienoismalleja museosta löytyy kuutisensataa. Olen ollut mukana parinkymmenen vuoden ajan. Seurasin tarkasti hänen uraansa. Museo sijaitsee perheen kesäpaikalla, joka on vaimon synnyinkoti. -Homma alkoi formuloista ja Mika Häkkisestä. Kymmenet kansiot sisältävät lehtileikkeitä. Museo on autourheilun ystävälle melkoinen kokemus; tilat ovat täynnä autojen pienoismalleja, kuljettajien ja karttureiden ajopukuja, kypäriä, kuvia ja julisteita. Lehtileikkeet on laitettu muovitaskuihin, joita on kertynyt kymmenisen tuhatta. KORPILAHTI KESKIVIIKKO 25.11.2020 49. Vuonna 2000 kerääminen, kun mukaan tulivat suomalaiset rallikuskit. Edellisestä laajennuksesta on aikaa viitisen vuotta. Kuvassa Mika Salon varikkoskootteri
Räsäsen lähtökohta on erittäin ymmärrettävä jo hänen taustansakin vuoksi : ”Kristillisten arvoja armoyhteisöjen tulisi asettua heikomman puolelle. Sen mukaan emeritus kirkkoherra Räsäsen odotus toteutuu. Erityisesti tänä vuonna, kun korona on koetellut nuorten mielenterveyttä ja hyvinvointia eniten vanhusväestön lisäksi. Hyvä sijainti, saavutettavuus, eloisa luonto, Päijänteen vesistö ja kulttuurimaisema luovat kehitystyölle hyvän pohjan. Samalla vahvistetaan Korpilahden, Jyvässeudun ja Keski-Suomen matkailutarjontaa ja tavoitetaan uusia asiakkaita. Vaikka valtava palautevyöry henkilöityy nuorisotyöntekijä Ismo Siiliin, paikan sulkeminen tai ylipäätään toimivien nuorisotilojen sulkeminen on hyvin lyhytnäköistä politiikkaa. Ota yhteyttä! P. Nuorisoverstas on tarjonnut mielekästä tekemistä ja aikuisen, jonka kanssa jutella ja joka kuuntelee. Näin hän kertoo tekevänsä siksi, että myös Muuramen ja Jyväskylän seurakunnat ovat hankealueen rajalla olevia maanomistajia. Mukavaa joulun odotuksen aikaa lukijoille! Nimipäivät Pääkirjoitus maarit.nurminen@ korpilahtilehti.fi puh. päivä tammikuuta uuden rakennuksen tiloissa. Ja varmasti löytyy niitäkin, joiden elämä olisi voinut luisua väärille urille ilman toimivaa nuorisotyötä. Luhangassa asuva kirkkoherra emeritus Juhani Räsänen kyseli tiukkaan sävyyn seurakuntien vastuuta Salolan tuuliteollisuusalueen osalta (Ksml 18.9). Salolan tuulivoimapuistohanke ei muodosta poikkeusta, joten Salolan tuulivoimapuistohankkeen ei ole syytä millään muotoa tukeutua hankealueella oleviin seurakunnan omistamiin maa-alueisiin tuulenottoalueina tai sijoituspaikkoina.” Hanhisen ja Myllykosken teksti on vähän outo edellisen pöytäkirjan valossa. 0400 644 899 toimitus@ korpilahtilehti.fi Yleisöltä Seurakunnat ja ”tuulenottosopimus” Säästöjä, jotka tuovat kuluja Korpilahden nuorisoverstaan mahdollinen sulkeminen herätti korpilahtelaiset toimintaan viime viikolla. Koronaväsymystä alkaa olla jo niin opiskelijoilla kuin henkilökunnallakin. Kaupungin on jostakin säästettävä, mutta eikö tosiaankaan ole muita mahdollisuuksia kuin lapset ja nuoret. Niitä ovat tässä mittelössä paikallinen luonto ja sen eliöstö sekä kulttuuriympäristö asukkaineen ja yrityksineen.” Jyväskylän seurakunnan hallintojohtaja Anu Hanhinen sekä Muuramen seurakunnan kirkkoherra Heikki Myllykoski vastasivat Räsäsen puheenvuoroon (Ksml 25.9): ” Toteamme selvyyden vuoksi, että vaikka Salola Wind Park Oy on lähestynyt seurakuntiamme ja tiedustellut mahdollisuutta ns. -Alkio-opiston opiskelijat pääsevät aloittamaan 7. Ympäröivän luonnon elementit; vesi, valo ja metsä ovat aistittavissa rakennuksen sisälläkin. tuulenottosopimukseen kuin maan vuokraamiseen, ei sopimuksia ole kummassakaan seurakunnassa sen enempää toimielinten kuin viranhaltijoiden pöydillä valmisteltu, saatikka hanketta jotenkin edistetty. Nettiadressiin ja paikallisissa liikkeissä oleviin adresseihin on kertynyt jo liki tuhat allekirjoitusta. Tähtiniemen alue omaa erittäin merkittävän kasvupotentiaalin. Paljon onnea nimipäiväsankareille! Sunnuntaina 29.11. Toivomme, että koronatilanne sallii normaalin lähiopetuksen jatkumisen. Tavoitteena on toteuttaa Tähtiniemen alueelle ympärivuotinen, aktiivinen kampusalue, johon on yhdistynyt kestävän kehityksen mukaisia hyvinvoinnin, matkailun ja muun liiketoiminnan mukaisia toimintoja. 2– Keskiviikkona 25.11.2020 Nro 48 Tänään keskiviikkona nimipäiväänsä viettävät Katja, Kati, Katri, Kaisa, Riina, Katariina, Katriina, Kaisu, Kaija, Kaarina, torstaina Sisko, perjantaina Hilkka, lauantaina Heini, Kaisla, sunnuntaina Aimo, maanantaina Antti, Atte, Antero, Andreas ja tiistaina Oskari, Oskar. Tähtiniemen uusi kampusrakennus valmistui. Näin toteutettiin juuri käyttäjien toimintaan parhaiten soveltuvat tilat. Ne tapaukset tulevat yhteiskunnalle huomattavasti kalliimmaksi. Olisiko aika ainakin hetkellisesti karsia niistä kuluista kaupunkirakenteen puolelta. Uusi kampusrakennus toteutettiin WasaGroupin Wasa360-konseptilla. Nuorisoverstaan tilanne toi näkyväksi sen, miten tärkeää nuorisotoiminta on. Opiskelijat ovat kuitenkin jaksaneet toimia vastuullisesti. ”Kristillisten arvoja armoyhteisöjen tulisi asettua heikomman puolelle.” Ainakin kotiseurakuntani Jyväskylän seurakunta puhaltaa tuulilobbareiden tarjoaman ”tuulenottosopimuksen” taivaan tuuliin. Suunnitelman tavoitteena on muodostaa alueesta tulevaisuudessa yksi KeskiSuomen ja Jyvässeudun vetovoimaisista palvelukeskittymistä oppimisen, matkailun, vapaa-ajan ja asumisen saralla. Ensi syksynä alkaa uusia linjoja, kuten arkkitehtuuriin ja tekniikan alalle valmentavat opinnot, luova kirjoittaminen, luova ilmaisu ja viestintä. Lopputulokseen ollaan tyytyväisiä. Marketpäällikkö Johanna Kupari kertoo, että heijastinten vähäinen käyttö on puhuttanut kaupan henkilökuntaa.Heijastimet menevät alakoululaisten ja esikoululaisten käyttöön. Hanke