– Aikoinaan kolarissa mennyt polvi ei oikein kestä juoksemista. Silloin on helppo huomata, jos paino alkaa nousta ja yhden tai kahden kilon laihdutus takaisin on helpompaa kuin kymmenen kilon, Jermalainen sanoo. Jos syön jotain epäterveellistä, liikun sitten enemmän. – Alusta asti tein vähintään kaksi kävelylenkkiä päivässä. – Aluksi asetin tavoitteeksi, että saan painon kaksinumeroiseksi. – Kunto on noussut reippaasti ja muutenkin on paljon virkeämpi olo. Maanantai oli 13. Painonpudotukseensa Jermalainen ei käyttänyt mitään ihmedieettejä. Loppuajasta, kun pudotettavaa ei ollut enää niin paljoa, tahti alkoi hiipua. Alimmillaan, syksyllä 2018, Jermalainen painoi 74 kiloa. Lähinnä Jermalainen kävelee. Nyt päivittäinen askelmäärä on lähellä 20 000:ta ja kuukaudessa tulee otettua 450 000 – 500 000 askelta. Eivät ne varmaan ihan täysin tarkkoja ole, mutta antavat suuntaa ja toimivat. Lukemaa katsellessani joku vain naksahti päässä ja päätin, että maanantaina aloitan painonpudotuksen, Jermalainen kertoo. Muutamalla pullalla tai kakkupalalla silloin tällöin ei ole väliä, kun muistaa palata rytmiin. Ja eihän kukaan jaksa pitää kovin kauaa yllä jotain hyvin tarkkaa ruokavaliota, kieltämisen kautta ei nosteta positiivista mielialaa. Aluksi punnitsin kaiken, mitä söin, mutta kyllä sitä sitten oppi katsomaan, mikä on oikea annoskoko. Punnituspäiviä pidin kaksi viikossa, Jermalainen kertoo. Se jatkuu loputtomiin, eikä siinä ole varsinaista tavoitetta, mihin tähdätä. Kun paino tippui alle sadan ja laihtuminen sujui, ajattelin, että jos saisin kerran elämässäni painoindeksin vihreälle; olen ollut ylipainoinen koko ikäni. – Minä kiinnitin huomiota ruokamääriin eli pienensin annoskokoja, mutta en varsinaisesti jättänyt mitään pois. Viime kesänä kiersimme Salamajärven kansallispuistossa noin 60 kilometrin pituisen Hirvaan kierroksen kolmessa päivässä rinkkojen kanssa. Ei väsytä niin paljoa, kuorsaaminen on kuulemma loppunut, samoin närästykset. VSK KORPILAHDEN ALUEEN PUOLUEETON PAIKALLISLEHTI NUMERO 6 IR TO N U M ER O 2 € Tiina Lamminaho Paino putosi ilman ihmekonsteja Jari Jermalainen laihtui 71 kiloa syömällä vähemmän ja liikkumalla enemmän – Laihtuminen on periaatteessa matematiikkaa, eli pitää kuluttaa enemmän kuin syö, Jari Jermalainen toteaa. – Ensimmäiseen kahteen viikkoon ei tapahtunut mitään, mutta sitten paino alkoi tippua kilon verran viikossa. Lenkit ovat pidentyneet aika lailla, Jermalainen kertoo. – Nyt painoa on noin 78 kiloa. – Kaikkien herkkujen tai esimerkiksi hiilihydraattien karsiminen ruokavaliosta ei sopisi minulle. Tavoitteeksi olen asettanut, että paino pysyy 75 ja 80 kilon välillä. – Tavoitteena oli alusta asti 10 000 askelta päivässä, mutta aluksi se ei tuntunut tulevan täyteen millään. – En ollut aikoihin punninnut itseäni ja sitten yhtenä lauantaina maaliskuussa 2017 astuin vaa’alle ulkovaatteet päällä. – Painonpudotus oli ehkä helpoin vaihe, uuden painon ylläpitäminen on hankalampaa. Annoskokojen pienentämisen lisäksi Jermalainen lisäsi kulutusta eli liikuntaa. Polkujuoksua olen vähän kokeillut, pehmeämpi alusta on parempi. Viime talvena hankin lumikengät ja totesin, että se on hyvä liikuntamuoto. KORPILAHTI KESKIVIIKKO 5.2.2020 49. Aluksi kunto ei ollut kovin hyvä, vaikka olin aiemminkin käynyt päivittäin ulkoiluttamassa koiraani. Kännykkään saa nykyään hyviä sovelluksia, joilla voi seurata syömänsä ruoan kalorimääriä ja myös kulutettuja kaloreita. 71 kiloa lähti pois 78 viikossa. – Nykyään Halla taitaisi jäädä jo useammin sohvalle. Siihen olisi kyllä voinut ottaa yhden päivän lisää aikaa, olisi ehtinyt katsella maisemia enemmän.. – Kesällä olemme olleet kavereiden kanssa vaeltamassa. Salilla kävin, mutta sain hankittua itselleni tenniskyynärpään, Jari Jermalainen lenkkeilee paljon frenchiestaffi Hallan kanssa. Nykyään käyn vaa’alla joka päivä. Hän on itse kokeillut kaavan toimivuutta käytännössä; puolentoista vuoden aikana paino putosi 71 kiloa. Vaaka näytti 149,9 kiloa. maaliskuuta 2017 ja vaaka näytti Jermalaiselle lukemia 145,2 kiloa. – Aika paljon lähti pois, Jari Jermalainen esittelee painonpudotuksensa tulosta.(Kuva Jari Jermalaisen kotialbumista) joten olen nyt pitänyt salitreenissä taukoa, Jermalainen kertoo. Alkuaikojen lenkit olivat kilometrin, puolentoista mittaisia, nyt menee jo parikymmentä kilometriä, Jermalainen sanoo ja kertoo mitanneensa liikkumistaan urheilukellolla. Painonpudotusta pitää ajatella enemmänkin maratonina kuin pikajuoksuna, Jermalainen sanoo. Ja jaksaa tehdä paljon enemmän kaikkea, Jari Jermalainen iloitsee.
