Palvelujen tuottaja raportoi viikoittain jonotilanteen ja kunnan johtavalääkäri tarkistaa tietojen oikeellisuuden. Asemakaavan mukaista rakennusoikeutta on noin 4 290 k-m². Markkinaoikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen 30 vuorokauden kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä. Kaupunki lupautuu myös järjestämään latujen ajon kisojen aikana, kenttäalueiden tamppaukseen ennen kisoja sekä kutsuvierastilaisuuden kokonaisuudessaan noin 50 vieraalle kisalauantaina. Sivutieltä oli tullut henkilöauto Kiteentielle törmäten toiseen henkilöautoon. helmikuuta. Kaupunginhallitus nimesi Hannu Putkurin uudeksi edustajakseen tekniseen lautakuntaan.
Tumma auto pakeni kolaripaikalta
Viime keskiviikkona Kiteellä keskustan tuntumassa tapahtui kahden henkilöauton kolari kello 16 jälkeen. Rääkkylän kunta on antanut selvityksen ja sen mukaan yhteydensaanti ja hoitoon pääsy on Rääkkylässä koko syksyn ajan ollut erinomaisella tasolla. 721, la 718, su 1218 petri.kupiainen@k-supermarket.fi www.kupiainen.net Kiteentie 6, Kitee, puh. Kiteen kaupunki tukee kisajärjestelyjä rahallisesti 3 000 eurolla. Jonotilanne päivitetään kunnan kotisivuille 2 3 kuukauden välein, kuitenkin viimeistään lain edellyttämällä aikataululla, kunnanjohtaja Yrjö Eronen kertoo tiedotteessaan. Tuesta laaditaan kumppanuussopimus. Sivutieltä tullut auto poistui paikalta pysähtymättä ja jatkoi matkaansa keskustan suuntaan. Korttelin tontti Päätyentien ja Kuikantien välissä on sijainniltaan erittäin keskeinen ja soveltuu asuinkerrostalon rakentamiseen. Poistunut auto oli väritykseltään tumma ja auto oli ollut luminen. Markkinaoikeus katsoi päätöksessään, että Kiteen kaupunki on toiminut hankintalain vastaisesta kilpailuttaessaan terveyskeskuksen hankinnan käyttäen sekä avointa että neuvottelumenettelyä, josta syystä teknisen lautakunnan tekemä hankintapäätös on kumottu. Myös Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisesta saadaan kisojen ajaksi tiloja käyttöön. vuosikerta
Kariniemen Kananpojan
Edullisesti K-supermarketista
NYT PLUSSAT
TUPLANA!
Saat peruspisteet kaksinkertaisina
K-Supermarket Kupiaisesta kaikista ostoksistasi 29.2.2012 saakka.
MINUUTTIPIHVIT ja SISÄFILEET
n. Saamansa selvityksen perusteella aluehallintovirasto päätöksessään 2.1.2012 katsoo, että hoitoon pääsy perusterveydenhuollossa toteutuu lain edellyttämällä tavalla.
Ilman korttia 12,95 kg
8
99
kg kg
-30%
Ilman korttia ja yksittäin 2,65 pkt (4,578,55 kg)
3
50
2 pkt
Grillistä:
Porsaan
SELÄKE
Herkkutorilta:
Saarioisten
90 7
kg
Atria NAKKI ja
HERKKUJUUSTONAKKI
280 g (5,36 kg)
Valio Hyvä suomalainen ARKIJUUSTOVIIPALEET
500 g (5,98 kg) rajoitus: 2 pkt/talous
KIRJOLOHISALAATTI
Omista uuneista:
3 9
90
kg Valio
00
2 pkt
-23%
Ilman korttia 5,15 pkt (10,30 kg)
2
99
pkt
-41%
Ilman korttia ja yksittäin 1,95 pkt (6,96 kg)
Saarioinen
Fazer
VILJAISA
380 g (4,97 kg)
Ilman korttia 2,12 kpl (5,58 kg)
1
89
kpl
-10%
PIHVI- ja KANAHAMPURILAINEN
kastikkeella, 150 g (4,83 kg) rajoitus 1 erä/talous
Valiojogurtti maustetut
JOGURTIT
175200 g (1,25-1,43 kg) ei laktoositon
Etu K-Plussa-kortilla
Voimassa 11.14.1.2012
Ilman korttia ja yksittäin 1,45 kpl (9,67 kg)
1
45
2 kpl
-50%
Ilman korttia ja yksittäin 0,46 prk (2,302,63 kg)
1
00
4 prk
-45%
Panda
Bravo
VIHREÄT RYPÄLEET
Etelä-Afrikka 500 g (3,58 kg)
SUKLAALEVYT
130 g (5,38 kg) rajoitus 1 erä/talous
TÄYSMEHUT
3 hedelmää, ananas, greippi ja omena 1 l (1,29 l) ei appelsiini
JÄÄTELÖ
minttu-suklaa ja suklaabanaani 1 l (1,00 l) rajoitus 2 erää/talous
Ilman korttia 2,49 rs (4,98 kg)
1
79
rs
-28%
Ilman korttia ja yksittäin 1,40 kpl (10,77 kg)
1
40
2 kpl
-50%
Hinnat voimassa tosu 12.15.1., ellei toisin mainita.
Ilman korttia 1,69 tlk (1,69 l)
1
29
tlk
-23%
Ilman korttia ja yksittäin 1,99 pkt (1,99 l)
1
99
2 pkt
-50%
PARKKIHALLI SULJETTU KE 11.TO 12.1.
parkkihallin oven muutostöiden takia.
Taval l i sta parempi Ruok ak auppa
KUPIAINEN
Palvelemme: ark. Tapahtumapaikka oli Kiteentie 20:n kohdalla. Markkinaoikeus määräsi Kiteen kaupungin maksamaan NCC Rakennus Oy:n oikeudenkäyntikulut 7 000 euroa viivästyskorkoineen. SEPPO ESKELINEN OY
040 759 2136
Keskiviikko 11.1.2012
Koti-Karjala
N:o 3 Irtonumero 1 53. Asuntotoimisto ja Kiteen Kotitalot Oy puoltavat Päätyentie 3:n tontin hankintaa erityisasumisen tarpeisiin. Hilma ja Mikko Koistisen perikunta on jo yhteisellä päätöksellä hyväksynyt maankäyttöpäällikön tekemän tarjouksen. Hankintapäätöstä ei myöskään saa panna täytäntöön 100 000 euron sakon uhalla. Sopimus tukee kaupunkistrategiaa vahvistamalla mielikuvaa Kiteestä kaupunkina, jossa on "monipuoliset vapaa-ajanpalvelut ja viihtyisä asuinympäristö". info 0400 133 807
Kitee tukee nuorten SM-hiihtoja
Kiteen kaupunginhallitus päätti, että kaupunki antaa sekä liikuntahalli Vespelin että Hutsin koulun tilat veloituksetta Kiteen Urheilijoiden käyttöön nuorten SM-hiihtokisojen ajaksi 4. Hoitajaan saa puhelimella yhteyden ja hoidon arvioon pääsee välittömästi. Lisäksi selvitystä pyydettiin siitä, miten terveyskeskuksessa seurataan vastaanottoaikojen saatavuutta, kuinka usein on tilanteita, jolloin hoidon tarpeessa olevalle potilaalle ei ole voitu antaa vastaanottoaikaa lääkärille, miten terveyskeskuksessa toimitaan tilanteissa, joissa potilaalle ei ole antaa vastaanottoaikaa lääkärille ja kuinka usein terveyskeskus julkaisee tiedot jonotusajoista. Rääkkylän kuntaa pyydettiin antamaan selvitystä siitä, miten välitön yhteydensaanti terveyskeskuksessa toteutuu, miten yhteydensaannin toteutumista terveyskeskuksessa seurataan, ja jos yhteydensaannissa on ongelmia, mitkä asiat niitä aiheuttavat. Kiteen kaupunki tyytyy Markkinaoikeuden päätökseen.
Kitee tyytyy Markkinaoikeuden päätökseen
Markkinaoikeus on 22.12.2011 antanut päätöksen NCC Rakennus Oy:n tekemästä valituksesta koskien Kiteen terveyskeskuksen rakentamisesta tehtyä päätös-
Maakauppa pöydälle
Kaupunginjohtaja Kirsi Hämäläisen esityksestä hallitus jätti pöydälle ehdotuksen ostaa Kiteen kaupungin Päätyen kylässä sijaitsevat
Peltolan ja Siirtolan tilat yhteishinnaltaan 70 000 euroa. - 5. Poliisi pyytää poistuneen henkilöauton kuljettajaa tai silminnäkijöitä ottamaan yhteyttä poliisin palvelupäivystykseen 071 875 6500.. Valituksessaan NCC Rakennus Oy on vaatinut Kiteen teknisen lautakunnan 11.5.2011 tekemän hankintapäätöksen kumoamista. tä. 600 g 1 kg
HK SININEN LENKKI
310580 g (3,025,65 kg)
Hoitoon pääsy kunnossa Rääkkylässä
-33%
Itä-Suomen aluehallintovirasto pyysi Rääkkylän kunnan selvitystä hoitoon pääsyn toteutumisesta. Kiireettömissä tapauksissa pääsee hoitoon 12 päivän sisällä
Kysyttäväksi jää, onko lainlaatija koskaan käynyt kalassa Ja se, mihin tämmöisellä lailla pyritään. Hän kertoi avoimesti kokemuksistaan saatuaan jokin aika sitten lääkäriltään tiedon elinpäiviensä määrästä. Vaikka joku kansanedustaja luulee puheen vaikuttavan äänestäjiin. Itku oli moneen otteeseen lähellä, kun hän tilitti tuntojaan. Toinen hyvä asia on tämä matkailun ja Paksuniemen kehittäminen. Kantelu toisensa jälkeen on ollut tuomiokapitulin käsiteltävänä. Tietoisuus lopullisen rajan lähestymisestä oli aistittavissa jokaisesta lauseesta, minkä hän tuon lyhyen puheenvuoronsa aikana ehti esittää. Samoin myöhemmin tein aloitteen lasten puuhamaan perustaminen Paksuniemeen. Voisi kuvitella, että tuon iäkkään naisen tilitystä kuunnellessa monelle kuulijalle tuli mieleen oma terveys. Me ollaan Toropaisen Jussin kanssa pidetty verkkoja järvessä läpi kesän. Tie on ainakin päivisin vilkasliikenteinen ja myös illalla liikkuu asukkaita pyörätuoleillakin. Kuollut alamitta me meinataan Jussin kanssa syödä, niin kuin on syöty ennenkin. Näin kertoi isäntä. Nyt kalan käsittelyä ja syöntiaikaa vaan pitää vähän entrata.
ta sattuu verkkoon eksymään, hihkasee Jussi heh ja laskee kalan veneen viereen. MARJATTA TOLVANEN Oravisalo lemmat työntekijät kirkkoherra valitsi itse. Asia on edelleen ajankohtainen. Myös alamittoja. Hänetkin kuitenkin esimiehen ja tämän lähipiirin taholta pyrittiin julkisesti nolaamaan ja hänen ammattitaitonsa kyseenalaistettiin. ja terveyspuolen ulkopuolisen hoidettavaksi. MERJA VAITTINEN seurakuntalainen ja kahden nuoren äiti.
Näkökanta
Rääkkylän ev.lut. Onko kiloja tullut huomaamatta liikaa. Pitääkö perkeet heittää järveen vai jättää kalastuksenvalvojalle todistusaineistoksi. Tässä vaiheessa heräsi äiti-energia. Parhaassa tapauksessa meillä on hiukopala syötäväksi jo ennen kotirantaa, tuumii vanha isäntä. Iltaisin tiellä ajetaan kovaa vauhtia autorallia ja asukkaat lähistöllä kärsivät tästä jo äänenkin takia. Ei kukaan meistä nuorten huoltajista soisi lapsensa saavan osakseen epäasiallista kohtelua kenenkään siihen puuttumatta. Siinä samalla mieleen nousee helposti tukku kysymyksiä: Olenko elänyt niin, että sairaudet pysyvät loitolla. 2
Koti-Karjala
Keskiviikko 11.1.2012
Terveyttä kannattaa vaalia
Eräs vanhahko naisihminen antoi viime sunnuntain kansanradiossa paljon ajattelemisen aihetta. Yleistä on, että lain valmistelijat eivät tunne paljoakaan valmisteltavaa asiaa. Uuden kalastuslain mukaan pitää alamitta kala, olipa se kuollut tai elävä, laskea heti järveen. Eipä järin viisaalta ja helposti valvottavalta tunnu. Ne on viety joko rannalle linnuille ja muille elukoille syötäväksi tai kotiin kissalle. Median tehtävä on tiedottaa tosiasioiden pohjalta. Nämä ovat kysymyksiä, joita jokaisen olisi paikallaan aika ajoin pohtia. Olenko altistanut itseni erilaisille sairauksille tietoisesti tai tietämättäni. Erityisen paikallaan pohdinta on näin joulunajan mässäilykauden jälkeen, jolloin ollaan ka-
tumapäällä ja tehdään lupauksia tipattomasta tammikuusta, liikunnan lisäämisestä, entistä kevyempään ruokavalioon siirtymisestä...monista hyvistä asioista. He yleensä käyttävät tällöin asiantuntijoita, joita löytyy tuttavapiiristä ja vailla tärkeämpää tehtävää olevasta virkamieskunnasta. Joskus verkoissa on ollut jopa hapanneita kaloja. Ilman kirkkoneuvoston päätöstä. Ryhdytään etsimään laille laillista kiertomahdollisuutta.