valmistui etuajassa, joten tilojen tuuletukseen, kalustukseen ja sisustukseen on jäänyt hyvin aikaa. Vesa Nuolioja Jyväskylä Opettaja Ilse Weijo otti vastaan S-market Korpilahden lahjoittamat yli 300 heijastinta. Jyväskylän seurakunnan ympäristötyöryhmä on osaltaan pohtinut hanketta ja katsonut tuulivoimapuiston sopivan huonosti kyseiselle alueelle, vaikka tuulivoimaa työryhmä sinänsä puoltaakin.” Kiinteistöja hautaustoimen johtokunta taas sanoo päätösesityksessään seurakunnalle näin: ”Seurakunta ei ole edistämässä tuulivoimaa tuulenottoalueen vuokrasopimuksilla eikä ole mahdollistamassa tuulivoimapuistojen rakentamista omistamilleen maa-alueille myöskään siten, että olisi kannattamassa tuulivoimaloiden ja tai niiden vaatimien infran ja rakenteiden sijoittamista seurakunnan omistamille maa-alueille rakentamisen ja käytön aikaisten sekä tuotannon lopettamisen jälkeisten purkujätteiden kierrätykseen liittyvien pysyvien ympäristövaikutusten vuoksi. Toivon todella, että poliittiset päättäjät kävisivät todellista arvokeskustelua siitä, millaista kaupunkia meidän kaikkien yhteisillä rahoilla rakennetaan. Alkio-opisto ja Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) aloittavat toimintansa uusissa tiloissa tammikuussa 2021.Uuden kampusrakennuksen myötä Tähtiniemessä opiskelee noin 500 opiskelijaa. Jos opiskelijalla on ollut mitään flunssan oireita, hän on seurannut opetusta etäyhteyksin. Alkio-opiston tilat on jo kalustettu. Asiaa on valmisteltu ja päätösesitys on erittäin selkeä. Imagoa kohottavia hankkeita on nähty ja niitä on edelleen tulossa. vietetään ensimmäistä adventtisunnuntaita. Eikä se olisi mahdotonta kysyä kaupunkilaisten mielipidettäkään. Niin sanonutulla hybridi-mallilla on menty. Itse rakentaminen toiminnassa olevalle kampusalueelle sujui hyvin häiritsemättä opiston normaalia arkea. Asia koskettaa todella monia perheitä, nykyisiä ja entisiä nuoria, joiden elämässä nuorisoverstaan toiminnalla on ollut suuri merkitys. 0400 644899 PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Kerro juttuvinkkisi! Tiedätkö jonkin mukavan tapahtuman, ärsyttääkö jokin, tunnetko mielenkiintoisen henkilön. Humak muuttaa joulukuun puolivälissä, Alkio-opiston rehtori Jaana Laitila kertoo. Omille vanhemmille puhuminen ei aina luonnistu, vaikka siihen mahdollisuudet olisivatkin. Uusi kampusrakennus mahdollistaa uusien linjojen käynnnistämisen. Kohteen suunnittelusta on vastannut WasaPlan Oy ja rakennusurakoitsijana kohteessa toimi RPP Rakennus Oy. -Rakennuksen ulkoasu muistuttaa sataman ympäristön muita uusia rakennuksia. Tilojen käyttäjät olivat tiiviisti mukana hankkeen suunnitteluvaiheessa ja tarvittavilta osin projektin aikanakin. Työ on ehkäissyt syrjäytymistä. Odotamme innolla rakennuksen käyttöönottoa, toteavat Laitila ja Humakin toimitusjohtaja Jukka Määttä. Kehittämisen vauhdittamiseksi laaditaan parhaillaan Master plania, joka valmistuu helmikuun 2021 loppuun mennessä. Olemme pystyneet toteuttamaan lähiopetusta syksyn ajan erityisjärjestelyiden turvin. Wasa360-konseptissa kiinteistökehittäjä ja rakennuttaja WasaGroup vastaa kokonaisuudessaan koko kiinteistöhankkeen kehittämisestä, suunnittelusta, projektinjohdosta sekä toteutuksesta ja WGF-kiinteistörahasto kohteen rahoituksesta ja vuokraamisesta
Kehitimme yhdessä toimintaa. Nuorisoverstas on niin arvokas juttu, ettei sitä saa viedä pois. Ratia kertoo, että ammattikouluaikanakin käytiin verstaalla. Toiminnan arvoa ei voi rahassa mitata, Niskavaara sanoo. Muusikon urallaan hän on toiminut muun muassa Anna Abreaun bändissä kitaristina. Esitykset kuitenkin hävisivät äänestyksessä. Pelattiin sitten shakkia verstaan pihalla odotellessa. -Luulen, että Korpilahden nuorilla on sama tilanne kuin itselläni silloin aikoinaan. -Tunnen ja tiedän nuorisoverstaan tarinan ja arvostan Siilin tekemää työtä. Pahaa sanaa ei koskaan sanonut muista kuin kuntapäättäjistä, sillä verstaan toiminta on ollut ennenkin lakkautusuhan alla. Kylä ei oikein tarjonnut virikkeitä. -Pitkällä aikavälillä ei säästöjä kyllä tule. Yhtenä säästökohteena ovat nuorisotilat ja lakkautusuhan alle joutui myös Korpilahden nuorisoverstas. Tämän katsotaan olevan myös turvallisuuskysymys. Voisi oikeastaan sanoa, että muutin pöydän mukana verstaan asiakkaaksi, koska uudessa pöydässä oli liian pienet pussit, ettei sinne mikään puusilmä osunut. Verstaalla käynnistä tulikin enemmän tai vähemmän päivittäinen rutiini. -Sain verstaalla uusia kavereita. Hakanen sanoo näkevänsä nuorisoverstaan ainutlaatuisena juttuna. Ratia sanoo, että jokainen verstaalla kävijä sai olla oma itsensä, niin hyvässä kuin pahassa. Kysymyshän on valinnoista, nuorisopäällikkö Katariina Soanjärvi sanoo. Mikäli nuorisoverstas lakkautettaisiin, työntekijä siirtyisi työpariksi Korpilahden nuorisokahvilaan. Nuorisoverstaan entisten ja nykyisten käyttäjien lisäksi myös muut korpilahtelaiset heräsivät puolustamaan nuorisoverstasta, joka on tehnyt vuosikymmenten ajan näkyvää ja vaikuttavaa nuorisotyötä nuorisotyöntekijä Ismo Siilin johdolla. Järkevää resurssien käyttöä olisi pitää hyvin toimivat asiat myös toiminnassa. Kävin siellä parikymppiseksi asti. -Se on aivan kiistatonta. Sanoisin, että Ismon vaikutus siihen hyvään mitä minulla elämässä tänä päivänä on, on noin neljännes. Vähän väliä törmää ihmisiin, jotka kertovat, miten merkittävä asia verstas on ollut. Ja tietysti palvelun ilmaisuuden. Ikonen ja Niskavaara sanovat, että nuorisotoiminta on hyvin lyhytnäköinen säästökohde. Juho-Eemil Hokkanen kertoo, että ammattikouluaikoina verstaalla tuli käytyä aina kun ehti. Ratia muistelee, että hänen