Nähtäväksi jää, päästäänkö tänä vuonna jäälle latuja tekemään.. Laskiaisen aikaan päivänvaloa oli jo sen verran, että kehrääminen lopetettiin ja lankoja alettiin kutoa kankaiksi. Tähän liittyen laskiaisrinteessäkin huudettiin pitkiä pellavia”, Wahlström kertoo. KORPILAHTI KESKIVIIKKO 10.2.2021 50. Teräsjäätä pitäisi olla vähintään 5 senttimetriä, jotta jäällä on turvallista liikkua. -Ennen vanhaan aikuisetkin leikkivät ainakin jouluna. -Tilannetta tarkkaillaan ja käydään mittailemassa jään paksuuksia. -Laskiaisen vieton periaate tulee uskonnosta. Laskiainen on yhä mukana kirkkovuodessamme, vaikka paasto on katolisen kirkon perinne, eikä luterilainen kirkko vaadi sitä. Juhlat olivat laajemminkin koko kansan juhlia, eivät vain lapsille tarkoitettuja. 8 2 a t s u ti o j h a l e a H . Uudet mittauslukemat tulevat Ympäristö.fi -nettisivujen karttaan tänään keskiviikkona. Kevätpaasto kestää 40 päivää ja päättyy pääsiäiseen. Uskallettiin heittäytyä enemmän, enää moni aikuinen ei kehtaa mennä mäkeenkään. Jään paksuutta olisi siis syytä mitata jäällä liikkuessaan esimerkiksi jääsauvalla, Pulkkanen sanoo. Jyväskylässä ei ole tällä hetkellä missään ajettuja jäälatuja, Savolainen sanoo. . -Euroopassa karnevaalit edelsivät paaston aikaa. -Jäät ovat monin paikoin normaalia ohuemmat ja mitä voisi pakkaskelien perusteella ajatella. Laskiessa huudettiin ilmoille paljon muitakin toiveita, saatettiin huutaa esimerkiksi ”Pitkiä pellavia ja hienoja hamppuja, räätikkäitä ku nurkanpäitä, nauriita ku lautasia, papuja ku pähkinöitä.” Laskiaiseen on tullut uusia tapoja vielä kaupungistumisen aikaankin. Lumipeite voi tuoda petollisen turvallisuuden tunteen, hydrologi Merja Pulkkanen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo. Kaupunkilaiset lisäsivät perinteisiin rekiajelun. Herrat pukeutuivat narreiksi ja toisin päin. Niinpä pääsiäisen paikka kalenterissa määrää myös laskiaisen ajankohdan. Suomessa juhlinta kuitenkin pysyi hyvinkin maltillisena verrattuna eteläisemmän Euroopan tapoihin. Kartta kertoi tiistaina, että Tehinselällä ei teräsjäätä ollut vielä lainkaan tammikuun lopussa ja Sysmän Verkkosaaren mittauspisteellä sitä oli 14 senttimetriä. Paaston aika alkaa laskiaistiistaita seuraavasta tuhkakeskiviikosta, eli kahtena päivänä vietettävän laskiaisen tärkeämpi päivä on tiistai. Viimeiseen paastoa edeltävään juhlaan kuuluu myös mäenlasku. Samoin kuin pakanallisiin juhliin on liitetty kristillisiä perinteitä, myös laskiaiseen on liitetty aikojen saatossa kansan omia tapoja. Jään paksuus vaihtelee eri kohdissa paljonkin. ä s s e n n e m 1 2 2 . Juhlaan liitettiin joitakin työkieltoja, mutta erityisen merkittävä se oli naisten töiden murroskohtana. Kun yhteiskuntajärjestyksen on yhtenä päivänä saanut rikkoa, ei ole ollut paineita taistella sitä vastaan muina päivinä. Jään päälle on satanut lunta, joka toimii tehokkaana eristeenä. Tapa on myös korostanut yhteiskunnan vahvaa roolijakoa. VSK KORPILAHDEN ALUEEN PUOLUEETON PAIKALLISLEHTI NUMERO 6 IR TO N U M ER O 2 € Maarit Nurminen i n u u d ä s e K n ii k k ii p n : P O a a tt u e t o t n e d u u si ll o d h a m e ll ir o u n a a o jr a t it h a li p r o K P O n ii k k ii p n : P O i n u u d ä s e K . Suurimpia perinteestä kehittyneitä juhlia ovat New Orleansin Mardi Gras ja Rio de Janeiron sambakarnevaalit. Jeesus paastosi erämaavaelluksellaan 40 päivää, kevätpaastoa on vietetty 600-luvulta alkaen sen muistoksi, näyttelyamanuenssi Iina Wahlström Suomen maatalousmuseo Sarasta kertoo. Entisaikaan hauskaa pidettiin, kun vielä saatiin. Silloin laskeudutaan pääsiäistä edeltävään paaston aikaan, siitä juhlan nimikin tulee. Joskus harvoin pakanat ovat kuitenkin olleet myös saamapuolella. Narrien hallitsemasta yhteiskunnasta kun tuntuisi olevan lyhyt matka pysyvämpään vallankumoukseen. Keskiaikaisten kuvausten mukaan ennen paastoa yhteiskunnan alimman portaan ihmisiä todella nostettiin ylimmille portaille. Kaupunki on ajanut jäälle latuja viimeksi vuonna 2018, joten olisihan se kiva päästä ne tekemään. p o Laskiaisena laskeudutaan paastoon Levittäytyessään uusille alueille kristinusko on muokannut lukemattomia pakanallisia juhlia omien pyhimystensä juhlapäiviksi. -Säynätsalossa jään paksuus on ollut mittauksissa paikoin alle viisi senttimetriä ja jään päällä on ollut vettä. 2 . n ä ä m ä l e ö y t a u t s u t u t a j a i m l e n u is k o k ii v is k e d h a k n e r o u n a t a k l a p i o v s y t si d h y a s s a j n a p m a k . -Pellavaa, villaa ja hamppua kehrättiin pimeinä talvikuukausina langoiksi. Korpilahden liikunta-alueiden hoitaja Janne Savolainen kertoo, ettei jäätilannetta Korpilahden edustalla ole vielä käyty tutkimassa. Monet odottavat jo malttamattomana hiihtoretkeä jääladulle. Karnevaalit olivat hurjia, maailma käännettiin ihan ylösalaisin. Laskiainen on juhla, jonka saimme lähes nykymuotoisena lahjaksi miekkalähetyksen merkeissä rannoillamme poikenneilta länsinaapureilta. Ajatuksena oli, että pellavat kasvavat sitä pidemmiksi, mitä pidemmälle kelkka kulkee. a ll e u t n i k n a p s u u s o n i h i ö t ä s e k n e n il l u u t s a v e ll e r o u n a o jr a t a j a i m l e n u n a a m a tt u e t o t e l u T . ö y t ä s e k n ii k k ii p n p o i n u u d a s e k / . Jälkikäteen on tutkittu, miten näin yleensäkään uskallettiin toimia. Laskiaisen viettoon myös osallistuttiin, mäkeä laskivat lasten ohella aikuiset ja vanhuksetkin kuntonsa mukaan. -Tapa on vain vahvistanut yhteiskunnan rakenteita. Tiistaihin keskittyi myös paastoa edeltävä mässäily. Teksti: Teematuotanto, Jarno Keskinen Liukasta laskiaista ja hyvää Ystävänpäivää! PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Jäällä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen Huonoista jäistä varotellaan joka vuosi, mutta nyt siihen on erityistäkin syytä. Pulkkanen sanoo, ettei ympäristökeskuksella ole virallista jään paksuuden mittauspistettä PohjoisPäijänteellä
