Lakiesityksen
mukaan hankkeet tulee toteuttaa vuoden sisällä siitä,
kun Metsäkeskus on hyväksynyt rahoitushakemuksen.
Lakimuutos halutaan saada
valmiiksi ennen kuin hakusulku puretaan. Kun aloitin, oli lukion ensimmäisellä luokalla nykyinen yhteiskuntatieteentohtori
Kaija Majoinen.
Sahama kertoi kuinka hänen piti mennä tarkistamaan
Tohmajärven yhteislyseoon vuonna 1970 tullut Yrjö Sahama, oikealla, muisteli 34-vuotista uraansa. Juhlassa vuorottelivat lukiolaisten
All Stars -bändin hienot musiikkiesitykset ja lyhyet puheenvuorot.
Kunnanjohtaja Olli Riikonen totesi tervehdyksessään,
että jos edellisen hallituksen
tavoite olisi toteutunut, Tohmajärven lukio ei olisi itsellisenä ehtinyt täyttää viittäkymmentä vuotta.
. Sellaista kiitosta opettajantyöstäni en muuta kertaa
saanut, Sahama muisteli.
Parasta
opetuslaatua
Henkilömuistoja
Historian ja yhteiskuntaopin
vanhemmaksi lehtoriksi 1970
tullut Yrjö Sahama ehti kokea uransa aikana niin piirtoheittimen kuin dokumenttikamerankin käytön opetusvälineenä. Emilia Senkki
125/1+2+2
L 125 K 80,5 S 33 cm
299,- (467,-)
NYT
?15%
ETUSI 45%
254,-
Kiteentie 31, KITEE. info 0400 133 807
Nuoren metsän hoidon
Kemera-tukien
hakusulku jatkuu
vuodenvaihteen jälkeen
57. kiinni
Leipomo .......... klo 12.00?15.00.
Esim. Muutamia nimiä tuolta
ajalta oli syöpynyt erityisesti
hänen mieleensä.
. 9?18
Leipomo ............ Hakusulun
aikana saapuneet nuoren
N:o 94
Muutama opettaja, yläkoulun oppilaat ja lukion opiskelijat ovat laittaneet ison panoksen järjestelyihin. Hän tekee parasta aikaa väitöskirjaa
Viipurin vanhoista kartoista.
. Vastaavanlainen nero
oli urani loppupäässä, Antti
Härkönen. Kiteen
lukion ja kaupungin tervehdyksen juhlaan toi apulaisrehtori Niilo Hirvonen.
Lukion oppilaat olivat laittautuneet juhlaan sen arvon mukaisesti, pojat tummiin pukuihin ja tytöt juhla-asuihin, kuten muun muassa Kiia Puustinen, Milla Sistonen, Kati Kinnunen, Nea Parviainen ja Aino Karhapää.
valvontaluokkani ylioppilas.
Kun lakkiaisjuhla oli päättynyt, niin kolme tai neljä tyttöä
tuli opettajanhuoneen ovelle ja kukin toi minulle yhden
ruusun. Määrä on suhteellisesti Pohjois-Suomessa hieman Etelä-Suomea
suurempi, sanoo asiantuntija Yrjö Niskanen Suomen
metsäkeskuksesta.
TUOTEPERHEET
Irtonumero 1,40 ?
Tohmajärven lukion
näköiset viisikymppiset
PALVELEMME:
Maa- ja metsätalousministeriö tiedotti 29.11. Kaunis ja liikuttavakin
muisto on siitä vuosiluokasta, jossa Tuija silloinen Hyttinen, nykyinen Ilvonen oli
Opiskelijan puheen pitänyt
kuluvan vuoden abi, Eeva
Raerinne kiitti Tohmajärven
lukiota ilmaisista kirjoista ja
ensimmäisen vuoden opiskelijoiden saamasta tietotekniikkastipendistä sekä laajasta
opiskelutarjonnasta.
Hän mainitsi koulun kansainvälisyyden ja taidon järjestää mukavia ja monipuolisia juhlatapahtumia.
. Muita Kemera-työlajeja ei ole hakusulun piirissä.
Perusteena nuoren metsän hoidon hakusulun jatkumiselle on Kemera-lakiin
tuleva muutos, joka rajoittaa nuoren metsän hoidon
hankkeiden toteutusaikaa
nykyisestä. 10?18
Herkkutori ....... Heidän kanssaan oppilasaikojaan muisteli -72 kirjoittanut
Harri-Pekka Korhonen.
Majoisen kuusisivuisen historiankoevastauksen faktat kunnan kirjastoon Kansojen Historia -teoksesta. Puh. 8?18
Kauppa ........... . Pienten luokkaryhmien
takia yhteenkuuluvuus on tärkeä, luokkahenki on loistava.
Toivon, että näin hyvä lukio
saa jatkaa vielä toiset 50 vuotta, koska lukio omalla paikkakunnalla on todella tärkeä,
Eeva Raerinne puhui.
Palvelemme myös su 4.12. Itselle/lahjaksi
Husqvarna 116
nyt erä
399,+ mukaan
lisätarvikepaketti
www.bellabit.?
R
Romolantie
l ti 23
23,
82500 Kitee
Puh. nuoren
metsän hoidon hakusulun
jatkumisesta vuoden vaihteen jälkeenkin. 10?18
TOHMAJÄRVI
Kari Sarkkinen
KUPIAINEN
Tavallista parempi Ruokakauppa
Palvelemme: ark. 8?21
Herkkutori ........ Häntä ennen opettajaksi olivat tulleet Inari Salminen vuonna -66 ja Kari Valkeapää vuonna
1968. Terveyslannoituksen osalta hakusulku päättyy vuoden vaihteessa ja taimikon varhaishoidon hakusulku päättyi
10.10.2016. Hyväksyttyjen, mutta
toteuttamattomien hankkeiden määrä on 24,5 miljoonaa euroa, mikä vastaa
kokonaisen tavanomaisen
vuoden töitä. 020 741 1890
www.hklhurskainen.fi
Palvelemme: Ma?Pe 9.00?17.00, la 10.00?13.00
Soitto 020-alkuiseen numeroomme maksaa
kiinteästä verkosta 0,0828 a/puh + 0,07 a/min ja matkapuhelimesta 0,0828 a/puh + 0,17 a/min.. Jokaisesta hankkeesta on aina ensin lähetettävä Metsäkeskukselle rahoitushakemus ja kun työt on
metsässä tehty, on lähetettävä vielä toteutusilmoitus.
. Tämän hankkeen epäonnistuminen oli kannaltamme
erinomainen onnistuminen.
Hyvät koulut ovat kunnan yksi elinvoiman lähde ja vetovoimatekijä, Riikonen osoitti
puheessaan.
Tohmajärven lukion yli
20-vuotinen yhteistyö Venäjän Karjalaan näkyi juhlassa,
kun rehtori Matias valoaho
sai vastaanottaa lahjan ja kiitokset Sortavalan kaupungin
sivistysjohtaja Olga Valosnikovalta, Helylän koulun
rehtori Juri Maksimovilta
ja Ruskealan koulun rehtori
Rita Suzalalevalta. 040 151 0100
Koti-Karjala
Perjantai 2.12.2016
Maanantaina 5.12.
Kauppa ............. vuosikerta
Viikko sitten Tohmajärven lukio juhli viisikymppisiään.
Tilaisuus oli juttelulle,
keskustelulle menneiden
muistelulle ja tulevaisuuteen tähystämiselle.
Itsenäisyyspäivänä 6.12.
metsän hoidon hakemukset joudutaan hylkäämään
Metsäkeskuksessa.
Metsäkeskuksessa on tänä vuonna hyväksytty taimikon varhaishoidon ja
nuoren metsän hoidon hakemuksia 49,5 miljoonan
euron arvosta ja toteutuksia
on maksettu 25,0 miljoonaa
euroa. Hän ei koskaan
lukioaikana saanut kymppiä
Tarjouksessa Laulumaan
Vitriinit, tv-tasot, senkit, lipastot,
ruokailuryhmät, sohvapöydät.
LISÄALE
jo alennetuista
hinnoista
?15%
2.?5.12.2016.
huonompaa numeroa ja pystyi joskus oikomaan opettajan
puutteellisia tietoja. 8?21, la 8?21, su 10?18
info@kupiainen.net www.kupiainen.net
Kiteentie 6, Kitee, puh. Ja ne faktat
olivat oikein.
Kirkkohan on aikanaan . Valtion lainsäätäjä ei annakaan kirkolle
oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon.
Maistraatti hoitaa homman. Pohjois-Karjalan Lintutieteellisen yhdistyksen havaintolistalla muita isokoskelohavaintoja ei maakunnasta viime viikoilta ole. Istun samaan aikaan junassa paluumatkalla, Helsingissä asuva
Tuire Hagman harmitteli.
Uusintoja hän lupasi katsoa
keskiviikkoiltana.
. Huomaa se- ja he-sanojen käyttö! Jos joku nyt alkaa moralisoida, niin moralisoikoon
ensin nykyisessä avioliittomuodossa eläviä. Se
on sitä talossa toimiville
yrityksille ja yhteisöille.
Ja se on sitä niin monet
muistot Kunnallistalosta
saaneille.
Itselleni ja monelle
muulle nykyään elävälle Kunnallistalon portaat ovat tarjonneet oivan kohtaamispaikan.
Siinä on nautittu ensirakkauden lämmöstä, on
tutkittu kaverin mopoa,
nautittu pussikaljaa... Nehän kantavat oman vastuunsa tässä järjestelmässä. Tarjollahan on helppo keino netin kautta.
Hyppään uhkarohkeasti ojan yli ja teen seuraavan
ehdotuksen. homoparit. Siispä ojan takana: minä naisen kanssa
yhdessä elävä pappi siunaisin homoparin, jos se on
laillistettu maistraatissa ja he tulisivat siunausta elämäänsä pyytämään. Välirauhan aikana avattiin
pohjakerrokseen tila joukkojen muonitukseen.
Suojeluskunta
lahjoitti rakennuksen Tohmajärven
kunnalle ja elokuvateatterista tuli valtuustosali. Aiheita
löytyy paljon.
Erkki Lintunen. Olen kuin ison ojan
reunalla, ja pitäisi hypätä yli. Mutta se herätti
vilkkaan keskustelun, mikä antaa aihetta ajatella, että
kirkko tulee käsittelemään avioliittoon vihkimisen perusteluja yhtä kauan kuin naisten papiksi vihkimistä eli
23 vuotta. Ehkä
joku. Yleensä kyllä katson Linnan
juhlia, mutta nyt en. Tietysti, ilman muuta katson. Siellä on niitä hienoja
naisia, muun muassa Jenni,
Jouko Lappalainen vastasi.
