Irtonumero 3,00 64. Rajoitus 2 kalaa/talous. Pohjois-Karjala kuuluu Hiilineutraali maakuntaverkostoon (Hinku). Nämä ovat myös haastavimpia, sillä julkista liikennettä ei ole kattavasti tarjolla, maataloutta ja sen tuomaa omavaraisuutta tarvitaan ja teollisuus tuo työpaikkoja, maakuntaliiton metsäja ilmastoasiantuntija Sari Koivula kertoo. Kokonaispäästöjen määrässä ja päästövähennyksessä PohjoisKarjala on sijoilla yhdeksän ja kymmenen 19 maakunnan joukossa. NAUDAN JAUHELIHA 10% Suomi pkt pkt MAITOKARELIAN TUOTE-ESITTELY PE 13.7. Tarjoukset voimassa to–la 11.–13.7.2024 KUPIAINEN Seuraa meitä myös Facebookissa Palvelemme: ark. Koko maan kaksi suurinta päästölähdettä olivat myös tieliikenne ja maatalous, mutta kolmantena tuli kaukolämpö. Kuntakohtaisissa tuloksissa vuosien 2007-2022 päästövähennys on Kiteellä 42 prosenttia, Rääkkylässä 35 prosenttia ja Tohmajärvellä 25 prosenttia. Maakunnan 13 kunnasta 11 kuuluu Hinku-verkostoon, mikä on huomattava osuus kansallisestikin katsottuna. Eniten päästövähennystä on tapahtunut kulutussähkössä, sähkölämmityksessä, öljylämmityksessä ja raideliikenteessä. Maakunnan tavoitteena on saavuttaa 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä, kun vertailuvuotena käytetään vuotta 2007. Tämä on myös Pohjois-Karjalan ilmastoja energiaohjelman 2030 tavoitevuosi ja päästövähennystavoite. Pohjois-Karjalan päästövähennykset maan keskitasoa 65. Samana ajankohtana Kiteellä vähennettiin päästöjä 7 prosenttia sekä Rääkkylässä ja Tohmajärvellä 4 prosenttia. – Nämä ovat aloja, joissa tarvitaan kipeästi vähäpäästöisiä ratkaisuja. info 0400 133 807 Kaikki_A1_Verkkokauppa.indd 8 30.3.2020 10.35 TILAA K-Ruoka.fi TAI K-Ruokasovelluksesta Kaikki_A1_Verkkokauppa.indd 8 30.3.2020 10.35 NOUDA Kauppamme noutopisteeltä parkkihallista ATRIA ATRIA ATRILLI GRILLIMAKKARA 400 g (3,73/kg) HOLA! HOLA! MEDITERRANEO BRUT 8% KUOHUVIINI 0,75 l (15,85/l) sis. MAAKUNTIEN välisessä vertailussa Pohjois-Karjala on noin puolivälissä kaikilla tavoin mitattuna. Koko Suomessa ilmastopäästöt ovat vähentyneet 37 prosenttia. 11 11 99 99 KERMAJÄÄTELÖ vanilja, 1 l (1,59/l) ESTRELLA ESTRELLA SIPSIT 165–275 g (9,09–15,15/kg) ei maalaissipsit Tuoretta kalaa palvelusta Kokonainen Kokonainen TAIMEN Norja. Maakunnan hiilidioksidipäästöjä oli vähennetty vuoden 2022 loppuun mennessä 40 prosenttia verrattuna vuoteen 2007. 7–22, la 7–22, su 9–22 info@k-supermarket.fi www.kupiainen.net Kiteentie 6, Kitee, puh. pantin 1,20 Ilman Plussa-korttia 2,89/ps (10,50–17,51/kg) pkt pkt tai tai kg kg ERÄ HEDELMIÄ JA VIHANNEKSIA IA (0,99–9,90/kg) (0,99–9,90/kg) 15 15 90 90 kg kg SALAATTIBAARI 11 49 49 APETIT APETIT SUPERIOR PIZZAT 320–340 g (7,35–7,81/kg) Ilman Plussa-korttia 3,65/kpl (10,74–11,41/kg) 55 00 00 -31% Plussa-etu 11 59 59 kpl kpl 55 99 99 pack pack plpl 55 00 00 2 PS Kokonainen Kokonainen BROILERI Suomi pkt VAASAN VAASAN ISO PAAHTOLEIVÄT 500–525 g (3,79/kg) 11 99 99 Ilman Plussa-korttia 2,39/kpl (4,55–4,78/kg) kpl kpl 99 99 99 kg kg 12 12 95 95 kg kg 66 99 99 kg kg HERKKUTORILTA 00 79 79 -21% Plussa-etu 2 KPL -17% Plussa-etu kpl kpl 00 99 99 HELKAMA HELKAMA SÄILIÖPAKASTIMET – 99 L 219,90 Energialuokka: F lman Plussa-korttia 299,90 -27% Plussa-etu – 142 L 299,90 Energialuokka: F lman Plussa-korttia 349,90 -14% Plussa-etu – 199 L Energialuokka: E 319,90 Ilman Plussakorttia 399,90 -20% Plussa-etu – 300 L Energialuokka: E 499,90 Ilman Plussakorttia 5 99,90 -16% Plussa-etu HELKAMA HELKAMA MIKROAALTOUUNI HMUM 820 • Teho: 800W ja tilavuus: 20 litraa • Mekaaninen perustoiminen mikroaaltouuni • Suomenkielinen käyttöpaneeli • Viisi tehoaluetta Ilman Plussa-korttia 89,90 74 90 HELKAMA TUOTTEILLA ON 2 VUODEN TAKUU -17% Plussa-etu MYHOME MYHOME RASIASETTI 3 kpl/pkt • Mikron, pakastuksen ja astianpesukoneen kestävä SUPERHINTAAN 4 99 -33% Plussa-etu Ilman Plussa-korttia 7,49 /pkt LAHJAKORTIT MEILTÄ BAKING BY MARTINEX PLUSSAKORTILLA -50% LEIPÄVUOKA 1,2 L IRTOPOHJAVUOKA 26 cm Ilman Plussakorttia 9,90 3 45 Ilman Plussakorttia 6,90 4 95 OOPS OOPS WC-PAPERI 24 rll (0,49/rl) 11 11 65 65 MÄNTYNESTE SAIPPUA 1 L (2,00/l) 44 00 00 Ilman Plussa-korttia ja yksittäin 2,35 /pl (2,35/l) 2 KPL ERÄ pkt pkt Erilaisia Erilaisia MYHOME MYHOME PYYHKEITÄ PYYHKEITÄ Värit: laventeli, t-harmaa, hiekka, v.harmaa, timotei, t.sininen ERÄ KÄSIPYYHE 30x50 cm 44 00 00 Ilman Plussa-korttia 3,99 /kpl 2 KPL -50% Plussa-etu -48% Plussa-etu 14 14 99 99 JÄTTIPYYHE 100x150 cm Ilman Plussakorttia 28,99 /kpl kpl kpl ERÄ Savustettu Savustettu KIRJOLOHI Suomi 13 13 95 95 ERÄ kg kg GRILLISTÄ -13% Plussa-etu Tarjous voimassa to–la 11.–13.7.2024 LEIPOMOSTA VIINERIT 83–91 g (8,68–9,52/kg) / 13 L O G O. TARJOUKSET VOIMASSA TO–SU 11.–14.7.2024, tai niin kauan kuin tavaraa riittää. vuosikerta Keskiviikko 10.7.2024 N:o 28 Kari Sarkkinen Suomen ympäristökeskuksen toukokuussa julkistamien kansallisten päästötietojen mukaan Pohjois-Karjalassa on onnistuttu koko maan tasoa paremmin leikkaamaan ilmastopäästöjä, kertoo maakuntaliiton tiedote. VUONNA 2022 PohjoisKarjalassa leikattiin päästöjä 7 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna, kun koko maassa vauhti hidastui 4 prosenttiin. KLO 10–17 – UUTUUS kerrosjogurtit OLVI OLVI VICHY 0,33 l, 12-pack (1,21/l) sis. pantin 0,10 Voimassa alkaen 10.6.2024 Ilman Plussa-korttia 1,89/pkt (4,73/kg) HERKKUTORI TÄYDESSÄ PALVELUSSA KOKO KESÄN. Maakunnan vuoden 2022 kokonaispäästöt olivat 1017,7 kt CO2-ekv, kun vuonna 2007 ne olivat 1687,3 kt CO2-ekv. Maakunnan vuoden 2022 suurimmat päästölähteet olivat maantieliikenne (osuus 26,2 %), maatalous (25,8 %) ja työkoneet (11,1 %). Kun tarkastellaan asukasmäärään suhteutettuja päästöjä, niin Pohjois-Karjala on sijalla 12 päästöissä ja sijalla 13 vähennysprosentissa
Verkkojen valmistuttua nopeiden valokuituyhteyksien piirissä on lähes 700 kotitaloutta, kun mukaan lasketaan Kemiessä kaksi muutakin aluetta, joille Valokuitunen on tehnyt verkon rakentamispäätökset. Ukrainan sota sekä terveyttä, ilmastoa ja ympäristöä käsittelevät uutiset. Uutisten välttely on keskimääräistä yleisempää naisten, nuorten ja vähätuloisten keskuudessa. – Valokuidulla on merkittävä rooli digitaalisen yhteiskunnan kehittymisessä ja haluamme olla mukana mahdollistamassa sitä Tohmajärvellä. 26 prosenttia suomalaisvastaajista kertoo välttelevänsä uutisia vähintään toisinaan, kuusi prosenttia usein. Tulos on mielenkiintoinen, sillä kyseisten aiheiden ajankohtaisuutta ei voi kieltää. Lisäksi todetaan, että valokuidun saatavuus laajasti edistää alueellista tasa-arvoa, mikä tukee alueiden elinvoimaisuutta ja kuntien vetovoimaisuutta. Meidän aluevaltuutettujen tulee olla aidosti kiinnostuneita koko hyvinvointialueemme asukkaiden, myös pienemmillä paikkakunnilla asuvien, mahdollisista epäkohdista ja huolenaiheista ja osattava toimia ja tehdä päätöksiä niiden pohjalta. Ihmisten tulee saada vähintään lääkäri-, hammaslääkäri-, sairaanhoitajaja laboratoriopalvelut läheltä. Esa Reunanen arvelee välttelyn syiden liittyvän juurikin kyseisten aiheiden ahdistavuuteen ja toisteisuuteen. Valokuituyhteyden piiriin lähes 700 kotitaloutta Kemiessä Valokuituverkon rakentaminen Kemien taajamaan Tohmajärvelle alkaa tänä vuonna. 2 Keskiviikko 10.7.2024 Pääkirjoitus Lukijan porinat Oxfordin yliopiston Reuters-instituutin Digital News Report 2024 -kyselytutkimuksen mukaan suomalaisten luottamus uutisiin on yhä vakaata. Viisi vaille alkoi Tavaratorin suunnilta kuulua nuorten poikien ääniä: ”Ajetaan kuten autot!” Ja sitten oli kolme noin kymmenvuotiasta poikaa kiertämässä liikenneympyrää myötäpäivään polkupyörillä. Puolta minuuttia myöhemmin tilanne olisi ollut toinen, puolenkymmentä autoa ajoi liikenneympyrän kautta kaupan pihaan. Näillä eväillä ei perusterveydenhuoltoon tule parannusta. On tärkeää, että mahdollisimman monella suomalaisella on kotonaan hyvät edellytykset toimivaan digiarkeen, riippumatta siitä, missä päin he asuvat, Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto kertoo. Se toteaa muun muassa, että ihmisten eriarvoisuus kasvaa, jos etäasiointi ja viestiminen sakkaavat nettiyhteyden takia joillakin paikkakunnilla. Maakuntamme äärialueilla asuvat, pienituloiset ja etenkin ikäihmiset ovat jo nyt palveluiden keskittämisessä suurimmat kärsijät. Tänä vuonna selvitettiin ensimmäistä kertaa vastaajien suhtautumista tekoälyn käyttöön uutisten tuottamisessa. Silloin pyörällä ajoradalla ajava lapsi olisi päätynyt todennäköisesti auton keulaan. Keskimääräistä myönteisemmin tekoälyn hyödyntämiseen suhtautuvat nuoret miehet, korkeasti koulutetut, hyvätuloiset sekä aiheeseen perehtyneet. Ensinnäkin näytteenottopalveluita tarjottaisiin näiltä soteasemilta ainoastaan supistetusti! Soteasemat olisivat avoinna 1-5 päivänä viikossa, mikä antaisi viranhaltijoille laajat valtuudet supistaa pienten kuntien sote-asemien toiminta minimiin. Sunnuntainen ei ollut ensimmäinen kerta, kun todistan vastaavanlaista pyörällä ajoa liikenneympyrässä. Valokuitusen verkko kattaa tällä hetkellä yli 300 000 kotitaloutta ympäri Suomen. Myös pienyrittämisen pitäisi olla kaikkialla Suomessa mahdollista eikä yrityksen menestys saa jäädä nettiyhteydestä kiinni. – Haluamme tukea alueellista elinkeinoelämää sekä työpaikkojen säilymistä myös pienissä kunnissa. Viime vuonna tehdyssä kyselytutkimuksessa vältellyimmiksi uutisaiheiksi nimettiin mm. VERKKOJEN rakentamistyöt alkavat vielä tänä vuonna. Suomalaisvastaajista puolet kokevat, että tekoälyn tuottamia uutisia on epämukavaa seurata. Kiinnostus notkahti Suomessakin 2019, mutta korona-aika ja sen jälkeen Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan saivat ihmiset jälleen kiinnostumaan uutisista. M.V. Kyseisiin vuokrahuoneistoihin mahdollistetaan valokuituyhteydet, joihin jokainen asukas voi itse valita omiin tarpeisiinsa sopivan palveluntarjoajan verkon palvelutarjonnasta. Suun terveydenhuolto palveluitakin tarjottaisiin ainoastaan osalla soteasemista ja nekin vain lapsille ja nuorille. – Toimivat ja luotettavat yhteydet ovat tärkeitä ja haluamme säilyttää huoneistojen vetovoiman tarjoamalla asukkaiden käyttöön valokuidun, kertoo toimitusjohtaja Sirkka Rahunen Koy Tohmajärven Tikankontista. Kyselyraporttia rahoittaa Media-alan tutkimussäätiö. Tuolla ajotyylillä heitä ei kohta ole! OLLI PUOLAMAA DI, työkyvyttömyyseläkeläinen Poikien liikennekäyttäytyminen. Avoimen verkon piirissä olevilla kotitalouksilla on mahdollisuus saada luotettava ja vakaa valokuituyhteys kotiinsa ja valita itselle sopivat nettipalvelut, jotka ovat aina kilpailutettavissa. Valokuitunen on tehnyt Tohmajärven kunnan vuokrataloyhtiön kanssa sopimuksen valokuituverkon rakentamisesta yli puoleen yhtiön omistamista huoneistoista. Kyselytutkimus vertaa uutisten käyttöä 47 maassa, joista jokaisesta kyselyyn osallistuu 2 000 vastaajaa. Valokuitusen tiedotteen mukaan kaiken kaikkiaan lähes 700 tohmajärveläistä kotitaloutta ja yritystä tulee avoimen valokuituverkon piiriin. Mediakriittisyydestä puhutaan paljon ja omaa uutisten kuluttamista ja lähteisiin luottamista onkin tietotulvassa syytä kriittisesti arvioida. Aikuisväestöstä seuraamiinsa uutisiin luottaa kyselyn mukaan 75 prosenttia ja useimpiin uutisiin luottavien määrä keikkuu 69 prosentissa kolmatta vuotta peräkkäin. Jos koet, että sotelähipalvelut ovat sinulle ja läheisellesi tärkeitä, niin nyt on aika vaikuttaa! Keskustele aluevaltuutettujen kanssa ja tuo rohkeasti mielipiteitäsi ja myös kokemuksiasi esille. Kaikissa maakuntamme apteekeissa on myös kansalaisadressi, jossa vaaditaan koko hyvinvointialueellemme toimivaa perusterveydenhuoltoa lähipalveluina. Messi kavereineen pääsi kauppaan palauttamaan tölkkisaalistaan. Kyselyn tulosten mukaan vastuu uutisten sisällöstä halutaan pitää toimittajalla mieluummin kuin tekoälyllä. Sopimus käsittää viisi rivitaloa ja yhden pienkerrostalon, jotka sijaitsevat Kemien keskustaajamassa. Lukemat ovat maailmanlaajuisesti tarkastellen korkeita. Kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoo olevansa erittäin tai varsin kiinnostunut uutisista. Viimeisen pojan ajaessa toista kierrosta Tavaratorin liittymän kohdalla kaupan liittymästä liittyi auto ympyrään. Suomalaiset luottavat uutisiin TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Valokuitunen rakentaa tänä vuonna Tohmajärvelle ensimmäistä avointa valokuituverkkoaan. Kokonaisuudessaan suurennuslasilla tarkasteltuna strategiajohtaja Ilkka Pirskanen ”tarjoaa” tällä kertaa ainoastaan sananmuunnoksia. Allekirjoittamalla adressin annat päättäjille jo vahvaa viestiä, jonka toivon päättäjien myös huomioivan päätöksiä tehdessään! TARJA HYYKKY aluevaltuutettu (kesk.), tarkastuslautakunnan vpj, Juuan apteekin apteekkari Tiedosta palveluverkkoesityksen sudenkuopat ja vaikuta! Olin Potsipäivien jälkeisenä sunnuntaina Tohmajärven Smarketin pihassa kymmentä vaille yhdeksän odottelemassa kaupan aukeamista. Liikkuvat palvelut on nyt hylätty käsitteenä ja pienempiin kuntiinkin luvataan sote-asema, mutta valitettavasti siellä tarjottaviin palveluihin ei ole luvassa parannuksia vaan pikemminkin jopa heikennyksiä. Poika suikaisi isolle tielle kohti Joensuuta. Kääntöpuolena tutkimustuloksissa on uutisia välttelevien kasvava osuus. Viime syksynä luokallinen liikuntatunnilla olleita yläkouluikäisiä poikia ajoi vastaavalla tavalla. On vaikea ymmärtää, ettei lukuisia perusterveydenhuollon puolesta puhuvien asiantuntijoiden kannanottoja oteta edelleenkään vakavasti. Arkistokuva: Päivi Lievonen Viime aikoina uutiset Pohjois-Karjalan palveluverkosta ovat olleet myönteisiä, mutta valitettavasti media ei ole pureutunut riittävällä tarkkuudella tulevaisuuslautakunnasta lausuntokierrokselle lähtevään palveluverkkoesitykseen. Maaraportista vastannut Tampereen yliopiston tutkija Esa Reunanen kertoo Media-alan tutkimussäätiön tiedotteessa, että uutisten välttelyn syynä ei useinkaan ole kiinnostuksen puute, vaan uutisten liiallinen määrä tai ahdistavat uutisaiheet. Luottamuksen lisäksi myös uutisista kiinnostuneiden määrä on Suomessa muita maita suurempaa. Onneksi tuohon aikaan ei ollut vilkkaampaa autoliikennettä. Vanhempien turha sanoa, että pojat on poikia. Päästäkseen lääkärin päivystysvastaanotolle ja/tai röntgeniin he joutuvat pahimmillaan matkustamaan jopa yli 80 km päähän ja nyt laboratoriopalveluihinkin ollaan esittämässä supistuksia. Suomi on ollut mukana vuosittain tehtävässä tutkimuksessa kymmenen vuoden ajan. Valokuitu tuo lisäarvoa niin yksityisille kuin yrityksillekin, koska se mahdollistaa monipuoliset digitaaliset palvelut ja etätyön, Kaunisto toteaa. Onneksi hyvinvointialueemme päätöksentekoprosessi on palveluverkon suhteen vielä kesken ja toivottavasti palveluverkko vielä lausuntokierrosten jälkeen ja maakunnan ihmisten antamien palautteiden perusteella muuttuisi oikeudenmukaisemmaksi ja inhimillisemmäksi kauempana keskuksistakin asuville ihmisille. Tohmajärven lapset, erityisesti kaiken ikäiset pojat, tarvitsevat kovasti liikennesääntöjen kertausta. Valokuitunen ja Tohmajärven kunnan omistama vuokrataloyhtiö ovat sopineet verkon rakentamisesta vuokrahuoneistoihin, lisäksi verkkoa rakennetaan markkinaehtoisesti muualle Kemieen. TIEDOTTEESSAAN Valokuitunen nostaa esille näkökulmia valokuitutekniikan tuomista eduista
– Ne ovat osoittautuneet erittäin tärkeiksi, kun Pro Puruvesi varmistaa onko havainnossa kyse sinilevästä. Varsin kattava on seuranta syksylläkin, kertoo Pro Puruvesi ry:n, puheenjohtaja Reijo Jantunen tiedotteessaan. – Erityisen harmittavaa on selkävesillä muodostunut sinilevä. Alustavista lupauksista huolimatta tutkimusta ei ole tehty. Puruveden sinilevätilanne kehittynyt huolestuttavaan suuntaan Sinilevä on muodostumassa järvialueiden ongelmaksi säiden lämpenemisen vuoksi. Havainnointi perustuu Puruveden rantojen vapaa-ajan ja vakituisten asukkaiden omaehtoiseen havainnointiin ja havainnoista sähköpostitse Pro Puruvedelle ilmoittamiseen. Sitä ennen sinilevä oli Puruvedellä tuntematon vitsaus. – Puruveden sinileväongelma olisi hoidossa, jos Puruveden sinileväalttius erilaisin toimenpitein palautetaan tasolle, jossa se oli noin 15 vuotta sitten. Tutkimus olisi välttämätön, että osataan tehdä tilanteen korjaamiseksi oikeita toimenpiteitä. Matalilla lahtialueilla lisäksi tuuli ja särkikalat irrottavat ravinteikkaasta pohjasedimentistä ravinteita, Jantunen jatkaa. Tästä konkreettisena esimerkkinä on Hummonselällä muodostuneen sinilevän ajautuminen Poroniemen ja Rastin alueelle sekä Mustanselällä muodostuneen sinilevän kulkeutuminen Haapasalon rantamille. UUSI ratasilta parantaa radan välityskykyä, liikennöitävyyttä ja liikenneturvallisuutta. Puruveden tilan oleelliset heikentymiset ovat tapahtuneet sen jälkeen. Rakentamisen keskeyttämisen jälkeen Väylävirasto päätyi suunnittelemaan uuden ratasillan kauemmas nykyisestä ratasillasta ja hakemaan uutta vesilain mukaista lupaa. Kuvituskuva. Aiemman luvan mukainen ratasilta olisi sijoittunut 15 metriä nykyisen ratasillan länsipuolelle. Näkyviin tulee valittavaksi Pro Puruveden varmentamat sinilevähavainnot 2024. RATKAISUSSA on huomioitu hankkeen sijoittuminen pohjavesialueelle ja Pyhäjärven alueen luontokokonaisuuden Natura 2000 -alueelle sekä alueella sijaitseva venereitti ja sen muutokset siltapaikalla. Siitä voi sinilevää ajautua kevyessä tuulessa mille tahansa selkäveden rannalle, myös kaikkein upeimmille rannoille. Se mahdollistaa myös alhaisen nopeusrajoituksen poistamisen Syrjäsalmen kohdalla ja nopeudennoston rataosalla Parikkala–Joensuu. Jo tässä vaiheessa seurantajärjestelmässä on noin 20 Pro Puruveden varmentamaa sinilevähavaintoa. Aluehallintovirasto on päätökseen sisältyvällä väyläratkaisulla muuttanut Syrjäsalmi–Puhos-venereitin linjausta hankkeen edellyttämällä tavalla noin 430 metrin matkalta. Muutetun väylälinjauksen käyttöönotto edellyttää vielä väyläpäätöstä Liikenneja viestintävirasto Traficomilta. Ilmoituksiin on pyydetty liittämään valokuvia. Hankkeesta aiheutuu rakentamisja purkutöiden aikana veden samentumista, melua ja tärinää. Luvan saajan on myös tarkkailtava rakentamisen vaikutuksia Syrjäsalmen vedenlaatuun ja lähialueen kaivoihin. Myös vesistötäyttöjä saatetaan joutua tekemään salmen molemmilla rannoilla. Muutos ei vaikuta venereitin väyläluokitukseen. Syrjäsalmen virkistyskäyttö estyy hankealueella töiden ajaksi, minkä lisäksi hanke haittaa Syrjäsalmen kautta tapahtuvaa vesiliikennettä. Hakija pyrkii aloittamaan rakentamisen vuonna 2025 ja rakentamisen on arvioitu kestävän 12 kuukautta. Pro Puruvesi on kehittänyt vuosien kuluessa Puruveden sinilevätilanteen seurantajärjestelmän. 3 3 Keskiviikko 10.7.2024 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Kari Sarkkinen KITEE Kari Sarkkinen Syrjäsalmen nykyisen ratasillan purkamiseen ja uuden korvaavan ratasillan rakentamiseen on myönnetty uusi vesitalouslupa ja valmistelulupa, tiedottaa Itä-Suomen aluehallintovirasto. Havaintopistettä klikkaamalla saa havainnosta tarkemman kuvauksen ja hyvin monesta myös valokuvan. Syrjäsalmen uuden ratasillan rakentaminen alkaa ensi vuonna Kari Sarkkinen Pro Puruvesi seuraa aiempien vuosien tapaan koko Puruveden sinilevätilannetta. Nyt myönnetyn vesitalousluvan mukainen uusi ratasilta on 179 metriä pitkä jännitetty betoninen jatkuva palkkisilta, joka rakennetaan noin 45 metrin etäisyydelle nykyisestä ratasillasta. Uuden ratasillan rakentaminen edellyttää raidelinjauksen muutosta Syrjäsalmen molemmin puolin ja Syrjäsalmi–Puhos-venereitin linjauksen vähäistä muuttamista Syrjäsalmen kohdalla. – Lahtialueilla ilmenevä sinilevä on selkeämmin valuma-alueilta tulleiden ravinteiden aiheuttamaa veden fosforipitoisuuden lisääntymisestä johtuvaa. – Erilaisia asiantuntijoiden arvailuja kyllä on. ” Pro Puruvesi on kehittänyt Puruveden sinilevätilanteen seurantajärjestelmän.. Puruveden tulevaisuuden tilan tavoitetason ja vesienhoidon resurssien osalta on tärkeitä vuosia edessä, Reijo Jantunen pohtii. Pian rakentamisen aloittamisen jälkeen kuitenkin havaittiin, ettei nykyinen ratasilta kestä uuden ratasillan rakentamista kyseiseen sijaintiin. Seurantakarttaan pääsee Pro Puruveden kotisivujen (www.propuruvesi.fi) etusivulla olevan linkin ”Puruveden vesienhoidon seurantajärjestelmä” kautta. TÄMÄN kesän sinilevätilanne on Jantusen mukaan kehittynyt hyvin huolestuttavaan suuntaan. Vuonna 2023 Syrjäsalmen siltapaikalle ryhdyttiin rakentamaan uutta ratasiltaa vuonna 2021 myönnetyn aiemman vesitalousluvan nojalla. MYÖS vesistöjen ennallistaminen on ollut taas viime aikoina paljon esillä. Nykyinen vuonna 1967 rakennettu ratasilta on erittäin huonokuntoinen, joten sen korvaaminen uudella ratasillalla on välttämätöntä ratayhteyden liikennöintikelpoisuuden säilyttämiseksi. Hankkeesta aiheutuvien haittojen vähentämiseksi lupapäätöksessä on määrätty muun muassa suojaverhon käytöstä samentumista aiheuttavien työvaiheiden aikana, veneliikenteen mahdollistavan kulkuaukon jättämisestä työsiltaan, työalueiden asianmukaisesta rajaamisesta ja merkitsemisestä, työstä tiedottamisesta ja töiden ajoittamisesta. Pro Puruveden varmentamat havainnot viedään Pro Puruveden kehittämään paikkatietopohjaiseen esitysjärjestelmään. Onneksi tuuli yleensä tällaisen sinilevän varsin nopeasti hajottaa, Jantunen toteaa. – Olisiko muilta osin Puruveden tilan tavoitetasoa tarkasteltava 1960-luvun tilanteeseen. Pro Puruvesi on jo vuosia esittänyt perusteellista tutkimusta Puruveden selkävesien sinileväalttiuden syistä. Edelleenkään ei tiedetä selvää syytä, miksi Puruveden edelleen hyvin vähäravinteisille selkävesille muodostuu sinilevää. Päätöksellä on samalla muutettu venereitin linjausta Syrjäsalmen kohdalla ratasillan rakentamisen mahdollistamiseksi. Tosiasiassa Puruvedellä on juhannuksesta koulujen alkamiseen lähes reaaliaikainen koko Puruveden kattava sinilevätilanteen seuranta