Paljon onnea nimipäiväsankareille! Sunnuntaina vietetään laskiaissunnuntaita ja ystävänpäivää, tiistai 16.2. Liukasta laskiaista ja hyvää ystävänpäivää! Nimipäivät Yleisöltä Pääkirjoitus maarit.nurminen@ korpilahtilehti.fi puh. Tämä on vika, joka voidaan korjata. Paul Abbey Maalaisuus on muotia Maallemuutosta on keskusteltu paljon koronaepidemian aikana. Silloin kun virkamiehet ja luottamushenkilöt tekevät kansan tahdon mukaisia päätöksiä, se vahvistaa uskoa järjestelmään. Määräys on voimassa ajalla 9.2. Rakentamista vastustivat suunnitellun alueen ympäristössä asuvat henkilöt, joiden tahtoa kuultiin vasta hallinto-oikeudessa, kun hanke pysähtyi. Virkamiehiltä tulee yksinkertaisesti vaatia sitä, että heidän tulee ehdotuksia tehtäessä ymmärtää, että enemmistö kuntalaisista ei välttämättä kannata ehdotusta. Tällainen yleinen määritelmä ei välttämättä tarkoita, että päätöksenteko on demokraattista. Liikuntapalvelut seuraavat tilannetta ja ladut saadaan, jos se vain jääja lumitilanteen osalta on mahdollista. Kulttuuripalkinnon ehdokashaku ei siis ole äänestys, jossa eniten ääniä saanut voittaa, vaan oleellisia ovat ehdokkaisiin liitetyt kattavat ja monipuoliset perustelut, jotka otetaan huomioon valintaa tehtäessä. Kuntalaisia kuultiin, ja nyt koulun lisäksi koulun viereen rakennetaan päiväkoti. Tämä edellyttää, että läsnäolijoiden turvallisuus voidaan järjestettävissä tilaisuuksissa taata.. Aluehallintoviraston kokoontumisrajoitukset jatkuvat viimeisen viikon aikana edelleen vaikea, joskin yläkoululaisten keskuudessa koronatartuntoja on saatu hillittyä, kun yläkoululaiset kävivät viime viikolla etäkoulua ja harrastusmahdollisuuksia rajoitettiin. Yleinen väärinkäsitys on, että vaaleilla valitut poliittiset järjestelmät, määritellään demokraattisiksi järjestelmiksi. Vaaleilla valitussa demokratiassa, edustuksellisessa demokratiassa, äänestetään valtuuston kesken. Palkittava voi olla yksityinen henkilö tai yhteisö, joka on toiminnallaan tehnyt jyväskyläläistä kulttuuria tunnetuksi. Tästä huolimatta, päätöksiä tehdään kuntalaisia oikeasti kuulematta. Mutta niiden kunnioittaminen johtaa lopulta kestävään rauhaan yhteiskunnassa, ja minusta se on mihin yhteiskunnan tulee aina pyrkiä. Se, mikä jossain toisessa kunnassa on markkinointivaltti, näyttäytyy toisessa kehityksenä, joka pitäisi mieluummin estää. Toisaalta on järjestelemiä, joissa päätökset tehdään suoraan kuntalaisilta/kansalta kysymällä, jolloin päätökset ovat demokraattisia. Kysymys kuuluu, olisiko Korpilahdella aluetta, jonne kaupungin liikuntapalvelut voisi ajaa helpon ladun. Kokouksessa todettiin myös, että tiistaista alkaen Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirasto on jatkanut kokoontumisrajoituksia. Suurin osa kyläläistä vastusti ajatusta, ja kutsui virkamiehet ja luottamushenkilöt kokoukseen, jossa he ilmaisivat oman kantansa esittämällä vaihtoehtoisia malleja, miten koulu voitaisiin säilyttää, ja tehdä kylästä entistä elinvoimaisempi. Korpilahden Kokkomäen ladut ovat käytössä ja luistelujäät löytyvät. KSSHP:n osalta tämä tarkoittaa, että sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan maaliskuun alkuun saakka järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 10 henkilöä. Tällaisen rauhan saavuttaminen juontuu siitä, että oikeassa demokraattisessa päätöksenteossa päätökset tekevät ne ihmiset ja tahot, joita asia koskee. Lähetä kirjoituksesi toimitus@korpilahtilehti.fi tai osoitteella Korpilahti-lehti, Martinpolku 26, 41800 Korpilahti. Esitän kaksi esimerkkiä: Korpilahden kunta ja Jyväskylän kaupunki yhdistyivät vuonna 2009, vaikka korpilahtelaisten kansanäänestyksessä enemmistö vastusti liittoa. Enemmistön näkemykset eivät ole aina oikeita. Näin tapahtui Isolahden kylässä Muuramen kunnassa, jossa ensin ehdotettiin kyläkoulun supistamista siten, että 4–6 luokkalaiset siirretäisiin kirkonkylän kouluun. Muuramen esimerkki on kuin suoraan Jyväskylän osallistuvat ja hyvinvoivat strategiasta. 0400 644899 Kirjoita yleisön osastolle. Suomessa useat lait sisältävät kuntalaisten kuulemisen. Yksityiset ihmiset ovat ajaneet kelkoillaan helpompia latuja eri puolille Korpilahtea. Ehdota kulttuuripalkinnon saajaa KSSHP:n koronanyrkki totesi maanantaina, että Jyväskylä on edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa, muut KSSHP:n alueelle kuuluvat kunnat ovat edelleen kiihtymisvaiheessa Koronanyrkki totesi, että Jyväskylässä tilanne on ollut Jyväskylän kaupunki jakaa vuosittain kulttuuripalkinnon ja helmikuussa haetaan ehdotuksia vuoden 2021 kulttuuripalkinnon saajaksi. Sama pätee päätöksentekijöihin; mikäli enemmistö kuntalaisista ei kannata ehdotusta, päättäjät eivät voi päättää puolesta. Tämä vältetään siten, että kuntalaisia todellakin kuullaan. Voisi sanoa, että Jyväskylällä on edelleen, reilun kymmenen vuoden jälkeen identiteettikriisi. Demokratian määritelmä pitäisi siis perustua sen mukaan, onko päätös tehty enemmistön, jota asia koskee, tahdon mukaisesti vai ei. Pienen kokonsa ja ruutukaavansa vanki on kasvanut monimuotoiseksi ja suureksi alueeksi, joka mahdollistaa citymaalaisuuden, lomaasumisen, maalla asumisen tai kaupunkiasumisen. 2– Keskiviikkona 10.2.2021 Nro 6 Tänään keskiviikkona nimipäiväänsä viettävät Elina, Ella, Ellen, Elle, Elna, torstaina Iisa, Isabella, Talvikki, perjantaina Elma, Elmi, lauantaina Sulo, Sulho, sunnuntaina Voitto, Tino, Valentin, maanantaina Sipi, Sippo ja tiistaina Kai. Pääsee hiihtämään, lumikenkäilemään, luistelemaan. Silloin kun päättäjät tekevät päätöksiä vastoin kuntalaisten tahtoa, se aiheuttaa tyytymättömyyttä, kaunaa ja epäluottamusta päätöksentekojärjestelmää kohtaan. Toinen esimerkki on ehdotus tuulivoimapuiston rakentamiseksi Maatianvuorelle Korpilahdelle vuonna 2015. – 1.3.2021. Tätä lähinnä on Sveitsi. Näissä Jyväskylä voisi nyt kuunnella enemmistön tahoa, ja perua esitykset. Paitsi että esimerkki on Muuramesta. Tämä edellyttää siis tarkempaa kuuntelua ja kuulemista siitä, mitä ihmiset oikeasti haluavat, eikä teeskentelyä kuuntelusta vain siksi, että laki sitä vaatii. Olisi hienoa, jos tällaista käytäntöä, ihmisten tahdon kuuntelemista ja sen tahdon mukaista toimintaa, olisi myös Jyväskylässä. Kulttuurisen pääoman ja piirien laajuuden voit määritellä itse, mutta perustele ne hyvin, kulttuuripäällikkö Mari Aholainen antaa vinkkejä ehdotusten tekemiseen. Monet sunnuntahiihtäjät ja varsinkin varttuneemmat suksijat odottavat, että ladut saataisiin myös jäälle. on laskiaistiistai. Tämä edellyttää kuitenkin vaatimuksia muutoksesta kahdelle ryhmälle. Ehdota suosikkiasi perusteluineen 21.2. Talvi hellii niitä, jotka siitä pitävät. Se ei tarkoita, että kuntalaisilta olisi kysytty, vaikka päätökset koskettavat ennen kaikkea kuntalaisia. Jäätilanne on ollut tänä talvena arvaamaton. Tämä eroaa tilanteesta, jossa päätöksen tekee vähemmistö, tai ne, joihin päätös ei suoraan vaikuta. Jos tunnistat tällaista kulttuuritoimintaa, jolla on ollut merkitystä laajemmissakin piireissä, niin ehdota rohkeasti mieleistäsi tahoa. Kuka jyväskyläläinen taiteilija, ryhmä, taidetai kulttuurielämän toimija on se, jolle palkinto mielestäsi tänä vuonna kuuluisi. Tällainen epäonnistuminen enemmistön tahdon määritteleminen asettaa haasteen paitsi demokratian uskottavuudelle päätöksenteossa, myös yleisön luottamukselle päätöksentekoprosessissa. Juuri nyt, Jyväskylässä valmistellaan ehdotuksia, joissa kuntalaisilla on selkeä kanta: Ensimmäinen on viestintämaston rakentaminen Kypärämäkeen ja toinen Salola tuulipuiston rakentaminen Korpilahdelle. Kun aktiviteetit ovat koronan vuoksi vähissä, tulisi talviliikuntaa mahdollistaa kaikenlaisille ja -ikäisille liikkujille. Niilivuo asuu itse kaupungissa, jonka suhtautumista maalla asumiseen voisi kuvailla sanalla nihkeä. Sukset ja lumikengät käyvät kaupaksi ja monet ovat kaivaneet suksensa esiin varastojen perukoilta. Korpilahtelaisittain saimme iloisia uutisia viime viikolla, kun Saukkolan suunnalla asuva Johanna Niilivuo valittiin Suomen Kylät ry:n maallemuuttoasiamieheksi. Tyytymättömyys on joissakin tapauksissa johtanut päätöksistä valittamiseen oikeudelle, mikä on lopulta kallis prosessi kaikille asianosaisille. Monet kokevat Kokkomäen latujen olevan liian haastavia. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella olevien muiden kuntien osalta todettiin, että tartuntojen määrä on lisääntynyt Jyväskylän lähikunnissa ja ne liittyvät suurimmaksi osaksi tunnettuihin Jyväskylässä aiemmin todettuihin tartuntaketjuihin. – Jyväskylä on ruokkinut myös muun Suomen ja koko maailman kulttuurivarantoja omalla pääomallaan. Tässä tilanteessa päätöksiä voidaan sanoa epädemokraattisiksi. On jokseenkin harmillista, että tästä asiasta puhutaan Korpilahdella talvi toisensa jälkeen tai ainakin silloin, kun lunta on hiihtämiseen riittävästi. Kuntalaisten kuuleminen voimaannuttaa siksi, että heidän mielipiteensä olivat riittävän tärkeitä vaikuttamaan päätöksentekoon. mennessä sähköisellä lomakkeella. Palkinnon saaja voi olla tunnustettu omassa tarkoin rajatussa taiteenlajissaan tai koskettaa ihmisiä laajemmalla tekemisen skaalalla. Ryhmät ovat virkamiehet, jotka laativat päätösehdotuksia, ja poliittiset edustajat, jotka tekevät ehdotuksista päätöksiä. Osallistuminen voimaannuttaa Minusta demokratia on ainoa päätöksentekojärjestelmä, joka johtaa kestävään rauhaan yhteiskunnassa. Muista liittää mukaan nimesi ja yhteystietosi
Uusia tartuntoja todettiin viime viikolla 123 kappaletta, kun edeltävällä viikolla niitä oli noin 240. Jäljityksessä tartunnan lähde saatiin selville 78% tapauksista. Terveydenhuolto vetoaa perheisiin, että nuorille tähdennetään maskien käytön merkitystä, jotta uusia laajoja karanteeneja ei kouluissa tarvitse enää asettaa ja opetus voidaan turvata mahdollisimman normaalisti, Käsmä sanoi. Maalla on mahdollista asua muutenkin kuin omakotitalossa. — Aktiivinen kyläyhdistystoiminta ja kyläyhteisöjen ammattimainen kehittäminen ovat ensiarvoisen tärkeää työtä pienten paikkakuntien ja väljempään asuttujen seutujen elinvoimaisuuden sekä nykyisten ja tulevien asukkaiden viihtyvyyden hyväksi. Yläkoululaiset palasivat lähiopetukseen Yläkoulun oppilaat palasivat Yhtenäiskoululle maanantaina viikon etäopetusjakson jälkeen. Niilivuon työtehtäviin kuuluu muun muassa maallemuuttokampanjointi ja tiedon välittäminen maallemuuttoa harkitseville. Alle 12-vuotiailla todettiin 25 uutta tartuntaa, yläkouluikäisillä vain 2. Perheen sisällä saatu tartunta tarkoittaa tilastoinnissa sitä, että joku perheenjäsen on saanut karanteenissa ollessaan jatkotartunnan tautia samassa perheessä sairastavalta läheiseltään. Suomen Kylät edustaa noin 4 000 kyläyhdistystä ja -toimikuntaa, 19 maakunnallista kyläyhdistystä ja 54 seudullista Leader-ryhmää Johanna Niilivuo on innoissaan uudestaan työstään, jossa hän pääsee edistämään itselleen tärkeitä asioita. Sen lisäksi tartuntoja saatiin mm. Samalla pyrimme avaamaan kirjastopalvelut sekä museot, joiden rajoituksista olemme saaneet paljon palautetta. Ikääntyvien ihmisten on usein pakko muuttaa esimerkiksi kirkonkylään tai kaupunkiin sitten, kun he eivät enää omakotitalossaan maalla pärjää. Liikuntaharrastuksia ei vielä avata missään ikäryhmässä. Maskeja tulee käyttää myös työkavereiden kanssa keskusteltaessa ja tauot tulee järjestää porrastetusti siten, että taukotilassa voidaan pitää turvavälit ja pitkiä altistumisaikoja ilman maskeja ei pääse muodostumaan, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä muistutti. Maallemuuttoasiamiehen tehtävä herätti kiinnostusta, sillä työpaikkaa haki yhteensä 33 henkilöä. Viime viikon osalta eniten tartuntoja (44) saatiin perheiden sisällä. Niilivuo sanoo, että viime vuonna työelämässä otettu valtava digiloikka edesauttaa maallemuuttoa sekä monipaikkaisuutta. Niilivuo on opiskellut terveysmetsäoppaaksi ja ihmisen luontosuhde on hänelle tärkeä asia. Järjestö haluaa panostaa maallemuuton näkyvyyteen, joten maallemuuttoasiamieheksi palkattiin Johanna Niilivuo. Lisäksi kehitämme Suomen Kylien omia sisäisiä viestintäkanavia. Ihmisen fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille luontosuhde on tärkeä. Rajoitukset on kohdennettu tarkemmin liikuntaharrastuksiin, sillä ryhmämuotoisesta liikuntaharrastuksista tartunnat ovat herkästi levinneet useampaan kouluun aiheuttaen laajoja karanteeneja useille eri kouluille. Jopa rakennuslupien saaminen kauaksi koulusta voi olla vaikeaa. Opetusja kulttuuriministeriö suositti, että myös leviämisvaiheessa alle 12-vuotiaiden harrastustoiminta tulisi pitää käynnissä muun muassa rajoittamalla ryhmäkokoja sekä varmistamalla turvavälit. Tuntuu ristiriitaiselta, että ensin suljetaan kyläkoulut ja sitten ollaan huolissaan koulukuljetuksien kustannuksista. Meillä on Suomi pullollaan upeita paikkoja ja hienoja kyliä, joissa kelpaa asua, Niilivuo kertoo. Suomen Kylät ry:n palkattiin maallemuuttoasiamiehen lisäksi viestintäverkostokoordinaattori Anuliina Frantti. Asiaan palataan kuitenkin perjantaina olevassa poikkeusolojen johtoryhmässä. Suomen Kylät ry on valtakunnallinen paikallisen kehittämisen järjestö. -Tästä tulen varmaan puhumaan paljon. Koronatilannetta seurataan Jyväskylässä päivittäin. Viestintäverkostokoordinaattorin tehtävänä on tukea laajaa paikallisverkostoa digitalisaation käyttöönotossa ja koulutuksessa. Tavoite kuitenkin koko ajan on, että alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastukset saadaan avattua kahden viikon tauon jälkeen, sillä tiedostamme sen merkityksen lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Jyväskylä on edelleen koronan leviämisvaiheessa. -Yksi näkökulma on esimerkiksi koulukuljetukset, jotka tulevat lapsiperheen muuttaessa kaupungin maksettavaksi. Jyväskylän koronatartuntojen kahden viikon ilmaantuvuusluku kohosi peräti 229,8 tartuntaan 100 000 asukasta kohden. Eniten tartuntoja oli edelleen 16-25-vuotiailla, joilla tartuntoja todettiin 43. Jotta koulujen arki saadaan normalisoitua ja karanteenikierre kouluilla katkaistua, kaupunki pitää liikuntaharrastukset tauolla vielä toisen viikon ajan. Poikkeusolojen johtoryhmässä todettiin Jyväskylän kuitenkin olevan edelleen koronan leviämisvaiheessa. Seurantaa tehdään suhteessa tartuntamääriin ja ikäryhmiin, joissa tartunnat liikkuvat. -Enää ei välttämättä tarvitse valita joko tai kaupungin ja maaseudun välillä. Ilona-kodit tarjoavat mahdollisuuden jäädä vanhuuden päiviksi tutulle kylälle maalaismaisemaan. Minunlaiselleni vannoutuneelle maalaisihmisille ajatus on kauhistuttava. Idean tasolla on myös maallemuuttoa edistävä verkkosivu, missä voisi olla esimerkiksi vapaita tontteja tai myytäviä taloja. Poikkeusolojen johtoryhmässä todettiin, että kaupunki on kohdentanut harrastusrajoitukset vain liikuntaharrastuksiin eli kaikkea