Liimatainen hakee 500 kilon laatikon Oittilasta tarvittaessa, yleensä noin kahden viikon välein. Joskus olemme saaneet esimerkiksi Valiolta ison erän maitoa, jossa on ollut jokin väärä pakkausmerkintä. Sekä Samuel Uusitalo että Tuomo Liimatainen ovat olleet yhteistyöhön tyytyväisiä.. – Tämähän on lähiruokaa parhaimmillaan, ja yhteistyö on toiminut todella hyvin. Kaupat lahjoittavat elintarvikkeita, jotka ovat vielä käyttökelpoisia, mutta eivät aivan myyntikelpoisia. Ensin mietimme, osaavatko nykyajan ihmiset käyttää perunaa, mutta on ollut tosi mukava nähdä, että sitä kyllä arvostetaan. Lisäksi niitä on viety riistaruokintaan. Soita 0400 644 899. Viikoittain ruokakassin, jonka saa joko seurakunnan tai kaupungin antamalla ruokasetelillä, hakee noin 500 ihmistä. Haluamme osaltamme auttaa, ja tämä on hyvä tapa meille. – Perunasta on tykätty. Ruokakassin hakijoissa on monenlaisia ihmisiä ja monenlaisessa elämäntilanteessa olevia, niin lapsiperheitä, yksinhuoltajia kuin yksin asuviakin. Jyväskylän Katulähetyksen Ruokapankki jakaa vuodessa noin 250 000 kiloa ruokaa. Ruokaa kassien täytteeksi Liimatainen hakee lähinnä kaupoista. Lahjoitusperunat on lajiteltu pois kauppoihin menevien joukosta. Lisäksi teemme hätäkasseja akuuttiin hätään, joita saa ilman ruokaseteliä. Oikein huonot perunat heitetään pois, ei Ruokapankkiin mitään biojätettä viedä, Ylä-Tihtarin isäntä Samuel Uusitalo sanoo. Ylä-Tihtarin tila on lahjoittanut jo vuoden verran Jyväskylän Katulähetyksen Ruokapankkiin perunoita, jotka ovat kauppoihin väärän kokoisia. – Meidän apuamme käyttää noin 1400 ruokakuntaa. Mutta muita maatiloja lahjoittajien joukossa ei ole, mielellämme ottaisimme lisääkin tuottajia mukaan, Liimatainen sanoo. VSK KORPILAHDEN ALUEEN PUOLUEETON PAIKALLISLEHTI NUMERO 41 IR TO N U M ER O 2 € Tiina Lamminaho Autopesu 24h PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Toimisto palvelee: Maanantai kello 9-15 Tiistai kello 9-12 Keskiviikko kello 9-12 Muina aikoina sopimuksen mukaan. Kuka tahansa voi joutua jostain yllättävästä syystä tilanteeseen, jossa rahat on loppu, eikä ruokaa ole, Liimatainen toteaa. – Aikaisemmin kauppoihin kelpaamattomat perunat ovat menneet omaan käyttöön, ja on niitä yksityiset ostaneetkin. – Sehän ei pidä paikkaansa. Ja viikoittain jaettavan ruokakassin lisäksi jaamme EU-ruokakasseja kerran kuukaudessa, Liimatainen kertoo. Liimataisen mukaan valitettavan usein kuulee sanottavan, että Ruokapankista kasseja hakevat ovat jollain tavalla työtä vieroksuvia. Tulot niistä ovat kuitenkin niin marginaalisia, että halusimme mieluummin lahjoittaa perunat hyvään tarkoitukseen, kun ne kuitenkin ovat aivan ihmisravinnoksi kelpaavia. ilmoitukset@korpilahtilehti.fi toimitus@korpilahtilehti.fi Perunaa apua tarvitseville Ylä-Tihtarin tilan perunaa on jaettu Jyväskylän Katulähetyksen Ruokapankin ruokakasseissa apua tarvitseville jo vuoden ajan. – Minulla on vakiokierros joka aamu kaupungissa ja tällaista ”maakuntamatkailua” harrastan tarvittaessa. KORPILAHTI KESKIVIIKKO 9.10.2019 48. – Eli käytännössä ne ovat liian isoja tai liian pieniä tai niissä on jokin kosmeettinen virhe. Ja kyselläänkin, koska sitä taas tulee, jos se alkaa loppua. Nytkin 500 kiloa meni viikossa, Tuomo Liimatainen Ruokapankista kertoo. Vaissilta Keuruulta olemme saaneet myös tuotteita
Käyttöön tarvitaan kirjastokortti, PIN-koodi, mobiililaite tai tietokone sekä verkkoyhteys. Lisäksi tarjolla on e-aineistovinkkejä, joita julkaistaan kirjastojen sosiaalisen median kanavilla. Kylät kulttuurien kohtaamispaikkana -kulttuurihankkeen ja Tuu meille kylään -maaseutumatkailun kehittämishankkeen järjestämä Hangasjärven täysikuu -tapahtuma tarjoaa kädentaitoja, luontoliikuntaa, taiteilua ja tunnelmallista syysillanviettoa koko perheelle klo 16– 21. Kylät kulttuurien kohtaamispaikkana -hanke tuo esille, kehittää ja digitalisoi Pohjoisen Korpilahden kulttuuritoimintaa ja -perinnettä. Siitä huolimatta ihmisten reagointi oli lähes täydellinen hiljaisuus, miltei jäätävä. Palvelua on saatavilla maanantaista perjantaihin klo 9–15. Chansonit, balladit ja laulelmat olivat hänen ominta aluettaan. Tapahtuman järjestävät hankkeet ovat yksivuotisia kylien kehittämishankkeita. Esiintymisen ilo ja energia olivat käsinkosketeltavia. 2– Keskiviikkona 9.10.2019 Nro 41 Tänään keskiviikkona nimipäiväänsä viettää Ilona, torstaina Aleksi, Aleksis, perjantaina Otso, Ohto, lauantaina Aarre Aarti, sunnuntaina Tanja, Taina, Taija, maanantaina Elsa, Elsi, Else ja tiistaina Helvi, Heta. LOUNASLISTAT löytyvät myös www.korpilahtilehti.fi sekä RAITTI-mobiilisovelluksesta. Rantasauna on lämpimänä koko tapahtuman ajan – uskaliaimmat voivat pulahtaa uikkarisaunan yhteydessä myös Hangasjärven taatusti virkistäviin vesiin. 