VÄRTSILÄSSÄ KESÄN toritapahtumat keskittyvät Värtsiläpäiviin. Mukana ovat mm. Toritapahtuma on Itähuolinnan alueella. rajavartiolaitoksen, tullin ja pelastuslaitoksen esittelyä, koiranäytös, hyvää ruokaa ja lapsille pomppulinna. Syyskuun ensimmäisenä lauantaina Sovintolassa on elotori. Toritapahtuma on sekä lauantaina 30.6. Torilla järjestetään myös konsertteja, joista heinäkuisen Kiteen Kansainvälisen musiikkija taidefestivaalin, Nightwish-viikon toritapahtuma on näyttävin. – Torstaina 14.6., lupaa Raita Joutsensaari. päivä huipentuu kansainväliseen Iltatori -konserttiin, missä musiikkia on luvassa laidasta laitaan. Rajakävely on siirretty sunnuntaiksi. TOHMAJÄRVELLÄ ei ole erityisiä toripäiviä, sielläkin myyjät tulevat ja menevät, ostajat samoin. RÄÄKKYLÄSSÄ KESÄN avasi kukkatori toukokuun viimeisenä päivänä. odotetaan tulijoita myyjiä, ostajia ja ohjelman esittäjiä rajan molemmilta puolilta. vuosikerta Kaarina Kainulainen Kesätorilla tuoksuvat kukat ja maistuvat mansikat. Markkinahumua on luvassa myös heinäkuisilla Puhoksen Perinnepäivillä. Torilla on silloin sekä myyjiä ja tuottajia että ostajia. Rajanryssäykseen Niiralaan 25.8. Tänä kesänä kahvittamassa ovat niin martat kuin maaja kotitalousseuran naiset, 4H-yhdistys ja monet muut tahot. Kiteellä on päivittäistä torimyyntiä. Myyjät tulevat ja menevät, etenkin mansikka-aikaan on vilkasta. Kihauksessa on oma tori, samoin Paksuniemessä heinäkuisen Wanhat laiwat -tapahtuman yhteydessä. MUUALLA Keski-Karjalassa ei ole samanlaisia torivuoroja kuin Rääkkylässä. Puutarhassa tapahtuu Martanpäivänä 26.7. Myyntipaikat ovat ilmaiset. Sovintolan kuistilla on suoramyyntitori arkipäivisin kesäkuun 5. Ilkka Simanainen tapasi Rääkkylän torilla Vieno Marienbergin. KESÄLAHDEN torilla käy myyjiä ja poikkeaa ostajia. Näin myös Kesälahdella Muikkumarkkinoiden aikaan.. Heinäkuun 14. – Täällä tapaa tuttuja, luonnehtivat kävijät. Iltatorit jatkuvat elokuussa. – Ja illalla tanssitaan, lupailee Pentti Silvennoinen. – Ja kuulee mukavia juttuja. on potsitori. – Toripäivä on vaihtunut perjantaista torstaiksi, jolloin kirkolle tulee kyliltä kaksi kutsutaksia. Voice of Finland -tähti Jonna Hyttinen ja Kiteen mieskuoro. Se elävöittää toria ja tarjoaa pientä lisätuloa. Varsinaisia totitapahtumia ei ole. Lauantaina 21.7. Kesälahden Muikkumarkkinat ja samaan aikaan pidettävä Lohikuningas -kilpailu kesä-, heinäkuun vaihteessa tuovat Karjalan Kievarin alueelle kuutisenkymmentä myyjä. että sunnuntaina 1.7. Säännöllisillä toripäivillä mahdollistetaan rääkkyläläisten ja kesäasukkaiden tapaamisia. Toripäiviä voi olla toki muulloinkin jos myyjiä vaan ilmaantuu. Elo-, syyskuun vaihteessa asemalla on Venetsialaiset, missä on ohjelmaa ja hyvää ruokaa. Eri järjestöt huolehtivat vuorollaan kahvin myynnistä ja suuhunpantavan paistamisesta. Ohjelmassa on mm. päivästä lähtien elokuun puoleen väliin saakka. Marttojen lisäksi mukana on koko talo, Sovintolan taustayhdistykset. – Kenties lauletaan karaokeakin. – Tapaamaan toisiaan, painottaa järjestelyissä mukana oleva Matti Jaatinen. Kesätorilla tapaa aina tuttuja – ja mukaan tarttuu kukkia. Voimat keskitetään Potsipäiviin, jolloin lauantaina 30.6. Kesäkausi alkoi jo toukokuussa lähiruokatapahtumasta, missä tehtiin ruokamaakuntaa tutuksi. Siellä poikkeavat paikkakuntalaiset ja pistäytyvät kesäasukkaat. Ohjelmaa on pitkin päivää, iltakonserttia tähdittää Vihtori Paven poika Maijanen. – Ohjelmassa on yrittäjien 40-vuotisen taipaleen kunniaksi maalaiskisat, Katrin letkis -kilpailu ja Potsin paljastus, kertoo Sari Mikkonen. Varsinaiset kesätorit käynnistyvät kesäkuussa. torille odotetaan sekä paikallisia että ulkopaikkakuntalaisia myyjiä ja ostajia. Perjantai 1.6.2018 N:o 43 Irtonumero 1,50 € 59. Tavataan tuttuja Erilaiset kesätapahtumat tuovat elämää Kiteen, Rääkkylän ja Tohmajärven toreille. Kukkakauppiaana oli Aija Boehm-Tiainen
– Suurin muutos on, että muutimme satojen tuhansien ihmisten kaupungista tänne. Toisaalta nuorten kohdalla näkyy sama trendi kuin muilla ikäryhmillä: vaikka internetin kautta tehty vapaaehtoistyö on lisääntynyt, suurin osa vapaaehtoistyöstä tehdään kasvotusten. HOLLANNISSA asumisen aikana Hanna oppi puhumaan sujuvasti hollantia. Lopulta pari asettui kaukosuhteen jälkeen aloilleen Michaelin kotimaahan Hollantiin. Michael etsii myös töitä kansainvälisen markkinoinninja viestinnän alalta Suomesta. – Pelkästään raikkaan ilman hengittäminen on ainutlaatuista, Hanna komppaa. Kiteeläinen Pentti Silvennoinen jatkoi samalla linjalla. – Ei, ei, ei, kaikki lukiolaiskaverit ovat jo kirjoittaneet. – Hoitelen kyllä ylioppilasjuhliin menevän ystäväni kissaa. Jotta loputkin halukkaat saadaan mukaan vapaaehtoistoimintaan, järjestöissä on panostettava viestintään ja vapaaehtoisten ohjaamiseen. Koulutustarve on kuitenkin ilmeinen, sillä Opintokeskus Siviksen tuoreen kyselyn mukaan järjestöjen akuuteimmat osaamistarpeet löytyivät juuri viestinnästä ja vapaaehtoisten ohjaamisesta. KITEE Roosa Sallinen Lentokoneiden laskeutumisen ja nousun meteli vaihtui tuulen puhallukseen ja lehmien ääntelyyn. Niistä yhdeksi suurimmaksi ihmiset mainitsevat ajanpuutteen. Gallup Toukokuun alussa julkaistun Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen ja Opintokeskus Siviksen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn tulokset osoittavat, että vapaaehtoisuus on Suomessa yhä suositumpaa. Master of Business Administration -tutkintoa Lapin AMK:ssa viimeistelevä Michael kertoo yrittävänsä nyt parhaansa oppiakseen vuorostaan suomea. Laskettelukeskuksessa työskentely toi äidin puolelta puoliksi kanadalaisen Michaelin ja Hannan yhteen. Lisäksi 18 prosenttia vastasi, etteivät he tiedä, miten vapaaehtoistoimintaan pääsisi mukaan. Kyselyn mukaan 32 prosenttia 15-24-vuotiaista nuorista on tehnyt vapaaehtoistyötä edellisen neljän viikon aikana (25,9 % vuonna 2010, 18,6 % vuonna 2015). – Ei ole mitään. – Pidimme Hollannissa asumisesta, mutta halusimme Suomen rauhaan. Vapaaehtoistyön suosio kasvussa saavatko järjestöt kehityksestä kopin. Kiteeläinen Eija Tuupanen ei juhli hänkään. POTOSKAVAARAAN pariskunnan toi Hannan uusi työ Kehitysyhtiö KETI:n Matkailuliidejä Keski-Karjalaan -hankkeen matkailuasiantuntijana. Talvella aikaa menee molemmille tärkeän aktiviteetin, lumilautailun, parissa, mutta tarkoituksena on myös uuden harrastuksen aloittaminen: – Odotamme kovasti, että avantouintikausi alkaa, Hanna kertoo. – Keräsin rahaa Kanadaa varten työskentelemällä Posiossa matkailuyhdistyksessä Lapin ammattikorkeakoulusta Rovaniemeltä restonomiksi valmistumisen jälkeen. PARIN yhteen toi Kanada. Suurkaupungin sykkeestä Potoskavaaran rauhaan. Alempien korkeakoulutukintojensa jälkeen molemmat olivat tilanteessa, jossa he tahtoivat vielä lähteä maailmalle ennen varsinaista työelämää. Minulla oli myös jo hieman ikävä Suomea. – Kyllä se uiminen tuntuu avantouimiselta nytkin, Michael nauraa. Kannattaisiko tulla ulos kuplasta ja nähdä, että kehityssuunta näyttää aivan toiselta. Juoksemisesta pitävä pari on innoissaan varsinkin lähiluontoon tutustumisesta, vaelluksista, veneilystä sekä Kolilla vierailusta. Työ toi Hanna Ikosen ja Michael Kor. Mutta, järjestöt huomio! Toiseksi suurimmaksi esteeksi vapaaehtoistyölle kyselyssä nousee se, että kukaan ei pyydä mukaan. Ensinnäkin: Yleisesti ajatellaan, että verkossa, järjestöjen ulkopuolella ja lyhytaikaisesti tehdään yhä enemmän vapaaehtoistyötä. – Olemme myös ajatelleet sup-lautojen hankkimista, Hanna paljastaa. Hanna Ikosen ja Michael Kor. Hyvä niin, sillä silloin löysin Michaelin, Hanna iloitsee. Sattumalta törmäsin tähän projektiin, joka sopi omaan ammattiini loistavasti, Hanna kertoo. Onko valmistujaisjuhlia tiedossa. Tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyötä tehdään kuitenkin pääosin pitkäkestoisesti sekä säännöllisesti ja kasvotusten järjestöjen tai yhteisöjen organisoimana. n Hollannista Hannan suvun juurille Potoskavaaraan. Nykypäivänä ihmiset haluavat kuitenkin rauhaa. Miksi sitten järjestöissä puhutaan, että ihmiset eivät halua sitoutua. He tarjosivat minulle lopulta pidempää työpaikkaa, mutta päätin silti lähteä. Kysyimme, onko viikonloppuna tiedossa valmistujaisjuhlia, ylioppilaskemuja tai muita. Hanna oli opiskelijavaihdon aikana rakastunut Kanadaan ja halusi palata maahan. Reilu puolet vastanneista haluaisi osallistua vapaaehtoistoimintaan, jos pyydettäisiin! Nuorista peräti neljännes piti tärkeimpänä syynä osallistumattomuudelleen sitä, ettei heitä ole koskaan pyydetty mukaan vapaaehtoistoimintaan. – Uusi työ on haastava, sillä tällä alueella on kehitettävää matkailun saralla. Heinolalainen Anna Aaltonen ei pettänyt. Myös internetin kautta tehtävä vapaaehtoistyö on nuorten parissa suosittua. – Ihana, että työni puolesta Michael voi tulla kanssani kokeilemaan erilaisia matkailuaktiviteetteja, Hanna hymyilee. Suppea otanta antoi surkean tuloksen. Kyselyn perusteella jopa 40 prosenttia väestöstä tekee vapaaehtoistyötä tällä hetkellä, kun vapaaehtoisena toimi 33 prosenttia kolme vuotta aiemmin. Koti-Karjala 2 Perjantai 1.6.2018 Toimittajan kynästä Kiteeläinen Taisto Kuoppala sanoi sen ensimmäisenä. Näin syntyi ystävyyssuhde, joka myöhemmin syveni rakkaudeksi. Kysely toi esiin vapaaehtoistyöhön osallistumiselle myös esteitä. Toiseksi: Erityisesti nuorten vapaaehtoisena toimiminen on kasvanut samalla kun eläkeläisten ja miesten vapaaehtoistyö on vähentynyt viime vuosien aikana. Nuorten tekemät vapaaehtoistehtävät ovat tyypillisimmin auttamista, opettamista ja kouluttamista sekä esiintymistä tai taidetöitä. Näenkin, että Keski-Karjalan alue on potentiaalinen paikka siihen, Michael pohtii. Tällä viikolla työt aloittanut Hanna on intoa täynnä. Kari Sarkkinen kari.sarkkinen@kotikarjala.. Pari nauraa, että ennen muuttopäätöstä piti käydä pitkä keskustelu siitä, haluavatko he oikeasti Potoskavaaraan. On joskus ollut, nyt on hiljaista. Työ toi Joensuussa lapsuutensa viettäneen Hannan takaisin äitinsä suvun juurille Kiteelle. Ihmisten parissa tehtävä vapaaehtoistyö pitää siis edelleen pintansa, vaikka verkon kautta tehtävä vapaaehtoistyö on tullut sen rinnalle. – Ei ole minulla tiedossa, omat lapsetkin ovat jo isoja. Odotan erityisesti yhteistyöyritysten takana toimivien ihmisten tapaamista, sillä nyt olen tutustunut vain nettisivuihin, Hanna sanoo. n hektinen elämä Hollannissa vaihtui idylliseen maalaismaisemaan
– Tohmajärvi-Joensuu hankkeen metsävaratiedot valmistuvat vuoden 2019 kesällä, Yksityiset metsänomistajat pääsevät käyttämään tietoja Metsään.fi-palvelun kautta. Metsävaratiedot tullaan julkaisemaan Metsään. Koealoilta mitataan puiden läpimitta ja pituus puulajeittain sekä arvioidaan koealan kasvupaikkatunnukset ja seuraava metsänhoidollinen toimenpide. – Erinomaisesti hoidettu metsä, Esa Parviainen ja Jussi Lappalainen toteavat työkalunsa kasattuaan. Henkilö oli saapumassa Suomeen Venäjältä, jolloin hänet puhallutettiin rajatarkastuksen yhteydessä. Tämän lisäksi metsänomistajien pitää tehdä metsätaloussuunnitelma, Lappalainen valaisee. Venäläisen 42-vuotiaan mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Niiralan rajanylityspaikalla 28.5. Puustoja maaperätietojen mittaamisen lisäksi koealan keskipisteen sijainti paikannetaan tarkasti nykyaikaisella GNSS-vastaanottimella. Seulonta-alkometrikokeen tulos näytti miehelle 0,54 milligrammaa alkoholia litrassa (mg/l) uloshengitysilmaa. – Neljä senttiä liian kaukana, ei mitata, Esa sanoi mittauksen jälkeen. VAJAAN TUNNIN mittaisen rupeaman aikana Esa Parviainen oli mitannut kaikki koealan 32 runkoa. Kartoitus alkaa paikantimen anturin asentamisella. . Keskimääräinen avustussumma oli 5 519 euroa. – Tieto sopii metsätalouden operatiivisten käytännöntoimenpiteiden aloittamiseen. Inventointia on maakunnassa tehty vuodesta 2010 lähtien. Valtaosa avustuksista käytetään museorakennusten kunnostusja korjaustöihin, museoiden kokoelmien luettelointiin ja hoitoon sekä näyttelytoimintaan. Suurin myönnetty avustus oli 10 000 euroa ja pienin 750 euroa. Puun läpimitta otetaan millin tarkkuudella.. Valmistuttuaan esitutkinnat luovutetaan syyttäjälle syyteharkintaan. :n lisäksi Metsäkeskuksen avoimen metsätiedon palveluissa. Savutuvan katto kuntoon TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Suomen metsäkeskus mittaa Tohmajärven ja Joensuun alueelta yksityismetsistä yhteensä noin 800 koealaa, joilta kerättyjä tietoja käytetään kaukokartoitusperusteisen metsävaratiedon tuottamiseen. Puita ei vahingoitettu millään tavalla. Avustuksen hakijoita oli 151 ja haettu summa oli yhteensä 1 362 417 euroa. -verkkosivuston kautta ja ilmakuva-aineisto myös Maanmittauslaitoksen palveluissa, Metsäkeskuksen itäisen palvelualueen metsätietopäällikkö Jussi Lappalainen kertoo. Pohjois-Karjalan rajavartiosto suorittaa kaikkien tapahtumien esitutkinnan. Puun läpimitta mitataan millin tarkkuudella ja korkeus desimetrin tarkkuudella, Metsäkeskuksen itäisen palvelualueen metsätietopäällikkö Jussi Lappalainen kertoi esitellessään työtä Kutsuntien varrella sijainneella koealalla. aikaisin aamulla. Paikannus kelpaa, kun kartoitusrupeaman päättyessä laite on ehtinyt tekemään 2 000 mittausta. Pyydettäessä puhaltamaan tarkkuusalkometriin mies kieltäytyi, joten hänet kuljetettiin partion toimesta terveyskeskukseen verikokeeseen. Niistä tietokone oli sattumanvaraisesti valinnut kolme runkoa, joiden pituuskin mitattiin. Metsänomistajat hyötyvät inventoinnista metsätalouden hoitotoimenpiteiden suunnittelussa. Avustusta myönnettiin 108 paikallismuseolle yhteensä 596 000 euroa. Koealatiedon lisäksi metsävarojen inventoinnissa tarvitaan laserkeilausja ilmakuva-aineisto, jota myös ollaan parhaillaan keräämässä. Mies puhallutettiin rajavartiomiehen toimesta rajatarkastuksen yhteydessä hänen ollessaan menossa Suomesta Venäjälle. Lisäksi mukana ollutta naista epäillään ajoneuvonsa luovuttamisesta juopuneelle. Maksimietäisyys on määrätty tarkasti 12,62 metriin. Esa siirtyy läheiselle koealalle. Molemmat miehet ovat määrätty väliaikaisiin ajokieltoihin. Kesälahti Seura r.y:lle myönnettiin 7 500 euroa Kesälahden kotiseutumuseon Savutuvan huopamalkakaton kunnostamiseen. Hän ehtii päivän aikana kartoittamaan keskimäärin seitsemän koealaa. – Mittaus on tarkka toimenpide. Mittaus ei vahingoita koealan puustoa tai maaperää. Kartoittajan käynnistä jäivät koealalle kertomaan puihin liidulla piirretyt merkinnät ja punaisella nauhalla merkattu paikannettu koealan keskipiste. aamupäivällä. Tarkkuusalkometrinkokeen tulos näytti miehelle 0,39 milligrammaa alkoholia litrassa (mg/l) uloshengitysilmaa, mikä vastaa 0,88 promillen humalatilaa. Työn tarkkuus konkretisoitui koealalla, kun kartoitusta tekevä metsäneuvoja Esa Parviainen tarkisti mittanauhalla yhden rungon etäisyyden koealan keskipisteestä. POHJOIS-KARJALASSA koealamittaukset alkoivat toukokuussa ja kestävät aina lumien tuloon saakka. 3 Perjantai 1.6.2018 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Aladár Bayer Suomalaisen 31-vuotiaan mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Niiralan rajanylityspaikalla 25.5. Rattijuopumusepäilyjä Niiralassa Museovirasto on jakanut avustukset paikallismuseoiden hankkeisiin vuodelle 2018. – Kun nyt nämä kaksi aluetta saadaan kartoitettua ja tulokset tulkittua, meillä on inventoinnissa ensi vuonna Pohjois-Karjalassa 100 prosentin kattavuus, Jussi Lappalainen kertoo. Kaikille alueen metsänomistajille tullaan ilmoittamaan uusien metsävaratietojen valmistumisesta. Tapahtumien aikana miehen epäillään syyllistyneen virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen hänen uhkaillessa partiota väkivallalla sekä vastustamalla verinäytteenottoa. Metsävarainventointien koealamittaukset käynnistyivät – Metsäinventoinnista saatava aineisto on kaikkien käytettävissä Metsään.. Metsäneuvoja Esa Parviainen nostaa anturin noin neljän metrin korkeuteen. Avustukset on tarkoitettu hankkeiden osarahoitukseksi. Myönnetty avustus voi olla enintään 80 % hankkeen hyväksytyistä kokonaiskustannuksista. Koealamittausalueet ovat tänä vuonna Juuan ja Tohmajärven välisellä alueella, jossa liikkuu kolme Metsäkeskuksen metsäneuvojaa mittaustöissä. Laserkeilaus ja ilmakuvaus toteutetaan yhteistyössä Maamittauslaitoksen ja Metsähallituksen kanssa
