Kevään mittaan kyllä, Harinen avaa aikataulua. Myös Harvaan asuttujen alueiden kulttuurin kehittämiseen on luvassa tukea. Niiralan rajanylityspaikalla suoritettiin tammikuussa 18 543 rajatarkastusta. Irtonumero 2,00 63. Liikennemäärän nousua selittävät matkustusrajoituksissa tehdyt muutokset, tiedottaa Pohjois-Karjalan rajavartiosto. Rakennusvalvonta toimii jo pitkälti sähköisesti, eikä kaikkia lupa-asioita tarvitse enää entiseen malliin hoitaa rakennusvalvojan konttorilla. Muiden maiden kansalaisia oli 395 (noin 2 prosenttia) kokonaisliikenteestä. helmikuuta. Siun Sote jatkoi maahan saapuvien henkilöiden tartuntatautilain mukaisia terveystarkastuksia sekä koronatestauksia Niiralan rajanylityspaikalla. Koronatestaus ja terveysturvallisuustoimet jatkuvat toistaiseksi. Harinen näkee yhteistyössä ratkaisuja molemminpuolisiin ostopalveluihin. HARISEN mukaan Tohmajärvellä ollaan jo valmiita muutokseen. Työryhmän tiedotteessa kerrotaan, että Itä-Suomen yliopiston yhteydessä toimivassa Alueja kuntatutkimuskeskus Spatiassa laadittu esiselvitys tuotti tietoa alueellisen opintolainahyvityksen kokeilun käynnistämisestä. Avarat, valoisat tilat monenlaiseen toimintaan. Käytännössä muutos tarkoittaa rakennustarkastajan työpanoksen jakautumista Rääkkylän kunnan ja Tohmajärven kunnan kesken siten, että Tohmajärven kunta ostaisi rakennusvalvontapalvelun Rääkkylän kunnalta. Toisaalta esimerkiksi rakennusten käyttöönottotarkastukset vaativat yhä edelleen paikan päällä käymisen. Kuvituskuva: Aladár Bayer. Uudenlainen yhteistyö vaatii vielä Rääkkylässä organisaation tarkastelua. Norjan mallin mukaista alueellista opintolainahyvitystä koskeva esiselvitys on valmistunut. Rajanylitysten määrä lisääntyi vuoden 2021 tammikuuhun (10 120) verrattuna noin 83 prosenttia. Työ harvaan asutun Suomen hyväksi etenee. – Tohmajärvi ostaisi Rääkkylältä rakennustarkastajan palveluita, mutta kattavamman organisaation omaava Tohmajärvi voisi myydä Rääkkylälle esimerkiksi lupien esivalmistelua, heillä kun on sihteeripuolella hyvät resurssit, Harinen jatkaa. Lisäksi harvaan asuttujen alueiden ruoka-, luonto-, kalastusja metsästysmatkailun kehittämishankkeiden haku aukeaa keväällä 2022. Rajaliikenne hienoisessa nousussa Kari Sarkkinen HAMA parlamentaarisen työryhmän rahoittama, ns. Esiselvityksessä löydettiin useita kokeilua puoltavia seikkoja, kuten positiiviset kokemukset Norjasta, sekä opiskelijakyselyistä saadut tulokset. Tuemme työryhmänä tätä, ja muitakin osaavan työvoiman saatavuutta parantavia keinoja hama-alueilla. Myös minun tehtävänimikkeeni todennäköisesti muuttuu, rakennustarkastaja Kalevi Harinen avaa Rääkkylän elinvoimalautakunnan hyväksymää suunnitelmaa. vuosikerta Perjantai 11.2.2022 N:o 11 Viikon yritystila Vuokrattavana liike-/toimistotilaa kiinteistön takaosassa Kiteentien varressa. Palvelun osto on jo budjetoitukin valmiiksi Tohmajärvellä, joten siltä osin se voisi käynnistyä vaikka heti. Rajavartiosto tekee tiivistä yhteistyötä Siun Soten kanssa rajanylityspaikalla terveysturvallisuustoimien suhteen. VÄRTSILÄ Kari Sarkkinen Maaliskuussa 2020 alkaneen rajanylitysliikenteen rajoittamisen jälkeen laskeneet rajaliikennemäärät ovat kääntyneet hienoiseen nousuun. Suomalaisia rajanylittäjiä oli tammikuussa 4 235 (noin 23 prosenttia) ja venäläisiä rajanylittäjiä 13 913 (noin 75 prosenttia). Rääkkylä ja Tohmajärvi yhdistämässä rakennusvalvontaansa Rääkkylä valmistelee rakennusvalvonnan palveluiden myymistä Tohmajärvelle. Rääkkylässä on rakennustarkastaja ja apulaisrakennustarkastaja, joiden tehtäväkenttään kuuluu paljon myös kunnan teknisen toimen tehtäviä. – Toivon, että ministeriössä on tahtoa ja rohkeutta lähteä tarpeeksi laajaan ja pitkään kokeiluun. Tarkoituksena on muuttaa Rytkösen Jonin työnkuvaa niin, että osa hänen nykyisistä töistään siirretään toisiin yksiköihin esimerkiksi kunnallistekniikkaan ja kiinteistöjen ylläpitoon liittyvien asioiden osalta. – Meidän on saatava henkilöstöresurssit riittäviksi, sillä emme voi myydä tällä hetkellä alihenkilöidystä yksiköstä lisää työpanosta. Esiselvitys luovutettiin tiedeja kulttuuriministerille tammikuun lopulla, ja HAMA parlamentaariselle työryhmälle se esiteltiin työryhmän kokouksessa 9. Aluemäärittely pohjautuu Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän paikkatietopohjaiseen kaupunkimaaseutuluokitukseen. Kysy lisää: Eero Tiainen, 0400 869 9155 Tiedot ja kuvat: https://bit.ly/kiteentie46 Katso myös muita vapaita yritystiloja Keski-Karjalassa: keti.toimitilapalvelut.fi RÄÄKKYLÄ/ TOHMAJÄRVI Päivi Lievonen Rääkkylän ja Tohmajärven kunnat valmistelevat yhteistyötä rakennusvalvonnan toteuttamiseksi. Tilastovertailuna vuoden 2021 tammikuussa suomalaisten osuus oli noin 11 prosenttia (1 138) ja venäläisten osuus noin 86 prosenttia (8 726). Hankehausta kerrotaan tarkemmin kevään 2022 aikana. – Tohmajärven kunnan rakennustarkastaja eläköityi, ja rakennusvalvonta on nyt kuntatekniikan pomon hartioilla. Meillä Rääkkylässä ei olla niin pitkällä, ainakaan helmikuussa ei ole vielä realismia aloittaa rakennusvalvontaa Tohmajärvelläkin. Suunnitelmissa on toteuttaa uudistus kevään aikana niin, että jo ensi kesänä Tohmajärven rakennustarkastuksia tekisi Rääkkylän kunnan rakennustarkastaja. – On todella hieno asia, että HAMA-työryhmämme työ on etenemässä näin merkittäväksi alueelliseksi kokeiluksi, sanoo työryhmän puheenjohtaja Hanna Huttunen (kesk.) tiedotteessa. Testejä tehdään päivittäin klo 09.00 – 20.00, eli rajan ollessa avoinna henkilöliikenteelle. – Tarkoituksena on, että ainakin kerran viikossa sekä Rääkkylässä että Tohmajärvellä rakennustarkastajan voisi tavata ihan nokikkain, Harinen lupaa. Pandemian aiheuttamien muutosten myötä rajavartiosto kehottaa tutustumaan ajantasaisiin rajanylittämistä koskeviin määräyksiin ja ohjeisiin osoitteessa: www.raja.fi. Harvaan asutut alueet kattavat merkittävän osan eli yli 68 prosenttia Suomen pintaalasta
Veikko kertoo hoitavansa ystävyyssuhteita pitämällä yhteyttä esimerkiksi soittamalla. – Ei ystävänpäivä hirveän paljoa merkitse, mutta kuitenkin otan kontaktia ystäviin, vastaa Jorma Matikainen. Olen yhteydessä monen kanssa. En pidä ystävänpäivää ainakaan kaupallisena päivänä. Henkilöllisyystodistus, asevelvollisuuteen liittyvät todistukset sekä ampuma-aseen käyttötarkoitukseen liittyvät todistukset on esitettävä. Passi ja henkilökortti ovat nykyään voimassa 5 vuotta. – Mahdollisimman paljon olen ystäviin yhteydessä, hän sanoo. Muistan ystäviä tapaamisilla, kortein ja lahjoin, Päivi Turunen kertoo. Aseen ja sen osien hallussapitoon on oltava aina hyväksyttävä käyttötarkoitus kuten metsästystai ampumaharrastus. Hakemus jätetään suullisesti ja poliisin virkailija kirjaa sen asetietojärjestelmään. – Soittelee, lähettää postia ja menee käymään. – Minulle ystävänpäivä merkitsee hyviä asioita. Hakemuksen voi tehdä verkossa tai käymällä asioimassa poliisilaitoksella. ASEja kaasusumutinluvan voi saada Suomessa yksityishenkilöt sekä Suomessa rekisteröidyt tai julkista valtaa hoitavat yhteisöt ja säätiöt. Aseet voi antaa poliisin haltuun myös lupaprosessin ajaksi. Päivi on ystäviinsä yhteydessä soittamalla ja tapaamalla. Lähde: Poliisin verkkosivusto. Ne voi tehdä ampumakelvottomiksi eli deaktivoida, luovuttaa poliisille asehuutokauppaan tai luovuttaa valtiolle korvauksetta, jolloin poliisi hävittää ne. Ystäviä pitää olla ja niitä on, Ritva Sunkin vastaa. Pistoolin, pienoispistoolin, revolverin tai pienoisrevolverin ja näiden osien hankintaan tarvitaan 20 vuoden ikä. Kuvan voi ottaa lähimmässä valokuvaamossa. Passin ja henkilökortin toimitus tapahtuu yleensä 5-8 arkipäivän kuluessa hakijan valitsemaan noutopisteeseen. Passi maksaa 50 euroa ja henkilökortti 60 euroa. Toisen henkilön voi valtuuttaa noutamaan lähetyksen valtakirjalla ja henkilöllisyys on todistettava. 2 Perjantai 11.2.2022 Gallup Ystävänpäivä ja ystävät ovat tärkeitä – Ystävänpäivä voi olla joka päivä. Aselupa maksaa 105 euroa. Ystävänpäivä on tulevana maanantaina. Aseen hankkimislupa on voimassa vuoden, erityisin perusteluin kaksi vuotta. Joissain tapauksissa poliisi voi pyytää aseluvan hakijan haastatteluun. Myös lupavalmistelussa ilmenevien seikkojen vuoksi luvanhakija haastatellaan. Kuolinpesän haltijan on otettava välittömästi aseet ja niihin kuuluvat osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset haltuunsa luvanhaltijan kuoltua. Nämä syyt voivat olla esteenä luvan saamiselle. Verkkoasioinnissa maksu suoritetaan hakemisen yhteydessä verkkopankissa ja Poliisin toimipisteissä kortilla tai käteisellä. Hakijan on esitettävä hakemuksen perustelut kirjallisesti. Kuolinpesään kuuluvat aseet voi haltija pitää itse hankittuaan niihin luvan ja jos haltijalla on hyväksyttävä syy aseiden hallussapitoon, luovuttaa aseet henkilölle, jolla on lupa niiden hankkimiseen. Kuvaa voi käyttää ainoastaan kuvatunnuksen avulla eli sitä ei voi ladata itselle omaan käyttöön. Poliisin lupapalvelussa on monta syytä asioida. USEIN kuolinpesiin jää aseita. Luvan hakijan tulee olla 18 vuotta täyttänyt ja taustaltaan ja terveydentilaltaan sopiva pitämään hallussaan asetta tai sen osia. Kun kuva on mennyt poliisille, saa hakija tekstitai sähköpostiviestin, jossa on kuvatunnus. Joillekin se voi olla myös muistutus siitä, että ei ole ystäviä, Veikko Lerkka ajattelee. Sähköistä kuvaa voi käyttää myös asioidessa suoraan poliisilaitoksella. Tunnus syötetään sähköiseen passitai henkilökorttihakemukseen. KITEE Mari Toropainen Erilaiset luvat sekä viralliset henkilöllisyystodistukset kuten passi ja henkilökortti haetaan Suomessa poliisilta. Vainajan viimeisimmän asuinpaikkakunnan poliisiin on otettava yhteyttä heti. – Yleensä olen naisystäväni kanssa viettänyt aikaa. Hankittu ase tai sen osa on esitettävä poliisilaitoksella 30 vuorokauden kuluessa sen hankkimisesta. Näitä seikkoja ovat esimerkiksi väkvalta, päihteet tai terveydelliset syyt. – Ystävyyttä pidän yllä olemalla puhelimella yhteydessä, käymällä yhdessä lenkillä tai kävelemässä. Luvattomien aseiden ja niihin kuuluvien patruunoiden hallussapito ei ole este luvan saamiselle, jos haltija ilmoittaa niistä poliisille oma-aloitteisesti ja luovuttaa ne poliisille. Nykyään kuvat toimitetaan pääsääntöisesti sähköisenä poliisille. Lähestyimme Kiteellä kaupassa asioivia kysymällä, mitä ystävänpäivä merkitsee ja miten pidät ystävyyssuhteista huolta. PASSIN tai henkilökortin hakemiseen tarvitaan kuva, joka on enintään kuusi kuukautta sitten otettu. Henkilöllisyys on todistettava ja siihen käy myös vanhentunut passi tai henkilökortti ellei se ole vanhentunut yli vuosi sitten. Jorma kertoo vaimon olevan heistä se, joka pitää enemmän huolta ystävyyssuhteista. Näitä voivat olla ensimmäistä aselupaa hakevat, 15 vaan ei 18 vuotta täyttäneet, rinnakkaisluvan hakijat ja alaikäiset ja ne hakijat joiden edellisen luvan myöntämisestä on kulunut yli kymmenen vuotta. Asiointiin Kiteen poliisiaseman lupapalvelussa tarvitaan ajanvaraus