aikanaankin puhuttiin siitä, että jos ei nuorille ole tarjolla mielekästä tekemistä, niin sitä kyllä sitten keksitään. Surettaa heidän ja myös Ismo Siilin puolesta, jos toiminta loppuu, Ikonen sanoo. Tiedän, että monella muulla on samanlaisia kokemuksia. Minulla oli mopo ja sitä rassasin. -Kuljimme kaverin kanssa matkat autolla. Verstaalla kävi paljon vanhempaakin porukkaa, mikä varmaankin kertoi siitä, että Ismo on onnistunut työssään, kun vielä täysi-ikäisenäkin tullaan moikkaamaan. Siellä pääsi soittamaan ja tekemään musaa. -Ja onhan silläkin merkitystä, että Ismo on tehnyt työtä liki 30 vuotta alueen nuorten parissa. Brandon Ratiaa ei nuorisoverstaalle vetänyt bänditai mopotila, vaan biljardipöytä. Sivistyslautakunta päättää ensi vuoden käyttösuunnitelmasta kokouksessaan 16.12. -Sekä Paul Abbey että Eino Lahtinen ottivat asian omakseen. -Hän tekee edelleen musiikkia ja keikkailee. Sekä Ikonen että soitonopettaja Sami Niskavaara sanovat, että nuorisoverstaan bänditilalla oli ratkaiseva merkitys heidän myöhempään uraansa. Meille on kuitenkin asetettu säästötavoitteet ja virkamiesten on pakko etsiä säästöjä. Nuorisoverstaan lakkautuksesta seuraavat tilakustannusten säästöt ovat sinänsä hyvin pienet. Sama tunne koskee Tikkakosken palveluita, Katja Oksanen sanoo. Kunnantalolle aukesi nuorisokahvila, mitä olin nuorten puolelta itsekin perustamassa. Jyväskylän kaupungin nuorisopäällikkö Katariina Soanjärvi myöntää tilanteen olevan vaikea. -Nykyisin toimin soitonopettajana ja freelancer -muusikkona. Ismo kaivoi minulle tietoa ja esitteli esimerkiksi Helsingin Pop & Jazz -konservatorion. Oikea tapa ei ole myöskään se, että nuorille tarjotaan pakolla vähän jotain. Oksanen ja Hakanen kiittävät paikallisia politiikkoja saamastaan tuesta asian kanssa. Tarjonnan pitää olla mahdollisimman monipuolista. oman äidinkielen opetukseen ja taksikuljetuksiin sekä nuorisopalveluiden säilyttämiseen Korpilahdella, Vaajakoskella ja Tikkakoskella. Lopulliset päätökset ovat poliittisten päättäjien käsissä. Aika kului mopoa laittaessa. Muun muassa muusikko ja musiikintekijä Osmo Ikonen on puolustanut paikkaa, joka oli merkittävässä roolissa hänen urallaan.. Aktiiviaikani verstaalla päättyi vuona 2007, kun lähdin ulkomaille töihin ja sen jälkeen muutin pois. Jos autossa oli jotain häikkää, niin joku asiasta kiinnostunut korjasi sen. Korpilahdelta maailmalle lähteneet ”entiset nuoret” ovat ottaneet kantaa Jyväskylän kaupungin aikeisiin sulkea Korpilahden Nuorisoverstas. Olin enemmän nuorisotalon asiakas, joka sitten purettiin pois. Nuorisotilojen lakkautusten lisäksi jätämme täyttämättä joitain avoimia nuorisotyöntekijöiden virkoja. Verstaalla näin on. -Yläasteella nuorisoverstas ja bänditila olivat todella merkityksellinen paikka. Nuorisoverstas esillä valtuustossa Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti ensi vuoden talousarviosta maanantaina. Niillä keskusteluilla oli aivan älyttömän suuri merkitys, kun peruskoulun lopulla mietin elämäni tärkeitä suuntia. -Minusta on erinomaista, että ihmiset ovat ottaneet kantaa ja heränneet asiaan. -Bänditilaa rakennettiin, kun yläasteikäisenä siellä kävin. Muun muassa Katja Oksanen ja Petteri Hakanen laittoivat hihat heilumaan. Jyri Ylönen esitti Aila Paloniemen kannattamana, ettei Korpilahden nuorisoverstasta lakkauteta ennen kuin on selvitetty, voidaanko ja löytyykö Korpilahdelta asukasaktiivisuutta nuorisoverstaan auki pitämiseksi. Ja koska miehet ei juoruile, niin sanotaan, että vähän vaihdeltiin vaan tietoja. Nuorisoverstaalla voi muun muassa harrastaa musiikkia ja rassata vaikkapa mopoa. Nuorisokahvilaan tuli uusi biljardipöytä ja vanha lähti verstaalle. Paul Abbey esitti Matleena Käpin ja Irma Hirsjärven kannattamana 300 000 euron lisäystä sivistyspalveluihin kohdennettavaksi mm. -Tämä asia sai minut liikkeelle siksi, että sekä itse että poikani olemme olleet kävijöitä. Yleensä pelasimme korttia tai biljardia. Keskustan ja Vasemmistoliiton puolelta esitettiin nuorisoverstaan säilyttämistä tai toiminnan tarkempaa selvittelyä. Tämähän kertoo siitä, miten nuorisopuolella on tehty hyvää työtä. Kaikkea yhdistävänä ja tärkeimpänä asiana näen sosiaalisen ilmapiirin ja hyvän seuran. Muusikko Osmo Ikonen on yksi ”kylän entisistä nuorista”, jotka ovat ottaneet uutisen vastaan tyrmistyneinä. Joimme kahvia ja juttelimme Siilin Ismon kanssa. Loppuviikkoon mennessä oli avattu nettiadressi, jonka voi allekirjoittaa verstaan säilyttämisen puolesta. Niskavaara on asunut Helsingissä viimeiset parikymmentä vuotta. Meillä oli autossa shakki siltä varalta, että verstas ei ollut vielä auki. Korpilahden nuorisoverstaan lisäksi lakkautettavaksi esitetään joko Huhtasuon, Tikkakosken tai Vaajakosken nuorisotilaa. Se oli hienoa, että sai olla mukana päättämässä omista asioista. -Jollain näkymättömällä tavalla Ismo sai huijattua järjen päähän paksuimpaankin kalloon. Siellä lopulta opiskelinkin. Äänestyksessä kaupunginhallituksen pohjaesitys voitti Ylösen esityksen äänin 3126 ja 10 tyhjää. -Ja kun aikansa keksitään, niin jossain vaiheessa se tyhmyys vaan tiivistyy. Täytyy sanoa, että ensimmäinen tunne oli raivo siitä, että taas jokin palvelu Korpilahdelta viedään. Olisi tyrmistyttävää, jos tämä elämäntyö nyt pyyhittäisiin pois mitättömien summien takia. Äänestyksessä kaupunginhallituksen pohjaesitys voitti Abbeyn esityksen äänin 4323 ja 1 tyhjä. Toinen neljännes on kotoa, kolmannes teatterista ja viimeinen neljännes on sitten kaikki muu, Ratia sanoo. Maarit Nurminen Keskiviikkona 25.11.2020 Nro 48–3 Nuorisoverstaan pelastamiseksi syntyi kansanliike Verstaan lakkautussuunnitelmat saivat tyrmistyneen vastaanoton Jyväskylän kaupungin sivistyslautakunta käsittelee tänään iltakoulussaan tulevan vuoden menoja. Vietin siellä paljon aikaa myös muuten. Olen sitä ikäluokkaa, joka pääsi ripille vuonna 2000. Sami Niskavaara sanoo, että nuorisoverstaan ja Ismo Siilin ansiosta hänen unelmistaan tuli totta. Sain sieltä hyvän pohjan ponnistaa siksi muusikoksi ja musiikintekijäksi, joka nykyisin olen, Sunrise Avenuen kanssa maailmaa kiertänyt ja televisiosta tuttu muusikko Ikonen sanoo. Kun Ismo tuli, pistettiin kahvit tippumaan ja korttipelit käyntiin. Adresseja löytyy myös korpilahtelaisista liikkeistä. Näistä kavereista muutama korjaa nykyään työkseen autoja. Petteri Hakanen kertoo, että pikkuveli aloitti musiikkihommat verstaalla
