Hieronta on hyväksi myös niin sanotuille kotikoirille, Rantakangas sanoo. Kuukauden päästä minulle tulee itsellenikin sellainen pentu. Koirien liikkeestä näkee, jos niiden lihakset ovat jumissa. – Koirista olen kiinnostunut viime vuosina. Nykyään koirahierontapalvelujen kysyntä lisääntyy koko ajan, Mimmi Rantakangas toteaa. Ajattelin perustaa tallin, mutta sitten todellisuus tuli vastaan. Hän opiskelee koirahierojaksi koirakuntosalilla Tampereen seudulla, ja valmistuu huhtikuussa. Rantakankaan mukaan koirien lihakset jumiutuvat aktiivisesti treenatessa, ja myös koirille hieronnasta on samalla tavalla hyötyä kuin ihmisille. 1 Keskiviikkona 9.2.2022 Nro 6– KESKIVIIKKO 9.2.2022 51. – Koirat ovat paljon rauhallisempia kotonaan. – Olen tehnyt vähän kaikenlaista. Tällä hetkellä Rantakangas tarjoaa koirahierontaa opiskelijahinnalla. Koiria on nykyään aika paljon. Koirahierojaksi opiskelevalla Mimmi Rantakankaalla on itsellään dalmatialainen nimeltään Pinja, ja kuukauden päästä Rantakankaan kotiin tulee cockerspanielin pentu.. – Ja kyllä koirien lihakset voivat jumiutua ilman hirveän aktiivista treeniäkin, samoin kuin ihmisten. Olen myös ajatellut opiskella lisäksi hevoshierontaa, kun saan koirahierontaa vakiinnutettua; sitten voisin tarjota hierontaa sekä koirille että hevosille, Rantakangas sanoo. Nyt olen kymmenisen vuotta miettinyt, mitä rupeaisin yrittämään, Rantakangas naurahtaa. Olen ollut muun muassa tallimestarina, jakanut postia ja siivonnut. Kun oma dalmatialaiseni ontui, eläinlääkäri ei löytänyt siitä mitään vammaa, säännöllisellä hieronnalla ontuminen loppui. Omia vastaanottotiloja Rantakankaalla ei ole, vaan hän käy hieromassa koiria näiden kotona. – Jyväskylän seudulla on koirahierojia, mutta uskon, että minullekin asiakkaita riittää. – Alun perin olen opiskellut hevosalaa. VSK KORPILAHDEN ALUEEN PUOLUEETON PAIKALLISLEHTI NUMERO 6 Tiina Lamminaho KORPILAHTI Koiratkin kaipaavat hierontaa – Koirien lihakset voivat mennä samalla tavalla jumiin kuin ihmisten. Valmistuttuaan hän jatkaa koirien hieromista palkkatyönsä ohella. Uudessa paikassa ne jännittävät ja ihmettelevät, joten rentoutuminen ei oikein onnistu, Rantakangas toteaa. Nyt työskentelen varastossa, Rantakangas kertoo. – Ainakin joistakin koirista hieronnan tarpeen näkeekin. Nimenomaan yrittäjäksi Rantakangas on halunnut jo kauan. – Aluksi ei uskalla jättäytyä vain tämän varaan, mutta uskon, että asiakkaita riittää ja jossain vaiheessa voin työllistyä koirahierojana täyspäiväisesti. Itselläni on dalmatialainen, ja nelisen vuotta sitten pääsin mukaan käyttölinjaisten cockerspanielien koulutukseen
Jyväskylän seurakunnan tuotto-osuus käytetään Vivovalmennuksessa olevien nuorten tukemiseen. Paljon onnea nimipäiväsankareille! Maanantaina 14.2. Yhteisvastuukeräys käynnistyi Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksellä autetaan koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria.Keräyksen tuotosta 40 prosenttia jää nuorten hyväksi Suomessa tehtävään työhön seurakuntien ja Lasten ja nuorten keskuksen toiminnan kautta. Korpilahtelaiset kaupunginvaltuutetut valmistelevat valtuustokysymystä Korpilahden alueen kaavoituksesta. Pöytäkirjaan kirjattu toivomusponsi toivottavasti ohjaa varautumaan mahdollisiin ongelmiin etupainotteisesti. Muistutan, että en ole ollut kaavoituspäätöksiä tekemässä, joten kiitokset päätöksestä kuuluvat päättäjille. Toisin kuin esimerkiksi soramontut tai karamelliteollisuus, tuulivoimalat eivät ole laissa tunnistettu ympäristölupaa vaativaksi toimialaksi. Ari Laitinen (kesk.) toivoo, että valtuutetut saisivat vastauksia muun muassa siihen, minne Korpilahden alueella haluaisi rakentaa ja mitä tontista olisi valmis maksamaan. Kuntapäätöksenteko ei voi perustua kenenkään mielipiteisiin, ei hankkeen edistäjien tai vastustajien. Korpilahdella on erinomaiset edellytykset ympäristön kannalta kestävään elinkeinotoimintaan. Uusiutuva energia on tietysti tärkeä asia, mutta päätäpahkaa ratkaisuja ei pidä tehdä kummankaan teollisuuden alan osalta. Rakennusja ympäristölautakunnan pöytäkirjasta ilmenee, ettei ympäristölupaan perustuva säätely olisi ollut varma turva Vespuolen asukkaille, mikäli Salolan kaavoitus olisi edennyt. Vaikutusten todentamiseen on ollut käytössä hankekonsulttien laatima ympäristönvaikutusten arviointiaineisto. Sekä keskustelussa, että aloitteen vastinetekstissä tuli erinomaisen hyvin esiin suomalaisen lainsäädännön aukko tuulivoimarakentamisen osalta. Erityisesti vaikutukset maisemaan, luontoon ja kiinteistöihin olivat päätöksenteossa ratkaisevia. Olen saanut suunnattoman paljon myös kiitosviestejä osakseni. VIVO – Virtaa, Innostusta, Voimaa ja Osallisuutta – on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian toimintaa. Samalla toivotaan, että maanomistajat kertoisivat, onko heillä halukkuutta myydä omakotitai yritystontteja. Tästä onkin kansalaisaloite vireillä. Katri Ruth Varavaltuutettu (kesk). 2 – Keskiviikkona 9.2.2022 Nro 6 Tänään keskiviikkona nimipäiväänsä viettävät Raija, Raisa, torstaina Elina, Ella, Ellen, perjantaina Iisa, Isabella, Talvikki, lauantaina Elma, Elmi, sunnuntaina Sulo, Sulho, maanantaina Voitto, Tino, Valentin ja tiistaina Sipi, Sippo. Kaupungin virkamiehet olivat tarkistaneet aloitteen huolellisesti ja totesivat, että ympäristölupa on tapauskohtaisesti harkittava eikä kategoriselle lupavaatimukselle ole lakiin perustuvaa oikeutta. Kovassa paineessa voi hyvien tavoitteiden edistämiseksi jäädä riskianalyysit heikoksi. Pelkästään rahan takia ei Jyväskylän, Korpilahden ja Päijänteen helmiä voida myydä teollisuusalueiksi. Keski-Suomessa on nyt syytä odottaa maakuntakaavan valmistumista kuin myös noudattaa sen määrittämiä tuulivoima-alueita. 