Korpilahden teatterilla on kahdeksan näytöstä. Olemme lähdössä kumpikin syksyllä Limingan taidekouluun, jossa käynnistyy teatterilinja. Suuret nimet ovat näitä tehneet. Lauantaina ensi-iltansa saavat nuorten taiteilijoiden itsenäiset teokset nimellä TEAKista tippuneet esittää: Perhoshiiruli ja Korppi. n e e k r a a o li a j ä y t ö y h .i s k a a k k a is a a j a t si m o e l u t a j u t s u t u T s a k a is a a j a t si m o / . Käsidesiä on tarjolla jo lipunmyynnissä ja ehdoton kielto on tulla millään tavalla oireisena näytökseen. Perhoshiiruli on italialaisen Nobel-palkitun kirjailijan Dario Fon tarina nuoresta ja säikystä lammaspaimenesta, joka lähtee hurjalle matkalle etsimään hänelle itselleen myyttistä ”Perhoshiirulia”. -Tämä on tietyllä tavalla kokeilu, miten tällainen onnistuu yksityishenkilöinä tuntemattomilta tekijöiltä. Me vastaamme itse kuluista, kuten lavasteista ja tekijänoikeuksien lunastamisesta. Puhuimme jo keväällä Korpin tekstistä tarkoituksenamme työstää sitä Limingassa, Hiski Toikkanen sanoo. Meillä on verkot vesillä saadaksemme myös muita paikkoja näytöksille. TEAKista tippuneet on kaksikon itseironiaa ja huumoria. Maanantaina kaksikko valmistautui esityksen läpimenoon tekniikan kanssa. Tekniikasta vastaa Samu Hakanen. Kaksikko tekee esityksensä omalla riskillä. -Korppi kuuluu meidän molemman suosikkirunoihin. -Perhoshiiruli on tarkoitus esittää Jyväskylän Kansannäyttämöllä osana TarjaLiisa Qvintuksen ohjaamaa ”Dario Fo 5 tarinaa” -näytöstä. Hiski Toikkasen teksti Korppi on molempien suosikki. -Olemme hakeneet teatterikorkeaan useampaan kertaan siinä kuitenkaan onnistumatta. VSK KORPILAHDEN ALUEEN PUOLUEETON PAIKALLISLEHTI NUMERO 24 IR TO N U M ER O 2 € Maarit Nurminen a j a t si m o n ik n a p s u u s O n o jl a p t a a s a t s e d u u k k a is a . Korona kuitenkin siirsi esitykset alkavaksi syksyllä. Koronakevät tarjosi kokeilulle mahdollisuuden. KORPILAHTI KESKIVIIKKO 10.6.2020 49. Hiski Toikkanen ja Aapo Salonen valmistautuivat maanantaina viikonlopun ensi-iltaan.. Korpilahden teatteri on tyhjillään, kun senkin esitykset on siirretty syksymmälle, Aapo Salonen kertoo. . p o Koronakesä avasi mahdollisuuden Hiskille ja Aapolle Aapo Salonen ja Hiski Toikkanen ovat jo pitkään pyöritelleet ajatusta, miten teatteria voisi tehdä yksityishenkilöinä ja jopa vähän ansaita sillä. Korpilahden teatteriin mahtuu 150 katsojaa, mutta koronakesän vuoksi sisään otetaan 45 katsojaa
9-vuotiaan Noelin nimen Pihla bongasi lehden kasteilmoituksesta. Nimipäivä kalenterissa yllättää edelleen Pihla Lehmusjoki vastaa puhelimeen kotonaan Järvenpäässä. Ympäristövaikutusten arvioinnin ja kaavoituksen yhtäaikainen tekeminen sinänsä säästää päällekkäistä työtä, mutta antaa hankkeelle myös pelottavan päämäärätietoisen leiman. Tässä maassa täytyy löytyä muitakin keinoja ilmastonmuutoksen ehkäisyyn kuin puhtaan energia tuottaminen tai akkuteollisuuden tukeminen luonnon monimuotoisuuden ja kansallismaisemien kustannuksella. Jälleen kuulutan valtakunnallista keskustelua tuulivoiman rakentamisesta maahamme. Pihlan ja puolisonsa Tapani Maukosen lapset nimettiin Noeliksi ja Eleaksi. Vihreät arvot ja politiikka ovat nousseet Suomessa viimeisten vuosien aikana, mutta ympäristön ja luonnon kannalta samaan aikaan tapahtuu kummia. Pihla Lehmusjoki työskenteli Korpilahti-lehdessä neljänä kesänä 2000-luvun alussa. Paikallislehden pirteä kesätoimittaja, jota kesäheinäksi toimituksessa kutsuttiin, kertoo yhä yllättyvänsä nähdessään oman nimensä kalenterissa. Siellä oli hoidossa Pihla-niminen pikkutyttö ja äiti ihastui nimeen. Päijänteen maisemiin suunnitellaan valtavia voimaloita ja Saimaan rantojen kuntiin haetaan malminetsintävarauksia. -Äitini toimi lastentarhanopettajana Mäntässä 1970-luvulla. Pihla sanoo, että nimipäivän saaminen kalenteriin tuntui oudolta. Nimipäiväänsä Pihla ei ole sen kummemmin viettänyt, vaikka se tätä nykyä kalenterissa onkin. Hankkeelle ollaan perustamassa nettisivuja samaan aikaan kuin putkilahtelaisten asukkaiden ja vapaa-ajan asukkaiden huoli hankkeesta kasvaa. (Kuva: Pihla Lehmusjoki). Nimipäivät maarit.nurminen@ korpilahtilehti.fi puh. -Nimi tuli kalenteriin vuonna 2005. Aikuisena Emilian päiväkin on ollut päivä muiden joukossa. Sitä en muista juhlistinko nimipäivääni jotenkin, mutta muistan tehneeni tuona päivänä juttua harvinaisista nimistä, Pihla kertoo. Jostain syystä lentoverosta ei edes kunnolla keskustella. Ensi sunnuntain nimipäiväsankari koki harvinaisen nimensä niin mukavaksi, että päätti nimetä omat lapsensa ei niin tavanomaisilla nimillä. Tuulivoimalat ovat korkeudeltaan ja massaltaan aivan toista luokkaa. 