-Joku sanoi sunnuntaina aamulla, että voi kun tämä kestäisi viikon, Karasti kertoi. VSK KORPILAHDEN ALUEEN PUOLUEETON PAIKALLISLEHTI NUMERO 44 IR TO N U M ER O 2 € Maarit Nurminen Lapset yöpyivät kirkossa Viime lauantaina iltakuuden aikaan kirkon parkkipaikalla kävi pienimuotoinen kuhina. Vanhemmat toivat lapsiaan kirkonmäelle. Lapset kokoontuivat viettämään yön kirkossa lauantaina. Ohjelmaan kuuluivat myös heijastinten askarteleminen ja musiikillinen hetki kanttori Tiina Laihon kanssa. -Tapahtuma järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Tarkoituksena on jatkossakin, että syksyllä Yö kirkossa suunnataan alakouluikäisille ja keväällä nuorille, Karasti kertoi. Kun makuupussit ja muu yöpymiseen tarvittava oli laitettu syrjään, oli aika kuunnella, kun seurakuntapastori Miina Karasti kertoi illan ohjelmasta.. Alkamassa oli Yö kirkossa -tapahtuma. Piilosilla oloa odotettiin kovasti jo etukäteen. Iltapala ja herkut nautittiin seurakuntatalolla. Lapsille oli järjestetty pakohuoneleikki, jossa he pakenivat valaan vatsasta. Osa oli mukana jo toista kertaa. Vaikka uni ei meinannutkaan tulla silmään oudossa ympäristössä kovin helposti, tapahtuma oli tykätty. KORPILAHTI KESKIVIIKKO 3.11.2021 50. Seurakuntapastori Miina Karasti kertoi, että suosituimmat ohjelmat illan aikana olivat mysteerihuone ja piilosilla oleminen. Tapahtumaan osallistui parikymmentä alakouluikäistä lasta
Päätelmäni mukaan illasta jäi ainakin useimmille lopulta ihan hyvä kokemus, kun turha kiirehtiminen jätettiin pois. Heräsi myöskin mietteitä, että miten kummassa ryhmäkeskustelu onnistuu kisakatsomon 50 henkilön ”ryhmässä”. Olen piirtänyt Modesty Blaisea paljon, hän on minulle voiman ja selviytymisen ikoni. Tervehdin ilolla Jyväskylän Korpilahden asukkaiden tervettä periksiantamattomuutta. Hieman myöhemmin löysin Peter O´Donnellin 60-luvulta alkaen kirjoittamat Modesty Blaise –kirjat ja hankin kaikki suomennokset itselleni. Antakaahan viranhaltijoille palautetta asuinalueillan järjestelyistä vaikkapa tuttujen valtuutettujen kautta. Fyysisesti paikalla ollut kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että hänellä ainakaan ei ole mitään kiirettä lopettaa ja että voidaan keskustella niin pitkään kuin on tarpeen. Välitämme terveiset eteenpäin. Jokunen sana 28.10. Omalla seinälläni on makuuhuoneessa Modesty, joka tyylikkäästi potkaisee. Kiitos Päivi! Terveisin Ari Laitinen Ari.M.Laitinen@outlook. -Modesty Blaise on ollut sankarini jo lapsuudestani lähtien. Järkevä keskustelu 50 henkilön ”ryhmässä” olisi ollut mahdoton ajatus. Teamsin kautta osallistujia oli yli 45 ja puhetta johdettiin Teamsistä käsin. Einari Vuorela. Timantit. Aikaisemmin olin piirtänyt Mustaa Oria seinät ja naapurin seinät täyteen. -Hahmon visuaalinen esikuva on Jim Holdawayn piirtämä sarjakuvahahmo, jolta olen lainannut mustat vaatteet, nutturalle vedetyt hiukset ja hyväluustoiset kauniit kasvot. Maalaukset ovat muotokuvamaisia ja ne on maalattu akryyliväreillä paperille, mukana on usein myös monotypiatekniikkaa. Erkko, Eino Leino ja mm. Lukijan kamerasta Modesty Blaise marraskuun näyttelyn innoittajana Kaupunginhallitus päätti ehdottaa maanantaina pidetyssä kokouksessa kaupunginvaltuustolle, että kaupungin kiinteistöveroprosentit vuodelle 2022 pidetään kuluvan vuoden tasolla. Modesty Blaise syrjäytti Mustan Orin ja teininä Modesty Blaisesta tuli minulle hyvin tärkeä hahmo. Ryhmät tuottivat hyviä nostoja yhteiseen keskusteluun, mutta näihin ei valitettavasti juurikaan saatu vastauksia viranhaltijoilta kiireen vuoksi kai. Paljon onnea nimipäiväsankareille! Lauantaina 6.11. Olimme kisakatsomossa kaikki hyvin ilahtuneita siitä, että kaupunginvaltuuston sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajat saapuivat paikalle. Lukuisia muita aikansa merkittäviä taiteilijoita myös vieraili usein taiteilijakodeissa. Olikin suuri ilo törmätä somessa toiseen Modesty Blaise -faniin ja taiteilijaan, Helena Junttilaan. Tähän oli pakko todeta puheenjohtajalle, että allekirjoitan täysin. Modesty Blaise on pysynyt mukana elämässäni. Kasteluveteen on Ellin mukaan käytetty lannoitetta. -Ne esittelivät erilaisen naispuolisen sarjakuvahahmon, jonka taistelutaidot olivat henkisen ylivoimaisuuden takia lähes voittamattomat. Aikaa on oltava tarpeeksi. ”Lilja innostui jälleen kukkimaan” Elli Kinnarin amatsonlilja innostui jälleen kukkimaan ennätysmäärin. Kuva: Matti Hyvärinen Muutamia nostoja viimeviikkoisesta asuinalueillasta. com, p. Tarinan opetus tässä on se, että älkäämme tyytykö epätyydyttävään tilanteeseen vaan pidetään rohkeasti omia puoliamme. 2– Keskiviikkona 3.11.2021 Nro 44 Tänään keskiviikkona nimipäiväänsä viettää Terho , torstaina Hertta, perjantaina Reima, lauantaina Mimosa, sunnuntaina Taisto, Erin, maanantaina Aatos ja tiistaina Teuvo, Tero. Onneksi oli sen verran kansalaistottelemattomuutta matkassa, että lopulta kisakatsomoon muodostui seitsemän keskusteluryhmää yhden sijasta. Jo ennakkoon näytti, että asuinalueiltaan varattu 1,5 tuntia on täysin riittämätön ilmoittautuneiden määrään nähden. Teokset käsittelevät ihmistä itseään, rauhaa tuskan jälkeen. Musta Ori tuli televisiosta ja katsoimme sitä polvenkorkuisina, taiteilija Päivi Meriläinen kertoo. Asuinalueiltoja on viranhaltijoilta saamani tiedon mukaan tarkoitus pitää jatkossa tiheämmin. Asuinalueillat ovat olleet tauolla koronan vuoksi pidempään. Tämä yhdistettynä viranhaltijoiden valitsemaan etäkokoustamiskäytäntöön näytti etukäteen todella huonoja ennusmerkkejä tapahtuman onnistumiselle. Allekirjoittaneelle ainakin tuli sellainen olo, että korpilahtelaisia ehkä sittenkin halutaan kuulla. Runsas osallistuminen oli kovasti iloinen asia, mutta herätti järjestelyiden osalta kilin tunteita ainakin