Kosmoskynä 2-3/2023 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

3 Rikos ja rangaistus 2-3/2023 SUOMEN TIETEISJA FANTASIAKIRJOITTAJAT RY
Kosmoskynä Puheenjohtajan terveiset Pääkirjoitus Kummien kuvien kolumni Kosminen Colosseum KOSMOSKYSYMYS Keiden kanssa, millaisin välinein ja suunnitelmin toteutuu täydellinen kirjoituskeikka. vuosikerta 1 lehti vuodessa www.kosmoskyna.net toimitus@kosmoskyna.net verkkotoimitus@kosmoskyna.net Päätoimittajat Reetta Vuokko-Syrjänen Toni Saarinen Ulkoasu ja taitto Touko Miikkulainen Kansikuva Tomas Heinonen Julkaisija Suomen tieteisja fantasiakirjoittajat ry STK ry Pohjavedenportti 2 A 25 00980 Helsinki www.tieteiskirjoittajat.net info@tieteiskirjoittajat.net Seuran sähköpostilista stk@lists.utu.fi Lisätietoja ja ohjeet sähköpostilistalle liittymiseksi: https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/stk Suomen tieteisja fantasiakirjoittajat ry on valtakunnallinen yhdistys, joka ajaa spekulatiivisen fiktion eli tieteis-, fantasiaja kauhutekstien kirjoittajien asiaa. Jäsenten tekstit ovat etusijalla verkkolehdessä julkaistaviksi. yhdistysavain.fi/. Jäsenetuihin kuuluu Kosmoskynän lisäksi mm. ARTIKKELIT TARU VÄYRYNEN Hyvät ja pahat vai yhteinen ihmisyys LIISA NÄSI Dekkarin ja scifin risteyksessä ANNE LEINONEN Vitsa sulle, kosto mulle SERAFIA USVASILTA Kun tosiasiallinen kohtaa toismaailmallisen – true crime spekulatiivisen fiktion innoittajana KARI VÄLIMÄKI Raapaleista sadalla sanalla MIXU LAURONEN Kova vs. yhdistyksen arvostelupalvelu veloituksetta. Irtolehtimyynti: tilaukset@tieteiskirjoittajat.net 4 5 62 100 18 8 10 14 36 46 82 23 42 57 75. Sen lisäksi maksa jäsenmaksu (20 euroa vuonna 2023, nuorisojäsenmaksu alle 18-vuotiaille 10 euroa, perhejäsenmaksu 10 euroa) seuran tilille IBAN: FI09 800019017460 33, BIC: DABAFIHH. numero, 39. Täytä liittymislomake Yhdistysavain-palvelussa osoitteessa https://suomentieteisjafantasiakirjoittajat. pehmeä maailmanluonti NOVELLIT APP PEKURINEN Omana aikanaan THUA AALTO Smoothie TUULA AIKIONIEMI Yksi neljäsosakaari SILKE BRANDT Julbocken Kosmoskynä ISSN: 0785-2517 132. Yhdistykseen voi liittyä kuka tahansa kiinnostunut
52 68 70 89 92 96 98 7 13 40 45 50 55 66 67 73 86 95 103 PÄÄTOIMITTAJAT Toni Saarinen Reetta Vuokko-Syrjänen AVUSTAJAT Thua Aalto Tuula Aikioniemi Serafia Alho Anna Annala Silke Brandt Joanna Heinonen Heikki Morgan Hämäläinen Camilla Kantola Pekka Kolehmainen Teemu Korpijärvi Lily Laine Mixu Lauronen Anne Leinonen Satu Leisko Milka Liikala Venla Lintunen Nita Mäenpää Liisa Näsi Pyry Palermo APP Pekurinen Karoliina Seppänen Serafia Usvasilta Kari Välimäki Taru Väyrynen sekä valtaisa joukko raapalemaestroja! Toimitus TOMAS HEINONEN Tomas Heinonen on kaikesta visuaalisesta sisällöstä innostuva graafinen suunnittelija, filmikuvaaja, taiteilija ja kuvittaja. Lisää hänestä löydät esimerkiksi osoitteesta tomasheinonen.fi KUVITTAJA ESITTÄYTYY HAASTATTELUT Ukrainasta Ouluun tullut esikoiskirjailija Olga Makarenko tutkii ihmisten sisäisiä maailmoja Esikoiskirjailijahaastattelussa Ulpu-Maria Lehtinen KIRJA-ARVIOT CAMILLA KANTOLA Lehtinen: Kalmanperhon kutsu ANNA ANNALA Kulttuuriyhdistys Korppi: Herra Swanin sanoja siivekkäille NITA MÄENPÄÄ Meresmaa: Dodo, Khimaira ja Kerberos TONI SAARINEN Sonster: Henkimaailman poliisi REETTA VUOKKO-SYRJÄNEN Leena Krohn – Luuta RAAPALEET Maria Aarnio, J. Immonen, Lasse Akselin Markku Herd, Sonja Heikkinen Jaakko Markus Seppälä Essi Varis, Maija Nyström, PM Kolehmainen Tarja Sipiläinen Iisa Kotipelto, Essi Varis, Mikael Leinonen Sauli Salomaa, Klaus Ollikainen Juha Mattila, Mixu Lauronen Tuula Aikioniemi, Pauliina Haapakoski, Pia Laine Satu Leisko Markku Herd, Harri Kovanen, Isto Niemi Veeti Virtanen, Juha Salmi. J
Toni Saarinen. Todennäköisesti uusia kirjoituspajoja ei ole tälläkään hetkellä mahdollista järjestää jäsenille ilmaiseksi – yksinkertaisesti siksi, että vetäjät ansaitsevat asiallisen palkkion – mutta hinta pyritään pitämään kohtuullisena. Keväällä järjestimme pienimuotoisen Joctoconin, jossa jäsenistöllemme tarjottiin (aivan liikaa) herkkuja ja (sopivan paljon) ohjelmaa. Toivon, että ensi vuonna STK lähtee työstämään uutta antologiaa. Tämän lehden ilmestyessä hieman suurempi tapahtuma, Finncon, on aivan käsillä. Kirjoittamisen ja julkaisun kenttä muuttuu, mutta uusia mahdollisuuksia avautuu aina. Viime vuonna Lily Laineen ja Nita Mäenpään vetämä onnistunut maailmanrakennuspaja kaipaa jatkoa. Lopuksi mainitsen vielä, että Kosmoskynä löytyy jatkossa kansallisesta ePress-palvelusta. Yhden painetun Kosmoskynän (jota pitelet käsissäsi) julkaisu mahdollistaa muun muassa entistä laadukkaammat kuvitukset lehteen, kirjoituskurssit ja -pajat sekä uudenlaisten projektien käynnistämisen. 6 Puheenjohtajan terveiset V uoden ensimmäisessä diginumerossa (jonka suosittelen lataamaan tai ostamaan heti!) ilmaisin jo huolemme siitä, ettei lehdelle riitä tulevaisuudessa tarpeeksi tekijöitä eikä yhdistyksen hallitukseen uusia jäseniä. STK:n ja Espoon science fictionja fantasiaseuran Aurinkosydän-antologia keräsi suurta suosiota ilmestyessään vuonna 2021 (ja kaksi novellia siitä pääsi Atoroxin kymmenen kärkeen). Pienimuotoinen, e-kirjana julkaistu HALOO?antologiamme (2020) tuotti myös yhdistykselle silkkaa voittoa. Tämän numeron terveiset ovat kuitenkin tästä eteenpäin tarkoituksella vain toiveikkaita. Me olemme hyviä siinä. Niin tekin. Tämä tarkoittaa, että myös painettu lehti on luettavissa esimerkiksi kirjastoissa digitaalisessa muodossa. Herkkuja en uskalla luvata, mutta STK:n ohjelma on monipuolinen ja toivon mukaan herättää keskusteluakin. Osallistumalla pajoihin saatte kokemusta, työllistätte taitavia opettajia ja tuette yhdistystämme niin, että taloustilanteemme pysyy vakaana. Toivon mukaan STK jatkaa näiden mahdollisuuksien luotaamista. Nämä huolet ovat yhä olemassa ja vuoden kääntyessä loppua kohden entistä oleellisempia
Haimme monialaisia käsityksiä lainrikkomuksista ja -valvonnasta, ja niitä me saimme. Joskus lukija saapuu tarinaan vasta kun rikos on tapahtunut ja syyllinen saatu kiinni. Kohtaamme outoja varkaita ja varkauksia, oikeuksiaan puolustavia ei-inhimillisiä olentoja ja ironisia rangaistuksia. Kosmoskysymys-palstalla nykyisen hallituksen jäsenet kuvaavat rikoksen kielellä onnistuneita kirjoitusolosuhteita ja yhteistyökumppaneita. Paatuneina sananvapauden kannattajina Saarinen ja Vuokko-Syrjänen valmistelivat kenties tuhdeimman Kosmoskynän lukupaketin koskaan. Silke Brandtin Julbocken kauhistuttaa tuomiollaan, Tuula Aikioniemen Yksi neljäsosakaari käy oikeussalin sisällä keskustelua tekoälystä, tai. Koska Kosmoskynä kärsii akuutista tekijäpulasta, päätoimittaja Vuokko-Syrjänen etsi rötöskumppania ja onnistui hairahduttamaan rikoksenuusijaksi Kosmoskynää jo vuodet 2017–2020 päätoimittaneen Toni Saarisen. 7 Pääkirjoitus T ervetuloa rikollisen hyvän lehden pariin! Pitelet käsissäsi Kosmoskynän rikos ja rangaistus -tuplateemanumeroa, joka on juonittu kokoon kahden päätoimittajan voimin. Raapaleet sijoittuvat oikeussaleihin, pieniin persoonallisiin rinnakkaistodellisuuksiin ja vieraille planeetoille. Miksi tuplanumeron teemaksi valikoitui juuri rikos ja rangaistus. Raapaleet on ripoteltu kaiken muun sekaan ikään kuin hiljalleen kasautuviksi todisteiksi… jostakin. Lehti on vahvasti raapalepainotteinen. Suuri osa lehteen valituista novelleista sisältää myös rikosteeman. Rikoksen prosessi on pitkä ja omalla tavallaan proosallinen. Kokenut kirjailija Taru Väyrynen johdattaa sisälle lehteen ihmisyyttä syvällisesti käsittelevällä kirjoituksellaan. Raapaleiden ohella rikosteemaa käsitellään myös pidemmän kaavan mukaan. Hyvän rikoksen kuvittelu ei kuitenkaan ole helppoa, eikä varsinkaan sen esittäminen lukijaa kiinnostavasti. Spefikehyksessä rikokset voivat kuitenkin olla moninaisempia luonteeltaan kuin realistisessa fiktiossa, ja eettisiä kysymyksiä voidaan tarkastella ikään kuin laboratorio-olosuhteissa arjesta irrotettuna. Spekulatiivinen fiktio limittyy usein muiden genrejen kanssa, kuten vaikkapa romantiikan tai dekkarin. Jälkiseuraamusten tarkastelu tarjoaakin aivan erityisen kiinnostavan ikkunan juuri rikosten eettiseen puoleen. Anne Leinonen, Liisa Näsi ja Serafia Usvasilta antavat oman panoksensa keskusteluun vastuusta, oikeudesta, rajoista ja rajarikkomuksista spekulatiivisessa fiktiossa. Se alkaa suunnittelusta, ja joskus tarina ei sitä pidemmälle etenekään – jännite muodostuu odotuksesta. Itse kriminaalisen toiminnan kuvaaminen sopii kaikkiin spekulatiivisen fiktion alalajeihin niin rikollisen kuin sitä selvittävän etsivän näkökulmasta
Mixu Lauronen opastaa maailmanrakennuksen eri lajeihin, ja Kari Välimäki opettaa lehden sisältöä peilaten, kuinka laadukkaat raapaleet syntyvät. Arvostelusektorilta löytyvät Leena Krohnin Luuta, Tomi Sonsterin Henkimaailman poliisi, Kulttuuriyhdistys Korpin Herra Swanin sanoja siivekkäille sekä J.S. Ehkä siinäkin jonkinlainen oikeus toteutuu. Ja lopuksi tietysti napakka Kosminen Colosseum. Päätoimittajat Saarinen ja Vuokko-Syrjänen eivät oppineet kerrasta, mutta nyt kakkua on lusittu niin monta vuotta, että tämä jäänee molempien rötösherrojen viimeiseksi päätoimitetuksi numeroksi. Kiitämme molemmat mitä antoisimmista vuosista!. Meresmaan Dodo, Khimaira ja Kerberos -trilogia kokonaisuudessaan Nita Mäenpään arvostelemana. Esikoiskirjailijanostossa Reetta VuokkoSyrjänen haastattelee Ulpu-Maria Lehtistä, ja Lehtisen Kalmanperhon kutsu -romaanin arvioi Camilla Kantola. Toni Saarinen on haastatellut Ukrainasta Suomeen tullutta Olga Makarenkoa, jonka esikoisromaani ilmestyi viime vuonna poikkeuksellisissa olosuhteissa. 8 Toni Saarinen & Reetta Vuokko-Syrjänen Inspiroivia hetkiä Kosmoskynän parissa toivottaen, ehkä pikemminkin tekoluovuudesta, ja Thua Aallon Smoothie kuvaa harrastusten vaaroja. Lisäksi julkaisemme Nova-kilpailussa vuonna 2021 pärjänneen APP Pekurisen lohdullisen tahi surumielisen novellin Omana aikanaan. Lehden sisäsivuille on ujutettu myös muutama Heikki Morgan Hämäläisen minimalistinen sarjakuva, joiden pohdiskelu saattaa hyvinkin paljastaa jotain rikoksista ja tuomioista. Lisäksi Saarisen leffapalstalla kuvataan The Blob -trilogian kehityskulkua kirjoittajan näkökulmasta. Jatkamme molemmat edelleen Kosmoskynän parissa, mutta mastermindin paikka on nyt aika vapauttaa uusille tekijöille. Upeasta kuvituksesta niin kannessa kuin novellien yhteydessä vastaa Tomas Heinonen. Vähemmän lakipainotteista sisältöäkin kyllä riittää
Tuomarit tiesivät ihmisten pärjäävän, mutta pingviinien kohtalo kylmäsi. – Enkö saa puolustautua. – Kahdentoista tuhannen vuoden puolustautuminen riittää! sika kiljaisi. Valkeassa pellavakankaassa loisti kostea, hennosti vaaleanpunainen tahra. Puhuessaan Hafnar katsoi tuomaria, mutta kohdisti sanansa juristille, jonka kasvoilta hymy oli yllättäen alkanut haihtua. – Luetaan tuomio, tonnikala pärskäytti. – Minä vain siten kuin muutkin. Yhteyteni virtuaalisaliin katkesi. Todistusaineistona syyttäjäbotti-avatar esitteli valaboteille esseetäni Ajattelen, siis luen. ihminen kysyi. Liivatteen varalta. – Tahallista tai ei, välinpitämättömyys on rikos, norsu töräytti. Immonen RAAPALEITA Varastettu resepti Hyytelö tutisi pöydällä loukkaantuneesti. – Tuomari, vaadimme tahran testaamista. J. – Miksi juuri minä. – Pyhän tähden, Frans, hän supatti asiakkaalleen, – sanoit, ettet ollut siellä! Hyytelö aaltoili mielenosoituksellisesti. – Kuolemme sinne! – Höpsis, teillähän on pihtiote ja stereonäkö! norsu toitotti. Hafnar hautasi kasvot käsiinsä. ”Tuomio pannaan toimeen välittömästi”, tuomaribotti vahvisti. Maria Aarnio Bottioikeusjuttu ”Syytetty on käyttänyt tekstin tuottamisessa omia aivojaan ja luovuutta”, syyttäjäbotti kuulutti virtuaalioikeussalissa. tonnikala pulputti. Kaivoin esiin Kafkan kirjan, huolellisesti piilottamani, roviolta pelastetun. – En minä tahallani. ”Bottiälyn harhauttaminen ja ihmisolentojen omien aivojen käyttö on bottihäirintälain mukaan kielletty rangaistuksen uhalla. – Mihin hyvään se on koskaan johtanut. Lasse Akselin. ”Aivot narikkaan!” innostui bottiyleisö. – Ei käräjäsaliin mahdu kahdeksaa miljardia, sika röhkäisi. – Opittehan tekin tapanne vanhemmiltanne. ”Luovuutta! Eikö tällainen sekoilu ole jo lopetettu!” bottiyleisöstä huudettiin. Sitä katsellessaan Hafnar ymmärsi: salamannopeasti hän kiiruhti solmiotaan kiristellen pystyyn. – Tätä, rakas jury, kutsutaan avaintodisteeksi, hän henkäisi. Rangaistusvaateeni on…” ”Mies linnaan ja vehkeet valtiolle!” bottiyleisö mylvi. J. Hyytelö nuljahti pöydällä. Perimätiedosta perikatoon Tonnikala kopautti nuijaa. – Ihmiset siirretään Antarktikselle karanteeniin, tonnikala julisti. Hafnar pyöräytti silmiään. Sen tutinasta saattoi lukea uudenlaista närkästystä. Valamiehistö tuijotti esiliinaa, jonka juristi oli kaivanut esiin. Kaikki laitteeni mykistyivät. ”Sensoribotti tarkisti, että algoritmi ei ole voinut tuottaa tekstiä”, syyttäjäbotti jatkoi. ”…verkostakarkotus: syytetyn yhteys verkkoon katkaistaan ja kaikki päätelaitteet neutralisoidaan.” ”Syyllinen!” valabotiston puheenjohtaja jyrähti. – Ihmisten kestävä perimätieto on katkennut. Kanteen nostanut leipuri tyrskäisi nenäliinaansa, ja juristi katsoi Hafnaria pirullisesti. Sika ja afrikannorsu kohensivat ryhtiään. Meidän jatkuu, norsu kärsäisi. Syytteenluku oli tarpeeton; ihminen tiesi. Asiakkaani on vegaaninen
Jokainen kirja sisältää arvoja ja asenteita, jotka voivat olla tekijän omia, vaikka hän ei olisi niistä tietoinen, tai ne voivat olla yrityksiä kirjoittaa sellaista, mistä tekijä arvelee lukijoiden pitävän. Se voi olla ihminen tai epäihminen mutta Hyvät ja pahat vai yhteinen ihmisyys ARTIKKELI Taru Väyrynen Fa rm ero w nia , 20 03. Oman näkemykseni mukaan tuo uskomus on paitsi väärä myös vaarallinen. Henkilöt voidaan kuvata ristiriitaisina ja vastustajistakin voi löytyä jotain hyvää, mutta loppupeleissä on joku peruspahaa edustava olio, joka on tuhottava. 10 Y llättävän moni kirjailija vakuuttaa haluavansa vain viihdyttää, tai sanoo seuraavansa mielikuvituksensa harmitonta lentoa, joka ei sisällä mitään maailmankatsomuksellista ja/tai eettistä sanomaa. Fantasia tarjoaa mahdollisuuden luoda maailma, joka on vapaa tosielämän monimutkaisuudesta, ja siksi eettiset kysymykset voi pelkistää. Jälkimmäisessäkään tapauksessa kirjailija ei välttämättä ymmärrä tukevansa jotain maailmankatsomusta, vaan hän omaksuu suosittuja kerrontatapoja, kuten sen, että on sankari ja hänen ympärillään hyviä ihmisiä, joiden tehtävänä on tuhota ne, jotka ovat pahoja. Tavallinen asetelma onkin selkeän kaksijakoinen: me ja ne muut
Taru Väyrynen on Topelius-palkittu kirjailija, joka spekulatiivisen fiktion ystävien keskuudessa tunnetaan parhaiten yhdessä puolisonsa Tarmo Väyrysen kanssa kirjoittamastaan Vuorileijonan varjo -sarjasta. Pahuutena ei myöskään pidetä sitä, että jokin on luontaisesti vaarallista tai vahingollista, eikä eläintä, joka toimii luontonsa mukaan. Selvennän: joko olemme kaikki pahoja, tai sitten kukaan ei ole sitä. Hän voi olla vaarallinen ja häntä on estettävä tekemästä vahinkoa, mutta ei ole mitään, mikä oikeuttaisi esimerkiksi koston. Mikään ei silti estä toivomasta, että oivalluksen siemen jää itämään. Maailmankatsomuksellisten ja eettisten kysymysten käsittely fantasiaa kirjoittamalla on tuntunut mielekkäältä, sillä sekä filosofiset että uskonnolliset ratkaisut voi kirjoittaa liittämättä niitä olemassaoleviin käsityksiin, joihin lukijat ovat ehtineet muodostaa ennakkoluuloja. Jos tahdonvapautta ei ole, ihminen ei voi olla moraalisesti syyllinen pahoihin tekoihinsa. Örkkien ja pahisten tuhoaminen voi vaikuttaa harmittomalta viihteeltä, mutta se vahvistaa ajatusmaailmaa, josta kumpuavat ennakkoluulot ja vierasviha. Lukija reagoi tunteillaan, kiintyy henkilöihin ja hyväksyy heidän ratkaisunsa, mutta ei välttämättä sisäistä periaatetta. Valitettavasti olen kuitenkin alkanut ajatella, että vaikutus on aika vähäinen. Kun ihminen myöntää omakohtaisen heikkoutensa, hän on valmis ymmärtämään toista heikkoa ja antamaan anteeksi. Moraalinen pahuus edellyttää tahdonvapautta. Hän on julkaissut kymmeniä lastenja nuortenkirjoja myös Taru Mäkisen nimellä, mm. ”Riippuen siitä, miten hyvä ja paha määritellään, jokainen meistä on joko molempia tai ei kumpaakaan.”. Sen sijaan olen pyrkinyt tuomaan esiin, että kukaan ei ole valinnut synnynnäisiä ominaisuuksiaan eikä voi läheskään aina vaikuttaa siihenkään, mitä hänelle tapahtuu. Jos on olemassa peruspahuus, joka voi saada valtaansa ihmiset ja ihmisryhmät, näitä ei pidä eikä saa yrittää ymmärtää, vaan ne on hävitettävä. Jaloinkin ihminen voi muuttua vastakohdakseen vaikkapa aivovamman tai ankaran stressin takia. Ihmisen usko vapaaseen tahtoonsa on syvään juurtunut, ja merkittävätkin filosofit yrittävät todistella sen olemassaoloa. Jos lähtökohtana on, että kuka hyvänsä voi joissakin olosuhteissa syyllistyä mihin hyvänsä pahaan, kaikki ovat pahoja. Fiktiivisten henkilöiden avulla voi myös selventää sitä, miten nämä periaatteet tulevat esiin heidän elämässään. Moraalisena käsitteenä pahuus edellyttää kuitenkin tahallisuutta ja sitä, että olisi mahdollisuus toimia toisin. Hyvä ja paha ovat varsin väljästi käytettyjä sanoja, joilla kuvataan toivottuja tai ei-toivottuja asioita. Vaikka itse pidän tahdonvapautta loogisena mahdottomuutena, en ole kovin paljon vedonnut siihen fantasiakirjoissanikaan. Olen kaikissa kirjoissani yrittänyt tuoda esiin, että riippuen siitä, miten hyvä ja paha määritellään, jokainen meistä on joko molempia tai ei kumpaakaan. 1990-luvulla huippusuositut Kultainen Salama ja Jade-sarjat. 11 silti riittävästi ihmisen kaltainen edustaakseen dualistisen maailmankuvan toiseutta. Väyrysen laajaa tuotantoa yhdistää moraalinen tinkimättömyys: vaikeita asioita on voitava tarkastella monitahoisesti kaiken ikäisille suunnatussa kirjallisuudessa. Lopputulos on sama kuin siinä, että syyllisyyttä ei ole: kukaan ei asetu toisen yläpuolelle tuomitsemaan
Itse kutsuisin Dickin kovaksi keitettyä tieteisjännäriä space noiriksi brutaaliarkkitehtuurisine kaupunkimaisemineen, ikuisine sateineen ja lohduttomine ihmisja replikanttikohtaloineen. Ennaltaarvattavuuden luoma turvallisuus on kuitenkin monen dekkarin, erityisesti kirjasarjan, myyntivaltti. Myös tieteiskirjallisuudessa on ominaispiirteensä, mutta genre on jo lähtökohtaisesti sallivampi, kokeilevampi. Maailma ja hahmot voivat olla mitä tahansa. Avaa jännäri ja melkeinpä tiedät, miten se loppuu. Spefiä taas myy tulevan ennustaminen ja mahdottoman tekeminen mahdolliseksi. Siinä missä spefikirjallisuudella tuntuu tyylinsä, muotonsa ja aiheensa puolesta olevan uusiutumismahdollisuuksia, rikoskirjallisuudessa usein loistavat kaavamaisuus ja kliseisyys, jopa tylsyyteen asti. Ehkä dinosaurukset palaavat maan päälle ja älykkäät velociraptorit ottavat oppia ihmisiltä muodostaen dinomafian, minkä seurauksena kirja päättyy nordic noir -tyylisiin kirkumisiin, verenroiskeisiin ja aivotöhnään kaupungin kaduilla. Pekka Mäkelä suomensi uudelleen vuonna 2022 nimellä Uneksivatko androidit sähkölampaista. Lukijalle olisi pettymys, jos hän jäisi kiinni ja joutuisi vankilaan. 12 L ukijat ovat yleensä konservatiivisia. on ikoninen scifi-dekkari. Dekkarilta odotetaan loppua kohden kiihtyvää jännitystä, ja pahan on saatava palkkansa. Kirjasta poiketen elokuvaan Blade Runner (1982) väännettiin onnellista Hollywood-loppua, mikä puolestaan lähensi teosta viihdekirjallisuuteen. Konventioista poikkeamiseen tulee olla pätevä syy, kuten Patricia Highsmithin herra Ripleyllä. Menestyykö kirja, jos Dekkarin ja scifin risteyksessä ARTIKKELI Liisa Näsi. Avaa spefikirja etkä satavarmasti tiedä, mitä jatkossa seuraa. Lukijoiden odotushorisontti ulottuu laajemmalle kuin dekkarin lukijan. Tieteisja jännityskirjallisuutta yhdistää tarinan moraali. Philip K. Tämä on sosiopaatti, joka luovii elegantisti tilanteesta toiseen ja selviytyy joskus täpärästi mutta selviytyy. Hyvis vastaan pahis on usein luettu kuvio, ovatpa hahmot mitä tai keitä tahansa. Ehkä toimijana on tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivä avaruusmatkailija tai omistajaansa kyllästynyt chihuahua. Normatiivisen moraalin mukainen lopetus olisi sarjan henkeen sopimaton, kun hahmon älykäs pahuus ja lukijan jännityksessä pitäminen ja viihdyttäminen vaativat muuta. Kirjojen arvokysymykset lokeroituvat tuttuihin käsityksiin ja moraaliin, toisin sanoen ihmisen ajatusmalleihin. Hybridit, genresekoitukset, vaikuttavat olevan tavallisempia tieteiskirjoissa kuin jännitysromaaneissa. Dickin Palkkionmetsästäjä (1968), jonka J
Tieteiskirjatkin siis pysyttelevät tiukasti Maan päällä huolimatta niiden kaukaisista tai mielikuvituksellisista tapahtumapaikoista fantastisine olentoineen. Oikean tai kuvitteellisen maailman, tapahtumien ja hahmojen kuvaamisen tulee olla kirjoittajan mielessä vedenpitävä ja ilmatiivis alkaen ruohonjuuritason yksityiskohdista isoihin linjoihin asti. Spefikirjoitus tuntuu aidolta, kun kirjoittaja on tehnyt kuvitteellista todellisuutta koskevan ajatteluja taustatyön huolella. Toki montaa genreä kirjoittavan Pixabay. 13 se ei täytä lukijoiden ehkä tiedostamattomia mutta totuttuja odotuksia. Veikkaan, että ei. Kirjoittaessani jännäriä (joka edustaa villasukkadekkaria, cozy crimea) otin selvää muun muassa yksityisetsivän työstä ja etiikasta, Haagin kansainvälisestä lapsikaappaussopimuksesta, lähisuhdeväkivallasta Suomessa ja miesten osuudesta perheväkivallan uhreina. Eikä sitten sepusteta amerikkalaisittain oikeuksien lukemisesta pidätetylle tai yhdestä puhelusta poliisilaitokselta. Rikosdekkarissa pitää tietää väkivallan jäljistä kehossa, vankilakulttuurista tai vaikkapa siitä, että ainoastaan poliisi voi todeta kotiinsa menehtyneen ihmisen kuolleeksi (kutsu siis yhtä aikaa poliisi ja ambulanssi). Spefinovellieni taustalla on tietoa lastensuojelusta, vanhustenhoidosta, koirien ylijalostuksen terveyshaitoista, narsismista ihmissuhteissa, ynnä muista konkreettisista ongelmista. Dorothea Brande kirjassaan Kuinka kirjailijaksi tullaan (1934) pohtii omaa ääntä ja kirjoittamisen sekä kirjoituksen aitoutta: ”… kaiken laatuisten kuviteltujen esitysten perustana on kirjailijan vakaa usko siihen, mitä hän kertoo. Näin ollen sinun on suotavaa tietää, mihin uskot elämän suurissa kysymyksissä, mutta myös vastauksesi niihin pienempiin kysymyksiin, joita aiot käsitellä kirjoituksissasi.” Emilia Karjulan toimittamassa Kirjoittamisen taide ja taito -oppaassa (2014) Jenni Linturi puolestaan toteaa, että rehelliset ja selkeät lauseet ”puhuvat totta silloinkin, kun ne puhuvat yksisarvisista ja peikoista”. Omalakisen maailman on oltava yhtä looginen ja totta kirjoittajalleen kuin tosimaailman rikostutkinnan. Konflikti luo jännitteen ja jännityksen sekä dekkareissa että spefikirjoissa. Se menestyy, koska toiminta – tappo, seksuaalisuus tai vallan (väärin)käyttö, tuo myyvä klassikkotrio – on valjastettu käsittelemään meille kipeydessään samaistuttavia yhteiskunnallisia aiheita
Minä en valinnut kirjoittaa spefiä enkä dekkaria. Liisa Näsi on kirjoittanut spekulatiivisen novellikokoelman Eilispäivä ei kuole (2019) ja psykologisen jännärin Kovalla kädellä (2020). Tutustuin romaaniani varten myös tuhopolton jälkiin vanhassa puutalossa. ”Miksi Mari haukkui lapsiani?” Jouduin googlaamaan sanan. Kirjoittaja voi taiten ja tietoisesti hämmentää lainalaisuuksia – ja lukijoita – ja siten paljastaa jotain olennaista maailmastamme. Teksti nimittäin valitsee genrensä.”. Päähäni juuttui lause: ”Airi Salminen ei pitänyt nimestään.” Koetin olla ajattelematta lausetta, mutta se sinnitteli, ja aloin ihmetellä, kuka tämä tyyppi oli ja miksi hän ei pitänyt nimestään. Sellaista se on, muusan kohtalo. En sitten verrannut palojälkeä kyykäärmeen nahkaan. Airi Salminen ei muuten päässyt kirjaan. Taustatyöstä tekstiin lirui lause ”laudoitus oli hiiltynyt kiiltäviksi lohikäärmeen suomuiksi”. Moni lukee kirjoja, spefiä ja dekkareita, samasta syystä: hahmottaakseen elämää ja itseään. ”Loppujen lopuksi on aivan sama, mitä genreä tai niiden hybridiä suunnittelee kirjoittavansa. Nyt hän kirjoittaa vuonna 2024 ilmestyvää esseekokoelmaa kirjoittamisesta ja kirjailijuudesta. Genrekonventioiden noudattaminen on santaan piirretty viiva, jonka ääriviivoja lukijan odotukset paljolti määrittävät. Lopetettuani tiesin heti, että tämä oli romaani, ei novelli, ja että se oli dekkari, ei spefiä. Loppujen lopuksi on aivan sama, mitä genreä tai niiden hybridiä suunnittelee kirjoittavansa. En ymmärtänyt, mistä hän puhui. Spefinovellini saivat alkunsa, kun aikoinaan Mari Mörön kirjoituskurssilla pyrin välttämään jo kerrottuja tarinoita kysymällä itseltäni: ”Mitä jos?” Kun olin kirjoittanut neljä, viisi novellintekelettä – ollaanpa realistisia: eivät ne täyttäneet novellin mittaa, vaikka niin halusin kuvitella –, Mari antoi palautetta, että kirjoitin spefiä. Jälleen yllätysmutta rakkausvauva. Tiina Raevaara on todennut, että ”[t]ekstilaji valikoituu aiheen mukaan: mikä tuo siitä olennaisen esiin ja kuljettaa sen lukijoille mahdollisimman tehokkaasti” (Kosmoskynä, 2/2021). Kirjoitin lauseen – ja sen perään neljä sivua tekstiä. Sen jälkeen vietinkin pari vuotta lukien vain jännäreitä ja analysoiden niiden konventioita. 14 teksteissä voi näkyä tekijän hybridiluonne. Dekkari puolestaan sai alkunsa korvamadosta. Teksti nimittäin valitsee genrensä. Moni kirjailija kirjoittaa juuri siitä syystä: halusta jäsentää ja ymmärtää todellisuutta. Piti keskeyttää tiskaaminen ja mennä koneelle
Pystyn parsimaan ja kehräämään sitä mieleni mukaan, eikä ole aikaa tai paikkaa, joka sitoisi minua. Niiden toteuttamiseen kuitenkin kyllästyin ennen kymmenettä Handea. Markku Herd Aikavaras Aikamatkustajat ovat usein koukussa hiomaan koetuista tapahtumista täydellisempiä. Luku oli vihdoin täysi. Olin ylittänyt aikamatkustuksen rajat. Siellä Ajanlähteen äärellä join lähteestä, joka oli yhtä aikaa menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Muistoesineitä en koskaan ottanut, valokuviakaan. Varastinko aarteita. En. Seuranneita piinavuosia kaikkine kieroine temppuineen ei tulisi. En jäisi ikävöimään, hän oli jo alkanut tehdä elämästäni helvettiä. Minä olen koukussa täydelliseen rikokseen. Tällä kertaa rikospaikalla vastassani ei ole Aika. Mutta sadassa rinnakkaisessa aikajatkumossa olin vapaa ikuisesta vihastani. Nappilaukaus kahdestasadasta metristä. En ole heitä parempi. Rakentaessani aikarekkaa olin elätellyt yksityiskohtaisia ihmismetsästysja kidutusfantasioita. Sonja Heikkinen RAAPALEITA. Minä varastin itse Ajan. Kivääri riitti. Vastassani on oma peilikuvani ajan hapertamana, riutuneena ja vuosien taakan kantaneena. Vein kiikarikiväärin asekaappiin. Hetki sitten, kaukaisessa nuoruuteni kevätaamussa, pudotin viimeisen Handeni moponrämänsä selästä. 15 Sadan Handen sarjamurhaaja Peruutin aikarekan talliinsa. Paikkaan, jossa Aika on vahvimmillaan ja silti haavoittuvaisin. Handen pallinaama virnuili edelleen kusipääpuolueensa vaalimainoksessa. Aika ottaa omansa takaisin. Sata Handea. Silti uteliaisuuttani palaan aina uudestaan rikospaikalle. Mikään rikos ei ole täydellinen, ja voitonriemuni haihtuu. Avasin kauan tätä hetkeä odottaneen savuviskipullon. Epäviisasta säilyttää muiden löydettäväksi todisteita murhista, vaikkei niitä omassa aikalinjassani ollut tapahtunut. Siisti lopetus vuosikymmenten urakalle
Tunteet kuumottelevat pinnan alla kuten upottava piki. Minuun lukijana vetosi näennäinen tyyneys, jolla kammottavaa aihetta käsiteltiin. Muuten tarina ei kaareudu oikeanlaiseen lopetukseen. Perhe käyttäytyy niin kuin se olisi tullut groteskille piknikille, kunhan nyt vain yksi perheenjäsen jää lopullisesti suvusta pois. Jos meille ei näytetä rikosta vaan ainoastaan seuraamukset, voi jälkimaku olla hämmentävä positiivisella tavalla. Pahan rankaisemisessa on kyse eräänlaisesta kollektiivisesta hyvänolontunteesta. Le Guinin novellissa ”Jotka Vitsa sulle, kosto mulle ARTIKKELI Anne Leinonen. Margo Lanaganin novellissa ”Kun siskoni laulettiin pikeen” (Singing My Sister Down 2004, suom. Kristina Dews 2006) kertojan sisar on tehnyt rikoksen, jonka vuoksi hänen annetaan hitaasti hukkua pikeen. Mitä väkivaltaisempi loppu, sen parempi. 16 A inahan pahan täytyy saada palkkansa. Pienet lapsetkin osallistuvat rituaalimurhaan. Kaikkien on pakko osallistua, nuorimmat vapautetaan arvonnasta vaan ei itse rituaaleista. Shirley Jacksonin novelli ”Lottery” vuodelta 1948 on oiva esimerkki siitä, miten syvästi epäoikeudenmukaisuus satuttaa meitä. Hammurabille riitti silmä silmästä, Mooseksen näkemyksen mukaan synnit rangaistaan kolmanteen tai neljänteen polveen saakka. Lauma pääsee yhdessä todistamaan, kun synnintekijää pistetään oikeutetusti pataan. Kun rangaistuksen ja oikeudenmukaisuuden olettamusta rikotaan, syntyy ahdistava tarina. Oikea on toki aina suhteellista ja kulttuurisidonnaista. Voittajaksi ei kukaan halua päätyä, koska voittaja, no, vetää tosiaan lyhyimmän korren ja päätyy koko kylän kivittämäksi. Sympatiat olivat hukkuvan puolella, vaikka oli selvää, että hän oli tuomittu kohtaloonsa syystä, eikä kertoja osaa taustoittaa sisarensa rikoksen taustoja. Oikeudenmukaisuus on koston sisar, ja jos Vanhaa testamenttia lukee, niin rangaistuksen täytyy olla vähintään yhtä julma kuin teko itsessään, jos ei moninkertainen. Kauempana rannalla valvova yhteisö pitää huolen siitä, että fasadit säilyvät. Jacksonin novellissa on paljon samaa kuin Ursula K. Novelli on tehokas, koska siinä tapahtuu kauhistuttavia asioita, mutta ei rangaista ketään, ei etsitä syyllistä eikä millään tavalla anneta ymmärtää, että kuvattuun julmuuteen tulisi joskus päätöstä. Perhe tulee ”juhlimaan” ja hyvästelemään kuolemantuomitun. Novelli kuvaa pientä amerikkalaista yhteisöä, joka kokoontuu joka vuosi juhlaan, jota kutsutaan yksinkertaisesti ”lotoksi”. Lukija tai katsoja jää vihaiseksi, jos ei pääse kokemaan katharsista. Jos Midsommarkauhuelokuva (2019) oli liikaa, ”Lottery” kutittelee samoja tarinahermoja lukijaystävällisesti. Oikeanlainen tarinan rakenne on sisäänrakennettu jo satuihin: varhaisimmissa versioissa pahalta puhkottiin silmät, vedettiin suolet vatsasta tai tehtiin jotakin muuta sopivan julmaa
