1/2024 | DIGI suomen tieteis ja fantasiakirjoittajat ry
Kansalaisaloite kryounen kieltämiseksi on Susanna Junnilan kansalaisaloitteen muodossa etenevä Ulkoasu ja taitto: Toni Saarinen Avustajat: Tuula Aikioniemi Anna Annala Sampsa Hario Milla Havanka J. Niitä ei yhdistä mikään selkeä yhteinen teema tai aihe, mutta monissa on normista poikkeavia kerronnallisia ratkaisuja ja ripaus huumoria. Tuula Aikioniemen Hiidenkirnu on kansanperinteestä lainaava humoristinen säenovelli, joka saa automatkailijat varuilleen. Spekulatiivisen fiktion keinoin käsitellään monia yhteiskunnallisia ilmiöitä siten, että teksti haastaa lukijaa tarkastelemaan tuttuja asioita outoina. Fantasia oli jälleen suosituin tyylilaji, mutta mukana oli myös tieteisfiktiota, kauhua ja kummaa. PÄÄTOIMITTAJAN TERVEHDYS Kosmoskynä ISSN: 0785-2517 135. Samalla vitsikkäällä linjalla jatkaa myös Pekka Kolehmaisen Svengiä, komisario Kalmo. Kiinnostavatkin teemat ja kerronnan keinot jäävät kuitenkin löytämättä, jos niistä ei puhuta. J. Katja Kontturin Kirjeitä Laaksosta johdattaa lukijansa kummallisen tuttuun paikkaan kirjeiden välityksellä. Kiitos kaikille kirjoittajille! Numerossa on tällä kertaa painotettu novelleja ja kirja-arvioita. vuosikerta 3 numeroa vuodessa www.kosmoskyna.net toimitus@kosmoskyna.net Päätoimittaja: Nita Mäenpää 1/2024 | DIGI Arvoisa lukija, edessäsi näytöllä on vuoden ensimmäinen Kosmoskynä. Suomessa ilmestyy paljon kiinnostavaa spekulatiivista fiktiota, josta osa jää isojen medioiden haavin ulkopuolelle. Entäs sitten numeron novellit. Immonen Susanna Junnila Camilla Kantola 2. Kirja-arviot antavat lukuvinkkejä, mutta ne palvelevat myös laajempaa kirjallisuuskeskustelua. Kirjoituskutsu keräsikin yhteensä 60 novellia ja raapaletta. Kosmoskynä pyrkii paikkaamaan tätä aukkoa arvioimalla kriittisesti mutta rakastavasti spefin edustajia. numero, 40. Novellissa intertekstuaaliset viitteet ja kaikkitietävän kertojan lakoninen sävy kiihdyttävät tarinan hillittömäksi. Teemaa sillä ei ole, sillä halusimme toimituksessa tarjota kirjoittajille mahdollisuuden lähettää juuri sitä, mikä heitä kiinnostaa
Toivotan sopivalla tavalla kummallisia ja vinksahtaneita lukuhetkiä Kosmoskynän parissa! Seuraavaksi on tulossa kesän painettu kaksoisnumero, jonka teemana on kulttuuriperintö . kertomus, josta voi kenties havaita yhteiskuntakritiikin piirteitä. Camilla Kantolan Viimeiset jäännökset vie seikkailulle konfliktien repimään fantasiamaailmaan. SISÄLLYSLUETTELO Julkaisija: Suomen tieteisja fantasiakirjoittajat ry STK ry Käpytie 21 15540 VILLÄHDE www.tieteiskirjoittajat.net info@tieteiskirjoittajat.net 5 Tuula Aikioniemi: Hiidenkirnu (novelli) 11 Arvio: Kuningatar Mab 14 Raapaleita 16 Arvio: Mahdottomien kukkien puutarha 20 Camilla Kantola: Viimeiset jäännökset (novelli) 31 Arvio: Kummajaisten kesä 33 PM Kolehmainen: Svengiä, komisario Kalmo (novelli) 38 Hertta-kustannus ja spefin kustantaminen Suomessa (artikkeli) 42 Arvio: Peto irti 45 Katja Kontturi: Kirjeitä Laaksosta (novelli) 55 Arvio: Kellopelisydän 57 Susanna Junnila: Kansalaisaloite kryounen kieltämiseksi (novelli) 60 Arvio: Ethän kuole ennen minua Vilja Kesäheinä Pekka Kolehmainen Katja Kontturi Lily Laine Venla Lintunen Karoliina Seppänen Marras Sinikarhu Teija Telivuo Reetta Vuokko-Syrjänen Kannen kuva: Alex Shuper, Unsplash. Immosen , Teija Telivuon ja Sampsa Harion raapaleet, joissa revitellään huumorin keinoin niin ihmislajin kuin tyylilajien piirteillä. J. Nita Mäenpää 3. Numeroon valikoituivat J
Ensimmäisenä haluaisin kiittää viime vuoden hallitusta työstään yhdistyksemme hyväksi. järjestettävä ilmainen Spefistien hengailuilta Discordissa ja Reetta Vuokko-Syrjäsen ohjaama maksullinen Avaruusoopperailtapäivä la 8.6. Ensi vuonna aika varmasti tarvitaan lisää innokkaita hallituslaisia, joten sellaistakin voi jo ruveta harkitsemaan, koska aikahan kuluu suorastaan spekulatiivisen nopeasti. sen sijaan saattoi olla tapahtuman kävijäennätys, noin 30 kävijää. Irtolehtimyynti: tilaukset@tieteiskirjoittajat.net PUHEENJOHTAJAN PALSTA Tervehdys, jäsenistö! Täällä kirjoittaa STK:n vuodenvaihteessa aloittanut puheenjohtaja. Myös Finnconissa 5.7.–7.7. Yhdistykseen voi liittyä kuka tahansa täyttämällä liittymislomakkeen Yhdistysavain-palvelussa: https://suomentieteisjafantasiakirjoittajat.yhdistysavain.fi/. Seuraavia yhdistyksen tapahtumia ovat ke 15.5. Lisäksi maksa jäsenmaksu (20 euroa vuonna 2024, nuorisojäsenmaksu alle 18-vuotiaille 10 euroa, perhejäsenmaksu 10 euroa) seuran tilille: IBAN: FI09 80001901746033, BIC: DABAFIHH Jäsenetuihin kuuluu Kosmoskynän lisäksi mm. 19 ja 63). Uusia aktiivisia tekijöitä kaivataan mukaan, ja seuraavaksi haussa ovat Finnconin pöytävuorojen päivystäjät. Kannustan jäseniä myös STK:n Discord-kanavalla virittelemään kirjoittamisaiheisia keskusteluja, koska kirjoittamisesta ja spefistä ei koskaan voi puhua liikaa. Suuri kiitos erityisesti edelliselle puheenjohtajalle Toni Saariselle ! Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous järjestettiin hybridinä 14.4.2024, jolloin paikalle ei tullut kovin montaa ihmistä, mutta pienessä Joktocon-kirjoittajatapahtumassa Tampereella 13.4. Näistä tarkempia tietoja tässä lehdessä (s. Seuran sähköpostilista: stk@lists.utu.fi Lisätietoja ja ohjeet sähköpostilistalle liittymiseksi: https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/stk. Suomen tieteisja fantasiakirjoittajat ry on valtakunnallinen yhdistys, joka ajaa spekulatiivisen fiktion eli tieteis-, fantasiaja kauhutekstien kirjoittajien asiaa. yhdistyksen arvostelupalvelu novellipituisille teksteille veloituksetta. Jäsenten tekstit ovat etusijalla Kosmoskynässä julkaistaviksi. Myös Kosmoskynään voi ilmoittautua avustajaksi, jos lehden tekeminen kiinnostaa. Muutakin kurssitoimintaa on toivottavasti luvassa syksyllä. olemme taas paikalla edustamassa kotimaisen spekulatiivisen fiktion kirjoittajia niin omassa pöydässä kuin kirjoittajaperjantain ohjelmassakin. Lukemisen ja kirjoittamisen iloa! Venla Lintunen 4
”Siellä pohjoisessa liikkuu kaikenlaista väkeä. Kannattaa pitää varansa.” Mutta kuka jaksaa olla varuillaan seitsemän tunnin ajomatkan jälkeen. Pysähdyn taukopaikalle. Juomaan vettä, venyttelemään. Hiidenkirnu Tuula Aikioniemi Olihan minua varoiteltu. tekijä: alexander savin lähde: flickr.com, karismafilms 5 NOVELLI. Kun on tylsää, ei voi olla peloissaan. Penkin muotoon jähmettynyt kehoni rutisee ja naukuu, kun käteni kurottavat kohti taivasta yhteenpunotuin sormin
On pakko tuijottaa. Ne kuolevat kitalakeen. Pää on jo autossa, kolahtaa oven yläreunaan. 6. Grilliin unohtuneen pihvin hiiltynyttä mustaa, rakoilevan pinnan alla sitkeää punerrusta. Olkapää raapii ikkunan lasia. Vieressäni istuu hiisi. Mitä?! Eihän täällä ketään muita näkynyt. Sen iho on rosoista laavakiveä. Datsunin jouset narisevat uhkaavasti painon alla. Tylpät pikku sarvet uppoavat katon pehmusteisiin. Raivo kihisee, sanat ovat valmiina. – Kiva kun kutsuit, sanoo karkea ääni takaani. Vettä roiskuu kojelaudalle. Heti selvittyäni jalkojeni solmusta ja kasvojeni painumisesta verhoiluun käännyn kiukulla tungettelijan puoleen. – Hittolainen, mutisen. Kumarrun palatakseni kuskinpaikalle, vesi läikkyy pullosta. – Siirry, ääni kehottaa, ja sitten minua jo tönitäänkin väkivaltaisesti vaihdekepin yli pelkääjänpaikalle
Hymy välähtää sen kasvoilla, kuin kissankulta samean veden alla. En ollut. Mä oon vastuussa sun painajaisista, hiisi sanoo ja taputtaa rintaansa selvästi ylpeänä itsestään. – Sori, kaveri, mut mä tarviin kyydin, hiisi sanoo. Pieniä kivenmurenia ropisee penkille. Tunnistaa hiittä?! – Okei, joskus porukka tunnistaa meidät, kun nähdään livenä, se selittää. En ole koskaan muistanut uniani. Kun viimein saan ääneni takaisin, kaikista maailman asioista sanon: – Mä en tiennyt, että hiidet osaa ajaa. En saa sanotuksi. Pienten silmien pupillit vilkkuvat kellertävinä, auton perä koukkaa kohti metsää. – Tunnelit on ihan tukossa. Hiisi kiertää yläruumistaan, taittelee kyynärpäänsä selkänojalle, tihrustaa taaksepäin. – Sä et taida tunnistaa mua. En rehellisesti sanottuna tajua tästä mitään. Ja mitä tuohon nyt muutenkaan sanoisi. 7. – Siitä asti, kun olit pieni. Etkö sä Kolariin ollut menossa. Hiisi heittää tuttavallisen hymyn, rapsuttaa käsivarttaan. – Mä oon sun painajainen
En huudoista, poukkoilevista niskoista, nyrkeistä ilmassa. Hiiden juttelu täyttää korvani, tyrkkii esiin lisää alitajunnan kohmeisia valemuistoja. Kuin palaisi vanhaan koulurakennukseen vuosikymmenten jälkeen. Olen selviytymismoodissa. Ainakaan ei ole tylsää. Suosikkipainajaisistaan. Datsun rymyyttää loputonta, takkuista metsätietä. Yötön yö on jo kauan sitten kadonnut syksyn jalkoihin. Miksi piti päästä ruskaretkelle. Hiisi on puheliasta sorttia. En edes pidä kylmästä enkä pimeästä. Pelko kuroo vatsan selkärankaan. Auto kiitää luotisuoralla tiellä. Huomaan tunnistavani kauan sitten unohdettujen unien etäisiä palasia. Metsäaukio ilmestyy kuin tyhjästä. On pimeää. En kivenkarheista hahmoista hämärässä. Enkä siitä, että aukio on täynnä hiisiä. Tykkää kertoilla työstään. Kivet potkivat pohjapeltejä, hiekka rutisee renkaissa. Minun urheudellani se tarkoittaa mahdollisimman huomaamattomana pysymistä, kunnes tarjoutuu tilaisuus paeta. Kolarin kyltit ovat jo kaukana takana. 8. Sieluun piirtyneitä pimeitä tahroja, joita ei ole kaivannut ollenkaan
Minä kyyryssä takakautta. – Jaa… Kahdet askeleet lähtevät kiertämään autoa etukautta. Aukio on kuin elävän kivivyöryn spiraali tasaisella maalla. Kukaan ei vilkaisekaan suuntaani. Pyörähdän ääneti takavalon ohi. Minä hiivin, datsunin lämmin kylkiviiva käteni alla. Livahdan ulos. – Mulla oli yksi pintalainen kyydissä. – No mut… ehditkö sä pyyhkiä sen mielen. Pimeydestä hiiteni ääni pysäyttää minut. 9. – Mihin se nyt livahti. Nopeuteni yllättää itsenikin. Moottori napsuu lämpöään, kylmä halaa nilkkoja. Sydän hakkaa, jalat vapisevat. kysyy toinen hiisi. Minun hiiteni heilauttaa oven auki, hyppää ulos. – Hiiteen! huutaa rohiseva ääni, ja joukko hahmoja painuu näkymättömiin kierteen keskelle. Loikkaan kuskinpenkille, auto on käynnissä jo ennen kuin kiskaisen oven kiinni. Se piiritetään heti, vedetään sivummalle. Vastauksena epämääräistä hiidenmutinaa. En pyörivästä liikkeestä aukion keskellä. Raotan auton ovea jännitys pantana otsani ympärillä. – Mikä
Painottaa jokaista sanaa, on niin tosissaan, että laavaa tihkuu ihon railoista. – Ei hiiskaustakaan! Mutta minä en muista uniani. Kaarran tien sivuun, suljen silmäni ja nukahdan. Tuula Aikioniemi on pohjoisessa viihtyvä kirjoittaja, joka muistaa unensa toisinaan liiankin hyvin. Kivinen koura roimii takaluukun peltiä, ei saa otetta. Pitää kädet ratissa, silmät ainakin puoliavoimina. – Shit! hiisi sihahtaa. Painan kaasua. 10. – Ei sitten hiiskaustakaan! se vannottaa. Olen saanut Lapista tarpeekseni. Mutkassa temmon rattia, käännän datsunin nokan kohti etelää. Lopulta on pakko luovuttaa. Hiisi on siinä heti. – Et sä varmaan paljoa sille kertonut. – No mut… kuulen toisen hiiden sanovan. Auringonnousu pitää hereillä pitkälle aamupäivään
Kirja kutsuu lukemaan itseään leikitellen, eri tulkintakehyksistä käsin. Julia elättelee silti toiveita siitä, että voisi olla tälle ainoa ja oikea. Häneltä on julkaistu aiemmin kirjoittamisprosessia käsitteleviä tietoteoksia. Tutkijana Karjula on perehtynyt erityisesti luovaan kirjoittamiseen rituaalien ja leikin käsitteiden kautta. Mab on tottunut saamaan haluamansa ja ujuttautuu vähä vähältä Julian elämään. Näistä ensimmäisessä Ahola näKustantaja: Kustantamo S&S Julkaisuvuosi: 2024 Kansi: Pauliina Mäkelä Sivumäärä: 255 11. Pian Julian, Paulin ja Mabin välille syntyy kolmiodraama, joka saa kaikkien osapuolten elämän perustukset horjumaan. Kun Julia kulkee puistossa puiden muodostaman portin alitse, hän onnistuu kuitenkin herättämään keijukaisten kuningatar Mabin huomion. Alusta saakka on selvää, että Pauli deittailee myös Pyyhenaista sekä useita muita naisia. ARVIO Seksuaalisuuden ja vallan käsittelyä keijukaisten kautta Emilia Karjula – Kuningatar Mab Kirjoittaja: Nita Mäenpää Julia tapaa Paulin Pyyhenaisen syntymäpäivillä. Kuningatar Mab on kirjallisuuden yliopistonopettaja Emilia Karjulan esikoisromaani. Romaanissaan Karjula yhdisteleekin tieteellistä maailmaa ja William Shakespearen keijukaisia tavalla, jolla tiedon ja tarun rajat hämärtyvät. Helsingin Sanomien arvostelussa (24.2.2024) Suvi Ahola tarjoaa kaksi tulkintaa teoksesta: tosimaailmaan kytkeytyvän näkökulman Julian mielen järkkymisestä sekä fantasian, jossa kuningatar Mab tosiaan viettelee nuoren naisen
Hän edustaa Julialle mahdollisuutta paeta sekä vaikealta tuntuvaa tieteellistä työtä että Paulin kanssa umpikujaan ajautunutta suhdetta. Ei ihmisistä ole pulaa.” (s. Loppujen lopuksi kaikki sadut päättyvät ja saaduista lahjoista ja kirouksista on maksettava hinta. Shakespearen Romeosta ja Juliasta nimensä saanut sekä Kesäyön unelman Titaniasta aineksia lainannut kuningatar Mab puhuu arvoituksin eikä aina tiedä itsekään, mikä on totta ja mikä valhetta. Teoksen kieli on yksinkertaista ja suoraa silloin, kun Julia kertoo päivittäisestä elämästään. Lopun kannalta keskeisintä ei välttämättä olekaan itsensä hyväksyminen, vaan vallan ottaminen omiin käsiin. Yksioikoisuudessaan Julian näkökulmista syntyy jopa naiivi kuva, aivan kuin häneltä jäisi jotain hyvin olennaista havainnoimatta. Mab esittäytyy Julialle konferenssissa ruskeasilmäisen, kiehtovan toisinajattelijan hahmossa. Hänen voimansa ulottuvat koko ympäröivään luontoon ja muodostavat käänteismaailman, minkä takia Mab voi esitellä Julialle niin monia vaihtoehtoisia näkymiä. Kirja jättää lukijan tulkittavaksi, onko lopetus hahmojen kannalta onnellinen, surullinen vai kenties vähän molempia. Rakkaudessakin Julia kohtaa pettymyksen: Paul on hallitseva kumppani, jonka oikkuja on toteltava sosiaalisen rangaistuksen uhalla. Samalla hänen ystävänsä Anna kahmii tunnustuksia ja edistyy tutkimuksessaan. Etenkin, kun Julia alkaa myöhemmin kirjoitella akateemisiin artikkeleihinsa seksuaalista keijufiktiota. Intertekstuaalisia viittauksia voi olla vaikea ymmärtää ilman ennakkotietämystä, mutta toisaalta ne antavat tarinaan sopivalla tavalla taikamaa12. Hän haluaisi kirjoittaa väitöskirjaansa, mutta on jumissa yliopiston assistenttina eikä saa hakemiaan apurahoja. Tästä näkökulmasta Mab olisi luontevaa tulkita vain jonkinlaiseksi Julian patoumien ilmentymäksi. Kuningatar ei kuitenkaan pääse mihinkään vaatteistaan, sillä hänkään ei pysty tarjoamaan Julialle todellista vapautta, vaan pyrkii omistamaan siinä missä Paulkin. Siitä huolimatta Julia vastustaa lumousta ja pitäytyy itselleen valitsemassa parisuhdemallissa – avioliitto miehen kanssa ja kodinrakentaminen. 58) Omissa katkelmissaan Mab myös muistelee Shakespearen näytelmistä tuttuja hahmoja ja tapahtumia, kuten keijukaiskuningas Oberonia. Teosta on kuitenkin mahdollista tulkita molempien näkökulmien edustajana, sillä spekulatiivisen fiktion parhaana puolena voidaan pitää kykyä käsitellä tosimaailman ongelmia vieraannuttamisen kautta. kee erityisesti seksuaalisen tukahduttamisen teemoja. Seksi Mabin kanssa on vaivatonta ja ekstaattista, minkä lisäksi se eroaa Julian tavoittelemista heteroseksuaalisista normeista. Julia kykenee saavuttamaan haluamansa normit vain torjumalla itsestään löytämiään puolia. Kirjan kokonaisuuden kannalta kantaviksi teemoiksi nousevat valta, seksuaalisuus ja identiteetti. Kuningatar Mab sen sijaan puhuu mahtipontisen vanhahtavasti ja toistelee omaa suuruuttaan kuin mantraa: ”Minä olen Kuningatar: voisin palata kotiin tai mennä takaisin nukkumaan tai valita jonkun toisen. Anna edustaa tarinassa jonkinlaista normaaliutta, tasapainoa ja pysyvyyttä, joihin Julia ei pysty kunnolla kiinnittymään. Kuningatar Mab on keijumytologian arkkityyppi, kaunis kaukaa mutta läheltä katsottuna vaarallinen. Päähenkilö Julia on elämälleen suuntaa etsivä nuori nainen