Perjantai 2.12.2016
Kiteellä, Kytänsalmen sillan
sulassa on jo joitakin päiviä
uinut ja sukellellut muuttolintuihin lukeutuva naaras isokoskelo. Mutta lahoavine lautoineen,
hilseilevine maaleineen, riskirajoilla
olevine vesiputkistoineen, julmettuine
lämpölaskuineen ja
pienine vuokratuottoineen tämä elämää
täynnä oleva puukolossi jättää mahdollisille purkajilleen viimeisen kysymyksensä: Entä sitten Kemie?
Historialähde: Päivi Airas-Luotonen Kotikuusten kunnailla Tohmajärven kulttuuriympäristöohjelma (2004).
Kari Sarkkinen
kari.sarkkinen@kotikarjala.fi
PAPIN PAKINAA
Melodisesti Kesälahtitalolla
Kesälahdella oli keskiviikkona 23.11 Puruvesisalissa Kesälahtitalolla Keski-Karjalan musiikkiopiston oppilaskonsertti Marraskuun melodiat. Alkuperäiselle paikalle talo tehtiin vuonna 1919. Tällä kertaa kyselimme ihmisiltä, katsovatko he televisiosta Linnan juhlia.
. Voiko kukaan pappi kieltäytyä siunaamasta kahta ihmistä, jos he sitä pyytävät. ja
monet, monet tulevat pyytämään, että saisivat liitolleen siunauksen. Kuvassa oppilaat js opettajat sekä soittopelit.
Kuva: Osmo Anttonen
Isokoskelo Kytänsalmen sulassa
. miten?
Tätä pakinaa on vaikea kirjoittaa. Joskus. Sisätilat ovat tarjonneet
suojan monenlaiselle harrastustoiminnalle.
Jo sen historia antaa ymmärtää, että talolla
on tartuntapintaa hyvin monen muistoihin.
Talohan on entinen nuorisoseuran talo
Kaurilasta. Nyt olemme kuitenkin sen tosiasian
edessä, että avioliittolakiin tulee muutos: samaa sukupuolta olevien parisuhde voidaan laillistaa ja viedä
rekisteriin, Tätä on nimitetty avioliitoksi, ja tultanee
edelleenkin niin nimittämään.
Entä jos lähdetään siitä lähtökohdasta ja toimitaan toisin. Sodan aikana rakennettiin toinen
kerros rankorakenteisena vastaamaan 1930luvulla rakennettujen suojeluskuntarakennusten hahmoa.
Nykyisellä paikallaan se oli ensin Edistysseurantalona ja sitten Suojeluskuntatalona,
jolloin talossa toimi Lotta-kahvila ja eloku-
LUKIJAN KUVA
. Koti-Karjala
2
Katsotko
Linnan
juhlia?
Ensi tiistaina Suomi
juhlii itsenäisyyttä. Selvitys merkittiin tiedoksi. Olen lukenut hyvin tehdyn analyysin kirkolliskokouksesta, jossa käytiin 50
puheenvuoron mittainen keskustelu piispojen selvityksestä avioliittoon vihkimisen käytännöstä sen nyky
muodossa. Silloin se oli yksikerroksinen mansardikattoinen jugendrakennus.
Nykyiselle paikalle pystytettäessä (1926)
siihen lisättiin erillinen hirsikehikko juhlasaliksi. He eivät
ole holhottavia ja hoidettavia, jotka rasittavat veronmaksajia. Kolmisenkymmentä vuotta sitten taloa oltiin viimeksi
purkamassa, mutta silloin hanke kaatui ankaraan vastustukseen.
On selvää, että talon
mahdollinen purkaminen on kipeä paikka. Mutta virkaansa syvästi hoitava ei voi kieltäytyä.
Hänhän lukee pyhä pyhän jälkeen kirkossaan uskontunnustusta, jonka ensimmäinen kappale kertoo uskosta Luojaan. Se on hoitanut tätä tehtävää arvokkaasti. On siinä
toiminut keskikoulukin.
Talon kauneudesta voi olla montaa
mieltä. Sinä aikana voi syntyä kirkosta eroamisen
vyöry. Katson, sikäli kun jaksan.
Koko ohjelmaa en katso, Anja Holopainen tuumasi.
Toimittajan kynästä
Se maamerkki
Tohmajärven Kemien
maamerkki, Kunnallistalo, on jälleen purkuuhan alla. Pariskunta voi pyytää . kauan sitten saanut avioliittoon vihkimisen oikeuden yhteiskunnalta, sanotaan siis valtiolta. Se ei ole sellainen
asia, jota pitäisi aina televisiosta katsoa, Antti Hämäläinen totesi.
vateatteri. Jos evoluutiossa on tapahtunut sellainen sikiäminen, että samaa sukupuolta oleva alkaa
myöhemmin vetää puoleensa ja että hänen kanssaan
tuntuisi hyvältä elää, niin pitäisikö kieltää uskonsa ja
olla epäuskoinen?
Yhteiskunta sietää ns. Perinteisiin kuulu tasavallan presidentin pitämä
itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto, josta televisiossa esitetään suorana
usean tunnin kestävä lähetys. Toivottavasti
tämäkin lintu ehtii talven alta
lämpimämmille vesille kalastelemaan.
Avioliittoon
Pariminuuttisella tunnelmallisella videolla nähdään Kunonniemessä
sijaitsevan Eeva ja Jukka Nenosen perhekodin arkea konkreettisesti.
. Suurimmalle osalle perhekodin perustaminen ja perhehoitajaksi ryhtyminen on
pidempi prosessi. Video kertoo enemmän
kuin tunnin esitelmä aiheesta. Perhekotitoiminta alkaa
heillä joulukuun alussa.
Professori Erkki Sutinen
puhui juhlassa teknologian
mahdollisuuksista jalostaa
ihmisten elämäntarinoita erilaisten sovelluksien avulla
vaikka peleiksi.
Anu Pitkon laulamat toivosta ja kiitollisuudesta kertovat elämänmakuiset tarinat
täydensivät hienosti seminaaripäivän Oman elämänsä sankarit -teemaa.
Seminaaripäivä huipentui
kansanopistolla iltajuhlaan,
jonne oli kutsuttu kaikki viiden vuoden aikana perhehoitovalmennukseen osallistuneet, Kiteen ensimmäiset
perhehoitajat ja perhehoitoa
Kiteellä edistämässä olleet
tahot. Helposti nostamme
esiin kielteiset asiat, vaikka
elämässämme olisikin moni
asia aivan kunnossa.
Vahvaksi ihmiseksi kasvamisen edellytykset Pirkko
Lahti tiivisti neljään ominaisuuteen: luopumaan oppimiseen, läsnäolemisen taitoon,
uuden oppimisen mahdollisuuteen ja sitkeyteen.
Arkielämän
sankaritarinoita
Myönteisyyden
voimaa
Oman elämänsä sankarit ?seminaarissa juhlittiin perhehoidon lisäksi Kiteen kansanopiston 70-vuotista taivalta
sekä opiston päättyvää Elämän pitkospuut -hanketta.
Hanke on tarjonnut uudenlaista opinnollista kuntoutusta
sekä vahvistanut kurssilaisten
työelämävalmiuksia.
Juhlaseminaarissa Elämän
eväistä puhetta pitänyt psykologi, filosofian lisensiaatti
Pirkko Lahti kertoi olevansa intohimoinen ikäihmisten
perhehoidon kannattaja.
. Kiteen Karateseurassa ja
Jääsusissa.
Kiteen Urheilijoiden lajikirjo säilyy ennallaan. Oman kodin avaaminen hoidettaville ja kokonaisvaltaiseen elämäntapaan ryhtyminen vaatii
hauduttelua, Sanna Kosonen
totesi.
Hankekoordinaattori Sanna Kosonen on intohimoinen perhehoidon sanansaattaja.
eränä. Valmennuksen käytyään savonlinnalainen pariskunta etsi sopivaa
rakennusta perhekodiksi eri
puolilta Itä-Suomea.
Kinnunen ja Makkonen
päätyivät Rääkkylään, jossa
he saivat yhteistyössä kunnan
kanssa järjestettyä sopivat toimitilat ja uuden kodin itselleen. Me puhumme kauniisti
elämäntarinoista, mutta emme monestikaan aktiivisesti
käytä niitä. Pitkä elämänkokemus
oikeuttaisi arvostuksen saamiseen ja velvoittaisi yhteiskuntaa huolehtimaan ikäihmisistä hyvin.
Lahti puhui myönteisen
asennoitumisen vaikutuksesta elämän kantavuuden turvaamisessa.
. On
ärsyttävää, kuinka ikäihmisiä
pidetään taakkana ja meno-
Oman elämänsä sankarit -seminaarissa julkaistiin Kiteellä
kuvattu perhehoitoa esittelevä
videotallenne. Seuraa neljä
edellistä vuotta kipparoinut
Jouko Väistö siirtyy johtokunnan rivijäseneksi ja hänen paikalleen tulee Kari Leinonen.
Urheiluseuran kipparointi
on Leinoselle tuttua harrastustoimintaa, sillä aiemmin hän
on toiminut puheenjohtajana
mm. Vaikka koemme menetyksiä ja vastuksia, olisi tärkeää löytää asiat, jotka ovat
tallella. Jokaisella on ai-
Anu Pitko soitti ja lauloi itse
säveltämiään ja sanoittamiaan
elämäntarinoita.
nutlaatuinen tausta. Koulutusta ja hoitomuodon tunnettavuuden edistämistä on parin vuoden ajan
toteuttanut opiston alaisuudessa Perhot-hanke, joka on
saamassa jatkoa myös ensi
vuodelle.
. Seuran
nimissä voi harrastaa hiihtoa,
mäkihyppyä, yhdistettyä, uintia, yleisurheilua, lentopalloa,
jalkapalloa, vapaaottelua ja
lukkopainia.
Lisäksi syyskokous antoi
valtuudet myös erilaisten tapahtumien kuten pöräily- tai
kuntourheilutempausten järjestämiseen johtokunnan alaisuudessa.
Johtokunnassa lajijaostoja
edustavat Arto Tiainen (hiihto), Olli Reponen (mäki ja
yhdistetty), Eeva Kilpeläinen
(uinti), Pauli Lyyluoma (jalkapallo) ja Pasi Päivinen (vapaaottelu ja lukkopaini) uutena varajäsenenä. Koti-Karjala
Koti-Karjala
Kiteen, Tohmajärven,
Rääkkylän ja Kesälahden
puolueeton paikallislehti.
Päätoimittaja Marko Torni.