Kuollut: Elsa Iida Holopainen 85 v., Maija-Liisa Piiroinen 83 v. seurakunta(at)evl.fi. Ti 16.7. Su 14.7. Tervetuloa! KITEEN HELLUNTAISEURAKUNTA Koivulantie 3, 82500 Kitee www.kitee.helluntaiseurakunta.fi Su 17 Seurakunnankokous Klo 18 Lähetysjumalanpalvelus, Dafoet Tervetuloa! Rakas veljemme Taisto Tauno Päiviö RAUTIAINEN g 22.5.1944 Rääkkylä = 4.6.2024 Rääkkylä Taistoa kaivaten Esko, Seija, Marjatta ja Sirkka perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 17 Välivaara kenttähartaus – ehtoollinen. klo 13 17 Kirpputori avoinna Tarinatupa. 4 Keskiviikko 10.7.2024 Kiteen lähikirkko Pe 12.7. Aki, Niikko, Niko, Teemu. Lämmin kiitos meitä muistaneille surussamme. Säästöpankkiryhmän asiantuntija kertoo pankin tiedotteessa käytännön vinkit huolettomaan kesälomaan myös oman talouden näkökulmasta. klo 13 kesälaulelot kirkkopihassa. Kuolleita: Tauno Juhani Riikonen 76 v., Toini Maria Litmanen 89 v., Matti Pauli Jormanainen 82 v. Asiantuntijan vinkit rahahuolettomaan kesälomaan. klo 15 nokipannukahvit torilla. Pankkiasiat voi hoitaa sujuvasti mobiilipankissa myös reissun päältä. Su 21.7. Lisäksi pitäisin hyvää huolta sekä sosiaalisesta elämästäni että kunnostani. Olen myös uskaltanut heittäytyä, kokeilla rajojani ja luottaa siihen, että elämä tiukassakin paikassa kantaa. 040 684 8424 Kari Sarkkinen Kesälomakausi on Suomessa nyt vilkkaimmillaan. HELLUNTAISEURAKUNTA Lassintie 21 Tohmajärvi www.saalem.info Su 14.7. klo 18 Säyneenkylän kyläkirkko Säynejärven kylän rannassa Kohtrannantie 9, Komulainen, Karaksela. Taloudelliset realiteetit ovat siihen merkittävä syy. Björn • Kuolinilmoitus • Suruilmoitus • Kiitosilmoitus • Kutsut ilmoitukset@kotikarjala.fi p. Heittäytymisen ja luottamisen taito ovatkin itselleni asioita, joita haluan oppia lisää. Muuta: Värtsilän kirkkokuoron näyttely, Värtsilän kirkon rippikoulusalissa, näyttely on avoinna Värtsiläpäivien aikaan: pe 19.7. Jalkaväkirykmentti 37 muistomerkillä Välivaarantie 45. Onneksi osaan olla itselleni armollinen sen suhteen, että saan myös epäonnistua. Su 21.7. Pankki tai viranomainen ei koskaan kysy henkilökohtaisia pankkitunnuksia, pyydä siirtämään rahoja ’turvaan’ tai kirjautumaan verkkopankkiin viesteihin upotettujen linkkien kautta, Sirola muistuttaa. Hyvää kesäpäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Silloin Joosua sanoi kansalle: ”Te olette nyt valinneet Herran ja tahdotte palvella häntä. – Kun sähkölasku ja vastaavat arjen toistuvat maksut veloittuvat suoraan tililtä eräpäivänä ja palkasta siirtyy itse valittu summa säästöön automaattisesti, raha-asiat hoituvat hyvin pitkälti itsestään ja kesällä voi keskittyä rauhassa lomailuun. Muutama vuosi sitten tein itselleni unelmieni lukujärjestyksen. Lomalla: Kirsi Hukka 15.7. Jos lomalla on tavallista suuremmat kulut, kustannuksia voi pienillä järjestelyillä tasoittaa myös lähikuukausille, neuvoo Säästöpankin myyntikanavista vastaava johtaja Pasi Sirola. klo 11 Jumalanpalvelus, Kari ja Arja Korhonen. Saarnaa rovasti Heikki Linnavirta, lit. Äitiä, mummoa ja isomummoa kiitollisina kaivaten Simo, Anastasia, Susanna ja Annika Sami, Kati, Sulo ja Reino Risto Sinikka, Heikki ja Veera Reetta ja Tomi Aino ja Simo Hetkenä aamun kesäisen hiljeni äidin sydän kultainen. rippileirit. Make Perttilä Kirjoittaja on muusikko ja opettaja, jonka synnyinkaupunki on Addis-Abeba Unelmien lukujärjestys Rakkaamme Tauno Juhani RIIKONEN lähiomaiset g 14.8.1947 = 17.12.2023 Siunaus toimitettu 29.6.2024. Sunnuntaina: Alisa, Aliisa, ort. Anton, Anttoni, Toni. heinäkuuta 2024 Aurinko nousi tänään klo 3.30 ja laskee klo 22.38. Su 21.7. Tohmajärvi Su 14.7. Pohdiskelijoita ja sinnikkäitä luovan alan yksinyrittäjiä pilkataan helposti taivaanrannan maalareiksi, vaikka lopulta juuri heidän työnsä tuloksia ihaillaan sitten tulevaisuuden historiassa. Ilari, Ilkka, Kauko, Paisi, Veronika. Aila Keskiviikkona: Ossi, Ossian, ort. Messu Värtsilän kirkossa klo 10, Auranen, Mikkonen. Se sisälsi kitaransoittoa, laulamista, laulujen kirjoittamista ja musiikin tuottamista. Vain muistot ja kaipaus jäljellä on, sammumaton. Kodille ja ystävilleni halusin tietenkin varata riittävästi vapaa-aikaa. Arho, Maarit, Marina, Marketta, Riitta. klo 14 Vivamon Raamattukylän näytelmäryhmä esittää Tuhlaajapoika –näytelmän. klo 10 messu kirkossa. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Hukka, Karaksela La 20.7. klo 11 (huom. Työaikani omistin täysin musiikille. Emme hyvästejä sanoa saaneet. Ja jokaisen tummuvan illan myötä minä toivotan teille hyvää yötä. Emme nähneet kun silmäsi sulkeutui. klo 12 messu Halosen puutarhalla Karjalan ruusussa Haapasalmentie 939. Ehtookellot ja yhteislaulutilaisuus Värtsilän kirkolla klo 18, Auranen, Mikkonen. Diakoniatoimisto: av. aika!) kansanlaulukirkko museoalueella (Kirkkotie 9) Kesälahti-seuran juhlan yhteydessä. NIMIPÄIVÄT Keskiviikkona: Saimi, Saima, ort. – Usein lomalla suhtaudutaan rahankäyttöön rennommin, jolloin esimerkiksi korttihuijaukset saattavat jäädä tavallista helpommin huomaamatta. Täysin en uskaltanut heittäytyä lukujärjestykseni mukaiseen elämään. La 20.7. La 20.7. 045 111 9555. Lauantaina: Joel, Ilari, Lari, ort. Sana sinulle Seurakunnat Päivyri 10. Äärimmilleen viritetty kilpailuyhteiskunta ei tee helpoksi pysähtymistä ja oman suunnan pohtimista. Maija-Liisa PIIROINEN Rakkaamme g 9.5.1941 Kitee = 13.6.2024 Kitee Kiitos Attendo Esterin hoivakodin henkilökunnalle Maija hyvästä hoivasta. klo 10 14 Kirpputori avoinna Tarinatupa. Kesälahden kirkossa ei ole jumalanpalvelusta. Myös liikunnalle ja urheilulle varasin jokaiselle päivälle hyvän siivun. Tervetuloa! ”Lähetysmaana Namibianäyttely, Pitäjäntuvan kesäkahvilassa, takahuoneessa 27.5.11.8.2024. Unelmoin, että työajallani voisin ilman kiirettä uppoutua musiikin tekemiseen ja tutkimiseen, kirjoittaa laulujen tekstejä, säveltää ja kuunnella myös hiljaisuutta, antaa luovuudelle tilaa. maanantaisin klo 9 – 11 puh. 040 739 1933/Katriina. En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun. Kahvitauko ja n. Rääkkylän lähikirkko To 11.7. Perjantaina: Hermanni, Herkko, Herman, ort. Seurakuntatoimisto: Kappelintie 4, ma – ke klo 9 – 12 puh. o.s. Täysin varman päällekään en kuitenkaan ole elämääni elänyt. Tiistaina: Reino, Rene, ort. Pitäjätuvan kesäkahvila: k esäkahvila on auki 27.5.11.8.2024 ma-pe ja su klo 1117, la klo 11-16. Jutta, Kerkko, Vladimir. Ti 16.7. Rakkaamme uupuneen kantoi enkeli taivaan kirkkauteen. Ke 17.7. klo 12-15 Virasto: Virasto yleensä auki ma ja ke klo 9-12 Maiju Lassilan tie 16, p. Su 14.7. 4. klo 10 Konfirmaatiomessu kirkossa. Lämmin kiitos osanotosta. klo 10 Konfirmaatiomessu Rääkkylän kirkossa. 0400 967 601, sähköposti tohmajarven. Maanantaina: Rauni, Rauna, ort. Kaikkea tavanomaisesta poikkeavaa viestintää ja epätavallisia yhteydenottoja kannattaa arvioida harkiten. Te olette itse tämän todistajia.” Israelilaiset vastasivat: ”Niin olemme.” Joos. klo 15-18, la 20.7. To 18.7. Turvallisuuden suhteen on silti syytä olla valppaana myös kesällä, sillä erilaiset verkkohuijaukset yleistyvät kesälomakaudella entisestään. Ihmisen arvo mitataan suoraan tuottavuudessa mielestäni usein aika lyhytnäköisesti. Su 21.7. Torstaina: Noora, Elli, Nelli, Eleonoora, ort. Varmasti ihminen on myös onnellisin silloin, kun saa tehdä niitä asioita, joihin intohimon liekki palaa ja joissa kokee olevansa lahjakas. Helga, Jefimia, Oili, Olga. Avioliittoon vihitty: Kauko Tapio Puruskainen ja Helena Marjatta Toropainen. Kiitos Viherpolun henkilökunnalle. Kaikista helpoimmalla pääsee, kun tekee oman talouden hoitamisesta mahdollisimman pitkälle automaattista. Kautta historian suuret keksinnöt ja oivallukset ovat syntyneet kiireettömästä tutkimisesta ja intohimosta asiaa kohtaan. Hautausmaantoimisto: Palomäentie 12 b ma – to klo 9 – 12 puh. ja 5. klo 13 konfirmaatiomessu kirkossa. klo 11 Jumalanpalvelus, Martti Surakka. Romanit koolla Pitäjäntuvan uimarannan kodalla klo 14, nokipannukahvit, makkaranpaistoa, muurinpohjaletut, hartaus ja yhdessäoloa, Honkonen, Tervetuloa! La 20.7. Mikkonen, Stöckell. 24:21– 22. Toimistoissa asioinnit muina aikoina ajanvarauksella. Su 21.7. Lähdin liikkeelle 8+8+8 -taktiikalla, eli: 8 tuntia työtä, 8 tuntia vapaa-aikaa ja 8 tuntia unta. Olen sen verran turvallisuushakuinen, että pidin kiinni tutusta elämäntyylistäni kompromisseineen. 040 739 1881. Miksi työelämä niin usein on turboahdettua suorittamista, jossa luovuudelle ja ajattelemiselle ei juuri ole tilaa eikä aikaa. Kesälahden lähikirkko Su 14.7. klo 11-18 ja su 21.7. Lomalla: Hanne 12.7.–13.8. – 8.8. Komulainen. Kun oman talouden perusta on kunnossa, voi kesällä ottaa rennosti myös rahaasioiden suhteen. klo 16 pihaseurat Olavi Sieviläisellä. Gabriel, Kauri, Tapani, Teppana, Teppo. Jumalanpalvelus Tohmajärven kirkossa klo 10, Auranen, saarnaa Matti Korpiaho, Hakulinen. Su 21.7. Ja mikä luovuuden voima siitä koko yhteiskuntaan voisikaan syntyä, jos tilaa rohkealle intohimon toteuttamiselle olisi paljon enemmän
LC-toimintaan hän on osallistunut LC Pajarin ja sen toiminnan loputtua LC Ilmarisen riveissä. VUODEN 2023 toimintakertomuksen mukaan Tohmajärven seurakunnan haasteena on aleneva jäsenkehitys ja jatkossa vähenevät verotulot. Toimintakulut olivat 865 000 euroa ja ne lisääntyivät edellisvuodesta yhteensä 76 000 euroa. Samaan aikaan loppuu 32,5 vuotta jatkunut yritystoiminta. Tilikauden päättymisen jälkeen ei ole tapahtunut sellaisia olennaisia toiminnan tai talouden muutoksia, joilla olisi vaikutusta Tohmajärven seurakuntaan ja joita ei olisi vuoden 2024 talousarviossa huomioitu. Työt saivat kuitenkin vielä odottaa, sillä edessä oli armeija. Vakaumukseni pakottaa minut ottamaan huomioon muutkin ihmiset”. Heille järjestettiin perehdytystä seurakunnan viranhaltijoiden toimesta kevätkaudella. – Yhtenä vuonna laskin tehneeni 230 tuntia kotikylän hyväksi. Verotuloennusteen (FCG, 31.8.2023) mukaan verotulot vähenevät noin prosentin vuosivauhtia vuoteen 2030 mennessä. Seurakunnan henkilöstö on palannut ns. Tilikauden tulos oli positiivinen ollen 66 000 euroa, mikä oli hieman edellisvuotta heikompi tulos (67 000 euroa, 2022). Puutetta oli kaikesta, rahastakin. RAIMO on koko ikänsä ollut aktiivinen kolmannen sektorin toimija. Ensikontaktin työelämään Raimo muistaa ottaneensa jo pikkupoikana. Keskiviikko 10.7.2024 5 TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Maailman laajuisista haasteista huolimatta toimintavuosi Tohmajärven seurakunnassa toteutui lähes suunnitellusti vaikkakin elinkustannusten nousu lisäsi diakonian tarvetta. Seurakunnan rahavarat lisääntyivät 132 500 euroa ja olivat vuoden lopussa yhteensä 674 000 euroa. Esimerkiksi henkilöstökuluissa lisäystä oli 37 000 euroa, palveluiden ostoissa lisäystä 18 000 euroa. Suunnittelut investoinnit toteutuivat Kemien kirkon ulkovalaistuksen osalta ja piha-alueiden asfaltointi siirtyi myöhempään ajankohtaan. Oli rakennettava asuintilat ja navetta ja oli raivattava peltoa karjan tarpeisiin. Henkilöstö tekee töitä motivoituneesti positiivisella asenteella. Kun verotulot eivät kata inflaation aiheuttamaa kuluttajahintojen nousua eikä myöskään palkankorotuksia, talouden raamit väistämättä tiukkenevat. Yrittäjäksi ryhdyttyään hän osallistui aktiivisesti yrittäjäjärjestön työhön. Niiden jälkeen hän hakeutui ammattikouluun. Luottamushenkilöistä noin puolet on luottamustehtävässään uusia. Antti Happosen talouskatsauksen mukaan talouden sopeuttamisessa tärkeinä työkaluina toimivat Kirkkohallituksen mallin mukaisesti laadittava kiinteistöstrategia sekä ennakoiva henkilöstösuunnittelu, joka on laadittu yhdessä Kiteen seurakunnan kanssa. TOHMAJÄRVEN seurakunnan taloudellinen tilanne pysyi entisellään. Viimeisten vuosikymmenten aikana auttamistyö on saanut vapaa-ajan riennoissa entistä enemmän sijaa. Kovimpana meriittinä tällä saralla on koko itäisen Suomen kattavan 107 H -piirin piirikuvernöörin tehtävien hoito muutama vuosi sitten. Pienen porsaanreiän hän sähkötöiden osalta kuitenkin jättää. Auttamisen siemen lähti itämään jo lapsuusja nuoruusvuosina kotikylällä, missä naapuria jeesattiin erilaisissa arkisissa askareissa kuten puintija perunannostohommissa. Kirkollisia toimituksia vuonna 2023 siunaukset 69 (2022 74 ja 2021 58). Varusmiespalveluksen hän suoritti Turussa laivastoasemalla moottoritykkivenelaivueen emäaluksessa. – Helppoa ei ollut, kun kaikki piti aloittaa alusta. Viimeiset 32,5 vuotta Raimo on tehnyt sähköurakointia oman yrityksen nimissä. Jo 4-vuotiaana olin muokkaamassa peltoa isän kanssa. Nykyisessä kotipitäjässä vapaaehtoistyö alkoi vuonna 1978, jolloin hän oli käynnistämässä Kiteen Kisa-Toverien toimintaa. Rahoitustuottoja saatiin 12 700 euroa, mikä on 12 000 euroa enemmän kuin vuonna 2022. Savottatöitä Raimo kertoo tehneensä pari vuotta. Verotuskuluja maksettiin 10 400 euroa ja Kirkon rahastomaksuja 61 608 euroa – nämä summat olivat lähes edellisvuoden tasolla. Seurakunnan diakoniatyössä kontaktien määrä 436, (2022 298) yhteydenotto ja diakonia-avustuksia annettiin 20 160 euroa (2022 11 615,36 €). Hän täyttää ensi lauantaina 75 vuotta. Tohmajärven seurakunta ei muuttanut veroprosenttiaan valtiovarainministeriön suosituksen mukaisesti vuodelle 2023. Ei tullut kuuloonkaan, että apua tarvitseva olisi jätetty pulaan. Armeijan jälkeen Strömbergillä oli tarjolla työpaikka Helsingissä, mutta se ei kiinnostanut. Sinne ovet eivät heti avautuneet, mutta Strömbergin konepajakouluun Helsinkiin avautuivat. Neljä vuotta myöhemmin Raimo sai käteensä sähkökoneasentajan paperit. Tilikaudelle kohdistuneet poistot olivat 29 700 euroa. Hän oli valmis ostamaan ensimmäisten joukossa Leppärinteen kylään traktorin, perustamaan kyläkaupan ja kylkiäisiksi hankkimaan vielä taksiautonkin. Työilmapiiri on hyvä. Kirkollisverojen tuotto oli 812 000 euroa, mikä on 65 600 euroa enemmän kuin vuonna 2022. – Tuli se työ tutuksi minullekin jo lapsuusja nuoruusvuosina. normaaliin arkeen koronavuosien jälkeen. Etenkin jalkapallo ja sen valmennustoiminta olivat lähellä sydäntä yli kahden vuosikymmenen ajan. elokuuta 1966. Varmaan niitä talkootunteja 2 000 kertyy, kun kaikki lasketaan yhteen, hän summaa. Henkilöstössä näkyi vakituisen kanttorin puuttuminen ja heinäkuun lopulta vuoden loppuun jatkunut hautausmaanhoitajan virkavapaus. Kirkollisia vihkimisiä oli kolme, (2022 4 ja 2021 5), avioliiton siunaamisia ei ollut, kastettuja 26 (2022 11 ja 2021 15). SäVeRi Ky:ssä kokemusta tuli myös äänettömän yhtiömiehen roolista, mihin tehtävään yrityksen omistanut Vesa Ripatti houkutteli hänet Tohmajärven terveyskeskuksen sähköurakan laskentavaiheessa. Tähän vastaus oli mietitty: ”Minulla on henkilökohtainen vakaumus, eikä sillä ole mitään tekemistä yrittämisen kanssa. Toimintatuotot olivat 94 000 euroa ja ne olivat edellisvuoden tasoa. Vuosikatetta kertyi 90 100 euroa. Sen hallituksessa hän muistelee toimineensa pitkälti toistakymmentä vuotta. Valtionrahoitusta saatiin 85 980 euroa, mikä on 8,3 prosenttia kokonaistuotoista. KITEELÄINEN Raimosta tuli tammikuussa 1972, jolloin hän aloitti työt Karhun suksitehtaalla laitossähköasentajana. Ensimmäinen työrupeama savotoilla kesti lokakuusta jouluun. Pikapuolin tämäkin vene olisi tarkoitus laskea vesille, hän tuumii.. Lähitapaamisiin ja -kokoontumisiin panostettiin, kertoo vt. Kulunut vuosi oli seurakuntavaalien jälkeinen ensimmäinen vuosi. 75 vuoteen mahtuu monenlaista elämää. Sitovat toiminnalliset tavoitteet saavutettiin pääosin kaikki. Hän oli vuosina 1990-91 RaumaRepolan tytäryhtiön hommissa asennusvalvojana. Tohmajärven seurakunta 66 000 euroa plussalle KITEE Jouko Väistö Kiteeläinen Raimo Timoskainen on tulossa merkittävälle rajapaalulle. Ennen yrittäjäksi ryhtymistään hän ehti olla myös Hankkijan, Kiteen Sähköurakoinnin, Olavin Sähkön ja tohmajärveläisen SäVeRi Ky:n palveluksessa. Ilman hyväntahtoista naapurin isäntämiestä pankkilaina navetan tekemiseen olisi meillä jäänyt saamatta, hän muistelee. Iso on myös se tuntien määrä, mitä hän on tehnyt kotikylänsä Muljulan kylätoimikunnassa. Tavaraostojen lisäys 5 000 euroa. – Heihin pääsin tutustumaan lähemmin 15-vuotiaana. – Lupaa vielä autella, jos joku apuani tarvitsee, hän tuumaa. KIRKOLLISISSA toimituksissa seurakunta kohtaa useimmin jäsenensä. – Sain läheltä nähdä ja kokea, millaista työtä asutustilan raivaaminen Ilomantsin korpeen oli ja millaisia vaikeuksia korvenraivaajaperhe ylipäätään joutui voittamaan. Veri veti takaisin Ilomantsiin, missä vierähti puoli vuotta Petkeljärven tietyömaalla maansiirtohommissa. Raimon isäukko oli määrätietoinen mies, joka ei pienistä vastoinkäymisistä välittänyt. – Perinteisten maataloustöiden lisäksi liike-elämästäkin tuli kokemusta jo kansakouluiässä. Tilanteeseen on välttämätöntä varautua ajoissa. Yritystoiminnan alkuvaiheessa hän myöntää jonkun kerran joutuneensa vastaamaan kysymykseen: Miten demari voi olla yrittäjä. – Olihan se melkoinen kokemus viettää iltapuhteet 30 tukkijätkän seurassa tukkikämpällä ja kilvoitella heidän kanssaan päivät pitkät 12 kiloa painavan Homeliten kanssa savottatöissä, hän naurahtaa. Merkkipäiväänsä hän juhlii läheistensä kanssa. Laskelmat osuivat ilmeisen hyvin kohdalleen, sillä urakka tuli hoidettua kotiin. – Aika uskomattomalta tuntui, kun tulin 620 hakijan joukosta valituksi niiden 35 opiskelijan joukkoon, jotka pääsivät aloittamaan opintonsa 1. Olin usein koulupäivän jälkeen kaupassa myymässä eväitä ja jakamassa polttoainetta savottamiehille. SäVeRi Ky:n palveluksessa ollessaan Raimo pääsi tekemään yhden mielenkiintoisen keikan myös silloisen Neuvostoliiton puolelle. Kirkollisverotuottojen osuus kokonaistuloista oli 79 prosenttia. Samana vuonna liittyi myös demarien jäseneksi. 75 vuotta työn ja harrastusten täyttämää elämää Raimo Timoskaisen harrastuksiin kuuluvat myös marjastus, sienestys ja kalastus. kirkkoherra Antti Happonen tilinpäätöskatsauksessaan