2– Keskiviikkona 10.6.2.2020 Nro 24 Maarit Nurminen Tänään keskiviikkona nimipäiväänsä viettää Seppo, torstaina Impi, Immi, perjantaina Esko, lauantaina Raili, Raila, sunnuntaina Pihla, Kielo, maanantaina Vieno, Moona, Viena ja tiistaina Päivi, Päivikki, Päivä. Nyt on syytä tarkkaan miettiä, kuuluvatko tuulivoimalat näihin maisemiin. Toimittajan työn ensiaskeleita Pihla otti Korpilahtilehdessä ja Alkio-opiston journalismin linjalla. STT:n medialiiketoiminnasta vastaava päällikkö on tehnyt kevään etätöitä ja kotoa käsin työskentely jatkuu syksyyn saakka. -Kolmas nimi Emilia sen sijaan on ollut, joten minun nimipäivääni vietettiin Emilian päivänä. Yhdessä vaiheessa päiväkodissa oli kolme Noel-nimistä poikaa. Tuohon aikaan kaimoja oli Suomessa reilut viisikymmentä. Hän päätti, että jos joskus vielä tytön saa nimeksi tulee Pihla. -Sitten kävi niin, että juuri sinä vuonna kun Noel syntyi, nimestä tulikin suosittu. Olin tuolloin 25-vuotias ja olin töissä Iltalehdessä. Nyt tuulivoimapuistoja voi suunnitella mihin tahansa. Ala innosti ja hän opiskeli lisää Jyväskylän yliopiston journalistiikan laitoksella. Tuulivoimarakentamisen yhteydessä on kuullut joskus sanottavan, että tottuivathan ihmiset radiomastoihinkin. Jopa kymmenen voimalan tuulivoimapuiston maisemavaikutukset eivät suinkaan häiritse vain Vespuolella; myllyjen on arveltu näkyvän kirkonmäelle ja Oravivuorelle saakka. 0400 644899 Pääkirjoitus Nimipäiväsankari Salolan tuulivoimapuiston ympäristövaikutusten arviointi sekä alueen kaavoitus alkavat syksyllä yhtä aikaa. Erilaisiin selvityksiin ja mahdollisesti turhiin kaavoituksiin kuluu rahaa ja aikaa. Minä synnyin vuonna 1980. Myöskään Pihlan toinen nimi Erna ei ole kalenterissa. -Ja kyllä siihen liittyi pientä mustasukkaisuutta siitä, että nimi on yleistynyt niin paljon, jotta se laitetaan kalenteriin. Jyväskylän kaupungin alueella ei ole yhtään tuulivoimapuistoa, joten paine saada sellainen voi olla suuri. Itselleni hankkeen eteneminen edes lisäselvityksiin oli pienoinen yllätys; sen verran tärkeitä luontoarvoja sisältäviä alueita tuulivoimapuiston vaikutusalueella sijaitsee puhumattakaan valtakunnallisesti arvokkaasta kulttuurimaisemasta. Minusta oli ollut mukavaa olla ainoa Pihla. Elean nimi muovaantui mielessä erilaisia vaihtoehtoja pohtiessa. Jos vertaa Salolan tuulivoimapuistoon kaavailtuja voimaloita esimerkiksi Luhangan Latamäen voimaloihin, viimeksi mainitut ovat pieniä verrattuna nyt suunnitteilla oleviin. Menetämmekö maisemat. Nimen alkuperäkin on tiedossa. Eihän tämä nyt näin voi mennä. Eikö olisi kaikkien edun mukaista valtakunnan tasolla pohtia, mitä maisemia ja luontoarvoja Suomessa arvostetaan ja mitkä olisivat tuulivoimalle sopivia alueita. Nykyistä työtään hän hoitaa tällä hetkellä etätyöpisteessä tyttären huoneessa
MMrallin järjestelyiden vaatimia panostuksia ei näin ollen ole perusteltua jatkaa, koska vallitsevassa tilanteessa myös tapahtuman taloudelliset riskit kasvavat järjestäjän näkökulmasta merkittävästi, rallijärjestäjä totesi. -Aika moni yli 70-vuotias rallitalkoolainen oli jo ilmoittanut, ettei ole tänä vuonna osallistumassa talkoisiin. Neste Rallin peruuntuminen tietää tulojen menetyksiä monelle alueen yrittäjälle. Markus ja Riina kuuluvat päivystysrinkiin.. Oli hyvä, että päätös saatiin hyvissä ajoin. Linnunpöntöissä runsaasti asukkaita BirdLife Suomen Pönttöbongaus-tapahtuman alustavien tulosten mukaan linnunpöntöissä on tänä vuonna runsaasti asukkaita. Talkoolaisten kasaaminen olisi ollut myös haastavaa. Kesän jälkeen näemme myös korona -tilanteen ja sen, että minkälaiset mahdollisuudet meillä on järjestää yleisötilaisuus. Pesintä on todettu 56 prosentissa tapahtumaan ilmoitetuista linnunpöntöistä, mikä on hieman edellisvuotta enemmän. YVA-menettelyssä tutkitaan yhtenä vaihtoehtona enintään 10 voimalan toteuttamista. Ensimmäiseen vuonna 2013 järjestettyyn pönttöbongaukseen verrattuna pikkuvarpusia on tänä vuonna kaksi kertaa enemmän. -Kyseessä oli YVAL -lain mukainen ennakkoneuvottelu, jossa käytiin läpi hankkeen vaatimia selvitystarpeita sekä hankkeen vaiheita ja niiden aikataulua. -Sataprosenttisesti sama reitti ei voi olla, sen kieltää jo FIA:n säännöt. Tällä hetkellä meitä on neljä kuljettajaa ja päivystämme vuorotellen. Molemmat autot suistuivat tieltä. Neste Rallia ei ajeta täsmälleen samalla reitillä kuin mitä tälle vuodelle oli suunniteltu. Juhlaralli siirtyy siis ensi vuoteen. Niiden pesiä on todettu yli 20 % enemmän kuin edelliskesänä. AKK:n tiedotteessa todettiin, että MM-rallin