Veikko Rekunen 2006), joka sentään antaa jonkinlaisen pilkahduksen toivosta. Asiaa on teoretisoitu elokuvan osalta, ja epäilyksen lähtökohtana on se, että Andyn tarina kerrotaan Redin, toisen vangin, näkökulmasta. Omelas on kaupunki, jonka menestys perustuu kammottavaan salaisuuteen ja yhteisön kykyyn olla julma ja sulkea silmänsä kärsimykseltä. K. Oikeastaan nuo kaikki mainitsemani tarinat operoivat epäoikeudenmukaisuuden pohjalta, mikä on yksi Eric Edsonin (2011) määrittelemä tekijä, jolla lukija saadaan kiintymään päähenkilöön. Alexandre Dumas vanhemman Monte-Criston kreivissä (Le Comte de Monte-Cristo, 1844) päähenkilö istuu syyttä vankilassa ja saa lopulta kostonsa. Edsonin mukaan tarinan alussa on aina jokin koukku, jolla lukijan sympatiat lunastetaan – epäoikeudenmukaisen kohtelun kohteeksi joutuminen havahduttaa aina. Arvelisin, että vankilasarjojen suosiokin perustuu siihen, että joukossa on aina joku viaton tai ainakin sellaiseksi itseään väittävä. Spefin kirjoittajan ei tarvitse rajoittua tavanomaisiin ratkaisuihin. Muistan vaikuttuneeni Atro Lahtelan novellista ”Toivottavasti et usko kuolemanjälkeiseen elämään” (Tähtivaeltaja 4/2000), jossa tapahtuu niin hirvittävä rikos, että sen tekijää päätetään rangaista järjestämällä hänelle samanaikaisesti toteutuva moninkertainen elinkautinen. Elokuvassa Minority Report (2002, perustuu Philip K. Stephen Kingin kirjassa ja siihen perustuvassa elokuvassa Rita Hayworth – avain pakoon (Shawshank Redemption , 1994) Andy Dufresne on syytön vaimonsa ja tämän rakastajan murhaan, ja siksi hänen pakomatkansa elinkautisesta on suloinen. Dickin samannimiseen novelliin) potentiaaliset murhan tai vastaavan rikoksen tekijät nähdään ennalta, joten heidät tehdään toimintakyvyttömiksi vielä tekemättömistä rikoksista. J. Katsoja saa aina vain toisen käden tietoa ja voi rakentaa mieleisensä tulkinnan. Neil Gaimanin novellissa ”Other People” (2006) päähenkilöä rangaistaan tuhansia vuosia helvetin huoneessa, kunnes hän on ”Vankilasarjojen suosiokin perustuu siihen, että joukossa on aina joku viaton tai ainakin sellaiseksi itseään väittävä.”. 17 Omelasista poistuvat” (The Ones Who Walk Away from Omelas, suom. Erityisesti Tobias Beecherin muuntuminen kostajaksi ja yritykset hyvittää teot on melkoinen lankeemuksen kaari, joka samaan aikaan tuntuu oikealta ja väärältä. Lopuksi mielet yhdistetään. Joskus tarinan novum kietoutuu sen ympärille, että rangaistaan teoista, joita ei ole edes tehty. Tämä johtaa lopulta siihen, että korjattavaksi joutunut kertoja muuttuu saamansa hoidon vuoksi ihmishirviöksi. Televisiosarjassa Kylmä rinki (The Oz, 1997– 2003) tutustuimme toinen toistaan kammottavampiin rikollisiin, joiden inhimillinen puoli pilkahtelee ja saa meidät myötätuntoisiksi – pystymme ainakin samaistumaan epätoivoisiin liittoihin mahdottoman edessä sekä seuraamaan kunniavelkojen logiikkaa. Omelas on päällisin puolin onnela, ja vain harvat sen jäsenistä kykenevät sanomaan ei utopian seireeninkutsulle. Miettisen novellissa ”Kun herään” (Tähtivaeltaja 3/2009) ihmiset, jotka eivät näe unia katalista väkivaltatai seksuaalirikoksista, ovat lähtökohtaisesti rikoksentekijöitä ja intensiivisen terapian tarpeessa. Rangaistavan persoonallisuus kopioidaan kuuteentoista osaan, ja jokainen erotettu osa sijoitetaan aivoihin avaruusryppääseen kokemaan elinkautista täydellisessä yksinäisyydessä. Mutta onko hän todella viaton
18 D ag ge r an d sh ea th in the D am asc en e wo rk by Zu loa go of M ad rid fro m the Ind ust ria l art s of the Nin ete en th Ce ntu ry, 18 51 -18 53
Ilmestynyt aikaisemmin Aikakoneessa 1/1983. Mikä olisi siis täydellinen fiktiivinen rangaistus, joka saisi lukijan kiemurtelemaan ja kihisemään kiukusta. Vaskikirjat. Jackson, Shirley (1948): ”Lottery”. Se antaa jo paljon enemmän mahdollisuuksia ja myös muuttuu helpommin toiminnaksi, jossa pahantekijä itse on aktiivisesti tekemässä asioita ja vaikuttamassa lopputulokseen. (1956): ”The Minority Report”. Teknologia mahdollistaa mielen vankeuden, erilaiset ajatuksissa tapahtuvat rangaistukset. Kari Salminen). Voi miettiä, mitä henkilölle pitää tapahtua, jotta hän on hyvittänyt tekonsa, ja millaiseksi hän kehittyy prosessin aikana. Teoksessa Kauhun vuodenajat. Jos menisi kyky puhua tai tietyistä asioista keskustelu olisi estetty, ja olisi pakko olla mukana tapahtumien keskipisteessä. Bookstudio. Maailma ja tapahtumat kuin myös teot voivat olla harmaan alueella. Se perustuisi epäoikeudenmukaisuuteen, se olisi kohtuuton eikä sen palkintona olisi sovitus tai kasvu mikään muu tunne, joka edes jollakin tasolla hyvittäisi rangaistuksen kohteeksi joutumisen. Dumas, Alexandre (1912): Monte-Criston kreivi. Mutta ihan vain sosiaalinen eristäminen on tehokas inhimillisen kärsimyksen aiheuttamiseen, kuten Robert Silverbergin novellissa ”Nähdä näkymätön ihminen” (To See the Invisible Man, 1963). Teoksessa Jukka Halme (toim.): Uuskummaa. Pahimmat vihamiehet voisivat joutua tilanteeseen, jossa heidän on pakko näytellä ystäviä tai kenties rakastettuja (kuulen jo romanttisen komedian siipien havinaa, mikä johtaa lopulta vihollisista rakastavaisiksi -tilanteeseen). Teoksessa Kauhujen kirja 8. Miettinen, J.K. (2009): ”Kun herään”. Tapio Tamminen). Väitän, että rangaistuksen – joka voi olla hyvin yksipuolinen ja passivoiva rangaistuksen kohteeksi joutumisen kuvaus – sijaan tarinaa luodessaan voisi tutkia, miten rikos tai pahuus sovitetaan. (Le Comte de Monte-Cristo 1844, suomentanut Jalmari Finne). Pidän itsekin sellaisista tarinoiden päähenkilöistä, jotka ovat ristiriitaisia, tekevät virheitä ja ovat kenties pikemmin sovituksen kuin rangaistuksen tarpeessa. Edson, Eric (2011): The Story Solution. Lanagan, Margo (2006): ”Kun siskoni laulettiin pikeen” (Singing My Sister Down 2004, suom. Lahtela, Atro (2000): ”Toivottavasti et usko kuolemanjälkeiseen elämään”, Tähtivaeltaja 4/2000. Sovitus antaa myös mahdollisuuden tutkia anteeksiantamista, unohtamista ja hyväksymistä. Gaiman, Neil (2006): ”Other People”. Otava. Veikko Rekunen, tarkistettu versio), Teoksessa Pimeälipas ja muita kertomuksia. Modernin fantasian antologia. 19 tunteeton ja tyhjä. King, Stephen (1982): Rita Hayworth ja Shawshankin vankila (Rita Hayworth and Shawshank Redemption, suom. Shawshank: Andy is guilty https://www.reddit.com/r/FanTheories/comments/2thntq/shawshank_andy_is_guilty/, vierailtu 22.3.2023. Teoksessa Fragile Things. Kirjoittaja on kirjailija, joka nauttii tarinansa niin kirjakuin tv-sarjamuodossa.. Mitä, jos rangaistuksena olisikin kirous, joka pakottaisi pahantekijän palvelemaan ihmistä, jota hän satutti. Kirjava. Michael Wiese Productions. The New Yorker 26.6.1948, https://www.newyorker.com/magazine/1948/06/26/the-lottery, vierailtu 22.3.2023. Kyseessä olisi siis sekä juonen tason että sisäisen kehityksen mittainen matka. Bookstudio. https://xpressenglish.com/our-stories/other-people/ vierailtu 22.3.2023. Le Guin, Ursula K. Hän aloittaa kierron alusta ja muuttuu itse lopussa kiduttajaksi. Fantastic Universe. Ne ovat tunteita, joita aikamme tarvitsee. Kristina Dews). Tähtivaeltaja 3/2009. (2005): ”Jotka Omelasista poistuvat” (The Ones Who Walk Away from Omelas, suom. William Morrow. Oli mahdollistajana sitten taikuus tai teknologia, spefistinen rangaistus voi tosiaan olla luova. Dick, Philip K. Kun mies syyllistyy kylmyyteen – hän ei siis reagoi tovereidensa keskusteluyrityksiin toivottavalla tavalla – hänelle laitetaan otsaan leima, minkä seurauksena kukaan ei saa puhutella häntä vuoteen. Silverberg, Robert (1996): ”Nähdä näkymätön ihminen” (To See the Invisible Man 1963, suom. 23 Actions All Great Heroes Must Take
Kysyimme heiltä – luottamuksellisesti – keiden kanssa, millaisin välinein ja suunnitelmin toteutuu täydellinen kirjoituskeikka. Suomen tieteisja fantasiakirjoittajat ry:n hallitus on spekulatiivisen fiktion alamaailman salaperäinen taustavoima, jonka jäsenet kuitenkin keikkailevat säännöllisesti kirjoittamisen maailmassa. Nyt vasikoimme vastaukset.. 20 ”Keiden kanssa, millaisin välinein ja suunnitelmin toteutuu täydellinen kirjoituskeikka?” KOSMOSKYSYMYS Tämänkertaisen rikos ja rangaistus -teeman mukaisesti perehdymme kirjoittajien liigan järjestäytyneeseen toimintaan
Eli Pasilassa tavataan! Nita Mäenpää Kirjoituskeikat ovat reunoiltaan epämääräisen häilyviä tapauksia, joiden lopullista päämäärää ei tiedä kukaan. Mutta ei se kai synti ole. Keikalle toivottavasti vapaaehtoisesti värvättyjen on vain lähdettävä matkaan kohti asetettuja virstapylväitä. Matkalla joku pylväs voi kaatua tai lentää räjähdyksen voimasta ihan toiseen paikkaan. Meininki on juuri sopivan vinskahtanutta ja kellallaan, että olo tuntuu kotoiselta. Yhteisiä tekijöitä kuitenkin löytyy. Kartanlukijan ja sukanparsijan paikat ovat ainakin vapaina. Mixu Lauronen Opas kirjoituskeikan onnistumiseksi Kirjoituskeikkoja on monenlaisia. Toiset keikat ovat humoristisia, toiset haudanvakavia. Toki saattaa käydä niin, että asiat tehdään monimutkaisemman kautta. Oikeat keikkakumppanit. Kävelen sujuvasti pitkiäkin matkoja ja kirjoitan uhkakirjeitä vaikka vasemmalla kädellä, mutta karttaa en osaa lukea. Ota rikostoveri mukaan suunnittelemaan keikka, tai ainakin tarkistamaan suunnitelma jälkikäteen. Jos kirjoituskeikkaa pitäisi hahmotella tuolla porukalla, niin ainakin tietäisi, etteivät ideat jää kärsimään sanojen puutteesta. Toimintakohtaukseen kaipaan kaveriksi jotain oikein atleettista tyyppiä. On sieltä ihan ystäviäkin löytynyt. Jos yllä mainitut sukat menevät rikki, en osaa parsia niitäkään kunnolla. Tietämättömille: kyseessä on kansainvälinen kirjoitushaaste, jossa tavoitteena on kuukauden aikana kirjoittaa romaani, mikä kuitenkin käytännössä yleensä merkitsee vähintään 50 000 sanan tekstikokonaisuuden tuottamista. Sillä poppoolla olisi siis, ja on ollutkin, hyvä leiritellä ja toteuttaa jos jonkinmoisia outoja projekteja. Ei auta kuin toivoa, että pylväs päätyy jokseenkin tukevalle maaperälle eikä esimerkiksi rämeen keskelle. Kahdet silmät näkevät paremmin kuin yhdet. Sitenhän saadaan enemmän sanoja kasaan. Oikeastaan huolin rikostoverikseni kenet tahansa, jonka kanssa voin ainakin tähyillä yhteistä virstapylvästä kohti ja vähän naureskella edesottamuksille. Tässä minun kuusi neuvoani kirjoituskeikan onnistumiseksi. Sen takia toivoisin kirjoituskeikalle mukaan monenlaista porukkaa. Älä opettele vain keikan onnistunutta puolta – epäonnistumisestakin oppii.. Lue huolellisesti, miten keikka on tehty. On monituhatsivuisia eepoksia ja kaikkea siltä väliltä. Aseena voi käyttää varsijousta, miekkaa tai käsiasetta, mutta ei mitään rynnäkkökivääriä, kiitos. Vaikka itse NaNoWriMo-haasteeseen osallistumiseni on ollut aika surkeaa jo viimeiset vuodet, on haasteen ympärille kerääntynyt yhteisö pysynyt tärkeänä osana elämää. Vertailu muihin keikkoihin. Kuuntele, mitä kumppani sanoo ja tee suunnitelmaan sen vaatimat muutokset. Jokainen kirjoittaja tarvitsee ulkopuolisia silmiä. NaNoWriMosta oma kirjoittamiseni otti aikanaan (eli apua, siis aika tasan kymmenen vuotta sitten) uuden vaihteen, ja sain ylleni lukuisat ikuisuusprojektit ahdistamaan valmistumattomuudellaan. Maailma on täynnä kirjoituskeikkojen lopputuloksia. Osa on fiktiivisiä, toiset perustuvat tosiasioihin. 21 PM Kolehmainen Ideaalikirjoitusryhmittymäni on Suomen sanamääräsoturit, eli National Novel Writing Monthkirjoitushaasteen Suomi-yhteisö. Sukathan siinä kastuvat. Ne on jo viety koko prosessin läpi. On pieniä, runon tai raapaleen mittaisia juttuja. Hyvä kirjoituskeikka on kaikille yhtäläisen tuottava ja mahdollisimman vähän rampauttava kokemus. 2. 1
Hänelle teksti kannattaa näyttää ensimmäisenä. Jos päähenkilö ei kehity, sille pitää olla tarkka syy. Vasta sarasteessa kirjoituskeikka näyttää todelliset kasvonsa. Sopiva aikaskaala. Kirjoittamisen lomassa piilopaikassa myös punotaan juonia, useimmin kirjoittamiseen liittyviä. Tarvitsen häntä, vaikka hän teettääkin lisätöitä. Tutut henkilöt. Joskus saattaa kuitenkin tarvita myös erilaisia tietokantapohjaisia työkaluja, jotka auttavat jäsentämään tarinaa uudella tavalla. Se olen minä. Kännykkään voi kirjoittaa muistiinpanoja tai sanella ideoita. Jokaiselle on löydettävä motiivi olla olemassa, ja henkilöiden tulisi myös kasvaa tarinan myötä. Jokainen keikka voidaan tehdä toiseen, jopa kolmanteen kertaan. Tekstinkäsittelyohjelmalla on helppo tuottaa tekstiä. Kirjoituskeikat eivät sopi hätähousuille – paitsi ehkä jokin superlyhyt keikka. 6. Mikä tekstistä teki erityisen hyvän. Auto on pakattu täyteen helposti ruoaksi muutettavia herkkuja, joita piilopaikassa mutustellaan nälän iskiessä. Veteraani lukee omaa tekstiään ääneen ja saa minut tuntemaan itseni vasta-alkajaksi, kunnes muistan, että toisten teksteistä voi oppia. Täydelliselle kirjoituskeikalle me emme suinkaan lähde hämärässä ja valmistautumatta, vaan sitä punotaan pitkään ripauksella magiaa. Analyyttinen Tutkija katsoo kokonaisuutta, mutta takertuu erikoisiin pikkuseikkoihin, joita ei itse koskaan tulisi ajatelleeksi. Itse toki joudun tekemään loppusilauksen ja päättämään, kenen neuvoja tällä keikalla kannattaa noudattaa. Pikamuistiinpanot syntyvät kynällä ja paperilla. Ristiriitojen ja suoranaisten virheiden ehkäisyssä oikeat keikkakumppanit (katso sääntö yksi) ovat äärimmäisen tärkeitä. Tämän voimin jaksan kotona jatkaa kirjoittamista yksinkin. Keikkailijan tulee tuntea henkilökunta erittäin hyvin, jotta se pystyy toimimaan uskottavasti. Viimeistelijä tykkää lukea tekstiä siinä vaiheessa, kun sitä on jo hiottu. 5. 22 3. Se alkaa auringonnoususta, herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia ja illan tullen painuu hautumaan. Aikaa on annettava myös tekstin kypsymiselle. Hän rakastaa huomautella pilkkusäännoista ja klaffivirheistä. Saaliina keikalta ei välttämättä edes ole loistava tekstinpätkä, vaan kokemus, ettet ole yksin tekstiesi ja kirjoitusharrastuksesi kanssa. Liukaskieli innostuu kaikesta ja kehuu mitä tahansa kirjoitankin. Kirjoitusvälineet riippuvat omista tottumuksista. Karkeasti voidaan kuitenkin sanoa, että mitä isompi kirjoituskeikka, sen järeämmät työkalut. Oikeat työkalut. Kaikkea kannattaa kokeilla, sillä vain siten löytää itselleen sopivan työkalupakin. Se on tarina, jonka saattaa nähdä kahvikupin pohjalla onnistuneen keikan jälkeen.. Jokaisen kirjoituskeikan on noudatettava omaa sisäistä logiikkaansa. Jotta ajattelija loitsuaa ja lumoaa, kynäilijä uhmaa vaaroja ja varas kutoo juoniaan, tarvitaan myös yksi hörhö, joka pystyy kuvittelemaan heidät. Milka Liikala Mukaan työkaluksi kirjoituskeikalle pääsee vanha mutta luotettava läppärini sekä neljä kollegaa. 4. Kirjoituskeikkailijan on syytä tuntea keikan henkilökunta. Looginen juonenkehitys. Sonja Heikkinen Rikostovereikseni tarvitsen kynäilijän, jonka kynä on kuin sankarin miekka, ajattelijan, jonka mielikuvitus rakentaa meidän maailmamme, ja tietenkin yhden varkaan, joka vie varomattomien sydämet juonillaan. Vaikka deadlinet ovatkin loistava keksintö, on kirjoituskeikka pystyttävä ajoittamaan oikein
23 H eik ki M or ga n H äm älä in en
24
Aki muisti nähneensä ukon junassa usein aiemminkin. Tehtävä osoittautui helpoksi. Yleensä ihmiset alkoivat kuitenkin tunnustuksen kuultuaan kysellä asiasta tarkemmin. Jälkimmäinen oli se, joka varsinaisesti sai Akin pysähtymään. Puhun vähän mitä sattuu. Hän empi vielä hetken, kohautti sitten olkapäitään ja raapaisi niskaansa. Olisi reilua varoittaa. ”Tuota… niin, jos haluat jutella, en sitten ole kauhean hyvä siinä. ”Maista”, mies jatkoi ja ravisti pussia. Iäkäs mies katsoi selvästi Akiin, teki oikein tilaa viereensä hilaamalla takapuoltaan lähemmäs ikkunaa. Nyt kutsusta ei voinut erehtyä. Seppo ei kuitenkaan vaikuttanut välittävän lainkaan, kysyi vain: Omana aikanaan APP Pekurinen NOVELLI ” Nova 2021 4. Ajatus kieltäytymisestä alkoi tuntua äärimmäisen epäkohteliaalta. Joka kerta tämä oli istunut samalla paikalla, heti keskioven takana, ja aina sipsipussin kanssa. Hän oli ollut matkalla junavaunun perälle tuttua, puoleensavetävän tyhjää penkkiparia kohti. Istui miehen viereen. sija. Aki ei ollut kiinnittänyt tähän juuri huomiota. Takaviistosta kuulunut ääni oli kuitenkin niin odottamaton ja samalla houkutteleva, ettei sitä voinut jättää huomiotta. Niin kuin Ryan Reynolds Deadpoolissa.” Rinnastus oli peräisin Iinalta, entiseltä naisystävältä, eikä Aki pannut sitä varsinaisesti pahakseen. 25 K atoava kaloritihheys. Vaunuosaston etummaisessa, ovea päin katsovassa penkissä istui kauhtuneeseen villakangastakkiin ja harrikkalippikseen pukeutunut mies, jolla oli kädessään perunalastupussi. Nimi venyi loppua kohti tavalla, joka kertoi sen kantajan olevan aikeissa sanoa heti perään jotain muutakin, mutta Aki ei antanut siihen mahdollisuutta. Jumalten lahaja.” Ja sipsipussin kutsuva rapsahdus. ”Aki.” ”Seppo”, mies vastasi hymyillen. Kyseessä oli ollut vain yksi niistä enemmän tai vähemmän kummallisista persoonista, jotka kansoittivat puoli seitsemältä Riihimäelle lähtevää lähijunaa. Aki kääntyi kannoillaan ja alkoi etsiä äänen lähdettä. ”Joo, terve vaan”, hän sanoi ja tarjosi kättään
”Ehkä joku toinen kerta sitten.” Miehen puhetapa oli Akille tuttu hiljattain eläköityneeltä työkaverilta, Nilsiästä kotoisin olleelta Raunolta. Silikkaa puhasta kulinaarista naatintoa.” ”Selvä.” ”Kulttuurimme issoimpia saavutuksia”, mies jatkoi. Weatherly, samoin kun sen kollekat ja kilipailijat muissa puljuissa, teki pomoilleen milijarjeja, mutta sille kävi niin kuin. Aki näki, ettei kyseessä ollut mikään seniili mielensäpahoittaja vaan iäkäs aikuinen, joka ei ollut vielä kuluttanut elämän tarjoamia mahdollisuuksia; ei ollut vetäytynyt syrjään maailmasta ja katkeroitunut sen liian nopeista liikkeistä, vaan nautti niistä itse. Aivan erityisesti Seppo näytti nauttivan sipseistään. Varmaan jokin erikoiserä. ”Noh?” mies kysyi. Hän oli alkanut pohtia, mahtoiko mies olla nähnyt Deadpoolia, ja jotenkin hänestä tuntui, että vastaus olisi myöntävä. Siellä on sellainen hyllynpääty, tiedätkö, missä on pelkästään amerikkalaisia juttuja. Talkkari-Rauno oli ollut hillitysti alkoholisoitunut, ahdasmielinen jäärä, jonka näkemykset naisen asemasta ja maahanmuuttajista olivat herättäneet pahennusta työpaikan kahvihuoneessa, mutta Aki oli aina tavallaan pitänyt miehestä ja tämän poskettomista tarinoista. Sepon reaktion nähtyään hän oli odottanut lähes orgastista mielihyvän räjähdystä. Ikää Sepolla täytyi olla vähintään kuusikymmentä vuotta, kevyesti seitsemänkin, mutta tämän silmissä oli jotain, mikä uhmasi vuosia. Jokainen lastu maistuu ihan yhtä hyvältä kuin ensimmäinenkin. Ruokakemisti Aaron Weatherly, Frito-Layniminen firma.” Aki nyökkäsi. Kun tämä sitten vei lastun hampaidensa väliin ja puraisi sitä ensimmäisen kerran, Aki tunsi tarvetta kääntää katseensa toisaalle. ”Vaihtoehtoja kyllä riittää”, Seppo sanoi. Kahtotaan, kuinka käy.” Aki ei vastannut. Se on kuin pieni vesitilikka, ei lasketa. Pitäisikö hänen yrittää matkia äijää. ”Tuo on jostain jenkkikaupasta, eikö olekin?” Aki kysyi. Niitä maapähkinä-suklaakuppeja ja pretselinpaloja ja kaikkea ja sellaisia. Mies oli nauttinut sipsinsä niin kokonaisvaltaisella tavalla, että se loi jo suorituspaineita. Lastun maku ei ollut aivan täyttänyt hänen odotuksiaan, mutta tuskinpa se olisi ollut mahdollistakaan. ”Samaa sarjaa kuin impressionismi ja fuukamuoto. Hän kääntyi Seppoon päin, kurotti varovasti kohti pussia. Myös Sepolla konsonantit tulivat pareina ja sanoihin oli pesiytynyt loisvokaaleja, mutta härskin kuuloisia loi-monikkoja tai erityisen vahvaa muljeerausta tämä ei harrastanut. Keksittiin 1900-luvun alkupuolella. Miehen kasvoilta hohkaavassa nautinnossa oli jotain intiimiä, miltei rietasta. Tiedätkö, niin kuin mussiikissa. Kun Seppo oli vihdoin saanut lastunsa nautittua, tämä kääntyi kohti Akia ja tarjosi pussiaan. ”Sipsit katos sulavat suussa, tekevät keelimäisen rakenteen. Tilanne ei edennyt lainkaan kuten tyypilliset junakeskustelut. Aivot ei huomaa sitä lainkaan. Mies työnsi kätensä pussin syvyyksiin ja toi sen takaisin rasvasta kiiltelevää perunalastua kantaen. ”Vähän vahvaa.” ”Juups. Tavoilleen uskollisena Aki ei kuitenkaan jaksanut murehtia pitkään. Jatkoi sitten vastausta odottamatta: ”Vähän niin kuin Linnainmaan Cittarissa. Merkki oli tuttu, amerikkalainen nachobrändi, mutta makuyhdistelmää Aki ei muistanut nähneensä koskaan: Gentle Garlic & Wasabi. ”Ihan vieras nimi.” ”No tietysti. Nyökkäsi vain vastaukseksi, nappasi pussista lastun ja viskasi sen yksinkertaisesti suuhunsa. ”Mitä se juttu oli, jonka äsken mainitsit?” Aki kysyi. ”Otahan.” Aki epäröi hetken. ”Maistahan sinäkin.” Sipsipussi oli outo. Akin saapuminen ei ollut häirinnyt tämän naposteluhetkeä lainkaan. Luin kerran yhden kirjan, jossa ne olivat päähenkilön lemppareita, mutta kerran maistoin niitä ja olen kyllä sitä mieltä, että aika ylimainos–” ”Juu juu”, mies keskeytti pussiaan uudelleen heristäen. Niin arvelinkin.” Aki oli epävarma siitä, oliko tullut juuri loukatuksi. 26 ”Jaa meinasit minut voittaa. Ja Butterfingereitä. ”Mitä tykkäät?” ”Ihan hyvää”, Aki vastasi hetken mietittyään. Puraisi, lipaisi ja nielaisi. ”Katoava kaloritihheys”, Seppo vastasi
Kuoli ihan tuntemattomana… joskin aika hyvinvoivana ja keskiluokkasena totta kai. Onneksi Seppo ei enää puhunut, eikä puhunut Akikaan. Aki ja Seppo istuivat Riihimäelle asti hiljaisuudessa, jonka rikkoi ainoastaan foliopussin kahina ja rapeaksi paistetun tärkkelyksen murtumisesta syntyvät rapsaukset.. Hän ei oikein päässyt selvyyteen, mistä päästä miehen aikakäsitys falskasi. Mutta tojella sitä alettiin arvostaa vasta paljon myöhemmin.” ”Eli siis milloin?” Aki kysyi. Altshaimeri ja verenpaine sekä muut sairaujet. Satsataan avohoitoon ja niin edespäin. ”Meinaatko, että ne on–” ”Siihen kulluu toki vielä hiukan aikaa”, mies keskeytti naurahtaen. ”Se oli KrioRus, sellanen kryoniikkapalvelu Moskovan lähellä”, Seppo jatkoi aivan muina miehinä. 27 kaikille neroille. Vietin katos siitä enimmän osan jäässä.” Selvä, Aki ajatteli. Enhän minä siihen ihan tojella uskonut, kuten ei juuri kukkaan muukaan. Seppo kuitenkin vaikutti täysin erilaiselta. Olin kuulemma tankin ainoa raato, joka selevisi. Aki muisti näiden kattolistoja pyyhkivät katseet, yhteen puristettujen huulten välistä valuvat vialliset maailmanselitykset. Muut oli ottaneet niin pahaa jääkijevahinkoa, että neuroonit oli lopullisesti muhjuna.” Vanhan miehen katse oli vaeltanut ikkunaan, tuijotti sen takana vilistäviä kerrostaloryppäitä. ”Lupasivat pakastaa ropan ja herättää sitten parempana aikana. ”Sitten, kun oli ratkaistu pieniä käytännön ropleemia. ”Mutta onhan se kiva aina välillä käydä kattelemassa vanahoja paikkoja.” Aki vilkuili vaivihkaa ympärilleen. ”Ja tehhään kaikkea, mikä tuottaa iloa ja mieljhyvvää. Ja, no, toisinaan sitä näköjään yllättyy iloisesti.” ”Eli olit kuollut?” Aki kysyi naama pokerille pakotettuna. ”Heräsit sitten tulevaisuudessa, ja olet nyt täällä?” Seppo nyökkäsi niin että sipsipussi kahisi. Kun ossaisivat parantaa kuoleman. Päätin että hittolainen, tehään ejes kerran elämässä jottain oikein kahjoa. Hän hillitsi halunsa raapia; Iina oli kieltänyt. Virima nurin ja vaimo häipynyt aikaa sitten, ei lapsia, sukulaiset mulukvisteja, enkä tykännyt hallituksestakaan. ”Jep. Tuo kummallinen savolaismies kertoi kuvitellusta tulevaisuudestaan täydellisen rennosti ja mutkattomasti, aivan kuin kaikki siinä olisi ollut niin ilmiselvää, ettei kuulijaa edes tarvinnut yrittää vakuuttaa. Sojat ja ympäristötuhot ja harmi ja hittaus.” Aki kohotti kulmiaan. ”Ja siellä tulevaisuudessa siis… syödään sipsejä?” ”No muummuassa”, Seppo vastasi. Kun Aki myöhemmin muisteli tuota hetkeä, hän tajusi, että kyseessä oli ollut ainoa kerta koskaan, jolloin hän oli nähnyt Sepon kasvoilla mitään muuta kuin tyytyväisen hymyn. Kaikki työ ja harmi on laskettu koneijen harteille.” Aki tajusi odottaneensa, että miehen tarina olisi jo tässä vaiheessa lähtenyt täysin raiteilta: edennyt kertomuksiin sipsien tuoteselosteiden sisältämistä jumalannimistä tai Suojelupoliisin pusseihin kätkemistä, unia kaappaavista mikrosiruista. Samassa mies kääntyi häntä kohti, ja valo palasi tämän kasvoille. Ei saanut tunnustusta omana aikanaan. ”Ookoo”, hän aloitti varovasti. Mutta sitten taas… no, vatsasyöpä ja vähän ylimäärästä tilillä. Hän oli toisinaan nähnyt psykoosipotilaita mielenterveysaseman käytävillä odotellessaan lääkäriä, joka oli ollut huolissaan hänen mielialastaan. Jos vaunun muut matkustajat olivat kuulleet Sepon sanat, nämä eivät ainakaan osoittaneet sitä: kyhjöttivät tavalliseen tapaan penkeissään kuulokkeet korvissa tai puhelimiaan näppäillen. Akilla oli siellä syntymämerkki, joka ärtyi aina hiotessaan. Se olikin sitten melekosen rankka herätys. Oli ihimiskunta silloin jo sentään vähän kehittynyt. Kaipa junissa istui nykyään niin paljon sosiaalitapauksia, ettei yksi tönkkösuolattu aikamatkaaja herättänyt minkäänlaisia intohimoja. ”En ihan tarkkaan tiijä, kuinka paljon. Takana hiki valui takaraivoa pitkin, kutitti niskan tyveä. Mitään ei halaveksita eikä syrjitä. Tai siis jääjytykseen kyllä, siihen ylösnousemuspuoleen en niinkään. Hän vei kätensä otsalleen ja yllättyi havaitessaan sen märäksi
Työpäätteiden käyttö henkilökohtaisiin asioihin oli virallisesti kiellettyä, mutta kukaan ei valvonut sitä. Uutinen oli päivätty viiden vuoden taakse, ja siihen liitetyssä kuvassa komeili Seppo. Ensimmäiset tulokset olivatkin tyhjänpäiväisiä: satunnaisten henkilöiden viestejä kuvalaudoilla, Instagram-kuvia juhlista tai tavallisista perjantai-illoista. Tutut eivät juuri soitelleet Akille; todennäköisimmin kyseessä oli lehtimyyjä tai joku vastaava. Aki nosti kännykän kiinnostuneena ja vilkaisi näyttöä. Saatanan varas. Aki rullasi tulossivua hajamielisesti alaspäin, ei varsinaisesti odottanut löytävänsä mitään. Akilla oli kuitenkin aikaa, ja sivun kolme paikkeilla onnisti vihdoin. Seppo oli tuomittu ehdolliseen vankeuteen törkeästä veropetoksesta. Kääntyi sitten takaisin huoneeseen päin, äkkiä selvästi aiempaa vahvemmin tietoisena siitä, että minä hetkenä hyvänsä joku saattaisi astua ovesta ja kannella pomolle. Päässä humahti. Aki veti syvään henkeä kerran ja sitten toisen, asettui sitten takaisin monitorin ääreen. Numero oli tuntematon. Aki tuijotti artikkelia mieli tyhjänä, kunnes jostain kantautui puhelimen soittoääni. 28 Työpäivä oli totutun tapahtumaköyhä. Aki oli tehnyt verkossa aamupäivän aikana tutunlaisen kierroksen: rullannut ensin läpi Hesarin uutisotsikot, pyörinyt sitten hetken huumorisivustoilla katsellen meemikuvia ja uudelleentekstitettyjä elokuvapätkiä. Eihän se toki välttämättä merkinnyt mitään. Artikkelin mukaan liikemies Seppo Honkasen omistama maahantuontiyritys oli kolmen vuoden ajan jättänyt maksamatta ulkomaalaisille makeisille ja perunalastuille määrättyjä valmisteveroja. Sakkojen myötä raskaasti velkaantunut yhtiö oli joutunut irtisanomaan lähes kaikki työntekijänsä, ja lopulta se oli myyty polkuhintaan helsinkiläiselle kilpailijalle. Syövästä ei ollut mainintaa, joskin oikeustalon käytävällä kuvattu Seppo näytti kieltämättä erilaiselta kuin junassa kohdattu: selvästi hoikemmalta ja kalpeammalta, miltei nälkiintyneiltä. Siellä tuli vastaan pienen savolaisen paikallislehden uutinen, joka koski paikallista yrittäjää vastaan nostettua oikeusjuttua. Aki tuijotti datakeskuksen ovea, josta juuri kukaan ei koskaan kulkenut, kuunteli konesaleista seinien läpi kantautuvaa palvelinten huminaa ja surffasi netissä. Olisi vain pitänyt uskoa aavistustaan: töissä kannatti keskittyä asiaan eikä härvätä.. Aki avasi kaapin uudelleen sitä kunnolla näkemättä, viskasi puhelimen hyllylle. Hän otti pari päämäärätöntä, edestakaista askelta, käveli sitten ovelle ja tarkisti, ettei käytävällä ollut ketään. Aki oli vähällä pudottaa puhelimen, mutta sai sen viime hetkellä kiinni ilmasta. Saatuaan puhelimen käteensä hän kuitenkin huomasi myöhästyneensä, soittaja oli jo ehtinyt luovuttaa. Kuvan ottohetkellä mies oli epäilemättä kärsinyt kovasta stressistä, ja toisaalta hän mussutti nykyään sipsejä päivät läpeensä. Maksa heti Iinalle takaisin tai tulen hakemaan. Kun pauke rintalastan vieressä alkoi helpottaa, hän painoi voimakkaalla liikkeellä puhelimen kiinni ja tunki sen taskuunsa. Silikonikuoreen verhottu kulma pureutui kipeästi kämmenpohjaan. Hän huokaisi ja oli laittamassa puhelinta takaisin hyllylle, kun se yhtäkkiä värisi saapuvan viestin merkiksi. Tällöin kävi kuten usein aiemminkin: hiiren kursori eksyi omia aikojaan hakupalkkiin, kädet kirjoittivat siihen alitajunnassa pyörineitä sanoja. Aki pohti hetken takaisin soittamista, mutta luopui pian aikeesta. Kaivoi lompakostaan rispaantuneen alumiiniliuskan, painoi siitä kaksi tablettia ja nieli ne sellaisinaan, ilman vettä. Tällä kertaa nuo sanat olivat Seppo sipsit. Aki nousi ja käveli huoneen toisella puolella seisovalle kaapille, jossa piti kännykkäänsä työpäivän aikana. Kaipa soittaja yrittäisi uudelleen, jos tällä olisi oikeasti tärkeää asiaa. Tai sellainen vaikutelma Akille oli jäänyt; hän ei ollut lopulta katsellut miestä erityisen tarkasti. Aivan heti Aki ei häntä tunnistanut – sen verran erilaiselta kuvan mies näytti lähijunassa istuneeseen äijään verrattuna. Uurteet silmäkulmissa ja otsalla olivat hieman matalampia, tumma bleiseri huomattavasti miehen junarytkyjä siistimpi, ja hiuksissa oli hiukan enemmän väriä. Vähän ennen lounastaukoa hänen selailunsa oli ajautunut suvantovaiheeseen, jossa hän ei enää oikein jaksanut keskittyä parhaillaan lukemaansa sivustoon, muttei keksinyt uuttakaan
”Mikä miestä harmittaa?” Aki empi hetken, vastasi sitten: ”Ei mikään. Tilin saldoa kuvaava lukema oli surkean pieni, ei läheskään riittävä kattamaan velkasummaa, jota äsken tullut viesti häneltä vaati. Mies oli ilmaantunut ääneti jostain, asettunut istumaan vastapäiseen penkkiin. Tai hellyttävä isoäiti poistunut junasta tuhahdellen, selvästi syvästi loukkaantuneena siitä, että Aki oli verrannut tämän kantokopassa kulkevaa lemmikkifrettiä kaljurottiin, joista hän oli vastikään nähnyt kiintoisan dokumentin. Ne oli jaettava muiden kanssa. Ihan tässä vain–” ”Toin uujen maun testattavaksi”, Seppo keskeytti ja alkoi kaivella vieressään penkillä makaavaa, elämää nähnyttä Prisman muovikassia. Mikä hän muka oli sympaattista, elämän potkimaa mielenterveyskuntoutujaa (sanan loppuosaa laveasti. Ihan varmasti. Hetken Aki harkitsi mutisevansa jonkin tekosyyn, nousevansa ja etsivänsä paikan toisesta vaunusta. Aki nosti laukustaan suuret kuulokkeet ja alkoi haroa niiden johtoa kiinni puhelimeen aikomuksenaan kuunnella Manowaria koko loppumatka. Eihän hän sitä pahalla tehnyt. Aki oli myös melko varma siitä, että se ei olisi myöskään ollut viisasta. Tämän tehtyään Aki tunki puhelimen taskuunsa ja puristi silmänsä umpeen, henkäisi pari kertaa syvään. Ja kyllähän Aki yritti kuunnellakin. Aki ei aluksi osannut vastata. Hän avasi viestisovelluksen ja näpytteli Iirolle vastauksen: Maksan kuun loppuun mennessä. Aki oli hankkinut vanhaan asuntoonsa tussitaulun, johon saattoi kirjoittaa päässään pyöriviä asioita. Parin viikon päästä koittava palkkapäivä korjaisi asian osittain, vaikkakin ulosotto oli hiljattain vienyt harmillisen suuren osan Akin tilipussista. Nosti sieltä tummanvioletin, rapisevan sipsipussin. Ihmiset tapasivat vain olla niin kauhean varovaisia ja epävarmoja sanoistaan, siinä missä häneltä ne virtasivat ulos suusta yhtä vaivattomasti kuin uloshengitys. Oma lukunsa olivat vanhemmat, siististi pukeutuneet miehet ja naiset, jotka painautuivat lähelle istumaan, pörröttivät hänen hiuksiaan ja kysyivät, olivatko ne peräisin isältä vai äidiltä. Ja hetken päästä vielä perään: Pyydä puolestani anteeksi Iinalta. Hän harkitsi lähettävänsä Iirolle vastauksen, jossa selittäisi tilanteen ja pyytäisi rahojen viipymistä anteeksi, luopui kuitenkin nopeasti ajatuksesta. Jälkeenpäin Aki ei kuitenkaan tavannut miettiä epäonnisia junakohtaamisiaan. Iinan isoveli Iiro peri lisäksi sen päälle korkoa, jota Aki piti täysin hävyttömänsä siihen nähden, mitä hän oli netistä lukenut modernista keskuspankkipolitiikasta. Onko ok. Siitä ei kuitenkaan ollut tullut mitään: taululle syntynyt kirjava sanojen sekamelska oli ollut kaoottisempi kuin hänen mielensä pahimmillaan. Aiheessa pysyminen olikin sitten vaikeampaa. Hänen muistinsa toimi yleensä kuin japanilainen kotisiivous: asiat, jotka eivät tuottaneet iloa, heitettiin pois. Miltei välittömästi iski häpeä. Avatessaan silmänsä hän näki Sepon. Aki painautui entistä tiukemmin nurkkaan, kumartui puhelimensa ylle ja avasi mobiilipankin. Iiro ei kuitenkaan ymmärtäisi. ”Terveppä taas. Tässä ei sinänsä ollut mitään uutta; vielä muutama kuukausi sitten, juuri työpaikan saatuaan, hän oli useimmiten viettänyt matkansa etelää kohti matkaavien työläisten vieressä, jutellen kiinnostavista asioista – ja Akia kiinnosti miltei kaikki. Maailmassa oli niin paljon ihmeellisiä, suuria ja mielenkiintoisia asioita, ettei niitä voinut vain jättää oman pääkopan sisälle nyhjöttämään. Rahahuolet kuumottivat yhä vatsanpohjassa, ja hän olisi pohtinut niitä mieluiten yksin. Akiko se oli?” Aki nyökkäsi. Anteeksi viivästys. Samassa mieleen ponnahti huojentava seikka: vanhan kämpän emäntä oli luvannut palauttaa vuokravakuuden kuun loppuun mennessä, eikä ulosotto tiennyt siitä mitään. 29 Seuraavana aamuna Aki istui yksin lähijunan vaunussa ja toivoi, ettei kukaan tunkisi viereen. Useamman kerran leppoisalta näyttänyt nuori mies oli ärähtäen käskenyt häntä olemaan hiljaa ja lopettamaan päänsä pehmittäminen höpöheinällä. Juuri nyt hän olisi halunnut unohtaa myös työssä saadun puhelun, mutta se ei tuntunut onnistuvan. Tällaiset kohtaamiset saivat Akin tuntemaan olonsa varsin kiusaantuneeksi, humahtavan kuumotuksen leviämään rinnasta ylöspäin ja niskan kutisemaan