minussa, joka olin lupautunut avuksi järjestelyihin kisakatsomon päässä. Päivi Meriläisen Suojelija. Kirjoissa toistuu asetelma, jossa Modesty Blaise ystävänsä ja taistelutoverinsa Willie Garvinin kanssa joutuu selkeästi kuolemaan johtavaan tilanteeseen, ja selviytyy siitä henkisten ja fyysisten taitojensa avulla. järjestetystä asuinalueillasta ja kiitokset korpilahtelaiselle periksiantamattomuudelle Kaupunginhallitus esittää entisiä kiinteistöveroprosentteja Kotiseutuyhdistys muisti aktiivista toimijaansa Tuula Liukkoa hänen 60-vuotispäivänsä merkeissä luovuttamalla hänelle Kotiseutuliiton hopeisen riipuksen kunniakirjan kera kiitoksena ja kannustuksena kotiseudun hyväksi tehdystä työstä. Kukka kasvaa edelleen samassa ruukussa, eikä sille ole vaihdettu multaa. Ensimmäisen Modestyni piirsin 12-vuotiaana. Modestysta on tullut minulle tasapainon ja rauhan symboli kaiken elämän melskeen keskellä. Tämän näen aamulla ensimmäiseksi ja se voimauttaa päivän haasteisiin. 044 517 3257 P.S. Olen tehnyt hänestä voimauttavia teoksia naisille, jotka ovat vaikeissa elämäntilanteissa. Paikalle “kisakatsomoon” eli yhtenäiskoululle saapui paikalle saapui 18 ennakkoilmoittautuneen sijaan yli 50 henkilöä. Kaupungin toimesta järjestetty asuinalueilta näytti valitettavasti vahvistavan monen korpilahtelaisen asukkaan epäilystä siitä, että tosiasiassa tämän alueen asukkaita ei haluttaisi kuulla kaupungin taholta. Konsertti vie Tuusulanjärven maisemiin. Illan puheenjohtajakin lopulta myöntyi Teamsin päässä siihen, että voidaanhan me puolella tunnilla jatkaa. Senhän takia me tulimme koolle, että asukkaita kuullaan. Tuusulanjärven 1800 -1900-lukujen taiteen taiteilijayhteisö on legendaarinen. Illan paras kohta oli, kun muutama minuutti ennen aikataulun mukaista lopetusajankohtaa eräs päättäväinen Korpilahden asukas ilmaisi selvin sanoin, että eihän näissä järjestelyissä ole mitään järkeä. Helena Junttila tutustui 80-luvulla Modesty Blaiseen Agentti X9 -sarjakuvalehtien kautta. Otetaan tämä uutena alkuna. Aleksis Kiven perinnön houkuttelemina Tuusulanjärven maisemiin asettuivat Pekka ja Maija Halosen, Eero ja Saima Järnefeltin, Jean ja Aino Sibeliuksen perheet, ja rantojen tuntuvilla elelivät joko pitkä-tai lyhytaikaisesti myös J.H. Hän oli ihmeellinen ja ainoa naispuolinen sankari 1960-luvulla. on pyhäinpäivä. Nimipäivät Yleisöltä Korpilahden kirkossa järjestetään ensi sunnuntaina klo 15 konsertti, joka vie kuulijat musiikilliselle promenadille Tuusulanjärven maisemiin. Kymmenen vuotta sitten liljassa oli 12 vanaa ja silloinkin komeus päätyi paikallislehden sivuille. Pyysin häntä yhteisnäyttelyyn Höyrygalleriaan Korpilahdelle. Keskustelun puheenvuorot oli rajattava annetun aikatauluraamin vuoksi todella tiukasti. Liljassa on 18 kukkavanaa ja jokaisessa kukkavanassa 5 kukkaa. Tätä kokemusta on vaikea täysin kiistääkään viimeviikkoisen episodin perusteella. Tuon ajan säveltäjien lisäksi konsertti esittelee myös muita säveltäjiä: järven toisella puolella Alvar Aallon suunnittelemassa Villa Kokkosessa eläneen säveltäjä Joonas Kokkosen sekä järvenpääläisen Mauri Hongiston musiikkia sekä Lippumäessä Ainolan lähettyvillä elelevän Harri Vuoren tuotantoa. Helena Junttilan Modesty. Tarinan opetus on vapaasti ja vailla ehtoja yhteisesti hyödynnettävissä. Höyry-galleriassa avautuu ensi lauantaina kahden taiteilijan yhteinen näyttely, jossa innoittajana on toiminut Modesty Blaise. Esitetyt prosentit ovat: yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30, vakituiseen asumiseen käytetyn rakennuksen veroprosentti 0,55, muuhun kuin vakituiseen asumiseen käytetyn rakennuksen veroprosentti 1,55, voimalaitokseen kuuluvan rakennuksen tai rakennelman veroprosentti 3,10 ja rakentamattoman rakennuspaikan veroprosentti 4,00. Hän seikkaili sarjakuvasankarina Kalevassa, jota luettiin lapsuudenkodissani Piippolassa. Tämän kirjoituksen kohteena oleva asia on irrallisena tarkasteltuna pieni, mutta mielestäni henkisen ilmapiirin kannalta suuri
Asukkaiden mielestä täytyy varmistaa se, että ohikulkijoiden on mahdollisimman helppoa poiketa kylälle. Ehkä teemat eli riistan hyödyntäminen sekä paikallisten pientuottajien lähiruoka olivat sellaisia, jotka vetosivat, Uusitalo pohti. Vähemmämän ääniä sai moni tunnettu poliitikko, kuten esimerkiksi kansanedustaja Joonas Könttä. Ehdokkaina vaaleissa oli 183 osuuskaupan jäsentä, joista asiakasomistajat äänestivät 50-jäsenisen edustajiston. Nuoria onnitteli hienosta tuloksesta myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Selin. Nuorin edustajistoon valittu on 26-vuotias ja vanhin 81-vuotias. Kuten aikaisemminkin, Korpilahden maisemat, rauha ja luonto ovat asioita, joita yhteisesti ja yksimielisesti arvostetaan. Lukijan kamerasta Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle kokouksessaan maanantaina, että Jyväskylän vuoden 2022 tuloveroprosentti on 20 prosenttia. Yksi hänen vaaliteemoistaan oli riistan parempi hyödyntäminen. Uusitalo sai Jyväskylän jäsenalueella viidenneksi eniten ääniä eli 462 ääntä. Asuinalueillasta on tulossa muistio kaupungin nettisivuille. Keskimaan edustajisto valittiin ensimmäistä kertaa suoralla henkilövaalilla. Keskustelun aikana Irma Hirsjärvi esitti, että tuloveroprosenttia nostetaan 0,5% nykytasosta. Eräs asukas arveli, että mahdollisille rakentajille Korpilahtea tai muita keskustan alueen ulkopuolella olevia alueita ei edes tarjota kyselijöille. Asukkaat kyselivät myös tonttimarkkinoinnin perään. Esitystä ei kuitenkaan kannatettu, joten se raukesi. Huovilan alueen kaava tulisi ottaa käyttöön, jotta Korpilahdella olisi tarjota yrityksille tontteja. Hirsjärvi jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Vuonna 2021 kuntien keskimääräinen asukasluvulla painotettu