järjestämisessä vain kahden kuukauden päähän on liikaa avoimia tekijöitä ja riskejä niin terveyteen, turvallisuuteen kuin talouteenkin liittyen. Taloudellinen riski oli ollut olemassa siinäkin tapauksessa, että ralli olisi järjestetty. Vasileff kertoo huomanneensa, että pelko kyytien saatavuudesta haja-asutusalueilla on käynyt toteen. Neste Rallissa olisi ajettu Korpilahden maisemissa Oittilassa ja Moksissa. Tällöin muun muassa kuulemiset voidaan aloitusja luonnosvaiheessa tehdä samanaikaisesti. Tälle vuodelle jo lunastetut passit ja liput siirtyvät käytettäväksi ensi vuonna. Konsulttina YVA-selvityksessä sekä osayleiskaavassa on Sitowise Oy. Palvelu toimii taksikorpilahti.fi -verkkosivun alla, jossa on mukana useampia yrittäjiä. AKK Sports Oy teki viime viikolla odotetun päätöksen ja perui elokuun alun Neste Rallin kuluvalta vuodelta. Pian kaksi vuotta voimassaollut liikennepalvelulaki toi monia muutoksia taksiyrittäjille. Eniten runsastunut laji on toista vuotta peräkkäin pikkuvarpunen. Varsinainen YVA eli ympäristövaikutusten arviointimenettely tehdään tämän arviointi-ohjelman mukaan, suunnitteluinsinööri Arto Sipinen kaupungilta kertoo. Hieman yli puolet tarkkailluista linnunpöntöistä on ollut asuttuja. -Covid-19 tilanteen kehittymisen ennustettavuuden lisäksi suurimmat epävarmuustekijät liittyvät muun muassa siihen, ettei tällä hetkellä ole selvyyttä, tulevatko yleisötilaisuuksia koskevat rajoitukset jatkumaan jossain muodossa myös heinäkuun jälkeen ja miten esimerkiksi ulkomaalaisten kilpailijoiden, tiimien ja yleisön matkustaminen turvallisesti Suomeen olisi mahdollista elokuussa. Suomessa ajetaan ensi vuonna. Reitistä vastaava apulaiskilpailunjohtaja Kari Nuutinen kertoi, että tälle vuodelle reitin eteen tehtyä työtä pyritään hyödyntämään mahdollisimman paljon. Arviointiohjelma on suunnitelma tehtävistä selvityksistä ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. -Kokeilu on osoittanut, että päivystystoiminnalle on tarvetta, joten se jää pysyväksi, Vasileff kertoo. Kahden auton nokkakolari Leppäseläntiellä Viime perjantaina iltapäivällä sattui Leppäseläntiellä vakava kahden henkilöauton nokkakolari. Kumpikin kuljetettiin KeskiSuomen keskussairaalaan. Moksin rallijärjestelyissä aktiivisesti mukana oleva Merja Karila totesi, että tehty päätös oli ihan hyvä. -Heti lakimuutoksen tullessa aloitimme päivystystoiminnan yrityksen takseilla kokeiluluonteisesti. Runsaimmat pöntöistä bongatut lintulajit ovat kirjosieppo, talitiainen ja sinitiainen. Korpilahtelainen yrittäjä Mikhail Vasileff vastasi haasteisiin. -Ennakkoneuvottelussa päädyttiin siihen, että hanketta viedään YVAL -lain mahdollistamana yhteismenettelynä, jossa YVA-menettelyä ja osayleiskaavaa viedään samanaikaisesti eteenpäin. Onnettomuus sattui tiennyppylällä ja toisella autoista oli tilanteeseen nähden kova nopeus. Toisen auton kuljettaja selvisi vähemmillä vammoilla. Toisen auton kuljettajalla ei ollut turvavyötä ja hän sinkoutui ulos autostaan ja loukkaantui vakavasti. Maarit Nurminen Keskiviikkona 10.6.2020Nro 24 3 Lyhyesti Taksiyrittäjä taklasi lain päivystämällä Neste Rallin peruuntuminen tietää monelle talkoovapaata kesää Salolan tuulivoimapuiston nettisivut avautuvat Salolan tuulivoimapuistosta pidettiin neuvottelu toukokuun loppupuolella, jossa osallistujina olivat Jyväskylän kaupunki, Keski-Suomen ELY-keskus, Keski-Suomen liitto, hanketoimija Etha Wind Oy, Joutsan kunta, Luhangan kunta ja konsultti Sitowise Oy. Ralli jouduttiin perumaan ensimmäistä kertaa sen 70-vuotisen historian aikana. Alueen asukkaat ja vapaa-ajanasukkaat saavat ennen juhannusta kirjeet, jossa kerrotaan selvitystyöstä. Kyseessä on neuvottelu, joka on lain mukaan pidettävä ennen arviointiohjelman laatimista. Kaavaehdotusta ei voi asettaa nähtäville ennen kuin ympäristövaikutusten arviointimenettely on valmis. Hankkeen nettisivut avautuvat huomenna torstaina osoitteessa https://www.jyvaskyla.fi/kaavoitus/salolantuulivoimapuisto. Yleisistä pönttöpesijöistä kirjosieppoja ja talitiaisia on todettu varsin keskimääräisesti, mutta sinitiaisia selvästi keskimääräistä enemmän. -Näillä näkymin kaava kuulutetaan vireille vasta loppukesästä/syksyllä, jolloin saamme konsultilta materiaalia, joka voidaan asettaa nähtäville ja osallisten kommentoitavaksi