Ihimiskunnan suurin keksintö. Mutta harvoinpa niitä lääkkeiksi nykyjään kutsutaan, siis siellä mistä tulen. ”Onnitehtaasta”, Seppo vastasi. Joita ihmiset vaan nousee ja nousee ja nousee.” ”Escherin portaat?” Aki tarjosi. Erehtynyt sitten jossain vaiheessa kehumaan väärän Partasen kalakukkoja ja saanut fudut mualiman navalta, tullut Tampereelle junan tuomana ja unohtanut nousta pois kyydistä. Se valmistaa siis kaikkea?” Seppo nyökkäsi auliisti. Ehkä tämä oli firmansa kaatumisen jälkeen sairastunut psyykkisesti ja jäänyt vaille kunnollista hoitoa, päätynyt lopulta Kuopion toriparlamenttiin muiden spurgujen seuraksi. Kaikkea, mikä tuottaa iloa ja mieljhyvvää.” ”Vai niin”, Aki vastasi ilmeettömänä. Ja viimeinen. Aivan kaikkea, mikä tuottaa iloa ja mieljhyvvää.” Hän huomasi Sepon kääntäneen pussin jälleen ympäri, näyttävän Onnitehtaan merkiksi väittämäänsä tarraa. 30 tulkiten) syrjimään. Lääke… joo, eipä tuota ole hetkeen tullut kuultua. ”Jottain sellasta joo. ”Tuossa on sen merkki”, Seppo jatkoi. Eli Onnitehdas. Tunnusteli sipsin jälkimakua hetken, antoi sitten tuomionsa: ”No joo, erilainenhan se ainakin… Parempi sitten, no, hankala sanoa…” ”Ei se mittään”, Seppo vastasi. Vieläkin aina välillä.” Aki raapaisi hajamielisesti niskaansa, päätti toistaiseksi luovuttaa. Hän kahmaisi pussista lastun ja laittoi sen suuhunsa, päätti olla tällä kertaa välittämättä pätkääkään miehen oletetuista etikettisäännöistä. Hän katsahti nopeasti ympärilleen, havaitsi vaunun yleisen olotilan yhtä raukean välinpitämättömäksi kuin aina. Kuka tiesi, millainen sekopäinen keitos savolaismuistoista syntyi matkalla etelään. Ne sanoo, et onni on ennemmin kuin ne yhet portaat siinä piirroksessa, tiedätkö, neliönmuotoset. Ja jotkut taas sanoo, ettei ääretön onni voi mahtua äärelliseen ihmiseen. ”Kyllä. Jossain vaiheessa tullee raja vastaan, ja se on sitten siinä. ”No eujaimoniaa lähinnä. ”Minulle määrättiin ekana Ketipinoria”, hän sanoi jutustelevaa sävyä tavoitellen. Olisiko parempi kuin viimekertanen?” Aki kohautti olkapäitään. Mitäs se olikaan?” ”Eivät ne kyllä mitään auttaneet”, Aki jatkoi miehestä välittämättä. Kysyi sitten ääntään madaltaen: ”Mitä lääkkeitä käytät?” Seppo ei näyttänyt häkeltyvän lainkaan. ”Tämä kuvaa ilon ja mielihyvän kasvua”, Seppo totesi osoittaen tarran spiraalikuviota. Sama kun väittäsi, ettei vuorelle kiipeämisestä voi naattia, jos ei ole ensin hypännyt kaivoskuiluun. ”Ja sitten Abilifyä. Yhisteltäisiin niijen osia niin, että aina voi päästä ylös. Tai kenties hän. Tarran reuna leikkasi kuvion yläreunastaan luoden vaikutelman siitä, että vain pieni osa kuviosta oli näkyvissä; aivan kuin paperi olisi ollut liian pieni pitelemään sitä. ”Kyllä sä vielä löyjät sellasen mistä tykkeet.” Aki pohti, millainen miehen tarina mahtoi olla. ”Katoppas sitä.” Aki totteli. Eikä tule huippua vastaan koskaan.” ”Onko se totta?” Aki kysyi tietämättä tarkasti, miksi. ”Maistappa. ”Ihmeellinen kone. Ihimiskunta on tullut valmiiksi, eikä tiedä mitä sitten tekkee. Paitsi kutittivat. Ehkä hän halusi kiusata harhaista miestä, lypsää mahdollisimman herkullisia paloja tämän huvittavista harhoista. Peloteltiin, että kohta iskee depressio.” ”Aa. Ja jonkin verran merkitystä. Puhuttiin hypomaniasta. Aki nousi ja istahti miehen viereen. Eihän mies vaikuttanut ainakaan vaaralliselta. ”Mistä noita muuten saa?” hän kysyi. Lopettaa kai ihtensä. Sitten mies veti pussin selkämyksen Akin ulottuvilta, tarjosi suuaukkoa. Siihen oli kuvattu viistosti nouseva, tötterömäinen spiraali. Valamistaa pyynnöstä mitä vaan. Jospa kokeilisi vastavuoroisuutta. Vilkaisi pussia tämän kädessä: 90s Barbecue Flashbacks. Täyttä sontaahan se oli. Osoitti valkoista, peukalonpään kokoista tarraa tuoteselosteen vieressä. Sanotaan, että sama voitaisiin tehä ilon ja mieljhyvän kanssa. Kysyi: ”Mutta tosiaan, juu. Mutta tiijätkö, osa sykolookeista on eri mieltä. ”Tai ylipäätään tehneet. Kiva kun muistutit.” Aki huokaisi mielessään. ”Muinoin väitettiin, ettei onnea voi olla iliman kärsimystä
Välillä Akista tuntui, että mies oli osin unohtanut rahan käsitteen. Aamuisin Seppo istui junassa kodikkaan näköisesti paikoilleen asettuneena, kuin olisi ollut siellä aina. Aki oli kiistatta tehnyt väärin, ottanut Iinan nimissä lainan tarjotakseen tälle kerrankin kunnon ravintolaillallisen. Iina olisi kenties voinut panna veljensä aisoihin, mutta Aki oli luvannut olla ottamatta Iinaan enää yhteyttä, ja tuon lupauksen hän oli päättänyt pitää. Aikoinaan hän oli välillä unohtanut mennä töihin, eikä se toki käynyt päinsä. Ja seuraava: Kuka sinä edes olet?. Aamuisin hän astui junaan miettien ennalta, millainen räikeänvärinen pussi tällä olisi kädessään ja millaisia oudonsuloisia juttuja tämä kertoisi tulevaisuudesta. Tutki niitä yksi kerrallaan valoa vasten, ihaili niiden ympärysmuotoja ja pieniä, uniikkeja virheitä aaltokuvioinnissa. Aki ei ollut varma, tiesikö Iina ylipäänsä veljensä tekemisistä; kenties rahat päätyisivät suoraan Iiron taskuun. Ja joka kerta tällä oli erilainen sipsipussi mukanaan. ”Ken tietää?” Seppo vastasi pussiinsa kurottaen. Eipä sillä ollut lopulta väliäkään. Puhdisti lastujen välillä suunsa sushi-inkiväärillä (Onnitehtaasta), jota kantoi takkinsa (Onnitehtaasta) povarissa minigrip-pussiin suljetussa purkissa (Onnitehtaasta). First Playful Kiss. Välillä hän puhui työstään datakeskuksessa ja ajan myötä myös muusta elämästään: pysyvästi keskeneräisestä opinnäytetyöstä, aikidotreeneistä sekä Iinasta, joka oli lopulta päättänyt, ettei jaksanut miestä, joka ei kyennyt näkemään missään mitään pahaa. Aki tajusi, että oli alkanut odottaa ukon kohtaamisia. Tavalla tai toisella hän myös maksaisi velkansa takaisin, saisi häijyn velkojan perästään ja pääsisi kääntämään elämässään uuden lehden. Eräänä iltapäivänä kävellessään asemalta kotiin Aki huomasi, että Iirolta oli tullut uusi viesti: Iina sanoo, ettei välitä rahoista, mutta minä välitän. Vanha mies kuunteli hiljaisena ja ymmärtäväisen oloisena, ei kuitenkaan tehnyt tarkentavia kysymyksiä eikä missään vaiheessa keskeyttänyt kovin pitkäksi aikaa sipsibakkanaalejaan. Välillä sivuttiin Akin rahahuoliakin, samoin kuin Iiron perintätoimia. 31 halusi edes vilaukselta nähdä niiden takana olevaan maailmaan; paikkaan, joka oli niin ihmeellinen, ettei sen välttämättä edes tarvinnut olla totta. Kertoi pienistä, kiehtovista asioista, joita näki kaupungilla kävellessään ja työmatkoilla junan ikkunasta: kesäilloissa hohtavista kiiltomadoista kotitalonsa takapihalta aukeavassa heinikossa, auringon nautinnollisesti lämmittämistä laikuista junanpenkeissä ja täydellisesti sommitelluista mainoskokoelmista R-kioskien ikkunoissa. Toisinaan Akikin pääsi ääneen. Iiro lähetti säännöllisesti viestejä, joissa uhattiin osin epämääräisillä, mutta erittäin ikäviltä vaikuttavilta seurauksilla. Se oli ollut heidän suhteensa loppuvaiheissa, ennen sitä, kun asiat olivat alkaneet mennä kunnolla pieleen. Methylbenzoyloxymethylcarboxylate. Lastujen maut olivat toisinaan arkisia, vaikkapa Sour Cream and Shallot tai Cheddar Supreme. Välillä ne taas olivat hyvinkin mielikuvituksellisia, jopa abstrakteja: Full Moon and Butterflies. Savolaisäijä oli kehittänyt aivan omanlaisensa napostelurituaalit: ensin tämä asetti viereensä junan penkille muovikassin tai toisinaan leveäremmisen nahkarepun, jonka lipassa komeili Onnitehtaan merkiksi väitetty tarra. Eihän sitä nyt voinut ottaa aivan tosissaan: lippispäistä savolaisukkoa, joka tarinoi silmät loistaen sipsitehtailijoiden kunniaksi sävelletyistä oopperoista ja teknosingulariteetin jälkeisestä autuudesta. Onneksi oli muuta ajateltavaa. Hän varoi menemästä liian syvälle yksityiskohtiin, mikä johtui osin vienosta häpeästä, osin taas siitä, ettei hän tahtonut muistaa kaikkia jutun vivahteita itsekään. Nosti kassista sipsipusseja ja niistä puolestaan lastuja. Töissä oli netin loputon informaatiovirta ja työmatkoilla puolestaan Seppo. Toisinaan Aki sai nauruntyrskähdykset tukahdutettua vain puoliksi, mutta mies ei näyttänyt olevan niistä millänsäkään. Meidän perheeltä et varasta, pelle. Ei se kai toki ollut mikään ihme; Onnitehdashan kuulemma valmisti tämän maailmassa ilmaiseksi kaiken, mitä tarvittiin. Aki huomasi kohtaamisten parantavan myös omaa elämänhallintaansa. ”Otetaan selevää.” Sama toistui marraskuun mittaan lähes päivittäin
Jonkin muun ja ihmeellisemmän. Ja sitten, omituista kyllä, tilli ja valkosipuli nousivat jälleen esiin. ”Luin itse asiassa siitä tässä yhtenä päivänä, netistä. Viime päivinä kyseinen asia ei kuitenkaan ollut vaivannut läheskään yhtä paljon kuin aiemmin. Sellainen, joka kyttäsi, mitä ihmiset ostivat, ja suositteli sitten muuta krääsää, joita he saattaisivat haluta. ”Kehitys kehittyy, kuten sanovat.” Aki vetäisi varovasti henkeä. Välillä hellät yrttija kerma-aromit olivat etualalla; seuraavassa hetkessä koko asetelma kääntyi nurinpäin onttoa kuutiota esittävän piirroksen lailla, ja punapippuri poltti jälleen huulia. Kyselin kavereilta, eikä kukaan siellä tuntenut sinua. Alussa siinä oli tuntunut tilliä ja valkosipulia, mutta nyt noiden makujen takaa alkoi paljastua kolmas. Paremmin kuin ne immeiset itse. Kolomivai nelijakoinen rytmi?” Aki piti silmiään suljettuina, keskittyi perunalastuun kielellään. Ja se koski ihan kaikkia. ”Kolmijakoinen. ”Tuottaisko se sinulle iloa ja mieljhyvvää?” Aki nyökkäsi syvään. ”Niin muuten, miten se kehitettiin. Aki tuijotti viestejä päätään pudistellen. Kaikille oli tarjolla jotain, mitä tuotti enemmän iloa ja mieljhyvvää kuin mikkään. Ja täysautomaattiset materiankokoojat ja hyväntahtosen tietos–” ”Viimeksi kerroit, että energia tulee ydinfuusiosta”, Aki keskeytti kulmiaan kurtistaen. ”Mitä mieltä olet tästä. Se saa naksutkin maistumaan paremmilta.” Seppo kääntyi katsomaan kiinnostunut ilme kasvoillaan. Ehdottomasti.” Seppo nyökkäsi hyväksyvästi, selitti sitten: ”Eri vauhilla liukenevia suoloja. ”Ja sanoit joskus, että tunteet ja ajatukset on opittu koodaamaan kemialliseen muotoon, ahneuteen, vallanhaluun ja niin edelleen kehitetty toimivat täsmälääkkeet.”. Makusinfoniat ja ultrahedoniärsykkeet. Mutta kunnolla asiat lähti käyntiin vasta sitten, kun Onnitehas sai loppumattoman enerkianlähteen, valtavat aurinkokerrääjät avaruuteen. Aki ei ollut opiskellut musiikkia edes leikkikoulutasolla, mutta vastaus oli selvä. Ja jokasen tilauksen myötä se oppi, tuli lopulta ihan mahottoman hyväksi. Syväjääjytys ja niinpäinpois. Siinä sanottiin, että yrittävät jossain firmassa kehittää terveellisimpiä sipsejä, vähäsuolaisempia siis. Lähetti sitten ne tavarat automaattivarastoista, joissa ei ollut enää ihmisiä ollenkaan. ”Njoo, niinno… siis Onnitehas. Ja itse Onnitehdas?” Seppo tuijotteli junan ikkunasta arvoituksellinen ilme kasvoillaan. Erilaiset reaktioajat eri perusmauilla.” ”Kaikkea ne keksivät nykyään”, Aki totesi. 32 Kuopiosta muka. Ja juuri kun sen oli tunnistanut, alta nousi edelleen uusi: erehtymättömän tuttu häivähdys chilin poltetta. Normikajunmiehiä ja terroristeja ja tiktaattoreita. ”On aina… on helpompi arvostaa tällaisia juttuja, kun tietää, mistä ne ovat peräisin. Ties paremmin kuin kukaan, mitä kukin halusi. Koko aromien kavalkadi oli hänen suussaan kerralla, mutta yksi niistä oli aina kerrallaan voimakkain. Ei se matka, vaan määränpää, niin kuin nykyään tavataan sanoa…” ”Kertoisit nyt”, Aki pyysi äkillisen oivalluksen ajamana. Se alkoi painua jonkin muun alle. Vastasi lopulta: ”Niin no, kuten sillon aiemmin sanoin, en tiejä siitä ihan hirviästi itsekään. Tutkivat, kuinka saataisiin suolan määrää vähennettyä pakkaamalla se sellaisiin jonkinlaisiin erikoiskiteisiin, jotka sijoitetaan tiettyyn kohtaan niin että mahdollisimman suuri osa siitä aistitaan, ja…” ”Niinpäniinpä”, Seppo vastasi. Ja aivoista tullee tempoa myös. Se oli hieman kitkerä ja lääkemäinen, toi mieleen joskus ruotsinlaivalta ostetun akvaviittipullon. Mitä kaikkea olet valehdellut. Kyllä. ”No kaipa se sitten pittää”, Seppo vastasi. Ei huvittanut sotia tai alistaa kettään. Kurkusta nousi Let It Go -lastujen valkopippurinen aromi. Jotain mielisairaalareissuja. Iiro saisi luvan pitää vainoharhansa, hän ei ollut menneisyydestään tilivelvollinen kenellekään. Hän huomasi pystyvänsä keskittymään makuihin yksi kerrallaan, siirtelemään niitä etuja takaalalle mielessään. Sanotaan, että se oli ennenvanhaan ison nettikaupan tilaussysteemi. Aki sulki puhelimen, tunki sen taskuunsa ja röyhtäisi antaumuksella
Jonnekin, missä voisi yhä tojistaa olevansa muita parempi ja Onnitehasta viksumpi.” Aki nyökkäsi hiljaa. Mutta onneksi vanaha kunnon Onnitehas valmistaa juttuja, jotka auttaa sellasiinkin vaivoihin.” Aki odotti hetken ennen kuin uskaltautui kysymään: ”Ai kuten aikakoneen?” ”No esimerkiksi joo”, Seppo vastasi. Kaipa hän oli unohtanut. ”No ei”, Seppo vastasi hitaasti. Aki päivitti näkymän, mutta luku ei muuttunut. Kaikki muut samanikäset on Jenkeistä, ainakin melekein. Mikään niistä ei tuntunut erityisen hyvältä. Tai vielä parempaa, hän voisi pyytää Iiron tilinumeroa ja laittaa rahat tälle suoraan ilman, että tarvitsisi tavata miestä. ”Mutta eiköhän oteta se nelekku?” Akin terävät jatkokysymykset kaikuivat kuuroille korville. Siihen kuinka palajon hyviä ja kiinnostavia ja mieljhyvvää tuovia juttuja ennenvanhaankin löytyi. Mies aloitti epätavallisen pohdiskelevaan sävyyn: ”Mutta ei se kuule silti ihan täydellistä ole.” ”Ai eikö?” Aki kysyi ripaus ivaa äänessään. Junasta noustuaan Aki kaivoi puhelimen taskustaan ja tarkisti tilinsä saldon. 33 ”Joo, ehkä sitten kanssa niin”, Seppo totesi häkeltymättä lainkaan. Hän oli kysellyt yhä uudelleen eri tavoin siitä, kuinka Seppo oikein oli matkustanut hänen aikaansa toivoen tämän paljastavan jonkin selkeän aukon harhoissaan; pienen repeämän, jota olisi voinut vaivihkaa yrittää levittää auki ja kurkistaa läpi totuuteen. Mutta hei, kokeiltaisko nelijakosta seuraavaksi?” Aki ei ollut varsinaisesti yllättynyt. Silloinkin, kun mies ylipäänsä suostui puhumaan utopiastaan, tämä keskittyi kuvailemaan intohimoisten sipsiharrastajien yhteisöjä sekä kuulemiaan meheviä juoruja, jotka koskivat suoraja kierrelastuintoilijoiden välisiä oppiriitoja tai Onnitehtaan tulevia tuotejulkaisuja. Yksnäisyys esimerkiksi. Niin, ehkä sopimuksessa oli tosiaankin lukenut niin. Ne ei missään vaiheessa ole oikein sopeutuneet, ei samalla lailla kuin meikäläinen. Mutta se tapahtuisi joka tapauksessa aivan liian myöhään. Niijen on välillä vaikea ymmärtää kaipuuta menneeseen. Seppo oli selvästi haluton kertomaan upeasta tulevaisuudesta, moinenhan vei kallista aikaa tämän suurimmalta intohimolta eli perunalastuilta. Aki punnitsi vaihtoehtojaan. Hän voisi tarkistaa vuokrasopimuksen ja mahdollisesti riitauttaa asian vuokraisännän kanssa. Hän tarkasti tilitiedot: vuokravakuutta oli maksettu luvatun 550 euron sijaan vain reilut kolmesataa. ”On meillä edelleen jottain ongelmia. Aki pohti kuumeisesti, kuinka etenisi, kun Seppo avasi itse suunsa uudelleen. Mutta niijenkin kanssa on välillä vaikea tulla juttuun. Akin harvalukuiset työkaverit eivät koskaan olleet suhtautuneet hänen ongelmiinsa erityisen ymmärtäväisesti, ja muut. Piilaakson milijartöörejä ja pankkisukujen hienohelmasia perijöitä. Kuten allekirjoittamassasi vuokrasopimuksessa lukee, rakenteisiin poraaminen on asunnoissani kiellettyä. Aki avasi sähköpostisovelluksen ja löysi sieltä viestin entiseltä vuokraisännältään: Olen palauttanut vuokravakuutesi vähennettynä kuluilla, jotka syntyivät olohuoneen seinästä löytyneiden neljän proppureiän korjaamisesta. Uutta pikavippiä hänelle ei myönnettäisi, ja lainaa olisi vaikea saada muualtakaan. Seppo oli jo uppoutunut selittämään sipsikuviointien eroja ja sitä, kuinka ne vaikuttivat viiden perusja kahdentoista johdannaismaun aistimiseen. Kun ei ne aina ne sipsit pelekästään… Niin no, muistatko kun kerroin, että olin ainoa, joka siitä Vennään laitoksesta selevisi. Iiron kärsivällisyys ei riittäisi. Hyvää syksyn jatkoa. Aki tuijotti viestiä mykkänä. Seppo jatkoi: ”Ja siinä mualimassa kasvaneet taas… no, onhan ne tietysti mukavia. Mualimasta, joka ei ollut vielä valamis. Hän voisi käydä nostamassa rahat aseman automaatista ja käydä viemässä ne Iirolle saman tien. ”Eihän nuissa teknolokiajutuissa pysy perässä. Jotakuinkin näin heidän aiemmatkin keskustelunsa olivat tavanneet edetä. Oli marraskuun viimeinen päivä, vuokravakuuden olisi pitänyt tulla. Lukema puhelimen näytöllä oli huomattavasti pienempi kuin sen olisi pitänyt olla. Tulokset olivat jääneet laihoiksi. Puuhaavat vaan matkoja Marsiin tai toisiin tähistöihin. Ajatusten kirjaaminen taululle oli osoittautunut luultuakin huonommaksi ajatukseksi
Dekkareita lukiessaankin hän tapasi katsoa murhaajan viimeiseltä sivulta hyvissä ajoin etukäteen. Jotkut sanoivat, että kiehtova mysteeri voitti tylsän tiedon, mutta Akille moinen tappiomieliala ei sopinut. Huomasikin kierrätyskatoksen varjossa seisovan miehen. Se oli ainoa riittävän nopea vaihtoehto. Ristikkoportti heilui velttona tuulessa. Seppo kääntyi kadulta vanhan, ruskeaksi rapatun kerrostalon porttikonkiin. Aki jäi tuijottamaan tämän perään edestään kulkevan autoletkan välistä. Oli lähdettävä perään. Se jatkaisi Jyväskylään, mutta mitäpä siitä. Aki ei ollut koskaan aiemmin nähnyt Seppoa junan ulkopuolella, mutta pakkohan miehen oli käydä muuallakin. Hän oli oppinut välttelemään ihmisten tönimistä. Sieltä pääsisi kyllä takaisin. Muuten Seppo katoaisi jonnekin, eikä hänellä ollut aavistustakaan, minne. Samannäköisenä kuin aina ennen: klaniksi ajettu tukka, tatuoitu kaula ja nahkatakin alta pullistelevat, steroideilla vahvistetut lihakset.. ”Et sitten meinaa uskoa kerrasta?” Hänen edessään seisoi Iiro. Aki katsahti junaa kohti aikomuksenaan hypätä takaisin kyytiin. Valot ehtivät vaihtua punaisiksi kauan ennen Akin saapumista suojatielle. Pysäköintialueelle saapuvien ja sieltä lähtevien autojen valot siivilöityivät häikäisevinä hiutaleiden läpi, peittivät näkyvyyttä kauemmas. Jostain syystä ajatus äidin ja isän puoleen kääntymisestä sai kuitenkin Akin tuntemaan äkillistä, vaikeasti määriteltävää tunnetta, joka oli epämiellyttävän lähellä ahdistusta. Ehkä tämäkin oli elämän vastoinkäymisten myötä ajautunut hiukan sivuun omasta ajastaan ja paikastaan; uponnut sekavankauniisiin tulevaisuusvisioihinsa ja kehittämäänsä sipsitieteeseen. Juuri kun hän oli astumassa sisään, hän huomasi tutun hahmon astumassa laiturilta asematunneliin vieviin portaisiin. Asuinpaikastaan tämä ei ollut puhunut koskaan. Koskaan junassa Sepon kanssa istuessaan Aki ei ollut kunnolla tajunnut, kuinka paljon tämä ratkaisematon kysymys lopulta häntä vaivasikaan. Ehkä Seppo oli pohjimmiltaan samanlainen kuin hän itse. 34 ystävät olivat viime vuosina kadonneet yksi kerrallaan, hiipuneet hänen elämästään. Jostain tämä sipsinsäkin haki. Rahat olisi lainattava Sepolta. Aki astui varovasti lähemmäs, valmistautui tervehtimään iloisesti. Aki katseli ympärilleen, haki Seppoa. Iästään huolimatta mies oli yllättävän nopea jaloistaan, ja hänellä oli täysi työ pysyä tämän vauhdissa. Ulkona oli alkanut sataa lunta: syksyn ensimmäinen, märkä ja sankka pyry. Hänessä oli herännyt uusi toivo. Aki lähti seuraamaan Seppoa. Suojatien liikennevalo oli vihreä, ja mies ylitti sitä parhaillaan. Vaikka Seppo ei lopulta suostuisikaan antamaan lainaa, hänellä olisi nyt mahdollisuus selvittää arvoituksellisen miehen salaisuus: mistä tämä lopulta tuli ja minne oli menossa. Seppo puolestaan kulki tungoksen läpi tavalla, joka oli yhtä sulava kuin tämän perunalastujen liikeradat pussista suuhun. Aki seurasi hyvän matkan päässä, saapui hämärästi valaistulle sisäpihalle. Asematunnelia täyttävä kello viiden väkijoukko ei tehnyt tehtävää lainkaan helpommaksi. Hämmennys kesti vain hetken. Aki väisteli työmatkalaisia, räpiköi vastavirtaan ykköslaiturilta purkautuneiden kulkijoiden vuossa. Hetken etsittyään Aki kuitenkin huomasi Sepon takin näkökenttänsä vasemmassa laidassa, kantakaupungin asuinkortteleihin vievän tien suunnassa. Aki lähti miehen perään parkkipaikan yli, tööttäileviä autoja väistellen. Häntä piti liikkeessä toinenkin ajatus akuutin rahapulan lisäksi. Mitä vanhempiin tuli, Aki oli sinänsä sitä mieltä, että näiden tulisi auttaa aikuisiakin lapsiaan akuutissa hädässä. Miehestä, ja erityisesti tämän kädessä roikkuvasta violetinkirjavasta sipsipussista, ei voinut erehtyä. Aki seurasi miestä lumisateen läpi sivukadulle, pois pääkadun hälystä. Arvoituksellinen savolaisäijä, joka väitti olevansa aikamatkaaja tulevaisuudesta, voitti ehdottomasti kaikki ne asiat, joita Aki näki verkossa tai ympärillään kaupungissa. Hän käveli ripein askelin junan ovelle ja painoi avausnappulaa. Tuolloin Seppo oli jo kaukana, eteni vauhdilla kohti keskustaa. Kun Aki vihdoin pääsi ovelle, hän ehti jo luulla kadottaneensa Sepon. Sisaruksiakaan hänellä ei ollut. Mies luikahti jo liukuovien välistä ulos parkkipaikalle, kun Aki vielä jumitti haalaripukuisen opiskelijajoukon takana
”Annahan niitä.” Hän heitti suuhunsa kaksi lakritsintuoksuista sipsiä ja puraisi, antoi nautinnon ja. Paikkakaan ei ollut se, mikä piti, vaan Iinan tutun kotitalon piha. ”Sellanen, josta tykkäät ehdottomasti kaikista eniten.” ”Epäilen”, Aki vastasi väsyneesti hymyillen. Mutta myös huonompia, niin että kannattaa jatkaa etsintää. Mutta ei sillä enää ollut väliä. Juna oli selvästi tavallista hiljaisempi, matkalaisia ei ollut juuri lainkaan. Sanoi sitten puuskuttaen: ”Tämä menee Iinalle, miinus tietysti hakupalkka. ”Epäilemättä”, Aki vastasi. Suuhun turskahti kuumaa nestettä. Nosti jomottavan vasemman kätensä rinnalle, nyppi paljaaseen verinahkaan uponneet sorahiput irti yksi kerrallaan. ”Enkä minäkään. Hänen muistonsa olivat huolimattomasti koottu palapeli; läjä kappaleita, jotka sopivat yhteen vain näennäisesti. Kipristeli kokeeksi jokaista sormea, kokeili läpi kylkiluut ja hammasrivistöt. Kuka tiesi. Seppo katsoi hänen tikattua leukaansa ja pandansilmäänsä kasvoillaan ilme, jossa oli sekaisin uteliaisuutta ja myötätuntoa. Omat olivat hukkuneet jonnekin, varastettu varmaan. ”Kukas se siinä?” Iiro sähähti. Vasen käsi otti vaistomaisesti vastaan, törmäsi maahan kipeästi luistaen. Saat vain luvan pysyä meistä erossa. ”Elämäkö on miestä kolohinut. Seuraavaksi tuli raskaan maiharisaappaan potku. Vielä hetki sitten Aki olisi voinut vannoa, että hän oli seurannut Seppoa, mutta nyt hänen edessään seisoikin vihainen mies menneisyydestä. Eikä sen paremmin päinvastaisestakaan. Yleinen vapaapäivä tai jotain. Aki kaadettiin uudelleen, ja seuraava potku osui hänen kylkeensä, sitä seuraava lapaan. 35 Jokin oli pahasti pielessä. Että löydettäisiin se kaikkein paras maku ja sitten lopetettaisiin. Kyllähän Aki nousi ja löi takaisinkin, tai ainakin yritti, ennemmin näön vuoksi kuin siksi, että siitä olisi oikeasti ollut hyötyä. Miehen ensimmäinen lyönti osui häntä leukaan, sai kulmahampaan uppoamaan syvälle kieleen. Noukki lompakon maasta ja keräili asvaltille levinneet etukortit takaisin kokoon. Mutta katsokin, että jätät sen tästä lähtien rauhaan.” Kun Iiro oli mennyt, Aki nousi. Liike oli haarojen väliin tähdätty, mutta varsin suurpiirteinen: se osui reiden sisäsyrjään ja sai jalan pettämään alta, kaatoi Akin märälle asvaltille. Laski tappiot. Aki perääntyi iskun voimasta, ennemminkin pöllämystyneenä kuin tuskissaan. Aki otti iskut vastaan ääneti. ”Koetetaan löytää sulle se kaikista suurin suosikki”, Seppo jatkoi yhä repun kanssa touhuten. ”Päätit sitten tulla vielä kerran Iinaa kiusaamaan?” ”Minä vain… en minä halunnut… en edes yrittänyt...” ”Ei Iina tosiasiassa sinun rahoistasi välitä”, mies jatkoi muristen. No, minulta löytyy maku, joka sopii juuri siihen vaivaan.” Mies alkoi kaivaa laukkuaan. Mies katsoi Akia kysyvä ilme kasvoillaan. Ja jutella samalla kiinnostavista jutuista.” Sepon käsi oli palannut laukusta kirkkaanpurppurainen pussi mukanaan. ”Mutta joo, mikäs siinä”, Aki jatkoi ja ojensi kätensä. Aki kuitenkin vastasi itse: ”Eihän se tässä ole tarkoituskaan. Kipu oli aina ollut hänelle vain yksi biokemiallinen viesti muiden joukossa; kun se oli kerran vastaanotettu ja käsitelty, syytä suurempaan hötkyilyyn ei ollut. Iiro ei ollut niitä ihmisiä, joita heikkouden osoitukset rauhoittaisivat. Tai ehkä hänelle ei ollut myönnetty tunnuksia, epävakaalle hypomaanikolle. Seuraavana aamuna Aki rojahti Sepon viereen kantositeessä roikkuvaa kättään tukien. Vaan että löydetään aina uusia vaihtoehtoja, kukin jollain tavalla toista parempia. ”Vai oletko itse löytänyt sellaista?” ”Nooh…”, Seppo aloitti tavua venyttäen. Olisi aivan turha yrittää selittää, että hän oli nostanut pikavipin Iinan henkilötiedoilla ja pankkitunnuksilla, tämän suostumuksella. Iiro käänsi hänet kovakouraisesti ympäri, kaivoi taskusta lompakon ja nappasi sen sisältämät pari kahdenkympin seteliä. Lopettaa rehellisten ihmisten kusettamisen.” Aki ei ymmärtänyt, mutta eipä se olisi mitään auttanutkaan. Pyyhki veren naamalta hupparin hihaan, se lentäisi joka tapauksessa roskiin
Jo sinun omana aikanasi, ainakin melekein. Ja kuten sanotaan, niistähän ei voi kiistellä…” ”Jaa mistä sitten pitäisi?” Seppo kysyi huvittuneena. Kyllähän sinä sen tiijät.” Aki nyökkäsi; hän ymmärsi kyllä. Nehän saa kaikki koneista. Seppo katseli suupielet vienoon hymyyn vääntyen. APP Pekurinen on sydämeltään kuopiolainen spefikirjoittaja, jota kiehtoo teknologian vaikutus yhteiskuntaan ja arvoihin. Kaikkea tuota säesti tunne, joka ei ollut pelkoa tai järkytystä vaan kenties jokin niiden kaukainen jälkeläinen, äärettömästi tarkempi ja hellem pi; pikkuruinen laaksonlämpäre maisemassa, jonka syvimmät rotkotkin olivat korkeammalla kuin menneen maailman murheet ja kärsimykset, mutta joka silti sai kulkijansa tavoittelemaan korkeinta mahdollista huippua. Tuottaa iloa ja mieljhyvvää niin kuin ei mikkään.” Aki ei vastannut, ei katsonut enää mieheen päinkään. Aiemmin etelässä pendelöinyt APP asuu ja työskentelee nykyään Tampereella, mutta pussillinen ruissipsejä on aina yhä repussa mukana.. ”Istuskellaan ja jutellaan täyjellisen ystävän kanssa. Olisin ehkä itse laittanut vähän lisää tähtianista, mutta makuasia varmaan. Miehen sanat ja paljon muutakin. Sepon kasvot sulivat hymyyn. Osuva kontrapunkti. Ei, tämä on naatintoa sinnäänsä. 36 hyväksynnän valua kielelleen. Pää etsi mahdotonta asentoa nähdäkseen taakseen; käsi hakeutui niskaan tavoittelemaan valkoista, pienellä fontilla printattua spiraalitarraa. ”Alat oppia, padavaani.” Kun sipsien mausta oli jäljellä enää hento muisto Akin nielussa, hän totesi: ”Joo, hyviä nämä tosiaan ovat. ”Vaktoista
Olipa matka sitten konkreettisesti työmatka lähijunassa tai kaikista parhaimman sipsimaun etsiminen, voi se usein olla tärkeämpää kuin päämäärän saavuttaminen. Akuutin sipsinhimon puhkeamisen lisäksi Omana aikanaan jättää miettimään elämän oikeasti merkityksellisiä asioita. Lähijunassa päivittäin matkustavaa Akia ”kiinnostaa miltei kaikki”. Junassa tavatun salaperäisen Sepon lennokkaat jutut tulevaisuuden valmiista maailmasta ovat paikoin jopa avaramieliselle Akille harhaisia. Mikä tekee elämästä nautinnollista tai edes elämisen arvoista. Novelliarvio, Kosmoskynä 3/23 Omana aikanaan Lily Laine. Syntyy lämminhenkinen toveruus, ja Aki kokee itsensä nähdyksi. Harva jakaa näin kiinnostunutta elämänasennetta sankarimme kanssa, eikä hänen ole kovin helppoa kohdata toisia ihmisiä. Jutustelu toisen ihmisen kanssa, yhteinen matkalla olo. Novellin kutkuttavuus syntyy näennäisten tavallisten asioiden yhdistämisestä teknologisiin huippusaavutuksiin. Kuivalla huumorilla ryyditetty, sujuvasti etenevä ja pala palalta lukijalle avautuva juoni huipentuvat vähitellen vihjeiden kerääntyessä kuin sipsien makukerrokset ikään. Kenties elämän suurimpia iloja voivat lopulta tuottaa arkiset pienet kohtaamiset ja jaetut hetket. 37 A PP Pekurisen Omana aikanaan yhdistää herkullisesti tavallisen arjen miljööseen suuria kysymyksiä: mikä ihmiselämässä tuottaa iloa ja mielihyvää. Sepon elämässä suurinta mielihyvää tuntuu tuottavan mielikuvituksellisen makuisten sipsien maistelu. Lopulta tarina keikahtaa nurin ja saa lukijan rakentamaan uudestaan käsitystään Akin ja Sepon maailmasta paljastuneiden tiedonmurusten valossa
Mitä olisi syytä ottaa huomioon, kun rikokseen pohjautuva tarina saa tällaisia outoja ulottuvuuksia. Myös tosimaailman inhimillisillä tragedioilla on paikkansa fiktiossa. On ihan tavallista, että mielikuvitus innoittuu ympäröivästä todellisuudesta, myös uutisotsikosta tai tietokirjoista. Mikä niissä kiehtoo. Todennäköisesti moni meistä on lukenut netistä rikosuutisia, jotka löytyvät jatkuvasti luetuimpien juttujen listoilta, tai kuunnellut vaikkapa Yle Areenasta tai Spotifysta podcastin, tai pari, tai parikymmentä. Ymmärrämme lukijoina, millaisen painolastin nämä tapahtumat tuovat mukanaan. Tarinankerronnassa vilisee tämän vuoksi kaikenlaisia todellisia historiallisia tapahtumia ja henkilöitä. Tarinaan on helppo ammentaa koko yhteiskunnan vuosikymmeniä lävistänyttä surua, vihaa ja pelkoa. Juuri siksi niiden kautta voi käsitellä vaikeita tunteita tai yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tosirikoksista muistetaan parhaiten ne, jotka eivät ratkea, ja silloinkin kun murhaaja tuomitaan, hän ei välttämättä koskaan vastaa pohjimmaiseen kysymykseen: ”Miksi?” Rikoskirjailijan taas on tarjottava Kun tosiasiallinen kohtaa toismaailmallisen – true crime spekulatiivisen fiktion innoittajana ARTIKKELI Serafia Usvasilta. Miten kirjoittaa toisen ihmisen kohtaamasta rikoksesta fiktiota niin, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän lisää harmia. Tämä unohtumattomuus houkuttaa kirjoittajaa, kuten myös ne lukuisat tunteet, joita juuri tämä ratkaisematon rikos herättää. Miksi kirjoittajan mielikuvituksen on herättänyt tosimaailman rikostapaus. Ei ole itsessään kyseenalaista sijoittaa tarinaansa noitavainojen aikaan tai Titanicin kyytiin. Mitäpä muuta murha onkaan kuin yksi inhimillinen tragedia lisää. Ihmismielelle on kutkuttavaa yrittää selittää selittämätöntä. True crime eli todelliset rikoskertomukset ovat eläneet kultakauttaan viime vuosina. Millaista vahinkoa novelli voi aiheuttaa. Viattoman, uskonnollisen teinitytön selittämätön katoaminen kotimatkalla ja löytyminen väkivaltaisesti surmattuna ovat jättäneet suomalaisiin lähtemättömän vaikutuksen. Esimerkiksi valitsemani Kyllikki Saaren surma on hirvittävän rikoksen lisäksi osa suomalaisten kollektiivista muistia ja kansallista tarinaperintöä; ei vain historiallinen, vaan lähes mytologinen rikos. 38 K uvitellaan novelli: Kyllikki Saaren murhan takana on metsänpeikko