Perhehoidon sankaritarinaa juhlittiin Kiteellä
Oman elämänsä sankarit -seminaarissa Kiteesalissa juhlittiin perhehoidon viisivuotista taivalta
Kiteellä. Suurin talousarvio on lentopallojaostolla, jonka tilien
kautta kulkee vuosittain lähes
20 000 euroa.
Jäsenmaksut pysyvät kuluvan vuoden tasolla. Pelkästään jalkapallokoulussa oli viime kesänä
noin 120 osallistujaa.
Seuran parhaana urheilijana palkittiin Miro Karppanen
ja parhaana nuorena urheilijana Perttu Reponen.
Valmentajista valkoisen
kirjekuoren sai Petri Taskinen, joka on pelaajauransa
jälkeen tehnyt vuosikaudet
ansiokasta työtä lentopallon
valmennustehtävissä.. Suomessa on tänä vuonna
799 ihmistä, jotka ovat saavuttaneet 100 vuoden iän. Ohjaajia ja
valmentajia on välttämätöntä
saada lisää, sillä lapsia ja nuoria KiU:n urheilu- ja liikuntatarjonta kiinnostaa kiitettävästi. Lentopallojaoston edustajan nimeämisen
syyskokous jätti johtokunnan
tehtäväksi.
Heti alkuvuodesta KiU järjestää kaksi merkittävää tapahtumaa. Kiteen Evankelisen Kansanopiston 70vuotisjuhlavuoden ohjelmaan kuuluneessa seminaarissa psykologi Pirkko Lahti puhui myönteisyyden voimasta.
KITEE
Riitta Hakulinen
Perhehoitajaksi valmentavaa
koulutusta ja perhehoitoa on
toteutettu Kiteellä viisi vuotta. Aikuisten
jäsenmaksu on 20, alle 18vuotiaiden 10, perhemaksu 30 ja kannattajamaksu 50
euroa.
Jäsenmäärältään Kiteen
suurimpana ja toiminnaltaan
monipuolisena yleisseurana
KiU haluaa profiloitua entistä vahvemmin. Päivä huipentui Petri
Laaksosen konserttiin Kiteen
kirkossa.
Leinonen
puheenjohtajaksi
KITEE
Jouko Väistö
Kiteen Urheilijoiden puheenjohtaja vaihtuu. Viiden vuoden aikana
perhehoidon valmennukseen
osallistuneista 37 prosenttia
eli 25 ihmistä on aloittanut
perhehoitajana.
. Kiteen kansanopisto on
hyväksytty Siun soten alueella perhehoitovalmennusta
järjestäväksi oppilaitokseksi.
Huolehdimme myös perhehoitajien mentoroinnista, vertaistuen järjestämisestä, työnohjauksesta ja virkistäytymisestä, kertoi Perhot-hankeen
hankekoordinaattori Sanna
Kosonen juhlaseminaarissa.
. Keväällä on tulossa vielä pidempi paikallisissa perhehoitokodeissa kuvattu tallenne.
Juhlaseminaarissa omasta polustaan perhehoitajiksi
Pirkko Lahti kehotti puheessaan jokaista kuulijaa miettimään,
mitkä asiat omassa elämässä kantavat eteenpäin.
kertoivat Teija Kinnunen ja
Jari Makkonen. Jo liki 70 vuotta
jatkunut Kiteen kansallisten
talvikisojen ketju saa jatkoa
tammikuun puolivälissä ja
hopeasomman loppukilpailut mäessä ja yhdistetyssä pidetään Kiteellä maaliskuun
alkupuolella.
Toimintaansa seura pyörittää liki 80 000 euron budjetilla. Käytämme sitä perhehoidon infotilaisuuksissa ja esimerkiksi esittelyhetkissä kunnanvaltuustoille, kertoi Sanna
Kosonen.
. Perhehoito on Suomessa
koko ajan lisääntyvä hoivamuoto ikäihmisille tarjoten
kodinomaisen, virikkeellisen
ja kuntouttavan asumismuodon ja hoivan perhehoitajan
omassa kotona.
Kiteen Evankelisella Kansanopistolla on järjestetty perhehoitovalmennusta ainoana
oppilaitoksena Pohjois-Karjalassa. Profiloituminen alkaa yhteisen seura-asun
hankinnalla.
Yhdeksi ensi vuoden painopistealueeksi syyskokouksessa nimettiin ohjaaja- ja valmentajakoulutus. On tärkeää oppia arvostamaan omaa
elämäänsä, Lahti korosti.
Sauvo.
Sunnuntaina: 2. Nikolai, Niko, Niilo.
www.kitee.helluntaiseurakunta.fi
Su 11 Ehtoollisjumalanpalvelus, Aija Paakkunainen.
To 9 Aamurukous.
To 18 Rukousilta Kesälahti.
Lisätietoja nettisivuilta.
Tervetuloa!
Kitee, Valamon e 4
Su 4.12.2016 klo 16.00.
Vilho Teivainen
Tervetuloa! EV.LUT LÄHETYSHIIPPAKUNTA
Palomäentie 9, Kitee
www.kiteenvapaasrk.net
Su 18 YLISTYSILTA, vieraana past. Auvo, Mira, Mirka,
Salomo.
Lauantaina: Meri, Vellamo, ort. Sauvo.
Tiistaina: Itsenäisyyspäivä, Niko, Niklas, Niilo, Niki, Nikolai, ort. 1. Koti-Karjala
4
2. 1:8.
NIMIPÄIVÄT
Perjantaina: Unelma, Anelma, ort. Piet. adventtisunnuntai, Airi, Aira, ort. Pentti Rantanen.
To 18 MIKA JANTUSEN
konsertti Helluntaiseurakunnassa, ei rukouskokousta.
Tervetuloa!
Koti-Karjala
Facebookissa
Asiantuntevaa
kukka- ja hautauspalvelua
s+UKKAKAUPPAs(AUTAUSTOIMISTO
+ITEENTIE A. Varvara, Varpu, Johannes, Juhani, Juha.
Maanantaina: Selma, ort. joulukuuta 2016
Aurinko nousi tänään klo 8.57 ja laskee klo 14.41.
Hyvää talvipäivän jatkoa!
PÄIVÄN SANA
Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe
+ITEE
PUH
+IRKKOTIE
4OHMAJËRVI
Tervetuloa!
Virsiseurat su 4.12. Ohjelmistossa
mm. klo 10.00 sanajumalanpalvelus kirkossa, Mikkonen,
Komulainen, kolehti lähetystyöhön Lähetysyhdistys Kylväjälle
muun muassa uuden työalueen
avaamiseen Itä-Siperiassa. Tervetuloa!
To 8.12. Saarnaa Jaakonsaari, lit. Järj.
Kiteen kaupunki ja Kesälahden kappeliseurakunta.
. Järj.
Kiteen kaupunki, Kiteen
ev.lut seurakunta
. Tästä tapahtumasta seuraa suuri ilo,
jota Jesajan kirjan teksti kuvaa hyvin: ?Silloin avautuvat
sokeiden silmät, ja kuurojen
korvat aukeavat, silloin rampa hyppii kuin peura ja mykän
kieli ratkeaa riemuun. Yhteiskunnallinen yritys tarjoaa
monenlaisia kädentaidontuotteita lähiseudun tekijöiltä.
. klo 13 Valkeavaaran rukoushuone, Hiltunen. Kokoontuminen
klo 9.50 kirkon lastennurkassa.
Pyhäkoulu on maksuton ja kestää
jumalanpalv. ITSENÄISYYSPÄIVÄN
KAHVI- JA JUHLATILAISUUS Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisessa ti 6.12.
n. Satu
Suhonen, laulu, Liisa Karhu, alttoviulu, Timo Hacklin, harmonikka. klo 18.30 Kauneimmat joululaulut Väärämäen kirkossa.
Diakoniatoimiston avoin päivystys Kesälahden seurakuntatoimistossa ti ja to klo 9?11, puh.
050-3038003.
Papin päivystys kappeliseurakunnan toimistossa to klo 9?11,
L-S Mikkonen puh. Vapaa pääsy. klo 18.30 kirkossa johtajana Hanna-Kaisa Laakkonen.
?Joulumuistojen sävel. klo 19.00 Kauneimmat joululaulut kirkossa.
Ke 14.12. Kesälahden kirjastossa
vietetään yhteistä LUKUTUOKIOTA ke 7.12. Alle 3-v. Alle 3-v. klo 11.30 kahvitarjoilu,
juhla n. klo 17 kirkossa. Järj. klo 19 Valkeavaaran
rukoushuone.
Su 18.12. Rinkilänmäen JOULUTONTUN PIKKU PUODIN AVAJAISET la 3.12.
klo 9?17 Akkalantie 20.
Paikallista taidetta ja käsitöitä, poniajelua ja ongintaa. Pyhäkoulu jumalanpalveluksen aikana sakastissa. Riäkkyteatterin lavalla nähdään syksyn monologikurssin antia
kun lavan valtaa Monologi Cocktail. RYHMIEN JOULUKONSERTTI to 8.12. klo 13 Kurkola,
Matti Kostamo.
Närsäkkälän srk-piiri ke 7.12.
klo 18.30 Mirja ja Teuvo Tiittasella, Kurkola.
Parikanniemen ystäväseurat
to 8.12. klo 9?17. Saarnaa ja
lit. Kolehti veteraanien
hengelliseen työhön.
Sanajumalanpalvelus ja seppelen lasku sankarihaudoille
ti 6.12. huoltaja mukaan.
Kolehti lähetystyöhön Kylväjälle. 13.
Kesälahden
kappeliseurakunta
Su 4.12. klo 15.30 . Tervetuloa! Junnu-Romola ma 5.12. klo 10 kirkon sakastissa. Kirkkokahvit ja virsiseurat
klo 11.15 srk-keskuksessa. ?SÄ LOHTU IHMISTEN?
JOULUKIERTUEEN TILAISUUS to 8.12. Perinteistä ja uudempaa joulumusiikkia laulaen ja soittaen,
omin, tuorein sovituksin!
KESÄLAHDEN
PITÄJÄ
. n. Ohj. klo 18 Ojamäentie 38, kahvitarjoilu, Kurkola.
Raamattupiiri pe 9.12. Lauletaan virsikirjan adventtivirsiä,
Hiltunen, Hakulinen.
Sanajumalanpalvelus ja seppelten lasku sankarihaudoille ti
6.12. Lupausten anto klo 10.00,
jonka jälkeen sanajumalanpalvelus. Korsuorkesterin KORSUHARTAUS -konsertti
Kiteen kirkossa su 4.12.
klo 15.00
. klo 18.30.
Kiteen kirkossa, Keski-karjalan musiikkiopiston oppilaat esiintyvät.