Ensimmäisellä kerralla lettien pituus oli 16 senttimetriä, nyt lahjoituksella oli pituutta 30 senttiä. – Aikaisempina vuosina Kesäkolot ovat olleet avoimia siten, että mukaan on saanut tulla ilmoittautumatta. Nyt koronatilanteen takia Kesäkoloon pitää ilmoittautua seurakunnan nettisivujen kautta ja soittamalla Paula Paanaselle. Uudetkin ovat oikein tervetulleita mukaan, ja joitakin uusia lapsia täällä onkin. Jyväskylän seurakunnan digiperhekerho jatkuu netissä ainakin heinäkuun loppuun. Säätiö on tehnyt peruukkeja oikeista hiuksista vuodesta 2006 lähtien. Hertta Lepoaho osallistui seurakunnan Kesäkoloihin myös viime kesänä, talvella hän on käynyt Alakoululaisten Olkkarissa. Kesäkolossa muun muassa pelaillaan, käytössä on pingispöytä ja erilaisia kesäpelejä, piirrellään ja väritellään sekä käydään leikkipuistossa vaikkapa keinumassa. -Sain tietää, että sellainen on mahdollista. Johanna sanoo kasvattavansa seuraavien vuosien aikana vielä pidemmät hiukset, mutta lähtevätkö ne lahjoitukseksi, sitä hän ei vielä osannut sanoa. Hiusavaimessa Johannan pitkät hiukset pestiin ilman erikoisaineita, kuivatettiin, letitettiin ja leikattiin. Sisätilat ovat käytössä esimerkiksi käsien pesua varten. Niitä pidetään juhannukseen asti maanantaisin kymmenestä iltapäivän yhteen. Ensimmäisen kerran Johanna lahjoitti hiuksiaan kaksi vuotta sitten. – Oli aivan ihanaa tavata taas perheitä, Petra Pitkänen toteaa. Mukaan otetaan 15 lasta kerrallaan. -Hiukset lähetetään pussissa ja tukevassa kirjekuoressa. Sekä Hertta että Eric kävivät Kesäkoloissa jo viime vuonna. Korpilahtelainen Johanna sai muutama vuosi sitten tietää, että myös lapset voivat sairastaa syöpää. 4– Keskiviikkona 10.6.2020 Nro 24 Maarit Nurminen Tiina Lamminaho Kesäkolot alkoivat auringonpaisteessa Johanna lahjoitti hiuksiaan syöpäsairaille lapsille 9-vuotias Johanna Rantanen lahjoitti toistamiseen hiuksiaan syöpäsairaille lapsille. – Täällä on kivaa, kun saa pelailla ja leikkiä kavereitten kanssa, tai vaikka vain olla, ei ole pakko tehdä mitään, Eric Mäntynen kertoo Korpilahden alueseurakunnan alakouluikäisille tarkoitetuista Kesäkoloista, jotka aloitettiin kesäkuun ensimmäisellä viikolla. – Tekemisen osalta kuuntelemme lasten toiveita, Petra Pitkänen toteaa. Mukaan voi laittaa kirjeen tai kortin peruukin saavalle lapselle, mutta Johanna ei ole halunnut sellaista lähettää, Mirka kertoo. Kun asiasta on keskusteltu puheeksi on tullut myös lasten sairastaminen, äiti Mirka Rantanen kertoo. – Kesäkoloja on nyt pidetty muutaman vuoden ajan, nimenomaan täällä Valanteentiellä. Kun hiukset olivat kasvaneet riittävän pitkäksi, oli aika tehdä uusi lahjoitus. Seurakunnan Kesäkolot alakouluikäisille pidetään Valanteentiellä.. Perhekerhossa oleillaan pihalla, puuhataan yhdessä ja syödään omia eväitä, grillikin on kuumana. Päivän ohjelmaan kuuluu myös pieni hartaushetki ja seurakunnan tarjoama lounas. Tänä vuonna Kesäkoloja pidetään tiistaisin ja torstaisin kymmenestä iltapäivän kahteen kesäkuun ajan vanhan kirkkoherranviraston eli kivipappilan alapihalla Valanteentiellä. Joona Kukko, Eric Mäntynen ja Aaro Lepoaho pitävät pelailusta. – Aika paljon täällä on nytkin tuttuja kasvoja, ja monet käyvät myös talvisin Alakoululaisten Olkkarissa. -Meillä on ystävä, joka on sairastanut syöpää ja häneltä lähtivät hiukset. Pitkäsen mukaan Kesäkolot ovat olleet aiempina vuosina suosittuja, kävijöitä on ollut kolmisenkymmentä. Tämä on viihtyisä kesäpaikka, tässä on nurmialueita ja järvikin lähellä, myös läheinen leikkipuisto on käytössä, lastenohjaaja Petra Pitkänen sanoo. Pestyt hiukset kuivataan ja palmikoidaan ennen leikkaamista. Lahjoitukset hän on tehnyt brittiläisen Little Princess Trustin kautta. Peruukkeja saavat lapset ja nuoret, jotka ovat menettäneet hiuksensa esimerkiksi syöpähoitojen vuoksi. – Täällä on paljon pelejä ja leikkipuistossakin voi käydä, Hertta Lepoaho jatkaa. – Uimassa me emme käy, mutta ongella pojat ovat joskus käyneet aikuisen seurassa. Aikaisempina vuosina olimme enemmän myös sisätiloissa, mutta nyt olemme pääsääntöisesti tässä ulkona. konmäellä. – Ei välttämättä kerrallaan, mutta noin kolmekymmentä eri lasta on käynyt jollain Kesäkolo-kerralla, Pitkänen kertoo. Johanna sai kesäksi mukavan polkkatukan, kun pitkät hiukset lähtivät kirjekuoressa Iso-Britanniaan. Kesäkuun alussa alkoivat myös kesäperhekerhot kir– Tämä kesänä meillä ei ole perhekerhoa YläMuuratjärvellä, mutta toki sivukyläläisetkin ovat tervetulleita kirkonkylän perhekerhoon