Se tarjoaa kiinnostavan näkökulman ihmissuhteisiin sekä mahdollisuuden leikitellä sillä ajatuksella, että kenties kaupungin puistossa kulkiessaan astuu keijukaiskuningattaren valtaistuimen vierestä. Nita Mäenpää on Kosmoskynän päätoimittaja, freelancer-kirjoittaja ja -kriitikko sekä historian väitöskirjatutkija, josta on kiehtovaa pohdiskella tekstien monia eri tasoja. Teos on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Se saa toivomaan, että kirja olisi aavistuksen pidempi myöhemmin ilmenevien spekulatiivisten elementtien syventämiseksi. Hänen tarinansa kulkee ikään kuin Julian tarinasta erillään, vaikka niiden pitäisi kytkeytyä toisiinsa. Kirjan kannalta keskeinen Paul jää yksiulotteisen epämiellyttäväksi, sillä Julian näkökulma ei avaa hänen persoonaansa, motiivejaan ja tavoitteitaan riittävästi. 13. Vaikka Karjulan kieli on napakkaa, se on välillä liian etäännyttävää. ilmasta mystisen ja Mabin mielenlaadusta sekavan kuvan. Keijukaisnäytelmien, nuoruuden kriisien ja myrkyllisen parisuhdedynamiikan yhdistäminen on joka tapauksessa kutkutteleva yhdistelmä, johon olisi voinut uppoutua syvemmällekin. Shakespearen keijukaisnäytelmiin tutustuneille ja monia tulkintoja tarjoavasta kirjallisuudesta nauttiville Kuningatar Mabia voi suositella
RAAPALEITA Sampsa Hario 14. ”Lienee kuitenkin yleisesti hyväksytty tosiseikka, etteivät toisten syntymättömiä poikasia syövät olennot omaa moraalia ja yhteistyökykyä, jota tarvittaisiin yhteiskunnan rakentamiseen. Tunnetaan myös todisteita, että dinosauruslaji oli kesyttänyt kädellisen kaksimetrisen olennon palvelijakseen ja väitetään tämän karvaisen bipodin kehittyneen symbioosissa jopa sen tasolle!” Alkaa kaakatus, vähitellen yleisö hiljenee. Kädellisiä olikin enimmillään vain 8 miljardia yksilöä ja hallitsijarotua yli 25 miljardia.” Professorin luennot toivat hänelle kyllä julkisuutta, mutta yliopiston nokkimisjärjestyksessä hän oli varsin alhaalla. Esitys jatkuu. Asumukset olivat hyvinkin alkeellisia, mutta parviyhteisöissä saattoi olla jopa miljoona asukasta. ”Maapalloa hallitsi parikymmensenttinen höyhenpukuinen dinosauruslaji, joka oli levittäytynyt joka puolelle planeettaa. Kirjoittaja odottaa kevään muuttolintuja ja toivoo ihmiskunnalle lisää empatiakykyä. PROFESSORI KLAARA KANANEN LUENNOI ARKEOLOGISESTA TUTKIMUSRETKESTÄÄN Pyrähdän salin takarivin orrelle kesken esityksen
”Miltä ulkona näyttää?” ”Lunta ja jäätä silmänkantamattomiin. Immonen ENSIMMÄINEN KONTAKTI Kapteeni Altair ihaili näkyä edessään. Teija Telivuo 15. MIE-GÁ JA MAKIA Hälytys kiiri auringonlaskun jälkeen. – Kumarrus leipurille – niin on makiaa! Mutta nyt tarttee mennä töihin. – Tokkopa näkee edellistä paremmin. ”Ensi kerralla pysäköikää muualle kuin eliöstön käyttämän ulostuspaikan eteen.” Kirjoittaja on spekulatiivisten maailmojen muovaaja, joka unelmoi kirjoittavansa myös lempeistä päivistä. Kestikievarin kellariin jääneet asiakkaat katselivat kärsimättöminä, kun traakinsurma herkutteli omenastruudelillaan. Traakki kävi lähemmäs, kunnes leijaili keskelle toria ja lipoi kieltään. – Kuin teräväpäinen tää uus lienöö. Pian hän palasi tuohtuneena. Kyläläiset kiiruhtivat ääneti kellareihinsa. J. Huudot oli opittu tukahduttamaan. J. Viimein Mie-Gá nuoli huulensa tomusokerista. ”Laskeuduimme onnistuneesti”, yliperämies ilmoitti. J. Kaikki tiesivät kapteenin haluavan olla ensimmäisenä pinnalla. Maisemoidut talot sulautuivat lähimetsään, mutta haju ei. Mikä on lämpötila?” ”Miinus viisitoista astetta, kapteeni.” ”Selvä”, kapteeni vastasi ja poistui komentosillalta. Tehkää tarvittavat valmistelut tutkimusaseman pystytystä varten. ”Menen ulos. Aluksen vieressä on jonkinlainen tie ja avoin katos sen reunalla, ilmalukon edessä.” ”Hyvää työtä”, kapteeni kehui. Traakki huomasi pihalle astuneen soturin ja luuli saavansa helpon aterian. Ja onhan meillä traakinsurma. J. Matka siniselle planeetalle oli ollut pitkä. Skannaukset eivät havaitse elämää kolmen kilometrin säteellä. Tallit suljettiin, lyhdyt sammutettiin; alkoi odotus. Ensimmäisiä ylilentoja tuskin huomasi, mutta ne madaltuivat. – Traakki tuloo. ”Kaikki hyvin, kapteeni?” yliperämies kysyi nenäänsä nyrpistäen. Kellareissa hyräiltiin kaikotusvärssyjä ja juotiin keskeneräistä viiniä kynttilänvalossa. Immonen on keski-ikää lähestyvä nuorimies, joka vasta hiljattain löysi tähän asti pimennossa murjottaneen sisäisen prosaistinsa. Vihdoin he pääsisivät aloittamaan paikallisen eliöstön kartoittamisen
Tarinassa vuorottelee kaksi aikatasoa, jotka täydentävät toisiaan. Serverillä kehottomina asuvat isoisä Pekka, hänen tyttärensä Laiho ja parikymppinen kapinoiva lapsenlapsensa Pii ovat herkullisia hahmoja. Novelli on karu, mutta kuitenkin toiveikas ja lämminhenkinen. Atorox-palkittu Emma Halmin vaihtoehdot kuolemalle avaa kokoelman vahvasti. Heidän tariKansi: Kaj Syrjänen Sivumäärä: 323 Kehottoman elämän syntysijoilla Reetta Vuokko-Syrjänen – Mahdottomien kukkien puutarha 16. Toinen novelli Luovutusvoitto ei yllä ensimmäisen novellin tasolle. Alkupuolen itsemurha-aikeinen Emma ei saa yhteyttä mihinkään hoitotahoon, vaan hänet pelastaa kuolemalta outoja kysymyksiä esittävä henkilö, joka tuntuu kaipaavan itsekin pelastusta. Ensimmäistä novellia lukuun ottamatta kaikissa novelleissa ihmiset on siirretty asumaan verkkoservereille, jolloin heidän aikansa fyysisissä kehoissa jää vähäiseksi tai olemattomaksi. ARVIO Kustantaja: Osuuskumma Julkaisuvuosi: 2023 Kirjoittaja: Venla Lintunen Mahdottomien kukkien puutarha on scifinovellikokoelma, jonka seitsemän tarinaa sijoittuvat samaan universumiin kuin kirjailijan esikoisromaani Syntykeho, mutta enimmäkseen eri aikoihin. Kokoelmalla on löyhä kehyskertomus, joka muodostaa sen kahdeksannen tarinan. Sen asetelma ja henkilöhahmot ovat aivan yhtä onnistuneet, mutta tarinan kaari tuntuu loppuvan kesken. Novellissa ei vielä ole siirrytty elämään kehottomaan tilaan, mutta elämä on siitä huolimatta hyvin säänneltyä
Novelli on todella eheä ja toimiva rikostarina, jossa on jälleen onnistuneesti luodut henkilöhahmot ja jopa useita mahdollisia murhaajia, mikä on vaikuttavaa varsinkin ottaen huomioon tarinan pituuden. Korjus alkaa selvittää tuhotun kehon rikosta ja joutuu monenlaisiin seikkailuihin. Neljäntenä novellina on sopivasti Atorox-palkittu Neljäs porsas, jonka nimi on hykerryttävä. En ole aivan varma siitä, pidänkö novellin minäkertojasta, vaikka tällä onkin joitain samaistuttavia piirteitä, mutta ei aina tarvitsekaan pitää. Kehottomaan maailmaan sijoittuva etsivä on minusta mielenkiintoinen konsepti, ja lukisin mieluusti Jaak Korjus -aiheisen rikosromaanin. Tarinassa latinalaisamerikkalainen isoäiti kertoo tarinaa lapsenlapselleen kolmen pienen porsaan teemalla, paitsi, että tässä tarinassa kolmella pienellä porsaalla onkin lisäksi pikkusisko, joka on tietenkin novellin nimen neljäs porsas. Toisaalta latinotuulahdus tuo kirjaan oman värinsä ja vähän erilaisia tunnelmia. Tästäkään novellista ei jännitystä puutu, ja viihdyttävyyden lisäksi se saa miettimään esimerkiksi uskontojen asemaa ja yhteiskunnallisia valtarakenteita. Tarinassa isoisä yrittää saada lapsenlapsensa kapinan katkaistua kertomalla menneisyydestään. Tarina kertoo Lauran ja koulukaveri-Jeminan monimutkaisesta ystävyyssuhteesta, koulukiusaamisesta ja heidän yhteisestä harrastuksestaan. 17. Voi olla, että avausnovellin kova taso saa muuten hyvän novellin tuntumaan vajaammalta. naansa ja kehityskaariaan olisi mukava lukea lisää. Viidentenä novellina on Anna itse kolmantena, jossa jo aiemmasta novellista tuttu etsivä Jaak Korjus tutkii outoja tapahtumia peiteroolissa katolisessa nunnaluostarissa. Tarina ei ole kokoelman suosikkini, mutta se tuo vähän erilaisen näkökulman kehottomaan maailmaan. Idea tällä novellilla on kaunis ja briljantti, toteutus vain olisi ehkä vaatinut lisää sivuja henkilöiden kehityskaaren ja juonen kannalta. Novellissa on hieman mustaa huumoriakin, mutta enimmäkseen meno siinä on aika kylmäävää. Sovitusmatka on kokoelman kuudes novelli, ja sen päähenkilö on puhekieltä kirjoittava teini-ikäinen minäkertoja Laura. Kolmas novelli Jäässä heijastuvat kuvat alkaa sillä, että eräs kuuluisuus ilmoittaa päähenkilö Jaak Korjukselle omasta murhastaan. Lauran tekemät valinnat saavat hänet kuitenkin vaikuttamaan ikävältä henkilöltä. Tarina on oivaltava, vaikka olisin ehkä jatkuvuuden kannalta mieluummin lukenut samojen alueiden serverien ihmisistä kuin aiemmissakin tarinoissa
Heillä on ongelmia, isojakin, mutta he ovat silti (tai ehkä juuri siksi) samaistuttavia. Novelli on sujuvasti kirjoitettu ja vauhdikas, vaikka odotukseni siltä kokoelman huipentavana tarinana olivat vieläkin suuremmat. Teksti onnistuu kuitenkin kytkemään löyhän kehyskertomuksenkin yhteyteensä, ja siitä jää toiveikas ja odottava olo kirjoittajan seuraavia mahdollisia teoksia kohtaan. Hän kirjoittaa ja lukee spefiä monipuolisesti. Tämä viihdyttävä ja ajatuksia herättävä teos kannattaa mielestäni lukea siinä järjestyksessä, johon Vuokko-Syrjänen on sen koonnut, sillä kirja lähenee novellien välisiltä yhteyksiltään jonkin verran romaania. Myös kehyskertomus kytkeytyy novelleihin ja saavuttaa aivan viimeisen novellin jälkeen vielä huippunsa. Osa novelleista perustuu edeltävissä novelleissa ilmi tulleisiin asioihin. Venla Lintunen opettaa äidinkieltä ammattikoulussa. Teoksen maailma on rikas ja täyteläiseksi rakennettu, ja kirjoittajana kadehdin Vuokko-Syrjäsen taitoa piirtää henkilöistä näin eläviä ja todellisia. Seitsemäs tarina on kokoelman niminovelli, joka kertoo Syntykeho-romaanin henkilöistä Kipistä ja Artistista. Novellissa seikkaillaan satumaisessa virtuaalipuutarhassa, ja novelli on myös humoristinen. 18
Piirtämisen, valokuvaamisen ja sosiaalisoitumisen ohella Susanna kirjoittaa kissansa Pantterin kehräävällä avustuksella. Tervetuloa linjoille. Olet tervetullut juttelemaan siitä, mitä kirjoitat juuri tällä hetkellä tai sitten niistä kirjoittamisen estävistä arkielämän realiteeteistä. Tervetuloa Spefistien hengailuiltaan 15.05.2024 klo 18.00–20.00 etänä Discordissa! Haluaisitko tavata muita kirjoittajia, mutta oman kodin rauhasta käsin. 19. Toiveena on, että kaikilla olisi kuva ja mikki päällä. Susanna on monialainen taiteilija, jolla on turhan monta projektia samanaikaisesti päällä. Ei ole väliä, oletko aloitteleva kirjoittaja vai jo julkaissut. Ota kahvikuppi vierelle tai jos on liian myöhäinen aika sille, niin juo teetä tai jotakin muuta fantastista sekoitusta. Hengailuillan vetää hallituksesta Susanna Otakari. Nyt se on mahdollista, STK järjestää matalan kynnyksen etähengailuillan muille spekulatiivisesta fiktiosta kiinnostuneille
tekijä: noppon meenuch lähde: unsplash 20
”Joko kuume taas on nousemassa. Sitä paitsi minun Artemidani on kuollut. Minä en totisesti halunnut sitä. En kestä ajatusta savuavasta elottomasta hirviöstä, joka on vain symboli Rizanin keisarikunnan aiheuttamasta tuhosta maassani. Muinaisen koneen monivuotiset juuret on katkaistu, se on keisarikunnan hallussa. ”Ei”, sanon ääneen huopien välistä. Luulin tuntevani hänet. Että kaikki loppuu näin. Sitä ajatellessani tunnen kyynelen valuvan ärsyttävästi ohimoa pitkin, ja kurkkuani kuristaa. Annan sinulle lisää lääkettä.” Anna koko pullo, haluan olla taistelukunnossa, haluan vaatia piittaamatta seurauksista maksalleni. Kaikki on jo valunut hukkaan. Ei muualla kuin länsirizanilaisten tehtaissa ja hiilikaivoksissa kammottavissa oloissa tai keisarikunnan valloitussotien eturintamassa kuolemassa. ”Ole vain paikallasi”, tuttu matala ääni rauhoittelee: kuski on Lavre. Hän on kuitenkin keskittynyt selviämään ja huolehtimaan minusta. Hevosen vetämät kärryt vievät minut yhä kauemmas maasta, jonne menneisyyteni ja iloni jäävät kuolemaan. Joafinin tahdosta taistelu on kuitenkin ohi. Ja Facturia on viety. Toivo ja nuoruuden into ovat kadonneet Lavren olemuksesta. Me todella loimme jotain uutta. Meidän Justiciamme. Haluavatko muut sadoistatuhansista Justician kansalaisista. Haistan kivihiilen kitkerän hajun. Joafin vaihtoi sen panttivankeihin. Olemme tulossa teollisuuskaupunkiin. En halunnut enkä edelleenkään haluaisi, että vuosien työ ja uhraukset tehtiin turhaan. Selkäni ja raajani vihjaavat kipuineen, ettei minusta ole taistelemaan. Ehkä koskaan. Loimme toivoa ja uusia mahdollisuuksia lukuisille ihmisille – varsinkin toisverisille – joilla ei ollut tulevaisuudennäkymiä. Antaisivatko he Joafinin tehdä sen, jos tietäisivät. Ymmärrän sen hyvin. Viimeiset jäännökset Camilla Kantola Havahdun kuumeisesta puoliunesta. En olisi uskonut, että lapsuudenystävä, jonka suunnitelmiin luotin yli kaiken, tekisi lopulta tämän valinnan. Hän on säästänyt meidät kummatkin, mutta mihin tulevaisuuteen, millaista elämää voi elää tyhjän menneisyyden päällä. 21 NOVELLI. Valtakunta on romahtamassa nopeasti ennen kuin se pääsi kunnolla jaloilleen. Joafin on lähettänyt nuorimman uskollisista avustajistaan kuljettamaan minut pois. Onko tämä se kaupunki, jossa minut lastataan junan kyytiin, ja se vie minut pois kiskoja pitkin. Pysähdyn, kunhan löytyy turvallinen paikka joltain tyhjältä kujalta. Keisari on jo palauttamassa sitä osaksi Rizania
Omia vääristyneitä huutojani Rizanin pääkaupungin tyrmästä, kun sormiani murrettiin. Aina vain enemmän kerralla.” Artemida naurahtaa. Jotkut uskovat, että toisveriset ovat sukua peikoille, mutta en sanoisi Artemidan korvia ääneen peikonkorviksi, se loukkaisi häntä. Vai onko se pimeyttä. Minkä muodon legendojen tuho ottaa. Annan silmien painua kiinni. Pienimmät Jäännökset. Kärryissä on mukanani sirpaleet sitä, minkä vuoksi taistelin. Minun ei tarvitse nähdä, kun kaikki loppuu. Otteeni todellisuudesta lipsuu, olen liian sairas. Kukaan ei ole rohjennut koskea Siihen vuosisatoihin, tai useimmat ovat ihmiskunnan onneksi kai pitäneet Senkin olemassaoloa vain taruna. Yritän vakuuttaa itselleni, että se on ainoa mahdollinen, väistämätön lopputulos. Pelkäsin pahinta. Minun on vartioitava niitä. Muistikuva on liikaa, mutta nouseva kuume pehmittää niitä ja vie minut kauemmas. ”Oseitra”, hän sanoo nimeni hempeästi. Me kuitenkin löysimme etsintöjemme tuloksena myös Sen luolaan johtavan kartan ja sisäänkäynnin, jonka sovimme pitävämme ikuisesti sinetöitynä... Joafin, senkin paska. ”Eivät ne virran yli pääse!” Hän kääntyy takaisin katsomaan työpöytäänsä, työkaluja ja Jäännösten kappaleita, joista hän toivoo voivansa yhdistellä jotain 22. Pakenen takaisin sinne, missä kaikki oli oikein. Mutta ei enää: Justicia on menettänyt Facturian. Miksi pelastit minut niin suurella hinnalla. Rizanin tehtaat syytävät uudenlaisia kiväärejä. Hän virnistää hämmentyneesti työesiliinassaan. * Juoksen ovesta sisään Artemidan luokse, syleilen ja suutelen häntä. Miksi sinun piti vaihtaa minuun ja muutamaan muuhun koko Facturia. Se, josta historian kauheimmat tarinat kertovat. Keisarikunta riistää polttoaineensa ja raaka-aineensa maasta ja turmelee sen, tukahduttaa kaiken elävän savuun. kunnes Joafin päätti toisin. ”Mistä hyvästä tuo on?” ”Kuulin, että keisarin armeija on edennyt lisää itään täällä päin. Facturia tekemässä toisintoja perunantaimista (sen luomistyössä kiehtovinta olivat salaperäiset äänet sen sisuksista). Pelkäsin, että ne ehtisivät tänne asti.” Artemida kohottaa kulmiaan ja katsoo minua kuin olisin kummallinen. Kaikesta huolimatta en voi olla toivomatta, että legendat ovat väärässä, tai ainakin että luolan sisäänkäynti on lopullisesti tukossa ja tuhon käynnistykseen tarvittava taika on menettänyt voimansa vuosituhannen aikana eikä toimi enää. Jos pimeys väistyy niiden yltä minun aikanani. Ehkä jonakin päivänä voin palata jälleenrakentamaan haudoille ja raunioille. Huutoja keskeltä taistelua, ihmisiä liikkeessä hetkeä ennen kuoliniskua. Kohautan hartioitani nolostuneena. Kuulen ja näen välähdyksiä menneestä. Hänen pieni, matala nenänsä kurtistuu aina hauskasti, kun hän tekee niin, ja suuret korvat nousevat pystyyn. Me kasvatimme kaiken paitsi miekat ja tuliaseet. ”Ainakin olin hiukan huolissani. Värit ovat tosin mielikuvituksellisia kuumeen vaikutuksesta. Moni ei kuitenkaan tiedä, että on olemassa vielä viimeinen ase. Justician viimeinen isku saattaa olla pahempi kuin mikään, mihin Rizan pystyy. Me taas kasvatimme sen, mitä meillä oli. Minulla on tehtävä. Kukaan ei tiedä