ma – to klo 9 – 14, perj. 040 739 1886. Lomalla: Ilmo Kurkola 4.6. Satoi taikka paistoi. ”Hän rukoili Jumalata armahtamaan tuota onnetonta, sokeaa miestä eikä iskemään häneen pyhän vihansa liekehtivää vasamaa. Seurakunnat Seurakunnat 1. Pyhän Kolminaisuuden ja Pyhän Nektarios Eginalaisen kirkko Valamontie 4, Kitee Su 10.6. Tarinatupa kesälomalla 3.9. klo 18.00 suomalainen Messu Kesälahden kirkossa, Leena-Susanna Mikkonen, Kiteen kirkkokuoro, Rääkkylän kirkkokuoro ja Kesälahden projektikuoro. Usti. klo 18 Rukousilta. Lisätiedot puh. Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä on koskettava kuvaus veljeksistä vanhimmasta, Jumalalle perin juurin suuttuneesta Juhanista. kirkkoherravirasto) avoinna tiistaisin, klo 9 – 13. www.kiteenseurakunta.. – 5.7. Niikko, Voitto. Niin hän rukoili, katsahdellen ylös korkeuteen, ja ihmeellinen tuli säteili hänen silmistänsä ja hänen otsallansa väikkyi taivaallinen valo.” Tämä odottamaton rukousapu selvensi Juhanin pään ja sai hänet katumapäälle. Katsahtaen ylös, huusi hän kertoen kiljuvalla äänellä: mitä on taivaan sontaratasten tekemistä minun heinäniitullani?” Tilanne päättyi kuitenkin yllättävällä tavalla. Kesäkuussa joka sunnuntai, heinäkuussa vain 15.7. To 7.6. 16.6.2018 klo 14:00 alkaen Totkunniementie 7A, Kesälahti Hilkka Mirjami Silvennoinen os. ”Jumalan on viisaus, hänen on voima, hän tietää ja päättää.” (j 13). Mikko Lappalainen kirkkoherra, lääninrovasti Tohmajärven ev.lut. Kiteen ja Rääkkylän kirkkokuorolaisia, Kesälahden projektikuoro. seurakunta Ukkosta ja poutaa Kitee Jumalanpalvelukset: Messu su 3.6. Rukouskokoukset normaalisti torstaisin klo 18. jatkuvassa myyntinäyttelyssä kivenveiston ammattilaiselta v. Koti-Karjala 4 Perjantai 1.6.2018 Sana sinulle Päivyri Viime kesänä satoi vähän väliä. o.s. klo 10.00 elintarvikejakelu Tarinatuvalla. Tervetuloa! KITEEN HELLUNTAISEURAKUNTA Koivulantie 3, 82500 Kitee www.kitee.helluntaiseurakunta.. Jospa sataisi vaikka vaan öisin ja päivällä paistaisi ja vielä sillä tavalla, että kumpaakaan ei olisi liikaa. Siunattu läheisten läsnä ollessa. klo 8 takkahuone. 0400-183509. klo 15.00 synttäripihaseurat Aimo Kupiaisen lapsuudenkodin pihapiirissä, Kesälahdentie 23, mukana Leena-Susanna Mikkonen, Kaisamarja Stöckell ja Kesälahden kirkkokuoro. klo 10-18 tutustumista ja hiljentymistä varten. Kiikkutuolivieras klo 13 Heikki Pirinen. Ma 4.6. Kesälahden seurakuntatoimisto, Kirkkotie 11, Kesälahti, avoinna perjantaisin, klo 9 – 13, puhelinasiointi ma – pe 9–14 puh. Kolehdit jakautuvat kolmeen ryhmään: kolehdit, jotka kirkkohallitus määrää kerättäväksi tiettynä sunnuntaina tai pyhäpäivänä, kolehdit, jotka seurakunta sijoittaa valitsemalleen sunnuntaille tai pyhäpäivälle kirkkohallituksen määräämällä ajanjaksolla ja ns. suosituskolehdit, joita seurakunta voi niin halutessaan sijoittaa omaan kolehtisuunnitelmaansa. Maanantaina: Puolustusvoimain lippujuhlan päivä, Toivo, ort. Mitro, Ele, Nasari. Tämän kesän kynnyksellä aurinko on paistaa killittänyt saaden ihmiset kaipaamaan viilentäviä ja maata kostuttavia sadepisaroita. Siinä, korkeuden pauhatessa, hän seisoi ja kiroili, paukutteli oikeaa nyrkkiänsä vasten vasemman kätensä kämmentä. 1993 KARJALAN MUISTOKIVI OY tutustumaan! PUH. Valtakunnallisten kolehtien määrä on enintään sama kuin vuonna 2018. klo 10.00 sanajumalanpalvelus kirkossa, Juha Aronen, Kaisamarja Stöckell. klo 12 Romolassa. Kirja kertoo, kuinka yhtäkkinen ukkosmyrsky kasteli hetkessä kuivan heinäniityn keskellä parhainta heinätekoaikaa. Su 10.6. klo 9 Aamurukous, klo 18 Rukousilta Kesälahdella. Terho, Joonas, Joona. Sunnuntaina: Viola, Orvokki, ort. Suomalainen messu su 10.6. klo 10 kirkossa, Kurkola, Gröhn-Dimov. Piirit: Raamattupiiri su 3.6. Pappilasta palasi kuitenkin uudistunut mies. Valo, Paula, Pauliina. klo 10.00 messu kirkossa, Juha Aronen, Annikki Logrén. Aamurukouspiiri ma 4.6. /kesalahden-kappeliseurakunta. Hurskas Seunalan Anna, nuori tyttö, polvistui vesisateeseen rukoilemaan. klo 18 Kesälahden kirkossa. Kesälahden kappeliseurakunta Pe 1.6. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 3.6. 013-411 293, 0400 272 301 ”Kun rakkaus siirtyy yli rajan, kivi kertoo maisen ajan.” Huom! Kesän sunnuntain kokoukset klo 18. Kastettu: Nella Aino Ilona Multanen. 045-111 9555, diakonia 040-739 1933. KIRKKOHALLITUS käynnisti vuonna 2014 Kirkko ja julkiset palvelut -hankkeen, jonka tavoitteena oli tuottaa linjausehdotus Suomen evankelisluterilaisen kirkon roolista hyvinvointipalvelujen tuottajana. asti. Päätös kolehtien kohteista tehdään syyskuun täysistunnossa. La 9.6. Yhteystietoja: www.kiteenseurakunta.. klo 15 Irma ja Seppo Ilvosella Asikossa, Kurkola. Ef. suljettu, puh. Tavoitteena on kumppanuuksiin perustuva yhteistyö yhteiskunnan erilaisten toimijoiden, erityisesti kuntien kanssa. Jumala säätää sään, ihmiselle ei kelpaa kuitenkaan mikään. Lasse Heikkilän Suomalaisen messun Suomi 100 -juhlaversio paikallisin voimin. Puhelinasiointi ma – pe klo 9 – 14 puh. Kitee, Palomäen e 9 Su 3.6.2018 klo 11.00. Tämän vääryyden takia ”vihasta nokimustana kasvoiltansa seisoi Juhani latopihalla keskellä tulta ja sadetta, kiroillen kauheasti. Kolehtikohteiden valintakriteereinä ovat läpinäkyvyys kolehtikohteen tarkan määrittelyn avulla ja kolehtia hakevan tahon työn vaikuttavuus kirkon sisällä. . Lämmin kiitos kaikille. Pientä tarjoilua. 1:3. Näin puhuu Raamatun suuri kärsijä Job kuvaillessaan Jumalan kaikkivaltiutta. Messu, erityisrippikoulun kon. Tiistaina: Sulevi, ort. Lauantaina: Venla, ort. 0400-183509. Yhteystietoja: Virasto av. Ihminen kuitenkin kysyy: onko meidän alistuttava siihen, mitä Jumala antaa. klo 18.30 projektikuoron harjoitus seurakuntasalissa. Kirkkohallitus hyväksyi vuoden 2019 päiväjumalanpalvelusten kolehtien myöntämisperusteet. Miestenpiiri parillisilla viikoilla keskiviikkoisin klo 18. klo 9 Romolassa. Ja entäs jos kaikki on sittenkin vain sääilmiöiden sokeaa arpapeliä --ilman Jumalaa. Kirkkohallitukselle tiedoksi saatetussa mietinnössä korostetaan, että perustehtävänsä mukaisesti kirkko ja sen seurakunnat harjoittavat lähimmäisenrakkautta ja osallistuvat eri tavoin hyvinvoinnin edistämiseen. Julkisten palveluiden tuottaminen on ensisijaisesti kirkollisten säätiöiden, järjestöjen, yhdistysten ja mahdollisten yhtiöiden tehtävä. – 21.6. 0503038003. Diakoniatoimisto on avoinna torstaisin klo 9 -11, puh. Tarjoiluvastuu: Loukunvaaran piiri. klo 10 liturgia. (Mahdolliset muistamiset Kesälahden kirkkokuoron tilille FI63 5139 0350 0580 07). Mummon kammarin siivoustalkoot 4.6. Su 3.6. Ti 5.6. Lisätietoja nettisivuilta. Turunen Rakas Paratiisivaimo/äiti/mummi/sisko/ystävä “Viimeisenä vihollisena tehdään tyhjäksi kuolema.” 1. Talon väki sai korjata niityn heinän ilman häntä. klo 9–12 tiistaisin ja torstaisin seurakuntakeskuksen takapihalla, Kappelintie 4. Seurakunnat voivat toimia näissä taustayhteisöinä sekä vaikuttaa ja tehdä yhteistyötä näiden kanssa palvelujen tuottamisessa. Hyvää kesäpäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Hän on siunannut meitä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa. kesäkuuta 2018 Aurinko nousi tänään klo 3.26 ja laskee klo 22.30. Tiekirkko: Kiteen kirkko toimii tiekirkkona 8.6. Tai jos on poutaa, niin ei nyt ainakaan hallaöitä… Miten on. ”Kun hän pidättää vedet taivaassa, tulee kuivuus, kun hän päästää ne irti, ne myllertävät maan” (Job 12:15). Mummon Kammari ma 11.6. Kappeliseurakunnan toimisto (ent. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Teemu, Nikodemus, ort. Sateella sisällä. Korinttilaisille 15:26 Syvästi kaivaten puoliso, lapset, lapsenlapset, sisarukset, sukulaiset ja ystävät Tervetuloa muistamaan vainajaa hänen rakkaassa puutarhassaan Ja saattamaan hänen tuhkansa viimeiselle matkalle 8.11.1943 12.10.2017 Helsinki Kesälahti Tuhka levitetään metsähautaan Ei kukkia eikä seppeleitä haudalle Rakkaamme Kerttu VALKEAPÄÄ 9.9.1928 Kitee 2.5.2018 Joensuu Herra kädellesi painan pään, kutsut ystäväsi lepäämään. Su 10.6. Tervetuloa! EV.LUT LÄHETYSHIIPPAKUNTA Pastori Rauno Perälä.. Suomalainen Messu on messun muotoon rakennettu Lasse Heikkilän sävelteos, säveltäjä Heikkilä tuo messussa esiin historiaamme ja kristinuskon merkitystä. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus, klo 13–15.45 Sanasta sanoma 3. Niinpä. Kuolleet: Kerttu Valkeapää 89 v, Kirsti Salme Kosonen 85 v, Vilho Ensio Pulkkinen 82 v. Kirkkohallitus hyväksyi kolehtien myöntämisperusteet SANOMALEHTEEN LUOTETAAN – MYÖS VERKOSSA JA MOBIILISSA. Kolehti Kirkon ulkosuomalaistyöhön. Aleksis Kivi kertoo kirjassaan hänen lähteneen jo seuraavana päivänä pappilaan selvittelemään välejään Jumalan kanssa. Immonen Kiittäen ja kaivaten Asta ja Esa Janne perheineen Marita Tiina perheineen Mikko perheineen Anna perheineen Elisa Su 3.6. Virallisille lähetysjärjestöille sekä Kirkon Ulkomaanavulle osoitetaan vähintään yksi kolehti kullekin. – 12.8. Hyvää kesää kaikille! Kirpputori avoinna ti ja to klo 10 – 14. klo 10 Kiteen kirkossa, Minna Snellman. Kesälahden kirkossa ei ole jumalanpalvelusta. Vimmatusti hän sadatteli, kykisti vaaksan alas, aina koska sana ”perkele” tärähti hänen kirisevästä hammastarhastansa ulos. Mietinnössä todetaan, että kirkon ja seurakuntien ei tule tavoitella merkittävää vastuuta julkisten palvelujen kilpailutetussa tuottamisessa. Lapsityö: Lapsiperheiden kesäkerho 5. Emmekö juuri tähän sisäiseen ja loputtomalta tuntuvaan tyytymättömyyteemme tarvitsisi sitä Jumalan käsittämätöntä, parantavaa ja uudeksi tekevää armoa, että meistä nurkujista tulisi säästä kuin säästä kiittäviä, nöyriä Jumalan lapsia ja kunnon ihmisiä. rmaatio su 10.6
ma-pe 10–18, la 10– 16. tai käy toimistollamme Pokentie 8, Kitee. – Oli se sitten eskari-ikäinen eskarissa tai vanhus vanhustentalossa, kulttuuri kuuluu kaikille. Markus väläytteli hetikohta jo impromuusikon taitojaan; kitaran säestyksellä vedetty Uusi kirjasto Kiteelle blues sai innoituksensa Maija AlaNikkolan . Reilu kaveri –stipendi antaa mahdollisuuden palkita oppilaita, jotka omalla toiminnallaan edesauttavat hyvää ryhmähenkeä, PohjoisKarjalan rehtorit ry:n puheenjohtaja Anna Renko sanoo. Kesä avataan Veteraanitalolla KITEE . Kiteeläisen Iiris Mäen VALOKUVIA KATUSOITTAJISTA JA TAITEILIJOISTA Kiteen kirjastossa kesäkuun loppuun saakka. Kaikkiin alakouluihin Reilu kaveri -stipendi Kiteen Eläkkeensaajat järjestää maanantaina 4.6., puolenpäivän jälkeen, pienimuotoisen kesänavauksen Veteraanitalon piha-alueella, Laatokantiellä. – Silloin saadaan porukat liikkumaan paikasta toiseen, paikkoihin, joista saa muutakin kuin ämpäreitä, Markus perustelee. Vireillä on jo Funkistalon näyteikkunoiden käyttäminen taidegallerian tapaan. Minulla on ehjät kädet, minä en pelkää kuolemaa – LAILA PULLISEN MUISTONÄYTTELY 9.6.–11.8. Uusi kirjasto Kiteelle -bluesin ensiesitys koettiin Kiteen kirjastossa. ikkaa, kuivapastelliteoksia, öljymaalauksia ja kiinalaisia tussimaalauksia. Stipendi myönnetään oppilaalle, joka on valmis ottamaan kaikki mukaan leikkeihin ja saa toiselle hyvän mielen huomioimalla hänet aidosti. Syynä hiljaisuuteen on voinut olla ollut tilojen puute, puute opettajista tai harrastajien rohkeudesta lähteä tekemään yhdessä. Gra. RÄÄKKYLÄ . PKO:lla on liiketoimintaa 10 kunnan ja kaupungin alueella (Lieksa, Polvijärvi, Ilomantsi, Joensuu, Kontiolahti, Outokumpu, Liperi, Rääkkylä, Tohmajärvi ja Kitee sekä lisäksi PKO:lla on kylpylähotelli Nurmeksessa). Tämän stipendin saajan ratkaisee arvosanojen sijaan pyyteetön halu auttaa koulukavereita, PKO:n toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo. alv.) Soita teksti puh. Puh. Grillissä tirisee makkara ja harmonikan soidessa seurustellaan sekä lauletaan yhdessä. Näyttely sisältää Sanna Kostamon valokuvia ja Pertti Kostamon runoja. Aluksi kuuntelimme hartaassa tunnelmassa Markuksen version Finlandiasta soitettuna sahalla. Markus Pulkkinen toivoo yhteydenottoja, jos jollakulla on hyviä ajatuksia kulttuurin suhteen. Toimisto sijaitsee Ilmarisen aulassa, heti pääovesta oikealle. Stipendit jaetaan koulujen kevätjuhlien yhteydessä. Innoituksensa kappale sai Maija Ala-Nikkolan kuvituksesta. Kuvataidepiirien hiipuminen puhutti monia. – Stipendien jaossa on hyvä ottaa huomioon muitakin perusteita kuin oppilaan saamat arvosanat, ja tehdä tällä tavoin näkyväksi myös muita kuin numeerisesti mitattavia ansioita. Kesälahden Kulttuuriseura ry. Sitten ideoita singahteli kuin kipinöitä. KITEE Aladár Bayer Kaupungin kulttuurisuunnittelija Markus Pulkkinen kutsui kiteeläiset kirjastoon rupattelemaan kulttuurista ja kertomaan kulttuuritoiveistaan. 040 684 8411 Il Il Ilmo moit it it k uk ukse sen n k ko kok ko ko Kiitos muistamisesta. Uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan yhdessä tekemisen ja myötätunnon taitoja. Veistoksia, gra. . REILU KAVERI –stipendin perusteet tulevat osuustoiminnan eettisistä arvoista, joita ovat ympäröivästä yhteisöstä ja muista ihmisistä välittäminen. Yhden stipendin arvo on 50 €. MARKUS OTTI esiin lausuntokierroksella kiertävän uuden Kulttuurilain, jossa korostetaan kaikenlaisen kulttuurin positiivisia vaikutuksia. KOLMEN SUKUPOLVEN KÄSITÖITÄ 11.5.