0400 644 899 toimitus@ korpilahtilehti.fi Hangasjärven täysikuu -tapahtumassa tarjolla monenlaista tekemistä Menoa ja meininkiä Jyväskylän päiväkodeissa ja kouluissa siirrytään sähköisen ruokalistan käyttöön Et itkeä saa Argentiina Ensi lauantaina syttyvät Korpilahden pohjoisilla kylillä sijaitsevalle Hangasjärven retkeilyalueelle lukuisat soihdut. mennessä Johanna Niilivuo Projektipäällikkö Tuu meille kylään -hanke johanna.niilivuo@keskisuomenkylat.fi puh. Simola esiintyi kuitenkin vielä 1990-luvulle asti. Järjestelmästä voi tarkastella myös ruoan ravintoarvoja. Nähtävillä on aina ruokalistat seuraavan kolmen viikon ajalta. Myymme lounasta edullisella kilohinnalla myös mukaan, joko omiin tai kertakäyttöastioihin! www.satamakapteeni.fi PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Kerro juttuvinkkisi! Tiedätkö jonkin mukavan tapahtuman, ärsyttääkö jokin, tunnetko mielenkiintoisen henkilön. E-lehtien käyttö on kasvanut 127%. Myöhemmin Simola menetti lauluäänensä epäonnistuneen leikkauksen seurauksena. Kuinka täydellisesti voidaan huippuammattilainenkin unohtaa. Tapahtuma käynnistyy klo 16, jolloin aukeavat toiminnallinen Täydenkuun taidepolku, Villakamarin neulahuovutuspaja sekä suolaisia ja makeita herkkuja tarjoileva Pinjan kahvio. Edustuskappale ei sopinut Euroviisuformuun. Oli yksi parhaista naisartisteista Suomen viihdemusiikissa tulkintakyvyltään. Tekstin voit lähettää toimitus@korpilahtilehti. Tämä on raadollinen kuvaus siitä, kun suosio hiipuu. Jyväskylän lähija aluekirjastoissa on myös mahdollisuus henkilökohtaiseen opastusaikaan, jonka voi varata kirjaston palvelutiskiltä tai verkosta osoitteesta www.keskikirjastot.fi/web/arena/e-opastus. Asiakas valitsee siis eRuokalistasta, minkä päiväkodin tai koulun ruokalistaa hän haluaa katsoa. Kokeilu kestää 31.12.2019 saakka. Majoitukseen ilmoittaudutaan erikseen. Keskusteluapua sairastuneille ta äkillisesti fyysiseen sairauteen sairastuneille potilaille ja heidän läheisilleen tarjotaan keskusteluapua psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Toiminnan ohessa voi istahtaa nuotiolle paistamaan makkaraa ja vaahtokarkkeja nuotiomestarin seuraan. 050 475 6080 Aika monet muistavat vielä Seija Simolan, sielukkaan naisartistin, joka liikkui iskelmän ja klassisen musiikin välimaastossa. Onneksi kuolemattomat laulut kuitenkin elävät ja niitä soitetaan edelleen varsin säännöllisesti ei kaupallisilla -radiokanavilla. Keski-kirjastoissa vietetään e-aineistojen teemaviikkoa Keski-Suomen kuntien kirjastot viettävät e-aineistojen teemaviikkoa 7.–11.10.2019. Nyt ilmestyneessä muistelmakirjassaan kuolemansa jälkeen 2017, hän kertoi viimeisestä esiintymisestään ravintola Vanhassa Maestrossa Helsingissä, jossa itsekin kävin aikoinani muutaman kerran. Se tuntui loukkaavalta.” Illan lopuksi Simola silti kiitti ihmisiä, yleisöä, toivotti heille kaikkea hyvää ja että tämä on nyt tässä, minun viimeinen keikka. vietetään Aleksis Kiven päivää ja perjantaina 11.10. Keski-kirjastojen asiakkaiden käytettävissä on laaja valikoima e-aineistoja: kirjoja, äänikirjoja, sanomaja Keski-Suomen keskussairaalan hoitokeskuksessa on alkanut kokeilu, jossa psyykkisesti terveille mutaikakauslehtiä, musiikkia ja soitonopetusvideoita. Heikki Einonen Jyväskylän kaupungin ruokapalvelu Kylän Kattaus siirtyy käyttämään ainoastaan sähköistä eRuokalistaa 28.10.2019 alkaen päiväkotien ja koulujen ruokalistoilla. Muutoksen myötä eRuokalista-järjestelmästä löytyy jo nyt talokohtainen ruokalista. Laulut ”Kun aika on”, ”Mariza”, ”Sulle silmäni annan” muun muassa. Torstaina 10.10. Teemaviikolla osassa toimipaikoista on e-aineistojen opastuspiste. Lisätiedot tapahtumasta ja ilmoittautumiset majoitukseen 10.10. fi tai osoitteeseen Martinpolku 26, 41800 Korpilahti. Keski-Suomen Kylät ry:n Tuu meille kylään -hankkeen tavoitteena on lisätä keskisuomalaisten kylien maaseutumatkailuun liittyvää osaamista ja auttaa yhteisötoimijoita kyliensä markkinoinnissa. Neuvoa voi myös aina kysyä kirjaston palvelutiskiltä. Tähän saakka ruokalistat ovat olleet luettavissa Kylän Kattauksen verkkosivuilla myös erillisenä pdf-tiedostona, jonka käytöstä nyt luovutaan. Hanketta hallinnoi Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys ry. Muista liittää mukaan yhteystietosi. Näistä suurin osa on käytettävissä sekä kotona että kirjastossa. Eläydyimme ja heittäydyimme täydellä tunteella, kokonaisvaltaisesti. Sosiaalija terveyspalvelujen ruokalistat siirtyvät teknisistä syistä eRuokalistaan myöhemmin. Retkeilyalueella on tarjolla myös ilmaista riippumattomajoitusta. Lämpimät onnittelut nimipäiväsankareille. Kuun noustua pääsee lipumaan valaistuille laineille SUP-laudalla Tavinsulan lyhtymelonnan merkeissä. Joidenkin mielestä paras. 014 822 888 Korpilahdentie 8 Tervetuloa lounaalle Päijänteen rantaan Satamakapteenin runsas lounasbuffet arkisin klo 11-15. Seurasi murskaava kritiikki. Lounaat Nimipäivät Yleisöltä Kirjoita Korpilahti-lehden yleisönosastoon omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Ura oli nousujohteinen 1960-luvulta lähtien 80-luvun taitteeseen asti, jolloin tuli Euroviisufloppi. Mitä tämä kuvaa ihmisluonteesta, ihmisluonnosta. Virallinen tapahtuma päättyy klo 21, mutta illan rauhoittuessa yöhön ei tarvitse kiirehtiä kotimatkalle, sillä Hangasjärvellä voi majoittua edullisesti Tentsile-puumajoitteessa tai retkikämpän kerrossängyssä. Ruokalistat ovat luettavissa myös ruotsiksi ja englanniksi. 41800 Korpilahti, p. ”Meillä oli tosi hyvä ja ammattitaitoinen bändi, soitimme ja esiinnyimme ehkä paremmin kuin koskaan. Esimerkiksi Jyväskylässä vuonna 2018 e-kirjojen ja e-äänikirjojen käyttö on kasvanut 57% verrattuna edelliseen vuoteen. Teemaviikon aikana voi Keski-kirjastoissa tutustua tarkemmin e-aineistoihin ja niiden käyttöön. Tuvan hämärässä tunnelmaa luo akustinen musiikki klo 19. – Muutoksen tavoitteena on asiakaslähtöisempi ruokalista, kertoo lasten ja nuorten ruokailun vastaava palvelupäällikkö Paula Puikkonen. Palvelua kohdennetaan niille potilaille, joilla tällä hetkellä ei ole psykiatrista hoitokontaktia, mutta joilla on keskusteluavun tarve liittyen sairastumiskriisiin tai surureaktioihin.. E-aineistojen käyttö kirjastoissa on kasvattanut suosiotaan. tyttöjen oikeuksien päivää. Ota yhteyttä! P. Hän käytännössä vetäytyi julkisuudesta ja kuoli lähes unohdettuna, 73-vuotiaana