Tänään keskiviikkona vietetään J.L. Emme julkaise kirjoituksia, joiden kirjoittajaa emme tiedä.. Perheen pojista yhden nimi jäi jutussa mainitsematta, eli Matti putosi pois Laurin, Juhan ja Simon joukosta. Ti 11.2 (avoinna klo 20 saakka): Paistettuja muikkuja, viinikukkoa hedelmäsalaattia. Ja listalla on muutakin uutta. Kun antaa pikkurillin, se vie koko käden. Nimiasioita Elina on pohtinut myös koirien osalta. Nimi vanhempien häävalssista Elina Vehkamäki on kaksosista toinen. Pe 14.2: Lihamureke, chililohta, pizzaa, jäätelöä. Elinalla ja puolisolla Tomi Kuulalla on poika, Verneri. Ke 12.2: Karjalanpaistia, kasvispyöryköitä, marjakiisseliä To 13.2: Mantelikalaa, nakkikastiketta, lettuja. -Vanhemman koiran nimi tulee sanonnasta, sinäkin Brutukseni. Kaikille avoin keskustelutilaisuus järjestetään torstaina 6.2. En kyllä tiedä, mikä tai kuka tämä Viisnappi oli. -Nimet Elina ja Akseli ovat peräisin vanhempien häävalssista ja Täällä Pohjantähden alla -elokuvasta. Kun Elinan äiti odotti kaksosia, nimiparit päätettiin sekä tytöille että pojille. Ajatus vesivarantojen yksityisomistuksesta muodostuu luonnolliseksi pikkuhiljaa ja kaikkien aikojen monopoli on valmis. Liitä mukaan yhteystietosi. Avantosauna lämpiää lauantaisin: naiset klo 16-18 miehet klo 18-20 PSS. Runebergin päivää. klo 20-23. Elina harrastaa etualalla istuvan Pokan kanssa palveluskoiralajeja, kuten metsäjälkeä ja henkilöhakua. klo 17-19 Jyväskylän kaupunginkirjaston Unosalissa, Vapaudenkatu 39-41. Kansalaisaloite ”Vesi on meidän” keräsi muutamassa päivässä yli 50000 allekirjoitusta, joten aloite etenee eduskunnan käsittelyyn. Perheen rottweilerit ovat Brutus ja Pokka. www.satamakapteeni.fi Nimipäiväsankari Kansa heräsi vesivarannot eivät ole myytävänä Muun muassa Jyväskylän kaupungin selvitys vähemmistöosuuden myymisestä energiayhtiö Alvasta herätti valtakunnallisen keskustelun kansallisesta omaisuudesta, vedestä. Vaikka kaupunki on myymässä vähemmistöosuutta, aiheellinen kysymys on, siirtyykö yhtiö kokonaan yksityisille omistajille joskus tulevaisuudessa. Nuoremman taas yhdestä biisistä. Viikonlopun pizzatarjouksena järkisärkipizza 10€, sis. Lapsi ei ollut syntyessään yhtään Vernerin näköinen, mutta ei me siitä nimestä osattu enää luopua. Sopivassa poliittisessa ja taloudellisessa tilanteessa, ratkaisu on helpompi, kun yksityinen raha on ollut jo mukana. Pahoittelemme virhettä. Kevätkaraoke lauantaina 22.2. huhtikuuta saakka: ma-to 10-16 pe 10-22(23) pizzat-21 la 12-22(23) pizzat-21 sunnuntaisin huilia PS. Lounaat Nimipäivät In memoriam maarit.nurminen@ korpilahtilehti.fi puh. Joka päivä tarjolla myös sataman kermainen lohikeitto. Pojat olisivat olleet Akseli ja Antti. järkisärkeä, talon marinoitua punasipulia, kaprista ja puolukkakastiketta... 2– Keskiviikkona 5.2.2020 Nro 6 Maarit Nurminen Tänään keskiviikkona nimipäiväänsä viettää Asser, torstaina Tiia, Terhi, Teija, Tea, Terhikki, perjantaina Riku, Rikhard, lauantaina Laina, sunnuntaina Raija, Raisa, maanantaina Elina, Ella, Ellen, Elna, Elle ja tiistaina Iisa, Isabella, Talvikki. Yleisöltä Kirjoita yleisönosastolle! Lähetä teksti toimitus@korpilahtilehti.fi tai osoitteeseen Martinpolku 26, 41800 Korpilahti. 014 822 888 Korpilahdentie 8 Tervetuloa lounaalle päijänteen rantaan: Ma 10.2: Kieviläistä kanaa, pyttipannua, mustikkarahkaa. Lapset olivat tyttöjä, ja Elinan sisko sai nimekseen Anna. Myös maaja metsätalousminsiteri Jari Leppä (kesk.) otti kantaa vesihuollon yksityistämiseen. Kaikki pizzat saa myös vaalealla Flammkuchen -kastikkeella! Aukioloaikamme 4. Leppä totesi, ettei vedestä haluta uutta Carunaa. Hienoa on, että päätöksenteko asiassa on läpinäkyvää. Pari viikkoa sitten Nimipäväsankari-palstalle haastateltiin Pauli Lehtistä. Elinan perheessä vietetään nimipäivää. Mies saa luvan ostaa kukkia, Elina nauraa. 0400 644899 Pääkirjoitus www.tahtela.fi Lounas ma–pe klo 11–13.00 Päivällinen ma–to klo 16–17.15 Ruokalista: www.tahtela.fi Tähtiniementie 26, Korpilahti Ravintola Santeri 050 386 6815 Toimisto 050 409 3004 Lounas päivälli nen tai Tarjoushintaan 7 € Lisäys 41800 Korpilahti, p. Minä olin kuulemma Elinan näköinen. -Hänen nimensä tuli siitä, kun minun isäni puhui meille pienenä Verneri Viisnapista. Myös korpilahtelaiset heräsivät aiheeseen ja siitä on keskusteltu muun muassa Facebookissa. Tosin Jyväskylän tapauksessa päätösvalta ja omistajaohjaus pysyisi kaupungin päättävillä elimillä. Elina Vehkamäkeä sanotaan Elluksi. Lämpimät onnittelut nimipäiväsankareille. Kaupunki on vasta selvittämässä yksityisen omistamisen mahdollisuutta, mutta kaupunkilaisten on nyt ilmoitettava kantansa asiaan Tähän tarjoutuu mahdollisuus kaupungin järjestämässä keskustelutilaisuudessa. salaattipöydän. -Ei nyt mitään lahjoja, mutta kahvit ja jotain
Omatoimikirjastojen aukiolot ja kirjastojen palveluajat voi tarkistaa oman kirjaston verkkosivuilta. Esimerkiksi Kuusamon alueella särki on nostanut merkitystään muikun jälkeen. klo 17-19 Jyväskylän kaupunginkirjaston Unosalissa, Vapaudenkatu 39-41. Mitään päätöksiä ei ole vielä tehty. Niiden mukaan kaupungin enemmistöomistus yhtiössä on säilytettävä, jotta muun muassa omistajaohjaus ja kohtuullinen hinnoittelu voidaan varmistaa. -Kasvu on monen tekijän summa. Nuorempi kalastajien sukupolvi suhtautuu asiaan eri tavoin. Jumittunutta työkonetta on yritetty nostaa ylös erilaisilla koneilla. Kuvaukset tehtiin toissa vuonna. Tuote sai näkyvyyttä useissa julkaisuissa niin lehdissä kuin netissä. Jäätön talvi on estänyt katiskakalastajia pääsemästä särjen pyyntiin. Se kalamäärä ei ole kuitenkaan enää riittänyt, Komppa kertoo. Partanen sanoo, että veteen joutunut öljymäärä on sen verran pieni, että se haihtuu pois kevätauringon alkaessa lämmittää, eikä siitä koidu haittaa uimareille tai rannan muille asukkaille. Kala on nostanut suosiotaan ravintona ja ihmiset ovat tulleet ehkä tietoisemmiksi ilmastoasioista ruokaan liittyen. Tämän toivotaan lisäävän lasten kirjastokäyntejä ja edistävän lasten lukemista. Maarit Nurminen Keskiviikkona 5.2.2020Nro 6 3 Lyhyesti Jyväskylässä keskustellaan vedestä Jyväskylän kaupunki selvittää vähemmistöosuuden myymistä energiayhtiö Alvasta, johon vesihuolto on vuosia sitten siirretty. Olemme saaneet särkeä merivesistä, kun siellä on voinut pyytää avovedestä. Ammattikalastajien määrä