–21.6.2018 Rääkkylän kirjastossa. – Rehtoreiden puolesta kiitän lämpimästi Pohjois-Karjalan Osuuskauppaa jaettavista stipendeistä ja nimenomaisesti siitä, että stipendin peruste on arvosanojen sijaan oppilaan muu toiminta. Markus myös heittää ilmaan ajatuksen Kitee-aiheisten biisien tekemisestä ja keräämisestä. – Joskus muinoin olin mukana hankkeessa, jossa palvelutalon vanhuksilta kerättiin lauluja ja niistä tehtiin sitten CD. – Haluamme tällä tavalla kannustaa alakoululaisia yhteisöllisyyteen ja toisten huomioonottamiseen. Hyviä ajatuksia, ideanpuolikkaita ja kysymyksiä miehellä riittää. TOHMAJÄRVI . Näitä stipendejä jaetaan PKO:n toimialueen 10 kunnassa ja kaupungissa kaikilla alakouluilla. VALON NAULAT -VALOKUVANÄYTTELY Tohmajärven kunnankirjastossa 8.6.–5.7. Koti-Karjala Perjantai 1.6.2018 5 Koulukaverit erityisen hyvin huomioonottaville oppilaille jaetaan tänäkin vuonna Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) myöntämät Reilu kaveri –stipendit. Kesälahden Sovintolassa. Uutta kirjastoa siis kaivataan. Joku ehdottaa vielä elokuvien esittämistä ulkoilmassa, jonka toteuttamiseen välineet kyllä kaupungilta löytyisi. Olli Oppinut Kiteen lukio Kiitä onnittelijoitasi Koti-Karjalassa!. Maritta Laitisen ”INSPIRAATIOITA” –NÄYTTELY Koivikon Kartanossa 15.9.2018 asti. Järj. ikkaa ja piirroksia. Kouluja on yhteensä lähes 60. KESÄLAHTI . KOHTA PARI kuukautta Kiteen sielunelämään tutustuneena Markus haluaisi silmin nähden potkia asioita liikkeeseen. Niin riitti yleisölläkin. Laila Pullinen in Memoriam -näyttely esittelee taiteilijan viimeisimpiä töitä. – Kansalaisopistollakin on sellaista, että täytyy etsimällä etsiä, että saadaan porukka täyteen, yleisössä tiedettiin. Stipendin saajan valitsevat joko kunkin koulun opettajat tai sitten saajan ovat valinneet oppilaat keskuudestaan. Vitriinissä esillä Tarja Katajiston sekä hänen isänsä Keijo Riissasen ja ukkinsa Aleksanteri Riissasen töitä. – Olen heittänyt ilmaan myös ajatuksen Ilmarisen kirjastosta näyttelytilana, sillä ei ihan hirveästi käyttöä ole. Myös puhelin ja sähköposti on keksitty. PULKKINEN ON myönteinen ajatukselle taiteiden yöstä ensi kesäksi ja esittää idean kulttuurisuunnistuksesta, jossa käydään päiväaikaan vierailemassa eri paikoissa kuin illalla tai yöllä kruisaillen kylien ja taajamien välillä. Stipendit myönnetään Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön Pohjois-Karjalan Osuuskaupan rahastosta, ja huomionosoituksen saaja voi olla 1.6.-luokkalainen. PKO ON MYÖNTÄNYT vuodesta 2015 lähtien keväisin Reilu kaveri -stipendin jokaiselle toimialueensa alakoululle. 040 684 8411, sähköpostilla: tilaajapalvelu@kotikarjala.?, toimitus@kotikarjala.. – Ongelmanahan täällä on, että ei ole näyttelytilaa kuvataiteelle. Kirjaston ideariihessä puitiin jyvät ämpäreistä Kulttuuri-ikkuna Ilmoituksen koko 1 x 30 pmm (malli vieressä) Hinta vain 10,00 € (sis. äppitauluun tussilla vinguttamasta kuvakertomuksesta, jossa jänikset näyttivät valloittaneen kuusimetsän keskeltä kohoavan kirjaston nuottien leijaillessa ikkunoista kesäiltaan
Kuhien kutupaikkoja ovat selkärantojen luodot ja karikot, ahventen kaislikkojen reunat. – Turot ovat olleet vuosikymmeniä unohduksissa. YLEISVESILLÄ ja valtion omistamilla vesialueilla kalastusrajoituksista päätöksen tekee Metsähallitus. Rajoitukset norpan suojelemiseksi leviävät Etelä-Savossa Puruvedelle ja laajenevat Paasselän eteläosissa. Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja osakaskuntien välisiä vapaaehtoisia sopimuksia ei saatu aikaiseksi Paasselän eteläosassa osakaskuntien toimimattomuuden vuoksi. Puruvedellä rajoitukset koskevat noin 2 200 ha valtion hallinnoimaa aluetta ja Paasselän eteläosassa noin 1 100 ha aluetta. Järjestäjänä oli Hypönniemen kalaveden osakaskunta, joka haluaa herättää henkiin turojen tekemisen. PURUVEDELLÄ kalastusrajoitusalue kattaa noin puolet Harvanselän yleisvedestä, Iso Lehtosaari – Koivuluoto linjan eteläpuoleiset alueet. Puruvedelle syntyi ensimmäinen kuutti vuosikymmeniin ja myös Paasselällä syntyi kuutti kalastusrajoitusalueen ulkopuolella. saakka. Se nostetaan pois elosyyskuun taitteessa. Kuusi tanakkaa kuusen tai lehtipuun, kuten koivun, oksaa liitetään ristikkäin toisiinsa ja punotaan kiinni esimerkiksi paalinarulla. – Meillä oli tapana minun lapsuudessani heittää kuusen latvus Lentiiraan ja viedä katiska lähelle tai onkia ahvenia siitä vierestä, kertoi Oravisalossa Pippurinmäellä mökkeilevä Jorma Pulkkinen. Saimaalle syntyi tänä keväänä 86 kuuttia, joista kaksi syntyi kalastusrajoitusalueen ulkopuolelle. Paasselän rajoitusalue sijaitsee välittömästi Kiteen kuntarajan länsipuolella, joten asia koskee myös Keski-Karjalaa. Jorma Pulkkinen ja Ulla Rummukainen saivat aikaan komean turon, joka päätyy Kurjenluodolle kuhia houkuttelemaan. Puruvesi ja Paasselän eteläosa ei ole valtioneuvoston asetusaluetta, joten siellä suojelutavoitteeseen pyritään osakaskuntien vapaaehtoisilla sopimuksilla ja valtion vesialueilla Metsähallituksen päätöksillä. Yhdessä kudussa valmistuu 10 000 – 100 000 kalanpoikaa, Keijo Karppanen kertoi. Tänä keväänä järvivedet ovat lämmenneet poikkeuksellisen nopeasti ja aikaisin, joten turojen viemisellä järvelle alkaa olla kiire, Karppanen sanoi. Kalat kiinnittävät mätinsä turojen oksiin ja kalanpoikaset viihtyvät turojen suojissa. Hypönniemen kalastuskunnassa Eino Pakarinen piti turoperinnettä yllä 1960-luvulta lähtien. Kalastusrajoitukset leviävät Puruvedelle ja laajenevat Paasselällä. TUROJEN läheisyydestä on ollut helppo pyytää kaloja verkoilla, katiskoilla tai merroilla. Paras aika turojen punomiseen ja paikalleen asettamiseen on toukokuun loppu ja kesäkuun alku. Metsähallituksen alueilla kalastusrajoitukset astuvat voimaan 1.6.2018, jolloin sekä kaupallisen kalastuksen että vapaa-ajankalastuksen lupaehdot muuttuvat kattamaan uudet rajoitukset. Ulla Tammiselle turo oli entuudestaan tuttu isänsä Kaarlo Tammisen käytöstä. Metsähallitus tiedottaa muutoksista jo kalastuslupia ostaneille. Kalojen kutu myös onnistui paremmin turojen lähettyvillä. Uudet kalastusrajoitukset Paasselän eteläosassa sekä Puruveden länsilaidalla. Koti-Karjala 6 Perjantai 1.6.2018 RÄÄKKYLÄ Riitta Makkonen Varpasalon uimarannalla pidettiin lauantaina turotalkoot. Ajattelin kokeilla, onnistuisiko minulta, Ulla Tamminen naurahtaa. Siellä ne ovat turvassa petokaloilta, Karppanen kertoi. Puruveden ja Paasselän eteläosan kalastusrajoitusten sopimusmenettely perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta sopimusalueen kattavuus edistää vapaaehtoisuuteen perustuvaa kalastuksen ja suojelun yhteensovittamista tulevaisuudessa. Metsähallitus asettaa saimaannorpan suojelemiseksi uusia kalastusrajoituksia Puruvedelle ja Paasselälle kuutin pesäpaikan ympärille noin 5 km:n etäisyydelle. Vastaavat kalastusrajoitukset ovat voimassa sopimuksen tehneiden osakaskuntien alueella, joille maksetaan sopimuskorvausta vuosittain 1,7 € hehtaarilta. Kalat kutevat turon päälle ja kalanpoikaset viihtyvät turon alapuolella. – Jos yksikin turo onnistuu tehtävässään, sillä on jo merkittävä vaikutus kuhakantaan. Turo saa olla paikallaan kesän. Paasselän eteläosassa tulee kalastusrajoituksen piiriin noin 1 100 ha yleisvesiä. Lisäksi turoon sidotaan 3 – 4 kilon painoinen kivi painoksi ja mehukanisteri merkkikohoksi. ALUN PERIN turoilla houkuteltiin kaloja kutuaikana, niistä oli helppo pyytää kalaa. – Turot viedään kuhien ja ahventen kutupaikoille 1 – 5 metrin syvyyteen. – Vietin lapsuuteni Outokummussa Viinijärven rannalla, siellä ei turoja käytetty, hän muistelee. – Kalojen kutu alkaa veden lämmettyä riittävästi. Aladár Bayer Saimaannorpan suojelemiseksi kalastusrajoitusalueen yhtenäisyyttä edistetään ELYkeskuksen ja osakaskuntien kanssa tehtävillä vapaaehtoisilla sopimuksilla. Pohjois-Savon ELY-keskus selvittää Puruveden ja Paasselän toimimattomien osakaskuntien osakkaat ja kutsuu omistajia neuvotteluihin. TURON TEKEMISEEN tarvitaan joko kuusenhavuja tai koivunoksia. Eino oli silloin aikaansa edellä, siksi meillä on Savonselällä hyvä kuhakanta, turojen tekemistä opastanut Keijo Karppanen kertoi. Tavoitteena on samalla edistää osakaskuntien järjestäytymistä, jotta lupamyyntiä, tiedotusta ja kalataloutta voidaan kehittää. Puruvedellä kalastusrajoitusaluetta tulee olemaan noin 4 000 hehtaaria, josta osakaskuntien sopimusaluetta on 1 800 ha ja Metsähallituksen hallinnoimia alueita noin 2 200 ha. Hänen kanssaan turoja tehneelle Ulla Rummukaiselle turo oli aivan uusi tuttavuus. Turojen tarkoituksena onkin helpottaa kuhien ja ahventen kutemista ja kalan poikasten kehittymistä ja hoitaa samalla kalavesiä. – Isä teki turoja ja laittoi niitä aika lähelle laituria ja siitä sai helposti ongella ahvenia. Kysymyksessä on kuitenkin pitkä perinne, jolla kalastajat ovat hoitaneet varsinkin kuhakantoja. Tällä kertaa turot tehtiin poikkeuksellisen hienosti Keijo Karppasen kotipihan pihtakuusen pehmeistä oksista, mutta aivan tavalliset metsäkuusen havut tai latvukset sopivat tähän tarkoitukseen. Turoja kalojen kutupaikoille – Aluksi kuusenoksat ristikkäin, Keijo Karppaselle turon tekeminen on tuttua puuhaa. RAJOITUKSET perustuvat Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja osakaskuntien välisiin sopimuksiin sekä valtioneuvoston asetukseen niillä alueilla, joilla ei ole sopimusta. Lupamyynti on keskeytetty 31.5
Koti-Karjala Perjantai 1.6.2018 7 TOHMAJÄRVI Riitta Hakulinen Keski-Karjalan musiikkiopiston eli KeMun 30-vuotisjuhlakonsertti Tohmajärven Tietäväisen koulun salissa toi esiin hienon koosteen musiikkiopiston laajasta toiminnasta. Pääsykokeiden uudistuminen musiikkipaja-muotoiseksi antaa Tiaisen mukaan kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuuden kokeilla musiikin opiskelua. Mystisistä tunnelmista siirryttiin hetkessä letkeisiin rytmeihin, kun kansanmusiikkiorkesteri viihdytti yleisöä kappaleillaan Vals ja Jemmarin jenkka. Tanssinopettaja Nuppu Niemi-Henryn tanssiryhmissä nähtiin nuorempien svengaavaa gangsta rap -tyyliä ja kokeneiden tanssijoiden mystisen tenhoava naamiotanssi. Kiteeläiset Jaakko Kilpeläinen ja Siiri Sivonen esittivät taidokkaasti nelikätisesti pianolla soittamansa C. Röppänen pohti esihenkilön roolia työyhteisössään ja totesi, että eniten vuosien varrella häntä on harmittanut se, että naisena asioiden esittäminen ja läpivieminen on ollut työläämpää kuin miehenä oli ollut. Musiikkiopisto juhlisti pyöreitä vuosiaan... – Uusi voimaanastuva opetussuunnitelma tuo mukanaan enemmän vapauksia musiikin opetuksen ja oppijärjestelmään. Musiikkiopiston henkilökunta antoi myös rehtori Sirkka-Liisa Röppäselle päästötodistuksen hyvin suoritetusta 30-vuotisesta rehtorinpestistä. Lähes sadasta soittajasta ja laulajasta koostunut esiintyjäjoukko oli harjoittanut yhteisesiintymistä Niittylahden leirillä konsertin alla. Olli Hyvösen laaja ääniala pääsi oikeuksiinsa Queenin The Show Must Go On -kappaleessa. TERVEHDYKSENSÄ ja onnittelunsa juhlivalle musiikkiopistolle toivat Petroskoin ja Sortavalan musiikkiopistot ja Värtsilän musiikkikoulu. BÄNDITUNNELMIIN yleisön viettelivät Korkeajännitys Kauko Röyhkän Lauralle-kappaleella ja Flow Toton Africalla. Tavoitteenamme on, että musiikkiopisto-opinnot suoritettuaan meiltä lähtee maailmalle itseensä uskova, musiikkia rakastava, muita kunnioittava, osaamisestaan iloitseva, työnteon merkityksen ymmärtävä, omaan parhaaseen osaamiseensa päässyt ja oman äänensä löytänyt oppilas. KITEE Riitta Hakulinen Keski-Karjalan musiikkiopiston lukuvuoden päättäneessä Juhlagaalassa viime torstaina Kiteesalissa elettiin juhlavissa mutta myös haikeissa tunnelmissa. Röppänen koki kuitenkin onnistuneensa hyvin luomaan aktiivisesti avointa keskustelukulttuuria työntekijöiden ja eri työryhmien välille. Rehtori osoitti tyytyväisyyttään elokuun alusta voimaan astuvaan uuteen opetussuunnitelmiin. Opistoa 30 vuotta johtanutta Sirkka-Liisa Röppästä muistettiin tämän viimeisessä kevätjuhlassa ennen kesän lopulla tapahtuvaa eläkkeelle jäämistä. Se mikä on ollut matkan varrella tärkeintä, on ollut se, että olen nauttinut tästä työstä erittäin paljon. Petroskoin musiikkiopiston kanssa KeMu aloitti yhteistyön jo vuonna 1990. Raimo Maarasen johtaman Keski-Karjalan puhallinorkesterin illan ohjelmistoon kuului muun muassa Mozartin Marche alla Turka ja Schubertin Serenade. Musiikki-ilottelua sulattelemaan päässyt väkijoukko sai lähtiäislahjaksi vielä KeMu30-juhlalogoin koristetun ämpärin. Tiainen toivotti uuden, elokuussa aloittavan rehtorin, Susanna Ertolahti-Mertasen lämpimästi tervetulleeksi ja totesi, että syksyllä koetaan muutenkin toiminnassa uudistuksia. Johtajan tehtävä ei ole tuoda esiin vain itseään ja omia mielipiteitään. Musiikilliseen tervehdykseen kuului nuorten soittajien taidokkaat harmonikkaesitykset. Hän arvioi tämän parhaimmillaan jopa ehkäisevän syrjäytymistä. Erityisen vaikutuksen teki opettajina toimivien isä ja poika Akulovin sävykkääsi ja ilmeikkäästi tulkitsema Astor Piazzolan kuuluisa tangokappale. Debussyn En Bateau. – Parhaat ideat toiminnan kehittämiseksi tulevat useimmiten työntekijöiltä. TÄNÄ KEVÄÄNÄ Musiikkiopistotason päättötodistuksen musiikin laajalla oppimäärällä suoritti kaksi opiskelijaa: Jaakko Kilpeläinen (pääaine piano) Kiteeltä ja Oskari Laasonen (pääaine piano) Liperistä. JUHLAGAALAN ohjelmassa nähtiin aluksi tanssiryhmien esityksiä, pienimpinä Kiteen satubaletin 3-4-vuotiaat Peikot. Hän totesi, että niissä opettajien on entistä enemmän otettava huomioon yksilö ja yhteistyö eri opettajien ja eri musiikkisuuntausten välillä. Opettajista ja muskarilaisista koostunut orkesteri esitti opettaja Elina Hautakosken säveltämän laulun Hyvän mielen laulu. Suomen musiikkioppilaitosten liiton hallituksen puheenjohtaja Jouni Auramo lausui onnittelunsa musiikkiopistolle ja palkitsi ansiomerkein seuraavat musiikkiopistolaiset: Timanttisen ansiomerkin (40 palvelusvuotta) sai Pertti Leinonen, kultaisen ansiomerkin (30 v.) Saila Kinnunen, Riitta Kyytinen, Sirkka-Liisa Röppänen ja Kaisa Saari, sekä hopeisen ansiomerkin (20 v.) Riitta Karppinen ja Anne Lindeberg-Piiroinen. Ville Karjalaisen johtama orkesteri ja kuoro esittivät kappaleet Äidin keinu ja Ultra bran Minä suojelen sinua kaikelta. Tämän vuoden The Voice of Finlandissa esiintynyt kiteeläinen Olli Hyvönen lauloi upeasti Jaakko Kilpeläisen säestäessä Queenin klassikkokappaleen The Show Must Go On. – Opettajat ovat innostuneet tekemään yhteistyötä ja tämä on hieno esimerkki soitinryhmien yhdistämisestä, kiitteli rehtori Sirkka-Liisa Röppänen esittelysanoissaan. Juhlapuheensa hän päätti lainaten uutta opetussuunnitelmaa muistuttaen samalla musiikkiopiston perustehtävästä: – Musiikkiopiston tavoitteena on tehdä maailmasta parempi paikka musiikin avulla. Musiikkiopiston suurorkesteri ja -kuoro hurmasivat Minä suojelen sinua kaikelta -esityksellään. Musiikkiopiston henkilökunta luovutti rehtorilleen humoristisin ottein oman päästötodistuksen ”lisensseineen” ja lahjoineen. – Työvuodet ovat olleet täynnä työtä, olen