Muutto ei vaikuta eläinlääkäripäivystykseen 1.–4.11. Valkohäntäpeuran pyyntilupia myönnettiin ennätykselliset 1039 kappaletta. Hautausmaanhoitaja Jari Pitkänen kertoo, että kunnostettavia hautakiviä on yhteensä 213 kappaletta. Nykyiset tilat Koivukujalla eivät enää sovellu eläinlääkärin vastaanotolle. Terveydenhuollossa varaudutaan alkavaan influenssakauteen. Myös metsästyskoira tiellä tarkoittaa sitä, että hirvikin voi olla lähistöllä. Influenssaan arvioidaan sairastuvan 5–15 % aikuisista ja jopa 20–30 % lapsista vuodessa. Keskiviikkona 9.10.2019 Nro 41 3 Maarit Nurminen Lyhyesti Tänä syksynä influenssarokotuksen saa Korpilahden Oma Lääkärisi -asemalla 27.11.2019 ja 11.12.2019. Influenssavirusten aiheuttamia influenssaepidemioita esiintyy Suomessa joka talvi. Lupamäärä on lähes sama kuin viime vuoden jahdissa. Eniten lupia on tulevan syksyn jahdissa käytettävissä Viitasaaren, Itä-Päijänteen (Joutsa, Luhanka) ja Jämsän seudun riistanhoitoyhdistyksissä. Apteekkeihin influenssarokotteet tulevat tällä viikolla. Jos näet metsästysasuisen henkilön varoittavan, se kannattaa ottaa tosissaan. Myös peuraja kauriskannat ovat kasvussa KeskiSuomen alueella. Hirvieläinkolarin riski on suurimmillaan loka-joulukuussa hämärään aikaan.Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan syksyn hirvenmetsästykseen KeskiSuomen alueelle 4025 pyyntilupaa. Autoilijat ovat joskus piittaamattomia teiden varsilla liikennettä varoittavia metsästäjiä kohtaan. Hautakivet on nostettava käsipelillä ja kuljetettava autoon kärryllä, Heikki Järvinen Polar Granitilta kertoo. -Tarkoituksena on etsiä uusia tiloja Korpilahdelta kyseisenä aikana. Tartuntojen määrä alkaa Suomessa yleensä kasvaa joulukuussa. Eläinlääkärin vastaanotto tulee Muuramen kauppakeskuksen yhteyteen tiloihin, joissa on aiemmin toiminut muun muassa yksityinen pieneläinklinikka. Eläinlääkärin palvelut siirtyvät Muurameen marraskuun alussa Korpilahtelaisilla omat influenssarokotuspäivät terveysasemalla ja neuvolassa Sankarihautausmaan hautakivet kunnostetaan Polar Granitin tiloissa on jonoittain hautakiviä. Luvat vähenivät eniten Kinnulan ja Pihtiputaan riistanhoitoyhdistyksissä. Ne on kuljetettu yrityksen tiloihin sankarihautausmaalta. Järvinen muistelee, että sankarihautausmaan hautakivet olisi viimeksi kunnostettu 1980-luvulla. Taloyhtiö on tehnyt ylimääräisessä yhtiökokouksessa päätöksen muuttaa huoneisto asuinkäyttöön. Lupamäärät nousivat eniten viime vuoteen verrattuna Karstulan-Kyyjärven ja Suolahden-Sumiaisten riistanhoitoyhdistysten alueilla. -Palvelut pysyvät nykyisellä tasolla, kunnaneläinlääkäri Jutta Vierto kertoo. Uusia tiloja on etsitty Korpilahdelta jo vuosien ajan, mutta niitä ei ole löytynyt. Suurin osa tuotantotiloista ja näin ollen tuotantoeläimisä sijaitsee Korpilahdella. Metsäpeuran metsästys on edelleen hyvin varovaista. -Keski-Suomen alueella kanta on melko tiheä. Lupia myönnettiin vain kolme. Ysitiellä Juokslahden ja Muuramen väli on hirvikolareille altista tieosuutta. Neuvolassa rokotetaan lapsia, raskaana olevia ja heidän läheisiään 27.11.2019, 11.12.2019 ja 3.1.2020. Tavoitteena on, että maanantaina 4.11. Yhdellä hirvieläimen pyyntiluvalla saa kaataa aikuisen tai kaksi vasaa. Influenssan jälkitaudit, kuten korvatulehdus ja keuhkoputkentulehdus, ovat tyypillisempiä vanhuksilla, pikkulapsilla ja pitkäaikaissairailla. palvelut toimisivat normaalisti. Koivukujalla sijaitseva huoneisto on myynnissä 29 000 euron hintaan. Uusi vuokrasopimus on tehty vuoden 2021 kevääseen saakka. Influenssan oireita ovat nopeasti nouseva kuume ja siihen liittyvä lihaskipu, päänsärky ja huonovointisuus. Kivien tekstit maalataan valkoisella maalilla, jota ne näkyvät jälleen kunnolla. Myönnetyillä luvilla on siten mahdollista kaataa yli 5300 hirveä. -Hautakivet eivät ole kiinni, joten ne pystytään oikomaan ja laittamaan parempaan asentoon, Pitkänen sanoo. Hirvenmetsästys käynnistyy viikonloppuna Viikonloppuna käynnistyvä hirvenmetsästys lisää eläinonnettomuuksien riskiä liikenteessä. Hirvieläinten metsästyksellä säädellään kantojen kokoa ja ennaltaehkäistään eläinten aiheuttamia vahinkoja. Korpilahtelaisille asiakkaille palvelut säilyvät ennallaan, vaikka vastaanotto siirtyykin Muurameen. Paras tapa suojautua influenssalta on ottaa rokote hyvissä ajoin ennen influenssakauden alkua. Ehdotonta varovaisuutta varsinkin hämärään aikaan kannattaa siis noudattaa, Vanhan Korpilahden riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Kulmala sanoo. Määrä on 208 pyyntilupaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Eläinlääkärin vastaanotto siirtyy Korpilahdelta Muurameen marraskuun alussa. Kaikki kiireiset potilaat hoidetaan joka tapauksessa. Eläinlääkäripalvelujen saatavuus muuttoviikolla eli viikolla 44 on jonkin verran rajoittunutta, ja palveluja tuotetaan osittain muilta vastaanotoilta käsin. -Tarkoitukselle hirviä ei teitä kohti ajeta, mutta eläin saattaa kulkea mihin vaan. Jyri Pitkänen maalasi hautakivien tekstejä.. -Hautakivet pestään painepesurilla. Lapsilla saattaa esiintyä myös mahaja suolisto-oireita. Terveet aikuiset toipuvat influenssasta pääosin 1–2 viikon vuodelevolla ja oireenmukaisella lääkehoidolla. Lisäksi sairastuneilla ilmenee kuivaa yskää, kurkkukipua ja nuhaa