Lahden mukaan Mutasen pappilan isäntäväki maalasi myös itse. Maakunnasta löytyy muitakin ”taiteilijapaikkakuntia”, mutta kartassa, jossa kuvataan kultakauden taiteilijoiden oleskelua Keski-Suomessa, on todella monta pistettä Korpilahden kohdalla, Lahti totesi. 4– Keskiviikkona 25.11.2020 Nro 48 Tiina Lamminaho Korpilahti innosti monia taiteilijoita Kotiseutuneuvos Markku Lahden tämän syksyn kolmannen historialuennon aiheena olivat Korpilahteen liittyvät taiteilijat. (Kuva: Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen arkisto) perehdytään Korpilahden ”pääkadun” varren taloihin otsikolla Martinpolkua päästä päähän ja 23. – Hyrkkölään taiteilijoita houkutteli taidekauppias Ivar Hörhammer kehumalla niin Hyrkkölän ruokapatoja kuin maisemiakin, Lahti kertoi. helmikuuta Akseli Gallen-Kallela maalasi ensimmäisenä Korpilahden-kesänään vuonna 1886 muun muassa taulun Muikunpaistaja. Kerrotaan myös, että hän kaatui pyörällä koulumatkallaan ja sen seurauksena menetti väliaikaisesti näkönsä. Hän oli taidemaalari, kuvanveistäjä, runoilija ja heraldikko, ja olihan hän myös kuvaamataidon opettaja, Lahti totesi. Mallina oli Heta Mutanen. Kursu-Matti eli Matti Onkinen, Mutasen pappilan kalamies, oli mallina niin Alvar Cawénille kuin Fredrik Ahlstedtille. Hän valokuvasi kaskenpolttoa ja teki sitten maalauksen valokuvan perusteella, Lahti kertoi. – Aikaansa Heinosniemellä Gallen-Kallela muisteli lämmöllä, hän sanoi saaneensa siellä uutta voimaa. Alvar Cawén tallensi tauluihinsa korpilahtelaisia ihmisiä ja maisemia. Vespuolelle taiteilijoita houkutteli myös Mutasen pappila ja sen isäntäväki Frans ja Eleonora Cawén, taiteilija Alvar Cawénin vanhemmat. maaliskuuta aiheena on liikennöinti. Taidemaalarina Selin tunnetaan monista Päijänne-maisemistaan, ja hän on maalannut myös monia muotokuvia. Akseli Gallen-Kallelan tavoin Alvar Cawénkin tallensi tauluihinsa korpilahtelaisia ihmisiä ja maisemia, esimerkiksi Verkonpaikkaajattaulussa mallina on Mutasen pappilan palvelusväkeen kuulunut Kursu-Matti ja Kuulantyöntäjät-taulussa ollaan Haanpään talon pihamaalla. 26. – Myös Fredrik Ahlstedt käytti Kursu-Mattia mallinaan. Korpilahden omista taiteilijoista Lahti nosti esiin Helmer Selinin ja Kaarina Kataisen sekä itseoppineen taiteilijan Voitto Salmelan. (Kuva: Alvar Cawén, Keski-Suomen museon kokoelmat) Taiteilijat viihtyivät Korpilahdella myös Hyrkkölässä. Hyrkkölässä ovat viihtyneet muun muassa Eero Järnefelt ja Uno Alanko. Ensimmäisen kerran hän oli täällä vuonna 1886, silloin hän asui Heinosniemellä, Lahti kertoi. – Helmer Selinin käsialaa on muun muassa Korpilahden kunnanvaakuna, Korpilahden kotiseutukivi kirkon alapuolella sekä suuri pupuveistos Jyväskylän Pupuhuhdassa. – Voitto Salmela taas ryhtyi tekemään taidetta vasta kuusikymppisenä. Monet taiteilijat viettivät aikaansa Keski-Suomessa. Kovalan aittoja GallenKallela kuvasi viimeisellä Korpilahden-matkallaan vuonna 1928, Lahti sanoi ja kertoi Gallen-Kallelan viihtyneen Korpilahdella. Vuonna 1886 Gallen-Kallela maalasi Korpilahdella useita teoksia, malleinaan hän käytti paikallisia ihmisiä. Ja paikalliset ovat muistelleet Gallen-Kallelaa, nuorta taiteilijaa, joka muun muassa tanssitti kovasti Savin tummakulmaisia tyttäriä. – Gallen-Kallelan ensimmäisellä Korpilahden matkalla syntyivät muun muassa maalaukset Muikunpaistaja, Käsikivillä jauhaja ja Eksynyt. – Helmer Selin oli monilahjakkuus. Lyyli Ollila maalasi Sihverin talon pihassa.(Kuva: Hyrkkölän kyläkirjasta, Pirkko Laaksosen kokelmat) Helmer Selin maalasi paljon Päijänne-maisemia. Mutasella vierailivat muun muassa Korpilahden kirkon alttaritaulunkin maalannut Wilho Sjöström sekä Fredrik ja Nina Ahlstedt, Lahti kertoi. Väliaikaisen sokeutensa aikana hän näki värejä ja väriyhdistelmiä, mikä antoi myös kipinää taiteilijanuralle, Lahti kertoi. Korpilahdella ovat viihtyneet muun muassa Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Wilho Sjöström sekä Fredrik ja Nina Ahlstedt. – 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa taiteilijat hakivat alkuperäistä suomalaista ihmistyyppiä, ja kaupungeista kaivattiin syviin metsiin. Markku Lahden historialuennot jatkuvat kevättalvella, paikkana on edelleen yhtenäiskoulun ruokala. Vanhan Korpilahden historia -teoksen kansikuvanakin oleva taulu on nimeltään Haukkavuori.. Hän käytti teoksissaan monenlaista kierrätysmateriaalia ja hänen mosaiikkitöitään, etenkin pöllöjä, on monessa kodissa Korpilahdella, Lahti totesi. tammikuuta aiheena on Korpilahden yhteiskoulun historia, 23. Vespuolen lisäksi taiteilijoita veti puoleensa Korpilahdella Hyrkkölä. Frans ja Eleonora Cawénin poika Alvar Cawén syntyi vuonna 1886. – Akseli Gallen-Kallela oleskeli ja maalasi Korpilahdella useampaan kertaan. – Alvar Cawén sai varmasti virikkeitä taiteilijanuralleen Mutasen pappilan vierailta. – Mutasen pappila oli kulttuurikoti, jossa oli seinillä paljon tauluja