tehnyt pitkää päivää ja välillä olen taistellut musiikkiopiston puolesta kuin naarasleijona. Vuoden esimerkillisinä oppilaina palkittiin Anni Tolvanen Kiteeltä ja Oskari Laasonen Liperistä. Juontajina toimineiden muskariopettaja Anne Lindeberg-Piiroisen ja opiskelija Sanni Purmosen luotsaamina salintäysi yleisö pääsi nauttimaan toinen toistaan hienommista esityksistä. Tämä antaa opettajille enemmän vaikutusmahdollisuuksia, Tiainen totesi. Stipendin saivat kiteeläisistä opiskelijoita Hänninen Miia, Laitinen Lyydia, Renvall Ina ja Vanhanen Annika, Rääkkylästä Hirvonen Erno, Laakkonen Aku, Lappalainen Viivi, sekä Tohmajärveltä Eronen Helmi, Lehikoinen Marika ja Tolonen Hanna. Johtaja on onnistunut työssään kun työntekijät esittävät rohkeasti omia näkemyksiään, ideoitaan ja kun työyhteisön vuorovaikutus on välitöntä. Tiina Peltosen johtaman Feminetti-kuoron esityksen jälkeen oli vuorossa ansioituneiden KeMun opettajien ja toimistohenkilökunnan palkitseminen. Sonetic-kuoron laulaman Ranskalaiset korot tahdissa esiintyivät Tohmajärven tanssijat. LUKUVUODEN päätöspuheessaan Sirkka-Liisa Röppänen kiitti henkilökuntaa yhteisestä taipaleesta ja summasi kokemuksiaan 30-vuotiselta rehtoritaipaleelta. Jälkimmäinen sai haltioituneen vastaanoton ja yleisö sai vaadittua rytmikkäin taputuksin uusintaesityksen. ...ja lukuvuoden päättymistään Debussyn kappaleen taidokkaasti nelikätisesti esittivät Jaakko Kilpeläinen ja Siiri Sivonen.. Lukuvuoden aikana kertyneiden taitojen esiinmarssi alkoi nuorimmista esiintyjistä: Tohmajärven vauvamuskarilaiset hellyyttivät Suomi puu -esityksellään ja Sateenkaaritytöt puolestaan lauloivat Pajunkissan kauppaan menosta. Juhlagaalan tervetulotoivotuksen lausunut musiikkiopiston johtokunnan puheenjohtaja Aulis Tiainen esitti Röppäselle kiitoksensa tämän merkittävästä työpanoksesta aikana, jolloin musiikkiopiston toiminta alueellisestikin on kasvanut merkittävästi. Keskikarjalaisista musiikin opiskelijoista musiikin perustason päättötodistuksen laajalla oppimäärällä suorittivat tänä keväänä: Hirvonen Alisa (piano), Kitee; Haverinen Anniina (piano), Kitee/Kesälahti; Juntunen Aino (baritonitorvi) Kitee; Laitinen Lyydia (piano), Kitee; Mäki Kaisa (huilu), Kitee; Pääkkönen Ella-Maria (huilu), Kitee/Kesälahti; Tiainen Sonja (piano), Kitee; Timonen Henri (klarinetti), Kitee; Hirvonen Erno (piano), Rääkkylä; Vänskä Venla (piano), Rääkkylä; Lehikoinen Marika (kantele/ kansanmusiikki), Tohmajärvi; Makkonen Mira (kantele/kansanmusiikki), Tohmajärvi; Varonen Henna (piano), Tohmajärvi; Jormanainen Aada (piano), Tohmajärvi/Värtsilä. Lopullisesti yleisön polvilleen saivat KeMun suurorkesteri ja -kuoro
Puheensa lopuksi Sylviemäntä toivotti kaikki tervetulleeksi omasta ja perheensä puolesta. Kaupungillekin Lahtela halusi toukosiunausta niin, että se toisi työpaikkoja nuorille. – Olemme täällä yhdessä. TILAISUUS aloitettiin yhteislaululla, ja paikalla olleet lähes kuusikymmentä henkeä yhtyivät laulamaan Suvivirttä. Tämän jälkeen rukoiltiin Isä meidän-rukous ja kuulijat siunattiin Herran siunauksella. Syntyvät sonnivasikat menevät välitykseen ja lehmävasikoista me kasvatamme uusia lypsäjiä. Kesälahden Kappeliseurakunnan kappalainen Leena-Susanna Mikkonen aloitti sen lukemalla raamatusta 1 korinttilaiskirjeen 3 luvun. Työstään hän sanoo tykkäävänsä. Hän puhui maaseudun hiljenemisestä ja sukupolvenvaihdosten vähyydestä. KITEEN kaupungin edustajana tilaisuudessa oli kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esa Lahtela. Siellä järjestettiin kauniina ja helteisenä päivänä toukosiunaus. – Kehitysnäkymiäkin olisi, mutta tällä iällä en yksin aio enää niihin lähteä, isäntä totesi. – Me tarvitsemme nuoria ihmisiä. Joensuun Ortodoksisen seurakunnan rovasti Stefan Holm suoritti toukosiunauksen toisen osan. He ovat tilan viides sukupolvi. Kaunis ja lämmin kevätpäivä keräsi Hirvosen tilan toukosiunaukseen paljon osallistujia. Viimeisenä ennen toukosiunauksen aloittamista puheenvuoron käytti maataloustuottajien edustaja Hanna Kaihoniemi. Teuvo Hakulinen ja Leena Pirinen saivat istuttaa toukosiunauksesta muistona pihalleen päärynäpuun. Sotien jälkeen siitä luovuttiin lähes kaikkialla Suomessa. ENNEN KUIN Kiteen ev. Ojamäentiellä sijaitsevan Teuvo Hakulisen ja Leena Pirisen 2,5 hehtaaria mustaherukkaa ja ja vajaat 2 hehtaaria vadelmaa saivat näin tavallista juhlallisemman alun satokaudelleen. Koti-Karjala 8 Perjantai 1.6.2018 KITEE Kari Sarkkinen Eläkeliiton Kiteen yhdistyksen tämänvuotisessa toukosiunaustapahtumassa siunattiin siemenet, mutta tällä kertaa niitä ei kylvetty pellolle, sillä toukosiunaus pidettiin marjatilalla. Marjatila sai juhlavan avauksen satokaudelle KESÄLAHTI Kaisa Gröhn Kylvön siunaaminen on vanha kirkollinen perinne, joka juontaa juurensa keskiajalle. Hän aloitti lukemalla Matteuksen evankeliumia. MTK:N puheenvuoron pitänyt Mika Timonen harmitteli hanhiparvien vierailuja pelloillaan, mutta löysi siitäkin positiivisen seikan. He uskovat, että maaseutua vielä tarvitaan. Puheen jälkeen hän siunasi siemenet Matti-isännän toimiessa apuna. Uskotaan tulevaan ja pidetään tuotanto kotimaisena. Talon isäntä Teuvo Hakulinen kertoi majojensa markkinasuunnan olevan pääasiassa Helsinki. Haasteita maanviljelijöille tuottaa Euroopan tilanne, jossa on ylituotantoa. Liiton edustaja totesi, että heidän sukupolvellaan on usko tulevaisuuteen. lut seurakunnan kirkkoherra Ilmo Kurkola ja kanttori Leena Gröhn-Dimov lapsikuoroineen ja Joensuun ortodoksisen seurakunnan osuuden pitäneet rovasti Stefan Holm ja kanttori Paula Löfgren pääsivät suorittamaan siunausosuutensa kuultiin monia puheita. ”Me tarvitsemme nuoria ihmisiä”. Siunaaminen oli yleistä vielä 1900-luvun alkupuolella. Tämän jälkeen tilan emäntä jatkoi lyhyellä tervetulopuheella, jossa hän kertoi tilan toiminnasta ja historiasta. Hirvolan maitotila sijaitsee perisuomalaisissa maisemissa Hummovaarassa. Kaikki maito menee Itämaidolle Joensuuhun. Yleisö yhtyi laulamaan virren Soi kunniaksi Luojan. Niin pitkään kuin on viljelty, on pyydetty hyvää satoa. Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995 perinne alkoi pikku hiljaa palata. – Tänään kun olemme aloittamassa uutta viljelykautta, aloitamme sen siunaamalla jyvän. Puun tarina on, että Teuvo täytti viime keväänä 70 ja eräs Mikkelissä oleva omenanviljelijäpariskunta, Piispa -nimeltään, halusi lahjoittaa Hakulisen tilalle päärynäpuun, jonka Teuvo nimesi Piispanpuuksi. – Takana on kaksi aika haasteellista satovuotta, viljelijät ovat olleet aika tiukoilla. Neljän lehmän ja hevosen pientilasta 30 vuotta sitten marjatilaksi suuntautuneen tuotantonsa Teuvo kertoo hoitavansa niin pitkään, kun vaan jaksaa. Pyytämässä jotain, jolla on todella pitkät perinteet. Tilaisuus myös päätettiin yhteislaululla. Tämä jälkeen oli vuorossa Eläkeliiton Kesälahden yhdistyksen lyhyt tervehdys. Tietäen, että Hakulisenkin marjatilalla työskentelee vain Venäjältä ja Ukrainasta tulevia nuoria marjanpoimijoina Lahtela kysyi, onko oman maamme nuorille tehty työelämä liian helpoksi, ja koetaanko marjanpoiminta sellaiseksi työksi, johon ei viitsitä lähteä. Tilaisuuden lopuksi noin viisikymmenhenkinen juhlaväki sai seurata ”piispanpuun” istutuksen. Tämän jälkeen rukoiltiin Herraa sadon puolesta ja siunattiin siemenet pyhän öljyn ja veden sekoituksella. Sitten hän puhui kuulijoille hetken. Satsataan lapsiin ja nuoriin, että heillä olisi mahdollisuus elää täällä. – Jos on onnistuttu jossakin, niin ainakin yksi hanhiparvi pelastamaan, hän veisteli. KITEEN KAUPUNGIN tervehdyksen tuonut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esa Lahtela kritisoi elintarvikehintojen halpuutusta todeten, että ruuan tuotantoyksiköissä yrittävien tulee kuitenkin saada työstään elanto. – Meillä on tilalla Ayshirelehmiä. Talon isäntäväki Matti ja Sylvi Hirvonen olivat ottamassa jokaisen vieraan henkilökohtaisesti vastaan. Eläkeliitto Kiteen puheenjohtaja Airi Timonen kertoi yhdistyksensä vilkkaasta toiminnasta ja kiitti jäsenistöä, jotka ovat sitoutuneet tuomaan erilaisten toimintojen kautta virkistystä yksinäisille. SEURAAVAKSI oli vuorossa itse siunaus
ELÄKELIITON Tohmajärven yhdistyksen puheenjohtaja Marketta Karhu kiitti mahdollisuudesta järjestää toukosiunaus näin historiallisessa pihapiirissä. Kasvihuoneessa kasvatetaan hyötykasveja, kesäkukkia ja yrttejä. Maataloustuottajain Rääkkylän yhdistyksen tervehdyksen tilaisuuteen tuonut Ville Hirvonen totesi, että tulevaisuudessa tiloilla korostuu entistä enemmän Pässikallion kaltainen toiminnan monipuolisuus ja erikoistuminen. – Mikään muu tuotannonala ei ole kehittynyt niin paljoa. – Eläkeliiton Rääkkylän yhdistys on toiminut vuodesta 1973 ja yhtä kauan meillä on täällä ollut toukosiunausperinne, kertoi tilaisuuden juontajana ja järjestäjätahon edustajana toiminut yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Häkkinen. Yhteistoimintaa Sampo Rauma kertoo tehneensä nyt tilan karjan ostaneitten Oton ja Juha-Matin kanssa jo pitkään ja lisäksi kiteeläisen Pekka Partasen tilan kanssa. Joonas Ratilainen pirskotti pyhitettyä vettä isäntä Juhani Tiaisen kannattelemaan viljavakkaan. Ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista Luukkonen nosti esiin historiallisen maakuntaja sote-uudistuksen. Puheessaan Riikonen huomioi maatalouden ja ruuantuotannon hurjan kehittymisen. Isojakin maitotiloja on jouduttu lopettamaan, Hirvonen totesi. Kun aloitin, oli peltoa 50 hehtaaria, nyt on vähän vajaa 500 hehtaaria, Sampo Rauma kertoi tervehdyspuheessaan. Grillissä paistui Jarmo Hasusen rypsisikaa USA:n grillimestari Michael Stroheckerin grillaamana. Hän kertoi perheen muuttaneen Rääkkylään Pässikallion tilalle vuonna 2004 Kontiolahdelta. Muistoissa olivat muun muassa kokemukset lammasaitauksen asukkien pehmeistä villoista ja kovista päistä. – Kannustusta Juha-Matille ja Otolle, kun ovat tehneet rohkean ratkaisun. Esittelyssä oli nykyaikaisen karjatilan toimintaa ja paikalla olivat Sampon pihvikarjan uudet omistajat Otto Saikkonen ja Juha-Matti Haaranen. – Meidän tulee toimia niin, että suomalainen maatalous pysyy elinvoimaisena. Kunnan tervehdyksen tilaisuuteen tuonut kunnanjohtaja Tuula Luukkonen totesi, että keskiajalta juontuva sadonsiunausperinne on hieno uuden mahdollisuuden ja toivoa herättävä juhla. Tämän vuoden kasvukaudelle Hirvonen osoitti toiveikkuutensa. Luterilaisen siunauksen tulevan vuoden sadolle toimitti Rääkkylän kappalainen Juha Aronen. Rauman tilalla on noin 300 vuoden historia. VARSINAISEN toukosiunauksen suorittivat Tohmajärven ev.lut. toukokuuta. Koti-Karjala 9 Perjantai 1.6.2018 TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Tohmajärvellä oli toukosiunauksia kaksin kappalein. Marjoista löytyy mansikkaa, vadelmaa, saskatonia, tyrniä sekä omenaa. HISTORIALLISESSA pihapiirissä puhujat muistelivat menneitä. Hammarin alun perin asuttama tila siirtyi Koiviston suvulle ja Sampon ukki osti tilan vuonna 1932. Niin myös kunnanjohtaja Olli Riikonen, hänelle pihapiiri on tullut tutuksi lapsuusnaapuruuden myötä. RAUMAN TILALLA vilja sai Sampon sanaan ”siunatun alun” ekumeenisten menojen ja myös markkinameiningin saattelemana. seurakunnasta kirkkoherra Mikko Lappalainen ja kanttori Eini Perälä Joensuun ortodoksisesta seurakunnasta rovasti Stefan Holm ja kanttori Paula Löfgren. Kylvövirren aikana tilan pellolle viljan siemenet perinteen mukaisesti kylvänyt Tiainen totesi, että Pässikalliossa ei oltu päästy vielä varsinaiseen kylvämiseen peltojen kosteuden vuoksi. Hän totesi, että tänä vuonna kasvukausi alkoi vapunpäivänä, kun viime vuonna alku ajoittui 17. Tohmajärvellä investoidaan ja uskoa tulevaisuuteen on. Tilaisuudessa Tohmajärven Eläkeliitto tarjosi kahvit, HKScan grillimakkarat, Itämaito jogurtit ja välipalatuotteet. – Me aloitimme avomaaviljelyn v. Pässikalliolla monta siunaavaa toivetta sadolle. Sampo on isännöinyt tilaa vuodesta -86 saakka. Eläkeliiton Tohmajärven yhdistyksen toukosiunaus oli Sampo ja Silja Rauman tilalla aivan Kemien kylän kupeessa, Mokintiellä. Ortodoksisen toukosiunauksen suoritti pastori Joonas Ratilainen ja kanttori Valeria Ratilainen Joensuun ortodoksisesta seurakunnasta. Maataloustuottajien fyysinen ja henkinen jaksaminen on koetuksella. Toukosiunaus toimitettiin niin luterilaisin kuin ortodoksisin menoin. Tilalla oli loppunut karjankasvatus 80-luvun puolivälissä ja ennen Tiaisia tilalla oli viljelty mansikkaa ja purjoa. Hän totesi, että perinne vahvistui Suomessa EU:hun liittymisen myötä vuonna 1995. Tilalla on peltoalaa neljä hehtaaria ja avomaalla kasvaa vuosittain vaihtuva valikoima vihanneksia. Suurimman haasteen, mutta myös mahdollisuuden suomalaiselle maataloudelle Riikonen näki ilmastonmuutoksessa. Eläkeliiton piirin hallituksen terveiset piirin toiminnasta toi hallituksen jäsen Rauni Eronen. TOUKOSIUNAUKSESSA laulettiin hyvänkokoisen osallistujajoukon voimin Pertti Häkkisen säestämän luomiseen ja kasvuun liittyviä virsiä. Maatiloja on vähemmän, mutta peltoalaa enemmän. Me eläkeläiset teemme hyvän palveluksen, kun ostamme kotimaista ja lähituotteita, Marketta Karhu puhui. On koettu tarpeelliseksi toivoa kasvua ylhäältä päin, Häkkinen jatkoi. EU:ta pelättiin, mutta miten kävi. – Toukosiunausperinteen täällä laittoi alkuun liperiläinen rovasti Heikki Savola. 2010 ja kasvihuonekasvatus alkoi kaksi vuotta myöhemmin. Pihvitilan viljalle siunattu alku RÄÄKKYLÄ Riitta Hakulinen Pässikallion tilalla järjestetyssä toukosiunauksessa esitettiin usean puhujan suulla toive maan antimien hyvälle kasvulle ja suotuisille säille. – Väki vanhenee ja vähenee. – EU:n kanssa on pärjännyt, kun on jaksanut peltoja raivata. – Uudistusta tarvitaan, sillä väestö ikääntyy ja julkinen terveydenhoitojärjestelmä tarvitsee vahvistusta, Luukkonen kommentoi PÄSSIKALLION tilan toimintaa toukosiunausyleisölle esitteli tilan emäntä Aija Boehm-Tiainen. Värtsilän yhdistyksen järjestämä toukosiunaus pidettiin seurakuntakodilla. Pastori Joonas Ratilainen pirskotti isäntä Juhani Tiaisen viljavakkaan pyhitettyä vettä ortodoksisen viljansiunausmenojen mukaisesti. Grillissä paistui Jarmo Hasusen rypsisikaa USA:n grillimestari Michael Stroheckerin grillaamana