*****
Uusi kalastuslaki, joka määrää kuolleen tai elävän alamittaisen kalan lasketta-
vaksi heti takaisin järveen, hermostutti naapurin vanhan, mutta edelleen vitaalisen isännän miettimään ensi kesän kalastustaan suhteessa uuteen lakiin. Kunnes seurakuntaamme tuli nuori ja vilpitön kanttori, joka halusi tehdä työtään täydellä sydämellään. Moitittavaa saattaa olla vain, kun hän kalan veteen laittaessaan sanoo; heh. Kesätorit ainakin viikonloppuisin voisi olla yksi kokeilunarvoinen asia. Silloin tein myös aloitteen Kinnulantien liikenteen rauhoittamiseksi nopeusrajoitusten tai hidasteiden avulla. Syönkö terveellistä ruokaa. Tupakkalaki siirsi tupakoijat sisätiloista kadulle. Hyvää alkanutta vuotta kaikille rääkkyläläisille. Äkilliset muutokset synnyttävät kansan parissa vastarinnan. Niitä oli jäljellä enää kolmen kuukauden verran. Minä soutajan paikalta nappaan sen vedestä. Saimme myös muodollisesti epäpätevän, mutta sydämellään työtään tekevän diakonin. Olenko muistanut pitää fyysisestä ja henkisestä kunnostani huolta, vai onko kunto päässyt
huomaamatta rapistumaan. Lenkkeilijöitä myös. Saako hän niitä veneessä puhdistaa, suolata ja syödä. Niin me on tehty ilman moista lakiakin. Entä juomatottumukset; onko ottaminen pysynyt kohtuuden rajoissa, vai onko kohtuuden raja tullut ylitettyä jo aikoja sitten ja elimistö on alkanut antautua omassa puolustustaistelussaan. Olimme jo tuudittautuneet siihen, että näin tulee jatkumaan kirkkoherramme eläköitymiseen asti. Ei ainakaan meidän ruokatalouden kannalta, totesi vanha isäntä. Nämä hyvät lupaukset olisi syytä pitää mielessä ympäri vuoden. Jos kuollut alamit-. Riippuu siitä miten ovat verkkoon tarttuneet. Toropaisen Jussi menettelee uuden lain mukaan. Päinvastoin pakenemalla uutiskameraa hän seurakunnan rauhoittelemisen sijasta antoi vain lisäpontta asialle. seurakunnassa on jo vuosien ajan vallinnut "hajota ja hallitse" periaate. Siihen aikaan asioihin ei otettu juuri kantaa ja valtuustokollegat naureskelivat, ettei tuollainen täällä kannata. Elävä alamitta me lasketaan takaisin järveen. Jo tutkimusvaiheessa vietiin läski ja voi pois ruokapöydästä. Monesti laki jo syntyessään on niin epäselvä, että sitä joudutaan korjailemaan hallituksen asetuksilla. Nyt odottelemme rauhassa kapitulin vastausta. Kuolleita niissä on alvariinsa. Hän ei osannut lääkärin puheille mennessään aavistaa, mitä perusteelliset tutkimustulokset paljastivat; sairaus oli edennyt vaiheeseen, jossa mitään ei ollut enää tehtävissä. Ovatko ruokailutottumukseni ylipäänsä sellaisia kuin niiden pitäisi olla. Kesätoimittaja
*****
Jussi perätuhdolta kokee verkot. Tämä tien rauhoitus pitäisi hoitaa jollakin tavalla. Kirkkoherra itse ei ole missään vaiheessa kiistänyt häneen kohdistuneita syytöksiä ahdistelusta, juopottelusta, kiroilusta ym. Puhdistan ja jäykkäsuolaan kalan, niin kuin olemme tehneet ennenkin pitemmillä kalareissuilla. Huomioitavaa on, että mo-
Lailla pyritään yleensä ohjaamaan, rajoittamaan tai lopettamaan joku asia tai käytäntö. Toivoisin, että nuo Paksuniemen kehittämistoimenpiteet tutkittaisiin nyt, kun työryhmä aloittaa asioiden kehittämisen. Selvitettäväksi jää, saako vanha isäntä käsillään pyytää järvestä kuolleita kaloja. Ohjelmasta sai käsityksen, että tieto vakavasta sairaudesta oli tullut yllätyksenä. Työntekijöiden ja luottamushenkilöiden vaihtuvuus on ollut suuri, viisaampi on aina väistynyt. Kalafileelle riittää parin tunnin jäykkäsuolaus. Paljon aikaa ja vaivaa aiheuttanut lainmuutos viedään ministerin ja hallituksen kautta eduskunnan hyväksyttäväksi. Muistaakseni niitä ei tarpeeksi tutkittu eikä ainakaan molempia tuotu edes valtuustoon, kuten aloitteet yleensä tuodaan vuosittain. Tällä parran pärinällä ei ole mitään merkitystä. Selvitettäväksi jää, miten lain valvoja suhtautuu edellä esitettyyn tapaukseen. Näyttää olevan oikean suuntainen asia: Palvelut pelaavat hyvin, lääkäriin pääsee nopeasti ja ikäihmiset saavat hyvää hoitoa, kuten muutkin kuntalaiset. Yhtään kuollutta saati hapannutta kalaa emme ole koskaan järveen takaisin laittaneet. Ollessani kunnanvaltuutettuna tein aloitteen laivamatkailun aloittamisesta Joensuu Rääkkylä välillä ja risteilyjä lähivesillä. Suunnattoman alkuihastuksen jälkeen hänkin joutui esimiehensä silmätikuksi. Siellä lakia saatetaan haukkua ja kiittää. Siitä ei kalalaki sano mitään. Hyvä terveys on lahja, jota kannattaa vaalia vuoden jokaisena päivänä, muulloinkin kuin lupaustentekohetkellä.
Ajatuksia Rääkkylästä
Tulipahan mieleeni muutama ajatus näin vuoden vaihtuessa entisistä ja nykyisistä asioista meidän "koto-Rääkkylästä." Rääkkylän nykyiset päättäjät ja kuntalaivan päämiehet ottivat aimo harppauksen päättäessään antaa sos. Muistetaan miten kieltolaki synnytti salakaupan
Äärilaidoilla vellovia tunteita ja rajuja tunteenpurkauksia sisältävä teksti vaatii nuorilta näyttelijöiltä paneutumista. Lukioteatteri on ilmaisutaidon ryhmä, jota ohjaa teatteriohjaaja Tarja Jänis. Koti-Karjala Koti-Karjala
Upouusi Kiteen Lukioteatteri valmistautuu tukka putkella ensimmäiseen ensi-iltaansa. En koe ainoana poikana olemista minään erikoisena asiana; hyvin on sujunut ja hyvin se silloinkin sujuisi, vaikka kaikki olisivat poikiakin, vakuuttaa Severi.
Uusi ryhmä
Kiteen Lukioteatteri on tässä ensimmäisessä tuotannossaan tarttunut vakaviin aiheisiin ja sitä kautta tarkastelee elämän mukanaan tuomia vaatimuksia, tekojen seurauksia. Aladár Bayer/ Tarja Jänis
Inari löydetään elottomana. Inari on jostain syystä kuollut ja murhaa selvitetään tarinan edetessä. Minun tehtäväni ohjaajana on saada näyttelijöistä enemmän irti, kuin he tietävät itsessään olevan, Tarja Jänis toteaa. Poliisin selvittäessä tapahtunutta rikosta aukeaa kokonaisuus, ihmisten väliset suhteet, kauna ja heikkous. Rooli on tietyissä kohdissa helppo, ja sitten taas toisissa kohtauksissa täytyy tehdä paljon sellaista, mitä ei normaalisti tekisi, Inarin osaa vetävä Riina Havurinne sanoo. Mikä johti tähän onnettomaan asianlaitaan. Työn alla on Maija Kannisen käsikirjoittama Siivettömätnäytelmä, joka on hurja kuvaus nuorten tanssikoululaisten elämästä.
Kiteen, Tohmajärven, Rääkkylän ja Kesälahden puolueeton paikallislehti. Murhasiko tytön kaikkein ilmeisin epäilty?
tä, joka on täysin päinvastainen kuin sinä itse, koska siihen voi heittäytyä, eikä siihen tule sitten vahingossa omaa itseään niin helposti, Heli analysoi rooliaan. Tehtyä ei saa tekemättömäksi ja peilikuvasta katsoo armottomasti tekijän kasvot.
Heli, Severi ja Hilla ovat pelottavan vakuuttavia.
tanssikoulun johtaja Hannu. Osa on vaikea, mutta toisaalta on helppo esittää ihmis-
Vähän pitäisi opettaa tätä näyttelijäntyötäkin: ilmaisua, puhumista riittävän kovaa... Nuoren Inarin rakkaus pahamaineiseen nuorisorikolliseen tuo pientä lohtua kovaan arkeen ja vaatimuksiin ikuisesta onnistumisesta. Mikä on sattumaa, mikä tarkoituksellista vai onko vain kohtalon ivaa, että käy niin kuin käy. Tarina on siinä mielessä mielenkiintoinen, että siinä lähdetään asiaa purkamaan takaperin; ensin tapahtuu jotakin ja sitten ruvetaan tarkkailemaan, mitkä olivat syyt ja seuraukset. Pahaa ja ilkeää Inarin äitiä esittää Heli Palviainen välillä selkäpiitä karmivasti. Puvustusta ja lavastusta varten on perustettu myös oma työryhmä, joka toimii Lukion kuvaamataidon opettaja Minna Vatasen johdolla. Näyttelijätär vakuuttaa olevansa toisenlainen elämässään lavan ulkopuolella. Siivettömät-näytelmän ensi-ilta on keskiviikkona 18.1.2 012 Kiteesalissa. Päätoimittaja Jouko Väistö.
Uusi teatteriryhmä aloittaa vakavin aihein
Kiteen Lukioteatteri valmistautuu Siivettömät-näytelmään
Siivettömät-näytelmän keskiössä ovat sisarukset Inari ja IIsa sekä heidän suhteensa väkivaltaiseen äitiinsä. Tämä ryhmä on minulle uusi, en tunne kuin osan entuudestaan, Tarja sanoo. Eniten joutuu kiinnittämään huomiota siihen, kun välillä naurattaa ja välillä itkettää - ja sitten turhautuu, kun ei mene hyvin. Inari on tosi lahjakas tanssija ja muut tanssikoulussa olevat tytöt ovat hänelle siitä kateellisia, Inarin siskoa Liisaa esittävä Carita Hiltunen purkaa juonta. Ryhmän saaminen sellaiseen tilaan, että se tekee yhdessä hyvää työtä, vaatii paljon hommaa.
Rajuja purkauksia
Tyttövaltainen teatteriseurue on ottanut vastaan haastavan tehtävän. Tanssi sujuu joten kuten, mutta onneksi tässä ei sitä taitoa paljon tarvita, Severi kertoo. Ryhmän ainoa mies, Severi Ollikainen, on kaksoisroolissa: nuorisorikollinen Jaba ja
Lukioteatterilaiset vasemmalta: ohjaaja Tarja Jänis, Heli Parviainen, Severi Ollikainen, Riina Havurinne, Ilona Anttila, Emma Alhainen, Carita Hiltunen, Anne-Mari Alhainen, Hilla Parkkonen, Karoliina Leinonen, Kati Karppanen.. En voisi ikinä kuvitella tuollaista...olen itse kaikkea muuta kuin väkivaltainen ihminen! Minä olen näytelmässä se erinomaisen ihana, rakastava äiti, Heli kuvailee osaansa sarkastisesti. Perusasioita joudutaan käymään aika paljon läpi, ohjaaja tiivistää. Tanssikoulun sisäiset jännitteet, perheen painostava ilmapiiri, kateus ja toisaalta lahjakkuus johtavat tapahtumasarjaan, joka aukeaa katsojille käänteisessä järjestyksessä. Tavoitteena on, että jatkossa Lukioteatteri valmistaa joka syksy uuden haasteellisen produktion
Messut pidetään srk-kodin puolella. Pia on nyt 44-vuotias. Saattaa olla, että liityn siihenkin. luokkalaisten poikien sähly liikuntahallilla. To 19.1. alkavalla viikolla. Pe klo 15.3016.30 4.-6. Klo 18.30 perhelentopallo srk. Tykkään yhteisöllisestä elämästä. diakoniatyöntekijä Jonna Neuvosen tehtävään siunaaminen. Työhaastattelussa käydessäni huomasin, että täällä on leppoisa fiilis. 11 Sanan äärellä, Pentti Impivaara. Klo 16.45 kaiken kansan jumppa srk.keskuksessa. Su 15.1. ti klo 1718. Rauhanyhdistyksen lähetysseurat srk-talossa klo 18.30. Kiitos Kiteen tehostetulle kotihoidolle.
PÄIVÄN SANA
Herra onmeidän kilpemme, Israelin Pyhä meidän kuninkaamme! Ps. 9 Aamurukous. Sain sen atraimella ollessani kerran tuulastamassa, intohimoinen kalamies Pia Kangas kertoo ja näyttää käsillään, miten pitkä hauki oli.
Virkaan siunaus helmikuun alussa
Pia siunataan virkaansa helmikuun 5. Ti 17.1. Pe 13.1. Messun jälkeen kirkkokahvit srk.keskuksessa. 19 Rukousilta.
kotikarjala.fi
To 12.1. Tänne oli hyvä tulla, Pia hymyilee. Muuna aikana tavoittaa parhaiten puhelimitse 050-3019 959. Nuisku la 14.1. hurskainen@evl.fi Kuollut: Sirkka Onerva Annikki Lehtomaa s. Lauantaina: Sakari, Saku, ort. Maaseudulla ihminen on toiselle ihmiselle ihminen. Kuvaan mielelläni luontokohteita. klo 10 messu kirkossa, saarnaa Hiltunen, lit. klo 13 Suorlahden srk.piiri Aini Holopaisella, Lepolahdentie 35 B, Hiltunen. Jos siihen innostuu, siihen saa menemään paljon aikaa ja rahaa. Messu Kemien srk-talossa klo 10, Lappalainen, Hap-
Tohmajärvi
Ke 11.1. Sain kuulla, että Kiteelläkin on kamerakerho. Jokaisen tulisi myös arvostaa itseään, osata hyvällä tavalla rakastaa itseään. Virasto yleensä auki mape klo 912, p. aloittanut diakonian viransijaisena. Hänen intohimonsa ovat valokuvaus ja kalastaminen. - 4. Hyvää talvipäivän jatkoa!
Pertti Juhani TORNI
16.6.1951 Kitee 19.12.2011 P-KKS Kaipauksella muistaen Anna-Katri ja Ville Henna, Kasper, Mirella ja Peppi äiti sisaret ja veljet perheineen sukulaiset ja ystävät työtoverit Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään. Klo 15 kirkossa 80-vuotiaan Kiteen kirkkokuoron iltapäivämusiikki. Olen huomannut, että täällä seurakunnan työntekijät osaavat tehdä kaikkea. klo 15.30 nuortentilassa. perhekerho srk-talossa, päiväkerhotiloissa klo 9.3011. Perhekerho srk-talossa klo 9.3011. Valokuvaus on loputon suo. Pesosella, Maljakiventie 8. Ke 18.1. Nuorisotyö ja varhaisnuorisotyö: Kerhot alkavat jälleen viikolla 2: Ma klo 16.0017.30 nuorten sähly liikuntahallilla. Nuorisotyöntekijät: Hannu Heikkinen p. Nytkin pilkkireppu ja kaira odottavat, milloin pääsisin jäälle. Rukouksen ilta Kemien srk-talossa klo 19, Lappalainen. Myös työyhteisö on ottanut minut hyvin vastaan. To klo 16.3017.30 alakouluikäisten liikuntakerho Riikolan koululla. Lämmin kiitos muistamisesta. Uusi työ asettaa uusia haasteita; ne hän sanoo ottavansa nöyränä vastaan.
"Liikun aina kameran kanssa"
Pia on hyvin positiivinen luonne, joka pyrkii näkemään hyvää kaikkein pahimmissakin asioissa. Tiedoksi: Värtsilän kirkon kirkkosali on poissa käytöstä 12.12.201131.3.2012. Klo 18 Muljula-Piimäjärven srk.piiri Ilvosella, Piimäjärventie 75, Hiltunen. Klo 13 orpokotipiiri Isossa pappilassa, mukana Mirva Lehtinen. Klo 13 Säynejärven srk.piiri Arja ja Tatu Perttulalla, Lehtinen. Diakoniatyö tarvitsee asiakkaalleen pyykinpesukonetta. Jumalanpalvelus Kemien srk-talossa klo 10 (175, 342:1,4, 367, 164:1-, 339:1-2, 338), Lappalainen, Ahvensalmi. 0400-967 601, www. Hän on ollut pitkään seurakuntatyössä mukana, mutta diakonin virassa nyt ensimmäistä kertaa. Vanhemman väen iltapäivä Kemien srk-talossa klo 1214.30. Pyhimyksiä-keskustelusarja alkaa Vienon kammarissa klo 17. Täällä välitetään toisista ihmisistä toisella tavalla kuin suurissa kaupungeissa. Ke klo 16.0017.00 1. Gröhn-Dimov. tammikuuta 2012
Aurinko nousi tänään klo 9.13 ja laskee klo 15.02. tohmajarvenseurakunta.fi Kuolleita: Lahja Maria Niemi 89 v.
NIMIPÄIVÄT
Keskiviikkona: Kari, Karri, ort. keskuksella: Yläkoululaiset ma klo 15.3016.30. On hyvä tunne, ettei ole yksin, ja asiat hoidetaan porukalla, hän toteaa.