harrastustoimintaa ei leviämisvaiheessa lasten ja nuorten osalta ole Jyväskylässä rajoitettu. Lähiopetukseen siirtyminen tehdään hallitusti harrastusten ollessa vielä tauolla. On paljon ihmisiä, joilla varsinainen koti on maaseudulla ja työasunto kaupungissa. Yli 65-vuotiailla tartuntoja ilmeni 1. Niilivuo kokee, ettei Jyväskylä suhtaudu erityisen myötämielisesti maallemuuttoon tai siellä asumiseen. Tehtävänä on tarjota kyläyhdistyksille koulutusta arkea helpottavien digipalveluiden käytössä. Yhdistys toimii kylätoiminnan, Leader-ryhmien ja kaupunginosayhdistysten eduntekijänä. Sairaalahoidon tarve ei Jyväskylässä ole kääntynyt merkittävään kasvuun. Työikäisten eli 25-50-vuotiaiden ikäryhmässä tartuntoja oli 37. Koronanäytteistä positiivisia oli viime viikolla 3,3%. Fysiologisesti olemme edelleen puussa. Näytteenotossa käydään nyt aktiivisesti ja ihmisiä ohjataan näytteenottoon myös yksityisille sopimuskumppaneille. Kavereiden, vapaaajan ja harrastustoiminnan kautta saatiin 32 tartuntaa. On hienoa päästä työskentelemään maallemuuton edistämisen ja maaseudun elinvoimaisuuden vahvistamisen parissa. Lisääntynyt etätyö mahdollistaa entistä vapaammin asuinpaikan valitsemisen ja antaa varmasti monelle mahdollisuuden toteuttaa unelman maalle muutosta. Minusta ei ole oikein, että ihmisellä ei olisi mahdollisuutta asua siellä missä haluaa. Myös nuorisopalveluiden rajoitukset päättyvät.Kaupungin nuorisotilat olivat kiinni viime viikon. -Suomen Kylät ry:llä on hyvä viestintätiimi, jonka kanssa teen tiivistä yhteistyötä. Viestinnän kautta tämä tehty työ tuodaan näkyväksi paikalliselta aina valtakunnalliselle tasolle asti, jolloin myös kylien tarinat pääsevät oikeuksiinsa! Oma ensisijainen tehtäväni Suomen Kylien viestintäverkostokoordinaattorina on palvella koko laajan kylätoimintaverkostomme jäseniä ja auttaa tekijöitämme ottamaan sujuvasti käyttöönsä näppärimmät digitaalisen viestinnän työkalut toimintansa tueksi. Niilivuon mielestä maaseutuasumista olisi hyvä kehittää. Tarpeetta palveluita ei pidetä kiinni päivääkään vaan nyt porukalla rauhoitetaan tilanne ja tullaan jälkeen kohti normaalimpaa arkea, kaupunginjohtaja Timo Koivisto sanoi.. — Olen todella innoissani päästessäni aloittamaan maallemuuttoasiamiehen tehtävässä. Työikäisten tulee kiinnittää huomiota maskien käyttöön vapaa-ajalla sekä työpaikoilla. Tilausta maallemuuttoasiamiehelle on nyt siis ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin ja toivon voivani olla avuksi niin kuntaja kylätoimijoille kuin yksittäisille maalle muutosta tai citymaalaisuudesta haaveileville. Niilivuo sanoo, että luvassa on erilaisia kampanjoita ja muun muassa virtuaalisia kyläesittelyitä. Kasvua näkyi myös 51-65-vuotiaiden joukossa, jossa tartuntoja ilmeni 15 kappaletta. Erityisesti seurataan kouluilla olevien karanteenien tilannetta yläkoululaisten palattua lähiopetukseen. Poikkeusolojen johtoryhmässä käytiin läpi alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnan jatko ja peilattiin sitä myös opetusja kulttuuriministeriön kuluneella viikolla antamaan suositukseen. Etsimme yhdessä tapoja, joilla Suomen Kylät ry:n tiedotteet, koulutukset ja tapahtumat tavoittavat jatkossa entistäkin kattavammin koko kylätoimijakentän, Frantti sanoo. Aiemmilla viikoilla kyseisessä ikäryhmässä on ollut vain yksittäisiä tartuntoja. -Tikkalan Ilona-kodit ovat hyvä esimerkki uudenlaisesta ajattelusta. Jos ja kun sellaista sivustoa pääsemme rakentamaan, siellä voisi olla myös maallemuuttajan selviytymisopas eli tietoa muun muassa nuohouksesta tai lokakaivon tyhjennyksestä, Niilivuo pohtii. Tuntemattomaksi tartunnan lähde jäi 29 tapauksessa. kouluissa (12) ja työpaikoilla (4). Lyhyesti Maarit Nurminen Keskiviikkona 10.2.2021 Nro 6 –3 Johanna Niilivuosta maallemuuttoasiamies Suomen Kylät ry on palkannut kaksi uutta henkilöä kahteen uudenlaiseen työtehtävään
Seurakunta on tärkeä paikallisen identiteetin muokkaaja, muodostaja ja ylläpitäjä. Arkkipiispa arvostaa korkealle paikallislehdissä tehtävää työtä ja korostaa lehden moniulotteista merkitystä. Kirkolla hän kokee olevan tulevaisuudessakin tärkeä rooli osana yhteiskuntaa. Se häntä joskus harmittaa, että moniäänisyys tuntuu häiritsevän niin monia. Arkkipiispa toteaa paineita seurakuntaliitoksiin olevan, mutta liitoksia ei tulisi hänen mielestään rakentaa pelkästään taloudellisten lukujen varassa. Uskon kirkon sanomalla olevan paljon annettavaa myös heille, jotka etsivät henkistä sisältöä elämäänsä. Tapio Luoma muistuttaa avoimuuden kuuluvan hyvään hallintoon ja toivoo seurakuntien palvelevan paikallista mediaa. – Olemme kasvaneet kulttuuriin, missä kristillisellä uskolla on vahva rooli. Kun uusi kirkkoherra tulee paikkakunnalle, niin näkisin ensimmäisiin tehtäviin kuuluvan yhteyden luomisen paikallislehden päätoimittajaan, Luoma toteaa. – Usein ajatellaan, että vain isot kuviot ja asiat ovat tärkeitä, mutta paikallislehdet osoittavat paikallisella, pienellä ja yksittäiselläkin asialla olevan suuri merkitys. Kokemus omalta työuraltani yhteistyöstä paikallislehtien kanssa on pelkästään myönteinen, arkkipiispa Tapio Luoma sanoi tapaamisessa paikallislehtien päätoimittajien kanssa. Seurakunnille on kuitenkin taattu kirkkolaissa pitkälle ulottuva itsemääräämisoikeus, eikä Kirkkohallituskaan voi pakottaa esimerkiksi kirkkoneuvoston esityslistojen julkaisemiseen verkossa. Kirkolla on tärkeä rooli kuuntelijana ja läsnäolijanakin. On tärkeää kertoa ja uutisoida ihmisten ruohonjuuritason tuntoja ja kokemuksia myös laajempaan tietoisuuteen. Ennen kaikkea arkkipiispa Tapio Luoma haluaa, että seurakunnat ovat lähellä ihmisiä ja heidän arkeaan. Niin kauan kuin paikallista elämää on, siellä on oltava paikallinen seurakunta. Kaupungistuminen vetää väkeä maaseudulta, ja verorahojen turvin toimivat seurakunnat ovat jo monella alueella joutuneet realisoimaan omaisuuttaan. Seurakuntatalouksia on reilut 200 ja seurakuntia noin 300. Nyt olemme taas tilanteessa, että seurakunnat ovat paikoin liittymässä suurempiin yksiköihin. – Kyse voi olla resursseista, mutta myös prosessista. Kirkon määrittelemät kriisikriteerit muun muassa maksuvalmiuden, alijäämän ja negatiivisen vuosikatteen osalta täyttää kymmenkunta seurakuntaa. Arkkipiispa Tapio Luomaa ei kirkon moniäänisyys harmita. Seurakunnalle on ehdottoman tärkeää pitää yllä hyvää suhdetta paikallislehteen. Evankelis-luterilainen kirkko on Suomen suurin hengellinen yhteisö. –Aiemmin kirkossamme oli isoja emäseurakuntia ja etäisyydet olivat pitkiä. Arkkipiispa, arkkipiispan teologinen erityisavustaja Petri Merenlahti, Kirkon viestinnän vs. Talous haastaa seurakuntia, mutta arkkipiispa muistuttaa, että toiminnan tulee olla paikallista –vaikka seurakunnat liittyisivätkin suurempiin kokonaisuuksiin. – Se on Kristuksen ääni. Moniäänisyyden lisäksi kirkkoa haastaa talous. Kaste yhdistää meitä. Haasteeksi Luoma nostaa kirkon