on vähentynyt, joten työtä on pitänyt tehdä kalanmyyjien löytämiseksi. Kaupunki viestittää määräysvallan jatkuvan yhtiössä ja sille kuuluvissa luonnollisissa monopoleissa. Vaajakosken ja Palokan aluekirjastojen lisäksi Keltinmäen, Korpilahden, Kortepohjan, Kuokkalan ja Tikkakosken lähikirjastot. Osassa omatoimikirjastoja voi myös ottaa kopioita tai tulostaa. Käytettävissä ovat asiakastietokoneet ja langaton verkko. Kirjastojen aukioloja palveluajat: https://www.jyvaskyla.fi/kirjasto/kirjastot/ alue-ja-lahikirjastot. -Kalaa ostettiin viime vuonna Kolarista Kotkaan. He joutuvat tekemään investointeja särkipyydyksiin. Kaupungin tiedotteessa sanotaan, että kaupunginhallitus on asettanut valmistelulle tiukat reunaehdot. Palomestari Pentti Partanen Keski-Suomen pelastuslaitokselta kertoo, että veteen valui noin parikymmentä litraa hydrauliikkaöljyä. -Ammattikalastajat täytyy saada luottamaan siihen, että menekki on pysyvää. Kaikille avoin keskustelutilaisuus järjestetään torstaina 6.2. Kun aloitimme Järki Särkikalasäilykkeen tuotannon, kala tuli pääasiassa Päijänteestä ja muista Keski-Suomen vesistä. Omatoimiajan ikärajattomuus mahdollistaa lasten ja nuorten omatoimisen kirjaston käytön palveluaikojen ulkopuolella. Jyväskylässä alle 15-vuotiaatkin pääsevät omatoimikirjaston käyttäjiksi huoltajan suostumuksella. Sukeltajillekin oli töitä tarjolla, kun he ovat tarkistaneet vaijereita, joilla konetta on nostettu. Alle 15-vuotiaalta tarvitaan huoltajan suostumus lisäksi aina myös kirjastokortin hankintaan. Jyväskylässä on nyt seitsemän omatoimikirjastoa. Komppa-Seppälän luomutila haalii särkikalaa pitkin Suomea. Huoltajan tulee tutustua lasten kanssa kirjaston tiloihin ja turvallisuuteen ennen omatoimista kirjaston käyttöä. Yritys osti perkaamatonta särkeä noin 50 000 kiloa viime vuonna. Keväällä särkeä voi pyytää rysällä ja syksyllä sitä on erityisesti Kuusamon suunnalla nuotattu. Kaupungin suunnitelmat ovat herättäneet runsain mitoin keskustelua niin kansalaisten kuin median parissa. Omatoimikirjastoihin kirjaudutaan kirjastokortilla ja PIN-koodilla. Kuva: Jussi Nokelainen.. Järki Särki kävi kaupaksi viime vuonna Menekki tuplaantui Ensi sunnuntaina TV1:ssä alkaa sarja Veden valtakunta, ja sen kakkosjaksossa Veden viljaa on pätkä, joka on kuvattu Komppa-Seppälän luomutilalla ja särjen kalastamisesta Päijänteellä. Korpilahdella on seurattu kaivurin nostoyrityksiä. Koko sarja on katsottavissa Areenassa 9.2 alkaen. Saa nähdä, miten tänä talvena käy. Omatoimiaikoina kirjastoissa voi lainata, palauttaa ja noutaa varauksia automaateilla, lukea lehtiä tai paikalla olevaa aineistoa, työskennellä, opiskella tai tavata ystäviä. Korpilahden palokunta asetti veteen puomit ja on käynyt tarkkailemassa tilannetta. On niitä tuotu ämpäri kerrallaankin. Särkeä ei ole Suomessa kalastettu pitkiin aikoihin ja erityisesti vanhemman polven suhtautuminen särkeen on ollut hieman vähättelevä. Kaivuri on ollut rantamudassa parin viikon ajan. Komppa-Seppälän tilalla on raaka-ainetta myös pakastettuna siltä varalta, ettei tuoretta kalaa ole tarjolla. Omatoimikirjasto ei vähennä kirjastojen palveluaikoja, vaan ne säilyvät entisellään. -Viime talvena saimme merkittäviä määriä katiskalla kalastettua raaka-ainetta. Särki pitää kalastaa kylmän veden aikana. Paikalla on muun muassa kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja päättäjiä. Omatoimikirjastojen ikärajat poistuivat Komppa-Seppälän luomutilan Järki Särki löi itsensä läpi viime vuonna. -Ostamme särkeä myös pienempiä määriä. Yrittäjä Marja Komppa kertoo myynnin tuplaantuneen. Kaupunki järjestää asiasta avoimen keskustelutilaisuuden. Korpilahden palokunnalle tuli tehtäväksi tarkistella, pääseekö öljyä Päijänteeseen. Kirjastomaksunsa voi maksaa verkossa. Kaivuri Päijänteessä Epäonninen yritys ruopata tonttirantaa Talvilahdessa johti kaivurin juuttumiseen pohjaan kiinni
Myös sähköttä pärjääminen korostuu maaseudulla, jossa 86 prosenttia kotitalouksista pärjäisi vähintään kolme vuorokautta. Veden ja sähkön puute vie nopeasti ongelmiin. Viranomaisapuun on totuttu luottamaan, mutta se ei vakavassa häiriötilanteessa välttämättä riitä. Jos kehotetaan välttämään ns. Tulotaso vaikuttaa pärjäämiskokemukseen. Mallia maaseudusta. Myös kokemus auttaa. Myös siis perinteinen radio ja sen paristot kannattaa olla varalla. Kyse ei kotivarassa ja muissa tärkeissä tavaroissa tietenkään ole mistään erillisestä varastosta tai laatikosta, vaan siis ihan tavallisista arkisista tarvikkeista. Tämän lisäksi kotona olisi hyvä olla ihan normaaliarjessakin tarvittavia asioita, kuten muun muassa pattereilla toimivat taskulamppu ja radio, ensiaputarvikkeet, lääkkeitä, hygieniatarvikkeita ja muita välttämättömyystavaroita. Jos kehotetaan pysymään kotona, kannattaa pysyä kotona. Heistä poikkeustilanteisiin varautumisesta on läheistensä kanssa keskustellut yli puolet, kaupungeissa voin 40 prosenttia väestöstä. Vahvat sosiaaliset verkostot auttavat poikkeustilanteissa. Suunnitelmallisuus, kuten häiriötilanteista keskustelu, on osa varautumista. Suomen pelastusalan keskusjärjestö SPEK tutki kansalaisten kriisinkestävyyttä ja sen mukaan asuinpaikalla näyttää olevan merkitystä siihen, miten pärjätään poikkeusoloissa. Myös ehtymättömänä pidetty puhtaan veden saaminen voi toisinaan olla uhattuna. Tähän saattaa vaikuttaa se, ettei tällaisia suuren luokan ongelmia ole juuri ollut. Monessa tapauksessa kotitaloudet arvioivat selviävänsä poikkeustilanteista suhteellisen helposti. Kaupunkialueilla asuvista yli kolme vuorokautta pärjäisi sähköttä selkeästi pienempi osa, keskustoissa 65 prosenttia ja lähiöissä 55 prosenttia. Maaseudulla selviytymistä kriiseissä auttaa se, että esimerkiksi lämmitykseen on olemassa vaihtoehtoja eli puuhellaa, takkaa ja leivinuunia. Kotivaralla tarkoitetaan kotona säilytettävää varmuusvarastoa ruoan ja veden osalta. Lähes puolet tutkimukseen vastanneista olisi myös valmis koulutukseen poikkeustilanteita varten. Kun mahdollisesti eteen tulevia asioita on käyty läpi, on varsinaisessa kriisitilanteessa ”helppo” toimia; tiedetään jo toimintamallit, joilla tilannetta saadaan parannettua. Vahvistamalla paikallisia verkostoja ja yhteyksiä eri organisaatioiden välillä mahdollistuu nopea yhteistyön aloittaminen ja avun mobilisointi. Kotitalouksien lisäksi myös pienemmissä yhteisöissä, kuten kylissä ja kaupunginosissa voidaan varautua kriiseihin laatimalla turvallisuussuunnitelma erilaisia poikkeustilanteita varten. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK on tutkinut kansalaisten kriisinkestävyyttä ja varautumista erilaisiin kriiseihin. 4– Keskiviikkona 5.2.2020 Nro 6 Kari Kauppinen Kari Kauppinen Poikkeustilanteita varten voi harjoitella keskustelemalla niistä läheisten kanssa Kylät voivat tehdä oman varautumissuunnitelman Kodeissa pitäisi varautua paremmin poikkeustilanteisiin Jokaisessa kodissa pitäisi varautua erilaisiin ennalta arvaamattomiin kriisitilanteisiin, vaikka ne eivät koskaan iskisikään päälle. Myös tulotasolla on merkitystä poikkeustilanteisiin varautumisiin ja niiden aikana pärjäämiseen. Tyypillisimmät ongelmat kotitalouksissa syntynevät sähkökatkoista. Maalla asuvista 74 prosenttia arvioi pärjäävänsä ilman juoksevaa vettä vähintään kolme vuorokautta. SPEK haastatteli tutkimuksessaan tuhat ihmistä. Tyypillisiä käsityksiä, jotka heikentävät halukkuutta varautua ovat ajattelu, ettei itselle voi käydä mitään ja että muut ovat haavoittuvaisempia kuin henkilö itse. Vastaavasti kaupunkien keskustoissa asuvista 51 prosenttia arvioi selviävänsä vastaavalla tavalla. Jos omassa kotitaloudessa on varauduttu kriiseihin hyvin, on paljon helpompi myös itse auttaa muita. Kriisitilanteesta riippuen aina ei ole mahdollista edes liikkua pois kotoa, vaan varautuminen on tehtävä kodissa pysymistä varten. SPEKin kyselytutkimuksen mukaan maalla asuvat ovat keskustelleet häiriötilanteisiin varautumisesta keskimäärin kaupunkilaisia useammin. Puolen tunnin katkos koetaan jo pitkäksi. Maaseudulla on tyypillistä, että varsinkin omakotitalouksissa on varavirtaa antava aggregaatti. Kolmannes eli 33 prosenttia kansalaisista kokee, ettei selviäisi ilman sähköä, jos sähkökatko kestää vähintään kolme vuorokautta. -Kriiseissä viranomaisilla on runsaasti tehtäviä ja avunsaanti saattaa hidastua, sanoo tutkija Heikki Laurikainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä. turhia puheluita, ei kannata soittaa. Oman kotitalouden varautumisen kriisitilanteisiin voi aloittaa tutustumalla seuraavaan sivustoon: 72tuntia.fi. Juuri tämän takia varautuminen kriiseihin, ja kotivaran ylläpitäminen, on tärkeää. -Yhteiskunnan kriisinkestävyyden kannalta on tärkeää, että jokainen osaltaan huolehtii varautumisesta. Sähköja vesihuolto toimivat eikä todella vakavia ympäristöonnettomuuksia, kuten vaarallisen aineen leviämistä asuinympäristöön, ole pitkävaikutteisesti tapahtunut. Myös kotivara eli elintarvikkeet ja vesi sekä naapuriapu ovat luonnollisia asioita, kun asutaan kauempana palveluista. SPEK haastatteli tutkimuksessa tuhatta ihmistä. Samalla suunnitelmassa tulee tietoa siitä, mitä kalustoa, kuten esimerkiksi aggregaatteja, muuta tekniikkaa, traktoreita ja kaivinkoneita yhteisössä on. Jokaisella kunnalla on oma varautumissuunnitelmansa, mutta pienyhteisöjen omat suunnitelmat antavat arvokasta paikallistietoa. Perheiden varautuminen erilaisiin poikkeustilanteisiin, esimerkiksi juuri pitkiin sähkökatkoihin, ei ole valtakunnallisesti katsoen riittävän hyvällä tolalla. Elintarvikkeiden osalta varautuminen on tutkimuksen mukaan jo varsin hyvällä tolalla. SPEKin tutkimukseen vastanneista ne, jotka arvioivat taloutensa tulojen riittävyydessä olevan vaikeuksia, arvioivat pärjäävänsä ilman ruokakaupassa käyntiä vähemmän aikaa kuin taloudellisesti paremmin toimeentulevat Tulisijat nousevat arvoonsa pitkien sähkökatkojen aikana.. Kotitalouksissa ja yhteisöissä, joilla on kokemusta aikaisemmista häiriötilanteista, ilmenee tilanteiden vaatimaa kykyä ja kekseliäisyyttä tunnistaa häiriötilanteiden aiheuttamat ongelmat sekä priorisoida omaa toimintaansa ongelmatilanteissa. Mutta jos poikkeustilanne syntyy, se on luonteeltaan tyypillisesti äkillinen eikä sen jälkeen varautumiseen jää enää välttämättä aikaa ja mahdollisuuksia. Lähes puolet eli 46 prosenttia kansalaisista arvioi pärjäävänsä ilman juoksevaa vettä enintään kaksi vuorokautta. Ei viranomainen kiusaa ja poikkeustilanteen ollessa päällä myös tietää asiat paremmin. Jos tietotekniikKun sähköt katkeavat, alkaa usein sosiaalisessa mediassa kysely, että mitä on tapahtunut. Jos puhelinten ja tietokoneiden lataus on ollut vähissä katkoksen tullessa, ei niilläkään saa enää pian yhteyttä. Sen turvin pitäisi selvitä ilman ulkopuolista apua vähintään kolme vuorokautta eli 72 tuntia. Maaseudulla asuvista reilusti yli puolet eli 61 prosenttia on sitä mieltä, että varautuminen kuuluu normaaliin arkeen. Suunnitelmassa voidaan myös kartoittaa paitsi vakituisten asuntojen sijainti, myös vapaa-ajan asukkaat ja heidän osaamisensa kriisitilanteita varten sekä poikkeustilanteessa tehtävä tarkistusketju ja kuljetusapu eri asunnoille yhdessä pelastusviranomaisten kanssa. Tällaisissa suunnitelmissa voidaan kartoittaa asukkaiden ammattiosaaminen eli kuka pystyy korjaamaan sähköja putkivikoja sekä koneita, kuka on sairaanhoidon ammattilainen ja ylipäätään kuka mihinkin tehtävään pystyy ja haluaa. Kun poikkeustilanne on päällä, niin viranomaisia ja omaa sähköyhtiötä kannattaa uskoa. Tutkimuksen mukaan auttamishalua on korkealla, varsinkin jos joku taho eli esimerkiksi viranomainen pyytää mukaan vapaaehtoishommiin. Harvinaisempia ovat ympäristökatastrofit, kuten vaarallisen aineen kuljetuksen joutuminen onnettomuuteen, tai suuronnettomuudet kuten ydinvoimalaturmat. Myös naapuriapua saadaan pienissä kylissä ja taajamissa hyvinkin herkästi. Erityisesti kaupungeissa tarvitaan vesiapua. Tutkimus kertoo, että haastavinta nykymuotoisissa poikkeustilanteissa on pärjääminen ilman sähköä ja vettä. Lähiöissä luku on 41 prosenttia. Maalla asuvat arvioivat pärjäävänsä lähestulkoon kaikin tavoin ja kaikkien resurssien osalta pidempään kuin kaupunkilaiset. Tällaisia suunnitelmia on eri kuntien kylissä tehty. Kansalaisten kyky pärjätä häiriötilanteissa ja palautua vastoinkäymisistä on keskeinen osa koko yhteiskunnan turvallisuutta, sanoo Laurikainen. Lähiöissä näin ajattelee vain reilu kolmannes eli 35 prosenttia ja kaupunkien keskustoissa 43 prosenttia. Esimerkiksi yhteensä kolme neljästä kansalaisesta ajattelee, että kaikki kuitenkin toimii eikä ole sen kummemmin tullut ajatelleeksi varautumista
