33 ?!
Voimassa 31.10.2014 saakka.
Voimassa ma?ke 13.?15.10.
Fazer
myös tumma paahto
500 g (5,98 kg)
Palvelemme: ark. Mukana on
myös ennätysmäärä yhteistyötahoja. Vuoden 2014 Nenäpäivä-kampanjan Hyvän Tekijät
Arman Alizad, Janne Kataja,
Krista Siegfrids, Robin, Rakel Liekki ja Ransu rohkaisevat jokaista suomalaista löytämään oman tapansa auttaa:
tuunaa, liiku, säväytä, leivo,
haasta tai haukuttele hyvää
oman lemmikin kanssa (nenäpäivä.?/ideoita).
Apu menee perille
Nenäpäivän keräysvaroilla
Suomen UNICEF, Suomen
Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan
Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK) ja
Suomen Lähetysseura tekevät
pitkäkestoista kehitysyhteistyötä kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän edistämiseksi Aasiassa, Afrikassa sekä
Etelä- ja Väli-Amerikassa.
Kuva: Ylen kuvapalvelu/
Jyrki Valkama. 040 684 8411
Luvassa historian laajin
Nenäpäivä-kampanja
Suomen kahdeksas Nenäpäivä-kampanja käynnistyi torstaina. Tavoitteena on 2,9
miljoonaa euroa kehitysmaiden lasten hyväksi.
Vuonna 2014 Nenäpäiväkampanjan keräystavoite on
2,9 miljoona euroa. 28 ?!
4 aikuisen lounasta
3 hinnalla, yht. info 0400 133 807
29
kg
MAAKUNNAN
VUODEN 2013
YRITTÄJÄ
TAIKA
UUTUUS
Tule ja
tutustu!
www.k-supermarket.?
9
Grillistä
e
nti
pe
Arp
+
e
sti
y
rve
Te
ARKISIN 8.30?17
LAUANTAISIN 9?13
Jokainen
suomalainen on
Hyvän Tekijä
Nenäpäivä-kampanjan tavoitteena on 2,9 miljoonaa euroa kehitysmaiden lasten hyväksi.
SEURAKUNTA-VAALIT
lähestyvät!
Ennakkoäänestys
27.?31.10.2014
Vaalipäivä
9.11.2014.
HYÖDYNNÄ ILMOITTELUSSA
ALUEJAKELUMME (ke 22.10.)
Tilaajien lisäksi lehti jaetaan
jokaiseen talouteen
Kesälahden, Rääkkylän
ja Tohmajärven alueella!
ILMOITUSMATERIAALIT
TORSTAINA 16.10.14 klo 14.00 mennessä.
Puhelin 040 684 8424
Sähköposti markkinointi@kotikarjala.fi
Koti-Karjala
Puh. Yhden Nenän tuotolla
Nenäpäivän taustalla vaikuttavat kehitysyhteistyöjärjestöt voivat hankkia esimerkiksi koululounaan kymmenelle
nepalilaislapselle. Viralliset Nenäkaupat (Kcitymarketit, K-supermarketit,
K-marketit ja K-extrat) myyvät lähes 1000 kaupan voimin
Nenäpäivän kampanjatunnusta eli Monsteri-Nenää (1,99 ?/
kpl). Mukana on yli 300 klubia ympäri
Suomen.
Nenäpäivän visiona on Suomi, jossa jokainen edistää
kehitysmaiden lasten ihmisarvoisen elämän toteutumista. vuosikerta
Suomen laadukkain K-Supermarket
90
PAAHTOKYLKI
Kulta
Katriina
KAHVI
Kariniemen
kananpojan
kg
Voimassa ma?ke 13?15.10.
FILEESUIKALEET
Herkkutorilta
450 g (8,87 kg)
maustamaton ja
hunajamarinoitu
Kivikylän
15
79
1
90
MAALAISPALVIKINKKU
siivuina
rasia
Kahvilasta joka päivä
tuoreita herkkuja!
Reinoa syyslomaa!
Tarjoukset voimassa
13.-24.10.
Kiteentie 6
(Kauppakeskus
Kupiainen), Kitee
200 g (8,75 kg))
Saarioinen
RUUKUT
300 g (6,67 kg)
50
2 3
00
f
2 PRK
rasia
Yksittäin 2,09 /prk (10,45 kg)
Voimassa ma?ke 13.?15.10.
Lämpimät leivät ja leivonnaiset omista uuneista.
Valio
Hyvä suomalainen
ARKI JUUSTOVIIPALEET
400?500 g (7,18?8,98 kg)
s6ALIKOIMISSA2UOKAMESTARIEMME
VALMISTAMATPAIKKAKUNNAN
PARHAATLIHATUOTTEET
59
Hinnat voimassa ma?ke 13.?15.10., ellei toisin mainita.
3
pkt
SATSUMA
Espanja
1
Taval l i sta parempi Ruok ak auppa
KUPIAINEN
pkt
Valio
maustetut
RAHKAT
kpl
280 g (6,39 kg)
3 2
kg
Omista uuneista
ONNENLEIPÄ
99
99
SYYSLOMATARJOUKSET!
Perhelounas
(2 aik. Lukuisat yritykset, yhteisöt, koulut
ja päiväkodit sekä yksittäiset kansalaiset ovat tänäkin
vuonna lähteneet mukaan yhteiseen hyvän tekemiseen. K-kaupoissa on lisäksi myynnissä yli
sata erilaista Nenäpäivä-lahjoitustuotetta, joista lahjoitetaan osa Nenäpäivä-keräykseen. Koti-Karjala
NÄYTÄ
ESIMERKKIÄ
ja anna lapsellesi
lukemista arvostava
ilmapiiri.
Lauantai 11.10.2014
N:o 81
Irtonumero 1,30 ?
55. Seuraavan neljän viikon
aikana suomalaiset yhdistävät
voimansa hankkiakseen varoja kehitysmaiden lapsille.
Tänä vuonna Nenäpäiväkampanja näkyy laajemmin
kuin koskaan. www.kupiainen.net
Kiteentie 6, Kitee, puh. Virallisten Nenäkauppojen yhteiskeräystavoite on
300 000 ?.
Valtakunnallisia Nenätapahtumia on luvassa kymmenissä kaupungeissa eri puolilla Suomea.
Suuri osa keräystavoitteesta saadaankin kasaan yksittäisten lipaskerääjien työllä.
Suomen Lions-liitto jatkaa
Nenäpäivän pääyhteistyökumppanina ja tavoittelee tänä vuonna upeaa 180 000 ?
keräyspottia valtakunnallisilla lipaskeräyksillään. Jo
ennen kampanjan alkua pelkästään kouluja ja päiväko-
teja on lähtenyt Nenäpäivään
mukaan ennätyksellisesti lähes 350.
Runsaasti
yrityskumppaneita
ja yhteisöjä
Kampanjan alkuun mennessä mukana on myös runsaasti
yrityskumppaneita ja yhteisöjä. 8?21, la 8?18, su 12?18
petri.kupiainen@k-supermarket.. + 2 lasta) yht
Uusi
sote-laki onkin toteutuessaan
lähinnä lähidemokratian irvikuva, koska päätöksenteko keskittyy entistä kauemmaksi ja päätöksentekijöitä
on kunnista entistä vähemmän. Mielestäni ei
kannata tehdä vapaaehtoisesti
ja ennakolta päätöksiä, joita
joutuu ehkä myöhemmin katumaan ja jotka aiheuttavat
kuntalaisille varmuudella turhaa harmia ja kuluja. En kannata, ihmisten pitää käydä kaupassa oikeaan
aikaan.
Aino Alasaari Kiteeltä on
tyytyväinen nykymenoon.
. En kannata, riittää entiset
ajat, ei tarvitse olla juhlapyhinä auki.
. Kuntalaiset osaavat nykyään äänestää jaloillaan. Epäilenpä vahvasti.
Tilanne on aivan sama kuin päivänpolitiikassa. Tämä johtaa entisestään muun muassa maaseudun autioitumiseen. Sitä vaatii myös tuleva sote-laki, ainakin silloin kun valmistellaan päätöksiä uusista sotepalveluista. Pitääkö siis sunnuntaisin ajaa Kiteeltä Joensuun apteekkiin hakemaan
kipulääkettä, että saa esim.
yönsä nukuttua. Lisäksi sama
lainpykälä muistuttaa julkisen vallan
velvoitteista; sen on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.
Eipä taida enää perustuslain henki maan
jokaisessa kolkassa toteutua, vaikka demokratia näennäisesti toteutuukin.
Jouko Väistö
Kiteellä lääkäripalveluiden
saatavuus heikkenee?
Ympäristökunnissa olemme
kateellisena katsoneet, miten
Kiteen kaupunki rakennutti
uuden hienon terveyskeskuksen. Siis n. Lakiesitys mahdollistaa siten palveluiden keskittämisen entistä suurempiin
keskuksiin, jopa Kiteetä kauemmaksi. Tätä kuulemista
on Kiteellä tehty ilmeisesti
vain adressilla, jossa on lähes 2000 nimeä. Yksi merkittävä tekijä myös unohtuu
liian usein eli pystyykö keskussairaala ottamaan vastaan
myös keskikarjalaiset asiakkaat kohtuullisessa ajassa vai
aiheuttaako ruuhkautuminen
tuntien odotuksia kipujen kera. Siinä todetaan,
että ketään ei saa ilman hyväksyttävää perusteetta asettaa eri asemaan
sukupuolen, iän, alkuperän, kielen,
uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden
tai muun henkilöön liittyvän syyn
perusteella. Valitettavasti uudessa perustuslain vastaisessa sotelaki-esityksessä ei ole
lähipalvelua määritelty tarkemmin. Mielestäni
veroille on saatava vastinetta
mahdollisimman läheltä - lähipalveluna. Ei siellä pienen kunnan ääni kuulu, eikä kunnan
edustaja pääse puolustamaan kotipitäjänsä sillä tavalla kuin pitäisi.
Suomen perustuslaissa puhutaan
yhdenvertaisuudesta. Vauhtia hänellä ainakin oli liikaa risteysajoon.
SÄIKÄHDYKSELLÄ
SELVINNYT
IRJA TORNI
myötäilee suurten teollisuusjohtajien ajatuksia. Mikä sitten on hyväksyttävä peruste. Huonoihin palveluihin ei kannata tyytyä.
Turvallisuus- ja terveys-
palvelut ovat kuntalaisten
tärkeimmät peruspalvelut.
Yleensä kuntalainen ajattelee, että veroille on saatava
myös vastinetta. Ei se paha asiakkaan kannalta ole.
Sirkka Tolvanen Kiteeltä
vastustaa uudistusta.
. Koti-Karjala
2
Kaupat
auki
pyhinä ja
illalla
Joensuun, Kiteen ja
Tohmajärven kaupat
ovat saaneet luvan olla
auki joka päivä aina kello 21 saakka, myös juhlapyhinä. Mahtaakohan olla tylsempää hommaa?
Oleellista heidän työssään on tietenkin se, millaisen raportin he lukemastaan antavat ja millaisen painoarvon eri kuntien lausunnot saavat?
Ovatko Rääkkylän, Tohmajärven ja
Kiteen esittämät kannanotot samalla
viivalla Helsingin kaupungin esittämän lausunnon kanssa. Pitää muistaa, että uusi
ja hieno terveyskeskus ei ole
pelkästään kiteeläisiä varten
vaan terveyskeskuksessa voivat asioida lain mukaan myös
esim. Minusta ei tarvitse olla
auki pyhinä, ihmisparat ovat
töissä. Mutta liikkeille se on
hyvä.
Toimittajan kynästä
Sellaista elämä on!
Lausuntojen
pyytäminen on
mainio tapa toteuttaa edustuksellista demokratiaa. Säikähdin melkoisesti, sillä olin juuri ottamassa
seuraavaa askelta. Vihreä valo
paloi ja pääsin kadun puoleen
väliin, kun minua hipoen kurvasi auto vasemmalle kirkonmäkeen. Ei varmasti.
Hän ajattelee perushelsinkiläisen aivoilla ja
Pokentie 8,
82500 KITEE
Puh. Nuo adressiin nimensä laittaneet haluavat, ettei palveluja supisteta.
Onko Kiteellä siis varaa olla
huomioimatta heidän mielipidettä. Lausuntojen vaikutuksista voidaan kuitenkin olla monta eri mieltä.
Nämä asiat nousivat taas kerran mieleen, kun kuntien valtuustot esittivät omia kannanottojaan suuresta, koko valtakuntaa
koskevasta sote-remontista.
Mietin mielessäni niitä virkamiehiä, jotka kuntien lausuntoja tutkivat. Juristitkaan eivät
kuluneella viikolla julkaistun tutkimustiedon mukaan ole lakien tulkinnoista alkuunkaan samaa mieltä.
Laki sanoo myös, että jokaisella,
joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa,
on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. rääkkyläläiset tai tohmajärveläiset, kesäasukkaista
puhumattakaan. Mielestäni ehdottomas-
ti ei! Päätös päivystysajoista
vaikuttaa merkittävästi koko Keski-Karjalan elämään,
halusimmepa sitä tai emme.
Tällä päätöksellä jää todennäköisesti lähes 20 000 asukkaan Keski-Karjala sunnuntaiksi myös ilman apteekkipalveluita. Jos kerkesin ottaa sen askeleen se auto
liiskasi minut katuun. On siinä yhdelle jos toisellekin
askaretta, kun maamme kaikkien
kuntien raportit tutkitaan. Henkilökunnan on saatava pitää vapaata.
Lauantai 11.10.2014
Et ole
turvassa
suojatiellä!
Olin ylittämässä suojatietä kävellen Sokoksen kohdalta Televirmille päin. Minusta tuntuisi erittäin
typerältä odottaa tuntikausia
keskussairaalassa kun avun
olisi saanut jonottamatta lähipalveluna. Terveyskeskuksen tilat pitää saada nyt
mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.
Samaan aikaan kun kaupunki rakennutti uutta terveyskeskusta, kaupunginvaltuusto päätti lopettaa vuoden
2015 alusta lääkäreiden vastaanoton Kiteen terveyskeskuksessa muulloin kuin virka-aikana. Niin se vaan on, että suuret ovat tähänkin asti jyränneet pienet ja niin tekevät
jatkossakin.
Demokratian taakse on helppo mennä.
Sote-lausunnoissakin lain kirjain kuntien ja
kuntalaisten tasapuolisesti kohtelusta tulee
täytettyä, mutta kokonaan eri asia, miten ta-
sapuolisuus viime kädessä käytännössä toteutuu.
Aiheetta ei Rääkkylän valtuuston puheenjohtaja Tapio Hämäläinen kanna huolta syrjääntyvien ja
ikäihmisten palvelujen turvaamisesta, kun päätösvalta näissäkin asioissa siirtyy Kuopioon. Heijastimet heilumaan ja tarkkaavaisuutta pimenevään syksyyn.
Jäin miettimään, että oliko
liikennevalot ajastettu väärin,
vai eikö autoilija välittänyt
valoista. ¾ ajasta terveyskeskuksessa ei ole lääkäriä. Maalaisjärjellä ajateltuna
nyt saadaan Kiteellä terveyspalvelut keskitettyä yhden katon alle ja palveluiden saanti paranee koko Keski-Karjalassa. Miksi ihmeessä Kitee
tekee tällaisen päätöksen ja
vieläpä ihan vapaaehtoisesti?
Rääkkylän Jaamalta tai Toh-
majärven Akkalasta on paljon
lyhempi matka Kiteelle terveyskeskukseen, kuin Tikkamäelle Joensuuhun. Tätä
ovat myös lääkäripalveluiden
saatavuus Kiteellä.
KARI KULMALA,
Rääkkylä
kansanedustajaehdokas (PS). Pienten lasten
kanssa odottaminen on kaikkein ikävintä.
Päätöksiä tehtäessä on
kuultava kuntalaisia ja niitä
joita asia koskee. Valta on
vahvasti Helsingin ja muiden suurkaupunkien mahtimiehillä ja -naisilla.
Mahtaakohan joku elinkeinoministeri Vapaavuori miettiä keskikarjalaisen energiapuun tuottajan tai kerääjän intressejä energiapoliittisia ratkaisuja tehdessään. Lähipalvelut perusterveydenhoidossa tulee tarjota
omalla paikkakunnalla. Tämä
tapahtui aamupäivällä, joten
näkyväisyyttä piti olla.
Vanhemmat varoittakaa
lapsianne tällaisista autoilijoista, jotka ei kunnioita jalankulkijoita. 040 684 8411
toimitus@kotikarjala.?
Ulla Massinen Kiteeltä
massinen suhtautuu kriittisesti
. Mitä olet mieltä
asiasta?
Reino Räsänen Kiteeltä näkee asian hyvänä.
. Entäs jos ei
ole omaa autoa ja linja-autot
eivät kulje?
Terveyspalveluihin kohdistuvien päätösten tekeminen
pelkästään näennäisiin säästöihin perustuen, johtaa kuntalaisten lisääntyvään epätasa-arvoon ja se on kohtalokasta jopa Kiteen kokoiselle kaupungille. Eipä siellä valtakunnan johtopaikoilla juurikaan täkäläisiä poliitikkoja näy
Kuitenkin
hengellistä yhteyttä on tarjolla
jos nuoret tai joku nuori sitä
haluaa. Meillä on muun Suomen
vastaaviin tiloihin verrattuna
huippukävijämäärä.