60 prosentilla avustetaan kehittyvien maiden katastrofialueiden asukkaita Kirkon Ulkomaanavun työn kautta. Vähintäänkin maakuntatasoisella ohjauksella varmistetaan, ettei useat tuuliteollisuuden omista intresseistä käsin aloitetut hankkeet tule yhteisvaikutuksineen ja siirtolinjoineen tuottamaan ympäristölle ja ihmisille enemmän haittaa, kuin hyöytä. Rakennusja ympäristölautakunnan jäsen, Jyväskylä Putkilahden kyläsura ry puheenjohtaja. Ennen kaikkea Korpilahden ja Vespuolen seutu tarjoaa luonnonläheistä ja rauhallista asumista niin arkeen kuin vapaa-aikaan. Maakuntakaavan aineiston perusteella käy ilmi, että Salolan kaavoitus olisi vaarantanut arvokkaita kohteita, kuten Jyväskylän ainoat hiljaiset alueet. Valtuutetut kartoittavat myös yrityksien tonttitarpeita. Keskustan valtuustoryhmä ilmoitti jo edellisellä valtuustokaudella kielteisen kantansa hankkeeseen, sillä suurin osa näistä ympäristövaikutusten arviointiaineistoissa esiin tulleista hankkeen riskeistä oli tiedossa. Sitä suuremmalla syyllä hankevalmistelussa on oltava tarkkana. Meneillään on maakuntakaavan päivittäminen, jossa on tehty perusteellista työtä tuulivoimalle soveltuvien alueiden tunnistamiseksi. – Monilla nuorilla on tukitoimista huolimatta jäänyt ammatillinen koulutus tai lukio kesken. Suurten tuulivoimaloiden suunnittelu maisemaja ympäristöarvoiltaan kiistattomasti merkittävään paikkaan ei olisi saanut alun alkaenkaan edetä edes näin pitkälle. Jatkossa on erittäin tärkeää, että kaavoitettavien hankkeiden valmistelu lähtee realistiselta pohjalta ja asukkaiden tarpeita kuunnellen. vietetään ystävänpäivää. Kaavaprosessissa tulee tutkia, ettei tuulivoimaloita ei rakenneta vääriin paikkoihin. Vivo-valmennuksessa heitä autetaan takaisin opintoihin ja yhteyteen toisten nuorten sekä turvallisten aikuisten kanssa, Jyväskylän seurakunnan keräyspäällikkö, diakonian asiantuntija Kirsi Lepoaho kertoo.. Jyväskylässä tulkitaan kaavaa tiukasti yksityishenkilöiden rakentamisen ohjaamisessa. Esimerkiksi kaavoitusvaiheessa ei voida vielä tietää, millainen koneisto rakentamisvaiheessa asennetaan, joten kaavoituksen aikaiset melumallinnukset ovat epävarmoja. Tuulivoiman kaavoituksen on oltava ennakoitavaa. Valtuutetut haluavat tietoa rakentamishalukkuudesta Yllätyskäänne Salolan tuulivoima-alueen kaavoitusprosessi päättyi viime viikolla, kun kaupunkirakennelautakunta päätti, ettei kaavoitustyötä jatketa. On valitettavaa, että kaupungin ja ELY:n viranomaisten työaikaa on käytetty hankkeeseen, kansalaisia kuulematta. Ympäristönsuojelulain mukainen kohtuuttomaan haittaan puuttuminen jälkivalvonnan keinoin on raskasta ja aikaa vievää, se on todettu useilla tuulivoimapaikkakunnilla. Ympäristöministeriön ohjeistuksen mukaan tuulivoimarakentaminen ei sovellu valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille. Ilse Weijo Kaupunginvaltuutettu Kaupunkirakennelautakunnan jäsen Maakuntavaltuutettu Emma-Sofia Jutila Kaupunkirakennelautakunnan varajäsen Jyväskylän kaupungin rakennusja ympäristölautakunta sai käsiteltäväkseen 18.1.2022 jo edellisellä valtuustokaudella jätetyn aloitteen (keskustan ja muutaman muun valtuutetun), jossa vaadittiin tuulivoimarakentaminen ympäristöluvanvaraiseksi Jyväskylässä. Rakennuslupakäsittelyjen ajat ovat olleen pitkiä. Jyväskylän kaupungilla on ollut resurssipulan vuoksi ongelmia palvella yrittäjiä kaavoitusasioissa. Epävarmuustekijöitä on paljon. On oikeudenmukaista, että näin tehdään myös teollisuushankkeiden kohdalla. Myös paloja pelastusvalmius on useiden pelastusviranomaisten mielestä huolestuttavalla tolalla suomalaisissa tuulivoimaloissa jo nyt. Tämä ei tietenkään ole Jyväskylän viranomaisten syytä, vaan vaatisi tuulivoimaa koskevan lainsäädännön päivittämistä. Aloitteen käsittelyn ajankohta osui Salola Wind Parkhankkeen kaavoituksen kannalta otolliseen aikaan, kaksi viikkoa ennen kaavan käsittelyä kaupunkirakennelautakunnassa. Tuulivoimaloiden koko ja teho ovat merkittävästi kasvaneet viime vuosina, laki ja säädökset eivät ole pysyneet perässä. Ilmastonmuutoksen torjunta ja siihen liittyvä hiilineutraalisuustavoite tuottaa kovaa painetta lisätä tuulivoimaa. Tästä näkökulmasta katsoen kaupunkirakennelautakunta kantoi vastuunsa kaavaprosessissa lopettaessaan kaavan valmistelun, vaikka ilmastopoliittiset paineet ovat painaneet toisessa vaakakupissa. Salola Wind Parkin vaikutuspiirissä VAMA21 – maisema-alueita olisi ollut kolme: Putkilahti, Oravivuori ja hieman etäämmällä myös RutalahtiViisarimäki. Ympäristölainsäädännön jälkijättöisyys tuottaa erityisen vastuun tuulivoimakaavoitusprosessin laadulle. Tuulivoiman kaavoittamiseen tulee soveltaa samoja laatukriteerejä kuin muunkin teollisuuden kaavoittamiseen. Näin ollen jälkikeskustelussa ei tule etsiä voittajia tai häviäjiä. Kaupungin voimassa olevan yleiskaavan teksti toteaa, että valtakunnallisesti arvokkaan alueen suunnittelussa ja rakentamisessa on otettava huomioon maisema-alueen kokonaisuus, ominaispiirteet ja identiteetti. Todelliset ongelmat eivät ole poistuneet niitä vähättelemällä. Maarit Nurminen Päättäjien pöydistä Tällä palstalla ajankohtaisista asioista kirjoittavat korpilahtelaiset kaupunginvaltuutetut ja muut luottamushenkilöt. Lähtökohtana kaavoitukselle on ympäristöministeriön ohjeistukset tuulivoimarakentamisesta sekä voimassa oleva yleiskaava. On keskityttävä siihen, millaista tulevaisuutta Jyväskylä haluaa Korpilahden ja Päijänteen ympäristössä edistää. Tuulivoimaja kaivosteollisuudelle olisi kiire saada parempaa lainsäändäntöä ja valtakunnallista ohjausta. Olen Putkilahden kyläseuran puheenjohtajan roolista käsin hyvin iloinen siitä, että meidän kuntapäättäjät perehtyvät päätöksiinsä syvällisesti. Nimipäivät Pääkirjoitus Tuulivoimakeskustelua rakennusja ympäristölautakunnassa Tuulivoimakaavoituksessa on tietoon perustuva päätöksenteko kaikkien etu Jyväskylän kaupunkirakennelautakunnan päätös lopettaa Salola Wind Park hankkeen valmistelu 2.2.2022 on perustunut käsillä olevaan tietoon. Vaikka aineistossa oli ilmiselviä heikkouksia esimerkiksi luontoselvitysten, melumallinnuksen ja havainnekuvien laadun suhteen, oli merkittäviä vaikutuksia tunnistettavissa
Rakennusten yhteenlaskettu pinta-ala on enintään 600 neliötä. Yksi pitkä viransijaisuus on täyttämättä. Kaupunkirakennelautakunta palautti asian uudelleen käsiteltäväksi kokouksessaan viime viikolla. Paikan pitää olla tarkoitukseen soveltuva. -Tuulivoimarakentamisessa kannattaa odottaa maakuntakaavan valmistumista., johon osoitetaan tuulivoimalle soveltuvat paikat. Silloin kun hätä on ollut iso, niin kyllä pikainen apu on paikalle järjestelty. – Jonkin verran olen kuitenkin joutunut perumaan sovittuja aikoja kiireellisten tapausten vuoksi, toteaa Vierto. Korpilahti koki vastaavan kohtalon syksyllä 2019, kun kunnaneläinlääkärin vastaanotto siirtyi Korpilahdelta Muurameen. Jyväskylän kaupungin kaavoitusohjeissa todetaan sama asia. Mikäli kunnaneläinlääkäri Jutta Vierto saisi itse päättä toimipaikkansa sijainnin, muuttaisi vastaanotto tulevaisuudessa takaisin Korpilahdelle. Putkilahden kyläseuran puheenjohtaja Katri Ruth iloitsi lautakunnan päätöksestä. Talvimaisemaa Ylijärveltä. Kyllä tässä on ehditty työt tehdä. Jutta Vierron mukaan korona-ajan lemmikkieläinbuumi on näkynyt myös paikallisesti: Ensimmäisen koiran omistaja tuntuu nyt käyvän vastaanotolla enemmän kuin ennen