-Näin saatiin estettyä se, että tallille muodostuisi ruuhkaa. -Monet ovat olleet etätöissä ja meillä on käyty ratsastamassa keskellä päivää. -Kyllähän tämä on ratsastuskoulun talouteen vaikuttanut, mutta korona ei ole ollut meille sellainen katastrofi kuin joillekin muille aloille. Ratsastustalleilla toiminta jatkunut pienin muutoksin Aamuyön Hevostilalla kesäleirit pyörähtivät käyntiin koulujen kesäloman alkaessa. Vilkasta on meillä ollut. Little Princess -säätiön ovat perustaneet syöpää sairastaneen pienen tytön vanhemmat. Kesän ensimmäiselle leirille Aamuyön Hevostilalla osallistuivat Henna P, leiriavustaja Henna R. Aamuyön ponit ovat tytöille tuttuja, sillä he käyvät tunneilla säännöllisesti. -Me olemme ratsastaneet, hypänneet esteitä, on ollut teoriatunteja. Ratsastustallit ovat pystyneet jatkamaan toimintaansa koronan keskellä. Masossa ratsastustuntien ryhmäkokoja pienennettiin keväällä siten, että tunnille osallistui vain neljä ratsastajaa kerrallaan. Töitä on saanut siis tehdä. Jämsänkoskelaiset Emma ja Aura kertovat, että parasta leirillä ovat ponit. Teimme päätöksen leirien perumisesta jo ennen kuin ohjeistuksia höllennettiin. -Kevät sujui lopulta yllättävänkin hyvin. Vapautimme kausikorttien tunnit käytettäväksi myös päivisin, mikä lisäsi työmäärää. Tuntitoiminta Mennalassa jatkuu sen sijaan hieman pidempään kuin normaalisti. -Peruutuksia ei ole tullut. Aika paljon on saanut tehdä töitä. Leiriläiset tulevat meille melko läheltä, Tiia Vilen-Siltala kertoo. Toisaalta ryhmäkoon pienentäminen oli hyvä juttu, kun pääsee eri tavalla opettamaan. -Päädyimme perumaan leirit koronan vuoksi. Kuvat: Mirka Rantanen. Pyrimme jatkamaan edelleen pienryhmätunteja ja nostamme ryhmäkoon viiteen ratsastajaan, NinaMaria Granroth kertoo. Aamuyön Hevostilalla pidetään kesällä neljä leiriä ja tuntitoiminta pyörii normaalisti. Alkoi tulla liikaa stressiä siitä, miten saisi kaiken järjestettyä mahdollisimman turvallisesti, Katri Mennala kertoo. -Leirillä on kymmenen osallistujaa, mikä on meillä melko vakiomäärä normaalistikin. Vilen-Siltala oli jo varautunut väljentämään esimerkiksi leiriläisten ruokailuja ja nukkumatiloja, jos korona olisi aiheuttanut niihin vielä muutoksia. -Kevään tunneilla meillä oli maksimissaan kymmenen osallistujaa ohjaajat ja avustajat mukaan lukien. 5 Keskiviikkona 10.6.2020 Nro 24– Maarit Nurminen Johanna lahjoitti hiuksiaan syöpäsairaille lapsille Letit lähtivät peruukkien valmistamista varten kirjekuoressa. Ratsastajat jakautuivat tämän myötä päiviin tasaisemmin. Tarkkana oli ohjeistusten kanssa oltava jo siksikin, ettei itse yrittäjänä sairastuisi. Koronakevään takia peruutuksia ei ole tullut. Mason Ratsutilalla Heinosniemellä leirit alkavat tällä viikolla. Monelle ratsastaminen on ollut terapeuttista koronakevään aikana. Mennala sanoo, että ratsastajat ovat kuunnelleet ja noudattaneet hyvin kevään mittaan annettuja ohjeita. Emma K, Jimi, Nea, Jeremias, Emma T, Aura, Emma J sekä leiriavustajat Moona ja Inka. Mennalan Ratsutilalla kesän leirit on sen sijaan peruttu. Ponit Leksa ja Tero saavat monet rapsutukset leiripäivien aikana.
Kesäkolot tiistaisin ja torstaisin klo 10-14 Valaanteentie 1 (ent. Miina Karasti seurakuntapastori mena 11.6. klo 10.30. Työskentelykorkeus 9m. Kerro juttuvinkkisi laittamalla postia toimitus@korpilahtilehti.fi tai soittamalla numeroon 0400 644 899. JUHANNUSHERKKUJA! ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI Autopesu 24h Vuokrataan korinosturi. Soita ja varaa 044 970 9195 /RakennusIkkala ”Käärinliinassa ei ole taskuja” Messu su 14.6. fi/nettiperhekerho. Karanteeni puolestaan lisää yksinäisyyden tunnetta. Korpilahden palvelupiste palvelee toistaiseksi vain puhelimitse tai ajanvarauksella (ti ja to klo 9-12) p. Numerosta voi tiedustella myös arjen apua. 050 557 9005. alkaen joka torstai klo 12-16. Kiinnityn liian helposti rahaan, tavaraan, kuluttamiseen, ohi meneviin asioihin, jotka eivät kestä. Voit tulla ja lähteä vapaasti. Jumala on kiinnittänyt sinut itseensä. klo 10 kirkko, Koivisto, Nieminen. 050 557 9003. Koronavirusepidemia voi herättää monenlaisia ajatuksia. Rockefeller oli 1900-luvun alussa elänyt öljymiljonääri Yhdysvalloissa. Tervetuloa! Myydään tai annetaan vuokralle esteetön asunto 54,5m² Koivupuistosta. Tule siihen aikaan, kun teille sopii, yhteinen ohjelma n. Murheita ei tarvitse kantaa yksin, jutellaan ja halutessasi rukoillaan. Jumalan rakkaus on väkevämpi kuin kuolema. Hyvää kesää! Korpilahden Sydänyhdistys ry. Se on katomaton aarre, joka kestää sukupolvesta toiseen. Maksimihenkilömäärä 190. Asioihin, jotka eivät ole ikuisia. Linkki löytyy Korpilahden alueseurakunnan lapsija perhetyön Facebookja nettisivulta sekä nettisivulta: jyvaskylanseurakunta. 050 557 9012, sähköposti virpi.kaunisto@evl.fi, hautausasiat p. Kahvitarjoilu. Myös EU-ruoanjako ajanvarauksella p. Käärinliinassa ei ole taskuja, niin kuin vanha sanonta kuuluu. Juhannuksen sanajumalanpalvelus la 20.6. Silloin merkitsevät vain katoamattomat aarteet. 