. mennessä puh. klo 18
srk-keskus, Jouko Puhakka, Helli
Nousiainen, Pekka Barck.
Juurikan pikkujoulu ja kauneimmat joululaulut pe 9.12.
klo 18 Neulaniemessä, GröhnDimov.
Sonetic-kuoron konsertti su
11.12. Näyttely 3.10.?31.12. on suljettu. Seppeleiden lasku sankarihaudoilla. auditoriossa. Kokoontuminen leikkipaikalle klo
9.50. klo 11.00. klo 13 Terho ja Riitta Hukalla, Säynejärventie 55 b. 044 972 4663.
TOHMAJÄRVI
. hartaushetki,
laulua, leikkiä, askartelua yms. sop. 14, perj. Martti Ruuth 1903
Timo Kostamo
Kesälahden
kappeliseurakunta
työlle.
Onhan vielä joulu! 85-vuotiaan kirkkokuoron konsertti pe
6.1.2017 klo 16 kirkossa.
Kauneimmat joululaulut:
Ke 14.12. klo 13 kivikirkko.
Piirit:
Raamattupiiri su 4.12. Ohjelmalliset itsenäisyyspäiväkahvit seurakuntasalissa, järj. Res. Vapaa pääsy,
ohjelma 10 ?.
Su 11.12. klo 10.00 Kauneimmat joululaulut -messu kirkossa, Mikkonen, Kostamo.
Su 11.12. JOULU, LOISTEESI
LUO Nektarios-kuoron
konsertti to 8.12. Vapaa
pääsy. klo
10.30 takkahuoneessa.
Miesten saunapiiri ke 14.12.
klo 19 Kiteen ev opistolla, Kurkola.
Perinteiset joulutulet to 15.12.
klo 18 Hutsissa metsäkirkon
maastossa. 045-111 9555.
Joulumyyjäiset:
La 10.12. klo 10 kirkossa. klo 18.30 kivikirkko.
Ma 19.12. klo 7.00 piirakkatalkoot seurakuntasalissa, tilaukset 13.12. Myös
me tämän ajan kristityt odotamme Jeesuksen paluuta.
Häntä odottaessamme teemme työtä toisiamme palvellen
ja auttaen.
Virren 11 tekstissä on mielestäni erinomaisesti kiteytetty adventin ajan sanoma:
1. klo 12?15 srk-keskuksessa.
Lapsille ja lapsiperheille:
Pyhäkoulu su 4.12. klo 10 kirkossa. klo 12.00. klo 18.30 Kaiken
kansan joulujuhla seurakuntasalissa. klo 11 kerhohuoneessa joululaulujen merkeissä, Takala.
Hutsi-Kiteenlahti srk-piiri ma
5.12. klo
16 kirjastossa. klo 19 kirkossa.
Suntiomme Heikki Uuksulainen
yhtyeineen. KAHDEKSAN RIVIÄ
-NÄYTTELY, INSTALLAATIOT JA VALOTEOKSET Silkkipartiolla. mukaan huoltaja. Vapaa
pääsy. MONOLOGI COCKTAIL! pe 2.12. 0503767091 Arja.
To 15.12. Puoti avoinna 3.?
18.12. Mika Jantunen ja yhtye. Aiheena Kjell
Westön Kangastus 38.
Mukaan voi tulla vaikka ei
olisi kirjaa lukenutkaan.
. Sinua Kristus,
odottaa kirkkosi ristin tiellä.
Kitee
Jumalanpalvelukset ym:
Sanajumalanpalvelus su 4.12.
klo 10 kirkossa. Tervetuloa keskustelemaan ja
kuuntelemaan.
RÄÄKKYLÄ
. Alakoululaisten futsalkerho on jäänyt joulutauolle. Jo täällä seurakunnassa
kanssamme aina kuljet.
Suot voimaa armon sanasta
ja siunaukseen suljet.
Kuitenkin huokaa sielumme,
sinua nähdä kaipaa se.
Jo joudu, Herra Jeesus!
3. klo
10?11.30. Keskustellaan Rachel Joycen kirjasta Harold Fryn Odottamaton toivioretki.
. klo 17 kirkossa. klo 13 pappilassa, Pekka
Maaranen, Kurkola.
Säyneenkylän srk-piiri to
8.12. Kiteen kirjastossa LUKUPIIRI ja kirjallisuudesta
kiinnostuneille ke 7.12.klo
13.?14.30. klo 18.00 Kirkkokuoron harjoitus seurakuntasalissa.
Su 11.12. klo 13 pappila, Hiltunen.
Seurat Harjulan korttelituvalla ke 7.12. v. Hassinen.
Miesten jouluinen kotailta to
8.12. klo
19.00 Kiteesalissa. Jumalanpalveluksen toimittaa Ville Hiltunen, kanttorina Timo Kostamo, Kesälahden
Mieslaulajat laulavat, partiolaiset avustavat jumalanpalveluksen tehtävissä. Vapaa pääsy. klo 19. 20.00
Talviuinti Hellaniemessä: naiset klo 15.30?16.30 ja 18.30?
20.00, miehet klo 16.30?18.30.
Saunamaksu 6,00 ?.
To 8.12. klo 18 Nektarios-kuoron joulukonsertti. Kun Hän palaa maan
päälle, tulee Hän Kuninkaana, Majesteettina. klo 18 Heinoniemen
kirkko. MUISTOJEN KULTAAMAT JOULUT -KONSERTTI ke 14.12. ja
lopuksi pientä tarjoilua.
Lasten jouluhartaus to 15.12.
klo 9.30 ja 10.15 kirkossa.
Nuorisotyöt:
Perjantai 2.12.2016
Save-gospelbändin konsertti
pe 2.12. 050-3038005,
Kirkkotie 11, Kesälahti.
Yhteystietoja: www.kiteenseurakunta.fi/kesalahden-kappeliseurakunta.
Kesälahden seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11, Kesälahti,
on avoinna ti ja pe klo 9?12, puh.
0400 185710 (ma?pe 9?14).
Kastettu: Sebastiaan Ville
Westerhoff.
Kuollut: Antti Kokkonen, 76 v.
Pyhän
Kolminaisuuden
ja Pyhän Nektarios
Eginalaisen kirkko
Valamontie 4, Kitee
To 8.12. ajan. Hakulinen. Kuoroa johtaa Aleksi
Suikkanen.
. klo
8 takkahuone.
Veteraanitalojen kerho ma
5.12. Sillä
vedet puhkeavat autiomaahan
ja purot aromaahan?.
Alkuseurakunta odotti Jeesuksen paluuta omana elinaikanaan tapahtuvaksi. Suo meidän aina valvoa
ja kestää uskossamme.
Rohkaise heikot armolla,
kun saavut, auttajamme,
kun kohta huudon pauhina
soi sydänyössä valtava:
nyt ylkä häihin saapuu!
4. klo 18.00 Koko perheen kauneimmat joululaulut
kirkossa.
Ke 14.12. Kirkkokahvit ja lähetyksen joulumyyjäiset seurakuntasalissa. Tilaisuuden jälkeen puuro ja myyjäiset Kotipirtillä.
Pe 16.12. Romolan nuorisokahvila ti 6.12 on
suljettu. Puh. klo 10.00 itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ja partiolaisten lupauksen anto kirkossa. Joulupuuro, glögi + pipari, ohjelmaa koko perheelle.
To 15.12. Lauletaan virsikirjan adventtivirsiä, Hiltunen,
Hakulinen.
Adventin sanomaa Sanoin ja
sävelin ?Jeesuksen toisen tulemuksen odotus. suljettu, puh.
045-111 9555, Diakonia 040-739
1933. kauniita joulunajan
koljadoita ja juhlavaa ortodoksista kirkkomusiikkia. su 4.12. Jatketaan pelaamista taas ti 3.1.2017
klo 17?18.
Yhteystietoja: virasto av. klo 18
Kiteen ortodoksisessa
kirkossa. Riihijärven kyläyhdistys tarjoaa kirkkokahvit.
Messu su 11.12. ja srk:n järjestämä, Takala.
Kinkereistä: Kyläyhteisöjen
edustajia pyydetään ilmoittamaan halukkuudestaan kinkerien järjestämiseen talvella 2017
kirkkoherranvirastoon 12.1.2017
mennessä. Saarnaa ja lit. PUH
(AUTAUSASIOISSA+ESËLAHDELLAPUH
SANA SINULLE
Kohti toista adventtia
Olemme viime sunnuntaina
viettäneet ensimmäistä adventtia ja jos tällöin kirkossa kävimme, pääsimme laulamaan tuota tuttua Hoosianna
sävelmää. klo 11.15
srk-keskuksessa. Kurkola. Kurkola, kantt. Kolehti kootaan
veteraanien parissa tehtävän hengellisen työn tukemiseen Veteraanivastuun kautta. PUUN SIELU -NÄYTTELY Onkamossa auki joka päivä klo 12.00?
18.00. Aiheena viimeksi luetut kirjat. Helluntaija Vapaaseurakunnat
. -konsertti to 15.12. LUKUPIIRI pe 2.12. kiteen.seurakunta@evl.fi,
www.kiteenseurakunta.fi.
Kastettu: Iippo Eemeli Makkonen.
Kuollut: Hilma Maria Pakarinen 100 v, Irja Maija Tuulikki
Törrönen 89 v.
Viikon sana: Me odotamme
Jeesusta. ITSENÄISYYSPÄIVÄN
KAHVI- JA JUHLATILAISUUS seurakuntatalolla
ti 6.12. mukaan, p. Nyt käsillämme on
toinen adventtisunnuntai, jonka teemana on Kuninkaasi tulee kunniassa.
Kun luemme Jeesuksen
elämästä Raamatusta, hän eli
ja toimi keskellämme palvelijana. Perusnäyttelyn lisäksi esillä pietarilaisen
Pavel Muntievin öljyvärimaalauksia.. klo 10 liturgia.
KULTTUURI-IKKUNA
KITEE
. klo 18
Kiteen Hellunaiseurakunnassa, Koivulantie 8. Kolehti Kiteen srk:n lapsi- ja nuoriso-
On ahdistusta täynnä maa,
vaan viivyt, Herra, vielä.
Oi, milloin kuivaat
kyyneleet
ja vaivastamme lopun teet?
Jo joudu, Herra Jeesus!
2. ma ?
to klo 9 . Kiteen
kaupunki ja Kesälahden kappeliseurakunta.
La 3.12. klo 15
Kauko Happosella Jouhenvaarassa, Kurkola.
Aamurukouspiiri ma 5.12. Hiltunen.
Musiikki:
Save-gospelbändin konsertti
pe 2.12. Klo
17.00 Medialähetyspiiri Anja
Mertasella.