Viiden kuukauden ikäinen Elisa on jo ehtinyt olla mukana kyläseuran kokouksessa. – Toivottavasti tänne muuttavat tulisivat mukaan tapahtumiin, vaikka eivät kyläseuran hallintoon haluaisikaan, Lähdesluoma sanoo. Ennen puheenjohtajapestiään Lähdesluoma toimi Tikkalan kyläseuran sihteerinä, Tikkalassa perhe on asunut kuusi vuotta. Askelta puheenjohtajaksi hän ei pidä isona loikkana. Viime kesänä esimerkiksi kunnostimme uimarantaa kyläläiseltä tulleen pyynnön innostamana, Lähdesluoma toteaa. Ja Hanna Tiihonen on tehnyt hyvää työtä, Lähdesluoma toteaa. Sen sijaan juoksutapahtuma Tikkala 10 on saanut liikkeelle enemmänkin muualta tulevia juoksijoita, ei niinkään kyläläisiä. – Sihteeri ja puheenjohtaja ovat pyörittäneet samoja hommia. Mitään isoja muutoksia Lähdesluoma ei aio kyläseuran toimintaan tehdä. Helinä Lähdesluoma siirtyi Tikkalan kyläseuran sihteerin paikalta kyläseuran puheenjohtajaksi. Meidät kutsuttiin henkilökohtaisesti kyläseuran syyskokoukseen ja tunsimme olevamme tervetulleita. Taskuja otsalampun, kynttilöiden ja tulitikkujen pitäminen aina samassa paikassa on tärkeä, jotta ne löytyvät pimeässäkin. Näillä näkymin olemme jättämässä Tikkala 10:n pois ohjelmasta ja mietimme ehkä jotain muuta tilalle, jotain, joka on suunnattu enemmän omien kylien väelle. Katso, miten kodeissa voi varautua poikkeusoloihin: www.spek.fi. Vuosia mukana olevat tuovat jatkuvuutta ja uudet taas ehkä uusia näkökulmia ja uusia toiveita. Ajatuksena on kertoa kyläseuran kokouksissa esiin tulleet ideat ja suunnitelmat kyläläisille entistä paremmin. – Se oli hyvä väylä tutustua kylään ja kyläläisiin. Oli helppoa vastata myöntävästi, kun kysyttiin mukaan kyläseuran toimintaan. Yhteistyötä teemme myös mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi YläMuuratjärvi seuran ja Pokon kanssa. – Suurella linjalla jatkan entiseen malliin ja vuotuiset tapahtumatkin pysyvät luultavasti melko ennallaan. Tarkoituksena on keskittyä sellaisiin tapahtumiin ja sellaiseen toimintaan, joka hyödyttää ja osallistuttaa kyläläisiä, Lähdesluoma sanoo. Tulisijat nousevat arvoonsa pitkien sähkökatkojen aikana.. Lähdesluoman mielestä kyläseura ja kyläseuran toiminta ovat tärkeitä kyläläisille. Lähdesluoma toivoo, että kyläseura tavoittaisi myös uudet kyläläiset. – Tiedotusta meidän on nyt tarkoitus lisätä. – Muutimme kuusi vuotta sitten helmikuussa, kyläseuran toimintaan lähdin mukaan heti seuraavana syksynä, Lähdesluoma kertoo. – Kyläseura yhdistää erilaisia kyläläisiä, kyläseuran tapahtumiin voivat tulla kaikki. Myös ilman juoksevaa vettä pärjäämisessä on vastaavantyyppinen tulos. Tiedottamisen lisäksi Lähdesluoma haluaa lisätä vuoropuhelua. Siksi haluankin omalta osaltani olla ylläpitämässä kylän hyvää tapahtumakulttuuria, Lähdesluoma sanoo. Jospa aktiivisempi tiedottaminen innostaisi kyläläisiä, jotka eivät muuten ole aktiivisesti mukana toiminnassa, lähtemään mukaan johonkin yksittäiseen juttuun. – On tärkeää, että kyläläisiltä tulleisiin aloitteisiin tartutaan. Jutut on tilannut SPEK paikallislehdissä julkaistaviksi. Toki myös se vaikutti, että kyläseura oli aktiivinen. Lähdesluoma aloitti Tikkalan kyläseuran pj:nä – Tikkala on vireä kylä ja toivon, että se säilyisikin vireänä, vuoden alusta Tikkalan kyläseuran puheenjohtajana toiminut Helinä Lähdesluoma toteaa. – Olen myös iloinen siitä, että meillä on kyläseuran hallituksessa sekä sellaisia jäseniä, jotka ovat olleet mukana vuosia, että uusia jäseniä. – Esimerkiksi laskiaistapahtuma ja uudenvuoden vastaanotto ovat vetäneet hyvin väkeä omalta kylältä. – He molemmat ovat melko uusia kyläläisiä, Lähdesluoma toteaa. Kyläseuran sihteerinä Lähdesluoma ehti olla useamman vuoden. kotitaloudet. Tikkalan kyläseuran uudeksi sihteeriksi valittiin syyskokouksessa Mirva Seppälä ja tiedotusvastaavaksi Päivi Sippo. Ja voihan tilanteen hyödyntääkin: kynttilöiden ja tulitikkujen avulla voi nauttia sähkökatkon aikana myös tunnelmallisen aterian. – Viime aikoina on tullut toiveita etenkin harrastusmahdollisuuksista lapsille. Taloudellisesti heikommassa asemassa olevista kotitalouksista 82 prosenttia pärjäisi vähintään kolme vuorokautta ilman täydennyksiä, kun taloudellisesti paremmin pärjäävistä vastaava osuus on 91 prosenttia. Uusimme kyläseuran kotisivut ja Facebook-sivujakin olisi nyt tarkoitus päivittää aktiivisemmin. 5 Keskiviikkona 5.2.2020 Nro 6– Tiina Lamminaho Poikkeustilanteita varten voi harjoitella keskustelemalla niistä läheisten kanssa Kylät voivat tehdä oman varautumissuunnitelman Kodeissa pitäisi varautua paremmin poikkeustilanteisiin Koko kylän asialla ka ja sähköt pettävät, paristojen avulla kuulee tärkeät tiedotteet radiosta. Puhelinta varten olisi syytä olla varaakkuja ja täyteen ladattuja varalatureita. Emme tunteneet täältä ketään, eikä meillä ollut ennestään mitään siteitä Korpilahteen tai Tikkalaan, eikä siinä vaiheessa lapsiakaan, joten emme tutustuneet ihmisiin päiväkodin tai koulun kautta. Koululla onkin monenlaista toimintaa, ja jos jotain tiettyä juttua toivotaan paljon, avaa se mahdollisuuksia kysyä myös ulkopuolista järjestäjää. Taloudellisesti heikommassa asemassa olevista talouksista vähintään kolme vuorokautta ilman juoksevaa vettä arvioi pärjäävänsä vain 44 prosenttia kotitalouksista, kun paremmin pärjäävissä luku on 55 prosenttia
27.11.1949 Korpilahti k. Risto Juhani Pirkkanen Väistyi vaiva, tuli rauha, saapui uni ikuinen. Perhekerho to 13.2. Ruokailu klo 12, 5 €/hlö. Katso ajankohtainen info: jyvaskylanseurakunnannuoret.fi/nuoret Instagram: korpilahdenkirkko_nuoret Tsekkaa ajankohtainen info: jyvaskylanseurakunnannuoret.fi/kouluikaiset Alakoululaisten Olkkari to klo 13. Putkilahden kinkerit to 13.2. klo 16 kirkko. 20.1.2020 Korpilahti Vaipui käsi, uupui sydän jalo, sammui rakkaitten silmien valo. Pohjoisten kylien perhekerho ke 12.2. 050 557 9012. Ti: Juuressosekeitto G, L, paahdetut siemenet, leipäpöytä, omena. YläMuuratjärven kylätalo. Ota tämä armo vastaan sydämenuskolla, rukoile syntisen rukous pyytäen Jeesus Kristus sydämeesi ja koe pelastuksen ilo. Tämä on Jumalan suurta ansaitsematonta armoa. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa, sillä kaikki uskonnot paitsi kristinusko tarjoaa pelastuksen lahjana armosta. Puh. Ajantasaista tietoa löydät Jyväskylän seurakunnan/ Korpilahden alueseurakunnan nettisivuilta ja somesta. 