viestin tavoittavuuden, sillä monelle suomalaisille kirkko voi olla liian tuttu: osalla on seurakunnan toiminnasta mielikuva ilman omakohtaista kokemusta. Me seurakuntalaiset olemme toinen toistemme lähimmäisiä. Kynnys lopulliselle valojen sammuttamiselle pitää olla todella korkealla. Sitä emme saa unohtaa, ja siitä kirkon pitää muistuttaa. Paikallislehti on seurakunnalle luonteva tapa ja mahdollisuus olla läsnä paikkakunnalla asuvien elämässä ja tiedottaa omasta toiminnastaan. Sitten tuli anomuksia rakentaa kirkkoja myös pienempiin yhteisöihin, mikä myöhemmin johti kappeliseurakuntien itsenäistymiseen. viestintäjohtaja Eeva-Kaisa Heikura ja Kirkkohallituksen uusi taloussuunnittelupäällikkö Johanna Simpanen tapasivat Paikallislehtien Päätoimittajayhdistyksen jäseniä etäyhteydellä viime viikolla. Hän myös kannustaa paikallislehtiä aktiivisuuteen seurakunnan suuntaan. Vanhat tavat voi aina haastaa, Heikura innostaa. Meille tuttu tiheä seurakuntaverkosto voi olla vain väliaikainen vaihe, Luoma pohtii ja huomauttaa kirkon paikallisen toiminnan olevan oleellisinta, vaikka se tapahtuisi kooltaan suuremmissa seurakunnissa. 4– Keskiviikkona 10.2.2021 Nro 6 Sauli Pahkasalo Paikallislehti 50 vuotta Lähellä ihmistä, kuten paikallislehtikin Arkkipiispa Tapio Luoma iloitsee kirkon moniäänisyydestä. Arkkipiispa tähdentääkin kirkon hengellistä ykseyttä: moniäänisyyden keskellä on vain yksi ääni, jota seurata ja kuunnella. Vahvuutemme on erittäin koulutettu ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä laaja vapaaehtoisten joukko. (Kuva: Kirkon kuvapalvelu / Aarne Ormio). – Maaseutupappeus oli unelmani. Luoma muistuttaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon olevan melkein neljän miljoonan jäsenen yhteisö, johon kuluu väkeä laidasta laitaan. Samaa hän sanoo paikallislehdistä. Seinät ovat leveällä ja katto korkealla, ja hän myöntää yhteisen linjan löytämisen olevan välillä haasteellista. Siihen Luoma itsekin pyrki aloittaessaan 80-luvulla ensimmäisessä pappisvirassaan Peräseinäjoella. Se voi joskus estää näkemästä pinnan alla olevaa monipuolisuutta ja hengellistä rikkautta. Esimerkiksi diakoniatyöllä on tässä tärkeä tehtävä. –Kokemus omalta työuraltani yhteistyöstä paikallislehtien kanssa on pelkästään myönteinen. – Kirkon elämä toteutuu ennen kaikkea paikallisella tasolla ja juuri sitä tuetaan kirkkohallituksessa ja tuomiokapituleissa. Esille nousi muun muassa seurakuntien kirjava tiedotuskäytäntö hallinnollisista päätöksistä. Myös toiminnalliset hyödyt ovat merkityksellisiä
– Isossa kuvassa väki vähenee ja vanhenee, mutta viime vuonna meillä oli pitkästä aikaa muuttotappio nolla. – Saarijärvi on sen kokoinen, että meillä on kolme laaja-alaista johtajaa, kaupunginjohtajan lisäksi hallintojohtaja ja talousjohtaja. Osa Yhteisvastuukeräyksen tuotosta kohdennetaan ikäihmisten taloudelliseen auttamiseen Kirkon diakoniarahaston kautta. helmikuuta. Timo Rusanen oli Korpilahden kunnanjohtajana huhtikuusta 2006 kuntaliitokseen eli vuoden 2009 alkuun asti. Pihapiirissä on 1830-luvulla rakennettu talo, joka on asuttuna vieläkin, pihan reunaa kulkee tie, joka on yhdistänyt Suomen itäja länsiosia satoja vuosia, ja talon poikia on ollut suunnittelemassa niin Ruotsin vallan aikaista hallintoa kuin autonomisen Suomen suuriruhtinaskunnankin hallintoa, Rusanen kertoo. Keräys alkaa sunnuntaina 7. Historian lisäksi myös kulttuuri on täällä läsnä, täällä asuu niin kuvataiteilijoita kuin muusikoita ja säveltäjiäkin. – Monet eläkeläiset sinnittelevät todella pienellä eläkkeellä. Apu kanavoidaan perille Jyväskylän kaupungin OIVA-keskuksen ja sosiaalityön kautta. Tällaisia asioita ei soisi kenenkään vanhuksen joutuvan miettimään, Jyväskylän seurakunnan diakonian asiantuntija Kirsi Lepoaho sanoo. 5 Keskiviikkona 10.2.2021 Nro 6– Tiina Lamminaho Mitä kuuluu. Saarijärvellä Rusanen sanoo olevansa unelmatiimin vetäjänä. Kun tämä Saarijärven paikka tuli avoimeksi, tämä houkutti kuitenkin enemmän kuin pääkaupunkiseutu. Saarijärvi on vanha kulttuuripitäjä ja Rusasen mukaan se näkyy edelleen. Täällä on myös yllättävänkin helppo ja mukava viettää vapaa-aikaa; tiedän, että moni kollegani ei pysty sanomaan samaa omasta kunnastaan. Kaupungin tekemien latujen lisäksi täällä on paljon yksityisten tekemiä latuja ja tietoa niistä jaetaan somessa, Rusanen kertoo. Koti löytyi vuonna 1900 rakennetusta vanhasta pappilasta, jossa Rusasen vaimo pyörittää ravintolaa ja aamiaismajoitusta.(Kuva: Saarijärven kaupunki). On täälläkin venereittejä, mutta ei täällä samalla tavalla pysty veneilemään kuin Päijänteellä. Ja vaikka kuntajohtajan paikka on monesti tuulinen, täällä on ollut hyvä toimia poliittisen johdon kanssa, mitään isompia riitoja ei ole ollut. Tänne on myös rakennettu paljon ja yritykset investoivat, Rusanen kertoo. Se oli mielenkiintoinen ja antoisa työkokemus ja tutustuin moniin upeisiin persooniin siellä, Rusanen sanoo. Lahjoita Jyväskylän seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen: • L ä h i k e r ä y s t e n ohella tai sijasta voit antaa lahjoituksen MobilePay-numeroon 69200 tai tekemällä lahjoituksen Jyväskylän seurakunnan nettilahjoitussivulla osoitteessa yhteisvastuu.fi/ jyvaskyla. – Korpilahdelta minulla on lämpimät muistot. Kyllä minulla on sellainen olo, että tähän paikkaan jään, eli kuten eräs paikkakuntalainen sanoi, nyt on lyöty kuokka maahan. Kesällä veneilen, melon kanootilla ja pyöräilen, talvella hiihdän. Toisena kotimaisena yhteistyökumppanina toimiva Seurakuntaopisto järjestää ikäihmisille maksuttomia taloudenhallinnan koulutuksia sekä digitaitojen valmennusta ensi vuodesta alkaen. Luonnossa liikkuminen kuuluu edelleen Rusasen vapaa-aikaan. Vaimoni pyörittää siinä ravintolaa ja aamiaismajoitustoimintaa, meidän kotimme on rakennuksen toisessa päädyssä. Tänne muuttaa vuosittain yli 300 ihmistä, eli tulijoita on, vaikka usein vain valitellaan poismuuttoa. – Luontoretkeily on aina ollut osa elämääni. – Nykyään aikaa menee myös talonmiehenä oloon; isossa talossa on aina jotain kunnossapitotöitä, lumenluontia ja kesällä ruohonleikkuuta. Siinä on minullekin mielekästä vapaa-ajan tekemistä talonmiehenä. – Seitsemän vuotta täällä on tosiaan jo vierähtänyt. Nyt on hienoa, kun on paljon latuja. Mutta se on mukavaa, mielekästä puuhaa. – Jyväskylässä työskennellessäni ajattelin, että uran kannalta parhaat etenemismahdollisuudet löytyisivät pääkaupunkiseudulta, esimerkiksi jostain ympäristöpolitiikan ja kestävän kehityksen projekteista. – Saarijärvellä arvostetaan omaa historiaa ja juuria edelleen, esimerkiksi Runebergin päivää täällä on perinteisesti juhlittu, nyt tietenkin korona rajoittaa juhlien järjestämistä. Koti löytyi vanhasta kulttuuripitäjästä Yhteisvastuukeräyksellä tukea ikäihmisille Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä Suomessa ja maailmalla. Täällä pienempi vene on parempi, Rusanen kertoo. Jyväskylässä