Ti 6.12. Kahdeksan
erilaista esiintyjää ja kahdeksan monologia, joissa
tekstit ja tunnelmat vaihtuvat riemusta stressiin ja
äidinrakkaudesta muistojen kipuihin.
. klo 12.00 Vanhemman väen joulujuhla seurakuntasalissa: joulupuuro, ohjelmaa,
musiikkia Heikki Mikkonen merkeissä. Sinua, Jeesus,
kaipaamme
ja taivaan ihanuutta.
Ah, siellä kuivuu kyynele,
veisaamme virttä uutta.
Suo kestävyyttä kaikille ja
voimaa toivon virteemme:
jo joudu, Herra Jeesus!
Dora Rappard 1875.
suom
Ehtona hankkeen
toteutumiselle on TE-toimiston myöntämä hankerahoitus,
joka ratkeaa vuoden 2016 lopussa tai vuoden 2017 alussa.
Pokalin hanke on tukenut
hyvin kaupungin työllistämistoimenpiteitä ja yhteistyö on
sujunut hyvin, joten jatkohankkeeseen osallistuminen
on perusteltua.
koonnuta kotona niin kuin
entisaikaan. Kesätapahtumalla kerätään yhdistykselle rahaa, jotta saadaan martat vietyä jonnekin konserttiin tai retkelle,
Laasonen mainitsee ja luettelee teemoina olleen muun
muassa kuppi-iltamat ja vohvelinpaistoa.
On ollut tanssiaiset, synteesitapahtuma, stand up -retki Joensuuhun, liettualaista
kuivakukkavarpojen sidontaa, lattiamattojen ja tyynyjen
virkkausta ja pyöräilyretki.
. Kuva: Väinö
Niemi/Suomen maatalousmuseo Sarka.
ja ?minkälainen ilma on Nikolauksen päivänä, sellainen
on koko joulukuuna?. Erämiehet kääntyivätkin
hänen puoleensa toivoessaan
runsasta ja lihavaa saalista.
Ainakin karjalaisten keskuudessa hänet tunnettiin myös
meren jumalana, joka suojeli
meren vaaroilta ja sääti tuulta
ja ilmoja. Kasvismakkaraakin teimme äitini vanhalla
reseptillä. Tilaisuuksissa oli aina
kävijöitä. Nikolauksen monet
toisinnot näkyvät runsaana
myös suomalaisissa paikanja sukunimissä, kuten Nikkilä,
Klaavu ja Laasonen.
Entisaikaan Pyhä Nikolausta pidettiin metsän jumalana ja metsälintujen suojelijana. Miehetkin läksivät
Kitee osallistuu
Pokalin uuteen
työllisyyshankkeeseen
KITEE
Tuomo Flinkman
Kiteen kaupunginhallitus
päätti, että kaupunki osallistuu Pokalin uuteen työllistämishankkeeseen ajalle
2017 . päivä joulukuuta martat
tuunaavat ledvalosarjoja koristelemalla niitä muffinssivuokia, paperia tai virkkausta
hyödyntäen. Arveltiin,
että Niilo ?viittaa talven sään?
Nikolaus toi talven tullessaan. Perheet oli
perustettu, mutta lapset eivät
enää olleet pieniä, muistelee
94-vuotias Annikki Ilonen aikaa yli 60 vuotta sitten. Hanke on tarjonnut
urheiluseuroille mahdollisuuden palkkatukityöllistämiseen
Pokalin kautta.
Työnantajina toimivat seurat, joiden valtuuttamana Pokali hoitaa työllistämiseen ja
työsuhteeseen liittyviä asioita
heidän puolestaan aina palkan
maksua myöten.
Toiminnan perusajatus pysyy samana, työ ja työhön valmennus. 2016 ollut mukana
Pohjois-Karjalan Liikunta
ry:n (Pokali) hallinnoimassa maakunnallisessa Potkua
työelämään -työllisyyshankkeessa. Tapahtumat
ovat pääasiassa Varpasalon
kylätalolla, mutta esimerkiksi piirakkailta on ollut kahtena vuonna jonkun martan
luona.
Jouluun
valmistautuen
Toiminta on haluttu säilyttää monipuolisena ja ihmisiä
kiinnostavana.
. Perustajajäsenistä Ilonen on ainoa edelleen marttatoiminnassa mukana oleva.
Viikon yhdistys
Kun nuoret naiset
kaipasivat toimintaa
5
mukaan. Perimätiedon mukaan Nikolauksella oli
tapana pukeutua tunnistamattomaksi ja jakaa lahjoja lähimmilleen. Tuohon aikaan kauppa oli paikka, jossa ihmiset tapasivat
toisiaan.
. Määräraha varataan vuoden 2017 talousarvioon työllistämisen tulosyksikön määrärahoihin.
Kaupunki on vuosina
2014 . Työsuhteen aikana
jokaiselle työntekijälle, annetaan henkilökohtaista yksilöohjausta, jossa tarkastellaan
työntekijän taitoja ja osaamista omista lähtökohdista sekä
rakennetaan tavoitteellisia jatkopolkuja avoimien työmarkkinoiden suuntaan.
Hankkeessa tehdään myös
yksilölähtöistä työnetsintää
sekä tarjotaan mahdollisuuksia osatutkintojen ja lyhytkoulutusten suorittamiseen.
Näiden toimenpiteiden tarkoituksena on parantaa työllistyneiden työmarkkinavalmiuksia, ammatillista osaamista ja
edistää avoimille työmarkkinoille hakeutumista.
Kiteen kaupungin rahoitusosuus uudessa hankkeessa on
4 000 euroa vuodessa. Joka tapauksessa Nikolaus tuo lopullisesti talven tullessaan.
Joulukuun 6. joulukuuta ja
myöhemmin päivä omistettiin
hänen muistolleen. Kesäisin on
yleensä kesäjuhlat, jonka toteutuksessa mökkiläiset ovat
apuna.
. Pikkujoulu toteutetaan
joka vuosi yhdessä Varpasalon Nuorisoseuran kanssa.
15. Viime viikolla teimme
kotimakkaraa. Hevosilla ajettiin ja
oltiin traktorin kyydissä, Annikki Ilonen muistelee.
Koulupäivien ulkopuolella
martat kokoontuivat koululla.
Lisäksi marttailtoja oli vuorotellen joka talossa marttojen luona.
. 2019 siten, että Kiteen
maksuosuus on 4 000 euroa
vuotta kohden sillä edellytyksellä, että hanke saa TE-toimiston myöntämän hankerahoituksen. Nuoria naisia
Varpasalon saaressa ei enää
ole samalla tavalla kuin yli
60 vuotta sitten.
Rääkkylän Varpasalon
Marttayhdistys ry:ssä toteutettiin tavallaan sukupolvenvaihdos 2000-luvun alkupuolella. Paikalla oli tuvan täydeltä naisia,
joista valittiin yhdistykselle
johtokunta.
Varpasalossa väki on vähentynyt ja vanhempi sukupolvi
on ikääntynyt. Meitä oli sodan tärvelemiä,
nuoria naisia, joilla ei ollut
mitään tekemistä. Haluamme hyödyntää
omaa taitoa ja osaamista, Vaida Laasonen kertoo.
Tänäkin vuonna martoilla
on ollut kaikenlaista puuhaa.
Äitienpäivänä naisia hemmoteltiin konsertilla sekä
magneettikorujen ja alusasujen esittelyllä. Myös Suomessakin
asioineille saksalaisille Hansa-kauppiaille hän oli merkittävä merenkulun suojelija.
Nikolauksen päivänä havainnoitiin valitsevaa säätä
ja nähtiin siinä enteitä koko
talven ilmanalasta. Vanhat jäsenet säilyivät
jäseninä, mutta mukaan tarvittiin ja saatiin nuorempaa
porukkaa.
. Kuusen
edustalla yhdistyksessä perustamisesta asti mukana ollut Annikki Ilonen sekä toista vuotta
puheenjohtajana toimiva Vaida Laasonen venäjänspanielinsa kanssa.
Nuoret naiset kaipasivat tekemistä, joten marttayhdistys
läksi vilkkaasti toimimaan.
. Opettajat olivat toiminnassa mukana. Yhdistys olisi loppunut,
elleivät nuoret olisi ottaneet
toimintaa vastuulleen, Ilonen
tuumaa.
Toista vuotta yhdistyksen
puheenjohtajana on Vaida
Laasonen, joka muutti Varpasaloon vuonna 2002.
Jäseniä oli viime vuonna 35
ja tänä vuonna suurin piirtein
sama määrä.
Jäsenissä on paikallisten
naisten lisäksi muutama mies
sekä ilahduttavan paljon kesäasukkaita, joilla on mökki
Varpasalon alueella.
Enää ei marttailloissa ko-
Marttatoiminta
käynnistyi vilkkaasti
Rääkkylän Varpasalon Marttayhdistys on koristellut kylätalolle joulukuusen. Millainen olikaan se lumiukkotanssi, jonka esitin
Ebba Mykkäsen kanssa?
RÄÄKKYLÄ
Tuija Marienberg
2000-luvulla
sukupolvenvaihdos
. Nykyinen joulupukkimme on eräänlainen
yhdistelmä muun muassa tätä
legendaa, suomalaista nuuttipukkiperinnettä ja tonttutarinoita.
Iina Wahlström
Suomen maatalousmuseo
Sarka. Nikolauksella on Suomessa monia
kaimoja, muun muassa Niilot, Niket, Nikot, Miikkulat
ja Laavit. Varpasalon Marttayhdistyksen perustava kokous järjestettiin kaupalla, jonne tuli
myös konsulentti Eronen. Tämä
tarkoittaisi 7?8 työsuhdetta
vuodessa. Hän
itse oli tullut Varpasaloon
evakkona Pälkjärveltä, josta
suurin osa jäi Neuvostoliitolle vuonna 1944 luovutetulle
alueelle.
Ilonen muistaa, kuinka
Osuuskaupalle tuli Ilomantsista kaupanhoitaja, joka oli
kotoisin Savonrannalta. Kaupalla meitä oli useita
naisia ja siitä läksi puheeksi.
Kaupanhoitaja sanoi, että perustakaa yhdistys, niin saatte
teille toimintaa.
Kaupanhoitaja laittoi kaupan ilmoitustaululle ilmoituksen. Koti-Karjala
Perjantai 2.12.2016
Varpasalossa asuva
Annikki Ilonen muistaa,
kuinka helmikuussa 1956
oli kaunis, aurinkoinen
pakkaspäivä, kun paikalliset naiset kokoontuivat
Varpasalon osuuskaupalle perustamaan omaa
marttayhdistystä. Pidettiin juhlia ja iltamia, joihin opettajat
ohjasivat laulu- ja lausuntaryhmiä.