Pia haluaa auttaa ihmisiä, olla vierelläkulkija. 11 Jumalanpalvelus, Paavo Hakala. Minun isäni on kova kalamies ja häneltä olen perinyt samat geenit. Su 15.1. 89:19.
alkavat ma 9.1. luokk. 18 Varkki-ilta. Pe 13.1. Täällä on aivan ihanat kalavedet. Su 15.1. fi, erityisnuorisotyö Kirsi Hurskainen p. Klo 18 ilosanomapiiri srk. Klo 18 kaiken kansan jumppa srk. Henkilökohtaisesti hänet tavoittaa varmimmin maanantaisin vi-
rastolta kello 10-12 välisenä aikana, mutta työpuhelimella muulloinkin. Jonna Neuvonen on 2.1. To 19.1. Kun hän valmistui Diakista Pieksämäeltä diakoniksi, oli Kesälahti ainoa paikka, minne hän haki. Klo 18.30 raamattupiiri Pirkko Ahosella Heinoniemessä, Kurkola. 040-7391885 mervi.kekale@evl. Klo 18 nuorten aikuisten (20-35 v.) ilta teen ja sanan merkeissä seurakuntakeskuksen Peräkammarissa. Ti klo 15.0017.00 5.-7.luokkalaisten tyttöjen kerho Pysäkillä. Päiväkerhotyö: päiväkerhot
En juhli
PAULI HEINONEN Suorlahti
En juhli
VESA RINKINEN Akkala, Tohmajärvi
Palomäentie 9, Kitee www.kiteenvapaasrk.net To 12.1. Diakoniatyö: Diakoniatoimisto avoinna ma, ti ja to klo 911. 4
Koti-Karjala
Rakkaamme
Keskiviikko 11.1.2012
11. Tilaisuuteen voi tuoda omia esirukousaiheita. Klo 13 rukouspiiri Tyyne Savolaisella, Harjuntie 7 F 40. klo 12 Haarajärven srk.piiri Veikko Pölösellä, Kekäle. keskuksessa. klo 13 Loukunvaaran srk.piiri Salme ja Heikki Pirisellä Pokentie 10, Lehtinen. Kurkola. klo 8 aamurukous-
Kitee
piiri srk.keskuksessa. klo 12 Juurikan srk. Su 22.1. (esirukousaiheita voi jättää myös srk:n nettisivulle ks. Ke 18.1. Hän on viimeiset 24 vuotta asunut Tampereella. Sen jälkeen voi antaa arvon myös toiselle, hän pohtii.. Nuorisotyö: Sählykerhot srk. klo 16.00 nuortentilassa, Isoskoulutus to 19.1. Jo ensimmäistä kertaa Kesälahdella käydessään hän koki paikkakunnan kotoiseksi. Minut on kuulemma viety jäälle ennenkuin opin kävelemäänkään. En itsekään nauti olla kuvattavana. Tallentakaa menneet parhaat muistot, muiden olla antakaa, kuin vielä voimissain, te minut muistakaa. luokkalaisten poikien sähly liikuntahallilla. 4.-6. Kurkola, kantt. ke klo 15.3016.30. Niina, Aatto, Aatos, Benjamin.
Olipa onni, että olen aikanaan syntynyt, en olisi muuten voinut viettää ikimuistettavaa 50-vuotispäivää.
Sydämellinen kiitos muistamisesta.
ARI HURSKAINEN ponen, Mattila. Alustus "Kirkon pyhät naiset ja miehet", Lappalainen. Teo, Mikael, Miihkali, Mikko. Liityin jo Joensuun kamerakerhoon, kun siellä on ystäviä. Romolan nuorisokahvila yläkoululaisille ja sitä vanhemmille tiistaisin klo 1518 ja perjantaisin klo 1823. Klo 18.30 perhelentopallo srk.keskuksessa. Siihen saa jokainen tottua, että liikun aina kameran kanssa. Erityisnuorisotyöohjaaja Kirsi Hurskaisen ja vs. Muikku on ehdoton ykköskala, Pia nauraa heläyttää.
Suurin saamani kala on kolmekiloinen hauki. Hänestä jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin on. klo 14.00 nuortentilassa, Draamaryhmä la 14.1. To 12.1. piiri Pirkko ja Niilo Toropaisella, Kurkola. 18.30 Teeilta. Ihmisiä en kuvaa ilman lupaa. Yhteyshlö Sanna Rouvinen 0407391931. keskuksessa. 1.-3 luokk. klo 9.30 raamattupiiri srk.keskuksessa. To 12.1. päivänä jumalanpalveluksen yhteydessä. Pe 13.1. Su 15.1. luokk. Tykkään myös syödä kalaa. 13 Naisten keskustelupiiri, 18 Miesten piiri V. Hän on puhelias ja seurallinen, mutta tykkää olla myös hiljaa, varsinkin jos pääsee tulille tai järvelle. Kaikkein ihanin kalastusmuoto on talvella pilkkiminen. keskuksen Peräkammarissa. Tatjana, Tanja, Taina, Martti, Sauvo. Torstaina: Toini, ort. Minulla on aina ollut kaipuu myös maalle. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, saarnaa ja lit. Tervetuloa! Su 22.1. Ti 17.1. maanantaisin klo 1417. Junnu-Romola 4.-6. Raekorpi 82 v, Kerttu Tiainen 81 v, Pertti Juhani Torni 60 v, Aimo Ilmari Matikainen 88 v, Väinö Kalevi Matikainen 76 v.
Kesälahden uusi diakoni Pia Kangas:
Jokin on aina vetänyt Karjalaan
Vuoden alusta Kesälahden seurakunnan diakonina aloitti Pia Kangas. Vaikka hänellä ei ole minkäänlaisia siteitä eikä juuria täälläpäin, niin jokin kuitenkin on aina vetänyt Karjalaan.
Ollessaan viikon Kolilla, hän tiesi tulleensa kotiin. silti teidän olen, lähellenne jään. 18.30 Rukousilta. Tervetuloa!
www.kitee.helluntaiseurakunta.fi
To 12.1. Pe 13.1. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. klo 18.30 Närsäkkälän srk.piiri Eila ja Eino Wetterstrandilla, Lehtinen. Perjantaina: Nuutti, ort. Jermi, Tarvo, Ele, Arho. 040-7391884 hannu.heikkinen@evl.fi, Mervi Kekäle p. Tässä vaiheessa lähden tutustumaan seurakuntaan ja kartoittamaan, mitkä ovat seurakunnan ja seurakuntalaisten tarpeet, minkälaisissa ympäristöissä ihmiset elää.
Tykkään tehdä työtä ihmisten parissa. 050-3633844 kirsi. osoite alhaalla). Ma 16.1
Metsätalouden veroilmoitus pitää antaa viimeistään keskiviikkona 29.2.2012. Jos verotusyhtymälle syntyy tappio, verottaja jakaa tappion automaattisesti yhtymän osakkaiden verotuksessa vähennettäväksi pääomatuloista. Palviaisen mukaan viiriä ei ole koko puolueen historian aikana myönnetty kuin 76 kappaletta eli Jaakon viiri on järjestyksessä vasta 77. Toisella kierroksella, jolla vastakkain olivat Tarja Halonen ja Sauli Niinistö, äänestämässä kävi jopa enemmän äänioikeutettuja kuin ensimmäisellä kierroksella. SAK:lla on käytössä kolme soppatykkiä, joita senioriporukka pyörittää, tarkensi Seppo Eskelinen, PohjoisKarjalan Sosialidemokraattisen piirin toiminnanjohtaja, joka oli myös paikalla ihmisten kanssa juttelemassa. Varsinaiseen vaalipäivään on aikaa alle kaksi viikkoa. Kuusi vuotta sitten äänestysaktiivisuus oli ensimmäisellä kierroksella hieman yli 70 %. Kansanedustaja Kokko li-
säsi Jaakko ansiolistaan myös kolme ehdokkuutta eduskuntavaaleissa. Hän muistutti tulevista kuntavaaleista ja ke-
hotti Jaakkoa asettumaan ehdokkaaksi.. Vähennyskelpoisia menoja ovat esimerkiksi metsätalouden vakuutusmaksut, metsänhoitomaksu, poistot metsätalouskoneista ja metsätalouteen kohdistuvien lainojen korot. Mikäli ensimmäisellä kierroksella ei tälläkään kertaa kukaan ehdokkaista saa yli puolta hyväksytyistä äänistä, ratkeaa Suomen tasavallan presidentti kaksi viikkoa myöhemmin, jolloin vastakkain ovat kaksi ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saanutta ehdokasta.
Kiteeläinen rajajääkäri Lauri Pirinen sai kunniakirjan Kiteen Rajakillan ainaisjäsenyydestä. Paavo
puuttui, mutta muuta juttuseuraa paikalle tulleille kyllä löytyi. Myös verotusyhtymät merkitsevät menot veroilmoitukseen. Puolueviirin myöntämisperusteet ovat seuraavat: Ensinnäkin Jaakko Uuksulainen on yksi puolueemme pitkäaikaisimpia jäseniä. Ellei pääomatuloja ole tai ne eivät riitä metsätalouden tappion vähentämiseen, ylimenevä osa vähennetään alijäämähyvityksenä ansiotulojen verosta säädettyjen enimmäismäärien puitteissa. Samassa tallissa on hernekeitot aamulla keitetty,
keittäminen alkoi kello kuusi, esitteli Kiteellä soppakauhan varressa ollut Lemettinen. Tämän jälkeen pestään tykit ja jatketaan ensi viikolla. Jos metsätalouden menot ovat tuloja suuremmat, syntyy metsätalouden tappio, joka vähennetään metsänomistajan samana vuonna saamista muista pääomatuloista. Georg Rosbäck Veronmaksajat www.veronmaksajat.fi
Jaakko Uuksulainen sai arvostetun Perussuomalaisten puolueviirin tunnustukseksi pitkäaikaisesta ja ansioituneesta urastaan puolueen jäsenenä. Ja neljänneksi hän on toi-
Viikon verovinkki
Metsänomistaja muista vähentää metsätalouden menot maksuvuonna
Puun myyntitulon verotuksessa metsää omistava yksityishenkilö vähentää metsätalouden menot maksuvuoden verotuksessa. Toiseksi hän on toiminut yhtäjaksoisesti Kesälahden kunnanvaltuutettunsa peräti 43 vuotta. Verohyöty on tässä tilanteessa sama kuin, jos menot olisi vähennetty puun myynnistä saadusta tulosta. Tästä jättöajankohdasta on kuitenkin kaksi poikkeusta: Jos et ole alkutuottajana arvonlisäverovelvollinen, voit antaa metsätalouden veroilmoituksen esitäytetyn veroilmoituksen palauttamisen yhteydessä. Hän tähdensi, ettei viiriä voi ostaa rahalla, vaan se myönnetään vain ja ainoastaan pitkäaikaisille ja ansioituneille puolueen jäsenille. Rajajääkärikomppanian päällikkö kapteeni Janne Laukkanen ilmoitti kotiutettavien varusmiesten joukot vuoden 2012 alusta Pohjois-Karjalan rajavartioston komentajana aloittaneelle eversti Olli Lampiselle, joka kiitosten ja onnittelujen kera lähetti kotiutuvat reserviin.
Rääkkylän Petteri Pakarinen ja Kiteen Esa Lahtela vaihtoivat kuulumisia soppatykin edustalla.
Lipposen vaalikiertueen soppatykkitapahtuma Kiteellä ja Tohmajärvellä
Myö tulttiin ihan sitä varten tänne kuuntelemmaan. Jo pelkästään soppatykin äärellä ahkeroi kolme miestä Joensuusta: Juhani Muikku, Osmo Lihavainen ja Reijo Lemettinen. Palautuspäivä on merkitty verolomakkeelle: se on joko tiistaina 8.5.2012 tai tiistaina 15.5.2012. Tilaisuudessa palkittiin erinomaisesti varusmiespalveluksensa suorittaneita, heidän joukossaan oli myös kiteeläisiä varusmiehiä. Hernesoppa näytti maistuvan ja samalla kuulumiset vaihtuivat niin joensuulaisten, kiteeläisten kuin naapurikuntalaistenkin kanssa. Paikalla oli myös muita Pohjois-Karjalan Sosialidemokraattisen piirin aktiivisia toimijoita. Vaikka metsästä ei olisikaan ollut vuonna 2011 lainkaan tuloja, menot merkitään metsätalouden verolomakkeelle. Keskiviikko 11.1.2012
Koti-Karjala
5
Laurille Rajakillan ainaisjäsenyys
Pohjois-Karjalan Rajavartiostossa Onttolassa vietettiin viime torstaina tammi-heinäkuussa palveluksensa aloittaneiden varusmiesjohtajien ja rajajääkäreiden kotiuttamistilaisuutta. Ei lehti-ilmoituksessa Lipposen läsnäoloa luvattu, mutta moni paikalle saapuneista oli niin kuitenkin olettanut.
Missä on Paavo?
Paavo itse on toisaalla. Ois ollut Paavon kanssa mukava muutama sana rupatella, kuului useammasta suusta Pohjois-Karjalan Sosialidemokraattien toteuttamassa presidentinvaalien soppatykkitapahtumassa Kiteellä. Kolmanneksi Uuksulainen on ensimmäinen Perussuomalaisten kunnanhallituksen puheenjohtaja. Viirin luovuttivat kansanedustaja Osmo Kokko, vasemmalla, ja Kesälahden paikallisosaston puheenjohtaja Sami Palviainen.
minut yhtäjaksoisesti 32 vuotta kuntamme kirkkovaltuustossa, Palviainen sanoi. Minä edustan täällä Paavoa, vastasi presidenttiehdokas Paavo Lipposen läsnäoloa kaivanneille Kiteen oma mies, Esa Lahtela. Toinen poikkeus koskee ammatin- tai liikkeenharjoittajia, jotka voivat jättää metsätalouden veroilmoituksen yhdessä muiden tuloveroilmoitustensa kanssa maanantaina 2.4.2012. Viirin luovuttivat Jaakolle Kesälahden paikallisosaston puheenjohtaja Sami Palviainen ja kansanedustaja Osmo Kokko viime lauantaina Karjalan Kievarissa pidettyjen Jaakon syntymäpäivien yhteydessä. Kiteen Rajakillan ainaisjäsenyydestä kertova kunniakirja luovutettiin varusmiespalveluksessa hyvin menestyneelle kiteeläiselle rajajääkärille Lauri Eemil Mikael Piriselle. Tohmajärvellä oli aamulla yksi soppatykki ja tämä on jo toinen. Presidentinvaalien ennakkoäänestys käynnistyi tänään. Kunniakirjan luovuttajina killan puheenjohtaja Kalervo Rinne ja sihteeri Olavi Lautamäki, vasemmalla.
Jaakko Uuksulaiselle Perussuomalaisten puolueviiri
Perussuomalaisten puolueen johto on myöntänyt kesälahtelaiselle Jaakko Uuksulaiselle pöytästandaarin eli Perussuomalaisten puolueen puolueviirin
Kun olen täällä, käyn kaupoissa, kävelemässä ja Kiteellä uimahallissa. Valtionrajarikoksen osalta tutkinta on päätetty. Tai varausta voi muuttaa sitä kautta. Pintaremonttia talossa. Jyväskylän ja Tohmajärven väli onkin tullut hyvin tutuksi Tohmajärveltä lähtöisin olevalle Kuroselle.
Yrittäjyys on elämäntapa, sanoo Minimotellin omistaja Esa Kuronen.
Edullista majoitusta
Motellia varten huoneet ovat kutakuinkin alkuperäisessä kunnossa verotoimiston, poliisin ja työvoimatoimiston jäljiltä. Mies kertoi tulleensa Suomeen tapaamaan Suomessa opiskelemassa olevaa tytärtään. 013-411 636, 040 735 5470
Valmistuneita
Elina Kinnunen Tohmajärveltä valmistui jouluviikolla kulttuurituottajaksi Mikkelin Ammattikorkeakoulusta. Tästä syystä mies vältteli maahantulotarkastusta tässä myös onnistuen. 6
Koti-Karjala
Keskiviikko 11.1.2012
A0 L E 50%
PALJON KEHYKSIÄ
euroa
MAKSAT VAIN LINSSIT JA TARKASTUKSEN
MUUT KEHYKSET JA AURINKOLASIT Vapaita silmälääkäriaikoja. Vierasta työvoimaa Kurosella on vain yksi. Epäillystä ulkomaalaisrikkomuksesta miehelle annettiin rangaistusvaatimusilmoitus.
Yrittäjä Kuronen vierellään Olga, joka on motellin vakioasiakas.