Vieraspeli sen sijaan sujui paremmin. Pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäellä on käytössään todellinen tähtisikermä. Ruuska on lyönyt 1+22 ja Mäkelä 0+13. Kuva: Niilo Hirvonen. Jos et, aiotko lukea. Yhden huilipäivän jälkeen vastassa oli eilen sarjan kuumiin joukkueisiin kuuluva Kouvola ja kymmenen päivän mittainen tiukka jakso päättyy ensi maanantaina, jolloin Rantakentälle saapuu viime vuoden Suomen mestari Vimpelin Veto. Iiro, tuo pesiskenttien Elton John, vain piano puuttuu! Niitä näitä Jouko Väistö Sarjaohjelman laatija on järjestänyt Kiteen Pallolle touko-kesäkuun vaihteeseen haasteellisen jakson. Kuuden kierroksen jälkeen Perttu Ruuska on lyöjätilastossa kakkosena ja toinen lyöjäjokeri Janne Mäkelä sijalla 11. Vastustajia ahdistaa jo valmiiksi tulla Rantakentälle, niin täytyy heti pelin alussa lähtee vahvistamaan sitä . Väitän jopa, että tällä kertaa tultiin parempana ihmisenä vieraista kotiin tai ainakin vanhempana. Kuudessa pelaamassaan ottelussa se on kärsinyt vain yhden pistemenetyksen. Vedätkö Pitkävetoa. Tekeekö jatkuva voittokulku lajille hyvää vai pahaa. Ma 4.6. Mitä Etelä-Karjalan keikka sinulle opetti ja mitä IPV:stä jäi pesisreppuusi. Juu kyllä, juhannuskokon kasaaminen ei olekaan vielä alkanut! 9) Kuka oli viime vuonna a) vuoden paras pesäpalloilija, b) pudotuspelien arvokkain pelaaja, c) vuoden lukkari, d) vuoden poikapesäpalloilija. 5) Takana kolme vierasottelua neljän päivän sisällä. Kannattaa tulla katsomaan, kun kentällä on viime vuoden paras pesäpalloilija Henri Puputti, menneen syksyn pudotuspelien arvokkain pelaaja Mikko Kanala, vuoden 2017 lukkari Janne Heimonen ja vuoden 2017 poikapesäpalloilija Perttu Ruuska. Lisää nuorisoa katsomoon! 15) Iiro Monto toimii KiPan kotipeleissä Rantakentän äänenä. Loppunumerot olivat tuolloin 0-2 (0-3, 2-8). Ulkopelin on oltava ensi maanantaina tiivistä, Juhani Myyryläinen tietää. Tule, näe, viihdy!. 13) Mistä saat maanantai-iltana kiksit. Niitä näitä -palstalla vastauksia esittämiimme kysymyksiin antaa tällä kertaa Juhani Myyryläinen. 7) KiPa voitti viime kaudella yhden jakson Saarikentällä. RANTAKENTÄLLÄ nähdään maanantaina monipuolista osaamista. Haapakoski teki viime tiistain kierroksella Oulu –pelissä myös superpesiksen historiaa ylittämällä ensimmäisenä pelaajana 900 tuodun juoksun rajan. Saattaa siinä joku myös painottaa, että lähdetään taas nauttimaan pesiksestä, kesästä ja tapahtumasta. Tarvittaessa vedonlyönti onnistuu, myös Pitkävedon. paha… oisko joku vetolainen tällä listalla. Ketkä ovat pahimmat kakkosrajan pommittajat. Kun Ville Kotro kiertää kunnarin! 14) Ketä haluaisit nähdä Rantakentän katsomossa. 8) Haluaisitko itsellesi Tuomo Lönnmarkin räpylän. 2) Miltä tuntui palata kasvattajaseuraan. Sarjanousija paukutti hallitsevan mestarin kentästä peräti 14 juoksua ja hävisi toisen jakson vain yhdellä juoksulla lukemin 1312. Se alkoi Etelä-Pohjanmaalle, Satakuntaan ja Etelä-Karjalaan suuntautuneella vieraspelikiertueella, jonka aikana neljän päivän sisään mahtui kolme peliä. Hmm... 4) Mitkä ovat kulttuuriharrastuksesi liikuntakulttuurin rinnalla. Valittaa ei kuitenkaan voi. Miten temppu uusitaan Rantakentällä. Tätä todistavat kuluvan kauden tilastot. Olen kuullut, että Kanala lyö joskus 2-rajaan kovaa. Eipä siinä muu auta kun laittaa räpylän remmi kireämmälle, jalat tukevasti alustaa vasten, persii alas, suu auki, hymyillä ja toivoa parasta. VIMPELI ON alkukauden peleissä esittänyt mestarin otteita. Koti-Karjala 10 Perjantai 1.6.2018 Ma 4.6. Kaikki on otettava tyynesti vastaan, mitä ylhäältä annetaan. Olen äärettömän huono lukemaan vapaaehtoisesti, joten en ole lukenut. Etenijätilastossa Olli Heikkala, Mikko Kanala, Sami Haapakoski ja Teemu Isoketo miehittävät sijat 3, 4, 7 ja 11. Monin tavoin mielenkiintoista tulla takaisin. ilistä heissä. Osa ukoista oli hieman unisena maanantaiaamuna Kama-reissun jälkeen. Viime peleissä hänen paikallaan etukentällä on pelannut Vähäkyrön Viestiä menneellä kaudella edustanut Timo Hanhisalo. VIIME KESÄNÄ KiPa ei saanut Rantakentällä Vedon konetta yskähtelemään. KiPa KiPa –– Vimpelin Veto Vimpelin Veto ottelussa ottelussa 500 ensimmäiselle ensimmäiselle ÄMPÄRI 1) Juhani Myyryläinen, pelasit ennen KiPaan paluutasi Imatralla. Miten varaudut heidän pommeihinsa. Terveisesi Iirolle. Yllätyksen paikka. Voisiko KiPallakin olla nyt yllätyksen paikka. 12) Mitä luulet pelinjohdon pukukopissa korostettavan ennen Vimpeli-peliä. Huolto asettelee suitsukkeet pelaajien paikoille ja pjkaksikko rikittelee nuotion koppiin ja paistetaan makkaraa. Viime kauden miehistöstä on poissa ainoastaan Tuomo Lönnmark. 3) Olet sieppari Rantakentällä, mutta oletko lukenut nuorisokirjallisuuden klassikon Sieppari ruispellossa. 11) Veto tunnetaan pommittajistaan. Aina siirroissa on omat kurjuutensa ja hienoutensa sekä muutosprosessin kasvukipuja ennen kuin oma paikka löytyy. Näin älypuhelin sukupolven edustajana voisin vaikka googlettaa juonenkäänteet niin tietää, miten päin pitää ruispellossa temmeltää. Yleensä jokainen voittoputkessa oleva joukkue on varmasti tehnyt paljon asioita oikein ja ansainnut menestyksensä. Tätäkin isompi yllätys oli lähellä edellisellä kierroksella, kun Veto kohtasi kotikentällään Haminan. Suihkulaulanta ja samalla biisien uudelleensanoitus. 6) Huomenna vastassa Veto. Mestarismiesten taidot näyttävät olevan hyvin tallella tänäkin vuonna. Parhaana oppina ja muistutuksena oli pelaamisesta nauttiminen ja sen kautta hyvä tulos. Se tuli viime sunnuntaina Alajärvellä, missä toinen jakso päättyi tasan 3-3. Ihan peruspelipäivän juttuja. Väsyttääkö. 10) Vimpeli tuppaa kulkemaan voitosta voittoon. Saarikentältä oli tuomisina yksi sarjapiste, kun toinen jakso päättyi 4-5. No, mutta pelin tuoksinassa ei paljon titteleillä juhlita, Ranttiksella eikä muuallakaan armopaloja anneta
Sampan esitys teki selvästi kaikkiin vaikutuksen ja jokainen kuunteli esityksen suu hymyssä loppuun asti. Kolme eniten ääniä saanutta suunnitelmaa valittiin toteutettavaksi kekkereillä ja ne maalattiin päiväkodin aitoihin illan aikana. Vko 23. PÄIVÄKOTI Kiepin esimies Tiina Koskinen piti aluksi lyhyen tervetulopuheen. Messuviikonloppu lopeteltiin iloisissa ja aurinkoisissa tunnelmissa myöhemmin iltapäivällä. Kutsu mukaan ystäviä ja pyydä heitä tuomaan mukanaan haluamiaan herkkuja, joita voitte paistaa nuotiolla. 8. Muut osallistujat saivat vesivärit ja pensseleitä. Sunnuntaina messuportit avautuivat vielä uudelleen uusillekin kävijöille. Nähtävyyksien perässä ei tarvitse aina lähteä kauas, tutki millaisiin paikkoihin ja näyttelyihin pääsisit tutustumaan lähialueellasi. Koululaiset osallistuivat tapahtumaan myymällä tuotteitaan, auttamalla kahvilassa sekä vahtimalla pomppulinnassa pomppijoita. Vapaavalintaisesti pakkaa mukaan myös eväät ja pidä eväsretki. Hän korosti etenkin päiväkodin henkilöstön mahtavaa työpanosta, jotta kekkerit saatiin järjestettyä. Hengitysyhdistys taas tarjosi paikan päälle rakennetussa kahviossa osallistujille kakut, mehut ja ensimmäiset 120 kahvikuppia. Nuortenillan alussa DJ-Silver soitti rytmikästä taustamusiikkia. Nyt on jo korkea aika heittää talviturkkinsa, siispä mikäli et ole vielä käynyt uimassa, on aika suunnata rannalle. Ihmiset kiertelivät eri esittelypisteillä, Steel pan orkesterin soittaessa taustalla. Tutustu paikallisiin nähtävyyksiin. Esimerkiksi tunnetut kappaleet ”Villejä lupiineja” sekä ”Hyvää ja kaunista”, jäivät varmasti yleisön mieleen. Kaikki suunnitteluun osallistuneet saivat palkinnon. Matti Muhonen viihdytti ihmisiä soittaen ja laulaen. Tarjolla kävijöille oli makkaraa sekä itse paistettuja lettuja. Kitee International Music and Art Festival -tapahtuma mm. – Tämä on samalla ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä, totesivat Mielenterveysseuran Irma Kaksonen ja Tuula Arolaakso. Vko 28. Aurinkoisena viikonloppuna saatiin nauttia monenlaisesta ohjelmasta musiikkiesityksistä, muotinäytöksiin. Hän toivotti kaikki läsnäolijat tervetulleiksi ja kertoi, kuinka portteihin maalattavat kuvat valittiin. 7. Messut avattiin lauantaina messupäälikkö Jarkko Lampisen johdolla. Järjestäjien tervehdyksen jälkeen oli vuorossa illan loppuhuipennus, MC Sampan esitys. Puheen jälkeen kekkerit polkaistiin vauhtiin yhteisellä jumppahetkellä. musiikkiesitysten ja Nightwishtaidenäyttelyn muodossa. Tässä kohtaa herää mahdollisesti kysymys siitä, mitä kesäloman aikana voi ylipäänsä tehdä. Tämän lisäksi ulkona oli monia eri toimintapisteitä touhukkaita osallistujia varten. TAPAHTUMASSA oli mukana myös Keski-Karjalan Hengitysyhdistys ja Kiteen seudun Mielenterveysseura. Vko 29. Mielenterveysseura hankki tapahtuman palkinnot ja maalit. Vko 31. 6. Kokeile jotakin uutta. Lasten vauhti ja ilo jatkui vielä pitkään keväisessä alkuillassa. Joka suunnassa näkyi riemuitsevia lapsia ja nauravia aikuisia. Voittajat saivat akryylivärit ja siveltimet sekä ohjeet vanhempien kanssa maalaamiseen. 2. 1. Vko 26. Heidän kappaleensa olivat hieman rockhenkisiä, mutta silti meneviä. Vko 30. Kuvat olivat esillä päiväkodissa ja koko päiväkodin porukka sai äänestää niistä ne kuvat, jotka portteihin maalattaisiin. Tällä viikolla Rääkkylässä järjestetään Kihaus Folk -festivaalit joille musiikinystävien kannattaa suunnata. Loma on tehty rentoutumista varten, ja joskus voi tehdä hyvää pitää pientä taukoa somesta ja kännykän sijaan kohdistaa katse siihen mitä ympärillä tapahtuu. Musiikkifestivaalit jatkuvat, kun Kiteellä alkaa 11.7. Nuoret otettiin tänä vuonna erityisesti huomioon, sillä lauantai-iltana koulualueella erikoisohjelmana oli nuortenilta, johon nuoret ja lapset saivat perheineen osallistua. Vko 24. Nuotio-ilta. Tämän jälkeen bändi SteelRollers viihdytti kuulijoita omalla musiikillaan. He auttoivat sekä talkootyönä että rahallisesti. Samppa on monille tuttu jo televisiosta ja hän räppäsi freestylenä esimerkiksi kuuntelijoiltaan kyselemistään aiheista. Iloista ja aurinkoista kesää toivottaen, Elle Kohonen Kesäloma KITEE Kaisa Gröhn Pari viikkoa sitten Kiteen päiväkodin piha oli myös illalla täynnä vauhtia ja ääntä. 9. 3. Kiepissä järjestettiin iloiset kevätkekkerit Helmiina sai kasvomaalauspisteellä poskeensa kukan.. Ajatuksena oli toteuttaa yhteisötaiteena päiväkodin porttien maalaus. 4. Oli se sitten erilainen musiikki tai urheilulaji, kannattaa silloin tällöin astua pois omalta mukavuusalueeltaan. Vko 25. Oli käynnissä Kiepin kevätkekkerit yhteisöllisyysprojekti, johon oli ilmoittautunut 170 henkilöä. Pidä taukoa sosiaalisesta mediasta. Lopuksi kolme musiikkiopiston soittajatyttöä soittivat huiluilla oman esityksensä. Sara Haverinen Kesälahden messut ja nuortenilta Kesäinen sää saapui tänä vuonna melko varhain, ja kaikeksi onneksi siitä päästään pian nauttimaan kesäloman muodossa. Kesäloma lähestyy loppuaan, joten kannattaa etsiä koulutarvikkeet ja pakata laukku valmiiksi. Mikäli kesäsuunnitelmat edelleen loistavat poissaolollaan, laadin listan tehtävistä jokaiselle kesälomaviikolle. Nuoremmat lapset tanssivat iloisesti musiikin tahtiin. – Päiväkotiryhmä Mesikämmenten perheet saivat tehtäväkseen suunnitella aiheet porttien maalauksiin. 10. Kesäloma alkaa, ja niin suurta asiaa sopii juhlistaa vaikkapa lähtemällä yksin tai kaveriporukan kanssa jäätelölle tai piknikille. – Kiitos, että mahdollistitte tämän tapahtuman meille kaikille. Vko 32. 5. Jos sää on hyvä, mitä jos lähtisit vaikka kävelylle ihailemaan kesäistä luontoa. Vko 27. Lopuksi Koskinen kiitti kaikkia osallistujia ja talkooapulaisia. Koti-Karjala Perjantai 1.6.2018 11 Hetkiä vain Kesälahden messut järjestettiin 19-20.5.2018 Kesälahden koulukeskuksessa. Lähde retkelle; metsään, järvelle, rannalle, minne vain
Radoilla oli hyödynnetty osin Hutsin kiintorastipisteitä ja runsaita korkeuseroja. He kaikki kiersivät kentän kaksi kertaa. B-rata: 1) Satu Kainulainen 51.53, 2) Heikki Pirhonen 58.02, 3) Hakulinen Juha 1.00.41, 4) Seppo Laaksamo 1.01.08, 5) Pentti Torni 1.02.23, 6) Markku Hämäläinen 1.03.36, 7) Sauli Kosonen 1.04.12, 8) Sanna Kaartinen 1.06.30, 9) Pertti Leinonen 1.08.24, 10) Kari Pennanen 1.08.43, 11) Päivi Pelkonen 1.10.18, 12) Päivi Pennanen 1.33.05. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.. Varsinkin nopeiden jokereiden eteneminen loppui aivan liian usein alkuunsa, kun peräkkäisiä onnistumisia mailan varressa ei tullut. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 €, sis. Kakkosena palkittu Teemu löi toisella jaksolla kakkosrajasta täyden ruletin tyhjäksi ja ykköspalkinnon pokannut Mikko napsi kolme juoksua yksitellen. Jo viime talven hallisarjassa hän löi neljä juoksua. Partasen lisäksi onnistujiin mailapelissä kuuluivat kakkosena palkittu Simo Rahunen, Ville Kotro ja Jani Ahonen, joiden kaikkien onnistumisprosentti oli vähintään 75. Etenemistilastossa kärkikolmikon muodostivat imatralaiset Nino Muuruvirta, Ville Kyröläinen ja Mikko Kosonen. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 102,50 €/vuosi, määräaik. Vuoroparia myöhemmin hän sai kahden palon tilanteessa purettavaksiin toisen ajon. Avausjuoksun jälkeen IPV äityi esittämään tehokasta lyöntipeliä. Tilaushinnat (sis. Tulokset: A-rata 5.5 km: 1) Tommi Torni 55.36, 2) Jouko Vasarainen 58.22, 3) Toni Hakulinen 1.04.35, 4) Pekka Kinnunen 1.08.40, 5) Arto Salminen 1.22.26, 6) Aki Hukka 1.23.43, 7) Sauli Tuomisto 1.33.18, 8) Kosti Rytkönen 1.33.35, 9) Päivi Anttonen 1.37.50, 9) Jari Halttunen 1.37.50. Onnistumisprosentti vaihtotilanteissa oli 71. Hutsin erilainen suunnistuskokemus KeKaRan rasteja etsittiin 28.5., tällä kertaa Syrjäsalmessa. B-rata 4.1 km: 1) Mikko Kaartinen 51.54, 2) Tuula Matikainen 55.49, 3) Juha Hakulinen 1.07.25, 4) Kari Pennanen 1.13.53, 5) Sanna Kaartinen 1.14.44, 6) Päivi Pennanen 1.32.07. Liukku tuntuu syttyvän aina kasvattajaseuraa vastaan pelatessaan. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 4,95 €, sis. Miikka toi neljä juoksua ja Jarkko puolestaan löi kunnarin ja kaksi tavallista sekä toi kaksi juoksua. Liukku piti valmistujaisjuhlat KiPan kustannuksella KITEE Jouko Väistö Kiteen Pallo ei saanut Puijon Pesiksestä kunnon vastusta maanantaina Rantakentällä pelatussa A-poikien superpesiksen ottelussa. Rasteja kiersi yhteensä 66 suunnistajaa. mv 1.54 € 1.49 € 1.31 € 1.31 € 1.31 € 4-väri 1.99 € 1.94 € 1.76 € 1.76 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,25 €, sis. alv. Ratamestareina toimivat V. D-rata 1.5 km: 1) Martta Kaartinen 26.26, 2) Veikka Vanhanen 28.46, 3) Venla Hakulinen 34.29, 4) Arttu Iivo Onni ja Tiina Eskelinen 41.39, 4) Aleksi Lehmuksela 41.39, 4) Satu Lehmuksela 41.39. Tiistain lämmin ja tuulinen sää tarjosi loistavat puitteet lennokkaalle sisäpelille. Pihkaniskat Syrjäsalmessa IMATRA Jouko Väistö Vastikään luonnontieteiden kandin ja . markkinointi@kotikarjala.. JUOKSUJUHLANSA Liukku aloitti toisen jakson toisella lyöntivuorolla kotiuttamalla ajolähdöstä välilyönnillä Miikka Matikan. Avoinna Ma–ke 8.30–16.00 To–pe 8.30–15.30 Asiakaspalvelu 040 684 8411. Toki hyviä ulkopelisuorituksia nähtiin kipalaisiltakin. Kaikkinensa sisäpeli oli liikaa parhaana Sami Partasen varassa. www.kotikarjala.. C-Rata 3.2 km: 1) Martti Rosendahl 46.16, 2) Elli Pelkonen 50.18, 3) Heimo Ketolainen 51.56, 4) Jaana Kuittinen 53.54, 5) Annakaisa Rouvinen 58.48, 5) Otto Peltonen 58.48, 7) Pentti Pelkonen 1.00.30, 8) Kirsi Hukka 1.01.18, 9) Heikki Pirhonen 1.05.02, 10) Pentti Hyttinen 1.05.52, 11) Veijo Karttunen 1.08.54, 12) Veikko Kolu 1.09.00, 13) Aulis Sinkkonen 1.10.00, 14) Maija Hyttinen 1.11.31, 15) Tuija Helminen 1.13.04, 16) Matti Perälä 1.14.52, 17) Oona Pirinen 1.25.25, 18) Merja Muttonen 1.25.39, 19) Venla Toivanen 1.25.48, 20) Jorma Tapanen 1.36.28, 20) Helena Tapanen 1.36.28, 22) Eija Nuutinen 1.37.08, 22) Raili Sormunen 1.37.08, 24) Tero Kakkinen 1.37.21, 25) Jorma Rykönen 1.39.43. Seuraavan kotipelinsä KiPan A-pojat pelaavat 18. KIPAN ainokaisesta avausjaksolla vastasi Sami Partanen, jonka kakkospuolen lyönnillä Ville Kotro kirmasi kakkoselta kotiin. Koti-Karjala 12 Perjantai 1.6.2018 64 suunnistajaa sai nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä säästä Hutsin radoilla 23.5. Laskutuslisä 3,20 €, sis. Tulokset: A-Rata: 1) Pasi Hirvonen 50.03, 2) Pekka Kinnunen 51.36, 3) Ella Hirvonen 53.43, 4) Mikko Kaartinen 59.14, 5) Arto Salminen 1.00.23, 6) Petri Leskinen 1.00.51, 7) Ville 1.04.25, 8) Ari Hirvonen 1.08.23, 9) Henna Hirvonen 1.12.48, 10) Risto Möttönen 1.14.51, 11) Tero Niittymäki 1.14.53, 12) Ville Happonen 1.16.36, 13) Heikki Simola 1.27.09, 14) Sauli Tuomisto 1.29.59, 15) Juhani Mäkinen 1.40.40. Ratamestareina toimivat Janne Lipponen ja Petri Leskinen. Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni Toimitus: Aladár Bayer Tuija Marienberg Kari Sarkkinen Mainos/markkinointi Laskutus Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Lehtisepät, 2018 040 546 2057 040 684 8425 040 684 8430 040 684 8427 040 684 8424 040 684 8431 ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. Hän johdatteli joukkueensa 2-0 –voittoon koulutettuaan kasvattajaseuraansa kunnarin ja neljän tavallisen juoksun arvoisesti. Jaksolukemat olivat lopulta 5-1, 9-2. Kuva: Niilo Hirvonen. Näköislehti: Kesto 96 €/vuosi, määräaik. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. VIERASJOUKKUEEN parhaana palkittiin ulkona polttolinjassa ansiokkaasti töitä tehnyt Nestori Moisio ja kakkosena kunnarin tyhjään kenttään päätösvuorossa lyönyt kärkimies Sebastian Lahti. an maisterin paperit saanut kiteeläislähtöinen Ville Liukku juhli tiistain IPV-KiPa –ottelussa näyttävästi valmistumistaan. KiPa ei kuitenkaan saanut lyöntipeliään rullaamaan toivotulla tavalla. TOINEN JAKSO käynnistyi avausjaksoa tasaisempana. 2x30 pmm 48,60 €, sis. alv. Nimensä lyöjätilastoon saivat myös Lassi Vasarainen, Jani Raami ja Justus Pelo. Valtonen. Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin Puh. Viime pelien perusteella selväksi on tullut myös se, että joukkue kaipaa pikaisesti riveihinsä Topi Hurskaista ja Juhani Myyryläistä. Kotijoukkueen ykkösenä palkitun Liukun lisäksi redsien lipunkantajiksi nousivat Matikan veljekset. 12 kk 113 €. JATKOSSA onnistumisia kaivataan laajemmalla rintamalla. Päärooliin ulkokentällä nousivat Matikan veljekset Miikka ja Jarkko, jotka torjuivat ainakin pari kolme varmalta haiskahtanutta juoksua syöksykopeilla. Pokentie 8 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. Samat sanat pätevät myös IPV:n toiseen KiPan kasvattiin Jussi Hurskaiseen. KiPan juoksuista tauon jälkeen vastasivat Ville Kotro ja Joni Matikainen. alv. alv., seuraavat rivit 2,50 €, sis. He löivät juoksun mieheen. Antti Rokan sanoja lainaten hommassa pitää olla enemmän tappamisen meininki. Avausvuorossa kotijoukkue jäi vielä juoksuitta, mutta tämän jälkeen lyöntipeli lähti rullaamaan niin, että numeroiksi kirjattiin 2-0 (5-1, 5-3). Kumpikin pelasi erinomaisen ulkopelin ja sisälläkin tilastot kaunistuivat reippaasti. 12 kk 103 €. alv. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,30 €, sis. TULOKSEKKAIMMIN savolaisia kulmuttivat Teemu Repo ja Mikko Kosonen. loso. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Kotiutuslyönnit upposivat kadehdittavan tarkasti kenttään ja kahden sisävuoron jälkeen kotijoukkue johti jo 5-0. Hän oli tässäkin pelissä niin lukkarina kuin vaihtolyöjänäkin erinomaisessa vireessä. Murikka sivalsi hallipelissä KiPan kentästä kolme tikkiä ja tiistaina hän avasi joukkueensa sisäpelin lyömällä ottelun avausjuoksun. Kaksi ensimmäistä lyöntiä painuivat reilusti takalaittomiksi, mutta kolmannella yrityksellä pallo putosi Samu-Kalle Varosen taakse takarajalle, mikä tiesi ruletin tyhjenemistä. Ennen Liukun kentän tyhjennystä numerot olivat 2-2. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. kesäkuuta, jolloin vastustajaksi saapuu Oulun Lippo Pesis. KiPa hoiteli helposti Puijon Pesiksen Valtteri Havukainen pelasi vakuuttavasti sekä lukkarina että mailan varressa. alv. Tolvanen ja P. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. alv. C-rata: 1) Voitto Valtanen 34.29, 2) Heimo Ketolainen 38.50, 3) Martti Hynninen 43.08, 4) Martti Rosendahl 45.30, 5) Pentti Pelkonen 49.14, 6) Elli Pelkonen 51.23, 7) Matti Perälä 51.58, 8) Jaana Kuittinen 56.20, 9) Kaisa Reponen 59.43, 9) Jorma Reponen 59.43, 11) Hanna Kostamo 1.01.13, 11) Tiina Kostamo 1.01.13, 13) Taija Kostamo 1.01.22, 14) Veikko Kolu 1.03.56, 15) Tuija Helminen 1.05.17, 16) Maija Hyttinen 1.06.49, 17) Eija Nuutinen 1.11.48, 17) Raili Sormunen 1.11.48, 19) Pekka Laine 1.12.09, 20) Martti Matikainen 1.12.16, 21) Veijo Karttunen 1.14.07, 22) Oona Pirinen 1.22.30, 23) Vilma Toivanen 1.22.37, 24) Sirpa Kostamo 1.33.23, 24) Sari Vauhkonen 1.33.23, 26) Jorma Tapanen 1.35.10, 26) Helena Tapanen 1.35.10. Reds taittoi ottelun alussa KiPan henkistä selkärankaa myös upeilla ulkopelisuorituksilla. Radat oli laadittu 1:75000 kartoille, jolloin maastossa kohteet tulivat vastaan totuttua nopeammin. alv. Erikoismaininnan ansaitsee myös Valtteri Havukainen. 0100 85160 ma–pe klo 8–16. tilaajapalvelu@kotikarjala.. Erityisen hyvin mieleen jäi Ville Hämäläisen kaksi paraatipelastusta kakkospesän jatkeelta. Hän pelasi omalla tasollaan keräten 8 kärkilyöntiä 11 yrityksestä
a ensimmäinen (S) 6.50 Angry Birds Piggy Tales (7) 6.55 Angry Birds Piggy Tales (7) 7.00 Kung Fu Panda (7) 7.25 Madagascarin pingviinit (7) 7.50 Peukaloisen uudet retket (7) 8.05 Angry Birds Piggy Tales 8.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Vaaleanpunainen pantteri 9.10 Vaaleanpunainen pantteri 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Remppa vai muutto 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 MasterChef Suomi 19.00 Tähän aikaan ensi vuonna 20.00 Kupla 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: The Great Gatsby – Kultahattu (12) 23.55 Elokuva: Poliisiopisto 5: Tehtävä Miami Beach (12) 1.55 48 tuntia rikoksesta (12) 2.55 Rekkakuskit jäällä (7) 3.55 Rajavalvojat (S) 4.25 Rajavalvojat (S) 4.55 Astral-TV 9.20 YLE FEM 9.20 Norjalaisia hullutuksia 10.00 Unelmakoti 11.00 Rantahotelli (7) 11.45 Metten kesäiset jälkiruokaherkut 12.00 YLE TEEMA 12.00 Elävä arkisto: Heli Nevakare 12.02 Arkistovieraana: Heli Nevakare 12.17 Sata salamaa: Kaija Koo 13.00 Historia: Kuuban tarina 14.00 Kuninkaittemme jäljillä 15.00 Naisen nimi (S) 15.15 Kirjojen Suomi: Pilkun jälkeen 16.05 Isä Matteon tutkimuksia (12) 17.05 Klik! 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Elämä käännekohdassa 19.00 Eleonorin värikäs elämä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 Närbild 20.30 Specialstafetten 2018 video 21.00 Efter Nio 22.00 Monster (12) 22.55 Elokuva: Insomnia (12) 6.25 MOT 6.55 Ylen Aamu-tv 9.30 Pokka pitää (S) 10.00 Tarinanmetsästäjät (12) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.07 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 11.14 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.21 Yle Uutiset Häme 11.28 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.35 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.42 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.49 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.56 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.03 Yle Uutiset Lappi 12.10 Yle Oddasat 12.14 Oddasat 12.30 Ne kesät Intiassa (12) 13.20 Syntipukki (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 A-studio 16.15 Vintage-valtakunta 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Puutarhan pelastajat 19.45 Eläinten ystävät 20.00 Putkiremontti 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Pikku naisia (7) 22.00 Vaimo takaisin 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Prisma: Kyllä lääkäri tietää 23.50 Sorjonen (16) 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 5.6. – keskiviikko 6.6.2018 6.25 Vintage-valtakunta 6.55 Ylen Aamu-tv 9.30 Pokka pitää (S) 10.00 Doc Martin (7) 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 12.35 Putkiremontti 13.10 Lippujuhlan päivän paraati 13.45 Dynamiittityttö (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Arto Nyberg 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Lippujuhlan päivän paraati 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Historia: Vuoden 1936 olympiavoittaja 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Jerusalemin laidalla (12) 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.40 Yle Uutiset 22.45 Oddasat 23.00 Ennen kuolemaa (16) 23.58 Ennen kuolemaa (16) 0.57 Ennen kuolemaa (16) 1.55 Ennen kuolemaa (16) 2.54 Ennen kuolemaa (16) 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 4.6. UK (7) 17.25 Salatut elämät (12) 17.55 Kauniit ja rohkeat (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 15.30 Olipa kerran elämä 16.25 Penn & Teller: Naruta meitä! (7) 17.25 Salatut elämät (12) 17.55 Kauniit ja rohkeat (7) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Koti-Karjala Perjantai 1.6.2018 13 8.00 Yle Uutiset 8.05 Avara luonto: Villi Venetsia 9.00 Yle Uutiset 9.05 Nyt tai ei koskaan 9.55 Yle Uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.30 Yle Uutiset 11.35 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.45 Dokumenttiprojekti: Kotimaa Kosovo-Suomi 13.00 Historia: Bonnie & Clyde 14.00 Tarinanmetsästäjät (12) 15.00 Yle Uutiset 15.05 SuomiLOVE 16.35 Matematiikan taikaa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.07 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7) 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Arktika 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kettu (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Sorjonen (16) 22.00 Ennen kuolemaa (16) 22.59 Ennen kuolemaa (16) 23.57 Ennen kuolemaa (16) 0.56 Ennen kuolemaa (16) 1.54 Ennen kuolemaa (16) 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 3.6. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Salatut elämät (S) 10.35 Salatut elämät (S) 11.05 Suurin pudottaja 13.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 13.30 Remontilla rahoiksi 14.40 Selviytyjät 15.25 Pilanpäiten 15.40 Amazing Race 16.40 Miten susta tuli noin rikas. 6.53 Hyrräpäät (S) 7.04 Anniina Ballerina (S) 7.29 Kim ja Kai (S) 7.39 Mimmi Lehmä ja Varis 7.46 Katinkontti 7.57 Ninni ja Nestori (S) 8.10 Ryhmä Hau (S) 8.33 Uula ja Kuu (S) 8.46 Oktonautit (S) 8.59 Galaxi 9.01 Aappo ja Tööt (S) 9.08 Kesäleiri (7) 9.21 Pippuriparrat 9.26 Otso ja sopulit (7) 9.33 Roosan ja Tiinan suuri lomaseikkailu (7) 10.00 Uusi päivä (S) 10.28 Uusi päivä (S) 10.56 Uusi päivä (S) 11.24 Uusi päivä (S) 11.52 Uusi päivä (S) 12.20 Uusi päivä (S) 13.05 Ratsastuksen maailma 13.30 Rytmisen voimistelun EM: Joukkuekilpailu 15.05 Rallicrossin SM: Kaanaa 15.35 Kohti FIFAn jalkapallon MM-kisoja 2018 16.00 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini 17.00 Tenniksen Ranskan avoin turnaus: Päivän ottelu 19.10 YleXPop 2018 21.00 Kohteessa: Suomi 21.55 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.10 Viharikos ja rakkaus (12) 23.05 Rytmisen voimistelun EM: Neliottelu 0.05 Odyssey (16) 8.00 Monchhichi (S) 8.15 Karhuherra Paddingtonin seikkailut (S) 8.40 Muumilaakson tarinoita 9.05 Zak Storm (7) 9.30 Chaplin (S) 9.35 Kuninkaallinen akatemia 10.00 Pilanpäiten 10.10 Pilanpäiten 10.20 Koiralle koti 10.50 Piha ja parveke 11.20 Piha ja parveke 11.50 Remonttipiiskuri 12.50 Remontilla rahoiksi 13.25 Burgerimies 14.25 Järjen jättiläinen 15.25 Top Gear 16.30 Mestareiden mestari 17.30 Versus 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Onnela (7) 20.00 Stadi vs. 9.10 Kauniit ja rohkeat (S) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Salatut elämät (7) 10.35 Salatut elämät (S) 11.05 Samassa liemessä 13.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 13.30 Remontilla rahoiksi 14.35 Remonttipiiskuri 15.40 Pilanpäiten 15.50 Penn & Teller: Naruta meitä! (S) 16.50 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 17.55 Kauniit ja rohkeat (S) 18.25 Emmerdale (7) 18.55 Mitä tänään syötäisiin. Tiistai 5.6. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Remonttipiiskuri 21.00 Radalla 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Say What 23.35 Rankat duunit 0.35 Farang (12) 1.30 American Horror Story: Roanoke (18) 2.25 American Horror Story: Roanoke (16) 3.10 Valkyrien (12) 4.05 Penn & Teller: Naruta meitä! 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.25 Disneyn esikoulu: So. 6.52 Kuiske (S) 6.59 Pelle Hermanni (S) 7.10 Tilda ja hänen ystävänsä 7.24 Killen kimppakyyti (S) 7.35 Pusse (S) 7.49 Askarrellaan 7.57 Vekarat! (S) 8.23 Galaxi 8.24 Urheiluhullut (S) 8.26 Merten syvyyksissä (7) 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 9.50 Holby Cityn sairaala (12) 10.50 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 11.18 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 11.50 Norjan kovin 12.30 Tanskalainen maajussi 13.00 Lofoottien kalamestari 14.00 Koiramies kiertää Islantia 14.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 15.00 Isä, äiti ja lapset 15.30 Kummeli (7) 16.00 Uusi päivä (S) 16.28 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Casualty (12) 18.50 Yleisurheilun Paavo Nurmi Games 22.00 Tenniksen Ranskan avoin turnaus: Päivän ottelu 23.30 Viharikos ja rakkaus (12) 0.25 Kaapista ulos 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. 6.53 Humps (S) 7.00 Ludovic (S) 7.13 Lasten leikkiä 7.18 Rikke (S) 7.26 Sasu (S) 7.37 Noksu (S) 7.43 Ota koppi! 7.53 Richard Scarry (S) 8.19 Galaxi 8.20 Tenavat (7) 8.28 Jack (7) 8.39 Tallitytöt 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 12.35 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 13.05 Minun luontoni 13.45 Ruotsin lihavimmat koirat 14.15 Tanskalainen maajussi 14.45 Norjan kovin 15.30 Kummeli (7) 16.00 Uusi päivä (S) 16.29 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Peltsin kova vuosi 19.30 Tenniksen Ranskan avoin turnaus: Päivän ottelu 21.00 Kesäkaverit (12) 22.30 Top of the Lake: China Girl (12) 23.30 Professor Green: Itsemurha ja minä 0.30 Kaapista ulos 6.00 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. a ensimmäinen (S) 6.50 Angry Birds Piggy Tales (S) 6.55 Angry Birds Piggy Tales (S) 7.00 Kung Fu Panda (7) 7.25 Madagascarin pingviinit 7.50 Peukaloisen uudet retket 8.05 Tashi (7) 8.20 Sonic Boom (7) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Vaaleanpunainen pantteri 9.10 Vaaleanpunainen pantteri 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Remppa vai muutto 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 MasterChef Suomi 19.00 Pallon ympäri 20.