. Ja joulun jälkeen
katse suuntautuukin jo tulevaan toimintakauteen.
Perinnetapoja vuoden kierrossa
Nikolauksen päivä
Pyhä Nikolaus, 300-luvulla
Vähä-Aasiassa elänyt Myran
piispa, kuoli 6. Todella hyvää tuli,
mutta makkara oli aivan punaista, sillä punajuurta tuli laitettua liikaa, Vaida nauraa.
Joulua varten martat ovat jo
koristelleet kylätalolle joulukuusen, jonka äärelle kyläläiset kokoontuvat itsenäisyyspäivänä pikkujoulua viettämään. Kuva Lempäälän Mäyhäjärveltä 1950-luvun alusta. päivä on nykyisin maamme itsenäisyyden
juhlapäivä, mutta Pyhä Niko-
laus kuuluu joulukuuhumme
yhä merkittävästi
Keräämme joululahjoja
lapsille, jotka ovat lastensuojelun kohteina, huostaanotettuina, sijaisperheessä, lastenkodeissa tai muutoin vähävaraisen perhetilanteen vuoksi
jäisivät ilman Joulupukin tuomisia, Kiteellä keräysprojektin päällikkönä toiminut Heidi Silventoinen kertoi.
Joulupuu-keräys järjestetään ympäri Suomea pääasiassa paikallisten nuorkauppakamarien toimesta. Sieltä paketit ohjataan vähävaraisille ja apua
tarvitseville lapsille joululahjoina.
. Edelleen yhdistys tekee esityksiä
nopeiksi toimenpiteiksi akuuteissa Puruveden puhtautta
vaarantavissa tilanteissa.
Yhteistyössä muiden
toimijoiden kanssa
Pro Puruvesi jatkaa kiinteää
yhteydenpitoa paikallisten
ja seudullisten tiedotusvälineiden kanssa ja suuntaa Puruvesi-infoa myös valtakunnallisille tiedotusvälineille.
Lisäksi pidetään aktiivisesti
yhteyttä Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksiin,
Yhteisen tahtotilan
edelleen
rakentaminen
Toimintasuunnitelmassa korostetaan aktiivista ja luottamuksellista vapaaehtoista toimintaa. Samalla kokous
hyväksyi ensi vuoden toimintasuunnitelman, jossa tulevan vuoden ja sitä
seuraavien vuosien merkittävin asia on Freshabit-hankkeen eteenpäin
vieminen.
Puruveden rantakuntiin ja niiden aluejohtokuntiin, Suomen
metsäkeskuksen alueyksiköihin ja muihin Freshabit-hankkeen osapuoliin sekä seutukunnan yrittäjiin.
Perinteinen Puruvesi-seminaari heinä-elokuussa osana
Freshabit-hanketta. Hannu
Koistinen jatkaa isänsä Otto Koistisen aloittamaa työtä
kanteleen rakentajana
Koistinen on modernisoinut kanteleen ja tehnyt sen
tunnetuksi yli genrerajojen.
Lauri Schreck kilpailee sillä Talent Suomen Finaalissa.
Ritva Koistinen soitti kannelta New Yorkin maailmankuulussa Garnegie Hallissa. Lahjat toimitetaan saajil-
leen luotettavien paikallisten
kumppaneiden, kuten kuntien
ja kaupunkien sosiaalitoimien
kautta. Tämä on todellakin hyvän
mielen tempaus, joka tuo joulumielen sekä lahjan antajalle
että saajalle ja hänen perheelleen. Se kertoo tekemämme
työn arvosta, iloitsee kulttuurivaikuttaja.
Koistinen Kanteleesta on
kehittynyt Suomen suurin soitinvalmistaja, jonka tavoitteet
ovat myös ulkomailla. Asiasta päätettiin
sunnuntaina syyskokouksessa. Tällaisia lapsia jo pelkästään pääkaupunkiseudulla
yli 10 000.
Nyt voit saada Terveysvakuutuksen vuodeksi -30%.
Lue lisää ja vakuuta itsesi osoitteessa op.?/kuntotesti
Tarjous päättyy 31.12.2016. Koti-Karjala
6
Perjantai 2.12.2016
Kiteen Nuorkauppakamarin Joulupuu-keräys
Lahjapaketit jatkavat matkaa
Keski-Karjalan koteihin
Kiteen Kotileipomon
tuina
myymälät suljettuina
ma 5.12.2016.
www.kiteenkotileipomo.fi
info@kiteenkotileipomo.?
Terveisin
huilaavat leipurit
KITEE
Tuomo Flinkman
Kiteen Nuorkauppakamarin
Joulupuu-keräys tuotti jälleen
melkoisen kasan joululahjoja,
jotka kamari luovutti edelleen
Keski-Karjalan kuntien sosiaalitoimille. Pai-
Hannu
Koistinen
Linnan
juhliin
RÄÄKKYLÄ
Kaarina Kainulainen
Rääkkylään kutsu tasavallan
presidentin Itsenäisyyspäivän
vastaanotolle putosi Kantele
Koistinen Oy:n postilaatikkoon Hannu Koistiselle.
. Se turvaa nollasta sataan: vauvasta vaariin ja
mitä erilaisimpien vastoinkäymisten varalta.
Kiteen Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Elina Pelkonen, oikealla, ja keräyspäällikkö Heidi
Silventoinen luovuttivat lahjapaketit Kiteen vastaava sosiaalityöntekijä Satu Seppäselle ja Rääkkylän sosiaaliohjaaja Minna Takkuselle.
kalliset nuorkauppakamarit
keräävät lahjat lahjoittajilta. Makkonen
edustaa hallituksessa erityisesti Villalan suuntaa.
Freshabit-hanke
ykkösasia
toiminnassa
Tänä vuonna käynnistynyt
Lähdemme toteuttamaan monipuolista ja mittavaa vuodelle 2017 hyväksyttyä toimintasuunnitelmaa edelleen täysin vapaaehtoisvoimin ilman palkattua henkilöstöä ja kiinteitä toimitiloja, puheenjohtaja Reijo Jantunen kertoi.
FRESHABIT LIFE IP -hanke on Suomen kaikkien aikojen suurin Life-hanke. Eija
Kankaanranta soittaa kannelta
Kaija Saariahon oopperassa.
Viimeinen valloitus on Valkeat -yhtyeenjuuri julkaistu
musiikkivideo, missä kantele
yhdistyy metallimusiikkiin.
. tavoitteiden saavuttaminen ja niistä raportoiminen. EU:n osuus budjetista on 60 % ja omarahoitus-
osuus 40 %. Modernit kantelemallit
ovat juuri tällaista käyttöä
varten, kertoo toimitusjohtaja Koistinen.
Hannu Koistisen työ on
tunnustettu aikaisemminkin. Vakuutukset saattavat edellyttää
terveysselvityksen täyttämistä verkossa. Yhdistys järjestää Puruvesi-päivän Kerimäen koulun
kuudesluokkalaisille ja Kesälahden koulun viidesluokkalaisille toukokuussa sekä Punkasalmen koulun kuudesluokkalaisille elokuussa
KESÄLAHTI
Tuomo Flinkman
Hallituksen jäseniksi valittiin
vuodeksi 2017 jatkamaan Anna-Maija Asikainen, Jaakko
Eerikäinen, Paavo Jantunen,
Hannu Kutvonen, Lasse Musakka, Kari Lindström, Raimo Oksman, Mikko Suonio
ja Heikki Tynkkynen.
Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Anneli Makkonen Villalasta. Puruvedelle suuntautuu suoraan 2 miljoonaa
euroa ja lisäksi valtakunnallisesti johdettavia osioita rahoituksineen. Lisäksi tiedossa on jo reilun 4 miljoonan euron edestä integroituja
hankkeita. Toiminnassa
halutaan yhteistyötä eri tahojen kanssa edelleen laajentaa
ja monipuolistaa.. Puruveden tilanteesta
sekä meneillään olevista ja
suunnitelluista toimista yhdistys antaa säännöllisesti luotettavaa tietoa. Selvityksen perusteella
ratkaistaan, voidaanko haettu vakuutus myöntää ja millä ehdoin.
Vakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy.
Jantunen jatkaa puheenjohtajana
Freshabit-hanke merkittävin
Pro Puruvesi-yhdistyksen toiminnassa
Reijo Jantunen jatkaa
edelleen Pro Puruvesiyhdistyksen puheenjohtajana. Yhdistys korostaa niin oman kuin yhteistyönkin välttämättömyyttä.
Se välttää syyllistämistä,
muttei tilanteen korjaamiseksi tarpeellisten ongelmien syiden selvittämistä, että
Puruveden ainutlaatuisuutta
ja tilanteen monipuolisia vaikutuksia olisi tarjolla vuosisadoiksi eteenpäin. Vuonna 2012 yritys sai
Etelä-Savon kulttuurirahaston myöntämän puutuotealan
Rantasalmi-palkinnon.
Otto Koistisen Suomen
mestarikiltaneuvosto nimesi
vuonna 2010 ensimmäiseksi viralliseksi Kantelemestariksi.
Q???????jÎ??????
ÞçÐÐj??j??j?jjÞ?Ã???ý?
Terveysvakuutus on arjen säästämistä - vahinkoihin
varautumista, oman selustan suojaamista.
Terveysvakuutuksemme on ystäväsi huonoinakin
aikoina. Tietoa
jaetaan lisäksi kotisivujen
www.propuruvesi.fi välityksellä. Koko hanketta
johtaa Metsähallitus. Hanke
päättyy 30.9.2022.
FRESHABIT-hankkeen
Pro Puruveden vuosien 2016?
2017 suunnittelujaksoon kuuluvat mm. Kiteellä keräys järjestettiin nyt yhdeksännen kerran.
Eri kokoisia ja eri ikäisille tarkoitettuja lahjoja kertyi reilu
200 pakettia.
. Nuorkauppakamarit ovat
pyörittäneet Joulupuu-keräystä yli kymmenen vuoden
ajan. Nykyisistä hallituksen jäsenistä Villalassa
asunut Pentti Hiltunen muutti Joensuuhun, eikä ollut siitä
johtuen enää käytettävissä uuteen hallitukseen. Lisäksi yhdistys tukee
ja osallistuu muihin kiireellisimpiin Puruveden tilaa parantaviin toimiin sekä jatkaa
Puruveden tilan seurantaa.
Puruveden tilan ja tilanteen seurannassa aktivoidaan
ja neuvotaan samalla jäsenistöä ja muitakin seuraamaan
omien rantojensa ja ympäristönsä tilaa sekä ilmoittamaan
poikkeavista havainnoistaan,
kuten levätilanteesta. Perushankkeen budjetti on 20
miljoonaa euroa. Se
kohdistuu NATURA 2000
-vesistöjen vesiensuojeluun.
