Kuitenkin jokainen vaunu tarkastetaan, kun se saapuu Suomeen. Jos jotain ongelmia havaitaan, vaunu palautetaan yhdysliikennesopimuksen mukaisesti takaisin,
Riikonen kertoo.
Suurin riski onnettomuudelle on Riikosen mukaan
vaunujen käsittelyssä tapahtuva virhe.
Miten paljon vaarallisia aineita kulkee Niiralassa?
Vaarallisten aineiden rauta-
ITEELLÄ
K
E
L
Ä
K
KE
1 5%
. Esimerkiksi
vielä kymmenen vuotta sitten
paineventtiilien tussahduksia
aiheuttaneet ylitäyttötapaukset ovat hävinneet lähes kokonaan.
. Koti-Karjala
Lauantai 3.10.2015
N:o 79
Irtonumero 1,40 ?
56. vuosikerta
Pelastusharjoitus paljasti
Niiralan ratapihalle saatava
sammutusvesijärjestelmä
Sammutusveden puute ja alueen tuntemattomuus muualta päin tuleville pelastajille paljastuivat suurimmiksi ongelmiksi Niiralan ratapihalla järjestetyssä kaasuonnettomuusharjoituksessa.
TOHMAJÄRVI
Kari Sarkkinen
Niiralan ratapihalle luotiin
harjoitustilanne, jossa rataalueelle saapuvan säiliötavarajunan ja viereisen raiteen
vaunut kolaroivat ratapihalla
vaihteen läheisyydessä. Kohtaamisen yhteydessä vaunu
vaurioitui siten, että siihen
syntyi nesteytetyn kaasun
vuoto.
Vuotava neste muodosti näkyvän kaasupilven, joka levisi tuulen mukana. Vuodon läheisyydessä työskentelevän
vaihtotyöyksikön miehistöstä
yksi altistui suoraan nesteenä
vuotavalle ammoniakille.
Vaihtotyössä ollut veturinkuljettaja antoi vihellinopasteen, jonka jälkeen suojautui veturiin ja valmistautui käyttämään hengityksensuojainta.
Harjoitustilanteella testattiin Niiralan ratapihan turvallisuusjärjestelyjen toimivuutta onnettomuustilanteessa sekä harjoitettiin VR:n henkilökuntaa ja viranomaisia kemikaalionnettomuuden varalle.
Erillistavoitteena oli testata ulkoista pelastussuunnitelmaa ja raja-aseman hälytysjärjestelmän ja toimivuutta
sekä viestiliikennettä Virvepuhelimilla eri viranomaisten välillä.
Onnettomuudet
harvinaisia
VR Transpointin palvelupäällikkö Rainer Riikosen
mukaan harjoitellun kaltainen onnettomuus on nykyään äärimmäisen harvinainen.
Kuljetuksissa pääsääntöisesti
käytetty venäläinen kalusto
on kohentunut
MY
TUU TÄ
H
A
P
A
T
E
M
YMÄL ÄSSÄM
R KOL
S A R A K U
"
#
! "
!
"
" MUIS TA MINE N
A SIA K K A A N
A
NÄ ÄN
010 6666 370
Palvelemme:
ma?to 9?17,
pe 9?18, la 9?14
Puheluhinnat 010 yritysnumeroon: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puh + 6,00 snt/min.
Matkaviestiverkon liittymästä 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min. Vuoto onnistuttiin viimein paikallistamaan
Meijerinrannan ja Palokunnanrannan väliseen maas-
toon. Sopimuksen mukaan venäläisten tulee toimia samoin,
jos onnettomuus tapahtuisi
heidän puolellaan.
Vesihuolto
kuntoon
Pelastustoiminta toteutettiin
harjoituksessa mahdollisimman totuudenmukaisten viiveiden ja resurssien mukaisena.
Ensimmäisenä paikalle saapui Värtsilän paloaseman yksikkö kolmen pelastajan vahvuudella. Riikonen vastaa että päivittäin.
Niirala on Vainikkalan jälkeen toinen suurista rautateiden rajanylityspaikoista, jolla vaarallisia aineita kulkee.
Kaikkiaan Suomessa kuljetetaan vaarallisia aineita 13
ratapihalla.