Tohmajärven pojan idea pelaa
Esan Motelli toiminut vuoden
Tohmajärvellä toimiva Minimotel on tarjonnut majoitusta matkalaisille jo vuoden ajan. Kuljen sen aina liftaamalla, hän kertoo hyvällä suomen kielellä. Motellin myötä juoksee nyt myös mies, sillä hänen perheensä asuu Jyväskylässä. Pohjois-Karjalan rajavartiosto käännytti miehen Venäjälle 5.1.2012 ja on tutkinut tapausta epäiltynä valtiorajarikoksena ja ulkomaalaisrikkomuksena. Kolme neljästä majoittujasta on venäläisiä. Reilumpaa aamiaista saa tilaamalla. Hän kertoo asuneensa Tohmajärvellä kolme ja puoli vuotta ja muuttaneensa 9,5 vuotta sitten takaisin Venäjälle. Ikävöin tänne kuitenkin ja nyt kun on hyvä majoituspaikka, niin käyn usein. Sihteerinä toimii Risto Soininen ja taloudenhoitajana Sirkka-Liisa Mikkonen. Tämä on nyt sellainen yhden tähden edullinen majoituspaikka. Koira jäi junan alle noin kilometri Kesälahden asemalta etelään päin. Hallitukseen kuuluvat lisäksi Oiva Makkonen, Elvi Eronen, Irma Nykänen, Sanelma Iittiläinen ja Kaija Saastamoinen. Huoneet ovat siistejä ja tilavia. Ensimmäinen toimintavuosi täyttyi 27. joulukuuta. Näin vuodenvaihteessa on kiireisintä. valitsi kuluvalle kaudelle puheehjohtajaksi Vesa Parviaisen ja varalle Kauko Väkeväisen. Alkoholi oli ainakin osittain syynä siihen, miksi hän tuli maahan ilman viisumia ja miksi ei ilmoittautunut rajatarkastuksessa. Lämpimät Onnittelut!
Karhukoira jäi junan alle Kesälahdella
Junan henkilökunta ilmoitti hätäkeskukseen junan alle jääneestä karhukoirasta. Mies oli kiinniotettuna rikoksesta epäiltynä 4.1.5.1.2012. Motellilla on välitön tunnelma, kahvia ja teetä pikkupurtavineen on tarjolla koko ajan asukkaille itsepalveluna. Muina aikoina joskus kaikki huoneet ovat varattuja, mutta on niitäkin öitä, ettei ole ketään, yrittäjä kertoo. OPTIKKO- JA SILMÄLÄÄKÄRIPALVELUT
OPTIKKO RÖNKKÖNEN
Kiteentie 3, 82500 Kitee, p. Varaukset hoituvat pääasiassa netissä olevan kansainvälisen varausjärjestelmän kautta. Mitään ongelmia ei vuoden aikana ole ollut, sanoo Kuronen.
Tutuksi tullut
Käyn Tohmajärvellä kahdesta neljään kertaan kuukaudessa, sanoo motellin edustalta tavoitettu Olga. Johtokunnassa ovat lisäksi Heimo Torni, Simo Parkkonen, Tenho Pakarinen, Erkki Kinnunen ja Raimo Timonen.
En oikein ymmärrä sitä, että hienoja kiinteistöjä pidetään tyhjillään, yrittäjä Esa Kuronen sanoo. Olin kielikurssillakin, koska olen unohtanut paljon näiden yhdeksän vuoden kuluessa, mitkä olen ollut täältä poissa, jutteli Olga ja jatkoi matkaansa. Tapaus tuli kuitenkin Pohjois-Karjalan rajavartioston tietoon ja sen suorittamien tutkimusten perusteella mies tavoitettiin 4.1.2012 Joensuussa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Yösija löytyy viidellekymmenelle henkilölle.
on toki tehty, samoin äänieristykseen sekä paloturvallisuuteen liittyviä investointeja. Varajäseniksi tulivat Eero Pykäläinen, Inkeri Rajaharju, Johanna Luukkainen, Maire Kuikka ja Tuulikki Järviö. Kolme vuotta tämäkin, kaikkiaan tuhat neliötä, oli tyhjillään. Varausta tehdessään voi jo maksaa. Olen Läskelästä ja matkaa rajalle tulee sieltä 83 kilometriä. Se on hyvä ja toimiva systeemi. Sari Helin
Henkilövalintoja
Kiteen Eläkkeensaajat ry on valinnut puheenjohtajaksi Erkki Kinnusen, varapuheenjohtajaksi Taisto Havukaisen, sihteeriksi Risto Soinisen ja taloudenhoitajaksi Maila Poutiaisen. Tämän hän on myös myöntänyt. Tuntui, että on pakko keksiä tiloille jotain käyttöä, esimerkiksi kiinteistön lämmityskuluthan juoksivat kuitenkin koko ajan, hän jatkaa. Kiteen sos.dem.Työväenyhdistys ry. Voisi olla joitain niitäkin viiden tähden huoneita ja muutama siltä väliltä, tuumailee Kuronen. Koiralla oli kaulassaan punainen panta.
Luvaton rajanylittäjä Niiralassa
Niiralan kansainvälisen rajanylityspaikan kautta saapui Suomeen 2.1.2012 venäläinen 47-vuotias mieshenkilö, jolla ei ollut maahantuloon vaadittavaa viisumia
Hän aloittaa helmikuun alussa Nordean Outokummun konttorin johtajana. Heikki Huikuri ja Samuli Suomalainen kuuluvat organisatorisesti tähän joukkoon, ja heidän vastuualueeseensa kuuluu Keski-Karjalan seutukunta. Pohjois-Karjalan yrityskonttorin konttorinjohtaja Kari Kauppisen mukaan Räsäsen jättämä paikka täytettiin välittömästi, kun tieto hänen siirtymisestään Outokumpuun tuli. Samuli Suomalaisen ohella yritysten ja niiden omistajien pankkiasioita Kiteen konttorissa hoitaa rahoituspäällikkö Heikki Huikuri. Lisää hetken päästä lihasuikaleet. Yritysten pankkineuvojat palvelevat asiakkaitaan pankkien normaaleina aukioloaikoina ja tarvittaessa myös muulloin, jos yrittäjien kiireet sitä edellyttävät. Paista liha kypsäksi ja lisää kasvikset. Tavoitteenamme on pitää asiakastyytyväisyys korkealla tasolla, hän perustelee. Räsäsen tuoli ei jää Kiteellä tyhjäksi. Investointeja toki ei hirveän paljon ole ollut, mutta kyllä niitäkin jonkin verran tehdään...kannattaisi tehdä enemmänkin, sillä korot ovat nyt alhaalla, Heikki Huikuri vihjaa.. Tervetuloa!
8
059
Suomi Porkkanapussi 1 kg, 1 lk. Hänen paikalleen tulee tradenomi Samuli Suomalainen, joka on vuoden päivät palvellut henkilöasiakkaita Nordean Joensuun konttorissa. Hinta voimassa tosu
Rainbow Porsaan kerma marinoitu sisäfilee,
alkuperämaa Tanska
Inkivääripossua ja kasviksia (4 annosta)
400 g porsaan marinoitua fileetä 1,5 rkl raastettua tuoretta inkivääriä 2 valkosipulinkynttä hieman cayennenpippuria 450 g wokkivihanneksia 3 rkl soijakastiketta Pyyhi ja suikaloi filee. Tärkeintä on, että asiakkaat saavat tarvitsemansa palvelut ajallaan, Kauppinen kiteyttää. Juuret Suomalaisella ovat Keski-Karjalassa. Kääntele seosta pari minuuttia ja kaada sekaan soija. Taustalla Pohjois-Karjalan yrityskonttorin konttorinjohtajana nykyisin toimiva Kari Kauppinen.
jois-Karjalan yrityskonttoriin Joensuuhun. Emme edes harkinneet paikan jättämistä avoimeksi. Tarjoile riisin kera.
2
Suomalainen Suomalainen
99
Atria Naudan jauheliha 17 % 400 g (7,48/kg)
90/kg
Etelä-Afrikka Luumurasia 500 g (3,38/kg) 1 lk.
Lue lisää: ZZZ\KWHLVK\YDÀ
HInnat voimassa 12.-15.1.2012
1
Hinta voimassa tosu
69
399
Valio Oltermannikermajuusto 450500 g (8,877,98/kg)
2 1
39
HK Rypsiporsaan lihasuikaleet 400 g (5,98/kg)
0
31
079
Arla Power cow -vanukas 120 g (2,58/kg)
Oululainen Reissumies 235 g (3,36/kg)
223
Valio Luomutäysmehut 1l
1
89
Findus Wok-vihannekset pakaste, 500 g (3,78/kg)
95
Fazer Rukiiset piirakat 69 kpl, 330420 g (5,914,64/kg)
Palvelemme ma-pe 7-21, la 7-18, su 12-18
Nordean yrityssektorilla tapahtuu
Yritysten pankkineuvojana Nordean Kiteen konttorissa viime vuoden maaliskuussa aloittanut Sami Räsänen siirtyy uusien haasteiden pariin. Meillä on Pohjois-Karjalan alueella noin 1 300 nimettyä yritysasiakkuutta, joita hoitamassa on kaikkiaan 12 henkilöä. Meistä Kiteen seutu on jatkossakin potentiaalista kasvualuetta ja tänne pitää satsata. Näin ollen työt yritysasiakkaiden paris-
Räsänen lähtee, Suomalainen tulee
sa jatkuvat Keski-Karjalassa entiseen tapaan. Joko niitä on ollut havaittavissa. Ainakaan vielä taantuma ei ole näkynyt. Ihan mukava tulla tänne töihin, sillä äitini suku on kotoisin Kesälahdelta, hän paljastaa. Yritysten pankkipalvelut on Nordeassa keskitetty PohSamuli Suomalainen jatkaa Sami Räsäsen työtä rahoituspäällikkö Heikki Huikurin rinnalla Nordean Kiteen konttorissa. Entä taantuman merkit. Pankkialan työkokemusta hänellä on takana neljän vuoden verran. Suhteellisen normaalia pankkielämä on yrityssektorilla ollut. Laita kuumennettuun pannuun öljyä ja lisää inkivääri, hienonnettu valkosipuli ja cayennenpippuri. Keskiviikko 11.1.2012
Koti-Karjala
7
Talven edulliset herkut
Palvelemme sunnuntaisin klo 1218
Yleinen tapa erotella kulta kiviaineksesta on ruiskuttaa syanidia kiviaineskasan päälle. Kun kulta on eroteltu kiviaineksesta, se puhdistetaan epäpuhtauksista kuumentamalla sulattamossa. Lisäksi KultaRahaksi Oy tekee säännöllisesti kultakiertueita eri puolille Suomea ja mahdollistaa kullan- ja hopeankierrätyksen lähellä kuluttajia.
KultaRahaksi Oy saapuu Kiteelle
Tule ja myy kultaa parhaaseen hintaan
Hotelli Kiteenhovi
Hovintie 2, Kitee
To 12.1 klo 10-17 o 21
Maksu tilille
Ilmoitus
Ilmoitus. Kullan- ja hopeankaivuusta aiheutuvat haitat ovat merkittäviä ympäristönsaastuttajia eri puolilla maailmaa. Sulatetut kultaesineet päätyvät uusien korujen raaka-aineeksi, teollisuuden tarpeisiin elektroniikkalaitteisiin tai esimerkiksi hammaspaikoiksi. Tiesitkö, että myymällä vanhat kulta- ja hopeaesineesi teet ympäristöteon. 8
Koti-Karjala
Ilmoitus
Keskiviikko 11.1.2012
Ilmoitus
KultaRahaksi käyttää arvioinnissa ainoastaan sertifioituja mittausvälineitä. Kullankaivuun ympäristöongelmat liittyvät myös mm. klo 10-17. Siitä maksetaan hyvä hinta, ja se on myös ympäristöystävällistä.
Pohjoismaiden suurimman kullanostajan KultaRahaksi Oy:n kullanostokiertue saapuu nyt Kiteelle. Kuumentamisprosessissa vapautuu myrkyllisiä päästöjä. Voit vähentää tarvetta kaivaa kultaa ja hopeaa kaivoksista myymällä vanhat kulta- ja hopeakorusi. KultaRahaksi Oy ostaa kultaa ja hopeaa viidessä kiinteässä ostopisteessä pääkaupunkiseudulla sekä Lahden, Lappeenrannan, Jyväskylän, Porin, Joensuun, Mikkelin, Vaasan ja Tornion ostopisteissä. Tämä on 13 % maailman ympäristöpäästöistä. Vuosittain metallisulattamot ympäri maailmaa päästävät ilmakehään 142 miljoonaa tonnia rikkidioksidia. KultaRahaksi Oy arvioi ja ostaa kultaesineitä Hotelli Kiteenhovissa torstaina 12.1. Kullantuotannosta 80 % menee korujen tuotantoon, joten jokaisen koruja käyttävän on hyvä tietää kullankaivuussa käytettävien voimakkaiden myrkkyjen ympäristövaikutuksista. hopean- ja kuparinkaivuuseen. Yritys tekee kiinteää yhteistyötä poliisin kanssa kaikilla vierailemillaan paikkakunnilla ja on saanut kuulla koko joukon rikostarinoita pikkukauppiaista, jotka ovat huijanneet asiakkaitaan.
Tee ympäristöteko kierrätä vanhat kulta- ja hopeakorusi!
Kullan myynnissä on monenlaisia etuja. Vanhasta kihlasormuksesta naapurin hampaaseen paikka
Kolmannelta luokalta pojat ja tytöt eroteltiin omiksi ryhmiksi ja vuoden päästä taas yhdistettiin. Toimitilat omistaa Kesälahden kunta.
Vuodelle 2011 ajoittui monien eri yhdistysten pyöreitä juhlavuosia. Yrityksen perustajia olivat veljekset Jouni ja Timo Hirvonen. Kesälahdella konkurssiin mennyt Ammtrakki Oy sai uudet jatkajat, kun Paavo Makkonen, Jyrki Naukkarinen ja Eero Tiainen perustivat uuden Kesair Oy:n. Keski-Karjalan alueella toimivan ja Kiteelle rekisteröidyn Kuljetus J. Yhtiön toiminta jatkuu Kuljetus J. Merkkivuosia viettivät myös monet muut yhdistykset, kuten metsästysseurat. Hirvosen -nimellä. Tehtaalta.fi -nettiosoite ja sen kautta myytävät tuotteet esiteltiin ensimmäisen kerran Habitare -messuilla Helsingissä, josta saatu palaute oli erittäin myönteinen. Juhliva luokka aloitti koulunsa syksyllä 1957. Yrityksen pääomistaja on Kuuramaa 80 prosentin osuudella. Juhlassa paljastettiin Pro-Patria - Isänmaan puolesta kunniataulu, johon on kaiverrettu 454 viime sodissa menehtyneen paikkakuntalaisen nimi. Yritystoiminnan puolella näkyvin merkkivuosi oli Kiteen Seudun Osuuspankilla, joka järjesti 90-vuotisen toimintansa kunniaksi tapahtumia pitkin vuotta. Mukana oli 30 silloista oppilasta, jotka nykyisin asuvat ja vaikuttavat eri puolilla Suomea. Moni aliurakoitsija joutui supistamaan tuotantoaan tai lopettamaan toimintansa. Perinteiset kuntatapahtumat kokosivat väkeä jokaisessa KeskiKarjalan kunnassa. Pilvi osui myös Kiteelle, kun 40 vuotta toiminut Puhos Board Oy:n lastulevytehdas meni konkurssiin. Ja jäätelö maistui.. Karjalaisten laulu kaikui Kiteesalissa kaikkien mukana olleiden sydämistä. Tapahtuma oli jopa niin odotettu, että ensimmäiset asiakkaat olivat liikkeellä jo kaksi tuntia ennen markkinoiden avautumista. Kiteen Yrittäjät ry:llä oli vuoden varrella aihetta juhlaan, kun yhdistys täytti 60 vuotta. Kakkonen Oy käynnisti huonekalutehtaalla nettikaupan. Mm. se, että järven näkösyvyys on parantunut. Kauppaa yritys hieroi viisi vuotta. Parin lamavuoden jälkeen Kiteelle kiiri iloisempiakin uutisia. Ennen kuin ruis on uuvishuttuna kattilassa, viljelijä joutuu tekemään paljon ajatustyötä. Kit-Sell toimittaa Australiaan rakennettavan sahalaitoksen osia kuuden miljoonan euron arvosta. Hirvonen Oy:n uusiksi omistajiksi tulivat Ilkka Kuuramaa Joensuusta ja Mikko Luukkainen Kiteeltä, jotka ostivat yrityksen liiketoiminnan ja kaluston Haukiala Oy:n nimiin. autopeltikorjaamo, kiinteistövuokraus... Tohmajärven Potsipäivät ja Kesälahden Lohikuningas -kilpailu Muikkumarkkinoineen, Rääkkylän Kihaus Folk sekä Värtsilä Päivät säilyttivät myös hyvin asemansa kävijämäärissä. Pyhäjärvelle kuntien teettämä uusi kaava ei saanut tuulta purjeisiin ja joutui hyllylle. Kesäkuussa vietti 45-vuotisjuhlaansa Kiteen Rajamieskilta. Pitkänen, Olli Heiskanen, Veikko Tuomela, Toivo Lampinen, Eino Konttiaho ja Lauri Karvinen pohtimaan yhdistyksen perustamista. Tolosenmäessä toimiva Kit-Sell Oy:n konepaja solmi historiansa suurimman kaupan korealaisen konserni Dongwha Internationalin kanssa. Hyviä asioita on mm. ja kalastus. Keskikoulunsa vuonna 1961 päättäneet ensimmäiset oppilaat kokoontuivat 50-vuotisjuhlan merkeissä Kiteellä. Yhdistyksen juuret juontavat vuoteen 1965, jolloin Valkeavaaran rajavartioasemalle kokoontuivat kiltaveljet Veikko Mustonen, Otto A. Samalla Karhu-hallin tiloissa toimiva yritys avasi oman tehtaanmyymälän. Valitusten perusteena oli liian tiheä rakentaminen, kun asia niin Kiteen kuin Kesälahdenkin valtuustoissa nähtiin toisin.