koronaa. Tammikuun lopulla Jyväskylän seudun ympäristöterveys tiedotti Petäjäveden kunnaneläinlääkärin vastaanoton siirtymisestä Petäjävedeltä Palokkaan. – Se olisi minun töideni järjestämisen kannalta kaikkein yksinkertaisinta. Juuri nyt kissan sterilointiajan saisi jo ensi viikolle. Kaupunkirakennelautakunnan korpilahtelainen jäsen Ilse Weijo (kesk.) totesi olevan hienoa, että päätöksenteko perustuu saatavilla olevaan tietoon. Tässä on ollut nyt melkein joka viikko yksi eläinlääkäri pois töistä sairastumisen takia, kertoo Muuramen ja Korpilahden alueen kunnaneläinlääkäri Jutta Vierto. Mielipiteissä sanottiin muun muassa, että ranta-asemakaavassa ei ole esitetty riittävän tarkkoja määräyksiä rakentamisen määrästä, liikenteellisiä seikkoja ei ole huomioitu eikä yksityistiekuntaa ole kuultu. – Meillä on tällä hetkellä Jyväskylän seudun kunnaneläinlääkäripisteissä eläinlääkärivaje. Kaavoittaja totesi, että kaavan laadinnassa noudatetaan normaaleja kuulemismenettelyjä.. – Mutta ei tässä ole minun mielestäni mitään paniikkia ollut. Yksimielisessä päätöksessään lautakunta totesi, että kaavan toteuttaminen haittaisi alueen virkistyskäyttöä, ympäristöja maisema-arvoja sekä aiheuttaisi haittaa maakunnallisesti selvitetylle hiljaiselle alueelle. Putkilahden lisäksi lähistölle tuli viime syksynä kaksi uutta arvokasta maisema-aluetta. Jyväskylän seudun ympäristöterveys raportoi joulukuun alussa kunnaneläinlääkäripalvelujen ruuhkautumisesta. --Asiassa palattiin lähtökohtaan. Jos siirto toteutuisi, tulisi julkisten eläinlääkäripalvelujen järjestämisalueena Keski-Suomessa olemaan koko maakunta, mikä saattaisi Hanna Yksjärven mukaan tuoda muutoksia nykyiseen, seudulliseen kunnaneläinlääkäripalvelujen järjestämismalliin. – Tässä välillä on ollut semmoista, ettei kissan sterilointiaikaa saa ajanvarausta seuraavallekaan viikolle. Tammikuisessa Aluehallinnon ja monialaisten maakuntien parlamentaarisessa selvityksessä esitetään kuntien nykyisin hoitamien ympäristöterveydenhuollon tehtävien siirtämistä hyvinvointialueille vuoden 2026 alusta alkaen. Velhokallion kaava uudelleen valmisteluun Kärkisiin ollaan valmistelemassa Velhokallion ranta-asemakaavaa. – Esimerkiksi koiran rokotukseen ei aikaa saa samalle päivälle, eikä seuraavallekaan, mutta samalle viikolle rokotusajan kyllä saa, kertoo Vierto. Tilanne on ongelmallinen edelleenkin. Putkilahden kyläseuran puheenjohtaja Katri Ruth kertoo saaneensa jo lukuisia kiitosviestejä Putkilahden alueen vakituisilta sekä loma-asukkailta. Kaavaluonnoksesta tuli 8 mielipidettä yksityishenkilöiltä sekä Veijon osakaskunnalta ja Sutostenpään yksityistien tiekunnalta. Isomman toimenpiteen, kuten kissan steriloinnin, aikaa joutuu odottamaan pidempään. Eläimet ovat avun saaneet nopeastikin. Kuva: Juha Ahvenainen. Kannatan ekologisia energiamuotoja, mutta tuulivoimaloita ei tule ihan mihin tahansa rakentaa. Eläinlääkäri on esimerkiksi saattanut tulla hoitokäynnille kauempaa, lähimmän vastaanoton sijasta. Velhokallion ranta-asemakaava sisältää matkailuun liittyviä lomakraennuksia enintään 4 kappaletta. Mutta tilanne aaltoilee. Kunnaneläinlääkärien vastaanotot kärsivät eläinlääkäripulasta ”Kyllä tässä on ehditty työt tehdä” Valtakunnallinen eläinlääkäripula on viime kuukausien aikana heijastunut myös Jyväskylän seudun kunnaneläinlääkäripalveluihin. Nyt lautakunta on tullut siihen päätökseen, ettei se ole tässä tapauksessa mahdollista, Ruth sanoo. Lautakunta totesi, ettei tehtyjen selvitysten perusteella kaavan etenemiselle ole perusteita. 3 Keskiviikkona 9.2.2022 Nro 6– Maarit Nurminen Hanna Mäkinen Lyhyesti Salolan tuulivoimala-alueen kaavoitus tyssäsi lautakuntaan Jyväskylän kaupunkirakennelautakunta päätti viime viikolla tiistaina pidetyssä kokouksessaan keskeyttää Salolan tuulivoimapuiston kaavoituksen. Vierron mukaan Jyväskylän seudulla toimivien kunnaneläinlääkärien on ajoittain pitänyt jakaa työnsä normaalikäytännöstä poikkeavaan tapaan. Muuramessa sijaitseva kunnaneläinlääkärin vastaanotto pysyy nykyisellä paikallaan ainakin vuoden 2023 loppuun saakka, kertoo Jyväskylän seudun ympäristöterveyden ympäristöterveyspäällikkö Hanna Yksjärvi. Sijaisia ei tällä hetkellä ole. Kaavoituksen tehtävänä on tutkia, onko esimerkiksi tuulivoimaloiden rakentaminen mahdollista sovittaa alueelle esimerkiksi luontoja maisema-arvot huomioiden. Esimerkiksi ympäristöministeriön ohje on se, etteivät valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet sovellu lähtökohtaisesti tuulivoimarakentamiseen. Eniten ne minun tilakäynnit ovat siellä, sanoo Vierto. Tilanne on sama myös yksityisillä pieneläinklinikoilla. Jyväskylän seudun ympäristöterveys huolehtii tällä hetkellä kunnallisen eläinlääkintähuollon tehtävistä kymmenen kunnan alueella. Tai asiakas on itse joutunut viemään lemmikin kauemmas hoitoon, mieluiten yksiytyiselle klinikalle. Hoitoaikoja oli tarjolla aiempaa vähemmän, eikä hoitopaikka välttämättä löytynyt lähimmältä vastaanotolta. Muuramen kauppakeskuksessa sijaitsevalle kunnaneläinlääkärin vastaanotolle lemmikki pääsee pieneen toimenpiteeseen tällä hetkellä suhteellisen nopeasti. Sitten vielä päälle tämä korona. Näiden yhteenlaskettu pintaala on enintään 60 neliötä. Alueelle on merkitty myös alue saunarakennukselle majoitustiloineen sekä paikka savusaunalle
Omatoimikirjastot ja kirjastojen yleiset tilat voidaan jälleen avata asiakaskäyttöön ja koronapassi poistuu käytöstä kaupungin sisäliikuntapaikoilla. Uudelta valtuustolta hän toivoo keskustelevaa ilmapiiriä, ilman voimakkaita jakolinjoja. Vaikka nuori mies itse live-lähetyksessä hetkittäin tuskaili ettei tästä tule oikein mitään. Nyt olisi syytä palata peruskysymysten äärelle, ja miettiä, miksi järjestelmä on olemassa; ei järjestelmää itseään, vaan ihmisiä varten, hyvinvointialueen valtuustoon valittu Matias Lahti toteaa. Ennen nykyistä pestiäni olin hallintoylilääkärinä Jämsässä ja sen jälkeen Sotainvalidien sairaskodin ylilääkärinä Jyväskylässä, Lahti kertoo. Ensi viikon jälkeen voimaan jää siten kaupungin osalta enää laaja maskisuositus yli 12-vuotiaille sekä etätyösuositus, jota jatketaan helmikuun loppuun asti kaikissa niissä tehtävissä, joissa etätöiden tekeminen on mahdollista. Koronapassin poisto on jatkumo Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviraston 3.2.2022 antamalle päätökselle, jonka mukaan sisätiloissa yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voidaan järjestää 75 prosentin osallistujamäärällä sekä hygieniaohjeita noudattaen. Kaikkeen ei ole varaa, mutta se ei tarkoita sitä, että joku jätettäisiin hoitamatta. Toivoisin keskustelevaa otetta ja ilmapiiriä – sitä, että ratkaisuja etsittäisiin yhdessä, Lahti sanoo. Lisäksi palveluissa kiinnitetään huomiota terveysturvallisuuteen palveluiden luonteen mukaisesti. – Nykyisessä työssäni teen potilastyötä ja olen myös vastuussa palveluiden toteuttamisesta. Todellinen tartuntamäärä on suurempi, sillä osa sairastaa tartunnan kotioloissa kotitestin tehtyään eikä siten kirjaudu kaupungin tilastoihin. Näin ollen ei ole perusteltua pyytää koronapassia myöskään matalan riskin liikuntapaikoille, joita kaupungin sisäliikuntapaikat edustavat. Sairaalahoidon tarve on Jyväskylässä edelleen maltillinen. – Olen tehnyt kliinistä työtä esimerkiksi kehitysvammahuollossa ja eniten vanhusten parissa. Tämän jälkeen liikuntavuorot palaavat yli 18-vuotiaiden ryhmäliikunnan osalta normaaleiksi ja myös aikuisten ohjatut liikuntaryhmät aloittavat toimintansa. 