2020 klo 13. myydään Rakkaamme s. Meidän ei tarvitse uskoa syntejämme anteeksi, vaan uskomalla Herraan Jeesukseen, me pelastumme. Alussa kahvit. Ensi viikolla ke 12.2. Rippikouluryhmä 612 mukana messussa. Käsityökerho ensi viikolla to 13.2.jo klo 12 alkaen, Huom aika. Facebookissa: Korpilahden kirkko. Huoltajat ovat saaneet erillisen Wilmaviestin, jossa on ohjeistuttu tarkemmin sähköiseen kyselyyn vastaamisesta. Kauko Vehniäinen Jyväskylän helluntaiseurakunta Rakkaamme s. Moksin seurakuntapiiri ti 11.2. sopraano, Ilpo Soikkeli, trumpetti, Marko Kupari, piano ja urut. Pe: Makaroni-jauhelihalaatikko M, kasvis-makaronilaatikko M, porkkanaraaste, auringonkukan siemenet. Monialatilassa, aiheena ystävänpäivä. Lasku lähetetään kotiin. Ihmisille on tosi vaikeaa tunnustaa, että olen syntinen, olen rikkonut Jumalan tahtoa ja käskyjä vastaan. klo 18 koululla. Ahvenus-Puolakka-Särkijoki -kylien kinkerit su 16.2. Ihmisten kokema syyllisyys, häpeä ja pelko ajavat moniin ansioperäisiin uskontoihin. Reumakerho Monialatilassa klo 12 alk. Ravio-Päiväkunnan mms: Bingoilta su 9.2. Ruokailu ja kahvit 6 €. Rakkaudella kaivaten Leena perheineen Anne perheineen muut sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan perjantaina 14.2.2020 klo 14:00 Korpilahden kappelissa. Hän antaa kaikki syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Voi tulla uutena mukaan. Reumakerho Monialatilassa klo 12 alk. Aiheena: Mistä tunnet sä ystävän. Ikäkuulo. Tulokset valmistuvat maaliskuun puolessa välissä ja niitä hyödynnetään seuraavan lukuvuoden suunnittelussa. Hyvät teot eivät kuitenkaan riitä Jumalan edessä sielumme pelastumiseksi. Jumalia tai Jumalaa lepytetään uhreilla ja hyvillä teoilla. klo 13. Tervetuloa! Korpilahden Sydänyhdistys ry: TO 6.2.SIIS HUOMENNA syke-päivä Vanhassa pappilassa, Koivukuja 8.klo 11.Karstulan mieslaulajien konsertiin 28.3.vielä mahtuu, matkan hinta 53 euroa, sisältäen lipun, ruokailun ja matkan. PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Tilaa ystävälle! Tarjoukset helmikuun loppuun: 3 kuukautta 20;Digi-lehti 3 kuukautta 10;Tartu tilaisuuteen ja tiedät mitä tapahtuu! MYYDÄÄN asunto, 36m² sillanpielessä. Kuuntele jumalanpalveluksia netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi/korpilahden-alueseurakunta Rakastakaamme-konsertti su 9.2. Kaikissa muissa uskonnoissa ihminen yrittää ansaita Jumalan mielisuosiota. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. Perhekerho to 6.2. klo 10 kirkko. 6 – Keskiviikkona 5.2.2020 Nro 6 Sana sunnuntaiksi Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Musiikkitilaisuuksia Lapsille ja lapsiperheille Nuorille Kouluikäisille seurapalsta Aikuisille kokouksia Messu su 9.2. klo 9.30, kirkkohetki kirkossa, yhteinen lounas. Ilm.puh.0405728594 viimeistään 23.2. Pihlajamäessä, Moksintie 330. Aloitetaan iltapäiväkahvilla. klo 11-13.30 Valanteentie 1. Palvelupäivä ke 19.2. Kaikki ovat kuitenkin syyllisiä Jumalan edessä, kaikki! Jumalalla oli vastaus ihmisen syntiongelmaan. Siksi ihmiset monesti sen hylkäävät, eivätkä tahdo uskoa sitä todeksi. Kirkkohetki ja keittolounas. Aila ja Reijo Ahvenuksella. 23.12.2019 Korpilahti Kaivaten Jani Sirkka Sukulaiset ja ystävät Siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. curlingpelissä kisailuun koulun liikuntasalissa. Kirkkokyyti messuun: Kirkkopysäkiltä Kokkotien ja Martinpolun kulmalta voit ottaa toisen seurakuntalaisen kyytiin tai saada itse kyydin kirkkoon noin 15 min ennen jumalanpalveluksen alkua. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Tervetuloa! Etelä-Korpilahden virtapiiri: Kokoontuminen Horkan kylätuvalla tänään ke 5.2. Tervetuloa! Kl:n Reumayhdistys: Tänään ke 3.2. Niinpä ihmiselle tulee luontaisesti ajatus siitä, että kaikki hengellinenkin, jopa pelastus Jumalan yhteydessä pitää ansaita esimerkiksi hyvillä teoilla. 050 363 2300. Muina aikoina: hautausasiat p. Päivämartat Kaarina Aarnoksella, Martinpolku 29 to 6.2. Koivisto, Laiho. Vähän pyysit, paljon annoit, vaieten sä vaivas kannoit. Muistotilaisuus läheisten kesken. Tai joku kokee epäonnistuneensa niin pahasti, ettei Jumalan armo kuuluisi hänelle. 0504416613/Aune. koululla. Lisätietoja Valtolta 0505637344. Kirkkokahvit seurakuntatalolla Perhekinkerit Pohjoiset kylät su 9.2. Kirkkokuoron harjoitukset to 6.2. 040 162 3982, toimitusten sopiminen ja virkatodistukset, p. Ansaitsematon armo Meillä ihmisillä on suuressa määrin tarve ansaita eri asioita ja elämää muutenkin. klo 10 kirkko. Muistos kaunis, hyvä, hellä säilyy meillä sydämellä. Tule viettämään iltaa Vapahtajan hoidossa, aiheena Rukousvastaukset. Instagram: korpilahdenkirkko. Saamme lahjaksi pelastuksen armolahjan, joka on ikuinen elämä hänen yhteydessään. klo 14. Sääntömääräiset vuosikokousasiat, sääntömuutos. Hänet ristiinnaulittiin Golgatan keskimmäisellä ristillä meidän syntiemme tähden. Koivisto, Lintunen. Messu su 16.2. Ke: Kirjolohimureke G, L, sis.MU, kasvisjauhispyörykät G, M, perunasose G, L, kylmä kurkkukastike G, L, sis.MU, jäävuorisalaatti, herneet, kurkkukuutiot. klo 9.30 Ylä-Muuratjärven kylätalo. Heikki Aaro Anttoni Nieminen Korpilahden Martat ry. klo 10 seurakuntatalo. Aiheesta kertomassa Margit Hassinen. Kukkatervehdykseksi toivomme vain yhtä kukkaa. Lisäksi Jumalan armotarjous sisältää vaikean asian, nimittäin nöyrtymisen. klo 14. Teemahetki klo 12-13. Paikalla Joni Mattila Jyväskylästä. ystävänpäiväkorttien askartelua. Jeesus oli sijaiskärsijämme, hän teki kaiken puolestamme. Huoltajat pääsevät kertomaan, mitä pitävät laadukkaan opetuksen tärkeimpinä asioina, millaiseksi arvioivat lapsen koulun tilat ja toimintakulttuurin, mitä asioita pitävät lapsen hyvinvoinnin näkökulmasta tärkeimpinä sekä millaisiin asioihin lapsen tulisi voida osallistua ja vaikuttaa koulussa. klo 13. Heli Silvennoinen johdattelee klo 14 eteenpäin mukavaan yhdessä tekemiseen, mm. VUOSIKOKOUS 20.2.2020 klo 18 Eija Kankaisella, Isämatintie 1 . Vielä ehtii vastata Koulutyytyväisyyskysely Jyväskylän kaupungin perusopetuksen huoltajille avoinna 9.2.2020 saakka Jyväskylän perusopetuksen oppilaiden huoltajilla on vielä muutama päivä aikaa vastata käynnissä olevaan koulutyytyväisyyskyselyyn. Nyt meidän osuudeksemme jää ainoastaan uskoa häneen ja uskon kautta omistaminen. Eläkeliitto Korpilahden yhdistys: Tietokoneen käyttöä harjoitellaan seuraavan kerran 5.2.