– Pieneksi kaupungiksi harrastusmahdollisuuksia on kaiken ikäisille paljon ja monia positiivisia asioita on meneillään. – Puhos pääsi kyllä heti kärkikahinoihin, tehtävässään kesäkuun puolivälissä lopettanut Koivisto sanoi. – Tämähän oli eilen oikein kesäparatiisi. Rajaa valvotaan muun muassa partioinnilla, teknisellä valvonnalla ja valvontalennoilla. Matkailun parissa työskentely on näyttänyt, millaisia asioita ihmiset kotipaikoissaan ja matkailukohteissaan arvostavat. Toki olen iloinen, ja on hienoa, että tällainen perinne on näin kauan elänyt. – Yhden ihmisen panos on pieni, mutta yhdessä tehden syntyy suurta. Tuntui, että olin jossain satumaisessa idyllikylässä, Koivisto tunnelmoi. Hannukainen on yksi LC Kiteen Keisarinnan perustajajäsenistä ja aktiivisista toimijoista. Koivisto vieraili myös seurojentalolla. Rajavyöhykkeestä, rajavyöhykeluvasta ja luvan hakemisesta voi lukea tarkemmin Rajavartiolaitoksen www-sivuilta. Edesmennyt Aku-puoliso pelasi ja toimi tuomarina aikoinaan, sen jälkeen lasten ja lastenlasten peliharrastus on tuonut tullessaan monenlaiset mieluisat huoltajan tehtävät kuljettamisineen, pullanja makkaranpaistoineen ja tietysti pelikentän laidalla kannustamisineen. – Vedettiin napakka iltapäivä, tutustuttiin Puhoksen toimintaan ja puhoslaisiin. – Koko kylän alue on upean näköinen ja uskon, että matkailijamäärät Puhokseen nousevat. Rajavartiosto kuitenkin toteaa tiedotteessaan, että itärajan rajanylityspaikoilla vallitsevaan tilanteeseen liittyen on mahdollista, että ilmiö laajenisi myös maastorajalle. Lisäksi hän tapasi muun muassa Maaseudun sivistysliiton sekä Pohjois-Karjalan kylät ry:n edustajia. Hannukaisen mielestä Kiteellä on hyvä olla ja elää. Toisilta voi saada hyviä ideoita ja toisaalta näkee selvemmin myös sen, mikä meillä on hyvin. Puhoksen vierailu sattui aurinkoiseen ja helteiseen ajankohtaan. Voimassa olevan päätöksen mukaisesti rajanylityspaikka on suljettuna toistaiseksi. Hannukaiselle vapaaehtoistoiminnan suola ovat ihmiset ja yhteistyö eri toimijoiden kanssa. Moni vastaantulija on tuttu, mutta Hannukaisen mielestä on hyvä, että vastaan tulee myös tuntemattomia kasvoja. Koivisto luonnehti Puhosta timanttiseksi voimakyläksi. Lisäksi itsekin oppii koko ajan uutta, esimerkiksi valtakunnallisissa tapaamisissa käydään antoisia keskusteluja. Luonto on hienosti lähellä. Rajatarkastuksia rajanylityspaikoilla ei ole tehty, sillä Niiralan rajanylityspaikka oli suljettuna koko kesäkuun ajan Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti osana välineellistetyn maahantulon ilmiön pysäyttämistä. SIRKKA-LIISA Hannukainen suhtautuu uuteen kunnianimeensä hämmentyneen myönteisesti. Kiteen Oiti -kunnianimi Sirkka-Liisa Hannukaiselle Kitee-Seuran sihteeri Tarja Timonen ja vuonna 2022 Kiteen Pajari -kunnianimen saanut Hannu-Heikki Hakulinen ojensivat Sirkka-Liisa Hannukaiselle Oitin viitan sekä kunniakirjan. – Oli tosi mahtavat kyläkoulu ja kyläpäiväkoti. KiteeSeuran nimeämän valintaraadin lisäksi merkittävässä osassa valintaa ovat yleisöäänet. Rajavartiosto on varautunut myös tällaiseen tilannekehitykseen. – Ilo, tekemisen meininki, paikallishistoriaan nojautuminen ja strateginen, kehittävät ote välittyivät jo hakemuksesta, Koivisto sanoi. Kitee-Seura on valinnut vuoden 1981 jälkeen kaikkiaan 19 kunniahenkilöä. Viimeksi vastaavaa Kiteen Pajari -kunnianimeä on kantanut HannuHeikki Hakulinen vuodesta 2022 lähtien. Kuva: Niilo Hirvonen. KESÄKUUSSA PohjoisKarjalan rajavartioston rikostorjunta lopetti vuonna 2023 marras-joulukuussa vireille tulleiden epäiltyjen valtionrajarikosten esitutkinnan. Hannukainen sai Kiteen Oiti -kunnianimen sunnuntaisen pesäpallo-ottelun yhteydessä. Joensuun lentoasemalla suoritettiin kesäkuussa rajatarkastus seitsemälle Schengen-alueen ulkorajan ylittäneelle henkilölle. – Joustoa pitää aina yhteistyötä tehdessä olla, vain sillä tavalla syntyy hyviä asioita. Se on merkki elävästä, uusiutuvasta kaupungista ja seutukunnasta. Työelämä antoi hyvät valmiudet myös tähän. – Kehittämisyhdistyksen puheenjohtaja Kaisu Leinonen ja muut ovat tehneet todella hienoa työtä, Koivisto kiitteli. ”Tuntui, että olen jossain satumaisessa kesäidyllissä” Aleksi Koivisto vieraili Puhoksessa kesäkuun alussa. Työuransa matkailun parissa tehneelle aktiiviselle ihmiselle on vuosien mittaan kutoutunut monenlaiset verkostot. Raja pysyi rauhallisena. Ensimmäistä kertaa Puhoksessa ja ylipäänsä KeskiKarjalassa vieraillut Koivisto hehkutti Puhoksen vuonna 2021 perustettua kehittämisyhdistystä nuorekkaan dynaamiseksi ja yhteisölliseksi. Kaupunginkin on tärkeää olla oma itsensä eikä yrittää väkisin olla samanlainen kuin muut. Myöhemmin vieras vietiin veneretkelle ja tutustumaan perinnenavettaan. – Puhoksessa on monta yhdistystä, jotka tekevät hienosti yhteistyötä, Koivisto tiivisti. KITEE Mervi Venäläinen Sirkka-Liisa Hannukainen on Kiteen vuoden 2024 kunniahenkilö. 6 Keskiviikko 10.7.2024 Kari Sarkkinen Pohjois-Karjalan rajavartioston valvomalla maastorajalla ei kesäkuun aikana havaittu yhtään laitonta rajanylitystä. Joihinkin niihin liittyvien epäiltyjen laittoman maahantulon järjestämisten osalta esitutkinnat ovat vielä kesken. Vierailu alkoi tutustumisella Puhoksen päiväkotiin, jonka jälkeen jatkettiin Puhoksen kouluun. Tutustumisensa aikana Koivisto tapasi myös muita paikallisia yhdistyksiä. KITEE Miikka Kivinen Keväällä Suomen Vuoden Kyläksi 2024 valittu Puhos herätti jo hakemuksellaan myönteistä huomiota, kertoi Suomen Kylät Ry:n toiminnanjohtajana vielä tuolloin toiminut Aleksi Koivisto vierailleessaan Puhoksessa kesäkuun alussa. Rajavartiosto muistuttaa, että rajavyöhykkeellä liikkuminen on aina luvanvaraista. Suuren vaikutuksen Koivistoon teki myös Vanhan Puhoksen alue. Yhteisen hyvän eteen tekemisestä saa itselleenkin hyvän mielen. Hannukainen on paljasjalkainen kiteeläinen, jolle kotikaupunki ihmisineen ja tapahtumineen on lähellä sydäntä. – Kun tutkailin aiemmin kunniahenkilöiksi nimettyjen ansioita, niin mietin kyllä, että millä meriiteillä se minulle myönnetään. Hannukainen arvostaa yhteistyötaitoja sekä erilaisuuden ja jokaisen omien vahvuuksien kunnioittamista. Viime vuodet kalenterista on ottanut tilaa myös erinäiset Lions-toimintaan liittyvät tehtävät. Esimerkiksi kyläily tuttavan kesämökillä ilman lupaa ei ole luvallista, jos mökki sijaitsee rajavyöhykkeellä. – Myllyrakennus oli sisältä tosi upea. ” Rajavartiosto muistuttaa, että rajavyöhykkeellä liikkuminen on aina luvanvaraista. Frontexin henkilöstöä osallistui aiempaan tapaan rajojen valvontaan yhdessä rajavartioston omien rajavartijoiden kanssa. PESÄPALLOKENTTÄ on tullut Hannukaiselle vuosien saatossa tutuksi
Rääkkylä Folk ry järjestää Kihauksen Folkin lisäksi pienempiä tapahtumia ja leirejä sekä ylläpitää Onnen Kauppaa. Kun hän opiskeli leipurikondiittoriksi, hän tuli yritykseen viimeiseen työharjoitteluunsa vuonna 2011 ja jäi sille tielleen. Kolmen lapsen äiti kertoo myös perhearjen sujuvan hieman erikoisemmista työajoista huolimatta, kun puoliso huolehtii aamuisin hoitoon ja kouluun lähtemisen. Aluksi uusi ja vanha hallitus kokontuvat yhdessä, koska uusia asioita tulee runsaasti. klo 18-21: Tenorissimon elokuun illassa-konsertti Pe-su 16.-18.8. Jos sinulla on melua säikähtäviä eläimiä, ilmoita niistä meille p. Tarja Ikonen sanoo nyt opettelevansa elämään kuten normaalit ihmiset. –?Kakkubuffet?tekee?myös. Äitiyslomani aikana Sirkka sitten alkoi yllytellä, että jospa et palaisikaan enää nuorisotoimen virkaan, vaan tulisit kaveriksi leipomoyritykseen. 040 730 2067 / Markku Su 14.7. paluun jossain kohtaa syksyllä. Näpsä on tavallaan kolmas myymälä, jonka toiminta-aluetta on suunnitelmissa vähän laajentaa. A NIGHTWISH STORY T-PAITA “FAMILY TREE” 25 25 A NIGHTWISH STORY -PULLO (OWL) 25 25 00 00 kpl 00 00 kpl A NIGHTWISH STORY-LASINALUSET 55 00 00 kpl A NIGHTWISH STORY -AVAIMENPERÄ 00 00 66 kpl MIESTEN KOOT: S, M, L, XL, 4XL NAISTEN KOOT: S, M, L, XL kiteentie 13, kitee www.nightwishstory.com nightwishstory@gmail.com Tarkastamme sähkölinjoja Tarkastamme sähkölinjojen kuntoa helikopterilla. Koskelo itse lopettaa Rääkkylä Folk ry:ssä. Festivaalin tulevaisuus oli auki, koska Rääkkylä Folk ry ei saanut keväällä järjestetyssä kokouksessaan aikaan toimivaa hallitusta. Karjalanruusun kesätapahtumat: Lisätietoa bussikuljetuksista Kukkakuhhaukseen www.karjalanruusu.fi. Rääkkylä Folk ry:n nykyisen puheenjohtajan Mammu Koskelon mukaan uusi hallitus aloittaa toimintansa melko nopealla aikataululla. päivittäin klo 10-17 Kukkakuhhaus Kukkapelto ja kukkavintti avoinna la 13.7. Kunnioitan Sirkan ja Tarjan tekemää työtä ja jatkan melko samalla linjalla. Kahvilan toimintaa on mahdollista kehittää vaikkapa pienten tilaisuuksien järjestämisen suuntaan. Noudamme romut siististi nosturiautolla. Kiteen Kotileipomo jatkaa uuden yrittäjän voimin totuttuun tapaan Tiina Raappana ja Kiteen Kotileipomon katukuvasta hyvin erottuva myyntiauto Näpsä. Leipomon uusi omistaja on Tiina Raappana, 33, jolle yritys ja sen toiminta on hyvinkin tuttua. Tämä tarkoittaa, että festivaali järjestetään myös jatkossa. Tulevaisuuden näkymiin ei kuulu suuria uudistuksia. Min. Noin vuosi sitten ajatus konkretisoitui ja omistajanvaihdosta alettiin valmistelemaan. Soita 045 861 4004 tai lähetä viesti. lähtien. – Kirjanpidon olen hoitanut alusta asti, eli vuodesta 1985, jolloin leipomo perustettiin. – Olemme myös mukana alueellisissa matkailuhankkeissa, Koskelo kertoo. hyvitys 1000 kg. Keskiviikko 10.7.2024 7 OSTETAAN Metallija autonromut. Lisäksi on tarkoitus aloittaa lähiaikoina lauantaibrunssit kerran kuussa ja erikoisruokavalioiden valikoimaa on tarkoitus lisätä kysynnän mukaan. – Yrityksille olisi saatava jatkajia ja tämä tarkoittaa, että rahoittajienkin olisi otettava riskejä. – Enää ei tarvitse mennä illalla seitsemältä nukkumaan. Kihaus Folk jatkuu – Rääkkylä Folk ry sai uuden hallituksen Karjalanruusu / Puutarhatila Halonen Haapasalmentie 923, 82335 Rääkkylä p. – Ajatus omasta yrityksestä on ollut koko ajan taustalla, ja kun siitä Tarjalle mainitsin, niin hän sanoi, että tästähän tämän saat kymmenen vuoden päästä. Yhä hän hoitaa myyntiauto Näpsän keikat. Toiveena on, että pystymme palvelemaan asiakkaitamme ja tarjoamaan laadukkaita tuotteita, jotka vastaavat heidän tarpeitaan. Katso tarkemmat lentoalueet: pkssahkonsiirto.fi/urakkakartta KITEE Mirja Hurskainen Kiteen Kotileipomossa tapahtui omistajanvaihdos toukokuun alussa. – Tarjan ja kirjanpitäjän avustuksella olen harjoitellut taloushallintoa. Tarkastuslentoja lennetään heinäja elokuun aikana seuraavilla alueilla: • Puhoksen taajama • Värtsilä • Närsäkkälä • Heinoniemi • Hummovaara Matalalla lentävästä helikopterista kuuluu jonkin verran melua. Nyt aika tuntui olevan molemmille oikea. Kihaus Folk -festivaalin suunnittelun kesälle 2025, Rääkkylä Folk ry kertoo tiedotteessaan. Edellinen omistaja Tarja Ikonen siirtyi sivuun, mutta ei ole kokonaan jättänyt tehtäviään. – Siirtovaiheessa jeesaamme mahdollisimman paljon, Koskelo kertoo. Nyt on aikaa puolisolle ja lapsenlapsille ja joutaa vaikka tarkkailemaan lammella asuvan sorsapoikueen kasvamista. Voi vaikka katsoa myöhempään televisiota. Viime syksynä kävin Business Joensuun yrittäjäkurssin ja olen myös opiskellut verkkokursseilla. YRITYKSEN omistuksesta luopunut Tarja Ikonen on ollut alkujaan anoppinsa Sirkka Ikosen perustamassa yrityksessä vuodesta 1989. Kokonaan hän ei siis ole elämäntyötään hylännyt, vaan on lupautunut auttamaan tarvittaessa. Varajäseninä ovat Petri Honkanen ja Sari Vesanen. Tällainen yritys on hänen mukaansa saattaen vaihdettava. klo 17-19: Pekka Simojoen ja ystävien konsertti La 10.8. Liiketoiminta siirtyi Kotileipomo Kannikka Oy:lle, mutta Kiteen Kotileipomo säilyy edelleen katukuvassa markkinointinimenä. klo 12-15: luterilainen messu + Vivamon Raamattukylän tuhlaajapoika -näytelmä Su 28.7. Mainitsi vielä, että tässä ei ole niitä viikonlopputöitä, Tarja Ikonen tuumailee 1.1.1989 alkaneesta yrittäjyydestään. Tarja Ikonen on ollut koko ajan tukena ja apuna. Tieto siirtyy ja on siirtynyt pikkuhiljaa jatkajalle. – Jatkan henkisenä tukiresurssina, hän sanoo. – Uusi hallitus aloittaa järjestyksessään 34. kerran järjestetyn Kihaus Folkin taustalla toimiva Rääkkylä Folk ry sai viime viikolla uuden hallituksen. Uuteen hallitukseen valittiin Sari Kaasinen, Hanna Korajoki, Minna Rautiainen-Cimrin, Marja-Riitta Topçu ja Taina Väyrynen. RÄÄKKYLÄ Miikka Kivinen Kesäkuun lopussa 33. 013 266 3100. – Minulla on nyt sellainen kokemusasiantuntijan rooli. Valmistunut. Kiteeläislähtöinen Arttu Hasunen on valmistunut Valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta. Varovaisuus tässä asiassa kostautuu tulevaisuudessa. Yrityskaupan toteutumisesta hän on kiitollinen, koska tietää, että monilla muilla yrityksillä on samanlaisia, toteutumattomia suunnittelemia
Aluehallintovirasto kertoo tiedotteessaan, että PohjoisKarjalan sosiaalija terveyspalvelujen kuntayhtymällä oli pitkään haasteita asiakassuunnitelmien laatimisessa lastensuojelulaissa säädetyin tavoin. Hyvä akustiikka parantaa esimerkiksi puheen ymmärrettävyyttä ja tilan miellyttävyyttä. Aisti on kehittänyt vaahtorainausteknologiaa hyödyntävän prosessin puukuidulle valmistaakseen kestäviä, kierrätettäviä, mutta myös hinnaltaan kilpailukykyisiä rakennusmateriaaleja. POHJOIS-KARJALAN hyvinvointialue kertoo tehostaneensa omavalvontaa asiakassuunnitelmien ajantasaisuuden osalta. Tehdasinvestoinnin rahoituspohjaa vahvistettiin myös nykyisten sijoittajien (mm. 8 Keskiviikko 10.7.2024 Kari Sarkkinen Itä-Suomen aluehallintovirasto määräsi 400 000 euron uhkasakon uhalla saattamaan Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lastensuojelun asiakassuunnitelmien laatimisen ja päivittämisen lainmukaiseksi viimeistään tämän vuoden loppuun mennessä. Elisa vastaa jatkossa näiden verkkojen ylläpidosta ja kehittämisestä sekä niihin liittyvistä asiakkuuksista ja palveluista. Siksi hiilidioksidipäästöjä vähentävät materiaalit ovat välttämättömiä rakennusteollisuudelle, jotta se saavuttaa hiilineutraaliustavoitteensa. Tehdas tuo käynnistyttyään kymmeniä työpaikkoja ja alkaa työllistämään jo rakennusaikanakin. Asiakassuunnitelmien laadintaa ja ajantasaisuutta valvotaan omavalvonnalla neljä kertaa vuodessa. Aistin akustiikkalevyt tuottavat vähintään 40 prosenttia vähemmän päästöjä kuin vertailumateriaalit, ja yrityksellä on suunnitelma vähentää edelleen tuotantopäästöjään. Elisan valokuidun piirissä on jo ennestään yli 25 000 kotitaloutta ja liikehuoneistoa Pohjois-Karjalan alueella. Jos asiakassuunnitelmien laadinnassa on puutteita, laatii johtava sosiaalityöntekijä suunnitelman työntekijän kanssa tilanteen korjaamiseksi. Tämän lisäksi Aisti on saanut merkittävän kehitysja investointiavustuksen EteläSavon ELY-keskukselta. – Hyvältä näyttää, kun isot asiat ovat nytkähtäneet eteen päin, toiveikkaina nyt odottelemme, Hirvonen kommentoi rahoitusuutista. Hankkeen koko on yhteensä noin 29 miljoonaa euroa. Asiakassuunnitelma puuttuu noin 20 prosentilla lastensuojelun asiakkaista. Maki.vc ja Valve Ventures) merkittävillä lisäsijoituksilla, lainarahoituksella sekä Ilmastorahaston pääomalainalla. Arkistokuva Kari Sarkkinen Elisa osti heinäkuun alussa Kaisanetin valokuituverkon Pohjois-Karjalassa sekä Kuusamon alueella toimivan Koillisnet Oy:n ja sen valokuituliiketoiminnan. KITEE Kari Sarkkinen Ympäristöystävällisiä akustiikkalevyjä valmistava jyväskyläläinen Aisti kertoo tiedotteessaan, että se sai rahoituskierrokselleen positiivisia uutisia, kun se varmisti uusien sijoittajien mukaantulon 25. Levytuotanto tarvitsee kaksi kolmannesta Puhoshallin tiloista ja elintarviketuotanto lopun kolmanneksen. Kaupat tulivat voimaan 3.7. Puupohjaiset akustiikkalevyt toimivat hiilinieluina tuotteen elinkaaren loppuun saakka ja lisäävät kotimaisen biotalouden jalostusarvoa ja korvaavat uusiutumattomia materiaaleja rakennusteollisuudessa. Elisa kertoo tiedotteessaan, että muutos ei tässä kohtaa vaadi asiakkailta toimenpiteitä. Teknologialla voidaan valmistaa myös lämmöneristeitä, pakkausmateriaaleja ja komposiiteissa käytettävää materiaalia. Nyt, sijoittajien ja Ilmastorahaston tuella sekä ELY:n avustuksella, olemme askeleen lähempänä rakennusteollisuuden siirtymistä vihreämpiin ja hiilidioksidipäästöjä vähentäviin rakennusmateriaaleihin, Mikko Paananen sanoo. VUONNA 2019 perustettu Aisti on kehittänyt vaahtorainausteknologiaa hyödyntävän prosessin puukuidulle luodakseen rakennusmateriaaleja korkean lisäarvon sovelluksiin kuten akustiikkalevyt. Aluehallintovirasto pitää hyvinvointialueen omavalvonnan toimenpiteitä ensisijaisen tärkeinä ja oikeansuuntaisina, vaikkakaan ei vielä riittävinä. Koska omavalvonnan keinoin ei pitkään jatkuneita puutteita ole saatu korjattua, aluehallintovirasto pitää määräyksen antamista uhkasakolla tehostettuna perusteltuna lastensuojelun asiakkaiden oikeuksien turvaamiseksi. Valokuituverkon laajakaistapalvelut jatkuvat Kaisanetin ja Koillisnetin asiakkailla normaaliin tapaan liiketoimintakaupan jälkeenkin. Asiakassuunnitelma on lastensuojelun työskentelyä ohjaava asiakirja. Aisti käyttää vastuullisesti hankittua puukuitua FSC-sertifioiduista metsistä. KITEELLE akustiikkalevytehtaan tulo paikkakunnalle merkitsee kaupunginjohtaja Pekka Hirvosen mukaan paljon. – Yritys on ensimmäinen, joka kehittää kuitupohjaisia akustiikkalevyjä teknologian mahdollistaessa tuotannon kestävästi hankituista puukuiduista ilman muovia, mineraalikuituja tai synteettisiä sideaineita. Kustannusarvio on laadittu tunnettujen suomalaisten suunnitteluja konsulttiyritysten kanssa. Aisti on kerännyt 26 miljoonaa euroa käynnissä olevalla Arahoituskierroksella ja arvioi vahvistavansa loput sijoitukset syksyn 2024 aikana, jolloin yhtiö pääsee aloittamaan tehtaan rakentamisen Kiteelle. Kaisanetin valokuituliiketoiminta Elisalle ” Elisalle siirtyvät myös Kaisanetin valokuituasiakkaat Rääkkylässä.. Osana liiketoimintakauppaa Elisalle siirtyvät myös Kaisanetin valokuituasiakkaat Rääkkylässä ja Jakokoskella. Toki kaupunkikin joutuu hallin remontointiin investoimaan. Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen huolehdittava lastensuojelun asiakassuunnitelmat kuntoon uhkasakon uhalla ” Asiakassuunnitelma on lastensuojelun työskentelyä ohjaava asiakirja. Rääkkylän lisäksi Pohjois-Karjalan alueella Kaisanetin valokuituverkko on saatavilla Joensuussa, Kontiolahdella ja Liperissä. kesäkuuta solmitulla sijoitussopimuksella. – On puhuttu viiden miljoonan investoinneista, mutta tarkkoja laskelmia ei vielä ole, Hirvonen kertoo. Yritys rakentaa ensimmäisen kaupallisen tehtaansa Kiteelle ja suunniteltu tuotannon vuosikapasiteetti on 2 500 000 neliömetriä, joka vastaa noin 17 prosenttia Pohjoismaiden markkinasta. Biogeenistä hiiltä ei ole huomioitu päästövähennyspotentiaalin analyyseissa, mukaan lukien mahdolliset muutokset metsien hiilinieluissa, hiilen sitoutuminen tuotteeseen ja bioenergian päästöt. Päästöjen vähentämispyrkimyksiin kuuluu uusiutuvista lähteistä peräisin olevien ja helposti kierrätettävien materiaalien valitseminen. Nykyinen tutkimusja pilottilaitos sijaitsee Jyväskylässä, ja sen vuosituotantokapasiteetti on 1 000 neliömetriä akustiikkalevyjä. Tiedotteen mukaan ensimmäisen vaiheen akustiikkalevyjen tuotannon käynnistämisen odotetaan vaativan yhteensä 23 miljoonan euron investoinnin. AISTIN perustaja ja toimitusjohtaja Mikko Paananen taustoittaa tiedotteessaan, että rakennukset ovat tällä hetkellä vastuussa 39 prosentista globaaleista energiankulutukseen liittyvistä hiilidioksidipäästöistä – materiaalija rakennusvaiheen osuus tästä on 11 prosenttiyksikköä. Asiakassuunnitelmien puuttuminen on omiaan vaarantamaan lasten, nuorten ja perheiden palveluiden ja tukitoimien oikea-aikaista järjestämistä sekä osallisuuden ja oikeuksien toteutumista. Päästövähennyspotentiaali perustuu uusiutumattomien kivija lasivillalevyjen korvaamiseen puukuitupohjaisilla akustiikkalevyillä. Kaisanetin tuottamille maksu-TV ja tietoturvapalveluille löytyy Elisan valikoimasta vastaavan sisältöinen vaihtoehto. Tuotannon on tarkoitus alkaa vuonna 2026. Kierrätettävät akustiikkalevyt ovat Aistin ensimmäinen kuitupohjainen rakennusmateriaaliratkaisu, ja ne voivat korvata uusiutumattomista lähteistä peräisin olevat kivija lasivillalevyt julkisten rakennusten tiloissa, kuten kouluissa, päiväkodeissa ja sairaaloissa, joissa akustiikalta vaaditaan, lyhyttä jälkikaiunta-aikaa ja matalaa äänipainetta. – Siitä lähtien kun perustimme Aistin, missio on ollut selvä: olla edelläkävijä kestävien ja innovatiivisten rakennusmateriaalien valmistuksessa. Järjestämisvastuun siirryttyä vuoden 2023 alussa Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelle, tilanne on huonontunut entisestään ja niiden asiakkaiden määrä, joilta puuttuu asiakassuunnitelma, on kaksinkertaistunut. Aisti varmisti merkittävät rahoittajat tehdasinvestoinnilleen Aistin perustajat Petri Jetsu, Mikko Paananen ja Antti Fredrikson esittelivät viime vuoden lopulla suunnitelmiaan tehtaan rakentamisesta Puhoshalliin Kiteelle. Rääkkylässä Kaisanet vuokrasi vuoden 2022 maaliskuussa Pohjois-Karjalan Tietoverkko-osuuskunnan eli Valopiuhan valokuituverkon kymmeneksi vuodeksi. Mikäli akustiikkalevytehdas etenee toimintaan saakka, ja myös pakastekuivauslaitos käynnistyy, Puhoshalli olisi kokonaan käytössä. Valokuituverkon omistus säilyi edelleen osuuskunnalla. Kuusamon ja Rukan alue on Elisalle uutta valokuituverkon aluetta