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Suomen huutokauppakeisari 22.00 Arman Pohjantähden alla 23.00 48 tuntia rikoksesta (12) 0.00 Gordon Ramsay ja kokaiini (12) 1.00 Grillit huurussa (S) 2.00 Tähän aikaan ensi vuonna 3.00 Rajavalvojat (S) 3.30 Rajavalvojat (S) 4.00 Astral-TV 9.00 YLE FEM 9.00 Efter Nio 10.00 Elämä käännekohdassa 10.30 Tanskalainen maajussi 11.00 Närbild 11.30 Eleonorin värikäs elämä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Bodo – kabareekuningas (12) 13.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 14.00 Interdom on isänmaamme! 15.00 Historia: Houdinin huimat temput 15.50 Kulta-aika (S) 16.10 Isä Matteon tutkimuksia (12) 17.05 Klik! 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Talot huokuvat historiaa 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Vermeer – yksinäisyydestä ikoniksi 21.00 Historia: Taiteenkeräilijän tarina 21.57 Television tiiliskivet esittää 22.00 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16) 22.55 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16) 23.39 The Handmaid’s Tale – Orjattaresi (16) 6.25 Arktika 6.55 Ylen Aamu-tv 9.30 Pokka pitää (S) 10.00 Doc Martin (7) 12.30 Ne kesät Intiassa (12) 13.18 Tositarkoituksella (S) 14.30 MOT 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi 15.10 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.45 Pikku naisia (7) 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Doc Martin (7) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Pokka pitää (S) 19.00 Prisma: Pysy nuorena 20.00 Seksi-Suomen historia (12) 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Tannbach, vartioitu kylä (16) 23.05 Yle Uutiset Uutis-Suomi 23.15 Yle Uutiset 23.20 Oddasat 23.35 Ulkolinja: Isis – Raqqan painajainen 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 6.6. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Yökylässä Maria Veitola 21.00 Kaappaus keittiössä 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Myytinmurtajat 23.40 Radalla 0.40 Saknad (12) 1.35 Modus (12) 2.30 Bull (7) 3.25 Valkyrien (12) 4.20 Penn & Teller: Naruta meitä! 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.10 Hisse Hoksausmaassa 6.25 Disneyn esikoulu: So. TV-ohjelma sunnuntai 3.6. n anatomia (S) 4.00 Rajavalvojat (S) 4.30 Rajavalvojat (S) 9.00 YLE FEM 9.00 Ruotsin kuningasperheen vuosi 2017 10.00 Piha kuntoon 10.30 Tanskalainen maajussi 12.40 YLE TEEMA 12.40 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7) 14.00 Historia: Houdinin huimat temput 15.00 Monikasvoinen Shostakovitsh 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.55 Arkistojen salat 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Koulutuksen uudet kuviot 19.00 Sportmagasinet 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 La Señora (12) 21.00 Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin 22.00 Kino: Luihin ja ytimiin (16) 0.00 Sinatra: All or Nothing at All Keskiviikko 6.6. 21.00 Aallonmurtaja (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rouva Ministeri (S) 23.30 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta 0.25 Pinnan alla (12) 1.20 NCIS: New Orleans (12) 2.15 NCIS: New Orleans (12) 3.05 Deadly Women – Naistappajat (16) 4.05 Deadly Women – Naistappajat (16) 5.00 Astral-TV 6.00 Myyrä ja Panda (S) 6.10 Hisse Hoksausmaassa (S) 6.25 Disneyn esikoulu: So. e 23.30 True sel. Lande 21.00 Selviytyjät 21.45 Pilanpäiten 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.30 Bull (7) 23.30 112 uudet jaksot (7) 0.30 Pomo piilossa 1.25 Rizzoli & Isles (12) 2.15 Rizzoli & Isles (12) 3.05 Bob’s Burgers (7) 3.35 Bob’s Burgers (S) 4.00 Weird Loners (S) 6.00 Transformers Rescue Bots (S) 6.25 Disneyn esikoulu (7) 6.45 Hisse Hoksausmaassa 7.00 Angry Birds Piggy Tales 7.05 Angry Birds Piggy Tales 7.10 Disneyn esikoulu (S) 7.30 My Little Pony (S) 7.55 LEGO City (S) 8.05 My Little Pony (S) 8.10 Disney esittää: LEGO Star Wars (7) 8.35 Sonic Boom (7) 8.50 HS Lasten uutiset 9.00 Hauskat kotivideot 10.00 Maailman parhaat hupivideot 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Leijonan luola (S) 12.00 Leijonan luola USA 13.00 Leijonan luola USA 14.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 15.00 Tähän aikaan ensi vuonna 16.00 Elokuva: Tarzan (12) 17.50 Hyvä mies -lyhytelokuva 18.00 Pallon ympäri 19.00 Elokuva: Monsterit Oy (7) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Pirates of Caribbean: Kuolleen miehen kirstu (12) 0.00 Arman Pohjantähden alla (S) 1.00 Elokuva: Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (16) 3.30 Kupla 4.30 Astral-TV 8.15 YLE FEM 8.15 Unna Junná 8.30 BUU-perjantai 9.00 Minun kaksi perhettäni (S) 9.14 Koiruli ja Kaija (S) 9.15 Minä ja ritarini (7) 9.27 Hevostila Mistral (7) 9.49 Keltapaita (S) 9.50 Viidakkojytä (7) 9.55 Veljeni Leirikunkku (7) 10.31 Kaikkea kaupan 11.00 Kauppakaupunkien aarteita 12.00 YLE TEEMA 12.00 Hitchcock/ Truffaut (12) 13.20 Satama (S) 13.50 Kesäkonsertti Schönbrunnista 15.35 RSO esittää: Sanoja suurempaa 15.50 RSO Musiikkitalossa 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Unelmakoti 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Rantahotelli (7) 20.40 Parturin Amerikanmatka 21.00 Missä kuljimme kerran (16) 21.50 Strömsöstä poimittua 22.00 Dok: Kansakunnan sydän 23.00 True sel. 6.52 Touhukkaat (S) 7.15 Niksi-Nella (S) 7.20 Neljä nenää 7.31 Tinga Tinga -tarinat (S) 7.42 Mimmi Lehmä ja Varis 7.54 Astroset (S) 8.06 Puutarhan tonttu 8.15 Pingu (S) 8.22 Galaxi 8.23 Neljä ja puoli kaverusta 8.50 Näin Norjassa 9.00 Casualty (12) 10.00 Holby Cityn sairaala (12) 11.00 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 11.27 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 12.15 Kerrostaloprinsessa Siri – älä luovuta! 12.42 Kerrostaloprinsessa Siri – älä luovuta! 13.09 Kerrostaloprinsessa Siri – älä luovuta! 13.36 Kerrostaloprinsessa Siri – älä luovuta! 14.05 Petra rakastaa itseään 14.35 Imettäjät 15.00 Noin viikon studio 15.30 Kummeli (7) 16.00 Uusi päivä (S) 16.27 Uusi päivä (S) 17.00 Pikku Kakkonen 18.10 Casualty (12) 19.00 Peltsin kova vuosi 19.30 Tenniksen Ranskan avoin turnaus: Päivän ottelu 21.00 Kummelistories (7) 22.26 London Spy (12) 23.25 Kaapista ulos 5.35 Aamusää 6.00 Huomenta Suomi: Duunikunto – Juoksukoulu 6.25 Huomenta Suomi 9.05 Mitä tänään syötäisiin. TV 2 TV 1 TV 1 TV 2 TV 1 TV 2 Maanantai 4.6. e Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. 9.10 Kauniit ja rohkeat (7) 9.35 Emmerdale (7) 10.05 Salatut elämät (S) 10.35 Salatut elämät (7) 11.05 Suurin pudottaja 13.00 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat 13.30 Remontilla rahoiksi 14.35 Kenen kotona. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Kenen kotona. TV 2 TV 1. a ensimmäinen (S) 6.50 Angry Birds Piggy Tales 6.55 Angry Birds Piggy Tales 7.00 Kung Fu Panda (7) 7.25 Madagascarin pingviinit 7.50 Peukaloisen uudet retket 8.05 Angry Birds Piggy Tales 8.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 8.35 Disney esittää: Star Wars Rebels (7) 9.00 Vaaleanpunainen pantteri 9.10 Vaaleanpunainen pantteri 9.20 Pikakurssi kodinostoon 9.50 Remppa vai muutto 10.50 LIVE: Onnenarpa 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita 13.45 Hauskat kotivideot 14.45 Vaaleanpunainen pantteri 14.55 Remppa vai muutto 15.55 Onnenarpa 16.00 Huvila & Huussi 17.00 Leijonan luola USA 18.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 19.00 Leijonan luola (S) 20.00 Gordon Ramsay ja kokaiini (12) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Napapiirin sankarit 2 (12) 22.50 Elokuva: Nuija ja tosinuija (7) 1.05 Arman Pohjantähden alla (S) 2.05 48 tuntia rikoksesta (12) 3.00 Katastro. Sunnuntai 3.6
Ilmoittautumiset Koti-Karjalan toimistoon 040 684 8411. Tuuliset rastit Korkeakankaassa BUSSIKYYDILLÄ JUVALLE Kiteen Pallo pelaa sunnuntaina 10.6.2018 klo 16.00 superpesisottelun Oulun Lippoa vastaan Juvan Puistolassa. 040 129 2885. Hintaan sis. LISÄÄ MATKOJA: www.liikenneetelapaa.?/valmismatkat SAARENMAA JA HIIDENMAA 30.6.–3.7.2018, 399 € sis. KiPa -90 ETELÄPÄÄN MUKAVAT MATKAT KuVi 3285/00/Mj www.liikenneetelapaa.. Asuminen Kaavoitus Kaavoituskatsaus. Korkeakankaassa uudella, hyväkulkuisella alueella tuulisessa, mutta hyvässä säässä. 05 416 0075, tilausajot@liikenneetelapaa.. Distributed by Tribune Media Services. 15.00 Kiteelle. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä ( ja paksuilla viivoilla rajatuissa 3 x 3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Tapahtuma on tarkoitus pitää 3.8.–4.8.2018 klo 12–24. Otteluun järjestetään bussikyyti, joka lähtee Kiteen ABC:lta klo 13.00. Matkan aikana keittolounas lisukkeineen Karjalan Helmessä. Tohmajärvellä 31.5.2018 TOHMAJÄRVEN KUNTA, Tekninen toimisto. Mahdolliset muistutukset on tehtävä 25.6.2018 klo 16.15 mennessä. KITEEN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Copyright: 2006 Michael Mepham. Ilmoittaudu viimeistään torstaina 7.6. Ratamestareina toimivat Mikko Kaartinen ja Tommi Torni. KITEE-SEURAN KESÄRETKI järjestetään keskiviikkona 18.7.2018. Niille asianosaisille, joiden oikeutta, etua tai velvollisuutta asia voi koskea, varataan mahdollisuus lausua mielipiteensä asiasta ennen hakemuksen ratkaisemista Luettelo suljettaviksi pyydetyistä tieosuuksista ja ohjeet mahdollisten muistutusten tekemisestä ovat nähtävissä osoitteessa poliisi.?/ita-suomi sekä Joensuun poliisiaseman ilmoitustaululla, osoite Pykäläkuja 1, Joensuu. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi perjantain Koti-Karjalassa. Huom! ilmoittautuminen 8.6. Mm. Katsaus on nähtävänä ajalla 31.5.–29.6.2018 kunnan teknisessä toimistossa toimiston aukioloaikoina (os. Tehtävä nro 498, vaikea KUULUTUS Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry on hakenut lupaa teiden sulkemiseksi muutamien tuntien ajaksi Kiteen ja Tohmajärven ympäristössä 18.8.2018 järjestettävän autojen nopeuskilpailun Tengtoolsrallin johdosta. Koti-Karjala 14 Perjantai 1.6.2018 Lähtö 9.00 Kiteen kirkonmäeltä ja paluu n. TERVETULOA! Tohmajärven liikuntatoimi TOHMAJÄRVI KAAVOITUSKATSAUS Tohmajärven kunnassa on laadittu kaavoituskatsaus vuodelle 2018. B-rata 3.9 km: 1) Satu Kainulainen 50.31, 2) Jouko Heinonen 59.45, 3) Juha Hakulinen 1.09.29, 4) Tuula Matikainen 1.17.12, 5) Sanna Kaartinen 1.17.28, 6) Martti Matikainen 1.34.27. opastukset ja lounas. bussikuljetus, laivat HEL-STO-HEL yöpymisin, yksi yö hotellissa, sisäänpääsy Kolmårdenin eläinpuistoon elämyksineen POHJOINEN SAARISTOTIE AHVENANMAA 17.–20.7.2018, 390 € sis. Teiden sulkemista koskeva päätös on nähtävillä 4.7.2018 jälkeen yllä mainituissa paikoissa. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. C-rata 2.9 km: 1) Voitto Valtanen 36.07, 2) Heimo Ketolainen 40.14, 3) Kari Pennanen 41.59, 4) Martti Hynninen 43.03, 5) Veijo Karttunen 46.34, 6) Pentti Hyttinen 48.01, 7) Markku Hämäläinen 49.31, 8) Veikko Kolu 52.32, 9) Matti Perälä 52.37, 10) Esko Juvonen 53.30, 11) Leevi Väistö 58.00, 11) Kata Sohlberg 58.00, 13) Aulis Sinkkonen 1.00.30, 14) Oona Pirinen 1.00.32, 15) Vilma Toivanen 1.00.58, 16) Jaana Kuittinen 1.01.25, 17) Elli Pelkonen 1.01.38, 18) Merja Muttonen 1.03.13, 19) Tiina Eskelinen 1.05.47, 20) Eija Nuutinen 1.11.22, 20) Raili Sormunen 1.11.22, 22) Maija Hyttinen 1.13.12, 23) Jorma ja Kaisa Reponen 1.18.28, 24) Helena Tapanen 1.37.46, 24) Jorma Tapanen 1.37.46. Kohteissa on paikalla omat oppaat. bussikuljetus, saaristolautat, laivamatka Maarianhamina– Helsinki, puolihoito ja sisäänpääsyt ohjelman mukaisiin kohteisiin, opastukset 4+4 h LEIGON MUSIIKKIJUHLAT 2.–5.8.2018, 299 € sis. bussikuljetuksen, kuusi hotelliyötä aamiaisin, puolihoito ja retkiohjelmat Lisää matkoja: www.liikenneetelapaa.?/valmismatkat Kuulutus meluilmoituksesta PKO Ravintola Kiteen Karhu on tehnyt ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaisen meluilmoituksen, joka koskee Kiteen keskustaajamassa Osula RN:o 1:22-tilalla järjestettävää ulkoilmakonserttia (Nallerock). 780 € sis. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa: www.sudoku.org.uk Taso: Vaikea Tehtävä numero 498. Lisätietoja ylikomisario Jyrki Kasanen puh 0295 456 151. Hinta 5 €/henkilö. Ratojen nopeimmat olivat Moona-Susanna Havula, Satu Kainulainen ja Voitto Valtanen. bussikuljetuksen, neljä hotelliyötä aamiaisin ja illallisin, merimatka Kirkenesistä Hammerfestiin: hytti, illallinen ja aamiainen. Ilmoitusta koskeva tarkempi kuulutus pidetään nähtävänä Kiteen kaupungintalon julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä kaupungin internet-sivuilla 30.5.–14.6.2018. mennessä Kiteen Pallon toimistolle p. Metsään kirmasi rasteja etsimään 59 suunnistajaa. TERVETULOA! Kitee-Seura ry Matkan kohteena ovat: Koivikon Kartano, Suorlahden historialliset kohteet sekä Aimo-alue Tolosenmäessä. Tulokset: A-rata 6.2 km: 1) Moona-Susanna Havula 58.10, 2) Jouko Vasarainen 58.41, 3) Toni Hakulinen 1.03.41, 4) Esa Havula 1.05.47, 5) Juha Vornanen 1.09.42, 6) Ari Hirvonen 1.11.44, 7) Pekka Kinnunen 1.13.02, 8) Jorma Pakarinen 1.14.44, 9) Antti Väistö 1.16.37, 10) Pasi Hirvonen 1.16.43, 11) Arto Salminen 1.20.25, 12) Aki Hukka 1.22.27, 13) Sauli Tuomisto 1.28.51. Nämä tulee tehdä kirjallisesti Kiteen kaupungin ympäristölautakunnalle 14.6.2018 klo 15 mennessä osoitteella Kiteentie 25, 82500 Kitee. Kesän odotetu in ! 60 vuotta KeKaRan suunnistukset käytiin 30.5. All rights reserved. Asiakirjat ovat kuulutusajan nähtävillä Kiteen kaupungintalolla. Koivikon historiasta kertoo Juha Palosuo sanoin ja kuvin. TIEDOTUSJA KESKUSTELUTILAISUUS Tohmajärven kunnan latujen kunnossapitokilpailutuksesta tiistaina 5.6.2018 klo 18.00 alkaen kunnanhallituksen kokoushuoneessa, Järnefeltintie 1. Matkan hinta: Aikuiset 30 m/hlö, alle 12 v. Joensuussa 24.5.2018 ItäSuomen poliisilaitos poliisi.?/ita-suomi www.tohmajarvi.. bussi, laivat HEL-TAL-HEL, B2-hytti meriaamiaisella, 2 yötä Art Hotel Pallas 2hh, retkipäivä oppaan kanssa, liput musiikkijuhlille kahtena iltana LAPPI JA HURTIGRUTEN KIRKENES – HAMMERFEST (1vrk) 24.–29.9.2018, alk. Sudoku-tehtävän 497 ratkaisu. MATKAOHJELMAT JA ILMOITTAUTUMISET: puh. 254 €/aik., 169 €/lapsi 6–11 v, sis. bussikuljetus, laivat HEL-TAL-HEL, lautat, retket, majoitus 2hh + aamiaiset, kolme ateriaa, päiväkahvit Sikke Sumarilla, oppaan palvelut saarilla KOLMÅRDEN JA TUKHOLMA 11.–14.7.2018, alk. Kauppakatu 4, II-krs) sekä kunnan ilmoitustaululla ja osoitteessa www.tohmajarvi.. mennessä RUSKAMATKA LAPPIIN 7.–13.9.2018, 630 € sis. Mukaan mahtuu 50 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. 25 m/hlö. Niillä, joiden etua tai oikeutta asia saattaa koskea (asianosaisilla) sekä muilla henkilöillä ja yhteisöillä on mahdollisuus ilmaista kannanottonsa ilmoituksen johdosta