Kansa liikkeellä syyskuussa
Kesälahdella kokoontui pitäjän väki vieraineen nauttimaan ruishuttua Kesälahti-Seuran Huttujuhlassa. Tätä seurantaa ovat tehneet monet yksityiset henkilöt talkootyönä, kuten kiteeläinen Reino Hermunen. Perinnepäivät. Tehdas työllisti noin 90 henkilöä ja välillisesti vielä paljon enemmän. Keskiviikko 11.1.2012
Koti-Karjala
9
Tapahtui Keski-Karjalassa 2011
Yrityselämässä ylä- ja alamäkeä Monenlaisia juhlia
Teollisuuden mustat pilvet leijuivat Suomen yllä monilla eri paikkakunnilla. Kiteeläinen PS. Suurimmaksi tapahtumaksi kohosi Puhoksen 6. Yhteistä tapahtumilla oli kaunis sää. Tohmajärvellä vietettiin Tohmajärven-Värtsilän reserviupseeritoiminnan 70-vuotisjuhlaa tammikuulla. Oppilaita oli 45. Idea on ensimmäisiä koko maassa. Niistä näkyvin oli 90-vuotisjuhlan yhteydessä pidetty Katri Helenan konsertti, joka kokosi Vespelin salin täyteen kuulijoita.
Pyhäjärveltä hyviä ja huonoja uutisia
Pääosin Kiteen ja Kesälahden kuntien alueelle sijoittuva Karjalan Pyhäjärvi oli viime vuoden aikana otsikoissa niin positiivisesti kuin negatiivisestikin. Veljekset puolestaan perustivat uuden yrityksen, jonka toimialana on mm. Kaikkiaan suomalaisten osatoimitusten arvo on 20 miljoonaa. Varsinainen perustava kokous pidettiin 12.6.1966. Se turvaa konepajalle täystyöllisyyden ensi kesään saakka. Nykyinen nimi rekisteröitiin 2010. (kuva) Vuoden varrella tapahtui myös yritysten omistajavaihdoksia. Tehtaan toiminnan loppuhetkillä Kiteellä vieraili työministeri Lauri Ihalainen, joka lupasi varoja työntekijöiden uudelleenkoulutukseen. Se alkaa siitä, että on mietittävä, kylvänkö ruista ja mihin sitä tarvitaan, siemenviljaksiko vai leipäviljaksi, ja onko rukiin kylvölle sopivaa maata. Kaikki tuotteet valmistetaan Kiteellä, joten niiden kotimaisuus on taattu. Näin kertoi ennen hutunsyönnin aloittamista seuran puheenjohtaja Tuure Ahokas, vierellään Eeva-vaimo.
Pitkään jatkunut lämmin kesä ja perinteiseksi muodostunut Rajan Ryssäys -syysmarkkinat sai ihmiset liikkeelle Värtsilässä. Ryssäyksen järjestäjinä olivat Värtsilän Pitäjäyhdistys ja Itähuolinta Oy sekä tietysti monet paikalle saapuneet kauppiaat. Jopa Puhokseen suunniteltu uusi asuinalue jäi odottamaan uusia rakentajia valituksen takia
Palon syttymishetkellä toimistossa oli 15 henkilöä. Ulkoelämä ja kylmässä värjöttely suojaavat sairauksilta ja pitävät flunssankin loitolla. Eikä työssä ole pakkasrajaa tai menemätöntä paikkaa. Torin hyvä sijainti keskellä kylää auttaa asiaa, ja kaikki kylällä asioivat huomaavat myyjän läsnäolon. Johtokunnan varsinaisten jäsenten ja varajäsenten tulee olla varsinaisia valtuutettuja. Henkilövahinkoja ei tullut. Palon syttymissyynä pidetään tupakantumppia, jonka yrityksessä asioinut henkilö oli heittänyt postilaatikkoon. Silloin Esa pitää lomaa ja latautuu uusia kierroksia varten. Linnunlyhteet olisivat joulun alla hyvä artikkeli, mutta niitä ei ole aina saatavana.
Nurmisen toimisto paloi
Kukaan ei tingi pakkasella
Kerran Esa kertoi olleensa Posion torilla myymässä 35 asteen pakkasessa. Sopijakuntien valtuustot valitsevat johtokuntaan kukin neljä jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Hiljattain hän oli Rääkkylän torilla ja sanoi menevänsä seuraavaksi Kesälahdelle. 10
Koti-Karjala
Keskiviikko 11.1.2012
Tapahtui 2011
Rääkkylä irti Hellistä
Neljän kunnan omistama Liikelaitos Helli muuttui kolmen kunnan omistukseen, kun Rääkkylä päätti hankkia palvelunsa Medone Attendolta, joka vaihtoi nimensä tämän vuoden alussa pelkäksi Attendoksi. Tämän kunnat saivat selvitettyä joulukuussa ilman oikeudenkäyntikuluja, jotka olisivat nousseet melko suuriksi. Illalla kotiin päästyä ja syötyä uni tulee vaivatta ja on makeaa. Rääkkylän ilmainen tori on aivan hyvä kauppapaikka, vaikkei kaupanteko olekaan yhtä ripeää kuin nopeiden lappalaisten keskuudessa. Ajokilometrejä kertyy vuodessa noin 30 000. Johtokunnassa on 12 jäsentä sekä heillä henkilökohtaiset varajäsenet. Valmiina on oltava koko ajan ja toivottava parasta. Hän on talvihallaa pelkäämätön torikauppias Esa Hallaniemi Joensuusta.
Eläkeiän kynnyksellä oleva Esa edustaa nykyisin yhä harvinaisempaa talvisia arkitoreja kiertävää kauppiasta. Päiväpalkka voi riippua muutamasta ohikiitävästä hetkestä. Esalla on myynnissä lähinnä vaatteita ja Joensuussa valmistettuja puunkantokasseja. Rääkkylän kunta lupautui maksamaan Hellin lisälaskun vuodelta 2010. Talvisin siellä on tosin aina paljon autoja liikkeellä, mutta ne ajavat kaikki jonossa torin ohi. Pieni mies laittelee kaikessa rauhassa myyntitavaransa paikoilleen auton kupeelle ja viipyy asfaltilla säässä kuin säässä koko päivän. Markku Halonen. Uusi toimisto valmistui saman vuoden aikana.
neen hinnannousu harmittaa pitkien työmatkojen miestä, mutta dieselinkäryisten ajomatkojen välissä saa rutosti raitista ilmaa ja se on etu. Toisin on Kiteellä, jossa Esa käy vain kesäisin. Ryppyotsaisesti Esa ei kuitenkaan työtään ota, vaan hän jutustelee mielellään ihmisten kanssa kaikessa rauhassa ja leppoisuudessa. Lisäksi Rääkkylä maksoi sovintokorvauksena 160 000 euroa. Rääkkylän irtaantuminen käynnisti samalla oikeustoimet sopimusrikkomuksesta. Polttoai-
Nurminen Logistics Oyj:n Niiralassa sijainnut toimistorakennus paloi maaliskuussa. Kauppa kävi hänen mukaansa silloinkin ihan hyvin. Joensuu on kuitenkin enemmän kesätori ja talvella hiljainen. Elämäntavaksi muodostunutta torija myyntityötä Esa on tehnyt koko pienen ikänsä. Joulun alla Esa kiertää normaaliin tapaan maakunnan toreja, ja myös kauppa käy tavallista vilkkaammin. Joulun jälkeen kuitenkin hiljenee, kun alennusmyynnit alkavat. Polttoaineen hinnannousu harmittaa.
Torien tuttu
Suunnilleen kerran kuukaudessa Rääkkylän torille ilmestyy iso, valkea ja ajetun näköinen pakettiauto. Torien tuulessa ja viimassa karaistuneena hänellä ei ole lämpöhaalareita tai jättimäistä toppapukua, vaan pipo ja perusvaatteet riittävät päivän seisomiseen. Jäsenistössä tulee olla kunnanhallitukseen tai valtuuston puheenjohtajistoon kuuluvia. ää, eikä kukaan tingi ankaralla pakkasella. Siellä kesämyyjänkin on maksettava varsin korkea myyntipaikkamaksu koko vuodesta, vaikkei talvella torilla olisikaan. Kaupanteko onkin oma taiteenlajinsa; kauppa voi joko onnistua tai luiskahtaa sivu suun. Ennakkotieto kauppiaan tulosta auttaisi asiaa ja siksi Esalla on joskus ilmoituksia paikallislehdissä. Helli -liikelaitoksen hallinnon osalta kunnat nimesivät asiantuntijajohtokunnan tilalle omat edustajansa. Johtokunnan asettaa Kiteen kaupunginvaltuusto toimikaudekseen. Torimyyjän elämää Esa vertaa parturin elämään, ja sanoo sen olevan välillä hiuskarvan varassa. Keski-Karjalan kuntien yhteistyö sai syksyn aikana lisää yhteistoimintaa, kun kunnat hyväksyivät maaseutuhallinnon keskittämisen Kiteen kaupungille.
Ajokilometrejä Esa Hallaniemelle kertyy vuodessa noin 30 000. Silloin ostajat ajoivat vierelle ja tekivät kauppoja itse lämpimässä istuen ja autonikkunasta osoitellen. Hän sanoo olevansa maailman suurimman työnantajan palveluksessa, ja ikään kuin sivujuonteena pitää esillä kristillistä sanomaa. Kovalla pakkasella kaupanteko on kuulemma ripe-
Tämä kylä hyvä kylä
Esan reviiriin kuuluu koko Pohjois-Karjala, mutta hän vierailee esimerkiksi myös Etelä-Savossa Kerimäellä, Punkaharjulla ja Enonkoskella sekä Pohjois-Savossa Rautavaaralla. Uutuutena matkassa on myös katajaisilla lakkaroilla koristeltuja ketjuja, jotka sopivat vaikkapa oviaukon väliverhoksi. Yksinäinen kauppias jää helposti huomaamatta. Esalla oli hiljattain vuosipaikka kotikaupunkinsa Joensuun torilla viiden vuoden ajan
9%
Maaliskuun 2012 lopussa
2 103
Lehti ilmestyy kertaa viikossa numeroa vuodessa + erillinen kesän lukupaketti KESÄ KESKI-KARJALASSA.
Tilaan Koti-Karjalan
Kestotilauksena Määräaikainen 4 kk/28,00 m
Tilauksen voit maksaa (vain kestotilaus) 1 erässä 2 erässä 3 erässä 4 erässä KotiKarjala maksaa postimaksun.
ARVOTAAN
kaikkien tilaajien kesken naisten tai miesten
TUNTURI
-polkupyörä.
TILAUSHINNAT Kestotilaus 85,00 m
2 erässä 3 erässä 4 erässä
Tilaajan nimi:............................................................................ Postitoimipaikka: ..................................................................... 9%
28,00 m
sis. alv. alv. Postinumero: ............................................................................ ......................................................................................................
Koti-Karjala
Tunnus 500 75 30 00003 VASTAUSLÄHETYS
2 x 42,50 m 3 x 28,33 m 4 x 21,25 m
Kestotilausetuna viiden rivin
RIVI-ILMOITUS veloituksetta. Maksajan nimi:........................................................................ Läh.os: ........................................................................................ Maksajan osoite: ..................................................................... Keskiviikko 11.1.2012
Koti-Karjala
11
Paikallinen
Koti-Karjala
Tuo asiat julki pienistä sekä suuremmistakin tapahtumista Keski-Karjalan seutukulmilla.
KESTOTILAUS
1 vuosi
MÄÄRÄAIKAINEN 4 kk
85,00 m
sis. LS (heittolaatikon nro): ......................................................... (Arvo 14,00 m)
Tilauksen voit tehdä oheisella kupongilla, internetissä osoitteessa: www.kotikarjala.fi tai e-mail: tilaajapalvelu@kotikarjala.fi tai soittamalla (013) 684 8411.
Kiteen 1 hävisi voittajajoukkue Joensuu 1:lle 3.40. Joukkueessa piti parasta vauhtia kuudennella osuudella sivakoinut Minna Ikonen, joka oli osuutensa kolmanneksi nopein. Heidi Hämäläinen piti sijan kuudennella ja samoin Tero Lemmetyinen viimeisellä osuudella. 12
Koti-Karjala
Keskiviikko 11.1.2012
Maakuntaviestissä myös ilonpilkahduksia
Mitalit eivät olleet kaukana
Kitee 1:n Anssi Hakulinen hiihti osuutensa nopeimman ajan.
Kiteen molempien joukkueiden sijoitus oli loppiaisena Liperin Pärnävaaralla hiihdetyssä maakuntaviestissä neljäs. Tohmajärvi oli A-sarjan kahdeksas.
A-sarjaan osallistui kahdeksan joukkuetta. Kärkeen oli matkaa 1.42. Viesti alkoi mukavasti Kiteen molempien joukkueiden osalta. Joukkue oli koko ajan peränpitäjänä. Maiju Luoto oli puolestaan osuudellaan neljänneksi paras.
Viimeisessä Kiteen kakkosjoukkueen vaihdossa Eve Huhtilainen lähettää matkaan Janne Hakulisen.
Risto Möttönen sujuutteli osuutensa toiseksi parhaan ajan.