olin mukana muun muassa resurssiviisausprojektissa ja yhteistyö Sitran kanssa on jatkunut sen jälkeenkin. Korpilahdella olleessaan Rusanen veneili paljon Päijänteellä ja tutustui Päijänteen saariin. Korpilahti ja Saarijärvi ovat molemmat vahvojen kylien pitäjiä ja niistä löytyy samanlaista oman kotiseudun arvostamista, tietynlaista vahvaa paikallista identiteettiä ja omista juurista tietoista, tervettä itsetuntoa. Yhteisvastuun pankkitilit ovat: Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28. Keräystuotosta yli puolet, 60 prosenttia, ohjataan kehittyviin maihin Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. Päijänne on täysin ainutlaatuinen järvi. Rusanen oli Korpilahden kunnanjohtajana huhtikuusta 2006 kuntaliitokseen eli vuoden 2009 alkuun asti. Olen viihtynyt Saarijärvellä todella hyvin ja kotiutunut tänne, Rusanen toteaa. Korpilahden viimeinen kunnanjohtaja Timo Rusanen on toiminut Saarijärven kaupunginjohtajana helmikuusta 2014 lähtien. – Esimerkiksi Tarvaalan pappila on yli 300 vuotta vanha tila ja nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1900. He joutuvat miettimään, riittävätkö rahat lääkkeiden jälkeen ruokaan. – Nyt minulla on pienempi vene kuin silloin. • Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseesi Jyväskylän seurakunnan viitenumero 307114. Joskus, kun on aikaa, palaan varmasti niihin maisemiin retkeilemään. Sillä on työssä jaksamisen kannalta todella iso merkitys, yhden ihmisen ei tarvitse revetä joka paikkaan. Sen jälkeen hän siirtyi Jyväskylän kaupungin kehitysjohtajaksi. Nykyisin hän johtaa Saarijärven kaupunkia. Saarijärvellä on noin 9300 asukasta. – Korpilahden maisemat ovat todella hienot. – Eräänlaista juurtumista kuvaa sekin, että ostimme pari vuotta sitten puolisoni kanssa 120 vuotta vanhan Tarvaalan pappilan. Seurakunnan vuoden 2021 keräyksen oma tuotto-osuus käytetään ikääntyneiden jyväskyläläisten taloudelliseen tukemiseen hankkimalla heille liinavaatteita, peitteitä, tyynyjä ja hygieniatarvikkeita
klo 10, Koivisto, Perttilä. Kaikki perhekerhoryhmät ja muskarit on peruttu helmikuun ajalta. 040 162 3982, toimitusten sopiminen p. Facebook: Korpilahden kirkko, Instagram: korpilahdenkirkko. Taiteilijan syntymästä tuli kuluneeksi viime vuoden lopulla sata vuotta. 6 – Keskiviikkona 10.2.2021 Nro 6 Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Väestömuutoksia Lapsille ja lapsiperheille Apua ja tukea tarvitseville Aikuisille Sana sunnuntaiksi PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI KERRO MEILLE JUTTUVINKKISI! Tunnetko kiinnostavan henkilön tai tapahtuman. Tämän esikuvallisuuden Jeesus meille jätti. Naisten Raamattuja keskusteluilta. palveluita Autopesu 24h AVOINNA: MA-PE 9-17 LA 10-14 Laskiaisella on esikuvansa Kl:n Reumayhdistys: Ensi viikon ke 17.2. Voi vain kuvitella, mitä hyvät sanat tai teot saavatkaan aikaan! Laskiaisen liukumäen vauhdit ja suuhun sulava kermavaahdon mielihyvä toivottavasti auttavat meitä suuntamaan mielemme itsestämme muiden hyväksi. Jumalanpalvelus su 21.2. Päiväkerho ja koululaisten ryhmät kokoontuvat normaalisti. 0400 644 899. PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI TILAA ystävälle! Ystävänpäivätarjous kahden kuukauden lehdet 15 euroa! VAALIKEVÄÄN TARJOUS: neljän kuukauden lehdet 25 euroa! ilmoitukset@korpilahtilehti.fi tai soita puh. Pian lumeen piirtyvät ensimmäiset jäljet, jotka avaavat tuleville laskijoille reitin vauhdikkaaseen rinteeseen. Ota yhteyttä: toimitus@korpilahtilehti.fi tai puhelin 0400 644 899. 050 557 9003. Herkullisen laskiaispullan ja höyryävän kaakaon tuottama mielihyvä auttavat meitä miettimään länsimaisen kulttuurin kuvastoon laajasti piirtynyttä esikuvaa, Jumalan rakkauden uhritietä. Virkatodistustilaukset p. klo 10 seurakuntatalo. klo 13 Käsityökerho kokoontuu Monialatilassa, aiheena Pääsiäinen ym. LAHJOITA YHTEISVASTUUKERÄYKSEEN Yhteisvastuukeräys 2021 tukee vähävaraisia vanhuksia taloudellisesti ja digivalmiuksia parantamalla. Laskiaissunnuntain jumalanpalvelus su 14.2. klo 10 seurakuntatalo. Laskiaisesta alkaa pääsiäiseen johtava 40 päivän paastonaika, jossa mietitään tämän sanoman merkitystä. Aikuisten kokoava toiminta on toistaiseksi helmikuun loppuun asti tauolla. Voit antaa lahjasi Jyväskylän seurakunnan MobilePaynumeroon 69200 tai nettilahjoitussivulla yhteisvastuu.fi/jyvaskyla. Ajantasaisimman tiedon tilaisuuksistamme ja voimassa olevien viranomaislinjauksen vaikutuksesta toimintaamme löydät seurakunnan verkkosivuilta. Ensi viikon to 18.2. PERUTTU Raakel-ilta su 14.2. PERUTTU Ikäihmisten palvelupäivä ke 17.2. PERUTTU Väentupa ti 16.2. tai omat käsityöt. Laskiaisen teeman mukaisesti Jeesus astui tielle, joka johti Galileasta Jerusalemiin ja hänen ristin kuolemaansa. Esikuva on teko tai henkilö, joka näyttää edeltä tietä laajemmalle ihmisjoukolle. Puolisolle tai työkaverille rumasti sanomisen sijaan voikin yrittää sanoa jotakin kaunista ja rohkaisevaa. Muissa asioissa otathan yhteyttä Korpilahden alueseurakunnan työntekijöiden suoriin numeroihin. Ristinkuolema ensisijainen merkitys on siinä, että Jeesus kuoli ihmisten syntien sovittajana. klo 14.00 Ylä-Muuratjärven kylätalolla. Samoin suositus koskee seurakunnan tiloissa vietettäviä juhlia ja muita tilaisuuksia. Paaston aikana voi tarkkailla esimerkiksi omia sanoja. Hän teki tämän epäitsekkäästi muiden edestä. Onko sinulla mielessäsi asia, josta haluaisit tietää enemmän. Aiheena meillä on Kari Suomalainen pilapiirtäjänä. hallituksen kokous. Ajantasaista tietoa löydät Jyväskylän seurakunnan/ Korpilahden alueseurakunnan nettisivuilta ja somesta. Jos lahjoitat pankin kautta, lisääthän lahjoitukseesi seurakuntamme viitenumeron 307114. Ilmoittaudu Virtapiiriin (Paula/0405481544). Monialatilassa, kerhon jälk. Kuuntele jumalanpalvelukset netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi/korpilahden-alueseurakunta Katso jumalanpalveluksia ja hartauksia netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi Diakonian vastaanotto ja EU-ruokakassien jako ajanvarauksella johanna.summanen@evl.fi, p. Jumalan tarjoaman sovituksen Jeesuksessa voi ottaa vastaan yksinkertaisen sokean miehen rukouksen tavoin lausumalla, ”Jeesus Kristus, armahda minua syntistä ihmistä!” Toissijaisesti Jeesuksen uhriteosta avautuu laajoja esikuvallisia merkityksiä. Reumakerho jatkuu klo 12 alk. Ylistysryhmä pe 12.2. Se vaatii kukoistaakseen uhrautuvia tekoja muiden edestä, toisinaan oman mielihyvän kustannuksella. Raamatun profeettojen mukaisesti tätä voisi kutsua oikeanlaiseksi paastoksi. Esimerkiksi ihminen opettelee luopumaan omastaan toisten hyväksi samaistuen Jeesuksen kärsimyksen esikuvallisuuteen. Jokainen tarvitsee romanttisen rakkauden aikakaudella muistutuksen, ettei rakkaus ei ole halpaa. 