Tarjolla oli myös erilaisia työpajoja, tanssimista, uv-kasvomaalauksia ja glitteriä, mocktail-baari, sekä pihalla tauluihin pääsi maalailemaan graffiteja. – Toivomme tänne kovasti myös kesäasukkaita, Turunen totesi juuri ennen tapahtuman alkua. – Siinä on ollut oma jännänsä, ennen kuin kaikki loksahti kohdalleen. Turusen mukaan Kesälahti-päivä oli alun perin ennen kaikkea Pro Kesälahti ry:n idea. Turusen mukaan ajatus Kesälahti-päivästä syntyi, kun Muikkumarkkinoita ei nyt järjestetty. Päihteettömässä tapahtumassa nuoret pääsivät kokeilemaan esimerkiksi tiskijukkana työskentelyä. Sovintolan uutta terassia pääsi testaamaan Kesälahti-päivänä. – Tämä on kiva tapahtuma, hyvä että on kaikkea mukavaa tekemistä nuorille, kolme paikallista nuorta kommentoivat Potsiviikon bileitä. SOVINTOLASSA on heinäkuun loppuun saakka luvassa myös tiistai-iltaisin järjestettävä iltatori. Tapahtuman ohjelmassa oli esimerkiksi musiikkia, työnäytöksiä, suoramyyntiä, keppihevosrata, leijojen lennätystä sekä musiikkiteatteria. Samalla tähän saa tulla kuka tahansa myymään, Malinen kertoi. Tapahtuma sai nuorilta kiitosta. Sovintolan terassin avasivat Pro Kesälahti ry:n hallituksen puheenjohtaja Raimo Oksman (vas.), Sovintola yhdistyksen puheenjohtaja Marjaleena Malinen ja Kesälahden kulttuuriseuran puheenjohtaja Airi Turunen. – Tästä on upeat näkymät meidän 100-vuotiaaseen puutarhaan, Malinen iloitsi. Tapahtuman yhteydessä avattiin virallisesti myös kesäkuussa valmistunut Sovintolan terassi. Sovintolan terassi avattiin Kesälahti-päivän yhteydessä KESÄLAHTI Miikka Kivinen Kaikkien aikojen ensimmäistä Kesälahti-päivää vietettiin Sovintolassa viime viikon tiistaina. Kesälahti-päivän järjestivät Sovintola yhdistys, Kesälahden kulttuuriseura ja Pro Kesälahti yhdessä Kesälahti-Seuran kanssa. Paikan päällä nuoret pääsivät tekemään erilaisia UV-kasvomaalauksia. Graffiteja ja glitteriä työväentalolla Työväentalon seiniä koristivat UV-valot ja koristeelliset kankaat. Terassia aiotaan käyttää muun muassa erilaisiin esityksiin sekä kahvittelupaikkana. – Ajattelimme, että tarvitaan päivä, jossa kesälahtelaiset ja muualla asuvat kesälahtelaiset tapaavat toisiaan, Turunen sanoi. PRO Kesälahti ry:n hallituksen puheenjohtaja Raimo Oksman kertoi, että terassin valmistuminen oli melko pitkällinen prosessi. Myös kalusteiden hankkimisessa oli työtä. Oksmanin mukaan Kiteen kaupunki maksoi terassin rakennuskustannukset sekä antoi avustusta kalusteisiin. Kesälahden kulttuuriseuran puheenjohtaja Airi Turunen luonnehti Kesälahtipäivää uudenalaiseksi kesälahtelaisten hengailupäiväksi. Tohmajärveläiset nuoret Mimmi (vas), Venla ja Iljana ovat tehneet toisilleen neonväriset taideteokset. Keskiviikko 10.7.2024 9 TOHMAJÄRVI Helmi Jumppanen Tohmajärven työväentalo hehkui perjantai-iltana neonväreistä Nuorten Potsietkojen merkeissä. – Tämä on hyvä paikka pienille konserteille, kirjailijavierailuille ja kaikille tämmöisille, Turunen sanoi. Sovintola yhdistyksen puheenjohtaja Marjaleena Malinen kertoi, että terassia on odotettu todella pitkään. – Meillä on iltakahvila. Sovintolan uusi terassi on monikäyttöinen.
Tubettaja Metsa Man (oik.) eli Timo Juvonen kuvasi sunnuntaina Perinnepäivillä tukkilaisnäytöstä pitäneitä Unto Kyllöstä (vas.) ja Keijo Kyllöstä (etualalla). ERÄS Sairasen juttusilla käynyt on Espoossa asuva, mutta Tohmajärveltä kotoisin oleva Seppo Immonen. Myös kesämökkinsä seinät hän kertoo vuoranneensa päreillä. PERINNEPÄIVILLE ovat saapuneen myös kiteeläiset Kari Varonen, Essi Kirmanen ja Henni Kirmanen. Päretyöt ovat Immoselle tuttua hommaa. Navetan piha-alueen reunamilla hattupäinen mies on naulaamassa päreitä kiinni puuhun. – Hänellä alkaa käydä aika jo pitkäksi, Essi sanoo Henniin viitaten. Kuva: Kari Sarkkinen Maamoottorit puksuttivat navetan piha-alueella. Perhe on kierrellyt ympäriinsä ja käynyt seuraamassa erilaisia näytöksiä. Satama-alueella oli puolestaan nähtävillä Koivikon kartanon eläimiä ja esimerkiksi kaarnalaivapaja. Myös ruokaa on saatavilla. Perinnepäivät jatkuivat myös sunnuntaina. Navetan yläkerrassa lanseerattiin myös kiteeläisten nuorten ideoima ja toteuttama Perintöjahti-pakohuonepeli. – Katselen vähän ja sitten käyn satamassa ja syömässä, Immonen suunnittelee. Tarjolla on monenlaista myytävää rapaperiglögistä koruihin ja vanhoihin polkupyöriin. Perinnepäivillä saattoi seurata vaikka pärekaton tekoa Isä opetti aikoinaan pärekaton tekemisen Vesa Sairaselle Essi Kirmanen (vas.), Henni Kirmanen ja Kari Varonen olivat käyneet seuraamassa näytöksiä. Perinnepäiville Immonen tuli heti aamukymmeneltä. – Hän teki ihan oikeaoppisesti. – Olen nuorempana höylännyt aika paljon päreitä ja tehnyt pärekattoja, Immonen sanoo. Puksutus ja pärinä kuuluvat kauas maamoottoreiden käydessä navetan piha-alueella. – Just ja just kerkisin katsomaan käynnistystä, hän sanoo. 10 Keskiviikko 10.7.2024 KITEE Miikka Kivinen Viime viikonloppuna järjestettiin Kiteen Vanhassa Puhoksessa jälleen perinnepäivät. – Olen täällä tänään ja huomenna esittelemässä pärekaton tekemistä. Pärekaton tekemisessä Sairasen mukaan oleellista on ensinnäkin hyvä raakaaine, eli oksaton ja hitaasti kasvanut, tiheäsyinen puu. Kaiuttimista kuuluu työnäytösten selostuksia. PERINNEPÄIVILLÄ ohjelmaa oli myös Perinnenavetan eri kerroksissa. Suunnitelmissa on vielä käydä syömässä muikkuja, mutta sen jälkeen perhe aikoo poistua Perinnepäiviltä. Erityisen mielenkiintoisena Essi pitää puintinäytöstä. He saattavat tulla esittelypisteelle muistelemaan ja fiilistelemään, Sairanen kertoo. Hannu Putkuri juonsi tapahtumaa. Hän on Vesa Sairanen Punkaharjulta. Ihan elän tästä perinnerakentamisesta, en ole pelkästään show-mielessä täällä tekemässä, kertoo Sairanen, jolla on alan yritys. Tarkoitus on olla paikalla kahteen saakka. Puhoksen perinnepäivät järjestää Keski-Karjalan perinnekoneyhdistys ry. Muutamaan otteeseen hän on toiminut tapahtumassa myös liikenteenohjaajana. Vanhemmalla sukupolvella saattaa puolestaan olla omakohtaistakin kokemusta pärekaton tekemisestä. Vuoden 2024 teemana oli rakentaminen, ja tapahtuma-alueella Perinnenavetan ja Vanhan Myllyn ympäristössä saattoi tutustua erilaisiin perinnerakentamisen tapoihin. Uteliaat käyvät tutustumassa Sairasen työntekoon. Hyvän näköisiä ja oksattomia päreitä. Täällä meillä on nyt haapaa. – Tässä näytetään ihmisille, ja he pääsevät itsekin naulaamaan, Sairanen sanoo. Tänä vuonna hän ei kuitenkaan ehtinyt talkoisiin muiden kiireidensä vuoksi. – Pari vuotta sitten olin täällä esittelemässä hirren veistämistä, Sairanen kertoo. Lauantaiaamupäivänä tapahtuma-alueella on runsaasti kävijöitä. Hän on tullut viettämään kesää mökilleen Tohmajärvelle. Sairasen työskentelyä Immonen kehuu. ” Puksutus ja pärinä kuuluvat kauas maamoottoreiden käydessä navetan piha-alueella.. Varosta puolestaan kiinnostivat eniten maamoottorit. – Päreeseen voidaan käyttää haapaa, mäntyä, kuusta. Sairasen mukaan vieraat ovat olleet kiinnostuneita materiaaleista ja tekniikasta. Perinnepäivillä hän kertoo käyneensä lähes joka vuosi. Varonen kertoo olleensa perinnepäivillä useamman kerran aikaisemminkin. Lisäksi tapahtuma-alueen eri puolilla oli esillä monenlaisia koneita traktoreista autoihin ja kaksipyöräisiin. Essi ja Henni Kirmanen ovat puolestaan tapahtumassa ensimmäistä kertaa
Haluamme kannustaa ihmisiä tukemaan koulutielle lähteviä lapsia ja nuoria. Suomen Metsäkeskuksen palveluksessa ja yliopistotutkijana Itä-Suomen yliopistossa. Rapsodi oli lopulta lähdön kolmas. Hopen syksyllä 2023 tekemän asiakaskyselyn mukaan 56 prosenttia Hopen asiakkaista on yksinhuoltajia, jolloin koko perheen tulot ovat yhden huoltajan varassa. Lahjoitukset voi toimittaa OP Pohjois-Karjalan konttoreihin Joensuuhun, Kiteelle, Lieksaan, Nurmekseen ja Rääkkylään kassapalveluiden tai neuvonnan aukioloaikoina. Lisäksi erilaiset elämäntilanteet tuovat haasteita kotitalouksille. Keräys on järjestetty jo seitsemän kertaa, ja sen avulla on valtakunnallisesti joka vuosi saatu yhteensä tuhansia reppuja peruskoululaisille. Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kertoo saaneensa asiakasperheiltä paljon kiitollista palautetta. Vaikka tutkimushommat kiinnostivatkin minua, niin veri veti puunostolle ja KME Oy:n palvelukseen, kertoo Mika Hiltunen itsestään. – Kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus käydä koulua hyvällä mielellä, pienillä teoilla voidaan saada aikaan merkityksellisiä kokemuksia. Miehet puolestaan ovat enemmän kiinnostuneita pelaamisesta ja siitä, miten Toto toimii. Rääkkylä-ravit viihdytti ensikertalaisia Rääkkylän kunnan juhlalähdössä numerolla 9 kilpaillut Mari Rautiaisen rääkkyläläinen ori Rapsodi, tarjosi jännitystä loppusuoralle asti. Kilpailevien hevosten lisäksi kunnasta löytyy harrastehevosia. Alueelle on nimitetty KME Oy:n energiapuun ostoon metsänhoitaja Mika Hiltunen. Keräyksellä halutaan varmistaa, että jokaisella koululaisella on oma reppu heti lukuvuoden alusta lähtien – oli kyseessä sitten ihka ensimmäinen koulupäivä tai paluu pulpettiin. – Olen 36-vuotias Joensuussa asuva ja Joensuusta kotoisin oleva metsänhoitaja. Haluamme luoda toiveikkaampaa tulevaisuutta ja myönteistä lapsiperhekulttuuria maakuntaamme. KME Oy:n liikevaihto kasvaa tänä vuonna noin 15 miljoonaan euroon, kun kasvaviin asiakastarpeisiin on vastattu. Reppukeräyksellä tukea vähävaraisten perheiden lapsille JOENSUU/RÄÄKKYLÄ Roosa Sallinen Viime viikolla torstai-iltana Joensuun Raviradalla ajettiin Rääkkylä-ravit. Leidi Limusiini / Jani Ripatti 2. Koulutarvikkeet liittyvät olennaisesti koulunkäyntiin ja reppu symboloi osaltaan uuden lukukauden aloitusta. Viirin Vilkas sijoittui omassa lähdössään yhdeksänneksi. Yhden huoltajan perheistä yli 10 prosenttia saa toimeentulotukea ansiotulon rinnalla. – Onhan täällä Rääkkylässä helpompi pitää hevosia kuin isomman kaupungin kupeessa. Tolvanen on havainnut lajia ensikertalaisille esitellessään, että erityisesti naispuolisia katsojia kiinnostaa vierailla tallialueella. Energiapuun toimitukset KME Oy:n asiakkaille tältä alueelta tapahtuvat pääosin Parikkalan Saaren ja Tohmajärven Onkamon puuterminaalien kautta. Isa Sting / Milla Markkanen 4. Tolvanen kertoo, että joka vuosi kuntaan syntyy viidestä kymmeneen varsaa, joista suurin osa on ravisukuisia suomenhevosia. Knows A Bit / Heikki Mikkonen Ponilähtö: Honkarinteen Tinttara / Noora Reijonen Rääkkylä-ravin lähdöt ja niiden voittajat. Run Runaway / Jani Ruotsalainen 8. Ja onhan se tällaiselle pikkukunnalle paljon, jos ajatellaan, että meillä on pyöreästi sata hevosta. Lahjoitusten toivotaan olevan uusia ja käyttämättömiä. – Venäjän rajan sulkeutuminen ja turpeen käytön vähentyminen energiantuotannossa ovat lisänneet kotimaisen energiapuun kysyntää vahvasti, taustoittaa KME Oy:n toimitusjohtaja Matti Karjula. Konkreettisella lahjoituksella ja sen myötä välittyvällä välittämisen tunteella voi saada aikaan elämänmittaisen positiivisen muiston, Hostila sanoo. OP Pohjois-Karjala ja Hope ry haluavat yhdessä tukea lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta. Tolvanen kertoo, että HYS:n puheenjohtaja Pia Kuronen käytti vierailijoita myös ravien tallialueella tervehtimässä kunnan omia kasvatteja. – Monille, jotka osallistuvat raveihin ovat kilpailut se piste i:n päälle. Raviradoilla ei enää nähdä useita kymmeniä Toto-myyntipisteitä, sillä pelaaminen on siirtynyt mobiililaitteille. Lapsiperheiden talous on kohonneiden elinkustannusten myötä aiempaa tiukemmalla. Asiakaskyselyn vastauksissa näkyi huoli elämisen perustarpeista, taloudellisen tiukkuuden heijastuminen mielialaan sekä suoranainen nälkä. KME oy vahvistaa energiapuun hankintaansa Kari Sarkkinen OP Pohjois-Karjalan ja Hope ry:n vuosittainen Reppu joka selkään -keräys järjestetään 8.–26.7. Ilo’s Sansibar / Ilkka Nurmonen 6. Keskiviikko 10.7.2024 11 KESKI-KARJALA Kari Sarkkinen Joensuulainen KME Oy aloittaa energiapuun hankinnan Etelä-Karjalan pohjoisosissa ja vahvistaa hankintaansa Keski-Karjalassa. Kilihakka / Janne Räisänen 10. Rääkkylän omista hevosista jännitystä katsojille kunnan nimikkolähdössä tarjoili Rapsodi, joka oli loppusuoralle asti kiinni kärkikamppailussa. REPPU joka selkään -keräyksessä kuka tahansa voi lahjoittaa koululaiselle repun tai muita koulutarvikkeita. Ravit itsessään antavat vain pienen välähdyksen siitä kaikesta työstä mitä hevosen kanssa tehdään. MIKA Hiltunen on aiemmin toiminut mm. – Hevosten kanssa tekeminen ja oleminen tuo monelle nollausta arjen keskellä sekä auttaa stressin purkamisessa. – Kaikki lajit ovat hieman saman haasteen edessä kuinka saada yleisö takaisin katsomoihin. Tänä kesänä haastamme keräykseen mukaan alueemme yritykset ja työyhteisöt, kertoo OP Pohjois-Karjalan toimitusjohtaja Jaana Reimasto-Heiskanen. Myös paljon ensikertalaisia, Rääkkylän Hevosystäväinseuran (HYS) hallituksen jäsen Kirsi Tolvanen iloitsi. Rääkkyläläisistä hevosista löytyy niin ratsastuskilpailujen kuin valtakunnallisten varsanäyttelyidenkin menestyjiä. – Voisi sanoa, että ravit meni yli odotusten. – Radalla näkyy vain pieni osa siitä työstä, mikä hevosten kanssa tehdään. Misty Night Sky / Tuukka Varis 3. – Tää on elämäntapa ja niin kokonaisvaltaista, ettei tähän oikein muita harrastuksia mahdu. Kuva: Outi Hännikäinen 1. Kaikki lähdöt oli myyty rääkkyläläisille yrityksille ja paikalla oli mukavasti porukkaa. – Ostamme alueellani metsänomistajilta puuta sekä pystyettä hankintakaupoilla. Yleisömäärät ovat vähentyneet, kun kilpailuiden seuraaminen sekä veikkaaminen ovat siirtyneet kotisohville. Tolvaselle hevoset ovat olleet läsnä koko elämän ajan. Rääkkylä-raveissa juhlistettiin niin Rääkkylän Hevosystäväinseuran 90 vuotista taivalta kuin 150 vuotta täyttävää Rääkkylän kuntaa. RAVEJA ovat koetelleet vuosien aikana muutosten tuulet. – Rapsodi oli pitkään kiinni voittokampailussa, ja sai kyllä kovaa kannustusta yleisöltä. Mika odottaa innolla tapaamisia alueen metsänomistajien kanssa. Joe’s Hilda Who / Tapio Hoikka 5. Sohvin Vinha / Ari Karttunen 7. – Rääkkylällä on pitkät perinteet hevosten kasvatuksessa. – Raveja kannattaa mennä katsomaan avoimin mielin. Kampanjalla tuetaan vähävaraisten perheiden lapsia lukuvuoden alussa. TOLVANEN on tyytyväinen, että Rääkkylä-raveihin saatiin paikalle myös paljon ensikertalaisia. Mieluisimpia ostokohteita meille ovat harvennukset ja nuoren metsän kunnostuskohteet, Mika kertoo ostokohteistaan. Mika Hiltusen ostoalue kattaa Joensuun ja Kontiolahden lisäksi Joensuusta länteen ja etelään sijoittuvat kunnat eli Outokummun, Liperin, Rääkkylän, Tohmajärven, Kiteen ja Parikkalan. – Ekaluokkalaisten lisäksi myös vanhemmat oppilaat kaipaavat mieleisiään tarvikkeita. Like A Hero / Väinö-Kalle Korhonen 9. – Heistä on selvästi mukavaa päästä näkemään ja tervehtimään hevosia. Juhlavuoden kunniaksi raveissa nähtiin suuri määrä yhteistyökumppaneita Rääkkylän kunnan yrityksistä sekä yhteisöistä. RAVIURHEILULLA ja hevoskasvatuksella on Rääkkylässä vahvat juuret
Taide ja käsillä tekeminen on ollut hänellä verissä, mutta työelämä ei aina antanut sille mahdollisuutta. Hänen soittopaikkansa oli leijonan häkin päällä. Aitan on vallannut Vappu Eskelisen taide. Hän on avannut harmonikalle tietä kirkkoihin, sinfoniaorkestereihin ja musiikkioppilaitoksiin. Mukana on lisäksi Timo Hacklin ja nuoret hanuristit. Suorannan ensi vuonna 150 vuotta täyttävän talon sisätiloissa on säilynyt menneiden aikojen tunnelma kurkihirsineen ja kalusteineen. Yhdistelen kaikkea mahdollista ja kierrätän materiaaleja. VEIKKO Ahvenaisen voidaan sanoa olevan yksi Suomen valovoimaisimmista harmonikkataiteilijoista. Ainutlaatuisen uran omaava Veikko Ahvenainen konsertoi Kiteellä Veikko Ahvenainen ja hänen ruotsalaisen puolisonsa, harmonikkataituri ja pianisti Carina Nordlund konsertoivat tulevan viikon perjantaina Puhoksen seurojentalolla.. Takana on lähes 5 000 konserttia eri puolilla maailmaa. Näyttelyt Taipaleella Suorannassa ovat auki heinäkuun alusta kahden viikon ajan ja elokuun alussa toisen samanlaisen rupeaman. Veikon ura on pituudeltaan merkitykseltään kansainvälisesti arvioituna ainutlaatuinen joka hakee vertaistaan. 12 Keskiviikko 10.7.2024 Suorannan kivinavetassa kukkii KITEE Mirja Hurskainen Suorannan talo pihapiireineen kutsuu totuttuun tapaan tutustumaan aittoihin ja kivinavettaan koottuihin näyttelyihin. Ensilevytys oli vuonna 1955 ja tänään hän maamme eniten levyttänyt artisti 1 088 levytyksellä. Kettunen viettää kesänsä kotipaikallaan Ruppovaarassa. – Aitoista toinen on perinneaitta, jonka näyttelyn olen rakentanut äitini muistolle. – Uusia sävellyksiä ja levytyksiä syntyy ja kiertueet jatkuvat edelleen. Kansainväliset kiertueet alkoivat 1960-luvulla, aina Moskovan Tshaikovskin konserttisalista kuuluisaan Washingtonin katedraaliin Yhdysvalloissa. Väliajalla julkistetaan Veikon uusin kolmoisCD-kokoelma, Levytyksiä vuosilta 1955-2024. Maija Kettusen sisar Marjatta Hakulinen taas on saanut navetan kivijalan kukkimaan, kun hän on kevään aikana istuttanut penkkeihin 76 orvokkia 76-vuotiaana menehtyneen puolisonsa Seppo Hakulisen muistoksi. Vappu Eskelinen on jo vuosia järjestänyt kesäkotinsa pihapiirissä näyttelyitä ja tapahtumia. Tänä kesänä näyttelyitä on kaksi, kun kivinavetan maitohuone kukkii Maija Kettusen virkattujen ja huovutettujen töiden värien kirjosta. Konsertin järjestelyissä on mukana Kiteen kulttuuritoimi ja järjestäjät lupaavat yleisölle upean illan. Veikko Ahvenainen kertoo, että hän oppi soiton alkeet Kuopiossa 9-vuotiaana kuopiolaiselta muikkukauppiaalta. Veikon ollessa 14-vuotias hänet palkattiin sirkukseen koko kesäksi säestämään esiintyjiä. Mestari kertoo olevansa edelleenkin huippukunnossa. Tulevassa konsertissa kuullaan kaikille tuttuja huippusäveliä vuosien varrelta. Maija Kettusen neulahuovuttamalla työllä on molemmilla puolilla oma ilmeensä. Toisessa aitassa on minun keramiikkatöitäni, joita on näyttelyssä myös Virolahdella. Konsertissa on saatavana myös Veikon kirjoittama suosittu kirja Hanurini muistoja. Sävellysten joukossa on muun muassa Suomen Laivaston ja Ranikkotykistön kunniamarssi Suomenlahden marssi, joka kuullaan konsertissa, Ahvenainen kertoo. Suoranta oli hänen lapsuuden kotinsa ja hänet tunnettiin laajalti erityisesti pyöräilyharrastukensa takia. – Olen aiemmin maalannut akvarelleja ja Vedic Artia ja tehnyt kortteja, mutta nyt innostuin virkkaamiseen. Köyhistä oloista Veikko Ahvenainen ponkaisi 1950 -luvulla tanssilavojen suosikiksi omalla tangoyhtyeellään. KITEE Kari Sarkkinen Tulevan viikon perjantaina Puhoksen Seurojentalolla kuullaan 95-vuotta tänä vuonna täyttävän, maailmalla tunnetun harmonikkalegenda Veikko Ahvenaisen ja hänen ruotsalaisen puolisonsa, harmonikkataituri ja pianisti Carina Nordlundin yhteiskonsertti. Teen mitä mieleen juolahtaa, eli mitään valmista mallia ei ole olemassa. Pihapiirissä järjestetään elokuussa kansallispukujen tuuletus, ja silloin Eskelinen lupaa esitellä myös taloa ja sen historiaa. Hän ehti olla myös Olavi Virran yhtyeen hanuristina