B-sarja Lieksan ylivoimaa
Lieksa 1 oli ylivoimainen Bsarjassa, joka hiihdettiin yhdeksän joukkueen voimin. Hän nosti Kitee 2:n kakkoseksi osuutensa parhaalla ajalla. Edelle ehti vielä Joensuu 2. Sen sijaan viidentenä hiihtäjänä ollut Jussi Hakulinen näytti, ettei vetreys ja nopeus ole paljon kadonneet vuosien myötä. Kiteen 2 jäi voittaja Lieksa 1:lle seitsemän minuuttia ja sijoittui neljänneksi. Veijo Mustonen. Eroa oli seuraavaan, Joensuu 4-joukkueeseen yli puoli minuuttia. A-sarjassa Tohmajärven joukkue jäi kärjelle 13 minuuttia ja sijoittui kahdeksanneksi. Maakuntaviestin tulokset A-sarja (6+3+3+3+6+3+6 km): 1) Joensuu 1 1.18.18 (Olli Pekka Tolvanen, Laura Karkkulainen, Tuukka Mäkelä, Maarit Talonen, Timo Makkonen, Kaisa Varis, Timo Varis) 2) Joensuu 2 1.20.51 (TomiPekka Riihivuori, Nina Andersen, Ilari Nissinen, Kaija Pyöriäinen, Jari Jormanainen, Karoliina Laakkonen, Tuomas Kinnunen) 3) Liperi 1 1.21.17 (Jani Voutilainen, Kati Roivas, Tuukka Gröhn, Ilona Saastamoinen, Jouni Roivas, Krista Niiranen, Jouni Ratilainen) 4) Kitee 1 1.21.58 (Ville
Happonen, Heidi Karjalainen, Anssi Hakulinen, Anu Happonen, Risto Möttönen, Heidi Hämäläinen, Tero Lemmetyinen) 5) Valtimo 1 1.23.13 (Lasse Pörsti, Paula Turunen, Martti Malinen, Mervi Laatikainen, Matti Roininen, Elina Pörsti, Markus Pörsti) 6) Joensuu 3 1.25.22 (Petteri Nissinen, Henna Höglund, Jussi Karkkulainen, Eveliina Pyykkö, Markku Kontkanen, Kati Karkkulainen, Antti Mäkinen) 7) Kontiolahti 1.26.00 (Jarmo Kuusitaipale, Sarianna Repo, Esa Päivinen, Jaana Mäkelä, Petri Tiainen, Pia Ivakko, Antti Repo) 8) Tohmajärvi 1.31.30 (Sauli Tuomisto, Maiju Luoto, Markus
Tohmajärven Timo Könönen nousussa.
Aromaa, Nea Immonen, Timo Könönen, Minna Ikonen, Juha Mantsinen) B-sarja: 1) Lieksa 1 1.21.46 (Mika Piminäinen, Jenni Tolonen, Aki-Petteri Piiparinen, Saara Koskimies, Rauno Saastamoinen, Reetta Oinonen, Jukka Hautamäki) 2) Liperi 3 1.27.34 (Janne Vatanen, Eija Kasanen, Aku Muje, Tuula Martiskainen, Ari Niiranen, Salla Leinonen, Arto Niiranen) 3) Liperi 2 1.28.38 (Samuli Launiainen, Mari Väänänen, Karri Roivas, Johanna Lukkarinen, Risto Karjalainen, Aija Miinin, Perttu Ruus-
ka) 4) Kitee 2 1.28.45 (Sami Piiroinen, Suvi Hakkarainen, Miro Karppanen, Jonna Happonen, Jussi Hakulinen, Eve Huhtilainen, Janne Hakulinen) 5) Joensuu 4 1.29.08 (Anssi Kesonen, Tiina Mähönen, Tuomas Jeskanen, Riina Sorsa, Keijo Juntunen, Niina Kokkonen, Joonas Kähkönen) 6) Juuka 1.29.33 (Risto Kuivalainen, Outi Gröndahl, Matti Kainulainen, Tytti Jaatinen, Heikki Halonen, Heidi Gröndahl, Jari Kuiri) 7) Valtimo 1.33.37 8) Lieksa 2 1.35.21 9) Polvijärvi 1.40.47. Anssi Hakulinen tempoi kolmantena viestinviejänä osuutensa nopeimman ajan. Kiteen 2:n Sami Piiroisen aloitus oli mainio ja hän läp-
säisi Suvi Hakkaraisen toiselle osuudelle johdossa. Risto Möttönen jatkoi viestiä mainiosti ohittaen yhden joukkueen ja hiihtäen osuuden toiseksi parhaan ajan. Kiteen 1:n Ville Happonen toi joukkueensa toiselle osuudelle hienosti kolmantena 35 sekuntia Joensuu 1:n perässä. Joukkueen sijoitus nousi yhdellä. Anu Happonen joutui antamaan periksi yhdelle joukkueelle ja tuli vaihtoon viidentenä. Suvin ja seuraavien viestinviejien Miro Karppasen ja Jonna Happosen oli annettava osuuksillaan periksi muutamia sijoja. Kuudennella osuudella Eve Huhtilainen joutui päästämään kolme joukkuetta ohitseen, mutta viimeisenä hiihtäjänä Janne Hakulinen nosti
joukkueen neljänneksi. Toiselle osuudella Kitee 1:n Heidi Karjalainen tuli vaihtoon viidentenä. Edellä oli kaksi Joensuun joukkuetta ja Liperi 1 sekä Kontiolahti. Heidin osuusaika oli neljänneksi ja Teron viidenneksi nopein
Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista.
Perjantai 13.1.. 14.10 Jamie Oliverin kokkikoulu Australiassa 15.15 Kath & Kim 15.45 45 minuuttia
16.45 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat (S) 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Tunteita ja tuoksuja (7) 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (S) 13.15 Teho-osasto 14.15 Mitä tänään syötäisiin. 14.20 Freaks and Geeks (7) 15.15 Rita Rocks 15.45 Idols 16.45 Voittojahti 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.05 Tunteita ja tuoksuja (S) 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (S) 13.15 Lääkärit 14.05 Mitä tänään syötäisiin. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Arvostele mun illallinen Suomessa 19.30 Lentokenttä 20.00 Sokkokokki 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds FBI-tutkijat (16) 22.00 Blue Bloods (12) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 0.15 Kylmä rinki (16) 1.25 Cleaner (16) 2.25 Älypää-TV YLE Teema 4.00 Teematieto 17.00 Olipa kerran.Paratiisin lapset 17.53 Kansakunnan kalenteri 18.00 Elisabet II 18.50 Kootut askeleet: Jenni Kivelä 19.00 Kolea talo (12) 20.00 Prisma Studio 20.30 Teini-ikä tieteen valossa 21.00 Tiededokumentti: Alkuaineet 21.50 Kino Suomi: Tuntematon ystävä (12) 23.11 Teematieto
(7) 20.20 Märät säpikkäät: (S) 20.45 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma 21.00 Boardwalk Empire (16) 22.10 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.25 Amerikan frendi (12) 22.55 Yle Live: Kylie Minogue 0.30 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) MTV3 MTV3 Deitti Chuggington (S) Smurffit (S) Daltonit (S) Superpahisten liiga (S) 9.25 Kasper 9.50 Tyylivarkaat 10.45 Jokakoti.fi 11.15 Hännänheiluttajat 11.45 Sapuskaa, harashoo! 12.20 Pilanpäiten 12.30 Norbit 14.35 Kaikkea sitä näkee 14.40 HANKI- Studio 14.55 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz 15.55 HANKI- Studio 16.10 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz 17.00 Rakkauden anatomia 18.00 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Kultainen Venla 21.30 Mieletön maailma 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Takaa-ajajat (12) 23.40 Ilman johtolankaa 0.40 Voittojahti 1.40 MTV3 Chat 6.00 7.40 7.55 8.25 8.55 Nelonen 8.30 Wipeout UK 9.20 Unitupa 9.50 Hurja remontti 10.45 Animal Planet: Urhea eläintarha 11.45 Eläintenpelastustiimi 12.15 Eläintenpelastustiimi 12.45 Frasier 13.15 Frasier 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Puolivahingossa (7) 15.15 Outo, uusi elämä 16.15 4D: Hurja painonpudotus 17.15 The Voice of Finland 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Elokuva: Riemukupla: Tankki täynnä 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Lara Croft: Tomb Raider (12) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Oikeuden edessä 0.25 Blue Bloods (12) 1.20 Cleaner (16) 2.20 Älypää-TV YLE Teema 4.00 Teematieto 10.00 TV-arkisto: Helsinki ohjaajien silmin 10.00 Herää Helsinki 10.07 Pääkaupunki aamusta iltaan 10.14 Aamua kaupungissa 10.22 Tori 10.31 Sinisilmäinen Helsinki 10.48 Skatta 11.08 Talvinen Helsinki 11.18 Helsingin tuntomerkit 11.38 8 mm katse: Poika 11.50 Francon jälkeen Alcantaran perhe (7) 13.05 Toscanini, itse kuultuna 14.20 Veljeni tapaamme jälleen 15.20 Elisabet II 16.10 Mielen salattu voima 17.10 Ranskalainen kylä (12) 18.00 Kino Klassikko: Riemuloma Rivieralla (S) 19.27 Elävä Arkisto: Keksinnöt 20.00 Askelmerkkejä 20.45 Kootut askeleet: Hanna Brotherus 21.00 Suurenmoinen Tati 22.00 Uusi Kino: Enjoy poverty (16) 23.30 Eternity Man Ikuisuuden nimeen (16) 0.35 Teematieto
Sunnuntai 15.1. YLE TV1
8.00 Tv-uutiset 8.05 Avara luonto: Jäinen planeetta 9.00 Tv-uutiset 9.05 Aamusydämellä 9.40 Seniori työssä 9.55 Tv-uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Tv-uutiset 11.05 Viikko viitottuna 11.15 Opettaja ohjaimissa (7) 12.00 Vielä virtaa (S) 12.30 Prisma: Napa-alueiden tulevaisuus 13.20 Prisma Studio 13.50 Gilmoren tytöt (7) 14.35 Kuka oikein olet?: Marion Rung 15.05 Historiaa: Asuin Viron tasavallassa 16.00 Sherlock Holmesin paluu (7) 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Antiikkia, antiikkia 18.45 Näin tehtiin Jäinen planeetta 19.00 Neiti Marple (12): Tuijottava katse 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Punainen nauha 22.20 Kova laki: Lontoo (12) 23.05 Ykkösaamu
Lauantai 14.1. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Presidenttiehdokas tentissä 20.05 Korkojen kera 21.00 Unohdetut (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night 22.50 The Boxer (16) 1.05 Murhavaisto (12) 2.05 Voittojahti 3.05 MTV3 Deitti 8.20 Vaaleanpunainen pantteri 8.30 Sinkkuisä Gary 9.00 James Martin: Makeaa 9.30 Vauvan tarina 10.00 Nuortumiskilpailu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nuortumiskilpailu 14.30 James Martin: Makeaa 15.00 Vaaleanpunainen pantteri 15.05 Sinkkuisä Gary 15.35 Eddie & Jeff 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Vaaleanpunainen pantteri 17.20 Puolivahingossa (7) 17.45 Suomen Huippumalli haussa 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hauskat kotivideot 20.00 The Voice of Finland 21.25 Keno 21.30 Elokuva: A Mighty Heart Taipumaton (12) 23.45 Nelosen uutiset 23.55 Nelosen sää 0.00 SM-liigan huippuhetket 0.05 Kylmä rinki (16) 1.15 Elokuva: Jesse Stone: Poliisipäällikön kuolema (12) 3.05 Kauhukerroin 4.05 Älypää-TV YLE Teema 4.00 Teematieto 17.00 TV-arkisto: Helsinki ohjaajien silmin 17.00 Herää Helsinki 17.07 Pääkaupunki aamusta iltaan 17.14 Aamua kaupungissa 17.22 Tori 17.31 Sinisilmäinen Helsinki 17.48 Skatta 18.08 Talvinen Helsinki 18.18 Helsingin tuntomerkit 18.37 Elävä arkisto: 60luvun starat 19.00 Historia: Kartografian vaiheita 19.53 Kansakunnan kalenteri 20.00 Silkkitie 30 päivässä 20.47 Kootut askeleet: Tommi Kitti 21.00 Arkistojen salat: Monacon häät 21.30 Kino: Sanojen salaisuus (12) 23.20 Rock-Suomi : Sanojen takana 0.18 Teematieto sia 8.13 Mimmi Lehmä ja Varis 8.23 Franklin ja ystävät 8.47 Katinkontti 9.00 Galaxi 9.01 Sherlock Jakki 9.14 Lulu ja lehmä 9.23 Late lammas: Siivouspäivä 9.31 Asha 9.45 Hirveä Henri 10.00 Muumilaakson tarinoita (S) 10.25 UP: Lissu ja Vihreät Valot Hyvää ja kaunista 2.2 (S) 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.40 Kakkosen urheiluviikonloppu 11.50 Hiihdon Suomen cup 14.10 Ravisuoran vihjeet 14.19 Kakkosen urheiluviikonloppu 14.40 Ampumahiihdon mc : Miesten pikakilpailu 16.15 Alamäkiluistelua 17.00 Kakkosen urheiluviikonloppu 17.10 Sisu kohti Lontoota 17.40 UP: Vihreät valot Taikatyttö (S) 17.45 MotorSport 18.15 Ravisuora 19.00 Tv-uutiset 19.10 Urheiluruutu 19.30 Rintheessä 20.00 Lauantaiprojekti 20.40 Mikaelin naiset: Erin 20.50 Kettu (12) 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Plutonium 239 Näkymätön vaara (16) 23.40 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 0.25 Rintheessä MTV3 6.00 MTV3 Deitti 7.50 Uki (S) 7.55 Ystävien kylä (S) 8.10 Tuomas Veturi 8.25 PopPixie 8.40 PopPixie 9.00 Nakke Nakuttaja 9.25 INK Ihmenappuloiden kerho (S) 9.55 Pokémon (7) 10.20 Beyblade: Metal Masters (7) 10.45 FUTIS+ 11.15 Voittojahti 12.15 Kaikkea sitä näkee 12.20 Musta ori 14.40 HANKI- Studio 14.55 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz 15.55 HANKI- Studio 16.10 Mäkihypyn maailmancup: Tauplitz 17.00 Tarinoita suomalaisesta työstä 17.20 Top Gear 18.30 Sukari 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Putous 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Tulosruutu 22.30 Lotto ja Jokeri 22.35 Isän nimeen (16) 1.10 Hyvässä uskossa (16) 2.10 Voittojahti 3.10 MTV3 Deitti Shepherd (16) 0.15 Nelosen uutiset 0.25 Nelosen sää 0.30 SM-liigan huippuhetket 0.35 Totuuden miekka 1.35 Taisteluplaneetta Galactica 2.35 Elokuva: Kuoleman kartano (16) 4.15 Kauhukerroin 5.10 Älypää-TV YLE Teema 4.00 Teematieto 15.00 Prisma Studio 15.30 Teini-ikä tieteen valossa 16.00 Tiededokumentti: Alkuaineet 16.50 Historia: Yhdysvallat kieltolain aikaan 17.45 Kolea talo (12) 18.45 Toscanini, itse kuultuna 19.55 Musiikkia auringon alta 21.00 Teemalauantai: Leonard Cohen 21.00 Leonard Cohen: Bird on a Wire 22.46 Leonard Cohen Lontoon-konsertti 2008 23.50 Eternity Man Ikuisuuden nimeen (16) 0.53 Teematieto
13
TorstaiTV1 12.1. 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Presidenttiehdokas tentissä 20.05 Idols 21.00 Mentalist (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Moderni perhe (S) 23.05 Robocop 2 (18) 1.25 Voittojahti 2.25 MTV3 Deitti Nelonen 7.00 Disneyn esikoulu: Viidakon vauhtiviikarit 7.25 Disney esittää: 101 Dalmatialaista 7.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 8.00 Kapteeni Flamingo 8.30 Sinkkuisä Gary 9.00 James Martin: Makeaa 9.30 Vauvan tarina 10.00 Nuortumiskilpailu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Nuortumiskilpailu 14.30 James Martin: Makeaa 15.00 Vaaleanpunainen pantteri 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Dr. YLE TV1
8.00 Tv-uutiset 8.05 Kiehtova maailma: Joanna Lumley Niilillä 9.00 Tv-uutiset 9.05 Ykkösen aamu-tv 10.00 Tv-uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Apinatasavalta 11.00 Tv-uutiset 11.05 Pisara 11.15 Opettaja ohjaimissa (7) 12.00 Kohti maalia 12.25 Dokumenttiprojekti: Ikuisesti sinun (7) 13.45 Gilmoren tytöt (7) 14.30 Luontohetki: Kroatian rannikolla 15.00 Strada 15.30 Antiikkia, antiikkia 16.00 Sherlock Holmesin paluu (7) 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Kuka oikein olet?: Marion Rung 18.45 Avara luonto: Jäinen planeetta 19.40 Midsomerin murhat (12) 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.15 Apinatasavalta 21.30 Uutisvuoto 22.00 Viimeistä päivää (12) 22.30 Murhan jäljet (16)