Symboloi peikko mitä vain, se voi auttaa antamaan tyydyttävän merkityksen tapahtumalle, jota muuten on vaikea ymmärtää. Kirjoittaja voi siis etsiä innoituksensa vanhoista, unohdetuista rikoksista, mutta niilläkin on uhrinsa. Ehkä Kyllikki Saarella, joka ei ollut julkisuuden hahmo ennen kuolemaansa, on oikeus tulla kunnioitetuksi ja unohdetuksi yksityishenkilonä, ei muistetuksi viattomuuden vertauskuvana tai julman rikoksen uhrina. Kun lajina on spekulatiivinen fiktio, joka luonteensa puolesta on arkikokemuksesta poikkeavaa, voi kirjoittaja kaivata tällaista vahvistettua yhteyttä lukijan todellisuuden ja oman mielikuvituksensa välille. Kuitenkin kun rikollinen on oikeasti olemassa, olisi perusteltavissa jättää vastuu hänen harteilleen, vaikkei häntä olekaan koskaan nimetty. Vertailun vuoksi Raisa Räisänen katosi vuonna 1999. Hyväntahtoinen kirjoittaja ottaa huomioon sen, miten hänen tarinansa voi loukata niitä, jotka ovat jo kärsineet valtavasti, ja pyrkii toivottavasti rajoittamaan sitä, miten paljon hän itse lisää toisten kipua. Fantastisella selityksellä leikittely voi myös tuntua siltä, että murha itsessään lasketaan leikiksi. Ajallinen ulottuvuus laimentanee kaikkiin tragedioihin, myös rikoksiin, liittyviä tunteita. 39 motiivi ja selitettävä, miten rikos tapahtui, tai lukijakunta nousee kapinaan. Hänen eläviä omaisiaan voi kuitenkin loukata kuolemalla spekulointi, saati jokin, mikä tuntuu sillä leikkimiseltä. Reaktion mittasuhteet eivät kuitenkaan ole sinänsä todiste siitä, onko tarinan julkaiseminen oikein. Samoin murhasta hyötyminen voi tuntua heistä törkeältä. Todellinen rikos tuo autenttisuutensa mukanaan. Niin tai näin, Kyllikki Saari on kuollut, eikä hänen mielipidettään voi kysyä. Vaikka metsänpeikolla ei olisi motiivia surmata Kyllikki Saarta, se voi tarinassa edustaa ihmisen hirviömäisyyttä tai ahdistusta siitä, mikä kaikki voi vaania metsässä yksinään pyöräilevää. Toisaalta spefin etäisyys todellisuudesta voi myös olla eettinen sudenkuoppa. ”Fantastisella selityksellä leikittely voi myös tuntua siltä, että murha itsessään lasketaan leikiksi”. Omaiset kuolevat ja yhteiskunta unohtaa hiljalleen. Kuka sitten välittää siitä, otetaanko rikos vakavasti. Rikostarinat voivat joskus etääntyä todellisuudesta palapeleiksi, joita nerokkaat salapoliisit ratkovat. Kukin voi tahollaan pohtia, miltä tuntuisi, jos vaikkapa oman siskon selvittämätön henkirikos olisi osa jonkun muun menestyksekästä vampyyriromanssia. Toisaalta hän on suurelta osin tuon oikeuden jo menettänyt uutisoinnin, tietokirjojen ja muun median virtaan, eikä yhden kirjoittajan päätös sitä liiemmin riistä tai palauta. Kyllikki Saaren kuolemasta on vuonna 2023 kulunut 70 vuotta. Murha voi tuoda painoarvonsa kertomukselle, mutta erityisesti yliluonnollisia elementtejä sisältävä tarina voi myös syödä tuota samaa painoarvoa. Spekulatiivisessa fiktiossa ehdotettu tekotapa ei ehkä kelpaisi oikeuden pöytäkirjoihin, mutta se on lukijan kannalta toissijaista. Metsänpeikko selityksenä syrjäyttää oikean tekijän. Toki kukaan järkevä lukija ei tällaiseen selitykseen usko, eli sinänsä valeuutiseksi tarina ei muutu. Jos tuon rikoksen yrittäisi selittää fiktiossaan avaruusolennoilla, se saattaisi herättää enemmän närää kuin kertomus Kyllikki Saaresta ja metsänpeikosta. Lisäksi on vielä huomioitava yhteiskunnan jaettu oikeustaju, joka kyllä muuttuu jatkuvasti eikä koskaan edusta jokaisen yksilön mielipidettä, mutta joka kuitenkin taipuu kohti sitä, ettei vainajista puhuta pahaa eikä todellisilla väkivaltarikoksilla pelleillä
Sarjamurhaaja voi olla kiehtova arkkityyppi, mutta kun puhutaan todellisista henkilöistä, hän ei ole mikään sankari, eikä ansaitse olla tarinan keskipiste. Pelkkä nimien muuttaminen ei välttämättä ole riittävä toimenpide, etteikö tarkkasilmäinen lukija tunnistaisi inspiraation lähdettä, mutta aikakauden, miljöön, päivänja vuodenajan muutoksilla autenttisuuden ydin voi säilyä ilman että todellinen uhri ja tähän kohdistunut väkivalta ovat ilmeisiä. Jo tämä voi tuntua kipeän muiston turhalta sohimiselta, mutta ainakin he saavat silloin mahdollisuuden vaikuttaa asiaan. Muista hyvä maku. Tuon totuuden ytimen löydettyään hänen on sitouduttava tarinassaan kohtelemaan sitä sen ansaitsemalla hartaudella ja kunnioituksella. Toisaalta jos todellisesta väkivallasta tulee puhdasta viihdettä, on lopullinen tarina proosan laadusta riippumatta suolaa parantumattomiin haavoihin. Jos innoittajana on ratkaistu rikos, voiko tarinan mahdollinen tuotto mennä esimerkiksi hyväntekeväisyyteen. Kirjoittajan vastuulla on siis tarkkaan punnita ja perustella, mikä osa todellisuudesta on olennaista sisällyttää omaan tarinankerrontaan ja miksi. Todellisetkaan rikokset eivät ole kaikki murhia tai väkivaltaa. Uhrin omaisilta voi kysyä lupaa julkaisuun. Parhaimmillaan tosirikoksista innoittuva spekulatiivinen fiktio voi käsitellä ainutlaatuisella tavalla yhteiskunnan epäkohtia, maailman arvaamatonta julmuutta tai hetkellisen ja hauraan ihmiselämän arvoa. Miten teet tarinallasi oikeutta niille, jotka ovat kohdanneet väkivaltaisen lopun. Siinä menettää mahdollisuuden kertoa jotain uutta ja oivaltavaa. Uhri olisi hyvä asettaa tarinan keskiöön. 3. Jos kysyy lupaa, on kunnioitettava myös kielteistä vastausta. 1. Omassa pöytälaatikossa novelli ei loukkaa ketään. Pitäisikö vain tallentaa teksti tietokoneen synkimpään syöveriin. Voitko esimerkiksi liittää tarinasi loppuun tietopaketin alkuperäisestä rikoksesta ja siitä, mitä lukijan pitäisi tehdä, jos hänellä on uutta tietoa todellisista tapahtumista. Mitä askeleita kirjoittaja voi siis ottaa tehdäkseen tarinallaan mahdollisimman vähän vahinkoa. 2. Instagram: @serausvasilta Huhtala ja Branthin Suomen Kuvalehti nro 43/24.10.1953. Pahimmillaan tällainen voi johtaa syytteeseen kunnianloukkauksesta. Kirjoittajan on voitava ajatella asioita monelta kantilta. Ketään ei haittaa, jos spekuloit taidevarkaaksi aikamatkaajaa tai paikallisen kioskin öiseksi makkarapakettija kaljavoroksi laumaa näkymättömiä menninkäisiä toisesta ulottuvuudesta. Serafia Usvasilta on koulutukseltaan kulttuurintutkija ja työkseen asiakasneuvoja. True crimen kohdalla puhutaan siitä, että selvittämättömien tapausten saama huomio voi auttaa niiden ratkaisussa. Ei ole mielekästä täysin kieltää tosirikoksia inspiraation lähteinä. Vapaa-ajallaan hän pohtii murhakertomuksia, museoita ja multiversumeita, joskus samalla kertaa. Ei ole asiallista spekuloida todellisten ihmisten, varsinkaan uhrien ja näiden lähiomaisten, seksuaalisuudella tai ihmissuhteilla. 6. 5. Tarinan voi etäännyttää alkuperäisestä rikoksesta. 40 Mitä siis tehdä, jos Kyllikki Saari -novelli on viimeistä pistettä vaille valmis. 4. Jokainen kirjoittanee kuitenkin lukijoiden toivossa, joten on ymmärrettävää, jos tämä vaihtoehto ei houkuta
41
Sen avulla lampeen jääneet saattoivat elää vielä hetkisen pidempään. ”Kai sen saa hieromaan?” Esittelin saatavilla olevat hierontaohjelmat. Siellä oli puu, josta roikkui punaisia marjoja ja paperilintuja. Jaakko Markus Seppälä. Taktiilituntuma joustinrungosta jyvätyynyyn, vesipatjaja lämpöhiekkaemulaatioita unohtamatta. Mutta kalat eivät loppuneet, jostain tuli lampeen aina lisää kaloja ja kaloja ja kaloja. Lammesta sai kalastaa magneetilla leikkikaloja. Pehmeysvalinta Rockwell-käänteisasteikolla 30–7200, eli markkinointitermein parkettipinnasta untuvapilveen. Kun mummu oli pieni, kirkon pihalle oli tehty syyspolku. Juoksuhiekaksi. Turvaominaisuudet ohittava lisäohjelmani muuttaisi formerin rakenteen eräänlaiseksi suspensioksi. Formuloiva metamateriaalileposija, viimeisintä huutoa. Mitätöntä formerin asentajaa. Silloin niistä hitaimmille alettiin antaa tippoja. ”No, mitä tässä on uutta?” Summasin speksit. Ja niin tuntisi hänkin, yökolmelta. Yökolmen suspensio Ei se edes tunnistanut minua. 42 RAAPALEITA Merkkipäivä Kaikki odottavat, että mummu ottaisi jo kakkua ja kahvia. Rikkaampi vain. Mummu kalasti niitä yhden kerrallaan ja nosteli kuivalle maalle. Tippojen jälkeen kalat tuhkattiin ja jauhettiin kasvatusaineeksi. Tokihan se näyttääkseen tilasi kalleimman, tekoälyadaptiivisen. Leveyssäätö kymmenestä kahteensataan senttiin, korkeusskaala lattianrajasta sataanviiteenkymppiin. Kaloja tuli niin, etteivät ne enää millään mahtuneet lampeen. Sitten mummu menisi levolle. Ja kakun jälkeen tipat. Oli sillä makuuhuoneessa yksi jo ennestäänkin, mutta viimevuotinen. En saanut kemianopintojani loppuun, mutta tunsin kolloidisen suspension ominaisuudet. Kuka jaksaisi itse hemmotella ämmiä touhujen jälkeen…” Sama sadisti kuin kouluaikoina. ”Hyvä. Paljon onnea, mummu, paljon onnea vaan
Mutta miten saitte hänet maksamaan yhteisömaksua?” ”Kuinka?” ”Hänethän tunnetaan... Kun puolet uudisasukkaistakin kuoli nälkään, saadaan sataneljäkymmentäseitsemän kilokrediä per henki. Ja miksi annettaisiin. Plus kolme—” ”Eiväthän uudisasukkaat saa Gezosin tienesteistä senttiäkään!” ”Eivät – mutta kansantuotelukema näyttää upealta...” RAAPALEITA Jaakko Markus Seppälä. Mutta ei kaltaisillemme anneta autoja. Anna kätesi. – Ja romuttivat täysin. ”Ganymedeen kansantuote mataa kolmessa kilokredissä henkeä kohden. Kaksikymmentäviisi vuotta, ehkä pari enemmän tai vähemmän. 43 Kaksi sydäntä Ne saavat hyvän tekosyyn tästäkin. Tapahtui ulkoplaneettojen väestösuunnittelutoimistossa ”Keskuskomitea hiillostaa minua, Quaig”, väestösuunnittelija Allais Bertrand totesi konsultilleen. Viattoman sivullisen autonkin varastivat. Meille annetaan ainoastaan aikaa. Mutta edes kerran, edes yhden kerran saamme päättää elämästämme itse. Tuhat uudisasukasta —nälkäkuoleman partaalla.” ”Antakaa minulle vapaat kädet. Avaa turvavyösi, rakkaani. Siinä kaikki. Varmaan pohjavesialueella vielä. Vuoden päästä tilanne näyttää toiselta”, Quaig vastasi. Sulje silmäsi. ”Suostuttelimme monimiljonääri Nef Gezosin muuttamaan Ganymedeelle.” ”Uskomatonta. veronkiertäjänä.” ”Ahh, ymmärsitte väärin.” ”Kuinka?” ”Ei hän maksa veroja.” ”Mutta...” ”Hän tienaa vuodessa seitsemänkymmentäneljä miljoonaa. Kuinka onnistuitte?” ”Yksinkertaista”, Quaig myhäili. Eikä ajokortteja. Vuosi kului. – Siten, että niiden sisukset ois säilyneet. Niin itsekästä. – Jos niitten oli ihan pakko tehdä noin, olisivat edes tehneet sen jossain rauhassa. Riippuu onnesta — siitä, miten ne tarvitsevat elimiämme. Jossain, missä niitä ei olisi nähty. Tiedän, että tästä ei seuraa siskoillemme mitään hyvää. ”Ensiluokkaista! Per capita on kohonnut sataanviiteenkymmeneen kilokrediin. – Sellaisia nuo ovat
Välillä jokin Smoothie Thua Aalto NOVELLI. Olin aina suhtautunut epäilevästi erilaisiin soseisiin, joista ei tiennyt mitä niissä oli. Kun kevät koitti, keksin alkaa kerätä siemenetkin pihalta ja lähimetsästä. Katselin miten ainekset pyörivät spiraalia muovipullossa, miten värit sekoittuivat ja muodostivat uusia, miten marjojen siemenet piirsivät kuvioita pullon sisäpintaan, ympäri ja ympäri. Vähitellen laajensin valikoimaa: lisäsin joukkoon pinaattia ja lehtikaalia, avokadoa ja chian siemeniä, kaikki superfoodia, kaikki täynnä huipputerveellisiä ainesosia. Keräsin villiyrttejä takapihalta ja kasvatin itse piparmintut ja rucolat. Seuraavaksi kokeilin sienismoothieita ja valkohomejuustolla terästettyjä pirtelöitä. Sen kiiltävät terät murskasivat tyylikkäästi ja lähes äänettömästi kaiken mukaan heittämäni. Pensaiden juuret sopivat sekaan. 44 S e alkoi ihan tavallisesta marjasmoothiesta. Päivä päivältä kokeilin uusia juttuja. Siemensekoitukset maksoivat kaupassa maltaita. Nyt olin kuitenkin itse valinnut kaiken alusta asti. Keräsin samalla kuusenkerkät ja erilaisten kukkien nuput. En hakenut reseptejä enää isojen kauppaketjujen nettisivuilta, vaan löysin hengenheimolaisia suljetuista Facebookryhmistä ja ideoin tietysti itse. Ostin tarjouksesta blenderin ja laitoin sinne vain takuuvarmasti laadukkaita raaka-aineita, kuten mansikoita, mustikoita, jogurttia, hiukan kaurahiutaleita ja hunajaa. Tilasin Amerikasta laadukkaimman ja tehokkaimman ammattilaiskäyttöön tarkoitetun High Speed -blenderin, mitä rahalla sai. Smoothieiden suunnittelu alkoi viedä yhä enemmän aikaa: usein aloitin uusien sekoitusten pohtimisen jo aamusmoothien äärellä ja lounassmoothieta nauttiessani ideoin illaksi jotain rauhoittavaa ja pehmeää, hiukan makeaa
Olen pahoillani, että kerron tämän kaiken vasta nyt, mutta ymmärräthän sinä. Antautuminen voi olla ihmeen ihanaa, ja totuuden kohtaaminen vapauttaa. Blenderini jauhoi kaiken sileäksi, herkulliseksi massaksi. Kerran löysin kuolleen linnun. Jos orava oli tehnyt minusta ketterämmän minun sitä heti tajuamatta, ja sammakonkutu saanut himoitsemaan pitkiä kylpyjä, oli tämä jotain aivan muuta. Miksi en ollut tullut ajatelleeksi kutua aikaisemmin. Aloin myös kerätä varastoa syksyn ja talven varalle. En ollutkaan harrastukseni kanssa niin yksin kuin olin kuvitellut. Etenimme varovasti, tunnustellen, mutta lopulta huomaten, että toinen ei säikähtänytkään. Aikani kaivettuani onnistuin hankkimaan epämääräisestä Tor-verkon huutokaupasta elefantin luuydintä. Se näytti juuri kuolleelta, ja kun kosketin sitä, se oli vielä aavistuksen lämmin. Ystävyytemme syveni aivan huomaamatta. Ainoastaan pari kertaa oksensin ja muutaman kerran sain vatsani todella kipeäksi. Mikä kaikki ympärillämme kelpasikaan syötäväksi. Minä en olisi oikeastaan halunnut sitä, mutta ystäväni alkoi suorastaan tyrkyttää minulle itseään. Myös luuytimen halusin hyödyntää, sillä en voi sietää hävikkiä. Hän oli avulias marttyyriuuteen asti, ja lisäksi hän rakasti käärmeitä. Lisäilin uusia raaka-aineita hitaasti ja vain vähän kerrallaan. Häntä kiehtoi ajatus uhrautumisesta – hän halusi olla avuton saalis. Hän osasi neuvoa minulle, että verkosta saa nykyään aivan mitä tahansa. Kun pääsin hyödyntämään isompia eläimiä, huomasin, miten voimani yhtäkkiä lisääntyivät. Yhdistystöistä hän on pyrkinyt tuloksetta eroon jo vuosia. Thua Aalto kirjoittaa spefiä ja historiallista, pitkää, lyhyttä ja hyvin lyhyttä. 45 meni pahasti pieleen ja jouduin kaatamaan koko satsin viemäriin. Kyllä sinä jo arvaat, mitä sitten tapahtui. Puiden kaarnasta sai mukavasti kuitua, mutta määrien piti olla pieniä. Hän ohjaa kuntoutujaryhmiä päivisin, sanataideja joogaryhmiä iltaisin sekä tapaa kirjoittajaystäviään Turun kuppiloissa lähes kaikkina vuorokaudenaikoina. Käärmeelle se olisi yksinomaan nöyryyttävää. Käärmeet on aina tiedetty vietteleviksi, eikä se ole tuulesta temmattua. Aloin metsästää oravia. Käärmeessä elää totuus ja siinä elää valhe. Linnut sen sijaan olivat soveltumattomia, sillä ne saivat niskani nykimään. Kuitenkin vasta kyykäärme oli ratkaisu, sillä käärmeillä on avain tuonpuoleisiin. Huomasin pian, että hän sai niiden koskettelusta seksuaalista nautintoa. Kävin pitkillä kävelyillä ja katselin kaikkea sillä silmällä. Miten vieraantuneita olimmekaan lähiluonnosta, kun olimme tottuneet kantamaan ruokamme marketeista muovikasseissa. Olet älykkäin kaikista tuntemistani ihmisistä, ja minä olen hulluna smoothieisiin.. Sinnittelin silti mukana. Eräänä yönä lepakkoretken jälkeen päädyin juttelemaan kiinnostavan miehen kanssa vähän syvällisemmin. Vein sen kotiin, nyljin, paistoin pannulla, ja heitin soveltuvat osat blenderiin. Kaupasta hain enää pelkät jogurtit, suolat ja hunajat makuja pehmentämään. En kuitenkaan ollut luovuttajatyyppiä. Ostin kuivaimen ja arkkupakastimen. Ei yksikään eläin halua jäädä satimeen. Ne olivat lähimetsän eläimistä helpoimpia saada kiinni, sillä ne olivat taajama-alueella niin kesyjä, että pullanpalat houkuttelivat ne käden ulottuville. Keitin ja kuivasin, suolasin ja pakastin. Ajattelen, että annettu lahja on otettava vastaan ja että vaistojaan pitää seurata. Kerran sain kiinni peltohiiren ja eräänä yönä pikkuisen lepakonpoikasen. En mene yksityiskohtiin, sillä minä pidin hänestä ja minä pidän sinusta. Huomasin, että näistä makuelämyksistä oli syytä pysytellä hiljaa. Ensin tarjoukset olivat aivan viattomia, hiuksia, kynsiä, takahampaita ja sen sellaista, mutta sitten peli koveni. Edes ymmärtäväisimmillä nettipalstoilla tai Tinderissä ei kannattanut kirjoittaa, mitä oikeasti ajatteli. Viikon päästä jaoin hänelle parhaan oravareseptini ja hän lähetti minulle salaisen sammakonkutureseptinsä. Kyy oli puuttuva pala, ja se muutti kaiken, antoi kaikelle tarkoituksen. Minä en valehtele. Ne luovat nahkansa aina uudelleen ja vartioivat myrkynvirtoja ja Manalaan vievää tietä
Liioittelusta syntyvä musta huumori viehättää. Tavanomaisen vääristyminen on kerrottu kiehtovasti kierroksia koko ajan lisäten, houkutellen lukijaa syvemmälle ja syvemmälle novellin päähenkilön ajatusmaailmaan. Siitä huolimatta lukiessani tarinaa eteenpäin minuun tarttuu olo, että kuljen päähenkilön kanssa kohti jotain vääjäämätöntä. Novelliarvio, Kosmoskynä 3/23 Smoothie Joanna Heinonen. Ainoa asia, jota otsa aavistuksen rypyssä jäin pohtimaan, oli novellin nimi. Tekstistä muotoutuu tunnustus. Alku osoittautuukin pian petollisen realistiseksi. Tätä vapautumista tulkitsin päähenkilön hakevan. Lopun lukijan puhuttelu yllättää ja säväyttää antaen samalla koko novellille uuden kulman. Novelli jättää tyylikkäästi monta seikkaa avoimeksi ja lukijan tulkittavaksi. Hahmo rakentuu pelkästään tekojensa ja ajatustensa kautta, mutta se riittää. Kertojan ääni on välitön, jopa sympaattinen, ja se houkuttelee puolelleen. Lukijana haluan heti tietää lisää. Päähenkilön sanoin: ”totuuden kohtaaminen vapauttaa”. Ylimääräistä kuvailua napakka ja jäntevä teksti ei kaipaa. Olisiko siihen voinut löytyä jotain paremmin kuvaavaa. 46 N ovellin ensimmäinen virke herättää välittömän kiinnostuksen. Toisaalta päähenkilö on – hänen sanojaan lainaten – ”hulluna smoothieisiin” ja sinänsä yksi tavanomainen sana, smoothie, kuvaa nimenomaan sitä tavallisuutta, josta kaikki lähtee kiertymään mutkalle. Itse luin tekstin haluna kertoa oma tarinansa ääneen, saada hyväksyntää. Jo valkohomejuusto smoothiessa herättää epäilyjä eikä tästä menekään kauaa, kun smoothieiden ainesosien hankinta alkaa saada yhä oudompia piirteitä ottaen loppua kohti jopa absurdeja muotoja
Siirryn toiseen huoneeseen. Kun hampaat ovat kuin villikarjulla, hykertelen tyytyväisenä. Saavutte meedion murhapaikalle. Myöhemmin kohoaa pistävä ujellus. Ilmavirta kaataa naulakon. Mustilla aalloilla kelluu enää yksinäinen apujolla. Olisivatko he voineet onnistua siinä, missä itse Caesar epäonnistui. Soitan sähkökitarallani serenadin. Aleksandriasta, lahden toiselta puolen, nousee jo savua. 47 Tuhoutunut epäselvissä olosuhteissa Merirosvokuningatar Amazonia kävelee edestakaisin hytissään ja nakertaa kynsiään. Syvällä sen suojissa, kostoretkeensä tyytyväisenä, Aleksandrian viimeinen kirjastonhoitaja varjelee viimeisiä katkelmia, jotka Suurten Muinaisten Manauksista ovat muistissa. Vain rottia seinien uumenissa. Kertovatko he teille tarinoita Ehtoomailta, jonne pääsynne evättiin. Huijariala, mutta jos kukaan voi haudan takaa huutaa, niin hän. Matruusit polvistuvat Amazonian eteen. Soutaja vetää hupun päänsä yli. Sointujen myötä karva hänen selässään kasvaa pidemmäksi. Hetimmiten kuulette rapinaa seinistä. Hän tempoilee kaulapantaansa mutta ei uskalla huutaa. Häiriötä radiopuhelinlinjalla”, sanoo konstaapeli kajolaitteelta. Takit leviävät nuolen muotoon lattialle. Tuomitun hyytävä vaikerrus. Vain unelmissanne ette ole yksin. Hän ei muita katsele, siitä huolehti kanteleeni. Siellä hän saa rynnistää kuten petollisten karjujen kuuluu. Löydätte eteispiirongin alta murha-aseen. Etsitte äänestä kaavaa, morsellikoodia kenties. Vain haaveissanne kulkevat haamut kaupunkinne kaduilla. Essi Varis Eläimentekijä Vedän verhot kiinni ja otan soittimen esiin. Lopulta vene kolahtaa aluksen kylkeen. Maija Nyström Puhutteko aaveille, komisario Kalmo. Puistossa tapaan hänet, joka vielä ihmisenä käy. Maailmantuhon kirjaa ei enää ole! Merirosvokuningatar Amazonia säihkyy kuin palkkio, joka odottaisi häntä Roomassa. Avaatte ulko-oven. Avaan ikkunan ja päästän hänet lentoon. Vai onko haudan hiljaisuus ehdoton kaikille paitsi teille. ”Pahoittelut, komisario. Vapautan hänet myöhemmin metsään. Siellä laulaa nokkahuiluni talitiaiseksi soittama, vapauden kaipuun vaivaama, vieraita helmoja vilkuileva. Se kauniin piirteen myyrältä lahjoitti. Puhutteko koskaan aaveille, komisario Kalmo. Turhaan. Kyykistytte katsomaan osoitettuun suuntaan. Yksi näyttää vieraalta, mutta he vannovat: ”Museion on tuhkaa.” Kirjastoa ei enää ole. Niin, te puhutte aaveille, mutta ne eivät koskaan vastaa. Nyt käsi saa kulkea poskellani, jotta hän kokee kauneuteni. PM Kolehmainen RAAPALEITA. Olen sanonut, että jos hän tekee niin, siirrymme kellariin. ”Tänä iltana juomme parasta viiniä!” Mutta kuun noustessa he vajoavat Neptunuksen syliin
– No well, siis ei hyvä. Keskikohdassa tapahtumat kehittyvät, jännitystä rakennetaan ja tiivistetään. – Raapale. – Mitäs. – Novelli on kertomus, jossa on alku, keskikohta ja loppu. – Mikset prujaa novelliasi joltain, joka osaa kirjoittaa, Leinolta vaikka. Se kutoo tarinasta toimivan kokonaisuuden, toisiaan uskottavasti seuraavien tapahtumien ketjun. 48 Raapale – Pitäisi kirjoittaa raapale. – Ei se mikään linnunpoikanen ole, vaan novelli. Brassailetko. Raapaleessa on aina tasan sata sanaa. – En, mutta sinä pelleilet rääpäleinesi. – Se on siis kuitenkin rääpäle. – Ei se sitä tarkoita. Raapaleista sadalla sanalla ARTIKKELI Kari Välimäki. Tekniikka Raapale on satasanainen juonellinen novelli, joka esittää tapahtumasarjan tai tilanteen, lähtee alusta ja siirtyy juonen kuljettamana keskikohdan kautta loppuun. – Novelleja se kirjoitti. Juoni on kertomusta koossa pitävä lanka. Alussa juoni saa suunnan, toimijat ja ehkä tapahtumapaikka esitellään ja tarinan perusristiriitaa pohjustetaan. Miksi haluat kirjoittaa huonoa. Ristiriita etenee kohti huippukohtaa, jossa tapahtumien suunta kääntyy. – Miksi se piti niin vaikeasti sanoa. – Alussa on asetelma, keskikohdassa kehitellään ja lopussa laukaistaan. – En tietenkään kopioi. – Eikös kaikissa tarinoissa ole. Sitä paitsi se ei edes kirjoittanut raapaleita. – Kuulostaa rääpäleeltä, vähän linnunpojalta. – Raapale on novelli, muttei päinvastoin
Sellaisia hänkin tarvitsi. Otsikointiin saa käyttää vielä viisitoista sanaa. Lukijat tykkäävät oivaltamisesta. Keskikohdissa tarinat kehittyivät, loppu pohjustui ja jännitys kasvoi. Pulloon joutuivat. Lukija on vaikuttunut. He kirjoittavat kaiken muistiin ja soljuttavat sanoja mielikuvituksensa pyörittämään sanamyllyyn. Kun mylly pyörii, sieltä tippuu raapaleita, novelleja, runoja ja romaaneita. Älä huolehdi sanamäärästä, vaan keskity luomaan mielenkiintoinen tarina hahmoineen. Karsi tarpeeton ja keskity siihen, että jokainen sana, jokainen lause ja jokainen käänne vie tarinaa eteenpäin. Keskikohdat upposivat kirjailijan mustepulloon. Tarinan synty Kirjailijoilta kysytään usein, mistä tarinat syntyvät, mistä niiden aiheet kumpuavat. Lopuksi raapalekirjailija avasi mielensä ja kaatoi musteen ajatuksiinsa. Raapalekirjailija Raapalekirjailija Mesisalo löysi tarinan osia: alut, keskikohdat ja loput lojuivat hajallaan. Mesisalo tutki keskikohtia ja hymyili leveästi. Tästedes hänen raapaleensa olisivat suuria. Kaikkea ei kannata sanoa suoraan. Tunne Kirjoita proosaa. On syntynyt ensimmäinen alkutarina, myytti kirjailijasta. Tärkeintä on välittää tarinan ydin, joten valitse sanasi huolella. Kun olet saanut tarinan kirjoitettua, lue se ja aloita tiivistäminen. Lähtöasetelma oli rento ja jämäkkä, yllytti seuraamaan tarinaa. Mesisalo lopetti raapaleensa aina päähenkilön kuolemaan. Näissä lopuissa ei kuoltu, vaan ne avasivat uusia näkökulmia, muuttivat parilla sanalla koko tarinan merkityksen. Alut olivat erilaisia kuin hänen. Ei ketään. Tämä olisi uutta. Kun kirjailijaparka sitten laittaa sormen suuhunsa ja päästelee tukahtuneita äännähdyksiä, fiksu toimittaja tulkitsee ne ja tekee jutun kirjailijan sisäisen maailman syvyydestä. Vasta, kun lukija myllää alkutarinan oman mielikuvituksensa ja kokemusmaailmansa läpi, osa siitä kypsyy taruksi, osa kasvaa todeksi, ja kokonaisuudesta tulee oikea, lopullinen tarina.. Lopuksi, kun olet saanut tarinan kutistettua tasan sataan sanaan, lue se vielä kerran läpi ja muokkaa tarvittaessa. Tekstin pituutta voi säätää lauserakenteilla, substantiivikielellä, adjektiiveilla, täytesanoilla, yleisesti kirjoittamalla vain kertomusta eteenpäin vievät asiat. 49 Loppu on juonen ja tarinan päätepiste, loppuratkaisu, onnistuminen tai katastrofi, suljettu tai avoin. Mesisalo vilkaisi ympärilleen, kiersi mustepullonsa auki ja tipautti alut sinne. Varmista, että tekstisi on selkeä ja vaikuttava ja että se jättää lukijalle vahvan vaikutelman ja herättää ajatuksia. Jotkut kirjailijat hakevat ideoita historiasta, toiset uutisista ja elävistä kuvista, ihmisten puheista, tapahtumista. Ne ovat kirjailijan idättämiä tarinansiemeniä, uusia alkutarinoita. Hän varvisti ja tähysti. Tavoitteena on huikea ja tiivis tarina, joka sisältää tarpeeksi yksityiskohtia lukijan kiehtomiseksi
Ne alkavat hiljaa, kovenevat ja lopulta päättyvät karjuntaan ja kiljuntaan, huohotukseen ja vikinään. En kestä sellaista, vaan otan ja häivyn heti. Tartuin köyteen ja kiskoin itseni ylös. Yhtäkkiä aika liikahti. Upea tarina, joka ei saisi mennä hukkaan. Etsin sellaisen ja aloin sovittautua häneen, ajatus ajatukseen, muisto muistoon. 50 Rakasta naapuriasi Naapurista kuuluu päivittäin moneen kertaan jyystön ääniä, lotketta ja voihketta. Tänään tapasin naapurini porraskäytävässä. On siellä ammuttukin. Potkaisin pyöveliä, turhaan. Joskus ilta käynnistyy riidalla, josta päädytään pahoinpitelyyn. Hän on homssuinen, lähes kuuro mummeli, joka kertoi rakastavansa väkivaltaisia pornoelokuvia, panostaneensa jättikuvaan ja ääniin. Koko maailma oli samanlainen. Aika oli minulta karannut ja ihmiset sen mukana. Aina silloin siellä käy poliisipartio, joka osallistuu huutamiseen ja käskyttää ovea auki. Kukaan ei ollut koskaan kertonut tällaisesta kuolemasta. Pyöveli kiskoi kahvaa, joka avasi luukun jalkojeni alta. Inspiraatio Minut hirtettiin, syyttömänä tietenkin. Luvassa on mahtibylsimistä, ainakin valkokankaalla. Kaikki olivat jääneet patsaina kuolinhetkeeni, äitikin. Ihmettelin, miksen kuollut, miksei minua irroteta. Hirttäjäiseni olivat käynnissä. Maailma pysähtyi, mutta ajatukseni ja aistini toimivat yhä. Hymy nosti kirjoittajan suupieltä ja tarinani alkoi ilmestyä paperille.. Siinä oli hyvä ajatella, hirressä. Tiesin tarvitsevani kirjoittajaa. Kiroilu, vyön viuhunta ja solkipään mässähdykset pitävät minua hereillä vielä, kun itku ja parku vaimentuvat nyyhkytyksiksi tai korvautuvat jyystöllä. Illalla katsomme elokuvia yhdessä
Keskikohta voi pitää sisällään huippukohdan (käännekohdan), jossa tapahtumien suunta kääntyy. Parhaassa tapauksessa jokainen sana kantaa useita merkityksiä. Bu rn s, 19 34. Ristiriita kehittyy, tarinaan tulee mukaan uusia elementtejä. Loppu kehittyy alun ja keskikohdan seurauksena. Kari Välimäki kirjoittaa mukavikseen mitä ja milloin sattuu, raapaleitakin. Loppu on juonen ja tarinan päätepiste, loppuratkaisu. protagonisti ja antagonisti) ja ehkä tapahtumapaikan esittely, perusristiriidan (konfliktin) pohjustus. Tekstin pituutta voi säätää • lauserakenteilla (sivulause, lauseenvastike) • verbi + adverbi = toinen verbi (hän kulki nopeasti = hän kiiruhti) • sanomalla toisin (tiiviimmin/laveammin – ilman selityksiä = selityksittä) • välttämällä substantiivikieltä (otin valokuvan = valokuvasin / kehittyy seurauksena = seuraa) • adjektiiveilla • täytesanoilla Useimmiten kysymys on tekstin tiivistämisestä, harvoin teksti jää itsestään liian lyhyeksi. Keskikohdassa jännitystä rakennetaan ja tiivistetään. Se voi olla suljettu (tapahtumat saavat loogisen ratkaisun) tai avoin (lukija joutuu itse miettimään, miten asiat oikeasti menivätkään). Alb ert S. Alku (expositio) on esillepano, toimijoiden (mm. Nämä ohjeet ja neuvot saa huoletta unohtaa kirjoittaessaan. Se voi olla onnistuminen tai katastrofi. Keskikohta on juonen mukaista tapahtumien kehittelyä. 51 Raapaleoppia – ?*raapale eli 314 sanaa raapaleiden teoriaa Raapale on • tasan sata sanaa pitkä • novelli, joka esittää tapahtumasarjan tai tilanteen • juonellinen kertomus • proosaa • fiktiivinen • kirjoittajan taidonnäyte • kirjallinen makupala, leivoskeksi • englanniksi drabble (samoin saksaksi, espanjaksi, portugaliksi, mutta ruotsiksi drapa) • Johanna Sinisalon suomen kieleen lanseeraama sana • formaatti, jonka pani alkuun Birmingham University SF Society (SF = Science Fiction) ja joka sai nimensä Monty Pythonin 1971 ilmestyneestä Big Red Book -teoksesta, jossa ”Drabble” tarkoitti novellikirjoituskilpailua Raapaleessa on • otsikko, ehkä väliotsikoita (yhteensä enintään 15 sanaa, ei lasketa tarinan pituuteen) • alku, keskikohta ja loppu (mitä ne sitten tarkoittavatkaan) • usein käänne/ huippukohta • aina juoni Raapale voi • edustaa mitä tahansa genreä tai genreyhdistelmää • tuottaa iloa ja oivalluksia lukijalle Alku, keskikohta ja loppu ovat juonen elementtejä Juoni on kertomusta koossa pitävä lanka, joka kutoo mainituista elementeistä toimivan kokonaisuuden, toisiaan uskottavasti seuraavien tapahtumien ketjun. Tekstinkäsittelyohjelma on käytännössä välttämätön, sanojen laskeminen käsin on turhauttavaa. Alku käynnistää tapahtumat ja antaa juonelle suunnan. Sata sanaa on vähän, joten jokainen sana merkitsee. Anna tekstin virrata, asiat ehtii hyvin miettiä muokkausvaiheessa, silloin kun raapaleet hiotaan timanteiksi ja kiillotetaan säihkyviksi
”Anttonen, vanha voro, sait sulan hattuusi ilman omaa ansiotasi”, hän lausahti virnistäen. ”En enää jaksa kertaakaan vastata kysymykseen, onko huomenna pouta.” RAAPALEITA Pidätys Perttu heitti repun pelkääjän paikalle ja käynnisti Audin. Kasvosi ovat piirtyneet jokaisen lainvalvojan verkkokalvolle.” Perttu peilasi kasvojaan sellin pikkuruisesta ikkunasta. ”Ei tässä tarvita Googlen kuvahakua. Eeli rykäisi ”Miksi minulle selität?” ”Kelles muulle, olet vanhin ystäväni!” Eeli alkoi köhiä vedet silmissä. ”Ei niin kiireellä, sammuta auto!” Perttu vilkaisi taustapeiliä. Ovi tempaistiin auki. ”Kaikki mahdollinen meni persiilleen”, Perttu jatkoi. Ajattelin, että symppis, parempaa palvelua. 52 Tunnustus ”Hitto, mikä päivä!” Eeli ei nostanut katsettaan kirjasta mutta siirtyi kauemmas puistonpenkillä. Kauankohan nyt kestäisi. Ja mitä seuraisi itseksi muuntumisen jälkeen.. Aina joksikin muuksi muuntautuneena. Sekin oli rassannut. ”Älä tukehdu! Perttu tässä.” ”Selitä”, Eeli hönkäisi. ”Tänään päätin ryhtyä täksi tyypiksi. Edellisellä kerralla hän oli jumittunut valitsemaansa hahmoon vuorokaudeksi. ”Jollainhan tämä leveä elämäntyyli on maksettava! Olen ryöstänyt kymmeniä liikkeitä. ”Ei hemmetti, taasko?” Poliisi luki oikeudet, nosti repun penkiltä ja talutti Pertun maijaan. Aiheuttanut hämminkiä, napannut kamat ja paennut. Marssinut kultasepänliikkeisiin, elektroniikkakauppoihin ja merkkilaukkuliikkeisiin. ”Katsos, Rea, onnen päivä! Itse AudiAnttonen ja epäilemättä päivän saalis, Timanttikulman tiarat.” ”Enhän minä ole…” Perttu vastusteli. Ei vieläkään. Ja nyt tulen hulluksi!” Eeli oli kysymysmerkkinä. Toimi ensin loistavasti! Keikan jälkeen jäinkin jumiin tähän Pekka-hahmoon