. Suunnilleen joka viikko
täällä käydään. Sisustuksessa taustayhteisöstä kertoo vain keittiötilassa oleva pieni alttari.
. Hänen projektina on Romolan parlamentin käynnistäminen. Romola on tuttu paikka Esa-Pekalle, hän on ollut vapaaehtoisena ?yleismiehenä. Yritämme pitää kynnystä matalana ja meillä puhutaankin matalan kynnyksen
omaisesta toiminnasta, Kiteen
seurakunnan erityisnuorisotyöntekijä Kirsi Hurskainen
kertoo.
Nuoret tietävät
taustayhteisön
Vaikka Romola on Kiteen seurakunnan ylläpitämä, uskonnollisuus näkyy Romolassa
vain hyvin pienesti. Silloin, kun ei olla Romolassa, ollaan jonkun kaverin luona tai ajellaan mopolla,
pojat kertovat.
Johanna Immonen ja
Katri Karppanen, 14-vuotiaat tytöt, tulivat välipalalle
Romolaan.
. Meillä on täällä säännöt,
ja puutumme tomerasti pienimpiinkin tilanteisiin. Ja täällä on hyviä leipiä. Kulkureitti pihaan
kiertää Romolantieltä Heikintien kautta.
Vahvistusta Romolan rinkiin
on tuonut humanistisen ammattikorkeakoulussa lopputyötään tekevän Esa-Pekka
Turunen. Tämä on päihteetön ja
turvallinen paikka, mihin vanhemmat voivat hyvillä mielin
laskea nuorensa.
. nelisen
vuotta.
Esa-Pekan projektia mainostavat Romolan seinillä
olevat kutsut parlamenttiin.
Toiminta lähtee käyntiin syysloman jälkeen.
. Toivon, että Romola olisi nuorelle paikka johon voi
tulla muuten vain tai jos tarvitsee apua, Kirsi Hurskainen
sanoo.
Romolaa ylläpitävä taho
ei kuitenkaan ole jäänyt nuorille vieraaksi. Emme
tuo ja tuputa uskonnollisuutta
nuorelle muuten kuin silloin
jos hänellä on siihen tarvetta.
Tarjoamme tarvittaessa myös
keskusteluapua.
. Pojat kehuvat tunnelmaa rennoksi.
. Haluamme tarjota
nuorille myös osallistavampaa toimintaa.
. Kun Romola ei ole
auki, ollaan kylillä ja istutaan
jossakin, tytöt vastaavat.
Kari Sarkkinen
Rento meininki valvojien ja nuorten välillä kuuluu asiaan. Kokoamme Romolassa
kävijöistä ryhmän, joka saa
miettiä miten toimintaa kehitetään. Tiistaiiltaisin kävijöitä on parikymmentä, ja perjantai-iltaisin
Romolan huoneissa viettää
aikaansa 60-70 nuorta.
Romolan käyttöaste on
muutenkin korkealla. Ainakin Kirsin haastattelua vierellä seuranneet nuoret kertovat aina
Romolaan kuuluu hyvää
Parlamentista
kehitysideoita
Johanna Immonen ja Katri Karppanen istahtivat välipalalle.
. Parasta täällä on seura ja
kaverit. Parasta on välipala ja pelit ja aina iloinen
tunnelma. Kirsi Hurskainen, Esa-Pekka Turunen
ja Joni Leinonen juttutuokiossa.. Monet heistä on entisiä Romolan kävijöitä, monella heistä on omia lapsia ja on myös
aivan omasta kiinnostuksesta vapaaehtoisrinkiin tulleita,
Kirsi Hurskainen kertoo.
Romola sijaitsee Kiteentieltä katsottuna toria vastapäätä, hieman piilossa. Paikalla on aina joku seurakunnan työntekijä ja meidän facebook -sivulla kyllä
näkyy, että taustalla on uskonnollinen yhteisö. Haluamme pysyä ajassa
kiinni ja yritämme parlamen-
tin kautta päästä eroon siitä,
että aikuiset yksin päättävät
Romolasta, Esa-Pekka Turunen sanoo.
Turvallinen
paikka nuorelle
Romolaan on vuosien aikana
syntynyt oikea Romolan henki, jonka Kirsi ja Esa-Pekka
toivovat vain vahvistuvan.
. Tämä on täällä parasta, tytöt kehuvat.
tienneensä, että seurakunta on
nuorisotilan taustayhteisönä.
Kirsi Hurskaisen rinnalla
Romolassa työskentelee myös
muita seurakunnan viranhaltijoita sekä 15 aikuisen vapaaehtoisen tehtävään koulutetun rinki.
. Maanantaisin siellä pidetään junnu-Romolaa ja torstaisin on
edellisten lisäksi myös perhekerho.
Romolan suosiota selittää
osaltaan, että se on ollut vuodesta 2001 lähtien Kiteen ainut nuorisotila.
. Koti-Karjala
Koti-Karjala
Kiteen, Tohmajärven,
Rääkkylän ja Kesälahden
puolueeton paikallislehti.
Päätoimittaja Marko Torni.
Kiteen seurakunnan
ylläpitämä nuorisotila vanhassa kappalaisen
pappilassa on vakiinnuttanut vuosien aikana asemansa kiteeläisten nuorten kokoontumispaikkana.
Romola on avoinna yläkouluikäisten ja vähän vanhempien nuorten ajanviettopaikkana
kaksi kertaa viikossa. Mutta nuoret kyllä kunnioittavat
sääntöjä eikä täällä esimerkiksi mitään tahallista paikkojen hajottamista tapahdu,
Kirsi Hurskainen kertoo.
Seurakunta tarjoaa Romolaan tuleville pientä välipalaa ja Kiteen Kotileipomo on
myös tarjonnut Romolaan
lahjoituksia.
Biljardipöydän ympärillä
olevat 15 -vuotiaat Joni Leinonen, Timo Turunen ja
Antti Taskinen ovat Romolan vakiokävijöitä. Tämä vapaaehtoisrinki ansaitsee kiitoksen
Klo
18 kaikille avoin jumppa srkkeskuksessa.
Ti 14.10. Jehki.
Sinä annoit turvaisan lapsuuden,
hoidit ja huolta kannoit.
Vielä lapsillemmekin aikaasi,
rakkautta annoit.
Niin suuria suruja jouduit kokemaan,
elämäs varrella monta.
Silti jaksoit katsoa eteenpäin,
tulevaisuutta arvaamatonta.
Olit väsynyt, halusit jo lepäämään,
kaikki läheiset ehtivät sinut hyvästelemään.
Jäi meille muistot hyvät,
ne säilyvät sydämissä.
Ja sinun elämäsi jatkuu kaikissa meissä.
Rakkaudella muistaen
Tuula ja Risto
Heidi perheineen
Sanna-Maria perheineen
Minttu perheineen
Tuija, Markku ja Noora
NIMIPÄIVÄT
Rakkaamme on siunattu 3.10.2014 läheisten läsnä ollessa.
Lämmin kiitos osanotosta.
SANA SINULLE
Rakkaudella muistaen
lapset
lastenlapset
lastenlastenlapset
sukulaiset ja ystävät
ILMOITUS
Rääkkylän seurakunnassa 9.11.2014 toimitettavien seurakuntavaalien ehdokaslistojen yhdistelmä on nähtävänä 19.10.?
9.11.2014 seurakunnan kirkkoherranviraston ilmoitustaululla,
osoite Kirkkotie 7, 82300 Rääkkylä.
Kristityn
vapaus
Tulevan sunnuntain aiheena on kristityn vapaus. Leiri
on tarkoitettu kaikille leireilystä
ja lähetystyöstä kiinnostuneille,
Su 12.10. Moos. pe klo 9 . klo 13 Suorlahden
srk-piiri Heinosessa, Kekäle.
Ke 15.10. Saarna ja lit. klo 10 messu kirkossa, saarnaa Jaakonsaari, lit.
Hiltunen. (Mark.
2:18-22)
Tämä teksti ei mielestäni ole kaikkein helpoiten
ymmärrettävä kohta Raamatussa, eikä välttämättä
avaudu ilman taustatietoja.
Tekstissä Jeesukselta kysyttiin miksi hänen opetuslapsensa eivät paastoa.
Vanhan testamentin mukaan vain yksi paasto oli
pakollinen, suuren sovintopäivän paasto. Lyhyesti sanottuna totuus vapauttaa
ihmisen kaikesta väärästä. Koti-Karjala
4
11. 013-6848511 ma-to
klo 9-14. ke 4.?5.11. Gröhn-Dimov. klo 10 Messu, 18 sunnuntai helluntaista. 2. Klo 11 jumppa ja klo 12
hartaus.
Lähetystyö: Kirpputori Tarinatuvalla avoinna tiistaisin ja
torstaisin klo 10?14. Messun jälkeen
lähetyslounas ja lähetystilaisuus
seurakuntasalissa.
Musiikkityö: Ma 13.10. Kristus
päästää seuraajansa vapauteen ihmisten asettamista rajoituksista mutta
sitoo heidät totuuteen ja
rakkauteen. klo 12?20 Lähemmäksi toisiamme -avioparipäivä Villa Taivaannastassa (Loukunvaaran entinen koulu). Ilpo, Teo, Siina.
Sunnuntaina: Aarre, Aarto, ort. Oma
parsinneula mukaan.
Lapsityö: Päiväkerho, perhekerho ja pyhäkoulut eivät kokoonnu syyslomaviikolla 13.?
17.10.
NÄYTÄ
ESIMERKKIÄ
ja anna lapsellesi
lukemista arvostava
ilmapiiri.
Kiteen syöpäosasto
?Kun rakkaus siirtyy yli rajan, kivi kertoo maisen ajan.?
(!54!+)6%4
jatkuvassa myyntinäyttelyssä
s5UDETKIVETJALISÊNIMIENKAIVERRUKSET
kivenveiston ammattilaiselta v. Klo 12 sanajumalanpalvelus Heinoniemen kirkossa,
Jaakonsaari.
Ma 20.10. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin
leileihin. Kolehti oman seurakunnan
diakoniatyölle. Jeesukselta tultiin kysymään: ?Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran
Johanneksen opetuslapset
ja fariseusten opetuslapset paastoavat?. Ilmoittautumiset virastoon p. Jeesus tiesi miten kangas käyttäytyy eri
tilanteissa samoin kuin
sen, miten vanha ja uusi
viini käyttäytyvät. 12.
kahdesti viikossa ja tapansa mukaan tekivät sen hyvin näkyvästi. Riitta
ja Markku Leminen. Lähetyspiiri Tarinatuvalla klo 12?
14. Tämä
hääjuhla on vielä edessäpäin ja sinnehän me kaikki
tahdomme, vai mitä?
Samaan yhteyteen Markus on tekstissään liittänyt
kaksi muuta Jeesuksen sanaa, jotka käsittelevät vanhan ja uuden keskinäistä
suhdetta. Kirkkokäsikirja määrittelee sen seuraavasti:
?Usko Kristukseen vapauttaa ihmisen perustamasta elämäänsä omien tekojen, perinnäissääntöjen
ja toisten ihmisten mielipiteiden varaan. Kolehti
oppilaitos- ja nuorisotyöhön eri
järjestöille.
Ti 14.10. 040-7391885.
Kirkkoherranvirasto/seurakuntatoimisto ja taloustoimisto
avoinna ma-to klo 9-14, perjantaisin suljettu.
Diakoniatoimisto on suljettu
syyslomaviikon (vk 42).
Lomalla: Ilmo Kurkola 13.?
20.10, Leena Gröhn-Dimov 13.?
19.10.
Päiväkerhotyö: Kerhot eivät
kokoonnu syyslomalla.
Nuorisotyö: Futsal-kerho,
Junnu-Romola ja Nuorisokahvila ovat syyslomalla viikon 42.
Nähdään taas viikolla 43! Hyvää lomaa!
Kuollut: Irja Maria Pekkinen
96 v, Reino Johannes Hyvärinen
85 v, Toini Sinikka Turunen 84 v,
Pentti Juhani Pelkonen 66 v.
Kastettu: Juho Veikka Valtteri Heikura, Pinja Emilia Hirvonen.
Miestenpäivät 11.-12.10. Fariseukset paastosivat jopa
Lauantai 11.10.2014
Siunattu läheisten läsnä ollessa.
Kiitos osanotosta.
Ehdokaslistojen yhdistelmiä on saatavana kirkkoherranvirastosta sen aukioloaikoina ma . Saarnaa
AijaKatriina Ahlberg ja Satu
Kinnunen, liturgi Markus Kontiainen, kanttorina Pertti Häkkinen. Entisten nuorten -leiri Papinniemellä. klo 10 messu kirkossa, Reuma ja Tules ry:n kirkkopyhä. klo 19 Raamattupiiri Tarinatuvalla.
Su 19.10. Klo 12
messu Valkeavaaran rukoushuoneessa, Kurkola, Gröhn-Dimov.
Ma 13.10. 013-6848511
28.10. Ma 13.10. Kristuksen
rakkaus näyttää suunnan
kristityn elämälle, teoille
ja valinnoille.?
Tästä samasta kertoo
myös päivän evankeliumiteksti: ?Johanneksen
opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Vanha
tarkoittaa tässä yhteydessä farisealaista lainomaista
hurskautta ja uusi on Jeesus ja hänen tuomansa sanoma. mennessä puh. 23:21.
Lauantaina: Otso, Ohto, ort. Nasari, Paraske, Eeva.
Keskiviikkona: Helvi, Heta, ort. Järj. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen
on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat.
Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta
paikkaa vanhaan viittaan.
Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. mennessä. Viljo, Armi.
Tiistaina: Elsa, Else, Elsi, ort. Ja Raamatun sisältämä totuus on tiivistetysti
sanottu pienoisevankeliumissa: ?Jumala on rakastanut maailmaa niin
paljon, että antoi ainoan
Poikansa, jottei yksikään,
joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.?
(Joh.3:16) Tämä sama
rakkaus näyttää suunnan
meidän elämällemme ja
vapauttaa myös meidät rakastamaan.
Siunattua syksyn jatkoa
teille kaikille!
Satu Kinnunen
diakoni
Rääkkylän
ev.lut.
seurakunta
Rääkkylä 1.10.2014
Rääkkylän seurakunnan vaalilautakunnan puolesta
Puheenjohtaja Erkki Mononen
Erkki ja Esko Nenonen
Sydämellinen
kiitoksemme
lahjoituksestanne ja
huomaavaisuudesta
syöpäosastoamme
kohtaan.
Kerhossa tehdään monipuolisesti kaikenlaista vuodenaikojen ja toiveiden mukaan. klo 17 kaiken kansan jumppaa ei ole.
Su 19.10. klo 10 Messu, 19.
sunnuntai helluntaista. Kiteen Evank Opistolla on peruutettu vähäisen osallistujamäärän
takia.
Su 12.10. Aivan kuten totuus vapautti varhaiskristityt farisealaisesta hurskaudesta. klo 13 lähetystilaisuus srk-keskuksessa nimikkolähettimme Aija-Katriina Ahlberg
tuo terveisiä Etiopiasta.
La 25.10. Kiteen ev.lut, helluntai- ja vapaaseurakunta.
Ti. Kurkola,
kantt. Eli uutta ja vanhaa
ei voi sovittaa yhteen vaan
on valittava Jeesuksen seuraaminen.
Nyt taustatietojen pohjalta tekstiä on helpompi käsitellä. klo 10?14 Peittotalkoot seurakuntasalissa. Jeesus
vastasi: ?Eivät kai häävieraat voi paastota silloin,
kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan
kuin sulhanen on heidän
joukossaan, he eivät voi
paastota. klo 18.30 sanan ja
rukouksen ilta kirkossa, Seppo
Juntunen, Jaakonsaari.
Ke 22.10. 1993
KARJALAN MUISTOKIVI OY
4ERVETULOA
tutustumaan!
%3!(!65+!).%.
-ALJAKIVENTIE ". Silloinhan viini
rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan.
Ei, uusi viini on laskettava
uusiin leileihin.. klo 17
Kirkkokuoron harjoitus seurakuntasalissa.
Diakoniatyö: Diakoniatyöntekijän päivystystä ei ole ti 14.10.
Tarinatupa avoinna tiistaisin klo
10?14. Kerhoa vetää nuorisotyönohjaaja
Mari Kotilainen.
Kitee
jotka ovat joskus olleet nuoria.
Leirin hinta 15 ?. Klo 18.30 perhelentopalloa
ei ole.
To 16.10. klo 13 seurakuntakeskuksen lähetyspiiri, Kekäle. lokakuuta 2014
Aurinko nousi tänään klo 7.32
ja laskee klo 17.59.
Hyvää syyspäivän jatkoa!