Keski-Karjalasta selvityksessä mukana on vain Jänisselkä Rääkkylästä. Nyt kartoitetaan tulevien käyttäjien mielipiteitä alueen toimintojen sijoittelusta ja toivotuimmista laitteista. Lisäksi mukaan on kirjattava saalistuskunta, vesistö ja pyyntipaikka, myös koordinaatit voi lisätä. Näytteitä otetaan eri kalalajeista; mukana ovat ahven, hauki, made ja kuha. Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun varkauteen liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, tai soittaen vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen 0295 415 320. PKO palkkaa yhteensä tuhat kesätyöntekijää RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Pohjois-Karjalan ympäristöterveyden valvontahankkeessa tutkitaan kalojen elohopeapitoisuuksia maakunnan vesistöissä. Kiteen keskustan vanhan linja-autoaseman alueelle on valmisteilla lasten leikkipuiston lisäksi myös liikunnallinen alue nuorille ja aikuisille, ja alueen rakentaminen aloitetaan kuluvan vuoden aikana. Kuvituskuva: Roosa Sallinen.. RÄÄKKYLÄ Päivi Lievonen Rääkkylässä Salokyläntien varrella sijaitsevalta vapaaajan asunnolta vietiin useita metsästysaseita tiistain ja keskiviikon välillä. Rääkkyläläisille lähin näytteiden keräyspiste on Joensuussa Pohjois-Karjalan Ympäristöterveyden päätoimipaikassa. päivään saakka. Myös pihalla olevaa navettarakennukseen oli murtauduttu, mutta sieltä ei tiettävästi oltu viety mitään. Mökin sisältä oli anastettu seinään kiinnitetty asekaappi, jossa oli ollut kivääri, kaksi haulikkoa, pienoiskivääri, pienoispistooli ja pienehkö määrä käteistä rahaa. Kiteen kaupungin nettisivuilla olevaan kyselyyn on vastausaikaa helmikuun 14. Kuvituskuva: KotiKarjalan arkisto. Tutkimukseen lähetettävät kalat on punnittava, ja niistä on poistettava sisälmykset. Tutkimuskaloja toivotaan sekä ammattiettä harrastekalastajilta. Jänisselältä on tavoitteena saada tutkittavaksi 12 haukea. paras kesätyönantaja ollen ainoa pohjoiskarjalainen yritys kärkikymmenikössä. Jänisselän kalojen elohopeapitoisuuksia tutkitaan Rääkkylästä toivotaan saatavan tutkimukseen mukaan haukia. Rääkkylästä tutkimuksiin halutaan vain haukia, joiden paino on puolesta kilosta kolmikiloisiin. Näytteet voi pakastaa. Perinteiset keinut, hiekka-alue sekä kiipeilyja liukumäki ovat suunnitteilla myös aivan pienimpiä kävijöitä varten. Kivelän mukaan vastuullisuusteot perustuvat PKO:n tavoitteeseen tehdä PohjoisKarjalasta entistä parempi paikka elää. Linja-autoaseman taakse on varattu myös optio pieneen pulkkamäkeen, jos asukkaat sellaista toivovat. PKO pyrkii työllistämään esimerkiksi taloudellisia tai muita haasteita kohdanneiden perheiden nuoria. Tekonurmialueelle vaihtoehtona laitteisiin ovat esimerkiksi hyppytasot, köydet ja monitoimiteline. Projektin tavoitteena on selvittää muun muassa eri vesistöjen kalojen elohopeapitoisuuksia ja niissä mahdollisesti tapahtuneita muutoksia. 3 3 Perjantai 11.2.2022 Keski-Karjalan paikallislehti Päätoimittaja Marko Torni Toimitussihteeri Kari Sarkkinen KITEE Päivi Lievonen Kiteen kaupunki kerää parhaillaan kyselyllä mielipiteitä nyt suunnitteluvaiheessa olevan liikunnallisen seikkailupuiston toiminnoista. Näytteeksi leikataan näytepala etuja mahaevien välistä. Aseita varastettiin Rääkkylästä Kiteeläisillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa, millaisia laitteita vanhan linja-autoaseman alueelle rakentuvaan leikkipuistoon tulee. Tarjolla olevien pestien määrä jäi tuolloin avoimeksi, koska haluttiin nähdä, mihin suuntaan koronatilanne kehittyy. Töitä haetaan sähköisesti ja viimeinen hakupäivä on 28.2. PKO:n tuhannesta kesätyöpaikasta sata on varattu erityisnuorille ja heidän avustajilleen. Valtakunnallisessa Vastuullinen kesäduuni -tutkimuksessa PKO oli 2021 Suomen 9. Kesätöitä on tarjolla koko PKO:n toimialueella Smarketeissa ja Saleissa, eri ravintoloissa, ABC-liikennemyymälöissä muun muassa Rääkkylässä, Tohmajärvellä ja Kiteellä. Lasten seikkailupuistoon on tulossa virikkeitä eri-ikäisille lapsille. Kyselyn vastauksia hyödynnetään alueen tulevissa laitevalinnoissa. NÄYTTEIDEN keruu alkoi helmikuun alussa ja se jatkuu kuluvan vuoden lokakuun loppuun saakka. Kilpailuun osallistui 114 työnantajaa, joita arvioi 6 500 kesätyöntekijää. Murto oli tapahtunut tiistain kello 17 ja keskiviikon kello 15.20 välisenä aikana. Myös pyyntitapa ja päivä sekä pakastuspäivä kirjataan näytteenottajan yhteystietojen lisäksi. NUORTEN ja aikuisten alueelle vaihtoehtoina ovat muun muassa maatrampoliini, pingispöytä ja pyörivä tasapainorengas. Tulossa on myös tekonurmialue vapaaseen liikkumiseen sekä penkkejä istuskeluun. Siun soten nettisivuilla on tarkemmat ohjeet näytekalojen toimittamiseen. – Koronan vuoksi viime kesänä nuorille oli niin Pohjois-Karjalassa kuin koko maassa tavallista vähemmän kesätöitä tarjolla. Kysely on jaettu kahteen eri osioon leikkipuiston käyttäjille sekä nuorten ja aikuisten alueen käyttäjille, mutta molemmissa kysytään myös samoja asioita esimerkiksi leikkipuiston sijainnista. Vaihtoehtoina on muun muassa puinen laivan ympärille rakentuva kokonaisuus tai muumitalotyyppinen ratkaisu. Käyttäjien mielipiteitä kartoitetaan tulevista laitevalinnoista Kari Sarkkinen PKO:n kesätyöhaku avattiin jo joulukuun loppupuolella. Työnantajilta tarvitaan nyt konkreettisia vastuullisuustekoja ja myönteisiä signaaleja nuorille, joten me palkkaamme ensi kesäksi ennätysmäiset tuhat kesätyöntekijää, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) toimitusjohtaja Juha Kivelä sanoo. Lisäksi asunnon sisältä oli varastettu akkukäyttöinen radio. Lisäksi selvitetään myös niin sanotun turvallisen käytön rajat eli lasketaan kullekin lajille syöntimäärät, joita noudattamalla kuluttajan elohopea-altistus on tietyllä todennäköisyydellä pienempi kuin turvallisen altistuksen enimmäismäärä. Tutkimusalueeseen kuuluu vesistöalueita Joensuun, Nurmeksen ja Lieksan kaupungeista sekä Ilomantsin, Liperin, Rääkkylän ja Juuan kunnista
Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksen tunnuslause on tuo otsikon lause ”lahjoita mulle huominen”. klo 14 Tsemppikerho srk-keskuksessa, bingo ja pelejä. 3. Ma 14.2. Viime sunnuntaina oli kynttilänpäivä ja silloin käynnistyi myös tämän vuoden yhteisvastuukeräys. Nyt kauniit muistot voimaa antaa, kaipuun ja ikävän jaksamme kantaa. Asiointi koronatilanteen vuoksi puhelimitse. – Täälläpäin nykyään asustelen ja vaikutan opetushommissa, esiintyjänä, oppikirjailijana, äänittäjänä, sekä Pohjois-Karjalan Kansanmusiikkiyhdistyksen hallituksen jäsenenä. Lapset ja nuoret ovat kärsineet etäopiskelun ja eristäytymisen haasteista. Lauantaina: Elma, Elmi, ort. – Sitä kautta päädyin Helsinkiin useaksi vuodeksi maisteriopintojen pariin, hän kertoo. HURJA Halla-yhtyeen ennakkoluuloton ohjelmisto koostuu sen omista kappaleista, joiden inspiraation lähteinä ovat pohjoisen luonto ja mytologia. Hautausmaantoimisto avoinna maanantaisin klo klo 9 – 11 ja 11.30 – 14 Kappelintie 4, puh. 2. Kitee Su 13.2. Muistotilaisuuden pidämme perhepiirissä. klo 10 messu kirkossa, Komulainen, Hakulinen. Ethän, Isä taivaan, unohda lapsiasi sodan jaloissa. Varjele ja siunaa Afrikkaa, Amerikan maita, Eurooppaa, Australiaa, suurta Aasiaa. Ojajärvi esiintyy myös soolona, sekä yhtyeissä Ojajärvi Blom Ojajärvi ja Trio Beoir. 050 467 0374 mariitta.saarinen@evl. ei ole jumalanpalvelusta Rääkkylän kylän kappelissa. Kiteen Ev. 040-739 1933/Katriina, 040739 1931/Sanna. Tiistaina: Sipi, Sippo, ort. Pystykahvit kirkossa messun jälkeen. Hurja Halla on joensuulainen nykykansanmusiikkiduo, joka soittaa persoonallista, mukaansa tempaavaa kansanmusiikkia. klo 9–10.30 Kappelin kuppila seurakuntasalissa. Keittoa annosrasioihin pakattuna. Satu Kinnunen, diakoni, Rääkkylän kappeliseurakunta ”Lahjoita mulle huominen” Kiitos Viherlaakson ja Hoivakoti Esterin henkilökunnalle hyvästä hoidosta ja hoivasta. Hukka, GröhnDimov. 4 Perjantai 11.2.2022 Sana sinulle Seurakunnat Päivyri 11. klo 18 Seurakuntapiiri Muljulassa Kesteillä, Muljulantie 39 c, Komulainen. Iiris Hyvät ystävät, sukulaiset, naapurit, kyläläiset hyvää loppuvuotta 2022 sekä kiitos muistamisesta joulun aikaan ja rinnalla kulkemisesta vuosien aikana. Ke 16.2. Diakoniatyö: Diakoniapäivystys srk-keskus Kitee ma klo 9–11, to klo 9–10. Haapanen esiintyy Hurja Hallan lisäksi soolona, sekä Maria Milvus -yhtyeessä. klo 17.30 Raamatun kielen symboliikkaa srkkeskus, Aistrich. Hautausmaan toimisto avoinna ke klo 9 – 14 puh. Anssi. Ke 16.2. 52:9. klo 16 Ilosanomapiiri päätyhuoneistossa. 040 562 2612. Martti, Svetlana. Hartaushetki, Hukka. Kahdeksan kappaleen albumilla ovat Hurja Hallan tuotannosta muun muassa 2020 toukokuussa singlenä ilmestynyt Kuura. To 17.2. Ke 16.2. Kolehti: Lähetysyhdistys Kylväjä ry:lle. Täällä meidän keskuudessamme elää useita lapsia ja nuoria, jotka ovat kärsineet edellä mainituista asioista. Ti 15.2. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa. Hän myös työskentelee aktiivisesti suomalaisen yläsävelhuilun, pitkähuilun tunnettuuden lisäämiseksi. klo 12 Juurikan srkpiiri Papinniementie 70, Pietarinen. 050 409 0778 heli.kinisjarvi@evl.fi (vapaapäivät maanantai ja tiistai), diakoni Satu Kinnunen p. Toistaiseksi emme ota lisää tavaraa vastaan kirpputorille. Ma 14.2. Ilpo Hirvonen lomalla 10.– 20.2. Maanantaina: Ystävänpäivä, Voitto, Tino, Valentin, ort. fi (tavattavissa arkisin), lastenohjaaja Mariitta Saarinen p. He ovat kokeneet ahdistusta, toivottomuutta ja yksinäisyyttä. Rauha anna, viha sammuta. Toimitusten varaukset Kiteen kirkkoherranvirastosta puh. Ti 15.2. klo 8 Aamurukouspiiri takkahuoneessa. Ti 15.2. klo 18 Miesten ilta Luppokodassa, Ojamäentie 38, Pekka Barck. Aiemmat Joensuu-vuodet olivat 20052013, jonka jälkeen Ojajärvi lähti vaihto-opiskelemaan Tukholmaan. klo 10 perhekerho Säteen Taskussa. Kastettu: Kasper Emil Timonen. Kirpputori on suljettu remontin takia. Soini, Kirilä, Kiril. Haapanen on monipuolinen taiteilija ja yksi harvoista suomalaisista kansanmusiikkisellisteistä. klo 16 raamattupiiri Tarinatuvalla, Irma Käyhkö. Ma 14.2. Tilaisuus on kaikille avoin. Su 20.2. Lounas ja päiväkahvi 8 €/päivä. Ma 14.2. Katso, Isä, lasta kärsivää. fi (tavattavissa ma–ke). Kolehti Kylväjä ry:lle. Kuule, Isä taivaan pyyntö tää: Auta, ettei kukaan yksin jää. 4. klo 17 kirkkokuoron harjoitus srk-salissa. Hyvää talvipäivän jatkoa! PÄIVÄN SANA Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot, kaikki yhdessä iloitkaa! Herra on antanut kansalleen lohdutuksen, hän on lunastanut vapaaksi Jerusalemin! Jes. Toimitusvaraukset ja muu asiointi ma–to klo 9–12 p. Siunaa koko maailmaa, siunaa koko maailmaa. Viikonlopun aikana perehdymme roomalaiskirjeisiin Ely ry:n toiminnanjohtajan, Antero Rasilaisen luotsaamina. Seurojen aluksi Paavo Kettunen kertoo tulevan kesän Herättäjäjuhlista Joensuussa. klo 10 Messu Rääkkylän kylän kappelissa. Janne Ojajärvi käyttää Hurja Halla -duossa pitkähuiluja, munniharppuja, huuliharppuja, sekä ihmisääntä. Videon ohjasi Liisa Haapanen. Video palkittiin parhaasta musiikkivideon esikoisohjauksesta Saksan Münchenissä. klo 10 elintarvikejakelu Tarinatuvan pihassa yhteistyössä SPR Rääkkylän osaston kanssa. Siunaa koko maailmaa, siunaa koko maailmaa. Rukoilemme virren 501 sanoin: 1. Näet, Isä taivaan, lapsen sen, joka kääntyy puolees rukoillen: Anna leipä jokapäiväinen. klo 18.30 Närsäkkälän srk-piiri Marjatta Hirvosella, Honkasillantie 25. Mitjo, Aleksi, Aleksis. Rääkkylän kappeliseurakunta Su 13.2. Seurakuntatoimisto toimitusten varaukset ma – to klo 9 – 12, puh. klo 12 Tarinatuvan hartaus. Janne Ojajärven Hurja Halla-duolta debyyttialbumi facebook.com/ Koti-Karjala. Sunnuntaina: Sulo, Sulho, ort. Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksellä autetaan koronapandemian seurauksista kärsiviä lapsia ja nuoria Suomessa ja kehittyvien maiden kriisialueilla. Huom! lauantaina aloitamme klo 11.30 lounaalla ja sunnuntaina jatkamme jumalanpalveluksen ja lounaan jälkeen. Ke 16.2. 045 – 1119 555 kiteen.seurakunta@ evl.fi Yhteystiedot: Kappalainen Heli Kinisjärvi p. klo 10 Messu kirkossa saarna professori Paavo Kettunen, lit. 040-562 2612. Ti 15.2. Mitä me voisimme tehdä heidän hyväkseen. helmikuuta 2022 Aurinko nousi tänään klo 7.58 ja laskee klo 16.30. Ma 14.2. Ei auttanut rukoukset läheisten ja ystävien, Taivaallinen lääkäri päätti toisin. Tunnelmaltaan kappaleet vaihtelevat haikeista tunnelmista kiivaisiin, transsimaisiin poljentoihin. 045-111 9555 kiteen.seurakunta@evl.fi. 050 467 0375 satu.kinnunen@evl. klo 18.30 Perhelentopallo srk-keskuksessa. klo 13 etsijäinpiiri Tarinatuvalla. Siunaa koko maailmaa, siunaa koko maailmaa. Olet lämpimästi tervetullut! Su 20.2. Diakoniatyön vastaanotto ajanvarauksella puh. Iiris Meille niin rakas puoliso, iskä, vaari, isoveli, ystävä Seppo Elias PERKKIÖ Syvästi kaivaten Anna-Liisa Tanja ja Pasi Markus, Hanna-Maria, Pinja ja Juuli Tuomas sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät g 16.9.1944 Lehtimäellä = 6.2.2022 Tohmajärvellä vaikeaan sairauteen Seppo siunataan 19.2.2022 klo 15.00 Tohmajärven kirkossa. He tarvitsevat nyt turvallisia aikuisia ja tukea arkeensa. NIMIPÄIVÄT Perjantaina: Iisa, Isabella, Talvikki, ort. 045-111 9555. Retki Oronmyllyn naistenpäiville on peruttu koronatilanteen takia. Su 20.2. JANNE Ojajärvi kertoo omista kuulumisistaan, että oli muuttanut Helsingistä takaisin Joensuuhun viime vappuna. Kari Sarkkinen Kiteeltä maailmalle lähtenyt multi-instrumentalisti Janne Ojajärvi sekä sellisti-laulaja Liisa Haapanen eli duo Hurja Halla julkaisi tammikuun lopulla debyyttialbuminsa Riitti. Rääkkylässä alkaa maaliskuussa sururyhmä vuoden 2021 aikana kuolleiden omaisille. klo 13.30 Rauhanyhdistyksen vuosikokous Kiteen srk-keskus. Kansanopiston Aurinkosalissa. Su 20.2. Ma 14.2. Valassi, Lahja. Kappeliseurakunnan toimisto, Kinnulantie 5, avoinna keskiviikkoisin klo 10–12, diakonin ja papin päivystys. Kesälahden kappeliseurakunta Su 13.2. 050 594 8385/Hanne Karaksela. Siunaa koko maailmaa, siunaa koko maailmaa. Kesälahden kirkossa ei ole jumalanpalvelusta. Levyn nimikappale Riitti sai mainetta Hurja Hallan ensimmäinessä musiikkivideossa, joka tuli julki viime joulukuussa. Aloittaa voisimme vaikka siitä, että kysyisimme tutulta lapselta/nuorelta ”Mitä sinulle kuuluu?” Kuulumisten kysyminen on pieni teko meille, mutta sillä voi olla suuri merkitys. Ilmoittautuminen SURURYHMÄÄN helmikuun aikana Helille tai Sadulle. Puh. Hengellinen viikonloppu 19.-20.2. Tule mukaan kahvittelemaan ja rupattelemaan! To 17.2. Lähetyksen hyväksi kahvittelua kuulumisten lomassa. Kahvien jälkeen Siioninvirsiseurat kirkossa, Paavo Kettunen, Sakari Takala ja Kirsi Hukka. Kuolleet: Eino Wetterstrand 87 v., Irja Sinikka Pirinen 89 v., Anja Irene Käyhkö 88 v. Kiteellä Ojajärvi asusti 1991-2001
Kylmä sota oli voimissaan ja niinpä varautuminen ja harjoittelu pahimman varalta oli arkipäivää. Oman talon ja pihapiirin lukuisten rakennusten lisäksi isän vasara ja saha ovat soineet niin sukulaisten, tuttavien kuin lapsienkin työmailla. Käsillä tekeminen kiinnosti, sillä siinä näkee heti työnjäljen, Sorsa muistelee. YSTÄVÄLLISYYS on asiakaspalvelun perussääntöjä, ja Sorsa arvostaa sitä itsekin asiakkaana ollessaan. Kiteen matkahuollon toimipisteessä ja Kiteen Kaluste Ykkösessä työskentelevä Sorsa kiinnostui ihmisten parissa työskentelemisestä jo lukioikäisenä hyvien asiakaskokemusten perusteella. Hyviä, hauskoja ja mieleen painuneita muistoja on paljon. Uuteen liikkeeseen mennessä katson ideoita, ja tykkään kyllä myllistää huonekaluliikkeen puolella usein järjestystä. Sellai” Pieni homma itselle voi pelastaa sen toisen ihmisen päivän. – Vastaantulijan hymy esimerkiksi on pelastanut monen kurjan päivän. Pohjanmaan poika aloitti palveluksen Pohjois-Karjalan rajavartiostossa, Kaustajärven vartiolla vuonna 1966. Myös ympäristön siisteydellä on vaikutusta asiakaskokemukseen. Joskus on pitänyt sanoa ihan puhelimeen, että elä nyt huuda noin kovasti. Ne vilpittömät auttamiset, joita saa pyytämättä kun apua tarvitsee. Isä siirtyi 1960-luvun lopulla Tohmajärvelle Risteen kylälle sen aikaisen rajakomppanian johtopaikalle. Vanha rajavartijan liekki paloi edelleen. Perusteluissa mainittiin muun muassa ystävällisyys, positiivisuus, pyyteetön auttamisen halu, hyväsydämisyys, kuuntelemisen taito, luotettavuus sekä helposti lähestyttävyys. Työympäristön on oltava siisti, näen epäkohdat herkästi. KAMPAAMOALAN jälkeen Sorsa on työskennellyt myös maatalouskaupassa ja kirpputorilla ja valmistunut merkonomiksi. Mervi Venäläinen Pyysimme Facebookissa lukijoitamme vinkkaamaan perustelujen kera Sydänkarjalan sydämellisiä ihmisiä sekä kertomaan, millaisia hyvän mielen tekoja ja ilahduttavia eleitä Sydänkarjalassa on ollut havaittavissa. Hankalammatkin työtilanteet unohtuvat vapaa-ajalla. Hän kouluttautui parturi-kampaajaksi, ja työvuodet hiusten parissa antoivat oppia myös myöhempiin asiakaspalvelutehtäviin. Sini Sorsa Ystävällisyys auttaa hankalimmassakin asiakaspalvelutilanteessa Asiakaspalvelu on Sini Sorsalle mieluista. Tilanne kyllä laukeaa usein äkkiä, kun asiakas saa pahaa mieltään puretuksi. Matkustaminen ja varsinkin ruskaretket Lapissa olivat Sepolle ja Anna-Liisalle mieluista tekemistä. – Tykkään rentoutua eläinten seurassa, meillä on koira ja hevosia. Riverian opiskelijoiden työssä ohjaaminen kuuluu myös hänen tehtäviinsä, matkahuollon työharjoittelijoita neuvoen työelämän tavoille. Täytyy vain itse olla tyynenä ja selvittää tilanne rauhassa. Myöhemmin isä siirtyi rajakomppaniassaan päätoimisesti puusepän ja rakennusmiehen tehtäviin. – Ajattelin tuolloin parturissa asiakkaana ollessani, että tällaista haluaisin tehdä itsekin kun ilmapiiri oli mahtava ja oli mukava jutella parturin kanssa. Yhtenä muistona nostan esiin tilanteen, joka toistui joka vuosi. Luonto ja sen ilmiöt, tapahtumat sekä eläimet kiinnostivat isää koko hänen elämänsä ajan. Isä asui rajakomppanian alueella, ja siellä tapahtui myös ensitapaaminen Anna-Liisan kanssa lentopallo-ottelun parissa. Seppo ja Anna-Liisa menivät naimisiin vuonna 1971 ja heille syntyi kolme lasta, Tanja, Markus ja Tuomas. Paketteja tietysti odotetaan paljon, mutta epämiellyttävätkin asiat voi hoitaa hienosti. Viimeiset isän käden taidonnäytteet näkyvät kesämökillä, jossa isä voimiaan säästelemättä käänsi kiviä ja rakensi mökkialuetta. Muistan lämmöllä niitä hyviä keskusteluja vuosien varrelta, joissa isän kanssa pohdittiin sitä, miten maailma makaa. Viimeiset työvuodet isä palveli Niiralan raja-asemalla todistaen Neuvostoliiton hajoamisen ja sitä seuranneen suuren muutoksen rajavartiolaitoksen toiminnassa. Siellä isän tehtävinä oli toimia ajoneuvokaluston huoltoja kuljetustehtävissä. – Ei oikein voi vain yhtä ihmistä nimetä, on niin paljon sydämellisiä, ihania ihmisiä, työssään hyviä ja palveluhenkisiä. Isän vapaa-aikaan kuului lisäksi metsän antimien keräily yhdessä Anna-Liisan kanssa. Malminetsintää isä harrasti kymmeniä vuosia ja sai löydöistään useita merkittäviä kansannäytepalkintoja. Isän elämässä rakentaminen ja nikkarointi näytteli suurta roolia koko elämän läpi. – Kun syntyy tunne, että on onnistunut auttamaan asiakasta. Isä rakensi ja remontoi vuosien saatossa lukuisia vartioasemia, torneja, partiomajoja ja muita rakennuksia. Kiteen matkahuollon tuotantovastaavana hän on työskennellyt kolme vuotta. Markus Perkkiö, Seppo Perkkiön poika Seppo Perkkiö 1944 – 2022 nen pieni homma itselle voi pelastaa sen toisen ihmisen päivän. – Tervehtiminen on ihan ensimmäinen juttu, josta harjoittelijoitakin aina muistutan. Isä kävi muutamaan otteeseen myös maan rajojen ulkopuolella tarjoamassa rakennustaitojaan. Alkuun oli suorastaan shokki, miten paljon on konflikteja. Syksyn tullen, kun saapuivat tuuliset ja pimeät illat, isällä oli tapana todeta: ”Nyt olisi hyvä ilma lähteä partioon”. Kun asiakas tulee palvelluksi kokonaisvaltaisesti ja hän lähtee tilanteesta hyvillä mielin, silloin olen onnistunut. Oma talo valmistui Risteen kylälle. Ystävällinen palvelu on tärkeää, uskon että se siirtyy aina toiseen ihmiseen kun kohtaa ystävällisyyttä. Sydämellinen keskikarjalainen. Eräs vinkkaaja totesi, että tekoina pienetkin asiat ilahduttavat. Isää ei pimeä metsä pelottanut koskaan. Kiitokset vinkkauksista, joita saimme runsaasti kaikista kunnista! Sydämelliseksi ihmiseksi ilmiannettiin naapureita, asiakaspalvelijoita, harrastustoimijoita ja paikallisia vaikuttajia, yrittäjiä, työyhteisöjä ja viranhaltijoita. – Tykkään, että on kosmeettisesti kivannäköistä ja rauhallista. – Parturi-kampaajaan verrattuna mikä tahansa asiakaspalveluammatti on helppo! Siinä työssä oli opittava aistimaan, kysymään ja kuuntelemaan asiakkaan toiveet hyvin tarkkaan, sillä tilannetta ei voi enää paikata, jos lopputulos ei miellytäkään asiakasta. Ripauksella inhimillisyyttä pääsee eteenpäin. Se voi olla ihan pienikin vaiva, vaikka puhelinnumeron etsiminen tai soittaminen jonnekin. Nykyinen ammatti tuotantovastaavana Kiteen matkahuollossa tarjoaa erilaisia asiakaspalvelutilanteita kuin aiemmat työpaikat. Maailmanpolitiikkaa ja varsinkin itäisen naapurin tilannetta isä seurasi mielenkiinnolla koko elämänsä läpi. – Tässä työssä asiakkaat valittavat enemmän kuin missään aiemmassa. Ensimmäiset vuodet nuori rajavartija vietti Kaustajärven vartiolla oppien rajavartioja sissitaidot perinpohjaisesti. Korian pioneerirykmentissä suoritetun varusmiespalveluksen jälkeen hän huomasi lehti-ilmoituksen, jossa haettiin miehiä rajavartiolaitoksen palvelukseen. Perjantai 11.2.2022 5 KITEE Päivi Lievonen Asiakaspalvelutyössä tärkeintä on tulla kuulluksi ja kuunnelluksi, näin kiteyttää sydämellisenä asiakaspalvelijana mainittu Sini Sorsa. Onnistumisen tunteita arkiseen työhön tuovat auttamisen tilanteet. Toinen puolestaan pohti, että hyvistä asiakaspalvelijoista on vaikeaa nostaa esille vain yhtä nimeä. Sydänkarjalassa riittää sydämellisiä ihmisiä Isä syntyi sotavuoden 1944 syksyllä Etelä-Pohjanmaalla Lehtimäen kunnassa. Aiemmat ammattihaaveet arkkitehdiksi ja sisustusalalle muuttuivat ihmisläheiseen käsillä tekemiseen. Hevoselle ei tarvitse puhua; ne keskustelevat eleillä ja palaute on suoraa. Isä kertoi, kuinka Pohjanmaan lakeuksiin tottuneelle miehelle ensikosketus suksilla Vaara-Karjalan mäkiseen maastoon oli huimaava