Kai Jäännökset ovat edelleen mukana. Toistaiseksi hän ei ole onnistunut, vaikka onkin toisverinen. Tartun löytämiini pieniin esineisiin ja tuon vasemman käteni ulos huovan alta. Ajatus saa minut voimaan huonommin. Haluan varmistua asiasta. Me olemme käyneet läpi lukemattomat määrät kaikenlaista rojua, jotka ovat joko rikki tai eivät alun perinkään palvelleet käytännön tarkoitusta. Kultapinta on naarmuuntunut, alla näkyy ruskeaa oikean siemenen pintaa. Ruhjeet sinertävät ranteen ympärillä. En mahdu juuri liikkumaan. Kaikki on tallella. toimivaa. ”Joku on päällystänyt siemenen kullalla. Kokeilen turhautuneena liikuttaa edes peukaloa, mutta se on edelleen huono ajatus. Tai taas kahleissa keisarin tyrmässä. Hartiatkaan eivät liiku kuten ennen. Olen rasittunut ratsastettuani tänne pitkän matkan ja haluaisin nakata sen pihalle. Ajattelen, että aiemmat armeijat eivät ehkä olleet yhtä hyvin varusteltuja kuin keisarin. Otan sen ja kääntelen sormissani, tuijotan tarkkaan. Lautoja, laatikoita ja tärähdyksiltä suojaavaa olkea on aseteltu ympärilleni tiiviisti ja taitavasti niin, että olen mahdollisimman näkymätön kärryissäni. Tämä näyttää juuri sellaiselta. Sen muoto muistuttaa tuntemattoman kasvin siementä. Sillä aikaa kun nukuin, se kasvatti Facturian tekemiin taimiin kukinnot ja pieniä tomaatin alkuja! Kyläläiset yllättyivät nähdessään, että saivat meiltä niin pitkällä olevia taimia tähän aikaan keväästä. Mutta katso.” Hän ottaa pöydältä jotain pientä ja näyttää minulle. Se oli pehmustettuna laatikossa, joka oli tuntematonta materiaalia ja jossa oli toislaisia kirjaimia päällä. Emme vain tiedä vielä, mikä.” Tuhahdan. ”Entä jos ne rakentavat sillan?” ”Me tuhoamme sen ennen kuin se valmistuu. Jokin tarkoitus sillä varmasti on. Ja kyllä niiden eteneminen muutenkin pysähtyy, kun muuri pitenee.” Huokaisen. Silti tämä siemen toimi matkalla takaisin. Toislainen verenperintö ei ole jättänyt hänelle tai muillekaan ihmisille perinnöllistä kykyä hallita tai ymmärtää näitä esineitä. Olin panttivanki, joten minut piti pitää hengissä, mutta terveenä minua ei pa23. Kultakimpale. Nyrkissäni on kultapintainen siemen, kaksi pientä pelinappuloiden kaltaista kiveä ja sirot sakset, joiden terät ovat sinistä lasia tai läpikuultavaa kristallia. ”Facturia tekee materiaaleja kyllä raivostuttavan hitaasti.” ”Kunhan se kasvattaa lisää niitä juuria, eiköhän rakentaminen nopeudu. Tiedän, että siteiden alla sormet näyttävät paljon pahemmilta. Lavre puhuu rauhoittavia sanoja ja palaa paikalleen ohjaamaan kärryjä. Katson kättäni. Laatikko oli vain laatikko – no, kyllä se edelleen on komerossa tallessa. Vastuullisempi kuin Joafin. Se taistelukyvystä. Mutta ne ovat kuulemma kestäneet ja kasvaneet kuin olisi kesä.” * Herään siihen, että päätäni nostetaan ja huulilleni kallistetaan pieni pullo. Entä se laatikko?” ”Kuuntele, rakas. Mikä tämän tarkoitus on?” ”Se löytyi raunioista vuosisatoja vanhasta varastosta. Tuntuu vähän siltä kuin olisin jo arkussa. Se on vähän kastanjaa isompi. Vilian-joki tunnetaan historiassa siitä, että se on aina pysäyttänyt vihollisarmeijat. Tunnustelen kömpelösti taskujani kylmässä hiessä. ”Kulunut se ainakin on. Hän on vastuullinen ollakseen niin nuori. En ymmärrä
Jotkut pysyivät hiljaisina lukuisten yritystenkin jälkeen, eikä Joafinin ja Artemidan esiin kaivamista muinaisteksteistäkään ollut niiden kohdalla apua. Sen tekijä esiintyy tarinoissa eri nimillä, kuten Afeafe tai Facta – ehkä koneen mukaan, tai ehkä kone nimettiin hänen mukaansa. Ajattelen itse konetta, jos sitä voi koneeksi sanoa. ”Miten saitte sen toimimaan. Se juur24. Se on pienen vajan kokoinen arkku, jonka sisällä on elämää. ”Miten se toimii. Erityisesti maasta. * ”Mitä se tekee?” rizanilaiset kysyvät minulta uudestaan ja uudestaan. lautettu. Se on tiukasti maassa kiinni, vaikka se on tuotu tänne muualta. Kone, joka elää ja käy taialla. Ei, tämä on hyvin epämiellyttävä uni. Tunnen kämmentäni vasten lämpimän hehkun juuri ennen nukahtamistani. Kun nyt katselen sitä, minun on myönnettävä, että legendat siitä eivät ole liioiteltuja. Aloimme synnyttää uutta järjestelmää arvoituksesta, jonka maailmasta kadonneet olennot ovat jättäneet perinnökseen satoja vuosia sitten. Toki tarinat ovat sekoittuneet taruihin tulilinnuista ja ikiaikaisista suo-olennoista, vaikka niistä ei kuitenkaan ole löytynyt todisteita. Muutamia hän tunki taskuuni. Eikö se mahtunut sisään, vai pitääkö sen olla taivasalla?” Typerältä tuntuvia kysymyksiä, mutta en tiedä, mistä aloittaa. Oletteko oppineet manipuloimaan eetteriä?” ”En tiedä mistään eetteristä mitään!” huudan taas. Mikä se edes on. Kuulustelujen väkivallasta on vaikea muistaa kaikkea. Ei ole järkeä palata. Jos haluaisin kuolla hyödyttääkseni omaa puoltani sodassa, sen olisi pitänyt tapahtua viikkoja sitten – silloin ehkä Joafin ei olisi antanut Facturiaa pois saadakseen minut takaisin elossa. Toivon, etten ole kertonut mitään sodan kannalta ratkaisevaa. Nyt ei ole kuitenkaan järkeä palata kuolemaan Joafinin kanssa. Niin yritän toistella itselleni. Näiden pienien esineiden tarkoitusta ei vielä tunneta. Me otimme toislaisten Jäännökset käyttöön hävittääksemme nälän ja köyhyyden, poistaaksemme sotien ja orjuuden syyt. Ääneni murtuu. ”Kaivoin esiin Facturian”, Joafin sanoo innostuneena, taputtaa sen kylkeä – ääni kuulostaa puumaiselta – ja kohentaa silmälasejaan. Joidenkin Jäännösten käyttötarkoituksen saimme selvitettyä tutkimalla, vuosien työllä. Välillä kuuluu rasahduksia. ”Se saa aineksia joka paikasta! Ilmasta, sateesta ja maasta. Se näyttää juuri niin häkellyttävältä. Ainutlaatuinen toislainen keksijä kierteli maita, auttoi ihmisiä ja kävi kauppaa kuninkaiden kanssa. Jotkut eivät usko koko laitteen olemassaoloon. Kahdessa laatikossa vierelläni on isompia esineitä. Sitä ei ollut tehty säilöttäväksi museoihin ja palvontapaikkoihin. Myös muutama syvennys on. Muodoton arkku on niin outo. Facturia on tarujen muinainen ihme. Sen ulkopinta on täynnä putkimaisia, pyöreitä ja kulmikkaita ulkonemia, jotka ovat kuin eläviä kahvoja tai kyhmyjä. Vaikka jotkut saattoivat toimia kerran tai kaksi satunnaiselta vaikuttavissa tilanteissa, emme saaneet selvitettyä niiden toimintatapaa. Olin taistelija ja Justician uuden hallinnon ydinjoukkoa. Kun lähdin Justiciasta, Joafin pakkasi mukaani mitä ehti. En halua yrittää
Ja katso!” Joafin painaa kämmenensä koneen kyljessä olevaan syvennykseen ja pyytää hiljaa: ”Tiiliä, kiitos.” Laitteen kylkeen avautuu kolo. Myös – myös historian.” Legendat kertovat, että vuosisatoja sitten se hävitti paitsi valtakunnan, myös kaikki toislaiset. Näyttää siltä kuin Facturiasta maahan tunkeva juuri liikahtelisi hienoisesti ja laajenisi. Käteni ovat parantuneet melkein kokonaan. Joafin hymyilee ontosti toisesta suupielestään. Pian kuitenkin uni saa otteen minusta uudestaan. Tuhonnut kaiken minun takiani!” raivoan kuumeessa. ”Ei sodassa ollut kuitenkaan enää toivoa”, Joafin vastaa. Puran siteet sormistani ja tunnen yhtä aikaa järkytystä ja iloa. ”Aina tulee lopulta joku uusi, joka haluaa ottaa selvää siitä mitä tapahtui. * Joafin pitää minua sylissään varovasti ja hellästi ja suutelee minua otsalle. Olen edelleen heikko. Kämmenessäni tuntui lämpöä jossakin vaiheessa, olen varma. Jos keisarikunnalla on tehtaansa valmistamassa vertaa vailla olevia aseita ja vielä Facturiakin tuottamassa läpäisemättömiä suojavarusteita, mitä Justicialle jää. Hehku palaa nukahtaessani ja tällä kertaa hätkähdän vielä hereille. ”En kyennyt”, hän sanoo. Vilunväristyksiä tuntuu taas. ”Olen pahoillani.” ”Mitä hemmettiä sinä olet tehnyt, lahopäinen johtajamme. Ei mitään. Aina jää jäljelle jotain.” 25. Kuume on laskenut. * Säpsähdän hereille. Sitten katson kättäni tarkemmin. Se on siemen, olen varma siitä. Miten tämä on mahdollista. Juuret ovat jo suuret ja muhkuraiset kuin vanhalla kuusella. Siinä on tiiliä hienoimmasta materiaalista. Vaikka Justician mahdollisuudet olisivatkin sitten mennyttä, toivo ei koskaan katoa kokonaan niin kauan kuin meitä ja toislaisten Jäännöksiä on. Näenkö unta. Myös selkä on paljon parempi. Tajuan nukahtaneeni Jäännökset kädessäni. Laitan tavarat taskuuni. ”Ne tuhosivat suuren osan meidän armeijaamme siinä taistelussa, jossa jäit vangiksi ja Artemida kaatui. Kuinka suureksi ne vielä kasvavatkaan. En ymmärrä, miten kukaan haluaisi tarttua niin hirveään aseeseen. Minua värisyttää, ei pelkästään kuumeesta. Facturia ei suostunut tekemään aseita, mutta se auttoi meitä silti monin tavoin sodassa tuottamalla kilpiä ja muurien raaka-aineita. tui pihaan. Säikähdän, kiroan tyhmyyttäni. et vain voi mennä Katkeruuden ytimeen. Hidas viivytystaistelu tai nopea tappio – ihan sama lopputuloksen kannalta.” ”Ei, älä lähetä minua pois! Haluan jäädä tänne kanssasi. Emme vielä tiedä, mitä ne kaikki tekevät!” Joafin katsoo minua ja pudistelee hitaasti päätään. ”Et... Ruhjeet ovat hävinneet ranteista ja sormet toimivat häkellyttävän hyvin. Ne painautuvat paljasta kämmentäni vasten. Mitä jos mittaamattoman arvokkaat esineet olisivat vierähtäneet nyrkistäni jonnekin kärryn pohjalle. Minun täytyy saada lisää voimia takaisin ennen kuin nousen, jottei kuume uusiudu. Tunnen oloni paljon terävämmäksi ja paremmaksi. Ujutan käden taskuuni, mutta en irrota otetta siemenestä, pelinappuloista ja saksista. Se tuhoaisi kaiken. Haluan koko olemuksellani estää sen, mitä tiedän olevan tapahtumassa
Täällä ei näy ihmisiä. Rakastaa millä tavalla. Rakastaa. Mitä hän edes tarkoittaa. Hän vetää esiin taskukellon ja katsoo sitä silmiään hieroen. Käännän sen ylöspäin. Mietin, tarvitseekohan matkalla rahaa. Se osoittautuu silkkipussiksi, joka on täynnä kolikoita. Tunnen huolta sen riittävyydestä. Kuinka kauan. Olen hämmentynyt ja kiihtynyt, ajatteleminen on vaikeaa ja yritän taistella kuumetta vastaan, mutta se on tukahduttava hahmoton peto, joka vie todellisuuden minulta. Selkäni tuntuu siltä kuin olisin ainakin kymmenen vuotta nuorempi. 26. ”Junan saapumiseen on vähän toista tuntia.” Nousen. ”Tai edes Joafinille, hänellähän on etumatka luolaan.” ”Niin...” Epäröin. Kykenetkö ajattelemaan, mitä olet tekemässä?” ”Sodassa oppii murhaamaan, eikä minun suvustani ole paljon jäljellä Rizanin viimeaikaisten hyökkäysten jälkeen.” Hänen äänensä on väritön. ”Haluat tuhota Rizanin, vihollisesi ja liittolaisesi ja kaiken tekemämme?” intän. * Herään terveenä, liioittelematta! Kuume on poissa ja nousen istumaan varovasti laatikoiden keskellä – siihen on juuri ja juuri tilaa. Sanoisin, että olen pahoillani, mutta se ei varmasti auttaisi. Ehkä maanpako on vieläkin ainoa mahdollisuuteni. Vasenta kämmentäni kutittaa. Hän ottaa lasit pois, kääntyy ja harppoo pois huoneesta ennen kuin ehdin edes ymmärtää, mitä juuri tapahtui. On aamu. Ja jos on pienikin mahdollisuus, en voisi elää maanpaossa ajatellen, että heitin sen hukkaan.” ”Mutta mitä kaksi ihmistä mahtaa Rizanille?” Lavre järkeilee ääni särähtäen. ihmettelen itsekseni. Tämä sota on viimein tehnyt hirviön hänestäkin, tuhonnut taas yhden suuresti arvostamani ystävän. Minusta tuntuu, että hän ei ole enää itsensä. Olemme pysähtyneet aseman liepeille kaukaisimpien varastorakennusten suojaan. Lavre havahtuu kuskinpenkiltään ja katsoo minua epäilevästi, huolissaan. Hämmästykseni on suuri, kun sen yläpuolelle kasvaa kuin tyhjästä pyöreä muoto. Hän näyttää siltä kuin olisi tuskin nukkunut moneen päivään. ”Joko olet noin paljon paremmassa jamassa?” hän kysyy. Nauran ääneen, tämä tuntuu suoranaiselta huijaukselta. Luovutan. Ihmeellinen parannusvoima ei yksin riitä siihen. Saatan pystyä vielä vaikuttamaan asioihin. En ole varma, että tämä on järkevä tie.” ”Et kai halua palata takaisin kuolemaan?” Huokaisen. Kaikki, joille annoit toivoa, omavaraisuuden, lukutaidon. Ajattelu on helpompaa. Kaikki ne vuodet jotka olin Artemidan kumppani, vai vasta nyt. Oikeassa nyrkissäni, jossa siemen on edelleen, tunnen lämpöä. ”Kuule. ”Eihän minulla olisi enää mitään maailmassa! En kestäisi ajatusta, että kaikki ovat kuolleet... Ehkä en vain ole hyväksynyt tosiasioita. Minua ei enää vaivaa raivo eikä liioin kaikennielevä synkkyys. ”En halua kuolla – mutta en voi vain jättää kaikkea. En minä opi elämään etelässä, kuulun tänne, elävänä tai kuolleena!” ”Rakastan sinua liikaa tuhotakseni sinut”, Joafin kuiskaa. ”Hitto, lähetä edes joku toinen pois”, anon viimeisen kerran epätoivoisesti. Hänen silmälasinsa huurustuvat, kun hän laskee minut varovasti vuoteelle. Kykenetkö todella sellaiseen. Suuni jää auki, järkytykseeni sekoittuu kummastusta. Sellaisia, joita käytetään eteläisissä valtioissa. ”Vanhat, nuoret, vastasyntyneet. Näen aivan lähellä ratakiskot
Kuka tietää. Ratsu toi minut tänne vuorille suuren Harmaanmeren länsirannikolle nopeammin kuin mikään hevonen ennen on ratsastanut – paitsi ehkä toislaisten aikoina kauan sitten. Sydämeni hakkaa pelosta ja innosta. En ole koskaan juossut niin kovaa. Näen kasan kiiltäviä pienempiä kiviä, jotka ovat muuttuneet prosessissa timantinkestäviksi. Ehdin voihkaista sanattomasti. Kulmikkaita merkkejä, jotka eivät pysy siisteissä riveissä kuten meidän kirjaimemme vaan muistuttavat jonkinlaisia kaavioita. Omituinen tunne leviää kumpaankin jalkaani. Lukemattomia askelmia, hitaasti kääntyvä spiraali. Minulla on yksi ainoa mahdollisuus ehtiä ajoissa. Epätoivoni syvenee joka kopahduksella. Katossa on kivipalkkeja, joissa on toislaista kirjoitusta. Muutaman kierähdyksen jälkeen onnistun pysäyttämään vaarallisen alastulon kädelläni. Luola on sellainen kuin kirjassa. ”Minun on mentävä takaisin”, sanon kun palaan kärryjen luo. ”Voisimme kutistaa keisarin armeijan mies kerrallaan, jos saamme sen toimimaan muuhun kuin kiveen. Nyrkkini avautuu, siemen putoaa otteestani. Ja kutistanut suurimmat niistä. Ehdin vetäistä henkeä ja huitoa hyödyttömästi. Puhuuko hän jo Sille. Jähmetyn kuuntelemaan keveitä, teräviä kopahduksia: siemen hyppii portaita alas. Hämärtyvässä illassa en näe Joafinia missään. Mutta onhan se tällaisenakin korvaamaton!” Joafin sanoi kauan sitten esitellessään sen minulle. Kiviseinä kohtaa pimeässä otsani ja kierähdän kaatuessani. Kysymys voi olla tunneista – tai sitten minuuteista tai sekunneista. Pidin kämmentäni sen niskaa vasten, ja nyt se pystyy ihmeelliseen laukkaan väsymättä. Suunnat katoavat. Haluan kyetä juoksemaan nopeasti. Onko Joafin kielekkeellä. Raivatun kivikasan keskellä on sylinterimäinen vahva häkki, jonka sisällä on sileä pallo tuntematonta ainetta. Olen kuitenkin nähnyt liikaa muinaisaikojen ihmeitä, joiden ei pitänyt toimia, luottaakseni siihen. Hyppään alas kärryiltä ja lähden juoksemaan varastorakennusten välissä. Joku on kaivanut kivet pois. Lavre tuijottaa minua hämmästyneenä ja nyökkää viimein. Painan kämmenen epävarmana toista jalkaani vasten. Sytytän lyhdyn vapisevin käsin ja alan harppoa portaita alas. Tähän hän on kuitenkin sen jättänyt avattuaan sillä tien itselleen. Mineraalikutistaja. Legendoista päättelen viestin olevan varoitus, vaikka kukaan ei enää osaa lukea toislaisten kieltä. * Kiipeän vaikeaa vuoristopolkua pelko sydämessäni. Viimeisen törmäyksen voimasta etusormi vääntyy. Säntäisin sen perään, mutta saamieni iskujen jälkeen minusta ei ole nousemaan 27. Kun ylhäältä kajastava heikko valo on kauan sitten lakannut näkymästä, tapahtuu jotain kohtalokasta. Sen alla ja edessä on kuilu, jossa tuho asuu. Portaiden pitäisi päättyä yksinkertaiselle kielekkeelle. Olen ajatellut mahdollisuutta, että siellä ei enää ole mitään, kuten täkäläiset väittävät. Sisällä on kapeat portaat. Lyhty kalisee alas ja sammuu. Legendojen luolansuu on ollut kauan suuren kiviröykkiön tukkima. Nilkka kääntyy ja pettää altani