Niiralassa myös rajavartiolaitos on varautunut kaasuonnettomuuden varalle niin,
että kahdelle henkilölle löytyy raja-asemalta suojapuvut,
joiden suojassa he voivat tehdä tiedustelu- ja evakuointitehtäviä.
Rajavartiolaitos ja VR hoitavat omilla yhteyspuhelimillaan ilmoitukset onnettomuudesta myös Venäjän puolelle. Niiralaan vesijärjestelmän rakentaminen on
minimissään 0,5 miljoonan
euron urakka.
Erityiskohteet
tutuiksi pelastajille
Onnettomuuspaikalle johtavat kulkureitit osoittautuivat
tuntemattomiksi Joensuusta
tuleville pelastajille. klo 9?14
FYSIOTERAPEUTTI ARJA RAHUNEN
analysoi jalkasi VELOITUKSETTA ja
valmistaa tarvittaessa yksilölliset
tukipohjalliset odottaessasi.
VAIN ÄN! Kaikki kevään/kesän 2015
TÄNÄ
sLASTENsNAISTENsMIESTEN
LENKKIKENGÄT
Ensihoitoyksiköt valmistautuivat siirtämään kaasupilveen joutuneen vaihtotyömiehistön jäsenen jatkohoitoon.
duttiin odottamaan seuraavia
yksiköitä. Harjoitustilanteeseen oli mahdollista päästä kolmea reittiä, mutta
vain yksi niistä olisi ollut todellisessa tilanteessa turvallinen.
Itä-Suomen Aluehallintoviraston osalta harjoitusta
tarkkaillut pelastustarkastaja Seppo Pirskanen antoikin evästystä, että vasteeseen
kuuluvat yksiköt niin pelastustoimen kuin ensihoidon
puolelta tutustuisivat etukäteen toiminta-alueensa erityiskohteisiin.
Niiralan osalta rajavartiolaitoksella olisi valmiutta
toimia pelastushenkilöstön
opastajina onnettomuuspaikalle.
Lähimpänä ratapihaa oleva Värtsilän yksikkö teki käytettävissä olevilla resursseillaan sen, minkä pystyi eli evakuoi kaasupilveen jääneen ihmisen sekä ohjasi vesisuihkulla kaasupilveä sen aikaa, kun autossa riitti vettä.
tiekuljetusten määristä ja reiteistä ei anneta yksityiskohtaisia tietoja julkisuuteen. Rajan ja tullin kautta on
mahdollista saada pelastajien
käyttöön myös kamerakuvaa
onnettomuusalueelta.
Keskustelussa nousi esiin
tarve kaikille alueella toimiville jaettavasta mittauskalustosta, jolla voitaisiin havaita
ammoniakki ja syttyvät kemikaalit, mikäli niitä on päässyt
leviämään ympäristöön.
?20%
LISÄ-ALE
JO ALENNETUISTA
HINNOISTA!
KITEE
Kiteentie 7
P. Se evakuoi kaasualtistuksen saaneen vaihtotyömiehistön jäsenen ja suoritti hätähuuhtelun sekä aloitti
kaasupilven ohjaamisen alas
vesisuihkun avulla. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.
Vuotokohta löytyi
Kiteen Vesikuntaa askarruttanut putkivuotomysteeri on
selvinnyt. Myös veturin kuljettaja tarkastettiin.
Sammutusautossa riitti vettä kuitenkin vain seitsemäksi
minuutiksi, jonka jälkeen jou-
Kesportin Lauantaitarjous
Tänään
la 3.10. Ratapihalla ollutta
varavesisäiliötäkään ei pystytty käyttämään, sillä se sijaitsi kaasuvuodosta katsottuna tuulen alapuolella.
Ratapihan omistavan Liikenneviraston Itä-Suomen
aluevastaava Markku Ahtiainen totesi, että sammutusveden riittämättömyys on ollut tiedossa, mutta tilanteeseen on tulossa parannusta.
Esimerkiksi Vainikkalan ratapihalla vesijärjestelmä on
olemassa. Kahden putken välinen liitoskappale oli pettänyt ja vettä pääsi näin valumaan maaperään.
Kiteen Vesikunta kiittää
yleisöä vihjeistä.