Rakkaamme
Äitimme, mummomme, isomummomme
Reino Johannes
HYVÄRINEN
Irja Maria
PEKKINEN
G 16.7.1929
22.9.2014
o.s. Kolehti Kiteen kirkkomusiikkiyhdistykselle. Ilm. To 9.10. Kirkkokuoro avustaa. Kuitenkin paastosta tuli yleisempi tapa esimerkiksi onnettomuuksiin liittyen. Jeesus torjui paastotavan ja puolusti
opetuslapsiaan jotka eivät
paastonneet, sillä eiväthän opetuslapset voineet
paastota kun ilo (Jeesus)
oli heidän keskuudessaan
ja paastoaminen liittyi ikäviin tapahtumiin.
Teksti kertoo myös
häävieraista ja sulhasesta.
Häät ovat taivasten valtakunta, jossa Kristus on sulhanen ja Jeesukseen uskovat ihmiset morsian. 21.10. klo 8 aamurukouspiiri srk-keskuksessa. Saarnaa ja liturgi Markus Kontiainen, kanttorina Pertti Häkkinen. Lisätietoja
Merviltä p. Karjalainen
G 29.8.1918 Kerimäki
24.9.2014 Kitee
Levolle lasken Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi.
PÄIVÄN SANA
?Muista, että hän on lähelläsi,
tottele häntä, äläkä vihastuta
häntä.. Osall.maksu
30 e avioparilta. Antero, Kosma, Kuisma.
Maanantaina: Taina, Tanja, Taija, ort
S.
Kaipiainen, avustaa tuomaskuoro.
Ti 14.10. klo 13.00 Seura-
PUH. klo 18.00 Kirkkokuoron harjoitus srk-salissa.
Su 19.10. LeenaSusanna Mikkonen, kantt. Mukaan
tarvitset säänkestävät vaatteet,
kynän ja oman taskulampun.
Leirikeskukselle vievä tie suljetaan. klo 17.00 Tuomaskuoron harjoitus srk-salissa.
Su 12.10. Viikolla
42 kerhot ovat lomalla.
VARHAISNUORISOTYÖ:
La 11.10. Kierretään Hellaniemen maastossa etsimässä taskulampulla rasteja ja lopuksi
lämmitellään nuotion äärellä
herkuttelun merkeissä. ja
23.10.) klo 9?12.
LAPSITYÖ: Ke 22.10. klo 18.00 Koko perheen pimeäsuunnistus Hellaniemessä. 040 739
1886 tai 045 138 5798. klo 10.00 Messu kirkossa, 70- ja 75-vuotiaiden juhla
srk-salissa. 013-411 293, 0400 272 301
kuntakerho srk-salissa. +)4%%
Kesälahden
kappeliseurakunta
La 11.10. 0400-185710, on
avoinna ma ja to (ei 16.10. klo
9?11 PÄIVÄKERHO Enkelinpesä, Taipaleentie 9, Tiedustelut
ja ilmoittautumiset puh. Tervetuloa poikkeamaan
! Klo 9.00 Hautausmaan siivoustalkoot (säävaraus), klo 11.30 hartaus ja ruokailu.
To 16.10. klo 18.00 Tuomasmessu kirkossa, saarna AnnaRiikka Nousiainen, lit. klo 9.00 Väärämäen hautausmaan siivoustalkoot
(säävaraus), ruokailu klo 11.30.
Ke 15.10. klo 9?11 Kappelin
kuppila Osuuspankin kokoushuoneessa. Klo 18.00 Afrikkanäyttelyn esittely, klo 19 lähetysseurat
Sirkku-Maria ja Markku Tommolalla, Ruokkeentie 7 A.
Diakoniatoimisto on avoinna
ma ja to klo 9?11.
Kesälahden seurakuntatoimisto, puh. Jätä auto parkkipaikalle.
Tervetuloa mukaan! Alakoululaisten kerho tiistaisin 21.10.
alkaen klo 17.30?18.30 Enkelipesässä, Kesälahden kirkolla.
Vanhempi ilmoittaa lapsen kerhoon ensimmäisellä kerralla.
Rääkkylä. Klo
19.00 Miestenilta seurakuntasalissa.
Pe 17.10. Jatkuu parillisten viikkojen
keskiviikkoisin samassa paikassa
klo 9?11
Pitihän se sitten emännän
kanssa opetella lehmien lypsy. Esimerkiksi kuljettajan väsymys tai
keskittyminen muuhun kuin
ajamiseen voivat luoda onnettomuustilanteen, joka olisi muuten voitu välttää. Pesään mahtuu 1,8 metrinen
halko.
vatkin, muurari muistelee
lämpimästi Rääkkylän oman
tiiliruukin tuotteita.
60-70-lukujen taitteessa
keskuslämmityksen yleistyessä halvan öljyn aikana uuneja rakennettiin enää harvoihin omakotitaloihin.
. Meitä serkuksia oli jo kertynyt melkoinen
liuta isoon tupaan pyörimään
ja jännittämään joulupukin
tuloa! Näin jälkikäteen mietittynä mummolla on ollut
valtava työ yhteisten hetkien järjestämiseksi ja noiden
rakkaiden muistojen syntymiseksi.
Mummo sai elää pitkän
elämän ja hän nukkui väsyneenä pois syyskuisena aamuna 96-vuotiaana. Hirvivaara-alueella ajaessa kannattaa tarkkailla tienvarsia ja pitää ajonopeus sekä -etäisyys sellaisena, että aikaa jarrutukselle
on riittävästi. Koti-Karjala
Lauantai 11.10.2014
5
Kaikki käsillä tekeminen
kiinnostaa uunimestaria
Hirvionnettomuuksien
riski kasvaa
syksyllä
. Koivun pilkkominen kirveellä on parasta hoitoa olkapäille, Kaartinen vakuuttaa.
Merkkipäiväänsä hän viettää perheen parissa.
Kuva ja teksti:
Riitta Makkonen
In memoriam Irja Pekkinen
Kerimäellä vuonna 1918
syntyneen mummoni elämä
oli vaiherikas ja työntäyteinen. Jatkosodan jälkeen
Konnunmäki jäi rajan taakse ja samalla omasta kodista täytyi luopua kokonaan.
Uusi talo rakennettiin rajan
tälle puolelle asutustilalle,
linnuntietä vain muutaman
kilometrin päähän entises-
tä. Pekka opetti peltikuoren tekemisen. Kun lehmät laitettiin pois,
niin rakensin silloin tämän
uunin.
Peltikuorisia
Niemisen tiilestä
Oravisalon Laakiissa syntynyt Lauri Kaartinen ajatteli
itselleen ensin kirvesmiehen
uraa, mutta meni kuitenkin
Joensuuhun ammattikouluun
muurarilinjalle.
. Jopa uunintekotarpeet
vähenivät kaupoista. Välillä
piti itse tehdä pellitkin. Mummoa jäivät syvästi
kaipaamaan sukulaiset ja ystävät. Ajonopeus vaikuttaa
kuljettajan reagointiaikaan
ja -kykyyn sekä törmäyksen
seurauksiin. Myös sääolosuhteet, kuten sade tai matalalta paistava
aurinko saattavat vaikeuttaa
hirven havaitsemista.
Eläinkolareissa onnettomuuden aiheuttajana on
usein myös joku toinen tekijä, joten omalla ajokäyttäytymisellä voi vähentää riskiä
joutua törmäykseen. Putkilypsykone hankittiin
heti alkuun.
Myös peltotyöt tulivat käytännön kautta tutuiksi.
. Tulihan sitä muurattua
monen talon seinät. Myös itse onnettomuustilanteessa on syytä varoittaa muuta liikennettä ja
törmäämisestä tulee aina ilmoittaa, vaikka hirvi pakenisikin paikalta, Pohjonen
muistuttaa.
Onnettomuudessa loukkaantunutta eläintä ei saa lähestyä, vaikka se näyttäisikin
kuolleelta. Sen
jälkeen olen tehnyt uuneja
Rääkkylässä, Tohmajärvellä
ja Liperissä.
60-luvun alussa kaupoista sai vielä Niemisen tiilitehtaan tiiltä.
. Vanhan riihen uuni
on hänen tekemänsä.
Syksyllä Kaartinen toivoo lumista talvea ja suksille
pääsyä. 1970-luku oli
tiilitalojen aikaa.
. Loukkaantuneiden ihmisten ja eläinten väliin kannattaa kuitenkin ajaa
auto suojan vuoksi.
Mikäli näet hirven tienposkessa, vähennä nopeuttasi välittömästi jarruttamalla ja pidä autosi mahdollisimman pitkään
omalla kaistalla.. Jos huomaat hirven tien
reunassa, varoita muita autoilijoita väläyttämällä etu- ja
takavaloja. Mummolan pihalta pystyi
näkemään rajan taakse jääneen kotipaikan pihapuut,
joita muistan itsekin pienenä tyttönä tähyilleeni.
Elämän saatossa lapsia
syntyi kaikkiaan yhdeksän ja
lasten- ja kodinhoidon lisäksi
piti hoitaa muun muassa karja- ja peltotyöt. Siihen aikaan se oli ihan
tavallista työtä, kun ei ollut
vielä EU:ta.
Vuonna 2002 Kaartiset
päättivät luopua karjasta.
. Lasten jo muuttaessa
kotoa pois, mummo ja ukki
kerkesivät tovin nauttia yhteisistä eläkepäivistä. Ensimmäiset uunit tein Pekan kanssa
Kiteellä Hovinsalossa. Huippuvahvoja tiiliä oli-
Lauri Kaartisen verstaaseen rakentama uuni poikkeaa täysin normaalista. Kesälomat ja viikonloput kuluivat
rakennuksilla. muistuttaa. Sieltä ovat peräisin kesäkeittiön jykevä pöytä ja penkit. Hän on
poissa, mutta elää yhä sydämissämme ja muistoissamme. Pitää olla mielekästä ajankulua, eläkeläinen tuumaa.
Verstaassa on syntynyt
kolme venettä haapalaudasta. Se on tehty valamalla. Jos hirvi tulee tielle, yritä tehdä väistöliike sen takaa. Nimittäin 60-luvulla tehtiin peltikuorisia uuneja ja niiden tekemistä ei opetettu ammattikoulussa. Aina pitää kokeilla jotain uutta, tuumaa
maanantaina 70 vuotta
täyttävä muurari Lauri
Kaartinen komean uunin
kupeella.
Uuni on rakennettu muotin
sisään valamalla lähimateriaalista, kuten uunin tekijä itse kuvailee.
. Koko rakennus on talon
isännän itsensä tekemä.
Tuvan puolella uuniseppä
pyöräyttää tarvittaessa ruisleipätaikinan ja siitä limput
uuniin.
Kaartinen on tuttu näky
Ukonselällä verkkoja ja katiskoja kokemassa. Jälkiruoaksi pakastimesta löytyi lapsille aina jäätelöä.
Mummo ei osannut koskaan olla paikallaan, vaan
ruisleipäpala kädessään hän
viuhtoi paikasta toiseen järjestellen ja touhuten.
Monesti vietimme myös
joulua mummon luona koko
suvun voimin. Koivukujan omakotitalot ovat yhtä
lukuun ottamatta minun muuraamat.
Hyppy
tuntemattomaan
Keväällä 1984 Eila ja Lauri
Kaartinen tekivät ison päätöksen ja ryhtyivät maanviljelijöiksi Eilan kotitilalle Hypönniemeen.
. Työtä piti
tehdä perheen elättämiseksi aamuvarhaisesta yömyöhään ja kuten tuona aikana
yleisesti, kaikki työ oli kovin
käsityövaltaista ja raskasta.
Mummo joutui elämänsä aikana saattamaan haudan lepoon niin puolisonsa, kuin
kolme poikaansakin.
Mummoni koki elämänsä aikana niin paljon surua
ja menetystä, että voi vain
ihmetellä miten hän kaikesta kokemastaan huolimatta
jaksoi aina pysyä positiivisena ja kantaa muista huolta. Siinä on Ihalaisen Erkin pihasta kalliomursketta
ja savupiipussa Ukonlahden
kiviä.
Uuni on tehokas lämmön
lähde, sillä savukaasut kulkevat sen sisällä 24 metrin matkan. Riskejä lisäävät myös liian kova
ajonopeus sekä liian lyhyet
turvavälit.
. Lepää rauhassa.
Lämmöllä rakasta mummoa muistaen
Sanna Häkkinen
Syksyn iltojen pimetessä tien
päällä kannattaa olla tarkkaavainen, sillä hirvitörmäykset
ja muut eläinonnettomuudet
painottuvat kevääseen ja syksyyn, Tra. Pesään mahtuu 1,8-metrinen halko. Gröhnin Pekka sanoi, että jos miehestä ei ole miksikään muuksi, niin pitää ruveta
muurariksi, Kaartinen muistelee nauraen oppi-isänsä sutkausta.
Kun hän kahden vuoden
päästä valmistui muurariksi,
Pekka Gröhn tuli pyytämään
kaveriksi uunin tekoon.
. Lapsenlapsia syntyi ja lastenlastenlapsiakin kertyi sukuun jo
melkoinen liuta.
Mummolla oli lähes loppuun saakka kadehdittavan
hyvä muisti, eikä lastenlastenlastenkaan nimet päässeet häneltä koskaan unohtu-
maan. Hän laittoi aina muiden
tarpeet omiensa edelle, eikä
koskaan valittanut mistään.
Hänen sitkeytensä ja huumorinsa, jotka olivat elämässä
koettujen vaikeuksien myötä
vahvistuneet, kantoivat häntä
läpi elämän.
Jos surua, niin paljon iloakin sisältyi mummon elämään. Kaartinen on hiihtänyt yhden Finlandia hiihdon
ja kahdeksan Pogostan hiihtoa.
Pakkaspäivien harrastus on
polttopuiden teko.
. Tarkkaavainen
kannattaa toki olla muillakin,
kuin erikseen merkityillä tienpätkillä, Tra?n Jussi Pohjonen kertoo.
Varoita
kanssaliikkujia
hirvihavainnosta
valomerkillä
Mikäli näet hirven tienposkessa, vähennä nopeuttasi välittömästi jarruttamalla ja pidä
autosi mahdollisimman pitkään omalla kaistalla. Savupiipulla on
mittaa kahdeksan metriä.
Mahtiuuni lämmittää Kaartisen verstasta, joka on tehty
vanhaan navettaan.
. Vuonna 1969 lopetin uunien muuraamisen ja menin kuntaan
talonmieheksi.
Veri veti kuitenkin tiilien ja laastin pariin. Väistäessä
kannattaa kuitenkin muistaa,
että hirviemon perässä saattaa
kulkea hirven vasoja.
. Olisi pitänyt lisätä kar-
jaa ja laajentaa navettaa. Isänsä kuoltua sodassa, hän joutui kolmesta lapsesta vanhimpana orpokotiin ja lähti jo nuorena tyttönä piikomaan eri talouksiin.
17-vuotiaana mummoni tapasi tulevan puolisonsa Toivon ja naimisiin he menivät
vuonna 1936.
Sodan syttyessä isovanhempani joutuivat lähtemään evakkoon Konnunmäeltä kahden pienen lapsensa
kanssa. Olin minä peltotöitä vähän tehnyt kotona,
mutta navetalla en ollut käynyt. Kun
tilalle ei ollut jatkajaa, päätettiin luopua ja myydä osa
pelloista.
Liikekannalla
Monet harrastukset ovat pitäneet Kaartisen vireessä.
. Sinne ovat
ukin kanssa päässeet tyttären
pojatkin.
Rääkkylä-seura on saanut
hänestä myös hyvän talkoomiehen. Hän halusi aina myös
pysyä ajan tasalla siitä, mitä
kullekin suvun jäsenelle kuului ja oli kiinnostunut muutenkin ympärillä tapahtuvista
asioista.
Lapsuudestani muistan
useasti tehdyt mummolareissut ja notkuvat ruokapöydät.
Tulijaa odottivat aina tuoreet
karjalanpiirakat, tapunaiset
ja karjalanpaisti ja meistä
lapsista suurta herkkua oli
keitetty makaroni, johon oli
runsaalla kädellä lisätty voita ja suolaa. Olihan se hyppy tuntemattomaan. Se oli onnenpotku. Hirven
huomatessaan, autoilijan olisi hyvä varoittaa myös muuta liikennettä valoja väläyttämällä.
Pimeällä suurin riski törmätä hirveen on juuri ennen
tai jälkeen vastaantulevaa autoa. Hiihtäminen on ollut
lempiharrastus koulupojasta
lähtien
He toimivat vapaaehtoisina Kansan Raamattuseuran
Samassa Veneessä -avioparityössä. Toisin sanoen asuntoa ei tarvitse myydä välittömästi oman
asumiskäytön jälkeen. Samassa Veneessä
-työn tavoitteena on kristilliseen avioliittokäsitykseen perustuen innostaa aviopareja
etsimään virikkeitä ja kasvua
omaan parisuhteeseensa.
. Päätöksen
asiasta teki Lapin aluehallintovirasto Pohjois-Karjalan kauppakamarin esityksestä.
Kauppakamari perusteli aukioloaikojen jatkamisesitystään venäläismatkailijoiden palvelun tarpeella
ja heidän suurella merkityksellään erityisesti alueen
kaupan ja matkailualan palvelujen kysyntään.