Vieraan tietoisuuden viha nousee äkkiä, tuntuu suoranaisena kipuna ohimoissani. Oletko sinä se. Nuorten, vanhojen, vastasyntyneiden. Olen varma, että olen kierreportaissa maan alla. Minä olin sitä vastaan. Räpytän silmiäni. Mieleni kirkastuu. Se etääntyy pian kuulumattomiin. Vai olenko sittenkin siellä edelleen. Osa tuskasta katoaa ja vaihtuu hämmennykseen. Sitä paitsi se on liian nopea. Kaikki ei ole menetetty, ääni vastaa. kysyn varovasti. Miten tämä hulluutta ja tuskaa hohkaava läsnäolo voi väittää olevansa puolellani. Tapoin liian vähän. Joafin. Palaan mielessäni tyrmään. Se voima, joka olisi voinut 28. Kivi on samanlaista käteni alla. Ne peilaavat ajatuksiani täydellisesti. On kuin joku olisi tunkeutunut ajatuksiini väkivaltaisesti, ottanut sieltä pahimman pelkoni ja antanut sille muodon. Kuulen vain oman säikähtäneen, tiheän hengitykseni. Jäljellä on vain tuho. Käytät petturien nimitystä. Tunnen mielessäni lukemattomien vastenmielisten olentojen elämän päättyvän: ihmisten ja nykyisiä toisverisiä oudomman väen, toislaisten. Olivatko viime päivät pelkkää kuumeunta, olenko herännyt pimeässä todellisuuteen, jossa kidutus alkaa taas kohta ja päättyy vasta kuolemaani. Hengitän hiukan helpommin, kun maistelen vihaa ja kostonhimoa. Sen antamat mielikuvat uudesta suunnitelmasta ovat täynnä paksua menetyksen tunnetta ja pohjatonta vihaa. Etäisesti yritän järkeillä, että niin ei voi olla, mutta kauhu on liian vahvaa. Se juo tuskaani, kärsii kanssani ja itkee ikään kuin paha olisi kaikki mitä maailmassa voi olla, mutta se antaa uuden mielikuvan: ratkaisu on mahdollinen, jos toimin nopeasti. Mieleeni nousevat äkisti Joafinin silmälasipäiset, katkerat kasvot. Se näyttää mielikuvia, jotka sotkeutuvat toisiinsa ja satuttavat minua. Näen tuhon, joka pyyhkii pois koko ihmiskunnan. ihmettelen. Samaan aikaan palaan kärsimyksiini tyrmässä, niin että tunnen tukahtuvani. Maailma on julma. Näen äkkiä avuttomuuteni syvyyden: minulta on viety kaikki. Ei, todellisuudessa olen puolellasi. Hetkinen. heti. Lojun vahingoittuneena kiveä vasten. Se ei ollut pelkkää turhaa toivoa eikä kuvitelmaa. Jokin suuri ja vieras liikahtaa tajuntani liepeillä. Olen tullut matkallani pitkälle. Oikea nimeni on Oikeuden voima. Se ottaa valtaansa. Siellä yö oli juuri näin pimeä. Ajatusten ristiriitaisuus saa minut ottamaan etäisyyttä. Ei pelkästään pohjoista. Ei, huudan mielessäni, mutta kurkustani tulee vain tukahtunutta vinkunaa. Vahvoja muistikuvia justicialaisten kuolemasta rizanilaisten hyökkäyksessä, sotilaiden ja aseettomien sivullisten. Olet vapaa, mutta kaikki mitä rakastit on poissa, kuollut ja ryöstetty. Toivon hetkellisesti vain, että kaikki olisi nopeasti ohi. Siitä on kauan, mutta heidän kuolemansa toi iloa – joksikin aikaa. Olen asunut täällä aina ja tiedän sen. Hänelläkin oli suunnitelma... Ainoaa asiaa, joka minulla on jäljellä. Aiemmin onnistuin pienemmässä hyökkäyksessä, mutta se ei riittänyt. Katkeruuden ydin. Ääni puhuu päässäni: Kuiluun. Sydämeen isketyn jäänsirun tavoin se tappaa uskoni, että pystyn mihinkään. Erityisen kirkkaasti näen taas Artemidan väkivaltaisen kuoleman taistelussa, jossa jäin kiinni. Kaikki ystäväni on tapettu, minut on rikottu. Läsnäolo on hyvin todellinen. Minne asti
Siemen lepää seinän vierellä portaiden jalkopäässä. Pudistan päätäni pimeässä. Se ei ole vierinyt lähellekään kuilua. Katson ympärilleni. Mitä on toivo. Hänen edessään kielekkeen takana on pelkkää yönpimeää. Saavun suurempaan luolaan, jonka lattia on epätasainen. Epätoivo hellittää sydämestäni. Ihmistä, josta ei ole muuhun kuin tuhoamaan, ei tapettu kokonaan. Silmänurkastani näen, miten sivullani pimeys liikahtaa, muuttaa muotoaan. Loputtomalta tuntuvan matkan aikana alan epäillä äänen sanoja siitä, mitä siemenelle on tapahtunut. Ihmisruttoa ei kuitenkaan saatu poistettua maan päältä. Karhea ääneni vakuuttaa minua itseäni, vaikkei se vaikuttaisi vuosisatoja täällä olleeseen luolan asukkaaseen. Ei!” ”Ajattelit varmaan, ettet näe minua enää koskaan?” 29. Näen lopulta alhaalla heikkoa valoa. Ääni vaikenee äkkiä. ”Melkein luulin, että olit rizanilainen.” Hänen silmänsä punertavat. Katkeruus pehmenee. Säntään Joafinin luo. Se on toistenkin elämässä, ei vain minun. Kuvittelin sen kuitenkin pienemmäksi. Ainoa hyväksyttävä maksu siitä, mitä sinulle tehtiin. Puhun ääneen. Hän kauhistuu tunnistaessaan minut ja vetäisee kätensä takaisin. Tulee myöhempiä aikoja, jolloin piiloon ajettu toivo voi taas palata. Mielessäni vahvistuu hitaasti päätös. Nyt kun olet kadottanut ainoan turhan toivosi, mikä on ainoa vaihtoehto vaikuttaa historiaan. Onko se kuitenkaan varmaa, ja onko siellä edes kuilua vai jotakin muuta. Kuolleiden viimeisistä voimista. Joafin istuu leveällä kielekkeellä pää painuksissa ja käsivarret polvien ympärillä, oma lyhty ja silmälasit vieressään. Se on ainoa tie, se sanoo vaimeammin, pehmeästi kuin olisi tyyny, johon olen uppoamassa. Alan onnahdella alas, nojaudun seinään vahvasti. Saan sen jopa sytytettyä tulitikuillani. Epätietoisuuden tuska ainakin päättyy, kunhan pääsen alas. Vaikka Rizanin keisarin viha pyyhkisi yli tämän maan, se ei tapa kaikkia. Ja Artemidalle. ”Tämä on vielä pahempaa. Puolet on legendojen mainitsemaa kielekettä. Huoneen vastakkainen puoli on musta kuoppa täynnä varjoja. Löydän vähän matkan päästä lyhdyn. Tulevaisuus sinetöityy nyt, ajattelen. En uskalla ajatella sitä. Joukko pettureita sulki minut maan alle. Nilkka on alkanut turvota, mutta sekin kestää vielä jonkin aikaa painoani. pyyhkiä maan päältä kaikki vainoajamme. Ehkä portaat ovat tosiaan ohjanneet sen vierimään legendojen kuiluun. Lähestyessäni Joafin nykäisee päänsä ylös ja ojentaa nopeasti kätensä kohti kuilua. Kuilun varjoisa onkalo. ”Tämä tuho on väärä tie. Tunnen kyyneleitä poskillani. Niin kuin minut. Ehkä ei tyhjä, vaan täynnä... Sait toivomaan. Voima, jonka me tiivistimme menetyksestä, surusta ja kadotetuista. Jos en pysty estämään Joafinia, minun on tapettava hänet.” Nousen hitaasti ja huomaan pääseväni pystyyn. Vääntynyt sormi ei ole niin pahassa kunnossa kuin kuvittelin. ”Joafin, älä”, vetoan. Hetken ajan sain heidät toivomaan oikeita asioita mutta ei tarpeeksi – Tartun ajatukseen. Voi se olla lyhdyn valon temppukin, mutta en usko. Laskeudu alas, niin voit huutaa kutsun. Poimin sen. ’Toisveriselle’, niin kuin sinä sanot. ”Oseitra! Mitä hittoa teet täällä?” hän kysyy käheästi
miksi sinun piti tulla tänne vaikeuttamaan tätä entisestään, kun se oli jo melkein ylivoimaista?” Kutsu. Ei oikein ketään kohtaan, ei varsinkaan meidän kansaamme kohtaan. ”Entä jos meillä on jotain parempaa menetetyn Facturian tilalle kuin tuho. Ja sinä! Sinua on vain yksi, tämän jälkeen ei olisi yhtäkään. En halua tietää, mitä hän huutaisi. Luulitko, että minä en välitä sinusta?” Jokin muuttuu Joafinin kasvoilla. Me kävimme jo tämän läpi. ”Koska en usko, että se on oikein, Joafin, rakas ystäväni. Vasemmassa minulla on siemenen hehku, ja annan toivon kasvaa parannetusta kämmenestäni hänen silmiensä edessä. Miksi... ”Toivoin niin! Tämä on pahin painajaiseni. Hän pudistelee päätään. Tuho on jo sinetöity, kun Rizan –” ”Hys”, keskeytän. Hän on kiinnostunut yhteiskunnallisista suhteista ja konflikteista, mutta myös jännittävistä seikkailuista sekä kirjoittajana että lukijana. Kutsun sanoilla ei ole väliä, vain täydellä aikomuksella. Puuttuu enää, että huudan kutsun ja kurkotan käteni alas. Joafin puristaa silmänsä kiinni ja painaa ohimoitaan nyrkeillään. 30. Ratkaisu, johon riittää rakkaus. ”Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia ilman Facturiaa. Uuden luominen ja kasvu.” Istun hänen vierelleen ja kiedon oikean käteni hänen hartioilleen. Camilla Kantola on turkulainen kirjailija, yhteiskuntatutkija ja toimittaja
Suomalaista mytologiaa hyödynnetään muun muassa mökkiä suojelevan haltijan muodossa, jonka sääntöjä Kanervan tulee totella, jotta haltija pysyy tyytyväisenä. Kummajaisten kesä on vahvatunnelmainen, Suomen kesän kauneutta ja mökin tärkeyttä painottava Sara Norjan ensimmäinen spefiteos hänen debytoituaan tietokirjallaan Alkemian historia vuonna 2023. Teksti on välillä proosamaisempaa mutta ottaa säeromaaKansi: Eve Lumerto Sivumäärä: 247 Kesäkateutta ja kummajaisia Sara Norja – Kummajaisten kesä 31. Mummi puhui eläessään kaikenlaisista myyttisistä olennoista, ja Kanervakin huomaa pian, ettei ole yksin. Säeromaani yhdistää nuoren aikuisen huolet suomalaiseen mytologiaan. ARVIO Kustantaja: Nysalor Julkaisuvuosi: 2023 Kirjoittaja: Marras Sinikarhu Päähenkilö Kanerva palaa perimälleen mökille ensimmäistä kertaa isoäitinsä kuoltua Alzheimerin tautiin. Mökin tunnelmaa värittää haikeus lapsuuden kesistä ja muistoista mummista, sillä Kanervan tulee käydä läpi mumminsa tavaroita. Pystyykö Kanerva kutomaan takaisin edes osan sukupolvien välisestä tiedosta ja palauttamaan takaisin kulttuuria, jota ei tiennyt menettäneensä. Säeromaanina Kummajaisten kesä onnistuu taiteilemaan runoelementtien ja kertovamman tekstin välillä hienosti, enkä lukiessa alkanut miettimään, miksi tätä ei kirjoitettu vain tavallisen romaanin muotoon. Suvun historiasta paljastuukin tarinan edetessä kaikenlaista, niin taikuudesta kuin sateenkaarevuudesta
Pulahdan järveen jäähyllä veden viileys on lahja – onko mitään parempaa kuin järviveden pehmeys saunanlämpimällä iholla. Kirjan vahvuudet löytyvät muualta, kuten tunnelman kouriintuntuvuudesta. 32. Teos on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Tarina keskittyy paljolti Kanervan ajatuksiin, mutta teksti on silti hyvin kehollinen kokemus. En ole ollut täällä vuosikausiin vaikka kaipaus on soitellut sielussa – en ole pystynyt. Juonen ollessa kohtalaisen yksinkertainen voisikin sanoa, että teos on ensisijaisesti tunnelmakirja, johon kannattaa upota kuin järviveteen, nauttien joka hetkestä. Kirja etenee hivenen ennalta arvattavasti Kanervan epävarmuudesta niin taikuuden kuin taiteilijuuden suhteen niiden hyväksyntään ja syleilyyn, mutta tarinan ennustettavuus ei juurikaan häirinnyt minua. Mummin kuolema ja ihmisen aivan toiseksi muuttavan Alzheimerin taudin julmuus tuovat tarinaan kipeän terän, mutta kesän lempeys on silti jatkuvasti läsnä. Kummajaisten kesä on tarinaltaan turvallinen, mutta suunnatonta kesäkateutta aiheuttava teos, ainakin kun sitä lukee helmikuun hankien keskellä. Liikaa muistoja, hauraita kesämuistoja joita mummin tauti on sittemmin tahrinut. Erityisesti tarinan ensimmäisessä osassa, jossa Kanerva on yksin mökillä, kesän eri tuntemukset tulevat iholle kuin illan virkistävä viileys kuuman päivän jälkeen. nin vapaammasta muodosta ajoittain irti asioita, joita ei suorassa proosassa voisi
Svengiä, komisario Kalmo PM Kolehmainen Miksi janoatte svengiä, komisario Kalmo. Svengin kiepunnassa voitte toviksi unohtaa, että olette vain epäelämäänne kahlehdittu ruho, joka tahtomattaan tuli temmatuksi Lady Lumon loputtomaan tanssiin, tietämättä miksi tai miten. Hän hätkähtää ulkomuotonne tekijä: ryan mcguire lähde: pixabay.com 33 NOVELLI. Miksi ilta toisensa jälkeen poliisitöidenne jälkeen ajaudutte Luoteelan kaupungin kaduille etsimään jazzmusiikkia. Sillä svengissä on ihmisyyden ydin, komisario Kalmo. Ehkä koska sitä kautta rupinen sielunne – mikäli teillä sellainen on – saa etäisen kosketuksen elämään. Livutte halki punaverhotun, hämyisen eteiskäytävän ja vilautatte kanta-asiakaskuponkianne lipputiskiä pitävälle, frakkipukuiselle naisenalulle. Koska nytkähdykset rytmissä ja melodiassa saavat ruhonne hetkiseksi tuntumaan eläväiseltä. Jazzmusiikki on kuin mätänevän lihanne ylle levitettyä salvaa, joka viileydellään saa teidät uskomaan ihmisyytenne. Saavutte kaupungin parhaimmalle estradille, JazzKlubi Korentoon, kuten jokaisena perjantaina tapaatte tehdä
Tuskin hän kuponkia vaatisi nähtäville, jäättehän te helposti mieleen, Luoteelan kaupungin ainokainen kävelevä kuollut. Varjoissakaan ette halua paljastaa vajavaista ruumiinrakennettanne maailmalle. Pikaisesti tyttö viittoo teidät peremmälle ja jää hermostuneesti naputtamaan kuulakynällä tasatahtia lipputiskin kulmaan. edessä. Olette aikaisessa välttääksenne ruuhkan. Odotatte illalta erinomaisuutta, ja niin tekee myös salin seinästä seinään täyttävä yleisö. Tavoittelette svengiä, takakenoa, elämää, mutta suoritus ontuu. Kieltäydyitte. Tunnistatte heissä kaupunkinne viihdemusiikin kerman. Sali täyttyy yleisestä ja ilokkaasta sorinasta. Laskette lierihattunne pöydälle, mutta popliinitakkinne pidätte yllänne. Viimein jännitys puhkeaa, kun muusikot nousevat lavalle. Fonisti fraseeraa siihen päälle luotisuorana ja kulmikkaasti. Hän lähtee kiemurtelemaan kompin ympäri kuin käärme, mutta soitanta jää suoraksi kuin teräspalkki. Katseenne kohtaavat, ja nyökkäätte. Teeskentelette, ettei mies sävähdä kalpeana ja pahoinvoivana selkänne takana. Konsertin lopuksi herra Forsman nousee lavalle ja pahoittelee vuolaasti, lupaa sinnittelijöille ilmaisen juotavan tiskiltä. Vastineeksi saatte mairean hymyn ja kumarruksen. Yleisössä alkaa kyteä kummeksunta, ja pian paheksuva sorina peittää musiikin alleen. Kun vaskisektio liittyy mukaan, on outous teille ilmiselvää. Naputus ei svengaa jazzklubille soveliaalla tavalla. Kuulette supinaa ”amatööri-iltamasta”, mutta moinen ei käy teille soittajien maineen huomioiden järkeen. Svengi on sormienne ulottumattomissa sinä iltana. Istuudutte varjoisaan nurkkapöytään, jonka kyltti ilmaisee olevan teille pysyvästi varattu. Yleisökato käy. 34. Lyömäsoittimet iskevät tasatahtiin, vailla huojuntaa tai hapuilua. Marssimusiikkiin otollista, tuumitte, mutta liian jähmeää jazzin pohjaksi. Niinpä päädytte luisevalla sormellanne tapailemaan rytmiä vihon nahkaisesta kannesta. Ette löydä soitannasta svengaavaa ihmisyyden kukoistusta, vaan vain konevasaran jykevän klangin. Muusikoiden silmissä paistaa paniikki. Jopa salin halki haistatte tulvahduksen paniikkia lavalta, kun basisti sormet soittimensa kaulalla tanssien yrittää paikata vajetta. Iltama lienee loppuunmyyty, näin arvioitte. Aistitte hohkaavan hien, kun väki iltapuvuissaan kerääntyy svengin äärelle. Kaivatte tottumuksesta takkinne povitaskusta muistivihkonne esille, mutta siellä ei ole mitään kiireellistä mielenne pureskeltavaksi. On viikkoja siitä, kun Lady Lumo on viimeksi kutsunut teidät tanssiin ja tuonut Ihmeellisten Asioitten Yksikkönne ratkaistavaksi tapauksen. Esitys ei vastaa mainetta. Mutta maksatte kanta-asiakastilauksenne ohella muhkean kuukausistipendin kattamaan kulutusvajeenne, ja ylikin. Kukin on elävä legenda instrumentissaan. Työväen tunnollisuudella yhtye soittaa esityksensä loppuun. Kerran hän kysyi, josko voisi tilata jotain teille soveliasta tiskin alle varastoon. Ohitatte kimaltelevan baaritiskin, jonka takana viiksekäs klubinomistaja, herra Forsman, pitää valmistelevaa palopuhetta henkilökunnalle. Paikka on tarkasti valikoitu: näette sieltä hyvin lavalle, mutta te jäätte hämärän katveeseen, pois yleisön ja esiintyjien silmistä. Asiakkaana olette arvostettu, ainakin kasvotusten. Jo ensitahdeista aistitte jonkin olevan vialla. Ette kernaasti altista eläviä tiedolle mielihaluistanne, saati tarpeistanne