0400 644 899. klo 10 kirkko, Koivisto, Valjus. PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI. Jokaiseen kertaan ilmoittaudutaan erikseen viestillä Paulalle p. Jumalan rakkaudessa tulemme osaksi iäisyyttä. Kuoleman jälkeen maallisella omaisuudella ei ole enää mitään merkitystä, ei edes maailman rikkaimmalle miehelle. Tervetuloa tutustumaan kirkkoon, juttelemaan tai hetkeksi hiljentymään. Paikalla on myös seurakunnan työntekijä. 050 363 2300. Suhteutettuna inflaatioon hänen omaisuutensa oli maailman suurin, hän oli aikanaan rikkaampi kuin esimerkiksi Bill Gates. J.D. Kerrotaan, että hänellä oli yksi vaatimus, joka tuli toteuttaa hänen kuoltuaan. Harmittaako jokin. Hallituksen kokous ma 15.6 klo 13 Airin luona. 050 557 9003, Johanna Summanen. 0400822379 Jorma Perälä. Niin Rockefellerin kuoltua hänelle valmistettiin arkku, josta pilkistivät ulos hänen elottomat kätensä tuettuina arkun kylkiin. Tarjolla tukeva välipala. Puh. Hänet tuli haudata kädet arkun ulkopuolella. Maksimihenkilömäärä 190. kirkkoherranvirasto). Lisätietoa Joelilta p. Materiaalinen hyvä on katoavaa, se ei kestä. Jumala on kasteessa ottanut sinut omaksesi ja liittänyt Kristuksen sovitustyöhön ja ylösnousemukseen. Asunnossa mm. Kokouksen alussa Maarit Oikari tulee puhumaan jalkojen terveydestä. Ökyrikas Rockefeller halusi osoittaa, ettei hän saa rikkauksiaan mukaan tuonpuoleiseen. Jumalan rakkaus on ikuista. Vaikka minä poloinen ihminen kiinnityn elämässäni vääriin asioihin, niin Jumala pitää minusta kiinni. Kuuntele jumalanpalveluksia netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi/korpilahden-alueseurakunta Katso jumalanpalveluksia ja hartauksia netin kautta: jyvaskylanseurakunta.fi Kirkon ovet ovat avoiMYYDÄÄN huippukilpapyörä, Cannondale Caad 4. klo 10 kirkko, Karasti, Modinos. Puh. Korpilahti 13.30-14. Olemme pääsääntöisesti ulkona, sateella siirrymme sisätiloihin. Kuollut: Terttu Anneli Perälä 89 v. 040 162 3982, toimitusten sopiminen ja virkatodistukset p. Ilmoita väliaikaisesta osoitteenmuutoksesta ilmoitukset@korpilahtilehti.fi tai soita puh. Muutatko majaa kesäksi. Ennen ensimmäistä kertaa käy ilmoittamassa tietosi: jyvaskylanseurakunta.fi/nuoret/kouluikaiset/muu-toiminta. Elämänsä viimeiset vuodet hän pröystäili ja tuhlasi rahojaan päättömästi. MAANANTAINA 15.6. Perhekerho netissä tiistaisin klo 10-11 Zoomissa. Elämän kauneimmissa, rakkauden hetkissä saamme jo aavistuksen katoamattomasta aarteesta, taivaasta ja iäisyydestä. PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI Kerro juttuvinkkisi! Tunnetko mielenkiintoisen henkilön tai tiedätkö kivan tapahtuman. KEVÄTKOKOUS pidetään 25.6.2020 klo 12.00 Vanhassa pappilassa koivukuja 8. 050 557 9006. Maksimihenkilömäärä 190. Ajantasaista tietoa löydät Jyväskylän seurakunnan/ Korpilahden alueseurakunnan nettisivuilta ja somesta. gg/AX2NRk4. klo 10-13 kirkon pihamaalla. Muissa asioissa otathan yhteyttä Korpilahden alueseurakunnan työntekijöiden suoriin numeroihin. Perheiden yhteinen keskustelutukipalvelu tiistaisin klo 13-15 Discordissa: https://discord. 041 730 3453. APUA JA TUKEA TARVITSEVILLE Diakonian vastaanotto puhelimitse ajanvarauksella p. Siksi tulevan pyhän Raamatun tekstit puhuvat meille siitä, mikä on elämässä katoamatonta ja pysyvää. Kokouksessa esillä sääntömääräiset asiat. Facebook: Korpilahden kirkko, Instagram: korpilahdenkirkko. Ryhmäkoko on maksimissaan 15 hlöä. Piknik-ruokailu, omat eväät mukaan, grilli kuumana. Ihmisen ahneudella ja itsekkyydellä ei ole rajaa, mutta lopulta me lähdemme tyhjin käsin tästä maailmasta. Hinta 80e vuorokausi, sis alv. Messu su 21.6. sauna ja lasitettu parveke. 0400 980 305. Kesäperhekerho ma 15.6. 6 – Keskiviikkona 10.6.2020 Nro 24 Sana sunnuntaiksi Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Väestömuutoksia Lapsille ja lapsiperheille myydään Kouluikäisille www.korpilahtilehti.fi kokouksia palveluita seurapalsta Kl:n Reumayhdistys: Kesän torstaikävelyt jatkuvat läpi kesän, lähtö Levästentieltä klo 14, hellevaraus +23 astetta. Lähimmäisen puhelin – keskusteluapua koronan aikaan ma–su klo 8–20 p