Pidennetyn aukioloajan
piiriin pääsivät vain Niiralan rajanylityspaikan vaikutusalueella olevien kuntien
kauppaliikkeet.
Lisäksi Lieksan kunnan
alueella aluehallintovirasto sallii harjoittaa vähittäiskauppaa aatto- ja juhlapäivinä klo 7-21. Berliinin yö. Villa Taivaannastassa avioparipäivän,
jonka teemoina ovat ?Kohtaammeko tänään?. Onko aika tehdä
avioliiton vuosihuolto. Tohmajärven taitokeskuksen
näyttely Tohmajärven kirjastossa 29.9.?10.10.
Videopuhelu verkkoyhteyksien välityksellä mahdollisti Kotirinteen kerhohuoneelle kokoontuneiden osallistumisen Niemisen urheilutalolla ohjattuun tuolijumppaan.
Kauppaliikkeet
voivat olla auki
myös sunnuntaisin
Kiteen ja Tohmajärven sekä Joensuun kauppaliikkeet
saavat pitää ovensa avoimina kaikkina viikonpäivinä,
myös sunnuntaisin ja juhlapyhinä, kello 7 ja 21 välisenä aikana seuraavan kahden vuoden ajan. Opastusta hän
kiitteli itse saaneensa sukulaisilta.
. Aviopuolisot ovat toinen
toiselleen lahja, ja meidän tulee kilpailla toinen toisemme
kunnioittamisessa, toteavat
Lemiset.
Asunnon myynnistä syntyvää
luovutusvoittoa ei veroteta,
jos asunto on ollut myyjän
omistusaikana hänen omana tai perheensä vakituisena asuntona yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden
ajan. Pallo on nyt kaupalla.
Päätös antaa edellä mainittujen kuntien alueella toimiville liikkeille mahdollisuuden määritellä aukiolonsa tarpeiden mukaan.
Uskon, että päätöksellä voi
olla positiivisia vaikutuksia myös nuorten työllistymiseen, sillä hehän tekevät
mielellään töitä myös erikoisempina aikoina.
SeniorSurf madalsi
kynnystä internetin käyttöön
Valtakunnallinen SeniorSurf-päivä näkyi Rääkkylässä tiistaina samaan
aikaan kahdessa eri paikassa: internetin tarjoamiin mahdollisuuksiin
tutustuttiin Rääkkylän
kirkonkylällä Kotirinteen kerhohuoneella sekä
Niemisessä urheilutalolla.
Välillä pidettiin yhteinen
tuolijumppatuokio videoyhteyden välityksellä.
Rääkkyläläisillä ikäihmisillä
oli mahdollisuus saada apua
tietotekniikan ja internetin
käyttöön osana Vanhustenviikon tapahtumia. Kiteen
kirjastossa.
TOHMAJÄRVI
. Kilpailussa valittiin
neljä valtakunnallista EL Karaokemestaria. Kiteen evankelis-luterilainen,
helluntai- ja vapaaseurakunta
järjestävät lokakuun viimeisenä lauantaina 25.10. Olemme kaikki ihmisinä
armon ja anteeksiantamuksen
tarpeessa. Lapsenlapset ovat ehtymätön voimavara tässä asi-
assa. Oman asumisen jälkeinen muu käyttö, esimerkiksi
asunnon vuokraaminen ulkopuoliselle tai pitäminen tyhjillään ennen myyntiä, ei pois-
Riitta ja Markku Leminen toimivat vapaaehtoisina avioparityössä.
. Tavallisien
sunnuntaipäivien sekä lauantaipäivien aukioloaikojen
jatkamisen osalta lupaa ei
Lieksaan tullut.
Aluehallintovirasto perustelee tätä päätöstä Kolin
matkailukeskuksen sijainnilla ja katsoo, että suurin
sesonki Kolilla on vuodenvaihteen, kevään laskettelukauden ja juhannuksen
aikaan, joihin aikoihin sijoittuvat tärkeimmät juhlapyhät.
Muiden kuntien osalta
aluehallintovirasto hylkäsi
hakemuksen.
Pohjois-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja
Anne Vänskä on tyytyväinen päätökseen.
. OPERET CABARET!
OPERETTIREVYY Kiteesali 31.10. Kotirinteen
kerhohuoneelle kokoontuneet
saivat opastusta muun muassa verkkopankin, sosiaalisen
median ja sähköpostin monipuoliseen hyödyntämiseen,
mutta palvelut peruspiirteissään olivat monelle jo ennalta
tuttuja. 65 kilpailijaa kisasi seitsemännen
kerran valtakunnallisesta Eläkeliiton mestaruuksista 7.9.10.2014 Yyterin kylpylähotellissa. Vaikka facebook käytössä onkin, myöntävät naiset
kehityksen perässä pysymisen
olevan haastavaa.
. Läsnäolijat kertoivat-
kin, että esimerkiksi sähköpostin luomiseen ei ohjausta
enää kaivata, sillä sellainen
löytyi jo kaikilta.
Tapahtumaan osallistuneiden Sirkka-Liisa Mäkelän
ja Mirja Käyhkön kysellessä toisiltaan, joko toinen on
mukana facebookissa, selvisi
kyseisen sosiaalisen median
palvelun olleen hallinnassa jo
pitkään. Henkilöllä voi olla omistuksessaan
samanaikaisesti useampiakin
asuntoja, joiden myyntiin soveltuvat oman asunnon verovapaussäännökset.
Veronmaksajat
Eläkeliiton
karaokemestarit valittiin
EL karaokemestarit 2014 valittiin 8.10. Pakkohan nämä on opetella, vaikkei aina kiinnostaisikaan, kun ei ilmankaan
pärjää. Koti-Karjala
6
KULTTUURIIKKUNA
KITEE
. Yhdessä pohdittiin muun muassa
sitä, liittyykö raha jollain tapaa sähköpostitileihin ja kuinka sähköpostiin saa hymiöitä.
Seniorisurffaajia muistutettiin
myös tietoturvasta huolehtimisesta ja esimerkiksi julkisia
koneita käytettäessä selaushistorian poistamisesta.
Päivän aikana Rääkkylässä
aiheina olivat myös Kansalaisopiston verkkoilmoittautuminen ja Valopiuhan palvelut.
Verkkoyhteyksien toimivuutta Kotirinteen kerhohuoneella
päästiin testaamaan myös yhdessä Niemisen urheilutalolle
kokoontuneiden senioreiden
kanssa: välillä otettiin videopuhelu Niemiseen, josta käsin
ohjattuun tuolijumppaan osallistuminen mahdollistui näin
myös kerhohuoneella.
Niina Koukku
Avioparipäivä vie puolisoita
lähemmäksi toisiaan
Vuokraaminen
ei poista oman asunnon
myynnin verovapautta
Tarvitseeko parisuhteesi uutta potkua. MYLLYTEATTERI KOKOONTUU ensimmäisen
kerran su 19.10 klo 17
Huvikeskuksella
. Porissa. Meidän tulee pyrkiä avioliitossamme sovintoon. Ikivihreät
operettisävelmät kuljettavat eteenpäin kuplivaa
tarinaa, jossa kukaan ei
ole turvassa rakastumi-
Lauantai 11.10.2014
selta! Juha Kotilainen,
baritoni; Talvi-Maaria
Turunen,sopraano; Timo
Turunen, tenori; HennaMari Luolamo, sopraano; Olli Hirvikangas, viulu; Kemal Achourbekov,
piano.
. klo 19.00.
20-luku. ja ?Anteeksiannon voima?.
Näistä teemoista saapuvat
kertomaan ja yhteiseen pohdintaan virittelemään Riitta
ja Markku Leminen Mikkelistä. salakapakka, jonka hämyssä ihastuksilta ja kommelluksilta on turha yrittää välttyä. Jumalalla on mahdollisuudet auttaa ihmisiä todelliseen
anteeksiantoon ja eteenpäin
vaikeuksistaan.
ta saavutettua oikeutta myydä asunto verovapaasti. Heiltä löytyy neuvoja
aivan varmasti.
Taukojumppaa
etäyhteydellä
SeniorSurf-tapahtumassa tietokoneiden ja internetin käyttöä opastettiin hyvin käyttäjälähtöisesti. ?PAPERINARU SISUSTUKSESSA?. Minä en aio osaamattomuuden vuoksi erakoitua,
mutta entäs ne, joilla ei ole
konetta, mietti Mirja Käyhkö. Uskomme, että Jumala
auttaa aviopareja kohtaamaan
ja käsittelemään liittonsa vaikeudet rehellisesti ja avoimesti. Puolisoiden aito kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat
tärkeä osa parisuhteen arkea.
Todellinen kuunteleminen,
avoin ja luottamuksellinen
keskustelu sekä aito läsnäolo
ovat tärkeitä parisuhdetaitoja,
joita kannattaa tavoitella.
. Puolisot ovat avioliitossa
tasavertaisia kumppaneita toisilleen. Tietotaitojaan verestämään tulleita ikäihmisiä
kouluttamaan saapuneet Karelia-ammattikorkeakoulun
opiskelijat Elisa Haverinen
ja Heli Tolvanen muokkasivat opastustaan yleisöltä tulleiden kysymysten mukaan.
Rääkkylän Suomen suurin
mummola -hankkeen parissa opinnäytetyötään tekeviä
naisia kiinnosti kuulla, mitä
seniorit itse verkkopalveluiltaan haluavat.
Tietotekniikka saattaa tuntua pelottavalta ja internetin
palvelut aiheuttaa hämmennystä, mutta yhdessä asioihin
perehtyessä kynnys käyttöön
madaltui ja moni mieltä as-
karruttanut pulma selvisi. Samalla hän vakuutti, että
taidot oppii kyllä, jos vain haluaa opetella. Kummankin puolison
tarpeet tulee ottaa huomioon
ja tavoitteena on, että erilaisuudestaan nauttien aviopuolisot voivat kokea yhteyttä ja
kumppanuutta keskenään.
. Valituksi tulivat sarjassa 50+ naiset Irma
Hyytiäinen Vihdistä ja miesten sarjassa Leo Nevalainen
Keravalta, sarjassa 65+ Anneli Koivumäki Alavudelta ja
Viljo Savinainen Helsingistä.
Kunniamaininnan saivat Laila Eskelinen Tohmajärveltä,
Aulis Tapaninen Kiuruvedeltä, Anja Ylitalo Oulunsalosta
ja Seppo Kujala Ylistarosta.. Timo Kovasen valokuvia LAHOA, KELOA JA
NAAVAA: Vanhan metsän kuvia Kuhmosta,
Lieksasta ja Nurmeksesta 30.9.?31.10
Lukion tiloihin järjestetyn terveyspäivän
tarjonta koostui erilaisista
tietopisteistä, joissa kerrottiin muun muassa alkoholin,
tupakan ja huumeitten haitoista, unesta ja jaksamisesta
sekä ehkäisystä ja seksuaalisuudesta.
Mielekäs tapa
tehdä opinnäytetyö
Lähihoitajaopiskelijat kuvailevat opinnäytetyön toteuttamisen terveyspäiviä järjestämällä olevan itselleen tärkeä
asia. Ne ovat isoja valkuaisaineita eli proteiineja, ja
sen takia ne täytyy antaa ihon
alle tai suoneen. On tärkeää valistaa nuoria terveysasioista. He kertovat käyttäneensä runsaasti aikaa sekä projektin suunnitteluun että toteutukseen. Reumaatikoilla on suhteellisen paljon silmäoireita,
osa lievempiä, kuten kuivasilmäisyys. Terveyspäivien monipuolisesta valistuksesta osansa ovat saaneet niin yläkoululaiset, ammattikoululaiset kuin lukiolaiset.
Keskiviikkona terveyspäivän kohdeyleisönä olivat Kiteen lukiolaiset. Potilaat ovat kohtalaisen
tietoisia ja netissä on hyvääkin tietoa, joten he osaavat hakeutua itsekin tarkistuttamaan
tilanteensa.
. Mutta tutkimus keskittyy
lääkehoitoon, uusien molekyylien löytämiseen ja niitten
tutkimiseen.
. Siitä
Silmätautien erikoislääkäri Tanja Nevalainen ja reumatologi Kai Immonen vierailivat Kiteellä Keski-Karjalan Reuma ja Tules
ry:n kutsusta.
kehitetty hydroksiklorokiini
on jo suhteellisen turvallinen
lääkeaine.
Yhteys tunnetaan
Yleisesti ottaen silmämuutokset ja reumasairaudet on osattu jo vuosikymmeniä yhdistää
toisiinsa, ja esimerkiksi uusiutuneesta värikalvontulehduksesta kärsivä potilas oh-
jataan heti oikeanlaisiin tutkimuksiin.
. Koti-Karjala
Lauantai 11.10.2014
7
Reumasairaudet piinaavat silmiäkin
Silmätautien erikoislääkäri Tanja Nevalaisen
ja reumatologi Kai Immosen tietoiskuilta keräsi Kiteen valtuustosaliin
lähes 80 ihmistä kuulemaan ja kyselemään reumasairauksista.
Keskussairaalassa Joensuussa työskentelevä silmätautien
erikoislääkäri Tanja Nevalainen saapui Kiteelle kertomaan
reumasairauksista oman erikoisalansa tarkastelukulmasta.
. Tositarinat hiljensivät opiskelijat
miettimään, etteivät kokeilutkaan kannata: jos koukkuun
jää, on irti pääseminen vaikea
ellei mahdoton taistelu.
Niina Koukku
kertoo sosiaali- ja terveysalan
opettaja Arja Rahunen.
Hän selvitti terveyspäivien
teemojen valikoituneen pitkälti kouluterveyskyselyn perusteella.
Entiset käyttäjät
saivat ajattelemaan
Anneliini Dufva ja Inka Havukainen kertoivat terveyspäivässä olevan esillä nuorille tärkeitä asioita. Eri pisteissä kiertelemällä sai vinkkejä
esimerkiksi tupakoinnin lopettamiseen, hyviin ehkäisymenetelmiin ja siihen, kuinka
tulisi liikkua ja nukkua, jotta
jaksaisi.
Oona Harinen ja Jenna Taren johdattelivat lukiolaiset pohtimaan,
kuinka nuori voi itse vaikuttaa unensa laatuun.. Reumatologi Kai Immonen on
innostunut uusien tuotteiden
tuomasta helpotuksesta reumavaivoihin.
. Myös kyynelkanavien tulppausta käytetään.
Kaihiin on erilaisia leikkaushoitoja, mm. Erityisen
mieleenpainuvaksi hän kehui
kolmen entisen huumeidenkäyttäjän omakohtaisia kertomuksia elämästä huumeiden orjana.
Rankkoja kokemuksia huumeiden käytöstä kuunneltiinkin vakavin ilmein. Julkisella terveydenhuollolla ei ole resursseja kaikkia
reumaatikkoja pyörittää tarkastusluontoisissa kontrolleissa, Nevalainen valittelee.
Yleisimmät keinot helpottaa reumasairaitten kuivasilmäisyyttä ovat erilaiset kostutustipat ja geelit. Niitä ei voi
suun kautta nauttia, koska ne
hajoaisivat ja menettäisivät
tehonsa.
Immonen on omassa työssään huomannut uusien lääkkeiden, lähinnä biolääkkeiden, helpottaneen huomattavasti reumasairaiden elämää.
Toki valtaosa reumapotilasta
pärjää perinteisillä kemiallisilla reumalääkkeillä ja erityisesti niiden yhdistelmillä.
. On myös joitakin hankalampia, vaikeammin hoidettavia sairauksia, kuten kovakalvontulehdus, mutta onneksi
ne ovat harvinaisia.
Nevalainen kertoo, että
noin 80 prosenttia nivelreumaa sairastavista kärsii kuivasilmäisyydestä ja selkärankareumaa sairastavista 30
- 40 prosentilla tavataan värikalvontulehdusta. Ensi keväänä valmis-
tuvat opiskelijat uskovat saavansa kokemuksesta eväitä
tulevaan työelämäänkin.
Terveyspäivien toteutukseen tytöt ovat saaneet tukea
myös alan ammattilaisilta, sillä mukana on ollut terveydenhoitajia, kouluterveydenhoitaja ja koulupsykologi sekä
Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus ja Kiteen kaupungin päihdeyksikkö.
. Moni voi
suhtautua aiheeseen hällä väliä -asenteella ja ajatella tietävänsä jo kaiken tarpeellisen, mutta itse koen, että joka
kerta tällaisista tilaisuuksista
oppii jotakin uutta, pohti terveyspäivään osallistunut lukion viimeisen vuoden opiskelija Jesse Hyttinen.
Hän piti terveyspäivää hyödyllisenä ja tietopisteiden antia kiinnostavana. keinomykiön
asentaminen, ja silmänpaineeseen käytetään painetta alentavia lääkkeitä.
Inka Havukainen ja Anneliini Dufva muistuttivat lukiolaisia alkoholin haitoista.