Mikä on saanut Lady Lumon hyökkäämään teidän ainutta iloanne vastaan. He odottavat takahuoneessa mykistyksissään. Ette ole kosketinten mestari samassa mitassa kuin lavalla juuri käyneet soittajat, mutta kyllä te yhden bassojuoksutuksen taidatte. Virallinen poliisitapaus ei ole kyseessä, mutta harrasteen nimissä. Äkkiä saksofonisti muistaa: ”Toverini oli täällä soittamassa keskiviikkona, ja svengi silloinkin puutteellista!” Herra Forsman vahvistaa asian. Lady Lumo on langettanut katseensa klubin ylle. Keskiviikkoilta oli avoimen lavan iltama, joten ontuvat esitykset eivät silloin ole aivan niin poikkeuksellisia. Edellisillan harjoituksissa soitto oli luistanut ongelmatta ja svengi ollut rehevää ja rikasta. Kuljette halki punaverhotun eteiskäytävän ja ohjeistatte fonistia soittamaan. Tiedustelette, mikäli klubinomistaja muistaa muuta erikoista keskiviikolta. Suorat kulmat kääntyvät kiepahduksiksi, ansoiksi ja koukuiksi. Herra Forsman myötäilee. Lopputulos on suora kuin hirttonaru. Kaipaisitte paljon enemmän nostaa huulillenne trumpetin, mutta huulia ei irvokkailta kasvoiltanne löydy, eikä keuhkonnekaan tuota tarvittavaa ilmavirtaa. Mutta mikä sen on siinä hetkessä laukaissut. Eräs työntekijöistämme lähes joutui raitiovaunun yliajamaksi, kun naapuritalon muuttokiesi täysin tukki lastaukseen käyttämämme kujan, ja jouduimme kantamaan rummut sisälle kadun kautta.” Muuttokiesi. Kornetisti tapailee soittimellaan melodianpätkää aina uudestaan, ja jokaisella kerralla lopputulos on aina kulmikkaampi. Hän ei laisinkaan ymmärrä, miten tällainen häpeä voi käydä. Ette tekään, mutta ounastelette näkevänne illassa vanhan tanssiparinne kosketuksen. ”Oi, se päivä oli kertakaikkisen surkea, komisaarius”, Forsman sanoo. Siellä se hukkuu tornitalojen ympäri pujottelevaan tuuleen, liikenteen mölyyn ja sivukujilta kuuluvaan naureskeluun ja iloisaan huuteluun. Kuten epäilittekin, on svengittömyys nähtävästi paikkasidonnaista. Pyydätte illan yhtyeen fonistia avustamaan teitä tutkimuksessa. Soitanta jatkuu kulmikkaana läpi eteiskäytävän ja kadulle klubin edustalle. Hypoteesinne vahvistuu. Teiltä hän tulee pyytämään henkilökohtaisesti. Soitto alkaa 35. Mielenkiintoista. Käskette hänen ottaa soittimensa mukaan ja seuraamaan perästä. Miksipä ei lupaisi, onhan kyseessä hänen klubinsa maine. JazzKlubi Korennossa ei voi svengata. Käynnistätte tutkimuksen. Nyökkäilette. Haastattelette ensin illan yhtyettä. Asetatte luiset sormenne koskettimiston matalaan päähään. Mitä kauemmas klubista pääsette, sitä pyöreämmäksi soitto käy. Osalla on kasvoillaan ilme, jonka muistatte hämärästi elonne ajalta, juoksuhaudoista rintamalta. Kellään heistä ei ole antaa vastausta. ”Kirottu suorastaan. Soittajan silmäkulmassa tirisee kyynel. Fonisti perässänne lähdette astelemaan kadunvartta etäämmälle jazzklubista. Herra Forsman kiittelee vuolaasti ja lupaa täyden tukensa. Mutta maanantaisoitannot olivat onnistuneet. Kulkiessanne laskette askeleenne. Moinen kielii muutoksesta, ja sellaiset aina tarjoavat tilaisuuden Lady Lumon kujeiluun. Kysytte, josko voisitte kokeilla pystypianoa lavannurkassa. Soitatte rennon juoksutuksen. Pianoon on tyydyttävä
Tavanomaiselta lainvalvojalta vuoromestari voisi tivata valtuutusta tai virka-asiaa, mutta teistä hän on sen verran häkeltynyt, että johdattaa kyselemättä teidät peremmälle. Svengittömyyden syvin syöveri ei sijoitu JazzKlubi Korennolle, vaan sen naapurirakennukseen. Sen hetken, kun elämä imetään ulos ruumiista ja jäljelle jää vain kaltaisenne kuollut ruho. Alakerran eteisaulassa taulu listaa talossa toimivat tahot. Todistatte täydellisen perversion. Nousu on suorastaan epäluonnollisen tasainen eikä hissi edes nytkähdä matkansa päätteeksi. Yllätytte, kun teidät viidennessä kerroksessa vastaanottaa kirjoitinja laskinkojeiden tasainen nakutus. Siellä kaikkein prameimmin pukeutunut virastotyöläinen juhlavasti lyö viimeiselle lomakkeelle leiman ja syöttää sen suuttimen uumeniin. Siinä kaikessa on jotain musikaalista. 36. Astutte häkkiovesta hissiin. Pöytien äärellä rivistössä virastoväki nakuttaa täydellisessä rytmissä. Tasarytmissä naputtaa laskija lomakkeesta laitteeseensa numerot ja tuottaa kuitin, jonka ojentaa kirjoitinkojeen käyttäjälle vieressään. Poliisilaitos pitää parhaimpansa mukaan teidät poissa uutisotsikoista, mutta kansa kyllä huhupuheelta tietää Luoteelan poliisivoimain kävelevästä kuolleesta. Pyydätte kierrosta halki toimiston. Taskukellonne kertoo ajankohdan hivelevän iltakymmentä. Ja sitten notkahtavat vallan, kun ohjeistatte häntä palaamaan seurassanne takaisin klubille edelleen soitantaa jatkaen. Vasta kun tunnistaudutte komisario Kalmoksi, tuikahtaa ymmärrys vuoromestarin silmissä. Kellokorttikojeen vierellä vuorolistat on jaettu tasaisesti kolmeen jaostoon. Fonistin kasvot vääntyvät kiitollisuudesta. Hän valahtaa kalpeaksi ja lähes notkahtaa polvilleen lattialle anomaan armoa. Odotatte kohahdusta tai kuhinaa virastoväessä, mutta rytmikäs naputus ei edes onnahda astuessanne työtilaan. ”Mitä te täällä laskette?” kysytte. Jokaisella, paitsi muutamalla viimeisellä. Ei varsinaista virastoaikaa, mutta kyltti Kansantasetoimiston edustalla ilmaisee toimiston pyörivän kellon ympäri. Astelette peremmälle ja hätkähdytätte vuoromestarin kopistaan. Laitteiden musiikkia, ei ihmisten. Tämä täyttää lomakkeen, jonka antaa taas eteenpäin seuraavalle laskijalle, ja näin liukuhihna jatkuu halki huoneen, kunnes se päätyy leimasimelle ja suuttimelle. Ei ole ensimmäinen kerta, kun teitä epäillään Noutajaksi. Iskulla, ei sen ympärillä. Se on virastorakennus, viisikerroksinen, moninaisen tahon yhteiskäytössä. Jokaisella askeleella svengi käy aina heiveröisemmäksi ja kulmikkaammaksi. Jokainen kulma on suora, jokainen esine aseteltu millitarkasti asemaansa. Joka toisella on edessään laskukoje, joka toisella kirjoitin. Yhden nimekkeen kirjaimet näyttävät muita tuoreemmilta: Kansantasetoimisto Kate on hiljattain muuttanut rakennuksen ylimpään kerrokseen. Kolmen korttelin päässä on svengi täydellisen rehevää. Särmää on, liialtikin. Lähetätte fonistin matkoihinsa kiitoksella ja astutte sisälle pyöröovista. Kirjoitinkojeet nakuttavat nopeimmin, kahdeksasosanuotteja, laskinkojeet menevät neljäsosassa ja leimasin iskee puolinuottia. hivellä sieluanne ja kutsua mieltänne tanssiin. Mutta se kaikki on tasaista, tehdasmaista. Myös siellä viidennen painikkeen viereen aseteltu nimikyltti on muita valkeampi. Pitkät pöydät halkovat luotisuorina huonetta
Pyydätte heitä seuraamaan perässänne naapurirakennukseen. Lopputulos on tiedossa jo ennen laskutoimitusta. Sekä muusikot että virastotyöläiset häkeltyvät kovin, kun esitätte pyyntönne: muusikoiden olisi noustava orkesterinjohtajiksi, soittajinaan laskijat, konekirjoittajat ja leimasimen käyttäjä. Kansantaseessa näkyy ihmisen tuotteliaisuus. 37. ”Mutta mitä me voimme tehdä, komisario. Se on jo kaapannut sisäänsä JazzKlubi Korennon ja pelkäänpä, että se kohta imee mukaansa koko kaupungin. Nykyisyyttä. Mitä voitte sanoa ihmisyydestä moisella varmuudella. Ja menneisyyttä. Vuoromestari häkeltyy. ”Kojeidenne tasainen nakutus. ”Mutta se ei svengaa”, toteatte. Vailla emmintää tai epäröintiä. ”Tulevaisuutta, komisario. Koska jos heidän on numeroihinsa iskostettava ihmisyys, tulee sen tapahtua svengaten, komisario Kalmo. Joko niin, tai sitten siitä ei välitetä. Heidän on koulittava virastolaisista jazzmuusikoita, kunnes tasaisen naputuksen korvaa takakenoinen, hapuileva svengi. Näissä numeroissa näkyy ihmisyyden ydin.” Huomaatte, ettei kukaan emmi. Ihmisyyttä pitää perata tunnustellen ja varoen, hapuillen ja hakien. Ja tältä pohjalta me peilaamme tulevaa. Vailla jazzmusiikkia.” Maailma, jossa Lady Lumokaan ei tanssi, vaan marssii. Menette takahuoneisiin, jossa edelleen hermostuneen oloinen soittajakatras pakkaa soittimiaan. Ilmoitatte palaavanne pian ja suuntaatte takaisin jazzklubille. Pakkohan kansantase on laskea.” Mielenkiintoinen tenkkapoo. Mutta arvioitte teillä olevan vastaus. Kirjaamme tappiot ja tuotokset, onnistumiset ja epäonnistumiset, koko kansakunnan sielunelämän. Tuottaa maailman, joka ei svengaa. Kirjoittaja on neiti Amalia Rygseckin lapsena traumatisoima turkulainen humoristi, joka arvostaa hyvää svengiä. Jokaista numeroa on syytä miettiä eikä ottaa annettuna.” ”Mutta kansantase-” ”Karsii ihmisyydestä pois säröäänet, takakenon ja huojunnan. Vuoromestari pullistaa rintaa ylpeänä. Jäljelle jää maailma vailla eloa, svengiä. Teidän koneistanne se säteilee kaupungin ylle. Linjastossa hädin tuskin pysähdytään katsomaan numeroita, mitä kojeisiin, kuitteihin ja lomakkeisiin tulee. Vuoromestari nielaisee syvään
kuvaaja: otto mäkinen 38
Käännettyä spekulatiivista fiktiota julkaistaan hieman enemmän, noin 90–100 nimekettä vuodessa. Kosmoskynä haastatteli Hertan kustantajaa Riina Behliä sekä toimitusjohtaja Tuija Lappalaista spekulatiivisen fiktion kustantamisesta Suomessa. Kokonaisuutena niin sanotun viihdekirjallisuuden osuus on kuitenkin pieni kotimaisen ja käännetyn kaunokirjallisuuden rinnalla. Maailmallakin suosittuun romantasian genreen on tarttunut isoista kustantajista erityisesti Otava. Finlandia-palkinnon ehdokkaissa on nähty niin maagista realismia, vaihtoehtohistoriaa kuin dystopioitakin. Mitä Suomi lukee -tilastoissa fantasiat, scifit ja kauhut jäävät dekkareiden varjoon. Tällä hetkellä huulilla ovat käännöskirjallisuuden isot nimet, mutta romantasian henkeä oli jo Nysalorin kustantamassa Hanna Morren Vastatuulen lohi käärmeessä (2022). Viime vuosina spekulatiivinen fiktio on ollut nosteessa. 39. Meresmaan ja Anni Kuu Nupposen toimittaman novelliantologia Tinarinnan kaltaista kotimaista fantasiaa. Kotimaisen spekulatiivisen fiktion julkaisumäärät ovat pyörineet vuodesta 2019 saakka tasaisesti 80–90 nimekkeen vuosijulkaisutahdissa. Kokeilevampaa spekulatiivista fiktiota on julkaissut myös pienkustantajien tulokas, vuonna 2022 aloittanut Hertta-kustantamo. Hertta-kustannus vastaa Kirjoittaja: Nita Mäenpää Spekulatiivista fiktiota alalajeineen on perinteisesti pidetty kustannusalalla viihdekirjallisuutena. ARTIKKELI Millaista on spefin (pien)kustantaminen Suomessa. Lyhyen ajan sisällä kustantamo on tuonut kotimaan markkinoille palkittuja ulkomaisia scifi-teoksia, kuten Martha Wellsin Murhabotin päiväkirjat, sekä J.S. Fantasiaa tai puhdasta kauhua ei ole vielä nostettu palkintoehdokkaiksi, mutta sosiaalisen median puolella etenkin romanttinen fantasia on suosiossa
Hänen mukaansa spefillä on kuitenkin edelleen hieman marginaalikirjallisuuden maine, minkä takia siihen liittyy kustannusalalla myös ennakkoluuloja. SPEFIN KUSTANTAMINEN ON SEKÄ HAASTAVAA ETTÄ INNOSTAVAA Behlille spekulatiivinen fiktio on aina ollut lähellä sydäntä. 40. – Spefiä kustantaessa siis pieni altavastaaja-asema on toisaalta turhauttava, toisaalta innostava ja motivoiva, Behl kertoo. Pienkustantamona Hertta joutuu harkitsemaan tarkkaan, mihin resurssit riittävät. Pienen kustantamon lyhyeltä listalta teokset saattavat nousta herkemmin esille kuin isojen kustantamojen suurista julkaisukatalogeista. Hertta kuitenkin tunnisti spekulatiivisen fiktion osalta markkinaraon: spekulatiivista käännöskirjallisuutta on julkaistu Suomessa vähemmän, eikä kilpailijoita ole niin paljon. Omassa kustantamossa hän nauttii siitä, että pääsee kustantamaan kirjoja, joita itsekin haluaa lukea. Sekä Behl että Lappalainen ovatkin ilahtuneet siitä, miten hyvin heidät on otettu vastaan somessa, tapahtumissa ja koko kirjamaailmassa. Pienen kustantamon olisi vaikea kilpailla isojen kanssa esimerkiksi dekkarikustantamisessa, sillä tarjontaa on paljon. – Saamamme palaute liikuttaa ja tuntuu hyvältä – ja osoittaa, että ehkä teemme jotain oikein ja että Hertan julkaisemalle spefille on tarvetta eli lukijoita, Lappalainen sanoo. Lappalainen nostaa esille sosiaalisen median merkityksen markkinoinnissa. Lappalainen on iloinen erityisesti Hertan scifi-kirjoihin tarttuneista lukijoista, jotka eivät ole aiemmin lukeneet scifiä tai löytäneet itseään houkuttelevaa tieteiskirjallisuutta. Esimerkiksi fantasia saattaa näyttäytyä osalle silkkana lastenkirjallisuutena tai scifi machoilevana avaruusräiskintänä. Taloudelliset seikat ja kustannuspäätösten kannattavuus on otettava huomioon, mutta ne eivät ole ainoita perusteita. KUSTANNUSPÄÄTÖKSET OVAT TARKAN HARKINNAN TULOS Ideoita kustannettavista kirjoista tulee monista eri lähteistä: ulkomaisilta agenteilta, sosiaalisesta mediasta, tuttujen ja tuntemattomien vinkeistä sekä kustantamoon lähetetyistä käsikirjoituksista. – Tuntuu, että jonkin kirjan tai kirjasarjan ympärille voi syntyä jopa pieniä ilmiöitä spefi-lukijoiden innostuksen myötä, ja se innostus taas voi saada sellaisetkin lukijat tarttumaan kirjaan, jotka eivät muuten spefiä juuri lue, Lappalainen toteaa
Se sai taas ajattelemaan, miten upeaa spefiä varmasti kirjoitetaan eri puolilla maailmaa, ja olisipa ihanaa löytää ja tuoda sitä tänne. Hertta seuraa luonnollisesti myös aikaa ja ilmiöitä, ja joskus jokin kirja osuu erityisesti ajan hermoon. Behl nostaakin moninaisuuden ominaisuudeksi, jota Suomen kirjamaailma kaipaisi edelleen lisää. Kvantitatiivinen tutkimus suomenkielisten romaanien monimuotoisuudesta 1970–2020. Kosmoskynän nettisivut 29.11.2022 Mitä Suomi lukee -tilasto, Kirjakauppaliitto Risingshadow-kirjatietokannan julkaisutilastot Romantasia on kirja-alan suurin ilmiö juuri nyt. Se on hämmästyttävä ja hämmentävä tarina, ensimmäisen lukukerran jälkeen olin aivan ällikällä lyöty. Pro gradu -työ, Helsingin yliopisto 41. HERTAN SPEFIVINKIT KOSMOSKYNÄN LUKIJOILLE Tuija: Ehdottomasti haluan suositella Hertan julkaisemaa käännösromaania Tällä tavalla hävitään aikasota. Kirjojen tekeminen on hidas prosessi, sillä kustannussopimuksesta kirjan ilmestymiseen voi mennä helposti vuosi aikaa. Amal El-Mohtarin ja Max Gladstonen teos ei ole sieltä helpoimmasta päästä, sillä kieli on runollista, muoto on kirjeromaani eivätkä kirjeetkään ole mitä tahansa peruskirjeitä paperille. Riina: Ei-länsimaisesta spefistä loistava esimerkki on taiwanilaisen Chi Ta-wein scifi-teos Kalvot, jonka on taitavasti suomentanut Rauno Sainio . – Esimerkiksi suomennettavat käännöskirjat tulevat enimmäkseen länsimaista, ja tässä on ehdottomasti meilläkin petrattavaa. Outi Menna) ja Keigo Higashinon fantastinen Namiyan puodin ihmeet (suom. Behlin mukaan kirja-alan trendit kuitenkin vaihtuvat nykyään niin nopeasti, ettei niiden mukaan kannata tempautua liiaksi. – Kustannuspäätökset teemme sillä perusteella, että voimme aidosti seistä kirjojemme takana ja uskomme niiden sykähdyttävän paitsi meitä myös muita lukijoita, Behl selittää. Mutta hidas lukeminen palkitsee, ja Kaisa Rannan käännös on todella kaunis ja selkeä. Otavan tiedote 13.11.2023 Suomen myydyimmät kirjat 2023 -julkaisu, Suomen kustannusyhdistys Telma Peura 2023: Suomeksi yli rajojen. Kustantamo ei myöskään pyri ottamaan kirjavalinnoillaan kantaa päivänpolttaviin yhteiskunnallisiin puheenaiheisiin, sillä Hertan väelle kirjat ovat ensisijaisesti viihdettä ja ajanvietettä. – Mutta toki valitsemamme kirjat edustavat sellaista arvomaailmaa, jota liputamme ja jonka takana seisomme, esimerkiksi ihmisten yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta. TAUSTATIEDOT: Liisa Näsi: Finlandia-kilpailu – vuoden paras kirjako. Raisa Porrasmaa). Viime vuosien ilahduttavia lukukokemuksia ovat olleet esimerkiksi maagisella realismilla leikittelevä Annette Bjergfeldtin Palermotien taivaallinen laulu (suom. Vuoden aikana trendit ehtivät muuttua moneen kertaan
Annan elättelemät kuvitelmat eroottisesti latautuneesta seikkailusta ovat paljastuneet yhtä kuolleiksi kuin hänen matkakumppaninsa. Päähenkilönä jatkaa Anna, noin 30 v., gradua vaille historian maisteri ja rikkaan perheen kapinoiva tytär. Kolmikko lähtee Kalevalaan (ei kirjaan, vaan sen nimiselle maatilalle Etelä-Karjalassa) osallistuakseen Kullervon monipäiväisiin hautajaisin. Romaania markkinoidaan itsenäisenä jatko-osana, mitä se pitkälti onkin. Siis se Kullervo. Kalma ja Vlad muhinoivat lähinnä keskenään, jos sitäkään, koska Vladia kuvaillaan nyt melko avoimesti aseksuaaliksi. Kullervon leski Kyllikki huokuu maatalon emäntänä äidillisyyttä enemmän kuin mihin Anna on eläissään Kansi: Eevaliina Rusanen Sivumäärä: 361 Vampyyrit Kalevalassa: ”Sinne sivujen väliinkö parkkeeraan?” Terhi Tarkiainen – Peto irti 42. Hän toimii matkalla autonkuljettajana, lapsenvahtina, verenluovuttajana ja kolmantena pyöränä. ARVIO Kustantaja: Tammi Julkaisuvuosi: 2023 Kirjoittaja: PM Kolehmainen Peto irti on komedisesti ilotteleva vampyyriromaani, joka edeltäjänsä Pure mua (Tammi 2018) tavoin tarjoilee huumoria, vampyyrierotiikkaa ja Suomen historiasta ammentavaa mysteeritarinaa suurin piirtein tuossa järjestyksessä. Siellä he tapaavat tarinan uudet kasvot. Hän on lähtenyt automatkalle halki Suomen mukanaan punkkarihenkinen Kalma, vähän reilut 100 v., ja klassisen viileä Vlad, vielä reilummin ainakin yli 200 v. Sitten tulee tieto, että Kullervo on kuollut
