Tutkimusten mukaan vanhempiin taloihin, joissa yleensä asuu ikäihmisiä, hissi lisää
itsenäistä kotona asumista 7-8
vuodella. Yleensä kerrostaloissa
ensireaktio hissin hankinnasta on kielteinen. Yksi talon asukkaista on Jorma Gröhn, jonka mukaan hyvän sijaintinsa ja hissin ansiosta asunto on nyt erinomainen.
Kiteen ensimmäinen
kerrostalo sai hissin
Kiteen ensimmäinen
kerrostalo, vuonna 1967
rakennettu Asunto Oy Kiteentornit ehostui merkittävästi, kun siihen asennettiin hissi. Hissin kohdalla portaikko kapeni 95 senttimetriin, kun ohjearvo saa olla
alimmillaan 90 senttiä.
. Kustannus on 110 euroa/m². Mm. Ja on oman
animaatiohahmonsa saanut
myös Plamen Dimov.
Koti-Karjala tänään:
Tämä on
hintansa väärti
Hissin rakentamisen toteutti Joensuun HS-kiinteistösaneeraus,
jonka edustajana tekninen johtaja Tommi Heikkinen, oikealla,
myyntipäällikkö Kari Heiskanen ja isännöitsijä Hannu Päivinen
tarkastelivat nousevaa ja laskevaa ?laatikkoa?.
kin vaativa tehtävä, kun muistetaan vielä mukana kulkevat
tavarat.
. Siinä tilaisuudessa julkistettiin lähes varmana
tietona, että valtakunnallinen
FRESHABIT-hanke käynnistyy ja Puruvesi on siinä mukana. Selvää asiassa on paitsi
asumismahdollisuuden jatkuminen vanhuusikäisenä omassa asunnossa myös rakennuksen arvonnousu, isännöitsijä
Hannu Päivinen Isto Oy:stä
kertoo.
KITEE
Tuomo Flinkman
Konehissit Oy:n myyntipäällikkö Kari Heiskasen mukaan yritys on asentanut Kiteelle neljä hissiä.
. Varsinkin ensimmäisen ja toisen kerroksen asukkaat pitävät sitä tarpeettomana ja kalliina. Oy Kiteentornin hissin hinta jäi avustusten jälkeen maksamaan alle 100 000
euroa. Vastaavaa asiantuntijoiden joukkoa
ei liene ollut mahdollista aiemmin samassa seminaarissa
näillä seuduilla päästä kuulemaan ja heille kysymyksiä
esittämään.
Puruvesi-seminaari on kaikille avoin ja maksuton.
Yle Teemalla tänään uusintana
To Nightwish
with Love
Mikäli Yle Teemalla viime
sunnuntaina esitetty To Nightwish with Love -ohjelma jäi
katsomatta, tilanteen voi vielä korjata.
Fanien kuvaama dokumenttiohjelma esitetään tänään uusintana.
Ohjelma sisältää fanien pu-
heen, Nightwishin musiikin,
Lontoon keikan ja Tuomaksen
haastattelun ohella fanien tekemiä hauskoja animaatioita,
joissa esiintyvät Nightwishyhtyeen jäsenet. vuosikerta
Puruveden tilanne
esillä seminaarissa
Kiteelle Olkontien varteen rakennettiin ensimmäinen kerrostalo vuonna 1967. Luonnollisesti hissin
hankinta on taloyhtiölle kallis, mutta pitkässä juoksussa
hinta ei ole rasitus. As. Painopiste
on konkreettisissa toimissa
em. Hissikuilun tekeminen oli yksi hitaimpia ja
vaikeimpia hommia. Asennustyöt alkoivat kesäkuussa. Tuloksilla on käytettävyyttä myös muualla Suomessa ja ehkä Euroopassakin.
Seminaarin esiintyjät edustavat sekä valtakunnallista,
maakunnallista että paikallista asiantuntemusta vesienhoidosta ja FRESHABIT-hankkeesta Puruvedellä. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus,
Tornitalon ylimmässä kerroksessa asuva Jorma Gröhn
oli heti alusta lähtien mukana puuhaamassa hissiä.
. Vastaavasti ylempien kerrosten
asukkaat suhtautuvat asiaan
positiivisesti.
Hinta jyvitetty
ARA mukana
hankinnassa
Nyt asennettu hissi maksaa
200 000 euroa. Se oli tärkeä tieto Puruveden vesienhoidolle.
FRESHABIT LIFE IPhanke käynnistyi 1.1.2016 ja
päättyy 30.9.2022. 040 684 8424
Koti-Karjala
Perjantai 2.9.2016
N:o 68
Irtonumero 1,40 ?
57. Kaikki keskeiset
Puruvedellä hankkeessa toimivat tahot selvittävät mitä
ovat tähän mennessä tehneet
ja mitä ovat lähiaikoina teke-
mässä sekä suunnitelmia jo
ensi vuodeksikin.
Keskeisin hanketavoite
Puruvedellä on saada järven
heikkenevä kehitys pysähtymään ainakin valituilla viidellä kohdealueella ja paraneminen alkuun. Kysy edullisia
SILMÄKULMAMAINOSPAIKKOJAMME!
Koti-Karjala
puh. Hissihanke
oli vireillä neljä vuotta.
Keskiviikkona se luovutettiin taloyhtiölle virallisesti.
ARA, avustaa vanhojen kiinteistöjen hissihankintoja 50
prosentilla hankintahinnasta.
Lisäksi Kiteen kaupunki on
hankkeessa mukana 5 prosentilla.
. Se tehtiin keskelle taloa portaikkoja
kaventamalla. Puruvesi on siinä
mukana yhtenä kahdeksasta
Suomen kohdealueesta.
Puruvesi-seminaarit siirtyvät osaksi FRESHABIT Puruveden tiedottamista. Se on Suomen suurin Lifehanke kautta aikojen. Tämä kustannus on
jyvitetty huoneiston sijainnin
perusteella siten, että ylimmässä kerroksessa asuvilla
hinta on korkein ja se laskee
alemmissa kerroksissa.
. Itse hissi on valmistettu
Kone Oyj:n tehtaalla Ruotsissa. Pro Puruvesi vastaa seminaarien järjestämisestä.
Seminaari on suunnattu erityisesti Puruveden seutukunnan vakituisille ja vapaa-ajan
asukkaille sekä hankkeen sidosryhmille. tässä kohteessa neljänteen kerrokseen kiipeäminen on jo nuoremmille-
Pro Puruvesi järjestää vuoden 2016 Puruvesi-seminaarin tulevana tiistaina Kerimäellä Hotelli Herttuassa.
Vuoden 2015 Puruvesi-seminaari pidettiin heinäkuussa
Ruokkeen Lomakylässä Kesälahdella. Ja toivottavaa on, että asumisen helpottumisen lisäksi osakkeiden arvot pitävät paremmin
pintansa.
82 nuorta osallistui
kutsuntoihin KeskiKarjalassa, sivu 3.
92 vuotta kirjakauppaa Kiteellä, sivu 7.
?Tatuointi on pohjimmiltaan sosiaalinen itseilmaisun muoto?,
sivu 8.
Hevosharrastus kulkee äideiltä tyttärille,
sivu 11.. Hankkeeseen sisältyy
myös tutkimus- ja kehittämistoimintaa.
Tulokset lisäävät ymmärrystä Puruveden tilanteesta ja
edesauttavat oikeiden parantavien toimenpiteiden löytämistä. kohdealueiden valumaalueilla. Kyllä hissi on helpottanut liikkumista huomattavasti.
. Minulle hissi on enemmän kuin välttämättömyys.
Ajoittaiset selkä on jalkavaivat ovat suurin syy liikkumiselle. Sen ovesta mahtuu 80
senttimetriä leveä pyörätuoli.
Syvyyttä hississä on 185 senttimetriä ja siinä on ikkuna.
Hissi on mitoitettu kahdeksalle henkilölle tai 630 kilolle.
Hissi huolletaan/tarkastetaan
neljä kertaa vuodessa.
Toinen
kulta A-poikien historiassa on
paikallaan. Ovat pojat sen verran hyvin pelanneet koko kauden.
Periaatteessa kaikki ottelut on
tullut katsottua ja nyt varsinkin tulen kannustamaan, satoi
tai paistoi, Toivo Pykäläinen
kertoi.
Tuulikki Soininen on ollut mukana pesäpallohengessä miehensä Riston välityksellä.
. Totta kai se muuttuu kullaksi. Siis kepulaiset olivat vastustaneet lautakunnassa ja hallituksessa
muiden tekemänä samaa asiaa koskevaa aloitetta, mutta
he kuitenkin tekivät avauspuheenvuorossa vastaavan ryhmäesityksen. Muuttuuko se vielä
SM-kullaksi ja kumpaa
toivot vastustajaksi Kouvolaa vai Seinäjokea?
. Korkea päivähoitomaksu voi olla este
työn vastaanottamiselle, vaikka perheenäiti tai -isä haluaisi päästä kiinni työelämään.
Päivähoitomaksun suuruudella voidaan vaikuttaa kotona
lapsen kanssa olevan vanhem-
man mahdollisuuksiin osallistua työelämään. Sain samalla tiedon viranhaltijalta,
että 5500. Toivon, totta hitossa, että
omat pojat voittavat. Se edellyttää sitä, että päivähoitomaksut pysyvät kohtuullisuuden rajoissa. Hallituksessa väitettiin
korkeimmalta taholta, että ei
voida ottaa käsittelyyn keskeneräistä asiaa, joten myönteistä päätöstä ei syntynyt.
Hallintosäännössä sanotaan
minkä tahansa ?Asian voi ottaa kaupunginhallituksen käsittelyyn kaupunginjohtajan,
hallituksen puheenjohtajan tai
hallituksen päätöksellä?.
No jospa sitten joulukuussa asia saadaan päätettäväksi, kun rahoja ei enää tarvita!
Toki matkalle mahtuu vielä
monta mahdollisuutta politiikan tekemiseen, näin vaalien
lähestyessä!
OSMO PIRHONEN ps.
kaupunginhallituksen
jäsen
valiossaan gluteenitonta kauraa eli puhdasta
kauraa, joka on viljelty, korjattu, kuljetettu,
varastoitu, valmistettu ja käsitelty siten, että
kaura ei missään vaiheessa joudu kosketuksiin
vehnän, ohran tai rukiin kanssa.
Kun keliaakikko tulee luoksesi
kylään, voit ennakkoon varustautua hänen vierailuunsa varaamalla
gluteenitonta ruokaa. 040 684 8411
toimitus@kotikarjala.?
Päivähoitomaksut
kannustinloukkuina?
Päivähoitojärjestelmämme
antaa useille perheellisille
työikäisille mahdollisuuden
työelämään siirtymiselle ja
työn vastaanottamiselle. Toisivatko korotukset kaivattuja säästöjä, kun isät ja äidit säikähtäisivät päivähoidon
maksun suuruutta ja toteaisivat olevan kannattavampaa
jäädä kotiin kuin ottaa tarjottua työtä vastaan?
JENNA HATTUNEN
piirihallituksen jäsen,
Savo-Karjalan
Kokoomus ry. Nyt on suorastaan velvollisuus tulla seuraamaan loput pelit ja kannustamaan Kiteelle kulta. ilahduta ystävääsi!
Ensi viikolla 5.?11.9. Siinä esitettiin myönnettäväksi 6000. Tietysti toivon, että hopea muuttuu kullaksi. Tämä johtuu perintötekijöistä, mutta myös siitä, kuinka paljon gluteenipitoisia tuotteita alueella käytetään ja miten hyvin sairaus osataan
tunnistaa.
Nykytiedon mukaan keliakia ei ole vain
suolisto- ja ihotauti, vaan koko elimistön sairaus. Heistä vajaa kolmannes on saanut
keliakiadiagnoosin, joten moni sairastaa tie-
tämättään.
Keliakian esiintyvyydessä on suuria eroja maapallon eri alueiden välillä. teki asiasta vielä valtuustoaloitteen, jolla vaatii
myöntämään lisämäärärahaa
heidän ?omalle ryhmäaloitteelleen?! Aloitteessa on mukana myös pari muuta pintakepulaista ja demaria. Voitto Sotkamosta oli hieno asia A-pojilta. Tällöin ravintoaineiden imeytyminen häiriintyy.
Ihokeliakiassa iholle nousee pienirakkulainen,
voimakkaasti kutiseva ihottuma esimerkiksi polviin, kyynärpäihin, pakaroihin, hiuspohjaan
ja hartioille.
Keliakian tarkkaa syntymekanismia ei vielä tunneta, mutta sen puhkeamiseen tarvitaan
gluteenin lisäksi perinnöllinen alttius sekä
mahdollisesti jokin muu, vielä tuntematon
tekijä.
Suurin osa keliaakikoista saa diagnoosin
aikuisena, mutta oireet voivat alkaa missä
iässä tahansa: lapsena, työikäisenä tai vasta
myöhemmällä iällä.
Suomi on keliakian luvattu maa, sillä täällä käytetään runsaasti kotimaista viljaa. ilahduta
ystävääsi!?
Keliakia on sairaus, jossa vehnän, ohran ja rukiin sisältämä valkuaisaine, gluteeni, aiheuttaa
ohutsuolen limakalvolla
tulehduksen ja suolinukan
vaurion. Toivon, että näin on myös jatkossa. Lautakunta ei kuitenkaan esittänyt lisämäärärahaa,
vaikka paikalla oli myös Kari
Pennanen joka näitä välipaloja esitti aikanaan talousarvioon ns. ryhmäesityksen, että lasten välipaloille myönnetään rahaa 6000?. Esitys meni läpi, kun vastassa oli heidän itse
lautakunnassa ja hallituksessa
kaatamansa samansisältöinen
kielteinen hallituksen esitys.
Keväällä 2016 oli sivistyslautakunnassa tullut julki, että rahat eivät riitä koko vuodeksi. Seinäjoella olin asuntomessuilla ja
matka sinne oli pitkä. Kiitos pojille jo tästä. Ehkä mukavampi
vastus löytyy Kouvolasta.
Perjantai 2.9.2016
Karjalaisessa oli juttu Kiteen
välipalafarssista, jossa ei ollut koko totuutta tuotu julki
ja kerron tässä miten asia on
edennyt tähän välietappiin, joka lienee vasta puolessa välissä lopullisesta päätöksestä.
Välipaloista tehtiin Kiteellä valtuustoaloite kesäkuussa
2015, jossa oli mukana 16 eri
valtuustoryhmien valtuutettua, huoma! vain yksi kepulainen. riittää loppuvuodeksi jatkamaan samaa käytäntöä näkkäri ja maito linjalla. Lisämäärärahoja kesken kauden
loppuneiden jatkoksi ei yleensä esitetä valtuustoaloitteilla,
vaan lautakunnan tai hallituk-
sen esityksillä valtuustolle.