-Kavereille tehdyssä sokkotestissä se rankattiin parhaaksi. -Maskeeraajana ja kampaajana en kuitenkaan saanut riittävästi toteuttaa itseäni, joten ne työt jäivät. Siideri sai nimekseen Kinnari. Yksi Anitan intohimo ovat vintage-vaatteet. -Varmaankin nelisensataa erilaista olutta olen maistanut. Uusi koti löytyi Vihtalahden vanhalta koululta, aivan Jyväskylän ja Korpilahden rajalta. 1950-luvulla rakennetussa koulussa on useita asuntoja, joista alakerrasta löytyi koti Anitalle ja kahdelle kissalle. Seuraava vaihe on ollut sopivien tilojen ja isompien määrien mahdollistavan oluenpanolaitteiston etsiminen. -Sen jälkeen opiskelin vaatetusalan artesaaniksi. Karri seuraa trendejä ja keskittyy myyntipuoleen. -Teimme sitä syksyllä anoppilan omenoista, Aki ja Karri kertovat ja lisäävät olleensa erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. Panimon nimi YMIS tulee Ylä-Muuratjärvestä. Vaatturina Anita valmistaa esiintymisasuja muutamalle tamperelaiselle Horse Attack Squadille. Näistä viimeinen ei aukene kuin paikallisille. Samulin ja Karrin istuessa iltaa, naapurukset totesivat, että kotikeittiöön tarkoitetulla setillä oli saatu aikaiseksi hyvää olutta. Saga-koira muutti Anitan luokse muutama viikko sitten. Lupaprosessit vievät oman aikansa. Korpilahdella syntynyt Anita päätti palata kotiseudulle. Kävin kerran energiahoidossa ja kiinnostuin aiheesta. -Tekemämme oluet ovat olleet hyvänmakuisia ja muutkin niitä ovat kehuneet. Korpilahdella asumisessa on sekin hyvä puoli, että olen lähempänä perhettä ja sukua. Samuli toimii panimomestarina. Miehet siitä miettimään, pitäisikö hankkia sellaiset laitteet, joilla olutta saisi tehtyä oikeasti. Hekin alkavat ikääntyä, joten on hyvä asua lähempänä. Myös oluet ovat saaneet paikallisia nimiä; valikoimassa ovat Patajärvi ja Käpykoppi. Panimo aikoo tuottaa kausituotteena siideriä. -Hyvin olen täällä viihtynyt. -Se on mun ja Akin nimi Ylä-Muuratjärvelle. Tänne olen asettunut. Alkuvuodesta tuttu Muuramesta järjesti kursseja ja kävin ykkös-ja kakkoskurssit peräkkäin. Tällä hetkellä Anita työllistää itseään paitsi energiahoitajana tekemällä myös ripsiteknikon töitä. Akista tuli tosin panimon perustaja tietämättään, sillä laitteet tilattiin saman tien ja Akille asiasta kerrottiin myöhemmin. Haluaisin tehdä myös makramevaatteita esimerkiksi toppeja, Anita suunnittelee. Aki tekee parhaillaan liiketoimintasuunnitelmaa. -Siitä hommasta tykkään. Anitan näkökulmasta harmittavasti rajan väärältä puolelta. Haaveissa olisi pieni mökki. Vihtalahden kodissa on tilaa työhuoneelle.. Naapurikin Akista perheineen oli tulossa, talo Patajärventien varteen oli jo rakenteilla. Samuli Raappanan, Aki Levaniemen ja Karri Rönnin matka oluenpanijoiksi sai sittemmin jatkoa. Anita teki Tampereella baarimestarin töitä, kunnes selkä ei kestänyt enää ravintolatyötä. -Panimolle on tulossa tilat Ohelaan, entiseen maitohuoneeseen. -Pienestä pitäen näkymättömät asiat ja voimat ovat olleet elämässäni läsnä. Karri Rönn, Samuli Raappana ja Aki Levaniemi ovat perustamassa YMIS-panimoa, jonka toiminta käynnistyy alkuvuodesta. 5 Keskiviikkona 25.11.2020 Nro 48– Maarit Nurminen Maarit Nurminen Anitan elämässä koronavuosi on ollut miltei onnenpotku Kolme naapuria perustavat panimon Kaikki alkoi siitä, kun Samuli oli ostanut Karrille joululahjaksi oluentekovälineet. Mieluiten hiekkatien päässä, ei varrella. Oluenvalmistus aloitettiin amerikkalaistyylisistä aleoluista. Karrilla on ravintolataustansa vuoksi runsaasti kokemusta erilaisista oluista. Aki ja Karri ovat naimisissa sisarusten kanssa. Vaatepuolella keskityn siihen, mitä itse haluan tehdä. Mutteri-olut on saanut nimensä Samulin kotasaunasta, josta aukeaa huikeat näkymät. -Niiden kunnostaminen ja säilyttäminen on oma harrastus. Hän etsii tietoa ja kehittää reseptiikkaa. -Itselleni tämä vuosi on ollut rauhoittumisen ja uuden oppimisen aikaa. Toiveena on päästä remontoimaan tiloja joulukuussa ja aloittaa tuotanto alkuvuodesta. Käsitöitä teen myös ja viime aikoina olen kiinnostunut makrame-koruista. YMIS-panimon oluita kaavaillaan myyntiin lähiseudun kauppoihin. En niinkään tee esimerkiksi vetoketjujen korjauksia tai muita vastaavia töitä. Timo-kissa on viihtynyt uudessa kodissa yhtä hyvin kuin emäntänsä. -Toivomme, että kaupat ja muut toimijat suhtautuvat myönteisesti lähituotteisiin. -Korpilahdella asun, niin sitkeästi ajattelen ja sen postinumeron laitoin muuttoilmoitukseenkin. Kun ollaan menossa yhteiseen anoppilaan, puhumme Ymiksestä. Monen ammatin nainen opiskeli viime talvena energiaeli reikihoitajaksi. -Meillä kaikilla on sellaista osaamista, joka tukee tätä yhteistä juttua, kolmikko tuumii. Ainoa huono puoli on tie, joka kulkee ihan rakennuksen vieressä. Alun perin Anita suunnitteli viettävänsä kesän Korpilahdella. Anita Salonen pakkasi muuttokuorman Tampereella kesällä. Monelle koronavuosi on ollut hankala, mutta Anitalle se on ollut kaikkea muuta. Mukaan ajateltiin kysyä myös Akia. -Sen opiskelin aikoinani tehdessäni kampaajan töitä. Anitan ensimmäinen tutkinto peruskoulun jälkeen oli meikkaaja-maskeeraajan tutkinto, sen jälkeen hän opiskeli kampaajaksi