Turhauttavaksi mysteerin tekee se, että kaikki muut tarinan hahmot tuntuvat tietävän asioiden oikean laidan. Uusi komistus Pontus on niin vetävä ilmestys, että siinä meinaavat vampyyrit Annalta unohtua kokonaan. Anna on kuitenkin nopeasanainen hahmo, jolta löytyy aina hauska huomio tai vertaus hetkeen kuin hetkeen. Peto irti sitä vastoin hakee inspiraationsa kansanperinteestä ja Hukkapoikien kautta uusnatsismista. Jännitteet hautajaisissa yltyvät, kun tieto kadonneista vampyyreistä lähtee kiertämään. Naurahdin lukiessani ääneen useita kymmeniä kertoja romaanin nokkelalle sanankäytölle ja ilmaisukielelle. Romaanin heikoin puoli on sen mysteeri. Tarkiaisen vampyyrit ovat petoja, ja ihmiset antavat samalla mitalla takaisin, elleivät kovemminkin. Huumori on ensimmäiseen kirjaan verrattuna hahmolähtöisempää, eikä tarinasta löydy yhtä absurdia premissiä kuin lemmikkivampyyreita kaupitteleva Kenneli. Samalla hän vaikuttaa täydellisen kyvyttömältä toimimaan romanttisissa tai eroottisissa tilanteissa nolaamatta itseään. He vain kieltäytyvät paljastamasta mitään Annalle ilman varsinaista 43. Itse pidin sisällissotaa erityisen raikkaana miljöönä vampyyritarinalle, ja siihen vertautuen suomalaismytologia tuntuu kuluneemmalta aihiolta. Pure mua ammensi paljon Suomen sisällissodasta ja kommunismin historiasta. Hukkapoikien katkeruus menneisyyden vääryyksistä ja syntipukkien etsiminen nykyhetkestä on erittäin osuva kuvaus äärioikeistolaisten ryhmien kyvystä houkutella riveihinsä elämän turhauttamaa nuorisoa. Hukkapojat eivät myöskään ole varsinaisesti ystävällismielisiä ”imuttajia” kohtaan. Lisäksi hautajaisiin saapuu kokonainen kaarti Hukkapoikia, jotka nahkaliiveineen ja huppareineen tuovat lähinnä mieleen Soldiers of Odinin. Mutta kyllä Tarkiainen siitäkin mehukkaita aineksia löytää vampyyritarinalle. Täten erotiikka ja romantiikka välittyvät tarinassa huumorin kautta. tottunut. Ensisijaisesti tarinan parhaana kärkenä toimivat huumori ja erotiikka. Joskus meininki menee ronskiksikin, ja seksuaalisen väkivallan uhka häilyy ilmassa. Suupalttina hölöttävä sairaanhoitaja Sirpa ja hänen kaunis partnerinsa Margrit tarjoavat sekä kadehdittavan että positiivisen mallin siitä, millainen parisuhde kuolevaisen ja vampyyrin välillä voi olla. Anna on tiedostavainen sekä tilanteista, joihin päätyy, että vampyyriromantiikan genrekonventioista. Kysymyksenä ei varsinaisesti ole ”Kuka tappoi Kullervon?” vaan pikemminkin ”Mitä merkitsee, että Kullervo on kuollut?” Tätä Anna selvittää osallistuessaan hautajaisten moninaisiin riitteihin usein tietämättä etukäteen mitä tuleman pitää
Eikä ainakaan itselleni kansanperinne ole aivan niin kiinnostava taustamiljöö vampyyritarinalle kuin sisällissota. Teos on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Voisin jopa kuvitella romaanin toimivan paremmin, ellei Pure mua olisi ollut niin hykerryttävän hauska ja tuore. Mutta kyllä tätä lukiessa nauraa saa, etenkin jos on hahmovetoisemman huumorin ystävä. Pitää vain päästää peto irti. Tästä huolimatta kirja on kaikkiaan erittäin pätevä jatko-osa, joka toimii myös itsenäisesti. Ilman sitä Annalla ei vain olisi mitään selvitettävää. PM Kolehmainen on turkulainen humoristi, joka lähtökohtaisesti ei suunnittele pedon päästämistä irti, mutta saattaa asiaa kuitenkin harkita. Eli kirjalle vahva suositus, jos haluaa lukea lisää Annan, Kalman ja Vladin seikkailuita tai jos vain kaipaa vampyyritarinaa, joka ei ota itseään turhan tosissaan. 44. Kuolemattoman Kullervon kuolemassa on hyvää yritystä, mutta ei siitä ihan samalla tavalla saa lypsettyä absurdia huumoria kuin ensimmäisen kirjan vampyyrinomistajan ohjeista. syytä vaitonaisuudelleen
Meitä on enää kaksi, eikä H:kaan voi hyvin. Ehkä tekijä: raisulipekka, muokattu versio kuvasta (cc by-sa 4.0) lähde: wikimedia commons 45 NOVELLI. Mutta menen asioiden edelle. Pyydän anteeksi, hermoni ovat riekaleina. Yksin Niiden armoilla. Sinulta saatu keltainen kaulahuivini on hänen verestään märkä, mutta ruosteenpunainen tahra leviää edelleen sairaalloisena mustetahratestinä hänen saaristolaispuserossaan. Tiedän, että pian olen yksin. On erittäin todennäköistä, ettet koskaan tule lukemaan tätä. Ettei kukaan koskaan tule lukemaan tätä, vaan kirjeeni jää tänne saarelle ikuisiksi ajoiksi, maatuu osaksi multaa, johon olemme haudanneet jo S:n ja K:n. Ehkä minun pitäisi aloittaa alusta, kertoa, kuinka päädyimme tälle saarelle ja kohtasimme Ne ensimmäistä kertaa. H:n rohiseva hengitys, kevyt pisarointi telttakankaan katolla; näitä ääniä minä kuuntelen valmiina säpsähtämään jokaista risausta ja rysäystä. Kätenikin tärisevät tätä kirjoittaessani, mieli poukkoilee edestakaisin, enkä tiedä, mistä aloittaisin. Hänen hengityksensä on yhä pinnallisempaa; keuhkot repivät ilmaa väkivaltaisesti toivoen pitävänsä ruumiin vielä hetken kauemmin elossa. Pelkään, että Ne tulevat ennen kuin ehdin kertoa kaiken. K irjeitä L ääKsostä Katja Kontturi Rakas P—! 4.10.19— En tiedä, miksi kirjoitan sinulle
Mutta sama rohkaiseva vaikutus pysyi. Minun lienee syytä jatkaa kertomustani, jotta nämä kirjeet kattaisivat kaiken, mitä 46. Nojaan telttakatostamme kannattelevaan männynrunkoon, kirjoitan tätä ja ajattelen sinua, koska mitä muuta tekisin ennen kuolemaa. Sitten olen vain minä. En haluaisi ajatella niin pitkälle. M. Kopissa oli tilaa kuudelle, joten H otti mukaansa S:n ja K:n sekä viimeisimpänä L:n – häntä et tunne, hän pelaa H:n kanssa liigassa. Kuten tiedät, olin itse siirtynyt nuuskaan jo keväällä. Se oli avomerikelpoinen ja muutenkin sovelias ylittämään Merenkurkku moottorinsa ansiosta. Rakkaudella, N. Miten helppoa sen käyttö oli! Miten vaatteet eivät enää haisseet, sormet saivat takaisin rusottavan värinsä. Mutta saimme enemmän kuin tilasimme. Minun on mentävä. Ehkä kuolen jo ennen sitä. Ehkä Ne lopettavat minutkin yhdellä hyvin tähdätyllä laukauksella. Viimeinen vapauden kuiskaus laineilla. Onko väärin toivoa, että olisit täällä. H oli saanut isältään luvan ottaa Vihmojan. Otin riskin ja lähdin hakemaan vettä. En tiedä, onko olemassa Jumalaa, mutta jonkun me vihastutimme. Valmentaja oli sanonut hänelle, että tupakoinnin on loputtava. H mutisee jotain. Kohta jäljellä olen vain minä, ja minunkin kelloni tikittää viimeisiään. Kunpa se osuisi päähän! En kestäisi kärsiä täällä yksin ja katsoa, miten oma vereni värjää ruohikon punaiseksi. Vain minä kaivamassa viimeistä hautaa. Kun häntä ei enää ole, minun on tehtävä valinta: lähdenkö noutamaan lisää makeaa vettä ja riskeeraan tulevani nähdyksi, vai näännynkö janoon H:n vierelle repussani viimeiset sanani. Minä olin tietenkin ollut mukana miehistössä jo heti alusta alkaen – koko matkahan oli ollut melkein minun ideani. Viikonlopun piti samalla olla seikkailu, matka avoimen taivaan ja suolaisen meren välissä, yhteinen riitti ennen univormun tuomaa velvollisuutta. Pitäisit kiinni kädestäni ja lupaisit, että kaikki järjestyy. Nyt olen taas katoksen alla, kirjoitan ja odotan sitä hetkeä, jolloin H:n hengitys lakkaa. Muistan, miten näinä hetkinä tartuit käteeni, puristit sitä lujasti ja kuiskasit, ettet koskaan päästäisi irti. N. Ehkä Ne pystyvät haistamaan H:n veren. Matkaa oli suunniteltu jo kauan. joku joskus löytää nämä paperit ja saa näin tietää, mitä meille todellisuudessa tapahtui sinä syyskuun 29:n päivän iltana herran vuonna 19—! Ehkä silloin sinäkin saat tietää, miten minulle kävi, jos en sitä ole enää kertomassa. Vitsihän se oli alun perin, mutta H innostui ajatuksesta. Olen pahoillani, menin taas synkkiin saleihini. Illalla 5.10.19— Tarmoni on palannut. Autoin häntä juomaan kenttäpulloni viimeiset pisarat. Lähteä Uumajaan hakemaan nuuskaa. Meri tuhosi Vihmojan, nielaisi L:n ja heitti meidät Saarelle, jota ei ollut missään H:n isän merikartoissa. P—! 5.10.19— H on vielä hengissä, mutten usko hänellä olevan enää kauaa. M. Mitä muuta minulla on jäljellä kuin ajatus sinusta. Onneksi laaksossa kiemurteleva joki laskee mereen, joten minun ei tarvinnut harhautua liian lähelle Niitä
En uskalla sytyttää taskulamppua, koska pelkään paristojen puolesta. Vaikka olinkin hieman opetellut merimerkkejä, H oli se, joka vei meidät Uumajaan. H oli tietenkin ruorissa, hän oli oikeastaan ainut, joka osasi käsitellä venettä ja tiesi, missä rannikon karit olivat. Muistan maanneeni Vihmojan pohjalla ja rukoilleeni. Että vene pysyisi pinnalla. Kiitin maailmankaikkeutta ja Jumalaa ja H:n pakonomaista tarvetta tyrkyttää meille pelastusliivejä. Vettä tulvi sisään ja koko alus tutisi ja vapisi ja voihki meren otteessa. On jo myöhä. H hermostui ja myrskystä viis veisaten käski L:ää oksentamaan partaan yli. Näen vieläkin hänen Cousteau-piponsa kellumassa vaahtopäillä. Tuuli nousi, kietoi aallot vihaisesti yhteen ja antoi niiden paiskoa alustamme kuin pingispalloa. Lauloimme kovaa ja korkealta, minä säestin. Ensimmäinen salama valaisi taivaanrannan illansuussa. tapahtui. Kaikki oli mahdollista. Suunnittelimme, mitä tekisimme rahoilla, jotka saisimme nuuskan myynnistä. Heräsin rantahietikolla. Samalla tiesin, että olin H:n lisäksi ainut, joka sellaiset oli päälleen pukenut. Yritän palata takaisin siihen, mistä kaikki alkoi. Ainakin tällä hetkellä olen vielä siinä kunnossa, että kykenen muistamaan kaiken ja kertomaan totuuden. Olimme vapaita, voimakkaita. Selvisi, että hätätilanteessa olimme kaikki jähmettyjiä. Mikä harha räjäyttää puolet kasvoista irti. Rukoilin, että selviäisimme hengissä kotiin. L oli taittuneena kaksin kerroin Vihmojan reunaa vasten, kun meri pyyhkäisi hänet mukanaan. Huusin. Näin jälkikäteen tuntuu siltä kuin joku olisi pyyhkinyt toiveillani ulkohuoneen lattiaa ja heittänyt rätin reiästä tunkiolle. Välillä pohdin, että olisin mieluummin ottanut L:n kohtalon: antanut meren ottaa minut huomaansa, painaa sylinsä suloiseen unohdukseen, jossa aistit pimenevät ja vesi sukeltaa keuhkoihin… Mikä tahansa olisi parempi kuin tämä. Itse olisin ostanut sinulle sen maastopyörän, josta olit puhunut niin kauan. Lopulta luovutin ja annoin tyrskyjen ottaa kehoni. Hänen piti myös tuoda meidät takaisin… Lähdimme paluumatkalle lauantaina. Oliko se ukkonen vai pettänyt pohja. Ettei kukaan muu kuolisi. Sitten olin veden varassa, puristin reppuani pakonomaisesti. Reppureissu vuoristoon. Mutta ajatukseni juoksevat taas kynääni nopeammin. Mutta mikä harha aiheuttaa luodinreikiä vatsaan. Ylitimme Merenkurkun perjantaiyön aikana. En koskaan osannut kuvitella, miten pieleen asiat voisivat mennä. L antoi ylen veneen pohjalle. Myrsky kesti tunteja. Ei riitä, että joudun olemaan täällä Niiden armoilla, mutta joutua olemaan Niiden armoilla 47. Nielin lisää vettä. Kirjoittaminen alkaa olla vaikeaa. Tiedän, että siitäkin tullaan kiistelemään, oliko kaikki kokemamme pelkkää jaettua harhaa. Paiskauduimme päin vedenalaisia kareja, jotka rikkoivat potkurin ja raapivat veneen pohjaan pitkät, syvät viillot. Huusin apua, huusin H:ta, S:ää ja K:ta. Nielin merivettä, suola kirveli limakalvoilla. Kukaan meistä ei kyennyt toimimaan. En tiedä tarkalleen, mitä tapahtui ja missä järjestyksessä, mutta H ei saanut pidettyä alusta hallinnassa. Muistan pamauksen. Matkamme ensimmäinen puolisko sujui moitteetta. Merisää vaikutti hyvältä, L, S ja K korkkasivat oluet. Kuin jokin alkukantainen hirviö, vetten Iku-Turso olisi herännyt ja avannut aluksen kynsillään. Ehkä olisimme voineet lähteä Lappiin kevään koittaessa. Valmistauduin antamaan periksi
Itkin H:ta ja itseäni, yksinäisyyttäni. Taidan ummistaa silmäni. Tein lyhyen inventaarion varusteistani. Se on tuskaa vain meille, jotka jäämme jäljelle. On parempi, että kerään voimiani. Ilman pelkoa. H oli pelastanut veneen hylystä pressun, jonka viritimme teltaksi. Leiriydyimme metsänreunaan, josta näimme rantaan lyövän aallokon. Siksi on ironista, että juuri hän kuoli meistä seuraavana. Myrskyn jälkeen H löysi minut rannalta ja vei metsänreunaan. Kaksi viimeistä Snickers-patukkaa. Jos olen vielä täällä. Soitin H:lle Satumaan. Ja yöllä Ne tulivat ensimmäistä kertaa. Minulla on telttakangas ja nyöriä. Meille, jotka muistamme, millainen kuollut oli eläessään, mikä hänen merkityksensä oli meille. Olimme saarella, jota ei ollut olemassa. Näin käy aina, kun itken. Hänen silmänsä kiilsivät kuumeisina, kun hän myöhemmin makasi luodinreikä vatsassaan telttakatoksemme alla toistellen sitä samaa kuin mantraa. Kuolema on vapautta. Meillä ei ollut mitään keinoa ottaa yhteyttä kehenkään. Täällä ei pitäisi olla mitään. Tämä päiväkirja, jonka sivut ovat osin tarttuneet yhteen, mustekynä. Jos en kuole Niiden tappamana, kuolen nälkään täällä saarella. Ehkä nopea kuolema olisi parempi vaihtoehto. Nyt hänen on parempi olla, ilman kipuja, ilman jokaisen henkäyksen myötä tulevia väristyksiä. Kaivaminen vei viimeiset voimani. Rakkaudella, N. Hänellä oli jotain sentimentaalisia tunteita sitä kappaletta kohtaan. Voi, kunpa ne voisivat pyyhkiä pois kaiken tapahtuneen! Antaa minun seistä taas laiturissa ja todeta, että olen muuttanut mieleni! Voisin vain kääntyä kannoillani ja palata luoksesi viettämään kahdenkeskistä viikonloppua. S:n linkkuveitsi ja H:n puukko. Ja tietenkin kallisarvoinen huuliharppuni, jonka annoit lahjaksi syntymäpäivänäni. Jatkan huomenna. Rakas P—, 6.10.19— En tiedä, miten hyvin saat edellisestä tekstistäni selvän. Pelastusliivit. Kyyneleeni ovat tahranneet sivut. Hautasin hänet rantaan, metsän reunalle S:n ja K:n viereen. H tuijotti muovitaskussa säilynyttä merikarttaa ja mutisi, ettei täällä ole mitään. Illalla 6.10.19— Huomaan nukkuneeni useamman tunnin. H kuoli viime yönä. Viimeiset soinnut puhalsin kyynelten kirvellessä silmien takana. Sitä ennen toivon ehtiväni kirjata kaiken, mitä meille tapahtui. Taskulamppu, jonka paristoja pyrin säästämään. S istui siellä irvistellen, kun K kyhäsi jotain alkeellista lastan tapaista hänen säärelleen. Minun on kuvattava Ne mahdollisimman hyvin, jotta ymmärrät sen kauhun, jota tunsimme seuraavat vuorokaudet. 48. pimeydessä… Jatkan huomenna. K osasi ensiapua vietettyään useamman kesän uimavahtina. Kenttäpullo, tuulenja vedenpitävä takki. Kuollut ei enää… ole. Olet tehnyt parhaasi kouluttaessasi minua, mutta tiedän, etten ole eräilijä. Ei kuollut sitä muista, ei välitä. Pääni on kipeä. M. Puristan silmäni tiukasti kiinni ja toivon, toivon niin kovasti! Kunnes näen tuon kirotun telttakankaan ylläni. Yksi tölkki olutta, rasia nuuskaa