Ladun pitäjät toivovatkin, että sillä olisi mahdollisimman paljon käyttäjiä. Tällä kaudella latua on yhteensä 30 km ja se muodostuu useista eripituisista lenkeistä. Riihijärven kyläyhdistyksen puheenjohtajan Hannu Putkurin laskelmien mukaan hommassa pyörii noin 15 talkoolaista. Vaaralliset paikat on merkittävä ja latukartat on pidettävä ajan tasalla. Nyt yritetään avata latuja järville, esimerkiksi Siirin lenkistä puuttuu vielä kolmannes kun se osittain kulkee jäällä, Pirhonen selventää. Huoltoseurantasovelluksesta voi seurata, milloin ladut on hoidettu. LATUA ei olisi ilman talkoolaisia. Lunta tarvitaan, mutta viimeaikaiset runsaat sateet ovat aiheuttaneet myös harmia. Latua on haluttu viedä vaaramaisemiin, mutta kuitenkin on haluttu välttää jyrkkiä nousuja ja laskuja. Jos lunta on joissain paikoin liian vähän, käydään kolaja lapiohommina reittiä lumeamassa. Nyt pääsee vaikka heti latukoneen jäljessä hiihtämään, liikunnanohjaaja Arja Pirhonen kuvailee. Sovellus on samanlainen kuin Kiteelläkin, joten monelle se on jo tuttu systeemi. KITEELLÄ latujen kunnossapidon lisäksi Mapline-sovelluksesta voi tarkastaa myös luisteluratojen ja pulkkamäkien tilanteen. Osa lenkeistä odottaa vielä tekijäänsä. Latuseuranta netissä reaaliaikaisena etsimässä näitä ratkaisuja. Päivitykset ladun kunnosta löytyvät Kiteen Rajahiihto -latuverkoston Facebook-sivulta. SOVELLUKSESSA näkyy värikoodein myös, kauanko aikaa kulkuväylän kunnostamisesta on kulunut ja punainen pallo kartassa merkkaa latukoneen liikkeitä reaaliaikaisena. – Runsasluminen sää on aiheuttanut ongelmia latujen huoltoon. Hiihtolomaviikoilla ajetaan latua tiuhempaan. Tälle talvelle tähän kelkkaan on jo kertynyt melkein 500 ajokilometriä tammikuun loppuun mennessä. Latuinfo onkin tärkeä asia. ”Latupäällikkö” ja aktiivinen kuntohiihtäjä Ossi Pennanen on muulta saatujen hiihtokokemusten perusteella ollut innokkaasti Aulis Tiaisen työkaluna on Riihijärven kyläyhdistyksen kelkka latuvarusteineen. LADUN tekeminen alkaa siitä, että sovitaan maapohjan käytöstä maanomistajien kanssa. Tekstin auki klikkaamalla selviää, mitä huomioitavaa kohteen tietoihin on kirjattu. Jos esimerkiksi pulkkamäessä on epätasaisuuksia tai muita poikkeavuuksia, niistä näkyy varoituskolmio kyseisen kohteen tiedoissa. – Latua ei silloin yhdellä ajokerralla saa, kertoo Aulis Tiainen. Tohmajärven kunnalla on tällä hetkellä kunnostettavana parikymmentä kilometriä latua. Kiteen latuseurantaa pääsee silmäilemään kaupungin nettisivuilta liikuntapaikat-välilehden alaisuudesta. – Yksi kierros ladulla vie 4 – 5 tuntia, Aulis toteaa. Lumen tultua latua pohjataan paitsi moottorikelkoilla myös mönkijöillä ja traktoreilla. Sitten vain odotetaan lunta. LATUA ei ole mahdollista jokaisen lumituprakan jälkeen avata, vaan se pyritään kunnostamaan viikonlopuiksi. Seuraavaksi latupohja kunnostetaan sulan maan aikaan. Ladun tekeminen ja ylläpitäminen onkin tämän kokemuksen mukaan melkoisesti monimutkaisempi homma. Risukot raivataan ja ojien ylitykset suunnitellaan joko silloilla tai rummuilla. Terveisiä laduntekijöille voi jättää reitin varrella oleviin latuvihkoihin. Joka vuosi reitti on vaihtunut ainakin joltain osin uuteen maastoon. Lunta on kuljetettu latupohjalle myös traktoreilla. Myös aikaa tällä talkoolaisella hommaan kuluu. Riihijärven ja Rokkalan kylien alueella on jo parinkymmenen vuoden ajan ollut mahdollista hiihtää kyläladuilla. – Kahteen vuoteen ei ole latutapahtumia voinut jär. TOHMAJÄRVI/KITEE Päivi Lievonen Tohmajärven kunnan hiihtolatujen huoltoseuranta on ollut muutamien viikkojen ajan seurattavana netissä. Laduntekijä on aina säiden armoilla. 6 Perjantai 11.2.2022 Kylälatu syntyy talkootyönä KITEE Mirja Hurskainen Kun puhutaan hiihtoladun tekemisestä, tuntuu monella olevan se käsitys, että eihän siinä ole kuin vetäistä latu kelkalla ja latuhöylällä. Tiainen ajaa ladut Riihijärven kyläyhdistyksen kelkalla reittilana-latuhöylällä, joka on hankittu yhdessä Riihijärven ja Rokkalan maamiesseurojen kanssa. Sivustolle on myös listattu kylien hiihtolatujen pituuksia ja lähtöpaikkoja. – Palvelua on toivottu useasti viime vuosina. Tieto on noin kahden klikkauksen päässä, ja latuseurannan linkki on Tohmajärven kunnan etusivulla. Myös reittien kartta ja pituudet näkyvät sovelluksessa
Reitillä tarvitaan ohjeita ladun käyttäjille ja muulle liikenteelle. Esimerkiksi jos vuosikymmenten jälkeen hiihtoa kertaava haikailee tasamaan latuja, niin tiedetään ohjata Kesälahdelle tai Puhoksen – Pajarinhovin väliselle reitille. Se on pistänyt taloutta tiukalle ja ilman Kiteen kaupungin liikuntatoimen kohdeavustuksia ladun tekeminen olisi ollut mahdotonta. – Paikallisetkin tuntuvat luottavan kiteeläisiin suksiin, kiittelee Kirvesniemi. Kyse ei ole välineurheilusta vaan siitä, että vanhoilla ja epämukavilla välineillä harrastus tahtoo loppua lyhyeen. – Onneksi pääsee hiihtämään vähän myös työn puolesta. Kesportin valikoimassa perinteiseen hiihtoon löytyy useita suksimerkkejä ja luisteluunkin omansa. Materiaalintoimitusten ongelmat olivat mittavia etenkin syksyllä, ja ne koskivat yhtä lailla kaikkia suksitehtaita. Talvisäät vaihtelevat vuosi vuodelta enemmän, mikä näkyy luonnollisesti välineiden kysynnässä. Välillä on tarvittu kiireapulaisia, joita on onneksi löytynyt omista verkostoista ja yritysryhmän sisältä. – Tämän kauden menestys on ollut erityisesti täysin voiteluvapaa karvapohjasuksi Karhu NoWaxSkin, joka on lyönyt itsensä läpi sekä kotimaassa että ulkomailla. Kysyntä on ollut vilkasta ja toimitusvaikeuksiakin on ollut, ihan jokaiselle ostajalle ei suoraan sopivia ole tarjonnasta löytynyt, mutta valtaosalle on. Kuvituskuva. Kunto nousee kunnon välineillä. ESA Holopainen pistäytyi aurinkoisena tiistaina täydentämään suksivoidevarastoaan ennen päivän hiihtolenkille lähtöä. Jouni Mannisen ja Essi Karhapään kanssa päivitettiin samalla latujen tilannetta ja hyväksi todettiin. Karvapohjasuksi toimii kaikilla pakkasasteilla, milloin ylipäätään ladulla on miellyttävä edetä. – Tavaraa on ollut melkein riittävästi. – Ladut ovat hyvässä kunnossa, mahtuisi sinne enemmänkin hiihtäjiä, hän vinkkaa. – Täysillä yritetään painaa, että saataisiin toimitettua ajoissa kaikki mitä on tilattu. Hiihtämään tehtaanjohtaja sanoo ehtineensä oikeastaan vain viikonloppuisin, kilometrejä on kertynyt noin 750 näillä lumilla. Karvapohjasuksen käytön huolettomuus perustuu pitoalueen ”myötäkarvaan”, voidella tarvitsee vain luistoalue. JOUNI Mannisella on jo 12 vuoden kokemus urheiluvälinekaupasta, ja vuosiin on mahtunut monenlaista vaihtelua. Kiteen ja Tohmajärven latujen huoltotoimet voi tarkastaa netistä ennen hiihtolenkkiä. Suksitehtaalla kiirettä jestää. Monoja saatiin juuri. Leuto keli on sopiva luisteluhiihtoon, kovemman pakkasen lenkeille Holopaisellakin on karvapohjasukset. Täällä vielä kouluissa jaksetaan panostaa hiihtoon, ja vanhemmatkin kannustavat. Matka jatkuu, kun suksi luistaa. – Perinteiseen hiihtoon myydään nykyään käytännössä ainoastaan karvapohjasuksia, sanoo Kesport Kiteen myyjä Jouni Manninen. Vain liukulumikengät ovat tältä talvelta loppuneet, ja lasten karvapohjasukset ovat vasta tulossa. Myyntityössä pysyy hyvin kartalla myös kokemuksista urheilupaikkojen käytöstä. Perjantai 11.2.2022 7 Ossi Pennanen ja Matti Halttunen kokoavat lunta vähälumiseen metsärinteeseen. Kirvesniemi tietää kokemuksesta, että hiihtolomien alkaminen saa kysynnän hiipumaan etelästä alkaen, Keski-Suomessa ja pohjoisessa kauppaa käydään noin maaliskuun puoliväliin. Vielä nyt helmikuun alkuun mennessä on tulossa uutta tavaraa, sanoo myymälänhoitaja Essi Karhapää. Hiihto on osoittautunut hyväksi tavaksi pitää kuntoa yllä yli talven. Jäälatujen tekemistä eivät tämän talven säävaihtelut vielä tunnu suosineen. Kokemus on vahvistanut, että KeskiKarjalassa liikutaan ympäri vuoden. Niitä ja muita suksia Kiteellä tehdään reilun parinkymmenen hengen voimin. –Myös luisteluharrastus näyttää olevan nousussa, kentätkin ovat siis hyvässä kunnossa. Tällä kaudella kilometrejä on takana kolmisensataa, kevään mittaan kertymä ehkä tuhat. KITEE Riitta Mikkonen Hiihtämisen suosion kasvu ja toisaalta maailmantilanteesta johtuvat pulmat saada materiaaleja näkyvät KSF Sportin suksitehtaalla. Suksen jäykkyys suhteessa hiihtäjän painoon ja hiihtotapaan on sitäkin tärkeämpää, kun pitoalueen pituutta ei voitelussa voi säätää. Hiihto innostaa kunnon välineillä Esa Holopainen kävi voideostoksilla ennen päivän hiihtolenkille suuntaamista. Kesportissa halutaan tukea talvisia liikuntaharrastuksia myös huoltamalla välineitä, luistimia teroitetaan ja suksia voidellaan. Ja mikäli niillä karvapohjilla intoutuu oikein kilometrejä nielemään, niin karvat on vaihdettava noin tuhannen jälkeen. maaliskuuta.. Useimmiten Peltolan tai Hutsin laduilla, tunninpuolentoista lenkkejä. KITEE Riitta Mikkonen Hiihdon suosio kuntoilumuotona on lisääntynyt viime vuosina. – Siellä se on Suomen hiihdon tulevaisuus. Syykin on selvä: vaivattomat karvapohjasukset. – Sidettä säätämällä voi kuitenkin siirtää painopistettä, neuvoo Manninen. – Naiset varautuvat paremmin ja tulevat suksikaupoille ensilumien aikaan, miehet taas sinä päivänä kun keli näyttää sopivalta hiihtoon, kokenut myyjä tuumailee. Tosin toiset osaavat ennakoida toisia paremmin. Niinpä jos koronarajoitukset sallivat, Rajahiihto-laturetki hiihdellään tämän alueen lomaviikon alussa lauantaina 5. Niiden avulla on moottorikelkka voitu pitää liikkeessä, sanoo Hannu Putkuri. Essi Karhapäällä täyttyy juuri puoli vuotta Kesportin päällikkönä. Yleisurheilua ja esimerkiksi lentopalloa ikänsä harrastanut Holopainen on enemmälti hiihtänyt puolenkymmenen vuoden ajan. Tehtaanjohtaja Harri Kirvesniemi sanoo, että menekki on hurja ja uusia asiakkuuksia on luotu, viennin osuus on kasvanut ja muutenkin tilanne näyttää hyvältä. Sekä Holopainen että Karhapää ja Manninen kiittelevät, että laduilla näkee nuorisoakin