Kun Asikaisen lisämääräraha aloite tuli kaupunginhallitukseen esitin, että hallitus
kääntäisi asian suoraan valtuustoon toiminnan jatkumisen varmistamiseksi, kun rahat olivat loppumassa syyslokakuun vaihteessa. Koti-Karjala
2
Kulta vai
hopeaa
A-pojille?
Toimittajan kynästä
Kiteen Pallon A-pojat
ovat varmistaneet SM-hopean. Summa
oli saatu virkamieheltä, jonka piti riittää materiaaleihin
vuodeksi.
Asia eteni kaupunginhallituksen kautta sivistyslautakuntaan, jossa sivistysjohtaja
esitti, ettei aloitetta hyväksytä. Pääsenkö
edes loppupelejä katsomaan,
kun edessä on matka tyttären
luokse. rahaa pienten
lasten välipaloihin. Keliakian ainoa hoito on elinikäinen
gluteeniton ruokavaliohoito.
Vuosittaisen keliakiaviikon tavoitteena on
lisätä kansalaisten tietoisuutta keliakiasta ja
sen vaatimasta ruokavaliosta.
Suurin osa keliaakikoista voi käyttää ruoka-
Kiteeläistä politikointia
parhaimmillaan
. Lautakunta oli äänestyksen
4/3 jälkeen esittelijän kanssa
samalla linjalla.
Aloite tuli sieltä ns. ?keskustan keksimänä asiana ihan pyytämättä ja
yllätäin?.
Syyskuussa Ari Asikainen
kesk. Keliakialiiton kotisivulla mainitaan, että Suomessa keliakiaa sairastaa kaksi prosenttia
väestöstä. hylkäysesityksellä kaupunginhallitukseen, jossa taas äänestyspäätöksellä 7/2 hallitus esitti
valtuustolle, että aloitetta ei
hyväksytä eikä rahoja välipaloille myönnetä.
Kun 16 valtuutetun tekemä
aloite tuli vihdoinkin joulukuussa 2015 valtuustoon talousarviokokouksessa, niin
keskusta teki ?pyytämättä ja
yllättäen. Kaupoissa
on nykyisin monipuolinen valikoima gluteenittomia leivonnaisia
ja muita ruokia sekä tuoreena että pakasteena.
Kauppojen valikoimaan jokainen keliaakikko on jo arkielämässään tutustunut, joten vieläkin parempi tapa
on yllättää ja ilahduttaa hänet itse
leivotuilla leivonnaisilla. Keliakialiiton
kotisivuilla ja lukuisilla muilla ruokaohjesivustoilla on paljon vinkkejä ja reseptejä.
Gluteenitonta ruokaa valmistettaessa ja tarjoiltaessa on oltavana huolellinen, ettei gluteenia sisältäviä ainesosia pääse sekoittumaan keliaakikolle soveltuviin leivonnaisiin
tai ruokaan.
Teemaviikon ohjetta noudattaen: ilahduta
ystävääsi ja keksi gluteenitonta tarjoiltavaa.
Tuija Marienberg
tuija.marienberg@kotikarjala.fi
Pokentie 8,
82500 KITEE
Puh. Siis toivon Kouvolaa vastustajaksi,
Eero Jumppanen pohtii.
Pirjo Karppanen on hengessä pesäpalloihmisiä, vaikka ottelut ovat jääneet väliin.
. Jokainen
työikäinen, joka on halukas
tekemään työtä tarvitaan työelämään.
Hyvinvointi rakentuu osaksi korkeasta työllisyydestä,
eikä työn vastaanottamisen
kannustavuutta pidä heikentää päivähoitomaksujen korottamalla.
Maksujen korotus koskisi kaikkein eniten tavallisia,
keskituloisia lapsiperheitä.
Kysymys kuuluukin, kuinka
haluamme tukea pienten lasten vanhempien työllistymistä. Maksujen korottamisella voimme
ajaa vanhemmat tilanteeseen,
jossa työelämään siirtyminen
ja työn vastaanottaminen ei
välttämättä ole kannattavaa.
Päivähoitomaksuja tulisi pikemminkin alentaa kannustinloukkujen poistamiseksi ja
työllisyyden edistämiseksi.
Erityisesti naisten työelämään siirtymistä tukevia keinoja on viime aikoina pohdittu runsaasti. vietetään valtakunnallista keliakiaviikkoa, jonka teemana on tänä
vuonna ?Keksitkö gluteenitonta . Toivon, että Kitee saa
vastustajaksi Kouvolan.
Keksitkö gluteenitonta
Vaikka tällainen kuntatilaisuus toistuu kunnissa joka
vuosi, se ei vähennä tilaisuuden arvoa. Keskiviikkona Tohmajärvelle oli kutsuttu 13 ja ensi tiistaina
Rääkkylään 9 nuorta.
Kiteen, Tohmajärven,
Rääkkylän ja Kesälahden
puolueeton paikallislehti.
Päätoimittaja Marko Torni.
82 nuorta osallistui
kutsuntoihin Keski-Karjalasta
KITEE
Tuomo Flinkman
Kutsuntatilaisuudessa olivat
perinteisesti puolustusvoimien edustajien lisäksi veteraanijärjestöjen-, kaupungin- ja
seurakuntien edustajat.
Veteraanien puheenvuoron
käyttänyt Kiteen Sotainvalidien Esko Korhonen, 91, muistutti tulevia varusmiehiä.
. Teille tulevat varusmiehet
haluan sanoa, että palvelusaika antaa uusia elämän eväitä
ja taitoja tulevaisuuteen. Sieltä on tullut hyvää palautetta ja se on lähellä, hän
sanoo.
Kuuden kuukauden mittaiseksi suunnittelemaltaan armeijapalvelukselta Jere uskoo
saavansa paljon hyviä kokemuksia.
Mukavin ajatuksin tulevaa varusmiespalvelustaan
odottaa myös Pavel Avedeniy.
. Hyvillä mielin olen lähdössä eikä minulla vielä sen
kummempia odotuksia ole,
totesi puolestaan Jere Pölönen.
Jere suunnittelee menevänsä Onttolaan.
. Jokainen vuosi on
ainutlaatuinen jokaisen palvelukseen astuvan kohdalla.
Teille nuoret, tämä on tärkeä vaihe elämässä ja tulette
muistamaan sen pitkään.
. Siellä saa hyvän kunnon
ja oppii olemaan metsässä.
. Tiistaina Kiteellä ollut tilaisuus kokosi
60 nuorta. Ennakkoon tehtyjen diagnoosien perusteella
vastaavasti varuspalveluksensa keskeyttäneiden määrä on
vähentynyt, majuri Arto Jeskanen kertoi.
Valoisin mielin kohti varusmiespalvelusta
TOHMAJÄRVI
Kari Sarkkinen
Tohmajärven kutsuntoihin käveli keskiviikkoaamuna nuoria odottavaisin mielin. Omalle veljelleni kävi vielä heikommin.
Hän menehtyi taisteluissa.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sinikka Musikka valoi luottamusta palvelukseen tuleville nuorille.
. Keskimäärin neljännes
vapautetaan palveluksesta.
. Ottakaa kaikki oppi irti, palvelkaa
avoimin mielin, mutta muista-
Veteraanien puheenvuoron
käytti Kiteen Sotainvalidien
Esko Korhonen.
Tiistaina Kiteellä pidetyissä kutsunnoissa oli mukana 60 vuonna 1998 syntynyttä nuorta. Ennen kutsuntoja ja kutsunnoissa tehtävien
tarkkailujen perusteella arvioidaan lisäksi, onko henkilöstä varusmiespalvelukseen. Tarkoitus on olla vuosi,
jotta pääsen sitten uusia tulokkaita juoksuttamaan, Pavel sanoo hymyillen.
. Silloin tarvitaan erikoistaitoja.
Puolustusvoimien puheenvuorossa majuri Arto Jeskanen korosti vapaata Isänmaata.
. Nyt on
heidän vuoro osallistua Suomen turvaamiseen ja taval-
laan edessä on yksilöllinen
maksun aika.
Niin Kiteen seurakunnan
kuin Joensuun ortodoksisen
seurakunnan edustaja korostivat sielunhoidollista työtä.
. Koti-Karjala
Koti-Karjala
Kiteen, Tohmajärven
ja Rääkkylän kuntien
alueelta osallistui kutsuntoihin tänä vuonna 82
vuonna 1998 syntynyttä
nuorta. Muuten tehdään se, mikä käsketään, Joni kommentoi armeijaodotuk-
sistaan.
. Itse olen osallistunut
muutaman kerran näihin tilaisuuksiin. Kuluvana vuonna kutsutaan kaikkiaan 35 000 nuorta kutsuntoihin. Onttolaan pääsevät vain
parhaat. Samalla suoritamme kutsuttujen terveyden
tarkastukset, jotka ovat viime
vuosina tiivistyneet.
. Lisäksi paikalla olivat veteraanijärjestöjen, kaupungin ja kirkon edustajat.
Nyt on teidän
maksuaika
Majuri Arto Jeskanen ja valtuuston puheenjohtaja Sinikka Musikka vaihtoi ajatuksia sotainvalidien edustajan Esko Korhosen,
vasemmalla, rintamaveteraanien Sulo Tiaisen ja sotaveteraanien Iiro Aallon kanssa.
kaa, että palvelusaika valmistaa teitä ennen kaikkea poik-
keusoloja varten. Odottelen sitä aikaa, mutta opiskeluni kestää vielä kaksi vuotta.
Onttola on Pavelin mielipaikka, kun siellä kuulema pääsee kunnolla juoksemaan.
Pavel Avedeniyn suunnitelmissa on hoitaa parin vuoden
opiskelut ensin ja sen jälkeen
vuoden mittainen varusmiespalvelus.
Jere Pölösen toiveena on Onttola, koska sieltä on tullut hyvää palautetta.
. Urheilukoulussa saisi
sitten treenata. Näissä tilaisuuksissa kerromme päämääristä, tavoitteista ja velvollisuuksista. Valitettavasti tämän ryhmän koko on vuosi vuodelta lisääntynyt. Itse haavoituin pysyvästi sodassa. Edelleen tulemme muistuttamaan nuoria heidän omista velvollisuuksistaan, siis siitä, mitä veteraanimme tekivät Isänmaan hyväksi. Tulevaisuus on turvattu, mikäli se
meidän nuorista riippuu.
. Ongelmia syntyy kaikissa tilanteissa. Nuorten fyysinen kunto,
kuulosairaudet sekä sosiaaliset ongelmat. Armeijassa yksi
keino on käydä sotilaspastorin luona kertomassa asioista. Ehkä
pientä jännitystäkin oli ilmassa vaikkakin sotilashenkilöt
ottivat nuoret vastaan vielä
melko rennoissa tunnelmissa.
Asevelvollisuus kuuluu
poikien nuoruuteen eikä
asia tuntunut ainakaan näitä
kolmea paikalle saapuvista
poimimaani kutsuntaikäistä nuorta pahemmin haittaavan.
Helsinkiin urheilukouluun
judoharrastuksensa tiimoilta mielivä Joni Hyttinen totesi, että kaikkienhan se on
käytävä.
. Vapauttamiseen on monia
syitä. Yksi peruste pääsylle on Cooperin testi, missä tuloksen on oltava lähellä 3 000
metriä. Jokainen kerta
on vahvistanut tunnetta, että
meillä on hyväkuntoisia, reiluja, viisaita ja hyvillä arvoilla
varustettuja nuoria astumassa
armeijan leipiin.
. Se tehdään, mikä käsketään, urheilukouluun mielivä Joni Hyttinen toteaa.. Lisäksi vaaditaan virheettömiä taustatietoja virkavallan suunnalta sekä yleistä kiinnostusta sotilasalalle.
Näillä näkymin Onttolasta
palveluspaikan saa kymmenen henkilöä.
. Sotaveteraanien kanssa
keskustellessani on sanonut,
että olkaa huoleti. Muistakaa palvella kunnolla. Pääosa tulee sijoittumaan
Kainuun Prikaatiin ja osa Vekarajärvelle. Suomi on pieni maa.
Siitä on kannettava jokaisen
huolta. Nämä vierailut ovat täysin
luottamuksellisia.
Neljännes
karsiutuu
jo kutsuntavaiheessa
Keski-Karjalan alueen varusmiehet sijoitetaan Kainuun
Prikaatiin, Onttolaan ja Vekarajärvelle.
Anto, Isto, Ari, Viivi.
Sunnuntaina: Ansa, ort. Su 11 Ehtoollisjuhla. 013-684
8511 tai 045 111 9555.
Kastettu: Iita Maria Miettinen.
Kuollut: Irja Katri Karjalainen 89 v., Vesa Kalevi Hartikainen 69 v.
Aurinko nousi tänään klo 5.52
ja laskee klo 20.05.
Hyvää syyspäivän jatkoa!
PÄIVÄN SANA
Katsokaa siis tarkoin,
miten elätte: älkää eläkö
tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. Laupeudentyön
Lähetysjärjestö ry
Palomäentie 9, Kitee
www.kiteenvapaasrk.net
Su 18 Ylistysilta.
Ke 18 Miestenpiiri.
To 18 Rukouskokous.
To 8.9. Raisa, Raija.
Keskiviikkona: Miro, Milo, Arho, Arhippa, ort. Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto. to klo 9-14, puh. syyskuuta 2016
peliseurakunta.
Kesälahden seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11, Kesälahti,
on suljettu 2.9.?9.9. Ef. Ma 18 Rukoushetki. 5:15?17.
NIMIPÄIVÄT
Perjantaina: Sini, Justus, Sinikka, ort. Sakari, Elisabet, Liisa,
Elisa, Elsa.
Tiistaina: Asko, ort. virastoasioissa palvelee Kiteen kirkkoherranvirasto, Kappelintie 4, Kitee
ma . Ke 18 Sana ja rukous.
Vilho Teivainen
Tervetuloa! EV.LUT LÄHETYSHIIPPAKUNTA
www.kitee.helluntaiseurakunta.fi
Su 11 Ehtoollisjumalanpalvelus.
Ti 18 Rukousilta.
To 18 Rukousilta Kesälahti.
Lisätietoja nettisivuilta.
Tervetuloa!
Yhteiskristillinen
Rakkauden kosketus!
Pe 9.9.2016 klo 18.00
Huvikeskus,
Välttimäentie 4.
Veijo Piipponen, Aulikki
Hartikainen-Piipponen.
Olet lämpimästi tervetullut
tilaisuuteen!
Järj. Mooses, Irma, Irmeli.