-20 klo 11-13 Putkilahden kylätalolla sekä Korpilahden kirjastossa 12.2.-20 klo 13-15. Laulun ja rukouksen ilta ke 12.2. klo 17.45 kirkko. Ylistysryhmän harjoitukset pe 7.2. Siksi hyvä lukijani luota Jumalan tarjoamaan armoon. Väentupa ti 11.2. ruokailu Ke: Kullankeltainen kalapata G, L, kullankeltainen kasvisquornkastike G, L, sis.MU, perunat, rapea frisee-kurkkusalaatti, papumix. Ma: Grillimestarin broilerikastike G, L, itämainen quornkastike G, M, sis.MU, ohrahelmi, rapea frisee-punasalaatti, maissi, tomaatti, mustaherukkahillo. Pohjoisten kylien virtapiiri kokoontuu torstaina 6.2.2020 Tikkalan koululla klo 13.30. klo 17.30 seurakuntatalo. Mukana Saila Viertola ja Tiina Laiho. klo 13. Pitää ansaita arvostus, palkka, toimeentulo, yhteiskunnallinen asema, lähes kaikki. klo 9.30 seurakuntatalo. Ohjelmassa kevyttä jumppaa, kahvit, aivojumppaa ym. Muissa asioissa Korpilahden alueseurakunnan työntekijöiden suoriin numeroihin. klo 18 seurakuntatalo. Korpilahden alueseurakunnan palvelupiste avoinna ti ja to klo 9-12, p. Kyselyn tuloksista tiedotetaan yleisesti ja koulut käyvät tuloksia läpi huoltajien kanssa koulukohtaisesti.. Torstaikävelyt jatkuvat, lähtö Levästentieltä klo 14. Femmineo-kuoro, Petra Huujärvi. Viikoittaista, avointa toimintaa, ei tarvitse ilmoittautua. To: Mannapuuro, vadelmakeitto G, M, kasviskaalikeitto G, M, mandariini. Kristinusko, niin kuin sen Uusi testamentti ilmoittaa, antaa meille sellaisen armotarjouksen, että se on ”liian hyvää ollakseen totta”. 25.12.1949 Korpilahti k. Olen kuullut monen sanova minulle, että olen niin hyvä ihminen, että se riittää siihen, että pääsen kerran taivaaseen. Hän lähetti oman rakkaan ainutsyntyisen Poikansa, syntisen lihan kaltaisuuteen, ottaen meidän paikkamme
Sähköistä näköislehteä voit lehden tilaajana lukea tietokoneella, älypuhelimella tai tabletilla lehden kotisivujen kautta. Martinpolku 26, Korpilahti ilmoitukset@korpilahtilehti.fi toimitus@korpilahtilehti.fi puh. P. Renkaiden kausisäilytys! www.autovanhala.com AutoVanhalasta Ostorahoitus K-S ASUNTOVÄLITYS LKV Asuntojen ja kiinteistöjen välitys, arviot, kauppakirjat ja kaupanvahvistukset ym. 24% etusivu 0,86 1,10 €/pmm takasivu 0,80 1,00 €/pmm sisäsivu 0,75 0,93 €/pmm Pienlaskutuslisä 2,50 € lisätään paperilaskuihin. RAITTI-sovellus on poistunut käytöstä ja palvelut uusiutuvat! Lehden kotisivuja kehitetään ja jatkossa sivuilta löytyy sisältöä, joita lehden tilaajat pääsevät lukemaan pitkin viikkoa. toimitus@korpilahtilehti. Aulis Levänen LKV; 040 5079560 aulis.levanen@ksa.fi Kaisa Valkeisenmäki KTM LKV, kaupanvahvistaja; 040-0344690 kaisa.valkeisenmaki@ksa.fi Tilaisuude tulle Tähtelää ! • Lounas ma–pe 7 € • Kokoustilat alk. 0% alv. 35 €/h • Rantasauna 250 €/vrk Tähtiniementie 26, Korpilahti info @tahtela.fi, p. free lance-toimittaja Tiina Lamminaho p. 0400 527 448 Ammattilainen, varaa ilmoitustilasi tästä!. 0400 644 899. 050 570 9415 Rakennusten pohjat ym. Sähköisten palveluiden käyttäjäksi kirjaudutaan omalla sähköpostiosoitteella, jonka jälkeen asiakas saa salasanan sähköpostiinsa. 0400 546 486 • vanhala@autovanhala.com •ma–pe 8.00–17.00 Huollot ja korjaukset takuulla! Myös uuden auton takuu säilyy. 050 432 9190 www.tähtelä.fi Ammattilainen, varaa ilmoitustilasi tästä! Laajat kosmetologipalvelut ja hieronnat. 014 841 300 PARTURI-KAMPAAMO KAUNEUSHOITOLA www.hiusavain. Ajanvaraus sähköisesti www.hemmottelupuotiorkidea.fi tai puh.040-5240534./Elina. Asennus-ja Rakennuspalvelu Lehtinen Tulisijamuuraukset ja -korjaukset 040 7604580, Lehtinen_Matti@luukku.com Korpiojantie 2 FYSIOTERAPIA, LYMFATERAPIA, HOITOSUKAT Kristiina p. www.korpilahtilehti. 014 821 134 HiusAvain Korpiojantie 1 p. AUTOKORJAAMO MÄKISEN AUTOHUOLTO JA -KORJAAMO Autotalo, Muurame, p. 0400 644 899. ILMOITUSHINNAT 1.1.2020 Hinnat/sivu alv. Minna 040 7271396 Virpi Koskela, puh. 0400 410 564 Kaivinkonetyöt Jätevesijärjestelmät Rakennusten pohjatyöt Maansiirrot Hiekat, sorat, mullat Vaihtoja purkulavat Kuorma-autokuljetukset KN-SÄHKÖ Oy Reiviläntie 21, Korpilahti,p. TILAUSHINNAT 1.1.2020 Kotimaa ja pohjoismaat: Kestotilaus.....................................71 € Määräaikainen 12 kk..................76 € Tutustumistilaus 3 kk.................27 € Irtonumerot: K-market Herkkukeidas Toimisto: p. 0400 644 899 toimitus@korpilahtilehti. 044 986 0529 Ammattilainen, varaa ilmoitustilasi tästä! www.veljeksetvanhala.fi * Rakentaminen * Viemärien avaus/ kuvaus * Kuljetukset nosturiauto/ konelava, rahtilava * Jätelavapalvelut *Maanrakennus/kaivinkonetyöt *Jätevesien käsittelyjärjestelmät 0400 648 024 veljekset.vanhala@co.inet.fi AutoVanhala, Tikkasent.2, KORPILAHTI p. Joensuuntie 1a3. Muina aikoina sovittaessa. Toimisto avoinna: Maanantaisin kello 9-15 Tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 9-12. 0400 385 363 ts.niemela@luukku.com Kari Pahkamäki T:mi Korjausja uudisrakentaminen p. Maanrakennus ANSSI NIEMI OY www.maanrakennusanssiniemi.fi . Os. ilmoitukset@korpilahtilehti. 0400 242 571 kari.nurminen@kn-sahkooy.inet.fi P. -Puiden kaadot & leikkaukset -Kantojen jyrsintä -Hakkuutyöt 045 207 8135 www.tmsavotta.fi Korpilahden Radioja TV-huolto Ky ANTENNIASENNUKSET ja -TARVIKKEET Pauli Lehtinen p. 040 771 8552 Konetyö Pietilä, p. 040 719 5547 Rakentamisja kiinteistön hoitopalvelut RakennusIkkala KUKKAJA HAUTAUSPALVELU Martinpolku 23, Korpilahti, p. 0400 644 899 ilmoitukset@korpilahtilehti. Avoinna: Ma 9-15, ti-ke 9-12, to-pe suljettu Ilmestyy kerran viikossa KESKIVIIKKOISIN Julkaisija: VanhaUkkola/ Korpilahti-lehti Painopaikka: Lehtisepät ISSN 0782-5609 Toimitus: Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. Ma-pe 7.30–17.00 testaukset ja korjaukset. 0400 808 870 FYSIOTERAPIA p. 0400 644 899 maarit.nurminen@korpilahtilehti. 7 Keskiviikkona 5.2.2020 Nro 6– ammattilaiset asialla Martinpolku 26 41800 Korpilahti P. Kun asiakas on luonut käyttäjätunnuksen, asiakas aktivoi tilaajatunnuksen, joka on tilaajan asiakasnumero, jonka löydät muun muassa lehtilaskusta tai kysymällä toimistolta, ilmoitukset@korpilahtilehti.fi tai soittamalla puh. 0400 319 031 Lauri Lehtinen p. 040 578 4473 EU-maat, kestotilaus...............150 € Muu Eurooppa, kestotilaus..145 € Muut maat, kestotilaus..........170 € Digitilaus, kestotilaus............54 € Irtonumerot......................................2 € PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI MUUTOKSIA DIGILEHTEEN! Vuodenvaihde toi muutoksia sähköiseen lehteen. Kaivuuja tasaustyöt Saakoski, korjaamo 826 219 Hinausauto 0400 343 326 www.hinaus-javanainen.fi Hinauspalvelu, Korjaamo Javanainen Rakennuspalvelu Tapio Niemelä Saneeraukset, sisustus-, laatoitusja märkätilatyöt. 014 373 2951 Autojen määräaikaishuollot, Myös ilmastointilaitteet ja savutestit