Lukiolaiset saivat vinkkejä
terveempään elämään
Pohjois-Karjalan ammattiopisto Kiteen kolmannen vuoden lähihoitajaopiskelijat Anneliini Dufva,
Inka Havukainen, Oona Harinen ja Jenna Taren toteuttavat opinnäytetyönsä jakamalla nuorille tietoa
terveydestä ja hyvinvoinnista. Biologisilla lääkkeillä tarkoitetaan biologisesti eli soluviljelmässä valmistettuja
lääkkeitä. Kyllähän biologiset lääkkeet ovat viimeisten 10 vuoden aikana mullistaneet reumahoidon sikäli, että esimerkiksi puhdistusleikkaukset
ovat lähes tarpeettomia nykyisin, koska lääkkeet ovat
niin tehokkaita, reumatologi
Kai Immonen iloitsee.
Aladár Bayer
. Tämä on opiskelijoiden
kannalta todella mielekäs ja
antoisa tapa toteuttaa opinnäytetyö, sillä he pääsevät tekemään asioita käytännössä.
Terveyskasvatus tulee myös
olemaan varmasti osa heidän
työtänsä tulevaisuudessakin,
Tutkimus keskittyy
lääkehoitoon
Reumatutkimus meillä ja
maailmalla keskittyy lääkehoitoon, varsinkin uusien biolääkkeiden kehittelyyn. Silmänpaineen nousua taas esiintyy
reumapotilailla yleisen kortisonilääkityksen seurauksena.
Myös ennen yleisesti käytetty klorokiini saattaa aiheuttaa
silmänpohjanmuutoksia. Sanotaan että viimeisten 10 - 15 vuoden aikana on
Jesse Hyttinen kokeili niin kutsutut kännilasit päässään, miltä tuntuu kahden promillen
humalatila.
tullut paljon uusia biologisia
reumalääkkeitä - ja edelleen
on tulossa, myös kemiallisia
reumalääkkeitä - jotka eivät
ole vielä saaneet myyntilupaa,
Immonen kertoo.
. Sitten on myös värikalvontulehdusta selkärankareumaa sairastavilla potilailla,
Nevalainen selvittää.
Teemu Tahvanainen
ajoi harrastelijoissa ja hänenkin sijoituksensa oli neljäs.
Perinneautot
ruska-ajelulla
Keski-Karjalan Perinnekoneyhdistys järjesti Ruska-ajelun
Kiteeltä Ilomantsiin. Tämä oli ensimmäinen
ruska-ajelu yhdistyksen historiassa. Pohjois-Karjalan ELYkeskuksen rahoittaman hankkeen rahoitus tulee valtion
budjetista ja Euroopan maaseudun kehittämisen maaseu-
Yrittäjyys Keski-Karjalassa
ERIKOISSIVUT
Koti-Karjalassa
keskiviikkona 22.10.2014
Lehdessä ajankohtaista asiaa
turahastosta.
Sekä maatilavierailujen että työelämään tutustumisjaksojen tarkoituksena on tehdä
maaseutua ja maataloutta tutuksi. Lisäksi teimme kierto-
ajelun Ilomantsin keskustassa ja kävimme tervehtimässä
entistä kiteeläistä huoltoasemayrittäjää Atso Erosta.
. Yhdelle maatilavierailuista
pääsi tänä syksynä Rääkkylän yläkoulun maa- ja
metsätalouden valinnaisaineryhmä.
Pieni joukko yhdeksäsluokkalaisia vieraili lokakuun alussa Juha ja Tarja Lamminsalon lypsykarjatilalla Rasivaarassa. Mukana oli kymmenen autoa sekä moottoripyörä. Lähinnä
museoautoille tarkoitettu tapahtuma veti mukaan myös
muita perinneharrastajia.
. kokouksessaan, että siirtoa ei pystytä tekemään syyslukukauden
2014 alusta.
Hannu Hämäläinen (kesk)
moitti päätöksentekijöitä vitkuttelusta, jonka seurauksena
koko asia meni vanhaksi.
Yksi aloitteen tekijöistä
Tommi Pesonen (kok) puolestaan totesi, että aloitteen
päätarkoitus on täyttynyt ja
asia on nyt kunnossa. Arto Taulio ajoi
V50 luokassa ja tuli neljänneksi. Tapahtumasta on tarkoitus tehdä joka syksyinen.
Matkakohteita voi miettiä ja
esittää toiveita tulevaa syksyä
ajatellen.
. Sitä voitaisiin pitää esimerkiksi vanhusten ulkoilupäivänä.
Martti Haaranen (sd) jätti aloitteen, jossa musiikkiopiston paikkalukua esitetään lisättäväksi Tohmajärven osalta nykyisestä 50 paikasta 53:een.
Reima Ehrukainen (sd)
esitti, että kylien toimintaavustukset otettaisiin uudelleen talousarvioon.
Kunnanvaltuuston kokouksessa jätettiin neljä valtuus-
Kari Sarkkinen
Valmistunut
maisteriksi
Tarkennusta
tuloksiin
Rääkkyläläissyntyinen Maarit Leppänen on valmistunut
10.9.2014 Helsingin yliopistosta maatalous- ja metsätieteiden maisteriksi pääaineena
metsäekologia.
Onnea!
Kiteen cross countryä uutisoineessa jutussa oli epätarkkaa tietoa. Lautakunta totesi 12.6. Koululaisia käytetään
maatilavierailuilla, jotta maaseutu tulisi tutuksi ja nuoret
näkisivät omin silmin, mistä
ruoka tulee. luokkien oppilaiden
ja yhden opettajan Kemien
koululle siirtoa koskevaan
valtuustoaloitteeseen. ja piipahtivat
katsomassa matkalaisia Toh-
majärvellä ja Ilomantsissa.
. Lisäksi
leikkipaikalle pitäisi palkata
esimerkiksi työllisyysvaroin
henkilö tarjoamaan ohjattua
leikkikenttätoimintaa kerran
viikossa.
Vilja Laurila (kok) jätti
aloitteen Tohmajärven yhteisöllisyyspäivästä. Paluumatka tapahtui rajatietä pitkin Värtsilään ja
sieltä takaisin Kiteelle, perinnekoneyhdistyksen varapuheenjohtaja Heikki Arpinen kertoi.
Tuomo Flinkman
YRITTÄMISESTÄ
i
o
m
l
I
Tilaajien lisäksi
lehti jaetaan jokaiseen talouteen
Kesälahden, Rääkkylän
ja Tohmajärven alueella!
Teemanumeron mainoksella tehoa myyntiin!
ja
a
t
t
!
M
O
HU
MAINOSMATERIAALIT
perjantaina 17.10.14 klo 14.00 mennessä
Puhelin: 040 684 8424
Sähköposti: markkinointi@kotikarjala.?
Koti-Karjala
Koti-Karjala
Puh. Nyt matkareitti kulki
Tohmajärven kautta Koveroon, jossa oli toinen pysähdys. 040 684 8411
Autot kuljettajineen ja apukuljettajineen Parppeinvaaralla.. Koti-Karjala
8
Lauantai 11.10.2014
Maaseudun
mahdollisuudet tutuiksi
Tikkalan
koululla on
tilaa päivähoidolle
Kolmivuotinen Maaseutu maistuu nuorille,
MANU-hanke tarjoaa
lapsille ja nuorille tilaisuuksia tutustua maaseutuun ja maatiloihin. Päivähoidolle saatiin Tikkalaan
muilla järjestelyillä tarpeeksi tilaa eikä koulua tarvinnut
lähteä laajentamaan.
Tarja ja Juha Lamminsalo kertoivat yhdeksäsluokkalaisille lypsykarjatilansa toiminnasta.
Valinnaisaineryhmäläisillä
sen sijaan tuntui olevan kiinnostusta alaa kohtaan: jotkut
suunnittelevat lähtevänsä
opiskelemaan alaa yläkoulun
jälkeen ja osalla vaihtoehtona
on jopa jatkaa tulevaisuudessa
kotitilalla.
. Pääsivätpä halukkaat
valinnaisaineryhmän tytöt kokeilemaan pieniä maatilan töitä käytännössäkin.
Ohjelmaan kuului lisäksi muun muassa eri viljojen
tunnistamista ja elintarvikkeiden pakkausmerkintöjen tutkimista. Toivottavasti osalle syt-
tyisi kiinnostus lähteä alallekin, toteaa MANU-hankkeen
projektisihteeri Teela Kortelainen.
MTK-Pohjois-Karjalan
hallinnoiman hankkeen hän
kertoo tarjoavan pohjoiskarjalaisille nuorille myös mahdollisuuden lähteä TET-harjoitteluun maaseudun yrityksiin. Samalla halutaan muistuttaa, että maatila tarjoaa työtä paitsi maatalousyrittäjille
itselleen myös monille muille alan ammattilaisille, kuten
maatalouslomittajille, eläinlääkäreille, urakoitsijoille ja
eläintenkuljettajille.
Niina Koukku
Neljä aloitetta
toaloitetta, joiden allekirjoittajina oli niiden esittäjien lisäksi useita valtuutettuja kaikista valtuustoryhmistä.
Tommi Pesonen esitti aloitteen keskuspuiston leikkipaikan kohentamisesta. Sieltä jatkoimme ajamista Ilomantsiin Parppeinpirtille, jossa pidimme pitemmän
tauon. Osa jäsenistä oli mukana ?henkisesti. Aamupäivän aikana
tutustuttiin maidontuotantoon
ja kuultiin maatilan toiminnoista. ja 6. Samalla kerrotaan nuorille myös lähiruuasta. Välipalaa koululaisille tarjosi retkellä ItäMaito
ja kyydeistä vastasi MANUhanke.
Maaseutuala
kiinnostaa
Vaikka osalle maa- ja metsätalouden valinnaisaineryhmäläisistä navettatyöt ovat tuttuja, on maaseutukoulujenkin oppilaissa sellaisia lapsia ja nuoria, jotka eivät ole
koskaan käyneet maatilalla.
Tohmajärven kunnanvaltuusto hyväksyi sivistyslautakunnan kannan Tikkalan koulun
5
Tällainen retki on hyvä,
sillä me vanhat haluamme
päästä tekemään samoja asioita kuin mitä muutkin, Raija
Kaunis syyspäivä tarjosi hyvät puitteet hoivakotien vanhusten ulkoilupäivälle Tohmajärvellä.
Leinonen, yksi palvelukodin
asukkaista sanoi.
Vanhallakin pitää
olla hauskaa
Vanhustyötä koko elämänsä
tehneenä Raija Leinonen katsoo nyt toimintaa asukkaan
näkökulmasta. Koti-Karjala
Lauantai 11.10.2014
9
Mennään metsään koko perheellä!
Ensi viikon syysloma
antaa monissa perheissä
mahdollisuuden yhteiseen ajanviettoon. Hoivakodissa on hyvä
olla, siellä on hyvä ruoka ja
meidän hoitajien kanssa on
hyvin kaverillinen henki, hän
kertoo.
Kaikkein tärkeintä Raija
Leinosen mukaan vanhuksen
elämässä on se, että on jotain,
mitä odottaa.
. Nopeasti puun koloista ja maan onkaloista alkaa löytyä menninkäisten ja maahisten majoja.
Polkujen poikkeamat muuttuvat kiitäviksi ohituskaistoiksi
ja kävyistä tulee tulimuurahaisia, joita pitää varoa kiveltä kivelle hyppien.
Sopivan mittaisen reitin
valitsemalla, mieluisia eväitä
mukaan varaamalla ja aikuisen kiire-ruuvia hölläämällä
perheen yhteisestä luontoretkestä saa monta mieluisaa muistoa herättävän kokemuksen.
Liikkumisen iloa ja luonnon ilmiöiden tutkimista voi
harrastaa ihan omassa lähimetsässäkin, mutta KeskiKarjalan jokaisesta kunnasta
löytyy myös useita tutustumisen arvoisia luontopolkuja. Reitin varrella olevat tietotaulut kertovat suomalaisesta vesi- ja
metsäluonnosta.
Hietaniemen kierros (2,4
km) alkaa Tukikohdasta, jossa on mahdollisuus isommankin ryhmän nuotioruokailuun.
Polkureitin ensimmäiset puoli
kilometriä karhunpesille asti on tasaista maastoa, joka
soveltuu vaikka lastenrattailla kulkemiseen. Uusia hahmoja ollaan saamassa rääkkyläläiseltä Pekka
Rahkoselta jo tulevan talven
aikana.
taan tutustuttaa Suomen vanhimpaan ja suurimpaan lehtikuusimetsään.
Kesälahdella urheilukentän
vierestä pääsee noin kolmen
kilometrin mittaiselle pururadalle, joka kulkee Sortolammin ja Pitkälammin välisessä maastossa. Niemen kärjessä on nähtävissä
vielä vanhojen pyyntikuoppien painaumia. 2 km). Matin polku (2 km) kiertelee Hutsin
urheilukenttää ympäröivässä polveilevassa harjumaastossa. Hyvä
vaihtoehto yhdessä olemiselle on lähteä reippailemaan luontopoluille ja tutkia luonnon yksityiskohtia.
Lasten kanssa luonnossa liikkuminen paitsi virkistää myös
ruokkii mielikuvitusta. Se voi olla lapsen soitto
tai seuraavana päivänä tuleva lehti. Tämä on meidän oma
tempaus ja halusimme tulla
tänne näkyville. Useat
puusta veistetyt eläinhahmot
ovat kärsineet vuosien saatossa pahoin varsinkin palokärjen käsittelyssä.
Erä- ja riistapolun huollosta
vastaa Muljulan kyläyhdistys
Kiteen kaupungilta saatavan
rahoitusavun turvin. 5 km) mukautuvat
oikoteiden ansiosta myös lyhyemmiksi reiteiksi.
Rääkkylän Varpasalossa
yksityisellä luonnonsuoje-
Kettukorsussa on väijytty ketun liikkeitä.
lualueella kulkevan Apajalahden luontopolun (2,8 km)
varrella voi tutustua yhteen
Suomen edustavimmista tervaleppäkorvista. Aconitum-polku (6,5 km) Kirkkoniemessä ja Kemien luontopolku (n. Hän kertoo
olevansa tyytyväinen Takkunurmentuvassa saamaansa
palveluun.
. Ja musiikki on tärkeää,
sen kautta ihminen kuntoutuu
ihan huomaamattaan, Raija
Leinonen sanoo.
Mukava muisto Raijalla
on myös hänen ideoimastaan
muotinäytöksestä Takkunurmentuvan omaisten päivänä.
Hän kertoo, kuinka yhdellä
asukkaalla oli pukuun kiinnitettyjä mittoja ja kissa kaulassa eli ?mittapuku. Pivangan polulla (3,7 km), Pitkälammen harjulenkillä (5,6
km) ja Sortolammen kierrolla (3,1 km).
Tohmajärvellä voi ihailla
upeita vaaramaisemia Saarionvaaralla kulkevalta Mikonpolulta (n. Minun mielestä vanhallakin pitää olla hauskaa ja
hänellä pitää olla sosiaalisia
kontakteja.
. Kesälahden
luontoon ja kulttuuriin pääsee
tutustumaan myös mm. Myöhemmin
polku polveilee vaihtelevasti
rinteitä pitkin.
Hietaniemen kärkeen nuotiopaikan kauniisiin maisemiin voi kulkea pitkospuilla
rantakosteikkoa myöten tai
hauskan kivikkoista niemen
harjannepolkua pitkin. ja ?mirri. Valittavana on kaksi erilaista polkureittiä, jotka kytkeytyvät
yhteiselle lähtöpaikalle Anttilantien varteen. Olipa vielä yhdet
housut, joihin oli autotarvikeliikkeestä käyty ostamassa
jääraappoja ja niistä tuli sitten
?raappahousut?.
Oli kuulemma niin vanhuksilla, hoitajilla kuin omaisillakin ollut hauskaa.
Kari Sarkkinen. Puheenjohtaja Raimo Timoskaisen
mukaan polkureitin eläinhahmoja ryhdytään uusimaan jo
tulevan talven aikana.
Riitta Hakulinen
Vanhukset kävivät kahvilaretkellä
Attendon Tohmajärven palveluasumisyksiköissä tempaistiin vanhustenviikon merkeissä viemällä kaikki halukkaat
asukkaat ulkoilulenkille Kemien kylälle. Koko
Pohjois-Karjalan vaellusreiteistä ja luontopoluista löytyy
tarkemmin tietoa esimerkiksi
VisitKarelian nettisivuilta.
Muljulan erä- ja
riistapolku uusiutuu
Muljulan erä- ja riistapolun Hietaniemeen johtaa kivikkoinen polku kauniissa maisemassa.
Monia polkumahdollisuuksia
perheille
Kiteellä helpoimmin luontoon
pääsee liikkumaan, jopa lastenrattailla, Peltolan ja Hutsin pururadoilla. hirviä ja
peuroja.
Hietaniemen kierros esittelee tietotaulujen, eläinhahmojen ja rakennelmien avulla
riistanhoitoa ja eräperinnettä sekä metsänhoitoa. Sepänniemen lintutornille rantakentältä johtavalla
Päätyeenlahden luontopolulla
(1 km) voi ihmetellä lahdella ruokailevia muuttolintuja.