Maanantaina: Roni, Mainio, ort. Käyttäkää oikein
jokainen hetki. Koti-Karjala
4
2. EU-ruokajakelu klo
14?17 Laakkosella, Kiteentie 46.
Tervetuloa!
Asiantuntevaa
kukka- ja hautauspalvelua
s+UKKAKAUPPAs(AUTAUSTOIMISTO
+ITEENTIE A. Johannes, Juhani, Juha, Veli, Veikko.
Lauantaina: Soile, Soili, Soila, ort. Johannes,
Juhani, Juha.
Keski-Karjalan kansalaisopiston kurssi
JUUTALAINEN PERIMÄTIETO JA RAAMATTU
alkaa tiistaina 13.9.2016.
Opettajana
HERMANN AISTRICH.
Ilmoittautuminen suoraan
kansalaisopistoon.
HELLUNTAISEURAKUNTA
Lassintie 21
Tohmajärvi
www.saalem.info
La 13 Kerho
+ITEE
PUH
+IRKKOTIE
4OHMAJËRVI
Hiltunen.
kuksessa. Junnu-Romola 4.-6.luokkalaisille
maanantaisin klo 14?17 alkaen
12.9. -raamattuopetukset
jatkuvat syksyllä 2016. Ulkoilumahdollisuudet vähenevät
entisestään, jos iäkkäällä on
avun tarvetta arkisissa perustoiminnoissa, toteaa ylilääkäri Matti Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Tule toteuttamaan
iäkkäiden ulkoiluunelmia
Ikäinstituutin Vie vanhus ulos
-kampanja 6.9.?6.10.2016
kannustaa vapaaehtoisia iäkkäiden ulkoiluystäviksi. Mahdolliset muistamiset
Keski-Karjalan Gideonit FI32
1305 3500 0845 57.
?Matka halki Uuden testamentin. Viherympäristön myönteiset vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen
ovat iäkkäillä voimakkaampia
ja yhtenäisempiä kuin muilla
aikuisilla.
. klo 18
Hutsin maastossa. Innokkaimmin kampanjaan ovat osallistuneet
palvelutaloissa työskentelevät hoitotyön ammattilaiset,
järjestöjen vapaaehtoiset, oppilaitokset ja lukuiset yksityiset henkilöt.
. kiteen.seurakunta@evl.fi,
www.kiteenseurakunta.fi.
Viikon sana: Hän aina meille
lohdutuksen tuo oikealla hetkellä. Kun
kerran Jumala pitää huolta
kedon kukista ja taivaan linnuista, miksi hän ei siis pitäisi
huolta ihmisestä, joka on paljon enemmän arvoinen. Messun jälkeen kirkkokahvit srk-keskuksessa. Mitä
tahansa elämässä tapahtuukin,
Jumala kulkee mukana. Jumalan huolenpitoon turvaaminen
luo lujan pohjan, jolla seistä ja
kohdata elämän haasteet. PUH
(AUTAUSASIOISSA+ESËLAHDELLAPUH
Kesäduunikampanjan
palkinto PKO:lle
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa palkittiin vastuullisena vammaisten ja osatyökykyisten nuorten kesätyönantajana.
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa (PKO) vastaanotti vuoden 2016 erikoispalkinnon esimerkillisestä ja
vastuullisesta vammaisten
ja osatyökykyisten nuorten
työllistämisestä Vastuullisen
kesäduunikampanjan päätös-
Kitee
Jumalanpalvelukset:
Messu su 4.9. Olisi hienoa, jos valtakunnallisesta iäkkäiden ulkoilupäivästä muotoutuu työpaikoilla, oppilaitoksissa ja
kouluissa perinne, jolloin lähdetään yhdessä ulkoilemaan
ikäihmisten kanssa, jatkaa
Starck.
Ulkoiluystävän
muistilista
Tutustu iäkkään terveydentilaan ja kysy päivän vointia.
Perehdy apuvälineiden
käyttöön.
Sovi yhdessä kävelyreitin
pituus ja kohde.
Ole tukena ja avusta vain
tarvittaessa.
Nauttikaa ulkoilusta ja toistenne seurasta!. Iltapäivällä mahd. Siinä asetetaan
elämän huolia ja pelkoja oikeisiin mittasuhteisiin. Tutustumme Katolisiin kirjeisiin ja Ilmestyskirjaan. 050-3633 844.
Yhteystietoja: Virasto ja taloustoim. Jaakonsaari,
kantt. klo 13.30 Kiteen srk-keskuksessa ja pyhäkoulu klo 12.45.
Harrastusryhmät seurakuntakeskuksessa:
Gospel-jumppa ti 6.9. 045-111 9555,
Diakoniatoim. Hän kuulee hartaan kaipauksen ja pysyy meitä lähellä. klo 10 kirkossa.
Saarnaa Hiltunen, lit. Kurkola,
kantt. Leirinuotiolla paistetaan tikkupullia ja
nautitaan nokipannukahvit. ma . Psalmissa 55 sanotaan:
Jätä taakkasi
Herran käteen,
hän pitää sinusta huolen.
Jenni Jaakonsaari
Kiteen
seurakuntapastori
Kotihoidon vanhukset
tarvitsevat apua ulkoiluun
Monet vanhukset eivät pääse
tai uskalla lähteä ulos heikentyneen liikkumiskyvyn, esteellisen ympäristön tai muistiongelman vuoksi. 11
Enkelinpesässä, Taipaleentie 9,
tiedustelut puh. (Matt.
6:25-34)
Murehtiminen ja huolehtiminen on ollut myös tuohon
maailman aikaan tuttua, siitä
kertovat edelleen puhuttelevat neuvot:
?Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta
kyynäränkään vertaa??
?Älkää huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen.?
?Kullekin päivälle riittävät
sen omat murheet.?
Murehtimisen sijaan meitä kehotetaan etsimään lepoa
Jumalassa. V. Arki voi
tuoda mukanaan monenlaista painetta, koulusuorituksia,
työtaakkaa tai työttömyyden
murhetta.
Juuri tähän kohtaan osuu
kirkkovuodessa teksti, jossa
Jeesus puhuu Jumalan huolenpidosta. klo 18.00 Medialähetyspiiri Vuokko ja Keijo Luukkaisella.
Ke 7.9. Sydämellisesti tervetuloa!
Aamurukouspiiri ma 5.9. Lisäksi
he järjestävät ulkoilutapahtumia valtakunnallisena iäkkäiden ulkoilupäivänä 6.10. 040-7391886.
Diakoniatoimiston avoin päivystys Kesälahden seurakuntatoimistossa ti ja to klo 9?11, puh.
050-3038003.
Yhteystietoja: www.kiteenseurakunta.fi/kesalahden-kap-
Kolehti lähetystyöhön Suomen
Lähetysseuran kautta teemalla
?Kristittyjen tehtävänä on olla
suolana ja valona maailmassa?.
Metsäkirkko ti 13.9. Kerhossa pelataan salifutista ilman
kilpailullisia tavoitteita. 040-7391 884 ja Kirsiltä
p. 14,
perj. 17 Papinniemen leirikes-
Su 4.9.2016 klo 16.00.
PERTSA
HANNULA
Kesälahden
kappeliseurakunta
Perjantai 2.9.2016
seminaarissa 30.8.
Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö (Vamlas) valitsi palkinnon saajaksi Pohjois-Karjalan Osuuskaupan
(PKO), joka on tehnyt pitkään
töitä erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistämiseksi.
PKO:lla on ollut kuluvan
vuoden aikana työsuhteessa,
kesätöissä ja työharjoittelussa yli 50 vammaista ja osatyökykyistä henkilöä.
SANA SINULLE
Älkää huolehtiko
On alkamassa syksy, mikä
monelle tarkoittaa paluuta
arkeen lomailun ja kesästä
nauttimisen jälkeen. klo 13 Tyyne Savolaisella, Harjuntie 7 F
40.
Syntymäpäiväseurat ti 6.9.
klo 18 Tapani Ylhäisessä, Kurkola. 370:4.
Kitee, Valamon e 4
Evankelista
su 4.9.2016 klo 18.00.
Tervetuloa!
Keski-Karjalan Uskovat ry
Keisarinkuja 7, Kitee
Su 4.9. tiistaisin
klo 15?18 ja perjantaisin klo 18?
23. Ruokailumaksu 15 ?/henkilö. vanhustenviikolla, kertoo suunnittelija Heli Starck Ikäinstituutista.
Vie vanhus ulos -kampanjaa on toteutettu vuodesta
2011. T. Hän
ehtii kyllä auttamaan, yllättää
meidät armollaan. av. He rekrytoivat omilla
paikkakunnilla ulkoiluystäviä palvelutalojen ja kotihoidon asukkaille sekä koordinoivat eri tahojen kanssa ulkoiluystävätoimintaa. Ulkoiluystävä voi sopia yhteisen ulkoiluhetken läheisensä
kanssa tai tarjoutua kävelykaveriksi palvelukodin asuk-
kaalle. av. mennessä p. Iäkkäiden ulkoilu-unelmia
jaetaan hästägillä #vievanhusulos kampanjan Facebooksivulla.
. Usko ei hävitä huolia elämästä
mutta se avaa niiden kohtaa-
miseen uuden näkökulman:
mitään ei tarvitse kantaa yksin, vaan kaiken voi rukouksessa jättää Jumalalle. Hän kyllä tietää
mitä me tarvitsemme. Tänä vuonna lähes 30
koulutettua kampanjalähettilästä tuo lisävoimia kampanjointiin. klo 10 kirkossa.
Saarnaa Kurkola, lit. Raamattuluennot
pidetään seurakuntakeskuksen
kahviossa (Kappelintie 4) maanantaisin klo 18?19, seuraavasti:
12.9., 19.9., 26.9., 3.10., 10.10.
Keski-Karjalan Rauhanyhdistys:
Virsilauluilta pe 9.9. klo
10 . Kostamo, kolehti vähävaraisten auttamiseen Kirkkopalvelujen Kotimaanavun kautta.
Su 4.9. klo 18
Kiteen kirkossa.
Seurat su 11.9. 045-1119555.
Kerro myös lastenhoitotarpeesta. klo 18 Kirsti
Pakarisella Laukkalantie 1 Närsäkkälässä, Sakari Takala ja Terho Timonen. Kolehti vähävaraisten auttamiseen Kirkkopalvelujen Kotimaanavun kautta.
Jumalanpalvelus su 4.9. Järj. klo
17?18 seurakuntakeskuksessa.
Ilmoittautuminen ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Kulku Rauhankujaa. klo 9 . klo 14
Röskön leirikeskuksessa, Takala,
Jaakonsaari, Gröhn-Dimov.
Messu su 11.9. Tulokahvit klo 10 ja
leirikeskukseen tutustuminen.
Parisuhteessa elämisestä, puhumisesta, kuulemisesta, sovun
löytämisestä ja yhteisestä ajasta
alustavat parisuhdekouluttajat
Eija ja Jouni Koskela. klo
18.15, Leila Uuksulainen.
Perhelentopallo ke 7.9. Res.järjestöjen ja seurakunnan järjestämä.
Piirit ja seurat:
Virsiseurat su 4.9. klo
18.30.
Parisuhdepäivä: La 10.9. Ilm.
5.9. Kävely
ulkona pitää yllä muistitoimintoja ja vaihteleva maasto
harjoittaa jalkojen lihasvoimaa ja tasapainoa. Kiteen ev lut seurakunta ja SRO.
Nuorisotyö: Futsal-kerho alakoululaisille alkaa ti 13.9. Romolan Nuorisokahvila yläkoululaisille ja sitä vanhemmille alkaen 13.9. Keliaakikoiden kirkkopyhä. Kampanjaa suojelee
tasavallan presidentti Sauli
Niinistö.
Iäkkäiden ulkona liikkumisen tarve säilyy, vaikka terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisen myötä päivittäinen
elinpiiri supistuu. Kirjaamalla ulkoilukerrat ja -tarinat vievanhusulos.fi -sivustolle on mukana
kampanjan viikkoarvonnoissa. Vie vanhus ulos -kampanja kannustaa
vapaaehtoisia tukea tarvitsevien iäkkäiden ulkoiluystäviksi. Ohjelma päättyy yhteiseen hartauteen klo 17.00 mennessä. J. Gröhn-Dimov. to klo 9 . klo 9 . klo 10.00 sanajumalanpalvelus kirkossa, saarna L-S
Mikkonen, lit. Vihreä ympäristö virkistää ja rauhoittaa
mieltä sekä tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille. ma klo 9?11,
ti ja to klo 9?10, muulloin ajanvaraus 040-739 1931/040-739
1933. Kansallisen RAI -arviointi- ja seurantajärjestelmän
mukaan säännöllisen kotihoidon iäkkäistä asiakkaista
joka toinen pääsee ulos enintään kerran viikossa. 11 kappelin
kuppila Osuuspankin kokoushuoneessa.
Su 11.9. Tervetuloa syksyn toimintaan mukaan! Lisätietoja Hannulta p. klo 10.00 messu kirkossa, Mikkonen, Komulainen,
kolehti Lähetystyöhön Suomen
Lähetysseuran kautta.
Päiväkerho ke 7.9. saunomiseen. suljettu puh. klo
8 takkahuoneessa.
Rukouspiiri ti 6.9
Kun sitten
kappalaisen paikka vapautui,
hän haki sitä ja sai vaalissa
eniten ääniä, joten konsistori antoi hänelle kappalaisen valtakirjan 17. syyskuuta. Ainoat kahden pannun
omistajat olivat kruununvouti G A Anders ja kirkkoherra Anders Winter. Jo aiemmin Kela on
suositellut ajanvarausta esimerkiksi isoissa elämänmuutoksissa.
Ajan voi varata Kelan toimistoon tai puhelinpalveluun.
Verkossa tapahtuvaan ajanvaraukseen tarvitaan puhelinnumero ja suomalainen henkilötunnus. Häneltä jäi viisi alaikäistä lasta.
Kuolinpesälle kuninkaallinen
majesteetti myönsi kaksi armovuotta.
Eläessään Jakob Gerlander oli hankkinut Kiteen kirkonkylästä tilan, jonne hänen
kuoltuaan hänen leskensä ja
lapsensa asettuivat asumaan.
Yksi tyttäristä (Margareetta)
meni naimisiin Kiteen kirkkoherran Anders Winterin kanssa, mutta muut lapset sulau-
tuivat kansaan.
Kiteellä asuu tänäkin päivänä Gerlandereja, jotka ovat
ottaneet Tuomela -nimen
(Lähde: Kiteen seurakunnan
historia, 1931).