Se vaatii myös omien sokeiden pisteiden havaitsemista. Opimme välttämään joukosta erottautumista. klo 16 tuohuskirkko. klo 13 Vanhassa pappilassa,koivukuja 8.Kaikki tervetuloa.Tilaisuudessa on arpajaiset ,sydän työn hyväksi. Tervetuloa! Eläkeliitto Korpilahden yhdistys: 14.12-20 klo 13 -15 tarjoamme jäsenillemme ilmaisen joulupuuron Sekatavarakauppa Aurooran kokoustilassa. Jerusalemiin saapuva Jeesus osoitti, että vaikenemisen aika on ohi. Onko omassa tavassani kohdella toisia ihmisiä parantamisen varaa. Ikäihmisten palvelupäivä ke 9.12. 050 363 2300. Gradian opiskelijat tekevät jalkahoitoja. Torstaikävelyt jatkuvat, lähtö klo 14 Levästentieltä. Ruokailu 27 e. Ilmoittautuminen viestillä Paula Paanaselle numeroon 050 557 9006 viim. klo 12 yhdistyksen pikkujoulu juhlakartano Tähtiniemessä, ruokailu ja jouluinen mieli. Aasinvarsa on niin pieni, että miehen jalat laahaavat maata. Leikki-ikäisten Pop Upmuskari ti 1.12. Moni varmasti tarkasteli kulkuetta uteliaana. Puh. Askartelemme yhdessä omaksi iloksi, mm. Käytättehän maskia siis myös jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa sekä kirkollisissa toimituksissa. Korpilahden palvelupiste on suljettu vuoden loppuun saakka. klo 13 seurakuntatalo. Heidän mielestään näky oli nolo ja spontaani tunteenilmaus sopimaton. Meillä on lupa ja velvollisuus avata suumme vääryyden edessä. Alakoululaisten Olkkari to klo 13-15.30 seurakuntatalo. Sitova Kokkotie 13 Avoinna 2.12.-4.12.2020 klo 10-18. Kerho on maksuton. klo 10 seurakuntatalo. Leikkimistä, jutustelua, tekemistä, yhteinen iltahetki. Kasvaessamme opimme kontrolloimaan käytöstämme. Lapsi ei vielä hillitse itseään, vaan ilmaisee kaikkia tunteitaan vapaasti. MUISTA MASKI. 040 844 6288. klo 17.30 seurakuntatalo. Et kipua tunne taivaan tiellä, on monet rakkaat vastassa siellä. Ennen ensimmäistä osallistumiskertaa ilmoittautuminen seurakunnan nettisivuilla. Perhekerho to klo 9.30 seurakuntatalo Taaperoryhmä ma 30.11. Olenko niin tottunut ja turtunut joihinkin asioihin ja ilmiöihin ympärilläni, etten näe, mikä on pielessä. Tervetuloa! Askartelu lähetykselle to 26.11. Muissa asioissa otathan yhteyttä Korpilahden alueseurakunnan työntekijöiden suoriin numeroihin. 19:28-40 Miten oudolta mahtoikaan näyttää joukko pölyisiä matkalaisia, joiden edellä kulkee naurettavalla pienellä aasilla vaatimaton mies. Liukko 050 5579008. 1. klo 18 seurakuntatalo. Ajantasaista tietoa löydät Jyväskylän seurakunnan/ Korpilahden alueseurakunnan nettisivuilta ja somesta. Hinta 4€ / lapsi / kerta, sisaruksesta 1€ / kerta. 050 557 9003. Ota mukaan oma kaulin ja essu. klo 17.30 Ylä-Muuratjärven kylätalo. klo 16.15 seurakuntatalo. Toisten hyssyttelystä. Facebook: Korpilahden kirkko, Instagram: korpilahdenkirkko. Väentupa ti 1.12. Sen mukaan maskia on käytettävä julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Karasti, Laiho, Musica-kuoro. Mistä oikein on kysymys. Vaikenemme häpeästä, pelosta, mukavuudenhalusta, tottumuksesta. Seimi tehdään koristetarkoitukseen. Arpajaiset Korpilahden Sydänyhdistyksen syyskokous to 26.11. 044-9766428 Korpilahden Reumayhdistyksen PIKKUJOULU ke 2.12. Karasti, Koivisto, Laiho. välttämätön, ruokailun vuoksi, Airille su 6.12. Ensi viikolla ke 2.12. Kuuntele jumalanpalveluksia netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi/korpilahden-alueseurakunta Katso jumalanpalveluksia ja hartauksia netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi Diakonian vastaanotto ja EU-ruokakassien jako ajanvarauksella johanna.summanen@evl.fi, p. 040 844 6288. Ja jos ihmiset vaikenevat, niin vääryys huutaa kuitenkin maasta taivaaseen asti. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. Olkaa hiljaa, fariseukset hyssyttelivät opetuslapsia, jotka ylistivät Jumalaa. Se on huojentunut huudahdus. Seurakuntapiiri, arpajaiset. 6 – Keskiviikkona 25.11.2020 Nro 48 Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Nuorille Väestömuutoksia Lapsille ja lapsiperheille Apua ja tukea tarvitseville Aikuisille Sana sunnuntaiksi seurapalsta Kl:n Reumayhdistys: Tänään ke 25.11. Huom! Ilmoittautuminen viestillä etukäteen viimeistään edellisenä iltana, puh.nro 050-557 9006/ Paula. Virkatodistustilaukset p. Ylistysryhmä pe 4.12. Vauvoille ja alle 3-vuotiaille perheineen. Opimme mitä on häpeä, kun emme ole toimineet niin kuin toiset ja joudumme silmätikuiksi. Samoin suositus koskee seurakunnan tiloissa vietettäviä juhlia ja muita tilaisuuksia. NOJA-ryhmä ti 1.12. klo 18 seurakuntatalo. Jyväskylässä on voimassa laaja maskisuositus yli 15-vuotiaille asukkaille. Tervetuloa! Rakkaamme s.12.12.1936 k.30.10. Tied. 041 730 2591. Lukupiiri ke 25.11. Paikkoja rajoitetusti, varaathan jalkahoidon ennakkoon diakonissa Johannalta, p. Kimmppakyydit ja taksi klo 11.45 K-Marketin parkkipaikalta. Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus su 6.12. ennakkoilm. 050 557 9003. Voit tuoda omia materiaaleja. Kahvitarjoilu. Tarjolla on piparitaikinaa ja runsaasti koristeita. 040 162 3982, toimitusten sopiminen p. Syksyn viimeisessä lukupiirissä keskustellaan Olli Jalosen kirjasta Taivaanpallo. Päivi Vähäkangas Kirjoittaja on kirkon ulkoasiainosastolla työskentelevä pappi ja teologian tohtori. mennessä p. 7.12.