Opiskelija voi tarkistaa opintolainan enimmäismäärät, nostoerät sekä niiden ensimmäiset ja viimeiset nostopäivät opintotukipäätöksestä ja OmaKelasta. Eniten pelonsekaisia tunteita niin hänessä itsessään kuin vanhemmissakin on aiheuttanut nousu K 18 mäestä K 34 mäkeen. Alle 18-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden takauksen määrä taas suurenee 300 eurosta 400 euroon kuukaudessa. Keskiviikko 10.7.2024 13 KITEE Jouko Väistö – Kyllähän siinä alussa hieman jännitystä oli, mutta ei minua juurikaan pelottanut. Hän on ensimmäinen tyttö, joka on rohjennut hypätä mäestä, jonka mäkiennätys on 61 metriä. Hypyllään Aliisa teki kiteeläistä ja KiU:n mäkijaoston puheenjohtajana toimivan Harri Pekkisen mukaan suurella todennäköisyydellä myös maakunnallista urheiluhistoriaa. Viimeistä kynnystä oli vielä mataloittamassa nuorille tulevaisuuden lupauksille suunnattu Suomen Hiihtoliiton Latu Lentoon -leiri, joka pidettiin kuluvan kuun alkupuolella Vuokatissa. Ensimmäiset siivut Hutsin pienimmistä hyppyreistä eivät vielä kovin pitkiä olleet, kun ponnistaminen tuppasi aina unohtumaan. Lukuvuoden 2024– 2025 ensimmäisen lainaerän voi nostaa pankista elokuun alusta alkaen. Kari Sarkkinen Opintotukilain muutoksen myötä opintolainan valtiontakauksen määrät suurenevat, kertoo Kela tiedotteessaan. Harrastus alkoi KiU:n mäkikoulusta. Alisan vanhemmat Heidi ja Harri haluavat tässä yhteydessä korostaa Harri Pekkisen ja Jyrki Renvallin roolia tyttärensä mäkihyppyharrastuksen edistämisessä. Jos lukuvuoden 2023– 2024 opintolainaa on vielä nostamatta, sen voi nostaa viimeistään heinäkuussa. – Halusin oppia lentämään samalla tavalla kuin ne hyppääjät, joita olin seurannut telkkarista, hän muistelee uransa alkuvaiheita. Sen jälkeen siirtyminen Hutsin korkeimpaan torniin oli jo paljon helpompaa. Lisäksi jatkossa kaikissa korkeakouluopinnoissa lainan nostokertoja on kaksi. harjoituksista. Jos opiskelijalla on jo jokin opintotukiasia käsiteltävänä Kelassa, hän saa käsittelyn yhteydessä päätöksen myös lainatakauksesta. Opiskelun aikana korot lisätään lainan pääomaan eli opintolainan määrä kasvaa korkojen verran. Korot lisätään lainan pääomaan vielä yhden lukukauden ajan sen jälkeen, kun opintotuki on päättynyt. Harri ja Jyrki tekevät ansiokasta työtä mäkihypyn edistämisessä Kiteellä. Sen jälkeen opiskelija maksaa korot itse. Kokonaan ulkomailla suoritettavissa opinnoissa nostokertojen määrä on edelleen yksi lukuvuoden aikana. VIIME talvena 12-vuotiaiden sarjassa sekä mäkihypyssä että yhdistetyssä valtakunnallisen Junioricupin voittanut Alisa on harrastanut mäkiurheilua kolmisen vuotta. Tämä kuva on näpätty 18.6. Kela: Opintolainaa voi nostaa aiempaa enemmän elokuusta alkaen ” Jos lukuvuoden 2023–2024 opintolainaa on vielä nostamatta, sen voi nostaa viimeistään heinäkuussa. Opintolainan takaisinmaksu alkaa yleensä 0,5– 1,5 vuotta sen jälkeen, kun opintotuki on päättynyt. Heillä on näkemystä ja kokemusta siitä, miten mäkihypyssä kannattaa edetä kohti suurempia hyppyreitä, Karttuset kiittelevät ja toteavat samalla, että Alisalle oikean tekniikan omaksuminen on ollut yllättävänkin helppoa. OPISKELIJAN pitää sopia opintolainan nostamisesta ja takaisinmaksun aikataulusta pankin kanssa. Alisalla on takana jo monta siivua Hutsin suurimmasta mäestä. Alisa hyppää jo Hutsin suurimmasta mäestä Hyvät kaverit ovat mäkihypyssäkin tärkeitä. KELA on tarkistanut opintojaan jatkavien opintolainat tulevalle lukuvuodelle, ja lainantakauspäätökset on lähetetty yli 112 000 opiskelijalle. Siellä Alisa pääsi hyppäämään mäestä, jossa pisimmät hypyt ovat kantaneet 50 metrin kieppeille. KOLMESSA vuodessa Alisa on kiivennyt hyppyri hyppyriltä ylöspäin. Koska Kela takaa opintolainan, opiskelija ei tarvitse lainalle muuta vakuutta. Lisäksi opintolainan nostokertojen lukumäärät muuttuvat. ” Kolmessa vuodessa Alisa on kiivennyt hyppyri hyppyriltä ylöspäin.. Muutokset opintolainoihin tulevat voimaan elokuun alussa. Esimerkiksi jos opiskelija on ilmoittanut opintotukeen vaikuttavasta muutoksesta, hän saa samalla kertaa opintotukipäätöksen muutosasiasta ja seuraavan lukuvuoden lainatakauksesta. Tässä Alisa (oikealla) on kipuamassa kohti tornia yhdessä Topias Ikosen ja Enonkoskelta KiU:n harjoituksissa käyvän Jenna Noposen kanssa. Suomessa opiskelevalla yli 18-vuotiaalla lainatakauksen määrä suurenee 650 eurosta 850 euroon kuukaudessa. Tässä Alisa (oikealla) on kipuamassa kohti tornia yhdessä Topias Ikosen ja Enonkoskelta KiU:n harjoituksissa käyvän Jenna Noposen kanssa. – On ollut mieluisaa nähdä, miten nopeasti Alisa on oppinut siirtämään valmentajilta saamansa opit hyppysuoritukseen ja miten hän on oppinut tuntemaan itseään ja hallitsemaan pelkotiloja, he jatkavat. Toisen asteen opiskelijoilla nostokertoja on jatkossa lukuvuoden aikana neljä opintojen kestosta riippumatta. Kuvateksti: Hyvät kaverit ovat mäkihypyssäkin tärkeitä. Innostus hyppäämiseen oli kuitenkin kova ja kaikesta näki, että tytöllä oli kova halu kehittyä ja mennä lajissa eteenpäin. Yritin keskittyä ja pitää mielessä valmentajilta saamani neuvot, Kiteen Urheilijoiden Alisa Karttunen kuvailee tuntemuksiaan ensimmäisen Hutsin suurimmasta mäestä hyppäämänsä hypyn jälkeen. Opiskelija voi itse päättää, nostaako hän opintolainaa ja minkä verran. Ulkomailla opiskelevalla määrä nousee 800 eurosta 1 000 euroon
Liikunnalliset veljekset Leevi, 10, ja Kaapo Pulkkinen ovat jo odottaneet puiston avautumista. Pomppukaruselli on heti osoittautunut suosituimmaksi laitteeksi. Mukavaa tekemistä ikään katsomatta Leevi ja Kaapo Pulkkinen nauttivat liikunnan riemusta. 14 Keskiviikko 10.7.2024 RÄÄKKYLÄ Kari Sarkkinen Rääkkylän kunta ja Rääkkylä-Seura ovat koonneet Tarinarastit, joiden avulla tehdään kuntaa ja erityisesti sen historiaa tutuksi niin kuntalaisille, mökkiläisille kuin matkailijoillekin. Kuvaoikeudet: 2024 Focus Features, LLC. Vastanneiden kesken arvotaan kolme 30 euron lahjakorttia Onnen Kauppaan. Omat vastaukset ruksataan ja lipuke yhteystietoineen palautetaan Rääkkylän kirjastoon 30. Enemmän aikuisille suunnatuissa liikuntalaitteissa pääsee toteuttamaan crossfittyylistä treeniä eri lihasryhmille. Ne on merkattu erilliseen yleiskarttaan, jotka sijoitetaan Rääkkylän keskustan torille sekä Rasivaaran liikuntakatokseen. MLL:n Kiteen paikallisyhdistys tarjosi pisteellään monenlaista toimintaa. Vuonna 1968 tehtiin puolestaan kätevä, kirjapainossa painettu esite nimeltään ”Suuntana Rääkkylä, suomalainen löytöretki 1968”. – Kyllä tämä on hyvä ja on tähän nähty paljon vaivaa, Leevi kiittelee. – Meillä on tarjolla saippuakuplien puhaltamista, kepparirata ja kasvomaalausta, Mari Jekkonen kertoi. KITEE Mirja Hurskainen Sunnuntaina jo aamupäivällä Kiteen keskustassa oli harvinaisen paljon kansaa liikkeellä. Aidan ulkopuolelle jääneessä suihkulähteessä ei vesi vielä pulpunnut, mutta sen ympärille sijoitetuissa keinuissa riitti istujia samoin kuin terassilla, jonka viereen on asettunut tervetullut jäätelökioski. The Bikeriders saapuu Kiteen Kino-Hoviin Suomen ensi-iltaan perjantaina 12.7. Rastitus tarinoineen kuuluu kunnan 150-vuotistapahtumiin. RÄÄKKYLÄN kunnan kehityssihteeri Raita Joutsensaari kertoo, että idea Tarinarasteista lähti vanhoista matkailuesitteistä, joita oli jaossa turisteille 1960-luvun lopulla. Kiteen kaupungin teknisen johtajan Kari Siposen kasvoilta paistoi tyytyväisyys, kun pitkäaikainen projekti on nyt suurin piirtein päätöksessä ja alue käytettävissä. Kilpailuun voi osallistua myös sähköisesti esitteessä olevan QR-koodin kautta. Tarinarastit kertovat Rääkkylän historiasta Rastikysymyksiin voi vastata ja kilpailuun osallistua myös sähköisesti, kun skannaa kartan takana olevasta kyselylomakkeessa olevan QR-koodin. Anne Nupponen The Bikeriders Tom Hardy (Danny) ja Austin Butler (Benny) Jeff Nicholsin ohjaamassa elokuvassa The Bikeriders. Vietettiin nuorisotalo Linkin ja Kiteentien väliselle alueelle valmistuneen seikkailupuiston avajaisia. syyskuuta mennessä. Vuonna 1967 oli jaossa mittava, nelisivuinen esite kunnasta ja sen kiinnostavista kohteista. Kerhon jäsenten näkökulmasta kerrottu tarina seuraa kuinka kerho vuosikymmenen kuluessa kehittyy paikallisten ulkopuolisten kokoontumispaikasta synkemmäksi rikollisjengiksi, joka uhkaa alkuperäisten jäsenien uniikkia elämäntapaa. Yhteistoimin valitut rastit löytyvät eri puolilta Rääkkylää. – Matkailu oli tuohon aikaan vilkasta, ja uudenlaisilla rastiesitteillä vierailijoita saatiin entistä enemmän tutustumaan pitäjään. – Osa saattaa käydä useamman kerran päivässä. Jeff Nicholsin ohjaaman ja käsikirjoittaman rouhean elokuvan pääosissa ovat Austin Butler, Jodie Comer, Tom Hardy, Michael Shannon, Mike Faist ja Norman Reedus. He voivat vanhempien luvalla tulla tänne jo keskenäänkin, joten käynti ei varmasti jää viimeiseksi. Jokaisella rastilla on oma, kunnan historiaan liittyvä tarinansa. Esitteessä oli varsinaisten kohteiden lisäksi mainittu kunnan palveluja kuten kauppaliikkeitä ja huoltamoita. Rasteja on kaikkiaan 11. Retkikohteita oli kaikkiaan 16. Tasan vuosi sitten avatun Fanni-tunnetaitoleikkipuiston kävijämäärä on yllättänyt kaikki, sillä varovaisestikin arvioiden jo viime kesänä käyttökertoja kertyi 5 000 – 7 000. Rastituksen ideoinnista ja esitteiden julkaisemisesta vastasi tuolloin Rasivaaran koulun opettaja Keijo Saarinen, joka toimi kunnan väliaikaisena matkailuasiamiehenä, Joutsensaari kertoo tiedotteessa. Käytännössä rastitus sujuu siten, että ”suunnistaja” kiertää kaikki rastit ja osallistuu rasteista järjestettyyn tietokilpailuun. Myös käsivoimia kehittävä teline tuntui haastavan erityisesti poikia. Palkintona oli Rääkkylän kiuluja. Tässä voi käydä vaikkapa kauppareissulla, Siponen toteaa. Kesäistä musiikkia tarjoili pannuyhtye Steely Wonder, ja Markus Pulkkisen impropajasta syntyi biisejä kuulijoiden toiveen mukaan. Kiteen kaupungin vapaa-aikapäällikkö Tiia-Riina Lintumäki-Karhapää kannusti puheenvuorossaan kaikkia kokeilemaan ja nauttimaan alueen tarjoamista mahdollisuuksista. Matias Valoahon jalkakyykkyjä ohjailemassa Kiteen kaupungin liikuntapaikkojen hoitajat Mikko Rouvinen ja Henri Tahvanainen sekä Tiia-Riina Lintumäki-Karhapää. Bensankatkuinen toimintadraama The Bikeriders seuraa keskilännessä syntyneen moottoripyöräkerho the Vandalsin nousua. Kikatus ry:n teltalta lapset saivat hakea lettuja ja marjakippoja leikkien välissä nautittavaksi.. Esitteessä kerrottiin Rääkkylästä nimenomaan luonnonkauniina pitäjänä. Kilpailu on jaetun kartan toisella puolella. Karttoja ja kyselylomakkeita on jaossa kirjastossa, Onnen Kaupassa ja S-marketissa. Päivän kunniaksi paikalle tuoduissa pomppulinnoissa riitti riemua. – Virallisestihan tämä on nimeltään Kiteen liikunnallinen seikkailupuisto, mutta arkikielenkäytössä tuo Niskasen Mikan heittämä Linkin Parkki toimii ihan hyvin. FANNI-PUISTOSSA kävi myös kova vilske. ”Suunnistajille” on jaossa erillinen esite, jossa on kartta ja kisakysely. LAPSET ovat ottaneet uudet laitteet heti omakseen. Jos niistä kävi vähintään neljällä, sai osallistua arvontaan. Se nimenomaan on tässä kova juttu, että tämä sijaitsee ihan tässä ydinkeskustan läheisyydessä. Eri-ikisiä ihmisiä saapui Linkin ympäristöön paitsi autoilla, myös huomattavan paljon jalkaisin ja polkupyörillä. Ja mikäpä sen parempi osoitus siitä, että seikkailupuisto koetaan tarpeelliseksi ja toimivaksi
Myös lyöntivoimassa kotijoukkue jäi himpun verran alakynteen. Kotijoukkueen toisenkin jakson neljästä juoksusta kolme meni ulkopelivirheiden piikkiin. Väliahon tuuletukset sen sijaan jäivät vähiin. Hyvä niin, sillä yllätyksellisyyttä peleihin kaivataan katsomonkin puolella. Nyt puhdas 2-0 -voitto sitten tuli. Ottelussa oli seurattavana mielenkiintoisia taistelupareja: lukkarin tontilla Joona Lehtinen vs. Kyllä siinäkin luonnetta kysytään, miten makea voitto osataan käsitellä ja miten joukkue saadaan viritettyä huippuiskuun, kun vastassa on ärsytetty yhdeksikkö. Varsinkin kaksi viimeistä kolmospesän päältä lyötyä juoksua olivat lyömällä lyötyjä. Viiltävä leikkuri rajaan tuotti kunnarin ja kaksi tavallista juoksua ja juoksuhana oli avattu. – Toivoin ennen peliä sadetta ja sitä saatiin. Pelkästään heidän varassa kotiuttaminen ei kuitenkaan ollut. – Toisella jaksolla sitten nähtiin, mitä tapahtuu, kun pallo sujahtaa läpi. Jonne löi neljä ja Roope kolme juoksua. pelissä Vetelissä. Pohjanmaan tytöt suoriutuivat ulkopelistä huomattavasti vähemmillä virheillä. Ville Väliaho, jokeriosastolla Jiri Pippola vs. Viime kesänä joensuulaisilta onnistuttiin neljässä runkosarjan pelissä nappaamaan vain yksi piste. Ensimmäisellä jaksolla kuittaus oli kolmen ja toisella viiden juoksun arvoinen. Elmo ja Jasperi kiersivät kentän viisi ja Juho kaksi kertaa. Tämä tuli näytetyksi toteen viime lauantaina Rantakentällä pelatussa naisten suomensarjan ottelussa, jossa KiPan vastustajana oli Haapajärven Pesä-Kiilat. Kotijoukkueen räpyläpeliä voi tällä kertaa hyvällä syyllä luonnehtia hieman sirvahtelevaksi, sillä sirvahdusten piikkiin meni ensimmäisellä jaksolla 3-4 ja vielä toisellakin kolme juoksua. Jenny ja Riina kunnostautuivat kotiutustehtävissä lyöden 1+3 ja 4 juoksua. Oiva löi etenijän tupaan kolme ja Niko kaksi kertaa. Samu Vainikaisen viiltävä leikkuri kakkosrajaan toisen jakson toisessa vuorossa tuotti kunnarin ja kaksi tavallista juoksua ja KiPalle 5-1 johdon. Tuodut juoksut menivät parhaana palkitun Elmo Partasen sekä Jasperi Purmosen ja Juho Sorvin nimiin. Lopputulos ei tyydyttänyt, eikä myöskään tapa, jolla se tuli. Myös toisen jakson ensimmäiset kaksi juoksua tulivat Hämäläisen tontilta Pippolan ja Samu Vainikaisen lyöminä. Erityisen maukkaalta maistui toisen jakson kuittaus. Vieressä istunut Eko myötäili kollegansa mietteitä. Tämän jälkeen Vainikainen testasi kakkosrajan pitävyyttä. Oltiin koko ajan vähän edellä. Suomensarjan kärkeen pojat nousivat kukistamalla kotikentällä lauantaina Haminan ja sunnuntaina Imatran. Pisteittä Vetelissäkään ei jääty; ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 2-1 (4-1, 4-5, 3-0). Hän antoi ymmärtää, että helppo peli ei ole torstaina edessä KiPallakaan. Juoksusuhde on siten parantunut kolmessa viikossa kymmenen juoksun verran. KiPa ei ilmaisia juoksuja saanut. Se tuli vakuuttavalla tavalla sekä numerollisesti että pelillisesti. – Nyt ollaan tilanteessa, jossa luonnetta mitataan, hän kiteytti. Räpylällä voitettiin, Eko tiivisti tunnelmiaan. AVAUSJAKSON KiPa ratkaisi edukseen Jiri Pippolan lyönneillä. ”Iso voitto meille ja myös kyläläisille” Tästä lähti ottelun lopullinen ratkaisu. Hän ei päässyt juhlimaan kieroilla syötöillä ja taktisilla väärillä samalla tavalla kuin monissa aikaisemmissa yhteenotoissa. – Iso voitto meille ja varmaan iso voitto myös kyläläisille ja antaa heille lisää elinvuosia, pelinjohtaja Eko Partanen kuvaili kolmen pisteen merkitystä pelin jälkeen. Lyöjäjokerien kamppailussa Pippola kuittasi voiton juoksuin 4-2. IPV:n paras oli kunnarin tyhjään kenttään lyönyt ja sen päälle kaksi tuonut ja yhdeksän kärkilyöntiä kerännyt Roope Räsänen. Jäljellä oli enää loppuhuipennus, jossa etenijöitä otettiin kolmoselta tupaan näytöstyyliin. Poikia ei hetkauttanut vähääkään, vaikka redsit tulivat kummallakin jaksolla muutaman pääsarjakokemusta omaavan pelaajan voimin kertaalleen takaa rinnalle. Sarjataulukossa kakkosena oleva, kaksi ottelua vähemmän pelannut Joensuun Maila on viiden pisteen päässä. Avausjakso oli sitä pesistä, mitä nämä pelit tulevat jatkossakin olemaan. Pesä-Kiilojen joukkueesta näyttävimmin esiin nousivat Pinja Arvovainio, Jenny Niemelä ja lyöjäjokeri Riina Kuisma. Taktiikkana tuntui olevan, että painetta kotiutustilanteissa laitetaan Konsta Kettusen paikalla kakkospolttajana harvemmin pelanneelle Kasperi Hämäläiselle. Niko todisti jälleen kylmähermoisuutensa lyömällä voittojuoksun kahden palon tilanteessa välilyönnillä kakkoskoppari Aaro Ahon edestä. Pelinjohtajien yhteenotossa mielikuvituksen käyttö otti tällä kertaa niskalenkin kaavamaisesta pelitavasta. Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Sarjan suuriin ennakkosuosikkeihin kuuluva paikallisvastustaja kaatui ensimmäisellä jaksolla 2-1 ja toisella peräti 11-1. Esimerkillistä oli jälleen kerran myös loppuun asti yrittäminen. Joensuulaisten leirissä rummutus loppui alkuunsa, kun taas kotijoukkueen kannattajien äänenkäyttö voimistui voimistumistaan mitä pitemmälle ottelu eteni. Tappiosta huolimatta KiPa jatkaa B-lohkon piikkipaikalla. Ensimmäinen tappio pojille tuli torstaina 12. Etenijätilastoon nimensä saivat Iiris Varonen, Pinja Toropainen, Fanni Bergman ja kahdesti kotiin kipaissut Venla Vuorikari. Kaikissa näissä KiPa peri voiton. Se tehtiin viimeisellä lyöntivuorolla. Ensimmäinen juoksuista tuli räpylän kautta, toinen vastustamattomalla vedolla kakkospesän jatkeelle. – Ulkopelissä oltiin parempia. Huomiota IPV:n joukkueessa herättivät myös Aatu Pulliaisen tekemiset. Lehtinen sai pomputtajat hyvin kuriin matalan rajoilla olevilla syötöillä. Ensin katkesi seuran edustusmiehistön yhdeksän ottelun mittainen pisteputki viime perjantaina Tampereella ja sen jatkoksi myös poikien superpesisjoukkueen pitkä voittoputki rapsahti poikki. Nuorilla miehillä oli ilmeisesti vaikeuksia sopeutua aikaisin iltapäivällä klo 14 alkaneeseen peliin, sillä ulkopeli oli läpi ottelun virheiden sävyttämää. Pisteputken jatkumisen toisella jaksolla turvasivat Roope Puittinen, Ilkka Uski ja Niko Halttunen. Siinä oli kaksi syytä siihen, että ottelussa päädyttiin vierasvoittoon 0-2 (28, 3-7). Keskiviikko 10.7.2024 15 VETELI Jouko Väistö Mennyt viikko oli Kiteen Pallolle putkien katkeamisen aikaa. Ihan täyttä totuutta tämänhetkinen sarjatilanne ei tosin kerro, sillä kaikilla kärkijoukkueilla ei ole takana saman verran otteluja. Tasoihin tulo kuitattiin heti seuraavalla lyöntivuorolla. Ohi heitä ei kuitenkaan päästetty. Kuva: Niilo Hirvonen ” Avausjakso oli sitä pesistä, mitä nämä pelit tulevat jatkossakin olemaan. JoMan kannattajat. Pippolan onnistumiset kotiutustilanteissa olivat 4/7, Toivolan 1/6 ja Rätön 1/5. kuluvaa kuuta, jolloin Alajärven Ankkurit saapuu Rantakentälle. Kipattarien ulkopeli sirvahtelevaa KITEE Jouko Väistö Kiteen Pallo ei ole pariin vuoteen päässyt JoMa -peleissä juhlimaan. Edellisenä päivänä pelatun Hamina -pelin tapaan Jonne Matikainen ja Roope Puittinen nousivat mailassa suureen rooliin. JoMan pelinjohtaja Mikko Huotarin katkera tappio veti mietteliääksi. Virheistä ei päästy eroon tauollakaan. Voitto tuli tutulla sapluunalla; lyötiin niitä lyöntejä, jotka parhaiten hallitaan. Jo ensimmäisessä vuorossa kotijoukkue päästettiin kolmen juoksun karkumatkalle, kun heitoissa oli epätarkkuutta, eikä räpyläkään pitänyt. Seuraavan kerran pojat ovat tositoimissa 14. KiPa II voittoon Imatrasta tutulla pelisapluunalla KITEE Jouko Väistö Pesäpallo-ottelua on vaikea voittaa, jos vastustajalle annetaan 40 prosenttia juoksuista räpylävirheillä. Kannustuksessakin JoMa jäi toiseksi. Kotiutuskisassa Veteli Pesis ei enää ulkopelaajien apuja tarvinnut. Kesäkuun puolivälissä Haapajärvellä pelatussa ottelussa Pesä-Kiilojen voittolukemat olivat 2-0 (14-0, 104). Hän tunnusti reilusti KiPan paremmuuden ja käänsi katseet jo tiistain vieraspeliin Sotkamossa ja torstain kotipeliin, jossa JoMa kohtaa KiPan kotikentällään. Esko Partanen. Vanhempiensa entisellä kotikentällä pelannut Pinja löi heti ensimmäisellä lyönnillä kunnarin tyhjään kenttään kakkosrajasta ja sen päälle eteni neljä tavallista juoksua. KiPan pojille ensimmäinen tappio 12. KiPattarista juoksuja löivät Jonna Happonen, Pilvi Hurri, Inka Havukainen ja Julia Hacklin, joka onnistui kotiutuksessa kahdesti. Ja harvinaista on sekin, että KiPalla on juoksuja saman verran kuin JoMalla on kolmostilanteita. Loppu oli rallattelua. Ei ole ihan jokapäiväistä, että JoMa kentästä lyödään 19 kolmostilanteesta 13 juoksua. Kun kipattaret saivat etenijän kolmoselta kotiin viisi kertaa 15 yrityksestä, olivat Haapajärven tyttöjen vastaavat lukemat 14/21. KiPalla on runkosarjassa jäljellä vielä neljä peliä. Juho Toivola ja Joosua Rättö, viuhkassa Eko Partanen vs. Mikko Huotari sekä KiPan kannattajat vs. IPV-pelissä voittolukemat olivat 2-0 (6-3, 9-7). Hyvää taustatukea he saivat Oiva Mämmiltä ja Niko Halttuselta. Edelliset kolmen pisteen voitot ovat kahden vuoden takaa heinäkuulta, jolloin niitä saatiin viikon sisällä kaksi. pelissä KITEE Jouko Väistö Kiteen Pallon nuori II-joukkue on tällä hetkellä sekä suomensarjan itälohkon että nuorten superpesiksen Blohkon piikkipaikalla. Kypärän ja mailan heittelystä päätellen hänellä näytti olevan suuria vaikeuksia sulattaa epäonnistumisia