Muljulan hovin
mylly Kiteenlahteen
Tuon ajan tavan mukaan papit vastasivat paitsi seurakuntansa hengellisestä elämästä
myös osallistuivat paikkakunnan taloudelliseen kehittämiseen Tietojen mukaan Jakob Gerlander omisti puolet
Kiteenlahden myllystä, jonka hän oli hankkinut yhdessä
varakirkkoherra Anders Winterm kanssa.
Vuonna 1773 Kiteenlahden
myllyn omistajiksi ilmoitettiin Antti Gerlander ja Matti
Holopainen. Heistä Annastiina oli
mummini.
Ritva Kuittinen. Koulujakaan ei vielä ollut, joten papit toimivat myös lukutaidon
opettajina kinkereillä ja kiertokoulussa.
Jaakkimasta kotoisin olleen
Antti Gerlanderin kerrotaan
toimineen vuonna 1830 kuudennesmiehenä. päivänä on vuorossa tositapahtumiin perustuvan
elokuvan Tulen morsian tapahtumat sijoittuvat vuoden 1666 Ahvenanmaalle, noitavainojen aikaan. 30.11.1911)
ja isoisoäitini Anna Pirhosen
(28.5.1845 . Tästä alkaa
Annan yksinäinen taistelu hirveän tekonsa sovittamiseksi. Esitys on tekstitetty huonokuuloisille. Eniten
ihmisten mieliin jäävät ikävät asiat, mutta paljon puhutaan myös suvun arvoista ja
tavoista, suvun naisten asemasta, sankareista ym.
Ennen monet kodit - kuten suvussammekin - toimivat
kiertävien kauppiaiden, sotaaikaan siirtolaisten ja orvoiksi
jääneiden lasten majapaikkoina. Tuulia Eloranta ja Lauri Tanskanen.
Lokakuun 19. sanotaan
usein.
Perheistä ei aina kerrota
onnellisia tarinoita. Ikäihmisille
suunnatussa, mutta kaikille avoimessa elokuvasarjassa esitetään
kevätkaudella seitsemän kiehtovaa elokuvaa
Hopeatähti-sarjan avaa viime
keväänä Cannesissa voittanut
kotimainen elokuva Hymyilevä
mies, joka on tositapahtumiin perustuva tarina legendaarisesta
nyrkkeilijä Olli Mäestä, ensimmäisestä suomalaisesta ottelemassa nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta. Varaa aika
verkossa tai soittamalla palvelunumeroomme.?
Kyseessä on Kelan kokeiluna oleva uusi asiakaspalvelumalli, jolloin 13 toimipisteessä asiakkaita palvellaan
pelkästään ajanvarauksella.
Syyskuun alussa alkanut ajanvarauskäytäntö jatkuu ainakin
marraskuun loppuun.
Pääkaupunkiseudun asiakaspalveluyksikön alueella
kokeilutoimistona on Helsingin Käpylän toimipiste.
Itäisen asiakaspalveluyksikön alueella ajanvarauspalvelua kokeillaan Kiteen lisäksi Joensuun Rantakylän, Ilomantsin, Hankasalmen, Joutsan, Kangasniemen, Karstulan
ja Suolahden toimistoilla.
Pohjoisen asiakaspalveluyksikön alueella kokeilussa
ovat mukana Hyrynsalmen,
Iin, Ruukin ja Tervolan toi-
mistot.
Ajanvaraus parantaa Kelan mukaan asiakaspalvelua,
koska Kelan henkilökunnalla
on näin mahdollisuus perehtyä etukäteen asiakkaan tilanteeseen. Hänen piiriinsä kuuluivat Jaakkima,
Matkaselkä, Kantosyrjä ja
Potoskavaara. elokuuta
1737. elokuuta 1737.
Hän oli sitä ennen Pälkjärven
pitäjänapulaisena.
Jakob oli Rantasalmen kappalaisen Ambrosius Gerlanderin poika, joka oli opiskellut.
Porvoon lukiossa ja päässyt
ylioppilaaksi v. tammikuuta 1756. Kesken tiukimman otteluun valmistautumisen
rakkaus astuu kuvaan mukaan
ja huolellisesti rakennettu kuvio
uhkaa mennä uusiksi. 1731. 1944, St
Clairilla oli edessään suurin haasteensa. Elokuvan on ohjannut Saara Cantell ja
pääosia esittävät mm. ?Kunpa olisin kysynyt ajoissa. Pitäjä oli jaettu kinkerikuntiin ja kylänmieheksi valittiin mies, joka ei
ollut pilannut mainettaan ja
oli nuhteeton.
Tarinaa
Gerlanderin
suvusta
M
uistitieto suvusta ja
suvun vaiheista yhdistää menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden sekä vahvistaa sukupolvien ketjuun kuulumisen
tunnetta.Useimmiten kerrotaan omasta, vanhempien ja
isovanhempien elämästä siinä
määrin kun niistä tiedetään.
Kerronnan ja tiedon välityksen kohtauspaikkoina toimivat kirkkoreissut, evakkomatkat ja kylän yhteinen kaivonkansi.
Valitettavan usein on kuitenkin niin, että nuorena ei
vielä olla asioista kiinnostuneita, mutta myöhemmin
kun asiat alkavat kiinnostaa,
kertojat eivät enää ole keskuudessamme. Lapset vasemmalta Anna-Stiina, Toivo, Maria (Maikki), Onni, Eino, IdaJohanna (Hanna) ja Antti. Elokuvan ohjaaja Juho Kuosmanen vierailee Hopeatähti-esityksessä esittelemässä elokuvan
ja vastaa yleisön kysymyksiin.
Syyskuun 28. Ehdolla
oli myös Vilppula -nimi.
He asuivat Kiteen kirkonkylässä Heikkilä Päätye
8-nimistä tilaa, joka sittemmin muutettiin Tuomelaksi.
Heikilla ja Annalla oli lapsia Annastiina, Ida, Johanna,
Onni, Eino, Maria, Antti ja
Toivo. Jakob Gerlander kuoli 24. Saapuessaan edesmenneen puolisonsa tiluksille,
hänen kyseenalainen maineensa sähköistää hetkessä kunniallisen ilmapiirin, ja sen myötä
myös aviomiesruletti sekä hänelle itselleen että vastahakoiselle teini-ikäiselle tyttärelleen
saa uutta virtaa. Elokuvan pääosia
esittävät Kate Beckinsale, Chloë
Sevigny, Xavier Samuel, Emma
Greenwell, Tom Bennett ja Stephen Fry.
Kelan Kiteen toimiston ovessa
oleva ilmoitus kertoo 1.9.2016
muuttuneista aukioloajoista: ?Palvelemme ainoastaan
ajanvarauksella maanantaisin ja tiistaisin. Tästä ei
varmasti tarvitse tämän enempää kertoa, se tiedetään.
Esi-isämme
Jakob Gerlander
Kiteen seurakunnan 300vuotishistoriassa (ilmestynyt
1931) kerrotaan Jakob Gerlanderin saaneen kappalaisen
valtakirjan 17. Love &
Friendship. Hänen puolisonsa
ja managerinsa St Clair, aristokraattinen brittinäyttelijä, suojeli
Florencea totuudelta, mutta kun
Florence järjesti julkisen konsertin Carnegie Hallissa v. Heimolaisia
kun oltiin.
Voimme olla suvustamme
ylpeitä, koska sivistys on ollut hyvin merkittävää. Pirhonen lastensa ympäröimänä vuonna 1894. Vahinko vain, että
hänen äänensä oli peräti humoristisen hirveä. Koti-Karjala
Perjantai 2.9.2016
5
FILMIKIIKARI
Uusi kokeilu 13 toimipisteessä
Ohjaaja Juho Kuosmanen mukana näytöksessä
Kela palvelee Kiteellä
vain ajanvarauksella
Syksyn Hopeatähti-sarja
Kiteellä avataan kotimaisella
Cannes-voittajalla
Kiteen Kino-Hovin kevään Hopeatähti-kausi alkaa keskiviikkona, 7. Keinoja kaihtamatta hän pyrkii määrätietoisesti parantamaan asemaansa
sekä seurapiireissä että taloudellisesti. Myös juuri kuolleen kappalaisen Jakob
Gerlanderin leski mainitaan
viinapannun omistajana.
Kuten edellisestä voi todeta, papistolla, kuten myös kaikilla virkaatekevillä oli tärkeä
rooli ja suuri vastuu. 1994)
Tuomelat
Isoisoisäni Heikki Gerlanderin ( 3.5.1844 . Kuva otettu Heikin 50-vuotispäivien kunniaksi.
jalla. Myöhemmin
kirkkoherra Anders Winter,
Antti Gerlander ja Matti Holopainen anoivat uudelleen lupaa myllyn perustamiseen ja
saivatkin sen. nähdään Flo-
Kansaneläkelaitos Kelan Kiteen toimisto palvelee syyskuun alusta alkaen vain ajanvarauksella.
Toimistopalvelua on tarjolla kahtena päivänä viikossa.
KITEE
Tuija Marienberg
Hopeatähti-sarjan avaa viime keväänä Cannesissa voittanut kotimainen elokuva Hymyilevä mies.
rence, tositarina newyorkilaisesta
perijättärestä ja seurapiirirouvasta, joka päätti tulla suureksi oopperalaulajaksi. Vaihtoehtoisesti ajan
voi varata soittamalla elämäntilannekohtaiseen palvelunu-
meroon.
Jos ajan varaa toisen henkilön puolesta, ajanvarauksessa
tulee käyttää hänen tietojaan
ja hänen puolestaan ajanvarauksella asioita hoidettaessa mukaan tulee ottaa valtakirja.
Ajanvarauksella toimivasta asiakaspalveluskokeilusta
Kela kerätään palautetta sekä
asiakkailta että palveluneuvojilta.
Kiteellä Kelan asioita voi
hoitaa myös kunnan yhteispalvelupisteissä, jotka sijaitsevat Kiteen kaupungintalolla
ja Kesälahden kirjastolla.
Heikki Gerlander, myöhemmin Tuomela, ja hänen vaimonsa Anna os. Riemastuttava
elokuva perustuu Jane Austenin
kirjeromaaniin Lady Susan, joka
on julkaistu suomeksi nimellä Tahot ja toiveet. Stephen Frearsin ohjaaman draamakomedian pääosissa loistavat Meryl Streep, Hugh
Grant ja Simon Helberg.
Syksyn Hopeatähtisarjan
päättää marraskuun 23. Elettiin monta sukupolvea yhdessä niin sanotusti samoissa leivissä. Luettelon mukaan Kiteellä
oli vuonna 1757 yhteensä 127
viinapannua 125 eri omista-
(Lähde: Pitäjä rajojemme
mailla, v. Järvenlaskun yhteydessä mylly kuitenkin lunastettiin heiltä. Whit Stillmanin hilpeän Jane Austen -?lmatisoinnin pääosassa häärii kaunis,
mutta epäonnisen rahaton nuori
leski Lady Susan. Nuori Anna rakastuu naimisissa olevaan mieheen ja mustasukkaisuuksissaan ilmiantaa tämän vaimon noitana. Kiteenlahteen
mylly oli siirretty Muljulan
hovista vuonna 1690.
Myös laillista
viinanpolttoa
Viinanpolttokiellon aikana
kerrotaan olleen myös laillisesti hankittuja viinapannuja. 27.2.1926) perhe
muutti vuonna 1906 sukunimensä Tuomelaksi. Kyander koetti kaikin
tavoin saada vävynsä Pälkjärven papiksi, mutta ei siinä
onnistunut.
Toisinaan Gerlander pääsi
Pälkjärvelle, mutta ainoastaan
pitäjänapulaiseksi. Elokuvan
pääosissa nähdään Jarkko Lahti,
Oona Airola ja Eero Milonoff. Tämän
jälkeen hän oli Tohmajärvellä rovasti Kyanderin apulaisena ja meni naimisiin rovastin
tyttären Helena Elisabethin
kanssa
Viime kesänä meillä kävi tilausnäytös mukaan lukien reilu 2500
kävijää. Viime keväänä järjestettyyn The Art of
Graft Exhibition 2016 -kilpailuun, Ward lähetti peuran päätä esittävän mosaiikkitaulun.
Kilpailuun oli valittu 24 tai-
Peuran päätä esittävä työ on äänestetty Irlannin ja Iso-Britanian
parhaaksi kutsukilpailutyöksi. Viime keväänä teimme
teatterin ja museoiden osalta
aktiivista markkinointityötä
yhdistysten suuntaan ja saimmekin peräti 15 ryhmää, kertoo ohjaaja Mervi Venäläinen.
. Teatterilla on suuri voimaannuttava tekijä ja yhdistävä merkitys Värtsilän
Maiju Lassila -teatterin työryhmä ke- kylällä.
räsi kesän suurimman teatteriyleisön
Myllyteatterissa esiKeski-Karjalassa.
tettiin 12 kertaa Tarja
Jäniksen käsikirjoittalainaamassa. Sitten katse tarkentuu valppaisiin silmiin, metsän kuningas Mesikämmenen pörröisiin kasvoihin kasvoihin, jotka on taidokkaasti muotoiltu pienistä
erivärisistä palasista.
RÄÄKKYLÄ
Uuna Kainulainen
Tulija havahtuu ympärillään
olevaan kuhinaan ja tuijotta-
viin silmäpareihin. Koti-Karjala
6
Tohmajärven kesäteatteri
veti eniten väkeä
LÄÄKÄRIKESKUS
ITE JA DEXTRA
TOIMIVAT
NYT YHDESSÄ
Keski-Karjalan kesäteattereissa oli tänä kesänä yhteensä liki 6500 kävijää. Innoittajana on ollut rääkkyläläinen Marita Kakkinen,
kiittää taiteilija.
Yleisön suosikki
Ward on osallistunut yhteisnäyttelyihin Irlannissa, Suomessa ja Eestissä. Yksityisnäyttelyitä hänellä on ollut
lukuisia sekä Irlannissa että
Suomessa. Mukana on
myös erilaisia kissaeläimiä
kotikissasta kuningas leijonaan asti.
aikana 250-paikkainen
navetan vintti ei pystynyt vetämään loppukauteen painottunutta tulijaruuhkaa ja kymmeniä
ihmisiä jouduttiin käännyttämään pois.
. krs.
Joensuu Työterveys Torikatu 33
Nurmes Kaarlonkatu 3
Outokumpu Sepänkatu 1
taavia eläinhahmoja Suomen
luonnosta, kertoo taiteilija.
Pala palalta
Patrick Ward ja Rakkaus luontoon -mosaiikkitaulu.
Elävä metsä
Kun katsoja tulee Galleria Kohinan näyttelytilaan, voi hän nähdä kauniisti kasvaneita puun runkoja. Mosaiikkityötyöt ovat
syntyneet laatan paloista pala
palalta puulle, puun rungoille,
joiden muodoissa, kohoumissa ja koloissa taiteilija näkee
elämää.