Lehtikuusimetsän luontopolku (1 km) Puhoksessa puoles-
Erä- ja riistapolun monet eläinhahmot ovat kärsineet tuhoja. Jos oman paikkakunnan
polut ovat jo tuttuja, voi pistäytyä naapuripitäjään uusia
maisemia ihastelemaan. Tietotaulu
kertoo, että alun perin parinmetrin syvyisillä esihistorialliselta ajalta olevilla kuopilla on pyydetty mm. Ulkoilu on
muutenkin meillä jokaviikkoista, Maija-Riitta kertoo.
. Luontoon
voi suunnata myös mm. Polut ovat
suhteellisen helppokulkuisia
ja kosteiden paikkojen yli on
rakennettu pitkospuita, joita
on uudistettu menneenä kesänä.
Parppeinlammen kierros
(2,3 km) on mainittu maisemaltaan upeaksi. kaulassa, toisella oli takki, jossa oli kansia eli ?kansitakki?, eräällä oli pilleillä varustetut farkut eli ?pillifarkut?
ja oli myös paita, joihin oli
kiinnitetty kauluksia eli ?kauluspaita?. Oppiahon (2,9 km) ja Saviniemen (4 km) luontopoluilla,
sekä Oravisalon ulkoilureitillä (6 km).
Erä- ja riistapolku Kiteen
Muljulassa soveltuu erityisen
hyvin lapsiperheille. Takkunurmentuvasta, Marjattakodista, Erkkilästä ja Kotipihasta alkanut
kierros eteni henkilökunnan
avustamana pyörätuolikulkueena Katri Helenan raittia
kylän keskustan kautta kahvihetkeen Kaivolle ja sieltä
Talluksentietä takaisin.
Kaunis sää innoitti ulkoilemaan ja palveluasumisen
esimies Maija-Riitta Kivilinna iloitsi yli kolmenkymmenen vanhuksen liikkeellelähdöstä.
Niiden kaikkien veroseuraamukset ovat
erilaiset ja toteuttamiseen
kannattaa varata riittävästi
aikaa.
Vaikka verotus ei omistajanvaihdoksissa ole se isoin
juttu, ei sitäkään voi vähätellä. veroluokassa 17 prosentin mukaan.
Jouko Väistö. Nuoria tarvitaan alalle, missä ammattitaitoisista työntekijöistä on
pulaa, sanoo Maaseutu maistuu nuorille eli MANU-hankkeen projektipäällikkö Maija
Kakriainen.
Hän muistuttaa lisäksi, että
luonnonvara-alan ammattitaitoa ei sen monipuolisuuden
johdosta saa heloposti.
Työnkuva on
muuttunut
Koulutuspäällikkö Tuula Harinen ammattiopisto Kiteeltä
haluaa nostaa esille myös, että luonnonvara-alan työnku-
KTL Risto Walden Kiteellä:
Tahtotilalle suurin painoarvo
omistajanvaihdoksissa
Verotus ei ole yritysten
omistajanvaihdostilanteissa ydinkysymys, kriittinen piste. Tärkeintä on
keskittyä omaan tahtotilaan, siihen, että yritykselle saadaan jatkaja, jolla on parhaat eväät toiminnan pyörittämiseen.
Edellä olevien ajatusten takana on maamme kirjanpidon ja
verotuksen huippuasiantuntijoihin kuuluva kauppatieteiden lisensiaatti Risto Walden
Bilanssi Tax Oy:stä. vuokratulot, osingot ja
luovutusvoitot sekä henkilöyhtiöistä saadut pääomatulo-osuudet, mikä kiristää tuntuvasti avoimien ja kommandiittiyhtiöiden verotusta.
Perintö- ja lahjaverotuksessa verotusta kiristetään korottamalla asteikkojen kaikkia rajaveroprosentteja yhdellä prosenttiyksiköllä vuoden 2015 alusta. Se pitää kiinni
muotoseikoista ja toimii niin,
että jokainen tulolähde tulee
verotettua lakien ja asetusten
mukaan.
Viron mallissa
kyse verojen
lykkäämisestä
KTL Risto Waldenin mukaan verotus ei omistajanvaihdoksissa ole se isoin juttu, mutta sitäkään
ei voi vähätellä.
toehdot sekä niiden verotukselliset vaikutukset.
Yhtenä konkreettisena ja
käytännönläheisenä esimerkkinä hän toi esille lahjan antamisen. Samassa yhteydessä edustusmenojen vähennysoikeus poistettiin kokonaan.
Ensi vuonna vähennysoikeus on kuitenkin tulossa 50 %
osalta takaisin, mikäli eduskunta hyväksyy uuden lain
suunnitellulla tavalla. Koti-Karjala
10
Lauantai 11.10.2014
Luonnonvara-ala tarjoaa
työtä ja monipuolisen ammatin
Luonnonvara-ala on
kiinnostavampi kuin moni arvaa.
Myös työllistymismahdollisuudet ovat hyvät.
Ala esittäytyi PohjoisKarjalan yläkoululaisille
Kiteellä.
Luonnonvara-ala ei ole vetovoimaisimpia aloja ammattia
etsivien nuorten keskuudessa.
Ala kuitenkin antaa eläintenhoidon ja maatalouskoulutuksen lisäksi valmiuksia toimia
monella muullakin alalla.
Mitä kaikkea luonnonvara-ala pitää sisällään, haluttiin tuoda esille MANUhankkeen, Pohjois-Karjalan
ammattiopisto Kiteen, MTKnuorten, Itä-Maidon ja Atrian yhteistyöllä kokoamassa
tapahtumassa Puhoksen opetustilalla.
va on muuttunut. Moni ei tiedä, mitä ala
tarjoaa. Tällä tavalla EU:n poikkeusluvalla kannustetaan etenkin tuotannollisia yrityksiä tekemään investointeja ja houkutellaan maahan ulkomaista pääomaa.
Verot eivät kuitenkaan jää
Virossakaan perimättä. Kotieläintuotannon opettaja Sari Lamminsalo kertoo
työmarkkinoilla olevan koko
ajan pulaa maatalouseläinten
hoitajista, eli koulutus tarjoaisi melko varman työllistymisen.
Kari Sarkkinen
Lehtori Sari Lamminsalo ja eläintenhoitajalinjaa ensimmäistä
vuottaan käyvät Kikka Ahvenainen ja Ida Lappalainen uskovat
alan työllistävän koulusta valmistuneet.
Maaseutunuorten Kesäkissa-traktori vieraili tapahtumassa.
. Ne tulevat maksuun, kun rahaa otetaan yrityksestä ulos ja voittoja ruvetaan kotiuttamaan.
Kyse ei siten ole verottomuudesta, vaan verojen maksun lykkäämisestä myöhempään ajankohtaan. Lehtori Paavo Turunen
kertoo suurimman osan alalle
tulevista olevan voimakkaasti suuntautuneita ammattiin
ja yhdestä kahteen oppilasta
jatkaa vuosittain ammattikorkeakouluopintoihin.
Eläintenhoitajista vastaavasti iso osa tulee koulutukseen muualta kuin maatiloilta. Alan koulutuksen saaneella on mahdollisuus työllistyä omalla maatilalla, urakoitsijalle tai toimivan maatilan työntekijäksi. Tälläkin tavalla on mahdollista saada verohyötyä itselle lakia rikkomatta.
Walden otti esitelmänsä yhteydessä esille myös Kiteellä yrittäjäjärjestön ajaman ja
julkisuudessa viime aikoina
paljon esillä olleen Viron verotusmallin.
Virossa yhteisöverokanta
on 0 prosenttia. Koneet ovat
muuttuneet entistä tietoteknisemmiksi, mikä vaatii niiltäkin osin erilaista ammattitaitoa kuin ennen.
Tällä hetkellä luonnonvaraalalla on tilanne, että koulutukseen pääsevät kaikki, jotka sinne pyrkivät ja lisäksi
läpäisevät alalle soveltuvuutta selvittävät haastattelut ja
kokeet.
Maaseutuyrittäjäopiskelijoista suurin osa on omilta kotitiloiltaan kulutukseen tulevia. Arvonlisäverotuksessa edustusmenoihin sisältyvää alvia ei voi
vähentää lainkaan.
Yksityishenkilöiden verotuksessa pääomatuloverokanta on tällä hetkellä 30 %
40 000 euron tulorajaan asti ja
tämän ylittävältä osalta 32 %.
Ensi vuoden alusta lukien 30
%:n tuloraja tippuu 30 000 euroon ja tämän ylittävältä osalta veroa peritään 33 prosentin
mukaan.
Pääomatuloihin kuuluvat
mm. Loppupelissä järjestelmä ei ole sen
edullisempi kuin muissakaan
maissa.
Veroprosentteihin
korotuksia
Walden teki selkoa myös parhaillaan voimassa olevista ja
ensi vuoden alussa voimaan
tulevista verokannoista.
Osakeyhtiöitä ja osuuskuntia koskeva yhteisöverokanta
aleni kuluvan vuoden alussa 24,5:stä prosentista 20:een
prosenttiin. Hän pistäytyi torstaina Kiteellä luennoimassa omistajanvaihdoksen verosuunnittelusta.
Omistajanvaihdos voi tapahtua monella tavalla: lahjoituksena, perintönä, sukupolvenvaihdoksena tai puhtaana kauppana. Tilanteessa kuin tilanteessa
kannattaa yhdessä asiantuntijan kanssa selvittää eri vaih-
Täysi maha ja sen tuoma hyvä mieli oli yhteistyötahojen tarjoama muisto luonnonvara-alan päivästä.
Omistajanvaihdosta suunniteltaessa on myös hyvä pitää mielessä, että verottaja ei
ajattele samalla tavalla kuin
yrittäjä kokonaisvaltaisesti ja
-taloudellisesti. Verotuksellisesti on
edullisempaa paloitella lahja
osiin pitemmälle aikajanalle
kuin antaa se yhtenä kokonaisuutena.
Joissakin tilanteissa taas on
järkevää tehdä järjestelyjä en-
nen omistajanvaihdosta yhtiöittämällä yrityksen osan tai
osia, joista on mielekästä luopua. Esimerkiksi
200 000 euroa ylittävän lahjan
tai perinnön osalta veroa maksetaan jatkossa 1
Kasmirin albumista mä
diggasin tosi paljon, et ois
Uniikin omia sanoja mukaillen hänen nuoruutensa oli
varsin ?hyvä ja hauska?. Se, miten Elastinen toteutti kappaleensa kuin
vastauksena alkuperäiselle Oo siellä jossain mun
-kappaleelle, osui ja upposi. Ja
tällä kertaa sanat eivät ole enää sanoja, vaan ne ovat
tunteita. Eräskin poika tapasi päiväkodissa
laulaa ?Mielin määrin kahvii ja tupakkaa?. Aiheita
hän saa ympäröivästä elämästä ja omista kokemuksistaan
sekä ajatusmaailmastaan. Ei ole kertaa, etteikö kehon läpi olisi kulkenut kylmiä väreitä.
Mistä nuo kylmät väreet sitten johtuvat. Sillon vasta tajus et ?vitsi, mä oon hyvä tässä ja meijän bändi on niin hyvä ja ehkä tästä oikeesti voi olla jopa
ammatiks!. Hän kertoo yhteistyön olleen todella
hauskaa ja antoisaa taitavien
artistien kanssa.
. Nauttikaa nuoruudestanne! Kuunnelkaa musiikkia,
tulkaa jatkossakin käymään
keikoilla ja älkää kiusatko toisianne! kiusaamista vastustava räppäri huudahtaa toivottaen isot terveiset kaikille Keski-Karjalan nuorille.
Karoliina Kapanen
Tällä hetkellä Nelosella pyörivä sarja Vain elämää sai minut vihdoin koukkuunsa. Tuskin poika tiesi mistä lauloi.
Perheen kanssa useat kesät menivät mökkeillessä.
Silloin mökille ei tullut vielä sähköä, joten radio oli
ainoa sadepäivien viihdyke. Laulu raikui
mökin keittiön lisäksi äidin kanssa tehdyillä automatkoilla. Lisäksi sarjasta hienon tekee myös se, kuinka
vanhemmat kappaleet nostetaan uudelleen pinnalle,
hieman päivitettyinä. Vähän huolettomampaa, luonnollisesti.
Omalaatuisten sanoitusten
ja huikeiden keikkojen lisäksi
puheviastaan tunnettu räppäri ei antanut R-vikansa haitata räppäämishaaveita. Koti-Karjala
Lauantai 11.10.2014
11
NUORTEN SIVU
Pieni muttei silti heikko -
Lapsuuden laulut
tunteiksi
?Sanot, että joskus vuosien päästä
meillä on aikaa niin paljon
että voidaan heittäytyä siihen kellumaan
Viedään kaksoset Turun linnaan
ja katsellaan ohi lipuvaa ruotsinlaivaa
Se on matkalla Tukholmaan
kannella muitakin, joilla on aikaa...?
Nuoriso-ohjaaja Sanna Oikarinen, Uniikki ja DJ Sone eli Tuomo Suoninen yhteiskuvassa. Sillon ei ollut niin paljon
vastuuta mitä nykyisin. Hän
kertoo käyneensä puheterapeutilla parikin vuotta, mutta
tuli kuitenkin siihen lopputulokseen, että ?näillä mennään
ja näin on hyvä?.
. Hän
kertoo, että haluaa sanoituksillaan välittää sitä energiaa
ja hyvää ?ilistä, mitä itse saa
esiintyessään.
Uniikki on myös tehnyt yhteistyötä monien suomalaisten artistien, kuten Diandran,
Cheekin, Mikael Gabrielin
ja Elastisen kanssa. Nimeä mikä kappale
tahansa, sanat kyllä löytyvät. Mutta lapsena sanat
olivat vain sanoja. Ja sama jatkuu yhä edelleen.
Vaikka Vain elämää tuntuu vieneen suurimman
osan aikuisväestöstä mukanaan, on tuo sarja kuitenkin saanut koukutettua myös nuoria. Alussa mainitsemani Elastisen versio
PMMPn kappaleesta upposi minuun erityisellä tavalla. Oli kyse sitten
Dingon Nahkatakkisesta tytöstä tai Zen Cafén Piha
ilman sadettajaa -kappaleesta. Pienestä koostaan
ja R-viastaan huolimatta, illan päätähti veti kovatasoisen
ja energisen keikan nuorelle
yleisölleen ja jätti jälkeensä
hyvät ?ilikset jokaisen ihmisten keskuuteen.
. Hän äänitti ensimmäiset riiminsä jo
12-vuotiaana ja on siitä saakka tehnyt suomiräppiä. Näin on käynyt monien muidenkin ohjelmassa esitettyjen biisien kohdalla.
On outoa miten nuo lapsuuden kesäloma-aikojen
radiokipaleet muistuvat yhä mieleen. Fakta
on se, että vaikka
mökki ei olisi enää
sähkötön, musiikki
ei kuole koskaan,
vaan se muuttaa
vain muotoaan.
Roosa Sallinen
4H on mukana
tukemassa
NUKKtoimitustiimiä.. Hän
kertoo tehneen samoja asioita
mitä nykyisinkin; viettäneensä aikaa kavereiden kanssa sekä urheillen.
. Eikä pidä myöskään unohtaa
sitä, miten kokeneemmat artistit tuovat uusimpiin
kappaleisiin entisajan patinaa.
Nämä ovat tärkeimpiä syitä sille,
miksi Vain elämää -sarjasta on tullut niin suosittu. Tuolta ajalta kipaleet
ovatkin aivojen perukoille tarttuneet. Kappale avautui heti
aivan uudessa mittakaavassa.
Vain elämää nostaa pintaan musiikin hienoimman
piirteen: sen miten monimuotoinen yksikin kappale
voi olla tai miten eri tavoin se voi eri ihmisiä puhutella. Se on tosi tervetullutta
vaihteluu tehdä kavereitten
kaa biisejä! Tosi kivoja projekteja ja tosi kivaa tehdä yhdessä biisejä! Uniikki kommentoi.
. Kolmatta naista mukaillen. Se on osa luonnetta, osa
mua, eikä erilaisuutta pidä hävetä! Ehkä mulla oli niin paljon kavereita, ettei mua päässy kukaan kiusaamaan mitenkään kunnolla, onneks! hän
toteaa.
Uniikki ei suinkaan syntynyt räppäriksi. Kiteen Nuorisovaltuuston järjestämä
disco oli kaikin puolin onnistunut ja jopa suomiräpin rähisijä nautti illastaan.
Haastattelussa Uniikki
Viime viikolla vietetty nuorisotyönviikko
huipentui Kiteen VesPelissä järjestetyssä discossa perjantai-iltana 3.10.,
kun suomalainen räppäri Uniikki nousi lavalle
esiintymään.
kiva sen kanssa päästä tekemään yhteistyötä! hän vastaa,
kun kysyn kenen kanssa hän
vielä haluaisi toimia yhteistyökumppanina.
R-vika ei estänyt
räppäämästä
Uniikkia oli tullut katsomaan
suuri joukko nuoria Kiteeltä,
Kesälahdelta, Tohmajärveltä
ja jopa Joensuusta ja Savonlinnastakin. Niin discon järjestänyt Kiteen Nuorisovaltuusto, DJ:nä toiminut Tuomo
Suoninen eli DJ Sone kuin
itse illan päätähti olivat kaikin puolin tyytyväisiä tapahtumaan.