Oheisteksti paljastaa, että taiteilija haluaa pistää meidät pohtimaan suhdettamme eläimiin. Yhteisötaide ei olekaan pelkästään yhdessä tekemistä, vaan myös taiteilijan pohtimista yhteisön ja yhteisyyden rajoista. Maksajan sähköpostios: .............................................................................. VOITA REMONTTI. Pieni neljän teoksen näyttely ei ohikulkiessa vilaisten ehkä herätä kovin korkealentoisia ajatuksia. Maksajan nimi, jos eri kuin tilaaja: .................................................................................... Riveriasta valmistuneita JOENSUU Riitta Mikkonen Kiteeläisen yhteisötaiteilija Anneli Timosen Leikkieläin-näyttely Joensuussa pääkirjaston lukusalissa sijaitsevassa Joensuun taiteilijaseuran seinägalleriassa esittelee söpöjä eläinkuvia. – 31.1.2022 yhteensä 152 tutkinnon suorittajaa. Leikkieläin esillä helmikuun ajan. Postitoimipaikka: ................................................................ ............................................................................................................................................................ Teoksissaan Timonen on yhdistänyt eri tekniikoita: maalausta, huovutusta ja ompelua. Yhteisötaiteilija pohtii suhdettamme eläinkuntaan Joensuun taiteilijaseuran seinägalleria tarjoaa pääkirjaston lukusalin käyttäjille pienen tilaisuuden kokea taidetta. 9 9 95 95 PaperiPaperilehti 2 kk lehti 2 kk € 8 8 10 10 € DigiDigilehti 2 kk lehti 2 kk VALITSE REMONTTI. Herättihän se ajatuksia. Kuntoutus-, tukija ohjauspalvelujen erikoisammattitutkinto: Forsblom Juha, Tohmajärvi. Maksajan osoite:........................................................................................................................ Tilaan Koti-Karjalan q Ystävätilaus paperi 2 kk/9,95 € q digi 2 kk/8,10 € q Kestotilaus 108,00 € q Määräaikainen tilaus 3 kk/28,00 euroa Tilauksen voit maksaa q 1 erässä q 2 erässä q 3 erässä q 4 erässä (vain kestotilaus) PUOLEEN HINTAAN PUOLEEN HINTAAN Tilauksen voi tehdä • oheisella kupongilla • internetissä osoitteessa www.kotikarjala.fi • sähköpostilla tilaajapalvelu@kotikarjala.fi • soittamalla p. Mutta näemmekö söpöyden taa. Ehkä jotain sellaista, että taitavasti on taiteilija kissan leikkisän nöyrän ilmeen tavoittanut, tiikerin ylväyden vanginnut. Pienen näyttelyn vahvuus on siinä, että se ei julista vaan vihjaa, kylvää ajatuksen siemenen ennemmin kuin yrittää kaataa lakoon kaikki vanhat näkökulmat. Missä vaiheessa yhteistyö muuttuu hyväksikäytöksi, sitä on tilaisuus pohtia myös ihmiskunnan ja eläinkunnan erilaisissa kohtaamisissa. 013-713 0890 | vesivek.fi Riveriasta valmistui 1.1. Matkailualan perustutkinto: Virtanen Teija Marjut, Rääkkylä. Yksi ystävätarjous/kestotilaaja. 8 Perjantai 11.2.2022 Tunnus 5007530 00003 VASTAUSLÄHETYS Tilaajan nimi: ............................................................................................................................... Eikä vain kukin omalla kohdallaan, vaan laajemmin yhteisönä. Kokonaisuus on kuin eläintarha tai ihmisyhteisö: jokainen on oma yksilönsä. Sosiaalija terveysalan perustutkinto: Ruotsalainen Orasil, Kitee. ............................................................................................................................................................ Keski-Karjalasta kotoisin olevia valmistui seuraavasti: Kuljetusalan ammattitutkinto: Juhàsz Norbert, Kitee, Sinkkonen Mika Johannes, Rääkkylä. Tilaajan sähköpostios: ......................................................................................... YSTÄVÄTARJOUS: Koti-Karjalan kestotilaajana Sinulla on mahdollisuus tilata ystävällesi lehti Ilahduta ystävääsi! Ystävänpäivä 14.2. ............................................................................................................................................................ ............................................................................................................................................................ Läh.os: ............................................................................................................................................ 040 684 8411 • käymällä toimistossamme Pokentie 8, Kitee Tarjous on voimassa 25.2.2022 saakka ja se koskee vain kotimaan tilauksia. Helmikuussa vuorossa kiteeläisen Anneli Timosen näyttely Leikkieläin.. Mikä on tuotantoeläimen tai lemmikin, pehmolelun tai elinsiirrännäisen luovuttajan merkitys ihmiskunnalle. Kattoremontti Ränniremontti Pyydä remonttitarjous. Postinumero:................... Ravintolaja cateringalan perustutkinto: Pääkkönen Ella-Maria Anniina, Kitee. Osallistut samalla arvontaan, jossa voit voittaa valitsemasi remontin. KotiKarjala maksaa postimaksun
06.52 Hau Hau, Piip ja Veli (S) 07.03 Nappulat 07.15 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.19 Maijuli (S) 07.26 Simo (S) 07.31 Robo ja riiviöt (S) 07.36 Urheat pupuset (S) 07.44 Barbapapa (S) 07.55 Oktonautit (S) 08.07 Ryhmä Hau (S) 08.30 Salasaaren seikkailijat 08.59 Galaxi 09.00 Näin meillä (7) 09.12 Haukku ja Poku (7) 09.23 Mahti-Mopsi (7) 09.31 Avaruuden aarteet (7) 09.55 Athleticus (S) 10.00 YLE FEM 10.00 Avoimena: Rune tarvitsee alkoholia 10.30 Elämän tarkoitus 11.00 Koska olet nainen 11.52 Uudista minut 12.00 YLE TEEMA 12.00 Kino Klassikko: Baskervillen koira (12) 13.25 Enemmän elokuvasta: Taksikuski 13.50 Kun tanssin itsekseni 14.05 Siéva Flash mob 2 (S) 14.10 Nobel-rauhanpalkintokonsertti 2021 15.10 BalletBoyz Them 15.43 BalletBoyz Us 16.20 Beethovenin ysi: koko maailman sinfonia 17.25 YLE FEM 17.25 Strömsö 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Rakkaudesta keramiikkaan 19.00 Daniel Olin 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 19.39 Sportnytt 19.48 Sportliv 20.00 På spåret 21.00 Kylmäävä tapaus (16) 21.45 Lumienkelit (16) 22.43 Raskaana 23.00 Raskaana TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Luontohetki: Monimuotoinen Kiina 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Pokka pitää (S) 10.30 Pokka pitää (S) 11.00 Pisara 11.05 Jumalanpalvelus 12.05 Winhan tarina 12.35 Kuolema maalaa taulun (12) 14.42 Kuningas kulkureitten (7) 15.50 Ylen aamun parhaat 15.55 Arto Nyberg 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kuolema maalaa taulun 17.56 Tommi Läntinen 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 De Gaulle (12) 19.52 Isaac Sene 19.55 Tommi Läntinen 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Mieheni vaimo (12) 22.45 Oddasat 23.00 Prisma: Älykkäät eläimet 23.50 Puoli seitsemän 04.00 Uutisikkuna TV2 05.45 Pekingin olympiakisat, taitoluistelu 06.40 Pekingin olympiakisat, freestyle 07.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudio 07.25 Pekingin olympiakisat, lumilautailu 09.45 Pekingin olympiakisat, rattikelkkailu 11.00 Pekingin olympiakisat, taitoluistelu [Näytä 12.30 Pekingin olympiakisat, urheilustudio 12.55 Pekingin olympiakisat, mäkihyppy 14.55 Pekingin olympiakisat, freestyle 15.55 Pekingin olympiakisat, curling 17.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot 18.00 Pekingin olympiakisat, taitoluistelu 19.00 Puutarhakausi 20.00 Unelmakoti 21.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot 22.00 Pekingin olympiakisat, rattikelkkailu 23.00 Berlin Station (16) 23.55 Uutisikkuna 04.55 Pekingin olympiakisat, lumilautailu MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale (7) 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Tanhupallon oma ohjelma 13.00 Olen Julkkis... 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Olen Julkkis... keskiviikko 16.2.2022 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 07.15 Larkinin perhe (7) 08.50 Avara luonto: Merten ihmeet 08.55 Perjantai-dokkari: Rakas, sairas Itämereni 09.10 Flinkkilä & Kellomäki 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Mikaela & Thomas 11.15 Helena Ranta Sodan viimeinen sana (12) 12.15 Muisti: Loikkaus 12.45 Ymmärrä koiraasi kuka kotonasi asuu 13.15 Viimeinen sana 14.25 Perjantai: Mikä tekee Suomesta kodin. 01.00 Kuutamolla 01.55 First Dates UK 02.50 Remontilla rahoiksi 03.55 Yökylässä Maria Veitola 05.43 Villa Hintikka Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 Rusty Rivets (S) 06.35 Kindi Kids (S) 06.40 Halinallet 07.00 Tuire ja Sateenkaarimaa 07.25 Pyjamasankarit (7) 07.50 LEGO Friends: 08.00 LEGO Ninjago (7) 08.15 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.30 Sunny Bunnies (S) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Superkauppiaat 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Superkauppiaat 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Leijonan luola USA 16.55 Onnenarpa 17.00 Rempalla tuloja 17.30 Farmi Suomi 19.00 Poliisit 2022 (7) 20.00 Nyt jos koskaan (7) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Kummeli esittää 22.00 Tulossa: Suurin pudottaja Suomi 22.05 Suomen huutokauppakeisari 23.05 NCIS Rikostutkijat (12) 00.05 4D: Elämäni on yhtä orgasmia (16) 01.10 Leijonan luola USA 02.10 Leijonan luola USA 03.10 Australian rajalla 04.40 Burgerimies Suomessa Teema & Fem 06.50 YLE TEEMA 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.2. 06.52 Humps (S) 07.03 Killen kimppakyyti (S) 07.16 Killi ja Kiki (S) 07.21 Pikku perunat (S) 07.25 Laura (S) 07.38 Retki-Roope (S) 07.49 Askarrellaan 07.56 Utelias Vili (S) 08.21 Galaxi 08.22 Tipu Touhukas (7) 08.24 Villit futarit (7) 08.30 YLE FEM 08.50 Erikoisia koteja 09.00 Efter Nio 10.00 Elämä käännekohdassa 10.30 Saariston sankarit 11.00 Kaikki jää perinnöksi 12.04 YLE TEEMA 12.00 Francon jälkeen Alcántaran perhe (12) 13.10 Historia: Tutankhamonin perintö 14.00 La república tasavalta (12) 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.44 Milanon naisten paratiisi (7) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Hakkeroi kroppaasi 19.53 Yle Nyheter TV-nytt 00.40 YLE TEEMA 20.55 Dos vidas Kaksi elämää (12) 21.00 Historia: Muhammad Ali 21.50 Kino Suomi: Bad Luck Love (16) 23.20 Uusi Kino: Eleganssi (S) 23.45 Uusi Kino: Kansanradio runonlaulajien maa (S) TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Linna 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Pokka pitää (S) 10.30 Pokka pitää (S) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.24 Yle Uutiset Häme 11.32 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.48 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.56 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.04 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.12 Yle Uutiset Lappi 12.20 Yle Oddasat 12.24 Oddasat 12.40 Kuolema maalaa taulun 14.42 Säkkijärven polkka (S) 14.50 Ylen aamun parhaat 15.40 A-studio viittomakielellä 16.10 MOT 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kuolema maalaa taulun 17.55 UMK22: Kilpailijat 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.54 Vaietut arktiset sodat (12) 20.00 Kulttuuricocktail Live 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Paha paikka (12) 22.45 Oddasat 23.00 Viimeinen sana 23.30 Puoli seitsemän 00.00 Steve Bannon ja Euroopan populistit 04.00 Uutisikkuna TV2 04.00 Uutisikkuna 04.10 Pekingin olympiakisat, alppihiihto 05.40 Pekingin olympiakisat, curling 07.10 Pekingin olympiakisat, urheilustudio 07.40 Pekingin olympiakisat, alppihiihto 08.40 Pekingin olympiakisat, urheilustudio 09.40 Pekingin olympiakisat, ampumahiihto 10.55 Pekingin olympiakisat, hiihto 12.25 Pekingin olympiakisat, curling 12.55 Pekingin olympiakisat, hiihto 14.25 Pekingin olympiakisat, short track 15.25 Pekingin olympiakisat, freestyle 16.00 Pekingin olympiakisat, curling 17.