Piirtäminen vaatii enemmän keskittymistä sekä silmän ja käden yhteistyötä. Valmiit teokset tulostetaan pigmenttimusteilla. Näitä periaatteita on hyvä ymmärtää. Pieta sanoo, ettei pelaa tietokonepelejä lainkaan. Ilo ja surumielisyys kulkevat käsikkäin. -Olemme olleet yli sadalla koululla ja osallistuneita oppilaita on ollut yli 2000. Myös mielikuvien tasolla teokset liikkuvat kahden kuvan välillä. Hietaharju kertoo piirtävänsä päivittäin. Mikko Hietaharju: KAHDEN KUVAN VÄLISSÄ, 5.–27.10.2019, Höyry-galleria, Korpilahden satama. Ensimmäinen järjestettiin Jyväskylässä 2014. Joillekin heistä alasta voi tulla jopa ammatti, Peltomäki pohti. Huumoriakin teoksista voi löytää. 4– Keskiviikkona 9.10.2019 Nro 41 Maarit Nurminen Digikoulussa opeteltiin koodaamista Kuudesluokkalaiset Pieta Löppönen ja Anton Jämsä osallistuivat viime viikolla Elisan digikouluun. Peltomäki sanoi, että digitalisaatio näkyy tulevaisuudessa entistä enemmän tavoissa tuottaa palveluita. Kaikki teokset ovat valmistuneet vuonna 2019. -Yllättävän moni asia nykypäivänä sisältää digitalisaatiota, kuten vaikkapa liikennevalot. -Elisa ei tee tätä työtä liiketoiminnan takia, vaan yhteiskuntavastuun. Elisa digikouluja on järjestetty kuuden vuoden ajan. Aiheet vaihtelevat lasten kuvista eläinhahmoihin, japanilaisesta kulttuurista myyttisiin mielenmaisemiin. Hän on kirjoittanut esseekirjoja, tietokirjoja sekä runokirjoja. Piirtäminen tuli mukaan valokuvaajan taiteeseen kolmisen vuotta sitten. Valokuvat ja piirrokset sekoittuvat Hietaharjun näyttelyssä Mikko Hietaharju on jyväskyläläinen valokuvaaja, tietokirjailija ja kuvittaja. -Otan piirroksesta valokuvan ja käsittelen sitä kuvankäsittelyohjelmilla. On saanut tehdä tavallista koulupäivää vapaammin, koululaiset totesivat. -Mukavaa on ollut. Luokkahuoneessa opetellaan koodaamaan peliä, jossa kummitus napsii porkkanoita väistellen samalla pelin pahista. Torstaina he olivat ehtineet kokeilla muun muassa animaatiohahmon tekemistä. -Olen pitänyt kolmisenkymmentä valokuvanäyttelyä. -Yleensä koululaiset kuuntelevat tarkkaavaisesti ja keskittyvät opetukseen digikoulussa. Nähtäväksi jää, millaisia pelejä kuudesluokkalaiset itse koodaavat päivän päätteeksi. -Tarinan kertominen jää katsojan tehtäväksi. Mikko Hietaharjun teoksissa valokuvat ja piirrokset sulautuvat saumattomasti kokonaisuuksiksi.. Elisa tuo digikouluun laitteet ja opettajat. Vapaa pääsy. Vaikka valmiissa kuvissa on mukana piirroksia, nekin on valokuvattu. -Kun kuuntelee uutisia Suomen väestönkehityksestä, tarvitsemme uusia tapoja palveluiden tuottamiseen. Höyry-Galleriassa on esillä Hietaharjun kolmas piirroksiin keskittyvä näyttelynsä. Toisaalta ne voivat viitata todellisuuden konkreettisiin asioihin, toisaalta teoksissa fiktiivinen, jopa sadunomainen painotus saa etusijan. Pieta ja Anton olivat tyytyväisiä erilaisiin koulupäiviin Maarit Nurminen Anton Jämsä ja Pieta Löppönen esittelivät koodipätkiä, joita oli jo syntynyt tabletille. Koulujen perusidea on opettaa oppilaille digitalisaation alkeita, helpon ja käytännönläheisen koodausohjelman kautta ja lisätä ymmärrystä ympäröivästä digitaalisesta maailmasta, Keski-Suomen aluejohtaja Juha Peltomäki kertoo. Peltomäki sanoo, että nykylapsilla on hyvin erilaiset valmiudet digitalisaation edessä kuin vanhemmilla sukupolvilla. Voin muokata värejä ja yhdistää kuvat toisiinsa. Peltomäki sanoi, että Elisan digikoulut ovat olleet suosittuja ja palaute opettajilta sekä oppilailta on ollut pääsääntöisesti hyvää. -Pelaan pari tuntia kerrallaan, mutta en joka päivä, Anton kertoi. Hietaharju sanoo, ettei vät piirroksetkaan ole pelkkiä tunnelmapiirroksia, vaan kaikkiin kuviin sisältyy tarina. Kouluja on järjestetty KeskiSuomessa muun muassa Jyväskylässä, Muuramessa, Viitasaarella ja Hankasalmella. -Kuvista näkee, kuinka silmän ja käden koordinaatio paranee
Ohjelmassa on tuttavien tapaamista ja yhdessä oloa, laulua, kahvittelua ja bingon tapaista syke-peliä sekä joskus tietoiskujakin, puhujana on käynyt terveydenhoidon ammattilaisia. – Jäsentemme keski-ikä on aika korkea, reilusti yli 70 vuotta. – Minä tulin mukaan alun perin kylpylämatkojen kautta. Nyt minulla on sellainen sekarotuinen koira, jossa on huskya; se veti talvella ahkiossa polttopuut liiteristä ja minuakin potkukelkassa. Sydänpiirin kouluttamat vertaistukihenkilöt ovat puhelinsoiton päässä neuvomassa, kuuntelemassa ja kertomassa omista kokemuksistaan. – Toinen syy maalle muuttoon oli, että olen aina halunnut koiran, mutta kerrostaloon en halunnut koiraa ottaa. – Jäseneksi voi liittyä kuka vain, ei tarvitse olla sydänvika, puheenjohtajan tehtäviä hoitava varapuheenjohtaja Esa Koskinen toteaa. Nyt olemme käyneet Reumayhdistyksen kanssa kimppakävelyllä kerran viikossa, liikunnan merkitystä täytyy korostaa, sehän auttaa joka tautiin, Reijonen ja Koskinen sanovat. – Muissakin tapahtumissa pyrimme jakamaan tietoa ja osallistumme myös valtakunnallisiin Sydänliiton tapahtumiin. 5 Keskiviikkona 9.10.2019 Nro 41– Tiina Lamminaho Tiina Lamminaho Toimivat yhdistykset Tilaa ja piha ympärillä Tietoa, ennaltaehkäisyä ja tukea Sydänyhdistys haluaa tavoittaa muutkin kuin sydänsairauksia sairastavat Else Märkjärvi muutti kaupungista luonnon keskelle Putkilahteen – Kerrostaloyksiö ei ole ihmiselle luonnollinen ympäristö, toteaa pari vuotta sitten Jyväskylästä kerrostalosta Putkilahteen, omakotitaloon metsän keskelle muuttanut Else Märkjärvi. Mehiläisvahakynttilöiden teosta pidän kurssinkin Joutsan kansalaisopistossa. Taiteellista puoltaan Märkjärvi toteuttaa muun muassa tekemällä koruja kierrätysmateriaalista, kuten vanhoista lusikoista, haarukoista, kolikoista ja sulatetusta ikkunalasista. Esa Koskinen, Marjatta Reijonen ja Ritva Lahtinen toivottavat tervetulleeksi Korpilahden Sydänyhdistykseen. Kasveja Märkjärvellä oli myös kerrostaloasunnossaan. Muitten unelma vakituisesta työpaikasta on minulle painajainen. Mukana