tuloveroprosentti on 20,02 %. Luonto plussaa, lisää asuntoja yritystontteja Korpilahden asuinalueillassa ennätysosanotto Yhtenäiskoululla ollut väki jakaantui seitsemään ryhmään pohtimaan hyviä asioita Korpilahdella sekä kehittämiskohteita ja huolenaiheita. Edustajistoon valittiin 28 uutta edustajaa. Asukasillassa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Hämäläinen testasi korpilahtelaisten yksimielisyyttä kysymällä kuinka moni kannattaa ja tai ei kannata tuulivoimaloiden rakentamista Putkilahteen. -Olin todella yllättynyt tuloksesta, koska mitään varsinaista kampanjointia en tehnyt. Kaupugnin kaavoituspolitiikkaa arvosteltiin muun muassa siitä, että haja-asutusalueelle saa nihkeästi rakennuslupia. Salolan tuulivoimapuiston kaavoitus etenee ja kaavaehdotus valmistunee loppuvuonna 2022. Asukkaiden muodostamat ryhmät nostivat esiin tärkeiksi katsomiaan kehityskohteita. Opettaja ja kaupunginvaltuutettu Ilse Weijo on auttanut nuoria kuntalaisaloitteen tekemisessä, koska aloitteessa on oltava mukana täysi-ikäinen henkilö. Alustuksina iltaan kuultiin maankäytöstä, kaavoituksesta ja ysitien suunnitelmista Arto Sipistä. saakka. Illan aikana keskusteltiin myös liikuntapaikoista. Asukkaiden puheenvuoroissa nousi esiin yksimieliseltä vaikuttanut näkemys, että ysitien suunnitelmissa pitäisi valita ELY-keskuksen alustavissa suunnitelmissa oleva kakkosvaihtoehto, jossa molemmat liittymät kirkonkylälle säilyisivät. Jukka-Pekka Karttunen kertoi liikunta-asioista. Adressi oli kerännyt torstaihin mennessä yli 1300 nimeä. Keskustelussa todettiin, että suunnittelutarveratkaisuilla pitäisi mahdollistaa asuminen myös haja-asutusalueilla. Nuorten skeittiparkin voisi sen sijaan päätellä olevan myötätuulessa kaupungin poliitikkojen puheenvuorojen perusteella. Naisia edustajistoon valittiin 31 (62 %) ja miehiä 19 (38 %). -Siitä on aikaa kymmenkunta vuotta ja silloin pääsin varaehdokkaaksi. Tuloveroprosenttia esitetään pysyväksi 20 prosentissa. Maarit Nurminen Lyhyesti Keskiviikkona 3.11.2021 Nro 44– 3 Samuel Uusitalo valittiin Keskimaan edustajistoon Oittilassa asuva maatalousyrittäjä, agrologi Samuel Uusitalo valittiin Keskimaan edustajistoon. Entisen Kkaupan sekä päiväkodin ja teletalon tonteille on suunnitteilla kaavamuutoksia, jotka mahdollistaisivat asumisen. Kaikki yhtenäiskoulun ruokalaan kokoontuneet olivat sitä mieltä, ettei Putkilahden maisema sovellut tuulivoimarakentamiselle. Uudistuksen yhteydessä tehtävä veroprosenttileikkaus vuodelle 2023 lasketaan vuoden 2022 tuloveroprosenteista. Asukkaat kyselivät Iloniemi-Raspio-kaava-alueesta ja sen mahdollisesta toteuttamisaikataulusta. Miki Pöyhönen ojensi kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle, Jukka Hämäläiselle (toinen oikealta) korpilahtelaisten nuorten keräämän kuntalaisaloitteen. Hän totesi, että ajankohtaisia asioita Korpilahdella ovat valtatie 9 suunnitelmat, Salolan tuulivoima-alueen kaavoitus sekä taajaman kaavoitussuunnitelmat. Samuel Uusitalo keräsi paljon ääniä Keskimaan edujististovaalissa. Keskimaan asiakasomistajat osallistuivat edellisvaaleja aktviisemmin vaaleihin. Uusitalo on osallistunut Keskimaan vaaleihin kerran aikaisemmin. Tällä kertaa myönteisiksi asioiksi Korpilahdella nousivat myös yhteisöllisyys ja voimissaan oleva talkoohenki. Sekä asuintonttien että yritystonttien kaavoittaminen katsottiin tärkeäksi, jotta Korpilahdelle saataisiin lisää asukkaita, palvelut säilyisivät ja kehittyisivät. Keskusteluissa nousi esiin tosiasia, että Korpilahdella on tarjolla tällä hetkellä yksi yritystontti. Uudistuksen lainsäädännössä lähdetään siitä, etteivät kunnat voi muuttaa tuloveroprosenttejaan syksyllä 2022. Vaaleissa annettiin ääniä yhteensä 35 034 (edellisessä vaalissa 26 064). Valtuustoon etenevä verotuspäätös on käytännössä kaksivuotinen, sillä Suomessa vuoden 2023 alussa toteutettavan hyvinvointialueuudistuksen vuoksi vuodelle 2022 määrätty tuloveroprosentti määrittää myös vuoden 2023 tuloveroprosentin. Korpilahden asuinalueillassa keskusteltiin eniten ysitien remonttisuunnitelmista, asuntojen ja yritystonttien kaavoituksesta, liikuntapaikoista ja sataman alueesta. Kaupungin liikuntapaikkasuunnitelmissa on rakentaa alueelle tasaisen maaston ulkoilureitti vuonna 2024. Äänestysprosentiksi muodostui 27,0 % (edellisessä vaalissa 21,5 %). Edustajiston keski-ikä on 53,4 vuotta. Ysitien suunnitelmien palautekysely on avoinna ELY-keskuksen sivuilla 7.11. Äänioikeutettuja vaalissa oli 129 638. Tuloveroprosentti on ollut sama vuodesta 2013 lähtien
040 8446288. Paahtimo Papun Virpi Hyvärisen tunsin ennestään. Lauantaina tiedeja kulttuuriministeri Antti Kurvinen vieraili Petäjävedellä ja tutustui vanhaan kirkkoon sekä maailmanperintökeskuksen suunnitelmiin. ma 8.11. Vieraiksi tulevat Lievestuoreen Kisa ja Palokan Pyry.. Kahvitus. Etelä-Korpilahden virtapiiri Horkan kylätuvalla ma 8.11. klo 12, aiheena jouluaskartelut. 26.11.2021 klo 14.00 pikkujoulu Juhlakartano Tähtimiemessä. ja 23.11. Petäjäveden kunnanjohtaja Mikko Latvala on ehtinyt vierailla kirkossa jo usein. Pöydän ääressä oli alkamassa maistajaiset, joissa valittiin Korpilahdelle oma kahvisekoitus. Opetusja kulttuuriministeriö myönsi kesäkuussa Vanhan kirkon perintösäätiölle 85 000 euroa käytettäväksi ensi vuonna alkavaan hankkeeseen. -Mielestäni kulttuurimatkailu pitäisi Suomessa paketoida paremmin. -Siinä kaikenlaista höpötettiin ja harmittelin sitä, ettei Korpilahdella ole mitään oma nimikkotuotetta. Matka Karstulan mieslaulajien konserttiin 20.11.