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot 18.00 Pekingin olympiakisat, hiihto 19.00 Pientä laittoa (12) 19.40 suhde² 20.48 Pakulla ympäri Britanniaa 21.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot 22.00 Jalkapallomaaottelu FRA FIN 00.00 Berlin Station (16) 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Jamie Oliver: Helpot arkiruoat 13.00 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 MasterChef Suomi 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Asian ytimessä 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 2 (12) 00.50 Poliisit 2022 (7) 01.50 Narcos (16) 03.00 Paratiisihotelli Suomi (7) 05.00 Paratiisihotelli Suomi (7) Teema & Fem 06.50 YLE TEEMA 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 14.2. Lehti ei vastaa ohjelmamuutoksista. 06.52 Kiri ja Lolo (S) 07.00 Hei Taavi (S) 07.07 Ella, Oskari ja Huu (S) 07.18 Puu Fu Tom (S) 07.39 Rytmimunashow (S) 07.43 Ryhmä Hau (S) 08.10 Galaxi 08.11 Sherlock Jakki (S) 08.23 Aliisa ja yksisarvinen (7) 08.35 Unna Junná 08.45 Joraavat juurikkaat (S) 08.50 YLE FEM 08.50 Erikoisia koteja 09.00 Eläinsairaala 10.00 Arkistosta revittyä: Koulu 10.30 Daniel Olin 11.00 Koiraperheet käytöskoulussa 11.40 Egenlandin matkakohteet 11.45 Suzannen vieraana 12.00 YLE TEEMA 12.00 Venetsiasta Niilille 12.30 Enemmän elokuvasta: Taksikuski 13.00 Luovia suhteita 13.30 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta 14.00 La república tasavalta (12) 15.55 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.44 Milanon naisten paratiisi (7) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.00 BUU-klubben 18.30 Elämä käännekohdassa 19.00 Saariston sankarit 19.30 Yle Nyheter TV-nytt 20.54 Kaikki jää perinnöksi 21.00 Efter Nio 22.00 Massi (16) 22.45 Pää puristuksessa TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT 06.25 Ylen aamu 09.30 Puoli seitsemän 10.00 Pokka pitää (S) 10.30 Pokka pitää (S) 11.00 Yle Uutiset Uusimaa 11.08 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 11.16 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.24 Yle Uutiset Häme 11.32 Yle Uutiset Pirkanmaa 11.40 Yle Uutiset Keski-Suomi ja Etelä-Savo 11.48 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.56 Yle Uutiset Pohjanmaa 12.04 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 12.12 Yle Uutiset Lappi 12.20 Yle Oddasat 12.24 Oddasat 12.40 Kuolema maalaa taulun 13.25 Jossain on railo (7) 15.05 Ylen aamun parhaat 15.55 A-studio 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi 16.45 Yle Oddasat 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.06 Yle Uutiset alueeltasi 17.10 Kuolema maalaa taulun 17.55 Isaac Sene 18.00 Yle Uutiset 18.21 Yle Uutiset alueeltasi 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Prisma: Älykkäät eläimet 19.52 Olivera 19.55 Younghearted 20.00 Akuutti: Kun nuoren sydän pettää 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Perjantai-dokkari: , suomalainen 21.45 Yle Uutiset 21.49 Urheiluruutu 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi 22.00 Deutschland 89 (16) 22.50 Oddasat 23.05 Perjantai: Mikä tekee Suomesta kodin. 01.00 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 02.00 Rikospaikka 02.45 Suomen paras palomies 03.40 First Dates UK 05.39 Remontilla rahoiksi Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 Rusty Rivets (S) 06.35 Kindi Kids (S) 06.40 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 07.00 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.25 Pyjamasankarit (7) 07.50 LEGO Friends: Tyttöjen 08.00 LEGO Ninjago (7) 08.15 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.30 Sunny Bunnies (S) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 10.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Superkauppiaat 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Leijonan luola USA 16.55 Onnenarpa 17.00 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella 18.25 Tulossa: Suurin pudottaja Suomi 18.30 The Voice of Finland 20.00 Poliisit 2022 (7) 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Arman Pohjantähden alla (S) 22.00 Elokuva: Guardians of the Galaxy Vol. 23.45 Puoli seitsemän 04.00 Uutisikkuna TV2 04.55 Pekingin olympiakisat, alppihiihto 06.45 Pekingin olympiakisat, urheilustudio 06.55 Pekingin olympiakisat, lumilautailu 08.25 Pekingin olympiakisat, freestyle 09.25 Pekingin olympiakisat, urheilustudio 09.55 Pekingin olympiakisat, yhdistetty 10.55 Pekingin olympiakisat, ampumahiihto 12.20 Pekingin olympiakisat, urheilustudio 12.55 Pekingin olympiakisat, yhdistetty 13.55 Pekingin olympiakisat, taitoluistelu 16.25 Pekingin olympiakisat, rattikelkkailu 17.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot 18.00 Pekingin olympiakisat, yhdistetty 19.00 Lentopallo Mestarien Liiga 21.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot 22.00 Pekingin olympiakisat, pikaluistelu 23.00 Berlin Station (16) 23.50 Vuosi jään keskellä 04.00 Uutisikkuna MTV3 06.15 Aamusää 06.25 Uutisaamu 07.00 Uutisaamu 08.00 Uutisaamu 09.10 Uutisaamu 09.30 Emmerdale (7) 10.00 Kauniit ja rohkeat (S) 10.30 Salatut elämät: Pihlajasatu (S) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 12.00 Valitut Palat Collection 12.30 Tanhupallon oma ohjelma 13.00 Putous 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Koko Suomi leipoo 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 MasterChef Suomi 21.00 MasterChef Suomi 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Karuselli (7) 23.05 Aallonmurtaja (16) 00.05 Kenen kotona. Sunnuntai 13.2. Maanantai 14.2. 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rikospaikka 23.20 Bull (S) 00.20 Metsästäjät (16) 01.20 Hotel Swan Helsinki (7) 02.15 MasterChef Suomi 03.10 MasterChef Suomi 04.05 Kuolemanvaaralliset kultit (12) 05.51 Villa Hintikka Nelonen 06.00 Bing (S) 06.05 Bing (S) 06.10 Rusty Rivets (S) 06.35 Kindi Kids (S) 06.40 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S) 07.00 Tuire ja Sateenkaarimaa 07.25 Pyjamasankarit (7) 07.50 LEGO Friends 08.00 LEGO Ninjago (7) 08.15 Tobot Galaxy Detectives (7) 08.30 Sunny Bunnies (S) 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7) 09.00 Remppa vai muutto Vancouver 10.00 Superkauppiaat 11.00 LIVE: Onnenarpa 12.55 Valitut Palat Collection 13.55 Superkauppiaat 14.55 Remppa vai muutto Vancouver 15.55 Hurja painonpudotus Suomi (S) 16.55 Onnenarpa 17.00 Rikkaat ja rahattomat 18.00 Huvila & Huussi 19.00 Nyt jos koskaan (7) 20.00 Koti koiralle 20.58 Keno ja Synttärit 21.00 Paratiisihotelli Suomi (7) 22.00 Tulossa: Suurin pudottaja Suomi 22.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7) 23.05 NCIS Rikostutkijat (12) 00.05 Stand Up! 01.05 Panttilainaamo 02.05 Australian rajalla 02.35 Australian rajalla 03.05 Australian rajalla 03.3504.35 Burgerimies Suomessa Teema & Fem 06.50 YLE TEEMA 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.2. Perjantai 11.2.2022 9 Lehdestä riippumattomista syistä televisio-ohjelmiin voi tulla muutoksia. TV-ohjelma sunnuntai 13.2. Tiistai 15.2. (12) 17.30 Putous 19.00 Seitsemän uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Urheiluextra 19.30 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi 21.00 Pitääkö olla huolissaan. Keskiviikko 16.2. 14.30 Linna 15.55 Espanjalainen prinsessa (12) 16.00 Downton Abbey (12) 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Ruoasta ja rakkaudesta (12) 17.55 Olivera 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Monimuotoinen Kiina 18.45 Arto Nyberg 19.30 Kriminalisti (12) 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.00 Mieheni vaimo (12) 21.45 Ridley Road (12) 22.45 Ulkolinja: Bosnia maa jota ei ole 23.35 Ykkösaamu 04.00 Uutisikkuna TV2 05.55 Pekingin olympiakisat, alppihiihto 06.25 Pekingin olympiakisat, rattikelkkailu 07.10 Pekingin olympiakisat, urheilustudio 07.40 Pekingin olympiakisat, alppihiihto 08.55 Pekingin olympiakisat, hiihto 10.55 Pekingin olympiakisat, ampumahiihto 11.40 Pekingin olympiakisat, freestyle 12.40 Pekingin olympiakisat, ampumahiihto 13.40 Pekingin olympiakisat, short track 14.00 Pekingin olympiakisat, curling 16.00 Pekingin olympiakisat, pikaluistelu 17.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot 18.00 Pekingin olympiakisat, hiihto 19.00 Pakulla ympäri Britanniaa 19.45 Eläinmaailman pienokaiset 20.35 Kätevän emännän juhlat (S) 21.00 Pekingin olympiakisat, urheilustudion jatkot 22.00 Pekingin olympiakisat, short track 22.30 Pekingin olympiakisat, pikaluistelu 23.00 Grant Fuhr maalivahtilegenda00.10 Uutisikkuna 05.45 Pekingin olympiakisat, lumilautailu MTV3 07.00 Ostoskanava Tvins.com 08.00 Muumilaakson tarinoita (S) 08.25 Muumien Taikatalvi (S) 08.45 Ikku-Pikku Ritari (S) 08.55 Ikku-Pikku Ritari (S) 09.10 Paavo Pesusieni (S) 09.35 Lucky Luken uudet seikkailut (S) 10.00 Koko Suomi leipoo 11.00 Jamien parhaat kasvisruoat 12.00 The Savoy: kurkistus huippuhotelliin 13.00 Kotoisa 14.00 Älä jäädy 14.30 Kuutamolla 15.30 Agatha Christie: Eipä aikaakaan... 06.53 Pusse (S) 07.04 Tilkkupeiton tarinoita (S) 07.08 Henrietta (S) 07.18 Kaapo (S) 07.40 Runoja & rusinoita (S) 07.48 Neposen seikkailut (S) 08.01 Rikun ja Ramin aamu 08.03 Kallen keittiö (S) 08.16 Galaxi 08.17 Pok ja Mok (7) 08.25 Aika härdelli! (7) 08.36 Minä, Elvis Riboldi (7) 08.40 YLE FEM 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa 09.10 Eläinsairaala 10.10 Livet suomenruotsalaisia tarinoita 10.20 Tiettömän taipaleen takana 11.00 Strömsö 11.30 Tareq Taylorin ruokamatka 12.00 YLE TEEMA 12.00 Mona Lisan salaisuus (12) 13.00 Frida Kahlo 14.00 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta 14.30 Enemmän elokuvasta: Taksikuski 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12) 16.44 Milanon naisten paratiisi (7) 16.55 Pikku Kakkonen 17.55 YLE FEM 17.55 Yle Nyheter TV-nytt 18.29 BUU-klubben 18.35 Uudista minut 18.45 Koska olet nainen 19.52 Yle Nyheter TV-nytt 20.00 YLE TEEMA 20.00 Dos vidas Kaksi elämää (12) 21.00 Ruokamatka Cornwalliin 21.28 Ruokamatka Cornwalliin 22.00 Kino: Fantastinen nainen (12). Päästäkää Minut Pois! 00.05 Paras vuosi ikinä (12) 00.30 Paras vuosi ikinä (16) 01.00 Supernanny 01.55 Asian ytimessä 02.50 Remontilla rahoiksi 04.51 First Dates UK Nelonen 06.00 CoComelon (S) 06.20 Rusty Rivets (S) 06.45 Tuire ja Sateenkaarimaa (S) 07.10 Pyjamasankarit (S) 07.35 LEGO Friends 07.45 LEGO Ninjago (7) 08.00 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7) 08.25 Arthur ja minimoit (7) 08.50 HS Lasten uutiset 09.00 Nyt jos koskaan (S) 10.00 Jaksa paremmin 10.30 Hauskat kotivideot 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset 12.00 Huvila & Huussi 13.00 Elokuva: Bridget Jones elämäni sinkkuna (12) 15.00 Tulossa: Suurin pudottaja Suomi 15.05 Elokuva: 22 Jump Street (12) 17.25 Koti koiralle 18.25 Tulossa: Suurin pudottaja Suomi 18.30 Farmi Suomi 20.00 The Voice of Finland 21.30 Keno ja Synttärit 21.35 Elokuva: Valerian and the City of a Thousand Planets (12) 00.25 Elokuva: Thor: The Dark World (12) 03.45 4D: Ammattina seksityöläinen (7) Yle Teema & Fem 06.50 YLE TEEMA 06.50 Pikku Kakkonen 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.2. Päästäkää Minut Pois! 14.30 MTV Uutiset Live 15.00 Kirppiksen Kingi 16.00 Salatut elämät (S) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S) 16.55 Uutiset 17.04 Päivän sää 17.05 Viiden jälkeen 17.25 Uutiset 17.30 Viiden jälkeen [Näytä linkitetyt materiaalit] 17.55 Uutiset 18.00 Päivän sää 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän uutiset 19.20 Päivän sää 19.25 Tulosruutu 19.30 Salatut elämät (S) 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Aallonmurtaja (16) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night Tien päällä 23.05 Kirppiksen Kingi 00.05 Pitääkö olla huolissaan