040 771 8552 P. KORONATILANTEESTA johtuen paikallislehti ei ilmesty viikoilla 30 ja 31. 0400 644 899 toimitus@korpilahtilehti. Kerro juttuvinkkisi; niitä voimme tulevina viikkoina todella tarvita, kun tapahtumia tai muita kokoontumisia ei järjestetä. 0400 319 031 Lauri Lehtinen p. ja maansiirtotyöt 0400 640 617 tuomo@leustunkaivu.fi www.leustunkaivu.fi. 0400 546 486 • vanhala@autovanhala.com •ma–pe 8.00–17.00 Huollot ja korjaukset takuulla! Myös uuden auton takuu säilyy. 0400 242 571 kari.nurminen@kn-sahkooy.inet.fi Kalliomurskeet ja kiviainekset Kaivinkone. TILAA PAIKALLISLEHTI kesäkuukausiksi hintaan 25 euroa/ 3 kuukautta tai digitilaus 15 euroa/ 3 kuukautta. PAIKALLISLEHTI ON SIELLÄ MISSÄ SINÄKIN! AUTOKORJAAMO MÄKISEN AUTOHUOLTO JA -KORJAAMO Autotalo, Muurame, p. 7 Keskiviikkona 10.6.2020 Nro 24– ammattilaiset asialla Martinpolku 26 41800 Korpilahti P. 0400 876 210 tai saranpihatupa@gmail.com KUKKAJA HAUTAUSPALVELU Martinpolku 23, p. 014 373 2951 Autojen määräaikaishuollot, Myös ilmastointilaitteet ja savutestit. ilmoitukset@korpilahtilehti. Ma-pe 7.30–17.00 testaukset ja korjaukset. 0400 644 899 maarit.nurminen@korpilahtilehti. HAUTAUSASIAT: Erkki Wuorsalo, puh. 014 821 134. Avoinna: Ma 9-15, ti-ke 9-12, to-pe suljettu Ilmestyy kerran viikossa KESKIVIIKKOISIN Julkaisija: VanhaUkkola/ Korpilahti-lehti Painopaikka: Lehtisepät ISSN 0782-5609 Toimitus: Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. Kaivuuja tasaustyöt Saakoski, korjaamo 826 219 Hinausauto 0400 343 326 www.hinaus-javanainen.fi Hinauspalvelu, Korjaamo Javanainen Rakennuspalvelu Tapio Niemelä Saneeraukset, sisustus-, laatoitusja märkätilatyöt. 0400 410 564 Kaivinkonetyöt Jätevesijärjestelmät Rakennusten pohjatyöt Maansiirrot Hiekat, sorat, mullat Vaihtoja purkulavat Kuorma-autokuljetukset Virpi Koskela, puh. Avoinna ark. Toimisto on avoinna: Maanantaisin kello 9-15, ti ja ke 9-12. Puh. Taksi henkilöja tavarakuljetuksiin! RIPPALA OY 0400-846761 -Puiden kaadot & leikkaukset -Kantojen jyrsintä -Hakkuutyöt 045 207 8135 www.tmsavotta.fi Korpilahden Radioja TV-huolto Ky ANTENNIASENNUKSET ja -TARVIKKEET Pauli Lehtinen p. 0400 527 448 AutoVanhala, Tikkasent.2, KORPILAHTI p. 0400 385 363 ts.niemela@luukku.com Kari Pahkamäki T:mi Korjausja uudisrakentaminen p. Aulis Levänen LKV; 040 5079560 aulis.levanen@ksa.fi Kaisa Valkeisenmäki KTM LKV, kaupanvahvistaja; 040-0344690 kaisa.valkeisenmaki@ksa.fi Kaivinkonetyöt isolla tai pienellä koneella.Kalliomurskeet, sepelit ja hiekat. Maanrakennus ANSSI NIEMI OY www.maanrakennusanssiniemi.fi . Renkaiden kausisäilytys! www.autovanhala.com AutoVanhalasta INNOVOICEostorahoitus Saran Piha & Tupa -pihatyöt, polttopuut ja siivouspalvelu. toimitus@korpilahtilehti. Sovi tapaamisesta puhelimitse. 040 719 5547 Rakentamisja kiinteistön hoitopalvelut RakennusIkkala Korpiojantie 2 FYSIOTERAPIA: Minna, p. 0400 644 899 ilmoitukset@korpilahtilehti. 044 986 0529 www.veljeksetvanhala.fi * Rakentaminen * Viemärien avaus/ kuvaus * Kuljetukset nosturiauto/ konelava, rahtilava * Jätelavapalvelut *Maanrakennus/kaivinkonetyöt *Jätevesien käsittelyjärjestelmät 0400 648 024 veljekset.vanhala@co.inet.fi K-S ASUNTOVÄLITYS LKV Asuntojen ja kiinteistöjen välitys, arviot, kauppakirjat ja kaupanvahvistukset ym. Rumpu-salaojasadevesiputkia, suodatinkankaita. Tärylätkä vuokrattavana. ILMOITUSHINNAT 1.1.2020 Hinnat/sivu alv. Muina aikoina sovi tapaamisesta tai hoida asiasi puhelimitse tai sähköpostilla. free lance-toimittaja Tiina Lamminaho p. 24% etusivu 0,86 1,10 €/pmm takasivu 0,80 1,00 €/pmm sisäsivu 0,75 0,93 €/pmm Pienlaskutuslisä 2,50 € lisätään paperilaskuihin. 0400 644 899. 040 7271 396 LYMFATERAPIA, HOITOSUKAT: Kristiina, p. 9-16, muuten sopimuksen mukaan. www.paivansini.fi Reiviläntie 21, Korpilahti p. TILAUSHINNAT 1.1.2020 Kotimaa ja pohjoismaat: Kestotilaus.....................................71 € Määräaikainen 12 kk..................76 € Tutustumistilaus 3 kk.................27 € Irtonumerot: K-market Herkkukeidas Toimisto: p. 0% alv. 050 570 9415 Rakennusten pohjat ym. ilmoitukset@korpilahtilehti.fi, puh. 040 578 4473 EU-maat, kestotilaus...............150 € Muu Eurooppa, kestotilaus..145 € Muut maat, kestotilaus..........170 € Digitilaus, kestotilaus............54 € Irtonumerot......................................2 € PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI PAIKALLISLEHTI KORPILAHTI TOIMISTO ON AVAUTUNUT ASIAKKAILLE! Voit hoitaa asiasi myös sähköpostilla tai puhelimella. P. www.korpilahtilehti. 040 581 0877. 0400 808 870 Konetyö Pietilä, p