-23.12.2020 joka päivä klo 10-20. Kokouksen jälkeen kerhoillaan. Adventin aikaa ja jouluperinteitä. Lopuksi ulkona riisipuuroa ja soppaa. Hinta 15 euroa. klo 12 sääntömääräinen syyskokous Monialatilassa. adventtisunnuntai Luuk. Ei tehdä tästä nyt numeroa. Vapahtaja saapuu vihdoinkin. Työikäisten naisten oma keskusteluryhmä. Ei noin saa tehdä. Oli niitäkin, jotka paheksuivat. klo 10 seurakuntatalo. Opimme olemaan hiljaa silloinkin, kun pitäisi avata suu. 2020 Käyt enkeli vierelläs taivaanrantaa, on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa. pikaisesti su 6.12. Aattona 9-13. Pohjoisten kylien iltaperhekerho ti 1.12. Hoosianna; auta, pelasta! Kuninkaalle osoitettavassa tervehdyksessä yhdistyvät avunpyyntö ja ylistys. mennessä p. klo 12 juhlakartano Tähtiniemessä. Olkkarissa voi käydä silloin, kun haluaa. Kuollut: Tuomo Olavi Heinonen 83 v. lankalintuja. torstaina 26.11.2020. Ilmoitt. Jos ihmiset ovat hiljaa, niin kivet huutavat Jumalan ylistystä. Hautausasiat p. Hänen seuralaisensa levittelevät vaatteitaan tielle aasin ja ratsastajan eteen. Opimme pitämään suumme kiinni, jotta emme vetäisi huomiota itseemme. klo 9-11 seurakuntatalo. Seimipiparipaja su 29.11. Kiittäen ja rakkaudella muistaen Marja-Liisa Helena, Taisto, Niina, Mikko ja Heta Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa Lämmin kiitos osanotosta Tuomo Olavi Heinonen Tulee aika, jolloin kaikki haudoissa olevat kuulevat Hänen äänensä ja tulevat esiin.Joh.5:28,29 Reijo ja Johanna menoeväät Sanajumalanpalvelus su 29.11. He ovat riemun ja innostuksen vallassa ja huutavat ylistystä Jumalan suurista teoista. klo 16 seurakuntatalo. klo 10 kirkko
Tärylätkä vuokrattavana. Esimerkkejä yksityisistä tilaisuuksista ovat syntymäpäiväjuhlat ja yksityiset illanvietot. 0400 644 899 toimitus@korpilahtilehti. Tämän jälkeen emme pysty enää asettamaan oikeita ihmisiä karanteeniin ja riski tartuntojen hallitsemattomasta leviämisestä kasvaa, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kuvaa. www.paivansini.fi Ammattilainen, varaa ilmoitustilasi tästä! Jyväskylä jatkaa maskisuositusta tammikuun 15. 0400 546 486 • vanhala@autovanhala.com •ma–pe 8.00–17.00 Huollot ja korjaukset takuulla! Myös uuden auton takuu säilyy. Julkisten tilojen käytössä tulee huolehtia siitä, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. 044 986 0529 www.veljeksetvanhala.fi * Rakentaminen * Viemärien avaus/ kuvaus * Kuljetukset nosturiauto/ konelava, rahtilava * Jätelavapalvelut *Maanrakennus/kaivinkonetyöt *Jätevesien käsittelyjärjestelmät 0400 648 024 veljekset.vanhala@co.inet.fi Kaivinkonetyöt isolla tai pienellä koneella.Kalliomurskeet, sepelit ja hiekat. 014 821 134. Taksi henkilöja tavarakuljetuksiin! RIPPALA OY 0400-846761 -Puiden kaadot & leikkaukset -Kantojen jyrsintä -Hakkuutyöt 045 207 8135 www.tmsavotta.fi Korpilahden Radioja TV-huolto Ky ANTENNIASENNUKSET ja -TARVIKKEET Pauli Lehtinen p. Lisäksi asiakasmäärä sisätiloissa rajataan puoleen normaalista asiakasmäärästä. 040 578 4473 EU-maat, kestotilaus...............150 € Muu Eurooppa, kestotilaus..145 € Muut maat, kestotilaus..........170 € Digitilaus, kestotilaus............54 € Irtonumerot......................................2 € PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Maanrakennus ANSSI NIEMI OY www.maanrakennusanssiniemi.fi . Poikkeusolojen johtoryhmässä nostettiin esille myös väestön käytöksessä tapahtunut hienoinen muutos parin rauhallisemman viikon aikana. Kaupunki suosittelee myös vahvasti, ettei yli 20 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä tammikuun puoleen väliin mennessä Jyväskylässä. päivään asti. Kaksi viikkoa sitten (viikko 46) tartuntoja todettiin yhteensä 22. Tartuntamäärien kasvaessa myös ilmaantuvuusluku on kääntynyt Jyväskylässä selkeään nousuun ollen edellisen kahden viikon osalta 45,5/100 000 asukasta. 0400 242 571 Ilmalämpöpumput: p. Uusien harjoittelujen aloittaminen perusopetuksen luokkaryhmissä on kielletty ainakin tammikuun puoleen väliin asti. Kaikenikäisten ryhmäharrastustoiminta suositellaan jatkossakin järjestettäväksi siten, että osallistujien ja seurueiden on mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Avoinna: Ma 9-15, ti-ke 9-12, to-pe suljettu Ilmestyy kerran viikossa KESKIVIIKKOISIN Julkaisija: VanhaUkkola/ Korpilahti-lehti Painopaikka: Lehtisepät ISSN 0782-5609 Toimitus: Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. Rumpu-salaojasadevesiputkia, suodatinkankaita. Avoinna ma-pe klo 9-17, la 9-13, muuten sopimuksen mukaan. www.korpilahtilehti. Fakta on kuitenkin edelleen, että tartunnat leviävät herkästi ja kuten tilastoista näkee, muutokset voivat olla nopeita. Tartunnat ovat yli tuplaantuneet viikossa ja jos sama tahti jatkuu, tartuntojen alkuperä on vaarassa kadota. Viikolla 45 tartuntoja ilmeni ainoastaan 13. 24% etusivu 0,86 1,10 €/pmm takasivu 0,80 1,00 €/pmm sisäsivu 0,75 0,93 €/pmm Pienlaskutuslisä 2,50 € lisätään paperilaskuihin. Kaupunki suosittelee, että harrastuksiin tullessa muistetaan turvavälit, pidetään välimatkoja toisiinsa, harrastusten jälkeen siirrytään omaan kotiin suihkuun ja vältetään turhaa oleilua harrastustiloissa. ja maansiirtotyöt 0400 640 617 tuomo@leustunkaivu.fi www.leustunkaivu.fi Sähkötyöt: p. Yksityistilaisuuksia ovat kaikki yksityisluonteiset tapahtumat, jotka eivät ole yleisölle avoimia. 040 7271 396 LYMFATERAPIA, HOITOSUKAT: Kristiina, p. 0400 527 448 AutoVanhala, Tikkasent.2, KORPILAHTI p. Renkaiden kausisäilytys! www.autovanhala.com AutoVanhalasta INNOVOICEostorahoitus Saran Piha & Tupa -pihatyöt, polttopuut ja siivouspalvelu. Tartuntamäärät ovat kaupungissa lähteneet jälleen kasvamaan. 0400 876 210 tai saranpihatupa@gmail.com Kalliomurskeet ja kiviainekset Kaivinkone. 0% alv. Kaivuuja tasaustyöt Saakoski, korjaamo 826 219 Hinausauto 0400 343 326 www.hinaus-javanainen.fi Hinauspalvelu, Korjaamo Javanainen Rakennuspalvelu Tapio Niemelä Saneeraukset, sisustus-, laatoitusja märkätilatyöt. free lance-toimittaja Tiina Lamminaho p. toimitus@korpilahtilehti. Viime viikolla (viikko 47) tartuntoja todettiin 48 kappaletta. 040 771 8552 P. Tartuntoja on ilmennyt eniMaskisuositus jatkuu ensi vuoteen tartunnat jälleen lisääntyneet ten 16-25-vuotiaiden nuorten keskuudessa. 