4 – Keskiviikkona 9.2.2022 Nro 6 Tiina Lamminaho ”Perustasoa kehitettävä” Aluevaltuustoon valittu Matias Lahti toivoo keskustelevaa ilmapiiriä – Perusterveydenhuollon aseman vahvistaminen on ensisijaisen tärkeää. Lisäksi yksityistilaisuuksia koskeva osallistujamäärää koskeva suositus poistuu Jyväskylässä kokonaan. Sen sijaan terveydenhuollon panos – tuotos -suhteesta olisi keskusteltava. Aluevaaleissa Lahti sai 725 ääntä. Ei kukaan varmaan haluaisi mennä esimerkiksi leikkaukseen kirurgille, joka sanoisi, ettei ole tehnyt kyseistä operaatiota aikoihin, Lahti toteaa. Saukkolassa asuva lääkäri ja muusikko Matias Lahti valittiin hyvinvointialueen valtuustoon sitoutumattomana Keskustan listalta. Keliolosuhteet olivat rallikuskeillekin haastavat lumisateen ja reitille kasaantuneen lumipöperön vuoksi. Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontuu vielä 14.2.2022 kokoukseen ja tekee siellä lopullisen päätöksen tartuntatilanteen ja sairaalahoidon tarpeen pohjalta. Lahti sanoo olevansa siinä mielessä epätavallinen terveydenhuollon edustaja, että hänen mielestään nimenomaan sosiaalipalveluista ei saa säästää. Aluevaltuuston työ alkaa hyvinvointialueen hallinnon järjestämisellä. Vaikka ajo tuntui vaikealta, se oli sitä kaikille muillekin,. Välillä tuntuu, että systeemi on olemassa itseään varten, ja siellä tehdään paljon sellaista työtä, joka ei tuo mitään lisäarvoa. – Sosiaalipalveluiden resurssit on pidettävä ennallaan. 36-vuotias, Saukkolassa asuva lääkäri ja muusikko kertoo lähteneensä ehdolle aluevaaleihin, koska on huolissaan sote-järjestelmän tilasta ja kantokyvystä. On kuitenkin asioita, joita pitää keskittää, jo sen takia, että laatu säilyy. On hyvä, että mukana on monipuolisesti erilaisia ja eri ammateissa toimivia ihmisiä. – Perustasoa, niin terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa kuin pelastustoimessakin, pitää kehittää. Kansalaisopistossa lähiopetuskurssit avattiin 4.2.2022 alkaen. Sen sijaan liikuntapaikoilla jatketaan muita turvatoimia ruuhkien välttämiseksi sekä hyvän hygienian varmistamiseksi, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä totesi kaupungin poikkeusolojen johtoryhmässä. Ilmaantuvuusluku viimeiseltä 14 vuorokaudelta on 1819,3 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Aluevaltuustossa Lahti haluaa olla edistämässä toimintamallia, jossa ihmisiä autetaan mahdollisimman pitkälle mahdollisimman lähellä omaa asuinpaikkaa. Tämä on ollut aikamoinen oppimisen paikka ja näköalapaikka. Kaupunki tähtää toiminnassaan siihen, että myös aikuisten ryhmäliikuntaa koskevat rajoitukset voidaan poistaa kaupungin liikuntatiloissa yli 18-vuotiaiden osalta 14.2.2022 alkaen. Paikallistasollahan helposti ajatellaan, että asioista päätetään jossain ylhäällä, ja tietysti niin jossain määrin onkin, mutta sieltä, missä on elämää ja vireää toimintaa, ei olla viemässä palveluita pois. – Edessä on juridis-hallinnollisesti iso prosessi, esimerkiksi noin kymmenentuhatta työntekijää siirtyy hyvinvointialueen palvelukseen. – Kaikki asiathan eivät ole aluehallinnon päätettävissä, vaan tässä tarvittaisiin valtakunnallistakin keskustelua. – Aluevaltuustossa tarvitaan kaikkia sinne valittuja. Aluevaltuusto aloittaa työnsä maaliskuussa, hyvinvointialue ensi vuoden alussa. Viimeisen ek:n jälkeen kommentti oli jo valoisampi, koska ero kärkeen ei ollu niin iso kuin kuljettaja itse epäili. Otetuista näytteistä positiivisia on 74 prosenttia. Jooan nuottikokemukseen nähden tulosta voi pitää hyvänä. – En usko, että toimintoihin tulee mitään radikaaleja muutoksia alkuvaiheessa. – Olen nähnyt järjestelmää monelta kantilta, ja ajattelin, että voin tuoda aluevaltuustoon näkökulmia, jotka toivottavasti auttaisivat viemään järjestelmää parempaan suuntaan, Lahti sanoo ja kertoo tällä hetkellä työskentelevänsä apulaisylilääkärinä Keuruulla, Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa. Ongelma on kyllä tunnistettu, nyt tarvittaisiin halua ja rohkeutta toimenpiteisiin. Aiemmin tehty linjaus oli, että kyseinen harrastustoiminta olisi suljettuna 20.2.2022 asti, mutta sitä aikaistetaan maan hallituksen suositeltua, että alueelliset rajoitukset purettaisiin 14.2.2022 alkaen. Aiemmin yksityistilaisuuksien osallistujasuositus oli 20 henkilöä. – Peruspalveluiden pitää ehdottomasti olla lähellä ihmisiä. Kaupunki purkaa rajoituksia omatoimikirjastot aukaistaan Jyväskylässä todettiin viime viikolla 1323 uutta koronatartuntaa kun edeltävällä viikolla uusia tartuntoja ilmeni 1503. Prosesseja aletaan muokata vasta vähitellen, jos niitä on tarpeen muokata. Myös esimerkiksi kiinteistöihin ja olemassa oleviin sopimuksiin liittyvät asiat ovat isoja, Lahti sanoo. – Tämä on valtavan suuri kokonaisuus. Myös ryhmäliikunnan lähiopetuksen osalta kurssien avausta nopeutetaan, mikäli kaupungin liikuntapaikat avataan 14.2.2022. Sairaalahoidon tarpeen pysyessä matalana, kaupunki poistaa rajoituksia palveluistaan. Terveydenhuollossa pyörii tosi isot budjetit, ja välillä tuntuu, että terveydenhuolto on jopa yliarvostettua. Lahti kertoo havainneensa, että terveydenhuollossa iso osa ammattilaisten ajasta menee muun muassa asioiden kirjaamiseen ja erilaiseen tilastointiin. Jyväskylässä voimassa olevat rajoitukset: https:// www.jyvaskyla.fi/terveys/ korona/voimassa-olevat Jooa ajoi viidenneksi SM4-sarjaa ajava Jooa Iivari kartturinaan Timo Hantunen sijoittuivat Auto Sorsa Riihimäki-rallissa viidenneksi. Aluevaltuustossa ei saisi käydä niin, että syntyisi voimakkaita jakolinjoja puolueiden tai minkään muunkaan välille. Siitä, mihin rahat käytetään, olisi keskusteltava kriittisesti