050 363 2300. Tervetuloa turvalliseen tapaamiseen, kylätalolla on väljää tilaa kokoontua Laskiaissunnuntaina monen laskijan haave on puuterilumen peittämä rinne. klo 16 seurakuntatalo. PERUTTU. Hautausasiat p. Jyväskylässä on voimassa laaja maskisuositus yli 12-vuotiaille asukkaille. Kirkkopalvelujen keräyslupa RA/2020/639. Kastettu: Iina Anniina Salo. Se ei ainoastaan ole hengellistä hiljentymistä ja omista mieliteoista pidättäytymistä, vaan hyviä tekoja toisten ihmisten edestä. Käytättehän maskia siis myös jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa sekä kirkollisissa toimituksissa. 041 730 2591. Korpilahden palvelupiste on suljettu toistaiseksi. Kylätalolla noudatetaan enintään 10 henkilön kokoontumisrajoitusta. klo 10, Koivisto, Tiusanen. Esa Hyvönen seurapalsta Jyväskylän kaupungin antamien koronaohjeiden mukaan seurakunnassa järjestettyjen tilaisuuksien maksimihenkilömäärä on 10 henkilöä 1.3.2021 asti. Yhteisvastuun pankkitilit ovat Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28. Sen mukaan maskia on käytettävä julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Pohjoisten kylien virtapiiri kokoontuu TORSTAINA 11.2.2021. klo 17.30 seurakuntatalo
Kaivuuja tasaustyöt Saakoski, korjaamo 826 219 Hinausauto 0400 343 326 www.hinaus-javanainen.fi Hinauspalvelu, Korjaamo Javanainen Rakennuspalvelu Tapio Niemelä Saneeraukset, sisustus-, laatoitusja märkätilatyöt. Vuoden 2019 varsin myönteinen kehitys pysähtyi helmikuussa, kun koronapandemia johti lomautusten äkilliseen kasvuun. 0400 876 210 tai saranpihatupa@gmail.com Kalliomurskeet ja kiviainekset Kaivinkone. 040 771 8552 P. Työttömyystilastoissa korostuivat osittain samat toimialat kuin lomautuksissa. haitat toteutuvat, jos Salolan hanke toteutetaan. Lomautukset lisääntyivät myös muun muassa logistiikassa, rakentamisessa, terveydenhuollossa, henkilökohtaisissa palveluissa ja teknisillä aloilla Lomautusten määrä laski voimakkaasti koronarajoitusten purkauduttua ja syksyllä lomautettuja oli enää alle tuhat edellistä vuotta enemmän. Huhtikuussa lomautukset kohdistuivat voimakkaimmin myyntija ravintolaaloille sekä ammattia vailla oleviin. 044 986 0529 www.veljeksetvanhala.fi * Rakentaminen * Viemärien avaus/ kuvaus * Kuljetukset nosturiauto/ konelava, rahtilava * Jätelavapalvelut *Maanrakennus/kaivinkonetyöt *Jätevesien käsittelyjärjestelmät 0400 648 024 veljekset.vanhala@co.inet.fi -Puiden kaadot & leikkaukset -Kantojen jyrsintä -Hakkuutyöt 045 207 8135 www.tmsavotta.fi Korpilahden Radioja TV-huolto Ky ANTENNIASENNUKSET ja -TARVIKKEET Pauli Lehtinen p. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka suhtautuu kielteisesti tuulivoimaloihin niiden aiheuttamien haittojen takia. Samaan aikaan hallitus ajaa kotimaista ja työllistävää turvetta energialähteenä vauhdilla alas. – Erityisen tärkeää on koronan haavoittamien toimialojen yritysten elpyminen sekä nuorten työmarkkinoille pääsyn edistäminen, jotta heidän työllisyysasteensa ei jää pysyvästi heikoksi. www.korpilahtilehti. 040 581 0877. 0400 385 363 ts.niemela@luukku.com Kari Pahkamäki T:mi Korjausja uudisrakentaminen p. ”Puisto”-termin käyttäminen tällaisista teollisuustyyppisistä suurhankkeista osoittaa luonnonarvojen ja alueen ihmisten väheksymistä. Hyväksymme ne sijoitettuina merelle tai kauas asutuista alueista, jolloin haitat ovat vähäisemmät. 040 578 4473 EU-maat, kestotilaus...............150 € Muu Eurooppa, kestotilaus..145 € Muut maat, kestotilaus..........170 € Digitilaus, kestotilaus............54 € Irtonumerot...............................2,50 € PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Maanrakennus ANSSI NIEMI OY www.maanrakennusanssiniemi.fi . 0400 319 031 Lauri Lehtinen p. 050 570 9415 Rakennusten pohjat ym. toimitus@korpilahtilehti. Ympäristöä, jossa luonnonarvojen rikkaus ja hiljaisuus ovat keskeisiä, ei pidä tuhota valtavilla tuulimyllyillä ja niistä lähtevillä massiivisilla Päijänteen yli vedettävillä johtorakennelmilla. Kaikissa muissa puolueissa mittavat tuulivoimahankkeet saavat tuen Ylen 5.2.2019 julkaiseman kyselyn mukaan. KUKKAJA HAUTAUSPALVELU Martinpolku 23, p. 0400 644 899 ilmoitukset@korpilahtilehti. 0400 410 564 Kaivinkonetyöt Jätevesijärjestelmät Rakennusten pohjatyöt Maansiirrot Hiekat, sorat, mullat Vaihtoja purkulavat Kuorma-autokuljetukset Virpi Koskela, puh. Tarvitsemme vakaata tuotantoa, jota tuuli ei tarjoa. Vuoden 2020 lopussa työttömiä oli runsaat 2000 edellisen vuoden joulukuuta enemmän. Kovimmilla pakkasilla, kun sähkön tarve ja kulutus on suurimmillaan, myllyt seisovat tuulen puuttuessa. Tuulivoima on kuitenkin epävarma tuotantotapa. 0400 644 899 maarit.nurminen@korpilahtilehti. Tällaisia olivat muun muassa myyntityö, rakennusala, terveydenhuoltoala, logistiikka, toimistotyö ja ravitsemusala. Päijänne on yksi Suomen kauneimmista järvistä. TILAUSHINNAT 1.1.2021 Kotimaa ja pohjoismaat: Kestotilaus.....................................74 € Määräaikainen 12 kk..................80 € Tutustumistilaus 3 kk.................27 € Irtonumerot: K-market Herkkukeidas Toimisto: p. 24% etusivu 1,00 1,24 €/pmm takasivu 0,80 1,00 €/pmm sisäsivu 0,80 1,00 €/pmm Pienlaskutuslisä 2,50 € lisätään paperilaskuihin. free lance-toimittaja Tiina Lamminaho p. Renkaiden kausisäilytys! www.autovanhala.com AutoVanhalasta INNOVOICEostorahoitus Saran Piha & Tupa -pihatyöt, polttopuut ja siivouspalvelu. Nyt suunniteltujen myllyjen lapakorkeus nousee jopa 300 metriin. Jyväskylän perussuomalaisten valtuustoryhmä vastustaa kaikista muista valtuustoryhmistä poiketen yksimielisesti Korpilahden Salolan tuulivoimahanketta. Lähes 10 suuren myllyn sijoituspaikka keskellä KeskiSuomen kauneinta luontoa on väärä. ILMOITUSHINNAT 1.1.2021 Hinnat/sivu alv. HAUTAUSASIAT: Erkki Wuorsalo, puh. Sisämaan asutuilla alueilla näistä valtavista laitoksista on monenlaista haittaa ympäristölle, ihmisille, elinkeinoille, eläimille, terveydelle ja maisemalle. 014 821 134. Puh. 0400 527 448 AutoVanhala, Tikkasent.2, KORPILAHTI p. 0400 242 571 Ilmalämpöpumput: p. Lomautettujen määrä nousi korkeimmillaan 7000 henkilöön huhtikuussa. Loppuvuoden työttömyyden ja lomautusten kasvussa oli suurelta osin kyse normaalista vuoden vaihteen kausivaihtelusta, josta merkittävä osa purkautui jo tammikuussa 2021. 040 538 3037. ja maansiirtotyöt 0400 640 617 tuomo@leustunkaivu.fi www.leustunkaivu.fi Sähkötyöt: p. Vaikka lomautukset veivätkin alkuvuonna huomion työmarkkinakehityksessä, alkoi työttömyys kasvaa jo maaliskuussa. 0400 546 486 • vanhala@autovanhala.com •ma–pe 8.00–17.00 Huollot ja korjaukset takuulla! Myös uuden auton takuu säilyy. 040 719 5547 Rakentamisja kiinteistön hoitopalvelut RakennusIkkala Korpiojantie 2 FYSIOTERAPIA: Minna, p. Avoinna: Ma 9-15, ti-ke 9-12, to-pe suljettu Ilmestyy kerran viikossa KESKIVIIKKOISIN Julkaisija: VanhaUkkola/ Korpilahti-lehti Painopaikka: Lehtisepät ISSN 0782-5609 Toimitus: Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. www.paivansini.fi Parturi-kampaamo Lovi & Laikku 050 440 7535 040 700 4272 ARJEN SUPERSANKARI: Salola väärä paikka tuulivoimaloille Yleisöltä Suomessa aiotaan rakentaa Marinin hallituksen johdolla paljon uutta tuulivoimaa kasvavan sähkön tarpeen tyydyttämiseksi. Suuri ongelma on tuulivoimalakeskittymät. P. Alueen ihmisten mielipide on otettava huomioon päätöksenteossa. 