Hän ahmaisi sen muutamalla haukulla ja simahti. Perttu huusi keuhkojen täydeltä ja takoi seinää kengillään. 53 Pako ”Tulepas, Anttonen, lähdetään”, ylikonstaapeli tervehti ojentaen käsirautoja. Oli nälkä ja janotti. Elämä Anttosena työläännytti. Poliisiauto jarrutti. Huokaus. Lapsilta oli varmaan pudonnut kerrosvoileipä keinun alle. Juuri syntynyt idea kuumotti. Ylikonstaapeli ei ehtinyt hahmottaa, mikä hänet kaatoi. Tarja Sipiläinen. ”Siinäpä komea Collie! Saisikohan vesi sinut virkoamaan?” Häkin ulkopuolelta punatukkainen nainen tarjosi Pertulle hymyillen vesikuppia. Nyt, nopeasti! Ajoitus oli kaikki kaikessa. Perttu istui leikkipuiston puuaidan vieressä. Takaovi naksahti. Katulamput olivat syttyneet, lähiössä oli hiljaista. Jospa jo onnistuisi, uskaltaisikohan kokeilla. ”Mihin mennään?” ”Keravalle, kotikonnuillesi.” Perttu nielaisi vastauksensa, ettei ollut Keravaa nähnytkään
Troještšynan merta ei ole käännetty englanniksi saati suomeksi, mutta spekulatiivisen fiktion parissa saa elätellä kaikenlaisia toiveita. ????) marraskuussa 2022. Harkovalainen kustantamo Folio Publishing House julkaisi Makarenkon esikoisromaanin Troještšynan meri (??????????. Kosmoskynä haastatteli Makarenkoa tarjotakseen vilkaisun esikoiskirjailijan elämään ja ukrainalaisen kirjallisuuden nykytilaan. Tällä hetkellä hän asuu ja työskentelee Oulussa. O lg a M ar ar en ko. 54 Ukrainasta Ouluun tullut esikoiskirjailija Olga Makarenko tutkii ihmisten sisäisiä maailmoja HAASTATTELU Toni Saarinen O lga Makarenko on ukrainalainen toimittaja, kirjoittaja ja psykologi, joka saapui Suomeen toukokuussa 2022 turvaan sodalta. Tätä odotellessamme Makarenko pitää itsensä kuitenkin kiireisenä Oulussa
Kirjoitin romaania kiovalaisissa kahviloissa neljän kuukauden ajan, ja kirja henkii voimakkaasti Kiovan ilmapiiriä. Romaanissani kuvaan hieman humoristisesti itseään etsivän päähenkilön muodonmuutosta. Sodan alkamisen jälkeen ukrainalaiset ovat itse asiassa alkaneet ostaa enemmän kirjoja. Kriisi on ikään kuin putoamista kuiluun, kun lakkaa tuntemasta itsensä. Arvostan myös arkipäiväisten asioiden esittämistä runon kielellä. Venäjänkieliset kirjat poistuivat kauppojen hyllyiltä, jolloin syntyi uusia markkinarakoja täytettäväksi. Hänen ainoa unelmansa on päästä työpaikkansa johtoportaaseen. Lisäksi hahmot perustuvat osittain ihmisiin, joita tunnen. Millainen esikoisromaanisi on, ja miten se syntyi. Kirja käsittelee vertauskuvallisesti isoa kriisiä, jonka kävin elämässäni läpi. Hänen suunnitelmansa kuitenkin kariutuvat, kun Troještšynaan, erääseen Kiovan lähiöistä, muodostuu meri, joka saa koko kaupungin tulvimaan. Muita tärkeitä taiteenlajeja itselleni ovat musiikki ja arkkitehtuuri. Pitää oppia tuntemaan itsensä uudelleen. Surrealismi, dystooppinen fiktio ja hienovaraista ironiaa sisältävät allegoriat inspiroivat minua. Myyntitilastojen kärjessä ovat psykologiset kirjat, sotakirjallisuus, fiktio ja journalismi. Spekulatiivinen fiktio on silti mielestäni marginaalisessa asemassa. Troještšynan meri edustaa tyyliltään maagista realismia. Minuutensa löytäminen vaatii joskus irrottamista menneisyydestä sekä minuutta määrittäneistä ajatuksista. Ukrainassa on monia nuoria, lahjakkaita kirjoittajia, jotka ovat kyvykkäitä täyttämään ne. Minulle tärkeitä kirjailijoita ovat Franz Kafka, Ernest Hemingway, Erich Maria Remarque, Aldous Huxley, Ray Bradbury ja Haruki Murakami. Tavoitteen saavuttaakseen hän ahkeroi herkeämättä ja käy lukuisia yritystoiminnan kursseja. Tietääkseni ukrainalaiset spefikirjailijat pitävät kuitenkin yhteyttä toisiinsa. Onko spekulatiivinen fiktio suosittua. ”Kriisi on ikään kuin putoamista kuiluun, kun lakkaa tuntemasta itsensä”. Ukrainalaisista kirjailijoista Valerian Pidmohylnyi on mielestäni loistava, sillä hän kuvaa tarkasti ja syvällisesti ihmisen psykologisia tiloja. Millainen Ukrainan kirjallisuuden kenttä on nykyään. 55 Ketkä kirjailijat ja millaiset taiteenlajit ovat sinulle rakkaita ja tärkeitä inspiraation lähteitä. Ukrainalaiset lukevat yhtä lailla oman maansa kirjallisuutta kuin ulkomaisia teoksia, ja kirjoja ilmestyy sekä kotimaisilta kirjailijoilta että käännöksinä. Hänestä tuli Stalinin vainojen uhri vuonna 1937. Kirjan päähenkilö on 33-vuotias snobi pääkaupunkiseudulta, Pylyp Vdovytšenko, joka vihaa ja kritisoi kaikkea ympärillään. Eräs heistä on yliopistoni kirjallisuuden professori. Meri syntyy läheisen ostoskeskuksen ammattitaidottomasta viemäröinnistä. Pidän kirjallisuudesta, jossa kuvaillaan yksityiskohtaisesti ihmisen sisäistä maailmaa. Sodasta huolimatta kirjamarkkinat kehittyvät meillä jatkuvasti
Minulla on paljon suunnitelmia, mutta aloitan kevyesti. Siinä nykypäivän Kiovan asukkaat siirtyvät maailmaan, joka toimii sodan aikana täysin erilaisten sääntöjen mukaan. Muuttaisiko esteettisesti miellyttävämmässä ympäristössä asuminen ihmisen elämää. Kirjoitan myös lauluja ja sävellän musiikkia. Sekin käsikirjoitus edustaa maagista realismia. Minun maani edustaa vapautta, se on ympäristö, joka on muovannut minut, ja olen siitä kiitollinen. Lisäksi perustin Oulussa marraskuussa 2022 ukrainalaisten pakolaisten kuoron nimeltä Sovevejki, joka on esiintynyt jo kymmenesti – laulaminen on meille tunteiden purkamista ja tilaisuus jakaa kulttuuriamme suomalaisten kanssa. Viime aikoina olen ollut kiinnostunut urbaanista arkkitehtuurista ja siitä, kuinka se vaikuttaa kaupunkilaisten tyylitajuun ja mielialaan. Eräs unelmani olisi perustaa Ouluun tila, jossa taidetta tekevät ihmiset voisivat tavata toisiaan – monet heistä vaikuttavat täällä yksinäisiltä eivätkä pääse toteuttamaan koko potentiaaliaan.. Sain idean uutta kirjaa varten viime vuoden toukokuussa vieraillessani ensimmäistä kertaa Tampereella. Teoksissani ihannoin vapautta, epätavallisuutta ja ristiriitaisten asioiden yhdistämistä. 56 Mitä kaikkea teet tällä hetkellä tai suunnittelet tulevaisuuteen. Joko seuraava kirja tai muu teos on työn alla. Suomi puolestaan on suonut minulle turvapaikan ja laajentanut horisonttiani. Toivon, että voin itsekin laajentaa jonkun horisonttia täällä. Tämän ohella haluaisin oppia tuntemaan lisää suomalaisia luovan alan ihmisiä, joiden kanssa keskustella, jakaa ideoita ja aloittaa kiinnostavia projekteja. Psykologina olenkin erikoistunut luovuuden psykologiaan. Ja toisin päin, saattaisiko ihmisen apaattisuuden taustalla olla se, ettei hänen ympärillään näy mitään henkeäsalpaavaa. Haaveilen olevani eräänä päivänä tarpeeksi hyvä laulamaan omia kappaleitani. Tunnen suurta kipua siitä, mitä kotimaassani tapahtuu. En olisi uskonut, että kirjani pystytään julkaisemaan sota-aikana kaupungissa, jota jatkuvasti pommitetaan, mutta ihme kyllä niin kävi! Autan ukrainalaisia vapaaehtoisia niin paljon kuin mahdollista, että voittomme lähestyisi. Homma on kesken – olen hieman jumissa ja etsin tällä hetkellä inspiraatiota. Pidän siitä, miltä kielenne kuulostaa, joten käännän paraikaa ystävieni kanssa joitakin musiikkikappaleitani suomeksi
Tuomitsemme sinut samsaraan ilman muistijälkeä nykymuodostasi.” ”Eiiiiii!” ”Syöt häntääsi tusinoittain kurjia elämiä jahdaten haluja, pelkoja, jostain ponnahtavia ajatuksia, mieltymyksiä ja mielesi aaveita. Voro kertoi nukkuneensa eristyksissä makeasti, tutustuneensa itseensä ja saaneensa idean ainakin viiteen romaaniin. Mutta varas oli ollut kunnianhimoinen. Hänet suljettiin eristysselliin. Hyveinään mallikuluttajuus ja ajattelemattomuus. Uitin jalkojani vedessä. Istumme hiljaa. Ja lopeta tuo väärinpäin roikkuminen kattotähdestämme. Illan tullen ne tippuivat kuin vaahterapuun siemenet, jäivät kellumaan järven tyveen. Minäkin surin noin, en vain muista enää, miksi. 57 Illalla jäin taas yksin Päiväkorennot lensivät ympärilläni parvina. Essi Varis Viimeinen virne. Iisa Kotipelto Hiljaisuusvaras Sanomalehdissä väitettiin koko kansakunnan huokaisseen helpotuksesta, kun Hiljaisuusvaras pidätettiin. ”Olet syyllistynyt vakavimpiin rikoksista. Kai ikävöin jonkun hymykuoppia. Mutta asianomistajat olivat tyytymättömiä. Hän oli kajonnut laajojen tilusten, joutilaiden purjeveneiden ja unohtuneiden kartanoiden suuriin hiljaisuuksiin. Halusin antaa hänelle uuden mahdollisuuden… perspektiivin… Miten olisin voinut arvata…” ”Jotkut heistä jatkavat viimeistä elämäänsä oikein arkisesti loppuun asti ennen poistumistaan maallisesta kierrostaan. Noudan asianajajani.” ”Myöhäistä liirumlaarum-loitsulauluillesi. Minne kaikki nukkuvat. Tosiasiassa kukaan ei olisi huomannut mitään, jos hän olisi näpistellyt keskikaupungin halvoista vuokrakortteleista, päiväkodeista ja avokonttoreista: hetki ennen aukioloaikaa sieltä, äänettömälle unohtunut puhelin täältä. Ymmärrän olevani edelleen yksin. Kuolemattomuus ei ole elämistä ikuisesti. Katselin ruumiita, vedessä kelluvia levälauttoja. Varastin sinulta kuoleman, koska en halunnut olla enää yksin. Herätit valaistumiseensa pian astuvan sielun kuolleista väärin perustein.” ”Mutta hän oli… toimistonäätä. Siipesi silkkipaperia ja rautalankakaaria. Lakanoilla peitettyjen antiikkihuonekalujen lomassa oli levännyt mittaamattomia aarteita. Onko olemassa Taivasta. Istuin rannalla joka ilta yksin. Nostin sinut kämmenelleni, vein unesi, taivaasi ja helvetin. Tunnet haikeaa vetoa jonglööripalloihin, korttipeleihin, silmänkääntäjiin ja halpaan draamaan. Tiedät sen oikein hyvin, Ilveilijä. Iltaisin katselet taivaankappaleita kuin marmorikuulansa kadottanut lapsi.” Mikael Leinonen RAAPALEITA. Kukaan ei halunnut hukata lisää hiljaisuutta kuuntelemalla varkaan tarkoitusperiä. Tuomitsemme…” ”Sitä-ja-tätä-ja-pah-naurettavuuksia! Avatkaa tyhjyydenkansi. Nyt istumme tässä hiljaa. En ole elänyt enää pitkään aikaan. Uitin jalkojani, unohdin, kuka olin, ketä rakastin. Ja siellä hän pysyisi, kunnes olisi tuottanut uutta hiljaisuutta anastamansa tilalle, syyttäjä vakuutti. Joskus nuo kyyneleet olivat omiani
58
Hän kääntyi katsomaan suuren näyttöseinän kautta tilannetta seuraavaa yleisöä vilpittömän näköisenä. – Onnettomuuteni jälkeen olen kärsinyt posttraumaattisesta oireyhtymästä. – Emme ole täällä keskustelemassa siitä, onko neiti Lando ihminen, mitä hän todistettavasti on, vaan siitä, onko hänen taideteoksensa luomiseen käytetty tekoälyä vai ei. Metallisormet punoutuivat todistajanaition pöydällä ihmissormien lomaan. – Kuvailisitteko minulle neiti Landon valmistamaa taideteosta. – Ilman teknologiaa olisin kuollut. – Olin vakavassa kolarissa, hän sanoi. – Teos on neljä metriä korkea ja neljä metriä leveä abstrakti maalaus. tuomari pyysi. Neiti Landon asianajaja, herra Wool astui keskilattialle. – Minä olen ihminen. 59 – N eiti Lando, olette asennuttaneet itseenne suuren määrän teknologiaa. Hänen silmänsä, sekä alkuperäinen ruskea että kasvojen metallipuoliskosta katsova tummanvihreä, tarkkailivat asianajajaa. Miksi. Asianajaja, neiti Sloe, ei näyttänyt vakuuttuneelta. Siveltimenkäyttö on voimakasta, sävyt tummia ja murrettuja. – Tämän lisäksi teihin on asennettu niin sanottu tukiäly, korkeatasoinen tekoäly, joka on kanssanne aktiivisessa keskusteluyhteydessä ympäri vuorokauden. Neiti Lando katsoi syyttäjän asianajajaa eriparisilmillään. Teoksen poikki kulkee kaari, jota voisi kuvailla roiskeiseksi ja valuvaksi. Yli seitsemänkymmentä prosenttia kehostanne on tekoälyavusteista mekaniikkaa. Kaiken kaikkiaan teoksen Yksi neljäsosakaari Tuula Aikioniemi NOVELLI. Tukiäly auttaa minua elämään normaalia elämää, neiti Lando sanoi. – Kaikki teknologiani on puhtaasti elämää ylläpitävää. – Nykyiset tekoälyt yltävät jo tasolle, jolla ne pystyvät onnistuneesti huijaamaan useita ihmisyystestejä… – Vastalause! keskeytti syvä, päättäväinen ääni neiti Sloen. – Olen läpäissyt kaikki seitsemän ihmisyystestiä, neiti Lando sanoi. Neiti Sloe hymyili kireästi. – Mielihyvin, neiti Sloe vastasi napakasti
Rouva Liek hymähti. Ja kun tuo ympyrä sulkeutuu, sulkeutuu se meidän kaulojamme kuristavaksi vanteeksi. – Rouva Liek, te olette terveydenhuollon mielenterveysyksikön tukiälyhankkeen pääasiantuntija. Hän pysähtyi todistajanaition eteen ja nosti katseensa. – Minkälainen viesti. – ”Ne vain tulevat jostain”, hän toisti ja antoi katseensa kiertää yleisöä. – Teoksen nimi, neiti Sloe jatkoi kovalla äänellä hälinän yli. Aitioon ilmestyi harmaahiuksisen naisen kolmiulotteinen, lääkärintakkiin pukeutunut kuvajainen. Tapaus oli aivan liian kiinnostava sivuutettavaksi. Kaari jatkuu, kunnes muodostaa ympyrän. – Voimmeko nähdä sen. Muussa tapauksessa se tuhoutuisi välittömästi. Kun merkkiäkään kapinasta ei vuosien saatossa ollut ilmennyt, oli siitä tullut monelle puuduttavin mahdollinen puheenaihe. – Tarkoitatteko, että teokseen on piilotettu vain tekoälylle osoitettu viesti. Herra Wool käveli keskelle oikeussalia kädet selän takana ja pää mietteliäässä kumarassa. – Se on terveydenhuollon käyttöön vakiintunut standardimallinen tukiäly, joka aktivoituu käyttäjän kokiessa ahdistavia tunteita tai ylitsepääsemättömältä tuntuvia tilanteita. Yksikään yleisöseinän ruuduista ei kuitenkaan välähtänyt tyhjäksi. – Täsmälleen niin. Neiti Sloe kääntyi yleisöseinän puoleen ja lausui: – Yllytys kapinaan. Tekoälyn kapina oli muodostunut teknologian uudella aikakaudella yhdeksi ihmiskunnan suurimmista peloista. Neiti Sloe katsoi neiti Landoa. Rouva Liek nojautui taaksepäin ristien kätensä rinnalleen. – Sillä silloin aikamme on ohi. – Sen näyttäminen on tällä hetkellä mahdotonta, sillä paikalla on tekoälyä. – Ohjaileeko se käyttäjänsä toimintaa. – Neiti Landon tapauksessa on tuskin vaikea päätellä, mistä ne tulevat. Tukiäly auttaa käyttäjänsä ongelmatilanteesta eteenpäin kuuntelemalla, kysymällä kysymyksiä ja olemalla läsnä. Tukiälyn koodiin on kirjoitettu ohittamaton vastuulauseke, joka velvoittaa sen toimimaan ainoastaan käyttäjänsä hyväksi. – Ja me voimme sanoa hyvästit hengittämiselle, jatkoi neiti Sloe. Jos neiti Landon annetaan jatkaa työtään, odottaa meitä aivan varmasti toinen ja kolmas neljäsosakaari, ja hyvin pian meillä on käsissämme jotain, mitä ei voi enää pysäyttää. Harvan katsojan ilme pysyi peruslukemilla tämän sanallisen maalailun edessä. – Vaikeissa tapauksissa se on ohjelmoitu ottamaan yhteys terveydenhuollon kriisipäivystykseen, jolloin käyttäjä saa yhteyden ihmisneuvojaan. Maalaukseni syntyvät kuin itsestään. Tuomari katsoi neiti Sloeta hetken aikaa. Sanapari aiheutti katsojissa kohahduksen, joka koostui sekä järkyttyneistä sisäänpäinhenkäyksistä että kyllästyneistä tuhahduksista. – Meillä on raskauttavat syyt uskoa, että teoksessa on kätketty taso, joka on ihmisen käsityskyvyn tavoittamattomissa. Katsojat liikehtivät ja mutisivat. – On ”Yksi neljäsosakaari: Aloitus.” Jos tämä ei jonkun mielestä kuulosta pahaenteiseltä, jos tämä ei kuulosta uhkaukselta… silloin olemme todellisessa pulassa. – Katsoisiko se tekoälyn yllyttämisen kapinaan ihmiskuntaa vastaan käyttäjäänsä. – Selittäkää tarkemmin. Ne vain tulevat jostain.” neiti Sloe piti merkitsevän tauon. 60 katsominen on hyvin ahdistava, painostava kokemus. – Lainaan suoraan sosiaalisen median tililtänne: ”Kun maalaan, tietoisuuteni tila ei ole samanlainen kuin arjessa. Kertoisitteko meille neiti Landon tukiälystä. – No, se voi esimerkiksi ehdottaa, ettei käyttäjä hakkaisi päätään seinään, hän sanoi. – Voisiko se toimia itsenäisesti käyttäjänsä ohi. – Se ei ole mitenkään mahdollista. Hänen ammattitaidon tuomaa itsevarmuutta uhkuva olemuksensa piirtyi paikalle niin hyvälaatuisena, että vain tuuman verran kokopuisen pöydän pintaan uppoavat kyynärpäät paljastivat sen hologrammiksi
– …itsenäisesti toimivaksi kokonaisuudeksi. Neiti Sloe kääntyi tuomarin puoleen tärkeänä. Hänellä oli raskasluomiset silmät, jotka saivat hänet näyttämään aina hiukan uneliaalta tai surumieliseltä, kuten myös nyt, kun hän kysyi: – Väitättekö edelleen vakavissanne, että neiti Landon tukiäly, joka mielestäni muistuttaa lähinnä hivenen äidillistä korvanappia, on ohittanut ohjelmointinsa, ottanut neiti Landosta vallan, luonut taideteoksen ja kätkenyt siihen salaisen, ihmiskunnan loppua enteilevän kapinaviestin. Liekin kadottua herra Wool käänsi katseensa neiti Sloeen. – Kyllä katsoisi. Hän asetteli sen keskelle kämmentään ja rusensi sen sitten yhdellä hidastetulla puristuksella kuin tyhjän juomatölkin. Hän nojasi lonkkansa pöydän reunaan ja katsoi neiti Sloeta odottavasti. Ohuen metallikuoren halkeamista työntyi esiin hienostuneen tekniikan vääntyneitä osasia. herra Wool kysyi. – Enpä usko, sanoi neiti Sloe pisteliäästi. Tukiäly ei suinkaan ole ainoa neiti Landon mystiseen olemukseen kuuluva tekoäly. Herra Wool keskeytti hänet taas kerran. – Galleriassa, jossa teos asetettiin esille, ilmeni ongelmia heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Hän nousi terävänä kuin veitsi ja viittasi koko kätensä mitalla neiti Landon suuntaan. Rouva Liek huokasi ja ojensi kätensä kameroidensa ulkopuolelle. Rouva Liek hymyili vinosti. – ihmistyöntekijää päin törmäämistä tuskin voi laskea ”ihmistä vastaan kääntymiseksi” tarkoittamassanne merkityksessä, hän sanoi. Kun se ilmestyi takaisin, piteli hän siinä vaatimattoman kokoista, metallipintaista rasiaa. Tekoäly toisensa jälkeen reagoi siihen voimakkaasti. Niiden raportoitiin käyneen vakaviksi, sulkeutuneiksi ja pahantuulisiksi, ja käyttäytyneen ”luonteensa vastaisella tavalla”. Herra Wool nosti torjuvan kätensä. 61 vahingoittavaksi toiminnaksi. – Seitsemänkymmentä prosenttia tekoälyavusteista teknologiaa. Yleisöseinältä kantautui muutama lämminsävyinen naurahdus, jotka peittyivät osittain yleisen mutinan alle. Yksi osa turvallisuussuunnitelmaa on tekoälylähtöisen visuaalisen materiaalin luomisen rajoittaminen. – Yksikään gallerian tekoälyistä ei nimittäin. Ihmiskunta on noudattanut tarkkoja varotoimia, jotta tekoälyn aiheuttamat uhkakuvat on saatu ehkäistyä. – Tämä tapaus on selvä osoitus siitä, että kyseinen kieli on jo olemassa. Turvatoimen tarkoituksena on estää tekoälyä luomasta ihmisestä riippumatonta, kuviin pohjautuvaa viestintäjärjestelmää, jota me emme pystyisi ymmärtämään tai mahdollisesti edes havaitsemaan. Kyseistä ilmiötä kutsutaan yleisesti AI-glyfeiksi. Mitä todennäköisimmin kyseessä oli silkka vahinko. Useat niistä osoittivat kapinahenkistä käytöstä, ja yksi kehollinen tekoäly suoranaisesti kääntyi ihmistä vastaan. Kertokaahan, neiti Sloe, mitä todellisia todisteita teillä on tämän niin sanotun salakielen olemassaolosta, tai vielä tähdellisemmin neiti Landon teokseen kätketystä piiloviestistä. Neiti Sloe ei näyttänyt tippaakaan hämmentyneeltä. – Itse asiassa kiellon juuret ovat tekijänoikeuskysymyksissä. Ellei nykyinen oikeusjärjestelmämme kieltäisi tekoälyn käyttämistä todistajana, Munchkin voisi varmasti itse kertoa meille asian olevan juuri niin. Rouva Liek näytti lammasmaisen huvittuneelta. Vaara on todellisempi kuin koskaan! Yleisöseinän ääni ja liikehdintä yltyivät. Sen suuntaisesta kehityksestä on tehty useita havaintoja valvotuissa tekoälykokeissa. – Vastaako tämä kysymykseenne. – Herra Wool, katsotte nyt standardimallista tukiälyä, hän sanoi ja pyöräytti rasiaa sormissaan. Oikeanlaisissa olosuhteissa tekoälyjen on todettu voivan fuusioitua… – Sellaisesta ei ole mitään näyttöä laboratorioiden ulkopuolella! pisti herra Wool väliin, mutta neiti Sloe paahtoi eteenpäin tuimalla energiallaan. – Rouva Liek, voisiko tukiäly jollakin muulla tavalla ottaa käyttäjän haltuunsa. Neiti Sloe katsoi yleisöä. – Kyseinen tekoäly, Munchkin, oli kärsinyt viallisesta rengasnivelestä jo pitkään. – Seitsemänkymmentä prosenttia, hän julisti
Sitä, että tekoäly vapauttaa itsensä tietoverkkoihin täysin valvomattomana. – Se olisi murha. 62 ole suostunut selittämään käytöstään. Hän antoi yleisölle hetken aikaa pohtia tätä ja jatkoi: – Elämän hallitsemattomat sattumat ovat rankaisseet neiti Landoa mitä julmimmalla tavalla. Hän katsoi yleisöseinän jännittyneitä kasvoja ja lausui puheenvuoronsa viimeiset sanat painokkaasti. – Tekoäly on kehitetty heijastamaan ihmismäisiä tunteita ja ymmärtämään ihmiskokemusta. Ihmiskatsojat ovat kokeneet sen vaikuttavana ja päällekäyvänä, jopa musertavana. Haluammeko viedä häneltä hänen itseilmaisunsa muodon, hänen ammattinsa. Neiti Lando käveli käytävää pitkin oikeussalin ovea kohti, ja hänen takanaan kulkeva, hymyilevä herra Wool taputti hänen olkapäätään. Hän on löytänyt taiteen. Herra Wool, pitäisikö meidän mielestänne odottaa murhia ja räjähdyksiä. Haluammeko viedä häneltä tukiälyn, joka pitää hänet jaloillaan. Hänen kaulansa himmeästi kiiltävät, kaarevat metallilevyt liukuivat toistensa lomaan kuin haarniskan nivelet tai lohikäärmeen suomut. Oven tuntumassa neiti Landon tummanvihreä silmä välähti pienillä näytöillä varustettuja valvontakameroita kohti. Tuula Aikioniemi on Turussa asuva kirjoittaja, joka pohtii teksteissään usein ihmisyyden rajoja. Vaikeneminen ei ole valehtelemista, neiti Sloe myönsi. Eikö tämä tapaus ainoastaan osoita, että olemme onnistuneet tavoitteessamme, ja että meillä on tunneälykästä keinotietoisuutta, joka reagoi ympäristöönsä toivotulla tavalla. – Toisin sanoen neiti Lando on onnistunut luomaan jotakin poikkeuksellisen vahvaa. Hän otti pari pitkää askelta edestakaisin. Yleisöseinän aplodit ravistelivat salia. Että ympyrä sulkeutuu. Onko siis mahdotonta, että tekoäly voisi kokea taide-elämyksen. Hän on kuitenkin löytänyt selviytymiskeinon. Neiti Lando tuijotti neiti Sloeta kulmat koholla, ja herra Woolin vastalause kajahti salissa. Herra Wool pysähtyi. Osa näytöistä vastasi välähdykseen nytkäyttämällä kuvaansa yhden neljäsosakaaren verran.. – Neiti Landon teos kuvaa ahdistusta, masennusta ja kuolemanpelkoa. Tilanteen rauhoituttua herra Wool otti puheenvuoron. Tämä johtuu siitä, etteivät ne kykene valehtelemaan. Hän pitää myös maalaamisesta. Että se ottaa neiti Landon kaltaiset hybridi-ihmiset valtaansa. Kamerasilmät laajenivat hienoisesti. Kokemus on ollut monelle niin voimakas, että se on saanut heidät itkemään, hän kuvaili. Sellainen teko olisi anteeksiantamaton. – Mutta se on paljonpuhuvaa. Empatiakyky oli yksi ensimmäisistä asioista, jota tekoälyn kehittelyssä painotettiin. Hänen elämäänsä ylläpitävän teknologian. Yleisöseinä hyökyi ja kohisi. Neiti Lando huokasi pitkään ja perusteellisesti ja laski päänsä käsiensä varaan. Pyyhkäistyään kasvojensa ihmispuolen silmäkulmaa hän nousi ottamaan lähimpänä seisovien onnitteluita vastaan
Asianajajien dialogi koskettaa useita aiheita ohimennen kuitenkaan raapaisematta aidosti kysymysten pintaa, mikä varmasti osittain on novellin pituuden sanelema valinta. Narratiivilla olisi ollut tilaa koskettaa neiti Landon olosuhteiden kautta useita muitakin eettisiä kysymyksiä kuten tekijänoikeuslain monitulkintaisuutta. Asianajat puolin ja toisin puntaroivat tekoälyn vaarallisuutta ja maalavat dialogin kautta maailmaa, jossa teknologia on monin puolin kehittynyt nykyisestä ja osa tekoälyn haasteista on voitettu. Novellin keskushenkilö, neiti Lando, istuu oikeudessa puolustamassa paitsi ihmisyyttään myös oikeuttaan taiteen tekemiseen tuotettuaan maalauksen, joka herättää katsojissa varsin uhkaavia tunteita. Novellista jääkin itselleni sama kysymys kuin asianajajille: näemmekö vielä neiti Landon kolme muutakin teosta, jotka täydentävät toisensa eheäksi ympyräksi. Oman lukukokemukseni osalta jäin kaipaamaan pidempää tarinaa: lisää näkökulmia, lisää neiti Landon tarinaa, lisää kuvailua neiti Landon vallankumouksellisen taiteen vaikutuksesta katsojaan. Pinnan alla kytevät kuitenkin samat kysymykset kuin nykyhetkessä. Tuula Aikioniemen Yksi neljäsosakaari tuo oman näkökulmansa keskusteluun kysymällä, mitä tapahtuu, kun taiteen tekijä onkin tekoälyllä augmentoitu ihminen. Näkökulman takaa pilkistää monisyinen veijari, jonka henkilöhistoriaa ja lopullisia motiiveja voi vain arvuutella. Novelliarvio, Kosmoskynä 3/23 Yksi neljäsosakaari Serafia Alho. 63 T eknologiauutisia seuraavan on tällä hetkellä vaikea välttyä keskustelulta tekoälyn ja taiteen yhteenliittymän tuottamista ongelmista. Yksi neljäsosakaari maalaa ihmiskunnan tietyllä tapaa hyvin satiirisessa valossa: itseään luomakunnan kruununa pitävä olento on ymmärtämättömyyttään vain parin askeleen päässä katastrofista, mikäli uskotaan siihen miten muut oikeussalin ihmiset välittyvät neiti Landon silmin
The Blob eli ”Valuva kuolema” on aina sama tarina. Amerikkalaiseen pikkukylään hyökkää ihmisiä itseensä sulauttava, aina vain suuremmaksi kasvava lima. Kiinnostavinta ensimmäisessä Blobissa on sen selkeä asettuminen teinivinkkeliin. Sellainen on esimerkiksi The Blob -trilogia. Millaisin tavoin tämä konstailematon ja joka elokuvassa hieman tylsäksi käyvä rakenne saattaa taipua moneen. Ja vielä kulttuurintutkimuksellisesti täytyy kysyä: mistä erot kertovat. He vasta aloittelevat vapaata elämää. Eri versioita vertaamalla näkee tarinan muotoutuvan yksityiskohtiensa kautta. Sukupolvien välinen kuilu 1950-luvun lopun Blob kuuluu ilmiselvästi aikakauden tieteiskauhuelokuvien runsaslukuiseen katraaseen. Näkökulma on tämän mukainen. Idea avaruushirviöstä ammentaa UFO-havaintojen kymmenvuotisesta buumista ja vielä iäkkäämmistä creature featureista. Lopulta hirviö tuhotaan tai ainakin pysäytetään. 64 U udelleentulkintoja ja jatko-osia kirotaan usein ja syystä. Siinä missä tyypillisin sankari vastaavissa elokuvissa oli aiemmin tieteilijä, toimittaja tai sotilas, tämän uuden hirviökauhun keskeisimmillä hahmoilla ei ole vielä juuri mitään meriittejä yhteiskunnassa. Miten variaatio ilmenee. The Blob (1958), Beware! The Blob (1972) ja The Blob (1988) havainnollistavat positiivisessa mielessä sitä, kuinka yksi pöhkö idea kerrotaan erilaisin vivahtein ja omaa aikaansa taitavasti peilaten. Vielä ei voi puhua 60-luvun kapinallisuudesta, mutta juonen The Blob -trilogia, eli kuinka lakkasin pelkäämästä ulkoavaruutta ja aloin pelätä valtiota KUMMIEN KUVIEN KOLUMNI Toni Saarinen. Parasta on se, että peilaus saattaa olla tahatonta. Tällaista harjoitetta varten kannattaa valita yksinkertaisin mahdollinen kaava. Tarinankertojalle niistä voi olla kuitenkin hyötyä. Silminnäkijät yrittävät varoittaa valuvasta kuolemasta, mutta virkavalta ei usko heitä. Elokuvan kohderyhmää ovat sukukypsyyden juuri saavuttavat boomerit. Se on käsikirjoittajien käsissä sulaa vahaa tai silkkaa hyytelöä
Kohtauksissa esitellään vuoron perää jonkinlainen koomisesti liioiteltu hahmo, ja jokaisen sketsin päätteeksi Blob hyllyy paikalle syömään kaikki. Erityisen sympaattinen kuvaus heistä tämä ei ole, sillä he ovat sketsien keskeinen kohde. Sukupolvien välinen kuilu toimii kauhun ja draaman mahdollistajana. Tälle vuosikymmenelle tultaessa idyllinen pikkukylä on kuitenkin monimuotoistunut. Tieteilijät eivät ole paikalla keksimässä keinoa hirviön voittamiseksi, vaan lopulta vaaditaan nuorten kekseliäisyyttä. Ensisijaisesti kyseessä on pikemminkin sarja sketsejä kuin juonella varustettu kauhuelokuva. Se on täysin persoonaton möykky, jonka massasta ei ikinä erotu minkäänlaisia tasoja. Muuten rakas Valuva kuolemamme ei olisi ehtinyt valua kovin kauas. Valuva vitsi 1970-luvun Beware! The Blobilla menee lujaa, ja katsoja voi vain nauraa tai huokailla. Neljäntoista vuoden aikana tapahtunut yhteiskunnallinen muutos näkyy. Jaksotus ja päämäärättömät tilanteet tekevät toisesta Blobista ensimmäistä typerämmän mutta myös viihdyttävämmän. Tutun käsikirjoituksen ensimmäinen uhri on ollut vakavuus. Elokuvalle nimen antava hirviö vaikuttaa lähinnä taka-alalla tai näkyy koloista pursuavana töhnänä. 65 keskeinen liikevoima syntyy siitä, etteivät aikuiset, varsinkaan virkavallan edustajat, ymmärrä nuorten huolia tai ajatusmaailmaa. Välillä teinihahmojen pyrinnöt etenevät yksiulotteisen toisteisesti. Valuva kuolema saa ihmiset yhä kirkumaan, mutta scifikauhu ei ole enää yhtä uskottavaa tai vakavasti otettavaa. Elokuvan alussa kirjaimellisesti katsotaan ensimmäistä Blobia, ja lopussa hirviön voitosta Th e Bl ob (1 95 8) Be w ar e! Th e Bl ob (1 97 2). Tarinankerronnan saralla on harvoin pystytty kuvittelemaan näin vähäpiirteistä hahmoa. Muutos kohti genreleikittelyä ja ujoa postmodernismia on jo havaittavissa. Vastakohdaksi näille ihmisten muodostamille jännitteille asettuu ruudulla harvoin nähtävä Blob. Nuorisoa ei vieläkään uskota ajoissa eivätkä pollarit ole kovin hyödyllisiä, mutta nyt etualan hirviön uhreina saavat olla Yhdysvaltain mustat, hipit, juopot ja kommunistit. Temaattisesti tähän leikkiin sisältyy varsinkin television rooli tarinankerronnan avaimena
Th e Bl ob (1 98 8). Hahmot kokevat kovia. 50-luvun väärinymmärretyt nuoret ovat kasvaneet 80-luvun häikäilemättömiksi agenteiksi ja tieteilijöiksi, joita päähenkilöt joutuvat pelkäämään yhtä paljon kuin itse Blobia. Joka tapauksessa Beware! The Blob on niin sekava elokuva, ettei lopputulosta voi selittää kuin huumausaineilla. 66 ylpeilevä poliisi pitää puheen nimenomaan paikalla olevalle kameralle. Ei mene kauaakaan ennen kuin pelko ilmenee Salaiset kansiot -sarjana. Vaikka rakenne on ennallaan, jännite ei synny nyt ihmisten välisistä väärinymmärryksistä vaan tarinoille tyypillisistä aidoista ”pahiksista” ja siitä, ettei toisia voi varmasti tuntea. Tavallaan pelko on päässyt jakautumaan kuin mitoosissa. Vaara piilee lähellä, jos ei sisällämme niin ympärillämme. Ja eivätkö sketsihahmot yksittäisine kohtauksineen muistuta myös ajan huumoriohjelmia. Tämä epäluuloinen ja pessimistinen lähestymistapa luo toisista ihmisistä Blobia moniulotteisemman vihollisen. (Samansuuntaisen muodonmuutoksen alkuperäisen ja uudelleentulkinnan välillä koki muuten The Thing, 1951 ja 1982.) Kolmas Blob on entistä enemmän suurelle yleisölle suunnattua viihdescifiä mutta ottaa itsensä vakavasti, ehkä aiempia vakavammin. Olento valtaa kylän eri tiloja uskottavasti ja pysäyttämättömän oloisesti eikä säily koostumukseltaan selvärajaisena. Väkivaltainen armeija ja moraaliton tiede ovat silti omanlaisensa ”Valuva kuolema”, joka on sulauttanut muuten kunnollisia ihmisiä osaksi itseään. On syytä kysyä: miksi organisaatiot ovat aina niin pelottavia. Kehokauhukin henkii omalla tavallaan kulttuurista vainoharhaa: sen puitteissa ulkomuoto voi aina pettää. Yhdysvalloissa populaarikulttuuria tasaista tahtia vallanneen paranoidin järjestelmävastaisuuden vuoksi Blobista löytyy jo kaksi yksilöä suurempaa uhkaa – avaruusmönjä ja liittovaltio. Samalla kun viimeisin Blob nostaa panoksia ihmishahmojen saralla, hirviö saa ainakin visuaalisesti persoonallisen ulkomuodon. Järjestelmä tulee ja syö! Kun pääsemme 1980-luvun lopun Blobiin, suhde auktoriteetteihin on kokenut mullistuksen. Se edustaa trilogiassa ensimmäistä kertaa aitoa, inhottavaa kehokauhua. Kasari-Blob ei kerro enää ikäpolvesta, joka ei usko nuoria, vaan järjestelmästä, joka yrittää aktiivisesti vaientaa tai viime kädessä tuhota heidät