Jugend-tyylistä vaikutteita saanut Viljasjärven päärakennus on valmistunut vuonna 1915. – Mukava tässä on asua, 43 vuotta Viljasjärven isäntänä ollut Valto Viljasjärvi toteaa. – Rallien aikaan tätä taloa on käynyt kuvaamassa moni ulkomaalainen, ja suomalainenkin, Viljasjärvi kertoo. Leivinuuni on edelleen käytössä, mutta saliin ja ruokasaliin jätetyt kaakeliuunit ovat nykyään vain sisustuselementtejä. – Navettaa oli kuulemma rakentamassa 14 henkeä, se on tehty tiilistä ja tiilet on poltettu tässä paikan päällä. Keskiviikkona 9.2.2022 Nro 6 – 5 Tiina Lamminaho Vanhat talot Komea talo komealla paikalla Moni Petäjävedentietä Tikkalaan ajellut on Viljasjärven kohdalla ihaillut kauniin järvimaiseman lisäksi mäen päällä uljaana seisovaa taloa. Joskus olen sitä katunut, että niistä tuli purettua piiput pois, olisi niitä kovilla pakkasilla kiva lämmittää, Valto Viljasjärvi sanoo. (Kuva vasemmalla). (kluva yllä) Viljamakasiini on rakennettu vuonna 1740. Valto Viljasjärven isännyyden aikana liikenne tiellä on hiljentynyt. Katto on tehty paksusta pellistä ja vieläkin hyvässä kunnossa, Viljasjärvi kertoo. Valto Viljasjärven mukaan hirsirunkoinen talo on aikoinaan hyvin rakennettu, ja rakennuspaikkakin on valittu taiten. Talon alkuperäiset rakennuspiirustukset, millimetripaperille tehdyt julkisivukuva ja pohjapiirustus, ovat tallessa. – Tämä on ilmansuuntiin nähden juuri oikein, nykyajan rakennussuunnittelijat voivat ottaa tästä mallia. Asiakirjoista kävi hyvin selväksi, että torpparien elämä oli todella kovaa. Millimetripaperille on piirretty julkisivukuva sekä pohjapiirustus. – Tässä on keskuslämmitys, pelleteillä toimiva lämpökeskus on pihalla, ja ilmalämpöpumput. Talon alkuperäiset rakennuspiirustukset ovat tallella. Aikoinaan joka huoneessa on ollut pönttöuuni, ne on purettu pois. 1900-luvun alussa Viljasjärvi oli merkittävä talo Tikkalassa. Viljasjärven tila on ilmeisesti ollut olemassa jo 1500-luvulla. Toimitettavien listalla oli muun muassa teeriä ja jäniksiä, ja satoja litroja marjoja. Talon historiaan mahtuu paljon, niin iloa kuin suruakin, talo on ja pysyy. – Joukossa oli muun muassa torpparien kanssa tehtyjä sopimuksia, käsin kauniilla käsialalla kirjoitettuja. Vääksyssä on kuulemma toinen lähes samanlainen talo, mutta se on päästetty huonoon kuntoon, 43 vuotta Viljasjärven isäntänä ollut Valto Viljasjärvi kertoo. – Mukava talo tämä on asua. Ennen vanhaan joka päivä joku tuli käymään, nyt kylään tullaan vain kutsusta, Viljasjärvi toteaa. – Koneellista ilmanvaihtoa tässä ei ole, se olisi tällaisen talon tuho. Yli satavuotiaassa talossa oli Korpilahden ensimmäinen peltikatto, ja se on vieläkin hyvässä kunnossa. Talo on aivan Petäjävedentien vieressä. Salin kalusto on talon alkuperäistä kalustusta Viljasjärven talo kerää katseita Petäjävedentien varrella ja etenkin rallien aikaan sitä on moni valokuvannutkin. Talossa sisällä on nykyajan mukavuudet. K a a ke l i u u n i t ovat nykyään vain sisustus e l e m e n t t e jä. Muutenkin sosiaalinen elämä maaseudulla on hiljentynyt. – Tässä oli rakentajat Vääksystä asti. Nyt on todella hiljaista, etenkin talvella. Turvajärjestelmän kameravalvonnalla asennutin sen jälkeen, kun yhtenä kesänä ulkomaisessa rekisterissä oleva auto kävi monta kertaa pihassa ja häipyi heti, kun menin katsomaan. Komean navetan lisäksi Viljasjärven pihapiirissä on muun muassa vuonna 1740 rakennettu viljamakasiini ja Suomen itsenäistyessä vuonna 1917 istutettu kuusi. Ja torpparit olivat piirtäneet alle puumerkkinsä. – Neljäkymmentä vuotta sitten liikenne oli vilkasta, autoja kulki paljon ja vielä hevosiakin. Silloin, kun talo valmistui, siinä oli Korpilahden ensimmäinen peltikatto, ja sekin on edelleen alkuperäinen. – Navetta on rakennettu vuonna 1934, ja siinä oli paikka 28 lehmälle ja kahdeksalle hevoselle, eli sen ajan mittapuun mukaan navetta oli todella iso, Valto Viljasjärvi toteaa. Entisiä sukupolvia kunnioittaen pidetään talo hyvässä kunnossa. Osa asiakirjoista oli ruotsiksi, Viljasjärvi kertoo. – Papereissa oli muun muassa lueteltu, mitä torpparien pitää toimittaa taloon päivätyönsä lisäksi. Talo ja pihapiiri ovat Museoviraston valvonnan alla; taloa on nykyaikaistettu sisältä, mutta esimerkiksi huonejärjestystä ei saa muuttaa. – Tätä taloa on pidetty kuin kukkaa kämmenellä, joka vuosi tehdään jotain pientä remonttia. – Nykyään ei taitaisi näin vähillä kuvilla taloa saada rakentaa, Viljasjärvi naurahtaa ja kertoo vieneensä maakunta-arkistoon ison nipun talosta löytyneitä asiakirjoja, joista vanhimmat olivat 1870-luvulta
Klo 13.00 bingotaan. Ensi viikolla ke 16.2. Jumalan tarjoama pelastusrengas on kaikkia ihmisiä varten. 050 557 9003. Tämä tulee esille Raamatun kertomuksessa, jossa ristinpuulla Jeesuksen vierellä riippunut ryöväri ei uskonut enää armahdukseen ja vapautukseen. klo 10 kirkko, Karasti, Laiho. Työikäisten naisten oma keskusteluryhmä. Tilaisuuksissamme noudatetaan tällä hetkellä voimassa olevia kokoontumisrajoituksia. Raamatun mukaan jokainen ihminen on kuitenkin niin paha, että ilman armoa vääjäämättömänä seurauksena on hukkuminen. Tuskin kovin moni kieltäytyi silloin vastaanottamasta lahjaa, jonka sai. Iltapäiväkahvin jälkeen keskustelua lihaskunnosta ja ravitsemuksesta, oppaana Seija Urtti. 040 162 3982, toimitusten sopiminen p. klo 18 seurakuntatalo. Jeesuksen sanat ryövärille kertoivat Jumalan pelastavasta armosta myös tässä tilanteessa, jossa ihmisten armahtavaisuus oli loppunut: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa” (Luuk. Hautausasiat p. Nuorten Olkkari ke 16.2. klo 9-11. Muissa asioissa otathan yhteyttä Korpilahden alueseurakunnan työntekijöiden suoriin numeroihin. klo 16 seurakuntatalo. Miestenilta ke 16.2. Virkatodistustilaukset p. PERUTTU NOJA-ryhmä ti 15.2. Naisten oma Raamattuja keskusteluryhmä. Miksi emme siis ottaisi vastaan maailman arvokkainta lahjaa, jota meille tarjotaan ilmaiseksi. Väentupa ti 15.2. Sykettä pelataan jälleen to 17.2.2022 klo 12.00 paikkana on Vanha Pappila. Kahvi pulla ja bingo 5e. Ryövärin sanat kuitenkin osoittivat, että hän uskoi Jeesukseen ja kuolemanjälkeiseen elämään, koska pyysi Jeesusta muistamaan itseään, kun tämä tulisi valtakuntaansa. Päivä on maksuton. 010 327 1357 TJ-KATSASTUS.fi KOTIMAINEN Katsastukset Ajoneuvojen rekisteröinnit ja vakuutukset 24/7 autopesu Muuramessa kiitos palveluita Korpilahden Sydänyhdistyksen hallituksen kokous pidetään to 10.2.2022 klo 13.00 Vanhassa Pappilassa. Soita, niin sovitaan ajasta: p. Ilmoittautumiset Satamakapteeni etsii työntekijöitä kesän sesonkiin. Tärkeintä on iloinen ja reipas mieli. 