Näin syntyy jäniksiä, oravia, kettuja, susia ja karhuja,
hiiriä ja rottia, pikkulintuja
ja isoja pöllöjä. Tohmajärven teatterissa oli noin tuhat kävijää viime vuotta enemmän. Työ jäi Irlantiin, mutta näyttelyssä on vastaavia mosaiikkitöitä.. Näytelmään ja näytäntöruuhkaa
kauteen olemme hyvin tyyVärtsilän kesäteatterin kome- tyväisiä.
dia Heikki Luoman TaisteleMyönteistä palautetta
vat koppelot keräsi 13 esi- olemme saaneet, mutta jontykseen reilut 2000 kävijää. Kilpailutyö, peuran päätä
esittävä Stags Head jäi Irlantiin, mutta näyttelyssä on vas-
Teoksiin on saatu kolmiulotteisuutta asettelemalla laatan
palat epätasaiselle puun pinnalle. Saadun palautteen
mukaan ihmiset ovat
saaneet sitä, mitä ovat
odottaneetkin. Myllyteatterin kävijämäärä puolestaan laski
lähes tuhannella edellisvuosien lukemista.
KESKI-KARJALA
Riitta Hakulinen
Lääkärikeskus Ite yhdisti voimansa
Pihlajalinna-konsernin ja sen
Dextra-liiketoiminnan kanssa.
Tämä tarkoittaa, että tutut lääkärimme
palvelevat kuten aina ennenkin,
vain palvelutarjontamme kasvaa ja
saavutettavuutemme paranee.
Maiju Lassila -hankkeen
myötä Maiju Lassila -teatteriksi nimensä tänä keväänä
nimensä muuttanut Tohmajärven kesäteatteri kasvatti kävijämääräänsä edellisvuodesta
merkittävästi.
Lassilan Kuolleista herännyt keräsi 13 näytökseen 2500
katsojaa, joka on tuhat kävijää
enemmän kuin viime vuonna.
Lisäksi näytelmän kävi tilausnäytöksessä katsomassa 200
Tohmajärven lukiolaista ja
yläkoululaista.
. Syksyllä käyn- maa ja ohjaamaa pesäpallonistyy hankkeen puitteissa aiheista Läpilyöntiä.
talviteatteri, jossa työstetään
. päivään asti.
Rough cut -näyttelyssä on
esillä 23 eläinaiheista mosaiikkityötä. Erityisesti Maiju Lassila
-tuntijoilta saatu kiittävä palaute on lämmittänyt mieltä.
Ensi kesänä on luvassa
Lassilan Kilpakosijat ja kahden vuoden päästä Tulitikkuja
Varaa vastaanottoaikasi
numerosta: (013) 2536 200
www.ite.?
Tervetuloa tuttuihin toimipisteisiimme:
Joensuu Torikatu 25 A, 2. Tämän kesän kävijämäärään ja
kauden toteutumiseen
olemme hyvin tyytyväisiä, kertoo Anneli
Kunnas.
. Esityksiä on tar- on selvästi vähemmän kuin
koitus viedä myös hoivakotei- viime vuosina. kin verran katsojien mielipiKolmen viimeisen näytöksen teet olivat jakautuneita.
teilijan töitä.
Mosaiikki osoittautui kilpailussa vieraaksi taidemuodoksi, eikä ihme, onhan Patrick Ward luonut siitä oman,
ainutlaatuisen ilmaisutapansa.
Se hurmasi irlantilaiset ja britit niin, että peuran pää äänestettiin yleisön suosikiksi. Meitä
lämmittää erityisesti
Vuoden takoja -palkinnon saaminen. Kävijöitä oli 1650, mikä
monologeja. Yhden
työn valmistuminen vie viikosta kuukauteen koosta, riippuen. Synnyinmaassaan
Irlannissa Ward on herättänyt
laajaa kiinnostusta. 1999.
Mosaiikkitöitä hän on tehnyt
ja alaa opiskellut lähes koko Suomessa oloaikansa, yli
kymmenen vuoden ajan.
. Näin
Ward on nyt vienyt mosaiikkitaidetta entiseen kotimaahansa ja Iso-Britaniaan.
Patrick Ward on opiskellut
kuvataiteita ensin Institute of
Further & Higher Education
-oppilaitoksessa ja sen jälkeen
taidetta Ulsterin yliopistossa
Belfastissa, mistä hän valmistui kuvanveistäjäksi v. Yleensä meillä
hin ja kylille.
on ollut kävijöitä 2400-2800,
kertoo Maija Kaalimaa Kyläparin Myllyteatterista.
Navetanvintillä
. Lapinpöllö istuu
puun oksalla tarkkailemassa,
hiiret hakevat suojaa kannon
kolosta.
Patric Ward on luova, kurinalainen taiteilija, joka löytää innoituksen ja aihion luonnosta ja etenee pikkutarkasti ja kärsivällisesti, rakentaa
lähes elävän teoksen. On kettuperhe, ylväs hirvi ja pesäkoloistaan kurkistavia pöllöjä..
Näyttelytilaan on kasvanut
elämää pursuava metsä.
Perjantai 2.9.2016
Teosten takana on Rääkkylässä asuva, Irlannissa kuvanveistäjäksi opiskellut Patrick
Ward, jonka uusia mosaiikkitöitä on nähtävissä Joensuussa
Galleria Kohinassa syyskuun
10. Samalla puun rungoista
tulee myös luontainen tausta eläinten koti. Meidän teatteriväki on
hyvin tyytyväinen tähän kesään. Niitä, joista yhdellä hän voitti tämänvuotisen Irlannin ja Iso-Britanian avoimen The Art of Graft Exhibition 2016 -kilpailun yleisöäänestyksen.
Hän oli
säästänyt sodan aikana korttikahvinsa ja säännöstellyt näkkileipäpaketit ja tallettanut ne
kirjakaupan alahyllyille. Metalli näyttää metallilta.
. Konttorihuoneeseen mahtui heteka, pari
tuolia, kirjoituspöytä ja joitain
hyllyjä ja kaappeja.
Ruuanlaittoon ei pikkuruisessa asunnossa ollut tilaa, joten lämpimän ruuan Anni Piiroinen tilasi osuuskaupan ruokalasta.
Vuonna 1946 Kiteelle perustettiin oppikoulu, jonka
myötä oppikirjojen ja muiden koulutarvikkeiden tarve
kasvoi. Tuohon aikaan Kiteellä oli 32 koulupiiriä.
Myynti kasvoi kohisten,
varastotilasta oli puutetta ja
Laamasen asuntoasioissakin
oli haastetta. Asetelmissa tärkeintä on
materiaalin tunnon saavuttaminen. Samalla Kiteen
Kirjakauppa liittyi Info-ketjun jäsenliikkeeksi. Nyt
hän alkoi kaupitella niitä ja
kauppahan kävi, sillä kahvi
oli viimeistä vuotta kortilla.
Anni Piiroiselle löytyi lopulta paikka vanhainkodista
ja Oili Laamanen pääsi kunnostamaan kirjakauppaansa
uuteen uskoon. Mikkeliläinen
puuseppä teki tilaustyönä uudet koivuiset kalusteet.
Uuteen taloon
Aprillipäivänä v. Koska kirkonkylässä ei ollut tarjolla vapaita
vuokrahuoneistoja, päätyi Oili Laamanen kolmen vuoden
kaupanpidon jälkeen suunnittelemaan uhkarohkeasti omaa
kirjakaupparakennusta.
Yhteistä liiketaloa oli Laamasen kanssa alkuun suunnittelemassa useita liikeihmisiä,
kangaskauppias Ester Taipale,
leipomoyrittäjä Saurikoski ja
kelloseppä Ruotsalainen.
Vuonna 1958 valmistui Ki-
Valon ja varjon leikkiä
Rääkkylän kirjastossa on syyskuun puoliväliin asti
Mika Tiaisen taidenäyttely. Hänen jälkeensä kirjakauppiaiksi ryhtyivät savonlinnalaiset Matti
Laamanen ja Jorma Ketolainen v. Kirjakaupan viereen
valmistui Pukimotalo Kinnusen uusi liikerakennus v. Aune
Heikuran mies Antti oli kuorma-autoilija ja hän ajoi kaikki
kirjakaupan koulutarvike- ja
kalustotoimitukset eri puolille
pitäjää. 1977. Esillä on öljyvärein toteutettuja maalauksia, joissa aiheina ovat muun muassa
asetelmat sekä maisemat Tohmajärven Saariossa.
RÄÄKKYLÄ
Tuija Marienberg
Tohmajärveläisen Mika Tiaisen öljyväritöitä on useana keväänä ollut esillä kansalaisopiston kuvataideryhmän näyttelyssä Tohmajärven
kirjastossa, mutta Rääkkylän
kirjastossa Tiaisen maalauksia on esillä nyt ensimmäistä kertaa.
22 vuotta maalaamista ja
jo sitä ennen piirtämistä harrastanut Tiainen on valinnut
näyttelyyn lukuisista töistään
kymmenen.
. Koti-Karjala
Perjantai 2.9.2016
7
92 vuotta kirjakauppaa Kiteellä
Neiti Anni Piiroinen
perusti vuonna 1924 ensimmäisen kirjakaupan
Kiteelle. Toivottavasti maalauksiani katsoessa tulee hyvä mieli!
Entinen kotipiha Saariosta.. 1953-61
kirjakauppiaana toimineen Oili Laamasen v.
2000 kirjoittamiin muisteluihin.
teentien ja Opistontien kulmaan uusi liiketalo, jonka sanomalehti Karjalainen mainitsi Kiteen kauneimmaksi liiketaloksi tuolloin.
Katutasossa rakennuksen
vasempaan päätyyn sijoittui
kirjakauppa ja sen viereen Ester Taipaleen kangaskauppa.
Oikeanpuoleisessa liiketilassa toimi myöhemmin Adam
Hannukaisen ruokakauppa sekä naisten vaatetusliike Malinen. 1980
ja samana vuonna kirjakauppa
muutti sen tiloihin.
Myöhemmin liikerakennus
siirtyi Kupiaisen omistukseen
ja 1990-luvun alkupuolella
vanha kirjakaupan talo purettiin parkkipaikan tieltä.
Vesa ja Mervi Pirinen ovat
olleet kirjakauppayrittäjinä
vuodesta 2003 lähtien.
Kiteen Kirjakauppa aloitti toimintansa Säästöpankin talossa, joka sijaitsi nykyisen Lähi-Tapiolan talon kohdalla.
hyllyjä, rikkinäinen pöytä ja
kaiken epämääräisen keskellä vähäiset kirjat ja koulutarvikkeet.
Omistajavaihdoksen jälkeen arvonsa tunteva Annineiti ei tehnyt alkuun yritystäkään lähteä pois pienestä
konttorihuoneesta. Tunnelma tekee maalauksesta maalauksen, Mika
Tiainen tiivistää.
. Maalaaminen on minulle
valon ja varjon leikkiä sekä
värisävyjen leikkiä ja sommittelua. Yläkerran asunnoissa
asuivat kirjakauppiaan ohella
ruustinna Heikkilä.
Kellarikerroksessa toimi
alkuun Junkkarin valokuvaamo, mutta vuonna 1960 tiloissa aloitti toimintansa KotiKarjala, tuolloin Kiteen Lehti
-nimellä.
KITEE
Riitta Hakulinen
Uusia
kirjakauppiaita
Vuonna 1924 Kitee oli pieni
korpipitäjän kirkonkylä. 1953 avasi
Oili Laamasen omistama Kiteen Kirjakauppa uudistuneissa tiloissa. Rakennus sijaitsi suurin piirtein nykyisen apteekin kohdalla.
vonsa?, ja tuli sitä joukolla
ihastelemaan.
Kirjakauppa-apulaiseksi
tuli Aune Heikura, joka toimi tässä tehtävässä vuosikausia vielä Oili Laamasen omistajajakson jälkeenkin. Lehti-ilmoitteluita
ei tarvittu, sillä nk. herrasväki
oli kuullut opettaja Elorannan nimipäiväkutsuilla, että
kirjakauppa oli ?pessyt kas-
Oili Laamanen rakennutti kirjakaupalle uuden rakennuksen vuonna 1958. Kahdeksan vuoden kirjakauppiasuran jälkeen Kiteellä Laamasen eteen tuli
uusi haaste ja hän päätyi perustamaan uuden kirjakaupan
Savonlinnaan juuri valmistuneeseen Possentornin liikekiinteistöön.
Vuonna 1961 Kiteen Kirjakaupan uutena omistajana
aloitti Joutsenon kirjakauppias Urho Pitkänen. Neljä omistajanvaihdosta läpikäynyt kirjakauppayritys on toiminut kolmessa eri liiketilassa Kiteentien varressa.
Nykyiset yrittäjät,
Mervi ja Vesa Pirinen,
saivat keväällä Vuoden
2016 Info-kirjakauppa
-palkinnon.
Seuraava historiakuvaus perustuu v. Kirjakaupan valikoimat pysyivät vaatimattomina
ja katsottiin, että kirjakauppias ei selviydy tehtävästään.
Anni Piiroinen sai varoituksia
useammalta taholta ja lopulta
oppikoulun rehtori Kyllikki
Takala teki valituskirjelmän
kustantajalle.
Vuonna 1953 Anni Piiroinen taipui 71-vuotiaana myymään kirjakaupan Mikkelistä tulleelle Oili Laamaselle.
Muistelmissaan Laamanen
kuvailee liikkeen näkymää
ostohetkellä: vaatimattomia
Oili Laamanen sai kirjakauppatoiminnan hyvään nosteeseen Kiteellä ja hän oli myös
aktiivinen toimija yhteisössään. Tuona vuotena Kuopiosta tullut
Anni Piiroinen avasi Säästöpankin pienessä kulmahuoneessa pitäjän ensimmäisen
kirjakaupan.
Kirjakauppa oli kooltaan
noin 20-25 neliötä ja sen yhteydessä oli 6-8 neliön konttorihuone, joka toimi myös Annineidin asuntona. Muutamaa vuotta myöhemmin Laamanen myi osuutensa kokonaisuudessaan Ketolaiselle.
Nykyinen kauppias, Mervi Pirinen, tuli Kiteen Kirjakauppaan myyjäksi vuonna
1978. Maisemat olen pyrkinyt
maalaamaan valoisasti ja raikkaasti, hän kuvailee näyttelypaikalla olevassa esittely-
Kaksi asetelmaa.
Nalle.
tekstissään.