0400 644 899 maarit.nurminen@korpilahtilehti. ILMOITUSHINNAT 1.1.2020 Hinnat/sivu alv. Maskien määrä näyttää valitettavasti kaupoissa hieman vähentyneen ja laajojakin yksityisiä tilaisuuksia on järjestetty turvallisuusohjeista välittämättä. Pidetään turvavälejä, muistetaan hyvä käsihygienia ja pysytään sairaana kotona sekä hakeudutaan matalalla kynnyksellä koronatesteihin, kaupunginjohtaja Timo Koivisto kertaa voimassa olevaa ohjeistusta. päivään asti kaikissa niissä työtehtävissä, joissa etätöiden tekeminen on mahdollista. Puh. 040 538 3037. päivään asti, sillä koronatartunnat ovat jälleen lisääntyneet kaupungissa. 050 570 9415 Rakennusten pohjat ym. HAUTAUSASIAT: Erkki Wuorsalo, puh. Tartuntamäärien ollessa kasvussa ja ihmisten liikkuvuuden lisääntyessä jälleen joululomien aikaan, Jyväskylän poikkeusolojen johtoryhmä päätti pitää voimassa yli 15-vuotiaiden laajan maskisuosituksen aina tammikuun 15. P. TILAUSHINNAT 1.1.2020 Kotimaa ja pohjoismaat: Kestotilaus.....................................71 € Määräaikainen 12 kk..................76 € Tutustumistilaus 3 kk.................27 € Irtonumerot: K-market Herkkukeidas Toimisto: p. 040 719 5547 Rakentamisja kiinteistön hoitopalvelut RakennusIkkala Korpiojantie 2 FYSIOTERAPIA: Minna, p. Jyväskylän tilanteen nähtiin olevan ilmaantuvuusluvun noususta huolimatta hyvin hallinnassa. Tilastojen nousun taustalla on kaksi laajempaa vapaa-ajan vietossa aiheutunutta tartuntaryvästymää. ilmoitukset@korpilahtilehti. 0400 410 564 Kaivinkonetyöt Jätevesijärjestelmät Rakennusten pohjatyöt Maansiirrot Hiekat, sorat, mullat Vaihtoja purkulavat Kuorma-autokuljetukset Virpi Koskela, puh. Lisäksi tartuntoja on saatu muualle Suomeen tai ulkomaille tehdyillä matkoilla. Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui maanantaina arvioimaan kaupungissa vallitsevaa koronatilannetta. Jyväskylässä myös altistuneet ovat edelleen hyvin tiedossa, eikä sairaalan kuormitus ole tapauksien johdoista lisääntynyt.. 0400 319 031 Lauri Lehtinen p. 040 581 0877. 0400 385 363 ts.niemela@luukku.com Kari Pahkamäki T:mi Korjausja uudisrakentaminen p. Siksi vetoan jyväskyläläisiin, että jaksetaan noudattaa ohjeita vielä muutamia kuukausia ennen rokotteiden tuloa. Tartuntojen alkuperä voidaan vielä selvittää jäljityksessämme kohtuullisen hyvin, mutta huolestuttaviakin piirteitä on. Nämä tilat tarkoittavat esimerkiksi kaupungin omia tiloja tai valtion omistuksessa olevia tiloja. Maanantaisessa kokouksessaan Nyrkki kuitenkin päätyi pitämään arvioissaan koko KSSHP:n alueen edelleen koronaviruksen leviämisen suhteen perustasolla. 0400 644 899 ilmoitukset@korpilahtilehti. 0400 808 870 Konetyö Pietilä, p. Voimassa olevat suositukset ja rajoitukset koronatilanteesta johtuen ovat luettavissa kaupungin verkkosivuilta: https://www.jyvaskyla.fi/ terveys/korona/voimassaolevat Nyrkki seuraa tarkasti Jyväskylän koronatilannetta KSSHP:n alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä (Nyrkki) seuraa tarkasti Jyväskylän alueelle leviämään lähtenyttä koronatilannetta. KUKKAJA HAUTAUSPALVELU Martinpolku 23, p. Näin siksi, että noin kolmasosa viimeviikolla todetuista tartunnoista oli peräisi kahdesta eri yksityistilaisuudesta. 7 Keskiviikkona 25.11.2020 Nro 48– ammattilaiset asialla Martinpolku 26 41800 Korpilahti P. Kaupunki jatkaa lisäksi omien työntekijöidensä etätyösuositusta ainakin tammikuun 15
4) Kukkaja hautauspalvelu Päivänsini, Martinpolku 23. 12) Höyry-galleria, Korpilahdentie 8. 21) Ekokampaamo Marjaana Kokki, Martinpolku 23. Posti. 17) Korpilahden Hius, Martinpolku 24. 11) Hemmottelupuoti Orkidea, Joensuuntie 1 as 3. Siksi olen tehnyt tilan jo valmiiksi. 24) Kauppapuutarha Honkanen, Perälänraitin risteys. Hän on toiminut muun muassa Marcus Grönholmin kartturina. 22) Satamakapteeni, Korpilahdentie 8. -Uskon, että hänestä tulee seuraava suomalainen rallin maailmanmestari. 19) Sekatavarakauppa Aurora, Joensuuntie 2. Niistä reunimmaisena on Kalle Rovanperän hylly. Posti. 15) Korpilahden alueseurakunta, Kirkonmäentie 1. 8 – Keskiviikkona 25.11.2020 Nro 48 Autopesu 24h AVOINNA: MA-PE 9-17 LA 10-14 palveluita Jatkoa etusivulta. 5) Firefoxxflowers, Korpilahdentie 5, ent. Posti. 14) Korpilahden Osuuspankki, Martinpolku 23. Ralliväki on suhtautunut mukavasti Nikanderin harrastukseen ja lahjoituksia on satanut. Mukavaa joulun odotusta korpilahtelaisille!. Uudessa osassa komeilevat myös Timo Salosen palkinnot. Suomalaisille rallin maailmanmestareille on tehty omat hyllyt. Korpilahden joulukalenteri 2020 Joulukalenterin luukut 1) Korpilahden Yrittäjät ry., Korpilahti-talo, Virastotie 2. 16) Korpilahti-lehti, Martinpolku 26, aarteenetsintää kylällä. 8) Nelospirtti/ Kennel Dosmarin, Korpilahdentie 5, ent. Posti. 10) Vaarunhovi, Oittilantie 101. Oman lahjoituksena museolle on tehnyt myös S imo Lampisen kartturina toiminut Juhani Markkanen. Nuoren Rovanperän kokoelma on saamassa lisää tavaraa, kunhan koronatilanne ja talli sallivat kuskin ja kartturi Jonne Halttusen vierailun museolla. 2) Korpilahden tilija isännöinti, Korpilahdentie 5, ent. 18) Juhlakartano Tähtiniemi, Tähtiniementie 29. 7) Kukkapalvelu Sandra, Kokkotie 13. 3) Kauppatalo Rantanen, tekstiili, Martinpolku 15. 9) Leustun Kaivu, Korpilahdentie 5, ent. Rallimuseossa voi ihailla Timo Salosen pokaaleita (kuva yllä) ja Marcus Grönholmin uraan liittyviä esineitä (kuva vasemmalla). Kokoelmiin kuuluu jopa Mika Salon varikkoskootteri, joka on saanut paikan uusimmassa laajennusosassa. Korpilahtelaislähtöinen Timo Jaakkola on tehnyt lahjoituksia useampaan kertaan. 13) Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistys, Vanha Mylly, Kaimakuja 2. 20) Korpilahden Apteekki, Joensuuntie 2. 6) Korpilahden päiväkoti, Kirkkolahdentie 2. 23) RakennusIkkala, Martinpolku 2