-21 on peruttu vähäisen osanottajamäärän vuoksi. Kulttuuribisnes pitäisi saada pyörimään paremmin, Kurvinen totesi. Ensi viikolla ke 10.11. Kahvisekoitus jää Paahtimo Papun sekä raadin tietoon. Kahvisekoituksia maistelemassa Jesse Laaksonen, Jaana Laitila, Ritva Rahikkala ja Ulla Huttunen. Korpilahden nimikkokahvisekoitus löytyi melko yksimielisesti neljän ehdokkaan joukosta. Maailmanperintökeskuksen rakentamisen on tarkoitus käynnistyä ensi vuonna ja valmista pitäisi olla vuonna 2023. 9.12. Tulokset: Palokan PyryPyrintö 3-0, Äänekosken Urheilijat -Pyrintö 1-2. Minä sain tehtäväksi koota raadin ja paahtimon väki hoiti muun. Korpilahden Sydänyhdistys ry: Syke-päivä 9.11. Pöytiä voi varata Orvokilta 0445493907 pöydän hinta on 12 euroa. Useilla kunnilla on oma kahvisekoituksensa. Hinta 30 euroa. Reumakerho Monialatilassa klo 12 alk. Ajatus Korpilahti-kahvista syntyi Rahikkalan eteisessä, kun Pekka Suomäki oli suunnittelemassa Rahikkalan joulumyyjäisten mainosMaailmanperintökohteille ministeriön hankerahaa julistetta. klo 13.00 kinkkubingo, muitakin palkintoja on. Käsityökerho Monilatilassa alk. Struven ketjun Oravivuoren mittauspiste pääsi maailmanperintöluetteloon vuonna 2005. klo 13 Ylä-Muuratjärven kylätalolla. Eläkeliitto Korpilahden yhdistys: Syyskokous Riikankulmassa to 11.11.2021 klo 11.00 Juha-Pekka Ruotsalainen Osuuspankista tulee kertomaan meille pankin kuulumiset. Su 14.11. klo 12 Reumakerho Monialatilassa. Etiketistä vastaa Pekka Suomäki ja Pekka Autio runoili toimittajan ammattitaidolla sopivan tekstin. Aluksi laulelemme joululauluja. Ilmoittautuminen 20.11. Iltapäiväkahvin jälkeen pääsemme tutustumaan kirjailijan työhön: miten kirjailija saa ideansa ja miten valmis kirja lopulta syntyy. Vieraaksemme saapuu kirjailija Joanna Heinonen Ylä-Muuratjärveltä, aiheena ”Sanojen takana”. Perintösäätiö on rakentamassa Keski-Suomen maailmanperintökohteille eli Petäjäveden vanhalle kirkolle ja Korpilahdella sijaitsevalle Struven ketjun kolmiomittauspisteelle maailmanperintökeskusta. Sellainen löytyikin, kunhan kahveja oli haisteltu, maistettu ensin kuumana ja mustana sekä maidon kanssa ja vähän jäähtyneinä. -Keskuksen valmistumisen jälkeen kohteisiin voi tutustua ympärivuotisesti. To 11.11. Kahvi, pulla ja bingolappu 5eu.18.12 klo 11-15.00 joulumyyjäiset RiikankulTilaisuus on kaikille avoin, maskisuositus Tervetuloa! Korpilahden Venäjä-seura ry Petroskoi – historiaa ja nykyaikaa Matti Hyvärisen esitelmäsarja jatkuu kuvakertomuksella Petroskoista Sunnuntaina 7.11.2021 klo 14-15.30 Juhlakartano Tähtiniemi, yläkerta, Tähtiniementie 29 Tarjoilu: suolaista ja makeaa, kahvi/tee Hinta 5,00 € / hlö (käteismaksu) Kuva: Matti Hyvärinen seurapalsta massa. Pyrinnön naiset aloittivat voitolla ja tappiolla Pyrinnön naisten lentopallojoukkue aloitti pelinsä Keski-Suomen aluesarjassa turnauksessa Palokassa. mennessä p. Petäjäveden vanhan kirkon säätiö on järjestämässä marraskuussa Korpilahdella työpajan, jossa pohditaan maailmanperintökohteiden ja paikallisten yritysten yhteistyötä. Kahvi-idean äiti Ritva Rahikkala lanseeraa kahvin myyjäisissä joulukuun alussa. Sitä varten meidän pitää olla valmiita ja tuottaa tarkoitukseen sopivia palveluita ja tuotteita yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa, projektipäällikkö Katriina Holm kertoi. Maarit Nurminen 4 – Keskiviikkona 3.11.2021 Nro 44 Korpilahti saa oman kahvin Maarit Nurminen Ritva Rahikkalan pienessä keittiössä tuoksui kahvi viime tiistaina. Hallitus kokoontuu ennen syyskokousta klo 9.30. Projektipäällikkö Katriina Holm esitteli Petäjäveden vanhaa kirkkoa ministeri Antti Kurviselle. Kahvia tuoksuteltiin ennen maistamista. klo 12. Kl:n Reumayhdistys: Tänään ke 3.11. Seuraava turnaus pelataan kotona lauantaina 20.11. Pöydälle oli varattu valmiiksi neljä kuppia kullekin juojalle. klo 11 Vanhassa pappilassa. Niinpä siitä keskustelusta innostuneena lähdin asiaa selvittelemään. klo 15 JJ-teatteriin retki, ”Saiturin Joulu” ilm. Kahveja olivat maistelemassa K-kaupan Jesse Laaksonen, Höyry-gallerian Ulla Huttunen, Alkio-opiston rehtori Jaana Laitila, Korpilahden yrittäjien puheenjohtaja Seppo Turunen, Pekka Autio ja Korpilahti-lehdestä Maarit Nurminen. Tervetuloa! Pohjoisten kylien virtapiiri kokoontuu TORSTAINA 4.11. Suomessa on paljon näkemisen arvoisia kohteita. mennessä Orvokille 0445493907 tai Raijalle 0445829214 Jos tarvitset kyydin, niin kerro ilmoittautuessasi. Kun sopiva kahvisekoitus oli saatu maistettua, tehtäväksi jäi vielä etiketin ja tekstien suunnittelu
5 Keskiviikkona 3.11.2021 Nro 44– Tiina Lamminaho Martinpolku kiinnosti kuulijoita Kotiseutuneuvos Markku Lahden viimeviikkoinen historialuento houkutteli yhtenäiskoulun ruokalaan viitisenkymmentä kuulijaa, aiheena oli tällä kertaa ”Martinpolkua päästä päähän”. Kuvien yhteydessä on tekstejä, joissa kerrotaan kuvissa olevien talojen historiaa. Taloissa on toiminut myös kahviloita, leipomoja, suutarinverstaita ja 1970-luvulla täällä oli jonkin aikaa jopa huonekaluliike – Kauppoihin riitti asiakkaita, kun silloin ei menty kauemmas asioimaan. Sen varrelta on purettu paljon taloja, mutta onneksi jotain on säästynytkin. Tämänkertaiseen historialuennon aiheeseen pääsee tutustumaan myös kotoa käsin; omatoimikierros Martinpolun historiaan ja nykypäivään on tallennettu Kotiseutuliiton emuseosovellukseen. Virtuaalikierros alkaa Willbergin mutkasta, nykyisestä Korpilahtitien, Tähtiniementien ja Martinpolun risteyksestä. – Martinpolku oli aikoinaan todella kaunis. Mukana on niin henkilökuvia yksittäisistä ihmisistä kuin ryhmäkuviakin. – Virtuaalikierros elää edelleen, sinne tulee lisää kuvia, jos sellaisia saamme ja virheitä korjataan, jos niitä tulee esille. – Kylä oli hyvin ahtaasti rakennettu, ja talot olivat puusta; voi vain ihmetellä, ettei täällä ole palanut taloja enempää. Sankarihautausmaa ja sen ympäristö ovat saaneet oman osionsa. Virpi Nikander oli tullut paikalle Jyväskylästä. – Juttuja riittäisi monestakin henkilöstä. – Vanhoja