YLE TV2 7.45 Pikku Kakkonen 7.48 Hertan maailma: YLE TV1 Hertta valmistautuu 6.25 Ykkösen aamu-tv yökylään 9.30 Tosi tarina: Taistelu7.52 Disney esittää: Ystäni väni Tiikeri & Nalle 10.00 Kotirintaman naiset Puh Nelonen (7) 8.16 Lauludiplomi 10.50 Paikan kertomaa: 8.30 Start! 8.37 Viidakkokirja Kaisaniemen kasvi9.00 Arvostele mun illal9.00 Galaxi tieteellinen puutarha linen Suomessa 9.01 Pertti ja Purtti 11.00 Tv-uutiset 9.30 Arvostele mun illal9.14 Kanikenttä linen Suomessa 11.05 YLE News 9.27 Viidakkojytä 11.10 Puoli seitsemän 10.00 Arvostele mun illalli- 9.33 Eläimet töissä 11.40 Presidentinvaali nen Suomessa 9.41 Kapteeni Kari 2012 10.30 Arvostele mun illalli- 10.00 Muumilaakson 13.30 Suurin voitto (7) nen Suomessa tarinoita (S) 11.00 Lentokenttä 10.25 Aistit avoinna 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: 11.30 Lentokenttä Italiaan Tänään otsikoissa 12.00 Lentokenttä 10.55 Kakkosen urheilu16.00 Kiehtova maailma: 12.30 Lentokenttä viikonloppu Joanna Lumley 13.00 Waverly Placen 11.05 Hiihdon velhot Suomen cup Niilillä 13.30 Suhdekoukerot 16.55 Viittomakieliset 13.35 Ampumahiihdon mc uutiset 14.00 Näytön paikka : Naisten takaa-ajo 17.00 Tv-uutiset 15.00 Salattu teinielämä 14.35 Alamäkiluistelua (S) 17.10 Kotirintaman naiset 15.25 Ampumahiihdon mc (7) 16.00 Elokuva: Grilled : Miesten takaa-ajo 18.00 Kuuden Tv-uutiset lihakauppiaat 16.20 Nolojen tilanteiden ja sää Nelonen liemessä (12) mies 18.30 Puoli seitsemän 7.00 Disneyn esikoulu: 17.50 Melrose Place (12) 16.45 Matkapassi: Lonely 19.00 Candlefordin postiViidakon vauhtivii18.45 Nelosen uutiset Planetin Marokko neiti (7) karit 18.55 Nelosen sää 17.30 Rintheessä 20.00 Kotikatu 7.25 Disney esittää: 101 19.00 Wipeout UK 18.00 Rintheessä 20.30 Tv-uutiset ja sää Dalmatialaista YLE TV2 20.00 Hauskat 18.30 Rintheessä 20.55 Urheiluruutu 7.50 Disney esittää: Aku 7.45 Pikku Kakkonen kotivideot 19.00 Tv-uutiset 21.00 Baletti on kivaa! ja kumppanit 7.48 Richard Scarry: 20.57 Keno 19.05 Urheilukatu 2 21.30 Strada 7.55 Kapteeni Flamingo Touhulan arvoituk21.00 Elokuva: Good 19.30 Karjalan kunnailla: Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. YLE
6.25 Ykkösen aamu-tv 9.30 MOT: Tekovesikauhu 10.00 Kotirintaman naiset (7) 10.50 Paikan kertomaa: Raahen Apteekkimuseo 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 Presidentinvaali 2012 12.10 Huuhkajain paratiisissa 12.35 Herrasmiesfarmari 13.05 August järjestää kaiken (S) 14.40 Kalanmaksaöljyä 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Itse asiassa kuultuna : Sirkka Hämäläinen 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Kotirintaman naiset (7) 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vanha suola janottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 Presidentinvaali 2012 22.55 Tv-uutiset 23.00 Kuningatar ja kardinaali (16) 0.45 Oddasat YLE TV2 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Harri ja Toto 7.04 Possu Pallero 7.15 Ludovic 7.28 Katinkontti Remix: Juhlakengät 7.42 Mio Mao 7.47 Neppajymykerho 7.56 Dinojuna 8.20 Galaxi 8.22 Tero hoitaa 8.30 Operaatio Hurrikaani: Puuman tulikaste 8.37 Aivokeskus 8.45 Kapteeni Kari 8.46 Hemmot 8.49 Lentävät lääkärit (7) 10.15 Alueellinen uutislähetys 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 11.55 Kaikki pelaa (7) 12.30 Mansikkapaikka 13.20 Tanskalainen maajussi 13.50 Luokkakuva 14.20 Lauantaiprojekti 15.00 Pat & Stan 15.10 Ampumahiihdon mc : Miesten 20 km 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.06 Raimo 18.16 Pikku Nikke 18.30 Uusi päivä: (S) 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Rintheessä 20.00 Kansallisaarre: Kekkonen 20.30 Väärä ovi (12) 21.00 Märät säpikkäät: (S) 21.25 Kakola 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Game of Thrones (16) 23.05 Amerikan frendi (12) 23.35 Silminnäkijä: Älä koske muhun! 0.05 True Blood (16) 1.05 Rintheessä MTV3 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin. Keskiviikko 11.1.2012
Koti-Karjala
22.00 Inhimillinen tekijä 22.50 Tv-uutiset 22.55 Winston Churchill myrskyn silmässä (12) 0.30 Oddasat YLE TV2 6.50 PIKKU KAKKONEN 6.53 Hemmo Hölmöläinen 6.57 Kuunalle 7.10 Meillä asuu: Papukaija 7.16 Taikakaruselli 7.28 Herra Heinämäki 7.39 Taikuri Savisen eläinpuisto: Norsu 7.46 Nelli ja Iiro 7.56 Dinojuna 8.20 Galaxi 8.21 Eläimet töissä 8.29 Raimo 8.35 Kanikenttä 8.50 Lentävät lääkärit (7) 9.35 Alueellinen uutislähetys 10.15 Alueellinen uutislähetys 10.35 Pohjanmaan uutiset 10.55 Oddasat 11.10 Vuoristosairaala (7) 12.00 Suomen Urheilugaala : Yleisöäänestys 12.05 Åke Lindman konnasta sankariksi 12.50 Jumppa : Lihastasapaino 2 13.20 Puskuri 13.50 Brasilian vesisiat 14.20 Sörenin seurassa 14.50 Sisu 15.20 Ampumahiihdon mc : Naisten pikakilpailu 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Galaxi 18.01 Hillitön hotelli: Ensimmäinen päivä 18.30 Ampumahiihdon mc : Naisten pikakilpailu 19.00 Tv-uutiset, urheilu ja sää 19.10 Alueellinen uutislähetys 19.20 YLE Uutiset Suora linja 19.30 Rintheessä 20.00 Pressiklubi 20.30 Free Radio (7) 20.50 Pat & Stan 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Kova laki: Rikollinen mieli (16) 22.50 Kakola 23.15 Pasila : (7) 23.40 Rintheessä 0.10 Rush (16) MTV3 5.50 Studio55.fi 6.25 Huomenta Suomi 9.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin
Loppiaisturnaus sujui hyvässä hengessä, pelit olivat siistejä ja reiluja. Lisäksi lähes kolmannes kertoi olleensa myös juopuneen kuljettajan kyydissä. Erilaiset liikenteeseen liittyvät riskit ovat yleisiä nuorilla autonmatkustajilla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Euroopan liikenteessä on menehtynyt yli 140 000 nuorta. Muut Euroopan maat ovat kuitenkin kyenneet pusertamaan parempia tuloksia tämän ikäryhmän turvallisuuden takeeksi, Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen sanoo.
KULTTUURI-IKKUNA
80-VUOTIAAN KITEEN KIRKKOKUORON ILTAPÄIVÄMUSIIKKI Kiteen kirkossa su 15.1. Toinen erä oli selkeää Petroskoin hallintaa. Nuoret osaavat tehdä turvallisia valintoja, mutta aina se ei ole helppoa, Tarvainen toteaa.
KESÄLAHTI
RÄÄKKYLÄ. Finaali alkoi kotijoukkueen osalta surkeasti. Viimeisen kymmenen vuoden aikana nuorten liikenneturvallisuus on kuitenkin parantunut koko Euroopassa Romaniaa lukuunottamatta. Pelkästään vuonna 2010 liikenneonnettomuuksissa kuoli 9 150 nuorta. Esillä kesälahtelaiset kirjauutuudet: Kukka ja Kraateri, Valkoselkätikka ja Linnunlaulun talossa sekä myös muita kesälahtelaisia kirjoja, joita kaikkia saatavilla Sovintolasta. Pelitapahtumat tasoittuivat nopeasti, mutta vierailijoiden tehokkuus maalipaikoissa siirsi heidät jo pienoiselle karkumatkalle 3-1 lukemin.
Loppuottelussa Susipapat taistelivat voitosta Petroskoin kanssa. Kirjastolla on
KITEE
mukavaa luettavaa ja lainattavaa. Elin-
ikäisellä liikennekasvatuksella on tärkeä rooli nuorten turvallisen liikkumisen tukemisessa, Tarvainen korostaa. Turvallista käyttäytymistä tuetaan erityisesti lähipiirin, perheen ja koulun kautta. "AUTOKUUMETTA TOHMAJÄRVELLÄ 192030-LUVUILLA" näyttelyssä kirjastolla 31.1. Nuorten kuolonkolarien taustalla ovat tutut syyt kuten rattijuopumus, turvavyön tai kypärän käyttämättömyys ja ylinopeudet. 14
Koti-Karjala
Keskiviikko 11.1.2012
Loppiaisen perinteisen pappakiekon turnausvoiton vei petroskoilainen Karelia Star -joukkue.
Karelia Star loisti ykköstähtenä
Loppiaisena pelattiin Kiteellä jo perinteeksi muodostunut jääkiekon veteraaniturnaus. Maalista vastasi Petroskoi, ja tämän, erän ainokaisen turvin mentiin erätauolle. TAITOBUSSI KIRJASTOLLA la 14.1. Erityisesti 1517-vuotiaiden liikenneturvallisuustilanne on Suomessa heikko.
European Transport Safety Councilin (ETSC) tuoreen raportin mukaan nuoret (15 30-vuotiaat) ovat liikenteen riskialttein ikäryhmä. Tasapelin tullessa Petroskoi veisi pytyn paremman maalieron turvin. saakka esitellään kuvin ja sanoin autoilevia tohmajärveläisiä autoineen ennen sotia. www.rinkilanmaki.fi
TOHMAJÄRVI
Nuorten turvallisia valintoja tuettava
Viimeisen kolmen vuoden tilastojen perusteella Suomessa 1517-vuotiaiden osuus tieliikennekuolemista oli Euroopan maista suurin. Susipappojen tehoista vastasivat palkittu Pekka Sorvi 3+1, Janne Halttunen 3+0, Jari Pippola 0+3, Veikko Hirvonen 1+1, Mauno Vartiainen 1+0 sekä tärkeän avausmaalin ilmasta viimeistellyt Aki Timonen. Joka neljäs nuorten kuolemaan johtava tapaturma sattuu liikenteessä. Nuorten liikennekuolemat ovat vähentyneet keskimäärin 3,4 prosenttia vuodessa. Tätä kautta kotijoukkue pääsi vyöryttämään hyökkäyksiään kohti vierailijoiden maalia. Sitova ennakkoilmoittautuminen 23.1 mennessä molemmille leireille p. Turnauksen voitto matkasi Petroskoihin.
Turnauksen avausottelussa kotijoukkue sai vastaansa Pietarin. Tässä syntyi Susipappojen ensimmäisen erän ensimmäinen maali.
Painetta lisää toisessa erässä
Kuten ensimmäisessäkin pelissä, kotijoukkueen luistin alkoi liikkua toisessa erässä aivan eri tahtiin. Huomattavan vauhdinlisäyksen myötä vastustajan muutamat taitopelaajat alkoivat hyytyä. Peli alkoi tasaisissa merkeissä ja
saisissa merkeissä joukkueiden maalatessa vuorotahtiin. klo 15. Jälleen kerran kotijoukkue sai kiitoksia vierailijoiltaan erinomaisista järjestelyistä, joten eiköhän perinne jatku jälleen ensi loppiaisena.
Nuorten liikennekuolemiin ei ole saatu otetta Suomessa
Viimeisen kymmenen vuoden aikana nuorten tieliikennekuolemat ovat vähentyneet Suomessa keskimäärin 3,4 prosenttia vuodessa. Hyvän turnauksen pelannut kotijoukkue sijoittui toiseksi ja Pietari jätettiin
jumboksi. Marttojen kahviosta virkistystä pikku rahalla. Toiseen erään Susipapat tuli hyvin latautuneena. Viimeisessä pelissä Susipappojen maalit olivat Seppo Hakulisen, kotijoukkueen parhaana palkitun Ari Partasen ja Janne Halttusen käsialaa. avausmaalia saatiin odotella aivan ensierän loppuhetkille. Mukavaa maalaamista luovasti! RINKILÄNMÄELLÄ KEPPIHEVOSTELLAAN 11.12.2 lasten taideleiri kouluikäisille lapsille. Se latoi ottelun loppulukemiksi 2-9. LASTEN TAIDELEIRI kouluikäisille lapsille Rinkilänmäellä la 28. su 29.1. 050 3059029. Peli ei juurikaan kerennyt vanhentua, kun vierailijat siirtyivät 1-0 johtoon. Taitobussi tuo uuden kurssin kirjastolla järjestettävään taitopäivään. Aikaisempien tutkimuksien mukaan lähes 90 prosenttia vastanneista nuorista oli ainakin joskus ja noin kolmannes usein tai melko usein jättänyt käyttämättä turvavyötä auton matkustajana. Näyttelyn ovat koonneet Kyösti Jaatinen ja Seppo Luukas. Tasainen erä päättyi lopulta 3-3. Suomessa kehitys on ollut muuta Eurooppaa hitaampaa. Loppu edettiin todella ta-
Petroskoi nousi finaaliin
Toisessa kamppailussa kohtasivat Pietari ja Petroskoi. Seitsemän prosenttia Suomen tieliikennekuolemista vuosina 2008 2010 sattui tälle alaikäisten nuorten ryhmälle, näistä noin puolet henkilöautossa ja toinen puoli mopo- ja moottoripyöräonnettomuuksissa. SOVINTOLAN KIRJAKAHVILA to klo 17 20. Susipappojen vieraaksi olivat tällä kertaa saapuneet St. Shokkialun jälkeen Susipapat pääsi hyvin mukaan pelirytmiin ja pystyi vastaamaan vierailijoiden vauhdinpitoon. Valistustyötä on tehtävä pitkäjänteisesti. Petersburg Star Pietarista ja Karelia Star Petroskoista. klo 1014. Nuorten liikennekuolemat vähenivät Euroopassa vuosina 20012010 keskimäärin 7 prosentilla vuodessa. Kirjakammarissa tammikuun tarjoushyllyt. Loppusummerin soidessa pääsi kotijoukkue tuulettamaan ansaittua voittoa lukemin 9-4. Hyvästä myllytyksestä huolimatta lisäosumia ei nähty, joten ottelun ja koko turnauksen voitti Karelia Star Petroskoista. Suomi oli vertailun kolmanneksi heikoin maa Puolan ja Romanian jälkeen. Hyvätasoinen kamppailu sai huikean lopun, kun 3-4 lukemissa kotijoukkue otti maalivahdin pois yrittäen voittoa kuudella kenttäpelaajalla. (Vapaa pääsy; konsertin mahdollinen tuotto kirkon flyygelirahastoon). Positiivista on se, että vuonna 2010 Suomen tieliikenteessä menehtyi 60 nuorta vähemmän kuin tilastokatsauksen aloitusvuonna 2001. Tämä on yksi Liikenneturvan ja sen yhteistyötahojen merkittävimmistä tehtävistä. Muiden Euroopan maiden turvallisuustahti on ollut tuplasti ripeämpää. Korkeammalle nostettu aggressiivinen karvaus toi painetta Petroskoin isokokoisille puolustajille. Tämä tiesi sitä, että kotijoukkueen tulisi voittaa turnauksen "finaalissa" Karelia Star
pantit
Kunnossapidon ammattitutkintoon valmistava koulutus
y Lisätietoja: Sulo Romppanen, p. 050 351 7706
Antsun Hinauspalvelu 0400 373 535
Viralliset
K-K:n Omakotiyhdistys ry. Hinta 40 (ei sis. Teemailta lakiasioista Kiteen Seudun Op:llä ke 11.1.2012 klo 18.00 alkaen kahvitarjoilulla. 0400 656760. P. 010 422 4000, Asemantie 2, Tohmajärvi
Puhelun hinta 010-alkuisiin numeroihin: lankapuhelimesta 8,28 snt/puh+5,95 snt/ min (sis. 050 5174911.