21.15 Jalkapallo EURO 2024: ennakkostudio välieräottelu 21.50 Jalkapallon EURO 2024: välieräottelu 23.55 Jalkapallo EURO 2024: jälkistudio välieräottelu 0.15 Jalkapallon Euro 2024: Kooste ottelusta 10.7. 16 Keskiviikko 10.7.2024 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Yle TV1 6.55 Kandit 7.25 Ylen aamu 9.30 Veden saartamat: Rosala – Bengtskär Örö 10.00 Erikoisryhmä Hampuri 11.00 8 minuuttia 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.45 Agentit 12.40 Vera Stanhope tutkii 13.25 Muhoksen mimmi 14.42 Elävä arkisto: Kesäkeittiö: Savustus 15.15 Rajauksen ulkopuolella 15.44 Tarina Ruotsin historiasta 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Vera Stanhope tutkii 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Veden saartamat: Saimaan Suuri Jänkäsalo 19.00 Historia: Keskitysleirin valokuvaaja 20.00 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.01 Eroja ja avioeroja 22.55 Gaialand Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 10.7. 1.40 Australian rajalla 2.10 Australian rajalla 2.40 Raskaan kaluston pelastajat Yle Teema & Fem 8.00 YLE FEM 8.00 Spanielipentueen elämää 8.30 Onko elämä vitsi. MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Kauniit ja rohkeat 11.30 ARPA.FI 12.30 Viisi miestä viikossa 13.30 Ex-Onnelliset 14.30 Aarrepaja UK 15.30 Hudson & Rex 16.30 Masked Singer Suomi 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Stadi vs. 6.52 Tik Tak 6.58 Fantora ja Fantti 7.07 Pipsa Possu 7.12 Nipa ja Pete 7.17 Miio työn touhussa 7.28 Hirviökoulu 7.36 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu 7.51 Pikku Kakkonen: Seikkailukone 8.14 Kaarle 8.26 Linnunradan Ella 8.37 Tuuri 8.44 Pelastajapartio 9.00 Galaxi 9.01 Patu-koira 9.08 Meidän iskä 9.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto 9.30 Mysteerikuja 9.53 Ihan pohjalla 10.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa 10.30 Jopet-show 10.53 Jopet-show 11.16 Jopet-show 11.40 Jopet-show 12.04 Jopet-show 12.28 Jopet-show 12.51 Jopet-show 13.16 Jopet-show 13.41 Jopet-show 14.08 Pasila 14.33 Pasila 15.00 YleX esittää: Don Huonot 16.15 Hukkamies 17.30 Varikkounelmia 18.00 Rock-Suomi: Amerikan ääni 19.00 Keisarikunta 20.35 Hillo 21.00 YleX Esittää: Ilosaarirock 2024 – lauantain parhaat MTV3 6.15 Lemmen viemää 7.10 Lemmen viemää 8.05 Monchhichi 8.15 Monchhichi 8.30 Muumilaakson tarinoita 8.55 Huomenta Suomi 11.00 Täydellinen kesä 11.30 Täydellinen kesä 12.00 Grand Designs Suomi 13.00 Elokuva: Huisi hai 2 14.45 Pilanpäiten 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä 16.00 Hudson & Rex 17.00 Suomen surkein kuski 18.00 Murha paratiisissa 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Jarkko Tammisen maailma extra 19.30 Sunnuntailounas 20.00 Kuutamolla 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Lotto ja Jokeri 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Tuhannen tilanteen mies 0.55 Savage River 2.10 Rikospaikka 3.00 Rikospaikka 3.45 Stadi vs. Keskiviikko 10.7. Torstai 11.7. 8.00 Auvo Raitanen 8.10 Dinofarmi 8.25 Galaxi 8.26 Athleticus 8.29 Pok ja Mok 8.36 Näin meillä 9.00 Strömsö 2020 9.30 Pohjanmaan sankarit 10.00 Autolla Etelä-Amerikan halki 10.30 Koiraperheet käytöskoulussa 11.15 Riistametsällä 12.00 Selkämeri: Villin saariston syke 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Urheilulukio 13.50 Micken puuvene 14.05 Iloa puutarhasta 14.35 Hyvissä käsissä 15.05 Kyllä isä osaa 15.35 Ihmisten puolue 15.48 Ihmisten puolue 16.05 Suuri keramiikkakisa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Superpesis, Manse PP – Pesäkarhut 20.30 Pirjo 20.33 Pirjo 20.36 Pirjo 20.41 Pirjo 20.45 Jalkapallon Euro 2024: Kooste ottelusta 9.7. TV-ohjelma keskiviikko 10.7. lauantai 13.7.2024 Yle TV1 7.00 Puutarhakausi 8.00 Yle Uutiset 8.00 8.05 Prisma: Älykkäät eläimet 9.00 Yle Uutiset 9.00 9.05 Historia: Keskitysleirin valokuvaaja 10.00 Yle Uutiset 10.00 10.05 Sarpaneva ja muodon taju 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.40 Pisara 11.45 RSO Musiikkitalossa 12.35 Veden saartamat: Helsingin saaristo 13.03 Veden saartamat: Rosala – Bengtskär Örö 13.31 Veden saartamat: Saimaan Suuri Jänkäsalo 14.00 Veden saartamat: Kustavi – Isokari 14.35 Kandit 15.03 Kandit 15.31 Kandit 16.00 Paratiisi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.10 Grantchester 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Puuma, vuoriston saalistaja 18.45 Avara luonto: Lumoava Sardinia 19.42 Professori T 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.00 Puoli seiskan kesäilta 22.00 Elämäni Biisi 23.15 Kino Suomi: Pitkä kuuma kesä Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 13.7. Lande Nelonen 6.00 Bing 6.05 Sunny Bunnies 6.10 Sunny Bunnies 6.15 Smurffit 6.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 6.50 Tobot Galaxy Detectives 7.00 LEGO Friends Tarinoita Heartlakesta 7.25 LEGO Ninjago 7.35 Sonic Boom 7.50 Tara Duncan 8.00 Puutarhan pelastajat 9.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 10.00 Miljonäärien luksuslomakodit vaihtoon 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.25 Suomen huutokauppakeisari 16.25 Amispäiväkirjat 16.55 Onnenarpa 17.00 Puutarhan pelastajat 18.00 Syke 18.30 Syke 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Top Gear Suomi 21.30 Keno ja Synttärit 21.35 Erikoisjoukot 22.35 Amazing Race USA 23.35 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 23.40 Suomen huutokauppakeisari 0.40 Haluatko miljonääriksi. Lauantai 13.7. Perjantai 12.7. Bremer – autoromantikko 15.50 Veden matka 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Vera Stanhope tutkii 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Veden saartamat: Hailuoto 19.00 Belgravia 20.00 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Kaustinen – musiikin koto 22.06 Yle Uutiset 22.10 Urheiluruutu 22.14 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.25 White Wall Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 12.7. 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Rock-Suomi: Edistykselliset 19.00 Kyllä isä osaa 19.30 Ihmisten puolue 19.45 Ihmisten puolue 20.00 Michael Palin Irakissa 20.53 Pitääkö mun kaikki hoitaa. Lande 21.00 Murha paratiisissa 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Sport Doc: When We Were Kings 0.35 Murhaklubi ratkaisee 1.25 Kova laki: Rikollinen mieli 2.15 Suomen surkein kuski 3.05 Olet mitä syöt 3.55 Stadi vs. 19.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 20.00 Amazing Race USA 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 – Kuuraketti 23.35 Elokuva: Hitman’s Wife’s Bodyguard 1.35 Arman ja viimeinen ristiretki 2.35 Raskaan kaluston pelastajat Yle Teema & Fem 8.00 YLE FEM 8.00 Från jord till bord 8.30 Puutarhakausi 9.30 Stugor 10.00 Luontoretkellä: Kettupilli 10.30 Maailman ihanimmat lapset 11.00 Ruoka tekee onnelliseksi 12.00 YLE TEEMA 12.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 13.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 14.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 15.55 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.55 Merkkien salat: Sydänmerkin taika 17.25 YLE FEM 17.25 Studio 65 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Tallilla 18.11 Hei, BUU-klubbenilainen! 18.15 Räkätöhkylä 18.30 Hetty Feather 18.55 Hetty Feather 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Livet – suomenruotsalaisia tarinoita 20.00 YLE TEEMA 20.00 Kaustinen – musiikin koto 21.00 Kino Klassikko: Aguirre, Jumalan viha 22.30 Shhh! Elokuvia kuuntelemassa 22.40 Valta 23.30 Jaakko Keso: Kaupungin viimeinen keidas Yle TV1 6.55 Kandit 7.25 Ylen aamu 9.30 Veden saartamat: Kustavi – Isokari 10.00 Erikoisryhmä Hampuri 11.00 8 minuuttia 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.42 Agentit 12.35 Vera Stanhope tutkii 13.25 Sotapojan heilat 14.55 Elävä arkisto: Yrittäjäväen suvipäiviä 15.05 Kai L. 6.52 Hupsu pikku pupunen 6.57 Tete ja Mama 7.05 Tuuri 7.13 Ilona ja luonnon ihmeet 7.26 Osku 7.36 Sankarikoulu 7.50 Ryhmä Hau 8.14 Galaxi 8.15 Eka & Helmi 8.27 Minä, Elvis Riboldi 8.38 Kotikadun jengi ja vihreä valo 9.00 Strömsö 2020 9.30 Pohjanmaan sankarit 10.00 Autolla Etelä-Amerikan halki 10.30 Koiraperheet käytöskoulussa 11.15 Riistametsällä 12.00 Selkämeri: Karun kaunis avomeri 12.50 Tanskalainen maajussi 13.20 Urheilulukio 13.50 Micken puuvene 14.05 Iloa puutarhasta 14.35 Hyvissä käsissä 15.07 Piikki sydämessä 15.35 Suuri keramiikkakisa 16.30 Jalkapallon Euro 2024: Kooste ottelusta 10.7. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. Lande 4.35 Elämää luonnon armoilla Nelonen 6.00 Bing 6.05 Tuire ja Sateenkaarimaa 6.30 Tuire ja Sateenkaarimaa 6.50 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.10 Sunny Bunnies 7.15 Sunny Bunnies 7.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 7.40 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda 8.05 LEGO City Adventures 8.15 LEGO City Adventures 8.30 Sonic Boom 8.40 Sonic Boom 8.55 Angry Birds Stella 9.00 Korkeasaari 10.00 MasterChef Australia 11.30 Poliisikoira Rex 12.30 100 Places to Be 12.35 100 Places to Be 12.40 Puutarhan pelastajat 13.40 Puutarhan pelastajat 14.40 Huvila & Huussi 15.40 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 15.45 Elokuva: Nuija ja tosinuija kaks 18.00 Haluatko miljonääriksi. 6.53 Kaapo 7.16 Simo 7.22 Ella, Oskari ja Huu 7.34 Mauno 7.45 Tipo 7.52 Mitä ihmettä. 6.53 Viitotaan Maisan ja Lauran kanssa 6.57 Humps 7.04 Fantti ja työkoneet 7.13 Pipsa Possu 7.18 Franklin ja ystävät 7.33 Emmi ja Kuru 7.44 Anna ja ystävät 7.55 Kari Kiituri 8.07 Retki-Roope 8.21 Galaxi 8.22 Kesäleiri 8.35 Keltainen Lumimies 9.00 Strömsö 2020 9.30 Pohjanmaan sankarit 10.00 Autolla Etelä-Amerikan halki 10.30 Koiraperheet käytöskoulussa 11.15 Riistametsällä 12.15 Metsästäjä 12.45 Tanskalainen maajussi 13.15 Urheilulukio 13.45 Micken puuvene 14.00 Iloa puutarhasta 14.30 Hyvissä käsissä 15.00 Kyllä isä osaa 15.31 Ihmisten puolue 15.44 Ihmisten puolue 16.00 Suuri keramiikkakisa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Ketonen & Myllyrinne 18.30 Jalkapallon EM-karsinta 2025, ennakkostudio 18.50 Jalkapallon EM-karsinta 2025, FIN – NOR 20.55 Jalkapallon EM-karsinta 2025, jälkistudio 21.15 Suunnistuksen MM: Sprint 23.15 Keikalla Erja Lyytinen MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Kauniit ja rohkeat 11.30 ARPA.FI 12.30 Viisi miestä viikossa 13.30 Ex-Onnelliset 14.30 Aarrepaja UK 15.30 Putous 17.00 Tervetuloa Sjölyckaniin 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Unelmia Italiassa 20.30 Sunnuntailounas 21.00 Komediaklubi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Elokuva: Ei mitään menetettävää 2.45 Komediaklubi 2.46 Stadi vs. Lande 2.46 Viisi miestä viikossa 2.46 Viisi miestä viikossa 3.15 Viisi miestä viikossa 3.45 Viisi miestä viikossa 4.15 Viisi miestä viikossa Nelonen 6.00 Bing 6.05 Sunny Bunnies 6.10 Sunny Bunnies 6.15 Smurffit 6.25 Angry Birds Toons 6.30 Angry Birds Stella 6.35 S.M.A.S.H! 6.50 Tobot Galaxy Detectives 7.00 LEGO Friends Tarinoita Heartlakesta 7.25 LEGO Ninjago 7.35 Sonic Boom 7.50 Tara Duncan 8.00 Puutarhan pelastajat 9.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 10.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.25 Suomen huutokauppakeisari 16.25 Amispäiväkirjat 16.55 Onnenarpa 17.00 Puutarhan pelastajat 18.00 Koti koiralle 19.00 Huvila & Huussi 20.00 Haluatko miljonääriksi. 8.40 Cowboy ja kuningas 9.20 Kuin kaikki muut 9.50 Tanskalainen maajussi 10.20 Erämaan vartijat 11.00 Kauppakaupunkien aarteita 12.00 YLE TEEMA 12.00 Sami Yaffa – Sound Tracker 12.50 Historia: Münchenin verilöyly 1972 13.35 Arkistojen salat 14.10 Ammatti: kirjailija: Veikko Huovinen 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.45 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 17.25 YLE FEM 17.25 Makuja ja mietteitä 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Pikku keksijät 18.08 Rakennetaan maja! 18.30 Ruoka tekee onnelliseksi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Maailman parhaat curryt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Valta 20.53 Merikannon Valse lente 21.00 Diskon aikakausi 21.55 Selma Lagerlöfin elämä ja työ 22.55 Who Killed the KLF. Lande 21.00 Murha paratiisissa 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Pitääkö olla huolissaan. 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 – rakastettuni 23.35 Elokuva: Knight & Day 1.50 Raskaan kaluston pelastajat 2.50 Raskaan kaluston pelastajat Yle Teema & Fem 8.02 YLE FEM 8.02 Eläimet lähellä sydäntä 8.30 Kotijumppaa Sofian kanssa 8.50 Metsän ääni 9.20 Dieselsalakuljettajat 9.50 Studio 65 10.20 Cowboy ja kuningas 11.00 Kun haikara lentää ohi 12.00 YLE TEEMA 12.00 Norjan RSO: Klassisia hittejä 12.50 Jaakko Keso: Kaupungin viimeinen keidas 14.00 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.45 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 17.25 YLE FEM 17.25 Maailman ihanimmat lapset 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Leikkien keräilijät 18.07 Idefix ja voittamattomat 18.19 Kelaa vähän 18.30 Kadonneen aarteen arvoitus 19.00 Jokaisen miehen takana 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Tallilla 20.00 YLE TEEMA 20.00 Valta 21.00 Kino: David Copperfieldin elämä ja teot 22.55 Valta 23.50 Shhh! Elokuvia kuuntelemassa Yle TV1 6.55 Kandit 7.25 Ylen aamu 9.30 Veden saartamat: Saimaan Suuri Jänkäsalo 10.00 Erikoisryhmä Hampuri 11.00 8 minuuttia 11.10 Yle Uutiset Uusimaa 11.13 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.19 Yle Uutiset Häme 11.22 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.25 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.28 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.31 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.34 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.37 Yle Uutiset Lappi 11.45 Agentit 12.40 Vera Stanhope tutkii 13.25 Pekka Puupää kesälaitumilla 15.00 Elävä arkisto: Helsingin keitaat 15.10 Varikkounelmia 15.40 Sadan vuoden talo 16.10 A-studio 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Vera Stanhope tutkii 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Veden saartamat: Kustavi – Isokari 19.00 Suomen historian myytit: Evakot 20.00 Katovuosia ja voivuoria 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 Blue Lights – Belfastin poliisit 21.59 Yle Uutiset 22.03 Urheiluruutu 22.07 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.15 Ulkolinja: Pois Japanin mallista 23.05 Lidian autossa 23.35 Naisia sodan Ukrainasta Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 11.7. 21.00 Sorjonen 22.00 Loppua odotellessa 22.22 Loppua odotellessa 22.45 Kaija Koo: Tinakenkäkuningatar MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Kauniit ja rohkeat 11.30 ARPA.FI 12.30 Viisi miestä viikossa 13.30 Ex-Onnelliset 14.30 Aarrepaja UK 15.30 Hudson & Rex 16.30 Masked Singer Suomi 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Stadi vs. 23.35 Murder Island 0.35 Olet mitä syöt 1.25 LEGO Masters Australia 2.15 LEGO Masters Australia 3.05 Uusi elämä etelässä 3.55 Jay Lenon autotalli Nelonen 6.00 Bing 6.05 Sunny Bunnies 6.10 Sunny Bunnies 6.15 Smurffit 6.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 6.50 Tobot Galaxy Detectives 7.00 LEGO Friends Tarinoita Heartlakesta 7.25 LEGO Ninjago 7.35 Sonic Boom 7.50 Tara Duncan 8.00 Puutarhan pelastajat 9.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 10.00 Miljonäärien luksuslomakodit vaihtoon 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.25 Poliisikoira Rex 16.25 Annan herkulliset leivonnaiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Puutarhan pelastajat 18.00 Syke 18.30 Syke 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 – Kuuraketti 23.35 Sipoon herttua 0.05 Sipoon herttua 0.40 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 1.40 Australian rajalla 2.10 Australian rajalla 2.40 Raskaan kaluston pelastajat Yle Teema & Fem 7.55 YLE FEM 7.55 Rawdah – unelma mallinurasta 8.20 Iloa puutarhasta 8.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 9.10 Tiettömän taipaleen takana 9.50 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 10.20 Elämää meren armoilla 11.00 Osta, tuunaa ja myy 11.30 Stugor 12.00 YLE TEEMA 12.00 Wika! Ikinuori diskokuningatar 13.14 Minä ja afroni 13.15 Uusi Kino: Ei nimi miestä pahenna 13.35 Design 3000 ja Kasper Strömman 14.05 Sami Yaffa – Sound Tracker 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi 17.00 Sodankylän parhaat 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Viiru ja Pesonen 18.12 Fia ja keijut 18.17 Steffi 18.30 Riistametsällä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Geeninmetsästäjät opettavat lisää 20.00 YLE TEEMA 20.00 Valta 21.00 Kaustinen – musiikin koto 22.00 Kino: Ei karhuja 23.45 Valta