kuvia vertaamalla hieman myöhempiin kuviin huomasi, että todella moneen taloon rakennettiin jossain vaiheessa toinen kerros. Yksi kylällä vaikuttaneista erikoisista persoonista oli leipurinliikettä Martinpolun varrella pitänyt J. Nyt luentoa kuunnellessa ne loksahtivat paikoilleen, Nikander kertoi. Kotiseutuliiton emuseosta löytyy myös Korpilahden kotiseutumuseon omatoimikierros, Korpilahden hautausmaan omatoimikävely sekä monia muita virtuaalisia museokierroksia. Vaikka Martinpolku oli Korpilahden läpi kulkeva valtatie, ei se aina ole ollut kovin hyvässä kunnossa, kuten kuva 1930-luvulta osoittaa. Muun muassa Nurmisen sahan työväki käytti ahkerasti kauppoja, ruokatunnillakin käytiin ostamassa evästä, Lahti totesi. – Korpilahdella on ollut minun mummolani, tätini ja serkkuni asuvat edelleen täällä. Pikkulikkana sain kulkea Martinpolkua eestaas ja korpilahtelaiset nimet ja paikat ovat tuttuja mummon puheista. Martinpolun virtuaalikierroksella pääsee tutustumaan myös kauppojen sisätiloihin.. Virtuaalikierroksella pääsee tutustumaan myös joihinkin entisaikojen korpilahtelaisiin. Esimerkiksi Nurmisen sahan konttorija asuinrakennus oli alun perin yksikerroksinen, Tuija Broman totesi. Virtuaalinen Martinpolun kierros sisältää lähes 250 valokuvaa, joista vanhimmat ovat 1800-luvun lopulta ja uusimmat näyttävät Martinpolun nykymaisemia. (Kuvat: Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistys/ virtuaalinen Martinpolun kierros) 1970-luvulla Martinpolun varrella myytiin jopa huonekaluja. (Kuva Veli-Matti Paanasen kokoelmasta) 1960-luvun kyläkuvaan kuului muun muassa kioski. – Hän oli myös matkailunedistäjä, hän kävi toivottamassa Suomi-laivalla saapuvat matkailijat tervetulleeksi ja hän osasi ruotsiakin, Lahti kertoi. Virtuaalikierroksessa on paljon kuvia samasta paikasta, eri vuosikymmeniltä, joten kylän muutoksen näkee hyvin. Hänen isänsä oli Elis Harberg, jolla oli kauppa Korpilahden kirkonkylällä, ja hän oli kiivasluonteinen mies. – Martinpolkuhan on ollut osa valtatietä. Jyväskylän kansalaisopiston ja Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen järjestämiä luentoja Korpilahden historiasta on tänä syksynä vielä yksi; 16. Sehän on kaunis paikka edelleen, Markku Lahti totesi. Talojen ja maisemien lisäksi omatoimikierros esittelee paikkoihin liittyviä ihmisiä, joukossa on myös useita sisäkuvia Martinpolun varren kaupoista menneiltä vuosilta. Sekin on muuttunut paljon, mutta paikalla on edelleen vanhoja taloja, niin Willbergin kauppatalo kuin Nurmisen sahan entinen konttorirakennuskin. Esimerkiksi Haarlan sukuhan liittyy myös Korpilahteen, tunnettu teollisuusmies, kauppaneuvos Rafael Haarla oli syntynyt täällä. Virtuaalinen Martinpolun kierros löytyy nettiosoitteesta https://emuseo.fi/klmartti. Hjalmar Riikonen, joka seisoo leipurinliikkeensä edessä otetussa ryhmäkuvassa paljain jaloin. Vanhoissa kuvissa kiinnittää huomiota siihen, että Korpilahdella on ollut aikoinaan todella paljon kauppoja. Alkuvuodesta valmistunutta kierrosta on katsottu jo kiitettävästi, klikkauksia on viitisen tuhatta, omatoimikierroksen luomisessa ison työn tehnyt Tuija Broman Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksestä sanoo. Joitakin tulipalojahan kylässä on ollut, muun muassa Korpilahden osuuskaupan liike paloi vuoden 1940 lopussa ja viereisellä tontilla ollut työväentalo myöhemmin, 1990-luvulla, Markku Lahti kertoo. – Potretteja on otettu paljon muun muassa sankarihautausmaan tienoilla. Korpilahti oli hyvin raittimainen kylä, ja Martinpolku oli sen keskuskatu, Markku Lahti kertoo. marraskuuta Markku Lahti luennoi otsikolla ”Nurminen – sahausta ja liikennöintiä”
Sen mukaan maskia on käytettävä julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Kinnari Ajankohtaista Euroopasta keskustelutilaisuus teemalla: Ilmasto, energia ja metsät sunnuntaina 7.11. Raakel-ilta su 7.11. Temppelin uhrijärjestelmä, jossa heidän syntinsä sovitettiin, vaati tällaista taloudellista panosta. Kuuntele jumalanpalvelukset netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi/korpilahden-alueseurakunta Katso jumalanpalveluksia ja hartauksia netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi Tarinallinen konsertti Sibeliuksen maisemista su 7.11. Et ole jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla, olet henkäys rakkaasi poskella. 050 363 2300. Kätevästi käsillä ke 10.11. klo 9.30. Väentupa ti 9.11. klo 9 YläMuuratjärven kylätalo. 20:28). Virkatodistustilaukset p. Muissa asioissa otathan yhteyttä Korpilahden alueseurakunnan työntekijöiden suoriin numeroihin. Lämpimät kiitokset Korpilahden Hoivakodin ja Iltatähden henkilökunnalle äitimme hoidosta. Monet myös loukkaantuvat kuullessaan olevansa ylivelkaantuneita Jumalan edessä, koska ovat tehneet syntiä häntä vastaan. ”Mitä mieltä olet Simon. Pyhäinpäivän iltakirkko la 6.11. Lämmin kiitos osanotosta. Korpilahden kirkkokuoro. klo 9.30 seurakuntatalo. Kätevästi käsillä-tekemistä porukalla Korpilahden srk-talolla mm.adventtimyyjäisiin. klo 15 kirkko. Korpilahden palvelupiste on suljettu. Suomalaista musiikkia Tuusulanjärven rannalta Järvenpäästä, mm. Facebook: Korpilahden kirkko, Instagram: korpilahdenkirkko. Kirkkokahvit. Syntivelka on ennen kaikkea uskottomuutta Jumalaa kohtaan, kun ihminen valitsee elää hänen tahtonsa ja käskyjensä vastaisella tavalla. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan jyvaskylanseurakunta.fi/korpilahden-alueseurakunta/ omatoimikäyttäjäksi Kuolleet: Eero Esaias Haaga 91 v, Pirkko Liisa Perälä 89 v. klo 9.30 seurakuntatalo. Aluksi kirkkohetki kirkossa, jonka jälkeen siirrymme seurakuntatalolle. Työikäisten naisten oma keskusteluryhmä. Ylistysryhmä pe 12.11. Käytättehän maskia siis myös jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa sekä kirkollisissa toimituksissa. Lounas (6 e) tarjolla. klo 16 kirkko. Paikalle tulee kirjastonjohtaja Liina Mustonen-Luumi. Kirkkohetki kirkossa. Matteuksen evankeliumissa hänen ristinkuolemaansa kutsutaankin lunnaiksi (Matt. Diakonian vastaanotto ja EU-ruokakassien jako ajanvarauksella marjo. Ajantasaista tietoa löydät Jyväskylän seurakunnan/Korpilahden alueseurakunnan nettisivuilta ja somesta. Kirkkokuoron harjoitukset to 4.11. Se vaatii kuitenkin mielen nöyryyttä tunnustaa velkansa ja rikkomuksensa pyhän Jumalan edessä. 17:24–27). Äitiä ja mummoa kaivaten Matti perheineen Jorma perheineen Marjo perheineen Katri perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 30.10.2021. Ikäihmisten palvelupäivä Korpilahden seurakuntatalolla to 4.11. 6 – Keskiviikkona 3.11.2021 Nro 44 Lapsille ja perheille Musiikkitilaisuudet Apua ja tukea tarvitseville Koululaisille Väestömuutoksia Lähetysja avustustyö Sana sunnuntaiksi Aikuisille Jumalanpalvelukset menoeväät Kahden valtakunnan kansalaiset 10 totuutta kolesterolista 11.11.2021 klo 17.15 Alkio-Opiston auditorio, Tähtiniementie 26, 41800 Korpilahti Kuljetus Opistolle klo 17 Päivänsini -kukkakaupalta. Tuula 050 5579008. klo 18 kirkko, Karasti, Laiho. Vapaa pääsy, ohjelma 10 € Kirkon Ulkomaanavulle. Hautausasiat p. Jos lahjoitat pankin kautta, lisääthän lahjoitukseesi seurakuntamme viitenumeron 307114. Striimaus Henki ja elämäkanavalle. Kerho on maksuton. Tervetuloa! Klo 17.15 kahvitarjoilu Klo 17.40 Sydämen Asialla -hankeen ohjelma Klo 18.00 luento alkaa Rakkaamme s. Yhteisvastuun pankkitilit ovat Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28. NOJA-ryhmä ti 9.11. Isänpäivän musiikki su 14.11. 050 557 9003. Messu su 14.11. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639.. Tilaisuus on maksuton. klo 17.30 seurakuntatalo. Jeesus opasti häntä menemään kalaan ja kertoi, että veronmaksuun tarvittava raha tulisi löytymään kalan suusta. Kaikki syntejään katuvat saavat ottaa tämän edun vastaan. Kätevästi käsillä-tekemistä porukalla Korpilahden srk-talolla mm.adventtimyyjäisiin. Messu su 7.11. klo 10 Muu tila. ”Vierailta”, Pietari vastasi. 040 5090137 -verkkoluennon katselutilaisuus Luennon asiantuntijoina Sydänliiton ylilääkäri Anna-Mari Hekkala, emeritusprofessori Petri Kovanen sekä ravitsemusasiantuntija Tuija Pusa. Myös Matteuksen evankeliumi sisältää kertomuksen veronmaksusta (Matt. Tuohon aikaan kuninkaan hovin jäsenet, joita kutsuttiin kuninkaan lapsiksi, olivat vapautettuja verojen maksusta. 040 162 3982, toimitusten sopiminen p. Kätevästi käsillä to 4.11. 9.10.2021 Korpilahti Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Esa Hyvönen Jyväskylän helluntaiseurakunta Ajantasaisimman tiedon tilaisuuksistamme ja voimassa olevien viranomaislinjauksen vaikutuksesta toimintaamme löydät seurakunnan verkkosivuilta www.jyvaskylanseurakunta.fi/tapahtumat Kokoontumisohjeiden vuoksi kirkossa voi kokoontua kerrallaan enintään 550 henkilöä. Juutalaiset keräsivät kuitenkin veroa omalta kansaltaan heidän pyhän paikkansa ylläpitoa varten, vaikka he olivatkin kuninkaaksi mielletyn Jumalan lapsia. Maskisuositus. Nuoren ääni -kuoro, johtaa Matias Lahti. Sibelius, Järnefelt, Kokkonen, Merikanto. Voit antaa lahjasi Jyväskylän seurakunnan MobilePaynumeroon 69200 tai nettilahjoitussivulla yhteisvastuu.fi/jyvaskyla. Ellei tätä ylivelkaantumista kuitata pois, ihminen kohtaa Jumalan velkojana viimeisellä tuomiolla. Tied. Väentuvan lauluryhmä. Kyytivaraus: Pirkko Weijo p. klo 10 kirkko, Koivisto, Tiusanen. klo 18 kirkko. Ja vastaus oli kyllä. Olkkarissa voi käydä silloin, kun haluaa – ennen ensimmäistä osallistumiskertaa ilmoittautuminen nettisivuilla jyvaskylanseurakunta.fi/ nuoret/kouluikaiset/toimintakerhot. Siinä Jeesus saapui opetuslastensa kanssa Kapernaumiin, jossa temppeliveron kerääjät tarkistivat Pietarilta, maksaako myös Jeesus temppeliveroa. Naisten oma Raamattuja keskusteluilta. Tuula 050 5579008. klo 16 seurakuntatalo. Jumalanpalveluksessa luetaan edellisen vuoden aikana Korpilahden hautausmaalle haudattujen seurakuntalaisten nimet. Tied. Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” hän kysyi. Tarjoilua. Samoin suositus koskee seurakunnan tiloissa vietettäviä juhlia ja muita tilaisuuksia. Rauhanyhdistyksen seurat su 14.11. Perhekerho to 11.11. klo 16 seurakuntatalo. klo 18 kirkko, Sakasti. 2.10.1932 Korpilahti k. Esiintyjinä Satu Kaarisola-Kulo, laulu ja piano, Heikki Kulo, laulu ja sello sekä Heli Ahvenainen-Saaristo, piano. Musiikissa avustaa Jussi Lehtimäki. Alakoululaisten Olkkari torstaisin klo 13-15.30 seurakuntatalolla. klo 13.00 Villa Cawén –kahvila Oittila, Raidanlahdentie 783 Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Jokaisessa valtakunnassa maksetaan veroja. Yhdessäoloa ja välipala. Perhekerho to 4.11. klo 10 kirkko, Koivisto, Laiho. mattila@evl.fi p. Jyväskylässä on voimassa laaja maskisuositus yli 12-vuotiaille asukkaille. Jumalan valtakunnan kansalaiset ovat saaneet suurenmoisen edun: Jeesus kuittasi heidän syntivelkansa maksetuksi. Tämä ennakoi symbolisesti Jeesuksen ristinkuolemaa, joka nähdään Uudessa testamentissa kertasuorituksena ja pääsymaksuna Jumalan valtakuntaan. Pohjoisten kylien perhekerho ti 9.11. KIRKON OMATOIMIKÄYTTÄJÄKSI Haluaisitko käyttää kirkkoa esimerkiksi hiljentymiseen tai musisointiin omatoimisesti ajanvarauksella. Kanttori Tiina Laihon vierailu. klo 14 seurakuntatalo. 041 730 2591. klo 15 kirkko. Sen jälkeen Jeesus aloitti keskustelun veronmaksusta liittäen sen myös Jumalan valtakuntaan. Pirkko Liisa PERÄLÄ o.s. Jeesus maksoi sen seuraajiensa puolesta. Kirjaston palvelut ikäihmisille. LAHJOITA YHTEISVASTUUKERÄYKSEEN Yhteisvastuukeräys 2021 tukee vähävaraisia vanhuksia taloudellisesti ja digivalmiuksia parantamalla. Matteuksen kertomuksen ironia on kuitenkin siinä, että tällä kertaa veroraha ei mennytkään Pietarin lompakosta. Osoite Joensuuntie 2. Moni ihminen ihmettelee nykyisin, miksi hänestä on maksettu niin kallis hinta, että Jeesus joutui kuolemaan hänen edestään. Kirkkokahvit