Kevätkauden kaksi ensimmäistä vastustajaamme, Ylöjärven Ryhti ja Pihtiputaan lukio/ Ploki, pelasivat syksyn ylemmässä kakkossarjassa, eikä kolmas vastustajakaan, Vehniän Wartti, ole monta erää koko kauden aikana hävinnyt. – Omaan peliimme olemme tyytyväisiä, useampi erävoittokin on ollut todella pienestä kiinni, joukkueenjohtaja Meea Heinonen kertoo. Nyt avustusta voivat hakea myös esimerkiksi metsätalouden käytössä olevien teiden tiekunnat Tieto avustusehtojen lieventymisestä ei ole tavoittanut kaikkia tiekuntia. Wartti sijoittui syyskaudella kahdeksan joukkueen lohkossa alemmassa kakkossarjassa toiseksi, Pyrintö oli samassa lohkossa neljäntenä, Heinonen kertoo. Ylöjärven Ryhdin Pyrintö kohtasi Korpilahdella tammikuun puolivälissä. – Valitettavasti yksityistielain uudistumisen myötä on syntynyt käsitys yhteiskunnan tieavustusten leikkaantumisesta. Tien perusparannuksen tarve ja toimenpiteet on hyvä arvioida asiantuntijan kanssa, esimerkiksi ammattitaitoiset tieisännöitsijät ovat hyviä yhteistyökumppaneita. Pyrintö ei hätkähtänyt Plokin 14 pelaajan ylivoimaa, vaan alle 170-senttinen kuusikko aloitti ensimmäisen erän tasaisesti. Wartti vei kuitenkin pisteet tasaisessa ottelussa luvuin 1 – 3. Peli päättyi Plokille 3-0 (25-17, 25-15, 25-17). Kaksi ensimmäistä erää pelattiin tasaisesti puoliväliin asti, kolmannessa erässä Ploki sai alkuun hyvän etumatkan, jonka piti loppuun saakka, Meea Heinonen kertoo. Pyrintö vei ensimmäisen erän, mutta loput tasaisen ottelun eristä kääntyivät Ryhdin voitoksi ja peli päättyi vieraille 1 – 3 (25-21, 23-25, 25-27,18-25). – Osa kunnista on käyttänyt lakimuutosta perusteena kunnan omien tieavustusten leikkaamiselle, mutta se on kunnan oma päätös, eikä lain uudistuminen sellaiseen vaikuta, Takalammi toteaa. Kevätkauden ohjelmassa on kaikkiaan kymmenen peliä, eli kuusijoukkueisessa lohkossa kaikki pelaavat toisiaan vastaan kaksi kertaa. – Tällä kertaa saimme matkaan vain kuusi pelaajaa, ja liberona koko kauden pelannut Paula Voutilainen pääsi kokeilemaan otteitaan yleispelaajana. 0400 644 899 toimitus@ korpilahtilehti.fi. – Kevätkauden ensimmäiset pelit ovat menneet todella hyvin ja olemme löytäneet hyvän ryhmähengen ja hitsautuneet entistä paremmin joukkueeksi. Valtion avustuksen myöntää alueellisen ELY-keskuksen liikenne-vastuualue ja asiassa on hyvä ottaa yhteyttä jo hyvissä ajoin. Soita ja varaa 044 970 9195 /RakennusIkkala palveluita Kevätkausi alkuun tasaisilla peleillä Yksityisteiden korjauksiin rahaa tarjolla Pyrinnön naiset ovat aloittaneet kevätkauden kolmella tiukalla pelillä. Yhdessä lauhojen talvien kanssa on useimmilla yksityisteillä syytä selvittää perusparannuksen tarpeet ja ryhtyä toimeen niiden toteuttamiseksi. Ota yhteyttä! P. Heinosen mukaan joukkueen tavoitteena ei vielä ole nousta ylempään sarjaan, vaan pelata mahdollisimman hyvin ja kehittää omaa peliään. Viime viikon tiistai-illan peliin Pyrintö sai vieraakseen kotisaliinsa Vehniän Wartin. Valtion talousarviossa on osoitettu 20 miljoonan euron määräraha yksityisteiden avustuksiin. Uuden lain myötä avustuksen piiriin tuli paljon uusia yksityisteitä, koska vaatimus kolmesta vakituisesta asuintalosta poistui. Tarjolla olevia avustuksia ei kannata jättää käyttämättä. PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Kerro juttuvinkkisi! Tiedätkö jonkin mukavan tapahtuman, ärsyttääkö jokin, tunnetko mielenkiintoisen henkilön. Yksityisteiden korjausvelkaa on kertynyt jo pitkään ja rekkojen massojen nousu on asettanut teiden kantavuudelle entistä suuremmat vaatimukset. Kuka voisi olla viikon nimipäiväsankari. – Nyt on reilusti rahaa jaossa nopeille tiekunnille, patistelee tiekuntia Simo Takalammi Suomen Tieyhdistyksestä. Neljännessä erässä joukkueet tekivät pisteitä vuorotahtiin aina 20 pisteeseen saakka, mutta Wartti onnistui viemään viimeiset pisteet. Peli oli suhteellisen tasainen kaikilta osin, Heinonen toteaa. Pyrinnön naiset taistelivat hienosti Vehniän Warttia vastaan viime viikon kotipelissään. Takalammi muistuttaa hyvän tien olevan pitkäaikainen investointi, joka varmistaa tien omistajien omaisuuden säilymisen arvossaan ja varmistavan esimerkiksi metsätalouden kuljetukset myös kelirikkokaudella. Myös metsäteiden perusparannukseen tarkoitetun kemera-rahoituksen rahoitustilanne on hyvä ja ohjelmaan mahtuu uusia metsätiekohteita. Pisteet ovat kuitenkin menneet vastustajille, Pyrintö on onnistunut nappaamaan kaksi erävoittoa. Ottelu päättyi vieraille 1 – 3 (25-19,21-25,1425,20-25). Plokin syötöt horjuttivat paikoin Pyrinnön vastaanottoa, mutta kun pallo saatiin nousemaan, nähtiin pelissä pitkiäkin palloralleja. Seuraavat erät menivät kuitenkin Wartille. Seuraavana sunnuntaina Pyrinnön naiset matkasivat Pihtiputaalle. Työskentelykorkeus 9m. Pyrinnön naiset pelaavat nyt ensimmäistä kauttaan kakkossarjassa. 8 – Keskiviikkona 5.2.2020 Nro 6 Tiina Lamminaho Autopesu 24h Vuokrataan korinosturi. – Enää ei voida tuudittautua vanhaan eli jäädä odottamaan routaa, jotta raskaat kuljetukset saataisiin ajettua, vaan yksityisteiden kantavuuden on oltava kunnossa roudattominakin talvina, Takalammi sanoo. – Vastassa on ollut kovia joukkueita. – Tämä oli meidän paras pelimme Vehniän Warttia vastaan tällä kaudella, kaksi edellistä hävisimme 3 – 0. Ploki oli kuitenkin pisteiden teossa Pyrintöä tehokkaampi. Rahoitustilanne on siten parempi kuin vuosiin ja Suomen Tieyhdistys suosittaa tiekuntia hakemaan avustusta yksityisteiden perusparannuksiin. Hinta 80e vuorokausi, sis alv. Tämä on väärinkäsitys, kunnat voivat edelleen avustaa yksityisteitä haluamallaan tavalla, Takalammi sanoo. Pyrinnön, Pihtiputaan Plokin, Ylöjärven Ryhdin ja Vehniän Wartin lisäksi lohkossa pelaavat JyLe ja Vilppulan Tähti. Kemera-rahoitus on alueellisen metsäkeskuksen hallinnoima. Pyrintö aloitti loistavasti ja vei ensimmäisen erän