17.45 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 17.50 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 18.50 Vain elämää 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: The Hateful Eight 0.25 Elokuva: 21 Bridges 2.25 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 3.25 Arman ja viimeinen ristiretki Yle Teema & Fem 7.58 YLE FEM 7.58 Sunnuntai Sofian seurassa 8.10 Paloautolla Oslosta Mongoliaan 8.40 Pinteessä pahin 9.02 Kun haikara lentää ohi 10.00 Tusina tavaraa Suomesta 10.30 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 11.00 Riistametsällä 12.00 YLE TEEMA 12.00 Leningrad Cowboys Go America 13.20 Kino: Ei karhuja 15.10 Arkistojen salat 15.40 Pariisi juhlii 2022 17.25 YLE FEM 17.25 Osta, tuunaa ja myy 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Paras harrastus 18.07 Ruso ja rihmalat 18.19 Karlan mahtava luokka 18.27 Hei, BUU-klubbenilainen! 18.30 Puutarhakausi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.50 Leijonaunelma 20.05 Orkesteri 20.33 Orkesteri 21.00 Elokuva: Näkymätön Elina 22.15 Postwar Album Yle TV1 6.55 Kandit 7.25 Ylen aamu 9.30 Veden valtakunta 10.00 Erikoisryhmä Hampuri 10.55 8 minuuttia 11.05 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.11 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.14 Yle Uutiset Häme 11.17 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.20 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.23 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.26 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.29 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.32 Yle Uutiset Lappi 11.37 Agentit 12.30 Vera Stanhope tutkii 13.15 Vieras mies 14.55 Elävä arkisto: Oman kodin omistajaksi 15.10 Tanja ja kuuro Eurooppa: Ensi-iltasäihkettä 15.40 Perinnemestari 16.10 A-studio 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Vera Stanhope tutkii 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Veden valtakunta 19.00 Prisma: Älykkäät eläimet 20.00 Jukka Lindströmin Sivuhistoria 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 Allsång på Skansen 22.00 Yle Uutiset 22.04 Urheiluruutu 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.17 Reykan tapaus 23.10 Sarpaneva ja muodon taju Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 16.7. 1.15 Uutiisikkuna MTV3 6.15 Lemmen viemää 7.10 Lemmen viemää 8.05 Monchhichi 8.15 Monchhichi 8.30 Muumilaakson tarinoita 8.55 Huomenta Suomi 11.00 Täydellinen kesä 11.30 Täydellinen kesä 12.00 Täydellinen kesä 12.30 Unelma-asunto auringon alta 13.30 Rempalla kaupaksi 14.00 Unelmia Italiassa 14.30 LOVE 16.00 Sport Doc: When We Were Kings 18.00 Murha paratiisissa 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Tervetuloa Sjölyckaniin 20.00 Midsomerin murhat 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Maria Wern 0.35 The Catch 0.35 Mainosmiesmurhaaja 1.25 Hudson & Rex 2.15 Elämää äärirajoilla: Alaska 3.05 Stadi vs. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. Grant kirjailijoiden jäljillä 22.00 Kino: Memories of Murder. Sunnuntai 14.7. 9.55 Mitä jos. 14.00 Design 3000 ja Kasper Strömman 14.30 Arkistojen salat 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.45 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 17.25 YLE FEM 17.25 Tanskalainen maajussi 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Viiru ja Pesonen 18.12 Fia ja keijut 18.17 Steffi 18.30 Riistametsällä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Geeninmetsästäjät opettavat lisää 20.00 YLE TEEMA 20.00 Valta 21.00 Richard E. – Kuinka monta on liian paljon. Tiistai 16.7. 7.59 Auvo Raitanen 8.10 Dinofarmi 8.25 Galaxi 8.26 Athleticus 8.29 Pok ja Mok 8.36 Näin meillä 9.00 Strömsö 2020 9.30 Ahvenanmaan sankarit 10.00 Mopoautolla halki Suomen 10.45 Luontotuokio 12.30 Tandemseikkailu 13.05 Tanskalainen maajussi 13.35 Urheilulukio 14.10 Iloa puutarhasta 14.40 Hyvissä käsissä 15.15 Stunttijengi 15.30 Norsunluukoira 16.00 Suuri keramiikkakisa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Kyllä isä osaa 18.30 Yleisurheilun GP 21.10 Taivaan tulet 22.00 Loikkarit 23.30 Hillo MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Kauniit ja rohkeat 11.30 ARPA.FI 12.30 Viisi miestä viikossa 13.30 Rempalla kaupaksi 13.55 Kotoisa 48h 14.35 Aarrepaja UK 15.25 Putous 16.40 Hudson & Rex 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Stadi vs. TV-ohjelma sunnuntai 14.7.keskiviikko 17.7.2024 Yle TV1 6.55 Kandit 7.25 Ylen aamu 9.30 Veden saartamat: Hailuoto 10.00 Erikoisryhmä Hampuri 10.45 8 minuuttia 10.55 Pisara 11.00 Studiokirkko 11.45 Agentit 12.35 Vera Stanhope tutkii 13.20 Pekka ja Pätkä puistotäteinä 14.30 Muisti: Kuka keksi Afrikan Tähden 15.00 Salatut museot: Keräilijöiden maassa 15.55 Prisma: Älykkäät eläimet 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Vera Stanhope tutkii 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Veden valtakunta 18.59 Topi – nuoren miehen elämää 19.27 The Flying Finns 20.00 Varikkounelmia 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.35 Perjantai-dokkari 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 La Storia 22.50 Aalloissa on aarre Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 15.7. 6.52 Kaapo 7.17 Simo 7.22 Ella, Oskari ja Huu 7.35 Mauno 7.46 Tipo 7.53 Mitä ihmettä. 10.00 Jopet-show 10.24 Jopet-show 10.49 Jopet-show 11.15 Jopet-show 11.40 Jopet-show 12.04 Jopet-show 12.30 Pasila 12.54 Pasila 13.20 Mökkilaiturit kuntoon 13.44 Michael Palin Irakissa 14.30 Suunnistuksen MM: Sprinttiviesti 16.00 Superpesis, ViVe – Sotkamon Jymy 18.30 Saunassa ympäri maailmaa 19.00 Varikkounelmia 19.30 YleX Esittää: Ilosaarirock 2024 – sunnuntain parhaat 21.00 Jalkapallo EURO 2024: ennakkostudio loppuottelu 21.50 Jalkapallon EURO 2024: loppuottelu 23.55 Jalkapallo EURO 2024: jälkistudio loppuottelu 0.45 Jalkapallon Euro 2024: Kooste ottelusta 14.7. 10.30 Koiraperheet käytöskoulussa 11.15 Riistametsällä 12.15 Tandemseikkailu 12.55 Tanskalainen maajussi 13.25 Urheilulukio 13.55 Micken puuvene 14.10 Iloa puutarhasta 14.40 Hyvissä käsissä 15.15 Stunttijengi 15.30 Norsunluukoira 16.00 Suuri keramiikkakisa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Rock-Suomi: Idolit 19.00 Vikin ja Köpin matkailuohjelma 20.00 Pieni pyhiinvaellus 21.00 Theroux ja USA:n synkät osavaltiot 22.00 He ovat paenneet 23.40 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 0.10 Hillo MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Kauniit ja rohkeat 11.30 ARPA.FI 12.30 Viisi miestä viikossa 13.30 Rempalla kaupaksi 14.00 Ex-Onnelliset 15.00 Aarrepaja UK 16.00 Putous 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Grand Designs Suomi 21.00 Pahan väri 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Riptide 23.35 Selviytyjät 0.35 Hudson & Rex 1.30 Elämää äärirajoilla: Alaska 2.20 Jay Lenon autotalli 3.10 Olet mitä syöt 4.00 Komediaklubi Nelonen 6.00 Bing 6.05 Sunny Bunnies 6.10 Sunny Bunnies 6.15 Smurffit 6.25 Angry Birds Blues 6.30 S.M.A.S.H! 6.40 S.M.A.S.H! 6.55 Tobot Galaxy Detectives 7.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.20 LEGO Ninjago 7.30 Sonic Boom 7.45 Tara Duncan 7.55 Angry Birds Toons 8.00 Puutarhan pelastajat 9.00 Korkeasaari 10.00 Suomen huutokauppakeisari 11.00 Suomen huutokauppakeisari 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.25 IS esittää: Sain sen videolle 15.35 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 15.40 Haluatko miljonääriksi. Lande 3.35 Jay Lenon autotalli Nelonen 6.00 Bing 6.05 Sunny Bunnies 6.10 Sunny Bunnies 6.15 Smurffit 6.25 Angry Birds Blues 6.30 S.M.A.S.H! 6.40 S.M.A.S.H! 6.55 Tobot Galaxy Detectives 7.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.20 LEGO Ninjago 7.30 Sonic Boom 7.45 Tara Duncan 7.55 Angry Birds Toons 8.00 Puutarhan pelastajat 9.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 10.00 Koti koiralle UK 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.25 Poliisikoira Rex 16.25 Annan herkulliset leivonnaiset 16.55 Onnenarpa 17.00 Puutarhan pelastajat 18.00 Syke 18.30 Syke 19.00 Suomen huutokauppakeisari 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: Octopussy – mustekala 23.40 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 23.45 Pasilan myrkky – Manni 0.15 Pasilan myrkky – Manni 0.50 Kummeli esittää: Kontio & Parmas 1.50 Australian rajalla 2.20 Australian rajalla 2.50 Raskaan kaluston pelastajat 3.50 Raskaan kaluston pelastajat Yle Teema & Fem 7.55 YLE FEM 7.55 Rawdah – unelma mallinurasta 8.20 Iloa puutarhasta 8.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 9.10 Tiettömän taipaleen takana 9.50 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 10.20 Tunturien ihmisiä 12.30 YLE TEEMA 12.30 Who Killed the KLF. 6.53 Minimuksut 7.11 Pusse 7.24 Minirekat 7.29 Vilja hoitaa 7.43 Oktonautit 7.58 Ryhmä Hau 8.20 Leikitään Pikku Kakkosta 9.00 Galaxi 9.01 Näin meillä 9.12 Ellun kamut 9.24 Supersisarukset 9.36 Sori siitä 9.52 Mitä jos. Keskiviikko 10.7.2024 17 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Keskiviikko 17.7. Lande 3.55 Uusi elämä etelässä Nelonen 6.00 Bing 6.05 Tuire ja Sateenkaarimaa 6.30 Tuire ja Sateenkaarimaa 6.50 Tuire ja Sateenkaarimaa 7.10 Sunny Bunnies 7.15 Sunny Bunnies 7.20 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut 7.40 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda 8.05 LEGO City Adventures 8.15 LEGO City Adventures 8.30 Sonic Boom 8.40 Sonic Boom 8.55 Angry Birds Stella 9.00 Huvila & Huussi 10.00 Jaksa paremmin 10.30 MasterChef Australia 11.35 Annan herkulliset leivonnaiset 12.05 Annan herkulliset leivonnaiset 12.35 Poliisikoira Rex 13.35 Puutarhan pelastajat 14.35 Puutarhan pelastajat 15.35 Elokuva: Sinun numerosi. Maanantai 15.7. 6.53 Hei Taavi 7.00 Tulipop 7.10 Nelli ja Noora 7.17 Puuharit 7.31 Rikke 7.38 Puu Fu Tom 7.59 Askarrellaan 8.06 Safari 8.21 Galaxi 8.22 Siivekkäät 8.25 Täysi susi 9.00 Strömsö 2020 9.30 Pohjanmaan sankarit 10.00 Autolla Etelä-Amerikan halki 10.30 Koiraperheet käytöskoulussa 11.15 Riistametsällä 12.15 Tandemseikkailu 12.55 Tanskalainen maajussi 13.25 Urheilulukio 13.55 Minun maisemani 14.10 Iloa puutarhasta 14.40 Hyvissä käsissä 15.15 Stunttijengi 15.30 Norsunluukoira 16.00 Suuri keramiikkakisa 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Suunnistuksen MM 20.00 Jalkapallon EM-karsinta 2025, ITA – FIN 21.55 Jalkapallon EM-karsinta 2025, jälkistudio 22.10 Jadesoturi 23.50 Hillo MTV3 6.15 Aamusää 6.25 Huomenta Suomi 10.00 Emmerdale 10.30 Emmerdale 11.00 Kauniit ja rohkeat 11.30 ARPA.FI 12.30 Viisi miestä viikossa 13.30 Rempalla kaupaksi 13.55 Kotoisa 48h 14.35 Ex-Onnelliset 15.20 Grand Designs Suomi 16.10 Putous 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Täydellinen kesä 20.00 Grand Designs Ruotsi 21.00 Mainosmiesmurhaaja 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Murhaklubi ratkaisee 23.35 Sanansaattajat 0.30 Matti Nykänen – Elämä on laiffii 1.20 Mainosmiesmurhaaja 2.05 Maria Wern 2.55 Hudson & Rex 3.45 LEGO Masters Australia Nelonen 6.00 Bing 6.05 Sunny Bunnies 6.10 Sunny Bunnies 6.15 Smurffit 6.25 Angry Birds Blues 6.30 S.M.A.S.H! 6.40 S.M.A.S.H! 6.55 Tobot Galaxy Detectives 7.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä 7.20 LEGO Ninjago 7.30 Sonic Boom 7.45 Tara Duncan 7.55 Angry Birds Toons 8.00 Puutarhan pelastajat 9.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset 10.30 Jaksa paremmin 11.00 Rikkaat ja rahattomat 12.00 LIVE: Onnenarpa 13.55 Valitut Palat Collection 14.10 Valitut Palat Collection 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä 15.25 100 Places to Be 15.30 IS esittää: Sain sen videolle 15.40 Poliisikoira Rex 16.40 Onnenarpa 16.45 Puutarhan pelastajat 17.45 Syke 18.15 Syke 18.45 IS esittää: Sain sen videolle 18.55 MasterChef Australia 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Top Gear Suomi 22.30 Veikkausliiga – Futiksen nälkään 22.35 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 23.35 Koskinen 0.35 Arman ja viimeinen ristiretki 1.35 Australian rajalla 2.05 Australian rajalla 2.35 Raskaan kaluston pelastajat 3.35 Raskaan kaluston pelastajat Yle Teema & Fem 7.55 YLE FEM 7.55 Ensimmäinen rakkaus 8.25 Erämaan vartijat 9.05 Kauppakaupunkien aarteita 10.05 Taivaallisen hyvää 10.35 Josephine Skriver, influensserin elämä 11.03 Orkesteri 11.32 Orkesteri 12.00 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe 13.10 Kenen ongelma. 16.40 Onnenarpa 16.45 Puutarhan pelastajat 17.45 Syke 18.15 Syke 18.45 IS esittää: Sain sen videolle 18.55 MasterChef Australia 20.00 Huvila & Huussi 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Elokuva: 007 – Erittäin salainen 23.35 Koskinen 0.35 Erikoisjoukot 1.35 Arman ja viimeinen ristiretki 2.35 Raskaan kaluston pelastajat 3.35 Raskaan kaluston pelastajat Yle Teema & Fem 7.35 YLE FEM 7.35 Kesätorppa kuntoon 8.05 Adampourin perhe 8.25 Elämää meren armoilla 9.05 Arkkitehdin kotona 9.35 Puutarhakausi 10.34 Från jord till bord 11.03 Kadonneen aarteen arvoitus 11.32 Jokaisen miehen takana 12.00 YLE TEEMA 12.00 Historia: Benjamin Franklin 12.55 Lasse kaatuu, voi ei! 13.15 Sininen laulu: Suomen taiteiden tarina 14.15 Ammatti: kirjailija: Bo Carpelan 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.40 Uusi Kino: Ei nimi miestä pahenna 17.00 YLE FEM 17.00 Tiettömän taipaleen takana 17.40 Vihreitä hampurilaisia 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Nälkäiset nallet 18.07 Hei, BUU-klubbenilainen! 18.08 Kuviomaa 18.19 Leirille! 18.30 Taivaallisen hyvää 19.00 Josephine Skriver, influensserin elämä 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.45 Naiseuteni pinta 20.00 Andreas Helgstrandin pimeä puoli 21.00 Tarina Ruotsin historiasta 22.00 Mustaa hiekkaa 22.55 Story – hetki joka muutti elämän 23.24 Story – hetki joka muutti elämän 23.55 Veitsen terän alla Yle TV1 7.00 Huutokauppakesä 8.00 Avara luonto: Lumoava Sardinia 9.00 Paulin kotiinpaluu 9.30 Studio 65 10.00 Studiokirkko 10.45 Kaustinen – musiikin koto 11.45 Veden saartamat: Hailuoto 12.15 Kandit 12.45 Ikimuistoinen: Laila Kinnunen 13.05 Suomen historian myytit: Evakot 13.50 Paha paikka 14.35 Elämäni Biisi 15.50 Puoli seiskan kesäilta 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.08 Kuolema maalaa taulun 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.10 Urheiluruutu 18.15 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä 18.45 Itämeren helmet: Hailuoto 19.45 Erikoisryhmä Potsdam 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.45 Urheiluruutu 21.05 Äideistä parhain 22.50 Ulkolinja: Pois Japanin mallista 23.40 Vierastaistelijana Ukrainassa Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 14.7. 6.52 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 7.17 Kim ja Kai 7.27 Fluugalaiset 7.40 Robo ja riiviöt 7.45 Kengulahti 7.58 Ryhmä Hau 8.22 Galaxi 8.23 Metsäleikkimestarit 8.35 Taruvaeltajat 9.00 Strömsö 2020 9.30 Pohjanmaan sankarit 10.00 Jalkapallon Euro 2024: Kooste ottelusta 14.7. Lande 21.00 Murha paratiisissa 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Levyraati 23.35 Murder Island 0.35 Hudson & Rex 1.20 Kolmiodraama 2.05 Kolmiodraama 2.50 Stadi vs. 13.30 Merkkien salat: Sydänmerkin taika 14.00 Mullan alta: Heikki Kuula ja Yona 15.00 La Promesa – Salaisuuksien kartano 16.00 Milanon naisten paratiisi 16.45 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä 17.25 YLE FEM 17.25 Arkkitehdin kotona 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 Pikkuli 18.05 Katso, kani loikkaa 18.09 Hei, BUU-klubbenilainen! 18.11 Kulman kunkut 18.22 Paras harrastus 18.30 Kun haikara lentää ohi 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.44 Historian toinen puoli 20.00 YLE TEEMA 20.00 Valta 21.00 Historia: Münchenin verilöyly 1972 21.50 Tulitikkutehtaan tyttö 23.00 Valta Yle TV1 6.55 Kandit 7.25 Ylen aamu 9.30 Veden valtakunta 10.00 Erikoisryhmä Hampuri 10.50 8 minuuttia 12.30 Vera Stanhope tutkii 13.15 Juha 15.00 Kesäkeittiö: Ahvenesta haukeen 15.20 Elävä arkisto: Tallinnaa aamusta iltaan 15.44 Tarina Ruotsin historiasta 16.45 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.00 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Vera Stanhope tutkii 18.00 Yle Uutiset 18.00 18.12 Yle Uutiset Uutis-Suomi 18.20 8 minuuttia 18.30 Veden valtakunta 19.00 Historia: Elämää imperiumien ehdoilla 20.00 Kylmän sodan Suomi: Hämärän rajamaa 20.30 Yle Uutiset 20.30 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.02 Viimeiseen sointuun 23.00 Gaialand Yle TV2 6.50 Pikku Kakkonen 6.51 Nimipäiväonnittelu: 17.7
AINAKIN vielä ottelun alkuhetket pelattiin vaihtelevassa säässä. 0400 380 703 KATTOJEN KATTOJEN • pesut • pesut • maalaukset • maalaukset • pinnoitukset • pinnoitukset • remontoinnit • remontoinnit vartti-, peltija tiilikatot vartti-, peltija tiilikatot (myös pienemmät kohteet) (myös pienemmät kohteet) Kattoturvatuotteet Kattoturvatuotteet ja vesikourujen ja vesikourujen asennukset asennukset Joustava rahoitus! 040 6633 377 040 6633 377 katonmaalausturku.fi katonmaalausturku.fi Y: 2016815-0 KATTOTYÖT AMMATTITAIDOLLA 100% suomalainen KOKOUKSIA Lohela-Niinikumpu yksityistien VUOSIKOKOUS Tapio Leinosella, Lohelantie 14, torstaina 25.7.2024 kello 18.00. 010 419 4336 Kiteellä ajanvarauksella palvelee asianajaja Marketta Laurikainen. Yleisö olikin varustautunut sateenvarjoin. AVOINNA: MA–PE 9 – 17, KESÄLAUANTAIT SULJETTU. Timonen uskoi myös, että Puhoksen Perinnepäiviltä saattaisi tulla vielä lisää katsojia. Väkeä oli hieman ennen ottelun alkua Timosen arvion mukaan viitisenkymmentä. Kavereiden kesken hauskaa, Timonen taustoittaa. Joskus tulee vettä ja ikävä kyllä just nyt, Timonen totesi. Yksikköluettelo nähtävillä Tapio Leinosella tai siitä voi tiedustella puhelimitse; 0400 778 908. 013 415 010 SILMÄLÄÄKÄRIN JA OPTIKON VASTAANOTOT AJANVARAUKSELLA. Distributed by Tribune Media Services. Itärajan Ponnistus pelasi mustapunaisissa asuissa. – Kyllä Ponnistus vie tämän pelin, Törönen sanoi. Molemmat uskoivat kotijoukkueen voittoon. Mutta meidän miehemme ja vastustajat ovat tottuneet tällaiseen. Se oli oikein osuva nimi. Turunen kertoi, että he ovat käyneet katsomassa Itärajan Ponnistuksen pelejä aikaisemminkin. Sunnuntaina ohjelmassa oli brunssi sekä superpesisottelu Kiteen Pallo – Joensuun Maila. Itärajan Ponnistus voittikin lopulta ottelun 2–0. Pelin jälkeen juhlapäivän ohjelmassa oli joukkueessa vuosien saatossa pelanneiden pelaajien kokoontuminen, saunomista, ruokailua ja muisteloita. – Olen järjestellyt pojille juttuja iltaa varten. – Kyllähän tänne kaiken järjen mukaan parisataa henkeä olisi pitänyt tulla. Esillä tieyksikköluettelo, kokousilmoittamisen muuttaminen ja vuosikokousasiat. ) P. Mutta katsotaan, verottaako tämä vesisade miten paljon. Tohmajärven Teatteriyhdistykseltä oli myös tiedossa viihde-esitys. All rights reserved. Ota yhteyttä! Palveluksessanne Kiteentie 10, KITEE puh. – Minulla kävi tuuri, Turunen kertoi. 040 684 8424 www.evsahko.fi Niittytie 2 A , p. (24,00 € /julkaisukerta+alv. Tässä on nyt semmoinen reilu 30 jätkää ollut vuosien saatossa mukana. Kymmenen vuotta sitten kaveriporukalla perustettiin Itärajan Ponnistus. Tapahtuman alkaessa taivas oli pilvinen ja satoi hiukan. Hoitokunta Itärajan Ponnistus juhli synttäreitään KITEE Miikka Kivinen Kiteen Pallon maakuntasarjan joukkue Itärajan Ponnistus vietti lauantaina 10-vuotisjuhliaan paikallisottelun merkeissä, kun joukkue sai vieraakseen Juurikan vapaaaikakeskuksen kentälle Kesälahden Urheilijat. Kentän laidalle koivikon katveeseen oli rakennettu vip-katsomo, kahden hengen sohva, johon oli järjestetty naposteltavaa ja virvokkeita. Lisäksi juhlaottelu pelattiin hiekkakentällä. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi keskiviikon Koti-Karjalassa. – Suomen kesä on tämmöinen. – Pelaamme alinta sarjatasoa. Jani Törönen ja Kaisa Turunen voittivat paikat vip-katsomossa. 013-220 251 Avoinna ma-pe 7-16.30 Sähköasennuksetja suunnittelu Sähkömoottorikäämintä ja -tarvikemyynti Kitee, p. Tihkusateen jälkeen aurinko alkoi pilkistellä, mutta pian satoi lähes kaatamalla. Olemme koko illan täällä paikan päällä, Timonen sanoi. Kiteeläiset Jani Törönen ja Kaisa Turunen voittivat vip-paikan Facebook-arvonnassa. Timonen kertoi, että voimakas sade saattaa vaikuttaa jo peliin. 18 Keskiviikko 10.7.2024 Copyright: 2006 Michael Mepham. (numero 316) Sudoku tehtävän 315 ratkaisu. Itärajan Ponnistuksen aktiivisesta kilpailutoiminnasta jo sivuun jäänyt Jarmo Timonen myi kentän laidalla arpoja ja kertoi olevansa mukana 10-vuotisjuhlien organisoinnissa. Juurikan Pubi palveli juhlaväkeä. – Joka tapauksessa olisimme tulleet katsomaan peliä, tämä oli tosi hieno yllätys. Törösen mukaan lähes kaikki joukkueen pelaajat ovat tuttuja. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään. Kitee Hovintie 3 Joensuu Siltakatu 14 B 20 www.teraskulma.com TESTAMENTTI PERUNKIRJOITUS PERINNÖNJAKO EDUNVALVONTAVALTUUTUS ASUMINEN JA RAKENTAMINEN RIITAJA RIKOSASIAT Varaa tämä edullinen ilmoituspaikka! 1 kk/4 kertaa 96,00 € +alv. – Lätäköt tuovat oman mausteensa. Lakineuvot elämän eri tilanteissa PUH. Yleisö oli varustautunut sateenvarjoin.