Tervetuloa! su 14.11. HAUTAUSASIAT: Erkki Wuorsalo, puh. 040 828 5095. Puh. Putkilahden Hirvimiehet Menu: www.tahtiniemi.com ISÄNPÄIVÄLOUNAS Pöytävaraukset: Puh. klo 10 alk. 040 7271 396 LYMFATERAPIA, HOITOSUKAT: Kristiina, p. Hallitus Maanrakennus ANSSI NIEMI OY www.maanrakennusanssiniemi.fi . Halutessasi voit soittaa asiasi myös Anu Piiralle numeroon 0400163468. ja maansiirtotyöt 0400 640 617 tuomo@leustunkaivu.fi www.leustunkaivu.fi Sähkötyöt: p. 0400 385 363 ts.niemela@luukku.com Kari Pahkamäki T:mi Korjausja uudisrakentaminen p. Tärylätkä vuokrattavana. Mikäli sinulla on asia, jonka haluat syyskokouksen asialistalle sääntömääräisten asioiden lisäksi niin ole yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen ymjarvi@gmail.com 10.11.2021 mennessä. kaksi väljää kattausta; klo 11.30 ja 14.30. 7 Keskiviikkona 3.11.2021 Nro 44– ammattilaiset asialla Martinpolku 26 41800 Korpilahti P. Tilalta jo to 4.11. (Vespuolentie 405) P. www.korpilahtilehti. www.paivansini.fi Ammattilainen, varaa ilmoitustilasi tästä! TUULENSUUN TILAN PALVILIHAA, savukalaa... klo 14-17. 0400 644 899 toimitus@korpilahtilehti. 040 538 7908; ahotek@gmail.com SRS Ahonen Oy Korpilahdentie 13, Korpilahti Ammattilainen, varaa ilmoitustilasi tästä! Huollot ja korjaukset takuulla! Myös uuden auton takuu säilyy. 040 719 5547 Rakentamisja kiinteistön hoitopalvelut RakennusIkkala Korpiojantie 2 FYSIOTERAPIA: Minna, p. Parturi-kampaamo Lovi & Laikku 050 440 7535 040 700 4272 ARJEN SUPERSANKARI: RAKENTAMINEN, SÄHKÖTYÖT Vuokrattavana minikaivuri, rakennustelineitä. 014 821 134. Moksin Erämiehet ry. Kaivuuja tasaustyöt Saakoski, korjaamo 826 219 Hinausauto 0400 343 326 www.hinaus-javanainen.fi Hinauspalvelu, Korjaamo Javanainen Rakennuspalvelu Tapio Niemelä Saneeraukset, sisustus-, laatoitusja märkätilatyöt. 044 986 0529 Kaivinkonetyöt isolla tai pienellä koneella.Kalliomurskeet, sepelit ja hiekat. 040 578 4473 EU-maat, kestotilaus...............150 € Muu Eurooppa, kestotilaus..145 € Muut maat, kestotilaus..........170 € Digitilaus, kestotilaus............54 € Irtonumerot...............................2,50 € PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Autopesu 24h AVOINNA: MA-PE 9-17 LA 10-14 Kutsumme maanvuokraajat, naapuriseurojen edustajat ja kyläläiset MOKSIN HIRVIPEIJAISIIN Matkailutila Surkeenjärvi 13.11.-21 klo 18. Taksi henkilöja tavarakuljetuksiin! RIPPALA OY 0400-846761 -Puiden kaadot & leikkaukset -Kantojen jyrsintä -Hakkuutyöt 045 207 8135 www.tmsavotta.fi Korpilahden Radioja TV-huolto Ky ANTENNIASENNUKSET ja -TARVIKKEET Pauli Lehtinen p. Pe 5.11. TILAUSHINNAT 1.1.2021 Kotimaa ja pohjoismaat: Kestotilaus.....................................74 € Määräaikainen 12 kk..................80 € Tutustumistilaus 3 kk.................27 € Irtonumerot: K-market Herkkukeidas Toimisto: p. 0400 644 899 maarit.nurminen@korpilahtilehti. Ylä-Muuratjärviseura ry:n sääntömääräinen SYYSKOKOUS pidetään kylätalolla keskiviikkona 24.11.2021 klo 18 alkaen. 0400 410 564 Kaivinkonetyöt Jätevesijärjestelmät Rakennusten pohjatyöt Maansiirrot Hiekat, sorat, mullat Vaihtoja purkulavat Kuorma-autokuljetukset Virpi Koskela, puh. 0400 808 870 Konetyö Pietilä, p. 050 432 9191 www.tahtela.fi VAARUNHOVI Merkkipäivät Ristiäiset ja muistotilaisuudet Kokous-, koulutusja saunatilat Tilausravintola 050 4300 441 www.vaarunhovi.fi KUKKAJA HAUTAUSPALVELU Joensuuntie 2 , p. ilmoitukset@korpilahtilehti. Rumpu-salaojasadevesiputkia, suodatinkankaita. ILMOITUSHINNAT 1.1.2021 Hinnat/sivu alv. Renkaiden kausisäilytys! AutoVanhalasta INNOVOICEostorahoitus AutoVanhala, Tikkasentie 2, KORPILAHTI p. 0% alv. ent. Korpilahden luonnonsuojeluyhdistys ry:n ylimääräiset kokoukset pidetään Korpilahden toimintakeskuksessa, Ahotie 1, torstaina 18.11.2021 klo 18.00 ja keskiviikkona 8.12.2021 klo 18.00. Ennen virallista kokousta kahvitarjoilu. 050 570 9415 Rakennusten pohjat ym. P. 0400 527 448 Kalliomurskeet ja kiviainekset Kaivinkone. 0400 546486 vanhala@autovanhala.com www.autovanhala.com ma-pe 8-17 www.veljeksetvanhala.fi * Rakentaminen * Viemärien avaus/ kuvaus *Salaojien puhdistus/ kuvaus *Kuljetukset nosturiauto/ konelava, rahtilava * Jätelavapalvelut *Maanrakennus/kaivinkonetyöt 0400 648 024 veljekset.vanhala@co.inet.fi Tilaisuude tulle Tähtelää ! Rantasauna, takkatupa • ma–to 45 €/h Takkatupa ja saunat • ma–to 53 €/h Takkatupa, saunat ja vierashuoneet • pe–su 250 €/päivä Kokoustilat • alkaen 35 €/h Tähtiniementie 26 info @tahtela.fi p. Asiana on yhdistyksen purku eli toiminnan lopettaminen. 24% etusivu 1,00 1,24 €/pmm takasivu 0,80 1,00 €/pmm sisäsivu 0,80 1,00 €/pmm Pienlaskutuslisä 2,50 € lisätään paperilaskuihin. Avoinna: Ma 9-15, ti-ke 9-12, to-pe suljettu Ilmestyy kerran viikossa KESKIVIIKKOISIN Julkaisija: VanhaUkkola/ Korpilahti-lehti Painopaikka: Lehtisepät ISSN 0782-5609 Toimitus: Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. 040 771 8552 P. 0400 644 899 ilmoitukset@korpilahtilehti. toimitus@korpilahtilehti. 040 538 3037. 040 581 0877. Aukioloajat: Ma-pe klo 9-17, la 9-13, muuten sopimuksen mukaan. 0400 319 031 Lauri Lehtinen p. K-kaupan edessä. 0400 242 571 Ilmalämpöpumput: p. 040 829 2220. free lance-toimittaja Tiina Lamminaho p. Kutsumme maanvuokraajat ja naapuriseurojen edustajat HIRVIPEIJAISIIN Putkilahden koululle la 13.11