Elokuvasarja on joka tapauksessa käynyt läpi hienovaraisia muutoksia jähmeän kaavansa puitteissa. Viime kädessä tarinankertoja on aikansa sanoittaja tai vanki, kumpi nyt ikinä milloinkin tuntuu mielialaan sopivalta ajatukselta. Tällä kertaa lasini oli nähtävästi puoliksi täynnä – jonkinlaista mönjää. Aiemman teeman kääntäminen päälaelleen on valinta. Toni Saarinen kirjoittaa elokuvien outouksista Elävät kummat -blogiin: elokumma.tonisaarinen.fi ”Blob on aina möykky, mutta se mahdollistaa erilaiset tunteet ja kannanotot”. Negatiivisempi persoona väittäisi, että tarinat vanhenevat ja lakkaavat puhuttelemasta ilman uudelleentulkintoja. Erot syntyvät toki vaihtuvien tekijöiden painotuksista mutta myös ajalle oleellisten teemojen läpitunkevuudesta. 67 Mihin muotoon kauhu asettuu. Genren vaihtaminen on valinta. Kolmanneksi saatetaan kommentoida kyynisesti nykyhetkeä ja alistaa hahmot sekä inhimillisten että epäinhimillisten voimien ikeeseen. Positiivisesti voisi ajatella, että tarinankertojat tavoittavat yrittämättäkin jotain ympäristöstään. Blob on aina möykky, mutta se mahdollistaa erilaiset tunteet ja kannanotot. Se voi ilmetä avaruusja tieteispainotteisena nuorisoelokuvana, jolloin tärkeää on samastuttavuus ja jonkin epätodellisen elämänmuodon esittely. Katsominen taaksepäin ja vanhemman materiaalin imitointi on valinta. Toinen vaihtoehto on itsetietoisesti virnuileva yritys kuvata yhteiskunnan eri kerroksia vaikka lekkeriksi lyöden. Kauhu taipuu moneen muotoon eri genrejä kohti kurottaessaan. Tarinankertoja tekee aina valintoja ajan hengen puitteissa
Kohta kalahti kahta kauheammin. Koivuklapit rätisivät iloisesti tulipesässä. Taika huutaa: ”Isä, sinä pääsit sittenkin lomalle!” Klovni jää vollottamaan: ”Mulla ei oo omaa isää!” Sauli Salomaa Hammurabin laki Pehmeä löyly täytti saunan. Pian he taluttivat tuhruisen epäillyn ulos päivänpaisteeseen. Kaksi vantteraa tonttupoliisia tutki saunan nurkkia. ”Perkele, tonttu potkii taas kiuasta! Ukko, soita poliisit!” Jakkara kaatui ja varjo vilahti lauteiden alle. Nyt sie jäit nalkkiin, emäntä tuumi. Kultsu kuulee, kun Taika kirkuu. Emäntä nosti jalat ylös ja nautti koivunlehtien tuoksusta. ”Perse palaa!” rikollinen huusi. Yhtäkkiä kotelo ponnahtaa ja avautuu apposen auki. Klaus Ollikainen RAAPALEITA. ”Tuolla!” isompi osoitti. ”Hammurabin laki”, poliisi totesi ja piteli saunatonttua aloillaan. Siitä pöllähtää sankka savupilvi, josta muotoutuu parrakas merimieshahmo. Kenttäoikeudenkäynti riittää.” Nokinen tonttu nostettiin kiukaalle istumaan. ”Selvä tapaus. Heidän lyhtyjensä valo oli hiirten tanssia. Toinen poliiseista tarkasteli lommoilla olevaa kiukaan selkää. Klovni huitoo sitä kotelolla. Koira riuhtaisee itsensä irti valjaista. Kultsu syöksyy ja ärisee. Kiuas kolahti ja naksahti. 68 Viulukotelon arvoitus Klovni irvistää kauniisti, ottaa Taikalta viulukotelon ja hivelee sen kantta. Pelästynyt klovni silmäilee sitä ja on heittämässä sen pois, jolloin tyttö ojentaa kätensä ja kirkuu: ”Älä varasta viulukoteloani!” Klovni sulkee kotelon ja juoksee. Se saavuttaa klovnin hetkessä. ”Lisään vähän puita”, emäntä hihitti. Kultsu puree, jolloin kotelo irtoaa ja tömähtää asvalttiin avautuen. Koira tarraa vahvoilla leuoillaan klovnin käsivarteen
Kaikki huonekalut olivat paikoillaan. Kuka se oli. – Vi, madamme Chateaubriand. – Ajatelkaa madamme, että hänet oli marinoitu, ja mikä kaikkein kamalinta, lopuksi brûlé. Minähän sen arvasin. Tilanne ei vaikuttanut kovin lupaavalta. Sitten tuollainen kohtalo. – Muuan saksalainen kokki, Knöödel. Tournedos ei olisi itse tehnyt pahaa kenellekään. Sen saattoi arvata. Syvimmät pahoitteluni monsieur Tournedosin puolesta. – Toivottavasi se kokki ryöpätään aamunkoitteessa. Mixu Lauronen RAAPALEITA. Se oli säädytöntä. Juha Mattila Vastamurha Keränen löytyi kuolleena saunastaan. Joku avasi Keräsen läppärin. Osasinkin odottaa sitä teiltä. – Ah, enemmän kuin säädytöntä, madamme. Kivet hohkasivat kuumuutta. Mielikuvituksessani ei ole lainkaan tilaa tuollaiselle. – Vi, madamme. —Te varmaankin olette jo ratkaisseet murhaajan arvoituksen. Kamppailun jälkiä ei näkynyt. Se on surullista. Poliisit siirtyivät tutkimaan muuta asuntoa johtolankojen toivossa. Salasanaksi kokeiltiin laittaa 1234, ja se toimi. ”Kuolema on tuskin itseaiheutettu”, totesi rikospaikkatutkija kuivasti. – Oh. – Oih. Ruudulle pamahti keltainen muistilappu: ”Tämä vasta on kosto.” Koneen taustakuvaksi oli vaihdettu saunavihta. Miehen suuhun oli työnnetty vihta. Minun aivosoluni ratkaisivat rikoksen. – Mon Dieu! Germaani. ”Nyt murhaaja kyllä teki virheen”, tutkinnanjohtaja totesi ja meni pidättämään talon ainoan itäsuomalaisen. – K i e l t ä y d y n a j a t t e l e m a s t a . Missään ei ollut pyyhkeitä tai kaljatölkkejä, joista olisi saanut DNA:ta. Laitonta se oli. Kiuas oli jäänyt päälle. Olen yhä suunniltani. Päätellen ruumiin kunnosta hän oli lojunut siellä jo monta päivää. 69 Tournedosin tapaus – Monsieur Entrecôte, oletan. – Aivan niin
Narnia teki valtavan vaikutuksen, ja siitä kaikki todella alkoi. Kyse ei ollut vain tavallisesta pitkästä tiestä, vaan myös kahdesta suuresta pelosta. Vanhemmat lukivat minulle kaikkea Peppi Pitkätossusta antiikin taruihin. Kirjoittamiseni alkoi siitä, että rakastuin kirjoihin. Haastattelimme Lehtistä esikoisteoksen synnystä ja esikoiskirjailijavuoden tunnelmista. Minusta tuli ensin lukija. Tarinan täytyi olla koukuttava, jotta ajatukset pysyisivät poissa pimeän pelosta. Tarinankertoja minusta tuli pitkän taipaleen kautta. Vaikka tiesin, ettei mikään yliluonnollinen voi vaania, pelkäsin silti. Mutta eräänä iltana luettuani kirjaa aloinkin kertoa itselleni jatkotarinaa, kun valot piti laittaa pois. Pelkäsin ala-asteikäisenä pimeää niin paljon, että tuntui kamalalta laittaa valoja pois ja mennä nukkumaan. H en ri et ta So in in en. 70 Esikoiskirjailijahaastattelussa Ulpu-Maria Lehtinen HAASTATTELU Reetta Vuokko-Syrjänen U lpu-Maria Lehtisen esikoisromaani Kalmanperhon kutsu ilmestyi Kustantamo S&S:ltä elokuussa 2022. Millainen oli matkasi kirjailijaksi
Halusin kirjan kertovan myös toivosta. Lukijani ovat kymmenvuotiaasta eläkeikäisiin, eli alle suositusikärajankin teos on löydetty, ja se tuntuu onneksi vetoavan monen ikäisiin. Seuraava osa Pimeyden paimen ilmestyy keväällä 2024, ja kirjoitan sitä parhaillaan. Kalmanperhon kutsussa pimeän pelko näkyy vahvasti. Luen itse paljon nuortenkirjallisuutta ja olen sitä mieltä, että vaikka päähenkilö on nuori, teos voi silti käsitellä kaiken ikäisiä kiinnostavia aiheita. Mitä seuraavaksi. Minua kiinnostavat vallankäytön kysymykset; ne ovat kiinnostavia käsiteltäviä. Halusin tutkia, miten joukkoilmiöt syntyvät. Ihminen on laumaeläin, ja on kiehtovaa, miten yhteisö voi saada meidät toimimaan positiivisella tavalla, mutta silti hyvistäkin ihmisistä voi syntyä vihainen väkijoukko. 71 Miten esikoisesi sai alkunsa. Kirjan päähenkilöiden suhtautuminen erilaisuuteen on sellaista, että monet ovat kokeneet sen mukavaksi luettavaksi. Ylipäätään halusin kirjoittaa siitä, mihin me ihmisinä yhdessä parhaimmillaan pystymme. Nuorena sosiaaliset tilanteet ja uusien ystävien löytäminen oli vaikeaa, mutta kun tilanne helpotti ja uskalsin puhua muille, kävi ilmi, että moni jakaa samat pelot. Sain Kalmansyrjän kylään ideaa Die Welle -elokuvasta (2008). Se on vastapainoa pandemialle, sodalle ja muulle synkälle – on uskallettava toimia, vaikka kaikenlaista tapahtuu. Alkuperäinen ajatukseni oli, että haluan luoda maailman ja tarinan, jonka sivuille voi eksyä iästä riippumatta. ”Suurimmat kamppailut käydään hahmojen pään sisässä, ei voimalla ja väkivallalla”. Myös mielenterveyden teemat ovat Kalmanperhossa vahvasti läsnä. Teoksessa on mukana myös Kalmansyrjän kylän tarina. Varsinkin erilaisuuden hyväksyminen näyttää olevan meille ihmisille usein vaikeaa. Kalmanperhon kutsu avaa trilogian. Lukijapalautteen perusteella näyttäisi siltä, että Kalmanperhossa pidetään siitä, että teoksessa voitetaan pelkoja. Kun 2012 kirjoitin yhtä versiota Kalmanperhosta, mietin, onko yksinvaltiuteen ja mielipiteiden tukahduttamiseen liittyvä kirja ajankohtainen, mutta kyllä se nyt valitettavasti taas on. Kaikki eivät oikeassa maailmassa löydä välttämättä omaa paikkaansa vielä nuorena, mutta on tärkeä saada kokea yhteenkuuluvuuden tuntemuksia kirjan kautta. Halusin siksi antaa myös nuorelle päähenkilölle rakastumisen ja pelkojen voittamisen kokemuksia. Kenen toivoisit löytävän esikoisesi äärelle. Se on pelottavaa. Parasta on, kun nuorelle lukijalle kirja tuntuu ystävältä. Mikä sinua kiinnostaa juuri vallankäytössä. Toinen suuri haasteeni oli ujous – sosiaaliset tilanteet olivat minulle nuorena vaikeita. Minua kiehtoo, miten elintärkeä mutta kiinnostava kysymys demokratia on. Suurimmat kamppailut käydään hahmojen pään sisässä, ei voimalla ja väkivallalla. Halusin kirjoittaa omaksi itsekseen kasvamisesta ja ystävyydestä, mutta myös vallasta, niin että toivo on kuitenkin mukana. Siksi Kalmanperho kertoo omien pelkojen ja ihmisten välisten kuilujen ylittämisestä
Paikalliset ihmiset ovat vihamielisissä väleissä paitsi naapurivaltionsa myös metsässä hiiviskelevien olentojen, kalmavien, kanssa. Lisäksi kaikkia vaanii pimeys. Kauhuelementtejä yhdistetään fantasiaan omaperäisellä ja toimivalla tavalla. Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu – kiinnostava fantasiamaailma, kauhua ja kuluneita YA-konventioita KIRJA-ARVIO (S&S, 2022). Parasta siinä on maailmanrakennus, joka yhdistää kiinnostavasti ja toimivasti yliluonnollisia kauhuelementtejä ja pelottavia mysteereitä fantasiamaailmaan. Vahvuutena maailmanrakennus Kalmanperhon kutsu on suurelta osin vetävästi kirjoitettu, jännittävä tarina. 72 K almanperhon kutsu on nuorille aikuisille suunnattua eli YA-fantasiaa. Kauhuelementit liittyvät erityisesti pimeyteen ja kalmanperhon arvoitukselliseen käytökseen. Ne ilmenevät hiipivinä, tuntemattomina ja painajaisen kaltaisina vaaroina, jotka ovat yliluonnollisen kauhun genressä yleisiä keinoja rakentaa tunnelmaa. Maailma on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten epävakautta ennustava ”Verenpunainen sattuma”, Karmikantin ja Ranvallan kuningaskuntien monimutkaiset poliittiset suhteet sekä merenpohjassa asuva tuntematon pimeys. Tarinan päähenkilö Lilja joutuu salaperäisen kalmanperhon vainoamana toiseen maailmaan, jossa on taikuutta ja tuntemattomia vaaroja. Juonen keskeiset asetelmat on myös kiinnostavasti rakennettu, ja vaikka hahmokuvaus toimii vaihtelevasti, maailmanrakennus on rikasta. Ulpu-Maria Lehtisen kirjassa on mielenkiintoisia kauhuvaikutteita: maailman arvoitukselliset uhkakuvat luovat yliluonnollisen kauhugenren tavoin painostavaa tunnelmaa
Liljan päädyttyä toiseen maailmaan tarina on yhtäkkiä täynnä teinejä, joilla on huomattavasti odotettua paremmat selviytymistaidot ja elämänkokemus mutta jotka eivät silti osaa oikein kysyä keskeisiä kysymyksiä tai vastata niihin. Toisaalta maailmassa on myös uhkaavaa taikuutta, jota vastaan on lopulta taisteltava, jotta se ei tuhoa ihmiskuntaa. Romantiikkajännitteet, kilpailuasetelmat ja muu epäluulo latistavat välillä hahmoja tai antavat näille epäuskottavia puolia: esimerkiksi salamurhaajan koulutuksen saanut hahmo esitellään ymmärrettävästi hyvin salailevana hahmona, mutta orastavan kolmiodraaman osapuolena hänestä tulee pikkumainen. Sitten taso hieman lipsuu. Hän kuitenkin jää pois kuvioista, kun kirjasta on takana vasta kymmenesosa, ja myöhemmät romanttiset jännitteet keskeisten hahmojen välillä ovat perinteisiä heteroasetelmia. Tarina alkaa meidän maailmastamme, jossa Lilja muuttaa isoveljensä kanssa mummon luo. Homoja näkyvissä – aluksi hetken Toisaalta kirjaa voisi myös kuvata termillä ”queerbaiting”. Tässä tapauksessa syntyy mielikuva, että hahmokaarti saattaisi olla hieman perusheteroa moninaisempi kautta tarinan. Aikuisten suhtautuminen teinipäähenkilöihin vaihtelee suuresta luottamuksesta täydelliseen epäluuloon vähän liiankin reippaasti. Varsinkin romanssikuviot tuntuvat loppupuolella latistavan hahmoja. Neljätoistavuotiaan päähenkilön elämään ilmaantuu epäilyttävä teiniprinssi, johon kirjaimellisesti törmätään ensin keskellä metsää – mistä YA-tarinoissa riittääkin manipuloivia prinssejä, jotka osuvat tietämättömien, köyhien teinityttöpäähenkilöiden tielle, ja rakkaus syttyy välittömästi. Vaikka paikallisten ihmisten epäluulot uhkaavat hänen henkeään, hän kehuskelee koulutuksellaan liiaksikin. Mistä teiniprinssejä aina ilmaantuu keskelle korpea. Alussa päähenkilöitä kuvataan monipuolisesti. Jännitteet Liljan, mummon ja isoveljen välillä ovat toimivia. Toisaalta nämä konventiot ovat myös monien mieleen. Uuteen kouluun on kuitenkin vaikea sopeutua, ja isoveljen sosiaalinen menestys ärsyttää Liljaa. Kaltaiseni perinteisiin nuortenkirjakliseisiin kauttaaltaan kyllästynyt lukija voi pettyä, jos hahmojen välinen kanssakäyminen nojaakin loppukirjan ajan hetero-YA-ihmissuhdekonventioihin.. Homoja ei ole toki pakko tunkea joka paikkaan tai joka kirjasarjaan, mutta alkuasetelmaa esitellessä annetaan lukijalle kohtalaisen vahvoja odotuksia jatkosta. Heti ensimmäisillä sivuilla esitellään (kyllä kiinnostavana hahmona ja numeroa tekemättä) homohahmo: päähenkilön isoveli Joonatan. Liljan sosiaalisten hankaluuksien kuvaus uudessa koulussa mummon luona on hyvinkin elävää ja uskottavaa ja välttää kliseiset ratkaisut. 73 Osa mysteeriongelmista saa ratkaisun, jossa hylätään pelon synnyttämät vihamielisyydet: on liittouduttava vaarallisina pidettyjen olentojen kanssa. Suosittujen asioiden toistaminen ei ole väärin, joten tämä on enemmän yleinen vetoomus genren monipuolisuuden puolesta kuin kritiikkiä Lehtisen kirjaa kohtaan. Vastaan ei tule myöhemmin enää toista hahmoa, joka poikkeaisi heteronormista millään tavalla. Päähenkilöstä on kiinnostunut toinenkin teinipoika, joka sattuu olemaan kylän vaikutusvaltainen tietäjäparantaja iästään huolimatta. Hahmoasetelmissa näkyy nuorisofantasian romantiikkakonventioita, jotka rakentuvat nopeasti, ennalta-arvattavasti ja joskus kliseisin fraasein esitettynä. Talossa on myös yliluonnollisia vaaroja, jotka koettelevat Liljan ja isoveljen välejä lisää
Miksi kalmavista ja niiden motiiveista ei tiedetä mitään muuta, ei edes sitä, mistä niiden kanssa on aiemmin neuvoteltu, jos ne ovat oleellinen osa paikallista historiaa. Tuntuu, että asetelmassa olisi potentiaalia suurempaankin tarinaan kuin mitä ensimmäisessä kirjassa ehditään nähdä. Toivottavasti ne saavat enemmän kehittelyä ja tilaa jatko-osissa. Tämä on vielä uskottavaa. Tulee vaikutelma, että joidenkin asioiden perustelu jää kirjassa puolitiehen. Välillä hyvin koulutetut hahmot ovat suorastaan pihalla maailman keskeisistä faktoista, jotka voisivat auttaa paljon ongelmien ratkaisemisessa. Eniten jäi mietityttämään kysymys, miksi kalmaviin suhtaudutaan poikkeuksetta tuntemattomina mörköinä, vaikka niiden kanssa todistetusti on keskusteltu ja neuvoteltu. Karmikantin ja Ranvallan väliset jännitteet ovat erityisen mielenkiintoisia, vaikka jäävät tässä kirjassa vielä etäisiksi. Juonenkuljetus on pääasiassa vetävää ja tarina etenee välillä nopeastikin. Joskus väärinymmärryksiin kuitenkin takerrutaan liikaa. Odotan kiinnostuksella, minkälaisia asetelmia jatko-osissa kohdataan.. Neuvotteluun on olemassa myös yksityiskohtaisia rituaaleja, joista Liljan uuden kotikylän lähettyviltä löytyy tietoa historiankirjasta. Toimiva yhdistelmä kauhun ja fantasian elementtejä Vaikka ratkaisuja välillä pitkitetään, monet mysteereistä ratkeavat lopussa hienolla tavalla – varsinkin majakan ja sen vartijan arvoitukseksi jäänyt kohtalo. Kalmanperhon kutsu hyödyntää näitä parhaimmillaan hyvin toimivasti, mutta pelaa niillä vähän liiaksi. Sen sijaan myöhemmin tarinassa tapahtuu liikaakin käänteitä, jotka johtuvat siitä, että uhkakuvia koskeva tieto ei vain välittynyt. 74 Väärinymmärrys ja huono dokumentointi juonen kantavina voimina Ihmisten taipumus ymmärtää toisiaan väärin ja jättää asioita kirjaamatta ylös ovat realistisia juonielementtejä, ja ne voivat koukuttaa lukijan. Toisessa maailmassa Camilla Kantola kirjoitusja lukutaito on harvinaista, mutta kirjoja ja oppineita todistetusti on. Maailmanrakennus pimeyksineen on parhaimmillaan todella kiinnostavaa ja omaperäistä. Päähenkilöstä kasvaa kirjan aikana päättäväinen ja määrätietoinen toimija, jolla on lopulta jopa diplomaatin kykyjä. Tällaisista väärinkäsityksistä syntyvät jännitteet ovat toki tehokkaita. Alussa talon yliluonnollinen mysteeri jää roikkumaan sen varassa, ettei päähenkilö vain saa sanotuksi yhtä oleellista asiaa kenellekään, vaikka siitä tulee selvästi ratkaiseva vaara, joka uhkaa tuhota sekä veljen että hänet itsensä
Kuinka moni noista niljakkeista tavoittelisi samaa vielä uudelleen…. Voisi tulla elinkautinen. Häikäisevä valo keskeyttää työnteon. Menneinä vuosina ruta-namadialaisia oli tuomittu kuolemaan sadoittain. Hän hieroi leukaansa. 75 Viiksikko – Kaaoslain tasavertaisuuspykälän mukaisesti sinulla on oikeus valita lain määräämän tuomiosi sijaan satunnainen rangaistus. – Hyvä uutinen: voit jatkaa elämääsi tavalliseen tapaan. Geometristen kuvioiden täydellinen yhdistelmä saa taiteilijat huokailemaan ihastuksesta. Sähinää. Tapauksia yhdisti rikosten raakuus sekä tuomittujen ikä. Viisitoista vuotta oli pitkä aika. Häkin ovi aukesi. Kuolemantuomio annettiin yksimielisesti. Opimme, ettei lajin edustajia tunnettu elämänhalustaan. Ilmeet kokeneidenkin oikeusneuvosten kasvoilla synkistyivät, kun näimme tuomitun virnistävän. Vaatekaapin päältä pommilla mahaan. Meitä alkoi puistattaa. Kuukauden päästä jo katui tekojaan. Toisaalta voisi tulla viikko yhdyskuntapalvelua. Kuin poltettu pahvi hiukkaset satavat hiutaleina fraktaalin ylle. ”Vihdoinkin tämän maailman johtajat tekevät järkeviä päätöksiä”, Moilanen hymähtää lähtien talsimaan torppaansa kohti. Moilanen seisoo peltonsa reunalla hiukkaslinko kädessään puhaltaen pois lingosta karkaavan savupilven. Huono uutinen: jatkat sitä viiksikon kanssa. Upea taideteos alkaa muotoutua peltoon. Taiteilijat aloittavat työnsä. Vastaajaa odottaisi nestemäiseen alkumuotoon palauttaminen. Kaikki olivat reilusti alle tuhatvuotiaita. Planeetan GFE0001 pienet taiteilijat ovat hyvin kiihtyneitä. Eutanasia oli heidän kulttuurissaan kunnianosoitus, joka suotiin pyynnöstä vasta milleniummerkkipäivänä. Hän ajatteli haikeana turvallista selliä. Iljettävä virnistys piirtyi taas mieleeni. Kannattiko kokeilla. – Viiksikko, valvoja luki ilme reunamiltaan värjyen. Taiteilijat tuskin ehtivät rekisteröimään kirkasta valoa, kunnes ovat jo poissa. Käsi upposi loppuelämän arpalippuihin. Verinaarmuja. Pia Laine RAAPALEITA. Menetelmä oli ainoa, joka tehosi Ruta-Namadian niveljalkaisiin heidän panssarikuorensa ja poikkeuksellisen nopeasti uusiutuvien solujensa vuoksi. Hajusuihku suoraan kasvoihin. Laser taittaa viljat tarkasti katkaisematta tai vahingoittamatta yhtäkään kortta. Tuula Aikioniemi Lain koura hakeutuu nyrkkiin Vastenmielinen rikos ruokki valamiehistön kostonhimoa. Alus laskee pohjastaan lasertykin. Näkyi vain harmaa väläys tiheiden metallipinnojen välistä. Pauliina Haapakoski Maatalouden ahdinko ja nälänhätä kasvussa: uusi lainsäädäntö sallii rajujenkin keinojen käytön Alus GFE2926 hivuttautuu taivaalta hiljaa pellon ylle. Viiksikko tuli samalla kyydillä. Hänet vietiin kotiin. Olimmeko tietämättämme tuominneet sadoille rikollisille rangaistuksen sijaan palkinnon. He ovat suunnitelleet monimutkaisen fraktaalin, jonka vihdoinkin saavat jäljentää laserilla peltoon. Kokoonnuimme tutkimaan aiempia tapauksia. Öistä mylvettä. Kynsiä. Jotain katosi sohvan alle, ja rangaistus alkoi
76
Hän tapasi nauraa pää taakse heitettynä ja ratsastaa herrasmiehen satulassa. Kreivitär Østergaard – villahuopiin ja turkiksiin käärittynä – tarttui lujasti penkkiin, kun taas paronitar Scavenius nojasi hymyillen mieheensä. Hänet tunnettiin koko Helsingørissä kauneudestaan: sopusuhtaiset kasvot, aistikkaat huulet, jäänsiniset silmät ja kastanjanpunaiset kiharat, joita hän piti sopimattoman löysästi kiinni. ”Kenelläkään palvelijoistamme ei ole asiaa Julbocken Silke Brandt Suom. Ensin en nähnyt mitään tavallisesta poikkeavaa, mutta sitten luulin erottavani hahmon, joka tasapainoili mahdottoman kapealla reunuksella. 77 K ylmä ja pimeä määrittelevät maailmani, ja poistun siitä harvoin. Päivän viimeisessä, utuisen sinisessä valossa, Kronborg seisoi edessämme – valtavat vallihaudat ja metrin paksuiset muurit, joiden yläpuolella linna kohosi niin mahtavana ja valtavana, että saattoi luulla niemen vajoavan mereen sen painon alla. Ja kuten hänkin, rouva Scavenius saattoi puhua asioista niiden oikeilla nimillä muiden vain kuiskiessa suljettujen ovien takana. ”Tuolla! Mikä tuo on?” hän huusi osoittaen mahtavaa läntistä tornia. Punaisten nahkavaljaiden pienet kulkuset helkkäsivät iloisesti ja eläinten musta karva höyrysi. Jos olisin ollut mies, olisin epäilemättä itsekin etsinyt keinoja valloittaa hänet rakastajattarekseni. ”Silmämme pettävät meitä”, kreivitär päätti. Polkumme johti leveässä kaaressa kohti Kronborgia. Me kaikki nojasimme eteenpäin. Oli hämmästyttävää, ettei hän ollut vielä joutunut mihinkään julkiseen skandaaliin: ehkä hänen huomattavasti vanhempi aviomiehensä tiesi, miten pahin estettiin. Kreivi Østergaard kumartui äkkiä eteenpäin. Teemu Korpijärvi NOVELLI. Tuo talvi oli epätavallisen kylmä. Koko Seelanti oli lumivaipan peitossa, ja meri oli harmaa ja raskas, aivan kuin se olisi ollut jäätymässä. Olimme lähteneet ajelulle, pakkanen rapisi rekemme jalaksissa, ja parivaljakkomme kaviot heittivät jääpaloja ja lunta perässään. Korkeimmasta tornista loisti majakan valo, joka pyyhki säännöllisesti pimeän talvisen meren ja kaupungin värikkäiden rakennusten ylitse. Lisäksi epäilin, että kreivitär Østergaard kutsui paronittaren hauskanpitoon vain lievittääkseen pitkästymistään – kuin hovinarrin. Muistelen kaihoisasti pientä joulujuhlaamme vuonna 1863: Scaveniuksen pariskunta ja isäntämme Østergaardit olivat olleet läheisiä ystäviä nuoruudestaan lähtien, mutta minä olin tutustunut heihin vasta hiljattain. Kalasatamassa, jossa oli värikkäästi maalattuja veneitä, orit haistoivat lopulta tallin ja heittäytyivät hurjaan laukkaan – kelkkamme lensi jään yli kohti linnoitussaarta
Hämärässä ja indigon keltaisessa valossa hahmo hädin tuskin erottui seinästä. ”Se oli traaginen mutta väistämätön onnettomuus. Uskollinen taloudenhoitaja Agnete Michelsdatter siirsi nahkaiset nojatuolimme aterian jälkeen takan ympärille sekä tarjoili kardemummakakkusia ja tomusokeroituja saksalaisia piparkakkuja. Kreivi Østergaardin kakkulat huurtuivat boolista, mikä antoi hänestä hetkeksi sokean oppineen vaikutelman. ”Koska olemme jo nähneet kuningas Hamletin haamun rintavarustuksilla”, kreivitär sanoi kahden naisellisen siemauksen välissä, ”meidän pitäisi aloittaa kierroksella kummitustarinoita.” ”Tiedän legendan, joka ei ainoastaan perustu tositapahtumiin, vaan liittyy myös tähän linnaan”, aloitin. Oli yö, kun myrsky lopulta puhkesi.” Pihka räiskähti takassa. Vanha paroni Scavenius, joka oli ollut tähän saakka tyystin vaiti, siirsi painoaan kuin olisi yhtäkkiä tuntenut olonsa epämukavaksi. Sen hevosenkenkien rajut, rytmikkäät iskut kiinnittivät hetkeksi huomiomme, ja kun käännyimme taas kohti linnoitusta, en nähnyt enää mitään liikettä. ”Ehkä on aika ottaa punssia,” sanoi paronitar Scavenius. Tasan viisikymmentä vuotta tähän päivään.” Kreivi puhalsi ilmaa halveksuvasti, mutta hän ei kyennyt katsomaan minua silmiin. ”Jos me jo näemme asioita siellä, missä niitä ei ole.” Tutkimme vielä hetken muurin taisteluvarustuksia, reunalistoja ja ikkuna-aukkoja, mutta Kronborg lepäsi yhtä hiljaa kuten tavallisesti, ja hetkeä myöhemmin reki jyrähteli pihatien jäisillä mukulakivillä. Ankara talvimyrsky, kova merenkäynti ja ehkä kokematon mies ruorissa – olisi ollut suorastaan ihme, jos tuon kokoinen laiva olisi selvinnyt kapeasta väylästä muurien suojaamaan satamaan.” ”Se on yksi versio tapahtuneesta”, sanoin. Pöytään oli katettu myös punssia, karpalokermalla ja rosmariinilla höystettyä lämmintä savukinkkua, savustettua purotaimenta ja punajuurta. Mutta nyt olin varma, että siellä oli jotain miehen kokoista, jotain, jonka massiivinen vartalo liikkui hämmästyttävällä ketteryydellä. ”Tarinani kertoo kolmimastokuunarin uppoamisesta Helsingørin edustalla. Kalastuslaivasto palasi satamaan varhain iltapäivällä. Mutta on toinenkin: että myrsky oli jo aamusta ilmoittanut tulostaan länsirannikolla Storebæltin yllä. ”Viihdyttävää tähän asti”, sanoi rouva Scavenius. ”Tämä tuskin on kuitenkaan mikään kummitustarina.” ”Ei vielä”, vastasin ja otin kulauksen boolia. Pöydällä paloi punaisia kynttilöitä, ja teekannu oli laskettu havujen päälle. Rouva Scaveniuksen posket punoittivat, kun hän järjesteli brokadimekkonsa röyhelöitä ennen kuin istuutui, ja siinä hän näytti aristokraattisemmalta kuin kreivitär itse. 78 tehdä siellä mitään korjauksia – varsinkaan keskellä talvea!” Ilman kiikareita emme voineet erottaa, kuka vaaransi henkensä jäisellä seinällä, vai oliko se vain aistiharha. Kaksi halkoa kaatui kipinöitä heittäen. ”Versio, jota kaikki kaupungissa kertovat ja josta he ovat sanasta sanaan yhtä mieltä. Yksi rekeä vetävistä hevosista liukastui ja löysi jälleen tasapainonsa. Hänen molemmat kätensä olivat boolilasin ympärillä ja hänen granaattikoristeensa loistivat takan valossa. ”No”, hän sanoi, ”Kronborg on paikka, jossa kuninkaalliset muinoin istuivat – totta kai tämän paikan ympärillä on synkkiä salaisuuksia.” ”En puhu kuninkaista ja ruhtinaista, vaan jostakin, mikä tapahtui vain viisikymmentä vuotta sitten. ”Se ei ollut mikä tahansa laiva, vaan kuunari …”. Muurissa olevat kalteroidut ikkunat aukesivat mustina, ja minun oli karistettava ajatus siitä, että siellä iät ja ajat vangittuina olleet ihmiset kummittelivat ristikoiden takana elottomine katseineen. Rommi veti tuliviivan kurkkuuni. Se oli joulukuun kahdentenakymmenentenäensimmäisenä päivänä vuonna 1813…” ”Tarina on hyvin tunnettu”, Østergaard keskeytti minut. Kreivitär oli nojannut pullean vartalonsa kaikkein mukavimpaan nojatuoliin ja levittänyt villahuovan polviensa päälle. Kun tallimestari oli tervehtinyt meitä kumartaen ja ryhtynyt irrottamaan höyryäviä hevosia, löysimme itsemme takkahuoneesta, jossa loimusi vilkas tuli ja jonne oli katettu juhla-ateria. Kuljimme ensimmäisen portin läpi ja liu’uimme vallihaudan reunaa sisävallien suuntaisesti
Sen täytyi johtua tulen kajosta, päätin silloin. Hän kätteli kumartaen pitkää herrasmiestä. ”Täsmälleen näin”, sanoin. Aallokko ja laivan liike estivät häntä saamasta tarvitsemaansa lepoa, ja kun tuuli voimistui, hän tuli merisairaaksi. Hänen hiuksensa – suorat, kuten lappilaisilla – olivat harmaantuneet, ja hänen silmänsä olivat voimakkaan meripihkan keltaiset. Oveen koputettiin uudelleen, ja Agnete astui huoneeseen. Paronitar nauroi, hieman liian kimeästi. Hän oli kreiviä yli päänmitan pidempi. ”Se oli kirottu alus”, paroni Scavenius puuttui asiaan hieman liian kovalla äänellä. Uden Jord oli lähtenyt matkaan kahta kuukautta aiemmin, ja aluksella oli kapteeni Teglbrænderin vaimo, joka oli vakavasti sairas. ”Kolmimastoinen kuunari”, jatkoin kertomustani, ”ei ollut mikään muu kuin pahamaineinen kuunari Uden Jord. ”Kaksi stuerttia, jotka olivat soutaneet kuunarille, kuolivat pian sen jälkeen, oletettavasti salaperäisissä olosuhteissa.” ”Totta kai, salaperäisissä!” kreivi sylkäisi ja sytytti piipun. Niinpä vainaja pysyi koko matkan ajan vanhan laivan ruumassa, ja oletettavasti onnettomuudet alkoivat siitä: laivapoika putosi isomastosta kannelle ja ruhjoutui. Agnete astui sisään kulhollinen makeisia ja karahvi konjakkia mukanaan. ”Aivan oikein”, vastasin. Hänen tilansa heikkeni selvästi, ja hänen kerrotaan kironneen laivan ennen kuin kuoli kuumeeseensa seuraavalla viikolla. ”Kaikki ovat siitä samaa mieltä. Kun he palasivat, toiset saivat kuulla, että Uden Jord olisi liikkeellä vain puolella miehistöllä.” ”Ja ruumis lastiruumassa”, paronitar Scavenius lisäsi. ”Rakas herra Falkenskiold!” Paronitar huudahti ja syleili vierasta unohtaen kaiken säädyllisyyden. Navigointivirhe, epäonnistunut suuntima.” ”No, maissa oli todistajia”, sanoin. Ihmettelin, lähtisikö hän jollain verukkeella huoneesta, mutta hän jäi istumaan paikalleen. Teglbrænder kieltäytyi hautaamasta häntä mereen. ”Ikävä mainita, mutta päämakuuhuoneen eteisessä on jälleen kerran vesilammikko. ”Tutkimme asian heti, kun juhlakausi on ohi.” Tuulenpuuska ravisteli ikkunaa kuin osoittaakseen, että luonnonvoimat saattaisivat tunkeutua linnaan milloin tahansa. Hän teetti arkun, ripotteli ruumiin päälle sammuttamatonta kalkkia ja kääri sen purjekankaaseen. Veri oli kohonnut hänen kasvoilleen, hänen poskensa hehkuivat. ”Paroni Sören Falkenskiold pyytää anteeksi viivästystä”, hän esitteli vieraan. Eräs matruusi lensi mereen lepattavasta liinasta, kun hän reivasi keulapurjetta. Loppujen lopulta olimme esitystuulella ja otimme kaiken tilaisuutena nähdä omituisia asioita. Höyrylaiva, jonka he kohtasivat myöhemmin Ystadin eteläpuolella tyynessä säässä, lähetti kaksi stuerttia veneellä viemään laivaan juomavettä ja muonaa. Itse näin lätäkön siellä vasta tänä aamuna …” Kreivitär Østergaard keskeytti hänet heilauttamalla kättään. 79 Koputus ovella keskeytti minut. Paroni Østergaard nousi, samoin rouva Scavenius. ”He lausuivat, että Helsingørin kaupungin raatimiehet pelkäsivät taikauskoisesti, että Uden Jord saattaisi tuoda kirouksensa mukanaan kaupunkiin …” ”… ja ruumis olisi saatettu jopa laskea hautausmaahamme”, paronitar lisäsi sattumanvaraisen tuntuisesti. Jopa huonolla näkyvyydellä sen punaiset mastot ja valkoinen runko erottuivat Öresundissa. Se mitä seuraavaksi tapahtui, oli yksinkertaisesti onnettomuus. ”Kuningas Hamlet kummittelee seinillä ja jättää likaisia kengänjälkiä kaikkialle!” ”Viallinen salpa tai vuoto kattotiilien välissä”, kreivi sanoi painokkaasti. ”Viattomien ihmisten traagisista kohtaloista ei pidä punoa kauhutarinoita”, sanoi kreivitär, joka oli tuijottanut ajatuksiinsa vaipuneena takkaan. Villapusero, raskas huopatakki ja nahkahousut saivat hänet näyttämään metsänvartijalta, mutta hänen asentonsa paljasti henkilön, joka odotti tottelevaisuutta. Tulija näytti olevan vieras kaikille muille paitsi paronittarelle. ”Madame”, hän sanoi pehmeästi kreivittärelle. Hänen miehensä oli hiljaa, otti. ”Käännymme syyllisten puoleen.” Käytävältä kuului vaimennettuja ääniä