Koti-Karjala
8
Perjantai 2.9.2016
Mika Ilmaniemi eli Tattoomika on tatuoinut jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Mitäpä muuta tatuointi
olisikaan, ellei arpi. Ilmaniemi miettii.
Tohmajärvellä Ilmaniemi
on tatuoinut nyt muutamia
vuosia tatuointistudiossaan
Tattoomika. Voisi myös kysyä, miksi
jotkut ihmiset eivät halua tatuointia ja jotkut taas haluavat. Kainalo on kuulemma aika kivulias. Harvemmin tatuoinnin ottaminen jää vain
yhteen.
Tatuointi on taiteena katoavaista, sillä sehän elää ihmisen iholla vain niin kauan
kuin ihminenkin. Identiteettini
on muotoutunut tatuoimisen
ympärille niin vahvasti, etten
osaa edes ajatella tekeväni jotain muuta työkseni, Ilmaniemi painottaa.
Kipua ja euforiaa
Tatuoinnin saamiseksi käydään läpi kivulias prosessi,
joka saa kehon tuottamaan
erilaisia kipua lievittäviä aineita.
. Minun tapauksessani
mies ei valinnut ammattiaan,
vaan ammatti miehen. En tiedä kokevatko ihmiset kivun eri tavalla,
vai reagoivatko he vain siihen eri tavoin. Entisaikaan tatuointeja otettiin nimen omaan uskonnollisista ja symbolisista
syistä. Ilmaniemi miettiikin, että ehkä tällaisen kokemuksen ja haluamansa tatuoinnin
iholleen saamisen myötä tatuointien ottamiseen voi jäädä koukkuun. Sellainen vaatii useita
käyntikertoja ja sellaisesta
ihmisestä, jonka tapaa useasti ja jonka kanssa viettää yhdessä tuntikausia, tulee jollain
tapaa merkittävä, Ilmaniemi
myöntää.
maailmalle.
. Todisteena siitä kivusta, jonka läpi
meidän on käytävä ollaksemme sellaisia kuin olemme, tai
tullaksemme sellaisiksi kuin
haluamme.. Minusta tuli tatuoija kenties kohtalon oikusta tai suuremman
hengen ohjaamana, Ilmaniemi kertoo.
Ilmaniemi ei tehnyt koskaan minkäänlaista päätöstä
ryhtyä tatuoijaksi. Joskus joku asiakas on
alkanut itkemään, nähtyään
lopputuloksen. He
myös kantavat mukanaan sitä
hetkeä, kun tapasimme, eikä
moni varmaan unohda minua
koskaan, Ilmaniemi miettii.
Sosiaalinen
itseilmaisun muoto
Ihmiset ovat ottaneet tatuointeja iholleen lähestulkoon niin
kauan kuin olemme olleet olemassa. Todennäköisesti molempia, Ilmaniemi
kertoo.
Tatuoinnin jälkeen voi
usein olla hiukan euforinen
olo. Käsittääkseni
se johtui onnellisesta liikutuksesta, eikä pettymyksestä,
Ilmaniemi kertoo.
Tatuoijalle itselleen merkittävintä tatuoimisessa on erilaisten ihmisten kohtaaminen sekä se, että työssä saa
olla juuri sellainen kuin on.
Lisäksi se, että joku haluaa
ison tatuoinnin, on säväyttävä asia.
. Nykyisin tatuoinnin
voi ottaa kevyemmin perustein. Ensimmäisen tatuointikoneen Ilmaniemi hankki Brasiliassa vuonna
1989, jossa hän työskenteli
katutatuoijana jonkin aikaa.
Ilmaniemelle matkustelu ja
tatuoiminen olivat pitkän aikaa lähes synonyymejä, hän
kiersi maailmaa tatuointivälineet mukanaan.
. En välillä vieläkään oikein tiedä, mikä se semmoinen tatuoija edes on. Tulevaisuudessa Ilmaniemi aikoo edelleen
tatuoida Tikkalassa entisessä seurakuntakeskuksessa.
Marraskuun jälkeen Ilmaniemi kuitenkin aikoo suunnata näillä näkymin takaisin
Isot tatuoinnit
säväyttävät
Vaikka tatuoinnin tekeminen
on tavallisesti lopullista ei tatuoijaa silti jännitä luoda piirroksiaan ihmisten iholle. Joskus tatuoinnit halutaan ottaa
vain hetken huumassa, sen
kummempia pohtimatta.
Ilmaniemi pohtii, että samoin kuin esimerkiksi Borneon sademetsässä lymyävät
heimot ja historian muinaistet
soturit, myös nykyaikamme
ryhmät merkitsevät itsensä
omaan heimoonsa kuuluvalla tavalla.
. Onhan se omalla tavallaan hiukan imartelevaa, et-
Ilmaniemen tatuoimassa teoksessa Tuohitorvensoittaja kesti lähes 50 tuntia.
tä ihmiset kantavat ihollaan
minun piirtämiäni tatuointeja koko lopun ikäänsä. Kuvassa Ilmaniemi esittelee tatuointikonettaan, jossa on hänen tekemänsä hiekkavalu runko.
Mika Ilmaniemi eli Tattoomika:
?Tatuointi on pohjimmiltaan
sosiaalinen itseilmaisun muoto?
Tatuoinnin ottamiselle on paljon erilaisia syitä, mutta se on kuitenkin aina tapa ilmaista itseään. Tatuoijan työssä pääsee suoraan ihmisen
iholle, luomaan teoksen, jota ihminen kantaa
loppu elämänsä.
TOHMAJÄRVI
Roosa Sallinen
Mika Ilmaniemi aloitti kolmisenkymmentä vuotta sitten tatuointien tekemisen kotonaan.
. Olen kasvanut tatuoijaksi.
En tiedä muuta. Jonkinlainen shamaani vai noita vai
ihmisten ihoa maalausalustanaan käyttävä taiteilija. Kaikkia tatuoinnin kantajia yhdistävänä merkityksenä
voisi varmasti pitää sitä, että
tatuointi on pohjimmiltaan sosiaalinen itseilmaisun muoto.
Onhan paljon toki sellaisiakin, jotka haluavat tatuoinnin vain itseään varten, mutta aina tatuointi on kuitenkin
jossain tilanteessa muidenkin
ihmisten nähtävissä, Ilmaniemi pohtii.
Tatuoinnin ottamiseen on
lukemattomia eri syitä. Ilmaniemi kertoo, että
tatuoinneilla on loputon määrä merkityksiä.
. Ilmaniemi kuitenkin myöntää,
että joskus, jos hän aistii asiakkaan olevan epävarma tatuoijan taidoista tai muuten
vain jännittynyt, alkaa myös
häntä hetkellisesti jännittää.
Pieni jännitys kuitenkin kuuluu aina erottamattomana osana tatuoimiseen.
Reaktiot tatuoinnin valmistumisen jälkeen saattavat joskus olla hyvinkin vahvoja.
. Miksi eivät kaikki haluaisi tatuointeja?
lmaniemi kiteyttää tatuoinnin perimmäisen merkityksen
ja tarkoituksen Keith Tonnaa
lainaten:
. Tatuointien
ottamiseen kuuluu kuitenkin
myös pysyvyys, kantavathan
ihmiset tavallisesti niitä ihollaan lopun elämäänsä.
. Ilmaniemi kertoo, että joku haluaa tatuoinnin matkamuistoksi,
joku taas muistoksi rakkaasta
ihmisestä tai eläimestä
Tiesin, että haluan tatuointiin jotain kukkia. Lopulta kesän alussa Pinjalle tuli
tunne, että nyt on hänenkin aika varata aika tatuoijalle.
Pinja ajatteli ensin ottaa
tekstitatuoinnin, koska se tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta. Pinja painottaakin, ettei ottaisi tatuointia hetken mielijohteesta,
vaan haluaa, että tatuointi on
kantajalleen tärkeä.
. Hanke edistyi harppauksin, kun Veikko
Kakkinen luetteloi ja järjesteli aittoihin maatilan esineistöä, pääasiassa maatilan töissä käytettyjä tavaroita, joita
Erja Mooren mukaan on yli
tuhat.
Myös talon sisällä on paljon kiinnostavaa historiaa: valokuvia, kirjoja, kirjeitä, sanomalehtiä, karttoja, todistuksia
ja käsitöitä.
. Nyt kello osoittaakin kantajansa syntymäaikaa.
Laulava tatuoija
Tatuoijaksi Pinjalle valikoitui Tattoomika eli Mika Ilmaniemi.
. Tatuointia suunnitellessa jännitys kuitenkin hälveni. Tatuoijat on huhujen mukaan hiljaisia, mutta Mika oli
puhelias, laulava ja jammaile-
Hiljattain ensimmäisen tatuointinsa ottanut Pinja Huuho uskoo, ettei tatuointi jää viimeiseksi.
va, Pinja kertoo hymyillen.
Tatuointikoneen lähtiessä
käyntiin jännitys palasi. Kaikki esineet täällä liittyvät jollakin tavoin työhön,
Rääkkylä-Seuran puheenjohtaja Tapio Hämäläinen sanoi.
Museotyöllä arvostetaan
mennyttä aikaa ja edellisten
sukupolvien työtä.
Asikkalan kotimuseohanke on ollut vireillä jo muutaman vuoden. Silloin mieleen nousi kysymyksiä siitä,
sattuuko tatuoinnin ottaminen
paljon ja kestääkö kivun. Mikan tatuoinnit oli
niin taiteellisen näköisiä, ja
kuulin muilta suosituksia, joten valitsin hänet, Pinja kertoo.
Roomalaisin numeroin koristeltua taskukelloa ja ruusua lukuunottamatta Ilmaniemi sai tatuoinnin teossa vapaat kädet.
Tatuoinnin ottaminen alkoi
jännittää Pinjaa vasta tatuointistudion ovella. Koti-Karjala
Perjantai 2.9.2016
9
Tatuoinnin
aika
Ensimmäisen tatuoinnin ottaminen nostaa
mieleen paljon kysymyksiä ja aiheuttaa innostusta sekä jännitystä.
KITEE
Roosa Sallinen
Kiteeläinen 18-vuotias Pinja
Huuho otti heinäkuun lopussa ensimmäisen tatuointinsa.
Ajatus tatuoinnin ottamisesta syntyi jo yläasteikäisenä,
ja innostus vain kasvoi lisää,
kun perheen muut jäsenet alkoivat ottaa tatuointeja. Olin pitkään ajatellu tatuoinnin ottamista. Muistona
siitä on varastossa mahtavat
myllynkivet, joita pyöritti laivamoottori.
. Eero Hirvonen lunasti Asikaiset pois tilalta, Erja
Moore kertoo tilan historiaa.
Rasivaarassa vaikutti 1900luvulla mylly ja saha, joka oli
Hirvosten omistuksessa. Yritys kuitenkin meni vararikkoon vuonna 1959. Pinja joutui olemaan tatuoitavana odotettua kauemmin, sillä
tatuoinnista tuli alkuperäistä
suunnitelmaa isompi. Kuistia koristavat rivissä isot A-kirjaimet. Tilan
nimi on Asikkala, vaikka talon asukkaat ovat monien sukupolvien mittaan olleet Hirvosia.
Asikaiset asuttivat tilaa
1850-1950-välisenä aikana
Juho ja Antti Asikaisen isännyyden aikana.
. Tähän
auttoi Ilmaniemen rento olemus.
. Ne ovat
tärkeitä ihmisille, ja niissä on
usein tarina takana, Pinja pohtii.
Myös tatuoinnin ottamisesta tulee muisto. Katoin netistä eri tatuoijien töitä. Tatuointi on siinä niin
kauan kunnes kuolee. Pinja uskookin, että ensimmäinen tatuointi tulee säilymään muistoissa parhaiten.
Työn jälkiä kotimuseossa
Sirppejä, lapioita, myllynkiviä. Kyllä mie tiesin, että siitä tulee hieno, mutta silti tuli
paljon hienompi kuin odotin,
Pinja kiittelee.
Pinjalle tatuoinnit merkitsevät henkilökohtaisia tarinoita, joista otetaan tatuointi
muistoksi tai symboliksi. Asikkalan tilan eli Aari ja Elina Hirvosen kotimuseo on näistä uusimpia.
. Vanhoja papereita selatessa aika kuluu huomaamatta,
Erja Moore esitteli Asikkalan
aarteita.
Charlotte Serfina Petrelius.
Asikkalan kotimuseo on
avoinna heinäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun.. Aihe muuttui monta kertaa, mutta sitten
päätin, että otan kerralla jotain
isompaa, Pinja kertoo.
Kuva valikoitui ensin itse
mallia piirtämällä ja lopulta
netistä kuvia selaamalla.
. Aitasta löytyi myös sininen
Martta-puku.
Hirvosia. Sitten
tykästyin kelloon, jossa oli
roomalaiset numerot, Pinja
kuvailee.
Kun kellosta tuli osa Pinjan
tulevaa tatuointia, hän halusi,
että kellossa näkyvä aika on
merkittävä. Neljä
tuntia kestänyt tatuoiminen
ei kuitenkaan ollut niin kivulias kuin Pinja oli olettanut.
Pinjasta läheisten maalaamat
kauhukuvat tatuoinnin otta-
misen kivuliaisuudesta olivat
liioiteltuja.
. Luetteloitavaa riittää vielä. Teksteissä kuluu useimmiten vähemmän aikaa kuin kuvatatuoinneissa.
. Asikkalan kotimuseo kertoo työstä, jota
edesmenneet sukupolvet
ovat tehneet.
Erja Moore ja hänen
setänsä Matti Hirvonen
esittelivät RääkkyläSeuran väelle kotitilansa Asikkalan historiaa ja
esineistöä.
RÄÄKKYLÄ
Riitta Makkonen
Rääkkylä-Seura on kokoamassa esitettä rääkkyläläisistä
kotimuseoista. Ajattelin, kun menin ottamaan tätä tatuointia, että tää
on miun ensimmäinen ja viimeinen, mutta ei se taida ollakaan, Pinja nauraa.
Ikuinen muisto
Tatuoinnista tuli paljon hienompi kuin Pinjan Ilmanie-
melle sähköpostilla lähettämästä mallikuvasta.
. Seinällä on kuva
Janne ja Charlotte Hirvosesta,
joka on Kustaa Vaasan sukua
suoraan alenevassa polvessa
Matti Hirvosella, oikealla, oli monta tarinaa kerrottavana Rääkkylä-Seuran puheenjohtaja Tapio Hämäläiselle kotiverstaan
esineistä.
Hirvoset ja Asikaiset
Aitan kuisti kertoo talon historiasta. Näitä tutkiessa aika kuluu
siivillä, Erja Moore kertoo.
Arkiston aarteisiin kuuluu
muun muassa Rasivaaran vaaliluettelo vuodelta 1929.