Vanhoja karttoja maakuntaurasta on olemassa, ja siellä täällä maastossakin näkyy vielä puiden kylkiin maalattuja sinisiä reittimerkkejä. Lähtö tapahtumaan on Alkio-opiston uuden Helmi-rakennuksen edestä (Tähtiniementie 30) kello 14.00. Aina välillä lupaan itselleni, etten lähde seuraamaan pyörällä mitään vanhaa polku-uraa, ne kun usein päätyvät johonkin ryteikköön, mutta sitten taas välillä en voi vastustaa kiusausta, Ari Laitinen kertoo. Saatan silloin tällöin käydä avaamassa pätkän uraa, ja jos poluille saadaan enemmän käyttöä, ne pysyvätkin avoinna. – Maakuntaura herättää kiinnostusta. Siellä käydessäni rupesin miettimään, että miksei jotain vastaavaa saisi onnistumaan Korpilahdella, maakuntaurahan on kuitenkin täälläkin mennyt, Laitinen toteaa. Tällä hetkellä osa reiteistä on käytössä, ja osa unohtunut. Kulttuurikävely kimpassa Korpilahdella -tapahtuma järjestetään keskiviikkona 10.11. Eteenkin korona-ajan tuomat hankaluudet ovat silminnähden vähentäneet opiskelijoiden liikkumista ja siten heikentäneet myös arjessa jaksamista. Voihan olla, että joku taho alkaa järjestäytyneemmin etsiä maanomistajia ja raivata polkuja. Ei se ihan tavaton ajatus ole, että maakuntauran voisi vielä joskus kävellä läpi, potentiaalia sillä kyllä on. – Moksin suunnalla Henri Könkkölä selvitteli minulle maanomistajia, mutta kyllä vielä selvitettävää on jäljelläkin. Nyt Laitinen on alkanut selvittää vanhan maakuntauran reittiä Korpilahden ympäristössä. –Aktivointiviikko on täynnä maksuttomia matalan kynnyksen lajikokeiluita ja tutustumista lähiliikuntapaikkamahdollisuuksiin. Liikunta antaa meille paljon ja yhdessä liikkuen vielä enemmän, pohtii toisen vuoden yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Satu Ruuskanen. Kampuksemme toisena tutorvastaavana näen erittäin tärkeänä, että pystymme auttamaan opiskelijoita nauttimaan opiskeluajasta kaikin mahdollisin keinoin. Kohteina on Korpilahden Kotiseutumuseo, kirkko ja Höyry-galleria. Mitään virallista retkeilyreitistöä Laitinen ei ole tekemässä. Tähän asti kaikki maanomistajat, joilta olen kysynyt luvan polun auki pitoon, ovat suhtautuneet asiaan myönteisesti, Laitinen kertoo. – Liikun jonkin verran maastopyörällä luonnossa, ja siinä on oma viehätyksensä etsiä vanhoja polkuja. Markku Aarnos kävi Ari Laitisen kanssa tutkailemassa vanhaa maakuntauran paikkaa omistamallaan maalla Kulperinkankaalla. Noin kahden tunnin reippailun ja porinan lomassa on mahdollisuus tutusta Korpilahden keskustan nähtävyyksiin, museoihin, kirkkoon ja kauniiseen luontoon. Marraskuun viikolla 45 hankkeen henkilöstö ja tutorit järjestävät Kick Off -viikon kaikille opiskelijoille ja henkilöstölle. – Tietääkseni ainakin Jyväskylän ja Peurungan väliä pidetään kunnossa ja siellä liikkuu tosi paljon ihmisiä, Laitinen toteaa. Alun perin maakuntaura tehtiin sekä kesäettä talvikäyttöön, kävelyä, lenkkeilyä ja maastohiihtoa varten. Reitistön luomisessa oli vahvasti mukana Keski-Suomen liitto, mutta kun se vetäytyi maakuntauran kehitystyöstä 1980-luvun puolivälissä, maakuntauran ylläpitovastuu jäi kunnille. Keski-Suomen maakuntaura on 1970-luvulla luotu, läpi Keski-Suomen kulkeva retkeilyreitistö. Myös ainakin Saarijärven seudulla maakuntauraa pidetään auki; VisitSaarijärven nettisivujen mukaan Saarijärven ympäristössä on latuja vaellusreittejä maakuntauralla nelisenkymmentä kilometriä, ja useampi taukokota. – Lähinnä tässä ollaan sillä mielellä, että poluilla saa kulkea jokamiehenoikeuden turvin, itselleni tämä on tapa viettää vapaa-aikaa. Jossain vaiheessa esimerkiksi Jyväskylän Ladun aktiivijäsenet selvittelivät uran paikkaa ja keräsivät kartta-aineistoa. Tapaaminen Korpiharjuntie 20, 41800 Jyväskylä, josta löytyy Korpilahden frisbeegolf. Korpilahden alueella maakuntaura on kulkenut muun muassa Ladun Majalta Hangasjärvelle ja sieltä Särkijärven laavun kautta Jämsän suuntaan, Korpilahdelle on tullut yhdyspolku. – Osittain ura on näkyvillä, mutta jossain paikoin pitää arvailla, missä se on mennyt, miehet toteavat. Teksti: Maarit HonkonenSeppälä, Humakin lehtori ja Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hankkeen työntekijä. Tutoreilla on muutama kiekko myös matkassa, kertoo oppaana toimiva tutorvastaava Satu Ruuskanen. – Olen todella innoissani tulevasta liikunnallisesta Kick Off -viikosta. Korpilahdella on myös mahdollisuus tutustua tutoreiden johdolla frisbeegolfiin keskiviikkona 10.11. Ari Laitinen merkitsee löytämäänsä maakuntauran paikkaa, jotta muutkin voisivat kulkea vanhaa polkua pitkin. 8 – Keskiviikkona 3.11.2021 Nro 44 Tiina Lamminaho Maakuntaura esille risukoista Liikuntaa ja hyvinvointia myös Korpilahdella Kesäkuussa käynnistyi opetusja kulttuuriministeriön myöntämän avustuksen turvin maakunnan neljän korkeakoulun Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hanke. Maakuntauran vanhoja viittoja löytyy vielä sieltä täältä, samoin sinisiä reittimerkkejä puista ja sähköpylväistä.. –Muista omat kiekot mukaan, jos on. – Hankasalmen Häähninmäellä on hienot patikointireitit ja siellä ne on tehty yksityisten puuhamiesten voimin. – Itse en ole ottamassa minkäänlaista ylläpitovastuuta maakuntaurasta, mutta olen selvitellyt maanomistajia ja kyselyt lupaa pitää uraa auki. kello 14.15. Pikku hiljaa etenkin hiljaisimpien osuuksien ylläpidosta luovuttiin, ja polut kasvoivat umpeen. Uran paikkaa voin yrittää kysellä myös ihmisiltä, jotka ovat aikoinaan pitäneet uraa avoinna, Laitinen sanoo. Oppaina toimivat Humakin tutorit ja lehtori Maarit HonkonenSeppälä. Myös kestävyyskuntoa pääsee testaamaan Jyväskylän keskustan sataman kuntokatsastuspisteellä, ja aamupäivisin webinaareissa on tarjolla tietoa hyvinvoinnin eri teemoista unesta korkeakoululiikuntaan, kertoo projektipäällikkö Essi Heimovaara-Kotonen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. – Kyllä tässä on saanut vähän salapoliisityötäkin tehdä