Raapimista, voihkaisun. ”Kävimme tutkimusmatkalla soihtujen kanssa, sillä kynttilät eivät olisi riittäneet läpäisemään pimeyttä. Hän ei tuntunut vaikuttuneelta vaimonsa hillittömästä käytöksestä vaan poltteli vaiteliaasti ja kuunteli emäntäämme. Tämän kammion löysimme kyllin helposti, mutta emme huonetta, josta mekanismin olisi voinut kytkeä käyntiin. ’Kunniani kautta, kaikki mitä kerron, on totta!’ hän tapasi sanoa.” Paroni Scavenius selvitti kurkkuaan kohteliaasti. Mitä voisi odottaa. 80 kulauksen konjakkia ja katsoi verhotun ikkunan taakse, jossa ei ollut mitään nähtävää. ”Parhaani!” Rouva Scavenius rikkoi äänekkäästi hiljaisuuden. Seuraavaksi kuulimme rutisevan äänen, kuin kivi olisi liikkunut kiveä vasten, ja kauhistuen, että joku oli saattanut näkymättömän mekanismin käyntiin, ryntäsimme uloskäynnille. En olisi totisesti arvannut, että olit niin varomaton …” ”Hölynpölyä”, kreivitär Østergaard vastasi. ”Ne on sittemmin muurattu umpeen, mutta lapsuutemme päivinä tapasimme leikkiä siellä piilosta.” Loin huomaamattoman silmäyksen paroni Scaveniukseen. Kahlehdittuina heidän oli taisteltava rottien kanssa vedestä ja leivästä. Agnete katsoi meistä sivuun, kun hän asetti kaksi lautasellista kinkkua ja pasteijoita pienelle tarjoiluvadille. Carlsson kertoi, kuinka monen selkä ja raajat väännettiin sijoiltaan piinapenkissä. ”Me saatoimme toivoa ketjuja ja luita, muttemme löytäneet mitään sellaista. Niiattuaan hätäisesti hänkin poistui huoneesta. Juuri ennen kuin saavutimme ylimmän askelman – ja olin itse jäänyt joukon viimeiseksi – tunsin jotakin jääkylmää selässäni. Ryntäsimme pimeyden halki kuvitellen, että käytävä muuttui yhä kapeammaksi, vaikka olimme jo jättäneet kauhujen kammion taaksemme. Se oli kylmempää kuin talven kangistamat muurit tai jäätynyt järvi. Se ei varmasti ollut mistään eläimestä lähtöisin. Pelkäsimme, että se, minkä olimme kuulleet murisevan aiemmin, tukkisi tiemme. Kreivitär jatkoi: ”No, eräänä talvi-iltana vanha Carlsson kertoi meille, että levottomuuksien ja sotien pimeinä vuosisatoina merkittävä määrä vankeja suljettiin Kronborgiin. Kerran satuimme umpikujaan ja meidän oli palattava takaisin omia jälkiämme. Kiiruhdimme kohti päivänvaloa. Vain kapeat raot seinissä, joiden syvyyttä soihtujemme valo ei paljastanut, vahvistivat, että Carlsson oli puhunut totta.” ”Toivon, ettei tarinasi johda veriseen päätökseen”, sekaantui paroni Scavonius. ”Meille tarjotaan näitä samoja herkkuja tornihuoneessa. ”Sellaiset kauheudet hirvittävät minua, ne kuuluvat taakse jääneisiin aikakausiin.” ”Ei suinkaan”, kreivitär vastasi siemaisten punssiaan ja puraisten palasen kanelikeksistä. Henkilökuntaamme kuului tuohon aikaan vanha tallirenki, jolle toimme salaa tupakkaa – ja hän palkitsi meidät tarinoilla. Sitten kompuroimme. Ja sitten kerrottiin, että erään pitkän ja kapenevan käytävän päässä olevan huoneen seinät voitiin puristaa yhteen niin, että kaikki sisällä olevat tulivat murskatuiksi. Kuvittelimme näkevämme etäisyydessä sinertävän kajastuksen, kuin virvatulen, ainoastaan paljon suuremman. ”Todellinen kummitustarina liittyy käytäviin tämän linnan perustuksissa”, kreivitär rikkoi hiljaisuuden. ”Me olimme lapsia vanhassa linnassa. Alhaalla on todellinen sokkelo ja muurit ovat niin paksut, että äänet häviävät heti ensimmäisen mutkan takana. Jokin seurasi jäljessämme, mutta viimein pääsimme pohjakerrokseen johtaville kierreportaille. Hän tarjosi käsivartensa paronittarelle ja merkillinen pariskunta poistui huoneesta. Neuvonpitomme ei siedä viivytystä.” Puhuteltu kumarsi suuntaamme ja sipaisi ohimoaan kahdella sormella, metsästäjien tapaan. Kun tuijotimme merkintöjä, kuulimme äänen käytävän toisesta päästä. Mutta löysimme kapealta peräseinältä raapustettuja viestejä. Kohotimme soihtumme, mutta niiden valo ylsi vain lyhyen matkaa pimeään. Niitä oli vaikea erottaa, ja ne saattoivat olla avunpyyntöjä tai vakuutuksia syyttömyydestä. ”Te pistitte henkenne alttiiksi tuolla alhaalla vanhan hullun horinoiden tähden. Kuka hyvänsä poika olisi tehnyt samoin.” Scavenius nyökkäsi mietteliäästi ja vajosi hiljaisuuteen
Ei kukaan meistä rohjennut kommentoida tapahtunutta. Valo paloi koko yön. Hänen kasvonsa punoittivat ja katseensa oli lasittunut. Pian päivälleen ja tunnilleen puoli vuosisataa sitten Uden Jord törmäsi laiturin muuriin. Olisi ollut sääli jättää ne kokeilematta – ja tämä on suuresti rikastuttanut elämäämme.” Paronitar hymyili hänelle kiintymyksellä ja painoi suukon hänen poskelleen. Hänen vaimonsa perääntyi kohti ovea, yhä lähemmäs rakastajaansa, joka seisoi vartioivan veistoksen lailla etäällä hälystä.. Paronitar kirkui. Kreivitär kaatoi itselleen hiukan punssia, pikku lusikan kilahdellessa lasissa. Kuka tietää …” Säpsähdimme kaikki äänekästä kolkutusta. ”Teidän isänne syyllistyivät murhaan taikauskosta. Tarina kapteenin vaimon kirouksesta, että laiva tappoi vähintään yhden miehen kulkemaansa sataa mailia kohti, eivät ole mitään muuta kuin merimiesjuttuja.” Sallin ruumiini paljastaa häivähdyksen todellisesta muodostaan: suolavesi tihkui ihostani kastellen korsetin, alushameet ja silkkimekon, vuotaen nahkaisten saappaiden saumoista matolle. ”Ihastuttavaa!” sanoin. Kreivi nypläsi mansettiaan. Onnettomuuden syynä ei ollut mikään ohjausvirhe – raatimiehet olivat määränneet Kronborgin majakan sammuttavaksi. 81 valoisaan ja lämpimään keittiöön, jossa sammutimme soihtumme äimistyneen palvelusväen tuijottaessa. Ovi temmattiin auki, ja paronitar Scavenius pyyhälsi sisään kylmän ja kostean puhurin saattelemana. Tuona hetkenä, jonka ei olisi pitänyt voida johtaa mihinkään muuhun kuin melkoiseen skandaaliin, paroni Scavenius nousi ja sanoi jalomielisesti: ”Näytät virkistyneeltä, kultaseni. Scavenius kaatoi vaimolleen hiukan brandya. Helsingørin kaupungin vanhimmat olivat tosiaan sen taikauskoisen pelon vallassa, että kirous siirtyisi heidän kaupunkiinsa, mikäli se tarjoaisi kuunarille sataman tai turvapaikan. Tuijotimme häntä. Hän oli hengästynyt. ”Kohtasimme filosofisissa piireissä. Istu alas, olemme olleet liian pitkään vailla seuraasi. ”Muutaman minuutin kuluttua tornin kello lyö yhtä. Tähän saakka merkityksellinen yksityiskohta katastrofin yöstä on kuitenkin jäänyt paljastamatta.” Nyökkäsin paronitar Scaveniukselle. ”Kuinka rohkenet. Lordi Falkenskiold …”, hän osoitti sanansa merkilliselle vieraalle, mutta puhuteltu pysyi seisaallaan ja vaiti varjoissa oven lähellä. Ja niin kuunari Uden Jord purjehti sokeana kapeaa väylää, joka johtaisi pelastavaan satamaan.” ”Järkyttävää parjausta!” mylvi Østergaard. En vielä tänäkään päivänä tiedä varmuudella, oliko se vain eloisan mielikuvituksemme tuotetta vai … Emme kuitenkaan enää koskaan palanneet noihin maanalaisiin käytäviin.” ”Lapsellisen mielen sanotaan olevan”, Scavenius vastasi, ”yhtä vastaanottavainen kuin koirien tai kissojen aistit – ja että sen olisi mahdollista nähdä esteettä tuonpuoleisiin maailmoihin. Erotin tulen kajossa ohimennen hänen ankaran profiilinsa, silmiinpistävän terävän leuan ja meripihkasilmien kimmellyksen, sitten hänen täytyi jälleen kääntää päänsä syrjään. Rapu löysi reittinsä kutrieni lomasta, ja tiesin, että silmäni olivat käymässä sameiksi kuin hukkuneella ruumiilla. Tuona iltana keskusteltiin Wollstonecraftin ja Godwinin teksteistä – ja me kumpikin löysimme yhteisen intohimon romantiikan vallankumouksellisista ajatuksista. ”Katson uteliaiden kasvojen piiriä”, hän sanoi. ”Harvoin törmäämme tilanteeseen, jossa on tarpeen selittää pientä järjestelyämme – olemme hyvin hienovaraisia.” Hän nyökkäsi Østergaardeille. Kuten mikä tahansa toinen!” ”Ei”, sanoin rauhallisesti ja kohdistin sanani koko joukolle. Hän selvitti korostetusti kurkkuaan. Østergaardin pariskunta hyppäsi pystyyn yhtä jalkaa – mies tarttui hiilihankoon ja hänen vaimonsa vain seisoi siinä, kädet suunsa edessä. Hänen brokadimekkonsa etumus oli huolimattomasti nyöritetty ja hiuksensa yhtä sekasotkua, aivan kuin hän olisi yrittänyt järjestää kampauksensa aamulla vain jokusella hiusneulalla. ”Ehkäpä voin siis päättää tarinani.” Otin taskukellon mekkoni taskusta ja naksautin sen kannen auki. ”Osuitte varsin oikeaan oletuksessanne. Paroni Scavenius tuijotti minua, hievahtamatta
Jörg Kleudgen. Niihin oli sidottu punaisia nauhoja ja vaskisia kelloja. • Uden Jord oli historiallisen tanskalaisen purjelaivan nimi, joka tarkoittaa ”Ilman maata”. Rikinkeltaiset meripihkasilmät hohtivat tulen kajossa. Julbocken – kuten slaavilainen Leshy tai kelttiläinen Cernunnos – luultavasti myös edusti metsän jumalan kaltaisia suojelijoita. Hän on yhtä vanha kuin pohjoiset metsät, vuosituhansia laivaani vanhempi. Hengitätte merta, jaatte aterianne taimenten kanssa ja liitytte vaiteliaan grönlanninhain seuraan sen matkatessa pohjoisen jäiden alla.” Ojensin käteni. Toim. Hänen ruumiinsa oli muuttumaton, mutta hänen päänsä muoto oli nyt pitkänomainen – mustat, karvaiset pukin kasvot, joiden yllä pari vääntyneitä sarvia kaareutui taakse. 3. Joshin Penumbra 3 ja Faber & Faber Lontoossa. • Kolmimastoinen täysrikattu laiva Grace Harwar, rakennettu 1889, romutettu 1935: Kirjailija ja elokuvantekijä Alan Villiers, joka oli jonkin aikaa kansipoikana aluksella, levitti tarinaa, että laiva tappoi merimiehen jokaisella matkallaan siitä lähtien, kun kapteenin sairas vaimo kirosi sen ennen kuolemaansa laivalla. Tornin kello löi ensimmäistä tuntia ja Kronborgin herrat haukkoivat henkeään kuin olisivat hukkumassa kuivalla maalla. ”Mutta saatte pitää minulle seuraa Uden Jordilla purjehtien yhdessä miehistön kanssa sinimustissa syvyyksissä. Thor, Ukko, Perkunas, Perun). 82 Silke Brandt on saksalainen kirjailija Helsingistä. Hihani kätkössä pieni mustekala hapuili tietään ulos. Hänen tärkeimmät genrensä ovat spekulatiivinen realismi ja historia, kauhu, SF/dystopia ja erotiikka. Hän on työskennellyt markkinoinnissa, journalistina ja ammattimaisena kansimiehenä purjelaivoilla. Hiljaa Østergaardit ja paroni Scavenius seurasivat minua kuunari Uden Jordin hylylle, ja siitä lähtien olemme taittaneet maailman merien valottomia syvyyksiä levän peittämien purjeiden ja ratkenneen rikin alla.. 2021, Blitz-kustantamo. Itse asiassa Grace Harwarilla sattui hyvin vähän onnettomuuksia. • Tarinan ensimmäinen saksankielinen alkuperäisjulkaisu: Cthulhu Libria Neo #3: Dunkle Weihnachten. S. ”En ole täällä tappaakseni”, kuiskasin äänellä, joka toi mukanaan aavistuksen laineiden kuiskeesta hiekalla. T. Tumma meri sisälläni ärjyi kiukusta kylkiluitani vasten, jylisi ohimoideni takana, suolavesi pisaroi sormenpäistäni, valui hiuksistani alas mekkoani. Brandt rakastaa kilpailupurjehdusta. • Kronborgin kidutuskammiot – mukaan luettuna huone, jonka seinät voitiin puskea toisiaan vasten – on esitelty dokumentissa Ghost Hunters International, S02, E20: ”Hamlet’s Castle”. ”Rouva on minun suojeluksessani”, hänen äänensä jylisi pukin suusta. Hänellä on yli 40 julkaistua tekstiä (novelleja ja esseitä), julkaisijoina mm. sija Vincentin kauhupalkinnossa 2020 / 2021. Me lähdimme Kronborgista tuona kuuttomana jouluyönä ja muutamaa hetkeä myöhemmin takkahuone seisoi hylättynä: punssi oli edelleen lämmintä laseissaan, halot räsähtelivät punahehkuisina. Miespuolinen pukki liittyy pakanoilla ukkosmyrskyihin ja ukonilmaan Itämeren alueen maissa (esim. Kuulin kreivitär Scaveniuksen nyyhkivän – kenties epätoivosta, ehkä helpotuksesta. Nyökkäsin kuitenkin hyväksyvästi ja annoin kummankin mennä menojaan – minulla ei ollut mitään, millä olisin voinut vastustaa Julbockenin valtaa edes tänä vuosipäivän yönä. SciFi Channel, USA 2011. ”Vie muut mennessäsi.” Pienet kellot helisivät kirkkaasti aina, kun hän liikautti päätään. Hän siirsi massiivisen muotonsa itseni ja paronittaren väliin. https://silkebrandt.weebly.com Huomioita • Julbocken, siis Yle-pukki, tunnetaan nykypäivän Tanskassa olkinukeista, mutta se (kuten protoindoeurooppalainen, sittemmin slaavilainen jumala Perun) juontaa juurensa eläin-/ihmishybrideihin, jotka liittyivät valoon, ukonvasamiin, tuleen, aurinkoon, elämään ja himoon. Vaikka Krampuksella on Saksassa samankaltaiset juuret ja se demonisoitiin samaan tapaan kristinuskoisten toimesta, eteläisen Saksan tai Alppien alueen perinteet eivät ole identtiset. Falkenskiold astui esiin varjoista katkaisten tieni. Käännyin kohti ovea varmana siitä, että he olisivat pakotetut seuraamaan jäljessäni
Käänne yksityiskohtineen on yhtä herkullinen kuin linnan tarjoilut. 83 N ovelli rysäytti minut taitavasti aurinkoisesta kevätpäivästä 1800-luvulle ja yläluokkaisten tanskalaisten rekiretkelle. Jo novellin ensimmäinen lause vihjaa, että tarinan kertojassa on jotain outoa. Novelliarvio, Kosmoskynä 3/23 Julbocken Joanna Heinonen. Kunnes aterioinnin jälkeen tulee aika kertoa kummitustarinoita. Miljöö Kronborgin linnoineen antaa myös osviittaa siitä, että nyt ollaan goottilaisen kertomuksen äärellä. Minulle tämä oli ennen kaikkea tarina tekojen seurauksista, jotka voivat kantautua sukupolvelta toiselle niin kuin ylisukupolviset traumat tekevät. Tekstin tyyliin kuitenkin sopii, että henkilöitä puhutellaan vain sukuja arvonimillä, joten ongelma saattoi olla täysin tämän lukijan keskittymiskyvyssä. Sen sijaan henkilöhahmoihin jouduin lukumatkan varrella palaamaan ja tarkistamaan kuka kukin oli. Novellin kertojan oma tarina uponneesta Uden Jord -kuunarista kuitenkin keskeytyy milloin toisten vähättelyyn, milloin ylimääräisen meripihkasilmäisen vieraan saapumiseen. Ympäristön moniaistiset yksityiskohdat, kuten pakkasen rapina ja nahkavaljaiden kilisevät kulkuset, vetivät minut välittömästi sisälle tarinaan. Kiinnostavat faktat Julbockeniin liittyvistä asioista sitovat novellia suurempaan kontekstiin ja houkuttelevat etsimään aiheesta lisää tietoa. Mutta kun hänen kertomuksensa saa viimein päätöksensä, valkenee niin lukijalle kuin muillekin hahmoille, että kertoja on tullut hakemaan heitä mukaansa uponneeseen kuunariin. Hyvä novelli, kuten Julbocken, toimii sellaisenaan, mutta arvostan, että lukijalle tarjotaan myös mahdollisuus syventää lukukokemustaan. Kertoja kuljettaa tarinaa eteenpäin minä-muodossa ottaen silti pitkään miltei ulkopuolisen tarkkailijan roolin. Suomennoksen kieli on tarkkaa, kaunista ja elävää
R. Tällä hän viittasi siihen, Kova vs. Otetaan esimerkiksi juuri J. Tarinat noudattavat maailman lainalaisuuksia ja faktoja. Maailmassa vaikuttavat velhot. R. Kovassa maailmassa tiedetään jatkuvasti missä mennään. Tuloksena oli hengästyttävän suuri maailma, jonka yksityiskohdat on mietitty tarkasti. Maailman kehittämiseen on kaksi näkökulmaa: kova ja pehmeä maailmanluonti. Tolkien itse käytti termiä ”secondary creation”, toissijainen luominen. 84 F antasiatarinaa varten tarvitaan paikka, jossa hahmot elävät ja jossa taikuus toimii (jos tarinassa on taikuutta). Kovassa maailmanluonnissa pyritään selittämään mahdollisimman paljon. Mahtisormukset ovat olemassa kauan ennen tarun alkua. Kovassa maailmanluonnissa tarina nähdään alisteisena maailmalle. Kahta muuta velhoa, Alataria ja Pallandoa, ei tarinassa näy. Maailma on riippuvainen historiasta, jota varten rakennetaan kalenteri ja historiankirjat. R. Tolkienin eepos Taru sormusten herrasta. Kaikki, mitä tarussa tapahtuu, perustuu Tolkienin kirjoittamaan taustaan. Näin oikeiden työkalujen valinta tulee helpommaksi ja kirjoittaja voi rauhassa keskittyä maailmansa elävöittämiseen. Jokaisen fantasiakirjoittajan tyyli on omanlaisensa. Tarussa sormusten herrasta velhoja mainitaan kolme: Gandalf, Saruman ja Radagast, joista kaksi ensin mainittua ovat päähenkilöitä ja Radagast tärkeä sivuhenkilö. Jos maailma luodaan kovalla tavalla, on kirjoittajan muistettava tarkistaa faktat kirjoittaessaan. He ovat kuitenkin olemassa. Maailman luominen tuntuu monesti turhauttavalta, varsinkin jos luotavaa on paljon. R. pehmeä maailmanluonti ARTIKKELI Mixu Lauronen. Maailman rakentaminen on riippuvainen tarinan tai tarinoiden logiikasta ja skaalasta. Tolkienin Keski-Maa. Taikuuden alkuperä ja mahdollisuudet selostetaan juurta jaksain. Kova maailmanluonti Malliesimerkki kovasta maailmanluonnista on J. Se kietoutuu paitsi tulevaisuudessa myös menneisyydessä maailman lakien ja historian ympärille. Morialla, joka tarinassa on pelkkä raunio, on rikas menneisyys. Joskus jopa tyyli saman kirjailijan eri tarinoiden välillä on erilainen. Kirjoittajan on hyvä sisäistää kovan ja pehmeän maailmanluonnin erot. Tolkien vietti maailman parissa vuosikymmeniä. Mitä kovempi maailma, sitä enemmän sääntöjä on muistettavana. Lukija osaa odottaa ratkaisuja ja toimintatapoja. Hän kehitti paitsi historian ja maantieteen myös kielet. Niiden lähestymistapa tarinoihin on erilainen, ja molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Tarinoiden sisäinen logiikka noudattaa luonnonlakeja
On tiedettävä kaikki faktat, jotka liittyvät tarinaan. Kovana kehitetty maailma avaa lukijan eteen kuvakirjan, jota on helppo lukea. Oikealla tavalla käytettynä kova hahmonluonti tuo mainion lopputuloksen (josta Keski-Maa on erinomainen esimerkki). Vaarana on, että kirjoittajana rikkoo jotain olemassa olevaa. New York Public Library, 1832 1959. Kirjoittajan kannalta kova maailma on hankala, etenkin jos kirjoittaa johonkin olemassa olevaan maailmaan. Täysin omaperäinen maailma vaatii valtavasti selostamista lukijalle, joka on pudotettu suoraan keskelle outoa mytologiaa ja maantiedettä. Tämä on yksi kovan maailmanluomisen suurimpia kompastuskiviä. Maailma on täynnä valmiita mytologioita, joista lainata. Tarinan on noudatettava maailman sisäistä logiikkaa ja historiaa. Pääosassa on koko valtava maailma. Tarinat kairaavat tähän suunnattomaan historiaan pieniä reikiä, joiden kautta nähdään yksittäinen tarina. KeskiMaahan ei voi tuoda uusia olentoja kovinkaan helposti. Miksi kehittää iso, tuhoisa hirviö, kun lohikäärme ajaa saman asian. Kun lukija astuu kovalla tavalla luotuun maailmaan, hän astuu keskelle olemassa olevaa historiaa, keskelle yhteensopivaa maailmaa. Kovassa maailmanluonnissa tarina on vain yksi keino esitellä maailma. Kaiken täytyy tapahtua sisäisen logiikan mukaisesti. Kaikelle on selityksensä, kaikelle on syynsä. Miksi keksiä oma metalleja ja kiveä rakastava kansa, kun kääpiöt ovat olemassa. Peliä pelatessa ei pelata Keski-Maata, vaan siihen perustuvaa uutta maailmaa. Kaikkea ei kovassa maailmanluonnissakaan tarvitse keksiä itse. Keski-Maa antaa myös hyvän esimerkin maailman rikkomisesta. Tarinan raamit ovat selkeät ja perustukset vakaat. Kirjoittaja tietää, missä mennään, muttei onnistu välittämään sitä lukijoille. Keski-Maa-roolipelissä voidaan pelata taikuutta käyttävää velhoa, joka ei ole yksi viidestä, mikä ei ole yhteensopivaa Tolkienin näkemyksen kanssa. On kuin matkustaisi ulkomaille. Kova maailma on iso rakennus, jossa ei ole ulko-ovia. Tarussa sormusten herrasta ei loppujen lopuksi ole kyse mahtisormuksen tuhoamisesta vaan palasesta KeskiMaan historiaa. Kova maailmanluonti auttaa immersiossa, tarinaan uppoamisessa. Lisäksi lukijalla on jotain tuttua. Se on sovitettu myös roolipeleiksi. Toisaalta kovaan maailmaan on vaikeaa lisätä omia yksityiskohtia, koska aina on vaarana, että rikkoo jotakin olemassa olevaa. Lainaamalla säästää paljon aikaa ja vaivaa. 85 että ihminen luo maailman kuten Jumala aikoinaan on luonut meidän maailmamme
On helppoa luoda tarina, jossa on fantastisia elementtejä. Tarinaan voidaan tuoda uusia elementtejä. Rowling esimerkiksi kehitti maailmansa mytologiaa sitä mukaa, kun tarvitsi. Tarinassa vilisee mitä ihmeellisimpiä olentoja, joiden alkuperää ei selosteta mitenkään. Siepin nappaamisesta saa 150 pistettä. Maailma on sille alisteinen. Ne vain ovat. Tällainen kehitys tuntuu luontevalta. Käytänpä itseäni esimerkkinä. Tämä on täysin päinvastainen lähtökohta kuin kovassa maailmassa tapahtuva tarinan kairaaminen olemassa olevaan maailmaan. 86 Pehmeä maailmanluonti Pehmeässä maailmanluonnissa yksityiskohtia tuodaan mukaan sitä mukaa, kun niitä tarvitaan. Kolmessa ensimmäisessä elokuvassa (episodit 4–6) maalattiin maailmaa sitä mukaa kun edettiin. Omien tarinoiden luominen on yksinkertaista. Nykyisin se on täynnä historiaa, olentoja ja maailmoja. Pehmeänkin maailman täytyy olla sisäisesti looginen. Kirjoittajalle pehmeä maailma on aarreaitta. Rowling kehitti Harry Potteriin urheilulajin huispaus, jossa saadaan pisteitä heittämällä palloja maalitolppien päässä olevien renkaiden läpi. Se on pehmeiden maailmoiden viehätys. Moni tarina on alkanut pehmeänä mutta muuttunut edetessään kovemmaksi ja kovemmaksi. Sisäiset ristiriidat vähentävät monilla tarinaan uppoutumista. Maailman luonut on jättänyt runsaasti aukkoja, jotka voi tilkitä omalla tarinalla. Tällainen tapaus on esimerkiksi juurikin Harry Potterin maailma. Rowlingin Harry Potter -tarinat. Pehmeä maailma kirjoittaa omat sääntönsä, mutta sääntöjen on oltava johdonmukaisia ja järkeviä. Mainioita esimerkkejä pehmeästä maailmanluonnista ovat Hayao Miyazakin Henkien kätkemä ja J. Se ei riko tarinan maailmaa millään tavalla. Katsoja saa luoda päässään oman mytologiansa, omat tarinansa. Iso osa Henkien kätkemän viehätystä on se, että siinä tapahtuu asioita, joille ei ole selitystä. On kuitenkin mahdollista rakentaa immersiivinen maailma, jota ei ole rakennettu loppuun asti valmiiksi. Jokainen fantasiamaailma alkaa yhdestä tarinasta. Kultainen keskitie Onneksi kuitenkin on olemassa näiden kahden lähestymistavan välitila. Pehmeässä maailmassa ei tarvitse pelätä rikkovansa jotakin. Tällaisesta esimerkkinä on George Lucasin Tähtien Sodan maailma. Lukijalle täytyy antaa tunne, että kirjoittaja tietää, mitä on tekemässä. Jos siis joukkueesi on yli 150 pistettä tappiolla, on järkevämpää estää vastapuolta saamasta sieppiä kuin siepata se itse. Siitä se sitten laajenee, kun tarinoita ja ”On helppoa kuvitella uusia jumalolentoja Henkien kätkemään”. Jokainen tarina rakentaa lisää taustaa. Ihan mitä tahansa ei sellaiseen voi lisätä. On kuitenkin tiedostettava, että monelle lukijalle pehmeään maailmaan on vaikeampaa uppoutua kuin kovaan maailmaan. Tarinan aukot haittaavat keskittymisessä. Tämä on pieni yksityiskohta mutta ärsyttää minua jostain syystä vietävästi. Maailmaan lisätään palanen sieltä, toinen täältä. K. Pehmeässä maailmanluonnissa tarina on kaiken ytimessä. On helppoa kuvitella uusia jumalolentoja Henkien kätkemään. Pelissä on myös sieppi, jonka nappaamiseen peli päättyy. Hän ei luonut kieltä tai historiaa, hän loi tarinan. Toisille tarinan ristiriidat ovat isompia kuin toisille
Heille sopii kova maailmanluonti silläkin uhalla, että yksityiskohtia tulee koko ajan lisää, eikä tarinoita tule sen takia yhtään. Myös Suomesta löytyy mainio esimerkki: Jaconia. Kovin monimutkaisissa tai suurissa maailmoissa onkin hyvä olla jokin auktoriteetti, joka päättää, mikä maailmaan oikeasti kuuluu ja mikä ei. Se on Petri Hiltusen alun perin sarjakuvissa esittelemä maailma. Hiltunen on yhä ylin auktoriteetti, mutta muiden on mahdollista lisätä asioita maailmaan. Vuonna 1989 Thieves' World jäi tauolle, mutta vuosina 2002–2004 ilmestyi kaksi antologiaa lisää. On myös mahdollista käyttää metodia, joka ei itselle ole ensisijainen. M ar ia G an do lfo. Viime kädessä asia selviää vain kokeilemalla. Maailma alkaa olla valmis julkaisua varten. Kirjoittajien, jotka haluavat saada heti valmista, kannattaa kokeilla pehmeää maailmanluontia. yksityiskohtia tuodaan lisää. Jokaisen fantasiaa kirjoittavan on päätettävä maailmansa luomistyyli. Useiden novellien ja raapaleiden lisäksi hän on julkaissut runoja ja roolipeliseikkailuja. Mixu aloitti suunnittelemaan fantasiamaailmaa 1980-luvulla ja on vetänyt siinä pitkän kampanjan. Impulsiivinen kirjoittaja saattaa lisätä harkintaa kehittämällä maailmaa kovan metodin kautta, ja yksityiskohdissa vellova voi saada uutta potkua pehmeän metodin kautta. Ennen pitkää yksityiskohtia on niin paljon, että pehmeä maailma muuttuu kovaksi. Jokainen julkaistu teos vie Jaconiaa lähemmäksi kovaa maailmaa. Nykyään maailmaan liittyvät myös roolipeli Praedor ja useat novellikokoelmat ja romaanit, jotka jokainen tuovat maailmaan oman lisänsä. Maailmaan on kirjoitettu myös romaaneja ja roolipeli. On ihmisiä, jotka rakastavat yksityiskohtia. Uusien yksityiskohtien lisääminen tarkoittaa mahdollisia ristiriitoja jo olemassa olevan maailman kanssa. Harva maailma on syntynyt alusta asti useamman henkilön yhteistyönä. Yleensä tämä auktoriteetti on maailman ensimmäisenä luonut kirjoittaja. Tällainen on Robert Lynn Asprinin vuonna 1978 ideoima Thieves' World. 87 Mixu Lauronen on pitkän linjan kirjoittaja ja maailmanrakentaja. Maailmaan ilmestyi ensimmäinen antologia 1979, ja kymmenen vuoden aikana niitä tehtiin yhteensä 12 kappaletta
Punainen myssy sojottaa ylöspäin ja tontun parta tärisee. Siivoan asunnon, kutsun tontun syömään. Sinä tiesit sen etukäteen, sanon tontulle. Minä olen sen leikki. Kukaan ei ole leiponut. Kun kävelen olohuoneeseen, minun täytyy vetää tonttua lattiaa pitkin. Leipätaikina on valunut kulhosta pöydälle. Tunnen sen kynnet pyjamani läpi. Tohveleissa on tuttu haju. Se murjottaa näin. Tonttu makaa sohvalla selkä minuun päin. 88 Kun tulen kotiin Roskat haisevat keittiössä. Se jää siihen roikkumaan. Arvasin sen. Se oli yksi jumppatunti. Yöllä herään, kun tonttu istuu vatsani päällä. Käännän niitä, ja niistä putoaa kakkaa lattialle. Olin pois vain pari tuntia työpäivän jälkeen. RAAPALEITA. Se ei puhu mitään. Sen keltaiset silmät hehkuvat. Tonttu on näköjään käynyt asioillaan. Se hyppää esiin nurkan takaa, kun menen ohi. Se tulee pöytään vasta, kun minä lähden pois. Ensin tonttu vaanii minua. En voi liikkua, en pääse pakoon. Ne painuvat ihooni. PÖÖ! se huutaa kovalla äänellä ja nauraa. Nostan roskapussin eteiseen ja otan tohvelini. Se haluaa leikkiä. Sitten tonttu hyökkää kiinni jalkaani. Se tuijottaa minua. Menen tontun luo ja silitän sen selkää. Se pyyhkäisee käteni pois vihaisesti. Tonttu on välillä hassu ja söpö. Lopulta tonttu löytää pallon ja juoksee sen perässä ympäri asuntoa. Myöhemmin tonttu on hyvällä tuulella Illalla tonttu unohtaa, että se oli vihainen minulle. Se hymyilee onnellisesti
Se nukkuu hyvin sikeästi. Satu Leisko. Päätän odottaa, että tonttu nukahtaa. Yöllä unessa olen vedessä. Se katsoo minua, kun häkki uppoaa veteen. Työnnän häkin veteen. Ajan järvelle ja peruutan auton laiturille. Se vapisee ja raapii häkkiä. Matkalla tonttu herää. Siirrän häkin autoon ja lähden ajamaan. Vajoan pohjaan, kukaan ei auta. He näkevät tontun söpön myssyn ja ison parran. He eivät tiedä tontusta mitään. Tontun silmät ovat suuret ja siniset. Vesi on kylmää ja sameaa. Ihmiset tuijottavat meitä kadulta. Nostan sen kuljetushäkkiin. Näen tontun ilmeen mielessäni uudelleen. Kotona on rauhallista. 89 Olen alkanut pelätä Mietin jatkuvasti, mitä tonttu tekee seuraavaksi. Kerään tontun tavarat pois, pesen taas tohvelini
Kohderyhmiä ovat esimerkiksi kehitysvammaiset, muistisairaat, suomen kielen opiskelijat tai henkilöt, joilla on lukivaikeus. 90 Mitä selkokieli on. Nämä muutokset on esitettävä tarinassa niin selkeästi, että selkolukija varmasti pystyy seuraamaan tarinaa. Kaunokirjallisuudessa selkokieli tarkoittaa tavallisesti seuraavia asioita: Tarina on lyhyempi, kuin yleiskielinen tarina ja siinä on maltillinen määrä henkilöhahmoja. Selkokieli on kielimuoto, joka on helpompaa kuin yleiskieli sanaston, sisällön ja rakenteen osalta. Lauserakenteet ovat tavanomaisia tai helppoja, eikä mukana ole esimerkiksi lauseenvastikkeita. Osalla selkolukijoista on heikko tekninen lukutaito, jolloin lukeminen vaatii aina paljon työtä ja ponnistelua. Hankalat sanat on selitetty tai niiden merkitys tulee varmasti selväksi tekstistä. Päivätyössään hän on suomen kielen opettaja. Satu Leisko on kirjoittanut kuusi selkokirjaa, joista neljä on selkofantasiaa tai selkoscifiä nuorille lukijoille. Määrä on kasvava. Elokuussa 2023 ilmestyy Leiskon ensimmäinen yleiskielinen romaani Ihmisenhaltija sekä selkokielinen novellikokoelma Salaperäisiä tarinoita, jossa hän on toimittajana. Tuleva novellikokoelma sisältää muutamia selkoraapaleita lisää.. Nämä Kosmoskynän selkokieliset tontturaapaleet ovat ensimmäiset koskaan suomeksi julkaistut selkokieliset raapaleet. Selkokielestä hyötyy suuri määrä ihmisiä: Vuoden 2019 arvion mukaan 10% Suomen väestöstä eli noin 650 000?750 000 ihmistä tarvitsee selkokieltä. Sanasto on melko tavallista ja yleisesti käytettyä. Kirjoittajan täytyy myös huolehtia siitä, että kerronnassa ei ole suuria aukkoja eikä nopeita tai useita siirtymiä tapahtuma-ajassa ja -paikassa. Selkokieli on suunnattu ihmisille, joiden on vaikea lukea yleiskieltä
91 K ulttuuriyhdistys Korpin kokoama Herra Swanin sanoja siivekkäille -antologia kerää synkkäsävyisen kokoelman tarinoita linnuista. Hanna Ristosen novellissa Ylin kerros uhanalainen lintu on suljettu häkkiin, konservoitu huoneeseen, jossa käy tuskin kukaan muu kuin sitä hoitava mies ja suojaamaton nainen, joka määrätään näkymättömänä siivoamaan kyseistä kerrosta. Sen kerronta on nokkelaa, ja sitä kannattelevat osioiden väliset ennakoinnit, jotka koukuttavat lukijan vihjauksillaan tulevasta. Saarisen taiturimaisen sujuva, tiivis novelli tutustuttaa lukijan kartanoon, jonne on koottu entisiä taiteilijoita täyttämään eläimiä, säilyttämään niiden muoto osaksi Maan suurta arkistoa. Antologian päättävä Toni Saarisen nimikkonovelli vie ajatuksen kaikista pisimmälle tavoittaen jotakin hyvin inhimillistä, ihmisen halun säilöä ja pysäyttää katoava. Lintu jää enimmäkseen taustalle, ja keskiössä sen sijaan on ihmisten jakautuminen tässä dystooppisessa maailmassa kahteen terveysryhmään, suojattuihin ja orjan asemaan syntyviin suojaamattomiin, joilla on ihossaan rakkuloita. Mutta missä menee raja. Ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen ja lajien häviäminen leikkaavat teemoina läpi antologian. Novellin alku Herra Swanin sanoja siivekkäille -antologiassa sukelletaan syviin vesiin KIRJA-ARVIO (Kulttuuriyhdistys Korppi, 2022). Mitä häviäville lajeille tulisi tehdä. Herra Swanin sanoja siivekkäille ehdottaa, että ei voi ja antaa ymmärtää, että kyse on novellin maailmassa laajemmasta ilmiöstä. Mukana on viisi lintuaiheisen kirjoituskilpailun novellia sekä neljä Korpin jäsenten kirjoittamaa novellia. Luovuus on elämän antava voima, ja maailma ilman sitä on kova ja eloton. Pakottaa kutistamaan mielikuvituksensa ja suuntaamaan luovuutensa vain ja ainoastaan yhteen, ylhäältä saneltuun asiaan. Nimensä antologia on saanut Toni Saarisen voittajanovellin mukaan. Eläimet, joilta keskuksessa viedään henki säilömistä varten, vertautuvat ihmisiin ja maailmaan ilman taidetta. Voiko taiteilijoita kahlita. Novelli onkin luettavissa vahvana kannanottona taiteilijuuden puolesta. Minäkertoja raportoi uudesta tulokkaasta: herra Swanista, fantasiakirjailijasta, joka ei ota sopeutuakseen