Värtsilän kentällä oli myös radioasema. Värtsilässä he muodostivat seitsemän veljeksen veljeskunnan ja nimittivät toisiaan Aleksis Kiven seitsemän veljeksen nimillä. 050 5964571. Lauletaan ja keskustellaan tulevista tapahtumista. JOENSUUN seudulla olleiden tukikohtien lisäksi lentokenttiä oli sota-aikaan myös keskisen Karjalan alueella, niistä tärkein Värtsilässä. Kuva: Toivo Sorsa, Lentäjän Albumi 4. Tervetuloa! Kiteen Eläkkeensaajien matka Joensuun Carelia-saliin su 27.3.2022 klo 15.00 Puhelinlangat laulaa -laulunäytelmä Katri-Helenasta. Vaiherikkaimman pommitusreissunsa hän teki venäläisiltä sotasaaliiksi saadulla keskiraskaalla Iljushin -koneella Muurmannin radan varrella Uikujärven rannalla olevaan Sekehen (venäläisittäin Segezha) kaupunkiin. Suomen Sotahistoriallisen seuran mukaan lentokenttä sijaitsi pari kilometriä Värtsilän kirkolta etelään, Värtsilä-Suistamo -tien itäpuolella. Kenttä rakennettiin 1930-luvulla. Kesk. Kahdeksan vuosikymmentä sitten Ilmatilassa jymisi ja jokunen konekin tippui Sota-ajan lentokentät Keski-Karjalassa, osa 1/3 Värtsilän lentokentällä operoineiden lentokoneiden polttoainehuolto oli järjestetty Kaurilaan rautatien varteen. 013 423515 tai ekarhuky@dlc.fi Ilmoittaudu 5.3. Matkan hinta 50 € , sis. Ne tuhoutuivat miehistöineen maahansyöksyssä. Siellä oli rajaseudulla kauhua herättäneiden venäläisten partisaanien tukikohta. Vieraana Leena GröhnDimov. Kuva: Toivo Sorsa, Lentäjän Albumi 4. 013 423 515 www.tilausliikennekarhu.com Vuonna 2021 suomalaiset siirtyivät työeläkkeelle kuusi kuukautta edellisvuotta myöhemmin. Lentokoneiden polttoainehuolto oli keskitetty Tohmajärvelle Kaurilan maastoon. lipun, kuljetuksen ja väliaikakahvit. Majoitustilat olivat kenttäalueella ja Värtsilässä. Karhu Hinta alkaen 595 € / henk./2 henk. Sitä käyttivät niin tiedustelu-, hävittäjäkuin pommituslentolaivueetkin. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä 2000-luvun alhaisin. 9.–16.4.2022 Puh. Eläkkeelle myöhemmin KESKI-KARJALA Jouko Väistö Keski-Karjalan ilmatilassa oli sota-aikaan runsaasti trafiikkia. sijainti Tohmajärven palvelujen äärellä. mennessä Marja 050 3552073, Rauni 040 5179490. Ralliautoilija Ari Vatasen isä Aarne Pekka Vatanen, eturivissä vasemmalla, oli yksi valukuvauslentue Ahtiaisen lentäjistä. Värtsilä oli monen lentolaivueen kotikenttä. RAUNO Suhosen mukaan Värtsilän kenttä nousee sotailmailun historiassa esiin myös yhden erikoisuutensa ansiosta; siellä sijaitsi Valokuvauslentue Ahtiaisen tukikohta. Ahtiaisen lentue suoritti topografikuvauksen lisäksi kaukotiedustelutehtäviä, joita annettiin Ilmavoimien esikunnasta tai jopa suoraan Päämajasta. Kristillinen Eläkeläisyhdistys Toivossa Iloiset to 17.2. Sotahistoriaan Värtsilän kenttä on jäänyt myös jatkosodan viimeisen ilmataistelun voiton ansiosta. mennessä. Viestivälineet olivat hieman erilaisia kuin nykyään. klo 13.00 seurakuntakeskus, kahvio. rivitalon päätyas. Kevätkauden kerho jatkuu joka toinen viikko huhtikuun loppuun saakka. 10 Perjantai 11.2.2022 JÄRJESTÖPALSTA Eläkeliiton Tohmajärven yhdistys ry. Pommituslentolaivueet operoivat paljolti vuonna 1936 valmistuneelta Onttolan kentältä käsin, minkä lisäksi tukikohtina käytettiin Pyhäselän rantahietikoita, talvella -42 Pyhäselän jäälle tehtyä kiitorataa sekä Höytiäisen Hirvirantaa, mistä kaukopartioita lennätettiin omiin tärkeisiin tehtäviinsä. huoneessa aamiaisella. Lentue Ahtiaisen päällystöön kuului yhteensä seitsemän upseeria. Suomessakin Sekehe tunnettiin hyvin. Kuvassamme lentueeseen kuulunut BL-129 lähdössä lennolle kesällä 1942. Ilomantsin suunnalla saavutettuun voittoon osallistuneet koneet nousivat ilmaan Värtsilästä. 2h,k,at, 58 m². Sekehe -operaatio päättyi kohtalokkaasti. Tässä kesällä -42 Värtsilässä ikuistetussa kuvassa kaikki lentueen jäsenet yhteisessä potretissa. Tied. Aarne Pekka Vatanen onnistui vaikeassa tilanteessa tekemään pakkolaskun Ala-Vuokkijärven jäälle Suomussalmelle, mutta kolmelle muulle pommikoneelle kävi huonommin. Keskiviikkokerho aloittaa 16.2.2022 klo 10 kunnanviraston valtuustosalissa. Lentueen päällikkö Esko Ahtiainen oli luonnollisesti Juhani ja Aarne Pekka Vatanen Eero. Ilmailuhistorian harrastajien keskuudessa Onttolan lentokenttä muistetaan etenkin Pommituslentolaivue 44:n Junkers-syöksypommittajista. Ylilennoille oli luonnollinen selitys. Pituutta kentällä oli 1.370 ja leveyttä 780 metriä. Junkers Ju 88 A-4 -pommikone edusti tuohon aikaan Suomen pommikoneiden parasta kalustoa, Joensuun Ilmasillan puheenjohtaja, sotakamreeri Rauno Suhonen tietää kertoa. Hänellä oli tärkeä rooli myös tämän jutun taustaaineiston hankinnassa. Pälkjärven pitäjäseuran aineistosta löytyneen kuvan perusteella kentän rakentaminen tarjosi työtä monelle pitäjän miehelle sotaa edeltävällä vuosikymmenellä. Kyyti lähtee Linkiltä klo 13.20, ABC:ltä 13.30. Tervetuloa laulamaan!. Keskimäärin eläkkeelle jäätiin 62,4-vuotiaana. Naamioiduista polttoainetynnyreistä pidettiin tarkkaa kirjaa… Tiedustelu-, hävittäjäkuin pommituslentolaivueiden lisäksi Värtsilän lentokentällä oli myös valokuvauslentue Ahtiaisen tukikohta. Tervetuloa matkalle! RIVI-ILMOITUKSIA MYYTÄVÄNÄ Siisti remont. Kentällä oli yksi lentokonehalli ja koneet naamioitiin kentän laidalla olevaan metsään. Jyminää piisasi. Sitovat ilmoittautumiset 27.2. Siihen osallistuneet pommikoneet eksyivät huonossa säässä ja harhailivat puolenkymmentä tuntia Itä-Karjalan, Pohjois-Karjalan ja Kainuun korpien yllä, kunnes koneista loppui polttoaine. Häneltä löytyi kaikki se materiaali, tieto ja asiantuntemus, jota jutun tekemisessä tarvittiin. Koneen keulassa näkyy topografikameran sijoitus. Lentokoneita tuli ja meni. Yksi lentueen jäsenistä oli ralliautoilun maailmanmestari Ari Vatasen isä Aarne Pekka Vatanen. Puolet noususta selittyy eläkeiän nousulla ja puolet työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrän yllättävän suurella laskulla. MATKAT/RETKET TOHMAJÄRVI KITEE HIIHTOMATKA SAARISELÄLLE Kylpylä Holiday Club Tilausliikenne E. Ilmavoimien pommituslaivueiden toiminta keskittyi jatkosodan aikaan Joensuun seudulle. Kysy tarkemmat tiedot puh
VANHEMPIEN SEURASSA ILMAISEKSI Copyright: 2006 Michael Mepham. 040 684 8411 toimitus@kotikarjala.fi markkinointi@kotikarjala.fi ilmoitukset@kotikarjala.fi tilaajapalvelu@kotikarjala.fi www.kotikarjala.fi Toimitusjohtaja/päätoimittaja Marko Torni 040 546 2057 Toimitus: Aladár Bayer 040 684 8425 Päivi Lievonen 040 580 0430 Tuija Marienberg 040 684 8430 Kari Sarkkinen 040 684 8427 Mervi Venäläinen 040 684 8426 Mainos/markkinointi 040 684 8424 Viivi Klemm-Gröhn 040 684 8432 Laskutus 040 684 8431 Kustantaja: Keski-Karjalan Paikallislehti Oy Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani ISSN 1236-4495 Ilmoitusten sisäänjättö: Keskiviikon lehteen maanantaina klo 11.00 mennessä. Perjantai 11.2.2022 11 TAPAHTUMAT KOKOUKSIA PAIKKOJA AVOINNA KOULUT/KURSSIT Meitä on täällä Koti-Karjalassa moneen lähtöön. Laskutuslisä 3,20 € , sis. Lehden päälevikkialueena on KeskiKarjalan kunnat: Kitee, Tohmajärvi, Rääkkylä ja Kesälahden pitäjä. Ilmoitushinnat: Etusivu Takasivu Teksti Tekstin jälkeen Kuolinilmoitukset Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 %. Ilmoittaudu soittamalla 24.2. www.siunsote.fi INTOA ELÄMÄÄN Hyvinvointikurssi Senioreille 65+, Tohmajärvi ja Rääkkylä Oletko kiinnostunut tekemään pieniä elämäntapamuutoksia. All rights reserved. Koulutus on tarkoitettu sosiaali-ja terveysalasta ja vanhustyöstä kiinnostuneille sekä alalle soveltuville tai alalla jo työskennelleille henkilöille, joilta puuttuu alan koulutus. 013 330 8055, Rääkkylä p. 10€ LAPSET ALLE 8 V. Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä. Avoinna: Ma–to 8.30–15.30, Pe suljettu (ajanvaraus) -NÄYTTELY AVOINNA PÄIVITTÄIN KLO 10–17 Myytävänä Nightwish-fanituotteita ja lahjakortteja ym. alv. Jakeluhäiriöissä ota yhteys p. Hoitokunta Rääkkylän riistanhoitoyhdistyksen VUOSIKOKOUS Kunnantalon valtuustosalissa tiistaina 22.2.2022 klo 18.00. Distributed by Tribune Media Services. 12 kk 97 € . alv. Perjantain lehteen keskiviikkona klo 11.00 mennessä. 12€/ALLE 18 V. 040 105 1021 www.nightwishstory.com Kiteentie 13, KITEE www.nightwishstory.com MASKIPAKKO (OMA) TEITÄ OPASTAVAT PAULI HILTUNEN JA KAUKO LEPPÄNEN LIPUT AIK. 10 % tai 24 %) Paperi: Kesto 108,00 € /vuosi, määräaik. Lisätetoja: johanna.kilpelainen@riveria.fi tai p. Värtsilän riistanhoitoyhdistyksen VUOSIKOKOUS ke 23.2.2022 klo 18.00 Ravintola Kotipirtti, Talluksentie 26, Tohmajärvi. Sudoku tehtävän 218 ratkaisu. Hakemukset toivomme 28.2.2022 mennessä osoitteeseen marko.torni@kotikarjala.fi Koti-Karjala on kaksi kertaa viikossa ilmestyvä tilattava paikallislehti. alv. Kerran ja vain kerran! Apua Sudokun ratkaisuun osoitteessa www.sudoku.org.uk Ratkaisu ensi torstain Koti-Karjalassa. Kokouksessa käsitellään osastojen johtosäännön 2 luvun 4 §:n määräämät asiat sekä asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden myynti. mennessä: www.te-palvelut.fi > Haussa oleva työvoimakoulutus Kiinnostaako sinua hoiva-alan työtehtävät. (max 5 riviä) Järjestöpalsta 1–5 riviä 5,60 € , sis. Tilaushinnat (sis. Aamuja päiväkahvit tarjoamme joskus pullankin kanssa. Näköislehti: Kesto 91 € /vuosi, määräaik. Pienin väri-ilmoitus 100 pmm. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Metsästyskorttien ja valtakirjojen tarkastus alkaa klo 17.30. Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä.. Tervetuloa! Rhy-hallitus TohmajärviKiteen osaston KEVÄTKOKOUS pidetään ti 22.2.2022 klo 18.00 osaston toimitiloissa, Leipurintie 2, Kitee. Tervetuloa! Hallitus Punainen Risti sääntömääräinen KOKOUSKUTSU Kesälahden kalaveden osakaskunnan 260-876-9-0 kokous pidetään la 26.2.2022 klo 14.00 Ravintola Pivanka. 12 kk 119,50 € . alv. Käsitellään sääntöjen 3–7 §:n asiat ja muut vuosikokouselle kuuluvat asiat mm. Ryhmä on maksuton. Vuosikokouksessa käsitellään riistanhoitoyhdistysten työjärjestyksen 3 §:n mukaiset asiat. Ryhmässä saat ohjausta ja vertaistukea pieniin elämäntapamuutoksiin. tervetuloa tutustumaan! ryhmät, opastukset: nightwishstory@gmail.com Kiteentie 13, puh. Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). Mainostaja, 96 prosenttia lukijoista pitää tätä lehteä ylivoimaisena paikallisten aiheiden tietolähteenä. kesäksi määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.6. Olisi tosi hienoa, jos saisimme mukanasi journalistista osaamista, uutisnenää, oma-aloitteisuutta, ideointikykyä, taitoa tuottaa kiinnostavaa sisältöä printtiin ja verkkoon sekä valokuvaustaitoa. Käsitellään riistanhoitoyhdistyksen työjärjestyksen 3 §:n mukaiset asiat. Pokentie 8 82500 Kitee Kiteen, Kesälahden, Rääkkylän ja Tohmajärven puolueeton paikallislehti. Koti-Karjala Ilmestyy keskiviikkoisin ja perjantaisin. mv 1,70 € 1,66 € 1,43 € 1,43 € 1,43 € 4-väri 2,15 € 2,11 € 1,88 € 1,88 € Rivi-ilmoitus, rivi 3,65 € , sis. 0100 5445 ma–pe klo 9–16. 050 540 3548 Hoiva-alan osaajaksi Attendolle RIVERIA.FI Hae koulutukseen 27.2. alv. 013 330 7035. Tehtävä numero 219. Asiantuntijoiltamme saat tietoa aivoterveyteen liittyvistä teemoista: ravitsemus, liikunta, uni, kodin turvallisuus ja sosiaaliset suhteet. Rekrykoulutusaika; 28.3.–7.10.2022 (kesto noin 6 kk) Rekrykoulutuksen jälkeen on tarkoitus jatkaa oppisopimuskoulutuksella tavoitteena sosiaalija terveysalan perustutkinto. Nyt etsimme TOIMITTAJAA/ TOIMITUSAVUSTAJAA Tiedusteluihin vastaa toimitusjohtaja-päätoimittaja Marko Torni p. – 31.8.2022 (ajankohta neuvoteltavissa). Tervetuloa! Rääkkylän rhy:n hallitus Kansallinen Mediatutkimus (KMT 2020). 2x30 pmm 51,50 € , sis. Pöytäkirja nähtävillä 5.3.–1.5.2022 Monimesta, Kesälahdentie 37, Kesälahti. Puh. alv. Muistetaan koronasuojaukset. 040 546 2057. KeskiKarjalan seudun paikallistuntemuksesi olisi meille erityisen tärkeää. Haluatko työllistyä Attendolle. Onhan sinulla auto käytettävissä, sillä tarvitset sitä työssäsi. Metsästyskorttien ja valtakirjojen tarkastus aloitetaan tuntia ennen kokouksen alkua. (max 5 riviä) Yritysrivi-ilmoitus, rivi 5,35 € , sis. kalastusrajoitukset. alv., seuraavat rivit 2,65 € , sis. Aktiivinen ja vireä Keski-Karjalan seutu on yksi kolmesta Pohjois-Karjalan aluekeskittymästä. mennessä arkisin kello 8 –15 Tohmajärvi p. alv. Kiitosilmoitus 1x30 pmm 26,00 € , sis. Täytä ristikko siten, että jokaisella pystyja vaakarivillä (ja paksuilla viivoilla rajatussa 3x3 laatikoissa) on jokainen luku yhdestä yhdeksään
Hänelle kertyi yhteensä 41 torjuntaa, kun niitä Welhojen Atso Suontakalla oli 28. Tästä Welhot ei enää toipunut. Ulkona kakkosvahtina hän esitti samanlaisia otteita kuin viime kausilla oranssipaidassa; peli oli takuuvarmaa. He tekivät kaksi osumaa vajaan 40 sekunnin sisällä pelatessaan vajaalla. Kotiin kirmasi Siilinjärveltä Karjalan laulumaille palannut Ville Lantiainen. KiPan loppukiri tehosi Welhot Akatemiaan Jouko Väistö III-divisioonassa pelaavan Jääsusien edustusjoukkueen kevätkierros on lähtenyt takkuisasti käyntiin. 040 833 0661 Palvelemme: Ma–Pe 8.00–17.00 La 9.00–14.00 (norm. Siilinjärveltä kotiin palanneelle Jiri Pippolalle siunaantui kolme kotiutustehtävää. Welhot pysyi edelleen sitkeästi niskan päällä. Ota yhteyttä! 050 502 0367 • keti@keti.fi • www.keti.fi KITEE Jouko Väistö Kuopiolainen Welhot Akatemia laittoi Kiteen Pallon ahtaalle viime perjantaina Vespelissä pelatussa salibandyn II-divisioonan Savo-Karjalan lohkon ottelussa. Kummankin juoksun toi kärkimies Konsta Piironen. Parhaimmillaan kuopiolaiset johtivat 25 minuutin pelin jälkeen jo 2-5. Tällä kertaa juoksutili jäi vielä avaamatta. Tasatilanteeseen KiPa nousi ensimmäisen kerran runsaan 34 minuutin pelin jälkeen. Ulkopelissä Eskelisen lukkaripeliä jäivät himmentämään nopeille kärkimiehille annetut vapaataipaleet ykköspolulla. Viime lauantaina ne aukenivat uudestaan, kun kotipelissä vastassa oli PeTo Joensuusta. TOISELLA jaksolla ratkaisijan rooliin nousi lyöntijärjestyksen peräpää. Kahdessa ensimmäisessä juoksussa lyöjänä oli Imatralta kotiuttajaksi ja vaihtolyöjäksi hankittu Juho Toivola. Koko ottelussa JoMa juoksutti etenijän kolmoselle 13 kertaa, kun KiPan oli tyytyminen kuuteen kolmostilanteeseen. Haminasta hankittu, numerolla 8 pelannut Otso Mäkelä jäi sisällä pieneen rooliin. mennessä. KIPAN viime kauden pelaajista sisällä parhaiten onnistuivat vaihtajajokeri Juuso Lattu ja Jesse Eskelinen. Kuutosena lyönyt ja ulkona kolmosvahtina pelannut Matias Litmanen oli vakuuttava sekä ulkona että sisällä. Isona syynä vähäiseen määrään oli Ville Väliahon vahva lukkaripeli. 040 684 8424 tai markkinointi@kotikarjala.fi Ilmoittaja! Lehti jaetaan tilaajatalouksien lisäksi joka talouteen Tohmajärvellä. Tohmajärven ja Rääkkylän ryhmiin voi ilmoittautua puhelimitse 24.2. Neljään tehopinnaan kotijoukkueen pelaajista ylsivät Joona Immonen (3+1), Henri Kärki (2+2) ja Tapio Niskanen (0+4). Hän löi tupaan viime syksynä Seinäjoen JymyJusseista JoMaan siirtyneen Elmeri Liedon. Jääsusien ainoan maalin laukoi Kosti Tahvanainen Ville Rankkalan syötöstä avauserässä. Väliaho pisti tuloksekkaasti kapuloita KiPan sisäpelin rattaisiin nappaamalla peräti viisi kärpästä. Mailassa onnistumisprosentti oli 80, minkä lisäksi eteneminenkin sujui ihailtavan vauhdikkaasti. Tästä eteenpäin maaleja tehtiin vuorotahtiin. facebook.com/ Koti-Karjala. Peli ratkesi vasta viimeisen kymmenminuuttisen aikana, jolloin KiPa nousi 10-11-tappioasemasta 13-11 -voittoon. Ainoat tilastomerkinnät haarmaanutuille tulivat jäähyistä, joita kertyi 18 minuutin verran sekä maalivahdin vaihdosta, kun Mikko Humaloja sai toisen erän lopulla entisten seurakavereidensa tulituksesta tarpeekseen ja luovutti paikkansa Jaakko Murtoselle. SiiPestä tulleen, kolmosen hihaansa saaneen Samu Vainikaisen tehot jäivät sisällä 25 prosenttiin (2/8), mutta ulkona hän osoitti olevansa kovan luokan vahvistus linjapelissä. Isot pisteet pelistään ansaitsee myös maalivahti Antti Swahne. Hyvinvointikurssi tarjoaa myös sosiaalista kanssakäymistä ja vertaistukea. – Soittamalla saa myös lisätietoja ryhmistä ja niiden toiminnasta, kertoo palvelukoordinaattori Tuula Pitkänen Siun sotesta. Ensimmäisen sarjapisteen JoMa otti ykköskärjen voimin. Ensimmäisen kerran takkiin tuli toissa lauantaina Kontiolahdella, missä paikallinen Kajastus oli parempi maalein 8-1. MAKSUTONTA NEUVONTAA alkaville ja toimiville yrityksille Keski-Karjalassa. Etenkin nopeista kärkimiehistä kolmoselta otetut kaksi kärpästä osoittivat Väliahon taktisen pelinlukutaidon olevan hyvin tallella. MAALIHANAT pysyivät kiinni yhteensä 106 minuuttia 43 sekuntia. KIPAN pelissä suurin huomio kiintyi viimesyksyisten hankintojen peliin. Se vei kärkkärit nimiinsä 34-31. Kotijoukkue JoMa onnistui kotiutuksessa neljä kertaa vieden ottelun nimiinsä lukemin 2-0 (3-0, 1-0). Kuparinen jäi rikkomatta hallikauden avauksessa ” KiPan pelissä suurin huomio kiintyi viimesyksyisten hankintojen peliin. Kärkilyöntitilaston valossa yhden sisävuoron vähemmän pelannut JoMa oli himpun verran parempi joukkue. KIPAN hallipelit jatkuvat puolentoista viikon päästä, jolloin se saa lauantaina Imatralla vastaan Kouvolan ja sunnuntaina paikalliset Pallo-Veikot. Joukkue on pelannut lyhyen ajan sisällä kolme ottelua ja hävinnyt ne kaikki. PALJON kerrottavaa jälkipolville ei jäänyt myöskään toissa sunnuntaina Hutsinkaareessa pelatusta pelistä, jossa Jääsusien vastustajana oli KK-81 Kiuruvedeltä. Hyvinvointi-teema to 17.2. Jääsusilla takkuinen kevätkierroksen avaus ” Joukkue on pelannut lyhyen ajan sisällä kolme ottelua ja hävinnyt ne kaikki. Tämän jälkeenkin joensuulaisten maalilla pelannut Kiia-Klarika Suomalainen onnistuttiin yllättämään viisi kertaa. Myös verkkolehti on maksutta kaikkien luettavissa ajalla 17.–22.2.2022. Se kehitteli Topi Hurskaisen ja Henri Litmasen voimin kovalla prosentilla kotiutustilanteita, joista Patrik Wahlsten sivalsi jaksovoittoon tarvittavan tikin. Maksuttomia hyvinvointikursseja senioreille JOENSUU Jouko Väistö Kiteen Pallo jäi juoksuitta viime perjantaina Joensuussa pelatussa SM-hallikauden avauksessa. Näin edettiin 6-6 -tilanteesta 11-11 -tilanteeseen asti. Viidellä tehopisteellä hän oli KiPan ykköstykki. Jakson loppunumerot sinetöi Iiro Kuosa. Uuden ja samalla lopullisen käänteen peli sai ajassa 56.45, jolloin Jasse Kostamo vei Eetu Ikosen syötöstä kotijoukkueen ylivoimalla ensimmäisen kerran johtoon. Hän pisti ensimmäisen kerran kiekon pömpeliin siirretyn rangaistuksen aikana 24 sekunnin pelin jälkeen. klo 12.00 mennessä puh. Kaksi osumaa laukoneen Holttisen lisäksi maalin makuun Jääsusista pääsivät Teemu Nissinen kahdesti sekä Eetu Räsänen ja Ville Rankkala kertaalleen. Kotijoukkue jäi ottelussa maaleitta, kun vastustajalta maaliverkon kilisyttäminen onnistui kahdeksan kertaa. Ne olivat myös merkki siitä, että hän haluaa tosissaan taistella JoMan ykköslukkarin paikasta Topi Kososen kanssa. Lattu keräsi seitsemästä yrityksestä kuusi ja Eskelinen kymmenestä yrityksestä kahdeksan kärkilyöntiä. 112-päivän tarjous! 112-päivän tarjous! Palovaroitin Housegard optinen SA700S Muista tarkistaa palovaroittimesi pariston kunto! 6,95 KITEE www.k-rauta.fi www.plussa.com Hurri Ky KITEE Puhoksentie 3, puh. RÄÄKKYLÄ/ TOHMAJÄRVI Kari Sarkkinen Siun soten Intoa elämään – hyvinvointikurssi tarjoaa yli 65-vuotiaille tietoa aivoterveydestä, ravitsemuksesta, kodin turvallisuudesta, sosiaalisten suhteiden sekä unen merkityksestä ja liikunnasta. Se teki ensi johtomaalin, jonka KiPa hetkeä myöhemmin tasoitti. 7,95) Mainosmateriaalit viimeistään maanantaina 14.2. Ensimmäisen puolen tunnin aikana vaikutti vahvasti siltä, että welhot eivät olleet tulleet Vespeliin velmuilemaan, vaan pelaamaan voitosta. Ottelussa nähtiin yhden miehen show; kotijoukkueen Miika Naumanen pisti pikkumustan neljä kertaa Jääsusien maalilla pelanneen Jaakko Murtosen selän taakse. Tilastoihin tuli vain yksi kentällemenoja yksi vaihtotilanne, jotka hän hoiteli sataprosenttisesti. Ennen loppuratkaisua kentällä nähtiin kaksivaiheinen ottelu. Keski-Karjalassa kevään lähiryhmät alkavat Tohmajärvellä ja Rääkkylässä viikolla 11. Kolmen maalin johtoasemaa hankkiessaan welhot olivat todellisia welhoja. Tarjous voimassa 11.–12.2.2022. Jasse Kostamo laukoi jo ennen voitto-osumaansa kaksi maalia, minkä lisäksi antoi syötön kahteen maaliin. Voittoon asti kuusi osumaa eivät kuitenkaan riittäneet, sillä petolaiset pistivät maalitehtailussa tuplasti paremmaksi. Avausoperaation suoritti Teemu Holttinen