on toki uusiakin osia, esimerkiksi korvisten koukut, mutta muuten suosin kierrätystä. Sydänyhdistys pitää sykepäivän joka toinen viikko. Toki tiedonjakamisen lisäksi täytyy jotain hauskempaakin toimintaa olla, Korpilahden Sydänyhdistyksen puheenjohtajana yhdistyksen perustamisesta lähtien viime vuoden loppuun asti toiminut Ritva Lahtinen toteaa. Tosin sekin on vain harrastus, Märkjärvi toteaa. Olen entisöimässä vanhaa polkuahjoa, kun saan sen valmiiksi, pystyn tekemään paremmin taontatöitä, Märkjärvi kertoo.. Vuoden verran täällä toimi Sydänkerho, mutta oma yhdistys haluttiin perustaa, kun Jämsän Sydänyhdistykseen kuului yli 70 korpilahtelaista. Tietopainotteisten tapahtumien lisäksi Korpilahden Sydänyhdistys järjestää muun muassa teatteriretkiä ja pikkujoulut. Koulutukseltaan Märkjärvi on kalustealan artesaani ja tilasomistaja. Toivottavasti saan sen joskus valmiiksi, niin pääsen tekemään taontatöitä kotona. Opiskeluaikoinaan hän tutustui sekä puusta että metallista tekemiseen. Muutaman vuoden ajan kiersimme ystäväni kanssa markkinoilla, mutta emme mitenkään kovin ahkerasti. Sydänyhdistys järjesti kylpylämatkoja, lähdin niille mukaan ja sitä kautta tulin muuhunkin toimintaan, Koskinen kertoo. Maailmassa on niin paljon tavaraa, että melkein kaiken voi löytää käytettynä, vaatteenikin ostan kirppiksiltä, Märkjärvi kertoo. – Koruihin voi käyttää hyvin monenlaista materiaalia. Mielellämme ottaisimme mukaan nuorempiakin jäseniä. Liitolta ja piiriltä saa hyvin materiaalia ja tukea, Sydänliitto ja KeskiSuomen Sydänpiiri ohjaavat meidänkin toimintaamme. – Syke-päivissä käy iäkkäämpää väkeä. Halusin johonkin, jossa voisin laittaa kasvimaata ja pihaa ja toteuttaa taiteellista puoltani, johonkin, jossa on tilaa. – Sydänyhdistyksen tärkein tehtävä on jakaa tietoa sekä sydänsairauksista että niiden ennaltaehkäisystä ja saada ihmiset liikkumaan. Etenkin yksinäiset ihmiset kaipaavat ihmistä, jolle voi puhua ja joka kuuntelee, itsekin vertaistukihenkilönä toimiva Lahtinen sanoo. Else Märkjärvi haluaisi tehdä metallista enemmänkin taideteoksia. – Teen myös rastoja ihmisille. – Metallista haluaisin tehdä taideteoksia ja nyt olenkin entisöinyt vanhaa polkuahjoa pihaani. – Nyt olen päässyt laajentamaan kasvien kasvatusta ulos. Keväällä rakensimme isäni kanssa kasvihuoneenkin vanhoista ikkunoista, Märkjärvi kertoo. Tuttavat sanoivat, että katsotaan, kun tulee talvi, mutta nyt olen ollut täällä jo kaksi talvea ja hyvin on mennyt. Paikalla on yleensä reilut 20 henkeä. Nykyään ongelmana on se, että hallitukseen on vaikea saada ihmisiä, sihteeri Marjatta Reijonen toteaa. – Korujen teko on lähinnä harrastus. Tästä syksystä lähtien syke-päiviä pidetään Valanteentiellä, kivipappilassa. – Ei minulla ollut mitään varsinaista syytä, miksi juuri Putkilahteen muutin. Nykyään Korpilahden Sydänyhdistyksellä on vajaat 300 jäsentä. Työkseen Märkjärvi on tehnyt muun muassa henkilökohtaisen avustajan töitä ja kiinteistönhoitotöitä. Kampaamoissa rastat tehdään permanenttiaineella, minä teen ne luomuna, ja asiakkaita on riittänyt. Tietoa Sydänyhdistyksen jäsenet saavat myös Sydänlehdestä. Putkilahdessa olen viihtynyt hyvin. Toinen tärkeä osa toimintaa on sydänsairauksia sairastavien ihmisten tukeminen. Etenkin yksin asuville tällaiset tapaamiset ovat tärkeitä ja tuovat mielen hyvinvointia, Reijonen kertoo. – Metalli kiinnostaa minua enemmän. – Teen hyvin monenlaista, kyllästyisin, jos joutuisin tekemään vain yhtä hommaa. Nyt markkinoilla kiertäminen on jäänyt ja korujen tekoonkin käytän vähemmän aikaa, sen sijaan hoidan mehiläisiä. Olen myös kokeillut makuhunajoita, mehiläisvahavoiteita ja propolisuutetta, jota saadaan mehiläisten tuottamasta kittivahasta ja joka on luonnon omaa antibioottia. – Vertaistukihenkilölle voi soittaa ja kysellä sairauksista tai vaikka jutella omista tuntemuksistaan. – Kalusteita en tosin koulussa tehnyt, tein kaikkea muuta, enimmäkseen metallista, Märkjärvi toteaa. En usko, että enää kaupunkiin muutan. Minulla on neljä mehiläispesää ja hunaja kiinnostaa. Korpilahden Sydänyhdistys on perustettu 1995
klo 13. Kylpylämatka Pärnuun su-su 12-19.1.2020. Hallituksen kokous alkaa klo 11. Huom. Siellä keskustelemme Paul Abbeyn kanssa, miten lähiliikuntapaikkaa polkuineen voisi kehittää senioripuistoksi . Lopuksi ruokailu. mennessä. Tervetuloa myös Vie vanhus ulos -kampanjan merkeissä Tikkalan lähiliikuntapaikan laavulle ennen virtapiiriä klo 12.30. klo 10 kirkko, Karasti, Mertanen. Illan ohjelmasta vastaa Saija Tuupainen ja Ex-miehet. Talossa ulkoiluvälinevarasto ja kerhohuone, sekä taloyhtiön laajakaista. Tervetuloa! Messu su 13.10. Käsityökerho klo 13 alk. Lopullinen matkan hinta kerätään vasta tammikuussa. 4-v synttärit to 10.10. Tuula 050 5579008. Korpilahden Sydänyhdistys ry: pe 15.11. 041 506 2640 tai korpilahti@sydan.fi. Lähtö Korpilahdelta klo 8.00. Vetäjänä Alpo ja pojat. Mielestäni onnistuneen kiteytyksen kristityn vastuusta antoi aikanaan reformaattori Martti Luther, jonka opetuksiin on usein palattu näin reformaation jälkeenkin. Kl:n Reumayhdistys: Reumaviikko, tänään ke 9.10. Kirkkokahvien jälkeen kuulemme millaisin ajatuksin Keltinmäessä toteutetaan messua. Yhteiset syntymäpäiväjuhlat kaikille tänä vuonna 4 vuotta täyttäville lapsille perheineen. Klovni Dodo esiintyy, lopuksi jäätelöbaari. 