En edes muista, mitä hän huusi. Voi kunpa se olisikin ollut pelkkä jänis! Miten olisimme nauraneetkaan! Nyt tuijotimme toisiamme silmänvalkuaiset pimeydessä loistaen. Jokin liikkui poispäin meistä. Olento oli kulkenut kahdella raajalla. Katsoimme toisiamme ja yritimme rauhoittaa S:ää. Tuijotin lamaantuneena edelleen puoliksi teltassa makaavaa K:ta. Seuraavana päivänä huomasimme, että S:llä oli verenmyrkytys. S tärisi. S huusi. H piti hänen kädestään kiinni. Niiden ihoa peitti lyhyt, tiheä valkoinen karva, joka tuntui hehkuvan metsää vasten melkein siniseen taittavana. Suljin silmäni ja valmistauduin kuolemaan. Ne käyttivät työkaluja. Minä en ollut saanut edes unta. Kaikki järjestyisi kyllä. Veri levisi sädekehänä ruskeiden hiusten ympärille. Kenties huudossa ei ollut lainkaan sanoja. Niillä oli aseita. Tiedän, miltä kuulostaa, kun jokin jäniksen kokoinen liikkuu metsikössä. Laukaus irrotti K:n kasvot. Ne katsoivat takaisin. Rakastan sinua, N. Hän näytti halaavan hietikkoa. Tiesin kuolemani hetken koittaneen ja päätin katsoa sitä silmiin. En tiedä, mistä rohkeuteni kumpusi, kun konttasin kurkistamaan pressun reunan ohi. Kuinka kaipaankaan häntä ja hänen rohkaisevaa hymyään! Yritän tiivistää nyt tärkeimmät. Pienet pystyt korvat kääntyivät äänen suuntaan, kun H rytisi pakoon. Vain saaliseläimien silmät ovat pään sivuilla. 49. Jokin kutitti leukapieltäni, ja tajusin kyynelten valuvan pitkin poskiani ja putoilevan K:n ruumiin päälle. Äänet kulkivat telttaviritelmämme ohi parinkymmenen metrin päästä. Kaksi silmäparia, kaksi tuijottavaa katsetta. Kuiskasin, että vaara ohi, mutta silti meillä meni liian kauan nukahtamisessa. Ei ollut aika lietsoa paniikkia. En tiedä, miten kykenisin kuvaamaan Niitä! Eniten ne muistuttivat jääkarhuja, ainakin ruumiinrakenteeltaan. Mutta ei ollut vielä minun aikani, sillä kun nostin katseeni, metsänreuna oli tyhjä. K järkeili, että jos siellä on jokin isompi peto, se yleensä välttää ihmisiä. Kuono oli valtava, silmät sen takana suhteellisen pienet. Oma P—:ni! 7.10.19— Sinä ensimmäisenä yönämme saarella kuulin oksien taittuvan metsän ryteikössä. Äänet lähestyivät, ne tulivat suoraan kohti hatarasti kyhättyä suojaamme. Ne seisoivat tukevasti kahdella jalalla. Herätin H:n ja S:n ja kuuntelimme. Sillä hetkellä tiesin, että Ne olivat petoja. Joten pitäisi vain pitää meteliä. Se ei ollut jänis. K läpsäisi häntä avokämmenellä. Hän oli aina meistä se vahvin. Aluskasvillisuuden rytinä herätti K:n. Juuri ennen kuin sain unenpäästä kiinni, tajusin jotain. Mutta rakas P—! Pahinta oli huomata se valtava, vanha haulikko, jota suurempi niistä piteli käsissään. Ne tappoivat K:n. H mutisi, että kuolemme kaikki tänne periferiaan, saarelle, jota ei ole olemassa. M. Säären avomurtumasta nousi tummia säteitä ylös reidelle. K kömpi telttakankaan alta ja huusi kovaa. Jokin iso ja karhumainen. Ne tulevat jälleen ensi yönä ja silloin Ne tulevat hakemaan minua. Seuraavana yönä Ne tulivat ensimmäistä kertaa yhdessä. H huusi ja syöksyi teltan takaosasta ulos
Löysin H:n metsästä ammottava reikä vatsassaan. En voi puolustella käytöstäni, mutta mitä olisin voinut tehdä. Sitten se tuli; uusi yö, painajaismainen yö. Oi, P–! Kun sain viimein kerättyä rohkeutta lähteä niiden perään, oli jo aamuyö. S klenkkasi perässämme, kun puolittain kannoimme, puolittain raahasimme K:n sivummalle leiristämme. Sen valossa kirjoitan näitä sanoja päiväkirjaani, jota ne eivät vieneet minulta. Hain telttakankaan, jonka avulla sain hänet vedettyä takaisin leiriin. En tiedä, olisiko se muuttanut yhtään mitään, jos olisin lähtenyt aiemmin. Istuimme vaitonaisina telttakankaan alla kuunnellen sadepisaroiden kevyitä napsahduksia. Hänen silmänsä tuijottivat tyhjyyteen. Sitten – laukauksen. Olen kysynyt tätä samaa kysymystä itseltäni yhä uudelleen ja uudelleen. Hautakummun ääressä kukaan ei kyennyt sanomaan mitään. Tuskin, en ole mikään lääkäri. Ne tulevat Rakas P–! ?.10.19– Olen vielä täällä! Elossa! Voisin syleillä kaikkeutta. H sai jonkinlaisen rohkeuspuuskan. Ne veivät minut mukanaan. Suu liikkui hiljakseen, mumisi outoja sanoja. En pysty kuvailemaan, miltä hänen ruumiinsa näytti kanervikossa, vääntyneenä, kiertyneenä, huulet repivässä hymyssä. Ne tarttuivat S:n jalkoihin ja raahasivat tämän mukanaan. Muistan kontanneeni puun taakse hysteerisenä kuin lapsi. Ne repivät telttakankaan irti naruista. Lähti Niiden perään, kun ne rytisivät syvemmälle saareen. Peitimme K:n repaleiset kasvot hänen omalla puserollaan. S oli liiankin hiljainen, hän vaikutti kuumeiselta. Kompastelimme, vatsaani kouristi pelko. Ne palasivat. Soitan vielä viimeisen kerran, viimeisen lauluni, ja omistan sen sinulle. Ikkunan vierestä nousevat puiset portaat ylös ovelle. H mumisi maanisen oloisena epäselviä lauseita. Tänne laskeutuu hieman valoa tahriutuneesta, katon rajassa sijaitsevasta ikkunasta. Oi, P–! 8.10.19– Sormeni vapisevat ja kynän piirtämät koukerot muuttuvat epäselviksi, tuskin luettaviksi. Sinä aamuna hautasimme K:n rantaan. Vasemmalla puolellani katossa 50. Kuulin S:n rukoilun, H:n huudot. Heittelivät vähät tavaramme ympäriinsä. Tärisen edelleen. Hän käänsi hitaasti päänsä, kun kumarruin hänen ylleen. Tämä on kolmas yöni yksin tällä saarella. Yritin saada hänet nostettua harteilleni, mutta hän alkoi yskiä verisiä ysköksiä päälleni. Sain iskun haulikon perästä ja menetin tajuntani. N. Ja tästä minä aloitin, sinä aamuna, kun olin haudannut S:n K:n viereen. Vedin hänetkin telttakankaalla rantaan. En kykene jatkamaan tämän pidemmälle. Mutta tarinani on kerrottava loppuun. Nyt olen kertonut kaiken, mitä on tapahtunut. Pelkäsin, että Ne olisivat tulleet jo viime yönä, mutta ei! Vietin koko yön yksin, täristen, soperrellen anteeksipyyntöjä ja rukouksia korkeammille voimille. Kurkotin hänen peräänsä, kuiskin käheästi, älä mene, mutta hän meni. Mutta herätessäni olin vielä elossa. S löytyi seuraavana päivänä. Tila on pieni, oven raosta vetää. En tiedä, kuinka paljon aikaa on kulunut siitä, kun Ne tulivat hakemaan minua. Olen kellarissa. Tänä yönä Ne tulevat. Huusin, rimpuilin, mutta en voinut mitään. M
En tiedä, pystyykö ihminen sellaisia edes muodostamaan. Tunnen orastavan ruhjeen selkärangassani. En ymmärrä, miksi ne eivät tappaneet minua, niin kuin ne tappoivat K:n, H:n ja S:n. Päivät lyhenevät, valo vähenee kellarissa nopeammin. Koetan nukkua. Monet äänteet tulevat kurkunpäästä. Olen kuitenkin tyytyväinen. Ketju nilkkani ympärillä on valtava. Jatkan myöhemmin. Se auttaa hieman tärinään. Snickers maistui selvästi. Kolmas on naaras, kyseessä on jonkinlainen perheyksikkö. Taskussani on nuuskarasia, viimeinen Snickers ja huuliharppu. on luukku. Olen huomannut, että pienin niistä tuijottaa minua usein likaisen ikkunan läpi. Mitä ne haluavat minusta. Ne muistuttavat liikaa K:n räjähtäneitä kasvoja. Olin oikeassa, se pitää huuliharpun äänestä! Pelkäsin, että se hermostuu, joten soitin sille meidän laulumme, sen, jonka sävelsin sinä juhannusyönä, jonka vietimme kaksin. Niitä on kolme, ne kommunikoivat keskenään jollain alkeellisella kielellä. Oma P–:ni! ?.10.19– Olen saanut ruokaa ja lämpimän viltin, jonka alle käpertyä. En ole kuolemassa nälkään tai kylmyyteen. Kun pentu oli saanut neljällä sormellaan (laskin, niitä on tosiaan vain neljä!) käärepaperin pois, se vaikutti tyytyväiseltä. Sormeni tärisevät niin kovin. Olen nukkunut levottomasti, mutta kauan, ehkä vuorokauden ympäri. Voin pahoin vain katsoessani niitä. Otin hieman nuuskaa rauhoittuakseni ja onnistuin sotkemaan nämä sivut. M. Tarjosin pennulle myös viimeisen Snickers-patukan ja nuuskaa. Eivät kai nämä olennot voi itse niitä viljellä. N. Ruoka on hyvää, jonkinlaista keittoa, jossa on perunoita. Ketju on kiinnitetty seinässä olevaan koukkuun. Elän päivä, jopa tunti kerrallaan. Ehkä ne eivät tapakaan mi51. Olin ottamassa patukkaa takaisin neuvoakseni, miten paperi poistetaan, mutta pentu tönäisi minut kipeästi hyllyä vasten. Seinillä on kapeita hyllyjä, lasisia purkkeja ja purnukoita täynnä tahmeaa ainetta, kuin hyytynyttä verta. Erityisesti silloin, kun olen tapaillut muutaman nuotin. Selkäni on kipeä, kahle painaa, mutta olen yhä elossa. Kenties näillä alkeellisilla pedoilla ei ole mitään kulttuuriin viittaavaa. Osin pelosta, osin kylmästä ja nälästä. Kaipaan sinua! N. M. Se painaa ihoa ja on repinyt sen jo paikoin rikki. Anteeksi tahroista. Naaras tulee kattoluukun kautta tikkaita pitkin alas ja tuo ruokaa. P–! ?.10.19– Pentu rohkaistui tänään kellariin, osoitti soitintani ja äänteli merkittävän voimakkaasti. Kasvaakohan niitä täällä luonnossa. Se tuijotti patukkaa hämmentyneenä ja yritti syödä sen ensin kuorineen. Se näyttää nauttivan musiikista. Epäilen sitä naaraaksi, koska se verhoaa itsensä likaiseen rättiin, peittää meille ihmisille tyypillisesti sukupuoliominaisuuksia ilmaisevat kriittiset paikat. Takaraivossani on kipeä kuhmu. Ruosteesta huolimatta se pitää. Kenties nämä tekstit jäävät perinnökseni, keinoksi tuhota Ne. Nuuskalle se irvisti. Kirjoitan niin paljon kuin vain pystyn. Pystyn nyt kertomaan lisää. Jääpähän minulle enemmän
P– ?.10.19– Pentu toi minulle tänään jonkinlaisen leivonnaisen. Niiden lajia ei ole montaa ja ne haluavat suojella omiaan. Ne ovat perhe: isä, äiti ja poika. Ymmärrän vaivoin, mitä sanotaan, mutta käsittääkseni ne valmistautuvat talveen. Missä vaiheessa se kyllästyy minuun. Jos en olisi vanki ja pelkäisi kuollakseni, olisin innostunut: uusi nisäkäslaji, älykäs, työkaluja käyttävä ja maata viljelevä humanoidilaji! Minkä Nobelin palkinnon tästä löydöstä voisikaan saada! Pentu halusi, että soitan sille taas. En tiedä, näenkö sinua enää koskaan. Isoin niistä, se uros, rakentaa tai ehkä korjaa hökkeliä. Voi, P–… ?.?.19– Olen alkanut pitää Pennusta. N. Pentu viihtyy seurassani liian hyvin. Kyllä minuakin pelottaisi, jos joukko tuntemattomia, äänekkäitä muukalaisia saapuisi minun lähistölleni. M. Vihaan, vihaan. Pentu ulkoilutti minua kuin koiraa pidellen siitä kiinni. Se on selvästi paremmalla tuulella kuultuaan huuliharpun soittoa. Jotenkin se liittyi heidän talviuneensa. Naaraalla todellakin on puutarha. Pentu sulki silmänsä ja alkoi hyräillä sen tahtiin. Pystyin ensimmäistä kertaa tarkkailemaan ympäristöäni. Nämä olennot siis viljelevät! Ne käyttävät työkaluja ja viljelevät maata. Se sama, josta haimme vettä haaksirikon jälkeen. Rakas, P–:ni! ?.10.19– Olen alkanut ymmärtää Niiden kieltä. Huomaan ymmärtäväni heitä. M. N. Kenties he tekevät itselleen havuista vuoteen. Pelkään sitä hetkeä. Sitten muistan K:n räjähtäneet kasvot ja minua alkaa oksettaa. Ne riitelevät. Ne todellakin ovat kuin karhuja, voitko uskoa, ne nukkuvat talviunta! Sen kuitenkin ymmärsin, että riita koskee minua. Olennot asuvat vinossa, keskeneräiseltä vaikuttavassa hökkelissä, jonka kellarissa olen viettänyt nyt ainakin viikon, kenties jopa kaksi. M. M. En ole varmaan koskaan syönyt mitään niin herkullista! Soitin sille taas meidän laulumme. Silmiäni alkoi kirvellä. Eilen Ne yrittivät tarjota minulle havuja, en tiedä miksi. Koen olevani jonkinlainen näyttelyesine tai lemmikki. N. Ehkä kuolen tänne ketju nilkkani ympärillä. N. Voi, P–! ?.10.19– Tänään pääsin ulos jaloittelemaan! Jalkani on edelleen kahleessa. Vihaan niitä. nua. Ajattelen sinua. Yritin selittää Niille osin käsimerkein, osin niiden omituisilla 52. Minäkin puolustaisin perhettäni tuntemattomalta uhalta. Laakso on suuri ja sen halki virtaa joki. Rakas, P– ?.?.19– On marraskuu, olen varma siitä. Pohjoispuolella siintää metsä ja sen takana korkea vuoristo. Ne ovat muuttaneet tänne, koska haluavat elää rauhassa ja turvassa
Pian lumi peittää hökkelin, kuistin katon, ikkunoiden puitteet ja hautaa sen pehmeään vaippaansa. Naaras kohautti harteitaan. Minun on valmistauduttava heittämään hyvästit sinulle. kurkku äänteillä, etteivät ihmiset nuku talviunta. Uros oli maalaamassa sitä siniseksi. Vatsassani kiertää. Hän murahteli lempeästi, esitteli repun sisällön (leipää, pieniä kakkusia, metallipurkillinen sitä herkullista perunakeittoa, kasviksia, vesileili) ja nosti hyllystä vielä yhden niistä eltaantuneen näköisistä lasipurkeista mukaan. Ehkä löydän asutusta, ihmisiä, pelastuksen. Jos olen ymmärtänyt oikein, minut päästetään vapaaksi! Naaras tuli äsken luokseni mukanaan kankainen reppu täynnä eväitä. Ihan kuin se olisi itkenyt. M. Naaras ei näyttänyt huomaavan, vaan nosti lahjettani ja voiteli vereslihalla olevan nilkkani jollain kirvelevällä linimentillä. N. Sitten se poistui tikapuita pitkin ja läimäytti kattoluukun kiinni. Rakastan sinua, N. 53. Naaras antoi sen minulle takaisin putipuhtaana. Hän oli pessyt sen minua varten. Tuijotin sen perään typertyneenä. Talon valmistuttua se voi olla todella idyllinen näky. Aikani täällä alkaa olla lopussa. Sen, jonka luulin hukanneeni, kun ne veivät minut. Hän avasi purkin ja antoi minun haistaa sitä. Pentu näytti todella pettyneeltä. Ehkä tämä on merkki. Oloni on hämmentynyt, ristiriitainen. Sen sinulta saamani, joka oli kovettunut H:n verestä jäykäksi. Kurkkuani kuristaa. Palaan näiden olentojen luokse, syön naaraan tekemää mainiota keittoa. Lähden täältä aamulla. Hän avasi kahleeni ja korahteli, että olen vapaa lähtemään, koska kukaan ei voi pitää minusta huolta heidän nukkuessaan. Pakkanen on kirpeä. M. Uros huutaa sille. Ehkä suuntaan kohti vuoria. Mutta kevään tullessa minä palaan tänne. Voi, P–! ?.?.19– Jotain on tapahtunut! En voi uskoa tätä, olen nipistellyt käsivarteni punaisiksi, mutta olen kuitenkin hereillä. Nyt Pentu kiukuttelee tuolla ylhäällä. P-, Pauli – tiedän, että pidät minua hulluna. Jospa löydän reitin saaren toiselle puolelle. Olen niin onnellinen, että pääsin vapaaksi, mutta minne menisin. Tuijotin häntä kuin pelastavaa enkeliä. Oi, P-! Pääsen kotiin! ?.?.19– , (myöhemmin illalla) Näin likaisen ikkunan läpi ensimmäiset lumihiutaleet, kun Pentu tuli sanomaan hyvästi. Sen silmät olivat punaiset. Voitko uskoa, se kamala verinen mössö olikin vadelmahilloa! Mutta mikä todella toi kyyneleet silmiini oli se, kun hän ojensi minulle keltaisen huivini. Se mökötti ensin kellarin nurkassa lattiaa tuijottaen ja tuli sitten kohti. Se kietoi karvaiset eturaajansa ympärilleni ja kuiskasi jotain korvaani. Kuulen sen itkunkarhean äänen. Ranta ei tarjoa pelastusta. Rakas, P–, ?.?.19– Istun sillankaiteella ja tuijotan ensilumen peittämää hökkeliä, jossa entiset vangitsijani ovat jo todennäköisesti käymässä pitkälle, koko talven kestävälle yöpuulle
STK:n arvostettu ja pitkäikäinen lehti kaipaa uusia vapaaehtoisia toimittamaan arvioita ja novelleja, ideoimaan artikkeleja ja toteuttamaan esimerkiksi kirjailijahaastatteluja. Rakas Pauli, minun on pakko palata! Hän, hän… Hän kutsui minua Muikkusekseen. Vapaa-ajallaan hän harrastaa spekulatiivista fiktiota kaikissa sen eri muodoissa – aina kun kissan rapsuttelulta ehtii. Kosmoskynään osallistuminen antaa arvokasta kokemusta lehden tekoon osallistumisesta ja auttaa verkostoitumaan kirjoittajayhteisön kanssa. Ja katson, miten Pentu tulee luokseni silmät ilosta loistaen. Istun tässä sillankaiteella ja soitan huuliharppuani. N. Kaikkiin tehtäviin opastetaan avuliaasti! Ota yhteyttä: toimitus@kosmoskyna.net AVUSTAJAKSI KOSMOSKYNÄÄN. Katja Kontturi opettaa tieteellistä kirjoittamista yliopistossa. 54. M
”Mistä kukaan edes tunnistaa kellopelimurhaajan. Toisen kuolema on kellopelimurhaajan pelastus, vuosi lisää elinaikaa. Kellopelimurhaajiin liittyy paljon kysymyksiä. Kuka on keksinyt kaiken. Mekaaninen sydän vie kantajansa nimen ja osan tämän muistoista ja pakottaa murhaamaan jonkun kerran vuodessa. 17-vuotias Adele herää sydämessään tikittävä kellopelisydän. ARVIO Lämpöä ja toivoa synkkyyden keskelle Vehka Kurjenmiekka – Kellopelisydän Kirjoittaja: Anna Annala Kellopelisydän on vahva, maagisen lumoava esikoisteos, joka on otettu Instagramin kirjayhteisössä avosylin vastaan. Kurjenmiekka on herättänyt seuraajiensa mielenkiinnon kertomalla kirjoittamisestaan, ja kirjagram on pidättänyt hengitystään odotellessaan kirjan julkaisemista. Heistä kerrotaan tarinoita talven pimeimpinä iltoina tai varoitetaan lapsia, jotka harhailevat liian kauaksi koti pihasta, mutta huhujen ja taikauskon taakse on vaikea nähdä.” Kustantaja: Aula & Co Julkaisuvuosi: 2023 Kansi: Anna Makkonen Sivumäärä: 334 55. Vaikka Adele on pitkään valmistautunut kellopelimurhaajan osaan, on sydämen vaatimalla hinnalla painonsa. Eikä suotta. Mistä heidän saamansa toimeksiannot tulevat, kirjeet, jotka velvoittavat tappamaan tietyn henkilön. Karunkan Akatemiassa nuoret noviisit Helios ja Eeben opiskelevat häiveenkudontaa ja rohtoja ja pohtivat, voiko kellopelimurhaajien jäljille lainkaan päästä