Hankkeessa on kovan karsinnan jälkeen mukana kahdeksan aluetta ympäri Suomea.
Puruvesi on yksi niistä
Näin halusin ainakin itse asian ymmärtää.. Illan löyhänä teemana oli karisma. Parasta oli se, että niin
laulaja kuin soittajat näyttivät aidosti viihtyvän lavalla.
7
Kitee
paransi
talouttaan ja
työllisyyttä
Kiteen kaupungin tulos on kohentunut viime
vuoden vastaavasta ajankohdasta lokakuun seurantaraportin mukaan
772 000 eurolla. Sellaista käsikirjoitusta ei ole, josta ei voi
poiketa.
Illan aikana kävi selville
varsinkin se, että Unto Kupiaiselle on Leila Luukkaisen sydämessä erityinen oma
paikka. Kupiaisen laajasta
tuotannosta Leila esitti ?Elefantin laulun?.
Leilan ja Plamenin keskustelu karismasta illan alkupuolella päätyi loppupäätelmään,
että jos karismaa sattuu olemaan, on sitä käytettävä hyvään. Nyt
siihen on aihetta!
Lotta Lievonen soitti viulua äitinsä Anu Hirvosen säestämänä.
Yleiskone ?yhtye ja lyömäsoittajat valloittivat näyttämön ja
yleisön sydämet lattarirytmeillään.
dostama trio teki vaikutuksen
Astor Piazzolan Libertangolla. Erityisen kunnioitettavaa kuitenkin
oli, että Maarianvaaran ryhmä
tavoilleen uskollisena kunnioitti Jotunin vanhaa tekstiä ja
toi sen yleisölleen pelkistetyn lavastuksen kautta näyttelijöiden ammattitaitoon perustaen.
?Kun mies on typerä, ei siitä ole mihinkään. Kaikkiaan työntekijöitä- ja viranhaltijoita oli 736, mikä määrä
on vuoden takaiseen verrattuna vähentynyt 24:lla.
Kaupungin väkiluku oli
toukokuun lopulla 10 735
henkilöä. Kiertueen viimeiset näytökset nähtiin lauantaina Tohmajärven työväentalolla ja sunnuntaina Kiihtelysvaarassa.
Esiintyjäpari Maria Sarkkinen ja Anneli Mahlamäki
toivat lavalle niin monologia
kuin dialogia väliaikoineen
parituntisen verran. Koti-Karjala
Perjantai 2.12.2016
Rytmikkäät marraskarkelot
RÄÄKKYLÄ
Riitta Makkonen
Keski-Karjalan musiikkiopiston oppilaiden perinteinen syyskonsertti torstai-iltana 24.11. Kunnalla on ollut halua kaikista taloushaasteista huolimatta sijoittaa musiikkiopiston oppilaspaikkoihin, vaikka vähennyksiäkin
on jouduttu tekemään. Enimmäkseen kuitenkin
ovat omia.
Kysyn Leilalta, eikö kahden karismaattisen esiintyjän yhteisesiintymisestä seuraa ydinreaktio.
. Tästäkin esityksestä on luvassa juttua KotiKarjalaan.
Niin Maarianvaaran kuin
Ihmisen teatterin vierailut
ovat osa Leader -rahoitteisen
Maiju Lassila -teatterihankkeen toimintaa. ?Vähän kuin polkua
TOHMAJÄRVI
Kari Sarkkinen
Otsikon toteamus tuli selväksi
lauantaina Tohmajärven työväentalolla Maarianvaaran
ohjelmapajan Maria Sarkkisen ja Anneli Mahlamäen heittäytyessä lukuisiin rooleihinsa kappaleessa Rahasta
vai rakkaudesta.
Maarianvaaran ohjelmapaja kiersi syksyn aikana maakuntaa Maria Jotunin (18801943) teksteihin pohjautuvan
Rahasta vai rakkaudesta esityksen kanssa. Sehän on
elävä hetki. Soittoläksyt on harjoiteltu ja vatsassa kuplivasta
esiintymisjännityksestä huolimatta tai ehkä sen ansiosta
oma osuus konsertista hoidettiin kunnialla loppuun satunnaisesta haparoinnista huolimatta.
Jokainen nuori muusikko
ansaitsisi tulla huomioiduksi.
Erityisesti mieleen jäi pieni
viulisti Lotta Lievonen, joka soitti keskittyneesti äitinsä Anu Hirvosen säestämänä
Blackwellin Ready, steady, go
no. Pääosassa olivat Keski-Karjalan
karismaattisimmaksi valittu
Leila Luukkainen kitaroineen ja samaisessa karismaäänestyksessä ehdokkaana ollut Plamen Dimov, joka istui
pianon takana. Lapset
ja nuoret näkyvät ja kuuluvat, onneksi. Hieno
biisi. Työttömänä oli 16,6
prosenttia, kun vuosi sitten
määrä oli 20,2 prosenttia.
?Sellaista se rakkaus on. Illan ohjelma valikoitui
vakaan harkinnan pohjalta.
Ajatus on se, että meillä on
mukavia lauluja, jotka jollakin tavalla kertovat meistä,
meidän elämäntarinasta, missä meidän tiemme ovat risteytyneet, Leila kertoo.
. Pipsa Vento lauloi upeasti. Rääkkylässä oli
tunnelmaltaan kuin iloinen
etiäinen aurinkoisesta perjantaiaamusta ja sen ilouutisesta
rääkkyläläisille.
Nuoret muusikot näyttivät,
että Rääkkylä on paljon muutakin kuin mummola. Lotasta kuullaan vielä.
Aku Laakkonen soitti pianolla oman sovituksensa Kantalan Orient Expressistä taidokkaasti. on sellainen, jolla
on ollut suuri merkitys. palkkamenot ovat
496 000euroa suuremmat kuin
vuosi sitten.
Vuosikate on myös parantunut 726 300 eurolla, vaikka verotulot ovat laskeneet
604 000 euroa, vastaavasti valtionosuudet ovat nousseet 320 000 euroa. Venla Vänskän pianorytmitys toimi kellon tarkasti ja
poikien sormet kiisivät harmonikkojen näppäimillä.
Argentiinalaisesta tangosta siirryttiin lattaritunnelmiin,
kun Yleiskone eli Alexander
Tukin, Lenni Pakarinen, Benjam Partio ja Nuutti Vento ja
lyömäsoittajat Eljas Lievonen, Väinö Nykänen, Mikael
Toivonen, Veeti Hirvonen ja
Jesse Kostamo täyttivät popja jazzopettaja Jukka Kyllösen johdolla auditorion näyttämön. Leila oli napannut kotoaan tueksi myös
Pentti Ojajärven mandoliineineen.
Ennen esitystä oli sopiva
hetki udella illan meiningistä.
. Jotunin
novellien pohjalta oli Sinikka Tossavaisen ohjauksessa
syntynyt 12 erilaista kohtausta, jossa Sarkkinen ja Mahlamäki saivat työväentalolle
kokoontuneen reilun kolmen
kymmenen hengen yleisön
vahvasti mukaan tunteiden
aallokkoon.
Esityksen teho perustui
näyttelijöiden ilmeikkyy-
kuljettaisiin?
KITEE
Aladár Bayer
Maarianvaaran ohjelmapajan Anneli Mahlamäen ja Maria Sarkkisen ilmeikkyys viihdytti lauantaina Tohmajärvellä.
teen. Sitä ei tiedä. Koirakin on
silloin rattoisampi?, naiset
pohtivat eräässäkin kohtauk-
sessa, ja saivat yleisön nauramaan vedet silmissä.
Tohmajärven työväentalolla päästiin teatterin makuun
myös eilen, kun Ihmisen teatteri toi lavalle Aleksis kiven
Kihlauksen. Carlos Santanan tunnetuksi tekemä Puenten Oye
como va meni mukavasti jalan
alle. Kerromme merkkihetkistä, jotka ovat tavallaan kasvattaneet omaa persoonaa...
vähän kuin polkua kuljettai-
Leila, Pentti ja Plamen.
siin.
. Korkokuluissa on kaupunki saanut
säästöä 141 600 euroa viime
vuodesta.
Kaupungin palveluksessa vakituisia henkilöitä 585,
jossa lisäystä on yksi. Laulut ovat omia, mutta
on siellä jokunen lainattukin.
Junnu Vainion ?Yksinäinen
saarnipuu. Ilahduttavaa on ryhmäopetuksen
runsaus.
Lapset puolestaan ovat hoitaneet oman osuutensa mallikkaasti. Aku on varmasti
viihtynyt pianon ääressä muutenkin kuin pakollisten soittoläksyjen ajan.
Kiira Halonen soitti Merikannon Valse Tristen niin, että
silmät kiinni saattoi kuvitella
flyygelin ääreen huomattavasti varttuneemman pianistin,
niin hämmästyttävää teknistä osaamista ja kypsyyttä soitossa oli.
Venla Vänskän, Anssi Laasosen ja Topi Laakkosen muo-
Hieno tunnelma välittyi katsomoon saakka.
Kitaristit Alexander Tukin, Lenni Pakarinen ja Luukas saarinen rokkasivat rumpali Markus Ilosen ja Pipsa
Vennon laulun vahvistuksella
Whiten Seven nation armyn,
johon yleisö innostui mukaan
rytmikkäästi taputtaen.
Konsertti huipentui herkempiin tunnelmiin, kun aikuistunut R-Projekti eli Tiina Vaittinen, Leevi Laasonen,
Estella Laasonen ja Markus
Ilonen esitti Suvi Teräsniskan
tunnetuksi tekemän Somerin
kappaleen Herkkä kuiskaus.
Konsertin jälkeen saliin jäi
leijumaan vahva onnistumisen ilo.
Rääkkylän nuorten osaamisella saisi helposti pystyyn
vaikkapa Rääkkylän kunnan
omat itsenäisyysjuhlat. Kohtauksesta toiseen
siirryttiin sujuvasti vanhojen
ja vähän uudenpienkin kappaleiden saattelemina. Hankkeeseen
kuuluvan talviteatterin ensiilta on luvassa 7.1.
Perjantai-iltana kokoonnuimme Kiteen Evankeliselle Kansanopistolle kuuntelemaan tarinoita ja lauluja. Vastaavasti väkiluku on pienentynyt 97 henkilöllä.
KITEE
Tuomo Flinkman
Lokakuun loppuun tehdyn
seurannan mukaan tilikauden
ylijäämä on 8,72 miljoonaa
euroa, kun valtuuston vuosille 2014-2018 hyväksymän talouden tasapainottamissuunnitelman ja toimenpideohjelman mukaan tämän vuoden
talousarviossa lokakuun lukemaksi on kirjattu 1,69 miljoonaa euroa.