6 – Keskiviikkona 9.10.2019 Nro 41 Sana sunnuntaiksi Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Väestömuutoksia Lapsille ja lapsiperheille Nuorille Kouluikäisille myydään Aikuisille menoeväät palveluita seurapalsta Korpilahti, Kärkinen. klo 9-11 seurakuntatalo. Keski-Suomen Sukututkijat ry. Tohtori Martti totesi viisaasti, että kristitty on uskossa vapaa, mutta rakkaudessa kaikkien palvelija. ja tied. Retken hinta 10 €, sis. Sydänyhdistyksen PIKKUJOULUT Hotelli Summassaari, Saarijärvi. ruokailun ja bussimatkan. Kirkkokahvit. Lisätietoja www. Osallistumme Keltinmäen kirkon messuun klo 10 (Korpilahdella iltakirkko). ei ole perhekerhoa. Hinta 80e vuorokausi, sis alv. Ensi viikolla ke 16.10. Reumakerho Monialatilassa klo 12 alkaen. To 11.10. korpilahdenvanhapappila @gmail.com puh. Facebookissa: Korpilahden alueseurakunta tai Korpilahdenkirkko. Virtapiiri käynnistyy valtuutetun ”kyselytunnilla” klo 14. Maksu käteisellä. Sitovat ilmoittautumiset ke 30.10. Kristuksen rakkaus näyttää suunnan kristityn vapaudelle ja vastuulle: elämälle, teoille ja valinnoille. Teemahetkessä klo 12 Srkpiiri, vieraana Sirkka ja Ville Lahtinen. klo 1012 kirkko, Koivisto, Laiho, Kirkkokuoro. Soita ja varaa 044 970 9195 /RakennusIkkala LUMIEN AURAUKSET, LIUKKAUDEN TORJUNTA 0400 345021,040 5749992 T:mi JANIKO PERJANTAINA 11.10. mennessä puh. Työskentelykorkeus 9m. 050 557 9003 to 10.10. Tehdäänkö kimppakyytimatka kaupungin kirkossa ke 16.10. 040 162 3982, toimitusten sopiminen ja virkatodistukset, p. Yhteydenotot Jorma Perälä p. Liput 20€, (sis. Vaikka Kristus vapauttaa meidät ihmisten asettamista rajoituksista, hän sitoo meidät totuuteen ja rakkauteen. Keskustelun jälkeen pyöräytämme pari BINGOkierrosta. Hinta jäseniltä 50 €/ ei jäseniltä 55 € sis. Ota yhteys: hautausasiat p. klo 12 Reumakerho Monialatilassa. Aloitetaan iltapäiväkahvilla klo 13.30. Su 13.10. Aamupala, hartaus ja EUkassien jakoa, lahjoitusruokaa. Messu su 20.10. 040 763 7829. sydanliitto.fi/korpilahti. Miten aloitan sukututkimuksen. Erikoishammasteknikko Hammasteknikkomestari SAMULI RUPPA P. 050 363 2300. Varhaiskasvatuksen toiminta tauolla syyslomaviikolla 42, päiväja perhekerhot eivät kokoonnu. Väentupa avoinna ti 15.10. Kerron kahvinjuonnin lomassa Tikkalan Ilona-kotien ajankohtaisia kuulumisia. Joensuuntie 1, Korpilahti Esteetön hissitalo keskeisellä sijainnilla: kaikki keskustan palvelut lähietäisyydellä. Velaton myyntihinta 118 000€ (myyntihinta 44 850€ + 73 150€ velkaosuus) Vapautuu 31.10.2019 mennessä. Tervetuloa mukaan. Kastetut: Eemi Viljami Haarahiltunen. Kuuntele jumalanpalveluksia netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi/korpiKristityn vapaus Pohjoisten kylien virtapiiri kokoontuu torstaina 10.10. klo 14. Katso ajankohtainen info: jyvaskylanseurakunnannuoret.fi/nuoret Instagram: korpilahdenkirkko_nuoret Tsekkaa ajankohtainen info: jyvaskylanseurakunnannuoret.fi/kouluikaiset Kokkikerho tiistaisin seurakuntatalo klo 16.1017.30, ilmoittautua mukaan voi nettisivuilla. Juhlasalin täyttää upeaakin upeampi Päivi Mäkinen, säestys Mikko Kangasjärvi. 2019 klo 13 yhteislaulutilaisuus, Valanteentie 1. Ilmoittautuminen Kirsi Lepoaholle p. Lähtö klo 9 seurakuntatalo, paluu n. Matkan hinta 460 €. Sitovat ilmoittautumiset 12.12.mennessä, kysy lisää puh. Ei pääsymaksua eikä ilmoittautumista. Mukana AhvenusPuolakka kylien väkeä. to 10.10. 040 5728594. 050 3712 456 marraskuun alkuun mennessä. Retki tehdään naapuriyhdistysten kanssa, mutta varaukset on tehtävä jo näin aikaisin, sillä niin suosittu tämä viikko on. Saamme vieraaksi kaupunginvaltuutettu Paul Abbeyn. klo 11-13.30. Messumatka su 27.10. HUOM! poikkeuksellisesti pe 12.10. 0400 342 521 Vuokrataan korinosturi. Uuden sadon KAALIKÄÄRYLEITÄ! ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI Putkilahti 14.30-14.45 Korpilahti 13.30-14.00 Tervetuloa Vanhan Pappilan avajaiskonserttiin 19.10.2019 klo:18. Muissa asioissa Korpilahden alueseurakunnan työntekijöiden suoriin numeroihin. Esillä myös alan kirjallisuutta. tulee to 10.10.2019 klo 17-18 Korpilahden kirjastolle aiheena: Opastusta sukututkimukseen. Mutta kristityn vapaus liittää minut myös vapauden aisapariin, kristityn vastuuseen. Mieti jo etukäteen mitä haluaisit kysyä Paul Abbeyltä, mitä terveisiä lähettää kuntapäätäjille. kuljetuksen, jouluillallisen ja tanssilipun. Alakoululaisten Olkkari to 10.10. Lähtö K-kaupan edestä klo 17.30. 0500 342 521 P. Mennään iloiselle Pelimanniviikolle Lehmirantaan 24.-30.3.2020. Reumaviikon päätteeksi teatteriretki Huoneteatteriin, lähtö klo 14 K-Marketin parkkipaikalta, kyytiin pääseen myös Telen pysäkiltä, teatterin lippu 13 e + kahvit 4 e peritään bussissa. Kirkkokahvit. Monialatilassa, aiheena enkelit tai omat kävityöt. Ilmoittautumiset Seijalle puh. Kirkkokyyti messuun: Kirkkopysäkiltä Kokkotien ja Martinpolun kulmalta voit ottaa toisen seurakuntalaisen kyytiin tai saada itse kyydin kirkkoon noin 15 min ennen jumalanpalveluksen alkua. Hinnat päärakennus 416 €, Tervahovi 308 € + matka, jonka hinta jakaantuu lähtijöiden kesken ja on vielä kilpailutuksen alla. Tämän pyhän kirkkovuoden aihe kristityn vapaus pitää sisällään molemmat tulokulmat: vapaus on paitsi vapautta irtautua, myös vapautta liittyä. klo 17.30 seurakuntatalo. Usko Kristukseen vapauttaa ajattelemaan uudella tavalla ja perustamasta elämääni omien tekojen, perinnäissääntöjen tai toisten ihmisten mielipiteiden varaan. MYYTÄVÄNÄ Siisti kaksio: 2h+kk+sauna; 54,5m²; 2/4 kerros. klo 18 seurakuntatalo. kahvin ja pullan.) Varaa lippusi sähköpostitse tai soittamalla. Korpilahden alueseurakunnan palvelupiste avoinna ti ja to klo 9-12. Ilm. 0400 822 379. kävely, lähtö satamasta klo 14, retken jälkeen mehut juodaan Satamakapteenissa. klo 19 olevaan musiikkitilaisuuteen, ”voimavirsiä”. Lasitettu parveke. Ajantasaista tietoa löydät Jyväskylän seurakunnan/ Korpilahden alueseurakunnan nettisivuilta ja somesta. Ylistysryhmän harjoitukset pe 18.10. Instagram: korpilahEläkeliitto Korpilahden yhdistys: 24.10. Ylä-Muuratjärven kylätalolla. Tapani Nyberg lahden-alueseurakunta Aamupysäkki pe 11.10. Viikoittaista, avointa, ei tarvitse ilmoittautua. Mukana Moksin väkeä. Kahvia ja pulla, arpajaiset