Sonja Moore pyöritti mankelin kampea, jota hänen isoisomumminsa on aikanaan pyörittänyt. Kiviä myllyssä oli aikanaan neljä, mutta niistä saatiin
talteen kolme, Matti Hirvonen esitteli.
Hirvoset ovat Voiniemen
9-vuotias Maria Mombo syöttämässä Tunturin hevostilan vuohia.
lainen edelleen puuttui, kunnes Outi Sirola ja Mähövaaran tilan isäntä Ilkka Romppanen istuivat samassa lounaspöydässä ja alkoivat keskustella asiasta.
Sirolan tytär Roosa Honkanen toteutti ruokapiirille Facebook-ryhmän, johon
viime helmikuussa kutsuttiin
mukaan paikallisia tuottajia.
. Joissakin tapauksissa
antennijärjestelmän päävahvistin voidaan joutua uusimaan, joten vanhojen antennijärjestelmien kunto on hyvä
tarkistuttaa etukäteen.
Päälähetysasemalla tehtävien taajuusmuutosten jälkeen E-kanavanipun (mm.
TV5 ja Jim) televisiolähetykset lähetetään rinnakkain sekä
uusilla että vanhoilla taajuuksilla vajaan kuukauden ajan,
jolloin antenniurakoitsijoiden
on tehtävä taloyhtiöissä viritystyöt. Soppakauhan varressa hääri Raimo Oksman.. C-kanavanipun (mm.
Fox, Hero ja Frii) lähetykset
vanhalla taajuudella lakkaavat heti taajuusmuutoksen
jälkeen.
Taajuusmuutokset eivät
koske kanavanippuja A (mm.
Ylen kanavat) ja B (mm.
MTV3 ja Nelonen).
Tarkat aikataulut sekä tiedot rinnakkaislähetyksistä ja
lähetyskatkoksista löytyvät
Digitan verkkopalvelusta.
Tietoa paikallisista antenniurakoitsijoista on Satelliitti- ja antenniliitto SANT ry:n
sivuilla ja Digitan sivuilla.
. Tilaajan on oltava meidän suljetun Facebookryhmän jäsen, Outi Sirola informoi.
Miksi muutoksia?
Television antenniverkon
hyödyntämä 700 MHz:n taajuusalue siirtyy vuoden 2017
alussa langattoman laajakaistan käyttöön. Vastaavia ruokapiirejä alkoi syntyä ympäri maatamme,
mutta Pohjois-Karjalasta täl-
Mitä pitää tehdä?
Antenniurakoitsijan tehtyä viritystyöt kiinteistössä on taloyhtiön asukkaiden tehtävä televisioiden tai digiboksien kanavahaku uudelleen. Jos asiakas haluaa ostaa yhdeltä tilalta perunoita, toiselta leipää,
REKO Joensuu/Kitee -ruokapiirin tuottajat palkitsivat Facebook-sivuja ylläpitävän Roosa Honkasen. Nyt ryhmään kuuluu 2 492
asiakasta ja reilut 20 tuottajaa,
Sirola mainitsi.
Tarjolla on monenlaista lihaa, järvikalaa, kananmunia,
vihanneksia ja juureksia, marjoja, hunajaa, viljatuotteita
jauhoista leivonnaisiin, ternimaitoa ja Joensuussa myös
raakamaitoa. Yhteisantennikiinteistöjen
isännöitsijöiden kannattaa olla yhteydessä paikalliseen antenniurakoitsijaan jo nyt, mikäli antennijärjestelmää ei ole
pitkään aikaan kunnostettu.
Kaikkien yhteisantennijärjestelmien päävahvistimet on
viritettävä, kun uudet taajuudet on otettu alueella käyttöön. Asia herätti kiinnostusta. Toinen on leipomon
baari, kehui Kiteen Keskustan järjestämän Elotorin tunnelmaa kansanedustaja Hannu Hoskonen. Muutokset koskevat Digitan UHF-taajuusalueen antennitelevisioverkkoa.
Muutosten vuoksi yhteisantennijärjestelmiin on viritettävä uudet lähetystaajuudet
niissä taloyhtiöissä ja julkisissa rakennuksissa, jotka vastaanottavat televisiolähetyksiä yhteisantenniverkon kautta. Missä paikkakunnan
luonne paremmin tulee
ilmi kuin paikallisella torilla. Koti-Karjala
10
Taajuusmuutoksia
antenniverkossa
Antennitelevisioverkon taajuusmuutoksia tehdään Kolin
päälähetysasemalla 1.-3.11.,
jolloin tv-lähetyksissä esiintyy muutaman tunnin katkoksia. Suvi Viitaluoman taluttaman Ellu-hevosen selässä 3-vuotias Eevi
Suikkanen.
Kiteen Keskustan tarjoaman luomuruishutun jono oli tälläkin kertaa pitkä ja huttu sai syöjiltään
kiitosta. Useimmat tv-vastaanottimet tekevät
kanavahaun automaattisesti.
Taloyhtiöiden on tiedotettava
asukkaille ajankohdasta, jolloin kanavahaku on tehtävä.
Omakotitaloissa ja niissä pientaloissa, joissa ei ole
yhteisantennijärjestelmää, ei
yleensä tarvita muutostöitä.
Mikäli antennijärjestelmä on
kunnossa, riittää television tai
digiboksin kanavahaku sen
jälkeen, kun taajuusmuutokset alueella on tehty.
TV-katsojia opastetaan kanavahaun tekemisessä Viestintäviraston neuvontapalvelussa.
Kotieläimet ovat lasten suosikkeja. Hän kiitteli Suomen
maaperän ja siinä tuotetun ruoan puhtautta,
kannustaen ihmisiä ostamaan paikallisten tuottajien tuotteita muuallakin
kuin toritapahtumassa.
Perjantai 2.9.2016
Elotorilla esittäytyi elinvoimainen maaseutu
Ruokapiiri, ruishuttua
ja kotieläimiä
KITEE
Tuija Marienberg
Tämänvuotisen Elotorin teemana oli Elinvoimainen maaseutu.
. Paras tapa pitää meidän
maaseutu elinvoimaisena on
ostaa niitä tuotteita, joita täällä viljellään, mainitsi Sirolan
lammastilan emäntä Outi Sirola.
Hän esitteli lähituotantoa
kertoen REKO Joensuu/Kitee
-ruokapiirin toiminnasta. Antennitelevision taajuusalueen kaventuessa
tv-verkkojen lähetystaajuuksia on järjesteltävä uudelleen,
jotta televisiopalvelujen määrä ei vähenisi.
Tikanpellolla oli talutusratsastusta perheen pienimmille. Moni REKOpiirissä mukana olevista tiloista on luomutuotannossa.
. Kyse on jakelusta, jossa
toimitetaan ennakkoon tilatut tuotteet. Osa
REKO-tuottajista oli myös
tuotteittensa kera paikalla.
Pohjois-Karjala on alueena laaja ja eri tuottajat asuvat
kaukana toisistaan. Tuottajista paikalla olivat Mika
Ruotsalainen, Tapio Hassinen, Jarmo Hasunen, Airi Timonen, Ilkka Romppanen, Niko Nyrhinen, Sari Rouvinen ja Outi Sirola.
Jari Sallisen hunajaa, valkosipulia ja juureksia oli myymässä Solja Hakulinen.
kolmannelta kananmunia ja
neljänneltä naudanlihaa, ostajalla kuluu aikaa ajellessa
tilalta toiselle ja tilallisen aika menee asiakkaita odotellessa.
2013 Pohjanmaalle oli syntynyt ensimmäinen REKOruokapiiri, Thomas Snellmanin ideoima lähiruoan myynti- ja jakelumalli, jossa lähituottajat myyvät tuotteitaan
suoraan tilalta, ilman välikäsiä
Hunaja,
10) Miisa Mononen . Wolkje
v.d. Selma 2.30, 4) Helena Laine
. Meillä on neljä lasta, kolme nuorimmaista, kaksi tyttöä ja yksi poika ovat innostuneita ratsastuksesta ja hevosista.
Hammaslahdessa asuvalla
Löijan perheellä on oma talli,
jossa on kolme hevosta. Lieshoutsewegin.
Kokeneimman käsittelijän
tittelin sai Jutta Iman, joka
kilpaili omistamansa shetlanninponi Daydream Darkin kanssa.
Agility oli Pohjois-Karjalan Poniagility Cupin osakilpailu.
Keppihevoskisaan osallistui 16 pikkuratsastajaa.
Bambi Boy on
seurusteluhevonen
Match shown parhaana palkittiin Bambi Boy. Harja-Hirnu,
8) Elli Tammi . Ridilaa, 9)
Emma Kinnunen . Puppet Girl
2.19, 5) Jenna Holopainen ?
Rinske v.d Lieshoutseweg
2.25, 6) Jenna Soininkoski ?
Hupeli 2.27, 7) Milla Kämäräinen . Rinske v.d Lieshoutseweg 1.49.
Poissa Elena Holopainen
. Se on rodultaan miniatyyrihevonen, joka
kuuluu pienimpiin hevosiin.
. Tämä tieto on ollut tärkeää seurattaessa viime aikoina
etenkin maakunnallisten terveyden edistämistoimijoiden
työn vaikuttavuutta maakunnassa.
Maakuntahallitus totesi 4.
vaihemaakuntakaavan vahvistamispäätöksen Ympäristöministeriöstä. Yleisö seurasi henkeään pidätellen kolmivuotiaan hevostytön suoritusta agility-radalla.
. Sain Aramaisin 13-vuotiaa-
11
Hevosharrastus kulkee
äideiltä tyttärille
Kokemus oli valttia tällä kertaa. Salama, 16) Elli
Holopainen . Puppet Girl 1.47, 3) Lilia
Kokkonen . Aramais 3.17, 10) Julia Pitko . Myös Suomen valtiontalouden kannalta
rajoitusten kokonaisvaikutus
olisi todennäköisesti negatiivinen.
. Taitavimman käsittelijän tittelin voitti Jutta Iman, joka kilpaili shetlanninponi tamma Daydream
Darkin kanssa.
na, nyt se on 30-vuotias ja
omat lapseni ratsastavat sillä, Niina Löija esitteli ratsuponi ruunaa.
Poniagilityssa Niina Löijan kuusivuotias poika Anton
voitti oman sarjansa ja kolmivuotias pikkusisko Adelia tuli toiseksi.
Kookas valkoinen eli kimoponi totteli kuuliaisesti
pikkuista taluttajaansa. Tavoitteena on
FinTerveys 2017 -tutkimuksen Pohjois-Karjalan lisäotoksen toteuttaminen.
Pohjois-Karjala -projektin evaluaatiotutkimukset ja
myöhemmin FINRISKI-tutkimukset ovat tuottaneet 45
vuoden ajan säännöllisesti tietoa Pohjois-Karjalan väestön
terveydentilasta ja erityisesti keskeisten kansantautien
riskitekijöistä ja niihin liittyvästä terveyskäyttäytymisestä. Jysky 3.28.
Luokka 3 yli 16-vuotiaat:
1) Titta Kokkonen . Tähti,
11) Hilla Vesanen - Valkonen,
12) Hanna Vesanen . Bambi Boy on sydänten
sulattaja ja seurusteluhevonen. Olin ensimmäistä kertaa
esittelemässä hevosta match
showssa, Milla kertoo.
Hän osallistui Bambi Boylla myös agilityyn ja sijoittui omassa sarjassaan seitsemänneksi.
Milla käy ratsastamassa
läheisellä tallilla Outokummussa.
. Aramais 1.25, 2) Adelia Löija 3v
30-vuotias risteytysponi Aramais totteli kuuliaisesti 3-vuotiasta taluttajaansa Adelia Löijaa poniagilityssa.
. Aramais 1.31, 3) Elli Holopainen 5v . Alma
1.18, 2) Jenna Soininkoski
. Match show
-näyttelyyn osallistui 14 ponia ja hevosta sekä poniagility
-kilpailuun 17 ponia.
Best in show I ?palkinnon
voitti Helena Laineen omistama miniatyyrihevonen Bambi Boy.
Hehkeimmän herran tittelin voitti Niina Löijan omistama 30-vuotias risteytysruuna
Aramais, joka korkeasta iästään huolimatta oli erittäin hyvässä näyttelykunnossa.
Tyylilyyliksi Taisto Rautiaisen ja Outi Hännikäisen
muodostama tuomaristo valitsi Elena Holopaisen omistaman minishetlanninponitamma Rinske v.d. Pohjois-Karjalan
maakuntahallitus käynnisti 4.
vaihemaakuntakaavan laatimisen 17.12.2012 ja maakuntavaltuusto hyväksyi kaavan
kokouksessaan 15.6.2015.
Maakuntahallitus antoi
lausunnot Niiralan lisäksi
myös osto- ja velvoiteliikenteestä sekä maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta.
Maakuntahallitus piti kokouksensa Itä- ja PohjoisSuomen maakuntien huippukokouksen yhteydessä Kokkolassa. Bingo, 15) Amelia
Juvonen . Blikhalm, Alma, Daydream
Dark, Jysky, Pika frà Nevala, Mazuna?s Masoed ox.
Poissa: Tormis.
Osallistujien kesken arvottu herkkukassi: Humle-.
Keppihevoskisa:
1) Martta Tolvanen, 2) Riku Hännikäinen, 3) Emelie
Östling, 4) Anton Löija, 5)
Adelia Löija, 6) Adessa Löija,
7) Aini Tammi . Nauriskydön Nadja 2,32.
Hilla Vesanen harjoittelee keppihevoskisaa varten Valkosen
kanssa.
Milla Kämäräinen esitteli Best in show I-palkinnon saanutta
Bambi Boy -hevosta.
Kannanotto:
Ei
supistuksia
Niiralaan
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja maakunnan
kunnat esittävät yhteisenä kannanottonaan, että
Niiralan rajanylityspaikan aukioloaikoja ei supistettaisi. Puppet
Girl 1.12, 2) Titta Kokkonen ?
Hupeli 1.53, 3) Eija Pennanen
. Bambi Boy 2.38, 8)
Jenna Holopainen . Oma hevonen olisi kiva,
Milla tuumaa.
Koko perhe
ratsastaa
. Timantti
Valo, 13) Ville Vesanen . Huippukokouksessa
käydään kattavasti keskustelua maakuntauudistuksesta ja aluekehitysjärjestelmän
uudistamisesta. Koti-Karjala
Perjantai 2.9.2016
Hevosnäyttelyssä miehet ovat vähemmistönä.
Rasivaaran match showssa tytöt esittelivät hevosia ja äidit opastivat tyttäriään.