Viime vuoden lokakuuhun verrattuna toimintatuotoissa oli tapahtunut 699 972
euron lisäys, toimintamenoja
oli 187 859 euroa vähemmän,
vaikka mm
Visuaalisesti elokuva on kirkkaasti tämän hetken parhaimmistoa.
Vaikka elokuva on hyvin itsenäinen ja mielistelemätön,
toisaalta siinä on taktikointia. Missä harrastat
näyttelemistä?
Senni: Harrastan näyttelemistä Kiteen lukioteatterissa.
Sofi: Kiteen lukioteatterissa
minäkin harrastan.
2. Pattitilanteessa sellaisen löytää myös
netistä.
Itse korttien askartelussa
kannattaa hyödyntää kaikki
ylijääneistä karkkipapereista
nurkissa pyöriviin sanoma-
Sanat ?Iloista joulua!. Kortteja voi jättää kirjaston joulupostilaatikkoon
9.12. Ei ole mitään syytä olla ammentamatta fantastisen kiehtovaa velhomaailmaa uudelta näkökulmalta, ja tässä onkin mahdollista haastajaa Harry Pottereille kerrakseen.
Iiris Mäki
4H on mukana
tukemassa
NUKK-toimitustiimiä.
Teatteriharrastajat tentissä
Löysin haastateltavaksi kaksi
Kiteen lukiossa opiskelevaa
nuorta, Senni Havukainen
ja Sofi Timonen, jotka kertovat harrastuksestaan, jonka
molemmat ovat aloittaneet
nyt syksyllä.
1. Aikakauslehtien sivuilta saattaa hyvällä tuurilla
löytyä muutama tonttu ja glitterliimaa saa melkein mistä
tahansa kaupasta! Olen joskus
saanut kortteja, joissa on liiman puuttuessa käytetty teippiä . Mikä siinä on parasta?
Senni: Parasta on, että voi toteuttaa itseään vapaasti sekä
voi myös hyödyntää omaa
mielikuvitustaan. Mitä olet oppinut?
Senni: Sen, että teatterissa
ei tarvitse miettiä onko tämä
mahdollista ja sen, että uskaltaa heittäytyä!
Sofi: Itseilmaisua ja muutenkin teatterityöstä.
Ja sitten vielä muutama elämää muuttava kysymys?
Söisitkö nyt
kanasalaattia vai
ranskalaisia?
Senni: ranskalaisia
Sofi: kanasalaattia
Molemmat valitsivat eri ruuan, sillä he kuulemma jakaisivat ne, jotta molemmat saisivat molempia.
Mustat vai valkoiset
hiukset?
Senni: valkoiset
Sofi: mustat
Kiitos Sennille ja Sofille
haastattelusta!
Riikka Hirvonen
Lähetä
joulukortti
- annat
hyvän mielen!
Joensuun kulttuuripalvelut
ja Joensuun kaupungin Ikäneuvolan vapaaehtoistoiminta järjestävät tänäkin vuonna joulukorttikampanjan yksinäisille ikäihmisille. Teatterissa on aina
hyvä tunnelma ja hauskaa.
Senni ja Sofi pääsevät näyttelemisen kautta toteuttamaan itseään.
4. Suurin kysymys onkin varmaan, tuleeko siitä
eräänlainen taustakartoitus, prologi Pottereille. saakka.
Ikäihmisten yksinäisyyteen on useita henkilökohtaisia syitä: lähipiiristä moni on voinut menehtyä tai se
on vain jäänyt jostain syystä etäiseksi. Jos haluaa panostaa, voi tekaista jouluaiheisen
runon tai värssyn. Kuinka suuri
osa Lisko Scamanderilla on seuraavissa osissa. Yhteistäkin toki löytyy, kuten painostava
tunnelma, rasismin vastainen teema, tietynlainen samankaltaisuus päähenkilöissä sympaattisen omantien kulkija
Scamanderin edustaessa ehdoitta hyvää ja taikamaailman
kyky irrottaa todellisuudesta, mutta kaiken kaikkiaan elokuva liikkuu täysin uudella maaperällä, kirjaimellisesti.
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on paljon realistisempi
ja maanläheisempi sen sivutessa maailmansotien välistä
aikaa ja viitatessa selkeästi luonnonsuojeluun päähenkilö
Scamanderin intressejen mukaan eläinaktivismiin. Ja hittiä sarjasta mitä todennäköisimmin ollaan tekemässäkin, ainakin näyttelijänimien,
kuten Johnny Depp, valtavien lipputulojen, villien faniteorioiden ja jo lupauksen neljästä tulevasta elokuvasta
perusteella.
?Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Myös
näyttelyporukka on tosi
mahtava ja meillä on mukavaa yhdessä.
Sofi: Parasta on meidän teatteriryhmä. Facebook-sivuillaan he haastavat
ihmiset ajattelemaan: ?Tiesitkö, että naapurissamme
voi asua ikäihminen, jonka
postiluukusta ei tipahda tänäkään vuonna yhtään joulukorttia??
Myös Kesälahdella ja Kiteellä on mahdollisuus piristää ikäihmisiä. Kertooko
se velho Grindelwandin ja maininnan tasolle jääneen Tylypahkan rehtori Albus Dumbledoren välienselvittelystä,
jota Harry Pottereissa on nopeasti sivuttu. Scamander kohtaa myös
toissalemilaisia, jotka haluavat paljastaa noitien olemassa olon taikomattomalle maailmalle, kun samanaikaisesti
pimeydenvelho Grindelwand aiheuttaa kauhua ja kaaosta
taikamaailmassa.
Elokuvan kosiskelemattomuus on jopa yllättävää: tuttua
tuntuu olevan vain nimistö, muutama loitsu sinne tänne
ja henkilömaininnat. Ensi-iltansa vastikään saanut ?Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Miksi aloitit
näyttelemisen?
Senni: Aloitin näyttelemisen,
sillä se kuulosti hauskalta ja
mielenkiintoiselta.
Sofi: Senni suostutteli miut
aloittamaan, toki olin muutenkin kiinnostunut.
3. Kysymystulva takaa kiinnostuksen.
J.K. Koti-Karjala
8
Perjantai 2.12.2016
NUORTEN SIVU
Ihmeotukset ja
niiden olinpaikat
Harry Potterin velhomaailma palaa valkokankaalle viisiosaisen elokuvasaagan voimin. Miltä se omalla kohdalla tuntuisi
elää huomaamattomana haamuna. Lisko Scamander (Eddie Redmayne), oppikirjan kuvitteellinen tekijä, on myös elokuvan pääosassa ja siihen yhteneväisyydet päättyvätkin, sillä elokuvalla ei
varsinaisesti ole mitään tekemistä kirjan kanssa.
Edellisen Harry Potter elokuvan julkaisusta on kulunut
jo viisi vuotta, ja vaikka toisin voisi luulla, ei uusi elokuva ole jatkoa edelliselle sarjalle tai takaisinmaksu faneille, vaan itsenäinen ja omin jaloin seisova tarina. Särmikkyyttää tuo näyttelijäsuoritukset, erityisesti Eddie Redmaynen Scamander,
eikä varsin synkeästä aiheesta huolimatta elokuva sorru
puuduttavuuteen. ne ovat olleet yhtä lailla
ihania yllätyksiä.
Mitäpä jos yhtenä iltana
käytät vaivaa siihen, että as-
kartelet joulukortin yksinäiselle. Ensimmäinen Harry Potter
ilmestyi lähes 20 vuotta sitten, ja sen aikaiset katsojat ja
fanikunta ovat jo ikääntyneet niin, etteivät teinivelhon
kipuilut tai mauttomat jatko-osat vetäisi enää puoleensa.
Ihmeotuksilla ja niiden olinpaikoilla onkin kaikki edellytykset nousta edeltäjänsä kaltaiseksi hitiksi ja avautua
suuremmalle yleisölle. Helppouden vuoksi monet sortuvat lähettämään omat
tervehdyksensä somessa tai
tekstiviestillä, mutta käsin
kosketeltava kortti on yhteydenpitoa aidoimmillaan.
Niinkin yksinkertaiset sanat
kuin: ?Iloista joulua!. Elokuva sijoittuukin tummanpuhuvaan 20-luvun New Yorkiin
vuosikymmeniä ennen Potteria, kun vajaa kolmekymppinen britti Scamander saapuu laivalla uudelle mantereelle mukanaan salkku täynnä pelastamiaan taikaolentoja.
Yllättäen salkku joutuu ei-taikin, briteittäin jästin, Jacob
Kowalskin (Dan Fogler) käsiin ja lukuisat taikaolennot
pääsevät vapaaksi kaupungissa. Sen lisäksi kaikilla on kiire, eikä nykyisin
kukaan kerkeä edes tervehti-
mään rapussa tai kadulla. Joulukorttikampanjat
kannattaa hyödyntää, vaikka
niihin osallistuminen edellyttäisikin hieman ylimääräistä
hommaa. Minua on
aina pelottanut esiintyminen,
mutta esiintymien jonain toisena hävittää pelon. saavat
monen mielen iloiseksi pitkäksi aikaa. lainaa nimensä J.K.
Rowlingin fiktiiviseltä oppikirjalta, jonka tarkkamuistinen
saattaa yhdistää Tylypahkan noitien ja velhojen koulun
oppitunneille. Kiteen kirjastossa on auennut joulukorttipaja, jonka tavoitteena on
piristää itsetehdyillä korteilla kotihoidon asukkeja niin
Kesälahdella kuin Kiteelläkin. Vuodesta toiseen ilman pientäkään muistamista.
Yksinäisyys on harvoin valinta, ja siksi sen ehkäiseminen
on tärkeää.
Pistetään
joulukorttipaja
pystyyn!
Pienikin joulutervehdys riittää. Siitä
huolimatta elokuvassa riittää huumoria ja upeaa 20-luvun
flapperloistoakin ajoittain. ei perustu aiempiin
kirjoihin, ja nähtäväksi jää, mihin suuntaan elokuvasarja
kehittyy. saavat monen mielen iloiseksi pitkäksi aikaa.
lehtiin. Tiessään ovat koulumiljöö, taikojaan vasta hallitsemaan opettelevat teinit ja pimeydenvelho Voldemort. Loppujen lopuksi
niinkin pienellä teolla on suuri vaikutus.
Karoliina Kapanen. Rowlingin ja David Yatesin yhteistyön tulos näyttäytyy kiitettävänä kokonaisuutena ja otteessaan tiukasti
pitävänä 133 minuuttisena