Kuluvana lukuvuonna kohdataan kaikkiaan 1470 eppua Jyväskylässä, 333 Laukaassa ja 163 Muuramessa, eli yhteensä 1966 lasta. Tärylätkä vuokrattavana. 0400 808 870 FYSIOTERAPIA p. Kotitalousvähennyskelpoista, monenlaista arjen apua pihatöistä ulkoilutusapuun. 0400 546 486 • vanhala@autovanhala.com •ma–pe 8.00–17.00 Huollot ja korjaukset takuulla! Myös uuden auton takuu säilyy. Renkaiden kausisäilytys! www.autovanhala.com AutoVanhalasta Ostorahoitus K-S ASUNTOVÄLITYS LKV Asuntojen ja kiinteistöjen välitys, arviot, kauppakirjat ja kaupanvahvistukset ym. Roolihahmot Lilli ja Laila johdattelevat lapsia oppitunnin aikana joukkoliikennematkustuksen periaatteisiin sekä yleisemmin kestävään liikkumiseen. ilmoitukset@korpilahtilehti. luokan oppilaiden ryhmissä. Korpilahtelaisnuoret olivat saaneet sakkorangaistuksia murtautumisesta opistolle. 040 771 8552 Konetyö Pietilä, p. 040 719 5547 Rakentamisja kiinteistön hoitopalvelut RakennusIkkala KUKKAJA HAUTAUSPALVELU Martinpolku 23, Korpilahti, p. Palokunnalla oli töitä, kun hellalle jäänyt maitokattila kärähti ja palavaa huvilaa etsittiin Hawk-hävittäjän avulla. 040 578 4473 EU-maat, kestotilaus...............150 € Muu Eurooppa, kestotilaus..145 € Muut maat, kestotilaus..........170 € Digitilaus, kestotilaus............54 € Irtonumerot......................................2 € PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Tasan 30 vuotta sitten AUTOKORJAAMO MÄKISEN AUTOHUOLTO JA -KORJAAMO Autotalo, Muurame, p. Opetusryhmät muodostuvat koulujen 1. Linkin Bussiloikka-oppitunti tavoittaa kaikki ekaluokkalaiset Jyväskylän seudun alakouluja kiertää parhaillaan joukkoliikenteen Bussiloikka kouluun! -oppitunti. 014 821 134 HiusAvain Korpiojantie 1 p. 24% etusivu 0,86 1,10 €/pmm takasivu 0,80 1,00 €/pmm sisäsivu 0,75 0,93 €/pmm Pienlaskutuslisä 2,50 € lisätään paperilaskuihin. 050 432 9190 www.tähtelä.fi Korpilahti-lehdessä 12.10.2019 kirjoitettiin muun muassa ulkopuolisten liikkumisesta Alkio-opistolla. Bussiloikka kouluun! on perusopetuksen aloittaneille oppilaille järjestettävä oppitunti. Lehdessä kerrottiin myös, että Niittysenmäen kehitysvammaisten asuntolalla vietettiin harjakaisia. Rumpu-salaojasadevesiputkia, suodatinkankaita. Lopulta kävi ilmi, että huvila oli Jämsän puolella. 35 €/h • Rantasauna 250 €/vrk Tähtiniementie 26, Korpilahti info @tahtela.fi, p. Linkkimatkustukseen ja yleisemmin kestävään liikkumiseen keskittyvä Bussiloikka on kiertänyt alakouluja jo vuodesta 2014 alkaen ja kohdannut kaikkiaan noin 10 000 lasta. Tunnin aikana tehdään muun muassa kuvitteellinen linja-automatka Lailan ja Lillin kanssa, tutustutaan linja-autossa toimimiseen ja pohditaan porukalla kestävän liikkumisen asioita, kuten kävelyä ja pyöräilyä. 7 Keskiviikkona 9.10.2019 Nro 41– ammattilaiset asialla Korpilahden Radioja TV-huolto Ky ANTENNIASENNUKSET ANTENNITARVIKKEET Pauli Lehtinen p. ILMOITUSHINNAT 1.1.2019 Hinnat/sivu alv. Ohessa jutellaan liikenteen päästöistä sekä liikenneturvallisuudesta. Maanrakennus ANSSI NIEMI OY www.maanrakennusanssiniemi.fi . Kaivuuja tasaustyöt Saakoski, korjaamo 826 219 Hinausauto 0400 343 326 www.hinaus-javanainen.fi Hinauspalvelu, Korjaamo Javanainen Rakennuspalvelu Tapio Niemelä Saneeraukset, sisustus-, laatoitusja märkätilatyöt. www.korpilahtilehti. 0400 410 564 Kaivinkonetyöt Jätevesijärjestelmät Rakennusten pohjatyöt Maansiirrot Hiekat, sorat, mullat Vaihtoja purkulavat Kuorma-autokuljetukset KN-SÄHKÖ Oy Reiviläntie 21, Korpilahti,p. Bussiloikan merkeissä vieraillaan lukuvuonna 2019–20 kaikissa Jyväskylän, Laukaan ja Muuramen 1. Lehdessä kerrottiin, että kuntaan tuleviin puheluihin vastaa uusi ihminen; Maarit Ristonmaa. 014 373 2951 Autojen määräaikaishuollot, Myös ilmastointilaitteet ja savutestit. P. 0400 385 363 ts.niemela@luukku.com Kari Pahkamäki T:mi Korjausja uudisrakentaminen p. 0400 644 899 maarit.nurminen@korpilahtilehti. free lance-toimittaja Tiina Lamminaho p. luokan oppilaista, mutta opettajan rooliin hyppäävät tunnilla eppujen oman open sijaan Lilli Linkkimatkustaja ja Laila Linkkikuski. Ammattilainen, varaa ilmoitustilasi tästä! Asennus-ja Rakennuspalvelu Lehtinen Tulisijamuuraukset ja -korjaukset 040 7604580, Lehtinen_Matti@luukku.com Korpiojantie 2 FYSIOTERAPIA, LYMFATERAPIA, HOITOSUKAT Kristiina p. Korpilahtelaiset olivat saaneet menestystä metsätaitokisoissa. Naista sarjassa Liisa Karila oli kolmas. Aulis Levänen LKV; 040 5079560 aulis.levanen@ksa.fi Kaisa Valkeisenmäki KTM LKV, kaupanvahvistaja; 040-0344690 kaisa.valkeisenmaki@ksa.fi Kaivinkonetyöt isolla tai pienellä koneella.Kalliomurskeet, sepelit ja hiekat. Luokka tai jumppasali muuttuu Bussiloikka-oppitunnilla rekvisiitan ja mielikuvituksen avulla vihreäksi paikallisliikenteen Linkiksi. Taksi henkilöja tavarakuljetuksiin! RIPPALA OY 0400-846761 Hoivataan.fi tuottaa kotiisi: -Luotettavaa kotihoivaa -Siivouspalvelut -Terveyttä edistävät jalkahoidot näppärästi kotonasi. 0451632400, jkl@hoivataan.fi www.hoivataan.fi Tilaisuude tulle Tähtelää ! • Lounas ma–pe 7 € • Kokoustilat alk. Bussiloikka-oppitunnilta saa kotiläksyn, jonka tekemisessä tarvitaan isän, äidin tai muun aikuisen apua. 0400 242 571 kari.nurminen@kn-sahkooy.inet.fi P. Yleisessä sarjassa Erkki Hakanen ja Tauno Harjula ottivat toisen ja kolmannen sijan. 