Kurjenmiekka on hionut romaaniaan kunnioitettavat 12 vuotta, ja jälki on timanttista. Kurjenmiekka uskaltaa pysähtyä, viipyillä kuvauksissaan, jotka vangitsevat tunteikkuudellaan. Laulut ja lorut valottavat Merenkehrän kulttuuria ja maailmaa. Anna Annala on aloittanut Kosmoskynän toimitustiimissä tammikuussa 2024. Se antaa hahmojen olla mitä ovat, rakastaa omalla tavallaan, sukupuolesta riippumatta. Onneksi jatko-osa on jo tekeillä. Kurjenmiekka antaa lukijalleen vihjeitä tulevasta, antaa tämän ymmärtää juuri ennen kuin vetää verhon syrjään ja paljastaa sen, mitä lukija on jo aavistellut. Kellopelimurhaajat muodostavat yhteisön, joka pitää huolta toisistaan. Samalla se kunnioittaa fantasian perinteitä, mutta välttää fantasian isot sudenkuopat. On akatemiaa, on taikuutta, on enteitä ja matkallelähtöä. Hahmot ovat säröisiä ja rakastettavia. Kerronnan paralleelit ja rinnakkaisuudet tuovat iloa ja kielivät kekseliäästä, ei vain kielellä, vaan myös muodolla leikittelevästä kirjailijasta. Kellopelisydän lunastaa kaikki odotukset. Kauneinta on taikuuden kuvaus ja raikkaasti kuvatut vuodenajat. Syntyy kutkuttava odotus, jossa lukija pääsee riemuitsemaan oivalluksestaan, mutta myös odottamaan jännityksellä, välillä kauhullakin. Miljöössä on Ursula le Guinin Maameren tarinoiden vaikutusta, sen verkkaisuutta ja karuutta, nostalgiaakin. Kellopelisydän on kirja salaisuuksista, muistoista ja lempeydestä, kuolemastakin. Hän päästää lukijan mukaan salaisuuteen, tietämään enemmän kuin hahmot. Tekstiä värittävät erittäin onnistuneet näkökulman valinnat ja näkökulmahahmojen vaihdokset. Kurjenmiekan punoma Merenkehrän maailma yhdistelee omaperäisesti tuttua ja uutta. Niiden kieltä on mahdollista oppia vain hiljaisuudessa, kaukana Maailmanhaavojen luona, jossa talvi on pureva ja kesä petollinen. Miten pehmeästi voikaan kirjoittaa salamurhaajista, tuoda synkkyyden keskelle myös lempeyttä ja lohtua. Erään kellopelimurhaajan nimi jopa on Lohtu. Paikkojen ja kasvien nimet ovat kuvaavia, ja kuukausillakin on omat kekseliäät nimensä. Kerronta on harkittua, ja jännitettä rakennetaan taitaen. 56. Eikä vähiten sen hahmojen vuoksi. Jokainen antaa tarinaan oman sävynsä ja jokaisella vaihdolla on paikkansa tarinassa. Ystävyydestä ja sen voimasta, sen kestosta yli vaikeuksien. Arki on kudottu aikaisen aamun leivontahetkistä, takkatulesta, meren suolaisesta tuoksusta, vaatteiden parsimisesta ja Marraksen banjosta. Rakkaus näyttäytyy sen sivuilla moninaisena. On suorastaan haikeaa jättää kirjan maailma taakseen. Hänet löytää myös Ruusun nimi -blogista ja Instagram-tililtä @ruusunnimi. Ihan erityisen hurmaava hahmo on kellopelimurhaajien johtaja, vastustamattoman vetovoimainen Marras. Kohtaloiden kietoutuessa yhteen toivo yhdistää teoksen hahmoja epäoikeudenmukaisuuden ja vaikeiden valintojen keskellä. Mutta mustavalkoista ajattelua ja perinteistä käsitystä hyvästä ja pahasta Kellopelisydän karttaa. Teoksen kieli on kaunista, soljuvan lyyristä kieltä, joka kietoo lukijan tiiviisti mukaan tarinaan. Odotukset myös Merenkehrä-sarjan toiselle osalle ovat tämän jälkeen korkealla
Perustelut: Käytäntö vaivuttaa matkustajat kryouneen pitkän matkan aluksissa on yleistynyt viime vuosina. Aivojen rappeutuminen. Mitä pidempi aika kryounessa, sitä rajummin aivot kärsivät. lähde: rdne stock project, pexels.com 57 NOVELLI. Kansalaisaloite kryounen kieltämiseksi Susanna Junnila Aloitteen päiväys: 7.1.2144 Aloitteen sisältö: Me äänioikeutetut Maan kansalaiset vaadimme, että kryouneen vaivuttaminen ja sen mahdollistavat laitteistot kielletään kaikissa Maasta lähtevissä, Maahan saapuvissa ja Maan kiertoradalla pysähtyvissä aluksissa. 1. Kryouni laskee aivojen toimintakykyä. Muutos on tapahtunut markkin a ehtoisesti ja yllättänyt lainsäätäjät. Yhteiskuntamme ei tule kestämään kryounen aiheuttamia moninaisia haittoja, joista alla listaamme kuusi huomionarvoisinta. Tällä aloitteella pyrimme saattamaan lain ajan tasalle niin, että Maan kansalaisia ja yhteiskuntaa voidaan suojata kryounen terveydellisiltä, taloudellisilta ja moraalisesti rappeuttavilta vaikutuksilta
Kuka maksaa viulut. 3. Yli kymmenen vuotta nukkuneilla on todettu muistihäiriöitä ja oppimisvaikeuksia. Seuraava matkalipun ostaja saattaa olla sinun lapsesi. Nämäkin kulut kaatuvat valtaosin yhteiskunnan maksettaviksi. Tähän meillä ei enää ole yhteiskuntana varaa. Päihderiippuvaiset ovat toden teolla löytäneet kryounen ilot. Heidän kohdallaan joudumme maksamaan hautauskustannukset määrän58. Meillä on oikeus olla jatkossakin tekemisissä normaalijärkisten läheisten ja työtovereiden kanssa. Siitä huolimatta, että isot lihakset pystytään pitämään kohtuullisessa kunnossa matkan aikana, kryounella on edelleen monia huolestuttavia vaikutuksia kehoon. Kryounen avulla voittoja käärivät suuryritykset tietenkin kiistävät tämän, mutta lapsikin tietää, että pitkään kryounessa olleen henkilön kanssa toimiminen on hidasta ja turhauttavaa – kuin yrittäisi opettaa koiraa lukemaan. Osa traumatisoituu vakavasti ja tarvitsee kallista hoitoa loppuelämänsä ajan. 2. Nämä henkilöt pyrkivät vaipumaan kryouneen uudelleen heti kun mahdollista. Jälleen käydään pienen planeettamme rajallisella kukkarolla. Menetämme kyvykkäitä nuoria aikuisia kiihtyvällä tahdilla toisiin maailmoihin. Meidän ei yhteiskuntana tule maksaa tällaisesta harkitsemattomuudesta ja piittaamattomuudesta syntyviä kustannuksia. Tunnetaan myös pelottava sokean seilorin syndrooma, jossa pitkästä kryounesta herännyt ihminen ei saa silmäluomiaan auki. He pyrkivät vaipumaan kryouneen aineiden vaikutuksen alaisena, jolloin trippi venyy koko matkan mittaiseksi. Senkö takia, että he voivat heti täysi-ikäistyttyään lähteä seikkailemaan tunnetun maailman laitamille. Vaivoja pyritään sitten jälkikäteen korjaamaan kuntoutuksessa, joka voi kestää jopa vuosia. He ylenkatsovat normaalia, tuottavaa elämäntapaamme. Kryotrippailuun koukuttuneet ovat totuttaneet aivonsa jatkuvaan nautintoon. Luulisi, että niin kauan kestäneen levon jälkeen se sentään onnistuisi! Näistä kiusallisista haitoista ei kerrota ennen kryouneen vaivuttamista. Esimerkiksi syviä lihaksia ja sileää lihaskudosta ei vielä osata stimuloida riittävästi. Pidämme vastasyntyneistä huolta, kasvatamme heidät vaivoja kaihtamatta ja koulutamme kyvykkäiksi kansalaisiksi. Muut fyysiset haittavaikutukset. Vaikutukset lapsiin ja nuoriin. Kryouni tulee kieltää, jotta emme menetä tulevia sukupolviamme. Olemme kaikki kuulleet, kuinka kryounen jälkeen ei mene kylmässä kananlihalle, sillä karvankohottajalihakset surkastuvat matkan aikana. Lisäksi peruskoululaisten keskittymiskyky on laskenut hälyttävästi kahdenkymmenen viime vuoden aikana, kun kryouni on samaan aikaan jatkuvasti yleistynyt. Pinnan alle jää vakavia ongelmia: Ruumiintoiminnot kuten koordinaatio, ruoansulatus ja ulostaminen sekä sukuelimet eivät kuulemiemme puheiden mukaan toimi entiseen tapaan. Kryotripin jälkeen jotkut päihderiippuvaiset ovat psykoottisessa tilassa. 4. Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Kryotrippailu. Tällaisessa tilanteessa muiden samassa nukutusyksikössä olevien matkustajien turvallisuutta ei voida sataprosenttisesti taata. Asiasta on helppo vitsailla – onhan kyseessä mitätön haitta
Ainoaksi keinoksi jää kieltää kryounilaitteistoja käyttävien laivueiden vierailut Maassa kokonaan. Pahimmillaan hän kohtaa kotiin palatessaan itseään vanhemmat lapsensa. Sitä se ei ole. Spefi-novellien lisäksi hän on kirjoittanut laululyriikkaa ja näytelmäkäsikirjoituksia. Vaikka uhri myöhemmin onnistuisi palaamaan kotiplaneetalleen, hän joutuu rakentamaan kaiken uudelleen alusta. Kryouni on luonnoton tapa matkustaa, eikä sen varjopuolia tule enää lakaista maton alle. Vastuuhenkilöt: Ariel Kotaro, hallitus@vastustan.org Pentti Klaava, luddite@vastustan.org Agneta Tuomari, jarrukenka@vastustan.org Järjestelmän automaattisesti lisäämä varoitus: Yllä oleva teksti sisältää lukuisia argumentointivirheitä. Suuryritykset ja valtaapitävät ovat rahanhimossaan uskotelleet, että kryouni on välttämätöntä menestyksellemme. Vaihtoehtojen kapeneminen. Susanna Junnila on espoolainen tekniikan tohtori. Lainsäädännöllä emme saa kitkettyä kryokoston hirvittävää mahdollisuutta, sillä kryounilaitteistoja hyödyntävät laivueet ovat peräisin monista eri kulttuureista ja vierailevat Maassa usein vain lyhyen aikaa. Emme hyväksy oman kohtalomme antamista heidän käsiinsä. On kohtuutonta, että eniten riskejä ottava kansanosa saa määritellä muidenkin vaihtoehdot. Kryokosto riistää uhrilta tämän koko elämän: ihmissuhteet, työpaikan ja omaisuuden. Jokainen, joka ei aktiivisesti vastusta kryounta, on vastuussa yhteiskuntamme tuhoutumisesta – sillä se meitä vääjäämättä odottaa, ellemme toimi nyt. Tämä on ainoa keino säilyttää ihmisarvoinen tulevaisuus. Huhutaan lukuisista tapauksista, joissa ihminen herää jopa kymmenien vuosien matkan päässä, täysin vieraassa paikassa. Kansalaisilla on siitä huolimatta oikeus allekirjoittaa aloite niin halutessaan. Niiden henkilöstö ei ole perehtynyt eikä sitoutunut tapoihimme. Kryokosto. Jotta emme jää Maan viimeiseksi elinkelpoiseksi sukupolveksi, meidän on vaadittava ja vaalittava elämisen kohtuullisuutta. Hallitus on tehnyt parhaansa salatakseen näiden rikosten todellisen määrän. Kryounen yleistyessä perinteinen tapa matkustaa joutuu yhä ahtaammalle. 6. (Tämän epäreilun käytännön purkaminen on oman kansalaisaloitteensa aihe.) 5. Allekirjoita kansalaisaloite klikkaamalla tästä. On selvää, että jos kryouni keksittäisiin tänään, se kiellettäisiin täysin tarpeettomana ja terveyttä vakavasti uhkaavana keksintönä. Yksikin tällainen tapaus on liikaa. 59. Kryokoston uhri kärsii käsittämättömän paljon häneen kohdistuneesta väkivallanteosta, kun taas syyllinen joutuu harvoin vastaamaan teoistaan. Mikäli kehityskulku jatkuu, seuraavaksi kielletään hereillä matkustaminen, sillä laivayhtiöille kryo uneen vaivutetut matkustajat ovat helposti hallittavaa massaa, jota voidaan latoa varastokonttiin kuin spagettipaketteja kaupan hyllyyn. Kun joku vaivuttaa toisen kryouneen ilman tämän suostumusta, kyseessä on kryokosto. päästä riippumatta, sillä jokainen planeetta vastaa toistaiseksi omista kansalaisistaan. Yhteenveto
Lapsuudessaan kaltoin kohdeltu, pelkojensa riivaama tuleva isä alkaa lasketun ajan lähestyessä kuulla itkuhälyttimestä viestejä tulevaisuudesta. Tarina suorittaa kaikki kaiut tulevasta -rakenteen tarvittavat osat: ensin koetetaan selvittää, mistä lähiympäristöstä uhkaavat viestit tulevat, kunnes päähenkilö tajuaa kuulevansa vanhemman itsensä teot. Kustantaja: Pokuto Julkaisuvuosi: 2023 Kansi: Aapo Kukko Sivumäärä: 204 60. Kuvallisen kerronnan osalta Odotusaika alkaa teemaan sopivasti arkisena, mutta kulkee kohti mustan sävyjä ja rikkoutuvia ruutuja. Itselleni sen suurimmaksi kompastuskiveksi nousi viimeinen sivu, jolla tarina vedettiin ulos mielen ja tulkinnallisuuden piiristä konkretisoimalla sen spekulatiivinen elementti. ARVIO Neljä ikkunaa vanhemmuuden syövereihin Avi Heikkinen & Aapo Kukko – Ethän kuole ennen minua Kirjoittaja: Reetta Vuokko-Syrjänen Avi Heikkisen ja Aapo Kukon yhteinen sarjakuvateos on neljän tarinan teemakokonaisuus vanhemmuuden, erityisesti isyyden, syvistä vesistä. Graafinen ilme on pääosin luonnosmaista tussiviivaa. Kokoelman ensimmäinen tarina Odotusaika käsittelee ylisukupolvista traumaa kauhun keinoin. Tarinoiden piirrosjälki on yhtenäistä, mutta kerronnassa on lopulta suuriakin eroja nimenomaan visuaalisuuden osalta. Tarina on syvästi psykologinen. Massiivinen sarjakuvateos on yleisasultaan miellyttävän hillitty kokonaisuus. Satunnaisesti mustavalkoisen kerronnan seassa vilahtaa myös harmaasävyjä
Annin äiti on kuollut, mutta Anni kertoo tarinoita siitä, millainen äidin uusi elämä on. Heti toinen tarina Ero on kauhualun jälkeen odottamaton maagisen realismin helmi. Alun jälkeen suurin osa sivuista on todella täynnä. Nimitarina Ethän kuole ennen minua on hyvästä syystä sijoitettu teoksen viimeiseksi. Pieniä ruutuja on paljon. Henkilökohtainen lempisivuni koko teoksessa löytyi Erosta: Koko sivun kuvassa isä ja tytär saapuvat kerrostalonsa alaovelle mustaksi sävytettyjen talojen väliin jäävässä valoisassa kuilussa. Kolmas kertomus Isä meidän tutkii yhtä aikaa vakaumuksellisuuden vaikutusta perhesuhteisiin sekä vanhemman toivetta vaihtaa paikkaa kärsivän lapsensa kanssa. Ero on myös visuaalisesti rohkein. Absurdia kyllä juuri tämä kertomus kärsii jonkinasteisesta kerronnallisesta ähkystä. Tarina on muista poiketen kerrottu kokonaan ilman puhekuplia. Sitten Anni alkaa katoilla. Myös lyijykynällä tehdyt harmaasävyt tuntuvat hämmentävältä poikkeamalta muihin tarinoihin nähden. Hannu ja Anssi adoptoivat Vilman. Ainoat sanat tarinassa ovat alun Isä meidän -rukous ja viimeisen sivun vuorosanat. Ero on tarinallisesti ja visuaalisesti hiottu kokonaisuus. Tämä voisi toimia elokuvamaisena kerrontana, jos ruudut olisivat säännöllisempiä aukeamasta toiseen, mutta nyt suurin osa sivuista elää omaa kiireistä elämäänsä. Puolivälin tuntumassa on yksi koko sivun ruutu, ja viimeisellä sivulla vihdoin hieman hengitystilaa. Lukukokemuksen raskaus vaikeuttaa tarinan viestin välittymistä, vaikka aiheisto sinänsä on kiinnostavaa. Erossa spekulatiivinen elementti tukee kerrontaa hienosti: on juuri sopivan epävarmaa, katoaako Anni, vai onko kaikki vain isän syvää menetyksen pelkoa. Monilla sivuilla ei ole ruutuja laisinkaan, vaan tarinaa kerrotaan sujuvasti kokeellisten kompositioiden avulla. Ilmastonmuutos, jota ahneet aikuiset eivät ole hillinneet, kostautuu seuraavien sukupolvien kautta: UOT-syndroomaa potevat lapset varttuvat ja vanhenevat moninkertaisella vauhdilla. He rakastavat pientä Vilmaa 61. Kierrokset ja epätoivo nousevat tyylikkään hallitusti, kun tarina viedään vääjäämättömään loppuunsa. Vasemman talon päälle on sijoitettu ruutuja kuin ikkunoiksi heidän arkeensa. Iäkkäinä adoptiovanhempina sairas lapsi on ainoa vaihtoehto, mutta se ei säikytä Hannua ja Anssia. Infodumpin sijaan tarina on elegantisti kerrottu ja aukenee kerroksittain yksittäisen perheen kohtalon kautta. Muutkin tarinat ovat hyviä, mutta se on ehdottomasti kokoelman vahvin. Hienovireisessä arjen pieniin hetkiin kiteytyvässä tarinassa seurataan yksinhuoltajaisän ja tyttären elämän haasteita
Teos on saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Reetta Vuokko-Syrjänen on tamperelainen kirjailija ja kriitikko, joka on erityisen kiinnostunut tekstin psykologisesta tasosta. Aikaa ei koskaan tunnu olevan riittävästi, vaan kallisarvoiset hetket vilistävät ohi kiihtyvällä tahdilla. Vilma vaan ei ole pieni kovin pitkään. Heikkisen ja Kukon Ethän kuole ennen minua on taidokas kokonaisuus pienieleisiä kertomuksia vanhemmuuteen liittyvistä peloista. Tarina kiteyttää kaikkien vanhempien universaalin pelon siitä, miten nopeasti lapsi kasvaa. Kiireisiä suosittelen lukaisemaan vähintään nimitarinan, mutta parhaimmillaan teos on kokonaisuutena nautittuna. koko sydämestään. Tämä on spekulatiivista fiktiota parhaimmillaan: spekulatiivinen elementti on valittu parhaaksi mahdolliseksi tavaksi tuoda juuri tämä kivulias ilmiö fokukseen. Tarina koskettaa syvästi ja jää kaikumaan mieleen vielä teoksen takakannen käännyttyä kiinni. 62
Hinta on STK:n jäsenille 25 euroa ja ei-jäsenille 50 euroa. Vai onko avaruusmatkailua tärkeämpää planeettakuntien välinen politiikka ja kiero kauppasota. Iltapäivä järjestetään etänä Suomen tieteisja fantasiakirjoittajien Discord-kanavalla. Kerro ilmoittautuessasi nimesi, sähköpostiosoitteesi ja oletko STK:n jäsen. 63. Tule keskustelemaan avaruusoopperasta ja ideoimaan oma unelmateoksesi. Vai sittenkin suuret tunteet. Avaruusoopperailtapäivän aikana käydään läpi genren historiaa, keskeisiä rakennuspaloja ja yleisimpiä sudenkuoppia maailmanrakennuksen ja monisäikeisen tarinan kehittelyn kannalta. (STK ei ole ALV-velvollinen.) Kurssille otetaan 11–20 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. STK:n Avaruusoopperailtapäivä 8.6.2024 klo 12–16! Purjelaivalla tähtiin! Vai ylivalonnopeusmoottorilla. Pajan ohjaa Atorox-palkittu scifi-kirjailija Reetta Vuokko-Syrjänen. Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittaudu viimeistään 31.5.2024 osoitteeseen info@tieteiskirjoittajat.net
Kunniavieraana Finlandia-voittaja Magdalena Hai Pääsymaksuton kirjallisuusja popkulttuuri tapahtuma järjestetään 10. kertaa! Kummacon Kirjallisuus O Popkultuuri O Cosplay • K um m ac on 20 24 • K um m ac on 20 24 • K um m ac on 20 24 • K um m ac on 20 24 • K um mac on 202 4 • Kum mac on 202 4 • Kum mac on 202 4 • Kum mac on 202 4 • K u m m ac on 20 24 • K um m ac on 20 24 • K um m ac on 20 24 • K um m ac on 20 24 • K um m ac on 20 24 • K um m a con 2024 • Kummacon 2024 • Kummacon 2024 • Kummacon 2024 • Kum m ac on 20 24 • K um m a