(max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,78 € , sis. klo 19 Ke 17.7. Su 14.7. mv 1,78 € 1,74 € 1,50 € 1,50 € 1,50 € 4-väri 2,21 € 2,17 € 1,93 € 1,93 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,87 € , sis. alv. Lämpimästi tervetuloa tilaisuuksiin mukaan! RÄÄKKYLÄN KUNTA JÄRJESTÄÄ ILMAISEN KOTITALOUKSIEN VAARALLISTEN JÄTTEIDEN KERÄYKSEN www.raakkyla.fi TORSTAINA 25.7.2024 Keräysauto on paikalla seuraavasti: • 8.00 – 9.30 Niemisen urheilutalo (Hammaslahdentie 1126, 82290 Nieminen) • 10.00 – 11.30 Rasivaara, ekopiste (Hammaslahdentie 56, 82335 Rasivaara) • 12.00 – 13.30 Haapasalmen ekopiste (Haapasalmentie 800, 82335 Rasivaara) • 14.30 – 16.00 Varpasalon kylätalo (Varpasalontie 629 b, 82310 Oravisalo) Keräilyn yhteydessä otetaan vastaan ilmaiseksi yksityistalouksien vaaralliset jätteet, sähköja elektroniikka eli SER-romua sekä pienmetallia. 20.7. (Ti-Pe 12-16). klo 19 Su 28.7. klo 16.00 Ansoniemessä. Näyttelyt 2.–12.7. klo 11–15 Pohjois-Karjalan kotiseutupäivä · vapaa pääsy museoalueelle, Kirkkotie 9 · klo 12 lähtien Kesälahti-kuvien ja -filmien katselua Savutuvassa · pirtanauhan teko-opetusta 21.7. Ilmestyy keskiviikkoisin Toimisto avoinna: Ma–to 9.00–15.30 Pe suljettu (vain ajanvarauksella) Mainos-markkinointi Minna Ikonen 040 684 8430 Laskutus 040 684 8411 TAPAHTUMAT HUVEJA ELOKUVAT Hovintie 6, Kitee, p. klo 9.00 aamuhetki Kiteen kivikirkossa ja seppeleen lasku jatkosodan aikaisen 19. pe 12.7. 0100 5445 ma–pe klo 9–16. Aluejakelut: edellisen viikon keskiviikkona klo13.00 mennessä. klo 13 YÖNÄYTÖS Pe 9.8. klo 19 Su 21.7. 2x30 pmm 55,80 € , sis. Uintimahdollisuus. Katsomo on katettu. Omat ruokailuvälineet mukaan! Tervetuloa! Hoitokunta JÄRJESTÖPALSTA KeKaRan iltarastit Tolosenmäessä ke 17.7 klo 16. klo 13 Ke 24.7. Koti-Karjala Pokentie 8, 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. klo 18.00 Kiteen Rajakillan yleinen Rantakala tilaisuus Juurikan Neulaniemessä. VARATKAA MUKAAN KÄTEISTÄ RAHAA K e sä la h ti RAJAVAARAN LAVA Ti 16.7. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 27,90 € , sis. klo 19 Su 4.8. alv., seuraavat rivit 2,73 € , sis. alv. alv. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 105,00 € /vuosi, määräaik. Suorannantie 5. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. Kahvio palvelee väliajalla. Divisioonan v. Vaaralliset jätteet sekä SER-romut ja pienmetalli tulee luovuttaa suoraan keräysautoon aikataulussa ilmoitettuun aikaan eikä niitä saa jättää pysähdyspaikoille etukäteen. klo 17.30 kenttähartaus ja -ehtoollinen Välivaarassa JR37 muistomerkillä ja infotaulun paljastus Tykkikomppanian muistomerkillä. 12 kk 101,50 € . Suomeksi puhuttu: Su 15.40, Ma 16.40 Viimeiset esitykset! Kyläparin Myllyteatterissa Kesällä 2024 Liput Aikuiset 20€ 7-15 vuotta 10€ Ryhmät (min. Tilaushinnat (sis. Puh. klo 12 perinteinen kesäjuhla Savutuvassa · juhlapuhe: Elli Luukkainen · uuden kirjan ”Elossa – kaiken uhalla” esittely Pääsymaksu 10 € sisältää pullakahvit Kesälahti-Seura Tapahtuu Kesälahden museoalueella : Eli tilausta sisään osoitteessa kotipizza.fi NYT MYÖS RULLANA! TILAA VERKKOKAUPASTA KOTIPIZZA.FI Avoinna: ma–pe 6.00–22.00, la 7.00–21.00, su 8.00–22.00 Liikuntaikkuna Pesäpalloa sunnuntaina 14.7.2024 klo 17.00 Rantakenttä Poikien superpesis KiPa – AA JÄRJESTÖPALSTA Tee osoitteenmuutos kätevästi osoitteessa kotikarjala.fi RIVI-ILMOITUKSIA MYYTÄVÄNÄ Okt. Suoparsaaren kalaveden osakaskunnan RANTAKALA la 20.7.2024 klo 13.00 Suoparsaarentie 49 B Päivilän rannassa. klo 19 To 1.8. 0500 294218.. Erilaatuiset vaaralliset jätteet tulee pitää erillään toisistaan. klo 19 To 25.7. Ent. Ohjelmisto myös: www.savonkinot.fi THE BIKERIDERS K16 12 € 1 h 56 min FLY ME TO THE MOON K7 12 € 2 h 12 min Pe, La ja Ke 19.00 Suomen ensi-ilta! Su 18.00, Ma 19.00, Ti 18.00 (vain nämä esitykset!) Suomen ensi-ilta! INSIDE OUT MIELEN SOPUKOISSA 2 K7 11 € 1 h 37 min ITSE ILKIMYS 4 K7 11 € 1 h 35 min Suomeksi puhuttu: Ke 16.40, To 18.00 Suomen ensi-ilta ke 17.7. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. 90te. Vesikourut, tikkaat, lumiesteet sekä piipunhatut, myös asennettuna. alv. Kytänniemi 4–5 h+k+s+ph+at. P. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 5,67 € , sis. klo 11 kansanlaulukirkko Savutuvassa 21.7. 30 hehtaaria. La 13.7. Keskiviikko 10.7.2024 19 HUVEJA PALVELUJA TARJOTAAN POHJOIS-KARJALAN OIKEUSAPUTOIMISTO KITEE Hovintie 3 Puh. 20 henkilöä) 18€ Varaukset ja tiedustelut P. 12 kk 117,00 € . klo 19 To 11.7. RIVI-ILMOITUKSIA VUOKRATTAVANA 1h + keittiö 40 m 2 . alv. Opastus Joensuuntien varresta noin 3 km Tolosenmäen Nesteeltä. 050 344 1292. Näköislehti: Kesto 95 € /vuosi, määräaik. alv. klo 20.00–00.30 KesU • Liput 16 € Antti Ahopelto & ETIKETTI Tiistaina 23.7. 040 253 6082 Armi potoskanmyllyteatteri@gmail.com Osoite: Potoskavaarantie 47, Kitee Esitykset Ke 10.7. Paikka: Hautakankaan ja Ansolammen teiden risteys. Tervetuloa! Hoitokunta KOKOUKSIA Kasper Gröhnin sukuseuran VUOSIKOKOUS pidetään la 27.7.2024 klo 16.00 Ruokkeen Lomakylässä, Kiteen Kesälahdella. 1941 kesähaudan muistomerkille kirkkomäellä. 040-7092 765 ELOKUVAT 12.-18.7. Ruppovaaran koulu. Kari Hirvonen KUNTIEN ILMOITUKSIA Suorlahden Kalaveden osakaskunnan RANTAKALA pidetään kylän rannassa Iittalassa pe 19.7.2024 klo 18.00 alkaen. Kiteen Rajakilta ry järjestää sotahistoriallisen viikonlopun pe 12.7. klo 19 To 18.7. Laskutuslisä 3,35 € , sis. alv. P. Vappu Eskelisen Keramiikkaa ja Maija Kettusen kierrättystaidetekstiilejä. Jakeluhäiriöt p. 046 6169858. Vapaa 1.8.24. Vuokra 385 € . klo 21 Ohjaus: Maria Karhapää Tiina Markkanen Esitys kestää väliaikoineen 2 tuntia. 029 566 0920 TYÖSUORITUKSET OSTETAAN SEKALAISIA Ostetaan metsää, min. Masi Ilvesluoto p.040 159 5748”. Hp. KeKaRan iltarastit ma 15.7. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi Toimitusjohtaja-päätoimittaja Marko Torni 040 546 2057 Toimitus: Miikka Kivinen 040 684 8431 Kari Sarkkinen 040 684 8427 Mervi Venäläinen 040 684 8426 Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN 1236-4495 Ilmoitusten aikataulu Keskiviikon lehteen edellisen viikon torstaina klo 13.00 mennessä. – 14.7.2024 Kiteellä Ohjelmassa mm. P
Lauantaina käydään laskemassa seppeleet 19. Juhlaohjelmassa on kenttähartaus ja kenttäehtoollinen sekä seppeleen lasku ja kunnialaukaukset. Kaatuneiden joukossa oli myös isokyröläinen komppanianpäällikkö Kaarlo ”Kassu” Simojoki. Varaukset soittamalla tai s-postilla: Matka-Kosonen p. 13. Verkkokyselyyn vastasi 3 500 henkilöä helmikuussa 2024. TEEMANA: SAUNA KE 17.7. 145,Peltotie 1, 82500 Kitee www.konediesel.fi kiteen@konediesel.fi 0400 609 789 Avoinna: MA-PE 8.00-17.00 LA 9.00-13.00 STIHL MS 241 C-M MOOTTORISAHA 549€ (789€) RAJOITETTU ERÄ! Peltotie 1, 82500 Kitee www.konediesel.fi kiteen@konediesel.fi 0400 609 789 Avoinna: MA-PE 8.00-17.00 LA 9.00-13.00 SUOMI 420 SOUTUVENE 1445€€ KITEE Kari Sarkkinen Metsäkone paloi Kiteen rautatieaseman puunlastausalueella torstaina kello 17 jälkeen. heinäkuuta alkaneessa taistelussa kaatuneina 16 ja haavoittuneina 30 miestä. On taas aika muistaa Kuivalaisen kukkulan taistelijoita Adalmiinan Kammari Parturi-Kampaamo Kiteentie 3, Kitee 050 555 7443 nettiajanvaraus: timma.fi • Museokortin toteuttamassa Kulttuurin hyvinvointivaikutukset -kyselyssä selvitettiin, millaisia vaikutuksia kulttuurija taide-elämyksillä on hyvinvointiin. Kenkiä myös ongelmajaloille! Laatua Tyyliä Mukavuutta StyleOne NAISTENVAATTEET ITALIAN MODA tunikat, housut, paidat, mekot ja hupparitakit ILMA INEN OKUMAXS -puhdistusvaahto OKUWAX -mehiläisvaha KOTIMAINEN siivoussaippua SILMÄLASIEN JA KENKIEN PUHDISTUS KOTIMAISET MARKKINALAKUT isot tikkarit hattaraa ja muut markkinakarkit Satuvintin Lakukoju SUORAAN KUTOMOLTA! suuri valikoima erilaisia mattoja tehtaanmyymälähinnoin MATTOJA KOTIMAISTA LUONNONKOSMETIIKKAA mm. Raskaista tappioista huolimatta pataljoonan komentaja Viljo Ratia sai käskyn jatkaa hyökkäystä. heinäkuuta käydyissä taisteluissa kaatui 26 ja haavoittui 55 isokyröläistä. Ossi Pirhonen. Sankarivainajien muistoa kunnioitetaan myös kahtena seuraavana päivänä. 249,-) (norm. .. ph. 013 221 365, 040 769 8201, 040 521 0300 joensuu@matka-kosonen.fi, www.matka-kosonen.fi •ENONTEKIÖ/HETTA 6pv 30.8., hinta 695 € /hlö, 2 hh, sis. Isokyrön kunnan puheenvuoron muistomerkillä käyttää kunnallisneuvos Jaakko Pukkinen ja Kiteen kaupungin puheenvuoron sivistysjohtaja Matias Valoaho. DIGILEHTI VELOITUKSETTA LUETTAVISSA 17.7.-19.7. Kun pelastuslaitos saapui kohteeseen, metsäkone oli jo täydenpalon vaiheessa. ILMOITUSVARAUKSET Viimeistään keskiviikkoon 10.7. Tänä kesänä Kuivalaisen taistelun muistomerkille kokoonnutaan tulevana perjantaina. Koneen kuljettaja oli huomannut kopin alta nousevan savua ja poistunut ulos katsomaan tarkemmin tilannetta. perjantai klo: 9-16 KITEEN TORI TERVETULOA VIIHTYMÄÄN TORILLE! Suomen Tapahtumatrio oy (tapahtumatrio@gmail.com) SEURAA JA PYSYT KARTALLA Kimmon kengästä Kaikki huippumerkit!! Rieker, Skechers, Kuoma... Noin 95 prosenttia kyselyyn vastanneista koki taiteen ja kulttuurin vaikuttavan positiivisesti omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Isökyröläiset hyökkäsivät, kun käsky kävi. Hyökkäys vahvasti linnoittautunutta vihollista ja betonista bunkkeria vastaan osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Sammutustyöt aloitettiin välittömästi ja liekit saatiin hallintaan ja syttynyt metsäkone sammutettua. ja JR 16 muistomerkeille ja sunnuntaina tutustutaan eteläpohjalaisten sankarivainajien väliaikaisen leposijan muistomerkkiin opetusneuvos Heikki Pirisen opastuksella. ( Reitti: Joensuu – Kitee – Imatra –Lpr ->) MATKA-KOSONEN VASTUULLISEN UUTISMEDIAN TUNNISTAT TÄSTÄ NIMESTÄ. Yksi kaatuneista oli komppanianpäällikkö Osmo Helske. Henkilövahingoilta vältyttiin. 249,-) TARJOILUVAUNU CELLO TROLLEY www.k-rauta.fi Puhoksentie 3, puh. Kuljettaja huomasi koneen kopin alapuolelta nousevan liekkejä ja aloitti välittömästi alkusammutustoimenpiteet jauhesammuttimella. Alataso tarjoaa lisätilaa, pyörät helpottavat siirtelyä. Metsäkone paloi Kiteen Ratapihantiellä KITEE Jouko Väistö Ensi viikonloppuna tulee kuluneeksi tasan 83 vuotta siitä, kun isoja vähäkyröläiset nuoret miehet saivat jatkosodan alkajaisiksi rajun tulikasteen Kiteellä Kuivalaisen kukkulan taistelussa. Taistelujen hinta oli niin kova, että isokyröläiset ovat ottaneet tavakseen käydä vuosittain kunnioittamassa sankarivainajiensa muistoa Välivaarassa, mistä nuoret sotilaat taisteluihin lähtivät. mennessä AINEISTOT Viimeistään torstaihin 11.7. Jauhesammuttimesta ei ollut apua liekkien sammuttamiseen tai rajoittamiseen, joten kuljettaja soitti 112. Vähäkyrön komppania menetti 12. •SAARISELKÄ 7pv 2.9., , hinta 595 € /hlö, 2 hh Riekonlinna/Holiday Club ( Reitit: Parikkala – Kitee – Joensuu ->) •KYLPYLÄMATKAPÄRNU 6pv 16.9., hinta 545 € /hlö, 2 hh Estonia Medical Spa. pihkaja pakurivoide, käsintehdyt saippuat ja suositut FARKKULEGGINSIT Tuokkoset Oy VANHANAJAN TÄYSLIHASÄILYKKEET ”PUUTTINIKASSI” PUSSILLINEN SÄILYKKEITÄ TARJOUSHINTAAN PAHAN PÄIVÄN VARALLE Sa uvintti TEKSTI T-PAITOJA sekä hyvä valikoima KESÄHATTUJA P A PP A EI KUKAAN OSAA EI OSAA SITÄ KORJATA JOS MIESTEN JA NAISTEN NIMIKORUT SENIORIAJONEUVOT KORVAAMATON APU ITSENÄISEEN LIIKKUMISEEN JARKKO LEINIÖ TMI 050 5856738 KUKOT, LÖRTSYT, VIIPURIN RINKELIT ja muut leivonnaiset BANNA KORAT THAI FOOD VOISSA PAISTETUT MUIKUT KIVIKORUT KERÄILYKIVET HOPEAKORUT tmi Nisja laadukkaat, käsityönä valmistetut TOHA VAAPUT kilpauistelija Toni Harjun sekä KORVAKORUT PERINTEINEN LIHA-AUTO Vanhanajan palvikinkut ja makkarat PULLAT JA LEIVÄT Leipomo Nisu-Nikkarit MAGNEETTIKORUJA RAJOITETTU RAJOITETTU ERÄ! ERÄ! (norm. Välitöntä vaaraa tai uhkaa palon leviämisestä maastoon ei ollut. klo 12.00 mennessä PUH. Runko mustaksi maalattua alumiinia. Div. Mitat: 78 x 48/54 x 84cm. Kulttuurielämysten koettiin tarjoavan muun muassa monipuolisia mahdollisuuksia virkistykseen, oppimiseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen, luovuuteen, stressin lievittämiseen, rentoutumiseen sekä näkökulman laajentamiseen. Muistomerkiltä siirrytään JR 37 Tykkikomppanian muistomerkille, missä pidetään infotaulun paljastustilaisuus. Paljastuspuheen pitää everstiluutnantti evp. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 www.plussa.com KITEE Hurri Ky KITEE Alumiinirunkoinen Cello Trolley -tarjoiluvaunu on kevyt ja kestävä. 040 684 8424 tai markkinointi@kotikarjala.fi S SU UU UR RT TO OR RIIP PA AIIV VA A .. R R 12.7