0400 527 448. Minna 040 7271396 Parturi-kampaamo Lovi & Laikku 041 505 6317 Virpi Koskela, puh. 044 986 0529 www.veljeksetvanhala.fi * Rakentaminen * Viemärien avaus/ kuvaus * Kuljetukset nosturiauto/ konelava, rahtilava * Jätelavapalvelut *Maanrakennus/kaivinkonetyöt *Jätevesien käsittelyjärjestelmät 0400 648 024 veljekset.vanhala@co.inet.fi AutoVanhala, Tikkasent.2, KORPILAHTI p. 050 570 9415 Rakennusten pohjat ym. 040 729 2919 Ikolantie 6, 41800 Korpilahti Martinpolku 26 41800 Korpilahti P. Ma-pe 7.30–17.00 testaukset ja korjaukset. Avoinna: Ma 9-15, ti-ke 9-12, to-pe suljettu Ilmestyy kerran viikossa KESKIVIIKKOISIN Julkaisija: VanhaUkkola/ Korpilahti-lehti Painopaikka: Lehtisepät ISSN 0782-5609 Toimitus: Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. Matkaa varten jokaiselle lapselle jaetaan oppitunnin jälkeen kaksi Linkin päivälippua, joilla reissun pääsee tekemään ilmaiseksi.. toimitus@korpilahtilehti. 0400 644 899 ilmoitukset@korpilahtilehti. 0400 319 031 Lauri Lehtinen p. 0400 644 899 toimitus@korpilahtilehti. Kotiläksynä on tehdä edestakainen linkkimatka aikuisen kanssa ja raportoida siitä Bussiloikan nettisivulla www.japary.fi/bussiloikkakouluun. 0% alv. Lehdessä kerrottiin, että liikkuminen opistolla on kielletty lääninhallituksen päätöksellä öiseen aikaan. TILAUSHINNAT 1.1.2019 Kotimaa ja pohjoismaat: Kestotilaus.....................................71 € Määräaikainen 12 kk..................76 € Tutustumistilaus 3 kk.................27 € Irtonumerot: K-market Herkkukeidas Toimisto: p. 014 841 300 PARTURI-KAMPAAMO KAUNEUSHOITOLA www.hiusavain. TILIPALVELUT LEHTINEN MARJA-LIISA kirjanpitopalvelut p
Pyrinnön N2-joukkue lähti Jalasjärvelle käytännössä pienimmällä mahdollisella kokoonpanolla. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui rakas paikallisvastustaja Jyle. Missu Flyktman Sunnuntaina 6.10. Tervetuloa katsomoon! Jari Hiekkataipale C-tytöillä kauden avaus kotiturnauksessa C-tyttöjen kauden ensimmäinen peli toi voiton JyväsLentiksestä. Toisessa ottelussa vastaantuli PuWo Kuopiosta. Jalasjärven Jalaksen kotiotteluihin kerääntyy runsaslukuinen yleisö. Syöttövirheiden, ässäsyöttöjen ja huikeiden pelastuspallojen värittämät erät olivat kaikki kääntymässä Pyrinnön voitoksi mutta ainoastaan ensimmäisessä ote piti erävoittoon asti. Kuusen ympärysmitta tyvestä on 330 senttimetriä ja rinnan korkeudelta 270 senttiä. 30;* Kesäpyörien säilytys 55;-/ kausi ostorahoitus AutoVanhala, Tikkasentie 2, KORPILAHTI p. Vieraitten peli kulki kotijoukkuetta paremmin ja lopulta koko turnauksen ykköseksi sijoittunut PuWo vei voiton 22-0 lukemin (25-16, 25-19). Pyrinnön joukkueessa pelasivat: Nea Nieminen, Reeta Puurunen, Mette Jermoranta, Mona Kovanen, Elli-Saara Etelä, Viivi Jermoranta, Siiri Ahvenjärvi, Viivi Wahlberg, Ilona Veijalainen ja Iida huikko Valmentajina toimivat Jussi Kovanen ja Jere Järvinen. Linnasen pihapiirin tuntumassa oleva kuusi on tärkeä ja Eira kertoo käyvänsä puuta tervehtimässä.. Pyrinnön c-tytöt avasivat kautensa kotiturnauksessa. Kesäkorpilahtelaiset Eira ja Ahti Vinni sanoivat näkemiin kesäpaikalle ja kesäpaikan suurelle kuuselle viime viikolla. Tällä kertaa liki 90 katsojaa todisti molemminpuolin kenttää varsin vaihtelevia otteita. Ensimmäisessä erässä Pyrinnön tytöt olivat selvästi niskanpäällä ja voittivat erän numeroin.25-17. Tytöt tekivät ottelussa runsaasti aloituvirheitä ja näin antoivat vastustajilleen helppoja pisteitä. Erilaiset päällekkäisyydet ja syysflunssat verottivat joukkuetta, joten Pohjanmaata lähdettiin valloittamaan kuuden kenttäpelaajan ja liberon voimin. 250 €. Seuraavat kotiottelunsa Pyrintö pelaa tiistaina 22.10 ja lauantaina 26.10. Valmennuksesta vastasi Jukka Pesonen. Toisessa erässä peli tasoittui, mutta hienon taistelun päätteeksi Pyrintö vei erän 25-21 ja koko ottelun 2-0. Niukka pelaajamateriaali jätti valmennukselle vähän tilaa aikalisät olivat vahvasti käytössä mutta pelirytmin muutoksiin pelaajavaihdoilla ei tällä kertaa ollut mahdolisuutta. 1950-luvun alkupuolella uusi sauna rakentui talon pihapiiriin. 0400 546 486 vanhala@autovanhala.com ma-pe 8-17 Veneiden kausisäilytys alk. 8 – Keskiviikkona 9.10.2019 Nro 41 Pyrinnön naiset Jalasjärvellä tuliaisina erävoitto ja tiukkaa vääntöä Hangasjärven täysikuu valoa, tulta ja tunnelmaa 12.10.2019 klo 16–21 Hangasjärventie 106, Korpilahti Ohjelma 16–19 Villakamarin neulahuovutuspaja 16–20 Pinjan kahvio 16–20 Täydenkuun taidepolku 16–21 Uikkarisauna 19 Akustista musiikkia tuvassa 19–21 Lyhtymelonta SUP-laudoilla (aikuiset 20€ /nuoret 11–16-v. Viimeisen ottelun vastustaja oli RautU Rautalammelta. Kentällä ahkeroivat Jutta Lindberg (c), Silja Ojala, Neea Saarinen, Oona Hiekkataipale, Laura Koiranen, Eila Härmälä ja joukkueenjohtajankin tehtäviä hoitava Meea Heinonen. -Liekö tämä Korpilahden suurin kuusi, Ahti Vinni pohdiskeli. Kysy lisää! Lauantaina 5.10. Kesäpaikka on Eiran synnyinkoti ja hänen ollessaan lapsi sauna sijaitsi lähellä suurta kuusta. 10€/perheet 50 €) Lisätietoja: keskisuomen????lat.fi Monipuolista tekemistä ja tunnelmointia Hangasjärven retkeilyalueen pimenevässä syysillassa Älä anna talven yllättää! AutoVanhalasta * Renkaanvaihto 35;(renkaiden pesu vaihdon yhteydessä 5;-) * Vaahtopesu alk. Erittäin tasaisen ottelun vei yleisön kovaäänisen kannustuksen tukemana nimiinsä kotijoukkue Jalas lukemin 3-1 (23-25, 25-22, 25-23, 25-23). Virheistä huolimatta erät olivat tiukkoja.RautU voitti ottelun 2-0 (25-22, 25-23)