RÄÄKKYLÄ
Riitta Makkonen
Aurinkoinen sää suosi Rääkkylän Hevosystäväinseuran
järjestämää hevostapahtumaa
Rasivaarassa. Hupeli 1.59, 4)
Lilia Kokkonen . Niistä
kaksi oli mukana Rasivaaran
match-showssa.
Tulokset
Match show:
Best in show I: Bambi
Boy.
Best in show II: Sälliina.
Best in show III: Nauriskydön Nadja.
Hehkein herra: Aramais.
Tyylilyyli: Rinske v.d.
Lieshoutseweg.
Kätevin käsittelijä: Jutta
Iman/Daydream Dark.
Punaiset: Bambi Boy, Nauriskydön Nadja, Humle, Almen, Rinske v.d. Lieshoutseweg, Sälliina ja Aramais.
Siniset: Wolkje v.d. Poppis.
Agility:
Luokka 1 3-7 -vuotiaat
(avustaja sallittu):
1) Anton Löija 6v . Rajanylityspaikkojen tulee palvella
sekä henkilö- että tavaraliikennettä mahdollisimman joustavasti ympärivuorokautisella palvelulla.
Maakuntahallituksen tiistaina
käsittelemässä kannanotossa
todetaan, että Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ja kunnat ymmärtävät hyvin haastavasta valtion taloustilanteesta johtuvat paineet tarkastella myös ylityspaikkojen aukioloa, mutta vetoavat maan
hallitukseen rajaviranomaisten toimintamäärärahojen turvaamiseksi siten, ettei aukiolorajoituksia tarvitse ottaa
käyttöön.
Aukiolorajoituksista aiheutuisi huomattavaa haittaa
elinkeinoelämälle, kansalaisille ja aluekehitykselle rajan
molemmin puolin. Adelia on ollut kanssani hevosen selässä jo puolivuotiaasta lähtien, Niina Löija
hymyilee.
Isosisko Adessa osallistui
myös poniagilityyn ja esitteli match showssa Aramaisin,
joka sai Hehkeimmän herran
-tittelin.
. Tallissa se pitää kaksi
tammaa aisoissa, kertoi hymyillen miniatyyrikokoisen
orin omistaja Helena Laine.
Tuomarit Bambi Boy vakuutti kauniilla ulkomuodollaan ja sulavalla liikkumisellaan.
Bambi Boyta oli esittelemässä 11-vuotias Milla Kämäräinen.
. maakuntaliittojen edustajat, sairaanhoitopiirien johto sekä kansanedustajat ko.
alueelta.. Blikhalm 2.40, 9) Adessa
Löija . Pimeä Salama, 14) Jonna Laukkanen . Kävimme maakuntahallituksessa keskustelun myös tulevaisuuden maakunnan matkailusta ja markkinoinnista.
Kutsumme kuntien edustajat
pian pohtimaan asiaa yhdessä, kertoi maakuntahallituksen puheenjohtaja Hanna
Huttunen.
Maakuntahallitus myönsi 50 000 euroa maakunnan
kehittämisrahaa Terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen uudelle hankkeelle. Rinske v.d Lieshoustseweg, Ella-Lilja Pennanen ?
Selma.
Luokka 2 8 . Paikalla ovat
mm. 15-vuotiaat:
1) Aino Turunen
Ottelu muodostui varsin kuuma tunteiseksi
alusta alkaen, mutta esitimme
kokonaisuutena leirin selkeästi parasta peliä halliten ottelua alusta loppuun, Havukainen kertoo.
Tuloksena ottelusta oli 12-5
voitto, joka tarkoitti KiPalle
leirin yhdeksättä sijaa.
. LIVE LEMMINKÄINEN!
SOVINTOLASSA, Katharina Benkwitzin kaunista
Kalevalan kuvitusta syysnäyttelyssämme. klo 17.00 kirjastossa. KAISA JUSSILA,
KONSTRUNDAN Avoimet ateljeet -tapahtuman
aikana taidegraafikko
Kaisa Jussila toivottaa sinut tervetulleeksi työhuoneeseensa (Kannaksentie 587) la 3.9. Pojat ja Veera pelasivat
hyvin, pelinjohtaja Sami Purmonen kehuu.
E-pojissa pelaava Veera
Varonen pelasi myös F-poikien Naperoleirillä yli-ikäisyysluvalla
. Työ rahoitetaan mm. SOVINTOLAN ELOTORI la 3.9. Tilanteen nähdään aiheuttavan vuosittain rahoittajille
ja valtiolle satojen miljoonien
eurojen luottotappiot. Kiteen kirjastossa LUKUPIIRI ja kirjallisuudesta kiinnostuneille ke 7.9.
klo 13 vinkkejä aikuisten kaunokirjoista . Kesälahden kirjastos-
sa vietetään YHTEISTÄ
LUKUTUOKIOTA ke 7.9.
klo 10.00?11.30. sijan.
. KaMa ja Lippo olivat lopulta leirin kaksi parasta joukkuetta,
C-poikien pelinjohtaja Saku
Havukainen kuvailee.
Alkusarjan saldoksi KiPan
C-pojille muodostui yhteensä
5 voittoa ja 4 tappiota. Tule lukemaan,
kuuntelemaan ja juttelemaan.
. Cannesin Un Certain
Regard -sarjan pääpalkinnon voittanut HOPEATÄHTIELOKUVA ?Hymyilevä mies. Ella Vasarainen palkittiin
leirin tsemppariksi.
. tule
kuuntelemaan ja keskustelemaan. RANTAKIVIÄ Jari Lehvosen valokuvia Kiteen
kirjastossa kirjaston aukioloaikoina.
. Joukkueet jaettiin leirillä kahteen
kymmenen joukkueen lohkoon.
. klo 9.30.
Satuja lukee Annikki
Logrén.
. Pelattiin kyllä niin hyvin kuin pystyttiin,
mutta hävittiin mitalijoukkueille lyönti voimassa ja juoksu nopeudessa, pelinjohtaja
Kaksonen analysoi.
KiPalla oli leirillä mukana
kolme E-ikäistä sekä yksi tyttö. Valmentajina toimivat
erikoistumiskoulutuksen saaneet maakunnan omat asiantuntijat.
Asiantuntijoiden haku tehtäviin on aloitettu. Kaikki nuo luvut ovat suorastaan
tyrmääviä ja viime kädessähän me kaikki joudumme tässä maksumiehiksi, Manninen
toteaa.
. Kuva: Jukka Timonen.
tetyllä Nuorisoleirillä. klo 12?18
ja su 4.9. Ella pelas todella hyvin.
Ei missään nimessä jäänyt
poikien jalkoihin, Kaksonen
uskoo.
Itä-Lännessä D-pojilta pelasivat Miika Timonen sekä
Timi Joukainen.
Viides sija irtosi Pattijoen Urheilijoista tasaisen 7-8
päättyneen pelin jälkeen.
C-pojille
yhdeksäs sija
Heinäkuussa pelattiin C-poikien SM-mitaleista Imatralla ja Lappeenrannassa järjes-
Kiteen Pallon D-pojat nappasivat viidennen sijan Rauman Suurleirin kilpasarjassa. Ottelut alkoivat kovimmilla mahdollisilla peleillä.
Ensin maanantaina vastaan
asettui Lippo, josta niukka 5-4 tappio ja seuraavaksi tiistaiaamuna KaMa josta
puolestaan 11-5 tappio. Pelureiden mielestä parasta leirissä olivat pelit, voittaminen ja kaverit, Partanen
kertoo.
Ensi vuonna Naperolei-
Kiteen Pallon C-pojat sijoittuivat yhdeksänneksi Nuorisoleirillä. Lopullinen sijoitus 21 joukkueen kilpasarjassa ratkesi ottelulla Jokioisten Kosketusta vastaan.
Kipalaiset voittivat ratkaisevan pelin 8-15, ja nappasivat
näin kilpasarjan 15. Vastaan asettui Seinäjoen
Kiteen Pallon E-pojat sijoittuivat 15. Leirin päätteeksi joukkueen onnistujana palkittiin Saku Halttunen
ja tsempparina Veikka Vasarainen.
. Kuva: C-pojat.
Naperoleirillä Kiteen Pallon F-pojat voittivat lähes kaikki ottelunsa. klo 10?13.
Tervetuloa Siltatorille
myymään ja ostamaan
syksyn satoa! Iloiset pika-arpajaiset Sovintolan
toiminnan tukemiseksi.
. KAHLITTU MINUUS
Arja Korhosen runo- ja
taidenäyttely 15.8.?2.9.
Tohmajärven kunnankirjastossa.
Ennakoiva kuntoutus
yrityksille alkamassa
Teollisen toiminnan, kaupan
ja muiden toimialojen pk-yrityksille tarkoitettu kuntouttava valmennus alkaa Pohjois-Karjalassa jo lähikuukausina. TAIDENÄYTTELY Mika Tiaisen maalauksia
Rääkkylän kirjastolla
11.8.?14.9.
TOHMAJÄRVI
. klo 12?18.
. LUKUPIIRI kokoontuu
tiistaina 6.9. Kino-Hovissa
ke 7.9. saakka lauantaisin klo 10?13.
. Avoinna 8.10. sija
KiPan E-pojat pelasivat Hyvinkään Tenavaleirillä kilpasarjassa. Vaikeuksissa olevat ja vaikeuksien uhkaamat yritykset tarvitsevat
pikaisesti erikoiskoulutettua
asiantuntija-apua oman osaamisensa tueksi.
YTL:n alullepaneman ja
koordinoiman hankkeen ja
sen kehittämisen rahoittajia
ovat Työ- ja elinkeinoministeriö, SITRA, Yksityisyrittäjäin
säätiö ja Työnantajain Keskusliiton TT-säätiö.. klo 13.00, elokuvan ohjaaja Juha Kuosmanen on tavattavissa
esityksen jälkeen.
. Pelillisesti leiri oli menestys, vaikkei näiden pienten leireillä sijoituksista pelatakaan, Elina Partanen
iloitsee.
Elina Partanen avusti leirin
aikana yhdessä Mika Toropaisen kanssa F-poikien pelinjohtajaa Jarno Kaksosta.
Leiriin kuului pelaamisen lisäksi discoilua. Suomen velkaantumisen
pysäyttäminen ja taloudellisen nousun edellytyksinä ovat
ne terveet, elinvoimaiset ja tavoitehakuiset yritykset, jotka
pystyvät pysyvästi ja lisääntyvässä määrin työllistämään
kansalaisia.
Tästä Mannisen mukaan
vallitsee niin asiantuntijakuin poliittisissakin piireissä
laaja yksimielisyys. Mitalijoukkueet oli selvästi parempia. Voittoja F-poikien joukkueelle kertyi seitsemän kahdeksasta pelistä, joten leiri meni
F-pojilta loistavasti.
. Keskustelussa
Hermann Hessen kirja
Arosusi.
. Joukkueelle taskuun
jäi leiristä kaksi voittoa ja
seitsemän tappiota. Koti-Karjala
12
Perjantai 2.9.2016
Kesä täynnä pesäpalloa
Kesän aikana Kiteen
Pallo-90 juniorit viettivät
aikaansa harrastuksensa
parissa pelaten pesäpalloa eri puolilla Suomea.
Neljä joukkuetta osallistui valtakunnallisille pesäpalloleireille.
Roosa Sallinen
Kiteen Pallon F-pojat osallistuivat Ylivieskassa järjestettyyn Naperoleiriin. Mukana
joukkueessa oli myös vielä
G-ikäisiä pelaajia sekä kaksi tyttöä, joista toinen pelasi
mukana yli-ikäisyysluvalla.
Lisäksi KiPan Emppu Partanen pelasi leirillä Sotkamon
Jymyn G-poikien joukkueessa. Huomioitava on kuitenkin se, että
koko meidän avausyhdeksikkö saa ikänsä puolesta jatkaa
samassa sarjassa ensi vuonnakin, Havukainen painottaa.
Itä-Länsi ottelussa KiPan C-poikia edusti Erkka
Gröhn.
. Työ- ja elinkeinoministeriön myöntämistä
varoista.
Uusi palvelukonsepti tarjoaa ns. Lukuneuvoja
antavat Riitta Kangas ja
Kai Sormunen Joensuun
kirjastosta.
RÄÄKKYLÄ
. Kuva: Sami Purmonen.
KULTTUURI-IKKUNA
KITEE
. Leirin parhaana joukkueestamme palkittiin Jiri Joukainen, joka pääsi myös idän
joukkueeseen Itä-Länteen,
Purmonen kertoo.
Tiukkaa vääntöä
D-ikäisten Suurleiri pelattiin
tänä vuonna Raumalla. Tämä
oikeutti joukkueen pelaamaan
sijoista yhdeksän tai kymmenen. Early Warning -palvelua kahdella erilaisella formaatilla.
Erityisneuvonta -asiantuntijapalvelu on tarkoitettu ennaltaehkäiseväksi palveluksi
yrityksille, jotta ne eivät joutuisi taloudellisiin vaikeuksiin
ja voisivat paremmin saavuttaa toiminnalleen asettamansa
taloudelliset tavoitteet ja siten
varmistaa kykynsä työllistää
työntekijänsä myös tulevaisuudessa.
Uudistaminen -asiantuntijapalvelu on puolestaan tarkoitettu sellaisten yritysten
avuksi, jotka jo ovat talousvaikeuksissa, mutta joilla
kuitenkin nähdään edelleen
olevan toivoa päästä uudelleen kiinni kannattavaan toimintaan.
Tilastotietojen mukaan
Suomessa on Yleisen Teollisuusliiton YTL:n johtavan
asiantuntijan Jarmo Mannisen mukaan tällä hetkellä
noin 411 000 pientä tai keskisuurta yritystä, jotka ovat viimeisimmän tilinpäätöksensä
mukaan tappiollisia, ja lisäksi lähes 54 000 yritystä, joilla
on rekisteröity maksuhäiriömerkintä.
Kaiken kaikkiaan noin
100 000 yrityksen konkurssiriski arvioidaan merkittävän
korkeaksi.
Maila-Jussit.
. KiPalta leirillä oli mukana poikien
joukkue, joka sijoittui leirillä
kilpasarjan viidenneksi.
. Tiedossa oli jälleen erittäin kova ottelu, sillä SMJ
oli hallitseva ikäluokan Suomen mestari. Sijoituksena lievä pettymys joukkueelle, koska mitalista aina haaveillaan. Kuva: Elina Partanen.
ri järjestetään Haminassa, ja
sinne tavoitteena on saada KiPalta sekä G- että F-poikien
joukkueet.
Kilpasarjan 15. Aiheena kesällä luettu tai oma
mielikirja. SATUTUOKIO kirjas-
tossa ma 5.9