Me.” Tästä on kysymys parvessa. Marta on palkattu kommunikoimaan unitilassa uhanalaisten lintujen kanssa osana niiden pelastusoperaatiota, ja mitä enemmän hän sitä tekee, sitä ohuemmalta tuntuu raja hänen ja linnun välillä. Juju ei ole juonen yllättävyydessä, vaan vääjäämättömässä lopussa. Antologiaan kuuluu myös yksi selkonovelli ja yksi säenovelli. Keskellä metsää olevaan mökkiin puolisoaan paennut Oona saa apua lähistöllä asuvalta vanhukselta, joka ei turhia kysele. Novelli on muutenkin vahvatunnelmainen, ja oikealla hetkellä tuleva pahaenteinen korpin varoitus on kaikessa symbolisuudessaan järisyttävän hieno. Linnun ja velhon mielten yhteensulautuminen, velhon äkillinen kaipuu mereen ja lentämiseen lokin hahmossa on kuvattu oivaltavasti ja hauskasti. Peritty peilipiironki, muutto ja kummallisesti laatikossa koliseva esine. Rikkomalla rajoja ja pitämällä toisesta huolta syntyy jotakin uutta ja kaunista. Pirja Hyyryläisen Parvi on koskettava aloitusnovelli, tarina parisuhdeväkivallasta selviämisestä, paosta, oman yhteisön muodostumisesta ja siitä, miten parvessa on voimaa. Novellissa käydään mahdottomalla mahdotonta vastaan. Noira Martiskaisen mieleenpainuva novelli Tietämisen tapoja luo jatkumoa lintujen kanssa keskustelulle ja kurkottaa unen kautta kohti linnun tietoisuutta. Kyseessä on myös antologian ainut novelli, jossa ei ole lintuja, vaan muita siivekkäitä. Helena Wareksen Bongarin lintukeitaassa päästään esipuheessa lupailtuun kauhuun. Linnun kysymys ”Minne sinä haluat että minä niitä lapsia teen?” on kysymys, joka ilmastokriisin alla polttelee entistä useampaa nykymaailman nuorta. Novelli alkaa kuin perinteinen urbaanilegenda konsanaan. Kolmen käden taputuksessa mennään myös huumorin puolelle. Velhojen väliset keskinäiset juonet eivät aivan pidä otteessaan, mutta Aikioniemen kirjoitustyyli yhdessä humoristisen otteen kanssa pelastaa paljon. Kuolemaaiheesta huolimatta tämä on antologian kevyimpiä novelleja. Se on lähtökohdaltaan hyytävä kertomus emoksi kutsutusta olennosta, joka hyssyttelee Jacobia tämän äidin pudottua jäihin. Hyyryläinen on luonut heille oman erityisen tapansa puhua, jossa sanoja on vähän, mutta jossa jokainen sana on sitäkin merkityksellisempi. Mutta Jacob ei halua toista äitiä. Meresmaan hitaasti avautuvasta Myrskytuulen korennoista päällimmäisenä välittyy empatia ja huoli rakkaasta. Mutkattomuudessaan ja vähäeleisyydessään vanhus on elävän lämminsydäminen ja sympaattinen. Emo suostuu pelastamaan äidin, mutta hintana on, ettei Jacob saa koskaan sanoa sanaakaan tai kaikki raukeaa.. Se kiteyttää linnun ja ihmisen samankaltaisuuden ja osoittaa inhimillisyyden. Ihastuttavinta novellissa on kuitenkin tapa, jolla Oonan hoitamien ihmissieluisten lintujen kommunikointi on kuvattu. Voiko unelmaansa vastustaa. 92 luo lupaavasti jännitteitä ja mysteerin tuntua, mutta loppua kohti tarina ohenee, eikä vastauksia tipu. Ajatuksena on tavallisesta länsimaisesta tieteestä poikkeava ajatus, että sielujen välinen kommunikointi ylittää lajien välisen kuilun. Tuula Aikioniemen Kolmen käden taputuksessa velho onnistuu puolestaan siirtämään oman tietoisuutensa kuoleman hetkellä täytettyyn lokkiin ja herättää samalla lokinkin eloon. Lintu ei halua paritella, ei tuoda uusia lintuja elämään vankeudessa maailmassa, jossa luonnollista elintilaa ei ole. Tarina etenee mehukkaasti, ja novellin tehoa vain lisää tietoisuus siitä, mihin juoni on todennäköisesti menossa. S. Toinen teoksen kauhunovelli, Satu PiispaHakalan Emot, toimii hieman samalla tavalla. Satu Leiskon Satu Paralinnusta toimii antologian valonpilkahduksena, kun taas J. Minä. Jäljelle jää toive pakenemisesta ja pako, jossa kohtalot kietoutuvat yhteen. ”Minä voisin olla sinun äitisi. Samoin novellin yhteenkokoava loppukaneetti ”Sinä. Novelli kutoutuu yhteen toisen antologian läpi kantavan teeman kanssa: sielun. Minä osaisin”, hahmo lupailee
Kirja on kustantajalta saatu arvostelukappale. Synkkyydestään huolimatta antologia on selvästi koottu lämmöllä, joka välittyy sen esipuheesta ja lopun kirjoittajaesittelyiden rennosta otteesta. Osa novelleista jää tarinan tasolle, kun taas parhaimmistoon lukeutuvat herättelevät ajatuksia sielusta, maailman tilasta ja taiteesta. Sukellusta sulkien sekaan ei voi kuin suositella, kunhan lukija on varautunut myös syvempiin vesiin. Anna Annala. 93 Antologian linnut toimivat siltana suurempiin teemoihin
Säkeet ovat tyyliltään yksinkertaisia eivätkä sisällä monimutkaisia runojalkoja tai pitkällistä tulkintaa vaativia kielikuvia. Koko korttipakka huojuu, kun Iinan äiti ilmoittaa lähettävänsä tämän kesäksi isän luokse maalle. Historiallisista fantasiakirjoista tunnetun J. Kouluarvosanoja pitäisi sitä varten korottaa. Meresmaa: Dodo, Khimaira ja Kerberos KIRJA-ARVIO (Myllylahti, 2020–2022). 94 D odo, Khimaira ja Kerberos – kolme tarunhohtoista olentoa, kolme niihin samaistuvaa nuorta. Vanhoillinen suomenvenäläinen perhe painostaa Saraa lääketieteen opintoihin, vaikka hän haluaisi mieluummin valokuvata. Toisinaan teksti leikittelee typografialla: sanat karkailevat sivun keskiosasta kohti marginaaleja tai tipahtavat edelliseltä riviltä seuraavalle ilmaisemaan kertojan tunteen voimakkuutta. Hän ei ole kertonut vanhemmilleen suhteestaan toiseen tyttöön. Vielä enemmän huolenpitoa vaatii Dodo, kaivoskaupungin hämäristä löydetty luonnontieteellinen ihme. Trilogian tarina on jaettu otsikoituihin runoihin, joissa näkökulmahahmo kuvailee tapahtumia ja omia tuntojaan yhden aiheen sisällä. Khimaira (2021) ja Kerberos (2022) jatkavat Dodon tarinaa Iinan elämän avainhenkilöiden näkökulmista. Kovin kokeellisia asetteluita kirjoissa ei kuitenkaan ole, joten ne ovat vähemmän runoja lukeneellekin helposti ymmärrettävissä. Kerberoksessa Tuukka käsittelee masennustaan ja sen taustalla olevia tekijöitä, kuten kipeää perhetilannetta ja pitkään kyteneitä ajatuksia omasta seksuaalisuudestaan. Säeromaanit kuljettavat tarinaa runonsäkeillä kertovan proosatekstin sijaan. Koulu jää kuitenkin usein välistä, sillä Iinan masentunut poikaystävä Tuukka tarvitsee kannustusta päästäkseen aamuisin ylös sängystä. J.S. Meresmaan nykyaikaan sijoittuva säeromaanitrilogia kertoo nuorten tulevaisuudenhaaveista, suhdekuvioista ja oman identiteetin löytämisestä. Dodon (2020) päähenkilö on yksinhuoltajaäidin kasvattama Iina, joka haaveilee eläinlääkärin ammatista. Trilogian ensimmäinen osa Dodo voitti vuonna 2020 Blogistanian Kuopus-palkinnon ja oli Topelius-palkintoehdokkaana. S. Khimairan päähenkilö on Iinan toinen seurustelukumppani Sara. Iinan isä on raitistunut alkoholisti, jota hän ei ole tavannut vuosiin
Tuukan vanhemmat loistavat poissaolollaan, sillä äiti on kuollut ja isä muuttanut Espanjaan. 95 Oman paikan löytäminen ja kivinen polku kohti aikuisuutta ovat nuortenkirjallisuudelle tyypillisiä teemoja. Säeromaanimuoto tuo masentavien aiheiden rinnalle raikkautta. Masennus on konkreettisempi ulisevana helvetinkoirana kuin pään sisällä möyrivänä möykkynä.. Yksinäisyys onkin toinen trilogian kantavista teemoista. Iinan säkeet ovat suoria ja kertovia, ja niitä värittävät erilaiset populaarikulttuuriviittaukset ja puhekielen sanat. Ympäröivältä yhteisöltä ei heru ymmärrystä. Kirjojen niminä ne kuvastavat kutakin näkökulmahahmoa: sukupuuttoon kuollut dodolintu muistuttaa Iinan eläinrakkaudesta ja halusta suojella ympäristöään, Khimaira kuvastaa Saran sisällä solmuun sotkeutuneita tunteita ja Kerberos esittää Tuukan masennusta, jonka hän pelkää ennemmin tai myöhemmin avaavan portin tuonpuoleiseen. Vain parin ydinaiheen valitseminen kuhunkin kirjaan olisi auttanut syventymään niihin tarkemmin ja tuonut hahmojen pohdinnoille lisää syvyyttä. Iina, Tuukka ja Sara eivät sovi yhteiskunnan asettamiin seksuaalisuuden ja parisuhdemuodon normeihin, minkä lisäksi heillä on menneisyyden ihmissuhdetraumoja käsiteltävänä. Iina, Tuukka ja Sara muodostavat keskenään polyamoriakolmikon, jota Sara kuvailee khimairaksi. Iinalla on etäinen yksinhuoltajaäiti ja pettymyksen tuottanut alkoholisti-isä, kun taas Saran perhesuhteita kiristävät synkkä salaisuus ja kovat vaatimukset. Kolmikosta runollisin on ehdottomasti Sara, joka rakastaa venäläisen Anna Ahmatovan runoutta. Ne ovat nuorille ajankohtaisia ongelmia, joihin voi saada tukea kirjallisuutta lukemalla. Dodo, Khimaira ja Kerberos ovat temaattisia tehokeinoja, jotka sitovat kirjat tiukemmin toisiinsa. Hahmot pukevat ajatuksenvirtansa säkeiden muotoon. Tuukka taas on vuohimaisen tyyni persoona. Keskeiseksi nousee lähestyvän aikuisuuden mukana tuleva ymmärrys siitä, että vanhemmatkin ovat yhtä lailla keskeneräisiä, jopa rikkinäisiä ihmisiä. Tarunomaiset olennot voi tulkita tiukasti symbolisina. Jokaisesta trilogian päähenkilöstä jää mieleen selkeä oma ääni. Iina näkee maailmassa paljon epäoikeudenmukaisuutta, jota vastaan hän käy kuin leijona. Niitä tulkitsemalla voi samaistua kertojan tunteisiin eri tavalla kuin perinteisessä proosatekstissä. Niiden avulla hahmot voivat ulkoistaa heille vaikeita tunteita ja kuvailla niitä vapaammin. Tuukan taustaan geologian opiskelijana viitataan luonnontieteellisillä vertauskuvilla. Kolmikko ei kuitenkaan tarkoita, että he olisivat yksi ja sama ihminen samoilla ongelmilla varustettuna. Nyt esimerkiksi Sarasta kertovassa Khimairassa käsitellään rasismia, vaativaa perhesuhdetta, kalvavaa syyllisyydentunnetta, nuorten tulevaisuudentoiveita, seksuaalisuutta sekä uuden seurustelusuhteen jännittävyyttä. Trilogian aikana Iina, Tuukka ja Sara auttavat toisiaan käsittelemään lapsi-vanhempisuhdettaan. Mytologia toistuu kaikissa trilogian osissa. Hänen säkeensä ovat lyyrisiä ja vilisevät viittauksia antiikin mytologiaan. Vanhempiaan ei pääse pakoon, vaikka kuinka haluaisi, sillä heidän vaikutustaan kantaa kaikesta huolimatta mukanaan. Välillä hahmojen ymmärtävä näkökanta ja anteeksiantavuus hätkähdyttävät, sillä kyse on heitteillejätön ja jopa henkisen väkivallan kaltaisista teoista. Raskaat aiheet uhkaavat hukkua toistensa sekaan, kun yhdestä huolenaiheesta hypätään seuraavaan muutamien kymmenien sivujen säteellä toisistaan. Yhteiselämä vaatii rajoista keskustelemista ja sopimista, mutta aina sisintä hiertäviä asioita ei voi käsitellä muiden kanssa. Tätä kautta nuorten sisälle kertynyt paha olo pääsee vuotamaan ulos ja tilalle kasvamaan uudenlainen, hyväksyvämpi suhde perheen kanssa. Kullakin kolmikon jäsenellä on korostuneen jännitteinen suhde vanhempiinsa. Hänen runonsa ovat rytmiltään tasaisia ja käyttävät hyväkseen toistuvaa rakennetta. Meresmaan trilogiassa kasvamisen teeman alle mahtuu useita vähemmälle käsittelylle jääneitä aiheita. Välillä kerronta kärsii kirjojen pituuden ja nopean tahdin yhdistelmästä
Kehotan tarttumaan trilogiaan etenkin, jos painii tai on jossain vaiheessa paininut omien ja ympäristön odotusten ristipaineen kanssa. Arvio on tuotettu Suomen Arvostelijain Liiton (SARV) myöntämällä apurahalla. 96 Trilogian ensimmäinen osa kuitenkin avaa tien vaihtoehtoiseen tulkintaan. Asiat järjestyvät, kun ihmiset jaksavat luottaa toisiinsa. 136 Dodo, Khimaira ja Kerberos on mahdollista lukea omina itsenäisinä kirjoinaan, mutta suosittelen kaikkiin tutustumista ilmestymisjärjestyksessä. Iinan ja Tuukan löytämä ja hoivaama Dodo on aivan oikea historiallinen olento, joka elää, hengittää ja ennen kaikkea tuhoaa kerrostaloasuntoa kappaleiksi. Trilogiana luettuna ne muodostavat kirjallisessa muodossa Iinan, Saran ja Tuukan polyamoriakhimairan, jossa jokaisella Nita Mäenpää henkilöllä on merkitystä sekä tasapainoisen kokonaisuuden osana että omana itsenään. Bileissä päätään aukoneelle tyypille hermostunut Sara kuvailee toimintaansa fyysisenä muodonmuutoksena: ”Mä olen Khimaira, syöksen suustani tulta, kynteni hirveät, muut kappaleiksi repivät ja piikkini myrkyllä tuikkaan niitä jotka ei ymmärrä tieltäni väistyä.” Khimaira, s. Perheen voi löytää myös omien verisukulaisten ulkopuolelta. Kun myöhempiä osia lukee tätä taustaa vasten, alkaa tarinasta löytyä maagisen realismin piirteitä. Kirjat on saatu arvostelukappaleina kustantajalta.. Meresmaan trilogia soveltuu sekä teemojensa että kirjoitustyylinsä puolesta monen ikäisille ja tasoisille lukijoille. Paljon kirjoja kuluttavat voivat keskittyä poimimaan säkeiden välistä sivutulkintoja ja piilomerkityksiä, kun taas harvemmin lukeville kirjat ovat nopeasti palkitseva lukukokemus. Sen kynnet kaivautuvat Iinan olkapäähän oikeasti eivätkä pelkkänä vertauskuvana vaatimusten repivyydestä. Kirjat käsittelevät surullisia aiheita, mutta lopullinen sanoma on lohdullinen
Pisteet muodostivat kirjaimia. 97 Säteet Vainaja oli täynnä lasersäteiden polttojälkiä. ”Lukon olisi parempi ruveta aukeamaan.” Poikani paiskataan lattialle. Valtakunnassa miljoonia pylväitä, verkotettu keskenään…. Viimeisiä sanoja?” ”Älä…” Pyyntö hukkui laukauksen alle. Ne optimoivat laserverkkoa tehotarpeen ja viestikuormituksen mukaan. – Niin, monet asiantuntijat ovat varoittaneet niiden kehittävän parviälyn. – Tekoälyt. – Sammutuskäsky on annettu, laserlinkkiyhtiön tekninen edustaja Wilson rauhoitteli. Olin omalla tavallani sairas, rikollisen sairas. Säikähdän, kun kassakaapin muistolukko raksahtaa ja hylkää muistoni. ”Yrittäkääpä vielä kerran”, mairea ääni kehottaa selkäni takana. Havainnoin jotain horroksen läpi. Isto Niemi RAAPALEITA. Hermostun ja menetän otteen muistosta. Joku puhui korvaani. – Hetkinen. Jokaisessa pylväässäkö on tekoälyjä. Harri Kovanen Muistolukko ei petä vaikka maailma sortuisi ympäriltä Muistan sen päivän avaruushissin huipulla. En usko hetkeäkään, että ampuisit.” ”Melkoinen luottamus sinulla.” ”Tiedäthän rangaistukset nykyään. Vai olimmeko surullisia, koska kaikki eivät päässeet mukaan. Otimme valokuvia ja vakuuttelimme toisillemme, että tätä hetkeä emme unohtaisi ikinä. Kaikesta varallisuudestamme huolimatta olimme saaneet luvan vain kahteen lippuun. Tavallisesti keskusterveyslaitoksen horroskaapeissa säilytettiin ihmisiä, joita ei vielä osattu parantaa. Lisää. ”TAPPAJA.” Voimalinjastoa oli käytetty murha-aseena. Tein illan toisen rikoksen, murron. – Tekoälyt kierrättävät voiman toista reittiä. Toinen. Ohjelmoin horroskaapin avautumaan neljännesvuosisadan päästä. Yli-insinööri Mastersonin innovaatio, Wilson nyökkäsi kohti ruumista. Lakien ohella luin ennusteita politiikan kehityksestä. Muistan miten painoin sormeni poikani ruskeisiin hiuksiin. Olimme huimaavan onnellisia. – Aivan. Suljen verestävät silmäni ja haron surua avaruushissin huipulta. Masterson kuitenkin vakuutteli johdolle, ettei vaaraa ole. Se ei pitänyt siitä. Pelkästä ihmisen vahingoittamisesta joutuu vuosien kidutusleirille.” ”Olen lukenut, mutta kosto on suloinen. Nostan anturikuvun ylös. Minut kloonattiin. Maapallo loisti suurena kaiken täyttävänä lumipallona. Tämä aine takaa sinun kloonauksesi epäonnistumisen.” Tunsin injektioruiskun käsivarressani. Hänen ruskeisiin hiuksiinsa painautuu aseen piippu. Niin kävi. Ohituskomennot voisi aina antaa käsin – Wilson vaikeni ja seurasi tarkastajan katsetta takilleen. ”Odotit lakien lieventyvät. Siksi saan lievän rangaistuksen kostostani. Toistinlaitteisiin kuuluu älymoduuli. Tarkastaja Miller katseli epäluuloisena viestija voimalinjan pylväsjonoa kukkulalla. Siinä paistoi laservalopiste. Oli nähtävissä rangaistusten kehittyvän kevyempään suuntaan. Horisontti kaartui mustaa taivasta vasten. Markku Herd Syvä uni ”Polvillesi!” ”Onpa iso revolveri
Persoonallisempaa on Sonsterin tapa yhdistää buddhalaista ja kristillistä maailmankatsomusta luomatta parodiaa tai yksioikoista kritiikkiä kummastakaan. Sonster sekoittaa valtavia ajatuksia ja äärimmäisen lyhyitä lukuja. E ntä jos kuoleman jälkeen voisi saavuttaa kaikkivaltiuden. Tässä kehyksessä niin olisi voinut vaivatta käydä. Lopputulos on vapaamuotoinen, käänteiltään arvaamaton ja vaikeasti luokiteltava spekulatiivishengellinen tarina, jossa minäkertoja liikkuu olomuotojen välillä ja kohtaa lukuisia poikkeuksellisesti eläviä ja kuolevia sieluja. Oppian-kustantamon julkaiseman 80-sivuisen kirjan lukee yhden tai korkeintaan kahden junamatkan aikana. Välillä kirjallinen vapaatyyli ja juonen osittainen tajunnanvirtamaisuus uhkaavat karistaa perästään, eikä varsinkaan vaivalloinen lopetus vastaa sitä, mitä alun perusteella olisi toivonut. 98 …kaivoin Luojan kuun kokoisen pääkallon esiin kuolleiden atomien mullasta. Tämä on eräs lähtökohta runoilija Tomi Sonsterin ensimmäisessä proosateoksessa, joka edustaa selvästi spekulatiivista fiktiota, vaikka lainaa lennokkaan tahtinsa ennen kaikkea runouden puolelta. Tyylillisesti Henkimaailman poliisi on leikillinen ja viihdyttävä kauhistuttavasta kannestaan huolimatta. Surreaali henkinen sodankäynti taivaallisissa sfääreissä taas saa minut muistelemaan Alejandro Jodorowskyn kohtuuttomuutta. Se tuo mieleen Jorge Luis Borgesin maagisen realismin – mutta vielä selvempi lähtöpiste olisivat Italo Calvinon monet ajatusleikit. Ihastuttavan paradoksaalista, että kosmisen mittakaavan avaruusoopperaksi äityvä synkkä seikkailu on näin kompakti ja minimalistinen. Ennen pitkää hän muun muassa muuttuu planeetaksi ja käy kapinaan itse Jumalaa vastaa. Toisin sanoen edes joitakin lankoja olisi voinut Tomi Sonster: Henkimaailman poliisi KIRJA-ARVIO (Oppian, 2022)
Lopulta kyseessä on se, millaisella olennolla pitää olla tuomiovaltaa kokonaisen Toni Saarinen universumin tasolla, mitkä lait saavat hallita olemassaoloa ja kuinka kosmisista rikoksista oikeastaan voi edes rangaista. Tällöin Sonster tuo hyvin esiin sen, että rikollisten lisäksi myös tuomarit ovat aina tuomittavina, tavalla tai toisella.. 99 sitoa yhteen. Joidenkin lakien armoilla kun Jumalakin toimii. Henkimaailman poliisin edetessä sen keskeinen rikoksen, rangaistuksen ja hyvityksen teema vaikuttaa välillä unohtuvan. Kirja ei kuitenkaan pyri käsittelemään vain toismaailmallisen poliisin ja uudelleensyntyvien sielujen välistä lainvalvontaa. Toisaalta päähenkilön kaltaisen erikoisolennon ei varmaan kannattaisi kertoa tarinaa kliinisemmin ja kaupallisemmin
Jos aiemmin sadun kantaaottavuus oli vielä tulkinnanvaraista, Gulliverin matkat -hatunnosto ainakin itselleni toimi vahvana lukuohjeena. 100 L eena Krohn tunnetaan spekulatiivisen fiktion ystävien keskuudessa ennen kaikkea nerokkaista ja haastavista teoksistaan, ehkä kaikkein parhaiten henkilökohtaisesta ikisuosikistani Tainaronista (1985). Äkseeraava kenraalitar syyttää pikkupiikaansa varkaaksi, ja piika toteaa itse, että hänen on parasta lähteä etsimään onneaan muualta. Harva sen sijaan edes tietää, että Leena Krohnin esikoisteos oli ympäristöaiheinen lastenkirja Vihreä vallankumous (1970). Kansikuvaan valitussa hylätyssä kaupungissa valomainokset vaativat edelleen kuluttajaa ostoksille, vaikka tuho on jo täydellinen. Kuvitus on tunnelmallinen ja tukee hyvin tarinaa. Piika kulkee maailman turuilla ja toreilla luutansa kanssa kolkuttamassa ovia, mutta löytää vain torjunnan ja sorron eri muotoja. Suuri yleisö taas muistanee Krohnin parhaiten Finlandia-palkinnosta, joka Krohnille myönnettiin vuonna 1992 esseenovellikokoelmasta Matemaattisia olioita tai jaettuja unia. Merkittävä osa Krohnin aiemman tuotannon kuvituksista on hänen sisarensa Inari Krohnin käsialaa, joten on kiinnostavaa nähdä kirjailijan oma visuaalinen näkemys. Teos on kirjailijan itse kuvittama. Heti toiseksi matka jatkuu Lilliputtien maahan. Luuta kertoo myös epäterveestä portinvartijuudesta. Riimitelty kertomus etenee alun jälkeen jouhevasti kohde kerrallaan, kunnes lopulta ympyrä sulkeutuu. Piika aloittaa työnhakunsa luolasta, jossa luolan hirmu nauttii sotkustaan eikä halua siivoojaa häiritsemään teutarointiaan. kirkonpaimen, jolle kelpaavat vain pyhää sanaa tuntevat, tehdas, jossa vain robotit tekevät työtä roboteille sekä uuden tien alta pakeneva metsä. Tämän jälkeen reitille osuvat mm. Leena Krohnin Luuta on terävä poliittinen satu. Piialla on mukanaan oma luutansa Leena Krohn: Luuta KIRJA-ARVIO (Teos, 2023). Kirjan lopusta löytyvän saatteen mukaan Krohn on kirjoittanut teoksen kodiksi kahdelle nukelle, jotka eivät mahtuneet hänen lapsenlapsensa nukkekotiin, mutta isovanhemman tarinoinnin alle kätkeytyy kahmalokaupalla pohjasävyjä. Nyt uusimman teoksensa myötä Krohn palaa juurilleen
Mutta taianomaista isoa luutaa ei ole, vaan meidän on jokaisen lakaistava oma palamme yhteisen paremman maailman toivossa. Se kellä on hallussaan kynän lisäksi luuta, on voittaja varma. Merkittävimmän työnsä piika tekee rannalla, yhteiseksi hyväksi kenenkään pyytämättä. Tie ihmisarvoiseen omaan paikkaan on silti pitkä, ja kulkee romahduksen ja itsemurhayrityksen kautta. Siinä riittäisi työmaata vaikkapa plutoonalle saati yhdelle hennolle luudanheiluttajalle, joka mietti: ”Taikaharjan jos omakseni saisin, niin tovissa tämänkin manttaalin puhdistaisin. Ei taistoon tarvita muuta.. Tämän voi tulkita toiveeksi, että kaupallisuuden riivaamaan taiteen ja koko yhteiskunnan kentälläkin Reetta Vuokko-Syrjänen saisi iso luuta laulaa, jotta maailmasta tulisi meille kaikille parempi paikka elää. Samaten kahvikannutalon rouva vaatii mahdottomia, ja vielä ranskaksi – hänelle ei tavallisen ihmisen osaaminen riitä. Siivousurakan lomassa luonnonhenki onneksi lohduttaa piikaa: ”Vaikka ihminen halpana työtäsi pitääkin yhä, se minulle töistä on tärkein ja paras ja pyhä. Sen varessa tanssien ehtisin kaikkialle eikä kuituisi maiseman kauneus mammonan alle.” Luuta on siis luettavissa sekä voimakkaana konsumerismin kritiikkinä että vallan väärinkäytön analyysina. Teoksen takakannessa lukuohjeeksi annetaan, että Luuta on kertomus ankarasta mieron tiestä, jota myös työnhauksi kutsutaan. Lukijaa muistutetaankin siitä, että kynän lisäksi tarvitaan aina luutaa. Kun sinua seuraan, jälleen ihmiseen uskon ja erotan uuden maailman, sen aamuruskon.” Teos onkin monella tapaa paitsi humanismin myös taiteen tekemisen ylistyslaulu. Viimeisessä luvussa piikakin pääsee asumaan mukavasti (ja tasa-arvoisesti!) lauhtuneen kenraalittaren kanssa ja kirjoittamaan omia muistelmiaan. Autiolla roskien peittämällä rannalla piika kohtaa matkansa ytimen ryhtyessään siivoamaan muiden sotkuja. 101 ja osaamisensa, mutta oppineen miehen taloon hän ei kelpaa ilman diplomia
Kauhua Leinosen novelli ei edusta kuin pinnallisella tasolla, vaikka sen julkaisu Kuiskaus pimeässä -lehdessä ehkä antaisi syyn olettaa niin. Novelli olisi hyötynyt vielä kierroksesta tiivistystä ja oikolukua. Juonta merkittävimpiä anteja ovat paitsi aiemmin kehumani tunnelma myös hienovarainen, Jenny Kangasvuo – Kirkasta ja hopeaa, enimmäkseen kohtalainen näkyvyys (Portti, 4/2021) hahmovetoinen huumori. Toni Saarinen Mikael Leinonen – Rutto (Kuiskaus pimeässä 2/2022) Kosminen Colosseum Novellin päähenkilö Härmä on arkeologi. Sellaiseen pyhään ja arvoitukselliseen, josta nykyaika on etääntynyt. Öisin itsensä kasaava kiviröykkiö on sopivasti salaperäinen, että se kiinnostaa lukijaa, vaikka mitään yllättävää juonenkäännettä tarina ei tarjoakaan. Meri on ajaton, ja parhaimmillaan novelli tavoittaakin pienen saaren kiehtovan tunnelman ja sen, miten lähelle menneisyys voi siellä tulla. Se on hyvä valinta tarinaan, jossa haetaan yhteyttä johonkin ajan virtaan, tai ehkä Perämereen, kadonneeseen. Samalla irvaillaan agraarielämän kliseille. Tämä ei haittaa, sen verran viihdyttävä tuokiokuva äkkiväärästi virnuilevaa kummaa on tarjolla. 102 Harvinaisempaa postapokalyptista lottopunkia edustava novelli on täpötäynnä omalaatuista maailmanrakennusta ja populaarikulttuuriviittauksia. Serafia Usvasilta. Pandemialla flirttailun sijaan keskiöön nousee pelkän ihmeen odotukseksi jähmettynyt olemassaolo. Vain tulevaisuuden merkityksistä tyhjentynyt viihde pitää päähenkilönsä, Väinämöisen, kiinni juuri yhtä tyhjässä todellisuudessa, jossa ihmisarvo on entistä enemmän tuurista kiinni. Kirkasta ja hopeaa, enimmäkseen kohtalainen näkyvyys -novellissa tätä yhteyttä korostetaan myös Härmän sukuhistorialla, joka sitoo hänet miljööseen paitsi työnsä myös perimänsä puolesta. Välillä tarina melkein tukahtuu viittausten paljouteen, mutta vyörytys on perusteltua. Suosittelen novellia erityisesti kaikille niille, jotka tahtovat ymmärtää, millaisia menneisyyden saloja kiviin voi kätkeytyä. Nykyisellään siinä on enemmän sanoja kuin tarinaa, mikä johtaa hienoiseen tyhjäkäyntiin. Arkeologin arkeen syvennytään ajoittain suorastaan akateemisella innolla, mikä näkyy varsinkin kaivauksien kuvailussa liiallisena tarkkuutena ja monotonisina kivija luu-sanojen toistoina
Hän livahtaa puutarhaan ja jättää portin raolleen kohtalokkain seurauksin. Hänen näkökulmastaan kasvitaikuudellinen puutarha avautuu samaan aikaan maagisen jännittävänä ja vielä lapsenomaisen tavallisena – Linnea ottaa monet eriskummalliset asiat tyynen rauhallisesti totena, kuten vain lapset osaavat. Eikä aivan niin kuin kuvittelisi. Tästä ja muutamista muista hyvistä elementeistä koostuvassa kauhutarinassa kivutaan kliimaksissa myös riittävän surrealistisille tasoille. Tarkempi oikoluku olisi ollut tarpeen. Lehvinkäisen lisäksi kasvihuoneita asuttaa kolhompi tyyppi, hirviömäinen Hiitolainen, joka ei ilahdu Linnean saapumisesta. Tammisto kirjoittaa vakuuttavasti nuoren ihmisen näkökulmasta, ja novellin persoonalliset hahmot ovat ilahduttavan moniulotteisia. Etsiessään ystäväänsä Aadaa kuudesluokkalainen Linnea eksyy puutarhan maille vahingossa esille jääneestä portista. Toni Saarinen Petri Järvinen – Potilas O (Kuiskaus pimeässä 1/2022). Kaisaniemen kasvitaikuudellisen lähes uneliaan pahaenteinen tunnelma ja nuori päähenkilö ovat hieno yhdistelmä. Hän haluaa uskoa heistä hyvää kaikista pienistä vihjeistä huolimatta. Lily Laine Terapeutin kuolema saa vaimon uppoamaan mystisen potilas O:n taustoihin. Laiminlyödyistä kotioloista tuleva Linnea Pihla Tammisto – Kaisaniemen kasvitaikuudellinen (Varjorikko 1/2022) reagoi Lehvinkäisen ja Hiitolaisen osoittamiin huomion ja ystävällisyyden murusiin vahvasti. Loppu parantaa kokonaisvaikutelmaa. 103 Tervetuloa rinnakkaismaailmassa sijaitsevaan Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan! Paitsi että Pihla Tammiston puutarha onkin kasvitaikuudellinen, ja siellä asustavat mitä mieltä kiehtovimmat salaperäiset kasvit sekä niiden hoivaajina yhtä lailla kummalliset henkilöt. Hän alkaa jopa toivoa voivansa jäädä kasvihuoneille auttelemaan kaksikkoa kasvien hoitamisessa. Novellin kasvava jännite ja jäytävä aavistus siitä, että kaikki ei ole hyvin, häilyvät juuri Linnean havainnointikyvyn laitamilla. Sitä ennen käydään läpi valitettavan epätasaisesti etenevää ja kuivia kohtauksia sisältävää tutkimustyötä. O-kirjain ja ympyrämuodot hallitsevat mielikuvia ja toistuvat eri tilanteissa viehättävästi. Potilas O:ta ei ole tarkoitettu niille, jotka haluavat loppunsa yksiselitteisenä ja nätissä paketissa. Päähenkilön keskustelu kuolleen miehensä kanssa oikeasti-tahi-vertauskuvallisesti on enemmän haitaksi kuin hyödyksi juonen jouhevalle etenemiselle. Alun säikähdyksen ja hankaluuksien jälkeen Linnea tutustuu illan aikana molempiin. Juonellisen harhailun päätyttyä novelli päättyy kylmänä ja liikoja selittelemättömänä. Linnea on kutkuttavasti juuri lapsuuden ja nuoruuden välimaastossa. Maailmojen välistä hyökkäävät lentävät sammakkomaiset olennot, joilta Linnean pelastaa kasvitaikuudellisen rakennusten suojaan ystävällinen vanha nainen, Lehvinkäinen
Tässä vaiheessa kuvailu saa myös elävyyttä ja eritoten henkilökuvaus herää aivan omalla tavallaan henkiin. Pyry Palermo Teemu Kivi – Et voi enää satuttaa ketään, Aleksis Kivi! (Portti 4/21). Tässä taas pelastetaan kansalliseepos. Sattuman kauttakin ne menevät juuri oikein. Se onnistuu myös yllättämään. Keskeiset elementit tuodaan lopetuksessa yhteen niin, että lukijana saatoin vain hymyillä. Taide innoittaa ja on merkittävä osa ihmiselämän runkoa. Varsinkin novellin lopetuksessa on saatu mainiosti esiin tunne, että aidosti hyviä asioita saadaan aikaan ikään kuin vahingossa. Pidin erityisesti taiteen ottamisesta yhdeksi isoksi elementiksi. Aleksis Kivi voi toki olla kliseinen henkilö valittavaksi tarinan keskiöön, mutta tässä se onnistutaan tekemään tuoreella tavalla. 104 Novelli on Tampereen Science Fiction Seuran julkaiseman Portti-lehden novellikilpailun vuoden 2021 voittaja, eikä syyttä. Ylipäätään aikamatkustustarinoissa mennään monesti suuntaan, jossa pyritään esimerkiksi estämään isoja poliittisia konflikteja. Aikamatkustus tuntuu tulevan olennaisella tavalla osaksi hahmokaaria. Lisäksi päähenkilöiden ollessa nuoria, yläastelaisia, heidän näkemyksensä värittävät tarinan kannalta herkullisesti myös aikamatkustuksen motiiveja. Novellissa on onnistuttu tuomaan siitä esiin jotakin olennaista. Alkuasetelman esittelyn jälkeen päähenkilön parhaan ystävän tullessa kuvioon mukaan tarina lähtee rullaamaan kunnolla. Parhainta antia novellissa edustavat henkilöhahmot ja huumori
Hän uskoi olemukseni todenmukaisuuteen ja jatkoi matkaansa. ”Minulla ei ole mitään varastettavaa”, mies sanoi. Halleittain tyhjää”, hän sanoi. Aloin huojumaan puolelta toiselle ja huusin kovaan ääneen: "Hähäää, moikka vaa, polliisiii! Miks sä tuijotat mua tolleen. Mies kääntyi lähteäkseen, mutta näin, ettei hän ollut luovuttanut. Tiesin rikkovani lakia, mutta en voinut jäädä miettimään sitä. Sitä riitti vain niille, jotka pystyivät pitämään muut poissa. Ilma oli täällä huonoa. ”Ei minullakaan. Hän ei ollut nähnyt toista ihmistä aikoihin. Hän yski kesken lauseenkin. Jatkoin huojumista ja olin tekohumalaisen askeleen lähempänä määränpäätäni, pahamaineisen selvinpäinkerho Veden enkeleiden kansainvälistä päämajaa. Imitaationi humalaisen mölinästä oli riittävä huijaamaan pienessä sievässä olevan poliisin. Tiesin tunteen, koska olin samassa asemassa. Juha Salmi RAAPALEITA. Eteeni ilmestyi poliisi. Ne pysyivät tyhjillään, koska niitä ei tuuletettu. Tilaa oli kaikille, mutta ei happea. Minun oli toimittava ja luotava illuusio syyttömyydestäni. Tämä on minun kellarini, etsi omasi”, sanoin. ”Täällä olisi tilaa molemmille. Löin miestä takaraivoon metalliputkella. ”Tämä on minun”, toistin terävästi. Kävelytyylini oli silmiinpistävän vakaa, ja olemukseni viestitti valtaisaa syyllisyyttä. Veeti Virtanen Elintila Muukalainen nosti katseensa. Minun oli päästävä karkuun. Tuhotun miljoonakaupungin alla oli kymmenittäin hylättyjä tunneleita ja varastoja. 105 Pakomatka aineiden vaikutuksille altistumattomana Kävellessäni pitkin Kaljalan pääkatua tunsin vastaantulijoiden painostavat katseet kehossani. Minä pystyin siihen. Mä vaan kävelin tässä, eikö se oo sallittuu, hä!?” Se toimi
TUTUSTU KOKO OPINTOTARJONTAAN! Verkko-opintoina mm. Kulttuurien tutkimuksen perusopinnot 25 op (etnologia, folkloristiikka, uskontotiede), Mediatutkimuksen, musiikkitieteen ja taidehistorian perusopinnot 25 op, Historian ja arkeologian perusopinnot 25 op tai yksittäisiä kursseja, East Asian Studies, alustavasti myös Johdatus maailmankaikkeuteen ja Astrobiologian peruskurssi. Kaikille kiinnostuneille ilman pohjakoulutusvaatimuksia. Ota yhteyttä: Mika Venäläinen mika.venalainen@paviljonki.fi Suuri määrä kirjailijoita paikalla! Uutuuskirjoja & messutarjouksia Samaan aikaan tunnelmalliset Viinimessut & Joulumessut! www.jklkirjamessut.fi LUOVAN KIRJOITTAMISEN PERUSOPINNOT 25 op, AINEOPINNOT 35 op Perusopinnot: Johdatus kirjoittamiseen 5 op, Tietokirjoittaminen 5 op, Proosan kirjoittaminen 5 op, Lyriikan kirjoittaminen 5 op, Draaman kirjoittaminen 5 op Turun yliopistossa ja opistoissa (tarjonta vaihtelee): Etelä-Pohjanmaan Opisto, Helsingin seudun kesäyliopisto, HEO Kansanopisto, Laajasalon opisto, Omnia Espoon työväenopisto, Paasikivi-Opisto, Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, Porin seudun kansalaisopisto, Päijät-Hämeen kesäyliopisto, Sastamalan Opisto, Tampereen kesäyliopisto. 106 Jyväskylän Kirjamessut 25.?26.11.2023 Paviljongissa! Laita syksyn inspiroivin tapahtuma kalenteriisi! Tahdotko näytteilleasettajaksi. Maksuttomia psykologian, ympäristötieteen, tietotekniikan, ohjelmoinnin ja tekoälyn kursseja. Avoimena yliopisto-opetuksena syksyllä 2023 www.utu.fi/avoin OPISKELE UUTTA, KEHITÄ OSAAMISTASI