Sanoitukset
elävästä elämästä
ja yhteistyötä eri
artistien kanssa
33-vuotias Uniikki, oikealta
nimeltään Dan Ahti Tolppanen, on kotoisin Helsingistä.
2000-luvulla mainetta niittänyt räppäri nousi musiikkilajissaan Suomen kärkiartistien
joukkoon Kapasiteettiyksikkö-yhtyeen jäsenenä. Ilmeinen syy on tietenkin artistien lahjakkuus, mutta erityisesti myös se, miten he kappaleita tulkitsevat ja
muokkaavat. Hän kertoo
ala-asteikäisenä haaveilleen
elokuva-arvostelijan ammatista, sillä tykkäsi niin paljon
elokuvista ja olisi mielellään
katsonut elokuvia työkseen.
Räppärin urasta haaveilu alkoi vasta, kun ensimmäiset
kappaleet oli äänitetty ja yleisön hyvä vastaanotto varmistettu.
. Elastisen versio
PMMPn Oo siellä jossain mun -kappaleesta avasi
tuon lapsuudestakin tutun kappaleen aivan uudella
tavalla. Hänen
tunnetuimpia hittejään ovat
muun muassa Pojat on poikii,
Pätkätöis ja Paita pois.
Kappaleensa Uniikki kertoo sanoittavansa itse. Omalla kohdallani viehätys piilee juuri siinä, että nuo kauan sitten
unohdetut kappaleet nousevat uudelleen pintaan. hän kertoo muistellen ensimmäisiä studioäänityksiään.
. Mutta jos en olis räppäri, oisin ninja, koska ne on
tosi mageita ja akrobaattisia!
Niillä on niin hyvä meno kun
ne vaan hyppii tuolla katoilla,
Uniikki lisää naurahtaen.
Keikka täynnä
hyvää ?ilistä
ja energiaa!
Uniikki toivoi hyvää ja energistä yleisöä ja sen hän myös
saikin! Haastattelun jälkeen
hän hyppelehti lavalle nuorten fanien kirkuessa täyttä
kurkkua
onnistu
kanssani! (S)
8.45 Hunajapupuset (S)
5.00 Ennustaja-TV
7.40 Bubble Guppies (S)
8.05 Lego Legends of Chima (7)
8.30 Jaksa paremmin
9.00 Hurja remontti
10.00 SM-liigan viikkomakasiini
10.30 Nelonen Pro: Moor
Gääs
11.00 Elixir
11.30 Elixir Sport
12.00 Ravintola X
13.00 Merieläinten pelastajat
13.30 Hotellit haltuun
14.30 Matkaoppaat
15.00 Matkaoppaat
15.30 Totuuden anatomia
(12)
16.30 Hyvät ja huonot uutiset
17.30 Vain elämää
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Guinness World
Records û Ihmeelliset
ennätysvideot
19.30 Vino Show
20.57 Keno
21.00 Elokuva: The Expendables 2 (16)
23.00 SM-liigan viikkomakasiini
23.30 Nelonen Pro: Moor
Gääs
0.00 Haapasalo Goes America (7)
1.00 NCIS Rikostutkijat
(12)
1.55 Pelkokerroin 2.0 (12)
2.50 Weeds (12)
3.25 Weeds (12)
4.00 Eriskummalliset rikokset (S)
4.35 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
10.00 Pohjoiseen tyyliin
10.55 Taloraati:
Shanghai
12.00 Elävä arkisto: Animaatioarkiston aarteita
12.00 Jasso-kissa: Kioskikeikka
12.01 Hinku ja Vinku: Suursyömäri
12.05 Nunnu ja namut
12.11 Heikkopeikko: Ystävä
12.21 Taikuri Savinen
12.31 Onnenlähde
12.51 Paapero
12.58 Heikot jäät!
13.02 Tulen tyttö
13.22 Urpo ja Turpo (S):
Urpo ja Turpo näyttelevät
13.32 Nasu
13.33 Jasso-kissa: Maailman
vahvin kahvi
13.45 Kuninkaittemme
jäljillä
14.45 Historia: Brittiperhe
1900-luvulla
15.45 Gran Hotel (12)
16.30 Gran Hotel (12)
17.15 Gran Hotel (12)
18.00 Kino Klassikko: Hyökkäys erämaassa (7)
19.40 Kootut askeleet: Jyrki
Karttunen
20.00 Sami Yaffa . The SpinOff (7)
15.40 Doctor Who (12)
16.30 Nuoret mestarit: Partiomestari
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 We Want More
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.24 Yle Uutiset sää
19.30 Teiniäidit
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 #lovemilla: #lovemilla
(7)
21.00 Black Box (12)
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Charlien enkelit (12)
22.45 Teiniäidit
23.15 Funny or Die Presents
(16)
23.40 Ironside (16)
0.25 Muistin vanki (12)
14.45 Millerit (S)
15.15 Alueellinen sääennuste
15.20 Mitä tänään syötäisiin?
15.25 Tanssii Tähtien Kanssa
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (7)
18.30 Emmerdale (7)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Suomen kaunein koti
21.00 Kiiltokuvia (S)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Rizzoli & Isles (12)
23.35 The Good Guys (12)
0.35 Super Fun Night (7)
1.05 Voittostudio
8.19 Muumilaakson tarinoita (S)
8.42 Klassikkotarina (S)
9.00 Pan Am (12)
9.40 New Yorkin herkut
10.10 Lapsiperhe avun
tarpeessa
10.50 Meille tulee koiranpentu
11.20 Uusi päivä (S)
11.50 Onnenetsijät
12.20 Muuttohaukantie
12.45 Muuttohaukantie
13.15 Teiniäidit
13.45 Ja he elivät onnellisina .
14.45 #lovemilla: #lovemilla
(7)
15.15 Putoojat (12)
15.40 Doctor Who (12)
16.30 Törmäyskurssi (S)
16.31 Pok ja Mok (7)
16.38 Råtta Booris parantaa
tapansa (S)
16.43 Martine (7)
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
18.45 Minun maisemani
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.24 Yle Uutiset sää
19.30 Teiniäidit
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 #lovemilla: #lovemilla
(7)
21.00 Jalkapallon Euroopan
karsinnat: FIN . Koti-Karjala
Lauantai 11.10.2014
13
TV-OHJELMA
Sunnuntai 12.10.
TV 1
5.55 MOT: Tähtäimessä UKK
su 12.10.
Yle TV1
8.00 Yle Uutiset
8.05 Avara luonto: PohjoisAmerikka
9.00 Yle Uutiset
9.05 Aamusydämellä
9.55 Yle Uutiset
10.00 Jumalanpalvelus
10.45 Löytöretkiä maailmaan
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Viikko
viitottuna
11.15 Pressiklubi
11.45 A-studio
12.15 Kaikkea kaupan
12.45 Sydämen asialla (7)
13.35 Akuutti
14.05 Kiehtova maailma:
Vallan kaupungit
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.15 Vielä virtaa (S)
15.45 Historia: Kanoottisankarit
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Inhimillinen tekijä
18.00 Yle Uutiset
18.10 Urheiluruutu
18.15 Putkiremontti
18.45 Kriminalisti (12)
19.45 Arto Nyberg
20.30 Yle Uutiset
20.45 Urheiluruutu
21.05 Kotikatsomo: Tehdas
(7)
21.55 Syrjäinen maa (16)
23.30 YleLeaks
23.45 Ykkösaamu
TV 2
7.45 Unna Junná
8.00 Pikku kakkonen
8.01 Nimipäiväonnittelu:
12.10.
8.02 Niksi-Nella (S): Voi
mitä roskaa!
8.09 Vekarat! (S)
8.34 Katinkontti
8.46 Petteri Kaniini (S)
9.00 Galaxi
10.00 Uusi päivä (S)
10.28 Uusi päivä (S)
10.56 Uusi päivä (S)
11.25 Lapsiperhe avun
tarpeessa
12.05 Pan Am (12)
12.45 Urheiluviikonloppu
12.50 Mestarien liigan makasiini
13.14 Urheiluviikonloppu
13.25 Telinevoimistelun MM
14.50 Urheiluviikonloppu
14.55 Palloilua: Lentopalloa
16.50 Urheiluviikonloppu
17.00 Taitoluistelun Finlandia Trophy
19.00 Yle Uutiset
19.05 Urheiluruutu
19.10 Taitoluistelun Finlandia Trophy
20.15 Syvyyksien mysteerit
21.00 Boardwalk Empire (16)
21.52 Yle Uutiset
21.57 Urheiluruutu
22.05 We Want More
23.00 Uutiskkuna
23.05 Naurun tasapaino
9.00 Chaplin (S)
9.10 Pokémon (7)
9.35 Gumballin mieletön
maailma (S)
10.00 Scooby-Doo! Mystery
Incorporated (7)
10.25 Loton ja Jokerin
tulokset
10.30 Suomen kaunein koti
11.30 Koko Suomi leipoo
12.30 Vapun valtakunta
13.00 Nyt uutta Suomessa ?
suomalaisen mainonnan historia
14.00 Siivoushullut
15.00 Pilanpäiten
15.10 Cheek: Flexaa
15.15 Kadonneen jäljillä
16.15 Putous
17.45 Peter Hispaniassa
18.45 MTV Sport: F1 Extra
18.55 Naapurit-arvonta
19.00 Seitsemän Uutiset
19.10 Tanssii Tähtien Kanssa
21.00 Brändärit (S)
21.30 Vedetään hatusta
22.00 Kymmenen Uutiset
22.15 Viikon sää
22.20 MTV Sport Uutiset
22.35 MTV Sport: F1 Extra
22.45 Posse
0.10 Pahan ajojahti (16)
1.10 Americans (16)
2.10 Valtapeliä (12)
3.10 Voittostudio
7.32 Maukka ja Väykkä (S)
7.42 Olivia (S)
7.56 Harri ja dinot (S)
8.17 Muumilaakson tarinoita
(S)
8.40 Late Lammas (S)
8.55 Glomtunturin salaisuudet
9.45 Tanskalainen maajussi
10.15 Niklaksen keittiössä
11.15 Tyylikkäitä tilaratkaisuja
11.50 New Yorkin herkut
12.20 Muuttohaukantie
12.50 Muuttohaukantie
13.20 Mutsis oli apina
13.45 Uusi päivä (S)
14.13 Uusi päivä (S)
14.41 Uusi päivä (S)
15.15 Pasila 2.5 . ROM
0.00 Jalkapallon Euroopan
karsinnat: Jalkapallon
EM 2016 karsinta
0.30 Teiniäidit
1.00 Muistin vanki (12)
7.42 Lauran tähti (S)
7.57 Harri ja dinot (S)
8.18 Muumilaakson tarinoita (S)
8.42 Late Lammas (S)
9.00 McLeodin tyttäret (7)
9.45 Elämäni eläimet:
Eläinsairaalassa
10.15 Satuhäät . suomalaisia
rakkaustarinoita
12.30 Muuttohaukantie
13.00 Muuttohaukantie
13.30 Teiniäidit
14.00 Uusi päivä (S)
14.40 #lovemilla3 (7): #lovemilla (7)
15.15 Putoojat (12)
15.40 Doctor Who (12)
16.30 Galaxi
17.00 Pikku Kakkonen
18.00 Yle Uutiset minuutissa
18.02 McLeodin tyttäret (7)
19.00 Yle Uutiset alueeltasi
19.10 Yle Uutiset
19.20 Urheiluruutu
19.24 Yle Uutiset sää
19.30 Teiniäidit
20.00 Uusi päivä (S)
20.30 #lovemilla3 (7): #lovemilla (7)
21.00 Docventures: Elokuvan
esittely
21.15 Docventures esittää:
RiP: A Remix Manifesto
22.41 Docventures
23.40 Teiniäidit
0.10 Silminnäkijä
0.40 Muistin vanki (12)
6.00 Voittostudio
8.00 Ella Elefantti (S)
8.15 Mokon suuri maailma
(S)
8.30 Hello Kitty . ässä
hihassa (12)
23.47 Uusi Kino: Huulilla (S)
23.55 Uusi Kino: Puolalaiset
naisten viettelijät (7)
0.45 Teematieto
Tiistai 14.10.
TV 1
5.45 Aamusydämellä
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin murhamysteerit (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Yle Uutiset Uusimaa
11.15 Yle Uutiset KaakkoisSuomi
11.25 Yle Uutiset LounaisSuomi
11.35 Yle Uutiset Häme
11.45 Yle Uutiset KeskiSuomi
11.55 Yle Uutiset Itä-Suomi
12.05 Yle Uutiset Pohjanmaa
12.15 Yle Uutiset PohjoisSuomi
12.25 Oddasat
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 A-studio
14.00 Lähetekeskustelu
Fennovoimasta
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Kiehtova maailma:
Koti aavikolla
20.00 Prisma Studio
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 Kenttäsairaalan sisaret
(16)
21.55 Erikoisryhmä Stuttgart
(12)
22.40 Yle Uutiset
22.45 Prisma: Mistä liha
ruuaksi?
23.35 Ulos luontoon
TV 2
6.50 Pikku kakkonen:
Nallen aamu
6.51 Nimipäiväonnittelu:
14.10.
6.52 Pikku prinsessa (S)
7.04 Kynä käteen!
7.06 Jussin matkat (S)
7.18 Ihan satua (S)
7.25 Lulu kilpikonna (S)
7.38 Neppajymykerho
7.43 Ritari Mikke (S)
7.58 Harri ja dinot (S)
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.?
Huomenta Suomi
Studio55.?
Huomenta Suomen
Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Kauniit ja rohkeat (7)
10.10 Emmerdale (7)
10.40 Emmerdale (7)
11.10 Lääkärit
13.35 Pomo piilossa
14.35 Moderni perhe (S)
15.05 Alueellinen sääennuste
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Jamie Oliver: mestarikokki
16.15 Suomen kaunein koti
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (7)
20.05 Kaikkien aikojen
kosinta
21.00 Mentalist (12)
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 MTV Sport Uutiset
22.35 Pukumiehet (S)
23.35 Glades (12)
0.35 Luuserit (12)
1.05 Voittostudio
5.00 Ennustaja-TV
7.00 Disneyn esikoulu:
Viidakon vauhtiviikarit
(S)
7.25 Disney esittää: Timon
ja Pumba (7)
7.50 Lazy Town (S)
8.20 Shake It Up (S)
8.50 Maistuvimmat liikeide-
4.00 Teematieto
16.30 Tehtävä lähiössä
17.00 Kuninkaittemme
jäljillä
18.00 Historia: Suursodan
päiväkirjat
19.00 Gran Hotel (12)
20.00 Hemingway
Italiassa
21.00 Historia: Yhdysvaltain
kutsumuskohtalo
22.00 Elävä arkisto: Suomi
vuonna 2014
22.00 Arkistovieraana: Tuuli
Kaskinen
22.15 Tulipa kerran
Suomi 1.
22.40 Tulipa kerran
Suomi 3.
23.15 Hetkiä kaupungissa
23.45 Teematieto
23.45 Sound Tracker Extrat
Keskiviikko 15.10.
TV 1
5.55 Strada
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Puoli seitsemän
10.00 Murdochin murhamysteerit (12)
11.00 Yle Uutiset
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 Rintamalotta (7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
15.50 MOT: Pikavippimetkut 2.0
16.20 Putkiremontti
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Puoli seitsemän
19.00 Historia: Bletchley
Parkin sankarit
20.00 Akuutti
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.05 A-studio
21.50 Yle Uutiset
22.00 Urheiluruutu
22.05 Boss (16)
22.55 Yle Uutiset
23.00 Ulkolinja: Lääke
Ebolaan?
23.55 Kananlihalla (16)
TV 2
6.50 Pikku kakkonen
6.51 Nimipäiväonnittelu:
15.10.
6.52 Paula (S)
7.00 Herra Nokkelo (S)
7.05 Tiketi Tok (S)
7.16 Jokeri Pokeri Box
7.21 Samsam (S): Likapossu
siistiytyy
7.28 Katinkontti
7.39 Iinan aamu
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.?
Huomenta Suomi
Studio55.?
Huomenta Suomen
Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Kauniit ja rohkeat (7)
10.10 Emmerdale (S)
10.40 Emmerdale (S)
11.10 Lääkärit
13.35 Kiinan kesytön luonto
14.35 Ensisilmäyksellä (S)
15.05 Alueellinen sääennuste
15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Siivoushullut
16.15 Peter Hispaniassa
17.15 Uutiset
17.20 Päivän sää
17.25 Kauniit ja rohkeat (7)
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S)
18.30 Emmerdale (S)
19.00 Seitsemän Uutiset
19.20 Päivän sää
19.30 Salatut elämät (S)
20.05 Hansin matkassa
21.00 Aku ja 7 ihmettä
22.00 Kymmenen Uutiset
22.20 Päivän sää
22.25 Viking Lotto ja Jokeri
22.30 MTV Sport Uutiset
22.45 Teknavi
23.15 Kallista kipua (12)
0.10 Revolution (16)
1.10 Voittostudio
5.00 Ennustaja-TV
7.00 Disneyn esikoulu:
Viidakon vauhtiviikarit
7.25 Disney esittää: Timon
ja Pumba (7)
7.50 Lazy Town (S)
8.20 Shake It Up (S)
8.50 Maistuvimmat liikeideat
9.50 Huima konttihuutokauppa
10.20 Hulluna häämekkoihin
Atlantassa
10.50 Ennustaja-TV
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Huima konttihuutokauppa
13.50 Maistuvimmat liikeideat
14.50 Britannian paras
leipomo
15.50 Tanssin superäidit
16.50 Deittikamera
17.20 Frasier (S)
17.50 Ravintola X
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Poliisit (7)
20.00 Hotellit kuntoon, Jyrki
Sukula!