– Viime kesän kisoista varmaankin jäi kytemään ajatus viikkokisoista, AlaPöllänen toteaa. Tärkeää on, että kiekon saa lähtemään oikeassa asennossa ja rennosti, Pirkkanen sanoo. Rataa on kehuttu, ja etenkin radan siisteyttä kiitellään, Pirkkanen, Marjasalo ja Karusalmi kertovat. – Tässä saa haastaa itsensä ja kaverit. – Nyt viikkokisoja olisi tarkoitus pitää joka maanantai-ilta ainakin kesäkuun ajan, luultavasti koko kesän, Pentti Pirkkanen ja Arto Karusalmi kertovat. Hienointa on, kun saa kiekon ekalla heitolla koriin, mutta sitä tapahtuu niin harvoin, että kyllä tässä muutakin viehätystä on pakko olla, miehet sanovat. – Olemme viritelleet yhteistyötä Jyväskylän liitokiekkoilijat ry:n kanssa viikkokisojen jatkosta, Pentti Pirkkanen toteaa. Tämä keväänä Korpilahden frisbeegolfradalla pidennettiin kolmea väylää. – Tämä on koukuttava laji. – Tämä on tekniikkalaji, jossa voima ei ratkaise. – Olemme pyrkineet pitämään radan siistinä. Nyt koronaaikana monet perheet ovatkin käyneet radalla heittelemässä. – Rataan saatiin vähän lisää haastetta. Radalta löytyy vaikeutta tasokkaille heittäjille, mutta etenkin ensimmäisillä väylillä voi onnistua sellainenkin, joka ei ole paljoa heittänyt. Täällä on kuusi roskista sopivin välein ja todella hyvin roskat löytävätkin tiensä niihin, kunhan vain oluttölkkien tuojatkin muistaisivat viedä tölkkinsä pois tai laittaa ne roskiksiin. – Frisbeegolfissa pääsee alkuun muutamalla kiekolla, mutta sitten niitä tulee hankittua vähän enemmän, vaikka oikeasti heittääkin vain muutamalla, Arto Karusalmi, Pentti Pirkkanen ja Timo Marjasalo naureskelevat esitellessään omia kiekkoreppujaan. Itse asun Keljonkankaalla, siitä on lyhyt matka tulla tänne. – Kiekot ovat erilaisia ja ne käyttäytyvät ei tavalla eri tilanteissa, esimerkiksi erilaisissa tuuliolosuhteissa, Pirkkanen selventää. Tämä rata on aika hyvin tuulelta suojassa, Ylönen kehuu. Alun perin rataa olivat rakentamassa Pirkkasen, Karusalmen ja Marjasalon lisäksi Tauno Järvinen ja Ari Mäkinen sekä joukko talkoolaisia. – Tämä on hyvä paikka järjestää kisoja. – Tykkään Korpilahden radasta, se on tosi mukava, ja tosi siisti. Kisoihin hän tuli haistelemaan fiilistä ja pitämään hauskaa. – Ja sitten kun lajia harrastaa muutaman vuoden, kerää kiekkoja repullisen, vaikka oikeasti käyttää vain muutamaa, Marjasalo ja Karusalmi naureskelevat ja näyttävät omia kiekkoreppujaan, joissa erilaisia kiekkoja on hieman enemmän kuin muutama. – Radasta on pidetty, sitä todistaa myös ensimmäisten viikkokisojen suosio, 40 kilpailijaa ilmoittautui nopeasti. – Laji on helppo aloittaa, sitä oppii nopeasti ja siinä näkee oman kehityksensä. Korpilahden miesten kehut radan siisteydestä vahvistaa oikeaksi jyväskyläläinen Jari Ylönen, joka oli ensimmäistä kertaa mukana frisbeegolfkisoissa. Aktiivisesti rataa oli puuhaamassa myös Päivi Ikkala, ja sponsoreiksi lähti iso joukko korpilahtelaisia yrityksiä. Ensimmäisiä Korpilahden viikkokisoja oli järjestämässä Korpilahden miesten kanssa Riku Ala-Pöllänen, joka oli mukana myös opettajien SM-kisojen järjestelyissä. – Täällä käy porukkaa kauempaakin, muun muassa Jyväskylästä ja Jämsästä, ja koko ajan kävijämäärä kasvaa. Väyliä on yhteensä 20. Tänne voi myös tulla paikan päälle ilmoittautumaan; ensimmäisessä kisassa kilpailijamäärä tuli täyteen, mutta jatkossa ei varmaankaan tulijoita ole yhtä paljoa, Marjasalo ja Karusalmi sanovat. Pirkkanen ja Karusalmi kertovat harrastaneensa frisbeegolfia kuutisen vuotta, Marjasalo noin viisi vuotta. Mielenkiinto säilyy, kun koko ajan oppii lisää. Laji sopii miesten mukaan kaiken ikäisille, ja yhtä hyvin miehille kuin naisillekin. Keljonkankaallakin on frisbeegolfrata, mutta siellä on etenkin tänä keväänä ollut ruuhkaa ja omaa vuoroaan on joutunut odottelemaan. Ennakkoon pääsee ilmoittautumaan netissä Metrixjärjestelmässä, joka tosin vaatii rekisteröitymisen. Timo Marjasalon mukaan frisbeegolf on noussut nyt koronarajoitusten aikana todella suosituksi. – Viikkokisoja on nyt tarkoitus pitää viikoittain ja mukaan pääsee kuka vain. 8 – Keskiviikkona 10.6.2020 Nro 24 Tiina Lamminaho Korpilahden frisbeegolfrata kerää kehuja Korpilahden frisbeegolfradalla käytiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä radan ensimmäiset viikkokisat. Tässä muutoksia ei ole juuri tarvittu, alkuperäinen onnistui hyvin, Pirkkanen sanoo. – Ihan ensimmäiset radalla järjestetyt kisat olivat viimekesäiset opettajien SM-kisat, Timo Marjasalo toteaa. – Tätä voi harrastaa koko perhe yhdessä. Monestihan frisbeegolfratoja muutetaan, kun ne ovat olleet jonkin aikaa käytössä. Kaksi vuotta sitten valmistunut Korpilahden frisbeegolfrata on osoittautunut suosituksi. Jyväskyläläinen Jari Ylönen kertoo pitävänsä Korpilahden frisbeegolfradasta. Ensimmäisiin viikkokisoihin hän lähti mukaan haistelemaan tunnelmaa ja pitämään hauskaa.. Laji on myös edullinen, parilla tai kolmella kympillä saa tarvittavat kiekot ja monille radoille, tänne Korpilahdellekin, pääsee ilmaiseksi heittelemään, Pentti Pirkkanen kertoo. Korpilahdella on muutenkin mukavampi heitellä, etenkin tuulisina päivinä