050 557 9013/ Tuulikki Lyytikäinen Kummin Kaa -päivä la 19.3. 23:43). 041 730 2591. 050 557 9006/ Paula Paananen KIRKON OMATOIMIKÄYTTÄJÄKSI Haluaisitko käyttää kirkkoa esimerkiksi hiljentymiseen tai musisointiin omatoimisesti ajanvarauksella. Sen mukaan maskia on käytettävä julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Toinen ryöväreistä ei puolestaan halunnut uskoa ristillä vierellään riippuvaan Pelastajaan. Käytättehän maskia siis myös jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa sekä kirkollisissa toimituksissa. Korpilahden palvelupiste on suljettu. Paikkoja varattu 12.3. Käsityökerhossa askarrellaan myös ystävänpäiväkortteja ym. Työn alkamisesta ja päättymisestä voi sopia, eli työskentely satamassa soveltuu hyvin myös opiskelijoille. nettisivuilla. Kun vertaamme itseämme meitä huonommin eläneisiin, saattavat omat rikkeet näyttää pieniltä. Jyväskylän kaupunginteatterin 60-vuotisjuhlanäytelmänä on 9 HYVÄÄ SYYTÄ ELÄÄ. Jos ihminen tietää olevansa hukkumaisillaan, pelastusrengas kyllä kelpaa. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan jyvaskylanseurakunta.fi/korpilahden-alueseurakunta/ omatoimikäyttäjäksi Jyväskylässä on voimassa laaja maskisuositus yli 12-vuotiaille asukkaille. Kysy lisätietoja: p. www.satamakapteeni.fi työtä tarjolla Eeva Oravuolle Virtapiirin tapaamisessa ja puhelimitse 0400643675. Satamakapteeni Oy on ketjuihin kuulumaton yksityinen perheyritys. Facebook: Korpilahden kirkko, Instagram: korpilahdenkirkko. Nuorille 11.00 hallituksen kokous. Ohjelmassa mysteerin selvittämistä, omien pizzojen leipomista, puuhapaja, pelaamista, leikkimistä, ulkoilua. Arvostamme ravintola-alan koulutusta ja monipuolista kokemusta nopeatempoisesta ravintolatyöstä. alv 24%) 010-, 020-, 030-alkuisiin Elisa Yritysnumeroihin soitettaessa tai vastaaviin Elisalle siirtyneisiin numeroihin soitettaessa Setäläntie 3, MUURAMEKESKUS p. Reumakerho Monialatilassa, ystävänpäiväkortit. Harva hukkumaisillaan oleva alkaa myöskään esitellä ansioitaan ja saavutuksiaan pelastusrenkaan heittäjälle. Kokoontumisohjeiden vuoksi, kirkossa voi kokoontua kerrallaan 550 henkilöä. klo 18 seurakuntatalo. Reumakerho klo 12 alk, Monialatilassa. Päivä aloitetaan kirkkohetkellä. Ilmoittautuminen avautuu 14.2. Hän tiesi kuolevansa ja näki sen myös oikeudenmukaisena seurauksena omasta elämäntavastaan. Perhekerho to klo 9.30 seurakuntatalo. SISU 15 v (105 v) 13.2.2022 Muistamiset viemällä oma koira pitkälle lenkille. Ansaitsematon armo merkitsee lahjaa, joka on meille täysin ilmainen. Mitkään hyvät työt eivät riitä vapauttamaan siitä. Jumala tarjoaa meille vielä arvokkaampaa lahjaa: Sillä niin Jumala rakasti korpilahtelaisia, että antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään Korpilahdella asuva, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Korpilahden eläkeläiset ry kerho kokoontuu 15.2.2022 klo 12 Päijänteentie 2 A. klo 15.15-17 srktalolla välipala, yhteistä tekemistä ja yhdessäoloa pelien merkeissä. 050-5579005 viimeistään edellisenä päivänä, osallistujia max 20. Jumalalle tämän armahduksen hankkiminen ei kuitenkaan ollut ilmaista. Huomenna to 10.2. Samoin suositus koskee seurakunnan tiloissa vietettäviä juhlia ja muita tilaisuuksia. Hukkuva tarttuu hänelle tarjottuun apuun. Arjen apua lapsiperheille: Haluatko aikaa (1,5 –2 tuntia) lepäämiseen, asioilla käymiseen, tms, arkipäivänä. Kirkkohetki to 10.2. Se vaati häneltä hänen kalleimpansa. Jos kaipaat kesäksi tekemistä, voit laittaa vapaamuotoisen hakemuksen; nina@satamakapteeni.fi janne@satamakapteeni.fi Satamakapteeni Oy, Korpilahdentie 8, 41800 Korpilahti. Ilmoittauminen Ritvalle viestillä p. klo 9.30 kirkossa perhekerhon aluksi. Riitta-Leena Huttunen Jyväskylän helluntaiseurakunta Varmista tapahtuman järjestyminen nettisivuilta jyvaskylanseurakunta.fi/ tapahtumat Raakel-ilta su 13.2. Apu on maksutonta. Kl:n Reumayhdistys: Tänään ke 9.2. Ja kaikki valheemmekin ovat olleet valkoisia. klo 10-13 seurakuntatalolla. Joulusta on kulunut vasta vähän aikaa. Emme ole tappaneet ketään tai edes varastaneet. Ohjelmaa. Muutkin tervetulleita! Pohjoisten kylien perhekerho ti 15.2. 050 363 2300. Siksi tarvitaan pelastajaa, ja tämä pelastaja on Jeesus. Ajantasaista tietoa löydät Jyväskylän seurakunnan/Korpilahden alueseurakunnan nettisivuilta ja somesta. Hep.. Päivä soveltuu 3-12 vuotiaille lapsille ja heidän kummeilleen. 6 – Keskiviikkona 9.2.2022 Nro 6 Lapsille ja perheille Apua ja tukea tarvitseville seurapalsta Jumalanpalvelukset Aikuisille Sana sunnuntaiksi Puhelun hinta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. Kokoonnutaan taas sisällä kuten normaalisti. Eläkeliitto Korpilahden yhdistys: 24.2.2022 klo Ansaitsematon armo NORJAN HIRVEE HARMIKOIRA Ei vastaanottoa, juhlii lähipiirissä Tähtirinteellä. Messu su 20.2. Entä me, jotka olemme eläneet mielestämme ryöväriä paremmin. mattila@evl.fi p. Kuuntele jumalanpalvelukset netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi/korpilahden-alueseurakunta Katso jumalanpalveluksia ja hartauksia netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi Diakonian vastaanotto ja EU-ruokakassien jako ajanvarauksella marjo. Parhaat palkitaan. Palkkatoivomuksen voi esittää. Korpilahden sataman kesä on vilkas ja etsimme palvelukseemme: Ammattitaitoisia kokkeja, anniskelutaitoisia tarjoilijoita, sali ja keittiöapulaisia. klo 10 kirkko, Koivisto, Laiho. Osoite Joensuuntie 2. Tervetuloa! Pohjoisten kylien Virtapiiri kokoontuu TORSTAINA 10.2.2022 Ylä-Muuratjärven kylätalolla klo 13. Messu su 13.2. klo 10 Muu tila. klo 12 alk. Lastenohjaaja voi ulkoilla lastesi kanssa, tai lapset voi tuoda srk-talolle leikkimään siksi aikaa. klo 12 alk. klo 13 esitykseen