20.57 Keno
Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista.
21.00 Under the Dome (12)
22.00 Hyvät ja huonot uutiset
23.00 Haapasalo Goes America (7)
23.55 Castle (12)
0.50 NCIS Rikostutkijat
(12)
1.45 Frasier (S)
2.15 Brad Meltzerin tulkinnat (7)
3.10 Pomo haussa
4.05 Blue Bloods (12)
4.55 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
16.15 Löytöretki
17.00 Tiededokumentti: Naiset ja ehkäisypilleri
18.00 Pohjoiseen tyyliin
19.00 Gran Hotel (12)
20.00 Taiteen maantiede:
Saksa
21.00 Elokuvan tarina (16)
22.05 Kino: Adam Resurrected (16)
23.50 Teematieto. Sound
Tracker
21.00 Tuottanut George
Martin
22.25 Yle Live: Red Fang
23.40 Elokuvan tarina
(16)
0.40 Orkesteri (S)
0.55 Teematieto
Maanantai 13.10.
TV 1
5.55 Ulos luontoon
6.25 Ylen aamu-tv
9.30 Akuutti
10.00 Murdochin murhamysteerit (12)
11.00 Yle Uutiset
11.05 Pisara
11.10 Jumalanpalvelus
11.55 Löytöretkiä maailmaan
12.10 Luontoretkellä: Kaamoksen kuvia
12.40 Sydämen asialla (7)
13.30 Varastettu kuolema (7)
15.00 Yle Uutiset
15.05 Yle News
15.10 Yle Oddasat
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään
otsikoissa
16.05 Arto Nyberg
16.50 Novosti Yle
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
17.00 Yle Uutiset
17.10 Murdochin murhamysteerit (12)
18.00 Yle Uutiset
18.22 Yle Uutiset alueeltasi
18.25 Yle Uutiset sää
18.30 Uutisvuoto
19.00 Prisma: Mistä liha
ruuaksi?
19.55 Tarinoita metsästä :
Varpuslinnut
20.00 MOT: Pikavippimetkut 2.0
20.30 Yle Uutiset
20.55 Urheiluruutu
21.00 A-studio
21.30 Dokumenttiprojekti:
Eedenistä pohjoiseen
(S)
22.45 Yle Uutiset
22.50 Kotikatsomo: Tehdas
(7)
23.40 Putkiremontti
TV 2
6.50 Pikku kakkonen:
Neposen aamu
6.51 Nimipäiväonnittelu:
13.10.
6.52 Fungi (S)
7.00 Karhunpaini
7.07 Pikku Toni (S)
7.13 Nelli ja Iiro (S)
7.21 Tommin kiertävä
sirkus (S)
5.30
6.00
6.25
9.05
9.30
Aamusää
Studio55.?
Huomenta Suomi
Studio55.?
Huomenta Suomen
Uutiset
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Kauniit ja rohkeat (S)
10.10 Emmerdale (7)
10.40 Vapun valtakunta
11.10 Formula 1: Venäjän
osakilpailu
13.30 Pilanpäiten
13.45 Amazing Race
5.00 Ennustaja-TV
7.00 Disneyn esikoulu:
Viidakon vauhtiviikarit
(S)
7.25 Disney esittää: Timon
ja Pumba (7)
7.50 Lazy Town (S)
8.20 Shake It Up (7)
8.50 Maistuvimmat liikeideat
9.50 Huima konttihuutokauppa
10.20 Hulluna häämekkoihin
Atlantassa
10.50 Ennustaja-TV
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Huima konttihuutokauppa
13.50 Maistuvimmat liikeideat
14.50 Britannian paras
leipomo
15.50 Olipa kerran (12)
16.50 Deittikamera
17.20 Frasier (S)
17.50 The Voice Kids
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Poliisit (12)
20.00 Ravintola X
20.57 Keno
21.00 Elokuva: Kummeli
kultakuume (12)
23.00 Weeds (12)
23.35 Weeds (12)
0.10 NCIS Rikostutkijat
(12)
1.05 Frasier (S)
1.35 Eriskummalliset rikokset (S)
2.10 Blue Bloods (12)
3.00 Blue Bloods (12)
3.50 Ennustaja-TV
at
9.50 Huima konttihuutokauppa
10.20 Hulluna häämekkoihin
Atlantassa
10.50 Ennustaja-TV
12.20 LIVE: Tiedä ja Voita
13.20 Huima konttihuutokauppa
13.50 Maistuvimmat liikeideat
14.50 Britannian paras
leipomo
15.50 Manhattanin äitiyskonsultti (7)
16.50 Deittikamera
17.20 Frasier (S)
17.50 The Voice Kids
18.55 HS-uutiset
18.58 HS-sää
19.00 Matkaoppaat
19.30 Poliisit (7)
20.00 Haapasalo Goes America (7)
20.57 Keno
21.00 Vain elämää
22.30 Hotellit kuntoon, Jyrki
Sukula!
23.30 NCIS Rikostutkijat
(12)
0.25 Weeds (12)
1.00 Weeds (12)
1.35 Weeds (12)
2.15 NCIS Rikostutkijat
(12)
3.10 Holmes NYC (12)
4.00 Elämää halpalentoyhtiössä (S)
4.30 Ennustaja-TV
4.00 Teematieto
16.20 Hetkiä kaupungissa
16.50 Tiededokumentti:
Ylipainoinen USA
18.05 Historia: Brittiperhe
1900-luvulla
19.00 Gran Hotel (12)
20.00 Tekijänä: Jari Hanska
20.30 10 kirjaa jotka muuttivat maailmaa
21.00 Sami Yaffa . Sound
Tracker
21.50 Kino: Rounders
Kahvitarjoilu alkaa klo 9.30.
Tervetuloa!
Kiteellä 11.10.2014
Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry:n hallitus
HANKINTA-ASIAMIES
Pohjois-Karjalan alue + ympäristö
Savo-Karjalan Liha Oy
Ostan teuraaksi kilpailukykyisin hinnoin
lehmät, hiehot, sonnit ja lampaat ym.
Kasvattajat, vasikoita tarjolla runsaasti!
Martti Tahvanainen, Tohmajärvi
040 952 3892, s-posti martinstaffan@luukku.com
www.savokarjalanliha.?
JÄÄHDYTIN JA KONEKORJAAMO
J. Virassa on kolmen kuukauden koeaika. (+ viisumi).
Hintaan sis. Vaikka venäläisten rajanylittäjien määrä on alkuvuonna vähentynyt viime vuodesta
noin 8 %, on jo nähtävissä piristymistä ostosmatkailun osalta.
Väylä-lehdessä esitellään paikallisia palveluja venäjäksi
sekä jutuin että ilmoituksin. Karhu
Puh. Koti-Karjala
14
Lauantai 11.10.2014
PAIKKOJA AVOINNA
&#' #'+!*, ,& .-!&-'!&+! $/ $$/ *. Tiedustele
ja ilmoittaudu 13.10.
mennessä.
Tilausliikenne E. 040 684 8435, ilkka.kansonen@kotikarjala.fi
Marko Torni, p. tai osoitteen www.op.?/rekry
kautta.
'*'!++*& *+ )',-!&& '( 2
Hovintie 3, 82500 KITEE
029 566 0901, 050 4058131
perunkirjoitukset
ositukset ja perinnönjaot
kauppakirjat ja kaupanvahvistukset
muut oikeudelliset asiat
&
YLEINEN EDUNVALVONTA
0400 818327, 050 3082571
PIHAPUUN
POISTOT JA
KANTOJYRSINTÄ
Metsätyö T. (013) 224 341,
0500 857 876, 050 378 8243.
Avoinna: MA?PE 8.00?16.00.
Rengastyöt myös lauantaisin klo 9.00?13.00
HENKILÖ- JA PAKETTIAUTOJEN
RENKAAT ja RENGASTYÖT
HUOLLOT/KORJAUKSET
s.ELIPYÚRÊSUUNTAUKSET
s)LMASTOINTIHUOLLOT
s,ÊMMITYSLAITTEET
s+ATSASTUSKORJAUKSET
s*ARRUJENTESTAUS
s*ÊÊHDYTTIMET
s+ENNOTUKSET
s&IKSAUKSET
Venäjänkielinen
Kiteen Seudun Osuuspankki on menestyvä ja kehittyvä, toimialueensa johtava pankki.
Toimimme Kiteen kaupungin ja Tohmajärven kunnan alueella kahdessa konttorissa,
meillä on noin 18.700 asiakasta ja ansaintataseemme on 485 miljoonaa euroa.
Konsernissamme työskentelee 40 ammattilaista.
Väylämatkailulehti
ilmestyy jälleen!
Sinulle talousalan ammattilainen on nyt avoinna työpaikka
Rääkkylän seurakunnassa. /&+/*!
,$ +.0( !## & "'** " +$$ & * %'!&
Keski-Karjalan
Perinnekoneyhdistys ry:n
VUOSIKOKOUS
su 26.10.2014 klo 14.00
Pajarinhovilla. 050 533 7438.
Martin
Markkinamatka
5.11.?7.11.2014
TALLINNAAN
Reitti Tohmajärvi, Kitee,
Parikkala. 040 529 6863,
0400 256 329
www.etelasavonmatkat.com
Koti-Karjala ja Keski-Karjalan Kehitysyhtiö KETI tekevät
yhteistyössä venäjänkielisen lehden. 013 423 515
MATKA
PETROSKOIHIN
21.?23.11.2014
Kuulutus
Kiteen kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 6.10.2014
§:ssä 62 hyväksynyt Kesälahden kirkonkylän asemakaavan muutoksen ja laajennuksen.
Kiteellä 10.10.2014
Hinta alk. Nykyisen
yritysasiakkuuspäällikkömme siirtyessä ryhmässämme uusien haasteiden pariin
Haemme
Yritysasiakkuuspäällikköä
vastaamaan yrityspalveluidemme kokonaisasiakkuuksista yritys- ja maa- sekä
metsätalousasiakassektoreilla. 0400 363 500
www.remonttimestarit.fi
Eläkeliiton Kiteen yhdistys ry:n
SYYSKOKOUS
pidetään ma 20.10.2014 klo 10.00 Kiteen Seudun
Osuuspankin kokoustilassa, Kiteentie 3, Kitee. 050
467 0370, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kari Kulmala, p.
045 230 6111 ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Eija
Mutanen, p. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 §:n syyskokouksen käsiteltäviksi määräämät asiat. Tehtäväsi on rahoitustoimintapainotteinen.
Edellytämme tehtävään soveltuvaa, mielellään korkeakoulututkintoa, yritysrahoitus- ja yritysjuridiikan osaaminen sekä kokemus pankkityöstä katsotaan eduksi.
Onnistut tehtävässä, jos olet myynnillinen ja tavoitteellinen työssäsi sekä nautit
vuorovaikutustilanteista. Lisäksi olet aktiivinen asiakaskohtaamisissa luodessasi
ja syventäessäsi pitkäaikaisia kumppanuuksia yritysasiakkaidemme kanssa.
Tarjoamme haasteellisen ja mielenkiintoisen tehtäväkokonaisuuden, yritteliään
työympäristön sekä mahdollisuuden kehittyä edelleen yrityspalveluiden osaajana.
Lisätietoja tehtävästä antavat pankinjohtaja Jani Pakarinen puh. 010 255 4224. Nykyisen talouspäällikkömme
vaihtaessa työpäivät eläkepäiviin tarvitsemme
MATKAT/
RETKET
TALOUSPÄÄLLIKKÖÄ
Virka täytetään kahden vuoden määräajaksi. Esillä vuosikokoukselle kuuluvat asiat.
Tarjoilua.
Tervetuloa!
Hallitus
OIKEUSAPUTOIMISTO
Olemme yritysasiakkaillemme toimialueen johtava ja aktiivinen kumppani sekä
tarjoamme edistyksellisiä ratkaisuvaihtoehtoja maksuliikkeen, rahoituksen,
varallisuudenhoidon sekä vakuutuspalveluiden kokonaisuuksissa. Hinta matkasta 140 ?/2 henk.
huoneessa. Virka tulisi ottaa vastaan mahdollisimman nopeasti.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja mahdolliset todistukset 24.10.2014 klo 16.00 mennessä osoitteella Rääkkylän
seurakunta, Kirkkotie 7, 82300 Rääkkylä tai sähköpostilla
markus.kontiainen@evl.fi.
Lisätietoja antavat kirkkoherra Markus Kontiainen, p. Työskentelet itsenäisesti ja
suunnitelmallisesti yhteistyössä pankkimme muiden asiantuntijoiden sekä
yhteistyökumppaneidemme kanssa. Jos kiinnostuit uusista haasteista,
lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen viimeistään 24.10.2014 mennessä
sähköpostitse osoitteeseen jani.pakarinen@op.. Keskityt asiakkuuksien hoitamiseen ja teet myös
järjestelmällisesti uusasiakashankintaa. bussimatkat,
majoitus 2 yötä x 2 hh,
1 x illallinen,
2 x aamiainen,
kiertoajelu, matkanjohtajan palvelut.
KITEEN KAUPUNGINHALLITUS
Puh. 040 546 2057, marko.torni@kotikarjala.fi
Koti-Karjala
oti-Karjala
K
Varaa ilmoitustilasi
hyvissä ajoin!. 010 255 4225 sekä
toimitusjohtaja Olli Koivula puh. Palkkaus on
hinnoitteluryhmä J10 mukainen. ROUVINEN KY
Lohelantie 1, Kitee, puh. Väylä on oiva paikka
markkinoida yritysten omia tuotteita sekä palveluja
venäläisille asiakkaille.
Ilmoita yrityksesi tarjonnasta
marraskuun lopulla 2014
ilmestyvässä lehdessä.
Lehden levikki on 15 000 kpl (+ nettiversio).
Lehti ilmestyy viikolla 48/2014.
Lehti jaetaan ilmaisjakeluna mm. Koponen
050 3727483 tai 050 9130206
Huoneisto- ja
kylpyhuoneremontit
Pyydä asiantuntijamme
arviokäynnille
Jarkko Halttunen
p. 195 . Saat avuksesi osaavan tiimin ja hyvät
koulutusmahdollisuudet. Niiralan raja-asemalla,
matkailuopastuspisteissä, KareliaExpertin toimipisteissä,
K-K:n kuntien esitepisteissä, kauppaliikkeissä,
huolto-asemilla, matkailuyrityksissä ja vuokramökeissä.
Näköislehti on luettavissa myös Venäjällä ja sitä
markkinoidaan venäläisissä sanomalehdissä.
Ilmoituksen käännös suomi-venäjä sisältyy ilmoitushintaan.
Katso edellinen numero www.kotikarjala.fi/tuotanto/russia.
Ilmoitustilavaraukset ja lisätietoja:
Ilkka Kansonen, p
kahvin ja
pikkupurtavat.
ILTALENTO KITTEELLE!
-tapahtumassa 3.10.2014!
YHTEISTYÖKUMPPANIT:s+ITEEN+AUPUNKIs+%4)
s+ITEE
3EURAs+ITEENNUORKAUPPAKAMARIs+OTI
+ARJALA
s +ITEEN -ATKAKOLMIO s +ITEEN AMMATTIOPISTO s (
YHDISTYS
TUKIJAT:s0HOTO3KYs2AVINTOLA2EINOs3EIJAN+ENKÊ
s.ORDEAs+ITEEN!PTEEKKIs +UKKAKAUPPA JA (AUTAUSTOIMISTO 2ATILAINEN s !UTO
+ONETALO 7ASCHKO s +ITEEN
3EUDUN /SUUSPANKKI s +ESPORT +ITEE s +ENKÊ
+ULMA
s +
3UPERMARKET +UPIAINEN s +ITEEN %V +ANSANOPISTO
s+ITEENHOVIs"IO+YMPPIs+ATUKEITTIÚ3AFKAs+EKÊLEs
+ULJETUS
+IRMANEN/Ys.ORDEAs%6
3ÊHKÚ/Y
ARPAJAISVOITOT:
,AJAKORTTI. Koti-Karjala
Lauantai 11.10.2014
Lämpimät kiitokset
tukijoille, yhteistyökumppaneille,
arpajaisvoittojen
luovuttajille,
runsaalle yleisölle ja
taidokkaille esiintyjille
Haluatko oppia
aidon ruisleivän paistamisen?
Muljulan Kyläyhdistys järjestää opetusta
la 25.10.2014 klo 7.30
Juhani Ilvosella, Piimäjärventie 75.
Tarvikemaksu 10 ?, sis