KeKaRa:n iltarastit ma 4.6.2018 Rääkkylässä, Kiieskankaan maastossa. 5) Minna Suomalainen, Henna Kareinen ja Tiina Hassinen. 040 1491567. Viite 1818. Tervetuloa! Lisätietoja: kiteen.marttayhdistys.. 60 cm, lev. 7) Tiistaina, torstaina ja lauantaina. P. P. Me hoidamme kaivot kuntoon nopeasti ja edullisesti. ja vastassa on Pattijoki. You communicate and co-operate effectively with customers, production and production planning. 120 cm, koirankuljetushäkki, pit. Avoinna ma–pe 8–16. Noudetaan ns. remontteja, pelti-/huopakattojen maalauksia ja korjauksia. 050 304 5514 9.6.2018 Kesälahden Autokorjaamo A-Car Ky Kone ja Autotarvike Tanskanen Oy Kiteen Moo orikoneistamo Ay Sähkö ja Kone J.Pennanen Oy Itä-Suomen Monimestarit Oy Kesälahden Konesavo a Oy Kesälahden Rakennus Oy Kesälahden Osuuspankki Bellabit CarWood MVA-Auto Oy Kone Heikkilä San-Rakennus Puruveden Savukala Kiteen Tarvemetalli Oy Es iin ty jä Group Roc KING Tohmajärvi-Värtsilän Sydänyhdistys järjestää 11.7. klo 11.00 mennessä puh. p. 74 cm, kork. Puh. Ilmoittaja! Lehdessä poimintoja Potsiviikon ohjelmasta, mm. 21.7. keskiviikkona 6.6.2018 klo 18.00 – 20.00 Kiteellä Palokunnan rannassa. Iltakahvi ja mehutarjoilu. Tänne voi ilmoittaa omat toimensa ruokahävikin vähentämiseksi. 040 809 3440. Flexibility and short response times are essential strengths of our company. P. If you are interested in an attractive challenge with a future – oriented medium-sized company, send your CV and application in English or Finnish by e-mail to janne.kontkanen@surfactor.com latest by 8 th June 2018. Ilmoittautuminen 20.6. Koti-Karjala -lehden 4 kk:n lahjatilauksen haluamalleen henkilölle voitti Marja-Leena Tietäväinen, Rääkkylä ja Koti-Karjalan historiasta kertovan kirjan Oili Seppänen, Kesälahdelta. Tiedustelut p. Potsipäivät -aluejakelu 15.6. Talven aikana likaa kerännyt kaivo on terveysriski. Lappeenrannantie 18 Kesälahti ke sa la h ti cr u is in g. romuakut. 050 5865041. n et Harrasteajoneuvotapahtuma Kesälahti Gruising Lisätietoja Eero Kujala puh. 0400 772313. Lippu 14 €. We offer you a role where you can make the difference in customer experience. Ranturi pit. Tied. -92, ajokuntoinen, 290000 km, ei rekist., 2 x renkaat, autom.vaihteisto. Huhtikuun kilpailun oikeat vastaukset: 1) Voin kuljetuksessa käytetty astia, painoa sillä oli 51 kiloa netto. Tervetuloa jäsenet! Tiedustelut ja ilmoittautumiset Marja 050 5436426. 040 684 8424, 040 684 8411 tai markkinointi@kotikarjala.. klo 16.00 Värtsilän kesäteatteri ”Rakkausresepti” -näytökseen. matkan Utraan ”Sikaihanaa” -teatteriesitykseen klo 15.00. Tervetuloa! MONIALAPALVELUA Monialapalvelua tarpeittesi mukaan. 5 m, lev. Ohjelmassa Hermannin viinitila & -torni, ruokailu Parppeinpirtillä, Möhkön kesäteatteri (Koita, seikkailu joen varrella). 7 km Rasivaarasta. tai puh./tekstiviesti 044 252 4398. Maiju Lassilan juhlavuosi, Potsifestarit ym. Maastoon klo 16.00 lähtien. Hp. Kaikki osallistujat palkitaan. You are a customer focused team player with high quality standards. Tohmajärvellä Rivitalon päätyhuoneisto 3 h+k+s Arppentiellä. Suoritamme: Pihojen kunnossapitoa, talojen, piharakennusten ym. P. PUHDASVESIKAIVOJEN PUHDISTUS Puhdistamme talven aikaan likaa keränneet puhdasvesikaivot (rengaskaivot) vuosien ammattitaidolla ja kokemuksella. Ilmoita samalla mahdollisesta ruoka-aineallergiasta. Sarjajako: Nu8, Nu10, Nu12, Nu15, Nu18. Puutavaran loppuunmyynti Rääkkylän Saha. Puh. You will be working together with great and talented people in a strong organization where everyone’s contribution makes a difference. mennessä kiteenmarttayhdistys@ hotmail.. 040 4847711. You are able to use your planning, organizing and problem solving skills to keep things going. 046 553 7173 Jani Mikkonen, Tohmajärvi myytävänä OSTETAAN myytävänä MYYTÄVÄNÄ Surfactor Group is a medium-sized company that is successfully active in the chemical industry and has a history of over 75 years. 53 cm, hyväkuntoinen. With about 220 employees, the group has an annual turnover of approximately 80 million euros. Onkia ja syöttejä seuran puolesta. 4) Sipoossa olevalle meijerille. 3) Helatorstaina 10.5. klo 18.00 Kitee – Punkaharju Liikuntaikkuna . 400 €. 050 466 4567 Pekka Silvennoinen puh. Pesäpalloa, miesten maakuntasarjaa Kiteen Rantakentällä to 7.6. For our site in Puhos, we are looking for a SALES ASSISTANT / SALES COORDINATOR Your primary tasks: x handle customer contacts and requests x handle customer orders, deliveries, invoices and reminders x handle customer logistics, including export clearance x keep the customer specific data in ERP and other systems up-to-date x support sales team activities Your profile: x commercial education: degree in business administration or equivalent qualification and skills x working experience preferably in an international company (manufacturing environment) x knowledge of MS Office applications as well as ERP systems x knowledge of VAT handling, customs procedures, Incoterms x good spoken and written Finnish and English, other languages are asset x systematic working approach x flexible and ability to learn As a person you are proactive, approachable and self-driven personality with hands-on mentality. yht. MB 220 dsl -98, ajokunt., ei kats., Muuli 590S peräkärry, h. +358 50 385 2215 /Janne Kontkanen. Opastus Hammaslahti–Rasivaara -tieltä, n. Kysymyksiin oikein vastanneiden kesken arvotut viisi kahvipakettia voitti Terho Tolvanen, Kesälahti. Lähtö klo 8.30 Kiteen S-marketin takaa, paluu noin klo 20.00. Nuorten Kiteen Kala-kaverit ry ONKITAPAHTUMA Tule tutustumaan onginnan saloihin ammattilaisten opastuksella. ja Facebook. 600 €. P. Opastus Puhos–Tolosenmäki -väliltä. More information: tel. Yhdistys tarjoaa yhteiskuljetuksen. Maksut yhdistyksen tilille FI23 5153 6650 0953 27. 0500 177485. Metsänraivaus + muu monialapalvelu tarpeidesi mukaan. 050 3098226. 8) Torstaina 10.5. MB 123, 230 E, vm. With the decades developed expertise combined with the latest technology, we are technology and market leader for unique coating methods worldwide. Myös pihapuiden ja pensaiden siistimiset/kaadot. Onnittelumme voittajille ja suuret kiitokset kaikille osallistumisesta! Koti-Karjalan huhtikuun kisan voittajat ja oikeat vastaukset Palkinnot: • KAHVIA • LAHJATILAUS • KIRJA Kiteen Marttayhdistys Ry. Gja F-ikäisten JunnuSuper-pesisturnaus Hutsissa ti 5.6. Mainosmateriaalit ma 11.6. 2) Jaana Ikosen Puhoksen Kyläkauppa. 046 553 7173 Tohmajärvi OIKEUSAPUTOIMISTO Hovintie 3, 82500 KITEE 029 566 0901, 050 4058131 perunkirjoitukset ositukset ja perinnönjaot kauppakirjat ja kaupanvahvistukset muut oikeudelliset asiat & YLEINEN EDUNVALVONTA 0400 818327, 050 3082571. Soita ja kysy tarjous, niin sovitaan, koska puhdistamme teidän kaivonne ja tarkastamme kaivon kunnon. Kesäretki Ilomantsiin 7.7.2018. Koti-Karjala Perjantai 1.6.2018 15 PAIKKOJA AVOINNA facebook.com/ Koti-Karjala . On two production sites in Europe and one in Asia we develop and produce resin impregnated surface coatings for the wood based and automotive industry. 6) Hukantorjuntapartioon voi liittyä kuka tahansa, täyttämällä verkossa lomakkeen. klo 16.00–20.00 KITEE KESKI-KARJALA TOHMAJÄRVI-VÄRTSILÄ KeKaRa:n iltarastit keskiviikkona 6.6.2018 klo 16.00 alkaen Jaakonkankaan kartalla. Viite 1821. Hinta 30 €, johon kuuluu lippu ja kahvitus. Kysy kimppakyytiä. This provides an inspiring working environment with possibilities for personal growth
Osta kesäkuussa maksa lokakuussa. Julkisen tuen lisäksi hankkeissa on mukana hakijoiden omaa, yksityistä rahoitusta sekä osittaista talkootyötä. Aladár Bayer Pohjois-Karjalan Leaderryhmien hallitukset ovat tehneet myönteisiä hanke-esityksiä. Lisäksi yhteensä kolme yritystä on saanut myönteisen Leader-yritystukiesityksen. Lisäksi seurakunnan tulee laatia pidemmän aikavälin laskelma tulojen ja menojen tasapainosta siten, että jatkossa ei alijäämää synny. 050 555 7443 Tervetuloa! Arla Oy, Vaasan Lantmännen, Myllyn Paras, HKScan, Valtra, John Deere, Claas, Newholland, Pelma, KiiltoClean, Teollisuushankinta, FinnHoof, Vihtarin Kone, Faba, Semex, Delaval, NHK-keskus, Ransuco Oy, FinnLacto, RaisioAgro, Ejendalh, Proagria, St1, Vilomix, Pelma Oy, Unilever, Narskuttelu Oy Itä-Suomi MAISTIAISIA TARJOUKSIA KAHVITARJOILU Paikalla mm: TERVETULOA kesäpäivään kaikki maatalousyrittäjät sekä asiakkaamme perheineen. Viime syksynä esitelty Rakennussuunnittelu Immonen Oy:n laatima korjausja kunnossapitosuunnitelma suosittelee Värtsilän kirkon osalta ensisijaiseksi investointikohteeksi sadevesijärjestelmän uusimista. KAIKKI KEHYKSET 50 % Lisäksi monitehojen ostajalle linsseistä 150 m LUOTETTAVA, LAADUKAS, KOTIMAINEN. Valopilkkuna kirkkovaltuuston kokoukselle tuli tieto, että kirkkohallitus on myöntänyt Tohmajärven seurakunnalle 50 000 euron harkinnanvaraisen avustuksen. Leader-rahaa saa niin kulttuurireitti kuin saunarakennus TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Viime vuoden tilinpäätöstä hyväksynyt Tohmajärven kirkkovaltuusto sai kirkkoherra Mikko Lappalaiselta kuulla seurakunnan olevan isojen haasteiden edessä. Todennäköisesti joudutaan tekemään valinta sadevesijärjestelmän korjaamisen ja ulkomaalauksen välillä. Myös viime vuosi kerrytti alijäämää 8 565 euroa vaikka se alun perin budjetoitiin ylijäämäiseksi. Ota yhteyttä! 050 502 0367 • keti@keti.fi • www.keti.fi Ammattitaitoista parturi-kampaamopalvelua Asta, Elina Kiteentie 5, Kitee P. Paikanpäällä automyyjä Tero Ylönen 050 575 4172 TERVETULOA! Dacia koeajopäivät ABC Kiteen pihassa maanantaina 4.6. VÄRTSILÄN KIRKON remontti pääsee kuitenkin alkuun. Kalannarrausta Seiväslammella KITEE Potoskavaarassa menehtyi maanantaina aamupäivällä joutsen, joka oli lentäessään törmännyt sähkölinjaan. Joutsen lensi päin voimalinjoja Joutsen makasi pellolla suoraan voimalinjojen alapuolella. Nyt hanke etenee niin, että Rakennussuunnittelu Immonen laatii tarjouspyynnön hankkeesta. Julkisivumaalaus voitaisiin tehdä sen jälkeen. Samalla, kun seurakunnalla olisi korjattavana historiallisia rakennuksia, on sen oikaistava usean vuoden ajan kertynyttä alijäämää 303 050 euroa. Myönnetty avustus, kuten tulevan viisivuotiskauden ylijäämät voidaan kuitenkin käyttää ainoastaan talouden tasapainottamiseen. Remonttihankkeen eteneminen sai valtuustolta kiitosta. Höyryletku 2 m. (119,-) 99,90 www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. Jos esimerkiksi Vanha Pappila saadaan myytyä, siitä saadut varat tulee käyttää alijäämien kattamiseen samoin kuin palkoissa ja kuluissa saatavat säästöt. Aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä ongittiin neljä tuntia. Naiset 65: 1) Sirkka Kinnunen PKUK 2580, 2) Pirkko Asikainen KIKA 2175, 3) Maria Ohvo RUK 1795, 4) Kaisa Huovinen PKUK 1780, 5) Eira Hannikainen KKM 1325, 6) Anneli Muikku PN 1170. Ottoteho 1500 W, höyrypaine 3,2 bar. Höyrypuhdistin Kärcher SC 2 Easyfix Laadukas ja kompakti höyrypuhdistin kotikäyttöön. Tilintarkastaja suositteli johtoryhmän kokouksessa 28.3. – Hyvä, että Värtsilän kirkon korjaus lähtee viimein eteen päin, Teuvo Karjalainen sanoi. – Päivällä sen vieressä käveli edestakaisin pienempi joutsen. Kuluvan vuoden talousarviossa Värtsilän kirkon kunnostuksen arvioitiin maksavan 90 000 euroa. Ryhmien hallitukset ovat päättäneet esittää julkista Leader-rahoitusta hankkeille yhteensä 513 900 euroa. Maiju Lassilan kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Joutsen makasi pellolla suoraan voimalinjan alapuolella. Rahoitusta esitetään myönnettäväksi myös Niemisen seudun metsästysyhdistykselle, joka aikoo tuen turvin rakentaa metsästysmajansa läheisyyteen saunan. vuoden 2018 talousarvion ja suunnitelmavuosien 2019 – 2020 avaamista ja tarkistamista siten, että tilinpäätöksessä 2017 mainitut alijäämät saadaan katettua viiden vuoden aikana. Heinäkuussa kokoontuva kirkkoneuvosto katsoo tarjousten perusteella mihin rahat riittävät. – Pitää pystyä sopeuttamaan toimintoja. Kaikki nämä rahat, yhtensä 64 794 euroa, on korvamerkitty Värtsilän kirkon korjaukseen. Liekö oli sen puoliso, Kostamo mietti. Vuosien 2019 – 2020 toimintaja taloussuunnitelmat tarkistetaan syksyllä 2018. Keski-Karjalassa esitetään Leader-rahoitusta myönnettäväksi tällä erää kahdelle hankkeelle. klo 12-16 Koeajettavissa Dacia Duster, Dacia Sandero Stepway ja Renault Captur. Talousarvion muutokset laaditaan kesäkuun 2018 loppuun mennessä ja ne esitetään kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi viimeistään elokuussa 2018. Elämään heränneet runoilijat ry tuottaa Tohmajärvelle Maiju Lassila -kulttuurireitin ja -näyttelyn. Alijäämää on katettava 60 000 euroa vuodessa. Kaksi jatkoputkea, lattiasuutin, käsisuutin, kohdesuutin sekä pyöreä harja. Se sattuu seurakuntalaisiin ja työntekijöihin, Vuokko Väistö konkretisoi tulevaa kiittäen samalla pienillä resursseilla toteutetusta hyvästä seurakuntatyöstä. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com Hurri Ky KITEE MAKSUTONTA NEUVONTAA alkaville ja toimiville yrityksille Keski-Karjalassa. Tulokset: Miehet: 1) Martti Juuti PKV 7470, 2) Timo Jalkanen KIKA 4950, 3) Heikki Vatanen PKV 4600, 4) Jouni Asikainen KIKA 4345, 5) Erkki Tuura PKV 3995, 6) Anssi Pulkkinen KKM 2985, 7) Hannu Haverinen KKM 2980, 8) Timo Ainola KIKA 1275. Mikko Lappalainen totesi, että talousarvion avaamisen yhteydessä siitä tullaan puristamaan ”viimeisetkin pisarat”. Avoinna ma-pe 9-17 ja la suljettu Ajanvaraus myös netissä! – www.fennooptiikka.. – Olen henkilökohtaisesti tyytyväinen, Jussi Raerinne totesi. Linnun huomasi Seppo Kostamo kauppareissullaan. 013 415 010. Tohmajärven seurakunta on joutumassa tiukalle talouskuurille. Tarjous voimassa 1.6.–30.6. Kiteentie 10, Kitee, puh. Tohmajärven seurakunnalle tulossa tiukka talouskuuri Karjalan Kalamiehet järjestivät kesän ensimmäisen onkikisan Nivungin Seiväslammella 27.5. Naiset: 1) Mirja Huotilainen RUK 1810, 2) Raija Huusko KKM 820. Kirkkohallitus on myöntänyt hankkeeseen 52 160 euron avustuksen ja Värtsilän Pitäjäyhdistyksen tilille on tähän mennessä kertynyt varoja 12 634 euroa. Miehet 65: 1) Esa Kolehmainen KKP 5710, 2) Pertti Myyry PKUK 5310, 3) Ilmari Lehkonen KIKA 3325, 4) Yrjö Ohvo RUK 3210, 5) Simo Valkama KIKA 3095, 6) Erkki Hietanen KKM 3040, 7) Otto Huovinen PKUK 2840, 8) Kalevi Laukkanen KKM 2835, 9) Seppo Muikku PN 2830, 10) Voitto Valtanen KIKA 2610, 11) Raimo Haverinen KKM 2170, 12) Martti Silvennoinen KIKA 2045. KESÄPÄIVÄT! TORSTAINA 7.6.2018 klo 9.00–15.00 Savikontie 35, 82500 Kitee. Kilpailuun tuli 28 onkijaan tavoittelemaan kalasaaliita. Iltapäivään mennessä lintua ei ollut vielä haettu pois pellolta