0400 644 899 toimitus@korpilahtilehti. Tarkoituksena on käydä läpi nykytilannetta sekä etsiä tulevia linjoja. www.korpilahtilehti. free lance-toimittaja Tiina Lamminaho p. Ohjelmasta löytyy mainittuna myös Korpilahden Hanslammilla jo oleva, reilun 5 hehtaarin kokoinen METSO-suojelukohde, sekä selvityksessä oleva Elliniemen 3,6 hehtaarin kokoisen alueen vapaaehtoinen suojelu. ILMOITUSHINNAT 1.1.2022 Hinnat/sivu alv. 040 719 5547 Rakentamisja kiinteistön hoitopalvelut RakennusIkkala Korpiojantie 2 FYSIOTERAPIA: Minna, p. Tekstin voi lähettää toimitus@korpilahtilehti.fi tai Martinpolku 26, 41800 Korpilahti. Seurakunnan nykyiseen ympäristöohjelmaan 2021-2025 voi halutessaan tutustua osoitteessa jyvaskylanseurakunta.fi/ymparisto/ ymparistoohjelma. ilmoitukset@korpilahtilehti. Ammattilainen, varaa ilmoitustilasi tästä! Parturi-kampaamo Lovi & Laikku 050 440 7535 040 700 4272 ARJEN SUPERSANKARI: RAKENTAMINEN, SÄHKÖTYÖT Vuokrattavana minikaivuri, rakennustelineitä. 044 986 0529 -Puiden kaadot & leikkaukset -Kantojen jyrsintä -Hakkuutyöt 045 207 8135 www.tmsavotta.fi Korpilahden Radioja TV-huolto Ky ANTENNIASENNUKSET ja -TARVIKKEET Pauli Lehtinen p. Helmikuun 22. 040 7271 396 LYMFATERAPIA, HOITOSUKAT: Kristiina, p. www.paivansini.fi Ammattilainen, varaa ilmoitustilasi tästä! 4 7 7 5 3 4 5 1 Avoinna ark. Koko kirkon määrittelemään hiilineutraaliustavoitteeseen 2030 on vielä matkaa, mutta toivoa sen saavuttamiseksi ei saa heittää. Parhaillaan seurakunta työstää omaa metsästrategiaansa, joka jatkossa hyödyntäisi metsien hoidossa enenevissä määrin jatkuvan kasvatuksen periaatetta sekä etsisi kohteekseen uusia suojelualueita. päivä sekä paikallisten alueseurakuntien että koko organisaatiotason ympäristötoimijat kokoontuvat yhteen. Ideoita ja ajatuksia voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen helina.lahdesluoma@gmail.com tai tuula. 0400 527 448 Ammattilainen, varaa ilmoitustilasi tästä! Kalliomurskeet ja kiviainekset Kaivinkone. 0400 644 899 toimitus@ korpilahtilehti.fi. TILAUSHINNAT 1.1.2022 Kotimaa ja pohjoismaat: Kestotilaus.....................................75 € Määräaikainen 12 kk..................81 € Tutustumistilaus 3 kk.................25 € Irtonumerot: K-market Herkkukeidas Toimisto: p. Päinvastoin, työtä sekä hiilineutraaliustavoitteen, resurssiviisauden että luonnon monimuotoisuuden suojelemisen eteen on tehtävä entistä ponnekkaammin ja laaja-alaisemmin. 040 538 7908; ahotek@gmail.com SRS Ahonen Oy Korpilahdentie 13, Korpilahti Huollot ja korjaukset takuulla! Myös uuden auton takuu säilyy. 0400 242 571 Ilmalämpöpumput: p. 0400 385 363 ts.niemela@luukku.com Kari Pahkamäki T:mi Korjausja uudisrakentaminen p. Korpilahden ympäristötyöryhmän jäseninä haluaisimme kuulla paikallisten ehdotuksia siitä, mitä seurakunta voisi ympäristötyössään jatkossa huomioida: kuinka sen voisi saada näkyvämmäksi, mitä teemoja tai asioita siinä tulisi nostaa esiin ja onko esim. 040 771 8552 P. 050 432 9191 www.tahtela.fi VAARUNHOVI Merkkipäivät Ristiäiset ja muistotilaisuudet Kokous-, koulutusja saunatilat Tilausravintola 050 4300 441 www.vaarunhovi.fi KUKKAJA HAUTAUSPALVELU Joensuuntie 2 , p. 0400 546486 vanhala@autovanhala.com www.autovanhala.com ma-pe 8-17 www.veljeksetvanhala.fi * Rakentaminen * Viemärien avaus/ kuvaus *Salaojien puhdistus/ kuvaus *Kuljetukset nosturiauto/ konelava, rahtilava * Jätelavapalvelut *Maanrakennus/kaivinkonetyöt 0400 648 024 veljekset.vanhala@co.inet.fi Tilaisuude tulle Tähtelää ! Rantasauna, takkatupa • ma–to 45 €/h Takkatupa ja saunat • ma–to 53 €/h Takkatupa, saunat ja vierashuoneet • pe–su 250 €/päivä Kokoustilat • alkaen 35 €/h Tähtiniementie 26 info @tahtela.fi p. 0% alv. 040 538 3037. Yhteistyöterveisin, Helinä Lähdesluoma (kirkkovaltuutettu) Tuula Liukko (suntio) PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Kerro juttuvinkkisi! Tiedätkö jonkin mukavan tapahtuman, ärsyttääkö jokin, tunnetko mielenkiintoisen henkilön. P. 040 826 2740 Martinpolku 26 41800 Korpilahti P. Avoinna: Ma 9-15, ti-ke 9-12, to-pe suljettu Ilmestyy kerran viikossa KESKIVIIKKOISIN Julkaisija: VanhaUkkola/ Korpilahti-lehti Painopaikka: Lehtisepät ISSN 0782-5609 Toimitus: Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. 7.00–16.30 Punasillantie 6, Muurame autopalvelumarkko.fi AUTOKORJAAMO • Määräaikaishuollot ja korjaukset • Öljynvaihdot • Pyörien suuntaukset • Ohjainlaitediagnoosit • Vianhaku • Ilmastointihuollot • Tuulilasien vaihdot • Huollon sijaisauto AD-erämaksulla maksat huoltosi joustavasti yhdessä tai useammassa erässä. Aukioloajat: Ma-pe klo 9-17, la 9-13, muuten sopimuksen mukaan. Puh. 0400 644 899 ilmoitukset@korpilahtilehti. Näin toivomme olevan myös tässä. liukko@evl.fi 21.2.2022 mennessä. toimitus@korpilahtilehti. 0400 410 564 Kaivinkonetyöt Jätevesijärjestelmät Rakennusten pohjatyöt Maansiirrot Hiekat, sorat, mullat Vaihtoja purkulavat Kuorma-autokuljetukset Virpi Koskela, puh. 040 578 4473 EU-maat, kestotilaus...............150 € Muu Eurooppa, kestotilaus..145 € Muut maat, kestotilaus..........170 € Digitilaus, kestotilaus............54 € Irtonumerot...............................2,50 € PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Hyvät ideat jakoon – seurakunta kehittää ympäristötyötään Yleisöltä Kirjoita yleisönosastolle! Muista liittää mukaan nimesi ja yhteystietosi. 0400 808 870 Konetyö Pietilä, p. HAUTAUSASIAT: Erkki Wuorsalo, puh. 0400 644 899 maarit.nurminen@korpilahtilehti. 7 Keskiviikkona 9.2.2022 Nro 6– ammattilaiset asialla Maanrakennus ANSSI NIEMI OY www.maanrakennusanssiniemi.fi . Kaivuuja tasaustyöt Saakoski, korjaamo 826 219 Hinausauto 0400 343 326 www.hinaus-javanainen.fi Hinauspalvelu, Korjaamo Javanainen Rakennuspalvelu Tapio Niemelä Saneeraukset, sisustus-, laatoitusja märkätilatyöt. Renkaiden kausisäilytys! AutoVanhalasta INNOVOICEostorahoitus AutoVanhala, Tikkasentie 2, KORPILAHTI p. ja maansiirtotyöt 0400 640 617 tuomo@leustunkaivu.fi www.leustunkaivu.fi Sähkötyöt: p. 040 581 0877. paikallisesti jotakin alueita, joita seurakunta maanomistajana voisi ottaa ympäristötoiminnassaan paremmin huomioon. 24% etusivu 1,00 1,24 €/pmm takasivu 0,80 1,00 €/pmm sisäsivu 0,80 1,00 €/pmm Pienlaskutuslisä 2,50 € lisätään paperilaskuihin. Kysy lisää! NYT MYÖS HINAUSJA TIEPALVELU 24H puh. Jyväskylän seurakunta on jo useamman vuoden ajan tehnyt määrätietoista ympäristötyötä. Parhaat ideat syntyvät usein paikallisesti. Tämä näkyy niin arjen tason toteutuksissa (kuten kierrätyksessä, hankinnoissa, kasvisruoan lisäämisessä, ympäristökasvatuksessa tai energiankulutuksen seurannassa) kuin laajemman tason strategioissa (ympäristöohjelmassa ja koko seurakunnan strategiassa). 0400 319 031 Lauri Lehtinen p. Ota yhteyttä! P. 050 570 9415 Rakennusten pohjat ym. 014 821 134