2
Kuvankäsittelykurssi 21.22.1.2012
Photoshop Elements -ohjelman peruskäyttöä. Kt-kaksio 59 m Puhos. 045 6382144. TILAUSHINNAT, sis. metalliromut noudetaan. maantasakerros, pikku kaksio tai iso yksiö. Kysy tarjous! Puh. ja la 14.1. Marttaillat 17.1.12 klo 18.00 seurojentalolla. 050 3276669. 013 244 2325
ELINTARVIKKEET KAUPASTAMME MYÖS SUNNUNTAISIN.
www.plussa.com
200 90 1 00 2 90 1 1
4 kpl pss 3 kpl
sis. Luennoitsijana asianajaja Harri Kontturi Joensuusta. alv 23 %)
ILMOITUSHINNAT: mv 4-väri 1.32 1.77 Etusivu 1.25 1.70 Takasivu 1.13 1.58 Teksti Tekstin jälkeen 1.13 1.58 Kuolinilmoitukset 1.13 Hintoihin lisätään arvonlisävero 23 % Pienin väri-ilmoitus 100 pmm.
Rivi-ilmoitus 21 merkkiä/rivi 2,80 , sis. 040 8367814.
Pokentie 8 82500 KITEE
Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti.
ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN JA LAUANTAISIN
PALVELUKSESSANNE
- OTA YHTEYTTÄ Hammasproteesipalvelua
Kiteentie 1, 82500 Kitee
24 vuoden kokemuksella, neljällä yksiköllä
Puhoksen Martat aloittavat kevätkauden. 013 244 2544
Heinosen SÄMPYLÄT
8 kpl/pss
Maxi TUPLA
Kylväjäntie 1, Kitee Puh. rauta. Keskiviikko 11.1.2012
Koti-Karjala
Neste Tolosenmäen kyläkauppa tarjoaa
matil metallialan am tusta lista lisäkoulu
15
PERJANTAI 13.1.
DANCE NIGHT
Liput 5 e I K-18 I
Tervetuloa Pikku-Pirttiin!
Lounas mape klo 11.0015.00
sis. alv. Laskutuslisä 3,20 , sis. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 24,60 , sis. Tervetuloa! Keski-Karjalan Veteraaniopettajien tammikuun tapaaminen Kiteen Seudun Op:n alakerrassa pe 20.1.12 klo 13.00. Koulutuksiin haetaan aikuisopiston internet-sivuilla olevan koulutuskalenterin kautta: www.pkky.fi/aiko, jossa on lisätietoja koulutuksista. P. 0400 573263. P. alv. P. poisto/romutustodistus. 013 244 2691 Koulutukset alkavat 1.2.2012. 044 9435522.
KANSANOPISTO
Kiteen Evankelinen
Olemme muuttaneet: Kiteentie 7 (Kesportin yläkerta)
Avajaistarjouksena tammikuun aikana ostetuista hoidoista 10 %. 013 244 26675
KARAOKE
klo 21.0001.30
Vapaa pääsy!
suosittu
Koneistusalan ammattitutkintokoulutus Levy- ja hitsaustekniikan ammattitutkintokoulutus
y Lisätietoja: Erkki Ahgren, p. 040 760 3459, 0400 150 640
y Lisätietoja: Ari Vottonen, p. y Joensuu, aloitus 1.2.2012, haku päättyy 20.1.2012 y Lisätietoja: Mikko Mutanen, p. 0424 475 216
Kiteentie
Myymälä auki ma-pe klo 8-17
www.lampokarelia.fi
ILMOITUSTEN SISÄÄNJÄTTÖ: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. Tervetuloa pullantuoksuiseen seuraamme.
Puh. Hakuaika 21.1.2012 saakka.
Pohjois-Karjalan aikuisopisto PL 199 (Kaislakatu 3), 80101 Joensuu www.pkky.fi/aiko
Ystävällisen palvelun Neste-asema!
Lauantaina 14.1. alv. Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa, hinta 48 .
myytävänä VUOKRATTAVANA myytävänä MYYTÄVÄNÄ
Kodin irtaimistoa poismuuton takia. 2x30 pmm 48,60 , sis. P. Rekist. www.kelpokeraaja. Yritysrivi-ilmoitus 21 merkkiä/rivi 4,20 , sis. Aikuisopinnot toteutetaan joustavasti monimuoto-opiskeluna. net P. ruokia). P. 044 045 5250 elonvirta@elonvirta.fi
myytävänä SEKALAISIA
Auton- ym. 9 %. 0424 475 216
Myymälä auki mape 817
p. Lauantain lehteen torstaina klo 11.00 mennessä.
Vartioimispalvelut ja hälytyslaiteasennukset
15 vuoden kokemuksella!
TARJOAMME SIVUNVALMISTUSTA
suunnittelusta valmiiksi tuotteeksi ammattitaidolla ja kilpailukykyisillä hinnoilla! Tiedustelut Marko Torni p. alv 23 %), matkapuhelimesta 8,28 snt/puh+17,04 snt/min (sis. Romuakut, autot, rom. alv. 013-684 8411
Fax 013-414 593
ISSN 1236-4495
Puh. Tervetuloa avoimien ovien päivään la 14.1.12 klo 1014.
Kiteentie 7, 82500 KITEE Ajanvaraus arkisin 1014 Puh. 040 7481984. Kaksio Kiteen keskustassa. P. P. listalla olevat annokset, salaatti, ruokajuoma, kahvi
LAUANTAI 14.1.
TOTALLY 90's
Liput 6/8 e I K-18 I
6,50
Atria BURGER
110 g (4,55 /kg)
Kone- ja
Pe 13.1. 0400 956 090, keko@edu.kitee.fi, www.kiteenkansanopisto.fi
Suomalaiset arvostavat sanomalehteä.
Lue, niin tiedät miksi.
TNS Gallup/Medioiden mielikuvat 2008.
myytävänä OSTETAAN
2h+k+s Kiteeltä. 050 3214591. alv. alv. P. todist., sekapelti ym. Raitis, tupakoimaton. 040 7598415. 013 244 26675 y Lisätietoja: Sulo Romppanen, p. Sutkin Krouvin live:
White Corona
Vapaa pääsy!
Tervetuloa viihtymään!
www.kiteenhovi.com Hovintie 2, Kitee, puh. alkaen, vuokra 600 /kk+vesi, osittain remontoitu. ilt. Vapaa 1.2.12. alv. 0200 71400 arkisin klo 6.0014.00 ja viikonloppuisin klo 6.0012.00.. Tervetuloa pullakahville ja esittämään kevään omia toimintatoiveitasi!
toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi etunimi.sukunimi@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi AVOINNA: MaKe 8.3016.00 ToPe 8.3015.30
TOIMITUSJOHTAJA Marko Torni 684 8422 PÄÄTOIMITTAJA Jouko Väistö 684 8425 TOIMITUS: Tuomo Flinkman 684 8426 Riitta Makkonen 684 8427 (vuorotteluvapaalla 11.12.2012 saakka) Aladár Bayer 684 8430 Veijo Mustonen 684 8428 Niina Nyrhinen 684 8427 MAINOS/MARKKINOINTI Jouko Kaasinen 684 8424 LASKUTUS 684 8431
KUSTANTAJA: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy PAINO: Lehtisepät, 2012
www.lampokarelia.fi
LVI-myymälä
S-market
Olkontie
www.lampokarelia.fi Kiteentie 1, 82500 Kitee Puh. Järjestöpalsta 1-5 riviä 4,80 , sis. Naishenkilölle Kiteen kesk. Kesto 85,00 /vuosi, määräaikainen 12 kk 92,00 .
Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. (013) 684 8422.
PASSIKUVAT
12,KIRJA
6 kpl
Laatua edullisesti
Palvelemme mape 917
TURVAMESTARIT
050 303 1210
P. (013) 414 415
Apupisteellä kahvakuularyhmä.
Ilmoittautumiset (013) 414 415. alv., seuraavat rivit 2,30 , sis. Kaksio Hutsissa, Harjuntie 6, 48 m2. Lisätietoja ja ilmoittautumiset
Opistontie 7, 82500 KITEE, p. Rehuohraa ja kauraa. klo 21.0001.30
KARAOKE
Avoinna: Ma-to 11-22, pe 11-02, la 12-02, su 12-22
Kansainvälinen hitsausneuvoja (IWS) a
Tavoitteena on kansainvälisen hitsausneuvojan pätevyys j ät (IWS), joka antaa valtuudet toimia hitsauskoordinaattorina. 050 438 8666
57 g (11,70 /kg)
www.pko-ravintolat.fi
Järjestämme Kiteellä monimuoto-opiskeluna koneja metalli-alan koulutusta, jossa on mahdollista suorittaa alan ammatti- tai erikoisammattitutkintoja tai niiden osia.
8x0,33 l/tlk (4,06 /l)
1.1.29.2.2012
Koff III OLUT 8-pack
Koneenasentajan ammattitutkintoon valmistava koulutus
Perjantaina 13.1.
Sutkin Krouvin
Puhallusvillat asennettuna vuorivilla
Paloturvallinen lisäeristys kaikkien vanhojen eristeiden päälle tai uudiskohteisiin. Rt 3h+k+s Kiteen keskustassa 1.2. 040 171 5110
Olkontie 6, 82500 KITEE, puh. Opiskelijoilta peritään Opetushallitukselle tilitettävä tutkintomaksu 58 euroa, muutoin koulutus on maksutonta
Istuin muotoiltu selkää tukevaksi. Tuloksia: IT 8: 1) Mikael Hayrabedian JA 145. Tasaisella ja suurimmalla pinnalla näyttäisi olevan silmät, nenäpii ja sieraimet. Tiedustele
Ekohehkulamppu Osram Halogen Eco
Energiaa säästävää halogeeniteknologiaa hehkulampun kuoressa. Jos Muljulan naamakivi kyynel silmässä. Väri musta.
Kiteen karsinnoissa syntyi kovia tuloksia
Nuoret ampujat tekivät Kiteellä viime lauantaina järjestetyissä Itä-Suomen alueen kultahippukarsinnoissa kovia tuloksia. Niiden perusteella on täysi syy olettaa, että myöhemmin keväällä Kuopiossa järjestettävässä Kultafinaalissa on Keski-Karjalasta mukana vahva edustus. Vai onko joku ihminen tehnyt piirteet hakkaamalla. HT 12: 1) Janne Pennanen ToU 193, 2) Valtteri Repo ToU 183. Sammal kasvaa kiven päällä aivan kuin hiukset. IT 10: 1) Arttu Vaittinen KitA 196, 2) Arttu Ahtilinna KitA 185, 3) Vilma-Liina Nuora KitA 166. 044 022 6255
SILIKONIPUIKKO
King-silikonipuikko säilyttää kumitiivisteet joustavina sekä estää tiivisteiden jäätymisen.
18
50
Arctic Diesel JÄÄNESTOAINE
Monivakutteinen ja erittäin tehokas dieselin lisäaine, joka poistaa polttoaineen joukkoon päässeen veden aiheuttamat käyntihäiriöt. se on ihmisvoimin siirretty paikalleen, niin siihen on tarvittu useita henkilöitä. HT 14: 1) Jenni Nenonen ToU 295.
Onko naamakivellä tarinaa?
Kiteen Muljulassa, metsätien varrella, katselee kulkijoita kivi, jonka pinnassa näkyvät kasvot.
Kivi on melko suuri, korkeudeltaan lähemmäs metrin. 11-14 A: 1) Toni Eriksson ToU 193, 2) Nea Hummelholm JA 184. 040 833 0661 www.rautia.fi -korttia 23,40/6 kpl
Palvelemme: MaPe 8.0017 .00 La 9.0014.00
Tarjoukset voimassa niin kauan kuin kirjoja riittää.
5
95
/kg
Hanna, 27 Alennusmyyntien asiantuntija
5
95
/kg
Millainen lukija, sellainen kirja.
Nina Cappelen Aikaa ystäville WSOY
990
490
John Grisham Vetoomus WSOY
TULE!
KITEE Karhutie 1 www.marimekko.fi
Emily Hawkins Lumiprinsessa WSOY
690
Kitee, Kiteentie 8 Kitee, Kiteentie 8 puh. VT 14 (ilmakivääri 30 ls): 1) Markus Tolvanen JA 269, 2) Roope Maaranen JA 242, 3) Johan Hayrabedian JA 228. E27-kanta, 42 W (630 Im)
www.plussa.com
Soita 050 464 9973
Maksuaikaa jopa 24 kuukautta.
Lisätiedot: www.kesko.fi/ Ympäristö ja yhteiskunta
Etusi 57%
Hinta ilman K-Plussa
10,-
K-Plussatarjous
/6 kpl
(013) 684 8424, markkinointi@kotikarjala.fi
Puhoksentie 3, 82500 Kitee, puh. Muodoltaan se on kuin kotilo. Lisäksi tuote sisältää lisäaineita jotka parantavat moottorin kylmäkäynnistyvyyttä ja vähentävät savutusta.
SÄHKÖLÄMPÖISTUIN 12 V
Kytketään tupakansytyttimen ulosottoon, lämmitysteho säädettävissä HI/LO-kytkimellä. Varustettu merkkivalolla, säädettävä puhalluskulma. Teho 160 W. SÄÄSTÄ ENERGIAA
Kysy tarjous!
Valtuutettu jälleenmyyjä
Vielä vapaita ilmoituspaikkoja
keskiviikkoisin. Mistä se on paikalleen joutunut, jääkauden aikanako. Keskellä päätä on kalju kohta. Koko: 11 Jarru- ja kytkinosien
Keraaminen LÄMMITIN 12 V
Keraaminen lämmitin termostaatilla. API TC, Jaso FC/FD, ISO-L EGD.
www.fixus.fi. Kytketään auton tupakansytyttimen ulosottoon.
PUHDISTAJA
500 ml
YLEISMITTARI
MAS830
HINAUSKÖYSI
1600 kg
2 990 490
90
2100
Täyssynteettinen
KAKSITAHTIÖLJY 4 l
Tuore- ja seosvoideltuihin nykyaikaisiin nopeakäyntisiin ja suuritehoisiin kaksitahtimoottoreihin. Kuvanottohetkellä kivellä oli toisesta silmästä valunut vesinoro, aivan kuin jäätyneet kyyneleet. Kivi on aivan yksinään, sen lähellä ei ole muita kiviä. Sammalen voisi ajatella olevan myös seppeleen. Jos joku tietää kiven tarinan, niin toivomme yhteydenottoa Koti-Karjalan toimitukseen.
LUKKOSULA 50 ml
Sulattaa jään, voitelee jäätyneen lukon ja estää jään muodostumisen käsittelyn jälkeen.
Yhteensä
450 490
Army
Pullo 0,5 l Kanisteri 3 l
290 1590
HANSKAT
19
90
Lämmin teddyvuori. Muistaako kukaan, onko sillä aina ollut kasvot. VT 12: 1) Aleksi Jääskeläinen KitA 164, 2) Petka Hummelholm JA 163, 3) Emmi Vanhanen KitA 153, 4) Arttu Vaittinen KitA 147