0400 644 899 toimitus@korpilahtilehti. 0% alv. 040 7271 396 LYMFATERAPIA, HOITOSUKAT: Kristiina, p. Vuoden 2020 aikana työttömyys on kuitenkin kasvanut KeskiSuomessa noin 2000 henkilöllä. Siinä missä lomautukset kohdistuivat verrattain tasaisesti eri ikäryhmiin, on työttömyys lisääntynyt erityisesti nuorten ja yli 55-vuotiaiden ikäryhmissä Vuoden 2020 vaihtuessa vuoteen 2021 työttömiä oli Keski-Suomessa lähes 16 600 ja lomautettuja lähes 3000. Korpilahti on sen lumoavimpia alueita. ilmoitukset@korpilahtilehti. 7 Keskiviikkona 10.2.2021 Nro 6– ammattilaiset asialla Martinpolku 26 41800 Korpilahti P. Avoinna ma-pe klo 9-17, la 9-13, muuten sopimuksen mukaan. – Ammatillisen koulutuksen puute johtaa usein rikkonaiseen työuraan ja laskusuhdanteissa työttömyys lisääntyykin usein erityisesti ammattikouluttamattomilla, Keski-Suomen TE-toimiston johtaja Tuula Säynätmäki kertoo. Tulemme koko valtuustoryhmänä jatkamaan työtämme Salolan hankkeen torjumiseksi kaikin laillisin keinoin ja sillä mandaatilla, jonka kuntavaaleissa saamme, kun asiaa eri vaiheissa kaupungin lautakunnissa, kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa käsitellään. Perussuomalaisten Jyväskylän valtuustoryhmä Kauko Isomäki, kaupunginvaltuutettu, ryhmän puheenjohtaja, yrittäjä Toimi Kankaanniemi, kaupunginvaltuutettu ja -hallituksen jäsen, kansanedustaja Tapani Mäki, kaupunginvaltuutettu, eduskuntaavustaja Jamaica Kaihlaniemi, varavaltuutettu, FM Lomautettujen määrä huipussaan huhtikuussa Vuosi 2020 oli monelta osin hyvin poikkeuksellinen Keski-Suomen työllisyyskehityksessä. Yksi tärkeimmistä tavoitteista on ammatillisen pätevyyden saaminen työnhakijoille, joilla ei ole ammattia, Säynätmäki kertoo.. 0400 808 870 Konetyö Pietilä, p. Vuonna 2020 työttömistä 18 prosenttia oli ammattia vailla olevia. Kaikki em. Jotta työllisyyskehityksessä päästään takaisin vuoden 2019 hyvälle uralle, tarvitaan elinkeinotoimintaa elvyttäviä toimia ja koronapandemiasta palautumisen onnistumista. Joulukuussa lomautettujen määrä kasvoi hieman normaalia kausivaihtelua voimakkaammin
-Elän melko eristäytynyttä elämää muutoinkin. – Olosuhteisiin nähden ollaan hyvin aikataulussa, ylilääkäri Johanna Tuukkanen sanoo. 8 – Keskiviikkona 10.2.2021 Nro 6 Maarit Nurminen PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Hyvä, korpilahtelainen kuntavaaliehdokas, paikallislehti julkaisee VAALITEEMANUMERON 31.3.2021. Rokotusaikaa tarjotaan yli 80-vuotiaille henkilökohtaisesti soittamalla koteihin. Koronaaikana töiden lisäksi ei ole tullut käytyä kuin kaupassa ja sielläkin aikoina, jolloin on vähemmän ihmisiä liikenteessä, koirien kanssa lenkkeilyä ja lukemista harrastava Härmälä kertoi. Rokotusten etenemiseen vaikuttaa myös rokotteiden saatavuus. alkaen soittamalla omalle terveysasemalleen, Johanna Tuukkanen kertoo. Anne Härmälä lenkitti koiraansa ennen iltavuoroon menoa. Riskiryhmien rokotukset aloitetaan tällä viikolla. Iäkkäimpien, itsenäisesti kotona asuvien henkilöiden rokotukset koronavirustautia vastaan alkavat Jyväskylässä tällä viikolla. 0400 644 899. Rokotusten aloittamisesta kerrotaan rokotettaville myös henkilökohtaisella tekstiviestillä sekä kotiin lähetettävällä postikortilla. Postikortit saapuvat koteihin tämän viikon aikana. -Pistosjälki tuntui vähän aralta ja muutaman päivänä väsytti, Härmälä kertoi. Soita ja sovi tapaamisesta puh. 0400 644899. Jos aika jää esimerkiksi unohduksen vuoksi käyttämättä, henkilö voi varata uuden rokotusajan 24.2. – Varatusta ajasta tulee muistutus tekstiviestillä pari päivää ennen rokotusajankohtaa. KORPILAHTELAINEN YRITTÄJÄ, Korpilahti.info-sivuston yrityshakemistoa päivitetään tammikuun aikana. Rokotuksia annetaan myös Korpilahdella erikseen ilmoitettavina päivinä. Muun 16 vuotta täyttäneen väestön (noin 88 000 henkilöä) rokotukset aloitetaan maalis-huhtikuussa. Ensimmäisenä vuorossa ovat 85 vuotta täyttäneet ja heitä vanhemmat, joille rokotusaikaa tarjotaan henkilökohtaisesti soittamalla koteihin. Tule mukaan kattavaan sähköiseen palveluhakemistoon ja ota yhteyttä! ilmoitukset@korpilahtilehti.fi tai soittamalla puh. Alle 70-vuotiaiden, perussairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvien rokotukset aloitetaan näillä näkymin ensi viikolla eli viikolla 7, ja puhelinajanvaraus niitä varten avataan tällä tai ensi viikolla. Myös 75–79-vuotiaille soitetaan henkilökohtaisesti rokotusajan sopimiseksi sitten, kun heitä vanhemmat on ehditty rokottaa. Viikosta 7–8 lähtien niitä annetaan 2 000–3 000 kappaletta viikossa.. Härmälä sanoo, ettei pohtinut rokotusta sen kummemmin. Ensiannoksia on annettu tähän mennessä 1000 kappaletta viikossa. Heidän ei siis itse tarvitse soittaa ajanvaraukseen. Hoivayksiköiden asiakkaista ja henkilöstöstä (yhRokotukset etenevät pikkuhiljaa äkkäimmille soitetaan kotiin rokotusaikaa Labradorinnoutaja Tella ei paljon pakkasesta piitannut perjantaiaamuna. Kaikkien riskiryhmäläisten kanssa samassa taloudessa asuvat ovat oikeutettuja saamaan rokotteen samassa aikataulussa. Tekstiviestit lähetettiin yli 80-vuotiaille viime perjantaina. Lehti ei ilmesty vuonna 2021 viikoilla 14, 29,30 ja 52. Tästä rokotteestahan ei vielä varmuudella tiedetä, voiko tautia tartuttaa, vaikka siihen ei itse sairastuisi. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Kotihoidon työntekijä Anne Härmälä sai ensimmäisen rokotteen muutama viikko sitten. Korona-aika ei ole kovin paljoa vaikuttanut Härmälän elämään. teensä 4 048 henkilöä) ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 90 prosenttia. Huolta olen tuntenut lähinnä omaan lähipiiriin kuuluvista riskiryhmäläisistä sekä tietysti asiakkaista. 70–74-vuotiaiden ajanvarauksen avautumisesta tiedotetaan erikseen myöhemmin. Lähetämme kyselyn ehdokkaille noin viikkoa aikaisemmin. Kysy ilmoitustarjousta! Korpilahti-lehden 50-vuotisjuhlanumero ilmestyy 13.10.2021. Yksityiset työterveyshuollon palveluntuottajat rokottavat omat työterveysasiakkaansa. Korpilahdella rokotuksen ovat saaneet muun muassa kotihoidon että palveluasumisen yksiköiden henkilökunta. Riskiryhmiin kuuluvat 70 vuotta täyttäneet ja heitä vanhemmat (noin 20 000 henkilöä) sekä perussairautensa vuoksi riskiryhmässä olevat (noin 10 000 henkilöä). Ne toteutetaan THL:n ohjeistaman rokotusjärjestyksen mukaisesti, mutta sitä ei ole vielä julkistettu. Heille varataan oma rokotusaika. Ikääntyneiden ei näin ollen tarvitse huolehtia ajanvarauksesta. -En ole korona-aikana pelännyt niinkään omaa sairastumista kuin sitä, että oireettomana jonkun tartuttaisi. TOIMISTO AVOINNA: Maanantaisin kello 9-15 Tiistai-keskiviikko 9-12