Piispa Salomäen saarna pohjautui Luukkaan evankeliumiin (Luuk. Testeihin tulee varata henkilökohtainen testiaika soittamalla p. -Maailma peilaa itseään veden pinnalla. Tuomiokirkon katon maalaus tuhkanharmaasta hevosesta ja alla oleva teksti ‘miekalla, nälällä ja rutolla’ on tuntunut erityisen ajankohtaiselta. Koen, että olen saanut osakseni paljon ystävällisiä katseita, kättelyt olen joutunut vaihtamaan lämpimään katseeseen. En piittaa, vaikka välillä en ymmärrä näkemästäni mitään, katson sitten vaakaja pystyviivojen kudelmaa tai tumman ja vaalean mosaiikkia. 8 – Keskiviikkona 9.2.2022 Nro 6 Senioreiden maksuttomat tasapainoja lihaskuntotestit Senioreille järjestetään liikunnalliset testit Korpilahden yhtenäiskoulun kuntosalilla tiistaina 1.3. Tänään alkava Yhteisvastuukeräys kiinnittää huomiomme koronapandemiasta kärsiviin lapsiin ja nuoriin ja heidän tukemiseensa Suomessa ja ulkomailla. Matti Salomäki vihitiin ja siunattiin piispan virkaan perinteiseen tapaan Raamatun sanalla, rukouksella ja kätten päällepanolla. Osan kuvasta ymmärrän, osan joudun päättelemään ja keksimään. Pyhä Henki avaa näkemään Jeesuksessa tämän maailman toivon. klo 12-14. Virkaan vihkimisen toimitti Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo. Voimme osallistua siihen rukoilemalla ja lahjoittamalla keräykseen.” ”Jo paljon elämää nähneiden ihmisten elämänkokemus ja luottamus voivat antaa toivoa ja rohkeutta nuoremmillekin. Testauksien tarkoituksena on kartoittaa senioreiden kaatumisriskiä ja helpottaa oikean liikuntatavan ja -ryhmänvalitsemisessa. helmikuuta. Ne on suunnitellut ja valmistanut tekstiilitaiteilija Hanna Korvela. Lähdesmäki-Puttonen kertoo lenkkeilevänsä paljon ja veden äärellä. Minulla on suosikkipaikkani, jotka eivät ikinä näyttäydy samanlaisina. Nyt korona koettelee meitä kansana ja kansakuntina. Tulethan tapahtumaan täysin terveenä. Samalla Simeonin tavoin moni jaksaa vielä toivoa ja luottaa Jumalan lupauksiin, vaikka erilaiset pilvet usein peittävät tulevaisuuden valon. Piispankaapu ja -hiippa ovat valmistuneet vuonna 2013. Veden säyseä tai levoton liike keikuttaa kuvaa, rikkoo sen, vääntää sitä. kello 12-16. Kuva tutussakin paikassa on aina uusi riippuen valon määrästä tai suunnasta tai vuodenajasta tai säästä ja joskus omasta päästäkin. Olin piirtänyt pitkään, jopa lumoutuneena, kuvajaisia veden pinnalla, kun tajusin, että se on todella vain pintaa: Keikkuvan järvenpinnan alla tai katseen takana on piilossa toinen maailma, jonne en katseella yllä. 014 266 0179. Hän antaa rauhan lähteä ja tulla myös sinulle. Höyry-galleriassa avautuu lauantaina Riitta Lähdesmäki-Puttosen lyijykynäpiirustuksista koostuva näyttely. Silmiin olen katsellut ihmisiä aina, mutta menneenä vuonna olen opetellut tunnistamaan maskinaamaiset ihmiset pelkistä silmistä. Näyttelyn nimi viittaa valon pilkahdukseen, joita taiteilija on kuvannut niin veden pinnan heijastuksina kuin ihmissilmissäkin. Kertomuksessa huomio kiinnittyy erityisen lapsen ohella Simeoniin, joka odotti Israelille luvattua Messiasta ja tämän tuomaa lohdutusta ja lunastusta. Monet ovat joutuneet vähentämään työtään tai luopumaan siitä kokonaan, toiset ponnistelemaan voimiensa äärirajoilla. Evankeliumikohdassa Jerusalemin temppelissä kohtaavat matkaansa vasta aloitteleva Jeesus-vauva ja hänen vanhempansa sekä jo maaliaan lähestyvä vanhus, Simeon. Hänelle annetiin viran tunnukset: piispanristi ja -sauva sekä piispankaapu ja -hiippa. Testeistä pyritään ohjaamaan seniori hänelle soveltuvan liikunnan tai liikuntaneuvonnan pariin. Tasapainoja lihaskuntotestit toteutetaan kokonaisuutena, joka sisältää kaatumisseulalomakkeen, puristusvoimatestin, reisilihasten voimaa mittaavan tuolista ylösnousutestin sekä tasapainotestin.Noudatamme palveluita järjestäessä THL:n antamia suosituksia koronaviruksen ehkäisemiseksi. 2:22–33). Aivan mitättömän hetken, tokko sitäkään, kuva pysyy liikkumattomana. Tämä toivo on tarkoitettu koko maailmalle.” Vihkimysmessu oli samalla Yhteisvastuukeräyksen aloitusmessu. Kuvat heijastelevat näkymiä veden pinnalla ja ihmissilmässä. Kuva: Jani Pihlaja / Top Focus.. Hän avaa suumme ylistämään Jumalaa ja hänen hyviä suunnitelmiaan. Lyijykynä ja paperi ovat turvasatamani ja levähdyspaikkani, mutta myös ajatteluni keidas. Liikuntaneuvonta on Jyväskylän liikuntapalvelujen tarjoama maksuton palvelu, jossa asiakas saa henkilökohtaista neuvontaa liikuntaan, ravintoon ja lepoon liittyvissä asioissa. Höyry-galleriassa avautuu näyttelyvuosi Höyry-galleria avaa näyttelykautensa lauantaina, kun kuvataiteilija ja kuvataideopettaja Riitta Lähdesmäki-Puttosen Pilke-näyttely avautuu. Piispan viran tunnukset siirtyvät Matti Salomäelle hänen edeltäjiltään. Joudun kilvoittelemaan katseeni kanssa ymmärtääkseni kuvajaisen sisällön. Kyllä tästäkin vielä selvitään, kuten on muistakin koetuksista selvitty! Jumalan lupaukset kantavat myös meitä, kuten ne antoivat Simeonille toivoa.” ”Jumalan lupaukset kantavat myös koetusten keskellä ja juuri silloin. Ajanvaraus on auki tiistaisin kello 15-16 ja torstaisin kello 8-9. 2022, taiteilija on tavattavissa lauantaina 12.2. Epidemia on lisännyt yksinäisyyttä, pelkoa, mielenterveysongelmia ja muuta kärsimystä puhumattakaan vakavasti sairastuneiden ja läheisensä menettäneiden tuskasta. Lapuan hiippakunnan uusi piispa Matti Salomäki vihitiin virkaansa Lapuan tuomiokirkossa sunnuntaina 6. Piispanristi ja -sauva ovat olleet käytössä Lapuan hiippakunnan perustamisvuodesta 1956 lähtien. Riitta Lähdesmäki-Puttonen: PILKE, lyijykynäpiirustuksia, 12.2.–13.3. Yhteys löytyy niinkin. 014?266 0179 tai sähköpostilla ohjattu.liikunta@jyvaskyla.fi. Korpilahdella liikuntaneuvoja on tavattavissa terveysasemalla osoitteessa Virastokuja 2. Neuvontaan voi tulla sairaanhoitajan tai lääkärin lähetteellä tai varaamalla ajan itse numerosta p. Meidän vanhempien ja isovanhempien tehtävänä on rohkaista lapsia ja nuoria katsomaan rohkeasti tulevaisuuteen. ”Meillä kristillinen kirkko on vielä kansan enemmistön Lapuan hiippakunnan uusi piispa vihittiin virkaansa uskonnollinen koti, mutta tilanne on muuttunut voimakkaasti viime vuosina ja kehitys näyttää jatkuvan samaan suuntaan. Tallennan näkymiä paperille tarkkaan, piirtäminen vie pitkään, mutta paperin pieni koko on kuin viesti hetken räpäyksenomaisuudesta ja pyöreä muoto kurkistamisesta ja katseen tarkentamisesta. Katse palaa aina valon pilkahduksiin. -Piirrän sitä, mitä ja miten näen. Häntä avustivat Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ja Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen. Se on innostavaa ja kutkuttavaa. Yritän ymmärtää kuvaa, joka piirtyy nurinpäin eteeni järven peilissä tai kuvaa silmän kuperassa, ripsien varjostamassa kosteassa kalvossa. Veden pinta tallentuu ensin kuviin ja sitten piirustuksiin. Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräys järjestetään koronapandemian seurauksista kärsivien lasten ja nuorten auttamiseksi niin Suomessa kuin maailmalla. (Kuvat: taiteilija ja Höyry-galleria) Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki vihittiin virkaansa sunnuntaina Lapuan tuomiokirkossa